hallava lehti 1 2015
DESCRIPTION
virtuaalitallin lehtiTRANSCRIPT
Hallava
Pääkirjoitus Vaikka koulujen alku on käsillä ja hevosetkin jättävät laitumen
tältä vuodelta, ei kesä ole vielä ohi. Ei alkuunkaan. Tästä syksystä
tulee vuosisatojen paras intiaanikesä. Hellettä on luvattu pitkälle
syksyyn ja järvissäkin voi polskutella niin paljon kuin sielu sietää.
Tietysti me olemme täällä Hallavassa ottaneet tämän huomioon!
Järjestämme tulevan syksyn aikana niin uittoreissuja kuin
maastoestetuntejakin. Lisäksi olen suunnitellut aivan erityisen
tunnin keskiviikolle. Tuolla tunnilla päästään tutustumaan
lännenratsastuksen saloihin ja harjoitellaan jousiammuntaa
hevosen selästä. Kuulostaako hauskalta?
Helteistä loppukesää toivottaen,
Aleksi
Hahmot
Aleksi Valma Salli Alana
Janelle Nanna Emppu Topias
Eevi-Sofia Sandra Miro lopetti Reetta lopetti
Kesätarinoita
8. Kuin kaksi marjastajaa
Torstai, 23. heinäkuuta 2015
[…]
Paluumatka laitumelle saattoi alkaa. Nikita seurasi minua
halukkaasti. Se tiesi aivan takuuvarmasti, minne olin sitä
viemässä, eikä aikaillut.
Minä kuitenkin päädyin aikailemaan. Ihan vahingossa.
Löysin mitä mainioimman metsämansikka-apajan ihan vain
vilkaisemalla tien sivusta erkanevan, käytönpuutteesta
pöpeliköityneen polun suuntaan. Polun laidassa pienen pienet
punaiset marjat vain odottivat poimijaansa. Ajatuksissani
sukelsin lapsuuden kesiin, joina rymysimme veljieni kanssa
mummun ja papan pihassa. Kolusimme kaikki pihan sopukat
läpi metsämansikoiden toivossa.
Astahdin polun suuntaan ja nykäisin Nikitan perääni. Tamman
ilme oli paperille kirjattuna kutakuinkin "mitä nyt taas", mutta
kiltisti se seurasi minua. Kun kumarruin poimimaan marjoja,
Nikitakin ymmärsi eväshetken koittaneen. Tamma alkoi nyhtää
polkua reunustavaa nurmea suuhunsa.
Siinä me kyykistelimme ihan kahdestaan, autuaina
löytämistämme kesäherkuista.
Ja sitten tuli Nanna, joka oli matkalla Tinttua katsomaan. Siinä
puskassa pyllerehtäessäni kuulin lähestyvät askeleet ja
ymmärsin ajatella, miten typerältä toimintamme näyttäisi.
Suoristauduin rivakasti ja käännyin pois pusikosta - ja kohtasin
Nannan suuret silmät, ihmettelevän ilmeen ja hymyn suuntaan
nykivät suupielet.
"Täällä on metsämansikoita", selitin. "Haluatko?"
En tuntenut tyttöä hyvin, mutta hänen naurunsa kuulosti
mukavalta ja tarttuvalta. Olin nähnyt tytön jutustelevan
hyväntuulisena ystäviensä kanssa aiemminkin, mutta olin silti
päätynyt pitämään häntä jokseenkin, hmm, kenties rujon
kuorensa alla jopa hieman surumielisenä henkilönä. Sitä
ilahtuneempi olin, kun tyttö osoittautui kuvitelmieni vastaisesti
hyväntuuliseksi ja rennoksikin. Muistutin jälleen kerran itseäni
siitä, miten vähän ulkokuori ihmisestä kertoi.
"Näin Nikitan hännän jo kauempaa matkan varrelta ja ajattelin,
että nytkö se on karannut, mutta siellähän te molemmat
pyöritte kuin kaksi marjastajaa konsanaan", Nanna hymähti ja
otti vastaan muutaman tarjoamani marjan. "Mm, nämähän
maistuu ihan kesältä."
"Eikö? Niin minustakin", hymyilin.
Lähdimme yhdessä kulkemaan kohti isopeltoa.
» Eevi-Sofia
Episodi 5
Keskiviikko, 27. toukokuuta 2015
[…]
Me keksittiin mennä jokeen kahlaamaa, Alanan inspiroimana.
Tai Minca ja Huhu saisivat ratsastajineen kahlata, mä ja Palle
pysyttäisiin visusti rannalla, sillä mä olin juuri selvittänyt kovalla
työllä hepan vuohiskarvat, enkä halunnut kyllä omiakaan
jalkojani kastella.
Me saavuttiin Pronssijoen penkalle. Maassa oli kavionjälkiä,
Alana ja Fae olivat varmaan menneet tästä. Huhu meni veteen
muitta mutkitta ja kumartui puhaltamaan pintaan kuplia. Sallilla
oli isompi työ saada varovaisempi Minca kahlaamaan, mutta
kyllä pikkuponikin pian innostui loiskuttamaan vettä
etukavioillaan.
Palle päätti, että mitä pienet edellä, sitä isot perässä, ja kiskoi
tarmokkaasti vesirajaan.
- Ei, sä et kastaudu, varoitin hevosta. Mutta Palle oli toista mieltä.
Se käveli päättäväisesti veteen ja kasteli vuohiskarvansa, joiden
parissa mä olin viettänyt ihan muutaman hetken. Mä jouduin
seisomaan ihan juuri ja juuri rannan hiekalla ja käsivarsi
ojennettuna, etten joutuisi uimasille itsekin.
- Okei sitten, mutta ei yhtään pidemmälle, mä en muuten kastele
kenkiäni, vannoin.
Toisin kävi.
- Nyt Miro saa kylmää kyytiä, Sandra ehti sanoa, ennen kuin
Palle kiskaisi päänsä alas. Mä olin jo valmiiksi huterassa
asennossa, joten läiskähdin lankkuna veteen.
Se tunne, kun huppari ja kollarit kastuvat läpimäriksi ja tuntuvat
painavan tuhat kiloa. Ja vesi on jääkylmää. No, ei ainakaan tulisi
kuuma. Mä nousin vedestä märkänä kuin uitettu koira ja
vihaisena. Salli ja Sandra suorastaan ulvoivat naurusta, Salli ihan
nojasi Mincan kaulaan saadakseen naurultaan henkeä.
- Kehtaattekin, ärähdin. Mutta sitten Palle taas kerran katsoi
mua hellyyttävän viattomasti otsatukkansa lomasta suoraan
silmiin. Munkin oli pakko nauraa. Oli pakko antaa lurjukselle
anteeksi - vain tämän kerran.
» Miro
Juhannusyö
Lauantai, 20 kesäkuuta 2015
Oli juhannusyö. Olin oikeastaan aika lapsellinen teini, kun muita
ei ollut paikalla. Mutta vaikken enää juossutkaan nakuna pelolla
näkeäkseni tulevan sulhaseni, en silti voinut vastustaa kiusausta
kerätä kukkasia ja katsoa veteen keskiyöllä kesämekossa.
Juhannuksen yöilma oli vain liian taianomainen sängyssä
vietettäväksi. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus, iltakaste kutitti varpaita
ja vesi oli ihanan lämmintä. En ollut tietenkään pysynyt kotona
edes yömaaston jälkeen, vaan olin lähtenyt seikkailemaan
ulkoilmaan. En tasantarkkaan tiennyt missä olin, mutta jossain
päin lähellä Hallavaa, sillä olin kuulevani Pronssijoen hiljaista
helinää. Mutta annoin kohtalon viedä, menen sitten sinne,
minne vain eksyn.
Kävelin pitkän matkaa helppokulkuista metsää pitkin. Pihlajan
takana solisi joki ja mitä enemmän kävelin, sitä enemmän ääni
voimistui. Kädessäni oli keltaisia, sinisiä, violetteja ja punaisia
kukkia. Laittaisin ne kotiin tullessani tyynyn alle, jos löytäisin
enää koko yönä kotiin. Mutta mikäli en löytäisi, se ei haittaisi.
Nukkuminen taivasalla ei olisi mikään ongelma. Olisi suolaisen
suloista löytää itsensä aamulla metsästä nähdessään ihanaa
unta tulevasta sulhosta. Miten keijumaista se olisikaan. Tumma
pitkä mies, salaperäinen hymy.. Minun lapselliset kuvitelmat
saivat minut hykertelemään. Noh, aina sai unelmoida.
Aloin kastua, sillä huomasin että oli alkanut sataa. Hiukseni
tulivat kiharalle ja mekkoni kastui, mutten välittänyt ollenkaan,
sillä sade oli ihanan viileä. Olin vähän huurrehumalassa, lähinnä
ajatukseni olivat sekaisin, mutta suloisella tavalla. Olin kuin
pikkupäissään oleva eloveena - tyttö, jos niin voisi minua
kuvailla.
Huomasin tutun punaisen rakennuksen ja tarhoja. Olin
ilmeisesti tullut maalaismiehen tieltä päin ja oikaissut metsän
kautta, jolloin olin päätynyt Hallavaan. Minusta alkoi tuntua, että
humala katosi jäljettömiin, sillä ajatukseni alkoivat selkeäntyä.
Kävelin lähemmäksi tallia ja katsoin isolle laitumelle. Huhu oli
kauempana muista hevosista ja nosti nyt korvansa pystyyn, kun
oli huomannut minut. Hyppäsin aidan yli helmat hulmuten.
Huhu ravasi luokseni ja alkoi höristä. Muut hevoset nostivat
päänsä ruohikosta ja muutama alkoi kävellä lähemmäksi.
Hevoset näyttivät kauniilta, vähän märkine harjoineen, jotka
leijuivat tuulessa. Minä suukotin Huhun turpaa ja halasin
tamman kaulaa pitkään. Makasin sen selässä ja rapsuttelin
välillä muitakin hevosia. Tunsin olevani hyvin onnellinen. Ihana,
juhannus yö ja hevoset. Sekä tietenkin minä, unelmoimassa
tummasta miehestä salaperäinen hymy kasvoillaan...
» Sandra
Haastattelu teksti: Valma
» ylläpitoponina Huhu
» treenaa Klikkiä
» 16-vuotias
» asuu pappilassa
- Minulla oli kokemusta muutama vuosi virtuaalitalleilusta,
mutta foorumin käytöstä ei ollut kokemusta kuin muutama
vajaa kuukausi. Hallavan foorumi oli kuitenkin sen verran
helppokäyttöinen ja selkeä, ettei ongelmia sen kanssa ilmennyt
juuri ollenkaan.
- Tarkkailin muutaman päivän Hallavan menoa, ennen kuin
lähetin yksärihakemuksen. Hallava vaikutti heti
persoonallisemmalta ja lämminhenkisemmältä tallilta kuin
muut, jossa olin ennen ollut. Kuvituskin oli hienoa, josta iso
peukku Aleksille. Hallava vaikutti heti vaihtoehdolta, jossa
viihtyisin pitkään.
- Vastaanotto oli hyvin lämmin, ja tervetullut olo tuli välittömästi.
Muut ottivat minut ilolla vastaan, ja sopeuduin nopeasti muiden
sekaan tallilaiseksi.
- Tiivis yhteishenki, ja se, että kaikki viihtyivät toistensa seurassa,
sekä persoonalliset hahmot, jotka kaikki ovat erillaisia
verrattuna toisiinsa. Muissa talleissa mennään ehkä enemmän
ruskeahiuksiset ponnari-päät kaavalla
-Viihtyisä, lämminhenkinen, ja iloinen poppoo, josta kaikki saavat
varmasti jotain irti.
Erityismaininta
Kiitokset