Uiminen Helsingissä

Monica Gorbatow

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 3/2007

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 3/2007

Helsingin kaupungin ympäristökeskusHelsinki 2007

Monica Gorbatow

Uiminen Helsingissä

Valokuvat: Monica Gorbatow, Matti Miinalainen,Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Signe Brander, K. Brorström, Daniel Nyblin,

C. Grönberg, R. Roos, A. Pietinen

Kannen kuva: Hietaranta 1930-luvun lopulla.© Helsingin kaupungin museovirasto / Jussi Kangas

ISSN 1235-9718ISBN 978-952-473-876-7

ISBN (PDF) 978-952-473-877-4Painopaikka: Helsingin kaupungin hankintakeskus

Helsinki 2007

Sisällysluettelo Tiivistelmä....................................................................................1 Sammandrag................................................................................2 1 Johdanto....................................................................................3 2 Jätevedet....................................................................................4

2.1 Asutusjätevedet.................................................................4 2.2 Huuhteluhuoneet ja lautat..................................................4 2.3 Jätevesien puhdistaminen.................................................6 2.4 Uimarantavesien hygieeninen taso ja laatu.......................8

3 Uimarantavesien valvonta........................................................9 3.1 Uimarantavesien hygieenisen laadun valvonta.................9 3.2 Sinilevätilanteen valvonta................................................10 4 Uimalaitokset............................................................................12 5 Kansanpuistot.........................................................................16 6 Ulkoilualueet............................................................................18 7 Helsingin uimarannat..............................................................18 7.1 Uimarantojen ominaispiirteet ja historia...........................18 Lähdeluettelo..............................................................................29

TiivistelmäHelsinki muuttui 1800-luvun alussa pienestä köyhästä ruotsalaisesta provinssi-kaupungista Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Pietarin ylimystö löysi Helsingin vuoden 1830 jälkeen, jolloin Helsingistä tuli kansainvälinen kylpyläkau-punki. Nautittiin kaivovettä ja kylvettiin sekä ulko- että sisätiloissa. Uimataitoa ei tarvittu vaan kyse oli vedessä istuskelusta ja siinä liikkumisesta.

Teollistumisen alkaessa 1800-luvun lopulla ihmiset saivat enemmän aikaa ja mah-dollisuuksia oleskeluun puistoissa ja rannoilla. Uimaopetus alkoi, ja vanha pel-ko Ahdin valtakuntaa kohtaan katosi. Kaupungin päättäjät ymmärsivät luonnos-sa olemisen tarpeellisuuden. Alettiin rakentaa uimalaitoksia, joita kutsuttiin myös uimahuoneiksi. Samoihin aikoihin alettiin rakentaa huuhteluhuoneita ja -lauttoja helpottamaan pyykin huuhtelua. Pyykit pestiin kotona ja ne huuhdeltiin meressä kesät talvet. Pesuaineina olivat saippua ja lipeä. Yhdessä rantavesiin laskevien viemäreiden kanssa huuhteluhuoneet ja -lautat likasivat rantavedet niin, että ne näyttivät jätevedeltä. Kaupungissa oli kahdeksan uimalaitosta, joista suurin osa purettiin vuonna 1900. Ursinin kallioilla oleva uimalaitos purettiin viimeisenä vasta 1930-luvun alkupuolella.

Joitakin ulkoilualueita alettiin kutsua kansanpuistoiksi. Kansanpuistot sijaitsivat Helsingin läheisyydessä tai melkein keskustassa. Alueet olivat melko pieniä ja niissä kävi paljon ihmisiä. Ne olivat päivä- tai puolipäiväretkikohteita ja niissä oli ui-maranta. Ensimmäiset perustettiin jo 1800-luvun lopulla Korkeasaareen ja Seura-saareen. Ne olivat vilkkaassa käytössä ja 1906 niitä alettiin perustaa lisää. Vuonna 1958 kaupunkilaisilla oli käytössään kymmenen kansanpuistoa, joista Kivinokka oli suosituin. Ulkoilualueet olivat alueita, jonne matka kaupungista oli pitkä ja jonne jäätiin yöksi. Näitä olivat 1950-luvun alussa kaupungille hankitut Rastilan ja Uute-lan ulkoilualueet Espoossa. Rastila ja Uutela olivat erittäin kaukana kaupungista vielä 1950-luvulla.

Uimarannat ovat syntyneet joko vahingossa kuten Hietaranta tai ne ovat siihen tarkoitukseen rakennettuja kuten Aurinkolahti. Uimarannat ovat syntyneet paikkoi-hin, jotka ovat uintiin soveltuvia ja jonne ihmiset ovat kerääntyneet nauttimaan uimisesta ja rannalla olemisesta. Ne ovat myös ilmeisesti muodostuneet jonkin muun toiminnan yhteyteen, kuten viljelypalsta-alueelle tai siirtolapuutarhan yhtey-teen kuten Pakilassa. Vuonna 2007 uimarantoja on 27, joista 15 on EU-uimaran-toja. EU-uimarannaksi luokitellaan ranta, jolla on uimakautena keskimäärin yli 100 kävijää päivässä. Vuonna 1958 Helsingin kaupungin terveysvirasto aloitti uimarantojen säännöllisen valvonnan. Jätevesien puhdistamisen ansiosta Helsingin rantavesien hygieeninen laatu parani. Rantavesien laatu kuitenkin huononi 1960-luvulla. Viemäröinti ja jä-tevesien puhdistaminen eivät kulkeneet samaa tahtia. Vuosaaren jätevedenpuh-distamon valmistuttua alkoi myös rantavesien hygieeninen taso parantua. Taso parani vielä entisestään Viikinmäen puhdistamon valmistumisen ja muiden puhdis-tamojen toiminnan lopettamisen jälkeen. Rankkasateiden jälkeen saattaa rantojen hygieeninen taso edelleen tilapäisesti heiketä.

1

2

SammandragFrån att ha varit en liten fattig svensk provinsstad blev Helsingfors i början av 1800-talet Storfurstendömet Finlands huvudstad. Noblessen i St.Petersburg fann Helsingfors på 1830-talet då den kom för att dricka brunn. Man badade både utom- och inomhus men man behövde inte kunna simma då det närmast var frågan om att sitta eller gå i vattenbrynet.

Vid industrialiseringens början i slutet av 1800-talet fick helsingforsarna mera möj-ligheter och tid att tillbringa i parker och på stränderna. Simundervisningen började och rädslan för vattenelementet försvann. Stadens beslutsfattare förstod vikten av att kunna röra sig i naturen. Byggandet av badinrättningarna påbörjades. Under samma periord påbörjades byggandet av så kallade sköljhus och -flottar för att un-derlätta sköljningen av tvätten. Man tvättade hemma med tvål och lut och sköljde i havet sommar och vinter. Tillsammans med avloppsvattnena som släpptes ut i strandvattnena smutsade sköljhusen och -flottarna ner vattnena så att de var som stadens avloppsvatten. Det fanns 8 badinrättningar i Helsingfors av vilka största delen revs år 1900. Den sista, badinrättningen vid Ursins berg revs först i början av 1930-talet.

För att kunna skilja på friluftsområdena började man kalla en del av dem för folk-parker. Folkparkerna fanns i närheten av eller i Helsingfors. Dessa områden var rätt små och de var livligt besökta. De var områden med badstrand och var mål för en halv- eller heldags utfärd. De första, Högholmen och Fölisön, grundades i slutet av 1800-talet. De var livligt besökta och år 1906 började man grunda flere. År 1958 hade helsingforsarna 10 folkparker till sitt förfogande. Av folkparkerna var Stenudd populärast. Friluftsområden var områden dit det tog längre tid att komma och dit man for för en längre tid, eller över en natt. Dessa var Rastböle och Nybonds fri-luftsområden som staden anskaffat i början av 1950-talet. Den första var Pirttimäki i Esbo som kom i Helsingfors stads ägo på 1940-talet.

Badstränderna har kommit till i misstag som Sandstranden, de har byggts för ända-målet som Solvik. Badstränderna har bildats på stränder lämpade för ändamålet och dit sommargäster och stadsbor har samlats för att njuta av simmandet och solen. De kan också ha bildats i samband med någon verksamhet som nära områ-den med tex. jordlotter eller koloniträdgårdar som i Baggböle.

År 2006 fanns det 27 badstränder i Helsingfors av vilka 15 var EU-badstränder. Det betyder att det dagliga besökarantalet överskrider 100 personer.

År 1958 började Helsingfors stads hälsovårdsverk den regelbundna övervaknin-gen av badstränderna och deras vattenkvalitet. Efter att staden började bygga av-loppsreningsverk började också strandvattnenas hygieniska kvalitet i Helsingfors bli bättre. För att igen försämras på 1960-talet. Efter att Nordsjö reningsverk byggts började strandvattnenas hygieniska kvalitet igen förbättras. Skyfall kan förorsaka strandvattnenas tillfälliga försämring. Från vattenprovena undersöks de avförings-baserade bakterierna. På EU-stränderna undersöks dessutom i naturen förekom-mande koliforma bakterier.

3

1 JohdantoHelsinki muuttui 1800-luvulla pienestä köyhästä ruotsalaisesta provinssikaupungis-ta Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Helsingistä tuli kylpyläkaupunki 1830-luvulla, jolloin Pietarin ylimystö tuli Helsinkiin juomaan Helsingin parantavaa ja virkistävää kaivovettä. Kaivopuisto on saanut nimensä näiltä ajoilta. Vedenjuon-nin lisäksi kylvettiin sekä meressä että sisätiloissa. Uimataito ei kuitenkaan ollut tarpeen, eikä monikaan osannut vielä tällöin uida. Uimaopetus alkoi vuonna 1880, jolloin Helsingfors simskoleaktiebolag aloitti toimintansa.

Teollistumisen alkaessa 1800-luvun lopulla ihmiset alkoivat saada enemmän mah-dollisuuksia viettää vapaa-aikaa rannoilla ja puistoissa. Uiminen tuli muotiin myös laajemmissa kansankerroksissa kun ihmisten pelokas suhtautuminen Ahdin valta-kuntaan muuttui. Näihin aikoihin kaupungin päättäjät ymmärsivät, että luonto on tärkeää kaupunkilaisten hyvinvoinnille (2). Yhteiskunta muuttui teollistumisen myö-tä. Maataloudessa työskennelleet alkoivat siirtyä asutuskeskuksiin. Yhteiskunta muuttui myös sosiaalisesti kun uusia yhteiskuntaluokkia syntyi ja toisten merkitys väheni.

Helsingin väkiluku oli 1800-luvun alussa noin 4 000 henkilöä. Vuonna 1905 väkilu-ku oli kasvanut ollen noin 95 000 henkilöä. Vuosina 1925 - 1946 Helsingin väkiluku kasvoi noin 160 000:lla. Vuonna 1925 asukasluku oli noin 210 000 ja vuonna 1950 noin 368 000 henkilöä. Tähän asukasluvun nousuun vuoden 1946 suurella alue-liitoksella ei ollut kovin paljon osuutta (2). Vuonna 2006 väkiluku oli noin 560 000 henkilöä. Väkiluvun, vapaa-ajan sekä uimaharrastuksen kasvu lisäsi kaupunkilais-ten vapaa-ajanviettopaikkojen kuten uimalaitosten, uimarantojen, kansanpuistojen ja ulkoilualueiden tarvetta.

Uiminen ja kilpauinti olivat aluksi ylempien sosiaaliluokkien harrastus. Niiden tulles-sa laajemmin muotiin alettiin rakentaa uimalaitoksia, joita kutsuttiin uimahuoneiksi. Uimalaitosten lisäksi kaupunkilaisten käyttämiä uimapaikkoja oli esim. Hietanie-messä, Ruoholahdessa, Jätkäsaaressa ja Hietasaaressa. Uimalaitokset purettiin toinen toisensa jälkeen joko ränsistyneisyyden tai saastuneiden vesien takia (2, 3).

Kansanpuistoiksi kutsuttuja ulkoilualueita alettiin perustaa jo 1800-luvun lopulla. Suosituin näistä oli Kivinokka. Kansanpuistot olivat isompia alueita, joilla uimaran-nan lisäksi saattoi olla mahdollisuus pystyttää teltta tai muu rakennelma. Kansan-puistot olivat Helsingin alueella ja ne olivat puolen päivän tai koko päivän retkikoh-teita. Helsingin alueella kansanpuistoja olivat Kaunissaari, Kivinokka, Lauttasaari, Mustikkamaa, Pihlajasaari, Rastila, Satamasaari, Seurasaari, Tullisaari, Uutela ja Varsasaari. Varsinaiset ulkoilualueet olivat alueita, jotka sijaitsivat kauempana Hel-singistä ja jonne jäätiin yöksi tai pidemmäksi aikaa (14).

Helsingin kaupunki alkoi perustaa uimarantoja, ja niiden lukumäärä kasvoi kau-pungin laajentuessa. Viimeisin uimaranta perustettiin vuonna 2006 Aurinkolahteen (16).

Tämän julkaisun tarkoitus on selvittää Helsingin uimarantojen historiaa, uimaran-tojen ominaispiirteitä sekä Helsingin jätevesien vaikutusta uimarantojen vesien tilaan. Selvityksen lähteinä on käytetty kirjallisuutta, Helsingin kaupungin ympä-ristökeskuksen julkaisuja, haastatteluja, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristölaboratorion uimarantavesien tutkimustuloksia, liikuntaviraston arkistoa sekä maastokäyntejä.

4

2 Jätevedet2.1 Asutusjätevedet

Asutusjätevedet likasivat Helsingin rantojen vesiä siitä huolimatta, että puhdis-tamoja oli otettu käyttöön vuonna 1910. Jätevesiä johdettiin edelleen kaupungin rantojen vesiin vaikka viemäröintiä laajennettiin. Rantoja likasivat lähinnä puut-teellinen viemäröintijärjestelmä, laivaliikenne, eläinten pito kaupunkialueella sekä huuhteluhuoneet ja -lautat. Lisäksi kaupunkiasuntoihin alettiin rakentaa vesikäy-mälöitä. Näitä oli aluksi muutama, mutta niiden lukumäärä kasvoi, ja 1910-luvulla niitä oli useimmissa Helsingin rakennuksissa (1).

Helsingin rantavedet olivat erittäin saastuneet 1800-luvun lopussa, ja rantavesien laatu huononi edelleen 1900-luvun alussa. Vuonna 1908 kaupunkilaiset alkoivat olla huolissaan likaisista ja haisevista rantavesistä ja vastuukysymyksistä, jos tau-dit leviävät saastuneiden rantavesien takia. Terveydenhoitolautakunnan tarkasta-ja totesi, että viemärivedet olivat pilanneen Siltavuorenrannan ja Eläintarhantien huuhteluhuoneiden veden, ja kaupunginlääkäri ja kaupungin rakennusmestari päättivät sulkea huuhteluhuoneet. Helsingin kaupunki oli jo aikaisemminkin sul-kenut huuhteluhuoneita ja huuhtelulauttoja. Vuosi rakentamisen jälkeen Alppilan puhdistamon rakentamisen jälkeen Helsingin kaupunki sai edelleen useita valituk-sia. Helsinkiläiset valittivat rantojen likaantuneista vesistä ja vesien aiheuttamasta pahasta hajusta. Tällöin myös kenraalikuvernööri puuttui asiaan vaatien toimenpi-teitä (1, 2, 3, 4).

Huuhteluhuoneet ja -lautat sekä kaupungista Suomenlahteen ja Vantaanjokeen johdetut käsittelemättömät jätevedet olivat pääasiassa syynä Helsingin merialueen rehevöitymiseen 1800-luvun lopulla, ja ohijuoksutukset merialueen rehevöitymisen kiihtymiseen 1970-luvulla (4).

2.2 Huuhteluhuoneet ja -lautat

Pyykinpesun helpottamiseksi kaupunki päätti rakentaa ns. huuhteluhuoneita ja -lauttoja. Ennen huuhteluhuoneiden rakentamista pyykit huuhdeltiin meressä myös talvella jäällä avannon reunalla kylmässä ja viimassa. Pyykit pestiin kotona tai pyykkärin toimesta pyykkituvassa. Pyykki pestiin saippualla tai lipeällä ja huuhdel-tiin rantavesissä, huuhteluhuoneissa tai -lautoilla. Talvella jäähän sahattiin avanto, jossa pyykki huuhdeltiin (4).

Huuhteluhuoneet olivat lämmitettyjä ja valaistuja vajoja, jotka oli rakennettu pont-tonien päälle. Huuhteluhuoneen lattiassa oli aukko, jossa pyykit huuhdeltiin kesäi-sin ja talvisin. Vuonna 1864 kaupunkilaiset rakennuttivat ensimmäisen lämmitetyn ja valaistun huuhteluhuoneen Pitkänsillan läheisyyteen. Helsingin kaupunki alkoi 1800-luvun lopulla rakentaa huuhteluhuoneita, ja vuosisadan vaihteessa niitä oli kaupunkilaisten käytössä kymmenen (1, 4).

Huuhtelulautat eivät olleet katettuja ja lämmitettyjä rakennuksia kuten huuhtelu-huoneet. Mutta kuten huuhteluhuoneissa niissäkin oli aukko pyykin huuhtelua var-ten.

5

Pyykinpesijät Leppäsuolla vuonna 1907. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Signe Brander.

Merisatamanranta vuonna 1911. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Signe Brander.

6

Saastuneista rantavesistä valitettiin jo vuonna 1878. Rantavedet olivat erittäin saastuneet 1800-luvun lopussa eikä rantavesiä voinut käyttää pyykin huuhteluun enää 1900-luvun alussa. Vasta vuonna 1908 kaupungin terveydellisten tutkimus-ten laboratorio teki ensimmäisen selvityksen Helsingin merialueen hygieenisestä tasosta. Vesinäytteet otettiin uimalaitosten ja huuhteluhuoneiden ympäristöstä.

Esimerkkinä rantavesien saastumisen etenemisestä on Hietalahti. Vuonna 1877 kaupunki päätti rakennuttaa huuhtelulautan Hietalahteen. Tällä alueella merivesi oli puhdasta, mutta jo 20 vuotta myöhemmin Hietalahden merivettä verrattiin kau-pungin jäteveteen, ja terveystarkastaja sulki huuhtelulautan (1, 4).

2.3 Jätevesien puhdistaminen

Kokeita jäteveden puhdistamiseksi alettiin tehdä vuosina 1902 - 1903. Helsingin ensimmäinen jätevedenpuhdistamo rakennettiin vuoden 1910 lopussa Alppilaan nykyiseen Alppipuistoon. Puhdistamo pystyi puhdistamaan noin kolmen tuhannen asukkaan jätevedet (1).

Helsingin kaupungin terveydellisten tutkimusten laboratorion tutkimusten perus-teella puhdistamot toimivat tyydyttävästi. Uusi samanlainen puhdistamo, Savilan puhdistamo, sijoitettiin Töölönlahden pohjoispuolelle Mäntymäen viereen. Puh-distamo valmistui vuonna 1915. Töölön sokeritehtaan jätevedet johdettiin vuoden 1918 lopulta Savilan puhdistamolle. Ennen sitä ne oli laskettu suoraan Töölönlah-teen. Edellämainittujen puhdistamojen kapasiteetti muuttui riittämättömäksi jäte-

Kyläsaaren puhdistuslaitoksen konesali vuonna 1932.Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Roos.

7

vesimäärien lisääntyessä, ja 1930-luvun loppupuolella jätevesiä jouduttiin usein laskemaan puhdistamattomina Töölönlahteen (1, 4).

Viemäriolojen järjestelytoimikunnan vuoden 1915 mietinnön mukaan Helsingin rantavesien pilaantuneimmat kohdat sijaitsivat Sörnäisten edustalla, Siltavuoren rannassa, Ursinin kallioista länteen sekä Hietalahden pohjoisrannassa. Näille alu-eille laskivat Helsingin suurimmat jätevesimäärät. Puhtainta vesi oli Seurasaaren ympäristössä. Rantavesien saastumiseen vaikuttivat myös 1910-luvulta lähtien rakennetut vesikäymälät (1, 4). Myös kauppa- ja sotalaivat päästivät ns. mustat jätevedet satama-altaaseen.

Viemäriolojen järjestelytoimikunta oli vuosina 1916 - 1920 tutkituttanut meriveden tilaa Helsingin eri vesialueilla. Tutkimustyön tekivät Helsingin rakennuskonttori, terveydellisten tutkimusten laboratorio ja Merentutkimuslaitos. Alppilan ja Savelan puhdistamot toimivat edelleen hyvin. Viemäreitä tuli yhdistää niin, että purkupaik-koja olisi vähemmän kuin 75 ja että jätevedet johdettaisiin mereen, kauemmas rannasta, noin sadan metrin päähän.

Vuonna 1927 tehtiin esitys, jonka mukaan jätevedet johdettaisiin kokoojaviemärei-tä pitkin seitsemälle puhdistamolle. Vaihtoehtona oli, että kaikki jätevedet johdettai-siin yhden puhdistamon kautta avomerelle. Puhdistamo olisi rakennettu Harakan saareen. Päätettiin aloittaa kokoojaviemärijärjestelmän rakentaminen, ja kaupunki teki esityksen puhdistamojen rakentamisesta 1930-luvun alussa (1, 4).

Kyläsaaren puhdistamo valmistui vuonna 1932. Se oli Suomen ensimmäinen ak-tiivilietelaitos ja se toimi alussa koeasemana. Rajasaaren puhdistamo valmistui vuonna 1935. Rajasaaren puhdistamo oli ensin mekaaninen, mutta muuttui vuon-na 1937 aktiivilietelaitokseksi. Savilan puhdistamo muuttui pumppaamoksi. Toinen maailmansota katkaisi rakennustyöt, joita jatkettiin 1950-luvulla (1, 4).

Liitosalueiden jätevedet johdettiin avo-ojien kautta tai suoraan mereen. Päätös liitosalueiden viemäröinnistä tehtiin 1950-luvulla ja vuonna 1957 aloitettiin liitos-alueiden viemäröintityöt. Työ kesti noin 20 vuotta. Jätevesiä johdettiin puhdista-mattomina edelleen Helsingin merenlahtiin 1960-luvulla. Kallion alueen suuren väestömäärän jätevedet johdettiin kiinteistökohtaisten riittämättömiksi jääneiden saostuskaivojen kautta mereen 1970-luvun alkuun saakka. Vuosaaren puhdista-mon valmistuttua vuonna 1970 oli Helsingissä kymmenen jätevedenpuhdistamoa (1, 4).

Erillisviemäröinnin rakentaminen aloitettiin 1940 - 1950-luvuilla, jolloin sadevesiä ei enää johdettu kuormittamaan puhdistamoja. Helsingin kantakaupungissa on kui-tenkin edelleen sekaviemäröintijärjestelmä. Helsingin viemäriverkostossa oli vuon-na 1985 noin sata ylivuotokaivoa, jotka toimivat rankkasateella, jos pumppaamo oli epäkunnossa tai jos puhdistamon toiminnassa oli häiriö (6). Ylivuotokaivojen kynnyksiä nostettiin vuosina 1979 - 1981. Vuonna 2006 ylivuotokaivoja oli kuusi-kymmentä. Niiden aiheuttama ympäristöhaitta on pieni muualla kuin ylivuotokaivon läheisyydessä (12, 16).

Viemäröinnin laajentuessa liitosalueille uusia puhdistamoja ei pystytty rakenta-maan eikä olemassa olevien kapasiteettiä lisäämään samaan tahtiin, joten jäteve-siä jouduttiin edelleen johtamaan puhdistamattomina mereen (1, 2, 4).

Vuoteen 1985 asti Vuosaaren jätevedenpuhdistamon vedet johdettiin Vanhankau-punginlahteen. Vuonna 1987 alettiin johtaa jätevesiä kahdeksan kilometrin pää-hän avomerelle. Samana vuonna alettiin rakentaa keskuspuhdistamoa Viikinmäen kallioon. Puhdistamo valmistui vuonna 1994, ja se korvasi Helsingissä siihen asti olleet kymmenen jätevedenpuhdistamoa. Puhdistamoon johdetaan myös Keski-Uudenmaan kuntien jätevedet. Näiden toimenpiteiden myötä Vanhankaupungin-lahden veden laatu on parantunut huomattavasti (1, 6, 11).

Rankkasateet ja Vantaanjoen tulviminen saattavat kuitenkin edelleen ylikuormittaa viemäriverkkoa ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoa, jolloin Vantaanjoen ja meri-alueen rantavesien hygieeninen laatu saattaa heiketä tilapäisesti. Pumppaamojen ylijuoksutusten ja tulvien takia ulosteperäisten indikaattoribakteerien määrä ja ra-vinnepitoisuudet lisääntyvät tilapäisesti myös Vantaanjoen suulla Vanhankaupun-ginselän ympäristössä. Pääkaupunkialueen merialuetta kuormittavat myös erilai-set ojat, purot ja joet (1, 4, 11, 12).

2.4 Uimarantavesien hygieeninen taso ja laatu

Kuten edellä on mainittu, Helsingin rantojen vedet olivat erittäin saastuneet 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Viemäröinnin ja jätevedenpuhdistamojen ra-kentamisen jälkeen Helsingin rantojen vedet alkoivat vähitellen puhdistua, mutta 1960-luvulla rantavedet saastuivat uudestaan (kuva 1). Vuonna 1966 ohijuoksutus-ten määrä oli noin 4 miljoonaa kuutiota, vuonna 1967 ohijuoksutettiin puhdistamat-tomia jätevesiä noin 12 miljoonaa kuutiota ja vuosina 1968 ja 1969 ohijuksutuksia oli noin 5 - 6 miljoonaa kuutiota. Helsingin asukasluvun kasvulla ei suoranaisesti ollut osuutta rantavesien saastumiseen. Syy oli jätevesien lisääntyminen kun Hel-singin alueen viemäröintiä laajennettiin ilman että puhdistamoja tai niiden kapa-siteettia lisättiin samassa tahdissa. Viikinmäen puhdistamon käyttöönoton myötä uimarantojen veden laatu parani (11, 12, 13).

8

Kuva1. Helsingin uimarantojen hygieenisen laadun kehitys verrattuna väestön määrään ja jätevesien puhdistusasteeseen*) 1958–2004. Jätevesien puhdistuksen tehostuminen näkyy uimarantojen veden ulosteperäisten bakteerien (lämpökestoisten koliformisten bak-teerien) pitoisuuden nopeana laskuna. *) Jätevesien puhdistus, lähde: Helsingin Vesi

Vantaanjoen varrella olevien kiinteistöjen ja kuntien jätevesien johtaminen Viikin-mäen jätevedenpuhdistamolle on edesauttanut varsinkin Vantaanjoen ja samalla Vanhankaupunginlahden veden laadun paranemista. Puhdistamojen lakkauttami-nen on näkynyt uimarantavesien mikrobiologisen laadun paranemisena (6, 11, 12, 13).

3 Uimarantavesien valvonta3.1 Uimarantaveden hygieenisen laadun valvonta

Helsingin uimarantavesiä on tutkittu ja valvottu 1800-luvulta lähtien. Helsingin kau-pungin terveydellisten tutkimusten laboratorio alkoi seurata meriveden tilaa 1890-luvun lopulla tulleiden lukuisten valitusten johdosta. Terveyslautakunnan ke-hotuksesta uimarantoja ja niiden vesien hygieenistä laatua alettiin tarkastaa ja val-voa uimakauden aikana 1950-luvulta alkaen (9).

Helsingin kaupungin ympäristökeskus valvoo uimarantavesien laatua tervey-densuojelulain ja sosiaali- ja terveysministeriön antamien päätösten (292/1996, 41/1999) mukaisesti. Uimavedestä tutkitaan ulosteperäisiä bakteereita (fekaaliset streptokokit ja fekaaliset koliformiset bakteerit) sekä EU-uimarannoilta lisäksi luon-nossa yleisesti esiintyviä koliformisia bakteereita. Ympäristökeskus valvoo myös uimarantojen yleistä hygieniaa, kuten esim. jätehuoltoa ja käymälöiden siisteyttä. Lisäksi ympäristökeskus valvoo kuluttajapalveluiden turvallisuutta, kuten leikkite-lineitä ja pelastusvälineitä. Helsingin liikuntavirasto osaltaan valvoo, huoltaa ja ra-kentaa uimarannoilla olevia rakennuksia ja laitteita. Lisäksi liikuntavirasto hankkii käyttöön uimiseen soveltuvia rantoja kuten vuokraamalla Koivusaaren uimarannan vuonna 2004.

Uimakausi, jolloin Helsingin kaupungin ympäristökeskus ottaa ja tutkii uimaran-tojen vesinäytteet, alkaa kesäkuun alussa ja päättyy elokuun puolessavälissä. Uimaveden laatua tutkitaan myös talviuintipaikoista. Talviuimakausi alkaa monil-la talviuintipaikoilla lokakuussa. Useimpien talviuintipaikkojen ylläpidosta vastaa paikallinen talviuintiseura. Talviuintipaikkoja on Helsingissä 15. Uimarantavesien hygieenisestä laadusta tiedotetaan, ja tutkimustulokset toimitetaan uimarantojen ilmoitustauluille (16).

Koirille tarkoitettuja uimarantoja on neljä. Ne sijaitsevat Lauttasaaren Veijarivuoren puistossa, Taka-Töölön Rajasaaressa, Tervasaaressa sekä Laajasalon Tuorinnie-men koirapuistossa. Ympäristökeskus tarkkailee koirien uimarantojen sinilevätilan-netta ja asettaa rannan tarvittaessa uintikieltoon. Lisäksi ympäristökeskus valvoo myös rannan siisteyttä.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (292/1996) mukaan EU-uimarannoil-ta otetaan uimakauden aikana kuusi vesinäytettä. Pieniltä yleisiltä uimarannoilta näytteet otetaan kerran kuukaudessa. Ympäristökeskus toimittaa uimarantavesi-näytteiden tulokset Kansanterveyslaitokselle, joka kerää ja laatii vuosittain EU-ui-marantojen uimaveden laatua ja valvontaa koskevan raportin. Raportti toimitetaan Euroopan komissiolle. Komissio julkaisee yhteisön alueen uimarantojen veden laatua ja valvontaa koskevan raportin verkkojulkaisuna (15, 16, 18).

9

10

Bakteerien ja virusten elinolosuhteet jätevedessä ovat hyvät. Ne esiintyvät yhdes-sä orgaanisen materiaalin kanssa. Niiden elinikä vaihtelee riippuen organismista, esim. Salmonella typhi tuhoutuu ilmeisesti viikon sisällä, kun taas joku muu laji saattaa jopa lisääntyä. Viruksia esiintyy kaikkina vuodenaikoina mutta eniten niitä on elo-syyskuussa. Myös poliovirus saattaa esiintyä jätevesissä. Virukset, jotka esiintyvät vedessä, ovat ulosteperäisiä ja ne kestävät ulkoisia vaikutteita. Lisäksi pieni määrä saastunutta vettä riittää taudin puhkeamiseen. Näihin lukeutuvat mm. adenovirus, polio, coxsackie- ja echovirus (9). Saastuneista vesistä johtuvat epi-demiat olivat ennen tavallisia. Yleisin epidemioiden aiheuttaja saattoi kuitenkin olla saastuneiden vesien käyttö talousvetenä. Nykyään norovirus on yleisin epidemioi-den aiheuttaja.

Uimalaitokset suljettiin 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa saastuneiden ran-tavesien takia. Ensimmäinen uimaranta, joka asetettiin uintikieltoon, oli 1950-lu-vun puolivälissä Humallahden uimaranta. Vanhankaupunginlahden rannalla oleva Kivinokan kansanpuiston yleinen uimaranta suljettiin 1980-luvun lopulla. Uimave-dessä oli suuria määriä ulosteperäisiä bakteereita jotka olivat peräisin Vanhan-kaupunginlahteen laskevista pudistamojen purkuviemäreistä. Sen jälkeen, kun jätevesiä 1980-luvun lopulla alettiin johtaa purkutunnelia pitkin ulkomerelle, alkoi Vanhankaupunginlahden veden laatu kohentua. Uimaranta on jälleen käytössä, se ei kuitenkaan enää ole yleinen uimaranta. Veden laatu tutkitaan kuitenkin uima-kauden aikana.

Vuonna 2004 heinä-elokuun vaihteessa asetettiin Malmin, Pikkukosken, Pakilan, Pukinmäen, Mustikkamaan ja Tuorinniemen uimarannat uintikieltoon. Rantojen uimavesinäytteistä löytyi runsaasti ulosteperäisiä bakteereja ja hygieeniset raja-arvot ylittyivät huomattavasti. Huono veden laatu johtui runsaista sateista, jotka aiheuttivat Vantaanjoen tulvimisen ja ylikuormittivat jätevesiverkostoa, pumppaa-moita ja Helsingin Veden puhdistamoa. Viikinmäen jätevedenpuhdistamolta oli kuormituksen takia johdettu puhdistettua jätevettä myös Vanhankaupunginlahteen. Käsittelemätöntä jätevettä jouduttiin johtamaan viemäriverkostosta myös Vartion-kylänlahteen ja Strömsiin. Lisäksi jouduttiin johtamaan puhdistamatonta jätevettä Pukinmäen pumppaamolta Vantaanjokeen ja Suutarilan pumppaamolta Keravan-jokeen. Vantaanjoen yläjuoksulla esim. Riihimäellä ja Hyvinkäällä jouduttiin kä-sittelemätöntä jätevettä johtamaan Vantaanjokeen (16). Ympäristökeskus asetti vuonna 1995 kolme uimarantaa uintikieltoon runsaan viherleväkukinnan johdosta.

Ympäristökeskus tutki vuonna 2005 Helsingin yleisten uimarantojen hygieenistä tasoa sekä saastumisriskiä. Uimarannalla katsotaan olevan saastumisriski mikäli huoltoasema, venesatama, jätevesipumppaamo tai sadevesiviemäri tai -oja on alle 500 metrin etäisyydellä uimarannasta, tai jos rannalla on havaittu runsaasti lintuja (11).

3.2. Sinilevätilanteen valvonta

Laaja selvitys sinilevien terveyshaitoista on tehty vertaamalla vuosina 2004 ja 2005 sinileville altistuneiden potilaiden oireita sinileväkukintojen toksiineihin. Selvitys kuuluu Suomen Akatemian rahoittamaan Mikrobit ja ihminen -tutkimusohjelmaan (5).

Tutkimuksessa todettiin oireiden alkaneen vuorokauden sisällä altistumisesta. Ta-vallisimmat oireet olivat pahoinvointi, oksentelu, ripuli, lämmönnousu, iho-oireet ja

11

lihaskivut. Altistuminen oli pääsääntöisesti peräisin uimisesta mutta myös sinileväi-sen veden käyttämisestä saunavetenä.

Ihmisiä ei ole kuollut sinilevämyrkytykseen, mutta koira saattaa kuolla pelkästään puhdistamalla turkkiaan uituaan vedessä, jossa esiintyy myrkyllistä sinilevää. Si-nileviä on aina esiintynyt Suomenlahden alueella. Sinilevä kuuluu maapallon van-himpiin eliöihin. Merialueen rehevöitymisen seurauksena sinilevien kukinta on runsastunut. Niihin kiinnittää huomiota vain silloin kun levät esiintyvät massoina. Levät tarvitsevat ravinteita, kuten typpeä ja fosforia sekä valoa kasvaakseen. Kun ravinteita ja valoa on riittävästi, levät runsastuvat, ja ne nousevat tyynellä säällä pintaan ilmarakkuloiden avulla.

Lääkintöhallituksen vuonna 1986 antaman koko maata koskevan kehotuksen mu-kaisesti ympäristökeskus kiinnittää huomiota uimarantojen sinilevätilanteeseen ottaessaan uimavesinäytteitä uimakauden aikana. Lisäksi liikuntaviraston ranta-valvojat tarkkailevat sinilevätilannetta päivittäin. Sinileväesiintymisestä tiedotetaan uimarannoilla. Tiedotteessa kehotetaan uijia välttämään uimista vedessä, jossa on

Sinilevää Taivallahdessa kesällä 2005. Kuva: Matti Miinalainen.

sinilevää tai uinnin jälkeen käymään suihkussa. Tarvittaessa ympäristökeskus voi kieltää uimisen rannalla jossa havaittu paljon sinilevää. Ympäristökeskus tiedottaa levätilanteesta kerran viikossa ja tarvittaessa useimmin (16).

4 UimalaitoksetEnsimmäiset uimalaitokset rakennettiin yksityisin varoin 1800-luvun alussa ylem-pien yhteiskuntaluokkien käyttöön. Kaupungin päättäjien mielestä uimalaitosten ja virkistysalueiden rakentaminen ei kuulunut kaupungin tehtäviin. Kaupunkilaisten uintimahdollisuudet paranivat, kun kaupunki vuodesta 1870 lähtien alkoi rakentaa ja ylläpitää työväelle tarkoitettuja uimalaitoksia (kuva 2). Ensimmäiset kaupungin varoin rakennetut uimalaitokset rakennettiin Siltavuorenrantaan ja Munkkisaaren-salmeen. Uimalaitoksia oli 1900-luvun alussa yhteensä kahdeksan (2, 3).

12

Kuva 2. Uimahuoneita siirrettiin (S) ja/tai lakkautettiin (L) 1900-luvun vaihteen molemmin puolin rantavesien pilaantumisen takia. Useimmat uimahuoneet sijaitsivat lähellä työväes-tön asuinalueita, jotka on merkitty tummalla sävyllä. (Lähde: Kaartinen (3) 1999, 69.)Kartta: Simo Laakkonen, Vesiensuojelun synty. Helsingin ja sen merialueen ympäristöhis-toriaa 1878-1928 (19).

13

Uimalaitokset olivat rakennuksia, jotka oli rakennettu ison laiturin tapaan veden päälle paalujen varaan, tai isoina tai pieninä rakennelmina rannan välittömään lä-heisyyteen suoja-aitoineen. Esikuva näille suuremmille veden päälle rakennetuil-le uimalaitoksille oli oletettavasti saatu Englannin etelärannikolla olevista isoista laitureista. Ainoastaan käyttötarkoitus oli toinen, ja Helsingissä ne olivat kooltaan huomattavasti paljon pienempiä.

Isojen uimalaitosten suunnittelijoiden ajatuksena oli luultavasti helppokäyttöisyys. Ylätasanteen pukeutumistiloista pääsi portaita pitkin suoraan veteen. Pienet ja isot rannalle rakennetut uimahuoneet oli rakennettu aivan meren läheisyyteen. Ne saattoivat olla isoja paviljonkeja kuten Korkeasaaressa tai pieniä mökkejä ku-ten Pienessä Siltasaaressa. Kaupunginmuseon kuva-arkiston vanhoista uimalai-toksista otetuista valokuvista voi todeta, että uimalaitoksien uintimahdollisuuksia käyttivät aluksi lähinnä lapset. Aikuiset kävivät katsomassa uintikilpailuja Ursinin uimalaitoksessa, tai oikeammin Helsingin uimalaitoksessa. Siellä järjestettiin myös uimaopetusta.

Kauppias Julius Tallberg rakennutti vuonna 1887 ensimmäisen kaikille kaupunkilai-sille tarkoitetun uimalaitoksen Merisatamaan Ursinin kallioille. Uimalaitos purettiin ränsistyneenä ja vuonna 1900 valmistui uusi lähistöllä olevalle kallioniemekkeelle. Uimalaitos oli edellistä paljon suurempi ja se oli ensimmäinen suuri kunnan raken-tama kohde yhdessä Eläintarhan kentän kanssa. Uimalaitoksen uudeksi nimeksi tuli Helsingin uimalaitos, vaikka sitä edelleen kaupunkilaisten keskuudessa kut-suttiin Ursinin uimalaitokseksi. Uimalaitos toimi vuoteen 1933 tai 1934, jolloin sen toiminta kiellettiin ilmeisesti saastuneiden vesien takia, ja siellä toiminut uimaseura Helsingfors Simsällskap muutti Uunisaareen.

Humallahden uimalaitos vuonna 1920. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

14

Ullanlinnan uimalaitoksen laituri vuonna 1923. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / K. Brorström.

Uimaopetusta Ursinin uimalaitoksella. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

15

Helsingfors Simsällskap, uimamaisterit noin vuonna 1890.Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Daniel Nyblin.

Uimalaitos Siltavuoren rannassa vuonna 1907. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Signe Brander.

Humallahdessa uimalaitos toimi vuosina 1870 - 1900, Korkeasaaressa 1870 - 1900, Munkkisaaren salmessa 1870 - 1900, Haapaniemi Hietalahdessa 1870 -1900, Pie-nessä Siltasaaressa 1870 - 1908 ja Ruoholahdessa 1870 - 1900. Kaivopuistossa, Kaivohuoneen kylpylän rannassa toiminut Ullanlinnan uimalaitos rakennettiin luul-tavasti 1830-luvulla ja suljettiin ilmeisesti vuonna 1900 (2, 3, 4).

Pienessä Siltasaaressa ollut Siltavuorenrannan uimalaitos ja lähistöllä ollut pyy-kinhuuhteluhuone suljettiin vuonna 1908 rantavesien korkeiden ammoniakki- ja bakteeripitoisuuksien takia. Syynä myös muiden uimalaitosten sulkemiselle olivat pääsääntöisesti rantavesien saastuminen, esim. Ursinin uimalaitoksen lähistölle purkautui kaksi viemäriputkea rantavesiin. Sulkemisen syynä saattoivat lisäksi olla myös ränsistyneet rakenteet (2, 3, 4).

5 KansanpuistotHelsingin välittömässä läheisyydessä, tai melkein kaupungin keskustassa olevia ulkoilualueita, jotka saattoivat olla melko pieniä ja joissa kävi paljon ihmisiä, alettiin kutsua kansanpuistoiksi erotuksena ulkoilualueista. Ne olivat päivä- tai puolipäivä-retkikohteita ja niissä oli uimaranta. Ensimmäiset perustettiin jo 1800-luvun lopulla Korkeasaareen ja Seurasaareen. Korkeasaareen rakennettiin iso rantapaviljonki. Korkeasaaresta tuli kuitenkin myöhemmin pelkkä eläintarha. Seurasaaren uimalai-tos on pysynyt samanlaisena alusta asti (14).

Seurasaari ja Korkeasaari olivat vilkkaassa käytössä, ja kansanpuistoja alettiin perustaa lisää. Tullisaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1906. Vuonna 1958 kaupunkilaisilla oli käytettävissään kymmenen kansanpuistoa: Kivinokka, Laajasa-lo-Reposalmi, Lauttasaari, Mustasaari, Mustikkamaa, Pihlajasaari, Satamasaari, Seurasaari, Tullisaari ja Varsasaari. Suosituin näistä oli Kivinokka. Aluksi monelle näistä alueista oli lupa pystyttää teltta tai kevyt viikonloppumaja. Nämä kuitenkin kiellettiin suuren kävijämäärän ja ahtauden takia 1950-luvun lopulla (2, 14).

Kivinokan kansanpuisto perustettiin Kulosaaren kartanon maille vuonna 1931 ja se käsitti 27 hehtaaria. Vuonna 1958 siellä oli 630 viikonloppumajaa. Tilapäiskävijöille ei ollut kuin muutama telttapaikka. Tänä päivänä siellä on edelleen uimaranta sekä kesämajoja. Uimaranta ei ole yleinen, mutta veden laatua seurataan. Ympäristö-keskus tutkii rantaveden hygieenisen laadun Helsingin kaupungin rakennusviras-ton toimeksiannosta kerran kuukaudessa.

Laajasalon-Reposalmen kansanpuisto perustettiin vuonna 1955 Degerön kartanon maille ja se käsitti 12 hehtaaria. Alue on pienuutensa takia suunniteltu ainoastaan uimarannaksi. Tänä päivänä alueella on uimarannan lisäksi ulkoilupuisto.

Lauttasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1929 ja se käsitti 23 hehtaaria. Siellä oli vuonna 1958 yli 250 viikonloppumajaa ja turisteille pieni leirintäalue. Ti-lapäiskävijöille ei ollut tilaa. Tänä päivänä puistossa on uimarannan lisäksi myös kesämajoja.

Mustasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1927 ja se käsitti 6 hehtaaria. Alueen rakennukset olivat vuonna 1958 vuokrattu Helsingin evankelisluterilaisille seurakunnille ja olivat seurakuntien nuorisojäsenien käytössä. Uimaveden laatua seurataan säännöllisesti.

16

Mustikkamaan kansanpuisto perustettiin vuonna 1921 ja se käsitti 35 hehtaaria. Alussa siellä oli paljon kävijöitä, mutta 1950-luvulla kävijämäärä väheni ehkä osit-tain siksi, että sinne oli hankala päästä. Saarelle oli pelkästään veneyhteys. Pihlajasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1929 ja se käsittää 18 hehtaaria. Sen käyttö väheni 1950-luvun lopulla. Nykyään uimaranta on kuitenkin vilkkaassa käytössä.

Satamasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1934 ja se käsitti 4 hehtaaria. Alueella oli vuonna 1958 noin 150 viikonloppumajaa. Tilapäiskävijät eivät enää mahtuneet telttailemaan.

Seurasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1889 ja se käsitti 45 hehtaaria. Se ja Korkeasaaren kansanpuisto ovat kaupungin vanhimmat kansanpuistot. Seura-saaren kansanpuistossa on edelleen uimalaitos. Lisäksi sinne on perustettu ulkoil-mamuseo. Alue on edelleen vilkkaassa käytössä.

Tullisaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1906 ja se käsitti 20 hehtaaria. Vuon-na 1958 oli siellä kesäaikana vakinaisesti n. 150 telttaa sekä leirintäalueella monta kymmentä turistien pystyttämää telttaa. Vuonna 1958 alueelle ei enää mahtunut muuta toimintaa. Alueella ei ole enää yleistä uimarantaa, jonka rantavesien hygi-eenistä tasoa tutkittaisiin.

17

Viikonloppumaja, lehtikuva. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

18

Varsasaaren kansanpuisto perustettiin vuonna 1928 ja se käsitti 16 hehtaaria. Alu-eella oli vuonna 1958 yli 250 viikonloppumajaa. Ainoastaan muutama tilapäiskävijä telttoineen sai tilaa.

6 UlkoilualueetUlkoilualueet olivat alueita, jonne matka kaupungista oli pitkä ja jonne jäätiin yöksi. Ensimmäisenä ulkoilualueena 1940-luvulla kaupungille oli ostettu Pirttimäen alue Espoossa. Lisäksi 1950-luvun alussa oli hankittu Rastilan ulkoilualue, joka käsitti Rastbölen kartanon Helsingin kaupungille myymät maat sekä Uutelan ulkoilualue, joka käsitti Nybondsin kartanon Helsingin kaupungille myymät maa-alueet. Nämä ulkoilualueet sijaitsivat vielä silloin Helsingin pitäjässä. Vuosaareen johtavaa siltaa ei vielä tällöin ollut (2, 14).

Rastilan ulkoilualueella ei ollut paljon telttailijoita, mutta uimaranta oli vilkkaassa käytössä. Rastilan ulkoilualue käsitti 180 hehtaaria, ja se sijaitsi 22 km:n päässä Helsingistä vuonna 1958. Uutelan ulkoilualue katsottiin vuonna 1958 pieneksi (105 ha), jonka takia siitä muodostui pelkästään telttailualue. Alue sijaitsi vuonna 1958 24 km:n päässä Helsingistä (2, 14).

7 Helsingin uimarannatUimarannat ovat syntyneet vahingossa kuten Hietaranta tai ne ovat tarkoitukseen rakennettu kuten Aurinkolahti. Uimarannat ovat kuitenkin pääsääntöisesti synty-neet paikkoihin, jotka ovat uintiin soveltuvia ja jonne kaupunkilaiset ovat kerään-tyneet nauttimaan uimisesta ja rannalla olemisesta. Ne ovat myös ilmeisesti muo-dostuneet jonkin muun toiminnan yhteyteen, kuten kansanpuiston, ulkoilualueen tai siirtolapuutarhan yhteyteen kuten Pakilan uimaranta.

Aluksi Helsingin rannoilla käytiin perheen tai ystävien kanssa retkeilemässä ja viet-tämässä aikaa, ei niinkään uimassa. Lapset ovat kuitenkin aina käyneet leikkimäs-sä rantavesissä. Vasta 1920-luvulla uimisesta tuli suosittu urheilulaji, jolloin myös muut vedessä viihtyvät valtasivat Helsingissä tarkoitukseen sopivat rannat. (2, 3)

Vuonna 1958, jolloin uusi terveydenhoitolaki tuli voimaan, Helsingin kaupungin ter-veysvirasto alkoi säännöllisesti tutkia Helsingin uimarantojen veden hygieenistä ta-soa. Tällöin virallisia valvottuja uimarantoja oli 18. Tänään uimarantoja on 27(kuva 3). Rannat kattavat koko Helsingin alueen ja ovat edelleen levittäytyneet laajalle asutusrakentamisen mukana (9).

7.1 Uimarantojen ominaispiirteet ja historia

Uimarannat on esitetty aakkosjärjestyksessä. Jokaisen uimarannan kohdalla esi-tetään uimarannan sijainti, ominaispiirteet ja historia.

Helsingin uimarannoista neljä sijaitsee Vantaanjoen varrella ja loput 23 uimarantaa sijaitsevat saarissa tai mantereella. Uimarannoista 26 on liikuntaviraston ylläpitä-miä ja yksi on seurakuntayhtymän ylläpitämä uimaranta. Yleisistä uimarannoista 15 on EU-uimarantoja. EU-rannaksi luokitellaan ranta, jolla on keskimäärin yli 100

19

kävijää päivässä uimakautena. Vuonna 2007 EU-uimarannat olivat Aurinkolahti, Hietaranta, Kallahdenniemi, Kallahden kainalo, Laajasalo, Lauttasaaren Merikyl-pylänpuisto, Malmi, Marjaniemi, Munkkiniemi, Pihlajasaari, Pikkukoski, Puotila, Rastila ja Tuorinniemi (16).

Vuosittain joillekin uimarannoille myönnetään vuodeksi ns. sinilippu. Kyseessä on kansainvälisen Ympäristökasvatussäätiön alainen ohjelma. Säätiö myöntää lipun vuosittain ympäristöstään huolta pitäville, korkeatasoisille uimarannoille. Ohjelman tavoitteena on lisäksi levittää tietoa vesistöistä ja niiden ympäristöstä. Vuonna 2006 sinilippurantoja oli Helsingissä neljä. Nämä olivat Kallahdenniemen, Laajasalon, Munkkiniemen, ja Mustikkamaan uimarannat (16).

Aurinkolahti

Aurinkolahden uimaranta sijaitsee uuden asuinkerrostaloalueen välittömässä lä-heisyydessä Vuosaaren Aurinkolahdessa Uutelantien varrella. Ranta on valvottu ja siellä on pukusuoja sekä WC. Aurinkolahden uimaranta on Helsingin uimaran-noista uusin. Se avattiin vuonna 2006, tällöin siitä tuli myös EU-ranta. Aikaisemmin ranta oli pienempi ja nimeltään Vuosaaren (Uutela) uimaranta. Alue on hankittu kaupungille 1950-luvun alussa, kun Nybondsin kartanon maat myytiin Helsingin kaupungille. Nyt Vuosaaren uimaranta on osa uutta Aurinkolahden uimarantaa. Rannalla ei ole istutuksia ja se viettää merelle. Entisen Vuosaaren uimarannan nimenä on myös käytetty Mustalahden uimarantaa (16).

Ranta on rakennettu uuden asuntoalueen yhteyteen. Alueella, rannan läheisyy-dessä sijaitsi ennen alueen rakentamista Sasekan teollisuusalue. Alue silaitsi Leikosaarentie 7-13 alueen ja meren välissä. Tehdas toimi vuosina 1939 - 1976. Sana Saseka muodostuu sanoista santa, sementti ja kalkki. Sasekan alueella oli kevytbetoni- ja kalkkihiekkatiilituotantoa. Saseka Oy siirtyi myöhemmin Lohja Oy:n omistukseen. Vuosina 1976 - 1984 tehdasrakennukset olivat vielä pystyssä, mutta piippu oli purettu. Näinä vuosina tehdasrakennuksessa toimi Lohja Oy:n Solifer - asuntovaunujen kokoonpanolaitos. Vuodesta 1984 alueella oli pienteollisuutta,

Kuva 3. Helsingin uimarannat vuonna 2006.

20

varastoja, autojen ja veneiden huoltoa, korjausta ja romuttamista sekä Helsingin kaupungin rakennusviraston tukikohta. Tehdasrakennukset purettiin asuinkerros-talorakentamisen tieltä ja maaperä puhdistettiin 1990-luvun alussa (17). Sasekan alueen itäpuolen Aurinkolahden uimaranta on Helsingin pisin. Se on kei-notekoinen ja 500 m pitkä. Ennen rannan rakentamista alueella oli laaja ruoikko (16).

Furuvikin uimaranta

Uimaranta sijaitsee Jollaksessa, Hevossalmen itäpuolella osoitteessa Furuvikintie 5. Furuvikin ranta on valvomaton pieni hiekkaranta. Uimaranta on vanhan kesä-asutuksen ja metsikön ympäröimä. Rannalla on kaksi pukusuojaa, suihku ja WC. Siellä on myös talviuintimahdollisuus.

Uimaranta on ollut osa Furuvikin huvilan puutarhaa. Huvila on ilmeisesti kuulunut Degerön kartanolle. Uimarannan vieressä on vanha kivilaiturin pohja, jolla on ti-laussauna. Alueella on vanhaa kesäasutusta. Lähistöllä, uimarannan molemmin puolin on pienimuotoista pienvenesatamatoimintaa. Rannan läheisyydessä on Jollaksen rämeen luonnonsuojelualue. Uimarannan editse kulkee veneväylä, jolla kesäisin on vilkasta veneliikennettä.

Hevossalmen uimaranta

Uimaranta sijaitsee Jollaksessa, Hevossalmen länsipuolella Porekujan päässä kävelytien varrella Tahvonlahden suulla. Sitä vastapäätä Tahvonlahden niemellä sijaitsee Stansvikin kartano.

Hevossalmen uimaranta on pieni valvomaton kallioinen, osittain hiekkainen luon-nonranta luonnonpuistossa ulkoilutien varrella. Ympäristö on kallioinen ja siellä kasvaa sekametsää ja mäntyjä. Uimarannalla on pieni hiekkainen matala pouka-ma, jonne on rakennettu laituri. Uimaranta sijaitsee asutuksen välittömässä lähei-syydessä pienkerrostaloalueella. Sitä vastapäätä on vanhaa kesäasutusta. Uima-rannalla on pukusuoja, WC ja leikkipaikka.

Hietaranta

Uimaranta sijaitsee Hietaniemellä Hiekkarannantien varrella. Hietaranta on lii-kuntaviraston valvoma hiekkainen EU-uimaranta. Ranta on alun perin ollut pieni ruohoinen luonnonranta. Uimarannalla on pukusuoja, suihku, WC, kuntovälineitä, koripallokenttä, beachvolley-kenttä, leikkipaikka ja kahvila. Avantouinti on mahdol-lista viereisellä Ourit-saarella.

Hietarannan läheisyydessä on jätevesipumppaamo, ja myös sadevesiviemäri pur-kautuu rannan läheisyyteen. Nämä saattavat tilapäisesti huonontaa veden laatua (12).

Hietaranta oli ensimmäisiä helsinkiläisten käytössä olevia rantoja. Taivallahden rannassa oli pieni nurmikkoinen ranta, jossa Helsingin Töölön alueen asukkaat kävivät uimassa ja nauttimassa auringosta. Rannan yläpuolella sijaitsi teurastamo, jonka toiminta ilmeisesti loppui uuden teurastamon valmistuttua vuonna 1933. Ui-mapaikan vieressä sijaitsi silloin vuosikymmeniä käytössä ollut kaatopaikka, jolla jätteet kytivät jatkuvasti (10).

21

Silloisen uimarannan viereen Rakennuskonttori oli varastoinut aidatulle alueelle hiekkaa noin 15 000 kuutiota. Aita ei kuitenkaan kestänyt painetta, ja hiekka valui käytössä olevalle uimarannalle muodostaen Hietarannan. Kävijämäärät rannalla kasvoivat, ja kaupungin päättäjät totesivat kesällä vuonna 1929 tällaisten rantojen tarpeellisuuden. Tämä päätös lienee ollut alku kaupungin uimarantojen perustami-selle (10).

Tämän jälkeen alettiin kunnostaa rantaa ja sen ympäristöä. Vanha kaatopaikka peitettiin mullalla, merenpohja siivottiin ja hiekoitettiin rannan kohdalta. Alussa ran-nan itäinen osa oli aidattu naisten käyttöön. Aita poistettiin tarpeettomana melko pian. Hietaranta oli suosituin uimaranta 1930-luvun puolivälissä. Kesän 1935 kä-vijämäärä oli 325 000 henkilöä (10). Vuonna 2003 keskimääräinen päivittäinen kävijämäärä oli 6 400 ja kesällä 2006 Hietarannassa kävi jopa 17 000 kävijää päi-vässä. Lämmin kesä vaikutti kävijöiden suureen määrään (16).

Nykyään koululaiset kerääntyvät rannalle ja sen lähiympäristöön juhlimaan koulu-jen päättymistä. Tällöin ranta roskaantuu mm. tyhjistä ja rikkinäisistä pulloista.

Jollaksen uimaranta

Uimaranta sijaitsee Jollaksessa Jollaksentien varrella Iso-Sarvaston lahdessa. Jol-laksen uimaranta on valvomaton, osittain kallioinen ja osittain hiekkainen luonnon-ranta omakoti- ja paritaloasutusalueen läheisyydessä. Uimarannalla on pukusuoja, WC ja leikkipaikka. Aittasaaressa olevan golfkentältä tuleva oja laskee Iso-Sar-vastonlahden pohjukkaan. Kapeassa lahdessa on venesatama sekä venetarvike-liikkeitä (12). Rannan ympäristön aluskasvillisuus on rehevää. Rannalla kasvaa leppiä, mutta alue on muuten sekametsää, jossa on myös jalopuita.

Hietaranta kesällä 2006. Kuva: Monica Gorbatow.

22

Kallahdenniemen uimaranta

Uimaranta sijaitsee Kallahdenniemen kärjessä Rantapaadentien päässä luonnon-suojelualueen välittömässä läheisyydessä. Kallahdenniemen uimaranta on EU-ui-maranta, ja se on liikuntaviraston valvoma Kallahdenniemen särkällä oleva matala luonnonranta. Ranta on paikoitellen kulunut suuren kävijämäärän takia. Uimaran-nalla on pukusuoja, suihku, WC, lentopallokenttä, leikkipaikka sekä grillikatos ja kioski. Kallahdessa on ollut helsinkiläisten kesähuvila-asutusta, jolloin myös Kal-lahden rannat ovat olleet myös kesäasukkaiden käytössä (12).

Kallahden kainalon uimaranta

Uimaranta sijaitsee Kallahdenniemen kainalon länsipuolella osoitteessa Kallah-denraitti. Kallahden kainalon uimaranta on EU-uimaranta, ja se on liikuntaviraston valvoma matala hiekkainen luonnonranta metsikön suojassa vanhalla kesäasutus-alueella. Uimarannalla on pukusuoja, suihku, WC, lentopallokenttä ja leikkipaikka. Uimarannan läheisyydessä sijaitsee ravintola. Uimaranta sijaitsee Kallahdenhar-jun luonnonsuojelualueen ja luontopolun läheisyydessä. Rannalla ja sen läheisyy-dessä kasvaa mäntyjä, koivuja ja leppiä. Ranta on erotettu matalalla puuaidalla luonnonsuojelualueesta. Uiminen on kielletty luonnonsuojelualueen rannalla. Sa-devesiviemäri purkautuu uimarannan läheisyyteen, mikä saattaa vaikuttaa uima-rannan veden laatuun.

Laajasalon uimaranta

Laajasalon uimaranta sijaitsee Laajasalon Yliskylän ulkoilupuistossa Karpiselän rannalla osoitteessa Reposalmentie. Ulkoilupuiston ja uimarannan erottaa luon-nonpuisto. Uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvottu. Uimarannalla on puku-suoja, suihku, WC, kuntovälineet, lentopallokenttä ja leikkipaikka sekä kioski. Ran-taa ympäröi mäntymetsä. Linnut saattavat tilapäisesti huonontaa veden laatua. Laajasalon uimaranta on osa entistä Laajasalon Reposalmen kansanpuistoa, joka on ostettu kaupungille 1950-luvun alussa, jolloin alue oli vielä Helsingin pitäjää. Kansanpuisto perustettiin vuonna 1955 (14).

Lauttasaaren kasinonrannan uimaranta

Uimaranta sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella Särkiniementien varrella olevassa puistossa Hevosenkenkälahden itärannalla. Uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvottu. Uimarannalla on pukusuoja, suihku, WC, leikkipaikka, lento- ja koripallo-kenttä sekä beachvolley-kenttä. Uimarannan läheisyydessä on huoltoasema sekä jätevesipumppaamo. Sadevesiviemäri purkautuu uimarannan läheisyyteen. Edellä mainitut sekä linnut saattavat tilapäisesti huonontaa uimaveden laatua (12). Ran-nalla on ollut monta nimeä, mm. Lauttasaaren merikylpylän puiston uimaranta, Hevosenkenkälahden uimaranta ja Kasinonranta. Lauttasaareen vei lossi Ruoho-lahden rannasta ennen Lauttasaaren puusillan rakentamista. Saaressa oli kesä- ja pientaloasutusta ennen sotia. Lauttasaaressa on myös kartano, jossa aikaisemmin on ollut paljon työntekijöitä. Ranta on ollut hiekkainen luonnonranta, jonne ihmiset ovat alkaneet kerääntyä viettämään vapaa-aikaa ja nauttimaan auringosta (14).

23

Lauttasaaren ulkoilupuiston uimaranta

Uimaranta sijaitsee Lauttasaaren ulkoilualueella saaren eteläpuolella Särkiniemen ja Veijarivuorenniemen välissä Itälahden rannalla. Uimaranta ei ole valvottu. Ran-nalla on pukusuoja, WC, suihku ja leikkipaikka. Uimaranta oli aikaisemmin osa ns. Lauttasaaren kansanpuistoa, joka perustettiin vuonna 1929. Kansanpuistoon sai pystyttää teltan tai pienen vajan. Nykyään alue on ns. kesämaja-aluetta. Uimaran-nalla on vuosien aikana ollut monta nimeä mm. Särkiniemen uimaranta, Veijari-puiston uimaranta ja Ryssänkärki (14).

Lehtisaaren uimaranta

Lehtisaaren uimaranta sijaitsee saaren länsirannalla Lehtisaarentien varrella ole-vassa Hiidenkiukaan puistossa. Puisto käsittää koko Lehtisaaren eteläkärjen. Leh-tisaaressa on kerrostalo-, rivitalo- ja pientaloasutusta. Uimaranta on Lehtisaaresta Kaskisaareen noin 50 metriä menevän sillan pohjoispuolella. Rannalla ei ole pal-veluja, ja se on valvomaton. Uimaranta on pieni ja huomaamaton luonnonranta. Se on osittain kallioinen ja osittain nurmea. Rannalla on kapea hiekkakaistale. Uima-ranta on perustettu vuonna 2004 ja se on Helsingin alueelle perustetuista yleisistä uimarannoista uusimpia. Helsingin kaupunki on vuokrannut alueen seurakuntayh-tymältä (16).

Malmin uimaranta

Malmin uimaranta sijaitsee Tapaninvainiossa Vantaanjoen varrella Uimarannantien päässä. Uimarannan vieressä on Vantaanjoen ylittävä ulkoilutien silta. Uimaranta on EU-uimaranta, eikä se ole valvottu. Rannalla on pukusuoja, suihku, WC, lento-pallokenttä ja leikkipaikka sekä kioski. Uimaranta on osittain nurmea osittain hiek-kaa. Rannalla ei kasva pensaita tai puita. Alue on omakotialuetta. Uimarantaa vas-tapäätä Vantaanjoen toisella puolella on Tuomarinkylän kartano hevostalleineen ja -hakoineen. Uimarannan vieressä sillan toisella puolella on Malmin melontaranta.Rannan läheisyydessä on jätevesipumppaamo, lisäksi rannan läheisyyteen laskee sadevesiviemäri. Nämä saattavat tilapäisesti heikentää uimaveden laatua (12).

Marjaniemen uimaranta

Uimaranta sijaitsee Marjaniemessä Strömsinlahden pohjoisrannalla kapealla vi-herkaistalla osoitteessa Kivalontie. Marjaniemen uimaranta on EU-uimaranta, ja se on uimaseuran (MaU) valvoma osittain hiekkainen laaja ranta, jonka länsipääs-sä on pieni kallioniemi. Kioskin edustalle on rakennettu terassi ja rannalla on iso laituri. Rannalla on pukusuoja, suihku, WC sekä kioski.

Uimarannalla kasvaa leppiä ja koivuja, ja se sijaitsee keskellä omakotialuetta Mar-janiemen siirtolapuutarhan läheisyydessä. Uimarannan molemmilla puolilla on ve-nesatama, ja rannan läheisyyteen laskee sadevesiviemäri. Lisäksi Strömsinlah-teen laskee Mustapuro. Nämä saattavat tilapäisesti heikentää uimaveden laatua (12).

Munkkiniemen uimaranta

Munkkiniemen uimaranta sijaitsee Laajalahden koillisrannalla, Lankiniemen luon-nonpuistossa, Munkkiniemen rantatien päässä ulkoilutien varrella. Uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvottu. Rannalla on pukusuoja, suihku, WC, kuntovä-

24

lineet, leikkipaikka sekä beachvolley-kenttä ja kioski. Lisäksi rannalla on laituri. Uimaranta on osittain kallioinen loiva hiekkaranta, jota osittain levennetty puistoon. Uimarannalla ja sen ympäristössä on sekametsää. Munkkiniemen rannassa oli ns. Kalastajatorpan uimaranta ennen nykyisen rannan perustamista Lankiniemeen. Kalastajatorpan uimaranta toimi ilmeisesti 1930-luvulta lähtien (14).

Mustikkamaan uimaranta

Mustikkamaan uimaranta sijaitsee Mustikkamaan saaresn eteläosassa. Mustik-kamaa on pitkään ollut suosittu ulkoilualue ja puisto. Mustikkamaan ulkoilupuisto ja uimaranta perustettiin vuonna 1921, jolloin aluetta kutsuttiin kansanpuistoksi. Samana vuonna sinne rakennettiin kesäravintola. Saari on kallioinen ja mäntykan-gasmetsäinen ja sen pinta-ala on noin 35 hehtaaria. Saarelle matkustettiin laivalla vuoteen 1964, jolloin rakennettiin silta Kulosaaresta. Siltayhteys Mustikkamaalta Korkeasaareen valmistui vuonna 1974. Uimaranta on matala, hiekkainen, pieneltä osalta kallioinen luonnontilassa oleva pitkä ranta. Ylempänä rannalla kasvaa män-tyjä. Rannalla on myös nurmea. Uimarannan läheisyyteen laskee sadevesiviemäri, joka saattaa tilapäisesti heikentää uimaveden laatua. Saaressa on venesatama ja venehuoltoa (12). Mustikkamaan uimaranta on EU-uimaranta, se on valvottu ja siellä on pukusuoja, WC, suihku, kuntovälineet, lentopallokenttä, leikkipaikka ja kioski. Kesäravintola ja grillikatos ovat myös uimarannalla olevien käytössä (14).

Mustasaaren uimaranta

Mustasaaren uimaranta sijaitsee Seurasaaren selän länsiosassa Mustasaaren ulkoilupuistossa. Saari on Helsingin seurakuntayhtymän omistuksessa. Saaressa toimii seurakunnan vapaa-ajankeskus.

Pakilan uimaranta

Pakilan uimaranta sijaitsee Itä-Pakilassa Vantaanjoen varrella, Pakilan siirtolapuu-tarhan ja Klaukkalan puiston puutarha-alueella, Pakilan rantatien päässä Klaukka-lan puiston yhteydessä.

Pakilan uimaranta on valvomaton, ja siellä on WC, suihku, koripallokenttä, len-topallokenttä sekä leikkipaikka. Alue on sijainnut Tuomarinkylän kartanon mailla (14).

Pihlajasaaren uimaranta

Pihlajasaaren uimaranta sijaitsee Läntisessä Pihlajasaaressa, Lauttasaaren se-lällä Länsi-satamasta etelään. Pihlajasaaren ranta on EU-uimaranta, ja se on val-vomaton. Siellä on pukusuoja, suihku, WC, lentopallokenttä, leikkipaikka ja kios-ki. Itäisessä Pihlajasaaressa on lisäksi naturistialue, joka on yhteinen naisille ja miehille. Pihlajasaari on luonnontilassa oleva sekametsäinen, osittain kallioinen, osittain hiekkainen ulkosaari.

Pihlajasaaren kansanpuisto ja uimaranta perustettiin vuonna 1929 (14). Kau-punginmuseon kuva-arkiston valokuvien mukaan Pihlajasaaren uimarannan lä-heisyydessä, Itäisessä Pihlajasaaressa, on 1930-luvulla ollut satamatoimintaa. Kuva-arkiston valokuvassa näkyy kaksi Nobel Standardin isoa säiliötä, joille joh-taa täyttöputket laivalaiturista. Pihlajasaaren uimarannan läheisyydessä on laut-

25

Pihlajasaaren uimaranta vuonna 1931. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / R. Roos.

Pakilan uimaranta vuonna 1963. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / C. Grönberg, 1963.

26

ta- sekä venelaituri. Lisäksi rannan läheisyyteen laskee sadevesiviemäri. Nämä ja linnut saattavat tilapäisesti heikentää uimaveden laatua (12).

Pikkukosken uimaranta

Pikkukosken uimaranta sijaitsee Vantaanjoen varrella Veräjämäessä, Pikkukosken poukamassa, Pirunkallion suojassa Pikkukoskentien varrella Oulunkylän siirtola-puutarhan alapuolella. Pikkukosken uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvottu. Siellä on pukusuoja, suihku, WC, kuntovälineet, lento- ja koripallokenttä, leikki-paikka sekä kioski. Pikkukosken uimaranta on hiekkainen luonnonranta, jonka lä-heisyyteen laskee sadevesiviemäri, joka tilapäisesti saattaa heikentää uimaveden laatua.

Pukinmäen uimaranta

Pukinmäen uimaranta sijaitsee Vantaanjoen rannalla, rannan itäpuolella Pukin-mäessä, Pukinmäenkaaren varrella Pukinmäen rantapuistossa. Uimarannalla ei ole valvontaa. Siellä on WC, kuntovälineet ja lentopallokenttä. Uimaranta on alun perin ilmeisesti ollut nurmiranta jota on täydennetty hiekalla. Ranta viettää jyrkästi jokeen. Rannalla ei ole puita eikä pensaita. Uimarannan yläpuolella on viljelypals-ta-alue ja joen toisella puolella on Pakilan siirtolapuutarha-alue sekä Klaukkalan-puiston ryhmäpuutarha. Siirtolapuutarhan ja joen välissä on pelto -alue, joka on viljelty.

Puotilan uimaranta

Puotilan uimaranta sijaitsee Vartiokylänlahden länsirannalla Meripellontien poh-joispuolella, Rastilan uimarantaa vastapäätä. Uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvomaton. Rannalla on pukusuoja, suihku, WC, lentopallokenttä sekä leikki-paikka. Uimaranta on matala hiekkaranta, jolla kasvaa koivuja. Rannan ja kartano-rakennuksen välissä sijaitsevat Juorumäen kasvitarhat. Uimaranta on muotoutunut Puotilan kartanon puistoon. Ranta on ilmeisesti alun perin ollut Puotilan kartanon asukkaiden käytössä. Uimarannan läheisyydessä on huoltoasema ja venesatama. Lisäksi rannan läheisyyteen laskee oja. Nämä saattavat tilapäisesti heikentää ui-maveden laatua (12).

Rastilan uimaranta

Rastilan uimaranta sijaitsee Rastilassa, Vuotien varrella, Vartiokylänlahden itäran-nalla sillan pohjoispuolella osoitteessa Karavaanikatu 4. Uimaranta on EU-uima-ranta, ja se on osa Meri-Rastilan ulkoilupuistoa ja leirintäaluetta. Leirintäalue on eräs maamme vilkkaimmista. Uimarannan lähietäisyydellä on leirintäalueen ravin-tola ja saunoa voi saunavuoron tilaamalla (2). Uimarannalla on pukusuoja, suihku, WC sekä leikkipaikka. Meri-Rastilan ulkoilupuisto on perustettu vuonna 1950. Se hankittiin kaupungin omistukseen 1950-luvun alussa, kun Rastbölen kartano myi Helsingin kaupungille maitaan (14). Uimarannan läheisyydessä on huoltoasema ja venesatama. Lisäksi sen läheisyyteen laskee sadevesiviemäri. Nämä saattavat tilapäisesti heikentää uimaveden laatua (12).

Seurasaaren uimaranta

Seurasaaren uimaranta sijaitsee luonnonpuistossa Seurasaaren keskiosan länsi-rannalla Seurasaaren virkistys- ja museoalueella. Ranta on valvomaton ja siellä on

27

pukusuoja ja WC. Kävijöiden käytössä on Seurasaaren museoalueella oleva kesä-ravintola. Uimaranta on ilmeisesti saanut alkunsa kansanpuiston perustamisesta 1800-luvun lopulla. Uimaranta on osittain kallioinen kapea hiekkaranta korkean kallion juuressa. Alueella on sekametsä. Rannalla kasvaa mäntyjä ja koivuja.

Seurasaaren uimalan uimaranta

Seurasaaren uimalan uimaranta sijaitsee Seurasaaren keskiosan länsirannalla Seurasaaren virkistys- ja museoalueella. Ranta on valvottu ja siellä on pukusuoja, suihku, WC ja kioski. Ranta on aidattu naturistiranta, jossa erilliset aidatut alueet miehille ja naisille. Ranta-alueella kasvaa mäntyjä ja koivuja. Uimala perustettiin vuonna 1889, kun kaupunki perusti Seurasaareen kansanpuiston. Korkeasaaren ja Seurasaaren kansanpuistot olivat Helsingin ensimmäiset.

Suomenlinnan uimaranta

Suomenlinnan uimaranta sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa Helsingin edustal-la. Ranta on valvomaton, ja siellä on pukusuoja, suihku ja WC. Ranta on pienessä suojaisessa poukamassa oleva hiekkainen luonnonranta.

Tuorinniemen uimaranta

Tuorinniemen uimaranta sijaitsee Herttoniemessä, Herttoniemen rannan läheisyy-dessä, Linnanrakentajantien länsipuolella olevan Tuorinniemen puiston yhteydes-sä. Uimaranta on EU-uimaranta, ja se on valvottu. Siellä on pukusuoja, suihku, WC ja leikkipaikka. Uimaranta on osa hoidettua puisto-aluetta. Rannalle on istutet-tu alue, jossa koristepensaita. Rantaa on täydennetty rakentamalla ja lisäämällä

Uunisaaren uimaranta noin vuonna 1937.Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / A. Pietinen.

28

hiekkaa. Rannan vieressä on päiväkoti ja leikkipuisto. Rannan välittömässä lähei-syydessä on uutta paritalo- ja kerrostaloasutusta. Alueella on myös vanhempaa omakoti- ja rivitaloasutusta. Lintujen ulosteet saattavat tilapäisesti heikentää uima-veden laatua (12).

Uunisaaren uimaranta

Uunisaaren uimaranta sijaitsee Etelä-Helsingissä, Kaivopuiston edustalla. Hel-singfors Simsällskap muutti Uunisaareen, kun Ursinin kalliolla oleva uimalaitos sul-jettiin vuonna 1934 saastuneiden rantavesien takia. Silloin avattiin Uunisaaressa em. uimaseuran uimalaitos, josta tuli erittäin suosittu retki- ja uimapaikka, jollainen se on edelleen. Uimaseura valvoo edelleen uimarantaa. Saaren pinta-ala on 3 hehtaaria, ja rannasta suuri osa on hiekkarantaa. Uimareiden käytössä on saunat, kioski, kahvila ja ravintola. Lisäksi rannalla on pukusuoja, suihku, WC ja leikkipaik-ka. Uunisaareen on veneyhteys Merisatamantorilta kesäisin, ja sieltä on siltayhte-ys Liuskasaareen. Uunisaari muodostuu kahdesta kapeasta saaresta, joita erottaa kapea salmi.

Saarella on toiminut öljynkeittämö ja maalitehdas. Lisäksi siellä on valmistettu ruu-misarkkuja. Saarella on toiminut myös merikylpylä 1800-luvun lopulla (2, 3, 4).

Lähdeluettelo1. Herranen, T. Vettä ja elämää. Helsingin vesihuollon historia 1876 – 2001. Helsingin Vesi. Edita Oyj. Helsinki 2001.

2. Ilmanen, K. Ensimmäisenä liikkeellä. Helsingin kaupungin liikuntatoimi 1919 – 1994. Painatuskeskus. Helsinki 1994.

3. Kaartinen, A. Uiminen on liikkumalla kylpemistä. Nokea ja pilvenhattaroita, helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa. Helsingin kaupunginmu- seo. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä 1999.

4. Laakkonen, S. Itämeren tyttären likaiset helmat. Nokea ja pilvenhattaroita, helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa. Helsingin kaupunginmu- seo. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä 1999.

5. Lepistö, L., Rapala, J., Hoppu, K., Berg, K., Pietiläinen, O.-P. Sinilevämyrkyt Suomen järvissä ja niiden yhteys ihmisille aiheutuneisiin oireisiin. Väliraportti. Kooste seminaarista 19.5.2006.

6. Puoliniemi, R., Kalso, S., Pönkä, A., Airo, J., Ahonen, S. Helsingin uima- rantavesien laatu 1985-1992. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 10/1992.

7. Salo, H. Terveydenhoitolaki ja terveydenhuolto. Maalaiskuntien liitto. Helsinki 1968.

8. Siipi, J. Huvudstadssamhället och dess socialpolitik. Helsingfors stads historia, perioden 1918-1945, del V:1. Centraltryckeriet. Helsingfors 1964.

9. Gorbatow, M., Pönkä, A. Helsingin uimavesien hygieninen taso vuosina 1958-1984. Helsingin kaupungin terveysviraston raportteja, Sarja B 9/1986.

10. Helsingin kaupungin liikuntaviraston vuosikertomukset Hietarannan toiminnasta vuosina 1930-1959. Liikuntaviraston arkisto Uj:16, 1 ja 2.

11. Autio, L., Kajaste,I. Muurinen, J., Pellikka, K., Räsänen, M. Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna 2004. Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen monisteita 4/2005.

12. Meriläinen, M.- K. Yleisten uimarantojen hygieeninen taso Helsingissä vuonna 2006. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen monisteita 6/2006.

13. Matilainen, M.- K., Laine, K., Pönkä, A. Yleisten uimarantojen hygieeninen taso Helsingissä vuonna 2004. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen monisteita 7/2004.

14. Helsingin kaupungin retkeilyasiamies Koroma, E., Asiakirja-aineisto. Liikuntaviraston arkisto Um:1-Um:9

29

15. Euroopan komission raportit uimaveden laadusta: http://europa.eu.int/water-bathing/raport

16. Haastattelu 24.8.2006: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, ympäristö- terveysyksikkö, terveystarkastaja Marjo-Kaisa Meriläinen

17. Haastattelu 22.3.2006: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, ympäristö- valvontayksikkö, ympäristötarkastaja Antti Salla

18. http://www.wavin-labko.fi/fi/labko_news/252

19. Laakkonen, S. Vesiensuojelun synty. Helsingin ja sen merialueen ympä- ristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus. Helsinki 2001.

30

KUVAILULEHTI / PRESENTATIONSBLAD / DOCUMENTATION PAGE

Julkaisija Helsingin kaupungin ympäristökeskus Julkaisuaika/Utgivningstid/ Publication timeUtgivare Helsingfors stads miljöcentralPublisher City of Helsinki Environment Centre Toukokuu 2007 / Maj 2007 / May 2007

Tekijä(t)/Författare/Author(s) Monica Gorbatow

Julkaisun nimi Uiminen HelsingissäPublikationens title Bada i HelsingforsTitle of publication

Sarja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja Numero/Nummer/No.Serie Helsingfors stads miljöcentrals publikationerSeries Publications by City of Helsinki Environment Centre 3/2007

ISSN 1235-9718 ISBN 978-952-473-876-7 ISBN (PDF) 978-952-473-877-4

Kieli Koko teos / Hela verket / The work in full finSpråk Yhteenveto/Sammandrag/Summary fin, sveLanguage Taulukot/Tabeller/Tables fin Kuvatekstit/Bildtexter/Captions fin

Asiasanat uimarannatNyckelord badsträndesKeywords

Lisätietoja Monica GorbatowNärmare upplysningar Puh./tel. (09) 310 31561Further information Sähköposti/e-post/e-mail: monica.gorbatow@hel.fi

Tilaukset Helsingin kaupungin ympäristökeskus, AsiakaspalveluBestälningar PL 500, 00099 Helsingin kaupunkiDistribution Helsingfors stads miljöcentral, Kundtjänst PB 500, 00099 Helsingfors stad City of Helsinki Environment Centre, Customer Service P.O. Box 500, FIN-00099 CITY OF HELSINKI Puh./tel. +358-9-310 13000 Sähköposti/e-post/e-mail: ymk@hel.fi

31

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2005

1. Helsingin ekologisen kestävyyden ohjelma. Ympäristönsuojelun painopisteet vuosille 2005–20082. Munne, P., Autio, L. Ravinteiden vapautuminen Laajalahden ja Seurasaarenselän sedimentistä3. Kolju, N., Autio, J. Pääkaupunkiseudun ympäristölupaselvitys 2002–20044. Pönkä, A., Kalso, S. Pehmeäjäätelön mikrobiologinen laatu Helsingissä vuosina 2001–20045. Yrjölä, R., Luostarinen, M., Tanskanen, A. Vuosaaren satamahankkeen linnustonseuranta 2004. Linnustomuutokset vuosina 2002–20046. Laine, L.J., Yrjölä, R. Kirjokertun, pikkulepinkäisen, ruisrääkän ja luhtahuitin habitaattikartoitus Mustavuoren lehdon ja Östersundomin lintuvesien Natura-alueella.7. Tarvainen, V., Koho, E., Kouki, A.-M., Salo, A. Helsingin purot. Millaista vettä kaupungissamme virtaa?8. Vatanen, S. Sedimenttien haitta-ainekartoitus Helsingin vesialueella vuonna 2005

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2006

1. Polojärvi, K., Niskanen, I. SO2- ja NOx-kuormituksen vaikutukset bioindikaattoreihin pääkaupun- kiseudulla 1990-20042. Yrjölä, R. Vuosaaren satamahankkeen linnustonseuranta 2005.3. Åberg, R., Kalso, S., Talja, P., Nousiainen, L.-L., Raussi, V., Pönkä, A. Savukalan laatu torimyyn- nissä Helsingissä kesällä 20054. Honkanen, J. (toim.). Haltialan metsäalueen luonto5. Ympäristösuunnittelu Enviro Oy. Vanhankaupunginlahden lintuvesi –Natura 2000 –alueen hoito- ja käyttösuunnitelma6. Kiema, S., Saarenoksa, R. Pornaistenniemen käävät ja orvakat sekä niiden suojeluarvo7. Riska, T., Åberg, R., Raussi, V., Tuominen, M.-L. Eineskeittiöiden omavalvonnan toimivuus: läm- pötilat ja puhtaus8. Ilmarinen, K., Viitasalo, I. Vesikasvillisuus Seurasaarenselän–Katajaluodon alueella kesällä 2005: tutkimusmenetelmien vertailu9. Nylund, N.-O., Lajunen, A., Sipilä, E., & Mäkelä, K. Vähäpäästöiset ajoneuvot Helsingissä

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2007

1. Pönkä, A., Åberg, R., Kalso, S. Salaattien mikrobiologinen laatu Helsingissä kesällä 20062. Marttila, H. Helsingin lammet3. Gorbatow, M. Uiminen Helsingissä

Julkaisuluettelo: http://www.hel.fi/ymk/julkaisutJulkaisujen tilaukset: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, neuvontaPL 500, 00099 Helsingin kaupunki, puh. (09) 310 130 00, faksi (09) 310 31 613, sähköposti ymk@hel.fi