hiisi vieköön - tarinoita satakunnan mailta ja vesiltä vol iv

Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IVHIISI VIEKÖÖN!

HIISI VIEKÖÖN! Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IV

Tekstit: Ulla Koivula ja Pertti Rajala Kuvitus: Julia Hannula, Luova toimisto PilkeGraafinen suunnittelu: Luova toimisto PilkeTuotanto: Satakuntaliitto 2015, www.satakuntaliitto.fi

issuu.com/satakuntaliitto

ISSN 0789-6824ISBN 978-952-5862-51-5

Sisällysluettelossa tarinan edessä oleva numero kertoo tarinan sijainnin kartalla.

Pori

Rauma

MerikarviaKatso kartalta, miten tarinat

sijoittuvat eri puolille Satakuntaa!13

12

16

http://www.satakuntaliitto.fi

Suttilan hauki ................................................................................................

Ripovuoren hiidet ........................................................................................

Miten hiidet katosivat Suomesta? .....................................................

Piispa Henrikin kivialttari ja Hiittenkari Pyhäjärvellä......

Pyhäjärven morsiamen kivi.................................................................

Rollon unelma..............................................................................................

Kirkkokarin pieni kirkko ja kallis alttari..................................

Huittislainen hulluus..............................................................................

Koskeljärven valkoiset lokit ja kirkuvat tiirat .....................

Pikkukisut Kaasmarkun myllyllä....................................................

Kokemäenjoki ...............................................................................................

Neljän sisaruksen avaruusreissu..................................................

Yyteri vauvoille – vauvajumppa ........................................................

Salaiset salakuljettajat.........................................................................

Viikonloppu Karhijärven rannalla....................................................

Jämijärven Uhrilähteen Pinja-peikko..............................................

Leevi-lokki ja Selkämeren kansallispuisto................................

Lähteet.............................................................................................................

HIISI VIEKÖÖN! Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IV 3

1

1

73

11

5

4

6

8

10

12

14

16

2

3

5

7

9

11

13

15

4

6

8

10

12

14

16

18

19

20

22

24

26

30

32

34

36

38

Tarinat

Huittinen

4

8

6

10

14

Jämijärvi

Kokemäenjoki

Pyhä

järv

i

2

15

9

HIISI VIEKÖÖN! Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IV4


Huittisten Suttilassa Taikayöntien viertä kulkevassa Punkalai-tumenjoessa on useissa paikoissa tehty havaintoja valtavasta Suttilan hauesta. Siitä on kerrottu varsinaisia kalatarinoita esimerkiksi seuraavasti: ”Suttilan haukea suurempaa ei tässä

maailmassa olekaan” tai ”Suttilan hauki, suurin hauki”. ”Suttilan hauen nahasta saisi uuden päällisen kulmasohvaan” tai ”Suttilan hauen hampaista tekisi vaikka kutomakoneen tehtaalle lankoja pitelemään”.

Teemu oli kahdeksanvuotias pikkupoika, joka asusti Rieskalassa aivan lähellä Huittisten Suttilaa. Hän oli jälleen lähtenyt ongelle niin kuin monina muinakin kesäpäivinä. Sää oli hieman viileä kesäsääksi, joten Teemu ajatteli saavansa hyvänkin kalansaaliin. Mutta yhtään ei ongen koho nyppinyt. Yhtään kertaa ei vapa värähtänyt.

- Hiljaista on kalarintamalla, ajatteli Teemu.

Juuri kun Teemu oli pitkään istuttuaan jo aivan nukahtamaisillaan onki kädessään, nappasi kala koukkuun. Teemu tarrasi onkeen yhä väkevämmin ja yritti vetää kalaa rantaan. Teemu veti ja veti, mutta kala ei liikahtanut senttiäkään Teemuun päin. Sen sijaan Teemusta tuntui, että kala alkoi vetää häntä itseään jokeen.

- Mitä ihmettä, huudahti Teemu itsekseen, - kalahan nappaa minut!

Ja toden totta, kala veti Teemun mukanaan jokeen. Kylläkin varovasti ja niin, että Teemu pysyi koko ajan veden pinnalla.

- Pitäisikö minun päästää vavasta irti? ajatteli Teemu. Mutta vapa oli tullut Teemulle hänen isovaariltaan, joka oli samal-

la vavalla jo kerran kuulemma meinannut napata oikein kuuluisan Suttilan hauenkin.

- En luovuta, huusi Teemu, - minä en anna tätä vapaa sinulle, senkin kalojen kala. Vedä vaan, minä pysyn kyllä perässä!

Kala veti Teemua edestakaisin pitkin Punkalaitumenjokea. Heidän nähtiin kulkevan Pöyriälässä, Hirvelässä, Riesolassa, Rieskalassa, Naatulassa, Hurulassa ja Suttilassa. Ja joka kylässä kansaa alkoi

kerääntymään joen rannalle ihmettelemään, mikä otus Teemua noin veti perässään.

Teemun ote alkoi väsyä ja hänen oli hankala pitää kiinni vavasta ja samalla huolehtia, että pysyi itse pinnalla. Ilmeisesti häntä vetänyt otus huomasi tämän ja pysähtyi joen mutkan kohdalla paikassa, missä kukaan ei heitä nähnyt. Teemu istahti hengästyneenä ran-takivelle vapa tiukassa otteessaan ja ajatteli levähtävänsä hiukan. Samassa hänen vierelleen tuli hauen kirjava kylki. Kylki kulki hänen ohitseen rauhallisesti ja uutta kylkeä näkyi koko ajan vaan jatkuvan ja jatkuvan.

- Minkähän pituinen tuo kala oikein on? pohti Teemu hieman peloissaan.

Viimein kalan kylki loppui ja Teemu näki auton kokoisen pyrstön heilauttavan vettä vierellään.

- Suttilan hauki. Tuon täytyy olla se kuuluisa Suttilan hauki, Teemu totesi.

Viimein hauki laski valtavan päänsä rauhallisesti aivan Teemun vierelle ja lausui möreällä äänellä:

- Olet aivan isovaarisi näköinen. Hän sai minut aikanaan saaliik-seen, mutta päästi vapaaksi jälleen. Hyvä ihminen. Mitenkäs sinä? Saatko otettua koukun pois poskestani niin, että pääsen jälkeen vapaaksi? Poskeen sattuu, sanoi hauki.

Teemu oli pudota kiveltä, jolla istui. Niin paljon hän pelästyi moista isoa kalavanhusta. Rohkeasti hän alkoi kuitenkin poistamaan kouk-kua miltei heidän saunarakennuksensa kokoisesta hauen päästä.

- O-oletko sinä Suttilan hauki? kysyi Teemu varovasti. - Minähän se, sanoi hauki ja kiitti Teemua kauniisti. Hetken hauki oli vielä Teemun vierellä ja lähti sitten rauhallisesti

jatkamaan matkaansa jokea pitkin. - Mikä kalatarina, ajatteli Teemu ja huusi joelle päin, - ja hyvää

matkaa sinulle, Suttilan hauki! Ehkä vielä tavataan!

Suttilan hauki Ulla Koivula

tari

naa


V anha tarina kertoo, että ihmisten lisäksi Kokemäenjoen toisella rannalla sijaitsevalla Ripovuorella asusteli hiisiä. Ne olivat vekkuleita otuksia, jotka kuitenkin olivat monta vuotta eläneet sovussa Karhiniemen kyläläisten kanssa. Sit-

ten paikkakunnalle rakennettiin 1200-luvulla kirkko. Kirkonkellot kutsuivat väkeä jumalanpalve-

lukseen sunnuntaisin, mutta tätä meteliä eivät hiidet voineet sietää. He suuttuivat. Hiidet ottivat syliinsä isoja kivenjärkäleitä ja heittivät ne Ripovuorelta Kokemäenjoen yli kohti kirkkoa. Isot kivet vierivät voimalla ja vaurioittivat kirkkoa. Osa kivistä vieri

kirkon ohitse muodostaen kalliomuodos-telman. Kalliomuodostelma sai nimekseen Hiidenkallio.

Aikansa kirkkoa korjailtiin, mutta eräänä päivänä päätettiin valjastaa härät vankkureiden eteen. Härkien annettiin kulkea sokkona ja mihin härät pysähtyivät, sille paikalle rakennettiin uusi Huittisten kirkko. Siellä tämä kirkko Karsatinmäellä on yhä tänäkin päivänä.

Toinen tarina kertoo, että hiidet asustelivat Hiidenkalliolla ja Ripovuorella asuivatkin jättiläiset. Nämä kaksi hyvin erilaista otusta kinastelivat keskenään milloin mistäkin asiasta. Kirkko sijaitsi riitojen välimaastossa, mistä syystä se jouduttiin siirtämään. Hiisi ohjeisti rakentamaan uuden kirkon Karsatinmäkeen sanoilla:

- Siellä kirkko kaunis on.

Ripovuoren Pertti Rajala

Lähteet: www.huittinen.fi, www.karhiniemi.fi, Tarja Matomäen ja Irja Markun kertomukset.

hiidet

tari

naa

http://www.huittinen.fi

http://www.karhiniemi.fi


E räänä sunnuntaina muuan hiisi oli palaamassa öisiltä ret-kiltään. Sen oli ollut määrä ennen auringon nousua palata kotiluolaansa. Hiiden matka oli viivästynyt ja aurinko jo nousi ylös taivaalle. Hiisi oli vielä kaukana kotiluolastaan.

Hiisi tallusteli metsässä. Silloin alkoivat kirkonkellot soida. Se olikin outo ääni, jota hiisi ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Hiisi ei pi-tänyt kirkonkellojen äänestä. Se kuulosti kamalalta. Hiisi pani kädet korvilleen ja yritti olla kuulematta ääntä.

Mikään ei auttanut. Kirkonkellojen ääni vyöryi hiiden päälle ja vei peikolta sen kaikki voimat. Hiisi ei jaksanut enää kävellä, vaan se konttasi perille kotiluolaansa.

- Minun on muutettava täältä pois. En kestä tuota ääntä! hiisi voi-votteli ja katosi seudulta heti, kun kirkonkellot lakkasivat soimasta.

Tarina kertoo, että kirkonkelloista koitui lopulta tuho lähes kaikille hiisille. Kirkkoja rakennettiin Suomeen yhä lisää ja lisää. Jokaiseen kaupunkiin ja pitäjään saatiin oma kirkko. Pian ei ollut enää paikkaa, missä ei kirkonkelloja olisi kuulunut. Hiidet eivät voineet olla missään rauhassa. Kirkonkellojen kumina jyskytti niiden päissä kuin tuhannen moukarin ääni!

Joskus kirkonkellojen ääntä pakenevien hiisien on kuultu laulavan:- Ei saa rauhaa, takorauta pauhaa. Ihmiset parkuu ja kirkonkel-

lot soivat!

Hiidet lähtivät pois ihmisten tieltä yksi toisensa perästä. Joistakin hiisistä lähtö uusille seuduille oli mukavaa, mutta jotkut hiidet olivat muutosta

vihaisia ja katkeria. Kerrotaan eräänkin hiiden mennessään mananneen.- Satatuhatta vuotta olen täällä asunut. Nyt joudun lähtemään

pakoon kirkonkellojen vuoksi.Tätä hiittä kirkon rakentaminen suututti niin paljon, että se kävi raapimassa kynsillään kirkon seinään syvät naarmut!

tari

naa

Miten hiidet katosivat Suomesta? Pertti Rajala

SATOJA VUOSIA sitten uskottiin, että Suomen metsissä elää merkilli-siä olentoja. Uskottiin, että metsissä asuu tonttuja, maahisia, jättiläisiä ja ennen muita peikkoja ja hiisiä. Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Ihmiset ovat aina pelänneet peikkoja ja hiisiä.

NIIDEN KANSSA on yritetty tehdä sopimuksia ja näin pitää hiidet hyvällä mielellä. Suomessa on tarinoita hiisistä, jotka olivat vantteria, rumia, kar-vaisia ja isonenäisiä. Lisäksi ne puhuivat omaa kieltään. Peikko- ja hiisita-rinoiden alkuperää ei ole tieteellisesti todistettu. Lähde: www.wikipedia.fi

Hiidet ja peikot

Lähde: Mukautus vanhasta kansantarinasta. Pertti Rajala: Viheliäinen vihtahousu - tarinoita piruista, peikoista ja muista omituisista otuksista. Kirjastopalvelu. 1997.

Pertti Rajala

totta

http://www.wikipedia.fi


E uran seudulla, Kiukaisissa ja Köyliössä on tietoja ihmisten elämästä aivan niiltä ajoilta asti, kun ihmisiä oli saapunut Suomeen. Kiukaisten seudulla on runsaista rauniolöydöistä päätellen jo hämärässä muinaisuudessa ollut elämää. Köyliö

taas kuuluu historiaamme varsinaisesti niiltä ajoilta, jolloin kristin-usko tuotiin Suomeen. Ehkä tunnetuin vanhan ajan historian tarina kertoo, miten talonpoika Lalli, väistyvän pakanuuden itsetietoinen edustaja, surmasi Köyliöjärven jäällä uuden uskon julistajan Henrik piispan.

Piispa Henrikistä on paljon muitakin kertomuksia Satakunnassa. Euraan ja Säkylään rajoittuvan Pyhäjärven, Satakunnan ja Varsi-nais-Suomen maakuntajärven, rannalta on 1700-luvun puolivälissä löydetty jäännöksiä kivisestä alttarista, jonka ääressä vanhan kerto-

muksen mukaan itse Henrik piispa olisi toimittanut jumalanpalvelus-ta. Silloin Eurassa ei vielä ollut muuta kirkkoa.

Aivan vastakkaista tarkoitusta palvelemaan oli kansantarinan mukaan rakennettu Pyhäjärven Hiittenkari. Tarinan mukaan valtavan suuri jättiläishiisi oli sen rakentanut. Jättiläinen oli suuttunut kirkonkello-jen soitosta. Siksi se alkoi rakentaa suurista kivistä siltaa Pyhäjärven poikki päästäkseen heittämään kiviä kirkkoon. Jättiläinen halusi tuhota kirkon ja saada kirkonkellojen äänen loppumaan.

Muuan eukko keskeytti jättiläisen puuhat. Eukko alkoi pilkata jättiläisen rikkinäisiä vaatteita. Tästähän jättiläinen vasta suuttui ja heitti naista valtavalla kallionlohkareella. Kivi lensi onneksi ohi ja putosi paikkaan, missä se on vielä tänäkin päivänä. Paikkaa kutsu-taankin Hiittenkariksi.

Piispa Henrikin kivialttari ja Hiittenkari Pyhäjärvellä

tari

naa

Pertti Rajala


E uran Kauttualla asui komeassa linnassa mahtava ritari nimeltään Uolevi. Hän oli rakastunut kauniiseen vedennei-toon, joka asui Pyhäjärven aalloilla. Myös vedenneito rakas-ti Uolevia ja he tapasivat salaa öisin. Kaikkien vedennei-

tojen tapaan tämäkin vedenneito halusi muuttua aidoksi ihmiseksi. Tämä olisi mahdollista vain, jos joku ihminen menisi vedenneidon kanssa naimisiin.

Aikaa kului. Valitettavasti eräänä päivänä ritari Uolevin rakkaus vedenneitoon sammui. Hän halusikin viettää aikaansa kauniiden maan päällä elävien nuorten neitojen kanssa. Eipä aikaakaan, kun ritari Uolevi oli rakastunut Pyhäjärven rannalla Varsinais-Suomen Yläneellä asuvaan, kauneudestaan kuuluisaan neitoon. Ritari Uolevi lähti veneellään Pyhäjärveä pitkin Yläneelle. Siellä hän kosi neitoa, joka ilomielin suostui ritari Uolevin puolisoksi.

Vedenneito sai selville, että ritari Uolevi oli hylännyt hänet ja aikoi naimisiin Yläneen neidon kanssa. Uolevi ja hänen morsiamensa purjehtivat Pyhäjärven aalloilla Yläneeltä Kauttuaa kohti.

Silloin hylätty vedenneito nousi aaltojen alta järven pinnalle. Veden-neito muistutti Uolevia lemmenlupauksista ja rukoili Uolevia, ettei tämä hylkäisi häntä. Ritari Uolevi ei ottanut vedenneidon rukouksia kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi uuden morsiamensa kanssa matkaa.

Lopulta Uolevi ja hänen morsiamensa saapuivat Kauttuan kotilahdel-le. Silloin vedenneito ymmärsi, että hänen rukouksensa olivat turhia. Nyt vedenneito suuttui. Epätoivoisena vedenneito päätti estää myös nuoren parin onnen ja kohotti aalloista heidän tielleen kiven, johon Uolevin vene törmäsi ja upposi. Kotirantaan oli vielä pitkä matka. Ritari Uolevi ja hänen morsiamensa hukkuivat nopeasti Pyhäjärven aaltoihin. Kivi, johon Uolevin vene törmäsi, sai tarinanmukaan nimekseen ”Morsiamen kivi”.

Pyhäjärven morsiamen kivi

tari

naa

Pertti Rajala

Lähde: Tarinat on muokattu Mikko Saarenheimon artikkelista kirjasta ”Sata-kunta kotiseutututkimuksia VI”. Julkaissut Satakuntalainen osakunta.http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kirjasto/maakuntakirjas-to/satakunta-sarja/5vVarXG1J/Satakuntasarja6.pdf

http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kirjasto/maakuntakirjas-to/satakunta-sarja/5vVarXG1J/Satakuntasarja6.pdf

http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kirjasto/maakuntakirjasto/satakunta-sarja/5vVarXG1J/Satakuntasarja6.pdf


Oli kerran kultainen noutaja Rollo,joka ei ollut mikään tollo,vaan koirista kaikkein miellyttävin,silloin tällöin kuraleikin jälkeen jopa haisevin.

Oli Rollolla iso toive, että mereen uimaan pääsisi,että suolaveteen tassunsa joskus pistäisi.Ja pystyisi uimaan avomerelle asti tuosta vaan,tassujaan vedessä pyörittäen pääsisi liikkumaan.

Eräänä päivänä kesäisenä kerran,huudettiin Rolloa auton kyytiin sen verran,että ”Lähdetään kohti vettä suurta heti vaan!”Rollo ajatteli, että ”Nyt minä meren nähdä saan”.

Matkaa jatkui pitkä hetkinen,mutta Rollo ymmärsi sen,että unelmiensa eteen töitä tehdä pitää,ja siten unelmista totta itää.

Kohta auto pysäytettiin luona rannan hiekkaisen,merihän näyttikin upealta, Rollo hoksasi senja ponnahti juoksuvauhtiin hypäten meriveteen, vaan yllätys oli suuri, mikäs nyt tuli eteen?

Vesi ei ollut suolaista laisinkaan,vaikka jatkui meri edessä suurena aina vaan,pettymys oli suuren suuri,Rollo-koiran mieli molli, ei duuri.

Rollon unelma Ulla Koivula

tari

naa


PYHÄJÄRVI, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntajärvi, on Lounais-Suomen suurin järvi. Se on kokonaan yhtä suurta järvenselkää. Pyhäjärvellä on paljon saaria, jotka ovat pieniä ja sijaitsevat enimmäkseen lähellä rantaa. Tämä antaa järvelle jopa hiukan merimäisen luonteen.

JÄRVEN JA SEN ympäristön asukkaiden yhteinen historia on pitkä; ensimmäi-set ihmiset ovat liikkuneet Pyhäjärven alueella jo arviolta 9000 vuotta sitten ja monien menneiden sukupolvien toiminta on kytkeytynyt järveen ja vaikuttanut sen tilaan.

PYHÄJÄRVI ON kalaisa järvi ja sillä on moni-puolinen pesimälinnusto. Järven suojeluun on kiinnitetty huomiota jo vuosikymmeniä, aina 1970-luvulta lähtien. Järven tila on viime vuosina parantunut, mutta sitä uhkaa yhä rehevöityminen. Pyhäjärven puhdas vesi

on tärkeää alueella toimivalle elinkeinoelämälle, kuten ammattikalastajille, elintarviketeolli-suudelle ja matkailulle. Lähteet: www.sakylanpyhajarvi.fi ja www.pyhajarvi-instituutti.fi

Pyhäjärvi Pertti Rajala

totta

Ja Rollon isäntä riensi hänelle kertomaan,että tämä ei olekaan meri, vaan järvi ainoastaan.Mutta että Säkylän Pyhäjärvi on melkein kuin meri suuri ja se kelpasi Rollon uintiin tällä kertaa mainiosti juuri.

Mutta isäntä lupasi, että vielä mennään mereenkinja se on edelleen Rollon unelma, vieläkin.Ehkä jonakin päivänä, ajatteli Rollo-koira itsekseen,mutta käytti nyt innokkaasti Pyhäjärven vettä leikkiäkseen.

Ja hyppi ja pomppi ja juoksi ja sukelsi,niin että ihan korviin asti meni vesi.Sitten sai nappuloita syödäkseenja nukahti hiekkaan lämpöiseen.

http://www.sakylanpyhajarvi.fi

http://www.pyhajarvi-instituutti.fi


K öyliössä kerrotaan tarinaa, että Kirkkokarin pienessä kir-kossa olisi aikoinaan ollut erittäin kallis jalokivin, kullalla ja hopealla koristeltu alttaripöytä. Kun järven vesi alkoi nousta, lähtivät köyliöläiset ennen kevään tulvaa pelasta-

maan alttaripöytää, ettei vesi veisi sitä mennessään.

Köyliöläisiä meni isolla veneellä Kirkkokarille. Alttaripöytä kan-nettiin veneeseen ja lähdettiin soutamaan saarelta maihin. Kun oli soudettu jonkin matkaa, vene alkoi upota. Veneessä oli liikaa ihmisiä tai alttaripöytä oli liian painava. Joka tapauksessa arvokas alttaripöytä putosi Köyliönjärven pohjaan. Onneksi kukaan veneessä ollut ei hukkunut, vaan kaikki pääsivät uimalla rantaan.

Vielä tänäkin päivänä arvokas alttaripöytä on Köyliönjärven poh-jassa. Monet ovat sitä etsineet, mutta kukaan ei ole sitä löytänyt. Tarina kertoo myös, että juhannuksen aikaan Köyliönjärvellä saattaa nähdä aarnivalkean. Se on veden pinnalla häilyvä valo tai jopa tuli. Jos silloin joku soutaa aarnivalkean läpi ja osaa lausua oikeat sanat, alttaripöytä nousee ylös järven pohjasta. Alttaripöydän löytäjä saa pitää tämän arvokkaan aarteen ja tulee rikkaaksi. Mitkä oikeat sanat ovat, sitä ei kukaan tiedä tai ei ainakaan ole kertonut. Jos tiedät nämä sanat tai haluat muuten kokeilla onneasi, lähde soutelemaan juhannuksen aikaan Köyliönjärvelle.

Kirkkokarin pieni kirkko ja kallis alttari

Lähteet: Mukailtu artikkelista: Leena Järnfors. Köyliössä kummittelee – aarni-valkeita ja ratsastavia ritareita. Kirjassa: ”Aarnivalkeita ja ratsastavia ritareita”. Köyliö-seura. 2007.

Pertti Rajala

KÖYLIÖNJÄRVI on Satakunnassa Köyliössä sijaitseva järvi, joka kuu-luu Eurajoen vesistöön. Se on Pyhäjärven jälkeen Eurajoen vesistön toiseksi suurin järvi. Köyliönjärvessä on vain viisi saarta: Kirkkosaari, Kaukosaari, Heinisaari, Kirkkokari ja Härkikari, joista Kirkkokari on pienin.

JÄRVI ON TUNNETTU tarinasta, jonka mukaan talonpoika Lalli surmasi piispa Henrikin järven jäällä. Useimmat Köyliön kylistä sijaitsevat Köyli-önjärven ympärillä ja Köyliön kirkko sekä Köyliönkartano on rakennettu Kirkkosaareen. Köyliönjärven kulttuurimaisema on luokiteltu valtakun-nallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Lähde: www.wikipedia.fi

Köyliönjärvi Pertti Rajala

Pertti Rajala

totta

KirkkokariKIRKKOKARI, jota kutsutaan myös Pyhän Henrikin saareksi, on Köyliönjärvessä sijaitseva pieni saari, jonka läheisyydessä Piispa Henrik perimätiedon mukaan surmattiin vuonna 1156. Myöhemmin keskiajalla Kirkkokarista muodostui tärkeä pyhiinvaelluspaikka ja saarelle rakennet-tiin myös Köyliön ensimmäinen kappeli. Kirkkokari on osa Köyliönjärven kulttuuriympäristöä, joka on yksi Suomen kansallismaisemista. Lähde: www.wikipedia.fi

tari

naa




H uittisista on sanonta: ”Hullumies Huittisista syö enemmän kuin tienaa.” Mistä tällainen sanonta on peräisin? On mentävä ajassa taaksepäin aina 1860-luvulle näl-kävuosiin. Tuona aikana ei ollut vielä koneita, vaan raskaatkin työt tehtiin käsin. Ojien puhdistaminen eli perkuu niissä kasvavista puista ja pensaista tehtiin joka vuosi isolla oksan

karahkalla. Yhtä karahkaa veti aina kaksi miestä.

Ojia perkaamassa oli erään kerran mukana iso raavas mies, joka oli kotoisin Huittisista. Töitä tehtiin isolla porukalla. Puolen päivän aikaan oli ruokatauon aika. Myös Huittisten mies alkoi syödä. Miehellä oli kova nälkä ja hän söi reiluja annoksia hyvällä ruokahalulla. Muut työmiehet katselivat Huittisten miehen syömistä.

- Älä hyvä mies syö noin paljon, sinähän syöt koko palkkasi! toiset työmiehet varoittivat Huittisten miestä.

Huittisten mies hermostui ja lähti työnjohtajan puheille.- Jos vedän karahkaa yksin, saanko kahden miehen palkan? hän kysyi työnjohtajalta.

Työnjohtaja suostui ja näin sovittiin. Huittisten mies veti oksan karahkaa yksin, teki siis kahden miehen työn ja sai palkkapäivänä kahden miehen palkan. Mies söi toisen palkan ja koko toisen palkan hän laittoi lyhentämättömänä taskuunsa. Tätä on huittislainen hulluus.

Huittislainen

hulluus Pertti Rajala

Lähde: www.huittinen.fi

NYKYISIN HUITTISISSA valitaan vuosittain ”Huittisten Hullu Mies”. Se on kunnianosoitus Huittisten hyväksi tehdystä työstä. Valittu voi olla mies tai nainen. ”Huittisten Hullun Mie-hen” tulee olla joko huittislainen tai muutoin tavalla tai toisella Huittisten hyväksi toiminut henkilö, joka on tehnyt Huittista ja huittislaisuutta myönteisessä mielessä tunnetuksi. ”Huittisten Hullulle Miehelle” luovutetaan julkistamistilaisuudessa kuvanveistäjä Raija Ranta-sen suunnittelema pienoisveistos ”Huittisten Hullu Mies”. Lähde: www.huittinen.fi

Huittisten Hullu mies Pertti Rajala

tari

naa

totta




Honkilahtelainen luonnonvalokuvaaja Tuomo Hurme on liikkunut Koskeljärvellä 1970-luvun lopulta alkaen. Järven maisemat, eläimet ja kasvit ovat vuodesta toiseen säilyneet hänen pääasiallisena kuvauskohteenaan.

Kirjassaan ”Suomenperältä Uhrattuun” Tuomo Hurme kirjoittaa Koskeljärvestä:

- Kalliokarin, Pirjenkarin ja lähempänä Härkäluomaa häämöt-tävän Pikkukarin kalliorannat olivat harmaan kuuran peitossa. Pysähdyimme hetkeksi ja kun suljin silmäni, näin mielessäni edellisten kesien souturetket. Näin kalliolla tai kuivuneilla koivunok-silla istuskelevat kalalokit luntakin valkeimpine rintoineen, terävin siiveniskuin ohilentävät kiukkuisesti kirkuvat tiirat sekä Haapluodon ja Soukaluodon puiden latvojen tasalla korentoja pyydystävät nuoli-haukat. Juuri tätä maisemaa, muutamia mäntyjä ja koivuja kasvavia pieniä kalliorantaisia luotoja ja niitä ympäröiviä isoja metsäisiä saaria on moni tuijottanut tullessaan ensimmäistä kertaa tutustumaan Koskeljärveen. Härkluoman venerantaan vieraat yleensä johdatetaan, eikä syyttä. Sieltä avautuva näkymä edustaa Koskeljärveä tyypillisim-millään.

Koskeljärvenvalkoiset lokit ja kirkuvat tiirat Pertti Rajala

tott

a

Lähde: Tuomo Hurme: Suomenperältä Uhrattuun. Euran opintorahas-toyhdistys ry. 2002.

NATURA-ALUEESEEN kuuluva Euran Koskeljärvi on maamme parhai-ta lintujärviä. Sen arvo on runsaan vesi- ja rantalinnuston lisäksi sen mökkiintymättömissä rannoissa. Etenkin järven rauhallisen eteläosan salomaiset rantametsät ovat luonnonsuojelullisesti merkittäviä. Koskel-järven kunnostamiseksi toteutettiin loppukesällä 1991 vedenpinnan nosto. Alue edustaa perinteistä suomalaista järviympäristöä, koska sen metsäiset rannat ovat asumattomia ja lähes luonnontilaisia. Koskeljärven rantametsät ovat karuja kalliokankaita, sekametsiä tai lehtipuuvaltaisia soistuvia metsi-köitä, paikoin puhtaita koivikoitakin.

KOSKELJÄRVI on kansainvälisestikin arvokas lintuvesi, jonka monet lintuharrastajat ovat jo löytäneet. Koskeljärven rantasoilla ja metsissä pesii yli 600 lintuparia. Rantametsien kuusikoissa on vankka liito-oravakanta.

JÄRVI ON TÄRKEÄ virkistyskohde kaikkina vuodenaikoina ja se sopii niin melojille kuin hiihtäjillekin. Lähteet: www.eura.fi ja www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Koskeljarvi%285295%29

Koskeljärvi Pertti Rajala

totta

http://www.eura.fi

www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Koskeljarvi%285295%29



P ieni Kaasmarkunjoki, joka laskee suureen Kokemäenjokeen, kulkee monen pienen kylän läpi alkaen Kullaan Joutsijärves-tä. Matkalla joki poukkoilee ja mutkittelee. Yhdessä kohtaa juuri Kaasmarkun kylän kohdalla on aina ollut sopivan

voimakas virta niin, että siihen on rakennettu mylly. Myllyllä saavat kaikki kyläläiset käydä jauhattamassa viljaa jauhoiksi. Myllyn rattaat saavat pyörimisvoimansa joen virtauksesta, mutta myllyn rattaat ovat vaarallinen paikka varsinkin pikkuisille.

Kaasmarkun myllyssä asuu myllytonttu Reetta. Aina, kun Reetta-tonttu huomaa lasten saapuvan myllylle hauskanpitoon, hän on varmasti pai-kalla ja yrittää parhaansa mukaan varoittaa lapsia. Etteivät vain menisi laittamaan käsiään pyörivien rattaiden väliin tai etteivät vain putoaisi myllyn ylisiltä alas.

Mylläri lopetteli päivän töitä ja pakkasi tavaransa, sulki myllyn oven ja lähti hevosellaan kotiin. Myllytonttu Reetta oli tyytyväinen, sillä mylly hiljeni ja hän saisi otettua pienet iltapäivänokoset. Saman tien kuitenkin saapui myllylle, ei ihmislapsia, vaan viisi kissanpentua tutkimaan myllyä sisältä. Ne kipittivät ja pomppivat ja leikkivät keskenään. Ne työnsi-vät pienet kuononsa ihan joka paikkaan niin, että pikkuruiset viikset väpättivät. Välillä kissanpennut tönivät toisiaan ja hyppelivät innoissaan toisiaan päin.

Yksi kissoista huomasi villiä vauhtia pyörivät myllyn rattaat. Ne olivat puusta tehdyt kaksi valtavaa ratasta, jotka pyörivät niin, että vauhti ihan huumasi.

- Mennään tuonne ison rattaan sisälle! huudahti kissanpentu, - siellä saamme oikein isot vauhdit!

- Mennään, huusivat muut kissanpennut, - jiihaa, sinne mennään!

Reetta-tonttu katseli epätoivoisena kissojen menoa. - Ei ei, sinne ei saa mennä, siellä on vaarallista! hän yritti huutaa

kissanpennuille.

Mutta niin kuin ihmisetkään, eivät kissanpennut kuule eivätkä näe

tonttuja, ainakaan kovin helposti. - Mikä nyt neuvoksi, ajatteli Reetta-tonttu ja äkkiä hän hoksasi, - ve-

dän köyden tuohon vesirattaiden luo vievien rappujen eteen, niin kisut eivät pääse rattaille asti!

Ja Reetta veti perässään isoa köyttä alas rappusia yrittäen ehtiä ennen kissoja perille. Kissat eivät edes ehtineet huomata ilmassa liikkuvaa köyttä, niin innoissaan ne olivat pääsystä pyörimään rattaan sisälle.

Mutta köysihän ei pikkukissoja pidätellyt. Nehän pomppivat yksi alta, toinen päältä, kolmas vierestä, neljäs toiselta sivulta ja viides pomppasi suoraan yli. Tässä ei nyt muu auta kuin kutsua kissojen emo apuun. Reetta-tonttu asettui myllyn ikkunan äärelle, avasi ikkunan, otti keuh-konsa täyteen ilmaa ja huusi kissojen kutsuhuudon:

- MmmmmmmIIIIIIIIIIaaaaaauuuuh.

Reetta oli käynyt eläinten kielen kurssin ja oli oppinut huutamaan ainakin jo koirille, kissoille, kanoille ja pupuille niin, että eläin sen huudon pystyi kuulemaan ja ymmärtämään. Emokissaa ei vielä näkynyt ja pikkukisut olivat juuri valmistautumassa isoon hyppyyn päästäkseen vesirattaan sisälle.

- Vielä kerran, ajatteli Reetta, - ja nyt kunnon huuto: MmmmmmmmIIIIIIIIIIIIIIIIIIIAAAAAAAAAAAAAAuuuuuh!

Samassa silmänräpäyksessä ponnahti ikkunalle emokissa ja päästi suus-taan karmean karjaisun niin, että pennut juoksivat heti pois rattaiden luota ja pomppivat myllyn pihaan. Siellä emokissa piti senpäiväisen saarnan pennuilleen siitä, ettei myllylle ollut lupa mennä ollenkaan ilman emon valvontaa. Ja se saarna jatkui ja jatkui kunnes viimein emo-kissa viittilöi pennut mukaansa rannassa olevan saunarakennuksen alla olevaan pesäänsä. Ja siellä pennut saivat juoda maitoa niin, että vatsojen täytyttyä he vaipuivat mukavaan uneen.

Kun pennut olivat nukahtaneet, nousi emokissa vielä heidän vierel-tään, asteli lähemmäs myllyä ja lähetti lämpimän tervehdyksen.

- Tonttu taisi olla asialla. Kiitos varoituksesta. Ja kiitos, että pidät omalta osaltasi huolta pennuistani.

Pikkukisut Kaasmarkunjoen myllyllä Ulla Koivula

tari

naa


K okemäenjoki on ikivanha vesitie. Joen historia alkaa noin 7000 vuotta sitten. Ensimmäiset asukkaat tulivat joenrantaan hyvin pian jokiuoman synnyttyä. Uudis- asutus oli voimakasta keskiajalla 800–1500 -luvuilla ja

etenkin keskiajan jälkipuolella, jolloin se levisi myös sisämaahan. Uudella ajalla jatkunut uudisasutus ja peltojen jatkuva raivaus loivat vähitellen laajat peltoaukeat. Kokemäenjoen varren muinaiset pitäjät Kokemäki, Huittinen ja Sastamala olivat laajoja alueita, jotka kaikki ulottuivat meren rannikolle saakka.

Kokemäenjoen varrelle muodostui useita kauppapaikkoja. Koke-mäellä sijaitsi Teljän kauppapaikka, joka lienee syntynyt 1000- tai 1100-luvulla. Maakunnan miehet kokoontuivat sinne kauppa-asiois-

sa, jolloin pidettiin myös maakuntakokous. Tammikuiset talvimark-kinat, joita alettiin kutsua Henrikin markkinoiksi, olivat sopiva kokoontumispaikka maassa, jossa liikkuminen talvella lumen ja jään aikaan oli helpointa.

Maan jatkuva kohoaminen muokkasi maisemaa. Aikanaan voitiin nousta kookkaillakin aluksilla jokea pitkin Teljän markkinapaikalle saakka, mutta koskien jyrkkeneminen ja jokiväylien madaltuminen tukki pian tien aluksilta. Teljän aseman peri 1300-luvulla Ulvilan kaupunki ja 1500-luvulla hallinnollinen ja kaupallinen keskus siirret-tiin Poriin.

Kokemäenjoella liikuttiin aikoinaan myös purjelaivoilla ja myöhem-

Kokemäenjoki Pertti Rajala

tott

a


min höyrykäyttöisillä siipiratasaluksilla. Kokemäenjoen kalasaaliit olivat suuria. Lohta ja siikaa nostettiin joesta valtavia määriä, ja saaliinjaosta käytiin ankaria kiistoja. Saaliit alkoivat 1800-luvun lopussa selvästi vähentyä ja muutamassa kymmenessä vuodessa Koke-mäenjoen vaelluskalakannat heikkenivät lähes olemattomiin ja joen oma lohikanta kuoli sukupuuttoon. Kokemäenjoki on myös hyvä nahkiaisjoki. Nahkiaissaalis oli 1900-luvun alkupuolella vuosittain lähes 200 000 kappaletta. Nykyään saalis on arviolta 100 000 nahki-aista vuodessa.

Joki valjastettiin energiantuotannolle 30 vuoden aikana alkaen vuonna 1921, jolloin rakennettiin ensimmäinen voimalaitos Äetsään. Harjavallan voimalaitoksen valmistuminen vuonna 1939 ja voima-

laitoksen rakentaminen Kokemäen Kolsiin vuonna 1945 muuttivat olennaisesti myös jokimaisemaa. Vuonna 1950 rakennettiin viimei-nen, Tyrvään voimalaitos Vammalan Hartolankoskeen.

Kokemäenjoen kevättulvista ovat eniten kärsineet Huittisten seu-dun viljelymaat ja myös Loimijoki tulvii Loimankosken yläpuolelle. Myös Pori on kärsinyt tulvista, joita ovat aiheuttaneet etenkin jää- ja hyydepadot. Talven 1974–1975 pahojen tulvien jälkeen vesihallitus ja muut viranomaiset aloittivat työn tulvavahinkojen pienentämiseksi. Joen rannoille on rakennettu penkereitä ja laadittu suunnitelmia tulvatuhojen estämiseksi. Viimeksi Porissa tulvi vuonna 2007, mutta se ei johtunut Kokemäenjoen tulvasta vaan rankkasateesta 12.8.2007.

Lähde: www.kokemaenjoki.net/historia/

http://www.kokemaenjoki.net/historia/


E nstatiitti ja Brontsiitti olivat veljekset, jotka asuivat asteroidilla avaruudessa, korkealla meidän päittemme yläpuolella. Ei sinne heidän asteroidilleen edes paljaalla silmällä nähnyt, vaikka kotipihasta olisi yrittänyt kovastikin tiirailla. Enstatiitin ja

Brontsiitin siskojen nimet olivat Hypersthene ja Oliviini. Hypersthe-ne oli vilkas tyttö, jolla oli aina kiire jonnekin. Hypersthenen hiukset hulmusivat aina valtoimenaan ja Oliviini pelkäsikin, että Hypesthe-nen hiukset jäävät kiinni asteroidin villikasvien varsiin tai läheisen leikkipuiston keinujen ketjuihin. Oliviini oli toista maata; hän piti aina huolen siitä, että asioissa edettiin rauhallisesti ja varovaisesti.

Veljekset Enstatiitti ja Brontsiitti olivat päättäneet lähteä reissuun omatekoisella raketilla. He olivat rakentaneet piikivestä ja avaruusto-musta valtavan suihkumoottorin, jonka laittoivat naapurin avaruushe-delmäviljelmän keskellä olevan varaston katolle kiinni köysillä. Köydet kiristettiin lujasti varaston kivijalkaan ja varmistettiin vielä Avaruus-komission hyväksymällä astronauttisolmulla kolminkertaisesti, jotta raketti pysyisi varmasti oikeassa asennossa lähtöön asti. Moottorin edessä olivat pari-istuimet peräkkäin niin, että kaikki sisarukset mah-tuisivat matkalle.

- Pitäisikö meidän muka uskaltaa nousta tuommoisen karmean häkkyrän kyytiin! huudahti Oliviini.

- Minä olen valmiina, hyppään kyytiin jo saman tien. Pitäisikö varata matkaevästä? sanoi Hypersthene ja ponnahti raketin kyytiin etummaiselle penkille. Muut sisarukset astelivat perässä ja kohta he kaikki neljä olivat valmiina lähtöön. Oliviini kiukutteli ja yritti sanoa jotakin vastaan, mutta antoi periksi ja lupautui hänkin mukaan.

Enstatiitti piti etusormeaan käynnistysnappulan päällä ja lähtölasken-ta alkoi: kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän, kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, lähtö! Raketti piti aivan korvia huumaavaa meteliä käynnistyessään ja varastorakennus alkoi nitistä liitoksistaan. Raketti tärisi niin, että lapset hyppivät tuoleillaan ja tuli syöksi raketin

perästä isolla voimalla. Alus tuntui keräävän yhä lisää voimaa ja syök-syi viimein matkaan hurjasti pauhaten.

Mutta mitä ihmettä! Koko varastorakennus nousi mukana sekä iso pala heidän naapurinsa avaruushedelmäpeltoa sekä valtaisan iso kappale kotiasteroidia rakennuksen alta. Eikä raketille silti tehnyt tiukkaakaan jatkaa hyvin alkanutta matkaansa. Ohjaus ei ensin toiminut aivan odotetulla tavalla, sillä raketilla oli liikaa painoa kulje-tettavanaan, mutta sitten Brontsiitti vakautti kulun ja kohta jo näkyi planeetta nimeltä maa heidän allaan.

Lapset kiertelivät maa-planeetan yllä ja ihailivat kaunista sinistä ja vihreää, jota näkyi valkoisten pilvien alta. Aikansa kierreltyään he käänsivät rakettia kotiin päin, mutta käännös oli niin nykäisevä, että iso asteroidin kappale otti ja putosi raketin alta maahan. Rakettiin asti kuului valtava tömähdys, kun asteroidin kappale osui maan pintaan.

Lapset katsahtivat toisiinsa ja tajusivat, mitä olivat tehneet. He pon-nahtivat yhtäkkiä uuteen vauhtiin, kun asteroidin paino ei enää ollut hidastamassa heitä. Vauhti oli niin hurja, että he painautuivat vasten istuinten selkänojia. Ohjausratti heilui valtoimenaan ja raketti matkasi villinä ylös ja alas. Nyt tarvittiin jotakin apukeinoa pitämään ratti vakaana. Hypersthene hoksasi, että hän sitoo omilla hiuksillaan ratin paikoilleen siihen asti, että kotiasteroidi jälleen näkyisi. Ja niin tehtiin eikä loppumatkalla ollut enää yhtään vaikeuksia. Mutta naapurin pellosta oli valitettavasti iso pala poissa, joten heidän piti laskeutua kauemmas alkuperäisestä lähtöpaikasta.

Maa-planeetalla kerrotaan vielä tänä päivänäkin tarinaa neljästä sisaruksesta, joiden tuoma kraatteri synnytti Sääksjärvi-nimisen järven Kokemäelle uppoamalla maahan ja tekemällä ison kuopan. Ja sinne Sääksjärvelle sinäkin olet tervetullut uimaan ja pohtimaan neljän sisaruksen suurta seikkailua.

Ulla Koivula

tari

naa

Neljän sisaruksen avaruusreissu

Neljän sisaruksen avaruusreissu

SÄÄKSJÄRVI on noin 550 miljoonaa vuotta vanha. Se sijaitsee Kokemäen kaupungin alueella ja kuuluu Kokemäenjoen vesistöön. Järven synnytti avaruudesta maahan syöksynyt meteoriitti.

JÄRVELLE OVAT tyypillisiä matalat kivikkoiset ja kaislikkoiset rannat, pienet saaret ja kivikot sekä lahdelmat. Järven pintaa on aikoinaan laskettu alem-maksi ja nykyään sen pinnankorkeutta säännöstellään pohjapadolla.

SÄÄKSJÄRVEEN liittyy myös paljon tarinoita, kuten niin moneen muuhunkin Satakunnan järveen. Sääksjärven eteläpäässä sijaitsee Kanninkivi-nimi-nen louhikko. Tarun mukaan Kanninpeikko raivostui nähdessään Kauvatsan kirkontornin ja heitti valtavan lohkareen kohti kirkkoa. Heitto meni ohi ja kivi halkesi kappaleiksi pudotessaan Sääksjärveen. Nykyisin Kan-ninkivi on rauhoitettu luontokohde. Lähteet: www.jarviwiki.fi ja www.kokemaki.fi

Sääksjärvi Pertti Rajala

totta

http://www.jarviwiki.fi

http://www.kokemaki.fi


Suomen länsirannikolla, Satakunnan maakunnassa sijaitsee mahtavan mukava kaupunki, jonka nimi on Pori. Porissa soi joka kesä jazzmusiikki.

Laitetaan kädet torveksi suun eteen ja lausutaan rytmikkäästi: Tuuttu ruttu, tuuttu ruttu, tuut tuut,tuuttu ruttu, tuuttu ruttu, tuut tuut,tuuttu ruttu, tuuttu ruttu, tuut tuut,tuuttu ruttu, tuuttu ruttu, tuut tuut.

Noustaan seisomaan ja sama toistetaan. Pyöritään paikallaan ympäri ja sama toistetaan. Aikuinen nappaa vauvan syliin.

Meren rannalla tuulee tuulee tuulee. Huojutaan tuulen mukana paikallaan ympäri.

Eräs vauva, Teemu nimeltään, oli äitinsä ja isänsä kanssa Porissa jat-seilla ja nautiskeli olostaan rattaissa Porin kävelykadulla, kun isä sanoi: ”Kuulkaas perhe, eikös me mennä sinne Yyterin rannalle käymään, kun nyt kerran täällä Porissa ollaan. Siitä Yyteristä kun on aina niin paljon puhuttu ja siellä on kuulemma upea hiekkaranta!” Äiti innostui heti ja vastasi: ”Mahtavaa, isukki. Sinne me menemme. Noustaan autoon ja ajetaan Yyteriin. Jihuuuuuu!”. Ja niin koko Teemun perhe marssi reippain askelin kohti autoa.

Lapsi marssii aikuisen vierellä käsi kädessä aikuisen kanssa.

MarssiloruNäin me marssitaan, näin me marssitaan,kohta autolle saavutaan, kohta autolle saavutaan,Yyteriin ajetaan, Yyteriin ajetaan,näin me marssitaan, näin me marssitaan. Toistetaan sama.

Äiti nosti Teemun auton kyytiin ja matka Yyterin rannalle alkoi. Autossa lausuttiin autolla ajosta kertova runo:

Vauva aikuisen sylissä istumassa, aikuinen lattialla istumassa, vauvan kädet rattiotteessa aikuisen käsissä.

AjoloruKäännän tästä oikealle Kunnon kallistus oikealle vauva aikuisen sylissä.käännän tästä vasemmalle Kunnon kallistus vasemmalle aikuisen sylissä.näin me matkustellaan Hytkytellään jaloilla niin, että vauvakin sylissä pomppii.näin me matkustellaan Sama toistetaan.

Välissä on kuoppa Aikuinen nostaa vauvan ilmaan.välissä on kuoppa Aikuinen nostaa vauvan ilmaan.ja valtava tuulen pyörre Nostetaan vauva ilmaan ja huljutellaan.ihan valtava tuulen pyörre. Sama loruleikki kerrataan.

Meren rannalla tuulee tuulee tuulee.Huojutaan tuulen mukana paikallaan ympäri.

Teemun perhe pääsi perille Yyterin rannalle ja ihan ensimmäiseksi Tee-mu meni selälleen makaamaan hiekalle. Ai kuinka hiekka oli lämmintä ja pehmeää. Rannalla kirkuivat lokit ja Teemu näki yhden ison lokin lentävän päänsä päällä.

Aikuinen istuu lapsi lattialla selällään aikuisen edessä. Aikuisen käsi tekee ilmassa linnunlentoliikettä kiertäen, kaartaen lapsen päällä ja ”hyökkää” kädellään lopuksi tekemään pesän lapsen kainaloon tms.

Lintu lentää, lintu lentää, lintu lentää, lintu lentää Hitaasti.tekee tuonne pesän. Nopeasti hyökäten. - kansanloruToistetaan esim. viisi kertaa.

tari

naa

Yyteri vauvoille - vauvajumppa

Yyteri vauvoille - vauvajumppa Ulla Koivula

Kun pomppimiset oli pompittu, oli aika mennä uimaan. Yyterin rannalla vesi oli matalaa ja siinä pystyi pikkuruinen Teemu-vauvakin istumaan ja polskimaan. Meren pohjassa oli raitoja, joiden päällä pystyi hyvin kävelemään ja jalkojen pohjissa hiekka tuntui sopivan kovalta. ”Onko täällä aaltoja?” kysyi isä. ”Tuolta tulee iso aalto meitä kohti!” vastasi äiti. Kaikki valmistautuivat aallon saapumiseen ja päättivät yrittää hypätä aallon yli.

Tömistellään mykkyräasennossa pää alas painettuna ja olkapäät lysyssä aaltoa odotellen.

AaltoloruMilloin tulee aalto, milloin tulee aalto,milloin tulee iso aalto, milloin tulee aalto.Nyt tulee aalto! Iso hyppy, selät suoriksi ja kädet ilmaan.

Toistetaan esimerkiksi kolme kertaa.

Hiekka oli niin kovin pehmeää ja ihanaa. Siinä oli hyvä pomppia.

Noustaan ylös ja pompitaan lorun tahtiin, lorua voi rytmittää rytmimunalla tai rummulla tms.

HiekkarantaloruHiekkarannan, hiekkarannan, hiekkarannan aurinko,hiekkarannan, hiekkarannan, hiekkarannan aurinko,saa hiekan kuumenemaan, hiekkarannan aurinko,saa hiekan kuumenemaan, hiekkarannan aurinko.

Mahdankohan ylettyä aurinkoa koskemaan, Yritetään kurkottaa ylös taivaalle.mahdankohan ylettyä aurinkoa koskemaan,tuosta pomppaan, tuosta pomppaan aurinkoa koskemaan, Pompataan ja kurkotetaan. tuosta pomppaan, tuosta pomppaan aurinkoa koskemaan.

Meren rannalla tuulee tuulee tuulee. Huojutaan tuulen mukana paikallaan ympäri.



tari

naa

Oli upeaa maata hetkinen Yyterin rannan auringon alla ja nähdä kivoja unia. Vielä ennen lähtöä halusi Teemu-vauva kuitenkin kun-nolla tuntea Yyterin hiekan pehmeyden ja asettui konttausasentoon.

KonttausloruKonttis, konttis, kontataan,konttis, konttis kontataan,jalkaa, kättä vaihdellaan,jalkaa, kättä vaihdellaan. Toistetaan sama.

Vauhtiani hidastan,vauhtiani hidastan,

konttausvauhti hiljenee,konttausvauhti hiljenee. Toistetaan sama.

Sitten nopea konttaus,sitten nopea konttaus,hurjan vauhdin kokemus,hurjan vauhdin kokemus. Toistetaan sama.

Kun aalloissa oli hypelty ja uinnit uitu, oli aika syödä eväät. Koko perhe istuutui rinkiin ja alkoi syödä eväitä.

Istutaan vauva aikuisen sylissä ringissä ja kurkotetaan ruokia. Jos on paljon lapsia, voi tehdä kaksi rinkiä.

EväsloruTuostapa otan porkkanaa, tuostapa otan porkkanaa Kurkotetaan edestä porkkanoita.porkkanasta voimaa saa, porkkanasta voimaa saa Kurkotetaan edestä porkkanoita. Toistetaan. Tuosta nappaan mustikkaa, tuosta nappaan mustikkaa Kurkotetaan oikealta mustikoita.mustikka suun mustistaa, mustikka suun mustistaa Kurkotetaan oikealta mustikoita. Toistetaan. Vasemmalta vadelmaa, vasemmalta vadelmaa Kurkotetaan vasemmalta vadelmia.vadelmista voimaa saa, vadelmista voimaa saa Kurkotetaan vasemmalta vadelmia. Toistetaan. Päiväuniaika on, päiväuniaika on, Hidastuu, hitaasti aikuinen makaamaan selälleen lapsi päällään maaten.unessa näen maitopullon, unessa näen maitopullon. Hevosella ratsastan, hevosella ratsastan, Aikuisen vatsan päällä istuu vauva ja aikuinen nostaa lantiota ylös.unessa nyt ratsastan, hevosella ratsastan.


Ulla Koivula

Ja kivan päivän jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Teemu oli aivan varma, että hän näkisi ihania ja vauhdikkaita unia tulevana yönä. Teemu laittoi päänsä omalle tyynylle ja hänet peiteltiin omaan sänkyyn.

Vauva makaa lattialla ja aikuinen silittää jaloista, käsistä, kasvoista.

SilitysloruNyt on aika nukahtaa,nyt on aika nukahtaa,jalkapohjaa kutittaa,jalkapohjaa kutittaa.

Polvesta kun silität,polvesta kun silität,uneen minut siivität,uneen minut siivität.

Massun pohjaa, olkapäitä,myöskin hieman silityttää,massun pohjaa, olkapäitä,myöskin hieman silityttää.

Kasvoista kun silittää niin päivän touhut taakse jää,kasvoista kun silittääniin päivän touhut taakse jää.

Hiukset päässä odottaa,että silityksen saa.Hiukset päässä odottaa,että silityksen saa.

Lopuksi me halataan,lopuksi me halataan,poskisuukko annetaan,poskisuukko annetaan.

Sitten noustiin takaisin autoon ja lähdettiin ajamaan jälleen Porin kes-kustaa kohti.

Aikuinen nousee istumaan jalat suorina edessä, lapsi sylissä. Peppukävelyä eteenpäin tai piirin keskustaan ja kun toinen vauva tulee vastaan, peruutetaan peppukävelyllä takaisin piirin kehälle.

PeppukävelyloruHoi hoi hoi hoi matkataan,seikkailuja kokemaan,hoi hoi hoi hoi matkataan,seikkailuja kokemaan. Toistetaan.

Lompsis, lompsis mennään näin,upeasti sylikkäin,lompsis, lompsis mennään näin,upeasti sylikkäin. Toistetaan.

Vastaan tulee kaveri, oiva vauvakaveri,jolle sanon moi moi moi,päässä vauvalaulut soi. Toistetaan.

Noustaan ylös seisomaan.

Kotona kuului radiosta mukava laulu, jonka tahtiin Teemu tahtoi tanssia ihan omalla tyylillään. Kukin tanssii omalla tyylillään minkä tahansa reipastahti-sen laulun tahtiin.



N osta se tänne, kuiskasi Kalastaja-Kalle samassa paatissa oleville kavereilleen.

- Hyst, hiljaa. Meidän pitää toimia aivan äänettömästi, ettei mitään kuulu rantaan, vastasi Eväs-Esko, joka oli koko

Merikarvian kunnan parhaita kalamiehiä. Eväs-Esko laski valtavan lohen paatin etuosaan ja näytti tyytyväiseltä

saaliiseensa - vihdoinkin kalaa, mahtavaa.

Merikarvian poliisimestari Väkinen oli säätänyt kuntaan lain, ettei kalaa saanut enää lainkaan syödä. Ainahan kaikki olivat käyneet merellä kalastamassa ja tuoneet kotiin kalaa ruoaksi Merikarvialla. Mutta nyt kuulemma kaikki kalat piti jättää matkailijoiden ja ennen kaikkea ulko-mailta tulevien turistien pyydystettäviksi. Koko Merikarvian kunnassa jouduttiin syömään pelkkää hirveä, karhua, metsälintuja, peuraa ja elukan eli lehmän lihaa. Osa väestä osasi toki käyttää hyväkseen metsän antimia poimien sieltä marjoja, yrttejä ja sieniä, mutta kalaa kaikki kaipasivat.

Kalastaja-Kalle huomasi heitä lähestyvän merivartioston veneen. - Äkkiä, äkkiä kalat katiskaan ja veteen niin, etteivät nuo huomaa! - Merivartiosto! huudahti Esko ja jähmettyi kauhusta paikoilleen eikä

saanut käsiään toimimaan ollenkaan. Kalle tarttui lohisaaliiseen, laittoi sen nopeasti katiskaan ja heitti katis-kan mereen. Siellä kalat säilyisivät virkeinä niin kauan, että merivartios-ton paatti häipyisi ja he pääsisivät kuljettamaan kalaa rantaan.

- Kalastuspuuhissako te täällä? rykäisi merivartija Vuorenmaa samal-la, kun ajoi veneensä aivan Kallen ja Eskon veneen viereen.

- Ei ei, ei missään nimessä, vastasi Kalastaja-Kalle, - testaillaan tässä vaan, ettei paatin pohjassa ole reikiä, kun eukko pyysi, että lähdetään paattiretkelle ihan tuonne Poriin asti.

- Vai paattiretkelle, tokaisi Vuorenmaa ja jatkoi, - mutta tehän tiedät-te, että on kiellettyä kalastaa lohia omaan käyttöön, eikö vain?

Nyt virkosi jo Eväs-Eskokin ja ehätti sanomaan: - Ilman muuta. Oi kunpa saisimmekin vielä joskus kalaa syödäksem-

me. Jo vain olisi eväitten valmistaminen helppoa, kun graavia lohta saisi

laittaa leivän päälle!- Hyvä on, uskotaan, sanoivat merivartijat ja käynnistivät paattinsa

jatkaen matkaansa muihin tehtäviin.

- Selvisimme sentään pälkähästä, sanoi Kalastaja-Kalle, - nyt vede-tään nopeasti katiska veneeseen ja viedään kalat rantaan.

Mutta voi! Kalle oli heittänyt katiskan niin hätäisesti veteen, että hän oli unohtanut laittaa kohon merkiksi siitä, missä kohtaa merta katiska on.

- Tässä ei auta muu kuin ruveta sukeltamaan ja etsimään katiskaa. Siellähän oli ainakin seitsemän komeaa lohta! Eväs-Esko totesi.

Molemmat miehet ottivat kengät jaloistaan ja sukelsivat veneen laidan yli mereen etsimään uponnutta katiskaa. Aina välillä he palasivat veden pinnalle haukkaamaan happea ja sukelsivat jälleen terhakkaasti uudes-taan ja uudestaan tutkimaan meren pohjaa. Vihdoin, noin kymmenen-nellä sukelluskerralla, Kalastaja-Kalle näki auringon säteen ponnahtavan merestä takaisin.

- Sen täytyy olla metallinen katiska, mistä valo noin heijastuu, ajatteli Kalle ja ponkaisi lisää vauhtia sukellukseensa kohti katiskaa.

Ja toden totta. Sieltä katiska löytyi ja he saivat kuljetettua kalat rannalle kenenkään huomaamatta. Rannalla olikin jo väkeä heitä vastassa. Niin moni oli kaivannut kalaa ruoakseen, että Kalastaja-Kallea ja Eväs-Eskoa odotettiin oikein innolla. Kullekin vastassa olleelle perheelle riitti tästä saaliista oikein iso lohi ja sinä iltana syötiin monessa merikarvialaisessa kodissa herkullista uunilohta, lohimedaljongeja, lohikiusausta, lohisa-laattia ja kaikki perheet laittoivat graavilohta valmistumaan niin, että saivat siitä leivän päälle seuraavana aamuna.

- Pitäisikö ensi viikolla tehdä uusi kalareissu? kyseli Esko, - sillä mi-nusta alkaa jo nyt tuntua, että haluan vielä enemmän kalaa syödäkseni.

- Mennään vaan taas ensi viikolla kalastamaan, vastasi Kalle, - johan sitten on jo nälkä uudelleen. Mutta mennään Merikarvianjoelle. Siellä pomppivat monet lohet vain odottamassa käyntiämme. Eikä sinne pääse merivartioston veneellä, Kalle hihitteli.

Salaiset salakuljettajatUlla Koivula

tari

naa


IHMEELLINEN Merikarvian Ouran saaristo on tulvillaan elämyksiä ja au-ringonpaistetta. Auringonpaiste on oikein tutkittu juttu. Merellisen ilmas-ton ansiosta auringon lämmittävät säteet osuvat Ouraan useasti silloinkin, kun mantereella on pilvistä. Vanhan sanonnan mukaan Merikarvialla, ja etenkin Ourassa, on sata aurinkoista päivää enemmän kuin sisämaassa.

NATURA 2000 -suojelualueverkostoon kuuluva Ouran saaristo sijaitsee Merikarvian edustalla, noin kahdeksan kilometrin päässä rannikolta. Saari- ja luotomaisemat ovat merellisen karuja. Ouran Pooki rakennettiin 1850-luvulla. Se ohjasi aikanaan merenkulkijat oikeaan suuntaan kohti Merikarvian satamaa.

OURAN SAARISTOON pääsee kätevästi Krookan satamasta lähtevällä venekuljetuksella. Merikarvian kunnan omistama Ouraluoto-saari on ylei-sessä käytössä oleva virkistys- ja matkailualue. Sen entistä luotsiasemaa vuokrataan majoituskäyttöön. Lähde: www.merikarvia.fi

Ouran saaristo Pertti Rajala

VIINA AIHEUTTI 1900-luvun alussa paljon kärsimyksiä suomalaisil-le perheille. Osa suomalaisista ajattelikin, että juomisen tuli kokonaan loppua. Siksi säädettiin laki, jonka mukaan viinan myynti ja juominen oli rangaistava teko. Tätä lakia kutsuttiin kieltolaiksi. Se tuli voimaan vuonna 1919.

SUOMALAISET eivät totelleet. Väkevää viinaa, pirtua salakuljetettiin Suomeen ja sitä myytiin salaa. Salakaupoissa myytiin ”kovaa teetä”. Se oli teetä, johon oli sekoitettu viinaa.

KIELTOLAKI osoittautui epäonnistuneeksi. Suuri osa suomalaisista ei noudattanut sitä. Kieltolaki oli voimassa vuoteen 1932 asti. Osa suoma-laista oli edelleenkin halunnut pitää sen voimassa. Asiasta järjestettiin kansanäänestys, jolloin kuitenkin suuri enemmistö vastusti kieltolakia. Tämän jälkeen eduskunta kumosi kieltolain vuonna 1932 ja sitten viinaa sai vapaasti ostaa viinakaupoista.

Kieltolaki Pertti Rajala

totta

http://www.merikarvia.fi

E ssi oli perheensä kanssa matkalla Lavian Karhijärvelle Annii-na-serkkunsa kesämökille viikonloppua viettämään. Matka sujui autolla sutjakkaasti kesäisiä maisemia katsellen ja lauluja laulellen.

”Näin me täällä matkataan, Karhijärvelle saavutaan, kohta päästään uimaan, kohta päästään uimaan”.

Essi oli sisarustensa kanssa keksinyt laulun, jota he rallattelivat innok-kaasti auton takapenkillä istuessaan. Isä ja äiti olivat kuulleet laulun jo varmaan sata kertaa, mutta lasten mielestä laulu oli joka kerta yhtä hyvä. Mainio kerrassaan. Ihan best.

Perille päästiin ja matkalaisille oli katettu kahvipöytä mökin päädyn grilli-alueelle. Tarjolla oli voileipää, mansikkakakkua ja pikkuleipiä. Isosta me-hukannusta saivat lapset itse kaataa mehua kukilla koristeltuihin laseihin.

Lapset nostivat matkatavaransa mökkiin, pukivat uimapuvut ylleen ja juoksivat saunalle. Pyyheliinat lapset jättivät pukuhuoneen naulakoihin roikkumaan. Essiä ihmetytti saunan rappusilla ollut vesivati.

- Onko tuo lintujen juomista varten? kysyi Essi. - Siinä huuhdotaan jalat ennen saunaan menoa, vastasi Anniina, -

tuosta metsäpolusta lähtee roskia ja tikkuja ja äiti on sitä mieltä, että roskat kulkeutuvat saunaan ellei jalkoja huuhdella vadissa ensin.

Essin pikkuveljet Esko ja Eero olivat jo livahtaneet saunan lauteille istu-maan, kun tytöt saapuivat löylyhuoneeseen. Anniina täytti löylyvesiäm-

pärin ja sitten alkoikin kihinä ja kohina, kun kiuas antoi lämpöään. - Olisiko meillä mitään saunalaulua? kysyi Essi. - On, vastasivat pojat, - meiltä löytyy kyllä!

Ja pojat alkoivat laulaa: ”Tuhat kertaa kuumempaa, antaa, antaa tulla vaan, löyly ei meitä haittaa, antaa tulla vaan, antaa tulla vaan. Tuhat kertaa kuumempaa, sitten mennään uimaan, löyly ei meitä haittaa, antaa tulla vaan, antaa tulla vaan.”

Kohta Anniina johdattikin lapset lyhyttä metsäpolkua pitkin Karhi-järven rantaan. Järvi näytti isolta kuin meri ja vastaranta näkyi kovin kaukana. Jotkut kuulemma kutsuivatkin järveä Karhimereksi. Anniina esitteli uuden laiturin, jonka oli rakentanut vastarannalla asuva puusep-pä. Ja kun laituri oli valmistunut, se oli uitettu veneen perässä Anniinan mökin rantaan. Aikaisemmin hänen oli ollut hankala mennä rannalta uimaan, sillä ranta oli täynnä pieniä ja isompia kiviä. Laituri oli nyt niiden rannan kivien päällä eikä hän enää kompastele kivikossa uimaan mennessään.

- Vesi on oikein lämmintä, huudahti Anniina. - Kokeillaan, huusivat pojat ja aikoivat saman tien hypätä laiturin

päästä veteen. - Hei, seis! Veden pohjassa on isoja kiviä ja niitä pitää varoa. Tältä

laiturilta voi mennä uimaan vain noita uimarappusia pitkin. Ja isä on opettanut, ettei koskaan saa hypätä tuntemattomiin vesiin. Siis ellei tiedä, kuinka syvää on ja onko siellä kiviä.

Esko ja Eero ehtivät jarruttaa juuri ennen veteen hyppäämistä, ottivat

ViikonloppuKarhijärven rannalla Ulla Koivula

tari

naa

32 HIISI VIEKÖÖN! Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IV

kiinni alumiinista valmistettujen uimarappusten kaiteista ja laskeutuivat rauhallisesti veteen.

Lapset sukeltelivat, polskivat ja uivat sydämensä kyllyydestä, lepäsivät välillä laiturilla loikoillen ja nauttivat kauniista kesäpäivästä. Kohta he menivät jälleen saunaan.

- Missä täällä on suihku? kysyi Eero. - Meillä on tämmöinen kuumavesipata, jossa vesi lämpenee puiden

avulla. Puita poltetaan tuossa tulipesässä, näytti Anniina, - ja sitten pes-tään vatiin laitettavan veden avulla. Meillä ei täällä ole suihkua lainkaan.

- Pesuvati! tokaisi Esko. - Vatipesu! huudahti Eero. - Aina ensin laitetaan täältä kylmän veden saavista vatiin vettä ja

sitten vasta otetaan kuumaa vettä joukkoon vesikupilla. Sen takia, että jos sattuu vahingossa vati kaatumaan, ei polta itseään kuumalla vedellä, ohjeisti Anniina.

He kävivät vielä kahdeksan kertaa uimassa ja laittoivat paidat ja shortsit ylleen vasta, kun heitä kutsuttiin syömään. Ruoan jälkeen lapset lauloi-vat taas laulun:”Kohta mennään uimaan, kohta mennään uimaan,uimaan ja saunaan, kohta mennään uimaan.”

Koko viikonlopun lapset leikkivät, uivat ja sanoivat, kunnes sunnun-tai-illalla oli aika jälleen istua autoon ja suunnata matkalle kotiin. Lapset kiittivät Anniinaa upeasta yhteisestä viikonlopusta ja lupasivat

tulla pian uudestaan. Essi heilutti hyvästiksi ja ajatteli mielessään, että onneksi hänellä oli noin mukava serkku.

ViikonloppuKarhijärven rannalla

LAVIASSA on 60 järveä. Yksi niistä on Karhijärvi, Satakunnan kolmanneksi suurin järvi. Se kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Sinisenä hohtavan Karhijärven kauneutta on vaikea kuvailla sanoilla. Sanotaankin, että Kar-hijärven maisemat ovat kuin suoraan postikortista. Suomen yhden euron kolikossa on kuvattuna lavialainen järvimaisema, juuri Karhijärvi ja pieni Lavijärvi, jonka yli kolikon kuvassa lentää kaksi laulujoutsenta.

KARHIJÄRVESSÄ on useita pieniä saaria, mutta sen vesialue on kuitenkin varsin avointa. Rantaviivaa järvellä on noin 75 kilometriä. Karhijärven suurin pituus itä–länsisuunnassa on noin 14 kilometriä.

AIEMMIN JÄRVESTÄ on kiskottu suuria kuhia ja haukia, mutta pinnan laskemisen myötä kuha on alkanut hävitä. Osasyy niiden katoamiseen ovat hauet, jotka syövät kuhan poikasia. Järvestä saa edelleen mahdotto-man suuria haukia. Kannattaa käydä ja kokeilla. Lähteet: http://www.prokarhijarvi.arkku.net/http://www.kalasaalis.com/vesistot/Karhij%E4rvi/243

Karhijärvi Pertti Rajala

totta


http://www.prokarhijarvi.arkku.net/

http://www.kalasaalis.com/vesistot/Karhij%E4rvi/243


P ikkuinen Pinja-peikko asusteli Jämijärvellä Uhrilähteen ja Kylmämyllynlähteen välimaastossa pienessä luolassa kallion sisällä. Hän asui siellä kesät ja talvet, sillä hän oli tottunut asumaan ulkosalla säällä kuin säällä. Talvella Pinja puki

ylleen karhuntaljan lämmittämään ja kesäisin hänellä ei ollut muuta yllään kuin pikkuinen, majavan nahasta valmistamansa uimapuku.

Pinja oli asunut lähteiden lähellä koko ikänsä, jo 418 vuotta. Mutta aina yhtä innokkaasti hän katseli ihmisiä, jotka tulivat ihailemaan läh-teitä. Uhrilähteestä nousee koko ajan kuplia maan sisältä ja ne kuplat saavat lähteen veden liikkumaan.

Tänään Uhrilähteellä oli sateinen päivä ja Pinja ajatteli, ettei ketään ihmislapsia poikkeaisi metsän keskelle lähteelle. Mutta kohta alkoi kuulua iloista puheensorinaa. Pinja höristi isoja karvaisia korviaan ja lampsi suurilla paljailla jaloillaan kurkkimaan ison kiven takaa, keitä oli tulossa.

- Melko pieniä nuo ovat. Eivät siis isoja ihmisiä. Pikkaraisia. Ja niillä on kummalliset kiiltävät kengät jaloissaan. Värikkäitä saappaita. Ja samanlaisesta kankaasta tehtyjä takkeja päällään. Hmm, minkähän eläimen nahasta nuo vaatteet on valmistettu, ajatteli Pinja itsekseen.

Mutta olihan joukossa isojakin ihmisiä. Pinja kuuli jonkun sano-van: ”Hyvässä rivissä mennään, rauhallisesti edetään. Kaikki ehtivät kyllä nähdä Uhrilähteen veden, ei kiirehditä!”

- Päiväkotilapsia, hoksasi Pinja. Niitä on käynyt täällä ennenkin. Hienoa. Lapset ovat aina mukavia, Pinja ajatteli kurkkiessaan varovas-ti kiven takaa, jotta häntä ei nähtäisi.

Vaikka nuo isot ihmiset pitivät kuinka hyvin huolta lapsista, ehti eräs poika juoksemaan Uhrilähteen reunalle.

- Sinne eivät kyllä ihmislapset saa mennä, ajatteli Pinja kurkkies-saan sammaloituneen kiven takaa, - osaakohan tuo poika jo uida?

Tarhatädit pitivät jöötä ja kertoivat Uhrilähteen historiasta eivätkä

lainkaan huomanneet pikkuisen Lauri-pojan lähteneen omille teilleen. Pinja seurasi isot ruskeat silmät kauhusta suurina Laurin touhuja. Lauri hyppi ja pomppi lähteen reunalla ja molskahti kohta vahingossa veteen ja painui saman tien nopeasti veden alle.

- Apua, apua! ajatteli Pinja kauhistuneena itsekseen ja katsoi toisella puolella lähdettä istuvaa ryhmää, josta kukaan ei huomannut Laurin pudonneen veteen.

Pinja sukelsi salamannopeasti veteen huomaamattomasti, pääsi äkkiä veden alla räpiköivän Laurin luokse ja nosti Laurin pään pinnan päälle varoen kuitenkaan itse nostamasta omaa päätään vedestä. Lauri haukkasi ilmaa keuhkonsa täyteen ja yskähteli hetken. Kohta Pinja tarttui Lauria kyljistä, piti Lauria pinnan päällä kainaloista asti ja polski jaloillaan niin, että Lauri näytti uivan huimaa vauhtia kohti rantaa kuin taikavoimasta. Vesi pärskyi, kun Pinja polski jaloillaan kovalla voimalla.

Pinja kuljetti Laurin aivan tarhatätien viereen ja vasta siinä vaiheessa he kauhistuneina huomasivat Laurin vedessä. Tädit nostivat läpimärän Laurin nopeasti ylös ja päivittelivät, miten Lauri oli ehtinyt heidän huomaamattaan veteen. Sillä välin Pinja-peikko sukelsi takaisin yhä edelleen henkeään pidätellen ja nousi lähteen toiselta puolelta ylös vedestä ja piiloutui jälleen nopeasti ison kiven taakse.

Lauri istahti hengästyneenä lähteen reunalle, kun kaverit tulivat silit-tämään ja halaamaan häntä.

Tarhatädit komensivat lapset riviin ja matka takaisin päiväkotiin alkoi. Lauri jättäytyi viimeisten joukkoon ja katsoi vielä taakseen en-nen kuin Uhrilähde jäisi pois näköpiiristä. Lauri oli aivan varma, että ison kiven takaa hänelle heilutti paksutukkainen pörröpäinen peikko ja hymyili nätisti.

- Hei hei, heilutti Lauri takaisin ja päätti, että tänne hän palaa vielä uudelleen, mutta vasta sitten, kun hän osaa jo varmasti uida.

Pinja-peikko Ulla Koivula

tari

naa

Jämijärven Uhrilähteen

JÄMIJÄRVEN UHRILÄHDE on saanut nimensä siitä, että sieltä on aikojen kuluessa haettu parannusta mm. silmäsairauksiin ja samalla on heitetty uhriropo lähteen pohjat-tomaan silmäkkeeseen. Kristallinkirkas vesi ja hiekka pulppuaa vedenpinnan yläpuolelle, ja välillä lähde vaihtaa paikkaa. Perimätiedon mukaan on lähteestä moni saanut avun vaivoi-hinsa ja jotkut ovat jopa jättäneet silmänlasinsa lähteen reunalle, kun näkö on parantunut.

MONET JÄMIJÄRVEN kunnan asukkaat hakevat edelleenkin kasteveden lapsen kas-tetilaisuuteen Uhrilähteestä. Tarina kertoo, että vielä ei ole löydetty niin pitkää keppiä, että sen avulla olisi yletetty koskemaan lähteen pohjaan. Lähde pysyy auki läpi vuoden. Lähteen ympärillä leijuu usein aavemainen sumu ja usva. Voi hyvin uskoa, että metsän-henget ja jopa hiidet käyvät lähteellä juomassa ja virkistäytymässä. Lähde: Leena Saloniemen kertomus

Jämijärven Uhrilähde

totta

Pertti Rajala


Leevi on Rauman saariston matalimmalla kalliosaarella asustava merilokki, jonka vartalo on vitivalkoinen, mutta siivet ja selkä aivan mustat. Siivenkärjissä tosin on pieni valkea läikkä kum-massakin. Keltaisella nokallaan se nappaa mielellään kaloja

merestä syödäkseen ja sukeltelee pitkiä aikoja etsien itselleen ruokaa. Silakka on Leevin lempiruokaa. Leevin vaimo Laila hautoi parhaillaan munia kotipesässä eikä päässyt liikkumaan, joten Leevi keräsi ruokaa myös hänelle.

- Aina näitä samoja silakoita, sanoi Laila, kun Leevi rahtasi koko suullisen sapuskaa pesän vierelle, - tules sinä vuorostasi hautomaan, niin minä lennän oikein korkealle ja nappaan meille herkkuaterian.

Leevi myöntyi ja asettautui hautomaan munia, sillä hänellä oli ollut korkeanpaikankammo jo monia vuosia sen jälkeen, kun hän oli miltei törmännyt laskuvarjohyppääjään. Nykyisin Leevi saalisti sapuskaa me-ren alta pääasiassa lähivesistä, missä hänen silmiään hivelivät kauniit jättimäiset rakkolevät ruskeine lehtineen, erimuotoiset punalevät ja kirkkaan punaiset hahtuvaiset ruusulevät. Erityisesti Leevi piti ahven-vidan varsien heilumisesta meren alla aaltojen liikkeiden mukana.

Kuukauden kuluttua pesästä kuoriutui neljä nättiä poikasta, jotka kohta jo opettelivat lentämään. Poikaset lentelivät ensin pesän ympä-ristössä, mutta äkkiä ne kiisivät jo mitään pelkäämättä sinne tänne, ylös ja alas, sukeltelivat ja pitivät hauskaa. Eikä niitä pidätellyt mikään. Naurun käkätys kuului, kun ne lensivät syöksyliitoa ja sukelsivat

nappaamaan kaloja meren pinnan alta.

Mutta eräänä päivänä lentoreissulta palasi vain kolme lokinpoikas-ta. Missä oli puuttuva poikanen? Leevi terästi kuuloaan ja kaarteli kalliosaaren ympärillä tutkien kaikkia mahdollisia paikkoja, mihin pikkuinen olisi voinut mennä. Aikansa kierreltyään hän kuuli surkeaa ja hätäistä käkätystä Kylmäpihlajan majakan päältä. Siellä oli yksi poikanen majakan korkeimmassa kohdassa. Mikä nyt neuvoksi? Miten Leevi saisi poikasen ohjattua kotipesälle, kun hän itse ei uskaltanut lentää noin korkealle? Poikasen ääni muuttui yhä tuskaisemmaksi, joten Leevillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää omat pelkonsa taakseen ja ampaista kohti Kylmäpihlajan majakan tornia.

Leevi ponkaisi siivillään vauhdin aivan täysille ja jarrutti juuri ennen laskeutumistaan korkean tornin päälle poikasen vierelle.

- Mitenkäs sinä tänne? kysyi Leevi poikaselta hengästyneenä ja sydän tykyttäen.

- Lensin, lensin ja lensin vaan, nyyhkytti poikanen, - mutta en enää tiennyt, missä päin koti on.

- Minä näytän suunnan. Seuraa minua vain, poikaseni, käskytti Leevi rohkeasti.

Leevi ja poikanen lensivät suorinta tietä kotipesälle. Tämän jälkeen ei Leevillä enää ole ollut yhtään vaikeuksia mennä korkeimpaankaan paikkaan mitä tiesi eli Kylmäpihlajan majakan päälle tutkailemaan kalaparvia avomerellä.

Leevi-lokki ja Selkämeren kansallispuisto Ulla Koivula

tari

naa


SELKÄMEREN kansallispuisto on yksi Suomen 39 kansallispuistosta ja se sijaitsee sekä Satakunnan että Varsinais-Suomen alueilla. Satakun-nasta rannikon alueita ovat Merikarvia, Pori, Luvia, Eurajoki ja Rauma. Kansallispuistoon pääsee sekä veneellä että autolla. Autolla voi tutustua esim. Porissa Preiviikinlahteen, jossa lintuharrastajien käytössä on seitsemän tornia tai lavaa: Yyterin lietteet, Huhtala, Langoura, Leveäkari, Eteläranta, Kaarluoto ja Ooviiki, joista osa sijaitsee Selkämeren kansal-lispuistossa.

IDYLLISET majakkamiljööt, monimuotoinen vedenalaisluonto, karu ja kivikkoinen ulkosaaristo tyrnipensaineen sekä kukkivat rantaniityt ovat alueella nähtävissä. Veden puhtaudesta kertoo rakkolevä, ja merestä nauttivat myös kahlaajat ja vesilinnut.

SELKÄMEREN kansallispuisto sopii kaikenkuntoisille ja kaiken ikäisille ympäri vuoden, mutta saariin pääsy edellyttää merimatkaa. Porin Preiviikinlahdella on liikuntaesteisille soveltuvia luontolavoja. Lähde ja lisätietoja esim: http://www.luontoon.fi/Selkameri/kartatjakulkuyhteydet

Ulla Koivula

Selkämeren kansallispuisto

totta

http://www.luontoon.fi/Selkameri/kartatjakulkuyhteydet


Lähteet Erja-Leena Saloniemi, Jämijärvi Kari Ylikoski, Nakkilan kuntaLeena Järnfors. Köyliössä kummittelee – aarnivalkeita ja ratsastavia ritareita, kirjassa ”Aarnivalkeita ja ratsastavia ritareita”. Köyliö-seura. 2007.Mikko Saarenheimo. Tarinaa ja totta Euran Kauttualta, kirjassa ”Satakunta - Kotiseutututkimuksia VI”. Julkaissut Satakuntalainen osakunta.Pertti Rajala. ”Viheliäinen vihtahousu – tarinoita piruista, peikoista ja muista omituisista otuksista”. Kirjastopalvelu. 1997.Tarja Matomäen ja Irja Markun kertomukset. Tuomo Hurme. ”Suomenperältä Uhrattuun”. Euran opintorahastoyhdistys ry. 2002.Pyhäjärvi-Instituutti http://www.pyhajarvi-instituutti.fiSäkylän Pyhäjärven kalastusalue: http://www.sakylanpyhajarvi.fi/d/node/1 Sääksjärvi -reitti: http://www.korkeaoja.org/ulkoilu-ja-retkeily/ www.jarviwiki.fiwww.eura.fiwww.huittinen.fiwww.karhiniemi.fi www.kokemaki.fi www.merikarvia.fiwww.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Koskeljarvi%285295%29http://www.kalasaalis.com/vesistot/Karhij%E4rvi/243 http://www.kokemaenjoki.net/historia/http://www.luontoon.fi/Selkameri/kartatjakulkuyhteydethttp://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kirjasto/maakuntakirjasto/satakunta-sarja/5vVarXG1J/Satakuntasarja6.pdf http://www.prokarhijarvi.arkku.net/

Kiitokset Kirjan teossa on ollut apuna iso joukko satakuntalaisia tahoja, joita kiitämme kauneimmin lähettämistään teksteistä, neuvoista, vinkeistä ja tarinoista:

Akuliina Aartolahti, Satakunnan museoAnja Randén, Pori ja LaviaAnne Niemi, Pori ja LaviaAnne Savola, SatakuntaliittoAnssi Riihiaho, MetsähallitusHanna Ruohola, SataKylät ryHeta Tuomisto, LaviaIrja Marku, HuittinenKalevi Heikkilä, LaviaKari Ylikoski, NakkilaKatri Tuominen, UlvilaKrista Antila, KankaanpääLeena Saloniemi, JämijärviMaija Penttilä, LuviaMaria Laaksoharju, KarviaMarja Luukkonen, Porin kirjastoMatti Lehtimäki, LaviaMatti Lehtonen, Pori ja MerikarviaPauli Kuusiranta, LaviaPauliina Eskola, Harjavalta ja LappiRegina Wittsberg, AhlainenSakari Mäki-Korte, KarviaSalme Pihlajamaa, Kaasmarkku ja KarhuseutuSirpa Wahlqvist, EuraSoile Vahela, HuittinenTarja Eklöf, Huittisten kotiseutuyhdistysTarja Matomäki, HuittinenTuomo Hurme, Euran HonkilahtiVesa Rouvali, Karvia

Kiitos myös kaikille muille tahoille ja ihmisille, jotka ovat ystävällistä apuaan antaneet kirjan aikaansaamiseksi!

http://www.pyhajarvi-instituutti.fi

http://www.sakylanpyhajarvi.fi/d/node/1

http://www.korkeaoja.org/ulkoilu-ja-retkeily/

http://www.jarviwiki.fi

http://www.eura.fi


http://www.karhiniemi.fi

http://www.kokemaki.fi

http://www.merikarvia.fi


http://www.kalasaalis.com/vesistot/Karhij%E4rvi/243

http://www.kokemaenjoki.net/historia/

http://www.luontoon.fi/Selkameri/kartatjakulkuyhteydet

http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kirjasto/maakuntakirjasto/satakunta-sarja/5vVarXG1J/Satakuntasarja6.pdf

http://www.prokarhijarvi.arkku.net/

Julkaisija: SatakuntaliittoPL 260, 28101 PORIsatakuntaliitto.fi

HIISI VIEKÖÖN!Tarinoita Satakunnan mailta ja vesiltä – vol IV

Tähän Hiisi vieköön! -tarinakirjaan on kerätty tietoa Satakunnan maakunnan mailta, joista, järvistä ja Selkämerestä, joka maakuntaa reunustaa. Kirjassa kerrotaan, miten on syntynyt huittislainen hulluus sekä mihin hiidet katosivat. Kerromme kalajuttuja, tarinan morsiamen kivestä sekä annamme ohjeet vauvajumppaan. Osa tarinoista on täyttä totta ja osa keksittyä. Toivottavasti viihdyt tarinoiden parissa ja tulet käymään Satakunnan maakunnassa.

Tämä kirja on neljäs tarinakirja Satakunnan maakunnan kohteista. Samoin kuin aikaisemmat tarinakirjat Satutusina, Satuseptetti sekä Hetkiä historiasta, se on luettavissa: issuu/satakuntaliitto

hiisi vieköön - tarinoita satakunnan mailta ja vesiltä vol iv

Documents