itsemÄÄrÄÄmisoikeus - nÄkemyksiÄ ja kokemuksia … · 2017-09-14 · 2 tiedekunta/osasto...
TRANSCRIPT
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS
- NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA VANHUSSOSIAALITYÖSSÄ
Helsingin yliopisto
Valtiotieteellinen tiedekunta
Sosiaalityö
Sosiaalityön käytäntötutkimus
Helmikuu 2017
Kirsi Koskimäki
2
Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta
Laitos/Institution– Department Sosiaalitieteiden laitos
Tekijä/Författare – Author Kirsi Koskimäki
Työn nimi / Arbetets titel – Title Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia vanhussosiaalityössä
Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö
Työn laji/Arbetets art – Level Käytäntötutkimus
Aika/Datum – Month and year Helmikuu 2017
Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 30 + 4 liitettä
Tiivistelmä/Referat – Abstract Käytäntötutkimuksen tavoitteena on selvittää vanhussosiaalityön asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja sitä, miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Asiakasnäkökulmasta saatua kuvaa aiheesta täydennetään kysymällä vanhustyön ammattilaisten käsityksiä aiheesta. Tavoitteena on myös asiakasarvioiden saaminen GeroMetrossa tehdystä esiteluonnoksesta Minä päätän asioistani. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kokemuksia vanhustyön asiakkailla on itsemääräämisoikeuden toteutumisesta? 2. Miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää itsemääräämisoikeuden toteutumista ikääntymisen eri vaiheissa? 3. Millaisia näkemyksiä vanhustyön ammattilaisilla on asiakkaiden itsemääräämisoikeudesta? Kaytantotutkimuksen tutkimusaineisto muodostuu kolmesta kotonaan asuvalle vanhukselle tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Toinen aineisto on kerätty GeroMetron Itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneilta ammattilaisilta ko. koulutuksen yhteydessä. Aineistojen analysointiin käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastateltavat kertoivat itsemääräämisoikeutensa toteutuneen lähes aina sosiaalipalveluissa. Havaitut puutteet liittyivät järjestelmälähtöiseen toimintaan ja siihen, ettei haastateltavalle ollut annettu tietoa eri vaihtoehdoista. Omaisten rooli nähtiin itsemääräämisoikeuden toteutumisen ylläpitämisessä tärkeänä. Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen tekemistä pidettiin tarpeellisena. GeroMetron esitettä pidettiin ymmärrettävänä ja hyödyllisenä. Vanhustyön ammattilaiset tunnistivat työssään itsemääräämisoikeuteen liittyviksi haasteiksi etenkin itsemääräämisoikeuden ja suojan tarpeen välisen ristiriidan, ristiriidat asiakkaan ja omaisten välillä ja vuorovaikutusvaikeudet asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen työote, riittävät resurssit, henkilökunnan koulutus, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto nähtiin keskeisinä keinoina ylläpitää ja tukea asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Haastateltavien kokemukset itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhustyön asiakkaana ovat pääosin myönteisiä. Yksilöllisyys ei kuitenkaan näyttäydy palveluiden perustana, eivätkä palvelut aina tue asiakkaiden omaa elämäntapaa. Haastateltavat pitävät luonnollisena, että itsemääräämisoikeus voi toteutua palveluissa ainoastaan vajavaisesti. Toisaalta palvelujen toimintakäytäntöjen toivotaan tukevan asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Mahdollisuus palveluja koskevien valintojen tekemisiin ja potentiaalisen toimintakyvyn käyttämiseen, asiakaslähtöisyys, tuettu/avustettu itsemäärääminen, ajoissa tehty edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto tukevat ja ylläpitävät itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Avainsanat – Nyckelord – Keywords itsemääräämisoikeus, tuettu/avustettu itsemäärääminen, vanhussosiaalityö
3
SISÄLLYSLUETTELO
JOHDANTO 4
1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT 5
1.1. Tutkimuksen toimintaympäristö 5
1.2. Itsemääräämisoikeus 5
1.3. Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet 10
2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 11
2.1. Tutkimusprosessi 11
2.2. Käytäntötutkimuksen luonne 12
2.3. Tutkimukseen osallistujien roolit ja positiot 13
2.4. Aineisto ja menetelmät 13
2.5. Eettiset kysymykset 16
3. VANHUSSOSIAALITYÖN ASIAKKAIDEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA 16
3.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta ja sen toteutumisen edellytyksistä 17
3.2. Itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeät ja vähemmät tärkeät asiat 17
3.3. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhuspalveluissa 18
3.4. Ikääntymisen ennakointi ja itsemääräämisoikeuden ylläpito 19
3.5. GeroMetron esitteestä saatu palaute 20
4. VANHUSTYÖN AMMATTILAISTEN NÄKEMYKSIÄ
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA 21
4.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeuden tärkeimmistä ulottuvuuksista 21
4.2. Työssä kohdatut asiakkaiden itsemääräämisoikeuteen liittyvät haasteet 21
4.3. Ratkaisuehdotuksia haasteisiin 22
5. JOHTOPÄÄTÖKSET 23
5.1. Kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta asiakkaana
vanhuspalveluissa 24
5.2. Itsemääräämisoikeuden ylläpitäminen vanhussosiaalityössä ikääntymisen
eri vaiheissa 25
5.3. Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhustyön ammattilaisten
kohtaamana 27
KIRJALLISUUS 30
LIITTEET
4
JOHDANTO
Maamme väestö vanhenee, ja samalla väestössä on yhä enemmän niitä ihmisiä,
joiden toimintakyky on heikentynyt (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 1). 65-vuotiaita ja
sitä vanhempia oli Suomessa oli vuoden 2015 lopussa 1 123 103. Joka viides
suomalainen on siis vähintään 65-vuotias (Tilastokeskus 2016).
Vanhukset ovat ominaisuuksiltaan ja elämäntilanteiltaan, taustoiltaan ja
tuntemuksiltaan heterogeeninen väestöryhmä. Vaikka ikääntyminen ja sen
aiheuttama toimintakyvyn heikentyminen merkitsevät usein avun ja palveluiden
tarvetta, tarpeet eivät ole kaikilla samanlaiset. Vanhussosiaalityössä tulisikin
tunnustaa asiakkaiden olosuhteiden monimuotoisuus. Vanhussosiaalityössä
lähtökohtana ei voi olla yhden palveluiden toteutustavan sopiminen kaikille, vaan
tärkeää olisi esimerkiksi asiakkaiden tarpeista lähtevien räätälöityjen palvelujen
tuottaminen sekä asiakkaan vahvuuksia ja resursseja aktiivisesti vahvistava työote.
(Jyrkämä 2001, 269; Ray & Phillips 2012, 29).
Palvelujen toteuttamisessa on aina läsnä kysymys itsemääräämisoikeudesta.
Ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn heikkeneminen tuo haasteita
itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Kyky ilmaista omaa tahtoa ja tehdä itseään
koskevia päätöksiä voi heikentyä esimerkiksi muistisairauden takia.
Itsemääräämisoikeus kuuluu perusoikeuksiin (PL 731/1999). Myös
vanhussosiaalityön kannalta keskeisessä lainsäädännössä, kuten
sosiaalihuoltolaissa (SosHL 1301/2014 ) ja potilaslaissa (PotL 785/1992) säädetään
itsemääräämisoikeudesta.
Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhussosiaalityössä on tärkeä myös toisesta
syystä. Kuten Jyrkämä toteaa, vanhana oleminen ja vanheneminen riippuu siitä,
millainen on ympäröivä yhteiskunta. Ikääntyneen ihmisen mahdollisuudet
toimijuuteen ovat sidoksissa erilaisiin vanhustyön toimintakäytäntöhin. (Jyrkämä
2001, 276; Jyrkämä 2007, 210). Vanhuksen toimijuuden ja sen myötä
itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhussosiaalityön palveluissa voi vaikuttaa
paljolti siihen, millaisena vanhus kokee elämänsä.
5
1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT
1.1. Tutkimuksen toimintaympäristö
Tutkimukseni toimintaympäristönä gerontologinen sosiaalityö. Tutkimus kytkeytyy
2014 perustettuun GeroMetroon, joka on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen
yhteinen vanhustyön pysyvä kehittämisrakenne ja jossa eräänlaisena kokoavana
tahona toimii sosiaalialan osaamiskeskus Socca. Kehittämistyön tavoitteena on
hyvinvoiva ikäihminen. GeroMetron teemana on kaudella 2014-2016 muistisairaan
ikäihmisen kotona asumisen tukeminen. Kotona asumista tukevien palvelujen
kehittämisellä tässä yhteydessä tarkoitetaan muutakin kuin kotihoitoa. Myös
ennaltaehkäisevä näkökulma huomioidaan. Teeman alle mahtuu monipuolisesti
ikäihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia edistävää toimintaa. GeroMetron
kehittämistyö on yhteydessä ikäihmisten palveluista annettuihin laatusuosituksiin
sekä lainsäädäntöön.
Oma tutkimukseni paikantuu Helsingin Pohjoiseen sosiaali- ja lähityöhön. Helsingin
kaupunki määrittää sosiaali- ja lähityön tavoitteeksi kotona asuvien 65 vuotta
täyttäneiden elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitämisen. Työskentely ei rajoitu
ainoastaan asiakkaisiin, vaan työtä tehdään lisäksi omaisten ja
yhteistyökumppaneiden kanssa. Pohjoisen sosiaali- ja lähityössä työskentelee
vanhustenhuollon sosiaalityöntekijöitä, vanhustenhuollon lähityön sosiaaliohjaajia ja
omaishoidon tuen sosiaaliohjaajia. Yhteistyötä tehdään mm. kotihoidon ja
päivätoiminnan kanssa. (Socca).
1.2. Itsemääräämisoikeus
Itsemääräämisoikeudella ymmärretään yleensä omasta elämästä määräämistä ja
omaa elämää koskevien päätösten toteuttamista. Toisaalta
itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan kykyä toimia ilman, että mikään ulkopuolinen
taho estää tahdonmuodostusta. (Karvonen-Kälkäjä 2014, 296-297).
6
Itsemääräämisoikeudesta säädetään Suomen lainsäädännössä perustuslaista
lähtien (731/1999 § 7). Vanhussosiaalityössä itsemääräämisen kannalta tärkeitä
lakeja ovat laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sekä laki
sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Terveydenhuollon
potilaslaissa että sosiaalihuollon asiakaslaissa kaiken toiminnan tulisi lähteä
itsemääräämisoikeudesta. Laajasti tulkittuna itsemääräämisoikeus ymmärretään
yksilöllisyyden ja autonomian periaatteeksi, joka on asetettu palvelujen
järjestämisen perustaksi sekä sosiaali- että terveydenhuollon ratkaisuissa.
(Karvonen-Kalkaja 2014, 295). Laissa ikaantyneen vaeston toimintakyvyn
tukemisesta seka iakkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista (2012/980) ei suoraan
mainita iäkkään henkilön itsemääräämisoikeudesta, mutta periaate on nähtävissä
palvelutarpeisiin vastaamista ohjaavista periaatteista sekä säädöksessä
palvelusuunnitelmasta (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 43). Myös Euroopan unionin
perusoikeuskirjassa (2000/C 364/01) ja Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa
(80/2002) säädetään ikääntyneiden ihmisten itsemääräämisestä. Edellisen artiklan
25 mukaan ikääntyneillä ihmisillä on oikeus itsenäiseen elämään. Jälkimmäisen
artiklan 23 mukaan ikääntyneillä henkilöillä on oikeus sosiaaliseen suojeluun, mikä
pitää sisällään oikeuden valita vapaasti elämäntapansa ja viettää itsenäistä elämää.
Laitoksissa asuvat mainitaan artiklassa erikseen: heille taataan mm. mahdollisuus
osallistua elinolosuhteitaan koskevaan päätöksentekoon.
Itsemääräämisoikeus on lähtökohtana vanhuksen vaikutusmahdollisuudelle ja
osallisuudelle, ja osallisuus on osa itsemääräämisoikeutta. Osallisuus merkitsee
sitä, että vanhus saa olla mukana itseään koskevassa päätöksenteossa, vaikka hän
ei välttämättä tee itsenäisesti asiaa koskevaa ratkaisua. Osallisuuden periaate ei
saa kuitenkaan korvata itsemääräämisoikeuden periaatetta, kun kyseessä on
toimintakykyinen vanhus. Vanhusten kohdalla itsemääräämisoikeuden toteutuminen
realisoituu valinnanmahdollisuuksina, omatoimisuuden toteutumisena,
kokemuksena henkilökohtaisen autonomian tunteesta ja virkistävästä
sosiaalisuudesta. Yksi tapa mahdollistaa se, että ikääntynyt ihminen voi tehdä
itseään koskevia päätöksiä ja toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan, on tarjota hänelle
mahdollisuus palveluiden valitsemiseen. (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295; Mäki-
Petäjä-Leinonen 2013, 48-49; Kalliomaa-Puha 2014, 326).
7
Itsemääräämisoikeus edellyttää kykyä hallita itseään sekä kykyä tehdä harkittuja
itsenäisiä päätöksiä ja tekoja. Onkin muistettava, että kaikilla ei ole terveydellisistä
tai sosiaalisista syistä yhdenvertaisia edellytyksiä tai tahtoa palveluja koskevien
valintojen tekemiseen. Huonokuntoisen vanhuksen asioista päättää usein omainen.
Käytännössä voidaankin usein puhua avustetusta itsemääräämisestä, jolloin
valintojen tekeminen tapahtuu yhdessä omaisten kanssa. (Karvonen-Kälkäjä 2014,
296; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 44; Kalliomaa-Puha 2014, 335-348). Omaisten
keskeinen rooli vanhuksen asioiden hoitajana ei aina ole ongelmaton, sillä heidän
tahtonsa vanhuksen asioiden hoitajana ja muistamattoman vanhuksen tahto voivat
erota toisistaan. (Karvonen-Kälkäjä 2104, 298-299). Päätöksentekoon voi osallistua
myös ammattihenkilöitä, jotka ovat tulleet mukaan päätöksentekoprosessiin työnsä
puolesta. (Kalliomaa-Puha 2014, 348). Luonnollisesti myös heidän näkemyksensä
voivat poiketa siitä, mitä vanhus itse tahtoo.
Ikääntyminen merkitsee ennemmin tai myöhemmin toimintakyvyn laskua, johon
kuuluu osin myös psyykkisen kunnon heikentyminen (Jyrkämä 2001, 268).
Asiakastyössä voikin syntyä haastavia tilanteita, kun asiakkaan toimintakyky on
vakavasti alentunut eikä itsemääräämisoikeuden toteutumisen edellyttämä yhteistyö
ja vuorovaikutus ole asiakkaan kanssa tästä syystä mahdollista (Karvonen-Kälkäjä
2014, 296-297). Toimintakyvyltään heikentyneen vanhuksen kohdalla
itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen voi olla hänen päätöksentekonsa
tukemista. Itsemääräämisoikeuden tukeminen voi tapahtua esimerkiksi käyttämällä
selkokieltä, hyödyntämällä apukeinoja ja esittämällä vanhukselle yksinkertaisia
kysymyksiä. Se, että toimintakyvyltään heikentynyt asiakas saa valita, mitä hän juo
aamiaisella ja mihin päiväohjelmaan hän osallistuu, tukee hänen
itsemääräämisoikeuttaan. Paljon tukea tarvitsevan vanhuksen päätöksentekoon
osallistumista estää puolestaan mm. vähäiset odotukset vanhuksen kykyjen tai
toiveiden suhteen, keskittyminen organisaation resurssien hallintaan asiakkaan
tarpeiden kustannuksella sekä kommunikaatiomenetelmät, jotka eivät mahdollista
kommunikaatio-ongelmista kärsivän äänen tulemista kuuluviin. (Mäki-Petäjä-
Leinonen 2013, 46; Ray & Phillips 2012, 44).
Tuetun päätöksenteon järjestelmässä, josta Suomessakin on keskusteltu, tukea
tarvitsevan henkilön ympärille kootaan tukiverkko auttamaan häntä jokapäiväisten
8
arjen ratkaisujen tekemisessä. Tukijoiden tehtävä on auttaa tuettavaa
ymmärtämään eri ratkaisuvaihtoehdot sekä kertoa tuettavan tarpeista esimerkiksi
tuettavan viranomaisverkostolle. Tuetun päätöksenteon järjestelmä voisi hyödyttää
muistisairasta erityisesti siten, että sen avulla häntä voitaisiin auttaa tulevaisuuden
ennakoinnissa. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 108-112).
Sosiaalityön käytännössä tulee aina pyrkiä tukemaan asiakkaan
itsemääräämisoikeutta. Itsemääräämisoikeuden yhteydessä on kuitenkin tärkeä
pohtia myös muiden sosiaalityölle tärkeiden kysymysten toteutumista. On
arvioitava, missä tulee asiakkaan omien valintojen tekemisen ja päätöksenteon raja.
Itsemääräämisoikeuden toteutumista voidaan joutua arvioimaan esimerkiksi
suojaamisen näkökulmasta. On pohdittava sitä, miten tilanteessa kenties
keskenään ristiriitaiset oikeudet, vanhuksen oikeus suojaan ja
itsemääräämisoikeuteen turvataan parhaalla mahdollisella tavalla. Jos on olemassa
selvää näyttöä, ettei vanhuksella ole kykyä huolehtia asioistaan etujensa
mukaisesti, tulee suojaamisen periaate painoarvoltaan itsemääräämisen
tärkeämmäksi. (Ray & Phillips 2012, 35-36; Karvonen-Kälkäjä 2014, 297; Mäki-
Petäjä-Leinonen 2013, 51-52).
Itsemääräämisoikeuden toteutumisen voi varmistaa silloinkin, kun oma toimintakyky
on vakavasti alentunut. Tämä edellyttää ennakointia. Edunvalvontavaltuutuksen
avulla henkilö voi etukäteen varmistaa asioittensa hoidon sen varalta, että hän
myöhemmin tulee sairauden tai jonkin muun syyn takia kykenemättömäksi
huolehtimaan asioistaan. Valtuutuksen tekijä voi oikeuttaa toisen henkilön
edustamaan itseään sekä taloudellisissa että henkilöään koskevissa asioissa, kuten
terveydenhuollossa (Anttila 2007, 1; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 171-172). Toinen
keino vajaakykyisyyden ennakointiin on hoitotahto. Se tehdään sellaisen tilanteen
varalle, jossa henkilö ei ole enää kykenevä omaa hoitoaan koskevan suostumuksen
antamiseen vakavan sairauden, onnettomuuden tai muun syyn vuoksi. Se on
tahdonilmaus, jolla potilas joko suostuu tulevaisuudessa annettavaan hoitoon tai
kieltäytyy siitä. Hoitotahdossa voidaan valtuuttaa luotettava henkilö tekemään
päätöksiä potilaan puolesta tai ilmaista toiveita, jotka kuvastavat yksilön
preferenssejä, uskomuksia tai elämänasennetta. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 132).
9
Edellä esitetyn perusteella on helppo havaita, että itsemääräämisoikeutta
koskevassa säädöksissä itsemääräämisoikeutta tarkastellaan toimintakyvyn
kontekstissa. Mäki-Petäjä-Leinosen mukaan itsemääräämisoikeus voidaankin
määritellä jokaisen toimintakykyisen yksilön yhdenvertaiseksi oikeudeksi päättää
itseään koskevista asioistaan (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 42). Vanhustyössä ja
vanhuspolitiikassa tärkeä toimintakyky puolestaan voidaan tiivistää ihmisen kyvyksi
selviytyä iän karttuessa arjen askareista ja toiminnoista. (Jyrkämä 2007, 197).
Ikääntymisen ja siihen liittyviä ilmiöiden ymmärtämiseen voidaan käyttää myös
toista lähestymistapaa, toimijuuden käsitettä. Toimijuus muodostuu erillisistä
toisiinsa kytkeytyvistä ulottuvuuksista, joita ovat kyetä, osata, täytyä, voida, tuntea
ja haluta. Ulottuvuuksien kokonaisdynamiikka on kontekstuaalista, mikä tarkoittaa
sitä, että toimijuuden ulottuvuudet ovat eri tavoin ja eri asioiden suhteen yhteydessä
ikään, ajankohtaan, ikäryhmään ja paikkaan ja tilaan. Toimijuudessa painotetaan
potentiaalisen ja objektiivisen toimintakyvyn sijaan käytössä olevaa ja koettua
toimintakykyä. Tarkastelun kohteena on yksilöiden lisäksi toiminta, toimintatilanteet
ja sosiaaliset toimintakäytännöt. Vanhustyö toteutuu arjessa erilaisina
toimintakäytäntöinä, jotka voivat joko tukea tai olla esteenä asiakkaan toimijuudelle.
(Jyrkämä 2007, 195, 201). Lähestymistavan muutos, siirtymä toimintakyvystä
toimijuuteen, onkin vanhuspalveluiden ja vanhussosiaalityön kannalta
merkityksellinen. Voidaan esimerkiksi kysyä, saako asiakas käyttää palvelun
piirissä omaa potentiaalista toimintakykyään. (Jyrkämä 2007, 201, 210).
Mahdollisuus toimijuuteen on vanhuksen itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeä.
Potentiaalinen toimintakyky voi nimittäin olla vaikkapa kykyä tehdä itseään koskevia
päätöksiä. Vaikeasti muistisairas vanhus ei ole oikeustoimikelpoinen, mutta hänellä
voi olla kykyä ja halua itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen arjen käytännöissä.
Palvelutalossa arjen käytäntöihin kuuluu esimerkiksi iltapäiväkahvi, joka on
periaatteessa mahdollista nauttia joko kahvikupista tai mukista. Ajatellaanpa, että
psyykkisten ja fyysisten kykyjensä, motivaationsa ja tahtotilansa puolesta
muistisairaan vanhuksen valintana on kahvikahvikuppi. Lisäksi ikäryhmä, johon hän
kuuluu, on tottunut juomaan kahvinsa kupista eikä mukista. Se, että hän saa toimia
preferenssiensä mukaisesti tukee hänen toimijuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaan.
10
On perusteltua ajatella, että kokemus oman toimijuuden toteutumisesta on
yhteydessä minuuteen ja omanarvontuntoon. Minuudessa on nimittäin kysymys
ajatuksista ja tunteista, joita ihminen liittää itseensä arkielämän eri tilanteissa
(Vuorinen 1996, 11). Omanarvontunteen puolestaan ymmärrän ihmisen
tietoisuutena omasta arvostaan. Se, että vanhukselle annetaan mahdollisuus
toimijuuteen, vaikuttaa myönteisesti minuuteen ja omanarvontuntoon. Kalliomaa-
Puha toteaakin, että itsemääräämisoikeuden toteutuminen on voimaannuttavaa.
(Kalliomaa-Puha 2014, 346).
1.3. Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa siitä, miten itsemääräämisoikeus toteutuu
vanhussosiaalityössä ja miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää asiakkaiden
itsemääräämisoikeutta. Tavoitteeseen pyritään selvittämällä asiakkaiden
kokemuksia ja näkemyksiä itsemääräämisoikeuden toteutumisesta sekä
selvittämällä asiakkaiden mahdollisia keinoja varautua itsemääräämisoikeuden
toteutumiseen tulevaisuudessa. Samalla tavoitteena on asiakasarvioiden saaminen
GeroMetrossa tehdystä esiteluonnoksesta Minä päätän asioistani – Tietoa
itsemääräämisoikeudesta. Kokemusasiantuntijoiden näkökulmasta saatua kuvaa
itsemääräämisoikeuteen liittyvistä haasteista ja keinoista tukea
itsemääräämisoikeutta täydennetään kysymällä vanhusten kanssa työskentelevien
ammattilaisen käsityksiä aiheesta.
Tutkimuskysymykseni ovat:
*Millaisia kokemuksia vanhussosiaalityön asiakkailla on itsemääräämisoikeuden
toteutumisesta?
*Miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää itsemääräämisoikeuden toteutumista
ikääntymisen eri vaiheissa?
Sekä täydentävänä kysymyksenä:
*Millaisia näkemyksiä vanhustyön ammattilaisilla on asiakkaiden itsemääräämisoikeudesta?
11
2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
2.1. Tutkimusprosessi
Käytäntötutkimusprosessiin – ja käytäntötutkimuksen opintojaksoon – sisältyi
teoriaopintoja, ”kenttavaihe” kaytantotutkimuspaikassa, itsenaista tyoskentelya,
opettajan ohjaama pienryhmä ja vertaisryhmä.
Tutkimusprosessini alkoi teoriaopinnoilla ja tutkimussuunnitelman tekemisellä
syyskuussa 2015. Löydettyäni tutkimuksen alustavan aiheen opintojaksoon
kuuluneessa Käytäntötutkimuksen päivässä olin yhteydessä Pohjoisen sosiaali- ja
lähityön erityissosiaalityöntekijään, joka tuli toimimaan käytäntötutkimukseni
yhdyshenkilönä käytäntötutkimuspaikassa.
Tasta alkoi tutkimusprosessin ”kenttavaihe”, jossa yhteistyo kaytantotutkimuspaikan
kanssa oli tiiveintä. Sovimme yhdessä tutkimuksen lopulliseksi aiheeksi
itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset, sen heikkenemiseen varautumisen ja
tukemisen sosiaalityössä. Lisäksi sovimme, että tutkimuksessa pyydetään
asiakaspalautetta Minä päätän asioistani –esiteluonnoksesta.
Osallistuin GeroMetron järjestämään Itsemääräämisoikeus-koulutukseen ja keräsin
koulutukseen osallistuneilta vanhustyön ammattilaisilta käytäntötutkimustani
täydentävän tutkimusaineiston. Alun perin tarkoituksena oli, että kerron
koulutuksessa tutkimukseni alustavista tutkimusaineistoa koskevista havainnoista.
Primaariaineiston kerääminen ei kuitenkaan toteutunut suunnitellussa aikataulussa
tutkimusluvan viipymisen takia, ja ”kenttavaiheessa” olikin pitka tauko, kunnes
helmikuussa 2016 pääsin tekemään suunnitellut haastattelut vanhustyön
asiakkaille. Haastattelujen tekemisen jälkeen alkoi itsenäisen työskentelyn vaihe ja
jatkoin itsenäistä työskentelyä tauon jälkeen syksyllä 2016.
Käytäntötutkimusprosessi päättyy helmikuussa 2017 järjestettävään seminaariin.
Tämän jälkeen käyn vielä esittelemässä raportin käytäntötutkimuspaikassa.
12
2.2. Käytäntötutkimuksen luonne
Käytäntötutkimuksesta ei ole yhtä määritelmää, vaan käytäntötutkimus voidaan
ymmärtää eri tavoin (Saurama & Julkunen 2009, 294; Uggerhøj. 2012, 79).
Seuraavat käytäntötutkimuksen luonnetta kuvaavat piirteet ovat yksi tapa ymmärtää
käytäntötutkimus ja istuvat pitkälti myös omaan tutkimukseeni.
Käytäntötutkimus on ensinnäkin tutkimusta, jossa tehdään tiivistä yhteistyössä
käytännön kanssa. Käytäntötutkimus voidaan ymmärtää käytännön ja tutkimuksen
kohtauspisteenä. Se on tutkimusta, joka kuvaa, analysoi ja kehittää käytäntöä.
Koulutettu tutkija ja tutkimusinstituutio johtavat tiedon keräämistä ja analyysin
tekemistä, mutta ratkaisevaa ei ole, kuka kerää tutkimuksen tiedon tai tekee
analyysin. (Uggerhøj 2012, 79; Uggerhøj 2014). Tutkimuksessa keskitytään
tutkimusprosessin viitekehykseen, tavoitteisiin ja tuloksiin. (Uggerhøj. 2012, 79, 84).
Käytäntötutkimuksen ongelmanasettelu ja aihe liittyvät sosiaalialan käytäntöihin ja
tutkimuksen tavoitteena on löytää keinoja ja vastauksia käytäntöjen kehittämiseen
(Satka, Karvinen-Niinikoski, Nylund & Hoikkala 2005, 11; Saurama & Julkunen
2009, 294; Satka, ym. 2016, 11). Tutkimusprosessiin osallistuvan sosiaalityön
toimipaikan tavoitteena on palvelujen parantaminen, mitä palvelee se, että
käytäntötutkimuksesta saatu tieto palautetaan tutkimusympäristöön. Tyypillistä
käytäntötutkimukselle on myös tutkijan ja käytännön roolien limittäisyys sekä tiedon
tuottamisen ja käyttämisen päällekkäisyys. Myös tiedonmuodostus poikkeaa
perinteiseen sosiaalialan tutkimuksen tiedonmuodostuksesta:
käytäntötutkimuksessa tutkimusprosessiin osallistuu useita tahoja ja heillä kaikilla
ymmärretään olevan tietoa ja oikeus tiedon tuottamiseen. Käytäntötutkimuksessa
sitoudutaankin palveluiden käyttäjien äänen esille tuomiseen. (Satka ym. 2016, 10;
Saurama & Julkunen 2009, 294-295, 304). Sitoumus vastaa uuden
sosiaalihuoltolain (1301/2014) henkeä, jossa keskeistä on kaikkien toimijoiden
osallisuus (Satka ym. 2016, 18).
13
2.3. Tutkimukseen osallistujien roolit ja positiot
Tutkimukseeni osallistui haastateltavina yhteensä kolme vanhusta, joilla oli
kokemusta vanhussosiaalityön palveluista. Tutkimukseen osallistujina ja
tiedontuottajina voidaan pitää myös itsemääräämiskoulutuksessa kysymyksiini
vastanneita vanhustyön ammattilaisia. Käytäntötutkimuspaikassa tein eniten
yhteistyötä erityissosiaalityöntekijän kanssa, joka toimi tutkimuksen tekemisessä
yhteishenkilönä ja ideoi kanssani tutkimuksen käytännön toteutusta. Yhteishenkilö
oli prosessissa aktiivinen toimija. Muut käytäntötutkimuspaikan työryhmään
kuuluvat antoivat palautetta ideoista ja tuottivat omia ideoitaan. Itselläni ei ollut
kytköksiä tutkimusympäristöön eikä vanhussosiaalityöhön. Koin tämän tukevan
rooliani tutkijana. Toisaalta kokemus vanhussosiaalityöstä olisi todennäköisesti
helpottanut tutkimuskysymysten määrittelyä ja haastattelukysymysten muotoilua
sekä aineiston analysointia.
2.4. Aineisto ja menetelmät
Kaytantotutkimukseni avainaineisto tutkimusaineistoni muodostuu kolmesta
puolistrukturoidusta haastattelusta. Puolistrukturoidussa haastattelussa kaikille
haastateltaville esitetään samat kysymykset, ja nämä saavat vastata kysymyksiin
omin sanoin. Haastattelussa haastateltava on subjekti, hänellä on mahdollisuus
tuoda näkemyksiään esille mahdollisimman vapaasti ja kertoa aiheesta myös
enemmän kuin tutkija on osannut ennakoida. (Eskola & Suoranta 2014, 87;
Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 205). Haastattelu sopii
aineistonkeruumenetelmä hyvin käytäntötutkimuksen luonteeseen, sillä yksi
käytäntötutkimuksen olennainen piirre on kokemustiedon arvostaminen sitoutumalla
palveluiden käyttäjien äänen esille tuomiseen (Saurama & Julkunen 2009, 304).
Haastateltavat vanhukset ohjautuivat käytäntötutkimukseeni palvelukeskuksesta ja
omaishoidon toimintakeskuksesta. Näissä toimivat työntekijät, sosiaalityöntekijä ja
koordinaattori, rekrytoivat haastateltavat. Haastateltaviksi kysyttiin asiakkaita, joilla
14
tiedettiin olevan kokemusta vanhustyön palveluista ja riittävästi toimintakykyä
keskustella käytäntötutkimukseni aiheesta itsemääräämisoikeudesta.
Haastatelluista kaksi oli naisia ja yksi mies. Kaikki haastateltavat asuivat omissa
kodeissaan. Kaksi informanttia oli haastatteluhetkellä lyhytaikaisella
hoito/kuntoutusjaksolla laitoksessa, ja haastattelin heitä siellä. Yhden haastattelun
tein haastateltavan kotona. Äänitin haastattelut ja litteroin haastatteluista
tutkimuskysymysten kannalta olennaisen aineiston. Tein litteroinnin siis valikoiden.
Muusta haastateltavien tuottamasta aineistosta tein muistiinpanoja kirjaamalla sen,
mitä informantti kulloisessakin kohdassa kertoo.
Alkuperäisestä tutkimussuunnitelmasta poiketen käytäntötutkimukseni pitää
sisällään myös toisen aineiston. Tämä aineisto muodostuu Itsemääräämisoikeus-
koulutukseen osallistuneilta vanhustyössä toimivilta ammattilaisilta keräämästäni
informaatiosta. Koulutuksen kohderyhmänä olivat sosiaali- ja lähityöntekijät,
kotihoidon työntekijät, sairaaloiden sosiaalityöntekijät, monipuolisten
palvelukeskusten sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät. Kuten on aiemmin esitetty,
vanhustyö on pitkälti arjessa tapahtuvaa toimintaa, jossa ovat mukana asiakkaat ja
työntekijät (Jyrkämä 2007, 201). Vanhustyössä toimivilla on tietoa asiakkaidensa
itsemääräämisoikeuden toteutumisesta palveluissa. Lisäksi työntekijöiden oma
ymmärrys itsemääräämisoikeudesta vaikuttaa osaltaan siihen, miten asiakkaiden
itsemääräämisoikeus palveluissa toteutuu. Ammattilaisilta saadun
itsemääräämisoikeutta koskevan tiedon esiin tuominen antaa tietoa mahdollisista
lisätutkimus- ja kehittämistarpeista vanhustyössä ja on siksi perusteltua ottaa
mukaan käytäntötutkimukseeni.
GeroMetron itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneille kerrottiin lyhyesti
käytäntötutkimuksestani. Ammattilaisten osallistuminen käytäntötutkimukseeni
pyrittiin tekemään mahdollisimman helpoksi. Vastaaminen tapahtui koulutuksen
lomassa lounas- ja kahvitaukojen aikana. Itsemääräämisoikeus-koulutukseen
osallistuneita pyydettiin kirjoittamaan posti it –lapuille vastauksen kolmeen aihetta
koskevaan kysymykseen ja kiinnittämään laput fläppitaululle. Monet koulutukseen
osallistujat näyttivät pohtivan vastauksia yhdessä, ja näin useat vastaukset ovat
syntyneet ryhmätyönä. Yksittäisiä vastauksia esitettyihin kysymyksiin tuli kaikkiaan
48.
15
Käytin käytäntötutkimukseni aineiston analysoinnissa aineistolähtöistä
sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on menetelmä dokumenttien systemaattiseen
analysoimiseen. Sisällönanalyysissa dokumentti ymmärretään varsin väljästi:
dokumentti on kirjalliseen muotoon saatettu materiaali. Sisällönanalyysi on
tekstianalyysia, jonka avulla aineisto pyritään järjestämään tiiviiseen ja selkeään
muotoon johtopäätösten tekemistä varten. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 105, 111).
Tutkimuksessani dokumentteja ovat haastatteluaineisto ja posti it –lapuille kirjoitetut
kommentit. Haastateltavien kokemukset ja käsitykset itsemääräämisoikeudesta
alkoivat hahmottua minulle, kun kuuntelin haastatteluja sanelimelta ja litteroin niitä.
Aineiston analysointi mielessäni alkoikin jo tässä vaiheessa. Toteutin aineiston
analysointia tällöin myös konkreettisella tasolla: jätin litteroimatta aineiston, jonka
tulkitsin tutkimukseni kannalta selkeästi epäolennaiseksi. Litteroituani haastattelut
luin ne moneen kertaan ja perehdyin tarkasti niiden sisältöön. Redusoin eli pelkistin
aineistoa pilkkomalla sitä ensin haastattelukysymysten ja sitten tutkimuskysymysten
ohjaamiin analyysiyksiköihin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa
analyysiyksikkö voi olla yksittäinen sana, lause, lauseen osa tai ajatuskokonaisuus,
joka sisältää lauseita. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 110-112). Analyysissani
muodostuivat informanttien käsityksiä ja kokemuksia kuvaavista yksittäisistä
sanoista useita lauseita sisältäviin ajatuskokonaisuuksiin. Koodasin käsitykset ja
kokemukset alleviivaamalla ne eri värein.
Tämän jälkeen aloin klusteroida eli ryhmitellä aineistoyksiköitä niiden aiheiden
mukaan. Tein esimerkiksi luokan ”itsemaaraamisoikeuden tarkeys”. Taman jalkeen
tarkastelin luokkia etsimällä niistä samankaltaisuuksia ja/tai erilaisuuksia ja
muodostin esimerkiksi alaluokat ”sopeutuminen” ja ”mahdollisuus omanlaiseen
elamantapaan”. Koska haastateltavia oli ainoastaan kolme, ei haastatteluaineisto
ollut kovin laaja. Lisäksi itsemääräämiskoulutukseen osallistuneilta ammattilaisilta
saatu aineisto oli tiiviissä muodossa. Näistä syistä aineiston analyysi eteni nopeasti.
Analyysissani klusterointi olikin samalla aineiston abstrahointia: loin tässä
vaiheessa pohjan tutkimuksen johtopäätöksille ja muodostin esimerkiksi luokan
”ymmarrys itsemaaraamisoikeudesta”, joka on myös yksi tulosluvun alaotsikko ja
johtopäätösluvun johdanto-osan käsite.
16
2.5. Eettiset kysymykset
Tutkimuksessa on otettu huomioon tutkimuseettiset kysymykset. Tutkimuksen
tekijänä en ollut suoraan yhteydessä vanhussosiaalityön asiakkaisiin, vaan oma
yhteydenottoni haastateltaviin tapahtui vasta sosiaali- ja lähityön työntekijöiden
saatua asiakkailtaan suostumuksen osallistua tutkimukseen. Haastateltavien
itsemääräämisoikeutta osallistua tutkimukseen kunnioitettiin (Rauhala & Virokannas
240-241, 2011). Tutkimukseen osallistujalla oli mahdollisuus keskeyttää
osallistumisensa tutkimukseen tai jättää vastaamatta kysymyksiin. Jotta pyyntö
osallistua tutkimukseen ei luonut asiakkaalle velvoitetta osallistua tutkimukseen tai
pelkoa kieltäytymisen seurauksista, asiakkaille kerrottiin, että osallistuminen on
täysin vapaaehtoista eikä kieltäytyminen vaikuta palveluiden saantiin
tulevaisuudesta. Tutkimukseen osallistujille kerrottiin tutkimuksen luonteesta ja siitä,
mihin tutkittua tietoa käytetään. Tutkimukseen osallistujille kerrottiin haastattelujen
äänitallennuksesta. Tutkimuksessa pidettiin huolta tietosuojasta ja yksityisyydestä.
Haastattelujen jälkeen litteroin tallennukset ja poistin haastateltavan tunnistetiedot.
Tutkimuksessa ei käytetty asiakastietoja.
Itsemääräämiskoulutuksessa mukana olleille vanhussosiaalityössä toimiville
ammattilaisille osallistuminen tiedontuotantoon oli vapaaehtoista ja kysymyksiin
vastaaminen tapahtui anonyymisti. Koko tutkimusaineisto hävitetään viimeistään
kolmen kuukauden kuluttua tutkimusraportin valmistumisesta.
3. VANHUSSOSIAALITYÖN ASIAKKAIDEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA
Haastateltavien ymmärrys itsemääräämisoikeudesta on tutkimustehtävieni kannalta
tärkeä. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta on taustana asiakkaiden kokemuksille
itsemääräämisoikeuden toteutumisesta palveluissa. Toiseksi tämä ymmärrys on
sidoksissa informattien näkemyksiin keinoista ylläpitää itsemääräämisoikeutta.
Tästä syystä ennen varsinaisten tutkimustulosten esittelyä kerron, mitä
itsemääräämisoikeus käytäntötutkimukseeni osallistuneelle kolmelle vanhukselle
tarkoitti, ja miten tärkeänä he pitivät sen toteutumista eri asioiden suhteen.
17
Tutkimustulosten jälkeen, luvun lopussa, esittelen informanttien antaman
GeroMetron esitettä koskevan palautteen.
3.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta ja sen toteutumisen edellytyksistä
Informantit ymmärsivät itsemääräämisoikeuden varsin yhdenmukaisesti. Jokaiselle
itsemäärääminen merkitsi päätäntävaltaa omiin asioihin ja vapautta toimia
itsenäisesti. Yksi haastateltava sanotti itsemääräämisoikeuden sen kautta, miten
oma itsemaaraamisoikeus voi toteutua: ”itsemaaraamisoikeus tarkoittaa sita, etta
tahtoani aina kunnioitetaan”. Han totesi itsemaaraamisoikeuden olevan asia, joka
vanhojen ihmisten kohdalla riippuu olosuhteista. Vastaajat pitivät
itsemääräämisoikeutta arvokkaana asiana, jonka edellytyksenä on riittävä
psyykkinen kunto. Joku totesi tässä yhteydessä muistisairaan
itsemääräämisoikeuden rajoittuvan siihen, kuinka paljon syö. Psyykkisten
voimavarojen ja itsemääräämisen välinen yhteys nähtiin, jos ei huolen aiheena, niin
ainakin asiana, joka vaatii itseltä voimavarojen vähentymistä ehkäiseviä toimia.
Haastateltavat korostivat velvollisuutta olla omatoiminen ja pyrkiä ylläpitämään
psyykkistä ja fyysistä terveyttä aktiivisella elämäntavalla, liikunnalla ja sosiaalisten
suhteiden avulla. Toisaalta omatoimisuuden ylläpitoon toivottiin myös tukea,
kannustusta ja tietoa. Vaikka ihmisellä itsellään katsottiin olevan oikeus päättää
asioistaan, tuotti käytäntötutkimukseni aihe itsemäärääminen haastateltavissa myös
elämänfilosofia pohdintoja ihmisen vaikutusmahdollisuuksien rajoista.
3.2. Itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeät ja vähemmät tärkeät asiat
Haastateltavat kokivat erityisen tärkeänä saada päättää hoitoonsa, rahaan ja
asumiseen liittyvistä asioista. Itsemääräämisoikeus oli raha-asioiden suhteen
toteutunut hyvin, eivätkä haastateltavat olleet tarvinneet näissä asioissa
vanhussosiaalityön palveluja. Jotkut katsoivat rahan ja omaisuuden vahvistavan
itsemääräämisoikeutta.
Hoidon suhteen luotettiin lujasti ammattilaisten asiantuntemukseen, mutta samalla
korostettiin oikeutta tehdä omaa hoitoa koskevia päätöksiä. Tätä perusteltiin
toiveella välttää tarpeeton kärsimys, mutta esille tulivat myös vakaumukselliset syyt,
18
joiden takia tietyistä hoidoista haluttiin kieltäytyä. Erilaisista hoitovaihtoehdoista
toivottiin tietoa, eivätkä kaikki sitä olleet aina saaneet riittävästi. Kenellä oli kielteisiä
kokemuksia, niistä haluttiin kertoa vain niukasti.
Kun haastateltavilta kysyttiin, miten tärkeänä he pitävät jokapäiväiseen elämään
kuuluvista arkisista asioista päättämistä, vastaukset olivat, ettei kovin tärkeänä. Se,
mihin aikaan palvelutalossa tarjotaan ruokaa, mitä ruokaa on tarjolla, mihin aikaan
kotipalvelu käy jne. oli informanteille asiasta suoraan kysyttynä toisarvoista.
Asiakkaan sopeutuminen tarjottuihin palveluihin ja olosuhteisiin esimerkiksi
palvelutalossa, hoivakodissa tai kotipalvelun asiakkaana nähtiin välttämättömänä ja
itsestaanselvana. Joku totesi, etta ”jos on nalka, syo kylla sita, mita tarjotaan”.
Mielipiteen kysyminen arkielämään vaikuttavien asioiden suhteen nähtiin
korkeintaan suotavana ja toivottavana.
Vaikka haastateltavat kysyttäessä väheksyivät arkisista asioista päättämisen
merkitystä, muussa kerronnassa suhtautuminen asiaan näyttäytyy toisenlaisena.
Kuvatessaan sitä, miten itsemääräämisoikeus omassa elämässä toteutuu,
haasteltavat mainitsivat nimenomaan jokapäiväisessä elämässään tekemänsä
pienet päätökset. Itsemääräämisoikeuden todettiin näkyvän päivittäin siinä, että voi
päättää, mitä syö, mihin aikansa käyttää, miten päivänsä rytmittää ja keitä ihmisiä
päivän aikana tapaa. Joku totesi edellä mainituilla asioilla olevan elämänlaadun
kannalta paljon merkitystä, ja yleisesti tilanteen toivottiin jatkuvan samanlaisena
mahdollisimman pitkään. Tästä samasta haluttiin pitää kiinni myös silloin, kun joku
läheinen tai tuttava hoiti asioita vanhuksen puolesta. Vaikka haastateltavat olivat
uskoneet joitakin asioita omaisten hoidettavaksi, päätäntävalta haluttiin pitää itsellä
nyt ja tulevaisuudessa. Eräs informantti ilmaisi asian toteamalla päätösvallan
kuuluvan ihmiselle itselleen, kunnes on aivan ”kraakki”.
3.3. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhuspalveluissa
Haastateltavat kertoivat tulleensa kuulluiksi sosiaalipalveluissa – siinä määrin kuin
he käsittivät sen olevan mahdollista. Myönteiseen kokemukseen sisältyi siis pieni
varaus. Palveluiden toteutustavoissa tunnistettiin puutteita, jotka vähentävät
itsemääräämisoikeutta. Suhtautuminen puutteisiin oli ymmärtäväistä, ja niiden
19
katsottiin kuuluvan – resursseista johtuen – julkisten palvelujen luonteeseen.
Toisaalta palvelujen varaan joutumista haluttiin välttää niin pitkälle kuin mahdollista
myös siksi, että pärjääminen itsenäisesti merkitsee vapautta.
Itsemääräämiseen liittyviä loukkauksia palveluissa ei ollut itse henkilökohtaisesti
juuri koettu. Oman mielipiteen sivuuttamisesta oli kuultu toisilta tai tehty havaintoja
palveluiden piirissä. Tilanteilta, joissa oli toimittu järjestelmälähtöisesti eikä
asiakkaan tarpeisiin perustuen, ei ollut kuitenkaan kokonaan vältytty.
Vanhussosiaalityön kautta saatu palvelu oli esim. toteutettu tavalla, joka oli
ristiriidassa sen kanssa, mihin vanhus oli tottunut. Menettely oli rajoittanut vastaajan
muuta elämää ja ollut näin esteenä hänen toimijuudelleen. Tilanne oli johtanut
lopulta siihen, että vastaaja oli katsonut viisaimmaksi luopua palvelun käytöstä.
Itsemääräämisen nähtiin jääneen toteutumatta myös silloin, kun haastateltavalle ei
ollut annettu tietoa eri vaihtoehdoista. Näin hänellä ei ollut mahdollisuutta valita
itselleen parasta vaihtoehtoa ja käyttää käytössään olevaa kykyä toimia. Silloinkin,
kun haastattelussa tuli esiin palveluiden mahdollisia epäkohtia, haastateltava
korosti olleensa palveluun tyytyväinen, työntekijöiden olleen ystävällisiä ja
ammatissaan osaavia.
3.4. Ikääntymisen ennakointi ja itsemääräämisoikeuden ylläpito
Haasteltavat olivat pohtineet ikääntymisen tuomia mahdollisia muutoksia
toimintakykyyn ja osin ennakoineet ikääntymistä. Omaisten rooli nähtiin tässä
tärkeänä. Jos omat voimavarat eivät riitä enää kokonaan itsenäiseen
päätöksentekoon, päätökset tehdään omaisten kanssa yhdessä. Jos esimerkiksi
muistisairauden takia oma ajattelu enää lainkaan toimi, omaiset saavat päättää.
Omaisten uskottiin tuntevan toiveet ja tietävän, miten haastateltava haluaisi
asioissa meneteltävän. Haastateltavat kokivat omaisensa luotettavina asioidensa
hoitajina, jotka ajattelevat muistinsa menettäneen etua. Joku oli jo sopinut tavasta,
miten eri asioiden suhteen menetellään, jos haastateltava itse ei pysty enää
toimimaan ja valvomaan etujaan. Kokemus läheisen ihmisen sairastumisesta ja
toimintakyvyn menetyksestä myötävaikutti siihen, että haluttiin sopia ja päättää
asioista riittävän ajoissa. Ikääntymiseen oli varauduttu myös asumisratkaisuin.
20
Asumiseen liittyvien ratkaisujen tähtäimenä oli ollut itsenäisen elämän ylläpitäminen
mahdollisimman pitkään.
Informantit näkivät hoitotahdon tekemisen tarpeellisena. Se oli heillä joko jo tehtynä
tai sen tekemistä oli suunniteltu. Mahdollisuus laatia edunvalvontavaltuutus oli
haastateltavien tiedossa. Joku oli kuullut asiasta ensimmäisen kerran tuttavaltaan,
joku sairaalassa. Edunvalvontavaltuutusta kukaan ei ollut vielä tehnyt, mutta sen
laatiminen koettiin tarpeelliseksi. Eräs haastateltava oli ryhtynyt myös käytännön
toimiin edunvalvontavaltuutuksen suhteen ja pyytänyt Kelasta täytettäväkseen
asiaa koskevan lomakkeen. Haastateltavalle oli kuitenkin annettu edunvalvojaa
koskeva hakemus. Sairaalassa edunvalvontavaltuutuksesta kuulleen kohdalla
valtuutus oli jäänyt puolestaan tekemättä, koska kukaan ei ollut asiaan sen
enempää tarttunut. Epäselväksi jäi, kenen informantti olisi toivonut olleen asiassa
aktiivinen.
3.5. GeroMetron esitteestä saatu palaute
Haastateltavat olivat saaneet ennen haastattelua tutustuttavakseen GeroMetrossa
tehdyn esiteluonnoksen Minä päätän asioistani – tietoa itsemääräämisoikeudesta.
Esiteluonnoksen mukana oli esitteet edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta
sekä lomakkeet näiden tekemiseen. Haastateltavat pitivät Minä päätän asioistani
-esitettä asiallisena ja pääosin hyvin ymmärrettävänä. Kohdat, jotka koettiin
haasteellisimpana ymmärtää, olivat edunvalvontavaltuus-esitteessä. Esitteen termit
olivat tällöin joko haastateltavalle vieraita tai teksti monimutkaisten
lauserakenteiden takia vaikeaa ymmärtää. Hoitotahto-lomakkeen osalta joku
haastateltava hämmästeli, miksi lomakkeessa kipulääkitys ja elinajan pituus
kytketään toisiinsa. Informantit pitivät esitteissä ollutta tietoa ja lomakkeita
hyödyllisenä. He arvostivat sitä, että heillä oli nyt saatavilla asioita koskevaa
virallista tietoa ja käytettävissä viralliset lomakkeet. Jotkut päättivät ottavaa
lomakkeiden täyttämisen aivan lähipäivien asiaksi – todeten, etta ”nythan nama on
tehtava, kun jarki viela pelaa”.
21
4. VANHUSTYÖN AMMATTILAISTEN NÄKEMYKSIÄ
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA
Samoin kuin haastateltavien vanhustyön asiakkaiden kohdalla, myös vanhustyön
ammattilaisten ymmärrys itsemääräämisoikeudesta tutkimustehtävieni kannalta
tärkeä. Tämä ymmärrys vaikuttaa vanhustyön ammattilaisten näkemyksiin
asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Ennen tutkimustulosten
esittelyä on kerron, mitä itsemääräämisoikeuden ulottuvuuksia ammattilaiset pitivät
kaikkein tärkeimpinä.
4.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeuden tärkeimmistä ulottuvuuksista
Useat vanhustyön ammattilaiset kuvasivat itsemääräämisoikeudessa tärkeintä
olevan itse oikeus tehdä itseään ja elämäänsä koskevia päätöksiä. Osa korosti sen
olevan tärkeää kaikissa tilanteissa, osa toimintakyvyn mukaista
itsemääräämisoikeutta, joku taas asiakkaan osallisuutta päätöksentekoon. Joillekin
tärkeintä oli mahdollisuus omannäköiseen elämään, jollekin yksityisyys ja oma
rauha. Ihmisarvon ja omanarvontunteen säilyttäminen merkitsi osalle eniten.
Mainintoja sai myös vastavuoroisuus, ihmisen psykososiaalisten taitojen
vahvistuminen, asiakaslähtöinen työote ja työyhteisön tuki.
4.2. Työssä kohdatut asiakkaiden itsemääräämisoikeuteen liittyvät haasteet
Vanhustyön ammattilaiset tunnistivat työssään useita itsemääräämisoikeuteen
liittyviä haasteita. Kolme ammattilaisten tunnistamista haasteista tuli esille useissa
eri kommenteissa. Ensimmäinen näistä oli itsemääräämisoikeuden ja suojan
tarpeen välinen ristiriita ja siitä aiheutuvat vastuukysymykset. Toinen työssä usein
kohdattu itsemääräämisoikeuteen liittyvä haaste johtui asiakkaan kanssa käytävän
vuorovaikutuksen puutteellisuudesta. Asiakkaan äänen pelättiin jäävän kuulematta
joko asiakkaan muistisairauden tai huonon kielitaidon takia. Kolmas monen
mainitsema haaste koski eri tavoin asiakkaan omaisia. Asiakkaan ja tämän
omaisten näkemysten koettiin poikkeavan toisistaan, näiden etujen olevan
keskenään ristiriidassa tai omaisen käyttävän asiakasta taloudellisesti hyväksi.
22
Ammattilaiset olivat kohdanneet työssään myös sellaisia itsemääräämisoikeuteen
liittyviä haasteita, joiden he katsoivat johtuvan taloudellisista syistä tai
ammattiryhmien epätasa-arvoisuudesta. Joku epäili päivärytmin toteutettavan siinä
määrin hoitajalähtöisesti, että se voi olla haaste asiakkaan
itsemääräämisoikeudelle.
4.3. Ratkaisuehdotuksia haasteisiin
Ammattilaisilla oli ratkaisuehdotuksia kokemiinsa haasteisiin. Monen vanhustyötä
tekevän näkemys oli, että asiakkaan itsemääräämisoikeutta voitaisiin tukea ja
vahvistaa vuorovaikutuksellisin keinoin. Asiakkaan kuuntelemista, kuulemista,
keskustelua asiakkaan kanssa sekä asiakkaan tietoista rohkaisemista itsenäiseen
päätöksentekoon pidettiin tärkeänä. Ratkaisua haettiin myös työn resurssoinnista:
asiakkaiden katsottiin tarvitsevan nykyistä enemmän aikaa. Palveluiden
järjestämistapaan liittyen ehdotettiin asiakaslähtöistä työotetta. Asiakkaan
itsemääräämisoikeuden katsottiin vahvistuvan myös henkilökunnan koulutuksen
avulla. Tietoa ja tietoisuutta itsemääräämisoikeudesta pidettiin ylipäätään tärkeänä.
Edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekeminen mainittiin ja samalla
korostettiin, että keskustelun näistä pitäisi tapahtua ajoissa. Vaikka moni koki
omaiset haasteena asiakkaan itsemääräämisoikeudelle, joku näki omaisten
saamisen osaksi asiakkaan arkea vahvistavan tämän itsemääräämisoikeutta.
Eräässä vastauksessa kohdistettiin katse työnantajan suuntaan ja muistutettiin
asiakkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen olevan työntekijän lisäksi työantajan
vastuulla. Joku näki ratkaisun löytyvän sosiaali- ja terveydenhoitoalan
arvostamisesta.
23
5. JOHTOPÄÄTÖKSET
Johdanto
Käytäntötutkimukseeni osallistuneet vanhukset sanottivat ymmärrystään
itsemääräämisoikeudesta monin eri tavoin. Itsemääräämisoikeus tarkoitti
informanteille tiivistetysti oma elämää koskevaa päätäntävaltaa ja vapautta.
Sisällöllisesti heidän määritelmänsä itsemääräämisoikeudesta oli sama kuin miten
periaate Suomen lainsäädännössä (esim. 731/1999 § 7, 785/1992, 812/2000)
määritellään. Käytännön tasolla itsemääräämisoikeus merkitsi haastateltaville
taloudellisia asioita, asumista ja hoitoa koskevaa päätöksentekoa ja valintoja.
Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2000/C 364/01) säädetty itsenäinen elämä
oli informanteille tärkeää, ja sen säilyttämiseen pyrkiminen ponnistelujen arvoista.
Haastateltavien ymmärrys oli, että itsemääräämisoikeus on yhteydessä
toimintakykyyn ja on tästä syystä jossain määrin asteittaista sekä toisinaan
ristiriidassa muiden tärkeiden periaatteiden kanssa. He ymmärsivät
itsemääräämisoikeuden samoin kuin sen määritelmässä ilmaistaan: kyse on
toimintakykyisen ihmisen oikeudesta päättää asioistaan (Mäki-Petäjä-Leinonen
2013, 42) .
Joskus keskenään ristiriitaiset oikeudet, vanhuksen itsemääräämisoikeus ja
vanhuksen oikeus suojaan, haastavat vanhustyötä (Ray & Phillpis 2012, 35-36;
Karvonen-Kälkäjä 2014, 297). Haastateltavat tunnistivat dilemman ja he olivat
sisäistäneet suojaamisen näkökulman (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 51-52).
Haastateltavat olivat sisäistäneet osallisuuden ja avustetun/yhdessä tuotetun
itsemääräämisen periaatteet (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 48-49; Kalliomaa-Puha,
348). Avustettu/yhdessä tuotettu itsemäärääminen nähtiin toteutuvan parhaiten
omaisten avulla.
Ammattilaiset ymmärsivät itsemääräämisoikeuden käytännössä hyvin samaan
tapaan kuin haastatellut vanhukset – joskin he sanottivat sitä eri tavoin ja
vastauksissa painottui työntekijän näkökulma.
24
5.1. Kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta asiakkaana
vanhuspalveluissa
Haastateltavien kokemukset itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhustyön
asiakkaana olivat pääosin myönteisiä. Haastateltavat olivat saaneet vaikuttaa
palveluihinsa, ja heitä oli asiakkaina kohdeltu ystävällisesti. Heidän
omanarvontunteensa ei ollut tullut missään tilanteessa uhatuksi. Mikään heidän
kertomassaan ei viitannut siihen, että palveluiden piirissä koettu vaikuttanut
kielteisesti heidän käsityksiinsä itsestään.
Ei ole kuitenkaan mahdollista sanoa, että yksilöllisyys olisi koettu kokonaan
palveluiden perustaksi tai että, informanttien käyttämät palvelut olisivat aina
tukeneet asiakkaiden omaa elämäntapaa. Suomen lainsäädännön sisältämä
ymmärrys siitä, että yksilöllisyys ja autonomia ovat palveluiden perustana sosiaali-
ja terveydenhuollossa (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295), oli jäänyt välittymättä
haastateltavien käyttämistä palveluista. Myös ajatus Euroopan sosiaalisen
peruskirjan mukaisesta oikeudesta valita oma elämäntapansa (80/2002 artikla 23)
oli jäänyt vieraaksi palveluiden käyttäjinä.
Haastateltavat pitivät luonnollisena, että itsemääräämisoikeus voi toteutua
palveluissa ainoastaan vajavaisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutumista
heikentävien puutteiden koettiin johtuvan palveluita tarjoavan organisaation
resurssien hallinnasta. Toisin sanoen havaittujen puutteiden syyksi nähtiin niukkien
resurssien ja suuren palvelukysynnän välinen ristiriita.
Itsemääräämisoikeus realisoituu mm. valinnanmahdollisuuksina (Karvonen-Kälkäjä
2014, 295). Haastateltavien itsemääräämisoikeuden toteutuminen oli jäänyt joskus
toteutumatta, koska heille ei ollut annettu tietoa vaihtoehdoista ja tarjottu näin
mahdollisuutta palveluiden valitsemiseen. Siitäkin oli kokemusta, että avun
saamisen kustannuksella itsemääräämisoikeutta oli kunnioitettu liikaa. Tällöin
palveluissa oli yliarvioitu informantin toimijuutta. Toimijuus muodostuu erilaisista
toisiinsa kytkeytyvistä ulottuvuuksista ja dynamiikaltaan kontekstuaalista (Jyrkämä
2007, 195). Vanhuksen oma käsitys siitä, mihin hän kykenee ja mitä hän haluaa
kyseisessä tilanteessa, oli ollut eri kuin palvelun toteuttajan käsitys asiasta.
25
Yksityiselämässään informantit kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan hyvin, ja
periaate koettiin todeksi erityisesti arkipäivän elämänrytmiä ja sisältöä koskevissa
päätöksissä. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen arkipäivän asioissa näyttäytyi
kerronnassa myös erittäin tärkeänä. Suhtautuminen siihen, mitä palveluilta voi
tässä mielessä odottaa, poikkesi tästä. Ei niinkään henkilökohtaisiin kokemuksiin
perustuen, vaan havaintojensa pohjalta, haastateltavat kokivat, ettei arkisista
asioista paattaminen palveluiden ”varassa” ole juuri tarkeaa, tarpeellista eika
mahdollista. Toisaalta joku katsoi muistisairaan läheisensä itsemääräämisoikeuden
toteutuvan nimenomaan juuri silloin, kun hoivakodin toimintakäytännössä tuetaan
arjen pienistä asioista päättämistä. Informantilla oli ymmärrys, että hoivakodin
toimintakäytännöillä on vaikutusta muistisairaan mahdollisuuksiin käyttää omaa
potentiaalista toimintakykyään ja tukea hänen toimijuuttaan. Informatti näytti
odottavan, että toimintakyvyltään hyvin heikon vanhuksen itsemääräämisoikeutta
tuetaan siten, tehdään hänelle esimerkiksi yksinkertaisia kysymyksiä, joilla
mahdollistetaan pienien valintojen tekeminen (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46).
5.2. Itsemääräämisoikeuden ylläpitäminen vanhussosiaalityössä
ikääntymisen eri vaiheissa
Haastateltavien vanhusten kertoma osoittaa, että vanhussosiaalityöllä on monia
keinoja ylläpitää asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista ikääntymisen eri
vaiheissa.
Toimintakykyisen vanhuksen itsemääräämisoikeutta tuetaan antamalla hänelle
mahdollisuus palveluja koskevien valintojen tekemisiin (Karvonen-Kälkäjä 2014,
295; Kalliomaa-Puha 2014, 326). Tämän edellytyksenä on se, että asiakkaalle
annetaan tietoa eri vaihtoehdoista. Asiakaslähtöinen työote ja toimintaorganisaatio
vahvistavat itsemääräämisoikeuden toteutumista. Vanhussosiaalityössä on tärkeä
kertoa ja osoittaa toimintakäytäntöjen avulla asiakkaille, että heillä on päätösvalta
omiin asioihinsa. Vanhussosiaalityössä on tarpeen antaa tietoa siitä, että
laitoksessa asuminen ei poista ihmisen oikeutta saada tehdä arkeaan koskevia
päätöksiä. On tärkeää, ettei vanhus koe jäävänsä palvelujen piirissä sivulliseksi
26
omissa asioissaan ja ehkäpä vielä oleta, että kyseinen asiantilanne luonnollinen ja
palvelua tarvitsevalle vääjäämätön. Ylipäätään vanhussosiaalityön asiakkaiden tulisi
saada tietää, että yksilöllisyys ja autonomia ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa
palveluiden järjestämisen perustana (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295).
Ystävällinen ja kunnioittava suhtautuminen asiakkaaseen vahvistaa asiakkaan
omanarvontuntoa ja itsemääräämisoikeutta. Myös oikean ja oikea-aikaisen avun
tarjoaminen on osa itsemääräämisoikeuden ylläpitämistä. Vanhustyössä on
osoitettava herkkyyttä asiakkaan kuulemisessa ja varottava, ettei
itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen johda asiakkaiden tarpeiden
laiminlyömiseen.
Ikääntymisen myötä tapahtuu toimintakyvyn laskua ja kyky itsenäisen
päätöksentekoon heikkenee (Jyrkämä 2001, 268; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 1).
Asiakkaan itsemääräämisoikeutta on kuitenkin mahdollista ylläpitää myös silloin,
kun hänen toimintakykynsä on alentunut (Esim. Karvonen-Kälkäjä 2014, 295; Mäki-
Petäjä-Leinonen 2013, 48-49). Lähtökohtana on asiakkaan toimijuus (Jyrkämä
2007, 195). Vanhussosiaalityön asiakkaalle on annettava mahdollisuus käyttää ja
ylläpitää potentiaalista toimintakykyään. Sen määrä vaihtelee ja vähenee usein iän
myötä, mutta myös muistisairaalla on potentiaalia tehdä pieniä elämänlaatuunsa
vaikuttavia arkipäivän päätöksiä. Vanhustyön toimintakäytännöt ovat ratkaisevassa
asemassa potentiaalisen toimintakyvyn käyttämisen suhteen.
Itsemääräämisoikeutta tukevissa toimintakäytännöissä on yksinkertaisimmillaan
helppojen, asiakkaan ymmärtämien kysymysten tekemisestä asiakkaalle. Palveluilla
ja apuvälineitä tarjoamalla voidaan vaikuttaa siihen, että asiakkaalla on
mahdollisuus toimijuuteen elinympäristössään. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46).
Itsemääräämisoikeuden kannalta ei ole sama, millainen on vanhuksen fyysinen
elinympäristö asui hän sitten omassa asunnossaan, palvelutalossa tai
hoivakodissa. Jo sen varmistaminen, että asiakkaalla on mahdollisuus turvalliseen
liikkumiseen ilman pelkoa kaatumisesta, tukee hänen itsemääräämisoikeuttaan.
Vanhuksen verkostojen ottaminen mukaan työskentelyyn on tärkeää silloin, kun se
on asiakkaan toiveiden mukaista. Avustettu/tuettu itsemäärääminen on keino
ylläpitää asiakkaan itsemääräämisoikeutta niissä tilanteissa, joissa asiakkaalla ei
27
ole kykyä itsenäiseen päätöksentekoon (Kalliomaa-Puha 2014, 348). Jos asiakkaan
toiveiden kuuleminen ole mahdollista vuorovaikutuksellisin keinoin, saadaan
asiakkaan ääni kuuluviin ajoissa tehdyn edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon
avulla (Anttila 2007, 1; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 171-172, 132).
Edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta kertominen on ajankohtaista jo
vanhuksen tullessa palvelujen piiriin. Toisin sanoen vanhussosiaalityön palveluissa
olisi aktiivisesti kerrottava mahdollisuudesta tehdä hoitotahto ja
edunvalvontavaltuutus. Näihin sisaltyva terminologia olisi hyva ”kaantaa” myos
selkokielelle, samoin kuin auttaa asiakasta tutustumaan lomakkeisiin, kun asiakas
osoittaa asiaan kiinnostusta.
5.3. Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhustyön ammattilaisten
kohtaamana
Vanhustyön ammattilaisten tunnistamat asiakkaidensa itsemääräämisoikeuteen
liittyvät haasteet olivat osin sellaisia, joihin myös lainsäätäjä ja oikeudelliset
asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota. Esimerkiksi ammattilaisten kohtaama
haaste asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja suojan välisestä ristiriidasta onkin
periaatteessa ratkaistu: oikeus suojaan on painoarvoltaan itsemääräämisoikeutta
suurempi (esim. Karvonen-Kälkäjä 2014, 297). Todellisuudessa asia ei ole niin
yksinkertainen, sillä tilanteiseen liittyy aina tulkintaa. Tästä syystä on sangen
ymmärrettävää, että ammattilaiset toivat itsemääräämisoikeuden ja suojan väliseen
ristiriitaan mukaan myös kolmannen ulottuvuuden, vastuukysymykset. He ovat
vastuussa siitä, että tekevät kussakin tilanteessa oikean tulkinnan asiakkaan
toimintakyvystä ja suojan tarpeesta.
Toinen useita mainintoja saanut, ammattilaisten kohtaama haaste johtui
vaikeudesta kommunikoida asiakkaan kanssa ja saada asiakkaan ääni kuuluviin.
Myös tähän haasteeseen ovat vanhusoikeuden asiantuntijat etsineet ratkaisuja, ja
on esitetty esimerkiksi vaihtoehtoisia, asiakkaan itsemääräämisoikeutta tukevia
kommunikointimenetelmiä (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46) . Kolmas monien
ammattilaisten mainitsema haaste tiivistyy sanaan ”omaiset”. Myös vanhusoikeuden
asiantuntijat tuoneet esille, etteivät vanhuksen ja omaisten toiveet aina kohtaa ja
28
että omaisten rooli vanhuksen asioiden hoitaja ei välttämättä ole ongelmaton
(Karvonen-Kälkäjä 2014; 298-299).
Vanhustyön ammattilaisilla oli useita ratkaisuehdotuksia kohtaamiinsa haasteisiin.
Ammattilaisten ratkaisuehdotukset – kuin myös haasteena kokemat asiat – kertovat
siitä, että heillä on runsaasti itsemääräämisoikeuteen liittyvää tietoa ja osaamista.
Ammattilaisten itsemääräämisoikeutta osaaminen onkin vanhusasiakkaiden
itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta avainasemassa, sillä periaatteen
toteutuminen vanhussosiaalityön palveluissa on sidoksissa ammattilaisten
periaatetta koskevaan tietämykseen. On kuitenkin selvää, että asiakkaiden
itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei riipu ainoastaan käytännön asiakastyötä
tekevien ammattilaisten osaamisesta. Periaatteen toteutuminen
vanhussosiaalityössä edellyttää myös riittäviä henkilöstöresursseja ja yhteistä
näkyä siitä, että toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen.
Vanhusten kanssa käytännön asiakastyötä tekevät ammattilaiset eivät ole
ainoastaan tietoa vastaanottava osapuoli. He ovat myös tiedontuottajia, joiden
näkemysten kuuleminen lisää vanhussosiaalityön ymmärrystä
itsemääräämisoikeudesta.
KIRJALLISUUS
29
Anttila, T. 2007. Edunvalvontavaltuutus. Helsinki: WSOY.
Eskola, J. & Suoranta, J. 2015 Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.
Euroopan unionin perusoikeuskirja. Euroopan yhteisojen virallinen lehti 2000/C 364/1. http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf Viitattu 2.2.2016.
Euroopan unionin sosiaalinen peruskirja (80/2002) http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2002/20020080#idp1028352. Viitattu 2.2.2016.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutkija ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Jyrkämä, J. 2007. Toimijuus ja toimijatilanteet – aineksia ikääntymisen arjen tutkimukseen. Teoksessa Seppänen, M., Karisto, A. & Kröger, T. (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PS-kustannus, 195-217. Jyrkämä, J. 2001. Vanheneminen ja vanhuus. Teoksessa Sankari, A. & Jyrkämä, J. (toim.) Lapsuudesta vanhuuteen. Iän sosiologiaa.Tampere: Vastapaino, 267-314. Kalliomaa-Puha, L. 2014. Slow-go ja non-go –kuluttajat markkinoilla. Teoksessa Mäki-Petäjä-Leinonen, A. & Nieminen, L. (toim.) Vanhuus ja oikeus. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 323-352.
Karvonen-Kälkäjä, A. 2014. Vanhuksen osallisuuden turvaaminen ostopalvelusopimuksella hankituissa palveluissa. Teoksessa Mäki-Petäjä-Leinonen, A. & Nieminen, L. (toim.) Vanhuus ja oikeus. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 283-319.
Laki ikaantyneen vaeston toimintakyvyn tukemisesta seka iakkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012/980.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992.
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000 .
Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2013. Ikääntymisen ennakointi. Vanhuuteen varautumisen keinot. Helsinki: Talentum.
Rauhala, P-L. & Virokannas, E. 2011. Sosiaalityön tutkimuksen etiikka, opettaminen ja tietoarvo. Teoksessa Pehkonen, A. & Väänänen-Fomin, M (toim.) Sosiaalityön arvot ja etiikka. Jyväskylä: PS-Kustannus Oy, 235-255.
Ray, M. & Phillips, J. 2012. Social Work with Older People. New York: Palgrave Macmillan.
Saurama, E. & Julkunen, I. 2009. Lähestymistapana käytäntötutkimus. Teoksessa Mäntysaari, M., Pohjola, A. & Pösö, T. (toim.) Sosiaalityön ja teoria. Jyväskylä: PS-Kustannus.
30
Satka, M., Karvinen-Niinikoski, S. Nylund, M. & Hoikkala, S. (toim.) 2005. Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsinki: Palmenia-kustannus. Satka, M., Julkunen, I., Kääriäinen, A., Poikela, R., Yliruka, L. & Muurinen, H. (toim.) 2016. Käytäntötutkimuksen taito. Helsinki: Heikki Waris –instituutti & Matilda Wrede –institutet.
Socca – pääkaupunkiseudun osaamiskeskus, internet-sivut. http://www.socca.fi/kehittaminen/vanhustyo_gerometro Viitattu 4.11.2015.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.
Suomen perustuslaki 731/1999. Tilastokeskus. http://www.findikaattori.fi/fi/14 Viitattu 18.8.2016. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Uggerhøj, L. 2012. Theorizing practice in social work. Teoksessa Marthinsen, E. & Julkunen, I. (toim.) Practice research in Nordic Social work. London: Whiting & Birch. Uggerhøj, L. 2014. Learning from each other: collaboration processes in practice research. Nordic Social Work Research, 4: sup1, 44-57. Vuorinen R., 1996. Persoonallisuus ja minuus. Porvoo: WSOY.
31
LIITE 1.
Strukturoitu teemahaastattelu
1. Mita itsemaaraamisoikeus teidan mielestanne tarkoittaa?
2. Milloin itsemääräämisoikeus teidän mielestänne on toteutunut?
3. Mita teille merkitsee se, etta saatte paattaa itse asioistanne?
4. Mistä asioista pidätte erityisen tärkeänä saada päättää itse?
5. Toteutuuko itsemääräämisoikeutenne nykyisin käyttämissänne kaupungin tarjoamissa sosiaalipalveluissa tai palveluissa, joita olette käyttäneet (asumispalvelussa, kotihoidossa, omaishoidon tuen palveluissa jne.)?
6. Miten oikeutenne päättää itse asioistanne näkyy / on näkynyt käyttämissänne kaupungin tarjoamissa palveluissa (asumispalvelussa jne.)?
7. Onko Teillä ollut tilanteita, joissa olisitte toivoneet voivanne vaikuttaa enemmän saamiinne palveluihin? Saatteko vaikuttaa riittävästi asioiden hoitamiseen palveluissa?
8. Miten esimerkiksi ikääntyneiden itsemääräämisoikeutta voitaisiin mielestänne tukea?
9. Olette saaneet tutustumistanne varten esitteen ”Mina paataan asioistani – tietoa itsemaaraamisoikeudesta”. Mita mielta olette esitteesta? Millaisia asioita se Teissä herätti? Mitä mieltä olette hoitotahdon laatimisesta? Entä edunvalvontavaltuutuksesta?
32
LIITE 2.
Itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneille ammattilaisille esitetyt kysymykset
1. Mikä Sinulle on tärkeintä itsemääräämisoikeudessa?
2. Millaisia asiakkaan itsemääräämisoikeuteen liittyviä haasteita kohtaat työssäsi?
3. Miten voisit ratkaista näitä haasteita asiakkaan itsemääräämisoikeutta vahvistaen ja tukien?
33
LIITE 3.
TIEDOTE TUTKIMUSHAASTATTELUUN OSALLISTUVILLE
Hyvä vastaanottaja,
Opiskelen sosiaalityötä Helsingin yliopistossa ja suoritan parhaillaan sosiaalityön
maisteriopintoihin kuuluvaa käytäntötutkimusjaksoa Helsingin Pohjoisessa sosiaali- ja
lähityössä. Tarkoitukseni on haastattelujen avulla selvittää asiakkaiden kokemuksia
itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhussosiaalityössä, näkemyksiä
itsemääräämisoikeudesta ja keinoista varautua itsemääräämisoikeuden toteutumiseen iän
karttuessa. Lisäksi tarkoituksenani on saada asiakaspalautetta esiteluonnoksesta ”Mina
paatan asioistani”. Kaytantotutkimuksessa saatua tietoa voidaan hyodyntaa palveluiden
kehittämisessä.
Tutkimukseni nimi on Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia
vanhussosiaalityössä. Ohjaajanani tutkimuksessa toimii yliopistonlehtori Ritva Poikela.
Tutkimusta varten tehdyt haastattelut äänitetään ja puretaan kirjalliseen muotoon, jonka
jälkeen äänitallenteet hävitetään. Haastatteluista saatua materiaalia käsitellään
luottamuksellisesti ja eikä haastateltavien henkilöllisyys tule tutkimuksen missään
vaiheessa eikä valmiissa tutkimusraportissa julki. Valmis tutkimusraportti luovutetaan
Helsingin yliopistolle ja Helsingin kaupungin Pohjoiselle sosiaali- ja lähityölle sekä
pääkaupunkiseudun kehittämisrakenne GeroMetrolle. Halutessaan haastateltavat saavat
kopion valmiista tutkimusraportista.
Käytäntötutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista eikä sen keskeyttäminen eikä siitä
kieltäytyminen vaikuta palvelujen saantiin.
Mikäli Teillä on kysyttävää tai haluatte keskustella käytäntötutkimuksesta kanssani, voitte
ottaa minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.
Kiitos osallistumisestanne tutkimukseen!
Ystävällisin terveisin,
Kirsi Koskimäki
040 146 9454
34
LIITE 4.
Käytäntötutkimuksen nimi: Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia vanhussosiaalityössä Tutkimuksen tekijä: Kirsi Koskimäki, sosiaalityö opiskelija
SUOSTUMUS
Olen saanut tietoa yllä mainitusta käytäntötutkimuksesta ja mahdollisuuden esittää
kysymyksiä tutkimuksen tekijälle. Haluan osallistua tutkimukseen.
Annan suostumukseni siihen, että haastattelu äänitetään ja muutetaan kirjalliseen
muotoon. Haastattelun jälkeen äänitallenne hävitetään. Tiedän, että minulla on oikeus
keskeyttää tutkimukseen osallistuminen eikä keskeyttäminen vaikuta palvelujen saatiin.
Annan suostumukseni siihen, että haastattelussa saatua tietoa käytetään yllä
mainitussa käytäntötutkimuksessa. Tiedän, että valmis tutkimusraportti luovutetaan
Helsingin yliopistolle, ja Helsingin kaupungin Pohjoiselle sosiaali- ja lähityölle sekä
pääkaupunkiseudun kehittämisrakenne GeroMetrolle. Haastattelussa saatua tietoa
käsitellään luottamuksellisesti. Henkilöllisyyteni tule julki tutkimuksen missään
vaiheessa eikä valmiissa tutkimusraportissa. Halutessani saan kopion valmiista
tutkimusraportista.
Allekirjoituksellani vahvistan osallistumiseni tutkimukseen.
Aika ja paikka: Allekirjoitus ja nimenselvennys: