Kulttuurimatkailua

2

Sisällysluettelo

I Kulttuurimatkailua Suomessa .................................................................................................. 4

1. Johdanto ............................................................................................................................. 4

2. Geologiaa ja viimeinen Jääkausi ........................................................................................ 5

3. Muinaismatkoja muinaisopastuksella ................................................................................ 8

4. Mesikämmen, Ohto, Ukko, Mies ..................................................................................... 10

5. Matkalla aliseen ................................................................................................................ 16

II Kulttuurimatkailua tuotteet ................................................................................................... 21

1. Lapin käsityöt ................................................................................................................... 21

1.1. Matkalla aliseen ......................................................................................................... 21

1.2. Onko Lappi tänään auki? ........................................................................................... 24

1.3. Joulupukki, Santa Claus ja lahjat .............................................................................. 26

1.4. Kestävää kulttuurimatkailua ...................................................................................... 29

2. Kalevalaiset käsityöt ja matkailijat .................................................................................. 34

2.1. Rautakausi ................................................................................................................. 35

2.2. Sauna ja matkamuistot .............................................................................................. 37

3. Suomalaisten perintö ........................................................................................................ 44

3.1. Tapio pui riihtänsä ..................................................................................................... 44

3.2. Missä on Väinämöisen hauta? ................................................................................... 50

3.3. Herra Suur-Novgorod ................................................................................................ 53

4. Jo valkenee kaukainen ranta ............................................................................................. 58

4.1. Suomen ilmakuva ...................................................................................................... 60

4.2. Jokamiehen oikeudet ................................................................................................. 61

4.3. Luonto ja suomalaiset ................................................................................................ 63

4.4. Nykyajan kansallismaisema ...................................................................................... 74

4.5. Veikko Neuvosen kanssa luontokoulussa ................................................................. 79

4.6. Suolla ......................................................................................................................... 81

4.7. Metsässä .................................................................................................................... 83

5. Aika on rahaa ................................................................................................................... 86

6. Merkitysten markkinat ..................................................................................................... 89

7. Turisti ikävystyy ............................................................................................................... 93

8. Turisti haluaa kokea taidetta ............................................................................................ 94

3

9. Kuolemattomuuden ikävä ................................................................................................ 95

10. Ei missään niin voi riemuita, kuin Suomessa vain voipi................................................ 96

Matkalla perille ................................................................................................................ 97

Tehtävät ................................................................................................................................ 98

4

I Kulttuurimatkailua Suomessa

1. Johdanto ”Esihistorialliset kiviaseet ja roomalaiset rahat ja Turun kaupungista löytynyt roomalainen viinikauha, ja vanhat herraskartanot ja kolme historiallista linnaa, kuusikymmentä keskiaikaista kivikirkkoa ja niiden puiset pyhät esineet ja Hattulan ja Lohjan seinämaalaukset, talonpoikaismestarien rakentamat luterilaiset puukirkot Klemetin kolme hyvää kansansävelmää, venäläiset ikonit, vanhat ja uudet ryijyt ja taideteollisuuden tuotteet, Alvar Aallon ulkomaiset ja

kotimaiset rakennukset, Sibeliuksen seitsemän sinfoniaa ja kahdeksas sinfonia, sata vuotta suomalaista kirjallisuutta ja kansanrunot, siinä kansalliset aarteet, jotka ovat historian suojeluksessa ja kertovat, että täällä oli kansa, joka on tehnyt velkaa ja maksanut velkansa takaisin viimeistä

penniä myöten, kuten Mannerheim, viimeinen suuren tyylin eurooppalainen sanoi päiväkäskyssään toisen vapaussodan päätyttyä….Tulevaisuudestamme on meillä takeena vain menneisyytemme. Se ei lupaa kovin suuria tapahtumia, mutta minkä se lupaa, sen se on osoittanut näissä olosuhteissa mahdolliseksi. Veijo Meri: Itsenäisyys

Kuva: Kustannusosakeyhtiö Otava

Veijo Meri on kuvannut Suomen historiaa ja suomalaisia monessa teoksessaan:

Aleksis Stenvallin elämä, tutkielma, 1973, Kuviteltu kuolema, esseitä, 1974,

5

Toinen sydän, runoja, 1978 Goethen tammi, esseitä, 1978 Tuusulan rantatie, tutkielma, 1981 Sanojen synty, etymologinen sanakirja, 1982 Elon saarel tääl, Aleksis Kiven taustoja, 1984 Julma prinsessa ja kosijat, esseet 1961−1986, 1986, C. G. Mannerheim − Suomen Marsalkka, 1988 Tätä mieltä, esseitä ja monologeja, 1989 Maassa taivaan saranat − Suomalaisten historia vuoteen 1814, 1993 Huonot tiet, hyvät hevoset − Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870, 1994 Ei tule vaivatta vapaus − Suomi 1870−1920, 1995 Suurta olla pieni kansa − Itsenäinen Suomi 1920−1940, 1996

Pohjantähden alla, kirjoituksia Suomen historiasta, 1999

2. Geologiaa ja viimeinen Jääkausi

Suomi sijaitsee vakaan graniittikannen, Fennoskandian kilven päällä, joka ei ole alttiina maankuoren järistyksille. Suomessa ei ole myöskään vulkaanisia alueita, jotka ravistelisivat perustaamme. Kallioperä on vanhinta Euraasian kantta, joka on muodostunut 3000 – 1400 miljoonaa vuotta sitten. Veijo Meri kirjoittaa: ”Hurjin Suomessa sattunut tutkittu tapaus oli noin 250-400 metrin läpimittaisen meteorin maahansyöksy 77 miljoonaa vuotta sitten. Se teki 14 kertaa 17 kilometriä suuren kraaterin, johon romahtivat ensin reunat ja jonka sitten täytti vesi. Syntyi Lappajärvi. Toinen meteori on pudonnut paikkaan, jonka nimi on nyt Kokemäki. Näin syntyi Sääksjärvi.”( Maassa taivaan saranat.) Maapallolla on kaikkiaan vain noin 130 tuollaista kraateria.

Veijo Meri kuvailee kuinka meteoriitti 70000 kilometrin tuntinopeutensa vuoksi muutti kiviaineista toisiksi aineiksi ja nosti lämpötilaa 30000 asteeseen. Tapahtuman voimaa voi verrata tuhansien ydinkärkien aiheuttamaan yhtäaikaiseen räjähdykseen.

Suomen kallioperässä esiintyy harvinaista rapakiveä Kymenlaakson ja Itä-Uudenmaan alueella, sitä on kehittynyt maankuoren halkeamiskohtiin, joissa sisus on purkautunut kuoren pinnalle. Rapakivi sisältää radioaktiivisia aineita, muun muassa uraania, joka hajotessaan tuottaa radon-kaasua, ja aiheuttaa taustasäteilyä. Suomen maaperästä on louhittu kuparia ja rautaa. Rautaa on myös kerätty järvistä ja rikastettu, tätä aikaa kutsutaan rautakaudeksi ja Kalevalan tarinat liitetään rautakauteen.

6

Kultahippuja ja Kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuskilpailut. Kuvat: Tankavaaran kultamuseo. www.kultamuseo.fi

Presidentti Kekkonen tuki Lapin ja Lapin matkailun kehitystä voimakkaasti erilaisin

aluepoliittisintoimenpitein. Kuvassa presidentti harjoittelee kullanhuuhdontaa

Tankavaarassa.

Lähde: Matka-lehti

Maaperästä louhitaan myös nikkeliä ja kultaa. Kultakaivos on perustettu Kittilän matkailukuntaankin. Kullanhuuhdonta on suosittua Tankavaarassa, jossa matkailijat pääsevät myös kokeilemaan vaskoolin käyttöä.

7

Talvivaaran kaivos Sotkamossa on saanut alustavan luvan myös uraanin louhintaan. Kaivoksen päästöt ympäristön vesistöihin ovat olleet kovan arvostelun kohteena.

Kuvat: http://www.talvivaara.com/media/galleria/kuvapankki#

Lisää kallioperästä: http://www.geologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=230&Itemid=38

Maaperän historia on mielenkiintoinen aihe, kun matkailijoita pannaan kartalle ja opastetaan historiallisissa maisemissa. Kartta toimii myös syvyyssuunnassa ja antaa historiallista perspektiiviä, ja suhteuttaa suuria asioita toisiinsa ihmisten mielissä. Suomi on pohjoinen maa, joten jääkausi on hyvä aloitus matkailijoiden opastukselle. Lapsille Jääkausi on tullut tutuksi Ice Age - elokuvista ja he voivat helposti samastua tunnelmaan.

Yhtenäinen ikirouta jäädytti Euroopan 115000 vuotta sitten. Routa ulottui pohjoisesta nykyisen Ranskan pohjoisosiin ja peitti Venäjän 200 metriä paksuna jääkuorena. Maan päällinen kerros ja ilmasto olivat samanlaiset kuin napa-alueiden keskellä tai Grönlannin keskiosissa nykyään.

Grönlannin ikijäätä. UMR 2009

8

Jäisen alueen reunojen ulkopuolella asusti tundra-alueella kivikauden väkeä, joka metsästeli mammutteja. Jääkausi päättyi ilmaston lämpenemiseen ja jää alkoi vetäytyä pohjoiseen. Samaa vanhaa lunta ja jäätä on vielä kosketeltavissa Pohjois-Norjassa Kölivuoristossa.

Viimeinen jääkausi, nimeltään Veiksel, päättyi noin 11 600 vuotta sitten, jolloin ilomasto alkoi lämmetä. Lämpiäminen ei kuitenkaan ollut tasaista ja ilmaston rajut muutokset aiheuttivat muutoksia maanpintaan. Suomen eteläosia halkovat Salpausselät ja esimerkiksi Askolassa sijaitsevat hiidenkirnut ovat muodostuneet väliaikaisen pakkaskauden ja ilmaston kylmenemisen vuoksi. Jään reuna pysyi silloin paikallaan ja jään sulamisvedet murensivat ja kasasivat tuhannen vuoden ajan hiekkaa ja soraa ja muodostivat maanpinnan joka nykyään on nähtävissä.

3. Muinaismatkoja muinaisopastuksella

Vähitellen Suomenniemi alkoi paljastua jään alta ja etelä- ja lounaisrannikon saaristojen ja karikoitten runsaus alkoi tulla esiin. Saaristoalue on luonnonhistoriallisesti ainutlaatuinen maailmassa.

Pohjoinen oli vuosisatojen ajan etelän ihmisten kertomuksissa pelottava ja kaamea paikka Ultima Thule. Tässä kuva 1530-luvulta, jossa Olaus Magnus kuvaa Carta Marina-kirjassaan

pohjoisten merien hirviöitä jotka ovat norsun kokoisia, vaarallisia ja salamannopeita. Ne kuitenkin rakastavat syödä ruohoa ja kun ne syötyään ovat nukahtaneet rannalle ihmiset pääsevät pyydystämään niitä. Kuva: Olaus Magnus: Pohjoisten kansojen historia. Carta

Marina.(Olaus Magnus: Historia de gentibus septentrionalibus)

Esihistoriallisella ajalla ihmiset Suomenniemellä matkustivat ravinnon perässä pyynti- ja keräilypaikasta toiseen. Merestä pyydettiin erityisesti hylkeitä. Riista- ja kalakannoilla ja kasveilla oli tilaisuus uusiutua klaanien liikkuessa luonnon kierron

9

mukaan. Luontoa ei kulutettu liikaa yhdessä paikassa kerrallaan. Kiertävät klaanit eivät voineet omistaa enempää kuin sen, mitä pystyivät muuttomatkoillaan kantamaan. Äidit saattoivat kantaa vain yhtä lasta kerrallaan, loput lapset kulkivat omin jaloin ja osallistuivat myös tavaroiden kantamiseen. Ihmiset osasivat pyytää riistaa monipuolisesti, kalastaa ja käyttää hyödyksi kasvien lehtiä, varsia ja juuria ja keittää puuroa siemenistä. Yksi hirvi antoi ravintoa perheelle kuukauden päiviksi, kotakylälle se riitti viideksi päiväksi.

Suomenkielen sanastossa elää edelleen monia toimeentulon hankintaan liittyviä sanoja, joita on käytetty tuhansia vuosia sitten. Kohtalo- sanan historia perustuu kohtaan, siihen kohtaan saaliissa ( saadussa riistassa), jonka kukin ansaitsee. ”Kullakin on oma kohtalonsa”. Kuinka kohtalo sitten suosii kutakin, se lienee perustunut samanlaisiin lakeihin ja sopimuksiin, kuin nykyäänkin. Yksin hirveä oli vaikea kaataa, siihen tarvittiin yhteisöä.

Muinaismatkat järjestää kalliomaalausretkiä ja tarjoa perinpohjaista ja kiinnostavaa tietoa

entisaikojen elämästä. Kuva: http://www.muinaismatkat.fi/

”Nälkäinen mies söi 5-6 oravaa... Varmasti orava maistui myös kivikauden metsästäjille, sulanutta siemenmassaa sisältävä maha paistettiin erikseen herkkupalaksi. Maku muistutti nougat´ia.” (Aaltonen, Arkko, 2001.)

Muinainen ihminen tiesi kovan talven ja liikkumisen vaatiman energian tarpeen. Talvella levättiin, eikä tarpeettomasti tuhlattu kaloreita pakkasessa tarpomiseen. Vanhemmat ihmiset opettivat talvisina lepoaikoina tärkeitä asioita nuoremmilleen. Tiedot, taidot ja uskomukset siirtyivät sukupolvilta toisille kertomuksina, taikoina ja lauluina ja vanhempien esimerkin mukaan lapset oppivat tarpeellisen. Tarina on paras tapa opettaa. Kevään tultua linnunmunat olivat tärkeä valkuaisen lähde, kun ravintovarastot olivat vähissä. Uuttu on vanha suomenkielen sana, joka tarkoittaa linnunpesää, joissa munitettiin muuttolintuja. Koko pesää ei ryöstetty vaan pesämunia jätettiin lintukannan säilyttämiseksi. Uutut ovat merkinneet myös klaanien ranta- ja vesialueiden rajoja.

Suomen eteläiset osat ovat olleet viimeisen jääkauden jälkeen asuttuna jo 10 000 vuotta. Karjalankannakselta Antreasta löytynyt kalaverkko on ajoitettu noin 8300

10

vuoden taakse. Muinaisia pohjoisia kulttuureita on pystytty tutkimaan kalliopiirrosten ja pohjoisen heimojen sanastoihin varastoituneiden mytologioiden ja muun säilyneen suullisen kulttuuriperinteen kautta.

4. Mesikämmen, Ohto, Ukko, Mies

Pohjoisessa asuneiden ihmisten elämä perustui sopuun ankaran luonnon, eläinten ja niiden henkien kanssa. Arktiset kansat asuivat pohjoisen taivaan, Ison Karhun tähdistön eli Otavan alla. Arktis tarkoittaa kreikan kielellä pohjoista, tuntematonta, pimeää ja kylmää aluetta. Arctos on myös karhun latinalaisessa nimessä Ursus arctos. Karhu on ollut keskeinen jumaluus Suomen muinaisina aikoina.

Kansallimuseossa säilytetään Karhunpääasetta kivikaudelta. Ase on ollut rituaalikäytössä ja se on

löytynyt Paltamosta. Kuva: Kansallismuseo

”Karhusta tunnetaan Suomessa parisataa nimeä, joista mikään ei ole sen ”huutonimi”, karhu ”( Pentikäinen, 2005). Karhun pelottavat jäljet, kun se oli käynyt asioillaan ihmisten alueilla, ilmaistiin sanomalla, että metsä on liikkunut. Ihmisen metsäonnen takasi kunnioitus metsää kohtaan ja kunnioittava suhtautuminen varmisti riistan riittävyyden. Ihminen otti vain osansa saaliista. Nykyisin karhun huutonimi esiintyy myös verokarhun nimessä, joka vie osansa tulosta ja maksamattomia laskuja karhutaan takaisin velalliselta.

Metsän vahvimman olennon kaataminen oli myös riitti, jossa miesten kunto ja taitavuus testattiin. Karhun siitinluu, käpälät ja hampaat olivat tärkeitä taikaesineitä Suomessa vielä 1800-1900-luvun vaihteessakin, vaikka kristinusko ei niitä suvainnutkaan. Taikakalut ripustettiin esimerkiksi rekeen tai hevosen suitsiin, varmuuden vuoksi.

11

Kun karhu oli kaadettu, sille järjestettiin peijaiset, jotka olivat samalla karhun häät. Karhu oli peijaisten kunniavieras, sille laulettiin ylistystä ja lepytyslauluja ja sille annettiin morsian. Karhun kallo ripustettiin juhlien päätteeksi korkeaan petäjään, jotta sillä siitä olisi lyhyt matka syntymäsijoilleen taivaalle, ”Otavaisen olkapäille, taivaan tähtien sekahan”, Isoksi Karhuksi, josta se taas palaisi uudesityntyneenä takaisin maan pinnalle. Karhua kutsuttiin kohteliaasti myös Tapioksi, metsän kuninkaaksi. Tapio oli metsä, kuningas, jolla oli oma hovinsa, emäntä ja tyttäret.

Kansallismuseon aulassa Akseli Gallen-Kallelan maalamat Kalevala-aiheiset freskot ovat kaikkien nähtävillä. Ne on maalattu vuonna 1900 Pariisin Maailmankäyttelyn Suomen paviljongissa olleiden Gallen-Kallelan maalausten mukaisesti. Maalauksessa Ilmarinen kyntää kyisen pellon yhtenä Pohjan akan vaatimista tehtävistä, jotta hän saisi Pohjolan neidon. Akka vaatii Ilmariselta mahdottomia lisäsuorituksia vaikka Ilmarinen on jo takonut vaaditun sammon palkkioksi neidosta.

Silloin seppo Ilmarinen meni neitonsa tupahan. Itse tuon sanoiksi virkki: "Yön tyttö, hämärän neito!

Muistatko ajan mokoman, kun kuvasin uuen sammon, kirjokannen kalkuttelin? Sie vannoit ikivalasi

eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, tullaksesi toivottelit mulle, miehelle hyvälle, ikuiseksi ystäväksi, kainaloiseksi kanaksi:

nyt ei äiti annakana, työnnä mulle tyttöänsä

12

kyntämättä kyisen pellon, käärmehisen kääntämättä."

Antoi morsian apua, työnti neito neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen! Aura kultainen kuvoa, hope'inen huolittele!

Sillä kynnät kyisen pellon, käärmehisen käännättelet."

Lähde: Kalevalan yhdeksästoista runo.

Suomen kansallismuseossa on laajin Suomen esihistoriasta kertova arkeologinen kokoelma. Esihistoriaa on tutkittu kaivauslöydösten, kalliopiirrosten ja sanallisen perinnön kautta. Vanhoja asuma-alueita on löytynyt eri puolilta Suomea ja lisää löytöjä tehdään jatkuvasti. Museovirastolla ei ole kuitenkaan varaa kaivauksiin, kuin muutamissa kohteissa vuosittain. Amatööreillä ei ole lupaa omiin kaivauksiin. Muinaisia asuinpaikkoja tai kalmistoja ei saa itse tutkia ja löytyineistä kalliopiirroksista tulisi ilmoittaa museoammattilaisille. Muinaismuistolain mukaan yli sata vuotta vanhat maasta löytyneet esineet, joiden omistajaa ei tiedetä, kuuluvat valtiolle.

Lisätietoja:

http://www.nba.fi/fi/museot

http://lapinkavijat.rovaniemi.fi/

13

Muinaislöydösten estetiikasta on saatu inspiraatiota myös nykyajan matkailijoille suunniteltuihin ohjelmiin ja esineisiin. Kalliopiirrosten kuvat taltioituvat tuhansina kopioina monenlaisiin tuotteisiin. Ristiinassa, Etelä-Savossa on pohjoismaiden suurin, viisitoista metriä leveä kalliomaalaus, joka on ajalta noin 3800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ristiinan Astuvansalmen akka, naismetsästäjää esittävä kalliomaalaus on Etelä-Savon matkailun ja maakuntaliiton symboli. Hahmo on monistettuna esimerkiksi t-paidoissa, korvakoruissa, pinsseissä ja hiirimatoissa.

Astuvan akka on tiettävästi ainoa metsästävää naista esittävä esihistoriallinen piirros. Hirvi on Suomen kalliomaalauksissa yleisin aihe ja yleisin kalliomaalausten kuvayhdistelmä koostuu hirvestä, ihmishahmosta ja veneestä.

Kuvassa on kuppikivi, joka on tuotu Kansallismuseon aulaan. Kuppikiveen muinaiset ihmiset ovat tuntemattomalla työtavalla kaivaneet kuoppia pyhiä toimituksia varten. Kuppikiviä on löydetty varsinkin Hämeestä muutamia satoja ja niiden arvellaan olleen rautakauden ihmisten uhrauspaikkoja. Kivessä oleviin kuppeihin vietiin viljanjyviä, maitoa ja marjoja, joista yliseen lähteneet vainajain henget kävivät ne hakemassa ravinnokseen ja antoivat vastapalvelukseksi onnea toimeentulon hankintaan. Kivien reikiin voitiin myös panna kipuja, huolia ja murheita. Kuppeihin kerääntyneellä sadevedellä oli parantavia vaikutuksia.

Kuvassa näkyy myös kansallismuseon lattiaa, joka kertoo geologisesta historiasta. Lattian basaltissa on fossiileja, jotka ovat olleet muinaisia merieläimiä. Lattioiden kiveys on tuotu Virosta. Kuva: UMR

Vaikka karhu on ollut suomalaisten pyhin eläin, Suomen kalliomaalauksissa ei esiinny karhun kuvia. Syy tähän on luultavasti sellainen, että karhun kuvaamista pidettiin epäpyhänä ja sitä kuvattiin mieluummin varmuuden vuoksi vain sanallisesti. Luonnossa säilyneitä kalliomaalauksia esitellään matkailijoille eri puolilla Suomea, samalla, kun niitä yritetään varjella tuhoutumiselta.

14

Ukonvuori Koloveden kansallispuistossa on ollut muinanen palvontapaikka ja Kolovedeltä löytyy myös kalliomaalauksia

Kuvat: Kari Rouhiainen, 2005

15

Saarijärven Kivikauden kylä. http://www.saarijarvi.fi/fi/palvelut/museo/kivikauden_kyla/?id=2997

Kivikausi on teemana monille suomalaisille matkailukohteille ja –tuotteille. Kivikauden kylä Saarijärvellä Keski-Suomessa on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Se sijaitsee niemellä Summassaaren kylpylähotellin läheisyydessä. Kylässä on alueelta tehtyjen löytöjen perusteella ennallistettuja rakennuksia ja kalastus- ja pyyntivälineitä. Paikallinen ohjelmapalveluyritys hoitaa alueen opastustoiminnan ja järjestää kivikauden elämään perustuvia leikkejä ja kilpailuja.

Kivikauden talon malli Kierikissä, Yli-Iissä. Kuva: Eija Petterberg, 2005

http://www.kierikki.fi/sivu/fi/kivikausi/

Iijoen pohjoisrannalle Yli-Iihin rakennettu Kierikkikeskus ja Kivikauden kylä sijaitsevat keskellä laajaa kivikautista asuinaluetta, jossa on eletty jo seitsemäntuhatta vuotta sitten.Lapin läänissä Tervolan kunnassa tutkitaan kivikauden kylän tuotteistamista matkailukohteeksi EU-projektin rahoituksella.

16

Pronssikautisista matkalukohteista tunnetuin on Sammallahdenmäen hautaröykkiöt Satakunnan Lapissa. Röykkiöt ovat ajalta 1500 – 500 eKr. Sammallahdesta ei ole paljon varmaa tietoa, koska alueelta ei ole tehty esinelöytöjä. Sammallahti liitettiin Unescon maailman kulttuuriperintöluetteloon vuonna 1999.

Lisätietoja. http://www.nba.fi/fi/museot/maailmanperintokohteet_suomessa

Varakkaan emännän muinaispuku Mikkelin seudulta. Presidentti Tarja Halonen käytti naisen muinaispukua emännöidessään Itsenäisyyspäivän

vastaanottoa vuonna

Suus-Savon museon esite, 2005.

Kivi-, pronssi ja rautakausi muodostavat kehyksen ”muinaismatkailulle”. Lapin naapurikunnassa Eurassa sijaitsee Luistarin muinaispuisto, jossa on Pohjoismaiden laajin rautakautinen kalmisto. Euran Käräjämäellä on kivisistä istuimista rakennettu ympyrä, jossa on keskiajalla pidetty oikeudenistuntoja. Ohjelmapalveluyritykset järjestävät ryhmille ja yrityksille vanhaan aikaan liittyviä tapahtuma- ja teemapäiviä sekä juhlia. Eurassa järjestetään myös muinaisleirikouluja muinasopastuksella nykyperuskoululaisille.

Video Luistarin muinaispuistosta: http://www.youtube.com/watch?v=tWH8TSu5pEk

5. Matkalla aliseen Lapin kansa, saamelaiset, jotka ovat nykyisen Suomen ensimmäisiä alkuperäisiä asukkaita, asuttivat eteläisen Suomen viimeisen jääkauden jälkeisinä aikoina. He

17

alkoivat kampakeraamisella ajalla vetäytyä suomalaisten tieltä pohjoiseen. Saamelaisten pyyntialueiden jäljiltä Suomessa esiintyy paljon Lappi-aiheista paikannimistöä.

Saamelaisia asuu myös Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisilla alueilla. Saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa. Alkuperäiskansaksi määritellään väki, joka on asunut alueella ennen pääväestön tuloa.

Alkuperäiskansa eroaa pääväestöstä kulttuuripiirteiltään, kieleltään, traditioiltaan ja elinkeinoiltaan. Alkuperäiskansat ovat yleensä myös olleet historiallisessa konfliktissa pääväestön kanssa kaikkialla maailmassa, missä alkuperäistä kulttuuria on ollut vielä jäljellä.

Suomessa konflikti tulee esille tuon tuostakin ja se koskee keskeisimmin ratkaisematonta kiistaa Ylä-Lapin metsäalueista. Moderni metsätalous, matkailu ja poronhoito vaativat jokainen oman alueensa, joiden omistus- ja käyttöoikeudet ovat sopimatta.

Saamelaiset säilyttivät kulttuurinsa ominaispiirtet 1500-luvulle läntisen uskon tuloon saakka. He elivät läheisessä yhteydessä luontoon ja vanhoihin perinneuskomuksiin. Saamelaisten jumalat ovat henkiä, jotka käyttävät pyhiä paikkoja, seitoja asumuksinaan. Seidat ovat luonnon muovaamia hahmoja tai pystytettyjä paaluja, joiden nokkaan on kiinnitetty pieni katos. Seidassa asuu henki, jota hyvitellään uhreilla, jotta se antaisi kalastus- ja metsästysonnea. Eräs saamelaisten pyhistä palvontapaikoista on ollut Inarinjärvessä oleva Ukonsaari, Äijjäh-sualui, jonka karu kallio ulottuu 40 metrin korkeuteen. Saarella palvottiin Ukkoa ja Ukkosta, jolle vietiin ruokaa ja uhriesineitä. Inarin Siida-museossa toimivat sekä Saamelaismuseo, että Ylä-Lapin luontokeskus.

18

Shamanismi ei ollut varsinainen uskonto, vaan pohjoisen ihmisten kulttuurinen elämäntapa, eräänlainen ”tietoisuuden kielioppi”. Shamaani oli yhteisön auttaja ja parantaja, joka ei ollut tietäjä, kuten Kalevalan Väinämöinen, vaan tiedon hakija. Maailma jakautui kolmeen osaan, aliseen, yliseen ja maanpäälliseen. Shamaani teki tiedonhakumatkoja yleensä aliseen, jossa hänen apunaan saattoi olla eläinhahmoisia apuhenkiä. Karhulla oli myös tärkeä merkitys

shamanismissa. Shamaanirummussa karhu on kuvattu sekä maan päällä että taivaalla. Shamaanit käyttivät erilaisia ekstaasitekniikoita, rummutus tai huumaavat aineet tai sienet auttoivat shamaania matkalle. Ihmisen uskottiin myös olevan kolmijakoinen muun olevaisen mukaisesti. Suomen Lapista shamanismin näkyvät merkit hävisivät 1700-luvulle tultaessa lähes kokonaan, valtaväestö tuhosi kirkon ja uskonnon antamalla oikeutuksella noitarummut paholaisen raamattuna.

Shamanismia alettiin tutkia osana pohjoisten kansojen tutkimusta 1800-luvulla Siperiassa, jossa alkuperäiset kulttuurit olivat säilyneet. Merkittävin suomalaistutkija Siperiassa oli M.A. Castren, jonka keräämät arvokkaat kokoelmat olivat viimeksi esillä Helsingissä Siperia-näyttelyssä vuonna 2002. Shamanismia tutkitaan edelleen, vaikka se on lähes hävinnyt Siperian alkuperäiskansoihin kohdistuneiden poliittisten toimenpiteiden ja ympäristömuutosten takia.

Nykyään shaminismi on muun vanhan viisauden tavoin taas muodissa. Turistiliikenne alkoi ulottua Lappiin jo 1800-luvun loppupuolella. Saamelaisille alettiin maksaa siitä, että he näyttäytyivät matkailijoille perinteisissä asuissaan ja suostuivat kuvattavaksi poroineen.

Kuva: Esko Keski-Oja / LK

19

Rovaniemen lentoasema 1953. Lähde: Ilmailuasiain esittelijästä Ilmailulaitokseksi. Toim. Irmeli Paavola, 1997

Joiku kuuluu tärkeänä saamelaisperinteeseen. Se kuvaa luonnonilmiötä, eläintä, henkilöä tai tunnetilaa. Joiku on kokonaisvaltainen ilmaisutapa, se kuvaa kohdetta sanallisesti, melodisesti ja rytmisesti, esityksellisesti sekä ilmein ja elein. Se kertoo joiun kohteesta ja joikaajan omasta suhteesta kohteeseen. Sanoja joikuun sisältyy vähän. Joiku voi olla vain yksi lause, muutama sana tai tavu. Tavuilla, kuten esimerkiksi lollo, nunnun, go tai lei, voi olla piilomerkityksiä.

Giddat ( Kevät)

Hei-olei loo lei le-leem-laa.

Hei olei laillam hei olei loolim leeleem laa.

Hei olei loolim lei lei leilam.

20

Hei olei loolim le leem laa.

( opiskelijaportfolio, 2000, Lapin yliopisto)

21

II Kulttuurimatkailua tuotteet

1. Lapin käsityöt

1.1. Matkalla aliseen

Lapin kansa, saamelaiset, jotka ovat nykyisen Suomen ensimmäisiä alkuperäisiä asukkaita, asuttivat eteläisen Suomen viimeisen jääkauden jälkeisinä aikoina. He alkoivat kampakeraamisella ajalla vetäytyä suomalaisten tieltä pohjoiseen. Saamelaisten pyyntialueiden jäljiltä Suomessa esiintyy paljon Lappi-aiheista paikannimistöä.

Saamelaisia asuu myös Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisilla alueilla. Saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa. Alkuperäiskansaksi määritellään väki, joka on asunut alueella ennen pääväestön tuloa. Alkuperäiskansa eroaa pääväestöstä kulttuuripiirteiltään, kieleltään, traditioiltaan ja elinkeinoiltaan. Alkuperäiskansat ovat yleensä myös olleet historiallisessa konfliktissa pääväestön kanssa kaikkialla maailmassa, jossa alkuperäistä kulttuuria on ollut vielä jäljellä.

Suomessa konflikti tulee esille tuon tuostakin ja se koskee keskeisimmin ratkaisematonta kiistaa Ylä-Lapin metsäalueista. Moderni metsätalous, matkailu ja poronhoito vaativat jokainen oman alueensa, joiden omistus- ja käyttöoikeudet ovat sopimatta.

22

Kuva: Saamen lippu

"Luonto on täynnä erilaisia kasveja ja eläimiä.

Ja maailma on täynnä erilaisia kieliä ja kulttuureja.

Me saamelaiset näemme itsemme vain osana tätä luontoa."

Áillohaš, Nils-Aslak Valkeapää (1943-2001)

Saamelaiset säilyttivät kulttuurinsa ominaispiirteet 1500-luvulle läntisen uskon tuloon saakka. He elivät läheisessä yhteydessä luontoon ja vanhoihin perinneuskomuksiin. Saamelaisten jumalat ovat henkiä, jotka käyttävät pyhiä paikkoja, seitoja asumuksinaan. Seidat ovat luonnon muovaamia hahmoja tai pystytettyjä paaluja, joiden nokkaan on kiinnitetty pieni katos. Seidassa asuu henki, jota hyvitellään uhreilla, jotta se antaisi kalastus- ja metsästysonnea. Eräs saamelaisten pyhistä palvontapaikoista on Inarinjärvessä oleva Ukonsaari, Äijjäh-sualui, jonka karu kallio ulottuu 40 metrin korkeuteen. Saarella palvottiin Ukkoa ja Ukkosta, jolle vietiin ruokaa ja uhriesineitä. Inarin Siida -museossa toimivat sekä Saamelaismuseo, että Ylä-Lapin luontokeskus.

Kuva: http://www.siida.fi/sisalto/siida-shop

Shamanismi ei ollut varsinainen uskonto, vaan pohjoisen ihmisten kulttuurinen elämäntapa. Shamaani oli yhteisön auttaja ja parantaja, joka ei ollut tietäjä, kuten Kalevalan Väinämöinen, vaan tiedon hakija.

Shamanistinen maailma jakautuu kolmeen osaan, aliseen, yliseen ja maanpäälliseen. Shamaani teki tiedonhakumatkoja yleensä aliseen, jossa hänen apunaan saattoi olla eläinhahmoisia apuhenkiä. Eläimistä karhulla oli tärkeä merkitys

23

shamanismissa. Shamaanirummussa karhu on kuvattu sekä maan päällä että taivaalla, Ison Karhun tähdistönä. Shamaanit käyttivät erilaisia ekstaasitekniikoita matkallaan, rummutus tai huumaavat aineet tai sienet auttoivat shamaania. Ihmisen uskottiin olevan kolmijakoinen muun olevaisen mukaisesti. Suomen Lapista shamanismin näkyvät merkit hävisivät 1700-luvulle tultaessa lähes kokonaan, valtaväestö tuhosi kirkon ja uskonnon antamalla oikeutuksella shamanistisen kulttuurin ja noitarummut paholaisen raamattuna.

Shamaanirumpu. Lähde: www.santaclausvillage.fi

Shamanismia alettiin tutkia osana pohjoisten kansojen tutkimusta 1800-luvulla Siperiassa, jossa alkuperäiset kulttuurit olivat säilyneet. Kuuluisia suomalaisia tutkimusmatkailijoita oli mm. M.A.Castren ja Kai Donner.

Nykyään shaminismi on monen muun vanhan viisauden tavoin taas muodissa. Shamanismista on erilaisia muunnoksia moderneissa elämäntaito-opeissa ja rentoutustekniikoissa. Matkailijoille shamanismista on poimittu monia käyttökelpoisia ”asiakaslähtöisiä” piirteitä markkinointiin, tuotteistukseen ja ohjelmapalveluihin.

24

1.2. Onko Lappi tänään auki?

Joulupukin Pajakylä Rovaniemellä Napapiirillä

Lähde: www.santaclausvillage.fi

Suomen Lapin vetovoima perustuu ”alkuperäiseen eksotiikkaan”. Lappi erottuu Suomen matkailukohteista omaleimaisimpana alueena. Lakelandeja, luontopolkuja, hiihtokeskuksia ja Helsingin kokoisia kaupunkeja maailmassa on monia, mutta Lapland sijaitsee ihmisten mielissä ja mieli asettaa Laplandin pohoiseen Suomeen. Lapland on Suomessa ja Santa Claus asuu Laplandissa..

Lapin alkuperäinen saamelaiskulttuuri on pysynyt elinvoimaisena peruselinkeinonsa porotalouden ansiosta. Saamelaiset ovat myös säilyttäneet perinteiset käden taidot ja suhteensa luontoon sekä kulttuurinsa keskeiset tunnusmerkit ja ornamentit. Yhteispohjoismaisella poliittisella toiminnallaan saamelaiset ovat saanet omalle kielelleen virallisen kielen aseman. Samelaiset eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä matkailun ja valtaväestön muiden elinkeinojen kilpailuasetelmaan Lapissa.

”...vieraat anastavat keskeisen identiteettisymbolin – saamelaisten vaatteet – ja tekevät kansanpuvusta matkailuteollisuuden näkyvimmän ulkoisen symbolin.”Marjut ja Pekka Aikio, 1999.

25

Kuvat: Kari Rouhiainen, 2010. Suomen käsityön museo, Jyväskylä

Lapista on tulossa teemapuisto, jossa tehdään ammattimaista matkailubusinesta, kokeillaan ja epäonnistutaan monistamalla ja kopioimalla alkuperäistä. Matkailuteollisuutta yritetään kehittää kuitenkin kestävästi huomioimalla luonnon ja alkuperäisyyden arvot.

“Is Lapland open today? Onko Lappi tänään auki? ”kysyi amerikkalaisnainen soittaessaan Helsingin kaupungin matkailutoimistoon talvella 2005. Moni matkailija ei tiedä, että Lapland sijaitsee Suomessa, kun hän tiedustelee matkaa Joulupukin luo. Tarkkaan ottaen, sillä ei ole niin paljon merkitystäkään, ainakaan turistille, joka ei ole tulossa Finlandiin vaan Laplandiin. Suomalaisia tämä ärsyttää ja harmittaa kansallisessa mielessä, saamelaisia etnisessä ja kulttuurisessa mielessä.

Lapista on kehittynyt brandi, jonka luomiseen on osallistunut suomalaisia matkailuyrityksiä, mainostoimistoja, mutta myös ulkomaisia mainostoimistoja ja matkanjärjestäjiä. Brandissa saamelaiset ovat koristeena, kuten muinaisten faaraoiden kuvat Egyptin matkaesitteissä. Matkailu on Lapin merkittävin elinkeino, joka hyödyntää kaikin tavoin saamelaiskulttuurin tunnuksia kaupallisiin tarkoituksiin.

Lappiin tuli vuonna 2004 lähes 910 000 matkailijaa, joista ulkomaisia matkailijoita oli 227 172. Suurin osa ulkomaisista matkailijoista tuli joulukuussa ja tärkein kohde oli

26

Rovaniemi. Kittilään lensi 66 000 matkailijaa, Ivaloon 24 000, Enontekiölle 16 000. Eniten lentokoneet toivat päivämatkalaisia Iso Britanniasta, mutta viipymä on pidentynyt jonkin verran. Toiseksi suurimmat lähtömaat ovat Saksa ja Ranska. Lappi sai matkailutoloja 377 miljoonaa euroa vuonna 2004 ja työllisti suoraan 3472 ihmistä. Rekisteröityjä yöpymisiä oli lähes kaksi miljoonaa ja rekisteröimättömiä, lähinnä lomamökeissä asuvia matkailijoita yli viisi miljoonaa.

1.3. Joulupukki, Santa Claus ja lahjat

Ulkomailta lentävät matkustajat ovat täynnä joulukokemusta odottavia matkailijoita.

”Mummy look! This is snow! Äiti katso, tämä on lunta!” riemuitsi muutaman vuoden ikäinen brittituristi Rovaniemellä ja alkoi heti lentokoneesta ulos päästyään keräillä lunta käsiinsä.

Kaikki haluavat tavata Joulupukin ja kaikki haluavat lahjoja. Lappi on siis matkailun ja käsityöyrittäjyyden keskiössä.

Lapissa käsityön tekijöiden asiakkaat ovat matkailijoita. Matkailu on Lapin suurin teollisuudenala ja Lapissa käsityön merkitys työn ja tulon lähteenä on huomattavasti koko maan keskiarvoa suurempi. Lapin matkailulla on pitkä historia ja matkamuistoja on valmistettu vierailijoille jo 1800-luvulta lähtien. Lapinnukeilla on takanaan jo noin satavuotias historia. Matkamuistoina nuket yleistyivät jo 1920- luvulta lähtien. Kun matkailu kasvoi 1960-luvulla, nousi Suomen suosituimmaksi matkamuistolajiksi niin sanottu lapintavara. Lapintavara kävi kaupaksi sekä ulkomaalaisille että kotimaisille matkailijoille, ja sitä oli saatavilla kaikkialta Suomesta. Lapintavaran valmistus keskittyi lähinnä Rovaniemelle, mutta tavaroite tehtiin myös ympäri Suomea. ”Matkamuistovalmistusta 1940-luvulla pohtineessa komiteassa toivottiinkin valmistuksen tapahtuvan ”edes” Rovaniemellä ”aidon paikallissävyn ”säilyttämiseksi. (Heikkilä, Kyläniemi 2004)

Lapissa on lappilaisten tuotteiden kanssa kilpailemassa edullisten työvoimakustannusten maissa valmistettuja käsitöitä ja teollisuustuotteita, joista matkamuisto-, lahjatavara- ja designmyyjien liikevaihdosta jopa 70 prosenttia on tuontitavaraa. Halpatuonnin kanssa kilpaillaan kotimaisten tuotteiden laadun kehittämisellä, suunnittelulla ja muotoilulla.

27

” Ei pidä kuitenkaan unohtaa kaikkein perimmäisiä lähtökohtiamme - sitä, että käsitöitä on aikojen kuluessa valmistettu taidokkaasti maakunnassamme omiin tarpeisiimme ilman matkailuun liittyvää kysyntää. Olipa kysymys peräpohjalaisesta talonpoikaiskulttuurista tai saamelaisesta paimentolaiskulttuurista, tärkeää on ollut esineen esteettisyys. Erityiset olosuhteet käyttöesineiden valmistamiselle ovat täällä luoneet pohjoisuus ja niukkuus. Silloin selviytymisen strategiana on ollut sopeutuminen luonnon asettamiin ehtoihin ja sen kunnioittaminen.” Lähde: Jaana Moona, Lapin liitto

Suosittuja Lapin tuotteita voi ostaa myös verkosta. Suosituin kaikista on kuitenkin kirje Joulupukilta. Joulupukki lähettää kirjeen minne tahansa ja kirjeen voi pyytää osoitteesta:

http://www.posti.fi/postimerkkikeskus/pukinkirje/pukinkirje.htm

Tai:

Oy Santa Claus Greeting Center Ltd. Santa's Technology Park Teknotie 14-16 Rovaniemi 96930 Arctic Circle

28

Oikeasta joulusta on keskusteltu vuosikausia, joulua on tutkittu, siitä on kiistelty ja joulun ”sisällöntuotantoa” on konsultoitu suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden voimin. Santa Park- elämysluola rakennettiin 1990-luvun lopulla Rovaniemen maalaiskunnan Syväsenvaaraan lähinnä englantilaisten vieraiden toiveiden mukaisesti, mutta sen vetovoima hiipui nopeasti jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Se menetti pääomasijoittajiaan, mm. Finnairin, ja velkaantui pahasti. Suomalaisten teemapuistojen menestyminen edellyttää riittävää kotimarkkinakysyntää, pelkästään ulkomaisten asiakkaiden kysynnän varassa ei matkailukohde Suomessa vielä menesty. Santa Parkiin toivottiin yli sataatuhatta kävijää vuodessa, mutta se ei houkutellut tarpeeksi suomalaisia lapsiperheitä. Konseptia muutettiin, mutta toimintavaikeudet aiheuttivat pettymyksiä, eikä Santapark sopinut yritysvieraidenkaan toiveisiin. Santa Park tekee nyt uutta tulemistaan suomalaisten suunnittelijoiden voimin.

Korvatunturin joulupukki sai alkunsa 1920-luvulla, kun Markus-setä kertoi radiossa pukista Suomen lapsille. Sittemmpin Niilo Tarvajärvi alkoi vaikuttaa Joulumaa-ajatuksellaan voimakkaasti Lapin joulutuotteiden kehittämiseen. Tarvajärvi oli käynyt 1950-luvun lopulla Kalforniassa ja tutustunut Disney-yhtiön rakentamaan satupuistoon. Hän yritti innostaa suomalaisia yrityksiä ja poliitikkoja sekä toimittajana, että myös kansanedustajana toteuttamaan Joulumaa-ideaa.Tarvajärvi laski, että jos jokainen suomalainen antaisi hankkeeseen markan, Lappiin voitaisiin perustaa Disneylandin veroinen vetonaula. Joulumaa perustettiin ja valtiokin antoi rahaa hankkeeseen, mutta yritys kaatui ja ajautui petosepäilyihin, joissa Tarvajärvenkin osuutta tutkittiin. ” Menikö sinulta usko satuihin, kun olit oikeudessa syytettynä Joulumaan rahasotkuista?” kysyi Helsingin Sanomien toimittaja Tarvalta.”Ei vähääkään, koska hyviin satuihin kuuluu myös vaikeuksia,” hän totesi. ( HS Viikkoliite, 19.12. 1996). Tarvajärvi oli 82-vuotiaana iloisena kuin pikkupoika Joulupukin vieraana, kun uusi edustava Joulupukin kammari avattiin Napapiirille.

29

Edellinen maja oli valmistunut kiireellä viisikymmentä vuotta aikaisemmin, kun Yhdysvaltain presidentin puoliso Eleanor Roosevelt vieraili Napapiirillä.

Lapin Matkailumarkkinointi, Lapin yliopisto, oppilaitokset, seutukuntien yritysverkostot, jne. ovat yhdessä valtakunnallisten konsulttien ja ammattilaisten kanssa kehittäneet Lapin joulua ympärivuotiseksi. Lapin Elämysteollisuuden osaamiskeskus on monien projektien voimalla tuottanut jouluun sisältöä. Tarinoita, kuvia ja muuta materiaalia voi käydä hakemassa Joulupankista, osoitteesta www.santaclaus.fi .

Pankki on perustettu joulun markkinoinnin kehittämisen ja imagon vahvistamiseksi. ”Joulupankki on rakennettu matkailuyrittäjien, joulutoimijoiden sekä matkailijoiden tarpeista lähtien. ...Joulupankki tukee sisällöllään joulumatkailutuotteen uusiutumista ja profiloitumista verrattuna maailman muihin joulukohteisiin sekä pyrkii osaltaan pidentämään joulumatkailun sesonkia Lapissa.” kerrotaan osaamiskeskuksen nettisivuilla.

Joulupukki on markkinoinnissa ja tuotekehityksessä yhdistetty Lapin saamelaiseen perinteeseen. Joulupukki on ikivanha, mutta hänen sukunsa ei ole saamelaista juurta.

1.4. Kestävää kulttuurimatkailua

Saamelaiset ovat määritelleet matkailun hyöty- ja haittavaikutuksia omalle kulttuurilleen ja elinkeinolleen. Suurimpana epäkohtana koetaan, ettei saamelaisilla ole mahdollisuutta ansaintaan oman kulttuurinsa merkkien hyödyntämisessä. Heillä ei ole tekijänoikeutta saamelaisuuteen, vaan saamelaisuutta voidaan hyödyntää, muutella, yhdistellä ja muokata matkailun tarpeisiin vapaasti. Saamelaiset valittavat myös, ettei aito saamelaiskäsityö pääse matkailumarkkinoille kopiotavaran ohi. Markkinoilla on aitoja saamelaiskäsitöitä ja epäaitoa, ulkomailta suurissa määrissä tuotua ”lapintavaraa”, joita turisti ei erota toisistaan.

30

Lähde: www.arctictravel.fi

” Kuinka suuri ero onkaan perinteisen käsityötaidon ja nykyisen teollisen tuotanon välillä. Sen näkee kun työntyy johonkin liikkeeseen katselemaan uusia saavutuksia. Pieni ryhmä edustusartikkeleita hukkuu mauttomien esineiden loputtomaan vyöryyn.. Esine on parempi, jos sen muoto, materiaali, kuvio pyrkii edes jäljentämään perinnettä. Sen näkee mistä tahansa, vaikka tarjottimesta.”Erno Paasilinna,1988.

Turisti vaatii ainutkertaista, hän haluaa ostaa aitoa Laplandia. Se on ollut paketoitava, jotta sen päälle on voitu tarrata hintalappu ja järjestää tehokas jakelu. Samaan pakettiin on pakattu myös saamelaiset, jotka turhautuvat turistien ja kameroiden eksoottisena kohteena.

Joulupukki on aina tervehtimässä ulkomaisia risteilyvieraita Helsingin

satamissa. Kuva: Ulla-Maija Rouhiainen, 2009

31

Lähde HS 12.3.2004

Saamelaiset ovat huolissaan nuorisostaan, joka on altis turismin ja median muutospaineille ja identiteetin hämärtymiselle. Pelätään nuorison alkavan hävetä omaa taustaansa ja kulttuuriaan. Lapissa pohditaan, mikä olisi oikea tie kulttuurisen eheyden ja porotalouden säilyttämiseksi ja ansiomahdollisuuksien turvaamiseksi.

Saamelaisten ponnistelu oikeuksiensa puolesta tuottaa kuitenkin tulosta. Saamelaiskulttuurin omat vahvuudet ovat ratkaisevassa asemassa. Nuorten taiteilijoiden ja esikuvien merkitys esimerkiksi saamenkielisessä rap-musiikissa tai uusissa elokuvissa ovat antaneet uutta tulkintaa alkuperäiseen.

Kestävän matkailun kehitysprojekteissa on tutkittu ja määritelty luonnon kestokyvyn ohella myös kulttuurisen kestävyyden rajoja. Turismia on pidetty toisaalta ”sosiokulttuurisena saasteena”, toisaalta Lapissa tarvitaan myös työpaikkoja ja yrityksiä. ”Kestävä kehitys tarkoittaa varmasti myös innovaatioiden ja mielikuvituksen kehittymistä eikä pelkkää säilyttämistä”, toteaa J. Swarbrook, 1999.

Lähde: www.yle.fi

32

Matkailuteollisuus, joka käytää paitsi luonnon resursseja, on myös aineettomien kulttuuriresurssien käyttäjä. Teollisuus muuntaa ja pilkkoo kulttuureja myyviksi mielikuviksi, käyttää hyödykseen kaikkia kohteessa esiintyviä ominaispiirteitä, joilla on kaupallista arvoa. Ideoita ei voi patentoida eikä kansantarinoilla ole tekijänoikeutta. Kestävän kehityksen mukaista Suomessa olisi kilpailla alkuperäisin asein, tuottaa turistille aitoa, omalla alueellaan ja omilla ehdoillaan. Oman kulttuurin, mutta myös vieraiden kulttuurien tuntemus liittyy matkailun ammattilaisten sivistysprojektiin. Matkailun kehittämishankkeisiin tarjolla olevat varat voitaisiin ohjata vielä tehokkaammin kulttuuriseen tuotekehittelyyn, josta massaturismikin voisi hyötyä.

Kova ajattelu perinteen tuotteistamisesta ja sillä rahastamisesta ei kanna muutamia sesonkeja kauemmin. Perinteen käyttäminen vetovoimatekijänä on ajatussisältönsä mukaisestikin jo suhteessa aikoihin; menneeseen aikaan, nykyiseen ”rahastusaikaan” ja tuleviin aikoihin. Asiakkaalle aika Lapissa on vain se lyhyt hetki, joka on korvaamaton aika hänen elämässään. Matkailuyrittäjälle se on aika takoa rahaa, niin kauan kuin kun luottokortti käy kuumana. Menneen ja tulevan rahastaminen tässä ja nyt on kuitenkin kestämätöntä elinkeinon kehittämistä.

Lähde: Lappituote

Perinne, aineeton pääoma, on kerääntynyt vuosisatojen aikana, sitä on kartutettu isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Matkailuteollisuus voi toimia saman logiikan mukaan.

Kestävä matkailu ei ole viihdeteollisuutta, vaan se on lähempänä taidekokemusten tuottamista, jossa taidolla arvokkaista teemoista saa lukemattomia variaatioita eri ihmisryhmille, sesonkien ketjun eri aikoina.

33

1. Tuotteeseen pitäisi sisältyä menneisyyttä; sen pitäisi sisältää vanhaa viisautta ja kauneutta ja kyetä muuttumaan hyviksi muistoiksi. Sen pitäisi olla arvokas, siitä pitäisi voida olla ylpeä.

2. Tuotteessa pitäisi olla arvokasta nykyisyyttä, kun asiakas kokee ja osallistuu tuotteen tekemiseen. Nykyisyydessä tuotteeseen sisältyy myös se kaupallinen arvo, joka ”rahastetaan”.

3. Tuotteessa pitäisi olla tulevaisuutta; sen pitäisi kantaa lupauksia, toivoa ja hyvää mainetta. Tuotteen henkisen, menneisyydestä saadun pääoman tulisi säilyä ja sen tulisi karttua siirtyessään myyjältä asiakkaalle, isältä pojalle, äidiltä tyttärelle.

Tuotteen ainoa arvo ei siis voi olla se eurohinta, joka siihen paketointivaiheessa liimataan. Matkailutuote on kuin joululahja, sen arvo on enemmän, kuin sen hinta. Erinomaisessa matkailutuotteessa on mukana asiakkaan kiitollisuus.

Kestävä matkailutuote markkinoi itse itseään omilla vahvuuksillaan, markkinointiviestintä on luontevaa ja luonnostaan erottuvaa. Jatkuvasti uusittavat trendikkäät markkinointitemput ja kikkailevat myyntipellet tulevat tarpeettomiksi. Paikan ja ihmisten vetovoima on kestävä, sinne haluaa palata uudestaan, kun tuote on rakennettu pohjalle, jonka arvo pysyy ja karttuu. Tuotteesta lähtee hyvä sana.

Mikä voisi olla kiusallisempaa, kuin markkinointihenkinen Joulupukki. Uskovatko lapset pukkiin, joka ei anna lahjoja, vaan myy niitä mahdollisimman kovalla voitolla ja tehokkaalla läpivirtauksella. Pitäähän Pukinkin elää, mutta Pukki elää kauemmin ja pysyy terveenä, jos hän ei läkähdy myyntipaineisiin.

34

2. Kalevalaiset käsityöt ja matkailijat

Perinteet ja suomalainen kulttuuri ovat matkailun raaka-ainetta, suomalaista kansallisvarallisuutta, kuten metsät ja malmit. Perinne on ilmaista ainesta, jonka jatkojalostuksen ja vientikaupan matkailuyritykset itse prosessoivat. Kulttuurista riittää kaikille, kun sitä harrastetaan, tulkitaan ja sovelletaan tuotekehitykseen, markkinointiin ja vieraanvaraisuuteen. Kulttuuri matkailun aineksena on lukemattomia erilaisia tulkintoja ajoista, ihmisistä, tavoista ja tarinoista.

Onko Suomi-tuote teollisesti tuotettu trenditavara, designia ja taidetta vai kotona valmistettu perinnekäsityö, riippuu yrityksen koosta ja strategiasta. Yritys itse tekee ne valinnat, joista se saa toimintaansa kannattavuutta. Yhteiskunnan ylläpitämät rakenteet tukevat yritysten toimintaa.

Kulttuurinen ja henkinen rajankäynti on ajankohtaista joka päivä. Suomen ulkoista kuvaa käsitellään euroviisuvalinnoissa, berlusconi-ruokalistoissa, eukonkanto-formaateissa, ite-taiteilijoiden Suomikuvissa ja Ulkoministeriön brandityöryhmässä.

Matkailijat muodostavat aina oman subjektiivisen kuvansa ja he ostavat mukaansa tuotteita, joita he eivät tarvitse, mutta eivät voi ilmankaan olla. Elämän aika on uusiutumaton luonnonvara, jonka matkailija haluaa dokumentoida mieluummin käsin kosketeltavilla, tarkasteltavissa olevilla ja muille esiteltävillä matkamuistoilla, koska mielessä olevat muistot haihtuvat aikaan ja vaipuvan miespolvien myötä “Unholaan”.

35

Matkailijoille myytävät käsityöt kuuluvat osana elämystalouteen.

Tuotteiden aitoudessa ja korkeassa laadussa ei ole tinkimistä.

2.1. Rautakausi

Suomessa on paljon jälkiä rautakaudesta. Kalevalan tarinoista pääosa on kerätty vienankarjalaisilta laulajilta ennen 1800-luvun puoliväliä. Eepoksesta on tehty osa suomalaista identiteettiä. Kalevala kertoo ajasta, joka valtakulttuurina päättyi lähes tuhat vuotta sitten, mutta sen laulettuna jatkunut tarusto säilyi.

Kalevalaiset tarinat on aarteisto, jota voisi hyödyntää paljon enemmän Suomen matkailun kehittämisessä, markkinoinnissa ja tuotteistamisessa. Kalevalan estetiikasta Suomi-tuote voisi saada erottuvuutta ja huomioarvoa kampanjoiden ja brandien rakentamiseen.

Kalevala ei ole vain tekstiä, jonka Lönnrot kokosi 1800-luvun puolivälissä. Kalevalaisessa perinteessä on paljon muitakin tekstejä ja sen ilmentymiä on taltioitu suullisesta kansanperinteestä, rakennuksista ja käsitöistä. Kalevalassa on myös henkeä, jota käytettiin kansallisuusajatuksen syntyvaiheissa ja joka erottaa suomalaiset muista kulttuureista.

Kalevalan estetiikkaa voi verrata esimerkiksi muinaisen Egyptin tarinoihin. Harva Egyptissä vierraillut matkailija voi vastustaa muinaisen taruston tuottamaa estetiikkaa. Egyptistä ostetaan tuhansien vuosien takaisten kuvien mukaan tehtyä ikuista tarinaa erilaisissa käsitöissä, käärepapereissa ja rihkamassakin. Mutta vanhat tarinat tuovat elinkeinon miljoonille ihmisille.

36

Kalevalakoruja (www.kalevalakoru.fi)

Kalevala antaa kehyksiä, mukautuu, fragmentoituu, venyy ja paukkuu monenlaisiin tarkoituksiin. Kalevala ei ole saamelaisuuden matkailullisen hyödyntämisen lailla perinteen riistoa. Kalevalaisuuteen kaikilla suomalaisilla on tekijänoikeus. Lönnrotin Kalevala on vain yksi kokoelma. Kalevala tulee idästä, mutta myös läntiset suomalaiset ja savolaisetkin ovat omaksuneet sen ja kääntäneet omalle kielelleen:

Korun solmuaihe tunnetaan jo kivikaudelta. Nuorten neitojen kerrotaan sitoneen sillä vyönsä, koska he uskoivat sen tekevän heidät hedelmälliseksi. Solmun uskottiin parantavan nopeasti myös haavat. Solmut ovat aina olleet vahvoja yhteenliittymisen symboleja, jotka ilmaisivat myös rakkauden lumoa ja ikuisuutta. Vanhan uskomuksen mukaan solmut sitovat kaukana toisistaan olevat rakastavaiset yhteen. Solmun taika on väkevä.

Kalevalan sisältö on suomalainen ja samalla se on universaali, kuten muutkin suuret maailmaneepokset, osa ihmiskunnan yritystä ymmärtää ”kaikkea”.

Ilmatar, ”impi ilman tyttö, kave luonnotar korea”, ikävystyy ”ikuisena impenä ilman pitkillä pihoilla” ja laskeutuu laineille uiskentelemaan. Tuuli tuulee Ilmattaren raskaaksi ja ”meri paksuksi panevi”. Ilmatar alkaa odottaa Väinämöistä. Sotka, suora lintu, etsii pesäpaikkaa rannattoman alkumeren yllä ja hoksaa Väinöä kohdussaan kantavan Ilmattaren polven veden pinnan yläpuolelta. Se rakentaa polvelle pesänsä ja munii kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. Kun munien hautominen alkaa kuumottaa liikaa Ilmattaren polvea, hän sinkoaa ne pimeään avaruuteen ja maailman ainekset syntyvät. Ilmatar järjestää uuden materian maailmankaikkeudeksi. Väinämöinen, joka on tietäjä, loitsija ja laulaja, syntyy viimein Ilmattaresta kolmenkymmenen vuoden ikäisenä alkumereen.

Kalevalassa on sankareita, epäonnistujia, Kullervon raivoa ja häpeää, Lemminkäisen levottomuutta, väkivaltaa; kaikki teemat ovat edelleen ajankohtaisia, jokapäiväisiä uutisia.

Ahkerat naiset, nuoret neiet, huolta kantavat ja surevat äidit ja naistietäjä Louhi ovat suomalaisten naisten arkkityyppejä.

Rakkaus, kosioretket, naiminen, pettäminen, kaipaus ja hylkääminen on Kalevalassa kuvattuna siten kuin ihmiset kokevat ne kaikkialla edelleen.

Jumaluudet, metsä ja metsänhaltijat, eläimet ja pyynti, vedet, vesien haltijat ja kalastus selittävät luonnon järjestystä ja ihmisen osaa siinä. Harras, mutta luonteva suhtautuminen metsään ja vesiin on osa suomalaista ihmistä. Suomalainen pyytää

Teljänneito – solki,

37

saalista, ei tapa, vaan metsästää. ”Tapio pui riihtänsä” toteaa suomalaismies kollegiaalisesti Metsän isännästä, kun kevätpuhuri karistelee puiden siemeniä hangille. ”Kohtalo” sanan etymologia on kohta – se kohta, osuus joka kullekin metsästäjälle saaliista kuului.

Terva, rauta, Pohjola, Sampo, ryöstöretket, osaaminen ja käden taidot, ovat nykytalouden kielellä kansallisvarallisuutta, vientikauppaa, kilpailukykyä ja markkinataloutta.

Matka, talvi, tähtitaivas, kuolema, selittävät elämän ja kuoleman mysteeriä, tulkitsevat samaa todellisuutta, jota ihmiset kautta aikojen ovat eläneet. Lemminkäisen äiti Tuonelan joella puhuttelee kaikkien kulttuurien äitejä. Kalevalassa juodaan ja juhlitaan, kärsitään ja koetaan.

” Ikivanha kalevalainen traditio on kuitenkin elänyt valtakulttuurin pinnan alla ihmisten sielunelämässä. Todellista undergroundia siis!” sanoo Timo Heikkilä

Mauri Kunnas piirsi Koirien Kalevalan, jota on julkaistu useilla kielillä. Koirien Kalevala on suosittu matkamuisto ja tuliainen ulkomaille. Kalevala Koru tuottaa modernien taiteilijoiden töitä, jotka pohjautuvat Kalevalan rautakautiseen estetiikkaan. Esimerkiksi Lahden muotoiluinstituutissa esihistorialliset löydökset antavat inspiraatiota nuorten suunnittelijoiden uusille töille.

2.2. Sauna ja matkamuistot

Kalevalassa viitataan useissa kohdin saunan lämmityksen taitoihin ja kylpemisen ihmeitä tekevään voimaan.

Ilmarinen pyytää sisartaan Annikkia lämmittämään saunan valmistautuessaan matkalle Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä. Alun perin Väinö oli saanut Ilmarisen suostumaan Pohjolanmatkalle, ja luvannut hänelle palkkioksi Pohjolan tyttären, vaikka itse asiassa Väinämöisen tarkoituksena olikin saada itselleen sekä Pohjolan tytär että Sampo. Pohjan akka oli näet määrännyt tyttärensä hinnaksi ainaisesti

38

vaurautta tuottavan Sampo koneen. Pajastaan nokeentuneelle, kosintaan valmistautuvalle miehelle sauna oli tarpeen. Akseli Gallen-Kallela on kuvannut Kansallismuseon katossa olevassa freskossaan Ilmarisen peikon näköiseksi nokiseksi takojaksi.

Saunan tuotteistaminen matkailussa on vasta alkamassa. Matkailijoille on Suomessa myynnissä saunakulttuuriin liittyviä kylpytarvikkeita, mutta tuotekehityksessä on vielä valtavasti tilaa uusille innovatiivisille tuotteille ja palveluille. Saunan kulttuuriperintö on aito ja elävä, saunasta voi kestävästi luoda paljon uusia hyvää tekeviä matkamuistoja ja käsityötuotteita vieraille.

Lapin tarinoihin kuuluvien olentojen lisäksi suomalaisessa tarustossa on vanhoja henkiä kaikkialla. Saunatonttu on vanhalta nimeltään saunan henki. Tonttu on ruotsalaisilta saatu nimitys. Tonttu ja tontti- sanat kertovat vieläkin, ketkä maita oikeasti hallitsevat. Tontin oikea omistaja eli haltija on tonttu, joka siinä pysyvästi asustaa läpi kaikkien aikojen. Ihminen on saanut maan eli tontin käyttöönsä ja tonttu saattaa suuttua kovasti, jos ihminen ei käytä oikeuttaan oikein. Filosofi Eero Ojanen on pohtinut paikan henkeä ja löytänyt paikasta tontun:

” Tontista tuli ihmisen ja luonnon kohtauspaikka. Tontti on fyysinen paikka, siis tavallaan luontoa, mutta sitä luontoa, johon ihminen teki oman kulttuurinsa. Se on luontoa ja kulttuuria yhtä aikaa ja siksi se itse on jotain kolmatta. Mutta mitä tällainen kolmas, tuo kohtaaminen, konkreettisesti on? Tonttuhan se on. Tontin erityinen sisältö on juuri tonttu. Tontin synty tarkoitti tontun, paikan ylläpitäjän, ilmaantumista. Ilman tonttua tontti oli tyhjä, epämääräinen käsite vailla konkreettista sisältöä. Tonttua se tarvitsee, tonttu tekee tontista ihmisen paikan.”Ojanen (2004).

39

Saunatonttu on saunan oma suojelija ja henki, niin hyvässä kuin pahassa. Tarinat saunatontuista ovat hyvin vanhoja. Tarinoissa kehotetaan ihmisiä kylpemään rauhallisesti, hiljaisuudessa ja saunatonttua kunnioittaen.

Olisikohan matkailija tutustumassa paikan henkiin ja hakemassa Suomesta itselleen tarinaa tontusta ja ehkä ostaisi mielellään tontun itselleen.

40

Kaikki tehtiin vielä noin 150 vuotta sitten ja siitä taaksepäin käsin. Ihmiset kehittivät taitojaan sukupolvesta toiseen. Nykymatkailijalle tarjotaan käsityötä ja tehdastekoista tavaraa. Kaikkialla maailmassa ihmiset voivat ostaa samanlaisia tehtaan prosesseissa suunniteltuja ja tehtyjä tavaroita. Käsin tehty, vanhanaikainen perinteinen on arvokasta. Sille tulee osata arvioida oikea hinta.

Aikaisemmin tehtiin tavaroita tarpeeseen tai pyhiin tarkoituksiin.

Muinainen ihminen tiesi kovan talven ja liikkumisen vaatiman energian tarpeen. Talvella levättiin, eikä tarpeettomasti tuhlattu kaloreita pakkasessa tarpomiseen. Vanhemmat ihmiset opettivat talvisina lepoaikoina tärkeitä asioita nuoremmilleen.

Ihmiset halusivat tehdä tavaroista ja tarve-esineistä käytännöllisyyden lisäksi myös kauniita. Koristeluun liitettiin luonnossa nähty kauneus, koska ihmiset intuitiivisesti tajusivat sen olevan hyvää. Estetiikan peruste onkin pyrkimys hyvään, kauniiseen ja oikeaan.

Vanhimpia Suomesta löytyneitä käsitöitä on Karjalankannakselta Antreasta löytynyt kalaverkko joka on ajoitettu noin 8300 vuoden taakse. Kalastusvälineet ovat ikäpolvien myötä muuttuneet, mutta teollisuus on tehnyt mykyisistä kalastuvälineistä ryöstön työkaluja.

Kirkkonummelta Jean Sibeliuksen löytämän kalaverkkoa esittävän kalliomaalauksen kuva koristaa nykyään t-paitoja ja niitä saa ostaa esimerkiksi Kansallismuseosta.

41

Kivikautinen karhunpääase Paltamosta. Suomen Kansallismuseo.

Pohjoisessa asuneiden ihmisten elämä perustui sopuun ankaran luonnon, eläinten ja niiden henkien kanssa. Arktiset kansat asuivat pohjoisen taivaan, Ison Karhun tähdistön eli Otavan alla. Arktis tarkoittaa kreikan kielellä pohjoista, tuntematonta, pimeää ja kylmää aluetta. Arctos on myös karhun latinalaisessa nimessä Ursus arctos. Karhu on ollut keskeinen jumaluus Suomen muinaisina aikoina.

Kun karhun nähtiin liikkuneen asioillaan ihmisten alueilla, se ilmaistiin sanomalla, että metsä on liikkunut. Ihmisen metsäonnen takasi kunnioitus metsää kohtaan ja kunnioittava suhtautuminen varmisti riistan riittävyyden. Ihminen otti vain osansa saaliista. Nykyisin karhun huutonimi esiintyy myös verokarhun nimessä, joka vie osansa tulosta ja maksamattomia laskuja karhutaan takaisin velalliselta.

Metsän vahvimman olennon kaataminen oli myös riitti, jossa miesten kunto ja taitavuus testattiin. Karhun siitinluu, käpälät ja hampaat olivat tärkeitä taikaesineitä Suomessa vielä 1800-1900-luvun vaihteessakin, vaikka kristinusko ei niitä suvainnutkaan. Taikakalut ripustettiin esimerkiksi rekeen tai hevosen suitsiin, varmuuden vuoksi.

Muinaislöydösten estetiikasta on saatu inspiraatiota myös nykyajan matkailijoille suunniteltuihin ohjelmiin ja esineisiin. Kalliopiirrosten kuvat taltioituvat tuhansina kopioina monenlaisiin tuotteisiin. Ristiinassa, Etelä-Savossa on pohjoismaiden suurin, viisitoista metriä leveä kalliomaalaus, joka on ajalta noin 3800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ristiinan Astuvansalmen akka, naismetsästäjää esittävä

42

kalliomaalaus on Etelä-Savon matkailun ja maakuntaliiton symboli. Hahmo on monistettuna esimerkiksi t-paidoissa, korvakoruissa, pinsseissä ja hiirimatoissa.

Museokaupat eri puolilla maailmaa kopioivat muinaista muotokieltä nykyihmisille. Esineistä tulee nykyihmisten reliikkejä, mutta suuri määrä tavarasta on roskaa joka joutuu kaatopaikoille. Esimerkiksi Pelastusarmeijan kirpputoreille ajautuu suuria määriä matkamuistoja, Pelastusrameijan kaatopaikkakulut ovat 60000 euroa vuosittain.

Tuohi on ollut tuhansia vuosia käyttökelpoinen materiaali melkein millaisiin käsitöihin tahansa. Kuva: Eeva Hirvonen, 2010

Matkamuistoiksi myytävät tuotteet ovat osa maan brändiä, Suomi-kuvaa. Suomi on kuuluisa design- maa, merkittävien muotoilijoiden, suunnittelijoiden ja arkkitehtien kotimaa. Suomi-kuva on suomalaisille tärkeä ja herkkä asia.

Vuonna 1851 Suomi osallistui Lontoossa järjestettyyn maailmannäyttelyyn Venäjän osastolla, olihan Suomi osa keisarikuntaa. Suomen osastolla oli esillä ” kynttilöitä, päreitä, siemeniä ja kankaita.” Osastoa pidettiin köyhänä ja mitättömänä.

Sanomalehtimies ja suomalaisuusmies Sakari Topelius patisti suomalaisia osallistumaan myös seuraavaan Lontoon näyttelyyn : ” Aikooko Suomi siellä lunastaa paikkansa kansakuntien joukossa, vai aikooko se jäädä kotiin, siksi että häpeää, vai siksi ettei vain saa sitä aikaiseksi.” Vain kuusi suomalaista osallistui 700 venäläisen

43

näytteilleasettajan seassa Lontoon toiseen näyttelyyn. Topelius oli itse paikalla. Liberaalit ruotsinkieliset teollisuuspiirit ja suomenmieliset olivat täysin eri kannoilla virallisesta Suomi-kuvasta. Ruotsinkieliset halusivat korostaa skandinaavisia yhteyksiä, suomenmielisistä yhteydet skandinaaveihin tuhosivat kansan aitoa kulttuuria ja moraalia. Ruotsinkieliset liberaalit halveksivat liikaa suomalaisuuden korostamista: ”Täytyy varoa esittelemästä Suomea vain etnografisena museona, tuohikonttien, suksien, pulkkien ja karhunkeihäiden luvattuna maana, olemmehan sentään edenneet jo kauas tuohikonttien aikakaudelta...”. Kun Tukholman näyttelyssä 1866 Suomen osasto näytti ”köyhältä maalaisserkulta”, he valittivat, että osastolta puuttui kaikki tyylikkyys: ”Muutama tärpättipullo ja sikarilaatikko pöydällä, neljä olkihattua asetelmassa, käsineitä, nahkaa, satuloita, kärryjä ja muutama muinainen kivityökalu, kaiken kruunuksi tulitikkuja, rautatahkoja, puutavaraa.” ( Smeds 1992). Maalais-Suomi ja kaupunkilais-Suomi olivat jyrkästi vastakkain: ”Suomalaisugrilaisen muinaisnaisen kirjavat saunapyyhkeet eivät mitenkään voi olla etuoikeutettuja tulla jumaloiduksi kauneuden perusmallina” todettiin Finsk Tidskriftissä. Keskustelusta alkoi kuitenkin muodostua vanhojen suomalaisten myyttien ja uuden omaleimaisen osaamisen muotokieli, joka erottui muiden maiden tarjonnasta.

SuomSuomen Matkailijayhdistys voitti ensimmäisen palkinnon suurella seinäasetelmallaan Pariisissa vuonna 1889, jossa oli esillä luonnon eksotiikkaa ja maaseutua.

Pariisin maailmannäyttelyn paviljonki vuonna 1900 sitten esitteli ennakkoluulottoman ja rohkeasti omaa suomalaista muotoilua edustavan suunnittelun. Venäjä ei saanut estettyä Suomen osallistumista näyttelyyn omalla osastolla neuvokkaan komissaarin taiteilija Albert Edelfeltin diplomatian ansiosta. ”Suomalaiset ovat ainoa kansa, jonka paviljonki herättää taiteellisessa mielessä täydellisen vaikutelman kansallisesta elämästä. Se erittäin tarmokas ja määrätietoinen kulttuurityö, josta Suomen paviljonki on todistuksena, ja se hyvä maku, millä se on järjestetty, herättää arvonantoa ja mieltymystä tuota vapaudessaan ja erikoislaatuisuudessaan uhattua kansaa kohtaan, joka esittäytyy hengen alueella niin rohkeasti." kirjoitettiin Berliner Tageblattissa Pariisin maailmannäyttelyn aikaan vuonna 1900.

Näyttelypaviljongin suunnittelivat arkkitehdit Saarinen, Lindgren ja Gesellius. Sisustuksen suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. Suomen silloiset huippuosaajat rakensivat Suomi-kuvaa.

” Maalatkaa lisää kaloja jäälle, ettei saalis näytä liian vähäiseltä”, ohjasti Edelfelt taiteilija Juho Rissasta, joka kuvasi teoksissaan suomalaista maalaiselämää. Ainoa Pariisissa esille päässyt naistaiteilija oli Venny Soldan- Brofeldt. Suomi sai näyttelyn aikana sympatiaa itsenäistymispyrkimyksilleen. Vieraskirjassa mm. kirjailijat Emile Zola, Honore Balzac ja Anatole France puoltavat Suomen oikeuksia Venäjää sortovaltaa vastaan.

44

3. Suomalaisten perintö

3.1. Tapio pui riihtänsä

Kristinuskon tulo Suomeen syrjäytti vähitellen saamelaisten kulttien ohella myös suomalaisten heimojen vanhat jumalat. Jumaluudet olivat ugrilaista perintöä, mutta ne olivat saaneet vaikutteita myös naapureiden jumalista idästä, lännestä ja etelästä. Mikael Agricolan Psalttariin (1551) taltioitui tietoa suomen heimojen, lähinnä ”hemeleisten” epäjumalista ja Agricolan luettelo oli pohjana myöhemmin suomalaista mytologiaa tutkineiden tiedemiesten ( mm. Lencqvist 1782, Castrén 1853) ylös kirjaamissa tiedoissa.

Kuvassa Olaus Magnuksen käsitys epäjumalien palvonnasta pohjoisten kansojen keskuudessa- Ihmiset palvovat seitaa ja luonnon henkiä.

”Vainajain palvelus” oli vanhoina aikoina yleistä ja vaikka se on aikojen kuluessa muuttunut, kuolleiden omaisten muistaminen on edelleen käytössä vainajien muistopäivinä ja mm. jouluaattona luterilaisessa kalenterissakin. Agricola on kirjannut:”Kuolleiden hautoihin ruokaa vietiin, joissa valitettiin, paruttiin ja itkettiin.” Karjalassa rautakaudella hautoihin pantiin vainajille työkaluja, astioita ja ruokaa ruukuissa. Hautojen päälle rakennettiin hirsikehikoita ja katoksia, joskus vainajan arkkuun saatettiin tehdä ikkuna. Arkkuun pantiin eväiden lisäksi myös rahaa ja joskus viinapullo. Hautajaisateriaa kutsutaan peijaisiksi. Peijainen, peijooni tai peikko on merkinnyt kuolleen henkeä. Ajateltiin, että maan alaiset henget palkitsivat omaisten uhrit antamalla kasvua tulevana vuonna.

Marraskuussa vietettiin kekriä, sana merkitsee myös kummitusta ( Krohn, 1907). Marras on saanut nimensä vainajasta, martaasta. Marraskuun pimeydessä henget liikkuivat, vilja oli varastoissa ja karjasta erotettiin teuraaksi joutuvat ja talven yli pidettävät eläimet. Sadosta ja teuraista palvelusväki sai osansa ja henget osansa.

45

Pyhäinmiesten päivä ja Halloween-ilmiö pohjavaat samoihin vanhoihin traditioihin.

” Luonnonpalvelus” oli vainajain palveluksen ohella tärkeää. Tapio tarkoittaa metsää, joka antoi riistan. Suomen sanat virka ja ansio tulevat Tapion toimialalta, molemmat tarkoittavat pyydystä, virka tarkoittaa pyydyslankaa ja ansalla pyydystettiin ansioita.

Tapion poika Nyrki, runollisessa ilmaisussa Nyyrikki, joka toi oravat metsästä, on saatu katolisesta perinteestä pyhän Yrjänän tarusta ja se esiintyy almanakassa nykyään nimellä Jyrki. Tapion tytär on Annikki ja metsän miniä on Mielikki.

Ahti antoi vedestä kalat hämäläisille, karjalaiset uskoivat ”Veden emän” tuovan kalat verkkoon, mutta alunperin hukkuneiden vainajien henget olivat vesien haltijoita. Jokaisella vedellä oli paikalliset haltijansa.

Äinemöinen ( Väinämöinen), joka ”wirdhet takoi”, loi suullisen eli lauluin kerrottavan viisauden ja tarinat. Väinämöinen liittyy myös veden jumaluuksiin,väinä on suvanto joen suussa. Ilmarinen teki ilman ja rauhan ja ”Matkamiehed edhes wei”. Taivaan järjestystä piti Otava ja ”Rachkoi Cuun mustaxi jacoi”. Rahko merkitsee myös rohtumaa tai rokkoa, jota kuun pinnalla näkyy.

”Palveltiin myös paljon muuta, kivet, kannot, tähdet ja kuuta” kertoo Agricola. Liekkiö hallitsi ruohot, juuret ja puut ja ”sen kaltaiset muut”. Liekkiön uskottiin olevan myös metsään kätketyn sikiön sielu, joka näyttäytyi myös virvatulena.

Kratti huolehti tavaroista ja tontut olivat ”huoneen haltijoita”. Kratti ja tontut olivat ruotsalaisilta saatuja nimityksiä. Piru villitsi ihmisiä. Turisas ja ”Calevanpojat” soivat sotaonnea. Hiidet olivat entisajan jättiläisiä, joista myöhemmin on tullut paikkaa merkitsevä sana, tänäänkin häiritsijöiden toivotetaan painuvan Hittoon.

Pariskunta vihitään kivellä ja tulella. Kuva: Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiasta

46

”Neljätoista kesää olin vanha, kun minut tähän niemeen tuotiin, juuri tässä kohtaa pantiin veneeseen ja vietiin pois. Ei Minulta kysytty, sanottiin vaan, että pantiksi menisin, kihlamieheksi naapuriheimoon. Enkä olisi kieltäytynyt, vaikka olisin voinut. Se nyt vain oli minun tieni, minä olin ylpeä ja minulle oli varmaan tämä laiturikin tehty…Siellä perillä minua pidettiin aluksi oikein hyvin. Aika piankin sain naisen sieltä tai tytön, itseni ikäisen ja elin erään vanhanpuoleisen päällikön talossa niin kuin olin kotonakin pienen päällikön poika. Minä opetin miten meillä oli kalanpyydykset tehty ja vaikkei niillä ihmeesti kalaa siellä erilaisilla vesillä saanut niin vakuutin minä heidät ja paikkani siinä miesten joukossa.”

(Kihlamies. 1300-luku eaa. Eero Ojanen ja Olli Jalonen, Kymmenen vuosituhatta, 1999)

Pelloilla kasvun jumala on ollut Sämpsä, jota kutsutaan myös Pellervoksi. Suvipoika hakee saarelta Sämpsän jyvälaivassaan kylvämään maita keväisin ja karjan ensimmäisiä ravinnonlähteitä talven jälkeen on sämpsykkäheinä. Ronkoteus antoi ruista, Pellonpekko ohraa, Virankannos kauraa. Ekres huolehti herneistä, pavuista, nauriista sekä kaalista, pellavasta ja hampusta. Könnös huolehti pelloista ja huhdista kaskenpoltossa.

Ukko oli ylijumala ja Rauni hänen puolisonsa, he edustivat vanhaa miehen ja naisen yhtymisen, hedelmällisyyden riittiä. Kevätkylvön aikaan juotiin Ukon maljoja ja juhlittiin uuden kasvun sikiämistä Agricolan kuvaamin menoin – ” paljo Häpie sielle techtiin. Kun Rauni Ukon naini härskyi, jalosti Ukoi pohjasti pärskyi, se siis antoi ilman ja vuodentulon”. Saamelaisilla Ukon naisen nimi on Raudna, joka merkitsee myös pihlajaa. Ukon ja Raunin juhlinta ajoittuu kevääntulon juhlintaan, nykyiseen Vappuun.

Vanhoista jumalista on säilynyt vain vähän tietoa, mutta tieto ei kai olekaan se jolla jumalat määritellään. Vanhojen jumalien nimet ovat arkisia voimasanoja.

Suomessa on paljon jälkiä rautakaudesta. Kalevalan tarinoista pääosa on kerätty vienankarjalaisilta laulajilta ennen 1800-luvun puoliväliä. Eepoksesta on tehty osa suomalaista identiteettiä. Kalevala kertoo ajasta, joka valtakulttuurina päättyi lähes tuhat vuotta sitten, mutta tarusto säilyi laulettuna kansanperinteenä.

Kalevalaiset tarinat on aarteisto, jota voisi hyödyntää paljon enemmän Suomen matkailun kehittämisessä, markkinoinnissa ja tuotteistamisessa. Kalevalan estetiikasta Suomi-tuote voisi saada erottuvuutta ja huomioarvoa kampanjoiden ja brandien rakentamiseen. Mallia voisi ottaa esimerkiksi muinaisen Egyptin, Kreikan tai Rooman historian ja kulttuurin käytöstä matkailu tuotteistamisessa ja markkinoinnissa. Suomalainen sauna on yhtä vanha keksintö kuin Gixan pyramidit.

Kalevala ei ole vain tekstiä, jonka Lönnrot kokosi 1800-luvun puolivälissä. Kalevalaisessa perinteessä on paljon muitakin tekstejä ja sen ilmentymiä on taltioitu suullisesta kansanperinteestä, rakennuksista ja käsitöistä. Kalevalassa on myös henkeä, jota käytettiin kansallisuusajatuksen syntyvaiheissa ja joka erottaa suomalaiset muista kulttuureista.

47

Suomalaisen kirjallisuuden seura pitää yllä kalenteria Härkäviikoista veteraanipäivään, sieltä voi käydä katsomassa tärkeät vuodenkierron päivät ja tarkistaa millaisia ennusmerkkejä päiviin sisältyy.

Esimerkiksi 24.2. Matin päivänä: Tullaan toimeen luonnonvalolla. Maassa pälvipaikkoja. Tuisku enteilee lisää tuiskuja, karhu kääntää kylkeä. Työ- ja torkkumiskieltoja.

http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiainen/kausi.htm

Kalevala antaa kehyksiä, mukautuu, fragmentoituu, venyy ja paukkuu monenlaisiin tarkoituksiin. Kalevala ei ole saamelaisuuden matkailullisen hyödyntämisen lailla perinteen riistoa. Kalevalaisuuteen kaikilla suomalaisilla on tekijänoikeus. Lönnrotin Kalevala on vain yksi kokoelma. Kalevala tulee idästä, mutta myös läntiset suomalaiset ja savolaisetkin ovat omaksuneet sen ja kääntäneet omalle kielelleen:

”Vaka vanha Väenämöene

oeva´ uatokse´ esitti:

”Mitä arvelet, Ilimarj,

eekö tästä ennätettäsj

oevan Sammo´ osingoelle,

kirjokantta karhuvammaa!”

(Kalevala savon kielellä. Kiäntännä Matti Lehmonen,1999.)

Kalevalan sisältö on suomalainen ja samalla se on universaali, kuten muutkin suuret maailmaneepokset, osa ihmiskunnan yritystä ymmärtää ”kaikkea”.

Kalevalassa on maailman synty; sotka, suora lintu, etsii pesäpaikkaa rannatoman alkumeren yllä ja hoksaa Väinöä kohdussaan kantavan Ilmattaren polven veden pinnan yläpuolelta. Se rakentaa polvelle pesänsä ja munii kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. Kun munien hautominen alkaa kuumottaa liikaa Ilmattaren polvea, sinkoaa hän ne pimeään avaruuteen ja maailman ainekset syntyvät. Ilmatar järjestää uuden materian maailmankaikkeudeksi. Väinämöinen, joka on tietäjä, loitsija ja laulaja, syntyy viimein Ilmattaresta kolmenkymmenen vuoden ikäisenä alkumereen.

48

Lemminkäinen elottomana Tuonelan joella. Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta

Kalevalassa on sankareita, epäonnistujia, Kullervon raivoa ja häpeää, Lemminkäisen levottomuutta, väkivaltaa; kaikki teemat ovat edelleen ajankohtaisia, jokapäiväisiä uutisia.

Ahkerat naiset, nuoret neiet, huolta kantavat ja surevat äidit ja naistietäjä Louhi ovat suomalaisten naisten arkkityyppejä.

Rakkaus, kosioretket, naiminen, pettäminen, kaipaus ja hylkääminen on Kalevalassa kuvattuna siten kuin ihmiset kokevat ne kaikkialla edelleen.

Jumaluudet, metsä ja metsänhaltijat, eläimet ja pyynti, vedet, vesien haltijat ja kalastus selittävät luonnon järjestystä ja ihmisen osaa siinä. Harras, mutta luonteva suhtautuminen metsään ja vesiin on osa suomalaista ihmistä. Suomalainen pyytää saalista, ei tapa, vaan metsästää. ”Tapio pui riihtänsä” toteaa suomalaismies kollegiaalisesti Metsän isännästä, kun kevätpuhuri karistelee puiden siemeniä hangille.

49

Terva, rauta, Pohjola, Sampo, ryöstöretket, osaaminen ja käden taidot, ovat nykytalouden kielellä kansallisvarallisuutta, vientikauppaa, kilpailukykyä ja markkinataloutta.

Matka, talvi, tähtitaivas, kuolema, selittävät elämän ja kuoleman mysteeriä, tulkitsevat samaa todellisuutta, jota ihmiset kautta aikojen ovat eläneet. Lemminkäisen äiti Tuonelan joella puhuttelee kaikkien kulttuurien äitejä. Kalevalassa juodaan ja juhlitaan, kärsitään ja koetaan.

” Ikivanha kalevalainen traditio on kuitenkin elänyt valtakulttuurin pinnan alla ihmisten sielunelämässä. Todellista undergroundia siis!” sanoo Timo Heikkilä kirjassaan Kalevalan metafysiikka ja fysiikka (1999).

Nykysuomalaisten kuvastossa Kalevala avautuu Gallen-Kallelan kansallisina ikoneina. Maisema on Gallen-Kallelan kansallisromanttinen maisema, urohot saman taiteilijan näkemyksiä. Kalevala kuullaan koulun helmikuun viimeisen päivän pakollisena ”vaka-vanha-trokeena” ja se kuuluu Sibeliuksen musiikkissa. Matkailukuvasto toistaa edelleen kansallisromanttista näkemystä Suomesta. Uusille tulkinnoille on tilaus.

Kalevalaa on tutkittu paljon ja siitä riittää materiaalia uusiin, modernia ihmistä kiehtoviin tulkintoihin. Juhlavuonna 1999 taiteilija Hannu Väisänen kuvitti Kalevalan uudestaan.

Mauri Kunnas piirsi Koirien Kalevalan, jota on julkaistu useilla kielillä. Koirien Kalevala on suosittu matkamuisto ja tuliainen ulkomaille. Kalevala Koru tuottaa modernien taiteilijoiden töitä, jotka pohjautuvat Kalevalan rautakautiseen estetiikkaan. Esimerkiksi Lahden muotoiluinstituutissa esihistorialliset löydökset antavat inspiraatiota nuorten suunittelijoiden uusille töille. Värttinä tuottaa, muokkaa ja luo kansainvälistä musiikkia itäisestä ja suomalaisesta perinteestä.

Timo Heikkilä kommentoi kirjassaan Kalevalaa ja tietoyhteiskuntaa: ”...binäärijärjestelmässä näyttäytyy ainoastaan joko-tai tietoa, sillä tietokoneessa tietoa käsitellään nollina ja ykkösinä...Tällöin bitti 0 vastaa sähköistä tilaa ”virta pois”

50

ja bitti 1 tilaa ”virta päällä”. On-Off-kytkentöjen lisäksi ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Tällainen tapa katsoa ja tulkita todellisuutta on aivan vieras muinaissuomalaiselle tietoteorialle ja siksi joku kalevalainen tietäjä luultavasti suhtautuisi siihen varsin kriittisesti pitäen sitä lähinnä todellisuutta vääristävänä asetelmana.”

Lomamatkalla oleva nykyihminen yrittää siirtyä On-asennosta Off-asentoon, mutta se on työlästä ilman välitilaa, vaikka arkea ja lomaa rajaisi perusteellinen humala. Vaikka ihminen tietää olevansa lomalla, se ei tarkoita, että hän tuntisi olevansa Off. Ammattilaisten asia olisi opastaa matkailija oikealle tielle, jota pitkin lomalle päästään.

Kalevalaa pidetään Lönnrotin teoksena ja hän toimitti sen oman moraali- ja sivistämisnäkemystensä mukaisesti. Runoja keräsivät muutkin ylioppilaat ja he saivat materiaalia yli 8000 laulujen taitajalta, ainoastaan virolaisilla on vastaava kulttuuriaarre kerättynä noilta ajoilta.

Uusia tulkintoja ja sovelluksia kalevalaisesta perinnöstä vaaditaan edelleen.

” Onhan tähän asti ollut kuin kiveen hakattuna: Kalevalat ovat Lönnrotin, eivätkä kenenkään muun, ja että hänen jälkeensä uutta eeposlaulua ei voi, eikä saa tulla. On vaikuttanut siltä, kuin suomalaiselta ydinsivistykseltä olisi haluttu leikata sekä pää että häntä.” sanoo Seppo Huunonen, joka kirjassaan Uuden Laulun Kalevala, Mythologia Fennica Epos (2004), käyttää Kalevalaa omaperäisen mystisen hengentieteensä sisältönä. Kalevala on myös tarot-korttipakan teema.

Kalevalasta pois jätetty seksiaines on julkaistu vuonna 1997. Nyt aineistosta on tekeillä mm. sarjakuva. ”Vanhimmissa (seksi-) runoissa olennaiset kohdat esitetään jonkin sortin kalevalamitassa ja eläinten puhumina. .. Kokonaisvaltainen runonlaulukulttuuri päättyi viimeistään 1920-luvulla, se kulttuuri, jossa oli käytössä kalevalakieli, runokieli, jolla kuvattiin kulttuurin tärkeimmät myytit ja kaikki muu, herjoista käytännön ohjeisiin, ja jonka maailmankuvaan kuului tietäjälaitos.” tutkija Lotte Tarkka (HS 28.2.2005).

3.2. Missä on Väinämöisen hauta?

Saksalaisia matkailijoita kuljettava linja-auto kulki maaliskuisessa lumisateessa Mikkelin ja Kouvolan välisellä tiellä vuonna 2000. Matkailijat olivat kuunnelleet oppaan kertomuksia Kalevalasta matka aikana. Ainoat nähtävyydet olivat hirvivaara-merkit ja säännöllisten välimatkojen päässä toisistaan sijaitsevat bussipysäkit. Matkailijat olivat pettyneitä, kun eivät nähneet yhtään hirveä ja he ihmettelivät pysäkkejä, koska tiellä ei ollut busseja eikä pysäkeillä matkustajiakaan. ”Missä on Väinämöisen hauta?” kysyi sakasalaismies oppaalta.

Kalevala on kulttuuria, joka elää näkyvänä ja näkymättömänä suomalaisissa ihmisissä, rakennuksissa, ruokakulttuurissa, musiikissa, taiteissa ja kalenterissa. Kalevala on kirjoitettuna, ”kirjuutettuna” ja kirjottuna kankaisiin Itä-Suomessa ja ja se kuuluu karjalaisten haastamassa kielessä. ”Karjalainen itkee ja iloitsee, nauraa ja natisee ja aina sillä on kaihomieli, iankaikkinen ikävä,” sanoo Saimi Talvivaara, joka opastaa Runonlaulajan pirtillä Ilomantsissa ( Välihinen, 1999).

51

Perinteet jatkuvat uusina lauluina ajattomista aiheista, esimerkiksi sähkökanteleen uutena, merkillisenä sointina. Väinämöistä ei ole vielä haudattu.

Kalevalaa on yritetty tuotteistaa eri puolilla Suomea eri aikoina rakentamalla Kalevala-kyliä ja teemoihin perustuvia ohjelmapalveluja. Kalevala on yhdistetty karjalaiseen kulttuuriperinteeseen. Itä-Suomi on eniten käyttänyt Kalevalaa ja muita itäisiä aineksia matkailua rakentaessaan.

Kuhmon Kalevalakylä ja Juminkeko sekä Pohjois-Karjalan Runon ja rajantien karjalaiset kohteet välittävät matkailijoille Kalevala-kulttuuria. Juminkeko-sanan merkitystä ei tiedetä. Kalevalassa sanotaan: "Kiertää päivän, kiertää kuun, vaan ei kierrä juminkekoa". Jotkut olettamukset pitävät juminkekoa maailmankaikkeutena.

Juminkeko on säätiön ylläpitämä kulttuurikeskus. Sen tehtäviin kuuluu matkailutoiminnan ohella Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen ja kulttuurivaihto Venäjän Karjalan tasavallan ja Suomen välillä. Juminkeko on myös kansainvälisen kulttuurivaihdon keskus Kalevalaan liittyvissä asioissa. Joensuun yliopisto ja esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakoulu tekevät yhteistyötä Karjalan tasavallan ja Suomen kulttuurimatkailusuhteiden edistämiseksi. Monia erilaisia matkailun kehittämiseen liittyviä yhteistyöprojekteja Venäjän kanssa on toteutettu varsinkin Suomen EU-jäsenyyskaudella. Juminkeon nettisivut www.juminkeko.fi on saanut paljon kiitosta.

Kuhmon Kalevalakylä valmistui valtion rahoittamana Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1999. Kalevalakylä on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen sekoitus modernia ja vanhaa, kierrätettyja rakenteita ja materiaaleja yhdistettynä 2000-luvun näkemyksiin.

Kalevalainen, karjalainen kulttuuri ja estetiikka, esimerkiksi puuarkkitehtuuri, ornamentiikka, koruompeleet, tuohikäsityöt ja värit ovat saaneet aineksensa

idästä.

52

Kuvat: Novgorodin Vitoslavlitsynulkoilmamuseo 2003. UMR

53

Suomalaisia tuohitöitä. Kuvat: Eeva Hirvonen ja Kari Rouhiainen 2011

3.3. Herra Suur-Novgorod

Viikinkiajan kartta antaa ulkomaalaisille asiakkaille lisää ymmärrystä pohjoisesta kulttuuristamme. Euroopan koululaiset ovat lukeneet jo koulussa viikingeistä ja yllä olevassa kartassa on havainnollisesti kolmen eri värin avulla hahmotettu viikinkiheimojen elialueita.

54

Paraksts

Vihreällä merkityt nykyisen Norjan alueella asustaneet viikingit olivat merenkävijöitä ja he asuttivat Islannin ja ulottivat asutustoiminnan Amerikan mantereelle New Foundlandin rannikolle saakka.

Oranssilla merkityt alueet ovat nykyisen Tanskan alueen normannien aluetta, jotka ryöstelivät ja asuttivat nykyisen Ranskan Normandian rannikkoa, Englantia Reinin suistoalueita.

Sinisellä merkityt alueet olivat Ruotsissa asuneita varjaageja, jotka käyttivät kauppareittinään Suomenlahtea ja suuntasivat itäistä reittiä kohti Bysanttia.

55

Kuvassa on Novgorodin koulun ikoni, 1400-luvun puoliväli. Tretjakovin Galleria, Moskova

Novgorod kaupan ja kulttuurin keskus 800-luvulta 1300-luvulle.Ikonissa on esitetty Novgorodin ja Suzdalin taistelu. Novgorod voittaa taistelun Jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin avulla (”Jumalanäiti Tunnusteko” 1100-luvulta) , joka auringon heijastuksen avulla sokaisee hyökkääjät. Ikonia säilytetään edelleen edelleen Neitsyt Marian syntymän Desjatinny-luostarissa ja se on eräs Venäjän ortodoksien tärkeimmistä pyhäinkuvista. Ikonin eteen on usein jono, jossa ihmiset polvistuneina,maahan katsoen ryömivät rukoilemaan ja sytyttämään tuohuksen Neitsyt Marialle. Osittain palanut tuohus otetaan mukaan kotiin ja kotona se sytytetään uudestaan ja rukoillaan jokaisen ikkunan luona turvaa ja siunausta kodille ja perheelle.

56

Veliki Novgorod – Suur- Novgorod, jota venäläiset pitävät Venäjän vanhimpana kaupunkina, oli alkuaan nimeltään Holmgård. Novgorod sijaitsee Ilmajärvestä ( Ilmen) virtaavan Olhavanjoen yläjuoksun varrella Venäjän luoteisosassa. Alueella asui 800-luvun puolivälissä slaavilaisia ja suomalais-ugrilaisia heimoja. Suomalaisia kutsuttiin tsuudeiksi. Skandinaviasta tullut viikinkiruhtinas Rurik kutsuttiin hallitsemaan keskenään riiteleviä heimoja ja siitä alkoi Novgorodin kahdeksansataa vuotta kestänyt valtakausi. Rurikista on Tatishtshevitsin kirjoittamassa historiassa maininta myös Suomen kuninkaana. Keisarinna Katariina II kirjoitti Novgorodin perustamisesta näytelmän, jossa ruhtinaat Rurik, Sineus ja Truvor esitettiin Suomen kuninkaan Ljudbratin poikina (Nironen, 1999)

Viikinkejä kutsuttiin varjaageiksi. Novgorodista alkoi ”varjaagimaista” Kreikkaan ja Konstantinopoliin ulottuva kauppatie. Kiova Dnjeprillä muodostui toiseksi tärkeäksi valtioksi kauppareitin varrella, jonne Novgorodin valta ulottui. Venäjän valtakunta Rus perustettiin Kiovaan ja Novgorodiin. Kiovan ensimmäinen hallitsija oli suuriruhtinas Vladimir, joka toi Konstantinopolista idän kirkon kristinuskon Venäjälle vuonna 988. Suomalaisia mainitaan tuon ajan historiassa, ruhtinas Vladimirin poika Jaroslav Viisas nimitti suomalaissyntyisen Tsudin Miikkulan korkeaan virkaan Kiovassa.

Nestorin kronikkaa, joka on valmistunut noin vuonna 1113 Kiovassa, pidetään Venäjän vanhimpana kirjoitettuna historiana. Kronikassa kerrotaan monista suomalais-urgilaisista heimoista, jotka olivat Novgorodin alueella enemmistönä. Kronikka mainitsee merjalaiset, vepsäläiset, mordvalaiset ja itämerensuomalaiset tsuudit, joista venäläisten suomalaisista käyttämä nimitys tsuhna, on peräisin, sekä hämäläiset ja ugrilaiset. Kronikassa on tarua oleva kuvaus apostoli Andreaan kiertomatkasta ylös Dnjepriä Novgorodin ja varjaagien maan kautta Roomaan. Yli tuhat vuotta vanha kuvaus suomalaisista vaikuttaa kuitenkin todenperäiseltä.

Nestorin kronikassa Apostoli Andreas raportoi Roomaan palattuaan suomalaisista:

” Minä näin niiden puisia saunoja. He lämmittävät ne tulikuumiksi, riisuvat itsensä ja ovat alasti, valelevat itseään parkitsemisaineella, ottavat tuoreet vihdat ja hakkaavat itseään niin lujasti, että pääsevät hädin tuskin puolikuolleina lauteilta alas, ja sitten he valelevat itseään kylmällä vedellä ja vasta sillä kurin taas virkoavat. Ja näin he

57

tekevät joka päivä, kenenkään heitä piinaamatta. Itse he piinaavat itseään, mutta sepä onkin heidän peseytymistään eikä piinaa. - Hänen kuulijansa hämmästelivät sitä. Mutta Andreas, oleskeltuaan Roomassa, palasi Sinopeen.” Portfolio, Kaarina Nazarenko, 2003. Tämä kertomus on ensimmäinen tiedossa oleva kirjallinen lähde, jossa suomalaiset mainitaan.

Alkuperäisen Nestorin kronikan kirjoittamisajankohdaksi on arvioitu vuosi 1095. Vanhin säilynyt kopio on kuitenkin vasta vuodelta 1377. Kronikka julkaistiin suomeksi vuonna 1994: Nestorin kronikka. (Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5.

Vasemmalla varjaagiruhtinas Rurik Novgorodin historiaa kuvaavassa monumentissa. Oikealla raskas ja koristellinen ovi, jonka Ruotsissa sijaitseva Sigtunan luostari lahjoitti Novgorodille. Toisen kertomuksen mukaan ovi on varastettu ja tuotu ryöstösaaliina Novgorodiin. Kuvat: UMR, 2003

Novgorodin suomalaisheimot elivat yhdessä ja olivat liitossa venäläisten ja skandinaavien kanssa, joten kanssakäymistä oli karjalaisten, virolaisten ja myös itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa. Konstantinopolista Kiovan ja Novgorodin kautta pohjoiseen levinnyt bysanttilainen kulttuuri tuli myös nykyisen Suomen alueelle. Läntistä vaikutusta toivat nykyisen Ruotsin alueen viikingit, jotka hallitsivat Novgorodia. Kiovan Jaroslavin puoliso oli Ruotsin Olavi Sylikuninkaan tytär Ingegerd, joka sai häälahjaksi Laatokan alueen ja skandinaavisia kulttuurivaikutteita tuli Karjalankannakselle. Monet venäläiset nimet ovat saaneet alkunsa skandinaaveilta: Olga on perua Helgasta, Oleg Helgestä, Igor Ingvarista.

1400-luvun alussa Novgorodin alue ulottui Pohjoisesta Jäämerestä Tverin ja Smolenskin alueelle sekä Itämereltä Uralin taakse. Novgorod oli idän ja lännen, ortodoksisen ja katolisen Euroopan kulttuurien välissä ja se kävi kauppaa kaikkiin suuntiin. Novgorodin historia tunnetaan tarkkaan niin sanottujen tuohikirjeiden takia. Novgorod kävi kauppaa- ja luku- ja laskutaito olivat tärkeitä väestölle. Myös naiset ja etuoikeutetu orjat osasivat kirjoittaa. Novgorodista on läytynyt satoja tuohikääröjä, joihin on kirjoitettu kirjeitä, kauppakirjoja ja kuitteja. Tuohi on säilynyt hyvin suoperäisessä happamassa maassa. Iivana III hallituskaudella Moskova oli vahvistunut ja Novgorod liitettiin Moskovaan vuonna 1478. Novgorod on Venäjän

58

vanhin kaupunki ja vaikka sen ovat mennessään polttaneet ja tuhonneet monet armeijat vuosisatojen aikana, ovat monet kirkot ja luostarit, sekä keskuslinnoitus Kreml säilynyt hyvin.

Maailmassa on muutamia vanhoja kaupunkeja, joissa historian suuret muutokset ja eri kulttuurien ja aikakausien yhteiset piirteet ja eroavaisuudet ovat matkailijan tunnistettavissa vielä nykyään. Tällaisissa kaupungeissa kokee, tunnistaa ja tiedostaa jotain perimmäisistä asioista ihmisten ja kansojen pitkästä historiasta ja omasta osastaan ajan kulussa.

Kultturien murrosta historiassaan kantavilla kaupungeilla on oma erilainen, mutta omalla tavallaan tuttu tunnelmansa. Novgorod kantaa historian murrosta. Se erinomainen paikka tutkia myös suomalaisten ja kalevalaisten alkuperää. Novgorodista voi alkaa tutkimusmatkan myös siihen, mikä on meissä ja kulttuurissamme on itäistä. Novgorodin kaupungin historiallisessa museossa ja Vitoslavlitsyn ulkoilmamuseossa on niin paljon tuttua, ettei yhteinen kulttuurimme jää kävijälle epäselväksi. Oman identiteetin hahmottaminen tarkentuu ja syvenee tutustumalla naapuriin.

Veijo Meri arvelee pohjoisten eeposten synnystä, ettei ruotsalaisilla ole kirjoitettua tarustoa, koska he pystyttivät riimukiviä viikinkiretkillä kuolleiden muistoksi, liittäen nimet ihmisen aikaansaannoksiin ja työn tulokseen. Suomalaisilla ei ollut ikuistamisen tarvetta, koska suomalaisille ”aika ei ollut peräkkäisiä hetkiä niinkuin kulkijalle vaihtuvat maisemat, vaan yhtä tätä hetkeä, niinkuin maailmakin on yksi ja sama. He kai tajusivat elävänsä ikuisuudessa.” Veijo Meri, 1993. Suomalaisten tarusto siirtyi laulettuna ja sanailtuna sukupolvilta toisille.

4. Jo valkenee kaukainen ranta

Kuva: Lappeenrannan Hiekkalinna, 2009

59

” Eräänä aamuna seisoin korkeilla tikapuilla, jotka olivat nojallaan tupamme katonräystästä vasten. Siitä saatoin katsella kauas ympärilleni. Etäällä meidän

talostamme näin toisia taloja. Etäällä meidän laitumistamme näin niittyjä, peltoja, teitä, vuoria, metsiä, järviä. Tiesin kyllä maailman suureksi, mutta näin suureksi en

sitä luullut. Ja taas juolahti mieleeni tuo kummallinen ajatus, että tämä kaikki on muka meidän maatamme, meidän suurta kotiamme.”

Topelius: Maamme-kirja

60

Euroopan metsäkartta. Kuva: Euroopan Unioni.

4.1. Suomen ilmakuva

Avaruusasemalta katsellen, Suomi sijaitsee pohjoisessa, itäisen pallonpuoliskon luoteisnurkassa. Helsingistä Hampuriin on 1168 kilometriä meritietä, Tukholmaan 470 kilometriä. Itämeren eteläpuolella on vanha Eurooppa, jonne suomalaiset kauppasivat turkiksia ja tervaa, Agricola lähti opiskelemaan, hakkapeliitat ratsastivat Ruotsia laajentamaan ja jonne suomalaista puuta kuljetettiin purje- ja höyrylaivoilla. Nyt Itämerta purjehtivat maailman hienoimmat autolautat ja lentokoneet kuljettavat poliitikkoja ja virkamiehiä Brysseliin ja miljoonia turisteja Välimeren rannoille.

Avaruusvinkkelistä vihreä yhtenäinen havumetsävyöhyke alue alkaa Smålannista, heti eteläisen Skånen peltoalueiden jälkeen. Pohjanlahden itäpuolelta metsä jatkuu yhtenäisinä kuusikkoina, näreikköinä, männikköinä ja hongikkoina läpi Siperian Ohotanmerelle ja Japaninmerelle saakka.

Lehtimetsät, lepikot ja suot lomittuvat havupuuvaltaiseen vihreään massaan. Venäjällä metsää eli taigaa riittää tuhansia ja tuhansia neliökilometreja. Ikivihreän havumetsän halki näkyvät Siperiassa suurten jokien uomat.

61

Erkki Hirvonen on vapaaehtoistyönä kunnostanut luontopolun Säimenen kylään Savonrannalla ( Savonlinnassa). Kuva.Kari Rouhiainen, 20

Suomessa on valtakunnan pinta-alaan suhteutettuna eniten metsää maailmassa, 76,1 prosenttia. Seuraavina ovat Ruotsi 68 prosenttia, Kanada 53 prosenttia ja Venäjä 45,4 prosenttia.

Pohjoisella taigalla muuttolinnut kulkevat oman kalenterinsa ja karttansa mukaan, kasvit ja sienet levittäytyvät suotuisille kasvupaikoille. Pedot ja muut villit eläimet asustavat lähellä ihmisiä.

Espanjalainen nuori mies oli vierailulla Kainuussa ja halusi tutustua todelliseen suomalaiseen erämaahan. Isännät veivät hänet metsien keskellä sijaitsevalle vanhalle palovartiotornille. Pitkänlaisen vaelluksen jälkeen he kiipesivät ylös torniin ja itään katsoessaan, poika tajusi, että samaa metsää riittäisi Tyynellemerelle saakka, lännessä vastaan tulisi Atlantti. Kun koko horisontissa ei näkynyt yhtään ihmisen asumusta espanjalainen sai paniikkikohtauksen.

4.2. Jokamiehen oikeudet

Suomen luonnossa saa liikkua jokamiehenoikeuksilla ja käyttää luontoa virkistykseen ja hyödyksi siitä riippumatta, kuka alueen omistaa. Jokamiehenoikeuksista nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa, eikä siitä tarvitse maksaa. Jokamiehenoikeudet ovat yleisesti hyväksytty maan tapa, ja ne perustuvat eri lakeihin ja oikeudet koskevat myös ulkomaalaisia.

62

Suomen pinta-alasta metsistä viisi prosenttia on suojeltuja alueita ja ne sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa.

Jokamiehenoikeudet

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa oleskelevan mahdollisuutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija.

Jokamiehenoikeuksista nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa eikä siitä tarvitse maksaa. Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä.

Jokamiehenoikeudet ovat yleisesti hyväksytty maan tapa, ja ne perustuvat eri lakeihin. Jokamiehenoikeudet koskevat myös ulkomaalaisia.

Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat:

•liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta;

•oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua - voit esimerkiksi telttailla suhteellisen vapaasti, kunhan pidät huolen riittävästä etäisyydestä asumuksiin;

•poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia; •onkia ja pilkkiä sekä veneillä, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä

Et saa:

•aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille; •häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia; •häiritä poroja ja riistaeläimiä; •kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta,

varpuja, sammalta tms. toisen maalta; •tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta; •häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai

meluamalla; •roskata ympäristöä; •ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa ja •kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.

Lähde: Ympäristöministeriö. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=390528&lan=FI

63

4.3. Luonto ja suomalaiset

Oulun eteläpuolisella alueella vain yksi prosentti metsistä on suojeltuja. Metsät ovat muuttumassa tietokoneella kontrolloitaviksi puupelloiksi, puun istutukset ja kasvu optimoidaan monitoimiharvesterilla korjattavaksi. Luonnonsuojelualueilla hoidon taso on EU:n virkamiesten kriteerien mukaan hyvä. Suojelualueita tarvittaisiin Metsähallituksen teettämän tutkimuksen mukaan lisää Etelä-Suomeen ja rannikkoalueille.

Syksyn valoa. Kuva: Kari Rouhiainen 2010

” Suomessa on yhdeksän kuukautta talvea ja kolme kuukautta kesätöntä aikaa.” sanoi Topelius. Kun päivät lyhenevät, valot syttyvät, puutarhakalusteet siirretään varastoihin, kukkaruukut pinotaan parvekkeille. Kun totuuden henki alkaa puhaltaa pohjoisesta, se asettaa ihmiset talviasentoon, viimalta suojaan. Pipo vedetään korville, kaulus nostetaan pystyyn, lapaset pannaan käteen ja vedetään pitkät alushousut ja talvikengät jalkaan.

Maapallo pyörii hitaasti akselinsa ympäri, talvisessa illassa lumen keskellä välkkyvät Suomen pääkaupunkiseudun valot ja moottoriteiden nauhat. Pienempiä valokeskittymiä ovat Turku, Tampere, Lahti, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Kajaani, Oulu, Rovaniemi. Tukholma ja Pietari loistavat suurempina keskittyminä. Suomenlahden toisella rannalla näkyvät Tallinnan valot, Tallinna on Helsinkiä pienempi, mutta vanhempi.

64

Bengtskärin laguuni heinäkuun helteellä. Kuva: UMR 2005

Avaruudesta katsottuna Saaristomeren ja Suomenlahden saaristoalue poikkeaa kaikista muista maailman saaristoista. Kesällä se erottuu lukemattomina saarina ja luotoina mantereen tuntumassa. Talvella kiviset saaret kimmeltävät jääkannen ja sulan mustan veden ympäröimänä. Suomenlahden pohjassa, karikkojen kupeissa makaa laivoja kyljellään. Vesimassojen alla, hitaasti lahoavien laivarunkojen kätköissä murtovesi pieneliöineen kuluttaa hyvin hitaasti Pietarin kaupunkiin aikoinaan matkalla olleita öljymaalauksia, savipiippuja, posliiniastiastoja, rakennustarvikkeita. Vesimassojen alla hajoaa myös satoja pianoita, joita tilattiin herrasväen tyttärille 1800-luvulla. Laivoissa on myös aikaa kestävää kauppatavaraa, kultaa ja hopeaa.

Kun päivä koittaa talvinen aurinko ilmestyy itäiseen horisonttiin ja maalaa hangille pitkät siniset varjot. Lumiaurat uraavat ajoväyliä, pääteitä suolataan, ja 5,2 miljoonaa ihmistä, joista alle kymmenen prosenttia on peräisin muualta kuin Suomesta, heräävät kukin tekemään päivän tehtäviä.

Suomi on maailman toiseksi kilpailukykyisin maa ja talouskasvun odotetaan jatkuvan. Työttömiä työnhakijoita on 200000 ja avoimia työpaikkoja on 4000000.

”Jos työttömien ylimääräinen vapaa-aika jaettaisiin kaikkien kesken tasan, siitä tulisi noin 400 tuntia vuodessa yhtä työssäolevaa kohden. Tämä tarkoittaisi joko kahden ja puolen kuukauden pidennystä vuosilomaan, työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi tai nelipäiväistä työviikkoa. Eikö sellainen elämä olisi oikeastaan aika mukavaa?” mietti Osmo Soininvaara (1994).

65

Torikauppias Porvoon torilla, Kuva: Kari Rouhiainen, 2003

Kunnan töihin lähtee 420 000 ihmistä, Helsingin kaupunki työllistää 40.000 ihmistä. Suomen yritykset tuottavat hyvin ja ovat jakaneet suuria osinkoja osakkeenomistajille, mutta yritykset eivät investoi Suomeen. Suomen vettä voi juoda.

Suomi on vähiten korruptoitunut maa, 88 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin. Suomi on niin rauhallinen, että kuuleman mukaan kansainväliset rikollisetkin lomailevat mielellään Suomessa.

Suomen koulujen oppilaat ovat maailman parhaita, jos keskitason mukaan lasketaan. Suomessa luokan häntäpään oppilaatkin on opetettu pärjäämään, huiput pärjäävät muutenkin. Sukupuolten tasa-arvon toteutumisessa Suomi sijoittuu viidenneksi maailmassa muiden Pohjoismaiden jälkeen.

Suomen terveysmenot ovat 7,3 prosenttia kansantuotteesta, vain Puolassa, Slovakiassa ja Luxemburgissa sairauskulut ovat pienemmät. Lääkkeet ovat Euroopan kolmanneksi kalleimmat. Porvoossa vieraillut amerikkalaisten sairaanhoitajien ryhmä tutustui viikon ajan kaupungin terveydenhuoltoon. Lähtiessään he sanoivat, ettei heille ollut varmaankaan näytetty kaikkea, koska he eivät olleet nähneet yhtään ampumahaava-tapausta, eivätkä tavanneet ylilihavia ihmisiä. He epäilivät syyksi sitä, ettei heitä oltu viety Porvoon kaupungin slummialueille.

66

Helsingin kaupungin maatila Haltiala sijaitsee lentokentän vieressä ja moottoriteiden välissä muodostaen luomun maaseutuidyllin. Laitumella

tallustaa nautakarjaa ja Poliisilaitoksen hevoset viettävät vapaapäiviään. Kuva: Kari Rouhiainen, 2009

” Euroopan imago-teltassa Suomi esitellään ( Brysselissä 2004) korkean teknologian kilpailukykyisenä maana, jossa kaikesta hyvinvoinnista huolimatta itsemurhat ovat poikkeuksellisen yleisiä. Suomalaisista mainitaan rakkaus saunomiseen sekä taipumus hämäriin maailmanennätyksiin ja kilpailuihin esim. eukonkannossa, ilmakitaran soitossa ja kännykänheitossa.Teltan kuvastossa Tom of Finland-homopiirrokset kuvaavat seksuaalista vapaamielisyyttä” ( HS 16.9.04).

67

Kirkkovenesoutu on suosittu ohjelma koti- ja ulkomaisille matkailijoille. Kuva: Kari Rouhiainen 2011

Suomalaiset pitävät myös Suomi-kuvista: Albert Edelfeltin 150-vuotisnäyttelyssä kävi 304 767 katsojaa, se on ollut Suomen kaikkien aikojen suositun taidenäyttely. Gallen-Kallelan näyttelyssä vuonn 1996 kävi 195 475 katsojaa.

Suomenlahtea ja Pohjanlahtea pitkin liikennöivät myös kauppa-alukset, jotka kuljettavat Suomen etelärannikon satamakaupungeista öljyjalosteita, puunjalostustuotteita, elektroniikkaa ja metallia ulkomaan markkinoille. Ulkomailta laivat tuovat monenlaisia valmiita teollisuustuotteita Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Monet laivat tuovat lastinaan myös suomalaisiksi brändättyjä tuotteita, joita valmistetaan halvemman työvoiman maissa. Laivoissa rahdataan raaka-aineita ja elintarvikkeita, joita oma maamme ei tuota; kahvia paahtimoihin, mehutiivistettä laimennettavaksi ja nelivärisiin tölkkeihin pakattavaksi, raakoja banaaneja tukkuliikkeiden kypsyttämöihin, mausteita ja mandariineja marketteihin kuljetettavaksi.

Talvella Suomenlahden valkoista jääkantta halkovat öljykuljetuksia varten avatut mustat väylät Porvooseen, Koivistoon, Pietariin.

Suomenlahdella purjehditaan vuodessa 85 000 laivamatkaa. Kesällä lahdella liikkuu 270 alusta päivässä ( VTT). Liikennne kasvaa vuosikymmenen loppuun mennessä 105 000 laivaan vuodessa. Pohjanlahden satamiin avaavat väylää maailman hienoimmat murtajat puunjalostustuotteita kuljettaville aluksille.

68

Helsinkiin saapuu vuosittain 256 risteilyalusta, joissa risteilee yli 360000 matkailijaa. Uudenmaan maaseudun ohjelmapalveluja kannattaa kehittää vastaamaan kysyntää. Satamassa on mahdollista myydä omia matkailupalveluja.

Tarmo opasti Driving Guidena Martinwayn asiakkaita kesällä 2010.

Turvallisuuden lisäämiseksi Suomenlahdella toimii meriliikenteen ohjausjärjestelmä kaistoineen ja jakoalueineen, jotka erottavat vastakkaisiin suuntiin kulkevat alukset.

Suomalaiset VTS-keskukset Helsingissä ja Kotkassa valvovat ja ohjaavat maan omia aluevesiä. Kansainväliset vedet lahden eteläpuolella ovat virolaisten vastuulla.

”Olen kuullut hapettomista pohjista ja kalakantojen romahduksesta. Olen nähnyt vuotavia tankkereita ja öljyyntyneitä lintuja. Olen kuvannut sairaita hylkeitä, jynssännyt purteni leväistä kylkeä ja ripittänyt koiransa lintuluodolla vapaaksi

69

päästäneet veneilijät... mikä ajaa ihmisen tällaiseen välinpitämättömyyteen ja avuttomuuteen... vaikka jo keskikesällä, heinäkuussa, joudumme kieltämään lapsiamme uimasta?” Petteri Saario, WWF 2005.

70

Kallvikin luonnonsuojelualueen rantaa. Kuva UMR, Vuosaari, Helsinki 2011.

Suomenlahti on samentunut, näkyvyys on heikentynyt sadassa vuodessa 40 prosenttia. Itämeren pohjalla on suuria alueita täynnä elotonta massaa, veden happipitoisuus on laskenut ja hapettomuus vapauttaa pohjaan kerrostuneita ravinteita ja aiheuttaa sivileväkukintoja. Jätevesiä purkautuu Pietarin kaupungista ja kaikkien rannikon maiden maanviljelyksestä. Merkittävimpiä saastuttajia, joita vielä ei olla saatu kuriin ovat Puolan maanviljelys ja luoteis Venäjällä Suomenlahden eteläpuolella Kingiseppissä sijaitseva lannoitetehdas. Puhdistusponnistelut ovat tuottaneet kuitenkin jo jonkin verran myönteisiä tuloksia. Rannikon suojavyöhykkeet ja Pietarin jätevesien puhdistukseen kohdistuneet toimenpiteet osoittavat, että ihminen voi toiminnallaan muuttaa kehitystä.

Pohjanlahden veden näkösyvyys on merkittävästi parantunut parin vuosikymmenen kuluessa.

Suomessa on 53 000 neliökilometriä merialueita, 76 000 yli puolen hehtaarin saarta, 56 000 yli hehtaarin suuruisia järviä ja sisävesiä yhteensä 33 000 neliökilometriä. Jokia on 647 kilometriä ja rantaviivaa 314 000 kilometriä.

Rekisteröityjä moottoriveneitä on 200 000 ja kaikkiaan veneitä on yli 700 000.

71

Aino Lemin Kivijärven rannalla. Kuva Kari Rouhiainen, 2010

”Aamun tullen lennämme Helsingistä Savonlinnaan. Sulkavan yläpuolelta neljän kilometrin korkeudessa kajastaa kello viidessä Lappeenranta, vähän sen yläpuolella Imatra ja Laatokan jäinen pinta näkyy lentokoneen ikkunasta, se on vain parinkymmenen kilometrin päästä rajasta. Koneen laskeutuessa Enonkoskelle, se laskee korkeuttaan Savonlinnan yläpuolella. Ikkunasta näkyy mahtava Olavinlinna.” kerrotaan matkakertomuksessa, (syksy 1999).

72

Mökki omassa saaressa. Kuva: Tatiana Kouronen, 2011

Suomeen on rakennetu lähes puoli miljoonaa kesämökkiä. Eniten mökkejä on Kuusamossa, 5800, Kauniaisissa on vain kaksi mökkiä.

Viisi kuudesta mökistä on yksityisten henkilöiden omistuksessa. Loput ovat yritysten, yhteisöjen, perikuntien tai ulkomaalaisten omistamia. Koko maassa on keskimäärin 1,4 kesämökkiä neliökilometrillä. Uusia mökkejä rakennetaan vuosittain tuhansia. Kaikilla kesämökeillä on sauna. Löyly on aikoinaan tarkoittanut ihmisen henkeä, hengitystä tai elinvoimaa yleensä. Löylynlyömä on ihminen, jossa henkeä on vähän liikaakin.

Dosentti Laura Kolbe kuvasi Suomen muutosta käsitepareilla, joissa ensimmäinen käsite kuvaa mennyttä ja jälkimmäinen nykyisyyttä:

maaseutu – kaupunki

Sisä-Suomi – rannikko

pohjoinen – etelä

talonpoikainen – teollinen

73

eksoottinen – tavallinen

luonto – kulttuuri

jätkä – eurooppalainen

periferia - keskusta

itsenäinen – globaali

sota – rauha

maskuliininen – feminiininen

historia – teknologia

( Kolbe. 2003. Matka-messut)

Kolbe totesi, että jatkuvuus, kulttuuri syntyy muutoksen kautta. Suomi on nuori, kaupungit, kirkko ja yliopisto ovat vanhempia kuin Suomi.

” Happamien maitotuotteiden, kirkkaiden viinojen, ruislimpun ja mollimusiikin Suomesta on vaikea saada puhdasta länttä. Elintarvikehygieenikkojen, vähäisten sairauspoissaolojen ja maailman korruptiotilastojen toiseksi viimeisen sijan Suomi ei toisaalta ole itääkään. Läntisyys-projektissa on kyse siitä, että pienten kansojen tavoin suomalaiset ovat huolissaan kuvastaan ulkomailla, koska uskovat, että miltei mikä tahansa pienempikin yksityiskohta saattaa vääristää kuvaa. Nuorempi väki, joka on matkustellut paljon, murehtii vähemmän. Se näkee Suomen aika tavallisen tylsänä eurooppalaisena maana, joka ei niin hirveästi erotu muista, paitsi olemalla kaukana pohjoisessa.” Markus Leikola, 1997.

74

4.4. Nykyajan kansallismaisema

Ketunleipiä ja metsätähtiä. UMR 2010

Suhde ympäristöön ja luontoon, kuvaa kansan sivistystasoa. Kaupunkinen elämä on alkanut muistuttaa tietokonepeliä, koska kaikki uusi tehdään tietokoneella. Vivahteet katoavat, eikä ihmismieli tajua asioita ilman vivahteita. Ajan ja elämän monimuotoisuus vähenee ja katoaa jos vivahteet häviävät. Puutarhakasvit ovat kloonattuja ja joka pihalla kukkivat samat samettiruusut ja daaliat muovilaatikoissaan.

Luonto on suomalaisessa kulttuurissa enemmän kuin kulttuurin kehys, se on keskeinen osa kulttuuria ja kansallismaisemat ovat sen yleisesti hyväksytyt ilmentymät. “ Maisema on ihmeellinen käsite. Se on kuin moniulotteinen kuva, elävä kuva elävästä paikasta.... Maisema näyttää nykyhetken, ja samalla siihen on tallennettu pitkä siivu ihmisen ja luonnon historiaa, joka sekin on luettavissa maisemasta” kiteyttää Tapio Heikkilä, (2000).

75

Ruunaan kosket Pohjois-Karjalassa. Kuva: Eeva Hirvonen 2010

Maisema-käsite syntyi uuden ajan alussa ja se merkitsi ympäristön alistamista vieraan ulkopuolisen tarkkailijan katseelle. Maisemassa elävä paikallisasukas suhtautuu maisemaansa erilailla, arkisella, intiimimmällä tavalla, kuin ulkopuolinen.

Maisema kasvattaa mielen sisälle oman kuvastonsa, johon katsoja liittää muistoja ja tunteita. Maisema liittyy katsojan omaan kalenteriin, maisemat näyttävät erilaisilta eri ikäkausina, tutut, muuttumattomana pysyvät maisemat tuovat ikuisuuden tuntua ja lohtua. Suomalaisen sielunmaisema on rauhallinen ja hän seisoo maisemassa yksin luontonsa kanssa.

Suomesta 1990-luvulla alkanut kotiseutumatkailu luovutettuun Karjalaan toi esille mielenkiintoisia asioita katsojan suhteesta menetettyyn maisemaan. Oma menetetty maisema oli säilynyt mielessä, todellisuudessa maisemat olivat muuttuneet ja niiden merkitykset olivat muuttuneet. Sota ja uudet asukkaat ja aika olivat tuhonneet entiset kotitalot, navetat, kirkot ja koulut. Jäljellä oli vain vanhoja kivijalkoja, rappusia ja tuttuja kiviä peltojen pientareilla. Muisti toi esiin vanhat kuvat ja yhdisti ne vallitsevaan maisemaan. Karjalan pysähtynyt kehitys oli jättänyt maiseman osittain pusikoitumaan, mutta toisaalta maisema oli välttynyt ” huoltoasemilta ja marketeteilta ja mainoksilta”, muisteli matkailija. ”Siellä kasvoi kissankäpäliäkin vielä samalla kalliolla kuin silloin aikoinaan lapsena ollessa”.

76

1990-luvun alussa Karjalan alueen majoitus-, ravitsemus-, ym. palvelut olivat hyvin vajavaiset ja suuri osa matkailijoista asui perhemajoituksessa. Venäläisten vieraanvaraisuus korvasi usein puuttuvat mukavuudet. Asiakkaat ilmaisivat matkan ylittäneen kaikki odotukset, koska he kuitenkin kokivat menetetyn maiseman ja menetyksistä huolimatta vieraanvaraisuuden kautta alkoi syntyä myös jonkinlaista haikeaa ”sovintoa” menetetyn kanssa. Kahden kulttuurin välillä alkoi syntyä ymmärrystä. ” Se piti vielä kerran käydä katsomassa.”

Stor Kroksnäsin luontopolkua Porvoossa. Kuva UMR 2011

Turistin katse on ulkopuolisen, maksavan asiakkaan arvioiva katse. Turisti odottaa, että näkymä täyttää hinta-laatusuhteen vaatimukset ja antaa vielä jotain sellaista, mitä kotona ei näy.

Hollantilainen vieras koki Suomen vähän tylsäksi ja monotoniseksi.

“ Pelkkiä pitkiä, pitkäveteisiä teitä etelästä pohjoiseen, vain kahdenlaisia puita teiden varrella, eikä yhtään ihmistä! Missä kaikki ovat? Ei vuoria, ei vesiputouksia, vain tuhansia saunoja tuhansien järvien rannoilla, jotka ovat kaikki samannäköisiä!”

Ei Hollannissakaan ole kovin dramaattisia vesiputouksia tai vuorijonoja, ei järviä eikä varsinkaan saunoja. Suomen ja Hollannin maisemaa yhdistävät kuitenkin agrikulttuurin lauhkeat mietiskelijät, lehmät, joita suomalaisessa maisemassa vielä näkyy.

77

”Maisema on taloudellinen, ekologinen, historiallinen, sosiaalinen tai esteettinen kokonaisuus.” määrittelevät Matti Luostarinen ja Anja Yli-Viikari (1997).

Suomen kansallismaisemat:

Merellinen Helsinki Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo Tapiola Snappertuna – Fagervik Pohjan ruukit Aurajokilaakson kulttuurimaisema Saaristomeri Sundin kulttuurimaisema, Ahvenanmaa Köyliönjärvi Vanajaveden laakso Rautaveden kulttuurimaisema Tammerkoski Hämeenkyrön kulttuurimaisemat Imatrankoski Olavinlinna ja Pihlajavesi Punkaharju Heinäveden reitti Väisälänmäki Koli Pohjois-Karjalan vaarakylät Kyrönjokivarsi ja eteläpohjalaiset viljelylakeudet Merenkurkun saaristo Hailuoto Oulankajoen luonnon- ja kulttuurimaisemat Aavasaksa ja Tornionjokilaakso Pallastunturit Utsjokilaakso

Kansallismaisemissa korostuu sekä rakennettu, että luonnonmaisema, joka sekään ei ole luonnontilainen. Esimerkiksi Punkaharjun maisemaa pidetään vuosittaisin hakkuin avoinna ja puuston ikää rajoitetaan. Kansallismaisemia on tarjottu myös Unescon maailmanperintöluetteloon, niistä huomattavimpana Inarin luonnontilaiset aarniometsäalueet. Maisemaa säilytetään ja muutetaan ja sen katselemisesta saattaa periä vieraalta maksun.

78

Aittamajoitusta tarjolla maatilamajoitukseksi. Nurmes. 2009. Kuva: Eeva Hirvonen

” Maiseman päämerkitys on sen käyttötarkoituksessa...Aitta on hieno siinä missä palatsikin” toteaa Tapio Heikkilä (2000).

Sari Miikin tila Joutsenossa. Kuva UMR 2010

79

Maaseudun kulttuurimaisema on metsän jälkeen Suomen toiseksi uhanalaisin biotooppi. Maalaismaiseman muutosta, autioitumista ja pusikoitumista vastaan kamppaillaan monin eri projektein. Myös monet taiteilijat kommentoivat muutoksen kipeyttä. Savonlinnan Nojanmaalla kesällä 1999 ollut Reijo Kelan Maalta pako-teos, useiden metrien korkeudella huojunut talorakennelma, joka poltettiin julkisessa performancessa kesän päätteeksi oli voimakas ilmaus oopperajuhlavieraille Savonlinnan seudusta juhlakauden jälkeen. Saman taiteilijan Suomussalmella sijaitseva Kainuun hiljainen kansa- teos hiljentää ohikulkijoita.

4.5. Veikko Neuvosen kanssa luontokoulussa

Talvi on Suomen pisin vuodenaika. Termisen eli lämpötilalla mitattavan talven kesto on Utsjoella 203 päivää ja Helsingissä 122 päivää vuodessa. Talvi on silloin, kun päivän keskilämpötila on nollassa tai sen alapuolella. Talvisessa luonnossa on kuitenkin elämää: puut keräävät nopean kesän aikana energiaa talvea varten ja aloittavat jo aikaisin keväällä valmistautumisen uuteen kesään. Puiden talous on kunnossa, kaikki energia jaetaan järkevästi. Maan alla oleva juuristo on puun tieto- ja johtokeskus. Sienet, jäkälät, eläimet ja ihmiset saavat osansa puusta ja ne suojelevat sitä.

Luontotoimittaja, tietokirjailija Veikko Neuvonen opastaa luontoretkellä Stor Kroksnäsissä. Kuva UMR 2011

Eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet talveen ja niiden systeemi on tarkoituksenmukainen värivaihtelun, turkin paksuuden energiatalouden osalta. ”Jäniksen talviturkki vastaa seitsemää villapaitaa päällekäin, eikä turkki kastu eikä

80

haihduta lämpöä, kuvaa luontotoimittaja Veikko Neuvonen (1999) Matkailun luontokoulussa ( Keski-Suomen KSL)

”Ainoastaan ihmisillä on ongelmia talvipukeutumisen kanssa, pukeudutaan liian kevyesti ja kuvitellaan, että talviasussa ollaan paksuja ja rumannäköisiä. Ne eläimet, jotka eivät kestä Suomen talvea, ovat kokeilijoita, jotka hakeutuvat tänne aivan pohjoisimmille elinalueilleen säävaihteluiden ansiosta.”

Suomeen on pysyvästi sopeutunut 42 000 lajia. ”Suomi sijaitsee pohjoisessa 60 ja 70 leveyspiirien välissä. Samalla leveyspiirillä ovat esim. Jakutia Siperiassa, jossa pakkasta saattaa olla –70 astetta. Helsinki sijaitsee samalla piirillä kuin Grönlannin etelärannikko, mutta Suomessa viljellään ja meillä on neljä selkeästi erottuvaa vuodenaikaa. Eläimet ovat sopeutuneet Suomeen jo n. 10.000 vuotta sitten.

Saimaannorppa Haukivedellä. Kuva: Joonas Hirvonen 2010

Ihminen vaikuttaa luonnon, ja samalla myös oman elämänsä tasapainoon. Suurin uhka ympäristölle tulee ilmaston lämpenemisestä.

1800-luvun puolivälistä lähtien maapallon lämpötila on noussut 0,3-0,6 astetta, ja ensi vuosisadalla ilmaston arvioidaan lämpenevän 1-3,5 astetta. Lämpötilan muutos vaihtelee merkittävästi alueittain. Voimakkaimmin ilmasto lämmennee lähempänä napoja. Ilmastonmuutosta aiheutuu myös ihmisen toiminnan suoran tai epäsuoran aiheuttama muutos ilmakehän koostumukseen ja fysikaalis-kemiallisiin prosesseihin, jotka vaikuttavat mm. maapallon lämpö- ja sadeolosuhteisiin. Tunnetuin näistä ihmisen aiheuttamaista tekijöistä on kasvihuoneilmiön voimistuminen, joka aiheutuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä, sademetsien hävittämisestä ja ihmisen ilmakehään päästämistä kemikaaleista. Ihmiskunnan aiheuttamaan ilmastonmuutokseen kuuluu myös stratosfäärissa napa-alueilla tavattava otsonikato, joka vaikuttaa yläilmakehän ilmastoon 15 km korkeudelta ylöspäin. (Ilmatieteen laitos,2004.)

81

Vuonna 1973 valtion hallinnossa oli ainoastaan yksi ympäristöalan virkamies, tällä hetkellä ympäristöasioita hoitaa yli 1700 viranhaltijaa. Tämän päälle tulevat vielä esim. järjestöt ja yritystoiminta.

4.6. Suolla

Suomessa on myös eniten suota maailmassa pinta-alaan suhteutettuna. Suota on 60-luvulta lähtien kuivattu metsätalouden tehostamiseksi noin kymmenen miljoonaa hehtaaria. Suota käytetään myös turpeen lähteenä

Leivonmäen kansallispuistossa sijaitsee eteläisen Suomen merkittävin luonnontilainen avosuo.

Lähde: http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/leivonmakifin.pdf

” Suo on esteettisenä ympäristönä mielenkiintoinen. Suon tuoksu ja äänet poikkeavat esimimerkiksi tutusta metsäympäristöstä. Suo muuttaa koko ajan väriään”, kuvailee Veikko Neuvonen.

”Suo antaa elinpaikan useille linnuille, nisäkkäille, kasveille ja ötököille. Suolintujen lajikirjo lisääntyy pohjoiseen mentäessä. Suolla ja sen laitamilla viihtyviä lintuja ovat kurki, kala-, harmaa- ja pikkulokki, pajulintu ja niittykirvinen, keltavästäräkki, suosirri, iso- ja pikkukuovi, korppi, varis, kalasääksi, muuttohaukka, suokkukko,” Neuvonen kertoo. ”Laulujoutsenen pesäkumpu sulaa aikaisin keväällä, jolloin joutsen ehtii selviytyä 140 päivän pesimäkierron ja saattaa uudet lentokykyiset poikaset liikkeelle. Telkkä on myös kotiutunut suolle. ”Kaakkuri tekee usein pesän suolammen

82

saarekkeelle, se tarvitsee pitkän kiitoradan lentoon lähtiessään ja siksi se saalistaa kotilammen viereisillä vesillä. Joskus onkimiehet aiheuttavat tahattomasti kaakkurin poikasten tuhoutumisen, kun kaakkuri ei uskalla tulla pesälleen ja varikset pääsevät suojattomien poikasten kimppuun,” kertoo Neuvonen. Yleisimmät lintulajit pajulintu ja peippo viihtyvät myös suon laitamilla. Keväisin teeri käy soidintaan suohankiaisilla, pyy viheltää, myös tikat ja hanhet kuuluvat suon asukkaisiin. Inarin palsasoilla sinirinta ja lapinsirkku ovat yleisiä. Joskus tavataan myös kapustarinta ja valkoviklo”, Neuvonen luettelee. ”Taivaanvuohi on toiselta nimeltään kellolintu. Sen ääntely kuulostaa kellolta: tik-ko-tik-ko. Lentoon lähtiessään sen ulommaiset siipisulat päristävät mäkättävän äänen, josta vuohinimitys tulee,” Neuvonen opastaa.

Nisäkkäistä tyypillinen suon asuja on hirvi. Porotkin pärjäävät suolla, vaikka itikoista ja muista verenimijöistä on niille paljon haittaa. Karhu ahmii suolla marjoja varsinkin loppukesästä, kettu metsästää myyriä ja päästäisiä. Suomen soilla on viisi sammakkolajia: tavallinen, viitasammakko, rupikonna sekä vesilisko ja rupilisko.

Suon kasviston tyyppilaji on kihokki, joka nappaa pyyntilehdillään hyönteisiä ravinnokseen. Samalla lailla elantonsa hankkii valkokukkainen yövilkka. Suomessa on 36 kämmekkälajia, joista soilla tavatan mm. tikankontti lettosoilla, sekä neidonkenkä ja punakämmekkä.

Kasveista ihmisille tärkein on lakka, josta saadaan taloudellisesti merkittävää tuottoa vuosittain. Myös karpalo ja juolukka ovat tärkeitä marjoja, joita Suomessa poimitaan kuitenkin varsin vähän verrattuna esim. Viron tai Venäjän marjasoihin.

Suoturve on puhdas luonnontuote kauneudenhoitoon. Kuva:Kari Rouhiainen, 2011

83

Suopursu (Rhododendron tomentosum, aiemmin Ledum palustre) tuoksuu väkevästi. Kasvia on käytetty hiehoilla kiiman nostattajana.

Suoluonto on kulttuurihistorian arkisto. Turvekalenterista voidaan kartoittaa paikkakuntalaisia jo aikaisemmilta ajoilta. Turvekronologia tutkii kerrostumia ja dendrokronologia tutkii puuston aikamäärityksiä. Liekopuu on suossa tuhansia vuosia säilynyttä puuta, jolla on nykyään myös hyötykäyttöä mm. taide- ja käyttöesineinä, matkailijan talismaaneina.

Rutalahtelainen Eero Nurminen on erikoistunut liekopuun työstämiseen, josta hän on tehnyt kaikenlaista, jopa solmion itselleen.

”Suo on kokemus, jota keski-eurooppalaisilla ei ole”, sanoo Veikko Neuvonen. ”Suo on herkkä ympäristö, arvobiotooppi, jonka pitää saada elää omaa elämäänsä. Suota pitää kunnioittaa, suolle meno saattaa myös pelottaa. Lajien tuntemus on tärkeää, rakkaus ympäristöön syntyy ymmärryksen kautta”, sanoo Veikko Neuvonen.

4.7. Metsässä

”Metsää on käytetty liian voimakkaasti, Suomi on tarvinnut metsän tuomaa kansallisvarallisuutta. Metsäbiotoopissa on eniten uhanalaisia lajeja” kertoo Neuvonen. ”Suomen pinta-alasta on peltoa vain seitsemän prosenttia. Niittyjä ja hakamaita on enää alle 10 000 hehtaaria. Yhteiskunnan rakenteiden muuttuminen muuttaa kulttuurimaisemaa ja tämä vaikuttaa myös matkailuun, Neuvonen sanoo.

”Avainasemassa ovat maatalouden ammattilaiset ja politiikka. Ihmiset vaikuttavat toimillaan voimakkaasti luonnon tasapainoon. - Kun peltoja alettiin paketoida aiheutti pusikoituminen pensaslintujen kantojen lisääntymisen.- Samalla lisääntyivät myyrät ja näin pöllöille tuli lisää ravintoa. - Kottarainen on hävinnyt karjatalouden vähenemisen myötä, mutta Suomessa se esiintyykin jo levinneisyysalueensa pohjoisreunalla. Hollannissa liikoja kottaraisia tuhotaan, koska ne hävittävät maissisatoa.”

84

Nuorta koivikkoa Keski-Suomessa. Mesiangervot kukkivat. Kuva: Eeva Hirvonen 2008.

Suomessa peltoja on kaskettu ja raivattu lisää vuosisatojen ajan, koska omavaraisuus on ollut varsinkin kriisien sattuessa vähäinen. Viljan tuonti on ollut vaikeaa tai estynyt talous- ja sotilaspoliittisista syistä. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Suomen elintarvikeomavaraisuus romahti 40 prosenttiin. Valtio alkoi heti itsenäisyyden alussa tukea pellon raivaamista. Toisen maailmansodan ja Karjalan peltoalan menettämisen jälkeen palkittiin pellon raivaajia.

1960-luvulla alkoi ruoan ylituotanto. Valtio alkoi silloin voimakkaasti tukea maataloustuotteiden vientiä ja maataloustuottajia. 1980-luvulla alkanut politiikka yritti muuttaa maatalouden rakenteita viidentoista erilaisen kansallisen säädöksen voimalla. Euroopan Unioniin liitymisen jälkeen tulivat uudet säädökset ja ohjeet. Uutta peltoakin raivataan taas.( HS 1.10.2000)

Perinteiset työtavat ja ammatit vähenevät, joten uhanalaiselle biotoopille täytyy tehdä jotain muilla keinoilla. Maaseudulla kehitetään nyt myös uusia ammatteja. Metsää ja kulttuurimaisemaa voidaan suojella tietoisesti. Matkailu saattaa olla eräs niistä elinkeinoista, jotka mahdollistavat monimuotoisen kehityksen.

Veikko Neuvonen kertoo olevansa luonnon ystävä ja tiedottaja:

85

Metsästä on tullut Saabin viimeinen lepopaikka ja luonto on verhoillut istuimet vihreällä sammalella. Kuva: UMR 2011

”Luonnon suojelu on arvokasta työtä, johon kaikki voivat osallistua. Ympäristön suojelu on yhteiskuntapolitiikkaa. Luonnon ystävä opettelee myös luonnon lukutaitoa. Lajien tuntemus on tärkeää.On kiva tuntea ystävänsä nimeltä,” Neuvonen sanoo. ”Suomi on kapeaa eteläistä tammivyöhykettä lukuunottamatta taigaa ja tundraa. Näihin oloihin, joissa lämpötila vaihtelee seitsemänkymmentäkin astetta vuodessa, on sopeutunut n. 42 000 eliölajia. Lajit muodostavat luonnon. Nisäkkäitä on kuusikymmentä lajia, lintuja on tavattu 417 lajia ja n. 240 lintulajia pesii täällä. Erilaisia ötököitä on 17.000 lajia. Lajien asema eloyhteisöissä on mielenkiintoista opeteltavaa. Ihmiset tarvitsevat kosketusta luontoon. Meillä ei täällä pohjoisessa ole niin dramaattisia ja elämyksellisiä luonnonihmeitä, kuin esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa tai Afrikassa, sanoo Neuvonen, joka on tutkinut maapalloa napajäätiköltä napajäätikölle sekä itään ja länteen, - ”Mutta meillä on arvokkaita kokonaisuuksia, joilla on omat ainutlaatuiset ominaispiirteensä. Myös luonnon kulttuurihistoria on tärkeää. Eino Leinon runokuva ruisrääkästä on suomalaisten sielun maisemaa ja ruisrääkkän raksutusta on näinä kesinä päässyt taas kuulemaan,” Neuvonen kertoo.

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

86

Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino: Nocturne 1903

5. Aika on rahaa Jos tietäisimme, mitä turisti on vailla, tietäisimme, millaisia palveluja ja tuotteita hänelle tarjoaisimme ja miten niistä viestisimme. Jotain kuitenkin voidaan olettaa:

Turisti haluaa päästä oravanpyörästä onnenpyörään, irti ikävän ikiliikkujasta. Turisti tuntee ikävää, joka on enemmän, kuin päivittäiset tarpeet ja niiden tyydyttäminen. Turisti on ikävystynyt. Hän haluaa maksaa viihtymisestä, uusista kokemuksista, tulevista muistoista. Hän kiirehtii, pääsemättä perille. Hän ahnehtii uusia kokemuksia, koska vapaasta ajasta on maksettu kova hinta. Turisti haluaa kokea ja ostaa jotain ainutlaatuista.

87

Huovutettuja eläimiä. Jyväskylä 2011. Kuva: Kari Rouhiainen

Yli seitsemän prosenttia maapallon väestöstä on jo turisteja ja he asuvat maapallomme vauraimmissa maissa. Turisteista on tulossa maailman suurin kansakunta.

Työaika on pois luovutettua elämää, aikaa, jota säätelee leivän ankara laki. ”...ja oikeus syödä leipää, syntyy leivästä”, sanotaan laulussa.

Orjuus on poistettu, mutta suurin osa ihmisten ajasta menee toisten palvelemiseen ja toimeentulon hankkimiseen. Sääty-yhteiskunnan aikana hieno ihminen ei tehnyt työtä, työ orjuutti vain huono-osaisia. Nykyään läntisessä rikkaassa maailmassa, turistien kotimaassa, asiat ovat kääntyneetkin päinvastoin. Kaikkien pitää tehdä työtä, miljonääritkin kantavat vastuitaan vuorokauden ympäri. Protestanttinen etiikka on tehnyt työstä elämän tärkeimmän sisällön. Työajasta saatava korvaus ja vapaa-ajan määrä ovat vuosittaisten neuvottelujen kohteena ja siitä syntyvät ristiriidat aiheuttavat läntisen maailman sisäiset konfliktit, lakot ja työsulut. Loma ostetaan työpaikalta ja vasta lomalla eletään. Aika on rahaa. Ja aika on myös tavaraa, jota kertyy turistien taloihin ja tiloihin.

88

Muumi- ja Suomi t-paitoja. Jyväskylä 2011. Kuva: Kari Rouhiainen

Työaikalaeista huolimatta kamppailu on edelleen tiukkaa, työuupumus ja kaiken arvon määritteleminen rahassa ahdistaa ihmisiä. Pääomat kuljetetaan sinne, missä ihmisen aika on halpaa tai ihmisen aika korvataan koneella, jonka kalenteri on huoltokirja. Kone tuottaa turisteille lomamuistoja.

Oikeus lomaan, omaan aikaan, taisteltiin viime vuosisadan lopussa, kun ihmisten muutkin poliittiset oikeudet määriteltiin. Onko ihminen oman elämänsä turisti, vai vallankäytön kohde? Riittäkö modernille ihmiselle ”panem, et circenses”, jokapäiväinen leipä ja erilaiset sirkushuvit? Matkailuammattilaiset ovat tärkeässä asemassa, kun he suunnittelevat sisältöä ihmisten oikeaan elämään, lomaan. Matkailun tuotekehittely kannattaa siis tehdä huolella; kun asiakkaat ovat lomalla, me olemme työssä.

89

Seinävaate. Amurin työläismuseo. 2007. Kuva Ulla-Maija Rouhiainen

Jokaisessa ihmisessä asuu pieni turisti. Ihminen kaipaa työn paineista oikeaan olemiseen, aikaan, jota edustaa modernissa ajassa loma. Lomalla ollaan vapaana ja eletään oikeasti, toteudutaan ajassa. Mutta lomasta on tullut stressaavaa ja kallista aikaa. Lomamatkailusta väitellyt FT Tom Selänniemi kiteyttää Aurinkomatkojen 40-vuotisjuhlakirjassa:

” Keskeinen seikka lomamatkailussa on aika. Modernissa yhteiskunnassa ajankäyttömme on tiukasti säänneltyä – emme tavallaan omista omaa aikaamme enää, koska olemme myyneet sitä työpaikalle, vapaaehtoistoiminnalle, ym. Se mitä nimitetään vapaa-ajaksi, eli työn ulkopuolelle jäävä aika, täyttyy usein kotitöillä tai sitten se käytetään kaupallisten ajanviettotapojen avulla vaikkapa katselemalla televisiota. On syntynyt tilanne, jossa joudumme ostamaan aikaa itsellemme.

Ehkä ilmeisin ajan ostamisen muoto on lomamatkan hankinta.”

Tom Selänniemi (2003).

6. Merkitysten markkinat Turistit seisovat tarvehierarkian ylimmillä portailla. Heillä on kaikkea, mitä ihmisen täysipainoiseen elämään tarvitaan, mutta he ovat kuitenkin kaikkein ikävystyneimpiä. Kun turisti on kotonaan, hän kuluttaa yhä enemmän rahaa aineettomien asioiden hankintaan, kaikki aineellinen on jo hankittu, varastoitu ja vakuutettu.

90

Karjalanpiirakan mallisia kukkaroita. Jyväskylä 2011. Kuva: Kari Rouhiainen

Ruokakaupassa turisti ei osta elintarvikkeita hengissä pysyäkseen, vaan miettii, mitähän kivaa sitä tänä viikonloppuna laittaisi. Kun turisti ostaa auton, hän ostaa myös autoon liittyviä merkityksiä, asemaa, tyyliä, esteettisiä arvoja, mukavuutta ja turvallisuutta. Turisti ostaa terveyttä, vitamiineja ja luontaistuotteita. Parfyymit eivät ole hajusteita, vaan hurmaavuutta ja haluttavuutta. Olemattomin ostos on laihtuminen. Myös uskontojen, filosofioiden ja viisauden kysyntä on kasvussa erilaisten kirjojen ja elämäntapakurssien muodossa, josta on muodostunut huuhaa-teollisuus.

Myös matkailu kuuluu aineettomien ostosten tuoteryhmään.

91

Huippumuodikkaat kengät. Design Minna Parikka 2010. Kuva Ulla-Maija Rouhiainen

Maantieteellisessä todellisuudessa turistit ovat jo käyneet kaikkialla, valkeat läiskät kartalta ovat kadonneet ja maapallo on kutistunut. Aidot asiat ovat saaneet tavaramerkin. Maisemat ja historialliset matkakohteet ovat tuotteita. Paikalliset kulttuurit muuttuvat trendien mukana, maailma samanlaistuu, samoja egyptiläisiä tavaroita saa ostaa sekä Suomesta, että Egyptistä.

Turisti kaipaa ja etsii kuitenkin koskemattomia seutuja, joissa kukaan ei vielä ole käynyt, hän ikävöi oikeisiin omiin paikkoihinsa, koska kyseessä on hänen oma matkansa ja korvaamaton oma aikansa. Turisti kysyy matkaesitteeltä: Mitä tässä on minulle?

Suomen matkailulla on tulevaisuudessa suuret mahdollisuudet, koska suurin osa maailman turisteista ei ole vielä käynyt Suomessa. Suomi on Euroopan vähiten tunnettuja maita, Suomen kartalla on kohteita, jotka tyydyttävät turistin ikävää. Asiakaslähtöisessä matkailun kehittämisessä voidaan hyödyntää harvinaislaatuisuuttamme ja ottaa huomioon turistin todelliset tarpeet, todelliset ikävät.

Mitä turisti ikävöi, mitä hän etsii?

92

Kierrätysmateriaalista valmistettu rintamerkki. Secco, Helsinki. 2006.

Kuva: Ulla-Maija Rouhiainen

Lentokoneen ikkunasta katsottuna Suomen moderni talous, liikenne, kulttuurit, ihmiset taloineen ja tarpeineen, valtakunnan hallinto ja osaaminen, lomittuvat metsien, järvien ja meren laatimaan järjestykseen. Ihminen on tehnyt tilaa itselleen, mutta on jättänyt myös lähes koskemattomaksi suuria alueita aivan kaupunkien läheisyyteen. Meitä suomalaisia on vain vähän yli viisi miljoonaa 338 000 neliökilometrin alueella. Lapin Enontekiöllä on tilaa neljä neliökilometriä asukasta kohden. Meille mahtuisi lisää turisteja ikävineen. Me tarvitsemme turisteja, koska elinkeinorakenteen muutos pakottaa maaseudun alkutuotannosta, maa- ja metsätaloudesta toimeentulonsa aikaisemmin saaneet ihmiset hankkimaan uusia tulonlähteitä. Teollisuudesta pois saneerattu henkilöstö joutuu etsimään toimeentuloa palvelualoilta. Tarvitaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Suomalainen muotoilu ja turistien haaveet pitäisi pystyä yhdistämään ja luoda tuotteita, joissa on mieltä ja mielikuvitusta sekä kestäviä arvoja. Matkailu on huippuosaamista vaativaa maailmanlaajuista palvelujen vientikauppaa, jota Suomessa opetellaan.

Matkailupalvelujen tuottaminen on käden ja mielen yhteispeliä. Suomalainen mielenmaisema on Suomen mielenkiintoisin maisema ja siellä turistia opastavat suomalaiset ammattilaiset. Matkailuteollisuuden innovaatiot ja osaaminen ovat henkimaailman asioita.

93

Ainutkertaisia kokemuksia ei kannata tuottaa keskinkertaisesti, koska ne eivät mene kaupaksi. Sanonta ”talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan” – pitää paikkansa arkielämässä, mutta arki ei lohduta pyhää ikävöivää turistia, eikä hän siitä halua maksaa. Osaaminen, henkiset ja kulttuuriset resurssit auttavat ymmärtämään turistin seitsemää ikävää ja tuottamaan palveluja, joilla on todellista kysyntää, joihin turisti kiintyy, joita muistelee, kaipaa ja kertoo kokemuksistaan kavereilleenkin.

7. Turisti ikävystyy Turisti matkustaa, koska hän haluaa tyydyttää syvällä sielussaan olevia todellisuuksia, täyttää mustia aukkoja: arkista ikävystymistä, salaisia intohimoja ja fantasioita, alitajuisia velvoitteita tai unelmien maisemia. Kun turisti lähtee matkalle, hän matkustaa omalle oudolle kartalleen, jossa on myös jotain tuttua.

Matkalla turisti voi päästä kosketuksiin ihmiskunnan yhteisten myyttien kanssa, osallistua suurelle seuramatkalle ja päästä perille. Myytit käsittelevät perimmäisiä asioita, kuten ”Miten kaikki olevainen sai alkunsa, miksi ruoho kasvaa, ihmisen ihonväri vaihtelee, haavanlehdet havisevat?” (Antola, 2004). Tie johtaa tietämiseen, vain tiellä voi oppia, tietä pitkin voi päästä perille, perimmäisistä asioistakin. Matkailu avartaa, tie kulkee hyvän ja pahan tiedon puiden ja puuttomien taipaleiden kautta ja auttaa erottamaan metsän puilta.

94

Taidekäsitöitä, Jyväskylä. Kuva: Kari Rouhiainen 2011.

Matkan varrella turisti ostaa välineitä ikävänsä käsittelyyn. Turisti ostaa symboleja, talismaaneja, muistoja, rituaaliesineistöä, uusia kokemuksia, uutta tiedostamista. Matkalla turisti ikuistaa itseään, otattaa itsestään kuvia, kuvaa rakastettunsa tai matkaheilansa, lähettää muistiinpanoja postikorteilla, kerää kiviä ja prässää kasveja kirjan väliin. Turisti haluaa kohdata toisia ihmisiä sekä itsensä. Turisti tarvitsee matkakumppaneita ja oppaita. Turisti yrittää opetella vuorovaikutusta, joka on ihmistaidoista vaikeimpia.

8. Turisti haluaa kokea taidetta

Taiteiden ikävä ajaa turistia hakemaan vastapainoa ja harmoniaa arkielämän loogis-tekniselle todellisuudelle. Taide tuo myös järjestystä kaaokseen, jonka kohtaamme unissamme. Taide on Suomessa yhtä totta kuin tiedekin. Taide muuttaa ruman kauniiksi ja se soi.

95

Elis Sinistö. Kuva: Jan Kaila

Suomi on tiennäyttäjä ja edelläkävijä taidematkalaiselle. Jokaisessa kylässä on tapahtumia, toreja ja toimintaa. Pieni kansa on tuottanut valtavan taiteellisen pääoman eri taidelajeissa kaikkien turistien käyttöön.

Taitavassa asiakaslähtöisessä matkailumarkkinoinnissa taiteen kieli tuo modernista Suomesta esille todelliset arvot ja todellisen maiseman, kuten tapahtui viime vuosisadan karelianismin aikana. Maan johtavat taiteilijat vastasivat silloin Suomi-kuvan rakentamisesta

Ite-taiteilijoiden kielellä suomalainen maaseutumatkailu viestii vahvuutensa ja aitoutensa. Esimerkiksi Jan Kailan taidevalokuva Enkeli, joka esittää ite-taiteilija Elis Sinistöä kiiltävällä jäällä, voisi olla Suomen talvimatkailun uusi ikoni. Elis Sinistön lausuma viisaus sopii matkailutuotteenkin missioksi: ”Elämässä pitää olla Onnea, Kiitollisuutta ja Huvittelua.” Suomalaiset hiihtohissit voisivat olla käytännöllisen insinööritaidon ja ympäristötaiteen uusia toteemeja, uutta modernia muotoilua, jolla olisi arvoa vientimarkkinoilla. Suomalainen taide tuo turistin elämään kauneutta ja harmoniaa ja pyyhkäisee ikävät ikuisuuteen.

9. Kuolemattomuuden ikävä Ihmiset ovat kautta aikojen ikävöineet ikuista elämää ja järjestäneet pyhiinvaelluksia ja muita uskonnollisia matkoja. Myös karnevaalit ja bakkanaalit kuuluvat ikuisen elämän ikävään ja kuoleman karkotukseen.

96

Haudat ovat suosittuja matkailunähtävyyksiä. Saksalaisturisti ihmetteli, missä Väinämöisen hauta sijaitsee. Jos itävaltalaiset löytäisivät Mozartin luut, maan turismi ja kansantalous kaksinkertaistuisivat. Samaa matkailukonseptia toteuttavat myös Fidel Castro Kuubassa ja Lontoon kioskinpitäjät. Che Guevaran jäänteet on haudattu sopivan etäisyyden päähän Kuuban turistialueista ja Lady Diana-mukeja ja t-paitoja on saatavilla kaikkialla Lontoossa. Miksi turisti ostaa Lady Diana-mukin? Miksi hän ostaa lipun nähdäkseen Dianan haudan? Kyseessä on turistin ikävä kuolemattomuuteen ja tähän ikävään matkailuammattilaiset vastaavat valmistamalla nykyajan pyhäinjäännöksiä matkamuistoiksi.

10. Ei missään niin voi riemuita, kuin Suomessa vain

voipi

Kalakukko, piirakat ja ruisleipä ovat parhaita matkamuistoja Itä-Suomesta. VR:n mainos Pendolino-yhteyden avaamisesta Iisalmeen ja Kuopioon vuonna 2005

Suomalaiset hakevat voimaa luonnosta ja taikajuomasta. Tärkeimmissä karnevaaleissamme juhannuksena, vappuna ja pikkujouluna juodaan kuolemaa halveksuen Koskenkorvaa, joka on tärkein rituaalijuomamme. Koskenkorvassa puhuu vapauden vahva henki, spiritus fortis sekoitettuna kansallistunteeseen.

Suomessa metsän vihreä ovi avautuu ja ottaa vastaan kuolemattomuutta ikävöivän turistin. Hiljaisuus, vanhojen puiden kuunteleminen ja tähtitaivaan Iso Karhu panevat

97

asiat oikeaan järjestykseen. Luonnon kiertokulun ymmärtäminen vapahtaa turistin turhista ikävistä. Me suomalaiset puhumme suomea, kieltä joka soveltuu eritoten merkittävien asioiden ilmaisemiseen. Sen vuoksi meitä saatetaan joskus pitää vaitonaisina, kommunikaatiokyvyttöminä tai jopa äreinä. Lähempi tutustuminen tuo meistä esiin todellisen luontomme. Osaamme sujuvasti myös muita kieliä ja kerromme mielellämme tarinoita. Olemme ystävällisiä ihmisiä, emme huonotuulisia, vihaisia väinöjä. Melankolinen mielenlaatumme on kuin puolipilvinen päivä, joka soveltuu hyvin rauhalliseen lomanviettoon. Suomenkielisiä sanoja voidaan näyttä noituuteenkin.

Matkalla perille

Matkaa ei ole olemassa.

Ennen lähtöä matka on tietoon ja kuvitteluun perustuva mielikuva tulevasta reitistä ja tavoitteesta, ehkä toiveita tulevista kokemuksista.

Matkan aikana matkustaja kulkee matkaansa ja elää nykyhetkeä, hän ei voi palata enää taaksepäin matkan alkuun. ”There is no return beyond this point. Tämän jälkeen ei ole paluuta”, lukee Amsterdamin Schipholin lentoasemallakin Schengen-hallista lähdettäessä. Matkustaja tallaa askeleen kerrallaan. Onko hänen jalkansa liikkeessä, kun se nousee toisen edelle, vai onko jalka paikallaan kussakin paikassa liikkeen kaarella askeleen aikana. Onko maailma on täynnä paikkoja ja aikoja, ja liike, eli matka, onkin illuusio?

Tulevia kokemuksiaan matkustaja ei voi koskaan taata.

98

Olutalusia repuntaskussa.

Matkan jälkeen päästään kuitenkin yleensä perille tai ainakin kulku päättyy tai pysähdytään johonkin. Matkasta on jäljellä muistot ja matkaa dokumentoiva muu aineisto, valokuvat, ostokset, kirjan väliin prässätyt kukat, lautasliina tai tuopinalunen repun taskussa. Muistot asettuvat vähitellen kestomuistiin ja koko matka alkaa muistuttaa aikaisempia matkoja, asioita unohtuu ja matkat liittyvät muihin elämänkokemuksiin.

”Ostettiinko me tämä kynttilänjalka Roomasta vai Venetsiasta?”

”Me ostettiin se Milanosta.”

”No ei varmaan ostettu, Milanossa oltiin kun Marko oli seitsemännellä.”

”No Milanossa käytiin myös hiihtolomalla, kun oltiin hiihtämässä Madonnassa, se on siltä reissulta.”

”Sä et sitten muista kerta kaikkiaan yhtään mitään. Ihan sama missä oltais käyty.”

Monesti kuvitellaan, että luovuus on uuden luomista tyhjästä. Tai että luovuus on ”jättiläisten olkapäillä seisomista”, jossa aikaisemmin tutkittuun tietoon lisätään joitain omia oivalluksia. Nämä määritelmät pitävät varmasti paikkansa. Eräs luovuuden muoto on myös havaita ja esittää asiat sellaisina kuin ne ovat, rikkoa konventiot, vaihtaa näkökulmaa ja hahmottaa todellisuus uudestaan. Todellisuus varmaankin kestää sen, koska sehän on rakennettu tarinoista.

Tehtävät

99

Kestävä kehitys ja matkamuistot

Lontoon Luonnonhistorian museossa on myytävänä pienissä laatikoissa kompostoitua poronlantaa ja joulukuusensiemeniä. Lanta on kerätty Englannin eläintarhoista, viety pakattavaksi Kiinaan, pakkauksen valokuva lienee Laplandista.

1. Millaisia olisivat kestävät matkamuistot, joita suomalaiset matkailuyritykset voisivat kehittää?

Millaisia matkamuistoja olet itse ostanut? a) turhat tavarat b) kauniit tavarat c) ruoka ja juoma d) tuliaiset e) kummalliset tavarat

2. Esimerkkejä erinomaisista suomalaisista matkamuistoista?

3. Kehitä oman yrityksesi nimikkotuote

Kiinalainen Tu Lung kuvaa 1500-luvun lopulla suhdettaan elämään sekä matkustamista kirjassaan The Travels of Ming-Liao-Tsu “He was tired of the hypocrisy and of being unable to converse freely “when we have so much we would like to say to each other”, who felt “like a caged monkey”, to the extent that “ even when a louse bites our body and our skin itches, we cannot scratch it”, tired of “the desire of possession

100

and the fear of loss”. So, hoping to “emancipate his heart and liberate his will”, Ming-Liao – Tsu “sets forth to travel in the Land of Nonchalance”. A hundred coins were all he took with him, and whenever a present caused him to exceed that total, he gave it away to the poor. For to him travelling was flight from normal living, from “wealth and power and the glories of this world in which people are easily drowned”, flight from worry about the tomorrow. If disaster struck, he would either die or he would not, and if he did not, he would continue his journey. His purpose was to train his mind to be immune to the tragedy of life, to learn to commune with nature, to be able to see all he wanted to in every plant or insect, and to be content to spend a whole day counting the pistils of flowers. They, and not humans, were his soul mates. In their company he was not lonely. Once he had acquired true peace of mind, he was ready to go home, build himself a hut, and never move again. (Zeldin, 1994. 184)