LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN KOHTI HACKNEYN MALLIA

Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kehittämisprosessin alkuvaiheessa

Sanna Töyrylä

Pro gradu -tutkielma

Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Lokakuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Sosiaalityö

TÖYRYLÄ, SANNA M.: Lastensuojelun kehittäminen kohti Hackneyn mallia. Sosiaalityöntekijöi-

den kokemuksia kehittämisprosessissa.

Pro gradu –tutkielma, 66 sivua

Tutkielman ohjaaja: professori Riitta Vornanen ja yliopisto-opettaja Janissa Miettinen

Lokakuu 2017

Avainsanat: lastensuojelu, työmenetelmän kehittäminen, Hackneyn malli, systeeminen toimintamalli,

kriittisten tapahtumien menetelmä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät oman työnsä

kehittämisen kokevat. Tarkemmin sanottuna, miten kokevat Englannissa käytössä olevan Hackneyn

mallin soveltamista omaan työhön Suomeen. Tutkimuksessa selvitettiin sosiaalityöntekijöiden alus-

tavia näkemyksiä uuden työmenetelmän eduista ja haitoista sekä lastensuojelun kehittämisen taus-

tasta. Lisäksi saatiin selville sosiaalityöntekijöiden varhaisia ajatuksia ja oletuksia uudenlaisen työs-

kentelymallin kehittämisprosessista.

Keskeisimpinä teorioina tässä tutkimuksessa olivat lastensuojelun kehittyminen Suomessa, Suoma-

lainen systeeminen lastensuojelun toimintamalli sekä Englannissa käytössä oleva Hackneyn malli.

Tutkimuksen aineistona oli 100 sivua litteroitua puhetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koulu-

tuksista ja kehittämispäivältä keväältä 2016. Aineisto on saatu käyttöön Itä-Suomen yliopiston tutki-

mushankkeesta, jota tehdään yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen nimi

on ”Lastensuojelun työmenetelmien kehittäminen”. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia menetelmiä

ja erityisesti sisällönanalyysiä. Aineiston tulkinnassa käytettiin kriittisten tapahtumien menetelmää

soveltuvin osin.

Tutkimuksessa todettiin, että Hackneyn mallin käyttöönottaminen vaatii aikaisemmin käytössä ollei-

den menetelmien, työskentelytapojen ja tiimikäytäntöjen tiedostamista ja sitä kautta luodaan uusille

työskentelytavoille otollinen maaperä. Uuden työskentelymallin käyttöönottaminen vaatii lisäksi, että

työskentelyn arvot, tavoitteet ja strategia mietitään uusiksi. Uuden työmenetelmän käyttöönottamisen

edellytyksinä voidaan pitää kehittämismyönteistä ja innostavaa esimiestä sekä sitä, että lastensuoje-

lun asiakasmääriä on kohtuullistettu. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden halu uudistaa työtään ja saada

käyttöönsä uusi työmenetelmä on menetelmän käyttöönottamisessa olennainen tekijä. Esteinä pidet-

tiin mallin soveltamisen vaikeutta Suomeen, jolloin pohdittiin erityisesti Suomen ja Englannin lain-

säädännön erilaisuutta. Lisäksi pohdittiin sosiaalityöntekijän mahdollista joutumista kaksoisroolia te-

rapeuttina sekä kontrolloijana, jolloin sosiaalityöntekijä voi joutua huostaanottotilanteeseen viime-

sijaisena vaihtoehtona perheen auttamiseksi. Tutkimuksessa todettiin, että uudenlaisen työmenetel-

män käyttöönottamisen haasteet liittyvät nimenomaan toiminnan uudelleen organisointiin. Englannin

Hackneyssä olosuhteet ovat monella tavoin erilaiset kuin tutkimuksessa olevassa kunnassa esim. vä-

estön määrä ja asiakaspohja. Toisaalta taas uuden työmenetelmän arveltiin tuovan omaan työhön so-

siaalityöntekijänä lisää suunnitelmallisuutta ja rakennetta. Lisäksi uusi työmenetelmä lisää työn ref-

lektointia ja tiimin moniammatillisuus auttaa asiakasta monipuolisemmin.

Tutkimus on hyödyllinen sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön kehittämisestä päättäville henkilöille,

jotka pohtivat Hackneyn mallin käyttöönottamista työpaikallaan.

The University of Eastern Finland

The Faculty of social sciences and economics

Social work

TÖYRYLÄ, SANNA M.: Developing child protection towards the method of Hackney. Experiences

of social workers during the developing process.

Master's thesis, 66 pages

Thesis supervisors: Professor Riitta Vornanen and University teacher Janissa Miettinen

October 2017

Keywords: child protection, development of working methods, Hackney's method, systemic operat-

ing model, critical incident technique

This thesis is aiming to unravel how the social workers of child protection experience the evolution

of their own field. More precisely, how they see the - commonly used in England - method of Hackney

being applied to their job. This study cleared up the preliminary opinions of the benefits and draw-

backs of the new system and the background of child protection development. Moreover, some early

thoughts and assumptions of social workers towards the process of developing the working methods

were discovered.

The most pivotal theories of this study were the improvement of child protection in Finland, the Finn-

ish systemic operating model of child protection and the model of Hackney, commonly used in Eng-

land. The material used in this study was 100 pages of transcipted speech from the child protection

social worker trainings and development day from the spring of 2016. The material has been gathered

during a research project by The University of Eastern Finland, which has been done in cooperation

with National Institute for Health and Welfare. This project has been called “The development of

working methods in child service”.

Qualitative methods and especially content analysis has been used. The method of critical events was

used in applicable way in the interpretation of the material.

It was been noted in the research, that deploying the model of Hackney needs acknowledging of the

previously used methods, ways of working and team routines — and that way we can provide a pro-

pitious breeding ground for the new working methods. The introduction of the new way of working

demands that the working values, goals and the strategy are replanned. Prerequisite for this demands

a rousing superior with a positive attitude of development and the amount of clients of the child

protection made more reasonable. In addition, the need to improve and get to use the new methods

are crucial in order to actually deploy it them practice.

The main boundaries of suiting the method to the Finnish system has seen to be the differences in the

laws of Finland and England. Besides, there has been pondering about social workers ending up to

be the therapist and the controller, sort of doing a dual role. This might cause a situation where the

social worker might end up to be pushed to the last to help in the situation of taking into custody. The

research pointed out that the challenges of the new working method are in the reorganization of the

operation of child protection. The circumstances in Hackney, England, are different in many ways in

comparison to the Finnish municipality used in the study — i.e. the population and the customer base

vary. In turn the new method was predicted to bring methodicalness and structure to the job of social

workers. Also, the new working method increases the reflection and multiprofessionality of the team

and help the client more diversely.

The study is valuable for those social workers and decision-makers over this subject, who are consid-

ering of bringing the Hackney's model into the use at their workplaces.

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO…………………………………………………………………………5

1.1 Lastensuojelun toimintaympäristön muutos...............................…………………......5

1.2 Lastensuojelu –termin määrittelyä..........................……………………………....…..8

1.3 Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä...........….......………………10

1.4 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset...........................................................……14

2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS……………….…………….16

1.5 Alkuperäinen Hackneyn malli.........................................…………………………...16

1.6 Lastensuojelun kehittyminen Suomessa ....................................................................23

1.7 Arviointitutkimus Hackneyn mallin vaikuttavuudesta Englannissa..............................

1.8 Sosiaalityöntekijöiden työyhteisön kehittäminen ja reflektointi................................31

3 TUTKIELMAN METODOLOGISET VALINNAT.............................................34

3.1 Tutkielman tieteenfilosofinen orientaatio................................……………………...34

3.2 Kriittisten tapahtumien menetelmä.........................…………………………………35

3.3 Aineiston kuvaaminen ja analyysimenetelmä..............................…………………...38

3.4 Tutkielman luotettavuus ja eettiset kysymykset.....................................…………....43

4 TYÖMENETELMÄN KEHITTÄMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT….....45

4.1 Työpaikalla tehdyt taustatoimenpiteet lastensuojelun menetelmän kehittämistä ja

käyttöönottamista varten......................................................…………….…………..45

4.2 Edellytyksiä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttöönottamiseen..........…...46

4.3 Esteitä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttööottamiseen........................…48

4.4 Yhteistyö rakentaminen hallintorajojen yli.................................................................49

4.5 Varhaisia ajatuksia ja oletuksia uuden työmallin kehittämisprosessissa....................50

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA.........................……….……………..….54

5.1 Johtopäätökset……………………………………………………………………….54

5.2 Jatkotutkimusehdotukset…................…………………………………………….…58

LÄHTEET.…...……………………………………………………………………...…60

TAULUKOT……………………………………………………………………….…..66

5

1 JOHDANTO

1.1 Lastensuojelun toimintaympäristön muutos

Päätin tehdä graduni lastensuojelun sosiaalityön kehittämisestä osittain kiinnostuksesta lastensuoje-

luun ja sen kehittämiseen, mutta osittain myös sen vuoksi, että työpaikallani on käynnissä kiinnostava

lastensuojelun kehittämishanke. Tuntuu kiinnostavalta ja järkevältä tehdä tutkimusta, mikä auttaa

oman työpaikan käytäntöjen kehittämistä, vaikka ei omaa työtä varsinaisesti koskekaan. Tutkielman

kohteena olevan kunnan nimi on päätetty jättää tekstissä kertomatta, jolla suojellaan tutkimuksessa

käytettävän kunnan viranomaisia ja myös mahdollisesti sosiaalityöntekijöiden puheesta esiin tulevia

asiakastapauksia.

Suomalainen lastensuojelun sosiaalityö on ollut muutoksen tarpeessa jo vuosien ajan. Sosiaalityönte-

kijät ovat kertoneet valtavasti kasvaneesta asiakasmäärästään sekä lasten, nuorten ja perheiden ongel-

mien moninaistumisesta. Aulikki Kananojan ja Merja-Maaria Turusen (1996, 81-85) mukaan lasten-

suojelua on arvosteltu myös työn epämääräisyydestä. Tällä he tarkoittavat lastensuojelun asiakkaiden

vaikeuksia hahmottaa heille annettavan avun peruslähtökohtia kuten ovatko he lastensuojelun asiak-

kaita ja mitä se tarkoittaa. Asiakkaille ei ole aina myöskään selvää, mihin asioihin lastensuojelun

työskentelyllä pyritään vaikuttamaan.

Kananoja, Oranen ja Lavikainen (2013, 12) ovat selvittäneet sosiaalityöntekijöiden töiden kuormitta-

vuutta ja asiakasmääriä. He saivat selville, että muutamassa Suomen suurimmassa kaupungissa oli

vuonna 2011 lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä noin 76 lasta asiakkaanaan. He kertovat

lisäksi, ettei tilanne isompien kaupunkien ulkopuolella ollut yhtään parempi.

Pohjoismaissa juuri suomalaiset sosiaalityöntekijät kokivat työtilanteesta kuormittavammaksi kuin

muissa maissa. Lisäksi suomalaiset kokivat muita enemmän ristiriitoja töissään kuin muiden pohjois-

maiden sosiaalityöntekijät. Ja juuri lastensuojelutyö koettiin erityisen ristiriitaisena. (Saarinen, Blom-

berg ja Kroll 2012.) Jotta voitaisiin ymmärtää kasvaneiden asiakasmäärien syyt, on palattava histori-

assa joitakin vuosikymmeniä taaksepäin ja katsottava, millaisia lapsiperheitä koskevia ratkaisuja sil-

loin tehtiin.

Toisaalta kasvaneiden asiakasmääriä voivat selittää myös muut syyt kuten tilastointitavat. Erityisesti

juuri 1990-luvulla alkoivat lapset tarvita yhä enenevässä määrin erityistason palveluja, joina lasten-

suojelun, erityisopetuksen ja lastenpsykiatrian palveluja voidaan pitää. (Kananoja ym. 2013, 6.) Tä-

hän ovat johtaneet osaltaan 1990-luvun lama ja sen aikana tehdyt perheiden ja lasten peruspalveluiden

6

leikkaukset, mitkä näkyvät edelleen väestön hyvinvoinnissa, erityisesti juuri lasten ja nuorten hyvin-

voinnissa. Lapsuutensa lama-aikana eläneet ovat saattaneet jatkaa elämässä sitä syrjäytymiskierrettä,

johon ovat lapsena ajautuneet. Näistä syistä johtuen lastensuojelun tarve on kaksinkertaistunut, mutta

esimerkiksi henkilöstöä ei ole lisätty vastaavasti. Nämä muutokset selittävät lastensuojelun kuormi-

tuksen kasvua, johon osaltaan vaikuttaa se, että palveluiden kokonaishallinnan voidaan sanoa olevan

heikkoa. (Kananoja ym. 2013, 13–14.)

Vaikka lama onkin vaikuttanut lasten hyvinvointiin, on osoitettavissa myös muita syitä lastensuojelun

lisääntyneelle tarpeelle. Lastensuojelun tarpeen kasvua ovat lisänneet viime vuosina Bardyn ja Hei-

non (2013, 13–17) mukaan ainakin eriarvoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassamme. Siihen on

osaltaan johtanut globaali markkinatalous, mikä vaikuttaa työmarkkinoihin ja sitä kautta perheiden

taloudelliseen tilanteeseen myös Suomessa. Kiristyvä kilpailu synnyttää voittajia ja häviäjiä. Tuloerot

ovat siten kasvaneet. Wilkinson ja Picket (2011) ovat todenneet sosiaalisten ongelmien olevan kaik-

kein vaikeimmat maissa, joissa rikkaiden ja köyhien välillä on suurin kuilu. Eriarvoisuus aiheuttaa

häpeää, pelkoa pärjäämisestä ja epävarmuutta, jotka aiheuttavat stressiä. Krooniseksi päästyään se

heikentää selviytymistä sekä altistaa väkivallalle ja sairauksille (Bardy ja Heino 2013, 17).

Viranomaisen kynnystä tehdä lastensuojeluilmoitus tilanteessa, jossa lapsen tilanne aiheuttaa huolta,

on haluttu aikanaan lastensuojelulakia uudistettaessa madaltaa. Se on osaltaan vaikuttanut erityisesti

lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrään. Lainmuutoksen tavoitteena laajemmin on ollut saada

lapset ja perheet palveluiden piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ennaltaehkäisevät

palvelut vielä auttavat. (Bardy ja Heino 2013, 17.) Nyt ennaltaehkäiseviä palveluja on pyritty paran-

tamaan peruspalveluissa kuten kouluissa, neuvoloissa ja päivähoidossa. Lisäksi vuoden 2015 sosiaa-

lihuoltolain muutos on osaltaan siirtänyt vastuuta lapsiperheiden auttamisesta peruspalveluihin.

Huomioitavaa on tässä yhteydessä vielä lastensuojelun tilastoihin vaikuttavat muut tekijät. Alastalo

ja Pösö (2011, 633–635) mainitsevat artikkelissaan lastensuojelun tilastotietoihin vaikuttavista, ver-

taamista vaikeuttavista tekijöistä. Varsinkin Suomessa lastensuojelun tilastointiin on vaikuttanut lain-

säädännön kehittyminen. Vuoden 1937 lastensuojelulaki painotti huostaanottotoimia ja 2008 laki taas

avohuollon tukitoimia. Lisäksi jälkimmäinen lain muutos on laskenut kodin ulkopuoliseksi sijoi-

tukseksi myös avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle sijoittamisen. Kaiken kaikkiaan vaikka ti-

lastoja pidetään yleisellä tasolla luotettavina indikaattoreina, on syytä tiedostaa niiden taakse kätkey-

tyvät ongelmat. Pelkät huostaanottomäärät eri aikakausina eivät siis ole vertailukelpoisia keskenään.

Huostaanottojen määrät tulee suhteuttaa sen aikaiseen yhteiskuntaan ja voimassa olevien lakeihin.

Lisäksi itse ajattelen, että moniongelmaisten asiakasperheiden ja valtavan asiakasmäärän hoitaminen

7

on koettu lastensuojelussa usein liian haastavaksi. Tämä on johtanut siihen, että päteviä sosiaalityön-

tekijöitä on vaikeaa rekrytoida ja harva sosiaalityöntekijä jää lastensuojeluun töihin pitkäksi aikaa.

Pääministeri Sipilän hallituskauden yksi kärkihankkeista on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosoh-

jelma, jonka tavoitteena on entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehok-

kaammat ja paremmin yhteen soviteltavat palvelut. Hankkeen päätavoittena on palveluiden painopis-

teen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa saatavaan

tukeen ja apuun. Näin voidaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan vähentää huos-

taanottoja ja laitoshuoltoa ja hillitä kustannusten nousua. Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosoh-

jelmaa on moniammatillisen erityistason palvelumallin kehittäminen, jossa pilotoitavana on Hack-

neyn malli (Petrelius ja Lavikainen 2016). Lastensuojelun rakenteellisen muuttamisen oleminen kär-

kihankkeena kertoo sen yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja ajankohtaisuudesta. Joidenkin kun-

tien ja kaupunkien lastensuojelussa tehdään uraauurtavaa työtä uudenlaisten työmenetelmien käyt-

töönotossa ja työhön juurruttamisessa.

Valtakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteena on uudistaa lasten ja nuorten

erityis- ja vaativan tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toimintaa johtavina ajatuksina ovat asiakas-

lähtöisyys, yhdenvertaiset palvelut, moniammatillinen yhteistyö asiakkaiden auttamiseksi sekä eri-

tyistason tuki perustasolle. Lisäksi muutosohjelma esittää, että erityisesti lastensuojelu tarvitsee ko-

konaisvaltaista uudistamista ja laajaa toimintakulttuurin muutosta. Lastensuojelussa on oltava riittä-

vät resurssit ja erityisosaamista työskennellä vaativassa asiakastyössä yhdessä perheen kanssa etsien

jokaiselle parhaat mahdolliset yksilölliset ratkaisut. (Erityistason palveluiden uudistaminen asiakkai-

den tarpeita vastaavaksi 2016.)

Useiden sosiaalityöntekijöiden mielipide ratkaisuksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen, pätevien

sosiaalityöntekijöiden saamiseen ja työhön sitouttamiseen, on katsottu palkkatason parantamista,

eikä tämä näkemys ole mielestäni väärässä sekään. Nyttemmin sosiaalityöntekijöiden erityisesti las-

tensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuudessa on virinnyt keskustelua myös työtilanteen kohenta-

misesta siten, että lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijän työoloja kohtuullistettaisiin

niin, että asiakasmääriä työntekijää kohden vähennetään radikaalisti ja näin aikaa asiakasperheiden

auttamiseen jää kohtuullisesti. Luulen, että paras yhtälö saadaan palkkatason parantamisella ja työti-

lanteen järkeistämisellä. Hackneyn mallista voisi olla ratkaisuksi jälkimmäiseen seikkaan.

Hackneyn alueella Itä-Lontoossa on aiemmin ollut samankaltainen tilanne lastensuojelussa kuin Suo-

messa on nyt. Lastensuojelusta on tullut byrokraattista sosiaalityötä sen sijaan, että aikaa olisi todella

8

kohdata asiakasperheitä ja auttaa heitä elämäntilanteessaan. Hackneyssakin huostaanottojen ja lasten-

suojelun kustannusten määrät kasvoivat, työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta ja työ oli ylibyrokrati-

soitunutta. Vuonna 2008 Hackneyssä aloitettiin lastensuojelun systemaattinen muutostyö. Silloin syn-

tyi malli ”Reclaiming social work in Hackney”, jolla pyrittiin auttamaan perheitä mahdollisimman

varhaisessa vaiheessa ja tavoitteena on saada perheet pysymään yhdessä vaikeuksistaan huolimatta.

(Forrester, Westlake, McCann, Thurnham, Shefer, Glynn ja Killian 2013.)

Myös taloudelliset seikat puoltavat Hackneytä. Huostaanotto ja sijoittaminen ovat lastensuojelun

kaikkein kalleimpia toimia. Jos Hackneyn-malli toimii ja sen avulla voitaisiin auttaa perheitä mah-

dollisimman varhaisessa vaiheessa, on mahdollista olettaa sen pienentävän lastensuojelun kustannuk-

sia pidemmällä aikavälillä.

Tässä tutkielmassa keskitytään erityisesti lastensuojelun kehittämisen tutkimiseen. Tutkielmassa ha-

lutaan saada selville työn kehittämiseen liittyviä alustavia sosiaalityöntekijöiden ajatuksia itse kehit-

tämisprosessista. Muutokset sosiaalityön asiakkuuksissa, vaativuudessa sekä asiakasmäärissä ovat

tuoneet työntekijöiden keskuuteen tuntemusta jatkuvasta muutoksesta ja josta taasen on tullut lisää

työtä ja kokemusta työn kuormittavuudesta. Nämä muutokset ovat muuttaneet ja muuttamassa lasten-

suojelussa vaadittavaa asiantuntijuutta, mikä on Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäen (2016, 19)

mukaan kehitettävissä ammatillisen reflektion kautta. Lastensuojelun sosiaalityön kehittämistä tutki-

taan yhdessä kunnassa ja siinä kiinnitetään erityistä huomioita siihen, miten sosiaalityöntekijät omaa

työtään pohtivat ja reflektoivat. Tätä oman työn reflektointia tutkitaan kriittisten tapahtumien mene-

telmän avulla.

1.2 Lastensuojelu –termin määrittelyä

Termillä lastensuojelu voidaan tarkoittaa monenlaista lapsiin liittyvää suojelua. Se voi tarkoittaa las-

tensuojelun tarkastelua laajemmasta perspektiivistä (child welfare) tai lapsiin kohdistuvaa erityistä

palvelua (child protection). Tämän kaltainen erittely on tarpeellista erityisesti ulkomaalaista tutki-

musta tarkasteltaessa, koska lastensuojelun monimerkityksellisyys on vahvaa muualla kuin Suo-

messa. Suomalaisessa lastensuojelua koskevassa tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan yleisim-

min lastensuojelulaissa (417/2007) määriteltyä kunnallista sosiaalihuollon erityispalvelua eli lapsi- ja

perhekohtaista lastensuojelua (child protection). (Hämäläinen 2007, 460-461.)

Termien monimerkityksellisyyden vuoksi käytettäviä käsitteitä on hyvä avata.

9

Lastensuojelututkimus voidaan helposti määritellä lapsia, nuoria ja siten myös perheitä koskevaksi

asiaksi suoraan nimen alkuosan perusteella. Suojelu –sana erottaa lastensuojelututkimuksen yleisestä

lapsi- ja nuorisotutkimuksesta. Muutoinkin käsite kaipaa selvennystä ja tarkentamista. Lastensuoje-

lulla voidaan tarkoittaa laajasti ottaen lasten suojelemisen periaatetta tai kysymys voi olla erityisestä

yksilö- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta. Elina Pekkarinen (2011, 12) toteaa lastensuojelun käsit-

teen olevan määrittelemätön ja siitä seuraavan ongelmia alan tutkimuksen ja käytännön kannalta.

Edelleen on esimerkiksi epäselvää, miten toisistaan eroavat lastensuojelututkimus ja lasten hyvin-

vointiin liittyvä tutkimus. Pekkarinen (2011, 12) esittää myös, että lastensuojelun käsiteellinen laaja-

alaisuus ja hahmottomuus vaikeuttavat tarkennettua alan tutkimusta ja käytännön taustalla käytävää

teoreettista keskustelua.

Käsitteiden merkityksillä on väliä. Lastensuojelun käsitteen kaksijakoisuus laajaan ja suppeaan las-

tensuojeluun aiheuttaa hankaluuksia, ja siinä on nähty poliittisia uhkiakin. Jos yleisessä keskustelussa

lastensuojelulla aletaan tarkoittaa kaikkea mahdollista lasten tai nuorten elämäntilanteiden kohotta-

miseen pyrkivää toimintaa, voi se saada aikaan lastensuojeluun liittyvän työn muuttumista häily-

väiseksi ja epäselväksi tai se saattaa alkaa näyttäytyä ikään kuin osana monen osaamisalueena. (Pek-

karinen 2011, 29.)

Pekkarisen (2011, 29) tekemässä tutkimuksessa haastateltavat liittivät lastensuojelun suoraan lasten-

suojelutyön käsitteeseen. Hänen mukaansa lastensuojelutyönkään käsite ei ole yksiselitteinen. Väl-

jästi ajatellen lastensuojelulla voidaan tarkoittaa kaikkia lapsille ja nuorille kehitettyjä hyvinvointi-

palveluita. Pekkarisen (2011) tutkimusaineistona käytetyissä keskusteluissa lastensuojelutyöstä pu-

huttiin niin yleisenä eettismoraalisena orientaationa kuin erityisenä lakisääteisenä professiona, mikä

pyrkii korjaavaan toimintaan ja pahoinvoinnin vähentämiseen.

Varsinainen lastensuojelussa tehtävä sosiaalityö on lailla hyvin tarkasti määriteltyä toimintaa, lapsi-

ja perhekohtaista lastensuojelutyötä (Lastensuojelulaki). Toisaalta taas lasten suojeleminen velvoittaa

kaikki kansalaisia niin sanottuna universaalina periaatteena (Lapsen oikeuksien sopimus). Lastensuo-

jelulaissa puhutaan lisäksi lasten hyvinvoinnin lisäämisestä ja ehkäisevästä lastensuojelusta. Ehkäi-

sevän lastensuojelun monitulkintaisuus laissa on aiheuttanut hankaluuksia kentällä työskentelevien

sekä turhautumista lastensuojelussa ja siihen liittyvän tutkimuksen parissa työskentelevien keskuu-

dessa. (Pekkarinen 2011, 30.)

Tässä tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan Suomen yksilö- ja perhekohtaista lastensuojelua

(child protection). Tutkimuksen aineiston kehittämiskeskusteluja kävivät sosiaalityöntekijät. Tässä

10

tutkimuksen kunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijät toimivat sijoitettujen tai sijoitusuhan alla ole-

vien lasten ja nuorten parissa.

1.3 Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä

Omat tutkimukseni taustaksi löysin joitakin lastensuojelun kehittämiseen liittyvää tutkimusta myös

suomalaista. Ulkomaalaiset tutkimukset liittyvät pääosin organisaation, systeemin ja tiimityön kehit-

tämiseen. Esimerkiksi McCrae, Scannapieco, Leake, Potter ja Menefee (2014) ovat tutkineet lasten-

suojelun henkilöstön valmiutta ja halukkuutta organisaatiomuutokseen. Tutkimuksen mukaan pie-

nemmissä lastensuojelun yksiköissä, joissa henkilöstön stressitaso oli alhaisella tasolla muun muassa

kohtuullisen työmäärän vuoksi, otettiin organisaatiomuutos parhaiten vastaan.

Frost ja Robinson (2007) taas pohtivat artikkelissaan ”Joining up: Children`s services: Safeguarding

children in multidisciplinary teams” lastensuojelussa tehtävää moniammatillista tiimityötä, jota voi-

daan pitää monimutkaisena ja jossa eri ammattiryhmien roolit ovat usein kiistanalaisia. Artikkelissa

viidestä eri moniammatillisesta työryhmästä kerätyn aineiston ymmärtämiseen on käytetty Etienne

Wengerin teoriaa. Tutkimuksesta nousi esiin seuraavia avaintekijöitä: tiedon jakaminen, ymmärtämi-

sen mallit ja ammatilliset identiteetit. Tiimit suuntasivat huomionsa yhteistyössä luovasti moniarvoi-

suuteen ja samalla kehitettiin tiimille yhteisiä arvoja. Frost ja Robinson (2007, 189) esittävät, että

toimivat strategiat moniammatilliseen tiimityöskentelyyn lapsiin liittyvissä palveluissa yhdistävät vi-

raston sisäisiä asioita tiimin sisäisiin erityisiin näkökulmiin.

Työskentely-ympäristöjen parantamisen vaikutuksia erityisesti lasten hyvinvointiin liittyvissä viras-

toissa ovat tutkineet Wagner, van Reyk ja Spence (2001). Heidän mukaansa työskentely-ympäristö ja

työpaikan ekologia ovat tärkeitä suhteessa heidän tuottamiensa palveluiden laatuun. Heidän tutki-

muksensa osoittaa, että virastojen strategioita voidaan kehittää niin, että niissä huomioidaan työnte-

kijöiden tyytyväisyyteen ja työmoraaliin (morale) vaikuttavia asioita. Tutkimusaineistona on käytetty

Australiassa 12 kuukauden aikana kerättyä tietoa kolmen lasten hyvinvointiin keskittyvän toimiston

toiminnasta. Aineisto koostuu toimistojen strategioiden muovaamisesta siihen suuntaan, mikä toden-

näköisesti johtaa parantuneeseen tyytyväisyyteen ja työmoraaliin. Työtyytyväisyyteen vaikutti voi-

makkaasti työn vaikuttavuus ja tulokset, joiden lopputuloksesta asiakkaat saavat hyödyn. Tyytymät-

tömyyteen vaikuttivat taas organisatoriset rajoitteet.

Whiting Blome ja Steib (2014) esittävät tutkimuksessaan, että lastensuojelua on arvosteltu sekä sys-

teemin sisältä, että niiden toimesta, jotka eivät ole koskaan tavanneet traumatisoitua lasta tai lastaan

11

vahingoittavaa vanhempaa. Lastensuojelutyötä tehdään yleisimmin isossa organisaatiossa, jotka kuu-

luvat julkisen sektorin alaisuuteen. Artikkelissa tutkitaan mahdollisuuksia kohdata lastensuojelu ja

pohdiskellaan käsitteitä, jonka julkinen lastensuojelu on kehittänyt vastauksena sisäisiin ja ulkoisiin

tekijöihin. Lopputulokseksi muotoutunut organisaatiorakenne ei ehkä ole kaikkein paras tukeakseen

sitä suurta tehtävää ja valtuutusta, mikä lastensuojelun tulisi toiminnallaan saavuttaa.

Lastensuojelun palvelun tuottajien näkökulmaa uuden, näyttöön perustuvan, toiminnan käyttöön-

otossa ovat tutkineet Aarons ja Palinkas (2007). Näyttöön perustuvan uudeen työmenetelmän käyt-

töönottamisen erityisesti lastensuojelussa ajatellaan kohtaavan paljon haasteita muun muassa sen

vuoksi, että lastensuojelussa työskentelyä joudutaan muuttamaan ja sovittelemaan uudestaan eteen

tulleiden odottamattomien tapahtumien, ristiriitojen ja niiden ratkaisujen johdosta. Usein lastensuo-

jelun prosessin, ongelmien ja ratkaisujen luonne riippuu erityisesti sidosryhmien näkökulmista ja ko-

kemuksista. Tästä johtuen tutkimuksen aineistona on lastensuojelun kotiin annettavien palveluiden

päälliköille tehdyt haastattelut. Aineistosta löydettiin kuusi kriittistä osatekijää, jotka vaikuttavat uu-

den työmenetelmän käyttöönottoon. Tekijöitä ovat: 1) työntekijöiden ja perheen hyväksyntä työme-

netelmälle, 2) menetelmän käytettävyys perheen tarpeisiin, 3) työntekijöiden motivaatio menetelmän

käyttämiseen, 4) kokemukset menetelmän käytöstä, 5) organisaation antaman tuen määrä uuden työ-

menetelmän käyttöönottoon ja 6) uuden menetelmän vaikutukset prosessiin ja lopputulokseen. Uuden

menetelmän käyttöönottoa voidaan pitää joustavana ja jatkuvana ponnistuksena, jolloin menetelmään

on jatkuvasti uudelleen arvioitava, muutettava ja sopeutettava yhdessä työntekijöiden, organisaation,

kehittäjien ja asiakkaiden kanssa. On epärealistista ajatella, että uuden menetelmän käyttöönotto olisi

yksinkertainen prosessi.

Aiheen suomenkielistä tutkimusta etsiessä huomasin, ettei sitä juurikaan ole. Tein hakuja yliopistojen

kirjastojen kokoelmiin, artikkelitietokanta Artoon ja Google Scholariin hakusanoilla ”lastensuojelu”,

”työmenetelmä”, ”menetelmä” ja ”kehittäminen” sekä erilaisilla sanojen yhdistelmillä. Lastensuoje-

lua on tutkittu muun muassa eri asiakasryhmien (esim. Veistilä 2008; Heino 2007) ja vuorovaikutuk-

sen näkökulmasta (esim. Anis 2008; Kuronen 2004), kehittämistyön vaikutuksista lastensuojelutyö-

hön (esim. Uusitalo 2015) ja työssä jaksamiseen (esim. Sulavuori 2007) sekä lastensuojelun asiakkai-

den tutkimisen näkökulmista. Tutkielmaani liittyviä tutkimuksia tai artikkeleita löytyi kolme, jotka

esittelen seuraavaksi.

Johanna Hietamäki (2016, 31) esittelee artikkelissaan lastensuojelun ja alkuarvioinnin kehittämisestä.

Hän katsoo arvioinnin ja kehittämisen muodostavan yhteisen kokonaisuuden, jolloin hän nojaa pää-

telmässään ohjelmateoriakirjallisuuteen. Hän on soveltanut muutamia työmenetelmän kehittämisen

12

tutkimuksia laatiessaan omaa käsitystään työmenetelmän kehittämisen etenemisestä. Hietamäki kat-

soo, että työmenetelmien kehittäminen tulisi aloittaa sen ongelman määrittelyllä, johon menetelmän

kehittämisellä pyritään vaikuttamaan. Tämän lisäksi on määriteltävä tavoitteet, muodostettava tieto-

pohja, tehtävä suunnitelma kehittämisen toteuttamiseksi, käyttöönottaminen sekä arviointitutkimuk-

sen tekeminen prosessin eri vaiheissa. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluu työmenetelmän kehittä-

misen vaikutusten arviointi, jossa arvioita tehdään asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteiskunnan kan-

nalta. Lisäksi arvioidaan lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia.

Hietamäki (2016, 32) on havainnollistanut näkemystään toiminnan kehittämisestä ja arvioinnista seu-

raavan kuvion avulla (Kuvio 1.). Kuviosta avautuu selkeästi kehittämisen prosessinomaisuus, joka

alkaa kehittämisen tarpeen arvioinnilla ja tarpeen arviointia tehdään aina uudelleen, kun aikaisemman

vaikutukset on saatu selville ja uudet muutostarpeet on tehty näkyväksi. Työmenetelmän kehittämisen

moninaiset vaikutukset tulee tehdä näkyväksi. Kehittämisen vaikutukset ovat erilaisia, kun niitä arvi-

oidaan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä tai sen vaikutuksia asiakkaille tai työntekijöille.

Kuvio 1. Työmenetelmien kehittämisen ja arviointitutkimuksen kokonaisuus (Hietamäki 2016, 32)

Sosiaalityöntekijöiden omaa tiedontuotannon ja itse- ja vertaisarvioinnin käytäntöjä ole Suomessa

tutkittu toteaa Laura Yliruka (2015) omassa tutkimuksessaan. Hän on ottanut tutkimuksen kohteeksi

13

sellaiset sosiaalityön käytännöt, joilla pyritään tiedonmuodostukseen. Yliruka kutsuu näitä sosiaali-

työtä vahvistavia käytäntöjä reflektiivisiksi rakenteiksi. Tiedonmuodostuksen lisäämisellä reflektii-

visen rakenteen kautta voidaan vahvistaa Ylirukan mukaan sosiaalityöntekijöiden joustavaa, avointa

ja kriittistä asiantuntijuutta sekä auttamistyön toimijuutta. Hän tarkastelee aihetta tutkimalla Kuvastin

reflektiivinen itse- ja vertaisarviointimenetelmän toimivuutta, käyttöönottoa ja kehittämistä. Väitös

perustuu viiteen aikaisemmin julkaistuun artikkeliin aiheesta. Väitöstutkimuksen tuloksena Yliruka

kertoo, että reflektioprosessit ja omien reflektiovälineiden kehittely parantavat työntekijöiden asian-

tuntijuutta, työhyvinvointia ja työn mielekkyyttä. Lisäksi Kuvastin reflektiivinen itse- ja vertaisarvi-

ointijärjestelmän avulla jokainen organisaatio voi rakentaa itselleen oman reflektiopolkunsa, joka pal-

velee heidän omia tarpeitaan. Malli sopii sosiaalityön perustyön tukemiseen ja hyvinvoinnin paranta-

miseen, mutta myös perustyötä kehittämään pyrkivän uudismielisen työyhteisön ohjaamiseen ja joh-

tamiseen.

Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia on tutkinut Sirkka Rousu (2007). Hän katsoo, että lasten-

suojelun organisaation tulisi olla selvillä työnsä vaikuttavuudesta lasten ja perheiden elämään. Las-

tensuojelussa tehtävän työn vaikutukset ovat merkityksellisiä myös arvioitaessa lastensuojelun kus-

tannuksia, palveluprosessien toimivuutta, henkilöstövoimavarojen kehittymistä ja yhteiskunnallista

vaikuttavuutta. Lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin tarvetta ovat lisänneet lastensuojelun asia-

kasmäärien ja sitä kautta kustannusten jatkuva kasvu sekä ongelmat henkilökunnan pysyvyydessä.

Rousun tutkimuksen aineistona olivat kolmen kunnan ja kolmen lastensuojelupalveluita tuottavan

järjestöorganisaation asiakirjat ja haastattelut. Rousu löysi aineistosta viisi lastensuojelun tulokselli-

suuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaami-

nen vastaa lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, 3) toimintaprosessit edistävät asiakkaan voima-

varaistumista, 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen ja 5) lapsen ja nuoren kas-

vun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun pitkänaikavälin toiminta on kustannusvaikutta-

vaa.

Tutkielmani teemaan liittyvät löytämäni tutkimukset olivat ilokseni varsin tuoreita. Tämä mielestäni

vahvistaa tutkielmani aiheen ajankohtaisuutta. Tutkielmassa tutkimuksen kohteena oleva sosiaali-

työntekijöiden työmenetelmän kehittäminen vaatii työntekijöiden kiinnostuksen ja innostuksen li-

säksi organisaatiorakenteiden muuttamista. Tästä johtuen McCraen ym. (2014) tekemä tutkimus antaa

ymmärrystä organisaatioranteen muuttamisesta erityisesti pienessä organisaatiossa, jollainen tutkiel-

mani kohteena olevan kunnan lastensuojelu on. Frost & Robinson (2007) taas auttavat tutkimuksel-

laan jäsentämään moniammatillisen työskentelyn ehtoja ja lainalaisuuksia. Lastensuojelun kehittämi-

14

nen tarkoittaa useimmiten juuri vaikeimpien asiakastapausten hoitamista nykyistä joustavammin mo-

niammatillisessa yhteistyössä. Aarons ja Palinkas (2007) tuovat esiin erään tavan esittää ja kuvata

uuden työmenetelmän käyttöönottoprosessia ja sen etenemistä. He ovat tehneet näkyväksi, että uuden

menetelmän käyttöön ottamiseen vaikuttavat monet osatekijät esimerkiksi työmenetelmän saama hy-

väksyntä asiakaperheitä ja työntekijöiltä sekä mallin käytettävyys lastensuojelussa. Hietamäki taas

(2016) esittää kehittämisprosessiin hiukan erilaisen katsantotavan. Erityisestin Aarons ja Palinkas

(2007) omalla jäsentyneellä mallillaan auttoivat oman aineistoni tulkinnassa ja päätelmien tekemi-

sessä. Ylirukan (2016) tutkimus taas tuo esiin paljon oleellista ymmärrystä sosiaalityöntekijän am-

matillisesta reflektiosta ja sosiaalityön asiantuntijuuden ja tiedonmuodostuksen muutoksesta. Rousun

(2007) tutkimus auttaa näkemään lastensuojelun kehittämisprosessien merkitykset laajemmasta nä-

kökulmasta.

1.4 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset

Tässä tutkielmassa on tarkoituksena tuottaa tietoa siitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät koke-

vat työmenetelmän kehittämisen omalla työpaikallaan. Tarkemmin sanottuna, olen kiiinnostunut hei-

dän kokemuksistaan uuden työmenetelmän käyttöön ottamisessa. Tarkoituksena on löytää tekijöitä,

jotka edistävät tai estävät työmenetelmän kehittämistä ja siis myös käyttöön ottamista. Lisäksi tut-

kielman kiinnostus kohdistuu tekijöihin, joilla työmenetelmän kehittämisprosessia on ennakoitu tut-

kimuksen kohteena olevassa kunnassa.

Tutkielmassani tarkastelen sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä oman työmenetelmän kehittämisestä

lastensuojelun kehittymisen, käyttöön otettavan uuden työmenetelmän ja sosiaalityöntekijöiden oman

työn reflektoinnin näkökulmasta.

Tutkimuksessani oli tarkoituksena saada vastaus seuraaviin kysymyksiin:

Millaisia taustatoimenpiteitä työpaikalla on tehty työn kehittämistä ennakoiden?

Millaisia kehittämisen ja uuden työmenetelmän käyttöön ottamisen edellytyksiä ja es-

teitä sosiaalityöntekijöiden puheesta on löydettävissä?

Millaisia varhaisia ajatuksia ja oletuksia sosiaalityöntekijöillä on ollut uudenlaisen työs-

kentelymallin kehittämisprosessista?

15

Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kriittisiä tapahtumia (critical incidents in development process)

lastensuojelun kehittämisen alkuvaiheessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Kriittis-

ten tapahtumien menetelmällä voidaan saada selville kehittämistä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Ai-

neistosta on tarkoituksena kriittisten tapahtumien menetelmän avulla saada selville, miten lastensuo-

jelun kehittämisprosessi on edennyt tämän tutkittavana olevan kunnan lastensuojelun sosiaalityönte-

kijöiden kuvaamana.

16

2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS

2.1 Alkuperäinen Hackneyn malli

Suomeen ollaan juurruttamassa uudenlaista lastensuojelun työmenetelmää, joka perustuu Englannissa

aikanaan alkunsa saaneensa Hackneyn malliin. Tänä päivänä Englannissa on käytössä malli, joka on

kehittynyt varsinaisesta Hackneyn mallista eteenpäin. Tämän mallin avulla suomalaiseen lastensuo-

jelutyöhön on tarkoituksena saada uudenlaista menetelmällistä lähtökohtaa ja rakennetta.

Hackney malli perustuu McKinseyn seitsemän englanniksi s-kirjaimella alkavaan tekijään, joilla alun

perin kuvattiin yhdysvaltalaisten yritysten menestystekijöitä. Kaikkien mallin seitsemän ominaisuu-

den tulee täyttyä, jotta päästään menestyvään toimintakulttuuriin. Lastensuojelussa tämä tarkoittanee

toimivaa, asiakasta kuuntelevaa ja kunnioittavaa työtä.

Nämä 7-S ovat Trowler ja Goodmanin (2012, 14) mukaan:

Shared values (yhteiset arvot)

Strategy (strategia)

Structure (rakenne)

Systems (systeemit, organisointi)

Staff (työntekijät)

Skills (työtaidot)

Style (tyyli)

Seuraavaksi esittelen tarkemmin näitä McKinseyn esittämiä yrityksen menestystekijöitä ja sitä, millä

tavoin malli olisi soviteltavissa Suomessa tehtävään lastensuojelutyöhön.

Yhteiset arvot (shared values)

Mallin toteuttaminen perustuu yhteiseen arvopohjaan, jossa yhteisenä työn tavoitteena on tukea van-

hempia kasvatustehtävässään niin pitkälle kuin mahdollista. Mallissa työntekijöillä ei ole vastauksia

perheiden pulmiin vaan vastauksia haetaan perheitä kuulemalla ja heidän taitojaan kunnioittaen. Van-

hempia tuetaan niin, että lapset voivat elää turvallisesti omassa perheessään. Sosiaalityöntekijän ja

koko tiimin kiinnostuksen kohteena on koko systeemi, jossa lapsi elää. Ajatellaan, että vastuu lapsen

asioiden hoitamisesta on lapsen luonnollisella verkostolla, johon kuuluvat vanhemmat, sukulaiset ja

17

muut perheen läheiset henkilöt. Lapsen ja perheen elämäntilannetta arvioitaessa on huomioitava koko

tilanne: lapsen haasteet ja kehitystarpeet, vanhempien voimavarat ja lapsen kasvuympäristö. (Trowler

ja Goodman 2012, 16.)

Työntekijöiden tehtävä on auttaa perheen jäseniä löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa. Per-

heestä tehtävä tilannearvio tehdään kunnioittavasti ja empaattisesti. Perusajatuksena kaikissa toimissa

on, että lapsen paras toteutuu ihmisten välisellä kunnioittavalla vuorovaikutuksella eikä hallinnollis-

byrokraattisilla toimilla. Toisaalta joskus lapsen paras toteutuu ainoastaan nopealla sijoittamisella, ja

silloin asiassa ei saa aikailla. Sosiaalityöntekijän on pystyttävä aika ajoin työntämään neuvotteleva

työote syrjään ja oltava jämäkkä ja toimittava esimerkiksi pakottavan tilanteen vaatimalla tavalla.

(Trowler ja Goodman 2012, 16-17.)

Mallin mukaiseen organisaatiokulttuuriin kuuluu mahdollisuus myöntää, jos jossain asiassa on tehty

vääriä ratkaisuja. Tällöin hyväksytään virheiden mahdollisuus ja niistä pyritään oppimaan sen sijaan,

että syyllistetään virheen tekijöitä. Virheet auttavat organisaatiota näkemään heikot kohdat ja muut-

tamaan niitä samanlaisten vihreiden ehkäisemiseksi. (Trowler ja Goodman 2012, 16-17.)

Fagerström (2016a, 16) katsoo, että ensisijaisesti lasta ja perhettä tuetaan niin, että lapsi voi jatkaa

asumistaan omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Hackneyn mallissa pyritään minimoimaan yh-

teiskunnan puuttuminen perheen elämään ja ratkaisuihin. Työntekijät auttavat lapsia ja perheitä löy-

tämään omat vahvuutensa ja voimavaransa sekä luottamaan niihin.

Strategia (strategy)

Hackneyn mallissa strategiaan kuuluu, että perheen kanssa suoraa työskentelyä priorisoidaan. Mallin

strategisina tavoitteina voidaan pitää lastensuojelun sijoitusten tarpeen vähentämistä. Tästä muutok-

sesta johtuen lapsia ja perheitä voidaan tukea paremmin muilla esimerkiksi ennaltaehkäisevillä pal-

veluilla. Lastensuojelun työn muuttumista on toivottu tapahtuvan akuuttien ”tulipalojen sammuttami-

sesta” reflektiiviseksi ja säännönmukaiseksi auttamistyöksi. (Fagerström 2016a, 16.)

Hackneyn mallin strategian ytimessä on (Trowler ja Goodmanin 2012, 17) mukaan myös oikeanlais-

ten työntekijöiden palkkaaminen osaksi organisaatiota. Oikeanlaisten työntekijöiden työtaidot ovat

korkeatasoisia, heillä on innostusta ja kiinnostusta työtä kohtaan. Olennaista on kyky työn riskitilan-

teiden hallitseminen. Mallin strategia tähtää toimivaan organisaatioon, jossa työntekijät viihtyvät, py-

syvät pidempään töissä ja voivat edetä urallaan.

18

Mallin ideana on kehittää työtä ja tehdä siitä vaikuttavampaa ja tavoitteena onkin, että lapsien ja per-

heiden määrä lastensuojelupalveluissa vähenee ja näin ollen säästyneitä varoja voidaan käyttää yhä

enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin, joilla perheitä voidaan auttaa jo pulmien varhaisimmissa

vaiheissa. (Trowler ja Goodman. 2012, 18.)

Trowler ja Goodmanin (2012, 17-18) kunnianhimoisena tavoitteena on luoda mallissa uudenlainen

organisaatiokulttuuri, jossa on saatavilla tukea ja kehittymistä. Itse työssä on tavoitteena luoda mah-

dollisuus harkitsevalle ja tehokkaalle sosiaalityölle sen sijaan, että tyydyttäisiin työskentelemään

ikään kuin akuutteja tulipaloja sammutellen. Malli pitää sisällään paljon reflektiota ja yhteisissä kes-

kusteluissa työntekijöiden kesken arvioidaan työn tavoitteita ja vaikuttavuutta. Tarkoituksena on roh-

kaista työntekijää pohtimaan, mitä ja miksi he haluavat tehdä ja kannustaa tekemään se.

Rakenne (structure)

Hackneyssä muutettiin myös työskentelytapaa ja työn rakennetta. Lastensuojelun tiimityöskentelystä

luovuttiin ja uutena tapana otettiin käyttöön moniammatilliset yksiköt, joista vastaavat kokeneet so-

siaalityöntekijät. Asiakasperheen asioiden hoitamisesta ja auttamisesta vastaa koko yksikkö, vaikka

asiakas tapaa ainoastaan omaa työntekijäänsä. Viikoittaisissa yksikköpalavereissa selvitellään jokai-

sen asiakasperheen sen hetkinen tilanne ja pohditaan jatkotoimenpiteitä monesta eri näkökulmasta.

(Fagerström 2016a, 17.)

Sosiaalityön systeemiseen yksikköön kuuluu Hackneyn mallin mukaan (Kuvio 3.) konsultoiva sosi-

aalityöntekijä (consultant social worker), sosiaalityöntekijä (social worker), sosiaalityöntekijä, joka

toimii lapsen äänen kuulijana (child parctitioner), yksikkökoordinoija (unit coordinator) ja perhetera-

peutti (clinician). Lastensuojelun asiakasperheet ovat koko edellä mainitun tiimin asiakkaita. Hyvinä

asioina tässä järjestelyssä voidaan mainita ne seikat, että asiakasperheen asioiden hoitaminen ei kos-

kaan jää yhden sosiaalityöntekijän tehtäväksi vaan perheen asioita pohditaan yhdessä. Lisäksi esi-

merkiksi työntekijöiden lomien aikana löytyy aina joku henkilö, joka tuntee perheen tilanteen. Mal-

lissa tehdään moniammatillista yhteistyötä ja perheiden tilanteesta keskustellaan joka viikko. Viikoit-

taiset kokoukset mahdollistavat myös reflektion, dialogin ja asiakkaan asiassa johonkin ratkaisuun

pääsemisen. Päävastuu asiakkaan asioiden hoitamisesta mallissa on konsultoivalla sosiaalityönteki-

jällä. (Trowler ja Goodman 2012, 19-20.)

19

Kuvio 1. Sosiaalityön yksikkö Lontoon Hackneyssä (Forrester ym. 2013)

Mallin mukaan konsultoiva sosiaalityöntekijä etsii neuvoja ja ratkaisuja tiimissä esiin nouseviin ky-

symyksiin. Tarkoituksena on tunnistaa ne osa-alueet, joissa tiimin oma tietous ei ole vahvaa ja etsiä

käsiinsä ne henkilöt, joilta puuttuvaa tietoa ja konsultaatiota voi saada. (Trowler ja Goodman 2012,

19.)

Mallin taustalla vaikuttaa ryhmäpäällikkö (group manager), jonka tehtävänä on luoda optimaaliset

olosuhteet sosiaalityön yksiköille, jotta ne voisivat tehdä mahdollisimman hyvää työtä. Konsultoivat

sosiaalityöntekijät tapaavat ryhmäpäällikköä säännöllisesti. Tapaamisissa keskitytään konsultoivien

sosiaalityöntekijöiden työn ja päätöksenteon laatuun ja ammatillisiin asioihin. Päällikön asiantunte-

vuutta voidaan käyttää myös vaikeimpien asiakastapausten ratkaisemiseksi, mutta hänen päätehtä-

vänsä on luoda toimintaa mahdollistavia rakenteita ja luoda kulttuuria, mikä tukee ja kehittää yksi-

köiden perustehtävää. (Trowler ja Goodman 2012, 20.)

Systeemit (systems)

Systeemeissä on kyse toimintatavoista, prosesseista ja rutiineista, jotka kuvaavat sitä, miten työ Hack-

neyssä tehdään. On kyse lastensuojelun päätöksenteosta, taloudellisista käytännöistä, rekrytoinnista,

miten tuloksellisuutta lasketaan ja miten informaatio kulkee organisaation sisällä ja yhteistyötahojen

kanssa. Kaikkien Hackneyn toimintojen tulee olla suunniteltu niin, että ne tähtäävät perheiden kanssa

työskentelemiseen vaikuttavalla tavalla. Mallissa työntekijöitä kannustetaan pohtimaan, mitä he ha-

luavat tehdä ja miksi, ja sen jälkeen kannustetaan tekemään niin. Työntekijöiden ei haluta tekevän

Consultant social

worker

socail worker

unit co-ordinator

clinician

child practitioner

20

perheiden parissa toimia ja ratkaisuja vain sen vuoksi, että niin kuuluu toimia ja tehdä. (Trowler ja

Goodman 2012, 20.)

Trower ja Goodman (2012, 20-22) lisäävät vielä, että Hackneyn mallissa työntekijöiden kykyyn toi-

mia lasten ja perheiden auttamiseksi luotetaan. Organisaatio on luotu niin, että työntekijöillä on tar-

vittaessa helposti saatavilla asiantuntija-apua ilman jäykkää byrokratiaa. Lapset pyritään pitämään

kotonaan tai läheisverkoston luona ja apua tarjotaan pääsääntöisesti suoraan sinne.

Hackneyssä haluttiin luopua kaikista ennen käytössä olleista ohjeista ja käytännöistä. Yhteinen ym-

märrys perheistä ja heidän kanssaan työskentelystä luotiin yhdessä käyttäen perhesuuntautuneita ar-

viointi- ja työskentelymenetelmiä. (Fagerström 2016a, 22.)

Työntekijät (staff)

Työntekijät ovat Hackneyn mallin tärkein resurssi ja oikeanlaisten henkilöiden palkkaaminen pysy-

viksi työntekijöiksi lapsi ja perhepalveluihin on suuri haaste. Organisaatiomuutoksen aikana jokaisen

työntekijän oli haettava omaa virkaansa uudelleen. Uusien työntekijöiden rekrytointi on monivaihei-

den tapahtuma, jossa on tehtävä kirjallisia tehtäviä ja osallistuttava lavastettuun asiakastilanteeseen.

Jos työnhakija on näissä pystynyt näyttämään toteen taitonsa ja intonsa, pääsy haastatteluun on vasta

lunastettu. Hackneyn lastensuojeluun on ollut valtavasti hakijoita ja näin hakijoista voidaan valita

kaikkein parhaimmat. (Fagerström 2016, 26-27.) Samaan aikaan organisaation tasolla lastensuojelu-

työn arvoa nostettiin ja työstä tehtiin samalla houkuttelevampaa. Työntekijöiltä tuli löytyä asiantun-

temuksen ja ammatillisten taitojen lisäksi myös sopivia henkilökohtaisia ominaisuuksia. (Fagerström

2016a, 18.)

Lastensuojelun henkilökunta koulutetaan ja työnohjataan tässä mallissa systeemisen ajattelun peri-

aatteisiin. Käytäntö on Hackneyssä opettanut, ettei työntekijöitä kannata kouluttaa terapeuteiksi asti.

Muuttunut ammatti-identiteetti ei tällöin ole enää selkeä; olenko sosiaalityöntekijä vai terapeutti? Nyt

Hackneyn henkilöstökoulutus on sisäistä koulutusta, jossa painotetaan systeemisen lähestymistavan

sopeuttamista sosiaalityöhön. Hackneystä on luotu oppiva organisaatio, joka tarjoaa jatkuvasti oppi-

mista tukevia virikkeitä kunnianhimoisille ja kehityssuuntautuneille työntekijöille. Tällä tavoin he

pystyvät vastaamaan yhteiskunnan aiheuttamiin muutoksiin, jotka muokkaavat lastensuojelun parissa

tehtävää työtä. Lisäksi oppiva organisaatio kannustaa työntekijöitä muuttamaan ja kehittämään orga-

nisaatiota. (Trowler ja Goodman 2012, 24.)

21

Työtaidot (skills)

Työ lastensuojelussa vaatii työntekijöiltä monenlaisia taitoja ja hyvää tietopohjaa. Työntekijöiden on

pystyttävä tekemään tilannearviota hyvinkin vaativissa perhetilanteissa ja soveltamaan mallissa käy-

tössä olevia suhdeperustaisia menetelmiä perheen tilanteen sopimalla tavalla. Työntekijöillä on oltava

hyvät dokumentointi- ja vuorovaikutustaidot. Työntekijöiden on ymmärrettävä lasten ja nuorten sekä

fyysistä että psyykkistä kehitystä. Heiltä täytyy löytyä kykyä luoda positiivisia suhteita perheiden ja

muiden ammattiryhmien kanssa. (Trowler ja Goodman 2012, 24.)

Uudenlainen, systeeminen tapa tehdä työtä mahdollistaa työn tekemisen lastensuojelussa monella uu-

della työvälineellä. Esimerkkinä Hackneyn mallista voisi mainita erilaisten vaihtoehtoisten hypotee-

sien tekemisen perheen tilanteesta. Näistä erilaisia hypoteesejä tarkennetaan asiakastyön edetessä yh-

teistyössä perheiden kanssa. (Goodman ja Trowler 2012.)

Sosiaalityöntekijöiden taidot kehittyvät mallin ohjatussa työskentelyssä. Taitojen kehittymistä ohjaa

yksikön koordinaattori ja koko moniammatillinen tiimi. Sosiaalityössä käytetään perheterapeuttista

lähestymistapaa asiakkaisiin ja perheterapeuttisia välineitä esimerkiksi sukupuuta. Erityisen hyvinä

taitoina mallissa näyttäytyvät kommunikointitaidot, kyky pohtia erilaisia hypoteeseja sekä uskallus

kokeilla uusia tapoja, tehdä virheitä ja oppia niistä. (Fagerström 2016a, 20.)

Tyyli (style)

Hackneyn mallissa sosiaalityötä lastensuojelussa tehdään eri lailla kuin ennen keskittämällä huomio

käyttäytymiseen ja erityisesti johtamiskäyttäytymiseen organisaation kaikilla tasoilla. Hackneyn mal-

lin mukainen työskentely täytyy näkyä työntekijöiden joka päivissä toimissa. Johtaminen mallissa on

avointa ja sujuvaa hierarkiassa ylhäältä alas. Mahdollisissa työyhteisön kriisitilanteissa johdon tehtä-

vänä on rauhoitella tilanne ja olla alaisten tukena. Samanlaista vastuunkantoa sosiaalityöntekijältä on

löydyttävä tilanteissa, joissa lapsia ja perheitä täytyy rauhoitella ja olla omassa ratkaisussaan jämäkkä

sekä kantaa vastuunsa omista ratkaisuistaan vallankäyttäjän perheen tilanteissa. (Trowler ja Goodman

2012, 22.)

Hackneyhyn valittavilta työntekijöiltä edellytetään ennakoitavuutta, energisyyttä, innostuneisuutta ja

muutoshalukkuutta. Hackneyssä ajatellaan, että edellä mainitut luonteenpiirteet työntekijöillä antavat

perheille parhaat mahdollisuudet ratkaisuihin, joiden avulla perhe onnistuu pysymään jatkossakin yh-

dessä ja takaamaan lasten turvallisuuden perheessä. Mallissa kannustetaan sekä-että –ajatteluun joko-

tai –ajattelun sijaan. Moniäänisyyden ajatellaan rikastuttavan ajattelua ja toimintatapoja monimutkai-

sissa asiakastapauksissa. (Trowler ja Goodman 2012, 22-23.)

22

Ammatillinen vastuunkanto on mallin keskeisimpiä asioita. Tämä koskee vastuuta sekä puhutusta,

että kirjoitetusta tiedosta. Vastuullinen sosiaalityöntekijä omistaa omat näkemyksensä, toimensa ja

ratkaisunsa. Hän ei koskaan epäröi muuttaa mieltänsä ja myöntää olleensa väärässä. Asioiden toisin

tekeminen ei ole yksinkertaista. Sen vuoksi keskeisintä on huomioiva, kunnioittava ja älyllisesti sen-

sitiivinen päätöksenteko perheen ja lapsen asioissa. Asioihin ei ole olemassa ainoastaan yhtä totuutta.

(Trowler ja Goodman 2012, 23.)

Hackneyssä käytössä oleva työtapa perustuu avoimeen dialogiin niin perheiden kuin muiden ammat-

tiryhmien kanssa. Aikaisempien työtapojen luomia turhia rakenteita ja ohjeita poistettiin, joiden epäil-

tiin olevan uudenlaisten, innovatiivisten työkäytäntöjen kehittämisen esteinä. Työtavaksi otettiin

avoin puhe, jossa pohdittiin jokaiselle perheelle mahdollisimman hyvää toimintatapaa heidän tilan-

teidensa parantamiseksi. (Fagerström 2016, 27-28.)

Mallista on olemassa arviointitutkimusta, jossa arvioidaan toiminnan vaikutuksia verrattuna tavalli-

seen sosiaalityön yksikköön Englannissa. Sosiaalityön muuttaminen Hackneyssä on ollut toiminnassa

kahden ja puolen vuoden ajan arviointitutkimusta tehtäessä ja se on pitänyt sisällään laajoja muutok-

sia organisaation rakenteissa ja käytännöissä. Näiden muutosten keskiössä on ollut sosiaalityön yksi-

köiden luominen, joissa työskennellään moniammatillisissa tiimeissä. Hackneyn mallista tehty arvi-

ointitutkimus on puolueeton ja se on tehty kahden vuoden aikana ja sen tekemiseen on osallistunut

asiantuntijoita seuraavista organisaatioista: Human reliability associates ja the London school of

economics. Arviointitutkimuksessa Hackneyn mallin mukaista sosiaalityön yksikköä verrattiin ja ta-

valliseen sosiaalityön yksikköön Englannissa. (Cross, Hubbard ja Munro 2010.)

Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota kolmeen seikkaan: organisaatiokulttuuriin, sosiaalityön proses-

seihin ja konkreettisiin tuloksiin. Organisaatioilla on omat tyylinsä, jotka muotoutuvat käsityksistä,

arvoista ja aikaisemmista käytännöistä. Konkreettiset tulokset syntyvät organisaatiokulttuurin ja pro-

sessien kautta. Tuloksia ja siten muutoksia arvioitiin lasten, perheiden ja organisaation itsensä kautta.

Arvioinnissa käytettiin survey-menetelmiä, haastatteluja, havainnointia ja datan analysointia (Cross

ym. 2010.)

Organisaatiokulttuurissa tutkittiin seuraavia asioita: sitoutuvatko työntekijät organisaation tavoittei-

siin, miten organisaatio oppii käytännön työssä esiin tulevista tilanteista pitäen sisällään virheet ja

läheltä piti- tilanteet, havainnot työtaakasta, stressistä ja siitä, miten organisaatio tukee työntekijöitä

vaikeissa olosuhteissa sekä miten helppoa työntekijöillä oli pitää työn keskiössä perheitä byrokratian

ja hallinnon sijaan. (Cross ym. 2010.)

23

Tutkimuksen tekijät löysivät merkittäviä positiivisia eroavaisuuksia Hackneyn mallista verrattuna ta-

vallisen sosiaalityön yksikköön. Hackneyn mallissa kannustetaan reflektoivaan oppimiseen ja taito-

jen kehittämiseen omassa työssä. Organisaatiokulttuurin muuttumisessa tärkein kohta on sosiaalityön

keskittäminen perheen kanssa työskentelyyn. Lisäksi sosiaalityöntekijät uudessa sosiaalityön mal-

lissa ovat omaksuneet uusia työkäytäntöä kirjallisuuden ja kokemuksen pohjalta. Uudet työkäytännöt

voivat tarkoittaa myös parempaa päätöksentekoa, jossa reflektoiva käytäntö rohkaisee, mahdollistaa

ja uudet taidot tuovat uudenlaista näköalaa ratkaistaviin asioihin. Konkreettisena tuloksena lasten-

suojelun kokonaiskustannukset pienenivät 4,97 %. Pienenemiseen vaikuttivat lastensuojelun palve-

luita tarvitsevien lasten lukumäärän väheneminen, mutta myös työntekijöiden sairauspäivien vähene-

minen 55%, työntekijöiden työssä pysymisen parantuminen ja sijoitettujen lasten hyvin alhainen taso.

(Cross ym. 2010.)

Forrester (2013) on tutkimusryhmänsä kanssa myös tehnyt arviointitutkimusta Hackneyn mallin vai-

kutuksista Englannissa. Heidän tutkimuksessaan vertailtiin kolmea englantilaista lastensuojelupalve-

luja tarjoavaa organisaatiota keskenään. Yksi organisaatioista oli ottanut käyttöönsä niin sanotun sys-

teemisen mallin, jossa koko tiimi yhdessä kantaa vastuun asiakkaan asioiden hoitamisesta. Tämä tar-

koittaa yhteistä, runsasta keskustelua asiakkaan asioista ja työntekijöiden eriytyneet roolit. Kahdessa

muussa tutkimuksen organisaatiossa oli käytössä perinteinen tiimimalli. Tutkimuksen tuloksena mai-

nitaan, että systeemisessä yksikössä työskenteleminen on mahdollista, jos asiakasmäärät ovat koh-

tuulliset. Lisäksi mainitaan, että työskentely systeemisessä yksikössä on korkeatasoista ja työnteki-

jöiden kokemus omasta työstään on positiivisempi; vähemmän työstressiä ja työ on palkitsevampaa.

2.2 Lastensuojelun kehittyminen Suomessa

Lastensuojelun voidaan sanoa muuttuneen Suomessa varsin verkkaisesti. Laajemmasta perspektii-

vistä katsoen perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun lisäksi lasten suojelemiseksi Suomessa on tehty

monenlaisia uudistuksia. Uudistukset lähtevät vuonna 1922 tehdystä yleisen oppivelvollisuuden sää-

tämisestä, oppikoulujen perustamisesta ja kansakoulujen laajentamisesta 1940- ja 1950-luvuilla sekä

peruskoulun perustamisesta 1970-luvulla, joilla luotiin vankkaa pohjaa lasten suojelemiseksi Suo-

messa. Muita lastensuojelemiseksi tehtyjä uudistuksia ovat olleet neuvolajärjestelmän perustaminen,

perhekustannusten tasausjärjestelmän synty, lasten päivähoidon järjestäminen ja avioliiton ulkopuo-

lella syntyneiden lasten syrjinnän lakkauttaminen. (Mikkola 2004a, 61–62.)

Laissa tehtävät muutokset eivät suoranaisesti kerro lastensuojelussa tehtävästä työstä tai käytössä ol-

leista menetelmistä, jollaisena tutkimuksen kohteena olevaa Hackneyn mallia voidaan pitää. Laki ja

24

sen muutokset kuitenkin auttavat havainnoimaan lastensuojelussa eri aikakausina voimassa olleita

painotuksia ja keskeisiä muutosta tukevia toimia. Lisäksi tutkielmassa käsiteltävän lastensuojelun ke-

hittämismallin käyttöönotto ja soveltaminen ovat mahdollista erityisesti nyt kun sosiaalihuollon lain-

säädäntöä on muutettu erityisesti ennaltaehkäiseviä palveluja korostaen. Mutta aluksi kerron sosiaa-

lihuollon ja lastensuojelun syntyvaiheista.

Sosiaalihuollon käsite ulottuu reilun sadan vuoden päähän Suomen itsenäisyyden ja kansalaissodan

aikoihin. Vuonna 1922 säädettiin laki köyhäinhoidosta, mutta samoihin aikoihin alettiin käydä kes-

kustelua huollosta korvaamaan aikaisemmin käytettyjä termejä kuvaamaan huono-osaisuutta. Sana

huolto ikään kuin lupasi aikaisempaa ammatillisemman ja modernimman lähestymistavan väestön

kohteluun. Tämän jälkeen huolto-sana levisi nopeasti yleiseksi sosiaalialan käsitteeksi ja alettiin pu-

hua lastenhuollosta, irtolaishuollosta, avohuollosta jne. Sosiaalihuollosta alettiin puhua yleisesti

1930-luvulla. Lain nimeksi se päätyi vuonna 1982 sosiaalihuoltolain syntyessä. Vuonna 1936 lain-

säädäntö jatkoi muotoutumista eriytyneemmäksi ja ammatillistuneeksi, jolloin muotoutuivat laeiksi

lastensuojelu, irtolaishuolto ja alkoholistihuolto. (Kröger 2014, 25–29.)

Eeva Valjakka on tutkinut väitöstutkimuksessaan (2016, 27) lastensuojelun kehittymistä Suomessa

nojautuen tutkimuksessa lähinnä sosiaalipolitiikan ja lainsäädännön muutokseen rintarinnan. Hän on

jakanut tutkimuksessaan lastensuojelulainsäädännön kehittymisen osana Suomalaista sosiaalipoli-

tiikka kolmeen ajanjaksoon, joita ovat huoltovaltion lastensuojelu (1800-luvun lopulta 1950-luvulle),

hyvinvointivaltion lastensuojelu (1960-luvulta 1990-luvulle) ja jälkiekspansiivisen hyvinvointival-

tion lastensuojelu.

Suomessa lastensuojelullinen aate alkoi 1800-luvun loppupuolella eriytyä omaksi alueekseen. Ennen

varsinaista lastensuojelulainsäädäntöä kunnan lakisääteinen lastenhuolto tapahtui osana kunnan vai-

vais- ja köyhäinhoitoa. Kunnallishallinnon organisoitumisen johdosta 1860-luvulta alkaen lasten-

huollon yhteiskunnallisia tehtäviä alettiin siirtää kirkolta ja seurakunnalta julkisen vallan hoidetta-

vaksi. Samaan aikaan halu yksityiseen hyväntekeväisyyteen heräsi ja se yhdessä kunnallisen lasten-

suojelun kanssa nivoutuivat yhteen 1880-luvun lopulla. (Hämäläinen 2007, 43.) Erityisen voimakasta

lastensuojelun kehittyminen oli 1900-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Tällöin kuntien rooli kas-

voi lastensuojelun toimintaa johtavana ja koordinoivana tahona. (Pulma 2004, 13.)

Suomalainen sosiaalipolitiikka, jota lastensuojelu oli osaltaan, oli 1960-luvulle saakka luonteeltaan

yksilöllistä, tarvesidonnaista ja siten myös kontrolloivaa ja leimaavaa (Tuori ja Kotkas 2008, 75).

Muutos kansalaisajattelun suuntaan alkoi vähitellen sotien jälkeen ja erityisesti 1960-luvulle tulta-

essa. Kansalaisajattelun mukaan yhä suuremmat ihmisjoukot tulivat sosiaalipolitiikan kohteeksi ja

25

näin ollen sosiaalipolitiikka lakkasi olemasta luokka- tai ryhmäkohtaista. (Hämäläinen 2007, 305.)

Sosiaalihuolto koostui tällöin koko väestölle tarkoitetuista palveluista. Lastensuojelussa alettiin ke-

hittää uusia menetelmiä, joista yksi oli avohuolto. Kun avohuollon toimien valikoimaa saatiin kehi-

tettyä, huostaanottojen määrä väheni. Se johti tahdonvastaisten huostaanottojen loppumiseen lähes

kokonaan 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. (Pulma 2004, 15–18.)

Hyvinvointivaltion käsitteen käyttöön ottaminen ja normalisoituminen Suomessa merkitsi lastensuo-

jelussa sääntelytavan ja lastensuojelulle asetettujen tavoitteiden uudistamista. Lastensuojelussakin

pyrittiin eroon marginaaliryhmiin kohdistuvasta huolto- ja kontrollitoiminnasta ja suunnattiin toi-

minta kohti kokonaisvaltaisia, perhekeskeisiä ja yleisiä sosiaalisen suoriutumisen kysymyksiä. (Tuori

ja Kotkas 2008, 98–99.) Lastensuojelulain uudistamiseen tähtäävät pyrkimykset aloitettiin 1950-lu-

vun lopulla.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti toimikunnan loppuvuodesta 1982 tekemään ehdotusta uudeksi

lastensuojelulaiksi. Toimikunta arvioi, että perheiden ja lasten ulkoiset toimintaedellytykset ovat

muuttuneet ja etteivät perinteiset kasvatustavat ja – tavoitteet enää toimineet muuttuneissa yhteiskun-

nallisissa oloissa. Toimikunnan mukaan keskeisenä ongelmana ei enää olleet aineellisesta puutteesta

johtuneet syyt vaan enenemässä määrin ihmisen tietoisuutta ja mielenterveyttä sekä sosiaalisia suh-

teita koskevat ongelmat. Toimikunnan mukaan esimerkiksi usein lastensuojelullinen tarve kohdistui

perheisiin, joissa taloudellinen tilanne on erinomainen, mutta puutteita on enemmänkin perheiden

ihmissuhteissa, jotka saattavat olla köyhät tai vääristyneet. (KM 1982:67, 2, 9.)

Vuoden 1983 lastensuojelulaissa lastensuojelun keskeisiksi toiminnoiksi säädettiin tukitoimet, joita

annettaisiin lastensuojelun avohuollon asiakkaille. Muita toimintamuotoja ovat huostaanotto, sijais-

huolto ja jälkihuolto. Olennaisiksi asioiksi lakimuutoksessa nousivat lapsen etu ja perheen auttaminen

pääsääntöisesti avohuollon tukitoimien avulla. Hallituksen esityksessä linjataan, että edellä mainittu-

jen periaatteiden tulee ohjata käytännön lastensuojelussa tehtyjä ratkaisuja niin, että lapsen etu huo-

mioitaisiin ensisijaisesti tukemalla huoltajia lapsen kasvatuksessa. (HE 13/1983 vp. 21–22.)

Edellä mainittujen lastensuojelulain muutosten johdosta aiemmin kunnan palveluna toimitettua las-

tensuojelua alettiin tehdä yhteistyössä muiden viranomaisten, yleishyödylllisten yhteisöjen sekö yk-

sityisten palveluntarjoajien yhteistoiminnaksi (Kajava 1997, 43). Moniammatillisen yhteistyön ja ver-

kostoitumisen tavoitteena oli moniongelmaisille perheille ja lapsille löytyisi uusia avun ja tuen muo-

toja. (Hurtig 2003, 163.) Sinko (2005, 7) katsoo, että 1983 lakimuutoksen jälkeisillä vuosikymmenillä

26

lastensuojelu eriytyi kunnittain omanlaisiksi palveluiksi ja käytännöiksi. Tähän johtivat kuntien sosi-

aalitoimessa tehdyt erilaiset tulkinnat ja soveltamiset. Sinko näkee lisäksi, että nämä eriävät tulkinnat

ja soveltamiset johtivat lasten saamien avun ja tuen eriarvoistumiseen. Konkreettisena esimerkkinä

palveluiden hajanaisuudesta Sinko mainitsee sen, että lapsiperheille on ollut tarjolla palveluita, joista

ei ole heille hyötyä eikä yksilöllisiä tarpeita vastaavia palveluita ollut edes tarjolla.

2010-luvun Suomessa sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen on ollut yksi keskeisimmistä

muutoksista. Sosiaalihuollon yleislain lisäksi hallinnon alalla on useita merkittäviä erityislakeja. So-

siaalihuoltolain ohjausvaikutus yhteiskunnassamme on ratkaiseva. Tästä johtuen sosiaalihuollossa

yhteiskunnalliset muutokset tehdään lakeja muuttamalla tai tarkentamalla. Sosiaalihuoltolain muut-

tamisen tarpeet liittyvät sisäisiin ja ulkoisiin syihin. Sosiaalihuollon toimintaympäristöissä on tapah-

tunut suuria muutoksia, koska kuntien ja julkisten palveluiden rakenteita ollaan uudistamassa laajem-

maltikin. Näistä rakenteiden uudistamisista yksi esimerkki on sosiaali- ja terveydenhuollon yhdisty-

miskysymykset. (Hämäläinen ja Niemelä 2014, 80.)

Selvitystyöryhmän esitysten ja niistä saatujen lausuntojen perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä

laadittiin Toimiva lastensuojelu –toteuttamissuunnitelma vuosille 2014–2019. Selvitystyöryhmän eh-

dotuksia toteutettiin 2015 voimaan astuneessa sosiaalihuoltolain (1301/2014) uudistuksessa. Aiem-

min lastensuojelun palveluina olleet perhetyö, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta muutettiin sosiaali-

huoltolain mukaisiksi palveluiksi. (L1301/2014; HE 164/2014 vp; L1302/2014; HE164/2014 vp.)

Sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä painotettiin uudistuksen pohjautuvan

Toimiva lastensuojelu – selvitystyöryhmän loppuraporttiin ja siinä esitettyihin ratkaisuehdotuksiin

sekä raportista ja laatusuosituksista annettuihin lausuntoihin. (HE 164/2014 vp, 44–45.)

Lastensuojelun näkökulmasta muutokset ovat suuret ja toivottavat. Lapsia ja perheitä tulee auttaa

mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevillä toimilla lasten peruspalveluissa kuten

neuvoloissa ja kouluissa. Peruspalveluissa on pystyttävä tarjoamaan lapsiperheille apua, etteivät

avuntarpeet ja siten ongelmat laajentuisi ja pahenisi. Kun lapsia ja perheitä autetaan oikea-aikaisesti

peruspalveluissa, ei heidän auttamisensa ja asioidensa käsittely ruuhkauta lastensuojelua vaan lasten-

suojelussa voidaan keskittyä vaikeimmin autettaviin asiakkaisiin ja perheisiin. Sosiaalihuoltolain

muuttamisen voidaan katsoa saaneen aikaan oikeanlaista siirtymää asiakasmäärissä ja palveluiden

tarjoamispaikoissa, mikä mahdollistaa lastensuojelun uudenlaisen kehittymisen esimerkiksi systee-

miseen, ihmissuhdeperustaiseen ja muutokseen pyrkivään sosiaalityöhön jollaisena esimerkiksi

Hackneyn mallia voidaan pitää.

27

Viimeisimmät muutokset vaikuttavat lähes päinvastaisilta kuin vuoden 2007 lastensuojelulain koko-

naisuudistuksen tavoitteet olivat; ohjata apua ja tukea tarvitsevat lapset ja heidän perheensä matalalla

kynnyksellä lastensuojelun piiriin. Todennäköistä on, että jatkossa lastensuojelun asiakkaiden määrä

tulee vähenemään. Kiireellisten sijoitusten kriteerien tiukentaminen on vähentänyt kiireellisten sijoi-

tusten määrää. Nämä muutokset todennäköisesti taas johtavat huostaanottojen vähenemiseen. Lasten-

suojelutyön uudelleen organisoimisen vuoksi asiakkaita autetaan varhaisessa vaiheessa perhesosiaa-

lityön keinoin. Lisäksi lapsiperheitä autetaan tulevaisuudessa moniammatillisessa yhteistyössä uuden

sote:n mukaisissa perhekeskuksissa, joihin kaavaillaan matalan kynnyksen palvelumallia sekä integ-

roiduissa ja yhteen sovitetuissa erityistason palveluissa, joihin muun muassa lastensuojelu jatkossa

kuuluu. (Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma 2016.)

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma pyrkii siis vahvistamaan ja uudistamaan lasten, nuorten ja

perheiden palveluita. Lastensuojelutyölle on tarkoituksena löytää kokonaisvaltainen toimintakulttuu-

rin uudistaminen ja muutos. Lastensuojelutyön täytyisi tulevaisuudessa olla lapsille ja perheille hel-

posti saavutettava, leimaamaton ja lähellä oleva palvelu. Lastensuojelun toiminnan ytimessä on toi-

miva lastensuojelun sosiaalityö. Tätä lastensuojelun keskeisintä toimintaa tuetaan LAPE-ohjelmassa

pilotoimalla systeemiseen ajatteluun ja terapeuttiseen työotteeseen perustuvaa Hackneyn mallia.

(Raivio, Männistö, Lahtinen ja Petrelius 2016, 3.)

Hackneyn mallista on olemassa laajaa arviointitutkimukseen perustuvaa tietoa, mikä on yksi mallin

pilotoinnin kohteeksi valitsemisen perusteista (Cross, Hubbard & Munro 2010). Lisäksi lastensuoje-

lun sosiaalityöntekijät ovat tuoneet esiin toivetta heidän ammattitaitonsa vahvistamista ihmissuhde-

perustaisemmaksi (Uskomme sinuun – usko sinäkin ll. Viestejä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden

kuulemiskiertueelta 2014/15, Lastensuojelun keskusliitto).

Pelkkä työtavan muuttaminen refleksiivisempään tiimimalliin ei Hackneyn mallissa ole mahdollista.

Uuden työtavan omaksuminen vaatii muutoksia olemassa oleviin organisaatiorakenteisiin. Hyvin tär-

keää on mahdollistaa Hackneyn mallin käyttöönotto rajaamalla lastensuojelussa oleva asiakaskuorma

kohtuullisemmalla tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä suurempi osa lapsista ja perheistä saisi

palvelunsa ja avun sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa perhesosiaalityössä tai muista peruspal-

veluista. (Raivio ym. 2016, 3-4.) Fagerström (2016,11) katsookin, että Hackneyn malli pyrkii nosta-

maan lastensuojelun sosiaalityössä keskeiseksi toiminnaksi lapsen, hänen vanhempiensa ja sukulais-

ten kanssa tehtävän vuorovaikutustyön. Olennaista mallissa on työntekijän kyky ylläpitää luottamuk-

sellista yhteistyösuhdetta asiakkaaseen ja johdon tehtävänä on tukea työntekijöitä tässä tehtävässä.

Uudessa työmallissa asiakastyön parantamiseksi tiimityöskentelyssä on tarkoituksena hyödyntää per-

heterapeuttisia oppeja. Lisäksi hyödynnettävissä voisivat olla myös dialogisia ja narratiivisen terapian

28

oppeja. Fagerström (2016,11) haluaa lisäksi painottaa, että Hackneyn malliin kuuluu ehdottomasti

systeemisyyden ja muutettavien työmenetelmien vieminen organisaation jokaiselle tasolle. Hackneyn

malli ei ole sovellettavissa organisaation vain osittain. Tästä saattaa Fagerströmin mukaan tulla yksi

suurimmista mallin Suomeen juurruttamisen haasteista.

Lastensuojelussa tarvitaan uutta toimintamallia, jossa kiinnostus kohdistuu tarkemmin niihin systee-

meihin, joissa lapsi elää. Lastensuojelun sosiaalityö ei saa olla pelkkää tulipalojen sammuttelua ja

sijoituksia. Lahtinen, Männistö ja Raivio (2017, 11) mainitsevat Lape –ohjelman suositusten mukai-

sesti, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijällä täytyisi olla entistä paremmat moniammatilliset työs-

kentelyolosuhteet, joiden avulla lapsen ja perheiden yksilöllistä auttamista voisi parhaalla mahdolli-

sella tavalla toteuttaa. Hyvän ja asiakaslähtöisesti toimivan lastensuojelun keskeisimpänä onnistumi-

sen tekijänä on asiakkaiden tarpeiden mukaisesti lisäkoulutettu ja asiakkaiden auttamiseen sitoutunut

lastensuojelun sosiaalityö.

Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa lastensuojelussa tapahtuvaa sosiaalityötä on

tarkoituksena kehittää Raivion ym. (2016) mukaan monitoimijaiseksi ja työntekijöiden osaamista

suunnataan suhdeperustaiseen suuntaan. Suomeen on tarkoituksena juurruttaa englannissa käytössä

ollut Hackneyn malli soveltuvin osin. Lahtinen ym. (2017, 11-12) tuovat esiin uuden lastensuojelun

systeemisen toimintamallin mahdollisuuksia suhteessa vanhaan tapaan toimia. Toimintamallissa ote-

taan käyttöön sosiaalityön rinnalle perheterapian ja systeemisen käytännön teorioita sekä niihin kuu-

luvia käytännön interventioita ja lähestymistapoja. Oleellinen muutos nykyisen sosiaalityöhön on

systeemiteoreettinen lähestymistapa, jossa perhe nähdään yksikkönä. Muutos yksikön jossain osassa

käynnistää muutosprosessin, joka vaikuttaa koko systeemiin. Systeemisessä ajattelutavassa lasten-

suojelun tavoitteeksi muodostuu muutoksen aikaansaaminen perhesysteemin toiminnassa ja sen

avulla lapsen tilanteen turvaaminen. Systeemiteoreettista ajattelua täydennetään perheterapeuttisilla

elementeillä.

Lahtinen ym. (2017, 16) on esittänyt, että seuraavan kaltaiset seikat olisivat keskeisiä suomalaisessa

systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa:

1. systeemisen ajattelun on läpäistävä kaikki toiminnan tasot

2. korostetaan ihmissuhdeperustaista työskentelyn lähtökohtaa ja perheterapeuttista ymmär-

rystä

3. lapsilähtöisyys

4. asiakkaiden kohtaamisen ja osallistamisen korostaminen

5. toimintaa tukevien rakenteiden on oltava kunnossa

6. työssä johtavana elementtinä on yhdessä jaetut arvot ja mallin mukainen johtaminen

29

Fagerström (2016b, 3-4) esittää systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa oleellista olevan, että

yksiköt toimivat tiiviisti yhdessä omina tiimeinään. Tärkeää on lapsia ja perheitä koskevan pohdinnan

ja keskustelun suuri määrä ja korkea laatu sekä koko yksikköä koskeva systeeminen lähestymistapa

asiakastapauksiin. Tämänkaltainen työskentelytapa auttaa työntekijöitä etsimään ja pohtimaan asia-

kastapauksia monesta eri näkökulmasta ja lähtökohdasta käsin. Tavoitteena on aina aktivoida lapsen

ja perheen lähiverkosto tukemaan perhettä muutostilanteessa. Lisäksi uudessa toimintamallissa las-

tensuojelussa tehtävä työn on muututtava byrokratiatyöstä kohti vuorovaikutustyötä, jolloin lapsen ja

tämän perheen kanssa tehtävä suora vuorovaikutustyö katsotaan kaikkein keskeisimmäksi tehtäväksi.

Koko lastensuojelun organisaatio suunnitellaan uudelleen tukemaan tätä tärkeintä tehtävää. Toimin-

nan ytimessä tulee olla työntekijöiden kyky luoda ja ylläpitää luottamuksellista suhdetta asiakasper-

heisiin. Johdon tehtävänä on tukea tätä luottamuksellisen suhteen luomista muun muassa ylläpitä-

mällä sitä yksikön sisäisessä dialogissa. (Fagerström 2016b, 4.)

Mallin mukaan lastensuojeluun muodostetaan uudenlainen työn tekemisen rakenne. Tämä rakenne-

muutos mahdollistaa tiimien sisäisiä dialogeja ja kriittistä reflektiota. Tämänkaltainen työskentely-

tapa vahvistaa työntekijöiden toimijuutta ja auttaa oppimaan erilaisia perheen tilanteen ymmärtämi-

sen ja luottamuksen rakentamisen menetelmiä., narratiivisen ja ratkaisukeskeisen lähestymistavan

oppeja lastensuojelukontekstissa. (Fagerström 2016b, 11-13.)

Fagerström (2016b, 16-18) painottaa, että systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa annetaan

painoarvoa erityisesti lapsilähtöisyydelle ja kontekstisidonnaisuudelle. Tällä tarkoitetaan sitä, että

aina lasta pyritään auttamaan mahdollisimman pitkälle siinä ympäristössä, jossa he elävät. Lapsi ei

saa jäädä omine tarpeineen ja mielipiteineen sivuun vaan hänet on nostettava perhesysteemin kes-

keiseksi henkilöksi. Lapsilähtöisyytenä voidaan myös pitää sitä, että perheen kanssa työskentelyn

vaikuttavuutta on arvioitava erityisesti lapsen näkökulmasta. Keskeistä on, miten lapsi käytännössä

hyötyy perheen palveluista ja tukimuodoista.

Toimintamallissa painotetaan kunnioittavaa suhtautumista asiakkaisiin ja pyritään aitoon dialogiseen

asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen sekä ollaan kiinnostuneita asiakastapaamisessa siitä, mi-

ten asiakkaat itse tilannettaan selittävät tai ongelmansa ja niiden ratkaisut näkevät. Dialogisuus ja

asiakkaan arvostaminen sekä hänen mielipiteensä kunnioittaminen ovat mahdollisia, jos työntekijä

pystyy reflektoimaan omaa toimintaansa sekä sen taustalla vaikuttavia käsityksiä ja arvoja. Työpai-

kan olosuhteet ja käytännöt tulisi muokata siten, että reflektoinnin käytänteen olisi helppoa juurruttaa

osaksi työtä. (Fagerström 2016b.)

30

Uudessa mallissa lastensuojelun sosiaalityöntekijä johtaa lasten ja perheiden auttamisen prosessia.

Tämä toiminnan tukemiseksi sosiaalityöntekijän tulee voida saada avukseen asiantuntemusta ja apua

perheen peruspalveluista ja tarvittessa erityis- ja vaativan tason palveluistakin. Mallissa asiakas koh-

taa pääsääntöisesti yhden työntekijän tai työparin, vastuun kantaa asiakkaan tilanteesta koko tiimi.

(Lahtinen ym. 2017.)

Uudenlaista lastensuojelun toimintatapaa varten on uudistettava myös työpaikan rakenteita. Moniam-

matillisten tiimien rakentaminen tarkoittaa perheterapeutin liittymistä tiimiin (vrt. Hackney mallissa

”kliinikko”). Yleisimmin tiimiin mukaan tuleva perheterapeutti työskentelee perheneuvolassa, lasten-

, nuoriso- tai aikuispsykiatriassa tai päihdepalveluissa. Perheterapeutilla on oltava perheterapeutin

tutkinto, ymmärrys systeemisestä työotteesta, hyvät reflektointi- ja konsultointitaidot sekä oma mo-

tivaatio tulla tiimin jäseneksi. Tällä uudella tiimirakenteella mahdollistetaan monitieteisempi ja ko-

konaisvaltaisempi näkemys perheen tilanteeseen. Lisäksi sen avulla voidaan taata nykyistä tasaisempi

työn laatu perheille. (Lahtinen ym. 2017, 18.)

Uuden systeemisen lastensuojelun toimintamalli vaatii, että työn taustalla vaikuttavia arvoja pohdi-

taan koko työyhteisön kanssa ja niihin sitoudutaan sekä yksilöllisesti että organisaatiotasolla. Arvot

perustuvat ihmisen kunnioittamiseen ja luottamukseen ihmissuhdeperustaisen työskentelyn vaikutta-

vuuteen lastensuojelutyössä. Ja mitä systeemisen lastensuojelun toimintamallin johtamiseen tulee,

vaatii se johtajalta kokonaisuuksien hallintaa ja muiden palveluiden hyvää tuntemusta. Tällöin on

mahdollista, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijät voivat panostaa vuorovaikutteiseen asiakassuh-

teeseen niiden asiakkaiden kanssa, jotka aidosti ovat lastensuojelun tarpeessa. (Lahtinen ym. 2017,

18-19.)

Suomalaisessa systeemisessä lastensuojelun toimintamallista löytyvät (Lahtisen ym. 2017, 21) mu-

kaan seuraavat työntekijät:

konsultoiva sosiaalityöntekijä (consultant social worker) -> Suomessa useimmiten joh-

tava sosiaalityöntekijä tai jokin muu tiimivastaava

lapsen työntekijä (child practitioner) -> Suomessa lapsen asioista vastaava sosiaalityön-

tekijä

sosiaalityöntekijä/-t (social worker) -> muiden perheen jäsenten sosiaalityöntekijät esim.

vanhempien

perheterapeutti/kliinikko (family therapist) -> kunnan/ kaupungin jonkin muun organi-

saation kuten perheneuvolan työntekijä, jolla on perheterapeutin tutkinto.

koordinaattori (unit co-ordinator) -> yksikkökoordinoija, sosiaaliohjaaja tai toimisto-

työntekijä

31

Kuvio 2. Systeemisen lastensuojelumallin monitoimijainen malli (Lahtinen ym. 2017, 21.)

Kuviossa 2. Lahtinen ym. (2017,21) havainnollistavat suomalaista systeemistä monitoimijaista las-

tensuojelun toimintamallia, jonka pohjana on asiakkaille tarjottavat matalan kynnyksen palvelut pe-

ruspalveluissa. Kuviossa on tuotu näkyväksi systeemisessä lastensuojelumallissa perheen auttami-

seen osallistuvat lastensuojelun tiimin työntekijät, joita ovat sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat,

koordinattori ja perheterapeutti. Kuvio auttaa myös havainnoimaan, että tiimin perheterapeutin ”oma

työ” voi olla muualla kuten perheneuvolassa tai psykiatrian avohuollon yksikössä. Tämän uuden sys-

teemisen työmallin ”kattona” tai ohjaavana tekijöinä ovat systeemisyys, perheterapeuttinen ymmär-

rys, suhdeperustaisuus, lapsilähtöisyys, asiakkaiden osallisuus ja kohtaaminen sekä monitoimijai-

suus.

2.3 Lastensuojelun työntekijöiden oman työyhteisön kehittäminen ja reflektointi

Suomessa reflektioajattelun muotoutuminen osaksi sosiaalityön kehittämistä on tapahtunut 1990-lu-

vun tienoilla. Tällöin reflektiosta puhuttiin ns. kehittävänä työntutkimuksena (esim. Arnkill 1990;

Engeström 1987). Synnöve Karvinen (1992) on nähnyt reflektiivisyyden idean ja kriittisen arvioimi-

sen osana sosiaalityön ammatillisuutta. Jo 1990-luvulla reflektio nähtiin osana oman työn ja ammat-

titaidon kehittämistä. Tällöin ihminen tutkii omia ammatillsia kokemuksiaan ja toimintaansa saadak-

seen uuden ymmärryksen omalle toiminnalleen tai uudelle toimintamallille. Reflektiolla ei tarkoiteta

pelkästään asioiden pohintaan vaan oleellisesti siihen liittyvät kokemus toiminnasta itsestään, siitä

32

oppiminen ja sen oivaltaminen, että asiassa olisi voinut toimia toisin. (Karvinen 1993a, 28.) Reflek-

tiiviseen ammatillisuuteen kuuluu myös näkemys tutkimussuuntautuneesta käytännöstä. Tällöin so-

siaalityöntekijän nähtiin toimivan esimerkiksi asiakkaiden toiminnan mahdollisuuksien näkijänä ja

opastajana kuin olla pätevämmän osaajan asemassa.

Reflektiivinen ammatillisuus rakentuu Karvisen (1993, 30-31) mukaan prosessina, jossa on kolme

ammatillisen tietoisuuden ja toiminnan tasoa. Näitä tasoja ovat: toimintaan sijoittuva ammatillisuus,

arvioiva ammatillisuus ja kriittinen ammatillisuus. Sosiaalityöntekijän reflektiivinen ammatillisuus

on saavutettu vasta kun nämä kaikki tasot on saavutettu.

Rousu taas (2007, 19) toteaa osuvasti väitöstutkimuksessaan lastensuojelun perustuvan inhimilliseen

työpanokseen, jolloin työn onnistumiseen vaikuttavat monet seikat. Näitä seikkoja voivat olla työ-

kuormitus, työolosuhteet ja työhyvinvointi. Rousun mukaan juuri lastensuojelussa asiakkaana oleva

lapsi tarvitsee paljon aikuisten aikaa – myös lastensuojelun työntekijöiden aikaa. Lisäksi asiakasper-

heiden ongelmien moninaisuus ja puutteet elämänhallinnan taidoissa edellyttävät työntekijöiltä eri-

tyistä osaamista, laadukasta työskentelyä ja hoitokokonaisuuden toimivuutta. Lisäksi Rousu esittää,

ettei lastensuojelu yksin selviä tästä vaativasta tehtävästä vaan työn olisi hyvä olla moniammatillista.

Rousu (2005) kuvailee lisäksi lastensuojelun viimesijaista kokonaisvastuuta lapsen asioista ns. ”ko-

van vastuun” yhteiskunnallisena tehtävänä, jollaista ei millään muulla yhteiskunnan palvelualueella

ole. Jos lapsi tai perhe ei pysty saamaan yhteiskunnan muilta palvelusektoreilta tukea tai apua, on

lastensuojelusta sitä löydyttävä. Avun on oltava juuri sellaista, jota kukin lapsi erityisesti tarvitsee.

Tämänkaltaisen erityisen tuen ja avun tuottaminen lastensuojelun erityinen haaste. Lastensuojelusta

vastaava organisaatio voi käyttää apunaan muiden palveluyksiköiden asiantuntemusta, mutta juridi-

nen vastuu lapsen elämäntilanteen parantamisesta ja tuen järjestämisestä on lastensuojelulla.

Edellä mainittujen Rousun esittämien lastensuojelutyön vaativuutta kuvaavien perustelujen johdosta

ei lienee liikaa sanottu, että sosiaalityöntekijät tarvitsevan työnsä tueksi ja mahdollistajaksi vahvan

organisaation ja työyhteisön tuen. Työyhteisöjen ja organisaatioiden tulisi etsiä sellaisia keinoja, joilla

lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä voisi tukea tässä haastavassa ja jatkuvasti muuttuvassa työssä.

Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäki (2016) selittävät, että lastensuojelun toimintaympäristössä

on tapahtumassa samankaltaista muutosta, joita on jo tapahtunut yksityisen ja muiden julkisen puolen

palveluissa. He kuvaavat tämän organisaatioiden uudistamisen tarpeen liittyvän toisin tekemisen ja

vaikuttavuuden todentamisen vaatimuksiin. Lastensuojelutyön muuttuminen ja organisaatioiden

kautta tulevat vaatimukset ovat osaltaan muokanneet lastensuojelussa tehtävän työn asiantuntijuutta.

He katsovat, että asiantuntijuus kehittyy ammatillisen reflektion kautta.

33

Sosiaalityöntekijän oma reflektiivisyys ja työorganisaatiossa käytössä olevat reflektioprosessit mah-

dollistavat työn uudistumisen ja tiedonmuodostuksen. Reflektiolla tarkoitetaan työtapojen ja työme-

netelmien uudistamista, johon päästään sosiaalityöntekijöiden omien ammatillisten ja henkilökohtai-

sen lähtökohtien tiedostamisella ja niiden jatkuvalla arvioinnilla. Reflektio antaa sosiaalityöntekijöille

mahdollisuuden tulla tietoiseksi ja ymmärtää omia ja toisten kokemuksia ja käsityksiä sekä auttaa

muokkaamaan omia toiminta- ja ajattelutapoja tämä uuden ymmärryksen valossa. Lastensuojelussa

tehtävä sosiaalityö vaatii työntekijöiltä erityisen vahvaa ammatillista taitoa sekä tietoon perustuvaa

asiantuntijuutta, jota on mahdollista entisestään parantaa reflektiivisten käytäntöjen kautta. (Yliruka

2015.)

Yliruka (2015) jatkaa, että reflektiivisten käytäntöjen ollessa osa organisaatioiden tapaa toimia ja ke-

hittyä, voivat organisaation jäsenet yhdessä tutkia ja kehittää omaa työtään ja luoda uudenlaisia käy-

tännön toimintatapoja. Reflektiivisten käytäntöjen muuttaminen palvelee sekä organisaatiota työn uu-

distumisena sekä työntekijöitä, joiden asiantuntijuus vahvistuu sekä työn mielekkyys lisääntyy. Esi-

merkiksi lastensuojelussa reflektiivisen asiantuntijuuden lisääminen ei tarkoita työntekemistä eri ta-

voin yksittäisen työntekijän tasolla vaan asiantuntijuuden kehittyminen tulisi kohdentua lastensuoje-

luun organisaatiotasolla.

Eileen Munro (2008) on jo noin kymmenen vuotta sitten esittänyt, että lastensuojelulle tulisi luoda

sellainen työympäristö, joka mahdollistaisi hyvää ja kriittistä päättelykykyä. Hänen mukaansa tämän

mahdollistaa työ- ja organisaatiokulttuuri, joka rohkaisee reflektioon; ajattelemaan, oppimaan ja

muuttamaan totuttuja tapoja toimia ja ajatella.

34

3 TUTKIELMAN METODOLOGISET VALINNAT

3.1 Tutkielman tieteenfilosofinen orientaatio

Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, joka sisältää kehittämistyön tutkimuksen piirteitä. Tutki-

muksen tieteenfilosofisen orientaationa on kriittinen realismi, jonka mukaan on olemassa ulkoinen,

ihmismielestä riippumaton todellisuus, josta on mahdollista saada tietoa. Kriittiseen realismiin kuu-

luvan ajatuksen mukaan todellisuus ei ole havaittavissa omana kokonaisuutenaan, ainoastaan tieteen

keinoin siitä voidaan saada selville yhä tarkempaa tietoa. (Niiniluoto 1983.)

Niiniluodon (2006, 26-27) mukaan kriittinen tieteellinen realismi voidaan kuvata muutamien perus-

väittämien perusteella: 1) osan koko todellisuudesta voidaan sanoa olevan ihmismielestä riippumaton

2) totuuden voidaan sanoa olevan merkityksellinen suhde kielen ja todellisuuden välillä 3) käsitteitä

totuudesta ja epätotuudesta on sovellettavissa kaikkiin tieteellisiin tutkimuksiin, joissa tutkimuksen

tulokset ilmaistaan kielellisesti 4) tieteen tekemisessä yksi tavoiteltava asia on totuus 5) tieteellises-

säkään tutkimuksessa totuus ei ole helposti saavutettavissa ja 6) oletamme, että olemassa olevat teo-

riat ovat totuudenkaltaisia tai riittävän lähellä totuutta.

Pekka Kuusela (2006, 10) taas kertoo realismin tutkijoiden korostavan tutkimuksen tekemisessä tut-

kimuksen kohteen käsitteellistämistä, korostunutta käsitystä todellisuudesta ja teorian välttämättö-

myyttä. Kriittisen realismin oppi-isä Roy Bhaskar (1989) taas jäsentää todellisuutta ei-havaittavaan

eli todelliseen, aktuaaliseen eli tapahtumien maailmaan sekä empiiriseen eli kokemusten alueeseen.

Bhaskar yhdistää ajattelumallinsa avulla maailman ja toimijan. Bhaskarin jaottelun mukaan maailman

voidaan ajatella koostuvan monista eri tasoista, jotka lopulta täydentävät toisiaan.

Kriittistä realismia tai yleisimmin sosiaalitieteitä koskevia kirjoja luettuani havaitsin vallalla olevan

yleisen käsityksen sosiaalisen konstruktivismin ja realismin vastakkainasettelusta. Vaikuttaa siltä,

että vastakkainasettelu ja sen ratkominen on varsin monisyinen pulma. Tässä tutkimuksessa halutaan

siis saada selville sosiaalityöntekijöiden puheesta nousseita ajatuksia ja reflektioita uuden työmene-

telmän kehittämisestä. Tällöinhän voidaan ajatella totuuden muodostuvan juuri sosiaalisen konstruk-

tivismin teorioihin perustuen. Toisaalta haluaisin tässä tutkimuksessa onnistua havaitsemaan tai löy-

tämään erityisesti varsinaisen puheen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tällöin ajattelen tutkielmani lä-

hestyvän kriittisen realismin kenttää. Haluaisin ajatella siis Bhaskarin teorian mukaan, että totuus on

kerrostunutta ja siitä on löydettävissä erilaisia tasoja, jotka täydentävät toisiaan totuuden tavoittele-

misessa.

35

3.2 Kriittisten tapahtumien menetelmä

Kriittisten tapahtumien menetelmän on kehittänyt John Flanagan (1954) alun perin sotilaslentäjien

koulutuksen parantamista varten. Hänen tarkoituksenaan oli tarkastella lentäjien työssään tekemiä

ratkaisuja (inhimillistä toimintaa), ja tehtyjen ratkaisujen perusteella kehittää toimintaa jatkossa pa-

remmaksi. Tarkoituksena oli oppia virheistä ja jatkossa välttää inhimillisiä virheitä. Kriittisten tapah-

tumien menetelmällä on mahdollista havaita ja määritellä yksilön inhimilliseen toimintaan vaikuttavia

tekijöitä, mikä tällöin mahdollistaa toimintaan vaikuttavien tekijöiden tunnistamisen.

(Kain 2004.)

Flanaganin (1954) tutkimuksessa käytettiin käsitettä incident, joka on suomennettu tapahtuman käsit-

teeksi (esim. Jaakola, Vornanen & Pölkki 2014). Tapahtuma (incident) on määritelty yksityiskoh-

taiseksi, inhimilliseksi toiminnaksi, mikä pystytään havainnoimalla saamaan selville. Flanaganin tut-

kimusmenetelmässä kriittisellä tarkoitetaan tutkimuksen kohteen eli yksilön toiminnan olennaisen

tärkeää roolia toiminnan lopputuloksen kannalta. Hänen mukaansa yksilön toiminnan tehokkuutta tai

tehokkuutta määrittäviä kriittisiä tapahtumia ovat työssä esiin tulevat, erityisen poikkeavat ja usein

mieleen jäävät tapahtumat, joihin voidaan myöhemmin ikään kuin palata mietittäessä työhön vaikut-

taneita tekijöitä. Kokemus tapahtuman kriittisyydestä on työntekijäkohtainen. Tapahtuman kokija ar-

vioi tapahtuman merkittävyyden. Kriittisiin tapahtumiin liittyy usein jonkinlainen tunneperäinen la-

taus. Tästä johtuen tapahtuneet yksityiskohtainen kuvaaminen saattaa tehdä menetelmästä vaativan

erityisesti lastensuojelussa, jossa tapahtumat saattavat olla esimerkiksi lapsen kannalta traagisia ja

musertavia.

Flanagan (1954, 328) on kehittänyt menetelmänsä alun perin määrällistä havainnointia varten. Tällöin

sotilaslentotoiminnan havaintoja kerättiin systemaattisella otteella määrällisiä havaintoja lentotoimin-

nan tapahtumista sekä inhimillisen toiminnan vaikutuksista lentotoiminnan onnistumiseen tai epäon-

nistumiseen. Kriittisten tapahtumien menetelmän systemaattisuus mahdollistaa sen käyttämistä

enemmänkin tekniikkana. Flanagan (1954, 335) itsekin määritteli menetelmänsä joustavaksi ja sitä

voitaisiin soveltaa monenlaisiin tutkimustarkoituksiin. Kriittisten tapahtumien menetelmää voidaan-

kin ajatella tutkimukselliseksi lähestymistavaksi, jolla on mahdollista saada saavuttaa aineistosta ku-

vailevaa, tulkittua ja kokemusperäistä tietoa empiirisin keinoin (Chell 2005; Butterfield ym. 2005,

483). Vornanen ym. (2012, 213) taas esittää, että kriittisten tapahtumien menetelmää voitaisiin käyt-

tää monenlaisiin tutkimuksiin ja tutkimuksellisiin tarpeisiin, jopa esimerkiksi osana tutkimusmene-

telmien kokonaisuutta.

36

Kriittisten tapahtumien menetelmässä on viisi eri vaihetta. Aluksi on määriteltävä tutkittavan toimin-

nan tarkoitus ja tavoite. Nämä ovat tutkimuksen kannalta erityisen tärkeitä, jotta niiden toteutumisen

kannalta voidaan tehdä havaintoja ja päätelmiä. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvat myös ne odotuk-

set, joita suorittavan tahon tai henkilön toiminnalle asetetaan. Toiseen vaiheeseen kuuluu suunnitel-

man tekeminen kriittisten tapahtumien tutkimiseksi. Tällöin mietitään tarvittavan tiedon laatu, miten

saadaan ja mistä se kerätään. Kolmanteen vaiheeseen kuuluu aineistonkeruu. Aineiston keruussa on

tärkeää, että se sisältää mahdollisimman tarkan kuvauksen aiheesta. Olennaista on saada selville ta-

pahtumien merkitys suhteessa toiminnan kontekstiin. (Flanagan 1954, 354–355.) Omassa tutkimuk-

seni aineiston sain valmiina Itä-Suomen yliopistolta. Aineistoa on kerääntynyt valtavasti ”Lastensuo-

jelun työmenetelmän kehittäminen”-hankkeesta johtuen. Omaan tutkimukseeni koko aineistosta loh-

kaistiin pieni pala alustavien tutkimuskysymysten perusteella.

Tutkimuksen neljännessä vaiheessa tehdään aineiston analysointi. Käytännössä sisällön analyysi voi-

daan tehdä kategorisoimalla tai luokittelemalla aineistoa (Flanagan 1954, 344). Kategorisoinnilla py-

ritään saamaan kuvattua tapahtumat mahdollisimman hyvin. Tällä tavoin voidaan yrittää kuvata toi-

mintaan vaikuttavia tekijöitä. Viidentenä vaiheena on tulosten tulkinta ja raportointi. Oleellista tulos-

ten raportoinnissa on, että kuvataan koko tutkimusprosessi; miten ja mistä tulokset on saatu. Saatujen

tulosten arviointi on myös raportoinnissa tärkeää. (Flanagan 1954, 345.) Omaa aineistoani olen tii-

vistänyt luokittelemalla. Tulosten tulkinnassa ja raportoinnissa olen pyrkinyt tuomaan esiin niitä vai-

heita, joilla tutkimuksen tuloksiin päästiin.

Jaakola ym. (2014, 156) ovat todenneet artikkelissaan, että kriittisten tapahtumien menetelmästä las-

tensuojelun tutkimuksessa on vielä verraten vähän tietoa olemassa. He katsovat artikkelin johtopää-

töksissä, että kriittisten tapahtumien menetelmä voisi olla hyödyksi ”tuotettaessa tietoa lasta koske-

van tilannearvioinnin ja päätöksenteon kohteista ja sisällöstä, sekä niiden vaiheista ja prosesseista.”

He katsovat, että kriittisten tapahtumien menetelmää on alettu käyttää tutkittaessa lastensuojelun työ-

käytäntöjä.

Vaikka Flanagan (1954) on kehittänyt mallinsa erityisestä määrällistä tutkimusta varten, on se sovel-

lettavissa myös laadulliseen aineiston tutkimukseen. Butterfield tutkimysrymänsä kanssa (2005, 481)

ovat todenneet menetelmää käytetyn 1980-luvulta lähtien pääosin laadullisilla menetelmillä toteutet-

tuihin tutkimuksiin. Jaakola ym. (2014, 156–157) kuvaavat kriittisten tapahtumien menetelmän ole-

van varsin käyttökelpoinen tutkimusmenetelmä juuri lastensuojelun työprosessien ja tapahtumaket-

jujen tutkimukseen, koska niitä on vaikeaa tutkia suorina kausaalisina syy-seuraussuhteina. Tämä

menetelmä voi auttaa vaikeiden asiakkuusprosessien jäsentämisessä ikään kuin helpottamassa työn ja

asiakastapausten hahmottamista. Menetelmä auttaa myös lastensuojelun käytäntöjen tunnistamista.

37

Sen lisäksi, että menetelmän avulla voidaan tutkia asiakastyön tapahtumakulkuja, sillä voidaan myös

tavoittaa asiakasprosessissa tapahtuneita virheitä ja tutkia hyvää arviointia sekä päätöksentekoa edis-

täviä tekijöitä.

Koska tutkimuksessani aineistona on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhön liittyvät keskuste-

lut ja reflektoinnit, katson aineiston tutkimukseen sopivan kriittisten tapahtumien menetelmä jokseen-

kin hyvin. Lastensuojelussa työskennellään lähes päivittäin kriisissä olevien perheiden parissa, jotka

aiheuttavat voimakkaita tunteita perheille ja lapsille itselleen sekä työntekijöille. Työssä sosiaalityön-

tekijät joutuvat tekemään isoja päätöksiä joskus hyvinkin nopeasti ja toisinaan jopa puutteellisin tie-

doin. Katson, että samoin kuin alun perin lentotoiminnassa tehdyistä ratkaisuista myös lastensuoje-

lussa tehdyistä ratkaisuista voi oppia käsittelemällä kriittisiä tilanteita jälkikäteen ja analysoimalla

mahdolliset vaihtoehdot ja ratkaisut. (vrt. Jaakola ym. 2014.) Lastensuojelun sosiaalityötä on vaikeaa

tutkia kausaalisina syy-seuraussuhteina (Jaakola ym. 2014), tästä johtuen lastensuojelutyöstä saadaan

olennaisempi aines esiin toisenlaisilla tutkimusasetelmilla. Lisäksi ajattelen, että oman työn reflektii-

visen pohdinnan avulla työnkehittämisen kriittisiä tekijöitä on mahdollista löytää ja oppia niistä vas-

taavasti jotakin.

Tässä tutkielmassa kriittisten tapahtumien menetelmän avulla analysoidaan sosiaalityöntekijöiden

ajatuksia ja pohdintoja uuden systeemisen työmenetelmän käyttöönotosta lastensuojelutyössä. He

pohtivat menetelmän sopivuutta lastensuojeluun; sen heikkouksia ja vahvuuksia tulemaan lastensuo-

jelun työmenetelmäksi nimenomaan Suomessa. Kriittisten tapahtuminen menetelmän soveltaminen

tähän aineistoon ei ole ollut helppoa. Useimmissa menetelmää soveltavissa tutkimuksissa on analy-

soitu jollain tavalla sosiaalialan asiakastyössä eteen tulleita tilanteita tai tapauksia jälkikäteen retro-

spektiivisesti, jolloin tarkoituksena on jälkeenpäin läpikäymällä tapahtumia oppia niistä ja muuttaa

omaa toimintaa. Omassa tutkielmassani sosiaalityöntekijöillä ei vielä ole tätä aineistoa nauhoitetta-

essa ollut kokemusta uuden tutkimusmenetelmän käytöstä asiakastyössä. Tässä tutkimuksessa kriit-

tisten tapahtumien menetelmällä tutkitaan sosiaalityöntekijöiden pohdintoja aikaisemmin olemassa

olleista tiimikäytännöistä ja tiimiläisten erilaisista rooleista sekä pohdintoja uuden toimintamallin

käyttöön ottamisen esteistä Suomessa. Menetelmän kehittäjän (Flanagan 1954, 335) mukaan tutki-

muksen tekijältä vaaditaan yksinkertaisten päätelmien tekemistä sekä sitä, että kaikki havainnot arvi-

oidaan toiminnan tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Objektiivisuus syntyy siitä, että usea eri

havainnoija kertoo samasta havainnosta. Olen pyrkinyt tässä tutkimuksessa noudattamaan Flanaga-

nin ohjeistusta yksinkertaisten päätelmien tekemisestä ja että tutkimuksen päätelmien tekemisessä

pyritään pitämään mielessä koko ajan tutkittavan toiminnan tarkoitus.

38

Kriittisten tapahtumien menetelmä on vaiheittensa perusteella kovin samanlainen tutkimusmenetelmä

kuin mikä tahansa muu menetelmä. Se eroaa muista kuitenkin systemaattisuudellaan, tarkkuudellaan

ja korostaessaan tutkittavan toiminnan kontekstia. (Vornanen ym. 2012.) Menetelmän hyvänä puo-

lena voidaan pitää myös sitä, että siinä korostuu tutkimukseen osallistujan näkökulma ja kokemus

(Chell 2005, 45.)

3.3 Aineiston kuvaaminen ja analyysimenetelmä

Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Tuomen ja Sarajärven (2013, 22) mukaan tällöin voidaan

puhua empiirisen analyysin tavasta tehdä havaintoja aineistosta ja argumentoida niiden perusteella

jotakin. Laadullista tutkimuksen tiedonhankinta tehdään Hirsjärvi, Remes ja Sajavaaran (2009, 164)

mukaan luonnollisissa, todellissa tilanteissa. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa ideana on ihmisen toi-

miminen tiedon kerääjänä päinvastoin kun kvantitatiivisessa tutkimuksessa, jossa suositaan erilaisia

mittausvälineitä. Laadullisessa tutkimuksessa aineisto valitaan enemmänkin tarkoituksen mukaisesti

kuin satunnaisotoksen menetelmää käyttäen. (Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara 2009, 164.)

Tutkimusprosessin yleisen kaavan mukaan tutkija lähtee liikkeelle aineistosta, josta hän nostaa luke-

mansa perusteella siitä esiin analyysimenetelmää käyttäen erilaisia teemoja, joita hän pyrkii jatko-

työskentelyssään muotoilemaan luokittelukategorioiksi. Tämän jälkeen hän seuloo esiin tutkittavan

asian kannalta merkityksellisiksi nousseet avainkategoriat, terästää niitä todennäköisesti uuden, nyt

jo teoreettisesti täsmentyneen havaintoaineiston avulla ja päätyy lopulta prosessissa kirkastuneen ai-

neiston pohjalta selitysmalleihin ja teoreettiseen pohdiskeluun. (Hirsjärvi ym. 2009, 266.)

Muutamat kunnat ja kaupungit ovat ottamassa käyttöön niin sanottua Hackneyn mallia soveltuvin

osin. Tutkin yhtä näistä kunnista. Tutkimuksessani mukana olevassa kunnassa mallin omaksuminen

on aloitettu keväällä 2016, jolloin mallista on käyty keskusteluja, tehty päätös mallin käyttöön otta-

misesta ja aloitettu koulutukset lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden parissa. Uuden lastensuojelun

työmenetelmän käyttöönottamisessa on tehty yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston ja Terveyden ja hy-

vinvoinnin laitoksen kanssa, ja yhteistyössä heidän kanssaan toteutetaan ”Lastensuojelun työmene-

telmien kehittäminen” (Vornanen 2016.) Hankkeesta johtuen tämän kunnan lastensuojelun Hack-

neyhyn liittyvät koulutukset, ryhmäkeskustelut ja reflektoinnin on nauhoitettu. Käytän tutkielmassani

tätä aineistoa soveltuvin osin. Kokonaisaineistosta on rajattu pro gradu –tutkielmaani varten aineis-

tokokonaisuus, joka koostuu kolmen päivän ryhmäkeskusteluista. Ryhmäkeskusteluissa nauhoitettiin

keskustelu lastensuojelun kehittämispäivässä 15.3.2016 ja tiimityön mallintamisesta sekä 27.4.2016

että 8.6.2016.

39

Aineisto lähetettiin minulle Funet FileSender –tiedonsiirto-ohjelmalla. Tähän aineistoon kuuluu siis

8 erillistä litteroitua keskustelupätkää. Aineiston litteroija on anonymisoinut aineistosta henkilöiden

ja paikkojen nimet yleisemmällä tasolla kuvaaviksi ilmauksiksi kuten työnimeke ja niin edelleen,

jolloin aineiston salaaminen erikseen ennen sen lähettämistä ei ollut välttämätöntä. Saatu aineisto on

tallennettu tutkimuksen tekijän turvalliseen tallennuspaikkaan, ja se hävitetään kokonaisuudessaan,

kun tutkimus on saatu valmiiksi.

Yhteensä saamaani aineistoa on 181 sivun verran. Suurimmassa osassa aineistoa keskustallaan työn

kehittämisestä ja uuden työmenetelmän käyttöönottamisesta. Olen itse rajannut aineistosta pois osuu-

den, jossa pääosin keskityttiin oman tiimin jäsenten positiivisten ominaisuuksien kuvailemiseen. Li-

säksi sosiaalityöntekijöiden keskustelu ajautui aika ajoin lastensuojelun dokumentoinnin arviointiin

ja nykyisten dokumentointitapojen kyseenalaistamiseen. Koska dokumentointia koskeva keskustelu

ei päässyt toimintaa muuttavalle tasolle ja aineistonkin perusteella sosiaalityöntekijät eivät pitäneet

sitä toiminnan kehittämisen alkuvaiheen pääpainotuskohteena, olen päättänyt jättää sen osuuden pois

tästä tutkimuksesta. Yhteensä tähän tutkimukseen on otettu mukaan 100 sivua aineistosta; pääosin

neljä ensimmäistä keskustelupätkää, jotka on nauhoitettu lastensuojelun kehittämispäivänä 15.3.2016

sekä tiimityön mallintamisen päivänä 27.4.2016.

Tässä tutkimuksessa aineiston jäsentämiseen on käytetty sisällönanalyysiä, mikä on tieteellinen me-

todi, jolla pyritään tekemään päätelmiä erityisesti verbaalisesta, symbolisesta tai kommunikatiivisesta

datasta. Sisällönanalyysi voi tarkoittaa sekä teoreettista viitekehystä että erityistä menetelmää. Tuomi

ja Sarajärvi (2013) ovat määritelleet sisällönanalyysin kahdenlaiseen tapaan jaotella aineistoa. Kvan-

titatiivisin keinoin sisällönanalyysi tehdään sisältöä eritellen ja kvalitatiivista aineistoa tutkitaan var-

sinaisin sisällönanalyysin keinoin. Tässä tutkimuksessa aineisto on verbaalista siinä mielessä, että

tutkin litteroitua keskustelua. Aineisto on laadullista ja sitä tutkitaan varsinaisen sisällönanalyysin

avulla.

Sisällönanalyysissä tavoitteena on analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti. Sisäl-

lönanalyysissä etsitään tekstin merkityksiä ja pyritään järjestämään aineisto tiiviiseen ja selkeään

muotoon. Analyysin tarkoituksena on informaatioarvon lisääminen eli laajasta, hajallaankin olevasta

aineistosta pyritään muodostamaan yhtenäinen ja eheä kokonaisuus. (Tuomi ja Sarajärvi 2004.) Si-

sällönanalyysin aineiston käsittelyssä noudatetaan Tuomen ja Sarajärven (2014) mukaan loogisen

päättelyn ja tulkinnan keinoja. Tällöin aineisto jaetaan ensin osiin, eri osa-alueet käsitteellistetään ja

uudelleen kootaan ne loogiseksi kokonaisuudeksi. Sisällön analyysi voidaan tehdä aineistolähtöisesti,

teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti. Tässä tutkimuksessa käytetään aineistolähtöistä analyysitapaa,

40

jolloin aineistolle tehdään Tuomen ja Sarajärven (2004) mukaan redusointia eli pelkistämistä, kluste-

rointia ja abstrahointia. Redusoinnissa aineistoa pilkotaan osiin ja tiivistetään. Klusteroinnissa eli ryh-

mittelyssä osiin jaettu aineisto tutkitaan tarkasti ja siitä etsitään esimerkiksi samankaltaisuuksia tai

eroavaisuuksia. Aineiston osat, joista on löydettävissä yhdistäviä tekijöitä, ryhmitellään ja yhdistel-

lään luokaksi. Abstrahoinnissa tutkimuksen aineistosta pyritään poimimaan keskeisin tieto, josta taas

poimitaan esiin tutkimuksen keskeinen teoreettinen käsitteistö. Tätä abstrahointia eli poimimista jat-

ketaan edelleen kunnes aineisto on tarpeeksi tiivis.

Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä tulokset esitetään aineistosta muodostetulla mallilla, käsite-

järjestelmänä, käsitteinä tai aineistoa kuvaavina teemoina. Tuloksissa pyritään kuvaamaan luokitte-

lujen pohjalta muodostetut käsitteet tai kategoriat tai aineistoa kuvaavat teemat. (Tuomi ja Sarajärvi

2004.)

Katson kuitenkin, ettei tutkimukseni ole täysin aineistolähtöinen, koska muun muassa aineiston ana-

lyysirunko saa alkunsa tutkimuskysymyksistä. Näin ollen tutkimukseni aineiston analyysi tehdään

näkemykseni mukaan lähinnä teoriaohjaavasti kuten Tuomi ja Sarajärvi (2004) sitä kutsuvat. Eskola

ja Suoranta (1998) taas käyttävät siitä operationalisoidun lähestymistavan käsitettä. Laadullisen ai-

neiston analyysiä ei yleensä tehdä tutkimusprosessin loppuvaiheessa kuten monessa muussa tutki-

musmenetelmässä. (Seitamaa-Hakkarainen 2014.)

Tässä tutkimuksessani koko saatu aineisto on luettu lävitse aluksi kahteen kertaan, jolloin tutkijalle

tuli kokonaiskäsitys aineiston sisällöstä. Kolmannella lukukerralla aineiston printattuun versioon on

tehty huomioita ja alleviivauksia tutkimuskysymyksiin liittyen. Tällöin vastauksia tutkimuskysymyk-

siin on jo pyritty löytämään ja merkitsemään ne mahdollista jatkotarkastelua varten. Seuraavassa vai-

heessa tutkimuksen primäärilähteestä löydetyt aineiston tekstikatkelmat eli mahdolliset vastaukset

tutkimuskysymyksiin on poimittu pienempään tiedostoon. Tällöin tekstikatkelmat on jaoteltu niin,

että jokaiseen tutkimuskysymykseen liittyvät katkelmat on liitetty saman otsikon alle. Taulukko 1.

esittää esimerkkinä osaa niistä tekstikatkelmista, jotka liittyvät ensimmäiseen tutkimuskysymykseen:

”Millaisia taustatoimenpiteitä työpaikalla on tehty työn kehittämistä ennakoiden?”.

41

TAULUKKO 1. Aineiston tiivistämistä tutkimuskysymysten perusteella (osa kehittämisen taustan

pohdinnoista)

Lastensuojelun kehittämisen taustaa

”Uuden lastensuojelumallin käyttöön ottaminen vaatii, että mietitään työtä ohjaavia arvoja, ta-

voitteita ja strategia.” hlö6

”Uuden mallin käyttäminen edellyttää asennemuutosta jokaisen päässä. Ei voida pitää aikaisem-

piä eettisiä arvoja työskentelyn pohjana.” hlö6

”Aiemmin pohdittu, että visiona olisi hyvinvoivat perheet. Se voisi kuitenkin sopia paremmin

vaikka koko kunnan strateginen tavoite.” hlö6

”Parempi voisi olla perheiden auttaminen kokonaisvaltaisesti, että lapset voisivat asua omissa

kodeissaan. Vrt. Lastensuojelulain 2 §”hlö6

”Toi on kauheen hyvä, koska sit taas tohon voi mun mielestä päästä myös sijoituksen avulla. On-

han joskus niin, että se tilanne pitää rauhoittaa sen sijoituksen avulla” hlö5

Tämän jälkeen tekstikatkelmia on luettu edelleen lävitse ja pyritty löytämään keskeisimpiä ilmiötä

selittäviä lausahduksia ja kommentteja. Tämän jälkeen tekstikatkelmakoonnista on poimittu eri tut-

kimuskysymyksiä kuvaaviin taulukoihin keskeisimpiä ja tutkimuksen tarkoituksen kannalta oleelli-

simpia kommentteja ja ajatuksia. Näiden muodostettujen taulukoiden perusteella aineiston tarkempi

analyysi ja kuvailu on tehty. Taulukossa 1. havainnollistan tätä kommenttien jakoa tutkimuskysymys-

ten mukaan. Taulukko 2. taas kertoo sen, miten aineistoa on tiivistetty edelleen, jotta aineiston kes-

keinen sanoma tulisi selkeämmin esille.

42

TAULUKKO 2. Aineiston tiivistämistä edelleen

Lastensuojelun kehittämisen taustaa

Ote haastattelutekstistä Luokittelu Oleellinen

tieto

Uuden ls-mallin käyttöön ottaminen vaatii, että työtä

ohjaavia arvoja, tavoitteita ja strategioita uudelleen

mietitään

Työn arvolähtökoh-

dat pohditaan uusiksi

organisaa-

tion sitou-

tuminen

muutok-

seen, muu-

toksen joh-

taminen

...asennemuutosta jokaisen päässä. Ei voida pitää ai-

kaisempia eettisiä arvoja työskentelyn pohjana.

Jokaisen täytyy läh-

teä muutokseen mu-

kaan

Henkilö-

kohtainen

sitoutumi-

nen

Sekin on hyvä avata(...)on huolestuttavaa, jos tietyt

vahvat persoonat jyllää tiimissä, koska tiimin jäsenten

tulee olla yhdenvertaisia. (...) me ollaan oltu aika pit-

kään meidän porukka. Jokaisella on oma rooli ja sitä

lähtee äkkiä vetämään sitä omaa roolia joka

päivä(...)tiimi voi muuttua kun vanhat toimintatavat

tehdään näkyväks(i...)kun ihmisillä on sama asema,

niin silloin se estää muutoksen tekemisen.

Tehtävä näkyväksi

tiimin toimintatavat

ja rooli, jotta muutos

mahdollinen

Oman työn

reflektointi

Taulukoita muodostettiin neljä:

Lastensuojelun kehittämisen taustalla tehdyt muutokset

Lastensuojelun kehittämisen ja uuden työmenetelmän käyttöön ottamisen esteitä ja edel-

lytyksiä

Yhteistyön rakentaminen hallintorajojen yli

Varhaisia ajatuksia ja oletuksia uudenlaisen työskentelymallin kehittämisprosessissa

Merkitsin tiivistettyyn aineiston jäsentelytaulukkoon vielä poimimiini tekstikatkelmiin tiedon siitä,

kuka katkelman oli sanonut. Tarkoituksenani ei silloinkaan ollut eritellä, kenen lausahduksesta olisi

missäkin teemassa kyse. Ajatuksena oli pitää vielä esillä tietoa siitä, oliko tutkimukseen valikoituneet

lausahdukset esimerkiksi sosiaalityöntekijöiltä vai heidän esimieheltään. Melko nopeasti tutkimuksen

edetessä päätin, ettei tutkimukseni lopputuloksen kannalta ole tärkeää keneltä lausahdukset tulevat.

43

Eri roolien näkyvillä pito voisi lopputuloksissa korostua liikaa itse tutkimustuloksen jäädessä sivu-

rooliin ja enhän tutkimuskysymyksissä ole kiinnostunut eri ammattiroolien vaikutuksista tähän kehit-

tämisprosessiin. Olen kuitenkin jäsentänyt tutkimuksen osallistujat uudelleen pelkän henkilön ja

juoksevan numeron perusteella, jotta voin laittaa tutkielmaani lainauksia tutkittavien puheesta. Tut-

kielmassa on hyvä tuoda esiin ainakin se seikka, etteivät kaikki näkökulmat tule esimerkiksi yhdeltä

ja ainoalta työntekijältä.

3.4 Tutkimuksen luotettavuus ja eettiset kysymykset

Laadullinen tutkimus ei välttämättä tarkoita, että tutkimus olisi laadukasta. Tässä tutkimuksessa on

pyritty siihen, että itse tutkimus on eettisesti kestävä. Tämä tarkoittaa Tuomen ja Sarajärven (2009,

127) mukaan myös tutkimuksen luotettavuutta. Olen pitänyt huolta koko tutkimuksen tekoajan, että

tehdyt valinnat ovat asianmukaisia, perusteltuja ja näkyväksi tehtyjä. Tuomi ja Sarajärvi (2009) jat-

kavat vielä, että luotettavuus- ja arviointikriteerit eivät saa olla ainoastaan tarkistuslistoja. Eettisiin

periaatteisiin ja tutkimuksen lähtökohtiin on sitouduttava syvästi.

Hirsjärvi ym. (2009, 231-233) taas näkevät, että tutkimuksen tekijän yksityiskohtainen kuvaus tutki-

muksen toteuttamisesta lisää tutkimuksen luotettavuutta erityisestilaadullisessa tutkimuksessa. Tark-

kuuden vaatimus koskee kaikkia vaiheita tutkimuksessa. On kerrottava avoimesti ja totuudenmukai-

sesti esimerkiksi aineiston saamisen olosuhteet. Lisäksi tulee raportoida haastatteluihin liittyvät tar-

kemmat tiedot kuten se, kuinka kauan niihin kului aikaa tai liittyikö niiden saamiseen joitakin häiriö-

tekijöitä. Laadullisessa tutkimuksessa olennaista on aineiston tutkiminen luokittelun keinoin. Tutki-

muksen kirjallisessa tuotoksessa tulis olla selkeästi luettavissa, miten tutkimuksen luokittelu on syn-

tynyt ja miksi on päätetty luokitella juuri sillä tavoin. Tutkimuksen tulosten esittämisessä tulisi nou-

dattaa avoimuutta ja tarkkuutta. Tuloksissa tulisi kertoa, miten tutkija on päätynyt esittämiinsä tul-

kintoihin ja miten hän on päätynyt juuri niihin näkemyksiin. Usein juuri tästä johtuen tutkimuksen

tuloksia havainnollistetaan tekstin oheen laitetuilla haastatteluotteilla. (Hirsjärvi ym. 2009, 231–233.)

Teen tutkimustani omalla työpaikallani. Tämän vuoksi olen joutunut pohtimaan omaa tutkijapositiota

suhteessa tutkimuksen aineistoon, sillä tutkimuksen aineistona käytetään tämän kunnan sosiaalityössä

nauhoitettuja keskusteluja ja reflektointeja. Itse toimin tässä kunnassa muissa tehtävissä ja tästä joh-

tuen ulkopuolinen näkökulma aineistoon on mahdollista. Objektiivisen tutkijaposition ottaminen on-

kin mahdollista juuri sen vuoksi, etten tutki omaa työtäni tai ole mukana tutkittavassa hankkeessa

esimerkiksi osana aineistoa. Ennen oman tutkimukseni tarkentumista Hackneyhyn ja oman kunnan

44

kehittämisprojektiin, olin ehtinyt osallistua yhteen systeemisen sosiaalityön koulutukseen, missä nau-

hoitusta Itä-Suomen yliopistolle on tehty. Tämä koulutus oli syys-lokakuussa 2016. Osallistuin yh-

teen kahden päivän mittaiseen koulutukseen. Tutkimuksen tarkentumisen jälkeen en ole ko. koulu-

tuksiin ja keskusteluihin osallistunut. Siltä päivältä, kun osallistuin systeemisen sosiaalityön koulu-

tukseen, olemassa oleva aineisto ei kuulunut omaan tutkimukseeni.

Lisäksi olen kokenut tärkeäksi olla sensitiivinen suhteessa aineistoon ja tutkimuksen kohteena olevien

työkavereitteni tuottamaan tietoon ja reflektointeihin. On tärkeää pitää tutkimuksesta esiin tuleva tieto

ja työntekijöiden näkemykset erillään varsinaisesta työskentelystä saman kunnan sosiaalitoimessa.

Tutkimuksen aineistosta esiin nousseita asioita käsittelen ainoastaan tämän tutkielman tuloksissa ja

pohdinnassa, en milloinkaan esimerkiksi kahvihuoneessa muiden työkavereiden kanssa. Olen myös-

kin allekirjoittanut tutkimuksen aineistoon liittyvän ”Tutkijan vaitiolositoumuksen”. Sen perusteella

lupaan käsitellä ja säilyttää ”Lastensuojelun työmenetelmän kehittäminen” –tutkimushankkeen tutki-

musaineistoa huolellisesti ja käytän haltuuni annettua ryhmäkeskusteluaineistoa vain pro gradu –tut-

kielmani toteuttamiseen ja mahdollisesti tutkimushankkeen vastuuhenkilöiden kanssa sovittavan tut-

kimusartikkelin kirjoittamiseen.

Tutkimusta tehdessäni noudatin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2016) hyvää tieteellistä käytän-

töä, jolloin olen ollut suhteessa tutkimukseeni rehellinen, noudattanut huolellisuutta ja tarkkuutta sekä

tulosten tallentamisessa, esittämisessä ja arvioinnissa. Olen käyttänyt tutkimusta tehdessäni tieteelli-

sen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointime-

netelmiä sekä noudattanut avoimuutta julkaistaessa tuloksia. Käyttäessäni muiden tutkijoiden julkai-

suja tutkielmassani, olen antanut kunnian jokaiselle tutkijalle omasta työstään huolehtimalla asian-

mukaisesta viittauskäytännöstä enkä esitä muiden ajatuksia ominani.

45

4 TYÖMENETELMÄN KEHITTÄMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

4.1 Työpaikalla tehdyt taustatoimenpiteen lastensuojelun menetelmän kehittämistä ja käyttöön otta-

mista varten

Uuden työmenetelmän käyttöönotto vaatii onnistuakseen sellaiset olosuhteet, että muuttuminen on

mahdollista. Kriittisten tapahtumien menetelmää (Flanagan 1954) mukaillen työpaikan työolosuh-

teista on löydettävissä kriittisiä tekijöitä, joihin täytyy tehdä muutoksia toiminnan muuttamisen mah-

dollistamiseksi. Tässä aineistossa työpaikalla tehtyinä taustatoimenpiteinä näyttäytyivät asiakastilan-

teen kohtuullistaminen, työtä ohjaavien arvojen sekä tavoitteiden uudelleen pohtiminen sekä aikai-

semmin käytössä olleiden tiimikäytäntöjen tiedostaminen. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että las-

tensuojelun työmenetelmän kehittäminen vaatii muutoksia sekä organisaation että henkilökunnan ta-

solla.

Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen löytyi aineistosta varsin niukasti vastauksia. Sosiaalityöntekijät

pohtivat aineistossa pääsääntöisesti omaa työtään, johon työn rakenteellinen järkeistäminen työn ke-

hittämisen tueksi ei kuulunut. Taustatoimenpiteet työn kehittämisen mahdollistamiseksi on uskoak-

seni tehty esimiehen ja toimialajohdon kesken.

Sosiaalityöntekijät sivusivat aineistossa sen hetkistä asiakasmääräänsä, jota pidettiin kohtuullisena ja

kehittämistä mahdollistavana tekijänä. Kohtuullinen asiakamäärä mahdollistaa työn intensiivisen ke-

hittämisen ja uudenlaisen työskentelytavan käyttöön ottamisen. Uudenlainen työmenetelmä vie

enemmän työaikaa kuin vanha tapa toimia erityisesti alkuvaihessa kun menetelmää vasta sovelletaan

käytäntöön.

”Asiakasstilanne on edistävä tilanne. Se, että kehittämiselle on tilaa ja aikaa.” hlö5

Aineiston perusteella sosiaalityöntekijät näkevät uuden työmenetelmän käyttöönottamisen vaativan

työtä ohjaavien arvojen, tavoitteiden ja strategioiden pohtimista uudelleen. Työn lähtökohtien uudel-

leen pohtimisen lisäksi työmenetelmän muuttaminen vaatii asennemuutosta jokaisen työntekijän

omassa päässä.

46 ”(...)asennemuutosta jokaisen päässä. Ei voida pitää aikaisempia eettisiä arvoja työskentelyn

pohjana.” hlö6

”Sekin on hyvä avata(…)on huolestuttavaa, jos tietyt vahvat persoonat jyllää tiimissä, koska tiimin

jäsenten tulee olla yhdenvertaisia.” hlö4

Myös aikaisemmin vallalla olleet tiimikäytänteet on tehtävä näkyväksi. Pitkään yhdessä työskennel-

leissä tiimeissä työntekijöille muotoutuvat usein ”omat roolit”, joiden mukaan toimitaan tiimissä vii-

kosta toiseen. Jotta muutos on mahdollista, on ”omaa roolia” pystyttävä muuttamaan uuden työme-

netelmän tarpeiden mukaisesti. Kun aikaisempia tiimityössä käytettyjä tapoja tuotiin yhteisellä poh-

dinnalla näkyväksi, käynnisti se sosiaalityöntekijöissä oman työn reflektointiprosessin ja sen kauttaa

ammatillisuuden kehittymisen yhdessä muiden sosiaalityöntekijöiden kanssa.

4.2 Edellytyksiä uuden menetelmän kehittämiseen ja käyttöön ottamiseen

Aineiston analysoinnin tuloksena löytyi seuraavia tekijöitä kuvaamaan edellytyksiä, joiden avulla so-

siaalityöntekijöiden uuden työmenetelmän kehittäminen ja käyttöön ottaminen on mahdollista toteut-

taa. Edellytyksiä ovat kehittämismyönteinen ja innostava esimies, asiakamäärien kohtuullistaminen,

toiminnan muuttamista tukevat lakimuutokset, panostaminen työntekijöiden kouluttamiseen, halu ja

motivaatio työmenetelmän muuttamiseen sekä voimavarojen löytyminen ja riskinsietokykyä on ol-

tava.

Aineiston perusteella uuden työmenetelmän käyttöönottamisen edellytyksinä sosiaalityöntekijät piti-

vät kehittämismyönteistä ja innostavaa esimiestä, jonka koetaan toimivan ikään kuin ”primus moto-

rina” muutoksessa. Kun asiakasmäärät ovat kohtuulliset, voidaan uutta menetelmää rauhassa käyttöön

ottaa niiden asiakkaiden kanssa, joiden on arvioitu olevan tässä tapauksessa erityisesti juuri lasten-

suojelun tarpeessa.

”Sitten, kyllä edistävä tekijä on tiimin esimies. Jos meillä olisi erilainen esimies, joka ite ei olis sem-

monen kehittäjä ja ideoija, niin kyllä me jatkettais eläkkeelle asti tällä samalla systeemillä. Se vaatii

kyllä sen yhden priimus moottorin tähän touhuun(...)”hlö2

”Asiakasstilanne on edistävä tilanne. Se, että kehittämiselle on tilaa ja aikaa.” hlö5

47

Sosiaalityöntekijät pohtivat viimeaikaisten lakimuutosten vaikutuksia meneillään olevaan kehittämi-

seen. He ajattelivat juuri lakimuutosten mahdollistavan tämän kaltaisen työmenetelmän käyttöönot-

tamisen lastensuojelussa. Erityisesti sosiaalihuoltolain muutos mahdollistaa asiakkaiden auttamisen

mahdollisimman varhaisessa vaiheessa peruspalveluissa. Tämän lakimuutoksen johdosta lastensuo-

jelussa voidaan keskittyä kaikkein haastavampien perheiden ja asiakkaiden auttamiseen.

”Toisaalta sekin voi olla edistävä tekijä, koko toi sosiaalihuoltolakiuudistus, että se on niinku, että

lastensuojelussa päästään keskittymään korjaavaan työhön ja sitä ennaltaehkäisevää tekee sit muut.”

hlö5

Edellytyksenä uuden työmenetelmän käyttöönottamiseen voidaan pitää halua uudistaa omaa työtään

ja saada omaan työhönsä virkistystä tekemällä asioita uudella tavalla. Ja toisaalta sosiaalityöntekijät

olivat sitä mieltä, että he myös tarvitsevat tämänkaltaista uutta työmenetelmää. Sosiaalityöntekijät

pohtivat, että heitä hiukan pelottaa, mitä uuden työmenetelmän käyttöönottamisesta tulee. Mutta yh-

dessä päätetään lähteä tälle uudistuksen tielle. Tietynlaista riskinsietokykyä muutos vaatii. Uudenlai-

nen työtapa vaatii voimavaroja tehdä asioita toisin. He pohtivat, että joskus voikin käydä niin, että

tekeekin juuri laiskuuttaan asioita samalla tavoin kuin ennen. Uuden menetelmän käyttöönottamisen

aikana sosiaalityöntekijöden lisäkouluttamiseen löytyi enemmän resursseja kuin ennen.

”Niinku kaikki ehkä haluu muutosta ja silleen jotain virkistystä ja että on vähän työlääntynny siihen

samaan. Sitten haluaa pysyä mukana tässä.” hlö4

”Mutta voiko sanoa näin, että jokaistahan meitä vähän pelottaa, mutta kumminkin me lähdemme tälle

tielle yhdessä. Että on riskinsietokykyä, siitähän tässä on kysymys.” hlö6

”(...)me kaikki ollaan sitä mieltä, että me tarvitaan tällaistä työmenetelmää. Se on ihan selkeä juttu.”

hlö1

”No sehän on se, että ei meillä koulutukseen oo, mutta nythän on. Nyt laitetaan siihen osaamiseen

rahaa, erilailla.”hlö6

Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että tutkimuksen kohteena olevassa kunnassa halutaan myös

näyttää ulospäin, että siellä tehdään erinomaista lastensuojelun työtä.

”Oisko myös sitä, että halutaan näyttää ulospäin, että tää meidän tyyli on Suomen paras.” sostt4

48

Sosiaalityöntekijöiden puheesta nousee esiin voimakkaasti oma halu ja tahto muutokseen sekä halu

olla hyviä omalla alallaan. Pidän tätä tulosten ja päätelmien kannalta olennaisena asiana, jolla kehit-

tämisen motivaatio on selitettävissä.

4.3 Esteitä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttöönottamiseen

Aineistossa kriittisinä tekijöinä uuden työmenetelmän kehittämisessä ja käyttöönottamisessa tulivat

esiin haasteet lain soveltamisessa, sosiaalityöntekijän kaksoisroolissa oleminen, uskon puuttuminen

menetelmän toimivuuteen ja oman ajattelun muuttamisen vaikeudet. Osa näistä kriittisistä tekijöistä

on ratkaistavissa oman työn reflektoinnin avulla työmenetelmän soveltamisen yhteydessä kuten esi-

merkiksi se, joutuuko sosiaalityöntekijä rooliristiriitaan asiakasta auttaessaan. Osa tekijöistä on taas

luonteeltaan sellaisia, johon ohjeistusta tullee valtakunnan tasoltakin esimerkiksi Terveyden ja hy-

vinvoinnin laitoksen ohjeet Suomalaisesta systeemisestä lastensuojelun toimintamallista.

Uuden työmenetelmän käyttöönottamisen esteinä voidaan aineiston perusteella siis pitää Suomen

lainsäädännön mahdollistamia rajoja Hackneyn mallin käyttöönottamiseen. Sosiaalityöntekijät poh-

tivat muun muassa Suomen lainsäädännössä olevia aikarajoja esimerkiksi kolmen kuukauden aikara-

jaa palveluntarpeen arvioinnille. Jos uuden menetelmän mukaisesti asiakkaan elämäntilanne arvioi-

daan syvällisesti muun muassa sukupuiden ja verkostokarttojen sekä useiden tapaamisten avulla, voi

olla, ettei sitä pystytä tekemään kolmen kuukauden sisällä etenkin, kun usein työntekijällä on usein

selvitettävänä useamman perheen palvelun tarve.

”Että kyllähän se lainsäädäntö tietysti jossain määrin jotakin sanelee, että miten me teemme tätä työtä,

että ei me voida ihan niinku lähtee. Että jonkin näköiset roolit asettaa, ja jonkinnäköistä estettä, että

mitä meidän pitää kuitenkin tietyllä tavalla titeyssä aikamäärässä.” hlö1

Lisäksi aineiston mukaan sosiaalityöntekijät pohtivat mahdollisena esteenä työmenetelmän käyttöön-

ottamiseen sitä, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijällä on kuitenkin kontrolloijan rooli, jolla tar-

koitetaan lain suomaa viime sijaista oikeutta huostaanottaa lapsi. Erityistä pohdintaa aiheutti se, miten

yhdistää kontrolloijan rooli tähän uuden työmenetelmän esiin tuovaan ”terapeuttisen” ymmärtäjän

rooliin.

49

”Musta toi on ihan hyvä tavoite olla tommosta, mutta en tiiä miten se käytännössä onnistuu, että meillä

on käytännössä myös se kontrolloijan rooli, että miten saadaan se muutos, miten meidät vastaanote-

taan.” hlö4

Esteenä uuden työmenetelmän käyttöönottamiselle voidaan pitää uskon horjumista siitä, että uudella

työmenetelmällä olisi jotain erityistä annettavaa asiakkaan asioiden hoitamisessa, kun perhettä on jo

saatettu auttaa monella eri asiantuntiajataholla kuten a-klinikalla tai sairaalassa. Sosiaalityöntekijän

puheessa asia nähtiin esteenä, että sosiaalityöllä tulisi olla jotain ”parempaa” antaa aikaisempien asi-

antuntijoiden näkemysten jälkeen. Toisaalta toinen sosiaalityöntekijä halusi täydentää ajatusta sillä,

ettei sosiaalityössä tulisi ajatella, että meillä pitäisi olla jotain parempaa antaa vaan enemmänkin niin,

että jotain erilaisesta näkökulmasta antaa asiakkaan elämäntilanteeseen.

”Sosiaalitt on muutostyöntekijöinä, että meidän pitää olla tyytyväisiä itteen luottaa itteemme, että

esim. joidenkin vanhempien kanskin siellä on a-klinkat puuhastellu, tehny työtä, tehny monia asioita,

niin sanotusti asiantuntija, ja sitten meijän pitäis luottaa siihen, että meillä on jotain vähän parempaa

antaa(...)” hlö1

”(...) sitten tää voimavarakeskeisyys., ei mennä sinne ongelmien puoleen, ja sit usko muutok-

seen(...)Toi edellinen on varmaan myös sellainen kompastuskivi. Joo, ja opetteleminen, että me ollaan

sitä koulukuntaa, joka aina lähteny ongelma edellä ja me ei olla käsitelty kuin ongelmia(...)että miten

sä yhtäkkiä lähetkin hakemaan sitä voimavaraa.” hlö2

Kehittämisen esteenä sosiaalityöntekijöiden puheessa nähtiin oman ajattelun muuttamisen ongelmia.

Kuinka alkaa yht`äkkiä etsimään asiakkaan kanssa perheen vahvuuksia, kun työ on uran alusta alkaen

keskittynyt asiakkaan ongelmien ympärille. Lisäksi usko muutokseen lastensuojelun vaikeissa asia-

kastapauksissa saattaa varsinkin alussa tuntua haastavalta.

4.4 Yhteistyön rakentaminen hallintorajojen yli

Sosiaalityöntekijät pohtivat aineistossa moniammatillista yhteistyötä ja erityisesti sen rakentamista ja

rakentumista. Heidän mukaansa yhteydenpidon tiivistäminen on yksi keino yhteistyön paranta-

miseksi. Tällöin yhteistyökumppaneiden kanssa tulee paremmin tutuksi ja kynnys ottaa yhteyttä tar-

peen tullen madaltuu. Yhteistyön tekemisen kysymyksissä on muotoutunut ainakin yhden sosiaali-

työntekijän puheessa käsitys siitä, että yhteisissä verkostotapaamisissa vetovastuu on ollut välillä so-

siaalityöntekijällä ja välillä tässä tapauksessa lääkärillä. Vetovastuu määräytyy pitkälti neuvottelun

”päällimmäisen asian” perusteella.

50

”Tiivis yhteydenpito...niin sit muualla olevien yhteistyökumppaneitten kanssa... yhteistyö-

kumppaneiden kanssa tulee tutuksi..matala kynnys ottaa yhteyttä ja käydä niitä keskusteluja

ja se helpottuu koko ajan se yhteistyö, mitä enemmän sitä sitten on.”hlö6

(...)” Kuka on niit johtanut niitä keskusteluja ja verkostotapaamisia? (…) Ekassa oli lääkäri

ja sitten oon minä (...) Niissä oli vähän aina riippuen siitä, että mikä on ollut se päällimmäi-

nen asia. Mutta sekin on mennyt ihan luontevasti”. hlö5

Tutkimuksen kohteena olevassa kunnassa moniammatillista yhteistyötä on alettu kehittää jo vuosia

sitten. Näistä kehittämistoimista johtuen esimerkiksi päihdepalveluiden kanssa on helppoa tehdä yh-

teistyötä, sillä se on yhdistetty sosiaalitoimen alle. Tämänkaltainen palveluiden oganisoiminen on

ilmeisesti varsin harvinaista Suomessa.

”Täällä on aloitettu 2009 tämmönen oma erillinen yksikkö, missä on päihdetyö ja mielenter-

veystyö yhdessä. Toimitaan sosiaalitoimen alla, aika erikoislaatuista muihin kuntiin verrat-

tuna. Ja mä ite katon, että se on etu ja hyöty tässä yhteisössä(...) Koska usein mielenterveys-

työ usein jää sitten muun terveydenhuollon jalkoihin(...) Hänellä on ehkä mielenterveyson-

gelma, ehkä päihdeongelma, että eniten yritetään arvioida sitä, että kuka työntekijä hänen

kanssaan onnistuisi.” hlö6

Päihdepalvelujen siirtyminen sosiaalitoimen alle on nähty hyvänä asiana erityisesti asiakkaan näkö-

kulmasta. Sosiaalityöntekijöiden pohdintojen mukaan päihdetyö jää usein perusterveydenhuollossa

somaattisten sairauksien jalkoihin. Lisäksi palveluiden yhdistäminen sosiaalihuoltoon helpottaa

ikuista kiistaa siitä, kumpi asiakkaan ongelma –päihde- vai mielenterveysongelma- on hoidettava en-

nen toiseen pulmaan pureutumista. Nyt sen pohdinta tehdään yhteistyössä molemman palveluntarjo-

ajan kanssa asiakkaan yksilöllistä tilannetta kuunnellen.

4.5 Varhaisia ajatuksia ja oletuksia uuden työmenetelmän kehittämisprosessissa

Tämän aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että uudenlaisen lastensuojelun työmenetelmän kehittä-

misprosessiin liittyy haasteita nimenomaan toiminnan uudenlaisen organisoinnin vuoksi. Ne tavat,

joilla menetelmää on Englannissa käytetty, ei ole mahdollista tuoda sellaisenaan Suomeen. Englan-

nissa ja erityisesti Hackneyssä on erilainen väestömäärä, asiakaspohja, työntekijöiden määrä työpai-

kalla ja niin edelleen kuin Suomessa. Uuden työskentelymallin käyttöön ottaminen vaatii mallin so-

vittamista ja soveltamista Suomen olosuhteisiin ja toimintaan. Hackneyn mallista on siis muokattava

51

sellainen malli, joka sopii Suomeen käytettäväksi. Esimerkiksi pienen kunnan lastensuojelussa ei edes

ole niin paljoa henkilökuntaa kuin mallissa olisi erilaisia rooleja tai tehtäviä. Mallia on sovellettava

niin, että joitakin tehtäviä tai rooleja jätettävä pois tai useita tehtäviä on yhdisteltävä yhdelle työnte-

kijälle.

”Meillä on vähän semmonen organisointihämmennys, että miten tään sais toimimaan. Kun organisoi

Hackneyssä on vaik viisi henkilöö ja ne ottaa sen. Mutta eihän meidän yksikköön saada mitenkään

kaksi viiden hengen tiimiä muodostumaan. Vaan meijän pitää varmaan jotenkin, meijän olosuhteisiin,

lomittain saada asetettua (…) hlö4

”(...)lähetäänkö me niin, että meillä on valmis tiimirakenne, johon ne asiakkaat tuodaan vai rakenne-

taanko me tiimi aina sen asiakkaan ympärille. Tässähän on mahdollisuus, että ollaan aina viisi sossua,

ja yks, kaks kliinikkoa, vai onks meillä kaks sossuu ja kolme sossuu ja niissä kliinikot (...) musta se jää

hirveen pieneks se toinen tiimi, sehän on kuin työpari sitten.” hlö5

Uudenlaisten työntekijöiden tai työroolien mukaan tuleminen lastensuojelutyöhön mietitytti sosiaali-

työntekijöitä. Esimerkiksi niin sanotun kliinikon roolia pohdittiin. Kliinikon ajatellaan olevan lasten-

suojelutiimissä tasavertainen sosiaalityöntekijöiden kanssa, vaikka heidän koulutuksensa saattaa olla

täysin erilainen kuten terapiakoulutettu psykologi tai päihde- ja mielenterveystyöntekijä. Hyvänä

asiana pidettiin sitä, että kliinikoilta voi tulla uudenlaisia näkökulmia asiakkaiden elämäntilanteisiin,

niin sanotusti ”herätteleviä juttuja”. Kliinikon rooli nähdään myös kyselevään positioon ja niin sano-

tun tietävän kanssa ristiriitaan tulevaksi; auttamaan näkemään asioita uudesta tai erilaisesta näkökul-

masta. Toisaalta pohdittiin huolestuneena myös sitä, ettei kliinikon asiantuntijuus pääse yhteisissä

tiimeissä hukkumaan sosiaalityöntekijöiden omiin työntekemisen perinteisiin. Tällä viitattiin tarkoit-

tavan sosiaalityöntekijöiden tapaan hoitaa tai viedä eteenpäin asiakkaan asioita. Moniammatillisuu-

den uskotaan aineiston perusteella tuovan uudenlaista näkökulmaa asiakkaan asioihin.

”Se kliinikko on sitten niinku tasavertainen, että se ei oo niin, että te teette vaan. Vaan just, että siitä-

hän se tulee se moniammatillisuuden rikkaus, että se psykologilta tulee sitä omaa herätteleviä juttuja.”

hlö6

”Miten sä näet kliinikon rooliksi? (…) kyselevään positioon tulemisesta ja siitä tietävän kans ristirii-

dasta.” hlö7

Aineiston perusteella uuteen työmalliin siirtyminen tuo työhön uudenlaista suunnitelmallisuutta ja

rakennetta. Asiakkaan asioista keskustellaan viikoittain tiimissä ja jaetaan työtehtävät, joihin palataan

52

seuraavan viikon tiimissä. Tällä välillä asiakkaan mahdollisiin kriisitilanteihin reagoidaan asianmu-

kaisella tavalla, mutta muuten yritetään pitäytyä aiemmassa suunnitelmassa. Uusi työmenetelmä vaa-

tii työntekijöiltä tiukempaa suunnitelmallisuutta kuin ennen.

Aineiston perusteella sosiaalityöntekijät katsoivat uuden työmenetelmän lisäävän työn tehokkuutta

juuri rakenteensa vuoksi. Rakenteella tarkoitetaan oman työpäivän ja työviikon järjestämistä uudella

tavalla. Työn selkeä rakenne auttaa hahmottamaan, ettei kaikkia asioita hoideta yhtä aikaa vaan kai-

killa tehtävillä ja asioilla on oma aikansa ja paikkansa. Uudenlaisen tiimityöskentelyn ajatellaan ole-

van vastuullisempaa, koska se vastuusosiaalityöntekijäkin joutuu työskentelemään tavoitteellisem-

min, kun asiat eivät ole vaan sellaista ”hötyä”. Työ koetaan vastuullisemmaksi, kun se perustuu mo-

niääniselle pohdinnalle.

”(...)jotenkin se tehokkuus tulee sen rakenteen kautta. Just sitä oman työpäivän ja oman työviikon

järjestämistä. Ei tarvii olla se ajatus, että mä hoidan kaikkii näitä asioita yhtä aikaa, vaan asialle on

aikansa ja paikkansa...” hlö5

”(...)tästä tulee vastullisempaa tästä tiimistä, kun se vastuusossukin joutuu tavoitteellisemmin työs-

kentelemään, kun se ei oo sellasta hötyä.” hlö5

Sosiaalityöntekijät ajattelivat, että uusi työmenetelmä parantavaa työn reflektointia, koska asiakkaan

tilannetta pohditaan jatkuvasti ja monesta eri näkökulmasta. Tiimin muiden työntekijöiden näkökul-

mat asiakkaan tilanteeseen auttavat myös vastuusosiaalityöntekijää näkemään asiat eri näkökulmasta

eikä vaan menemään tilanteeseen oma valmis ratkaisu valmiina mielessä. Kun lastensuojelun tiimissä

on nyt moniammatillista näkökulmaa, voi asiakkaan saamat palvelutkin laajentua. Asiakkaiden saama

apu on näin monipuolisempaa. Asiakkaan tilannetta arvioidaan jatkuvasti.

”(...)Alkuarviointi varmasti paranee, kun siihen perehdytään entistä tarkemmin, eli se on sitä perhear-

viointia. Muutoinkin tiimissä asiaa käsitellään säännöllisesti, joten arviointia tapahtuu jatkuvasti ja

uusia ideoita voi syntyä pitkin matkaa. Palvelut voi muotoutua laajemmaksi, kun eri ihmiset on miet-

timässä keinoja tilanteen muuttamiseksi. Asiakas on enemmän keskiössä, kun työskentely on intensii-

visempää(...)” hlö2

Asiakastilanteiden jatkuvan moniammatillisen pohdinnan ja reflektoinnin katsotaan aineiston perus-

teella lisäävän sosiaalityöntekijöiden ammatillista kehittymistä. Lisäksi koetaan, että muilta saadaan

moniammatillisessa tiimissä tukea ja vastuun jakamista asiakkaan asioiden hoitamisessa. Asiakkaan

asioiden yhteistä jakamista ja pohdintaa pidetään työskentelymallin hyvinä puolina. Tällöin ei tarvitse

53

yksin tai työparin kanssa pohtia asiakasasiaa vaan yhdessä koko tiimin kanssa. Asiakkaiden koetaan

tulevan paremmin kuulluksi tässä työskentelymallissa.

”No ehdottomasti se ammatillinen tuki ja oma ammatillinen kehittyminen, sen reflektion kautta. Ja

vastuun jakaminen on hyvä(...)henkilökohtaiselta kannalta vastuun jakaminen on riski. Huomaan, että

kannan sitä vastuuta heikommin, jos se ei ole yksin mulla.” hlö5

”Paras anti yhteinen jakaminen, ei tartte enää pähkäillä yksin eikä työparin kanssa(...) hallittava asia-

kasmäärä mahdollistaa tän intensiivisen muutostyön. Ja asiakas tulee paremmin kuulluksi.” hlö4

Uudenlaista tiimityötä pidetään aikaisempaa parityötä hitaampana. Sosiaalityöntekijöitä pohditutti

myös se, miten koko tiimi pidetään tietoisena perheen asioista. Lisäksi sosiaalityöntekijän kaksois-

roolia työskentelymallissa pohdittiin. Haasteeksi saattaa muodostua sosiaalityöntekijän rooli yhtäältä

muutostyön tekijänä asiakkaan kanssa ja toisaalta mahdollisen huostaanoton tekijänä. Asiakkaan elä-

mäntilanteen syvällisesti ja terapeuttisia piirteitä omaavassa analyysissä ajatellaan perheen vanhem-

pien avautuvan ja kertovan perustavaa laatua olevia syitä perheen ongelmiin. Sosiaalityöntekijöille

tässä tutkimuksessa tuli huolta tämän tiedon merkityksestä mahdollisessa sijoitustilanteessa.

Pohdintaa käytiin myös miettiessä uuden mallin sopivuutta Suomen lainsäädännön antamiin reuna-

ehtoihin. Kuinka jakaa Hackneyn mallissa olevia erilaisia tehtäviä suomalaisessa lastensuojelun tii-

missä, jossa on ainoastaan sosiaalityöntekijöitä? Suomessa on oltava vastuusosiaalityöntekijä, joka

viime kädessä vastaa asiakkaan asioista. Englannissa ei taida olla sellaista säädöstä.

”(...) valvon näitä laillisuuskohtia, muistuttelen. Me ollaan tosi arkaluontoisten asioiden parissa kuiten-

kin joka tapauksessa, näähän on monelle tosi häpeällisiä asioita myös(...) nythän perheen asioita käsit-

telee tiimissä useampi henkilö, että mihin me mahdollisesti törmätään siinä(…) että me ei sitten oltais

syytettyinä vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta... asiakkaan lupa. Kysytään sitä sitten.” hlö1

Lisäksi laillisuuskohdat mietityttivät sosiaalityöntekijöitä. Jos uudessa moniammatillisessa tiimissä

on usean ammattiryhmän edustajia, millä perusteella lastensuojelun arkaluonteisia asioita voidaan

siellä käsitellä ilman ongelmia salassapidon kanssa.

54

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

5.1 Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen aineiston perusteella voidaan sanoa, että uuden lastensuojelun menetelmän käyt-

töönottaminen vaatii aikaisemmin käytössä olleiden menetelmien, työskentelytapojen ja tiimikäytän-

töjen tiedostamista. Aikaisempien työn tekemistä määrittelevien seikkojen tiedostaminen antaa uu-

sien työmenetelmien käyttöönottamiselle hyvät mahdollisuudet. Tällöin työn kehittäminen on

avointa, tietoista toimintaa, jolloin aikaisempia tapoja toimia on mahdollista korvataan uusilla tavoilla

toimia. Uuden työmenetelmän toimintatapoja otetaan tietoisesti käytäntöön.

Katson aikaisempien työtä ohjanneiden arvojen ja strategioiden avaamisen ja uusien pohtimisen aloit-

tavan sosiaalityöntekijöiden ammatillisen reflektoinnin kehittymisen. Tällöin aloitetaan moniääninen

pohdinta siitä, miten näemme asiakaskuntamme ja sen, miten haluamme heitä auttaa. Keskustelussa

päästään yhteisymmärrykseen tulevaisuuden näkymistä. Ajattelen, että juuri sosiaalityöntekijöiden

ammatillinen reflektointi on se, johon kriittisten tapahtumien menetelmää voidaan tässä tutkielmassa

erityisesti soveltaa. Vanhan työtavan kriittiset tekijät (vaikeudet, ongelmat, hankaluudet) toimivat

uuden työmenetelmän kehittämisen lähtökohtina.

Uuden työskentelymallin käyttöönottaminen vaatii, että työpaikalla mietitään uudelleen työtä ohjaa-

via arvoja, tavoitteita ja strategiaa. Uuden työmenetelmän käyttöön ottaminen vaatii sitoutumista

muutokseen sekä organisaatio- että työntekijätasolla. Tämä edellyttää työntekijöitä tietyn tasoista

esiymmärrystä siitä, millaisesta uudesta työmenetelmästä on kyse ja millaiseen muutokseen työn ke-

hittämiselle pyritään. Kun uudet arvot ja tavoitteet on asetettu, työntekijöiden ajatukset on suunnattu

ajattelemaan työtä uudelle tavalla ja muutokselle on luotu otollinen maaperä. Uudenlainen työmene-

telmä vaatii jokaiselta työntekijältä asennemuutosta omassa päässä. Työyhteisön laatimiin arvoihin

ja tavoitteisiin on sitouduttava henkilökohtaisesti ja päästettävä irti vanhoista tavoista ajatella ja tehdä

työtä. Aineiston perusteella voisi siis sanoa, että uuden työmenetelmän käyttöönottaminen vaatii

eräänlaista heittäytymistä uudelle työmenetelmälle.

Tutkimusaineiston perusteella vaikuttaa siltä, että tutkittavassa kunnassa uuden menetelmän käyt-

töönottoa on valmisteltu vähintäänkin hyvin. Sosiaalityöntekijöiden asiakasmääriä on kohtuullistettu

niin, että uuden työmenetelmän käyttöönottaminen on käytännössä ollut mahdollista. Lisäksi vaikut-

taa siltä, että taloudellisia resursseja on suunniteltu käytettäviksi uuden menetelmän käyttöön otta-

miseksi. Tällä tarkoitan määrärahoja käytettäviksi työntekijöiden kouluttamiseksi sekä uuden mene-

telmän käyttöönottoon, että uuden menetelmän mukaisen toiminnan tukemiseksi.

55

Aarons ja Palinkas (2007) ovat omassa tutkimuksessaan korostaneet uuden työmenetelmän käyttöön-

otossa lastensuojelussa juuri hyvän ennakkosuunnittelun tärkeyttä. Heidän mukaansa tästä ennakko-

suunnittelusta on hyvä tehdä käyttöönottosuunnitelman osa, jossa samalla sopeutetaan työntekijöitä

tulevaan muutokseen. Uuden työmenetelmän käyttöön ottaminen on monimutkainen ja suunnittelua

sekä uudelleen suunnittelua vaativa prosessi. Työmenetelmän käyttöönotossa oleellista on ymmärtää,

että kehittäminen on jatkuva prosessi, jolloin menetelmää on oltava valmis arvioimaan, muokkaan ja

kehittämään edelleen. Aarons ja Palinkas määrittelevät kehittämisprosessin osapuoliksi kehittäjä-

työntekijät, palvelusysteemin itsessään, organisaation ja palveluiden käyttäjät. Tässä omassa tutkiel-

massa tutkin lastensuojelun kehittämisen alkuvaihetta, jolloin oli olemassa vasta ensimmäisiä ajatuk-

sia mallista ja työmenetelmän kehittäminen oli aluillaan. Tässäkin tapauksessa uskon kehittämisen

olevan monivaiheinen prosessi, jossa aika ajoin on pysähdyttävä toteamaan sen hetkinen tilanne ja

tehtävä uudenlaisia suunnitelmia jatkoa silmällä pitäen.

McCrae ym. (2014) tutkimusta mukaillen voisi todeta, että tämänkaltainen työmenetelmän kehittä-

minen vaikuttaisi olevan mahdollista erityisesti pienessä kunnassa, jollaisena tutkimukseni kohteena

olevaa kuntaa voidaan pitää. Yksinkertaisesti pienessä tai pienehkössä kunnassa asiakasmäärän riit-

tävä kohtuullistaminen on mahdollista. McCrae ym. (2014) toteavat erityisesti, että pienissä lasten-

suojelun yksiköissä organisaatiouudistus otetaan parhaiten vastaan henkilöstön alhaisemman, koh-

tuullisesta työmäärästä johtuvan stressitason vuoksi.

Vähintäänkin yhtä tärkeä ja vaativakin tehtävä on työntekijöiden motivoiminen uuden menetelmän

käyttöönottamiseen. Tutkimuksen aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että lastensuojelun sosiaali-

työntekijöiltä löytyy halua ja tahtoa kehittää omaa osaamistaan sekä menestyä omassa työssään. Jopa

halua olla omalla alallaan Suomen parhaimmistoa. Tutkimuksen aineiston perusteella ei voida sanoa,

millä tavoin työntekijöitä tutkimuksen kohteena olevassa kunnassa on motivoitu muutokseen. Työn-

tekijät kertovat tutkimuksessa kuitenkin halustaan ja tarpeestaan uuden työmenetelmän käyttöönot-

tamiseen. Voidaan tietenkin ajatella, että työntekijöiden oma motivaatio muutokseen on ollut riittävä

kantamaan muutosta eteenpäin.

Lisäksi aineiston perusteella voidaan sanoa, että viimeisimmät sosiaalihuollon lakimuutokset omalla

tavallaan mahdollistavat lastensuojelun sosiaalityön tämänkaltaisen muutoksen. Ennaltaehkäisevä

työ tehdään peruspalveluissa, jolloin lastensuojelussa tehtävä työ voi oikeasti olla sitä viimesijaisinta

ja korjaavaa työtä. Tämänkaltainen intensiivinen ja aikaa vievä auttamistyötä vaikeimmissa asiakas-

perheiden tilanteissa on mahdollista ainoastaan silloin kun asiakamäärät on kohtuuliset. Vaikuttaa

siltä, että erityisesti lakimuutosten vuoksi aika on nyt kypsä tämänkaltaiselle muutokselle lastensuo-

jelussa.

56

Uuden työmenetelmän käyttöönottaminen lastensuojelun sosiaalityössä vaatii aineiston perusteella

alusta alkaen työntekijöiden oman työn ja oman ymmärryksen pohdintaa ja reflektointia. Jo ennen

uuden työmenetelmän käyttöönottamista on pohdittava ja tuotava julki työkavereille ja tiimin jäse-

nille niitä ajatuksia, joita tällä hetkellä työtä tehdessä vallitsee. Jotta nykyinen tapa ajatella työtä voi-

taisiin muuttaa, on se ensin tehtävä puheen kautta ilmeiseksi tai esille. Ensin työntekijöiden reflek-

tointi koski nykyistä tapaa tehdä työtä ja sen jälkeen lähdettiin pohtimaan sitä, miten ajattelu- ja toi-

mintatapojen tulee jatkossa muuttua uutta työmenetelmää sovellettaessa. Aineiston perusteella poh-

dittiin muun muassa sitä, millaisia rooleja ja millaista työparityöskentelyä lastensuojelun sosiaali-

työssä on ollut ennen käytössä. Yhdessä työlle on pohdittu uudet arvot, tavoitteet ja strategia. Jokaisen

tulee itse henkilökohtaisesti sitoutua muutokseen.

Samoin kuin strategiat ja arvot näen aikaisemmin työssä käytetyt mallit ja menetelmät kriittisten ta-

pahtumien menetelmän lähtökohtina. Esimerkiksi aikaisemmat tiimikäytännöt, työparityöskentely tai

kauan käytössä olleet tiimiroolit on ensin tuotava reflektoinnin avulla näkyviksi ja sen jälkeen niiden

tilalle on tuotavissa jotain uutta ja eri lailla toimivaa työmenetelmää. Jos aikaisempi toimintatapoja

ei tiedosteta, on uuden kehittäminen ja omaksuminen vaikeampi prosessi.

Uuden työmenetelmän käyttöönotto lastensuojelussa vaatii onnistuakseen kehittämismyönteistä ja in-

nostavaa esimiestä. Vaikuttaa jopa siltä, että esimiehen innostus työmenetelmän kehittämiseen on

ratkaisevassa osassa. Tietämättömyyden, epävarmuuden ja oman työn muuttamisen vaikeina hetkinä

on hyvä, että esimies on sitoutunut muutokseen ja uskoo muutoksen vaikutuksiin työssä.

Varsinaisina esteitä uuden lastensuojelun työmenetelmän käyttöönottamiselle nähtiin Suomen lain-

säädännön asettamista rajoitteista, sosiaalityöntekijän kaksoisroolista sekä uskon loppumisesta me-

netelmän toimivuuteen tai uuden näkökulman toimivuuteen asiakkaan tilanteen parantamiseksi. Li-

säksi ongelmakeskeisyydestä siirtyminen vahvuuksien etsimiseen tuntui ainakin ajatuksen tasolla

haastavalta kehittämisen alkuvaiheessa.

Kriittisinä tekijöinä tutkielman tekijälle näyttäytyivät uuden työmenetelmän käyttöönottamisen es-

teet, joita sosiaalityöntekijät aineistossa pohtivat. Uuden työmenetelmän käyttöönottamisen esteiltä

tuntuneet asiat ovat juuri niitä, joita tarvitsee jatkossa työstää lisää työyhteisön kesken. Mutta osa on

myös senkaltaisia, että ratkaisua on haettava omaa työpaikkaa kauempaa esimerkiksi Suomen lain-

säädännön asettamat esteet Hackney mallin soveltamiselle. Ratkaisuksi tälle pulmalle on löytynyt

tieto siitä, ettei mallia olekaan tarkoituksen mukaista tuoda Suomeen sellaisenaan vaan soveltuvin

osin.

57

Moniammatillinen yhteistyö mutoutuu parhaiten olemalla yhteydessä yhteistyötahoihin tiiviisti. Mitä

tutummaksi yhteistyötahojen kanssa tullaan, sitä helpompaa toisen puoleen on kääntyä esimerkiksi

kysyäkseen itselle epäselvää toisen hallinnonalan asiaa. Tutkimuksen kohteena olevassa kunnassa

moniammatillisen yhteistyön kehittäminen on aloitettu jo vuosia sitten. Pääosin sitä on tehty organi-

soimalla kunnan rakenteita uudella tavalla. Esimerkiksi niin, että kunnan päihde- ja mielenterveys-

palvelut on sosiaalitoimen alaisuudessa. Päihde- ja mielenterveyspalveluihin on katsottu olevan niin

paljon yhteistyön tekemisen tarvetta, että käytännön syistä on parempi hoitaa ”yhteistä tehtävää” sa-

man organisaation alaisuudessa. Lisäksi kuntaan on muodostettu hyvinvointineuvola, josta saa neu-

volapalveluista alkaen lapsiperheisiin liittyvää monenlaista ennaltaehkäisevää palvelua.

Uudenlaisten ammattiryhmien tuleminen mukaan tiimiin mietitytti sosiaalityöntekijöitä. Tällä tarkoi-

tettiin Hakneyn mallin mukaista ”kliinikkoa”, joka on suomalaisessa versiossa perheterapeutin tut-

kinnon suorittanut perheneuvolan tai päihde- tai mielenterveyspalveluiden työntekijä. Kliinikon mu-

kaan tuleminen nähtiin positiivisena asiana. Sosiaalityöntekijät katsoivat sen monipuolistavan tiimin

näkökulmaa vaikeisiin asiakastilanteisiin sekä asiakkaiden katsottiin saavan parempaa ja monipuoli-

sempaa apua uudenlaisesta tiimistä. Kliinikon rooli nähtiin ns. tietävän kanssa ristiriitaan tulevaksi ja

toisenlaisesta näkökulmasta asioita näkeväksi työntekijäksi. Toisaalta oltiin huolissaan siitä, ettei klii-

nikon asiantuntijuus hukkuisi tiimissä sosiaalityön työn tekemisen perinteisiin. Asiakkaiden kannalta

moniammatillisuuden lisääminen tiimiin on pelkästään hyvä asia, sillä asiakkaiden katsottiin tulevan

uudessa mallissa monipuolisemmin autetuksi.

Uudenlaista lastensuojelun työskentelytapaa pidettiin sosiaalityön tehokkuutta lisäävänä asiana. Ai-

neiston perusteella uudenlaiset tiimikäytänteet lisäävät työn suunnitelmallisuutta ja tuovat siihen kai-

vattua rakennetta. Tiimissä yhdessä sovitaan, kuinka asiakkaan kanssa edetään ja missä aikataulussa.

Asiaan palataan seuraavan kerran seuraavassa tiimissä. Työntekemiselle löytyi yhdessä suunniteltu

aika ja paikka. Hyvänä asiana nähtiin myös se, ettei vaikeissa asiakastapauksissa yksin tai työparin

kanssa tarvitse kantaa koko vastuuta asioiden hoitamisesta. Nyt koko tiimi antaa panoksensa asiak-

kaan elämäntilanteen parantamiseksi.

Aineistosta esiin nousevat pohdinnat ovat monella tapaa adekvaatteja ja luonteeltaan sellaisia, joihin

on tulossa vastauksia valtakuntatasoltakin. Ensinnäkin Hackneyn mallin hankaluudet soveltaa suo-

malaiseen lastensuojelun sosiaalityöhön on huomioitu eikä mallia ole tarkoituksena tuoda Suomeen

sellaisenaan vaan soveltaa siitä Suomeen sopiva malli. Tästä on jo olemassa Terveyden ja hyvinvoin-

nin laitoksen työpaperi (2017), jossa määritellään Suomeen juurrutettavaa systeemistä lastensuojelun

toimintamallia. Työpaperissa muotoillaan mallille keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja.

58

Tämän tutkimusaineiston perusteella ei voida tehdä päätelmiä Hackneyn mallin tuloksellisuuden ar-

vioinnista yhteiskuntatasolla. Etenkin Rousu (2007) on väitöstutkimuksessaan löytänyt osatekijöitä,

jotka vaikuttavat lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiin. Hänen mukaansa esimerkiksi juuri asia-

kaslähtöinen organisaatio, työntekijöiden osaamisen kohottaminen suhteessa asiakkaan tarpeisiin ja

toimintaprosessit, jotka edistävät asiakkaan voimavaraistumista omassa elämässään lisäävät lasten-

suojelun tuloksellisuutta. Kaikki edellä mainitut asiat kuuluvat keskeisesti Hackneyn mallin mukai-

seen lastensuojelussa tehtävään sosiaalityöhön sekä siihen systeemiseen lastensuojelun toimintamal-

liin, jota ollaan juurruttamassa Suomeen. Uskon, että lastensuojelun uuden toimintamallin laajemmat

taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset on todettavissa vasta muutaman vuoden kuluessa. Se,

että asiakkaiden auttamiseen aletaan paneutua nyt tarkemmin ja kokonaisvaltaisemmin, näyttäytynee

tilastoissa vasta vuoden tai kahden päässä toivottavasti muun muassa laskevina huostaanottomenoina.

Aineistossa oli löydettävissä reflektoivaa oman työn ja toiminnan pohdintaa. Aluksi reflektio liittyi

oman työn näkeväksi tekemiseen kehittämisen alussa ja sen jälkeen ajatuksiin mallin käyttöön otta-

misesta omassa työssä. Reflektio näyttäytyi muun muassa puheessa omasta epävarmuudesta kehittä-

miseen ja uuden mallin käyttöön ottamiseen sekä omien heikkouksien mahdollisesta paljastamisesta

muille työntekijöille työn kehittämisen aikana. Sosiaalityöntekijät kävivät pohdintoja omasta näkö-

kulmasta, mutta myös esimerkiksi kliinikon näkökulmasta. Näiden pohdintojen avulla mielestäni

käynnistettiin sosiaalityöntekijöiden reflektioprosessi suhteessa työhön ja sen muuttamiseen. Kuten

Yliruka (2015) tutkimuksessaan painottaakin, sosiaalityöntekijöiden joustavaa, avointa ja kriittistä

asiantuntijuutta voidaan parantaa juuri työorganisaation oman reflektiivisen rakenteen avulla. Hack-

neyn mallin mukainen työskentely tuo sosiaalitoimistoon reflektiivisen rakenteen, jota on osattava

hyödyntää työn kehittämisen oleellisen tärkeänä osatekijänä. Ylirukan (2015) mukaan reflektiopro-

sessit kaiken lisäksi parantavat työntekijöiden asiantuntijuutta, työhyvinvointia ja työn mielekkyyttä.

5.2 Jatkotutkimusehdotukset

Tässä tutkimuksessa käytetty aineisto on tietojeni mukaan ainoastaan pieni pala siitä kokonaisaineis-

tosta, joka Itä-Suomen yliopistolla on aiheesta. Jatkossa olisi mukavaa kuulla, miten uuden työmene-

telmän käyttöön ottaminen on edennyt kyseessä olevassa kunnassa. Erityisen kiinnostavaa olisi tietää,

millaisia pohdintoja liittyy menetelmän varsinaiseen käyttöönottamiseen asiakkaiden kanssa. Siitä

tiedosta uskoisin olevan paljon hyötyä mallin käyttöönottamisessa muissa kunnissa ja saman kunnan

perhesosiaalityössä, jonne mallia ollaan seuraavaksi sovittamassa.

59

Hackneyn mallin tai systeemisen lastensuojelun toimintamallin käyttöönottamisesta ja kehittämisestä

isommassa kunnassa tai kaupungissa olisi kiinnostavaa lukea tutkimuksia jatkossa. Uskon menetel-

män käyttöön ottamisen olevan hyvin monella tavalla erilainen prosessi kuin mitä se voi pienessä tai

pienehkössä kunnassa olla. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden ammatillinen kasvu reflektoinnin avulla

kiinnostaa ja erityisesti se, kuinka uuteen työmenetelmään kuuluva reflektio auttaa sosiaalityönteki-

jöiden ammatilluisessa kasvussa.

Kriittisten tapahtumien menetelmä vaikutti olevan tutustumiseni perusteella varsin mielenkiintoinen

tutkimusmenetelmä, jonka käyttöä lastensuojelun asiakastapausten jälkikäteiseen pohdintaan tulisi

mielestäni lisätä. Tässä tutkimuksessa sen menetelmiin pystyttiin ainostaan sivumennen viittaamaan,

mikä harmittaa tekijää erityisesti.

60

LÄHTEET

Aarons, G. A. & L. A. Palinkas (2007). ”Implementation of evidence-based practice in child wel-

fare: service provider perspectives”. Administration and policy in mental health and mental health

services research, 34, 411-419.

Alastalo, Marja & Tarja, Pösö. 2011. ”Indikaattorin epävarmuus ja tulkinta: lastenusuojelun viran-

omaistoiminnan ja tiedontuotannon yhteen kietoutuminen”. Yhteiskuntapolitiikka 76 (2011): 6. s.

633-643.

Anis, Merja. 2008. Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden

vuorovaikutus ja tulkinnat. Väestötutkimuksen julkaisusarja D 47/2008.

Arnkill, Erik. 1990. ”Kehittyvä työntutkimus. Ajatuksia kehittävästä työn tutkimuksesta.” Teok-

sessa Suomalainen sosiaalityö. Suomalainen sosiaalipolitikka 1992:2. Sosiaalipoliittisen yhdistyk-

sen vuosikirja. Jyväskylä: Sosiaalipoliittinen yhdistys , 65-88.

Bardy, Marjatta & Tarja Heino. 2013. ”Katsaus lastensuojelun toimintaympäristöön”. Teoksessa:

Lastensuojelun ytimissä. Bardy, Marjatta (toim.). Tampere: Juvenes Print.

Bhaskar, Roy. 1989. Reclaiming reality. London: Verso.

Butterfield, Lee D., William A. Borgen, Norman E. Admundson & Asa-Sophia Maglio. 2005. “Fifty

years of critical incident technique: 1954-2004 and beyond”. Qualitative research 5 (4), 475-497.

Chell, Elizabeth. 2005. “Critical incident technique”. Teoksessa Essential guide to qualitative meth-

ods in organizational research. Cassell Catherine & Gillian Symon (eds.). London: SAGE, 45-60.

Cross, Steve, Alison Hubbard & Eileen Munro. 2010. Reclaiming social work. London borough of

Hackney children and young people`s services. London: The London school of economics political

science.

Engeström, Yrjö. 1987. Learning by expanding. Helsinki: Orienta-konsultit.

Eskola, Jari ja Juha Suoranta. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Flanagan, John C. 1954. “The critical incident technique”. Psychological Bulletin vol. 51, No 4.

Pittsburgh: American institute for research and university of Pittsburgh.

61

Fagerström, Katariina. 2016b. Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli

ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Työpaperi 42/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoin-

nin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131498/URN_ISBN_978-952-302-778-

7.pdf?sequence=1 Luettu 21.8.2017.

Forrester, Donald, David Westlake, Michelle McCann, AngelaThurnham, Guy Shefer, Georgia

Glynn & Mike Killian. 2013. Reclaiming social work? An evaluation of systemic units as an ap-

proach to delivering children`s services. Final report of a comparative study of practice and the fac-

tors shaping it in three local authorities. Tilda Goldberg centre for social work and socialcare. Uni-

versity of Bedfordshire. http://uobrep.openrepository.com/uobrep/bitstream/10547/594517/1/final-

report-systemicunits.pdf Luettu 1.12.2016.

Frost, Nick & Mike Robinson. 2007. “Joining up children´s services: safeguarding children in mul-

tidisciplinary teams”. Child abuse review vol. 16: 184-199. Published online in Wiley InterScience.

Goodman, Steve & Isabelle Trowler. 2012. Social work reclaimed. Innovative framework for child

and family social work practice. London: Jessica Kingsley publishers.

Heino, Tarja. 2007. Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheistä tilasto-

lukujen takana. Stakesin työpapereita 30/ 2007. Helsinki: Stakes.

Hietamäki, Johanna. 2016. ”Lastensuojelun ja arvioinnin kehittäminen”. Teoksessa: Lapsen elämän-

tilanteen ja tuen tarpeiden lapsikeskeinen, monitoimijainen malli. Tietoa lastensuojelun kehittämi-

sen pohjaksi. Petrelius, Päivi, Hanna Tulensalo, Anne-Mari Jaakola ja Johanna Hietamäki (toim.).

Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 33/2016, 27-40.

Hirsjärvi Sirkka, Pirkko Remes & Paula Sajavaara. 2013. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.

Hurtig, Johanna. 2003. Lasta suojelemassa – etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuoje-

lun perhetyön käytännöissä. Väitöstutkimus. Rovaniemi: Acta electronica universitatis lapponien-

sis.

Hämäläinen, Juha & Pauli Niemelä. 2014. ”Uudistuvan sosiaalihuoltolain arvoperiaatteet”, 80–105.

Teoksessa: Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Haverinen, Riitta, Marjo Kuronen & Tarja Pösö.

(toim.) Vantaa: Vastapaino.

Hämäläinen, Juha. 2007. Lastensuojelun kehityslinjoja. Tutkimus Suomen lastensuojelun aatepoh-

jasta ja oppihistoriasta. Kuopio, Snellman-instituutti A-sarja 22/2007.

62

Jaakola, Anne-Mari, Riitta Vornanen & Pirjo Pölkki. 2014. ”Kriittisten tapahtumien menetelmä las-

tensuojelun sosiaalityötä koskevassa tutkimuksessa”. Janus vol 22 (2) 2014, 156–171.

Kain, Daniel L. (2004) “Owning Significance: The critical incident technique in research”. Teo-

ksessa Foundations for research. Methods of inquiry in education and the social sciences. deMar-

rais Kathleen & Stephen D. Lapan (toim.) Mahwah: Lawrence Erlbaum Associates, 69–85.

Kajava, Mirja. 1997. Lapsen etu huostaanottoprosessissa. Tutkimus pakkohuostaanotoista. Väitös-

tutkimus. E scientiae Rerum Socialium 26. Oulu: Acta Universitatis Ouluensis.

Kananen, Jorma. 2014. Laadullinen tutkimus opinnäytetyönä. Miten kirjoitan kvalitatiivisen opin-

näytetyön vaihe vaiheelta. Jyväskylä: Juvenes Print.

Kananoja Aulikki, Mikko Oranen & Marjo Lavikainen. 2013. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryh-

män loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19.

Kananoja, Aulikki & Merja-Maaria Turunen. 1996. Tähän suuntaan lastensuojelu! Aiheita 4/1996.

Helsinki: Stakes.

Karvinen-Niinikoski, Synnöve. 2003.”Social work supervision – contributing to innovative

knowledge production and open expertise”. Teoksessa Social work, critical reflection and learning

organization. Gould, Nick & Mark Baldwin (eds.).

Karvinen, Synnöve. 1993a.”Reflektiivinen ammatillisuus sosiaalityössä”. Teoksessa: Granfelt,

Riitta, Harri Jokiranta & Synnöve Karvinen-Niinikoski. Monisärmäinen sosiaalityö. Helsinki: Sosi-

aaliturvan keskusliitto, 15-31.

Kröger, Teppo. 2014. ”Yli-ikäinen sosiaalihuolto”. Teoksessa Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus.

Haverinen, Riitta, Marjo Kuronen & Tarja Pösö (toim.). Vantaa: Vastapaino, 25-41.

Kuronen, Marjo. 2004. #Sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön jaettu kiinnostus vuorovaikutukseen

ja kieleen”. JANUS vol. 12 (2) 2004, 217-225.

Kuusela, Pekka. 2006. Realismin haaste sosiaalitieteissä. Kuopio: Oy UNIpress Ab.

Lahtinen, Pia, Leena Männistö ja Marketta Raivio. 2017. Kohti suomalaista systeemistä lastensuoje-

lun toimintamallia. Keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. Työpaperi 7/2017. Helsinki: Terveyden ja

hyvinvoinnin laitos. http://www.julkari.fi/bitstream/han-

dle/10024/132169/TY%c3%962017_7_Kohti%20suomalaista_040417.pdf?sequence=1 Luettu

21.9.2017.

63

McRae, Julie S., Maria Scannapieco, Robin Leake, Cathryn C. Potter & David Menefee. 2014.

“Who´s on board? Child welfare worker reports of buy-in and readiness for organizational change”.

Children and Youth services review 37 (2014), 28–35.

Mikkola, Matti. 2004a. ”Lastensuojelu ja eurooppalaiset ihmisoikeudet”. Teoksessa Lastensuojelu

tänään. Puonti, Annamaija, Tuula Saarnio & Anne Hujala. (toim.). Jyväskylä: Tammi.

Munro, Eileen. 2008. Effective child protection. London: Sage publishing.

Niiniluoto, Ilkka. 2006. ”Kriittinen tieteellinen realismi”. Teoksessa Realismin haaste sosiaalitie-

teissä. Kuusela, Pekka. 2006. Kuopio: Oy UNIpress Ab.

Niiniluoto, Ilkka. 1983. Tieteellinen päättely ja selittäminen. Helsinki: Otava.

Pekkarinen, Elina. 2011. Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma.

Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 51, 2011.

Petrelius, Päivi & Marjo Lavikainen. 2016. Lastensuojelun ja erityistason palveluiden kehittäminen

Lape-ohjelmassa-diasarja 4.7.2016. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://docplayer.fi/32308831-Las-

tensuojelun-ja-erityistason-palveluiden-kehittaminen-lape-ohjelmassa.html Luettu 16.11.2016.

Petrelius, Päivi, Hanna Tulensalo, Anne-Mari Jaakola & Johanna Hietamäki. 2016. ”Kohti lapsikes-

keistä ja kokonaisvaltaista lapsen tilanteen ja tuen tarpeiden arviointia”. Teoksessa Lapsen elämänti-

lanteen ja tuen tarpeiden lapsikeskeinen, monitoimijainen malli. Tietoa lastensuojelun kehittämisen

pohjaksi. Petrelius, Päivi, Hanna Tulensalo,Anne-Mari Jaakola ja Johanna Hietamäki (toim.). Hel-

sinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 33/2016, 5-26.

Petrelius, Päivi, Hanna Tulensalo, Anne-Mari Jaakola & Johanna Hietamäki (toim.). 2016. Lapsen

elämäntilanteiden ja tuen tarpeiden lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun

kehittämisen pohjaksi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen työpaperi 33/2016.

Pulma, Panu. 2004. ”Lastensuojelun kehityslinjoja”. Teoksessa Lastensuojelu tänään. Puonti, Anna-

maija, Tuula Saarnio & Anne Hujala (toim.). Jyväskylä: Tammi.

Raivio, Marketta, Leena Männistö, Pia Lahtinen & Päivi Petrelius. 2016. ”Lukijalle”. Teoksessa Ih-

missuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lasten-

64

suojelussa.Fagerström, Katarina. 2016, 3-5. Työpaperi 42/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoin-

nin laitos. Nettijulkaisu. http://www.julkari.fi/bitstream/han-

dle/10024/131498/URN_ISBN_978-952-302-778-7.pdf?sequence Luettu 15.9.2017.

Rousu, Sirkka. 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiorganisaatiossa. Näkymätön tulok-

sellisuus näkyväksi. Väitöstutkimus. Tampere: Acta Electronica Universitatis Tamperensis 682.

Saarinen, Arttu, Helena Blomberg & Christian Kroll 2012. ”Liikaa vaadittu? Sosiaalityöntekijöiden

kokemukset työnsä kuomittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa”. Yhteiskuntapolitiikka

77:1, 53–62.

Satka, Mirja, Synnöve Karvinen-Niinikoski, Marianne Nylund & Susanna Hoikkala (toim.). 2014.

Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsinki: Palmenia-kustannus.

Seitamaa-Hakkarainen, Pirita. 2014. Kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Nettijulkaisu. https://meto-

dix.fi/2014/05/19/seitamaa-hakkarainen-kvalitatiivinen-sisallon-analyysi/

Sinko, Päivi. 2005. Laki ja lastensuojelu. Juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessa ja asiantun-

tijuuden määrittelyssä. Helsinki: Palmenia.

Sulavuori, Maarit. 2007. Kehittämistyöllä pallo haltuun. Kehittämisprojektin avulla ideoita lasten-

suojeluun ja voimavaroja työssä jaksamiseen. Stakesin raportteja 3/2007. Stakes, Helsinki.

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/77959/R3-2007-VERKKO.pdf?sequence=1

Trowler, Isabelle & Steve Goodman. 2012. “A systems methodology for child and family social

work”. Teoksessa Social work reclaimed. Innovative framework for child and family social work

practice. Goodman, Steve & Isabelle Trowler. 2012. London: Jessica Kingsley publishers, 14-25.

Tuomi, Jouni & Anneli Sarajärvi. 2013. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gum-

merus kirjapaino Oy.

Tuomi, Jouni & Anneli Sarajärvi. 2004. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gum-

merus kirjapaino Oy.

Tuori, Kaarlo & Toomas Kotkas. 2008. Sosiaalioikeus. WSOYpro, Helsinki.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Hyvä tieteellinen käytäntö. http://www.tenk.fi/fi/tenkin-ohjeistot

Luettu 16.11.2016.

Uusitalo, Marika. 2015. Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kes-

kinäisestä yhteistyöstään ja sen kehittämiskohteista. Tampereen yliopisto: Pro Gradu –tutkielm.

65

Valjakka, Eeva. 2016. Vain lakiko lasta suojelee? Väitöstutkimus. Turku: Scripta lingua fennica

edita.

Veistilä, Minna. 2008. Päihteitä käyttäneet äidit, heidän lapsensa ja lastensuojelu. Kertomuksia ja

reflektointia. Helsingin yliopiston lisensiaatintyö. Helsinki.

Vornanen, Riitta. 2016. Lastensuojelun työmenetelmien kehittäminen –tutkimushankkeen etenemi-

nen keväällä 2016. Kevätkirje 22.4.2016. Itä-Suomen yliopisto.

Vornanen, Riitta, Anne-Mari Jaakola, Pirjo Pölkki, Heidi Pohjanpalo & Janissa Miettinen. 2012.

”Kriittisten tapahtumien tutkimus sosiaalipalvelujen tutkimuksessa”. Hallinnon tutkimus 31 (3),

203-216.

Wagner, Regina, Paul van Reyk & Nigel Spence. 2001. “Improving the working environment for

workers in children`s welfare agencies”. Child and family social work 2001, 6, 161-178.

Whiting Blome, Wendy & Sue D. Steib. 2014. “The organizational structure of child welfare: Staff

are working hard, but it is hardly working”. Children and youth services review 44 (2014), 181-188.

Wilkinson, Richard & Kate Pickett. 2011. Tasa-arvo ja hyvinvointi. Miksi pienet tuloerot koituvat

kaikkien hyväksi. Helsinki: HS kirjat.

Yliruka, Laura. (2015). Itsearviointi reflektiivisenä rakenteena – Kuvastin menetelmän toimivuus,

käyttöönotto ja kehittäminen. Heikki Waris –instituutin tutkimuksia 1:2015. Helsinki: Heikki Waris

–instituutti.

Virallislähteet ja virallisluontoiset lähteet

HE 13/1983 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi

HE 164/2014 vp. Hallituksen esity Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi la-

eiksi

KM 1982:67 Lastensuojelutoimikunta 1982:n mietintö

Lastensuojelulaki 417/2007

Lapsen oikeuksien sopimus https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

66

Raportteja ja muita selvityksiä

OM 32/2013 8-vuotiaan lapsen kuolemaan johtaneet tapahtumat. Oikeusministeriön selvityksiä ja

ohjeita 32/2013.

Uskomme sinuun – usko sinäkin ll. Viestejä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuulemiskiertu-

eelta 2014/15, Lastensuojelun keskusliitto.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. 2016. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://stm.fi/hank-

keet/lapsi-ja-perhepalvelut

Erityistason palveluiden uudistaminen asiakkaiden tarpeita vastaavaksi. Suunnitelma kansallisen ja

maakunnallisen toimeenpanon tueksi. (projektisuunnitelma). 2016. Helsinki: Sosiaali- ja terveysmi-

nisteriö. https://verkkojulkaisut.valtioneuvosto.fi/stm/zine/20/toc

Muut lähteet

Pääministeri Matti Vanhasen I hallitusohjelma 24.6.2003. http://valtioneuvosto.fi

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelma 29.5.2015. http://valtioneuvosto.fi

TAULUKOT

TAULUKKO 1. Aineiston tiivistämistä tutkimuskysymysten perusteella......……………………...37

TAULUKKO 2. Aineiston tiivistämistä edelleen……….....…………………………………….….38