1

Seminaari 22-23.3.2013

Kyllikki Matinolli

___________________

PITÄJÄN PIENIMMÄT

Maanvuokraajat ja maattomat 1850 -1930 sekä vuokratilallisten

itsenäistyminen Tyrnävällä

Sisällysluettelo

Johdanto

Tyrnävän alue ja väestö 1800-luvun puolivälin tienoilta itsenäisyyden ajan alkuun

Tutkimustehtävä

Tutkimuskentän keskeiset käsitteet

Agraarinen arvohierarkia 1800-luvulla

Aikaisempi tutkimus

Tutkimusmenetelmät ja lähteet

Tilattoman väestömäärän kehitys Tyrnävällä vuodesta 1850 vuoteen 1920

1. TYRNÄVÄN TILATTOMAT VUOSINA 1850 – 1879

1700-luvulla alkaneen patriarkaalisen kauden viimeiset vuosikymmenet

1.1. Vuokraisännän ja torpparin läheisten suhteiden jatkoaika 1.2. Kontrahteja malliksi maanvuokraajille 1.3. Nälkävuosikymmen koetaan - trauma jäi 1.3.1. Tyrnävän vaikea köyhäinhoitotilanne 1.3.2. Kuolonvuosien vaikutukset maattomaan väestöön 2. MUUTOSTEN VUOSIKYMMENET 1880 – 1900 TYRNÄVÄLLÄ Muutosten aika alkaa – maanvuokraajat ahtaalle

2.1. Kontrahti luetaan tarkkaan ja sen mukaan on eletään 2.2. Tahtooko vuokraisäntä maansa takaisin 2.3. Torpparin riittämätön turva lain edessä 2.4. Tahtotilat – maanomistajain ja maanvuokraajain - vastakkain

2

3. RATKAISUN VUODET 1900 -1918

Ongelma vaikeutuu vanhetessaan

3.1. Uusia vuokrasopimuksia ja hankalia tilanteita 3.1.1. Näköalattomuutta 3.1.2. Uusia ja pidennettyjä vuokrasopimuksia 3.1.3. Palkollisväestön lakko 3.3. Laki lain perään – tilanne ei parane 3.3.1. Vuoden 1902 laki 3.3.2. Vuoden 1909 asetus: vuokralautakunnat vakinaistetaan 3.4. Häädön yrityksiä ja rajariitoja 3.5. Vuokralautakunnat aloittavat tulokatselmuksilla 3.6. Kummalle puolelle maanvuokraajaväki - 1918 3.7. ’Hätätila-’ pakkoluovutus- lunastuslaki 4. VUOKRATILALLISTEN VAPAUTUMINEN TYRNÄVÄN MITTAKAAVASSA 1919-1928 4.1. Tarvittavat kaavat 4.2. Kumpi hakee lunastusta 4.3. Lunastustapahtuma paikan päällä 4.3.1. Osapuolet 4.3.2. Vuokravälikirja 4.3.3. Maastokierros 4.3.4. Torpparin ja maanomistajan kannat 4.3.5. Vuokralautakunnan ratkaisu 4.4. Osapuolet sopivat, vuokralautakunta vahvistaa 4.5. Ohjeita irrottautumiseen emätilasta ja maarekisteriin kirjautuminen 4.6. Oikeusasteissa ratkaistavia tapauksia ja sovintokauppoja 5. UUDET PIENTILALLISET 1920-LUVULLA 5.1. Sopeutuminen uuteen sosiaalispoliittiseen asemaan: kenen joukoissa seisot 5.2. Maanhankintalait avuksi maannälkään LOPPUSANAT

3

Johdanto

”Tuskinpa muualla Suomessa kuin Pohjanmaan metsättömillä tasangoilla ovat

ihmiset häätyneet tupasiaan turvemättäistä tekemään. Eikä Pohjanmaallakaan

juuri muualla niin kuin aukeiden Liminganniittyjen äärillä, joissa ei kunnon

metsiä ole likimaillakaan, ei ainakaan köyhän eläjän saatavissa. Puut ovat,

kansan liioittelevaa leikkipuhetta käyttääksemme, niin tyystin loppuneet, jotta

äitien pitää ”turpasmättäitä käyttää lastaan vitsoessaankin”.

Niinpä täytyykin pikku eläjien, kun jotenkuten ovat isännältä saaneet pikku

palasen maata muokattavakseen, käydessään rakentamaan asuntoa, iskeä

kirveensä nurmeen sen sijaan että kajauttaisivat sen petäjän kylkeen.”

Lapin ja Pohjanmaan kansanperinteen tallentaja, opettaja Samuli Paulaharju (1875-1944)

kuvaa kirjassaan Kymmenen virran maata käyntiään Limingan turpasmökeillä vuonna 1913.

Mökeistä kaikki eivät tuolloin ollut enää Limingan kunnan alueella, mutta luvun otsikosta

kajastaa vuosisatainen Limingan emäpitäjä. Sen alue oli 1860-luvun kunnallishallinnon

uudistuksen myötä jo jakautunut edellä mainituiksi viideksi itsenäiseksi kunnaksi. Paulaharju

jatkaa:

Useimmat turpasmökit tapaamme pienoisen Tyrnävänjoen varrella, kun

Liminganniityn maantieltä lähdemme ajamaan pitkin joen pohjoisrannan

tiepahaista ylöspäin. Siinä muutaman parin kolmisen kilometrin matkalla

sivuutamme kolmattakymmentä vähäväkisten nurmista elinsijaa. Muutamia

mökkejä näemme myös Ängeslevänjoen varrella, muutamia Temmesjoen äyräillä,

jonkun Kiviojan rannalla, onpa jokunen eksynyt rautatien varrellekin

Ruotsinojan reunalle. Kaikki edellä mainitut joet ja ojat virtaavat aivan

vierekkäin lähellä toisiaan, ja niin ovat turpaseläjät varsin läheisessä

naapuruudessa keskenään.1

Mainitut kolme jokea, Tyrnävän, Ängeslevän ja Temmeksen, yhtyvät yhdeksi uomaksi,

Temmesjoeksi, joka laskee linnuistaan tunnettuun Liminganlahteen. Maankuuluista Limingan

niityistä suurin osa on Tyrnävän ja Ängeslevän pöytätasaisella lakeudella. Metsää on Tyrnävällä

ollut suhteellisen vähän peltopinta-alaan verrattuna. Järeämmän puun kasvulle ei Tyrnävällä ole

liiemmälti ollut luontaisia edellytyksiä. Tämä selittyy muinaisen meren-lahden hitaalla

vetäytymisnopeudella ’Tyrnävän lahdelta’, jotta maa olisi päässyt kuivumaan kasvavaan ja

asuttavaan kuntoon. Vielä ajanlaskumme alussa, noin kaksi vuosituhatta sitten, oli Tyrnävän

1 Paulaharju 1995, 18

4

kirkonkylä, joka nykyisin on noin 17-18 metriä merenpinnan yläpuolella, oli vielä veden

peitossa.2

Nämä turpasmökit ja ”turpaseläjät” edustivat kirjaimellisesti Tyrnävän väestön

ruohonjuuritasoa, omaa maata vailla olevia ’mökkiläisiä’ eli ’mökkyreitä’, torppareita tai

mäkitupalaisia, joilla asuntona oli, etenkin vuokrakauden alkuvaiheessa, turpasmökki.

Isännät, joilta nämä mökkiläiset olivat saaneet palan maata viljeltäväkseen, olivat Tyrnävän ja

Limingan perintötilallisia, maanomistajia ja vuokranantajia.

Tutkimustehtävä

Tutkimukseni koskee Tyrnävän kunnan tilattoman väestön asemaa ja merkitystä vuosien 1850

ja 1930 välisenä aikana - ajankohtana, jota voidaan pitää eräänä maamme historian

vaikeimmista ja jälkivaikutuksiltaan pitkälle tulevaisuuteen vaikuttaneista ajanjaksoista.

Sosiaalihistoriallinen tutkimusnäkökulmani aiheeseen merkitsee menemistä Tyrnävän maata

vailla olevan väestönosan pariin aikana, jolloin suurin osa koko valtakunnan väestöstä eli ja

tuli toimeen suoraan maanviljelyksestä ja oli riippuvainen sen tuottavuudesta Noiden

vuosikymmenien mukanaan tuomat muutokset talous- ja elinkeinoelämässä samoin kuin

katsomuksellisissa suhteissa tulivat vaikuttamaan useimpien suomalaisten elämään. Tietyt

muutokset olivat vaikutuksiltaan suhteellisesti suurempia maantavuokraavien ja maattomien

’pitäjän pienimpien’ kuin maata omistavien tilallisten taloudellisesti turvatussa elämässä.

Tyrnävä on keskikokoinen kunta Pohjois-Pohjanmaalla Oulun kaupungista noin 30 km

eteläkaakkoon. Kunnan asukasluku ylitti 6000 rajan 2000-luvun alussa, kun Tyrnävän ja

Temmeksen kuntaliitos toteutui. Tyrnävä on tunnettu leimallisesti maatalouspitäjänä, joka

viime vuosikymmeninä on erikoistunut perunan jalostamiseen ja sen laajamittaiseen viljelyyn.

Maatalouden vahva asema selittyy alueen maaperän sopivuudella peltoviljelyä ja karjan

kasvattamista varten. Ilmatieteen laitoksen lämpömittausten mukaan alueen lämpösummat

vastaavat huomattavasti etelämpänä virtaavan Kokemäenjokilaakson lämpösummia. Toinen

selittävä tekijä löytyy alueen esihistoriasta, jääkauden jälkeisestä ajasta, jolloin jäämassan alla

2 Matinolli-Asunmaa, 2005, 17-20; Tyrnävän alueen maaperän kehittymisestä kertoo Seppo Ylimannila opinnäytetyössään

vuodelta 1970 Oulujoen alajuoksun kehityksestä. Oulun yliopisto, Maantieteen laitos.

5

lommolle painunut maa alkoi hiljalleen kohota. Oulujoen eteläpuoleinen, Rantalakeutena

nykyisin tunnetun viljavan alueen savi-, moreeni-, hiekka- ja multakerrokset syntyivät

esihistorian pitkinä vuosisatoina Oulujoen tuomista maa-aineksista harvinaisen syvälle

painuneen peruskallion päälle.3 Sulamisvesien kasaama liete osoittautui kuivuessaan varsin

otolliseksi peltomaaksi.

Aloittaessani tutkimustani Tyrnävän vähäväkisimpien elinoloista uskoin, että todennäköisesti

ei enää ole muuta lähdemateriaalia löydettävissä, kuin mitkä jo olin Tyrnävän historiakirjan

(2005) yhteydessä käynyt läpi. Tuskin löytyisi palvelusväestöstäkään muuta kuin mitä kertovat

syntymä- vihki- ja muuttoasiakirjat, saati sitten irtolaisväestöstä. Tilanteeni muuttui, kun osa

Tyrnävän kunnan menneisyydestä saatiin päivänvaloon: käytöstä poistetun kunnantalon varastotiloista

oli löytynyt sinne unohdettuja asiakirjalaatikoita, kirjeitä ja järjestämättömiä viranomaispapereita.

Kunnan arkiston laajennukselle oli saatu paloturvalliset lisäsäilytystilat, jonne luetteloitu ja

arkistosignumein merkitty aineisto vietiin mahdollista tutkimuskäyttöä varten. Selvisi, että aineiston

joukossa oli kolme laatikollista pöytäkirjoja ja papereita, jotka käsittelivät Tyrnävän entisten

vuokratilallisten, torppareiden ja mäkitupalaisten asioita. Suunniteltu tutkimusaiheeni, Tyrnävän

tilatonta väestöä 1850-1930 koskeva tutkimukseni, sai niistä lisää kaipaamaani paikallista

lähdemateriaalia. Kysymyksessä olivat Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjat ja niihin aikanaan

liittyneet paperit, torpankontrahdit ja vuokralautakunnalle lähetetyt kirjeet vuosilta 1909-1938. Esitin

”löytöni” tutkimustyöni ohjaajalle saadakseni hänen hyväksyntänsä sille, että tutkimukseni keskittyisi

pääsääntöisesti vuokraviljelijöihin eli torppareihin ja mäkitupalaisiin. Muut maata vailla olleet

tilattomat, kuten palkolliset, huonemiehet ja irtolaiset, jäisivät vähemmälle huomiolle heitä koskevan

lähdeaineiston vähäisyyden vuoksi.

Äsken itsenäistyneen (1867) nuoren kunnan köyhäinhoidon taakka oli raskas jo 1850-luvulla,

mutta paheni jyrkästi seuraavalla vuosikymmenellä. Taakka ei ottanut keventyäkseen edes

uudelle vuosisadalle siirryttäessä. Tilattomien vähävaltaisin joukko ei kuitenkaan ole

tutkimukseni keskeisin kohde, vaan heitä tärkeämmiksi nousivat maanvuokraajat, torpparit ja

mäkitupalaiset. Kävi ilmi, että moni mäkitupalaisperhe oli niitä kaikkien ’pitäjän pienimpien’

joukossa köyhäinhoidon varassa eläviä vuokraviljelijöitä, joiden tilkku ei elättänyt kasvanutta

3Ylimannila Seppo, Oulujoen alajuoksun kehityksestä. Opinnäytetyö 1970, Oulun yliopiston maantieteen laitos.

6

perhettä. Tyrnäväläisestä 1800-luvun lopun näkökulmasta nähtynä saatoin käsittää koko

maata koetelleen liikaväestökysymyksen painavuuden.

Tutkimus rajautuu ajallisesti vuosien 1850-1930 välisiin vuosikymmeniin. 1850-luku on

Suomen valtiollisessa elämässä nähty aikana, jolloin suomalaisen taloudellisen nousun

varhaiset pioneerit – höyrysahojen omistajat, vesireittien raivauksesta ja kanavien

kaivamisesta vastaavat yrittäjät - jatkoivat jo edellisellä vuosikymmenellä aloittamaansa työtä

ja toivat siten uutta vaurautta osalle väestöä. Samanaikaisesti valtaosa kansaa eli entiseen

perittyyn tapaansa agraariyhteisöissään. Väestö lisääntyi vaikeasta alusta, Suomen sodasta

1808-1809 ja 1830-luvun nälkävuosista, huolimatta nopeasti. Seuraava vuosikymmenen,

1850-luku, on taustana alkaneelle murrokselle 1860-luvulla, jolloin ankarat katovuodet

osaltaan pakottivat muutokset liikkeelle myös maataloudessa. Nälkä ja taudit tappoivat väkeä

nimenomaan Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä hallan tuhot olivat olleet pahimmat. Osasyynä

suuriin väestötappioihin olivat Suomen Suuriruhtinaanmaan hallinnon valmistautumattomuus

hätäaikojen varalle sekä vaikeat ja puutteelliset kulkuyhteydet. Valtiollisessa elämässä 1850-

luvun puolivälissä päättyi taantumuksellisena pidetyn tsaari Nikolai I:n aika (1826 - 1855).

’Vapauttajatsaarina’ tunnetun Aleksanteri II:n uudistuksista (1855-1881) koki tavallinen

maarahvaskin oman rahan saamisen, lupauksen suomen kielen pääsystä viralliseksi kieleksi

ruotsin kielen rinnalle ja paikallishallinnon uudistamisen myös heille tärkeinä asioina .4

Tutkimukseni päättyy vuoden 1930 tienoille, jolloin lähes kaikki vuokramaalla

asuneista mäkitupalaisistakin olivat saaneet lunastetuksi asuinpaikkansa omakseen. Uusi

pienviljelijäluokka syntyi ja jatkoi itsenäisinä maanviljelijöinä. 1930-luvun lopulta, vuodelta

1938 oli vielä yksi pöytäkirja, joka koski Tyrnävän seurakunnan omistamaa, kanttorin

virkataloon kuuluvalla maalla ollutta mäkitupa-aluetta, jonka lunastaminen ei kuitenkaan

onnistunut.5

Tutkimukseni keskeiset henkilöt, torpparit ja mäkitupalaiset, tulivat Tyrnävän historiassa

esille jo 1700-luvun puolella.6 Heidän määränsä lisääntyi tasaisesti 1800-luvun kuluessa aina

4 Suomen historian yleisesitykset, esim. Vahtola 2003, 230-233. 5 Tyrnävän kunnan vuokralautakunnan pöytäkirjat III 5, Ca:1, Ca:2 ja Ea:1. TKA

6 1600- ja 1700-lukujen väestö- ja talouspolitiikasta esim. Gylling 1909, 112-138: Halila 1954, 36-39, 92-94, 182-184;

Jutikkala 1958, 246-255. Rasila 2003,

7

1860-luvulle saakka. Siitä eteenpäin kaikkien maattomien määrä kasvoi, niin Tyrnävällä kuin

muuallakin Suomessa, lähes hallitsemattomasti. Vaikka 1800-luvun lopun vuosikymmeninä

taloudellinen kehitys meni ennen kokemattoman nopeaa vauhtia eteenpäin kohti teollistunutta

yhteiskuntaa, ei se Suomessa kuitenkaan ollut riittävän nopeaa ja laaja-alaista ehtiäkseen

riittävästi auttamaan tilatonta väestöä löytämään uutta ammattia tilanteessa, jossa esimerkiksi

torpparit olivat vaarassa menettää jopa sukupolvia viljellyn vuokramaansa. Viljan hintatason

laskiessa koettiin 1870-luvulta alkaen vähittäinen siirtyminen viljanviljelyvaltaisesta

taloudesta karjatalouskeskeiseen maatalouteen. Maatilojen koneistuessa työpaikat niin

pelloilla kuin navetoissakin vähenivät.

Torpparit ja mäkitupalaiset yhdessä muiden maattomien, palkollisten, itsellisten ja irtolaisten

kanssa muodostivat enemmistön 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomen maaseudun väestöstä7.

Heidän sosiaalinen asemansa ei kuitenkaan ollut oikeassa suhteessa heidän lukumääräänsä, ja

se tuli aiheuttamaan 1900-luvun alussa vakavan yhteiskunnallisen ongelman. Ongelman

ratkaisemista vaikeutti maan asema levottomaksi käyneen isäntämaan Venäjän yhteydessä.

Sieltä levinneet yhteiskunnalliset ja poliittiset virtaukset – maanjakohuhut ja uusi poliittinen

virtaus, sosialismi - toisaalta jouduttivat, toisaalta haittasivat maaseudun liikaväestön hyväksi

suunniteltuja uudistuksia. Vanha periaate omistusoikeuden pyhyydestä ja sen

loukkaamattomuudesta teki maattomien asiasta ajankohdan ideologisten taistelujen

välikappaleen. Torpparien kannalta myönteinen ratkaisu eli itsenäisen viljelmän omistajaksi

pääseminen esti useimpia heistä ajautumasta kannattamaan sosialistien ajamaa

valtionomistajuutta. Sen sijaan mäkitupalaisten, joista monikaan ei selvinnyt ilman kunnan

köyhäinapua, saattoi olla vaikeampaa valita, mitä poliittista linjaa kannattaisi. 8

Tutkimukseni alussa saavat lyhyen esittelyn Tyrnävän maanvuokraajaväestön lisäksi myös

tilattoman väestön muut ryhmät, palvelusväki, itselliset ja huonemiehet, vaikka tutkimukseni

keskittyykin vuokratilallisiin, torppareihin ja mäkitupalaisiin. Irtolaisväestä, jonka määrä

1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä lisääntyi merkittävästi, on vain vähän tietoja

7 Esim. Peltonen 1992, 266.

8 Tähän historian saumaan kohdistuu varsin paljon historiallista, yhteiskunnallista, sosiologista ja aatteellista tutkimusta.

Myös useimmissa paikallishistorioissa on 1900-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä omat kuvauksensa. Aikakauden

traumaa on podettu, hoidettu kaunokirjallisuudessa sekä viime vuosikymmeninä

8

saatavilla. Tilattoman väestön muutot toiselle paikkakunnalle, naapurimaihin tai merten taakse

eivät kuulu tutkimukseni piiriin. Myös niin sanottua ”lunastustapahtumaa” täydentäneet

maanmittarin osuus uuden tilan erottamiseksi emätilasta ja kirjautuminen maarekisteriin jäävät

tässä yhteydessä selvittämättä.

Etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1) Mikä oli maattoman väestön absoluuttinen ja suhteellinen osuus koko Tyrnävän väestöstä

kyseisinä vuosikymmeninä ja miten Tyrnävä poikkesi eteläisen Suomen oloista

nimenomaan vuokraviljelijän näkökulmasta?

2) Mikä oli vuokraviljelijäin juridinen, sosiaalinen ja taloudellinen asema Tyrnävällä

ennen uudistuksia 1900-luvun alussa?

3) Miten ajan poliittiset virtaukset ja muutospaineet näkyivät Tyrnävällä ja erityisesti

tilattoman väestön parissa, miten tyytymättömyys vallitseviin oloihin ilmeni Tyrnävällä,

mihin se kanavoitui ja miten purkautui?

4) Millaisia asenteita ilmeni Tyrnävän maanomistajain ja vuokratilallisten välisissä suhteissa

maattomain aseman vaikeutuessa 1800- ja 1900 –lukujen taitteessa?

5) Tehtiinkö Tyrnävällä sovintokauppoja jo ennen torpparikysymyksen ratkaisua ja kuinka

monta itsenäistä tilaa syntyi näillä vapaaehtoisilla kaupoilla?

6) Miten ns. torpparivapautus kokonaisuudessaan sujui Tyrnävällä?

7) Tarvittiinko ja miten usein oikeusistuinten apua ratkaisun löytämiseksi?

8) Millainen oli vasta itsenäistyneiden torpparien alkutaival itsenäisinä tilallisina?

Oliko uusista asutuslaista apua ja missä määrin Tyrnävän pientilallisille?

9) Miten ’toiseus’ ilmeni, millaisia muotoja erilaisten mentaali-ilmastojen kohtaaminen

tyrnäväläisessä arjessa sai?

Tyrnävän alue ja väestö 1800-luvun tienoilta itsenäisyyden ajan alkuun

Tyrnävän kappeliseurakunta kuului vuoden 1866 loppuun saakka Limingan pitäjään. Kun

hengellinen ja maallinen valta oli erotettu vuoden 1865 maaseutukuntia koskevalla

lakiuudistuksella eri hallintoelimille, saivat kappeliseurakuntien asukkaat muodostaa omat

kunnalliset elimensä hoitamaan paikallisia asioitaan. Limingan emäpitäjän alueesta muodostui

viisi itsenäistä kuntaa, Kempele, Liminka, Lumijoki, Temmes ja Tyrnävä. Kuntana Tyrnävä

aloitti vuoden 1867 alussa, kappeliseurakunnista ensimmäisenä itsenäistyi Tyrnävän kappeli

vuonna 1889, kirkolliset siteet Liminkaan säilyivät 1900-luvun taitteeseen saakka. 9

9 Tyrnävän kunnan ja seurakunnan vaiheista ks. Matinolli-Matinolli 1989 Tyrnävän seurakunnan historia ja Matinolli-

Asunmaa 2005, Merestä noussut maa. Tyrnävän kunnan historia 1800-2000.

9

Limingan suurpitäjään kuuluessaan Tyrnävän kappeli kilpaili emäseurakunnan kanssa

tasavertaisena peltopinta-alojen laajuudessa, lehmien lukumäärissä jopa tilattoman väen

kasvussa. Tyrnävän elinkeinorakenne oli käytännössä kokonaan maa- ja karjatalouteen

perustuvaa, esimerkiksi kalastuksen harjoittaminen elinkeinona ei, toisin kuin Limingassa,

onnistunut lukuun ottamatta jakokuntien omistamia osuuksia jatkuvasti laajenevasta meren

rannan vesijättömaa-alueen antamasta kalastusmahdollisuudesta. Maanviljelyyn oli Tyrnävällä

hyvät ellei erinomaiset edellytykset, kunhan opittiin liian happamille vesijättömaille lisäämään

neutraloivaa kalkkia.

Tyrnävän jokivarsiin syntyivät ensimmäiset tilat 1500-luvun viimeisinä

vuosikymmeninä, 1600-luvulla taloluku kasvoi tasaisesti lukuun ottamatta 1690-luvun

kuolonvuosia. 1700-luvun alku oli Limingan pitäjälle ankaraa aikaa, isonvihan (1714 - 1721),

jonka seurauksena tiloja autioitui; uusia asukkaita siirtyi lakeudelle ’ylämaan’ pitäjästä

Pudasjärveltä sekä Kainuusta.10

Ostamansa tilan mukaan uuden sukunimen saatuaan tuli

monista muuttajista uusia tilallisia ison vihan ajasta säästyneiden vanhojen tilallisten rinnalle.

Oli kasvanut sekin tilanomistajasuku, joka 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun

alkupuolella vuokrasi kansatieteilijä Paulaharjunkin tapaamalle maattomalle pienen palasen

maata, jolle rakentaa - kun ei muuta niin turpasmökin.

Omaa maata vailla olevaa väestöä oli Suomen 1800-luvun maaseudulla useita ryhmiä,

sääty-yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyttä joukkoa, sillä neljänteen eli talonpoikaissäätyyn

virallisesti kuuluivat vain maata omistavat tilalliset huonekuntineen, koska vain maaveroa

maksavat tilalliset voivat valita keskuudestaan edustajansa säätyvaltiopäiville. Väestömäärän

kasvaessa - varsinkin tilattoman väestön parissa - lisääntyivät myös ongelmat. Talollisen ja

vuokraviljelijäin suhde oli 1850-luvulle tultaessa Tyrnävällä jo melko vakiintunut. Edeltäneen

vuosisadan alussa, vuosien 1703-1708 rippikirjassa mainitaan alueella olleen 109 tilaa ja

yhteensä 23 torppaa.11

Nimistä päätellen useimmat torpanpaikan saaneet ovat olleet perheen

nuorempia poikia vanhimman pojan periessä tilan; laki ei sallinut tilojen jakamista, jotta

päätilan veronmaksukyky ei heikkenisi.12

Noin puolitoista vuosisataa myöhemmin oli

Tyrnävän alueella vuoden 1850 henkikirjan mukaan 130 tilaa ja 78 torppaa. Nälkävuodet

1860-luvulla muodostuivat taitekohdaksi: torppien määrä alkoi laskea sekä Tyrnävällä että

Ängeslevällä, sen sijaan mäkitupien määrä nousi vuosisadan loppua kohti mentäessä

molemmilla kylillä erittäin nopeasti. Valtakunnallisen väestörekisterin pitäjät ehtivät jo

10 Vahtola 1991, 185-187, 319-322.

11 Tyrnävän rippikirja 1703-1708: Ängeslevällä 8, Tyrnävällä 4 ja Leppiojalla 11 torpparia. Vuosien 1709- 1714

rippikirjojen mukaan laskettuna Tyrnävän, Ängeslevän ja Luonunginojan väestöä, joiden lukutaitoa ja

ehtoollisella käyntejä oli seurattu, kertyi yhteensä 1217 henkeä; Rasila 2003

12 Torpan perustamismahdollisuuksista ja perimysjärjestyksestä esim. Rasila 1961, 17-20 ja Rasila 1970, 13;

Jutikkala 1958, 240-241, 328-338.

10

vuonna 1914 ihmetellä Tyrnävän mäkitupalaisten määrän kasvua ja pyysivät selitystä

tilanteeseen.13 Vuokralautakunnan puheenjohtaja korosti vastauksessaan kasvavan väestönosa

oikeutettua tarvetta saada oma katto päänsä päälle. Vuokratilallisten asema oli tuolloin

vaikeutunut huolestuttavaksi.

Suomalaisessa historiantutkimuksessa tuli 1960-luvulta alkaen tutuksi Italiassa ja Espanjassa

alkunsa saanut uudenlainen tapa tarkastella tutkimuksen kohdetta mahdollisimman läheltä,

punnita ihmisryhmien ja yksittäisten henkilöiden arvoja ja asenteita sekä tutustua tutkittavien

arkipäivään samalla kuunnellen heidän mielipiteitään. Löydetylle tutkimusnäkökulmalle

vakiintui nimeksi mikrohistoriallinen lähestymistapa.14

Sen mukaan tutkijan pyrkimyksenä on

löytää tutkittavana olevan menneisyyden henkilön käyttäytymisessä ja sanomisissa – siinä

määrin kuin lähteitä oli säilynyt - viitteitä myös mielenlaadusta ja mahdollisista

ajatustottumuksista. Tavoitteena oli tunnistaa tietyn ryhmän tai ryhmään kuuluvien yksilöiden

yhteinen mentaliteetti, mielentila ja suuntautuneisuus. Mikrohistorian ja mentaliteettien lisäksi

ovat historiantutkijat löytäneet käsitteen toiseus: ihmisyhteisöissä - useimmiten - muodostuu

ryhmiä, jotka ovat milloin selvemmin, milloin heikommin tunnistettavissa olevassa

vastakkainasettelu-asemassa toisiinsa nähden. On muodostunut meidän ja noiden toisten

ryhmiä, jotka eivät ole katselleet toisiaan samalta tasolta eivätkä aina suoraan silmiin.

Matti Peltonen antoi vuonna 1993 ilmestyneille kirjoituksilleen mentaliteettien historiasta

nimen Matala katse, mikä kuvaa hyvin tietynlaista ohikatsovaa, ehkä toisaalta kateellisen

kyräilevää ja toisaalta vähättelevää ja yliolkaista asennoitumista toiseen osapuoleen. Kirja

sisältää kolme erillistä kokonaisuutta, joista viimeinen käsittelee ’suomalaisia katseita’, niiden

joukossa esseen Kaksi talonpoikaista kansaa. Peltonen kirjoittaa siitä tosiasiallisesta

tilanteesta, mikä Suomen maaseudulla oli vallinnut aina maanvuokrajärjestelmän alusta

lähtien. Hän puhuu myös säätyrajasta talonpoikaiston sisällä,15

mikä oli johtanut kahden

erilaisen kansanryhmän syntyyn väestön keskuudessa – väestön, jossa kaikki itse asiassa olivat

13Keisarillisen Suomen Senaatin Oikeustoimikunnan esittelijän kirje vuodelta 1914 vuokralautakunnan

puheenjohtajalle J. Matin-Ollille. Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjoja III 5 Ca:1 TkuA. 14

Mikrohistoria tutkimusnäkökulmana on kirjoittanut mm. Matti Peltonen 1992 ja1999. 15 Peltonen 1992, 127-141;

16 Peltonen 2004, 224-225. Maaseutuväestöä jakava säätyraja talollisten ja alustalaisten välissä oli 1800-luvun lopulla jo

vanha ja vakiintunut ilmiö.

11

maanviljelijöitä. Peltosen mukaan Suomessa nuo säätyrajat 1900-luvulle tultaessa hidastivat

talonpoikien järjestäytymistä sekä tuottajina että poliittisina toimijoina.16

Tuota ihmisten

mielissä liikkuvaa rajaa tilallisten ja maanvuokraajien väliltä ei kuitenkaan pystytty kokonaan

poistamaan 1920-luvun taitteen torpparivapautuksessakaan. Esimerkiksi maahengen

katoamisesta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Peltonen kysyy, voiko mentaliteettia kuitenkaan

lainkaan mitata, ainakaan kvantitatiivisin mittarein.17

Tutkimuskentän keskeiset käsitteet

Tutkimuskenttäni käsitteistä yllä esitettyjä konkreettisempia ovat - esimerkkinä tyrnäväläinen

talonpoikaisyhteisö ja siinä keskeisinä toimijoina vaikuttaneet - kaksi viljelijäryhmää:

maanomistajat vuokranantajina ja torpparit ja mäkitupalaiset maanvuokraajina. Heitä

kaikkia on kaunokirjallisuudessa usein käsitelty yhtenä kokonaisuutena, talonpoikaistona,

maata viljelevänä rahvaana vastakohtana ylempiluokkaistuneelle kansalle. 18

Tarkasteltaessa

aikaa 1800-luvun lopulta taaksepäin onkin ollut vaikea nähdä selviä eroja näiden kahden

talonpojan välillä. Talonpoika oli ”maalaisväestöön kuuluva omistamaansa tai muuten –

vuokra- tms. suhteen perusteella – hallussaan pitämäänsä maata viljelevä ja siitä

pääasiallisen tulonsa saava mies. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa talonpojat ovat aina

olleet vapaita. Ruotsi-Suomessa talonpojat olivat joko itsenäisiä talollisia, yhteismaatalollisia

tai lampuoteja”. Yhteismaatalollisilla sanakirjan tekijä on todennäköisesti tarkoittanut niitä

talollisia, joiden maita viljeli, omassa ruokakunnassaan eläen, myös tilallisen pojan tai vävyn

perhe tai myös henkikirjoissa kanssa-asukkaaksi (r. medåbo) mainittu henkilö. Syy tällaiseen

tilanteeseen oli se, että tilan jakaminen pienempiin osiin ei lain mukaan ollut sallittua ennen

vuotta 1894.

Näiden kahden talonpoikaiston sisällä olleen ryhmän, maanomistajain ja vuokramiesten,

välille alkoi aueta ja vähitellen syvetä railo 1860-luvun jälkeisinä vuosikymmeninä, niinä

samoina vuosikymmeninä, joitten kuluessa uudet keksinnöt ja uudenlaiset katsomustavat

tunkeutuivat myös kaukaiseen Pohjolaan. Uudenlainen mentaliteetti paljastui monien

17 Peltonen 2001, 54-66. Tilallisen ja tilattoman välisen rajan olemassaolosta kuului kaikuja vielä lapsuudessani 1950-luvun

Tyrnävällä. 18 Heikkinen

12

aikalaisten käyttäytymisessä: tuolloin yleisessä ilmapiirissä vallinnut yhteinen maahenki

väistyi taka-alalle ja vallalle pääsi uusi voittoa tavoitteleva kapitalismin henki.19

Agraarinen arvohierarkia 1800-luvun loppupuolella

Maanviljelijät:

Maanomistajat: maata vuokraavat tilalliset

Maanvuokraajat: lampuodit, torpparit ja mäkitupalaiset

Maattomat:

Itselliset: käsityöläiset

Huonemiehet: maatyöläiset

Palkolliset: piiat ja rengit

Irtolaiset

Maanomistajalla, tilallisella/talollisella/vuokraisännällä oli – halutessaan - mahdollisuus antaa

osan tilastaan vuokralle torpparille/osatilanvuokraajalle, jolla oli vuokrasopimuksen - suullisen

tai kirjallisen kontrahdin - mukaan oli vuokramiehen oikeus hallita vuokraamaansa tilanosaa.

’Torpparilaitos’ oli maanvuokrajärjestelmä jossa torpparit saivat vuokramiehinä viljellä

torppiaan palkaksi päätilalle tekemistään töistä.20

Torppari, vuokramiesoikeuden haltijana pinta-alaltaan sovitun kokoisessa torpassaan, sai

raivata ja viljellä palstaansa ja rakentaa sille tarvitsemansa rakennukset. Torpan

päätarkoituksena oli työvoiman hankkiminen päätilalle. Torpparin rooli oli kaksijakoinen:

toisaalta hän vuokratilansa haltijana oli sen asioista määräävä isäntä, toisaalta hän päivätöitä

tekevänä alustalaisena kuului tilan palvelusväestöön.

’Torppa’ on varsinkin maanviljelyä varten vuokralle annettu maatilan jakamaton osa. 1800-

luvun lopulla torpan vähimmäiskooksi vakiintui kaksi peltohehtaaria, johon yleensä kuului

vähän niittyä tai viljelyskelpoista raivaamatonta maata sekä rajoitettu metsänkäyttöoikeus.

’Mäkitupalaisen’ vuokraama palsta jäi kooltaan alle kahden peltohehtaarin. Mäkituvan

sijaintipaikkana oli usein kylän joutomaa, jokiaho tai mäenrinne. Mäkitupa-alue oli

maaseudun vuokra-asumusalue, johon ei kuulunut sanottavasti viljelysmaata.

19

Peltonen 2001, 60-64. Kuisma? 20

Torparilaitoksen syntyhistoriasta esim. Gylling 1909, 17-19, 75-78; Jutikkala 1958, 240, 328-338; Rasila 1961, 17;

Rasila 2003a,

13

Torpparit ja mäkitupalaiset sijoittuivat agraariyhteisönsä sosiaalisella arvoasteikolla tilallisten

ja maattomain väliin. He olivat viljelijöitä, joilla oli vuokraamiinsa palstoihin käyttö- ja

hallintaoikeus, mutta maa ei ollut heidän omaansa. Vasta vuoden 1909 maanvuokra-asetus

määritteli maanvuokrauksen kolme päätyyppiä:

1) Varsinainen torppa eli maatorppa: määrätty maatilan alue, joka maanviljelyksen

harjoittamista varten vuokralle annetaan ja on varustettu siihen tarkoitetuilla rakennuksilla

tai aiottu niillä varustettavaksi, = osatilanvuokraus.

2) Lampuotitila: vuokralle annettu manttaaliin pantu kokonaistila, usein sivutila, joka

hallintonsa puolesta oli päätilan alainen.

3) Mäkitupa-alue: vuokralle annettu asuntotontti, jonka ala on liian pieni pääelinkeinona

harjoitettavaa maanviljelystä varten.21

Kokonaan vailla maata olevien ryhmät kasvoivat erityisen voimakkaasti 1800-luvun

viimeisinä vuosikymmeninä. Tästä syystä maanvuokraajien ja maata omistamattomien

keskinäiset suhteet muodostivat 1900-luvun alkuun tultaessa ajan vaikeimman poliittis-

sosiologisen ongelman. Hitaasti kehittyvä suomalainen teollisuus ei vielä tarjonnut riittävästi

työpaikkoja maataloudesta vapautuvalle väestölle, toisin kuin Ruotsissa, missä teollistuminen

oli pitemmälle kehittynyttä.

Itsellinen määritellään Nykysuomen sanakirjan mukaan maaseudulla tilapäisansioilla

eläväksi, vakinaista tointa tai omaa maanviljelystä pitämättömäksi tilattomaksi henkilöksi.

Nimikkeen käyttö on jäänyt pois virallisessa kielenkäytössä ihmisestä, joka on ollut käsistään

taitava ja yhteisössään tarpeellinen. Itsellisiin luettiin käsityöläiset: sepät, suutarit, räätälit ja

satulasepät, joille riitti töitä; heidän ansiotulonsa olivat kyläläisten tarpeista riippuvaisia.

Osalla käsityöläisistä oli kiinteä työpaja, esimerkiksi sepällä pajansa, osa kiersi talosta taloon

(skomakare = suutari, skräddare = räätäli).22

Satulaseppiä (sadelmakaren) oli Tyrnävällä

useita, sillä tilallisilla oli useita hevosia, usein torpparillakin omansa; hevoset tarvitsivat

valjaita erilaisiin käyttötarkoituksiin ja isäntä tarvitsi satulan. Uudempi selitys itselliselle on

omien taitojensa varassa elävä henkilö, yksityisyrittäjä, freelancetyöntekijä tms.

21 Rasila 1961, 15-16.+ viite: Armollinen. asetus 12.3.1909 22

Pertti Haapala Tampere-tutkimuksessaan (1986) lukee itselliset ’itsenäiseen’ väestöön kuuluviksi, sillä he omistivat

työkalunsa ja pärjäsivät työlään nauttien taitojensa vuoksi yleistä arvostusta.

14

Huonemies (r. inhyses, Etelä-Suomessa muonamies, päivätyöläinen, Savossa loinen,) oli

maataloustöitä tekevä, varsinaista vuokraa maksamaton tilattomaan väestöön kuuluva

henkilö, maanomistajan tai maanvuokraajan luona omana ruokakuntanaan asuva, joka sai

palkkansa, osan tai kokonaan, viljana, maitona tai muina tuotteina.

Yhteisönsä alimmalle askelmalle putosi irtolainen, jolla ei ole tiettyä vakinaista asuinpaikkaa,

työhön kykenevä, joka omin varoin itseään elättämättä tai toisen huolenpidotta kuljeksii

työttömänä sekä harjoittaa siveetöntä ja säädytöntä elämää. Soveltuiko näin ankara

määritelmä kaikkiin Tyrnävän henkikirjoissa irtolaisiksi määriteltyihin henkilöihin, jää

todentamatta. Irtolaisen leiman sai, jos ei ollut sitoutunut syksyn pestausviikolla, kekrinä,

kenenkään tilallisen palvelukseen. Uudemman sanakirjan mukaan irtolainen on ollut

kuljeksiva, työtä kaihtava ja yleistä pahennusta herättävä henkilö. 23

Aikaisempi tutkimus

Maaseudun tilattomat nousivat vähitellen 1800-luvun lopulla varsinaisen säätyläisväestön

tietoisuuteen yhtenä osana muotoutumassa olevaa käsitettä ’Suomen kansa’. Vahvoja

kuvauksia tästä säätyjakoon sopimattomasta kansanosasta saatiin kirjailijoilta esimerkiksi

Minna Canthilta (1844-1897) ja Arvid Järnefeltiltä (1861-1932) ja Joel Lehtoselta (1881-

1934).24

Maaseudun vähäväkisiä ovat kuvanneet myös ’kansankirjailijat’, kuten

ylivieskalainen Pietari Päivärinta (1827-1913) ja sotkamolainen Heikki Meriläinen ( 1847-

1939).25

Niin tilattomien itsensä kuin tutkimuksenkin kannalta on ollut merkittävää se, että

kirjailijoitten julkisuutta saaneet realistiset jopa naturalistiset kuvaukset kansan pohjakerrosten

elämästä omalta osaltaan pakottivat poliittiset päättäjät kiinnittämään huomiota yhteiskunnan

sosiaalisiin epäkohtiin ja havahtumaan maanvuokralakien korjausten tarpeellisuuteen.26

23

”Uusi Käsikirja Lainopista kaikille kansaluokille Suomessa” sisältää perusteellisen kuvauksen ’ löysistä’ /löysäläisistä’,

219-220, ks. liite

24 Canth, esim. Työmiehen vaimo 1885, Köyhää kansaa 1886, Kovan onnen lapsia 1888; Järnefelt, mm. Maaemon lapsia

1905 ja Maa kuuluu kaikille 1907.; Lehtonen, mm. Putkinotko.

25 Päivärinta, mm. Elämäni 1877 ja sarja Elämän havannoita 1879-1889; Meriläinen, mm. Huutolaistyttö 1899, Korpelan

seppä 1909 sekä Heikki Meriläisen elämä 1927.

26 Tutkimuksen ja kaunokirjallisuuden suhdetta ja merkitystä on selvittänyt mm. Pekka Haatanen tutkimuksessaan Suomen

maalaisköyhälistö tutkimuksen ja kaunokirjallisuuden valossa. Porvoo 1968.

15

Taloudellista tukea tilattoman väestön asemaa koskevaan tutkimukseen valtakunnan

tasolla löytyi 1890-luvun lopulla vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen tieteellisesti pätevä

selvitys tilattoman väestön oloista ilmestyi vuonna 1898. Tutkimus oli nuoren AKSEL

WARE’NIN (1869-1899) Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen 29 kunnasta saadun

aineiston pohjalta kokoama julkaisu Torpparioloista Suomessa.27

Ware´n näki torpparien

asian olevan lähinnä juridinen kysymys: korjausta vaativat ensisijaisesti maanvuokralait.

Hänen tutkimuksensa vaikuttikin merkittävästi vuonna 1901 Senaatin päätökseen nimittää

Tilattoman väestön alakomitea selvittämään maanvuokraoloja koko maassa. Saatu laaja

tilastoaineisto julkaistiin vuosina 1913 ja 1916. Taulukoista, joita täydentävät HANNES

GEBHARDIN (1864-1933) laajahkot esipuheet, on luettavissa maan kaikkien kuntien tilatonta

väestöä koskevat yhteiskuntataloudelliset tiedot.

Tutkimukseni kannalta hyödyllinen on liminkalaisen valtiopäivämiehen J.E.

SUNILAN vuonna 1908 julkaistu kotikunnassaan suorittama torppareihin keskittynyt

tutkimus Talonosavuokraolot Limingassa v. 1903. Sunilan tutkimus noudattaa Aksel Warenin

’kaavaa’ siinä, millaisista asioista on syytä ottaa selvää vuokratilallisten oloja selvitettäessä.

Hän mainitsee vuoden 1902 vuokralain, joka astui voimaan vasta vuoden 1904 alusta. Vuoteen

1918 ja torpparilain läpimenoon valtiopäivillä oli vielä pitkä matka.

Ensimmäinen väitöstutkimus torpparilaitoksesta Suomessa ilmestyi vuonna

1909. Tutkija oli EDVARD GYLLING, joka historiassamme liittyy varsinkin sosialismin

etenemiseen ja kansalaissotaan vuonna 1918. Tutkimuksen aihe oli Suomen torpparilaitoksen

kehityksen pääpiirteet Ruotsinvallan aikana, mikä liittyi juuri tuolloin päivänpolttavaan

poliittiseen kysymykseen. Tutkimus antaa tarkan ja seikkaperäisen kuvan maanvuokraolojen

kehityksestä 1500-luvulta 1800-luvun alkuun saakka. Tilattoman väestön tunnetuksi

tekemisessä ja heidän asemansa parantamispyrkimysten eteenpäin viemisessä on vaikuttanut

merkittävästi yllä mainitun Hannes Gebhardin toiminta osuustoimintaliikkeen perustajana ja

valtiopäivämiehenä.28

Gebhardin ohella vaikeimmaksi sosiaaliseksi kysymykseksi koettuun

27

Waren 1898, 3; Gebhard 1923, 22-23,Warenin tutkimustyön mahdollisti yksityisen henkilön, kamreeri Akseli

Liliuksen, (myöh. Listo) antama lahjoitus SKS:lle torpparioloja käsittelevää tutkimustyötä varten.

28 Hannes Gebhardin tilattomien asiaa koskeva tutkimus Suuret maakysymyksemme (1923). I Maan hankinta

maattomalle väelle, II Torpparilaitos Suomessa, jotka sisältyvät julkaisusarjaan OMA MAA, tietokirja Suomen

kodeille IV, WSOY Porvoo 1923. Puoliso Hedvig Gebhard oli merkittävä tuki Gebhardin työssä koko

maalaisväestön elinolojen parantamispyrkimyksissä.

16

ongelmaan paneutui myös KYÖSTI HAATAJA julkaisemalla aiheesta useita tutkimuksia ja

aikakauskirja-artikkeleita.29

Tunnetuimpiin Suomen taloushistorian asiantuntijoihin kuuluva EINO JUTIKKALA

(1907-2005) on selvittänyt kirjoittamassaan Suomen talonpojan historia myös

maanvuokraoloja, torpparien itsenäistymistä ja 1920-luvun asutustoimintaa sekä näiden

seurauksena maatalousväestön rakenteen muuttumista maassamme.30

Torpparikysymykseen ja

erityisesti sen ratkaisuyritysten poliittisiin kuvioihin perehtyi VILJO RASILA väitöskirjassaan

Suomen torpparikysymys vuoteen 1909. Yhteiskuntahistoriallinen tutkimus (1961) ja vajaa

vuosikymmen myöhemmin jatko-osassa Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe, Suomen

torpparikysymys vuosina 1909-1918 (1970). Rasilan mukaan ”Suomen torpparikysymyksen

synnytti ilmiö, jota nykyisin sanottaisiin rakennetyöttömyydeksi, mutta jota silloin nimitettiin

liikaväestön ongelmaksi”.31

Ongelma sai näkyvimmän ilmiasunsa torpparikysymyksenä, joka

kuitenkin oli vain osa monitasoista yhteiskunnallista ongelmaa, miten ja minne sijoittaa

inhimillisesti hyväksyttyihin olosuhteisiin nopeasti kasvanut maaseudun liikaväestö.

Vastuulliset piirit huolestuivat yhteiskuntarauhan säilymisestä maassamme sosialismin

aatteiden levitessä vähäosaisemman kansan parissa. Rasilan perusteellinen tutkimus tuo esiin

maanvuokrauskysymyksen monitasoiset ongelmat ja ratkaisun löytämisen vaikeudet, mutta

torpparivapautuksen käytännön toteutukseen hän ei enää puutu. Rasila käsittelee myös

Suomen lain takaamaa käsitettä ’omistusoikeus´ juridisena kysymyksenä ja pohtii, sitä, kuinka

pitkälle siinä voidaan mennä sen muuttumatta pelkästään poliittiseksi kysymykseksi.

Torpparijärjestelmästä muun muassa korvaamassa maanjakojärjestelmän puutteita tai

täydellisestä sopimusvapaudesta Suomen oloissa Rasila, syvällisesti asiaan perehtyneenä,

kirjoittaa uudessa Suomen maatalouden historiassa (osa 1, 2003), lisäksi maanvuokrateemasta

muutamassa muussa julkaisusarjassa.

Aika 1800-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan on kiinnostanut myös

useita nuoremman polven tutkijoita, joiden tutkimusaiheet sivuavat tutkimuskohdettani,

tilatonta väestöä tietyllä paikkakunnalla. Taustaa maattoman väestön sosiaalisille oloille saan

esimerkiksi KAISA KAURASEN tutkimuksesta 1830-luvun katovuosien vaikutuksista

29 Esim. Torpparikysymyksemme ja pienviljelysliike, Porvoo 1916; Uusi maanvuokra-asetus lainkäytössä,

Lakimies 1914 ja 1915 sekä Asutuslainsäädäntö 1940.

30Jutikkala 1958, 370-380, 421-430.

31 Rasila 1970, 385.

17

Pohjois-Suomessa32

ja TIMO MYLLYNTAUKEN Suomen talouspolitiikkaa ja

valtiontaloutta 1809-1860 käsittelevästä työstä. Metsiemme historiaa on tutkinut MARKKU

KUISMA laajassa Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-

1920 –nimisessä kirjassaan. Maamme metsien omistuksella on ollut huomattava merkitys

myös tilattoman väestönosan kannalta: Isännät möivät mieluummin metsänsä

”teollisuuskapitalisteille” kuin luovuttivat sitä vuokrattavaksi torpparille, joka olisi kyllä

mieluusti vartioinut isännän omaisuutta metsätorpparina.33

MATTI PELTONEN

tutkimuksessaan Talolliset ja torpparit, Vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa

käsittelee, paitsi tilanomistajan ja vuokramiehen, myös maanvuokraajien ja työväestön

suhdetta. Uudenlaiset sosiaaliluokat olivat muotoutumassa.34

Edellä jo mainitussa Suomen

maatalouden historiassa (osa 2, 2004) Matti Peltonen, Viljo Rasilan jälkiä seuraten, kirjoittaa

torpparikysymyksestä alkaen 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun ensivuosikymmenelle,

mutta hänkään ei selvitä maanvuokra-asiaa loppuun, vuoteen 1918, saakka. Tämän

tutkimustyön, torpparivapautuksen, vie loppuun saakka TEPPO VIHOLA mainitussa Suomen

maatalouden historian toisessa osassa otsikon alla Maatalouden rakennemuutokset

itsenäisessä Suomessa.

Vanhan maatalousyhteiskunnan ja uuden, teollistumassa olevan yhteiskunnan välisen

jännitteen kuvaajista voi mainita PERTTI HAAPALAN, joka tutkimuksessaan Tehtaan

valossa, Teollistuminen ja työväestön muodostuminen Tampereella 1820-1920 toteaa

esimerkiksi , miten renkien ja piikojen työnkuva muuttui 1800-luvun loppua kohden

mentäessä yhä kauemmaksi ns. esiteollisen ajan toimenkuvasta: rengeistä tuli

maataloustyöläisiä ja työmiehiä, piioista palvelijoita ja kotitaloustyöntekijöitä erilaisin

nimikkein. Haapala on kuvannut myös, miten Suomi vähitellen siirtyi sääty-yhteiskunnasta

uuteen luokkajakoiseen yhteiskuntaan. Tuon siirtymäajan merkittäviä asioita olivat

torpparikysymyksen ratkaisu ja kansalaissota, jonka puhkeaminen ei ollut suorassa syy ja

seuraus -suhteessa torpparien pitkittyneeseen taisteluun asemastaan ja oikeuksistaan.35

32 Kauranen Kaisa, Rahvas, kauppahuone, esivalta. Katovuodet pohjoisessa Suomessa 1830-luvulla.

33 Markku Kuisma on mukana julkaisussa KANSAN TALOUS. Pellervo ja yhteisen yrittämisen idea 1899-1999,

jossa sivutaan myös taistelua maattoman väestön ’sieluista’, esim. 11-12, 32-35, -39.

34 Peltonen 1992, 253-321.

35Haapala 1986, 74, 82-84; Haapala 1992, Suomalainen yhteiskunta, 10-131,sarjassa Itsenäistymisen vuodet 3.

Katse tulevaisuuteen.

18

Mäkitupalaisen oli todennäköisesti helpompi ottaa kantaa aseisiin nousemisen puolesta kuin

torpparin, joka koki sidoksensa maahan lujemmaksi.

Vanhan ja uuden yhteiskunnan kohtaamista konflikteineen ovat pohtineet myös monet

suomalaista yhteiskuntaa pintaa syvemmältä kuvanneet tutkijat, muiden muassa ANU

PYLKKÄNEN ja MARJATTA RAHIKAINEN naispalvelijoiden ja piikojen asemaa

tutkiessaan tai RIITTA HJERPPE kirjoittaessaan käsityöläisistä uuden ajan murroksessa. 36

Maanomistuksen ja etenkin maatilojen jaon yhteydessä tulee tärkeäksi kysymys,

onko rajat vedetty oikein, onko käytetty mitta ollut oikea. MIKKO HUHTAMIEHEN

kirjoittamana ilmestyi vuonna 2008 laaja teos maanmittauksen vuosisadoista nimellä Maan

mitta, Maanmittauslaitoksen historia 1633-2008. Huhtamies kiteyttää näkemyksensä 1900-

luvun alun yhteiskunnallisista tapahtumista seuraavasti:

”Autonomian ajan viimeisinä vuosina aloitettiin historiallisesti radikaali

lainsäädäntötyö. Se johti vuonna 1918 maareformiin, jossa maata

pakkolunastettiin niiden omistajilta ja jaettiin tilattomille ja torppareille.

Reformityö ei kuitenkaan ehtinyt liennyttää jännittynyttä yhteiskunnallista

ilmapiiriä, vaan sen keskeytti sisällissota keväällä 1918. Maareformi saatiin

kuitenkin päätökseen vuosina 1918-1922.”37

Käsitettä ’maareformi’ ei torpparivapautuksen yhteydessä ole kovin usein käytetty.

Uudistuksesta toki oli kysymys, sillä torpparit eivät saaneet maata ilmaiseksi, vaan he

’lunastivat’ viljelemänsä vuokramaan, tosin hyvin edulliseen hintaan. Maanmittarit ja

maarekisteri tulivat Huhtamiehen mukaan myös tilattomalle väestölle tutuiksi. Tyrnävällä

maareformi päättyi vuoden 1928 loppuun mennessä, muutama tapaus selvitettiin vielä 1930-

luvun puolella. Tutkimukseni kannalta mielenkiintoinen on myös RISTO ALAPURON

tutkimus Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890 -1933, nähtynä satakuntalaisen kyläyhteisön

kokemuksien kautta mikrohistoriallista lähestymistapaa käyttäen.

36Pylkkäsen ja Rahikainen mukana julkaisussa Työteliäs ja uskollinen. Naiset piikoina ja palvelijoina

keskiajalta nykyaikaan, 73-82 ja 153-175 (2006). Hjerppen artikkeli sisältyy julkaisuun När samhället

förändras / Kun yhteiskunta muuttuu 1981.

37 Huhtamies 2008, 497, 326-333.

19

Tutkimusmenetelmä ja lähteet

Tutkimuksessani joudun liikkumaan kolmella tasolla, valtakunnallisella, paikallisella ja

yksityisellä. Ylätasoa edustavat maanvuokraajien asemaa parantaneet lakipykälien laatijat ja

oikeusistuinten tuomarit, paikallista tasoa Tyrnävän kunnan vuokralautakunta jäsenineen sekä

tyrnäväläiset maanomistajat. Yksityistä tasoa edustavat torpparit ja mäkitupalaiset, tilattoman

väestön ylin taso; heidän alapuolelleen ajan arvostusasteikolla jäivät kokonaan maattomat eli

palkolliset, huonemiehet ja irtolaiset. Lähestymistapani ja tutkimusnäkökulmani on toisaalta

makro- toisaalta mikrohistoriallinen, se on kerrontaa ja vertailujen tekemistä valitun

ajankohdan sosiaalis-yhteiskunnallisista ongelmista. Aiheeni sivuaa kansantaloudellisia, maa-

ja metsätalouspolitiikkaan liittyviä, yleiseurooppalaisia kysymyksiä, mutta myös poliittis-

aatteellisia virtauksia kyseisenä aikana. Tutkimukseni on demografinen, väestötieteellinen,

vaikka en käsittelekään koko Tyrnävän väestöä, vaan kohteena on ainoastaan silloisen

säätyjaon ulkopuolelle jäänyt väestön osa. Liikaväestöongelma ei ollut irrallinen ilmiö, vaan

silloinkin ”kaiken vaikuttaessa kaikkeen” – holistisen katsomustavan mukaan se kuului

tyrnäväläiseen todellisuuteen osana vallinnutta aikakautta.

Peruslähteenäni ovat henkikirjat vuosilta 1850-1920 viiden vuoden välein. Niiden antamia

varsin monipuolisia tietoja38

täydennän Tyrnävän seurakunnan arkiston rippikirjojen,

vihittyjen ja muuttaneiden henkilötiedoilla. Katson, että väestöotanta viiden vuoden välein on

tämänkaltaisissa tutkimuksissa riittävän tarkka antamaan kuvaa väestökehityksen kulusta noin

70 vuoden ajalta. Tarvittaessa tietyn asian tarkistamiseksi voin käydä läpi myös väliin jääviä

vuosia. Tyrnäväläisen tilattoman asiassa tärkeimpiä lähteitäni ovat edellä mainitut

vuokralautakunnan pöytäkirjat, joita tarvittaessa täydennän maakirja- ja maarekisteritiedoilla.

Oheislähteitä ovat Tyrnävän kunnan kuntakokouksen ja valtuuston pöytäkirjat 1900-luvun

alkuvuosikymmeniltä, sitä edeltävät pöytäkirjat ovat kadoksissa, todennäköisesti tuhoutuneet

tulipalossa.39

Maanmittauslaitoksen kartat, joista selviää tarkoin torpparin lunastaman tilan

rajat, ovat osa lähdeaineistoa. Käräjä- ja kihlakunnan oikeuksien pöytäkirjoista selviävät,

38 Henkikirjoissa on lisätietoina henkilön sosiaaliseen asemaan, terveydentilaan, jopa luonteenpiirteisiin liittyviä

huomautuksia, jotkut tosin vaikeasti tulkittavissa olevina lyhenteinä.

39Tyrnävällä ei ole säilynyt kuntakokouksen pöytäkirjoja vuosien 1880-1915 väliltä lainkaan, kunnallislautakunnankin

vuodesta 1905 alkaen on tallessa vuoteen 1918 saakka, valtuuston vuodesta 1910 eteenpäin.

20

miten tietyt riitatapaukset ratkaistiin, pienemmät erimielisyydet oli vuokralautakunnalla oikeus

ratkaista paikan päällä; tutkimuksessani tyytynen näiden paikallisten ’tuomareiden’

päätöksiin. Perukirjat lähteinä antavat tietoja väestön varallisuudesta ja yleensä paikallisesta

kulttuurista. Tyrnäväläisiltä tilattomilta on perunkirjoja säilynyt varsin vähän, kuka ties ei ole

omistettu kovin paljon kirjaamisen arvoista ja sen takia on jäänyt virallinen pesän selvitys

tekemättä.40

Miten paljon ja millä tavalla ajankohdan sanomalehdet maanvuokra-asiaa

tarkastelivat, on kiinnostava kysymys, mutta kysymykseen vastaaminen sanomalehdistöä

käyttäen jäänee tässä yhteydessä varsin rajoitetuksi ja pinnalliseksi. Sen sijaan entisten

torppareiden ja mäkitupalaisten perillisten mahdolliset haastattelut voivat tuoda tutkimukseeni

ihmisläheisyyttä ja todellisuuden tuntua. Laki- ja asetuskokoelmista on, tutkimukseni edetessä,

käytävä läpi vuosilta 1902, 1909 ja 1918 olevat asiaani käsittelevät kohdat ja todettava,

millaisin sanamuodoin maanvuokralainsäädäntöä korjailtiin ja minkä muodon lopullinen ns.

torpparivapautuslaki sai.

Tilattoman väestömäärän kehitys Tyrnävällä 1850-1920

Tyrnävän väestöstä kaksi kolmasosaa, noin 65-66 prosenttia asui Tyrnävän kylässä, Limingan

emäpitäjän kylännimien mukaan Tyrnävänjoen ja Leppiojan rantamilla. Kolmannes

tyrnäväläisistä ( 32-33 % ) oli asettunut Ängeslevän kylälle Ängeslevänjoen ja Kiviojan

varsille.41

Seuraavassa taulukossa Tyrnävän väestöä käsitellään yhtenä kokonaisuutena

sosiaaliryhmittäin. Taulukossa on ’isäntäväen’ eli maanomistajaryhmään kuuluvien sarake,

tilattomien sarakkeet ja heidän kokonaisosuutensa sekä koko väestömäärä. Prosenttiosuudet

näyttävät selkeämmin kuin absoluuttiset määrät väestönkasvun nousut ja laskut koko

väestössä. Taulukon tiedot on poimittu henkikirjoista, joista saadut tiedot paikoin poikkeavat

kirkonkirjatiedoista jopa 300-400 hengellä.

Taulukossa aiheuttaa tiettyä vinoumaa se, että alaikäisten prosenttiosuus on omassa

sarakkeessaan. Useimmilla sosiaaliryhmillä - eläkeläisiä, setämiehiä ja tätejä lukuun ottamatta

– oli lapsia, joiden prosenttiosuus pitäisi todellisen tilanteen selville saamiseksi jakaa suurin

40 Tyrnävän perunkirjoja 1800-luvulta on tutkinut Eeva Matinolli. Käsikirjoitusta säilytetään Tyrnävän

kotiseutuarkistossa. TKoA. 41

Tyrnävänjoen pituus on noin 65 km ja Ängeslevänjoen noin 35 km, Temmesjoki, johon molemmat ennen mereen

saapumistaan yhtyvät, on noin 66 km pitkä.

21

piirtein siten, että yksi kolmasosa lisätään isäntäväen puolelle ja kaksi kolmasosaa jätetään

tilattomille. Näin taulukkoon saataisiin suomalaisella maaseudulla 1800-luvulla vallinnut

tilanne, jolloin kaksi kolmasosaa väestöstä jäi talonpoikaissäädyn ulkopuolelle. Tilaton oli

yhtä kuin ’säädytön’, vaikkakaan siihen tuskin tuolloin liitettiin myöhemmin sanaan tullutta

moraalista, paheksuvaa sävyä.

Raja talonpoikaissäädyn ja ’arvoasteikolla’ sen alapuolelle jääneen tavallisen kansan eli

rahvaan välillä oli häilyvä. JUTIKKALAN mukaan talonpoikien ja tilattomien välinen raja

ylitettiin ilmeisesti sekä absoluuttisesti että suhteellisesti laskien useammin kuin mikään muu

säätyjä erottanut aitaus.42

Talonpojistosta pudottiin helposti torpparin tai palkollisen asemaan,

tai päinvastoin alhaalta noustiin, tavallisesti avioliiton kautta, omistavaan ’säätyyn’.

Seuraavassa taulukossa on esitetty Tyrnävän väestömäärän suhteellinen kehitys vuosien 1850-

1920 –välisenä aikana sosiaaliluokittain sekä kokonaisväkiluku.

vuosi isnt.väki palv. trpp. mktpl

.

hnm. itsll. irtl. alaik. tilattom.yh

t.

kaikki abs.

1850 22,6 17,4 8,4 3,9 12,5 4,6 1,2 29,4 48,0 2321

1855 20,2 14,8 9,4 3,8 10,2 3,3 4,5 33,0 46,0 2448

1860 20,0 12,4 9,6 4,1 12,4 0,8 5,0 35,7 44,3 2531

1865 19,9 9,3 9,2 5,1 13,0 0,2 8,0 35,3 44,8 2508

1870 22,3 10,8 8,2 5.6 16,5 0,3 1,5 34,8 42,7 2155

1875 21,5 13,7 5,2 7.1 15,9 0,4 0.8 35,4 43,0 2271

1880 18,9 12,1 4,6 11.0 16,9 0,1 1,2 35,2 45,9 2396

1885 17,3 10,7 3,9 12,3 14,3 0,2 1,1 40,2 42,5 2537

1890 16,7 11,8 4,3 14,3 6,1 0,4 6,6 41,6 43,5 2655

1895 15,9 8,1 3,5 15,2 6,1 0,5 8,5 38,5 41,9 2786

1900 17,1 8,5 3,4 16,4 4,9 0,6 9,3 39,7 43,1 2813

1905 22,4 8,9 1,9 18,2 4,7 0,6 10,3 38,1 44,6 2885

1910 17,5 7,7 0,8 19,8 4,6 0,5 8,8 39,7 42,2 3004

1915 18,7 7,1 0,7 21,1 5,0 0,6 7,9 38,9 42,4 3227

1920 18,4 6,2 0,6 17,1 6,0 1,0 7.9 42,2 38,8 3480

Taulukko 2. Tilallisten, tilattomain ja alaikäisten suhteelliset osuudet sekä väestön absoluuttinen määrä viiden

vuoden välein vuosien 1850 - 1920 -välisetä ajalta henkikirjojen mukaan. OMA

Taulukossa on isäntäväkeen laskettu isännät ja emännät, isännän veljet ja sisaret, täysi-ikäiset pojat ja

tyttäret, vävyt ja miniät sekä syytinkiläiset. Taulukossa tilattomista ensimmäisenä ovat palvelijat, koska

he elivät isännän taloudessa ja ruokakunnassa, myös henkikirjoissa he sijoittuvat isäntäperheen

yhteyteen. Sen jälkeen tulevat torpparien, mäkitupalaisten, huonemiesten, itsellisten ja irtolaisten

42

Jutikkala 1968, 82

22

suhteelliset osuudet sekä yhteenlaskettuna kaikkien tilattomien osuus. Tilattomien täysi-ikäiset lapset

ovat vanhempiensa mukana nimeltä mainittuina. Väkiluku kasvoi tasaisesti 1860-luvun puolivälin

tienoille, mistä alkoi nälkäkatastrofin aiheuttama jyrkkä lasku. Vasta kahden vuosikymmenen päästä

vuonna 1885 Tyrnävän väkiluku palasi 1860-luvun lukemiin.43

Taulukossa herättää huomiota muun muassa irtolaisväestön lisääntyminen 1880-lunulla, yhdestä

prosentista runsaaseen kuuteen prosenttiin, nousu jatkui 1890-luvulla ja edelleen 10,3

prosenttiin 1900-luvun alussa. Jo 1870-luvulla alkaa torppareiden määrässä vähittäinen lasku,

mikä nopeutuu 1880-luvulla ja jatkuu 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Sen sijaan

mäkitupalaisten määrä kasvaa nopeasti, lähes samaan tahtiin irtolaisväestön kanssa. Eniten

kysymyksiä herättää torppareiden määrän selvä ja nopea lasku lähes samanaikaisesti kuin

mäkitupalaisten määrä nousee. Myös huonemiesten määrän lasku herättää kysymyksiä, sillä

vuosisadan lopulla se laskee jyrkästi; samanaikaisesti myös palvelusväen määrä laskee. Jyrkintä on

kuitenkin ollut torpparien määrän lasku tutkimusjakson lopulla.

Tilattomien yhteenlaskettu suhteellinen osuus lähes koko tutkimusjakson ajan oli yli 40 prosenttia, vain

juuri tutkimusajan päättyessä se laskee alle neljänkymmenen. Millaisia ajassa tapahtuneita muutoksia

on väestömuutosten takana? Tutkimukseni ’onnellinen loppu’ tulee merkitsemään sitä, että näytelmän

päähenkilöt katoavat henkikirjoista vähitellen kokonaan, ja sivuosien esittäjät muuttavat ainakin

’titteliään’.

Tutkimukseni tehtävänä on lähemmin selvittää, mitä tekijöitä on löydettävissä syinä mainittuihin

muutoksiin väestökehityksessä. Pääpaino tutkimuksessani on maanvuokraajaväestössä, maattoman

väestön ylimmässä kerroksessa. Heistä onkin Tyrnävällä säilynyt lähdemateriaalia enemmän kuin

muista ryhmistä. Jaan tutkimusajankohdan viiteen päälukuun: 1) Vuodet 1850-1875 - patriarkaalisen

suhteen viimeiset vuosikymmenet, 2) Vuodet 1880-1900 – yleismaailmallisten ja kansallisten

muutosten paineet ajavat maanvuokraajat ahtaalle, 3) Vuodet 1900-1920 – vaikea tie itsenäiseksi

viljelijäksi, 4) Lunastustapahtuma ’paikan päällä’ ja 5) Uusi pienviljelijäluokka 1920-luvulla.

43 Absoluuttiset tilattoman väestön lukumäärät tutkimusajankohdalta viiden vuoden välein, ks. liitteet s.

23

1 TYRNÄVÄN TILATTOMAT 1850-LUVUN ALUSTA 1870-LUVUN LOPPUUN

1.1.1700-luvulta alkaneen isännän ja torpparin patriarkaalisen suhteen jatkoaika

Torpparilaitos oli aikanaan syntynyt luonnollista tietä, vieläpä

vastannut hyvin tarkoitustaan, mutta kun koko yhteiskunta alkoi

1800-luvun puolivälistä lähtien nopeasti muuttua, se ei enää

vastannut uusia vaatimuksia, vaan luontoistaloudelliset ja

patriarkaaliset ominaisuudet alkoivat synnyttää yhä ankarampaa

kitkaa uudenaikaistuneessa yhteiskuntakoneistossa. 44

”Aikanaan” eli 1600- ja 1700- luvuilla syntyivät Tyrnävän ensimmäiset torpiksi kutsutut

asuinpaikat.45

Aina 1740-luvulle saakka oli valtakunnassa noudatettu Kustaa Vaasan kantaa

siinä asiassa, ’ettei talonpojan ole soveliasta toiselta talonpojalta veroa’ kantaa. Mainitulla

vuosikymmenellä (1743) myös perintötalonpojat saivat oikeuden aatelisten tavoin pitää

torppansa verovapaana46

, toisin sanoen syntynyttä torppaa ei vaadittu erilleen kantatilasta

valtion sille määräämää maaveroa maksavaksi uudistilaksi. Kun kuninkaallisella kirjeellä

(18.2.1757) oli rajoitukset poistettu torppien perustamiselta myös talonpoikien maille,47

alkoi

torppariväestön määrä kasvaa kautta maan. Kuitenkin erot eteläisimmän Suomen ja muun

Suomen välillä olivat maanvuokraoloissa huomattavat: suurten kartanoitten torppareilla

Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Savon eteläosissa vuokraehdot olivat raskaammat kuin

pohjoisessa: esimerkiksi ylimääräisiin päivätöihin, joita muutenkin oli määrätty enemmän

kuin pohjoisessa, joutui etelän joillakin tiloilla tulemaan ’aina kun käskettiin’.48

Etelässä

torppari oli enemmän palkollinen ja näin ollen vanhan palkollissäännön (1752) alaisena

isäntävallan alainen sääntöjä rikkoessaan, palkastaan hän sai osan maana toisin kuin

palvelusväki.49

Pohjoisessa torppari oli ensisijaisesti maanviljelijä, päivätyövelvollisuudet

olivat selkeästi vähäisemmät kuin etelän vauraammilla alueilla.

44 Rasila 1961, 67. 45

Rasila 2003, 365-368; 370- 374. Torpparilaitoksen eli osatilavuokrausjärjestelmän juuret ulottuvat keskiajalle

saakka. Tyrnävän seurakunnan rippikirjoissa vuosilta 1708-1713 ja 1714-1719 mainitaan 23 torppaa. 46

Jutikkala 1961, 221-233; Haataja 1919, 8. Maanomistajille vakuutettiin 18.2.1757 oikeus pitää talon maille

perustetut torpat taloon kuuluvina etuina, joita ei tarvinnut erikseen panna verolle. Maanomistajat saivat

20.2.1762 oikeuden myös mäkitupien perustamiseen. 47

Rasila 1961, 19; Jutikkala 1968 ; Uusi käsikirja lainopista 1874, 232. 48

Esim. Vahtola 1977, Rasila 1961, Peltonen 49

Rasila 2003, 382-383

24

Autonomisen Suomen alkuvuosikymmenet Venäjän yhteydessä olivat staattisen, lähes paikallaan

pysyvän kehityksen aikaa. Tsaari Nikolai I:n hallintomallia (1825 - 1855) on pidetty valtiollisen

taantumuksen ilmentymänä. Tämä pysähtyneisyys heijastui muillekin elämän aloille, etenkin

henkiseen kulttuuriin: tiukka sensuuri toimi sananvapautta rajoittaen. Talonpoikainen kansa eli päivästä

toiseen omaa perinteistään kiinnipitävää elämäänsä paljolti tietämättömänä kotikontujensa

ulkopuolisesta maailmasta.

Viljo Rasilan mukaan 1800-luvun puolivälissä alkaa jo olla merkkejä yhteiskunnan

muutoksista, joiden juuret ovat 1840-luvulla. Vanha patriarkaalinen yhteisö ei enää ollut sama

kuin mihin edellisillä vuosikymmenillä oli totuttu, kun oli yritetty yhdessä selvitä milloin

katovuosista milloin metsän pedoista. Yksityiskohtaisempaa, ruohonjuuritasolle menevää

tietoa tuon ajankohdan tyrnäväläisten tunnoista ja kokemuksista ei ole säilynyt, harva niitä

silloin muistiin kirjasikaan. Ainoat tiedot löytyvät virallisista lähteistä, kirkon ja kruunun

virkamiesten kirjaamista syntymä-, avioliitto-, muutto- ja kuolinpäivistä, ehkä täydennettynä

henkikirjojen marginaaliin merkityllä aistivammaa, sairautta tai raihnaisuutta, yli-ikäisyyttä,

köyhyyttä tai huono-osaisuutta ilmaisevilla sanoilla. Näiden marginaaliin sijoitettujen tietojen

avulla voi kuitenkin luoda kuvan, joskin kaavamaisen ja epäselvän, yhteisön elinolosuhteiden

laadusta.

Vuoden 1847 henkikirjojen mukaan Tyrnävän kappelin alueella oli vero- eli maakirjatiloja Tyrnävän puolella 81

ja Ängeslevällä 53, suurin osa tiloista (101) oli tilan haltijan omistuksessa. Kruunun tiloja oli Tyrnävällä vielä 26,

Ängeslevällä 7; useimmat kruunulle kuuluneista tulivat lunastetuiksi tilaa viljelleen omistukseen 1900-luvun

taitteeseen mennessä.

Mainittuna vuonna 1847 oli vuokratilallisista torppareita Tyrnävällä 75 tilalla, Ängeslevällä 22:lla. Tyrnävän

tiloista kolmella, Mällinen, Mangila (kappalaisen puustelli) ja Pasanen, oli kolme torpparia, 13 tilalla kaksi

kullakin ja 28 tilalla yksi torppari. Ängeslevällä vain yhdellä tilalla (Markuksela-Pirska) oli kolme torpparia ja

Männiköllä kaksi.

Henkikirjojen mukaan mäkitupalaisia oli koko kappelin alueella tuolloin vain muutamia, heidät merkittyinä

sarakkeeseen ’huonemies, usein ilman maanviljelystä’. Samaan sarakkeeseen tuli siis merkintä niin

mäkitupalaisista, huonemiehistä, niitty- tai metsätorppareista ja käsityöläisistä kuin irtolaisista ja

syytinkiläisistäkin, yhteensä runsaat kolmasosa koko kappelin väestöstä. Torppareita oli siis huomattavasti

enemmän kuin mäkitupalaisia; ajan kuluessa tuo suhdeluku kuitenkin muuttui päinvastaiseksi.

1850-luvulle tultaessa Tyrnävällä kappelin alueella vanhat tilat, Tyrnävän ja Ängeslevän

kylillä yhteensä 134 tilaa, pysyivät entisellään, mutta maanvuokraajien ja maata

omistamattomien elämä oli altista muutoksille. Entisten vuokraajain tilalle tuli uusia

vuokramiehiä, myös vuokrasopimuksia – pääsääntöisesti suullisia50

– solmittiin. Yllä oleviin

50

Vuosien 1847 ja 1850 henkikirjat, OMA; Matinolli 2005, 51I

25

vuoden 1847 tietoihin verrattuna jo kolmessa vuodessa näyttää tapahtuneen useita muutoksia,

mikä osoittaa vilkasta maattoman väestön liikkumisvalmiutta tai -pakkoa elinolojen joko

huonontuessa tai niiden paranemisen ollessa näköpiirissä. Koko maassa oli alkanut

maataloudellisten harrastusten viriäminen 1840-luvun lopulla51

– ensimmäinen yleinen

maanviljelyskokous pidettiin vuonna 1847- mikä omalta osaltaan lienee lisännyt myös maata

omistamattoman väestön mahdollisuuksia elinolojensa parantamiseen.

Virinneestä elinkeinoelämän toimeliaisuudesta 1830- ja 1840- luvuilla Tyrnävällä kertovat muun

muassa parantuneet tieyhteydet naapurikuntiin, esimerkkinä Limingan ja Muhoksen välisen

kauttakulkutien rakennustöiden loppuunsaattaminen sekä kyläteiden kunnostaminen.52

Tiet toivat

Tyrnävälle tiloille runsaasti palvelusväkeä, vuoden 1850 henkikirjan mukaan palvelusväen suhteellinen

osuus koko kunnan väestössä oli korkea (17,4 %), tilattomien joukossa se oli korkein suhdeluku. (s. ).

Irtain väki haki mahdollisuutta ’lailliseen suojeluun’53

, pääsyä jonkun työnantajan palvelukseen;

maatilojen palvelusväellä oli tässä suhteessa parhaat mahdollisuudet. Torpparin asemaan saattoi

rengiksi taloon palkattu päästä, mikäli avioitui, tavallisesti piian, harvemmin talon tyttären kanssa ja

sai isännältään tilan kulmalta maapalan viljeltäväkseen tulevan perheensä elatukseksi; muualta tulleen

torppariksi suunnitelleen henkilön saattoi olla vaikeaa päästä tavoitteeseensa.

Mökin paikasta haaveilivat myös itselliset, kättensä töillä toimeen tulleet, yhteisönsä arvostamat

tarpeellisiksi koetut käsityöläiset: sepät, suutarit, räätälit ja ompelijat, satulasepät, lapsenpäästäjät,

kansanparantajat. Tyrnävän- ja Ängeslevän jokirannat ja törmämaat olivat sopivia ja mieluisia

paikkoja tällaisia pieniä mökinpaikkoja varten. Useimmissa tapauksissa asumus oli, lähes

metsättömällä lakeudella, turpasmökki, jonka tilalle asukas myöhemmin rakensi kulutusta ja säitä

paremmin kestävän hirsituvan, talollisten tapaan mutta pienemmän. Tilapäistöitä tiloilta kyselleet

huonemiehet, vailla omaa vakituista asuntoa, majailivat taloissa, mutta usein myös torpparin tuvassa.

Henkirahaa maksavina he tulivat merkityiksi henkikirjoihin majapaikkansa mukana. Virallisesta

’suojelusta vapaina’54

liikkuneet irtolaiset luetteloitiin tavallisesti kunkin kyläkunnan henkikirjan

loppuun, ruotuvaivaisten ja kerjäläisten jälkeen.55

Tyrnävän henkikirjassa vuodelta 1850 on mainittu

seitsemän irtolaismiestä (lösäkarlen) ja yksi irtolaisnainen, eräällä on vaimokin (’hustru’) mukanaan.

Ängeslevän puolelta löytyi neljä irtolaismiestä, heidän joukossaan muuan Christian Tönning.

51 Osmonsalo 19459, 152. Itsevaltiuden kausi Suomen historian käsikirja 52 Esim. Matinolli 2005, 79; Vahtola 1977, 53

Voimassa olleen lain mukaan jokaisen kansalaisen oli oltava kirjoilla jossakin tai jonkun palveluksessa, irtolaisuudesta

rangaistiin. 54

Vuoden 1743 laki 55 Tala 2008, 33; Tyrnävän ja Ängeslevän henkikirjat vuodelta 1850. OMA.

26

1.2. Kontrahteja malliksi maanvuokraajille

Tyrnävän kunnan arkistossa on 1860-luvulta vain yksi ruotsin kielestä suomennettu kirjallinen

kontrahti eli välipuhe, vuodelta 1862 oleva sopimus.56

Torpan kontrahti (käännetty ruotsista)

Tämän kautta otan minä Kaaperi Oilinki, niin kuin omistaja, yhelle osalle Wiittalan

perintömaata No 1 Ängeslevän kylässä, torppariksi mainitun maan tiluksille, torppari Matti

Markkuun viidenkymmenen (50) vuoden ajaksi seuraavia ehtoja ja välipuheita vastaan.

1. Pelloksi ja niityksi ja ylösottomaaksi saapi torppari ne ennen Wiittalan torppaan kuuluvat

tilukset, myöskin oikeudella tehä kaikki ne niityt, jotka maan alle kuuluvat metsäsaroilla ja ottaa

puita talon mettäsaroilla kaikkiin hänen tarpeisiinsa.

2. Torpparin pitää vuosittain ulostehä (prestera) seuraavat: antaa korkialla kruunulle maasta

yksi tynnöri kymmenen kappaa jyviä, maksaa seuraavat kappamiehet maasta, nimittäin

käräjäkapat, pitäjän apulaisen, pitäjän kirjurin, siltavoudin, jahtivoudin, Rättärin ja parmuskan

ja lautamiehelle. Tehä holli maalta, ylöspitää maatieosa maantielle voimassa rännineen ja kuin

Toppisen siltaa uudesta tehdään, olla avuksi yhen miehen työllä sillä ajalla kuin siltaa tehdään.

3.Kuluneen viidenkymmenen vuoden päästä lankeaa torpan tilukset maan omistajalle

maksamalla torpan hinta kolmesataa (300) ruplaa hopiassa torpan omistajalle, jolla se silloin

on.

Edellä seisovaan kontrahtiin tyytyvät kahenpuolin allekirjoittaa

Tyrnävällä 15 p. marraskuuta 1862

Kaaperi Oilinki Matti Riiko (puumerkit)

Todistaa

Abram Toppinen Matti Konttila (puumerkit)

Johan Hirvelä, Jaako Paaso, Juho Ylitalo

Ettå tämä kirja ynnä toisten osakasten suostumus on oikein Ruotsin kielisestä sopimuskirjasta

suomennettu, sen todistaa

G..A.Hjulberg

(pitäjänkirjuri)

Sopimuksessa ovat torpankontrahdin perusosat: sopijaosapuolet, määritelty vuokra-alue, vuokra-aika,

vuokraehdot ja sopimusajan päättyminen sekä allekirjoitukset todistajineen. Tätä sopimusta voi verrata

tekstissä alempana olevaan vuokrasopimuksen malliin vuodelta 1874. Kontrahdissa kiinnittyy

huomio siihen, että torpparin velvollisuudet olivat lähes samat kuin maanomistajan velvollisuudet,

kuten lukuisten kappojen maksu sekä osallistuminen ’hollikyytiin’ ja tien- tai sillan rakentamiseen.

Toinen huomionarvoinen asia on, että maanomistaja oli velvollinen korvaamaan torpparin tekemät

maanraivaus ja -hoitokustannukset. Tämä asia useilta maanomistajilta unohtui - tai haluttiin unohtaa.

Vanhat 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella solmitut vuokrasopimukset ovat olleet pääsääntöisesti

56 Tyrnävän vuokralautakunta III 5 Ca:2 Vuokralautakunnan pöytäkirjat TkuA

27

suullisia, vain harva kirjallinen on säilynyt.57

Tyrnävän vuokralautakunnan papereitten joukossa on

viittaus jo 29.9.1855 tehtyyn kirjalliseen sopimukseen58

, jossa mainitaan ’korvauspykälä’ ja 50

vuoden vuokra-aika; myös seuraavalta vuosikymmeneltä on yksi kirjallinen sopimus vuodelta 1862.

Maanvuokraajille tuli 1870-luvulla mahdollisuus saada vuokrasopimuksen solmimiseen asiantuntija-

apua ja samalla opaskirjan käytännön ongelmiinsa. Kirja oli G. W. Wilenin kustannuksella Turussa

vuonna 1874 painettu Uusi Käsikirja Lainopista kaikille kansaluokille Suomessa. Kirja sisälsi

lakiasioihin liittyvää yleistietoutta aakkosjärjestyksessä A:sta Ö:hön. Kirjaan oli koottuna jo voimassa

olevat lain sallimat käytännöt yksien kansien sisään. Hakusanalla Maan-eroittaminen löytyi

keisarillinen asetus vuodelta 1864 (8§), jonka mukaan,

jos maanomistaja tahtoo tilastansa toiselle antaa maata tahi muuta etua, wissiä päätilalle

wuosittain maksettawaa weroa wastaan, on siihen lupa, jos ei päätilan itsekannawuus siten joudu

waaraan. Eroitettua maata pitää yhdessä kappaleessa olla wähintään neljä tynnyrinalaa.

Saman keisarillisen asetuksen 13. pykälässä sanotaan:

Jos maanomistaja tahtoo toiselle wiljelykseen elinkaudeksi taikka määräwuosiksi

antaa jonkun osan tilastansa, on siihen lupa, kun wissi ja todenperäinen wuotuinen wuokra on

määrätty. Siitä on kirjallinen wälipuhe tehtäwä, ja se on, ollakseen woimassa kolmatta miestä

wastaan, kiinnitettäwä; wuokra-aika älköön ulottuko päälle 50:n wuoden. 59

Tämä pykälä koski nimenomaan torpparia, joka sai, isäntää enää kuulematta, kiinnittää saamansa

torpan maat nimissään tilanomistajan maihin. Asetuksessa edellytettiin. että kontrahdissa tulee olla

mainittuna myös vuotuinen vuokra, korostettiin kirjallisen ’välipuheen’ merkitystä sekä rajoitettiin

vuokra-aika korkeintaan 50 vuodeksi.

Vuoden 1851 asetuksessa oli keisari ilmaissut huolensa maanomistajan veronmaksukyvyn säilymisestä

ennallaan seuraavin sanoin:

Torpista riidellessä tulee tuomarin pitää tarkka waari siitä, ettei tilan kannattawaisuus

torpan tähden joudu waaraan, ja, jos asia niin on, kumota kontrahti.60

Maanomistaja ei näin ollen saanut, ikään kuin vain hyvää hyvyyttään, luovuttaa maataan vieraan

henkilön hallintaan, ja hänellä oli lupa purkaa sopimus, jos tilanne niin vaati. Vaikka vuokralaisesta

57 Vuoden 1909 laki vakuutti suullisten sopimusten olevan yhtä päteviä kuin kirjallisetkin sopimukset.. 58

Viitattu maininta 29.9.1855 tehdystä kontrahdista löytyy Heikki Pirkolan Lekkula -nimisen torpan lunastuspöytäkirjasta

10.10.1919 : - - - - torppari Jaako Wäliheikille oli tuolloin annettu mainittu alue - saamiaan etuja vastaan torpparin on

tehtävä päivätöitä yksi miehen työviikko heinä- ja samoin yksi viikko elonleikkuuaikana, - 50 vuoden kuluttua maa on

jätettävä tilan omistajille, joiden on palkittava maan tuotantokunnosta jäävittömän arvostelun mukaan. 59

Uusi käsikirja lainopista...1874, 227 60

Uusi Käsikirja Lainopista, 232

28

olisikin ollut hänelle hyötyä, tuli hänen lain mukaan ennen kaikkea pitää huolta siitä, että tilan

maksama maavero pysyi vähintään entisen suuruisena. Laki ja sen tulkinta ennakoivat tulevaisuudessa

maanvuokraajille vaikeuksia.

Mainittu Lainopin uusi käsikirja sisältää useita esimerkkejä sopimuksista, jotka koskivat maan

erottamista päätilasta. Maanomistajan ja torpparin välisiä sopimusmalleja kirjassa on kaksi: 61

1. ”Torppariksi Malakias Kirjaniemelle annan minä viideksikymmeneksi vuodeksi tästä päivästä

seuraavat maat, tilukset ja edut, jotka kuuluvat Kiiliä nimiseen 1/3 manttaalin perintötalooni,

N:o 28, Huittulan kylässä Lakiwaaran pitäjässä, nimittäin:

Pelto)

Niitty) Niiden nimi, avaruus ja paikka luetellaan

Metsä)

Huoneet tulee torpparin hankkia itselleen muualta ja asettaa ne osoitetulle paikalle

Särpimämäen syrjään.

Vuotista weroa maksaa torppari talonomistajalle kuusikymmentä markkaa, jotka owat

suoritettawat Lokakuun 1. päivänä. Lisäksi tulee hänen pitää woimassa talon tieosa ja, käskyn

satuansa, tehdä omassa ruuassaan neljätoista päiwätyötä wuosittain, Heinä – Lokakuun kulussa,

mutta, jos hän sen laiminlyö, lunastaa ne wuoden markonkihinnan jälkeen

Torppa tulee takaisin taloon ilman lunastuksetta ja ilman palkkiotta wiljelyskustannuksista

sekä ilman lähtöpäiwättä Huhtikuun 1. päiwänä w. 1923. Kontrahti saadaan, ilman minua sen

enemmän kuulustamatta, kiinnittää edellä mainittuun talooni; ja toimitan minä torpparille kohta,

siinä tarkoituksessa, vahvistetun kopian taloni kiinnekirjasta.

Lakiwaarassa, Huhtikuun 1.päiw. 1873

Kaarle Kiiliä

Tyydyn tähän. Aika ja paikka samat kun edellä mainitut

Malakias Kirjasniemi

Todistawat:

Johannes Sihwonwen, kappalainen Esaias Wärri, maakauppias

Kirjoitti sama”

2. Toisessa malliesimerkissä vuodelta 1873 maanomistaja lupaa 30 vuodeksi kaksi palstaa (2+4

tynnyrinalaa eli 2 sarkaa kotipeltoa + 1 ladonala Järvisuon pajupensaista maata62

), polttopuuksi liekoja

ja tuulenkaatamia ja lisäksi niitä vähäisiä puita ja pensaita, joita hän maitansa viljellessä ja raivatessa

perkkaa pois. - - - Mitään palkkiota hän ei viljelyksestään saa. - - - Vero (vuokra): Näistä tiluksista ja

eduista pitää tehdä talonomistajalle neljäkolmatta päivätyötä vuosittain, nimittäin kuusi helmikuussa,

kuusi touko- tahi kesäkuussa kevätkylvön aikana, kuusi heinänteon aikana ja kuusi leikkuu- tahi

riihenpuintiaikana, käskyn saatuaan omassa ruuassa; mutta jos hän sen laiminlyö, tulee hänen

sovittaa päivätyöt rahassa vuoden markonkihinnan jälkeen.

Kun näitä sopimusmalleja vertaa Tyrnävällä samoihin aikoihin 1870-luvulla tehtyyn kirjalliseen

sopimukseen, löytyy yhtäläisyyksien lisäksi selviä eroja:

61

Uusi Käsikirja Lainopista 1874, 224-234 62

tynnyrinala = n. 0,5 ha, ladonala = n. 4 tynnyrinalaa

29

Tämän kautta otan minä Matti Kauppi mun omistamalle Kaupinmaan mettäsaralle Torppariksi

ittellismies Heikki Keskitalon viideksikymmeneksi (50) vuodeksi seuraavia ehtoja ja välipuheita

vastaan:

1. Peltomaaksi saapi torppari Keskusojan varrelta kaksituhatta (2000) syltää maata ja

viljelysmaaksi Temmes-rajan puoleisen pään sarasta Hautalan talvitietä myöten.

2. Risuja saa ottaa talon hakkuun jäljiltä samaten kuin kantoja, karjan saa pitää mainitulla

mettäsaralla Ängeslevän Ylipäässä.

3. Mettäsuolla olevat niittymaat saa torppari tehä.

4. Näitä ehtoja vastaan pitää torpparin maksaa vuosittain 1. päivänä Marraskuuta kymmenen (10)

markkaa ja vahata mettä vieraista hakkuista.

5. Tätä torpan paikkaa ei saa myötä, vaihtaa eli arenterata kontrahin rikkomisen haastolla, myös

on kontrahti rikottu jos mettä ei tule vahatuksi ja arenti maksetuksi.

Kontrahtiin tyytyvä kahen puolen kirjoittaa Tyrnävällä 26. päivä Huhtikuuta 1874

Antti Kauppi Henrik Keskitalo

Todistaa G.. A. Hjulberg Johan Hirvelä

Kirjoitti Juho Keskitalo63

Tämän vuokravälikirjan näyttää kirjoittaneen Heikki Keskitalon poika Juho Keskitalo; torpan perinyt

poika, Heikki Keskitalo nuorempi, joka muutti myöhemmin Amerikkaan jättäen torpan vaimolleen

Annalle ja lapsilleen (ks. lunastuspk. 6.6.1922 s. ). Selvin ero näiden kontrahtien välillä on siinä, että

mainitut kaksi mallisopimusta ovat ehdoiltaan vaativampia kuin yllä oleva, ja myöhemmätkin

tyrnäväläiset sopimukset ovat yleensä olleet ehdoiltaan kevyempiä.64

Tyrnävällä päivätöiden määrä oli

tavallisesti kaksi tai korkeintaan kolme viikkoa, ja niiden tilalla, ei siis lisäehtona, oli usein ”mettän tai

niityn vahtaus”. Metsät olivatkin Tyrnävällä arvossaan, sillä metsämaata tilallisilla oli yleensä niukasti.

Niittymaita lakeudella sitä vastoin riitti, ja niiden ’vahtaus’ karjanrehun saannin kannalta ei ollut

merkityksetöntä. Sopiko nimitys ’torppa’ kaikkiin tehtyihin sopimuksiin, niin kirjallisiin kuin etenkin

suullisiin, se ei lähteistä selviä, koska vuokra-alaa ei tarkoin määritelty. Torppa/torppari -sanaakaan ei

arkikielessä koko Limingan pitäjän alueella juuri käytetty, puhuttiin vain mökeistä, ’mökkyreistä’ ja

mökkiläisistä. 65

Kirjallisia vuokrasopimuksia löytyy Tyrnävän vuokralautakunnan papereista 1870-luvulta viiden

torpparin ja yhden mäkitupalaisen sopimat vuokravälikirjat maanvuokraajiensa kanssa. Kukin heistä

toi ne esitettäviksi vuokralautakunnalle vasta torpan lunastustilaisuudessa, vain yhden torpparin

kertoman mukaan hänen torppansa kontrahtikirja oli olemassa, mutta ainoastaan ruotsinkielisenä

kihlakunnanoikeuden pöytäkirjaan kirjattuna66

. Torpan omistusoikeus oli kussakin mainitussa

63

Vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919-1920, TkuA 64

Vahtola 1977, 129 65 Vahtola 1977, 124 66

Ks. Lunastuspöytäkirja 24.8,1920, Vkrlpk. Ca:1 TKuA

30

tapauksessa – lunastuspöytäkirjoissa olleitten ilmoitusten mukaan - joko siirtynyt useilla kerroilla

nykyiselle omistajalle, siirtynyt kaupan kautta tai tullut perintönä pojalle isän kuoleman jälkeen.

1.3. Nälkävuosikymmen kestettiin, mutta trauma jäi

Tyrnävän henkikirjojen mukaan torpparien ja mäkitupalaisten määrä tutkimusjakson aikana kasvoi

vuoteen 1865 saakka. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa torpparien määrä alkoikin laskea, mutta

mäkitupalaisten määrä nousta.

(Taulukko: Tyrnävän vuokraviljelijät, palkolliset, huonemiehet ja irtolaiset vuosina 1850-1920

liitteenä.)

Vuosien 1850 ja 1875 väliseen aikaan sisältyvät raskaat nälkävuodet 1860-luvulla. Yksilökohtaista

muistiin merkittyä tietoa siitä, miten ankarina ne koettiin Tyrnävällä, laajojen peltolakeuksien pitäjässä,

on suhteellisen vähän olemassa. Aika on Tyrnävän seurakunnan ja kunnan arkistotietojen mukaan

koetellut niin maanomistajaväestöä kuin maattomiakin, enemmän kuitenkin viimeksi mainittuja.

Tyrnävän seurakunnan historiaa vuonna 1989 kirjoittaessaan otsikoi Eeva Matinolli

katovuosikymmenestä kertovan lukunsa, keskiaikaan viitaten, kolkosti: Nälkävuosien

”kuolemantanssi” – yhteiskunta hajoamaisillaan. 67

Nälkävuodet koettelivat raskaasti koko tilatonta

väestöä, varsinkin sen heikointa osaa, huonemiehiä ja irtolaisia. Huoltopaineiden jako hengellisen ja

maallisen vallan, Tyrnävän kappeliseurakunnan ja vuoden 1867 alusta uutena kuntana aloittaneen

Tyrnävän kappelin välillä maalaiskuntien itsehallinnon uudistuksessa (1865) saattoi toimia sinä

pönkkänä, jota tuolloin tarvittiin: seurakunnan voimat yksin eivät enää olisi riittäneet. Tyrnävällä tuo

huoltosuhde, ylläpitävän väestönosan ja köyhäinapua saavien osuus väestöstä,’ köyhäinhoitoprosentti’,

oli 1800-luvun lopun vuosikymmeninä oli yksi maan korkeimmista, muutamana vuonna maan

korkein.68

Taloudellisen ja sosiaalisen aseman ollessa turvatumpi kuin muiden maattomien selvisivät torpparit ja

mäkitupalaiset, Kainuussa jopa kauhunvuosiksi69

koetusta ajasta, todennäköisesti helpommin kuin

67 Matinolli1989, 1989, 53-55; Matinolli 2005, 104-115 68 Soikkanen 1966, 293-294, 302, 313-314: ”Avustettavien osuus väkiluvusta... oli Oulun läänissä Tyrnävällä vuonna 1881

peräti 37,9 %.Tämä korkea luku ei Tyrnävän osalta ollut tilapäinen, vaan 1883 vastaava luku oli vielä suurempi 40,01 ja

vuonna 1887 kokonaista 40,14.”; Turpeinen 1986, 271: Kuolleitten määrät vuosina 1866,-67 ja -68 Tyrnävällä 156,134 ja

168, promilleina väestöstä 55,3, 48,3 ja 61,5. Lähes yhtä korkeita ne olivat Limingassa, 149, 206 ja 126. Erittäin korkeita

olivat lähiseurakuntienkin, Muhoksen ja Lumijoen, promillet, 68,7 ja 81,6; 69

Turpeinen 1986 Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866-1868

31

muut maattomat. Määrältään pieni, maanomistajien ja maattomien välimaastoon kuuluva itsellisten

joukko - Tyrnävällä 1860-luvulta lähtien väestöstä alle prosentin - saattoi selvitä kuolonvuosista

kohtuullisesti; heidän kädentaitojaan aina tarvittiin. Palvelusväellä oli sinänsä taloudellinen turva

työssään tiloilla isännän tai emännän käskyvallan alaisena, mutta varjoja alkoi kertyä heidänkin

elämäänsä: taloudellisiin syihin nojaten isännät solmivat uusia pestejä harvemmin ja harkitummin kuin

ennen70

. Heikommin meni huonemiehillä toisten nurkissa: heidän osuutensa väestöstä pysyi pitkään

1880-luvun lopulle saakka reippaasti yli kymmenessä prosentissa (lukema vuonna 1880 oli 16,9 %),

vuoden 1885 jälkeen osuus romahti alle puoleen (14,3:sta 6,1:een). Samanaikaisesti irtolaisten osuus

hyppäsi 1,1 prosentista 6,6 prosenttiin! Köyhäinapua sai mäkitupalaisista noin 20 - 30 prosenttia,

huonemiehistä noin 30 - 40 prosenttia ryhmässään, irtolaisista apua sai suurin osa. Köyhiä, orpoja ja

’waivaisia’ sijoitettiin joko talollisten huollettaviksi ruotulaisina, työhuoneisiin tai köyhäinmajaan, tai

viimeisenä vaihtoehtona kiertämään kyläkunnittain talosta taloon ’komppanioina’, neljänä eri ryhmänä,

joissa yhteensä oli noin 140 henkilöä 71

. (henkikirjojen tietoihin pohjautuvat taulukot ks. liitteet ja

taulukko s.?).

Aika on vuosikymmenien kuluessa hitaasti parantanut trauman, jota vilja- ja maitopitäjänä tunnettu

Tyrnävä – todennäköisesti - poti nälkävuosikymmenistä selvittyään. Trauma ei näkynyt päällepäin,

mutta oletettavasti tuntui talollisväen mielissä, keille syyllisyydentuntona oman hyvinvoinnin takia,

keille taas harmistumisena taloudellisista menetyksistä rutiköyhiä ruokittaessa. Kysyessään, miten

ratkaista kerjäläiskysymys, lainaa Oiva Turpeinen senaattori Snellmanin Suomen virallisessa lehdessä

julkaistua Kerjuun ehkäisemisestä -kirjoitusta lokakuulta 1867: ”Sillä jos tilallinen ei halua ruokkia

työläisiään työläisinä, hänen on ruokittava heidät kerjäläisinä.” Snellman korosti kaikkien tilallisten

vastuuta tilanteessa, jolloin pohjoisen kerjäläisiä virtasi etelään kuntarajoista välittämättä; lain mukaan

kullekin kunnalle kuului vastuu omista köyhistään.72

Mitä todennäköisimmin myös Tyrnävän kunnan

rajat noina vuosina ylitti moni muualta tullut köyhä, jonka jälkiä ei voine seurata kunnan tai

seurakunnan asiakirjoista, joitakin sivulauseviittauksia kyseiseen ongelmaan silloin tällöin esitettiin

seurakunnan asiakirjoissa (varhaisimmat Tyrnävän kuntakokousten pöytäkirjat eivät ole säilyneet).

Tiesivätkö Tyrnävän kunnan vastuunkantajat ja päättäjät vielä nälkävuosikymmenellä, puhumattakaan

tavallisista kuntalaisista, miten Tyrnävä sijoittui koko maata käsittävässä ’kestävyyskisassa’ nopeasti

70

Jutikkala 2003, 450, 453. Palkollisillakin oli oikeuksia: jos hänet erotettiin syytä ilmoittamatta, isännän oli maksettava

vuoden palkka, jonka palvelija sai vuoden päästä, mutta isäntä halutessaan saattoi maksaa siitä osia vuoden varrella.

Isännän oikeutena oli jakaa ’isällistä kuritusta’ alle 14-vuotiaille palvelustytöille ja alle 18-vuotiaille renkipojille. 71

Henkikirjat 1860-1920, OMA;, Matinolli 2005, 110-111. Ensimmäinen varsinainen sosiaalihuoltoa säätelevä laki on

vuodelta 1852, jossa näkyi liberalismin korostama yksilön oikeus apuun. Laki laajensi autettavien määrää huomattavasti. 72

Turpeinen 1986, 160-161, 172-173; Jutikkala 2003, 504-513

32

lisääntyvän puutteenalaisen kansanosan huoltamisessa, siihen on vaikea vastata.73

Jos henkikirjoista

poimittaisiin kaikki ne henkilöt, joiden kohdalla on merkintä puutteenalaisesta (fattig), rutiköyhästä

(utfattig), köyhäinhoitolaisesta (fattighjon), ruotuhoidosta tai ruotulaisesta (rothjon, rotfattig) tai

henkilöstä, joka oli vapautettu henkirahan maksusta (befriade för fattigdom/ barn)74

- poissulkien

aistivammaa, raihnaisuutta tai muuta henkilön kuntoon viittaavaa ilmaisua – saataisiin kootuksi varsin

kattava sosiaalihuollon tilasto Tyrnävän kunnasta Pohjois-Pohjanmaalta. Maanvuokraajien elämä oli

suhteellisen turvattua vielä 1870-luvulla, sääolosuhteiden parantuessa suurin osa heistä pärjäsi

omillaan. Torppien lukumäärä oli kuitenkin huomattavasti vähentynyt (ks. taulukko s. ), oliko nälkä vai

tauti tappanut, tuskin maanomistaja vielä tuossa vaiheessa hätyytteli torpparia luovuttamaan

vuokramaansa takaisin tilanomistajalle. Se asia oli kuitenkin selvinnyt myös tyrnäväläiselle viljelijälle,

että tulevaisuudessa kannatti pikemminkin turvata karjaan kuin peltoon.75

Mäkitupalaisten kasvavasta

joukosta enemmistö ei pärjännyt omillaan, ja kun sivuansioitakaan ei juuri ollut muualla kuin Oulun

kaupungissa saakka, perheen oli usein suuren lapsilauman kanssa jatkuvasti turvauduttava

köyhäinapuun. ”Sosiaalisesti heräämätön”76

työväenluokka ja sen tapa hahmottaa yhteiskunta syntyi

1870-luvulla jatkuvasti kasvavassa mäkitupalaisten, huonemiesten ja irtolaisten väestönosassa.

Talonpoikaisväestö oli jakautunut kahteen ryhmään jo ennen nälkäkoettelemuksen vuosikymmentä,

mutta tilannetta oli silloin pidetty ikään kuin luonnollisena Jumalan säätämänä elämänjärjestyksenä:

tilallista oli arvostettu turvallisuutta luovana isähahmona, jolta sai työn kautta toimeentulon.

Katovuosien koettelemukset avasivat kuilun talonpoikaissäädyn sisällä ja samalla syvensivät

erilaisuuden kokemusta kahden ryhmän, tilallisten maanomistajain ja maattomain maanvuokraajain

suhdetta toisiinsa; myös torppariväestön suhde täysin ilman maatilkkua oleviin saattoi muuttua.

Uudemmassa tutkimuksessa kuvataan kahden osapuolen kokemaa vierauden tunnetta käsiteellä

’toiseuden’ kokemus: heikäläiset ovat aivan erilaisia kuin meikäläiset. Varallisuuseroista johtuva kitka

eri väestökerrosten välillä ilmeni huolestumisena jo 1870-luvun lopun lehtikirjoituksissa.77

Seuraavalla vuosikymmenellä, jolloin tietty juopa eri nuorisoryhmien välillä oli jo ilmeinen tosiasia,

kirjoitti ’ Yksi työmies vuonna 1886 Tyrnävän ’sivistysriennoista’ ja nuorison ’iltahuveista Kaiku-

lehdessä:

73 Matinolli 2005, 105, 111 - 115. Limingan kirkon arkistossa säilyneiden tietojen mukaan jo 1850-luvun hallavuodet olivat

pahiten koetelleet Tyrnävän kappelia. Vielä vuosina 1891-1910 oli Kuvernöörin kertomusten mukaan köyhäinhoitoprosentti

Tyrnävällä ollut korkealla koko maahan verrattuna; käytössä oli tuolloin viisi erillistä tapaa auttaa puutteenalaisia: 1)

maatilaköyhäinmaja/vaivaishoitola, 2) avustettu yksityishoito, 3) ruotuhoito, 4) säännöllinen kotiapu ja 5) tilapäinen kotiapu. 74 Soikkanen 1966, 313, kuvateksti:...esim. henkirahan maksusta vapauttamiseen oli saatava joko vaivaishoitohallituksen,

kunnallislautakunnan, kirkonkokouksen tai kuntakokouksen antama todistus. Tästä tutkinnasta, ”syynistä”, oli tullut joskus

markkinoita muistuttava tilaisuus. 75

Matinolli 2005, 65-73 76

Halila 1986, 270. Yhteiskunnallisia uudistuksia ja uusia aatteita, Suomen historia 5. 77 Kaiku 2.8.1879; Matinolli 2005,126-127.

33

”Täällä taloin nuoriso pitää suurta säätyeroitusta. Neljän vuoden paikoin on siitä kun he

erosivat palkkanuorisosta. Kun he owat pitäneet tansseja saleissa lukkojen takana, niin

palkkanuoriso on wierautunut pois. Sempä tähden he eiwät nytkään tienneet heidän huweihinsa

mennä Ylisiiraan. Niin palkkanuoriso on pitänyt tanssia omassa keskuudessaan.”78

Vastineen tähän antoi nimimerkki Niks sanoen syynä olleen sen, että ”renkimiehet --- tulivat päissään

sinne meuhkaamaan”. Siis liiallinen alkoholin käyttö oli se, joka aiheutti suurta pahennusta.

”Tätä kaikkea koitettiin kärsiä kauankin, waan kun asia ei parantunut waan päinwastoin

paheni päiwä päiwältä, täytyi keksiä toisia keinoja saadakseen rauhassa huvitella. - - - ei

sentään lukkoin takana, niin kuin ”Työmies” sanoo, - - - eikä selviltä ole pääsy kielletty.” 79

2. MUUTOSTEN VUOSIKYMMENET 1880 – 1900 TYRNÄVÄLLÄ

Maanvuokraajat ahtaalle

2.1. Kontrahti luettiin tarkoin ja sen mukaan elettiin

Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjat sisältävät 1880-luvulta 10 lunastuspöytäkirjaa sekä kuhunkin

pöytäkirjaan liitetyt vuokrasopimukset. Seuraavalta kymmenluvulta on kaksi suullista ja 13 kirjallista

kontrahtia aina lunastuspöytäkirjansa liitteenä; näin ollen kahdelta vuosikymmeneltä on yhteensä

vuokravälikirjoja 22 kirjallista ja ainoastaan kaksi suullista. Henkikirjojen mukaan Tyrnävällä vuoden

1890 laskennassa oli 30 torppaa ja Ängeslevällä 18, yhteen laskien 48 torppaa. Aikuista väestöä

torpissa asui yhteensä 113 henkeä ja lisäksi lukuisa määrä alaikäisiä. Tiloja Tyrnävällä oli yhteensä

134, joten noin kolmasosalla niistä oli yksi torppa, tosin muutamilla tiloilla torppareita oli kaksi jopa

useampikin. Kontrahtien kirjalliseen asuun saaminen ei ollut ihan helppoa, oli saatava henkilö, jolla

oli tarvittava kirjoitustaito. Seuraavana esimerkit sekä vapaamuotoisesta että muodollisesti

moitteettomasta kontrahdista:

(1) Torpan kontrahti

Tämän kautta ottaa allekirjoittanut Torppariksi Renkimiehen Antti Portaankorvan. Torpan

paikka on entinen Häkkilä Yliahteen alapäässä, maan laajuus jojista kylän rajaan 85 syltää ja

toisin päin 36 syltää, josta maakappaleesta torpparin pitää itse tehä päivätöitä kaksi viikkoa

talossa heinäntevosa eli maksaa rahassa kolmella kymmenellä markalla. Tähän mainittuun

maksuun saapi torppa tehä tuhat syltää Polven suota Suorsan ja Kärnän rajalla, jota saapi

viljellä. Tämä kontrahti tuleepi seisomaan niin kauvan kuin hän jaksaa maksut suoritaa, jonka

78 Kaiku 17.4.1886; Matinolli 2005, 128.

i79

Kaiku 36/1886

34

perästä maa jääpi ilman maksutta talolle. Ilman sitä saapi torpari pitää lehmää heinän tevon

jälestä ahteesa paimenlla, puuta ei saa ottaa ilman luvatta, jos torppari ottaa huonemiehiä niin

pitää maksaa niiten maksut jos eivät itse jaksa. Torparin pitää käyttäitä niin ettei hänen tähtensä

tulis rasitusta talolle ja pitää säätyllinen elämä.

Ängeslevällä 6 p Marraskuuta 1886.

H. Alamarkus No 42

Edellä olevaan kontrahtiin aion kaikenpuolen tytyä ja sidoun sen täyttämiseen.

Aika ja paikka kuin yllä

Antti Portaankorva

Todistaa H. Ylimarkus Heikki Ylimarkus

kirjoitti

(2) Torpan kontrahti

Minä talokas Jaakko Herranen otan tämän kautta itsellismiehen Aabraham Wikiön omistamalleni

Hyvärin maalle No 10 Murto-nimiselle niittypalstalle Ängeslevän kylässä Tyrnävän seurakuntaa

ja Limingan pitäjästä ehdoilla ja puheilla kuten seuraa:

1si Aabraham Vikiö saapi heti tämän kirjan tehtyä haltuunsa kokonaisuudessaan osan minun

omistamasta niittysarasta metsineen kaikkineen ja saa viljellä sen oman tahtonsa mukaan.

2si Hän saa käyttää hyväkseen Hyvärin metsäsaralla löytyvät niitettävät suot, nimittäin net jotka

kuuluvat minun metsäsaralleni ynnä saapi ottaa roskapuuta polttopuukseen mainitulta

metsäsaralta.

3si Saa hän ottaa aidan värkkiä , aitaksia ja seipäitä mainitulta metsäsaralta Juurussuon takaa

omaksi torpan tarpeiksi.

4si Saa kaikki omat eläimet mainitulla metsäsaralla käyttää.

5si Tekee torppari päivätöitä kolme (3me) viikkoa heinäaikana talon ruissa ja juomissa heti

kutsumuksen saatuaan ja jos ei itse kykene suorittamaan arentia tällä ajalla, ottaa talo miehen

siaan torpparin maksun päälle.

6si On torpparin vahattava omistamani Hyvärin metsäsarka.

7si Vastaa ja maksaa torppari itse ulostekonsa ja veronsa korkealle kruunulle, kunnalle ja

papille ynnä muille mitä näihin kuuluu.

8si Tämä kontrahti eli välipuhe tulee kestämään Wiisikymmentä vuotta (50) ja tämän päätyttyä

saa torppari viedä huoneensa kaikki pois ja jättää maan ja aitat taloon ilman eri maksutta, ja

vakuutan minä Wikiölle, että niin kauan kuin hän maksunsa oikein suorittaa mainittuina

viitenäkymmenenä vuotena sekä pitää säätyllistä elämää ja muutenkin täyttää tämän kontrahtin,

saa hän torpan hyväkseen käyttää ja ettei häntä voita siitä eroittaa muutoin kuin laillisen pois

käskyn ja hyväkseen mainitun lähtöpäivän jälkeen, mutta jos hän ei täysin suorita maksujaan ja

päivätöitään, rikkoutuu tämä kontrahti. Jotka välipuheeni kaikki kahteen yhtäpitävään

kappaleeseen kirjotettuna täten vahvistetaan.

Tyrnävällä 9 päivä Huhtikuuta 1887

Jaakko Herranen (puumerkki)

Edellä olevaan kontrahtiin olen kaikin puolin tyytyväinen, velvoitan itseni sen rikkomatta

täyttämään. Edellä kirjoitetulla paikalla ja ajalla.

Aapraham Wikiö (puumerkki)

Todistavat Alarik Härönen Heikki Prkola (puumerkki)

kirjoitti Antti Pylkäs

35

Kontrahdissa torpparille tärkeä asia oli torpasta maksettava vuokra eli vero. Molemmissa esitellyissä

tapauksissa vaadittiin päivätöitä, ensimainitussa (1.) kaksi viikkoa heinänteon aikaan - Tyrnävällä

tavallinen - tai sen sai korvata rahana 30 markalla. Toisessa esimerkissä (2.) päivätöitä piti tehdä

kolme viikkoa heinäaikana talon ruissa ja juomissa heti kutsumuksen saatuaan sekä vartioitava,

vahattava, omistajan metsäsarka vierailta käyttäjiltä. Kolmannessa, vuodelta 1883 olevassa

sopimuksessa, on myös vaihtoehto: torpasta pitää päivätöitä maksaa työllä yksi viikko miehen ja

vaimon heinäntevossa talon ruvassa, eli maksaa rahalla sopimuksen jälkeen.80

Rahavuokra 1880-

luvun kontrahdeissa vaihteli 6 markasta 35 markkaan81

, keskimääräinen vuokra, maa-alasta riippuen,

oli 22 markkaa. Usein kontrahdeissa myös korostettiin, että torpparin tulee käyttäytyä säädyllisesti

eikä tuottaa harmia talolle, mutta molemmista kontrahdeista puuttuu maininta korvauksesta vuokra-

ajan päätyttyä.

Useissa vuokravälikirjoissa torpparin oikeus käyttää talon metsää lähinnä polttopuuksi, tuli

kontrahdeissa ilmaistuksi lähes samoin sanoin: ’roskapuuta’ sai vapaasti käyttää, mutta tuoreeseen

puuhun ei saanut koskea, jopa ’laillisen edesvastuun uhalla’.82

’Aitavärkeistä’ eli aidaksista oli

torpparin huolehdittava: ’elukat’ eivät saaneet päästä viljelyksiä tallaamaaan. Eräässä tapauksessa

torpparin ja vuokranantajan kesken sovittiin vuokratun alueen aitaaminen puoliksi kumpaisenkin

velvollisuudeksi. Laiduntaminen talon metsissä tai luonnonniityillä oli useimmiten melko vapaata;

myös talolliset käyttivät metsää karjansa laitumena. Vuokra-aikaa ei aina täsmällisesti määrätty: jos

torppari käyttäytyi isännän mielestä hyvin, vuokra-aika jatkui vuosi kerrallaan kekristä kekriin, kuten

palvelusväellä, tai se oli sovittu vuokramiehen ja hänen vaimonsa elinajaksi, harvemmin

määrävuosiksi.83

Säilyneissä Tyrnävän 1880-luvun kontrahdeissa oli kaksi elinaikaista ja kaksi 50

vuodeksi sovittua sopimissa, suullisissa saattoi tulla riita siitä, kumpi muistaa oikein, vuokranantaja

vai vuokramies.

Molemmissa yllä esitetyissä kontrahdeissa edellytettiin, että torppari, joko silloin kun määräaika oli

kulunut umpeen tai jos hän oli rikkonut kontrahdin ja sen vuoksi joutunut häädetyksi, sai ottaa

huoneensa mukaansa. mutta ilman korvauksetta - raivauspalkkiotta - maa lankeaa takaisin taloon.

Jälkimäisessä esimerkissä (2) esitetään asia monisanaisesti, ikään kuin korostaen isännän käskyvaltaa

80 Ilmaisu on esimerkkinä myös suomenkielessä tapahtuneesta muutoksesta: ’eli’ on korvaamassa myöhemmin vakiintuneen

’tai’ konjunktion. Muitakin muutoksia on tapahtunut, mm. kaksinkertainen abessiivi, 1800-luvulla lähes sääntö, on sittemmin

jäänyt virheenä pois käytöstä . 81 Eräässä tapauksessa vuonna 1916 oli kyse uusjaon tuomista tilajärjestelyistä: uusi raja vei osan torpparin maata, jolloin hän

vaati korvausta joko maana tai vuokran alennuksena, ko. tapauksessa hän valitsi vuokran alennuksen 35:stä 30:een markkaan. 82

Rasila 2003, 379. 83

36

ja torpparin alamaisuutta maanomistajaan nähden. Siinä myös viitattaan lailliseen lähtöpäivään ja

häädön tai irtisanomisen jälkeiseen lailliseen aikaan viipyä vielä torpassaan seuraavan vuoden

maaliskuun 14. päivään saakka.84

2.2. Tulevaisuudennäkymät huolestuttavat

Suomi oli 1880-luvulle tultaessa jo monella tapaa muuttunut, ja muutospaineet näyttivät jatkuvasti

kasvavan. Maata omistavan tilallisväestön vaurastuessa sen talouspoliittinen painoarvo nousi

vähitellen aateliston ja porvariston rinnalle, säätyjen, joiden edustus tosin Tyrnävällä oli olematon,

kansakoulun opettajaa, muutamaa kauppiasta ja kappalaisen perhettä lukuun ottamatta. Neljänteen eli

talonpoikaissäätyyn kuuluivat vain tilalliset, eivät vuokraviljelijätorpparit, eivätkä muutkaan maata

omistamattomat. Vähitellen myös vuokraviljelijät alkoivat vaatia pääsyä samaan asemaan ja osallisiksi

oman säätynsä oikeuksista.

Vaurastuminen oli päässyt 1870-luvulla vauhtiin, kuka maitotalouteen siirtymisen85

kuka taas

metsäkauppojen – joita ei Tyrnävällä juurikaan tehty 86

- ansiosta, ja nousu jatkui 1910-luvulle saakka.

Liikaväestöpaine ja maanvuokraajien kasvava huoli tulevaisuudestaan ennakoi epävarmoja aikoja.

Maanomistuskysymyksestä tuli ongelma molemmille osapuolille, sekä talollisille että vuokramiehille..

Esimerkiksi Osmo Apunen kirjoittaa maanomistussuhteiden muutoksesta 1800-luvun lopulla korostaen

vapaan talonpojan omistusoikeutta maahansa:

”Sama lain suojaama omistusoikeus, joka auttoi talonpoikia 1700- ja 1800- luvulla

nujertamaan muiden säätyjen valtiollista ylivaltaa, auttoi heitä suojaamaan itseään 1900-

luvun koittaessa maaseudun köyhälistöltä.”

”Maanomistus ei sinänsä ollut yhteiskunnallisen ristiriidan aihe. Maattomat eivät

halunneet poistaa yksityistä maanomistusta vaan päästä siitä osalliseksi.- - - Taustalla oli

maatalouden rakennemuutos ja sen yhteiskunnallinen vaikutus.”87

Maanomistajien vaurastuessa vaikeutui maata omistamattoman väestönosan tilanne. Uusia työtä

helpottavia koneita tuli koko ajan kehitettiin, ja niiden hankkiminen tuli vaurastumisen myötä

84

Rasila 2003, 383. Jos torppari lähti kesken irtisanomiskauden, isäntä saattoi hakea hänet takaisin, niin kuin

palvelijankin tapauksessa kävisi. 85

Matinolli 2005, 65 ”Karjassa talon turva” 86

Onnela 87

Apunen 1986, 49. Maaseutu muuttuu. Suomen historia 6.

37

mahdolliseksi. Torpparin unelma näytti kariutuvan maanomistajan haluun saada torpanmaa liitetyksi

takaisin tilaan, jopa ennen sopimusajan päättymistä. Vanhat sopimukset olivat useimmiten suullisia, ja

vuoden 1734 lain mukaan vapaasti määrättävissä, mutta vaikka jo vuodelta 1800 oli ollut voimassa laki

50 vuoden pisimmästä määräajasta ja kirjallisista sopimuksista, ei talonpoikaistiloilla määräyksiä

suinkaan aina noudatettu, tuskin niistä mitään tiedettiinkään.88

Kuitenkaan tilallisen pojalle tai vävylle

annettua torpanmaata ei häätö uhannut, se oli aikanaan annettu perinnölliseksi omaisuudeksi, minkä

laki myöhemmin vuoden 1865 osituslailla oli taannut. 89

Tässä viitattiin myös 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa levinneisiin, varsinkin maattomia innostaviin

ja muuta väestöä hämmentäviin, huhuihin keisarin suunnitelmasta jakaa myös Suomessa ilmaiseksi

maata köyhälle kansalle.90

Huhut sittemmin kumottiin perättöminä. Samoihin aikoihin levisivät

sosialismin vaatimukset maan kuulumisesta kaikille yhtäläisesti. Jo tapahtuneet muutokset maa- ja

metsätaloudessa olivat koskeneet läheisesti paitsi maanvuokraväestöä myös talollisten palveluksessa

olleita: moni renki joutui väistymään koneen tieltä, piioille riitti vielä töitä voimakkaasti kasvaneessa

karjataloudessa.

2.2.1. Tahtooko vuokraisäntä maansa takaisin – lehdistö asialla

Se selkeä ristiriita, mikä näkyi kahden osapuolen välillä, maanomistajan halussa vaurastua

laajentamalla viljelemäänsä maa-alaa torpparille kuuluneella maalla ja torpparin halussa päästä

hallitsemansa maan omistajaksi, oli nähtävissä esimerkiksi 1880-luvun lehtikirjoituksista.

Eräs ”Korven poika” ihmetteli syyskuun 7. päivän Oulun lehdessä vuonna 1881 isojaon ja uusjaon

järjestelyjen seurausta sekä irtaimen väestömäärän kasvua kysyen Onko torpparien hävittäminen

yhteiskunnalle hyödyksi vai tappioksi?”:

”Sitä mukaa kuin maassamme on paikkakunnittain - - - metsien ja tilusten jakaminen

saatu lopullisesti walmistumaan, - - - owat tilan omistajat enimmältä osalta

useoissakin seuduissa kiireimmiten ryhtyneet tilusteiltaan löytywiä torppia pois

hävittämään, muka raiwaamaan tieltään noita haitallisia esteitä, - - - . Näinäkin

wuosina torppain hävittämishimossa olisiwat muutamissa paikkakunnissa jotkut

88

Rasila 2003, 383-384 89

Rasila 2003, 373-374: Oma poika tai vävy sai torpan ’ikuisiksi ajoiksi’; Peltonen 2004, 227: Ns. perintötorppien

”vapautus” 1895. Torppa palasi päätilan yhteyteen vain siinä tapauksessa, ettei sen viljelijöillä ollut rintaperillisiä. 90 Esim. Peltonen 2004, 230-234. Peltonen käyttää ilmaisua ”rahvaanomainen monarkismi”, jossa hyvä hyvä kuningas tai

keisari jakaisi maata köyhälle kansalle, minkä haaveen pahat aateliset (maanomistajat) ja virkamiehet salajuonillaan

estävät.

38

aiwan mieliwaltaisesti mökeistään karkoittaneet asukkaat tiehensä ilman pienintäkään

palkintoa - - - haastaneet uppiniskaisia oikeuteen - - -.”

Aivan kuin kuulisi huhuja Laukon häädöistä (1905), vaikka ne olivat vasta tulossa noin 25 vuoden

päässä. Häätöjen seurauksia pohti Korven poika:

”Aiwan selwähän se on että muutamaksi osaksi tälläkin tawalla irtonaisen wäestön

lukumäärä ehtimiseen enenee, köyhien ja waiwaisten luku lisääntyy, joiden hoito

rasittaa koko yhteiskuntaa. - - - ja kun wielä sekin tunnetaan, että kielletään enimmältä

osalta tilattomilta uusien torppien perustamiset,, niin silloin löydämme perussyyn

köyhien wirtailewaan tulwaan, irtaimen wäestön hämmästyttäwään enenemiseen.”91

Nimimerkillä Alkawa , talollisten puolesta puhuessaan Oulun Wiikkosanomissa vuonna 1882, on sitä

mieltä, että mökkiläiset varastelevat heiniä niittymailta, metsistä ja ladoista. Hän toteaa:

”Pitäisihän sitä köyhää auttaa, mutta miten sitä tohtii, sillä on pelko, että torpan

maata antaissa saa wastuksen sekä ittelleen että naapurilleen. Talollisia siitä

moititaan, waan ehkä tuo lienee irtanaisen wäen oma syy, kun eiwät torppaa saa.

Koettakaapas parantaa wähän itseänne, ehkä talolliset oman hyötynsä tahden owat

mieluiset tietä antamaan.”92

Oulun Lehdelle kirjoittaa nimimerkki Kuntalainen muun muassa Tyrnävälle hyvin ajankohtaisesta

köyhäinhoidon tilanteesta ja sen syistä:

” Tuohon köyhäin lisääntymiseen on suuri syy siinäki, kun köyhät ennen saivat joko

ilmaiseksi tai wähäisellä arennilla torpanmaita ja saiwat karjansa kuljettaa yhteisillä

mailla, wain nyt on torpat riidelty pois ja uusia wähän siaan annettu, ja jos joku

antaaki maata hywää wuokraa wastaan, niin laidunmaat saapi harwasta, ellei wie

eläimiään mettäsaroille. Tämä seikka waikuttaa irtolaisen wäen kuleksimista, kun sillä

ei ole wakituista asuinpaikkaa, ja matkaansaattaa paljon pahennusta siweellisessä

suhteessa ja myöskin sen että kunta on työwäen puutteessa.”93

Paitsi huoli vuokramaalla elävistä torppareista ja mäkitupalaisista on kirjoittajilla ollut huolen aiheena

kunnan jaksaminen koko ajan vaikeana pysyvän köyhäinhoitovelvoitteen takia. Syitä asioiden tilaan

kyseltiin, sillä myös auttajat alkoivat väsyä ja kyllästyä taakkaansa. Kristillinen etiikka oli koetteilla,

91

Oulun lehti 7.9.1881 92

Oulun Wiikkosanomat 5/1882. 93

Oulun Lehti 21/1884.

39

siitä kertovat seurakunnan asiakirjat esimerkiksi ”piispankäräjien” pöytäkirjoissa.94

Seuraavaa

vuosikymmentä odotettiin sekavin tuntein, etenkin kun ei maattomilla ollut virallista väylää – jos ei

juuri taitoakaan - tuoda julki hätäänsä, saada ääntänsä kuuluviin.

Tilanne 1880-luvulle tultaessa Tyrnävän molemmilla kylillä, Tyrnävällä ja Ängeslevällä, oli torppien

määrä pudonnut 1880-luvulle tultaessa 1870-luvun alun 74:stä vuoteen 1885 mennessä 42:een. Vuteen

1890 mennessä määrä oli yllättäen noussut 48:aan, kun Ängeslevän puolella oli vuosien 1885 ja 1890

välisenä aikana saatu perustetuksi kuusi uutta torppaa (liite ). Oliko osa noista 32 torpasta menetetty

sen vuoksi, ettei isäntä enää halunnut uusia sopimusta, olipa se ollut suullinen tai kirjallinen, vai oliko

tapahtunut suoranainen häätö vastoin torpan asukkaiden tahtoa; tuossa vaiheessa mikään

sopimuskauppa, jolla olisi irrotettu tietty osa tilan maista, ei olisi ollut lain mukaan mahdollinen.

2.3. Torpparin riittämätön turva lain edessä

Turvattomuudesta lain edessä oli kokemusta jo Juho Nahka-nimisellä tyrnäväläisellä torpparilla, joka

vuonna 1640 sai vuokrapalstakseen Viitalan isännän Olli Tuomaanpojan vanhan asuinpaikan, joka oli

muutaman aarin suuruinen maapala:

Maa-ala kasvoi vuoteen 1684 mennessä viiden vakanalan suuruisesta 4 ½ ohratynnyrin

kylvöalaksi95

, joka jo vastasi todellisen torpan pinta-alaa. Hän oli maksanut sopimusta

tehdessään kynnysrahana 39 kuparitalaria ja 2 tynnyriä jyviä ja sitten sopimuksen mukaan

vuotuisena vuokrana talon ”verojen avuksi” 2 kuparitalaria rahaa ja 5 vakkaa jyviä. Mainittuna

vuonna 1684 torpasta syntyi riita, joka joutui käräjille ratkaistavaksi: Juho Nahkan poika Iikka

Nahka halusi isän kanssa raivaamansa torpan joko verotalokseen tai myydä sen, mutta Viitalan

talon uusi isäntä, Olli Tuomaanpojan vävy Hannes piti paikkaa omanaan. Tuomari luovutti

päätöksen asiassa - sen outouden vuoksi - lautamiehille, jotka tuomitsivat lohkomiskiellon nojalla

torpan maineen kaikkineen Viitalan taloon kuuluvaksi. Nahkan perhe sai korvaukseksi

alkuperäisen kynnysrahan, mutta ei minkäänlaista korvausta tehdystä raivaustyöstä.

Pentti Virrankoski, joka Juho ja Iikka Nahkan tarinan kertoo Pohjois-Pohjanmaan historiasarjassa,

toteaa: ”Päätös oli epäilemättä lain mukainen, niin katkera kuin se torppariperheelle olikin.” 96

Ratkaisu oli noudattanut tuolloin voimassa ollutta vuoden 1734 lakia, joka sisälsi osia myös

94

Matinolli 1989, 183-188. 95

Kapanala(vakanala?) oli noin 154 m2, tynnyrinala noin ½ ha.

96 Virrankoski 1973, 141-142; Vahtola 1991, 187; Virrankoski mainitsee Juho Nahkan lisäksi kaksi muuta

tapausta Tyrnävältä: Eera Mäläskä vaati v. 1671 maksua tontista, jolla Kaisa Ollintytär asui mökissään. Kylän

miehet selittivät, että paikka oli todellisuudessa kylän yhteismaata, jolla he mielellään antaisivat vanhan,

sokean lesken asua maksutta. V. 1682 yritti Elias Paaso häätää pois tilaltaan vanhaa sotamiestä, Elias

Yrjönpoika Tasaista, joka oli parikymmentä vuotta aikaisemmin rakentanut Paason maalle torpan ja maksanut

vuokraa 5 kuparitalaria ja puoli leiviskää voita vuodessa.

40

Ruotsin vanhimmasta lakikokoelmasta, vuodelta 1442 peräisin olevasta kuningas Kristofferin

maanlaista.97

Jotteivat vastaavanlaiset tapaukset enää maanvuokraajien elämässä toistuisi,

herättiin 1890-luvun lopulta alkaen ymmärtämään maanvuokraajien turvaton asema lain

edessä. Herättelijänä toimi nuoren Axel Ware´nin kenttätutkimusten tuloksena syntynyt

julkaisu Torpparioloista Suomessa, joka ilmestyi vuonna 1898. Sitä ennen oli jo vilkas

keskustelu torppariasiasta alkanut 1880-luvun lehdistössä. Torpparien elinolosuhteiden

tutkimuksesta uudistustyön pohjaksi oli saatu kyllä aloite senaattiin, mutta se ei edennyt

toiminnaksi asti.98

Myös Tyrnävällä vuokrasuhteiden vaikeutuminen tiedostettiin, mutta olosuhteiden pakosta silti riitti

vuokramaan kysyntää: 1890-luvulla sovittiin suullisesti kolmesta vuokrasopimusta ja kirjallisia

sopimuksia allekirjoitettiin kaksitoista; suulliset sopimukset muutettiin 1900-luvun alussa kirjallisiksi.

Torppari Heikki Hauru muisti (lunastustilaisuudessa 18.9.1919) perustaneensa suullisen sopimuksen

nojalla 15. päivältä toukokuuta 1897 torpanpaikan seuraavilla ehdoilla:

1. Viljelymaaksi metsäsaran eteläpäästä ensimmäistä kaartoa myöten eli se maa, mikä

on nykyään viljelykseen otettu.

2. Metsästä on oikeus ottaa risuja ja roskapuuta mikäli sellaista irtonaisena löytyy.

3. Syksyllä heinänteon jälkeen on oikeus käyttää Laholaisen niittysarkaa karjanlaitumena.

Suullisten sopimusten ongelmana oli, paitsi niiden muistinvaraisuus, myös epäselvyys rajoista tai

vuokran määrästä. Torppareita oli asia huolettanut jo pitkään, etenkin sen jälkeen, kun oli saatu tietää

vuodelta 1864 olevaan maatilan osittamissääntöön kuuluvasta määräyksestä, jonka mukaan

torpanvuokrasopimuksissa kirjallinen muoto oli pakollinen ja että suulliset sopimukset olivat milloin

tahansa irtisanottavissa.99

Kirjallisissa sopimuksissa Tyrnävällä ilmeni pelkästään rahalla maksetuissa

vuokrissa vähäistä nousua 1890-luvulla: 1880-luvun keskihinnasta nousu oli viisi markkaa eli 27

markkaan; (tavallisesti 40 mk /v, korkein 65 mk/v). Rahavuokran ollessa pieni, 5 tai 10 markkaa,

kuului vuokralaisen tehdä päivätöitä 2-4 viikkoa vuodessa sekä vahata omistajan metsät ja niittysarat,

tai jompikumpi niistä.

97

Gebhard 1923, 677-678 98

Rasila 1961, 106-116; Peltonen 1992, 257: Maanvuokralainsäädännön uudistaminen oli alkanut 1880-luvulla,

jolloin julkaistiin tutkimussarja Tutkimuksia taloudellisista oloista Suomen maaseudulla. Seuraavan vuosikymmenen

alussa esitettiin senaatin oikeusosastolle aloite perusteellisen torpparitutkimuksen tekemisestä, mutta aloite ei tuolloin

tuottanut tulosta. 99 Peltonen 1992, 270-271.

41

Torpparille vaikein asia sanottiin kontrahdin viimeisessä pykälässä, eli se, mitä tapahtuu sitten, kun

määräaika on kulunut loppuun. Aina 1900-luvun ensimmäiselle kymmenluvulle saakka kyseinen kohta

kuului esimerkiksi näin: Kontrahdin loputtua lankiaa torpan tilukset aitoineen taloon, vain huoneet

saapi perilliset pois viedä, ilman palkintoa.100

Tai näin: Torppari ei saa myytä tai pois vaihtaa torppaa

tahi jotain osaa sen tiluksista, kaikki tämä kontrahdin rikkomisen uhalla ja velvoituksella torpparille,

että ensi lakimääräisenä siirtopäivänä luovuttaa torpan talon haltuun ilman mitään palkintoa,

huoneensa saakoon kuitenkin pois viedä.101

Mihin torppari perheineen – huoneet mukanaan – menisi ja

millä eläisi? Jos uutta maapalaa ei ollut tarjolla, ainoa vaihtoehto kotipitäjässä oli kunnan

köyhäinhoito. Näihin aikoihin myös Tyrnävältä alkoivat rohkeimmat muuttaa, muutamat jo 1880-

luvulla, merten taa Ameriikkaan; muuttoliike voimistui 1900-luvun kahden ensimmäisen

vuosikymmenen aikana. Myös Norjan puolelle Ruijaan sekä Venäjälle löytyi lähtijöitä. 102

Oulun

kaupunkiin muuttajista moni torpparin tytär saattoi päästä palvelijattareksi herrasperheeseen, miehet

ehkä ryhtyivät kadunlakaisijoiksi ja talvisin kuljettamaan omalla hevospelillään lunta mereen

kipattavaksi, ehkä joku - kädentaitojaan hyödyntääkseen - perusti oman yrityksen, suutarin tai räätälin

verstaan. Suurin osa Tyrnävän ’pitäjän pienimmistä’ kuitenkin pysyi kotipitäjässään. Niin sanotun

liikaväestön määrän kasvaessa huomattiin, että ongelma oli vaikeimmillaan kokonaan vailla maata

olevan väestönosan kohdalla.

Torppari oli sidottu hallitsemaansa maahan, kontrahdin sitomana, mutta myös tunnesitein. Ilmapiirin

maanvuokrausta kohtaan selvästi kiristyessä torpparien, myös mäkitupalaisten, huoli kotipaikkansa

tulevaisuudesta kasvoi. Huhuttiin parannuksista maanvuokralakiin, mutta uuden vuosisadan alkaessa

ei vielä lain korjauksista kuultu mitään. Asumisahtaus torpissa ja mäkituvissa kasvoi, sillä

huonemiehiäkin oli majoitettava, vaikka näiden määrä alkoi 1890-luvulta laskea, lähes samanaikaisesti

kuin mäkitupalaisten määrä jatkuvasti kasvoi. (ks. liite)

Ensimmäinen torppareiden elinoloja tutkinut Axel Ware´n oli sitä mieltä, että torpparilaitos sinänsä oli

hyvä järjestelmä, joten riitti kun maanvuokralakeja parannettaisiin niin, että ne turvaisivat paremmin

torpparin aseman ja haltijaoikeudet vuokraamaansa maahan. 103

Hän ei esittänyt niin pitkälle meneviä

vaatimuksia – torpparin mahdollisuutta ostaa vuokramaansa omakseen - mikä ajatus oli jo lausuttu

julki torpparikomiteassa vuonna 1893, ja mikä todennäköisesti oli monen torpparin tulevaisuuden

unelma. Ajatus oli monen maanomistajan mielestä mahdoton, jopa olemassa olevan maanomistuslain

100 ”Candeliinin torpan” kontrahdin 4. pykälä, Vuokralautakunnan pöytäkirjat III 5 Ca:1 TKuA 101 ”Nokkalan torpan” kontrahti, Vkrl pk. III 5 Ca:1, TKuA 102

Matinolli 2005, 133-138. Tyrnävältä lähti Amerikkaan vuosien 1902-1918 välisenä aikana yhteensä 318, torppareita heistä

oli 18, ( 5,7 %), eniten lähti itsellisiä 92 ( 28,9 %). 103

Ware’n 1898,

42

vastainen. Suomi ei kuitenkaan ollut maanvuokra-asiassa sen takapajuisemmalla tasolla kuin

Ruotsikaan, jossa muutokset vanhaan vuodelta 1743 olevaan maanvuokralakiin saatiin merkittävästi

myöhemmin kuin Suomessa.104

Meillä torpparilakeina tunnettujen lakiuudistusten aika alkoi 1900-

luvun alkuvuosina, niiden valmistelut 1890-luvun puolella.

2.4. Tahtotilat – maanomistajan ja maanvuokraajan - vastakkain

Käytännössä koko 1890-luku kului säätyjen välisten erimielisyyksien puimisessa siitä, miten olisi

mahdollista ja omistajan kannalta turvallisinta edesauttaa torppareiden aseman parantamista ja

samalla olla loukkaamatta yksityisen maanomistajan omistusoikeutta tilaansa sekä oikeutta tehdä tai

purkaa maanvuokrasopimuksia otolliseksi katsomanaan aikana. VILJO RASILAN sanoin:

Jos vuokrajärjestelmä haluttiin säilyttää ja kysymys ratkaista pelkästään

vuokrasäännöstelyn avulla, jouduttiin rajoittamaan vanhastaan pyhänä ja

koskemattomana pidettyä yksityistä sopimusvapautta. Jos taas katsottiin, että

järjestelmän epäkohtia ei voitaisi poistaa muuten kuin saattamalla vuokramiehet

itsenäisiksi tilustensa omistajiksi, jouduttiin puuttuman vieläkin pyhempänä pidettyyn

yksityiseen omistusoikeuteen. 105

Asiaa selvittämään asetettiin yllä mainittu torpparikomitea (1893), jossa ei kuitenkaan ollut mukana

yhtään torpparia. Maanomistajista koostuvan komitean mukaan ”torpan tarkoituksena oli hankkia

maanomistajalle alati saatavissa olevaa työvoimaa maanviljelyksen harjoittamista varten päätilalla”,

mutta komitea ei ottanut kantaa siihen, mitä vuokrattu torppa merkitsi vuokraajalle. Vaikka komitea

tarkastelikin maanvuokra-asiaa tilanomistajain taloudenhoidon kannalta, se kuitenkin lopulta päätyi

toteamaan, että vuokratilallisten kurjuuden pohjimmaisena syynä oli torpparien aseman epävarmuus ja

siksi tulevaisuudessa torppareille olisi sallittava vakaa hallintaoikeus ja mahdollisesti annettava heille

täydellinen omistusoikeus tilaansa. 106

Rasila toteaa, ettei mitään pidemmälle menevää ehdotusta

torppien saattamiseksi itsenäisiksi viljelijöiksi kyseinen komitea kuitenkaan liene edes ajatellut.

Komiteamietintö valmistui vuoden 1897 alussa, mutta tuli valtiopäiväkäsittelyyn vasta vuonna 1900.

Tuolla välin oli julkaistu yllä mainitun nuoren Aksel Ware’nin tutkimus Torpparioloista Suomessa,

jossa tutkija nimenomaan korosti torpparin oikeudellisen aseman korjaamien tärkeyttä maanomistajaan

104

Jutikkala 105

Rasila 1970, 46 106

Rasila 1961, 154-159

43

nähden, vaikkakin piti torpparijärjestelmää sinänsä hyvänä ja uskoi sen voivan kestää kauas

tulevaisuuteen saakka.107

Tutkijoista useat, muiden muassa Matti Peltonen, toteavat että moni tilallinen 1900-luvun taitteessa

huomasi - maitotalouden noususta, metsätuloista ja kohonneista maanvuokratuloista huolimatta - ettei

tila enää tuottanut riittävästi. Tässä tilanteessa ajatus torpparin hallinnassa olevasta tilan osasta

erityisesti kiinnosti maanomistajia. Häätöjä tapahtui varsinkin Etelä-Suomen kartanoalueilla,

tunnutuimpina Laukon kartanon häädöt talvella 1907. Tyrnävällä 1880- ja 1890–luvuilla tapahtuneista

mahdollisista häädöistä ei ole tietoja saatavilla, myöskään ei suoranaisia häätöjä asiakirjojen mukaan

tapahtunut 1900-luvun alussa, muutamia häädöllä uhkaamisia ja muita riitatilanteita sitä vastoin

koettiin,108

varsinkin tilanteita, joissa oli kysymys metsänkäyttöoikeudesta. Tutkijoiden mukaan olivat

maanvuokraajan kannalta Oulun lääni, suurin osa Vaasan lääniä ja Viipurin lääni ’ helpoimpia’ alueita.

Näillä alueilla vuokrasuhteita kesken vuokrakauden purkautui vähemmän ja häädöt olivat harvinaisia

maan eteläosiin verrattuna, sillä vuokrasuhteet olivat jo alun alkaen pitempiaikaisia ja usein

perinnöllisiä.109

Tämä havainto pätee yleisesti ottaen myös tyrnäväläisten torppariperheiden kohdalla:

3. RATKAISUA ETSITÄÄN - VUODET 1900 – 1918

Ongelma vaikeutuu vanhetessaan

3.1. Uusia ja jatkettuja vuokrasopimuksia

3.1.1. Näköalattomuutta

Maanvuokraajien ja maattoman väestönosan kasvava huoli tulevaisuudestaan oli taustana sille, että

vuokramaan kysyntä niin Tyrnävällä kuin vastaavanlaisilla alueilla kunnissa yleensä lisääntyi 1900-

luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä. Maattoman oli pyrittävä saamaan tehdyksi uusi

vuokrasopimus tai vanha uusituksi, sillä muuta toimeentulomahdollisuutta ei monellakaan ollut

näköpiirissä. Lähikaupunki Oulu tarjosi vielä heikosti työpaikkoja, vaikka moni sinne oli pyrkinyt110

,

mäkitupalaisten haaveet lähteä kauas ’Ameriikkaan’ useinkin kariutuivat matkarahojen puutteeseen, ja

työpalkkojen kohotessa tiedettiin isäntien vähentäneen palvelusväkeään. Vuosien 1900 ja 1910

107

Waren 1898, ; Rasila 1961, 161-163 108

Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919-1928 109

110

Justander 1997, 117-118

44

välisenä aikana solmittiin Tyrnävällä 22 uutta tai vanhan sopimuksen uusinutta vuokrasopimusta,

useimmat olivat torpankontrahteja, joukossa muutama pienempi, alle kahden hehtaarin tai vain pari

aaria oleva mäkitupa-alue. Muutamia suullisia sopimuksia (5) vielä tehtiin, useimmat niistä muutettiin

kirjalliseksi sitten, kun ensimmäiset torpparin asemaa parantamaan tarkoitetut lait (vuoden 1902 laki

ja vuoden 1909 asetus) tulivat voimaan.

Kaikki vuokranantajat eivät Tyrnävällä todennäköisesti vielä tienneet tai ehkä eivät halunneet

huomioida sopimusta tehdessään, että niin sanottu korvauspykälä olisi otettava vuokrasopimuksessa

huomioon. Seuraavassa – epämuodollisessa – vuokravälikirjassa, tehty 6.6.1902, asia on kohdallaan:111

Torpan Kontrahti Kirja

Täden otan Minä Jaako Hannula Antti Happosen Torppariksi Hannulan Perintömaalle No 22

Limingan Pitäjäässä Tyrnävän Seurakunnassa Seuraavilla ehdoilla: Torppari saapi Rajakorpi

nimisen Niitty Saran haltuunsa Kokonaisuudessaan jota wastoin on Torppari Maksava Maan

omistajalle (70) Seitsemänkymmentä markkaa aina Vuotuista Arentia joka on Maksettava Aina

Tammikuun Ensi päivänä. Torpparin tulee Nuhteettomasti Elää ja Torppari Ei Saa Muille Myödä

Ilman Isännän tietämättä. Tämä kontrahti Seisoo Woimassa (50) Wiisikymmentä Wuotta jonka

jälkeen Maa Lankijaa Talolle jota paitsi on Talon palkittava torpparille työ ja Lannoitus Waivat

Arvoja Miesten Mukaan jonka Torppari Maahan Kiinnittäköön, jotka välipuheet kaikki kahteen

yhtäpitävään kirjoitettuna täten Wahvistetaan.

Jaakko Hannula (puumerkki)

Antti Happosen saama Rajakorven niittyalue oli, lunastuspäivänä 20.8.1921 saatujen tietojen mukaan,

pinta-alaltaan 9 hehtaaria, 6,5 ha peltoa ja 2,5 ha niittyä. Vuokrat näyttävät hiukan nousseen edelliseen

vuosikymmeneen verrattuna, vuodessa keskimäärin 35,5 markkaan, hajontaa oli 5 markasta 90

markkaan; erään sopimuksen mukaan ”arentia maksaa mökkiläinen vuosittain joulukuun 15 päivänä

neljäkymmentä (40) Suomen kultamarkkaa; halvimpiin vuokriin liittyi niityn tai metsän silmälläpito

tai velvollisuus tehdä muutama viikko päivätöitä.112

Pinta-alamittana käytettiin tavallisimmin vanhaa

neliösyltää, (1,8 ha): eräs työmies vuokrasi vuonna 1908 Tyrnävän Ängeslevällä 8450 neliösyllän

laajuisen tilusalueen, joka on kahdessa kappaleessa, 50 vuodeksi, maksaen 50 markkaa vuosittain eli

tehdä päivätöitä heinäaikana kaksi (2) viikkoa ja leikkuuaikana yksi (1) viikko, kaikki talon ruvassa.

(3)Muutoin on laki maanvuokrasta maalla kesäkuun 19 p. 1902 soveltuvissa kohdin noudatettava.113

111

Pk. 20.8.1921, Lunastuspöytäkirjat 1920-1928 III 5 Ca:2.Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjat.

Tämän asiakirjan kirjoittaja näyttää unohtaneen, että Tyrnävä oli jo noin 35 vuotta ollut omana kuntanaan ja

seurakuntakin oli saanut katkaistuksi viimeiset siteensä Limingan emäseurakuntaan, tosin kunnille jäi

yhteisiäkin asioita hoidettaviksi. 112

Vkrl.pk. IliI 5 Ca:2 Lunastuspöytäkirjat 113

Vkrl.pk. III 5 Ea 1. Vuokrasopimus 28.1.1908, Saapuneet kirjeet; ’eli = tai?

45

Tässä kontrahdissa on ensi kerran mainittu vuoden 1902 laki, jolla maata vuokraavien asemaa yritettiin

korjata; laista tarkemmin tuonnempana.

Uutena asiana vuokrasopimukseen tuli vuonna 1910 lisämaininta, joka koski vuokramiehen asuin- ja

talousrakennuksia: Vuokramies oli oikeutettu maapalstalleen itseään ja perhettään varten omista

aineistaan rakentamaan sellaisen asuinrakennuksen kuin työläisperheet tällä paikkakunnalla yleensä

käyttävät sekä tarpeelliset ulkohuoneet. Jos näin oli torppari tehnyt, tuli katselmuspöytäkirjaan

maininta rakennusten määrästä ja kunnosta sekä lisäys: eivät olleet rakennetut yli asetusten.

Herää kysymys, mistä oli saatu virike tämänkaltaiseen määräykseen ja sen valvontaan, nousiko se

tutkimuksen alussa puheena olleesta talonpoikaissäädyn sisäisestä säätyrajasta ja halusta sen

valvomiseen. Tämän jälkeen tehdyissä vuokrasopimuksessa yllä oleva asia on lähes poikkeuksetta

mainittu, mutta vanhanmallisia vapaamuotoisia sopimuksiakin kirjoitettiin. ’Vanhastaan’ oli

vuokralaisella ollut oikeus kiinnittää hallitsemansa maa-ala, vuokraisäntää kuulemattakin, kihlakunnan

oikeudessa kantatilan yhteyteen, mikä laillisti tilanteen ja oli torpparille takeena ja suojana, jos

tilanomistaja vaihtuisi.

3.1.2. Uusia ja pidennettyjä vuokrasopimuksia

Samanaikaisesti kun Tyrnävällä, siinä kuin muissakin maalaiskunnissa, pyrittiin saamaan solmituksi

lisää vuokrasopimuksia maattomien avuksi tai uusimaan vanhoja, hallitus ja valtiopäivät etsivät

ratkaisua maanvuokrakysymykseen, mutta lähinnä puoluepoliittiset erimielisyydet hidastivat

loppuratkaisuun pääsyä.114

Vuosien 1911 - 1917 –välisenä aikana solmittiin vielä 23 sopimusta, joista

muutama aikaisemmin suullisena tehty sopimus muutettiin kirjalliseksi tai vanha uusittiin, koska siinä

aika oli kulunut umpeen. Eräässä sopimuksessa, solmittu 11.10.1916, vuokra-ajaksi on merkitty 100

vuotta, luettuna 14 päivästä maaliskuuta 1917, jolloin vastaanotto tapahtuu. Vielä seuraavalta keväältä

on kaksi vuokrakirjaa: Vuokrasopimus 24.3.1917 ja Torpan kontrahti 18.5.1917. Alla viimeksi

mainittu kontrahti:115

(kirjoitusasu pääosin säilytetty)

Tämän kautta otan minä Juho Matila Torppariksi Otto Pylkkään Matilan Tyrnävän ylipäässä

olevalle metsä saralle. Saa torppari entisen Haurun torpan pellot jotka sille saralle kuuluvat

heinämaat vaan jokimetsä kuuluu talolle saa torpari roskapuuta otta tarpeen mukaan ja saa

käyttä karjasa laitumena talon mettäsarkaa. Tämä kontrahti kestää viisi kymmentä /50/ vuotta ja

sen ajan kuluttua lankija talolle arvio lautakunnan määrän hinnan mukaan.

114

Rasila 1970, Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe, Suomen torpparikysymys vuosina 1909-1918. 115

Vkrl.pk. III 5 Ca:1 TKuA

46

Näitä etuja vastaan maksaa torpari vuosittain arentia kolme kymmentä /30/ Suomen markkaa,

joka on maksettava marraskuun ensi päivänä sekä talon mettä sarka vahattava.

Yllä olevaan kontrahtiin olemme molemmin puolin tyytyväiset Tyrnävällä 18 p Touko kuuta 1917.

Jo muutamaa vuotta aikaisemmin (1913) oli ylimmissä hallintoportaissa asti ihmetelty Tyrnävän

tilannetta. Tuolloin Suomen senaatin oikeustoimikunnan esittelijä, Kyösti Haataja, halusi kirjeessään

Tyrnävän vuokralautakunnan puheenjohtajalta kysyä, mistä vuokra-alueiden lisääntyminen

kunnassanne kuluneen kymmenen vuoden aikana johtuu, jotta siitä voitaisiin tilastojulkaisuissa

erityisesti mainita. Paluupostissa lähti näin muotoiltu vastaus:

Viimeiset kymmenen vuotta on kuntamme väkiluku lisääntynyt säännöllisesti joka vuosi, mikä

seikka on saanut aikaan suuren asuntojen puutteen ja pakottanut hankkimaan jonkunlaisen

asuinpaikan, vaikkapa vuokramaalle. Lienee myös osaltaan vaikuttanut sekin, että työkansa saa

yleensä parempia palkkoja, joten he voivat perheellisiksi tultuaan laittaa oman katon päänsä

päälle. Tuskin jää vaikutusta vaille kansan sivistystason kohoaminenkaan, joka varmaan on

saanut oman kodin kaipuun voimakkaammaksi. Näin on syntynyt lukuisia mäkituparyhmiä

paikkoihin, missä on ollut sopivaa maata sellaiselle asutukselle.

Suurimmalla kunnioituksella

J. Matinolli

Torpparien pelkoa lisäsi se, miten käy torpparin 1800-luvun puolella sovitun vuokrasopimusten, koska

siihen merkitty vuokra-aika oli loppumassa. Asia oli pitkään huolestuttanut, sillä tiedettiin, etteivät

isännät olisi enää halukkaita uusimaan kontrahteja. Tässä tilanteessa eduskunta päätti jatkaa vuokra-

aikoja asetuksella, aluksi seitsemällä vuodella. Kun ratkaisua torpparikysymykseen ei kuulunut ja kun

suuri joukko torppareita oli häätöuhan edessä, vuokra-aikojen pidennysaikaa jatkettiin vuosiin 1916-

1922 saakka.116

Viimeisten Tyrnävällä allekirjoitettujen maanvuokrasopimusten aikoihin vuonna 1917

tapahtui suurvaltapolitiikassa Suomen kannalta merkittäviä muutoksia: Venäjän vallankumoukset,

Suomen irtautuminen Venäjästä ja itsenäistyminen, mutta myös sisällissota.

3.1.3.Tyrnävän palkollisväki lakossa kesäkuussa 1917

Tyrnävän tilannetta hankaloitti yhteenotto tilattoman väestön ja omistavan luokan välillä keväällä

1917. Maatyöläisillä ja palvelusväellä oli päävaatimuksena saada lyhyempi työpäivä ja korotus

”niukkoihin” palkkoihinsa.117

Maataloustyöväen palkkataso oli ollut pitkään suhteellisen vakaa, mutta

116

Rasila 1970, 19-22 117

Kuvernöörien kertomukset 1890-luv.

47

alkoi 1890-luvun puolivälistä alkaen nousta yleisen hintatason noustessa. Teollisuustyöväestön

palkkoja oli jo saatu nostetuksi, 118

mutta maatyöväestön palkat eivät seuranneet yleistä kehitystä yhtä

nopeasti. Tyrnävällä lakko koski noin sataa tilaa ja kesti puolitoista viikkoa. Lehtikirjoittelut kertoivat

tyytymättömyyden määrän olleen suurinta Pohjois-Pohjanmaan kunnista kolmessa, Tyrnävällä,

Kempeleessä ja Paavolassa.119

Etelä-Suomen kartanoalueilla erityisesti maatyöläisten lakkoliikehdintä

oli saanut mainittuna vuonna varsin laajat mittasuhteet.120

Tyrnävän lakko loppui noin 10 vuorokautta kestettyään; työväki lupasi tyytyä isäntien laatimiin

ehtoihin. Monien lakkolaisten mielestä oli kuitenkin liian helpolla annettu periksi, kun työaika lyheni

vain vähän, eivätkä kaikki palkkavaatimuksetkaan täyttyneet. Kansan Tahto tiesi kirjoittaa, että

8-tuntinen työaika ”on miltei järkiään saati aikaan etelässä, vieläpä ilman mitään selkkausta”. Lehti

moitti Tyrnävän isäntiä härkäpäisyydestä, kun olivat yrittäneet ylläpitää auttamattoman yli-ikäisiä

riistämismuotoja. Lakon todellinen syy niin Tyrnävällä kuin ehkä muuallakin – kun se ei ollut työaika

eikä välttämättä palkkakaan – oli mitä todennäköisimmin se palvelusväen kokema sosiaalinen

eriarvoisuus yhteiskunnassa, joka yhä toimi sääty-yhteiskunnan kirjoittamattomien sääntöjen

mukaisesti. Niin maatyöväki kuin maanvuokraajat olivat vielä vailla virallisia oikeuksia ja

mahdollisuuksia tulla kuulluksi yhteisistä asioista päätettäessä.121

Lakon puhkeaminen Tyrnävällä,

Etelä-Suomen lakkojen innoittamana, kertoo Tyrnävästä vahvana maatalouspitäjänä, missä suurimmat

tilat olivat lähes verrattavissa kartanotalouksiin etelässä. Toisaalta lakko lienee tasoittanut mielialoja

palveluskunnan parissa katkerista muistoista huolimatta, sillä sisällissodan aikana Tyrnävällä oli

suhteellisen rauhallista; Tyrnävän miehet 122

tekivät vain venäläisten sotilaiden karkottamisretken

Liminkaan, mistä yhdessä liminkalaisten, kempeleläisten ja lumijokisten kanssa, vangitut passitettiin

kotiinsa Venäjälle. Entisen Limingan alueen miehet kävivät vapaus- mutta eivät luokkasotaa.

3.3. Laki lain perään – tilanne ei parane

3.3.1. Vuoden 1902 laki

Valtiovallan taholla oli 1900-luvun taitteessa herätty maanvuokratilanteen todellisuuteen, kun

Axel Ware’nin tutkimus Suomen torpparioloista oli luettu ja ymmärretty sekä vuoden 1897

118 Soininen 1981, 91-103. 119 Häkkinen, 1965, 1-11, 147; Matinolli 2005, 167-172; 120 Rasila 1970, ; Rasila 121 Kansan Tahto 65/1917. Matinolli 2005, 167-172 122

Matinolli 2005, 451 liite2;

48

torpparikomitean mietintö oli päässyt valtiopäiväkäsittelyyn. Osuustoimintamies Hannes

Gebhardin toimesta perustettiin koko maan kattava tilattoman väestön asemaa ja oloja

kartoittava tutkimushanke123

, mikä tuotti seuraavien vuosien aikana laajan aineiston

tilastotietoa; aineisto julkaistiin myöhemmin vuosina 1913 ja 1916 tutkimuksen käyttöön.

Ensimmäisen varsinaisen torpparien asiaa koskevan lain julkitulo oli kompuroivaa:

valtiopäivien vuonna 1900 hyväksymän ja kesäkuussa 1902 julkaistavan uuden maanvuokralain

voimaanastumispäivä viivästyi noin puolitoista vuotta - kenraalikuvernööri Bobrikovin halutessa sen

vielä tarkistettavaksi paitsi Suomessa myös Pietarissa ja keisarin allekirjoituksen odottamisen vielä sitä

viivästyttäessä - ennen kuin senaatti määräsi sen astumaan voimaan vuoden 1904 alusta.124

Uuden lain

ensisijaisena tavoitteena oli juridisesti taata vuokratilallisen aseman turvallisuus ja varmuus saada

jatkaa asumistaan hallitsemallaan tilalla. Käytännössä uusi laki näyttää lisänneen, toisin kuin oli

tarkoitettu, vuokramiehen epävarmuutta, sillä sitä laadittaessa oli selkeästi katsottu enemmän

maanomistajan kuin torpparin etuja.125

Uuden lain mukaan pisin vuokra-aika oli edelleen 50 vuotta, mutta vuokramies saattoi lain mukaan

menettää vuokraoikeutensa, jos hän 1) ei korjannut katselmuksissa havaittuja puutteita, 2) jätti vuokran

suorittamatta, 3) luovutti torpan ilman lupaa toiselle, 4) vei tilalta karjanlantaa tai rehua ilman lupaa, 5)

niskoitteli päivätöissä, 6) poikkesi viljelysuunnitelmasta tai täytti sopimuksen vilpillisesti, 7) syyllistyi

metsänhaaskaukseen, 8) syyllistyi paloviinan polttoon tai myyntiin, 9) vietti tai salli asunnossaan

vietettävän pahantapaista elämää, 10) ei poistanut palveluksestaan rikoksen tehnyttä henkilöä sekä 11)

ei käskettäessä poistanut tilaltaan talonväkeensä tai palveluskuntaansa kuulumatonta henkilöä. Tämän

pykälän oli torpparikomitea lisännyt sen vastapainoksi, että vuokramies oli saanut lain mukaisen

oikeuden niin halutessaan sanoutua irti kesken vuokrakauden.

Tärkein asia vuoden 1902 laissa oli se, että vuokraaja oikeutettiin saamaan korvauksen tekemistään

perusparannuksista, jos hän oli tehnyt ne vuokranantajan luvalla ja oli teettänyt tilallaan kuntansa

katselmuslautakunnan laatimat tulo- ja lähtökatselmukset.126

Helpolla ei vuokralainen kuitenkaan

saanut vuokrakauden loputtua kyseisen lain lupaamaa korvausta, siitä kertoo lain 50. pykälän

123

Tutkimushanke tunnetaan nimellä 124

Laki maanvuokrasta maalla kesäkuun 19 p:ltä1902. Selitykset ja kaavat, kirjoitti varatuomari Alarik Hernberg, kustantaja

Yrjö Weilin Helsinki 1904. Hernberg vertaa johdanto-osassaan uutta lakia sitä edeltävään vuoden 1734 lakiin. Hänellä oli

lakitoimisto Helsingissä, Aleksanterinkatu 6:ssa, puh. 2181. Lakiasioita ja rahanperimisiä toimitettiin ko. lakikirjan kannessa olevan

tiedon mukaan kaikkialla Suomessa. 125 Usein toistuva sanamuoto vuoden 1902 laissa on ”vuokranantajan on, suojellakseen etuoikeuttaan. . .” 126 Rasila 1961, 203-210 Tulo- tai lähtökatselmuksen voivat vuokranantaja ja vuokraaja tehdä myös keskenään, mikä merkitsi

mitä todennäköisimmin sitä, että vuokraaja oli siinä tilanteessa väistämättä heikompi osapuoli.

49

’kapulakielellä’: Vuokramiehelle tuleva korvaus määrättäköön sen mukaan, minkä verran tilan arvo

on parannuksen kautta kohonnut, ei kuitenkaan sitä kustannusta korkeammaksi, joka

työnsuorittamiseen on mennyt. - - - Jos vuokramies on parannuksen tuottaman hyödyn kautta saanut

täyden hyvityksen kustannuksistaan, olkoon vuokranantaja kaikesta korvausvelvollisuudesta vapaa.

Liminkalaissyntyinen valtiopäivämies J. E. Sunila antaa varsin maltillisen arvion edellisenä vuonna

julkaistusta maanvuokralaista. talollisten kannalta sitä tarkasteltuaan: ”Vuoden 1902 vuokralaki

antaakin mahdollisuuden useiden parannusten toteuttamiseen, vaikkei se – ensimmäisenä

nykyaikaisena vuokralakinamme – ole hetikään kaikissa kohdissa asettunut vuokramiehen aseman

turvaamisessa toivottavan selvälle kannalle, jonka vuoksi se kaipaa pikaista korjausta. 127

Tässä lakiesityksessä kehotettiin kuntia valitsemaan katselmuslautakunta (myöh. vuokralautakunta),

jota ei kuitenkaan vielä vakinaistettu. Lautakunnan tuli koostua kumpaakin osapuolta, maanomistajia

ja vuokramiehiä, edustavista jäsenistä ja se oli asetettava kutakin tapausta varten erikseen.

Yhteiskuntapoliittisen tilanteen yhä vaikeutuessa ja torpparikysymyksen käsittelyn vuosikausia aina

vain jatkuessa tulivat katselmus- ja vuokralautakunnat näyttelemään merkittävää osaa maanvuokraajien

asioiden hoidossa.. Jo Aksel Warèn oli uuden vuokralain valmisteluvaiheessa 1890-luvun lopulla

esittänyt Irlannissa vuonna 1881 voimaan tulleen lain mukaista, jatkuvasti voimassa pysyvää ja 10-15

vuoden välein tarkistettavaa vuokraoikeutta otettavaksi Suomessakin käyttöön, mutta esitys ei saanut

meillä kannatusta. Irlannissa toteutettiin mainittuna vuonna myös sovinto-oikeusjärjestelmä –

järjestelmä, jollainen itse asiassa soveltuvin osin toteutettiin meillä vuoden 1909 asetuksessa

vuokralautakuntajärjestelmänä. ”Vihreällä saarella” oltiin maanvuokra-asiassa merkittävästi edellä

Suomea ja muita Länsi-Euroopan maita.128

3.3.2. Vuoden 1909 asetus: vuokralautakunnat vakinaistetaan

Hartaammin kuin vuoden 1902 lakia odotettiin vuoden 1908 valtiopäivillä hyväksyttyä uudistettua

torpparilakia maaliskuun alussa 1909. Asetus oli saatava voimaan ennen maaliskuun 14. päivää, mikä

oli maanvuokraajien virallinen lähtöpäivä; kahta päivää ennen tuota päivää laki vahvistettiin. K.J.

Ståhlberg oli sitä mieltä, että jos laki silloin olisi kokonaan rauennut, olisi se ollut torppariväelle sitä

127

Sunila 1908, 86-87, Talonosavuokraolot Limingan kunnassa v. 1903 128 Rasila 1961, 206-207

50

tuhoisampi mitä kauemmin jo päätetty asetus vielä olisi viipynyt. ”Sitä odotellessa ja sen pelosta

irtisanottiinkin, niin kuin uutiset maaseudulta kertpvat, joukoittain torppareita pois torpistaan.”129

”Asetus torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta 12. päivältä maaliskuuta 1909”130

sai

pian selitykset maanomistajia ja vuokramiehiä varten. Ne laati FILIP GRÖNVALL, ’Keisarillisen

Senaatin ’esittelijä, joka oli todennut asetuksen säännösten olevan ”varsin monimutkaiset ja usein ehkä

vaikeatkin käsittää ilman selityksiä”. 131

Kyseinen asetus nosti voimakkaasti politisoituneen

torppariasian päivänpolitiikan tärkeimpien kysymysten rinnalle ja vähitellen maan polttavimmaksi

ratkaisua vaativaksi kysymykseksi.

Vuoden 1909 asetuksessa toistettiin jo vuoden 1902 laissa ollut määräys kuhunkin kuntaan valittavaksi

vuokralautakunta maanvuokra-asiaa hoitamaan. Kunnan koosta riippuen lautakuntaan tuli valita

viljelijäväestöstä kaksi tai neljä jäsentä, toinen maata vuokranneiden tilallisten, toinen

maanvuokraajain puolelta sekä näille varajäsenet. 132

He valitsivat ulkopuolisen puolueettoman

henkilön puheenjohtajakseen sekä hänelle varamiehen; jos he eivät päässeet valinnassaan

yksimielisyyteen, kihlakunnanoikeus nimitti tehtävään sopivan henkilön. Lain mukaan

vuokralautakunnan puheenjohtajalla oli laajat valtuudet ratkaista riitoja eri mieltä olevien osapuolten

välillä.

Vuokralautakunnan keskeisin tehtävä torpparikysymyksen tuossa käsittelyvaiheessa oli toimittaa

asetuksen määräämät tulo- ja lähtökatselmukset, kontrahtikirjojen tarkistus, suullisten sopimusten

muuttaminen kirjallisiksi sekä niiden vahvistuttaminen käräjäoikeudessa; vuokraaja saattoi toimittaa

asiansa oikeuden vahvistettavaksi halutessaan myös itse. 133

Vuokralautakuntaa varten kuntakokouksen

tuli lisätä kunnan tulo- ja menoarvioesityksiin vuosittainen määräraha matka- ja muiden kulujen

korvaamiseksi.134

Maanvuokra-asetuksessa korostettiin maanomistajan korvausvelvollisuutta. Laki lähti liikkeelle siitä

liberalismille vastakkaisesta käsityksestä, että vuokraehtojen määrääminen ei ole vain maanomistajan

129

Ståhlberg 1909, 7 130 Armollinen asetus torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta. Annettu Tsarskoje Selossa 12. p:nä

helmikuuta 1909. 131 Uusi maanvuokra-asetus 12 p:ltä maaliskuuta 1909 maanomistajia ja vuokramiehiä varten selityksillä varustanut Filip

Grönvall. Toinen painos. Porvoossa Werner Söderströn osakeyhtiö. Johdanto 132

Kuntakokouksen asiana oli päättää vuokralautakuntien määrästä sekä siitä, valittiinko niihin kaksi vai neljä

jäsentä puheenjohtajan lisäksi. § 57, 58 ja 59. Asetus - - - 12 p:ltä Maaliskuuta 1909 133

Rasila 1970, 20-22 134

Tyrnävän kuntakokouksen pk. jouluk. 1910.: Määräraha vuokralautakunnalle 100mk. Se nousi vuoteen 1918 mennessä

300 mk:aan. I Ca:1, TKA. Grönvall 1909, 43-44; Jutikkala 1968, 199-201; ibid. 1958, 377

51

ja vuokramiehen välinen, vaan koko valtakunnan yhteinen asia. Lain kohta aiheutti

omistajaosapuolella pelkoa mahdollisesti kohtuuttomistakin taloudellisista menetyksistä. Kyseltiin

jopa, pitääkö omistajan ostaa oma maansa takaisin suurin uhkauksin? 135

Uusi laki määräsi

vuokrakauden pituudeksi 50-100 vuotta ja vuokraajan tuli voida halutessaan maksaa

työvelvollisuutensa myös rahana.136

Torpparien aseman parantamiseksi tähtäävä laki ei kuitenkaan toiminut niin kuin oli ajateltu, vaan

uudistus oli muuttunut jo lakiuudistuksia odotellessa häätökäskyn vuokramiehelle antamisen

perusteeksi.137

JUTIKKALAN mukaan maanomistajat pitivät asetukseen sisältyvää viranomaisten

holhousta itselleen siksi kiusallisina, että useat heistä olivat valmiit häätämään kaikki torpparinsa, heti

kun saivat siihen tilaisuuden. 138

Etelä-Suomen torpparihäädöistä on sekä tutkimus- että

kaunokirjallisuudessa lukuisia esimerkkejä; Tilattoman väestön alakomitean tietojen mukaan noin 2600

perhettä olisi tuona aikana häädetty kodeistaan.139

Ellei maanvuokra-asetuksen ilmestymispäivänä

(12.3.1909) olisi julkistettu myös toista asetusta140

, RASILAN mukaan monin verroin

merkityksellisempää, olisivat häädöt olleet todellinen uhka vielä useamman vuokraviljelijän kohdalla

heidän vuokra-aikansa ollessa päättymässä. Tätä seitsemän lisävuotta antavaa – vuoteen 1916 saakka -

vuokra-aikojen pidennysasetusta sovellettiin vanhoihin, 1800-luvun puolella syntyneisiin

vuokrasuhteisiin häätöjen estämiseksi. Pian kävi ilmi, ettei tuo pidennysaika riittänyt, kaikkia

osapuolia tyydyttävää ratkaisua maanvuokra-asiaan oli vaikea löytää.

Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjoissa on liitteenä luettelo 45:stä ”sovintokaupasta” (liite - -)

vuokramiehen ja maanomistajan välillä. Näistä sovintokaupoista on osoituksena Tyrnävän

henkikirjoista todettavissa oleva 1870-luvulla alkanut torpparien määrän nopea väheneminen. Epäilys,

olivatko ne kaikki sovintosopimuksia maakaupoista vai suoranaisia häätöjä, jää tämän tutkimuksen

yhteydessä selvittämättä, mikäli se lainkaan on enää selvitettävissä. Maanomistajan näkökulmasta oli

ollut kysymyksessä vain muutos maan hallinta- mutta ei omistusoikeudessa.

Tässä vaiheessa ei Suomen poliittinen kartta vielä ollut selvästi kahtiajakautunut, mutta muutama piirre

siihen suuntaan oli näkyvissä, vaikkapa eräiden poliittisten ryhmien vedotessa järjestövoimiin.

135

Peltonen 1992, 136

Asetus torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta 12p:ltä Maaliskuuta 1909 § 2 ja 3. 137

Grönvall 1909, 32-36; Peltonen 1992, 287-288, 290 138

Jutikkala 1968, 201 139

Peltonen 1992, 358 viite 108. 140

Asetus maaliskuun 12 p:nä annetun, torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrausta koskevan asetuksen

soveltamisesta aikaisemmin syntyneisiin vuokrasuhteisiin

52

Maalaisliiton kanta oli selkeä: poishäätöä älköön sallittako missään tapauksessa. Sosiaalidemokraatit

halusivat vedota ennemmin järjestövoimaan kuin lain pykäliin, vanhasuomalaiset taas halusivat

pakottaa maanomistajat joko jatkamaan vanhaa sopimusta tai maksamaan vuokraajalle kunnon

korvaukset. Taloudellista liberalismia edustaneiden ruotsalaisten ja osin nuorsuomalaisten oli työläintä

hyväksyä edellä mainittua häätöjen estämiseksi suunniteltua erityistä takautuvaa asetusta, joka määräisi

vuokrasuhteet jatkumaan tietyn asteikon mukaan aina vuoteen 1923 saakka. Eduskunnan

määrävähemmistö esti kuitenkin kyseisen vuokrasopimusten takautuvan pidennyslain säätämisen.

Siinä tilanteessa valtakunnassa noin 62 000 torppari- ja mäkitupalaisperhettä uhkasi häätö. 141

”Apu”

tilanteeseen tuli yllättäen Pietarista, suoraan keisarilta, joka, ilman Suomen eduskunnan

vaikutusmahdollisuutta – tuodakseen julki armollisen huolenpitonsa Suomen työtätekevästä kansasta –

kielsi häädöt toistaiseksi, kunnes asia saataisiin lopullisesti järjestetyksi. Vuoden 1916 jälkeen oltiin

JUTIKKALAN mukaan umpikujassa. Hän jatkaa: ”Valittavana oli joko maanomistajain pakottaminen

heille vastenmielisiin sopimuksiin taikka näiden oikeuttaminen häätämään torppansa. Jälkimmäistä ei

yleinen mielipide enää voinut sallia, kaikkein vähimmin vuoden 1917 oloissa, jolloin

vallankumousmielialat olivat leviämässä ja tilallisten ja tilattomain välit kärjistyivät väkivaltaisiksi

työselkkauksiksi. Torpparien kasvava tyytymättömyys ja se huono huuto, johon vuokrajärjestelmä oli

vähitellen joutunut, olivat vakiinnuttaneet käsityksen, että kysymystä ei ratkaistaisi vuokramiesten

asemaa parantamalla, vaan että oli astuttava askel edemmäksi.” 142

Vaikka torpparien olot pohjoisessa olivat selkeästi helpommat kuin etelässä, koettiin Tyrnävällä

käytettävissä olevien lähteiden mukaan muutamia häädön yrityksiä. Herää kysymykys, olivatko

niinkin monen torpparin ja mäkitupalaisen nimen katoaminen torpparien luettelosta (liite - -) vuosien

1880-1910 välisenä aikana suoranaisia häätöjä vai olivatko ne sovintokauppoja. Avoimeksi jää myös

kysymys, maksoivatko ja missä määrin Tyrnävän maanomistajat sovintokauppoja tehdessään

korvauksia torppareilleen, olipa vanhassa kontrahdissa ollut korvausvelvollisuudesta mainintaa tai ei.

Maakirjoista tai –rekisteristä ei apua löytyne. Työselkkaus etelän malliin koettiin myös Tyrnävällä

maatyöväen ja palkollisen mennessä - väkivallattomaan - lakkoon kesäkuun alussa 1917, kuten edellä

on jo kerrottu(s. ).143

141

Jutikkala 1968, 201-202; ibid 1958, 377-378 142

Jutikkala 1968, 202; ibid. 1958, 378; Rasila 1970, 210 ”Keisarillisen manifestin alkulause: Alati Armossa

huolehtien Venäjän Vallan alaisten kansain tarpeista M e i d ä n Kruunatut Esi-isämme ja Me olemme

ryhtyneet moniin toimenpiteisiin, jollia on tarkoituksena helpottaa tilattoman väestön ja pientilallisten

maanhankintaa sekä parantaa vuokrasuhteita.” 143

Matinolli 2005, 169-172.

53

3.4. Häädön yrityksiä ja rajariitoja

Kaikki Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjojen joukosta esiin tulleet erilaiset riita-asiat

ovat 1910-luvulta muutamia vuosia ennen kuin maanvuokraajat ’vapauttava’ laki vuonna 1918

vihdoin oli valmis. Moni niistä tuli vastaan niin sanotun tulokatselmuksen yhteydessä, jolloin

maanvuokraaja, torppari tai mäkitupalainen, oli kutsunut vuokralautakunnan koolle

katselmusta toimittamaan. Yksi näistä oli 20.10.1914 Pesälän torpassa Ängeslevällä

pöytäkirjaan merkitty häädön yritys, jossa vuokakirjan merkitys korostuu:

Talokas Olli K:n pyynnöstä koetettiin saada sopimusta hänen ja vuokraaja Anna K:n välisessä

riidassa, josta tehtiin sovittelu- eli harkintakirja, joka liitetään pöytäkirjaan.

Talokas XX esitti torpan vuokrakirjan, joka oli tehty 26.2.1874, vuokra-aika 50 vuotta kirjan

mukaan. Tämän vuokrakirjan piti vuokranantaja rikottuna syistä kuin vuokraaja oli

raiskannut metsää enempi kuin kontrahtikirja myönsi sekä että vuodelta 1907 oli jäänyt

arenti maksamatta ja vielä että vuokramaksu oli liian alhainen. Vuokraaja YY piti edellä

mainittua vuokrakirjaa pätevänä eikä tunnustanut sitä mitenkään rikkoneensa. Toistamiseen

kysyttyä vaati vuokranantaja katsomaan valmiiksi läjättyjä halkokasken jätteitä väittäen

niiden olevan yli kontrahdissa sovitun luvan.

Vuokralautakunta, asiaa tarkoin harkittuaan, oli sitä mieltä, että vuokrakirjalla oli vielä aikaa

jäljellä, sekä että ei voitu saada selville, oliko vuokrakirja tullut rikotuksi, varsinkaan kun

vuokraaja lupasi rimoiksi läjätyt latvat ja ne puut, jotka tuntuivat olevan yli kontrahdin,

vuokranantajan viedä mukanaan. Vuokranantajan väitös, että vuokramaksu oli liian alhainen,

joka ehkä sitä onkin nykyaikaan verrattuna, vaan koska se oli vuokrakirjassa määrätty, ei

siihen voida siihen kajota.

Toisessa häädönyritystapauksessa tapauksessa (27.10.1917) vuokranantaja väitti,

että vuokramies oli rikkonut vuokrasopimusta viemällä lannan pois vuokrapaikalta, joten

vuokramaa kärsii ja että vuokramaksu, joka kirjoihin on merkitty luonnossa, on nykyään

rahassa suoritettu aivan alhaisella arvolla sekä että aitavärkkipuuta menee enempi kuin mitä

vuokrasitoumus sisältää.

Vuokramies JK ei sanonut rikkoneensa mitenkään vuokrasopimusta ja sanoi maksaneensa

vuokramaksun rahassa suullisen sopimuksen perusteella, johon on aina tyydytty.

Vuokralautakunta, asiaa harkittuaan, katsoi, ettei lantaa tähänkään mennessä ole viety pois

siinä määrässä, että se olisi torppaa pilannut ja että puiden otto ei vielä ole paljon

lisääntynyt, joten lautakunta esittää syytöksiä raukeamaan. Mitä vuokranmaksuun tulee,

katsottiin, että rahassa maksettu 51 Smk ei tosi vastaa nykyistä sota-ajan työn arvoa, mutta

koska vuokranantajat eivät voineet sanoa, mitä he rahassa vaativat, niin ei vuokralautakunta

54

tahtonut määrätä, nykyisen poikkeuksellisen ajan takia, työn arvoa, koska se olisi pysyväksi

maksuksi.144

Maanjakoriitoja oli useita, tulleet rajoja uudelleen vedettäessä isojaon tai sen järjestelyjen yhteydessä.

Vuokralautakunta määräsi maanomistajia korvaamaan menetetyt alueet neliönmetrin, ei enää

neliökyynärän, tarkkuudella. Oli myös tapauksia, joissa maanomistaja kieltäytyi torpparille

korvaamasta menetettyä aluetta tai muokkaus- ja lannoituskustannuksia, mutta vuokralautakunnan

mukaan maanvuokralain 39 §:n nojalla maanomistajan oli taivuttava maksamaan.

Muutama esimerkki: - - -

3.5. Vuokralautakunnat aloittavat tulokatselmuksilla

3.5.1. .Tyrnävän vuokralautakunnan kokoonpano ja tehtävät

Tyrnävän vuokralautakunnan valinnasta ei löydy mainintaa kuntakokouksen pöytäkirjoista,

joten kuntakokous ei päässyt siihen vaikuttamaan. Lain mukaan maanomistajat toisaalla ja

vuokramiehet toisaalla valitsivat itse keskuudestaan yhden tai kaksi edustajaa ja heille

varamiehet, joiden tehtävänä oli pitää päämiehensä puolta katselmustilaisuuksissa. Vain

Tyrnävän vuokralautakunnan puheenjohtajan valinnasta on pöytäkirja, joka on tehty Tyrnävän

vuokralautakunnan kokouksessa Iikka Väänäsen torpassa Lokakuun 30 päivä V. 1909.

Saapuvilla oli sanotun lautakunnan jäsenet. Keitä jäsenet olivat, ei mainita, ainoastaan on

kirjattu ensimmäinen pykälä: 1§ Vuokralautakunnan puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti

maanviljelijä Juho Matinolli ja varapuheenjohtajaksi Juho Lithowius. Marraskuun

alkupuolella 1909 aloitetuista katselmuspöytäkirjoista selviää, että maanomistajain edustajaksi

oli valittu tilallinen Juho Pakonen ja maanvuokraajain edustajaksi torppari Juho Ikonen, lain

mukaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kokouksessaan 6. joulukuuta 1909 vuokralautakunta

päätti jäsenten palkaksi ”kolme (3)markkaa mieheen kultakin toimituspäivältä ja neljätoista

(14) penniä kilometriltä siltä matkalta, mikä on toimituspaikkaan yli neljän kilometrin heidän

asunnostaan.145

144

Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjat III 5:Ca:1, Katselmuspöytäkirjoja 145

Tyrnävän vuokralautakunnan pöytäkirjoja III 5 Ca:1

55

Vuokralautakunnan tehtävistä tärkeimpiä olivat lain määräämät tulo- ja lähtökatselmusten

toimittamiset, joita oli järjestettävä joko maanomistajan tai vuokramiehen aloitteesta;

Tyrnävällä lähes kaikissa katselmushakemuksissa aloitteen tekijänä oli vuokraaja. Sekä

vuoden 1902 laki että vuoden 1909 asetus määräsivät katselmusten toimeenpanosta lähes

samoin sanoin:

Sen selville saamiseksi, missä kunnossa wuokraesine on silloin kun se wuokramiehelle

luowutetaan, on pidettävä tulokatselmus, jossa muun muassa wuokra-alueen

rakennukset, puutarha, pellot, niityt, perkatut syöttöhaat, ojat, tiet, sillat, aidat, kaiwot

ja wesijohdot owat merkittäwät kirjaan sekä laadultaan ja ruokoltaan selitettävät. Jos

wuokra-alueeseen kuuluu metsää, sekin katselmuksessa tarkastettava ja selitettäwä.

Semmoinen katselmus on pidettäwä wiimeistään kuusi kuukautta sen perästä kuin

vuokramies on ottanut wuokraesineen haltuunsa, kuitenkin ottaen huomioon, että maa

katselmuksen aikana on sen pitämiseen sowelias.(§ 46)

Mainitut lakipykälät olivat sovellettavissa paitsi torppiin, myös mäkitupiin ja koko- eli lampuotitilan

vuokrasuhteisiin. Tyrnävällä tulokatselmuksia tehtiin lain määräämän ajan (6 kk) puitteissa vain uusilla

vuokra-alueilla välittömästi vuokravälikirjan allekirjoittamisen jälkeen. Myös vanhoilla vuokratiloilla

kannatti toimittaa katselmus ja vuokrakirjan vahvistus, mikä tuli myöhemmin takaamaan sen, että

torppaan tai mäkitupaan voitiin soveltaa vuoden 1918 lunastuslakia.

Tulokatselmuksen lisäksi laki määräsi pidettäväksi myös lähtökatselmusten (47§), kun

vuokrasuhde päättyi korwauksen määrittämiseksi rappiosta tai parannuksista, wiimeistään sen ajan

kuluessa lähtöpäiwästä lukien, mitä tulokatselmusta warten on määrätty. Jos tulokatselmusta ei

toimitettu 46 §:ssä säädetyn ajan kuluessa, mutta sittemmin kuitenkin on pidetty katselmus sen selwille

saamiseksi, missä kunnossa wuokraesine on, niin semmoisen katselmuksen perusteella saatakoon

waatia korvausta ainoastaan sen jäljestä syntyneestä rappiosta ja tehdyistä parannuksista. (49§)146

Yllä olevasta lain kohdasta voi päätellä, miten vaikeaa torpparin oli saada korvausta

tekemistään parannuksista vuokratilallaan, olipa asia kirjattu kontrahtiin tai ei. Useimmissa

vanhimmissa vuokrasopimuksissa korvausta ei luvattu, ja jos jotain oli kyseiseen pykälään

liittyvää mainittu, niin se oli toteama: ”vuokra-ajan päätyttyä alue lankiaa taloon ilman

146 Maanvuokralaki sekä torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta annettu asetus ynnä muita niihin kuuluvia

säädöksiä. Wiitauksilla ja asialuetteloilla warustettuina painosta toimittanut K.J.Ståhlberg. §16 (1902); Filip Grönvall,

Uusi maanvuokra-asetus 12 p:ltä maaliskuuta 1909, §46 – 56 (1909).

56

korvauksetta”. Tämä lain määräämä korvausvelvollisuus – sekä vuokranantajan että

vuokraajan - aiheutti vaikeimmat erimielisyydet, joita vuokralautakunta joutui ratkaisemaan.

Vuokralautakunta oli tässä vaiheessa lähinnä riitojen sovittelija, myöhemmin varsinaisessa

lunastustilanteessa sillä oli lain takaama oikeus tehdä ratkaisuja ”tuomarinvastuullaan”.

Ennen tätä uutta maanvuokralakia torppari oli maksanut laiminlyöntinsä saamalla

häätökäskyn, nyt uusi laki pyrki olemaan tasapuolinen myös korvausasioissa.