Asi

aa n

äkö

vam

mai

sist

a la

psi

sta

ja n

uo

rist

a

Medinan hyvä elämä

Miltä näyttää tulevaisuus – yhdeksäsluokkalaiset kertovat

1 | 2010

tässä numerossa

Pääkirjoitus

Medinan hyvä elämäMedina Omeragic on Bosniasta Suomeen muuttanut 16-vuotias koululainen.

Lyhyesti

Yhdistys

Oman lapsen sokeutuminen sai vanhemmat toimimaanMuistoja Näkövammaisten lasten vanhemmat ry:n toiminnasta.

Give me fiveSusanna Huldinin ajatuksia itsenäisen elämän taidoista.

Perheet tapaavat, vapaaehtoinen järjestääMerja ja Hanna ovat pääkaupunkiseudun vapaaehtoisia vertaistukijoita.

Alueilta

ReimakkaNäkömonivammaisen Reiman äiti puhuu elämästä.

Leikkejä sanoilla ja kirjaimillaEntisellä sokeain koululla leikittiin hauskoja sanaleikkejä.

Sirkushuveja ja taiteen taikaaPerhesirkus toi vauhtia Netan elämään.

Ronja: Liikeilmaisu kehittää.

Nuoret

Eikä yksikään pelastunutMedinan jännittävä tarina.

Työ tutuksi:Kuntoutusohjaaja

Liikunta

Lomia ja apurahoja

Selkokieli madaltaa ymmärtämisen esteet

Lasten toiveviikonloppu Koivupuistossa

Olen yhdeksännellä luokallaMitä nuoret ajattelevat opiskelusta ja tulevaisuudesta.

Lasten kuntoutus

Palvelulomake

11 38

39

34

78

11

14

16

1921

22

25

2627283032343638

39

4143

JulkaisijaNäkövammaiset lapset ry

OsoiteHietakummuntie 18, 00700 Helsinki

puhelin (09) 752 2540www.silmatera.fi

PäätoimittajaLeena Honkanen

sähköposti leena.honkanen@silmatera.fipuhelin (09) 752 2540

GSM 050 538 7296

UlkoasuOlli Turunen / Tovia Design Oy

TaittoLeena Honkanen

Yhdistyksen hallitusMarkku Alahäivälä, pj. Vaasa

Nina Halme, AkaaAnne Kangas, Oulu

Juho Kyntäjä, VantaaMatti Laamanen, VantaaMinna Survonen, PiikkiöJorma Väisänen, Vantaa

LahjoituksetNäkövammaiset lapset ry

Lahjoitustili Nordea 101630-76475

PainopaikkaPainotalo Miktor OyMekaanikonkatu 19

00880 Helsinkiwww.miktor.fi

Ilmestyy 4 kertaa vuodessaISSN 0787-8907

KansiLeirläisiä kesällä 2009.

Kuva Anu Autio

Seuraava Silmäterä ilmestyy toukokuussa. Siihen tulevien juttujen tulee olla

toimituksessa 16. maaliskuuta mennessä.

1 | 2010

AN

NE

LAT

vA-N

iKKO

LA

Leena Honkanentoiminnanjohtaja

Kirje sinulle

oO let Näkövammaiset lapset ry:n varsinainen jäsen, mikäli sinulla on näkövammainen lapsi ja tämä lehti tuli postin mukana kotiisi. Tiesitkö, että yhdistyksellä on lehden li-säksi paljon muutakin tarjottavaa jäsenperheilleen? Koska seuraamme aktiivisesti leirien, kerhojen ja perhetapaamisten kävijälis-toja, tiedän että Silmäterä-lehti on kahdelle kolmasosalle jäsenistämme ainoa yhteys yhdistykseensä. Hyvä niinkin, sillä Silmäterä on oiva vertaistuen ja tie-don lähde, joka tuo yhteiset asiat aina postilaatikolle asti. Silti haluaisin hou-kutella sinut mukaan myös johonkin ”elävään” tapahtumaan.Kynnys lähteä mukaan ryhmään, jossa ei tunne ennestään ketään, on suuri: Pitääkö minun kertoa meidän perheen asioita ventovieraille? Mitä hyötyä sii-tä on jos Kalle leikkii toisen näkövammaisen kanssa, onhan hänellä muita-kin kavereita?

Koska itse en ole ryhmäliikkuja tai keskustelupiirien vakiokävijä, tiedän et-tä on paljon ihmisiä, jotka mieluummin väistävät perhe- ja viikonlopputapaa-miset uppo-oudossa porukassa. Silti – ja nyt puhun pitkän kokemuksen anta-malla varmuudella – kannattaa ottaa riski ja lähteä ainakin yhden kerran kat-somaan, mitä yhdistyksessä tapahtuu.

Monelle näkövammaisen lapsen vanhemmalle vertaisperheiden tapaami-nen on olut käänteentekevä kokemus. Vieraat ihmiset olivatkin jollain lailla tuttuja: yhteisiä asioita ja kokemuksia riitti. Eikä kukaan ihmetellyt tai päivi-tellyt oman lapsen vammaa.

Jos lapsesi on vielä pieni, vauva tai leikki-ikäinen, tule ensin vaikka johon-kin päivä- tai viikonlopputapaamiseen. Kesän sopeutumisvalmennuskurssi voi-si olla oikein hyvä vaihtoehto leikki-ikäiselle tai pikkukoululaiselle. Toki vau-vojakin on ollut mukana aloittelemassa leiritaivaltaan ja nauttimassa siitä, että omilla vanhemmilla on enemmän aikaa yhdessäoloon, kuin kotona arjen pyö-rityksen keskellä. Ensi kesän hyvä menovinkki voisi olla yhdistyksen 40-vuo-tisjuhlamarkkinat, johon pääsee vaikka vain piipahtamaan.

Olen seurannut yhdistyksemme elämänmenoa pian 14 vuot-ta. Siinä ajassa on tuttisuista kasvanut yläkoululaisia ja po-janklopeista tullut ATK-asiantuntijoita. Leireillä ja ker-hoissa on tavattu, niitä aivan erityisiä tyttöjä ja pokia, jot-ka ovat saaneet sydämen pamppailemaan ja sanat sekai-sin. Lapset alkavat jo aika pienestä lähtien kaivata ver-taiskaverien seuraa. Jos siihen on pienikin mahdolli-suus, kannatta se käyttää.

Muista, että:jokainen lapsi ja perhe on tervetullut. Nä-kövammaiset lapset ry:n jäsenperheiden lapset ovat sokeita, heikkonäköisiä, mo-nivammaisia, eri-ikäisiä ja erilaisista koti- ja kulttuuritaustoista. Kaikilla on yhteinen oikeus kavereihin, ko-kemuksiin ja hyvään elämään.

4

Medina haaveilee kymppiluokasta Jyväskylässä. Hän arvelee, että äitiä ei tule pahemmin ikävä Jyväskylän kouluviikkojen aikana. Ja ainahan voi soittaa, jos siltä tuntuu. Viikonloppuisin kotona odot-

taa myös vuoden vanha villakoira Bingo.

LEEN

A H

ON

KA

NEN

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

Leena honkanen

tyneet. Medina näkee ainoastaan valoa. Äiti Sanela Omeragic sanoo, että olisi tehnyt tyttärestään suotta avuttoman ja epäitsenäisen, ellei olisi saanut suo-malaisen kuntoutusjärjestelmän tarjoa-maa tietoa näkövammaisen lapsen kas-vatuksesta.

– Tein ensimmäisinä vuosina kai-ken Medinan puolesta, koska en ym-märtänyt, että sokea lapsi pystyy kyl-lä oppimaan ja pärjäämään siinä mis-sä muutkin.

– Suomessa Medina pääsi päiväko-tiin ja sai sinne avustajan. Suomen kie-len oppiminen ei tuottanut vaikeuksia. Aluksi kaksi kieltä sekoittuivat toisiin-sa, ja kommelluksiakin kielen kanssa kä-vi, mutta loppujen lopuksi Medina oppi suomen hyvin nopeasti ja muukin ke-hitys pääsi vauhtiin.

Kympille ja ammattiinMedina käy sadan oppilaan Toivo-lan erityiskoulua. Hänen lempiai-

Medinan hyvä elämä

Medina Omeragic syntyi hel-mikuussa 1993 Bosnian sodan keskelle. Nyt hän elää suoma-laiskoululaisen turvallista arkea ja haaveilee Jyväskylän näkö-vammaisten koulun kymppiluo-kalle menemisestä.

nN äkövammaisel-le pikkulapsel-le sodan runte-lema kotimaa ei voinut tarjota hoitoa eikä kuntoutusta. Medinan perheen mahdollisuus päästä Suomeen avautui 1996 kansainvälisen avustusjärjestön IOM:n kautta. Medi-na oli tuolloin kolmevuotias.

Medinan näkövamman syy on sep-to-optinen dysplasia, keskushermos-ton synnynnäinen kehityshäiriö, jossa näköhermot ovat puutteellisesti kehit-

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 5

6

LEEN

A H

ON

KA

NEN

neitaan ovat englanti ja käsityö.– Koulu on aika suuri, sokkeloinen

ja meluisa, mutta olen oppinut selviyty-mään siellä hyvin. Kavereitakin koulus-sa on muutama, Medina kertoo.

Iltaisin koulun jälkeen on harrastus-ten ja tietokoneen aika. Medinan har-rastukset ovat kaikki taiteeseen ja kult-tuuriin liittyviä: lukeminen, kirjoittami-nen ja musiikki. Vaikka hän kuuntelee suomenkielisiä äänikirjoja ja kirjoittaa tarinoita suomeksi, myös bosnian kie-len taitoa on pidettävä yllä.

– Pienenä äiti luki minulle satuja bos-

Bosnia-Hertsegovinan tasavalta sijaitsee Balkanin niemimaalla ja on Euroopan unionin jäsenval-tio. Sen asukasluku on 4,6 mil-joonaa ja pääkaupunki Sarajevo. Bosnian sota käytiin vuosina 1992-1995. Se vaati noin 200 000 ihmisen hengen ja sa-dattuhannet vammautuivat. Yli kaksi miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa.

”Me elimme jo kotimaassamme pakolaisina vieraalla paikkakunnalla Tuzlassa, koska oma kotikaupunkimme, Brchkosta, oli jäänyt sodan jalkoihin. Täällä olen

voinut antaa Medinalle hyvän elämän.”, Sanela Omeragic sanoo.

niaksi. Nykyisin imuroin netistä bosni-ankielisiä juttuja ja juttelen koneella si-käläisten sukulaisteni kanssa.

Peruskoulun ollessa loppusuoral-la, nuori nainen miettii myös tulevai-suutta.

– Peruskoulun jälkeen haluan men-nä Jyväskylän näkövammaisten kou-lun kymppiluokalle. Sinne on tulossa näkövammaisia ystäviäni, joiden kans-sa olemme tavanneet ja ystävystyneet Jyväskylän koulun tukijaksoilla. Sitten kymppiluokan jälkeen on ammattiopin-tojen vuoro. Hierojan ja artesaanin työt

kiinnostavat nyt, mutta nämä ammat-tihaaveet vaihtelevat aika usein, Medi-na tunnustaa.

Kaksin vieraassa maassaMuutama vuosi Suomeen tulon jälkeen Medinan isä palasi Bosniaan ja äiti ja ty-tär jäivät rakentamaan elämäänsä kak-sin. Sanela Omeragic on onnellinen siitä, että on saanut tarjota tyttärelleen mah-dollisuuden kasvaa maassa, jossa nä-kövammaisen lapsen asiat on hoidet-tu hyvin.

– Näkövammaisten lasten tilanne Bosniassa ei ole edelleenkään hyvä. Sa-rajevossa on näkövammaisten koulu, jonne lapsensa saa lähettää. Tavalliseen kouluun ei pääse, ellei hanki kaikkia tar-vittavia apuvälineitä itse. Kun elintaso Bosniassa on edelleen alhainen, monel-la perheellä ei ole varaa ostaa lapselleen edes valkoista keppiä. Olen itse ostanut ja lähettänyt täältä muutamalle tutta-valleni kepin.

Teini-ikäisen tyttären ja äidin keski-näinen suhde on rakastava, mutta Medi-na kaipaa myös omaa aikuisempaa elä-mää. Vähitellen hän on alkanut jo ope-tella itsenäisen elämän taitoja. – Joskus imuroin oman huoneen ja teen äidille pientä välipalaa. Äiti nauttii siitä, kos-ka kukaan ei ole koskaan ollut autta-massa häntä.

– Nukkumaanmenoajoista äiti kai ai-koo määrätä siihen asti kun olen 50-vuo-tias! Kyllä minä hyvin kotona viihdyn, ja voin asuakin kotona äidin kanssa, jollen sitten satu menemään naimisiin.

Lue Medinan kirjoittama jännit-tävä tarina sivulta 28.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

lyh

ye

sti

Avi ja ELY – mitä ihmettä?vuoden vaihtumisen jälkeen lyhenteet Avi ja ELY tulevat vähi-tellen tutuiksi yhä useammalle. Ne liittyvät vuonna 2007 aloi-tettuun valtion aluehallinnon uudistamiseen. Uudistus tuli voi-maan tämän vuoden alusta.

AVI = aluehallintovirastoAluehallintovirasto eli Avi edistää perusoikeuksien ja oikeus-turvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäris-tönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuut-ta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Manner-Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa, jotka hoitavat aiempien lääninhallitusten, ympäristölupavirastojen, alueellis-ten ympäristökeskusten ja työsuojelupiirien lupa-, valvonta- ja oikeusturvatehtäviä. Aluehallintovirastojen vastuualueina ovat peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, pelastustoimi ja varautumi-nen, poliisi, työsuojelu sekä ympäristöluvat.

Käytännössä aluehallintovirastot hoitavat mm. kantelujen käsittelyä, sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausta ja valvontaa, yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien lupa-asioi-ta ja valvontaa, opetushenkilöstön täydennyskoulutusta sekä oppilaan oikeusturvan edistämistä. Aiemmin valitukset, oppi-lasarvioinnin oikaisupyynnöt ja kantelut käsiteltiin lääninhal-lituksissa. Tämän vuoden alusta ne käsitellään aluehallintovi-rastoissa.

Aluehallintovirastojen yhteystietoja, lomakepohjia ym. hyödyl-listä voi lukea sivuilta www.avi.fi.

ELY-keskus = elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia eli ELY-keskuksia on 15. Ne hoitavat aiempien TE-keskusten, alueellisten ympäristö-keskusten, tiepiirien sekä lääninhallitusten liikenne- ja sivistys-osastojen tehtäviä ja palveluita. ELY-keskusten vastuualueina ovat elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri, liikenne ja infrastruktuuri sekä ympäristö ja luonnonvarat.

ELY-keskukset hoitavat mm. ammatillisen koulutuksen, kir-jasto-, liikunta-, opetus- ja nuorisotoimen tehtäviä, yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalveluja sekä työllisyyspe-rusteisia tukia ja työvoimakoulutusta. Työ- ja elinkeinotoimis-tot eli TE-toimistot ovat niiden alaisuudessa.

ELY-keskukset vastaavat ammatillisen koulutuksen ja amma-tillisen aikuiskoulutuksen suunnittelusta ja seurannasta, osaa-mis- ja koulutustarpeiden ennakoinnista sekä opetushenkilös-tön lyhytkestoisesta täydennyskoulutuksesta. ELY-keskuksista ja niiden tehtävistä voi lukea lisää sivuilta www.ely-keskus.fi.

Sari Kokko

intel® Reader muuttaa painetun tekstin puhutuksiintel on alkanut valmistaa langatonta päätelaitetta ihmisille, joilla on vaikeuksia normaalin painetun tekstin lukemisessa. Laite muuntaa painetun tekstin ensin digitaaliseksi, minkä jäl-keen se lukee tekstin ääneen käyttäjälleen. intel Reader (rea-der.intel.com) lisää esimerkiksi lukihäiriöisten, heikkonäköisten tai sokeiden ihmisten riippumattomuutta kanssaihmisistä.

Reader on pokkarin kokoinen, ja siinä on korkearesoluutioi-nen kamera ja intelin Atom-prosessori. Tällä hetkellä ”Lukijaa” saa vain Yhdysvalloista, eikä Eurooppaan rantautumisesta vie-lä ole tietoa.

Kun Readeriä käytetään yhdessä tallennusaseman (intel® Portable Capture Station) kanssa, suuret määrät tekstiä - lu-ku tai koko kirja - voidaan tallentaa helposti myöhempää käyt-töä varten. Käyttäjät voivat hyödyntää painettua materiaalia aiempaa helpommin ja joustavammin koulussa, työssä ja va-paa-ajalla.

international Dyslexia Association pitää intel Readeriä tär-keänä teknologisena edistysaskeleena. intel tekee yhteistyötä seuraavien tahojen kanssa: Association of Assistive Technolo-gy Act Programs, Council for Exceptional Children, Lighthouse international, National Center for Learning Disabilities ja Natio-nal Federation of the Blind.

Tietoa pistenuoteistailoisia uutisia! Perjantaina 20.11. 2009 julkistettiin kirjoittamani Pistenuotit pähkinänkuoressa -opaskirja. Se on julkaistu Brail-le-neuvottelukunnan Pisteet 2000 -sarjassa. Kirja on tiivis tietopaketti, jossa esitellään pistenuottijärjestel-mää ja joitain eri instrumentteihin liittyviä merkkejä. Jos mu-siikin teoria on hallussa, kirjan kanssa voi tutustua itsenäises-ti pistenuotteihin. Siitä voi myös kerrata tai tarkistaa jonkin unohtuneen asian. Ja se on myös tehty vastaukseksi musiikin opettajien tiedon tarpeeseen. Opas on yhden pistesidoksen mittainen ja asiat on esitetty lyhyesti ja selkeästi. Mikään oppi-kirja tämä ei siis ole: oppaasta ei löydy harjoituksia tai vaiheit-tain eteneviä selityksiä.Celia Näkövammaisten kirjaston asiakkaat voivat tilata Piste-nuotit pähkinänkuoressa omakirjana. Kirjaa saa ostaa musta-valkoisena sekä pisteversiona Celian verkkokaupasta http://oppari.fi/ hintaan 15 e.

Postituslista pistenuoteistaOlen perustanut postituslistan, jolla kuka tahansa voi tiedottaa pistenuoteista, kysyä apua kinkkisessä paikassa tai ideoida mi-tä vain pistenuotteihin liittyvää. Ryhmään voi liittyä osoittees-sa: http://groups.google.fi/group/pistenuotitTai jos netissä seikkailu tuntuu kinkkiseltä, laita viestiä minulle:laululahde@gmail.com ja liitän sinut mukaan. Tästä lähtien tie-dotan itse kaikesta pistenuotteihin liittyvästä tällä listalla. Ja tä-mä siis tulee mukavasti omaan sähköpostiin.

Riikka Hänninen

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 7

yh

dis

tys

8

LEEN

A H

ON

KA

NEN

Markku Alahäiväläpuheenjohtaja

Odotuksen aikaaK irjoitan jostakin sellaisesta, josta on hyvin helppo kir-joittaa ja samalla hyvinkin vaikea kirjoittaa; asia on sa-malla henkilökohtaisten tuntemusten syvyyksiin luotaavaa ja käytännön elämän myötä koettua. Tätä pohdintaa säestää tee-maan liittyen Juha Tapion laulu ”Mitä silmät ei nää” (kuuntelen sitä samalla).

Lapsen syntymä on suuri tapahtuma: se on ilon tunteiden syvimpiä hetkiä. Olemme kuulleet lukuisia kertoja ihmisten lausuvan: ”lapseni syntymä on ollut yksi elämäni suurenmoi-simpia hetkiä”. Allekirjoitan tuon lauseen koko sydämestäni.

Meille on syntymässä viides lapsi (tätä lukiessa hän on jo syntynyt) tammi – helmikuussa. Olemme keskustelleet pal-jon pienokaisesta ja siitä, minkälainen kaveri meille on tulos-sa. Keskustelun ytimessä on ollut kaksi keskeistä teemaa: onko hän poika vai tyttö ja onko hän näkevä vai sokea.

Poikani, syntymäsokeat 12 ja 14 v., käsittelevät molempia teemoja hyvin rauhaisasti ja levollisesti: heille molempi on pa-rempi – ei ole väliä, onko hän näkevä vai ei (sokea on kyllä hei-dän mielestään ehkä se kivempi vaihtoehto) – he ovat onnelli-sia siitä, että saamme uuden tulokkaan joukkoomme. Tosin he toteavat toisinaan, että onhan siitä teille enempi hommaa, jos vauva ei näe – siinä se, elämä jatkuu.

Tyttäreni, 4 ja 6 v., odottavat ensisijaisesti tyttöä – tyttö on tyttöjen leikkikaveri; se on tärkein peruste odotuksille. Onko lapsi näkevä vai sokea; siitä he juttelevat silloin tällöin, mutta se ei ole heille kovinkaan tärkeää. Lupaavat hoitaa ja opettaa, oli tilanne kumpi vain.

Mitä minä sitten asiasta tuumin? Olemme vaimoni kans-sa käyneet asiaa paljon, paljon läpi. Olemme keskustelleet sii-tä sitten ensimmäisen lapsemme syntymän – melkein 15 vuot-ta. Meillä oli toimittaja kylässä, kun Leevi-poikamme oli vielä vauva ja Lassi oli kaksivuotias. Hän kysyi meiltä, miten kahden sokean lapsen vanhempana oleminen vaikuttaa jatkossa las-ten hankintaan. Sanoimme, että kyllä se vaikuttaa; se mietityt-tää monelta, monelta suunnalta, mutta se ei ole ainakaan meil-le este lastenhankintaan. Kun tyttäremme Milja syntyi, en var-maan milloinkaan ole jännittänyt mitään niin paljon, kuin si-tä hetkeä, kun näin lapsen ensikertaa ja etsin katseellani vasta-usta sille, onko hän tyttö vai poika. Tunteeni olivat herkässä, it-kin ilosta ja kiitin elämän antajaa tyttärestämme. Koin saman jännityksen hetken Mette – tyttäremme syntyessä reilu kaksi vuotta Miljan jälkeen. Tietenkin olen isänä onnellinen siitä, et-tä saimme kaksi tervettä tyttöä; vanhempien toive on ymmär-tääkseni aina terve lapsi. Ei silti, yhtä lailla olen iloinen kahdes-

ta sokeasta pojastamme, hyvin onnellinen.Nyt viidennen lapsen syntymänaattona koen samaa jänni-

tystä, mitä olen kokenut muiden lastemme syntymän hetkel-lä. Minusta ei ole tullut ”konkaria” kohtaamaan sitä hetkeä, en usko, että kenestäkään tulee. Lapsen syntymä on aina suurien tunteiden tanner ja kun siihen liittyy vielä tieto mahdollisuu-desta saada vammainen lapsi, ei tarvitse elämysmatkoja ja ext-reme-seikkailuja – elämä itsessään pitää huolen jännityksestä.

Kuinka kovasti odotammekaan tuota pienokaista kotiimme! Hän on erittäin tervetullut meille, oli hän sitten poika, tyttö, nä-kevä tai sokea. Jälkimmäinen vaihtoehto tietäisi paljon, paljon työtä; sen tiedän kahden näkevän ja kahden ei näkevän lapsen isänä. Mutta miten se olikaan: ”Otsasi hiessä….”

Mitä parasta vuotta 2010!

P.S. Kiitos sinulle, joka olet elänyt kanssamme uuden tulokkaan ensiaskelissa mukana – sanasi ja ajatuksesi ovat olleet kultaa sydämeemme. (Lehden julkaisuhetke-nä hän on jo syntynyt ja elämässä kanssamme – kasvoillani on hy-my tämän sanottuani.)

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

yh

disty

s

SanoituskilpailuNyt etsitään sanoitusta sävellyskilpailun voittaneeseen kappa-leeseen Hyvä yhdistys. Hyvä yhdistys on kuunneltavissa www.silmatera.fi -sivustoilla. Kirjoita sanoituksesi ja lähetä se toimis-tolle sähköpostitse nlt@silmatera.fi viimeistään 26.3. mennes-sä. Sanoituskilpailun voittaja äänestetään pääsiäisleirillä 2.-4.4.

Yhdistyksen perustamisesta 40 vuotta!

l Jäsenten, niin entisten kuin nykyistenkin, omaa juhlapäivää vietetään 12.6.2010 Tuusulan Onnelassa, jossa yhdistys perus-tettiin 11. kesäkuuta 1970.

l Kello 14 alkaen on Onnelassa markkinahumua, musiikkia, satuja, tanssia, arpajaisia, suolaista ja makeaa.

l Mukana mm. pelimanni Joose Ojala, tanssija Hanna Mäkelä, sadunkertoja irmeli Holstein ja paljon muita.

l vanhat, upeat Cadillac-kerhon autot tulevat ajeluttamaan lapsia heti kello 14 jälkeen.

l Markkinoille voi tulla vaikka vain piipahtamaan, mutta il-moittautua silti kannatta, että osaamme varata oikean määrän juotavaa ja purtavaa.

l Juhlaillallinen on klo 17.00. illallisella on tilaa 150 hengelle. illalliskortin hinnat:Aikuinen 16 euroa Lapsi 5-12-v. 9 euroaLapsi 0-4-v. 5 euroa

l Onnelassa on mahdollista yöpyä. Majoituskapasiteetti on ra-jallinen, maksimissaan 70 hengelle, joten yöpymispaikat vara-taan ensi sijassa pitkänmatkalaisille varausjärjestyksessä.Aikuinen 25 euroa/yöLapsi lisävuoteella 15€/yö(sis. aamupalan)

Karjalan näkövammaiset lapset perheineen kiittävät Näkö-vamaiset lapset ry:tä muistamisesta jouluna 2009!

Kiitos!

l Sokeain ystävät ry on tukenut osallistujien illallista ja majoit-tumista, joten hinnat ovat 50% normaalihintoja huokeammat.l Yhdistys järjestää ilmaisen linja-autokuljetuksen juhlapaikalle:Lähtö la 12.6. klo 13.30 Helsingin RautatientoriltaPaluu la 12.6. klo 20.30 Onnelasta Helsingin Rautatientorillel ilmoittautuminen juhlaan 26.4. mennessä.l Juhlaillallisen ja majoituksen osalta ilmoittautuminen päät-tyy heti, kun paikat ovat täynnä. l ilmoittautumiset osoitteessa www.silmatera.fi tai puhelimit-se 09-752 2540.

Tervetuloa kaikki nykyiset ja entiset jäsenet!

Jäsenten juhla

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 9

yh

dis

tys

10

Oo mun kaa! -seikkailuleiriOo mun kaa! -leiri järjestetään Loma- ja kurssikeskus Koivu-puistossa, Ylöjärvellä 6.–10.6. Leiri on suunnattu 8-13-vuotiail-le ja mukaan mahtuu 12 näkövammaista lasta. Tänä kesänä lei-rillä seikkaillaan eri tavoin, mutta aikaa jää myös kavereille, uin-nille ja saunomiselle sekä iltanuotioille. Hinnat:Leirin omavastuu on 133 euroa. Hintaan sisältyy majoitus kah-den hengen huoneissa, ruokailut (aamupala, lounas, päivälli-nen, iltapala) sekä leiriohjelma. Leirimatkoja ei korvata. Kun-nan sosiaalitoimelta voi tarvittaessa anoa henkilökohtaista avustajaa lapselle leiriviikoksi sekä avustusta lapsen leirimak-suun. Leirille haetaan erillisellä hakulomakkeella, joka löytyy www.silmatera.fi -sivustoilta. Kaavakkeen voi pyytää myös yhdistyk-sen toimistolta. Hakemukset on oltava yhdistyksen toimistol-la viim. 6.4. mennessä.

Ollaan yhdessä – Perhekurssi (Ray Sopeutumisvalmennus)Kavereita, keskusteluja, leikkiä ja temmellystä – lähde perhe-kurssille 2.-7.8. Nuorisokeskus Marttiseen virroille. RAY:n tuke-ma kurssi on suunnattu ensisijaisesti näkövammaisille 0-6-vuo-tiaille lapsille perheineen. Myös kouluikäiset alle 12-vuotiai-den lasten perheet voivat hakea kurssille. viikon aikana tutus-tutaan toisiin perheisiin ja vietetään aikaa omaan perheen kes-ken. Näkövammaisille lapsille ja heidän sisaruksilleen on järjes-tetty omaa ohjelmaa, kun vanhemmat keskustelevat vertais-ryhmässään. Luvassa uintia, iltanuotioita ja ennen kaikkea ver-taistukea. Hinnat:Näkövammainen lapsi ja yksi saattaja osallistuvat leirille ilmai-seksi. Muut perheenjäsenet maksavat leiriviikosta seuraavasti:- aikuiset ja yli 4-vuotiaat lapset 210 euroa - alle 4-vuotiaat maksutta Hinnat sisältävät täysihoidon omin liinavaattein (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala ja majoitus) sekä leiriohjelman. Lei-rimatkoja ei korvata. Leirille haetaan erillisellä hakulomakkeella, joka löytyy www.silmatera.fi -sivustoilta. Kaavakkeen voi pyytää myös yhdistyk-sen toimistolta. Hakemusten on oltava yhdistyksen toimistolla viim. 23.4. mennessä.

Loma HuhmarissaPerhelomat ry tarjoaa tuettua lomaa Näkövammaiset lapset ry:n jäsenperheille 12.-17.7. Lomakeskus Huhmarissa Polvijär-vellä (www.lomakeskushuhmari.com).Huhmarissa on loistavat puitteet leppoisalle lomalle. Rannan ja luonnon läheisyys sekä sisätilat allasosastoineen kutsuu per-heitä viettämään aikaa yhdessä. Perheillä on mahdollisuus osallistua myös Perhelomien ohjattuihin vapaa-ajan ohjelmiin. Näkövammaiset lapset ry:n kautta tuetulle lomalle voidaan ot-taa 8 näkövammaisen lapsen perhettä. valintaperusteena ovat sosiaaliset lähtökohdat. Esim. lapsen sairauden tai vammaisuu-den aiheuttama rasite perheelle, omaishoito, vammaisen lap-sen yksinhuoltajuus, perheen tulotaso tai muut vastaavat sei-kat vaikuttavat valintaan. Tukea voidaan myöntää peräkkäisinä vuosina vain erittäin painavista syistä. Lomalle hakeudutaan Näkövammaiset lapset ry:stä saatavalla hakulomakkeella. Hakulomake on palautettava huolellises-ti täytettynä 23.4. mennessä Näkövammaiset lapset ry:n toi-mistolle. Yhdistys esivalitsee lomatuen saajat, mutta Perhelo-mat ry vastaa kaikesta muusta lomaan liittyvästä. Perhelomien puhelinnumero on 09-763 893.Hinnat: Aikuiset maksavat lomasta 110 euroa / henkilö (sisältää majoi-tuksen ja täysihoidon)Alle 16-vuotiaiden lasten loma on ilmainen.Matkoja ei korvata.

Seuraavilla leireillä lomilla ja kursseilla on vielä paikkoja vapaana

Lomaliiton konkurssista johtuen viime numerossa ilmoitetut Kalajoen ja Ylläksen lomat eivät ole haettavissa.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

Anja Tšokkinen

Muistoja Näkövammaisten lasten vanhemmat ry:n toiminnasta

Oman lapsen sokeutuminen sai vanhemmat toimimaan

tT yttäremme Anna-mari menetti täy-sin näkönsä vuo-den ja kolmen kuu-kauden iässä retinoblastoma-kasvaimen leikkausten yhteydessä. Tilanne oli per-heellemme uusi ja hämmentävä. Olim-me avuttomia ja epätietoisia. Emme tun-teneet yhtään näkövammaista ja poh-dimme, kuinka kasvattaisimme lapsem-

me. Annamarin reippaus ja hyväntuu-lisuus helpotti kuitenkin alusta lähtien. Sokeain Keskusliiton palvelut tulivat pi-an avuksemme. Kasvatusneuvoja Lee-na Erkkilä otti meihin yhteyttä ja vie-raili kodissamme. Kävimme myös Kes-kusliiton järjestämillä kursseilla Siun-tion Tyyskylässä, Tuusulan Onnelassa ja Iisalmen Runnilla. Saimme rautais-annoksen lasten näkövammaan liitty-

vää tietoa. Kursseilla oli luennoimas-sa aikuisia näkövammaisia, mm. Ar-vo Karvinen, Aatu Moilanen, Raimo Tanskanen ja Eero Vartio. Heidän ta-paamisensa merkitsi paljon ja saimme kuulla, että näkövammasta huolimatta voi elää monipuolista elämää.

Kursseilla tutustuimme muihin näkö-vammaisiin lapsiin ja heidän vanhempiin-sa. Se antoi myös uutta uskoa lasten selviä-

Pieni integraatio-oppilas vuonna 1972..

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 11

Oman lapsen sokeutumi-nen sai vanhemmat toimi-maan. Anja Tšokkinen (al-la) oli perustamassa van-hempainyhdiistystä, nykyis-tä Näkövammaiset lapset ry:tä, koska halusi tarjota tyttärelleen Anna-Marialle (oikealla) parhaat mahdoll-set edellytykset kuntoutuk-seen ja koulunkäyntiin.

12

miseen. Kävin itsekin luennoimassa so-peutumisvalmennuskursseilla. Muistan, että Onnelassa pidetyllä kurssilla kesällä 1970 keskustelimme kauan lasten kysy-myksistä ja vanhempien yhteydenpidon tarpeesta. Myöhemmin saman kurssin aktiiviset vanhemmat ryhtyivät tuumasta toimeen ja perustivat yhdistyksen, jonka nimeksi tuli Näkövammaisten lasten van-hemmat ry. Toimin myöhemmin yhdis-tyksen sihteerinä ja hallituksen jäsenenä. Silloinen puheenjohtaja oli opettaja Ahti Känninen Leppävirralta.

Kouluasiat nousivat esiinNäkövammaisten koulutuksessa elet-tiin 1970-luvun alussa murroksen ai-

kaa. Peruskoulun tulo ja siihen liittyvät järjestelyt aiheuttivat muutoksia. Koko maan sokeainopetus rakennettiin uu-delle pohjalle. Vanhat valtion oppilai-tokset Helsingin Sokeainkoulu ja Kuo-pion Sokeainkoulu lakkautettiin ja nii-tä korvaamaan perustettiin Jyväskylän näkövammaisten koulu. Toiminta alkoi syksyllä 1972 uudessa ajanmukaisessa rakennuksessa. Asuntolatilat jakautui-vat viiteen soluun. Tarkoituksenmukai-set kalusteet ja opetusvälineet sekä nuori ammattitaitoinen opettajakunta ennus-tivat menestyvää koulua. Nopeat monet muutokset aktivoivat myös vanhempia toimimaan. Oppilaiden koulumatkat ja asuntola-asuminen aiheuttivat uudessa

koulussa ongelmia. Osa vanhemmis-ta tuskastui siitä, että aiemmin kotona asuneet lapset piti lähettää kauas sisä-oppilaitokseen. Jouduin johtokunnan jäsenenä ottamaan ryöpytystä vastaan, eikä se aina ollut helppoa.

Yhdessä vanhempainyhdistyksen hoi-tamassa asiassa onnistuttiin. Syksyllä 1972, kun koulu oli alkanut uudessa ym-päristössä, asuntolan tilanne osoittautui kestämättömäksi. Henkilökunnan mitoi-tus oli jäänyt liian pieneksi ja lapsille ei ollut riittävästi hoitajia. Vanhempain-yhdistyksen jäseniä muualta Suomesta ja ennen kaikkea Helsingistä kävi neu-vottelemassa päättäjien kanssa ongelman poistamisesta. Kävimme samana päi-

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

vänä sosiaali- ja terveysministeri Katri Helena Eskelisen, opetusministeri Ulf Sundqvistin ja valtionvarainministeri Johannes Virolaisen luona esittämässä asiamme. Meille oli tehnyt aikataulun ja oli mukanamme kansanedustaja Ola-vi Martikainen, joka veljensä tyttären Sarin vuoksi oli tietoinen asiasta. Ret-kemme tuotti tulosta. Kymmenen päi-vää sen jälkeen Näkövammaisten kou-lun johtaja Heikki Kärkkäinen ilmoit-ti, että asuntolaan oli saatu 10 uutta vir-kaa ja ne oli jo täytettykin.

Kohti yleisiin kouluihin integroitumistaVanhempien keskuudessa nousi 1970-lu-vun alkupuolella merkittäväksi kysy-mykseksi näkövammaisten lasten sijoit-tuminen yleisiin kouluihin, integraatio. Jouduin asian kanssa tekemisiin helmi-kuussa 1972, kun olimme kasvatusneu-voja Leena Erkkilän kanssa opetusmi-nisteriön stipendiaatteina tutustumas-sa Tanskan sokeainopetukseen ja alle kouluikäisten kuntoutukseen. Asuim-me Refsnaesskolessa, Själlannin saarella sijaitsevassa sokeainkoulussa, ja kävim-me sieltä sikäläisten kuntoutusohjaaji-en mukana päiväkodeissa ja laitoksis-sa. Olimme asuneet koululla jo muuta-mia päiviä, kun kuulimme puhuttavan integroiduista oppilaista. Ruokailim-me koulun rehtorin Kurt Kristenssenin pöydässä ja hän kertoi, että noin 60 % hänen koulunsa oppilaista oli integroi-tuina yleisiin kouluihin. Rehtori toimit-ti meille kirjallista aineistoa, kirjasia ja esitteitä, joista saimme lisätietoa. Vähi-tellen meille selvisi, mistä oli kysymys. Näkövammaisille oppilaille järjestettiin tukijaksoja ja heidän opettajilleen kurs-seja Refsnaesskolessa, sieltä lähti mat-kaopettajia kotipaikkakuntien koului-hin ja sokeainkoulu oli resurssikeskus, josta toimitettiin oppimateriaalia ylei-sissä kouluissa opiskeleville. Myös alle kouluikäisten sopeutumisvalmennus ja kouluvalmiuskurssit oli keskitetty Refs-naesskoleen.

Palattuamme Suomeen teimme ope-tusministeriölle yksityiskohtaisen rapor-tin havainnoistamme. Vanhempainyh-distyksessä pohdimme, mitä mahdol-lisuuksia olisi integroidun opetuksen aloittamiselle Suomessa.

Integraatiokysymys oli jäänyt itämään mieleeni, ja kun saman vuoden syksyllä tyttäremme tuli kouluikään, päätimme mieheni kanssa anoa kouluhallituksel-ta lupaa, että hän saisi opiskella Lapin-lahden Nerkoon koulussa. Ylitarkastaja Elias Niskanen antoi luvan kokeiluun, ja Jyväskylän näkövammaisten koulul-la suhtauduttiin myönteisesti hankkee-seen. Annamari kävi Jyväskylässä tuki-jaksoilla opettelemassa pistekirjoitusta ja muita erityistaitoja. Myös hänen opet-tajansa pääsivät tukikursseille ja matka-opettajat pitivät yhteyttä käymällä kou-lussa ja kotona. Jyväskylästä toimitettiin tarvittavaa oppimateriaalia. Myöhem-min tulivat avuksi Sokeain Keskuslii-ton apuvälinepalvelu ja Sokeainkirjas-to. Raportoimme kokeilusta jatkuvasti kouluhallitukselle. Kun tapasin rehtori Kristensenin Helsingissä kuntoutusse-minaarissa, oli hänen ensimmäinen ky-symyksensä tervehtimisen jälkeen, oli-ko tyttäremme kotipaikkakunnan ylei-sessä koulussa.

Tiedotusvälineet olivat kiinnostu-neita kokeilusta, ja monet lehdet ker-toivat siitä. Kun Uusi Suomi oli julkais-sut uutisen integraatio-opiskelusta, al-koi puhelimemme soida. Eri puolilta Suomea tuli puheluja ja vanhemmat kiinnostuivat siitä, voisivatko heidän lapsensa opiskella samalla tavoin. Jo samana vuonna siirtyi muitakin lap-sia yleisiin kouluihin. Vanhempain-yhdistykselle tuli merkittäväksi teh-täväksi integraatio-opiskelun edistä-minen ja tukipalvelujen kehittymisen seuraaminen. Käytännön asioissa riit-ti monenlaista pohdittavaa. Yksi huoli oli se, että jos tukitoimia ei riittävästi otettu käyttöön, lapset joutuivat kuin tuuliajolle ja vaikeuksiin. Kotikunnat eivät välttämättä olleet valmiita otta-maan erityisoppilaita, kun luokkakoot olivat suuria ja opettajien työmäärä oli muutenkin huomattava. Kodeis-sa iloittiin siitä, että näkövammaiset lapset saivat elää perheensä parissa, ja vanhemmat olivat valmiita toimi-maan heidän hyväkseen.

Alle kouluikäisten lasten kasvatus ja kuntoutusMyös alle kouluikäisten lasten kysymyk-set nousivat esiin. Tanskan mallin mu-

kaan esitin, että Jyväskylän näkövam-maisten koulun yhteyteen voitaisiin pe-rustaa kuntoutuslaitos, joka auttaisi alle kouluikäisten sopeutumisvalmennuksen järjestämisessä. Näin voitaisiin jo pienes-tä lähtien kehittää lasten taitoja, niin et-tä he aikanaan selviäisivät erityiskoulus-sa tai integroituneina yleisiin kouluihin. Näkökulma oli lähinnä kasvatuksellinen. Silloisen vanhempainyhdistyksen johto-henkilöt olivat koulutus- ja terveyden-hoitotehtävissä toimivia. Kuntoutuslai-toshanke kariutui, ja tilanne jatkui enti-sellään. Eteläsuomalaisten keskuudesta nousi ankara vastustusaalto. Jyväskylä oli hankalien liikenneyhteyksien pääs-sä, ja toiminta haluttiin keskittää Hel-sinkiin. Näin vuosien päästä katsottuna kehitys meni varmaankin oikein. Näkö-vammaisten Keskusliitto oli voimateki-jänä Helsingin puolella.Vanhempainyhdistys oli kuin kahden tu-len välissä. Toisaalla oli näkövammais-opetuksen perinteitä jatkava Jyväskylän koulu, toisaalla erinomaisesti jäsenistään huolehtiva Keskusliitto. Neuvotteluja tarvittiin suuntaan ja toiseen.

Vanhempainyhdistys kehittämässä lasten virkistystoimintaaSamaan aikaan, kun yhdistyksessä rat-kottiin isoja kysymyksiä, nousi esille myös viihtyvyystekijöitä. Helsingin vanhemmat järjestivät lapsille mah-dollisuuden osallistua vammaisratsas-tukseen ja kesäleireille Villinkiin. Pu-heenjohtaja Leena Kurru oli neuvotte-lemassa näkövammaisten lasten pää-systä Lapinlahden musiikkileirille ja oli itsekin valvojana leirillä. Siellä toi-mi pistenuottien opettajana näkövam-mainen Annikki Peltonen. Myöhem-min yhdistyksen toiminnan painopiste siirtyi Helsinkiin. Yhdistyksen sihtee-riksi tuli Lilja Siivola. Ajettavat asiat muuttuivat toisiksi. Lopetin aktiivisen toiminnan yhdistyksessä ja siirryin te-kemään väitöskirjaa Suomen sokeain-opetuksen ja sokeainkoulujen histo-riasta. Se onkin sitten jo toinen luku. Väitöskirja valmistui samana vuonna, kun Annamari kirjoitti ylioppilaaksi. Menetimme tyttäremme vuonna 1999, kun hän kuoli vaikean sairauden uu-vuttamana.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 13

14

lL apsi tarvitsee rak-kautta ja huolenpi-toa. Rakkaus on tär-kein perusta lapsen kehitykselle. Mutta mitä muuta hän tarvitsee kun rakkautemme?

Millainen hänestä tulee, kun hän kas-vaa ja kehittyy? Hänen täytyy tulla itse-näiseksi osaksi yhteiskuntaa omine edel-lytyksineen ja rajoituksineen. Hänellä tulee olla oma hyvä elämä, jossa on oi-keuksia ja velvollisuuksia kuten muilla-kin ikätovereilla.

Lapsella jolla on vakava näkövamma, kehitys ehkä ei tapahdu aivan samalla tavalla tai samalla laajuudella kuin muil-la samanikäisillä. Se on ymmärrettävää, koska näköaistin avulla saamme hyvin suuren osan informaatiosta. Jos lapsi ei näe, miten hän voi matkia äidin tapaa syödä ruokapöydässä tai isoveljen tapaa pitää kauhaa löylyä heittäessä?

Aika on ratkaiseva tekijä. Aikuisel-la pitää olla aikaa selittää ja näyttää kä-destä pitäen kerta toisensa jälkeen. Lap-si tarvitsee aikaa omiin yrityksiin, epä-onnistumisiin ja onnistumisen koke-muksiin. Ympäristön selkiyttäminen antaa mahdollisuuden itsenäiseen toi-mintaan. Jokaisella esineellä pitää olla oma paikkansa.

Leikki on tärkeä osa elämää. Leikissä lapsen aistit virittyvät luonnollisella ta-valla. Aistien avulla lapsi ottaa osaa ym-

”Give me five” Ajatuksia itsenäisen elämän taidoistaSusanna Huldin

Miten valmistamme lastamme elämään? Mikä on tärkeää? Jo-kainen vanhempi kysyy näitä kysymyksiä. Haluammehan an-taa lapsillemme parhaimmat mahdolliset edellytykset hy-vään elämään.

päröivään todellisuuteen. Aistien kaut-ta hän ymmärtää ja vaikuttaa kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.

Näissä yhteyksissä puhutaan usein iästä: ”Silloin kun olet tarpeeksi van-ha, saat oppia tämän.” Jos ajattelemme näin, lapsemme jää paitsi kokemuksis-ta, pelkästään tarkkailemaan miten ja mitä muut tekevät. Lapset oppivat it-sestään, eikö vain? He huomioivat tie-tämättään roolimalleja ja soveltavat ko-kemuksensa leikkiin. Miten sitten käy lapsemme, joka ei näe kunnolla, mitä me teemme?

No, hänestä ehkä tulee ylivoimainen matkimaan ääniä ja puhetta (mikä voi viihdyttää meitä suuresti jonkin aikaa) tietämättä kuitenkaan miten kokonai-suus toimii. Tällöin hänellä ei ole mah-dollisuutta kehittyä samaa tahtia kuin ikätoverinsa.

Stimuloi kaikkia aisteja Anna lapsen kokea kokonaisuuksia – anna hänelle perusta, jolle rakentaa elä-mänsä: näkö, kuulo, tunto, haju ja ma-ku, liike ja kehonymmärrys. Jo erotellessamme eri aistien kokemuk-

Eeva Lusenius ja Jere Luomala har-jottelevat Sussin kanssa tasapai-

noa koulussa "elämyspolulla".

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

sia toisistaan, voimme luoda hiukan jär-jestystä kaaokseen, joka ympäröi lasta ja pystymme nostamaan esille sen, mi-kä on tärkeää eri yhteyksissä.

Näköä stimuloimalla ja harjoittamal-la voi saada hyötyä muun muassa ym-päristössä suunnistamiseen. Tärkeää on tavallisten käsitteiden harjoittelemi-nen, kuten oman kehon sijainti ympä-ristössä tai se, että joillakin asioilla on pysyvät ominaisuudet: esimerkiksi pu-nainen valo viestittää usein ”stop, vaa-ra, väärin”.

Joskus kuulee sanottavan, että nä-kövammainen kuulee paremmin kuin muut. Onko näin vai onko niin, että hän on tottunut kuuntelemaan paremmin, koska ei häiriinny näkövaikutelmista?

Kuulo on tärkeä oppimiselle ja so-siaaliselle kanssakäymiselle. Yhteispeli rakentuu tarkkaavaisuudesta, vuorotte-lusta, imitoinnista, vastaamisesta ja kes-kustelun aloittamisesta.

Äänen, tapahtumien ja esineiden yh-distämisestä voi tulla leikki, jonka voi helposti ottaa mukaan arkisiin puu-hiin.

Kosketuksella, lämmöllä ja kivulla on suuri merkitys ruumiin ja mielen tasa-painolle. Kehota lasta tutkimaan ja liik-kumaan tutussa kotiympäristössään. Ni-meä esineitä ja kerro mille ne tuntuvat ja miten niitä käytetään.

Hajuaisti voi herättää muistoja ja an-taa miellyttäviä kokemuksia. Se voi myös antaa meille ensitietoja jostain tapahtu-masta: pullia leivotaan, joku tietty hen-kilö on läheisyydessä, täällä on juuri sii-vottu. Hajuaisti varoittaa myös epämu-kavista asioista, esimerkiksi oksennuk-sesta, tulesta, vastamaalatusta pinnasta ja niin edelleen. Puhu hajuista ja tuoksuis-ta, ne voivat antaa tärkeää tietoa.

Liikkeen ja kehonymmärrystä harjoi-tellessa tulee eteen monia tavallisia kä-sitteitä, jotka eivät aina ole selviä jokai-selle lapselle. Meille tavalliset käsitteet voivat olla lapselle vaikeasti ymmärret-täviä, vaikka hän olisi kuullut kyseisen sanan useasti ennekin.

Lasta jolla on alentunut näkökyky, pi-tää rohkaista tavallisimpien käsitteiden harjoitteluun. Esimerkiksi: ”mene oikeal-le” tai ”mene viistosti oikealle”. Oikea on selvä juttu, mutta entä ”viistosti”? Suh-teelliset käsitteet, esimerkiksi oman ke-hon mitat, joita käytämme muun muas-

sa etäisyyttä arvioidessa, vaativat myös konkreettista harjoitusta, vaikka lap-si sanallisesti osaa ko. käyttää käsitet-tä puheissaan.

Koulu on enemmän kuin ABC ja 123Koulun aloittaminen on askel kypsymi-seen ja itsenäistymiseen. Tulee uusia vai-kutelmia, suhteita, rutiineja ja sääntöjä – sekä kirjoitettuja että kirjoittamattomia. Lapsi tutustuu uuteen kieleen, ”koulu-kieleen”. Se ei ehkä ole vaikeaa sille, jo-ka on tottunut kuuntelemaan ja matki-maan, mutta silti sanojen tarkoitus voi jäädä hämäräksi.

Muistamme ehkä omaa kouluaikaam-me sekä ilolla että epävarmuudella. Sitä oppi niin paljon muutakin kuin koulu-aineita kouluarjessa.

Miten voisimme valmistaa lastamme niin, että hänellä olisi valmiuksia tulla osalliseksi ryhmän jäsenyydestä? Voi-simme ehkä yrittää harjoitella käytän-nön asioita kotona niin, että hän sitten koulussa pystyisi osallistumaan mah-dollisimman tasa-arvoisesti luokan toi-mintaan. Hänen on hyvä osata huoleh-tia muun muassa omien tavaroiden jär-jestyksestä, WC- tilanteista, pukeutumi-sesta ja selviytyä ruokailutilanteissa niin itsenäisesti kuin mahdollista.

Koulunkäyntiavustajalla on tärkeä rooli järjestellessään materiaalia ja ym-päristöä niin, että lapsella olisi edellytyk-siä tuntea itsensä tasavertaiseksi luok-katovereidensa kanssa samoin oikeuk-

sin ja velvoittein. Välitunnilla lapset saavat leikkiä het-

ken ilman aikuisen läheistä läsnäoloa. Pukeminen ja ulos välitunnille meno on tärkeää. Siksi harjoitellaan kengän-nauhan solmimista tai vetoketjun käyt-töä. Me aikuiset olemme ehkä liian no-peita puuttumaan asiaan, kun tulee vai-keuksia. Meille on vaikeaa tehdä itsem-me näkymättömiksi tilanteissa, joissa samalla haluamme näyttää rakkautta ja huolehtimista.

Miten voisimme antaa kaiken mitä haluaisimme ilman että painostamme lastamme liikaa?

Emmehän myöskään halua että hän ahdistuu suorituspaineista, ajatellessaan koulunkäyntiä? Jos näin on, olemme epäonnistuneet. Vaatimukset ja odo-tuksethan vain tiukentuvat vuosi vuo-delta.

Lapsella on oikeus realistiseen ku-vaan itsestään ja vammastaan. Se tekee helpommaksi olla jäsenenä ryhmässä. Aistielämyksissä voimme olla tasaver-taisia; ei ole olemassa oikeaa tai vää-rää. Edellytykset asettaa aistielämyk-set konkreettiseen yhteyteensä ja toi-mia omien johtopäätöstensä perusteel-la niihin liittyvine seurauksineen, on it-senäisyyttä ja osallisuutta. Tähän tarvi-taan harjoittelua.

Anna lapsen osallistua elämään kai-killa viidellä aistilla! ”Give me five”!

Näin ajattelen juuri nyt, Sussisusanna.huldin@blindskolan.fi

Susanna ”Sussi” Huldin toimii Svenska skolan för synskadade:ssa kuntoutusoh-jaajana sekä IET:n ja liikkumistaidonohjaajana (Beröringspedagog TS©) . Työnsä

ruotsinkielisessä näkövammaisten koulussa hän aloitti vuonna 1982.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 15

16

oO lisi hienoa, jos jär-jestö voisi tarjota jokaiselle lapselle ja aikuiselle juuri hänelle sopivan tavan olla yhdessä omas-sa vertaisryhmässään ja vieläpä lähel-lä omaa kotiaan. Aivan kaikkialla tämä ei onnistu, mutta siellä missä on riittä-västi aktiivisia perheitä ja halua kantaa vastuuta yhteisöllisyyden ylläpitämises-tä, vertaisuus jakaa voimaa.

Merja Waris ja Hanna Mäkelä ovat pääkaupunkiseudun vapaaehtoisia ver-taistukijoita; molemmat perheen äite-jä ja näkövammaisen lapsen vanhem-pia. He järjestävät pääkaupunkiseudul-la perhetapaamisia säännöllisesti 6 – 7 kertaa vuodessa. Tapaamiset ovat Hel-singin Martinlaaksossa vammaisperhei-den monitoimitilassa Jaatisen Majalla. Pisimmillään perheitä tulee viidenkym-menen kilometrin säteeltä, joskus jopa kauempaakin. Majan tapaamiset ovat perinteisiä ”sokkotreffejä”, jossa pääosas-sa on yhdessäolo. Lapset leikkivät kes-kenään ja vanhemmat juttelevat. Lasten ohjaajia on mukana muutama.

– Toisinaan tapaamisissamme on jo-ku teema, josta keskustellaan, tai sit-ten vierailija käy kertomassa jostakin näkövammaisen lapsen elämään liit-tyvästä asiasta. Yksi tällainen oli yläas-teelle siirtyminen ja siihen liittyvät asi-at. Meillä on ollut myös tanssiesitysker-ta, grillibileet ja pikkujoulut. Pääpaino on perheiden tapaamisessa ja keskuste-lussa, kertoo Hanna Mäkelä, joka aloit-ti omien sanojensa mukaan ”vertaistu-

Perheet tapaavat, vapaaehtoinen järjestääYksi vammaisyhdistysten tärkeistä tehtävistä on järjestää jäsenilleen tilaisuuksia jakaa vertaisuutta.

leena honkanen

Pääkaupunkiseudun väkeä pik-kujouluissa Jaatisella joulukuussa

2009.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

kijaoppilaana” vuosi sitten.– Jaatisella on tosi hienot puitteet ta-

paamisille. Kun aikuiset jutustelevat ai-kuisten puolella kahvikupposen äärellä, eri-ikäisille lapsille riittää puuhaa kivo-jen lelujen ja pelien parissa sekä peuhaa-mishuoneessa, mistä löytyy esimerkiksi isoja pehmeitä rakennuspalikoita ja ka-ruselli. Käytössämme on myös keittiö.

Jatkuvuus tuo varmuutta– Tapaamisen järjestelyihin kuuluu mm. Jaatisen tilan varaaminen, lastenohjaa-jien kanssa asioiden sopiminen, kahvit-telutarpeiden ostaminen ja esille laitta-minen sekä Jaatisen tilan siistiminen ja vertaistukijaraportin teko. Näitä tehtäviä olemme jakaneet keskenämme, Hanna Mäkelä kertoo.

–Vertaistukijat ja lastenohjaajat saa-puvat paikalle vähän ennen kuin tapaa-minen alkaa, lastenohjaajia ohjeistetaan, kahvit ja pullat ym. laitetaan tarjolle. Kun perheet ovat saapuneet aikuiset siirty-vät vähitellen aikuisten puolelle ja lap-set jäävät touhuamaan lastenohjaajien kanssa. Usein toinen vanhemmista saat-taa myös olla ainakin osittain lapsensa

kanssa lastenpuolella, jos lapsi sitä toi-voo ja aina voi tulla äidin ja iskän luo aikuisten puolelle.

– Sokkotreffeillä käy sekä uusia tu-lokkaita, että ”vanhaa kalustoa”. Pienet lapset tarvitsevat enemmän lastenohjaa-jien avustusta leikeissä ja vanhoilla ka-veruksilla taas riittää tekemistä keske-nään. Aikuiset saavat keskustella ilman pieniä korvia rauhassa keskenään.

– Perheiden määrä vaihtelee, yleen-sä mukana on noin kahdeksan perhettä. Ennätysmäärä viime elokuussa taisi ol-la 15 perhettä. Lapset ovat olleet iältään ihan vauvasta sinne 15-16 vuotiaisiin.

Tosi mukavaa, kun mukana on kai-kenikäisiä lapsia, Hanna iloitsee.

Merja herätti treffit henkiinMerja Waris aloitti vertaistukijana neljä vuotta sitten, kun toiminta pääkaupun-kiseudulla oli päässyt hiipumaan.

– Kävimme itse aina ennen sokkot-reffeillä ja kivaa oli. Sitten tänne tu-li vähän hiljaisempi jakso. Toimiston Leena ja Anne pohdintakavereinani, aloin herätellä treffejä uudelleen eloon. – Osallistujamäärä vaihteli aluksi suu-

resti; joskus saattoi olla meidän lisäk-semme vain yksi perhe, mutta jatkoim-me sinnikkäästi ja toiminta elpyi, Mer-ja Waris kertoo.

– Kun vanhempia perheitä on tullut mukaan enemmän, myös ohjelmissa on voitu hyödyntää vanhempien tietoja ja taitoja. Hanna on ammatiltaan tanssija ja piti meille tanssiesityksen ja työpa-jan. Kerran eräs alueemme 7-luokka-lainen ja hänen äitinsä kertoivat omia kokemuksia yläasteelle siirtymisestä ja saimme myös tutusta Kelalta anottaviin apuvälineisiin.

– Vertaistukijana olen myös vie-raillut mm. Keskusliiton järjestä-missä erilaisissa koulupäivissä, jois-sa voi tavata alueen koululaisia, hei-dän vanhempiaan ja opettajiaan. – Vuosi sitten sain vertaistukikaverik-si Hannan! Kaksin on aina mukavam-pi kuin yksin; saa jakaa myös vertaistu-kijuutta; voi keskustella, kun joku asia mietityttää ja saa uusia ideoita. Se sel-kiyttää myös omia mietteitä kun puhuu ne jonkun kanssa ääneen, meillähän on vaitiolovelvollisuus eli hienoa kun voi jutella Hannan kanssa.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 17

18

Merja:Mikon ja minun lisäkseni meitä asustaa Järvenpäässä vili (15) Sanni (6) orastava tuleva ohjaaja, innokas leiriläinen, sekä touhukaksikko iivari (4) ja Elli (2). Heik-konäköinen vili on osallistunut moniin näkkärijuttuihin; sporttikseen ja JG-ki-soihin, Oo mun kaa! -kerhoon sekä per-he- ja nuorten leireille.’

Olen itse päiväkodissa lastenhoita-jana, tehnyt nyt työuran kotona eli kun odotin meidän nykyistä eskaria jäin ko-tiin. Siksi olikin vähän niin kuin itsestään selvää, että kun Leena minua kysyi ver-taistukijaksi, niin otin homman vastaan. Ensi syksynä tulee meidän parveen iso-ja muutoksia – on vilin viimeinen perus-kouluvuosi, Sanni lähtee ekalle ja iiva-ri ja Elli aloittavat päivähoidon. Minä siis palaan töihin! Hiukan, tai sopivasti, jän-nittää.

– Syksystä Hanna ottaa päävastuun meidän alueemme vertaistukitapaami-sista. – Yhteistyössä on mielestäni tärke-ää tehdä selkeä työnjako, ettei tule pääl-lekkäisyyksiä. Myös vastuu sekä työ-tehtävät jakautuvat mukavasti: mehän teemme vapaaehtoistyötä kukin oman elämäntilanteen keskellä.

Ei pelkästään työntekijä – Vertaistukijan ”rooli”, miten sen

sanoisi, huudahtaa Merja. – Jokaisel-la on eri lähtökohdat, mutta jotakin tärkeää annettavaa: aikaa, innostus-ta, tukea, kykyä pohtia ja etsiä vasta-uksia, mitä tahansa eteenpäin vievää. – Tarkoitus on tukea vertaisperheitä kul-loisissakin elämäntilanteissa. Vertaistu-kijan tulee kuulostella mitkä asiat as-karruttavat ja kiinnostavat, se vaikut-taa seuraavien kertojen aihevalintoihin. Joskus riittää, että kysyy kuinka olette voineet ja kuinka vaikka joku tietty asia on edennyt. On oikeasti kiinnostunut. Usein kuuleekin, että toisten vanhempi-en kanssa juttelu on antanut enemmän niin infoa kuin myös henkisiä voima-varoja kuin keskustelut alan työnteki-jöiden tai viranomaisten kanssa. Siinä

se vertaistuen voima! Osallistukaa siis kaikki johonkin yhteiseen tapahtumaan jossakin päin Suomea tai sitten vaikka lukekaa joku hyvä juttu Silmäterästä! Hanna Mäkelä on käynyt oman per-heensä kanssa sokkotreffeillä ja sitten lähtenyt mukaan vertaistukijaksi Mer-ja Wariksen vanavedessä.

– Meillä ainakin pojat odottavat ko-vasti Jaatisen sokkotreffejä, pullaa, peu-haamista ja kavereita! Näkövammaisten lasten äitinä on hienoa, kun voi jakaa ko-kemuksia muiden kanssa ja kuulla mi-tä asioita muut jo isompien lasten van-hemmat ovat käyneet läpi ja miten niis-tä selvinneet. Sokkotreffit ovat muodos-tuneet aika nopeastikin tärkeäksi osaksi arkeamme ja se on selvästi yhteisö mi-hin kuulumme. Ajattelen, että näkö-vammaisen lapsen identiteetin kannal-ta, on tosi tärkeää olla vertaisryhmäs-sä ja tavata muita näkövammaisia lap-sia. Saada vahvistusta ja tukea sille ku-ka on, Hanna sanoo.

– Merjalla on tietysti jo vuosien ver-taistukijakonkarikokemus ja minä vasta opettelen rooliin. On ollut hienoa saada oppia Merjan tavasta toimia vertaistuki-jana. Tuntuu siltä, että tapaamiset rul-

laavat mukavasti omalla painollaan, var-masti vuosien myötä jo tutuksi tulleella tavalla. Tai sitten se on Merjan aikaan-saamaa näkymätöntä työtä!

– Opin toivon mukaan koko ajan li-sää siitä, miten kohdata erilaisia perhei-tä, miten vetää keskusteluja, miten luo-da yhteisyyden tunnetta, miten saada mahdollisimman moni mukaan. Ver-taistukijan roolissa olen miettinyt eri-tyisesti yhteisön merkitystä. Entisenä pienen kunnan kasvattina tuntuu jos-kus, että täällä pääkaupunkiseudulla on yhtä monta yhteisöä kuin on ihmis-tä. Yhtenä päivänä voit kuulua johonkin yhteisöön ja toisena toiseen, olla vähän kuin kameleontti. Naapuri ei välttämät-tä moikkaa ja kouluissakin on satoja op-pilaita. Näkövammaisten lasten perhei-den yhteisö, jota meillä kaikilla on mah-dollisuus olla rakentamassa, tuntuu to-della vahvalta ja lämpimältä. Lujalta. Se on ainakin yhteisö, mikä yhdistää mei-dän perheen toisiin perheisiin ja hyvä niin. Vertaistukija on vertainen, koolle-kutsuja, ja itsekin näkövammaisen lap-sen vanhempi. Se on hyvä rooli.

Hanna:Perheeseemme kuuluu mi-nun lisäkseni puolisoni Antti ja poikamme Onni (5) ja Elias (3). Asumme Espoossa. Tyk-käämme tanssimisesta ja ui-massa käymisestä. Lempiruo-kamme on kiinalainen ruo-ka. Onnin kiinnostuksen koh-teena ovat viimeaikoina ol-leet erityisesti kirjaimet ja his-sit! Elias on innostunut eläi-mistä, etenkin hevosista, sekä arvoitusten kysymisestä. Po-jat ovat kolmena päivänä vii-kossa puoli päivää montesso-rileikkikoulussa ja muuten ko-tihoidossa.

Hanna ja Merja ovat perheenäitejä, joilla riittää tarmoa ja sydäntä myös vapaaehtoistyöhön

Merja

Hanna

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

alu

eilta

Noitia ja hämähäkkejä MerirastilassaMarraskuussa Helsingin Oo mun kaa -kerhossa vietettiin Hal-loween juhlia. Kerhotila Merirastilassa oli koristeltu suurel-la hämähäkinverkolla, mustilla jätesäkeillä ja Halloween kos-tuumeilla. Juhliin osallistui muun muassa peikko ja noita-ak-ka. Söimme hirviömäisiä karkkeja, joiden joukosta löytyi teko-hampaita, hämähäkkejä, hiiriä ja muuta kaameaa. Herkutte-lun ohessa lapset tekivät itselleen omat Halloween hämähäkit mustasta langasta ja piippurasseista. Lapset kiinnittivät valmiit hämähäkit kerhotilassa olevaan hämähäkinverkkoon. Pohdim-me myös yhdessä visaisia Halloween arvoituksia. Juhlien lähes-tyessä loppuaan ehdimme vielä leikkiä pari kertaa teemaan so-pivaa murhaajaleikkiä. Koska aika kului niin verkkaasti, suunni-tellut lepakkonaamiot jäivät tällä kertaa tekemättä. Niinpä lap-sille jäi kotiin sisaruksillekin askarteltavaksi lepakkonaamioita ja mukillinen karmeita karamelleja. Kiitos kaikille osallistujille!

Taru Vaalas

Avaruusaiheinen erilainen koulupäivä alkoi klo 9:15. En-sin oli aamun avaus ja sen jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään. Meidän ryhmä lähti ensin askartelemaan avaruusai-heisia asioita, esim. ufoja. Me kumpikin teimme avaruusaluk-sen.

Ennen ruokaa käytiin kuuntelemassa avaruustarinoita ja kuukävelemässä. Avaruustarinat olivat ihan kivoja, niitä lu-ki meille erikoiskirjastovirkailija irmeli Holstein. Luimme myös hauskaa kirjaa ”Liikaa järjestystä ja kaaosta”, joka kertoi Tip-top- ja Mullin-mallin -planeetoista. Kaikki jotka halusivat, saivat Daisy-äänikirjan nimeltä Kuu. Me molemmat otettiin se.

Kuukävelyllä meitä pommitettiin palloilla. Meidän piti juos-ta liikuntasalin toisesta päästä toiseen päähän. Ruoan jälkeen mentiin Ursan planetaariossa pidettävään esitelmään. Plane-taario oli siirrettävää mallia ja sinne mentiin hassusta ovesta. Tuntui kuin olisi ollut planeetan sisässä, tunnelma oli kiva ja jännä. Meille näytettiin tähtikuvioita, jotka oli heijastettu pla-netaarion kattoon. Tähdet liikkuivat nopeutetusti alhaalta ylös ja ylhäältä alas, kahdessa minuutissa koko yön vaiheet.

Planetaarion jälkeen oli aurinkomaratooni, jossa piti juos-ta iiriksen pitkällä käytävällä. Lopuksi söimme pullaa ja joimme mehua. Sitten olikin jo kotiinlähtö.

Erilainen koulupäivä oli hauska ja oli kivaa tavata tuttuja.Anniina Laamanen (5. lk) ja Juuli Väisänen (4. lk)

Kuvat Anne Norovirta-LaamanenPerhekerho HelsingissäHelsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n perhekerho ko-koontuu myös tänä keväänä joka toinen tiistai klo 9.30 - 11.30. Kerhoon ovat tervetulleita perheet, joissa on näkövammainen vanhempi tai näkövammaisia lapsia.Paikka on muuttunut ja kokoonnumme nyt iiriksessä 6. kerrok-sessa HUNnin toimistolla kokoushuoneessa

Kerhopäivät ovat parillisten viikkojen tiistait: 23.2., 9.3., 23.3., 6.4., 20.4., 4.5. ja 18.5. Päivien teemat ilmoitetaan vierailijoiden varmistuttuaKerhon vetäjinä ovat Päivi Kremenenko, p. 040 822 6516, ja Marja Mikola, p. 045 131 4888.

Jaakko Tulisalo ja Eeva Lusenius Halloweenin vietossa.

Meidän ryhmä lähti ensin askartelemaan avaruusaiheisia asioita, esim. ufoja. Me kumpikin teimme avaruusaluksen.

Anniina ja Juuli nauttivat erilaisen koulupäivän erikoisher-kuista.

Erilainen koulupäivä

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 19

alu

eil

ta

20

Aluetapahtumista tiedotetaan ensisijaisesti sähköpos-titse. ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi toimistolle osoitteeeseen nlt@silmatera.fi varmistat, että saat alu-eesi tiedotteet omaan sähköpostiisi.

Perhetapaaminen JaatisellaPääkaupunkiseudun näkövammaisten lasten perheet kohtaa-vat Jaatisen majalla (vellikellonpolku 1, Malminkartano, Hel-sinki). Jaatisella on mahdollisuus vaihtaa kuulumisia, jutustel-la ja kahvitella. Samaan aikaan lapset saavat peuhata Jaatisen mukavissa puitteissa ohjaajien kanssa.

Sunnuntaina 21.3. klo 16–18vieraana on Näkövammaisten Keskusliiton aikuisten aluesih-teeri Minna Ågren. Etenkin nuorten vanhemmille on varmas-ti tarjolla tärkeää tietoa. Minna kertoo aikuisten aluesihteeri-palveluista ja sosiaaliturva-asioista, kuten 16 vuotta täyttäneen vammaistuesta, kuljetuspalveluista ja henkilökohtaisesta avus-ta. Nyt on mahdollisuus kysellä mielen päällä olevista aiheista. Kannattaa lähteä mukaan!

ilmoittautuminen to 19.3. vertaistukijoille:Merja Waris040-7079736 m.waris@luukku.comHanna Mäkelä 040-709 6410 tanssihanna@yahoo.com

Lasten leiri Villingissä 21.-24. kesäkuuta Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n perinteinen liikunnallinen lasten leiri järjestetään 21.-24.6.2010 Lomakoti villingissä Helsingissä.

Leiri on tarkoitettu n. 7-14-vuotiaille lapsille. HUN tukee alle 16-vuotiaiden jäsentensä sekä jäsenten lasten (jotka voivat ol-la myös näkeviä) osallistumista leirille. Näiden osallistujien lei-rimaksu koko leiriltä on 50 euroa/ lapsi. Leirimaksu sisältää ma-joituksen, ruokailut, ohjelman sekä matkat Linnanmäen ret-kellä.Mukaan pääsevät myös muut kuin edellä mainitut leirin koh-deryhmät, mutta heiltä peritään leirimaksun lisäksi lomakodin ensi kesän hinnaston täysihoitomaksut.Leiriohjelmassa on liikuntaa, pelejä ja leikkejä, saunomista ja uimista.ilmoittautumiset toukokuun loppuun mennessä HUNnin lii-kuntakoordinaattorille: Jenni Blomqvist, puh. 040 178 8858, jenni.blomqvist@hun.fi. ilmoittautuessa kerro lapsen nimi, ikä, uimataito, ruoka-aine-allergiat, huoltajien yhteystiedot sekä muut asiat, jotka leirioh-jaajien on hyvä tietää. ilmoittautuneille lähetetään leirikirje.

Alueleiri HelsingissäPääkaupunkiseudun perheille järjestetään alueleiri Lomakoti villingissä 15.–16.5. Mukaan mahtuu 6 perhettä. Lomakoti vil-linki sijaitsee Helsingin itäpuolella meren äärellä, Kristallilah-den ja Kylänlahden välissä ihastuttavalla villingin saarella. Lo-makodilla on oma 12-paikkainen vene, joka kuljettaa saareen Jollaksen rannasta. viikonloppuna on mahdollisuus jakaa ko-kemuksia näkövammaisten lasten perheiden kanssa, saunoa ja viettää leppoisaa aikaa yhdessä.Hinnat:aikuinen 28,75 euroalapsi, 12-16-v. 21,65 euroalapsi, 1-11-v. 14,10 euroaHinnat sisältävät majoituksen 2-3 hengen huoneissa, ruokailut (la lounas, päivällinen, iltapala, su aamiainen ja lounas), vene-kuljetuksen sekä viikonlopun ohjelman.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

Reimakka

Annariikka Sivonen on terveydenhoitajaopiske-lija Joensuusta ja marraskuussa 2007 syntyneen näkömonivammaisen Reiman äiti. Tässä sarjassa kerrotaan arjen tunteista ja tilanteista yhden van-hemman vammaisperheessä.

Aika ei paranna, mutta palkitsee

Ulottuvuus, jota monet erityisen perheen elämää sivusta kat-sovat eivät ymmärrä, on se miten aika ei aina paranna tai hel-potakaan arkea, vaan voi jopa muuttaa sitä vaikeammaksi. Kuntouttamisen tueksi tulee jatkuvasti lisää apuvälineitä ja ohjeita. Hoidettava kasvaa nopeammin kuin taidot. Onnek-si meidät on tehty joustaviksi ja sopivan lyhytnäköisiksi, jot-teivät tulevat haasteet ehdi rasittaa ennen kuin ovat kohdal-la. Ja sille puurtamiselle, jota erityisten vanhemmat tekevät, on jokaisessa perheessä ainakin yksi ihana syy, lapsi itse. Eri-laiseksi syntynyt – dokumentissa eräs äiti sanoi sen lapsel-leen rehellisen kauniisti: ”Teetät helkkaristi työtä, mutta olet sen arvoinen.”Tämä vuosi tulee tuomaan jonkin verran valaistusta Reiman tilanteeseen, kun pään magneettitutkimuksen vastaukset tu-levat. Keväällä on aika puntaroida ensi syksyn päivähoitojär-jestelyjä ja tulossa on myös toinen kuntoutusjakso. Haasteen-sa on siinäkin, että saisin täytettyä lupaukset jotka tein uutena vuotena. Olen uhannut käyttää enemmän apua Reiman hoi-tamiseen ja olla huolellisempi oman hyvinvointini suhteen. Ja ehkäpä jo tänä vuonna saan loppuun koskettelutaulut, joita rupesin tekemään Reimalle viime vuosikymmenellä…

annariikka.sivonen@gmail.com

vV iimeisinä kolmena vuodenvaihteena ei ole tarvinnut katsoa päättyvää vuotta todeten, ettei olisi tapahtunut mitään merkittävää. Meillä edellinen vuosi al-koi vammaisperheen statuksen sulattelemisella. Asian käsit-tely sai lähtösysäyksen, joka aiheuttaa vieläkin kylmiä värei-tä. Olimme lähdössä ratkaisevalta, lapseni vaikeavammaisek-si tuominneelta, poliklinikkakäynniltä ja istuin aulassa pu-kemassa Reimaa. Maistelin mielessäni ensimmäistä kertaa ääneen sanottua sanaa kehitysvammainen. Siinä istuessani mieleeni tuli muutaman vuoden takainen näky bussissa, jos-sa noin 5-vuotias vammainen tyttö istui rattaissa ja kitisi ko-ko matkan. Äiti yritti turhaan saada lasta hiljenemään ja kun bussi tuli päätepysäkilleen, äiti työnsi rattaat ulos ja antoi tulla ”Hiljaa!” – käskyn päälle ryöpyn voimasanoja. Olin kauhuis-sani, mutta ajatusten seljettyä tajusin että äiti oli varmasti ää-rimmilleen väsynyt. Kului kuusi, ehkä seitsemänkin vuotta. Istuin poliklinikalla vielä vähän aikaa Reima sylissäni ja asen-noiduin itsekin olemaan vammaisen lapsen äiti. Katselin au-lassa pienen tytön leikkiä. Kohta tytön luokse tuli isompi tyttö ja äiti, se täsmälleen sama nainen kuin muutama vuosi sitten bussissa! Isomman tytön täytyi olla rattaissa istunut lapsi, nyt hyväntuulisena ja juttelevana, hoputtaen pikkusiskoaan. Äiti oli hymyilevä ja kiirehti tyttöjä, jotta perhe ehtisi uimaan. En ole ikinä liioin uskonut yliluonnollisiin tapahtumiin, mutta olen aina uskonut esimerkin voimaan. Ehkä siksi tuo perhe oli järjestetty siihen kertomaan olemuksellaan, että jatkossa tulee olemaan vaikeaa, mutta vaikeuksista voi selvitä.Vammaisuuden hyväksyminen on tarkoittanut kokonaan uudenlaisen aikakäsityksen sisäistämistä. Mikään ei tapah-du sitten kun, vaan sitten jos. Sillä sekunnilla, kun vammat oli luettavissa epikriisistä, loppui muihin lapsiin vertaami-nen ja kehitysaskeleiden odottaminen. Se oli edellytys sille, että Reiman on voinut hyväksyä omana itsenään. Ja niin nu-rinkuriselta kuin se tuntuukin, vammaiseksi toteamisen jäl-keen lapsi on ollut helpompi nähdä lapsena, eikä kokoelma-na ongelmia. Yhdessä olemiseen on tullut lisää iloa, kun ei keskity odottamiseen vaan toivomiseen. Viime kevättalvella ollut vauvaperhekurssi Iiriksessä osui parhaaseen mahdolli-seen saumaan ja oli auttamassa siinä, että lapsen persoona löytyi vammojen alta. Kun ensimmäinen vuosi oli keskityt-ty siihen mitä Reimalla ei ole, toisena vuonna nostettiin esil-le kaikkea sitä mitä on.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 21

22

tuutissa, alkoi ristisanaharrastus. So-keana ristisanojen ratkominen vaatii vielä enemmän ajattelua kuin ruudu-kon täyttäminen näkevänä.

Anagrammeista se alkoi– Anagrammiharrastus alkoi, kun mu-siikinopettajamme Laina Nieminen an-toi meille klassisen musiikin mestarien ja iskelmälaulajien nimistä muodostet-tuja anagrammeja ratkaistavaksi, kertoo Annikki Peltonen. – Innostuimme he-ti luokkakaverini Helenan kanssa itse rakentamaan oppilastovereiden nimistä anagrammeja yhteistä illanviettoa var-ten. Yritimme kaikin tavoin vaikeuttaa

Leikkejä sanoilla ja kirjaimilla

aA nnikki Peltonen kä-vi Helsingin soke-ainkoulua 40-lu-vun lopulta vuo-teen 1958. Tuohon aikaan koulussa opis-keli ja asui parhaimmillaan noin 70 las-ta. Rahaa ei vapaa-ajan harrastuksiin tai leikkivälineisiin juurikaan ollut, joten lapset keksivät itse ilmaista ajankulua.

Anagrammien ratkaiseminen ja nik-kainkielen puhuminen olivat suosittu-ja harrastuksia. Molemmat kysyivät ai-kalailla aivonystyröitä, mutta tuottivat myös iloa lapsille. Myöhemmin, kun Peltonen oli opettajana näkövammais-ten ammattioppilaitoksessa, Arlainsti-

Musiikinopettaja Annikki Peltonen teki kirjan ajatusleikeistä, joita Helsingin sokeainkoulun ja Arlainstituutin oppilaat harrastivat aika-na ennen tietokonetta ja kännykkää.

leena honkanen

Maton Monoo?

tÄ?

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

LEEN

A H

ON

KA

NEN

ratkaisun löytymistä esimerkiksi niin, että pojan nimestä muodostettiin aina tytön nimi ja päinvastoin.

– Anagrammissa nimen kirjaimet on sekoitettu ja niistä on muodostet-tu uusi sana tai lause. Ratkaisija joutuu etsimään haetun nimen yhdistelemällä kirjaimet alkuperäiseen järjestykseen-sä. Esimerkiksi R.Valoviita -anagram-mista löytyy nimi Olavi Virta.

– Anagrammeja voi rakentaa tietys-ti myös muista sanoista kuin ihmisten nimistä, ratkaisua helpottaa, kun tietää etsitäänkö laulajaa, paikkakuntaa tai jo-tain muuta.

Partiotoiminnassa opittiin Morsen aakkosetPartiotoiminta oli osa Helsingin soke-ainkoulun lasten elämää. Taitomerkke-jä suoritettiin ahkerasti.

– Helsingin sokeainkoulussa liityin partiolippukunta Kalliotyttöihin. Par-tiossa meillä oli urheilua, leirejä ja par-tiojuhlia, joilla kerättiin varoja toimin-taan. Taitomerkkejä suorittaessa opittiin esimerkiksi ensiapu- ja liikkumistaitoa. Innostus ja kunnianhimo olivat korke-alla, Annikki Peltonen kertoo.

Partiotoiminta toi tietysti mukanaan myös Morsen aakkosten opettelun.

– Morsen aakkoset opin 11-vuoti-aana, ennen kuin niiden opettelemi-

Entinen Helsingin sokeain-koulu Ensi linja 1:ssä on

suuri linnamainen raken-nus. Sen luokissa, käytävil-lä ja makuusaleissa moni

entisaikojen näkövammai-nen lapsi on viettänyt suu-rimman osan lapsuuttaan.

Usein lapsilla oli hirveän hauskaa, mutta ankara kuri ja kova koti-ikäväkin olivat

osa elämää. – Ennen koulun alkua kotiin tuli lista tavaroista, mitä pi-ti olla mukana. Kouluun tul-tiin syyskuussa ja seuraavan kerran päästiin kotiin joulu-lomalle. Koti-ikävää itkettiin niin kauan kunnes se oli voi-

tettu ja sen jälkeen alettiin lohduttaa niitä, jotka edel-leen itkivät, muistelee An-

nikki Peltonen.

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 23

A B C D

A B C D

1

2

3

4

1

2

3

4

24

nen partiossa vielä olisi ollut ajankohtaista. Meillä ei tuohon aikaan ollut partiopillejä omassa käytössä, joten morsetta-mista piti harjoitella suullisesti ”ti taa taa ti” -menetelmällä. Sitten kun merkkiä päästiin suorittamaan, käytössä oli oikea pilli, se oli hienoa.

Nikkainkielen taitajaksi– Taipalsaarelainen koulukaverimme Olavi Hongisto toi meil-le tuliaisiksi kotipaikkakunnaltaan oivallisen salakielen, Nik-kainkielen, jota käytettiin salaisuuksien ja juonittelujen kie-lenä. Aina ei voinut olla varma, oliko joku opettajista tai hoi-tajista kuulemassa. Koulussa kuri oli ankara: iskelmän laula-minen saattoi johtaa nurkkaan, saatikka jos sellaisen sanat löytyivät pöytälaatikosta. Nikkainkieli takasi mahdollisuu-den omiin salaisuuksiin siellä missä lasten omat tavaratkin tarkastettiin säännöllisin väliajoin.

– Nikkainkieltä osasivat vain harvat. Ensin Olavi tietysti opetti kielen joillekin pojille. Minä olin ensimmäinen tyttö, joka sai kielen käyttöönsä. Minulla oli tietysti sitten valtaa va-lita ne tytöt, joille edelleen opetin kielen.

– Suomi kääntyy Nikkainkieleksi siten, että sanan konso-nantit pysyvät paikallaan, mutta vokaalit vaihtuvat toisiksi tie-tyn kaavan mukaan: a muuttuu iiksi, e ooksi, u ääksi ja y öök-si. Näin sanasta haavi tulee hiiva ja suku tulee säkä.

SanaristikkoPistekirjoitettu sanaristikko on kuten näkevien kryptoristik-ko, jossa vihjeet on annettu sanallisesti. Koska pisteruudukos-sa tyhjäksi jäävät ja täytettävät ruudut täytyy merkitä pistein, ruudukkoa ei voi täyttää kirjoittamalla sen päälle, vaan ratkaisu tehdään eri paperille. Annikki Peltonen kertoo täyttävänsä ruu-dukot aika pitkälle muistin ja ajatuksen varassa, ennen kuin al-kaa kirjata ratkaisua paperille.

Margit Annikki Peltonen: iloa tulevaan aikaan. 2009Kirja sisältää 24 sanaristikkoa ratkaisuineen. Saatavana mustapainettuna ja pistekirjana. Hinta: 15 euroaTilaukset: Annikki Peltonen/ 050 5118 408

Harjoitusristikko

Vihjeet vaakasuunta1A Tiedän paikan armahan2A Kulkuväline vesillä3A Pankki-4A Paras lääke

vihjeet pystysuuntaA1 KaupungissaB1 Sukunimi, ruots.C1 Hyvä renkiD1 Lapsiperheessä

tÄÄtkö allilli

karjisteen?

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

Äiti ja tytär liitävät huimasti ilmassa. Netta (10) ja Saija Snygg harrastavat yhdessä trapetsia per-hesirkuksessa Tampereen lähellä Lempäälässä.

– Meidät on helppo puhua hulluihin ideoihin mukaan, Sai-ja Snygg kertoo. – Kuulimme Netan ”kaappikaverilta” Jen-na-Liisa Olanilta, joka oli aikoinaan yhtä aikaa Netan kans-sa keskoskaapissa, että perhesirkuksessa on vapaana paikka ja lähdimme kokeilemaan.

– Sirkus on hyvä liikuntamuoto näkövammaiselle lapselle. Jokainen sirkuslainen voi valita oman lajinsa. Me valitsimme Netan kanssa trapetsin, se tuntui heti omimmalta.

– Perhesirkuksessa on ollut mukana viisi vammaista lasta perheineen. Netta on ainoa sokea lapsi, muut ovat kehitys-, liikunta- ja cp-vammaisia. Tunneilla harjoitellaan tasapuoli-sesti kaikkia sirkuslajeja akrobatiasta jonglööraukseen. Seu-raavaksi Netta aikoo harjoitella nuorallakävelyä.

– Erityisvälineitä näkövammainen lapsi ei sirkusharrastuk-sessa juurikaan tarvitse. Nettaa varten on tehty ainoastaan ki-lisevät jonglöörauspallot.

Enemmän kuin pelkkiä temppuja Perhesirkuksen harjoitukset ovat tavallisesti kerran kuussa ja niihin osallistuivat myös Netan näkevät sisarukset.

– Välillä harjoituksissa Netta väsyy. Tunnin harjoittelu hä-linän keskellä vaatii sokealta kovaa keskittymistä. Ensiesityk-sen lähestyessä harjoituskerrat tihenivät viikottaisiksi ja val-mistautuminen vei muutenkin aikaa, Saija Snygg kertoo.

– Sirkusesitykseen kuuluu paljon muutakin kuin notkeat liikkeet: täytyy miettiä lavasteita, esiintymispukuja, meikkiä ja hiuksia. Olemme saaneet itse suunnitella puvustusta ja osa esiintymisvaatteista on hankittukin itse, osa lainattiin Sorin sirkuksesta ja Pii Poosta.

– Esiintymistä varten tunneilla on harjoiteltu puhumista ja kehonäänillä ilmaisua. Sitäkin, miten aplodit otetaan vas-taan, pitää harjoitella.

Netta on puhjennut kukkaanEsiintyminen on tietysti aina jännittävää ja joskus voi tulla yllättäviä tilanteita.

– Ennen esitystä kukaan ei ollut muistanut selittää Netalle ohjelmarunkoa, kaikki olettivat, että Netalla se oli jo tiedossa. Tällaisia herätyksiä on tullut sirkuskoulun aikana, itsekin ha-vahtuu, ettei ole huomannut kaikkea, Saija Snygg kertoo.

Esiintymiskokemusta on alkanut kertyä ja taiteilijoilla on kysyntää. – Ennen joulua kävimme esiintymässä Apuväline-messuilla. Esiintymiskutsuja on saatu muun muassa Tampe-re-talolle ja Kaapelitehtaalle Helsinkiin.

– Parasta sirkuksessa on se, ettei kilpailla, vaan jokainen saa olla oma itsensä. Lapset saavat kehuja ja itsetunto kasvaa.

Vanhemmalta vaaditaan tietynlaista hulluutta ja heittäytymis-tä lähteä mukaan sirkukseen. Lapsista on mukava nähdä, kun omat vanhemmat hölmöilevät.

– Netan koko olemus muuttui, kun hänelle laitettiin esiin-tymiskampaus ja meikki. Näki kuinka hän puhkesi kukkaan, kun kokonaisuus oli valmis. ”Onks mun tukka kunnossa”, kysyi Netta päästyään trapetsilta alas esityksen jälkeen, Sai-ja Snygg nauraa.

Sirkushuveja ja taiteen taikaa

PerhesirkusEsteettömän lasten ja nuorten kulttuurin keskus Pii Poo ja Kehitysvammaistentukiliiton MALiKE kehittävät yh-dessä uudenlaista Perhesirkus -mallia, jonka tavoittee-na on mahdollistaa myös liikuntarajoitteisten lasten ja nuorten sirkusharrastus.Perhesirkusryhmän muodostavat lapset, nuoret ja aikui-set yhdessä. Tavoitteena on onnistua yksin ja yhdessä, oppia ja kannustaa kaikkia tasavertaisesti, nauttia elä-mästä ja tehdä joskus mahdottomalta tuntuva mahdol-liseksi.Perhesirkustoiminnassa on mukana viisi tukea tarvitse-vaa lasta ja nuorta perheineen eli yhteensä 18-hengen sirkusseurue.Perhesirkus-toiminta on osa Pii Poon sosiaalisen sirkuk-sen kehittämistyötä.Lisätietoja:www.malike.fiwww.lastenpiipoo.fi

Anne Latva-nikkola

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 25

26

Inhoan tanssimista.Pidän itseilmaisusta ja pidän liikkeestä, mutta liikeilmaisu

ei ole minun juttuni. Olen aika monta kertaa joutunut tun-nustamaan sen itselleni ja muille.

Antipatiani tanssimista kohtaan ovat syntyneet oikeastaan vasta sokeutumisen jälkeen. Siinä vaiheessa, kun en enää näh-nyt muita, on herännyt suuri inho tanssimista ja vapaata lii-keilmaisua kohtaan. Oma vaikutuksensa varmasti on myös lukuisilla yläasteen liikuntatunneilla, jotka aloitettiin tanssi-malla. En ikinä tiennyt askeleita kunnolla, saati sitten pysy-nyt sarjassa mukana, kun opettaja sekoitteli sitä oman mie-lensä mukaan. En myöskään pystynyt tanssimaan siististi ri-vissä, kuten muut. Minua ahdisti se, miten hölmöltä näytän, enkä kertaakaan pystynyt tanssimaan edes lähes rennosti. Se oli pelottavaa ja se tuntui inhottavalta.

Kallioon tullessa tiesin, etten joutuisi enää kestämään lii-kuntatuntien tanssi-alkuverryttelyjä, koska täällä on tytöt ja pojat samassa ryhmässä. Poikien ei tarvitse kärsiä sellaises-ta. Mutta sitten näyttämöilmaisu… Siellä minä jouduinkin il-maisemaan itseäni liikkeellä.

Monet näyttämöilmaisun tunnit aloitettiin vapaalla lii-kehdinnällä musiikin tahtiin. Minulla meni hyvin kauan,

ennen kuin uskalsin oikeastaan liikkua mitenkään ihmeel-lisesti. Eniten aikaa meni sen ajatuksen purkamiseen, etten näytä hölmöltä. Vaikka viime vuoden loppukeväästä aloin jo vähän rennommin suhtautua vapaaseen liikehdintään, se ei ikinä tuntunut kovin mukavalta. Hauskempaa se oli silloin, jos ei ollut musiikkia ja annettiin joku tietty tyyli, miten pi-tää liikkua (voimakkaasti, kevyesti, nopeasti, hitaasti, suure-leisesti…). Hämmensin itsenikin, kun viime syksynä näkö-vammaisteatterissa piti tehdä samoin, siis liikkua musiikin tahtiin. Minä liikuin, kauheasti ahdistumatta asiasta. Jotain kehitystä on siis tapahtunut.

Olen monta kertaa kuvitellut itseni tanssimassa jotain hy-vin hämmentävää nykytanssia, sellaista kunnon vapaata ja ab-surdia liikettä. Kuvitelmissani jopa pidän siitä. On tosin hyvin harvassa tilanteet, joissa uskaltaisin oikeasti tehdä niin. Olen suunnitellut jopa tanssiteoksen melkein kokonaan, mutta se tulee kyllä pysymään ihan vaan päässäni.

Lukiossa yhtenä ilmaisutaitoaineena on tanssi. Olen alus-ta lähtien tiennyt, etten ole menossa tanssikursseille. Ainut kurssi, joka minua kiinnostaisi, on tanssi kakkonen, joka on akrobatiaa. Siinä on vaan se huono puoli, että ensimmäinen kurssi pitäisi käydä ensin. Joten taitaa jäädä minulta akroba-tian opiskelut sikseen, sillä: ” Ensimmäisellä kurssilla opitaan tanssin peruselementit (tila, aika, muoto, energia, dynamiik-ka). Improvisatoriset ilmaisuharjoitukset ovat olennainen osa kurssin sisältöä.” Tuntuu liian vaikealta. (Lainaus koulun si-vuilta, www.kallil.edu.hel.fi)

Pari- ja ryhmätanssit, joissa on koko ajan kosketus toiseen, ovat sitten asia erikseen. Niitä en ole ikinä inhonnut lähes-kään niin paljoa. Osasin jopa välillä nauttia koulumme pii-rileikeistä, jotka tosin olivat enemmänkin juuri piirileikke-jä kuin tansseja. Vanhojentanssien lähestyessä alan harjoitus harjoitukselta vähitellen ajatella, että tämähän on ihan kivaa-kin. Mietin vielä marras-joulukuussa, menenkö koko tans-seihin, koska tanssiminenhan ei ole minun juttuni. Onneksi sain parikseni hyvän kaverini, johon pystyn kunnolla luotta-maan. Onneksi hän on myös niin fiksu ihminen, että näyt-tää minulle askeleita, jos en opettajan selityksestä ymmärrä ja jos opettaja ei ehdi tulla näyttämään.

Kosketuksen avulla toinen ihminen ikään kuin tukee omaa liikettäni. Silloin saan varmuuden siitä, etten oikeasti ole ai-nut, joka tässä heiluu hassun näköisesti. Jos yhdistän koske-tuksen liikkeeseen, pystyn paljon paremmin ilmaisemaan it-seäni. Myös liikeimprovisaatiot, joissa pidetään koko ajan kos-ketus toiseen, ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Näin ainakin silloin, kun parina on joku, joka suostuu tekemään mukana.

Olen vakaasti sitä mieltä, että Kallion ilmapiiri niin näyt-tämöilmaisussa, piirileikeissä kuin vanhojentanssiharjoi-tuksissakin on saanut minut vähitellen ymmärtämään, et-tei tanssiminen ole niin vakava asia. Nyt tanssikurssien ku-vauksia lukiessa minusta jo melkein tuntuu siltä, että voisin pystyäkin siihen ja että se voisi olla mukavaa. Valitettavasti vaan minua kiinnostavat kaikki ilmaisutaitoaineet niin, ettei kaikelle ole aikaa.

Tanssiminen ei ole enää niin inhottava asia.

Liikeilmaisu kehittää

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

nu

ore

t

Nuorisosihteeri Jutta Kivimäkip. (09) 3960 4653,050 596 5022jutta.kivimaki@nkl.fihttp://www.nkl.fi/palvelut/nuoret /index.htm

Nuorisotoimen kevään tapahtumatNuorisotoimi järjestää Lahdessa 24.-25.4 peliviikonlopun! Ko-ko viikonloppu on yhtä peliä. Pelaamme kaikenlaisia niin fyy-sisiä kuin henkisiäkin pelejä rennossa tunnelmassa. Olet sitten kilpailuhenkinen tai et, peliviikonlopussa suomalainen voittaa aina. viikonlopun hinta on 60 euroa sis. matkat, majoitus ja oh-jelma. ilmoittautumiset 26.3. mennessä nuorisotoimeen.

Nuorisotoimi järjestää kesällä kaksi leiriä.Näistä ensimmäinen pidetään Oulussa 13.-20.6. Tuoteleirillä luodaan tuotteita monella eri tavalla. Jokainen osallistuja va-litsee leirille kaksi kantavaa teemaa tarjolla olevista vaihtoeh-doista. Jokaiselle illalle järjestetään koko leirille yhteistä ohjel-maa. Koko leirin tuotokset esitellään yhteistapahtumassa, joka järjestetään NKL:n Kesäpäivien yhteydessä. Tuoteleiri järjeste-tään yhteistyössä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n kans-sa. Leirimainos ilmestyy maaliskuun lopulla ja se postitetaan automaattisesti vuoden 2009 leireille osallistuneille. Leirin hin-ta on 175 e sisältäen ohjelman, matkat julkisilla kulkuneuvoilla ja täysihoidon. ilmoittautumiset 14.5. mennessä leiri-ilmoittau-tumislomakkeella. Lomake löytyy nuorison nettisivulta tai sen voi tilata nuorisosihteeriltä.

Perinteinen kesäleiri järjestetään 5.-11.7. Lautsian lomakeskuk-sessa Hauholla. Tarjolla on monipuolinen kesäleiri, jossa osal-listujat saavat valita itselleen mieleisimmän vaihtoehdon erilai-sista valinnaisista ohjelmista. Leirimainos ilmestyy maaliskuun lopulla ja se postitetaan automaattisesti vuoden 2009 leireil-le osallistuneille. Leirin hinta on 160e sisältäen ohjelman, mat-kat julkisilla kulkuneuvoilla ja täysihoidon. ilmoittautumiset 14.5. mennessä leiri-ilmoittautumislomakkeella. Lomake löy-tyy nuorison nettisivulta tai sen voi tilata nuorisosihteeriltä.

Kaikki nuorisotoimen tapahtumat on tarkoitettu 12–30-vuoti-aille ellei mainoksessa toisin ole mainittu.

Oo mun kaa! -kerhojen kevät jatkuu:Helsinki: kerran kuukaudessa tiistaisin kello 18-20, Nuorisotalo Merirasti (Jaluspolku 3)2.3. Liimaten ja hoilaten6.4. Retki teatterimuseoonKerholaisille mukaan 3 euroa sisäänpääsymaksuun.4.5. Päättäjäisjuhlat

Jyväskylä: kerran kuukaudessa tiistaisin klo 18-20, Keski-Suomen Näkövammaiset ry (Eeronkatu 7 B 19)9.3. Pääsiäisyllätys13.4. Ulkoilukerta11.5. Retki

Rovaniemi: kerran kuukaudessa lauantaisin kello 13-15, Lapin Näkövammaiset ry (Maakuntakatu 12)6.3. Musiikkikerta10.4. Askartelu ja pelikerta8.5. Retki vattuunkikönkäälle.

Tampere: kerran kuukaudessa maanantaisin kello 18-20, Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n kerhotila (Kuninkaan-katu 8 A 4)8.3. Elokuvailta 12.4. Retki 3.5. Askartelu

Turku: kerran kuukaudessa keskiviikkoisin kello 18-2010.3., Rottingin punontaa Rauhanniemessä14.4.. Hop Lop Raisiossa12.5. Oo mun kaa! ja Sporttis yhteinen kevään päätös Rauhan-niemessä

Vaasa:Kerho kokoontuu variskan koululla (vanhan vaasankatu 20) kello 15.00–16.30. 11.3., 25.3., 8.4., 22.4., 6.5. ja 27.5.

Tiedustelut: Anne Latva-Nikkola (09) 7522 540, anne.latva-nikkola@silmatera.fi

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0 27

28

Eikä yksikään pelastunutKirjoittanut: Medina Omeragic 16 v.

Tuuli ulvoi kaameasti ja satoi rankasti, Albatros-laivan lipuessa Karibianmerellä. Elisabeth Swan makasi hil-jaa kylmästä hytisten hytissään. Hän kääri tiukemmin ohut-ta, pistelevää vilttiä ympärilleen.

Neiti Swan oli pitkä, hyvin kaunis tyttö. Hänellä oli tum-manvihreät silmät ja vyötäröille ulottuvat upeat, tummat hiukset. Hän oli hyvin kiltti ja mukava kaikille, tosin hän ei oikein puhunut kenellekään, sillä hän oli hyvin ujo, eikä hän ollut ihmisten kanssa paljoakaan tekemisissä. Tytön äiti kuo-li syöpään, kun hän oli hyvin pieni. Hän ei muistanut äidis-tään juuri mitään.

Elisabethin isä toimi Albatros-laivan kapteenina. Kaptee-ni Swan oli pitkä, hyvin lihaksikas mies. Hän oli myös hyvin ankara tyttärelleen. Siitä lähtien kun Elisabethin äiti kuoli, ty-tön isä oli muuttunut hyvin tiukaksi. Voisi luulla, että Elisa-beth oli hyvin yksinäinen, mutta hän ei kuitenkaan ollut. Hän rakasti eläimiä ja vietti niiden kanssa päivät pitkät. Hänellä oli lapsuudenystävä, Jack. Elisabeth oli tuntenut pojan jo siitä lähtien, kun tytön äiti oli vielä elossa. Elisabeth hymyili muis-tellessaan Jackin lempeitä, kapeita kasvoja, hänen loistavan-sinisiä silmiään ja hänen ihanaa luonnettaan.

Elisabeth kääntyili ja vääntyili vuoteessaan, kunnes hän vihdoin sai unen päästä kiinni. Seuraavana aamuna Elisabeth heräsi aikaisin. Hän pukeutui ja meni ikkunan luo ja siirsi ver-hot syrjään. Aurinko paistoi suoraan tytön silmiin. Maisema oli hyvin kaunis. Veden pinta oli tyyni ja peilin kirkas, lokit lentelivät pilvettömällä taivaalla ja veneet lipuivat ohitse. Eli-sabeth avasi ikkunan. Auringon paiste ja raikas ilma tulvah-ti sisään pimeään, tunkkaiseen hyttiin. Hytti oli niukasti ka-lustettu ja ahdas. Ainoastaan ikkunalaudalla oli pieni kukka-ruukku, jossa oli pari ruusua. Elisabeth hengitti lämmintä ja raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa. Hän meni ulos hytistään suureen, kirkkaasti valaistuun käytävään. Seinillä riippui vä-rikkäitä tauluja ja kauniita maalauksia.

Elisabeth kulki käytävän päähän ja avasi raskaan puuoven. Hän tuli kapeaan käytävään, jossa oli valonlähteenä vain yk-si pieni lamppu, joka roikkui katossa. Tyttö kiipesi pitkät kierreportaat, jotka veivät kannelle. Niiden päässä oli ras-

kas ovi. Elisabeth avasi sen ja käveli kannelle. Jack istui tuo-lissa katsellen maisemia. Elisabethin nähdessään, poika hy-myili ja nousi. Tämä juoksi pojan luo ja halasi häntä. He ha-lasivat hyvin pitkään. Elisabethin mielestä Jack tuntui iha-nan lämpimältä ja pehmeältä. Pojan kädet olivat hyvin hellät tytön ympärillä. He päästivät irti toisistaan ja istahtivat vie-rekkäisille tuoleille.

Vähänajan kuluttua, palvelustyttö tuli kannelle, mukanaan tarjotin, jolla oli suuri mansikkavati ja kermakannu. Palve-lustyttö poistui kannelta. Nuoret alkoivat popsia mansikoita. Siinä mutustellessaan he juttelivat kaikkea mukavaa. Jack ja Elisabeth katselivat toisiaan ja hymyilivät. Elisabethin poskil-le kohosi kaunis puna ja hänen sydämensä alkoi sykkiä no-peammin. Yhtäkkiä Elisabeth ja Jack tarttuivat molemmat samaan mansikkaan. He naurahtivat heidän kätensä osues-sa toisiinsa. Jack otti mansikan ja laittoi sen toisen pään suu-hunsa. Elisabeth kumartui, ja otti toisen pään huulilleen. He alkoivat järsiä mansikkaa päätä kohti. Heidän huulensa lähe-nivät ja lähenivät, kunnes... Yhtäkkiä hälytyskello alkoi soi-da. Elisabeth ja Jack kuulivat huutoja ja läheneviä juoksuas-kelia. Elisabeth haukkoi henkeä.

Huudot eivät kuulostaneet Albatrossin miehistöltä. Elisa-beth ja Jack tajusivat, että heidän laivaansa oltiin ryöstämäs-sä. Nuoret juoksivat ovea kohti, mutta ennen kuin he ehtivät avata ovea, se lennähti auki. Sisään ryntäsi kapteeni Swan, kannoillaan yhdeksän julman näköistä miestä, joilla oli mie-kat vyöllä ja konepistoolit kädessä. Niiden piiput osoittivat kohti Jackia ja Elisabethia. Elisabeth jähmettyi paikoilleen. Jack hyppäsi Elisabethin eteen, suojellakseen häntä. Jack ot-ti jousipyssynsä vyöltään. Jousipyssy oli hyvin kauniin ja ar-vokkaan näköinen. Miehet virnistivät pilkallisesti nähdes-sään sen. Yksi miehistä hyökkäsi Jackiä kohti miekka ojossa, mutta tämä väisti iskun taitavasti. Jack kiristi jousensa, tähtä-si ja ampui. Nuoli suhahti aivan miehen pään vierestä, mut-ta ei osunut häneen. Mies virnisti ivallisesti. Jacillä oli myös miekka selässään, jonka hän otti esiin ja hyökkäsi salaman nopeudella miestä kohti, survaisten tätä terävällä miekallaan rintaan. Mies älähti tuskasta ja vaipui maahan. Jack kiskaisi

S i l m ä t e r ä l 1 l 2 0 1 0

miekkansa irti miehen rinnasta ja hyökkäsi seuraavaa mies-tä kohti. Mies väisti ja Jack hyökkäsi uudelleen. Tällä kertaa mies ei ehtinyt väistää. Miekka osui suoraan miehen päähän ja jäi siihen törröttämään.

Tuuli yltyi kovaksi myrskyksi, keikauttaen Albatrossia voi-makkaasti. Kannella olijat horjahtivat. Jack sai otteen Elisabet-hista, juuri ja juuri ennen kuin tämä kaatui maahan. Kapteeni Swan kaatui selälleen, mutta nousi nopeasti ylös ja hyökkäsi pitkällä, terävällä miekallaan isonenäistä miestä kohti. Tämä ei ehtinyt väistää ja hän taipui kaksinkerroin lattialle. Laineet löivät suurina Albatrossin kylkeen. Ne kasvoivat pikkuhiljaa suuremmiksi ja suuremmiksi. Elisabeth näki suuren laivan, joka oli hyvin kaukana, mutta se tuli lähemmäs ja lähemmäs. Elisabeth katsoi Jackiä, joka taisteli urheasti miekallaan.

Yhtäkkiä pitkäpartainen mies tarttui Jackiä kainaloista. Hän oli juuri heittämässä poikaa laidan yli, kun Elisabeth juoksi miehen luokse. Ennen kuin tyttö ehti estää, pisamanaamainen mies riuhtaisi Elisabethin pois.Mies piti Elisabethia rautaises-sa otteessaan. Elisabeth yritti rimpuilla pois, mutta tämän ote oli rautainen. Elisabeth näki, kuinka pitkäpartainen mies nos-ti Jackin ilmaan ja ennen kuin Elisabeth ehti sanoa tai tehdä mitään, mies viskasi Jackin yli laidan. Kuu