mtt elo 2/2010

Maailma ilmanmaataloustukia?

s.6Rauhalan kuvissa

vallitsee luonto

s.14Kyytiä fosforille

s.17

Genomi kertooyhä enemmän

s.4

2/2010

2 MTT ELO asiakaslehti

Pääkirjoitus

kuva: VEIKKO SOMERPURO

Sananvapauden suojassa

Mediassa ja tutkimuslaitoksissa on tänä syksynä keskusteltu kiivaasti tutkijoiden sananvapaudesta ja tutkimuslaitosten vies-tintäpolitiikasta. Saako tutkija puhua tutkimustuloksistaan jul-kisuudessa? Milloin puhutaan yksityishenkilönä, milloin orga-nisaation työntekijänä?

Tutkijoiden sananvapautta rajoitettaessa liikutaan tulenaral-la alueella, sillä tieteen vapaus ja riippumattomuus on yksi län-simaisen yhteiskunnan keskeisimpiä arvoja. Intressiristiriidat li-sääntyvät sitä mukaa kun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen ja tilaustutkimusten määrä kasvaa. Toisaalta tutkimuslaitoksen on tänä päivänä saatava rahoittajia mukaan, koska julkisen rahoi-tuksen määrä vähenee koko ajan.

Joskus julkistettava tutkimus saattaa puhua toista kuin ai-kaisempi tulos tai olla punainen vaate rahoittajalle. Silloin käy-dään keskustelu, jossa periaatteet selvitetään. Loppupelissä

avoin viestintä kuitenkin kannattaa kaikkia osapuolia – niitäkin, jotka ovat pelänneet, että sahaavat altaan omaa oksaa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa sektoritutkimuslaitoksen viestin-nässä, jonka kautta suurin osa tutkimustuloksista julkistetaan tiedotteina ja lehtijuttuina? Onko edes mahdollista olla astumat-ta aina jonkun varpaille?

Esimerkiksi tässä MTT ELO:ssa puhutaan luomutuotannos-ta, jota tukevia tutkimuksia on tehty useita. Emme väitä, että se olisi ainoa oikea tapa viljellä maata.

Yhtenä juttuaiheenamme on, mitä tapahtuisi, jos maatalou-den tukeminen loppuisi. Ehkäpä rasvaveron kannattajat harmis-tuvat lehden sivuilta löytyvästä tuloksesta, jonka mukaan kym-menen prosentin veronkorotus rasvaa sisältäville elintarvikkeille vähentäisi rasvan kulutusta vain puolisen prosenttia. Herättää varmasti keskustelua puolesta ja vastaan, mutta tutkimus näyt-tää suuntaa tässäkin.

Viestintätyötä olisi mahdoton tehdä, jos emme luottaisi tutki-joihimme ja heidän tuloksiinsa. Tutkimuslaitos ei ole kone, joka luo virallisen ja yksituumaisen kantansa, vaan se koostuu ihmi-sistä, joilla on mielipiteitä. Syntyy mielenkiintoisia ja ajassa muut-tuvia tutkimustuloksia – ihan kuten vapaassa tieteessä pitääkin.

Ulla Jauhiainen päätoimittaja

MTT ELO asiakaslehti 3

s.14

Sisältö:

MTT ELO 2/2010Maa- ja elintarviketaloudentutkimuskeskuksen asiakaslehti3. vuosikertaISSN 1797-7312 (painettu) ISSN 1799-2400 (verkkojulkaisu)

Tilaukset:Tarja Lintula, MTT,puh. (03) 4188 2219 [email protected]

MTT ELO netissä:www.mtt.fi/elo Julkaisija:MTT, puh. (03) 41 881,[email protected], www.mtt.fiPäätoimittaja: Ulla Jauhiainen, MTTToimitussihteeri: Minna Nurro, MTTKannen kuva: Veikko SomerpuroLayout ja taitto: ID BBNPaino: Forssa Print Oy

kuva: VEIKKO SOMERPURO

Valmistettu Novatech Satin 135 ja Gloss 250 g/m2 -paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki rek.nro FI/11/1

2/2010

s.10

kuva: TOMI LEPORINNE

Pääkirjoitus Avoin viestintä kannattaa,

tuumii Ulla Jauhiainen.Sivu 2

Genomit avautuvatTeknologian kehitys on vauhdittanut

eläinten perimän tutkimusta.Sivu 4

MarkkinahintaanMitä tapahtuisi maataloudelle ja

ruuan hinnalle ilman tukia?Sivu 6

Maailma muuttuu Globaalit megatrendit vaikuttavat

myös suomalaisten ruokapöytään.Sivu 8

Rikkaat aromitLyhyt mutta valoisa kesä saa

suomalaisomenan maistumaan.Sivu 9

Lypsyn aikaKeittiömestari Heikki Ahopellon

kyytönmaitojuustoilla on kysyntää.Sivu 10

Ruista kautta aikojenSuomessa on syöty ruista jo tuhansien vuosien ajan.

Sivu 13

Inspiraation lähteellä Oma maatila on osa taiteilija

Osmo Rauhalan identiteettiä.Sivu 14

Ravinteet kiinniMTT kehittää tehomenetelmiä

fosforipäästöjen vähentämiseen. Sivu 17

Ilmastopäästöt alas Tutkimus pureutuu maatalouden

kasvihuonekaasupäästöjen lähteisiin.Sivu 18

Hoivaa ja työtä maalla Saksalainen luomutila työllistää ja kouluttaa kehitysvammaisia.

Sivu 20

Kolumni Matti Mäkelä arvostaa

kulttuurista monimuotoisuutta.Sivu 22

Väitöstutkimuksia Sivu 23

Maitotaitoa KeniaanMTT on mukana kehittämässä

Kenian rehu-maitoketjun turvallisuutta.Sivu 24

Lyhyesti Sivu 26


Genomit avautuvat

Genomiikka eli eliöiden perimän rakenteen selvittäminen on tie- teenalana nuori. Se alkoi ke-

hittyä 1980-luvun lopulla DNA:n monista-miseen soveltuvien menetelmien ja lait-teiden kehittymisen myötä.

MTT lähti tuolloin nopeasti mukaan eläinten genomin tutkimukseen. Alan uran-uurtaja MTT:ssä, professori Johanna Vilkki kertoo, että työ alkoi 1990-luvun alussa geenikartoituksella ja alkiotutki-muksella. Kansainvälisessä yhteistyössä MTT on osallistunut mm. naudan, kanan ja sian perimän kartoitukseen.

– Tutkimuksen tuloksena on tuotet-

Pintaa syvemmälleteksti: MINNA NURRO kuva: VEIKKO SOMERPURO

Teknologian kehitys on vienyt geno- miikkatutkimusta nopeasti eteen-päin. Professori Kevin Shingfield ja tutkija Anu Sironen etsivät ratkaisu-ja kotieläinten terveys- ja tuotanto-ongelmiin DNA-molekyylien tasolta.

Genomiikka etsii ratkaisuja kotieläin-ten terveys- ja tuotanto-ongelmiin nii-den omasta perimästä. MTT aloitti eläinten geenikartoituksen pari vuo-sikymmentä sitten, jolloin tutkimuk-sen tavoitteena oli nopeuttaa eläinja-lostusta. Nyt tutkijat pureutuvat yhä syvemmälle geenien ja ympäristön monitahoiseen vuorovaikutukseen.


Genomit avautuvat

tu valintamerkkejä, joiden avulla jalosta-ja voi poistaa haitallisia ominaisuuksia tai parantaa tuotteen laatua. Tulevaisuudes-sa eläinten jalostusarvo voidaan ennustaa aiempaa paljon nopeammin, Vilkki sanoo.

Jättiharppauksia eteenpäin

Viime vuosina genomiikka on edennyt jättiharppauksin teknologisen kehityk-sen siivittämänä. Kun vielä 1990-luvulla geenejä jäljitettiin kromosomeista melko epätarkkojen karttojen avulla, nyt käytös-sä on yhden emäsparin eroja tunnistavia SNP-merkkejä (single nucleotide poly-morphism). Tärkeimpien kotieläinlajien perimän koko emäsjärjestys tunnetaan.

– Satojen tuhansien tiheiden SNP-merkkien avulla pystytään laatimaan ai-empaa tarkempia geenikarttoja. Uudet tehokkaat sekvensointityökalut mahdol-listavat myös sen, että geenien erilaiset il-menemismuodot kudoksissa voidaan sel-vittää samalla kertaa, Vilkki toteaa.

Parempaa laatua ja terveyttä

Perimän hienokartoituksen lisäksi MTT:ssä on ryhdytty tarkastelemaan geenien ja ym-päristön monimutkaista vuorovaikutusta. Vilkin mukaan perimän tutkimus lähestyy nyt systeemibiologista näkemystä.

Genomitutkijoita kiinnostavat sekä ko-tieläintuotteiden laadun että eläinten ter-veyden taustalla toimivat perimän meka-nismit. MTT:n tutkimuskohteita ovat muun muassa nautojen hedelmällisyysongelmat ja utaretulehdus sekä kananmunan kuo-ren kestävyys.

– Ne ovat asioita, jotka vaikuttavat eläinten tuotannolliseen kilpailukykyyn. Samat ongelmat esiintyvät kaikkialla Eu-roopassa, ja tutkimusta tehdään tiiviis-sä kansainvälisessä yhteistyössä, Vilk-ki huomauttaa.

MTT on osallistunut esimerkiksi EU:n tutkimuksen 6. puiteohjelman SABRE-tut-

Hyppivä geeni johdatti uusienarvoitusten jäljilleSuomalaisilla yorkshire-karjuilla yleistyi 1990-luvulla nopeasti perinnöllinen siittiö-vika, joka aiheutti sioille hedelmättömyyt-tä. Tutkija Anu Sironen MTT:stä jäl-jitti siittiövian syyksi hyppivän geenin eli retroposonin ja kehitti testin, jonka avul-la geenivirheen kantajat on karsittu sika-populaatiosta.

Tutkimus kuitenkin jatkuu. Hyppivä geeni oli tarrannut kiinni isoon ja moni-mutkaiseen spef2-geeniin, joka esiintyy kaikilla nisäkkäillä, myös ihmisellä. Spef2 säätelee siittiön hännän lisäksi elimistön monien muiden värekarvojen ja kudos-ten kehitystä.

Sironen selvittää nyt spef2-geenin tuottamia proteiineja ja niiden toimintaa. Hiirimallilla on tarkoitus tutkia, mitä gee-nin hiljentäminen vaikuttaa hedelmällisyy-teen ja esimerkiksi hengitysteihin.

– Spef2-geeni on tärkeä tekijä lisään-tymisessä, ja se voi auttaa myös muiden sairauksien synnyn jäljille. Geenin toimin-nasta on vedettävissä vahvoja johtopää-töksiä myös ihmispuolelle, Sironen toteaa.

kimusohjelmaan, joka päättyy tänä syksy-nä. Jättimäisessä hankkeessa on yhteen-sä 33 eurooppalaista tutkimuslaitosta ja se koostuu kymmenestä tutkimuskoko-naisuudesta.

MTT:n tutkijat ovat olleet mukana SAB- RE:n kolmessa kokonaisuudessa: selvit-tämässä naudan tiinehtymiseen vaikut-tavaa geenitoimintaa, utaretulehduksen patogeenialtistuksen vaikutusta geeni-tasolla sekä tuottamassa kananmunan kuoren kestävyyden parantamiseen tar-koitettuja valintamerkkejä.

Molekyylien tasolla

Geenitutkimuksen uusinta aluetta edus-taa nutrigenomiikka: se selvittää solu- ja molekyylitasolla, miten ravitsemus muok-kaa geenien toimintaa soluissa. Profes-sori Kevin Shingfield MTT:stä huomauttaa, että näköpiirissä olevien so-vellusten kirjo on laaja.

– Nutrigenomiikan avulla voidaan te-hostaa tuotantoa ja vähentää sen ympä-ristövaikutuksia sekä kohentaa eläinten terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi voidaan nostaa tuotteiden laatua, hän kuvailee.

Shingfield kollegoineen tutkii nauto-jen ruokinnan muutosten vaikutusta nii-den maitorasvasynteesiin. Tutkimuksen tavoitteena on parantaa maitorasvan laa-tua ja selvittää korkeatuottoisten lehmien hedelmällisyysongelmien taustalla toimi-via mekanismeja.

– Olemme tähän mennessä tehneet yhden kokeen eräällä mikroravinteella, ja analysoineet sen vaikutuksia lehmien mai-torasvasynteesiin ja rasvan koostumuk-seen. Tutkimus voi auttaa ymmärtämään myös ihmisten rasva-aineenvaihduntaa, ja se on tarkoitus ulottaa myöhemmin muihinkin eläinlajeihin, Shingfield toteaa.

Teknologian kehittymisestä huolimatta genomitutkimus on yhä hidasta työtä, ja valmiita tuloksia on odotettavissa vas-ta vuosien uurastuksen jälkeen.

Kuva: YRJÖ TUUNANEN/MTT:n arkisto

Markkinahintaan


Suomen maatalouden 4,3 miljar-din euron liikevaihdosta tuli viime vuonna markkinoilta 57 pro-

senttia sekä kansallisina ja EU-tukina 43 prosenttia. Tukien summa oli 1,9 miljardia euroa.

Liikevaihdosta 3,5 miljardia meni tuo-tantopanoksiin. Maataloustuloa eli korva-usta omalle työlle ja pääomalle viljelijät hankkivat 0,845 miljardia euroa.

– Jos maataloustuet lopetettaisiin koko maailmassa – ja teollisuus ja kauppa pi-täisivät katteensa nykyisellään – maata-loustuotteiden maailmanmarkkinahinnat nousisivat. Tämä nostaisi elintarvikete-ollisuuden kustannuksia, mikä näkyisi kuluttajan ruokakorissa nopeasti, arvioi maatalouspolitiikan professori Jyrki Niemi MTT:stä.

Kollega Helsingin yliopistosta eli pro-fessori Jukka Kola on samaa mieltä.

Ruokateollisuus kärsisi

Niemi ei usko, että maataloustukien pois-to lopettaisi Suomessa maataloustuotan-non, mutta etenkin viljanviljely romahtai-si. Rehuviljaa viljeltäisiin vain sen verran, mitä ympäristölait vaatisivat lannanlevi-tyksen takia.

Kotieläintuotanto säilyisi osittain hal-van tuontiviljan varassa. Sian- ja siipikar-janlihaa tuotettaisiin lähinnä Länsi- ja Ete-lä-Suomessa, lähellä satamia.

Naudanlihantuotanto riittäisi noin puo-leen kotimaan kulutuksesta. Pula kotimai-sesta raaka-aineesta likimain lopettaisi ja-lostavan elintarviketeollisuuden.

– Jotkut yritykset säilyisivät brän-däämällä tuotteensa, sillä osa kuluttajis-ta maksaisi enemmän kotimaisista elin-tarvikkeista, Niemi täsmentää.

Maitoa heruisi yhä

Maidontuotanto leikkautuisi Niemen mu-kaan yli neljänneksellä. Juustosta ja jää-telöstä tulisi lähes täysin tuontituotteita. Leipomot eivät kärsisi, koska leipä leivot-taisiin yhä lähellä kuluttajia. Myllyt olisi-vat kuitenkin vaikeuksissa, ja jauhot tuo-taisiin muualta.

Kola tiivistää, että pohjoisissa luon-nonoloissa kasvinviljely on heikoilla. Ti-lannetta voisi tosin muuttaa esimerkiksi vahva satsaus kotimaisen valkuaisraa-ka-aineen tuotantoon, huoltokyvyn pa-rantamiseksi.

– Suomessa maito on suhteellises-ti kilpailukykyisin maataloustuote, ja lyp-sykarjatuotokset ovat maailman huippua. Enenevästi korostuu elintarviketuotan-non kyky tuottaa lisäarvoa muun muassa terveysvaikutteisin tuottein, Kola miettii.

Harva viljelijä pärjäisi

Jyrki Niemi arvelee, että kovan markki-natalouden varaan joutuneista Suomen maataloustuottajista valtaosa menettäi-si kaikki tulonsa.

– Vaikka pellon hinta noin puolittui-si ja muut tuotantokustannukset alenisi-vat, silti tuotot jäisivät selvästi kustannuk-sia pienemmiksi. Konkurssit yleistyisivät.

Myös Jukka Kola uskoo, että maan hinta alenisi suuresti, jos tuet poistuisi-vat. Viljelyä jatkaville olisi peltoa parem-min saatavilla, vaikka niiden sijainti hait-taisi viljelyä.

– Suomessa on tulevaisuudessa ny-kyistä harvempia maatiloja ja tuotanto-suuntia, mutta keskittyneemmin, Kola povaa.

Tullit suojaavat Eurooppaa

Maatalouskaupan vapauttaminen lisäisi merkittävästi tuontia EU-maihin muual-ta maailmasta. Varsinkin täkäläinen so-kerin- ja lihantuotanto kärsisivät, koska tullit vaikuttavat niihin suuresti. EU näet suojelee jäsenmaidensa tuotantoa kor-keilla tullimaksuilla.

Niemi arvelee, että ainakin Brasilia, Argentiina ja Meksiko lisäisivät vientiään maailmanmarkkinoille. Kola näkee, että tullittomuudessa muut voittavat, mut-ta Eurooppa menettää. Kilpailukyvyltään heikko Suomi menettää erityisen paljon jo parissa vuodessa.

– Suhteellinen kilpailukyky on tosin hi-taasti muuttumassa, kun sään ääri-ilmiöt ovat lisääntymässä. Ilmastonmuutos voi kääntää asetelmat. Esimerkiksi Australi-an kaltainen nykyinen vahva tuotantoalue ei ole yhtä vahva jatkossa, Kola aprikoi.

Hän päättelee, että ruuan maailman-markkinahintojen nousu pistää monet ku-luttajat valitsemaan entistä edullisempia elintarvikkeita. Maailmanmitassa tämä tar-koittaisi esimerkiksi sitä, että talouskas-vusta nauttineessa Kiinassa kasvisruo-kavalio ei monellakaan vaihtuisi lännen malliin liharuuaksi. Tässä ratkaisee toki tulojen ja hintojen suhteellinen kehitys.

Lisäksi Kola on havainnut joko pro-tektionistisen tai huoltokykyä painotta-van ajattelun paluuta. Ruoka on perushyö-dyke, jonka saatavuus halutaan turvata.

Tukien uusi logiikka

Jyrki Niemi sanoo, että EU:ssa maatalous-kaupan vapauttamista ajavat vain Iso-Bri-tannia, Tanska, Ruotsi ja Viro.

teksti: HANNU KASKINEN

kuva: VEIKKO SOMERPURO/MTT:n arkisto

Jos maataloutta EI TUETTAISI?Loppuisiko Suomesta maataloustuotanto, jos sitä ei tuettaisi? Mitkä maat voit-taisivat, jos maailmankaupasta poistettaisiin suojatullit? Ajatusleikkiin ryh-tyy kaksi maatalouspolitiikan professoria.

Markkinahintaan


– EU:ssa maatalouden suojelua on vä-hennetty asteittain, ja maatalouspolitiikan merkitys ruokamarkkinoilla pienenee. Tu-levina vuosina ympäristö-, energia- ja il-mastonmuutospolitiikoilla ohjataan maa-taloustuotantoa, Niemi pohtii.

Jukka Kola jatkaa, että EU-budjetista jo yli kymmenen prosenttia, eli lähes 16 miljardia euroa, on suunnattu maaseudun kehittämiseen. Puhdas maataloustuki on tänä vuonna noin 30 prosenttia eli lähes 44 miljardia euroa.

– Perinteisiä maataloustukia on muo-kattu ja muokataan esimerkiksi maisema-, ympäristö- ja eläinten hyvinvointituiksi. Silti ne yhä kohdentuvat maatiloille, ja ne vaikuttavat myös maataloustuotantoon, Kola muistuttaa.

Kuluttaja maksaa aina. Maa-taloustuista luopuminen koko maailmassa nostaisi ruuan hin-taa, koska ruuan raaka-aineiden kallistuminen nostaisi elintar-viketeollisuuden tuotantokus-tannuksia.


Maailma muuttuu

teksti: SARI TIIRO kuva: VEIKKO SOMERPURO

K arkkivero meillä jo on, mutta jos rasva ja suola pannaan ve- rolle, mikä muuttuu suomalais-

ten ruokapöydässä? Ja tuleeko meistä terveempiä ja solakampia?

Entä mitä koko elintarvikeketjussa ta-pahtuu, kun energian hinta nousee tai yhä useampi valitseekin lautaselleen luomua ja lähiruokaa?

Tällaisiin kysymyksiin pureutuu par-haillaan professori Xavier Irz MTT:stä. Hän koordinoi tutkimushanketta, jossa analy-soidaan globaalien megatrendien vaiku-tusta suomalaisten ruokavalioon ja koko elintarvikeketjuun. Hanke on osa MTT:n Hyvinvointia ruuasta -tutkimusohjelmaa.

Näkökulma leveäksi

Irz kollegoineen kehittää malleja, jotka ku-vaisivat, miten tuotannontekijöiden hin-nanmuutokset vaikuttavat elintarvikkei-den kuluttajahintoihin ja miten muutokset

Ratkaiseeko raha?Professori Xavier Irz kollegoineen tutkii MTT:ssä, mikä oh-jaa suomalaisten ruokatottumuksia ja miten käy ruokavali-on terveellisyydelle. Voidaanko syömistä ohjata verotuksella?

kuluttajahinnoissa puolestaan vaikuttavat elintarvikkeiden kysyntään.

– MTT:ssä on aiemmin tutkittu näitä samoja kysymyksiä funktionaalisten elin-tarvikkeiden näkökulmasta. Nyt tarkaste-lemme suomalaisten ruokavaliota ja elin-tarvikkeiden kulutusta laajasti, Irz kertoo.

Näkökulman laajentaminen palvelee hänen mukaansa paitsi elintarvikeketjun toimijoita myös kansanterveydestä käy-tävää keskustelua.

– Vaikka suomalaisten ruokavalio on-kin muuttunut muutamassa vuosikymme-nessä huomattavasti ja terveyden kannal-ta parempaan suuntaan, meille on tullut uusia huolenaiheita kuten lihavuus ja kak-kostyypin diabetes. Tutkimuksemme tuot-taa luotettavaa tietoa siitä, miten hinta oh-jaa suomalaisten ruokavalintoja.

Sivuvaikutuksia

Tähän mennessä Irz on havainnut, että

rasvaveron kannattajat pettyisivät. – Kymmenen prosentin veronkorotus

rasvaisille ja rasvaa sisältäville sokerisil-le elintarvikkeille vähentäisi rasvan koko-naiskulutusta vain puolisen prosenttia. Korotuksen pitäisi olla todella merkittävä.

Elintarvikkeiden arvonlisäveromuutok-silla näyttäisi muutoinkin olevan vain vä-häinen vaikutus suomalaisten ruokava-lion terveellisyyteen. Paljon käytettyjen elintarvikkeiden hinnanmuutokset nimit-täin aiheuttaisivat ”sivuvaikutuksia”, jot-ka puolestaan heikentäisivät ruokavalion ravitsemuksellista laatua.

– Jos rasvavero nostaisi rasvaisten ruo-kien hintaa, myös vihannesten ja hedelmi-en kysyntä saattaisi laskea. Tämä taas ei olisi terveyden kannalta tavoiteltava tulos.

– Kaikki kulutusmuutokset eivät kui-tenkaan ole sidoksissa hintaan, ja sik-si aiommekin analysoida myös joidenkin terveellisiksi miellettyjen tuoteryhmien ky-synnän kehitystä, Irz lisää.


Xavier Irz tausta: • Kotoisin Ranskan maaseudulta • Kiinnostunut biologiasta ja maatalouteen liittyvistä taloudellisista kysymyksistä• Tohtoriksi Minnesotan yliopistossa 2000 aiheenaan maatalouden merkitys erityisesti kehittyvien maiden talous- kehityksessä

ura: • Tutkijaksi MTT:hen 2008 • Sitä ennen työskenteli neuvonantajana Britannian elintarvikevirastossa Lontoossa sekä opettajana ja tutkijana mm. Britanniassa ja Tunisiassa

perhe:Suomenruotsalainen vaimo, johon tutustui Minnesotassa, ja kaksi lasta

erityistä: Hämmästelee suomalaisessa ruoka-kaupassa valmiiksi marinoitua lihaa, terveysväittämien paljoutta ja kevyttuotteiden määrää.

”Alkaa olla vaikea löytää elintarvikkeita, varsinkin maitotuotteita, jotka olisivat ei-kevyttuotteita.”

Ammattimaista omenanviljelyä ei harjoite-ta muualla näin pohjoisilla leveysasteilla. Maukkaat hedelmät ja vähäinen kasvin-suojeluaineiden käyttö tekevät pohjoisis-ta omenista ainutlaatuisia.

Suomalainen omena kypsyy lyhyen kesän aikana. Säteilysummana mitattu-na se saa kuitenkin auringon valoa yhtä paljon kuin keskieurooppalaiset toverinsa.

– Lisäksi meillä tuotteiden jälkikypsy-tys tehdään normaalivarastossa, jossa aro-mit edelleen rikastuvat, kertoo professori Risto Tahvonen MTT:stä.

Lyhyen kesän aromi

Kasvuolot ja tuontiomeniin verrattuna eri-lainen varastointi antavat suomalaiselle omenalle oman makunsa. Samoista syistä niihin kehittyy runsaasti C-vitamiinia. Pro-fessori Tahvonen kehottaakin nauttimaan suomalaista omenaa paljon ja kuorineen.

– Tuontiomenia en mielelläni tällä ta-voin syö, mutta meillä tämä on mahdollis-ta siksi, että suomalaisilla omenatarhoil-la kasvinsuojelun tarve on vähäistä etelän hedelmiin verrattuna.

teksti: MARJATTA SIHVONEN kuva: YRJÖ TUUNANEN/MTT:n arkisto

Globaaleja megatrendejä ovat mm:Energian ja raaka-aineiden hinnannousu,

teknologinen kehitys, ilmaston lämpenemi-

nen ja kuluttajien terveys- ja ympäristötie-

toisuus.

Megatrendit ruokalautasella:Sisältö samankaltaistuu ja kansalliset erot

vähenevät. Suomalaisten aiemmin ravitse-

muksellisesti heikkolaatuiseksi arvioitu ruo-

kavalio on parantunut selvästi kun taas ete-

läeurooppalaiset ovat siirtyneet terveel-

lisenä pidetystä välimerellisestä ruokava-

liosta ravitsemuksellisesti huonompaan

suuntaan.

Maailman pohjoisimmat omenat

Talvenkestävyys haaste

Toisen maailmansodan aikana Suomen hedelmänviljely koki ankaran takaiskun, sillä suuri osa omenapuista kuoli sotatal-vien kovissa pakkasissa. Tahvonen ker-too, että omenapuiden talvenkestävyys on yhä jalostustyön suurin haaste.

– Lisäksi parannamme hedelmien laa-tua, kuten kokoa, makua ja kauppakes-tävyyttä sekä puun viljelyominaisuuksia. Viime vuosikymmenen jalostuksessa on haettu lisäksi ruvenkestäviä jalosteita ke-miallisen torjunnan vähentämiseksi.

Tulevaisuuden omenanjalostuksen ja lajikevalinnan on Tahvosen mukaan kes-kityttävä ilmastonmuutokseen. Kasvukau-si pitenee alkupäästä ja pimeät, lämpimät syksyt antavat aikaa talveentumiseen. Myös satunnaisia kovia pakkastalvia tul-lee Suomeen jatkossakin.

– Ilmastonmuutoksen haasteisiin on vastattava seuraavan 20–30 vuoden ai-kana, jolloin nykyisestä poikkeavat kas-vuolot ovat arkipäivää, Tahvonen arvioi.

MTT:n hedelmätarhoilla Piikkiössä on jalostettu maailman pohjoisimpia omenia jo 50 vuotta.

Melkoisen mutkikasta tuo ruokakau-pan kuluttajakoreografia... Ymmärrämme siitä enemmän vuoden 2012 lopussa, kun tutkimushankkeen tulokset valmistuvat.

Rikkaat aromit


Lypsyn aika

Keittiömestari Heikki Ahopelto to-teutti tänä syksynä pitkäaikaisen haaveensa ja avasi oman juustolan Orivedelle, lähelle Tamperetta. Hänen kehittämässään Armas-tuoteperheessä yhdistyvät ihanteellinen raaka-aine, paikallisten pientuottajien yhteistyö sekä maatiaisrodun suojelu.

Ahopellon kehittämän Armas-tuoteper-heen juustot on valmistettu itäsuomen-karjan eli kyyttöjen maidosta. Perheeseen kuuluvat kittikuorinen Armas, Savu-Armas, brie-tyyppinen valkohomejuusto Juha-na ja cheddar-tyyppinen Eemeli. Valko-homejuusto Kalevaa tehdään toisen al-kuperäisrodun eli lapinlehmän maidosta.

Oman juustolan avaaminen oli huip-pukokille askel juuston tekijöiden rinkiin valmistuttajan ja tuoteperheen kokoajan roolista.

Ahopelto puhuu mielellään taitajista Armas-juustojen taustalla: kyytönmaito tulee pääosin Pentti Ukkosen tilalta Ruo-vedeltä, ja juustoja ovat valmistaneet Pe-ter Dörig Mouhijärven Herkkujuustolasta ja Pirkko Heikkilä Pälkäneeltä. Kaikki ovat Tampereen ympäristöstä. Vain lapinleh-mänmaito tulee hieman kauempaa, Har-ri Toikalta Haminasta.

– Pirkko on vähentämässä työntekoa, joten siirryn tavallaan hänen tilalleen. Hän myös tukee tässä alkuvaiheessa asiantun-temuksellaan, kertoo tunnettujen tampe-relaisravintoloiden Näsinneulan ja Masuu-nin entinen keittiömestari.

teksti: PÄIVI HAAVISTO kuvat: TOMI LEPORINNE

– Kyytönmaito sopii erityisen hyvin juuston-tekoon, sillä se juustoutuu helposti. Alkupe-räiskarjan tuotteissa on lisäksi vahva kulttuuri- historiallinen arvo, Heikki Ahopelto toteaa.

Kyytönmaito jalostuu herkkujuustoiksi

Kuin kuumille kiville

Armas-juustoja on valmistettu jo yli viisi vuotta. Erikoistuotteiden menekki on ollut hyvä, ja Ahopelto arvioi, että viisinkertai-nenkaan määrä ei riittäisi kattamaan ky-syntää. Armas-juustoja saa Pirkanmaan lisäksi vain Helsingistä ja Raumalta.

– Ehkä parin vuoden päästä ostan jo kaiken Pentin tilan maidon eli 100 000 lit-raa vuodessa. Se olisi noin kaksi kertaa nykyinen määrä. Kolmanneksen tuotteis-ta tekisin itse, kolmanneksen valmistaisi Peter ja kolmanneksen joku muu, Aho-pelto miettii.

– Siitä ei ole enää tarkoitus laajentaa.

Tässä on kyse optimoinnista, ei maksi-moinnista. Ajatuksena on tehdä kyytön-maidosta juuri sitä, mihin se parhaiten soveltuu. Oriveden juustolamyymäläs-tä saa tulevaisuudessa juustojen lisäksi ehkä jäätelöä sekä jogurttia ja muita ha-panmaitotuotteita.

Kokemuksen kautta tullutta tietoutta Ahopelto levittää eteenpäin. Hän esimer-kiksi avustaa yhdessä MTT:n erikoistutki-jan Juha Kantasen kanssa vas-taavanlaisen tuottajaryppään syntymistä Kainuuseen.

Hyvin juustoutuvaa

Kyytönmaidossa on ainutlaatuisia ominai-suuksia, jotka vanha kansa hyvin tunsi.

– Kyytönmaito on erityisen sopivaa juustontekoon, koska se juustoutuu hel-posti. Myös saanti on hyvä, sillä jos nor-maalisti kymmenestä litrasta maitoa saa kilon juustoa, kyytönmaidosta saa kilon ja sata grammaa, Heikki Ahopelto kuvailee.

MTT:n tuoreessa vertailussa havait-tiin, että kyyttöjen raakamaidossa on lie-västi korkeammat rasva-, proteiini- ja lak-toosipitoisuudet kuin ayrshire-lehmien raakamaidossa. Juustonkeitossa kyytön maidon juoksettuma oli kiinteämpi, hera kirkkaampi ja juoksettumisaika puolta ly-hyempi. Kaikki ovat juustonteossa halut-tuja ominaisuuksia.

Vertailututkimuksen mukaan kyytön-maito soveltuu erittäin hyvin myös viilin ja jogurttien valmistukseen, sillä tuotteet


ovat kiinteitä ja rakenne näyttää hyvältä.

– Alkuperäiskarjan tuot-teissa on lisäksi vahva kult-tuurihistoriallinen arvo mu-kana. Kyytöt ovat olleet suomalaisten kanssa vaikei-na aikoina. Ukkosen Pen- tin sanoin: kyytönmaidolla on sotakorvausten aikakin jaksettu, juttelee Ahopelto.

Maun puolesta hän ei halua mollata muitakaan rotuja. Kaikki tinkimaito on hy-vää: lapsuudenkesinä naapuritilalta haettu ayrshire-maito ja siitä tehty viili ovat iäk-si tallentuneet mukaviin makumuistoihin.

Miksi niitä ei lypsetä…

Ahopellon kiinnostus kyyttöihin syttyi, kun hän tapasi ihmisiä, jotka kasvattivat maa-tiaiskarjaa. Hän oli kuullut maidon hyvistä juustoutumisominaisuuksista ja ihmetteli, miksi maisemanhoitotöissä olleita kyyttö-jä ei lypsetä.

– Sitten kyselin ja etsin tilaa, jolla lyp-settäisiin, ja sain Pentti Ukkosen nume-ron. Otin yhteyttä, ja pari viikkoa soitosta jo haimme hänelle suoramyyntikiintiötä.

Tällä hetkellä Ukkosen tilalla on lypsä-viä kyyttöjä 17. Puolet niiden maitomää-rästä ostetaan Armas-juustojen raaka-aineeksi. Osa maidosta tulee Ahlmanin ammattiopiston navetalta Tampereelta.

Ensimmäinen kyytönmaitojuusto Ju-hana valmistui 2005.

– Kysyin Mouhijärven herkkujuustolan Peter Dörigiltä, voisiko hän tehdä erityis-juustoa. Vastaus oli kyllä, kunhan juusto on valkohomejuustoa ja maidon vähim-mäismäärä 300 litraa. Niinpä se 300 litran erä kulki Mouhijärvelle komeasti 15 000 litran meijeriautolla, joka oli vuokrattu Osuuskunta Länsi-Maidolta.

Vähitellen syntyivät muutkin Armas-perheen juustot. Maitoa niihin kuluu vuo-sittain noin 50 000 litraa. Armas-tuote-merkkiä hallitsee Ahopellon oma yritys, jonka hän perusti vuonna 2007.

Lypsyn aika

Sirkeä ja terve rotuKyyttö eli itäsuomenkarjan lehmä kuu-luu Suomen vanhoihin maatiaisrotuihin. Tyypillisiltä ominaisuuksiltaan se on ket-terä, terve ja sitkeä.

Rotu oli kuitenkin vähällä kuolla su-kupuuttoon 1980-luvulla, kun runsaslyp-syisemmät ayrshire- ja holstein-rodut syr-jäyttivät alkuperäisrodut. Vähimmillään kyyttöjä oli Suomessa vain 40.

Nykyisin itäsuomenlehmiä on run-saat 500. Rotua elvytettiin Sukevan van-kilan avo-osaston maatilalla Sonkajärvel-lä. Avovankilaosaston toiminnan loputtua säilytyskarja siirrettiin Ahlmanin ammatti-opistolle Tampereelle ja Kainuun ammat-tiopistolle Kajaaniin.

MTT on tärkeä toimija kyyttöjen suo-jelussa. Se on esimerkiksi koonnut alku-peräiskarjan ja erityisesti itäsuomenkar-jan alkioita geenipankkiin. Uusimmassa, Suomen kulttuurirahaston rahoittamas-sa hankkeessa MTT etsii alkuperäiskar-jalle hyötykäyttöä tuotteistamisen kautta.

Kyyttörotu on ainutlaatuinen myös al-kuperäiskarjojen joukossa.

– 35 pohjoismaalaisen, baltialaisen ja puolalaisen nautarodun vertailussa selvisi, että itäsuomenkarjalla on suurin geneetti-nen suojeluarvo. Sen sukupuutto kaven-taisi pohjoiseurooppalaisen nautakarjan geneettistä vaihtelua enemmän kuin min-kään muun rodun katoaminen, sanoo eri-koistutkija Juha Kantanen MTT:stä.

Lähiruoasta tunnustusta

Ahopelto tunnetaan lähiruoka-aatteen pioneerina. Särkänniemessä sijaitsevan Näsinneula-ravintolan keittiömestarina hänellä oli mahdollisuus luoda omaa, luontaista linjaansa heti ravintolakou-lun jälkeen, 1990-luvun puolesta välis-tä lähtien.

– Aloitin urani vähän poikkeuksellises-ti latvasta puuhun -tyyliin. Noviisi keittiö-mestarina taisi vähän kummeksuttaa ih-misiä. Yhtä lailla lähiruoka-asia hymyilytti vielä 1990-luvun loppupuolella. Mutta vah-va paikallisuus nousi samalla kun kehi-tyin ruuanlaittajana. Se oli hienoa aikaa!

Keittiömestari Ahopellon periaattee-na on, että ruokalista tehdään sen mu-kaan, missä ollaan ja mikä kausi vuodesta on menossa. Toki hän muistaa intoilleen-sa lähiruuasta jo ennen kuin tiesi mitään ruuanlaitosta:

– Ihailin äärettömästi, jos ainekset oli haettu omasta pihasta tai naapurista.

Lähiruuasta tuli vuosien mittaan oleel-linen osa Näsinneulan toimintatapaa. Raa-ka-aineet lisääntyivät ja niiden laatu para-ni. Oli syntynyt luottamussuhde ostajan ja tuottajien välille, jolloin toiveitakin saattoi luontevasti esittää.

Vuonna 2005 Näsinneula sai Hyvää Suomesta -ravintolatunnuksen ja eu-rooppalaisten kokkien Euro-Toques -jär-jestön kilven.

– Yhtäkkiä me olimme esillä kaikkial-la. Meille sanottiin, että hienoa, kun teet-te näin. Itse ihmettelimme, että mitä nyt, tätähän me olemme tehneet koko ajan.

kuva: VEIKKO SOMERPURO/MTT:n arkisto


Ruista kautta aikojen

Tuskin mikään muu vilja maistuu suomalaisen suussa yhtä kotoisalta kuin ruis. Eikä ihme, yltäväthän en-simmäiset merkit rukiista Suomessa tuhansien vuosien taakse.

Kun seuraavan kerran haukkaat ruislei-pää, tunnet suussasi saman maun, jon-ka jo esi-esi-esi-esivanhempasi oppivat tuntemaan vuosituhansia sitten. Kuulos-taako uskomattomalta?

Totta se kuitenkin on, vakuuttaa eri-koistutkija Hannu Ahokas MTT:stä. Hänen mukaansa suomalaiset löysivät ru-kiin jo 4 000 vuotta sitten.

Tehdään pieni aikamatka: 2 000 vuot-ta ennen ajanlaskumme alkua elettiin Suomessa asbestikeramiikan aikakaut-ta. Astiat tehtiin puusta, tuohesta ja sa-vesta, kuten oli tehty viimeiset pari tuhat-ta vuotta. Esinekulttuurin huippua edusti kivestä hiottu vasarakirves.

Maanviljelys otti ensi askeliaan pe-rinteisten pyyntielinkeinojen, paimento-laisuuden ja keräilyn rinnalla. Ja joillakin Suomen harjuilla kaskeen kylvettiin en-simmäiset rukiinjyvät. Ulkonäöltään kivi-kautinen ruis muistutti nykyaikaista jälke-läistään, mutta erojakin oli.

– Viljaruis kehittyi rikkarukiista, jonka tähkä hajoaa ja varisee tuleennuttuaan, Ahokas kertoo.

Pyyntimiehen eväs

Esihistorialliset viljelijät kaskesivat ja ky-tösivät maitaan parantaakseen niiden ravinteikkuutta. Paloviljely tuhosi vähän kerrassaan rikkarukiin siemenet niin, että 1700-luvulle tultaessa rukiin rikkamuoto oli jo lähestulkoon hävinnyt.

Pohjoisia olosuhteita kestävänä ruis levisi Skandinaviaankin, mutta syystä tai toisesta vain suomalaiset tuntuivat tykäs-tyneen sen makuun. Pohjoisista kansoista vain suomalaiset syövät ruisleipää, julkai-si ruotsalainen historioitsija Olaus Mag-nus jo vuonna 1555 ”Pohjoisten kanso-jen historiassa”.

teksti: MARIA LATOKARTANO

kuva: JII ROIKONEN– Näkkileivän esikuva oli täysin suo-

malainen keksintö. Kuivat, ohuet ruislei-vät leivottiin alun perin kontin pohjan ko-koisiksi. Pitkään säilyvinä ja keveinä niitä oli kätevä ottaa mukaan retkille, Ahokas kuvailee

Lyhdeauma talvivarastona

Vielä 1700-luvulla palomaassa viljelty ja riihetetty siemenruis oli Suomelle merkit-tävä vientituote, jota hyvinä vuosina vie-tiin miljoonia kiloja Venäjälle, Ruotsiin ja muualle Eurooppaan.

– Ruotsalainen tiedemies Ulrik Ruden-schöld mainitsi Päijät-Hämeessä matkail-lessaan, että rahvas syö täällä puhdas-ta ruista vain juhlapäivinä. Arkena syötiin viljan jatkeena jauhettua olkea ja pettua, jotta jyvää saataisiin mahdollisimman pal-jon myyntiin, Ahokas sanoo.

Ahokkaan mukaan kaikkia lyhteitä ei välttämättä puitu syksyllä. Sen sijaan kuhilaissa kuivatut lyhteet säilytettiin tal-ven yli peltoaukeille kootuissa aumoissa.

– Lyhteet aseteltiin viistoon niin, että jyvät jäivät auman sisäpuolelle ja vesi valui pois ulkopintaa pitkin. Jäniksiltä ja kotieläi-miltä se suojattiin rakentamalla ympärille aitaus. Aumassa rukiin kerrotaan enimmil-lään säilyttäneen itävyyttään 15 vuotta.

Auma Juureksista tai viljalyhteistä koottu kumpu ulkosäilytystä varten

Kaskeaminen Metsän muuttaminen pelloksi hakkaamalla ja polttamalla puusto

Kontti Koivun tuohesta valmistettu reppu

Kuhilas Viljalyhteistä koottu holvimainen rakennelma viljan ulkosäilytystä varten

Lyhde Viljan korsista koottu nippu

Pettu Ravinnoksi käytettyä männyn kuorikerrosta

Riihettäminen Viljan kuivaaminen uunin lämmössä riihessä

Juuriaan myöten suomalainen


Inspiraation lähteellä

Taiteilija Osmo Rauhalan työt ovat äärimmilleen kiteytettyjä ja analyyt-tisiä huomioita maailmasta, mut-ta samalla ne viestivät sanomaansa suurella tunteella. Sama älyn ja in-tohimon liitto kuuluu taiteilijan pu-heesta, kun hän kertoo toisesta elä-mäntyöstään, luomuviljelystä.

Osmo Rauhala on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneim- piä kuvataiteilijoita. Hänen maa-

lauksissaan esiintyy usein eläimiä ja eri-laisia luonnonilmiöitä, sen sijaan ihmis-hahmoja niissä ei juuri näy.

Taiteilija käyttää materiaalinaan myös mikroskooppi- ja satelliittikuvia sekä kie-puttaa töissään niin DNA-molekyylejä kuin avaruuden teoreettisia madonreikiä. Kat-sojalle kuvista välittyy halu ymmärtää ja kunnioittaa luontoa.

Sama aihepiiri näkyy myös Rauhalan viime vuosien suururakassa, Sastamalas-sa sijaitsevan Tyrvään Pyhän Olavin kir-kon alttarimaalauksissa. Rauhala työsti keskiaikaisen kivikirkon alttarimaalauksia kesät 2006–2009. Alkuperäiset maalauk-set sekä kirkon puinen sisustus tuhoutui-vat tuhopoltossa vuonna 1997.

Luomiskertomuksesta ja syntiinlan-keemuksesta kertovissa alttarimaalauk-sissa jopa Aatami ja Eeva ovat eläimiä – norsuja. Siksi, että luonnossa norsu-naaras houkuttelee urosta parittelemaan tarjoamalla tälle hedelmiä.

Kaaosteoria viitoitti tien

Rauhala on ilmaissut itseään kuvilla kou-lupojasta lähtien – ensimmäiset maalauk-sensa hän teki 12-vuotiaana ”isän van-

Halu ymmärtää

teksti: MINNA NURRO kuvat: VEIKKO SOMERPURO



hoilla miranoleilla” ja voitti 14-vuotiaana alueellisen piirustuskilpailun. Lukion jäl-keen tie vei kuitenkin ensin Turun yliopis-toon opiskelemaan historiaa ja taloustie-dettä, ja vasta sieltä valmistuttuaan hän lähti opiskelemaan kuvataiteita Helsinkiin.

– Halusin selvittää, miten muutoin to-dellisuus toimii kuin positivististen tietei-den selittämänä. Jo muutaman kuukau-den kuluttua tajusin, että tämä on minun työtäni, Rauhala muistelee.

Eläimet ovat esiintyneet Osmo Rau-halan kuvissa jo kouluvuosista lähtien. Oma tyyli ja kuvasto löytyivät lopullises-ti hänen opiskellessaan New Yorkissa 1980-luvun lopulla.

– Selkeä muutos oli se, kun eräs opet-taja määräsi ensimmäiseksi tenttikirjaksi James Gleickin hiljattain ilmestyneen teok-sen kaaosteoriasta. Se teki minuun suu-ren vaikutuksen, Rauhala kertoo.

Herätys New Yorkissa

Toinen tärkeä osa Osmo Rauhalan elä-mää ja identiteettiä on maanviljely. Hän on viljellyt kotitilaansa Nokian Siurossa 17-vuotiaasta lähtien, jo ennen kuin hä-nestä tuli taiteilija.

– Maanviljelyssä ja taiteessa on paljon samaa: työ on syklistä ja itsenäistä, ja sen tulokset ovat konkreettisesti nähtävissä. Lisäksi kumpikin on jossain määrin riip-puvaista valosta ja säästä, hän kuvailee.

Luomutuotannolle Rauhala syttyi kui-tenkin vasta kaukana kotoa.

– New Yorkissa opiskellessani ko-timme lähelle alkoi ilmestyä pieniä luo-muruokakauppoja, joissa oli aina jonoa. Nyt pikkukaupoista on kasvanut jo sato-ja tavarataloja käsittävä ketju. Kysynnän

ja tarjonnan laki ohjasi luomun kehitystä siellä, hän toteaa.

Rauhala siirsi omat peltonsa luomu-tuotantoon pari vuosikymmentä sitten. Sadan hehtaarin alalla kasvaa tätä ny-kyä luomuviljaa ja -mustaherukkaa sekä luomunurmea lammaskatraan evääksi. Vuosituhannen vaihteessa tila oli muka-na MTT:n tutkimuksessa, jossa selvitet-tiin luomupeltojen typpitaseita ja ravin-nepäästöjä.

Vaikutukset arveluttavat

Rauhalan luomuherätyksen taustalla vai-kutti myös huoli ympäristön tilasta ja omas-ta työterveydestä.

– Ihmisellä täytyy olla jonkinlainen vi-sio siitä, että työ kestää tulevaisuudessa-kin. Maata pitää viljellä niin, että se an-taa satoa vielä satojen vuosienkin päästä, hän tiivistää.

Maataloudessa käytettävät kemikaa-lit ja niiden vaikutukset luontoon ja ihmi-seen arveluttivat Rauhalaa jo nuorena. Hän huomauttaa, että kemikaaleja on käytet-ty ruuantuotannossa historiallisesti tar-kasteltuna vasta vähän aikaa, eikä niiden epigeneettisistä vaikutuksista ole tietoa.

Epigeneettisillä tekijöillä tarkoitetaan solusukupolvesta toiseen periytyviä sääte-lytekijöitä, jotka eivät varsinaisesti muuta DNA:ta ja periydy ”perinteiseen” tapaan. Silti ne vaikuttavat myös uuden sukupol-ven geenien toimintaan.

– Sama epävarmuus pätee muuntogee-nisiin organismeihin. En vastusta GMO-teknologiaa sinänsä, mutta mielestäni ei ole vielä osoitettu, että sen seuraamukset hallitaan. GMO-tutkimus pitäisi siksi pitää laboratorion sisäpuolella, Rauhala sanoo.

Osmo Rauhala

syntynyt: 1957

asuu: Nokian Siurossa ja New Yorkissa

perhe:vaimo Minttu Loukola sekä lapset Onni ja Liisa

taideopinnot: Vapaa taidekoulu, Helsinki 1981–82, Kuvataideakatemia, Helsinki 1982–87, School of Visual Arts, New York 1988–90, New York University, School of Education 1998–

viimeisimpiä näyttelyitä:”Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen:Tyrvään Pyhän Olavin kirkon luonnokset”, Kansallismuseo, Helsinki 2010. ”The Origin of Understanding”, Museum Arte Moderne, Rio de Janeiro, Brasilia 2009. “Nature Interrupted”, Chelsea Art Museum, New York, USA ja “The Birth of Consciousness”, Karsh Masson Gallery, Ottawa, Kanada 2008.“Before the Horizon was Broken”, Groninger Museum, Hollanti 2007

seuraavat näyttelyt: Kiasma, Helsinki 2012 ja MASS MoCA, Massachusetts 2012

Osmo Rauhala: Matter–Antimatter, 2004



Maanviljely ja taide muodostavat Rauhalan identiteetin peruspilarit. – Niissä on paljon sa-maa: työn syklisyys ja itsenäisyys sekä riippu-vuus valosta, hän pohtii.

Asenteet muuttuneet

Suomen peltopinta-alasta noin seitsemän prosenttia on luonnonmukaisessa tuotan-nossa, ja luomutuotteiden markkinaosuus vähittäiskaupassa on vähän yli prosentti. Luomun kasvu Suomessa on ollut hidas-ta, mutta kasvua kuitenkin. Suurin muutos lienee tapahtunut tuottajien asenteissa.

– On ilahduttavaa, että viljelijät ovat alkaneet nähdä luomun modernina työ-kaluna eikä paluuna kivikauteen, Rauha-la huomauttaa.

Hän arvelee, että syyt luomun hitaa-seen kasvuun Suomessa ovat moninaiset.

– Viljelijät ovat tottuneet ottamaan yl-häältä tulevat käskyt ja ohjeet nöyrästi vas-taan, eivätkä näe omia mahdollisuuksiaan. Kemian- ja koneteollisuudella on merkit-tävät taloudelliset edut puolustettavinaan maataloudessa. Lisäksi suomalainen elin-tarviketeollisuus ja -kauppa ovat erittäin keskittyneitä, minkä takia todellista kil-pailua ei ole, hän analysoi.

Lisää painoarvoa luomulle

Rauhala arvelee, että luomutuotannon avul-la suomalaisella elintarvikesektorilla olisi hyvät mahdollisuudet kasvattaa kansanta-loudellista painoarvoaan. Hänen visionsa perustuu näkemykseen, että luomutuot-teille on maailmalla runsaasti kysyntää.

– Luomutuotannon kasvulla olisi po-sitiivinen vaikutus kansantalouteen kah-della tapaa: tuontikemikaalien ja -energian käytön vähentäminen säästäisi tuontipa-noksia ja pitkälle jalostettujen luomutuot-teiden viennin lisääntyminen kasvattai-si vientituloja. Luomuun keskittyminen olisi teollisuudelle kannattavampaa kuin viedä bulkkia Venäjälle, hän huomauttaa.

Rauhala näkee luomutuotannon li-säämisellä myös muita mittavia höyty-jä: muun muassa Itämeren ja sisävesien tila kohenisi, maan huoltovarmuus nou-sisi ja maatilojen työterveys ja kannatta-vuus paranisivat.

– Luomutuotannon lisäämisellä oli-si monta etua. Minun on vaikea nähdä, miksi sitä ei voitaisi ottaa maatalouden pääsuunnaksi, hän toteaa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon alttarimaalauksissa Rauhala on kuvannut Aatamin ja Eevan norsuiksi. Käärmeensilmäinen kasvi edustaa pahaa.


Ravinteet kiinni

– Ihmisenkin tuottamat ravinteet kan-nattaa viedä sinne, missä niistä on hyö-tyä kasveille.

Hyvinvoiva maa antaa satoa

Turtola tähdentää, että vesistöjen tilan parantamiseksi tarvitaan sekä uutta puh-distusteknologiaa että viljelyn pitkän ai-kavälin muutoksia. Viljelymaan raken-ne heijastuu suoraan sekä ympäristöön että satotasoon, joten sitä parantamalla on mahdollista vähentää kuormitusta ja turvata ruuantuotanto.

Matka ravinnehuuhtoutumista ja tiivis-tyneistä maista kestäviin ravinnekiertoihin ja hyvärakenteiseen maaperään on pit-kä, mutta muutosta parempaan näkyy jo.

– Tutkimuksen tavoitteena on tuot-taa tietoa ja uusia ratkaisuja. Ympäristö-myönteiset muutokset tapahtuvat aika-naan käytännössä, jos niin haluamme, toteaa Turtola.

Professori Eila Turtola kulkee MTT:n koepelloilla suurin odotuksin. Tur-tolan ryhmän laboratoriotutkimuk-set aktiivisista vesienpuhdistusme-netelmistä ovat antaneet lupaavia tuloksia, ja käytännön sovelluksis-ta odotetaan apua fosforista pahiten kärsiville vesistöille.

– Nyt pääsemme kokeilemaan tehopuh-distintamme pelloilla. Raemainen, rautaa ja kalsiumia sisältävä materiaali sitoo ve-teen liuennutta fosforia tehokkaasti labo-ratoriossa, mutta sen on toimittava myös luonnon vaihtelevissa oloissa, talvella ja äkillisissä tulvissa, Turtola kertoo.

Tehopuhdistin parantaisi vesistöjen ti-laa alueilla, joilla pintamaan fosforipitoisuus on korkea, sekä pistemäisten kuormitta-jien, kuten hevostarhojen läheisyydessä.

Liukoisen fosforin lisäksi MTT:ssä tut-kitaan keinoja, joilla voidaan vähentää pel-tojen eroosiossa vesistöihin kulkeutuvaa fosforia. Eroosiota on saatu hillittyä mer-kittävästi levittämällä pelloille mm. maa-hiukkasia sitovaa kipsiä. Hankkeet kuulu-vat MTT:n Vesistöystävällinen maatalous -tutkimusohjelmaan.

Direktiivi velvoittaa

Suomessa pelloilta kulkeutuva fosfori re-hevöittää erityisesti Saaristomerta ja Lou-nais-Suomen viljelyalueiden jokia ja järviä. Ravinnevalumia vähentäville tehomenetel-mille on kysyntää myös muualla Euroopas-sa, sillä EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää jäsenvaltioilta vesistöjen hyvää ekologis-ta tilaa vuoteen 2027 mennessä.

Eila Turtola on tyytyväinen teknologian edistysaskeliin, mutta katsoo jo kauas tu-levaisuuteen, jossa maatalous toimii pit-kälti kierrätysravinteilla.

– Yhteiskuntaamme ei ole suunniteltu ravinteiden kierron näkökulmasta. Ravin-nekierrot on kuitenkin syytä saada nykyistä paljon hallitummiksi, sillä hyvään satota-

Vaatimattoman näköinen tehopuhdistin kiinnosti kansainvälistä tutkijakuntaa, joka osallistui kesällä 2010 Jokioisilla pidettyyn konferenssiin.

soon on jatkossa päästävä nykyistä pie-nemmillä tuotantopanoksilla.

Liikalihava ravinnekierto

Maatalouden tehostuessa Suomen kasvi- ja eläintuotantotilat ovat eriytyneet maan-tieteellisesti. Lantaa kertyy liikaa eläinti-lojen lähelle, kasvintuotantotiloilla taas käytetään kemiallisia lannoitteita.

Lisäksi Suomen fosforilannoitussuo-situkset ovat Turtolan mukaan olleet hie-man ylimitoitettuja.

– Tämä vinoutunut, liikalihava ravinne-kierto kertyy maaperään, josta fosforia pää-see vesistöihin. Oikeastaan ongelmia voisi olla nykyistäkin enemmän, mutta maaperä pystyy pidättämään valtavat määrät ravin-teita ja kestää myös muuta rasitusta yllät-tävän hyvin, Turtola kuvailee.

Turtolan mukaan tulevaisuudessa maa-taloudessa käytetään hyväksi myös ali-hyödynnetty ihmisen käymäläjäte.

teksti: MARJATTA SIHVONEN kuva: TAPIO TUOMELA

TEHOPESU


Ilmastopäästöt alas

Maatalouden kasvihuonekaasujen päästöjä on vähennettävä tuntuvas-ti vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on 13 prosentin vähennys vuoden 2005 tasosta. Tutkijat etsivät säätönappu-loita päästöjen rajoitukseen navetas-ta, pellolta ja metsistä.

MTT on mukana tutkimushank-keessa, jossa laaditaan vaih-toehtoisia päästöskenaari-

oita lähivuosikymmenille. Hankkeessa arvioidaan, miten maataloustuotannon ja metsien käytön muutokset vaikuttavat kasvihuonekaasujen (khk) eli metaanin, typpioksiduulin ja hiilidioksidin päästöihin.

– Laadimme maataloudesta neljä ske-naariota. Jo perusskenaarioon, eli siihen, miten päästöt kehittyvät ilman muutok-sia tuotantomenetelmissä, liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi hinta-kehitys ja tukipolitiikka ohjaavat tuotan-non laajuutta ja vaikuttavat päästöihin, kertoo erikoistutkija Kristiina Re-gina MTT:stä.

Hanke alkoi tänä syksynä ja jatkuu vuo-den 2012 loppuun. Sen muut osapuolet ovat Metla, Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos. Tutkimus kuuluu MTT:n Muuttuva ilmasto ja maatalous -tutkimus-ohjelmaan.

Katse kohti navettaa

Maatalouden kasvihuonekaasuista 30 pro-senttia syntyy märehtijöiden aineenvaih-dunnassa. Päästöjä voidaan jonkin ver-ran vähentää ruokinnan keinoin.

Ensimmäiseen vähennysskenaarioon lasketaan, miten ruokintaa muuttamalla voitaisiin vähentää metaanin tuotantoa ja lannassa erittyvän typen määrää. Sa-malla selvitetään, miten lehmien keski-iän nosto keventäisi maitokiloa kohti synty-vää metaanikuormaa.

Laskelmassa hahmotellaan myös eri-laisten lannankäsittelymenetelmien, ku-ten biokaasuttamisen vaikutusta ilmas-tolle haitallisten kaasujen vapautumiseen.

Pellon hidas hiilivaranto

Maatalouden khk-päästöistä 20 prosent-tia aiheutuu turvemaiden viljelystä. Maa-perän hiilivarantoihin ja turvemaiden käyt-töön liittyvien toimien arviointi muodostavat toisen vähennysskenaarion.

– Hiilivarannon muutokset maassa ovat hitaita. Laskelmissa selvitetään, min-kä verran suorakylvö voisi lisätä maape-rän hiilivarastoja Suomessa. Tämä tutki-mushanke on ensimmäinen, jossa voidaan käyttää Suomen oloista tehtyjä mittauk-sia, Regina kertoo.

Lisäksi tarkastellaan maan orgaanisen aineksen lisäämisen vaikutuksia. Hiilita-se paranee, jos maahan lisätään kasvin-tähteitä, lantaa tai muita orgaanisia ainek-sia tai viljellään esimerkiksi syväjuurista ruokohelpiä.

Herkästi hiiltä ja typpeä päästäviä turvemaita on Suomessa viljelyssä noin 330 000 hehtaaria.

Orgaanisten maiden päästöjä voi vä-hentää metsityksellä tai viljelemällä niil-lä nurmea. Nurmilla kynnön tarve on pie-

nempi ja kasvusto sitoo kesän mittaan hiiltä pitempään kuin viljaa viljeltäessä. Myös nurmen ojitussyvyys voisi olla ny-kyistä pienempi, jolloin turpeen hajoami-nen hidastuu.

Neljännessä skenaariossa yhdistetään kaikkien tarkasteltujen toimien vaikutus ja selvitetään, saadaanko eri keinoja yhdis-tämällä khk-päästöjä pienennettyä tavoi-tellut 13 prosenttia.

Metsät sitovat hiiltä

Suuri joukko muuttujia vaikuttaa myös metsien muodostaman hiilinielun tehoon. Metsätalouden neljä vaihtoehtoista ske-naariota laatii Metla. Erikoistutkija Ris-to Sieväsen mukaan kaikki tarvit-tava pohjatieto on jo olemassa.

– Arvioimme erilaisten hakkuumää-rien ja metsänkäsittelytapojen vaiku-tuksen puuston kehitykseen Metsäta-louden suunnitteluohjelmiston MELA:n avulla. Puustotiedoista johdetaan arviot khk-päästöistä. Laskelma kertoo myös, miten puiden sisältämän hiilen määrä ja maaperän hiilitase kehittyvät eri metsän-käsittelymalleissa.

Puun kysyntä ratkaisee

Metsätalouden perusskenaariossa metsi-en käyttö ja energiapuun tarve perustuvat kansalliseen metsäohjelmaan. Metsäsek-torille laaditun tasapainomallin ansios-ta energiapuun ja sahatavaran kysyntää pystytään arvioimaan melko tarkasti ylei-sen taloudellisen kehityksen perusteella.

teksti: RAILA AALTONEN kuva: JAAKKO SUVALA/Rodeo

Päästönupitlounaaseen, mutta miten?


Ilmastopäästöt alas

Maatalouden kasvihuonekaasuista 30 prosenttia syntyy märehtijöiden

aineenvaihdunnassa.

Päästönupitlounaaseen, mutta miten?

Ensimmäisessä muutosskenaariossa tarkastellaan metsäenergian kysynnän kas-vun vaikutuksia puustoon ja maaperään sitoutuneeseen hiileen. Kysyntää lisää-vät esimerkiksi syöttötariffit, energiapuun tuotannolle maksettava tuki tai muut bio-energian käyttöä edistävät toimenpiteet.

Toinen ennuste laaditaan tilanteelle, jossa poliittisin päätöksin haluttaisiin edis-tää metsien hiilensidontaa. Metsänomista-jille saatettaisiin esimerkiksi maksaa pää-tehakkuun viivästyttämisestä eräänlaista hiilivuokraa, ja tämä vaikuttaisi hakkuisiin ja sitä kautta metsien hiilensidontaan.

Kolmannessa muutosskenaariossa tarkastellaan kahden edellisen muutos-tekijän vaikutuksia yhdessä.

Lähtökohdat päätöksenteolle

Metsäteollisuuden ja energiapolitiikan ti-lanne elää koko ajan, ja tutkijat ovat val-miita muuttamaan myös ennusteiden perusedellytyksiä, jos se nähdään tar-peelliseksi. Risto Sievänen ei kuitenkaan usko dramaattisiin muutoksiin.

– Energiaratkaisujen vaikutus ei muu-ta tasetta niin paljoa, että metsistä tulisi hiilinielun sijaan päästölähteitä.

Skenaariot eivät sisällä varsinaisia toi-menpidesuosituksia. Tutkimuksen tehtävä on kartoittaa vaihtoehdot mahdollisimman hyvin ja tarjota monipuoliset lähtökohdat päätöksenteon pohjaksi. Päättäjien vas-tuulle jää valita toimenpiteet, joilla pääs-tötavoitteet pyritään saavuttamaan.


Hoivaa ja työtä maalla

Saksalainen Kuhhorstin luomutila kouluttaa ja työllistää Berliinin ke-hitysvammaisia. Sosiaalisen maati-lan henkilöstö auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa. Pienistä versoista kasvatetaan yhteisvoimin hyvinvoin-tia ja elämänlaatua.

Luonnonmukaista tuotantoa harjoittava Kuhhorst sijaitsee Saksan pääkaupunkia ympäröivässä Brandenburgin osavaltios-sa. Länsiberliiniläinen kehitysvammaisten tukiyhdistys perusti sosiaalisen luomutilan

teksti ja kuvat: TUULA AINASOJA

Maatila tarjoaa täysipainoista elämää

vaatimattomiin puitteisiin, kun itäsaksa-laisten kolhoosien maita jaettiin 90-luvun alussa Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Nykyään maatilayritys Kuhhorst kou-luttaa ja työllistää 75 kehitysvammaista.

– Periaatteessa haluamme tarjota asi-akkaille sitä, mitä me kaikki elämältä ha-luamme: mielekästä työtä ja mahdolli-suuden viettää normaalia arkea, sanoo maatilan toiminnanjohtaja Helmut Schattka.

Vastaavanlainen green care -toiminta on Saksassa yleistymässä, mutta hoiva-

alan ja maatalouden yhdistäminen on vie-lä melko harvinaista. Kuhhorstin luomutila on edelläkävijä, jonka palkitusta toimin-tamallista ollaan laajalti kiinnostuneita.

Laaja kirjo työtehtäviä

Työtehtäviä on Kuhhorstissa tarjolla kun-kin kykyjen mukaan, sillä luomutilalla tuo-tetaan monialaisesti ja suurissa mitta-suhteissa. Peltoalaa on 400 hehtaaria ja navetassa tilaa yli 200 naudalle. Töitä riit-tää myös sikalassa, jossa on toistasataa

Kuhhorstin luomutilan myymälän työntekijä Inge Karbe esittelee toiminnanjohtaja Helmut Schatt-kalle syksyn vihannestarjontaa. Tilamyymälässä pistäytyy usein bussilasteittain maaseudulla ret-keileviä pääkaupunkilaisia.


Hoivaa ja työtä maalla

possua. Ankkoja ja hanhia tilalla on yh-teensä noin 1 400.

Teurastamon ohella tilalla toimii juus-tola, jossa valmistetaan myös maitorah-kaa ja jogurtteja. Liha- ja maitotuotteiden lisäksi Kuhhorstin tilamyymälässä on tar-jolla puutarhatuotteita sekä oman myllyn spelttijauohoista tehtyjä nuudeleita.

Elämänlaatu etusijalle

– Maatilan ruumiillinen työ tekee monil-le hyvää ja etenkin tunnetasolla tapahtuu usein todella paljon, kun kehitysvammai-nen henkilö pääsee suurkaupungin ahtau-desta maalle, Schattka sanoo.

Yleensä Berliinin kehitysvammaiset työskentelevät työpajoissa, joissa valmis-tetaan pieniä teknisiä osasia teollisuuden käyttöön. Maatilalla heidän on helppo hah-mottaa tuotantoprosessit ja kokea oman työnsä tarkoitus ja mielekkyys.

Eläinten ja maaseutuympäristön posi-tiivinen vaikutus asiakkaitten hyvinvointiin on Schattkan mukaan jokaisen nähtävillä,

mutta viranomaisia ei ole helppo vakuuttaa.– Meillä on usein sellainen tunne, että

joudumme kerjäämään viranomaisilta avus-tuksia ja rahoitusta. Tosiasiassahan me tarjoamme palveluja, joiden myötä kau-punki voi toteuttaa lakisääteisen velvol-lisuutensa huolehtia kehitysvammaisten sosiaali- ja terveyspalveluista.

Liiketalous taustalla

Kolmasosa Kuhhorstin asiakkaista asuu tilan asuntolassa, muita kuljetetaan päi-vittäin bussilla kaupungista maalle. Ber-liinin keskustasta luomutilalle on matkaa noin 50 kilometriä.

– Pitkä kuljetusmatka Berliinistä on mo-nelle ongelma. Asiakkaita olisi lähempänä-kin, mutta Brandenburgin osavaltio ei ole valmis maksamaan riittävästi hoitokuluista.

Berliinin kaupungin asiakaskohtainen maksusitoumus on lähtökohta toiminnal-le. Schattka huomauttaa, että sosiaalisen maatilankin on toimittava liiketaloudelli-sella pohjalla.

Green care on monissa Euroopan mais-sa yleistynyt toimintamalli, jonka perus-ajatuksena on hyödyntää luontoa ja maa-seutuympäristöä hyvinvoinnin lähteenä. Suomessakin on jo monien vuosien ajan tarjottu esimerkiksi ratsastus-, puutarha- ja ekoterapiaa.

– Suomessa on paljon luontoavusteisia hoivamenetelmiä, mutta ne pitää saada sa-man nimen ja sateenvarjon alle. Olemme lanseeranneet kansainvälistä green care -käsitettä Suomeen, sanoo erikoistutkija Katriina Soini MTT:stä.

Hän vetää hanketta, jossa tutkitaan green care -toiminnan leviämisen edel-lytyksiä ja mahdollisuuksia Suomessa. Hanke kuuluu MTT:n Mahdollisuuksien maaseutu -tutkimusohjelmaan. Maaseu-dun toimijoiden kiinnostus näyttää herän-neen viime vuosien aikana.

– Meille tulee paljon kyselyjä, tiedon ja neuvonnan tarve näyttää olevan suuri. Green care -toiminnan kehittämiseksi on käynnistetty hankkeita ja kesällä 2010 pe-rustettiin Green Care Finland ry.

Hyvinvointia maatiloilta

Hoivamaatalous on yksi green care -toi-minnan osa-alue, joka on yleistynyt etenkin Alankomaissa ja Belgiassa. Kansainvälis-ten tutkimusten mukaan maatalousympä-ristö tarjoaa erittäin monipuoliset mahdol-lisuudet edistää erilaisten asiakasryhmien henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

– Maatilalla voi ottaa luontevasti vas-tuuta eläimistä ja kasveista ja oppia so-siaalisia taitoja. Monille on myös tärkeää nähdä omin käsin tehdyn työn tulokset ja kokea kuuluvansa yhteisöön.

Soinin mukaan green care voi olla mo-nialaisille maatilayrityksille hyvä lisäelin-keino, mutta toiminnan laadusta ei ole tinkimistä. Vuonna 2011 alkavassa hank-keessa alalle kehitellään laatujärjestelmä. – Green care -alalle ei kannata lähteä köy-käisin perustein. Soveliaan koulutuksen ja menetelmiin perehtymisen lisäksi on ol-tava valmis sitoutumaan pitkäjänteiseen asiakastyöhön.

Suomessa haetaan

yhtenäistä linjaa

Yhteisöön kuulumisen tunne on tärkeää Kuhhorstin kehi-tysvammaisille. Me-henki on vahva myös harjoituskeitti-ön ryhmässä, joka esittelee ylpeänä tilalla valmistettuja nuudeleita.

Kuhhorstissa on tarjolla pal-jon erilaisia työtehtäviä asi-akkaiden kykyjen mukaan.

Kolumni


Muistatteko vielä biodiversiteetin ja kes-tävän kehityksen?

Totta kai muistatte, koska nämä UNES- CO:n aikanaan lanseeraamat kattokä-sitteet ovat nykyään kaiken keskuste-lun, sopimuksenteon ja lainsäädännön pyhiä käsitteitä. Niillä argumentoidaan mitä vaan, koska kukaan ei aseta nii-tä kyseenalaiseksi. En halua myöskään minä asettaa.

Mutta viime vuosina UNESCO-kie-leen on tullut kaksi uudempaa käsitet-tä, joiden suhdetta edellisiin väännellään ja käännellään nykyään kansainvälisissä konferensseissa. Epäilemättä myös niis-tä tulee aikanaan pyhiä käsitteitä. Ja se on minusta riemullinen asia.

Nuo käsitteet ovat cultural diversity ja re-silience. Edellisen käännös on selvä, kult-tuurinen monimuotoisuus. Jälkimmäiselle ei tietääkseni ole vielä vakiintunutta suo-mennosta, mutta sen voisi kääntää sanal-la sinnikkyys tai joustavuus. Tarkoittaa ly-hyesti sanottuna: jos kaikki munat eivät ole yhdessä korissa, yhteisö pystyy jatka-maan elämäänsä, vaikka jokin sen osis-ta romahtaisikin.

Resilience-käsitettä voi selventää myös vastakohdan kautta. Euroopan suurin nä-länhätä kohtasi Irlantia 1800-luvulla, kos-ka koko englantilaisten lordien hallinnoima maa oli käytännössä yksi suuri peruna-maa ja perunanviljelyä kohtasi katas- trofi. Ei ollut enempää biologista kuin kult-tuurista monimuotoisuutta, resilienssistä puhumattakaan.

Se, mikä näissä uudemmissa käsitteissä myös on riemullista, on puhumisen koh-

de. Niissä puhutaan ihmisistä, ei pelkäs-tään ns. luonnosta. Edelleen niissä on rie-mullista se, että niiden kautta annetaan lupa, ei lupa vaan suositus, etten sanoi-si vaatimus, ihmisyhteisöjen monimuo-toisuudesta.

UNESCO:n näkövinkkelistä se tieten-kin tarkoittaa vähemmistökansoja, pieniä kieliä, heimoja, jotka eivät halua muuttaa kaupunkiin jne.

Mutta pohjoismaisessa käytännössä se tarkoittaa muun muassa asumisen ja elintapojen monimuotoisuutta. On siis glo-baalisti hyödyllistä, että on suuria ja pie-niä yhteisöjä, monenlaista maataloutta, vaikkapa pieniä kouluja ja isoja kouluja.

Kylätoiminnan kannalta se tarkoittaa, että on globaalisti hyödyllistä, että maa-seutu ei katoa, vaan olemme olemassa. Saamme siis YK:n nykyisten suositus-ten mukaan olla olemassa. Jippii, sehän on melkein kuin ihmisoikeuksien julistus meille maaseudun asukkaille!

Tätä kaikkea olin opiskelemassa Bonnis-sa, jossa oli vaihtoehto-Nobel-organisaa-tion 30-vuotisjuhlaseminaari. Suomalainen kylätoiminta sai palkinnon 1992.

Seminaari oli innostava, suomalai-nen kylätoiminta oli kansainvälisesti hy-vin arvostettua ja meidän ongelmamme pieniä muiden asioihin verrattuna. Mutta en voinut olla huomaamatta, että pienyh-teisöissä on paljon universaaleja piirteitä. Sellaisia ovat monet arvot, toimintatavat, ihmisten väliset suhteet.

Kuvaavaa kehityseroille oli, että kun muiden asioista olivat pääasiassa puhu-massa ammattiauttajat, suomalaiset ky-lätoimijat olivat itse paikalla puhumassa omista asioistaan.

teksti: MATTI MÄKELÄ kuva: MICHAEL BROWN/Rodeo

Cultural diversityp e l a s t a a m a a s e u d u n


sessa selvitettiin orren vaikutusta kano-jen rehunkulutukseen ja käyttäytymiseen.

Tulosten mukaan kanojen nykyiset ruokintasuositukset pätevät myös varus-telluissa häkeissä, ja niissä voidaan saa-vuttaa sama tuotostaso kuin perinteisis-sä häkeissä.

– Tuotannon kannattavuuden kannal-ta tärkeä rehunkulutus tuotettua munaki-loa kohden oli tutkituissa häkkityypeissä sama, Valkonen huomauttaa.

Eija Valkosen väitöskirja ”Egg produc-tion in furnished cages” tarkastetaan mar-raskuussa Helsingin yliopistossa.

Väitöstutkimuksia

Puna-apilaa sisältävä säilörehu maittaa hyvin lehmille ja nostaa niiden maitotuo-tosta. Tutkija Kaisa Kuoppala MTT:stä havaitsi väitöstutkimuksessaan myös, että loppukesällä tehty timotei-nur-minatasäilörehu ei vedä vertoja alkukesäl-lä tehdylle vastaavalle rehulle.

Tutkija tarkasteli ensimmäisen sadon puna-apilaa ja toisen sadon timotei-nur-minataa, joita hän vertasi ensimmäisen sadon timotei-nurminataan.

Apilan sulavuus säilyy

Arviolta vain viidennes maatilojen säilöre-huista sisältää nykyään puna-apilaa. Tutki-muksessa se osoittautui varsin suositelta-

teksti: MINNA NURRO

kuva: KAISA KUOPPALA

Puna-apilasaa lehmätlypsämään

Kanat voivat paremmin varustelluissa hä-keissä kuin perinteisissä häkkikanaloissa käytetyissä häkeissä. Tutkija Eija Val-konen MTT:stä totesi väitöstutkimuk-sessaan, että varustelluissa häkeissä pi-dettyjen kanojen luusto oli paremmin mineralisoitunut kuin perinteisessä häk-kimallissa pidetyillä kanoilla.

– Tämä tukee oletusta kanojen paran-tuneesta hyvinvoinnista, Valkonen toteaa.

Varustelluissa häkeissä on orret, munin-tapesä ja pehkualue sekä tilaa kanaa kohti enemmän kuin perinteisissä häkeissä. Tut-kimuksessa todettu orsien ja munintape-sän runsas käyttö kertoo kanojen pystyvän toteuttamaan tiettyjä lajinmukaisia käyt-täytymismalleja varustelluissa häkeissä.

Munivia kanoja ei saa pitää perintei-sissä, varustelemattomissa häkeissä enää vuoden 2012 alusta.

Sama tuotostaso saavutetaan

Valkonen selvitti myös virikehäkkien vai-kutusta kanojen tuotantoon ja rehunkulu-tukseen. Varusteltuja häkkejä on kehitetty jo vuosikymmenten ajan, mutta kanojen ruokintaa ja ravinnontarvetta tässä tuo-tantomuodossa on tutkittu vain vähän.

Kolmessa, koko munintakauden kes-tävässä tutkimuksessa tarkasteltiin rehun valkuaispitoisuuden, energiasisällön ja kal-siumlisän vaikutusta kanojen tuotantoon ja kuntoon. Tutkittavina oli kolmen kanan perinteisiä häkkejä ja kahdeksan kanan va-rusteltuja häkkejä. Neljännessä tutkimuk-

Kana voi paremmin virikehäkissä

teksti: RAILA AALTONEN

kuva: ERIC ISSELEE/Rodeo

vaksi säilörehun raaka-aineeksi. Kuoppala huomasi, että lehmät saavat käytettyä hy-vin hyödykseen apilan energian.

– Aikaista puna-apilaa lehmät söivät vähemmän kuin muita säilörehuseoksia, mutta maitotuotos säilyi silti samalla ta-solla. Vähemmällä rehulla saatiin siten enemmän tuotosta, hän kertoo.

Kuoppalan mukaan korjuuajan myötä tapahtuva säilörehun sulavuuden heikke-neminen ei vaikuttanut puna-apilan koh-dalla yhtä systemaattisesti kuin timotei-nurminataruokinnoilla.

Toinen sato ei maistu

Tutkimuksessa kävi ilmi, että toisesta sa-dosta eri aikoina korjatut timotei-nurmina-tasäilörehut maistuivat lehmille heikom-min kuin ensimmäisestä sadosta korjatut, vaikka rehujen sulavuus oli kokeissa yhtä hyvä. Lehmät myös lypsivät tällöin vä-hemmän maitoa.

Kuoppala arvioi syöntierojen johtuvan siitä, että toisen sadon rehussa on enem-män kasvitauteja, rikkakasveja ja kuollutta kasvimassaa kuin ensimmäisessä sadossa.

– Toisen sadon timotei-nurminata- säilörehu ilmeisesti maistuu lehmistä huo-nommalta kuin ensimmäisen sadon rehu. Ensimmäisestä sadosta tehty laature-hu kannattaisi suunnata paljon lypsäville lehmille ja käyttää toisen sadon rehua um-messa olevien lehmien ja nuorkarjan ruo-kintaan, hän tulkitsee.

Kaisa Kuoppalan väitöskirja ”Influence of harvesting strategy on nutrient supply and production of dairy cows consuming diets based on grass and red clover si-lage” tarkastettiin syyskuussa 2010 Hel-singin yliopistossa.


Maitotaitoa Keniaan

Maidontuotantoa turvataan

suomalaisopein Keniassa

teksti: ANNA-MARIA MÄKI-KUUTTI kuvat: ERIC ISSELEE/Rodeo ja HANNU KORHONEN

• Koordinaattori: professori Hannu J. Korhonen, MTT• Yhteistyökumppanit: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira,

Nairobin yliopisto, Egertonin yliopisto, Kenian Maataloustut-kimuslaitos KARI, (Kenya Agricultural Research Institute)

• Hankkeen kesto: 2010–2013• Tavoite: perustaa Nairobin yliopistoon nykyaikainen refe-

renssilaboratorio ja selvittää mykotoksiinien ja antibiootti-jäämien esiintymistä Kenian maidontuotantoketjussa

• Budjetti: 590 000 eur• Rahoittaja: Suomen ulkoministeriö

Maidontuotantoketjun turvallisuuden parantaminen Keniassa


Maitotaitoa Keniaan

Nairobissa on ihan tavallista pitää nautaeläintä kerrostalon takapihal-la. Se on tuttu näky myös Hannu Korhoselle, jonka haaveena on teh-dä kenialaisten kaupunkilehmien-kin lypsämästä maidosta valvotum-paa ja turvallisempaa.

Mies voi lähteä Afrikasta mutta Afrikka ei miehestä, tulee mieleen professori Han-nu Korhosta kuunnellessa.

Kun MTT:ssä työskentelevä Korhonen edellisen kerran oli Kenian-komennuksella 1980–90-lukujen taitteessa, hän ehti vuo-sikymmenessä nähdä Kenian maatalou-den kehitystyön pitkän kaaren. Mittava projekti ajettiin alas 2000-luvun alussa, kun Suomen ulkoministeriö yhdessä mui-den Pohjoismaiden kanssa vetäytyi Ke-niasta protestina maan epädemokraatti-selle kehitykselle.

Nyt maassa on monipuoluejärjestel-mä, mutta poliittisesti tilanne on yhä le-voton. Korhonen on palannut Keniaan ja uuden kehitysyhteistyöhankkeen peräsi-meen kaksijakoisissa tunnelmissa.

Maito tärkeä tulonlähde

Uuden hankkeen tavoitteena on parantaa rehu-maitoketjun turvallisuutta ja hygieniaa.

– Myönteistä on maidon vahva ase-ma ja sen tuotannon vapautuminen sää-telystä. Tuotantobuumin takia laatua on kuitenkin vaikea valvoa, Korhonen sanoo.

Maito on merkittävä tulonlähde sekä maaseudun pienviljelijöille että kaupun-kilaisille: ei ole tavatonta nähdä city-leh-mien laiduntavan kerrostalon takapihalla keskellä Nairobia.

Jopa neljä miljoonaa kenialaista omis-taa muutaman lypsylehmän, ja lähes 70

prosenttia tuotetusta maidosta myydään pastöroimattomana epävirallisilla mark-kinoilla suoraan tuottajalta kuluttajalle.

Tekniset valmiudet kuntoon

Maidontuotantoketjua ei valvota Kenias-sa systemaattisesti, mikä näkyy biologis-ten vierasaineiden määrissä. Arviolta joka 10. maitonäytteessä on antibioottijäämiä, jotka ovat peräisin kontrolloimattomasta eläinlääkinnästä. Suomessa vastaava luku on tuhat kertaa pienempi. Homemyrkky-jä eli mykotoksiineja on joka kolmannes-sa kenialaisista maitonäytteistä ja yli puo-lessa rehunäytteistä.

Hanke parantaa maitoketjun turvalli-suuden seurantaa perustamalla Nairobin yliopistoon nykyaikaisen tutkimus- ja val-vontalaboratorion. Se varustetaan myko-toksiinien ja antibioottijäämien määrityk-sessä tarvittavin laittein ja menetelmin.

– Olemme jo toimittaneet paikan pääl-le laitekantaa ja tarvikkeita laboratorion rakentamiseksi. Syksyllä alkaa teknisen henkilökunnan ja tutkijoiden koulutus, Korhonen kertoo.

Viiden vuoden kuluessa laboratorion on tarkoitus palvella asiakkaita koko itäi-sessä Afrikassa ja toimia EU-standardien mukaisena valvontalaboratoriona. Tavoit-teena on, että laboratorio voi antaa kan-sainvälisesti hyväksyttyjä sertifikaatteja muun muassa maitovalmisteiden laadusta.

Tietoa riskinhallinnan tueksi

Kahdelta hankealueelta Itä- ja Länsi-Ke-niassa kerätään myös taustatietoa myko-toksiinien ja antibioottijäämien esiintymi-sestä maidontuotantoketjussa. Satojen maitonäytteiden ja tuhansien rehunäyttei-

den lisäksi analysoidaan mykotoksiinien esiintymistä maaseudun asukkaiden ruo-kavaliossa. Kartoituksen perusteella arvi-oidaan vierasaineiden aiheuttamien ter-veysriskien laajuutta koko ruokaketjussa.

– Saatava tieto antaa pohjaa lainsää-däntö- ja valistustyöhön. Tuotamme in-formaatiota ja pyrimme sen avulla vai-kuttamaan viranomaisiin, farmareihin, rehutehtaisiin, meijereihin ja kuluttajiin.

Maitoon joutuneet vierasaineet aihe-uttavat vakavia terveysongelmia kuten myrkytyksiä ja syöpää. Sylttytehtaisiin törmäsivät myös suomalaistutkijat, jot-ka vierailivat hankealueilla viime keväänä:

– Rehut pilaantuvat, koska niille ei ole oikeanlaisia säilöjä. Kun lehmät syövät pi-laantunutta rehua, myrkyt siirtyvät mai-toon ja lopulta ihmiseen.

Laaja ohjelma suunitteilla

Etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoises-sa Keniassa puolet kansasta elää köy-hyysrajan alapuolella. Ilmastonmuutos vaikeuttaa maatalouden harjoittamista entisestään itäisessä Afrikassa, sillä se aiheuttaa epäsäännöllisiä sateita, pahen-taa kuivuutta ja lisää homesienten kasvun mahdollisuuksia.

Maidontuotantoketjun turvallisuuden parantaminen on elinolosuhteiden ko-hentamisessa pieni askel. Toimenpiteitä tarvitaan lisää.

– Emme kuvittele, että voisimme rat-kaista kaikkia ongelmia kerralla. Tämä on malli, jonka suuntaan asioita pitää viedä, Korhonen sanoo.

Kenian hanke liittyykin laajempaan ruo-katurvaohjelmaan Länsi- ja Itä-Afrikassa, jota MTT parhaillaan valmistelee Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta.


Lyhyesti

Suomessa arvioidaan päätyvän roskiin jopa 25 prosenttia syömäkelpoisesta ruu-asta. MTT:n FOODSPILL-tutkimus pa-neutuu ruokahävikin seurantaan ja syihin.

– Useiden elintarvikkeiden ympäristö-vaikutukset ovat hävikin vuoksi selvästi suuremmat kuin esimerkiksi pakkausten tai jätehuollon. Tästä huolimatta kulutta-jat kokevat elintarvikepakkaukset suurem-pana ympäristöongelmana kuin ruoka-hävikin, selvittää tutkija Juha-Matti Katajajuuri MTT:stä.

Katajajuuren mukaan Suomessa ei ole koko elintarvikeketjua kattavia aiem-pia tutkimuksia ja yksittäiset selvitykset ovat rajoittuneet hyvin pieniin otoksiin. Myös kansainväliset tutkimukset ovat hy-vin vaihtelevia.

– Moniin maailmalla esitettyihin tulok-siin sisältyy melko suuria epävarmuusteki-jöitä, ja hävikin määriä on mielekästä tar-kastella lähinnä suuntaa antavina arvioina. Tutkimusten keskinäinen vertailu osoittau-tui hyvin haastavaksi, Katajajuuri kertoo.

FOODSPILL-hankkeessa käytettäviä menetelmiä onkin pohdittu paljon ennen

kuva: OLLI HÄKÄMIES/MTT:n arkisto

Paljonko heitätruokaa roskiin?

varsinaisen seurantatutkimuksen aloit-tamista.

Kodit ja ravintolat syyniin

FOODSPILL-hanke keskittyy kotitalouk-siin ja ravintoloihin ja siellä vähiten tun-nettuun asiaan eli lautashävikkiin.

Tutkijat selvittävät yli 400 suomalaisen kotitalouden ruokahävikkiä kuluttajakyse-lyllä ja -seurannalla. Mukaan sitoutuneet kotitaloudet pitävät kaksi viikkoa yksityis-kohtaista päiväkirjaa, johon ne kirjaavat kaiken pois heittämänsä ruoan painon, tyypin ja poisheiton syyn.

Lisäksi seurataan ruoan hankinta-määriä. Myös suomalainen elintarvikete-ollisuus on lupautunut toimittamaan tut-kijoille hävikkiä koskevaa tilastotietoaan.

– Määrän ja syiden lisäksi pohdim-me myös keinoja, joilla hävikkiä saatai-siin merkittävästi vähennettyä. Tavoittee-namme on, että niin ketjun eri portaissa kuin kotitalouksissa heitettäisiin ruokaa nykyistä selvästi vähemmän roskiin, Ka-tajajuuri summaa.

– Marjatta Sihvonen

BATMAN luo lannasta liiketoimintaa

Kotieläinten lannasta ryhdytään kehittä-mään uusiutuvaa energiaa ja lannoittei-ta. MTT:n koordinoiman BATMAN-tutki-mushankkeen tavoitteena on synnyttää uusia lannankäsittelymenetelmiä sekä lii-ketoimintamahdollisuuksia lannan tuot-teistamiseksi.

BATMAN-hankkeessa on mukana 18 tutkimus- ja teknologiansiirto-orga-nisaatiota Itämeren alueen kahdeksas-ta maasta. Hankkeessa levitetään tietoa myös eri maissa jo olemassa olevista hy-vistä lannankäsittelyteknologioista. Eri-tyistä huomiota kiinnitetään fosforin kier-rättämiseen.

Tutkimushankkeeseen osallistuvien maiden maataloudessa sontii yhteensä 36 miljoonaa nautaa, 67 miljoonaa sikaa sekä 190 miljoonaa lintua. Eläinten lanta sisältää suuret määrät typpeä ja fosforia.

Ongelmasta hyödykkeeksi

Teknologiatutkimuksen johtaja Markku Järvenpää MTT:stä toteaa, että lan-ta on ainoa maataloustuote, jota ei vielä hyödynnetä kaupallisesti. Lanta on tähän asti nähty lähinnä ympäristöongelmana, mutta BATMAN tarkastelee sitä hyödyk-keenä muiden joukossa.

– BATMAN-hankkeen tavoitteena on päästä eroon ”lilluvan lannan ongelmas-ta”. Tarkoituksena on luoda foorumi, joka tuo yhteen uuden lannankäsittelyteknolo-gian tuottajat ja käyttäjät sekä tutkimuk-sen ja hallinnon, Järvenpää hahmottelee.

Ison haasteen hankkeelle muodostaa se, että eri osallistujamaissa on omanlai-sensa maatalous, teknologia, vauraus ja hallinto. Järvenpää huomauttaa, että rat-kaisuja joudutaan siis hakemaan erilaisiin rakenteisiin ja olosuhteisiin.

EU:n Interreg-rahoituksella toteutetta-van BATMAN-hankkeen kokonaisbudjetti on 3,74 miljoonaa euroa. Suomesta ovat MTT:n lisäksi mukana Suomen ympäris-tökeskus, Helsingin yliopisto sekä Turku Science Park Oy.

– Minna Nurro

Taloustutkimus siirtyi ViikkiinMTT:n taloustutkimus muutti kesällä Helsingin Viikkiin, samaan rakennukseen Hel-singin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taloustieteen laitoksen kanssa. Uusi osoite on Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki ja puhelinvaihde 020 772 004. Yksittäisten tutkijoiden tarkat yhteystiedot löytyvät MTT:n nettisivuilta www.mtt.fi.


Lyhyesti

kuva: Rodeo/JUHA TUOMI

Nurmesta polttoainetta

autoille?Onko taloudellisesti kannattavaa jalostaa nurmesta liikennepolttoaineena käytettä-vää biometaania? MTT:n BIONURMI-han-ke selvittää, voisiko Hämeeseen, Kaak-kois-Suomeen ja Uudellemaalle syntyä paikallisia nurmibiomassaa hyödyntäviä biokaasulaitoksia.

– Laskemme biokaasulaitosten talou-delliset vaikutukset sekä alueen maatilojen että alue- ja kansantalouden näkökulmas-ta. Arvioimme myös nurmibiokaasulii-ketoiminnan kestävyyttä ja toteutuksen reunaehtoja, kertoo hankkeesta vastaa-va tutkija Teija Paavola MTT:stä.

Tutkijat visioivat, että biokaasulaitos voisi luoda ympäristöönsä paikallisesti hyvin toimivat nurmirehumarkkinat.

Kierrot kohdalleen

Hanke tutkii myös biokaasulaitoksien vai-kutukset ympäristöön. On todennäköistä, että nurmentuotannon laajentaminen vä-hentäisi yksipuolisen viljanviljelyn haittoja.

Biokaasuprosessissa syntyy merkit-täviä määriä ravinteikasta käsittelyjään-nöstä, josta voidaan valmistaa lannoitetta ja samalla vähentää riippuvuutta väkilan-noitteista. Erityisesti nurmipalkokasvien varastoima typpi siirtyisi alueen peltojen lannoitukseen.

BIONURMI-hanke on saanut Euroo-pan maaseudun kehittämisen maatalous- rahastosta 350 000 euron rahoituksen. Tutkimus kestää vuoteen 2013 saakka.

– Ulla Jauhiainen

Valkuaisen tuotanto on Euroopassa vii-meisten 30 vuoden aikana yli kaksinker-taistunut, mutta samalla sen kysyntä on kasvanut lähes yhtä paljon. Rehuvalku-aista saadaan öljy- ja palkokasveista: soi-jasta, rapsista, rypsistä, herneestä sekä härkäpavusta.

EU:ssa käytettävästä kasviperäises-tä rehuvalkuaisesta vain kolmannes tuo-tetaan unionin alueella. Suomen oma-varaisuus on parhaina vuosina samalla tasolla. Ranska on EU:n omavaraisin val-kuaisen tuottaja, kun taas esimerkiksi Es-panja tuo neljä viidesosaa käyttämästään rehuvalkuaisesta.

MTT:n tutkimushankkeessa etsitään kei-noja rehuvalkuaisen omavaraisuuden paran-tamiseksi Suomessa. Suuri osa tuloksista on sovellettavissa muuallekin Eurooppaan.

– Määrittelemme tuotantomme pullon-kaulat. Selvitämme, mikä voisi olla tuotan-topotentiaali ja miksi emme saavuta sitä. Talous- ja ilmastoennusteiden sekä pit-käaikaisten kasvintuotannon tutkimusai-neistojen perusteella arvioimme, millaista

tuotantomme voisi olla 2020-luvun maa-ilmassa, sanoo professori Pirjo Pel-tonen-Sainio MTT:stä.

Iso huoltovarmuuskysymys

Valkuaisomavaraisuus on merkittävä huol-tovarmuuskysymys jo nyt, ja yhä vahvem-min tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen edetessä. Luonnonkatastrofit voivat vai-kuttaa voimakkaasti valkuaisen saatavuu-teen ja hintaan. Myös salmonella voi levi-tä tuontivalkuaisen mukana.

– Toisaalta ilmastonmuutoksen ede-tessä Suomessa voidaan mennä isolla harppauksella eteenpäin rehuvalkuaisen tuotannossa, sillä palkokasvien ja öljykas-vien syysmuotojen viljely tulee meillä mah-dolliseksi, huomauttaa Peltonen-Sainio.

Rehuvalkuaisen tarve kasvaa, kun elin-taso nousee maailman runsasväkisimmil-lä alueilla ja lihaa syödään enemmän. Sa-maan aikaan ilmastonmuutos voi kurittaa soijan merkittäviä tuotantoalueita Etelä-Amerikassa.

– Juha Heikkilä

Lisää omaa valkuaista

kuva: JUHA HEIKKILÄ

Tieteestäelinvoimaa

www.mtt.fi

• Fossiilisesta uusiutuvaan

• Geenivarojen kestävä käyttö

• Huomisen maatila

• Hyvinvointia ruuasta

• Mahdollisuuksien maaseutu

• Muuttuva ilmasto ja maatalous

• Vastuullinen elintarviketalous

• Vesistöystävällinen maatalous

MTT tekee tutkimustamonitieteisissä tutkimusohjelmissa:

mtt elo 2/2010

Documents