Narsistinen impulssi esteettisen kokemuksen rakennusaineena eliHimosta taidekasvattajaksi?

Noora-Helena Korpelainen

Sisallys

Johdanto

1. Himoittava esteettinen kokemus

2. Tosi ja aito narsistinen impulssi

3. Muodonmuutos luomisen merkkina

Lopuksi: Himosta taidekasvattajaksi?

Kirjallisuus

Viitteet

Johdanto

”Miten ihmisesta tulee haluava olento?”, kysyy Harri Macklin puhuessaan halun

kasitteesta lacanilaisessa psykoanalyysissa. Tahan tartun. Kysymyksessa on tarvittava

tahmeus, joka vetaa minua puoleensa. Minua kiihottaa mahdollisuus tulla tietoiseksi

siita, miten ihminen voisi lakata tulemasta haluavaksi olennoksi. Tallainen paamaara on

mielekas ja asiaankuuluva erityisesti joogan harrastajalle.

Jooginen harjoitus tahtaa himoista ja tunteista luopumiseen, silla joogafilosofian

mukaan tunteet johtavat himoon ja siten maailmaan kiinnittymiseen. Himo on

nakemyksen mukaan alkusyy tietamattomyyden kehittymiseen – tietamattomyyteen

kahden perusprinsiipin eli purusan ja prakrtin erillisyydesta. Prakrti, eli luonto tai

materia muodostuu kolmesta jatkuvasti muutoksessa olevasta tekijasta, jotka ovat

pysahtyneisyytta, pimeytta ja sekaannusta edustava tamas; toimintaa ja himoa edustava

rajas; seka heijastumista tai mietiskelya, kirkkautta ja nautintoa edustava sattva. Naista

kolmesta laadusta muodostuvat seka tieto etta tunteet, jotka siten ovat osa materiaa. 1

Tassa esseessa en kuitenkaan syvenny laajemmin joogafilosofian kysymyksiin. Joogan

suosion kasvu toimii kuitenkin tekstiani motivoivana taustana. Se problematisoi ja

polarisoi himon kasitetta. Samalla se antaa aiheen kasitella himon potentiaalisesti

positiivista voimaa. Vaikka joogafilosofian taustalla vaikuttava Samkhya-filosofia

pitaakin tunteita, haluja ja himoa selkeasti negatiivisina ja siis esteenomaisina, olen

taipuvainen ajattelemaan, etta esimerkiksi juuri taiteen kohdalla himolla on oma

merkittava roolinsa. Oikeastaan aivan rehellisesti sanottuna uskon, etta himo voi olla

hyva luovuuden opettaja.

1. Himoittava esteettinen kokemus

Esteettisen kokemuksen arkkityyppi (hatunnostona sen myyttiselle, mystiselle ja

henkiselle merkityksellisyydelle) ja stereotyyppi (sormenosoituksena sille kasitykselle,

mika estetiikan alaa tuntemattomilla on tasta kokemuksen lajista) on kauneus. Yleensa

kauneutta myos pidetaan yleisnimena kaikelle sille, mita eniten haluamme ja

himoitsemme.2 Rumuuden kauneudesta kirjoittanut Charles Baudelaire toteaa, etta

Kauneus koostuu ikuisesta elementista, joka on muuttumaton ja jonka osuutta onaarimmaisen vaikea maaritella, seka suhteellisesta elementista, joka on tilapainen ja jotavuorotellen tai samanaikaisesti edustavat aikakausi, muoti, moraali ja tunteet. Ilman tatatoista elementtia, joka on kuin jumalaisen taytekakun korea, kiihottava, ruokahalua

lisaava kuorrutus, ensimmaista elementtia olisi mahdotonta sulattaa, se olisikasittamaton, ihmisluonnolle sopimaton ja kelvoton. Rohkenempa epailla, onko missaansellaista kauneutta, jossa ei olisi naita kahta elementtia.3

Kauneuden kuvaus, joka pitaa sisallaan seka muuttumattoman etta muuttuvan seka

naiden kahden valttamattoman yhteyden kertoo (vahintaan) koko lansimaisen filosofian

kasityksesta, jonka mukaan 'puhdas' sielu ja himoitseva ruumis ovat erillaan ja toislleen

vastakkaiset. Baudelaire kuitenkin aikanaan radikaalina kultturitoimijana naki naiden

kahden prinsiipin valilla toisiaan tukevan yhteyden.

Esteettisten kokemusten alue on laaja: esteettisesti voidaan kokea kaikenkattavasti koko

ihmiselle avautuvaa todellisuutta, yhta hyvin taidetta, ymparistoa, luontoa, ihmisia ja

muita olentoja, abstraktioita ja systeemeja. Tassa esseessa suuntaan huomion kuitenkin

kohti taiteen ja himon suhdetta.

Kokemisen, himoitsemisen ja kauneuden traagisesta suhteesta kertoo klassinen myytti

kaikkien himoitsemasta Narkissoksesta. Sen sisaltona voi pitaa kuvausta himon

kohteena olemisesta ja himon kokemisesta seka himon tayttymisen estymisen tuhoisista

seurauksista. Myytti on stereotypia mahdottoman haluamisesta: kaikki haluavat kaikki

torjuvaa Narkissosta, myos toisten lauseita toistamaan tuomittu nymfi Ekho. Narkissos

sen sijaan haluaa lammessa nakyvaa kuvajaistaan tietamatta aluksi, etta kuva on hanesta

itsestaan. Seka Narkissos etta Ekho haluavat kaikkein kauneimmaksi kokemaansa ja

menettavat ruumiinsa himonsa seurauksena.4

Narkissoksen ja Ekhon menetys jaa Ovidiuksen kertomana heidan henkilokohtaiseksi

menetyksekseen. Yleisesti ottaen esteettiset kokemukset ulottavat vaikutuksensa

kuitenkin myos laajempiin kokonaisuuksiin. Jos otetaan huomioon, etta Ovidiuksen teos

Metamorfosis on kirjallinen taideteos, voidaan alkaa puhua teoksen taiteellisten ja

esteettisten vaikutusten laaja-alaisuudesta.

Taiteen historiallinen merkitys kulttuurissa ja kulttuurin kritiikkina on perinteisesti ollut

osa esteettista arvoa. Taiteen ja esteettisten kokemusten arvo voidaan ymmartaa myos

toisin. Esimerkiksi taideneuvonantaja Candace Worthin mukaan taiteen todellinen arvo

on se summa, minka joku on valmis siita maksamaan 5. Taidetta on se, mista eniten

maksetaan. Taiteena, tai jopa parhaimpiin lukeutuvana taiteena, olisi siis pidettava

esimerkiksi kuvataiteilija Damien Hirstin platinumista valmistettua ja ihmisen hampain

koristeltua ihmisen kalloa, johon on upotettu 8601 timanttia. Teos kantaa nimea For the

love of God, ja se myytiin vuonna 2007 50 miljoonalla punnalla.6

Hirstin teos ottaa kantaa tai vahintaan herattaa kysymaan, kuinka paljon erilaisia

vaikutuksia yhdella taideteoksella voikaan olla. Kuinka paljon luonnonvaroja kulutetaan

yhden teoksen tuottamiseen, yllapitamiseen ja kokonaisen teosta arvostavan kulttuurin

tukemiseen? Enta kuinka monen ihmisen aikaa ja vaivaa sellaisen tuottamiseen on

vaadittu ja millaisissa olosuhteissa he ovat elaneet prosessin aikana? Ja vaikka teos

varmasti on hakellyttava ja haikaiseva: onko sen vaikutus yksiloihin, yhteisoihin tai

ymparistoon paaosin kohentava vai tuhoava? Kenen hyvinvoinnista on kyse, kun

tuotetaan ja nautitaan ”For the love of God”? Ja jos Narkissos tuhosi itsensa, kenet

tallainen teos on tuhoaa, vai tuhoaako?

Hirstin tyot ovat osoitus siita, miten taide osallistuu kapitalistiseen

maailmanjarjestykseen. Sevasen mukaan moderni ja globaali talous perustuvat

lahtokohtaisesti jatkuvaan voitontavoittelun ja kilpailun prosesseille. Han pohjaa

kasityksensa Weberin toimintapsykologiaan, jonka mukaan kapitalistisessa

yhteiskunnassa muodollisrationaalinen toiminta valtaa alaa. Toimintana se keskittyy

tehokkaiden keinojen etsimiseen annettujen tavoitteiden toteuttamiseksi ymmartaen

maailman samalla mitattavin suurein. Weberin mukaan muodollisrationaalinen toiminta

on siksi valinpitamaton muiden arvojen kuin voiton suhteen ja on siksi myos itsessaan

perustelematonta ja irrationaalia toimintaa. Kapitalismin hengen sisaistanyt taiteilija

valmistaa siis alusta lahtien ostettavia tuotteita, jotka on suunnattu suoraan

markkinoille, ei omaan kayttoon tai taiteellisiin pyrkimyksiin.7

Taiteen sisainen logiikka voi kuitenkin toimia voitontavoittelun pyrkimysta vastaan.

Hirstinkaan tyot eivat kykene kutistumaan pelkkaan taloudelliseen arvoon, mita voidaan

tietysti pitaa myos onnistumisena keinojen loytamisessa. Juuri For the love of God'n

kaltaisten teosten kautta problematisoituu liberalismin mukainen egoistinen ja

valineellinen ihmiskasitys, jonka luoman kokemustodellisuuden ymparilla pyorii

valtava maara resursseja ihan kaikissa muodoissaan. Halttusen–Riikosen mukaan

valineellinen suhde maailmaan on sidoksissa itsekkyyteen ja hierarkisuuteen.

Valineisyys, instrumentalismi, on “ekonomisen ihmisen” uudenlainen vallankayton

muoto, jossa toiset ja ei-inhimillinen todellisuus, jotka on aiemmin katsottu alisteisiksi

(lansimaiselle) mieskansalaiselle, muuttuvat vain resursseiksi, tuotannontekijoiksi,

mahdollisuuksiksi taloudelliseen hyotyyn.8

Se, mita Hirstin teos vahintaankin paljastaa on taten esteettisen ja eettisen ulottuvuuden

vaistamaton liitos: esteettista ei voida pitaa erillisena alueena, vaan se on vaistamatta

aina vuoropuhelussa muiden arvojen kanssa. Kenen kustannuksella Hirstin teoksesta

siis nautitaan ja mika viela oleellisempaa, miksi ihmeessa sellaisia halutaan?

Yleisesti ottaen himoitsemme kulttuurissa ja yhteisossa muutenkin haluttavia asioita,

sellaisia, joita pidetaan esimerkiksi taloudellisesti tai intellektuaalisesti arvokkaina,

esteettisesti tai historiallisesti merkittavina ja/tai eettisesti ja moraalisesti toimivina.

Saattaa toki olla, etta perustelu himolle loytyy aivan puhtaasta nautinnollisuudestakin.

Himon kohteeksi kayvat niin omaisuus, raha, valta, menestys, huumaavat aineet, seksi

kuin kokemuksetkin. Haluttavuus ja nautinnollisuus, edes yhdistyneina esteettisiksi

miellettyihin kohteisiin, ei kuitenkaan yksinaan kerro siita, etta kokemus olisi juuri

esteettinen. Esteettinen kokeminen on alue, jota ei voi tyhjentaa psykologiaan. Viinin

voi kokea esteettisesti, mutta luultavasti myos jotenkin muuten.

Lacanin uudelleentulkinta psykoanalyysista esittaa, etta erilaisia ja keskenaan

eriskummallisia asioita halutaan, koska ihmisen subjektiviteettia kannattelee puute.

Subjektiviteetti rakentuu tarpeesta, vaateesta ja halusta, joista tarve edustaa biologisia

perustarpeita ja vaade tarpeen ilmaisemista toiselle sisaltaen vaatimuksen seka tarpeen

tyydyttymisesta etta rakastetuksi tulemisesta. Tarve voidaankin Lacanin mukaan

tyydyttaa, halua sen sijaan ei, silla halu on tarpeen ja vaateen erotuksesta jaava ylijaama.

Tama puute projisoidaan imaginaarisena erilaisiin objekteihin ja nama halussa

abstrahoiduiksi tulleet kohteet edustavat subjektiviteetin konstituutiossa menetettya

objektia eli alkuperaista yhteytta aitiin. Himossa on talloin kyse paattymattomasta

tarinasta: halun paamaarana ei ole halun tyydyttaminen vaan halun uusintaminen.9

Narkissoksen myytin nuoret rakkaudessaan ja himossaan riutuvat eivat saa himonsa

kohdetta, eivat edes vahasen, eika himo siten tule tyydytetyksi. Toisaalta seka Narkissos

etta Ekho myos jatkavat itsetuhoista toimintaansa kuolemansa jalkeen, Narkissos

Styksin maille siirryttyaan ja Ekho ruumiinsa taydellisen menetyksen jalkeen.

Mielestani karsimyksesta ponnistava nakemys ihmisen toiminnasta halun ohjaamana on

kuitenkin lahella addiktion kasitysta. Addiktiolla tarkoitan tassa voimakkaan toistuvan

halun ohjaamaa kayttaytymista, jossa halu on luonteeltaan apetitiivista eli ruokahalun

kaltaista: se ei lopu ennen kuin se tyydytetaan10.

Elamyskeskeisen kulttuurin taustalla on addiktion logiikka: on aina saatava lisaa,

enemman ja uutta. ”Himo on seksikasta!”, voisi hyvin olla huomisen myyvin iskulause.

Tautologisen mauttomuutensa vuoksi se myos luultavasti istuisi mainosti valtavirtaan ja

olisi aivan yhta hetkellinen kuin kaikki muukin koukuttavuuden ja manipulaation

tietoiseen hyvaksikayttoon perustuva business and marketing. Vaikka addiktioissa siis

on kyse yhtaalta yksilon suhteesta itseensa, omaan itsehallintaansa ja kasitykseen itsesta

ja toisaalta yksilon suhteesta yhteisoonsa, kaytetaan ihmisen taipumusta addiktiiviseen

toimintaan myos hyvaksi. Seurauksena on tyytymattomyyden ja tietamattomyyden

kulttuurin laajamittainen yllapitaminen ja uusintaminen.

Addiktion maarittaminen edellyttaa kuitenkin vertailua ja siten nakokulmaa

normatiivisuudesta. On tiedettava, millainen hyvinvointikasitys vallitsee, jotta voitaisiin

maarittaa, mika on poikkeavaa tai tuhoavaa toimintaa. Saattaa olla, etta addiktio ja

yksilon vapauden kokeminen voidaan maarittaa ainoastaan tarkastelemalla addiktiivista

toimintaa suhteessa haittaan, jota toiminta saa aikaan11.

Narkissoksen ja Ekhon toiminta saattoi aikaan heidan itsensa tuhoutumisen.

Buddhalaisen ajattelun mukaan halu on myos ymparistokatastrofien alkuperainen

aiheuttaja. Addiktion maaritelmaan kuuluu, etta se vaatii aina enemman kuluttamista –

ja kuluttaa aina enemman addiktia itseaan seka hanen ymparistoaan.

Addiktiivisen toiminnan vaihtoehtona voisi olla taydellinen kieltaytyminen himoista ja

haluista. Joogafilosofiassa tata kasitysta edustaa brahmacarya, pidattaytyminen

aistikohteista12. Sen erityismerkityksena on selibaatti. Pidattaytymisen motivaattorina

toimisi nain ollen kaikenlaisesta tuhoutumisen mahdollisimman taydellinen

ennaltaehkaiseminen. Silvan Tomkinsin affektiteorian mukaan kuitenkin myos

kiinnostuksen ja halun estymisella tai lykkaantymisella on vahintaan tuhoisalta tuntuva

seuraus, nimittain hapea. Lisaksi hanen mukaansa affektien ilmaisu on fyysisesti

selkeaa, ja affektit yhtaalta vahvistavat vietteja ja toisaalta limittyvat seka vietteihin etta

muihin affekteihin.13 Jos hyvaksytaan viela Spinozan kasitys affektista, eli voimakkaasta

tunteesta intensiivisena ja fyysisena kohtaamisena maailman kanssa, nayttaa silta, etta

karsimyksesta ponnistava ihmiskasitys aiheuttaa paitsi addiktiivista toimintaa myos

hapeaan perustuvan kohtaamisen maailman kanssa.

Karsimyksesta ponnistava ajattelu manifestoituu pornossa. Se kehollistaa kulttuurin

rakentumisen hapan tuottamiselle ja sita kautta syntyvalle addiktiolle mielihyvan

saamisesta. Porno sijoittuu vaistamattakin esteettisen kokemuksen rajalle, silla sen on

oman logiikkansa vuoksi vieroksuttava, vaikkei hylattava, kauneutta tai muita

kulttuurissa ja yleisesti yhteisossa arvokkaiksi koettuja arvoja ja merkityksia. Paasosen

esityksen mukaan porno perustuu toisaalta tabujen normeja ja kieltoja eli toisin sanoen

rajoja luovaan valtaan ja siita syntyvaan haluun rikkoa rajoja, seka toisaalta allotyksen

houkuttelevuuteen, allotyksen, joka on seurausta ylettomyydesta ja tyydytyksen

saavuttamisesta. William Ian Miller selittaakin halun toimimisen siten, etta halun

kohdetta seka vedetaan lahelle itsea etta sysataan kauemmas: kiihottavana koettu kohde

nayttaytyy kliimaksin jalkeen allottavana ja oma kaytos havettavana. 1 4 Kaunis porno

tuskin kiinnostaisi ketaan – lieko sita voisi enaa pornona pitaakaan.

2. Tosi ja aito narsistinen impulssi

Saalimattoman materialistista metafysiikkaa edustavan Epikuroksen mukaan kaikkia

ihmisia yhdistaa nautinnon tavoittelu, minka han ymmartaa moraalisten pyrkimysten

oikeaksi kohteeksi; toisin sanoen kaiken toiminnan paamaarana on nautinnon

maksimointi15. Nykyisessa asussaan puhtaasti itsekas ihmisihanne pitaa toimijuuden

ehtona taydellista autonomiaa silla uhalla, etta pienimmankin ulkoisen vaikutuksen

tunnustaminen merkitsee riippuvuutta, itsemaaraytyvyydesta luopumista. Tallaisen

ihanteen mukainen toiminta tahtaa jatkuvaan suojautumiseen ja kamppailuun;

vastustajana on aina jokin valtaa pitava taho, kuten valtio.16

Puhtaasti itsekas ihminen siis maarittelee oman toimintasa ulkopuolisen todellisuuden,

asettelee kasitykset yhteison normeista, ja kay jatkuvaa sotaa niita vastaan. Epikuroksen

hedonismissa korkein nautinto toteutetaan sen sijaan karkottamalla mielesta jumalan ja

kuoleman pelko. Ajattelutavan ylin ihanne on haluja hillitsemalla saavutettu

jarkkymaton rauhallisuus, ataraksia.17 Epikuros kay sotaa pikemminkin itsensa kanssa.

Myoskaan Lacanin mukaan ihmista ei ole ilman halua. Han ei kuitenkaan pida halua

luonnollisena ja siis synnynnaisena, vaan se on ihmisen sosialisaation tulos. Lacan myos

vaittaa, etta ”halu on toisen halua”. Halujen normatiivinen konventio on, etta on

haluttava sita, mita muutkin haluavat. Halu kopioidaan toisilta ja nain saavutetaan

mimeettisesti omistusoikeus siihen, mika alkujaan oli toisen.1 8 Nain tapahtui

Narkissoksellekin: han himoitsi sita, mita kaikki muutkin himoitsivat, silla kaikki, niin

ihmiset kuin nymfitkin himoitsevat Ovidiuksen tarinassa Narkissosta.

Maclinin Lacan-tulkinnan mukaan halu on toisen halua siksikin, etta se syntyy Toisen

alueella eli tiedostamattomassa19. Jos tama otetaan huomioon, on purettava kasitys

Narkissoksen myytista narsistisen persoonallisuushairion, eli nykykeskustelussa taysin

parantumattoman ja muuta yhteisoa tuhoavan hairion, tyyppiesimerkkina. Nancy

huomauttaakin, ettei Narkissos ollut narsisti juuri siksi, ettei han tiennyt katsovansa

itseaan20. Tultuaan lopulta tietoiseksi tilanteesta Narkissos myos ymmarsi oman

tragediansa ja karsi siita. Narsisti tuskin kokee vastaavaa. Narkissoksen todellinen

tragedia on pikemminkin se, ettei han kyennyt loytamaan omaa himon kohdetta, vaan

rakastui siihen, mihin kaikki muutkin rakastuivat.

Halu toisen haluna tarkoittaa myos halun metonyymisyytta, eli halun essenssia jonkin

toisen haluamisena.2 1 Usein halu kasitetaankin pyrkimyksena yhtya toiseen. Platon

kuvaa tata Pidot-dialogissaan. Siina Aristofanes kertoo tarinan alkuihmisista, jotka

olivat palloja. Tarinan mukaan jumalat kuitenkin pelkasivat menettavansa asemansa

suhteessa ihmisiin ja ehkapa olivat jopa kateellisia naille lahes kaikkivoipaisille

olennoille, joilla ei kuitenkaan ollut tarvetta lisaantya mahtavuudessaan ja

itseriittoisuudessaan. Taman seurauksena Zeus halkaisi ihmiset kahtia ja nain syntyneet

puoliskot tulivat siten tuomituiksi kokemaan loputtomiin kaipuuta yhteyteen ja

ykseyteen alkuperaisen puoliskonsa kanssa.2 2 Halun kohde on nain tuomittu olemaan

aina itsen ulkopuolella. Lacanin mukaan halun merkitys toisen haluna tarkoittaakin

myos halun kohteen olemista ulkopuolella, erityisesti aidissa.23

Maclinin Lacan-tulkinnan mukaan halun merkitys toisen haluna pitaa kuitenkin

sisallaan myos halun itsensa narsistisuuden. Se tarkoittaa kohteeksi tulemisen halua, eli

toisen halun halua. Kohteeksi tulemisen halu voidaan toki kopioida toisilta, mutta onko

todella mahdollista kopioida toisilta oman itsen kohteellisuus? Kun kohteellisuuden

kopioitavuus kyseenalaistuu heraa ajatus siita, etta juuri halun narsistisuudessa piilee

jokin aito ja autenttinen ihmisyys. Se tarkoittaisi myos, etta ihmisen aitous ja

autenttisuus paljastuisi jonkinlaisen eksentrisyyden kautta.

Provokatiivisen kuvauksen eksentrisesta ja narsistisen impulssin tuntevasta

henkilotyypista esittaa Baudelaire. Tallainen dandy on rikas ja joutilas mies, jonka

tehtavana on vaalia kauneuden ideaa itsessaan, tyydyttaa omia intohimoja ja tuntea ja

ajatella. Silla ”ilman rahaa ja ja joutoaikaa rakkaus typistyy matalamieliseksi irstailuksi

tai aviollisten velvollisuuksien tayttamiseksi. Se lakkaa olemasta intohimoinen tai

haaveellinen oikku ja muuttuu ikavaksi hyotyarvoksi.”2 4 Rakkauden toimet lankeavat

joutilaille kuin luonnostaan. Rakkaus ei kuitenkaan ole dandyn toiminnan paamaara,

silla hanen intohimonaan on erottautuminen seka ulkoisen hiotun habituksen,

hienostuneen kayttaytymisen etta sosiaalisen ylemmyyden ansiosta. Dandyismi onkin

hanen mukaansa instituutio, jopa uskonto – minakultti. Baudelaire kuitenkin sanoo, ettei

onnen etsiminen toisista ihmisista ole yhta kestavaa. Siksi dandyt edustavat Baudelairen

mukaan hienointa inhimillista ylpeytta, mutta myos tahtoa taistella tavanomaisuutta

vastaan. ”Dandyn erikoislaatuinen kauneus johtuu sisaisesta tulesta, joka antaa

merkkeja itsestaan – tulesta, joka voisi mutta ei halua puhjeta liekkeihin.”2 5 Erityisesti

dandyismia esiintyy Baudelairen mukaan siirtymakausina, ”jolloin demokratia hakee

viela voimiaan ja aristokratia on vasta osittain rapistunut ja hapaisty.” Luokastaan

vieraantuneita juuri dandyt tulevat laskemaan perustan uudenlaiselle aristokratialle. 26

Aivan taysin dandyn kuvaukseen sopii Stendhalin syndoomalle nimensa antanut

Stendhal eli Marie–Henri Beyle (1783–1842). Hanen suurin toiveensa oli onni ja

rakkauden kokeminen, taiteesta ja elamasta nauttiminen. Han myos kuvasi

kirjoituksissaan omaa esteettista kokemustaan, jossa Kortelaisen mukaan oli narsistinen

impulssi. Stendhal kuvaa kokemustaan seuraavasti:

Volterranon Sibyllat antoivat minulle ehkapa vakevimman mielihyvanminka maalaus on minulle koskaan antanut. - - Ylevan kauneudenmietiskelyyn syventyneena mina nain kauneuden lahelta, mina ikaan kuinkoskin sita. Olin paassyt sille tunteiden tasolle, jolla kuvataiteen antamattaivaalliset tuntemukset kohtaavat intohimoiset tunteet.27

Stendhalin kokemukseen siis liittyi kauneuden ja kosketuksen kokeminen. Siihen liittyi

myos mietiskely ja yleva tunne, henkisyys ja intohimo. Erityisesti kyse oli vakevasta

mielihyvasta, jota Stendhal kuvasi myos rakastumiseksi ensi silmayksella.

Tietynlaisesta voimakkaasta yhtymisen kokemuksesta siina oli myos epailematta kyse,

silla Stendhal kaytti Kortelaisen mukaan kuvauksissaan ensirakastettunsa Minetten

nimea seka Minettesta, hurmion kokemuksen aikaansaattaneesta sibyllasta, etta

itsestaan. Kortelainen toteaa, etta Minette liittyi Stendhalin elamanviettiin eli libidoon,

ja etta tallainen inhimillinen kiinnittymisen voima voi liittya melkein mihin tahansa,

yhtalailla toisiin ihmisiin, kiinnostuksen kohteisiin ja intohimoihimme. Juuri naihin

kohteisiin kanavoimme Kortelaisen mukaan kokemuksiamme ja jos menetamme

kohteen ”pyrimme uudelleen investoimaan libidomme voimat joko loytamalla uusia

kohteita tai tapoja tai vaikkapa sairastumalla.28

Kortelaisen kuvauksen mukaista Stendhalin kokemusta on pidettava totena

kokemuksena. Aarne Kinnusen mukaan yksi esteettisen kokemuksen tunnuspiirteita

onkin sen luonne uskomuselamyksena; kokija ei talloin vain ajattele totuutta, vaan

todella kokee, elaa ja uskoo totuuden.29 Kortelainen toteaa, etta ”kuten rakastuneisuutta

voi teeskennella menestyksekkaasi vain pahasti hairiintynyt ihminen, myos

taiderakkauden teeskentely on mahdotonta.”30

Stendhalin hurmio, kokemus ylevana ja kauhistuttavana rakastumisena ensi

silmayksella sisalsi seka voimakkaan olemassaolon merkityksen kokemuksen etta

kauhun olemassaolon katoamisesta sellaisena kuin se oli tahan asti ollut. Kortelaisen

kertoman mukaan ihmiset, jotka ovat kokeneet vastaavaa eivat ole uskaltaneet kertoa

kokemuksestaan avoimesti toisille.3 1 Nain on ehka siksi, etta tallaiselle rajojen

kadottamisen kokemukselle on myos kliininen termi, nimittain psykoosi ja modernin,

lansimaisen ja tieteelliseksi leimatun ajattelun mukaan psykoottinen tila on jotain

aarimmaisen ei-toivottavaa.

Moderni yhteiskunta on ylipaansa pitkaan arvostanut nimenomaan itseriittoista ja

itsenaista ihmismielta, kuitenkin silla kustannuksella, etta ihminen on kasitetty

lacanilaisittain vaasiksi: tyhjaksi astiaksi, jota muu todellisuus voi tarkkailla irrallaan

kaikesta muusta, jalustalle nostettuna ja spottivaloin valaistuna. Tilanne on teatraalinen.

Toiminnassa vaasi on yleensa taynna vetta ja kukkia, joita muut oliot voivat esimerkiksi

haistella ja siten kokea vaasimaisuuden kannattelevan kokemusta, joka leviaa kokijan

kehossa. Ihmisen kasittaminen astiaksi, joka ei ole tyhja vaan alituisesti vahintaan ilman

tayttama perustuu pikemminkin kaikkien olioiden keskinaisen riippuvuuden

hyvaksymiseen. Nain ihminen tulee tulkittua kokonaiseksi toimijaksi jatkuvaan

vuorovaikutukseen perustuvassa systeemissa.

Myos Stendhalin kokemukseen liittyi tuntemus kokonaiseksi tulemisesta: Han koki

aarimmaista merkityksellisyytta ja tarpeellisuutta olemassaolossaan. Lacanin mukaan

ihmisen subjektiviteettia kannatteleva puute on taytettavissa vain psykoosin tai

kuoleman hinnalla. Jos hyvaksytaan, etta Stendhalin kokemus oli psykoottinen, tama

tarkoittaisi sita, etta han onnistui tayttamaan puutteensa. Charles Baudelaire on

todennut, etta Stendhal, ”tuo havyton ja pilkallinen, jopa luotaantyontava henki”, on

paassyt lahemmaksi totuutta kuin moni muu todetessaan, etta kaneus on vain lupaus

onnesta32. Esteettisella todellisuudella, esteettisilla ilmioilla ja taideteoksilla ei ole

mitaan velvollisuutta tayttaa kokijoidensa tarpeita ja vaateita. Mutta joskus se tapahtuu;

ja kun se tapahtuu, on esteettinen kokemus aito ja aidosti omakohtainen kokemus.

3. Muodonmuutos luomisen merkkina

Kortelainen pitaa Stendhalin kokemusta kokemuksena radikaalista kauneudesta.

Radikaali kauneus on jotain, joka menee jo melkein rajojen yli, mutta ei kuitenkaan 33.

Radikaali kauneus tuntuukin kutsuvan himon ohjaamaan toimintaan, siitakin

huolimatta, etta saatamme olla tietoisia himojemme hinnasta.

Himon estetiikassa on kyse rajankaynnista, transgressiosta, jolla filosofiassa ja taiteessa

ymmarretaan siirtymista absoluuttisesti negatiiviseen tilaan, tilaan josta meilla ei ole

mitaan tietoa tai kasitysta. Saarnivaaran mukaan ”fenomenologisesta nakokulmasta

transgressio on siis vieraan kohtaamista ja astumista ei-tiedetylle alueelle.” Siihen liittyy

myos olemassa olevien binaarisuhteiden rikkoutuminen.3 4 Himo paljastaakin

valittomasti pohdittavaksi tultuaan joukon kulttuurissa vaikuttavia polariteetteja. Naita

ovat muun muassa: ulkopuoli–sisapuoli, julkinen–yksityinen, nainen–mies, herra–orja,

alistaja–alistettu, opettaja–oppilas, rakastaja–rakastettu, liikaa– liian vahan, narsismi–

altruismi, kauneus–kauhu, tieto–hulluus.

Tanssitaiteilija Sanna Kekalaisen taiteellinen ura tavoittaa juuri himon problematiikan

asettamalla esille naita kulttuurisia polarisaatioita. Tyoskenneltyaan vuosia alastomien

kehojen kanssa Kekalainen muun muassa toteaa, etta nykyisessa kulttuurissa naisen

sisaisen sukuelimen nayttaminen alastomana nayttamolla muuntaa esitystaiteen

kokijoiden mielikuvissa vaistamatta pornoksi, vaikka esitystapa olisi millainen tahansa.

Naisen sukuelin herattaa Kekalaisen kokemuksen mukaan seka mies- etta naiskatsojille

hapeaa. Sen sijaan miehen sukuelin voidaan esittaa ilman tata muutosta ajattelussa. 35

Transgressio ylisiirtymisena, rajan ylittamisena, tarkoittaa kuitenkin vain rajan

siirtymista johonkin toiseen kohtaan. Mahdollista on myos elaa rajalla, mika tarkoittaa

silloin jatkuvaa rajan siirtamiseen perustuvaa toimintaa, alistumista tai antautumista

polariteettien ja moninaistenkin vastakkainasettelujen, normien ja konventioiden

purkamiseen ja uudelleenmaarittelyyn. Liminaali ihminen ei astu rajan yli, vaan elaa

valitilassa, rajalla, rajan molemmin puolin ja saattaa siten Saarinivaaran mukaan

nakyvaksi maailmaa, joka muuten on nakymatonta.3 6 Kekalaisen taidetta voisi pitaa

tallaisena rajan taiteena, vaikka siina onkin tunne radikaaliudesta – vahan menee ylikin.

Himon luonteeseen rajalla kaytavana toimintana kuuluu, etta sen seurauksena syntyy

jotain uutta. Seurauksena voi olla hybridisaatio, monessakin mielessa. Saarnivaara

toteaa, etta ”hybridisaatio, risteyttaminen, toteutuu, kun kaksi tuttua, mutta keskenaan

yhteenkuulumatonta tekijaa tai aluetta yhdistyvat ja muodostavat kokonaan uuden

jarjestyksen toimia ja ajatella.37” Sellaista ei syntynyt Narkissoksesta ja Ekhosta, vaikka

heidankohtaamisensa tapahtuikin heidan molempien huhuillessa toivetta aaneen:

”Yhteen!”. Sen sijaan sellainen syntyi Narkissoksesta ja hanen peilikuvastaan ja

Ekhosta ja hanen vastausta vaille jaaneesta kaipauksesta. Ovidiuksen tarinoissa ja

myyteissa ylipaansa himo johtaa yleensa uusien olentojen syntymiseen tai

jonkintyyppiseen metamorfoosiin. Ekho muuntuu aaneksi, tarkemmin sanottuna

pelkaksi kaiuksi, jossa han oli kyennyt yhtymaan Narkissokseen. Narkissos puolestaan

muuntuu kukaksi, ei-aktiivisena kasitetyksi olennoksi, silla juuri ei-aktiivisena han

kykeni olemaan yhta kuvajaisen kanssa. Ekho joka on himoinnut aineellista olentoa jaa

kaikuna todelliseen maailmaan; Narkissos siirtyy Tuonelaan, ihmisen mielikuvituksen

alueelle.38

Himosta saa alkunsa koko Ovidiuksen tarinakin, nimittain Narkissos syntyi

raiskauksesta. Himo raiskauksen tai insestin muodossa loytyykin useista alkumyyteista.

Himo on myyttisen todellisuutemme perusraaka-aineita: siita syntyy kulttuurinen

kertomus – ihmisyyden tragedia. Transgressio luo narratiivia. Mutta enta ”jos Narkissos

tiesi olevansa Narkissos?”, kuten Kekalainen kysyy.3 9 Vapaasti tulkittuna kysymys

kuuluisi: mita jos henkilo x tietaisi olevansa kulttuurin tuote, himosta syntynyt?

Himo sen moninaisissa muodoissaan on jatkuvuuden himoitsemista. Haluamme, etta

halumme jatkuu, haluamme etta halumme kohteet jatkavat olemistaan ja haluamme etta

jatkamme itse olemistamme. Sokrateen esittaman rakkauskasityksen mukaan rakkaus on

ihmisen halua kuolemattomuuteen ja hyvan ikuiseen omistamiseen. Sokrates kuvaa

rakkauden jumala Eroksen daimoniksi, ei kuolevaiseksi eika kuolemattomaksi, vaan

valittajaksi ihmisten ja jumalten valilla.40

Platonin Sokrateen suulla esittama kasitys sisaltaa halun muuntua ihmisena, kayda lapi

muodonmuutos, hybridisaatio: tulla osin jumalan kaltaiseksi. Tama voi tarkoittaa myos

itsetietoisuuden syntymista, mika Hegelin mukaan tapahtuu suhteessa subjektin

itseriittoisuuden haastavaan toiseen. Herran ja orjan dialektiikka syntyy41, ja kuuluu

Narkissoksen huudahduksessa: ”Voi jos ruumiistaan ulos ilmaan astua voisi! Lempija

ennen ei rakastaan lie toivonut kauas!”4 2 Tallaisena Narkissos piirtaa esiin traagisen

ihmisen.

Sen sijaan stoalainen ei ole koskaan tragedian kohteena. Malin Grahnin mukaan

stoalaisen hyve-etiikan paamaarana on pikemminkin tragediasta vapaa elama ja

ominaisimman sisaisen kauneuden loytaminen. Hyve kasitetaan siina rationaalisena

toimintavalmiutena ja herkkyytena rationaaliselle pohdinnalle jokaisessa

toimintatilanteessa. Koska hyvetta ei voi ottaa ihmiselta ottaa pois, traagisuus liittyy

ihmisen ulkopuolelta tulevaan. Stoalaiset ylistivatkin ihmisen voimaa noudattaa

jarkkymattomasti jarjen ja tahdon ohjeita ja siten hallita kohtaloa tai kohdata se

valittamatta. Hyva ihminen toteuttaa valintansa mukaan ominaisinta luontoaan

toimimalla oikein ja hyveellisesti eli hyvin kaikissa olosuhteissa. Tallainen ihminen on

stoalaisittain myos kaunis. Stoalaisittain ajateltuna tasapainoinen sielu nakyy

kehollisena kauneutena ja heijastuu kasvoissa.43

Lacanin halun kasitys jattaa ihmisen tilaan, jossa raja on ehdoton ja rajan ylittaminen

voi tapahtua vain transgression normeja hajoittavalla tavalla. Sen sijaan stoalaisten

mukaan parantuminen on aina mahdollista, mutta se edellyttaa, etta ihminen itse haluaa

etsia filosofista elamantapaa ja hanen taytyy sallia itsessaan muutos. Nain ollen

oppimisen halun taytyy olla ensin. Ihmista, joka ei tahdo oppia, ei voi opettaa. Stoalaiset

kuitenkin lupaavat, etta me emme karsi ikina. Itsestaan hyva ja huono eivat ole

mahdollisia itsen ulkopuolella ja talloin itsemme ulkopuolisen armoilla oleminen johtaa

tunteeseen, virheellisiin ajattelutottumuksiin, oman toiminnan ja tahdon seka himon

ristiriitaan ja siten lopulta karsimykseen. Tasainen onnellisuuden lahde voidaan

stoalaisuuden mukaan loytaa ihmisen sisalta. Metodina tallaiselle parantumiselle on

filosofinen terapia, joka kayttaa tyokaluina rationaalisia argumentteja (prokheiron) ja

toimii keskustelun valityksella nayttaen ajattelun ristiriitoja. 44

Grahnin mukaan stoalaisen filosofian jarjestelmaa ei pida ymmartaa sisaanpain

kaantyvana jarjestelmana, jossa paamaarana olisi vain subjektiivinen mielenrauha ja

onnellisuus. Hyve edellyttaa toimintaymparistoa ja hyve-etiikkaan liittyy aina suhde

toisiin ihmisiin ja olentoihin seka ymparistoon.4 5 Taman vuoksi olisi mielestani

oleellista voida kaantaa Lacanin kasitys halusta positiiviseksi voimavaraksi.

Vastauksena siihen, miten ihminen voisi lakata olemasta haluava olento, joudun

toteamaan, etta ehka ei mitenkaan. Jo tama kysymyskin perustuu transgression

ajatukselle. Mutta enta jos jattaydytaan tietoisesti liminaaliin tilaan ja kysytaan, miten

halu voi lakata olemasta toisen halua? Lacania seuraten se tarkoittaisi muuntumista

olemaan halun kohteena eli siirtymista ottajasta antajaksi. Se tarkoittaa myos

omistamattomuuden haluamista ja halun kohteen asettamista itseen eli kaytannossa

varastamattomuuden haluamista. Se tarkoittaa myos halun puhtautta ja yksikohteisuutta

ja halusta tietoiseksi tulemista.

Vaitan, etta seka kirjailijaksi muuntunut Stendhal etta menestyneeksi haitaristiksi

muuntunut Kimmo Pohjonen ovat kokeneet tallaisen muuntumisen. Stendhal esittaa

siita tapauskuvauksen. Pohjonen kuvasi omaa asennettaan luomiseen ja luovana

taiteilijana tyoskentelyyn Estetiikan rajat IX -luentosarjassa joulukuussa 2014.

Pohjosen mukaan haitari on soittimena Suomessa vaistamatta hyvin tiiviissa yhteydessa

traditioon ja musiikin konventionaalisuuteen. Han halusi soittaa nimenomaan haitaria,

mutta kertoo, etta haitarin soitto on helposti vanhempien ja perinteen mielistelemista,

yritysta miellyttaa jo olemassa olevaa kulttuuria ja musiikkimaailmaa. Jokainen

haitaristi joutuu urallaan kohtaamaan ja tekemaan valinnan joko jatkaa perinnetta tai

ottaa uudenlainen suhden koko soittimeen. Pohjosen puheesta syntyy mielikuva, etta

haitaria voi soittaa vain kahdella tavalla: kuten kaikki muut tai kuten ei kukaan muu.

Pohjonen soittaa haitaria jalkimmaisella tavalla ja intohimoisesti. Se kuitenkin tarkoitti

muuntumista ihmisena ja muusikkona, transgression vaihetta, jossa uusi sai alkunsa.46

Kimmo Pohjonen havainnollistaa haitarin suomalaisessa kulttuurissa erikoisen

kohotettun aseman ansiosta itse asiassa koko taiteilijuuteen tai luovuuteen syntymisen

tapahtuman. Jotta ymmartaisi Narkissoksen tarinan ja Pitojen kuvaukset himosta ja

rakkaudesta, ei riita etta tarkastellaan tarinaa itseaan: on tarkasteltava myos sita, kuka

tarinan kertoo, silla kertoja on luova olento. Luotu teos on saanut alkunsa myos himosta

ja narsistisesta impulssista.

Ovidiuksen teoksessa tarinankertojana on sokeaksi tuomittu tietaja Teiresisas, joka

kommentoi tarinaansa hopinaksi haukkuvalle, etta onnellinen olisi tamakin silmia vailla,

ettei tarvitsisi Bacchuksen juhlia katsella. Teiresias on siis sokeanakin nakija: tietoinen

himon temmellyskentasta ja siihen liittyvista karsimyksista. Mahdollista on tarkastella

sisaiskertojan lisaksi myos itse kirjailijaa. Siksi kysynkin, mitka ovat argumentit

puolustamaan Platonin oikeaa tietoa rakkaudesta tai ylipaansa yhtaan mistaan? Platon

itse korostaa tata hurmioituneiden puhujien epaluotettavuutta dialogissaan Ion, jossa Ion

puhuu Homeroksen ylivertaisuuden puolesta ilman yhtaan patevaa argumenttia.

Ion recites (and Homer composes) not from knowledge but from divine inspiration.Neither knows what he is saying, but is nonetheless capable of speaking or composingbeautifully thanks to the divine. They are like the worshippers of Bacchus, out of theirright minds (534b4–6). This creative madness, as we might call it, they share with otherMuse-inspired artists as well as prophets and diviners (534b7-d1). - - Ion has noargument to support what looks like a comparative assessment; it is just a report to theeffect that he is “possessed” by Homer's magic thanks to the work of a god. A poet,further, is not a knower, but a kind of transmitter of a divine spark; he or she is “an airything, winged and holy” (534b3–4). The spark is generated by the god, and is passeddown through the poet to the rhapsode and then to the audience.47

Pitojen sisakertojan Platon on laittanut toteamaan, etta nain han asian kuuli ja kertoi sita

mita muisti. Platon pesee katensa koko rakkaus-keskustelusta, jattaa lukijan

tutkimusretkelle omien himojensa maahan, mutta jattaa samalla tulikivenkestavan

kulttuurituotteen lukijalle tarjoukseksi rajatilasta. Mietin vain, mita Platon mahtoi

himoita, etta syntyi nain kestavaa luotua materiaalia?

Lopuksi: Himosta taidekasvattajaksi?

Himo on samanaikaisesti seka tuntemus, kokemus etta toimintaa. Tassa kasityksessani

nojaan John Deweyn kasitykseen kokemuksesta, joka on seka aktiivista etta passiivista

toimintaa, jossa kokija koettaa paasta tasapainoon ymparistonsa kanssa 48, siis

jonkinlainen rajalla elamisen muoto.

Himo on myos potentiaalisesti tilanne tai tila, jossa ihminen voi tulla tietoiseksi

kokemuksestaan ja ajattelun, tunteiden seka toiminnan suhteesta systeemiseen

kokonaisuuteensa. Himo on oman rajallisuuden ja rajattomuuden kanssa kayty taistelu.

Jos se tapahtuu esteettisessa viitekehyksessa, voidaan puhua esteettisen kokemuksesta.

Antiikin filosofiaan liittyy korostetusti kasitys kaikenlaiseen oppimiseen sisaltyvasta

itsetutkiskelusta ja itsesta oppimisesta. Antiikin filosofien paamaarana ei ollutkaan

tehda filosofiaa vaan opiskella elamaa.4 9 Myos Richard Shusterman muistuttaa antiikin

maksiimeista, joita on syyta pitaa toisiaan taydentavina:

”Tunne itsesi” ja ”Ei mitaan liikaa”.50

Rajan kokemiseen ja rajojen ylittamiseen liittyvana ilmiona himo liittyy kaikkeen

inhimilliseen kasvuun. Siksi se on tekemisissa myos oppimisen ja opettamisen kanssa.

Ihmisena oleminen on annetun materian muovaamista. Erityisesti taidekasvatukseen

muodonmuutos on sisaankirjoitettuna. Se on nain siksi, etta taiteilijan tyo on

muodonmuutoksen tekemista, materian muovaamista toiseen asuun, olipa kyse mista

tahansa materiasta, sanoista, savesta tai savelista. Voidaakseen saattaa aikaan

muodonmuutoksia taiteilijan taytyy osata tehda sellainen itsessaan. Taidekasvatus

perustuu kokonaiseen persoonan muuntumiseen, identiteetin renessanssiin.

Juha Varton mukaan taidekasvatuksen paamaarana ei kuitenkaan ole sosiaalistaminen:

se ei hanen tahtaa aikuisuuteen tai valmiiksi ajatellun saavuttamiseen, vaan ”pyrkii

avaamaan mahdollisuuksia, joita kasvavassa itsessaan on: ilmaisemisen, tunnistamisen,

ajattelemisen mahdollisuuksia.” Suuri osa taidekasvatuksesta tuskin noudattaa Varton

maksiimia, mutta olen valmis allekirjoittamaan sen, etta tamansuuntainen tulevaisuuden

tulisi olla. Taidekasvatus ei nimittain ole Varton mukaan esteettista kasvatusta, vaan

pikemminkin pyrkimyksena on esteettisen purkaminen, ohjaaminen taidon paikkaan ja

valppauteen.51

Kimmo Pohjonen puhuu minulle. Hanen mielestaan valtaosa musiikkiopettajista on

huonoja. Kun opetetaan noudattamaan saantoja, ei opeteta oikeastaan luomisesta yhtaan

mitaan. Mina resonoin, silla minulla on hyva kaikupohja taiteen ja kasvatuksen

ajatuksille. Pohjonen on opettajana, mina oppilaana. Me myotavarahtelemme Eric

Shousen tarkoittamassa mielessa: affektiivinen resonanssi ei tarkoita toisen tunteiden

kokemista, vaan ruumiiden tapaa olla vodovaikutuksessa toistensa kanssa. Resonanssi

on kokonaisten kappaleiden (sisaltaen ihmisten kohdalla emotionaalisen, kognitiivisen,

aistimellisen ja affektiivisen) varahtelya oikealla taajuudella riippumatta resonoivien

kappaleiden samanlaisuudesta.52 Jokin on syttynyt minun ja Pohjosen valilla, ehka se on

kohtaamisen himo tai sitten se on resonanssi. Eika tama tarkoita, etta vibojen taytyisi

aina olla oikeita tai hyvia. Resonanssi ei kasitteena ole arvoperustainen. Vaikka en

olekaan varma, onko kyse himosta, juuri himo tuntuu olevan se kohta ihmisyydessa,

jossa kaikki arvomaaritelmat kyseenalaistuvat.

Juha Varton mukaan estetiikka tarkoittaa taidekasvattajalle taidon ymmartamista laajasti

ottaen. ”Taito on selviytymista sen kanssa, mika kulloinkin on vastassa, minka

tunnistaminen on kiinni aistisesta valppaudesta.”5 3 Kimmo Pohjonen opetti luomisen

himon ja estetiikan suhteesta asettumalla valppasti tilanteeseen, joka hanella oli

vastassa. Taman vuoksi luento oli myos avoin keskustelulle, ehkapa jopa filosofiselle

terapialle. Taidekasvatuksessa keskeisinta onkin kasvattajan ja kasvajan kohtaaminen.

Suhde kahden keskenaan ei aina niin tasavakisen voiman valilla ja niiden tanssi, joka

jatkuu ikuisuuksiin, tai vahintaan elaman loppuun. Siina juuri himon estetiikka: tanssi

halki elaman.

Kirjallisuus ja lahteet

Estetiikan Rajat IX, Himon estetiikka -luennot Helsingin yliopistossa syksylla 2014.

Malin Grahn: Himo ja Antiikki Makclin, Maklin: Halu on ihmisen olemus – halun kasitteesta lacanilaisessa psykoanalyysissa

ja sen taideteoreettisista sovelluksista.Erkki Sevanen: Talouden logiikat taiteessaHanna Joensuu: Himo – Valta ja raha taidemaailmassa Susanna Paasonen: Porno ja Affektiivisuus Kimmo Pohjonen: Luomisen himo

Baudelaire, Charles 2009 (1863): Modernin elaman maalari – otteita luvuista 1, 3–4, 9 ja 11–12. Teoksessa ”Estetiikan klassikot Platonista Tolstoihin” toim. Reiners, Seppa, Vuorinen. Suom. Antti Nylen.Helsinki: Gaudeamus 2009, 457–469.

Broo, Mans 2010: Patanjalin Yoga-sutra. Suom. ja toim. Mans Broo. Helsinki: Gaudeamus. Cary, M.J. & Haarhoff, T.J. 1963: Antiikin kulttuuri. Helsinki: Tammi.

Dewey, John 1934: Art as Experience.

Griswold, Charles L., "Plato on Rhetoric and Poetry", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2014 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/fall2014/entries/plato- rhetoric/>.

Halttunen–Riikonen, Elina 2013: Ihmiskasitys talouspuheen taustalla. Verkkojulkaisussa Filosofia.fi. http://filosofia.fi/node/6619. Haettu 15.1.2015.

Kinnunen, Aarne 1990: Esteettisesta elamyksesta. Helsinki: Yliopistopaino.

Kortelainen, Anna 2009: Hurmio – oireet, hoito, ennaltaehkaisy. Helsinki: Tammi.Nancy, Jean–Luc (2011): God, Justice, Love, Beauty. (Trans. Sarah Clift.) Fordham: Fordham UP, 2011.

O'Keefe, Tim: Epicurus 341-271 B.C. E. In Internet Ensyclopedia of Philosophy. http://www.iep.utm.edu/epicur/ Haettu 13.1.2015

Ovidius 1997: Muodonmuutoksia. Suom. Alpo Ronty. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, s. 118–123. Platon 1999: Teokset. 3. osa, Pidot. Suom. Marianna Tyni. Helsinki: Otava

Saarinivaara, Marjatta, 2003: Kohtaamisia maastossa – Lahtokohtien teoreettinen paikantaminen. Teoksessa Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastossa (toim. Juha Varto, Marjatta Saarnivaara ja Heikki Tervahattu). Hamina: Akatiimi Oy, 12–23.

Shusterman, Richard 2012: Thinking through the body – Essays in Somaeshtetics. Cambrige, New York: Cambridge university press.

Susanne Uusitalo, 2009: Addiktio. (julkaistu 2.2.2009, muokattu 8.9.2014) http://filosofia.fi/node/4226 Haettu 15.1.2015

Tuske, Joerg, "The Concept of Emotion in Classical Indian Philosophy", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2011 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/spr2011/entries/concept-emotion-india/>.

Varto, Juha 2003: Kauneuden taito. 3. painos. Tampere: Juvens Print-Tampereen yliopistopaino.

Viitteet

1 Joogafilosofian kasite purusa tarkoittaa karkeasti ottaen puhdasta passiivista tietoisuutta ja siihen viitataan toisinaan termeilla kokija ja nakija. Prakrti puolestaan tarkoittaa alkuperaista materiaa, josta koostuu aivan kaikki havaittava, niin ajatukset kuin tunteetikin, kivien, talojen ja internetverkoston rinnalla. Materialistista dualismia edustava joogafilosofia on yksi kuudesta Intian klassisesta filosofisesta suuntauksesta. (kts. Esim. Broo 2010, Tuske 2011.) Sanskriitinkielinen sana rajas tarkoittaa etymologisesti myos himoa.

2 On huomattava, etta kauneus on vain yksi esteettiseen kokemukseen mahdollisesti liittyva laatu. Yhta hyvin voitaisiin puhua koomisuuden tai brutaaliuden kokemisesta. Myos tallaiset kasitykset voivat motivoida haluja ja himoja. Toistuvasti kauneus kuitenkin nostetaan yhdeksi ylimmista kokemisen muodoista, kenties siihen laheisesti liittyvan pyhan kasitteen ansiosta.

3 Baudelaire 2009, 457. Suom. Antti Nylen.

4 Ovidius 1997, 123-124. Ovidius eli 43 eKr.- 17/18 jKr.

5 Worth ottaa puheessan ”Defining value in Today's Contemporary Art Market” TedXChelsea konferenssissa 1.6.2012 tietoisesti provokatiivisen asenteen, eika ole syyta ajatella, etteiko han tunnustaisija tunnistaisi taiteen muitakin arvoja. Haettu 15.1.2015 osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=XjcOhzBmLck

6 http://www.dailymail.co.uk/news/article-2239014/Works-Damien-Hirst-sold-70-cent-original-sale- price.html. Haettu 15.1.2015.

7 Sevanen 2014, Estetiikan rajat IX – luento.

8 Halttunen–Riikonen 2013. Instrumentalismi voidaan kasittaa monella tavalla, myos positiivisessa hengessa. Tallaista esteettista nakemysta edustaa esimerkiksi Arnold Berleant.

9 Harri Macklin tulkitsi lacanilaista psykoanalyysia luennollaan Estetiikan rajoissa 2014. Psykoanalyysissa himo ja halu kasitetaan samaksi asiaksi.

10 Uusitalo 2009.

11 Uusitalo 2009.

12 Broo 2010.

13 Susanna Paasosen puhe Porno & affektiivisuus Estetiikan rajat -luentosarjassa, 2014. Tomkinsin kasitys affekteista pohjautuu biologiaan ja sisaltaa seka emootion kokemisen biologisten valmiuksien etta arsytyksesta kaynnistyvien biologisten toimintamallien kasittamisen.

14 Susanna Paasonen 2014.

15 O'Keefe 2015. Epikuros kielsi sielun ja platonististen ideoiden olemassaolon seka sen, etta jumalilla olisi meihin vaikutusta.

16 Halttunen–Riikonen 2013.

17 O'Keefe 2015. Epikuros kielsi sielun ja platonististen ideoiden olemassaolon seka sen, etta jumalilla olisi meihin vaikutusta. Ajattelutapa pitaa kuitenkin ruumiin nautintoja vahemman merkittavina kuin alyyn ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyvia. Taman vuoksi epikurolaiset suosivat syrjaanvetaytyneisyytta.Taiteesta keskusteleminen arvokasta. Taiteen tekeminen sen sijaan kuuluu tyolaisille. Cary & Haarhoff 1963, 208 ja 260.

18 Macklin 2014.

19 Macklin 2014.

20 Nancy 2011, 105.

21 Macklin 2014.

22 Platon 1999.

23 Macklin 2014.

24 Baudelaire 2009, 462.

25 Baudelaire 2009, 464.

26 Baudelaire 2009, 462-463.

27 Stendhal teoksessa Kortelainen 1999, 17. Suom. Kortelainen. Stendhal koki tuon ekstaasiksi, esteettiseksi hurmostilaksi tai sairaskohtaukseksi nimetyn sekavuuden Firenzen Santa Croce -kirkossa, pienessa Niccolini kappelissa. Anna Kortelainen kuvaa kappelin kokonaisilmetta ”aikakauden vastauskonpuhdistuksen ideaalin eli vaikuttavan visuaalisen melodraaman mukaiseksi”. Stendhal kuitenkin vaikuttui nimenomaan Il Volterranon (1611–1689) maalaamista sibylla-aiheisista freskoista. Stendhalin syndooman nimesi italialainen laakari Graziella Magherini kohdattuaan toistuvasti akillisen ja voimakkaan taiteen parissa koetun sekavuustilan potilaillaan. (Kortelainen 2009, 16–17; 163–165.)

28 Kortelainen 2009, 154–156 ja Leader-Corfield 2008 teoksessa Kortelainen 2009, 156.

29 Kinnunen 1990, 12–13.

30 Kortelainen 2009, 135–137.

31 Kortelainen 2009, 135–137. Luultavimmin Stendhalin mahdollisesti psykoottinen kokemus kuitenkin eroaa monista muista psykooseista. Vaikka Stendhalin kokemus saattaisikin muistuttaa psykoosia, ei voida vetaa johtopaatosta, etta muut psykoosit noudattaisivat samaa logiikkaa tai psykologiaa kuin Stendhalin kokemus.

32 Baudelaire 2009, 457.

33 Arto Haapala kommentoi nain Suomen estetiikan seuran seminaarissa joulukuussa 2014 Anna Kortelaisen esitysta Stendhalin syndroomasta ja hurmioitumisesta taiteen aarella.

34 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.

35 Sanna Kekalaisen puhe Suomen estetiikan seuran seminaarissa 2014. Kekalaisen internetsivut: http://www.kekalainencompany.net/

36 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.

37 Saarivaara 2003, 13–14. Transgressio yleisesti ottaen tarkoittaa toiseen paikkaan siirtymista.

38 Ovidius 1997, 123–124.

39 Sanna Kekalaisen puhe Suomen estetiikan seuran seminaarissa 2014.

40 Platon 1999.

41 Maclinin puheessa Hegel: Hengen fenomenologia, 1807.

42 Ovidius 1997, 122. Suom. Alpo Ronty.

43 Cary & Haarhoff 1963, 208 ja 260; Malin Grahnin puhe Himosta ja Antiikista Estetiikan rajat-luentosarjassa. Stoalaisuuteen liittyy tietty passiivisuus elaman tapahtumissa. Kristillinen kirkko omaksui kasityksen eettiseen opetukseensa.

44 Malin Grahnin puhe Estetiikan rajat -luentosarjassa, 2014.

45 Malin Grahn 2014.

46 Kimmo Pohjosen puhe Estetiikan rajat -luentosarjassa syksylla 2014.

47 Griswold 2014.

48 Dewey 1934.

49 Malin Grahnin puhe Himo ja antiikki Estetiikan rajat -luentosarjassa 2014.

50 Shusterman 2012.

51 Varto 2003, 7–10.

52 Susanna Paasonsen puhe Porno & affektiivisuus Estetiikan rajat -luentosarjassa.

53 Varto 2003, 7–10.