Nuorisotutkimuspäivät 2107

Nuorisotutkimuksen hiljaisuudet

Oulun yliopisto(Pentti Kaiteran katu 1)

2–3.11.2017

#ntpaivat

nuorisotutkimusseura ry.nuorisotutkimusverkosto

Tervetuloa XVI Nuorisotutkimuspäiville!

Nuorisotutkimuspäivien tämänvuotisena teemana on ”Nuorisotutkimuksen hiljaisuudet”. Päivillä pohditaan erityisesti sitä, miten tämän päivän nuorisotutkimuksen teoriat, menetelmät ja aineistot tavoittavat erilaisten nuoruuksien kirjon ja mitä jää huomaamatta. Teema haastaa nuorisotutkimuksen kenttää sekä kriittiseen me-todiseen pohdintaan että tutkimuseettiseen arviointiin. Teemalla on kaksi ulottuvuutta: yhtäältä haluamme herättää keskustelua niistä nuoriin liittyvistä asioista ja ilmiöistä, joista vaietaan nuorisotutkimuksessa – toisaalta ilmiöistä, joista vaietaan yhteiskunnassa. Teema jatkaa Nuorisotutkimusseuran vuoden 2016 teemaa ’Global res-ponsibility in Youth Research’ tuoden nuorisotutkimuksen painopisteitä ja lähestymistapoja koskevat kriittiset kysymykset uuteen kontekstiin.

Päivien kansainvälinen pääpuhuja on David Farrugia (School of Humanities and Social Sciences, University of Newcastle, Australia), joka on tutkimuksissaan kritisoinut nuorisotutkimuksen kaupunkikeskeistä tutkimu-straditiota ja nostanut esiin maaseudun nuorten kokemuksia ja elämän pakkovalintoja. Farrugian tutkimuk-sen keskiössä ovat nuorten eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset, ja hän on tarkastellut muun muassa nuorten kodittomuutta ja työttömyyttä. Kotimaisena pääpuhujana kuullaan Nuorisotutkimusverkoston pitkäaikaista tutkimusjohtajaa, Punaisen Ristin turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpäätä, joka pohtii puheenvuorossaan, mistä suomalainen nuorisotutkimus puhuu ja mistä se vaikenee.

Ohjelma

TORSTAI 2.11.

11:00 Rekisteröinti alkaaPäärakennuksen aula

13:15–15:00

Plenary: Contesting theories and searching for new methods in youth studiesSaalastinsali

Opening wordsDavid Farrugia, ARC DECRA Fellow, School of Humanities and Social Sciences, University of Newcastle: Rurality as a Silence of Youth Research: Mobility, Spatiality and YouthLeena Suurpää, Director of youth related issues, Finnish Red Cross: Polyphony as a contested virtue in youth research

15:00–15:30 KahvitPäärakennuksen aula

15:30–17:30 Työryhmät 1–6

17:30–18:30 KahvitPosteriesityksetNuorisotutkimuksen opinnäytepalkinnot 2017Saalastinsali

20:00 Illallinen (omakustanteinen, ennakkoilmoittautuminen)Ravintola Tuba

PERJANTAI 3.11.

09:00–10:30 Työryhmät 7–11

10:30–11:00 KahvitPäärakennuksen aula

11:00–12:30 Työryhmät 12–15

12:30–13:30 Lounas (omakustanteinen)

13:30–15:00 Päätöspaneeli: Nuorisotutkimuksen hiljaisuudetSaalastinsaliKeskustelijoina yliopettaja Marja Katisko (Diak), nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto) ja sosiologian professori Vesa Puuronen (Oulun yliopisto). Keskustelua johtaa erikoistutkija Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimusseura).

Plenary

David Farrugia, ARC DECRA Fellow (School of Humanities and Social Sciences, University of Newcastle) on australialainen nuorisotutkija, jonka tutkimuksen keskiössä ovat nuorten identiteetteihin, eriarvoisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Hän on tutkinut mm. nuorten kodittomuutta ja työttömyyden kokemuksia. Toisen keskeisen juonteen Farrugian tutkimuksessa muodostavat globalisaatio ja alueellinen eriarvoisuus. Far-rugia on kritisoinut nuorisotutkimuksen kaupunkikeskeistä tutkimustraditiota ja nostanut esiin maaseudun nuorten elämän pakkovalinnat.

Abstract: Rurality as a Silence of Youth Research - Mobility, Spatiality and YouthIn this presentation I explore the silencing of rurality in youth research as a constitutive exclusion for theoreti-cal development in the field. The epistemological devalorisation of rurality has a long history, dating back to classical sociological theories which positioned the urban as the site for the development of capitalism and of modernity as such. This continues in theoretical debates in youth studies, which tend to use the experiences of young people in the metropolitan cities of economically powerful countries as touchstones for discussions of youth in general. With this in mind, in this presentation I suggest that rurality is not merely an empirical gap, but rather a new epistemological position for understanding youth, and that the position that rural youth oc-cupy within the global dynamics of capital and culture reveals new and critical agendas for youth studies. This includes rural youth labour markets as sites of global economic restructuring, and the operation of metrocentric economies of cultural distinction that organise the symbolic flows of contemporary youth culture around dis-tinctions between the urban and the rural. In this context, I will describe a mobility imperative as a key dimen-sion of the relationship between youth and rurality, and explore rural youth mobilities as a means by which to generate new perspectives on youth in a global context. The imperative on young people to become mobile both imaginatively and in terms of actual migration is a critical dimension of the structural and symbolic dimensions of contemporary youth, and reveals youth as a heterogeneous and mobile phenomenon deeply connected with the economic and cultural dynamics of contemporary globalisation.

***

Punaisen Ristin turvatalotoiminnan johtaja ja Suomen Akatemian hallituksen varapuheenjohtaja, dosentti Leena Suurpää on Nuorisotutkimusverkoston pitkäaikainen tutkimusjohtaja. Hänen työssään yhdistyvät tutkimuksen ja kansalaistoiminnan eetokset. Suurpää on tutkinut mm. monikulttuurisuutta, nuorten osallisuutta, nuoriso-työtä sekä nuorisotutkimuksen menetelmiä ja eettisiä kysymyksiä. Nuorisotutkimuspäivien puheenvuorossaan Suurpää avaa reflektiivisen näkökulman kotimaisen ja eurooppalaisen nuorisotutkimuksen pitkiin linjoihin: mistä nuorisotutkijat puhuvat, mistä vaikenevat – ja mistä pitäisi puhua?

Abstract: Polyphony as a contested virtue in youth researchThe vocation of youth research, in Finland and abroad, has been premised on a certain idea of polyphony. In this context, the concept of polyphony doess not refer only to mobility across disciplinary paradigms or to thematic diversity. More importantly, it implies a unique research ethos, an engagement and a research design. In my speech, I will reflect upon contemporary conditions for polyphony in the field of youth research with three different aims in mind:• To expand sensible perspectives to youth issues: I argue for the promotion of global attentiveness that

re-considers the epistemic foundation of youth research, in order challenge provincialism, be it intellectual or geopolitical.

• To promote critical awareness to rethink the knowledge produced and disseminated around the youth: I argue for the commitment to multisensory, embodied knowledge when youth-related issues are at stake.

• To guarantee youth researcher engagement at the local, societal and global scale: I argue for the fight for the freedom of expression of the youth researchers all over the world.

PäätöspaneeliDiakonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja, dosentti Marja Katisko on työskennellyt sosiaalityöntekijänä, sosiaalityön lehtorina sekä tutkijana. Hänen tutkimustyönsä painopisteitä ovat olleet lastensuojelu sekä maa-hanmuuttajataustaisen väestön hyvinvointiin ja globaalin sosiaalityön menetelmälliseen kehittämiseen liittyvät teemat. Viime vuosina Katiskon tutkimushankkeissa ovat painottuneet maahanmuuttajien asunnottomuuteen sekä paperittomien henkilöiden ja perheiden elämään liittyvät teemat.

Päivi Honkatukia nimitettiin elokuun alussa Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professoriksi. Honkatukian tutkimuksen painopisteitä ovat kriminologia, sukupuolen tutkimus, sosiaalinen kontrolli sekä nuorisotutkimuksen menetelmät. Honkatukia on tutkinut mm. rikosten uhrien asemaa, rikollisuuden kont-rollijärjestelmiä sekä nuoria ja väkivaltaa. Ennen Tampereen yliopiston nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunnan vetovastuuta Honkatukia työskenteli mm. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ja Kuopion yliopistossa.

Oulun yliopiston professori Vesa Puuronen on pitkän linjan sosiologi ja nuorisotutkija. Puurosen tutkimuk-sen kantavia teemoja ovat olleet nuorten eriarvoisuuteen, alueellisuuteen, etnisiin suhteisiin ja rasismiin liittyvät kysymykset, erityisesti suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa. Puuronen on julkaissut runsaasti nuorisotut-kimuksen teoriasta ja pohtinut tieteenalan historiaa ja metodeja. Viimeaikaisissa hankkeissaan Puuronen on paneutunut saamelaisuuteen ja koulukotien vaiettuun historiaan. Ennen Oulun yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan siirtymistään Puuronen toimi pitkään tutkijana ja opettajana Itä-Suomen yliopistossa.

Työryhmät

TORSTAI 2.11. KLO 15:30–17:30

1. KONTROLLIAMMATTILAISET JA NUORISOTYÖ – ONKO VUOROPUHELU MAHDOLLISTA?Sali 131Puheenjohtajat: Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto) & Minna Piispa (Oikeusministeriö, Rikoksentorjuntaneuvosto)

• Tanja Moilanen (Itä-Suomen yliopisto), Tarja Mankkinen (Sisäministeriö), Anna-Maija Pietilä (Itä-Suomen yliopisto), Mari Kangasniemi (Itä-Suomen yliopisto): Pohjoismaiset moniammatilliset toimintamallit nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssä

• Noora Hästbacka & Elina Pekkarinen (Nuoriso-tutkimusverkosto): Kolminkertainen marginaali? –sijaishuollon yksiköihin sijoitetut nuoret, psyykki­nen problematiikka ja rikollisuus

• Leo Heikkilä (Helsingin kaupunki): Nuoren ri kok­sesta epäillyn elämäntilanteen arviointi BAROfi­menetelmällä

• Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto): Kont­rolliammattilaiset metrossa: nuorten kokemuksia ja odotuksia

2. NUORET, NORMIT JA NEUVOTTELUTSali TS101Puheenjohtajat: Heta Mulari (Nuorisotutkimus-seura) & Marja Peltola (Nuorisotutkimusseura & Helsingin yliopisto)

• Karla Malm (Nuorisotutkimusseura): Seksuaali­kasvatus peruskoulun oppikirjoissa vuosina 1972–2013: Normaalin muuttuvat rajat

• Johanna Järvinen-Tassopoulos & Kirsimarja Raita-salo (THL): Ei mitään hajua nuorten perjantai­illan viettotavoista? Päihteiden käyttö ja rahapelaaminen 9.­luokkalaisten maahanmuuttajataustaisten nuor­ten keskuudessa

• Heta Mulari (Nuorisotutkimusseura): Sirkus, kau­punkitilan haltuunotto ja urbaani aktivismi

• Marja Peltola (Nuorisotutkimusseura & Helsingin yliopisto): Nuori äitiys monikulttuurisessa Suomessa

3. NUORTEN TUKEMINEN KOULUTUKSESSA JA KOULUTUKSEN ULKOPUOLELLASali TS127Puheenjohtaja: Teemu Suorsa (Oulun yliopisto)

• Jussi Silvonen (Itä-Suomen yliopisto): Seuran ta­tutkimus toiselta asteelta eteenpäin

• Sanna Mäkinen (Itä-Suomen yliopisto): Koulu­tuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toimijuuden tilat ja resurssit

• Sirpa Ylimaula (Oulun yliopisto): Työpajatoiminnan opinnollistamisen ja monialaisen yhteistyön haasteet

• Teemu Suorsa (Oulun yliopisto): Monialainen yh­teistyö oppilashuollossa

• Kirsi Raetsaari (Oulun yliopisto): Lukion keskeyttä­misvaarassa olevien ohjaus perusteltuna toimintana

• Suvi Kauppi (Oulun yliopisto): Yliopisto­opiske­lijoiden tuen tarve ja tukipalveluihin hakeutuminen perusteltuna toimintana

4. NUORUUS JA VAMMAISUUSSalli IT113Puheenjohtajat: Anni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto), Aarno Kauppila (Helsingin yliopisto) & Reetta Mietola (Helsingin yliopisto)

• Aarno Kauppila (Helsingin yliopisto) & Reetta Mie-tola (Helsingin yliopisto): Kuka suostuu ja mihin? Tutkimuseettisten pulmien ja ratkaisujen äärellä

• Anni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto): Asennetta ei voi oppia, luistelun voi: Urheilijan keho roller derbyssä

• Marja Irjala (Oulun yliopiston tutkijakoulu): Vam­maisten oppisopimuskoulutukseen mallia Saksasta

• Reetta Mietola (Helsingin yliopisto): Koko elämä palveluissa: vaikeasti kehitysvammaisen henkilön nuoruus ja elämänkulku kehitysvammapalveluissa

5. ALUEELLISUUS, KANSALLISUUS JA KANSAINVÄLISYYS/REGIONAL, NATIONAL AND INTERNATIONAL PERSPECTIVESSali/Lecture hall IT112Puheenjohtaja/Chair: Sinikka Aapola-Kari (Nuorisotutkimusseura)

• Sari Tuuva-Hongisto (Itä-Suomen yliopisto): Koto na, maalla, syrjässä ­syrjäkylänuoret lähtemisen pai­neessa

• Ville Pöysä (Itä-Suomen yliopisto): Koti Käpykylässä – syrjäinen paikka ja sukupuoli poikien elämänku­luissa

• Jussi Ronkainen, Marko Kananen & Kari Saari (Kaak kois-Suomen amk/Juvenia): Nuorten Suomi­Venäjä kaksoiskansalaisten suhde kansallisuuksiin ja kansalaisena toimimiseen

• Airi-Alina Allaste (Tallinn University/Åbo Aka-demi): Mobility and Citizenship in European Union

6. NUORISOKULTTUURIT JA KULUTUS/ YOUTH CULTURES AND CONSUMPTIONSali/Lecture hall IT105Puheenjohtajat/Chairs: Anna Anttila & Eeva Ahtee (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut)

• Susan Eriksson (Kaakkois-Suomen ammattikorkea-koulu): Vammaiset nuoret liikunnallisissa nuoriso­kulttuureissa – integraation ja erottautumisen pyr­kimyksiä

• Arseniy Svynarenko (Nuorisotutkimusverkosto) & Olli Haanpää (Tampereen yliopisto): Pokémon GO: a hybrid reality game that fosters youth mobility and new solidarities

• Amit Mittal, Deepika Jhamb & Sahil Gupta (Chit kara University, India): Young Consumers in Emerging Markets: The Future of Marketing

• Janne Poikolainen (Nuorisotutkimusverkosto): ”Ei oo lasten terveellistä fanittaa tuollaista” – Popidolit, lasten musiikinkulutuksen muutos ja lapsuuden häilyvät rajat

PERJANTAI 3.11. KLO 9:00–10:30

7. KERROTTU LAPSUUS JA NUORUUS MUISTITIEDOSSA, OSA I: POLITIIKKA JA JÄRJESTÖT NUORUUSMUISTOISSASali IT106Puheenjohtajat: Ulla Savolainen (Helsingin yliopisto & Suomen Akatemia) & Riikka Taavetti (Helsingin yliopisto)Kommentaattori: Kaisa Vehkalahti (Oulun yliopisto & Nuorisotutkimusverkosto)

• Essi Jouhki (Oulun yliopisto): Teinikunnat kasvu­alustana elämään. Toimijuuden ja osallisuuden muistaminen oppikoulujen teinikuntien toiminnassa

• Liisa Lalu (Turun yliopisto): Nuori nainen sini­paidassa. Nostalgia, toiveet ja unelmat 1970­luvun nuoruuden taistolaisuutta muistellessa

• Kristiina Silvan (Helsingin yliopisto): Kommu­nistisen lapsuuden ja nuoruuden muistaminen nyky­Valko­Venäjällä

8. YKSINÄISYYS, ULKOPUOLISUUS JA RADIKALISOITUMINENSali IT112Puheenjohtaja: Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimus-seura)

• Vesa Välimäki (Jyväskylän yliopisto), Mette Ranta (Jyväskylän yliopisto) & CoLearning CoPassion tutkimusryhmä (Helsingin yliopisto): Yksinäisenä yliopistokaupungissa ­ yliopisto­opiskelijoiden koettu yksinäisyys elämänkulun tutkimusperinteen viite­kehyksessä

• Martta Myllylä, Sanna Aaltonen & Antti Kivijärvi (Nuorisotutkimusverkosto): Työn ja koulutuksen ulko puolella olevien nuorten sosiaaliset suhteet

• Pia Helminen (Helsingin yliopisto): Vuorovai ku­tukset väkivallattomien toimintastrategioiden ra­dikalisoitumisessa poliittisen väkivallan käytöksi

9. TIEDONTUOTANNON METODIT JA MENETELMÄTSali TS101Puheenjohtaja: Antti Häkkinen (Helsingin yliopisto & Nuorisotutkimusseura)

• Samuli Mäkisalo, Marjaana Veikkanen, Elina Mäyrä, Sanna Lesonen & Tiina Toivonen (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut): Mistä sinä et puhu ­hanke

• Satu Olkkonen (vapaa tutkija): Taide peittyvän esiin nostajana

• Sinikka Aapola-Kari (Nuorisotutkimusverkosto), Ville Pöysä (Itä-Suomen yliopisto), Tarja Tolonen (Helsingin yliopisto), Matilda Wrede-Jäntti (Helsingin yliopisto) & Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto): Nuoret ajassa – kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen nuorisotutkimuksen erityiset haasteet

10. OHJAUSTA JA VALMENNUSTASali L9Puheenjohtaja: Maija Lanas (Oulun yliopisto)

• Mirja Määttä (Keski-Suomen ELY-keskus): Ohjaa­moja tutkimassa ­ valtavirtaa ja sivujuonteita

• Päivi Pukkila, Jaakko Helander & Simo Uusinoka (HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu): Miten nuoret kokevat monialaisen yhteistyön Ohjaamoissa?

• Anne Surakka & Reija Paananen (Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sokra-hanke): Lisää hy­vinvointia kohtuullisilla kustannuksilla: tutkimus valmennuspajatoiminnan kustannuksista ja vai­kutuksista

11. NUORTEN TUKIVERKOSTOJA KEHITTÄMÄSSÄSali TS133Puheenjohtaja: Mikko Oranen (Nuorten Ystävät ry)

• Noora Hästbacka (Nuorisotutkimusverkosto): Koulu kiusaaminen nuorisotyön ja ­tutkimuksen kohteena

• Helena Parkkila & Mervi Heikkinen (Oulun yli-opisto): Toisin tekemisen ja omien kokemusten ja­kamisen mahdollisuus – Lastensuojelulaitoksissa asuvien tyttöjen voimavarakoulutus toimintaky­kyisyyksien tukena

• Susan Eriksson (Kaakkois-Suomen ammattikor-keakoulu): Nuorten oppimisvaikeudet työnhaussa ja palvelujen tarve

PERJANTAI 3.11. KLO 11:00–12:30

12. KERROTTU LAPSUUS JA NUORUUS MUISTITIEDOSSA, OSA II: KERTOJAN JA TUTKIJAN POSITIOT LAPSUUDEN JA NUORUUDEN MUISTAMISESSASali HU205Puheenjohtajat: Ulla Savolainen (Helsingin yliopisto & Suomen Akatemia) & Riikka Taavetti (Helsingin yliopisto)Kommentaattori: Kaisa Vehkalahti (Oulun yliopisto & Nuorisotutkimusverkosto)

• Marianne Junila (Oulun yliopisto): ”Minä” näyttä­möllä. Nuorten kirjoittajien kertojaroolit omaelä­mäkerrallisissa teksteissä

• Ulla Savolainen (Helsingin yliopisto): Lapsuus inkeriläisten omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

• Riikka Taavetti (Helsingin yliopisto): Sateenkaareva nuoruus suomalaisessa muistitiedossa

13. MIELENTERVEYS JA PÄIHTEETSali TS133Puheenjohtaja: Reija Paananen (Diakonia- ammattikorkeakoulu, Sokra-hanke)

• Elina Ikävalko (Helsingin yliopisto, AGORA-tutkimuskeskus): Nuoria koskeva mielenterveyspuhe ja kyvykkyysihanteet

• Tiia Villa, Jaakko Harkko & Erja Poutiainen (Kun-toutussäätiö): Nuorten kokemuksia mielenterveys­ongelmista, OPI­kuntoutuksesta ja sen hyödyistä

• Teemu Kaskela & Tuuli Pitkänen (A-klinikkasäätiö): Toisen asteen koulutuksen puuttuminen päihdeon­gelmaisten nuorten aikuisten vankeusriskiä lisää­vänä tekijänä

14. NUORTEN OSALLISUUSSali HU209Puheenjohtaja: Elina Pekkarinen (Nuorisotutkimusseura)

• Anu Alanko (Oulun yliopisto): Nuorisovaltuusto­nuorten pohdintaa nuorten osallistumisesta ja osal­listumattomuudesta

• Perttu Männistö & Aleksi Fornaciari (Jyväskylän yliopisto): Perusopetuksen opetussuunnitelman pe­rusteissa (1985­2014) rakentuvan osallisuuskäsi­tyksen sosiaalipedagoginen tarkastelu

• Marko Merikukka (THL), Tiina Ristikari (THL), Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimusverkosto) & Mika Gissler (THL): Osallisuuden välittävä vai­kutus syrjäytymispolussa

15. NUORISOTYÖ, NUORTEN PALVELUT JA NIIDEN ARVIOINTISali L9Puheenjohtaja: Aino Lappi (THL)

• Anu Gretschel (Nuorisotutkimusverkosto): Nuo­riso työn arvioinnin haasteet

• Pirjo Junttila-Vitikka (vapaa tutkija): Miten kasva­tus taipuu arvioitavaksi nuorisotyössä?

• Anna Anttila & Eeva Ahtee (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut, Hyvä vapaa-aika -hanke): Nuorten harrastukset ja omaehtoinen toiminta

Työryhmien abstraktit

TORSTAI 2.11. KLO 15:30–17:30

1. KONTROLLIAMMATTILAISET JA NUORISOTYÖ – ONKO VUOROPUHELU MAHDOLLISTA?Puheenjohtajat: Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto) & Minna Piispa (Oikeusministeriö, Rikoksentorjuntaneuvosto)

Nuorisotyön asiantuntijuutta on nuorten kokonaisval-tainen kohtaaminen ja dialogisen suhteen rakentami-nen nuoriin. Nuorten kontrolloimiseen, valvontaan tai rikosten ennaltaehkäisyyn liittyvistä kysymykset eivät ole olleet nuorisotyön keskiössä, sillä ne eivät asetu kitkatta nuorisotyön eetokseen ja pyrkimyksiin nähdä nuoret myönteisesti omina itsenään ja ohjata heitä yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

Tämä voi olla yksi syy, miksi nuorisotyön asian-tuntijuutta on hyödynnetty vähän rikosten ennalta ehkäisyyn tai rikoksiin puuttumisen kysymyksissä. Kuitenkin se voisi edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, hyviä suhteita viranomaisiin sekä eri ammattilaisten välistä yhteistyötä.

Työryhmässä pohditaan, miten kontrolliammat-tilaiset, muut oikeudelliset toimijat ja nuorisotyön asiantuntijat voisivat tehdä yhteistyötä kohdattaessa nuoria rikosten tekijöinä, uhreina tai sivustakatsojina. Tärkeää olisi nuorten arvostava, kokonaisvaltainen ja yksilöllinen kohtelu myös silloin, kun he ovat rikko-neet normeja, ovat joutuneet rikosten uhreiksi tai ovat muuten valvonnan kohteina.

Pohjoismaiset moniammatilliset toimintamallit nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssäTanja Moilanen (Itä-Suomen yliopisto), Tarja Mankkinen (Sisäministeriö), Anna-Maija Pietilä (Itä-Suomen yliopisto) & Mari Kangasniemi (Itä-Suomen yliopisto)

Moniammatillinen yhteistyö on välttämätöntä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssä. Nuorten rikoskäyttäytyminen on usein seurausta mo-nisyisistä hyvinvointiin liittyvistä ongelmista. Nuoren hyvinvoinnin edistäminen vaatii siten moniammatil-lista yhteistyötä, joka tarjoaa mahdollisuuden koko-naisvaltaiseen tukeen sekä koordinoituihin palvelui-hin. Tutkimustieto olemassa olevista Pohjoismaisista moniammatillisista toimintamalleista on kuitenkin ollut puutteellista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa, kuvata ja vertailla Pohjoismaisia moniammatillisia toimin-tamalleja ja syntetisoida niiden hyviä käytäntöjä toi-minnan kehittämiseen. Tutkimuksessa tunnistettiin

viisi Pohjoismaista toimintamallia: Ankkuri (Suomi), SSP (Tanska), SLT (Norja), SSPF sekä SIG (Ruotsi). Tutkimusaineiston muodosti toimintamalleja koske-vat kirjalliset dokumentit (n=53), joita täydennettiin haastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin laadullisella sisällön analyysilla.

Tutkimuksen tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä toteutettiin sekä yksilö että ryhmätasoilla. Päätoimijoina yhteistyössä olivat poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotoimi, koulut sekä Suomen Ankkuri-mallissa terveystoimi. Yhteistyötä toteutettiin säännöllisten tapaamisten kautta moniammatillisissa ryhmissä sekä Ankkurissa työskentelemällä samassa työtilassa koko toimintaryhmän kanssa. Yhteistyötä tehtiin lisäksi nuoren yksilöllisen tilanteen mukaan myös muiden kunnan, poliisin ja yksityisen sektorin toimijoiden kansa. Tukea tarvitsevat nuoret tunnistettiin pääasiassa poliisin rekistereistä tai osallistuvien ammattilais-ten tiedon perusteella. Osallistuvat nuoret valittiin moniammatillisesti ja tuki nuorille suunniteltiin yh-teistyössä vastaamaan nuoren yksilöllisiä tarpeita. Moniammatillisen yhteistyön koettiin vahvistavan yhteistyötä, luottamusta ja tiedon vaihtoa ammattilais-ten välillä sekä tukevan ennalta ehkäiseviä toimintoja. Se koettiin tehokkaaksi tavaksi edistää nuorten hy-vinvointia ja estää rikoksia, viranomaisten ja muiden nuorten kanssa toimivien ammattilaisten yhteistyöllä.

Jatkossa huomiota on kuitenkin kiinnitettävä toi-mintamallien vaikuttavuuden arviointiin sekä toimin-tojen standardisointiin.

Kolminkertainen marginaali? – sijaishuollon yksiköihin sijoitetut nuoret, psyykkinen problematiikka ja rikollisuusNoora Hästbacka & Elina Pekkarinen (Nuorisotutkimusseura)

Useissa Euroopan maissa on havaittu, että nuorisotuo-mioistuinten ja lastensuojelun piirissä olevien nuorten mielenterveyden häiriöt ovat yleistyneet. Samalla on kiinnitetty huomiota järjestelmän vaikeuksiin tukea nuorten mielenterveyttä: rikoksia tehneet psyykkisesti oireilevat alaikäiset päätyvät useissa maissa laitoksiin, joissa ei ole riittävää psykiatrista osaamista. Suomessa lasten käyttäytymistä lastensuojelussa ei tulkita rikok-sen ja rangaistuksen viitekehyksessä, vaan toimenpitei-tä perustellaan suojelun tarpeella. Nuoret, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ja joilla on samanaikaisesti mie-lenterveyden häiriöitä, sijoitetaan usein lastensuojelun sijaishuollon yksiköihin. Erityisesti koulukodeissa on osastoja, jotka ovat erikoistuneet näiden nuorten hoitoon, kuntoutukseen ja opetukseen.

Kansainvälisessä EU -rahoitteisessa Fact for Minors -hankkeessa kartoitetaan, miten eri maissa kohdellaan nuoria, jotka ovat sekä lastensuojelun, psykiatrian että kriminaalihuollon kohteena. Erityisesti kartoitetaan ”vaihtoehtoisia” hoidollisia sijoitusmuotoja. Suomesta

tutkimuksen kohteeksi on valittu kaksi koulukotia, joissa on psyykkisiin häiriöihin erikoistuneita pitkä-aikaisosastoja. Tutkimushankkeessa on kerätty haas-tatteluaineisto, joka koostuu kahden koulukotiosas-ton henkilökunnalle, sekä psykiatrian ja sijaishuollon asiantuntijoille tehdyistä yksilöhaastatteluista (n=18) ja kahdesta fokusryhmäkeskustelusta.

Vaikka koulukotien erikoistuneilla osastoilla on pyritty aktiivisesti kehittämään yhteistyötä psy-kiatrian kanssa ja integroimaan tukea nuoren kas-vuympäristöön, siinä nähtiin vielä paljon haasteita. Sektorirajaisuus ja palveluiden pirstaleisuus vaikeut-tavat edelleen moniammatillista yhteistyötä tai peräti estävät sen. Ongelmakohdiksi nousevat keskustelu-yhteyden ja tiedonvaihdon sekä ammattilaisten kes-kinäisen luottamuksen puutteet. Sinänsä myönteinen yksilökeskeisyys muodostuu ongelmalliseksi monia-mmatillisessa yhteistyössä: vakiintuneet käytännöt puuttuvat ja perustuvat yksilökohtaisiin ratkaisuihin.

Erityisenä haasteena ovat vaikeasti käytöshäiriöisen nuoret, joiden kohdalla lastensuojelulaitoksen tarjo-ama tuki ja psykiatrinen hoito ovat riittämättömiä. Hoitoon sitoutumattomat nuoret jäävät lastensuojelun vastuulle, vaikka tilanne vaatisi osaamista eri sektoreil-ta. Laitosten työntekijät kaipaavat psykiatrian puolelta enemmän tukea, mutta samalla monet psykiatrian hoitokeinot nähdään riittämättöminä tai epäsopivina näille nuorille. Nuoren näkökulmasta huostaanotto ja koulukotiin sijoittaminen voi tuntua rangaistukselta. Vuoropuhelun, luottamuksen ja pitkäaikaisten yhteis-työn rakentaminen niin ammattilaisten kuin nuorten välillä on keskeinen kehittämiskohta, ja vertaisuus sekä ryhmäjäsenyydet tulisi ottaa koulukodeissa paremmin huomioon. Esityksessä kysymmekin, voisiko nuori-sotyön osaamisella olla annettavaa näiden nuorten tukemiseksi?

Nuoren rikoksesta epäillyn elämäntilanteen arviointi BAROfi-menetelmälläLeo Heikkilä (Helsingin kaupunki)

BARO (Basis Raads Onderzoek/Basic Council Exami-nation) on hollantilaisen lastenpsykiatrian professo-rin Theo Doreleijersin ja hänen monialaisen työryh-mänsä Hollannissa sosiaalityöntekijöille kehittämä puolistrukturoitu haastattelumenetelmä rikoksia teh-neiden nuorten elämäntilanteen arviointiin. Mene-telmä on otettu yleiseen sosiaaliviranomaiskäyttöön Hollannissa 1999. BAROfi-haastatteluun tarvittavat lomakkeet käännätettiin hollannista suomeksi syksyllä 2001 ja menetelmästä laadittiin myös sähköinen eBA-RO dokumentoinnin ja työprosessin helpottamiseksi. Menetelmä pilotoitiin 15–17 -vuotiaiden rikoksista epäiltyjen nuorten henkilötutkintahaastatteluina Hel-singin sosiaalipäivystyksen Nuorisoyksikössä 2002 perus-BARO:lla ja 2005 lähtien myös lyhyt-BARO:lla. Kokemusten pohjalta menetelmä pilotoitiin edelleen

12–14-vuotiaiden lastensuojelutarpeen arviointei-na BARO-hankkeessa (05/2006-6/2008). Pilottien ja kokemustiedon pohjalta on laadittu käsikirja mene-telmän käyttäjille.

Työprosessi• työskentelyprotokolla (työntekijän ja haastatte-

lumenetelmän esittely ja kulku, tutustuminen; selostus, mistä on kysymys)

• haastattelut• kerätyn tiedon reflektointi ja arviointi – monia-

lainen tiimi tarvittaessa• palautteen antaminen nuorelle ja hänen huolta-

jilleen.• asiakassuunnitelman tekeminen• seuranta

Työväline muodostuu puolistrukturoiduista haastat-telukysymyksistä eri tahoille: 1) nuori, 2) huoltajat ja 3) mahdollinen kolmas tiedon lähde: poliisi, koulu, muun huoli-indeksistä (ns. indeksikysymykset, joihin perustuu diagnostisen tutkimuksen tarpeellisuus tai tarpeettomuus), apuvälinetaulukosta (suojaavat tekijät ja riskitekijät), huoliarviointitaulukosta yhdeksällä eri elämänalueella: kasvuolot, rikos, toimintakyky koulussa, perheessä ja vapaa-ajalla, kehityshistoria, käyttäytymi-nen, päihteidenkäyttö (uhkapelaaminen) ja tunteet.

Monialainen yhteistyö: BARO-haastattelijalla on tukenaan monialainen työryhmä, jossa on mukana mm. psykiatrian, päihdetyön, kulttuurinen, perhete-rapian sekä lastensuojelun asiantuntija. Halutessaan BARO-haastattelija voi pyytää monialaisen tiimin neuvoa asiakkaan tilanteessa. Tapaukset käsitellään tiimissä nimettöminä. Palaute nuorelle annetaan uu-sintatapaamisella.

Lapsen tai nuoren laajempi BARO-haastattelu kes-tää noin 1-1,5 tuntia; samoin vanhemman/ huoltajien haastattelu – kolmannen informantin haastattelu ½ t. - lyhyt-BARO:lla nuoren/ huoltajan haastattelut kestävät noin 45 minuuttia.

Rikosseuraamuslaitoksessa käynnistettiin elo-kuussa 2016 NUPRO hanke (->31.12.17), jossa ko-keillaan menetelmän käyttöä Helsingin yhdyskunta-seuraamustoimistossa vakaviin rikoksiin epäillyistä alle 25-vuotiaista nuorista, joista tehdään arviointia syyttäjän käynnistämässä seuraamusselvitysvaiheessa ja täytäntöönpanon alettua. Pilotin aikana tarkentuu BAROfi-menetelmän käytön soveltuvuus (keille nuo-rille tullaan jatkossa tekemään BAROfi-menetelmä).

Kontrolliammattilaiset metrossa: nuorten kokemuksia ja odotuksiaPäivi Honkatukia (Tampereen yliopisto)

Esitelmässä tarkastellaan nuorten kohtaamisia kont-rolliammattilaisten kanssa julkisessa kaupunkitilas-sa, erityisesti liikennevälineissä. Se perustuu Nuo-ret mediakaupungissa -hankkeeseen, jossa tutkitaan

14-17-vuotiaiden nuorten kokemuksia Helsingistä, erityisesti metrosta nuorten tilana (http://www.metro-project.net/). Metro on mekaanisen ja digitaalisen tek-nologian keskittymä, jossa sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu metroasemien ja metrovaunujen suljetussa tilassa. Esitelmässä analysoidaan nuorten kertomuksia virallisesta sosiaalisesta kontrollista tässä ympäristössä, erityisesti vartijoista. ’

Haastattelemamme nuoret kertoivat jonkin verran turvattomuuden tunteistaan metrossa, jotka liittyivät mm. seksuaalisen häirinnän ja rasismin kokemuksiin tai siihen, että metrossa voi joutua kohtaamaan huma-laisia tai huumeiden käyttäjiä, joita pidettiin toisinaan arvaamattomina. Metro olisi monien tutkimukseem-me osallistuneiden nuorten mielestä turvallisempi paikka, jos siellä olisi enemmän vartijoita. Julkisen tilan valvonta onkin muuttunut yhä teknologisem-maksi, huomaamattomaksi ja kaikkialla läsnä olevaksi, mikä ei nuorten mielestä ollut pelkästään toivottavaa kehitystä. Nuorten toiveet vartijoiden määrän lisäämi-sestä voivat tuntua yllättäviltä, sillä yleisen oletuksen ja aikaisempien tutkimusten mukaan nuoret suhtau-tuvat vartijoihin usein epäluuloisesti – ja päinvastoin. Paitsi että vartijoita ei nuorten mielestä usein näkynyt riittävästi, heidän kerrottiin puuttuvan liiaksi epäolen-naisuuksiin ja ohittavan helposti nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kysymykset. Nuoret odottivat varti-joiden olevan luotettavia ja selvin päin olevia aikuisia, joihin he voisivat tarpeen mukaan turvautua ja jotka puuttuvat hankaliin tilanteisiin. Heidän haluttiin ole-van ystävällisiä, huumorintajuisia ja oikeudenmukaisia – myös puuttuessaan nuorten normirikkomuksiin.

Esitelmässä pohditaan, millaisia kontrolliammat-tilaisten työn kehittämistarpeita nuorten kertomusten pohjalta on mahdollista identifioida ja miten nuori-sotyön asiantuntijuutta voitaisiin hyödyntää tässä.

2. NUORET, NORMIT JA NEUVOTTELUTPuheenjohtajat: Heta Mulari (Nuorisotutkimus-seura) & Marja Peltola (Nuorisotutkimusseura & Helsingin yliopisto)

Nuorten elämää säätelevät ja ohjaavat monenlaiset sosiaaliset normit, jotka liittyvät esimerkiksi elämän-kulkuun, ikään, elämäntapaan, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Normit tuovat elämään ennustettavuut-ta, turvallisuutta ja järjestyksen tunnetta – ja toisaalta rajaavat toimintamahdollisuuksia ja tuottavat eriar-voistavia käytäntöjä. Nuoruus nähdään tyypillisesti elämänvaiheena, jossa normien koettelua ja kyseen-alaistamista tapahtuu erityisen paljon. Kuitenkin nuo-ruutta itsessään normitetaan monin tiukoinkin tavoin ja normit säätelevät sitä, millaiset nuoret tarpeineen tulevat yhteiskunnassa näkyviksi ja kuulluiksi.

Tässä työryhmässä pohditaan normeja, niiden seuraamista, kyseenalaistamista ja niistä käytävää neu-

vottelua ennen kaikkea niiden nuorten näkökulmasta, joiden tavalla tai toisella tulkitaan haastavan vallit-sevia elämänkulullisia tai sosiaalisiin kategorioihin liittyviä normeja. Ovatko nuoret itse samaa mieltä kuin heidän ympäristönsä siitä, mikä on ”tavallista” tai ”normaalia”? Minkälaisia neuvotteluja normeista käydään ystäväpiirissä, koulussa, julkisissa tiloissa tai kotona? Millaisia haasteita ja millaisia myöntei-siä mahdollisuuksia sisältyy elämäntilanteisiin, jotka haastavat normatiivista järjestystä?

Työryhmän järjestävät PROMISE (Promoting Youth Involvement and Social Engagement) -hankkeen tutkijat. Toivomme yhteiseen keskusteluun normeja tai niiden rikkomista erilaisista suunnista tarkastelevia teoreettisia, empiirisiä tai metodologisia esityksiä.

Seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa vuosina 1972–2013: Normaalin muuttuvat rajatKarla Malm (Nuorisotutkimusseura)

2000-luvulla on käyty toistuvasti poliittisia debatteja seksuaalisuudesta ja sukupuolesta sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella. Peruskoulu ei ole ollut poikkeus; seksuaalisuus ja sukupuoli opetuksessa ovat herättä-neet paljon keskustelua. ”Normaali” on vilahdellut keskusteluissa tiuhasti argumenttina niin puolesta kuin vastaan. Kuten Lasse Kannas totesi vuonna 1993 sosiaali- ja terveysministeriön seksuaalikasvatusta kä-sittelevässä selvityksessä Ihanan tukala seksuaalisuus, ”mikä ennen oli tabu voi tänään jo olla opetuksen arkea”.

Tässä esityksessä tarkastelen peruskoulujen seksu-aalikasvatusta yläkouluikäisten oppikirjoissa vuosina 1972–2013. Esitys pohjautuu pro gradu -tutkielmaani, jossa käsittelin seksuaalikasvatuksen normeja sekä normaalin ja epänormaalin välillä käytyä rajanvetoa. Tässä tarkoituksessa olen erotellut ajallisten jaottelui-den sisällä esiintyvät keskeisimmät seksuaalisuuden diskurssit ja niiden rakentaman kehityskaaren. Tässä esityksessä keskityn erityisesti seksuaaliterveydellisen diskurssin valtavirtaistumiseen, jota kutsun seksu-aalikasvatuksen suureksi murrokseksi (1994–2003).

Viimeistään seksuaalikasvatuksen kiinnittäminen terveystiedon oppiaineeseen merkitsi muutosta; op-pikirjoissa seksuaalinen vapaus ja vastuu kietoutuvat individualistiseksi itsensä tuntemisen kysymykseksi. Vastuu mahdollisesti syntyvästä lapsesta muuttuu vapauden vastuulliseksi käytöksi. Seksuaalisuudesta tulee minuuden alueelle kuuluva sisäinen kysymys. Tullakseen seksuaalisuutensa subjektiksi nuorelta edellytetään kykyä löytää seksuaalisuutensa osana identiteettiään.

Seksuaalikasvatuksen kieltojen muuttuminen va-lintojen tekemisen alueeksi tarkoittaa samalla pyrki-mystä ”normittomaan” seksuaalikasvatukseen. Muutos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen; ei-heteroseksuaali-suuden toiseuttaminen ja sukupuoleen kiinnittyvät

normit eivät aineistosta katoa, vaikka liikkumavara murroksen myötä lisääntyy. Lisäksi esiin nousee et-ninen toiseuttaminen, sillä valintoja tekevä seksuaali-suuden subjekti kuvataan oppikirjoissa usein etniseen suomalaisuuteen palautuvana normina, jonka ulko-puolelle suljetaan seksuaalisesti epävapaiksi kuvatut etniset toiset. Voidaankin todeta, että myös normit-tomuuteen pyrkivä seksuaalikasvatus rakentaa omat norminsa (Honkasalo 2013; Yesilova 2000).

Keskeinen muutos on seksuaalisuuden muotou-tuminen ensisijaisesti terveyskysymykseksi, seksu-aalisen vapauttamisen pedagogiikan läpimurto ja seksuaalisuuden subjektin uudenlainen muotoutu-minen. Seksuaalikasvatuksen suuri murros on haas-tanut lineaarisesti vaiheesta toiseen etenevän hete-ronormatiivisen elämänkaaren, mutta ei hävittänyt sitä. Osa vanhoista normeista on saanut uudenlaisen muodon ja perustelut. Monin tavoin oppikirjojen lukijasta tekemät oletukset liittyvät yhä seksuaalisen halun suuntautumiseen, sukupuolieroon, etnisyyteen. Vapauttamisen pedagogiikan normi on kuitenkin ennen kaikkea toimija: vapaaksi, valintoja tekeväksi, itsereflektoivaksi seksuaalisuuden subjektiksi kasva-minen.

Ei mitään hajua nuorten perjantai-illan viettotavoista? Päihteiden käyttö ja rahapelaaminen 9.-luokkalaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessaJohanna Järvinen-Tassopoulos & Kirsimarja Raitasalo (THL)

Ikärajat suojelevat alaikäisiä nuoria alkoholinkäytöltä, tupakoinnilta ja rahapelaamiseen liittyviltä haitoilta. Ne eivät kuitenkaan välttämättä rajoita nuorten ko-keilunhalua ja halua rikkoa rajoja. Suomalaistaustais-ten nuorten päihteiden käytöstä ja rahapelaamisesta tiedetään kysely- ja haastattelututkimusten avulla, mutta maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla tutkimus on vasta alullaan. Maahanmuuttajataustaiset nuoret muodostavat heterogeenisen ryhmän, jonka terveyttä ja hyvinvointia on tutkittu maahanmuut-tostatuksen, etnisen ryhmän, uskonnon ja äidinkielen perusteella. Suhde päihteisiin ja rahapelaamiseen voi olla hyvinkin erilainen riippuen nuorten omasta ja heidän vanhempiensa (ja muun yhteisön) kulttuurista sekä synnyin- tai lähtömaasta.

Eurooppalainen koululaiskysely (ESPAD) tuottaa tietoa 9.-luokkalaisten alkoholin, huumeiden ja tu-pakkatuotteiden käytöstä sekä raha-automaattipelien pelaamisesta. Vastaajien ja heidän vanhempiensa syn-tymämaasta tiedusteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Koululaiskyselyyn vastasi suomalaisista kouluis-ta (n=258) 4049 oppilasta, joista 135 oli maahanmuut-tajataustaisia. Esiteltävien tulosten perusteella voidaan todeta, että suomalais- ja maahanmuuttajataustaisten nuorten päihteiden käytössä on tiettyjä eroja, jotka se-

littyvät vapaa-ajanviettotavoilla, sosiaalisilla suhteilla, riskikäsityksillä ja vanhempien kontrollilla.

Esityksessä pohditaan lopuksi erilaisia jatkotut-kimusmahdollisuuksia. Lisää tutkimusta tarvitaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asenteista ja usko-muksista koskien päihteiden käyttöä ja rahapelaamista. Ikärajoja voidaan pitää kaikkia Suomessa asuvia nuoria suojaavina sääntöinä, mutta löytyykö kulttuurisista perinteistä tietynlaisia päihteidenkäyttötapoja tai ra-hapelaamiseen liittyviä sosiaalisen toiminnan muotoja, jotka vaikuttavat maahanmuuttajataustaisten nuorten suhtautumiseen vallitseviin normeihin ja tapoihin? Kuinka helppoa on olla raitis tai pelaamatta, jos ka-veripiirissä moni on juonut alkoholia tai kokeillut kannabista tai pelannut rahapeliautomaateilla?

Sirkus, kaupunkitilan haltuunotto ja urbaani aktivismiHeta Mulari (Nuorisotutkimusseura)

Erilaiset nuoriso- ja katukulttuurien ilmentymät graf-fitista talonvaltaukseen sekä kaupunkitilassa tapahtu-viin, itseohjautuviin performansseihin ja mielenosoi-tuksiin kohtaavat usein kontrollointia ja rajoittamista sekä nostattavat huolipuheen sävyttämiä mediakes-kusteluja. Urbaanien nuorisokulttuurien näkökul-masta kaupunkitilan voi ymmärtää paikkana, jossa erilaiset nuorten ryhmittymät kilpailevat oikeudesta tilan haltuunottoon, käyttämiseen ja muokkaami-seen. Erilaisissa kaupunkitiloissa oleminen on vah-vasti normitettua ja oikeus tilaan kietoutuu tiiviisti sukupuolen, sosio-ekonomisen aseman ja ”rodun” kaltaisiin tekijöihin.

Tässä esitelmässä pohdin alustavia havaintoja, jot-ka perustuvat PROMISE-hankkeen osana tekemääni kenttätutkimukseen (etnografinen havainnointi ja haastattelut) urbaanien sirkusharrastajien yhteisössä Helsingissä. Tutkimuksen keskiössä on 21-20-vuoti-aiden nuorten aikuisten vapaamuotoinen sirkushar-rastajien ryhmä ja sirkukseen nivoutuva kaupunki-aktivismi, yhteisö sekä neuvottelut normatiivisesta aikuistumisesta. Esitelmässäni osoitan, kuinka sirkus luovana ja materiaalisena toimintana haastaa kau-punkiin liittyviä valtasuhteita, jotka kietoutuvat niin erilaisiin kaupunkitiloihin kuin urbaaniin antirasisti-seen ja eläinoikeusaktivismiinkin.

Nuori äitiys monikulttuurisessa SuomessaMarja Peltola (Nuorisotutkimusseura & Helsingin yliopisto)

Raskaus ja lasten saaminen on säilynyt yhtenä kes-keisenä, normatiivisesti säädeltynä merkkipaaluna siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen. Ensisynnyt-täjien keski-iän jatkuvasti kohotessa ja syntyvyyden laskiessa erityisesti nuorena äideiksi tulevien naiset asettuvat ristiriitaan elämänkulkua koskevien norma-

tiivisten odotusten kanssa, joissa kouluttautumisella ja työllistymisellä on suuri rooli. Iän lisäksi etninen tausta ja yhteiskuntaluokka muokkaavat merkittä-vällä tavalla äiteihin kohdistuvia odotuksia ja heitä koskevia puhetapoja. Nuorena äidiksi tuleminen on monin tavoin yhteydessä nuorten naisten hyvinvoin-tiin, identifikaatioihin, sosioekonomiseen asemaan, verkostoihin ja mahdollisuuksiin toteuttaa muita hei-dän elämänkululleen asetettuja odotuksia. Silti sitä on erityisesti nuorisotutkimuksellisesta näkökulmasta tarkasteltu vain harvoin.

Tässä esityksessä esitetään alustavia havaintoja ja ajatuksia haastattelu- ja etnografisesta aineistosta 20 vaihtelevia etnisiä taustoja edustavien nuoren/nuorehkon äidin kanssa. Pohdin, millä tavoilla he asettavat äitiytensä osaksi elämänkulkuaan ja miten tulkitsevat elämäntilannettaan heihin kohdistuvien normien valossa – normin mukaisena vai sitä haasta-vana. Totean, että ”nuoren äidin” kategoria ei ole näille nuorille äideille itseidentifikaatio vaan pikemminkin erottautumisen kohde.

3. NUORTEN TUKEMINEN KOULUTUKSESSA JA KOULUTUKSEN ULKOPUOLELLAPuheenjohtaja: Teemu Suorsa (Oulun yliopisto)

Tässä työryhmässä tarkastelemme nuoria ja nuoril-le suunnattuja tukipalveluita. Jussi Silvonen aloittaa kuvaamalla seurantatutkimusta, jossa tarkastellaan osallisten elämänkulkua toiselta asteelta eteenpäin. Seuraavaksi Sanna Mäkinen kuvaa koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten toimijuuden tiloja ja resursseja perustuen Itä-Suomessa toteutettuun tutkimukseensa. Sirpa Ylimaula tarkastelee toimin-takonseptin kehittymistä Torniossa järjestetyissä työ-pajoissa koulutuksen ja työn u lkopuolella oleville nuorille. Työryhmä jatkuu kolmella esityksellä, joissa tarkastellaan nuorille suunnattua ohjausta ja siihen hakeutumista – ja hakeutumatta jättämistä – perus-teltuna toimintana. Teemu Suorsa kuvaa monialaisen opiskeluhuoltoryhmän kanssa toteutettua tutkimusta nuorten vastuullisuuden edistämisestä. Kirsi Raetsaari esittelee työn alla olevaa tutkimustaan lukion keskeyt-tämisestä Oulun seudulla, keskittyen esityksessään erityisesti nuorten kanssa työskentelevien ammattilais-ten käsityksiin ja kokemuksiin nuorten ohjauksesta. Suvi Kauppi kuvaa tutkimustaan Oulun yliopiston opiskelijoiden tuen tarpeesta ja tukipalveluihin ha-keutumisesta perusteltuna toimintana.Työryhmän päätteeksi käydään keskustelua siitä, minkälainen kuva nuorista ja nuorten tukipalveluista muodostuu kuvattujen tutkimusten perusteella. Lisäksi keskus-tellaan tutkimuksissa hyödynnettyjen käsitteiden ja menetelmällisten periaatteiden mahdollisuuksista ja rajoituksista nuorisotutkimuksen kentällä.

Seurantatutkimus toiselta asteelta eteenpäinJussi Silvonen (Itä-Suomen yliopisto)

Koulutussiirtymäprojektissa on tarkasteltu nuoren koulutuspolun rakentumista perheen ja koulujär-jestelmän konteksteissa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa keväällä 2012 tavoitettiin ne erään itäsuo-malaisen kaupungin perheet, joissa nuori oli perus-koulun päättöluokalla. Vanhemmat (N=304) vastasivat nuoren koulunkäyntiä ja koulutusvalintaa koskevaan kyselyyn. Kyselyn kautta haastatteluihin saatiin 18 perhettä, niin että vanhemmat ja nuori haastateltiin ensin yhdessä ja tämän jälkeen kukin perheenjäsen erikseen. Kysely uusittiin vuoden kuluttua, kun nuoret olivat siirtyneet toiselle asteelle, 127 perhettä tavoitet-tiin. Haastatteluihin osallistuneet nuorista tavoitettiin vuodenvaihteessa 2015-2016 viisitoista, jolloin heidän oletettiin siirtyneen toiselta asteelta eteenpäin. Nuo-rista yksi oli siirtynyt työelämään, kaksi jatkoi edel-leen lukiossa, kaksi oli ammatillisessa koulutuksessa, kolme opiskeli yliopistolla ja seitsemän oli erilaisissa ’välivuosipositioissa’. Puheenvuorossa analysoidaan nuorten koulutussiirtymien ulottuvuuksia; perheen vuorovaikutustapoja peruskoulun päättövaiheessa ja nuoren omia arvioita tavoitteistaan ja tehtyihin rat-kaisuihin vaikuttaneista seikoista. Analyysi hahmottaa nuoren suhdeverkkoja ja koulutusvalintaan olennai-sesti vaikuttaneita tekijöitä.

Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toimijuuden tilat ja resurssitSanna Mäkinen (Itä-Suomen yliopisto)

Esitykseni perustuu väitöskirjatutkimukseeni, jonka kokonaistavoitteena on tutkia koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten toimijuuden tiloja ja resursseja. Toimijuutta tarkastellaan relationaalisena toimijuutena, eli nuorten suhteina ympäröivään yhtei-söön, instituutioihin ja rakenteisiin ja niiden puitteissa tarjoutuviin mahdollisuuksiin ja pakkoihin. Toimi-juuden tiloja ja resursseja on tutkittu huomioimalla 1) nuoren elämänkerronta 2) kerronnan kontekstit ja kerronnan kautta tapahtuva positiointi sekä 3) miten ohjaus asemoi nuoren toimijuutta.

Tutkimuksen aineisto on kerätty Itä-Suomessa maalis-toukokuussa 2014 hankkeessa, jossa tarjottiin matalan kynnyksen ohjausta sekä ammatillisiin opin-toihin valmentavaa koulutusta 18–30-vuotiaille, kou-lutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille. Pääaineisto muodostuu 17 nuoren elämänkerrallisista haastatteluista vuodelta 2014 sekä 2015-2016 kerätystä seurantahaastattelunaineistosta. Haastatteluaineistoa täydentää hankkeen valmentavan koulutuksen päi-vätoiminnassa maalis–toukokuussa 2014 vietetty ha-vainnointijakso, jonka pituus oli yhteensä 32 päivää ja josta havaintomuistiinpanoja kertyi yhteensä 103 konekirjoitettua sivua.

Aineiston analyysia on ohjannut kontekstuaalinen narratiivinen analyysi, joka mahdollistaa tarkastella, miten nuoret rakentavat toimijuuttaan vuorovaikut-teisesti ja erilaisten positioiden kautta. Analyysissa tukeudutaan erityisesti Michael Bambergin (1997; myös Bamberg & Georgakopoulou 2008) positioin-tianalyysiin, joka antaa välineitä tarkastella, miten nuoret rakentavat toimijuuttaan 1) kerrotun elämän-tarinan puitteissa 2) vuorovaikutuksellisissa tilanteissa sekä 3) suhteessa yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti tunnistettaviin diskursseihin.

Alustuksessani keskityn väitöskirjan osajulkaisujen (Mäkinen 2015; Mäkinen 2016; Mäkinen & Halonen, tulossa; Mäkinen & Vanhalakka-Ruoho, tulossa) esit-telyyn väitöskirjan kokonaisuutta koskevan kolmen tutkimustehtävän valossa.

Työpajatoiminnan opinnollistamisen ja monialaisen yhteistyön haasteetSirpa Ylimaula (Oulun yliopisto)

Nuorten syrjäytyminen on haastava ongelma maa-ilmanlaajuisesti. OECD maissa 17% nuorista 20-24 vuotiaista on työn, koulutuksen ja harjoittelun ulko-puolella (NEETs; not in Employment, in Education or Training). Työpajatoimintaa järjestetään elämän-hallinnan, kouluttautumisen ja työllistämisen edistä-miseksi lähes kaikissa Suomen kunnissa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016). Monialaisen yhteistyön haasteita on selvitetty esimerkiksi Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimikunnan Yhteiskunnan syr-jällä hankkeessa.

Selvityksen mukaan tutkimuksissa on tullut jo jopa 20 vuoden ajan ilmi, että ongelmina on kohtaamatto-muus, päällekkäinen työ ja tietojen vaihdon ongelmat (Määttä & Määttä, 2015).

Lähestymistapani on kulttuurihistoriallinen toi-minnan teoria. Tässä tutkimuksessa analysoin paja-työn opinnollistamiseen (työnsuoritukset katsotaan opintosuunnitelmien kautta) liittynyttä työtavan muu-tosta ja monialaisen yhteistyön haasteita toimintajär-jestelmän ekspansiivisena oppimisena (Engeström, 1999) Tutkimuksen tekemisen näen formatiivi-sena interventiona (Sannino & Engeström, 2017). Toimintajärjestelmä käsite tulee Yrjö Engeströmin kehittävän työntutkimuksen tutkimusotteesta, jossa toiminnan subjektia, objektia ja toiminnan tulosta jäsennetään suhteessa toimintaa määrittäviin yhtei-söön, sääntöihin, työnjakoon ja välineisiin (Engeström, 1999). Ekspansiivista oppimista on käytetty kuvaa-maan erityisesti työelämässä tapahtuvaa kollektiivi-sen toiminnan muutosta (Engeström, Rantavuori & Kerosuo, 2012). Formatiivisen intervention metodo-logia tulee Vygotskylta, Ilyenkovilta, Davidovilta ja Leontjevilta (Sannino, 2011). Formatiivisia interven-tioita on käytetty erityisesti uusien sovellusten luomi-seen ja käyttöönottoon (Sannino & Engeström, 2017).

Olen haastatellut tarkastellun toimintayksikön työntekijöitä (N=8), verkoston jäseniä (N=7) ja toi-mintaan osallistuneita nuoria (N=8). Työntekijöiden ja verkoston haastattelut on tehty semi-strukturoituina stimuloiden haastateltavia fläppitaululla esitetyllä eks-pansiivisen oppimisen kehällä, johon oli kuvattu sääti-ön kehityksen pääkohdat. Alustavassa tulosten analyy-sissa on kiinnitetty huomiota toiminnan muutokseen liittyviin ristiriitoihin ja toisaalta uusiin mahdollisesti kehittymässä oleviin toimintatapoihin. Kuvaan taus-taksi myös haastateltujen nuorten tilannetta ja uuden toimintatavan kautta etsittyjä ratkaisuja.

Monialainen yhteistyö oppilashuollossaTeemu Suorsa (Oulun yliopisto)

Kuvaan esityksessä ’Monialainen yhteistyö yksilöiden ja yhteisöjen tukena’ (MYY) –hankkeen osatutkimusta, jossa keskitytään monialaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Aloitan kuvaamalla Oulun kaupungin ja tutkimusryhmämme yhteistyön rakentumista yh-teisten tutkimus- ja koulutushankkeiden ympärille vuodesta 2005 alkaen, sekä tämän yhteistyön yleisiä tavoitteita. Seuraavaksi kuvaan osana tätä yhteistyön rakentumista toteutettua tutkimusta, jossa kaksi tut-kijaa osallistui lukuvuoden ajan yhteisöllisen oppi-lashuoltoryhmän tapaamisiin. Yhteiseksi tutkimus-kohteeksi hahmottui ”opiskelijoiden vastuullisuuden edistäminen”, jota lähestyttiin konsultatiivisen ja ratkaisukeskeisen työskentelyn ja subjektitieteellisen tutkimuksen lähtökohtia hyödyntäen (ks. Suorsa et al. 2013; Suorsa, 2015, 2014). Kuvaan esityksessäni tutkijoiden yhteistyötä OHR:n kanssa sekä tutkimuk-sen aikana kerättyä aineistoa ja sen analyysia. Lopuksi tarkastelen mahdollisuutta hyödyntää kehitettyä mallia yleisemmin monialaisen oppilashuoltotyön tutkimi-sessa ja kehittämisessä.

Lukion keskeyttämisvaarassa olevien ohjaus perusteltuna toimintanaKirsi Raetsaari (Oulun yliopisto)

Tutkimus, jonka tuloksia esittelen, on tekeillä olevan väitöskirjatyöni ensimmäinen osa. Tutkimukseni ta-voitteena on perehtyä lukion keskeyttämiseen ilmiönä sekä kehittää lukion ohjausta ja opiskeluhuoltoa vas-taamaan paremmin keskeyttämisvaarassa olevien tar-peisiin. Tutkimuksen kontekstina on Oulun kaupungin lukiokoulutus. Päähuomio kohdistetaan keskeyttä-miseen, joka tapahtuu ilman, että nuori osallistuu ohjaukseen tai opiskeluhuollon palveluihin.

Työni ensimmäinen osa käsittelee nuorten ohja-uksessa ja tuessa työskentelevien (opinto-ohjaajien, rehtorien, opiskeluhuollon kuraattorien ja psykolo-gien, etsivien nuorisotyöntekijöiden ja aikuislukion ohjausväen) kokemusta keskeyttämisvaarassa olevien nuorten ohjaamisesta sekä päivälukioissa että keskeyt-

tämisen jälkeen. Toisessa osassa tutkitaan nuorten kokemuksia lukion jatkumisesta tai keskeytymises-tä sekä ohjauksesta ja tuesta lukion aikana. Kolmas osa keskittyy ohjauksen ja tuen toimintajärjestelmän analysointiin sekä sen lähikehityksen vyöhykkeen konstruointiin.

Ensimmäinen osatutkimus tuottaa koko tutkimus-hankkeeseen tietoa siitä, miksi ohjauksen ja tuen työnte-kijät toimivat niin kuin toimivat. Tutkimuskysymykset ovat (1) millaiset opiskelijat ovat vaarassa keskeyttää lukion sekä (2) miten ohjauksen ja opiskeluhuollon työntekijät kokevat keskeyttämisvaarassa olevien opis-kelijoiden ohjaamisen. Ensimmäisen osan aineisto on koottu ryhmähaastatteluin (7 ryhmää, 32 haastatel-tavaa). Ryhmähaastatteluaineisto on ensin luokiteltu grounded theoryn jatkuvan vertailun menetelmän avulla ja sen jälkeen sen ohjaustoimintaa koskevas-ta osiosta on rekonstruoitu kunkin ammattiryhmän toimintaan kuuluvia perustelumalleja, joiden avulla tarkastellaan ohjauksen ja tuen työntekijöiden työs-sään kokemia toimintamahdollisuuksia sekä heidän toiminnalleen antamia perusteluja. Johdantona tutki-mushankkeelle ensimmäisessä osassa luodaan lisäksi katsaus lukion keskeyttämiseen oululaisena ilmiönä sekä lukujen että työntekijöiden kokemusten valossa.

Yliopisto-opiskelijoiden tuen tarve ja tukipalveluihin hakeutuminen perusteltuna toimintanaSuvi Kauppi (Oulun yliopisto)

Yliopisto-opiskelijat eivät usein hae ohjausta, mut-ta kokevat kuitenkin tarvitsevansa sitä. Korkeakou-luohjauksen yksi paradokseista onkin sanottu olevan opiskelijoiden tuen hyödyntämättömyys, vaikka tukea tarjotaan. Tukipalveluiden tarpeellisuutta arvioidaan usein tukipalveluiden käytön ja asiakkaiden määrällä, mikä ei kuitenkaan kerro kaikkea tukipalveluiden tai tuen tarpeesta. Tukipalvelujen välttäminen voi vaikuttaa ohjaustoimijoiden kannalta siltä, ettei tuki-palveluita tarvita, vaikka opiskelijoiden toiminnalle voi olla jokin muu perustelu. Kesällä 2017 valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani tarkastelin Oulun yliopiston opiskelijoiden tukeen liittyviä subjektiivisia kokemuk-sia subjektitieteellisestä näkökulmasta. Tutkielmassa lähestyin opiskelijoiden omaa kantaa ja toiminnan perustelluisuutta tukipalveluihin hakeutumiseen ja tuen tarpeisiin liittyen hyödyntäen persoonalliseen osallisuuteen ja psykologiseen pääomaan liittyviä käsitteitä.

Tutkielma on sosiokulttuurisen kasvatuspsykolo-gian kulttuuri-historialliseen juonteeseen paikantuva laadullinen kyselytutkimus. Aineisto on kerätty Oulun yliopiston toisen vuosikurssin opiskelijoille kohdiste-tulla verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi 116 opiskelijaa. Kysely keskittyi sekä yleisesti ohjaustoimintaan, että psykologisen pääoman ulottuvuuksien tukemiseen

Oulun yliopistossa. Persoonallista osallisuutta jäsensin tutkimuksessa perustelumalleilla. Perustelumallien joukkoa on jäsennetty Grounded theory -menetelmän avulla kokonaiskuvan luomista varten. Kuvaan esityk-sessäni pro gradu –tutkielmani keskeisiä tuloksia sekä saman aiheen ympärille kietoutuvan väitöskirjatyöni suunnitelmaa.

4. NUORUUS JA VAMMAISUUSPuheenjohtajat: Anni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto), Aarno Kauppila (Helsingin yliopisto) & Reetta Mietola (Helsingin yliopisto)

Vammaiset nuoret ja vammaisuus ovat harvinaisia tutkimusaiheita suomalaisessa nuorisotutkimuksessa. Vammaisuutta koskevassa tutkimuksessa puolestaan vammaisten nuorten elämä ja elämänkontekstit, koke-mukset, vertaissuhteet ja elämänkulut ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta jääneet vähälle huomi-olle. Teemaryhmän tavoitteena on tehdä näkyväksi näitä marginaaliin jääneitä kysymyksiä sekä vammais-ten henkilöiden nuoruuden erityisyyttä, tavallisuutta ja moninaisuutta.

Työryhmässä nuoruutta ja vammaisuutta lähesty­tään vammaistutkimuksen ja nuorisotutkimuksen teo­riaperinteistä käsin. Keskustelu on monitieteistä ja sitä käydään tieteenaloja yhdistäviä teemoja, käsitteitä ja teoretisointeja hyödyntämällä. Esitelmissä keskitytään yhtäältä siihen, millaisia näkökulmia nuorisotutkimus voi avata vammaisuuden tarkasteluun, ja toisaalta siihen, millaisia näkökulmia nuoruuteen aukeaa vam­maistutkimuksesta käsin. Esityksissä pohditaan myös sitä, miksi vammaisuus on jäänyt nuorisotutkimuksen marginaaliin: kertooko ’tutkimuksen hiljaisuus’ vam­maisuuden tutkimisen haasteellisuudesta?

Kuka suostuu ja mihin? Tutkimuseettisten pulmien ja ratkaisujen äärelläAarno Kauppila & Reetta Mietola (Helsingin yliopisto)

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa koroste-taan, että tutkittavan tulee olla tietoinen siitä, mihin hän on osallistumassa. Ohjeissa ei kuitenkaan ole mainintaa siitä, miten tulee toimia tilanteissa, joissa edellä mainitun ohjeen seuraaminen on ongelmallista.

Esityksessämme keskustelemme tutkimusetii-kasta ja erityisesti siitä, millaisia pulmia vaatimus hyvin informoidusta suostumuksesta on asettanut meille ja millaisiin ratkaisuihin olemme päätyneet tehdessämme etnografiaa ja haastatteluja kehitys- ja vaikeavammaisten nuorten kanssa. Etnografiset ai-neistomme ovat tuotettu kehitysvammaisten henki-löiden asumispalveluissa ja päivätoiminnassa sekä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Esitämme, että ei ole yhtä tai ainoaa oikeaa tutkimuseettistä ratkaisua

esittämäämme pulmaan, mutta tämän ei kuitenkaan pidä olla este tutkimuksen teolle kontekstissa, joka on jo valmiiksi marginaalissa.

Asennetta ei voi oppia, luistelun voi: Urheilijan keho roller derbyssäAnni Rannikko (Itä-Suomen yliopisto)

Liikunta on toimintakenttä, joka keskeisiltä osin raken-tuu ruumiillisen suorituskyvyn ihannoinnille. Kentällä arvokas urheilullinen pääoma ei järjestä hierarkkisiin asemiin vain huippu-urheilijoita, vaan myös liikun-taa harrastavia nuoria. Vammaisten nuorten liikuntaa tarkastelevaa tutkimusta on kritisoitu erityisliikuntaan keskittymisestä, joten tarkastelen alustuksessani, kuin-ka liikuntamaailman kehoja hierarkkisoivaa logiikkaa haastetaan roller derbyssä. Roller derby on verrattain uusi, pääosin nuorten aikuisten harrastama taktinen ja fyysistä kontaktia tarjoava joukkuelaji, jonka lähi-historiassa näkyvät feminismin ja punk-henkisen tee-se-itse -kulttuurin vaikutteet. Tarkastelen roller derbyä alakulttuuriteoreettisesta näkökulmasta. Analyysi pe-rustuu media-aineistoon, joka koostuu suomalaisten roller derby -harrastajien julkaisemista verkkolehdistä. Alakulttuurisen median rooli on keskeinen koko ajan muotoaan muuttavien tee se itse -kulttuurien kollektii-visissa itsemäärittelyprosesseissa. Keholla ja kehollisuu-den pohdinnalla on roller derby -mediassa keskeinen sija: teema on lehdissä usein esillä ja yksi kokonainen numero on omistettu roller derbyn ruumiillisuuksille.

Roller derbyn alkuvuosina korostettiin, että har-rastamisen voi aloittaa, vaikka ei olisi erityisen ur-heilullinen tai omaisi liikuntataustaa. Edelleen roller derbyn suhdetta kehoon määrittää ennen kaikkea ajatus joukkueesta, jossa ”erilaiset kehot toimivat toistensa jatkeena” ja jossa “kehojen vahvuudet ja heikkoudet täydentävät toisiaan.” Kehon kykyisyyden ideaali ky-seenalaistetaan. Kaikenlaisille kehoille löytyy derby-radalta oma paikkansa, ja derby-yhteisö määritellään turvalliseksi ympäristöksi, jossa ketään ei jätetä ulko-puolelle. Institutionaalistumisen ja kilpailujärjestelmän kehittämisen myötä suorituskykyisiä ja ketteriä kehoja alettiin ihailla. Roller derbyn erilaisiin kehoideaaleihin kohdistama vastarinta ottaa lähes poikkeuksetta kantaa naisen tai naisoletetun kehoon. Taustalla on derbyn feministinen kritiikki sitä kohtaan, että naisten kehot otetaan miehisen arvioivan katseen ja hallinnan koh-teiksi. Roller derbyssä korostetaan, että tärkeää ei ole se, miltä keho näyttää. Paljon olennaisempaa on, miten sitä voi käyttää, mihin se pystyy ja miltä se tuntuu. Yhteiskunnassa vallitseva hoikkuuden ideaali korvautuu derbyssä vahvuuden ja terveyden ideaaleilla, jotka lo-pulta ovat varsin perinteisiä maskuliinisen urheilullisen pääoman määreitä. Roller derbyn suhteessa kehoon korostuu enenevässä määrin suorituskyky, mutta sen urheilulliseen pääomaan kuuluvat myös muun muassa peliäly, ryhmätyötaidot ja oikeanlainen asenne.

Vammaisten oppisopimuskoulutukseen mallia SaksastaMarja Irjala (Oulun yliopiston tutkijakoulu)

Maassamme jää merkittävä määrä työvoimapoten-tiaalia käyttämättä, koska tuhansien vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten joukko on ammatillisen koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Kustannukset yhteiskunnalle tältä osin ovat merkit-täviä. Vammaisten oppisopimuskoulutus on meillä lähinnä pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimin-taa. Työpainotteinen koulutus on kuitenkin useille erityisopiskelijoille hyvin soveltuva koulutusmuoto. Saksassa ammatillisesta koulutuksesta yli 80 prosenttia suoritetaan oppisopimuskoulutuksena, myös erityis-opiskelijoiden osalta. Suomessa sen osuus erityisopis-kelijoiden ammatillisessa koulutuksessa oli vain vajaat kaksi (2) prosenttia vuonna 2015.

Tutkimuksen tulokset perustuvat yhteensä 30:n suomalaisen ja saksalaisen oppisopimuskoulutuksen avulla valmistuneen tai valmistumassa olevan vam-maisen, pitkäaikaissairaan tai osatyökykyisen haas-tatteluihin. Niiden avulla haluttiin saada tietoa, miten vammaiset itse kokivat koulutuksen vaikuttaneen hei-dän osallisuuteensa ja arjen kokemuksiinsa. Tulokset osoittavat, että oppisopimuskoulutus estää selkeästi syrjäytymistä ja osattomuutta. Koulutus ja sen avulla työllistyminen antavat kokemuksen mielekkäästä, arvokkaasta elämästä. Suurin osa haastatelluista oli sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- ja erityisesti Suomessa osa-aikatyöhön.

Vammaisten ja osatyökykyisten nykyistä parempi pääsy oppisopimuskoulutukseen ja sitä kautta avoi-mille työmarkkinoille ei toteudu maassamme ilman, että myös meillä säädetään kiintiölaki Saksan mal-liin. Siellä voimassa olevan lain mukaan vähintään 20 työntekijää työllistävän yksityisen tai julkisen yrityksen tai yhteisön on työllistettävä vammaisuu-den statuksen omaavia vähintään viisi (5) prosenttia työvoimansa kokonaismäärästä. Mikäli työnantaja ei täytä kyseistä lainkohtaa, se joutuu maksamaan kuukausittaista sakkomaksua integraatiovirastolle. Kehitys Saksassa on osoittanut, että kiintiölaki on, erityisesti YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen vuonna 2009 toteutetun ratifioinnin jälkeen, edistänyt merkittävästi vammaisten osallisuutta koulutuksessa, työelämässä sekä kaiken kaikkiaan yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Koko elämä palveluissa: vaikeasti kehitysvammaisen henkilön nuoruus ja elämänkulku kehitysvammapalveluissaReetta Mietola (Helsingin yliopisto)

Esitykseni tarkastelee iän, siirtymien ja elämänku-lun saamia merkityksiä ja muotoja vaikeasti kehitys-vammaisen nuoren aikuisen elämässä. Aineistona

on Suomen Akatemian rahoittamassa ”Vaikea kehi-tysvammaisuus ja hyvä elämä” hankkeessa tuotettu etnografinen aineisto vaikeasti kehitysvammaisen nuoren miehen arjesta.

Esityksen otsikko viittaa poikkeukselliseen tapaan, jolla vaikeasti kehitysvammaisen henkilön elämä muo-toutuu tyypillisesti täysin kehitysvammapalveluiden piirissä. Vaikka vammaispolitiikassa ja tämän seu-rauksena myös kehitysvammapalveluissa on alettu 2010-luvulla painottaa sitä, että myös vaikeimmin vammaisille henkilöille tulisi mahdollistaa tavallinen elämä lähiyhteisössä (ks. STM 2016), on vaikeasti kehitysvammaisten henkilöiden arki ja elämänkulku käytännössä edelleenkin täysin palveluiden varassa ja niiden määrittämää.

Tarkastelun lähtökohtana on ollut huomio nuo-ruuden ja siirtymien uupumisesta vaikeasti kehitys-vammaisten henkilöiden elämästä. Keskityn tarkas-telemaan sitä, millaisena vaikeasti kehitysvammai-sen nuoren elämänkulku piirtyy nykyisissä kehitys-vammapalveluissa: millaisia vaihtoehtoisia polkuja ja kulkuja palvelujärjestelmä tarjoaa ja miten nämä suhteutuvat ajankohdan vammaispolitiikan tavoit-teisin. Tematiikkaa lähestytään tarkastelemalla yhden vaikeasti kehitysvammaisen nuoren miehen, Hugon (pseudonymi) elämää: millaisena Hugon elämänkulku – toisaalta jo läpikäydyt siirtymät ja tehdyt valinnat, toisaalta tulevaisuus – näyttäytyy Hugon lähityönteki-jöiden ja lähiomaisen kerronnassa. Aineisto koostuu kolmesta haastattelusta sekä kenttämuistiinpanoihin kirjatuista keskusteluista.

Esitän, että keskusteltaessa vaikeasti kehitysvam-maisten nuorten aikuisten elämästä nuoruus politisoi-tuu suhteessa palvelujärjestelmään: ikää ja erityisesti nuoruutta ikäkautena käytetään argumenttina, jolla perustellaan ja painotetaan vaikeasti kehitysvammai-sen henkilön oikeutta nuoruuteen ja tavalliseen ”nuo-ren ihmisen” elämään. Vaikka palvelujärjestelmässä varsin yleisesti jo tunnustetaan henkilöiden oikeus iänmukaiseen kohteluun ja toimintaan (esim. kiel-letään infantilisointi), näyttäytyy palvelujärjestelmä haastateltavien kerronnassa jäykkänä järjestelmänä, jossa yksilöllisyys ja ikä katoavat. Hugon oikeutta nuoruuteen painottavat puheenvuorot puolestaan haastavat palvelujärjestelmää sisältäpäin, samalla konkretisoiden vammaisten henkilöiden oikeuksista käytävää keskustelua ja tähän sisältyviä ristiriitoja.

5. ALUEELLISUUS, KANSALLISUUS JA KANSAINVÄLISYYS / REGIONAL, NATIONAL AND INTERNATIONAL PERSPECTIVESPuheenjohtaja: Sinikka Aapola-Kari (Nuorisotutki-musseura)

Kotona, maalla, syrjässä – syrjäkylänuoret lähtemisen paineessaSari Tuuva-Hongisto (Itä-Suomen yliopisto)

”Syrjässä sinä purskahtaisit itkuun” otsikoi syrjäkylien elämää luotaava lehtiartikkeli syksyllä 2015 (http://yle.fi/uutiset/3-8437895 ). Syrjäkylien elämänmahdolli-suuksien niukkuus ja kaventuminen saavat elämän syrjässä näyttämään lähes mahdottomalta. Syrjäky-liin ja syrjässä elämiseen liittyy vahva negatiivisten mielikuvien leima. Syrjäkylät ovat kaukaisia, vähän ja harvaan asuttuja ja riippuvaisia luonnon resurs-seista (Aure & Munkejord 2016). Mahdollisuudet ovat harventuneet viime vuosina entisestään, mutta tästä huolimatta syrjässä asuu edelleen ihmisiä, ja myös nuoria, joille syrjäisyys luo omanlaisensa elämän rik-kauden ja samalla niukkuuden. Esitelmän aineistona ovat 32: n syrjäkylässä asuvan nuoren haastattelut, jotka on tehty syksyllä 2015 Itä-Suomen yliopiston ja Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteisessä hank-keessa. Hanke käsitteli syrjäkylissä asuvia nuoria ja kuntien hyvinvointipalveluja (Tuuva-Hongisto ym. 2016). Tutkimuksessa haastateltiin 14–17-vuotiaita tyttöjä ja poikia Etelä-ja Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Etelä-Savossa ja tavoitteena oli luoda empiirinen katsaus nuorten kokemuksin ja tapoihin hahmottaa arkeaan (ks. myös Pöysä & Tuuva-Hongisto 2017.)

Tässä esitelmässä tarkastelen syrjäkylissä asuvi-en nuorten omia tulkintoja omasta ympäristöstään ja elämäntavastaan kaupungistumisen ja lähtemisen välttämättömyyden paineessa. Onnellisen perhekes-keisen ja luonnonläheisen elämän kuvauksen rinnal-la syrjäkylänuorien tulevaisuutta leimaa lähtemisen pakko (Farrugia 2015). Koulutusmahdollisuudet ja työpaikat ovat aina kaukana. Tästä huolimatta monet nuoret näkevät tulevaisuutensa mielellään pienellä paikkakunnalla ja opinnot ajatellaan silti usein oman kotimaakunnan sisäpuolelle (ks. myös Penttinen & Ronkainen 2013). Nuoret sijoittavat tulevaisuutensa lähelle, eikä suuriin kaupunkeihin ole välitöntä hinkua. Keitä ovat nämä jäljelle jäävät? Minkälaisia elämän-kuvauksia ja tulevaisuuden unelmia syrjäkyliin sijoi-tetaan? Esitelmässäni tarkastelen niitä nuoria, jotka haaveilevat jäämisestä, ja joille syrjäkylän ei-mitään on enemmän kuin kaupungin tarjoamat mahdollisuudet. Mikä nuoria pitää kiinni ja miksi he valitsevat toisin valtavirtaa ja kaupungin kutsua vastaan.

Koti Käpykylässä – syrjäinen paikka ja sukupuoli poikien elämänkuluissaVille Pöysä (Itä-Suomen yliopisto)

Tässä esityksessä tarkastelen syrjäseutupoikien elä-mänkulkuja: miten syrjäinen asuinpaikka sekä suku-puoli raamittavat niitä. Yhä harvemmalla suomalaisel-la on omakohtaista kokemusta maaseudusta ja käsitys maaseudusta rakentuu paljolti median ja mielikuvien varaan (Ikonen & Pehkonen 2008, 27). Tavallisimmin näissä käsityksissä maaseutu joko kuihtuu ja kur-jistuu tai se nähdään romantisoidusti, menneeseen viittaavana. Usein maaseutu rakentuu mielikuvissa myös ikääntyneiden kotipaikkana. Tilastojen valossa erityisesti harvaan asutulla maaseudulla asuukin sel-västi enemmän vanhusväestöä kuin lapsia, mutta siellä asuu myös nuoria, jotka rakentavat arkeaan kaukana heille suunnatuista koulutuksesta, harrastuksista ja muista nuorten palveluista, kuten yhteisistä kokoon-tumispaikoista.

Maaseutu on myös varsin sukupuolittunut paikka: Dahlström (1996) puhuu osuvasti ”miesperiferiasta”, jossa niin työhön kuin vapaa-aikaankin liittyvä teke-minen on perinteisesti miehisenä pidettyä tekemistä. Tästä huolimatta sukupuolta problematisoivaa tutki-musta on varsinkin poikien osalta varsin olemattomas-ti. Tähän ongelmaan tartun tutkimuksessani. Esitys liittyy artikkelimuotoiseen sosiologian väitöskirjaani, jossa seuraan seitsemää vuonna 2000 syntynyttä itä-suomalaista poikaa kymmenen vuoden ajan. Tämä on osa laajempaa valtakunnallista laadullista seurantatut-kimusta, Nuoret ajassa -hanketta. Hanketta koordinoi Nuorisotutkimusverkosto ja mukana ovat Helsingin yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto. Ensimmäiset haas-tattelut ovat kahdeksannen luokan keväältä ja nyt haastateltavat ovat toisen asteen toisella luokalla. Tässä esityksessä pohdin erityisesti poikien yläkouluaikaisia haastatteluja kriittisen miestutkimuksen kehikossa: millaiset maskuliinisuudet ovat mahdollisia, tarjolla ja haluttuja syrjäisessä paikassa?

Nuorten Suomi-Venäjä kaksoiskansalaisten suhde kansallisuuksiin ja kansalaisena toimimiseenJussi Ronkainen, Marko Kananen & Kari Saari (Kaakkois-Suomen amk/Juvenia)

Suomi-Venäjä kaksoiskansalaiset ovat Suomen suurin monikansalaisten ryhmä ja heidän painoarvo suoma-laisessa yhteiskunnassa vahvistuu koko ajan. Toisaalta Venäjän ja Euroopan kiristyneet välit ovat luoneet tilanteen, jossa monikansalaisiin kohdistuu myös kas-vavaa epäluuloa. Tämän seurauksena Suomi-Venäjä kaksoiskansalaisten asema onkin herättänyt viime aikoina vilkasta keskustelua. Tässä keskustelussa kak-soiskansalaisten oma ääni on kuitenkin jäänyt usein varsin vähälle huomiolle. Kansalaisuuden konstellaa-tiot -tutkimushankkeessa tutkitaan kaksoiskansalai-

suuden sosiaalisia, poliittisia ja juridisia ulottuvuuksia, sekä sitä, kuinka nuoret Suomi-Venäjä kaksoiskansa-laiset kokevat elämänsä kahden maan kansalaisina. Nuorisotutkimuspäivien esityksessä nostetaan esille 16-29 -vuotiaille Suomi-Venäjä kaksoiskansalaisil-le tehdyn verkkokyselyn ja haastattelujen alustavia tuloksia. Erityistä huomiota kiinnitetään kansallisen identifioitumisen, kansalaisena toimimisen ja koetun kansalaisaseman väliseen suhteeseen. Kuinka nuo-ret kaksoiskansalaiset määrittävät oman suhteensa suomalaisuuteen ja venäläisyyteen ja kuinka tämä identifioituminen heijastuu heidän yhteiskunnalliseen toimintaan ja kokemuksiin omasta asemastaan kahden valtion kansalaisina?

Mobility and Citizenship in European UnionAiri-Alina Allaste (Tallinn University & Åbo Akademi) Since 2014, Erasmus has interpolated a range of ac-tions associated with the preceding ‘Youth in Action’ initiative into its remit, including voluntary placements and other forms of short duration exchange visits. Paper gives overview of the shift away from purely academic mobility and towards a social inclusion agenda in Erasmus+ in policy discourse. Empirical part focus on examining the potential role of Erasmus in encouraging active citizenship, taking into account the value of mobility to this process. Active Citizenship, an amorphous term used to describe various forms of participation in civil society, encompassing both institutional and non-institutional political activities and community organizations. Empirical material is based on interviews with young people from Estonia before and after they had participated in ‘Youth in Action’ type projects, and focusing on their perception of the development of citizenship values and practices.

6. NUORISOKULTTUURIT JA KULUTUS / YOUTH CULTURES AND CONSUMPTIONPuheenjohtajat: Anna Anttila & Eeva Ahtee (Hel-singin kaupunki)

Vammaiset nuoret liikunnallisissa nuorisokulttuureissa – integraation ja erottautumisen pyrkimyksiäSusan Eriksson (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)

Alustus käsittelee Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosina 2015-2018 rahoittaman tutkimushankkeen tuloksia, joka koskee vammaisten nuorten asemaa liikunnallisissa nuorisokulttuureissa. Tutkimusta to-teutetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisella kenttätyömenetelmällä eri lii-

kuntalajien parissa sekä webropol-kyselynä. Aineiston valossa vammaisten nuorten mahdollisuudet harrastaa liikuntaa eivät kaikkialla näyttäydy yhdenvertaisina muihin nuoriin nähden. Urheiluseuroissa ja liikunta-paikoilla ei välttämättä ole tarjolla esimerkiksi erityistä tukea, nuorilta saatetaan evätä mahdollisuus tulla harrastamaan tai nuori saattaa joutua selittelemään tai perustelemaan haluaan osallistua. Liikunnan harras-tamista yhdessä muiden kanssa saattaa hankaloittaa myös muiden nuorten kielteiset asenteet. Vammaisten henkilöiden liikunnallinen toiminta onkin usein eris-täytynyt muista liikunnallisista yhteisöistä kokonaan omaksi erityisliikunnan saarekkeekseen. Kuitenkin erityisliikunnallinen yhteisöllisyys näyttäytyy aineis-tossamme hyvin tärkeänä elämän mielekkyyden kan-nalta ja vammaisten nuorten liikunnalliset yhteisöt muodostavat omia liikuntakulttuurejaan, joissa lii-kunnallisilla taidoilla erottautuminen ja hauskanpito on keskeistä. Aineistomme valossa vammaisuudelle perustuva kulttuurinen erillisyys ei kuitenkaan vallitse kaikkialla - jotkut vammaisuudelle perustuvat liikun-talajit ovat imaisseet sisäänsä muitakin harrastajia, eikä näissä kulttuureissa esiinny kielteisiä asenteita vammaisuutta kohtaan.

Pokémon GO: a hybrid reality game that fosters youth mobility and new solidaritiesArseniy Svynarenko (Nuorisotutkimusverkosto)Olli Haanpää (Tampereen yliopisto)

Since July 2016 millions of children, young people and adults play a Pokémon GO hybrid reality game (HRG). Players walk hundreds kilometers with smartphones in their hands searching for virtual creatures on the real streets of the cities, collecting items from virtual PokeStops assigned to landmarks, and fighting batt-les for the control of Gyms. Our research of young people playing Pokémon GO in Helsinki is part of Digital Youth in Media City project. The field stage of this research was conducted in Helsinki in April-August 2017. We employed methods of interviews with players, ethnographic observations of players’ activity in physical urban spaces, and we also analyzed the maps where presentation of real world objects (districts, streets, roads, parks) was combined with virtual objects of Pokémon GO game (Gyms and Poke Stops). Our findings demonstrate that Pokémon GO application had a remarkable effect on young people’s mobility in the city by expanding the geography of mo-bility and altering players’ the routine routes to school or work. HRG increased young people awareness of the city spaces and landmarks, they experience urban spaces as hybrid spaces. Pokémon GO game intensified communication between players and non-players in public places, as well as intergenerational contacts. Furthermore, Pokémon GO HRG lead to emergence of new solidarities in the form of online and offline

communities in neighborhoods. Players establish and control online groups, use social media to coordinate gaming activity, meetings, building teams. Players through control over virtual gyms also claim to them-selves control over the physical urban spaces, redefine the borders of own territories in the city.

Young Consumers in Emerging Markets: The Future of MarketingAmit Mittal, Deepika Jhamb & Sahil Gupta (Chitkara University, India)

The study focuses on young people in India as a consu-ming class. The study tracks the consumption pattern of young consumers and compares with older consu-mers. Developing countries in Asia (especially South Asia) and Africa have a significant number of young people in contrast to the developed countries which have ageing populations. The consumer behaviour of young people shall be analysed for a select category of goods and services.

”Ei oo lasten terveellistä fanittaa tuollaista” - Popidolit, lasten musiikinkulutuksen muutos ja lapsuuden hämärtyvät rajatJanne Poikolainen (Nuorisotutkimusverkosto)

Populaarimusiikki ja siihen liittyvä fanius ovat ilmiöitä, jotka on perinteisesti yhdistetty ennen kaikkea nuo-risoon ja nuorisokulttuuriin. Viime vuosina tutkijat ja media ovat kuitenkin alkaneet havahtua tämän ikäasetelman murtumiseen ja siihen, että populaari-musiikin kulutus ja musiikkifaniuden muodot ovat levinneet yhä näkyvämmin myös nuorisokulttuurin ulkopuolelle. Populaarimusiikin tutkimuksessa ylei-söjen ja faniyhteisöjen ikärakenteen muutosta koskeva tutkimus on kuitenkin keskittynyt lähinnä ikääntyviin pop- ja rockfaneihin. Samalla heidän osakseen saama huomio on jättänyt varjoonsa sen, että populaarimu-siikki- ja fanikulttuuri on saanut entistä vankemman roolin myös yhä pienempien lasten arjessa.

Esityksessäni pohdin sitä, miten internetin ja mobiiliteknologian yleistyminen sekä digitaalisten mediasisältöjen viimeaikainen kehitys ovat vaikutta-neet lasten musiikinkulutukseen ja fanikulttuuriseen osallisuuteen. Toiseksi tarkastelen sitä, millaisia eet-tisiä ja kasvatuksellisia jännitteitä lasten kasvavassa määrin itseään vanhemmille yleisölle suunnattuun musiikkiin painottuvat musiikkimieltymykset ovat nostaneet esiin. Tässä suhteessa keskityn erityises-ti poptähti Sannin ja hänen lapsifaniensa ympärillä käytyyn kiivaaseen julkiseen keskusteluun sekä siinä esiin nousseisiin vastuukysymyksiin.

PERJANTAI 3.11. KLO 9:00–10:30

7. KERROTTU LAPSUUS JA NUORUUS MUISTITIEDOSSA, OSA I: POLITIIKKA JA JÄRJESTÖT NUORUUSMUISTOISSAPuheenjohtajat: Ulla Savolainen (Helsingin yliopisto & Suomen Akatemia) & Riikka Taavetti (Helsingin yliopisto)Kommentaattori: Kaisa Vehkalahti (Oulun yliopisto & Nuorisotutkimusverkosto)

Kaksiosainen työryhmä tarkastelee lapsuuden ja nuo-ruuden muistelua ja muistoja. Esitelmät keskittyvät lapsuuden ja nuoruuden esityksiin muisteluaineistois-sa sekä muistojen tutkimuksen monitieteisiin meto-dologisiin kysymyksiin. Muistelun ja sen tutkimuksen problematiikkaa lähestytään historiantutkimuksen, kulttuurintutkimuksen sekä yhteiskuntatieteiden nä-kökulmista.

Työryhmän ensimmäinen osa käsittelee lapsuuden ja nuoruuden järjestötoiminnan ja politiikan muistamista aikuisuudessa. Esitelmissä kysytään, miten lapsuuteen ja nuoruuteen usein liitettävät viattomuuden ja nos­talgian väritykset soveltuvat poliittisen tai järjestöissä eletyn menneisyyden kertomiseen. Esitelmissä kuvataan, miten nuoruuden yhteisöt ja osallisuus, rituaalit sekä menetetty vallankumous näkyvät suomalaisen ja val­kovenäläisen lapsuuden ja nuoruuden muistamisessa.

Työryhmän toinen osa keskittyy kirjoittajan ja tut­kijan asemiin kirjoitetun muistitiedon ja omaelämäker­tojen tutkimuksessa. Esitelmät tarkastelevat, millaisia kertomisen ja tutkimisen tiloja erilaiset muistitiedon ja muistelun kokoelmat tarjoavat. Esitelmissä kysytään, miten historian mullistukset sekä erilaiset vähemmis­töasemat näkyvät lapsuuden ja nuoruuden kertomisen tavoissa.

Työryhmän ensimmäisessä osassa on kolme esi-tystä: 1. Essi Jouhki (Oulun yliopisto): Teinikunnat kas-

vualustana elämään. Toimijuuden ja osallisuuden muistaminen oppikoulujen teinikuntien toimin-nassa

2. Liisa Lalu (Turun yliopisto): Nuori nainen sini-paidassa. Nostalgia, toiveet ja unelmat 1970-luvun nuoruuden taistolaisuutta muistellessa

3. Kristiina Silvan (Helsingin yliopisto): Kommunistisen lapsuuden ja nuoruuden muista-minen nyky-Valko-Venäjällä

Teinikunnat kasvualustana elämään. Toimijuuden ja osallisuuden muistaminen oppikoulujen teinikuntien toiminnassaEssi Jouhki (Oulun yliopisto)

Kouluikäisille lapsille ja nuorille tärkein vertaisryhmät ja yhteisöt löytyvät useimmiten kouluympäristöstä ja luokkahuoneesta. Tutkimusten mukaan turvallisen ja

mielekkään kouluyhteisön rakentaminen tukee myös nuorten menestymistä sekä koulussa että myöhem-mässä elämässä. Nykypäivänä on kuitenkin noussut huoli nuorten kouluviihtyvyyden heikkenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kouluissa näitä ongel-mia on yritetty ratkaista muun muassa kehittämällä oppilaskuntatoimintaa ja tukemalla vapaa-ajan harras-tustoimintaa. Kouluyhteisön merkitystä ja koululaisten aktiivista toimijuutta voidaan arvioida myös katso-malla menneisyyteen aiempien koululaissukupolvien muistojen ja kokemusten kautta.

Yksi kouluhistoriamme näkyvimmistä koululaisyh-teisöistä oli oppikoulujen teinikunnat. Jo vuosisadan alun oppikouluissa perustettiin konventteja tai to-verikuntia tukemaan oppilaiden ”jaloa ja hupaisaa kumppanuutta”. Sotien jälkeisen koulutusmurroksen myötä sekä oppikoulujen että teinikuntien suosio kasvoi uusiin mittasuhteisiin. Teinikunnat olivat op-pikoulujen 5.—8. luokkalaisten omaehtoista vertais-toimintaa, joka tarjosi ennen kaikkea mahdollisuuden ja kanavan sekä harrastaa että osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Teinikunnat järjestäytyivät valta-kunnallisesti kattojärjestönsä Suomen Teiniliiton alle ajamaan aktiivista koululaispolitiikkaa ja edunvalvon-taa. Teinikuntatoiminnasta muodostui teininuorison yhteiskunnallisen osallistumisen, vaikuttamisen ja kansalaiskasvatuksen toteuttamisen väylä. Kehitys kulminoitui 1970-luvun Teiniliiton ja teinitoiminnan puolue- ja ylipolitisoitumiseen sekä lopulta koko liik-keen romahdukseen. Peruskoulu-uudistuksen myötä teinikunnat muuttuivat lakisääteisiksi oppilaskunniksi. Teinikuntatoiminnan vaikutukset niin toimijoidensa elämään kuin suomalaiseen koulumaailmaan ovat olleet kauaskantoisia ja merkittäviä, mutta kuitenkin verrattain tutkimattomia.

Tutkimalla teinikuntatoimintaa sekä historiallise-na ilmiönä että muisteltuna toimintaympäristönä ja yhteisönä voidaan ymmärtää nuoruuden toimijuutta ja osallisuutta eri aikakerroksissa; menneisyydessä, tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Tässä esityksessä tutkin väitöskirjaani varten keräämien laajojen haas-tatteluaineistojen ja historiallisten tutkimusaineistojen vuoropuhelun kautta miten kouluyhteisö ja yhtei-söllisyys rakentuvat edeltävien koululaissukupolvi-en muistoissa. Painopiste on erityisesti siinä, miten osallisuus teinitoiminnassa on vaikuttanut heidän myöhempään elämäänsä ja miten toiminnan merkit-tävyyttä arvioidaan 2010-luvun näkökulmasta. Avaan kysymyksiä tutkimalla miten 1950—1960-luvuilla oppikoulua käyneet haastateltavat muistavat, kuvaavat ja ymmärtävät osallisuuttaan ja toimijuuttaan teini-kuntien toiminnassa.

Nuori nainen sinipaidassa. Nostalgia, toiveet ja unelmat 1970-luvun nuoruuden taistolaisuutta muistellessaLiisa Lalu (Turun yliopisto)

1970-luvun äärivasemmistolaiseksikin kuvailtu tais-tolainen liike onnistui houkuttelemaan joukkoihin-sa paljon nuorisoa, ja poliittiselle liikkeelle ennen näkemättömän paljon nimenomaan nuoria naisia ja tyttöjä. Tässä esitelmässä paneudun nuoruuden taistolaisuuden muisteluaineistoon, joka on koottu SKS:n kirjoituskeruun ja haastatteluilla. Aineistossa entiset taistolaiset muistelevat siis nuoruuttaan, 40-50 vuoden takaisia tapahtumia, ajatuksia ja tunteita nyt, 2010-luvulla. Tähän muisteluun, kuten muistoihin yleensäkin, saattaa liittyä nostalgiaa.

Nostalgia on ihmiselle tyypillinen piirre ja melkein aina osa muistitietotutkimusta. Nostalgia sisältää kai-puun menneisyyteen – tässä nuoruuden taistolaisai-koihin – aikaan ja paikkaan jota ei enää ole. Nostalgian voi nähdä myös dialogina menneen, nuoruuden, ko-kemusten ja nykyisen aikuisen elämän välillä. Samalla siinä on läsnä vaihtoehtoinen tulevaisuus, tulevaisuus joka olisi voinut olla. Taistolaismuistoissa tämä näkyy erityisen hyvin, sillä vallankumous, jota nuoret radi-kaalit halusivat, ei koskaan tullut. Esitelmässä kysyn-kin, miten taistolaismuistoissa kuvataan nuoruutta, nuortaistolaisten tavoitteita ja toiveita, sekä pohdin, millainen rooli nostalgialla ja nykyhetkellä, jossa näitä muistoja tuotetaan, on. Miten nyt myöhäiskeski-ikäi-set, jo eläkkeellä tai eläkeiän kynnyksellä olevat muis-telijat kuvailevat ja kertovat taistolaista nuoruuttaan? Mihin muistoihin erityisesti kohdistuu hyvien asioiden korostamista ja ikävien tunteiden häivyttämistä, ja miksi? Miten nykyaika, jota varjostaa vasemmiston ja työväenliikkeen alamäki, ilmastonmuutos, sodat Ukrainassa ja Syyriassa sekä muut kansainväliset krii-sit, näkyy nuoruuden taistolaismuistoissa?

Kommunistisen lapsuuden ja nuoruuden muistaminen nyky-Valko-VenäjälläKristiina Silvan (Helsingin yliopisto)

Vuosi 1991, jolloin Neuvostoliitto romahti ja Valko-Venäjä itsenäistyi, jakaa Valko-Venäjän historian kahteen hyvin erilaiseen aikakauteen. Miten tämä jakolinja on läsnä niiden ihmisten muistoissa, jotka tulivat täysi-ikäisiksi vuoden 1991 tienoilla? Miten kommunistisessa yhteiskunnassa elettyyn lapsuuteen ja nuoruuteen suhtaudutaan?

Esitelmä perustuu Valko-Venäjällä keväällä 2017 kerättyyn haastatteluaineistoon, jossa kartoitin Komsomoliin eli kommunistiseen nuortenliittoon liittyviä muistoja muistitietotutkimuksellisin ottein. Brežnevin ajan lasten- ja nuortenjärjestöjä on tarkas-teltu hyvin vähän ”history from below” -näkökulmasta, vaikka ne olivat olennainen osa neuvostolapsuutta

ja –nuoruutta. Akateemisen kiinnostuksen niukkuus liittyy paitsi järjestöjen epämiellyttäväksi koettuun poliittisuuteen, myös käsiteltävän aikakauden suhteel-liseen tuoreuteen sekä venäläisen ja valkovenäläisen historiantutkimuksen kulttuuriin ja perinteisiin.

Tutkimuksessa nousi esille, että kommunistisen lapsuuden ja nuoruuden muistamiseen liittyy ristirii-taisia tunteita, jotka juontavat juurensa neuvostojär-jestelmän poliittisuuden ja lapsuuden viattomuuden väliselle jännitteelle. Haastatellut puhuivat mielellään mukavista järjestömuistoista, kuten pioneerijärjestö-jen kesäleireistä tai Komsomolin kesätyömatkoista. Epämiellyttäviä tapahtumia, esimerkiksi pakollisiin lokakuun vallankumouksen mielenosoituksiin osallis-tumista, muisteltiin huumorin avulla. Yleisesti järjes-tötoiminta koettiin osana neuvostoelämän arkipäivää, jota ei kyseenalaisettu tai eritelty.

Muistamisen narratiiveihin vaikuttavat lukuisat tekijät, joista osa on universaaleja ja erityisiä juuri Valko-Venäjän kohdalla. Tässä esityksessä tarkastelen kahta erityistekijää: valtion harjoittaman virallisen muistin politiikan vaikutusta sekä kulttuurisesti haas-tavaa haastatteluasetelmaa.

Valko-Venäjän yli pyyhkäisi 1990-luvun alussa kommunisminvastaisuuden aalto, mutta presidentti Lukashenkan noustua valtaan v. 1994 valtion viralli-nen kanta kommunismia kohtaan muuttui suopeaksi. 2000-luvulla valtiollinen lapsi- ja nuorisojärjestötoi-minta elvytettiin pitkälti neuvostoaikaisen mallin mu-kaiseksi. Kommunistisia lapsi- ja nuorisojärjestöjä ei siis kritisoida - päinvastoin.

Haastatteluasemaan toi omat haasteensa se, että haastattelija ja haastateltava edustivat eri sukupol-via ja kulttuureja. Vaikka kaikki haastattelut tehtiin haastateltavien äidinkielellä (venäjäksi), useat haas-tateltavat huomauttivat, että minun oli nuoren ikäni ja eri kulttuuritaustani takia mahdotonta ymmärtää tutkittavaa aihetta.

Paperin tavoitteena on kommunistisen lapsuuden ja nuoruuden muistojen analysoimisen lisäksi nostaa esille lapsuuden ja nuoruuden muistamiseen liittyviä yleisiä metodisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten lap-suutta ja nuoruutta voidaan lähestyä muistitietotut-kimuksellisesta näkökulmasta?

7. YKSINÄISYYS, ULKOPUOLISUUS JA RADIKALISOITUMINENPuheenjohtaja: Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimusseura)

Yksinäisenä yliopistokaupungissa – yliopisto-opiskelijoiden koettu yksinäisyys elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksessäVesa Välimäki & Mette Ranta (Jyväskylän yliopisto)CoLearning CoPassion tutkimusryhmä (Helsingin yliopisto)

Nuorten aikuisten kriittinen siirtymävaihe toisen as-teen opinnoista kohti jatko-opintoja sisältää itsenäis-tymisen ja uuden opiskelupaikan vastaanottamisen myötä useita elämänmuutoksia (Ranta, 2015). Tämä elämänvaihe saatetaan kokea haastavana erityisesti sosiaalisten suhteiden muuttuessa (Almeida & Wong, 2009). Yliopisto-opiskelijoiden kasvanutta psyykkistä oireilua on nähty esiintyvän rinnakkain osallisuu-den ja yhteenkuuluvuuden puutteen ja lisääntyneen yksinäisyyden kanssa (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus, 2016). Lisäksi kaupunkiympäristöt luovat yksinäisyydelle erityisen jännitteisen ympäris-tön: toisaalta tilaisuuksia yhteyden kokemukseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen on enemmän, toisaalta polarisoituminen ja eriytyminen ovat juuri kaupun-kiympäristöjen ominaispiirteitä.

Tässä esityksessä tarkastellaan yliopisto-opiskelijoi-den yksinäisyyden kokemuksia uudessa elämänvaihees-sa heidän aloittaessaan korkeakouluopinnot uudessa kaupunkiympäristössä. Yksinäisyyttä tarkastellaan eri-tyisesti yksilöllisten kokemusten kautta elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksen (life course perspecti-ve; Elder, 1998) puitteissa. Tutkimuksessa huomioidaan ympäröivä kaupunkikonteksti, jossa nuoret aikuiset toimivat sekä elämän siirtymävaiheet ja sosiaalisten roolien muutos yliopisto-opintojen institutionalisoi-tuneiden kehityspolkujen ja -prosessien subjektiivisten kokemusten kautta (Elder & Giele, 2009; Mayer, 2002). Tutkimusaineisto pohjautuu 27 yliopisto-opiskelijan teemahaastatteluun, jotka toteutettiin Jyväskylässä syksyllä 2016 osana Jyväskylän yliopiston Student Life -kehittämistyön koordinoimaa yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyystutkimusta. Haastatteluiden teemoja olivat sosiaaliset suhteet ja arjen kuvaus, yksinäisyyden koke-mus sekä yksinäisyyden seuraukset ja ratkaisut. Lisäksi haastatteluissa käytiin läpi elämänkulun näkökulmasta haastateltavan aikaisempia sosiaalisia suhteita ja yksinäi-syyden kokemuksia. Aineiston analyysissä sovellettiin Derek Layderin (1998) adaptiivisen teorian mallia. Elämänkulun tutkimusperinteen viitekehyksen avulla aineiston analyysissä keskityttiin myös haastateltujen yliopisto-opiskelijoiden toimijuuteen uudessa opiske-lukaupungissa.

Tutkimustulokset kertovat yliopisto-opiskelijoiden aikaisemman elämänkulun yhteydestä heidän nykyisin

koettuun yksinäisyyteen, toiselta asteelta yliopisto-opintoihin liittyvän siirtymävaiheen merkityksestä ja siihen liittyvistä muutoksista suhteessa koettuun yksinäisyyteen sekä uusien sosiaalisten suhteiden muodostamiseen liittyvistä haasteista uudessa yliopis-tokaupungissa. Tulokset luovat kuvan suomalaisessa yliopistossa 2010-luvulla opiskelevien nuorten aikuis-ten yksinäisyyden kokemuksista yliopistokaupungin kontekstissa, yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukseen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdol-lisuuksista vähentää yksinäisyyden kokemusta niin yliopisto- kuin kaupunkikontekstissa.

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten sosiaaliset suhteetMartta Myllylä, Sanna Aaltonen & Antti Kivijärvi (Nuorisotutkimusverkosto)

Vaikka työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset eivät ole yhdenmukainen joukko, monella on toimeentuloon, terveyteen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia (esim. Aaltonen ym. 2015). Tar-kastelemme esityksessämme tämän ryhmän hyvin-vointia ja kiinnitämme huomiota erityisesti nuorten sosiaalisiin suhteisiin. Esitys perustuu ”Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ)” ¬–tutkimushankkeeseen ja siinä nuoriin keskittyvässä alahankkeessa kerättyyn kyselyaineistoon (n=120), jota peilaamme kyselytilanteessa tuotettuun laadul-liseen aineistoon. Vastaajat ovat 16–29-vuotiaita Oh-jaamojen, etsivän nuorisotyön ja työpajojen asiakkaita Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vantaalla. Analyysin tavoit-teena on tarkentaa ymmärrystä nuorten sosiaalisten suhteiden laadusta sekä yhteydestä muihin tekijöihin. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret jää-vät jo lähtökohtaisesti näiden toimintojen tarjoaman yhteisöllisyyden ulkopuolelle ja alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että he ovat muita yksinäisempiä. Toisaalta viitteitä on myös siitä, että verkostojen laa-dussa on eroja: esimerkiksi suhteet vanhempiin näyt-tävät tiiviimmiltä kuin muilla vastaavanikäisillä. Myös heikko taloudellinen tilanne voi vaikeuttaa sosiaalisten verkostojen rakentamista hankaloittamalla esimerkiksi harrastustoimintaan osallistumista. Joidenkin kohdalla taas mielenterveyteen liittyvät kysymykset heijastuvat sosiaalisiin suhteisiin ja niiden haurauteen.

Vuorovaikutukset väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumisessa poliittisen väkivallan käytöksiPia Helminen (Helsingin yliopisto)

Useat terrori-iskut Euroopassa 2000-luvulla ovat jär-kyttäneet meitä kaikkia. Yhteiskunnallisessa keskus-telussa erityisen huolestuttavana pidetään nuorten radikalisoitumista. Esityksessäni tarkastelen radi-kalisoitumista ja poliittista väkivaltaa ryhmätasolla,

kehyksenä sosiaalisten liikkeiden tutkimussuuntaus. Radikalisoitumisen määritän prosessiksi, jonka ku-luessa hyväksytään ja tuetaan poliittisesti motivoi-tunutta väkivallan käyttöä. Poliittinen väkivalta on strateginen valinta väkivallan käytöstä poliittisten intressien edistämisen keinona. Tutkimuskysymykseni on: Miten vuorovaikutukset selittävät väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitumista poliittisen väkivallan käytöksi? Johtopäätöksissä esitän perus-telut teoriakehykseni soveltuvuudesta sosiologiseen nuorisotutkimukseen ja kysymyksen, mistä saatetaan vaieta. Esitykseni perustuu keskeneräiseen sosiologian kandidaatintutkielmaani.

Teoriakehystäni raamittaa relationaalisten dy-namiikoiden näkökulma ja sosiaalisten liikkeiden tutkimussuuntauksessa keskeiset teoriat: resurssi-mobilisoituminen, poliittiset mahdollisuusrakenteet ja ”contentious politics approach”. Lähtökohtana on ilmiön ymmärtäminen sosiaaliseen liikkeeseen osallistuvien toimijoiden näkökulmasta. Aiemmista tutkimuksista teoreettinen viitekehys eroaa merkit-tävimmin korostamalla kaikkien poliittiseen kon-fliktiin osallisten toimijuutta ja poliittisen väkivallan kontekstualisointia. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan mekanismi-perustaisella selittämisellä. Tutkielmassani “relationaaliset mekanismit” ja “ala-mekanismit” tarkoittavat tutkittavassa kontekstissa tapahtuvia muutoksia ja vuorovaikutusten piirteitä, joiden kautta seurauksena on poliittinen väkivalta.

Päätuloksena esitän, että sosiaalisen liikkeen toi-mintaan, strategioihin ja päämääriin vaikuttaa vuoro-vaikutukset. Vuorovaikutussuhteessa ovat ensinnäkin liikkeen sisäiset ja ulkoiset toimijat, ja toiseksi rela-tionaaliset mekanismit ja alamekanismit. Tarkastelu kohdistuu vuorovaikutuksen areenoihin, jotka muo-dostuvat sosiaalisen liikkeen ja sen toiminnan kan-nalta merkityksellisistä toimijoista. Näiden vuoro-vaikutuksissa rakentuu kunkin toimijan sosiaalisten suhteiden verkosto. Radikalisoitumisen prosessiin vaikuttaa merkittävästi toimijoiden subjektiiviset kokemukset strategisesta asemastaan verkostossa. Strateginen asema on keskeistä, koska se vaikuttaa toimijan mahdollisuuksiin ja keinoihin edistää omaa poliittista agendaa. Esitän keskeisimmät relationaaliset mekanismit ja alamekanismit perustuen Alimi ym (2012) tutkimustuloksiin Pohjois-Irlannin poliittisesta konfliktista ja IRA:sta (1969–1972).

Johtopäätöksenä esitän, että sosiaalisen liikkeen väkivallattomien toimintastrategioiden radikalisoitu-miseen poliittisen väkivallan käytöksi vaikuttaa sosi-aalisuus ja vuorovaikutukset. Siksi radikalisoituminen ja poliittinen väkivalta eivät synny missään tyhjiössä, eristyksissä ympäröivästä yhteiskunnasta. Ne ovat luonteeltaan sosiaalisia ilmiöitä. Väitän, että esittele-mäni teoriakehys soveltuu sosiologiseen nuorisotut-kimukseen yhteneväisten lähtökohtien perusteella. Ne ovat tiivistetysti sosiaalisen toiminnan ymmär-

täminen yhteiskunnallisesti aktiivisten toimijoiden näkökulmasta. Keskusteluun esitän kysymyksen: Onko nuorisotutkimuksella rohkeutta tuoda vahvemmin esiin tällaisten marginaalisten ilmiöiden toimijoiden näkökulmaa?

9. TIEDONTUOTANNON METODIT JA MENETELMÄTPuheenjohtaja: Antti Häkkinen (Helsingin yliopisto & Nuorisotutkimusseura)

Mistä sinä et puhu -hankeSamuli Mäkisalo, Marjaana Veikkanen, Elina Mäyrä, Sanna Lesonen & Tiina Toivonen (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut)

”Mistä sinä et puhu” oli nuorilta lähtöisin oleva kon-septi, jossa tuotiin taiteen kautta julki nuorten oma-kohtaisia ajatuksia, joita voi olla muutoin vaikea puhua ääneen. Nuoret osallistuivat hankkeeseen hyvin mo-nenlaisin tavoin; Syksyn 2016 ja Kevään 2017 aikana nuoret keräsivät nuorilta ‘mistä sinä et puhu’ -teksti-materiaalia nuorten tapahtumissa; Ruuti-Expossa kau-pungintalolla sekä nuorten hiihtolomatapahtumassa Reaktorissa. Keväällä järjestettiin avoimia työpajoja Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, joissa aihetta pääsi tutkimaan mm. yhteisötanssin, teatterin ja mu-siikin keinoin. Teema oli mukana nuorten leireillä, videotyöpajassa, Nuori taide -kuvataide näyttelyssä. Kuka tahansa nuori saattoi osallistua hankkeeseen omalla ideallaan. Projekti huipentui elokuussa 2017 Lapinlahden sairaalan miljöössä taiteiden yönä, missä nuorten tuottama taide; kuvat, tanssiteokset, teatte-riesitykset, kuunnelmat ja tekstit - kaikki se mistä he eivät yleensä puhu - saivat äänensä kuuluviin. Esiin nousi mm. vanhempien alkoholin käyttö, yksinäisyys, seksuaalisuus, pelko että unelmat ja todellisuus eivät koskaan kohtaa, kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen, huoli ihmisten ja maailman tulevaisuudesta, yleisesti puhumisen vaikeus toiselle ihmiselle ja paljon, paljon muuta - hyvin henkilökohtaista joka muuttui yhdessä yleiseksi.

Löysikö hanke asioita joita kaikki nuorisotutki-mukset eivät löydä - kun nuoret puhuivat eri taiteiden keinoin siitä mistä eivät yleensä puhu? Varmasti - tai ainakin ne ovat nuorten omalla äänellä kerrottuja. Nuorisotutkimuspäivien työryhmän teemoista osumia tuli melkein kaikkiin vaihtoehtoihin. Ehkä yksi tutki-muksellinen tulokulma voisi olla mistä sinä et puhu -hankkeen keino kerätä materiaalia nuorten elämästä yhden suuren kysymyksen kautta ja eri taiteen kei-nojen käyttäen. Mitä uutta tällainen menetelmä voisi mahdollisesti tuoda nuorisotutkimukseen ja kuinka tällaisen hankkeen tuloksia tulisi lukea? https://www.facebook.com/mistasinaetpuhu/

Taide peittyvän esiin nostajanaSatu Olkkonen (vapaa tutkija)

Taideperustaisissa prosesseissa olen tutkijana enem-män minätön mahdollistaja kuin persoonallinen per-soonallisuus toteuttamassa itseään. Se on oman taidon käyttämistä, arvioimista, asemoimista ja käsitteellistä kehittämistä jonkun asian paljastamiseksi, joka au-keaa tilanteille antautuvasta tekemisestä toimintatut-kimuksen sykleissä. Taide nostaa näkymättömän ja sanoiksi taipumattoman esiin, kun ymmärrän kans-satutkijuuteni joustavana, liikkuvana, pelottomana ja rajattomana. Toimintani on lähtenyt yhteisöistä, asiasta, maailmanhavainnoista ja tarinoista. Edellinen taiteellinen interventioni My Way – pieni kuva riittää (2016) kertoi toisen asteen opintojen koulupoluista dokumenttiteatterin keinoin Tampereen yliopiston kansallisessa Nuoret Estradille -hankkeessa, josta analyysivaihe on kesken. Näyte esityksestä (2 min.) https://youtu.be/5eft0wK_Hvc.

Taiteellinen tutkimus on tarkoituksenmukainen työkalu, jolla haluan tutkia. Kriittinen asenne näyttäy-tyy taiteen tuottamassa tiedossa luonnollisena. Se ei käytä valmiita menetelmiä, se perustelee sekä kysymi-sensä että menetelmien tarpeen, joihin se ei usko ole-van valmiita vastauksia. Taiteellisen toiminnan haaste on käsitteellistäminen, vaikka taiteellinen toiminta on tutkimusmenetelmä itse. Toiminnan merkitykselli-syyttä ja taiteen tuottamaa tietoa välitetään kuitenkin ensisijaisesti edelleen raportoinnilla. ”Tutkijalla saattaa olla aivan oikeita tuloksia ja oikea tieto, mutta jos hän ei pysty osoittamaan sitä lukijaa vakuuttavalla tavalla, tutkimuksella tuskin on merkitystä” (Varto 2017, 26). Siksi on kehitettävä valaisemisen taitoa, annettava tilaa toiseudelle, toisin tietämiselle ja toisin sanomiselle; yk-sityiskohtaiselle, kokemukselliselle, paikantuneelle, ih-mettelevälle, paljastavalle ja pohdiskelevalle tiedolle ja sen kuvailulle (Hänninen, Karjalainen & Lahti, 2006). Tämä on haaste niin tieteelle kuin tieteen tekijälle. My Way – pieni kuva riittää esitysprosessissa kanssatut-kijuus näkyi tasavertaisessa vuorovaikutuksessa sekä metodissa että lopputuloksessa. Tarvitsemme väljyyttä, harkintaa ja pitkäjännitteisyyttä tuodaksemme esiin nuorisotyön hiljaisuudet, taiteen tuottaman tiedon ja sen mistä yhteiskunnassa vaietaan.

Nuoret ajassa – kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen nuorisotutkimuksen erityiset haasteetSinikka Aapola-Kari (Nuorisotutkimusverkosto), Ville Pöysä (Itä-Suomen yliopisto) & Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto), Tarja Tolonen (Helsingin yliopisto) & Matilda Wrede-Jäntti (Helsingin yliopisto)

Usein nuorisotutkimuksellinen tieto on temaattisesti sirpaleista ja perustuu ajallisesti rajattuihin, kertaluon-teisiin tiedonkeruisiin. Suomessa ei ole kovin laajassa

mittakaavassa toteutettu pitkittäistutkimuksia, varsin-kaan laadullisilla menetelmillä. Tämän vuoksi on tarvet-ta kokonaisvaltaiselle ja pitkäjänteiselle tutkimustiedolle nuorista. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tämäntyyppisen tiedon tuottaminen vaatii paljon niin siihen osallistuvilta tutkijoilta kuin nuoriltakin. Pitkäjänteistä tietoa tuottamaan pyrkivä Nuoret ajassa -tutkimushanke on pääasiassa laadullisin menetelmin toteutettava seurantatutkimus, jonka tavoitteena on seu-rata noin sadan vuonna 2000 syntyneen nuoren elämää eri puolilla Suomea usean vuoden ajan. Esityksessäni/mme tarkastellaan pitkittäistutkimuksen erityisiä haas-teita ja näkökohtia, mm. seuraavien kysymysten kautta: Mitä se käytännössä merkitsee toisaalta nuorisotutki-joille ja toisaalta hankkeeseen osallistuville nuorille, että tutkijat tapaavat samoja nuoria moneen kertaan, ja keskustelevat monenlaisista teemoista heidän kanssaan? Millaisia mahdollisuuksia pitkä tutkimussuhde tarjoaa tutkimuksen kannalta? Entä miten tutkijan ja nuoren välinen suhde kehittyy pitkässä tutkimussuhteessa? Millä tavoin nuoret kokevat osallistumisensa tällaiseen tutkimukseen, entä tutkijat? Millaisia erityisiä eettisiä kysymyksiä nousee pitkässä tutkimuskaaressa? Mitä pitkä tutkimussuhde vaatii tutkijalta, entä nuorelta? Entä mikä on pitkittäistutkimuksen tuottama erityinen tieto?

10. OHJAUSTA JA VALMENNUSTAPuheenjohtaja: Maija Lanas (Oulun yliopisto)

Ohjaamoja tutkimassa – valtavirtaa ja sivujuonteitaMirja Määttä (Keski-Suomen ELY-keskus)

Nuorten monialaisia Ohjaamo-palvelupisteitä on nyt nelisenkymmentä. Niillä tuetaan alle 30-vuotiaiden itsenäistymisen edellytyksiä ja tasoitetaan polkuja työelämään. Esittelen Ohjaamo-toiminnan keskeisiä tavoitteita, työtapoja ja haasteita tuoreen toimittamani kokoomateoksen pohjalta. Kirja avaa näkökulmia Oh-jaamojen tutkimukseen ja kehittämiseen. Siihen ovat kirjoittaneet Ohjaamoissa työskentelevät eri alojen ohjaajat sekä projektipäälliköt, Ohjaamo-toimintaa tukevat ja sitä ohjaavat tahot sekä tutkijat. Millaisen kuvan Ohjaamo-toiminnan nykytilasta kirja avaa? Jääkö jotain oleellista huomaamatta? Millä tavalla nuorten palvelu- ja työelämäkokemuksia kannattaisi jatkossa tarkastella valtakunnallista, mutta paikallisin maustein toteutettua, Ohjaamo-palvelua kehitettäessä?

Miten nuoret kokevat monialaisen yhteistyön Ohjaamoissa?Päivi Pukkila, Jaakko Helander & Simo Uusinoka (HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu)

Suomeen on syntynyt valtakunnallinen matalan kyn-nyksen Ohjaamo-verkosto. Tavoitteena on vastata monialaisesti ja -ammatillisesti nuorten työllisyy-den, koulutuksen ja arjen hallinnan ohjauspalveluista. Tyypillisesti Ohjaamoissa työskentelee nuorisotyön, työllistymisen, koulutuksen ja hyvinvoinnin ammat-tilaisia. Yksi keskeinen Ohjaamo-toiminnan tavoite on, että nuorten osallisuus näkyy Ohjaamojen toi-minnassa. Monialaista ja -ammatillista yhteistyötä on tutkittu suhteellisen runsaasti. Sen sijaan vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, miten nuoret kokevat monialaisen ja -ammatillisen asiakastyön ja oman osallisuutensa siinä. Tarkastelemme esityksessämme, miten monialaisuus ja osallisuus näyttäytyvät nuorten kokemana Ohjaamoissa. Esitys perustuu Ohjaamoista keräämäämme havainnointi- ja haastatteluaineistoon, jota analysoimme laadullisesti. Lisäksi peilaamme nuorten kokemuksia Ohjaamo-työntekijöiltä kerättyyn monialaisen yhteistyöosaamisen mittarilla kerättyyn aineistoon. Haastamme esityksessämme pohtimaan Ohjaamojen asemaa osana nuorisopalveluiden kent-tää sekä nuorten osallisuuden vahvistamista heille suunnatuissa palveluissa.

Lisää hyvinvointia kohtuullisilla kustannuksilla: tutkimus valmennuspajatoiminnan kustannuksista ja vaikutuksistaAnne Surakka & Reija Paananen (Diakonia-ammat-tikorkeakoulu, Sokra-hanke)

Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja työttömyys ovat keskeisiä riskitekijöitä nuorten syrjäytymiseen johtavalla polulla. Useissa hankkeissa on pyritty tuke-maan nuorten elämänhallintaa ja työelämävalmiuksia. Tietoa aktivointitoimenpiteiden vaikutuksista ja niistä aiheutuvien kustannusten jakautumisesta on kuitenkin olemassa vain vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville, alle 29-vuotiaille tarkoitetun valmennuspa-jatoiminnan kustannuksia ja vaikutuksia.

Tulokset osoittivat, että pajajaksolla oli myönteisiä vaikutuksia nuorten hyvinvointiin ja osallisuuteen. Pajatoiminnan kustannuksia arvioitaessa käytettävien resurssien ja toiminnasta saatavien hyötyjen suhdetta voitiin pitää vähintäänkin kohtuullisena ja toimintaa perusteltuna sekä kunta- että kansantalouden nä-kökulmasta. Tutkimuksen nuorista suurella osalla tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyivät ja heillä oli enemmän tavoitteita elämälleen sekä pyrkimyksiä oman elämäntilanteensa parantamiseen. Nuorten vuo-rovaikutustaidot sekä sitoutuminen ja osallistuminen pajan erilaisiin toimintoihin paranivat ja yhä useampi

kykeni hoitamaan asioitaan omatoimisesti pajan ulko-puolella. Myös nuorten sijoittumisen osalta tulokset olivat erittäin hyviä: yli 60 prosenttia valmennuspajan asiakkaista siirtyi pajajakson jälkeen koulutukseen tai työelämään, kun valtakunnallisen työpajakyselyn ko-konaistilaston mukaan näitä siirtymiä oli keskimäärin hieman yli 40 prosentilla asiakkaista. Suurella osalla asiakkaista oli erilaisia oppimisen ja mielenterveyden häiriöitä. Palveluun kiinnittymättömillä henkilöillä oli puolestaan taustalla yleisimmin hoitamattomia päihde- ja mielenterveysongelmia.

Tämän tutkimuksen tulokset tukevatkin näkemyk-siä siitä, että monet syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat kokonaisvaltaista ja yksilöllisesti räätälöityä tukea: pelkkä opiskelu- tai työpaikan tarjoaminen ei riitä. Palvelujärjestelmän on sitouduttava asiakkaisiin ja vahvistettava ennen kaikkea yksilöiden osallisuutta ja toimijuutta. Tutkimuksessa osoitetaan, että nuorten hyvinvointia pystytään lisäämään erittäin kohtuullisilla kustannuksilla, ja matalan kynnyksen valmennuspaja-toiminnan avulla koulutuspolut ja työelämään siirty-minen ovat todellisia mahdollisuuksia yhä useammalle heikoimmassa asemassa olevalle. Tuloksia syvenne-tään jatkossa selvittämällä tutkimuksen kohderyh-män muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja palveluiden käytön kustannuksia. Tämä mahdollistaa myös valmennuspajatoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten ja kustannusvaikuttavuuden arvioimisen.

11. NUORTEN TUKIVERKOSTOJA KEHITTÄMÄSSÄPuheenjohtaja: Mikko Oranen (Nuorten Ystävät ry)

Koulukiusaaminen nuorisotyön ja -tutkimuksen kohteenaNoora Hästbacka (Nuorisotutkimusverkosto)

Koulukiusaamisesta käydään keskustelua niin sosiaa-lisessa mediassa kuin Opetus ja kulttuuriministeriön asettamassa kiusaamisen ehkäisyn työryhmässä. Kiu-saamisen vastaiselle asenteelle on haettu näkyvyyttä monissa julkisissa kampanjoissa, ja kiusaamisen eh-käisyyn on kehitetty monia vaikuttaviksi todettuja toimintamalleja. Tästä yhteiskunnallisesta huomiosta huolimatta noin joka kymmenes nuori kertoo tulevan-sa peruskoulussa kiusatuksi. Kiusaaminen jää helpos-ti aikuisilta piiloon ja nuoret kokevat kiusaamiseen puuttumisen riittämättömäksi. Esityksessä pohditaan, miksi kiusaamiseen puuttuminen on vaikeaa ja mistä asioista vaietaan koulukiusaamiseen liittyen.

Aihetta lähestytään Aseman Lapset ry:n koulukiu-saamiseen puuttuvan K-0- hankkeen viitekehykses-sä, jossa kehitetään työkaluja kiusaamisen ehkäisyyn pitkään jatkuneissa ja vaativissa kiusaamistilanteissa. Hankkeen työntekijät jalkautuvat Helsingin perus-kouluihin tilanteissa, joiden seurauksena on tehty

rikosilmoitus poliisille. Työtavat koostuvat nuorten ja perheiden kanssa tehtävästä yksilötyöstä, sovittelusta ja koululuokkien ryhmäyttämisestä sekä tarvittavan tuen löytämisestä eri osapuolille. Hankkeessa hyödynnetään olemassa olevia moniammatillisia verkostoja ja hyviä käytäntöjä nuorten välisten konfliktien selvittämiseen. Nuorisotutkimusverkosto toteuttaa vuoden 2017 aika-na hankkeeseen liittyvän tutkimuksen, jonka tarkoi-tuksena on edistää hankkeen käytäntöjen kehittämistä. Tutkimus toteutetaan tapaus- ja toimintatutkimuksen periaatteita hyödyntäen havainnoimalla hankkeessa tapahtuvaa työskentelyä ja haastattelemalla keskeisiä toimijoita kiusaamistapausten ympäriltä, kuten polii-sia, rehtoria, nuorisotyöntekijöitä, nuoria sekä heidän vanhempiaan.

Tutkimuksessa tuotetaan tietoa kiusaamistilantei-den kehittymistä ja niihin puuttumisesta eri toimi-joiden näkökulmista: Miten tilanteita tunnistetaan ja tulkitaan? Mitkä tekijät ovat johtaneet konfliktien kehittymiseen ja miten niihin on pyritty vaikuttamaan? Miten tilanteiden selvittely on edennyt, kenen ehdoilla ja mitä vaikutuksia sillä on ollut? Mikä on ulkopuo-listen sovittelijoiden merkitys tilanteiden hoidossa? Tutkimuksen tuloksia tulkittaessa on tarkoitus pohtia, mitä tapaukset kertovat koulusta toimintaympäristönä, nuorten, heidän perheenjäsentensä ja ammattilaisten suhteista sekä kyvyistä ja mahdollisuuksista selvittää konfliktitilanteita. Lisäksi tutkimuksessa kysytään, millaisia mahdollisia kehittämiskohtia konfliktit nos-tavat esille kiusaamisilmiön ymmärtämisestä ja sen ehkäisemisestä koulun arjessa.

Toisin tekemisen ja omien kokemusten jakamisen mahdollisuus – Lastensuojelulaitoksissa asuvien tyttöjen voimavarakoulutus toimintakykyisyyksien tukenaHelena Parkkila & Mervi Heikkinen (Oulun yliopisto)

Tutkimme lastensuojelulaitoksissa asuville tytöille suunnattua Voimavarakoulutuksen pilottitoteutusta, jonka pyrkimyksenä oli vahvistaa tyttöjen toiminta-kykyisyyttä sukupuolistuneen väkivallan tunnistami-sessa ja ennaltaehkäisemisessä. Voimavarakoulutus kehitettiin tutkimusperustaisesti osana eurooppalaista tutkimus- ja kehittämisprojektia (2013–2014), jossa kansainvälisen yhteistyön tuloksena laadittiin Käsi-kirja lastensuojelun ammattilaisille. Tutkimuksemme aineistona on ensisijaisesti 1) tutkijan päiväkirja, ja 2) tytöiltä kerätyt koulutuksen arviointilomakkeet. Aineistonanalyysi perustuu sisällönanalyysiin ja her-meneuttis-feministiseen luentaan. Tutkimustulostem-me mukaan omien kokemusten jakaminen ja toisin tekemisen mahdollisuus osoittautuivat tärkeimmiksi elementeiksi tyttöjen toimintakykyisyyksien vahvis-tamisessa Voimavarakoulutuksessa. Johtopäätöksenä toteamme Voimavarakoulutuksen olevan sosiaali- ja

terveysalalle soveltuva ammatillinen täydennyskou-lutus ja työkalu laitosolosuhteissa asuvien nuorten tyttöjen kokeman sukupuolistuneen väkivallan tun-nistamiseen, väkivaltakokemusten käsittelyyn ja vä-kivallan ennaltaehkäisyyn.

Nuorten oppimisvaikeudet työnhaussa ja palvelujen tarveSusan Eriksson (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)

Oppimisvaikeudet ja heikko menestys ammatillisissa opinnoissa ovat yksi keskeinen syy nuorten työllis-tymisen vaikeuksille. Väitetään, että niiden nuorten joukko on kasvava, jotka eivät yrityksistä huolimatta ole työllistyneet avoimille työmarkkinoille. Ongelma on havaittu suureksi etenkin Itä-Suomessa (Pyykkö-nen ym. 2017) ja työelämän muutos nähdään yhtenä rakenteellisena tekijänä sen taustalla. (esim. Myrskylä 2012.) Nuorten palveluissa puolestaan on havaittu, ettei oppimisvaikeuksia omaavien nuorten tukemiseen ole tarjolla riittäviä palveluratkaisuja. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja Kehitysvammaliitossa on käynnissä yhteinen kehittämishanke, jonka puitteissa on kokeiltu yksilölähtöistä työnhakuvalmennusta op-pimisvaikeuksia omaaville nuorille Etelä-Savon maa-kunnassa. Esityksessä käsitellään hankkeen tuloksia ja etsitään niiden perusteella ratkaisuja nuorten palvelujen kehittämiseksi suuntaan, jossa työllistymiseen saataisiin riittävää tukea niin, ettei avoimille työmarkkinoille pääseminen näyttäytyisi nuorelle mahdottomana op-pimisvaikeuksista ja muista ongelmista huolimatta.

PERJANTAI 3.11 KLO 11:00–12:30

12. KERROTTU LAPSUUS JA NUORUUS MUISTITIEDOSSA, OSA II: KERTOJAN JA TUTKIJAN POSITIOT LAPSUUDEN JA NUORUUDEN MUISTAMISESSAPuheenjohtajat: Ulla Savolainen (Helsingin yliopisto & Suomen Akatemia) & Riikka Taavetti (Helsingin yliopisto)Kommentaattori: Kaisa Vehkalahti (Oulun yliopisto & Nuorisotutkimusverkosto)

Kaksiosainen työryhmä tarkastelee lapsuuden ja nuo-ruuden muistelua ja muistoja. Esitelmät keskittyvät lapsuuden ja nuoruuden esityksiin muisteluaineistois-sa sekä muistojen tutkimuksen monitieteisiin meto-dologisiin kysymyksiin. Muistelun ja sen tutkimuksen problematiikkaa lähestytään historiantutkimuksen, kulttuurintutkimuksen sekä yhteiskuntatieteiden nä-kökulmista.

Työryhmän ensimmäinen osa käsittelee lapsuuden ja nuoruuden järjestötoiminnan ja politiikan muista-

mista aikuisuudessa. Esitelmissä kysytään, miten lap-suuteen ja nuoruuteen usein liitettävät viattomuuden ja nostalgian väritykset soveltuvat poliittisen tai järjes-töissä eletyn menneisyyden kertomiseen. Esitelmissä kuvataan, miten nuoruuden yhteisöt ja osallisuus, rituaalit sekä menetetty vallankumous näkyvät suo-malaisen ja valkovenäläisen lapsuuden ja nuoruuden muistamisessa.

Työryhmän toinen osa keskittyy kirjoittajan ja tutkijan asemiin kirjoitetun muistitiedon ja omaelä-mäkertojen tutkimuksessa. Esitelmät tarkastelevat, millaisia kertomisen ja tutkimisen tiloja erilaiset muis-titiedon ja muistelun kokoelmat tarjoavat. Esitelmissä kysytään, miten historian mullistukset sekä erilaiset vähemmistöasemat näkyvät lapsuuden ja nuoruuden kertomisen tavoissa.

”Minä” näyttämöllä. Nuorten kirjoittajien kertojaroolit omaelämäkerrallisissa teksteissäMarianne Junila (Oulun yliopisto)

Pohdin esityksessäni, millaisia rooleja ja millä tavalla nuori käyttää kertoessaan omasta toiminnastaan ja omista kokemuksistaan murroksen ja kriisin keskellä. Tapahtumat ajoittuvat Suomen historian merkittävään ja väkivaltaiseen murrosvaiheeseen, sisällissodan ai-kana käytyyn Tampereen taisteluun keväällä 1918. Tarkastelen, millä tavoin nuoret kirjoittajat käsittele-vät väkivaltaisia tapahtumia oppikoulun kaltaisessa ympäristössä, joka hyväksyi valkoisten hegemonia-kertomuksen ainoana oikeana tulkintana tapahtu-neesta. Tämä johti tilanteeseen, jossa kirjoittajien omien kokemusten ja hegemoniakertomuksen välillä oli väistämättä ristiriita (Junila 2011). Tutkimalla ai-kalaislasten autenttisia kokemuksia pyrin avaamaan näkökulman lapsuudessa koettujen traumaattisten kokemusten ymmärtämiseen ja käsittelyyn.

Tutkimusaineisto koostuu tamperelaisten koulu-tyttöjen syyslukukauden alussa 1918 kirjoittamista kouluaineista, jossa he muistelevat edellisen kevään tapahtumia. Lähteet edustavat omaelämäkerrallista muistelukerrontaa, johon on kohdistunut aikuislu-kijan kontrolli. Tekstien kirjoittamista on pohjus-tettu koulussa ja ne laadittiin opettajan luettavaksi. Kirjoittamisvaihetta ovat lisäksi ohjanneet paitsi opet-tajan instruktio, mahdollisesti myös vanhempien ja muiden perheenjäsenten osallistuminen muistojen palauttamiseen. Näitä seikkoja ei ole aineiston ar-kistoinnin yhteydessä mainittu, mutta ne ovat siitä pääteltävissä.

Aineisto on edellä mainittujen seikkojen vuok-si haastava, mutta tarjoaa myös syntyajankohtansa vuoksi poikkeuksellisen näkymän lapsen ja nuoren historialliseen kokemukseen. Lähes välittömästi ta-pahtuneina muistiin kirjauksina niitä onkin käytetty silminnäkijäkertomuksina (ks. Ylikangas 1993), mutta tässä luen niitä lapsen autenttisena kertomuksena ko-

kemuksesta ja pyrkimyksenä hallita tuota kokemusta. Haasteellisuus liittyy kontrolloituun ja kollektiivi-

seen syntytapaan, jonka oletan vaikuttaneen siihen, kuinka kirjoittajat ovat rohjenneet tai halunneet pur-kaa kokemustaan. Vaikka oppikoululaistytöt suosivat koulussa oppimiaan kirjoittamisen konventioita va-paassa kirjoittamisessaan, olisivat sisällissotaan liit-tyvät traumaattiset kokemukset saaneet toisenlaisen asun ja kertomuksen, jos kyseessä olisi kouluaineen sijasta ollut henkilökohtainen, omaelämäkerrallisena teksti kuten kirje tai päiväkirja.

Kokemuskerrontaa sisältävät kouluaineet ovat virallista kirjoittamista ja vertautuvat lähteinä eri-laisten virallisen kirjoittamisen kanavien (järjestöt, seurat, yhdistykset) piirissä syntyneeseen aineistoon. Omakohtaisuuden vuoksi ne voidaan myös lukea samaan kategoriaan sellaisten yksityisessä yhteydessä syntyneiden lähteiden kanssa kuin kollektiiviset päi-väkirjat ja perhelehdet.

Viimemainittuja lähteitä on toki tutkittu (esim. Salmi-Niklander 2011, Tikka 2011), mutta mielestäni metodologista keskustelua olisi syytä jatkaa ja poh-tia sitä, miten lähteiden puolijulkinen, kollektiivinen luonne on muokannut ja valikoinut sisältöjä ja onko jollakin lukutavalla mahdollista osoittaa ja purkaa tätä kontrollin vaikutusta.

Väkivaltainen kriisi jättää tunnejälkiä, joista käyt-tämäni aineisto kertoo kuitenkin pikemminkin pei-tellysti kuin suoraan – ilmeisesti tehtävänannosta johtuen. Tavoitteenani on testata oletusta, jonka mu-kaan kirjoittajarooli, minän esittäminen tai kätkemi-nen voisi toimia tulkinnan avaimena. Tarkastelemalla minäkertojan rooleja ja suhdetta tapahtumiin pyrin tavoittamaan jälkiä kirjoittajan autenttisesta kokemuk-sesta ja sen herättämistä tunteista.

Lapsuus inkeriläisten omaelämäkerrallisissa kirjoituksissaUlla Savolainen (Helsingin yliopisto)

Esitelmä käsittelee lapsuuden ja nuoruuden esittämis-tä inkeriläisten omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa. Se esittelee alustavia havaintoja lapsuuden roolista järkyttäviin historiallisiin tapahtumiin kytkeytyvässä omaelämäkerrallisessa muistelussa. Inkeriläiset ovat nykyisen Venäjän ja Viron alueilla, Pietarin kaupungin lähellä, asunut historiallinen Suomea tai suomensu-kuisia kieliä puhunut monikulttuurinen vähemmistö. Venäjän ja Euroopan suurten yhteiskunnallisten mul-listusten ja sotien myötä 1900-luku oli inkeriläisille sekasortoista aikaa. 1920- ja 1930-luvuilla alkaneet kollektivisoinnit, venäläistämispolitiikka, vangitsemi-set ja karkoitukset koskivat suurta osaa inkeriläisten elämää muuttaen kyläyhteisöjä, sosiaalisia verkostoja sekä itse-identifikaation perusteita peruuttamattomas-ti. Toisen maailmansodan aikana osa Inkerinmaasta jäi myös Saksan piiritysvyöhykkeeseen ja noin 60 000

inkerinsuomalaista evakuoitiin Suomeen. Vuoden 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välirauhan myötä suu-rin osa Suomeen evakuoiduista inkerinsuomalaisista palasi Neuvostoliittoon, jossa heidän pakkosijoitettiin moniaalle.

Inkeriläiset ovat kirjoittaneet runsaasti omaelä-mäkerrallisia teoksia 1900-luvun aikana Suomessa, Neuvostoliitossa, Ruotsissa ja Virossa. Varsinainen muistelma-buumi ajoittui kuitenkin Neuvostoliiton hajoamisen ja sen jälkeiseen aikaan. Esitelmässä keski-tytään inkeriläisten omaelämäkerrallisten kirjoitusten lapsuuden kuvauksiin tarkastelemalla lapsuuden ajan asemaa elämäntarinassa. Esitelmä pohtii mikä on lap-suudenkuvaksen funktio eri tavoin ideologisesti (esim. Neuvosto-myönteinen/vastainen) tai maailmankuval-lisesti (esim. uskonnollinen/ateistinen) asemoituvissa kirjoituksissa. Tämän lisäksi se analysoi lapsuuden ajan ja myöhempien elämänvaiheiden suhteutumista relevantteihin maantieteellisiin (esim. Inkeri; Suomi; Karkotuspaikka) ja sosiaalisiin (esim. perhe; ikätoverit; asuinyhteisö) viitekehyksiin.

Sateenkaareva nuoruus suomalaisessa muistitiedossaRiikka Taavetti (Helsingin yliopisto)

Millaisia tarinoita syntyy sateenkaarevan nuoruuden muistelusta? Ja miksi niitä kerätään ja tutkitaan? Vuon-na 2014 Nuorisotutkimusseura, Seta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto keräsivät kirjoituskokoelman sateenkaarinuoruudesta. Sateen-kaarinuorena nyt ja ennen -keruussa yhteensä 132 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvaa tain muuten itsensä sateenkaarevaksi mieltänyttä kirjoitta-jaa kertoi nuoruudestaan − joko ajasta, jota he elävät nyt tai jo taakse jääneestä ajanjaksosta elämässään.

Tämä esitelmä tarkastelee tätä kokoelmaa muisti-tietotutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja queer-tutki-muksen leikkauspisteenä. Kysyn esitelmässäni, miksi ja miten sateenkaareva nuoruus tuli muistitietokeruun ja tutkimuksen kohteeksi. Asetan käsittelemäni koko-elman osaksi suomalaisia tutkimustraditioita, leikka-uspisteeseen, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmis-töt, nuoruus, menneisyys ja kertominen tutkimuksen kohteina ja lähestymistapoina asettuvat yhteen.

Esitelmässäni kysyn myös, mitä kirjoitukset ker-tovat erityisesti nuoruuden tuottamisesta kertomalla ja muistelemalla. Tarkastelen, miten kirjoittajat mää-rittelevät nuoruuden, millaisia rajoja he sille asettavat ja mikä tekee sateenkaarevasta nuoruudesta erityisen kertomisen ja muistamisen kohteen. Kokoelman kir-joitukset tarjoavat välähdyksiä siitä, millaista on ollut kasvaa aikuiseksi eri aikoina heteronormatiivisuuden värittämässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla kirjoitukset kertovat, miten sateenkaarevuus on ol-lut eri aikoina nuoruuttaan eläneiden kokemuksis-sa erilaista − ja myös hämmästyttävän samanlaista.

Esitelmässäni väitän, että sateenkaarinuoruudesta kertovien muistitietokirjoitusten avulla on mahdol-lista monipuolistaa ja liikuttaa kuvaa suomalaisen nuoruuden kokemuksista ja sukupolvista.

13. MIELENTERVEYS JA PÄIHTEETPuheenjohtaja: Reija Paananen (Diakonia-ammat-tikorkeakoulu, Sokra-hanke)

Nuoria koskeva mielenterveyspuhe ja kyvykkyysihanteetElina Ikävalko (Helsingin yliopisto, AGORA-tutki-muskeskus)

Paperissa tarkastelen tapoja, joilla nuorten aikuisten mielenterveyttä ja heille suunnattua mielenterveys-työtä jäsennetään julkisessa keskustelussa Suomessa. Huomion kohteena ovat etenkin mielenterveyden ongelmien selitysmallit, niihin liittyvät kyvykkyysi-hanteet sekä esitetyt ratkaisut. Aineistoa analysoidaan psykopoliittisesti, mikä tarkoittaa yhteiskunnallisen ja sosiaalisen ilmapiirin ja yksilöiden kokemusmaa-ilmojen välisten dynamiikkojen hahmottamista. Ky-syn myös, millaisia toimijuuden paikkoja nuorille on tässä keskustelussa tarjolla ja miten siihen osallistuvat nuoret aikuiset neuvottelevat sosiaalisten ja kulttuu-risten, esimerkiksi hyvää mielenterveyttä tai työkykyä määrittävien, ihanteiden kanssa. Kyvykkyysihanteet viittaavat ajattelutapaan, jonka mukaan vamma tai kyvyttömyys on lähtökohtaisesti negatiivinen asia ja pitäisi mahdollisuuksien mukaan hoitaa tai poistaa. Analysoimissani mediamateriaaleissa yhtäältä yllä-pidetään, toisaalta vastustetaan näitä kehomieleltään kyvykkään subjektin ihanteita.

Tutkimus kiinnittyy kriittisen vammaistutkimuk-sen, feministisen tutkimuksen ja kulttuurintutki-muksen jäsennyksiin joidenkin sosiaalisten ryhmi-en, esimerkiksi nuorten, vammaisten ja siirtolaisten, lisääntyneestä haavoittuvuudesta, mitä on tarkasteltu muun muassa globaalin talouskriisin ja sitä seuran-neen talouskurin politiikan sekä hyvinvointivaltioiden organisoinnissa tapahtuneiden muutosten seurauk-sena. Muutosta on jäsennetty myös prekarisaationa eli yleisenä elämän ehtojen muuttumisena epävar-memmiksi ja hauraammiksi länsimaisissa yhteiskun-nissa. Aiemmin hyvinvointivaltiollisessa ajattelussa miellettiin ihmisten elämänkulkuun kuuluvat epä-varmuuden ja haavoittuvuuden paikat ainakin osin yhteiskunnallisen vastuun ja tuen piiriin kuuluviksi. Sittemmin yksilöllistyminen on näkynyt sosiaali- ja hyvinvointipolitiikassa yksilön vastuun lisääntymisenä elämään kuuluvien riskien ennakoimisessa ja niistä selviytymisessä.

Tutkimuksen taustalla on lisäksi mielenterveystyön rakenteellinen muutos Suomessa. Muutosta kuvaa esimerkiksi siirtyminen psykiatrisesta sairaalahoi-

dosta avohoitoon ja mielenterveystyön laajeneminen sosiaalityöhön ja terveydenhoitoon sekä vertaistukitoi-minnan merkityksen kasvu. Tämä kytkeytyy yleisem-pään julkisten hyvinvointipalvelujen muutokseen ja markkinoitumiseen. Paperia varten on koottu nuorten mielenterveyttä sekä heille suunnattuja kuntoutus-palveluja käsittelevää uutis- ja muuta mediamateri-aalia ajalta 2013-2017. Se on osa nuorten aikuisten mielenterveystyön muutoksia tarkastelevaa post doc-tutkimustani, joka kuuluu Suomen Akatemian rahoit-tamaan Nuorten tukijärjestelmät haavoittuvuuden eetoksessa –tutkimusprojektiin (2017-2020).

Nuorten kokemuksia mielenterveysongelmista, OPI-kuntoutuksesta ja sen hyödyistäTiia Villa, Jaakko Harkko & Erja Poutiainen (Kun-toutussäätiö)

Mielenterveyshäiriöt ovat yleistyneet erityisesti alem-missa sosioekonomisessa asemassa olevilla nuorilla. Monet niistä puhkeavat nuoruusiällä, ja niinpä niihin on tärkeää pyrkiä puuttumaan opiskeluympäristöissä, joissa voidaan tavoittaa kerralla suuri osa ikäryhmää. Opiskeluympäristöissä mielenterveyden häiriöt näky-vät muun muassa poissaoloina ja opiskeluvaikeuksina, jolloin ongelmiin voidaan usein vielä puuttua ennen niiden kärjistymistä kokonaisvaltaisemmaksi syrjäy-tymisen vaaraksi.

OPI-kuntoutus on Kansaneläkelaitoksen (Kela) rahoittama kuntoutusmalli, joka on tarkoitettu am-matillista perustutkintoa opiskeleville 16–25-vuotiaille nuorille, joilla on masennus- tai ahdistushäiriöitä ja opinnot ovat sen takia pitkittymässä tai uhkaavat keskeytyä. Kuntoutuksella pyritään auttamaan nuorta samanaikaisesti sekä mielenterveyden ongelmissa että opinnoissa suoriutumisessa. Kelan määrittelemiä OPI-kuntoutuksen tavoitteena on mm. opiskelu- ja toimin-takyvyn parantuminen ja tuki hoito- ja tukipalveluiden käyttöön. OPI-kuntoutus toteutetaan ryhmämuotoi-sena kuntoutuksena ja yksilöllisinä käyntikertoina, joiden sisältö ja toteuttamisen painotus lähtevät sekä ryhmän että yksilön tavoitteista. Kuntoutussäätiö tutkii OPI-kuntoutusta osana Kelan Muutos-hanketta.

Tutkimus tuottaa tietoa nuorten kuntoutus- ja kuntoutumisprosesseista, niiden sisällöistä ja etene-misestä sekä kuntoutumista edistävistä ja haittaavista mekanismeista. Monimenetelmällisen ja moninäkö-kulmaisen tutkimuksen tavoitteena on arvioida kun-toutusmallin toteutumista, toimivuutta, vaikutuksia ja hyötyjä kuntoutukseen osallistuneen nuoren, kun-toutuksen palveluntuottajan ja oppilaitoksen näkö-kulmista. Tutkimuksen aineistonkeruu kohdentui OPI-kuntoutuskursseille, jotka käynnistyivät vuo-den 2016 aikana. Esitämme alustavia tuloksia nuo-rille kuntoutujille suunnatusta kyselyistä (N=72) sekä -haastatteluista (N=18). Määrällinen aineisto esitetään suorina jakaumina, ristiintaulukointeina sekä keskiar-

voja vertailemalla. Laadullinen aineisto on koodattu Atlas.ti -ohjelmalla sekä tyypitelty ja luokiteltu niin, että myös tiettyjen käsitteiden yhteyksiä toisiinsa voi-daan kuvata selkeästi.

Esityksessä kuvaamme OPI-kuntoutuksen vai-kutuksia sekä koettuja hyötyjä nuorten toiminta- ja opiskelukykyyn sekä sitä, miten tutkimuksen nuo-ret käsittävät mielenterveysongelmia osana arkeaan ja elämänpolkujaan. Tuloksista selviää, että nuoret käsittelevät mielenterveysongelmiaan sekä niiden vaikutuksia arkeen ja opintoihin muun muassa sosi-aalisen vuorovaikutuksen, motivaation ja jaksamisen kautta. He arvioivat opiskelukykynsä parantuneen kuntoutusta edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna. OPI-kuntoutuksen koettiin vaikuttavan myös posi-tiivisesti erityisesti itseluottamuksen kasvuun vuo-rovaikutustilanteissa. Kansaneläkelaitoksen rahoitta-ma tutkimus valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2018. Tuloksia hyödynnetään Kelan kehittämistyössä. Tuloksista on hyötyä myös muille mielenterveyskun-toutuksen kehittäjille.

Toisen asteen koulutuksen puuttuminen päihdeongelmaisten nuorten aikuisten vankeusriskiä lisäävänä tekijänäTeemu Kaskela & Tuuli Pitkänen (A-klinikkasäätiö)

Suurimmalla osalla Suomen vangeista on ollut päihde-riippuvuus jossain vaiheessa elämäänsä. Noin neljäsosa vangeista on alle 30-vuotiaita. Mitä nuorempana van-kilaan joutuu, sitä suurempi uusimisriski on. Koulu-tuksen on puolestaan todettu olevan - ainakin väestöä koskevissa tutkimuksissa - vankeudelta suojaava tekijä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan toisen asteen koulu-tuksen puuttumista suomalaisten päihdeongelmaisten nuorten vankeusriskiä kasvattavana tekijänä.

Hoito-, koulutus-, vankeus- ja kuolintietoihin poh-jautuvassa tutkimuksessa tarkastellaan 2121 päihde-hoidossa ennen 28 ikävuotta olleen henkilön riko-shistoriaa. Coxin regressioanalyysin avulla selvitettiin kuinka paljon suurempi riski tehdä vankeuteen johtava rikos 18 ja 28 ikävuoden välillä oli henkilöillä, joilla ei ollut toisen asteen koulutusta. Naiset ja miehet analy-soitiin myös erikseen. Miehillä oli neljä kertaa suurem-pi riski tehdä vankeuteen johtava rikos kuin naisilla. Kun sukupuolia analysoitiin erikseen, huomattiin, että alhainen koulutus nosti rikosriskin 2,5-kertaiseksi miehillä ja yli kolminkertaiseksi naisilla. Syntymävuosi ei ollut yhteydessä riskiin.

Tulosten perusteella ei voida suoraan päätellä, että koulutus vähentää päihdeongelmaisten suomalais-nuorten vankeuteen johtavaa rikollisuutta, sillä samat tekijät voivat vaikuttaa huonoon koulumenestyksen ja suurempaan vankeusriskiin. Silti kirjallisuudesta löytyy useita teorioita, jotka tukisivat tätä päätelmää: koulutus voi ehkäistä rikollisuutta esimerkiksi muut-tamalla ihmisen identiteettiä, tuoda uusia rooli- ja

käyttäytymismalleja, sekä lisätä rikoksettomia so-siaalisia siteitä ja sosiaalista pääomaa. Modernissa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiokontekstissa, jossa koulutuksen arvo ja merkitys elämänkululle on suuri, koulutus saattaa olla aiempaa oleellisempi tekijä van-keuteen johtavassa rikollisuudessa. Päihdeongelmat ovat tärkeä syy koulutuksen keskeyttämiseen koulu-tuksen eri asteilla. Koulunkäyntiä tulisikin tukea päih-deongelmista huolimatta ja toisaalta luoda matalan kynnyksen polkuja, jotka mahdollistavat opiskelun kuntoutumisen rinnalla.

14. NUORTEN OSALLISUUSPuheenjohtaja: Elina Pekkarinen (Nuorisotutkimusseura)

Nuorisovaltuustonuorten pohdintaa nuorten osallistumisesta ja osallistumattomuudestaAnu Alanko (Oulun yliopisto)

Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten (esim. Lapsen oikeuksien yleissopimus 1989) sekä kansallisen lain-säädännön (esim. Nuorisolaki 2006/72; Perustuslaki 1999/731) myötä nuorten osallisuuden tukeminen on yhteiskunnassa tärkeäksi tunnustettu asia. Käy-tännössä tämä on johtanut muun muassa oppilas-kuntatoiminnan kehittämiseen mutta lisännyt myös kuntatasolla laajemmin erilaisia vaikuttamiskanavia alle 18-vuotiaille nuorille. Nuorten osallisuus on ol-lut myös tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena pitkään.

Kansallinen ja kansainvälinen tutkimus on tuonut esille nuorten omia kokemuksia osallisuudestaan mut-ta osoittanut myös siihen liittyviä haasteita. On muun muassa todettu, ettei osallisuustoiminnan vaikuttavuus ole aina paras mahdollinen eikä toiminta myöskään osallista nuoria tasapuolisesti (esim. Wall 2010; Kiili 2006; Thomas 2007). Osallisuuden todetaan myös kumuloituvan, sillä yhdessä asiassa aktiiviset nuoret löytävät muita tehokkaammin osallistumisen kana-via muualta (esim. Alanko 2013; Myllyniemi 2008). Muun muassa Kiilakoski ym. (2012) ovat todenneet osallisuustutkimuksen kiinnittäneen huomiota ennen kaikkea ryhmämuotoiseen osallisuustoimintaan, jol-loin yksittäisten osallistujien vaikuttamispyrkimykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Biesta (2006) on puolestaan kritisoinut demokratiakasvatuksen luon-netta individualistiseksi, jonka tavoitteeksi asettuu tietynlaisin valmiuksin varustetun kansalaisen kasvat-taminen. Sen sijaan tärkeää olisi kiinnittää huomiota siihen, miten subjektina toimiminen on ylipäätänsä mahdollista demokraattisessa yhteiskunnassa. Näiden ajatusten pohjalta olen kiinnostunut pohtimaan osal-listuvan nuoren profiilia.

Tarkastelen esityksessäni vaikuttajanuorten ajatuk-sia osallistuvista mutta myös osallistumattomista nuo-

rista. Aineisto muodostuu kysely- ja haastatteluaineis-tosta, joissa nuoret pohtivat nuorisovaltuustotoimin-nassa mukana oleville nuorille tärkeitä ominaisuuksia sekä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. He pohtivat aineistossa myös sitä, miten he itse kokevat täyttävänsä nämä osallistuvalle nuorelle määrittämänsä tavoitteet. Nuoret pohtivat myös syitä osallistumattomuudelle; mikseivät kaikki nuoret ole kiinnostuneita vaikutta-mistoiminnasta? Nuoret nimeävät osallistuvan nuoren oma-aloitteiseksi ja aktiiviseksi, kantaaottavaksi ja reippaaksi nuoreksi, joka rohkeasti osallistuu itselleen tärkeäksi kokemiinsa asioihin. Nuorten mukaan nuo-risovaltuustotoiminnassa mukana olevan ei tarvitse olla poliitikko, mutta kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamiseen tulee olla. Avoimuus, suvaitsevaisuus sekä kyky tulla toimeen ja hyväksyä erilaisten ihmisten mie-lipiteet koetaan merkitykselliseksi. Pohtiessaan omaa toimintaansa nuorisovaltuustossa, tuovat nuoret esille varsin kriittisiäkin näkemyksiä. Nuoret muun muassa kokevat omassa aktiivisuudessaan olevan petraamisen varaa, sillä nuorisovaltuustoiminta sovitetaan usein muutoinkin kiireiseen elämään opiskelu- ja harras-tusvelvollisuuksineen.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (1985–2014) rakentuvan osallisuuskäsityksen sosiaalipedagoginen tarkasteluPerttu Männistö & Aleksi Fornaciari (Jyväskylän yliopisto)

Esitelmässä tarkastelemme perusopetuksen opetus-suunnitelmien (1985 - 2014) osallisuuden käsitettä. Osallisuuden käsitteeseen liitettävien merkityksen tarkastelu osana opetussuunnitelmatekstiä on erittäin ajankohtaista, sillä osallisuuspuhe on rantautunut voi-makkaasti osaksi virallisia asiakirjoja. Tekemässämme dokumenttitutkimuksessa keskityimme reflektoimaan joitain keskeisiä osallisuuden elementtejä suhteessa osallisuuden sosiaalipedagogisiin hahmotelmiin. Tut-kimuksemme avulla olemme pyrkineet kuvaamaan, minkälaisia kehityskulkuja osallisuuspuhe Suomessa on noudatellut – mitä on pidetty tärkeänä ja mitä on jätetty ulkopuolelle. Viimeisen 30 vuoden aikana osallisuuspuheessa on siirrytty normittavasta ja kan-salliskeskeisestä puheesta kohti mukaan kutsuvaa ja maailmankansalaisuutta korostavaa ideaalia. Nykyi-nen tavoiteyksilö on puolestaan monikulttuurisuutta kunnioittava, yritteliäs, vastuunsa kantava sekä dia-logiin uskova toimija, joka aktiivisesti osallistumalla kehittää jatkuvasti itseään ja yhteiskuntaa. Sosiaalipe-dagogiselle katsannolle joiltain osin problemaattisesti, osallisuus nähdään kuitenkin usein vain toiminnan päämääränä, ei kaikkea toimintaa koskettavana.

Osallisuuden välittävä vaikutus syrjäytymispolussaMarko Merikukka, Tiina Ristikari & Mika Gissler (THL) Tomi Kiilakoski (Nuorisotutkimusverkosto)

Johdanto: Syrjäytymiselle ei ole yksiselitteistä määri-telmää. Syrjäytyneiksi luokitellaan usein työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole perus-koulun jälkeistä tutkintoa. Syrjäytyneiden määrä vaih-telee kuitenkin määritelmästä riippuen. Myrskylän (2012) mukaan yhteiskunnassamme elää jatkuvasti noin yhden ikäluokan verran syrjäytyneitä nuoria. Syrjäytyminen aiheuttaa taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle johtuen erilaisten korjaavien palvelui-den käytön kustannuksista, toimeentulotukikuluista ja menetetyistä verotuloista. Syrjäytyminen saa usein alkunsa, kun huono-osaisuus kasautuu ja monimuo-toistuu heikentäen yksilön mahdollisuuksia hallita elämäänsä. Ensisijainen keino ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa nuoria takaisin työmarkkinoille on koulu-tus. Nuorten osallisuus antaa nuorille mahdollisuutta vaikuttaa heitä koskeviin asioihin ja tulla kuulluksi. Onko nuorten osallisuudella yläkoulussa vaikutusta huono-osaisuus- ja syrjäytymispolkuihin?

Aineistot ja menetelmät: Terveyden ja hyvinvoin-nin laitoksen (THL) Kansallinen syntymäkohortti 1987 -hanke kattaa kaikki Suomessa vuonna 1987 syntyneet lapset (N = 59 476), joita on seurattu sikiö-ajalta vuoden 2012 loppuun kansallisten rekisterei-den avulla. Syntymärekisterin pohjalle on yhdistetty ikäluokan lasten ja heidän biologisten vanhempiensa terveys- ja yhteiskuntatietoja. Rekisteriaineistoon yh-distettiin koulutasolla THL:n Kouluterveyskyselyn tulokset osallisuudesta vuosilta 2002 (8.lk) ja 2003 (9.lk), jolloin vuonna 1987 syntyneet vastasivat kyse-lyyn. Tieto vuonna 1987 syntyneiden koulusta saatiin Opetushallituksen yhteisvalintatiedoista. Osallisuutta kuvaamaan valittiin seuraavat kysymykset neljä kysy-mystä: 1) Opettajat rohkaisevat minua ilmaisemaan oman mielipiteeni oppitunneilla, 2) Opettajat ovat kiinnostuneita siitä mitä minulle kuuluu, 3) Luokassani on hyvä työrauha, 4) Oppilaiden mielipiteet otetaan huomioon koulutyön kehittämisessä. Polkumallien avulla mallinnetaan lapsuuden olosuhteiden (lapsen hyvinvointi, perheen taloudellinen tilanne, perhetausta ja vanhempien terveys) ja mahdollisen myöhemmän syrjäytymisen välisiä suhteita. Syrjäytymisen indi-kaattorina käytetään pääasiallista toimintaa vuosien 2007–2012 aikana. Osallisuus toimii polkumalleissa välittäjänä (mediaattori).

Hypoteesi: Osallisuus yläkoulussa auttaa heiken-tämään lapsuuden ja nuoruuden negatiivisten olo-suhteiden vaikutusta mahdolliseen myöhempään syrjäytymiseen.

15. NUORISOTYÖ, NUORTEN PALVELUT JA NIIDEN ARVIOINTIPuheenjohtaja: Aino Lappi (THL)

Nuorisotyön arvioinnin haasteetAnu Gretschel (Nuorisotutkimusverkosto)

Esityksessä pyritään vastaamaan kysymykseen, miten arviointi tulisi rakentaa osaksi nuorisotyön prosesse-ja. Esimerkkeinä käytetään lyhyesti kolmea erilaista tapausta: nuorten vaikuttamisen prosessia, nuorille suunnattua chat-palvelua ja kansainvälisen nuoriso-työn toteuttamista verkostomaisesti. Mitä arvioinnissa jää helposti katveeseen ja jääkö jotain aina lopullisesti tavoittamatta? Esityksessä esitellään myös tutkijan kentän kanssa yhteistyössä kehittämä avoimen nuori-sotyön kokonaisvaltaiseksi tarkoitettu arviointiväline ja keskustellaan sen(kin) rajoitteista. Pessimismi ei kuitenkaan ole esityksen avainsana.

Miten kasvatus taipuu arvioitavaksi nuorisotyössä?Pirjo Junttila-Vitikka (vapaa tutkija)

Kasvatus on suhteellisen laajasti hyväksytty nuoriso-työn ydintehtäväksi, vaikka sitä ei toiminnan kuvauk-sissa vielä liiemmin viljellä. Mieluummin puhutaan nuoren tukemisesta, kohtaamisesta, ohjaamisesta tai vaikkapa sosiaalisesta vahvistamisesta ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemisestä. Mutta miten kasvatus taipuu arvioitavaksi? Miten kasvun vaikutuksia voi todentaa ja keneltä asiasta kannattaa kysyä?

Nuorten harrastukset ja omaehtoinen toimintaAnna Anttila & Eeva Ahtee (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut)

Pohdimme ja käsittelemme nuorisoalan käytännön kentältä ja kehittämistyöstä nousevia harrastami-sen ja vapaa-ajan teemoja: minkälaisia ovat nuorten omat tulkinnat ja näkökulmat hyvästä vapaa-ajasta ja harrastuksista. Miten nuorisotyö ja nuorisotutkimus tavoittavat nuorten omaehtoisen toiminnan? Miten suhtautua hiljaisuuteen ja hiljaisiin nuoriin? Miten voi tietää, mitä jää huomaamatta? Pitääkö piilossa olevaan vapaa-aikaan puuttua? Ajatuksemme perustuvat Hel-singin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalveluiden Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushankeen (2013-2017) tuloksiin ja niiden jat-kojalostamiseen. http://vapari.munstadi.fi

PosteritOPISKELIJAYHTEISÖN VAIKUTUS NUOREN AIKUISEN HYVINVOINNILLE. TAPAUSESIMERKKINÄ TURUN YLIOPISTON OSAKUNNATMari Säisä (Turun yliopisto)

Aikuisuutta voidaan pitää kypsyytenä ja täysi-ikäis-tymisenä. Aikuisen olemukseen liittyy vastuunotto ja sitoutuminen. Aikuisuus ei suinkaan ala heti täysi-ikäisyyden koittaessa vaan usein sitä edeltää liminaali-tila, jossa olevia kutsutaan nuoriksi aikuisiksi. Aikana jolloin yliopisto-opiskeluun liitetään ajatus nopeasta valmistumisesta työelämään, opiskelijoiden hyvinvointi nousee yhä useammin esiin. Viimeistään korkeakoulun aloittaessaan nuori aikuinen irtautuu lapsuudenkodis-taan ja etsii itseään. Identiteetin kehityksessä tärkeänä osana toimii muun muassa eri yhteisöjen tarjoamat turvaverkot. Toimivaa yhteisöllisyyttä ilmenee pienissä aktiivisesti toimivissa joukoissa ja luokka- tai vuosi-kurssisidonnaisissa opetusryhmissä. Koska suurin osa korkeakouluopinnoista on kurssimuotoista, korostuu vapaa-ajan yhteisöjen merkitys entisestään. Opiskelija-kulttuuriin liittyy erilaiset tavat harjoitella turvallisesti aikuisuutta muun muassa pöytäjuhlien ja luottamusteh-tävien muodossa. Samalla yhteisö tukee nuoren aikui-sen kasvamista yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Yhteisöllisyyttä korkeakoulussa voi tarkastella monella tasolla: koko korkeakoulu, tiedekunta, laitos, ylioppi-laskunta, ainejärjestö/kilta, seminaariryhmä, osakunta tai harrastusjärjestö. Osakuntien ollessa kyseessä esiin nousee kysymys kotiseudusta yhteisön yhteensitovana voimana. Toisin kuin Helsingin yliopiston osakunnissa, ei Turun yliopiston osakunnissa syntyperä ole yhtä tiukka määre osakuntaan liitettäessä vaan ennemminkin mielikuva kustakin osakunnasta yhteisönä.

Väitöskirjatutkimuksessani pohdin opiskelijayh-teisön merkitystä suhteessa nuoren aikuisen hyvin-vointiin. Käyttäen osallistuvaa havainnointi ja haas-tatteluja koostan autoetnografista tutkimusta, jossa nostan Turun yliopiston osakuntia tapausesimerkkinä tiiviistä opiskelijayhteisöstä. Haasteena tutkimuksel-le on sukupolvikokemus, jonka käsitettä sovelletaan tässä opiskelijamaailmaan. Peilaan aineistoa omaan kokemukseeni osakunta-ajastani, joka on erilainen nykyisten aktiivien kokemuksesta. Posterissani esitän tutkimusaineistosta nousseiden havaintojen lisäksi taustaa opiskelijan hyvinvoinnin tutkimiselle sekä au-toetnografiselle metodille. Aineistosta nousee erilaiset kokemukset yhteisöön kuulumisesta sekä sen merkitys yksilölle. Osakuntatoimintaan liitetään kiinteästi itse perustoiminnan lisäksi myös perinteet ja jatkuvuuden tärkeyden korostaminen. Kokemus mahdollisuudesta olla osana jotain suurempaa opiskelijasukupolvien ketjua, on yksi tärkeä tekijä kyseisten yhteisöjen jä-senten kokemusta.

NUORTEN KOKEMUKSIA TERVEYSVALINTOJEN EETTISISTÄ NÄKÖKULMISTA: OIKEUDET, VELVOLLISUUDET JA VASTUUTanja Moilanen (Itä-Suomen yliopisto)

Nuorten terveysvalinnat vaikuttavat keskeisesti ter-veyteen ja hyvinvointiin. Ne ovat lisäksi yhteyksissä laajeneviin terveyseroihin sekä nuorten hyvinvoinnin eriarvoistumiseen. Terveysvalinnat voivat olla itsenäi-siä päätöksiä tai seurausta eriarvoisista olosuhteista ja mahdollisuuksista. Eriarvoisuuteen vaikuttaminen edellyttää syvempää ymmärrystä nuorten terveysvalin-tojen eettisistä näkökulmista, sillä tarvitaan tietoa siitä, miksi näitä terveysvalintoja tehdään. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää nuorten kokemuk-sia arkipäivän terveysvalintoihin liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Tutkimuksessa toteutettiin teemahaastattelut 15- 16-vuotiaille nuorille (n=67) ryhmähaastatteluina (n=14). Aineisto analysoitiin fenomenologis-hermeneuttisella menetelmällä.

Tutkimustulosten mukaan terveysvalinnat olivat nuorille itsenäisiä päätöksiä sekä mahdollisuutta vai-kuttaa itseä koskeviin asioihin. Terveysvalinnat mah-dollistivat itsenäisyyden kokemuksen sekä vapauden tunteen vanhempien ja koulun säännöistä. Nuoret ajattelivat, että muut ihmiset voivat ohjata heitä valin-tojen tekemisessä, mutta muut eivät voi päättää hei-dän puolestaan. Nuorten mukaan heillä on oikeuksia, jotka he kuvasivat asioiksi jotka kuuluvat heille sekä toimiksi, mitä he saavat tehdä omaan terveyteensä liittyen. Oikeudet kohdistuivat perustarpeisiin, it-senäisiin valintoihin, terveydenhuollon palveluihin sekä koulutukseen liittyen. Nuorille velvollisuudet olivat asioita, jotka tulisi toteuttaa ja ne kohdistuivat itsestä ja muista huolehtimiseen sekä määriteltyjen tehtävien täyttämiseen. Nuorten käsitys oli, että he olivat ja heidän tulee olla vastuussa omista terveys-valinnoista, mutta myös muista ihmisistä. Nuorten näkemysten mukaan oikeudet, velvollisuudet ja vastuu oli yhdenvertaista ja kuului kaikille nuorille, mutta niiden toteuttamiseen vaikuttivat kuitenkin yksilön voimavarat sekä yhteisön ja yhteiskunnan olosuhteet, jotka voivat tuottaa eriarvoistumista.

Jatkossa nuorten terveysvalintoihin liittyvien oi-keuksien, velvollisuuksien ja vastuun tunnistamiseen ja tukemiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huo-miota, jotta voidaan vahvistaa terveyden edistämisen toimintoja sekä edistää yhdenvertaisuuden toteutu-mista. Siten voidaan tukea nuorten mahdollisuuk-sia toteuttaa oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta käytännössä.

IllanviettoOmakustanteinen (43 €) konferenssi-illallinen järjestetään ennakkoon ilmoittautuneille ravintola Tubassa (Mannenkatu 2) torstaina 2.11. klo 20:00.

Tuba on Food & Lounge -henkinen ravintola, joka tarjoaa käsintehtyä luomu- ja lähiruokaa. Menulta löytyy aina myös kasvis- ja vegaaniruokaa. Ravintola on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut paikkansa kulttuuriravintolana, jossa yhdistyvät hyvä ruoka, rento ilmapiiri ja musiikki. Eko- ja kierrätyshenkisyys heijastuu myös ravintolan ulkonäköön; suurin osa huonekaluista ja astioista on kierrätettyjä.

IllallisbuffetHalloumisalaattia VL, GMeloni-viherversosalaattia L, GTalon leipää ja tuorejuustoa* * *Lammaskebakoita Tuban tapaan L, Gpaprikakastiketta M, G ja tsatsikia L, Gtabbouleh M kesäkurpitsa-herkkusienipaistosta M, GKasvisruokanaSeitankebabbia Mpaprikakastiketta M, G ja tsatsikia L, Gtabbouleh Mkesäkurpitsa-herkkusienipaistosta M, G * * *Sortolan jätskiä ja useampaa lisukettaLuomua ja reilua kahvia

Illalliskortti 43€ sisältää tervetuliaismaljan ja yhden kaadon talon viiniä/olutta.

YhteystiedotMannenkatu 2, 90130 OULU040-8387737, info@tuba.fihttps://tuba.fi/

Kulkuyhteydet BussitSeuraavat bussilinjat kulkevat välillä lentokenttä-keskusta-yliopisto:• Lentokenttä-keskusta: Bussilinja 8. Keskustassa hyvä pysähdyspaikka on Toripakka. Matkan kesto n. 30 min.• Lentokenttä-yliopisto: Bussilinja 8. Yliopistolla hyvä pysähdyspaikka on Yliopisto P. Matkan kesto n. 30-45

min.• Yliopisto-keskusta: Bussilinjat 1, 2, 3 ja 8. Keskustassa hyvä pysähdyspaikka on Toripakka ja yliopistolle

mentäessä Yliopisto P. Matkan kesto n. 20 min.

TaksiOulun taksi: 0600 30081

”Kyyti” Edullinen tapa matkustaa kimppakyydillä. Lataa Tuup-applikaatio puhelimeen ja tilaa Kyyti. Uber-taksin tyyppinen taksipalvelu. Ks. https://kyyti.info/.

Lounaspaikkoja yliopiston läheisyydessäYliopiston ruokalatRestaurant Mara Restaurant Foodoo Café Hub Restaurant Napa Café Tellus Restaurant Kylymä Restaurant Foobar Kastari Subway

Muut lounaspaikatPizza & Buffa Linnanmaa (Kauppalinnankuja 1-3) Hesburger Linnanmaa Prisma (Kauppalinnankuja 1-3)Eksotik Fusion (Sammonkatu 10)Little Dragon (Sammonkatu 12)Ravintola Baabel (Kalevalantie 3) Lounaspaikat sijaitsevat noin 15 minuutin kävelymatkan säteellä yliopistolta.

JärjestelytoimikuntaAnu Alanko, Oulun yliopistoTomi Kiilakoski, NuorisotutkimusverkostoMaija Lanas, Oulun yliopistoAino Lappi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitosPäivi Muranen, Lapin ammattikorkakouluReija Paananen, Diakonia-ammattikorkeakouluMikko Oranen, Nuorten YstävätKaisa Vehkalahti, Nuorisotutkimusverkosto

KonferenssisihteeritJanne Poikolainen, NuorisotutkimusverkostoKatri Kärkkäinen, Nuorisotutkimusverkosto

Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinkitoimisto@nuorisotutkimus.fi, puh. 020 755 2662

www.nuorisotutkimusseura.fi/catalog

nuorisotutkimusseura ry.nuorisotutkimusverkosto