PELTOKASVIT

313

6. PELTOKASVIEN LUONNONMUKAINEN

VILJELY

6.1 LISÄYSAINEISTOTLUOMUVILJELYSSÄ

Siemen- ja taimimateriaali muodostaa maataloustuotannonperustan. Lisäysmateriaalien tuotanto on osa elintarvike-tuotannon elinkaarta. Luonnonmukaisessa viljelyssä ei oleyhdentekevää, miten lisäysaineistot on tuotettu ja mitenkäytettävät lajikkeet on jalostettu. Luomuviljelyssä käytet-tävää lisäysaineistoa säätelee siemenkauppalaki (728/200)sekä mm. MMM:n asetus siemenkaupan valvonnasta (119/2000) ja EU:n luomuasetus ETY 2092/1991.

LISÄYSAINEISTON ALKUPERÄLuonnonmukaisessa viljelyssä käytetään luonnonmukai-sesti tuotettuja siemeniä, istukkaita, pistokkaita ja taimiayms. Luomulisäysaineistoja saadaan, kun yksivuotisiakasveja lisätään luonnonmukaisesti yhden sukupolvenajan ja monivuotisia kasveja kahden kasvukauden ajan.Lisäysaineistot voivat olla joko omalla tilalla tuotettuja taiostettuja. Ostettujen siemenien tulee olla tuotettu lisäysai-neistovaatimusten mukaisesti eli niiden tulee olla sertifioi-tuja siemeniä ja taimia. Siemeniä ja muuta lisäysaineistoasaa käsitellä vain luomuviljelyssä hyväksytyin menetel-min. Siemenen peittaus tavanomaisin peittausainein on si-ten kiellettyä. Jos luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniäei ole saatavilla, on mahdollista käyttää myös tavanomai-sesti tuotettuja siemeniä. Poikkeukset ovat luvanvaraisia.

Luomusiemenien ja -lisäysaineistojen tuotanto onkäynnistynyt Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Ylei-simpien kasvien yleisimmistä lajikkeista on ollut luomu-siementä saatavissa suunnilleen kysyntää vastaavasti.Tavoitteena on tuottaa luomusiementä yleisimmistä vil-jalajikkeista ja nurmikasveista määriä, jotka riittävät vä-hintään noin 30 % kylvöalan tarpeisiin. Useimmilla la-jikkeilla luomusiementuotantoa voidaan vielä lisätä.

Sertifioitu siemen on tuotettu tiukkojen laatuvaatimus-ten mukaan. Se on vapaata vieraista lajeista ja rikkakasvi-en siemenistä, lajikkeeltaan aitoa ja tasalaatuista sekä hy-

PELTOKASVIT

314

vin itävää ja elinvoimaista. Se on mahdollisimman puh-dasta siemenlevintäisistä kasvitaudeista. Se antaa sadollevakuutuksen hukkakauran ja muiden vaikeasti hävitettävi-en rikkakasvien osalta. Tietoja sertifioitujen luomulaatuis-ten siemenien ja muun lisäysmateriaalin saatavuudestapäivittää KTTK (www.kttk.fi luomu ja luonnonmukaisenlisäysaineiston saatavuus).

Oma siemen kannattaa tuottaa mahdollisimman ter-veestä sekä laji- ja lajikepuhtaasta siemenestä. Kasvukau-della lohkoa seurataan ja tarvittaessa vieraat lajit ja hanka-lat rikkakasvit sekä mahdollisesti tautiset yksilöt poiste-taan. Puinti ja kuivatus tehdään varovasti riittävän kuivas-ta kasvustosta (puintikosteus noin 15-25 %) itävyyden säi-lyttämiseksi. Ensin testataan itävyys alustavasti, jotta näh-dään, kannattaako kyseisestä erästä lähteä kunnostamaansiementä. Erästä lajitellaan vieraat lajit, pienet siemenet,rikkakasvien siemenet ja muut epäpuhtaudet pois. Isojy-väinen siemen on elinvoimaisempaa. Terveys on syytätarkistaa kasvukaudella pellolla ja mielellään myös talvel-la lähettämällä näyte Kasvintuotannon tarkastuskeskuksenSiementarkastusosastolle. Itävyys testataan itse itävyys-(imupaperikoe) tai mieluummin orastuvuuskokeella (mul-lassa tai hiekassa).

Orastavuuskoe: Kerätään edustava siemennäyte. Las-ketaan kaksi sadan siemenen näytettä. Noin 10 cm:n kor-kuiseen astiaan laitetaan kosteaa multaa noin 5 cm:n ker-ros. Jyvät asetetaan tasatun mullan päälle noin 2–3 cmetäisyydelle toisistaan. Peitetään noin 3–4 cm:n kerroksel-la kosteaa multaa ja tiivistetään kohtuudella. Tarvittaessakylvös kastellaan kosteaksi. Peitetään muovipussilla, jo-hon yhteen kulmaan tehdään reikä. Astiat pidetään ensinviikon ajan viileässä noin 10 °C:een lämmössä ja tuodaansitten huoneenlämpöön (noin 20 °C) toiseksi viikoksi.

Kun oraat ovat noin 10 cm:n pituisia, ne lasketaan.Kaikki vahvat ja terveet mullasta esiin tulleet oraat laske-taan orastuneiksi. Orastumisprosentti saadaan laskemallaeri näytteiden keskiarvo.

EKOLOGINEN KASVINJALOSTUSLuonnonmukaisessa viljelyssä on alettu laajemmin poh-tia kasvinjalostuksen roolia. Keskusteluun ovat nousseetekologisen kasvinjalostuksen tavoitteet ja hyväksyttävätjalostusmenetelmät.

Ekologisen kasvinjalostuksen lähtökohtia ovat Wys-sin ym. 2001 mukaan mm.: 1) Kasvien luonnollisen li-

Lisäysaineiston laatuvaatimuksialuomuviljelyssä

• lajike ja aitous

• terveys ja vapaus taudinaiheuttajista

• puhtaus vieraista lajeista, rikkakasviensiemenistä

• hyvä itävyys ja kasvuun lähtö, elinvoima

• luonnonmukaisesti tuotettu.

PELTOKASVIT

315

sääntymiskyvyn säilyttäminen. 2) Lajikkeiden sopeutu-neisuus paikallisiin olosuhteisiin. 3) Lajin geneettinenmonimuotoisuus, joka vastaa lajin luonnollista alkuperääja tuntomerkkejä.

Ekologisen kasvinjalostuksen tulisi tapahtua ekologi-sessa ympäristössä eli vuorovaikutuksessa ympäristöteki-jöiden kanssa (osana ekosysteemiä). Sama koskee lajik-keiden ylläpitoa ja lisäysmateriaalin tuotantoa. Kun toimi-taan kasvi- ja populaatiotasolla, on mahdollisuus säilyttääkasvien luonnollinen yhteys maahan ja muuhun luontai-seen ympäristöön (ekosysteemiin ja ekologisiin vuorovai-kutuksiin). Sen sijaan solutason toimenpiteet tapahtuvatlaboratoriossa steriileissä olosuhteissa ja erossa kasvinluontaisesta ympäristöstä. Vielä kauemmaksi ekosystee-mien yhteydestä mennään, kun siirrytään DNA-tasolle.

Kasvien hyvä ravinteiden saanti edellyttää tehokastajuuristoa. Juuriston tehokkuuteen vaikuttaa mm. juurtenpituus ja juurikarvojen määrä ja pituus. Myös kasvienkasvurytmi ja juuriston fysiologiset ominaisuudet vai-kuttavat kasvien ravinteiden ottoon. Kasvien symbioosijuurisienten kanssa on ulkoisten tekijöiden ohella riippu-vainen lajikkeen ominaisuuksista, kuten juurikarvojenpituudesta, juurten kasvunopeudesta ja juurieritteidenmäärästä ja laadusta. Sadontuottoon vaikuttaa ravintei-den oton lisäksi mm. yhteyttämistuotteiden siirtyminensatoa tuottavaan kasvinosaan.

LAJIKKEEN MERKITYSFOSFORILANNOITUSTARPEESEENEri viljalajikkeiden sopeutuneisuutta alhaisiin fosforita-soihin tutkittiin Norjassa. Kevätvehnälajikkeista Timant-ti (laskettu kauppaan 1938) otti fosforia suhteellisestiselvästi paremmin lannoittamattomasta maasta kuin uusilinja NK0058. Ero oli samansuuntainen, kun fosforilan-noitus oli 16 kg/ha. Uudelle linjalle NK0058 optimilan-noitus oli 32 kg/ha, josta Timantti ei enää hyötynyt. Sa-don määrässä erot olivat samansuuntaisia. Timantti tuottisatoa suhteellisesti parhaiten ilman lannoitusta ja 16 kg/ha P-lannoituksella. Uusi linja tuotti suurimman sadon,kun käytettiin 32 kg/ha fosforilannoitusta.

Monitahoinen ohra Herse (laskettu kauppaan 1939)otti fosforia tehokkaasti jo 16 kg/ha P-lannoituksella, jol-loin sato oli suurin. Verranteena käytetty uusi lajike Tyraotti fosforia eniten 32 kg/ha lannoituksella ja tuotti suu-rimman sadon 48 kg/ha lannoituksella.

Kasvinjalostusta, valintaa ja lisäystäkolmella tasolla

• Kasvi/populaatiotaso

• Solu/kudostaso

• DNA-taso

Jalostustavoitteita ekologisessakasvinjalostuksessa ovat mm:

• luonnonmukaisen lisääntymiskyvynsäilyttäminen, avopölytteisyys(ei hybridilajikkeita)

• tehokas ravinteiden otto ja käyttö

• laaja-alainen tautienkestävyys

• eri olosuhteisiin sopeutuneetpaikallislajikkeet

• kyky symbioosiin mikrobien kanssa

• kyky lajityypilliseen rikkakasviensäätelyyn varjostuksen ym. avulla

• viljoilla pitkäkortisuus ja korrenlujuus

• hyvä laatu; ravintoarvo, maku,säilyvyys jne.

LUOMUVILJELYYN SOPIVANVILJALAJIKKEEN TYYPPI

- hyvät laatuominaisuudet

- korkea sato- ja typpisatoindeksi

- laaja taudin kestävyys

- vaakasuora lehtiasento

- pitkä korsi

- nopea kasvuun lähtö

- kyky yhteistyöhön juurisienten jamikrobien kanssa

- nopea juuriston kasvu

- suuri juuriston pinta-ala

- tehokas ravinteiden otto

Aula ja Talvitie 1995

PELTOKASVIT

316

Lajike-erot lannoitustarpeessa voivat johtua lajikkeenkyvystä sopeutua alhaisiin ravinnepitoisuuksiin. Tämävoi aiheutua mm. eroista juuriston pituuksissa, juurikar-vojen pituudessa ja lukumäärissä. Tutkimus osoittaa, ettäkasvinjalostuksella ja lajikevalinnalla on mahdollista vä-hentää lannoitustarvetta.

Lajikkeen hyvää kilpailukykyä rikkakasvien suhteenlisää mm. nopea orastuminen ja lehtien suuri peittävyyssekä biomassan määrä (korren/varren pituus). Toisin sa-noen runsaasti isohkoja lehtiä sisältävä, pitkä korsi taivarsi varjostaa paremmin kuin lyhytkortinen tai -varti-nen lajike. Esim. pitkävartiset, lehdelliset hernelajikkeetovat varjostavampia kuin matalat, puolilehdettömät la-jikkeet. Myös lehtiasennolla ja allelopaattisilla ominai-suuksilla on merkitystä. Esim. viljoilla lehdet varjostavatenemmän, kun ne ovat vaakasuorassa asennossa.

Hyvät laatuominaisuudet riippuvat sadon käyttötar-koituksesta. Leipäviljoilla leipoutuvuus on keskeistä.Siitä kertoo mm. sakoluku ja vehnällä valkuaisen määrä.Rehuviljalla yksimahaisten rehun energia-arvo (hehtolit-rapaino), valkuaisen määrä ja laatu ovat keskeisiä. Suu-rimoviljalla tasainen tuleentuminen, alhainen kuoripitoi-suus ja helppo kuorittavuus ovat keskeisiä laatutekijöitä.Herneellä sulavuutta heikentävien aineiden määrä, sie-menen koko, valkuaispitoisuus ja sen laatu sekä siemen-ten kypsyminen ovat tärkeitä jne.

VEHNÄ- JA OHRALAJIKKEIDEN P-SADOT ERI P-LANNOITUKSILLA

Holten ja Loes 2002 Rajala 2003

PELTOKASVIT

317

Kasvinjalostuksen tulisi tuottaa luomuviljelyyn mahdol-lisimman hyvin soveltuvia lajikkeita. Luomuviljelyyn onehdotettu kolmen tasoista lajikkeiden jalostusta. Ensim-mäisessä vaiheessa tavanomaisesti jalostettuja lajikkeitalisätään luonnonmukaisesti viljellen. Poissuljettu mene-telmä on geenitekniikka. Toisessa vaiheessa tavanomai-sesti jalostettuja lajikkeita jalostetaan ja lisätään luon-nonmukaisesti vähintään kolmen vuoden ajan. Kolman-nessa vaiheessa siirrytään varsinaiseen ekologiseen ja-lostukseen ja lisäykseen. Jalostustekniikoiden tulee pe-rustua vuorovaikutukseen kasvin ja ympäristön välilläluonnonmukaisissa olosuhteissa (ekosysteemeissä). So-lutason jalostustekniikoita vältetään. Lajien välisiä rajo-ja kunnioitetaan. DNA-tason tekniikat ovat poissuljettu-ja. Luonnolliseen lisääntymiseen kykenemättömät lajik-keet kuten hybridilajikkeet ovat luomun periaatteisiinhuonosti sopivia.

LAJIKEVALINTAEri kasvien lajikkeita on yleensä runsaasti tarjolla. Vuo-sittain tulee uusia lajikkeita markkinoille. Mitkä lajik-keet sopivat luonnonmukaiseen viljelyyn? Eri viljelykas-

Kasvilajin valintaan vaikuttavia näkökohtia

Tilan ja lohkon olosuhteet ja kasvukunto?

Millainen paikallisilmasto tilalla vallitsee?

Minkälaisessa kasvukunnossa lohkot ovat?– hiekkamaille ruista, savimaille syysvehnää– kosteille maille kauraa– kuivemmille maille syysviljoja ja ohraa– huonorakenteisille kosteille lohkoille kauraa eikä

ohraa– vaikeisiin talvehtimisolosuhteisiin kevätkylvöisiä

kasveja

Lajikkeen valintaan vaikuttavia näkökohtia

Sadon määrä vai sadon laatu?Sadon määrä voi olla tärkein valintakriteeri esim. tuotet-taessa rehuviljaa myyntiin tai märehtijöiden rehuksi.Muulloin erilaiset laadulliset tekijät tulevat tärkeiksivalintaperusteiksi.

• Aikaisuus – viljely- ja laatuvarmuuden parantaja– leipäviljan laatu– siemenviljan itävyys– riittävä tuleentumisaste

• Talvehtiminen– tärkeä syysviljoilla ja monivuotisilla nurmi-

palkokasveilla, mansikalla, tietyillä yrteillä

• Säilyvyys varastovihanneksilla

• Korren/varren pituus ja varjostavuus– vaikuttaa kilpailukykyyn rikkakasveja vastaan– pitkäkortiset/-vartiset yleensä kilpailukykyisempiä

ja luomuun sopivampia– lehtevät ja hyvin varjostavat sekä nopean alkukehi-

tyksen lajikkeet (esim. herne, peruna) sopivatluomuun paremmin

• Tautien kestävyys– hyvin tauteja kestävät lajikkeet etu luomussa

(esim. perunalla ruton- ja ruvenkestävyys)

PELTOKASVIT

318

Lajikkeen aikaisuus mahdollistaa

- viivästetyn kylvön

- sänkimuokkauksen

- syysviljan kylvön

- pienemmät kuivatuskustannukset

- maan rakenteen paremman hoidon

Luomuviljelyyn soveltuvalta lajikkeeltatoivottavia ominaisuuksia

• hyvä sadontuottokyky alhaisella typpi- jamuilla ravinnetasoilla

• sadon hyvä laatu

• hyvä kilpailukyky rikkakasveja vastaan

• hyvä kasvitautien ja tuholaisten kestävyys

• hyvä talvenkestävyys talvehtivillakasveilla

• sopeutuneisuus paikallisiin olosuhteisiin

• luonnollinen perimä – ei ole käytettyGMO -tekniikkaa kasvinjalostuksessa

vien lajikekokeet on tähän asti tehty käyttäen tavan-omaista väkilannoitusta ja muuta viljelytekniikkaa. La-jikkeiden välinen paremmuusjärjestys saattaa muuttualuonnonmukaisessa viljelyssä. Koetulokset ulkomailta jakotimaasta antavat viitteitä siitä, että lajikekokeita on tar-peen suorittaa käyttäen myös luonnonmukaista viljely-tekniikkaa.

Tilan ja eri lohkojen viljelyominaisuudet ja sadonkäyttötarkoitus ovat keskeisiä lähtökohtia lajikevalintaatehtäessä. Peruskysymys on, onko tarkoitus tuottaa pel-kästään määrää vai myös laatua? Jos sadon määrä on tär-kein valintakriteeri, niin se helpottaa lajikevalintaa huo-mattavasti. Näin voidaan menetellä esim. rehuviljaamyyntiin tai märehtijöiden rehuksi tuotettaessa. Laatunä-kökohdat korostuvat viljelyssä kuitenkin yleensä ainamuulloin. Yksimahaisten rehuviljoissa korostuu energia-pitoisuuden lisäksi valkuaisen määrä ja sen laatu. Energia-arvoa parantaa mm. korkea hehtolitrapaino ja alhainenkuoripitoisuus. Leipäviljoilla korostuu leipoutuvuus jalaadun säilymisen varmuus. Kaikilla leipäviljoilla tärkeälaatuominaisuus on sakoluku ja sen kestävyys syksyn kos-teissa olosuhteissa. Aikaisuus mahdollistaa sadonkorjuunvarmemmin hyvissä korjuuolosuhteissa. Se parantaa vilje-lyvarmuutta. Vehnän leipoutuvuuteen vaikuttaa lisäksioleellisesti sitkon määrä, joka on riippuvainen ennen kaik-kea valkuaisen määrästä.

Lajikekuvausten ja -suositusten perusteella viljelijävoi valita viljelyalueelleen lohkojen ominaisuuksiin, käy-tettävään tuotantotekniikkaan sekä käyttötarkoitukseensopivan lajikkeen.

UUSI VAI VANHA LAJIKE?Viljojen lajikekokeissa luomuviljelyssä Satakunnan koe-asemalla vv. 1987-1993 uudet viljalajikkeet tuottivat kes-kimäärin suuremman sadon kuin vanhat. Rukiin osalta sa-toero oli 15 % ja kevätvehnällä 10 %. Kuitenkin uudehkoruislajike Jussi antoi luomuviljelyssä vain saman sadonvanhojen lajikkeiden kanssa. Vastaavasti kevätvehnistävanha lajike Apu tuotti yhtä suuria satoja kuin useat uudetlajikkeet.

Kauralla uusi lajike Salo on menestynyt luomussamuita uusia lajikkeita selvästi heikommin. Vanha lajikeSisu on puolestaan tuottanut hyviä satoja.

Kasvinjalostuksella on lyhennetty korrenpituutta.Ruislajikkeilla lyhennys on noin 15 cm ja kevätvehnillä

Eri kasvilajien lajikevalinnantärkeimpiä ominaisuuksia

Ruis• Talvenkestävyys, satoisuus

Kevätvehnä• Aikaisuus, sakoluvun kestävyys,

valkuaispitoisuus, taudinkestävyys,satoisuus

Kaura• Kuoripitoisuus, aikaisuus, satoisuus,

siemenen väri

Ohra• Aikaisuus, taudinkestävyys, kilpailukyky

rikkakasveja vastaan, satoisuus

Herne• Aikaisuus, varjostavuus, satoisuus,

siemenen koko ja väri

PELTOKASVIT

319

noin 10 cm. Uusien lajikkeiden lakoutuminen on vanho-ja huomattavasti vähäisempää. Luomuviljelyssä viljojenkorsi kasvoi tavanomaista pidemmäksi, mutta lakoutu-minen oli vähäisempää. Tämä johtunee ennen kaikkeaerilaisesta typpilannoituksesta. Luomuviljelyssä typpituli pitemmän ajan kuluessa esikasvina käytetyistä pal-kokasveista joko viherlannoituksesta tai maahan kynne-tystä apilanurmesta.

Luomuviljelyssä kevätvehnän kasvuaika piteni useil-la päivillä. Kasvuajan piteneminen saattaa johtua typenpitkään kestävästä vapautumisesta kasvukaudella. Myösniukka fosforin saanti voi pidentää kasvuaikaa. Tämänvuoksi luomuviljelyn lajikevalinnassa korostuu lajikkei-den aikaisuus. Luomuviljelyssä käytössä on tässä suh-teessa erilaisia viljelykäytäntöjä.

Laatueroja esiintyy uusien ja vanhojen lajikkeidenvälillä. Rukiilla vanhat lajikkeet ovat pienijyväisempiä janiiden sakoluku ja valkuaispitoisuus olivat uusia lajik-keita korkeampia. Kevätvehnällä uusien lajikkeiden tär-keimmät laatuominaisuudet (sakoluku ja sen kestävyys,valkuaispitoisuus ja leipoutuvuus) ovat vanhoja lajikkei-ta selvästi parempia. Kevätvehnän valkuaispitoisuudes-sa ja sakoluvussa ei viljelymenetelmien välillä ollut ero-ja. Valkuaispitoisuus riippuu eniten typpilannoituksenmäärästä ja kasvin typen saannin ajoittumisesta. Tässäkokeessa typen lähteenä käytetty palkokasviesikasvituotti korkeamman valkuaispitoisuuden kuin muissa ko-keissa käytetty muunlainen luomulannoitus. Sakolukuunvaikuttanee tuleentumisen aikaisuus. Mitä pitempi kas-vuaika lajikkeelle muodostuu viljelytekniikasta johtuen,sitä suurempi riski sakoluvun laskusta kasvaa.

Kilpailukyvyssä rikkakasveja vastaan lajikkeiden vä-lillä ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja esiin. Kilpai-lukykyyn vaikuttavissa tekijöissä havaittiin lajikkeidenvälillä selviä eroja varhaiskehityksen nopeudessa ja peit-tävyydessä sekä korren pituudessa.

Viljelyvarmuus vanhoilla ruislajikkeilla oli keski-määrin uusia parempi mutta ne olivat heikkosatoisia.Kevätvehnällä viljelyvarmuudessa ei ollut eroja vanho-jen ja uusien lajikkeiden välillä. Keskimäärin satoisat la-jikkeet olivat myös melko viljelyvarmoja.

PELTOKASVIT

320

Valkuaissatorunsas jahyvälaatuinen

Omavaraistaaruokintaa

Parantaamuru-rakennetta

Hyödyntäämaan omiaravinnevaroja

Hyväesikasviarvo

Kuohkeuttaajankkoa

Typpi-oma-

varainen

Säästääkustan-nuksia

Oma-varaistaa

lannoitusta

Säästääuusiutu-

mattomialuonnon-

varoja

6.2 PALKOKASVIENLUONNONMUKAINEN VILJELY

6.2.1 APILANURMENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Nurmet viljellään luonnonmukaisessa viljelyssä seosnur-mina palkokasvien kanssa. Käytettäviä monivuotisianurmipalkokasveja ovat mm. puna-, alsike- ja valkoapi-la sekä sini- ja sirppimailanen, keltamaite sekä rehuvuo-henherne. Yksivuotisista palkokasveista viljellään nur-mirehuksi mm. rehu- ja ruisvirnaa sekä persianapilaa.Puna-apila on tärkein nurmipalkokasvi luonnonmukai-sessa viljelyssä. Luonnonmukaisesti viljelty nurmiala olivuonna 2000 49 055 ha. Luomuviljelyssä nurmen osuuspellon käytöstä on tavanomaista suurempi.

MERKITYSNurmipalkokasvit ovat juurinystyröiden typensidonta-kyvyn ansioista typpiomavaraisia. Seosnurmien sadois-sa 1 % apilaa vastaa noin 2–4 kg/ha typpilannoitusta.Esimerkiksi jos seoksessa on apilaa 50 %, niin se vastaanoin 100-200 kg/ha typpilannoitusta.

Nurmipalkokasvien valkuaispitoisuus on korkea javalkuaisen laatu hyvä. Puna-apilavaltainen nurmi tuottaan. 470–700 kg OIV/ha (n. 1 000–1 400 kg/ha sulavaaraakavalkuaista (srv)). Säilörehuasteella apilavaltainennurmi sisältää n. 78–86 g OIV/kg ka (n. 160–180 g srv/ry) ja heinäasteella n. 78–84 g OIV/kg ka (n. 150–200 gsrv/ry). Apila tasapainottaa karjan kivennäisten saantia,koska se sisältää heinäkasveja enemmän kalsiumia jamagnesiumia.

Apilavaltaiset ja -pitoiset nurmet pystyvät hyödyntä-mään maan omia varastoravinteita sekä kivijauheita vil-joja tehokkaammin. Laaja ja syvä juuristo sekä sienijuu-risymbioosi auttavat omavaraistamaan koko lannoitusta.Myös apilan juurieritteet laskevat maan happamuuttajuuristovyöhykkeessä, joka osaltaan voi parantaa ravin-teiden saatavuutta.

Apilanurmet parantavat maan rakennetta. Syvät paa-lujuuret kuohkeuttavat tiiviin jankon. Ruokamultakerrok-sen mururakenne paranee. Apilavaltaisen nurmen muok-kaus on helpompaa kuin puhtaan heinäkasvinurmen.

Puna-apilanurmen juuristoa ja sänkeä jää maahannoin 5–7 t/ha kuiva-aineeksi laskettuna. Tuorepainoltaan

ERÄIDEN VILJELYKASVIENJUURISTON N- JA P-PITOISUUKSIA% KUIVA-AINEESTA

N % P %

Puna-apila 2,3 0,35

Virna 2,2 0,25

Herne 3,1 0,24

Timotei 1,0 0,24

Kaura 0,8 0,16

APILAN VILJELYN MERKITYS

PELTOKASVIT

321

se vastaa noin 25-35 t/ha karjanlantaa. Palkokasvien juu-riston typpipitoisuus on lähes yhtä korkea kuin maan-päällisen massan.

Apilanurmen esikasvivaikutus sitä seuraaville viljoil-le on suuri. Mikäli kynnettäessä nurmessa on vielä run-saasti apilaa, niin apilan jälkeen viljasadot voivat olla jopa700–1500 kg/ha suurempia kuin viljaesikasvien jälkeen.Toisen vuoden apilanurmen juuristosta voi vapautua en-simmäisenä jälkivaikutusvuonna noin 40–60 kg typpilan-noitusta vastaava typpimäärä. Apila säästää näin tuotan-tokustannuksia ja uusiutumatonta energiaa. Luonnonmu-kaisessa viljelyssä apilanurmet ovat viljelyn perusta.

Apilan menestyminen vaikuttaa merkittävästi kokotilan menestymiseen. Apilanurmen viljelytekniikkapoikkeaa monissa kohdin totutusta heinäkasvinurmienviljelytekniikasta. Viljelyssä on tarpeen ottaa huomioonapilan erityispiirteet.

KASVUPAIKKAApila viihtyy luontaisesti parhaiten kivennäismailla. Rah-katurpeessakin apila on saatu menestymään. Runsastyp-piset mutasuot ja multamaat soveltuvat heikoimmin api-lanviljelyyn. Pellon kuivatuksen tulee olla hyvässä kun-nossa. Viettävät lohkot ovat parhaita, koska niillä ei olepintavesiongelmia eikä jääpoltetta. Tasaisilla lohkoilla,varsinkin savimailla, on syytä käyttää normaalia tiheäm-pää salaojitusta. Hyvärakenteisella, ilmavalla, savesta si-sältävällä kivennäismaalla apila menestyy parhaiten.

Apila kasvaa parhaiten, kun maan pH on 5,9–6,7, elo-peräisillä mailla 5,5–6,5. Apilalle kylvettävä lohko kalki-taan tarvittaessa jo vuotta ennen apilan kylvöä, jotta kalk-ki sekoittuu ruokamultakerrokseen ja vaikutus tasaantuu.

Sadonkorjuutyöt tulisi tehdä kuivissa olosuhteissamaan tiivistymistä välttäen. Maan tallaus märkänä, hei-nän paalaus ja halvat typpilannoitteet ovat tärkeimmätsyyt apilan häviämiseen nurmista.

Apilanviljely edellyttää johdonmukaista kasvinvuo-rotuksen hyväksikäyttöä. Apilan pahimmat taudit, apila-mätä ja juurilaho sekä virustaudit lisääntyvät maassa,jossa apilaa viljellään useita vuosia peräkkäin ja liianusein viljelykierrossa.

Apilanurmen sopiva ikä on mieluiten kaksi vuotta,korkeintaan kolme-neljä vuotta. Sen jälkeen tulisi seura-ta apilan tautien välttämiseksi mieluummin 3–4, kuiten-kin vähintään kaksi apilatonta vuotta.

KASVUALUSTAN OMINAISUUKSIAPUNA-APILAN VILJELYSSÄ

VähimmäissuositusEloperäinen aines % < 12pH 5,6Kalsium mg/l 800Magnesium 60 – 70Kalium 50 – 60Fosfori 4,0Boori 0,3 – 0,4Mangaani 10 – 20Rauta 250 – 300Koboltti 0,15 – 0,20Kupari 1,1 – 1,2Sinkki 1,0 – 1,2Molybdeeni 0,01

Turtola ja Pulli 1983

APILAVALTAISEN NURMENRAVINNESISÄLTÖ KG/HA(raakavalkuaispitoisuus14-17 % kuiva-aineesta)

Sato kuiva-ainetta6 t/ha 8 t/ha

Typpeä 130–160 175–215Fosforia 12–17 17–23Kaliumia 130–180 175–240

PUNA-APILANURMENESIKASVIVAIKUTUS VEHNÄLLE

Kangasmäki 1989

PELTOKASVIT

322

LANNOITUSApilanurmi on tehokas maaperän niukkaliukoisten ravin-nevarojen hyväksikäyttäjä. Se on luonteeltaan pioneerikas-vi. Vesiliukoisten ravinteiden runsaus maassa estää senluontaisia toimintoja (mm. biologinen typensidonta, sieni-juurten toiminta). Apila menestyy tyydyttävästi, vaikkavaihtuvien ravinteiden pitoisuudet olisivat melko alhaisia.

Apilanurmi ottaa maasta runsaasti ravinteita. Maassatulee olla riittävästi varastoravinteita apilan käytettävis-sä. Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla kiin-nitetään huomiota ennen kaikkea kaliumin, magne-siumin ja boorin riittävyyteen. Helppoliukoisen typpi-lannoituksen käyttöä (virtsa, lietelanta) tulee välttää tainiitä tulee käyttää harkiten.

Apilanurmen lannoitus hoidetaan pääasiassa perus-lannoituksena. Perustamisvuonna suojaviljalle annetuntypen määrän tulee olla melko alhainen, jotta apila kehit-tyy vahvaksi. Kompostoitu lanta kohtuullisesti käytetty-nä (15–30 t/ha) sopii parhaiten suojaviljan lannoitteeksi.Komposti voi parantaa myös apilan talvehtimista ja kas-vua. Lantaa täydentävään kaliumlannoitukseen käyte-tään karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla tar-vittaessa biotiittia 0–10 t/ha. Biotiitti voi luovuttaa kali-umia noin 33 kg/t.

Fosforilannoitukseen käytetään esimerkiksi apatiitti-kivijauhetta joko kompostin kautta tai suoraan maahanlevitettynä 0–1 000 kg/ha. Monipuolinen hivenlannoiteon puun tuhka. Mikäli sitä ei ole käytettävissä, voi erilli-nen boorilannoitus olla tarpeen.

Biotiitti ja apatiitti on syytä sekoittaa perusteellisestikoko ruokamultakerrokseen. Niiden levitys tehdään mie-luummin jo vuotta ennen apilanurmen perustamista. Vuo-tuislannoitusta ei apilavaltaisilla nurmilla tarvita, mikäliapilan kasvun ja biologisen typensidonnan edellytyksetovat kunnossa. Tällöin typpilannoitus ei tuota sadonlisää.

Vanhemmille apilanurmille voidaan käyttää pieniämääriä virtsaa tai ilmastettua lietelantaa. Apilan menes-tymistä parantaa, mikäli keväinen starttilannoitus suori-tetaan melko myöhään, vasta silloin kun nurmi on noin15–20 cm:n korkuista.

LAJIKEVALINTAApilan viljelyssä on lajikkeen talvenkestävyys tärkeinvalintaperuste varsinkin kolmivuotisia apilanurmia vil-jeltäessä. Apila sopeutuu vuosien kuluessa tietyn kasvu-

PERUSLANNOITUS JA APILANSÄILYVYYS 3 V. NURMESSA

Turtola ja Pulli 1983

KUIVA-AINESADOT (KG/HA) PUNA-APILA-TIMOTEI -SEOKSISSA

Laitinen ja Joy 1981

PELTOKASVIT

323

���������������� ����

������������� � ���������������������������������

������ �� ������� ��������� ��� ��������� ! "� �� �# �� ������ ����������!�$ #�%������ �� �� �� � �� ��� �" &� $����� � �� ��� �"

�������

'����� �( �) ���"*� +��� ,��� +�-� ++.� &/ . , �. 0

1 &�� 1 &�� 1 &�� 1 &��

'����( �) ��"*� &�. &&. &&2 &&� &/(. . + &/ 0

'���$( �) ����� &�2 &�0 &�/ -, &.(, . && �0 �+

3��$ "�$ �( '�� ����� ,- -/ ++ &/(/ ./ &/ �,

� ��( �4��� ���" &,- &.. &�� 0, &/(/ . 0 .� .&

��5��( �) ���" &�& &&� &&� 0/ &/(+ . - �, &-

�����$�$( '�� ����� &�� &�� 0. 2- &.(0 - &� .� ��

��5�( '�� ���" &.� &�- &&� -+ &/(. � &� �+ ��

"����( �4��� �����*� ��& &�2 &&2 2, &.(2 . &/ .0 .-

paikan olosuhteisiin. Paikalliskannat ovat näin usein tal-venkestävimpiä.

Lajikeluettelon lajikkeista Bjursele on talvenkestäväja satoisa Pohjois- ja Keski-Suomessa. Se on kotoisinPohjois-Ruotsista. Aikaisena lajikkeena se asettuu talvi-lepoon muita lajikkeita aikaisemmin. Odelmasato jää tä-män takia muita lajikkeita pienemmäksi. Siitä jalostettutetraploidi Betty soveltuu viljeltäväksi koko maassa. Seon ollut koetulosten mukaan lähes yhtä talvenkestäväkuin Bjursele, mutta sitä 10–25 % satoisampi. Bettynhyvä talvenkestävyys ja satoisuus korostuvat kolmivuo-tisia nurmia viljeltäessä.

Jesper, Björn, Hankkijan Venla ja Jokioinen sopivatparhaiten Etelä- ja Länsi-Suomeen. Ruotsalaiset Jesper jaBjörn ovat vanhempia suomalaisia lajikkeita talvenkestä-vämpiä ja satoisampia. Tetraploidinen Tepa on rotevakas-vuisena satoisa ja melko talvenkestävä, mutta sen siemen-tuotanto on ongelmallista. Uudet eestiläiset Ilte ja Varteovat Etelä-Suomessa olleet kokeissa huomattavasti muitalajikkeita satoisampia. Niiden jälkikasvukyky on erinomai-nen, mutta talvenkestävyys on ankarissa oloissa heikohko.

Valkoapilalajikkeista talvenkestävimpiä ja satoisim-pia ovat eestiläiset lajikkeet Jögeva 4 ja Tooma. Ruotsa-laiset lajikkeet, esim. Sonja, Sandra, Ramona ja Lena tal-vehtivat heikommin kuin eestiläiset mutta paremminkuin eteläisemmät lajikkeet. Uusi skotlantilainen jaloste

PELTOKASVIT

324

AberHerald kasvaa hyvin viileissä oloissa. Sen talven-kestävyys melko on hyvä.

KYLVÖApilanurmi perustetaan yleisimmin suojaviljaan, joksi so-pii parhaiten aikainen ohra. Sen puinti voidaan tehdä aikai-sin kuivana aikana maata tallaamatta, jolloin apila ehtiivahvistua riittävästi talven varalle. Suojavilja ei saa olla lii-an rehevä. Sen siemenmäärää voidaan pienentää 10-20 %suositellusta ja typpilannoituksen tulee olla niukka.

Suojaviljana voidaan Etelä-Suomessa käyttää myöskevätvehnää ja kauraa sekä vihantaviljaa. Syysviljaannurmea perustettaessa heinänsiemen kylvetään syysvil-jan kylvön yhteydessä, mutta pääosa apilansiemenestäon varminta kylvää vasta keväällä.

Kesantoon apila voidaan perustaa ilman suojaviljaa.Etelä-Suomessa heinäkuun loppuun mennessä perustet-tu nurmi ehtii vahvistua riittävästi ennen talven tuloa.

Kylvön yhteydessä apilan siemen ympätään biologi-sen typensidonnan varmistamiseksi, mikäli apilan vilje-lystä on pitkähkö aika tai maa on hapanta. Joillakin pal-kokasveilla ymppäys on aina välttämätön, toisilla se onhyödyllinen ensimmäisellä viljelykerralla, uudismailla jahappamilla mailla. Kukin palkokasviryhmä on ympättä-vä kyseiselle ryhmälle sopivalla typpibakteerilla. (Ty-pensidonnasta ja ymppäyksestä tarkemmin luvussa 4.5.).

SIEMENSEOSApila ja muut nurmipalkokasvit kannattaa yleensä ainaviljellä seoksena heinäkasvien kanssa. Apilan seosviljelynurmiheinien kanssa lisää sadon määrää ja parantaa vilje-lyvarmuutta. Sato on myös laadultaan paremmin rehuksisopivaa, samoin apilan talvehtiminen paranee ja rikkakas-vien kasvu nurmissa vähenee. Ravinteiden huuhtoutumi-sen välttämiseksi seosviljely on puhdaskasvustoa suositel-tavampi vaihtoehto.

Parhaiten apila sopii viljeltäväksi timotein kanssa.Odelman kasvun parantamiseksi seokseen lisätään toisi-naan nurminataa sekä Etelä-Suomessa myös englanninraiheinää. Uusi ruokonata soveltuu varsinkin kaksi-kol-mivuotisiin nurmiin, koska sen talvenkestävyys ja jälki-kasvukyky ovat hyviä koko maassa. Koiranheinän kas-vurytmi poikkeaa liiaksi puna-apilan kasvurytmistä eikäse sen vuoksi sovellu puna-apilaseoksiin.

Kosteilla, eloperäisillä mailla osa puna-apilasta voi-daan vaihtaa alsikeapilaksi sekä laidunseoksissa valko-

Karkearehuksi viljeltäviä palkokasvejaPuna-apilaAlsikeapilaValkoapilaSini- ja sirppimailanenVuohenherneKeltamaiteMesikätPersianapilaVeriapila

RuisvirnaRehuvirnaRehuherne

NurmiheiniäTimoteiNurminataRuokonataPunanataEnglannin raiheinäNiittynurmikkaKoiranheinä

Italian raiheinäWesterwoldin raiheinä

PELTOKASVIT

325

apilaksi. Valkoapilan vahvuutena on rönsyilevä kasvuta-pa ja hyvä tallauksen kestävyys ja se myös kestää useitakatkaisuja kasvukaudessa puna-apilaa paremmin. Kelta-maite on meillä uusi laidunkasvi, joka ei aiheuta puhal-tumista. Ensimmäiset kokemukset sen käytöstä laidunse-oksissa (1-2 kg/ha) ovat lupaavia. Sirppi- eli rehumaila-nen puna-apilan asemesta näyttäisi sopivan hyvin Etelä-Suomen savimaiden nurmiin. Heinäkasveista timotei onyleisin seoskasvi puna-apilan kanssa. Lisäksi voidaankylvää nurminataa ja/tai englannin raiheinää (Etelä-Suomi). Ruokonata korvaa nurminataa ja on sitä van-hemmissa nurmissa noin 10–20 % satoisampi. Sen tal-venkestävyys on hyvä koko maassa. Jälkikasvukyky onhyvä, samoin poudankestävyys. Niittynurmikka ja puna-nata sopivat rönsyilevän kasvutapansa perusteella hyvinlaidunseoksiin. Koiranheinä ja valkoapila ovat hyvä yh-distelmä laidunseoksissa. Valmiita seoksia käytettäessäapilan siemen on kuitenkin varminta ostaa erikseen jasekoittaa apilansiemenet itse nurmiheinien siemenenjoukkoon. Näin varmistetaan mm. halutun lajikkeen saa-tavuus ja mahdollinen ymppäys onnistuu parhaiten.

Yksivuotisissa laitumissa sopivimpia palkokasveja ovatruisvirna ja persianapila. Heinäkasveiksi kylvetään italianraiheinää ja viljoista sulavuudeltaan parasta ohraa. Palkokas-veja voidaan kylvää myös monipuolisesti; ruisvirnaa, pelto-virnaa, persianapilaa ja esim. nopeakasvuista ladino-valko-apilaa. Monipuolinen seos on myös maittavinta.

MONIVUOTISTEN NURMIEN SIEMENSEOKSIA

Esimerkkejä monivuotisten nurmien siemenseoksista kg/haSeos 1 Seos 2 Seos 3 Seos 4 Seos 5 Seos 6Perusseos Savimaan seos1 Savimaan seos2 Laidunseos1 Laidunseos2 Kestonurmi

Puna-apila 5 4 2 1 1Alsikeapila 1 1 1Sirppimailanen 5Valkoapila 0,5 0,5 2 2Keltamaite 1 1Vuohenherne 20Timotei 15 10 5 5Nurminata 4 5 2Ruokonata 4 10 3 15 3Englannin raiheinä 4 3Niittynurmikka 1 3Punanata 3Koiranheinä 20Yhteensä 20 27,5 27,5 29 29 30

Rajala 2005

PELTOKASVIT

326

Täystiheän apilanurmen perustamiseen riittää noin 1,6kg/ha apilansiementä ja noin 3 kg/ha timotein siementä,mikäli kaikki itävät siemenet myös taimettuvat. Huolel-lisella kylvöalustan valmistamisella ja kylvöllä 1–2 cm:nsyvyyteen on mahdollista säästää siemenkustannuksia.Apiloita ja muita nurmipalkokasveja käytetään seokses-sa yleensä noin 25–40 % eli noin 5–8 kg/ha ja nurmihei-nien siemeniä noin 15–20 kg/ha. Siemenmäärä riippuumm. maalajista ja maan rakenteesta, kylvöalustan tasai-suudesta, kylvön huolellisuudesta ja orastumisolosuh-teista. Käytännössä hikevillä mailla siemenseosta kylve-tään noin 15–20 kg/ha. Savimailla taimettuminen on hei-kointa ja siementä tarvitaan eniten, noin 20–30 kg/ha.Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla voidaankäyttää hajakylvöä. Savi- ja hiesumailla jyräyksen jäl-keinen rivikylvö vantaista takaa varmimmin tasaisen tai-mettumisen. Eri tukiehtojen siemenseos- ja siemensuh-devaatimukset on syytä tarkistaa vuosittain.

Yksivuotisten nurmien siemenseoksissa käytetäänyleensä viljaa – ohraa tai kauraa noin 50–100 kg/ha, ita-lian tai Westerwoldin raiheinää 10–12 kg/ha, virnojanoin 30–60 kg/ha, persianapilaa 5–8 kg/ha ja mahdolli-sesti rehurapsia. Satoisimpia ja parhaiten laidunnustakestäviä ovat olleet ruisvirnaa ja persianapilaa sekä ladi-no-valkoapilaa sisältävät seokset. Siemenseoksen koos-tumukseen vaikuttaa, laidunnetaanko seosta vai tehdään-kö siitä säilörehua yksi vai kaksi kertaa.

Mikäli suojaviljassa rikkakasvien merkittävä kasvuon todennäköistä, siirretään nurmensiemenen kylvö rik-kakasviäestyksen yhteyteen. Pahiten rikkaruohottuvillalohkoilla niitettävä vihantavilja on sopivin suojakasvi.

Ilman suojaviljaa nurmea perustettaessa kylvö onsyytä tehdä heinäkuun loppuun mennessä. Rikkakasviton syytä varautua torjumaan niittämällä pitkään sänkeen.

Suojavilja puidaan pitkään sänkeen (yli 15 cm). Pit-kä sänki suojaa talvella apilan orasta. Oljet kerätään pois.Vähäinen olkimäärä voidaan myös silputa tasaisesti pel-lon pintaan. Sadon laatua parantaa, mikäli keväällä pit-kä sänki niitetään maahan tai jopa kerätään pois pellolta.

SADONKORJUUApilanurmien sadonkorjuun ajoittamisessa kiinnitetäänpäähuomio sadon rehuarvoon. Lisäksi tärkeitä huomioon-otettavia asioita ovat korjuuajan sää, maan tallaantumisris-ki ja vaikutus seuraavan sadon kasvuun. Puna-apilan kas-vurytmiin sopii parhaiten 2-niittojärjestelmä, jolloin juu-

Apilan seosviljelyn etuja• sato runsaampi• soveltuu paremmin rehuksi• talvehtiminen paranee• rikkaruohottuminen vähenee• huuhtoutuminen vähenee

PELTOKASVIT

327

risto vahvistuu riittävästi ja talvenkestävyys paranee. 2-niittojärjestelmässä kuiva-ainesato on yleensä myös suu-rin. Oikein ajoitetuilla niitoilla myös sadon laatu sopii hy-vin karjan ruokinnan tarpeisiin. Erityisesti lypsykarjanruokinnassa rehuarvo on erittäin keskeinen näkökohta jariittävän varhainen ensimmäinen korjuu tärkeää. Lihakar-jalla voidaan tyytyä hieman heikompaankin rehuarvoon jakorjata ensimmäinen sato vanhempana.

Nurmirehun sulavuus vaikuttaa eläinten syömän re-hun määrään; hyvin sulavaa rehua eläimet voivat syödäenemmän kuin huonosti sulavaa. Tämä vaikuttaa erityi-sesti lypsylehmillä maitotuotoksen määrään. Huonostisulavaa rehua on täydennettävä suuremmilla määrillä vä-kirehua, jotta päästäisiin samoihin maitotuotoksiin. Nur-men kasvun edetessä laskee myös sen valkuaispitoisuus.Valkuaispitoisuus on sitä suurempi, mitä suurempi osuussadosta on palkokasveja. Apilan vanhetessa laskee myössen estrogeenipitoisuus. Ensimmäisessä korjuussa laadunmuutokset ovat nopeita ja toisessa korjuussa hitaita.

Rehun säilönnällinen laatu on riippuvainen mm. kor-juuajan sääolosuhteista. Märän rehun korjuussa ja säilön-nässä korjuu- ja säilöntätappiot muodostuvat suuremmik-si. Esikuivatus onnistuu vain poudalla. Apila tarvitsee hei-näkasveja pitemmän esikuivatusajan ja paremman pou-dan. Varmimmin hyvälaatuista esikuivattua säilörehuasaadaan, kun korjuu ajoitetaan poutajaksolle. Tällöin kor-juuta joudutaan toisinaan siirtämään useilla päivillä rehu-arvon kannalta optimaalista kasvuvaihetta myöhemmäksi.

Märällä maalla nurmirehua korjattaessa maa tiivistyyraskaiden kuormien alla. Kuivumisnopeus sateen jälkeenja tiivistymisalttius ovat riippuvaisia maalajista, savi-maat kuivuvat hitaimmin ja ovat herkimpiä tiivistymään.Mitä raskaampaa kalustoa käytetään, sitä kuivempaamaan tulee olla korjuussa. Maan tiivistyminen laskeeseuraavien korjuukertojen satoa. Myös sadon laatu heik-kenee apilan osuuden vähetessä ja useinkin rikkakasvi-en osuuden lisääntyessä.

Kakkossadon laatu on osin riippuvainen ensimmäi-sen niiton ajankohdasta. Mikäli ensimmäinen sato korja-taan aikaisin (apila ennen nupulle tuloa, timotei ennentähkälle tuloa), niin toiseen satoon tulee runsaasti kor-siintuvia nurmiheiniä ja apilaa, jolloin sen ruokinnalli-nen arvo (sulavuus) heikkenee, vaikka hitaammin kuinensimmäisessä korjuussa. Mikäli ensimmäinen sato kor-jataan myöhemmin (apila nupulla, timotei tähkällä), niin

APILANURMEN LAATU ERI NIITOISSASiikasalmi 1998-99

1. niitto 2. niitto

1. vuoden nurmi rv- % 16 14

D-arvo % ka 68 73

2. vuoden nurmi rv- % 12 15

D-arvo % ka 69 71

Apilapitoisuus luomussa km 36 % ja NPK 18 %

Kuusela ym. 2000

Tavoitteellinen rehuarvo- sulavuus > syöntikyky- valkuaispitoisuus > valkuaisväkirehun tarve- apilan osuus ja kasvuvaihe

Säilönnällinen laatuVaikuttaa rehun rehuarvoon

Maan tiivistyminenVaikuttaa seuraavien satojen määrään jalaatuun

Kakkossadon laatu- 1-sato korjataan aikaisin

• kakkossadossa runsaasti korsiintunutta,kukkivaa apilaa ja nurmiheiniä- 1-sato korjataan myöhään

• kakkossadon laatu hyvä- kokonaissadon määrään niittoajoilla on vain

vähäinen vaikutus

APILANURMEN KORJUUN AJOITUS

PELTOKASVIT

328

toiseen satoon tulee hitaasti ja vähän korsiintuvia apila-ja heinäkasveja. Kokonaissadon määrään korjuuajan-kohdilla on vain vähäinen vaikutus. Kaksossadon laatuaheikentää korjuun viivästyessä rehevissä kasvustoissamyös alimpien lehtien kellastuminen.

Säilörehuksi ensimmäinen sato niitetään, kun apilaon tulossa tai tullut nupulle. Säilörehua voi apilasta teh-dä kukinnan alkuun asti. Korjuukoneiksi soveltuvat hy-vin kela-, hieno- ja tarkkuussilppurit. Esikuivatus on api-lasäilörehun valmistuksessa varsin suositeltavaa. Varsin-kin ensimmäisenä satovuonna apilan juuristo vahvistuuparemmin, kun ensimmäinen sato korjataan vasta kukin-nan alettua. Apilan sulavuus laskee hitaammin kuin hei-näkasvien. Apilanurmilla ensimmäinen niitto ajoittuuyleensä noin 4–5 päivää myöhäisemmäksi kuin heinä-kasvinurmilla. Odelmasadossa rehuarvon muutoksetovat hitaampia; odelmasato korjataan säilörehuksi elo-kuun loppuun mennessä.

Apilanurmen korjuuaikaa määritettäessä päähuomiokiinnitetään korjattavan rehun ruokinnalliseen arvoon.Nurmen kuiva-aineen sulavuus on tärkein tekijä. Sitä seu-rataan nurmen D-arvon avulla. Sopiva apilasäilörehun D-arvo lypsykarjatilalla on noin 68. Naudanlihantuotannos-sa se voi olla alempi. Apilan sulavuus laskee alkukesälläheinäkasveja hitaammin. Ensimmäisessä korjuussa puh-taalla apilalla sama D-arvo saavutetaan noin viikkoa ti-moteinurmia myöhemmin. Säilörehunurmien rehuarvonmuutoksia voidaan seurata mm. korjuuaikapalvelun avul-la (www.artturi.agronet.fi).

Luomunurmirehujen laatu on ollut käytännön tiloiltakerätyissä näytteissä lähellä tavanomaisia rehuja. Luo-munurmissa on valkuaista ollut hieman tavanomaistavähemmän ja kalsiumia huomattavasti enemmän.

Kuivaksi heinäksi apilanurmi niitetään kukinnanalusta täyskukintavaiheeseen. Apilaheinän korjuu hyvä-laatuisena edellyttää latokuivatusta. Apilan lehdet kuivu-vat hyvin nopeasti ja ovat herkkiä varisemaan. Paksutvarret sitä vastoin kuivuvat hyvin hitaasti. Niitto suorite-taan mieluiten niittomurskaimella tai niiton jälkeen suo-ritetaan voimakas pöyhintä varsien murtamiseksi. Myö-hemmin samana päivänä voidaan pöyhiä uudelleen voi-makkaasti vartta murtaen. Toisen päivän aamupäivälläpöyhitään jo varovasti pienillä kierroksilla. Sisäänajo la-tokuivuriin tehdään yleensä jo toisen päivän iltapäivällä.

LUOMUAPILASÄILÖREHUN JATAVANOMAISEN TIMOTEISÄILÖREHUNREHUARVOT JA KIVENNÄISKOOSTUMUS

Luomu- Tavanomainenapilasäilö- timoteisäilö

rehu rehu

Kuiva-aine % 32,7 29,6Raakavalkuainen %/ka 14,4 15,8Raakakuitu %/ka 27,6 28,3D-arvo %/ka 67,0 68,6OIV g/kg ka 81,0 83,4PVT g/kg ka 5,9 15,1Ry/kg ka 0,91 0,94

Kalsium g/kg ka 8,1 4,5Fosfori g/kg ka 2,1 2,9Magnesium g/kg ka 2,9 2,1Natrium g/kg ka 0,31 0,28Kalium g/kg ka 21,8 24,3

Kauppinen ym. 2001

LANNOITUKSEN VAIKUTUS APILANSATOON JA TALLAUKSEN VAIKUTUSJUURILAHOON

Juurilahoa %tallaamaton 34tallattu 6

Simojoki 1983

PELTOKASVIT

329

Apilan lehtien karisemisen välttämiseksi pöyhinnät jaharavointi tehdään aamukasteen aikaan.

Korjuukoneiksi soveltuu pienehköillä aloilla ja ly-hyillä kuljetusmatkoilla heinähäntä tai etukuormaajanheinätalikko ja peräkärry. Isommilla aloilla käytetäännoukinvaunua. Latokuivurin täyttöön sopii säilörehu- taiolkilietso, johon liitetään kääntyvä torvi. Isommilla aloil-la teleskooppijakajalla varustettu heinälietso on käyttö-kelpoisin. Eri paalityyppejä voidaan myös kuivata niilleerikseen rakennetussa latokuivureissa. Apilanurmen kor-juu kuivaksi heinäksi on suositeltavaa myös siksi, ettärunsain määrin syötettynä nuori, tuore apila saattaa hei-kentää eläinten tiinehtyvyyttä. Estrogeenipitoisuuksiaalentaa mm. kuivatus heinäksi ja sadonkorjuun ajoitta-minen apilan nupulle tulon jälkeen.

Sadonkorjuutyöt ja laiduntaminen tulee pyrkiä teke-mään maan ollessa riittävän kuivaa. Kostealla maalla tal-lausvauriot rikkovat apilan juurenniskan kasvupistettä jajuuria, jolloin juurilahoa aiheuttavat mikrobit pääseväthaavoista tunkeutumaan kasviin. Apilanurmen tuottoky-ky heikkeneekin tallauksen ja maan haitallisen tiivisty-misen takia seuraavissa niitoissa usein noin 20-40 %.Savi- ja hiesumaat ovat märkinä alttiimpia haitalliselletiivistymiselle.

TALVEHTIMINENTalvenkestävyyteen vaikuttavat apilan fysiologinen tilaja kasvitaudit. Sopivan viljelytekniikan käyttö parantaaapilan talvehtimisedellytyksiä. Kasvuston tulisi olla har-vahko. Hyvin tiheäksi kylvetty apilanurmi harveneeyleensä talvella eniten. Seosviljely ja hajakylvö ovat hie-man rivikylvöä ja puhdaskasvustoja varmempia. Apila-nurmille tulee syksyllä jäädä riittävästi aikaa ja lehtipin-ta-alaa vararavintojen keruuseen. Kun päivälämpötilalaskee syksyllä alle 5 °C:een, kasvu pysähtyy, mutta yh-teyttäminen jatkuu edelleen jos valoa on riittävästi. Läm-min (yli 5 °C) ja pimeä, pilvinen sää syksyllä vaikeuttaavararavintojen kertymistä juuriin. Apilalle tulee varatasyyskuu vararavintojen keräämiseen. Tämän takia vii-meinen niitto tehdään jo elokuun puolella. Talvehtimisenkannalta huonoin niittoaika on syyskuun puoliväli, kos-ka silloin apila ehtii kasvattaa uudet lehdet. Uusien leh-tien kasvatus kuluttaa talveksi tarkoitettua vararavintoa,jota ei enää ehdi kertyä juuriin ennen talven tuloa.

PELTOKASVIT

330

Mitä myöhäisemmäksi viimeinen niitto siirtyy, sitä pi-tempi sänki tulee jättää (n. 10–12 cm). Sadonkorjuu kui-vissa olosuhteissa parantaa osaltaan talvehtimista. Hyväojitus ja pintavesien poisjohtaminen ovat hyvän talveh-timisen perusedellytyksiä. Suursarat ovat tasaisilla alu-eilla eräs ratkaisu pintavesiongelmiin.

Routaantuneessa maassa juuriston hengitys jää oleel-lisesti sulaa maata pienemmäksi. Näin juurten vararavin-to riittää paremmin kevääseen asti.

Ylirehevässä odelmassa apilamätä leviää helpomminkuin kohtuullisen rehevässä kasvustossa. Rehevä odelmaon syytä niittää pitkään sänkeen elokuun puolella tai lai-duntaa kevyesti.

LAIDUNTAMINENNurmipalkokasveista valkoapila on tyypiltään sellainen,että se soveltuu hyvin laiduntamiseen. Rönsyilevän kas-vutapansa ansiosta se kestää tallausta sekä usein tapahtu-van katkaisun. Puna- ja alsikeapilalle sekä sini- ja sirp-pimailaselle sekä vuohenherneelle sopii parhaiten har-voin tapahtuva kasvun keskeytys (2-3 kertaa kasvukau-dessa). Ne ovat myös arkoja eläinten sorkkien aiheutta-mille tallausvaurioille.

Apilan talvehtimisen varmistaminen

• vararavintoa juuristoon

• odelman niitto jo elokuussa

• pitkä sänki

• hyvä ojitus

• pintavesien poisjohtaminen

• maan tiivistymisen välttäminen

• routa

• talvenkestävä lajike, seosviljely,hajakylvö ja kohtuullinen kasvutiheys

• kaksi niittoa

• riittävästi välivuosia

PUNA-APILALAJIKKEIDEN TALVITUHO 2-, 3- JA 4-NIITOSSA

Pulli ym. 1985

SYYSNIITON AJANKOHDAN VAIKUTUSAPILANURMEN TALVEHTIMISEEN

PELTOKASVIT

331

Laiduntamiseen soveltuvat parhaiten valkoapilavaltaisetnurmet sekä vanhemmat, kynnettävät nurmet, joiden api-lapitoisuus on vähäisempi. Kynnettävillä nurmilla tal-lausvaurioista ei ehdi tulla merkittävää haittaa. Laidun-taminen otetaan huomioon viljelykiertojen ja lohkojaonsuunnittelussa.

Kaikkien laitumien mutta varsinkin puna-apilapitois-ten nurmien laiduntamiseen sopii kaistasyöttö. Laidunloh-kosta aidataan siirrettävällä sähköaidalla uutta nurmeakerrallaan syötettäväksi vain yhden syöttökerran annos.Kaistasyöttö vähentää tallausvaurioita ja tarkentaa laitu-men hyväksikäyttöä. Aitojen siirtoon tarvittavan työajantarve riippuu mm. lohkojen muodosta. Riittävän pitkän-omaisella laidunlohkolla siirrettävä väliaita on nopea siir-tää, kun siirrettäviä tolppia ei tarvita 3–4 kpl enempää.

Laiduntamisessa on tarpeen ottaa huomioon myöseläinten sopiva valkuaisen saanti. Apilavaltaista odelmaatäydennetään tarvittaessa niukalti valkuaista sisältävillä li-särehuilla. Syksyiseen apilan odelman laiduntamiseen liit-tyy myös puhaltumisriski. Puhaltumista ehkäistään paitsiniittoruokinnalla ja kaistasyötöllä, myös sopivalla lisäre-hujen syötöllä (esim. karkearehut) sekä laskemalla eläimetvasta myöhemmin päivällä laitumelle nurmen kuivahdet-tua. Keltamaite vähentää laitumissa puhaltumisriskiä.

Laitumen sato on tasapainotettava korkean lehmäkoh-taisen tuotoksen ja hehtaarituotoksen välillä. Jos laitumensatotaso pyritään maksimoimaan, niin lehmäkohtainen lai-dunruohon syönti vähenee ja maitotuotos jää alhaisem-maksi. Jos lehmäkohtainen tuotos pyritään maksimoi-maan, niin laidunta ei voida syöttää kovin tarkkaan. Laitu-

KAISTASYÖTTÖ

1. Syöttökerta 2. Syöttökerta 3. Syöttökerta 4. Syöttökerta 5. Syöttökerta

Siirrettävä aita

Pitkänomainenlaidunlohko

PELTOKASVIT

332

men sopiva syöttökorkeus on noin 10–12 cm. Puhdistus-niittoja on syytä tehdä usein. Siikasalmen luomulaidunko-keessa laidunalaa tarvittiin lehmää kohti kesässä 44 aaria jakaistasyötössä neljännestä vähemmän eli 33 aaria.

Puna-apilavaltaiset nurmet soveltuvat hyvin niitto-ruokintaan. Niiden rehuarvo säilyy heinäkasvinurmia ta-saisempana kasvukauden eri vaiheissa. Kokonaisrehuyk-sikkösato muodostuu myös suuremmaksi, kun niittojatehdään vain kaksi tai kolme. Puhaltumisriski näyttäisitällöin myös pienenevän.

SIEMENVILJELYPaikallisiin olosuhteisiin sopeutuneen siemenen tuotan-to varmistaa osaltaan apilanviljelyn onnistumista. Kotoi-sen siemenen tuotantoon sopii hyvin normaalin seosnur-men 2. tai 3. vuoden kasvusto. Talvenkestävimmät yksi-löt ovat jäljellä näissä vanhemmissa nurmissa eikä niis-sä ole myöskään haitallisia rikkakasveja niin paljon kuinensimmäisen vuoden nurmissa.

Siemenen muodostukseen apila tarvitsee mm. booriasekä pölyttäjiksi mehiläisiä tai luonnon kimalaisia. Sie-meneksi varatulta lohkolta kitketään haitalliset rikkakas-vit kuten hierakat ja saunakukka. Onnistunut pölytysvaatii aurinkoisen sään. Huippukukinnasta ja parhaastapölytysajankohdasta 4–5 viikon kuluttua siemenet ovatkehittyneet. Tällöin (elokuun loppupuolella) kasvustovoidaan niittää ja kuivata seipäillä. Suora leikkuupuintitästä noin 1–2 viikkoa myöhemmin onnistuu kuivissaolosuhteissa, kun puimurin säädöissä ja puinnissa ollaanhuolellisia.

Pienillä (alle 0,5 ha) siemenlohkoilla pölytys onnis-tuu isoja lohkoja varmemmin ja siemensato on suurem-pi. Keskimääräinen apilan siemensato on noin 200 kg/ha, mutta edullisissa oloissa jopa 600 kg/ha.

6.2.2 HERNEEN LUONNONMUKAINENVILJELY

Hernettä viljellään sekä ruokaherneeksi, tuoremyyntiin,säilykeherneeksi että rehuherneeksi. Herneen viljely kuu-luu oleellisena osana luonnonmukaiseen viljelyyn. Herne,kuten härkäpapukin, on typpiomavarainen palkovilja, jon-ka valkuaispitoisuus on viljoihin verrattuna korkea. Her-neen esikasviarvo viljoille on myös hyvä. Karjatiloilla sitäviljellään seoksina tukiviljan kanssa rehuksi. Herneen vil-

PELTOKASVIT

333

jely karjatiloilla omavaraistaa lannoitusta ja valkuaisruo-kintaa. Karjattomilla tiloilla sen merkitys typpilannoituk-sen omavaraistajana on tärkeä.

Rentovartisen, herkästi lakoutuvan herneen viljely taan-tui leikkuupuintiin siirtymisen myötä. Nykyisin uudet puo-likorkeat lajikkeet ja kärhiksi jalostuksen keinoin muutetutlehdykät ovat pitkälti poistaneet herneen korjuuongelmat.Nykyisin käytössä olevat lajikkeet ovat myös entisiä lajik-keita noin 1–2 viikkoa aikaisempia. Seosviljely tukiviljankanssa on viljelyvarmin ja luonnonmukaiseen viljelyynsuositeltavin viljelymenetelmä. Seosviljely vähentää myösmatalakasvuisten ja puolilehdettöminä heikosti varjostavienhernekasvustojen rikkaruohottumista. Vahvavartisen här-käpavun viljely seoksissa on myös käyttökelpoinen mene-telmä hyödyntää palkoviljojen etuja.

KASVUPAIKKAHerne on vaatelias sekä ilmaston että maaperän suhteen.Runsaimmat hernesadot on saatu hyvärakenteisilta hieta-ja liejusavimailta. Rehuksi hernettä voidaan viljellä seos-kasvustoina koko kauranviljelyalueella. Herne viihtyyparhaiten, kun maan pH on 5,9–6,7. Herneen esikasvik-si sopivat luontevimmin viljat. Välivuosia on varmintapitää neljä.

LAJIKKEETHerneen lajikevalinnassa korostuu aikaisuus ja siitä riip-puva sadonkorjuuvarmuus. Muita viljelyssä huomioitavianäkökohtia ovat mm. soveltuvuus ruokaherneeksi, varrenpituus ja laonkestävyys, poudanarkuus sekä varjostavuus.Siemen voi olla väriltään vihreä tai keltainen. Siemenenkoko vaihtelee suuresti. Se vaikuttaa mm. korjuun onnis-tumiseen leikkuupuimurilla ja siemenmenekkiin.

Nykyiset hernelajikkeet ovat kaikki ns. puolikorkeitalajikkeita, joiden varren pituus on olosuhteista riippuennoin 45–70 cm. Sohvia ja Scorpiota lukuun ottamatta kai-kissa muissa lajikkeissa laonkestävyyttä on parannettumuuttamalla lehdykät kärhiksi. Toisiinsa tarttuneet herne-yksilöt pysyvät hyvin pystyssä, mutta kasvusto varjostaatällöin vähän. Kilpailukyky rikkakasveja vastaan on näinheikentynyt sekä varren noin 30 cm lyhenemisen että leh-dyköiden kärhiksi muuttumisen takia. Yleisimmin viljel-lyt hernelajikkeet ovat olleet Karita, Tiina ja Pika.

Satoisimpia hernelajikkeita lajikekokeissa ovat olleetPerttu, Julia, Alfetta, Scorpio ja Karita. Luomukokeissa

Tukiviljan etuja• viljelyvarmuus lisääntyy• lakoontuminen vähenee• typpiomavaraisuus lisääntyy• rikkakasvien ja tautien hallinta helpottuu• tukiviljan valkuaispitoisuus lisääntyy• sadonkorjuu helpottuu

PELTOKASVIT

334

HERNE- JA HÄRKÄPAPULAJIKKEET 2002

Suos. Kasvu- Sato eri Lako Korren Sie- 1 000 Val- Kypsy-Lajike ja viljely- aika vyöh. pituus menen siem. kuais- minenomistaja alue pv I-II % cm väri 1) paino/g % % 2)

Alfetta, CB I 98 97 32 52 K 309 20,6 90Julia, DP I 99 106 66 67 K 245 22,8 63Karita, SW 97 3844

= 100 18 63 V 293 21,5 92Perttu, Bor 99 107 58 70 K 235 22,7 74Pika, Bor I-II 93 74 37 45 V 227 21,9 95Saara, Bor I 99 88 46 63 V 231 21,9 89Scorpio, CB I 97 99 57 54 K 276 21,4 90Sohvi, Bor I 101 87 67 61 V 226 24,3 86Sunna, Bor I-II/e 92 78 43 50 K 242 21,2 89Tiina, Bor I 98 86 55 60 V 225 21,4 96Ukko I 111 3026 18 76 336 29,9Kontu I 111 3421 19 79 344 29,4

1) Siemenen väri: V = vihreä, K = keltainen2) Kypsyminen = pehmenneiden herneiden osuus 60 min keitossa.

Viralliset lajikekokeet 1994-2001

satoisimpia ovat olleet Karita, Alfetta ja Scorpio. Aikai-simpia ovat rehuherne Sunna ja Pika. Myöhäisimpiä ovatSohvi, Saara, Alfetta ja Perttu, jotka ovat kymmenisenpäivää Sunnaa ja Pikaa myöhäisempiä.

Pienisiemeninen uutuuslajike on keltainen Perttu,joka on lajikekokeissa ollut satoisin. Sohvi on puolikor-kea ja lehdellinen hernelajike ja siten edellisiä varjosta-vampi lajike. Se sopii erityisen hyvin poudankestäväm-pänä Etelä-Suomen savimaille. Sen siemen on pieni javalkuaispitoisuus korkea.

Lehdelliset lajikkeet Sohvi ja Scorpio sekä Perttu la-koutuvat muita lajikkeita herkemmin. Vähiten lakoutu-via ovat Karita, Alfetta ja Pika.

Pienisiemenisimpiä ovat Sohvi, Tiina, Pika ja Perttu.Isosiemenisimpiä ovat Alfetta, Karita ja Scorpio.

Vanhaa ns. korkeaa lajiketyyppiä edustava Kiri onjossain määrin ollut luomutiloilla vielä viljelyssä. Senetuja ovat hyvä poudankestävyys ja kilpailukyky rikka-kasveja vastaan. Riittävän runsaan tukiviljan kanssa senviljely onnistuu myös savimailla.

Härkäpapulajikkeista markkinoilla on Kontu, joka onharmaahomeen kestävämpi ja satoisampi kuin edeltäjän-sä. Kasvuaika on noin 2–3 viikkoa hernelajikkeita myö-häisempi. Härkäpavun viljely seoskasvustona on myö-häisyydestä huolimatta onnistunut viileinäkin kasvukau-sina Keski-Suomea myöten.

Seosviljely lisääherneen viljelyvarmuutta!

PELTOKASVIT

335

SIEMENSEOSPuhdaskasvustoissa puolilehdettömillä hernelajikkeilla so-piva kasvutiheys on noin 110–120 kpl/m2. Tähän pääsemi-seksi kylvötiheyden tulee olla noin 130–140 kpl/m2. Puh-daskasvustoja voidaan kuitenkin viljellä vain Etelä-Suo-messa käyttäen tehokasta rikkakasvien torjuntaa. Luon-nonmukaisessa viljelyssä käytetäänkin useimmiten rikka-kasveja varjostavaa seosviljaa. Härkäpavun tavoiteltavakylvötiheys puhdaskasvustoissa on noin 60–70 kpl/m2.

Herneen seosviljely tukiviljan kanssa on viljelyvar-muutta oleellisesti lisäävä ja suositeltava menetelmä.

Seosviljelyssä kokonaissato on noin 20 % herneenpuhdaskasvustoa suurempi. Herneen osuus sadossa onkuitenkin pienempi kuin herneen osuus siemenseokses-sa. Seuraavassa on suuntaa-antavia esimerkkejä herneenja kauran seoksista. Siemenmääriä ja seossuhteita on tar-kennettava sadon käyttötarkoituksen, viljelyalueen jaolosuhteiden mukaan.

Hernettä kg/ha Kauraa kg/ha Yhteensäkg/ha

Sunna, Pika 100 – 150 + Aarre, Aslak 90 – 50 = 200Karita, Scorpio 120 – 170 + Veli, Aarre 90 – 50 = 200Tiina, Julia 100 – 150 + Veli, Fiia 90 – 50 = 180Sohvi, Perttu 100 – 150 + Veli, Fiia 100 – 80 = 200Alfetta 120 – 170 + Veli, Virma 100 – 80 = 200Kiri 80 – 100 + Katri, Virma 120 – 100 = 200Ukko 80 – 150 + Katri, Virma 120 – 100 = 200-250

Etelä-Suomessa savimaille hernettä kylvetään enemmänja seokset voivat olla edellä esitettyä hernevaltaisempia.Herneen siemenmäärä voi olla puhdaskasvuston siemen-määrä ja tukiviljaa voidaan käyttää lajikkeesta riippuenesim. vain noin 20–30 kg/ha, ja Keski-Suomen pohjois-osissa vastaavasti viljavaltaisempia seoksia. Keski-Suo-messa voidaan käyttää myös monipuolisia, ns. neljän vil-jan seoksia, joissa kauran ja ohran lisäksi on vähän her-nettä ja härkäpapua (n. 10–30 kg/ha).

KYLVÖHerneen kylvöaika on vehnän ja kauran tavoin noin5.–15.5. Herne kylvetään kosteaan maahan noin 6–8cm:n syvyyteen. Jyräämällä varmistetaan paitsi tasainentaimettuminen niin myös mahdollisesti lakoutuneen kas-vuston puinnin sujuminen.

Sopiva siemenseos riippuu mm.seuraavista seikoista

• Mitä pitempivartinen hernelajike,sitä enemmän tukiviljaa tarvitaan.

• Mitä hikevämpi maalaji,sitä viljavaltaisempi seoksen tulee olla.

• Mitä viileämpi ja kosteampi kasvukausi,sitä viljavaltaisempi seos.

• Mitä pohjoisempi viljelypaikka,sitä viljavaltaisempi seos.

SEOSVILJELYN VAIKUTUS HERNEENJA KAURAN SATOON

Saastamoinen 1992

PELTOKASVIT

336

LANNOITUSPuhdaskasvusto ja hernevaltainen seos ovat typen suhteenomavaraisia. Hyväkasvuinen herne sitoo ilmakehästä typ-peä noin 60-120 kg/ha. Tarvittaessa herne ympätään typ-pibakteereilla. Fosforin tarve on viljojen luokkaa. Kali-umin tarve herneellä on samansuuruinen kuin viljoilla.

RIKKAKASVIEN HALLINTAHerneellä pääpaino rikkakasvien hallinnassa on viljely-teknisissä, ennaltaehkäisevissä menetelmissä. Kasvin-vuorotuksen on syytä olla riittävän monipuolinen. Tasa-usäestys ja viivästytetty kylvö ovat mahdollisia lähinnäEtelä-Suomen savimailla. Rikkakasviäestys voidaan teh-dä myös herneelle, mutta hellävaraisesti.

SADONKORJUUTukiviljaa tulisi käyttää niin paljon, että kasvusto pysyypystyssä. Leikkuupuinti sujuu tällöin kuten viljan puin-ti; kunhan varstasiltaa lasketaan, kelan kierroslukua pie-nennetään ja seula vaihdetaan isoreikäiseen. Sitä vastoinlakoutuneen kasvuston leikkuupuinti on hidasta ja aihe-uttaa puintitappioita. Herne kuivataan varovasti miedol-la lämmöllä 16 % kosteuteen.

6.3 KASVIKOHTAISIA VILJANVILJELYOHJEITA

6.3.1 RUKIIN LUONNONMUKAINENVILJELY

Ruis on viljakasvi, joka sopii hyvin luonnonmukaiseen vil-jelyyn. Se antaa tyydyttäviä satoja kohtuullisella lannoituk-sella. Rikkakasvit eivät yleensä haittaa, koska rukiin kilpai-lukyky on erinomainen. Pääosa rukiinviljelystä on syysru-kiin viljelyä. Ruislohko on syksyn ja talven vihreänä, jol-loin se suojaa maata eroosiolta ja ravinteiden huuhtoutumi-selta. Maan rakenteen kannalta ruis on edullinen, koskakylvö- ja sadonkorjuutyöt voidaan tehdä yleensä maan ol-lessa kuivaa ja rukiin juuristo on laaja. Ruista viljeltiinluonnonmukaisesti vuonna 2 000 noin 11 000 ha, joka olineljännes maamme rukiin viljelyalasta.

KASVUPAIKKARuis menestyy parhaiten viettävillä kivennäismailla.Päinvastoin kuin syysvehnä ruis viihtyy myös kevyilläkivennäismailla.

RUIS VILJELYKIERROSSA

KesantoApilanurmiViherrehuVarhais-peruna

RUISJuurikasvitHernekauraKevätviljaJuurikasvit

PELTOKASVIT

337

Painanteista rukiin oras häviää usein talven aikana. Tasai-silla lohkoilla pintavedet ohjataan pois vesivakojen avul-la. Voidaan kokeilla myös kuperia sarkoja. Maan muotoi-leminen harjuiksi eli siemenen multaus kultivaattorilla oneräs mahdollisuus parantaa talvehtimisedellytyksiä.

Rukiin esikasviksi sopii hyvin nurmi tai viherrehu.Kesanto on perinteisesti ollut hyvä rukiin esikasvi. Vi-herkesanto on karjattomalla luomutilalla ylivoimainenavokesantoon verrattuna. Varhaisperuna ja vihanneksetsopivat myös hyvin rukiin esikasviksi.

LAJIKKEETTalvehtivan kasvin, kuten rukiin lajikevalinnassa talven-kestävyys on tärkeä valintaperuste. Satoisimmat lajikkeetovat yleensä heikompia talvehtijoita. Korrenlujuus ei luo-mussa ole kovin merkittävä lajikkeen valintaperuste. Uusi-en lajikkeiden satopotentiaali on vanhoja lajikkeita suu-rempi. Ne tuottavat hyvissä olosuhteissa ja riittävän voi-makkaalla lannoituksella runsaita satoja. Uudet lajikkeetovat lyhytkortisempia ja vähemmän lakoutuvia kuin van-hat lajikkeet. Niitä voidaan suositella hyvissä talvehtimis-olosuhteissa runsaalla lannoituksella viljeltäviksi. Vanhatlajikkeet soveltuvat parhaiten viljeltäviksi vaikeissa talveh-timisolosuhteissa niukalla lannoituksella. Runsassatoisem-mat Riihi, Anna, Kartano, Elvi, Voima ja Ponsi ovat hei-kommin talvehtivina käyttökelpoisia Etelä-Suomessa. Hei-kompisatoiset Ensi ja Jussi sekä vanhat lajikkeet Sampo jaToivo sopivat talvenkestävimpinä runsaslumisille alueilleKeski-Suomeen. Sadonkorjuun onnistumiseen vaikuttaamm. jyväkoko. Pienijyväiset lajikkeet kuivuvat puintikun-toon sateen jälkeen isojyväisiä lajikkeita nopeammin.

MUOKKAUSSyysviljalohkot on syytä kuohkeuttaa syvästä kyntämäl-lä normaalisti. Nurmessa suoritetaan ennen kyntöä sän-kimuokkaus pinnan rikkomiseksi esim. lautasäkeellä.Sängen ja juuriston annetaan kuivua pari viikkoa ennenkylvöä. Näin niiden lahoaminen pääsee hyvään alkuunennen kylvöä. Tarvittaessa juolavehnän hävittämiseksivarataan noin kuukauden puolikesannointiaika. Maanpintakerroksen multavuutta ja rakennetta parantaa kään-tämättä tapahtuva muokkaus. Kynnön asemesta nurmikuohkeutetaan kyntösyvyyteen esim. siivettömällä au-ralla tai kultivaattorilla, jonka jälkeen paakut rikotaanvälittömästi pyöriväteräisellä äkeellä, kuten lautasäkeel-

RUKIIN SATO OMAVARAISVILJELYSSÄMTT 1983–92, 21 kokeen keskiarvo

Rinne ym 1992

Uusimmat tilastotiedot:www.kttk.fi >Luomu>Tilastotietoja

PELTOKASVIT

338

lä tai jyrsimellä. Syysviljalle maata ei muokata liian hie-noksi, jottei se liety syksyn sateissa.

LANNOITUSRukiin lannoitteeksi sopii esim. kompostoitu karjanlanta15-30 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia 150–400 kg/ha.Viherlannoitus sopii hyvin rukiille ja se korvaa karjan-lannan. Omavaraisviljelykokeessa on apilaviherlannoi-tuksella saatu sama sato kuin tavanomaisella viljelytek-niikalla. Hajonta on ollut tavanomaista suurempi. Esi-kasvi vaikuttaa lannoitustarpeeseen. Apilapitoisen nur-men jälkeen hyväkuntoisilla mailla voidaan ruis viljelläilman lannoitustakin. Puun tuhka sopii rukiin lannoit-teeksi noin 1-3 t/ha.

SIEMEN JA KYLVÖSiemenen tulee olla luonnonmukaisesti tuotettua, tervet-tä ja peittaamatonta. Kotoista siementä käytettäessä onsyytä huomata myös, että torajyvä leviää siemenen mu-kana ja sitä ei siemeneksi käytettävässä rukiissa saa ollalainkaan, koska leipäviljassa ei torajyvää saa esiintyä.

Rukiilla sopiva siemenmäärä on 500 kpl/m2. Jyvänkoosta ja itävyydestä riippuen se tarkoittaa noin 140–180kg/ha kylvömäärää. Myöhäisissä kylvöissä siemenmäärääon syytä lisätä 10–20 %. Rukiin sopiva kylvösyvyys on2–4 cm. Syysviljoja ei jyrätä. Rukiilla sopiva kylvöaikaEtelä-Suomessa on 20.–30.8. ja Keski-Suomessa 15.–25.8.

RIKKAKASVIEN HALLINTARuis on pitkäkortisena ja aikaisin keväällä kasvavanahyvä kilpailija rikkakasvien suhteen. Rikkakasvien hal-litsemiseksi ruislohko muokataan huolella. Tarvittaessakäytetään pika- tai puolikesantoa. Viljelykierrossa ei vil-jellä syysviljaa liian usein. Rikkakasvien siementen hä-vittämiseksi lanta kompostoidaan. Myöhäisempi kylvörikkaruohottuu yleensä aikaista kylvöä vähemmän. Hyvätalvehtiminen tulee varmistaa täystiheän kasvuston ai-kaansaamiseksi. Rikkakasviäestys voidaan tarvittaessatehdä jo syksyllä, mikäli maa on siihen riittävän kuivaa.Keväinen rikkaäestys tulisi tehdä mahdollisimman var-hain, heti kun maa kuivahtaa ajo- ja äestyskuntoon.

TALVEHTIMINENViljelytoimet tulisi suunnitella siten, että juuristoon ker-tyy runsaasti vararavintoa talveksi. Kylvöaika tulisi so-

PELTOKASVIEN SOPIVIAKYLVÖTIHEYKSIÄ

kevätvehnä 600–700 kpl/m2

ruis ja syysvehnä 500

ruisvehnä 450–500

kaura 500–550

ohra 500

herne, puolilehdetön 120–140

härkäpapu 60–70

kevätrypsi 300–350

syysrypsi 150

öljypellava 750–900

kuitupellava 2000–2200

Kylvömäärän laskeminen

Kylvömäärä kg siementä/ha =kylvötiheys kpl/m2 x 1 000 siemenen paino g

itävyys %

500 kpl/m2 x 30 g =>176 kg/ha85 %

500 kpl/m2 x 25 g => 129 kg/ha97 %

PELTOKASVIT

339

vittaa siten, että oras ehtii sopivan reheväksi eli juuristoehtii vahvistua riittävästi (sopivan rehevässä oraassa on3–4 sivuversoa). Typpeä käytetään hyvin kohtuullisesti,fosforia ja kaliumia tulee olla riittävästi. Talvehtimiseenvaikuttaa lajikevalinta merkittävästi. Parhaiten runsaslu-misilla alueilla talvehtivat Ensi, Jussi ja Sampo sekä Toi-vo. Harjuviljely eli äestys kylvön jälkeen joustopiikkiä-keellä ilman varpajyrää tai kultivaattorilla varmistaaosaltaan tasaisilla mailla talvehtimista. Routaantuneessamaassa talvehtiminen on oleellisesti sulaa maata parem-pi, juuriston vararavinto riittää pienemmän hengityksentakia pitempään. Jos maa on sula lumen tullessa, niinmaa saadaan routaantumaan, kun lumi lanataan tukillapakkaspäivänä.

SADONKORJUULeipäviljat tulee korjata nopeasti niiden tuleennuttuapuintikuntoon. Sakoluku putoaa sateissa nopeasti. Leik-kuupuinti suoritetaan melko varhain, kun kosteus ensikerran laskee alle 30–35 %.

Sakolukutavoite rukiilla on vähintään 80. Sakolukusaisi olla mieluiten vähintään 110–130. Hehtolitrapainontulee olla vähintään 68 kg, rikkapitoisuuden alle 2 % jakosteutta enintään 14 %. Laatu vaikuttaa hinnoitteluun.

Ruista on karjatiloilla alettu uudelleen viljellä myösjuhannusrukiina. Ruis ja mahdollinen seoskasvi kylve-tään avokesantoon kesäkuun loppupuolella. Vihantasatokorjataan elokuun loppupuolella rehuksi. Ruissato korja-taan seuraavana vuonna. Lajikkeeksi soveltuu vain Ensi.Seoskasvina voidaan käyttää esim. ruisvirnaa noin 20-30kg/ha. Vihermassa on korjattava pois, jotta kasvusto tal-vehtisi. Korjuun yhteydessä maa ei saa tiivistyä.

6.3.2 KEVÄTVEHNÄNLUONNONMUKAINEN VILJELY

KASVUPAIKKAVehnä on vaateliain viljalaji kasvupaikan ja maan kasvu-kunnon suhteen. Vehnän viljelyyn sopii lämmin, hallal-ta suojattu kivennäismaa. Lohkon pH tulisi olla yli 6,0.Vehnä tarvitsee runsaasti ravinteita, ennen kaikkea typ-peä. Esikasviksi sopii näin apilanurmi, viherrehu tai her-nekaura. Viherkesanto tai juurikasvit sopivat myös hy-vin vehnän esikasveiksi. Vehnää viljeltiin luonnonmu-

PELTOKASVIT

340

kaisesti vuonna 2 000 noin 5 000 ha, josta suurin osa olikevätvehnää.

LAJIKKEETKevätvehnällä aikaisuus, valkuaispitoisuus ja sakoluvunkestävyys ovat keskeisiä lajikkeen valintaperusteita. Li-säksi hyvä taudinkestävyys olisi merkittävä lisävahvuus.Pitkästä korresta näyttää olevan viljoille luonnonmukai-sessa viljelyssä etua, koska pitkäkortisen lajikkeen kil-pailukyky rikkakasveja vastaan on parempi. Laonkestä-vyys ei luomuviljelyssä ole kovin merkittävä lajikkeenvalintaperuste.

Pitkäkortisilla lajikkeilla on yleensä myös laaja javahva juuristo. Ne pystyvät ottamaan tehokkaammin ra-vinteita ja ne ovat poudankestävämpiä kuin lyhytkortisetlajikkeet. Pitkäkortisimpia lajikkeita ovat Manu, Reno,Heta, Kruunu, Satu ja Mahti.

Aikaisimpia ovat Heta, Anniina ja Manu. Valkuaispi-toisimpia ovat Heta, Manu, Anniina, Bastian ja Satu. Sa-koluvultaan parhaita lajikkeita ovat Bastian, Reno, Tjal-ve sekä Manu ja Anniina. Sakoluvun parhaiten säilyttä-vät Mahti ja Kruunu. Leivontalaadultaan parhaita ovatManu ja Anniina.

Satoisimpia ovat Kruunu, Vinjett, Mahti ja Tjalve.Taudinkestävimpiä (ruskolaikun ja härmän) ovat Vinjett,Kruunu, Mahti, Bastian ja Anniina sekä Tjalve.

MUOKKAUSVehnälle maa muokataan normaalisti. Vehnä tulee kyl-vää aikaisin, mutta maan riittävään kuivumiseen ja ra-kenteen säilyttämiseen tulee kiinnittää huomiota. Maantulisi olla hyvin muokkautuvaa ja tallauksen kestävääkoko ruokamultakerroksen syvyydeltä. Herkästi kuivu-villa savimailla tasausäestys säästää kosteutta.

LANNOITUSKevätvehnä on viljoista vaateliain lannoituksen suhteen.3 000 kg:n jyväsato sisältää typpeä 60–65 kg, fosforia 10kg ja kaliumia 15 kg. Sille voidaan käyttää kompostoituakarjanlantaa 25–40 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia150–400 kg/ha. Ilmastettu lietelanta sopii hyvin vehnäl-le. Viherlannoitus korvaa karjanlantaa. Kaksivuotinenapilanurmi sopii erityisen hyvin vehnän esikasviksi, kos-ka se nostaa jyvien valkuaispitoisuutta. Esikasvi ja maan

KEVÄTVEHNÄ VILJELYKIERROSSA

KEVÄT-VEHNA

ApilanurmiViherrehuHernekauraViherkesantoJuurikasvit

KauraOhraHernekauraViherrehuNurmi

PELTOKASVIT

341

kasvukunto, ennen kaikkea rakenne, vaikuttavat merkit-tävästi lannoitustarpeeseen.

SIEMEN JA KYLVÖKäytettävän siemenen tulee olla tervettä ja peittaamaton-ta. Cedomon-peittaus on kuitenkin luomussa sallittu.Kevätvehnän sopiva kylvömäärä on 600–700 kpl/m2.Siementä käytetään sen koosta ja itävyydestä riippuennoin 240–270 kg/ha, rikkakasviäestystä käytettäessä 10–15 % enemmän. Sopiva kylvösyvyys on 4–5 cm ja sopi-va kylvöaika yleensä toukokuun alkupuolisko. Kevät-vehnälohkot jyrätään.

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasvien hallitsemiseksi käytetään riittävän moni-puolista viljelykiertoa. Lannan huolellinen kompostoin-ti tai lietelannan ilmastus vähentävät rikkakasvien sieme-niä. Savimailla voidaan käyttää tasausäestystä ja muuta-malla päivällä viivästettyä kylvöä. Aluskasviksi sopiipuna-, valko- tai persianapila. Ne vähentävät rikka-ruohottumista. Rikkaäestys suoritetaan tarvittaessa 2–3-lehtivaiheessa.

SADONKORJUULeipoutuvuuteen oleellisesti vaikuttava sakoluku putoaavehnällä sateissa lajikkeesta riippuen melko nopeasti.Leikkuupuinti suoritetaan tämän vuoksi riittävän tuleen-tumisasteen saavutettua. Sopiva puintikosteus on noin20–25 %. Sakolukutavoite leipävehnällä tulee olla vähin-tään 170. Vähimmäisvaatimus on 140. Sakoluvultaan eri-laiset viljaerät pidetään erillään. Hehtolitrapainon tuleeolla vähintään 76 kg, rikkapitoisuus alle 2 % ja kosteuttaenintään 14 %. Kun valkuaispitoisuus on 11,5–12,0 %,on vilja perushintaista. Suurimoiksi käytettävän vehnäntulee olla tuleentunut tasaisesti, vihreitä jyviä ei saa olla.

VILJANÄYTTEEN OTTOLeipäviljaa myyvän viljelijän on syytä olla selvillä kun-kin viljaerän laadusta. Laadun selvittämiseksi jokaisestaviljaerästä otetaan näyte ja toimitetaan viljan laatumää-rityksiä tekevän keräilyliikkeen kautta viljalaboratori-oon. Rinnakkaisnäyte jätetään varalle.

Viljanäytteen ottaminen

– Otetaan siten, että se edustaa mahdolli-simman hyvin koko viljaerää.

– Viljaerän eri puolilta otetaan sattumanva-raisesti samansuuruisia osanäytteitä puh-taaseen astiaan, esim. sankoon.

– Osanäytteitä tulisi ottaa• 2000 kg:n erästä -> 10 kpl• 10000 kg:n erästä -> 30 kpl

– Osanäytteistä tulee kertyä vähintään 2 l.

– Osanäytteet sekoitetaan huolellisesti.

– Tästä kokonaisnäytteestä otetaan vähin-tään yhden litran suuruinen näyte,joka lähetetään tutkittavaksi esinäytteenä.Toisen 1 l:n suuruisen näytteen voi jättääitselle varanäytteeksi.

Kosteusnäyte suljetaan tiiviiseen pakkaukseen.– Mukaan liitetään näyteilmoitus

• lähettäjän nimi• viljalaji• viljaerä• näytteenottopäivä

(• erän suuruus, jos näyte toimitetaanmahdolliselle ostajalle)

PELTOKASVIT

342

6.3.3 KAURAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Kaura on rehuviljoista vaatimattomin kasvupaikan suh-teen. Kaura menestyy kaikilla maalajeilla ja kosteissakinolosuhteissa. Se viihtyy viljoista parhaiten erilaisillamailla ja on vähiten arka maan happamuudelle ja tiivis-tymiselle. Kaura ottaa ravinteita tasaisimmin pitkin kas-vukautta ja se hyötyy eniten keskikesällä maasta vapau-tuvasta typestä. Kaura sopii hyvin rehuksi. Kauraa viljel-tiin luonnonmukaisesti vuonna 2000 noin 17 000 ha. Seon siten yleisimmin viljelty luomuvilja, osuus koko luo-muvilja-alasta on ollut noin 40 %. Lisäksi kaura on ylei-nen seosviljelyssä. Esikasvin suhteen kaura on vaatima-ton. Parhaiten esikasveiksi sopivat nurmet, palkokasvitja juurikasvit. Kaura on hyvä esikasvi muille kasveille.Se suosii juuristossaan sienilajeja, jotka puhdistavatmaata osin esim. toisten viljojen taudeista.

Valittaessa kauralajiketta viljelyyn, on syytä kiinnit-tää lajikkeen aikaisuuden ohella huomiota sadon käyttö-tarkoitukseen. Suurimokauraksi viljeltäessä lajikkeeltatoivotaan suurta jyväkokoa, alhaista kuoriprosenttia jakorkeaa hehtolitrapainoa. Rehukäytössä korostuu satota-son ohella kuoripitoisuus. Lisäksi kuoren väri on merkit-tävä, kun kauraa lähdetään myymään. Viennissä kuorenvärin tulee olla vaalea – esim. keltakuoriset Roope jaKolbu eivät sovellu vientiin.

Aikaisimpia kauralajikkeita ovat Aslak, Leila, Aarreja Veli sekä Svala. Satoisimpia ovat luomuviljelyssä ol-leet Roope ja Yty. Hyvin varjostavia, pitkäkortisimpiaovat Puhti, Aarre, Yty ja Veli.

MTT:n luomulajikekokeissa ovat satoisimpia olleetRoope sekä myöhäiset Yty, Puhti ja Katri. Vanhoista la-jikkeista Sisu ja Hannes ovat pärjänneet parhaiten. Ta-vanomaisessa viljelyssä satoisa Salo ei ole menestynytluomuviljelyssä.

Kauran sopiva kylvötiheys on 500–550 kpl/m2, suo-javiljalle noin 10–15 % vähemmän, mikäli lannoitus onrunsas.

Kauran lannoitukseen soveltuu karjanlantakomposti,ilmastettu lietelanta sekä viherlannoitus. Kaura tuleentuuyleensä hieman epätasaisesti. Puinti voidaan aloittaa, kunkosteus on laskenut alle 30 %. Puinnilla ei kuitenkaan olekiirettä. Suurimokaurassa ei tulisi olla vihreitä jyviä.

PELTOKASVIT

343

Suurimokauran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehtolitra-paino vähintään 56 kg, perushintaista 58–60 kg, 2 mm ra-koseulan läpäisseitä 5 % (perushinta) – 10 % (enintään),rikkapitoisuus alle 2 % sekä kosteus korkeintaan 14 %.Hajun ja värin tulee olla terve sekä homeetonta. Pienet jy-vät on syytä lajitella pois ennen myllyyn toimittamista.Laatu vaikuttaa hinnoitteluun.

Lisbeth on kuoreton kauralajike. Sen sato on noin 45 %:nverran kuorellisia lajikkeita pienempi. Se on Veliä kaksipäivää myöhäisempi; korren pituus ja lujuus on Velinluokkaa. Lajike on mielenkiintoinen erityisesti suurimo-kaurana, kauratuotteiden suoramyyntiin sekä yksima-haisten eläinten rehuksi.

6.3.4 OHRAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Ohra on viljoista vaateliain maan rakenteen suhteen.Monitahoiset ohrat tulisikin kylvää hyvin kuivuneeseenja lämmenneeseen maahan. Ohra ottaa myös nopean kas-vurytmin takia ravinteet lyhyen ajan kuluessa alkukesäl-lä. Lämpimässä ja hyvärakenteisessa maassa ravinteidenvapautuminen on nopeinta. Ohran viljelyssä on mahdol-lista toteuttaa parhaiten myös rikkakasvien säätelyä kyl-vöaikojen vaihtelun avulla. Ohralle sopii viljoista parhai-ten viivästetty kylvö. Savimailla kevätkosteutta säästäätällöin tasausäestys. Ohraa viljeltiin vuonna 2000 luon-nonmukaisesti noin 7 000 ha.

LAJIKKEETLuomuohraa viljellään rehuksi, myllyohraksi ja mallas-ohraksi. Luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävän oh-ralajikkeen tulisi mieluiten olla viihtyvä, viljelyvarmayleislajike, jonka taudinkestävyys on keskitasoa parem-pi. Rehuohrassa saisi olla runsaasti valkuaista ja sen heh-tolitrapaino saisi olla korkea. Myllyohra saisi olla isojy-väistä ja painavaa. Mallasohran itävyyden tulee ollahyvä ja valkuaispitoisuuden alhainen. Mallasohraksi so-veltuvat vain tietyt lajikkeet. Luomuviljelyssä yleisim-min viljeltyjä lajikkeita ovat olleet Artturi, Arve ja Arra.

Aikaisimpia ohralajikkeita ovat monitahoiset Arra,Artturi, Rolfi, Arve ja Loviisa. Kaksitahoiset lajikkeetovat monitahoisia myöhäisempiä.

Luomulajikekokeissa satoisin on ollut monitahoinenErkki, joka on menestynyt hyvin eri alueilla ja eri olo-

Ohra on herkin viljamaan tiivistymiselle!

PELTOKASVIT

344

suhteissa. Seuraavina ovat olleet Pohto, Botnia, Thulesekä kaksitahoinen Saana. Monitahoiset lajikkeet ovatmenestyneet luomussa hieman kaksitahoisia heikommin.

Taudinkestävyydessä on lajikkeiden välillä merkittä-viä eroja. Kilta, Saana, Scarlet ja Thule ovat kestävimpiäverkkolaikkua vastaan. Arimpia ovat Arve, Prisma jaKymppi. Viirutaudille arimpia lajikkeita ovat Artturi,Arve ja Loviisa sekä Rolfi, Thule ja Botnia. Härmänarim-pia lajikkeita ovat Pokko, Arra, Artturi, Rolfi, Jyvä jaKunnari. Härmänkestävimpiä ovat Kilta, Luberon, Barke,Video ja Mette. Yleisesti terveimpiä lajikkeita ovat olleetKilta, Saana, Luberon ja Mette. Yleisesti taudinarimpiaovat Pokko, Arve, Arra, Rolfi, Jyvä, Kymppi ja Prisma.

Hehtolitrapainoon vaikuttaa lajikkeen ohella enitenkasvukauden sääolosuhteet. Kevyimpiä ovat olleet Arve,Rolfi ja Botnia. Painavimpia ovat kaksitahoiset Inari, Fi-lippa, Kustaa ja Scarlett. Monitahoisten lajikkeiden Ar-ven, Rolfin ja Botnian hehtolitrapainot ovat alhaisimpia.

Jyväkooltaan suurimpia ovat kaksitahoiset lajikkeetFilippa, Inari ja Prisma. Monitahoisista suurijyväisimpiäovat Loviisa ja Erkki. Jyväkokoon vaikuttaa merkittävästilajikkeen taudinarkuus ja kasvitautien esiintyminen.

Viljan kuivatuksessa energiaa voidaan säästää eristä-mällä kuivuri, nostamalla kuivatuslämpötilaa, siirtymälläkylmäilmakuivatukseen tai viljan tuore- tai ilmatiiviiseensäilöntään. Fossiilista energiaa voidaan korvata esim. hak-keella käyttämällä uuden tekniikan lämmityskattiloita.

Myllyohran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehto-litrapaino vähintään 65 kg, 2 mm:n rakoseulan läpäissei-tä enintään 10 %. Rikkapitoisuus on alle 2 % ja kosteusenintään 14 %. Jyvien tulee olla ilman vierasta hajua javäriltään normaalia ja homeetonta. Pienet jyvät lajitel-laan pois ennen myllyyn toimittamista. Laatu vaikuttaahinnoitteluun.

6.3.5 MUIDEN VILJOJENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Rukiin kevätmuotoja viljellään lisääntyvässä määrin luo-muviljelyssä. Kevätrukiilla on nopea alkukehitys ja setukahduttaa hyvin rikkakasveja. Pitkäkortisena kevätruison kuitenkin herkkä lakoontumaan. Sen kasvuaika onmyöhäisten kevätvehnien luokkaa ja sakoluku laskeeyhtä herkästi kuin syysrukiilla. Se on kohtuulliseen lan-

Polttoöljyn tarve ohran viljelyn erityövaiheissa 121 l/ha

Muokkaus 31 %

Kylvö, jyräys, kasvinsuojelu 6

Puinti, kuljetus 7

Lämminilmakuivatus 56

Lötjönen 2000

PELTOKASVIT

345

noitustasoon tyytyvä ja heikkokortinen. Käytössä onkolme paikalliskantaa; Suvikas, Auvinen ja Juuso.

Rukiin ja vehnän risteytystä – ruisvehnää viljelläänmyös kasvavassa määrin. Se soveltuu rehuviljaksi. Vil-jelytekniikka on rukiin ja syysvehnän väliltä.

Speltti on viljelykasvina leipävehnän edeltäjä. Senviljely on lisääntynyt maassamme luomuviljelyssä viimevuosina. Sitä viljellään syysvehnän tapaan. Se on vehnäävaatimattomampi lannoituksen suhteen. Korsi on pitkä jamelko herkästi lakoontuva.

Leipäviljaksi viljellään myös kevätkylvöistä tattaria. Sesopii hyvin esim. keliaakikoille. Luomuviljelyssä sitä olivuonna 2000 noin 150 ha. Tattari on lannoituksen suhteenvaatimaton. Liian rehevällä kasvupaikalla se lakoutuu hel-posti ja tuleentuminen viivästyy. Keväällä se on hyvin hal-lanarka, joten se soveltuu viljeltäväksi vain lämpimillä rin-nemailla. Kylvö tapahtuukin yleensä vasta kesäkuussa.Satoisuus vaihtelee suuresti eri vuosien välillä.

6.4 ÖLJYKASVIENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Öljykasveista luonnonmukaisesti viljellään lähinnä ke-vätrypsiä ja öljypellavaa. Rypsiä viljeltiin vuonna 2000noin 2 200 ha alalla. Syysrypsin viljely on myös alka-massa. Pellavaa viljeltiin yhteensä noin 600 ha alalla.Pellavasta osa oli kuitupellavaa. Pellava on vaatimatonlannoituksen suhteen, mutta se on heikosti varjostava jasiten arka rikkakasvien kilpailulle. Lisäksi viljelläänmyös kitupellavaa. Öljykasvien siemenistä puristettuöljy on markkinoilla menestynyt hyvin. Niinpä luomu-viljeltyjen öljykasvien kysyntäkin on kasvussa.

Rypsi on melko vaatelias viljelykasvi. Kasvuajaltaanse on myöhäisimpien kevätvehnien luokkaa. Se soveltuuviljeltäväksi lähinnä sellaisilla lohkoilla, joilla voidaanviljellä kevätvehnääkin. Lannoitustarve on suunnilleenvehnän luokkaa. Rikkakasvit tulee hallita ennaltaehkäi-sevästi. Rikkakasviäestys soveltuu rypsille huonosti. Tu-holaisille rypsi on arka. Taimivaiheessa sitä uhkaavatmm. kirpat ja kukintavaiheessa rapsikuoriaiset.

Rapsikuoriaisen luontaisen vihollisen loispistiäisensuosiminen onkin luomurypsin viljelyssä tärkeä viljely-tekninen keino ehkäistä sadon alennuksia. Viljelykier-rossa rypsi sijoitetaan aina edellisen vuoden rypsilohkon

LUOMURYPSIN VILJELYKIERTO

Rypsi+nsApilanurmiSyysviljaViherlannoitus

PELTOKASVIT

346

läheisyyteen. Edellisen vuoden rypsilohkon tulee pysyämuokkaamatta juhannukseen asti, jotta loispistiäiset eh-tivät kehittyä ja siirtyä uudelle rypsilohkolle. Tämän ta-kia rypsiä käytetäänkin nurmen suojaviljana.

6.5 PERUNAN LUONNON-MUKAINEN VILJELY

Perunaa viljellään lähes kaikilla luonnonmukaista vilje-lyä harjoittavilla tiloilla ainakin omaan käyttöön. Senviljelyala vuonna 2000 oli noin 800 ha. Peruna sopii hy-vin luonnonmukaiseen viljelyyn kohtuullisen ravinnetar-peensa ja mekaanisesti hallittavan rikkakasvitilanteenansiosta. Perunan viljelyn haasteita ovat mm. rutontor-junta ja laadukkaan sadon tuottaminen.

KASVUPAIKKAPeruna tarvitsee menestyäkseen hallalta suojatun, kevy-en kivennäismaan. Lohkon tulisi lisäksi olla aurinkoinenja tuulinen kasvuston nopean kuivumisen takia. Maantulee olla hyvärakenteinen. Kuivatuksen tulee olla hyvä,pintavesiä ei saa kertyä vakoihin.

PERUNA1-2 v. apila-nurmiViljatVihannekset

Viljat

(peruna)

PERUNA VILJELYKIERROSSA

Vilja+ns – apilanurmi – apilanurmi – peruna – (peruna)

Kukan väri: V=valkoinen, PV=punavioletti, SV=siniviolettiMukulan muoto: P=pyöreä, PS=pyöreän soikea, S=soikeaMallon väri: V=valkoinen, VK=vaalean keltainen, K=keltainen

PELTOKASVIT

347

Hyvälaatuisen ruokaperunan viljelyssä sopiva viljely-kierto on tärkeä. Esikasviksi valitaan perunakierrossajoko lyhytikäinen nurmi tai viljat. Perunaa voidaan vil-jellä myös vihannesten jälkeen. Viherlannoitus sopiihuonosti perunan esikasviksi yleensä liiallisen typen ta-kia. Perunaa viljellään viljelykierrossa korkeintaan kah-tena vuotena viidestä. Maan happamuuden suhteen peru-na on vaatimaton. Tarvittava perunakierron kalkitus on-kin syytä tehdä heti perunan jälkeen.

LAJIKKEETRutonkestävyys ja sadon käyttötarkoitus ja laatu ovattärkeitä valintaperusteita, kun valitaan perunalajikkeitaluonnonmukaiseen viljelyyn.

Varhaisperunaksi sopivat aikaiset lajikkeet Adora,Columbo ja Ukama. Syysperunaksi sopivat Ostara jaGloria sekä laadukas Siikli, joka on kuitenkin varsin ru-tonarka.

Talviperunaksi soveltuvat esim. rutonkestävimmätMatilda, Suvi, Nicola, van Gogh, Idole, Satu sekä Aste-rix. Matilda ja Asterix ovat yleisperunoita. Suvi, vanGogh ja Rosamunda sekä Kulta ovat jauhoisia perunoi-ta. Kiinteitä ovat varhaisperunat ja Nicola, joka on Bint-jen tyyppinen, vähän tärkkelystä sisältävä kiinteämaltoi-nen perunalajike.

Siemenen terveyteen on perunan viljelyssä tarpeenkiinnittää erityistä huomiota. Virustautien ym. välttämi-seksi siemen on tarpeen uusia yleensä 2–3 vuoden vä-lein. Omalla tilalla siemenkäyttöön menevä peruna tuli-si viljellä erikseen.

Lajikkeiden välillä on myös eroja laadussa, esim.maussa ja nitraattipitoisuuksissa. Tämä tulee ottaa huo-mioon perunan lannoituksessa.

SIEMENEN KÄSITTELY JA IDÄTYSPerunan siemenen idätys kuuluu oleellisena osana ruoka-perunan viljelyyn. Idätys nopeuttaa taimettumista ja peru-nan kasvua sekä aikaistaa mukulanmuodostuksen alka-mista. Idätys nopeuttaa perunan kasvurytmiä ja parantaalaatua. Se lisää erityisesti myyntikelpoisen sadon osuutta.Perunan jauhoisuus ja maku paranevat paremman tuleen-tumisen myötä. Kunnollinen idätys mahdollistaa sen, ettämaa saa lämmetä kunnolla. Näin pohjamaan tiivistyminenvähenee ja rikkakasvien hallinta helpottuu.

Peruna idätetään noin 3–4 viikon ajan 10–13 °C:n

PELTOKASVIT

348

lämpötilassa. Sopiva idätysaika vaihtelee lajikkeittain.Idätys valossa kasvattaa lyhyitä ja vahvoja ituja, jotkakestävät myös koneellisen istutuksen enintään 2,5–3,0cm:n pituisina. Riittävän valonsaannin varmistamiseksimukulat idätetään matalissa laatikoissa.

ISTUTUSValio- ja kauppasiemen lajitellaan yleensä kokoluokkiin28/25–45 mm ja 45–55 mm. Vastaavasti oma siemenkannattaa lajitella myös tasaiseen kokoon.

Isossa siemenessä on enemmän vararavintoa. Kas-vusto kehittyy nopeasti. Pienestä siemenestä kasvustokehittyy hitaammin, mutta tuottaa saman sadon, jos kas-vukausi saa jatkua riittävän pitkään. Sadon kokojakaumaon tasaisempi.

Siementarve määräytyy siemenperunan itujen mää-rän ja mukulakoon perusteella. Sopiva kasvutiheys onnoin (20)–25 vartta/m2. Rivivälinä käytetään mieluiten80 cm. Traktorin renkaiden tulee sopia riviväliin vahin-goittamatta penkissä olevia perunoita hoito- ja sadonkor-juutöiden aikana. Sopiva istutusväli on noin 20–30 cm.Seuraavassa on esimerkki siemenmäärän ja istutustihey-den laskemisesta.

Perunan siemenmäärä ja istutustiheys

Kasvavia Siemenmäärä Istutusväli cm, kunituja/ 28–45 mm 45–55 mm riviväli 80 cmmukula 32 g 70 g

3 2 670 5 830 154 2 000 4 380 205 1 600 3 500 256 1 330 2 920 30

SIEMENPERUNAVILJELYKSEN KASVUSTON LAATUVAATIMUKSET

Laatuvaatimus Perussiemen Sertifioitu siemenE1 E2 E3 A B

Aitous % 99,9 99,9 99,9 99,5* 99,5*Poistettuja yksilöitä enintään % 0,0 0,5 0,5 - -Ankara viroosi enintään % 0,0 0,2 0,2 0,5 -Virustautisia enintään % 0,2 0,5 0,5 2,0 10,0Tyvimätä enintään % 0,0 0,5 0,5 1,0 2,0Perunaseitti enintään % 5,0 10,0 10,0 10,0 10,0*josta vieraita lajikkeita enintään 0,2 %

Siemenperunan laatuvaatimukset virusten talvitestauksessaA+Y, enintään % 0,2 0,5 1,0 4,0* 10,0**

* josta enintään 2 % saa olla Y-virusta** B-luokassa virustesti on vapaaehtoinen, ellei epäillä virussaastuntaa

Siemenen idätys on sitä tärkeämpää• mitä parempaan laatuun pyritään• mitä pohjoisempana viljellään• mitä kylmempi kasvupaikka on• mitä myöhäisempää lajiketta käytetään• mitä aikaisempaan satoon pyritään

PELTOKASVIT

349

Sopiva istutusaika on silloin, kun maa on kuivunut muok-kautuvaksi ja lämmennyt riittävästi (yli 8 °C) hyvän kehi-tyksen varmistamiseksi. Etelä-Suomessa sopiva istutusai-ka on yleensä noin 15.–25.5. ja pohjoisempana noin viik-koa myöhemmin. On syytä pyrkiä suhteellisen aikaiseenistutukseen, jotta sato ehtii kehittyä riittävän pitkälle en-nen kasvun päättymistä ja esim. elokuussa mahdollisestipuhkeavaa ruttoa. Toisaalta maan tiivistymistä on varotta-va. Kylmässä maassa perunan kehitys on hidasta.

Sopiva istutussyvyys alkuperäisestä maan pinnan ta-sosta vaon pohjaan on noin 2–10 cm. Matala istutus tai-mettuu nopeasti viileämmästäkin maasta. Matala istutussopii erityisesti varhaisperunalle. Syvää istutusta käyte-tään istutettaessa lämpimään tai karkeaan, nopeasti kui-vuvaan maahan.

MUOKKAUSPeruna tarvitsee syvään muokatun maan. Kokkareita jaturpeita ei saa olla. Maan rakenteen tulee olla hyvä. Lii-an sadeveden tulee imeytyä nopeasti pois ruokamulta-kerroksesta. Perunalohko muokataan syksyllä kyntäentai kultivaattorilla vähintään 25 cm:n syvyyteen. Hitaas-ti kuivuvilla ja lämpenevillä mailla käytetään noin 20cm:n syvyistä kevätkyntöä. Istutusmuokkaus tehdäännoin 15–17 cm:n syvyyteen, useimmiten joustopiikkiä-keellä. Tiivistymien välttämiseksi käytetään paripyöriä.

LANNOITUSPääravinteita perunan 20 tonnin sato sisältää seuraavas-ti: typpeä 50–60 kg/ha, fosforia 8–10 kg/ha ja kaliumia80–100 kg/ha.

Lannoitustarpeeseen vaikuttavat maasta vapautuvatravinteet, esikasvi ja aikaisempi kompostin käyttö sekälajike. Liiallinen tai ravinnesuhteiltaan virheellinen lan-noitus heikentää sadon laatua.

Typpi rehevöittää varsiston kasvua, viivästyttää mu-kulan muodostusta ja myöhästyttää tuleentumista. Semyös alentaa mukuloiden kuiva-ainepitoisuutta, heiken-tää makua ja lisää tummumistaipumusta sekä heikentääkäsittely- ja varastointikestävyyttä. Typen käyttö on mi-toitettava alhaiseksi varsinkin vähän kuiva-ainetta sisäl-tävillä lajikkeilla kuten Nicolalla ja Ostaralla.

Riittävä fosforin saanti parantaa perunan laatua. Selisää mukulalukua, parantaa sadon käsittely- ja varas-tointikestävyyttä, lisää perunan jauhoisuutta ja parantaa

PERUNASADOTKOMPOSTILANNOITUKSELLA

�� ��

��

�#

��

�#

���������(��) ��

��������(��) ��

*�����) ��

+� �!��)��

�

�$"#

��"$��"�

��"�

��"#

Väisänen ym 1990

PELTOKASVIT

350

makua. Se myös jouduttaa tuleentumista. Kalium lisäämukulakokoa sekä parantaa käsittely- ja varastointikes-tävyyttä. Se myös vähentää jauhoisuutta, rikkikiehumis-ta sekä tummumista. Liiallinen kaliumlannoitus kuiten-kin heikentää makua. Tyypillinen perunan kaliumlannoi-tuksen määrä on noin 150 kg/ha.

Perunalle käytetään huolella kompostoitua karjanlan-taa noin 20–35 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia tailuujauhoa 300–600 kg/ha. Vaikuttavan typen määrä pi-detään hyvin kohtuullisena, lajikkeesta ja maan kasvu-kunnosta riippuen noin 40–60 kg/ha. Erityisesti apilanjälkeen typpilannoituksen tulee olla niukka. Ilmastettulietelanta on ongelmallinen ruokaperunan lannoite. Senkäyttö vaatii erityisen suurta huolellisuutta ja hyvää tek-niikkaa esim. riittävän levitystasaisuuden saavuttamisek-si. Viherlannoitus sopii perunalle mikäli ravinnemäärätja suhteet saadaan sopiviksi. Siinä on usein typpeä lii-kaakin ja toisaalta se saattaa viivästyttää tuleentumista janostaa nitraattipitoisuutta.

Virtsa ei sovellu ruokaperunan lannoitukseen kloorinja yksipuolisen ravinnekoostumuksensa takia. Kalium-täydennykseen käytetään jo edellisinä vuosina biotiittia.

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasvien hallintaan perunalla käytetään riittävääviljelykiertoa, lannan kompostointia sekä mekaanisiatoimia. Istutuksen jälkeen noin viikon kuluttua taimettu-vat rikat poistetaan penkin päältä kevyellä lanauksella.Peruna taimettuu tällöin nopeammin. Ensimmäinen mul-taus tehdään, kun peruna on 5–10 cm:n korkuista. Rik-kakasvien tulisi irrota tällöin myös penkin laitojen ylä-osasta.

Toinen multaus tehdään, kun peruna on 20–25 cm:nkorkuista. Tällöin penkki muotoillaan lopulliseen muo-toonsa. On syytä pyrkiä isoon, vielä sadonkorjuussakinvähintään 20 cm korkeaan penkkiin. Mullatessa mullantulee nousta penkin päälle teräväharjaiseksi niin, että penk-ki pysyy kuivana isommillakin sateilla. Multauksen yhte-ydessä vaon pohja kuohkeutetaan hyvän läpäisevyydenvarmistamiseksi. Oikein ajoitetulla ja sopivalla työteknii-kalla saadaan rikkakasvit poistettua myös penkin päältä.

RUTON TORJUNTAPerunarutto leviää kostean lämpimällä säällä. Lajikkei-den välillä on ruton kestävyydessä merkittäviä eroja.Rutonkestävimpiä lajikkeita ovat Matilda, Nicola, Suvi

PERUNASADOT MEKAANISELLAJA KEMIALLISELLA RIKKAKASVIENTORJUNNALLA

#�

�#

��

�#

��

�#

��

�#

��

#

�

� ��

����,�� �)�

##� -)�� -)�� -)���)��

�����������.�

�/���0������0�����

������������")��),�)���

�������������),�)���

������������),�)���

Mekaanisen torjunnan ajankohdat:I = viikko istutuksestaII = taimettumisvaiheessaIII = peruna 5–10 cm taimella

Kemiallinen torjunta:Afalon 2 l/ha, Reglone 2 l/ha jaAgral 0,1 %

Ruippo 1990

PELTOKASVIT

351

ja van Gogh sekä Asterix. Kasvuston tulisi kuivua nope-asti aamukasteen ja sateen jälkeen. Kuivumista jouduttaailmava kasvupaikka ja kuivahko, rikkakasviton kasvus-to. Pellon vesitalouden tulee myös olla hyvässä kunnos-sa. Maan tulee läpäistä nopeasti liiat sadevedet. On syy-tä käyttää syvää istutusta ja kookasta penkkiä. Varret nii-tetään lehtiruton puhjettua mukularuton ehkäisemiseksi.

KASVUSTON HOITOSadon laadun parantamiseksi vieraat lajikkeet ja sairaatyksilöt poistetaan. Sadetus (n. 15–20 mm) tasaa hiekka-mailla perunan kasvua kuivina kausina ja torjuu rupea.Ruvenarkoja lajikkeita (mm. Matilda, Suvi, Satu) viljel-täessä sadetus varmistaa laadukkaan sadon tuottamisen.Toisaalta se saattaa edistää ruton leviämistä.

SADONKORJUUVarastoitavan ruokaperunan tulee olla riittävästi tuleen-tunut ennen sadonkorjuuta. Tuleentuessa sadon laatu pa-ranee, perunan kuori vahvistuu ja peruna kestää parem-min käsittelyä. Tuleentunutta peruna on silloin, kun mu-kulat irtoavat varsista helposti ja jäävät maahan. Tuleen-tumista jouduttaa ennen kaikkea kunnollinen idätys, so-piva lannoitus ja muu viljelytekniikka.

Varastoitava peruna tulee nostaa kuivissa ja lämpi-missä olosuhteissa. Peruna kestää käsittelyä vioittumat-ta selvästi paremmin yli 10 °C:n lämpötilassa.

Varsiston niitto pakkotuleennuttaa perunaa ja 10–14vuorokauden kuluessa kuori vahvistuu koneellista nos-toa kestäväksi. Lämpötilan tulisi kuitenkin olla yli 10 °C.Luonnollisen tuleentumisen tulisi olla jo alkanut ennenvarsien niittoa, jotta sadon laatu muodostuu hyväksi.Varret niitetään tai murskataan. Varsien murskauksenjälkeinen liekitys saattaa olla eräs mahdollisuus vähentäämukularuton riskiä.

Pienillä korjuualoilla käytetään yleensä maahan pu-dottavia elevaattorikoneita. Varsinaiset laatikkoon taisäiliöön nostavat korjuukoneet soveltuvat parhaiten yli 2ha:n korjuualoille. Perunan korjuun kaikissa vaiheissatulee perunaa käsitellä hellävaroen mekaanisten vioitus-ten välttämiseksi.

VARASTOINTIPerunat kuivatetaan pinnalta mieluiten jo ennen varas-toon siirtoa tai tehokkaalla tuuletuksella varastoinninalussa. Ruokaperunavaraston sopiva lämpötila on 3,5–

PERUNAN SATO TAVANOMAISESSA JALUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ

Tavan- Luonnon-omainen mukainen

viljely viljelyA1 A2 B1 B2

Mukulasato t/ha 38,7 37,6 28,6 31,0

Mukulasato, 38,7 38,3 31,1 33,520 % ka, t/ha

Varastohävikki 32,0 28,0 22,0 22,0% sadosta

Mukulasato, 26,9 27,7 24,4 26,3kevät, 20 % ka, t/ha

Sivuversoja, 90,0 112,0 14,0 32,0kpl/100 versoa

Järna, Ruotsi, 1971–79

PERUNAN SATO JA RUTTOISUUS

A1, A2 B1, B2 Erotus

Mukulasato, (Bintje), 20 % ka, t/havähän ruttoa, 5 v. 34,1 32,6 1,5paljon ruttoa, 4 v. 44,1 32,1 12,0

Suhdeluku A= 100vähän ruttoa, 5 v. 100 96 4paljon ruttoa, 4 v. 100 73 27

1 = peruna – vehnä – ohra2 = peruna – vehnä – apilanurmi

Pettersson 1982

PELTOKASVIT

352

4,5 °C, siemenperunalla 3,5–4,0 °C. Kosteus ei saa pääs-tä tiivistymään irtovedeksi. Sopiva ilmankosteus on noin95 %. Perunavarastossa on oltava myös riittävä tuuletusja ilman kierrätys. Valaistuksen tulee olla hyvin himmeäja lamppujen mieluiten vihreitä mukuloiden vihertymi-sen estämiseksi. Kauppakunnostustilan tulee sitä vastoinolla hyvin valaistu.

KAUPPAKUNNOSTUSRuokaperunan kauppakunnostus tarkoittaa sadon saatta-mista ruokaperuna-asetuksen vaatimusten mukaiseksi.Raakaerästä poistetaan laadultaan vialliset ja myyntiinkelpaamattomat mukulat sekä tehdään kokolajittelu. Ko-neellisessa lajittelussa perunan lämpötilan tulee olla noin12 °C käsittelyn kestävyyden parantamiseksi. Mullan-poisto mukuloista tapahtuu harjaamalla koneellisesti.

SATOISUUSLuonnonmukaisessa viljelyssä satotaso on ollut osassakokeita tavanomaisen viljelyn tasolla, osassa kokeita 75–90 % tavanomaisesta. Tärkein satoeroa aiheuttava tekijäon ruton keskeyttämä kasvu. Maan kasvukunnon hoito jasopiva lannoitus vaikuttavat myös satotuloksiin.

RUOKAPERUNAN LAATUVAATIMUKSET

Erikois- I luokka Luokitte- Varhais-luokka lematon peruna

Lajikerajoitus (MMM:n vuosittain vahvistama lista) on on ei ei

Vieraita lajikkeita (paino-%) 3 7 - -

Laadultaan kelpaamattomat (paino-%)

Pakkasen vioittamia 0

Märän sieni- tai bakteerimädän vioittamia 0 2

Vihertyneitä (vihertyneisyys ei häviä tavanomaisessa kuorinnassa) 0 2

Laadultaan viallisia (paino-%) 3

Itäneet (itu yli 5 mm)

Ontot, ruskolaikkuiset, kovin epämuotoiset

Vioittuneita (sellaista vioittumaa, jonka poistaminen suoralla leikkauksella yksinääntai yhdessä muiden samalla tavalla suoritettavien poistojen kanssa aiheuttaaerikoisluokassa yli 5 % sekä I luokassa yli 10 % hävikin perunan painosta) 3 6 10 5

Rupisia (erikoisluokassa yli 10 % ja I luokassa yli 25 % perunan pinta-alasta)Koekeitossa vetistyneitä, tummuneita tai hajonneita 0 ei vaat.

15 mm:n lajittelukoosta poikkeavia (paino-%) 3 10 - -(seulakoon äärirajat pyöreämukulaisilla 35 - 70 mm, pitkämukulaisilla 30 - 70 mm)

Multaa, kiviä ja muita epäpuhtauksia (paino-%) 1 1 ei vaat. ei vaat.

Ruokaperuna-asetus 356/84

Perunan varastointi• lämpötila• kosteus• tuuletus• valaistus

PELTOKASVIT

353

KIRJALLISUUTTA

Anon. 1986. Apilan viljely. Tieto tuottamaan 37. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 72 s.Anon. 1988. Hyvää siemenperunaa. Kasvintuotanto 8. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 46 s.Anon. 1989. Herneen tuotanto. Kasvintuotanto 10. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 26 s.Anon. 1999. Laatuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 80. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 94 s.Anon. 2000. Luomuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 86. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 109 s.Anon. 2000. Luomusiemen- ja taimiopas. Tieto tuottamaan 88. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 87 s.Anon. 2001. Laatuperunan tuotanto. Tieto tuottamaan 95. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 106 s.Anon. 2001. Luomu alkaa siemenestä. Luomu-lehti 5/2001. Liite 16 s.Aula, S. ja Talvitie, H. 1995. Ruis- ja kevätvehnälajikkeiden soveltuvuus luonnonmukaiseen viljelyyn. MTT:n Tiedote 3/

95. Jokioinen.Aura, E. ja Kemppainen, R. 1983. Kalkituksen ja karjanlannan vaikutus puna-apilan typensidontaan. Palkokasvien

typensidonnan tehostus: Rhizobium-bakteerien valinta ja vertailu. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypenhyväksikäytön projekti. Julkaisu 5. Sitra. Helsinki. ss. 33-44.

Austrheim, L.N. 2002. Skånsom grashosting. Ökologisk Landbruk 1. Pp. 5-13.Dahlberg, E. 2001. Regler och lagstiftning inom utsädesområdet. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och

postrar, Ultuna. CUL. SLU. Pp. 143-145.Dlouhy, J. 1981. Alternativa odlingsformer – växtprodukters kvalitet vid konventionell och biodynamisk odling. Sveriges

Lantbruksuniversitet. Institutionen för växtodling. Rapport 91. Uppsala. 143 p.Germeier, C.U. 2001. Wide Row Spacing and Living Mulch: New Strategies for Producing High Protein Grains in

Organic Cereal Production. Biological Agriculture & Horticulture, 18. Pp. 127-139.Hannukkala, A. 2000. Luomuperunan kasvinsuojelu. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 7 s.Hannukkala, A.,Vuorinen, M., Kedonperä, A. 2001. Ohran taudinkestävyydessä ja torjuntatarpeessa huimia eroja.

Koetoiminta ja käytäntö 58 nro 1. S. 7.Heinonen, E. 1998. Luomusiemenprojektin loppuraportti. Kasvintuotannon tarkastuskeskus, Siementarkastusosasto.Heinonen, S., Kankaanpää, L. ja Kieksi, J. 2000. Sertifioitua luomusiementä tarvitaan lisää. Koetoiminta ja Käytäntö nro

2. 28.3.2000. s. 6.Hiivola, S-L. ja Kangas, A. 1996. Rehuviljan laji- ja lajikeseokset. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 1.

Jokioinen. 19 s.Holten, J.M. & Loes, A.-K. 2002. Rothår og fosforopptak i korn. Ökologisk Landbruk. 4. pp. 24-27.Hovinen, S. 1990. Herneen satovaihteluiden syyt. Koetoiminta ja käytäntö 27.3.1990.Huhta, H. 1998. Ruokaperunalajikkeet luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunaseminaari 7.10.1998.

Mikkelin mlk, MTT. Ss. 37-40.Huusela-Veistola, E. 2002. Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11.Huusela-Veistola, E. 2002. Syysviljojen kahukärpäsriski näkyy kelta-ansoista. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6.Högnäsbacka, M & Huhta, H. 2001. Puna-apilalajikkeista löytyy satoisia uutuuksia. Koetoiminta ja käytäntö

nro 1. 2.4.2001.Ifoam. 2002. Genetic engineering versus organic farming. www.ifoam.org 9.4.2002.Jalli, H., Salonen, J. 2002. Rikkakasvit kuriin ruiskylvöä myöhentämällä. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6.Järvi, A., Nykänen-Kurki, P. 1999. Nurmipalkokasvilajikkeet. Koetoiminta ja käytäntö 56, 23.3.1999. Ss. 7.Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L. 2002. Virallisten lajikekokeiden

tulokset 1994 - 2001. MTT:n selvityksiä 2: 281 s. http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts2.pdfKangas, A., Kedonperä, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L. 2002. Viljala-

jikkeiden taudinalttius virallisissa lajikekokeissa 1991 - 2001. MTT:n selvityksiä 9.Kangas, A., Salo, Y., Vuorien, M. 2001. Paljasjyväiset kaurat tuottavat suuria ja laadukkaita satoja. Koetoiminta ja

käytäntö 58, 1 (2.4.2001). S. 3.Kangasmäki, T. 1989. Nurmipalkokasvien esikasviarvo. Koetoiminta ja käytäntö 18.4.1989.Kari, M. 1998. Perunan ravinnetalous. Perunaseminaari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 17-25.Karutz, C. 2002. Ökologische Getreidezuechtung und Gentechnik. Arbeitspapier. 32 p. HtmlResAnchor

www.biogene.ch 2.1.2002.Kauppinen, R., Pölkki, J., Niskanen, H., Leskinen, U-M. 2001. Luonnonmukaisen apilasäilörehun kivennäispitoisuus.

Nurmitutkimuksen satoa. MTT:n ja Suomen Nurmiyhdistyksen seminaari 30.3.2001 Säätytalossa. Ss. 79-82.Kontturi, M., Salo, Y., Talvitie, H. 2000. Speltti on lupaava ja mielenkiintoinen uusi viljakasvi. Koetoiminta ja

käytäntö 57, 3. Ss. 2.Koskimies, H. 1992. Luomu-viljaa. Koneviesti no 11. ss. 20-22.Koskimies, H. 1994. Apilamätä. Omavarainen maatalous nro 1/1994. s. 8.Koskimies, H. 1994. Torajyvä. Omavarainen maatalous nro 4/1994. s. 18.Kuisma, P. 1998. Perunan vesitalous. Perunaseminaari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 29-32.

PELTOKASVIT

354

Kurtto, J. 1982. Palkokasvien viljelyvarmuus. Esitutkimus. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytönprojekti. Julk 2. Sitra. Helsinki. 78 s.

Kuusela, E. 1998. Kaista- vai lohkosyöttöä luomulehmille? Koetoiminta ja Käytäntö 55, 2. S. 8.Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P., Khalili, H. 2000. Kokemuksia yksivuotisista laidunnurmista luonnonmukaisessa

maidontuotannossa. K & K 57, 3. S. 5.Kuusela, E. 2001. Avainkysymyksinä laitumen tuottokyky ja laiduntamisen tehokkuus: tavoitteena 2000 kiloa kuiva-

ainetta hehtaarilta. Luomulehti 20 nro 8. S. 24.Kuusela, E. 2001. Nurmet viljelykierron moottoreina. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista,

luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 4-11.Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P. 2001. Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. In: toim.

Niemeläinen, O., Topi-Hulmi, M., Saarisalo, E. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveis-ta, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss. 53-60.

Kuusela ym. 2001. Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. Nurmitutkimuksen satoa. Tuloksia lannoituksesta,palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 53-60.

Köylijärvi, J. 1983. Kevätmuokkauksen aloittaminen tasausäestyksellä. Koetoiminta ja käytäntö 19.4.1983.Köylijärvi, J. 1992. Tarkennusta kevätmuokkaukseen ja kylvöön. Koetoiminta ja käytäntö 49, 28.4.1992: p. 11.Laamanen, T., Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P. 2000. Yksivuotiset nurmipalkokasvit laidunseoksissa. Koetoiminta ja

käytäntö 57, 3. S. 5.Laine, H. 2001. Kevätruis – alkuperäisten olojen viljelyskasvi. Luomulehti 3. Ss. 28-30.Laitinen, A. ja Joy, P. 1981. Laadukas seospari - puna-apila ja timotei. Pellervo 4/1981. ss. 22-24.Larsson, H. 2001. Ekologisk förädling av stråsäd. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar,

Ultuna. CUL. SLU. Pp. 155-158.Lehto, E. 1998. Virnaa, mutta mitä virnaa? Luomulehti 17, 2. Ss. 14-15.Lehto, E. 2001. Mikä on paras korjuuajankohta? Mikä seos käy rehuksi. Luomulehti 20 nro 1. Ss. 5-7, 9-10.Lehto, E., Joki-Tokola, E. 1999. Kauran ja rehuvirnan seoskasvuston korjuu säilörehuksi. Koetoiminta ja käytäntö vol.

56 nro 4. S. 2.Lehto, E., Joki-Tokola, E. 1999. Virna sopii hyvin rehukasviksi. Koetoiminta ja käytäntö vol. 56 nro 7. S. 4.Leinonen, P. 2001. Apilanurmen paikkauskylvö. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista,

luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 49-52.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Puna-apila. Luomulehti 20, 3: Ss. 16-17.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Virnat. Luomulehti 20, 1. Ss. 8-9.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Yksivuotiset apilat. Luomulehti 20, 2: Ss. 8-9.Leppänen, E. 2000. Ruokaperuna. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 s.Lindroos, M. 2002. Viljele ruista, älä torajyvää!. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11.Lundelin, T. 1997. Maatiaiset säilytetään monimuotoisuuden vuoksi. Luomulehti vol. 16 nro 3, Ss. 34-35.Lötjönen ym. 2000. Öljyn hinta nousee – miten käy viljan viljelyn kannattavuuden? Koetoiminta & Käytäntö

19.12.2000.Marttinen, M. 2002. Lajikevalinta on perunanviljelyn kulmakivi. Luomulehti vol. 21 nro 3, Ss. 10-11.Montonen, R., ja Kontturi, M. 1997. Tattarin viljelytekniikka. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 14.

Jokioinen. 51 s.Mustonen, E. 2001. Ruokonata peittoaa nurminadan kaikessa. Käytännön Maamies 6.Mustonen, L., Kangas, A. ja Häkkinen, S. 1997. Perunalajikkeiden typpilannoitus. Maatalouden tutkimuskeskuksen

julkaisuja. Sarja A 20. 31 s.Niemeläinen, O., Jauhiainen, L. ja Miettinen, E. 2002. Ruokonata Retu on satoisa ja kestävä kasvi rehunurmiin.

Koetoiminta ja Käytäntö nro 1. 18.3.2002.Niskanen, M. 1999. Laatua ja satoa kevätvehnän luomutuotantoon. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5.Niskanen, M. 1999. Uudet lajikkeet haastavat vanhat kauran luomuviljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5.Niskanen, M. 1999. Perunaa luonnonmukaisesti, mutta millä lajikkeella. Luomulehti 18, 2. S. 23.Niskanen, M. 1999. Lajikkeita on tutkittu MTT:ssa, keskisato oli 21 000 kiloa. Luomulehti 18, 2. S. 24.Niskanen, M. 2001. Spelt-viljan viljelyopas. MTT. Ylistaro. 26 s.Niskanen, M. 2002. Luomurukiista uusia lajikkeita. Koetoiminta ja käytäntö vol. 59 nro 2.Niskanen, M., Vuorinen, M. 2001. Viherlannoitus ja oikea esikasvi takaavat luomurukiin sadon. Koetoiminta ja

käytäntö. 58 nro 3. Ss. 3.Nykänen, A. Granstedt, A. Laine, A., Kunttu, S. 2001. Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic

Farming in Finland. Biological Agriculture & Horticulture, 18(1). Pp. 55-66.Nykänen, A., Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R. 2001. Ruisvirna ja persianapila viljelyvarmimpia palkokasveja

yksivuotisiin laitumiin. Luomulehti 20, 3. Ss. 20-23.Nykänen, A., Granstedt, A., Laine. A. and Kunttu, S. 2001. Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in

Organic Farming in Finland Biological Agriculture & Horticulture, 2001, 18(1), 55-66

PELTOKASVIT

355

Nykänen, A., Leinonen, P. 2000. Monivuotisissa rehupalkokasveissa jo valinnanvaraa. Mailanen haastaa apilan.Luomulehti 19, 7. Ss. 10-11.

Nykänen, A., Leinonen, P., Nykänen-Kurki, P. 2001. Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuvil-jelyssä. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi ja Eeva Saarisalo. Nurmitutkimuksen satoa - tuloksialannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen

Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss. 41-48.Nykänen, A., Nykänen-Kurki, P., Sormunen-Cristian, R., Leinonen, P., Kuusela, E. , Tolvanen, T. 2000. Yksivuotisista

seoksista apua nurmiviljelyn pullonkauloihin! Koetoiminta ja käytäntö 57, 3. Ss. 4.Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P., Kuusela, E., Nykänen, A., Sormunen-Cristian, R. , Granstedt, A. 1999. Luonnonmu-

kaisen nurmituotannon erityispiirteet. In: Riitta Salo, Markku Yli-Halla (toim.). Maataloustieteen päivät 2000.Kasvintuotanto ja maaperä, puutarhatuotanto. Helsinki 10.-11.1.2000. Maatalouden tutkimuskeskuksenjulkaisuja. Sarja A 67. Ss. 97-105.

Nykänen ym. 2001. Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuviljelyssä. Nurmitutkimuksen satoa-Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksenjulkaisu nro 14. Ss 41-48.

Oinas, H. 1991. Kenttäkuivuri avuksi heinäntekoon. Omavarainen maatalous 3/1991. Ss. 10-11.Pahkala, K., Vuorinen, M., Laine, A. 2002. Rukiin kylvöajan määrää lajike ja keli. Koetoiminta ja käytäntö. Ss. 5.Pettersson, B.D. 1982. Konventionell och biodynamisk odling. Jämförande försök mellan två odlingssystem 1971 - 1979.

Nordisk forskningsring. Meddelande nr 32. Järna Tryckeri Ab. 118 s.Pulli, S. 1983. Nurmen perustaminen ja kasvukunto. Koetoiminta ja käytäntö 19.4.1983.Pulli, S., Huokuna, E. ja Rinne, K. 1985. Puna-apilalajikkeiden niittotiheys ja satoisuus. Koetoiminta ja käytäntö

28.5.1985.Rinne, M., Nykänen, A. 2001. Luomunurmien jälkikasvun kehitys tasaista - odelman korjuun ajoittamisessa pelivaraa.

Luomulehti 20, 4. Ss. 14-15.Rinne, M., Nykänen, A., Hellämäki, M., Kuusonen, U. 2001. Milloin rehuntekoon? : korjuuaikapalvelusta apua

apilankorjuun ajoittamiseen. Luomulehti 3. Ss. 18-20.Rinne, S-L., Hiivola, S-L. ja Simojoki, P. 1992. Ruis soveltuu hyvin luomuviljelyyn. Koetoiminta ja käytäntö 30.6.1992.Roinila, P. ja Heiskanen, L. 1998. Lannoitustavan vaikutus perunan laatuun luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunasemi-

naari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 41-46.Ruippo, J. 1990. Mekaaninen rikkakasvien torjunta perunamailla. Koetoiminta ja käytäntö 26.1.1990.Rämö, M. 1996. Viljelykasvien maatiaiskantoja ja paikallislajikkeita kartoitetaan luomuprojektin yhteydessä. Omavarai-

nen maatalous. 15 nro 6, Ss. 32-33.Saastamoinen, M. 1992. Jokioisten uutuus – Sohvi-herne. Kylvösiemen No 2. ss. 14-15.Salmenkallio-Marttila, M. 2002. Uudet ruislajikkeet sopivat hyvin leivontaan. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 4.Salo ym. 2000. Uutta tietoa ruisvehnän kylvöstä ja lannoituksesta. Koetoiminta ja Käytäntö 19.12.2000.Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L. 2002. Ruisvehnä- ja syysvehnälajikkeiden talvenkestävyydessä selviä eroja.

Koetoiminta ja käytäntö 59,1. S. 4.Seuri, P. 1994. Juhannusruista satoa antavaan kesantoon. Maaseudun tulevaisuus. Koetoiminta ja käytäntö vol. 51,

22.2.1994. Ss. 6-7.Seuri, P. 1995. Yhdet kylvöt kahdet korjuut? Omavarainen maatalous 14 nro 1. Ss. 8,30.Seuri, P. 1996. Keskustelua ja kannanottoja : onko lajikekokeisiin luottamista? Omavarainen maatalous 15, 2: 38.Seuri, P. 1997. Viljojen lajikevalinta. Luomulehti 16, 4. Ss. 16-18.Simojoki, P. 1983. Puna-apilakin rappeutuu. Koetoiminta ja käytäntö 17.5.1983.Simonen, K. 2002. Taistelu siemenistä. Kuluttaja 4/2002. Ss. 12-13.Sormunen-Cristian, R. 1997. Sirppimailanen on lupaava nurmipalkokasvi. Koetoiminta ja Käytäntö 25.2.1997.Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P. 2000. Yksivuotiset virna- ja apilaseokset maistuvat hyvin

karitsoille. K & K 57, 3. S. 4.Takala, M. 1988. Palkokasvien biologiasta. MTTK. Tiedote 10/88. 18 s + liitteet.Tall, A., Niskanen, M., Koskimies, H. 2000. Viherlannoituksella saadaan parhaat sadot luomuperunasta. Koetoiminta ja

käytäntö. 57 nro 5. S. 5.Talvitie, H. 1992. Lajike-erot suuria viljojen luomuviljelyssä. Omavarainen maatalous 3/1992. ss. 6-7.Talvitie, H., Simojoki, P. ja Hakkola, H. 1996. Viljalajikkeet luomuviljelyssä. Käytännön Maamies 3:1996, Ss.13-15.Talvitie, H., Ruippo, J. ja Hannukkala, A. 1988. Esikasvin valinta - tärkeä osa rukiin viljelytekniikkaa. Koetoiminta ja

käytäntö 26.1.1988.Turtola, A. ja Pulli, S. 1983. Puna-apilan menestyminen ja viljelytekniikka suomalaisilla maatiloilla. Biologisen

typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julkaisu 3. Sitra Helsinki. 159 s.Varis, E. 1983. Herneen ja härkäpavun seosviljely. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa. Biologisen typensidonnan

hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss. 93-130.Varis, E. 1992. Laatuun vaikuttavat tekijät. Perunantuotanto. Perunan laatu. Tieto tuottamaan 64. Maaseutukeskusten

liitto. Helsinki. 111 s.

PELTOKASVIT

356

Varis, E., Horstia, E. ja Iivonen, L. 1983. Palkokasvien esikasviarvo. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa.Biologisen typensidonnan hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss. 1-30.

Varis, E. ja Sundman, V. 1983. Biologinen typensidonta peltokasvien viljelyssä. Suomen Akatemia Loppuraportti no383. Sitra. Helsinki. 342 s.

Väisänen, J. Leinonen, P. ja Kivelä, J. 1990. Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Koetoiminta ja käytäntö 47,3.7.1990: p. 41.

Väisänen, J. 1999. Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, 21.12.1999. S. 2.Väisänen, J. 1999. Märkä kesä testasi luomuviljatilojen viljelyvarmuuden. Luomulehti 18, 4. Ss. 22-25.Väisänen, J. 1999. Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, 21.12.1999, 2.Väisänen, J. 2000. Biological nitrogen fixation in organic and conventional grassclover swards and a model for its

estimation. Lisentiate’s thesis. University of Helsinki. Helsinki.Väisänen, J. 2001. Mikä on se oikea lajike? Luomulehti 20, 3. S. 26.Väisänen, J. 2001. Peruna kiittää hyvärakenteisesta viljavasta maasta. Luomulehti 20, 3. Ss. 24-26.Väisänen, J., Forsman, K., Lehto, E. 2001. Aikaisin vai myöhään ohran kylvöille: kenttäkokeissa katse typpeen:

viivästys alensi satoja Savossakin: paljonko typpeä on tarpeeksi. Luomulehti 20, 1. Ss. 14-17.Väisänen, J., Niskanen, M., Pihala, M. 2000. Viljelytekniikan vaikutus luomuviljan laatuun. In: toim. R. Kuusinen, M.

Pihala, K. Ahlfors, H. Teräväinen. Luomuviljan tuotanto. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 947: Tietotuottamaan 86. Ss. 94-102.

Wallenhammar, A. 2001. Kvalitetsodling av ekologiskt vårvete. Ekologiskt lantbruk. Konferens 13-15.11.2002 Ultuna.Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 260-262.

Wilkins, R. & Paul, C. 2002. Legume Silages for Animal Production – LEGSIL. Proceedings of an internationalworkshop, held in Braunsschweig, 8-9. 7.2001. FAL. Sonderheft 234. Braunschweig. 95 p.

Wyss, E. ym. 2001. Techniken der Pflanzenzuechtung. Eine Einschätzung fuer die ökologische Pflanzenzuechtung. FIBLDossier Nr 2. FIBL. Frick. 24 p.