luonnonmukainen maatalous

499
Mikkeli 2006

Upload: mikko-myllymaeki

Post on 26-Dec-2014

8.734 views

Category:

Documents


9 download

TRANSCRIPT

Page 1: Luonnonmukainen maatalous

Mikkeli 2006

Page 2: Luonnonmukainen maatalous
Page 3: Luonnonmukainen maatalous

Helsingin yliopistoMaaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus

Mikkeli

LUONNONMUKAINENMAATALOUS

Julkaisuja no 80

Jukka Rajala 2006

Page 4: Luonnonmukainen maatalous

KIRJOITTAJAT

Kristiina Dredge, EL, Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Ulla Holma, MMM, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli

Johanna Huikko, tutkija, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, MikkeliKauko Koikkalainen, MMM, MTT, Taloustutkimus (MTTL)

Heikki Koskimies, agr., Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskus

Marja-Riitta Kottila, MMM, toiminnanjohtaja, Finfood LuomuPetri Leinonen, MMM, MTT/Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Partala

Ritva Mynttinen, MMM, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli

Anne Piirainen, tutkija, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, MikkeliJukka Rajala, agr., Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli

Ilmari Schepel, MMM, ProAgria Pohjois-Karjalan maaseutukeskus

Brita Suokas, luomuneuvoja, Maaseutukeskus MikkeliPekka Terhemaa, kehityspäällikkö, ProAgria Kymenlaakson maaseutukeskus

Kannen kuva Luomuviljelijän on hyvä seurata tärkeimmän tuotantovälineensä maan kasvukuntoa

säännöllisesti. Valokuva Jukka Rajala.

Julkaisija Helsingin yliopisto

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskusLönnrotinkatu 3-5

50100 Mikkeli

Puhelin 015-20 231Telekopio 015-2023 3300

www.mtkk.helsinki.fi

Toimitus Jukka Rajala

Taitto Kirsi Rantanen ja Teroprint OyJaana Huhtala (Toinen korjattu painos)

Kuvitus Anne Hytönen ja Kirsi Rantanen

Valokuvat Jukka Rajala

ISSN 0786-8367

ISBN 952-10-0396-0 (Toinen korjattu painos 2006)

ISBN 952-10-2530-1 (Verkkojulkaisu)

Page 5: Luonnonmukainen maatalous

ESIPUHE

Luonnonmukaisen maatalouden menestyksekäs harjoittaminen vaatii viljelijältä sekä teoreettistatietoutta luonnon toiminnoista että käytännöllistä tietotaitoa maataloustöiden suorittamisesta tilanolosuhteisiin sopivalla tavalla. Sekä teoreettisen että käytännöllisen luomutietouden tarve on suuri niinmaataloutta opiskelevien kuin viljelijöiden keskuudessa.

Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Mikkelin yksikkö on järjestänytluonnonmukaisen maatalouden akateemista täydennyskoulutusta vuodesta 1991 lähtien. Koulutustaon järjestetty sekä luomuneuvojille että opettajille ja muille luomun asiantuntijatyötä tekeville.Vuodesta 1993 on järjestetty avoimena yliopisto-opetuksena myös luonnonmukaisen maataloudenkursseja ja luonnonmukaisen maataloustuotannon opetusta maatalous- metsätieteellisessä tiedekun-nassa. Kaikessa tässä koulutuksessa ja opetuksessa agronomi Jukka Rajalan asiantuntemus ja luomulleomistautuva työote on ollut ratkaisevaa. Vuodesta 2001 lähtien on järjestetty luonnonmukaisen maa-ja elintarviketalouden perusopetusta Eco Studies-opintokokonaisuuden puitteissa. Luonnonmukaisenmaatalouden koulutusta on vaikeuttanut oppimateriaalin niukkuus. Nyt julkaistava teos on tarkoitettutukemaan luonnonmukaisen maatalouden yleiskurssien opetusta. Kirjassa käsitellään luonnonmukai-sen maatalouden perusteita, maan kasvukuntoa, kasvinvuorotusta, lannoitusta, kasvinsuojelua, pelto-ja puutarhakasvien viljelyä, kotieläinten hoitoa, tuotteiden markkinointia ja kannattavuutta sekäsiirtymistä luonnonmukaiseen viljelyyn.

Teos on vuonna 1995 julkaistun ensimmäisen painoksen uudistettu versio. Tekstiä on ajantasaistettuja osin laajennettu alan uusimpia tutkimustuloksia ja muita tietolähteitä käyttäen. Jokaisen luvunjälkeistä lähdeaineistoa ja oheislukemistoa on lisätty. Kirja on jatkoa yksikön muille luonnonmukaisenmaatalouden julkaisuille. Teos on yksikön nykyisen julkaisusarjan 80. teos. Samalla se on yksikönnykyisen julkaisusarjan viimeinen julkaisu. Nyt julkaistava teos perustuu kirjoittajien monivuotiseenneuvonta-, viljely-, tutkija- sekä opettajakokemukseen luonnonmukaisen maatalouden kursseilla.

Teoksen on suunnitellut, toimittanut ja pääosin kirjoittanut erikoissuunnittelija, agr. Jukka Rajala.Hänen lisäkseen kirjan tekemiseen ovat osallistuneet monet luomualan asiantuntijat. Teoksen taitostaon vastannut Kirsi Rantanen ja kuvituksesta Anne Hytönen ja Kirsi Rantanen. Kirjan sisältöön liittyviäkommentteja ovat antaneet prof. Eero Varis ja tutkimusjohtaja Helena Kahiluoto sekä monet muut alanasiantuntijat.

Teoksen tekemisen on mahdollistanut Itä-Suomen lääninhallituksen ja Euroopan Sosiaalirahaston EcoStudies -hankkeelle myöntämä rahoitus.

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen puolesta kiitän erikoissuunnittelija, agr. Jukka Rajalaa,että uudistettu oppikirja suuren vaivannäön ja odotuksen jälkeen ilmestyy. Kiitän myös kaikkia muitakirjoittajia ja hankkeeseen osallistuneita.

Page 6: Luonnonmukainen maatalous

Toivon, että nyt julkaistava uudistettu teos auttaa opiskelijoita, viljelijöitä ja muita luonnonmukaisestamaataloustuotannosta kiinnostuneita etenemään luomuosaamisen kiehtovassa ja haasteellisessa maa-ilmassa.

Mikkelissä 30.1.2004

Pirjo Siiskonenprof., johtaja

Page 7: Luonnonmukainen maatalous

SISÄLTÖ

JOHDANTO, Eero Varis .................................................................................................................................... 9

1. LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN PERUSTEET, Jukka Rajala ..................................................... 111.1 Kestävä kehitys ja maatalous ............................................................................................................ 111.2 Luonnonmukaisen maatalouden määritelmä ..................................................................................... 191.3 Ekologinen ajattelu ............................................................................................................................ 231.4 Luonnonmukaisen maatalouden tavoitteet ........................................................................................ 321.5 Luonnonmukaisen maatalouden menetelmiä .................................................................................... 401.6 Luonnonmukaisen maatalouden asema ............................................................................................ 46

2. MAAN VILJAVUUS, Jukka Rajala ............................................................................................................. 512.1 Maan luontainen viljavuus .................................................................................................................. 51

2.1.1 Maan kerroksia ........................................................................................................................ 512.1.2 Maan viljavuuden ilmeneminen ................................................................................................ 522.1.3 Biologiset viljavuustekijät ......................................................................................................... 532.1.4 Fysikaaliset viljavuustekijät ...................................................................................................... 662.1.5 Kemialliset viljavuustekijät ........................................................................................................ 722.1.6 Maan kivennäisaineksesta johtuvia viljavuustekijöitä ............................................................... 732.1.7 Viljavuustekijöiden vuorovaikutus ............................................................................................ 74

2.2 Viljavuuden tutkiminen ....................................................................................................................... 772.2.1 Maan kasvukunnon havainnointi .............................................................................................. 772.2.2 Viljavuustutkimus ..................................................................................................................... 772.2.3 Lapiodiagnoosi ......................................................................................................................... 78

2.3 Viljavuuden hoito ............................................................................................................................... 822.3.1 Kuivatus ................................................................................................................................... 822.3.2 Happamuuden säätely ............................................................................................................. 842.3.3 Pieneliöstön hoito ..................................................................................................................... 852.3.4 Maan rakenteen hoito .............................................................................................................. 862.3.5 Muokkaus ................................................................................................................................ 91

3. VILJELYKIERROT, Jukka Rajala ............................................................................................................ 1033.1 Seosviljely ........................................................................................................................................ 1033.2 Viljelykierrot – perusteita .................................................................................................................. 104

3.2.1 Esikasvivaikutukset ................................................................................................................ 1053.2.2 Viljelykierron tehtävät ............................................................................................................. 1063.2.3 Juuriston maanparannusvaikutus .......................................................................................... 1073.2.4 Viljelykierto ja typpitalous ....................................................................................................... 1093.2.5 Kasvien viljelyjärjestys ja välivuodet ...................................................................................... 1103.2.6 Viljelykiertovaikutus ................................................................................................................ 111

3.3 Viljelykierron muodostaminen .......................................................................................................... 1133.3.1 Viljelykierron suunnittelussa huomioonotettavaa ................................................................... 1133.3.2 Kasvin vaikutus viljelykierrossa .............................................................................................. 1153.3.3 Viljelykasvien ryhmittely suunnittelussa ................................................................................. 1153.3.4 Luomuviljelyehtojen ja tukiehtojen rajoituksia ........................................................................ 115

Page 8: Luonnonmukainen maatalous

3.4 Viljelykiertoesimerkkejä .................................................................................................................... 1163.5 Siirtymävaiheen kasvit ..................................................................................................................... 121

4. RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHULTO LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ .............................. 1234.1 Ravinteet, Jukka Rajala ................................................................................................................... 123

4.1.1 Lannoituksen tehtäviä ja vaikutuksia ...................................................................................... 1244.1.2 Ravinnekierto ja ravinnetaseita .............................................................................................. 1254.1.3 Lannoituksen säädösperustaa ............................................................................................... 1304.1.4 Ravinnelähteiden hyväksikäyttö ............................................................................................. 131

4.2 Viljelykierto ravinnehuollossa, Jukka Rajala .................................................................................... 1324.3 Maaperän ravinnevarojen hyväksikäyttö, Jukka Rajala ................................................................... 133

4.3.1 Typpi ...................................................................................................................................... 1334.3.2 Fosfori .................................................................................................................................... 1374.3.3 Kalium .................................................................................................................................... 142

4.4 Karjanlanta ....................................................................................................................................... 1494.4.1 Lannan hyväksikäyttö, Jukka Rajala ...................................................................................... 1504.4.2 Kompostointi, Jukka Rajala .................................................................................................... 156

4.4.2.1 Kompostoinnin merkitys ............................................................................................. 1574.4.2.2 Kompostoinnin toteutus .............................................................................................. 1614.4.2.3 Kompostoinnin työtekniikkaa ...................................................................................... 167

4.4.3 Virtsa, Jukka Rajala ............................................................................................................... 1694.4.4 Lietelannan laadun parantaminen, Ilmari Schepel ................................................................. 169

4.4.4.1 Lietelantamenetelmän haasteita ............................................................................... 1694.4.4.2 Lietelannan ilmastus ................................................................................................. 1724.4.4.3 Lietesäiliön katteita ................................................................................................... 1774.4.4.4 Lietelannan laimentaminen ....................................................................................... 1814.4.4.5 Lietelannan imeytys turpeeseen ............................................................................... 181

4.4.5 Lannan levitysajankohta, Jukka Rajala ................................................................................... 1824.4.6 Lannan multaustarve ja levitysajan sää, Jukka Rajala ........................................................... 1834.4.7 Lantojen käyttömääriä ja sijoitus viljelykierrossa, Jukka Rajala ............................................. 185

4.4.7.1 Kuivikelannan käyttömääriä ...................................................................................... 1864.4.7.2 Virtsan käyttömääriä ................................................................................................. 1924.4.7.3 Lietelannan käyttö ja levitystekniikka, Ilmari Schepel ............................................... 193

4.5 Biologinen typensidonta ja typen kierto, Jukka Rajala ..................................................................... 2014.5.1 Typensidontaan pystyviä pieneliöitä ...................................................................................... 2024.5.2 Palkokasvit mestareita ........................................................................................................... 2034.5.3 Tehoon vaikuttavia tekijöitä .................................................................................................... 2044.5.4 Palkokasvien siementen ymppäys ......................................................................................... 205

4.6 Viherlannoitus, Petri Leinonen ja Jukka Rajala ................................................................................ 2064.6.1 Viherlannoituksen tavoitteita .................................................................................................. 2064.6.2 Viherlannoituksen toteutus ..................................................................................................... 210

4.7 Täydennyslannoitus, Jukka Rajala .................................................................................................. 2244.7.1 Eloperäisiä täydennyslannoitteita ........................................................................................... 2244.7.2 Kivijauheet ............................................................................................................................. 2264.7.3 Muita kivennäistäydennyslannoitteita ..................................................................................... 2354.7.4 Hivenlannoitteet ..................................................................................................................... 2354.7.3 Luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävien lannoitteiden ominaisuuksia .............................. 235

Page 9: Luonnonmukainen maatalous

4.8 Lannoituksen suunnittelu, Jukka Rajala ........................................................................................... 2374.8.1 Ravinnekierto tilalla ja lannan hyödyntäminen ....................................................................... 2374.8.2 Lannoitussuunnitelma ............................................................................................................ 237

5. KASVINSUOJELU ................................................................................................................................... 2495.1 Kasvinsuojelun perusteita, Anne Piirainen ja Jukka Rajala .............................................................. 2495.2 Rikkakasvien hallinta, Jukka Rajala ................................................................................................. 256

5.2.1 Rikkakasvien biologiaa .......................................................................................................... 2565.2.2 Rikkakasvien ennaltaehkäiseviä hallintamenetelmiä .............................................................. 2595.2.3 Rikkakasvien suoria hallintamenetelmiä ................................................................................. 262

5.3 Kasvitautien hallinta, Heikki Koskimies ja Johanna Huikko ............................................................. 2665.3.1 Tautitartuntaan vaikuttavia tekijöitä ........................................................................................ 2665.3.2 Kasvitautien ennaltaehkäiseviä hallintamenetelmiä ............................................................... 2705.3.3 Kasvitautien suoria torjuntamenetelmiä ................................................................................. 273

5.4 Tuholaisten hallinta, Anne Piirainen ja Ilmari Schepel ..................................................................... 2785.4.1 Pellon eloyhteisö .................................................................................................................... 2785.4.2 Monimuotoinen eloyhteisö ylläpitää tasapainoa ..................................................................... 2815.4.3 Ennaltaehkäiseviä tuholaisten hallintamenetelmiä ................................................................. 2835.4.4 Tuholaisten suoria torjuntamenetelmiä .................................................................................. 2905.4.5 Tuholaisten ja hyötyeliöiden tarkkailu .................................................................................... 2975.4.6 Luontaisia vihollisia ................................................................................................................ 299

6. PELTOKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY, Jukka Rajala .......................................................... 3136.1 Lisäysaineistot luomuviljelyssä ........................................................................................................ 3136.2 Palkokasvien luonnonmukainen viljely ............................................................................................. 320

6.2.1 Apilanurmen luonnonmukainen viljely .................................................................................... 3206.2.2 Herneen luonnonmukainen viljely .......................................................................................... 332

6.3 Kasvikohtaisia viljan viljelyohjeita ..................................................................................................... 3366.3.1 Rukiin luonnonmukainen viljely .............................................................................................. 3366.3.2 Kevätvehnän luonnonmukainen viljely ................................................................................... 3396.3.3 Kauran luonnonmukainen viljely ............................................................................................ 3426.3.4 Ohran luonnonmukainen viljely .............................................................................................. 3436.3.5 Muiden viljojen luonnonmukainen viljely ................................................................................ 344

6.4 Öljykasvien luonnonmukainen viljely ................................................................................................ 3456.5 Perunan luonnonmukainen viljely .................................................................................................... 346

7. PUUTARHAKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY, Jukka Rajala ja Ritva Mynttinen ..................... 3577.1 Yleistä puutarhaviljelystä ................................................................................................................. 3577.2 Viljelytekniikkaa ............................................................................................................................... 3617.3 Avomaavihannesten luonnonmukainen viljely ................................................................................. 367

7.3.1 Porkkanan luonnonmukainen viljely ....................................................................................... 3677.3.2 Sipulien luonnonmukainen viljely ........................................................................................... 3717.3.3 Kaalien luonnonmukainen viljely ............................................................................................ 375

7.4 Marjojen luonnonmukainen viljely .................................................................................................... 3807.4.1 Mansikan luonnonmukainen viljely ......................................................................................... 3807.4.2 Musta- ja punaherukan luonnonmukainen viljely ................................................................... 387

Page 10: Luonnonmukainen maatalous

8. LUONNONMUKAINEN KOTIELÄINTUOTANTO, Brita Suokas,Ulla Roiha ja Kristiina Dredge ............... 3998.1 Luonnonmukaisen kotieläintuotannon perusteita ............................................................................ 399

8.1.1 Tavoitteet .............................................................................................................................. 4008.1.2 Luonnontalouden rajat kotieläintuotannolle ........................................................................... 4018.1.3 Kotieläinten lajinmukainen hoito ........................................................................................... 4038.1.4 Eri ihmisryhmien tarpeita ja odotuksia .................................................................................. 4048.1.5 Viljelijän tavoitteita ................................................................................................................ 405

8.2 Luonnonmukaisen kotieläinhoidon käytännön osa-alueet .............................................................. 4078.2.1 Palkokasvien käyttö ruokinnassa .......................................................................................... 4078.2.2 Terveydenhuolto ................................................................................................................... 4108.2.3 Karjanjalostus ....................................................................................................................... 4158.2.4 Eri eläinlajien luonnonmukainen hoito .................................................................................. 415

9. LUOMUTUOTTEIDEN JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI .............................................................. 4319.1 Jatkojalostus, Marita Leskinen ........................................................................................................ 4319.2 Luomutuotteiden markkinointi ......................................................................................................... 438

9.2.1 Luomumarkkinat ja vähittäiskauppa, Marja-Riitta Kottila ...................................................... 4389.2.2 Luomutuotteiden suoramyynti, Pekka Terhemaa .................................................................. 447

9.3 Luomujärjestöt, Sampsa Heinonen ................................................................................................. 4529.4 Luonnonmukaisen tuotannon valvonta, Sampsa Heinonen ............................................................ 454

10. LUOMUTUOTANTOON SIIRTYMINEN JA TALOUS ............................................................................. 46310.1 Siirtymisen valmistelu, Jukka Rajala ............................................................................................... 46310.2 Siirtymissuunnitelma, Jukka Rajala ................................................................................................ 36510.3 Luomumaatalouden kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen ....................................... 47210.4 Talouden suunnittelu siirtymävaiheessa, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen ............................... 47610.5 Tuotantosuuntakohtainen kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen ............................... 47910.6 Yhteiskuntataloudellinen kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen ................................ 48410.7 Kannattavuuden parantaminen, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen ............................................ 48610.8 EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, Kauko Koikkalainen .................................................. 48810.9 Aloittavan haasteita ja apuja, Jukka Rajala .................................................................................... 490

Page 11: Luonnonmukainen maatalous

JOHDANTO

Maataloustuotanto on kehittyneissä teollisuusmaissa kokenut ennennäkemättömän tieteellis-teknisenvallankumouksen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Peltokasvien sadot ja kotieläin-ten tuotokset ovat lisääntyneet 2-3 -kertaisiksi tuotantoyksikköä kohti. Tähän on johtanut toisaaltakasvien kasvun ja sadonmuodostuksen samoin kuin kotieläinten tuotanto-kapasiteetin syvempiymmärtäminen, toisaalta tämän tiedon soveltamiseen tarvittavien tuotanto-panosten tehokas kehittely,tuotanto ja markkinointi. Kasvin- ja kotieläinjalostuksen osuus on myös ollut ratkaisevan tärkeä osayleisesti omaksuttuihin tehokkuuden päämääriin pyrittäessä. Samanaikaisesti maataloustuotantoon onsovellettu teollisen tuotannon rationalisointioppeja. Tämä on johtanut suurentuneisiin tuotantoyksi-köihin, joissa käytetään mahdollisimman uudenaikaista teknologiaa ja automatiikkaa ihmis- jaeläintyön asemesta. Maatilan mittakaavassa tämä on merkinnyt tilojen erikoistumista, mikä on tuonutmukanaan teolliseen markkinatalouteen kuuluvia etuja, kuten keskittymiseen liittyvän tuotannonyksinkertaistumisen ja sitä kautta viljelijän mahdollisuuden paneutua perusteellisesti oman tuotannon-alansa erityispiirteisiin. Tuotannon taloudellisuuden optimointi on helpottunut varsinkin tilanteissa,missä on vallinnut takuuhintajärjestelmä, kuten Suomessa oli ennen EU:hun liittymistä. Tuotteidenmarkkinointia on helpottanut myös suurten, tasalaatuisten erien saatavuus.

Tämän yksipuolisen kehitysideologian jatkuessa on kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että luonnossatapahtuvassa tuotannossa ei voida ajan mittaan harjoittaa mallia, joka on ristiriidassa luonnon ja siellätodettavien ekologisten lainalaisuuksien kanssa. Kritiikki vallalla olevaa tuotantotapaa kohtaan onjatkuvasti voimistunut viime vuosikymmenien aikana siellä, missä tehomaatalouden ongelmat ovatselvästi ja kiistattomasti sekä tutkijoiden, viljelijöiden että poliittisten päätöstentekijöiden nähtävissäja mitattavissa. Tällaisista ongelmista mainittakoon yksipuolisen kasvintuotannon aiheuttama maape-rän biologinen köyhtyminen, sen fysikaalisen rakenteen heikkeneminen ja lisääntynyt eroosioalttius,hallitsemattomien sääriskien kohtalokkuus, elintarvikkeiden turvallisuusongelmat sekä ylituotannonaiheuttamat kansantalouden ongelmat. Kotieläintuotannossa pulmallisiksi ovat muodostuneet eläintenyleisen hyvinvoinnin turvaaminen, lisääntyneet tautiepidemiat ja niiden torjunnan kalleus, sekäsuurten yksiköiden tuottaman lannan aiheuttamat ympäristöongelmat.

Nykyinen keskustelu länsimaisen elämänmuodon ristiriidasta luonnontalouden kanssa on johtanutlisääntyviin vaatimuksiin kestävän kehityksen turvaavan yhteiskunnan rakentamisesta. Maatalous eiole jäänyt tämän keskustelun ulkopuolelle, vaan myös sen tuotantomenetelmät on asetettu kriittiseentarkasteluun. Yleisiksi kestävän maatalouden biologisiksi periaatteiksi on määritelty mm. seuraavattavoitteet: maaperän tuotantokykyä, puhtautta ja terveyttä ei saa vaarantaa, maataloustuotanto ei saasaastuttaa maata, vettä eikä ilmaa, tuotteiden on oltava ravintoarvoltaan hyviä, terveellisiä jaturvallisia. Kestävän kehityksen periaatteisiin kuuluu myös taloudellisia ja sosiaalisia vaateita, joidenmukaan maatalouden täytyy turvata harjoittajalleen kohtuullinen toimeentulo ja sosiaalinen maaseu-tuympäristö riittävine palveluineen.

Maataloustuotannon muuttamiseksi on kehitetty useitakin kestävään kehitykseen pyrkiviä malleja,joilla on pitkälti samanlaiset ekologiset ja eettiset periaatteet ja tavoitteet, mutta jotka eroavat

Page 12: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

10

suurestikin toisistaan, kun tarkastellaan niiden käytännön toteutuksissa hyväksyttäviä kasvi- jaeläinaineksia ja tuotantopanoksia.

Luonnonmukainen viljely edustaa yhtä tällaista kestävän kehityksen mukaista, erityisesti luonnonehdot huomioonottavaa, ympäristöystävällistä tuotantomallia. Sen toteuttamisessa on kuitenkintörmätty sekä tutkimustiedon hajanaisuuteen ja puutteellisuuteen, tarvittavan tuotantoteknologiankehittymättömyyteen että vastustavaan asenteellisuuteen. Myöskään ympäröivä infrastruktuuri eiedistä uudenlaista maatalouden tuotantomallia. Vuosituhannen vaihtuessa yleinen suhtautuminen onkuitenkin muuttunut. EU:n alueella luonnonmukaisesta viljelystä on tullut “virallinen” viljelymuoto,jolla on omat direktiivinsä ja tukiohjelmansa. Suomessakin LUOMUsta on EU:n mukana tullutyleisesti hyväksytty viljelytapa ja myös suosittu muotisana kaikkeen mahdolliseen luonnonmukaisuu-teen. Luonnonmukaisen viljelyn harjoittajat, tutkijat ja neuvojat ovat saamassa laajenevaa ymmärtä-mystä ja tukea pyrkimyksilleen kehittää luonnonmukaista tuotantoa, varsinkin kun samalla tiedolla jakokemuksella voi olla käyttöä muunkin maataloustuotantomme kehittämisessä entistä kestävämmäk-si. Täytyy vain toivoa, että suurten muutosten edessä oleva EU:n maatalouspolitiikka pystyy kaikistasisäisistä ja ulkoisista paineistaan huolimatta sallimaan eurooppalaisen maatalouden kehittymisenkokonaisuudessaan ympäristöystävällisempään ja eettisempään suuntaan ja varmistamaan myösluonnonmukaiselle viljelylle sille avautuvat mahdollisuudet.

Tuusulassa 12.7.2002 Eero VarisHelsingin yliopistonkasvinviljelytieteen emeritusprofessoriTuusula

Page 13: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

11

1. LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN

PERUSTEET

KESTÄVÄN KEHITYKSEN OSA-ALUEET

1.1 KESTÄVÄ KEHITYS JAMAATALOUS

Maatalous on harvoja elinkeinoja, joissa tuotanto perus-tuu uusiutuvien luonnonvarojen hoitoon. Elintarviketuo-tanto ja sen kestävyys on oleellisesti riippuvainen perus-luonnonvaroista; maasta, vedestä, ilmasta ja aurinkoener-giasta. Niiden lisäksi maatalous käyttää nykyisin uusiutu-mattomia luonnonvaroja, kuten fossiilisia polttoaineita jalannoitteiden raaka-aineita. Kestävä kehitys maatalous-tuotannossa on noussut tarkastelun kohteeksi erityisestisiksi, että maataloudessa ollaan tekemisissä uusiutuvienluonnonvarojen kuten maan, kasvillisuuden ja eläintensekä aurinkoenergian kanssa suhteessa enemmän kuinmissään muussa elinkeinossa ja myös siksi, että ravintokuuluu perustarpeisiimme.

YK:n asettaman ns. Brundtlandin komission raportis-sa Yhteinen tulevaisuutemme (1987) määritellään kestä-väksi kehitys, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättätulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tar-peensa.

Kestävässä kehityksessä toteutuu samanaikaisesti seu-raavat ulottuvuudet: ekologinen, taloudellinen ja sosiaali-nen sekä myös kulttuurinen kestävyys.

EKOLOGINEN KESTÄVYYSIhmisen perustarpeiden tyydyttäminen perustuu luonnon-varojen käyttöön. Kestävän käytön periaatteen mukaanuusiutuvia luonnonvaroja, kuten kasveja, eläimiä ja koko-naisia ekosysteemejä, käytetään vain uusiutumisen ja luon-nollisen kasvun antamissa rajoissa. Loppuun kuluttami-sen sijasta käytetään vain ekosysteemin tuotto. Kaikkiasysteemin toimintaan haitallisesti vaikuttavia päästöjä jatekijöitä vältetään esim. saastuminen vierailla aineilla,geeniaineksen häviäminen, maan viljavuuden kuluminenja ilmastoon haitallisesti vaikuttavat tekijät.

Kestävän kehityksen perusehtona on biologisen moni-muotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttämi-nen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnansopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn.

KULTTUURINENKESTÄVYYS

SOSIAALINENKESTÄVYYS

EKOLOGINENKESTÄVYYS

TALOUDELLINENKESTÄVYYS

KESTÄVÄ KEHITYSMAATALOUDESSA

Page 14: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

12

Ekologiselle kestävyydelle merkittäviä osa-alueita ovat mm.:

- Resurssien käyttö• energia (uusiutuva ja uusiutumaton)• materiaalit (uusiutuvat ja

uusiutumattomat)• vesi• maa

- Ihmisen terveys• myrkyllisyys• ei-myrkylliset vaikutukset• vaikutukset työolosuhteisiin

- Ilmaston lämpeneminen- Happamoituminen- Rehevöityminen (ja hapen kulutus)- Foto-oksidanttien muodostuminen- Ympäristömyrkkyjen vaikutukset- Kasvillisuustyyppien muutokset ja vaikutukset

luonnon monimuotoisuuteen

(Doherty ym. 2002)

Kansallisten toimien lisäksi kansainvälinen yhteistyö onhyvin keskeisessä asemassa pyrittäessä ekologiseen kes-tävyyteen.

Kierrätys, säästäväisyys ja vaihtoehtojen kehittämi-nen uusiutumattomien luonnonvarojen käytön asemastakuuluvat kulutukseen, joka pienentää mahdollisimmanvähän tuleville sukupolville jäävää osuutta. Siihen kuuluumyös tuotannon ja kulutuksen välisen kierrätyksen järjes-täminen.

Kestävä kehitys maataloudessa pyrkii sovittamaanyhteen ihmisen tämänhetkisen ja myös tulevien sukupolvi-en hyvinvoinnin sekä luonnon kestävän käytön periaat-teet. Se perustuu maan viljavuuden ylläpitoon ja hoitoonsekä kaikkien ympäristöhaittojen minimointiin.

Kehittyneissä maissa maatalouden kestävyyden ja luon-nonmukaisuuden vaatimukset ovat syntyneet niistä ekolo-gisista haittavaikutuksista, ylituotanto-ongelmista ja ruu-an laatuun ja ympäristöarvoihin liittyvistä vaatimuksista,joita tavanomainen maatalous on synnyttänyt. Ekologisiahaittavaikutuksia ovat esim. uusiutumattomien luonnon-varojen runsas käyttö, kemiallisten torjunta-aineiden sivu-vaikutukset, maan multavuuden ja rakenteen heikentymi-nen, ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin sekä luon-non ja maaseutumaisemien monimuotoisuuden vähe-ne-minen.

Kansainvälisesti kestävyyden tavoitteet on määriteltyYK:n Rio de Janeiron konferenssissa vuonna 1992, jossahyväksyttiin ympäristöä ja kehitystä koskeva Rion julistusja kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 21. Toi-mintaohjelman tarkoituksena on yhdistää ympäristö-nä-kökohdat ja kestävän kehityksen periaatteet maatalous-poliittisiin ja kansantaloudellisiin analyyseihin, monipuo-listaa maatalouden tuotantojärjestelmiä ja maaseudun elin-keinorakennetta sekä tehostaa maaperän, kasvien ja eläin-ten perimäaineksen suojelua.

Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen tähtäävä ns.Kioton sopimus on kansainvälisesti merkittävä ekologi-sen kestävyyden vahvistamiseen tähtäävä sopimus, jonkatoimeenpano on jatkuvana haasteena erityisesti runsaastienergiaa käyttävissä maissa.

Euroopan unionissa viides ympäristönhoidon puite-ohjelma määrittää suuntaviivat kehityksen kestävyydelle.Suomessa on hallituksen toimesta laadittu kestävän kehi-tyksen ohjelma. Maaseudun uusiutuvien luonnonvarojenkestävän käytön toimintalinjoja on edelleen tarkennettu

Page 15: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

13

MAAPALLON PERUSONGELMIA JA KESTÄVÄN TALOUDEN HAASTEITA

maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategiassa(1997).

Suomessa on asetettu Brundtlandin komission tavoit-teet yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan päämää-riksi nyt ja tulevaisuudessa. Sen suosituksia soveltaenYmpäristön ja kehityksen Suomen toimikunta ehdottimm., että Suomessa pyrittäisiin määrätietoisesti ekologi-siin perusteisiin nojaavaan maatalouteen ja sitä tukevaanmaatalouspolitiikkaan. Se merkitsee mm. väkilannoittei-den korvaamista mahdollisimman laajalti biologisella ty-pensidonnalla ja orgaanisilla ravinteilla sekä kemiallistentorjunta-aineiden korvaamista luonnonmukaisilla torjun-tamenetelmillä. Toimikunta ehdotti myös ympäristön kuor-mitusta ja ylituotantoa vähentävää maataloustuotannonlaajaperäistämistä. Keinoiksi ehdotettiin neuvonnan sekätaloudellisten ohjauskeinojen käyttämistä. Lisäksi hyvätviljelymaat pitäisi säilyttää maataloustuotannossa ja maa-talousmaan maankäyttömuotoja pyrkiä monipuolistamaanmm. ympäristön- ja maisemansuojelusyistä. Toimikuntaehdotti myös, että luonnonmukaista viljelyä tulisi edistää,sen opetusta ja tutkimusta lisätä ja sen menetelmiä jakokemuksia soveltaa myös muuhun elintarviketuotan-toon. (Kom. miet. 1989:9).

���������� �

��� ���������������������

�������������������������������������������

���� �����������������

����������������������������

��������������������

��������������� �

����������������������������������

Page 16: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

14

Valtioneuvoston Kestävä kehitys ja Suomi -selonteon(1990) mukaan on määrätietoisesti pyrittävä ekologisiinperusteisiin tukeutuvaan maatalouteen ja sitä edistäväänmaatalouspolitiikkaan. Tämä edellyttää, että ympäristö-vaikutusten arviointi liitetään oleelliseksi osaksi maatalo-uspoliittista suunnittelua ja tavoitteenasettelua. Tarkoi-tuksena on myös kehittää luonnonmukaista viljelyä.

Hallituksen kestävän kehityksen ohjelmalla (1998)valtioneuvosto tähtää ekologisen kestävyyden edistämi-seen ja sitä edistävien taloudellisten sekä sosiaalisten jakulttuuristen edellytysten luomiseen. Päätöksellä annetaankaikkia toimijoita koskevat peruslinjaukset ekologisenkestävyyden edistämiseksi ja sitä edistävien taloudellistenja sosiaalisten sekä kulttuuristen edellytysten luomiseen.

VarovaisuusperiaateKestävän kehityksen perusehtona on biologisen moni-muotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttämi-nen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnansopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn.Ekologisen kestävyyden kannalta keskeistä on varovai-suusperiaatteen noudattaminen. Sen mukaan ympäristöntilan heikkenemistä estävien toimien lykkäämistä ei voiperustella täyden tieteellisen näytön puuttumisella. Ennentoimiin ryhtymistä arvioidaan riskit, haitat ja kustannuk-set. Muita tärkeitä periaatteita ovat haittojen synnyn en-nalta estäminen ja haittojen torjuminen niiden syntyläh-teillä. Lisäksi haittojen kustannukset peritään mahdolli-suuksien mukaan niiden aiheuttajalta. Nämä periaatteet jalinjaukset ovat usein käyttökelpoisia lähtökohtia kestävänkehityksen käytännön ratkaisuissa.

IlmastonmuutosTällä hetkellä vaativin maailmanlaajuinen haaste on ilmas-tonmuutoksen hidastaminen ekosysteemien ja yhteiskun-nallisten järjestelmien sietämälle turvalliselle tasolle. Ilmanmaiden yhteisiä toimia päästöjen vähentämiseksi on odotet-tavissa arvaamattomia ja vaikeasti hallittavia muutoksiaihmisten elinoloissa, taloudellisissa oloissa ja ekologisissajärjestelmissä kaikkialla maapallolla usean sukupolven ajan.Ilmastonmuutoksen edellyttämiin taloudellisiin ja muihinsopeuttamistoimiin on varauduttava jo nyt.

Ilmastonmuutoksen hidastaminen ekosysteemien sie-tämälle tasolle vaatii päästöjen vähentämistä nykytasosta.Vähentämistoimien suuruus ja ajoittuminen määrittyvät

Page 17: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

15

Luonnonvarojen kestävä käyttö• säästö• etusija uusiutuvilla luonnonvaroilla• kierrätys

kansainvälisessä yhteistyössä oikeudenmukaisen taakan-jaon tavoitteesta, jolloin huomioidaan maiden erilaisetlähtökohdat. Oikeudenmukaisuuden perusteella on ym-märrettävää, että päävastuu torjunnassa on ensi vaiheessateollistuneilla mailla. Toinen ekologisen kestävyyden haas-te on biologisen monimuotoisuuden turvaaminen luontoamuuttavissa toiminnoissa. Biologisen monimuotoisuudenköyhtyminen on seurausta luonnonympäristön mekaani-sesta muuttamisesta ja luonnon toimintajärjestelmiä va-hingoittavista haitallisten aineiden päästöistä. Yksittäisil-lä luontoa ja ympäristöä kuormittavilla toiminnoilla onkasautuvia yhteisvaikutuksia, jotka voivat olla merkittä-viä monimuotoisuuden kannalta.

Biologinen monimuotoisuusLuontoon kohdistuvat muutospaineet johtavat eliölajienkantojen ja elinympäristöjen vähentymiseen ja uhan-alaistumiseen. Maailmanlaajuisesti biologinen monimuo-toisuus vähenee vuosittain merkittävästi. Suomen biolo-gista monimuotoisuutta uhkaavia tekijöitä on kyetty lie-vittämään merkittävästi.

Biologisen monimuotoisuuden kannalta kestävän ke-hityksen saavuttaminen vaatii ennen kaikkea ympäristöäkuormittavien tuotanto- ja kulutustapojen muutosta. Bio-logiseen monimuotoisuuteen liittyvät kehityshankkeetedellyttävät myös laajempaa yhteistoimintaa kehittynei-den ja kehitysmaiden välillä.

Luonnonvarojen kestävä käyttöKolmas ekologisen kestävyyden haaste on luonnonvaro-jen kestävä käyttö, etenkin luonnonvarojen ja energialäh-teiden käytön pitkäjänteinen vähentäminen tuotettua yk-sikköä kohden. Luonnonvarojen kestävä käyttö edellyt-tää, että uusiutumattomia luonnonvaroja käytetään sääste-liäästi ja tehokkaasti pyrkien samalla korvaamaan ne uu-siutuvien luonnonvarojen käytöllä. Käyttöön otetut uusiu-tumattomat luonnonvarat pyritään pitämään mahdollisim-man kauan taloudellisen toiminnan piirissä. Keinoja tähänovat mm. pyrkimys vähentää syntyvän jätteen määrää,uudelleen käyttö ja kierrätys. Uusiutuvia luonnonvarojakäytetään niiden uusiutumis- ja tuottokyvyn rajoissa. Luon-nonvarojen käytöstä aiheutuvien päästöjen määrä ei saaylittää ympäristön vastaanottokykyä. Lisäksi tulisi ottaahuomioon luonnonvarojen käytöstä saatavien hyötyjenoikeudenmukainen jakautuminen sekä tulevien sukupol-

Page 18: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

16

Indikaattoreiksi on valittuseuraavia aihealueita:

• ravinnetase• materiaalivirta• elinkaariarviointi• maisema• maaseudun sosio-ekonomiset resurssit• maaseudun kulttuurinen elinvoimaisuus

Uusiutuvia luonnonvaroja• viljelymaa• maatalouden kasvi- ja eläinlajit• metsät ja puuvarat• keräilytuotteet• riista• porot• kalat• vesistöt

vien tarpeiden tyydytys. (Hallituksen kestävän kehityksenohjelma 1998). Tutustu ohjelmaan tarkemminwww.ymparisto.fi/poltavo/keke/perpaatos.htm.

Suomessa on laadittu yleisiä kehityksen kestävyyttäseuraavia mittareita (indikaattoreita) sekä yhteiskunnanettä maatalouden toiminnan kestävyyden seuraamiseen.On myös otettu käyttöön käsitteet ”ekologinen selkärep-pu” eli miten paljon luonnonvaroja on kulunut jonkintuotteen tuottamiseen sekä ”ekologinen jalanjälki” elimiten paljon pinta-alaa tarvitaan jonkin tuotteen tuottami-seen. Erilaisten tekijöiden yhteismitallistaminen on kui-tenkin vaikeaa, ja esimerkiksi ekologisen jalanjäljen mer-kitys on osin epäselvä. Kestävään kehitykseen ja senmittaamiseen voidaan tutustua lähemmin internet-sivuillawww.ymparisto.fi/pol-tavo/keke.htm.

Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluviauusiutuvia luonnonvaroja ovat mm. viljelymaa, maatalou-den kasvi- ja eläinlajit, metsät ja niiden puuvarat, metsienja soiden keräilytuotteet, riistaeläimet, porot, kalat, ravutja vesistöt. Kestävällä käytöllä tarkoitetaan näiden luon-nonvarojen käyttöä ja hoitoa tuottavasti, taloudellisesti jasosiaalisesti hyväksyttävästi siten, että säilytetään luon-nonvaran määrä, monimuotoisuus ja laatu sekä taataanluonnonvaran uusiutumiskyky ja elinvoimaisuus. Tärkei-tä näkökohtia ovat myös luonnonvarasta ja sen käytöstäsaatavat aineettomat hyödyt, kuten maiseman kauneussekä virkistys- ja kulttuuriarvot. Sosiaaliset ja kulttuurisetnäkökohdat nousevat tärkeinä esiin, kun tarkastellaanesimerkiksi maaseudun elinvoimaisuutta. Kunnollistentoimeentulomahdollisuuksien takaaminen myös taajami-en ulkopuoliselle väestölle ja maaseudun säilyttäminenelinvoimaisena kuuluvat tiiviisti kestävään kehitykseen,vaikka varsinaisista luonnonvaroista ei tässä yhteydessävoidakaan puhua.

Maa- ja metsätalousministeriössä on katsottu aiheelli-seksi kehittää yleismittaristo, jolla uusiutuvien luonnon-varojen käytön kestävyyttä voitaisiin seurata ja toimintaaministeriön eri vastuualueilla ohjata oikeaan suuntaan.Yleismittariston avulla saadaan suuntaa antavaa tietoaluonnonvarojen käytön kestävyydestä.

Mittareiden avulla on tarkoitus kerätä valtakunnalli-sesti luotettavaa ja oikein kohdennettua tietoa uusiutuvistaluonnonvaroista, niihin kohdistuvista paineista ja uhkistasekä luonnonvarojen määrällisistä ja laadullisista kehitys-suunnista.

Page 19: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

17

Maa- ja metsätalousministeriön luonnon-varastrategian mukaan luonnonvarojenkäyttö on kestävää, jos:

• Uusiutumattomia luonnonvaroja käytetäänsäästeliäästi ja harkiten ja käytettyjä luonnon-varoja kierrätetään mahdollisuuksien mukaantakaisin tuotantoon.

• Uusiutuvilla luonnonvaroilla korvataan uu-siutumattomien luonnonvarojen käyttöä ainasilloin, kun se on taloudellisesti ja tuotannol-lisesti mahdollista.

• Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö pysyy uu-siutumis- ja tuottokyvyn rajoissa ja niidentuottokykyä parannetaan tarpeen mukaan.

• Luonnonvarojen käytössä otetaan huomioonluonnon monimuotoisuuden säilyminen.

• Luonnonvarojen käyttö ei olennaisesti huo-nonna ympäristön laatua.

• Luonnonvarojen käyttö on mahdollista talou-dellisesti kannattavalla tavalla ja hyödyntä-misen tulos jakautuu oikeudenmukaisesti.

• Tulevien sukupolvien luonnonvaroista saa-mat hyödyt ja tarpeiden tyydytys ovat turva-tut.

• Käyttö on laajalti hyväksyttyä ja sopusoin-nussa muiden käyttömuotojen, elinkeinojenja niiden kehittämisen kanssa.

Kriteerit ja tavoitteet pohjautuvat maa- ja metsätalousmi-nisteriön luonnonvarastrategiaan (MMM:n julkaisu 2/1997), joka kuvastaa ministeriön näkemystä luonnonva-rojen hyväksyttävästä ja toivottavasta käytöstä.

Useat työryhmät ovat korostaneet ekologisen kestävyy-den ja luonnontalouden toimintaperiaatteiden huomioon-ottamista maatalouden tuotantotekniikassa ja varsinaisenluonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittämis-tä. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimuksen, opetuksenja neuvonnan kehittämisen toimikunta ehdotti v. 1986mm., että kehittämällä ja edistämällä luonnonmukaistaviljelyä voidaan koko maataloustuotantoa ohjata ekologi-sesti kestävään suuntaan (Kom. miet. 1986:37).

Page 20: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

18

MMM:n luomustrategiatyöryhmä esitti luonnonmukai-sen maa- ja elintarviketalouden merkittävää kehittämistä(Työryhmämuistio 2001:10).

Luomun eri tuotantosuuntien kehittämistä on esitettymm. luomuviljastrategiassa ja puutarha-alan luomustrate-giassa. Useissa maakunnallisissa kehittämisohjelmis-saon luomun kehittämiselle asetettu huomattavia tavoitteita.Luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittä-mistä tutkimuksen keinoin on esittänyt erillinen työryhmä(Työryhmämuistio MMM 2002:5).

Maatalouden ympäristötukijärjestelmissä (1995–1999ja 2000–2006) maataloutta pyritään ohjaamaan kestäväänsuuntaan. Luonnonmukainen maatalous on yksi mukanaolevista kehittämislinjoista.

TALOUDELLINENJA SOSIAALINEN KESTÄVYYSMaatalouden harjoittamisen taloudellisen kestävyydenedellytykset muuttuivat merkittävästi, kun Suomi liittyiEU:iin. Markkinat avautuivat ja paikallisen tuotannon onpystyttävä kilpailemaan tuonnin kanssa. Samalla siirryt-tiin matalahintajärjestelmään ja uudet tukimuodot saivatentistä keskeisemmän merkityksen maataloudessa. Ym-päristötuet ja erityistukimuotona käyttöön otettu luonnon-mukaisen tuotannon tuki ovat merkittävä osa suomalaistamaatalouspolitiikkaa.

Maatalouden kokonaistaloudellisiin vaikutuksiin onalettu kiinnittää kasvavaa huomiota. Tilatason kannatta-vuuden lisäksi huomioon pyritään ottamaan maataloudenjulkiselle taloudelle aiheuttamia kustannuksia. Euroopanmaataloustuotantoa rasittavaa ylituotantoa ollaan purka-massa suosimalla menetelmiä, jotka ohjaavat tuotantoalaajaperäiseen suuntaan. Ympäristönsuojelussa sovelle-taan lisääntyvässä määrin ns. aiheuttajaperiaatetta. Täl-löin myös maatalouden tuotantomenetelmiä tarkastellaanuudesta näkökulmasta. Luonnonmukainen maatalous onsilloin varteenotettava mahdollisuus kokonaistaloudelli-selta kannalta.

Maaseudun elinvoimaisuus on taloudelliselle ja sosi-aaliselle sekä ekologiselle kestävyydelle tärkeää, koskamaaseudulla on uusiutuvien luonnonvarojen ylläpitoon jahyödyntämiseen liittyvää osaamista. Tuotannon ja tuot-teiden erilaistamisen on nähty olevan entistä tärkeämpimaatalouden ja maaseudun selviytymisstrategia. Tässäsuhteessa luonnonmukainen elintarviketuotanto on var-teeno-otettava vaihtoehto. Tämän lisäksi ja sen rinnalla

Page 21: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

19

Luonnonmukainen maatalous= luonnon hoidon ja kestävän käytönpohjalta lähtevä maataloudentuotantomenetelmä

parhaimmaksi on todettu monitilatoiminta sekä mm. jat-kojalostuksen ja markkinoinnin siirtäminen lähemmäksialkutuottajaa tai jopa tilalla tapahtuvaksi. Nämä kehitys-suunnat sopivat hyvin yhteen luonnonmukaisen elintarvi-ketalouden kehittämistavoitteiden kanssa. Tiedostavatkuluttajat siirtyvät käyttämään enenevässä määrin selke-ästi määriteltyjä luomutuotteita, mikäli niitä on helpostisaatavilla kohtuulliseen hintaan. Varsinkin suoramyynninyhteydessä kuluttajilla on mahdollisuus päästä tutustu-maan alkutuotantoon ja sen tuotantotekniikkaan. Viljeli-jöiden ja kuluttajien välinen luottamus on ratkaisevaasuomalaisen maatalouden kestävyyden ja luomumaata-louden kehittämisessä.

1.2 LUONNONMUKAISENMAATALOUDEN MÄÄRITELMÄ

Tavanomaisen maataloustuotannon rinnalle kehitetään sel-laisia tuotantomenetelmiä, joissa korostetaan tuotannonekologisten vaikutusten huomioonottamista. Korostuneestiekologisia vaikutuksia huomioon ottavista tuotantomene-telmistä käytetään nimitystä luonnonmukainen maatalous.Luonnonmukainen maatalous on näin kestävän kehityksenperiaatteisiin tukeutuvaa maataloutta.

Maatalouden ja koko maaseudun murrosvaiheessa onekologinen eli luonnonmukainen maatalous saamassa yhäsuuremman merkityksen. Sillä tarkoitetaan kokonaisval-taisen, ekologisen näkemyksen pohjalta lähtevää maa-taloutta, jossa luonnontalouden omat toimintaperiaatteetotetaan viljelyssä tietoisesti huomioon, kun kehitetäänekologisesti kestävää ja luonnontalouden toimintaan so-peutuvaa maataloustuotantoa. Tuotannossa käytetäänhyväksi luonnontalouden luonnollisia kiertoja, toimintojaja vuorovaikutusverkkoja sekä pidättäydytään keinote-koisten menetelmien käytöstä.

Luonnonmukainen maatalous on toisin sanoen pyr-kimystä kohti ekologisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudel-lisesti tasapainotettua ja kestävää tuotantojärjestelmää.Suomessa nykyisin esiintyvät tämän biologis-ekologisenperusnäkemyksen viljelysuuntaukset sisältyvät kaikki eko-logiset eli luonnonmukaiset maatalouden tuotantomene-telmät -käsitteen alle.

Luonnonmukaisten maatalouden menetelmien kehit-täminen käynnistyi 1900-luvun alkupuolellla Keski-Eu-roopassa – orgaaninen viljely Englannissa ja biologis-dynaaminen sekä orgaanis-biologinen viljely Saksassa.

Page 22: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

20

Termiin ”luonnonmukainen maatalous”sisältyy monia laaja-alaisia käsitteitä,

kuten luonto, eri eliöiden elinolosuhteet janiiden vuorovaikutukset toisiinsa, eriaineiden kierrot ja ympäristö. Siksi

luonnonmukaista maataloutta kutsutaanmyös nimikkeillä ekologinen, biologinen

tai orgaaninen maatalous.

MAATALOUDEN TUOTANTOMALLEJA

Tehotuotanto

Nykyinen tavanomainen tuotanto

Hyvää viljelytapaa noudattava GAP Ekologia korostustuu

Integroitu kasvinsuojelu IPM

Laajaperäinen tuotanto

Luomutuotanto

Suomessa A.I. Virtanen kehitti typpikotovaraista viljely-järjestelmää 1930-luvulta lähtien, mutta varsinainen “eko-loginen herääminen” tapahtui 1970-luvulla, jolloin sekäviljelijöiden että kuluttajien kiinnostus luonnonmukai-seen viljelyyn alkoi kasvaa ja sitä alettiin laajemminkehittää.

Kiinnostusta ovat sittemmin lisänneet myös erilaiset“ajan ilmiöt” kuten esim. öljykriisi ja luonnon- ja eläin-suojeluaatteen leviäminen. Elintarvikekriiseillä on olluttätä kehitystä vauhdittava rooli. Yhteiskunnallisiin näkö-kohtiin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Luo-mu-alan kansainvälinen järjestö IFOAM (InternationalFederation of Organic Agricultural Movements) on laa-jentanut 1990-luvun puolivälissä maataloustuotanto-oh-jeitaan myös sosiaalisilla näkökohdilla (IFOAM 2000.www. ifoam.org ).

Viime vuosina myös YK:n elintarvike- ja maatalous-järjestö FAO (Food and Agriculture Organization of theUnited Nations) on alkanut aktiivisesti edistää luonnon-mukaista maataloutta. Painopiste on ollut kolmannenmaailman maiden maatalouden kehittämisessä luomume-netelmiä hyväksikäyttäen (Scialabba 2001) www.fao.org/organicag/ .

Eri tekijät ovat olleet osaltaan myötävaikuttamassanykyisen suomalaisen luonnonmukaisen maataloudenkehitykseen. Tarvetta luonnonmukaisen viljelyn kehittä-miseen ovat luoneet tuotteiden kasvanut kysyntä ja kulut-tajien odotukset elintarvikkeiden laadusta, ympäristönsaastuminen ja luonnonvarojen säästämistarve, maan kas-vukunnon hoito, kasvien ja eläinten terveys sekä muuttuvamaatalous- ja maaseutupoliittinen tilanne.

PERUSTANA VILJELYKOKEMUS JA LUONNONTIE-TEELLINEN TIETOUSLuonnonmukainen maatalous perustuu käytännön koke-mukseen ja luonnontieteelliseen tietämykseen, varsinais-ten maataloustieteiden ohella ennen kaikkea agro-ekolo-giaan ja biologisiin tieteisiin maatilan hoidosta. Siinäharjoitettujen menetelmien joukossa on myös osin erilai-sia suuntauksia, jotka ovat syntyneet erilaisista ekologisis-ta, sosiaalisista ja eettisistä lähtökohdista.

Luonnonmukainen maatalous on “kolmas aalto” ihmi-sen käyttämistä viljelyjärjestelmistä. Vanhin niistä – luon-tais-viljely – perustui pitkälti perimätietoon, paikallisiintuotantopanoksiin ja omavaraisuuteen. Suomessa sitä har-joitettiin yleisesti vielä viime vuosisadan alussa, kehitys-

Page 23: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

21

VILJELYMENETELMIEN KEHITYS

maissa vielä nytkin monin paikoin. Jotkut luontaisviljely-menetelmät ovat olleet ekologisesti kestäviä, toiset taasovat aiheuttaneet esim. eroosiota ja maan kasvukunnonheikkenemistä.

Tavanomainen eli kemiallis-tekninen maatalous onnykyisin vallitseva tuotantomenetelmä. Se syntyi Keski-Euroopassa 1850-luvulla. Suomessa sen läpimurto tapah-tui 1950-luvulla. Sen tuotantotekniikalle on tyypillistäteollisesti valmistettujen väkilannoitteiden ja torjunta-ai-neiden käyttö, erikoistuminen ja tuotannon yleinen tehos-taminen sekä melko avoin ravinnevirta. Pisimmällä tämänsuunnan kehitys on kasvihuoneviljelyssä, jossa käytetäänyleisesti keinotekoisia kasvualustoja ja ravinteet annetaanpäivittäin liuoslannoituksena. Tavanomaisessa maatalou-dessa alettiin 1990-luvun alkupuolella suuntautua hyvienviljelymenetelmien suuntaan. Ympäristöohjelman käyt-töönotto vuonna 1995 toi sen sovelluksena ympäristösi-toumusehtojen mukaiset viljelymenetelmät Suomessavallitsevaksi viljelyksi.

Tavanomaisen viljelyn piirissä on viime aikoina he-rännyt kiinnostus integroituun tuotantoon. Integroidun eliIP-tuotannon tavoitteena on käsitellä koko maatilaa eko-logisemmin; kemiallisten tuotantopanosten käyttöä vä-hennetään ottamalla mahdollisimman tarkoin huomioonniiden käyttötarve. Eri ennustemenetelmin pyritään har-kittuun, tarpeenmukaiseen torjunta-aineiden ja väkilan-noitteiden käyttöön. Toki yksittäisen viljelijän satotasota-voitteella on suuri painoarvo. Integroitu tuotanto on saa-nut suosiota erityisesti Keski-Euroopan ammattimaisessa

Page 24: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

22

vihannes- ja hedelmänviljelyssä. Kiinnostus IP-viljelyynon myös suomalaisten maataloustutkijoiden ja varsinkinpuutarhaviljelijöiden keskuudessa kasvanut. Menetelmäntäsmällisiä ohjeita on laadittu esimerkiksi hedelmän-,marjan- ja viljanviljelyyn.

Pohjoismaissa ovat luomuviljelijät, -tutkijat sekä-neuvojat laatineet luonnonmukaisen maatalouden määri-telmän.

Yhteispohjoismainen luonnonmukaisen viljelyn määritelmä

Luonnonmukainen viljely on omavaraista ja tasapainoista maataloutta,joka mahdollisimman pitkälle perustuu paikallisiin luonnonvaroihin jajossa viljelytoimet sopeutetaan vallitseviin luonnonoloihin.

Tausta-ajatus

Luonnonmukainen viljely perustuu kokonaisnäkemykseen, jossa maata-loustuotannon ekologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutuksetotetaan huomioon niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Luontoymmärretään kokonaisuutena, jolla on oma itseisarvonsa. Ihmisen teh-tävä on harjoittaa maataloutta niin, että se ei köyhdytä vaan säilyttää jamonipuolistaa luontoa.

Tavoitteet

Luonnonmukaisessa viljelyssä pyritään • tuottamaan riittävästi korkealaatuisia elintarvikkeita oikeuden-

mukaisesti jaettuna• antamaan viljelijälle kohtuullinen toimeentulo ja tyydytys työstä

sekä turvallinen työympäristö• hoitamaan kotieläimiä niiden lajinmukaisia tarpeita vastaavasti• luomaan monilajinen ja perimältään monipuolinen viljely-

ympäristö• säästeliääseen uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön siten,

että ympäristöhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi• parantamaan maan luontaista viljavuutta pitkällä aikavälillä• luomaan toimiva yhteys elintarvikkeiden tuottajien ja kuluttajien

välille• mahdollisimman suljettuihin ravinnekiertoihin ja aine- ja energia-

virtojen minimointiin kytkemällä kaupunkiyhteisöjen, maatalou-den ja luonnontalouden toiminnat toisiinsa.

Käytännöllisistä periaatteista

Kasvituotannon perustana pellolla, puutarhassa ja metsässä on maanrakenteesta ja viljavuudesta huolehtiminen ja monipuolinen kasvilaji-valikoima sekä viljelykierto.

Maan kasvukuntoa ylläpidetään pääosin eloperäisten lannoitteiden avul-la. Viljelyjärjestelmä suunnitellaan niin, että se mahdollisimman pitkäl-le itsessään ehkäisee rikkakasveja, tuholaisia ja kasvitauteja. Helppoliu-koisia keinolannoitteita tai synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä.

Kotieläintuotannossa eläinmäärä ja viljelypinta-ala tasapainotetaan kes-kenään. Näin eläimet voidaan ruokkia mahdollisimman suuressa määrinkotovaraisella rehulla ja lanta voidaan käyttää lannoitteeksi ilman ympä-ristöhaittoja.

Nordisk IFOAM 1989

Page 25: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

23

1.3 EKOLOGINEN AJATTELUMITÄ ON EKOLOGIA?Pelto on paljon enemmän kuin vain viljelykasvien kasvu-alusta. Pellossa kasvaa viljelykasvien lisäksi myös moniamuita kasvilajeja. Kasvustossa elää erilaisia hyönteisiä jamuita pieniä eläimiä, maassa toimivat kastemadot ja mik-roskooppiset pieneliöt sekä pellon yllä lentelevät erilaisetlinnut jne. Ne kaikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään.Ne ovat lisäksi riippuvaisia ympäristötekijöistä. Kaikkiatämän yhteispelin osapuolia emme paljain silmin näe,mutta lähempi tarkastelu auttaa meitä havaitsemaan moni-mutkaisen yhteistoiminnan vaikutukset kasvien, maan,pieneliöiden ja eläinten välillä. Oppia eliöiden vuorovai-kutuksista toisiinsa ja ympäristöönsä kutsutaan ekolo-giaksi.

Sana ekologia muodostuu kreikankielisistä sanoistaoikos (= taloudenhoito) ja logos (= oppi, tieto, viisaus,järkevyys). Ekologia tarkoittaa näin ollen oppia tai tietoaluonnon taloudenhoidosta ja tiedettä, joka tutkii tietynalueen eliöiden vuorovaikutuksia toisiinsa ja ympäris-töön. Ekologisten vuorovaikutusten tunteminen auttaameitä viljelemään maata luonnontalouden toiminnan kans-sa sopusointuisella tavalla.

Luonnonmukainen viljely perustuu ekologiseen eliluonnontaloudelliseen perusnäkemykseen ja kokonais-valtaiseen ajatteluun luonnosta sekä ihmisen ja luonnonvälisestä suhteesta. Ekologisen ajattelun mukaisesti käy-tetään elintarvikkeiden tuotannossa hyväksi luonnon omiatoimintoja eli ns. ekosysteemipalveluja. Niitä ei korvatakeinotekoisilla, luonnolle vierailla menetelmillä ja toi-mintatavoilla. Väkilannoitteet ja kemialliset torjunta-ai-neet korvataan ekologisesti hyvin sopeutetuilla viljely-toimilla.

EKOSYSTEEMISaman lajin kaikki lisääntymään pystyvät yksilöt yhdessämuodostavat populaation. Tietty samantyyppinen alue,sen kasvit ja eläimet sekä pieneliöt muodostavat yhdessäekosysteemin. Kaikki ekosysteemit yhdessä muodostavatmaapallon biosfäärin (= elonkehän), joka on maapallonhalkaisijaan verrattuna tavattoman ohut ja herkästi haa-voittuva. Ihmiskunnan nopean kasvun vuoksi vauriotekosysteemeissä lisääntyvät, joita pahentaa osaltaan myöselintarviketuotanto.

Ekologia= oppi luonnontaloudesta/luonnon talodenhoidostaLuomuviljely= luonnon omia tuotantotapahtumiahyväksikäyttävä viljely

Page 26: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

24

Ekosysteemi= Maan, kasvien ja eläinten sekäympäristön muodostama kokonaisuus

Ihmisen toiminnan vaikutusasteen perusteella ekosystee-mit voidaan luokitella joko hoidetuiksi ekosysteemeiksi tailuonnollisiksi ekosysteemeiksi.Hoidetut ekosysteemit ovatniitä, joihin ihminen vaikuttaa suoraan esim. viljelemällätai harjoittamalla metsätaloutta. Tällaisia ekosysteemejäovat esim. pelto, niitty ja talousmetsä. Luonnollisissaekosysteemeissä ei esiinny ihmisen suoraa vaikutusta.Niitä ovat esim. luonnontilaiset suot, suojelumetsät jaluonnontilaiset järvet.

Luonnollinen ekosysteemi koostuu lukuisista eri eliö-lajeista, jotka kaikki osaltaan yhdessä vaikuttavat elin-toimintojensa kautta eloperäisen aineen kiertoon. Eliötjaetaan kahteen pääryhmään – tuottajiin ja kuluttajiin.Kuluttajista oman tärkeän erityisryhmän muodostavathajottajat. Jako tehdään sen mukaan, mitä tehtäviä eriryhmillä on kierrossa.

MITEN EKOSYSTEEMI TOIMIIRavintoverkko – tuottajat, kuluttajat, hajottajatAurinkoenergia on kaiken elämän edellytys maapallolla jakaikkien elintoimintojen käyttövoima. Vihreät kasvit ky-kenevät muodostamaan auringon valon avulla hiilidioksi-dista, vedestä ja kivennäisistä hiilihydraatteja (esim. soke-reita) eli kemiallisiin yhdisteisiin varastoitua auringonenergiaa. Tätä ilmiötä nimitetään yhteyttämiseksi eli foto-synteesiksi.Yhteyttämistapahtumasta saatu auringon ener-gia on ravinnon lähde ja elämän perusedellytys kaikillemuille eliöille – myös ihmiselle. Vihreät kasvit ovat tämänkyvyn takia luonnon taloudenhoidossa ekosysteemin tuot-tajia. Ne ovat energian suhteen omavaraisia.

Eläimet käyttävät ravintonaan kasveja tai toisia eläi-miä. Kasvinsyöjiä sanotaan ensimmäisen asteen kulutta-jiksi ja eläimiä ravintonaan käyttäviä toisen asteen kulut-tajiksi eli lihansyöjiksi tai saalistajiksi. Eläimet eivät voikäyttää hyväkseen auringon valoenergiaa, vaan ovat riip-puvaisia alun perin kasvien tuottamasta energiasta. Eläi-met ovat näin ekosysteemin kuluttajia.

Erityisen tärkeää ekosysteemin oikealle toiminnalleon se, että kasvien ja eläinten kuollessa suuri joukko eri-laisia hajottavia ja pilkkovia eliöitä käsittelee ne.

Ekosysteemin hajottajia ovat sienet, bakteerit, lierot jamuut maaperäeläimet, jotka työskentelevät pääasiassaruokamultakerroksen ylimmässä osassa. Erotuksena eläi-mistä ne käyttävät ravinnokseen kuollutta eloperäistä ai-

EKOSYSTEEMIN OSAT

Kaikki eläimet + kasvit = eliöyhteisö

TUOTTAJAT

HAJOTTAJAT KULUTTAJAT

Elintila elibiotooppi-esim.peltolohko,järvi

Populaatioita-esim. hiiri-,jänis-,hirvipopulaatio

Ympäristö

Aurinko = valo + lämpö Sade

Järvi

Page 27: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

25

VAKAUS

SIETO

PALAUTUVUUS

JOUSTO

netta ja pilkkovat vihreiden kasvien valmistamat moni-mutkaiset yhdisteet jälleen kemiallisiksi perusrakennus-aineiksi, jotka näin tulevat uudelleen kasvien käyttöön.

Tämä aineiden jatkuva kiertokulku tuottajien, kulut-tajien ja hajottajien muodostamassa ravintoverkossa onedellytyksenä ekosysteemin oikealle toiminnalle. Hajot-tajien merkityksen huomaa usein vasta kun ne puuttuvat:viljelijä huomaa maahan kynnetyn, lahoamattoman olki-maton, jonka huono lahoaminen johtuu hajottajaeliöidentoiminnan puutteesta.

YLEISMIEHET JA SPESIALISTITEliöyhteisön jokainen jäsen tai jäsenryhmä (kilta) suorit-taa tiettyä tehtävää ekosysteemin osassa, mitä voidaan ni-mittää ekologiseksi lokeroksi. Ammattiryhmien – tuotta-jat, kuluttajat, hajottajat – sisällä on lisäksi kaikentaitavia”yleismiehiä” sekä erikoisosaamisen spesialisteja. Kunyleismiehet ovat kaikkiruokaisia, erikoismiehet ovat eri-koistuneet käyttämään esim. vain yhtä kasvia tai hyönteis-lajia ravintonaan. Laaja-alaisia hyötyeliöitä ovat esim. isotmaakiitäjäislajit, jotka syövät lähes kaikkea hyönteistou-kista etanoihin. Eräät loispistiäiset voivat sitä vastoin elääkäyttämällä ravintonaan vain yhtä ainoaa hyönteislajia.

TAKAISINKYTKENNÄT JAITSESÄÄTELYMEKANISMITEkosysteemin eri eliölajit kytkee toisiinsa mm. “syöminenja syömiseksi tuleminen”. Näitä peto-saalis -suhteita sää-televät ns. takaisinkytkennät: suuri saalistiheys suosii saa-listajia ja suuri saalistajatiheys puolestaan vähentää saalii-ta, minkä vaikutuksesta saaliiden määrä vähenee. Molem-piin voivat vielä vaikuttaa loisivat ja tauteja aiheuttavatlajit. Eri populaatioiden runsauteen vaikuttavat ravinnonlisäksi ympäristöolosuhteet; kosteus, lämpö ja ravinteet.Kasviravinnon määrä ja laatu vaikuttavat kasvinsyöjienrunsauteen, mikä puolestaan vaikuttaa lihansyöjien elipetojen runsauteen. Nämä ovat esimerkkejä ekosysteeminvakauteen, sietoon, joustoon ja palautuvuuteen vaikutta-vista systeemin sisäisistä säätelymekanismeista.

Saalistajia ovat esim. lehtikirvoja syövät leppäpirkontai kukkakärpästen toukat. Loisia ovat esim. loispistiäiset,joiden toukat kehittyvät tuholaisten toukissa. Toimivat it-sesäätelymekanismit ovat erityisen tärkeitä luonnonmu-kaisessa viljelyssä. Niiden tehostaminen ja ohjaaminen

EKOSYSTEEMIN SISÄISIÄSÄÄTELYMEKANISMEJA

Page 28: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

26

viljelijän toimesta on tärkeää esimerkiksi ekologisessakasvinsuojelussa.

MONIMUOTOISUUSMitä vaihtelevampi ekosysteemi on alueeltaan (alueelli-nen monimuotoisuus), mitä enemmän eliöyhteisössä onlajeja (lajimonimuotoisuuus) ja mitä vaihtelevampi on erilajien perimä (geneettinen monimuotoisuus), sitä moni-muotoisempi se on, sitä pienempiä ovat ekologisten ravin-toverkkojen silmukat. Sitä monipuolisempia ovat myöstakaisinkytkennät ja siten mahdollisuudet systeemin va-kauteen ja joustoon sekä palautuvuuteen eli systeeminitsesäätelyyn. Näin ekosysteemin häiriönkestävyys elivakaus lisääntyy ja sen kyky kestää ulkopuolisia häiriöte-kijöitä kuten sään vaihteluita tai ihmisen aiheuttamia muu-toksia paranee. Ekologinen periaate – monimuotoisuudenkautta saavutettu vakaus eli häiriökestävyys on merkittäväilmiö maatalousekosysteemeissä, joissa sitä pyritään käyt-tämään hyväksi.

KILPAILU JA RAKENTEEN MONIPUOLISUUSMerkittävä luonnon ekosysteemin säätelymekanismi onkilpailu elintilasta, valosta ja ravinteista. Tätä voi esiintyäsekä samaan lajiin kuuluvien yksilöiden välillä (lajinsisäinen kilpailu, esim. viljelykasvin taimien välinen kil-pailu) että eri lajien välillä (lajien välinen kilpailu, esim.viljelykasvi-rikkakasvisuhde).

Ekosysteemin eliölajien kesken on vielä muitakin riip-puvuuksia. Monet pikkulinnut voivat elää vain siellä,missä niillä on käytettävissä puita ja pensaita, sopivia pe-sänrakennusaineita, istuma- ja laulupaikkoja sekä lepo-paikkoja. Hämähäkki voi elää vain siellä, missä sillä onoksia ja pensaita, joihin se voi kutoa verkkonsa. Ekosys-teemissä elinympäristön rakenteen monipuolisuus on näintietyille lajeille välttämättömyys. – Tämä on tärkeä perus-te sille, että maatalousmaiseman tulee olla monipuolinen.

ANTIBIOOSI – ERITTEETAntibioosilla tarkoitetaan sitä, että eräät eliöt erittävätmyrkyllisiä aineita, jotka estävät toisten eliöiden kasvuatai tappavat toisia eliöitä, esim. eräät sienet tuottavat jaerittävät bakteereita tappavia ianeita eli ns. antibiootteja.Myös kasveilla on samoin puolustusmekanisminsa (vas-tustuskyky) niin, että ne estävät vahinkoa tekevien eliöi-den toimintoja. Tämä on pitkälti perimään sidottua (ge-neettinen monimuotoisuus).

Page 29: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

27

TOIMIVA TASAPAINOPedot, loiset ja antibioosi ovat luonnollisten ekosysteemi-en tärkeitä säätelytekijöitä, jotka estävät joidenkin lajienhallitsemattoman lisääntymisen toisten kustannuksella.Kun ekosysteemi ylläpitää toimivaa tasapainoa eri eliöi-den välillä, saavat ekosysteemissä kaikki osapuolet ravin-toa ja elintilaa kohtuullisessa määrin ja sillä paikalla,missä ne elävät. Tasapainon keskeinen edellytys on riittä-vä monimuotoisuus.

YHTEISTYÖEkosysteemeissä esiintyy eriasteista yhteistyötä, jossa erilajit hyödyttävät molemminpuolisesti toisiaan työnjaonpohjalta. Hyönteispölytys on eräs esimerkki tällaisestayhteistyöstä, josta molemmat osapuolet hyötyvät (mutu-alismi).

Kiinteän yhteistyön muoto on nimeltään symbioosi,joista tunnetuin on biologinen typensidonta; typpeä sito-vat nystyräbakteerit (Rhizobium) muodostavat nystyröitäpalkokasvien juuriin. Ne saavat ravintonsa isäntäkasvinhiilihydraattituotannosta ja vastavuoroisesti ne huolehti-vat kasvien typpiyhdisteiden saannista.

Toinen juurissa esiintyvä symbioosin muoto on sieni-juuri (Mykorritza), joka auttaa kasvia mm. fosforin saan-nissa ja käyttää puolestaan ravintonaan kasvin tuottamiahiilihydraatteja. Kasvien ja pieneliöiden välinen symbioo-si on tärkeää esim. biologisessa ravinteiden kiertokulussa.

Tuottajien, kuluttajien ja hajottajien muodostama sys-teemi toimii kokonaisuutena pitkälti yhteistyön pohjalta.Sienijuuret voivat siirtää esim. ravinteita myös eri kasvienvälillä. Hajotustyötä tekevät erilaiset hajottajat vuoron-perään jne. Hajottajien toiminta on tarpeen tuottajien kas-vulle jne.

JATKUVAA UUSIUTUMISTAEkosysteemin jatkuvuuden turvaa luonnonmukainen kas-vu; uusia yksilöitä syntyy kuolleiden tilalle. Ekosysteemintoiminta onkin näin jatkuvaa ja ekosysteemin itsesäätely-kyvyn puitteissa hallittuun kasvuun perustuvaa uusiutu-mista, vallitseviin paikallisiin oloihin sopeutunutta ja sitenkestävää.

RAVINTEIDEN KIERTO JA ENERGIAN VIRTAEkosysteemin tuottajat, kuluttajat ja hajottajat ovat riippu-vaisia toisistaan. Usein niiden elintoiminnat ovat eko-systeemin eri osapuolten yhteisvaikutuksen tulosta, ravin-

Page 30: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

28

nonvaihtoa sellaisessa muodossa, joka on sopivinta yksit-täisille eliölajeille. Esim. kasvit tuottajina toimivat erieläinten energian- ja ravinnonlähteenä ja lisäksi ne erittä-vät juuristaan erilaisia energiapitoisia yhdisteitä, ns. juuri-eritteitä, jotka toimivat ravintona ja energianlähteenä juu-riston läheisyyden (Ritsosfääri) symbioottiselle pieneliös-tölle. Tällaisia ovat esimerkiksi Rhizobium-bakteerienmuodostamat juurinystyrät sekä sienijuurten muodosta-mat sienirihmastot juuriston ulkopuolelle. Ravintoon si-sältyvää energiaa tuleekin virrata riittävästi maaperänhajottajaeliöstölle asti, jotta ekosysteemin toiminta jatkui-si tasapainoisena. Hajottajaeliöt, jotka vapauttavat ravin-teita eloperäisestä aineesta, käyttävät puolestaan hyväk-seen eläinten lantaa ja muuta kuollutta, eläimistä ja kas-veista peräisin olevaa ainetta ja toimivat itse ravintonatoisille eliöille.

Ekologinen tehokkuus ilmaisee, miten tietty tuotan-totaso muuntaa edelliseltä tuotantotasolta saadun energian

RAVINTEIDEN SISÄINEN JA ULKOINEN KIERTO

Rakentuminen

Hajoaminen

Hiiltä ja typpeäilmakehänvarastosta

Kevät Syksy

Hajoaminen Rakentuminen

Ravinteidenhuuhtoutuminen

Maaperä

Vapautuminen maamine-raaleista, tuontisysteemiin

Hiiltä ja typpeäilmakehänvarastoon

Granstedt 1988

Page 31: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

29

Ekosysteemin toimintatapoja

• energian virta auringosta läpiekosysteemin

• ravinteiden suljettu kierto (ei virta)

• monista lajeista muodostunut,monimuotoinen

• takaisinkytkentöjä ja itsesäätelyä

• kilpailua tilasta, valosta, ravinnosta

• yhteistyötä, symbioosia

• luonnollinen kasvu, jatkuvauusiutuminen kestävästi

• syy-seuraus-suhteet, keskinäinenriippuvuus

• ekosysteemi tuottaa ravinnonkaikille sen osapuolille kantokyvynrajoissa

seuraavan tuotantotason energiaksi. Kasvit sitovat n. 1 %ekosysteemiin auringosta tulevasta energiasta eloperäi-seen ainekseen. Ravintoverkon seuraavassa vaiheessaensimmäisen asteen kuluttajat käyttävät kudostensa kas-vuun muutamia prosentteja kasveihin sitoutuneesta ener-giasta. Loppu kuluu kuluttajien elintoimintoihin ja jäähajottajien käyttöön tai varastoituu maahan hyvin hitaastihajoavaan eloperäiseen ainekseen.

Ekosysteemin eliöt ja niiden elintoimintojen tuotteetovat mukana kiertokulussa, jossa kullakin ravinteella onsille tyypillinen kiertonsa. Voidaan erottaa esim. hiilen,hapen, typen, fosforin ja rikin kierrot. Useimmissa luon-nollisissa ekosysteemeissä mm. typen ja fosforin kierto-kulku on lähes suljettu, jolloin vapautuvat ravinteet kier-tävät ekosysteemin sisällä. Vaikka tiettyä vaikutusta vie-reiseen ekosysteemiin onkin, suuria ravinnehävikkejä ta-pahtuu harvoin.

Tärkeää on tiedostaa, että ekosysteemin jokainen jäsenon vuorovaikutuksessa monien muiden lajien kanssa.Muutos ekosysteemin jossakin osassa saattaa ravinnon-tarjonnan ja takaisinkytkentöjen kautta vaikuttaa aivanmuualla.

MAATALOUSEKOLOGIAAgro-ekologialla eli maatalousekologialla tarkoitetaansuppeammassa merkityksessä sitä ekologian osa-aluetta,joka tutkii eliöitä ja niiden vuorovaikutuksia maatalous-käytössä olevalla kulttuurialueella. Laajemmassa merki-tyksessä käsitteellä maatalousekologia tarkoitetaan sellai-sen maatalouden hahmottamista, joka välttää ympäristö-kuormitusta luopumalla kemiallis-synteettisten tuotanto-tarvikkeiden käytöstä ja käyttää sen sijaan tuotantoteknii-kassa hyväkseen luonnon omia toimintoja eli ekosystee-mipalveluja (esim. maan luontainen viljavuus, ekosystee-min itsesäätelykyky) tavoitteenaan viljelyn kestävyys.Ravinteiden kierrätystä pyritään tehostamaan. Myös maa-talouden yhteiskunnallinen tausta otetaan huomioon; per-heviljelmäpohjainen maatalous pyritään säilyttämään.

Kun peltoekosysteemin toimintaan liitetään kiinteäksiosaksi maatilan karja ja viljelijän toiminta, voidaan ko-konaisuutta nimittää maatila- tai maatalousekosysteemik-si. Viljelijän rooli on tällaisessa maatalousekosysteemissäkeskeinen.

Vaikka ekosysteemin luonnolliseen kehittymiseenkuuluu myös muutos (sukkessio), jolloin esim. pelto muut-tuu niityksi, niitty lehtimetsäksi, lehtimetsä havumetsäksi

Maatalousekologia= Mahdollisuuskestävään kehitykseenmaataloudessa

Page 32: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

30

Maatalousekosysteemin tunnuspiirteitä

• nuori ekosysteemin vaihe, jossa nettotuottoon suuri

• vähäisempi lajirunsaus ja vähemmäntakaisinkytkentöjä

• pienentynyt systeemin oma säätelykyky(vakaus, jousto, palautuvuus)

• avoimempi kierto, ravinteita ja eloperäistäainetta poistuu kierrosta

”Tavoitteena on, että pyritäänmäärätietoisesti ekologisiin perus-teisiin tukeutuvaan maatalouteen ja

sitä edistävään maatalouspolitiikkaan”(MMM. Ehdotus maaseudunympäristöohjelmaksi 1992).

jne., pyritään viljelijän ohjaama maatalousekosysteemikuitenkin pitämään nuoressa kehitysvaiheessa, jolloin sennettotuotto on suuri.

Maatalousekosysteemin erityispiirteitäPeltoekosysteemi voidaan kuvata hoidetuksi ekosystee-miksi, joka tuottaa sadoksi korjattavaa kuiva-ainetta. Kos-ka sato toimii ihmisen ravintona joko suoraan tai kiertä-mällä kotieläinten kautta, ovat vain tietyt viljelykasvit vil-jelyyn sopivia. Niitä viljellään varta vasten tähän tarkoi-tukseen yleisesti puhdaskasvustoina, viljelykasvien kans-sa kilpailevat luonnonvaraiset kasvilajit pyritään syrjäyt-tämään. Laajemmin tarkasteltuna erilaiset maatalouseko-systeemit ovat tämän vuoksi vähälajisempia kuin vastaa-vat luonnolliset ekosysteemit ja viljeltävät kasvit ovatpääasiassa yksivuotisia ja kevätkylvöisiä. Koska maa onsuuren osan vuotta kynnettynä ilman kasvipeitettä, pellol-la on vain vähän erilaisia ravinnon lähteitä, vähemmäntakaisinkytkentämahdollisuuksia ja siten myös huonompiitsesäätelykyky. Yksipuolisempi kasvilajivalikoima jakapeampi perimä suosivat tiettyjen eläin- ja sienilajienrunsastumista, joista tulee siten ihmisen kilpailijoita.

Edellä mainitusta seuraa, että viljelijän on tarpeen ohjataja säädellä tapahtumia mm. maan käsittelyin sekä lannoitus-ja kasvinsuojelutoimenpitein. Maan hoidossa lisätään pien-eliöstön ravinnon saantia, maan rakennetta hoidetaan jatarvittaessa maata muokaten parannetaan kaasujen vaihtoaja kiihdytetään siten hajotustoimintaa maassa. Eri toimenpi-teet vaikuttavat myös eri lajien runsauteen.

Kun sadonkorjuussa systeemistä poistuu suuri määräravinteita ja eloperäistä ainetta, tulee ne pyrkiä palautta-maan sinne takaisin. Tämä tapahtuu ensisijaisesti sadon-korjuutähteiden ja systeemin tuottamien eloperäisten ai-neiden muodossa. Osan voi maan oma toiminta itse tuottaaravinteiden vapautumisen kautta (maan eloperäisestä ai-neesta ja mineraaleista vapautumisen) sekä biologisentypensidonnan avulla.

Avoin kiertoMaatalousekosysteemissä ravinteita kiertää suhteessa ener-giaan enemmän kuin luonnollisissa ekosysteemeissä. Seu-rauksena ovat suuremmat hävikit ympäristöön. Tätä tar-koitetaan, kun sanotaan maatalousekosysteemin olevanavoin. Miten avointa kierto maatalousekosysteemissä onja miten paljon eri lajit vähenevät, riippuu suurelta osin

Viljelijän tehtävä on• ohjata• tehostaa• säädellä maatilaekosysteemin toimintaa

Page 33: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

31

Ekosysteemipalvelut ovat niitä olosuhteita ja toi-mintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemittuottavat edellytyksiä luonnolliselle elämälle jaylläpitävät elämää. Ekosysteemipalvelut ovat niitähyötyjä, joita ihmiset saavat suoraan tai epäsuoraanekosysteemin toiminnoista.

Esimerkkejä ekosysteemipalveluista:1. Muita systeemeitä ylläpitäviä ekosysteemi-

palveluita• vakaan ilmaston ylläpito – esim. hiilen sidonta• osallistuminen globaaleihin hydrologisiin ja

biogeokemiallisiin kiertoihin (esim. hiili,happi, typpi, fosfori jne.)

• ruokamullan tuotanto• kivennäisaineksen rapautuminen ja eloperäisen

aineen muokkaus• biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden

ylläpito

2. Ekosysteemipalvelut, jotka lähinnä tukevattuotantoa

• fotosynteesi – tekee mahdolliseksi biomassantuotannon

• veden kierto• ravinnekierrot• pölytys• biologinen tuholaisten hallinta• rikkakasvien hallinta• eroosion esto• vesivirtojen säätely – suot, kosteikot ym.• mikroilmaston vakauttaminen• jätteiden hajotus

3. Ekosysteemipalvelut, jotka liittyvät suoraanihmisen hyvinvointiin

• järjestys, kauneus, mielekkyys (maisema)• matkailu ja luontoelämykset

• virkistys ja metsästys

Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomu-viljelyn ensisijainen perusta.Ulkoisten panosten käy-tön vähentäminen edistää monia ekosysteemipal-veluita tai näiden palveluiden hyväksikäyttö on edel-lytys tuottaa elintarvikkeita pienemmin panoksin.

viljelyn järjestämisestä ja viljelytoimenpiteistä. Tavoit-teena tulisi olla mahdollisimman suljetut ravinnekierrot.

Ulkopuolisen säätelyn tarveMaatalousekosysteemi tarvitsee luonnollista ekosystee-miä enemmän ulkopuolista säätelyä ja ohjausta sekä myösulkopuolisen energian käyttöä sekä eloperäisen aineenpalautusta. Viljelijän tehtävänä elintarvikkeiden tuottaja-na ja koko maatilaekosysteemin hoitajana on ohjata ja te-hostaa sekä säädellä luonnollisia toimintoja ja vuorovai-kutusverkkoja luonnon elonkierrossa. Tällaisia hyödylli-siä tuotantotoimintoja ovat esim. biologinen typensidontaja lierojen, sienijuurten sekä luontaisten antagonistien toi-minta. Luonnonmukainen maatalous onkin näin ollen pit-källe menevää yhteistyötä maatilaekosysteemin eri osa-puolten kanssa.

Säätelyyn ja ohjaamiseen tarvitaan systeemiin tuota-vaa ulkopuolista energiaa – ihmistyötä ja/tai fossiilisiaenergialähteitä (esim. traktorin polttoaine). Sitä luonnon-mukaisem-paa ja kestävämpää viljelijän työ on, mitä enem-män hän voi käyttää tilan omia, luontaisia ja paikallisiatuotantoedellytyksiä tilansa hoitamiseen. Ekologisten lain-alaisuuksien huomioon otto on perusta menestyksekkääl-le luonnonmukaiselle maataloudelle. Pehmeällä teknii-kalla hyödynnetään luonnon uusiutuvaa tuotantoa kestä-västi sukupolvelta toiselle.

Käsite ekosysteemipalvelut on lähinnä ihmiskeskei-nen käsite, joka on syntynyt 1970-luvulla. Laajempaankäyttöön se on levinnyt 1990-luvun puolivälissä.

IHMISEN LUONTOSUHDE JA EKOLOGINENAJATTELUIhmisen luontosuhde voi vaihdella. Voidaan ajatella, ettäluonto on ihmisen raaka-ainevaranto, jota ihmisellä onoikeus käyttää siten vapaasti hyväkseen. Ihminen on tällöinluonnon hyväksikäyttäjä eli utilisti. Näkemys on ihmis-keskeinen. Vastuulliseen luonnonvarantojen hyväksikäyt-töön kuuluu, että pidetään huolta luonnon toimintakunnonsäilymisestä ja uusiutumattomia luonnonvaroja pyritäänkäyttämään mahdollisimman säästeliäästi. Tulevillekin su-kupolville tulee säilyttää yhtä hyvät elinmahdollisuudet.Ihmisen suhde luontoon on tällöin humanistinen.

Ihminen voi myös pyrkiä sopeuttamaan toimintojaansopusointuun luonnon omien toimintaperiaatteiden kans-sa ja hoitamaan luonnon toimintakykyä kestävästi. Ihmi-nen on tällöin sopeutuja ja ihmisen rooli on vastuullinen

Page 34: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

32

Luonnonmukaisen maatalouden tavoitteet Suomessa

• Ravitsemuksellisesti korkealaatuisten elintarvikkeiden riittävä tuotanto

• Luonnontalouden omien toimintaperiaatteiden mukainen toiminta yhteistyössä luonnon kanssa

• Ohjaamalla ja tehostamalla maanviljelyyn kuuluvia biologisia toimintoja

• Käyttämällä ensisijaisesti uusiutuvia ja paikallisia luonnonvaroja

• Ylläpitämällä viljelyjärjestelmän ja sen ympäristön perinnöllistä monimuotoisuutta ja suojelemalllaluonnonvaraisten kasvien ja eläinten elinympäristöjä

• Maan luontaisen viljavuuden säilyttäminen ja kohottaminen

• Kotieläinten hyvä hoito, niiden hyvinvointi ja viihtyvyys huomioonottaen olosuhteissa, jotka mahdollistavatniiden luonnollisen, lajinmukaisen lisääntymisen

• Elintarviketuotannon aiheuttaman ympäristön saastumisen välttäminen

• Viljelijöiden kohtuullinen toimeentulo ja tyydytys työstä sekä turvallinen työympäristö perheviljelmillä

• Viljelyjärjestelmän laajempien yhteiskunnallisten ja luonnontaloudellisten vaikutusten huomioon ottaminen

• Poikkeusolojen elintarvikkeiden saannin turvaaminen

Viljelijän valmius täyttää nämä ehdot vaatii häneltä elintarvikkeiden tuottajana ponnisteluja ja vastuuntuntoa sekäkuluttajia että luontoa kohtaan. Solmimalla tarkkailusopimuksen viljelijä ilmaisee, että hän tiedostaa tämänvastuun.

Luomu-liitto 2000 • www.luomu-liitto.fi

biosfäärin hoitajan eli puutarhurin rooli eli ekologinenhumanismi. Suhde voi olla myös naturalistinen eli luontoon tärkeämpi kuin ihminen – näkemys on luontokeskeinen.Suhde voi olla myös mystinen – luonnossa nähdään olevanjotain yliluonnollista.

1.4 LUONNONMUKAISENMAATALOUDEN TAVOITTEETLuonnonmukaisen maatalouden tarkoituksena on tuottaahyvälaatuista ravintoa riittävästi ja oikeudenmukaisestijaettuna luonnontalouden toimintaperiaatteiden mukai-sesti, toimivaa tuotantotekniikkaa hyväksikäyttäen, eko-logisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävästi.

UUSIUTUMATTOMIEN LUONNONVAROJENSÄÄSTÖMaataloustuotanto, kuten muukin inhimillinen toiminta,perustuu nykyisin merkittävässä määrin uusiutumattomienluonnonvarojen käyttöön (fossiilinen energia, malmit, lan-noitteiden raaka-aineet). Uusiutumattomuus merkitsee,että niiden varastot ovat rajallisia ja käytön seurauksenaväheneviä. Pitkällä tähtäimellä niiden varaan rakennettu

Page 35: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

33

IFOAM – LUOMUMAATALOUDEN JA JALOSTUKSEN PERUSTAVOITTEET

• Tuottaa riittävästi täysarvoisia, korkealaatuisia elintarvikkeita.

• Toimia yhteistyössä luonnon kiertokulkujen ja elävien systeemien kanssa.

• Sisällyttää laajemmat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset luonnonmukaisiin tuotanto- ja jalostusjärjestelmiin.

• Parantaa biologisia kiertoja sisällyttämällä mikrobit, maan eliöt, kasvit ja eläimet viljelyjärjestelmään.

• Edistää ekologisesti arvokkaiden ja kestävien vesiekosysteemien kehittämistä.

• Ylläpitää ja edistää maan viljavuutta ja kestävyyttä pitkällä tähtäimellä.

• Ylläpitää, edistää ja lisätä agro-biologista monimuotoisuutta käyttämällä kestäviä tuotantojärjestelmiä sekäsuojella niiden ekologisia yhteyksiä.

• Ylläpitää ja edistää geneettistä monimuotoisuutta lisäämällä kasvien ja kasvilajikkeiden sekä eläinrotujenlukumäärää viljelyjärjestelmässä; mukaan lukien tilan toimintojen järjestäminen geeniresurssit huomioonottaen.

• Edistää veden ja vesivarojen vastuullista käyttöä ja säilyttämistä.

• Käyttää, niin pitkälle kuin mahdollista, uusiutuvia luonnonvaroja tuotanto- ja jalostussysteemeissä.

• Edistää paikallisia ja alueellisia tuotanto- ja jakeluketjuja.

• Edistää harmonista tasapainoa kasvinviljelyn ja kotieläintuotannon välillä.

• Tarjota eläimille elinolosuhteet, jotka sallivat niiden käyttäytyä keskeisiltä osin lajityypillisellä tavalla.

• Minimoida kaikenlaista ympäristön saastumista.

• Käyttää biohajoavia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja.

• Tuottaa kestäviä, korkealaatuisia tekstiilejä käyttäen ekologisesti kestävää tuotantoa ja jalostusta.

• Sallia ja järjestää jokaiselle mukanaolevalle laadukas elämä, joka tyydyttää perustarpeet, ja takaa riittävät tulotsekä turvallisen, varman ja terveellisen työympäristön.

• Tukea koko tuotanto-, jalostus- ja jakeluketjun järjestämistä siten, että se on sekä sosiaalisesti oikeudenmukainenettä ekologisesti vastuullinen.

IFOAM 2002. Lisätietoja: www.ifoam.org

LUOMUVILJELYN TAVOITTEENA ONEKOLOGINEN, YHTEISKUNNALLINEN

JA EKONOMINEN KESTÄVYYS

Yhteis-kunnallinen

Kestävyys

Ekologinen

Ekonominen

Maailmanlaajuisesti luomualan tavoitteet on muotoiltu seuraavasti IFOAM:n toimesta.

tuotanto ei ole kestävää. Kaivannaisesta riippuen maapal-lon tunnetut raaka-ainevarat riittävät sukupolvesta muuta-miin sukupolviin. Fossiilisten energiavarojen arvioidaanriittävän noin 50–100 vuotta. Fosfori-esiintymien arvioi-daan riittävän noin 60–90 vuotta.

Elintarviketuotantoon käytetty energia on valtaosinperäisin uusiutumattomista lähteistä. Peltoviljely tuottaaSuomessa energiaa noin 12 400 kWh/ha ja sadon tuotta-miseen tarvitaan apuenergiaa noin 4 100 kW h/ha eli noinkolmannes sadon energiasisällöstä. Energiapanoksestalannoituksen osuus on noin 40 % ja yksistään väkilannoite-typen osuus on 37%. Kotimaisen energian osuus on laske-nut alle 17%:n.

Page 36: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

34

Peltoviljelyn vuotuiset energiapanokset Suomessa

muunto- milj. kWh %kerroin 1952-55 1974-77

ihmistyö 0,15 kWh/h 60 40 0,4hevostyö 13 000 kWh/hevonen/V 4 300 355 3,5

koneiden valmistus ja huolto 20 kWh/kg 1) 1 100 1 700 16,0poltto- ja voiteluaineet 9,88kWh/l 630 2 950 29,0

typpilannoitteet 19,2kWh/kg 630 3 800 37,0fosforilannoitteet 1,8kWh/kg 140 320 3,0kalilannoitteet 0,5kWh/kg 25 75 0,7sadetus 1 000kWh/kg 0 60 0,5kasvinsuojelu 28kWh/kg 30 120 1,2viljankuivatus 2) 350(puu) 800 7,7sähkö (ilman vilj. kuiv.) 20 55 0,5

yhteensä 7 300 10 300 100,0kotimaisen energian osuus (%) 70 17

1) edellyttäen, että loppuunkäytetty kalusto palautetaan teollisuuteen2) polttoaine, sähkö ja käsittely

Maatilatalouden energiatyöryhmä 1978

Fossiilisella energialla valmistetun keinolannoitetypenkorvaaminen biologisella typensidonnalla säästää pelto-viljelyssä uusiutumatonta energiaa noin 37 %. Samallavähenevät myös ilmaston muutosta lisäävät hiilidioksi-dipäästöt.

Luonnonmukaisessa peltoviljelyssä uusiutumattomanenergian kulutus jää tavanomaista viljelyä pienemmäksi;eri tutkimusten mukaan noin 30–50 %:iin tavanomaiseentuotantoteknologiaan verrattuna (Mäder ym. 2002).

Sinkkosen (2001) mukaan energiaa kuluu luomuru-kiin viljelyssä 2,87 MJ ja tavanomaisessa rukiinviljelyssä5,29 MJ ruiskiloa kohti.

Ollakseen kestävää elintarvikkeiden tuotannon tuleepitkällä tähtäimellä perustua uusiutuvien luonnonvarojenhoitamiseen ja niiden tuottoon sekä kierrätykseen. Vilje-lyssä tämä tarkoittaa ensisijaisesti aurinkoenergian hy-väksikäytön täysitehoista hyödyntämistä.

KOKONAISVALTAINEN, EKOLOGINEN JALAADULLINEN AJATTELUMenestyksekäs luonnonmukainen maatalous perustuu eko-logisten lainalaisuuksien huomioonottamiseen siten, ettäluonnon uusiutuvaa tuotantoa (ekosysteemipalveluita) hyö-dynnetään pehmeän tekniikan avulla kestävästi sukupol-

Page 37: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

35

ELINTARVIKETUOTANNON LAATU

Luonto

IhminenHyvinvointi

Missä ovat ihmisenluonnontoimintaanpuuttumisen rajat?

velta toiselle. Luonnonmukaisessa maataloudessa koros-tetaan kokonaisvaltaista ajattelua. Esimerkiksi pelkän kas-vien väkilannoitteilla ravitsemisen asemesta tarkastelussakiinnitetään huomiota paitsi itse kasvien ravinteiden saan-tiin, myös esim. maan pieneliöstöön, vesistöjen kuntoon,raaka-aineiden riittävyyteen ja tuotteiden laatuun.

Luonnonmukaisen maatalouden järjestämisessä ko-rostuvat laadulliset näkökohdat, laatukäsite ymmärretäänhyvin laajasti; kyseessä on tuotantomenetelmän laatu.Lähtökohtana on koko tuotantojärjestelmän järjestäminensillä tavoin, että se tukee ympäröivän luonnon säilymistäterveenä ja monimuotoisena, eikä aiheuta ympäristön saas-tumista tai köyhtymistä, vaan on turvallista ja terveellistäsekä ihmisille että eläimille.

Kokonaisvaltaisesta ajattelutavasta seuraa, että luon-nonmukaisen maatalouden parissa toimiva arvioi työssään,missä ovat ihmisen toimenpiteiden rajat, kun puututaanbiologisiin toimintoihin/luonnon toimintaan maataloudes-sa. Ovatko käytettävät toimenpiteet mielekkäitä, tarpeel-lisia, käyttökelpoisia ja sopivia myös pidemmällä aikavälil-lä tarkasteltuna? Teknisten, biologisten ja taloudellistennäkökohtien lisäksi arvioinnissa kiinnitetään huomiota yh-teiskunnallisiin ja eettisiin näkökohtiin sekä lyhyellä ettäpitkällä aikavälillä paikallisesti ja maailmanlaajuisesti.

MAAN VILJAVUUDEN HOITOMaa tuottaa kasvit. Kasvit tuottavat sadon. Maan vilja-vuus määrää pellon ja koko maatilan tuottoarvon. Viljelijävoi vaikuttaa toimenpiteillään maan kasvukuntoon. Luon-nonmukainen maaperän hoito suunnitellaan sekä viljely-näkökohtien ja viljelijän tarpeiden sekä luonnontaloudenhoidon että kestävän hyväksikäytön pohjalta. Kasvinvilje-lyn asemesta luonnonmukaisessa viljelyssä korostetaanmaan luontaisen viljavuuden hoitoa. Pieneliötoiminnan jamaan rakenteen hoito saavat tavanomaista enemmän huo-miota. Maan viljavuuden ylläpidossa ja koko viljelmänhoidossa tarvittavien töiden suorittamisessa korostetaanpaikallisten tuotantoedellytysten huomioonottamista. Tä-hän tarvitaan luonnon toimintojen jatkuvaa seurantaa sekähuolellisuutta ja oikea-aikaisuutta töiden suorittamisessa(esim. muokkaus).

KIERTÄVÄ TUOTANTOTAPAMaatalouden tuotantomenetelmiä voidaan tarkastella nii-den käyttämän tuotantotekniikan avoimuuden perusteella.

Elin-tarvike-tuotanto

Yhteis-kunta

Page 38: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

36

Haaste viljelylle:Miten kertakäyttöravinteistasaadaan kestokulutushyödykkeitä?

Luonnonmukainen viljely=maanviljelyä

Toisessa ääripäässä on pelkistetyn avoin, suoraviivainentuotantotapa ja toisaalla suljettu, kiertävä tuotantotapa.

Suoraviivaisessa tuotantotavassa tilan ulkopuoleltahankitaan raaka-aineet, kuten esim. lannoitteet, rehut sekätuotantoteknologia ja energia. Työn, tiedon ja pääomanavulla maatilalla tuotetaan hankituista raaka-aineista elin-tarvikkeita. Lisäksi torjunta-aineiden ja lääkkeiden ostotovat myös välttämättömiä tuotannon häiriöttömälle kulul-le. Tuotantoa tehostettaessa lisätään tuotantovälineidenhankintaa. Suoraviivaiselle tuotannolle on tyypillistä eri-koistuminen yhden tai muutaman samantyyppisen tuot-teen tuottamiseen. Tuotanto voi olla yritysta-loudellisestihyvinkin kannattavaa. Tällöin huomiota ei kiinnitetä raa-ka-aineiden alkuperään (uusiutumattomien luonnonvaro-jen kulutus) eikä syntyvien sivutuotteiden/jätteiden koh-taloon (ympäristön saastuminen). Niiden katsotaan ole-van yhteiskunnan asia (yhteiskunnalliset kustannukset).Tämän järjestelmän haittavaikutukset kohdistuvat pinta-ja pohjavesiin, ilmakehään, maaperään, uusiutumattomi-en luonnonvarojen kulutukseen jne.

Kiertävän tuotantotavan mukaan toimivalla maatilal-la tuotetaan tärkeimmät tuotantopanokset, kuten lannoit-teet ja rehut. Energialähteenä käytetään mahdollisimmanpitkälti uusiutuvaa energiaa. Tarvittavat ravinteet pyritäänhankkimaan tehostetun kierrätyksen ja ekosysteemipalve-luiden avulla. Tilan ulkopuolelta hankittujen tuotanto-panosten käyttö pyritään pitämään minimaalisena. Jäte-ongelmat ovat vähäisiä, koska kaikki jätteet käytetään raa-ka-aineina kierrossa. Ilmakehästä ja maamineraaleista maantoiminnot tuottavat elintarvikkeissa ravinnekierrosta pois-tuvia ravinteita. Ne tulee palauttaa takaisin kiertoon, jottasysteemin toiminta saataisiin suljetuksi.

Luonnonmukaisessa maataloudessa ravinnekierto py-ritään järjestämään niin, että se on tilan puitteissa mah-dollisimman suljettu. Tarvittava täydennystyppi hanki-taan käyttämällä luonnollista biologista typensidontaa.Tilan ulkopuolelta hankittavissa täydennyslannoitteissaravinteita pyritään ostamaan vain tuotteiden mukana kier-rosta poistumaa vastaavasti. Näin ravinnepäästöjä ympä-ristöön voidaan vähentää.

Page 39: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

37

��������� ������

��������������

�� ����������� ���� �� ������ �����������

����������������������������������

����������������������������

���

���� !""! "#$#����� #��%&�%$��$'�&����

����������������������

%���

������������������������

��������!""#$%&�����������!""'

%������ ��������(�����

��������

(� ����� �� ������ �� �)����������������

���

�����������������������������������������

���������������������������������������������

*"$��&!&����� #��%&�%$��$'�&

������������������������������

�������������������������������

��������!""#$%&�����������!""'

Page 40: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

38

Ravinteiden kierto SuomessaMaassamme on 1990-luvulla käytettyelintarviketuotantoon vuosittain väkilan-noitteissa typpeä noin 220 000–165 000 t,fosforia 60 000–20 000 t ja kaliumia110 000–60 000 t. Myyntimäärät ovatvähentyneet 1990-luvun kuluessa.

Väkilannoitteissa maatalouteen ostetuis-ta ravinteista elintarvikkeissa myydäänkulutukseen keskimäärin noin 25–30 %.Tuotantosuunnittainen ja tilakohtainenvaihtelu on huomattavan suurta. Voi-daan todeta, että ravinnekierto maatalou-dessa on nykyisin edelleenkin melkoavoin. Koska ravinteita ostetaan joka vuo-si maatalouteen 3–4 kertaa enemmänkuin tuotteiden mukana viedään maati-lalta pois, muodostuvat hävikit tämäntakia huomattaviksi. Maatalous on ny-kyisin merkittävin fosforin ja typen pääs-töjen aiheuttaja. Viljelyn kehittämisenhaaste on saavuttaa tavoitteeksi asetettufosfori- ja typpipäästöjen puolittaminen.

KASVINRAVITSEMUS EPÄSUORASTI MAAN PIEN-ELIÖTOIMINNAN AVULLALuonnonmukaisessa viljelyssä kasvien ravinteiden saantiturvataan käyttäen luonnollisia kasvien ravinteiden saan-timekanismeja, kuten biologista typensidontaa, pieneliöi-den suorittamaa eloperäisten aineiden hajotusta ja vapau-tumista maamineraaleista. Viljelijän tehtävänä on ohjatanäitä luonnollisia tapahtumia, mutta ei syrjäyttää niitäkeinotekoisilla menetelmillä.

ENNALTAEHKÄISEVÄ KASVIEN JA ELÄINTENTERVEYDENHOITOKasvien terveyden hoidossa viljelytekniikalla pyritäänvahvistamaan kasvien vastustuskykyä ja peltoekosystee-min vakautta. Kotieläinten sairauksien hoidon asemestapainopiste on ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa.Sairauksien syyt pyritään selvittämään eikä hoitamaanpelkästään oireiden perusteella.

LAJINMUKAINEN KOTIELÄINTEN HOITOKotieläinten hoidossa pyritään ottamaan huomioon kulle-kin lajille ominaiset käyttäytymismallit. Eläimille anne-taan mahdollisuus toteuttaa mahdollisimman monia laji-tyypillisiä käyttäytymismallejaan. Kotieläinten avullapyritään luomaan tasapainoinen tilakokonaisuus, jossakotieläintuotanto perustuu luonnonmukaiseen ja pääasi-assa omavaraiseen rehuntuotantoon.

GENEETTISEN MONIMUOTOISUUDEN SÄILYTTÄ-MINENKasvien ja eläinten perimä on arvokas uusiutumaton luon-nonvara. Sen häviäminen on peruuttamaton ympäristö-vaurio. Geneettisen monimuotoisuuden ylläpito on tärkeäosa luonnonmukaisen maatalouden pitkän tähtäimen toi-mintaa. Yksittäisenä toimenpiteenä jo pelkästään torjun-ta-aineiden käytöstä luopuminen säilyttää villien kasvienja hyönteisten geeniainesta pelloilla.

MONIPUOLINEN TUOTANTO JA MAISEMAN HOITOLuonnonmukaisessa viljelyssä käytetään monipuolistaviljelykiertoa. Nurmia, viljoja ja viherrehuja sekä laitumiavuorotellaan. Luonnonmukaista tuotantoa harjoittavallatilalla on yleensä myös kotieläimiä tai yhteistyötä koti-eläintilan kanssa. Tuotannonalojen yhdistelmät suunnitel-

Page 41: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

39

Luonnonmukaisen maataloudenperusperiaatteita

• Kokonaisvaltainen, ekologinen jalaadullinen ajattelu

• Maan viljavuuden hoito

• Kiertävä tuotantotapa

• Kasvinravitsemus epäsuorastimaan pieneliötoiminnan avulla

• Ennaltaehkäisevä kasvien ja eläintenterveydenhuolto

• Lajinmukainen kotieläinten hoito

• Geneettisen monimuotoisuudensäilyttäminen

• Monipuolinen tuotanto ja maisemanhoito

• Laadun määritys ravintofysiologistennäkökohtien perusteella

• Kemikaalien käytöstä pidättyminen

laan niin, että ne täydentävät toisiaan. Monipuolinen tuo-tanto antaa maatalousekosysteemille enemmän itsesääte-lymahdollisuuksia ja vahvistaa sen vakautta.

Maaseutumaiseman hoitaminen on tärkeää luonnonmonimuotoisuuden sekä inhimillisten maisema-arvojenhoitamisen kannalta. Monipuolisempi tuotanto sinänsäluo vaihtelevamman maaseutumaiseman. Lisäksi luon-nonmukaisesti viljellen voidaan peltoja myös pitää var-memmin viljelyssä ja maisemaa avoimena ja hoidettuna.

LAADUN MÄÄRITYS RAVINTOFYSIOLOGISTENNÄKÖKOHTIEN PERUSTEELLAElintarvike- ja rehutuotannon päämäärä on hyvälaatuisetja terveyttä edistävät tuotteet. Useissa tutkimuksissa ontullut esille luomutuotteiden parempi laatu. Esim. ruotsa-laisessa viljelymenetelmien vertailututkimuksessa todet-tiin merkittäviä eroja perunalla, vehnällä ja nurmella kui-va-aine- ja typpipitoisuuksissa sekä valkuaisen koostu-muksessa ja C-vitamiini- ja nitraattipitoisuudessa.

Elintarvikkeiden ja rehujen laadun määrityksessä ko-rostetaan kokonaisvaltaisuutta. Kokonaislaatu voidaanmäärittää parhaiten ravintofysiologisten näkökohtien pe-rusteella tekemällä esim. ruokintakokeita useampien suku-polvien ajan. Tällaisissa tutkimuksissa luonnonmukaises-ti tuotettujen elintarvikkeiden terveyttä ylläpitävä vaiku-tus on tullut esiin vasta toisessa tai kolmannessa sukupol-vessa.

Tuotteiden hyvä maku ja säilyvyys ovat myös tärkeitälaatunäkökohtia luonnonmukaisessa viljelyssä. (Dlouhy1981, Pettersson 1982 s. 349)

KEMIKAALIEN KÄYTÖSTÄ PIDÄTTYMINENLuonnonmukaisessa maataloudessa pidättäydytään kei-notekoisten väkilannoitteiden, torjunta-aineiden ja eläin-ten kasvua kiihdyttävien tai muuttavien hormonien sekärehujen lisäaineiden käytöstä. Myös eläinten lääkkeidenennaltaehkäisevästä käytöstä pidättäydytään ekologisista,eettisistä ja terveydellisistä syistä. Monille ihmisille ontärkeää saada torjunta-ainejäämistä vapaita tuotteita. Var-mimmin jäämättömyyteen myös torjunta-aineiden hajoa-mistuotteiden osalta päästään, kun torjunta-aineita ei käy-tetä lainkaan. Tässä suhteessa luomutuotteet ovat turvalli-sia.

Page 42: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

40

Luomun periaatteita

1. KierrätysperiaateEri tuotannontekijöiden ja raaka-aineidenkuten ravinteiden kierrätystä korostetaan.Ravinnekierrot pyritään saamaan mahdolli-simman suljetuiksi.Ravinteita kierrätetään ekosysteemin omiatoimintoja hyväksikäyttäen.

2. VarovaisuusperiaateKäytetään hyväksi havaittuja ja turvallisiamenetelmiä.Uutta teknologiaa ei oteta käyttöön ennenkuin riskit tunnetaan tarkasti.Luonnontaloudelle vieraan tuotantotekno-logian käyttöönotossa ollaan varovaisia;niiden riskit ja haitat tulisi tuntea perusteelli-sesti ennen niiden mahdollista käyttöönottoa.

3. LäheisyysperiaateElintarvikeketjun tulisi olla läpinäkyvä.Ketjun osapuolten välillä tulee olla yhteis-työtä.Käytettyjen tuotantopanosten tulisi olla pe-räisin paikallisista lähteistä ja tuotteidenkulutuksen tulisi tapahtua mahdollisimmanlähellä elintarvikkeiden tuotantoa.

Luomutilan tunnuspiirteitä

• luonnontalouden toimintoihin sopeutetuttoiminnot

• paikallisten ja uusiutuvien tuotanto-panosten käyttö

• tuotanto monipuolisuus

• tasapainoinen kotieläinten ja tilanpeltoalan suhde

• tasapainoinen myynti- ja rehukasviensuhde

• toisiaan täydentävät tuotannonalat

• maan kasvukunnon luonnollinen hoito

• suljettu ravinnekierto

• omavarainen lannoitus ja rehustus

• maatila itsenäisesti toimiva maatilaeko-systeemi

1.5 LUONNONMUKAISENMAATALOUDEN MENETELMIÄ

TUOTANTOTEKNIIKAN KESKEISET OSATEKIJÄTLuonnonmukaisen maatalouden tuotantotekniikkaan kuu-luvat maan luontaisen viljavuuden hoito, kasvinvuorotusja biologisen typensidonnan hyväksikäyttö, biologisenmuokkauksen suosiminen ja hellävarainen maan mekaa-ninen muokkaus, elolannoitus eli karjanlannan ja kom-postien, viherlannoituksen sekä täydennyksenä tarvittaes-sa kivijauheiden käyttö, luonnonmukainen kasvinsuojeluja kotieläinten lajinmukainen hoito sekä eläinmäärän tasa-painottaminen peltoalaan.

Perustavoitteena on maatilaekosysteeminä toimiva vil-jelmä, joka on sopeutettu luonnontalouden toimintoihin.Tällaisen tilan viljelijä pyrkii hoitamaan tilaansa siten, ettätuotannon kestävyys ja jatkuvuus turvataan ensisijaisestiluonnon tarjoamin, paikallisin mahdollisuuksin ja uusiutu-vin tuotantopanoksin. Kasvinviljelyn ja kotieläintuotannonvälinen yhteys pyritään pitämään kiinteänä. Luonnonmu-kaista viljelyä harjoittavat tilat ovat siksi tuotannossaansuhteellisen monipuolisia ja usein myös karjanhoitoa har-joittavia. Kasvinviljely- ja kotieläintila muodostavat useinyhdessä tilakokonaisuuden, jossa rehujen ja lannan ravin-teet kiertävät. Myynti- ja rehukasvien viljely tasapainote-taan sopiviksi. Lannoituksessa ja rehustuksessa pyritäänsuureen omavaraisuuteen. Tuotantotekniikassa korostetaanluonnonmukaista maan hoitoa ja mahdollisimman suljettuaravinnekiertoa. Tuotannon eri osa-alueiden yhdistelmätvalitaan siten, että maatilaekosysteemin riittävä monimuo-toisuus säilyy ja tuotannonalat täydentävät toisiaan. Koti-

eläinten määrä tasapainotetaan tilan peltoalaan ja rehuntuo-

tantomahdollisuuksiin. Näin maatilan toimiva ekosysteemi

voidaan muodostaa siten, että saavutetaan riittävä ekologi-

nen vakaus ja kestävyys nyt ja tulevaisuudessa.Käytännössä luonnonmukaisen viljelyn viljelytekniikka

koostuu useista tutuista maatalouden osatekijöistä, vaikkapainopisteet ja luotava kokonaisuus vaihtelevat kuitenkinolosuhteiden mukaan. Toinen tila perustaa lannoituksenpääasiassa lantaan ja kompostiin, toinen viljelykiertoon javiherlannoitukseen. Toinen käyttää pääasiassa kateviljelyä,toinen harjuviljelyä.

Viljeltävät kasvit valitaan ja tuotanto suunnitellaanniin, että maatilaekosysteemin riittävä monimuotoisuussäilyy.

Page 43: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

41

Viljelytekniikan osat – viljelijän työkalut

• maan luontaisen viljavuuden hoito

• kasvinvuorotus

• biologinen ja hellävarainen muokkaus

• biologinen typensidonta

• eloperäinen lannoitus– lanta ja komposti– viherlannoitus

• mineraalilannoitteina kivijauheet

• viljelytekninen ja mekaaninen rikka-kasvien hallinta/säätely

• ennaltaehkäisevä ja luonnonmukainentautien ja tuholaisten hallinta/säätely

Kotieläintuotannossa

• lajinmukainen hoito

Maan asianmukainen hoito on menestyvän luonnon-mukaisen maatalouden perusta. Kasvien viljelyn asemestahoidetaan tavanomaista enemmän maata. Maan viljavuuttahoidetaan ja kohotetaan monipuolisesti, erityisesti paino-tetaan maan hoidon biologisia ja fysikaalisia näkökohtiasekä ns. ekosysteemipalvelujen hyväksikäyttöä. Maan hoitotähtää hyödyllisen pieneliötoiminnan edistämiseen jaedelleen maan mururakenteen, multavuuden ja ilmavuudenparantamiseen.

Maan muokkauksessa käytetään ensisijaisesti hyväksibiologista maan muokkausta. Sen edistämiseksi viljelläänrunsas- ja syväjuurisia kasveja viljelykierrossa ja suositaanlieroja ja muita maan hyödyllisiä pieneliöitä. Mekaanisestikuohkeutetaan tarvittaessa viljelyn aiheuttamia maan tiivis-tymiä ja luodaan hyvät kasvuolosuhteet kasvien juurille jasopiva toimintaympäristö maan pieneliöstölle. Muokkaustehdään hellävaraisesti maan ollessa muokkautuvaa eliriittävän kuivaa. Harjuviljelyä käytetään hyväksi ennenkaikkea sen maan lämpimyyttä ja ilmavuutta parantavanvaikutuksen takia riviviljelykasveilla. Maan pinnan suojaa-mista kasvipeitteellä korostetaan. Myös erillisiä katteitavoidaan käyttää milloin se on tarkoituksenmukaista.Kasvinvuorotuksen hyväksikäyttö on merkittävä osaluomuviljelyn tuotantotekniikkaa. Sitä käytetään paran-tamaan maan luontaista viljavuutta, ennen kaikkea maanmultavuutta, rakennetta ja pieneliötoimintaa. Viljelykiertoon tärkeä myös ravinnehuollon turvaamisen ja kasvin-suojelun helpottamisen kannalta.

Viljelyssä kierrosta poistuvan typen korvaaminen ta-tapahtuubiologisen typensidonnan avulla. Siksi viljelykier-toon sisällytetään apilavaltaisia nurmia, viherlannoitus-kasvustoja sekä palkoviljoja.

Lannoitus hoidetaan pääosin tilalla luomumenetelmintuotetuilla eloperäisillä lannoiteaineilla, joista kasvit saavatravinteita maaperän pieneliöstön välityksellä. Lannoituk-sen tehtävänä on turvata kasvien ravinteiden saantia sekäruokkia maan pieneliöstöä. Merkittävimmät eloperäisetlannoitteet ovat karjanlannat ja kompostit sekä viherlannoi-tus. Lannoitus hoidetaan mahdollisimman lannoiteoma-varaisesti ravinteita kierrättäen.

Tarvittaessa eloperäistä lannoitusta voidaan täydentääluonnosta saatavin kivennäisainein, joita ei ole kemiallis-synteettisesti väkevöity ja muutettu helppoliukoisemmiksi.Käytettäviä kivijauheita ovat mm. kalkkikivijauheet, bio-tiitti ja apatiitti. Lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää hiven-

lannoitetta ja puun tuhkaa.

Page 44: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

42

Rikkakasvien leviämistä rajoitetaan kasvinvuorottelun,maan kasvukunnon hoidon ja lannan kompostoinnin avul-la. Huolellinen muokkaus ja sopivan kylvöajan valintasekä katteiden käyttö voivat olla tässä suhteessa myössuureksi avuksi. Rikkakasvien suoraan torjuntaan käyte-tään mekaanisia menetelmiä kuten harausta, multausta,kitkemistä ja liekitystä.

Kasvitautien ja tuholaisten hallinta perustuu pääasias-sa ennaltaehkäiseviin menetelmiin, kuten kasvinvuoro-tukseen, kestävien lajikkeiden viljelyyn, terveen sieme-nen ja terveiden taimien käyttöön, luontaisten vihollistensuosimiseen ja tasapainoiseen lannoitukseen sekä muihinpeltoekosysteemin tasapainoon vaikuttaviin menetelmiin.Suoraan torjuntaan voidaan käyttää mm. esteitä (esim.harso), pyydyksiä, biologisia torjuntaeliöitä, kuumavesi-käsittelyjä sekä myös kasviperäisiä torjunta-aineita (esim.pyretriini).

Orgaaninen viljely on Anton Howardin ja Eve Balfou-rin Englannissa 1940-luvulla perustama viljelymenetel-mä, joka on levinnyt koko englanninkieliseen maailmaanja on luonnonmukaisen viljelyn menetelmistä yleisin. Pe-rustana oli Howardin Intiassa maatalousneuvojana saamatkokemukset ja viljelyn kehittämistyö. Menetelmässä ko-rostetaan eloperäisen aineen palauttamisen tärkeyttä jakompostointia sekä hyödyllisen pieneliötoiminnan hy-väksikäyttöä. Suomeen tämä menetelmä ei ole sellaise-naan levinnyt.

Orgaanis-biologisen viljelyn perustajia olivat sveitsi-läinen kansanedustaja H.P. Müller ja saksalainen lääkäri jamikrobiologi H.P. Rusch. Menetelmä on kehitetty 1940–1960-luvuilla ja se on levinnyt mm. Saksaan, Itävaltaan,Sveitsiin ja osin Skandinaviaan. Suomessa ei ole puhtaanatämän suunnan viljelyä. Keskeisintä menetelmässä onmaan eloperäisen aineksen hoito; maan kääntöä vältetäänja kivijauheiden käyttöä suositaan. Se on yleisin luonnon-mukaisen maatalouden suuntauksista saksankielisellä alu-eella.

Biodynaaminen viljely perustuu luonnontieteellisentietämyksen lisäksi antroposofiseen maailmankatsomuk-seen. Siinä aineita pidetään paitsi kasvien ja eläintenrakennusaineina myös voimien kantajina, joiden vaikutusilmenee kasvien ja eläinten elinvoimassa. Tilakokonai-suuden tasapainoisuutta ja itsenäistä, omavaraista toimin-taa korostetaan voimakkaasti.

Taustalla on oletus kaikkialla elollisessa luonnossa

Page 45: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

43

VILJELYTEKNIIKOIDEN PAINOPISTEIDEN MUUTOKSET

SIIRRYTTÄESSÄ LUOMUUN

olevista muotovoimista eli eetterivoimista, joiden olete-

taan olevan täysin erillisiä tavanomaisista fysikaalisista

voimista. Viljelyssä näitä muotovoimia pyritään vahvista-

maan erityisellä tavalla valmistetuilla preparaateilla, joita

ovat mm. lehmän sarvessa talven yli muuntunut lehmän

lanta (humusvalmiste) sekä vastaavasti lehmän sarvessa

kesän ajan maassa pidetty kvartsipöly (piivalmiste).Kompostiin käytetään lääkekasveista (siankärsämö,

kamomilla, nokkonen, tammenkuori, voikukka ja rohto-virmajuuri) valmistettuja valmisteita homeopaattisina an-noksina ohjaamaan maatumista.

Biodynaamisen viljelyn kylvö-, istutus-, hoito- ja sa-donkorjuutyöt ajoitetaan mikäli mahdollista erityisen ka-lenterin mukaan, jolloin ratkaisevassa asemassa ovat kuunvaiheiden lisäksi myös kuun asema Eläinradan tähtikuvi-ossa; edullisia päiviä hyödynnetään ja epäedullisia välte-tään.

Biodynaamisen viljelyn perustaja oli itävaltalainenRudolf Steiner, joka oli antroposofian perustaja. Hänhahmotteli biodynaamisen viljelyn perusteet vuonna 1924pitämällään maatalouskurssilla. Suomessa biodynaamistaviljelyä harjoitti vuonna 2000 noin 60 ammattiviljelijäänoin 1000 ha:n alalla. Biodynaamisten viljelijöiden osuusoli noin 1 %.

Viljelyn kestävyyteen pyritään myös ns. perma-kult-tuuri-viljelyssä (permanent culture =kestävä viljely). Senperustaja on australialainen tutkija Bill Morrison. Tavoit-teena on luoda vakaita, omavaraisia systeemeitä ja säästääuusiutumattomia luonnonvaroja. Sille on tyypillistä moni-en kasvilajien viljely samanaikaisesti ja lomittain. Osakasveista voi olla monivuotisia, jopa puita. Maan pintapidetään yleensä aina kasvillisuuden tai katteen suojaa-mana. Maan muokkaus tapahtuu ensisijaisesti biologistentekijöiden avulla. Sitä harjoitetaan ennen kaikkea kotipuu-tarhatyyppisessä viljelyssä.

Suomessa A.I. Virtasen tutkimus- ja käytännön kehi-tystyö typpikotovaraisen viljelyn kehittämiseksi 1930–1950-luvuilla on vaikuttanut merkittävästi luonnonmu-kaisen viljelyn kehittymiseen maassamme.

LUOMUTUOTANNON OHJEETLuonnonmukaiselle tuotannolle on Euroopan Unionissavahvistettu viljelyn (ETY N:o 2092/1991) sekä kotieläin-tuotannon ohjeet (1999). Ohjeet määrittävät tuotannon

Page 46: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

44

© HY/Mli Rajala/AH 1997

Page 47: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

45

minimitason. Sen perusteella Suomeen on Kasvintuotan-non tarkastuskeskus antanut luonnonmukaisen viljelynohjeet (KTTK 2000). Lisäksi mm. Luonnonmukaisenviljelyn liitolla on edellisiä joiltakin osin tiukemmat vilje-lyohjeet (Luomu-Liitto 2000). Ohjeissa on asetettu vä-himmäisvaatimukset ja ohjeet viljelylle kuten esim. lan-noitukselle, kasvinsuojelulle, eläinmäärille sekä myöskotieläinten hoidolle ja tuotteiden jatkojalostukselle. Oh-jeet sitovat jokaista viljelijää, joka haluaa myydä tuottei-taan luonnonmukaisesti tuotettuina. Seuraavassa on vilje-lyohjeiden pääkohtia yleisluonteisesti esitettynä.

Luonnonmukaisen viljelyn viljelyohjeet

OHJE PERUSTE

Viljelmä

pysyvä koko tilan tai määräosan siirtäminen ei vuorottelua tuotantomenetelmien kesken

ei samaa tuotetta kahdella eri menetelmällä erillään pitämisen varmuus, luottamuksen säilyttäminenmarkkinoinnissa

tasapaino tilan peltoalan ja karjan määrän välillä tasapaino rehuomavaraisuudessa ja lannan käytössä,ravinteiden kierrätys

riittävä etäisyys saastelähteistä puhtaat tuotteet

Viljelykierto

monipuolinen, suunnitelmallinen kierto, monimuotoisuus, viljelyn helpottuminen, typpiomavaraisuus,jossa palkokasveja maan biologisen, fysikaalisen ja kemiallisen viljavuuden

hoito

Lannoitus

eloperäinen lannoitus perustana ravintoa pieneliöstölle, multavuuden hoito, murustuminen

vain orgaaniset luonnollinen pieneliötoiminta,

luomutyppilannoitteet biol. N-sidonnan edistäminen, tasapainoinen kasvu,ei energiaa kuluttavia lannoitteita

ei helppoliukoisia, synteettisiä kivennäislannoitteita tasapainoinen kasvinravitsemus ja pieneliötoiminta

eloperäisen aineen lisäys usein maan biologinen aktiivisuus on edellytys terveelle kasvulle

lannan aerobinen esilahotus kasvit ja hyödylliset pieneliöt sietävät paremmin, haitta-(kompostointi) aineidenhajotus, maan hapen kulutus pieni

lannan käyttömäärä rajoitettu ympäristöhaittojen ehkäisy, tasapainoinen viljely, ravinteidentarkempi hyväksikäyttö

Maan hoito ja muokkaus

viljely elävässä mullassa kasvimaasysteemin luonnolliset toiminnot

hellävarainen, matalahko kääntö rakenne, pintakerroksen multavuus

Page 48: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

46

Rikkakasvien hallinta

viljelytekniset sekä mekaaniset ja termiset menetelmät, ei jäämäriskiä eikä maan kuormitusta, pieneliöstön hoitoei herbisidejä

Tautien ja tuholaisten hallinta

ennaltaehkäisevä terveydenhuolto: kestävät lajikkeet, epäsuorien toimien mahdollisimman tarkka hyväksikäyttömaan hoito, tasapainoinen lannoitus, sopivat viljely- ekosysteemin itsesäätelykyvyn vahvistaminenja hoitotoimet, kuten viljelykierto, seosviljely, alueel-linen viljelyn suunnittelu

sopivien elinolosuhteiden luominen tuholaisten ja monimuotoisuuden edistäminen,tautien luontaisille vihollisille aktiivinen hyötyeliöiden suosiminen

kemiallis-synteettisten torjunta-aineiden käyttökielto jäämä-, resistenssi- ja ympäristöriskien välttäminenharvojen toksikologisesti hyvin tunnettujen, luonnosta jos hätätapauksissa tarpeen, niin käytetään vain pitkäänsaatavien säätelyaineiden käyttö sallittu tunnettuja aineita, voimakkaampien rajoitettu käyttö

Valvontamuistiinpanovelvoite: esim. ostot kuten lannoitus-, tarkkailtavuus ja suunnitelmallisuus paranevat,kasvinsuojeluaineet ja rehut takuu tuottajalta kuluttajalle

MerkitseminenLUOMU-merkki ja virallinen tunnus takuu kuluttajalle, kuluttajansuoja

1.6 LUONNONMUKAISENMAATALOUDEN ASEMA

LUOMUVILJELYN LAAJUUSLuonnonmukaista maataloutta harjoitettiin Suomessavuonna 2000 5225 tilalla, joka on 6,4 % kaikista tiloista.Luonnonmukaisesti viljeltyä peltoa näillä tiloilla oli117 235 ha ja siirtymävaihealaa 30 188 ha sekä peltoayhteensä 147 423 ha. Viljelyala oli n. 6,7 % Suomenpeltoalasta.

Tilastoja Suomen luomualkutuotannostalöytyy KTTK:n internetsivulta osoitteesta:

www.kttk.fi(luomu/tilastot)

Luonnonmukaisen maatalouden laajenemista on vauhdit-tanut vuodesta 1990 käytössä ollut siirtymävaiheen tuki.Luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyvä viljelijä on voinutsaada tukea ensin kolmen vuoden ajan. Vuodesta 1995lähtien maatalouden ympäristöohjelmasta tukea on mak-

Page 49: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

47

Viljelyala Osuusha Suomen ko.

kasvinviljelyalasta

%

Vehnä 4 926 3Ruis 11 365 25Kaura 16 869 4Ohra 7 358 1Herne 2 085 39Seosvilja, viljat 1 704Seosvilja, palkoviljat 2 955Rypsi 2 165 4Pellava 602Tattari 148Kumina 26Nurmet 49 055 7,3Kesannot 13 895

Peruna 790 2,4Porkkana 82 4,6Sipulit 128 11,8Kaalit 39 2,7Nauris, lanttu 35Tarhaherne 55Avomaan vih.yht. 419Kasvihuonevihannekset 7Lehtiyrtit 28

Mansikka 279 5,2Herukat 274 15,0Omena 27Vadelma 27Muut marjat ja hedelmät 55Marjat ja hedelmät yht. 662

Muut kasvit 2176

Luomuala 117 235SV-ala 30 188Luomu + SV 147 423 6,7Keskiala ha/tila 28,2

(MMM. Maataloustilastollinen vuosikirja 2001).

Luomuviljelty peltoala ja osuus viljelyalasta v. 2000

Kotieläimet Tiloja kpl

Lypsylehmiä 168Lihanautoja 161Lampaita 70Lihasikoja 39Emakoita 18Kanoja 45Mehiläisiä 41

Luomueläintiloja v. 2000tuotantosuunnittain:

settu koko sopimuskauden ajan. Luomuviljelyyn siirtyväntilan tuki oli vuonna 2000 147,16 euroa/ha ja luomuvilje-lytilan tuki 102,60 euroa/ha.

Palstaviljelijöiden parissa luonnonmukainen viljelyon suhteellisesti yleisempää; joka neljäs palstaviljelijäviljelee luonnonmukaisesti, yhteensä 12 200 ha (Palstavil-jely ja sen kansantaloudellinen merkitys, MH 11/85)

PELLON KÄYTTÖYleisimpiä luonnonmukaisesti viljeltyjä kasveja olivatviljat, peruna, juurekset ja vihannekset. Vuonna 2000luomuviljelyala ja kunkin kasvin osuus viljelyalasta ja-kautuivat viereisen taulukon mukaisesti.

Kotieläintuotteita tuotettiin 430 maatilalla vuonna 2000.Eri tuotantosuuntien yleisyys selviää oheisesta taulukosta.Kotieläintuotteista maitoa markkinoi viisi meijeriä. Luo-mumaidon keräily ja jalostus ovat laajenemassa. Lihantuotanto ja markkinointi on myös laajenemassa ja markki-nointi organisoitumassa ammattimaiselle tasolle. Erilaisiavilja-, vihannes- ja marjajalosteita on markkinoilla kasva-vin valikoimin.

MAAILMANLAAJUISESTILuonnonmukainen maatalous on ollut etenkin 1970-lu-vun puolivälistä lähtien erityisen kiinnostuksen kohteenaLänsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa eli maissa, jois-sa ravintoa on yli oman tarpeen ja joissa ympäristönsuojeluun ja ravinnon laatuun kohdistetaan erityistä huo-miota. Vuonna 2000 noin 130 000 luomutilaa ja luomu-peltoa 3,8 milj. ha (2,9 %). Luomutuotanto on laajentunutvuosittain noin 10–20 %.

Maailmassa oli vuonna 2000 luomuviljelyä yhteensänoin 16 milj. ha, josta Australiassa oli 7,7 milj. ha, Euroo-passa 3,8 milj. ha, Pohjois-Amerikassa 1,3 milj. ha. EU- jaETA-maissa viljely on suhteellisesti laajinta; Liechten-steinissa 17,0 %, Sveitsissä 9,5 %, Itävallassa 8,4 %,Tanskassa 6,2 %, Ruotsissa 5,2 %, Italiassa 6,7 %, Saksas-sa 3,2 %, Englannissa 3,3 % viljelyalasta. LäntisessäEuroopassa oli vuonna 2000 noin 130 000 luomutilaa jaluomupeltoa 3,5 milj.ha (2,9 %). Luomutuotanto on laa-jentunut vuosittain noin 10–20%.

Uusimmat tiedot luomun laajuudesta löytyvätosoitteesta www.soel.de

Page 50: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

48

KIRJALLISUUTTA

Ahnström, J. 2001. Biologisk mångfald – livlina eller presentsnöre? Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13-15.11.2001. Sammanfattningarav föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 59-60.

Alrøe, H. Fjelsted. 2001. Forsigtighedsprincippet – etiske aspekter og håndfaste konsekvenser. Ekologiskt lantbruk Ultuna 15.11.01 .Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 237-238.

Altieri, M. 1987. Agroecology: The Scientific Basic of Alternative Agriculture. Westview Press, Boulder. Colorado.Anon. 1951. Typpiomavaraistoimikunnan mietintö.Anon. 1978. Maatilatalouden energiatyöryhmän mietintö. Helsinki. 34 s.Anon. 1978. The Encyclopedia of Organic Gardening. Emmaus, Pennsylvania: Rodale Press. 1236 s.Anon. 1986. Luonnonmukaisen viljelyn, opetuksen, neuvonnan ja tutkimuksen kehittäminen. Komiteamietintö 37/1986. 159 s.Anon. 1989. Ecological agriculture in the nordic countries : report from the 1989 meeting of Nordic researchers and advisers

in ecological agriculture and Nordic IFOAM. 136 p.Anon. 1990. Kestävä kehitys ja Suomi. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kestävään kehitykseen tähtäävistä toimista.

Valtion Painatuskeskus. 97 s.Anon. 1991. Luonnonmukaisen elintarviketalouden kehittämisen toimikunnan mietintö. Komiteamietintö 9/1991. 87 s.Anon. 1991. Maatalouden ympäristönsuojelutyöryhmän muistio. Maa- ja metsätalousministeriö. Työryhmämuisto 1991:10.Anon. 1992. Ehdotus maaseudun ympäristöohjelmaksi. Maaseudun ympäristöohjelmatyöryhmän muistio. Ympäristöministe-

riö, ympäristönsuojeluosasto. Työryhmämietintö 1992:68. 48 s.Anon. 1997. Luonnonvarastrategia. MMM:n julkaisu 2/1997.Anon. 1998. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös kestävän kehityksen edistämisestä.

www.ymparisto.fi/poltav/keke.htm. Luettu 28.6.2002.Anon. 1999. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittarit. MMM:n julkaisuja 3/1999. 169 s.Anon. 1999. Organic Agriculture – Sustainability, Quality and Health Nordic Research on Organic Agriculture. Report from

a NKJ working group on organic agriculture. Nordic Joint Committee for Agricultural Research (NKJ). 52 p.Anon. 2000. Kansallinen luomuviljastrategia 2000-2006. Maa- ja metsätalousministeriö. Viljastrategiaprojekti. 25 s.Anon. 2000. The Organic Internationalization Strategy for the Finnish Food Industry. Finpro. 57 p.Anon. 2000. The Biodiversity Benefits of Organic Farming. The Soil Association. 34 p.Anon. 2001. Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden kehittämisestä. Työryhmämuistio 2001:10. 50 s.Anon. 2002. Maatilatilastollinen vuosikirja 2001. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Helsinki.Anon. 2002. Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden tutkimuksen painoaloiksi. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimus-

tarpeita arvioivan työryhmän muistio. Työryhmämuistio MMM 2002:5.Aubert, C. 1981. Organischer Landbau. Verl. Eugen Ulmer. Stuttgart. 248 s.Balfour, E. 1949. Levande jord. Stockholm. 276 p.Bodin, B. 2001. Räcker maten? En jämförelse mellan svenska och världsmedborgaren. Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13-

15.11.2001. Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 98-101.Björklund, J. 2001. Ekosystemtjänster – ett begrepp “på modet” – men är det användbart? Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13- 15.11.2001. Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 54-55Bode, W. 2002. Naturschutz durch Nutzung – zurück zu den Wurzeln. Ökologie & Landbau 122,2. Pp. 36-38.Brown. L ym. 2001. Maailman tila 2001. Worldwatch instituutti. Gaudeamus. Helsinki. 268 s.Dalgaard, T., Halberg, N. & Fenger, J. 2000. Simulering af fossilt energiforbrug og emission af drivhusgassel. Forskningscenter

for Økologisk Jordbrug. 69 p.Dorethy, S. and Rydberg, T. (Editors), Ekbladh, G., Grönlund, E., Ingemarson, F., Karlsson, L., Nilsson, S. and Eriksson, I.S.

2002. Ecosystem Properties and Principles of Living Systems as Foundation for Sustainable Agriculture. Ekologisktlantbruk nr 32. CUL. SLU. 80 p.

Flavin, C. ym 2002. Maailman tila 2002. Worldwatch instituutti. Gaudeamus. Tampere. 271 s.Gerlach, F. 2002. Klimaschutz durch Ökolandbau. Ökologie & Landbau 122,2. Pp. 30-31.Granstedt, A. 1990. Framtidens jordbruk. Stockholm. Naturskyddsföreningen. 80 s.Granstedt, A. 1990. Nödvändigheten av en naturresursbaserad jordbrukspolitik. SLU. Uppsala. 34 s.Granstedt, A., Parviainen, T., Peltola, R., Seuri, P. ja Vehkasalo, V. 1995. Ympäristötaloudellisesti kestävän maatalouden

ekologiset ja taloudelliset vaikutukset ja mahdollisuudet Mikkelin läänissä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus-ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja no 42. 81 s+ liitteet.

Granstedt, A. 1996. Ett steg på vägen mot solsamhället. Forskningsnytt om øekologisk landbruk i Norden nro 7. Pp. 1-3.Granstedt, A. 2000. Increasing the efficiency of plant nutrient recycling within the agricultural system as a way of reducing

the load to the environment – experience from Sweden and Finland. Argiculture Ecosystems & Environment 80.Pp. 169-185.

Grönroos, J., Seuri, P. 2000. Ajatuksia maataloustuotannon rakenteen muuttamisesta. In: Juha Grönroos ja Jyri Seppälä (toim.).Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö. Suomen ympäristö 431. Ss. 128-132.

Hansen, B., Ernstsen, V., Henriksen, H.J. 2001. Status omkring grundvandsbeskyttelse ved omlaegning til økologisk jordbrug.Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 56 p.

Page 51: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

49

Henning, H-J. 1998. Systems Theory as a Scientific Approach towards Organic Farming. Biological Agriculture andHorticulture. 161(1). Pp. 37-52.

Hietala-Koivu, R., Nyholm, R., Soini, K., Yli-Viikari, A. (toim.) 2000. Kestävän maatalouden indikaattorit, ohjaus ja esittely.http://www.mtt.fi/susagri. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Päivitetty 6.6.2000, viitattu 28.6.2002.

Howard, A. 1943. An Agricultural Testament. Oxford University Press. London. 253 s.Joutsenlahti-Lankinen, A. 2002. Permakulttuuri luo kestävää elämäntapaa. Kotipuutarha nro 6. Ss. 60-61. http://www.alternativ.nu/

permakulturKahiluoto, H. 1999. Luomu on linjaus, tie ja tavoite. In: toim. Riitta Koistinen. Mikä luomussa on luomua? :

Luomututkimusseminaari 15.11.1999, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston auditorio. Juva: Maatalouden tutkimus-keskus/Ekologinen tuotanto. Ss. 1-2.

Kangas, A. 2001. Luomutuotannolla kestävämpään maatalouteen. Luomulehti nr. 2.Karlsson, M. 2001. Försiktighetsprincipen – retoriskt slagord eller värdefull miljöpolitisk princip? Ekologiskt lantbruk. Ultuna

13-15.11.2001. Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 231-236.Koistinen, R. (toim.).1999. Mikä luomussa on luomua? Maatalouden tutkimuskeskus/Ekologinen tuotanto. 18 s.Korkman, J., Ijas, J., Pehkonen, A., Rekolainen, S., Valpasvuo-Jaatinen, P. ja Tiilikkala, K. 1993. Hyvät viljelymenetelmät.

Maaseudun ympäristöohjelmanmukaiset viljelysuositukset. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistio 1993:7. 31 s.Kuisma, J. 1993. Maaseudun EY-sopeutuksen vaihtoehdot. Sisäasiainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö. Maaseutu-

politiikan neuvottelukunta. Painatuskeskus Oy. 122 s.Källander, I. 1993. Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s.Köpf, H., Pettersson, B. ja Schaumann, W. 1976. Bio-Dynamic Agriculture. New York: the Anthroposophic Press. 429 s.Köpke, U. 2002. Umweltleistungen des Ökologischen Landbaus. Ökologie & Landbau 122,2. ss. 6-18.Lampkin, N. 1990. Organic Farming. Farming Press Books. Ipswich. 720 s.Lindholm, S. 2001. Den naturliga helhetssynen i lantbruket. Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13-15.11.2001. Sammanfattningar av

föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 115-116.Lund, A. 1990. Samarbete eller konkurrens? – Naturens knep är att hålla mångfalden vid liv på en begränsad yta. Odlaren. No

5-6. Pp 28-29.Markkula, M. 1993. Sopusointua vai raakaa hyväksikäyttöä? Omavarainen maatalous. No 1, ss. 19-20.Nikkilä, L.-E. ja Holme, T. 1995. Viljelymenetelmän vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Helsingin yliopisto Mikkeli.

Julkaisu no 45. 117 s.Nikkilä, L-E. 1998. Luomutilan ympäristönhoito. Maa- ja metsätalousministeriö. Helsinki. 27 s.Pitkänen, M., Tiainen, J. 2001. Biodiversity of agricultural landscapes in Finland. BirdLife Finland Conservation Series No. 3.Pylkkänen, P. ja Kola, J. 1994. Elintarviketalouden huominen. Mikkelin läänin ja Etelä-Karjalan peruselintarviketalouden

kehittämisstrategiat. Mikkelin läänin maakuntayhtymä. Elintarviketalous-projekti 2/94.Rahtola, M. 1999. Luonnonmukaisen puutarhatuotannon kehittämisstrategia 1999-2006. Puutarhaliiton julkaisuja nro 309.

57s.Rajala, J. 1982. Tavanomainen ja biologinen viljely – biologista ja taloudellista vertailua. Elävä Maa. Helsinki. 181 s.Rassi ym. 1991. Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 30:1991. Ympäristöminis-

teriö. 328 s.Rogner, H.-H. 2002. Energy Resources. World Energy Assessment. YK. www.undp.org/seed/eap/projects/WEA.htmRusch, H.P. 1968. Bodenfruchbarkeit. Karl Haug Verlag. Heidelberg. 243 s.Runge-Metzger, A. 2002. Closing the cycle: Obstacles Top Efficient P Management For Improved Global Food Security.

www. Icsu-scope.org/downloadpubs/scope54/3runge.htm. Luettu 17.5.2002.Rydberg, T. 2001. Ekosystem som modell för ekologiskt lantbruk. Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13-15.11.2001. Sammanfattningar

av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 119-123.Saurimo, M. 1993. UNCED. YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi. Rio de Janeiro 3.-14.6.1992. Ympäristöministeriö. 237s.Scialabba, N. 2001. Organic Agriculture perspectives. Conference on Supporting the Diversification of Exports in the Latin

America and Caribbean Region through the Development of Organic Agriculture. Port-of-Spain, Trinidad & Tobago,8-10.10.2001. www.fao.org/organicag/doc/Organic_perspectives.htm . Luettu 12.4.2002.

Seiskari, P. 1976. Ihmisen ekologia. Weilin & Göös.Sisula, H. 1977. Ekologian perusteet. WSOY.Schepel, I. 1994. Luonnonmukaisen tuotannon ympäristöarvot. Helsingin yliopisto. Mikkeli. Julkaisu no 32. 39 s.Seuri, P. 1994. The efficiency of farming systems – theoretical overview. In: Artur Granstedt & Riitta Koistinen (editors).

Converting to organic agriculture, St Michel, Finland, 22-24 March 1994 : proceedings of NJF-seminar nr. 237. NJF-Utredning. Rapport 93. Pp. 15-23.

Seuri, P. 1999. Luomuviljelyn perusta: ekologinen kestävyys ja yhteiskunnallinen toteutettavuus. In: toim. Jyrki Aakkula.Kestävä kehitys maa- ja elintarviketaloudessa: käsitteet, mittaaminen ja arviointi : Ekologisesti kestävä ja yhteiskun-nallisesti toteutettava maatalous (EKYTOMA) -seminaarin alustukset. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos.Selvityksiä 5. Ss. 16-23.

Page 52: Luonnonmukainen maatalous

PERUSTEET

50

Seuri, P. 1999. Luomun kriittiset tuotantopanokset. In: toim. Riitta Koistinen. Mikä luomussa on luomua? :Luomututkimusseminaari 15.11.1999, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston auditorio. Juva: Maatalouden tutkimus-keskus/Ekologinen tuotanto. Ss. 3-6.

Seuri, P. 1999. Luomuviljelyn perusta: ekologinen kestävyys ja yhteiskunnallinen toteutettavuus. Maatalouden taloudellinentutkimuslaitos. Selvityksiä nro 5. Ss. 16-23.

Seuri, P. 1999. Luomu on kytkettävä ekologiaan. Luomulehti nro 8. Ss. 32-35.Seuri, P. 2000. Luomutuotannolle asetetut tavoitteet? : laaja skaala : kuluttajien vaatimasta laadusta ylituotannon rajoittamiseen

ja ympäristöhyötyihin. Luomulehti 2. Ss. 32-33.Seuri, P. 2000. Osa ympäristövaikutuksista on samanaikaisesti sekä paikallisia että globaaleja. Luomulehti nro 7. Ss. 30-31.Soini, K. (toim.), Yli-Viikari, A., Hietala-Koivu, R., Widbom, T., Seuri, P., Risku-Norja, H., Voutilainen, P., Seppälä, A.,

Jansson, H., Aakkula, J., Koikkalainen, K., Lankoski, J. 2000. Maataloutta luonnon ja ihmisen ehdoilla : Kestävänmaatalouden indikaattorit, ohjaus ja esittely : SUSAGRI 1997-2000 loppuraportti. 32 s.

Steiner, R. 1985. Maatalouskurssi. Biodynaaminen yhdistys. Helsinki. 131 s.Wahlberg, K. 2001. Är frågan om mat en fråga om makt? Ekologiskt lantbruk. Ultuna 13-15.11.2001. Sammanfattningar av

föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 112-114.Viitanen, P., Leikola, A., Mikkola, L., Salkinoja-Salonen, M., Simola, L., Sisula, H., Sorsa, M., Sorsa, V. ja Vartiainen, T. 1983.

Uuden lukion biologia I: Ekologia. WSOY. Porvoo. ss. 29-76.Virtanen, A.I. 1943. AIV-järjestelmä karjanruokinnan perustana. Pellervo-Seura. Helsinki. 300 s.Vogtmann, H. ym. 1992. Ökologische Landwirtschaft: Landbau mit Zukunft. Verlag C.F. Müller. Karlsruhe. 350 s.Yli-Viikari, A., Hietala-Koivu, R., Risku-Norja, H., Seuri, P., Soini, K., Widbom, T., Voutilainen, P. 2000. Maatalouden

kestävyyden indikaattorit. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 74: 116 p + app.Yli-Viikari, A., Risku-Norja, H., Nuutinen, V., Heinonen, E., Hietala-Koivu, R., Huusela-Veistola, E., Hyvönen, T., Kantanen,

J., Raussi, S., Rikkonen, P., Seppälä, A., Vehmasto, E. 2002. Agri-environmental and rural development indicators:a proposal. Maa- ja elintarviketalous 5: 102 s + 3 liitettä. http://www.mtt.fi/met/pdf/met5.pdf . Luettu 28.6.2002.

INTERNETVIITTEITÄ

Luomutilastotietoja Suomesta www.kttk.fi (Luomu/Tilastot).Luomutilastotietoja maailmalta www.soel.deLuomutilastoja www.luomu.ti

Page 53: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

51

MAAN KERROKSIA

1. Karikekerros– ei juuria– kuollut eloperäinen aine suojaa

maan pintakerrosta– lahoaminen alkaa

2. Lahoamiskerros– ei juuria– vilkas eloperäisen aineen hajoaminen– lima- ja humusaineiden tuotantoa

3. Muruinen multakerros– pääosa juuristosta– pääosa ravinteiden otosta– veden ottoa– aineenvaihdunta aktiivista– murustamista ja humusaineiden tuotantoa

4. Pohjamaakerros– pääjuuria

•tukevat kasvia•veden ottoa•ravinteiden ottoa

– juuret ja lierot tekevät jatkuvia huokosia– elävyys ja rapautumisaste laskevat

alaspäin mentäessä

1.2.

3.

4.

2. MAAN VILJAVUUS

2.1 MAAN LUONTAINEN VILJAVUUSViljelymaa on elämää täynnä olevan maankuoren ylinkerros. Kasvit kasvavat maassa. Kasvit ekosysteemin tuot-tajina luovat elinmahdollisuudet edelleen eläimille ja ih-misille. Noin metrin kerroksesta ja pääasiassa noin 20cm:n ylimmästä kerroksesta viljavaa maata riippuu elä-män olemassaolo maapallolla. Maata ja maan viljavuuttatarkastellaan seuraavassa lähemmin. Maa on syntynytmineraaliaineksesta rapautumisen kautta. Se koostuu kah-desta pääosasta: epäorgaanisesta (mineraaliaines) ja or-gaanisesta eli eloperäisestä aineksesta (kasveista ja eläin-jätteistä peräisin oleva osa). Näiden lisäksi maassa onilmaa ja vettä.

2.1.1 MAAN KERROKSIAMaa on elävän elimistön tavoin jatkuvasti toimiva sys-teemi – maa-kasvi-systeemi. Viljavassa maassa viliseehyönteisiä, matoja, sieniä ja bakteereita. Maa koostuuerilaisista päällekkäisistä, toiminnallisista kerroksista. Jo-kainen kerros tarjoaa omat erityiset elinolot siinä elävilleeliöille.

Maan pintakerros on biologisesti aktiivisin. Siinä voi-daan erottaa toiminnallisesti kolme erilaista kerrosta:1) Karike- eli katekerros on luonnontilaisessa maassa ylinkerros. Se koostuu eloperäisistä jätteistä (esim. lehdet janeulaset), jotka putoavat maan pinnalle. Karikekerroksenpaksuus voi olla paikasta riippuen muutamia senttimetre-jä. Se suojaa maata sadepisaroilta, kulumiselta, kylmältä,auringonpaahteelta jne.2) Lahoamiskerros on edellisen kerroksen alapuolella. Sekoostuu lähinnä kasvijätteistä, joita maan eliöstö on joosittain hajottanut. Erilaiset maaperäeläimet, sienet ja bak-teerit ovat tässä kerroksessa erityisen toimeliaita ja hajot-tavat eloperäistä ainetta. Ne myös tuottavat uusia aineitaesim. mururakennetta lujittavia lima- ja humusaineita.3) Muruinen multakerros eli humuskerros on noin 10–20senttimetrin paksuinen maakerros, jossa pääosa juuristos-ta sijaitsee. Se on tiheästi juuriston täyttämä, biologisestiaktiivinen, muruinen ja ilmava. Täällä hiusjuurten vaiku-

Page 54: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

52

Viljava maa on:– muruista– huokoista, ilmavaa– hyvin vettä varastoivaa ja läpäisevää– eloperäistä ainetta hajottavaa– ravinteita ja muita kasvuun vaikuttavia

aineita tuottavaa ja varastoivaa– haitta-aineita syrjäyttävää– vettä puhdistavaa

VILJAVAN NIITTYMAAN KOOSTUMUS

© HY/Mli Rajala/AH 1996

tusalueella tapahtuu pääasiassa hitaasti hajoavan eloperäi-sen aineksen hajotusta sekä maan rakennustoimintaa, ku-ten lima-aineiden muodostumista, murustumista ja hu-musaineiden valmistusta. Tästä toiminnasta vastaavat eri-tyisesti bakteerit ja sienet. Samanaikaisesti nystyräbaktee-rit ja muut pieneliöt sitovat tässä kerroksessa ilmakehästätyppeä. Aineenvaihdunta on erityisen aktiivista tässä ker-roksessa, mm. kasvien ravinteiden otto tapahtuu pääosintästä kerroksesta.

Edellisen kerroksen alapuolella oleva pohjamaakerroseli kivennäismaakerros koostuu pääasiassa rapautuvastakiviaineksesta. Se voi olla olosuhteista riippuen muuta-man kymmenen senttimetrin–metrin paksuinen. Se onmaaperän vesi- sekä ravinnevarasto. Maan ravinteet va-pautuvat kasveille käyttökelpoiseen muotoon hitaasti ke-miallisen, fysikaalisen ja biologisen vapautumisen avulla.Tällöin muodostuu myös savimineraaleja. Syvemmällementäessä mineraalikerroksen aktiivisuus vähenee.

Tämän kerroksen alapuolella on varsinainen perus-kivennäisaine, joka on vielä rapautumatonta. Se on suuri,hitaasti käyttökelpoiseen muotoon tuleva ravinnevarasto.Se koostuu enimmäkseen piistä ja alumiinista. Mineraali-koostumuksesta riippuen siinä on lisäksi vaihtelevia mää-riä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia sekä hi-venaineita.

Kasvipeitteisyys ja karikkeet maan pinnalla ovat tär-keitä maata suojaavan vaikutuksen takia. Ne myös suosi-vat monia pieneliöitä kuten kastelieroa. Kukin toimintotapahtuu maassa parhaiten sille ominaisessa kerroksessaja voimakas kerrosten sekoittaminen voi häiritä maa-kasvi-systeemin toimintaa.

2.1.2 MAAN VILJAVUUDEN ILMENEMINEN

VILJAVAN MAAN OSATMaa muodostuu kivennäisaineesta ja eloperäisestä ainees-ta. Viljavassa maassa on kiintoainetta tilavuudesta noinpuolet, toinen puoli on jakaantunut veden ja ilman kesken.Seuraavassa esimerkissä on kiintoaineesta eloperäistä ai-netta noin 5 % eli noin 125 t/ha 20 cm:n multakerroksessa.Eloperäisestä aineesta hitaasti ja erittäin hitaasti hajoavaaeloperäistä ainetta on noin 85 % ja maaperäeliöstöä noin 5% eli noin 6 t/ha. Loput ovat kasvien juuria. Maaperäeliös-töstä noin 40 % on bakteereita ja sädesieniä, 40 % sieniä jaleviä, lieroja noin 12 % sekä loppu muita maaperäeläimiä.

Page 55: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

53

MAAN VILJAVUUTEEN VAIKUTTAVATTEKIJÄT

Odotuksia maan viljavuudelta:

Sato• määrä ja laatu

Toiminnan säätely pitkällä tähtäimellä:

Kestävyys• ravinteikas• riippumattomuus uusiutumattomista

panoksista

Vähäinen työntarve• helppo muokata

Itsesäätely• rikkakasvit, taudit ja tuholaiset• happamuus

Ympäristö• ravinnehävikkien ja eroosion minimointi

Puskurikyky• haitta-aineiden syrjäyttäminen

VILJAVUUSKÄSITEMaan kykyä toimia kasvualustana ja tuottaa satoa nimite-tään perinteisesti maan viljavuudeksi tai sadontuottoky-vyksi eli kasvukunnoksi. Luonnonmukaisen viljelyn näkö-kulmasta maan viljavuus on kuitenkin ensisijaisesti maantoiminnallinen kyky tuottaa maan viljavuudelle ja kasvienkasvulle välttämättömiä ja hyödyllisiä tekijöitä. Viljavuuson ensisijaisesti maa-kasvi-systeemin eri osapuolten vä-listä toimintaa; maan mineraaliaineksen, eloperäisen ai-neksen, pieneliöstön ja juurten sekä ympäristön välillä.

Maan viljavuus ilmenee maan kykynä tuottaa satoa elisaavutettuna sadon määränä ja laatuna. Viljavuuden kes-tävyys ilmenee mm. riippumattomuutena ulkopuolisista(uusiutumattomista) tuotantopanoksista (esim. ravinteet,kasvinsuojeluaineet, työ). Viljavuuden tärkeä ominaisuuson myös maa-kasvi-systeemin toiminnan vakaus pitkällätähtäimellä. Maan vakauden eli itsesäätelykyvyn merkityskorostuu luonnonmukaisessa viljelyssä erityisesti ravin-netasojen ylläpidon ja happamuuden sekä tautien ja tuho-laisten että rikkakasvien hallinnassa. Viljava maa pitäälisäksi ympäristön hyväkuntoisena. Viljavasta maasta ra-vinnepäästöt ja eroosio jäävät vähäisiksi. Viljava maapuhdistaa vettä. Viljavalla maalla on suuri puskurikykyesimerkiksi maata happamoittavia tekijöitä vastaan. Sekykenee syrjäyttämään ja tekemään vaarattomaksi erilai-sia haitallisia aineita, esim. hajottamaan kemikaaleja jasitomaan raskasmetalleja.

Viljavuus riippuu maan minerologisista (= kalliope-räisistä), kemiallisista, fysikaalisista ja biologisista teki-jöistä. Maan viljavuuteen vaikuttavat mm. happamuus,ravinteisuus, vesitalous, lämpimyys, eloperäisen aineksenmäärä ja laatu, pieneliöt, kasvien juuret ja pieneliöstönravinto sekä viljelijän työ. Keskeisintä maan viljavuudenkannalta on se, miten koko maa-kasvi-systeemi toimii. Einiinkään se, miten paljon maassa on jotain kasvulle hyö-dyllistä tekijää.

2.1.3 BIOLOGISET VILJAVUUSTEKIJÄTBiologisia viljavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm.kasvien juuret ja juurieritteet, pieneliöstö ja eloperäinenaines. Biologiset tekijät tekevät maan ylimmästä osastaelävää ruokamultaa.

Page 56: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

54

Viljavan maan (maa-kasvi -systeemin)toimintoja

Yhteyttäminen/kasvien kasvu• yhteyttämistuotteita juuriin ja maahan• ravinteita ja vettä maasta kasviin

Ravinteiden otto ja kierto• ravinteiden vapautuminen eloperäisen

aineenhajotuksessa ja mineraaliaineksista• ravinteiden passiivinen ja aktiivinen otto,

symbioottinen ravinteiden otto

Eloperäisen aineksen hajotus

Eloperäisten aineksien tuotanto• lima-aineita maan mururakenteen

lujittamiseen• humuksen muodostuminen

Maan murustuminen• kemiallis-fysikaaliset prosessit• biologiset prosessit

Maan hengitys• happea ja typpikaasua ilmasta maahan• hiilidioksidia ja typen oksideja ym.

maasta ilmaan

Veden kierto• veden imeytyminen maahan• veden varastoituminen maahan• ylimääräveden valunta pohjamaahan ja

edelleen salaojiin• veden (kapillaarinen) nousu

Happamuuden säilyttäminen• puskurikyky

Haitta-aineiden syrjäyttäminen

Veden puhdistaminen

VILJAVAN MAAN TOIMINTOJA

KASVIEN JUURET JA JUURIERITTEETJuuristo koostuu yhdestä tai useammasta isommasta juu-resta, ohuemmista sivujuurista ja lyhyistä juurikarvoista.Eri kasvien juuriston määrä, tiheys ja syvyys vaihtelevatsuuresti.

Kasvaessaan kasvit työntävät juurensa maahan maa-murujen ja kokkareiden väleihin. Ne ottavat maasta ravin-teita ja vettä, jolloin maa kuivuu ja voi halkeilla. Juurettekevät mekaanista työtä kasvaessaan tiiviiseenkin maa-

Page 57: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

55

JUUREN OSAT

Pääjuuri

Kasvupiste

Pituus-kasvuvyöhyke

Pieneliöstöä

Juuren kärki

Juurikarvoja

Sivujuuri

han. Juuret myös sitovat maata muruiseksi hiusjuurien jajuurikarvojen avulla. Juurten kuollessa maahan jää jatku-via reikiä eli juurikanavia. Mikäli näitä jatkuvia juurika-navia on riittävästi, maa läpäisee hyvin liian sadeveden.Juurikanavia ja lierojen kaivamia käytäviä myöten seuraa-van vuoden kasvin juurten on myös helppoa kasvaa maa-han. Juurikanavia myöten myös maan kaasujen vaihtotapahtuu joutuisasti. Juurten toiminta on tärkeä maan mu-rustumista lisäävä ja rakennetta parantava tekijä.

Kasvien yhteyttämistuotteista noin puolet ohjautuujuuriston kasvuun, toimintaan ja eritteisiin. Juuret erittäväthiilidioksidin lisäksi erilaisia juurieritteitä jopa neljän-neksen yhteyttämistuotteiden määrästä. Juurieritteidenmäärä riippuu ennen kaikkea kasvilajista ja kasvuolo-suhteista. Maata parantavilla kasveilla eritys on runsasta.Eritteet auttavat kasvia mm. ravinteiden saannissa maasta.Ne toimivat myös pieneliöstön ravintona. Juurten pinnallaja niiden välittömässä läheisyydessä (n. 1 mm) pieneliös-töä on kymmeniä kertoja muuta maata enemmän ja sentoiminta-aktiivisuus on vielä määränkin lisäystä suurem-pi. Tämän juuristovyöhykkeen eli ritsosfäärin pieneliöstövoi auttaa kasvia mm. ravinteiden saannissa ja suojatataudeilta. Juuriston ”jatkeena” voi useimmilla kasveillatoimia myös sienijuuri.

Juuret täyttävät parhaimmillaan noin 1–2 % maatila-vuudesta. Juuriston ja juurikarvojen yhteenlaskettu pinta-ala voi olla monikymmenkertainen maanpäällisten osienpinta-alaan verrattuna. Juuriston kasvunopeus on heinä-kasveilla keskimäärin noin 1,0–1,5 cm/vrk. Juurisienetvoivat lisätä juurten laajuuden ja juurten tavoittaman maa-tilavuuden moninkertaiseksi. Juurikarvojen pituus ja lu-kumäärä on riippuvainen mm. lajikkeesta ja lannoitukses-ta. Oheisessa kuvassa on uuden ohralajikkeen (LinjaNK94682) juurikarvat, jotka olivat keskimäärin 0,35 mmpitkiä. Vanhan Herse-lajikkeen juurikarvojen pituus oli0,56 mm ja niitä oli enemmän. (Holten ja Loes 2002, s.311)

Vahvajuuriset kasvit (esim. apila) kykenevät kasva-maan tiiviiseenkin maahan. Runsaasti juurimassaa tuotta-vat kasvit kuohkeuttavat maata, lisäävät maahan elope-räistä ainetta ja aktivoivat maan pieneliötoimintaa. Neovat näin maata parantavia kasveja. Viljat sekä varsinkinperuna, juurekset ja vihannekset ovat heikkojuurisina vaa-teliaita maan rakenteen suhteen.

Sienijuuri

Page 58: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

56

Elopaino Optimimassakg/ha kg/ha

Bakteereita 500 5 000Sienirihmastoa 1 000 10 000Sädesieniä 200 5 000Alkueläimiä 30–200 ?Sukkulamatoja 2–50 200Punkkeja 3–30 100Hyppyhäntäisiä 2–20 ?Änkyrimatoja 5–50 ?Hyönteistoukkia 10–100 ?Kovakuoriaisia 5–50 200Hämähäkkejä 2–10 10“Tuhatjalkaisia” 2–10 20Lieroja 10– 1 000 4 000

Yhteensä 2–3 t/ha 20–30 t/ha

Huhta ym. 1978, Brauns 1968

PELTOMAAN PIENELIÖSTÖN MÄÄRÄ

Juurten kasvua suosivat mm. maan hyvä rakenne ja koh-tuullinen maan vastus, kohtuullinen veden niukkuus, niukkatypen saanti ja riittävä fosforin saanti, kompostilannoitussekä runsas valon määrä ja suuri nettofotosynteesi. Lajike-erot juurten kasvussa ovat suuria. Tämä on havaittu mm.tutkittaessa juurikarvojen pituuksia eri lajikkeilla. Niukallaravinnetasolla eräillä lajikkeilla juurikarvat voivat kasvaapaljon pitemmiksi kuin toisilla lajikkeilla.

PIENELIÖSTÖ – MAAN MONIMUOTOISUUTTASopiva pieneliöstön toiminta on maan viljavuuden ja kas-vien hyvän kasvun perusedellytys. Kourallisessa eläväämaata on pieneliöstöä lukumääräisesti enemmän kuinmaapallolla ihmisiä. Lajirunsaus on myös melkoinen;maassa on erilaisia bakteereita, sädesieniä, sieniä, leviä,hyppyhäntäisiä ja lieroja. Suomalaisessa peltomaassa onpieneliöstöä keskimäärin 1,5–3,0 t/ha. Kaikkein vilja-vimmissa pelloissa, esim. jatkuvasti kompostilla lannoi-tetuissa puutarhoissa, pieneliöstöä on kuitenkin monin-kertainen määrä. Oheiseen taulukkoon onkin otettu mu-kaan Braunsin esittämiä optimimääriä eri pieneliöryhmis-tä Keski-Euroopan olosuhteissa. Viljelyn kannalta erityi-sen merkittäviä yksittäisiä pieneliöryhmiä ovat mm. lierot,sienijuuria muodostavat sienet ja typensitojamikrobit.Monimuotoista pieneliöstöä pidetään viljavuudelle edul-lisempana kuin yksipuolista. Pieneliöstön määriä tärkeäm-pää on kuitenkin se, miten ne toimivat.

)*�+�,*-�.-+�.�$./�/.

$'��+$�&"�$# "#$$#( %����

� #������ ��"#$#�% ���** ��

� ��"$#$(*&"���

�$�!$�,$#�''&+"��

( "�� � "#$",$#�"���"#$#-( %��� ��"#$#

� !"#��$",$#! + �����"#$#

������������������

���������012�012�����+1'3�)143��3�0�� ������������ �������������������������������������������������

� �� ��������������� ������������������������3��������������������������������������������������������

."�'��/"#$#

#��",�#�

Page 59: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

57

Liero• pieni kyntäjä jamuokkaaja,tuulettaja,salaojittaja

• kasvien lannoittaja• maan murustaja• terveydenhoitaja

Yleisimpiä peltomaan lieroja

PeltolieroRavintona maan pinnan alla oleva elo-

peräinen aines. Käytävät vaihtelevan

suuntaisia, enimmäkseen vaakasuoria.

Käytävän läpimitta n. 2–5 mm ja

pituus n. 20–40 cm.

KastelieroRavinto maan pinnalta. Käytävät suuria,

pysyviä ja pystysuoria. Käytävän läpi-

mitta n. 5 mm ja pituus yli 1 m.

OnkilieroRavintona maan pinnan karike. Vähän

käytäviä, läpimitta n. 2–3 mm.

Pieneliöstön tehtävät ja merkitysPieneliöstö toimii maassa useiden viljavuuden kannaltatärkeiden tehtävien suorittajana – ”viljavuusautomaatinmoottorina”. Pieneliöstö kierrättää kasvi- ja eläinjättei-siin sitoutuneet aineet takaisin luonnon kiertokulkuun jaedelleen kasvien käyttöön. Hajotus- ja kierrätystehtävänohella pieneliöt tuottavat monia muita maan viljavuudelletärkeitä tekijöitä ja auttavat siten kasveja kasvamaan pa-remmin ja terveemmin – luonnollisella tavalla.

Eloperäisen aineen hajotusPieneliöstö hajottaa helposti hajoavaa eloperäistä ainetta.Näin ne saavat elintoimintoihin, kasvuun ja lisääntymi-seen sekä työhön tarvitsemansa energian. Samalla raken-tuu ja muodostuu uusia ja hyödyllisiä viljavuustekijöitä:lima-aineita maan mururakenteen lujittamiseen, ravinteitakasvien käyttöön, humusta ruokamullan rungoksi ja hiili-dioksidia kasvien lehtiin nopeuttamaan yhteyttämistä.Riittävän vilkas hajotustoiminta estää myös monien tau-tien leviämistä.

LierotSuomessa elää toistakymmentä lierolajia, joista yleisimmätovat peltoliero (enimmäkseen vaakasuorat käytävät), kaste-liero (pystysuorat, syvät käytävät) ja onkiliero. Lierojenmäärä vaihtelee noin 10 kg:sta 1 000 kg:aan hehtaaria kohti(eli 2–200 kpl/m2). Optimi on vieläkin suurempi. Pellonlierot tuottavat vuodessa muutamia kymmeniä jälkeläisiä.

Lierojen merkitys maan viljavuudelle on suuri. Käyttäes-sään kuollutta kasvimateriaalia ja lantaa ravintonaan ne tuot-tavat viljavuudelle hyödyllisiä tekijöitä. Aktiivisessa vai-heessa kesäaikaan ne voivat tuottaa päivässä jopa painonsaverran lantaa; esim. 1 000 kiloa lieroja tuottaa siten noin 1 000kg lantaa. Lierojen lanta on monin verroin ravinteikkaampaakuin ympäröivä ruokamulta tai pohjamaa. Maaperän kiven-näisainekseen sitoutuneita ravinteita vapautuu aineen kulki-essa lieron suolen läpi. Näin ne rikastavat ravinteita kasveillekäyttökelpoiseen muotoon. Lierot myös kaivavat käytäviäsekä ruokamultakerrokseen että pohjamaahan. Näitä maan”keuhkoputkia” myöten ilma vaihtuu maassa helposti, sade-vesi imeytyy hyvin ja jankko läpäisee liian sadeveden sala-ojiin. Lierojen lanta on murustunut viljavuudelle edullisiksimuruiksi. Niiden lanta on lievästi emäksistä, joten lierojentoiminta auttaa maan pH:n säilyttämisessä. Lierot myössekoittavat ja muokkaavat maata syödessään itsensä maanläpi. Samalla ne kuljettavat eloperäistä ainetta ja ravinteitasyvempiin maakerroksiin.

Page 60: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

58

Lierojen lannan ja maan ominaisuuksia

Ominaisuus Lierojen Maa Maalanta (0 – 15 cm) (20 – 40 cm)

Kokonais-N (%) 0,35 0,25 0,081Hiili (%) 5,2 3,32 1,1C/N -suhde 14,7 13,8 13,8NO3-N (mg/l) 22,0 4,7 1,7P (mg/l) 66 9,2 3,7Vaihtuva Ca (mg/l) 2 793 1 993 481Vaihtuva Mg (mg/l) 492 162 69Kok. Ca (%) 1,2 0,88 0,91Kok. Mg (%) 0,54 0,51 0,55Kalium (mg/l) 358 32 27pH 7,0 6,4 6,0Kosteus 31,4 27,4 21,1

Buch 1986

Lierot tervehdyttävät maata syömällä taudinaiheutta-jia ja tautisia kasvinjätteitä. Näin ne ovat viljelijän erin-omaisia apulaisia maan muokkaajina, salaojittajina, lan-noittajina ja murustajina sekä terveydenhoitajina. Runsas,aktiivisesti toimiva lierokanta on eräs elävän (biologisestiaktiivisen) maan tunnusmerkki.

MYKORRITSAT ELI SIENIJUURETMykorritsa eli sienijuuri on kasvin ja sienen välinen,molempia osapuolia sopivissa olosuhteissa hyödyttäväsymbioosi. Sienirihmat kasvavat kasvien juuriin, jopajuurisolujen sisälle. Kasvista virtaa energiaa yhteyttämis-tuotteiden muodossa sienen ravinnoksi ja sienestä vastaa-vasti ravinteita kasviin. Sienten rihmat kasvavat myösjuurten ulkopuolelle juurikarvoja kauemmas ja pienem-piin huokosiin keräten kasvin käyttöön ravinteita ja vettä.Kaikista kasveista yli 80 % muodostaa sienijuuren, vilje-lykasveista se puuttuu lähinnä vain ristikukkaisilta jasavikkakasveilta. Suomen peltomaissa esiintyy yleensäaina juurisieniä. Niiden määrä, lajisto ja kannat vaihtele-vat. Sienijuuren toiminnan vaihtelu johtuu olosuhteidenvaihtelusta.

Sienijuuri voi olla monella tavalla isäntäkasville hyö-dyllinen. Se nopeuttaa maa-kasvi-systeemissä aineidenkiertoa, tehostaa energian virtausta ja vähentää hävikkejä.Sienijuuri tehostaa erityisesti vaikeasti liikkuvien ravin-teiden, kuten fosforin sekä myös kuparin ja sinkin ottoa.Se voi kuljettaa kasviin myös typpeä, rikkiä, kalsiumia,magnesiumia ja rautaa. Usein se myös tehostaa isäntäkas-vien biologista typensidontaa. Se voi suojata kasvia useiltastressitekijöiltä kuten kuivuudelta, maan happamuudelta,

Page 61: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

59

(juuristo)taudeilta, joiltakin tuholaisilta ja raskasmetal-leilta. Rihmasto voi ulottua jopa yli 10 cm:n etäisyydellejuurten pinnasta. Rihmasto tunkeutuu paljon pienempiinhuokosiin kuin juurikarvat. Sienirihmat voivat lisätä juu-riston pituutta jopa 200-kertaisesti maatilavuutta kohden.Sienijuurellinen kasvi tavoittaa täten paljon suuremmanmaatilavuuden kuin ilman sienijuurta.

Sienijuuri tehostaa fosforin ottoa erityisesti, kun maanfosforipitoisuus on alhainen ja fosforilähteet niukkaliu-koisia. Sienijuuri näyttää olevan erityisen merkittävä hi-taasti vapautuvaan eloperäiseen ainekseen sitoutuneenfosforin hyväksikäytön parantajana. Pellavan fosforin otto

SIENIJUURISYMBIOOSI

Juuren solukkoa

Mykorritsasienimuodostaaarbuskeleita soluihin

Mykorritsasienimuodostaavesikkeleitäsoluväleihin

Nicholson 1967, muutettu

itiöitä

juurikarvasienirihmastoajuuressa

arbuskeleita vesikkeleitä

sieni-rihmastoa

Kahiluoto 1999 HY Mli Rajala 2002

�"$#"%���$#�! "*�����+$'' ! #�* �!��#�% ��$(�**����0

!##

56

64

!!6

!##"'

4#

7#

6#8#

5#

"#

!##

!!#

!2#

!'#

!4#

9 0 :

)���������������������

������� ����� $��������

!4

!4

,����������;�$� �����������������<

�..�1�����������������

+)�=#37

��������!""6�1���

!#6

'!

8'

�������������������

�� � 1 � � � � � � �

���������

'!

+)�

��1�� ������

���������������������� ����������������������

Page 62: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

60

Sienijuuren menestymiseen vaikuttaa:

– Viljelykasvi, esikasvi ja viljelykierto• osa kasveista suosii ja hyötyy suuresti• osa hyötyy vähäisemmässä määrin• eräillä kasveilla ei ole lainkaan juurisieniä –

ne vähentävät juurisieniä maassa• seosviljely, aluskasvit ja kerääjäkasvit suosivat• yhteyttämistuotteiden jatkuva virta juuriin – sadonkorjuu

katkaisee sienen ravinnon saannin

– Lannoitus• runsas vesiliukoinen P-lannoitus ja korkeahko maan

helppoliukoisen P-pitoisuus estävät juurisienten hyödyl-listä toimintaa

• eloperäinen lannoitus eduksi• hidasliukoinen, eloperäinen lannoitus sopivin• komposti on edullisin, raaka lanta ja viherlannoitus

ovat liian voimakkaita• erilaiset orgaaniset yhdisteet esim. typenlähteenä

aminohapot voivat suosia juurisieniä

– Muokkaus• häiritsee, avokesannointi eniten• viljelykierrossa muokkaamattomia ja kasvupeitteisiä

vaiheita runsaasti

– Hyvä maan rakenne eduksi

– Kasvinsuojelu• useat kemialliset torjunta-aineet haitallisia, erityisesti

sienitautien torjunta-aineet

– Lajike• tulee olla yhteensopiva symbioosin sienijuuren kanssa

– Sienen kantojen, viljelykasvin ja maan ominaisuuksientulee sopia toimimaan yhdessä

lisääntyi niukasti fosforia sisältävällä maalla huomatta-vasti sienijuuren avulla. Kompostointi suosi sienijuurtaviherlannoitusta enemmän.

Sienijuuri vähentää myös hävikkejä mm. fosforin huuh-toutumista, koska se mahdollistaa kasvinviljelyn alem-malla fosforitasolla. Sienijuuri sitoo maahiukkasia mu-ruiksi, joten se on myös merkittävä maan hyvän rakenteenylläpidon ja eroosion eston kannalta.Niukoilla panosten käytöllä sienijuuren hyödyllisyys oliselvästi suurempi kuin tavanomaista lannoitusta ym. pa-noksia käytettäessä. Vihermassan kompostointi oli sieni-juuren hyödyllisyyden kannalta paljon parempi vaihtoeh-to kuin viherlannoitus.

Page 63: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

61

TYPEN KIERTO

Maan ominaisuudet ja viljelytekniikka vaikuttavat suurestisienijuuren toimintaan. Maanesteen korkea fosforipitoi-suus estää sienijuuren toimintaa. Peltomaidemme nykyisel-lä keskimääräisellä fosforitasolla sienijuuri kuluttaa yhteyt-tämistuotteita. Karjanlannalla jatkuvasti lannoitetussa maas-sa sienijuuri mahdollisti kasvien riittävän fosforinoton, kunsen vaikutus pelkästään väkilannoitteita saaneessa maassaoli vain murto-osa tästä. Torjunta-aineista erityisesti sieni-tautien torjunta-aineet ovat sille haitallisia. Sienijuurta voi-daan hyödyntää parhaiten säätelemällä olosuhteita pellollasientä suosivaksi (viljelykierto, eloperäinen, hidasliukoi-nen (komposti)lannoitus, sopivat lajikkeet, kasvinsuojelu jahellävarainen maan muokkaus).

Typensitojat ja biologinen typensidontaOsa pieneliöistä pystyy muuttamaan ilmakehän typpikaa-sua kasveille käyttökelpoiseen muotoon biologisen typen-sidonnan avulla. Tämä ilmiö on luonnon keino ottaatyppeä ilmakehän varastosta maahan ja edelleen kasvienkäyttöön. Viljelyn kannalta tärkeimpiä ovat palkokasvienjuurissa symbioosissa elävät Rhizobium-bakteerit, jotkamuodostavat palkokasvien juuriin juurinystyröitä.

Apilan, herneen, pavun ja muiden palkokasvien juu-rinystyräbakteerit ovat typensidontakyvyssään tehokkaim-pia. Puna-apila voi sitoa typpeä noin 150–250 kg hehtaarillevuodessa, herne noin 50–150 kg. Maassa elää myös muitabakteereita ja leviä, jotka voivat sitoa typpeä noin 2–30 kg/ha. Typensidontaa käsitellään tarkemmin kohdassa 4.6.

Page 64: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

62

Typen kierrätysPieneliöt säätelevät maaperässä eloperäiseen aineeseensitoutuneen typen käyttäytymistä. Vilkkaan kasvun ai-kaan pieneliöstö hajottaa eloperäistä ainetta nopeasti jatyppeä vapautuu runsaasti. Kasvin yhteyttämisen voimak-kuus voi osaksi säädellä juurieritteiden määrän ja laadunvaihteluiden avulla eloperäisen aineen hajotusta. Valku-aisaineiden typpi hajoaa ensin aminohapoiksi, sitten typpimuuttuu edelleen pieneliötoiminnan vaikutuksesta am-monium-muotoon, jonka ylimäärän eräät bakteerit muut-tavat nitraattitypeksi (nitrifikaatio). Se poistuu maastahelposti huuhtoutumalla. Typen haihtumista (denitrifi-kaatio) tapahtuu, kun eräät bakteerit muuttavat nitraattity-pen takaisin typpikaasuksi.

Ravinteiden vapautuminenPieneliöiden toiminnan seurauksena ravinteiden vapautu-minen maamineraaleista ja niukkaliukoisista lannoitteistalisääntyy. Pieneliöt voivat vapauttaa ravinteita kasvejatehokkaammin. Esimerkiksi lierojen suolessa saveshiuk-kasista ja raakafosfaattihiukkasista vapautuu ravinteitalierojen lantaan.

Pieneliöstö on keskeisessä asemassa myös erilaisissalyhytaikaisissa typen ja hiilen vapautumisen ja sitoutumi-sen vaiheissa. Esimerkiksi alla olevan kaavion mukaanlisääntynyt nettofotosynteesi lisää hiilihydraattipitoistenjuurieritteiden eritystä, joka aktivoi ritsosfäärin pieneliös-tön aktiivisuutta; ensin bakteerit lisääntyvät ja niidenaktiivisuuden lisäys lisää typen vapautumista maan elope-

JUURIERITTEIDEN VAIKUTUKSIA JUURISTOVYÖHYKKEESSÄ

Kuzyakov ym 2001

Page 65: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

63

ELOPERÄISELLÄ AINEKSELLAEDULLINEN VAIKUTUS

räisestä aineesta. Sitten niitä ravintonaan käyttävät alku-eläimet lisääntyvät. Alkueläinten ja muiden pienten maa-peräeläinten erittämien typpiyhdisteiden määrä lisääntyy.Näin kasvien käytettävissä olevien liukoisten typpiyhdis-teiden määrä ja kasvien typen otto voi lisääntyä.

Tautien ehkäisyPieneliöstö on ratkaisevassa asemassa maaperän tautienleviämisen estämisessä. Vilkas hajotustoiminta heikentäätaudinaiheuttajia siten, ettei niillä ole maassa kasvumah-dollisuuksia haitallisessa määrin. Esimerkiksi Fusarium-suvun sienissä on monia merkittäviä taudinaiheuttajia,joiden esiintymistä maassa sekä Fusarium-suvun antago-nistiset että varsinkin Penicillium-suvun sienet voivatrajoittaa. Myös juurten pinnalla hyödylliset pieneliöt toi-mivat esteenä taudinaiheuttajia vastaan (mm. juurisienet).Pieneliöt voivat myös tuottaa aineita, jotka siirtyvät kas-viin lisäämään kasvin vastustuskykyä myös maanpäälli-sissä kasvin osissa. Lisäksi pieneliöt voivat tuottaa kas-vuun edullisesti vaikuttavia aineita, kasvuhormoneja jne.,jotka voivat edistää kasvien kasvua.

ELOPERÄISEN AINEKSEN MERKITYSMaan eloperäinen aine on väriltään mustaa tai tummanruskeaa. Osa maassa olevasta eloperäisestä aineesta onedelleen pieneliöstön hajotustoiminnan vaikutuspiirissä.Se on hitaasti hajoavaa eloperäistä ainetta (kirjallisuu-dessa eri kielillä esiintyviä termejä: halvstabila mulläm-nen, nutritional humus, aktiv humus, Nährhumus). Hajo-tustoiminnan edetessä vaikeimmin hajoavista kasvi- jaeläinjätteistä muodostuu varsin pysyvää eloperäistä ainet-ta – varsinaista humusta (mycket stabila mullämnen, hu-mus, passiv humus, Dauerhumus). Eloperäistä ainetta onsuomalaisissa peltomaissa useimmiten noin 5–7 %, optimion kuitenkin noin kaksinkertainen. Eloperäisen aineksenmäärä on vähentynyt monista viljelymaista ennen kaikkeanurmiviljelyn ja karjanlannan käytön vähenemisen seu-rauksena. Tätä vähenemistä havainnollistaa oheinen kuvakoeasemien pelloista. Runsaammin eloperäistä ainetta si-sältävän ruokamultakerroksen syvyys saisi nykyisen noin20 cm:n asemesta olla selvästi syvempi.

Hitaasti hajoava ja varsin pysyvä eloperäinen aines elimaan multavuus muodostavat maassa ruokamullan perus-aineksen ja helpottavat viljelyä monin tavoin. Hajoamis-kelpoinen osa eloperäisestä aineksesta sisältää runsaasti

*�1�

��1����

+�������� �����

!����� �

�������

$'�+$�&"�$''& "#$*�$'' $,�''"#$#! "*����

!"'%$'�#�($'+��� %

Page 66: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

64

Maan eloperäinen aine

• suojaa maan pintakerrosta

• parantaa maaperän eliöstön elinolo-suhteita ja aktiivisuutta

• pitää maan muruisena ja kuohkeana sekähelpottaa maan kaasujen vaihtoa

• tarjoaa sopivan ympäristön juurtenkasvulle

• varastoi ravinteita ja luovuttaa niitäkasvien käyttöön

• varastoi kolme kertaa oman painonsa vettä

• vähentää eräiden haitallisten aineiden jamaan happamuuden haittavaikutuksia

ravinteita, ennen kaikkea typpeä sekä hiiltä mutta myösfosforia. Multavuuden lisääntyessä myös maan kastelutar-ve vähenee, koska veden varastointikyky lisääntyy useim-milla maalajeilla. Prosenttiyksikön lisäys maan eloperäisenaineen määrässä voi lisätä maan vedenvarastointikykyänoin 5 mm. Vastaavasti kalkitus- ja lannoitustarve vähene-vät maan eloperäisen aineksen määrän noustessa. Ravinteetsäilyvät erityisesti karkeissa maissa paremmin turvassahuuhtoutumiselta. Eloperäinen aines on tärkeä tekijä kestä-välle mururakenteelle ja kuohkeudelle. Se parantaa maanmuokkautuvuuttasekä maan tiivistymisen kestävyyttä. Run-saammin eloperäistä ainetta sisältävissä maissa pieneliötviihtyvät hyvin. Eloperäisten ainesten on myös todettulisäävän kasvien stressin kestävyyttä monia haitallisia vai-kutuksia vastaan. Runsaammin eloperäistä ainetta sisältä-vän maan viljely on helppoa, kun taas vähämultaisen maanviljely vaatii suurta tarkkuutta esim. töiden ajoittamisessaja ravinnehuollon järjestämisessä.

Maan typpi on sitoutuneena pääosin eloperäiseen ai-nekseen, jonka typestä noin puolet näyttäisi esiintyvänerilaisina aminohappoina. Erityyppisissä maissa maan elo-peräisen aineen aminohappojakauman on todettu olevanhyvin samankaltaisen. Valkuaisaineiden lisäystä maahansekä aminohappojen ja valkuaisaineiden aineenvaihdun-taa pidetään eräänä merkittävänä maan humustasoon vai-kuttavana tekijänä. Aminohapoilla voi olla monille vaate-liaille pieneliöille tärkeä merkitys. Tämä korostaa elope-räisen aineen ja eloperäisen lannoituksen merkitystä maanviljavuuden hoidossa.

Luonnossa syntyvän pysyvämmän eloperäisen ainek-sen laatu vaihtelee lehtojen viljavasta lehtomullasta kangas-metsien karumpaan kangashumukseen. Pellossa tulisi saa-da syntymään hyvälaatuista lehtomultaa. Tähän pyritäänmm. hoitamalla maan rakennetta, kalkitsemalla happamatmaat ja välttämällä syvää maan kääntämistä, suosimallalieroja ja muuta pieneliötoimintaa sekä kompostoimallalanta. Maan vesitalouden ja rakenteen tulee olla kunnossa.

Hitaasti hajoava osa eloperäistä ainetta on maan elä-vyyden ja rakenteen sekä terveyden kannalta tärkein osaeloperäistä ainetta. Se on nuorta (noin 3–25 vuotta), osaksiaktiivista, osin vielä kasvi- ja eläinjätteitä, jotka eivät olehajonneet loppuun asti, eikä niistä siten ole vielä muodos-tunut varsinaista kestävää humusta. Tämä osa voi toimiavielä pieneliöstön ravintona. Eloperäisistä aineksista ha-joaa maahan sekoitettuna ensimmäisenä vuonna laadusta

Page 67: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

65

riippuen noin 1/3–2/3. Hajoaminen jatkuu hidastuen usei-ta vuosia. Maahan tulevan hajoamiskelpoisen eloperäisenaineksen määrä voi vaihdella suuresti eri vuosina riippuenviljelykasvista ja lannoituksesta. Sen määrä ja laatu ontärkeää esimerkiksi pieneliöstön aktiivisuudelle ja maanmuruisuudelle.

Varsin pysyvä osa maan eloperäistä ainetta eli varsi-nainen humus on vanhaa (noin 25–500 vuotta) tummaapieneliöstön hajotustoiminnan seurauksena muodostunuttaruokamullan perusainetta. Se on varsin pysyvää. Humustoimii varsinaisena ruokamullan runkona ja yleisenä vilje-lyn helpottajana.

Maan eloperäisestä aineksesta voi hajota vuodessanoin 0,5–1,0 %. Hajoaminen kohdistuu helpommin hajoa-vaan osaan maan eloperäistä ainetta. Siitä suuri osa voihajota noin 15–25 vuoden aikana, jollei maahan tuleriittävästi uutta eloperäistä ainetta. Ruokamultakerroksenmultavuus on yleensä vähentynyt viimeisten vuosikym-menien aikana, kuten oheinen kuva tutkimustulos MTT:nkoeasemilta osoittaa. Viljavuuden ylläpidossa on tärkeää,että sopivanlaatuista eloperäistä ainetta on jatkuvassa kier-tokulussa mukana riittävästi.

9�

���** ��*$���*�$#���'� !��,$#��������0���2��34�� ��������115�3674�63

�!"37

�4!34

�!63#

�'!3#

�4'35

�2#35

�2434

�2835

83#

�2!3"

�2#34

�2!35

�'63!

�4#34

�236

�7#3# �4#3# �'#3# �2#3# �!#3# #3# !#3#

!

2

'

4

7

6

8

5

"

4

'

2

!9�

$��

$��

,��

�$�

$��

$$

�$

$��

9�

$���

$$�

$��

��$�

(�9

).,

,1��!

,1��2

�9.�!

�9.�2

$/��!

$/��2

�%��!

�%��2

��9

�9�

)�9�!

)�9�2

.*��

Erviö ym 1995 HY Mli Rajala 2003

Page 68: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

66

2.1.4 FYSIKAALISET VILJAVUUSTEKIJÄTMaan fysikaalisia viljavuustekijöitä ovat mm. maalaji, ra-kenne, vesitalous, ilmavuus ja lämpimyys. Ne vaikuttavatoleellisesti mm. maan biologisiin toimintoihin.

MAALAJIMaalaji määräytyy maan hiukkaskoon jakauman perusteel-la. Yleensä maassa on sekaisin useampaa eri maalajitetta elihiukkaskokoa. Maalajin nimi määräytyy eniten esiintyvänmaalajitteen perusteella, seuraavaksi runsaimmin esiinty-viä kuvataan nimen etuadjektiivilla, esimerkiksi hsHHT onhiesuinen hieno hieta. Maalaji vaikuttaa maan viljavuuteenmerkittävästi. Maalaji vaikuttaa mm. maan rakenteeseen,ravinteisuuteen, ravinteiden varastointikykyyn, vesitalou-teen ja lämpimyyteen sekä muokkautuvuuteen.

SavimaatSavimaita ovat aito-, hieta-, hiesu- ja hiuesavi sekä hie-sut. Savimaissa on runsaasti ravinteita – varsinkin kaliu-mia, magnesiumia jne. Ravinteiden varastointikyky onhyvä. Happamuus ei yleensä ole kovin suuri. Savi- jahiesumaissa rakenne on yleensä melko tiivis. Ne läpäise-vät vettä vain hyvin hitaasti ja tarvitsevat siksi erittäinhyvän ojituksen. Savimaat voivat varastoida vettä noin20–25 % maan tilavuudesta, joista noin puolet on kasveillekäyttökelpoista. Poudanarkuus riippuu ensisijaisesti maanrakenteesta ja juuriston kasvumahdollisuuksista. Työt –varsinkin muokkaukset – on ajoitettava tarkasti maankosteuden mukaan.

Helpoimmin viljeltäviä ovat hietasavet. Niissä on run-saasti ravinteita, vesitalous on savista edullisin ja samoinrakennetta on helpointa hoitaa. Aitosavi on hyvää viljely-maata, mikäli sen multavuus on riittävä ja rakenne hyvä.Erittäin tärkeää on ajoittaa työt sopivasti maan kosteusti-lan mukaan. Hiesumaiden kriittisin ominaisuus on raken-ne. Pintakerros liettyy helposti ja jankko iskostuu helpostivettä vain hyvin hitaasti läpäiseväksi. Kuivatus tulee hoi-taa savimailla erittäin hyvään kuntoon. Pieneliötoimintaon vaikeinta saada vilkastumaan. Niinpä kasvien typen-saannin turvaaminen on luomuviljelyyn siirryttäessä al-kuvuosina vaativaa.

KIVENNÄISMAIDENLAJITERYHMITTELY

Lajite Läpimitta mm.

Lohkareet yli 200Kivet 200–20Karkea sora 20–6Hieno sora 6–2Karkea hiekka 2,0–0,6Hieno hiekka 0,6–0,2Karkea hieta 0,2–0,06Hieno hieta 0,06–0,02Karkea hiesu 0,02–0,006Hieno hiesu 0,006–0,002Karkea saves 0,002–0,0002Hieno saves alle 0,0002

PELTOJENMAALAJIJAKAUMA

Page 69: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

67

Karkeat kivennäismaatKarkeita kivennäismaita ovat hieno ja karkea hieta, hiek-ka sekä moreenimaat. Hienojen hietojen vahvimpia puoliaon hyvä poudankestävyys ja helppo muokkautuvuus. Pou-dankestävyyttä lisää kasvien kannalta veden riittävän no-pea kapillaarinen nousu kasvien käyttöön. Ravinteisuuson keskinkertainen. Mikäli näissä maissa on pieniä määriäsavesta, niin myös ravinteisuus on melko hyvä. Karkeidenhieta- ja hiekkamaiden viljelyä puolestaan rajoittaa pou-danarkuus ja vähäinen ravinteisuus sekä heikko ravintei-den varastointikyky. Kasveille käyttökelpoista vettä nii-hin voi varastoitua noin 5–10 % tilavuudesta. Rakenne onyleensä hyvä ja sen hoitaminen savimaita helpompaa.Pieneliötoiminta on melko helppoa saada vilkastumaan.Kasvien typensaanti on savimaita helpompi turvata luo-muviljelyyn siirryttäessä.

Eloperäiset maatMulta- ja saraturvemaat ovat yleensä ravinteikkaita –erityisesti typen suhteen. Rahkaturpeet ovat puolestaankylmiä ja niukkaravinteisia. Ravinteiden varastointikykyon huono ja pieneliötoiminta heikkoa. Esimerkiksi kaliumhuuhtoutuu herkästi, samoin myös fosfori. Yksipuolistenominaisuuksiensa takia ne tarvitsevat eniten maanparan-nusta. Eloperäisillä mailla ensisijaisesti lämpimyyttä jaravinteiden varastointikykyä tulee pyrkiä lisäämään. Pien-eliötoimintaa tulee edistää.

RAKENNEViljavan maan tärkeä tunnuspiirre on sen muruisuus jasiitä seuraava huokoisuus. Varsinkin savi- ja hiesumaillamuruisuus ja huokoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä maanviljavuudelle. Runsas murustuminen tasoittaa eri maalaji-en erilaisia viljelyominaisuuksia parantamalla viljelyvar-muutta. Maan vesitaloudelle ja kaasujen vaihdolle huo-kosten jatkuvuus on tärkeää.

Pyöreät, huokoiset murutMaan viljavuuden kannalta parhaita muruja ovat pyöreätmurut eli varsinaiset aidot murut. Ne ovat huokoisia javiljavuuden kannalta parhaat ovat kooltaan n. 2–7 mm. Nevoivat varastoida sisäänsä huokospinnoille runsaasti vettäja ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Kosteussäilyy niiden sisällä olevissa huokosissa pitkään tasaisena,joka on pieneliötoiminnalle edullista. Poudankestävyys

SavimaitaAS, HtS, HsS, Hs

Karkeita kivennäismaalajejaHHt, HtMr, KHt, HHk, KHk

Eloperäisiä maalajejaMm, Saraturve (mutasuo), Rahkaturve

Page 70: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

68

PYÖREÄ HUOKOINEN MURU

KULMIKAS MURU

lisääntyy niiden ansiosta. Tällaisten murujen synnyssä onbiologisilla toiminnoilla keskeinen osuus.

Murujen väliin jää suuria huokosia eli makrohuokosia(koko yli 0,03 mm), joissa on ilmaa ja joita myöten ilmavaihtuu ja sadevesi imeytyy maan sisään ja valuu edelleenalaspäin. Lisäksi murujen välissä ja murujen sisällä onkeskikokoisia huokosia (koko 0,002–0,03 mm), joissa onvarastoituneena kasveille käyttökelpoista vettä. Edellisiäpienemmistä huokosista vesi ei enää irtoa kasvien käyt-töön, mutta ne toimivat silti ravinteiden varastopintoina.Murujen sisällä olevat ravinteet ovat suhteellisen hyvässäturvassa huuhtoutumiselta.

Kulmikkaat murutKulmikkaat murut ovat tiiviitä, teräväsärmäisiä tai sirpale-maisia (sepelin kaltaisia) ja sileäpintaisia. Ne ovat syntyneetyleensä fysikaalisesti roudan ja kuivumisen tai mekaanises-ti muokkauksen seurauksena. Niiden kyky varastoida vettäsekä ravinteita kasvien käyttöön on oleellisesti vähäisempikuin pyöreiden murujen. Pieneliöillä ei ole niissä tarttuma-pintaa eikä tasaista kosteutta. Näitä muruja esiintyy suhteel-lisesti runsaammin savimaissa, joissa niiden merkitys kui-tenkin maan kasvukunnolle on suuri, erityisesti keväällähyvän kylvöalustan aikaansaamiseksi.

KokkareetPienet kokkareet ovat halkaisijaltaan noin 2–5 cm ja isotkokkareet yli 5 cm kokoisia yhteen liittyneitä maaosasia.Ne voivat olla pyöreähköjä, rosopintaisia ja huokoisia,jotka murenevat puristettaessa helposti murusiksi. Tällöinmaa on helposti muokkautuvaa eli murenevaa. Murujen japyöreähköjen muruisten kokkareiden väliin jää isoja huo-kosia. Maan rakenne ja pellon kasvukunto ovat tällöinhyviä. Kokkareet voivat olla myös kulmikkaita, teräväsär-mäisiä, sirpalemaisia, suora- ja sileäpintaisia, hyvin tiivii-tä ja kuivina hyvin huonosti murenevia. Ne ovat asettuneettiiviisti toistensa viereen. Maa on tällöin rakenteeltaansirpaleinen tai palapelimäinen. Muokkautuvuus ja raken-ne ovat tällöin huonoja. Riskinä on mm. maan liiallinenlöyhyys muokkauksen jälkeen.

Maan rakennetta kuvaa sen tiiviys, joka voidaan mitatatilavuuspainona eli irtotiheytenä. Esimerkiksi pahoin tii-vistyneen savimaan tilavuuspaino voi olla jopa noin 1,3–1,4 kg/dm3. Sopivin savimaan tiheys on noin 1,0–1,1 kg/dm3 lähinnä eloperäisen aineksen määrästä riippuen. Kunmekaaninen vastus on pieni, juurten kasvu ja maan muok-

Page 71: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

69

Tiivistyminen laskee satoaMaan tiivistymisen merkitystä havainnollistaa Etelä-Suomen savimailtavehnällä saatu tutkimustulos (tavanomainen viljely). Tuolloin kylvönyhteydessä kertaalleen tiivistettynä (traktorissa normaalirenkaat) vehnänsato pieneni 380 kg/ha eli 14 % paripyörillä tapahtuvaan ajoon verrattuna(sato 2 630 kg/ha). Rankka tiivistys eli ajo kolmeen kertaan nor-maalirenkailla pienensi satoa 1 130 kg/ha eli 43 %. Tavanomaisessaviljelyssä viimeksi mainittu suuri sadonalennus tiivistymisen takia onharvinainen. Sen sijaan lievä tiivistys ja sadonalennus lienevät varsinyleisiä; savipellot potevat ”astmaa”.

Tiivistetyillä koeruuduilla sadetus antoi merkittävästi suurempia sadon-lisäyksiä kuin tiivistämättömillä ruuduilla. Myös lannoituksen lisääminenlisäsi satoa. Voidaan todeta, että hyvä rakenne säästää lannoituksessa jasadetuksessa. (Elonen 1974).

Ruotsalaisessa pitkäaikaisessa savimaan kokeessa traktorin varustaminenparipyörillä lisäsi viljojen satoa 6 % yksittäispyöriin verrattuna. Pelto-liikenteen poisjättäminen koneet vinssillä vetäen lisäsi satoa 23 %.(Håkansson 2000).

Luonnonmukaisessa viljelyssä tiivistämisen haitat ovat norjalaisten tut-kimusten mukaan tavanomaista viljelyä selvästi suuremmat. Mitä vähem-män käytetään suoraan vesiliukoisia lannoitteita, sitä tärkeämpi viljavuus-tekijä on maan rakenne. (Hansen 1996).

MAAN TIIVISTYMISEN VAIKUTUSKEVÄTVEHNÄN SATOON

Elonen 1974

kaus on helppoa. Varsinkin savi- ja hiesumailla muruisuuson ratkaisevan tärkeää maan viljeltävyydelle.

Mururakenteen muodostuminenMaahiukkasia liittävät yhteen savihiukkasten kemiallisetja fysikaaliset ominaisuudet. Vettä kestävän mururaken-teen lujittajana toimivat kasvien juuret, sienirihmasto jabakteerien tuottamat lima-aineet sekä lierot. Näin synty-vät pyöreät murut ovat huokoisia sekä melko hyvin vettäkestäviä.

Myös routa, kuivuminen ja muokkaus murustavat maa-ta. Näin syntyneet kulmikkaat murut ovat teräväsärmäi-siä tiiviitä ja helposti hajoavia – tällainen maa on melkohelposti liettyvää ja kuorettuvaa.

ILMAVUUS JA KUOHKEUSMuruisessa, ilmavassa maassa kaasujen vaihto eli maanhengitys on riittävää. Juurten kasvu on helppoa ja niidenkasvussa säästyy työtä, kun juurien ei tarvitse porautuatiiviin maan läpi. Tämän vuoksi hyvärakenteisessa maassajuurten pituuskasvu, tiheys ja toiminta muodostuvat hy-viksi; kasvien ravinteiden sekä veden saanti paranevat.Kun maan rakenne on hyvä, saa kasvi ravinteet laajemmanja tiheämmän juuristonsa ansiosta niukkaravinteisem-mastakin maasta. Tällöin riittää pienempi lannoitus, koska

Page 72: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

70

ravinteiden saatavuus ja hyväksikäyttö paranevat. Hyväveden saanti vähentää puolestaan poudanarkuutta.

Hyvä ilmavuus varmistaa myös vilkkaan pieneliötoi-minnan. Tällöin hajotustoiminta on vilkasta, samoin lima-aineiden ja muiden viljavuudelle edullisten tekijöiden tuo-tanto. Toisaalta juurilla tulee olla hyvä yhteys maahiukka-siin. Liian löyhä maa on tarvittaessa tiivistettävä.

VESITALOUSSuomen ilmasto-oloissa peltojen kuivatus vaikuttaa rat-kaisevasti maan kasvukuntoon. Lyhyen kasvukauden ta-kia kylvöille tulisi päästä heti kasvukauden alussa. Hyväkuivatus nopeuttaa keväällä maan kuivumista ja lämpene-mistä kylvökuntoon jopa usealla viikolla. Myös keski- jaloppukesän sekä syksyn runsaiden sadevesien tulee päästänopeasti pois pelloilta, jotta maassa säilyisi hyvä hapensaanti kasvien juurille ja pieneliöille. Lisäksi maan tuleekantaa koneita.

Pellon vesitalous paranee maan rakenteen parantuessa.Kun rakenne ja vesitalous ovat kunnossa, pienten sadekuu-rojenvesi imeytyy hyvin maan sisään. Toisaalta runsaatkaansateet eivät lähde virtaamaan pitkin pellon pintaa, vaan liikavesi valuu nopeasti ruokamultakerroksesta jankon jatkuvanhuokoston läpi salaojiin. Hyvärakenteinen maa myös va-rastoi runsaasti vettä paitsi murujen väleihin myös murujenja kokkareiden sisään. Suuremmasta kasveille käyttökel-poisen veden määrästä ja paremmasta juuriston kasvustajohtuen poudanarkuus on hyvärakenteisella maalla vähäi-sempi kuin huonorakenteisella.

Kasvien vedentarve on yleensä noin 300–500 l/kgmaanpäällistä kuiva-ainetta. Tarve on pienin kasvuteki-jöiden ollessa optimaalisia. Päivittäinen vedentarve onkeskimäärin noin 4 mm/vrk. Eri kasveilla on erilaisetkriittiset ajankohdat vedentarpeelle. Esimerkiksi kevätvil-jat tarvitsevat runsaasti vettä tähkäaiheiden muodostumi-sen aikaan kesäkuun puolivälissä, nurmet erityisesti niitonjälkeen ja peruna mukulan muodostuksen alettua.

Maan hyvä vedenläpäisevyys varmistaa sen, että kesällärunsaitten sateitten aikana maassa ei tule lyhytaikaistakaanhapenpuutetta. Jo puolen vuorokauden pituinen pellon vet-tyminen saattaa aiheuttaa lämpimänä vuodenaikana häiri-öitä maan toiminnassa. Hapenpuutteessa juurten hengityslakkaa, jolloin muodostuu energiavaje ja juurten kasvu jaaktiivinen työ loppuvat. Pieneliöstön toiminta muuttuu osinanaerobiseksi, jolloin syntyy juurikarvoille myrkyllisiäyhdisteitä kuten etyleeniä, metaania, rikkivetyä ja ammoni-

ETELÄ-SUOMEN JÄYKKIEN SAVI-MAIDEN VEDENLÄPÄISYKYKYJÄ ERISYVYYKSISSÄ SAVIMAANOLLESSAPAISUNEESSA TILASSA CM/H

Syvyys cm Hyvä rakenne Huono rakenne

0–25 30–200 cm/h 1–30 cm/h25–50 0,5–10 0,05–0,550–100 0,5 0,05>100 0,02 0,01

Heinonen ym. 1992

Page 73: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

71

akkia. Maan nitraattityppi häviää maasta denitrifikaatiossa.Ilmiö näkyy herkimmin ohran kellastumisena painanteissasekä yleisesti heikompana kasvuna. Irto- eli vajovedentulisi olla poistunut ruokamultakerroksesta viimeistään vuo-rokauden kuluessa sateen loppumisesta. Huonorakentei-sessa maassa kasvit kärsivät typen puutetta. Hyvärakentei-sessa maassa on sitä vastoin hyvä typpitalous.

Ruotsissa suoritetussa pitkäaikaisessa kokeessa savi-maa läpäisi vettä yksittäis- ja paripyörin työt tehden alle0,5 mm/min. Kun työt tehtiin koneet vinssillä vetäen, maaläpäisi vettä noin 7 mm/min (Håkansson 2000).

Lierot kaivautuvat ja juuret tunkeutuvat maahan, jol-loin maahan muodostuu jatkuvia makrohuokosia. Liero-kanavat ovat halkaisijaltaan yleensä suurempia kuin juu-rikanavat. Lierokanavien halkaisija on noin 2–11 mm.Kaksisirkkaisten kasvien pääjuuren halkaisija on puoles-taan 0,3–10 mm ja viljan juuren halkaisija on 0,2–0,4 mm.Savi- ja hiesumaissa juurikanavia on huomattavasti enem-män kuin lierokanavia.

Jotta maa pystyisi läpäisemään vettä nopeasti ja kasvitpystyisivät hyödyntämään maan vesivaroja tehokkaasti,maassa tulisi olla vähintään metrin syvyyteen ulottuvaisojen huokosten verkosto. Savisessa pohjamaassa noinpuolet kasvien juurista kasvoi halkeamissa ja noin puoletjuurista kasvoi liero- ja juurikanavissa.

Hyvärakenteinen maa pysyy sateella hyvin paikoil-laan myös rinteissä; sen eroosioalttius on vähäinen. Muru-jen sisällä olevat ravinteet ovat melko hyvässä turvassahuuhtoutumiselta.

LÄMPIMYYSKasvukausi ja kasvien kasvu alkaa, kun vuorokaudenkeskilämpötila nousee pysyvästi yli 5 °C:een. Pieneliö-toiminta alkaa merkittävämmin kuitenkin vasta, kun maalämpenee noin 8 °C:een. Siksi keväisin kylmästä maastaravinteiden vapautuminen on hidasta. Syysviljan orassekä apilapitoinen nurmi ovat tällöin vaaleita ja kasvavathitaasti. Myös juurten toimintakyky on kylmässä maassaheikkoa. Ravinteiden, varsinkin fosforin ja molybdeeninsaanti on hidasta. Oraiden kärki voi tällöin jopa punertua.Sen sijaan helppoliukoinen typpi siirtyy kylmästäkin maas-ta helposti kasviin. Maan lämpötilan noustessa pieneliö-toiminta vilkastuu ja samalla ravinteiden mm. typen va-pautuminen kiihtyy, ravinteiden otto helpottuu, jokahavaitaan mm. kasvuston värin tummenemisena ja kasvunnopeutumisena.

LIERO- JA JUURIKANAVIENLUKUMÄÄRÄ KEVÄTVILJALLAOLLEESSA MAASSALierokanavat >1 mm jajuurikanavat < 1 mm (tavanomainen viljely)

Syvyys Maalaji Lierokanavia Juurikanaviacm kpl/dm2 kpl/dm2

21 Hiuesavi 3 27041 Aitosavi 4 70655 Aitosavi 2 632

Alakukku 2000

Hyvärakenteisessa maassa saadaan runsas satopienellä lannoituksella, koska maassa on:

• maan mekaaninen vastus kohtuullinen– juurten kasvu helppoa

• hyvä vesitalous– ei esiinny lyhytaikaistakaan hapen

puutetta eikä synny käymistuotteita– seurauksena hyvä typpitalous

• hyvä kaasujen vaihto– juurten kasvu laajaa ja toiminta

aktiivista– hyödyllisten pieneliöiden toiminta

aktiivista

• parempi poudankestävyys

• pieni eroosioalttius

• vähäisempi huuhtoutuminen

Page 74: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

72

2.1.5 KEMIALLISET VILJAVUUSTEKIJÄTMaan kemiallisia viljavuustekijöitä ovat mm. maan hap-pamuus, ravinteisuus, ravinteiden varastointikyky ja suo-lapitoisuus.

HAPPAMUUSMaan happamuus vaikuttaa pieneliötoimintaan, kasvin-ravinteiden liukoisuuteen, maan murustumiseen, elope-räisen aineksen hajoamiseen ja humuksen syntyyn ja edel-leen kasvien kasvuun. Suomen maaperässä on yleensävähänlaisesti kalkkikiveä ja muita emäksisesti vaikuttaviakivilajeja. Peltomaat ovat tämän takia parhaan kasvukun-non kannalta yleensä liian happamia.

RAVINTEISUUSMaan ravinteisuus koostuu maanesteeseen liuenneistavesiliukoisista ravinteista, maahiukkasten pinnalla tai sa-veksen hilaväleissä olevista vaihtuvista ravinteista ja suh-teellisen nopeasti kasvien käyttöön saatavista ravinne-reserveistä sekä maaperän kokonaisravinteista.

Savimaissa voi olla yhteensä kymmeniä tonneja esim.kaliumia hehtaarilla, samoin kalsium- ja magnesiumva-rastot ovat suuria. Hiekkamaissa sen sijaan on ravinteitavain muutamia satoja kiloja hehtaarilla. Typpeä kiven-näismaissa voi olla noin 4–10 t/ha, multa- ja turvemaillavieläkin enemmän. Maapallolla peltomaiden ravinneva-rastot ovat suuremmat kuin lannoitteiden raaka-aine-esiin-tymien ravinnesisältö. Viljavasta maasta kasvit saavatkaikkia tarvitsemiaan ravinteita riittävästi ja myös sopi-vissa suhteissa.

Pitkään luomuviljelyssä olleissa pelloissa on havaitturavinteiden jakautuvan tasaisemmin maan syvyyssuun-nassa. Lierot ja syväjuuriset kasvit voinevat siirtää ravin-teita myös pohjamaahan. Toisaalta syväjuuriset kasvitvoivat ottaa pohjamaasta esimerkiksi jopa 40–65 % sadonsisältämästä kaliumista.

Ravinteiden varastointikykyViljava maa pystyy varastoimaan suuria määriä ravinteitaniin, että ne ovat suhteellisen helposti kasvien käytettävis-sä, mutta turvassa huuhtoutumiselta. Savimailla varas-tointikyky on suuri ja hiekka- ja turvemailla pieni. Multa-vuuden lisääntyessä ja pH:n noustessa kivennäismaidenravinteiden varastointikyky kasvaa. Maahan +-merkkisel-lä varauksella varautuneiden ravinteiden varastointikyky

Pääravinteita C, O, H, N, P, K

Sivuravinteita Ca, Mg, S

Hivenravinteita B, Cu, Zn, Mn, Mo,Fe, Cl

Hyödyllisiä Na, Si, Co, Al, Ni...

Haitallisia/vältettäviä Cd, Pb, Hg, Al, Cr, Ni ...

Page 75: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

73

eli kationinvaihtokapasiteetti – KVK (kalium K+, kalsiumCa++, magnesium Mg++, kupari Cu++, mangaani Mn++, sink-ki Zn++ jne.) on kasvien ravinnehuollon perusta. Maanravinteiden varastointikyvyn merkitys korostuu luonnon-mukaisessa viljelyssä. Negatiivisesti varautuneet nitraattiNO

3–, sulfaatti SO

4– ja kloridi Cl– -ionit ovat herkästi

huuhtoutuvia. Mutta hyvä mururakenne voi vähentää nii-denkin huuhtoutumista.

Maan ravinteiden varastointikykyä eli kationinvaihto-kapasiteettia voidaan parantaa maanparannus- ja viljely-teknisin toimin. Voidaan esimerkiksi lisätä maan saves-pitoisuutta, nostaa pH:ta aina 7:ään asti sekä parantaamaan multavuutta ja eloperäisen aineksen laatua lehto-mullan tyyppiseksi. Maan ravinteiden varastointikykyälisää käytännössä kasvien kannalta myös maan rakenteenparantaminen. Erityisesti pyöreiden, huokoisten murujensisäpinnoilta ravinteiden huuhtoutuminen jää vähäisem-mäksi.

SuolapitoisuusKasvit pystyvät käyttämään maanesteeseen liuenneita ra-vinteita välittömästi. Ravinteiden poistumisen maanes-teestä tulee kuitenkin korvautua lisälannoituksella tai va-pautumalla maaperän varastoista. Mikäli maan kationin-vaihtokapasiteetti on suuri, korvautuminen tapahtuu no-peasti ja kasvien kasvu jatkuu runsaana.

Kasvien juuret toimivat tehokkaimmin suhteellisenalhaisessa suolapitoisuudessa, jolloin juurten kyky ottaaravinteita on tehokkaimmillaan, veden saanti helpointa jakasvien näihin toimintoihin käyttämän energian kulutuspienin. Myös maan hyödyllinen pieneliötoiminta tapah-tuu parhaiten melko alhaisessa suolapitoisuudessa. Tä-män vuoksi maan optimisuolapitoisuus onkin luonnon-mukaisessa viljelyssä melko alhainen. Maan suolapitoi-suus saadaan selville mittaamalla maanesteen sähkönjoh-tokyky. Maanesteen suolapitoisuuteen vaikuttaa ennenkaikkea lannoitus.

2.1.6 MAAN KIVENNÄISAINEKSESTA JOHTUVIA VILJAVUUSTEKIJÖITÄKivennäismaat ovat syntyneet kallioperästä rapautumi-sen vaikutuksesta. Kallioperän ominaisuudet ovat vaikut-taneet oleellisesti peltomaan nykyiseen mineraalikoos-tumukseen ja rapautumisherkkyyteen sekä ravinteidenvapautumiseen. Toisilla alueilla maat sisältävät emäksisiä

Page 76: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

74

Maan viljavuus ja ekologiset periaatteet/ekosysteemin toimintatavat

• Aurinkoenergian virta

• Ravinteiden ja veden kierto

• Monimuotoisuus

• Systeemin vakaus/itsesäätely

kivilajeja kivennäisaineksessa eivätkä siten tarvitse kalki-tusta. Toisilla alueilla vastaavasti kaliumia ja magnesiumiaon runsaasti. Suomessa suurin osa peltojen kivennäisainek-sesta on kalkki- ja fosforiköyhää. Kiviainekset ovat vähänrapautuneita. Toisin sanoen suurin osa mineraaleissa alunperin olleista ravinteista on niissä vielä tallella.

Turvemaat ovat syntyneet eloperäisestä aineesta sois-tumisen kautta. Näin niiden ominaisuudet poikkeavat oleel-lisesti kivennäismaista sekä ravinteisuuden että ennenkaikkea lämpöolojen kannalta.

Maan minerologisia ominaisuuksia voidaan muuttaamaanparannusaineilla ja siirrosmaan käytöllä. Erityisestiturvemaiden siirtämisessä luonnonmukaiseen viljelyyn ki-vennäismaan käyttö (noin 100–300 m3/ha) maanparannuk-seen parantaa turvemaiden kasvukuntoa merkittävästi.

2.1.7 VILJAVUUSTEKIJÖIDEN VUOROVAIKUTUSViljavuuteen vaikuttavat tekijät ovat vuorovaikutuksessakeskenään. Biologisesti aktiivinen, elävä maa toimii pit-kälti ”viljavuusautomaatin” tavoin. Pieneliöstö voi tuottaakasvien käyttöön suuriakin määriä ravinteita. Tämä ilmiöon selvin typen osalta; biologinen typensidonta voi tuottaakaikki kasvin ja jopa koko viljelmän tarvitseman typen.

Lierojen ja sienijuurten toiminnan avulla kasvit voivatsaada maaperästä merkittäviä määriä fosforia ja muitaravinteita. Maan rakenne vaikuttaa oleellisesti pieneliö-toiminnan aktiivisuuteen ja edelleen ravinteiden vapautu-miseen maasta sekä ravinteiden hyötysuhteisiin. Tiivismaa on ”lukossa” eikä runsaskaan lannoitus tällöin tehoa.Harva ja heikko juuristo tavoittaa vain vähäisen osanmaassa olevista ravinteista. Tiivistymisen haitallisuuskorostuu märkinä ja kuivina kasvukausina.

Runsas pieneliöstön ruokkiminen eloperäisellä aineella (eloperäinen lannoitus, kuten komposti, viherlannoitussekä runsasjuuristoisten kasvien viljely viljelykierrossa)johtaa vilkastuneeseen pieneliötoimintaan, joka edelleentuottaa runsaasti ravinteita kasvien käyttöön sekä murus-taa maata runsaasti. Tällöin kyseessä on positiivinen vilja-vuuskierre. Pieneliöstön laihdutuskuuri - ravinnon niuk-kuus – energian nälkä – johtaa vähäiseen pieneliötoimin-taan ja edelleen heikkoon ravinteiden vapautumiseen jamurustumiseen. Näin joudutaan ”negatiiviseen viljavuus-kierteeseen”.

Page 77: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

75

VILJAVUUSKIERRE

Lämpimässä maassa (fysikaalinen viljavuustekijä) pieneliö-toiminta on vilkasta ja ravinteiden tuotanto (kemiallinen vil-javuustekijä) on suurta, kylmässä päinvastoin. Neutraalissamaassa pieneliötoiminta on vilkasta ja tällöin eloperäisenaineen hajoaminen ja ravinteiden vapautuminen on nopeaa –happamassa päinvastoin. Runsas eloperäisen aineksen määrävähentää esim. happamuuden ja kuivuuden haittoja. Käytettyviljelytekniikka ja viljelijän oma panos vaikuttavat suurestiluontaisten edellytysten lisäksi maan kasvukuntoon.

Viljavuudelle ratkaisevaa on siten maan toiminta ja eritekijöiden keskinäiset vuorovaikutukset sekä toimintoja sää-televät tekijät.

Page 78: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

76

MAAN KASVUKUNTO

Rajala 2005

Kasvin-vuorotus

Muokkaus

Lannoitus• lanta• komposti• viher-

lannoitus• kivi-

jauheet

Kasvin-suojelu

Biologiset tekijät– juuret– juurieritteet– pieneliöt– eloperäinen

aine

Tieto

Taito

Motivaatio

Töidenajoitus

Kemiallisettekijät– happamuus– ravinteet– ravinteiden

varastointikyky– suolapitoisuus

Fysikaalisettekijät– maalaji– rakenne– muruisuus– ilmavuus– vesitalous

Page 79: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

77

2.2 VILJAVUUDEN TUTKIMINENMenestyksellisen luonnonmukaisen viljelyn harjoittami-seksi viljelijän on tarpeen seurata peltojensa kasvukuntoa.Maan kasvukunnosta voidaan tehdä havaintoja pellolla jasitä voidaan tutkia mm. viljavuustutkimuksen ja lapio-diagnoosin avulla. Ne ovat toisiaan täydentäviä menetel-miä.

2.2.1 MAAN KASVUKUNNONHAVAINNOINTI

Peltojen ominaisuuksia tarkkailemalla ja muistiin merkit-semällä viljelijä voi tehdä päätelmiä eri peltolohkojenkasvukunnosta. Voidaan havainnoida eri peltojen ja loh-kon osien kuivumista keväällä muokkaus- ja kylvökun-toon sekä sateen jälkeen, maan muokkautuvuutta kylvö-muokkauksessa ja kynnössä jne. Tärkeä havaintokohdeon orastuminen, kasvien kasvu ja saadut sadot sekä kasvuntasaisuus lohkon eri osissa. Voidaan myös seurata maanvedenläpäisevyyttä sateiden aikana ja niiden jälkeen.

2.2.2 VILJAVUUSTUTKIMUSViljavuustutkimuksen avulla saadaan selville ensisijaisestimaan happamuus ja ravinteisuus. Viljavuustutkimusta käy-tetään säännöllisesti esim. kerran viljelykierron aikana.

MITÄ TUTKITAANPerustutkimuksessa määritetään maalaji, multavuus, hap-pamuus, johtoluku sekä vaihtuvat fosfori, kalium, kalsiumja magnesium. Perustutkimus tehdään vähintään joka loh-kolta ja maalajin vaihtuessa joka maalajilta.

Hivenravinteista on syytä tutkia boori ja kupari, koskaniistä voi olla useimmiten puutetta. Lisäksi voidaan tutkiamangaani, rauta, sinkki jne. Sivuravinteista rikki on syytätutkia muutamista näytteistä. Ravinnereservien määrityk-sistä suositeltavin on reservikaliumin määritys erityisestikarkeilla kivennäismailla sekä eloperäisillä mailla, koskasen avulla saadaan tietoa maan kaliumin luovutuskyvystä jaedelleen kaliumin lannoitustarpeesta pidemmällä tähtäi-mellä. Ravinnereservit kannattaa tutkia peltoviljelyssä pa-rista näytteestä maalajia kohti. Ravinnereservit voidaantutkia esim. 10–15 vuoden välein.

Pohjamaan ominaisuudet ovat luonnonmukaisessa vil-jelyssä tavanomaista tärkeämmässä asemassa. Pohjamaan

Maan kasvukunnon havainnoinninepäsuoria menetelmiä

• Maan kuivuminen muokkaus- jakylvökuntoon keväällä

• Maan muokkautuvuus kylvömuok-kauksessa ja kynnössä (vetovastus,tarvittava muokkauskertojen määrä)

• Orastumisen tasaisuus

• Liettyminen ja kuorettuminen

• Pintavirtailu ja eroosio

• Lätäköiden esiintyminen sateiden aikaanja jälkeen, veden imeytymisnopeus

• Poudankestävyys

• Märkyydensieto

• Satotaso lohkolla ja sen eri osilla

• Vetovastus kynnössä

• Ilmakuvat

Page 80: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

78

happamuus sekä ravinteisuus on myös hyödyllistä tutkiasamoin kuin sen varastoravinteet parista näytteestä maala-jia tai peltoaluetta kohti.

2.2.3 LAPIODIAGNOOSIMaan viljavuuden kotovarainen havainnointimenetelmäMonipuolinen kuva maan kasvukunnosta saadaan lapio-diagnoosin avulla. Se on havainnointimenetelmä – eimittausmenetelmä – jonka tulokset ovat heti käytettävissä.Luonnonmukaista viljelyä harjoittavan viljelijän on hyväperehtyä lapiodiagnoosin hyväksikäyttöön. Kun viljavuus-tutkimuksen avulla määritetään maan happamuus ja ra-vinteisuus, selvitetään lapiodiagnoosin avulla erityisestimaan rakennetta ja myös biologista toimintaa kasvukau-den aikana.

Alun perin menetelmän kehitti saksalainen JohannesGörbig 1930-luvulla. Sitä on edelleen kehittänyt ja tuonutlaajempaan käyttöön saksalainen maatalousteknologianprofessori Gerhard Preuschen sekä tutkija Andrea Beste.

Lapiodiagnoosi suoritetaan siten, että kasvukaudenaikana maasta leikataan vähintään ruokamultakerroksensyvyydeltä lapiolla maanäyte mahdollisimman vähäisinmuutoksin. Maanäytteestä tehdään aistinvaraisia havain-toja. Tämä tarkoittaa, että tuloksia ei ilmoiteta täsmällises-ti toistettavina lukuina, vaan kokonaisyhteenvetona, jokamuodostuu maan viljavuuteen vaikuttavien eri osatekijöi-den arvioinneista. Siitä huolimatta lapiodiagnoosi antaa –harjaantumisen jälkeen – varsin hyvän käsityksen maansen hetkisestä kasvukunnosta. Sen avulla saadaan välittö-mästi tuloksia ja päätöksenteon apuvälineitä viljelyteknis-ten toimien valintaan.

LAPIODIAGNOOSIN SUORITUSTarvikkeetLapiodiagnoosi voidaan suorittaa tavallisella lapiolla.Mutta paremmin se onnistuu, kun se suorittamiseen onkäytettävissä vahvarakenteinen, 20 x 30 x 0,5 cm kokoi-nen, suorateräinen ja molemmin puolin teroitettu, terävä-kärkinen lapio näytteenottoa varten. Lisäksi tarvitaan puu-tarhalapio, jolla kaivetaan maahan kuoppa, jonka reunastanäyte sitten leikataan irti suoralla lapiolla. Näytettä tue-taan 20 x 30 cm suuruisella laudalla. Näyte saadaanhyvälle tarkasteluetäisyydelle, mikäli se nostetaan tukijal-kojen varaan. Näytettä tunnustellaan ja sitä avataan esim.

2.

3.

4.

LAPIODIAGNOOSIN SUORITUS

1.

Page 81: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

79

Valokuvaamisen lisäksi lapiodiagnoosinhavainnot kirjataan paperille muistiin. Näinpystytään vertailemaan tuloksia seuraavi-en vuosien havaintoihin. Seuraavassa esi-tellään yksinkertainen havaintojen kirjaa-minen. Pöytäkirjalomake sisältää tilan jalohkon yleis- ja taustatietojen lisäksi kah-deksan saraketta. Niihin merkitään ha-vainnot maan rakenteesta, juuriston kas-vusta ja maan kosteudesta. Pöytäkirja onjaettu näytteen syvyyssuunnassa neljäänkerrokseen. Kiinnostavimpia kerroksiaovat maan pintakerros (0–3 cm), ruoka-multakerroksen yläosa (0–15 cm) ja ruo-kamultakerroksen alaosa (15–25 cm) sekäjankko.

sormiharalla, jotta sitä voidaan tutkia myös syvemmältä jasaadaan muruja ja kokkareita sekä juuria esiin. Metrimittakertoo eri kerrosten sijainnin senttimetreinä maan pinnas-ta alaspäin. Lisäksi havainnot kirjataan paperille. Kameraon tarkin havaintojen muistiinmerkitsijä, joten valokuvaon hyvä liittää lohkomuistiinpanoihin.

AjankohtaParas ajankohta lapiodiagnoosin suorittamiseen on sil-loin, kun kasvusto on hyvässä kasvussa ja juuriston kasvujatkuu vielä vilkkaana. Lapiodiagnoosia voidaan käyttäämuulloinkin kasvukaudella. Maan tulisi olla kohtuullisenkosteaa – ei liian märkää eikä liian kuivaa. Maan kosteus-tila näytteenotto hetkellä kannattaa merkitä muistiin.

NäytteenottopaikkaNäytteenottopaikka valitaan lohkolla siten, että kasvustoaja juuria saadaan mukaan näytteeseen. Näytteenottopai-kan valintaan vaikuttaa se, mitä seikkoja maasta halutaanselvittää. Jos kasvusto on hyvä ja tasainen, valitaan hyvä-kasvuinen, tiheä rivi, josta näyte otetaan. Jos kasvusto onepätasainen, voidaan verrata lohkon hyvin kasvavia aluei-ta huonosti kasvaviin alueisiin.

NäytteenottoNäytteenottolapio työnnetään pystysuoraan maahan valit-tuun kohtaan. Puutarhalapiolla kaivetaan lapion eteen jasivuille kuoppa, jonka leveys on noin 50 cm, pituus 30 cmja syvyys 25–35 cm. Tämän jälkeen näytteenottolapionkummallekin sivulle leikataan noin 10–15 cm viistot leik-kaukset. Tämän jälkeen siirretään näytteenottolapio 15 cmtaaksepäin ja leikataan näyte pystysuoraan irti samallatukilaudalla näytettä tukien niin, ettei se hajoa. Näytenostetaan tukijalkojen varaan lähempää tarkastelua var-ten.

LAPIODIAGNOOSIN HAVAINNOT JAHAVAINTOJEN KIRJAAMINENMaasta irti leikatusta näytteestä tehdään näkö-, tunto- jahajuaistien avulla havaintoja mm. murujen ja kokkareidenkoosta ja rakenteesta, tiivistymistä, kerroksellisuudesta,juurten kasvutavasta, typensitojakasvien nystyröitymisestä,kosteuden jakautumisesta ja eloperäisestä aineksesta sekäpieneliöstöstä.

Page 82: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

80

LAPIODIAGNOOSI–PÖYTÄKIRJA

Havaintojen symbolit lapiodiagnoosissa

Murujen koko Juuriston tiheys Lierot Maan kosteuskeskimäärin cm:nä hu = harva x = esiintyy kohtalaisesti ku = kuivaTiiviys he = harvahko xx = esiintyy runsaasti -ko = kosteahkoku = kuohkea kk = keskinkertainen xxx = esiintyy erittäin runsaasti ko = kosteakk = keskinkertainen hy = tiheä +ko = varsin kosteati = tiivis erh = erittäin tiheä Nystyrät mä = märkäht = hyvin tiivis Juurten aktiivisuus/murujen tarttuminen o = esiintyy kohtalaisesti Eloperäinen jäteKerroksellisuus x = kohtalainen oo = esiintyy runsaasti laji/ = vähän kerrostunut xx = runsas ooo = esiintyy erittäin runsaasti sijainti// = kerrostunut xxx = suuri lahoamisaste/// = vahvasti kerrostunut

Page 83: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

81

LAPIODIAGNOOSIN PÖYTÄKIRJA

Murujen ja kokkareiden koko (sarake 1)Murujen ja kokkareiden koolla tarkoitetaan maaosasten keskimääräistä halkaisijaa, joka havainnointihetkellä taisormiharalla näytteen ”avaamisen” jälkeen maanäytteestä todetaan. Havaintojen tulos riippuu rakenteen ohellaluonnollisesti maalajista ja maan kosteudesta. Havaintoja käsitellään senhetkisissä olosuhteissa. Maaosasten keski-määräinen koko voidaan arvioida siten, että arvioidaan montako prosenttia maahiukkasista on alle 1 cm, montakoprosenttia alle 3 cm jne., ja muodostetaan näistä luvuista keskiarvo. Tärkeämpää kuin maaosasten halkaisijanmahdollisimman tarkan lukuarvon määrittäminen on niiden koon muuttuminen näytteen syvyyssuunnassa. Sarakkee-seen muodostuvan diagrammin muoto tekee maan rakenteen muutokset havainnolliseksi.

Lujuus ja tiiviys (sarake 2)Maan lujuutta ja tiiviyttä arvioitaessa tehdään arvio joka kerroksesta erikseen. Arvioinnissa asteikkona käytetäänneliportaista asteikkoa kuohkeasta erittäin tiiviiseen. Myös maan tiiviys on riippuvainen maalajista ja kosteudesta.Kokkareiden muoto antaa paljon viitteitä maan tiiviydestä. Kulmikkaat murut ja kokkareet ovat tyypillisiä tiivistyneel-le maalle. Myös hiekkamaa voi olla erittäin tiivistynyt. Tämä ilmenee jo lapiota maahan painettaessa sekä siitä, ettämelko suuretkin kokkareet pysyvät koossa. Kokkareiden murtuessa palasiin jää sileitä pintoja ja teräviä särmiä.Kaikilla maalajeilla teräväsärmäiset murtumapinnat osoittavat maan suurta tiiviyttä. Pyöreät särmät ja kulmatosoittavat maan vähäistä tiiviyttä ja hyvää elävyyttä.

Kerroksellisuus (sarake 3)Kerroksellisuus voidaan havaita näytteestä jo lapiota maahan painettaessa. Lapio voi painua maahan helposti, sittentuleekin kova kerros, jonka läpi lapion työntäminen vaatii suurta voimaa tai jopa lekaa. Kerrosten esiintyminen voidaanmäärittää tarkemmin maaosasten erilaisen koon, juuriston kasvun erojen ja kosteuden jakauman perusteella. Kerros-tuneisuus eli maan tiiviyden muutoksen jyrkkyys merkitään kolmiportaisella asteikolla.

Juuriston tiheys ja kasvutapa (sarake 4)Juuriston tiheys voi vaihdella suuresti harvasta erittäin tiheään. Kunkin kasvilajin juuriston ominaispiirteet tuleeluonnollisesti ottaa huomioon; apilan juuriston erittäin suuri tiheys on erilainen kuin viljan juuriston erittäin suuritiheys. On myös syytä huomata näytteen eri kerrosten väliset erot, jotka tulevat piirrettävässä diagrammissa esiin.Merkitään erityisesti ne kohdat (kerrokset, tiivistymät), joissa juuret tekevät mutkia tai kasvavat vaakasuoraan.Tällaiset kohdat on syytä merkitä erikseen näkyviin sarakkeeseen esim. nuolilla.

Juurten aktiivisuus ja nystyrät sekä lierot (sarakkeet 5 ja 6)Juuriston aktiivisuus, ohuiden hiusjuurten, juurikarvojen ja juurinystyröiden esiintyminen ja ulkonäkö vaihtelevatkasveittain. Niihin vaikuttavat kuitenkin suuresti maan ominaisuudet (maan biologinen aktiivisuus, ilmavuus jakosteus) ja ne antavat siten arvokkaita tietoja maan luontaisesta viljavuudesta. Juurten aktiivisuus voidaan arvioidajuurten pinnalle tarttuneiden pienten maamurujen määrän perusteella. Juuria on hyvä tarkastella myös lähemmin, jopasuurennuslasilla. Lierojen määrä on erittäin runsas, jos niitä havaitaan lapiollisesta vähintään 3 kpl ja kohtalainen, josmäärä on noin 1 kpl. Lierojen lukumäärän lisäksi näytteestä on syytä havainnoida myös niiden käytävät sekäruokamullasta että jankosta. Mm. maan kosteus ja kasvukauden vaihe vaikuttavat viljelykasvin ohella huomattavastilierojen esiintymiseen. Arviointi voidaan merkitä kolmiportaisella asteikolla niukasta runsaaseen.

Maan kosteus (sarake 7)Maan kosteuden arviointia voidaan tehdä silmävaraisesti heti näytteen oton jälkeen. Maata voidaan myös ottaa sormienväliin ja selvittää jokaisen kerroksen kosteustilaa puristelemalla näytettä sormien välissä. Maalajien luontaiset erotoppii pian erottamaan harjoittelemalla. Tärkeää on erottaa näytteen eri kerrosten väliset kosteuserot. Kosteudenjakautuma näytteen eri kerroksiin on erityisen merkityksellinen havaintokohde. Kokkareiden murtaminen paljastaa,onko kosteutta vain ohuena kerroksena niiden pinnalla vai onko kosteutta myös kokkareiden sisällä. Arviointi voidaantehdä viisiportaisella asteikolla kuivasta märkään.

Eloperäiset jätteet (sarake 8)Näytteestä löytyy yleensä eloperäisiä jätteitä, kuten olkia, kompostia, vihermassaa tai myös vanhoja juuria. Niidenhavainnoinnissa todetaan, missä kohtaa näytettä eloperäisiä jätteitä löytyy ja mikä niiden maatuneisuusaste on.Maatuneisuusaste voidaan osaksi todeta sormin (pitkälle lahonnut aine on haurasta, vähän maatunut on sitkeää) jaosaksi haistamalla (multamainen tai mätänevä haju).

Page 84: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

82

Viljavuuden hoitomenetelmiä

1. Edellytykset viljavuudelle• kuivatus – ojitus, pinnanmuotoilu

ja läpäisevyys• sopiva pH -peruskalkitus• maanparannus – turvemailla ja

karkeimmilla kivennäismailla

2. Maan viljavuuden parantaminenviljelyteknisin ja biologisin keinoin

3. Rakenteen säilyttäminen –tiivistymisen välttäminen

4. Sopiva muokkaus

5. Muu viljelytekniikkatarkoituksenmukainen

2.3 VILJAVUUDEN HOITOMaan viljavuuden hoidossa korostuvat maan biologistenja fysikaalisten viljavuustekijöiden parantaminen ja hoita-minen. Maan luontaisen viljavuuden hoitamisessa maanhoitotoimet suunnitellaan painottaen pieneliöstön menes-tymistä. Edistämällä ja ohjaamalla pieneliötoimintaa, vai-kutetaan maan aineenvaihduntaan.

2.3.1 KUIVATUSViljelyn ja maan kasvukunnon muodostumisen perus-edellytys on peltojen riittävä kuivatus. Useimmilla pelto-lohkoilla tarvitaan hyvin toimiva ojitus. Vain viettävät,karkeimmat kivennäismaat voidaan viljellä ojattomina.Siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn peltojen paikal-liskuivatus eli ojitus, pinnan muotoilu ja maan läpäisevyystulee tarkistaa ja tarvittaessa tehdä tarvittavat korjaukset.

KUIVATUKSEN MERKITYSKunnollisella kuivatuksella on monenlaisia etuja ja tehtä-viä maan kasvukunnon hoidossa, mitkä korostuvat erityi-sesti luonnonmukaisessa viljelyssä. Hyvin toimiva kuiva-tus varmistaa peltolohkojen kuivumisen ja lämpenemisenaikaisin keväällä tasaisesti kylvökuntoon. Maa lämpiäänopeammin ja tehollinen kasvuaika pitenee; tällöin voi-daan viljellä vaateliaampia lajikkeita tai kasveja. Maanrakenne ja kaasujen vaihto säilyvät hyvinä. Juuristonkasvu on laajaa ja syvälle ulottuvaa. Hyödyllinen pien-eliötoiminta on vilkasta ja pellon typpitalous on hyvä.Esimerkiksi lierojen on todettu viihtyvän paremmin sala-ojien kohdilla hyvin kuivatuissa kohdissa kuin niidenvälillä. Ravinteiden vapautuminen maaperästä – myössyvemmistä maakerroksista – on runsaampaa. Edelleenkäytettyjen eloperäisten lannoitteiden hajotus sekä kokolannoituksen hyötysuhteet paranevat. Riittävä kuivatusturvaa myös peltojen riittävän kantavuuden kasvustonhoito- ja sadonkorjuutöissä.

Kuivatus tulee järjestää niin, että kesän runsaatkinukkossateet johdetaan välittömästi pois pellolta. Lammi-koita ei saa kertyä pellolle missään olosuhteissa. Jo puolenvuorokauden vesipeitto kesällä voi häiritä maan hyödyl-listä pieneliötoimintaa. Lohkon pinnanmuotoilu ja maanvedenläpäisevyys ovat tässä ratkaisevia.

Kuivatuksen tulee estää myös veden kertyminen tal-vella pelloille lammikoiksi ja siten jääpoltteen esiintymi-nen. Pinnanmuotoilu on tässä ratkaiseva.

Page 85: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

83

Hyvän kuivatuksen osatekijät:• Ojitus• Pinnan muotoilu• Maan vedenläpäisevyys

SUURSARKOJEN AVO- JASALAOJITUS

Suursarka 30–40 m

KUIVATUKSEN OSATEKIJÄT

OjitusOjituksena käytetään yleisimmin salaojitusta ennen kaik-kea sen työteknisten ja taloudellisten etujen takia. Salaoji-tettu lohko kuivuu ja lämpiää keväällä salaojituksen toimi-essa hyvin noin viikkoa avo-ojitettua lohkoa aikaisemminkylvökuntoon. Salaojituksen tehon tulee kuitenkin ollariittävä. Jokainen lohko tarkastetaan. Niissä kohdissa,missä kuivatus on huono tai huononlainen, suoritetaantarvittavat kunnostustoimet. Lohkon kosteimmat alueeton syytä täydennysojittaa joko ennen siirtymistä tai vii-meistään siirtymävaiheessa lisäämällä tarvittava määräimuojia tai lyhyitä haaroja entisten imuojien väliin. Lie-vemmissä tapauksissa kuivatusta voidaan parantaa lisää-mällä sorasilmäkkeitä. Myös täydentävää myyrä-salaoji-tusta voidaan kokeilla. Tiivistymiselle erityisen alttiillealueille esim. kääntöalueille on eduksi lisätä imuojia. Sala-ojitusta kunnostettaessa voidaan harkita siirtymistä säätö-salaojitukseen, mikäli pellot ovat riittävän tasaisia ja maa-laji on siihen sopivaa karkeaa kivennäismaata.

Uudisojituksissa on suositeltavaa käyttää vaateliaidenkasvien imuojaväliä (noin 20–30 % normaalia tiheämpi).Ojattomina tähän asti viljellyillä lohkoilla saattaa ollamyös ojitustarvetta. Rinteen alaosassa pohjavesi tuleetoisinaan lähelle maan pintaa ja pitää maan kylmänä sekäkasvun heikkona. Tällainen alue lohkosta on syytä sala-ojittaa ennen kaikkea lämpimyyden ja siten kasvun lisää-miseksi. Piiriojat kunnostetaan aina tarvittaessa.

Pinnan muotoiluTasaisilla peltolohkoilla pinnan muotoilulla varmistetaansade- ja sulamisvesien nopea poispääsy pellolta. Tämä ontärkeää kesällä hyvän kasvun ja talvella hyvän talvehtimi-sen takia. Pintavesien poisjohtamiseen voidaan käyttäävesivakoja. Painanteisiin ja notkelmiin on kuitenkin pa-rempi siirtää täytemaata. Ruokamultaa lohkon muistaosista ei ole syytä käyttää notkelman täyttämiseen, vaantäytemaa tuodaan muualta (esim. ojamaat, muta).

Ongelmallisimpia ovat tasaiset multa- ja turvemaat,jotka voivat painua epätasaisesti varsinkin salaojituksenjälkeen. Tällaisilla lohkoilla on suositeltavaa käyttää sala-ojituksen ja avo-ojituksen yhdistelmää. Lohkolle tehdäänavo-ojittamalla noin 30–50 metriä leveitä suursarkoja.

Sarat salaojitetaan ja muotoillaan keskeltä laitoja kor-keammiksi. Näin voidaan varmistaa pintavesien nopeapoispääsy kaikissa olosuhteissa.

Page 86: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

84

Yksittäis- Pari-pyörä pyörät Vinssi

Lieroja kpl/m2 16 33 92Lieroja g/m2 6 10 23

Lierojen määrä ruotsalaisessa kokeessa,jossa 20 vuoden ajan työt on tehty traktorilla,jossa oli joko yksittäispyörät tai paripyörät taitraktorin asemesta koneet vedettiin vinssilläeikä maata tallattu lainkaan (Håkansson2000).

TIIVISTÄMISEN VAIKUTUSLIEROJEN MÄÄRÄÄN

Maan vedenläpäisevyysSalaojituksen toimivuudelle on ratkaisevan tärkeää, ettäjankon ja pohjamaan rakenne on niin hyvä, että vesipääsee ruokamultakerroksesta sateiden aikana lammikoi-ta muodostamatta salaojiin. Pohjamaan läpäisevyys turva-taan viljelemällä viljelykierrossa runsaasti syväjuurisiaapilanurmia, välttämällä liian kostealla maalla ajoa jatiivistämistä raskailla koneilla sekä suosimalla lieroja.Salaojitustyöt tulee tehdä maan ollessa riittävän kuivaakäyttäen riittävästi sorasilmäkkeitä. Tämä turvaa pohja-maan säilymisen vettä läpäisevänä. Savimailla salaojistakaivetun maan on eduksi kuivua ja murustua ennen senpudottamista takaisin salaojiin. Vaikeimmilla mailla hakesalaojien täyteaineena voi olla varteenotettava vaihtoehto.Hyvin toimiva salaojitus on saatu myös siten, että vanho-jen sarkaojien pohjalle on ajettu kerros soraa ennen avo-ojien umpeen kyntöä.

Kunnollisen kuivatuksen merkitys on luonnonmukai-sessa viljelyssä vielä tavanomaistakin suurempi. Siirty-mävaiheessa useimmilla tiloilla on tarvetta peltojen kuiva-tuksen parantamiseen.

2.3.2 HAPPAMUUDEN SÄÄTELYMaan sopiva pH on peltoviljelyssä kivennäismailla noin6,0–6,5 ja turvemailla noin 5,5–6,0. Riittävän korkea pHon luonnonmukaisessa viljelyssä hyödyllistä, koska maanpieneliötoiminta, palkokasvien menestyminen ja biologi-nen typensidonta sekä maan murustuminen että useimpienravinteiden ja varsinkin maahan pidättyneen (väkilan-noite)fosforin käyttökelpoisuus ovat tällöin parempia.

Korkea pH ja varsinkin liian voimakas kalkitus hei-kentävät useimpien hivenravinteiden käyttökelpoisuutta(mm. mangaani, boori, kupari, rauta), maan orgaanisenfosforin ja hidasliukoisten fosforitäydennyslannoitteidenhyväksikäyttöä.

Maan happamuuteen vaikuttavat mm. lannoitus, kas-vien kasvu ja hapan sade sekä ravinteiden huuhtoutumi-nen. Pellon kuivatus ja maan rakenne voivat myös vaikut-taa maan happamuuteen.

Peruskalkitus on usein tarpeen siirryttäessä luonnon-mukaiseen viljelyyn. Se on syytä tehdä heti siirtymävai-heessa. Kalkkia tarvitaan yhden viljavuusluokan eli 0,4pH-yksikön nostamiseen kivennäismailla lähinnä maala-jista ja multavuudesta riippuen noin 2–8 t/ha. Kalkitus oneduksi jakaa pieniin kerta-annoksiin (2–5 t/ha). Liian

5 10 15 20 25 30 vrk

LIEROKANAVIEN VAIKUTUS MAANKUIVUMISNOPEUTEENsyvyys

cm maan pinta 0

20

40

50

60

80

LIEROJA VÄHÄNk=50,0,05

LIEROJA RUNSAASTIk=50,1,0

Aura 1991

Page 87: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

85

Eloperäisen aineksen lisäystä ja maan kaasujen vaihdon turvaamista

3000 kg/ha pieneliöstöä= 6 eläinyksikköä -> rehua ? kg!

voimakas kalkitus voi muuttaa hivenravinteita vaikealiu-koiseen muotoon ja häiritä pieneliötoimintaa. Näin erityi-sesti karkeilla, vähämultaisilla kivennäismailla.

Kalkitus tehdään maan magnesiumpitoisuudesta riip-puen joko kalkkikivijauheella tai dolomiittikalkilla. Joskalsium- ja magnesiumlukujen suhde on alle 8, käytetäänniukasti magnesiumia sisältäviä kalkitusaineita. Jos suhdeon yli 13, käytetään magnesiumpitoisia kalkitusaineita.Kalkin lisäksi pH:ta nostavat luonnonmukaisessa viljelys-sä käytettävät emäksiset kivijauheet.

Peruskalkitustarve luonnonmukaisessa viljelyssä onlähes yhtä suuri kuin tavanomaisessakin viljelyssä. Hiven-aineiden liukoisuuden väheneminen varsinkin hyvän luo-kan ylärajoilla voi olla luomussa haitallisempaa kuin ta-vanomaisessa viljelyssä, koska maan pH:ta laskevia väki-lannoitteita ei käytetä. Sen sijaan erillistä ylläpito-kalki-tusta luomuviljelyssä tarvitaan tavanomaista vähemmän,koska käytettävät lannoitusaineet vaikuttavat pääosinemäksisesti eikä hapattavasti vaikuttavaa väkilannoite-typpeä käytetä. Karjanlanta, varsinkin kompostoituna,vaikuttaa maan pH:ta säilyttävästi. 10 tonnia biotiittiavastaa noin 1,5–2,0 tonnia kalkkia. Apatiitin kalkitus-vaikutus vastaa kalkkia, joskin se on hitaampi. Tuhkaatarvitaan 1,5–5 tonnia, jotta saadaan kalkkitonnin kalki-tusvaikutus.

Kalkitus on viljelykierrossa syytä tehdä mieluiten jovuotta ennen uuden nurmen perustamista. Näin kalkkisaadaan sekoittumaan tasaisesti ruokamultaan ja kerrok-seen.

2.3.3 PIENELIÖSTÖN HOITOPieneliöstön toimintaedellytyksiä voidaan parantaa huo-lehtimalla riittävästä hyvälaatuisen ravinnon jatkuvastasaannista, turvaamalla kaikissa olosuhteissa maan hyväkaasujen vaihto (hyvä rakenne) sekä turvaamalla kuivanaaikana kosteuden säilyminen. Käytettäviä toimenpiteitäovat esim. hyvä kuivatus, tasapainoinen viljelykierto, maanpintaa suojaavan kasvipeitteisyyden ja katteiden käyttö,kastelu, happamien maiden kalkitseminen ja maan hellä-varainen muokkaus. Pieneliötoimintaan osin haitallisestivaikuttavien aineiden kuten suolamuodossa olevien väki-lannoitteiden sekä kemiallisten torjunta-aineiden käytöstäpidättäydytään.

Luonnonmukaisimmin pieneliöstön ravinnon saantiaturvataan viljelemällä runsaasti juurimassaa, juurieritteitä

Page 88: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

86

VILJELYMENETELMÄN JAVILJELYTEKNIIKAN VAIKUTUS

LIEROJEN MÄÄRÄÄN

Viljelymenetelmä Lierojakpl/m2

Tavanomainen 100 % väkilannoitus 42Tavanomainen 50 % väkilannoitus 77Luomu, viherlannoitus 120Luomu, kasvijätteet kompostoitu 134

Kukkonen ja Vestberg 2002

Samanlaisen kokeen maita käytettäessä on to-dettu myös sienijuuren toimivan parhaiten kom-postia lannoitteena käytettäessä. Mansikka tuottinoin 18 % suuremman sadon pitkään luomume-netelmin viljellyissä maissa. Paremmat fysikaali-set olosuhteet lienevät tärkeimpiä syitä suurem-paan satoon. Eri kasvien ja viljelykiertojen maan-parannusvaikutusta käsitellään tarkemmin luvus-sa 3.

ja muuta eloperäistä ainetta maahan jättäviä kasveja riittä-vän usein viljelykierrossa. Syväjuuriset, apilavaltaisetnurmet ovat tässä suhteessa eniten käytettyjä kasveja.

Kasvit parantavat maan rakennetta kuivattamalla maa-ta, joka edistää mm. maan halkeilua. Juuristo muodostaatiheän juurihuovaston ja juurten kuollessa maahan jääjatkuvia juurikanavia. Juuret ja juurieritteet edistävät maanmurustumista.

Runsasjuuristoisten kasvien viljelyä täydennetään käyt-tämällä eloperäistä lannoitusta, kuten karjanlantaa, kom-posteja sekä viherlannoitusta. Maan multavuuden lisää-misen kannalta karjanlantakompostit ja monivuotistennurmipalkokasvien juuristot ovat parhaita. Maanpäälli-nen vihermassa kiihdyttää enemmän maan eloperäisenaineen hajotusta. Täydennyslannoitus tapahtuu kivijau-hein. Huonokuntoisilla mailla on siirtymävaiheessa eduk-si käyttää suurehkoja kompostimääriä lähinnä maan huo-non eloperäisen aineen hajotuskyvyn takia. Pieneliötoi-minta vilkastuu näillä mailla hitaasti. Viljelytekniikanvaikutusta pieneliöstön menestymiseen havainnollistaaoheinen tutkimustulos.

Keski-Suomessa suoritetussa 18 vuotta kestäneessäomavaraisviljelykokeessa kemialliseen lannoitukseen jakasvinsuojeluun perustuva pitkäaikainen viljan viljely vä-hensi lierojen määrää. Lierot viihtyivät paremmin vilja- jatypensitojakasveja vuorottelevassa viljelyssä, jossa lan-noitus perustui pääasiassa komposteihin ja kasvinjättei-den palauttamiseen peltoon. Jo kolmen vuoden viljelyllävoitiin saada merkittäviä muutoksia pellon lieroyhteisös-sä.

2.3.4 MAAN RAKENTEEN HOITO

Maan kaasujen vaihdon turvaamistaMaan rakennetta voidaan kutsua viljavuuden avaimeksi.Tiivistynyt maa on ikään kuin lukittu. Kasvien juuret eivättavoita maassa mahdollisesti runsaastikin esiintyviä ra-vinteita eivätkä vettä. Runsaammat sateet aiheuttavat ha-pen puutteen riittämättömän maan vedenläpäisevyyden jakaasujen vaihdon takia.

Syynä maan tiivistymiseen on mm. puutteellinen kui-vatus sekä lima-aineiden puute, mikä johtuu ennen kaik-kea hajoamiskelpoisen eloperäisen aineen niukkuudestaja heikosta pieneliötoiminnasta. Tämä on seurausta vähänkasvijätettä maahan jättävien kasvien runsaasta osuudesta

Page 89: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

87

Hyvärakenteinen maa

• huokoinen pintakerros

• multakerros muruinen

• jankko läpäisevä

• pohjavesi alhaalla

Maan rakenne säätelee

• juuriston kasvua ja toimintaa,yhteyttä maahan

• pieneliöstön elinolosuhteita jatoimintaa

• eloperäisen aineen hajotusta jalima-aineiden ym. tuotantoa

• ravinteiden varastoitumista javapautumista kasveille

• maan kaasujen vaihtoa

• veden imeytymistä ja maanvedenläpäisevyyttä

• maan liettymistä ja kuorettumista

HYVÄRAKENTEINEN MAA

HUONORAKENTEINEN MAA

vesi- ja ilmahuokosia

vesihuokosia

viljelykierrossa sekä eloperäisen lannoituksen niukkuudes-ta. Maata kuluttaa myös runsas sellaisten kasvien viljely,joita viljeltäessä maa on pitkään paljaana (esim. juurikas-vit). Raskas peltoliikenne ja muokkaus-, kylvö- ja sadon-korjuutöiden suorittaminen maan ollessa liian kosteaa ku-luttaa ja tiivistää maata. Alhainen satotaso jättää maahanvähän juurikanavia, juurimassaa ja muuta kasvinjätettä.

RAKENTEEN HOIDON TAVOITTEETMaan rakenteen hoidon tavoitteina on kestävien, pyörei-den murujen muodostaminen ja toimivan huokoston yllä-pitäminen. Maan murustuminen on tärkeää mikrobienelinolosuhteiden parantamiseksi, ravinteiden varastoitu-misen lisäämiseksi, saatavuuden parantamiseksi sekä maanliettymisen ja kuorettumisen ehkäisemiseksi. Kaasujenvaihdon, veden imeytymisen ja valunnan sekä juurtenkasvun kannalta maahan tarvitaan isojen huokosten ver-kosto, joka on jatkuva ja riittävän tasaisesti jakautunut.

MURURAKENNE JA LÄPÄISEVYYSMaan rakenteen hoito avaa ”lukitun maan” kasvien juur-ten ulottuville. Peltomaan rakenteen parantamisessa huo-miota kiinnitetään sekä ruokamultakerroksen muruisuu-den että pohjamaan vedenläpäisevyyden parantamiseen.Maan rakenteen hoidon perusedellytys on kunnollinenkuivatus. Se tekee mahdolliseksi kunnollisen juuristonkasvun sekä parantaa merkittävästi maan kestävyyttä vil-jelyssä väistämättä esiintyvää tallausta kohtaan.

TIIVISTYMISEN ESTÄMINENMaan haitallista tiivistymistä voidaan rajoittaa monin toi-menpitein. Muokkaus-, hoito- ja sadonkorjuutyöt tehdäänsilloin, kun maa on siihen riittävän kuivaa. Käytettävissätulee olla kohtuullisen tehokas kapasiteetti töiden suoritta-miseksi optimiaikaan. Myös pohjamaan tulee olla riittä-västi kuivunut. Ajokertoja voidaan vähentää sovittamallatyökoneiden leveys traktoriin sopivaksi (äes, kylvökone,silppuri jne.) tai siirtymällä käyttämään tehokkaampaatyökonetta (esim. tehokkaammin muokkaava äes) sekäyhdistämällä useampia työvaiheita (esim. jyrsinkylvö)ajokertojen vähentämiseksi.

Kevätkylvöt tehdään vasta silloin, kun maa kestäämuokkaus- ja kylvöliikenteen tiivistymättä liiallisesti. Erimaalajien erot ovat tässä suhteessa suuria. Syyskyntö teh-dään kuivana aikana; savimaa ei saa tahtaantua vakopyö-

Page 90: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

88

PintaPintakerros kestää sateen liettymättä – kestävämururakenneVesi imeytyy hyvin maan sisään – ei lammikoita eikäpintavirtailua

MultakerrosMultakerros on murustunut valtaosin pyöreiksi, huo-koisiksi muruiksi (koko noin 2–7 mm, 1–20 mm) japyöreähköiksi, helposti mureneviksi kokkareiksi.Vettä ja ravinteita varastoituu huokoisten murujen jakokkareiden sisään.Murujen sisällä mikrobeilla hyvät kasvuolosuhteet –tasainen kosteus ja tarttumapintaa.Murut kestävät hyvin vettä.Kokkareet murenevat helposti muruiksi – hyvä muok-kautuvuus.Murujen ja kokkareiden väleissä jatkua, isoja huoko-sia, joita myöten sadevesi imeytyy maan sisään jaedelleen maan läpi salaojiin.Isoja huokosia pitkin maan kaasujen vaihto on hyvä.Juurilla helppoja kasvureittejä.

JankkoJankossa on runsaasti pystysuuntaisia, jatkuvia lie-ro- ja juurikanavia sekä halkeamia ym. isoja huoko-sia. Sadevesi pääsee imeytymään nopeasti sala-ojiin.Juurilla helppoja kasvureittejä.

Hyvä kuivatusPohjaveden pinta alle 60 cm:n syvyydessä

HYVÄRAKENTEISEN MAANOMINAISUUKSIA

rän alla. Tämä tukkii pystysuorat, jatkuvat juuri- ja liero-kanavat sekä halkeamat vettä hyvin hitaasti läpäiseväksi.Eräänä tuntomerkkinä savimaan liiallisesta märkyydestäkynnettäessä on maan tahtaantuminen auran siivessä; sillä”jos kynnön selkä syksyllä kiiltää, ei ensi vuonna tarvitseodottaa hyvää satoa”.

Alkusyksyllä maa on varmimmin riittävän kuivaa.Muokatun maan mururakenteen tulisi lujittua kuivumallaennen kuluttavia sateita. Traktorin vakopyörän nostami-nen vaosta sängelle vähentää pohjamaan tiivistymisenriskiä merkittävästi.

Muokkaukset tehdään niin hellävaraisesti, että muruteivät tarpeettomasti rikkoonnu. Maahan kohdistuvaa rasi-tusta voidaan vähentää pienentämällä koneista maahankohdistuvaa pintapainetta. Korkeat ja leveät vyörenkaat,paripyörät, teliakselisto sekä alhainen rengaspaine trakto-rin ja työkoneiden renkaissa vähentävät maan tiivistymis-tä. Rengasvarustuksen tulisi olla sellainen, että rengaspai-neet voidaan laskea vaativissa olosuhteissa isoimmillaakselipainoilla (30)40–50 kPa:iin. Kuivissa olosuhteissarengaspaine voi olla 100 kPa. Paripyöriä muokkaustöissäkäytetään siksi, että maa tiivistyisi vähemmän, ei siksi ettäpäästäisiin aikaisemmin kylvöille.

Kohtuullinen akselipaino tiivistää maata matalammastakuin suuri akselipaino. Alakukun tutkimuksissa (1999)5:n tonnin akselipaino tiivisti savimaan 35 cm:n syvyy-teen. Keskikokoinen ja moottoritehoonsa nähden kevyttraktori ja muu kone onkin näin ollen suositeltavin. Samanmoottoritehon traktorien massa voi vaihdella suuresti.Vaativissa olosuhteissa korkeintaan 3,5–4,0 tonnin akse-lipaino on suositeltavin. Vaativassa puutarhakasvien vil-jelyssä akselipaino saisi olla vielä oleellisesti tätä pienem-pi. Isot leikkuupuimurit ja muut isot korjuukoneet ovatmärkinä syksyinä riski ruokamultakerroksen ja jankontiivistymisen kannalta. Savi- ja hiesumaiden ohella myöskarkeiden kivennäismaiden jankko voi iskostua hyvintiiviiksi.Peltokuvioiden muotoilu säännöllisiksi vähentääkäännöksiä ja siten maan tiivistymistä. Myös muu peltolii-kenne suunnitellaan mahdollisimman vähän maata rasitta-vaksi. Esimerkiksi lietelannan levityksessä lannan siirros-sa voidaan käyttää isoa vaunua, mutta levitys tehdäänmahdollisimman kevyellä kalustolla ja pienellä rengas-paineella.

Samoin esimerkiksi nurmisadon korjuussa voidaansiirtyä käyttämään maata vähemmän tiivistävää työketjua/

Page 91: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

89

Tiivistämis- ja lannoituskoe Norjasta (Hansen 1996)Viljelykierto oli tyypillinen nautakarjatilan viljelykierto:Viherrehuseos– ohra+ns – nurmi1 – nurmi2 – nurmi3

Lannoitustasoja oli 3 kpl; 90, 130, 180 kgN/haLannoitteina oli naudan lietelanta laimennettuna, ilmastettuna ja sepa-roituna sekä kompostina. Lisäksi mukana oli väkilannoitus.

Nurmien sadot eri lannoitustasoilla olivat keskimäärin 6,2, 6,8 ja 7,0 t ka/ha. Lannoituksen lisäys vähensi palkokasvien osuutta sadoissa. Liete-lannan ilmastus oli hyödyllisempi tiivistetyillä kuin tiivistämättömilläruuduilla.Koealueet tiivistettiin keväisin kerran ja sadonkorjuun jälkeen kahteenkertaan ajaen 3 tonnin traktorilla, jossa oli 32 cm leveät renkaat ja rengas-paine 150 kPa. Lisäksi kummassakin koejäsenessä oli lisäksi normaalimuokkausliikenne (kyntö, äestys, kylvö).

Maan tiivistäminen traktorilla laski nurmien satoa keskimäärin 2,4 t ka/ha (9,0 -> 6,6 t ka/ha) eli 27 %. Märkänä vuonna 1988 sadonalennus olikuitenkin 34 %. Alhaisimmalla lannoitustasolla sadonalennus oli

PAINEENJAKAUMA TRAKTORIN PYÖRÄN ALLA ERI OLOSUHTEISSA

Söhne 1952, Neuerburg ym. 1992

korjuutekniikkaa. Ajoliikenne pellolla suunnitellaan tyh-jänä ajot minimoiden. Peltolohkoille tulisi olla riittävästisiltoja, jotta päisteajo voidaan minimoida.

Jankon tiivistymät säilyvät hyvin pitkään ja niitä onvaikea korjata. Sitä vastoin ruokamultakerroksen tiivis-tymät voidaan korjata muutamassa vuodessa.

Page 92: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

90

KASVIPEITTEISYYS – KATEMaan pinnan suojaaminen kasvustolla tai lisätyllä katteel-la on maan rakenteen kannalta eduksi, koska se vähentääauringon, sateen ja tuulen kuluttavaa vaikutusta sekä pa-rantaa pieneliöstön ja juurten toimintaedellytyksiä maanpintakerroksissa. Tässä suhteessa monivuotinen nurmisuojaa maata parhaiten. Samasta syystä esim. syysvilja onkevätviljaa parempi vaihtoehto. Näillä kasveilla myöspeltoliikenne märällä maalla syksyllä ja keväällä jäävätpois. Viljelykierrossa saisi olla tämän takia kasvukaudenulkopuolella mahdollisimman monta kasvipeitteistä kas-via. Kate voi parantaa myös kasvien fosforin saantia.

MAANPARANNUSKalkitus happamilla mailla parantaa erityisesti savimaanrakennetta. Vähämultaisella kivennäismaalla ruokamul-takerroksen rakennetta voidaan nopeasti parantaa lisää-mällä maahan eloperäisiä maanparannusaineita, kutensuomutaa tai kuorihumusta. Turvemailla kivennäismaali-säys (noin 300 m3/ha) parantaa maan lämpimyyttä jakasvukuntoa pysyvästi.

POHJAMAAN VEDENLÄPÄISEVYYDENPARANTAMINENPohjamaan vedenläpäisevyyden turvaamiseksi kosteallamaalla ajoa vältetään sekä käytetään kohtuullisia akseli-painoja. Pohjamaan rakennetta parannetaan luonnollisim-min viljelemällä syväjuurisia kasveja sekä suosimallalieroja. Tiivistynyt jankko – ”kyntöantura” – on eräissätapauksissa syytä kuohkeuttaa myös mekaanisesti – jank-

keskimääräistä suurempi eli 32 %. Lannoituksen lisäys seuraavalle ta-solle lisäsi satoa vain 12 %. Tiivistämisellä oli suurempi vaikutus satoonkuin lannan käsittelymenetelmällä tai lannoitustasolla.

Tiivistäminen vähensi lierojen lukumäärän noin neljäsosaan (800 -> 210kpl/m2) ja massan kolmasosaan 200 -> 77 g/m2. Lietelannan levityksenjälkeen nurmen pinnalla havaittiin kuolleita lieroja lietelannan myrkyl-lisyyden vuoksi. Erityisesti suurilla lietemäärillä ja tiivistyneillä maillavaikutus oli hyvin selvä. Lierojen vähennys oli suurin vuonna 1988,jolloin niiden määrä väheni kahdeksasosaan (80 -> 10 g/m2).

Tiivistäminen vähensi ilmahuokosten osuuden 12 prosentista 7 prosenttiinja lisäsi maan tiheyttä 17 % eli 1,2:sta 1,4:ään kg/dm3.

Tiivistymisvauriot, märkä maa ja runsas määrä helppoliukoista nitraattiaaiheuttivat yhdessä suuren typpioksiduulin (N

20) tuotannon. Yhdistelmä

myös vähensi pieneliöstön ilmasta sitoman metaanin määrää.

Maan rakenne – viljavuuden avain!

Page 93: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

91

kuroinnilla. Jankkurointi tulee tehdä maan ollessa kuivaa.Paras aika siihen on keskikesällä säilörehun tai heinänkorjuun jälkeen, kun kasvusto on kuivattanut maan syväl-le. Kaksikerrosaura tai siivetön kyntöaura soveltuvat hy-vin kyntöanturan rikkomiseen. Kyntöauraan voidaan liit-tää erillinen jankkuriterä tai kivisillä mailla joustava kul-tivaattorin piikki. Mekaanisesti kuohkeutettu maa tuleesaada juuriston sitomaksi vielä saman kasvukauden aika-na, jotta mekaanisesta pohjamaan kuohkeutuksesta olisipysyvämpää hyötyä (esim. aikaisin kylvetty ruis, syysryp-si tai hyväkasvuinen kerääjäkasvi).

2.3.5 MUOKKAUSSyvä- ja tiheäjuuristoisten kasvien viljelyn ja lierojenmaanmuokkaustyön lisäksi peltoviljelyssä tarvitaan me-kaanista muokkausta.

MUOKKAUKSEN TAVOITTEETMaan muokkaus on merkittävä keino säädellä maa-kasvi-systeemin toimintaa. Maan muokkauksen tavoitteena onsaada aikaan maahan hyvärakenteinen kylvö- ja kasvu-ympäristö, joka toimii hyvin sekä fysikaalisesti että biolo-gisesti. Toisin sanoen tavoitteena on saada aikaan biologi-sesti aktiivinen, elävä maa, jossa juuristo kasvaa tiheäksi

rapautuminen

0

100

200

kasvitlierot ja muutmaaperäeliöt

ojitus

työskentelynvaikutusraja

rapautumisen raja

kuivumisen raja

kuivuminen

kastuminen

koneet

MAAN RAKENTEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Granstedt ym 1998

Page 94: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

92

Muokkaus säätelee

• maan rakennetta

• vedenimeytymistä, varastoitumista javaluntaa salaojiin

• maan kuivumista ja lämpenemistä

• siementen itämis- ja orastumisolo-suhteita

• juuriston kasvu- ja toimintaympäristönominaisuuksia

• pieneliöstön toimintaympäristöä jatoimintaa

• ravinteiden saatavuutta – erityisestityppitaloutta

• rikkakasvien kasvua

• eräiden kasvitautien esiintymistä

• eräiden tuholaisten runsautta

• ravinteiden hävikkejä ympäristöön jaeroosiota.

Muokkauksen tehtäviä

• luoda hyvä kasvu- ja toiminta-ympäristö juuristolle ja maan pien-eliöstölle

• valmistaa hyvä kylvö- ja orastumis-ympäristö

• mullata viherlannoitus ja kompostisekä kasvijätteet

• helpottaa rikkakasvitilanteenhallintaa

• lämmittää maata (hikevien maidenkevätkyntö tai -syväkuohkeutus)

• estää pellon liiallinen kuivuminen(tasausäestys, rivivälien haraus) janopeuttaa sadeveden imeytymistä javaluntaa

• Maan kuohkeutusta tulisi aina seurataviljelykasvin kylvö

ja toimii hyvin. Tällöin kasvien ravinteiden ja veden saantion helpointa. Tiheä juuristo juurieritteineen ruokkii myösparhaiten pieneliöstöä, joka toimii aktiivisesti. Täten muok-kausta tarvitaan ennen kaikkea kuohkeuttamaan niitä tii-vistymiä, joita syntyy pellon viljelyssä. Tiivistynyt maa ontarvittaessa kuohkeutettava myös syvältä, jotta saadaantilaa vedelle ja ilmalle. Näin voidaan luoda mahdollisim-man hyvät olosuhteet juurten ja pieneliöiden aktiiviselletoiminnalle.

Muokkauksen muita tehtäviä ovat esimerkiksi lan-nanmultaus, kompostin ja viherlannoituksen sekä sadon-korjuujätteiden sekoittaminen maahan sopivaan syvyy-teen. Muokkaamalla valmistetaan kosteus- ja lämpöolo-suhteiltaan sopiva kylvö- ja itämisympäristö siemenille.Muokkaamalla voidaan myös säädellä maan kosteusolo-suhteita ohjaamalla esim. veden imeytymistä maahan sekäveden valuntaa maassa. Muokkaus voi myös lämmittäämaata (erityisesti kevätkyntö hikevillä hietamailla) sekäestää maan liiallisen kuivumisen (tasausäestys, riviväliha-raus). Sekä kesto- että kertarikkakasvien hallinnassa muok-kaukset ovat tärkeitä. Hyvän kasvu- ja biologisen toimin-taympäristön lisäksi muokkauksessa otetaan huomioonsen vaikutukset ympäristöön. Tavoitteina ovat pie-nieroosioalttius ja vähäiset ravinteiden hävikit ympäristöönhuuhtoutumalla ja haihtumalla.

Muokkauksen tavoitteisiin vaikuttavat ratkaisevastipaikalliset olosuhteet. Maalajin erityispiirteet, maan ra-kenne ja kosteus muokkausaikaan, viljelykierto, viljely-kasvi- ja rikkakasvitilanne lohkolla sekä odotettavissaolevat sääolosuhteet vaikuttavat muokkauksen toteutuk-seen.

MUOKKAUSTYYPITMaata muokkaavat myös routa ja poutakausilla kuivu-minen. Savimailla on erityisesti roudan maata murustavaavaikutusta syytä käyttää hyväksi (syyskyntö). Erityisentarpeellista tämä on, mikäli maan rakenteessa on puutteita.Hiesumailla syyskynnetty maa lasehtii ja tiivistyy kevää-seen mennessä. Kevätkyntö on tällöin parempi vaihtoehto.

Muokkauksen riskejäMaan muokkauksen suurimpia riskejä on kyntötraktorinvakopyörän jankkoa tiivistävä vaikutus. Maalaji ja maankosteus ovat tässä ratkaisevia. Lisäksi vaikuttaa myöskäytetyt akselipainot ja pintapaineet. Maa voidaan myös

Page 95: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

93

Maan muokkauksen ydinkohdat luomu-viljelyssä:

1. Muokataan vain maan ollessa riittävänkuivaa tiivistymistä välttäen.

2. Riittävä multavuuden säilyminen pintakerroksessa turvataan.Matala kääntö ja tarvittaessa syvä kuoh-keutus tiivistymien kuohkeuttamiseksi.

3. Eloperäisten aineiden syvälle multaustavältetään.

4. Maan liiallista hienontamista varotaan.

MUOKKAUKSEN PERIAATTEITA

Weichel 1984

MUOKKAUSTYYPIT1. Biologinen muokkaus

– juuristo– pieneliöstö

2. Perusmuokkaus– kyntö– muut

3. TäydennysmuokkausKylvömuokkaus– tasausäestys tasaa/säästää kosteusoloja– hyvä kylvö- ja taimettumisalustaLannoitteiden ym. multaus

4. Hoitomuokkaukset– haraukset– multaukset

5. Kesannointi

muokata liian kosteana, jolloin ruokamultakerros tiivistyyja kuivuessa kovettuu. Helposti hajoava eloperäinen ai-nes, esim. viherlannoitus voidaan haudata kyntämälläliian syvälle. Tällöin tiiviillä mailla runsaampien sateidenaikaan maassa voi tulla hapen puute, joka näkyy esim.syysviljan oraan punertumisena ja/tai huonona kasvuna.

PERUSMUOKKAUSPerusmuokkauksen tehtävänä on kuohkeuttaa tiivistynyt-tä maata noin 15–30 cm syvyyteen. Perusmuokkaus teh-dään yleensä joko kyntäen tai eri tavoin kultivoiden. Kyntöon syytä tehdä huolella. Kyntösyvyyttä vaihdellaan vilje-lykierron eri vaiheissa. Kosteissa oloissa tyydytään mata-lampaan kyntöön ja kuivissa olosuhteissa maa voidaankyntää syvemmältä. Sopiva kyntösyvyys 14 tuuman au-ralla vaihtelee yleensä 17–23 cm välillä. Uusimmilla aura-malleilla voidaan kyntää myös tätä matalampaan. Viiluntulee murtua tasaisesti, sängen peittyä ja kynnöksen tuleeolla riittävän tasainen (alle 10 cm korkeuserot). Auravarustetaan kuorimin tai esiauroin. Kynnös voidaan myöstasata heti kynnön yhteydessä viiluntasaimella. Maalajienerityisominaisuudet on tarpeen ottaa huomioon perus-muokkauksessa.

Perusmuokkaus maata kääntämättäPieneliötoiminta on vilkkainta ruokamultakerroksen ylim-mässä noin 10–12 cm:n kerroksessa. Perusmuokkaukses-sa maa on usein eduksi kuitenkin kuohkeuttaa syvään.Kuohkeutussyvyyttä lisätään vähitellen, mutta maan kään-tämisen rajoittaminen vain ylimpään noin 15 cm kerrok-seen varmistaa vilkkaimman pieneliötoiminnan sekä run-

KYNTÖ JANKKUROINTI JYRSINTÄ

SUOSITELTAVA

VÄLTETTÄVÄ

Page 96: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

94

JÄREÄ HANHENJALKAKULTIVAATTORI

saimman ja kestävimmän mururakenteen. Pieneliötoimin-nan heikkous syvemmällä näkyy esim. siitä, että maahankynnetyt oljet, viherlannoitus tai komposti saattaa säilyäjopa useita vuosia lähes muuttumattomina syvempiin ker-roksiin kynnettynä. Tällaiset kerrokset ovat haitallisiamaan kasvukunnolle ja juurten toiminnalle. Maalaji jarakenne vaikuttavat oleellisesti pieneliötoiminnan aktiivi-suuteen eri kerroksissa.

Käyttöön onkin leviämässä yhä enemmän perinteistäkyntöä korvaavia perusmuokkausmenetelmiä. Käytettä-vissä on sekä tavallisilla hanhenjalkavantailla (leveysnoin 20–30 cm) että erikoisleveillä hanhenjalkavantaillaeli siipivantailla (leveys jopa noin 40–60 cm) varustettujamuokkausvälineitä raskaiden kivennäismaiden perus-muokkaukseen. Keveillä mailla voidaan käyttää myöskapeateräisiä kultivaattoreita. Ilman koneinvestointejakääntämättä tapahtuvaan pellon peruskuohkeutukseensopiva muokkausväline – viiltoaura – saadaan kyntöau-rasta, kun siitä irrotetaan siivet. Vantaat sekä leikkuritjätetään paikoilleen.

Erityisesti karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillämailla voidaan käyttää perusmuokkaukseen esimerkiksikultivaattorin joustavaan piikkiin kiinnitettyä minisiipi-auraa. Kääntyvin terin – varustettu ja siten paluuauraavastaava – sängeltä ajettava muokkari on kotimainenuutuus maan muokkauksessa, jonka työtapa vastaa lähin-nä minisiipiauraa. Nämä sopivat parhaiten helposti muok-kautuville maille.

Kevennetty muokkaus ja suorakylvö luomussaMuokkauksella on monia keskeisiä tehtäviä, joita on vai-kea korvata luomuviljelyssä muilla menetelmillä. Muoka-tusta maasta esimerkiksi vapautuu enemmän ravinteitakasvien käyttöön. Mikäli muokkauksesta luovutaan, ontyppilannoitusta yleensä tarpeen lisätä noin 20–50 kilollahehtaaria kohti. Perusmuokattu (kynnetty) maa myös läm-penee keväällä nopeammin. Mekaaninen muokkaus onmyös keskeinen menetelmä rikkakasvien – varsinkin kes-torikkakasvien hallinnassa. Mikäli muokkausta kevenne-tään, niin on suunniteltava, miten lisääntyvä typentarvetyydytetään sekä rikkakasvit hallitaan.

Viljelykierron aikana muokkausta voidaan vähentääkäyttämällä monivuotisia kasveja (nurmia), joita ei muo-kata sekä syyskylvöisiä kasveja, jolloin maa on paljaanamahdollisimman lyhyen aikaa.

Page 97: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

95

KYNNÖN ETUJA JA HAITTOJA

ETUJA• parempi kuohkeutus vilkastuttaa pieneliötoimintaa• tehokas rikkakasvien, varsinkin juuririkkakasvien torjunta• parempi sadonkorjuutähteiden multaus• maa kuivuu ja lämpenee aikaisemmin keväällä

kylvökuntoon• enemmän tilaa juurille ja vedelle• tasaisempi ruokamultakerros (multavuus, ravinteet, kalkki)• ravinteiden parempi saatavuus maasta• eräiden kasvitautien ja tuholaisten torjuntavaikutusta

AURATTOMAN VILJELYN (KULTIVOINNIN) ETUJA JA HAITTOJA

ETUJA• pintakerroksen multavuus ja rakenne paranee• eroosioalttius vähenee• ei kyntöanturaa; pohjamaan vedenläpäisevyys parempi• parempi pieneliötoiminnalle, parempi lieroille ei

kyntöanturaa• veden kapillaarinen nousu jatkuu parempi poudan-

kestävyys

KYNTÖMUOKKARIKerta-ajolla maa voidaan muokata ja kylvää luomussaesim. seuraavilla tavoilla. Syvä kuohkeutus tehdään han-henjalkateräisellä kultivaattorilla (kerroskuohkeuttimel-la, siivettömällä kyntöauralla), kylvömuokkaus tehdäänkevytjyrsimellä. Kun koneyhdistelmään lisäksi liitetäänkylvökone, niin kerta-ajo riittää.

Tanskassa on kokeilussa valkoapilapitoisen nurmenmuokkausta 20 cm:n levyisiltä kaistoilta jyrsimellä. Vä-liin jätetään 5 cm:n kaistat muokkaamatta. Muokattuihinkaistoihin kylvetään samanaikaisesti vilja. Valkoapila le-viää muokkaamattomista kaistoista nopeasti viljan alus-kasviksi ja suojaa maan pinnan.

PERUSMUOKKAUSAIKAMaan kosteuden tulee olla muokatessa sellainen, että maamuokkautuu hyvin eli murustuu. Maan muokkautuvuuttavoidaan arvioida ennen muokkaustöihin ryhtymistä lapi-on ja sormikokeen avulla. Maan tulee murentua sormienvälissä muokattavaan syvyyteen. Savimailla maa on liianmärkää muokkaussyvyydessä, jos siitä saa sormin pyö-rittämällä 3 mm paksuisen nauhan. Optimikosteus maanmuokkaamiselle on kuitenkin selvästi tätä kuivempi. Maan

HAITTOJA• kyntöanturan muodostumista• suurempi liettymis- ja kuorettumisvaara• suurempi eloperäisen aineen hajoaminen• eloperäisten aineiden hautaaminen syvälle (olkikerros)• maaperäeläinten häirintä (lierot, hyppyhäntäiset, sieni-

juuret ym.)• rikkakasvien siementen sekoitus koko ruokamulta-

kerrokseen.

HAITTOJA• maa lämpenee ja kuivuu hitaammin kylvökuntoon

(keväällä)• hitaampi typen vapautuminen lannoitustarve kasvaa;

riippuu muokkausasteesta• enemmän juuririkkakasveja, jollei tehokasta muokkausta• vaikeuksia märkinä vuosina muokkauksessa ja kylvössä• pienemmät sadot heikompi taloudellinen tulos• epätasainen kylvöalusta -> erilainen kylvökalusto tarpeen• tautiriski kasvaa.

Valokuva: A-Faber

Page 98: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

96

tulee olla myös syvemmältä niin kuivaa, ettei se tiivistyliiaksi traktorin ja koneiden pyörien alla. Sopiva muokka-usaika on riippuvainen mm. maalajista ja multavuudestasekä koneiden maata tiivistävästä vaikutuksesta.

Muokkauksen jälkeen muokattu maa saisi kuivua en-nen sateita, jotta mururakenne lujittuisi kestämään parem-min sateiden liettävää vaikutusta. Lisäksi olisi eduksi, mi-käli uuden kasvuston juuristo ehtisi sitoa muokkaamallakuohkeutetun maan muruiseksi ennen kasvukauden päät-tymistä.

Perusmuokkaus tehdään syvältä vain silloin, kun maaon siihen riittävän kuivaa (muokkautuvaa) eikä tiivisty.Syksyllä maa on usein sopivan kuivaa perusmuokattavak-si heti sadonkorjuun jälkeen, mutta voi vettyä syksynrunsaissa sateissa muokkaukseen sopimattomaksi. Täl-löin roudan päältä tapahtuva kyntö onkin hyvä vaihtoehto,koska routa kuivattaa maan nopeasti. Hiesu- ja hietamaillasekä eloperäisillä mailla perusmuokkaus voidaan jättäämyös kevääksi.

Syysmuokattu maa ilman kasvustoa tiivistyy useinsyksyn, talven ja kevään aikana lähes yhtä tiiviiksi kuin seoli ennen muokkausta. Arimpia ovat hiesu- ja runsaastihiesua sisältävät maat. Syvempää muokkausta tulisikinaina seurata välittömästi kylvö, jotta kasvien juuristo sitoi-si muokkauksella kuohkeutetun maan pysyvästi kuohke-aksi.

Perusmuokkaus kesälläPerusmuokkaus palvelee parhaiten maan murustumista,kun se tehdään keskellä kasvukautta, esim. nurmisadonkorjuun jälkeen, jolloin maa on kuivunut syvälle ja onlämmintä. Tällöin myös uuden, kylvettävän kasvustonjuuristo ehtii sitoa muokkauksella kuohkeutetun maanpysyvämmin muruiseksi. Suomen oloissa kesämuokkaus-ta voidaan käyttää lähinnä vain nurmen rikkomisen yhte-ydessä. Heti heinänteon tai säilörehun korjuun jälkeenmaa kuohkeutetaan esim. siivettömällä viiltoauralla 20–30 cm syvyyteen ja tämän jälkeen pinta muokataan hie-noksi pyöriväteräisillä välineillä (lautasäes, jyrsin, lapio-rullaäes). Muokkauksia voidaan jatkaa kultivaattorilla.Karkeilla mailla voidaan käyttää pelkästään kultivaatto-ria. Parin viikon kuluttua suoritetaan varsinainen kylvö-muokkaus sekä kylvetään aikainen ruis, syysrypsi, viher-lannoituskasvusto/kerääjäkasvi tai uusi nurmi. Kesanto-lohkolla voidaan alkukesä käyttää muokkauksiin ja perus-

maa tiivistyy ja liistaantuu

MATALA MUOKKAUS

maa kääntyy sivulle

SYVÄ MUOKKAUS

Page 99: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

97

kuohkeutukseen. Tällöin viherlannoituskasvusto kylve-tään vasta myöhemmin, esimerkiksi kesäkuun loppupuo-lella. Koska avokesanto kuivuu hitaasti, kosteana kesänä(savimaiden) pohjamaa on märkää ja se tiivistyy helpostimuokatessa.

Kesällä syvästä perusmuokatun ja viherlannoituksel-le/vihantarehulle kylvetyn maan syysmuokkaus voidaanjättää viherlannoituksen jälkeen kokonaan tekemättä.Keväällä suoritetaan vain kylvömuokkaus ja kylvö.

Viljelykierrossa tulisi muokkauksen kannalta olla eri-laisia vaiheita; muokkaamattomia vuosia, normaalistimuokattuja vuosia sekä tarvittaessa myös voimakkaanmuokkauksen vaiheita. Nurmivuodet tarjoavat tarpeellis-ta lepoa maalle ja vastapainoa (voimakkaasti) muokatta-ville kasveille. Syysviljalle muokkausaika ajoittuu puo-lestaan kesään/loppukesään.

Rikkakasvien hallinnan kannalta kierrossa tulisi ollavähintään yksi vaihe, jossa voidaan suorittaa perusteellisiamuokkauksia. Lisäksi kierrossa tulisi olla 1–2 vaihetta,jossa muokkaus on normaali. Muokkauksen ajoittamiselleja voimakkuudelle tulisi löytää eri tekijöiden suhteen sopi-va tasapaino.

TÄYDENNYSMUOKKAUSSyvää perusmuokkausta täydennetään matalahkolla täy-dennysmuokkauksella. Tärkein täydennysmuokkauksenmuoto on kylvömuokkaus, jonka tehtävänä on hyvän kyl-vö- ja itämisympäristön valmistaminen. Itääkseen siementarvitsee sopivat kosteus-, ilmavuus- ja lämpöolot. Kylvö-muokkaus tehdään yleisimmin joustopiikkiäkeellä. Ajo-kertoja ja traktorin pyöristä maahan kohdistuvaa rasitustapienentää, mikäli käytetään voimanulosottoakselista käyt-tövoiman saavia muokkausvälineitä esimerkiksi vaakata-sojyrsintä. Sopiva orastumisympäristö turvaa siementenkosteuden saannin ja ehkäisee maan liettymistä.

Lannoitteiden multausTäydennysmuokkaus voidaan tehdä myös kylvömuok-kausta syvempään muokaten. Tällöin maahan voidaanmullata eloperäistä ainetta (esim. lanta, komposti, viher-lannoituskasvusto, olki tai muut sadonkorjuutähteet).Kääntävään ja/tai sekoittavaan täydennysmuokkaukseenkäytetään esim. matalaa kyntöä, (sänki-)kultivaattoria,lautasäestä, jyrsintä tai minisiipiauraa.

HYVÄ KYLVÖMUOKKAUS SAVIMAALLA

5 cm

3 cm

Liettymissuoja5–20 mm muruja

Haihtumissuoja1–5 mm murujaMuokkaussyvyys

Sijoitettulietelanta

Page 100: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

98

Yhdistelmämuokkaus

• lautasäes-kultivaattori-lapiorullaäes-yhdistelmällä maan muokkaus kerta-ajolla kylvökuntoon

• kerroskuohkeutin- kevytjyrsin- kylvö –kerta-ajolla

• kylvörivien jyrsintä (tarvittaessa myössyvä kuohkeutus) ja kylvö kerta-ajolla –valkoapilan annetaan levitä muokkaa-mattomista kaistoista aluskasviksiviljelykasvin alle

KAKSIKERROSKYNTÖAURA

KULTIVAATTORIN, JYRSIMEN JAKYLVÖKONEEN YHDISTELMÄ

HOITOMUOKKAUSTäydentävä muokkaus voi olla myös erilaisia hoitomuok-kauksia, kuten riviviljelykasvien rivivälien harausta jamultausta, viljojen rikkakasviäestystä tai harausta, sa-donkorjuutähteiden lahottamisen nopeuttamista ja rikka-kasvien kasvun estämistä (esim. sänkimuokkaus) jne. Ri-vivälit voidaan harauksen yhteydessä kuohkeuttaa myöshuomattavan syvältä, jopa 40 cm syvyyteen asti. Rikka-kasvien säätelyn lisäksi tällaiset hoitomuokkaukset kiih-dyttävät maan pieneliötoimintaa ja edelleen hajotustoi-mintaa lisäämällä maan ilmavuutta. Tällöin ravinteidenvapautuminen voi lisääntyä ja saadaan aikaan lannoitus-vaikutus.

YhdistelmämuokkausSyvä perusmuokkaus ja matala täydennysmuokkaus voi-daan tehdä samalla ajokerralla. Tarkoitukseen sopiviakoneyhdistelmiä on olemassa. Näiden yhdistelmäkonei-den etuina on, että maa saadaan kuohkeutettua syvältävähin ajokerroin hautaamatta elävintä pintakerrosta sy-välle maahan. Kyntöanturaa ei myöskään muodostu. Yh-distelmämuokkaukseen käytetään esim. kaksikerrosaurantai hanhenjalkakultivaattorin ja kevyen jyrsimen yhdistel-miä. Eri maalajeille ja erilaisiin olosuhteisiin valitaansopivimmat yhdistelmät.

Kaksikerroskyntöaura kääntää maan vantaalla irti lei-katen ja siivellä viilun kääntäen melko matalaan (noin 15cm). Lisäksi pohjamaa kuohkeutetaan toisella vantaalla,joka kulkee 10–15 cm syvemmällä kuin ylempi vannas.Alempaa viilua ei käännetä. Näin saavutetaan syväkynnönja matalan kynnön edut ilman syväkynnön haittoja.

Kun hanhenjalkakultivaattorin perään kytketään ke-vyt jyrsin, pohjamaa saadaan kuohkeutettua syvältä japintakerros muokattua kylvökuntoon kerta-ajolla.

Kesannon hoitoa ja muuta rikkakasvien hallintaa muok-kaamalla tarkastellaan lähemmin kasvinsuojelun yhtey-dessä luvussa 5.2.

MUOKKAUKSEN PERUSPERIAATEPerusperiaate kaikissa muokkaustöissä on muokkausko-neen maata murustavien voimien kohdistuminen maahansiten, että maa murtuu luontaisia murenemislinjoja nou-dattaen. Siksi maan tulee olla riittävän kuivaa (= muok-kautuvaa, murenevaa) ja muokkausvälineen tulee toimianiin, että maassa ei synny tahtaantumis- eikä leikkauspin-

Page 101: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

99

Muokkaus viljelykierrossa -rakenteen hoidon näkökulma

1. Suositaan runsasjuuristoisia kasvejamaamuokkaajina

2. Muokataan harvoin – suositaan monivuoti-sia kasveja

3. Perusmuokataan kesällä ja alkusyksyllä

4. Kuohkeutetaan tiivistyneet maat

5. Juuriston tulisi sitoa ja kasvuston suojatamaata mahdollisimman nopeasti muokka-uksen jälkeen ja kasvupeitteisyyden tulisiviljelykierron aikana olla suuri.

Viljavuuden hoito ekosysteemintoimintatapojen pohjalta

• veden virtauksen ohjaaminen

• aurinkoenergian virtauksen ohjaaminen koko systeemin eriosapuolten käyttöön – hajottajille runsaasti eloperäistä ainetta

• ravinteiden kierrätyksen ohjaaminen

• monimuotoisuuden ylläpito/hoitaminen

• systeemin vakauden/itsesäätelyn tukeminen

toja. Kokkareita ja paakkuja ei rikota keinotekoisesti väki-sin koneilla, vaan muokkaamalla autetaan maan murene-mista paakkujen ja kokkareiden luontaisia murenemislin-joja myöten.

Onnistuminen muokkauksissa on luomuviljelyssä ta-vanomaista tärkeämpää, koska puutteita ja virheitä eivoida paikata myöhemmin väkilannoittein eikä kemialli-sin torjunta-ainein. Tässä on useinkin oikea ajoitus tär-keämpi kuin sopivimman koneen valinta. Luonnonmu-kaisesti viljelevän viljelijän tulee oppia tunnistamaan oi-keat ajankohdat, jotta hän voi hyödyntää hoitamansaekosysteemin tuotantomahdollisuuksia optimaalisesti jakestävästi.

Page 102: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

100

KIRJALLISUUTTA

Alakukku, L. 1995. Syväjuuriset kasvit osa maan hoitoa. Koetoiminta ja käytäntö 52, 23.5.1995: 21.Alakukku, L. 1995. Oikea rengasvalinta lisää vetovoimaa ja lieventää maan tiivistymistä. Teho 5: 14-16, 35.Alakukku, L. 1999. Pohjamaan tiivistyminen pienentää kevätviljan typpisatoa pitkään. K&K 56, 17.8.1999: 2.Alakukku, L. 1999. Subsoil compaction due to wheel traffic. Agricultural and food science in Finland 8, 4-5: 333-351.Alakukku, L. 2000. Erityyppisten makrohuokosten synty ja merkitys peltoviljelyssä. In: Riitta Salo (toim.). Maatalouden

tutkimus- ja tuotantopäivät: 20-vuotisjuhlaseminaari. Jokioinen 26.-27.7.2000. Maatalouden tutkimuskeskuksenjulkaisuja. Sarja A 79: p. 20-30.

Alakukku, L. 2000. Kasvi muokkaa maan rakennetta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 7:p. 4.Alakukku, L. 2000. Pohjamaan tiivistymisen pitkäaikaisvaikutus maahan ja viljojen satoon. In: Riitta Salo, Markku Yli-Halla

(toim.). Maataloustieteen päivät 2000. Kasvintuotanto ja maaperä, Puutarhatuotanto. Helsinki, 10.- 11.1.2000.Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 67: p. 235.

Alakukku, L. 2001. Viherkesantojen ja aluskasvien vaikutukset maan rakenteeseen. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannotja aluskasvit viljan viljelyssä: Viljelyjärjestelmä-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, 7.3.2001. MTT:n julkaisuja.Sarja B 25: p. 27-30.

Alakukku, L., Aura, E., Pöyhönen, A., Sampo, M. 1999. Miehittämättömän traktorin käytön lyhytaikaiset vaikutukset savimaanrakenteeseen. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 62: 44 p + 9 app.

Alakukku, L. 2001. Kevättyöt märissä oloissa huonontavat rakennetta. Teho 2: 22-23.Alakukku, L., Heinonen, M., Aura, E., Esala, M., Nuutinen, V., Salo, T. 2001. Maan tiivistymisen ehkäisy kyntämättä viljelyssä

kevyttä, miehittämätöntä traktoria käyttäen: Loppuraportti tutkimuksesta “Pohjamaan tiivistymisen ehkäisy jamaatalouden ympäristöhaittojen vähentäminen kevyttä Modulaire-tekniikkaa käytettäessä”. 42 p + liitteet 7 p.

Alakukku, L., Aura, E., Pöyhönen, A., Sampo, M. 1998. Kevyt miehittämätön traktori kenttäkokeissa. Koetoiminta ja käytäntö55, 3: p. 3.

Arvidsson, J. 1999. Att undvika alvpacking – förfinade riktlinjer på väg. Fakta Jordbruk 8/1999. SLU. 4 s.Aura, E. 1991. Lierot savi- ja hiesumaiden syväkuohkeuttajina. Koetoiminta ja käytäntö 12.3.1991.Austrheim, L.N. 2002. Skånsom grashosting. Ökologisk Landbruk 1/2002. Ss. 5-13.Bakonyi, G., Posta, K., Kiss, I., Fábián, M. Nagy, P. & Nosek, J. N. 2002. Density-dependent regulation of arbuscular mycorrhiza

by collembola. Soil Biology & Biochemistry 34: 661-664.Balfour, E. 1949. Levande jord. Stockholm. 276 s.Beste, A. 2001. Weiterentwicklung und Erprobung der Spatendiagnose als Feldmethode zur Bestimmung ökologisch wichtiger

Gefuegeeigenschaften landwirtschaftlich genutzter Böden. Institut fuer Pflanzenbau und Pflanzenzuechtung. Organi-nischer Landbau. Justus-Liebig-Universität Giessen. Diss. 134 s.

Beste, A., Hampl, U. und Kustel, N. 2001. Bodenschutz in der Landwirtschaft. Einfache Bodenbeurteilung fuer Praxis, Beratungund Forschung. Ökologische Konzepte 101. SÖL. Bad Duerkheim. 111 s.

Brauns, A. 1968. Praktische Bodenbiologie. Stuttgart. 470 s.Buch, W. 1986. Der Regenwurm im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 125 s.Domanski, G., Kuzyakov, Y., Siniakina, S. & Stahr, K. 2001. Carbon flows in the rhizosphere of ryegrass. Journal of Plant

Nutrition and Soil Science. 164, 4. Pp. 381-387.Drinkwater, L.E., Janke, R.R. & Rossoni-Longnecker, L. 2000. Effects of tillage intensity on nitrogen dynamics and productivity

in legume-based grain systems. Plant and Soil 227: 99-113.Elmholt, S. 1996. Microbial activity, fungal abundance, and distribution of Penicillium and Fusarium as bioindicators of a

temporal development of organically cultivated soils. Biological Agriculture & Horticulture, 13(2), 123-140.Elonen, E., Alakukku, L., Koskinen, P. 1995. Renkaiden vaikutus traktorin vetokykyyn ja maan tiivistymiseen. VAKOLAn

tiedote 69: 28 p.Elonen, P. 1974. Paripyörillä parempiin satoihin. Käytännön Maamies 4.Emgardsson, P. 2002. Plöjning på land bättre än band. Lantmannen 3/2002. Pp. 49-50.Erviö, R. ja Talvitie, H. 1995. Viljelymaan humuspitoisuuden muuttuminen ja siihen vaikuttaminen. Maatalouden tutkimuskes-

kus. Tiedote 11/95. Jokioinen. 18 s + liitteitä 7 s.Flaig, W. 1973. Wirkung organischer Bodensubstanzen und Ertragssicherung. Landbauf. Völkenrode 1:19-28.Friedel, J.K. 2000. The effect of farming system on labile fractions of organic matter in Calcari-Epileptic Regosols. Journal of

Plant Nutrition and Soil Science. Vol. 163, 1. Pp. 41-45.Fu, S. & Cheng, W. 2002. Rhizosphere priming effects on the decomposition of soil organic matter in C4 and C3 grassland soils.

Plant and Soil 238: 289-294.Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B. 1999. Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three levels

of P fertilization. Plant and Soil 211 (2): 269-281.Granstedt, A., Bovin, H., Brorsson, K.-Å. & Rölin, Å. 1998. Ekologiskt lantbruk. Natur och Kultur/LTs förlag. Falköping. 351sFu, S. & Cheng, W. 2002. Rhizosphere priming effects on the decomposition of soil organic matter in C4 and C3 grassland soils.

Plant and Soil 238: 289-294.Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B. 1999. Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three levels

of P fertilization. Plant and Soil 211 (2): 269-281.

Page 103: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

101

Granstedt, A., Bovin, H., Brorsson, K.-Å. & Rölin, Å. 1998. Ekologiskt lantbruk. Natur och Kultur/LTs förlag. Falköping. 351sHampl, U. 2000. Halbzeitergebnisse im Projekt Ökologische Bodenbewirtschaftung. Ökologie & Landbau. 3/2000.Hansen, S. 1996. Effects of manure treatment and soil compaction on plant production of a dairy farm system converting to

organic farming practice. Agriculture, Ecosystem and Environment 56: 173-186.Heinonen, R. 1999. Sopivan kylvöalustan varmistaminen. In: Laatuviljan tuotanto. Tieto Tuottamaan nro 80. S. 27.Heinonen, R., Hartikainen, H., Aura, E., Jaakkola, A. Ja Kemppainen, E. 1992. Maa, viljely ja ympäristö. WSOY. Porvoo. 334 s.Huhta, V., Sundmann, U., Ikonen, E., Sivelä, S., Wartiovaara, T. ja Vilkamaa, P. 1978. Jäteliete-kuorirouheseosten maatumisen

biologia. Jyväskylän Yliopiston biologian laitoksen tiedonantoja 11. 124 s.Håkansson, I. 2000. Packning av åkermark vid maskindrift. SLU. Institutionen för markvetenskap. Rapp. av jordbearbetn. Nr 99. 123 s.Kahiluoto, H. 2000. A systems approach to the management of arbuscular mycorrhiza - Bioassay and study of the impact of

phosphorus supply. University of Helsinki. Department of Applied Biology. Publications 1: 87 p. + [91 p.]. Universityof Helsinki, 2000. (väitöskirja).

Kahiluoto, H. 2001. “A systems approach to the management of arbuscular mycorrhiza”. Forskningsnytt om økologisk landbruki Norden 2, s. 9.

Kahiluoto, H. & Vestberg, M. 1998. The Effect of Arbuscular Mycorrhiza on Biomassa Production and Phosphorus Uptake fromSparingly Soluble Sources By Leek (Allium porrum L.) in Finnish Field Soils. Biol Agric & Hortic 1. ss. 65-85.

Kahiluoto, H. & Vestberg, M. 2000. Utilization of arbuscular mycorrhiza by system management. In: eds. Thomas Alföldi,William Lockeretz, Urs Niggli. IFOAM 2000 - The world grows organic: Proceedings 13th International IFOAMScientific Conference. p. 12.

Kahiluoto, H., Ketoja, E., Vestberg, M., Saarela, I. 2001. Promotion of AM utilization through reduced P fertilization : 2. Fieldstudies. Plant and soil 231: 65-79.

Kahiluoto, H., Ketoja, E., Vestberg, M. 2000. Promotion of utilization of arbuscular mycorrhiza through reduced P fertilization1. Bioassays in a growth chamber. Plant and soil 227: 191-206.

Knudsen, I.M.B., Elmholt, S., Hockenhull, J., Jensen, DF. 1995. Distribution of saprophytic fungi antagonistic to Fusarium-culmorumin 2 differently cultivated field soils, with special emphasis on the genus Fusarium. Biol. Agric & Hortic., 12(1), 61-79.

Kukkonen, S. ja Vestberg. M. 2002. Miten lierot liittyvät kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002, ss. 8-9.Kukkonen, S. ja Vestberg. M. 2002. Miten juurilaho liittyy kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002, s. 10.Kuzyakov, Y. & Friedel, J. K. & Stahr, K. 2001. Review of mechanisms and quantification of priming effects. S B & B 32: 1485-1498.Kuzyakov, Y. & Cheng, W. 2001. Photosynthesis controls of rhizosphere respiration and organic matter decomposition. Soil

Biology & Biochemistry 33: 1915-1925.Kuzyakov, Y. & Siniakina, S. V. 2001. A novel method for separating root-derived organic compounds from root respiration

in non-sterilized soils. Journal of Plant Nutrition and Soil Science. 164, 5. Pp. 511-517.Kähäri, J., Mäntylahti, V. ja Rannikko, M. 1987. Suomen peltojen viljavuus 1981-85. Viljavuuspalvelu. Helsinki. 105 s.Källander, I. 1993. Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s.Løes, A-K. 2002. Root hairs – an important part of the rhizosphere. IFOAM. Ecology and Farming. 29. January-April. p. 15.Maaranen, A. 1999. Vanhakartanon tiivistyneet pellot kunnostetaan uudella ojitusmenetelmällä. Käytännön Maamies 12. Ss. 5-

6.Maaranen, A. 2001. Tiivistynyt pelto ei ole menetetty pelto. Käytännön Maamies 6.Mäder, P. 1999. Mykorrhizen fördern die Stickstoffaufnahme der Pflanzen. Ökologie & Landbau. 3/1999.Maeder, P., Fliessbach, A., Dubois, D., Gunst, L., Fried, P. and Niggli, U. 2002. Soil Fertility and Biodiversity in Organic

Farming. Science 2002 May 31; 296: 1694-1697.Nicolson. 1967. In: Steffan, H. 1985. Entwicklung der Mycorrhiza in Kulturpflanzen bei Einfluß unterschiedlicher Wirtschafts-

weisen. IFOAM-Bulletin Nr. 53. Stiftung Ökologie und Landbau (SÖL). ss.6-8.Nuutinen, V. 1990. Lierot peltoviljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö 47, 3.7.1990: p. 44.Nuutinen, V. 2000. Läpi harmaan saven - pellon pienet kovakasvot maan rakennetta hoitamassa. In: Riitta Salo (toim.).

Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät: 20-vuotisjuhlaseminaari Jokioinen 26.-27.7.2000. Maatalouden tutkimus-keskuksen julkaisuja. Sarja A 79: Pp. 39-46.

Olsen, O.B. 1963. Multa elää. Karisto. Hämeenlinna. 145 s.Palojärvi, A., Alakukku, L., Martikainen, E., Niemi, M., Vanhala, P., Jørgensen, K., Esala, M. 2002. Luonnonmukaisen ja

tavanomaisen viljelyn vaikutukset maaperään. MTT. Maa- ja elintarviketalous 2: 88 s + 2 liitettä. http://www.mtt.fi/met/pdf/met2.pdf

Pessi, Y. 1966. Suon viljely. Porvoo. 138 s.Pietola, L. 1987. Maan mekaaninen vastus kasvutekijänä. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 24/87. Jokioinen. 97 s.Pietola, L. 1997. Maa vaatii kasvaakseen toimivan huokoston. Puutarha ja Kauppa 1, 43B, Ss. 4-5.Pietola, L. 2000. Syysmuokkaus vaikuttaa satoon ja maan typpitalouteen. Koetoiminta ja Käytäntö nro 5. 15.8.2000.Pietola, L. 2001. Juuristo ja pieneliöt ovat maan rakenteen hoitajia. Käytännön Maamies 50, 12, Ss. 46-48.Preuschen, G. 1987. Die Kontrolle der Bodenfruchtbarkeit. Eine Anleitung zur Spatendiagnose. IFOAM-Sonderausgabe Nr. 2.

IFOAM-julkaisusarja No 2. 36 p.Preuschen, G. 1991. Ackerbaulehre nach ökologischen Gesetzen. Alternative Konzepte 75. SÖL. Bad Duerkheim.Rajala, J. 1991. Lapiodiagnoosi – maan viljavuuden kotovarainen pikahavainnointimenetelmä. Käyt. Maamies. 5. Ss. 5-9.Rajala, J. 1998. Kokemuksia maan muokkauksen ajoituksesta: Hätäily voi viedä sadon: Luomulehti 17 nro 5, Ss. 9-12.

Page 104: Luonnonmukainen maatalous

MAAN VILJAVUUS

102

Rajala, J. 1999. Luomutilojen traktorit laihdutuskuurille! Luomulehti 18 nro 4, Ss. 10-11.Rajala, J. 1999. Traktorin valinta vaikuttaa maan rakenteeseen: Luomulehti 18 nro 5, Ss. 27-29.Rajala, J. 1999. Luomuviljelyn työtekniikka maata hoitavaksi: Luomulehti 18 nro 5, Ss. 30-31.Rajala, J. 2000. Lapiodiagnoosi. Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli. 7 s.Rillig, M.C. ym. 2002. The role arbuscular mycorrhizal fungi and glomalin in soil aggregation: comparing effects of five plant

species. Plant and Soil 238: 325-333.Rinne, S-L., Sippola, J. & Simojoki, P. 1993. Omavaraisen viljelyn vaikutus maan ominaisuuksiin. MTT:n Tiedote 4/1993. 26

s + liitteet.Rusch, H.P. 1968. Bodenfruchbarkeit. Karl Haug Verlag. Heidelberg. 243 p.Sauerlandt, W. & Tietjen, C. 1970. Humuswirtschaft des Ackerbaues. DLG Verlag, Frankfurt. 239 p.Simojoki, A. 2001. Morphological responses of barley roots to soil compaction and modified supply of oxygen. Argicultural and

Food Science in Finland. 10. Ss. 45-52.Salo, T., Raiskio, S., Aaltonen, M. 1998. Kaalipellon syysmuokkaus ja kerääjäkasvit. In: Terhi Suojala ja Raili Pessala (toim.).

Laatuvihannesten hyvät viljelymenetelmät: tutkimusohjelman loppuraportti. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkai-suja. Sarja A 43: Ss. 18-24.

Scheller, E. 2000. Importance of protein and amino metabolism in soil for plant nutrition and soil fertility. Proceedings 13 thIFOAM Scientific Conference. Basel. P. 17.

Scheller, E. & Friedel, J. 2000. Amino acids in soils, humic substances and soil microbial biomass. Proceedings 13 th IFOAMScientific Conference. Basel. Pp. 6-9.

Schepel, I. 2000. Luomun koneet ja laitteet. Helsingin yliopisto. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskusMikkeli. Julkaisuja 67. 252 s.

Schepel, I. 2000. Pintapaine pienemmäksi puuteloilla. Luomulehti 8/2000.Stoppler, H., Kolsch, E. & Vogtmann, H. 1990. Vesicular-arbuscular mycorrhiza in varieties of winter-wheat in a low external

input system. Biological Agriculture & Horticulture, 7(2), 191-199.Syltie, PW. 1985. Effects of very small amounts of highly active biological substances on plant growth. Biological Agriculture

& Horticulture, 2(3), 245-270.Söhne. 1952. In: Neuerburg, W ja Padel, S. 1992. Organisch-biologischer Landbau in der Praxis. Verlagsunion Agrar. München.Tiiri, J. 1991. Muokkauksen vaikutus maan toimintoihin. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 11/91. Jokioinen. 82 s.Weichel, E. 1984. Warum muss der Umbruch in der Bodenbearbeitung kommen? Moniste ja kone-esitteitä.Vestberg, M. 2000. Korkea fosforilannoitus heikentää sienijuuren toimintaedellytyksiä. Vuosikirja - Maatalouden tutkimuskes-

kus (MTT). Puutarhatuotanto 1997-1999, ss. 18-19.Vestberg, M., Kukkonen, S. ja Palojärvi, A. 2002. Maan kasvukuntoa on vaikea mitata. Puutarha ja Kauppa 19/2002, Ss. 6-7.Watson, C. 2002. Soil fertility management in temperate organic farming systems. IFOAM. Ecology and Farming. No 29.

January-April. Pp. 7-9.

Page 105: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

103

3. VILJELYKIERROT

Biologinen monimuotoisuus on eräs peltoekosysteemienvakautta ylläpitävä ominaisuus. Pellon monimuotoisuuttavoidaan ylläpitää useilla eri tavoilla. Viljelyteknisiä kei-noja ovat esim. seosviljely, kasvinvuorotus, eloperäinenlannoitus, viherlannoitus sekä rikkakasvien kasvun salli-minen kohtuullisessa määrin. Myös suojavyöhykkeet ja-kaistat sekä pientareiden kasvillisuus lisäävät monimuo-toisuutta. Maatilalla karja (ennen kaikkea lanta ja laidun-taminen) lisäävät monimuotoisuutta.

3.1 SEOSVILJELYSeosviljelyn monimuotoisuutta lisäävää vaikutusta voi-daan käyttää hyväksi eri tavoin. Saman kasvilajin erilajikkeita voidaan viljellä lajikeseoksina. Samantyyppisiäkasvilajeja voidaan viljellä lajiseoksina (esim. ohra –kaura tai timotei – nurminata). Lajiseokset voidaan muo-dostaa myös erityyppisistä kasveista, jos esim. niidenkorjuutekniikka antaa siihen mahdollisuuden (herne –kaura, härkäpapu – kaura, puna-apila – timotei). Lajiseosvoidaan muodostaa myös monista eri kasvilajeista esim.seosviljat; ohra – kaura – herne – härkäpapu tai monilajisetviherlannoitusseokset; virna – kaura – raiheinä – apila –hunajakukka – tattari.

Kasvien käyttö varsinaisen viljelykasvin aluskasvinaon myös seosviljelyä (esim. ohra – apila, rypsi – apila).Viljelykasvin riviväleissä voidaan viljellä toista kasvilajiatai lajiseosta (esim. herukka – apila, herukka – timotei –apila, mansikka – (puna-)apila – timotei). Viljelykasvin jaseoskasvin vuororiveinä tai vuorokaistoina tapahtuva vil-jely voidaan myös katsoa seosviljelyksi (esim. porkkana –sipuli, vihannekset – nurmi).

Biologisten ominaisuuksien perusteella seosviljelyynsopivat hyvin monet muutkin seokset kuin edellä esitetyt,esim. perunan ja härkäpavun seosviljely. Kylvö- ja kor-juuteknisten vaikeuksien takia tällaiset seokset sopivatkuitenkin vain kotipuutarhoihin.

SEOSVILJELYN ETUJA JA HAITTOJASeosviljelyllä voidaan saavuttaa useita etuja.

Page 106: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

104

Seosviljelyn etuja

• Seokset tehostavat kasvutekijöiden kuten va-lon ja ravinteiden hyväksikäyttöä. Palkokasvi-en sisällyttäminen seoksiin mahdollistaa biolo-gisen typensidonnan hyväksikäytön.

• Seokset parantavat viljelyvarmuutta erilaisissaolosuhteissa vähentäen esim. tautien, tuholais-ten, kuivuuden ja märkyyden sekä hallan aihe-uttamia sadonalennuksia.

• Seoksissa monien tautien ja tuholaisten leviä-minen hidastuu.

• Seoksissa luontaisilla vihollisilla on paremmatmenestymismahdollisuudet.

• Seokset ovat usein myös kilpailukykyisempiärikkakasvien suhteen.

• Syväjuuristen sekä maan pintaa suojaavien kas-vien sisällyttäminen seoksiin parantaa maankasvukuntoa.

• Seokset monipuolistavat eläinten rehuvalikoi-maa (esim. herne – kaura, puna-apila – timotei,yrttikasvit laidunseoksissa jne.).

Seosviljelyn haittapuolina on ennen kaikkea viljelyn, kutenkylvön ja varsinkin sadonkorjuun koneellistamisenvaikeudet. Satoa on vaikeampi kauppakunnostaa ja mark-kinoida; myös kotoisen siemenen saanti vaikeutuu. Seoksetonkin tämän takia suunniteltava käytettävään viljely- jatyötekniikkaan sekä sadon käyttötarkoitukseen sopiviksi.

3.2 VILJELYKIERROT – PERUSTEITAViljelykierron eli kasvinvuorotuksen hyväksikäyttö onpaljon nykyistä luonnonmukaista viljelyä vanhempi kek-sintö. Kasvinvuorotuksen muodostamisen perusperiaat-teet pätevät yleisesti kaikkeen maatalouteen. Viljelykier-toa käytettäessä viljellään samalla lohkolla vuorovuosinaeri kasvilajeja tietyn suunnitelman mukaan. Luonnon-mukaisinta olisi viljellä useita lajeja samanaikaisesti luon-nossa esiintyvien kasviyhdyskuntien tapaan. Tämä onkuitenkin käytännössä usein hankalaa toteuttaa (katsoseosviljely edellä). Vastaavia etuja saadaan, kun erityyp-pisiä kasveja viljellään samalla lohkolla eri vuosina eli

Page 107: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

105

OMINAISUUS

Teittinen 1979

ESIKASVIN VAIKUTUS RUKIIN SATOONkäytetään hyväksi kasvinvuorottelua tiettyjen hyväksihavaittujen periaatteiden mukaisesti.

Luonnonmukaiseen viljelyyn kuuluu oleellisena osanakasvinvuorotus eli kasvien viljelyjärjestyksen suunni-telmallinen sijoittelu. Kasvinvuorottelun päätavoite on estääyksipuolisen viljelyn haittavaikutukset; maan rakenteen,multavuuden ja kasvukunnon heikkeneminen sekärikkakasvien, kasvitautien ja tuholaisten lisääntyminen.

3.2.1 ESIKASVIVAIKUTUKSETKäytännön viljelykokemus ja tutkimustulokset osoittavat,että edellisen vuoden kasvi eli esikasvi voi vaikuttaahyvinkin merkittävästi seuraavana vuonna viljeltävän kas-vin kasvuun ja saavutettuun satoon. Tätä vaikutusta kutsu-taan esikasvivaikutukseksi ja sen merkitystä esikasviar-voksi. Oheinen tutkimustulos havainnollistaa eräiden kas-vien esikasvivaikutusta rukiille. Rukiin sato lisääntyi noin20–30 %, kun esikasvi valittiin sopivasti.

Oheisessa taulukossa esitetään yhteenveto eräidenpeltokasvien esikasvivaikutuksista. Eri kasvien esikasvi-vaikutuksia viljelykierrossa jatkuvasti hyväksikäyttäenvoidaan keskimääräistä satotasoa nostaa noin 20–30 %.

YHTEENVETO VILJELYKASVIEN ESIKASVIVAIKUTUKSISTA

APILA-NURMIViljat RYPSI

RAPSI

HERNEHÄRKÄ-PAPU

PERUNASOKERI-JUURI-

KAS

HEINÄ-NURMI

Orgaanisen aineksenmäärä (0) - - - - - - - + +

Murustuminen - - + - - - - + + + + +

Kuohkeutuminen - 0 + - - + + + + +

Ravinteisuus (0) - 0 + + + + + + + +

Hiili/typpi - - - + 0 0 (+) + + +

Kasvitaudit (+) - - - - (-) - - - - - -

Tuholaiset (0) - - - - - - 0 -

Rikkakasvit (0) - - - - - - + + + +

Selitykset: + + +, + +, + = vaikutus myönteinen0 = vaikutus merkityksetön-, - -, - - - = vaikutus epäedullinen Varis 1986 (muutettu)

Page 108: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

106

Esikasvivaikutus = edellisen vuodenkasvin vaikutus viljelykasvin kasvuun

Viljelykiertovaikutus = viljelykierronpitkäaikaisvaikutus maan kasvukuntoon

• Maan multavuus lisääntyy sekärakenne paranee

• Maan ravinnesuhteet säilyvät tasapai-noisina ja maan omia ravinnevarojavoidaan hyödyntää paremmin

• Voidaan hyödyntää biologista typen-sidontaa

• Maan pieneliötoiminta vilkastuu jamonipuolistuu

• Kasvitautien ja tuholaisten sekä rikka-kasvien hallinta helpottuu

• Saadaan suurempi ja parempilaatuinensato paremmalla tuotantopanostenhyötysuhteella

• Saadaan varmemmin satoa erilaisinavuosina

• Ravinnehävikit pienenevät

Sopivan esikasvin valinnan merkitys

Pitemmällä aikavälillä viljelykierron yhteisvaikutus eliviljelykiertovaikutus ratkaisee sen, mille tasolle maan kas-vukunto asettuu. Viljelykiertovaikutusta käsitellään tar-kemmin kohdassa 3.2.6.

3.2.2 VILJELYKIERRON TEHTÄVÄTViljeltävillä tuotteilla tulee olla markkinointimahdolli-suuksia tilan ulkopuolelle tai tilan omalle tai yhteistyötilankarjalle. Viljelyn kannalta viljelykierrolla on useita tärkei-tä tehtäviä viljelyn omavaraistamiseksi ja ekologisen kes-tävyyden lisäämiseksi. Nämä viljelytekniset mahdollisuu-det tulisikin luomuviljelyssä pyrkiä hyödyntämään mah-dollisimman pitkälle.

Viljelyssä esikasvivaikutuksen hyväksikäyttö tarjoaamm. vieressä lueteltuja etuja ilman tuotantopanosten käy-tön lisäystä.

Kasvinvuorottelun viljelyksellinen perustehtävä onturvata maan kasvukunnon säilyminen. Tämän takia kier-toon tulee sisältyä riittävästi syvä- ja runsasjuuristoisiakasveja, jotka lisäävät maan multavuutta ja parantavatsekä ruokamultakerroksen muruisuutta että pohjamaanrakennetta.

Maan kasvukunnosta huolehtiminen parantaa ravin-netaloutta. Syväjuuriset kasvit irrottavat ravinteita maape-rän varastoista. Ne voivat ottaa pohjamaasta kaliumistajopa 40–65 %. Typensitojakasvien avulla maahan tuodaantyppeä ilmakehästä luonnonmukaisesti ekosysteemipal-veluita hyödyntäen. Heikkojuuriset sekä ei-typensitoja-kasvit puolestaan hyödyntävät maan kasvukuntoa paran-tavien kasvien esikasvivaikutuksia.

Viljelykierron tehtävänä on myös ehkäistä kasvitau-tien ja tuholaisten lisääntymistä sekä helpottaa rikkakasvi-tilanteen hallintaa. Viljelykasvien erilaiset kylvö- (kevät-/syyskylvö, aikainen/myöhäinen kevätkylvö) ja korjuu-ajat (loppukesä/alkusyksy/myöhäissyksy; puitava vilja,kokovilja, vihantavilja), vaihteleva kilpailukyky (ruis/ohra,peruna/sipuli) ja mahdollisuudet mekaaniseen ennaltaeh-käisyyn ja suoraan säätelyyn (sänkimuokkausmahdol-lisuudet, perunan haraus ja multaus, sipulin liekitykset)ovat tässä suhteessa tärkeitä näkökohtia. Viljelykierronavulla voidaan parantaa tuotantopanosten hyötysuhteita.Eri vuosien sää-, tauti- ja markkinointiriskejä voidaanmyös pienentää viljelykierron avulla.

Eri kasveilla voi olla toisiinsa myös ns. allelopaattisia-vaikutuksia. Esim. kasvien eritteet tai kuolleiden kasvin

Page 109: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

107

SIENIJUUREN HYÖDYLLISYYSERÄILLE VILJELYKASVEILLE

SuuriApilatHerne/pavutMaissiPellavaSipuli/purjoSelleriPorkkanaMarjatHedelmäpuut

Ei sienijuurtaRypsi, rapsiKaalit, lanttu, naurisSokerijuurikas,punajuurikasPinaattiMonet rikkakasvit (esim. kaikki ristikukkaiset jasavikkakasvit)Tattari

KohtalainenNurmiheinätViljatperunat

Viljelykierron tehtävät

• lisätä monimuotoisuutta ja ekologistakestävyyttä

• ylläpitää ja parantaa maan kasvukuntoa

• lisätä maan multavuutta

• parantaa ruokamultakerroksen muru-rakennetta ja pohjamaan veden-läpäisevyyttä

• tuoda ilmakehästä typpeä(biologinen typensidonta)

• helpottaa rikkakasvitilanteen hallintaa

• ehkäistä kasvitautien ja tuholaistenlisääntymistä

• pienentää sää-, tauti- ja markkinointi-riskejä

• parantaa tuotantopanosten hyötysuhteita

• tuottaa rehua karjalle

• tuottaa elintarvikkeita markkinoille

• omavaraistaa viljelyä

osien hajoamisessa syntyvät yhdisteet voivat vaikuttaaedullisesti tai haitallisesti seuraavaan kasviin.

Osa viljelykasveista suosii juurisieniä lisäten niidenmäärää maassa. Osa viljelykasveista hyötyy suuresti ja osajonkin verran sienijuuresta. Osalta viljelykasveja sieni-juuri kuitenkin puuttuu.

Sienijuuresta suuresti hyötyvän kasvin esikasviksikannattaa näin ollen sijoittaa sieniä lisäävä kasvi ja välttääsienijuurta vähentävän kasvin käyttöä esikasvina.

Viljelykierron tehtävä on näin ollen lisätä viljelynekologista kestävyyttä.

Luontaisten ja taloudellisten edellytysten perusteellavalitaan tilan olosuhteisiin sopivat päätuotantokasvit. Tä-män jälkeen päätuotantokasvien viljelyn lähtökohdistasuunnitellaan tilalle sopiva, biologiset ja taloudelliset nä-kökohdat huomioonottava viljelykierto.

3.2.3 JUURISTON MAANPARANNUSVAIKUTUSKasvilaji, kasvuston tiheys sekä maahan jäävät juuri- jasadonkorjuujätteet vaikuttavat ratkaisevasti maan murui-suuteen ja kasvukuntoon. Viljelykasvit voidaan ryhmitellämaahan jäävän eloperäisen aineen määrän ja laadun pe-rusteella maata parantaviin ja maata kuluttaviin kasveihin.

Eniten sadonkorjuutähteitä/juurimassaa jää maahanmonivuotisten, apilapitoisten nurmien jälkeen eli noin5 000–6 000 kg/ha kuiva-aineena laskettuna. Näin ne ovatmultavuutta lisääviä ja maan kasvukuntoa parantavia.Yksivuotiset viherlannoituskasvustot jättävät maahan noinneljänneksen monivuotisen nurmen juurimassasta. Nur-men ja viherlannoituskasvien suuri juurimassa ja juuristontiheys sekä aktiivisuus lisäävät vettä kestävien murujenmäärää ja maan huokoisuutta. Juurten kuollessa maahanjää jatkuvia huokosia eli juurikanavia. Juuri- ja lierokana-via myöten seuraavan vuoden kasvien juurten on helppokasvaa maan sisään. Näin kasvilta säästyy työtä ja energi-aa, jotka voidaan käyttää varsinaiseen kasvuun.

Peruna, juurekset ja vihannekset ovat maata kulutta-via; juurimassaa maahan jää vain noin 500–1 000 kg/hakuiva-ainetta. Herneet, pavut ja viljat jättävät maahaneloperäistä ainetta noin 1 000–2 000 kg/ha; ne ovat maatalievästi kuluttavia.

Juurten erittämät hiilidioksidi sekä erilaiset muut juu-rieritteet (jopa neljännes yhteyttämistuotteista) voivat

Page 110: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

108

Kasvilaji Juurten paino t ka/ha Vaikutus maan kasvukuntoonmonivuotiset nurmet 5,0 – 6,0 maata parantaviasyysvilja 1,5 – 2,5 ennallaan pitäviäkevätvilja 1,0 – 2,0 lievästi kuluttaviaperuna 0,5 – 1,0 maata kuluttavia

NURMEN VAIKUTUS VETTÄ KESTÄVIENMURUJEN MÄÄRÄÄN HIESUMAALLA

Erviö ja Talvitie 1995

helpottaa kasvin ravinteiden saantia maasta. Niistä myöspieneliöstö saa ravintoa. Juurten pinnalla ja sen välittö-mässä läheisyydessä (n. 1 mm) on pieneliöstöä kymmeniäkertoja muuta maata enemmän. Mitä laajempi ja toimi-vampi kasvien juuristo on, sitä enemmän pieneliöt saavatjuurieritteitä ravinnokseen, murustavat maata ja paranta-vat siten maan kasvukuntoa.

Eniten juuristoa ja sadonkorjuutähteitä maahan jäämonivuotisten nurmien jälkeen. Monivuotisen palkokas-viseosnurmen suuri juurimassa ja runsas juurieritteidentuotanto lisäävät kestävien murujen määrää ja maan huo-koisuutta sekä multavuutta. Ne ovat maata parantaviakasveja. Viljojen ja palkoviljojen sekä öljykasvien juuris-to on selvästi pienempi. Ne ovat maan kasvukuntoa lieväs-ti kuluttavia. Maata voimakkaasti kuluttavia ovat juuri-kasvit, peruna ja useimmat vihannekset. Niukan juuristonlisäksi maa on pitkään paljaana ja haraukset kiihdyttävätmaan eloperäisen aineen hajoamista. Lisäksi runsas pelto-liikenne tiivistää maata.

Seuraavassa eri kasvien maahan jättämän juurimassanohjeellisia määriä:

!##

�������<

2#

!7

!#

7 432735

!43!

��!'5 ''7

!>�������������

���������

2>�������������

�������

'>��������3�2��>�����3�'��>

Page 111: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

109

Kasvien maanparannusvaikutusViljelykasvien ryhmittely maataparantaviin ja maata kuluttaviin kasveihin:

Maata parantaviaapilapitoinen nurmi, viherlannoitus-kasvustot, marjat, mikäli rivivälissäon nurmikko

Maata lievästi kuluttaviaviljat, herneet, pavut,marjat katteessa ilman riviväli-nurmikkoa

Maata kuluttaviaperuna, juurikasvit, vihannekset,marjat, mikäli rivivälit pidetäänmulloksella

Virnoista ruisvirnan juuristo on tiheämpi ja maata murus-tavampi kuin peltovirnan, joten se sopii erityisesti savi-maille, joissa rakenteen parantaminen on tärkeää.

Kun eri viljelykasveista muodostetaan viljelykierto,niin kierron vaikutusta maan kasvukuntoon on syytä ar-vioida kokonaisuutena. Seuraavalla sivulla eräiden vilje-lykiertojen vaikutusten suhteellisista eroista maan kasvu-kuntoon.

3.2.4 VILJELYKIERTO JA TYPPITALOUSViljelykiertoa muodostettaessa kiinnitetään huomiota myöseri kasvien typentarpeeseen, kierron ja koko tilan typpi-huoltoon sekä biologisen typensidonnan riittävyyteen.Tätä voidaan havainnollistaa viljelykierron typpitaseenavulla. Seuraavassa esimerkki viljelykierron typpitaseesta(kg N/ha).

Viljelykierron typpitaselaskelma kg/ha typpeäSadossa Hävikki Poistuma N-sidonta

TäydennystarveKasvi kg/ha kg/ha yht kg/ha kg/ha kg/ha

Ohra+ns 54 10 64 0 54Nurmi 1 135 10 145 160 -15Nurmi 2 120 10 130 120 10Nurmi 3 88 10 98 48 50Kaura 54 10 64 0 64Herne 96 10 106 95 12Yht kg 547 60 607 423 175Kg/ha/v 91 10 101 70 29

Vuotta kohti tässä kierrossa tarvitaan typpitäydennystä keskimäärin 29kg/ha. (547+60-70=175 kg : 6 v = 29 kg/ha/v).

Kierron ja tilan typpihuollon turvaamiseksi on palkokas-veille varattava riittävän suuri osuus viljelykierrossa. Nau-takarjatiloilla nurmipalkokasvien sopiva osuus on yleensä40–60 % ja lisäksi muilla palkokasveilla voi olla 10–20 %.Myös muilla tiloilla palkokasvien osuuden tulee olla riit-tävä, olosuhteista riippuen yleensä 30–50 %.

Kun palkokasveja otetaan mukaan viljelykiertoon, onkokonaisten kiertojen typpiomavaraisuutta syytä arvioidakokonaisuutena. Eri viljelykiertojen typpihuollon omava-raisuutta suhteessa toisiinsa havainnollistetaan oheistenviljelykiertoesimerkkien avulla.

Page 112: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

110

ERI KIERTOJEN TYPPIOMAVARAISUUS

Kierron typpiomavaraisuus suuriSuojavilja+ns – Nurmi1– Nurmi2 – Nurmi3 – RuisSuojavilja+ns – Nurmi1– Nurmi2 – Nurmi3 – Ruis – KevätviljaVehnä+ns – Nurmi1– Nurmi2 – RuisSuojavilja+ns – Nurmi1– Nurmi2 – Kevätvilja – KevätviljaViherlannnoitus – Ruis – VehnäSuojavilja+ns – Nurmi1– Kevätvilja – Kevätvilja – KevätviljaKierron typpiomavaraisuus pieni

3.2.5 KASVIEN VILJELYJÄRJESTYS JA VÄLIVUODETEdellä esitetyt näkökohdat eivät vielä riitä käytännönkasvinvuorottelun suunnitteluun. On tarpeen tietää myösmitä kasveja on edullista sijoittaa viljelykiertoon ennenkutakin viljelykasvia. Toisin sanoen missä järjestyksessäeri kasveja ja miten usein niitä voidaan viljellä.

Viljakasvit ovat enemmän tai vähemmän huonojaesikasveja itselleen. Sen sijaan nurmet ja palkoviljat ovathyviä esikasveja viljoille ja juurikasveille. Juurikasvitovat puolestaan hyviä esikasveja viljoille ja viljat hyviäesikasveja nurmille.

Tarpeellinen välivuosien määrä on kasvista riippuennormaalisti 1–4 vuotta, monilla kasveilla 3–4 vuotta. Mikälimaahan on levinnyt hankalia kasvitauteja tai tuholaisia, onvälivuosien määrää lisättävä 6–10 vuoteen, kuten ohessaesitetään.

Ohra ja vehnä ovat viljoista vaateliaimpia maan ravin-teisuuden, rakenteen ja rikkakasvien suhteen. Niiden juu-ristot ovat rukiin ja kauran juuristoja pienempiä. Syys-vehnä kehittyy keväällä suhteellisen hitaasti ja on ruistaheikompi kilpailija rikkakasveja vastaan. Vehnän hyviäesikasveja ovat apilanurmet, palkoviljat, peruna/juurikas-vit, viherrehu ja viherlannoitus sekä ristikukkaiset kasvit.Viljat ovat melko huonoja esikasveja vehnälle. Ne levittä-vät kauraa lukuun ottamatta tauteja (esim. tyvitaudit).

Ruis on vaatimaton maaperän ja lannoituksen suhteen.Se kehittyy keväällä nopeasti ja varjostaa hyvin rikkakas-veja, mikäli se on talvehtinut hyvin. Hyviä esikasveja ru-kiille ovat samat kuin vehnällekin.Kaura on vaatimaton lannoituksen ja maaperän suhteen.Sillä on kevätviljoista laajin juuristo ja sen ravinteiden ottoajoittuu viljoista pisimmälle ajalle. Kauralla on maata ter-vehdyttävä vaikutus, sillä sen juuriston pieneliöstö puh-distaa maata mm. tyvitaudeista.

Perunan esikasvivaikutus on suuri muille kasveille,

Page 113: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

111

Viljelykierron vaikutus maan kasvukuntoon:

Maan kasvukuntoa parantaviaSuojavilja+ns – Nurmi1 – Nurmi2 – Nurmi3 – RuisSuojavilja+ns – Nurmi1 – Nurmi2 – Nurmi3 – Ruis –KevätviljaVehnä+ns – Nurmi1 – Nurmi2 – RuisSuojavilja+ns – Nurmi1 – Nurmi2 – Kevätvilja –KevätviljaViherlannnoitus – Ruis – VehnäSuojavilja+ns – Nurmi1 – Kevätvilja – Kevätvilja –KevätviljaMaan kasvukuntoa kuluttavia

Eri kasviryhmien sisällä kasveilla onselviä eroja juuriston laajuudessa

NurmiheinätPieni1-vuotiset nurmetTimoteiNurminata, Englannin raiheinäKoiranheinäRuokonataSUURI

NurmipalkokasvitPieni1-vuotiset apilatValkoapilaAlsikeapilaPuna-apilaSirppi- ja sinimailanenMesikätSUURI

Viljat ym.PieniKevätrypsiMatalat hernelajikkeetOhraVehnäKauraKorkeat hernelajikkeet, härkäpapuKevätruisSyysvehnäRuisvehnäSyysruisSyysrypsi, SyysrapsiSUURI

erityisesti viljoille. Kevätviljat sopivat hyvin perunan jäl-keen viljeltäviksi. Aikaisin nostetun perunan jälkeen voi-daan Etelä-Suomessa kylvää myös ruista. Peruna menes-tyy parhaiten sellaisten kasvien jälkeen, jotka jättävätmaahan runsaasti juurimassaa (lyhytikäiset nurmikasvit,ruis). Peruna on hyvä kilpailija rikkakasveja vastaan hi-taan alkukehityksen ohitettuaan. Harauksilla ja multauk-silla voidaan perunanviljelyssä rikkakasveja vähentää te-hokkaasti.

Palkoviljat (herne, härkäpapu, virna) ovat maata pa-rantavia kasveja. Niiden esikasviarvo on hyvä muille kas-veille. Palkoviljojen jälkeen kannattaa yleensä kylvääviljoja. Palkoviljojen esikasviksi sopivat luontevimminviljat.

Apila sopii viljeltäväksi kaikkien muiden kasvien paitsiapilan ja muiden palkokasvien jälkeen. Apila perustetaanyleensä suojaviljaan. Syväjuurisena apilanurmella on suurimaata parantava vaikutus. Apilan juuristo pystyy irrot-tamaan maaperästä ravinteita tehokkaasti. Apila voitervehdyttää maata osin kauran tapaan. Toisaalta apila jamuut palkokasvit pitävät myös yllä tiettyjä kasvitauteja,jotka voivat olla erityisen haitallisia esimerkiksi varasto-vihannesten viljelyssä.

3.2.6 VILJELYKIERTOVAIKUTUSPidemmällä aikavälillä viljelykierron yhteisvaikutus eliviljelykiertovaikutus ratkaisee sen, mille tasolle maan kas-vukunto asettuu. Nurmen osuus kierrossa säätelee pitkältimaan multavuuden kehitystä. Eri kiertojen vaikutustamaan kasvukuntoon havainnollistetaan ohessa.

Viljelykiertovaikutus vaikuttaa myös siihen, paljonkomaa voi luovuttaa kasveille käyttökelpoisia ravinteita.Oheisen ruotsalaisen tutkimuksen mukaan seuraavallasivulla kasvit saavat 6-vuotisessa viljelykierrossa typpeäbiologisen typensidonnan avulla, esikasvivaikutuksenaedellisen vuoden kasvilta, karjanlannasta sekä osan myösmaaperästä, josta osa on ns. viljelykiertovaikutusta. Mikäli

apilanurmen osuus viljelykierrossa vähenee, vähenee myös

maan kyky luovuttaa typpeä.Oheisen kuvan esimerkkikierrossa ensimmäisen vuo-

den nurmen biologisen typensidonnan määrä on 225 kg/ha, toisen vuoden nurmen 165 kg/ha ja kolmannen vuodennurmen 50 kg/ha. Suojaviljan typensidonta on 50 kg/ha,joka ei kuitenkaan ehdi tulla suojaviljan hyväksi. Biologi-

Page 114: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

112

Viljojen suositeltaviaesikasveja ovat:• nurmet• palkoviljat• juurikasvit• öljykasvit

Palkoviljojen suositeltaviaesikasveja ovat:• viljat

Perunan/juurikasvienesikasveiksi sopivat:• lyhytikäiset nurmet• viljat

ERI KIERTOJEN VAIKUTUS MAAN MULTAVUUTEEN

Välivuosien määrä viljelykierrossa

Välivuosia kpl PeräkkäinKasvi Normaali Taudin uhka viljely

ilmeinen korkeintaan v

Viljat 1 2 – 3 1 – 2Herne 3 6 1Härkäpapu 3 4 – 5 1Peruna 3 4 – 6 1 – 2Apilanurmi 3 4 – 6 2 – 3Rypsi, sinappi,kaalikasvit 3 5 – 7 1 – (2)Sipulit 3 6 – 10 1 – (2)Porkkana 3 5 – 6 1 – (2)Tilli 3 4 – 5 1Avomaan kurkku 3 6 1

nen typensidonta on kierron aikana yhteensä 490 kg/ha elikierron aikana vuotta kohti keskimäärin 82 kg/ha.Nurmi1:en esikasvivaikutus nurmi2:lle on 10 kg/ha janurmi2:n esikasvivaikutus nurmi3:lle 60 kg/ha. Nurmen3:nesikasvivaikutus ja kiertoon lisätyn lannan typpilannoi-tusvaikutus ovat syysviljalle yhteensä 85 kg/ha ja seuraa-valle kevätviljalle 40 kg/ha. Savimaasta vapautuu typpeävuosittain 50 kg/ha, josta tässä tapauksessa on viidesosaeli 10 kg/ha viljelykiertovaikutusta.

Page 115: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

113

BIOLOGINEN TYPENSIDONTA, ESIKASVIVAIKUTUS JA VILJELYKIERTOVAIKUTUSVILJELYKIERRON TYPPIHUOLLOSSA

Granstedt 1993

3.3 VILJELYKIERRON MUODOSTAMINEN

3.3.1 VILJELYKIERRON SUUNNITTELUSSA HUOMIOONOTETTAVAAViljelykierron järjestämisessä kiinnitetään huomiota tilan/lohkon luontaisiin viljelyedellytyksiin kuten ilmastoon jamaalajiin. Lisäksi on huomioitava viljelyyn käytettävätyömäärä, tarvittavat koneketjut sekä luonnollisesti se,millä tuotteilla on menekkiä sekä mitä halutaan viljellä jakuinka paljon. Tämän lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiotamm. kasvien seuraaviin ominaisuuksiin:

1. Kasvien juuriston määrä sekä laajuus ja syvyys. Syvä- ja laajajuuris-toisia, apilavaltaisia nurmia tulee kierrossa olla riittävästi mukana.Sopiva määrä riippuu mm. maan kasvukunnosta.

2. Eri kasvien lannoitustarve, johon vaikuttavat mm.ravinteiden koko-naistarve, ravinteiden oton ajankohta sekä juurten kyky hyödyntäämaan ravinnevaroja. Palkokasvit ovat typpiomavaraisia ja ne lisää-vät maahan typpeä. Ne myös käyttävät tehokkaasti maan omia ravin-nevaroja.

3. Kotoiset lannoitteet tulisi voida jakaa tasaisesti kierron eri vaiheidenkesken.

4. Viljelykasvin rikkakasveja ehkäisevä vaikutus ja kilpailukyky sekämekaaniset säätelymahdollisuudet.

��������������!"7���+&��&�����

+��������4"#���+&��&�����

��������������

��������������������

���������������

,�����

#8#9#3

:4

:4

37:

99:

#���-��'##

27#

2##

!7#

!##

7#34

74 ;:

<4

�5!���� !���� !�����=��

Page 116: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

114

5. Eri kasvien alttius kasvitaudeille ja tuholaisille. Samaa tai saman heimon kasvia tulisi viljellä aikaisintaan vasta kolmen välivuodenjälkeen. Mikäli tauti tai tuholainen on jo levinnyt lohkolle, tarvitaanvälivuosia enemmän (6–10 v).

6. Kasvien kylvöaika ja kasvurytmi. Kevätkylvöisistä kasveista esim.vehnä ja kaura on tarpeen kylvää aikaisin, mutta esim. monitahoisenohran kylvöä voidaan viivästyttää jopa noin 2–3 viikolla. Lanttuvoidaan istuttaa taimista vasta kesäkuun jälkipuoliskolla. Tällöinvoidaan rikkakasveja torjua mekaanisesti. Syysviljoista ruis kylve-tään vehnää aikaisemmin. Eri kasvien erilaiset sadonkorjuuajattasaavat työhuippuja. Lisäksi aikainen sadonkorjuu on maan raken-teelle parempi vaihtoehto. Se mahdollistaa myös esim. viherlannoi-tuksen viljelyn.

7. Seosviljelyä käytetään hyväksi aina, kun se on mahdollista. Käyttö-kelpoisia seoksia ovat esimerkiksi herne – kaura, härkäpapu – kaura,virna – kaura, apila – nurmiseokset, viherlannoitusseokset ja rehu-viljaseokset. Seokset tasapainottavat ravinnetaloutta ja ne myösvähentävät osaltaan kasvitauteja sekä lisäävät viljelyvarmuutta.

8. Viljelykierron yhteistulosta sekä biologiselta että taloudelliseltakannalta tulisi käyttää ratkaisujen perustana eikä viljelykierron yk-sittäisten kasvien tulosta.

9. Monivuotisia kasveja ja muokkaamattomia jaksoja sisällytetäänkiertoon mukaan. Maan tulisi olla kasvuston peittämänä mahdolli-simman pitkään. Talvisin vähintään 30 %, mieluummin yli 50 %.

10. Kiertoon sisällytetään myös mahdollisuuksia tehokkaaseen mekaa-niseen rikkakasvien torjuntaan.

Viljelykasvin vaikutus sienijuuren menestymiseen on syytämyös ottaa huomioon. Sienijuuresta suuresti hyötyvä vil-jelykasvi sijoitetaan sienijuurta suosivan viljelykasvin jäl-keen eikä sienijuurta vähentävän kasvin jälkeen.

Ravinteiden huuhtoutumisen riskeihin kierron eri vai-heissa tulee myös kiinnittää huomiota.

Alueellinen viljelykierron suunnittelu korostuu erityi-sesti tuholaisten hallintakeinona. Mikäli vaativan kasvinviljelylohko sijoitetaan riittävän kauas edellisen vuodenlohkosta, talvehtivat tuholaiset eivät löydä uutta isäntä-kasvilohkoa (esim. sipuli-, porkkana- ja kaalikärpänen).Luontaisten vihollisten suosiminen saattaa puolestaanedellyttää, että viljelykasvi sijoitetaan edellisen vuodenviljelykasvin välittömään läheisyyteen (esim. rapsikuori-aisen hallinta rypsinviljelyssä).

Page 117: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

115

3.3.2 KASVIN VAIKUTUSVILJELYKIERROSSA

Eri viljelykasveilla on erilaisia tehtäviä viljelykierrossa.Vieressä annetaan joitakin esimerkkejä yleisimpien kasvi-en vaikutuksista esimerkkiviljelykierrossa.

3.3.3. VILJELYKASVIEN RYHMITTELY SUUNNITTELUSSAViljelykierron suunnittelua helpottaa, mikäli viljelykasvitryhmitellään pääryhmiin käyttäen esimerkiksi sivun oi-keassa alakulmassa olevaa jaottelua (peltoviljely).

Monipuolinen kasvinvuorotus saadaan, kun viljely-kiertoon otetaan mukaan kasveja jokaisesta ryhmästä. Sa-maa tai saman ryhmän kasvia viljellään korkeintaan kaksivuotta peräkkäin. Kierrosta muodostuu näin yleensä 4–8 -vuotinen. Erityisen taudinarkoja kasveja (tai taudinarkojasaman kasviheimon kasveja) viljellään vain kerran viljely-kierron aikana.

Vihannesviljelyssä viljelykasveja voidaan ryhmitelläesimerkiksi ravinnetarpeen, kasvisuvun sekä tautienylläpidon että rikkakasvien hallinnan perusteella.

Viljelykierron suunnittelussa markkinointimahdol-lisuudet, rehuntarve ja lyhyen tähtäimen taloudellisetnäkökohdat sovitetaan yhteen viljelyn kestävyyden jamaan viljavuuden hoidon kannalta keskeisten biologistenperiaatteiden kanssa.

3.3.4 LUOMUVILJELYEHTOJEN JA TUKIEHTOJEN RAJOITUKSIALuomuviljelyehdoissa sekä tukiehdoissa on joukko vilje-lykierron suunnittelua rajaavia ehtoja, jotka on tarkistetta-va vuosittain ja muistettava ottaa suunnittelussa huomi-oon:

• Viljelykiertosuunnitelmaan on merkittävä kukin kasviriittävän täsmällisesti

• Samaa viljalajia, perunaa tai yksivuotisia erikoiskas-veja saadaan viljellä enintään 2 vuotta peräkkäin, jonkajälkeen on viljeltävä vähintään 3 vuotta muita kasveja.

• Nurmen ikä saa olla enintään 4 vuotta (tukiehdoissa).• Luomuun siirrettävässä nurmessa on oltava kylvettynä

palkokasveja ja nurmen ikä saa olla enintään 2 sato-vuotta.

Kasvin vaikutus viljelykierrossa

Suojavilja+nsKevät- ja syysviljan vaihtelu rajoittaakevät- ja syysitoisia rikkakasveja

Nurmi INurmi sitoo biologisesti typpeä, lisäämultavuutta, parantaa rakennettaKasvava nurmi vähentää ravinteidenhuuhtoutumista

Nurmi IIKahdesti niitettävä nurmi vähentää tiettyjäjuuririkkakasveja ja siemenrikkakasveja

SyysviljaViljelykasvien sekä kevät- ja syyskylvöjenvaihtelu vähentää rikkakasveja ja kasvitauteja

VihantarehuMahdollistaa lyhyen kesantojaksonSillä on useita nurmen tyyppisiä vaikutuksia

JuurikasviMahdollistaa tehokkaan mekaanisen rikkakasvien torjunnan haraamalla.

1. Viljat

2. Palkoviljat/palkokasvipitoinenviherrehu

3. Juurikasvit/öljykasvit/kesanto

4. Nurmikasvit

Viljelykasvien ryhmittely

Page 118: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

116

Viljelykierron suunnittelun lähtökohtia

• kokonaisalasta mieluiten 30-50 %(korkeintaan 20-60 %) apilaseosnurmia

• nurmea viljellään korkeintaan kolme vuottaperäkkäin

• viljelykierrossa tulee olla useita eri tyyppisiäkasveja

• tasapaino maata parantavien ja maatakuluttavien kasvien kesken (multavuus,rakenne, typensidonta, rikkojen ehkäisy)

• vahva apilaseosnurmi voi jättää maahan noin7 t ka/ha juurimassaa, peruna noin 1,5 t ka/ha

• apilan juuristo voi olla 1,2–1,5 m syvä,kevätviljojen 0,6–0,8 m

• kasvia ei sijoiteta esikasviksi itselleen

• kiinnitä enemmän huomiota viljelykierronkokonaisvaikutukseen (viljelykiertovaikutuk-seen) kuin esikasvivaikutuksiin

• jotkut viljat ovat kilpailukykyisempiärikkakasveja vastaan kuin toiset

• tyvi- ja lehtilaikkutauteja, möhöjuurta sekäpahkahometta voidaan torjua viljelykierrolla

• multavuuden ollessa korkea, vapautuumaasta runsaasti typpeä ja fosforia kasvienkäyttöön

• hyvä viljelykierto vaikuttaa koko kas-vinviljelyn tuotantomahdollisuuksiin.

• Pelkkä nurmikierto on sallittu vain karjatiloilla.• Nurmesta on korjattava sato vuosittain – joko rehuksi

tai siemeneksi.• Viherlannoitusta saadaan viljellä enintään 2:tena

vuotena peräkkäin – ja sen on oltava merkittynäviljelysuunnitelmaan.

• Kasvinviljelytiloilla siirtymävaiheen jälkeen viljely-kierrossa tulee olla vähintään 30 % luomupeltoalastaviljaa, öljykasveja, pellavaa, vihanneksia tai marjoja.

• Koko peruslohko tulee pääsääntöisesti siirtää kerrallaluomuviljelyyn.

3.4 VILJELYKIERTOESIMERKKEJÄNautakarjatilaNautakarjatiloilla tarvitaan runsaasti karkearehua. Apila-pitoisia nurmia on siten runsaasti nautakarja- ja lammasti-lojen viljelykierroissa. Karkearehuksi voidaan myös vil-jellä yksivuotisia viherrehuseoksia, jotka joko sisältävätpalkokasveja (esim. virnaa, rehuhernettä) tai ovat puhtaitaviljakasvustoja. Näin kierron maanparannusvaikutus jatyppihuolto saadaan toimimaan suhteellisen helposti. Kier-toon otetaan lisäksi viljoja, jotka käytetään yleensä karjanrehuksi. Viljoina voidaan viljellä sekä kauraa että ohraa.Lisäksi puitavasta viljasta saadaan tarvittavaa kuivikettaeläimille. Nautakarjatilojen kiertojen heikkoutena on useinliiallinen apilan ja ylipäätään palkokasvien osuus, jokasaattaa aiheuttaa kasvitautiongelmia ja heikentää apilanmenestymistä myöhempinä vuosina. Kuivikelanta voi-daan levittää mulloksille ja virtsa vanhimmille nurmille ja/tai rehuviljalle. Lietelantaa käytetään yleensä kaikillemulloksille ja vanhemmille nurmille.

SikatilaSikojen päärehukasvi on ohra, jota sikatilan kierrossa ontarpeen viljellä runsaasti. Sitä viljellään usein kuitenkinliikaa ja kierrosta tulee näin yksipuolinen. Liiallinen ohranosuus kierrossa aiheuttaa painetta rikkakasvien ja kasvi-tautien hallintaan sekä maan rakenteen ylläpitoon. Kier-toon tulee sisällyttää vähintään yhtenä vuonna viidestäapilavaltainen nurmi, joka perustetaan suojaviljaan. Li-säksi yhtenä vuonna viljellään esimerkiksi hernettä taihärkäpapua kauran kanssa, jotka kumpikin sopivat hyvinsikojen rehuksi. Kaksivuotinen apilanurmi olisi kuitenkinyksivuotista parempi. Voidaan käyttää myös apilaseoksia

Page 119: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

117

ohran aluskasvina. Runsasta kevätviljan osuutta vähentää,mikäli kiertoon voidaan sisällyttää yksi syysvilja, esim.ruis tai ruisvehnä. Sikatiloilla lanta käytetään viljojenlannoitukseen.

Kanatiloilla viljelykierron muodostamisen periaatteetovat samankaltaiset. Ohran tilalla voidaan kuitenkin vil-jellä runsaammin kauraa.

ViljatilaKarjattomilla viljatiloilla tarvitaan riittävästi typensitoja-kasveja sekä maata parantavia kasveja viljojen lisäksi.Kiertoon otetaan savi- ja hiesumailla yleensä kaksivuoti-nen apilavaltainen nurmi, joka ainakin osittain käytetäänviherlannoitukseen. Seuraavan viljan typensaanti ja kas-vuedellytykset ovat siten hyvät. Kaksivuotisen nurmenesikasvivaikutus ulottuu merkittävänä myös toiseen vilja-vuoteen. Jotta myytäviä viljoja saataisiin kiertoon enem-män, viljojen väliin sijoitetaan vielä typensitojakasvi, jokavoi olla herne tai härkäpapu tukiviljan kanssa. Myytävinäviljoina viljellään esimerkiksi syys- ja kevätruista, kevät-ja syysvehnää, ruisvehnää, kauraa sekä hernettä tai härkä-papua. Hyväkuntoisilla mailla voidaan myös tyytyä jokatoinen kerta yhteen nurmivuoteen.

VihannestilaVihannestilan kierrossa tarvitaan sekä maanparannus- ettätypensitojakasveja. Vihannesviljelyssä korostuvat myösesikasvin rikkakasveja puhdistava vaikutus sekä kasvitau-tien ja tuholaisten ehkäisy. Esimerkiksi kaalin sadonkorjuu-jätteet, erityisesti hitaasti hajoavat varret saattavat estääjoidenkin kasvien viljelyn seuraavana vuonna. Vihannes-viljelyssä palkokasvit saattavat olla monelle vihanneksellehuonoja esikasveja kasvitautien takia. Tämän ja rikkakasvi-en torjunnan vuoksi esimerkiksi kaksivuotinen apilavaltai-nen (viherlannoitus)nurmi voidaan rikkoa keskikesällä,hävittää rikkakasveja tehokkain muokkauksin 2–3 viikonajan ja kylvää vielä uusi tulevan vuoden vihannek-sellesopiva viherlannoituskasvi syksyksi (kerääjäkasviksi esi-merkiksi vilja). Varhain korjattavien vihannesten jälkeenkiertoon sisällytetään kerääjäkasvuston viljely. Istutus tai-mista voi mahdollistaa myös alkukesän käyttämisen jokoviherlannoituksen viljelyyn tai avokesannointiin.

Viljat ja heinäkasvit puhdistavat maata vihannestentaudeista. Sipulikasvit puhdistavat maata muista kuinomista taudeistaan.

Page 120: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

118

ESIMERKKEJÄ VILJELYKIERROISTA ERI OLOSUHTEISSA

NAUTAKARJATILA

A. Etelä-Suomi, savimaa

1. Ohra + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. (Apilanurmi) 5. Kaura 6. Viherrehu

1. Ohra + (ns) 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. (Apilanurmi) 5. Kaura 6. (Kaura)

1. Kevätvilja + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Vilja 5. Perunat ja vihannekset, kerääjäkasvi

B. Etelä- ja Keski-Suomi, kevyt kivennäismaa

C. Etelä- ja Keski-Suomi, multamaa

D. Etelä- ja Keski-Suomi, turvemaa

PERUNAN VILJELYYN PAINOTTUVA TILA

A. Etelä-Suomi, nautakarjaa

1. Kaura + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Apilanurmi + 5. Syysvehnä 6. Hernekaura puolikesanto

1. Kaura + (ns) 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Apilanurmi + 5. Ruis tai kaura 6. Hernekaurapuolikesanto

Page 121: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

119

SIKA/KANATILAT

Etelä- ja Keski-Suomi

1. Kevätvilja + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Syysvilja 5. Ohra tai kaura + 6.Hernekaura-rehuksi tai -rehuksi, myyntiin aluskasvimyyntiin tai viherlannoitukseen

A. Etelä- ja Keski-Suomi, hyvät olosuhteet

KARJATTOMAT VILJATILAT, kivennäismaat

1. Kevätvehnä + ns 2. Apilanurmi 3. Viherlannoitus 4. Syysvehnä 5. Herne

B. Etelä-Suomi

1. Viherlannoitus 2. Syysvilja 3. Herne 4. Kevätvilja +ns

C. Etelä- ja Keski-Suomi

1. Viherlannoitus 2. Syysvilja 3. Kevätvilja + ns

D. Etelä-Suomi, hyvät olosuhteet

1.Viherlannoitus 2. Syysvehnä tai 3. Herne 4. Kevätvehnä 5. Härkäpapu 6. Kevätvehnä + nsruis (+aluskasvi) + aluskasvi

1.Ohra + ns 2. Apilanurmi 3. Ohra 4.Ohra + kaura + 5. Hernealuskasvi

Page 122: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

120

VIHANNESVILJELYTILAT

A

C

1. (Apilanurmi) 2. Viherlannoitus 3. Kaalit, purjo, 4. Sipuli, lanttu 5. Porkkana, peruna, 6. (Vilja + ns)selleri -keskinkertainen punajuuri -niukka lannoi--runsas lannoitus- lannoitustarve -niukka lannoitus- tustarve -tarve tarve - ei lann. ei lannoiteta

MANSIKANVILJELY

B

1. Kaura + ns 2. Apilanurmi 4. Purjo 5. Porkkana 6. Pikakesanto 7. Sipuli3. Apilanurmi +viherlannoitus

1. Pikakesanto + 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi, 4. Vihannekset 5. Pikakesanto + 6. Vihanneksetnurmen pikakesanto viherlannoitusperustaminen kerääjäksi

1. Kesanto + 2. Mansikka 3. Mansikka 4. Mansikka 5. Mansikka 6. (Peruna taimansikan vihannekset)istutus

7.Vilja + ns 8. Apilanurmi 9. Vihannekset

Page 123: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

121

VILJELYKIERTO ON KEINOSÄÄDELLÄ

PELTOEKOSYSTEEMISSÄ

• aurinkoenergian virtaa

• ravinteiden kiertoa

• monimuotoisuutta

• vakautta

3.5 SIIRTYMÄVAIHEEN KASVIT

Siirryttäessä tavanomaisesta viljelystä luonnonmukaiseenviljelyyn kannattaa viljelykierto aloittaa harkiten. Siirty-mävaiheessa ja myöhemminkin ainakin savi- ja hiesu-mailla on hyvä käyttää kaksi vuotta peräkkäin maataparantavien kasvien viljelyyn. Sopivia siirtymävaiheenkasveja ovat 1–3-vuotiset apilavaltaiset nurmet tai 1–2-vuotiset viherlannoitusseokset. Jos maa on rikkakasvienvaivaama, se kesannoidaan ensimmäisenä kesänä. Viher-lannoitusseos voidaan kylvää tällöin vasta heinäkuun lo-pulla.

Tilan pelloille suunnitellaan lohkojako. Varsinainenviljelykiertosuunnitelma laaditaan lomakkeelle. Sen laa-dinnan yhteydessä suunnitellaan jokaisen lohkon luomu-viljelyyn siirtyminen. Esimerkki viljelykiertosuunnitel-masta on luvussa 10.2.

Kasvinvuorottelun perusperiaatteita

• Tasapainon luominen viljavuutta parantavienja sitä kuluttavien kasvien kesken.

• Syvä- ja matalajuuristen kasvien vuorottelu.• Runsaasti ja vähän juurimassaa tuottavien kas-

vien vuorottelu.• Typpeä sitovien ja typpeä kuluttavien kasvien

vuorottelu.• Rikkakasveille arkojen kasvien sijoittaminen

rikkakasveja vähentävien kasvien jälkeen.• Tauti- ja tuholaisaroille kasveille jätetään riittä-

vän pitkä väli.• Kylvö- ja korjuuajoiltaan erilaisten kasvien

vuorottelu.• Viherlannoitusta ja aluskasveja käytetään maan

suojaamiseksi, huuhtoutumisen vähentämiseksija typen hankkimiseksi.

• Seosviljelyä käytetään aina, kun se on mahdol-lista ja järkevää.

• Varhaisperunan ja varhaisvihannesten ym.jälkeen käytetään kerääjäkasveja.

• Talvehtivia kasveja kasvupeitteisyydenlisäämiseksi.

Page 124: Luonnonmukainen maatalous

VILJELYKIERROT

122

KIRJALLISUUTTA

Ahnström, J. 2001. Biologisk mångfald – livlina eller presentsnöre? Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag ochpostrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss. 59-60.

Alakukku, L. 1995. Syväjuuriset kasvit osa maan hoitoa. Koetoiminta ja käytäntö 52, 23.5.1995: 21.Alakukku, L. 2000. Kasvi muokkaa maan rakennetta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 7. p. 4.Bachinger, J. and Zander, P. 2000. Modelling crop rotation for organic farms. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference.

Basel. P. 144.Båth, B. 1999. Växtföljden och odlingssystemet vid ekologisk odling av frilandsgrönsaker. En litteraturstudie. Jordbruksverket.

Jordbruksinformation 20. 40 s.Eltun, R. & Bjerke, O. 2000. Yields and pre-crop effects of pulse crops in organic crop rotations. Proceedings 13 th IFOAM

Scientific Conference. Basel. Pp. 64-67.Erviö, R. ja Talvitie, H. 1995. Viljelymaan humuspitoisuuden muuttuminen ja siihen vaikuttaminen. Maatalouden tutkimus-

keskus. Tiedote 11/95. Jokioinen. 18 s + liitteitä 7 s.Granstedt, A. 1990. Fallstudier av kväveförsörjning i alternativ odling. Alternativ Odling: 4. SLU. Uppsala. 271 s.Granstedt, Artur. 1991. Gödselverkan, förfrukteffekt och växtföljdseffekt av stallgödsel, gröngödsel och vallodling i ekologiskt

lantbruk. Alternativodlingsbrevet nro 33-34, SS 18-22.Granstedt, A. 1993. Gröngödsling och kvävemineralisering - risker och möjligheter. Alternativodlingsbrevet nro 51. Pp. 8-15.Granstedt, A. 1993. The mobilization and immobilization of soil nitrogen after green-manure crops at three locations in Sweden.

Soil management in sustainable agriculture. Proceedings of the third international conference on sustainableagriculture Wye College, University of London,1993. Pp. 265-275.

Granstedt, A. 1996. Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 6, ss 29-31.Granstedt, A. 1996. Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa, osa II. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 7, ss. 24-25.Granstedt, A. & L-Baeckström, G. 2000. Studies of the preceding crop effect of ley in ecological agriculture. American Journal

of Alternative Agriculture. Vol 15, Nr 2. ss. 68-78.Helenius, J. 1996. Avain kasvitauti- ja tuholaisongelmien ekologiseen hallintaan: Alueellinen viljelykierto. Omavarainen

maatalous nro 3. ss. 6-7.Helenius, J. 1997. Spatial scales in ecological pest management (EPM): Importance of regional crop rotations. Biological

Agriculture & Horticulture, 15(1-4), 163-170.Helenius, J. 1999. Kasvituotannon ja biologisen monimuotoisuuden positiivinen vuorosuhde. Lehmiä ja lintuja. Luonnon

monimuotoisuuden hoito maataloudessa. Sykesarja C3. Toim. Juha Hiedanpää. Satakunnan ymp.kesk. ss. 23-30.Kahiluoto, H. ja Vestberg, M. 1999. Impact of cropping system on mycorrhiza. In: Designing and testing crop rotations for

organic farming. Eds. JE Olesen, R. Eltun, MJ Gooding, ES Jensen ja U Köpke. DARCOF Report no 1. Pp. 305-310.Kangasmäki, T. 1989. Nurmipalkokasvien esikasviarvo. Koetoiminta ja Käytäntö 18.4.1989.Koponen, H. & Valkonen, J. 1996. Porkkanan pahkahome torjutaan oikealla viljelykierrolla. Omavarainen maatalous vol. 15

nro 3, ss. 4-5.Källander, I. 1993. Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s.Känkänen, H., Turtola, E. 1998. Typpihuuhtoutumat kuriin aluskasvilla. K&K 58, 3: 4.Landström, S. & Magnusson, M. 1997. Fodervicker + havre som förfrukt till potatis. Forskningsnytt nr 4. ss. 8-9.Laitinen, P. 1994. Allelopatia. Kasvien ja muiden eliöiden biokemiallinen vuorovaikutus. Kirjallisuustutkimus. Maatalouden

tutkimuskeskus. Jokioinen. 58 s.Louna. S. ja Kyttä, H. 2000. Viljelykierto. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 s.Nykänen, A. 1996. Partalan viljatilan viljelykierto. Omavarainen maatalous 15, 2: 5.Niskanen, M., Vuorinen, M. 2001. Viherlannoitus ja oikea esikasvi takaavat luomurukiin sadon. K&K 58, 3: 3.Nykänen, A. Granstedt, A. Laine, A. and Kunttu, S. 2001. Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic

Farming in Finland Biological Agriculture & Horticulture, 2001, 18(1), 55-66Olesen, J. E. 2000. Crop rotation for grain production. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 145.Rämert, B. 1996. Intercropping as a strategy for reducing damage to carrots caused by the carrot fly, Psila rosae (F). Biological

Agriculture & Horticulture, 13(4), 359-369.Schmidt, H. ym. 1999. Legume Breaks in Stockless Organic Farming Rotations: Nitrogen Accumulation and Influence on the

Following Crops. Biological Agriculture and Horticulture. Vol. 17. No 2. ss. 159-170.Seuri, P. 2000. Kasvinvuorotus ja viljelykierrot. Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 s.Thorup-Kristensen, K. 2001. Are differences in root growth of nitrogen catch crops important for their ability to reduce soil

nitrate-N content, and how can this be measured? Plant and Soil 230: 185-195.Teittinen, P. 1965. Puna-apilan esikasviarvosta. Acta Agr. Fenn. 107: 175-190.Teittinen, P. 1978. Herneen arvo kasvintuotannon osana. Palkokasvipäivä 4.10.1978. HY Kasv.vilj.lait.julk. 3Teittinen, P. 1979. Ruis elvytettävänä. Käytännön Maamies 7/1979.Torstensson, G. 1998. Nitrogen Delivery and Utilization by Subsequent Crops after Incorporation of Leys with Different Plant

Composition. Biological Agriculture and Horticulture. Vol. 16. No 2. ss. 129-143.Varis, E. 1986. Kasvinvuorotus maan kasvukunnon ylläpitäjänä. Kylvösiemen 2/1986: 34-36.Varis, E., Horstia, E ja Iivonen, L. 1983. Palkokasvit viljelykierrossa ja seoksissa. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen

hyväksikäytön raportti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. 130 s.Wolfe, M., 2000. Clover:cereal bi-cropping for organic farms. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference.

Page 125: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

123

Ravinnehuollon perusteita

• Ravinteiden kierrätyksen ohjaaminen• Energiavirran ohjaaminen• Monimuotoisuuden hoito• Hajottajien hyväksikäyttö• Vakauden tukeminen

4. RAVINNEKIERROT JA RAVINNE-HUOLTO LUONNONMUKAISESSA

VILJELYSSÄ

4.1 RAVINTEETKasvit tarvitsevat ravinteita sekä solukoiden rakennusai-neiksi että elintoimintojen ylläpitoon. Pääosa solukoittenrakennusaineista on hiiltä ja happea sekä vetyä, joitakasvit saavat ilmasta hiilidioksidina ja maasta vetenä.Valkuaisaineiden rakennusainetta typpeä ja muita kiven-näisravinteita kasvit ottavat luonnossa maasta pääosinpieneliöstön välityksellä.

Kasvien ravinteiden otto tapahtuu maanesteestä neste-virtauksen ja ioninvaihdon avulla. Kasvit voivat ravintei-den otossa hyödyntää myös niukkaliukoisia ravinnelähteitäaktiivisen oton sekä epäsuoraan pieneliötoiminnan avulla.Pieneliöstö ottaa lisäksi ravinteita myös talteen pienentäenniiden hävikkejä ja palauttaa niitä takaisin kiertoon.

Pieneliöstön toiminnassa voidaan erottaa viisi tapaa,jotka turvaavat kasvien ravinteiden saantia.1) Kuolleeseen eloperäiseen ainekseen sitoutuneet ravin-

teet tulevat kasveille käyttökelpoiseen muotoon hajot-tajien työn tuloksena. Vaikutus on melko nopea.

2) Maan eloperäiseen ainekseen varastoituneet ravinteettulevat kasvien käyttöön mobilisoitumisen (vapau-tumisen) kautta. Vaikutus on hidas ja pitkäaikainen.

3) Maaperän kivennäisaineista ravinteet tulevat kasveillekäyttökelpoiseen muotoon vapautumisen kautta. Vai-kutus voi olla melko nopea – hyvin hidas.

4) Ilmakehän typpi tulee kasveille käyttökelpoiseen muo-toon biologisen typensidonnan avulla. Vaikutus onmelko nopea.

5) Pieneliöstö ottaa liukoisia ravinteita talteen ja pa-lauttaa niitä kasvien käyttöön.

Luonnonmukaisessa viljelyssä kasvien ravinteiden saantiturvataan näitä luonnollisia tapahtumia (ekosysteemipal-veluita) hyväksikäyttäen, tehostaen ja ohjaten. Tarvittavalannoitus hoidetaan luonnon toimintatapoja seuraten käyt-tämällä pääasiassa paikallisia, luomutuotantoehtojen mu-kaan tilalla tuotettuja eloperäisiä lannoiteaineita, jotka

KASVIEN LUONNONMUKAINENRAVINTEIDEN SAANTI

Ilmakehästäbiologisentypensidonnanavulla

Maamineraaleistavapautumisenavulla

Hitaastihajoavasta eloperäi-sestä aineesta

Eloperäisenaineenhajotuksesta

Page 126: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

124

Eloperäinen lannoitus

• Lisää maan eloperäisen aineen määrää –erityisesti helpommin hajoavaa osaa

• Parantaa maan vedenläpäisykykyä

• Parantaa maan veden varastointikykyä

• Tasoittaa veden jakaumaa maassa

• Tasoittaa ravinteiden jakaumaa syvyys-suunnassa

• Tasoittaa ravinteiden saantia

• Pienentää vuosittaisia satovaihteluita

Eloperäiset lannoitteet• toimivat kasvien ravinteiden lähteenä• parantavat maan fysikaalisia ja kemiallisia viljelyominaisuuksia• vilkastuttavat maan pieneliötoimintaa ja tervehdyttävät maata• uusiutuvia ja kierrätettäviä

Kasvinravinteet

• Pääravinteet :C, O, H, N, P, K

• Sivuravinteet:S, Ca, Mg

• Hivenravinteet:B, Cu, Zn, Mn, Fe, Cl, Mo

• Hyödyllisiä alkuaineita:Na, Si, Co, Va

sisältävät ravintoa maaperän hajottajaeliöstölle ja vilkas-tuttavat siten maan pieneliötoimintaa. Kivennäislannoi-tuksessa voidaan käyttää tarvittaessa luonnosta saatavialannoiteaineita, joita ei ole kemiallisesti väkevöity taimuutettu helppoliukoisemmiksi (kivijauheita).

4.1.1 LANNOITUKSEN TEHTÄVIÄ JAVAIKUTUKSIA

Lannoituksen tehtävänä luonnonmukaisessa viljelyssäon maan ravinnevarastojen täydentäminen ja kasvien ta-sapainoinen ravitseminen ensisijaisesti pieneliötoimin-nan välityksellä. Lannoituksen tehtävänä on myös edis-tää sitä monimutkaista aineenvaihduntaa, jota tapahtuukasvin juurien, maan pieneliöstön ja maan eloperäisensekä kivennäisaineksen välillä. Sen tulee myös edistäähyödyllistä pieneliötoimintaa ja maan murustumistasekä hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen ylläpitoa jalisäystä maassa. Lannoituksen järjestämisessä kiinnite-tään huomiota myös uusiutumattomien luonnonvarojensäästämiseen ja ympäristön saastumisen välttämiseen.

Eloperäiset lannoitteet toimivat maan hajottajaeliös-tön ravinnon ja energian lähteenä. Maassa lahottaja-eliöstön suorittama eloperäisen aineen hajotus on tärkeäosa kasvi-maa-systeemin luonnollista kiertoa. Hyvä”ruoansulatus” mahdollistaa tehokkaan ja monipuolisenrakennustoiminnan.

Eloperäisten lannoitteiden satoa lisäävä vaikutus pe-rustuu pääasiassa kolmeen vaikutustapaan; 1) ne toimi-vat kasvien ravinteiden lähteinä, 2) parantavat maan fy-sikaalisia ja kemiallisia viljelyominaisuuksia sekä 3) vil-kastuttavat maan pieneliötoimintaa ja tervehdyttävätmaata.

Eloperäisen lannoituksen vaikutus on riippuvaineneloperäisen aineen laadusta, maaperän ominaisuuksista,pieneliötoiminnasta sekä säästä ja viljelytoimenpiteistä.Hidasliukoisella eloperäisellä lannoituksella kasvi-maa-systeemi voi myös itse paremmin säädellä ravinteidenottoa.

Kasvien ravinteiden saanti turvataan luonnonmu-kaisessa viljelyssä käyttäen eri ravinnelähteitä sopivas-ti yhdistelemällä. Kasvit voivat saada ravinteita mm.seuraavassa käsiteltävistä lähteistä.

Page 127: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

125

PÄÄRAVINTEIDEN MYYNTIMÄÄRÄTSuomi 1947–2001, liukuva 5-v. keskiarvo

4.1.2 RAVINNEKIERTO JA RAVINNETASEITAMaassamme on käytetty elintarviketuotantoon vuosittainväkilannoitteissa typpeä noin 220 000–165 000 t, fosfo-ria 60 000–20 000 t ja kaliumia 110 000–60 000 t. Suu-rimpia määriä käytettiin 1980-luvulla ja pienimpiä 2000-luvun alussa. Myyntimäärät ovat vähentyneet 1990-lu-vun kuluessa.

Maatiloilta myyntituotteiden mukana poistuva ravin-nemäärä on nykyisin yleensä huomattavasti lannoitteis-sa ja rehuissa maatalouteen ostettuja ravinnemääriä pie-nempi. Vuosikymmenien kuluessa ostoravinteiden käy-tön lisäännyttyä maatalouden ravinnekierto on muuttu-nut avoimemmaksi aina 1990-luvun alkuun asti. On alet-tu käyttää suorempaa tuotantotapaa.

Fosforia ostettiin maatalouteen jo 1950-luvullaenemmän kuin nykyisin. Suurimmillaan fosforin ostotolivat 1970- ja 1980-luvuilla. Fosforin ostot ovat pienen-tyneet noin 65 % eli kolmannekseen huippuvuosienmääristä (30 -> 10 kg/ha).

Typen ostot olivat vähäisiä 1950-luvulla ja 1960-lu-vun alussa. Ostot lisääntyivät jyrkästi 1960-luvun lopul-ta lähtien aina 1990-luvun alkuun asti. 1990-luvulla ty-pen ostot ovat vähentyneet noin viidenneksen (102 -> 82kg/ha). Kaliumin ostot saavuttivat 1960-luvun loppu-vuosina tason, joka se on nykyisin. Korkeimmillaan ka-liumin ostot olivat 1980-luvun loppupuolella. Kaliuminostot ovat pienentyneet noin 40 % huippuvuosien mää-ristä (57 -> 32 kg/ha).

Väkilannoitteissa maatalouteen ostetuista ravinteistaelintarvikkeissa myydään keskimäärin noin 25–30 %.Tuotantosuunnittainen ja tilakohtainen vaihtelu on huo-mattavan suurta. Kasvinviljelytiloilla ravinteiden hyöty-suhteet ovat yleensä noin 50–80 % ja karjatiloilla noin10–30 %. Voidaan todeta, että ravinnekierto maatalou-dessa on nykyisin edelleenkin melko avoin.

Koska ravinteita ostetaan joka vuosi maatalouteenkeskimäärin 3–4 kertaa enemmän kuin tuotteiden muka-na viedään maataloudesta pois, muodostuvat koko systee-min hävikit tämän takia huomattaviksi. Maatalous on ny-kyisin merkittävin fosforin ja typen päästöjen aiheuttaja.

Maataloudesta vesistöihin kulkeutuu typpeä noin 39500 t/v eli noin 16 kg/ha ja fosforia 2 600 t/v eli 1 kg/ha.Maatalouden osuus kokonaiskuormituksesta on typenosalta 49 % ja fosforin osalta 60 %. Tavoitteena on vä-

Maataloustilastollinen vuosikirja 2001HY Mli Rajala 2002

���� ���� ���� ���� ���� ����

�� �

������

�������

������������ !"�

Page 128: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

126

hentää maatalouden vesistöjen typpikuormitusta noin 50prosentilla ja fosforikuormitusta noin 50 prosentilla vuo-teen 2005 mennessä. Viljelyn kehittämisen haaste onsaavuttaa asetetut tavoitteet fosfori- ja typpipäästöjenvähentämisestä.

1990-luvulla ravinteiden ostot maatalouteen ovat pie-nentyneet typen osalta noin 20 % (102 -> 82 kg/ha), fosfo-rin noin 65 % (30 -> 10 kg/ha) ja kaliumin noin 45 % (57-> 32 kg/ha).

Maatalouden ravinneylijäämä on pienentynyt vastaa-vasti. Syynä on mm. tarkentunut lannoitussuunnittelu jalannoituskäytäntö sekä maiden parantunut ravinteisuus jasiten pienentynyt lannoitustarve.

Maatilalta ravinteita poistuu myytävissä viljelytuot-teissa kuten viljoissa, juureksissa, vihanneksissa ja mar-joissa sekä sadon sivutuotteissa, kuten oljissa ja naateis-sa sekä kauppakunnostusjätteissä. Kotieläintuotannostaravinteita poistuu myytävässä maidossa, lihassa, kanan-munissa sekä myytävissä eläimissä. Lisäksi ravinteitapoistuu maatilan kierrosta huuhtoutumalla, haihtumallasekä pidättymällä maaperään.

Vastaavasti ravinteita voi tulla maatiloille ostettavissalannoitteissa (väkilannoitteet, ostettava karjanlanta, täy-dennyslannoitteet) sekä ostettavissa rehuissa ja ostoeläi-missä. Typpeä voi maatiloille tulla myös biologisessatypensidonnassa. Myös laskeumassa tulee ravinteita maa-tilalle.

Maatilan ravinnetase on porttitase- eli kauppataselas-kelma. Siinä tarkastellaan tilan ravinteiden ostojen jamyyntien erotusta. Se kertoo tilan ravinneyli- tai alijää-män suuruuden. Ravinnetase voi olla ylijäämäinen, jollointilalle tulee enemmän ravinteita kuin tilan tuotteissa pois-tuu. Tase voi olla myös alijäämäinen, jolloin ravinteitapoistuu tuotteissa enemmän kuin tilalle tulee. Ravinnevir-ta tilalle ja ravinteiden poistuma tilalta voivat olla myösyhtä suuria, jolloin niiden erotus on nolla ja ravinnetasetasapainoinen. Porttitase soveltuu erityisesti karjatiloillekoko tilan ravinneliikenteen seurannan ja suunnittelunapuvälineeksi.

Kasvinviljelyn ravinnetase on peltotaselaskelma. Siinätarkastellaan pellolle lannoitteissa annettujen ja pelloiltasadoissa korjattujen ravinteiden erotusta. Peltotase kertoolannoituksen tarkoituksenmukaisuudesta ja tilan kasvinvil-jelyn ravinnetalouden toimivuudesta. Laskenta voidaantehdä lohkoittain, viljelykierroittain ja tilan koko kasvinvil-jelyä koskevana. Peltotase voidaan laskea joko pellon lai-

Page 129: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

127

1989 1991 1993Tav.om. Sv Luomu

N-osto 107 52 31N-myynti -22 -23 -20N-tase 85 29 11P-osto 27 31 8P-myynti -4 -4 -3P-tase 23 27 5K-osto 57 106 73K-myynti -6 -7 -5K-tase 51 99 68

Tav.om. = TavanomainenSv = SiirtymävaiheLuomu = Luonnonmukainen viljely

TYPEN, FOSFORIN JA KALIUMIN PORTTITASEETREETAN MAITOTILALLA TAVANOMAISESSA,SIIRTYMÄVAIHEESSA JA LUOMUVILJELYSSÄ

RAVINNETASE ÖJEBYN KOKEESSA

dalla (=pellon laitatase eli ravinneliikennetase) tai pellonpinnalla (pellon pintatase eli maaperätase eli maatase).

Kotieläintuotannon ravinnetase on karjantase. Kar-jantaselaskelmassa lasketaan rehuissa ja eläimissä karjaantulleiden panosten ja karjasta saatujen tuotosten sisältämi-en ravinteiden erotus. Karjantase kertoo rehuista lantaankulkeutuvien ravinteiden kokonaismäärän. Se ilmaiseerehujen ravinteiden hyväksikäytön karjataloudessa.

Esimerkki. Reetan tilan ravinnetasetta seurattiin, kun tila siirtyi tavan-omaisesta viljelystä luomuviljelyyn ja luomumaidon tuotantoon. Tilallaeläintiheys oli 0,8 ey/ha. Typen porttitase oli ennen luomuviljelyynsiirtymistä noin 80 kg/ha ylijäämäinen. Ylijäämä pieneni luomuviljelys-sä noin 10:een kg/ha. Fosforitase oli ennen siirtymistä noin 20–25 kg/haylijäämäinen, siirtymävaiheessa ostettiin apatiittia ja ylijäämä oli noin30 kg/ha. Luomuviljelyssä fosforitaseen ylijäämä oli noin 5 kg/ha.Kaliumtase oli ennen siirtymistä noin 50 kg/ha ylijäämäinen, siirtymä-vaiheessa ostettiin biotiittia, jolloin ylijäämä oli noin 80–125 kg/ha.Luomuviljelyssä rehuissa ostettiin enemmän kaliumia kuin tuotteissamyytiin, joten kaliumtase oli hieman ylijääämäinen ilman biotiitinostoakin. Ravinne-huuhtoutumia ja muita hävikkejä ei erikseen tarkas-teltu. (Väisänen 1996).

Pohjois-Ruotsissa Öjebyn tutkimusasemalla on kahden 6-vuotisen mai-totilan viljelykierron ajan seurattu kasvinviljelyn ravinnetaseita (pelto-tase) luomuviljelyssä ja tavanomaisessa viljelyssä. Typpitase oli luomu-viljelyssä suunnilleen tasapainossa. Biologinen typensidonta kattoi ty-pen poistuman. Tavanomaisessa viljelyssä typen ylijäämä oli noin 75 kg/ha. Tilanne pysyi suunnilleen samanlaisena koko tutkimuksen ajan.Fosforitase oli luomuviljelyssä lähellä tasapainoa ollen 2–3 kg/ha ylijää-mäinen. Tavanomaisessa viljelyssä fosforitase oli kokeen alku-puolella18 kg/ha ja loppupuolella 8 kg/ha alijäämäinen. Tavan-omaisessa vilje-lyssä kaliumtase oli 18–12 kg/ha ylijäämäinen. Toisella koejaksollatavanomaisessa viljelyssä P- ja K-lannoitusta pienennettiin. Alijäämäi-nen kaliumtase todettiin kestäväksi, koska maamineraaleista kaliumiavoi vapautua vuodessa noin 15–30 kg/ha. Maalaji oli savesta sisältäväähienoa hietaa. (Jansson 2001).

Luomun vahvuuksia ravinnekierron ja ympäristönkannalta– Kasvinviljelyn ja kotieläintuotannon yhdistäminen. Pai-

kallinen ravinnekierto tehostuu – tilatasolla ja/tai tilayh-teistyötasolla.

– Alhaisempi eläintiheys. Suurempi omavaraisuusastemerkitsee myös sitä, että eläintiheys on pienempi. Luo-mutiloilla eläinten määrä on yleensä paremmin tasapai-notettu rehuntuotantoalaan. Näin lannan määrä ja kasvi-en ravinteiden otto vastaavat paremmin toisiaan.

– Nurmien keskimäärin suurempi osuus kierrossa. Nurmetkäyttävät ravinteita tehokkaasti. Monivuotisista seos-nurmista ravinteiden huuhtoutuminen jää vähäiseksi. Nemyös parantavat maan kasvukuntoa.

– Palkokasvien suurempi osuus ja lannan tarkka hyödyn-täminen. Biologisella typensidonnalla hankitaan tarvit-tavaa täydennystyppeä ja lannan tarkalla hyödyntämi-sellä turvataan muiden ravinteiden tarve.

Väisänen 1996

Page 130: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

128

Luomun haasteita ravinnekierron ja ympäristön kan-nalta– Vaikeus säädellä eloperäisten lannoitteiden typen va-

pautumista. Käytettäessä biologista typensidontaa jaeloperäisiä lannoitteita on vaikeampi annostella ravin-teet tarkasti kasvien tarpeiden mukaan. Tuloksena voiolla heikko kasvu, pieni sato ja suurempi riski ravinne-hävikkeihin. Viljelykierron kokoonpanoa ja viljelytek-niikniikkaa kierron aikana on tämän takia tarpeen ke-hittää, jotta saataisiin optimaalinen sato ja sadon laatu.Ravinteiden vapautumista voidaan säädellä mm. maanmuokkaustoimilla. Sadonkorjuun jälkeen kerääjäkas-vien avulla voidaan maassa olevat liukoiset ravinteetottaa talteen.Viherlannoituskasvustossa voi olla suuria määriä typ-peä. Mikäli niitto tapahtuu epäedulliseen aikaan, voiammoniakin haihtuminen muodostua suureksi. Kyn-nön jälkeen typpeä voi vapautua maahan suuria mää-riä liukoiseen muotoon ja huuhtoutumisriski kasvaa.Viljelykiertoa ja viljelytekniikkaa on tarpeen kehittääravinteiden säilyttämiseksi kierrossa.

– Ravinteiden jatkuva alijäämä johtaa maan ravinnevaro-jen vähenemiseen. Olisi tunnettava tarkemmin erilaistenmaiden ominaisuudet; paljonko eri ravinteita voi vapau-tua maasta? Miten erilainen kasvivalikoima ym. vaikut-tavat asiaan? Siirryttäessä luomuviljelyyn on tarpeenottaa huomioon kunkin kasvupaikan erityisominaisuu-det; edellytykset ja rajoitukset. Maa, jossa on runsaatravinnereservit ja aikaisemmin nurmikierrossa olleetmaat, ovat sopivimpia luomuviljelyyn.

Ravinteiden hyväksikäyttö muodostuuhyväksi tai huonoksi:

Hyvä tase Huono taseLannoitus Niukka/Tarpeenmukainen Runsas/Yli tarpeenSato Runsas NiukkaMaan kasvukunto Hyvä HuonoKasvukauden sää Suotuisa EpäedullinenViljelykierto Monipuolinen/tasapainoinen YksipuolinenTuotantosuunta Pääosin kasvinviljely- Pääosin kotieläin-

tuotteita tuotteitaEläinmäärä hehtaaria kohti Kohtuullinen eläintiheys Suuri eläintiheysLannan hyväksikäyttö Tarkkaa Heikkoa

Ravinteiden hyväksikäyttö tilalla on riippuvainen tuo-tantosuunnasta ja kasvinviljelyssä mm. viljelykierrosta.

Ravinnehävikkien pienentäminen pellolla ja lannankäytössä kuuluvat maatalouden keskeisiin haasteisiin.

Page 131: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

129

RAVINTEIDEN KIERTO ETELÄ-SAVON MAATALOUDESSA (N-P-K), V. 1990

Luonnonmukaiseen viljelyyn siirryttäessä ravinteidenkierrätyksen tehostaminen koko systeemissä on tärkeäs-sä asemassa tilan lannoituksen järjestämisessä.

RAVINNEKIERTO -MAATALOUS – TAAJAMATMaatalouteen hankituista ravinteista maataloudesta pois-tuu noin 20–30 %, josta ihmisravinnoksi käytetään noinviidennestä pienempi osuus. Suurin osa elintarvikkeissapoistuneista ravinteista päätyy lopulta erilaisina jätteinämaatalouden ulkopuolelle. Haasteena onkin ravinnekier-ron saaminen suljetummaksi.

Oheisessa kuvassa on esitetty maatalouden ravinne-kierto (typpi–fosfori–kalium) Etelä-Savon elintarviketalo-udessa vuonna 1992/93. Ravinteita ostettiin maatalouteenmaakunnan ulkopuolelta väkilannoitteissa (N–P–K) 86–18–43 kg/ha ja rehuissa 26–5–6 kg/ha. Lisäksi niitä tuli

Page 132: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

130

sateen sekä biologisen typensidonnan välityksellä. Yh-teensä ravinteita tuli maatalouteen 103–20–40 kg/ha.

Elintarvikkeissa myytiin maakunnan ulkopuolelletypestä ja kaliumista noin 26 % sekä fosforista noin 40% ostetusta ravinnemäärästä. Maataloudesta hävikki jamaahan varastoituminen olivat yhteensä noin 70–13–31kg/ha. Peltopinta-alassa oli mukana kesannot, joita olilaskelmavuonna 19 % kokonaispeltoalasta. Suurimmatravinnehävikit tapahtuvat karjanlannan talteenotossa,varastoinnissa ja käytössä sekä pelloilla lannoituksen al-haisen hyötysuhteen vuoksi.

Maataloudesta poistui elintarvikkeissa ravinteita 20–4–6 kg/ha. Tämä on 24 % maatalouteen tulleesta types-tä, 23 % fosforista ja 16 % maatalouteen tulleesta kaliu-mista. Läänin asukkaat käyttivät ravinnossaan ravintei-ta 18–4–4 kg/ha. Hävikki elintarvikkeista oli 14–4–3 kg/ha (maatalouden ulkopuolelle joutuva määrä). Hävikitmaataloudessa, jalostuksessa ja kulutuksessa olivat yh-teensä 84–16–35 kg/ha. Hävikeistä noin viidennes ta-pahtui elintarvikkeista ja 80 % maataloudesta.

Etelä-Savon ravinnekierto oli lähellä Suomen keski-määräistä ravinnekiertoa. Vuoden 1992 jälkeen ravintei-den keskimääräinen hyväksikäyttö on parantunut selväs-ti.

4.1.3 LANNOITUKSEN SÄÄDÖSPERUSTAA

EY:n luomuasetus 2092/91 säätelee lannoitusta luomu-viljelyssä yksityiskohtaisesti. Kasvintuotannon tarkastus-keskus on ohjeistanut sitä suomalaisiin oloihin (KTTK2003). Se sisältää mm. seuraavanlaisia säädöksiä lannoi-tuksen järjestämisestä:– Ravinnelähteiden on oltava ensisijaisesti eloperäisiä.– Lannoitusaineet on tuotettava ensisijaisesti tilalla luo-

mumenetelmin käyttämällä monivuotista viljelykier-toa ja palkokasveja.

– Viljelykierto ja maan hoito ovat keskeisiä ravinne-huollon järjestämisen lähtökohtia.

– Täydennyslannoitus tilan ulkopuolelta muunlaisinkuin luomumenetelmin tuotetuin ainein on sallittu ai-noastaan, jos edellisten kohtien menetelmät eivät riitätuottamaan riittävää ravinnemäärää.

– Täydennyslannoitukseen on sallittu käyttää tiettyjäeloperäisiä ja kivennäistäydennyslannoitteita (kivijau-heita ja hivenlannoitteita).

Page 133: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

131

– Lannoituksen tulee perustua lannoitussuunnitelmaan,jossa myös täydennyslannoituksen tarpeellisuus onperusteltava.

– Muistiinpanovelvoite lannoitteiden alkuperästä, käsit-telystä ja käytöstä.

Ympäristösitoumuksen ehdot säätelevät ensisijaisesti ty-pen ja fosforin enimmäiskäyttömääriä. Lannoituksen onperustuttava viljavuustutkimukseen ja suunnitelmaan.Lannoituksesta on tehtävä muistiinpanot lohkoittain.CAP-tuen ehdot säätelevät mm. viherlannoituksen osuut-ta viljelykierrossa, kylvöaikoja, kasvilajeja ja siemenseok-sia.Nitraattidirektiivi ja sen suomalainen täytäntöönpano-asetus (Nro 931/2000) asettaa lannan levitysmäärilleylärajat, säätelee lannan varastointia lantaloissa ja patte-reissa, säätelee lannan levitystä ns. herkillä alueilla, aset-taa multausvelvoitteita ja velvoittaa tekemään lannastatyppianalyysin.

Ajantasainen luonnonmukaisen tuotannon lainsäädän-tö löytyy maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuiltaosoitteessa http://www.mmm.fi/el/laki/kara/luomu.html

4.1.4 RAVINNELÄHTEIDEN

HYVÄKSIKÄYTTÖKasvien ravinteiden saanti pyritään luomuviljelyssä tur-vaamaan eri ravinnelähteitä monipuolisesti hyödyntäen.

Käytettävissä on mm. seuraavia ravinnelähteitäväistämättömien hävikkien korjaamiseksi:• Viljelykierto• Lanta• Viherlannoitus• Maaperä• Biologinen typensidonta• Täydennyslannoitteet tilan ulkopuolelta• Kierrätyksen tehostaminen

Ravinnetaseita ja ravinteiden kierrätystä on käsitelty joedellä.

Ravinnekierron tehostamisessa on kaksi päälinjaa:• ravinteiden hävikkien pienentäminen ja• systeemistä ulos joutuneiden ravinteiden palauttaminen

Page 134: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

132

4.2 VILJELYKIERTO RAVINNEHUOLLOSSAViljelykierron kokoonpano vaikuttaa ravinnehuoltoon mm.seuraavilla osa-alueilla:

• Ravinnetase• Kasvien erilainen lannoitustarve ja kyky hyö-

dyntää niukkaliukoisia ravinnevaroja• Sadoissa pelloilta ja tilalta poistuvat ravinne-

määrät vaihtelevat• Esikasvivaikutus ja pitemmän ajan viljelykier-

tovaikutus• Typensitojakasvit; biologinen typensidonta• Viherlannoituskasvustot• Kerääjäkasvustot• Syväjuuriset, pohjamaan ravinteita hyödyntä-

vät kasvit

Viljelykierron ravinnetase on riippuvainen kiertoon mu-kaan otetuista kasveista. Eri kasvien ravinnetaseet voivatvaihdella huomattavasti, koska eri kasvien lannoitustarveja ravinteiden poistuma voivat vaihdella suuresti. Näinkoko kierron ravinnetase voi vaihdella suuresti.

Biologinen typensidonnan suuruus vaihtelee viljely-kierron palkokasvien osuuden mukaan. Mitä enemmänkierrossa on typpeä sitovia kasveja, sitä suuremmaksimuodostuu koko kierron keskimääräinen typensidonta.Seuraavassa esimerkissä havainnollistetaan apilan osuu-den merkitystä viljelykierrossa typensidonnan suuruu-teen keskimäärin kierron aikana.

Apilanurmen osuuden vaikutus viljelykierron typensidontaan:

Apilan Apila Kierron N-sidonta kg/kierto N-sidontaosuus vuosien vuosien apilavuosina keskimäärin kg/ha/v

% määrä määrä20 1 5 150 3025 1 4 150 3825 2 8 300 3828 2 7 300 4333 1 3 150 5033 2 6 300 5040 2 5 300 6050 3 6 350 5850 2 4 300 75

N-sid: N1, N2 = 150 kg/ha/v, N3 = 50 kg/ha/v

Esikasvivaikutus ravinnehuollossa aiheutuu viljelykas-vin maahan jättämästä runsaasta ja ravinnepitoisesta juu-ristosta ja sängestä sekä muista sadonkorjuutähteistä.Niistä typpeä ja muita ravinteita vapautuu eloperäisen

Page 135: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

133

��+&��

#

237

7

837

!#

$����

$����

�����

�����

�����

$�����

����

$�����

����

9����

����

4#?6#�@�

2#?4#�@�

#?2#�@�

A�������������������4#?6#��&6#�@�A�������������������27��&��3�������������7��&��A�����������������!37��&��3�������������#3'��&��

aineksen hajoamisessa kasvien käyttöön. Esikasvienmerkitys ravinnelähteenä on luomuviljelyssä suuri.Usein esikasvivaikutus ulottuu merkittävänä vielä toi-seenkin vuoteen. Esikasvivaikutusten hyväksikäyttö onravinteiden kierrätystä viljelykierron sisällä. Tärkeimpiäovat apilapitoisten seosnurmien juuriston ja sängen sekäpalkoviljojen esikasvivaikutukset. Myös muiden kasvienesikasvivaikutuksella voi olla merkitystä erityisesti vilje-lykasvien typpihuollolle.

Viljelykiertovaikutus ilmenee mikäli viljelykierto ja vil-jelykäytäntö ovat maan multavuutta lisääviä. Tällöin maa-han kertyy ”vanhaa voimaa”, jota voidaan hyödyntää vilje-lykierron purkuvaiheissa kasvien ravinteiden lähteenä. Vil-jelykierron lisäksi eloperäisen lannoituksen osuus vaikuttaamaahan kertyvän ”vanhan voiman” määrään. Tätä vanhanvoiman purkua voidaan puolestaan säädellä esimerkiksimuokkaustavan, ajan- ja voimakkuuden valinnoilla.

Viljelykiertoon voidaan sijoittaa myös viherlan-noi-tuskasveja sekä kerääjäkasveja. Niiden kokonaisosuus jasijoittelu kierrossa voivat vaikuttaa ravinnehuoltoon. Kier-rossa voi olla esim. joka toinen vuosi viherlannoitus jajoka toinen vuosi ei-typensitojakasvi satokasvina.

Tasapainoinen ja tilan olosuhteisiin sopiva viljely-kierto on keskeinen menetelmä tilan ravinnehuollon jär-jestämisessä.

4.3 MAAPERÄN RAVINNEVARO- JEN HYVÄKSIKÄYTTÖMaaperässä on kasvinravinteita luonnostaan varastoitu-neena huomattavia määriä, savimaissa enemmän kuinhiekkamaissa. Varsinkin kaliumia ja magnesiumia savi-maat sisältävät runsaasti. Kuitenkin vain pieni osa maankokonaisravinnemääristä tulee vuosittain kasvien käyt-töön. Maan luontaisten ravinnevarojen hyväksikäyttöäpyritään luonnonmukaisessa viljelyssä edistämään.

Maaperän omia ravinnevaroja on tarpeen pyrkiä hyö-dyntämään mm., koska tunnetut lannoitteiden raaka-ai-neiden esiintymät tulisivat käytetyiksi loppuun muuta-man vuosikymmenen aikana, mikäli maailman kaikkiviljelijät käyttäisivät ostolannoitteita samassa määrinkuin Länsi-Euroopan viljelijät.

4.3.1 TYPPISuomalaisissa savi- ja hiesumaissa typpeä on noin 5-10 t/haja karkeissa kivennäismaissa noin 5 t/ha. Maassa olevatyppi on valtaosin orgaanisessa muodossa eli eloperäiseen

PELTOMAAN TYPPIVARAT

SIPPOLA 1981

Page 136: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

134

MAAN ELOPERÄISEN AINEEN JAOTTELU HAJOAMISNOPEUDEN PERUSTELLA

Typen olomuotoja maassa Käyttökelpoisuus kasvien kannaltaVarsin pysyvään eloperäiseen aineekseen sitoutunut typpi Kasveille käyttökelvoton typpiHitaasti hajoavaan eloperäiseen ainekseen sitoutunut typpi Viljelykiertovaikutus- hitaasti käyttöön tuleva typpiHelposti hajoavaan eloperäiseen ainekseen sitoutunut typpi Lannoitusvaikutus,

Esikasvivaikutus ja lannoitteiden jälkivaikutus,1-2 vuoden kuluessa kasvien käyttöön tuleva typpi

Liukoinen orgaaninen typpi (mm. aminohappoja) Kasveille osin suoraan käyttökelpoistaMineraalityppi (NH

4- , NO

3-typpi) Kasveille suoraan käyttökelpoista

ainekseen sitoutuneena. Liukoisen mineraalitypen osuus onvähäinen. Jotta kasvit saavat maasta typpeä käyttöönsä,tulee typen muuttua kasveille käyttökelpoiseen muotoon eliliukoiseksi.

Maaperästä kasvien käyttöön vapautuvan typen määrä onriippuvainen maan multavuudesta, helposti hajoavan elo-peräisen aineen määrästä ja hajoamisnopeudesta, pieneliö-toiminnasta, esikasvista sekä viljelykiertovaikutuksesta.

Maan eloperäiset ainekset voidaan jaotella oheisenkuvan mukaisesti erilaisiin ryhmiin. Helpoimmin hajoa-vasta osasta eloperäistä ainetta vapautuu maahan lisäyk-sen jälkeen typpeä heti jo saman kasvukauden aikana.Tätä nimitetään lannoitusvaikutukseksi. Viljelykasvienjuuriston, sängen ja muiden satojätteiden typpilannoitus-vaikutus on keskeinen esikasvivaikutuksen suuruuteenvaikuttava tekijä. Esikasvin typpilannoitusvaikutuksessaerotetaan ensimmäisen ja toisen vuoden esikasvivaiku-tus. Hajoaminen jatkuu hidastuen useiden vuosien ajan.

Page 137: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

135

Maan multavuusluokat ja eloperäisenaineen osuus ( %) maan painostamultavuusluokittain.

Maan Eloperäisenmultavuusluokka aineksen osuus (%)

Vähämultainen < 3

Multava 3-5,9

Runsasmultainen 6-11,9

Erittäin runsasmultainen 12-19,9

Multamaa 20-39,9

Turvemaa > 40

Tämä osa on viljelykiertovaikutusta. Maan pysyvä elope-räinen aines on viljelyn kannalta pysyvää eikä siitä enäävapaudu typpeä.

MAAN MULTAVUUSMaan eloperäisen aineksen määrä eli multavuus vaikuttaamerkittävästi maasta vapautuvan typen määrään. Maatluokitellaan multavuusluokkiin eloperäisen aineksen osuu-den perusteella viereisen taulukon mukaan.

Maan kokonaistypestä vapautuu kasvukauden aikanakasvien käyttöön noin 0,5–1,0 prosenttia. Vähämultaises-ta maasta typpeä vapautuu kasvukauden aikana noin 10–30 kg/ha, runsasmultaisesta noin 30–50 ja multa- ja turve-maista noin 50–100 kg/ha.

Kun tunnetaan maan kokonaistyppimäärä ja arvioi-daan maasta vapautuvan typen osuus prosentteina, niinvoidaan arvioida vapautuvan typen määrä kiloina heh-taaria kohti. Multavuuden lisääntyessä lisääntyy myösmaan kokonaistypen määrä. Yksi multavuuden prosent-tiyksikkö sisältää noin 1 000 kg/ha typpeä.

EsimerkkiSavipellossa eloperäisen aineen osuus on 6 % ja se on ollut pitkään yk-sipuolisessa viljanviljelyssä. Maan kokonaistypen määrä on noin 6 000kg/ha. Maan kokonaistypestä vapautuu kesän aikana 0,5 % eli noin 30kg/ha typpeä. Toisella pellolla eloperäistä ainetta on 8 % ja multavuuttaon hoidettu viljelykierron ja eloperäisen lannoituksen avulla. Typen ko-konaismäärä on noin 8 000 kg/ha. Tällöin kokonaistypestä vapautuusuurempi osuus eli 0,8 % eli noin 64 kg/ha. Viljelykiertovaikutuksenavapautuva typpimäärä on tässä esimerkkitapauksessa 64-30 = 34 kg/ha.

Vapautuvan typen määrään vaikuttaa maan kokonais-typen määrän ohella myös sen helpommin hajoavan elo-peräisen aineen määrä. Muokkaus ja muu viljelytekniikkasekä kasvukauden sääolosuhteet (mm. kosteus ja lämpö)vaikuttavat myös typen vapautumiseen. Edelleen maanhyvä kasvukunto (mm. kuivatus, rakenne, pH) vaikuttaamerkittävästi vapautuvan typen määrään. Viljelykasvien kyky hyödyntää maasta vapautuvaa typ-peä vaihtelee. Kasvukaudella pitkän ajan kuluessa typpeäottavat kasvit (esim. juurikasvit, peruna) pystyvät hyödyn-tämään maasta vapautuvaa typpeä paremmin kuin nopeas-ti typpeä ottavat kasvilajit (esim. ohra ja muut viljat).

Esikasvien merkitys typen lähteenä on luomuviljelys-sä suuri. Esikasvien typpilannoitusvaikutuksen suuruusvaihtelee useimmiten välillä 0–70 kg/ha. Tärkeimpiäovat apilapitoisten seosnurmien juuriston ja sängen sekäpalkoviljojen esikasvivaikutukset. Myös muiden kasvien

Maasta vapautuvantypen määrään vaikuttaa

• Maan multavuus eli eloperäisen aineksenkokonaismäärä

• Eloperäisen aineksen laatu; maan hitaastihajoavan eloperäisen aineksen määrä

• Maahan lisätyn eloperäisen aineksen määräja laatu; käyttökelpoisen hiilen ja typen määrätja suhteet

• Viljelykierto; juurimassan määrä ja laatu,juurieritteiden aktivoiva vaikutus(priming effect)

• Maan pieneliötoiminta

• Maan rakenne ja kaasujen vaihto

• Maan muokkaus

• Kasvukauden sää; kosteus ja lämpötila.

Page 138: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

136

esikasvivaikutuksella voi olla merkitystä viljelykasvientyppihuollolle. Usein esikasvivaikutus ulottuu merkittä-vänä vielä toiseenkin vuoteen.

Lannoitus voi vaikuttaa paitsi maahan kertyvän typenmäärään, niin myös maasta vapautuvan typen määrään.Noin puolet lannan typestä pidättyy maan typpivarastoonhitaasti ja hyvin hitaasti hajaantuviin osiin maan eloperäis-tä ainetta. Maan eloperäisen aineksen typestä noin puoletesiintyy aminohappoina. Varsinkin ne pieneliöt, jotka erit-tävät happoja esim. ravinteiden vapauttamiseksi, eivät ky-kene itse tuottamaan kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja.Niiden tulee saada niitä ravinnostaan. Mm. nautakarjapystyy syntetisoimaan aminohappoja pötsimikrobienavulla. Lanta voi ruokkia vaateliaampia pieneliöitä.Typpilannoituksessa voidaan erottaa seuraavanlaisiavaikutuksia– Typen nettovapautumista maan hitaasti hajoavasta elo-

peräisestä aineksesta edistävät runsaasti helppoliukoistatyppeä sisältävät lannoitteet kuten esim. kivennäistyppi-lannoitus, virtsa, viherkäyte ja liha-luujauho.

– Maan hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen typpiva-rastoa täydentäviä lannoitteita ovat esim. kuivikelan-nat, kompostit, naudan- ja sianlietelanta.

– Helposti hajoava viherlannoitusmassa voi kiihdyttäämaan ravinnevarojen vapautumista niin paljon, ettäviherlannoituksen maan typpivaroja lisäävä vaikutuskumoutuu.

Mitä suurempi osuus viljelykierrosta on maata parantavil-la kasveilla ja mitä enemmän käytetään hitaasti hajoavaaeloperäistä lannoitusta, sitä enemmän maan elo-peräisenaineksen ja typen kokonaismäärä – ja pitkällä tähtäimellämaasta vapautuvan typen määrä lisääntyy. Erityisesti hel-pohkosti hajoavan eloperäisen aineksen osuus lisääntyy –saadaan aikaan viljelykiertovaikutusta. Vaikka muutoksetmaan eloperäisen aineksen kokonaismäärissä ovat pieniä,voivat muutokset helpommin hajoavan eloperäisen ainek-sen määrissä olla merkittäviä. Muutamien vuosien kulut-tua viljelytekniikan muutoksesta alkaa maasta vapautuaenenevässä määrin typpeä kasvien käyttöön.

Viljelykiertojen pitkäaikaisvaikutukset maasta vapa-utuvien ravinteiden määriin voivat olla huomattavansuuria. Nykyisin maasta vapautuu typpeä tyypillisestikasvinviljelytiloilla noin 30–50 kg/ha ja karjatiloillanoin 50–70 kg/ha. Luomuviljelyssä maata pitkään karja-tilan kierrolla parantaen voidaan päästä jopa 70–90 kg/ha tasolle. Viljelykiertovaikutuksena maasta voi siten

Page 139: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

137

parhaimmillaan vapautua noin +40 kg/ha typpeä enem-män vuosittain.

4.3.2 FOSFORIPeltomaissa fosforia on nykyisin yleensä noin 3 000 kg/ha, josta noin 2 000 kg on luontaista fosforia ja noin 1000 kg on lannoituksesta maahan kertynyttä fosforia.Pääosa fosforista on kuitenkin sitoutunut lujasti maankivennäisainekseen ja eloperäiseen ainekseen.

Maan fosforin eri olomuotoja havainnollistetaan seu-raavallla sivulla olevan kuvan avulla. Maassa on sekäepäorgaanista että orgaanista fosforia. Kummastakinpääosa on sitoutunut lujasti maaperään ja on vain hyvinhitaasti kiertävää. Osa on sitoutunut löyhemmin ja onmukana nopeammassa kierrossa. Vain hyvin pieni osa

FOSFORIN OLOMUOTOJA JA KIERTO MAASSA

Fosforin olomuotoja maassa Käyttökelpoisuus kasvien kannaltaKivennäisainekseen rauta- ja alumiiniyhdisteinä Erittäin hidasliukoistapidättynyt fosforiKivennäisainekseen apatiittimuodossa pidättynyt fosfori Hyvin hidasliukoistaKivennäisainekseen kalsiumyhdisteinä pidättynyt fosfori HidasliukoistaMaan eloperäisen aineksen sisään pidättynyt fosfori Hyvin hidasliukoistaMaan orgaanisen aineksen pinnoille pidättynyt fosfori HidasliukoistaMikrobien fosfori Melko nopealiukoistaMaan liukoinen orgaaninen fosfori Pääosin nopeasti käyttökelpoistaMaan liukoinen epäorgaaninen fosfori Käyttökelpoista

Page 140: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

138

Fosforin pidättyminen on suurta, kun

• Maan fosforin kyllästysaste on pieni.• Kivennäismaa on hapanta.• Käytetään vesiliukoista fosforilannoitusta.• Suolapitoisuus on korkea.

Fosforin pidättyminen on pientä, kun

• Maan fosforin kyllästysaste on suuri.• Lannoitus on niukkaa.• Fosfori on lannoitteissa eloperäisten

aineiden suojaamaa.• Käytetään hidasliukoisia, eloperäisiä

fosforin lähteitä.• Käytetään hidasliukoisia kivennäis-

fosforilannoitteita.

kummastakin pääosasta on suoraan kasveille käyttökel-poista. Eri olomuotojen välillä vallitsee olosuhteidensäätelemä tasapainotila, jossa fosforia on jatkuvasti mu-kana kierrossa; fosforia vapautuu ja pidättyy.

Fosfori on sitoutuneena maan kivennäisainekseen epä-orgaanisina fosforiyhdisteinä. Luontainen sitoutumismuo-to on apatiitti. Lannoitteissa lisätty fosfori on pidättynythappamilla mailla alumiini- ja rautayhdisteisiin sekä kalk-kipitoisilla mailla kalsiumyhdisteisiin.

Osa epäorgaanisesta fosforista on pidättynyt löyhäs-ti. Orgaanista fosforia on sitoutuneena lujasti orgaanistenyhdisteiden sisään sekä löyhemmin niiden pinnoille.Maassa on myös kasvimassan fosforia sekä nopeakier-toista pieneliöstön fosforia.

Pieni osa fosforista on melko helposti kasvien saata-villa olevaa vaihtuvaa fosforia.

Hyvin pieni osa fosforista on vesiliukoisena maanes-teessä.

Tyypillistä on, että maahan lisätty vesiliukoinen fos-fori pidättyy melko nopeasti maahan erittäin vaikealiu-koiseen muotoon rauta- ja alumiiniyhdisteisiin (happa-met maat). Esimerkiksi MTT:n fosforilannoituksen por-raskokeissa maahan lisätystä väkilannoitefosforista oli14-vuotisen kokeen päättyessä vaihtuvaa fosforia keski-määrin noin 2 % (Saarela ym. 1995).

VAIHTUVA FOSFORIVesiliukoista fosforia on maassa suunnilleen kasvien yh-den päivän tarve eli alle puoli kiloa hehtaarilla. Vesiliu-koisesta fosforista noin puolet voi olla mineraalifosforinaja toinen puoli orgaanisina yhdisteinä.

Vaihtuvan fosforin (helppoliukoisen) määrä savimais-sa vaihtelee noin 3–50 kg/ha välillä viljavuusluokasta(huono-hyvä) riippuen. Vaihtuvan fosforin pitoisuus saaolla alempi, kun maan multavuus lisääntyy, koska maastavapautuu tällöin enemmän fosforia. Esimerkiksi runsas-multaisessa savimaassa viljavuusluokassa ”hyvä” vaihtu-vaa fosforia on noin 40 kg/ha, joka on noin 10 kg/ha (20%) vähemmän kuin vähämultaisessa maassa.

Miten suuren osan maan vaihtuvan fosforin määrästäkasvit voivat ottaa aktiivisen kasvun aikana, riippuu juu-riston fosforinottotehosta ja aktiivisen fosforinoton kes-tosta sekä pieneliöstön toiminnasta. Maanesteen fosfori-pitoisuudesta ja maan ominaisuuksista riippuu, miten no-peasti uutta fosforia vapautuu otetun tilalle.

Kasvilajien välillä kyvyssä ottaa maasta fosforia oneroja. Tiheäjuuristoiset, pitkään kasvavat kasvilajit pysty-

Page 141: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

139

vät yleensä ottamaan fosforia tehokkaammin kuin pieni- jaharvajuuristoiset, nopeakasvuiset lajit. Monivuotiset nur-met ottavat fosforia yksivuotisia tehokkaammin. Viljoistakaura ja ruis ovat ohraa tehokkaampia fosforin ottajia.

Lajikkeiden välillä on eroja fosforin ottokyvyssä, jo-hon vaikuttaa mm. juuriston laajuus ja tiheys, samoin juu-rikarvojen pituus ja lukumäärä.

Maan ominaisuudet, kuten helppoliukoisen fosforinpitoisuus, fosforin pidättymistaipumus, happamuus jne.vaikuttavat maasta saatavan fosforin määrään. Maan ra-kenne on tärkeä juuriston ja hyödyllisen pieneliöstöntoimintaan – ja siten kasvien fosforin ottoonvaikuttavatekijä.

Fosforipitoisen kerroksen syventäminen parantaa juu-riston fosforin saantia.

Pieneliötoiminta voi auttaa kasveja saamaan paremminfosforia. Sienijuuret keräävät maassa olevan helppoliukoi-sen fosforin monin verroin tehokkaammin ja laajemmaltaalueelta kuin kasvien omat juuret. Pieneliötoiminta muuttaakasveille käyttökelvotonta fosforia kasveille käyttökelpoi-seksi erittämällä esim. fosforia vapauttavia fosfataasient-syymejä ja orgaanisia happoja. Myös lierot voivat parantaafosforin käyttökelpoisuutta ja maan fysikaalisia ominai-suuksia helpottaen kasvien fosforin ottoa.

Kasvien maasta ottaman fosforin tilalle tulee vapautuaaina uutta fosforia maan varastoista. Monipuolinen vilje-lykierto ja lannan oikea käyttö nostavat maan eloperäisenaineen pitoisuutta ja lisäävät maasta vapautuvan fosforinmäärää. Jos maassa on runsaasti eloperäistä ainetta, niinhelppoliukoisen fosforin merkitys vähenee. Hyviä va-rastofosforin hyödyntäjiä ovat mm. palkokasvit ja rypsi,jotka ottavat paljon kalsiumia ja erittävät runsaasti vetyio-neja ja orgaanisia happoja maahan. Tällöin maan pHlaskee juuriston läheisyydessä ja erityisesti kalsiumyhdis-teisiin sitoutuneen fosforin (esim. apatiitti, luujauho) liu-koisuus lisääntyy.

Kasvin fosforin saantia voidaan turvata mm. seuraavillavaihtoehtoisilla tavoilla:

1. Nostamalla maan helppoliukoisen fosforin määräälisäämällä maahan helppoliukoisia fosforilannoittei-ta.

2. Edistämällä juuriston kasvua ja laajuutta (pituus,tiheys) ja kykyä ottaa fosforia maasta (mm. sienijuu-risymbioosi, happamet juurieritteet).

3. Edistämällä fosforin vapautumista maasta (mm. vi-herlannoitus).

Kasvin fosforin saanti= Juuriston pituus x tiheys xsienijuuren apu x maan P-pitoisuus xmaasta vapautuva fosfori

KASVIEN FOSFORIN SAANTI

Maan Kasvien fosforin saantifosforipitoisuus maasta kg /ha/v

Hyvä/korkea >15Keskinkertainen 5–15Huono/huononlainen <5

Page 142: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

140

Fosforilannoitus vaikutti maan vaihtuvan fosforin pitoi-suuksiin eri tavoin eri viljavuusluokissa MTT:n fosfori-lannoituksen (väkilannoitus) porraskokeissa 14 vuodenaikana. Alimmissa luokissa (huononlainen, välttävä) suun-nilleen satopoistuman suuruinen fosforilannoitus riitti pi-tämään maan vaihtuvan fosforin pitoisuuden ennallaan taijopa nostamaan sitä hieman. Tyydyttävässä luokassa vas-taavan suuruinen lannoitus piti maan P-pitoisuuden lähesennallaan. Korkeammissa luokissa maan fosforipitoisuuslaski kohtuullisella lannoituksella selvästi. Lannoitefosfo-rin näennäinen hyväksikäyttöaste (lisäsadossa) oli 15 kg/ha lannoituksella 7,1 % ja 45 kg/ha lannoituksella 4,8 %.

MAAN HELPPOLIUKOISEN FOSFORIPITOISUUDENMUUTOS LUOMUVILJELYSSÄMaan helppoliukoisen fosforin pitoisuus laskee toisinaanluomuviljelyn aikana. Tätä on odotettavissa erityisesti, joshelppoliukoisen fosforin pitoisuus lähtötilanteessa on kor-kea tai korkeahko ja lannoitus on niukka tai niukanlainensekä fosforitase on alijäämäinen.

Maan fosforipitoisuuksien muutoksia luomuviljelyssä tutkittiin Norjas-sa keräämällä viideltä luomumaitotilalta maanäytteet 6–12 vuoden vä-lein. Tilat olivat harjoittaneet luomuviljelyä ennen ensimmäistä näyt-teenottoa 3–53 vuotta.Maan vaihtuvan fosforin määrä vaihteli huononlaisesta korkeaan. Fos-foripitoisuus oli kaikilla tiloilla toisessa näytteenotossa ruokamultaker-roksessa alempi kuin ensimmäisessä. Lasku oli selvintä (noin 1–20 %),kun maan fosforipitoisuus oli korkea ja vähäisempää keskinkertaisissasekä vähäisintä alimmissa luokissa.Alimmissa luokissa jankon (20–40 cm) fosforipitoisuus nousi noin 80%, kun ensimmäisessä näytteenotossa jankon pitoisuus oli alhainen.Fosforia oli kulkeutunut pintamaasta jankkoon.Ruokamultakerroksen fosforipitoisuudet olivat luomulohkoilla alempiakuin tavanomaisilla tiloilla, mutta kuitenkin kohtuullisia viljelyä ajatel-len. Hieman alemmat pitoisuudet ovat ympäristön kannalta edullisem-pia.Luomutilojen fosforitaseet olivat alijäämäisiä, mikä selittää maan fos-foripitoisuuden laskua. Alimmissa viljavuusluokissa tarvitaan vähintääntasapainoinen fosforitase, jotta maan fosforipitoisuus saadaan säilymäänennallaan ja vältetään tulevaisuudessa mahdollinen satotason lasku(Loes & Ögaard 2001).Tutkimustulos osoitti, että myös jankon ravinnepitoisuuden seuraaminenon aiheellista luomuviljelyssä erityisesti alimmissa viljavuusluokissa.

FOSFORIRESERVITViljavuustutkimuksessa voidaan maanäytteestä määrittäämyös ns. reservifosfori. Sen määrä vaihtelee noin 200:sta(huonon luokan yläraja) 1 200:aan (hyvän luokan alaraja)kg/ha. Tämän määrityksen käyttökelpoisuus on paras tur-vemailla, joissa se paljastaa pienten varastojen pellot.Kivennäismailla varastot ovat yleensä aina suuret, jos on

Page 143: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

141

lannoitettu tavanomaisesti. Uudismailla ja niukan lannoi-tuksen pelloilla reservit ovat pienemmät.

Fosforin liikkuvuus maassa on heikkoa. Siksi kasvinpitää mennä fosforin luo. Tällöin korostuu hyvin kehitty-neen juuriston sekä sienijuuren ja maan hyvän rakenteenmerkitys. Sienijuuri on paljon pitempi (jopa noin 10 cm)kuin juurikarvat (0,5–1,5 mm) ja kerää fosforia tehok-kaasti alentaen liukoisen fosforin pitoisuuden hyvin alas.Tällöin uuden fosforin vapautuminen maan reserveistämaanesteeseen nopeutuu ja maan fosforivarojen hyväksi-käyttö tehostuu.

Maan omia niukkaliukoisia fosforivaroja saadaan hyö-dynnettyä parhaiten, kun maan helppoliukoisen fosforinpitoisuus on melko alhainen, mutta kasvu kuitenkin koh-tuullista pienellä lannoituksella. Rauta- ja alumiiniok-sideihin sitoutuneen fosforin liukoisuus lisääntyy, kunmaan pH nousee (esim. väkilannoitteista maahan pidätty-nyt fosfori). Kalsiumin sitoman fosforin liukoisuus lisään-tyy (kalkkipitoiset ja runsaasti kalkitut maat), kun pHlaskee (esim. raakafosfaatti, kiviperäinen fosfori). MaanpH:ta alentavat paikallisesti mm juurieritteet ja hajotustoi-minnan tuottamat orgaaniset hapot.

Kasvi voi alentaa juurien ja juurikarvojen lähiympäris-tön eli ritsosfäärin pH:ta vähentämällä anionien ottoa tailisäämällä kationien ottoa. Tämä ominaisuus on hyvinkehittynyt mm. palkokasveilla. Juuret voivat erittää myösvaihtelevia määriä erilaisia orgaanisia happoja. Palkokas-vien typensidonnan yhteydessä syntyy runsaasti vetyä,joka erittyy juurista maahan ja laskee pH:ta juurten lähei-syydessä. PH:n lasku voi olla jopa yli kaksi pH-yksikköänoin 1–2 mm etäisyydellä juurten pinnasta.

Maan hyvä rakenne, vahvajuuristoiset kasvit ja tasa-painoinen viljelykierto typensitojakasveineen, eloperäi-nen lannoitus ja alhaiseen fosforipitoisuuteen sopeutuneetlajikkeet sekä sienijuuria suosiva viljelytekniikka voivatparantaa maan fosforivarojen hyväksikäyttöä.

MAAN ELOPERÄINEN FOSFORIKivennäismaiden kokonaisfosforista runsas kolmanneson sitoutuneena maan eloperäiseen ainekseen. Savimaissamäärä (noin 1 100 kg/ha) on hieman karkeita kivennäis-maita (noin 900 kg/ha) suurempi. Jankossa eloperäisen(orgaanisen) fosforin määrä on noin 200 kg/ha eli noinviidesosa ruokamultakerroksen eloperäisen fosforin mää-rästä. Orgaanisen fosforin määrä on riippuvainen maan

FOSFORIN VARASTOT JAVAPAUTUMINEN

Maan kerros Savi- Karkeat- Eloperäiset-Fosforin muoto maat kivennäismaat maat

Ruokamulta 20 cmPvaihtuva kg/ha 25 25 20Pkokonais t/ha 3 3 1Pohjamaa 20-60 cmPvaihtuva kg/ha 5 5 5Pkokonais t/ha 1 1 1

Vapautuu kg/ha/v 5–20 5–20 5–15

Page 144: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

142

Keinoja parantaa fosforin käyttö-kelpoisuutta

- Viljelykierron, palkokasvien, hidasliukoiseneloperäisen lannoituksen javiherlannoituksen avulla voidaan saadamaaperän sekä kivennäis- ettäeloperäiseen ainekseen sitoutunuttafosforia paremmin kasvien käyttöön.

- Maan hyvä rakenne parantaa juuristonkasvua ja toimintaedellytyksiä sekä kasvienfosforin saantia.

- Voidaan arvioida, että juuristontavoittaman maatilavuudenkaksinkertaistuminen vähentää vaadittavanfosforipitoisuuden noin puoleen eli noinyhden viljavuusluokan.

multavuudesta. Erittäin runsasmultaisilla mailla orgaanis-ta fosforia on noin kaksinkertainen määrä verrattuna vähä-multaisiin maihin. Multamailla määrä voi olla kaksinker-tainen runsasmultaisiin maihin verrattuna.

Maan eloperäisestä fosforista noin puolet on sitoutu-neena orgaanisten yhdisteiden sisään ja toinen puoli onsitoutunut orgaanisten yhdisteiden pinnoille helpomminvaihtuvaan muotoon. Orgaanisen fosforin vapauttami-seen tarvitaan fosfataasientsyymien apua: suurta fosfataa-siaktiivisuutta. Niitä erittävät ensisijaisesti pieneliöt. Fos-fataasientsyymin toiminta lähtee käyntiin, kun maanes-teen liukoisen fosforin pitoisuus laskee riittävän alas ja sentoiminta loppuu, kun maanesteen fosforipitoisuus kohoaaesimerkiksi vesiliukoisella fosforilannoituksella. Hidas-liukoinen fosforilannoitus (esim. kompostilannoitus) pi-tää fosfataasiaktiivisuutta varmimmin korkeana. Maanpieneliötoiminta, kuten lierot ja sienijuuret, on avainase-massa eloperäisen fosforin hyödyntämisessä. Erityisestisienijuuret voivat tehostaa eloperäisten fosforilähteidenhyväksikäyttöä keräämällä tehokkaasti maan liukoista fos-foria ja aktivoimalla fosfataasientsyymien tuotantoa.

Lanta lisäsi runsaan viidenneksen superfosfaattia enem-män helposti uuttuvan fosforin pitoisuutta maassa Englan-nissa suoritetussa pitkäaikaisessa lannoitustutkimuksessa.Lannan fosfori piti myös yllä maan viljavuutta superfos-faattia pidempään ja maan fosforipitoisuus laski hitaam-min, kun lannoitus lopetettiin. Kun lannan fosforia oli ensinkäytetty säännöllisesti kahdenkymmenen vuoden ajan, niinmaahan kertynyt lannan fosfori riitti kattamaan viljojenfosforin tarpeen useiden vuosikymmenien ajan.

Maan viljavuus parani lannalla superfosfaattia enem-män myös siten, että lannan fosfori jakautui superfosfaat-tia tasaisemmin maan eri kerroksiin. Jankon fosforipitoi-suuden lisääjänä lanta oli kaksi kertaa ja pohjamaan 9kertaa tehokkaampaa kuin superfosfaatti (Johnston jaPoulton 1992).

Mitä enemmän eloperäistä lannoitusta maahan on käy-tetty, sitä enemmän maasta myös vapautuu typpeä jafosforia. Fosforin vapautuminen maan eloperäisistä ai-neksista tapahtuu kuitenkin huomattavalta osin erilläänsekä typen että hiilen vapautumisesta. Fosforin kiertono-peus maassa voi olla noin kaksinkertainen hiilen ja typenkiertonopeuteen verrattuna. Mikrobibiomassan fosforillaja kiertonopeudella voi olla merkittävä rooli kasvien fos-forin lähteenä, erityisesti niukalla lannoituksella.

Page 145: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

143

Orgaaninen fosfori DOK-kokeessaOrgaanisen fosforin merkitystä ja käyttäytymistä on tutkittu Sveitsissäns. DOK kokeessa. Koejäseninä olivat lannoittamaton ja väkilannoitussekä kaksi luomuversiota;O=karjanlanta (orgaaninen viljely) ja D=kompostoitu karjanlanta (bio-dynaaminen viljely). Kahdenkymmenen koevuoden jälkeen tutkittiinfosforin jakautumista eri osiin maassa.Eloperäisillä lannoituksilla epäorgaanista fosforia oli maassa 13/–19 %vähemmän ja orgaanista fosforia 4–11 % enemmän kuin väkilannoituk-sella. Eloperäinen lannoitus kaksinkertaisti mikrobien sisältämän fosfo-rimäärän, orgaanisen fosforin osuuden maan kokonaisfosforista ja mik-robifosforin osuuden orgaanisesta fosforista. Eloperäinen lannoitus lä-hes kaksinkertaisti mikrobien sisältämän fosforin määrän (noin 15 -> 28kg/ha). Mikrobeissa oli fosforia suhteessa hiileen eniten eloperäisellälannoituksella ja vähiten ilman lannoitusta.Lannan kompostointi (D) lisäsi mikrobihiilen, mikrobifosforin ja orgaa-nisen fosforin osuutta kokonaisfosforista verrattuna kompostoimatto-maan lantaan (O).Isotooppimerkityn fosforin sitoutuminen mikrobifosforiksi oli oletettuasuurempaa D- ja myös O- koejäsenissä. Mikrobifosfori myös kiersi no-peasti. Merkittyä fosforia oli 75 päivän kuluttua mikrobeissa enää 16 %,kun sitä korkeimmillaan oli 66 %. Fosforin kierto oli nopeinta ja mikro-bien luovuttaman fosforin määrä oli suurin eloperäistä lannoitusta käy-tettäessä.DOK-kokeen maanäytteitä analysoitiin erilaisilla orgaanisen fosforinuuttomenetelmillä. Tulokset osoittivat, että kemiallisesti pysyvä or-gaaninen fosfori otti osaa lyhyen ajan akkumuloitumis- ja mineraloitu-misprosesseihin (Oberson ym. 1996).Kasvien juurista oli sienijuurten peitossa 40 % eloperäisiä lannoituksiakäytettäessä ja väkilannoituksella 13 %. Mikrobiologista fosforin otonaktiivisuutta kuvaava fosfataasientsyymin aktiivisuus oli lannalla 50 jakompostoidulla lannalla 140 % väkilannoitusta suurempi. Lieroja olieloperäisellä lannoituksella noin puolitoistakertainen määrä.Käyttökelpoisen epäorgaanisen fosforin pitoisuus maassa ei ole ainoakasvien fosforihuoltoa selittävä tekijä. Mikrobien ravinteet ovat tärkeäaktiivinen osapuoli kasvien ravinnetaloudessa (Oehl ym. 2001, Mäderym. 2002).

MAAN HAPPAMUUDEN MERKITYSMaan pH:n nousu kivennäismailla välillä 5–7 lisää rauta-ja alumiinioksideihin pidättyneen (väkilannoite) fosforinkäyttökelpoisuutta ja vaihtuvan fosforin määrää vilja-vuustutkimuksessa, mutta alentaa mm. maan eloperäisenfosforin, luontaisen ja maahan lisätyn apatiitin sekä luu-jauhon ja raakafosfaattien fosforin käyttökelpoisuutta.Kalkitus nopeuttaa eloperäisen aineksen hajoamista jafosforin vapautumista siitä tilapäisesti. Erityisesti turve-mailla fosforin käyttökelpoisuus vähenee pH:n noustessa.

KASVIEN HAPPAMAT JUURIERITTEET JAOMATOIMINEN FOSFORIN OTTONIUKKALIUKOISISTA LÄHTEISTÄKasvi voi alentaa juurien ja juurikarvojen lähiympäristöneli ritsosfäärin pH:ta vähentämällä anionien ottoa tai lisää-mällä kationien ottoa. Tämä ominaisuus on hyvin kehitty-

Page 146: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

144

Keinoja parantaa fosforin käyttökelpoisuutta ja kasvien fosforin saantia niukan

fosforilannoituksen strategiassa:

• Käytetään monipuolista ja tasapainoista viljelykiertoa

• Viljellään fosforilannoituksen suhteen vaatimattomia kasvilajeja ja -lajikkeita

• Hoidetaan maan kasvukunto hyväksi (mm. kuivatus, rakenne, multavuus, pieneliötoiminta, pH)

• Käytetään kierrätystä

• Käytetään hidasliukoista eloperäistä lannoitusta

• Käytetään fosforitäydennykseen hidasliukoisia fosforilannoitteita

• Käytettävä viljelytekniikka suosii sienijuuria ja muuta hyödyllistä pieneliötoimintaa.

nyt mm. palkokasveilla. Palkokasvien typensidonnan yh-teydessä syntyy runsaasti vetyä, joka erittyy juurista maa-han ja laskee pH:ta juurten läheisyydessä. Juuret voivaterittää myös vaihtelevia määriä erilaisia orgaanisia happo-ja. Tällöin pH voi laskea huomattavasti, jopa 1–2 pH-yksikköä ympäröivää maata alemmaksi noin 1–2 mmetäisyydellä juurten pinnasta. Tämä kasvien omatoiminenravinteiden ottomekanismi voi olla luomuviljelyssä mer-kittävässä asemassa mm. fosforin otossa.

Mikä on sopiva vaihtuvan fosforin määrä maassa?Maan fosforipitoisuuden ollessa tyydyttävä, fosforilan-noituksella on saatu kenttäkokeissa vain vähäisiä sadonli-säyksiä. Lannoitus onkin tähdännyt pääasiassa maan fos-foritason ylläpitoon ja hyvälaatuisen sadon tuottamiseen.

Mikäli pyritään suureen ravinneomavaraisuuteen jamahdollisimman tehokkaaseen ekosysteemipalvelujen hy-väksikäyttöön, tulisi maan vesiliukoisen fosforin pitoi-suuden olla melko alhainen, jotta sienijuuret ja muut luon-taiset mekanismit tuottaisivat mahdollisimman paljon fos-foria kasvien käyttöön niukkaliukoisista lähteistä. Riittä-vä viljavuusluokka riippuu mm. juuriston kasvumahdolli-suuksista (maan rakenteesta), kasvilajista ja -lajikkeestasekä maan biologisesta toiminnasta. Ympäristön kannaltamelko alhainen helppoliukoisen fosforin pitoisuus maassaon eduksi minimoiden fosforin huuhtoutumisriskiä.

4.3.3 KALIUMMaaperä sisältää kaliumia keskimäärin 2,3 %. Kalliope-rässä kalium on sitoutunut mineraaleihin kuten maasäl-pään ja kiilteisiin, joita on myös kivennäismaissa. Saveskoostuu pääosin rapautuneista kiilteistä ja aitosavien kali-umpitoisuus voi olla yli 3 %.

Page 147: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

145

KALIUMIN OLOMUOTOJA JA KIERTO

Kaliumin olomuotoja maassa Käyttökelpoisuus kasvin kannalta

1. Mineraalien kiderakenteiden kalium Vaihtumaton, kasveille käyttökelvoton

2. Magnesium- ja rautapitoisten kiilteensukuisten Hitaasti vaihtuvaa, kasveille hitaasti käyttökelpoista savimineraalien hilaväleihin sitoutunut kalium

3. Maan kolloidien kuten savimineraalien ja orgaanisen Vaihdettavissa muilla ioneilla lyhyessä uutossa aineen sähkövarausten sitoma kalium Kasveille käyttökelpoista

4. Biomassan kalium Kasveille käyttökelpoista

5. Maanesteen sisältämä liukoinen kalium Välittömästi kasvien käytettävissä

Maaperän kalium voidaan jakaa viiteen pääosaan:

Maahan pidättyneen ja maanesteen kaliumin välillä val-litsee tasapaino. Kasvien ottaessa kaliumia maanestees-tä otetun tilalle vapautuu maan varastoista uutta kaliu-mia. Maanesteen kaliumpitoisuus riippuu pidättymis-paikkojen valikoivuudesta. Jos ne sitovat erityisesti ka-liumia kuten kiilteen kaltaisilla savimineraaleilla on lai-ta, maanesteen kaliumpitoisuus jää alhaiseksi. Silti nämämaat voivat ylläpitää tätä pitoisuutta suurien varastojenansiosta hyvin pitkään.

Kivennäismaiden kaliumin kokonaismäärä on suuri jajuuristovyöhykkeessä sitä on noin 100–160 tonnia hehtaa-rilla. Eloperäiset maat sisältävät kaliumia vain vähän janiistä kaliumia myös huuhtoutuu helposti.

Page 148: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

146

KALIUMIN VARASTOT JAVAPAUTUMINEN

Maan kerros Savi- Karkeat- Eloperäiset-Kaliumin muoto maat kivennäismaat maat

Ruokamulta 0-20 cmKvaihtuva kg/ha 600 300 100Kreservi t/ha 8 4 0,5Kkokonais t/ha 60 50 Pohjamaa 20-60 cmKvaihtuva kg/ha 1200 600 200Kreservi t/ha 16 8 1Kkokonais t/ha 120 100

Vapautuu kg/ha/v 50–150 10–70 0-50

Vaihtuvaa kaliumia on eniten savimaissa, yleensä noin300–600 kg/ha ja kaliumlannoituksen tarve on pieni. Hiek-ka- ja turvemailla vaihtuvaa kaliumia on vähiten, yleensänoin 50–150 kg/ha, jolloin lannoitustarve on suuri.

Reservikaliumin määrä viljavuustutkimuksessa kertoomelko hyvin maan kaliumin luovutuskyvyn. Reservi-kaliumia on savi- ja hiesumaissa noin 10–20 t/ha 50 cmjuuristokerroksessa eli sen viljavuusluokka on yleensäaina hyvä. Hiekkamailla reservejä on vain noin 1–2 t/ha jaturvemailla tätäkin vähemmän, viljavuusluokka on yleen-sä aina huono tai huononlainen. Hietamailla reservejä voiolla yleensä noin 4–10 t/ha, toisinaan kuitenkin paljonenemmän. Viljavuusluokka on yleensä välttävä tai tyydyt-tävä, toisinaan myös hyvä. Mikäli hietamaa sisältää saves-ta vähintään 5–10 %, saattaa maasta vapautuva kaliumriittää esimerkiksi nurmen kaliumin tarpeisiin ilman lan-noitustakin.

Viljavuustutkimuksessa ravinnereservien määrää pi-detään hyvänä, kun kaliumia ja magnesiumia on maassayli 4 000 kg/ha 20 cm ruokamultakerroksessa (Vilja-vuuspalvelu 2000).

Savimaissa kaliumin vapautuminen on hyvin merkit-tävää ja kaliumlannoituksen tarve on näillä mailla pieniverrattuna karkeisiin kivennäismaihin ja eloperäisiin mai-hin. Kasvit voivat käyttää vaikealiukoista kaliumia maanvarastoista. Sienijuuri sekä maan ja ritsosfäärin mikrobitvoivat parantaa kaliumin ottoa.

Koska luomutiloilla kaliumlannoitus on osin tavan-omaista pienempää, siellä esiintyy alhaisempia vaihtuvankaliumin pitoisuuksia ja maassa voi olla suurempi kali-umin pidätyskyky, kasvit voivat ottaa kaliumistaan savi-mineraaleista suhteellisesti tavanomaista enemmän.

Pohjamaa on kasvien kaliumin saannille lähes yhtätärkeä kuin ruokamultakerroskin. Pohjamaan kaliumpi-toisuuden tunteminen on hyödyksi, koska syväjuurisetkasvit voivat ottaa pohjamaasta noin 40–60 % kaliuminkokonaisotosta.

Kaliumia voi vapautua savimaista vuosittain noin50–150 kg/ha, karkeista kivennäismaista noin 10–50 kg/ha, toisinaan enemmänkin ja puhtaista turvemaista va-pautumismahdollisuudet ovat olemattomat.

Pohjois-Ruotsissa Öjebyn kokeessa kaliumin peltota-se oli luomuviljelyssä savisella hietamaalla noin 15–30kg/h/v alijäämäinen (Sivu 125). Kaliumin vapautuminenmaamineraaleista kattoi kaliumtaseen alijäämän.

Page 149: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

147

Kaliumin saaminen pohjamaasta kasvien käyt-töön ja edelleen viljelykiertoon edellyttää, että:

• Viljelykasvi ottaa runsaasti ja tehokkaasti kali-umia.

• Suuri osa kasvin ottamasta kaliumista tulee ollaperäisin pohjamaasta. Pintamaassa kaliuminpitoisuuden tulee olla alhainen eikä kalium-lannoitusta saa käyttää.

• Kaliumin oton tulee tapahtua syvemmältä kuinkierron muiden kasvien kaliumin oton.

• Maassa ei ole esteitä juuriston kasvulle pohja-maahan (esim. korkea pohjavesi, tiivistynytkyntöantura, happamuus jne.).

• Pohjamaassa on kasveille käyttökelpoistakaliumia.

Kaliumpitoisuuden kehitykseen vaikuttavista teki-jöistä luomutilallaVaihtuvan kaliumin pitoisuuden maassa on todettu luomu-viljelyssä toisinaan laskevan ja toisinaan myös nousevan.Kaliumpitoisuuden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä onlueteltu ohessa.

Maaperän kaliumin vapautumista ja hyväksikäyttöävoidaan edistää mm.

– käyttämällä vaihtelevaa viljelykiertoa

– viljelemällä viljelykierrossa ravinteita hyvin vapaut-tamaan pystyviä kasveja (esimerkiksi monivuotisiapalko- ja nurmikasveja)

– parantamalla kasvien juuriston kasvu- ja toiminta-edellytyksiä (= maan rakenteen hoito)

– säätelemällä maan happamuutta (happamien maidenkalkitus)

– aktivoimalla maan hyödyllistä pieneliötoimintaa

– käyttämällä eloperäistä lannoitusta

– muokkaamalla ja kuohkeuttamalla maata sekä

– pitämällä maanesteen liukoisten ravinteiden pitoisuu-det alhaisina.

Vaihtuvan kaliumin pitoisuuteen vaikuttavaa:1. Maan ominaisuudet

– vaihtuvan kaliumin lähtötaso(mm. aikaisempi K-lannoitus)

– kaliumin reservit maassa– maan rakenne, kosteus, pieneliötoiminta, pH

2. Viljelykierto– sadoissa poistuvan kaliumin määrä

(satotaso x K-pitoisuus)– kasvien kyky hyödyntää pintamaan ja

pohjamaan kaliumvaroja3. Tuotantosuunta

– viljelykierto– kaliumin porttitase tilatasolla – hävikit

4. Lannoitus– lannoitussuositukset kierron eri kasveille– toteutunut lannoitus– viljelykierron kaliumin peltotase

5. Hävikit– maasta– lannasta– kompostista– viherlannoituksesta

Maasta voi vapautua tietty määräkaliumia, joka on riippuvainen maanominaisuuksista ja viljelykasvistasekä viljelytekniikasta.

Page 150: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

148

KASVIEN SOPEUTUMISKEINOJA ALHAISEEN RAVINNEPITOISUUTEEN

Yhteistyön lisäys– typensitojamikrobit– sienijuuret– energiapitoiset juurieritteet

vilkastuttavat hajottajientoimintaa

Alhaiseen ravinnetasoonsopeutunut kasvilajija -lajike

Hidastunut kasvu– ravinteiden otto

pidemmän ajan kuluessa

Ravinnetehokkuudenlisäys

Muutoksia kasvissa– juuristo pitempi,

ohuempi ja tiheämpi– juurikarvoja enemmän

ja pitempiä– juuret läpäisevät

ravinteita tehokkaammin

Maan kasvukunnon parantaminen– kuivatus– rakenne– pieneliötoiminta

Muutoksia ravinteiden otossa – ravinnepumpun

tehokkaampi käyttö– orgaanisten happojen

erityksen lisäys– entsyymien erityksen

lisäys– fenolien erityksen lisäys

-> kelaattien muodostus

Page 151: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

149

4.4 KARJANLANTAKotieläinten lantaa muodostuu Suomessa vuosittain noin18 milj. tonnia eli noin 8 t/ha. Eläintä kohti lantaa muo-dostuu keskimäärin noin 16–24 t/lehmä/v, 5,5–6,0 t/emak-ko/v ja 1,6–2,0 t/lihasikapaikka/v. Sonnassa on kaikkiapää-, sivu- ja hivenravinteita, mutta sen typpi on pääosinhidasvaikutteisessa muodossa. Virtsassa on lähinnä vaintyppeä ja kaliumia nopeavaikutteisessa muodossa.

Lannalla tarkoitetaan kotieläinten sonnan, virtsan jakuivikkeiden seosta; usein lannan joukkoon kulkeutuumyös vettä sekä rehua.

Lannan rooleja tilan ravinnekierrossa:

• Lannan ravinteet ovat osa tilan ravinnekiertoa -tilan oma lanta ei rikasta ravinteilla tilan ravin-nekiertoa->sato–rehu–tuotteet/lanta–pelto–sato

• Lannan avulla voidaan jakaa ravinteita tilansisällä halutulla tavalla eri peltolohkoille

• Lanta toimii pieneliöstön ravintona, edistääravinteiden kiertoa maassa, lisää maan murus-tumista, parantaa maan rakennetta ja toimii maaneloperäisen aineksen raaka-aineena

• Lanta parantaa hygieniaa ja terveyttä maatilanekosysteemissä, mikäli sitä käytetään sopivallatavalla

• Ylärajoja lannan käyttömäärille– 2ey/ha, 170 kg/ha lannan typpeä (Nitraattidi-

rektiivi)– 1,5 ey/ha (Luomuliiton viljelyohjeet)– rehuomavaraisessa tuotannossa yläraja on

käytännössä noin 0,7 ey/ha

Rehujen ravinteista noin 70–100 % kulkeutuu lantaan.Esim. lehmästä erittyy lantaan vuodessa keskimäärin typ-peä noin 95 kg, fosforia 15 kg ja kaliumia 100 kg. Päära-vinteiden lisäksi lannassa on monipuolisesti sivu- ja hi-venravinteita. Lannan maanparannusvaikutus on moni-puolinen ja pitkäkestoinen. Lehmän vuodessa tuottamanlannan ravinteiden bruttoarvo on noin 100 euroa. Maanpa-rannusarvo voidaan arvioida yhtä suureksi kuin ravin-nearvo. Lantaan erittyvät ravinteet tulee pyrkiä saamaanpeltoon ja ravinnekiertoon mahdollisimman pienin hävi-

����������� ���������

��������� ���������

��������������� ���������

������������������ � !!!�����"�#���

PELLON KÄYTTÖ SUOMESSA 2001

Lanta

Sonta+virtsa+kuivike+vesi+rehujätteet

Page 152: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

150

154-22-110rehussa

18-0-0haihtuu

100-15-100

4.4.1 LANNAN HYVÄKSIKÄYTTÖLannan lannoitus- ja maanparannusvaikutus on riippuvai-nen mm. seuraavista eri tekijöistä.1. Talteenotto ja varastointi2. Levitysajankohta3. Levitysmäärä4. Levitysajan sää ja multaus5. Lahoamisaste ja kompostointitapa.

kein. Lantaan erittyvät ravinnemäärät ovat seuraavaa suu-ruusluokkaa.

Tonnia/vuosiN P K

Lanta 100 000 18 000 100 000Väkilannoitteet 220 000–165 000 60 000–20 000 110 000–60 000

Lanta – haasteita• haisevaa, sisältää myrkyllisiä kaasuja• vioittaa kasvustoa, juuria ja pieneliöstöä• ravinteita karkaa helposti• sisältää rikkakasvien siemeniä• sisältää taudinaiheuttajia ja muita haitallisia ai-

neita• hankala varastoida ja levittää

Lannan käsittelylle voidaan asettaa useita erilaisia laadul-lisia tavoitteita. Painopisteet riippuvat tilan tuotantosuun-nasta ja muista olosuhteista.

36-7-10maidossa jalihassa(hyötysuhde24-32-9)

LANNAN KÄSITTELYN LAATUTAVOITTEITA

Hyvälaatuisen sadontuottaminenTautien ja tuholaistenhallinnan helpottaminen

Taloudellisesti edullinenInvestoinnit kohtuullisiaTyötekniikka mielekäsRavinnehävikit vähäisiä

Lannoitusarvon säilyttäminentai parantaminenMaan hyödyllisen biologisenaktiivisuuden edistäminen

HajuhaitanvähentäminenHygienian parantaminenRikkakasvien hallinnanhelpottaminen

HY/Mli Rajala/TP 1998C

Page 153: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

151

N P K

Lypsylehmä,5000 kg/v 79 11 1007000 96 14 1009000 107 16 100

Hieho, keskimäärin 41 8,5 49Lihanauta, keskimäärin 53 8,5 44Vasikat, alle 8 kk 16 3,5 16Emakko porsaineen 28 9 17Lihasikapaikka, 2,5 erää/v 8,5 2 3,8Kana, 100 paikkaa, tav.om 68 17 28Kana, 100 paikkaa, luomu 88 21 32Broileri, 100 paikkaa 36 7,7 15Kalkkuna, 3,5 erää/v, 62 16 17100 paikkaaHevonen 70 12 78Lammas, vuohi 15 2,5 10Kettu, tuotettua 100 190 30 10nahkaa kohtiMinkki, tuotettua 100 110 20 10nahkaa kohti

Steineck ym 2000

KOTIELÄINTEN SONTAAN JAVIRTSAAN ERITTYVÄT

RAVINNEMÄÄRÄT

TALTEENOTTO JA VARASTOINTILannan talteenottoon ja varastointiin voidaan käyttää kol-mea menetelmää erilaisine muunnoksineen; virtsasäiliö-menetelmä, kuivikemenetelmä ja lietelantamenetelmä.

Virtsasäiliömenetelmässä virtsa erotetaan sonnastakarjasuojassa ja johdetaan sitä varten rakennettuun säili-öön. Kiinteä lanta otetaan talteen kuivitettuna ja siirretäänlantalaan. Kuivikkeiden tarve on olkina noin 5–6 kg/pv/ey. Virtsasäiliön tulee olla tiiviskantinen, koska virtsastatyppeä haihtuu helposti ammoniakkina. Virtsasäiliöitäolisi hyvä olla kaksi, jotta virtsan sisältämät kasveillehaitalliset aineet ehtivät varastoinnin (seisotuksen) aikanahävitä.

Virtsasäiliömenetelmä ei aseta lantalalle aivan niinsuuria vaatimuksia kuin kuivikemenetelmä, koska ravin-nehävikeille alttein virtsa otetaan talteen erikseen. Mene-telmän etuina on, että käytettävissä on sekä hyvää maan-parannusainetta että nopeavaikutteista typpilannoitetta.Toisaalta kahden erilaisen lannoitteen käsittelyyn ja levi-tykseen tarvitaan kaksi koneketjua.

Kuivikemenetelmässä virtsa imeytetään kokonaan kui-vikkeisiin ja saadaan siten vain yhdenlaista lantaa. Kuivi-tettu lanta varastoidaan eläinten oleskelutilassa tai se siir-retään erilliseen lantalaan. Kuivikepohjapihatossa ravin-teet saadaan hyvin talteen, mikäli käytetään riittävästikuivikkeita. Kuivikkeina käytetään ensisijaisesti olkia,joita tarvitaan noin 8–12 kg/pv/ey. Olkien lisäksi on eduk-si käyttää turvetta. Sisäruokintakaudella (8 kk) olkia kuluu1,5–2,0 t/ey ja turvetta 8–10 m3/ey. Hapan turve estääammoniakin karkaamisen lannasta. Typen haihtumistap-piot voivat olla myös suuria – varsinkin purupohjasika-loissa ja niukalti kuivitetuissa pehkukanaloissa.

Kuivikkeiden ominaisuuksiaKuiva- Ravinnesisältö, kg/t

Kuivike aine % N P K C C/N-suhde

Olki 85 6 1 17 400 70Turve 50 – 45 5 0,1 0,5 250 50

Turpeen tilavuuspaino on noin 150–240 kg/m3 ja pH noin 4,0.

Pihatto on eläinten hyvinvoinnin kannalta edullinen, mi-käli kuivikkeita käytetään riittävästi. Pihattolannan maan-parannusvaikutus on hyvä. Haasteena on lähinnä kuivik-keiden suuri tarve. Oljen lisäksi tarvitaan yleensä ainaturvetta, jota voidaan pitää pitkälti uusiutumattomana

Eläinlaji Kiinteä Virtsa Liete-lanta lantam3/v m3/v m3/v

Lypsylehmä, 5 000 kg maitoa/v 12,7 12,2 20,37 000 13,2 12,5 20,99 000 13,9 12,9 21,7

Hieho, yli 1 v 3,7 4,8 7,5Vasikat, alle 1 v 2,0 2,2 3,6Lihakarja, 0-2 v 5,5 6,5 11,0Emakko porsaineen 3,4 5,0 5,7Lihasikapaikka, 2,5 erää/v 0,7 1,0 1,6Kanat, 100 kpl 5,5 13Kanannuorikot, 100 kpl, 2,5 erää/v 2,6Broileri, 100 kpl, 5,5 erää/v 1,0Hevonen 4-14Kettu, 100 emoa kohti 15

Steineck ym 2000

LANNANTUOTTO KESKIMÄÄRINM3/ELÄINPAIKKA

Kuivike- ja vesilisäys mukana

KUIVIKKEIDEN VIRTSANSITOMISKYKY

(Peltola 1984)

Page 154: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

152

Lannan käsittelymenetelmät– Kuivikemenetelmä – suuri maanparannus-

vaikutus– Lietelantamenetelmä – nopea lannoitusvaikutus– Virtsasäiliömenetelmä – kahdenlaista lannoitetta

TYPEN HÄVIKKEJÄ• Ammoniakin haihtuminen lannasta

• Ammoniumtypen huuhtoutuminen lannasta

• Nitraattitypen huuhtoutuminen kompostistaja maasta

• Denitrifikaatio maasta ja lannasta

luonnonvarana. Menetelmä sopii parhaiten vähän virtsaatuottaville eläimille, kuten lampaille ja kanoille sekä nuor-karjalle.

Kuivikemenetelmää parsinavetassa käytettäessä asete-taan virtsakouruun niin runsaasti kuivikkeita, että kaikkivirtsa imeytyy niihin. Kuivikkeita tarvitaan lähes edellämainittu määrä. Lantalan tulee olla tiivispohjainen sekävarustettu yleensä lantavesisäiliöllä. Lantalan kattaminenon varsin suositeltavaa. Pihatoissa voidaan menetellä myösniin, että makuualueella käytetään kuivikemenetelmää jaruokintakäytävillä virtsasäiliö- tai lietelantamenetelmää.

Lietelantamenetelmässä sonta ja virtsa kerätään sa-maan säiliöön lähes ilman kuivikkeita. Tällöin etuna on se,että saadaan yhdenlaista, helpohkosti käsiteltävää, neste-mäistä tavaraa. Typpi saadaan hyvin talteen ja se myössäilyy melko hyvin varastoinnissa. Sen sijaan levityksessähelppoliukoinen typpi on altis huuhtoutumaan ja haihtu-maan. Sellaisenaan lietelanta soveltuu huonosti luonnon-mukaiseen viljelyyn ja korkealaatuisten elintarvikkeidentuottamiseen, koska se sisältää mm. juurille ja pieneliöillemyrkyllisiä yhdisteitä ja on epähygieenistä.

Kuivike- ja lietelannan ominaisuuksia voidaan paran-taa kompostoinnilla ja ilmastuksella, joita käsitellään myö-hemmin tässä luvussa. Kuivikelannan lannoitusvaikutuson hidas ja maanparannusvaikutus on suuri ja pitkäaikai-nen. Lietelannan lannoitusvaikutus on oikein käytettynäsuuri ja nopea. Maanparannusvaikutus jää kuitenkin kiin-teää lantaa vähäisemmäksi.

Lantaloiden tilavuusvaatimukset eläinlajeittain esite-tään sivulla 196.

Fosforia ja kaliumia voi hävitä huuhtoutumalla lannas-ta sekä jaloittelutarhoista, ruokinta- ja juottopaikoilta.Näiden ravinteiden hävikit voidaan estää ottamalla kaikkilannasta mahdollisesti puristuva neste talteen. Lantalassalantavedet johdetaan säiliöön ja valumat maastoon este-tään. Komposti-aumaan tulee laittaa riittävästi kuivikkeitaja suojata komposti sateelta, ettei nestettä valu maahan.Kompostin pohjalle laitetaan 15 cm kerros mutaa/turvettasuodattimeksi varsinkin läpäisevillä mailla ja kompostipeitetään mieluiten sateenpitävällä peitteellä.

Typpeä lannasta voi hävitä huuhtoutumalla, haihtu-malla ammoniakkina sekä haihtumalla denitrifikaatiossa.

Typpeä voi huuhtoutua lannasta varastoinnin aikana,jollei lantakasaa ja kompostia ole suojattu sateelta. Typpeähaihtuu helposti ammoniakkina karjasuojasta, lantalasta

Page 155: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

153

ja kompostoinnissa. Denitrifikaatiota tapahtuu vasta, kunammoniumtyppi on muuttunut nitraattitypeksi. Tätä ta-pahtuu lannan palamisen edetessä riittävän pitkälle – käy-tännössä lähinnä kompostoinnissa. Typpihävikkien suu-ruus vaihtelee suuresti riippuen lannan käsittelyn järjestä-misestä ja huolellisuudesta. Lannan typpihävikkien suu-ruus vaihtelee yleensä seuraavan taulukon arvojen mukai-sesti.

Lannan talteenotossa, varastoinnissa ja levityksessätypen hävikit haihtumalla vaihtelevat yleensä noin 15–50%:n välillä. Hävikkien suuruus riippuu ennen kaikkeaoikeista työtavoista ja huolellisuudesta.

Ammoniakin haihtumisen riski lannasta varastoinnin ai-kana on sitä suurempi, mitä enemmän lannassa on liukois-ta ammoniumtyppeä. Myös kompostoinnin alkuvaiheessatyppeä vapautuu ammoniakkina ja sen haihtumisriski onsuuri. Lietelantaa sekoitettaessa ja ilmastettaessa ammo-niumtyppeä voi haihtua ilmaan. Levityksessä virtsasta jalietelannasta haihtumistappiot voivat olla suuria. Kuivike-lannassa haihtumisriski on määrällisesti pienempi muttakuitenkin merkittävä. Kompostissa haihtumiselle altistatyppeä ei juuri ole. NO

3-typen huuhtoutumisen riski maas-

ta lannan levityksen jälkeen on kompostilla pienin. Denit-rifikaatio voi olla huomattavan suurta lannan levityksenjälkeen tiiviillä mailla. Riski on sitä suurempi, mitä suu-rempi on lannan aiheuttama hapen kulutus maassa. Syvä

Page 156: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

154

multaus ja märkä, tiivis maa voivat myös lisätä denitrifi-kaation riskiä. Maan tiivistymistä lannan levityksen yhte-ydessä tulee välttää riskin pienentämiseksi. Lannan kom-postointi ja lietelannan ilmastus voivat pienentää denitri-fikaation riskiä, koska hapen kulutus maassa vähenee.

Typen hävikkien suhteellisia eroja eri lannoista havain-nollistetaan lannan käsittelyn eri vaiheissa seuraavassa:

Luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyvällä tilalla on tarpeenkiinnittää erityistä huomiota lannan tarkkaan talteenot-toon ja varastointiin sekä sen käsittelyyn ja käyttöön. Jottalanta voidaan käyttää kulloinkin parhaana ajankohtana, onriittävä varastotila tarpeen. Lietelanta- ja virtsasäiliöihintulee mahtua koko vuoden lantakertymä laidunvähennyshuomioiden. Kuivikelannalle riittää luonnonmukaisessaviljelyssä käytännössä pienempikin lantala, mikäli kom-postia tehdään useamman kerran vuoden aikana. Seuraa-vassa luettelossa esitetään eräitä keinoja vähentää ravin-nehävikkejä lannan käsittelyssä.

Typen hävikkejä voidaan pienentää lannan käsittelyssämm. seuraavin keinoin:

Ammoniakin haihtuminen lannasta:• Eläinsuojassa

– Hyvin toimiva virtsan erotus– Riittävä kuivikkeiden käyttö– Turvekuivike– Eläinsuojan lämpötila viileä

Vaihe Virtsa Lietelanta Ilmastettu liete Raaka lanta Kompostoitu lanta

Talteenotto - - - - +

Varastointi — - - - -

Jatkokäsittely ++ ++ - ++ —

Levitys — — — — ++

Maasta — — - — ++

Nitraatin huuhtoutuminen — — - - +

Denitrifikaatio - — + - ++

(++ = hävikkiriski pieni, — = hävikkiriski suuri)

TYPEN HÄVIKKIEN SUHTEELLISIA EROJA LANNAN KÄSITTELYSSÄERILAISILLA LANNAN KÄSITTELYMENETELMILLÄ

Page 157: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

155

• Lantalassa– Lantala riittävän suuri, jotta levitysajat optimaaliset– Lantalan kattaminen– Lannan peittäminen lantalassa– Lietelannan johtaminen säiliöön altapäin (lanta-

kuori)– Liete- ja virtsasäiliön kattaminen– Hyvin suunniteltu ja toteutettu kuivikelannan

kompostointi ja lietelannan ilmastus– Haihtuvan ammoniakin talteen ottaminen lanta-

kaasuista biosuodattimella tai kaasujen tiivistä-misellä

– Kompostiin riittävästi kuivikkeita• Pellolla

– Nopea multaus (tai levitys pilvisellä säällä taisateen alle)

– Lietelannan letkulevitys nurmeen/oraille– Lietelannan ja virtsan laimentaminen vedellä tai

huuhtelu maahan

Ammoniumtypen huuhtoutuminen lannasta– Nopea multaus– Lannan levitys oikeaan aikaan (kasvukauden alku-

puolella)– Sopivat käyttömäärät– Kompostiin riittävästi kuivikkeita– Kompostin pohjalle 15 cm:n kerros turvetta tai mutaa– Kompostin peittäminen oljilla, turpeella ja sateen-

pitävällä peitteellä

NO3-typen huuhtoutuminen kompostista ja maasta

– Kohtuulliset levitysmäärät– Tarkoituksenmukainen levitysaika– Lannan kompostointi– Kompostiin riittävästi kuivikkeita– Kompostin pohjalle 15 cm kerros turvetta tai mutaa– Kompostin peittäminen oljilla, turpeella ja sateen-

pitävällä peitteellä

Denitrifikaatio maasta ja kompostista– Hyvärakenteinen maa– Maan tiivistymisen ehkäiseminen lannan levityksessä– Lannan kompostointi tai ilmastus– Hallittu ilmastus- Komposti ilmava ja sateelta suojattu

Page 158: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

156

Rikin kierrätys pienin hävikein on vieläkin tärkeämpääkuin typen. Typpeä saadaan luomutilalle täydennyksenätypensidonnan avulla. Rikkiä ei ole mahdollista täydentäätällä tavoin luonnollisin keinoin. Rikki saadaan säilymäänlannassa, kun huuhtoutuminen ja rikkivedyn muodostu-minen eli mätäneminen estetään.

LANNAN LAHOAMISASTELannan käyttöominaisuuksiin vaikuttaa lannan ravinne-koostumuksen lisäksi myös sen lahoamisaste. Lahoamis-asteen suhteen lanta voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:Tuore lanta, lahoava lanta ja mätänevä lanta. Tuoreilla jamätänemistilaisilla lannoilla on joukko haitallisia ominai-suuksia, jotka heikentävät niiden hyödyntämistä. Niitäkäsitellään tarkemmin seuraavassa kappaleessa.

4.4.2 KOMPOSTOINTIKompostointi on eloperäisten aineiden säädeltyä, biolo-gista hajotusta ja uudelleenrakentumista hapellisissa olo-suhteissa, joihin liittyy lämpötilan nousu. Käytettäviä lan-nan kompostointimenetelmiä ovat aumakompostointi,rumpukompostointi ja lietelannan nestekompostointi eliilmastus.

Kompostointinimitys tulee latinasta ja se tarkoittaa”yhteen asetettu, seos”. Kompostoinnissa pieneliöstö la-hottaa jätteet hapen läsnä ollessa, jolloin syntyy hiili-dioksidia, vesihöyryä, ravinnesuoloja ja pääasiassa kyp-symisvaiheessa suurimolekyylisiä orgaanisia yhdisteitäsekä hitaasti hajoavaa eli puolistabiilia eloperäistä aines-ta. Kompostoinnille on tyypillistä energian vapautuminenlämpönä. Kompostissa pyritään tekemään olosuhteet elo-peräisen aineen sopivalle lahoamiselle ja humuksen muo-dostukselle edullisiksi. Hajotus- ja rakennustyön suoritta-vat lähinnä bakteerit, sädesienet, sienet sekä erilaiset hyön-teiset, punkit, tuhatjalkaiset ja lierot.

Kompostointi on syytä erottaa mädätyksestä, jossapieneliöstö hajottaa jätteitä hapettomissa olosuhteissa.Tällöin syntyy metaania, ammoniakkia, rikkivetyä, alko-holeja ja orgaanisia happoja sekä erilaisia haihtuvia, pa-hanhajuisia yhdisteitä. Säädeltyä ja pitkälle vietyä mädä-tystä käytetään biokaasun tuotannossa erotuksena esim.tavanomaisen lietelannan mätänemisestä.

- Tuore lantaLuonnonmukainen viljely- Lahoava lanta= Maanviljely- Mätänevä lanta

Page 159: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

157

KOMPOSTOINNIN KAAVAMAINEN KULKU

Säädöksiä luomuviljelyn ehdoissa(KTTK 2003):

• Lanta suositellaan aina kompostoitavaksi.

• Lanta on kompostoitava, mikäli se onperäisin tavanomaisesta tuotannosta,joka ei ole todistetusti laajaperäistä(eläintiheys luovuttajatilalla alle 2 ey/ha).

• Turkiseläinten lanta on kompostoitava aina.

• Lietelanta on kompostoitava/ilmastettavaaina, kun se on peräisin tavanomaisestatuotannosta, tai vähintään laimennettavavedellä.

4.4.2.1 KOMPOSTOINNIN MERKITYSKompostointi voi muuttaa lannan ja muiden eloperäistenlannoitteiden käyttöominaisuuksia monin tavoin. Elope-räisen aineksen hajoaminen kuluttaa runsaasti happea. Mi-käli hajoaminen on maassa vilkasta, voivat kasvien juuretkärsiä hapen niukkuudesta. Hajoamisessa – varsinkin senalkuvaiheessa – syntyy myös juurten kasvua haittaaviayhdisteitä, joista osa on haihtuvia. Lannassa voi olla myösrehuista, kuivikkeista, lääkkeistä tai eläimistä peräisin ole-via haitallisia aineita. Seuraavassa esimerkkejä kompos-toinnin potentiaalisista edullisista vaikutuksista:– muuten vaikeasti hyödynnettävät jätteet voidaan

hyödyntää– lannan paha haju ja myrkylliset yhdisteet häviävät

tai vähenevät– haitalliset aineet häviävät tai vähenevät (rikkakasvien

siemenet, taudinaiheuttajat, lääke- ja torjunta-aine-jäämät, eläimistä lähtöisin olevat haitta-aineet)

– hygienia paranee– lannoitusvaikutus tasapainottuu, pitkäaikainen

maanparannusvaikutus– helpompi käsitellä ja levittää, orastuminen parempi– parempi kasvien laadulle– edullisempi hyödylliselle pieneliötoiminnalle

(mm. sienijuuri) ja juurten kasvulle– voidaan parantaa raakafosfaatin hyväksikäyttöä.– saadaan lämpöä.

(���� +������� * ��

$�����������012

����$21

�����������

$�������������,������

�������������9��������������>�����

����������,�������

��������������

1������������������ ���������������

�������

,��

2

2

*��+���"

1) Hapekas lahotus esim. lantakomposti2) Hapeton mätäneminen esim. tiivis lanta

1) 2)

LAHOAMISEN JA MÄTÄNEMISEENVAIKUTUKSET JA SOPIVUUS VILJELYYN

Page 160: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

158

ZN-BASITRASIININ JA BROILERINLANNAN KOMPOSTOINNINVAIKUTUS OHRAN SATOON

Haasteina lannan kompostoinnissa on sen vaatima lisätyöja mahdolliset lisäinvestoinnit. Puutteellisessa kompos-toinnissa ravinteiden, varsinkin typen hävikki voi ollahuomattava. Oikeaa kompostointitekniikkaa käytettäessävoidaan hävikit ja työmäärä pitää kohtuullisena.

HAITTA-AINEIDEN HAJOTUSLaitumella tuore lanta ja virtsa heikentävät laidunruohonmaittavuutta – mm. hylkylaikut ovat tästä osin esimerkki-nä. Naudan lietelannan pintalevitys voi vähentää laidun-ruohon maittavuutta. Myös raaka kuivikelanta keväällämullattuna voi vähentää esim. vihantarehun maittavuutta.

Lantaan erittyy myös eläinten lääkinnässä käytetyistälääkkeistä jäämiä. Useista antibiooteista noin 10–25 %alkuperäisestä määrästä löytyy lannasta. Antibiootit hajoa-vat tavallisessa lannassa hyvin hitaasti. Ne sekä niidenerilaiset hajoamistuotteet voivat kiinnittyä sekä eloperäi-seen ainekseen että maahiukkasten pinnoille. Lannan anti-bioottijäämät saattavat haitata kasvien kasvua, häiritä maanpieneliötoimintaa ja lisätä resistenssin leviämistä maassaelävien bakteerien keskuudessa. Oheisen esimerkin kanan-lannassa on rehun lisäaineena käytetty antibiootti sinkkiba-sitratsiinia. Lannan antibioottijäämät haittasivat ohran kas-vua. Kompostointi hävitti suurimman osan (yli 80 %) sink-kibasitratsiinista, jolloin ohra kasvu parani.

Tavanomaisia olkia kuivikkeena käytettäessä lantaanjoutuu usein myös torjunta-ainejäämiä. Kompostointi vä-hentää useimpien pitoisuuksia oleellisesti. Poikkeuksen

Vogtmann ym. 1978.

Page 161: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

159

muodostaa korrenvahvistaja (CCC), jolla käsiteltyjä olkiaei tule käyttää luomuviljelyssä.

Käsittelemättömän lannan korkea suolapitoisuus vai-kuttaa haitallisesti hyödylliseen pieneliötoimintaan. Lie-roille haitallinen pitoisuus esim. ammoniumkarbonaattiaon yli 9 g/l. Vapaa ammoniakki puolestaan polttaa hengi-tysteitä. Haittaraja on 0,1 g/l. Käsittelemätön lietelanta javäkevä virtsa tulisi laimentaa vedellä 10–50-kertaisesti,jotta se olisi suorana kosketuksena täysin haitatonta lie-roille. Muutkin tekijät poistavat polttovaikutusta, jolloinkäytännössä huomattavasti vähäisempi laimennus riittää.Kompostoimattoman lannan fenolit, kresoli ja bentso-ehappo vahingoittavat lieroja ja muita pieneliöitä (aiheut-tamalla mm. lierojen jaokkeiden irtoamista). Rikkivety onerittäin myrkyllistä. Rikkivety ja monet orgaaniset, haih-tuvat yhdisteet ovat pahaa hajua aiheuttavia.

Lannassa on yleensä aina taudinaiheuttajia ja rikka-kasvien siemeniä sekä myös kasveihin hormonaalisestivaikuttavia aineita, jotka tulisi myös saada häviämäänennen lannoitteeksi käyttöä.

MAAN BIOLOGISEN AKTIIVISUUDENEDISTÄMINENKasvi-maa-systeemin hyödyllisen toiminnan edistämi-nen on merkittävä lannan käsittelyn tavoite luomuvilje-lyssä. Eloperäinen lannoitus tarjoaa ravintoa pieneliös-tölle ja lisää pieneliötoimintaa. Lannasta tulisi saadahyödylliseen pieneliötoimintaan ja juurten kasvuun jatoimintaan haitallisesti vaikuttavat tekijät häviämään.Lisäksi olisi edullista saada syntymään hyödyllisiä teki-jöitä.

Maan omat ravinnevarat tulisi saada täysitehoiseenkiertoon. Kasvien fosforihuollossa ja fosforin vapautu-misessa mm. sienijuurilla on keskeinen merkitys. Lantatulisi käsitellä sillä tavoin, että esim. sienijuuret menes-tyvät ja toimivat hyvin. Sienijuuria suosii hidasliukoineneloperäinen lannoitus. Näin saadaan maasta tapahtuvaravinteiden kierto myös mukaan tilan ravinnekiertoon.Lannan käsittelyn yhtenä tavoitteena voidaankin pitäämaan omien ravinnevarojen hyväksikäytön edistämistä.

Lannan kompostointi lisää hyödyllisten pieneliöidenlaadukkaan ravinnon saantia. Kompostointi suosii mm.hyödyllisiä sieniä. Aminohapot ja vitamiinit saattavatmoninkertaistaa sienijuurten kasvun. Fusarium-sientenasemesta Penicillium-sieni runsastuu maassa. Tämä onedullista kasvien terveenä säilymisen kannalta. Mutta

Mikä hävittää taudinaiheuttajialannasta …hmm...vilkas aerobinen

hajoaminen -lahottajaeliöstö syö taudinaiheuttajia +kompostoituminen korkeassa lämpö-

tilassa

Page 162: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

160

TOIMENPITEITÄ RISKIENMINIMOIMISEKSI LANNAN

KÄSITTELYSSÄ JA KÄYTÖSSÄ

• Tunne levittämäsi lannan laatu – erityisestiostolannan laatu.

• Kompostoi lanta huolellisesti.• Seuraa kompostoitumisen etenemistä lämpötilaa

ja lahoamisen etenemistä seuraamalla.• Kääntäminen parantaa kompostin hygieniaa• Kääntämisen yhteydessä varmista, että pinta-

kerros sekoittuu keskelle.• Ole varovainen lannoituksessa nopeasti kasvavien,

suoraan maakosketukseen tulevien vihannestenkuten salaatin suhteen.

• Ole varovainen kasvukauden aikaisenlisälannoituksen osalta

• Varmista koneiden riittävä hygienia.Pese koneet tarvittaessa lannan ajon jälkeen.

• Työjärjestykseksi puhtaammasta likaisempaan.

Penicillium-sienen on havaittu pystyvän myös vapautta-maan maaperästä fosforia.

Edellä mainitut haitta-aineet ovat haitallisia myös juu-rikarvoille ja juurten toiminnalle. Juurten pituuskasvu jatiheys sekä juurikarvojen kasvu muodostuvat paremmik-si, kun haitalliset tekijät hävitetään lannasta. Tällöin maanomien ravinnevarojen hyväksikäyttö paranee.

Lannan kompostointi näyttää suosivan mm. fosfa-taasientsyymien tuotantoa maassa, jolloin maan omienfosforivarojen hyväksikäyttö voi parantua. Sveitsissä DOK-kokeessa fosfataasiaktiivisuus oli kompostoitua lantaakäytettäessä kaksi ja puolikertainen ja kompostoimatontalantaa käytettäessä puolitoistakertainen väkilannoitukseenverrattuna.

HYGIENIARiski lannan mukana peltoon leviävistä taudinaiheuttajis-ta, kuten esim. Salmonella, Ehec, Listeria ja Yersinia, onyleensä pieni, mutta tautien leviämisvaarasta maasta sa-toon ja edelleen eläimiin ja ihmisiin on syytä olla tietoinen.Riskialtteimpia tuotteita ovat tuoreena syötävät vihannek-set ja marjat sekä myös säilörehu. Jos lantaa ei ole hygie-nisoitu esim. kompostoimalla, voivat tarttuvien tautienaiheuttajat levitä saastuneen ruuan mukana ihmiseen, ai-heuttaa ongelmia tuotteiden jatkojalostuksessa tai heiken-tää säilörehun laatua. Erityisesti tuorevihanneksia viljeltä-essä tuotteiden laadun tulee olla hyvä myös mikrobiologi-sen laadun osalta.

Kompostoimalla lanta huolella voidaan taudinaiheut-tajat hävittää lannasta. Hygienisoitumista varmistaa, kunkompostia käännettäessä pintakerros sekoitetaan keskel-le. Useimmat taudinaiheuttajat tuhoutuvat 55–60 oC as-teen lämpötilassa noin 10 vuorokauden kuluessa. Alem-missa lämpötiloissa tarvitaan pitempi käsittelyaika (läm-pötila x kosteus x aika).

Lietelannan ilmastuksessa useimpien taudinaiheuttaji-en hävittämiseksi riittää usein jo 25–30 oC asteen lämpötila3–5 viikon ajan. Tällöin ilmastussäiliöön ei saa tulla uuttalietelantaa. Alempi lämpötila vaatii pitemmän ajan. Esimer-kiksi salmonellan leviäminen tilalla voidaan katkaista mel-ko hyvin lietelannan ilmastuksella. Sen sijaan voihappoatuottavat Clostrium-bakteerit vähenevät huomattavasti hi-taammin. Myös biokaasutus hygienisoi lantaa.

Kompostin käyttö voi helpottaa myös kasvitautienhallintaa. Varsinkin satojätteissä tautien leviäminen voi

Page 163: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

161

Onnistuneen kompostoinnin edellytyksiä• Sopivat raaka-ainesuhteet.• Sopiva ilmavuus ja rakenteen pysyvyys.• Sopiva kosteus.• Sopiva materiaalin karkeus.• Sopiva pieneliöstö.• Sopiva pH.• Sopiva lähtölämpötila ja

prosessinaikainen lämpötila.• Sopiva kompostin koko ja paikka.• Sopiva kompostin peittäminen.• Riittävä seuranta.• Sopivat säätelytoimet tarvittaessa.

kompostoimalla vähentyä merkittävästi. Tällaisia ovatesim. viljojen lehtilaikkutaudit. Tautien häviämisen edel-lytyksenä on mm., että lämpötila nousee riittävästi ja kom-postin ulkoreunat käännetään keskelle. Kompostin käyttövoi myös vähentää kasvualustasta leviävien, maalevintäis-ten kasvitautien esiintymistä, esimerkiksi taimipoltetta.

4.4.2.2 KOMPOSTOINNIN TOTEUTUSKompostissa tulee vallita sopivat fysikaaliset, kemialli-set ja biologiset olosuhteet, jotta päästään toivottuun lop-putulokseen. Tärkeimpiä tekijöitä ovat sopivat raaka-ai-nesuhteet ja kosteus, riittävä hapen saanti, riittävä läm-pötila ja sopiva happamuus. Lisäksi tarvitaan sopiva ha-jottajaeliöstö. Olosuhteiden tulisi myös pysyä sopivinariittävän pitkään.

MITEN KOMPOSTI TEHDÄÄN?Kompostin raaka-aineiden käyttöominaisuudet määräy-tyvät viiden näkökohdan perusteella: ravinteisuus, koste-us, lahoamistaipumus ja rakenteen pysyvyys sekä epä-suotuisien aineiden pitoisuus. Erilaisia raaka-aineita yh-distelemällä tulee koota lahoamiselle sopivat olosuhteet.

SOPIVAT RAAKA-AINESUHTEETKompostoitavat eloperäiset aineet voidaan jakaa ravintei-suuden perusteella kahteen pääryhmään: hiilipitoisiin jatyppipitoisiin aineisiin. Kompostin varsinaiset valmistajat– pieneliöt – tarvitsevat kummankin ryhmän aineksia so-pivassa suhteessa, jotta ne voivat valmistaa eloperäistenaineksien seoksesta hyvää kompostia. Tätä suhdetta nimi-tetään hiili-typpi -suhteeksi (C:N-suhde). Komposti tuleekoostaa eri raaka-aineista siten, että komposti on riittävänhiilivoittoinen eli hiilen ja typen suhde on noin 25–35:1.Typpeä seoksessa on tällöin noin 1,6–2,0 % kuiva-ainees-ta.

Koska niukasti kuivitetussa naudan lannassa hiili-typpisuhde on noin 20:1 ja oljissa noin 60–100:1, tarvi-taan kuivikkeeksi virtsasäiliömenetelmässä esim. lehmääkohti olkia yhteensä noin 5–6 kg päivässä sopivan suh-teen saavuttamiseksi.

Karjanlanta vaatii typpipitoisena aineena runsaastikuivikkeita, jotta typpitappiot pysyvät kohtuullisina. Oi-kein toteutettuna kompostoinnin typpihävikit jäävät vä-häisiksi. Epäedullisissa oloissa lannan typestä jopa puolet

KOMPOSTIN RAAKA-AINEITA JAKUIVIKKEITA TYPPIPITOISUUDEN MUKAAN

RYHMITELTYINÄ(N-% kuiva-aineesta

Alhainen typpipitoisuus (kuivikkeet) alle 1 %)puru, lastu 500:1hake 100–150:1olki 60–100:1turve 50–100:1

Sopiva typpipitoisuus (N-% 1–2 %)kuivitettu hevosenlanta 25:1vanha heinä 25–30:1naudan lanta (runsas kuivike) 30:1

Korkea typpipitoisuus (vaativat kuivitusta) (N-% yli 2 %)virtsa 0,8:1naudan lanta (niukka kuivike) 20:1kanan lanta 10:1tuore ruoho 12:1nuori komposti 15:1kypsä komposti 10:1

Page 164: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

162

.���������<

4#

'7

'#

27

2#

!7

!#

7

#!6 !834 22 '235 4#37

0&+�������

��������������'�7�

�� � !"56

Kompostin ilmanvaihtoon vaikuttaviatekijöitä• hienojakoisen ja karkean aineksen suhde

• kompostin kosteus

• kompostin koko

• kompostin rakenne

LANNAN C/N-SUHTEEN VAIKUTUSTYPPIHÄVIKKIIN

Kirchmann 1986

voi haihtua kompostoinnissa. Viereinen kuva havainnol-listaa hiili-typpi -suhteen merkitystä typen säilymiselle.

Raaka-aineiden lahoamistaipumus vaikuttaa lähinnäkompostoitumisen nopeuteen. Runsaasti sokereita, hemi-selluloosaa, selluloosaa sekä vähän ligniiniä (puuainetta)sisältävät ainekset lahoavat helposti (ruoho, vihannesjäte,lanta). Sitä vastoin runsaasti ligniiniä sisältävät aineksetlahoavat hitaasti (puuperäiset ainekset kuten hake, puunkuori sekä olki).

AINESTEN SEKOITUS JA HIENONTAMINENEri ainekset on kompostissa sekoitettava kunnollisesti.Tehokkaimmin ainesten sekoittuminen tapahtuu koneelli-sesti käyttämällä apuna lannanlevityskelalla varustettuayleisperävaunua. Lantapaakut tulisi saada hajoamaan alle3 cm:n paakuiksi, jotta maatuminen tapahtuisi tasaisesti.

ILMAVUUSHapen saannin turvaamiseksi kompostiin on järjestettä-vä riittävä ilmanvaihto. Kiivaimman hajoamisvaiheenaikana noin 2–5 viikon ajan ilmaa tarvitaan vähintään 1m3 kompostitonnia kohti tunnissa.

Kuivikkeeton tai vähän kuiviketta sisältävä eläintenlanta ja tuore ruoho sekä ruokajätteet ja käymäläjätteetovat liian tiiviitä yksinään kompostoitaviksi. Tällaiseenmärkään ja tiiviiseen ainekseen on sekoitettava riittävästikarkeaa, kuohkeaa ja ilmavaa ainesta kuten olkia, kuor-ta, haketta tai karkeaa turvetta. Myös ruokamulta ja van-ha komposti parantavat kompostin rakennetta. Karkeanaineksen osuuden tulisi olla noin 50–75 % kompostin ti-lavuudesta.

Ilmanvaihtoa kompostissa parantaa pohjalle levitettykerros karkeaa ainesta kuten olkia tai haketta. 15 cm:nkerros kuivaa ja karkeaa turvetta pidättää kompostistamahdollisesti valuvan nesteen ravinteet. Erityisen tar-peellinen imukykyinen alusta on läpäisevillä maalajeilla.Savimaat pidättävät yleensä ravinteita hyvin, mikäli kom-postin paikkaa vaihdellaan vuosittain. Isojen kompostienilmavuutta voidaan parantaa asettamalla niiden sisään il-mankulkua helpottavia kanavia esim. salaojaputkia.

Ilmanvaihdon sopivan määrän voi päätellä kompos-tointituloksesta. Mikäli komposti pyrkii kuivumaan, onsyynä yleensä liian suuri ilmanvaihto. Tällöin kompostiaon tiivistettävä tai kasteltava. Jos ilmanvaihto kompos-tissa on heikkoa, muuttuu lahoaminen mätänemiseksi.Tällöin komposti ei lämpene ja pöyhittäessä se haisee

Page 165: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

163

pahalta. Tällainen komposti on käännettävä ja samallasiihen lisätään karkeaa ainetta.

KOSTEUSKompostin pieneliöt tarvitsevat elääkseen ja toimiakseenvettä. Komposti toimii hyvin, jos siinä on vettä 55–70 %tuorepainosta. Kuiva komposti ei toimi. Märkä kompos-ti kärsii hapen puutetta ja siitä saattaa huuhtoutua ravin-teita hukkaan. Karkeaa ainesta kuten puun kuorta, haket-ta ja olkia sisältävä komposti saa olla hyvinkin märkä.Sen sijaan hienojakoinen lanta, tuore ruoho ja hieno tur-ve painuvat märkinä helposti liian tiiviiksi, ilmattomaksimassaksi.

Komposti on yleensä sopivan kosteaa silloin, kun sii-tä voimakkaasti nyrkissä puristettaessa irtoaa pari tippaavettä. Kuivat ainekset on kompostin teon yhteydessäkasteltava, mieluiten hienojakoisella vesisuihkulla.Kompostoitavan aineksen veden varastoimiskyvyn tuli-si olla riittävän suuri. Esimerkiksi olkivaltainen kompos-ti saadaan py-symään tasaisen kosteana lisäämällä siihenturvetta tai multaa.

Syksyllä ja talvella komposti helposti kastuu liikaa.Sen estämiseksi kompostin yläpinta muotoillaan kupe-raksi ja se peitetään lämpövaiheen jälkeen mieluiten ve-denpitävällä katteella.

LÄMPÖTILAKompostoituminen on nopeinta, kun lämpötila on 35–50°C asteen välillä. Lanta- ja kasvinjätekompostin lämpöti-laksi tämä on sopiva. Hygieenisyyssyistä voi olla tarpeenkäyttää korkeampaa lämpötilaa, esimerkiksi käymäläjäte-komposteissa lämpötila tulisi saada nousemaan yli 60 °C.

Kompostia valmistettaessa raaka-aineiden alkuläm-pötilan tulisi olla yli 5 °C, jotta kompostoituminen käyn-nistyisi. Kylmänä vuodenaikana kompostia voi olla tar-peen lämmittää sen ”sytyttämiseksi” esimerkiksi kuumal-la lannalla.

Voimakkaasti lämpenevä komposti kuivuu helpostiliikaa. Tällöin ravinnehäviöt kasvavat. Peittäminen, tii-vistäminen ja kastelu estävät ”ylikuumenemista” ja kui-vumista.

PIENELIÖTPieneliöt suorittavat varsinaisen kompostin valmistami-sen. Viljelijä luo niiden työlle sopivat olosuhteet kasaa-malla kompostin. Raaka-aineet itsessään sisältävät yleen-

KOMPOSTIN LÄMPÖTILAN SEURANTA

KOMPOSTIN "KOSTEUSTESTI"

Page 166: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

164

PEITTÄMISEN ETUJA– komposti säilyttää paremmin lämpönsä

ja kosteutensa, eikä kastu sateella liiaksi– lahoaminen tapahtuu tasaisesti pintaan asti– ravinnehävikit pienenevät– rikkakasvien kasvu kompostin pinnalla

estyy

Kompostointi maatilalla

1. Käytä kuivikkeita runsaasti, virtsasäiliömenetelmässä5 – 6 kg/ny/pv ja/tai lisää niitä kompostiin tekovaiheessa;olkea, turvetta, mutaa– naudan, hevosen, lampaan lanta

lanta:olki (irto): turve = 1:1:0,5 (tilavuudesta)– naudan/sian lietelanta

liete:olki:turve = 1:1:1,0 – 1,5– kuivikekananlanta kuivikkeeton kananlanta

lanta:olki:turve = 1:1:1,5 – 2,0 = 1:1:2,5 – 3,0

2. Lisää naudan, lampaan ja hevosen lantaan apatiittia0,2 – 0,4 kg/ny/pv/ eli 5 – 20 kg/m3, mikäli pellot tarvitsevatfosforitäydennystä.

3. Levitä kompostin pohjalle 15 cm:n kerros turvetta ravintei-den talteen ottamiseksi maapohjakompostoinnissa.

sä riittävästi pieneliöitä. Pieneliöstön lisäys saattaa no-peuttaa kompostoitumista silloin, kun komposti on koos-tumukseltaan yksipuolinen esim. lietelanta turpeeseenimeytettynä. Mikäli kompostoinnissa halutaan käyttääapuna lieroja, on kompostiin yleensä välttämätöntä lisätävanhaa, tunkiolieroja ja niiden poikasia runsaasti sisältä-vää kompostia.

PEITTÄMINENValmiiksi rakennettu komposti peitetään esimerkiksinoin 5–10 cm:n kerroksella multaa, turvetta tai noin 15–20 cm:n kerroksella olkia. Lämpövaiheen jälkeen muo-villa tai muulla sateen pitävällä katteella peittäminen onvarsin suositeltavaa. Erityinen kompostihuopa estää sa-deveden pääsyn kompostiin mutta sallii kaasujen vaih-don, vähentää lämmön haihtumista (talvikompostointi!).Se on myös muovia ja kuormapeitteitä helpompi kiinnit-tää. Se kestää useita vuosia.

PEITTÄMÄTÖN OLKIKATE KOMPOSTIHUOPA

Leinonen ja Roinila 1995

PEITTÄMISEN VAIKUTUS RAVINTEIDEN HUUHTOUTUMISEEN KOMPOSTISTA

Page 167: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

165

KOMPOSTIN PEITTÄMINEN

KOMPOSTIN POIKKILEIKKAUS4. Kuormaa lanta ja lisäaineet lantalasta lannanlevittimeen japura kuorma kompostiksi lannanlevitintä paikallaan käyt-täen rikkakasvittomalle, tiivispohjaiselle maalle.

5. Kompostiauman koko: leveys 1,5 – 3,0 mkorkeus1,2 – 1,5 mpituus 10 – 50 m

6. Peitä turpeella, mudalla noin 5–10 cm tai oljilla noin 15–20cm tai hengittävällä peitteellä tai (lämpövaiheen jälkeen)muovilla, kuormapeitteellä tai kompostihuovalla (ilman-vaihto turvattava).

7. Seuraa lämpötilaa ja lahoamisen etenemistä– raaka-aineiden lämpötilan tulisi olla alussa yli 5–10 °C,

jotta lämpeneminen lähtee käyntiin– noin viikon kuluttua lämpötilan tulisi olla 35–45 °C– jos yli 55 °C, niin tiivistä (tai kastele)– merkitse havainnot muistiin.

8. Komposti ei saa kuivua– seuraa kuivumista lämpövaiheessa; kastele tai tiivistä

tarvittaessa

9. Jos kääntö tarpeen, niin käännä komposti vasta sen jäähdyt-tyä alle 30 °C:een; noin 1–2 kk kuluttua kompostin teosta.

10. Suojaa komposti sateelta (= liialliselta kastumiselta) ja estänäin ravinnevalumat– hengittävä kompostipeite käyttökelpoisin– musta muovi tai pressu käy myös katteeksi, mikäli

kompostin riittävä hapen saanti turvataan.

PAIKKAKoneellisesti kompostoitaessa maapohjan on kestettävärunsasta ajoa, joten kompostin tulee sijaita riittävän kui-valla paikalla. Maatiloilla komposti sijoitetaan joko eri-tyiselle kompostointipaikalle tai sille peltolohkolle, jon-ne se levitetään. Komposti on syytä sijoittaa viettävänlohkon yläosaan. Tasaisilla lohkoilla se voidaan sijoittaamyös keskelle lohkoa. Sijoittelussa tulee ottaa huomioonvesistöjen ja pohjavesien suojelu sekä levityksen joutui-sa sujuminen.

Kompostipaikalla ei saisi olla kestorikkakasveja.Esim. juolavehnä, valvatti, ohdake ja nokkonen valtaa-vat helposti kompostin.

KOMPOSTOINNIN TARKKAILUKompostin teon jälkeen sitä on syytä tarkkailla parin päi-vän välein. Kompostista seurataan lämpötilaa, kosteuttaja maatumista. Lämpötilan nousua seurataan mieluitenlämpömittarilla, muita aistinvaraisesti.

SÄÄDÖKSIÄ KOMPOSTIN PAIKASTA– Ei tulvavaaran alaiseen paikkaan– Ei pohjavesialueelle– Ei poikittain rinteeseen– Ei valtaojan varteen eikä kaivon lähelle

SOPIVA KOMPOSTIN PAIKKA ON– Riittävän kantava (kestää raskaan liikenteen ja

kuormauksen)– Kestorikkakasveista vapaa– Kivetön– Lohkon yläosassa tai isolla lohkolla keskellä– Rinteen viettosuuntainen– Riittävän kaukana ojista, vesistöistä ja

kaivoista

Page 168: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

166

Kompostin tila Syy Toimenpiteet

liian kuiva • liiallinen kuumeneminen, • kääntö ja kastelu,lahoaminen pysäh- vesi haihtunut, pieneliö- mahdollisesti tuoreentynyt, harmaata toiminta pysähtynyt aineksen lisääminensienirihmastoa

liian märkä • pitkä sadekausi, liian • kääntö ja kuivan, karkeanmätänemisen hajua vähän karkeita ja paljon aineksen sekoittaminenvihertävän musta väri vetisiä raaka-aineita, (hake, olki, multa)

hapen puute

lahoaminen • liian paljon puumaisia • kääntö, typpipitoisten aineidenpysähtynyt aineksia, lisäys (lanta, ruokajäte)mädäntyneen hajua • useimmiten liian tiivis, • kääntö, muuten yleensä

liian paljon typpipitoisia, menetellään kuten “liian märkä/tuoreita aineksia hapen puute “ -kohdassa

KOMPOSTOINNIN VAIHEET Kompostoituminen etenee vaiheittain. Lahoaminen läh-tee käyntiin aumassa yleensä läheltä pintaa ja eteneekohti auman keskiosia. Kompostin eri osissa maatumi-nen voi olla hyvinkin eri vaiheissa. Lämpötilan nousu javärimuutokset kertovat maatumisen etenemisestä.

1. Viikon kuluessa kompostin kasaamisen jälkeen läm-pötila lähtee nousuun hajottajaeliöstön ryhtyessä työ-hönsä.

2. Lämpövaiheen aikana pääasiassa bakteerit käyttäväthelppoliukoista hiiliravintoa ja valkuaisaineiden typ-pi vapautuu ammoniakkina. Typen haihtumisen vaa-ra on suurimmillaan. Komposti ei saa päästä kuivu-maan.

3. Jäähtymisvaiheessa sienikasvusto valtaa kompostin jaryhtyy hajottamaan ligniiniä ja muita vaikealiukoisiayhdisteitä. Typpi on sitoutuneena eloperäiseen ainek-seen.

4. Kypsymisvaiheessa tunkiolierot ja muut pieneläimetsekä bakteerit suorittavat pääosan kompostointityös-tä. Samalla eloperäistä typpeä muuttuu (mineralisoi-tuu) nitraatiksi. Tällöin huuhtoutumisvaara on suuri.

KUN JOKIN MENEE PIELEEN –KORJAUSTOIMENPITEITÄMikäli komposti ei toimi kunnolla, tähän voi olla moniasyitä. Seuraava taulukko auttaa selvittämään toimimatto-muuden syitä:

Page 169: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

167

KOMPOSTIN KÄÄNTÄMINENMikäli ainesuhteet kompostissa ovat sopivat ja se on ko-neellisesti riittävästi hienonnettu ja huolella sekoitettu,lahoaa tavallinen maatilakomposti yleensä 2–6 kuukau-dessa melko tasaisesti ja riittävästi. Mikäli kääntötarvet-ta on, se suoritetaan lämpövaiheen mentyä ohi (lämpöalle 30 °C). Normaalisti peltoviljelyssä riittää kompostinhuolellinen valmistaminen. Puutarhaviljelyssä kompostion yleensä tarpeen kääntää 1–2 kertaa kypsymisen edis-tämiseksi ja riittävän tasalaatuisuuden varmistamiseksi.Erityistä hygieniaa vaativat kompostit kuten esim. käy-mäläjätekompostit on syytä kääntää 3–5 kertaa, lämpi-mänä vuodenaikana noin kuukauden välein.

4.4.2.3 KOMPOSTOINNIN TYÖTEKNIIKKAAAumakompostia valmistettaessa lannan kuormaukseenvoidaan käyttää etu- ja takakuormaimia ja erilaisia koura-kuormaimia sekä kaivinkoneita. Paikallaan seisovat kuor-maimet ovat yleensä käyttökelpoisempia pehmeillä pel-loilla. Takakuormaaja on kevyempi ja maastokelpoisem-pi sekä tiivistää maata pellolla kuormatessa etukuorma-ajaa vähemmän, mikäli traktori on varustettu paripyörin.

Lannanlevitinkelalla varustettu yleisperävaunu sopiihyvin kompostiauman valmistukseen. Vaunun pohjallelevitetään ensin olkia ja sen päälle lanta ja viimeksi lisä-aineet, kuten apatiitti, multa jne. Kun vaunun annetaanpurkaa kuorma paikallaan seisten, muodostuu sopivankokoinen ja muotoinen kompostiauma. Kaikki aineksetsekoittuvat hyvin keskenään ja paakut hajoavat sekä au-masta tulee ilmava. Vaunua siirretään eteenpäin metrikerrallaan.

Keski-Euroopassa ovat yleistyneet kevyet traktori-käyttöiset kompostin kääntökoneet. Kone sopii hyvinesim. rahtikoneeksi.

Komposti voidaan valmistaa myös vaakatasossa pyö-rivässä, lämpöeristetyssä kompostirummussa. Raaka-ai-neet ja kuivikkeet syötetään sisään rummun toisestapäästä ja noin viikon viipymän jälkeen puolivalmis kom-posti tulee ulos rummun toisesta päästä. Kompostiakäännetään useampia kertoja vuorokaudessa pyörittä-mällä rumpua hieman. Täyttö ja purku tapahtuvat kuljet-timien avulla. Rummun jälkeen tarvitaan vielä 1–3 kkjälkikypsytys aumoissa.

Page 170: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

168

KOMPOSTOINNIN JA LANTALASTA TAPAHTUVAN LANNAN SUORAN LEVITYKSEN VERTAILUA

ERI KOMPOSTOINTIVAIHTOEHTOJEN VERTAILUAAumakompostointi+- yksinkertainen tekniikka- pienet investoinnit- joustava

–- prosessin säätely vaikeahkoa- tasalaatuisuus vaatii useampia kääntöjä- raaka-aineet usein varastoitu pitkiä aikoja –

varastotappioita- sääriippuvuus ulkokompostoinnissa- peittäminen työlästä- kuiviketarve suurehko

Rumpukompostointi+- kompostin valmistus jatkuvaa – tuoreesta lannasta- kompostointiprosessi tarkasti säädeltävissä – kääntö 2-6 kert/vrk- mahdollisuus pieniin typpihävikkeihin – biosuodatin- tuote laadukasta ja tasalaatuista- sopii hyvin vaativaan (puutarha)viljelyyn- sopii vaativan jätehuollon menetelmäksi- komposti myyntikelpoista- tilantarve pienempi

–- ”high tech”-ratkaisu – monimutkainen tekniikka –

varauduttava huoltotöihin- kallis investointi – rumpu, kuljettimet, automatiikka,

lämpöeristetty rakennus, jälkikypsytystilat- jälkikypsytys tarpeen – erillisessä (katetussa)

tiivispohjaisessa tilassa.

Lannan kompostointi vaatii maatilalla lisätyötä. Tarvitta-va lisätyön tarve tavanomaiseen lannankäsittelyyn verrat-tuna riippuu oleellisesti tilan olosuhteista. Keskimääräinenlisätyön tarve on noin 2 tuntia/ey. Toisaalta valmiina pel-lolla sijaitseva kompostiauma vähentää työn tarvetta ke-väisten kylvökiireiden aikana. Levitettävää lantaa voi ollavähemmän ja siirtoajo levitysvaiheessa jää pois. Kunkompostia tehdään muutama kerta vuoden mittaan, voilantala olla jonkin verran tavanomaista pienempi.

Kompostointi peltoaumoihin+- siirtoajo voidaan tehdä kiireettömänä aikana- siirtoajossa voidaan käyttää isoja kuormia- peltoteiden vaatimattomampikin kunto riittää- levitysajankohta optimoitavissa paremmin- levitystyö sujuu nopeammin, mikäli kompostit on

sijoitettu peltolohkoille tyhjänä ajo minimoiden- levitys kevyellä kalustolla pienin kuormin- voidaan käyttää levikepyöriä ja alhaisia rengaspaineita- maan tiivistymisriski pienin- pienempi lantala voi riittää

–- tarvitaan ylimääräinen purku ja kuormaus- kuiviketarve suurempi- lisätyötä lisäkuivikkeista, valumien estämisestä ja

peittämisestä.

Kuivikelanta suoraan lantalasta peltoon+- vältetään toinen purku ja kuormaus- kuiviketarve pienempi- ei kompostin perustamiskuluja eikä kattamistyötä

–- kuljetus- ja levitystyö kiireisenä kylvöaikana kärjistää

työhuippuja- levitys optimiaikaan vaikeaa - levitys siirtyy optimiajan

ulkopuolelle- kalusto ja kuormakoko helposti liian suuria - maan

tiivistymisriski suuri- teiden oltava erittäin hyvässä kunnossa, jotta suuri

ajonopeus mahdollinen kuljetuksissa- sopii lähinnä vain lähellä lantalaa oleville lohkoille.

Page 171: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

169

Kompostiaumojen sijoittelu sopivin etäisyyksin eri pel-tolohkoille nopeuttaa oleellisesti levitystyötä. Mikälityhjänä ajomatka on vähäinen, voidaan yleisperävaunul-la levittää noin 8–10 kuormaa tunnissa.

Levitys on syytä tehdä maan tiivistymien vähentämi-seksi kevyellä kalustolla vasta maan kuivuttua riittävästija käyttäen isoja renkaita, levikepyöriä ja alhaisia ren-gaspaineita.

4.4.3 VIRTSAKotieläinten ulosteiden typestä noin 60 % ja kaliumistanoin 70–80 % erittyy virtsaan. Kaikki fosfori erittyy son-taan, joten virtsa on nopeavaikutteinen typpi- ja kalium-lannoite. Virtsa on sopivaa viljojen ja nurmien täyden-nyslannoitteeksi. Virtsan käsittelyn haasteena on tuoreenvirtsan kasvustoa polttava sekä nurmirehun maittavuut-ta heikentävä vaikutus. Näistä syistä virtsa voidaan esim.seisottaa (ilman tuoreen virtsan lisäystä) pari kuukauttatai kevyesti ilmastaa ennen levitystä. Seisotusta ja myösilmastusta varten tarvitaan kaksi erillistä säiliötä.

Laimentamaton virtsa on yleensä liian vahvaa sinäl-lään levitettäväksi. Levitys sadesäällä, illalla tai vedellälaimentaminen (mielellään vähintään 1:1–1:3) vähentävätpolttovaikutusta ja levityksen jälkeisiä typpitappioita.

4.4.4 LIETELANNAN LAADUNPARANTAMINEN

Lietelanta on sonnan, virtsan ja veden nestemäinen seos.Usein siinä on myös vähäisiä määriä kuivikkeita ja rehu-jen jäänteitä.

4.4.4.1 LIETELANTAMENETELMÄNHAASTEITA

Lietelantaa levitetään liian usein ainoastaan nurmen pe-rustamisvaiheessa, rehuviljalohkoille ja syksyllä sängel-le. Lietelannan käytön merkittävä haaste on lietelannanlevitys kasvavaan kasvustoon. Lannan hoito, sen ravin-teiden analysointi sekä tarkka lannan käyttösuunnitelmaauttavat ravinteiden tehokkaaseen kierrätykseen tilan si-sällä tai tilojen välillä. Luomutiloilla ja hyvin hoidetuil-la tavanomaisilla tiloilla lietelanta levitetään etupäässäalku- ja keskikesällä. Tämä levityskäytäntö yhdessä kor-

Lietelannan haasteita• Sopiva levitysaika• Kohtuullinen käyttömäärä• Sopiva jatkokäsittely• Ravinnehävikkien minimointi• Maan tiivistymisen ehkäiseminen

levityksessä• Sopiva tekniikka

Page 172: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

170

keintaan 1,5 eläinyksikön maksimieläintiheyden kanssavaikuttaa suotuisasti ravinnepäästöjen vähentämiseen.

Viljoille lietelanta tulisi levittää mieluiten kylvön jäl-keen oraslevityksenä tai esimerkiksi kylvön yhteydessä(kylvölannoitus). Nurmille sopii levitys alkukesällä jaensimmäisen niiton jälkeen. Nurmilohkoille lietelantaalevitetään tarpeen mukaan ”täsmälannoituksena” eli vas-ta silloin kun apila on hävinnyt joltain lohkolta.

Käsittelemättömän lietelannan ongelmia• Lietelanta joudutaan huonon laatunsa takia levittä-

mään usein ”väkisin” liian pienelle alalle ja/tai vääräänaikaan (liukoisten ravinteiden hävikki syyslevitykses-sä jopa 80 %)

• Lietteen lima-aineet tukkivat maan ilmahuokosia, jol-loin maan hengitys heikkenee ja maan rakenne kärsii.

• Lietteen sisältämät haitalliset yhdisteet (esim. rikki-vety ja klooripesuaineet) haittaavat maan pieneliöitäsekä viljelykasveja (”polttovioituksia”).

• Lietelannan rikkivety on myrkyllistä ihmisille, eläi-mille, kasvien juurille ja pieneliöille.Lietelannan rikkivety on ihmisille yhtä tappava kuinhäkä:– yli 150 ppm: keskushermoston lamaantuminen,

keuhkopöhö– yli 350 ppm: tajuttomuus ja kuolema (15 min–1 h)– yli 1000 ppm: välitön kuolema(varovaisuus tarpeen lietesäiliön läheisyydessä eten-kin sekoitusvaiheessa).

• Hajuhaitat.• Sisältää itämiskykyisiä rikkakasvien siemeniä

(naudanliete).• Sadon laatu usein heikko (nitraattipitoisuus,

maittavuus, hygienia).• Kasvuston tuleentuminen viivästyy, kun

annokset ovat suuria.• Soveltuvuus nurmelle levitykseen huono arveluttavan

hygienian vuoksi. Liete tahraa helposti kasvustoa.• Levityksen jälkeen bakteerit ja virukset leijuvat lähi-

ympäristön ilmassa useita päiviä.

JATKOKÄSITTELUN VAIHTOEHTOJASuomessa kuivikelannan ja lietelannan kompostointi (il-mastus) oli pitkään kaikkien tuotantoehtojen edellyttämätoimenpide luomutuotannossa. Kun se muuttui vähim-mäisvaatimuksissa osin kompostointisuositukseksi (ta-

Tyhjä lietesäiliö elokuun lopussa ontehokkaan ja ympäristöystävällisenkarjatilan tuntomerkki!

Page 173: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

171

Lietelannan jatkokäsittelyn vaihtoehtoja• Ilmastus

• Imeytys turpeeseen

• Laimennus vedellä

• Separointi

• Biokaasutus

vanomaisesta tuotannosta peräisin oleva lietelanta onkompostoitava/ilmastettava), on syytä korostaa, ettäkompostointiin liittyy monia edullisia ominaisuuksia.Listeria, Salmonella, Ehec ja monet muut taudinaiheut-tajat vähenevät kompostointiprosessin aikana. Myös rik-kakasvien siemenet voidaan hävittää ilmastamalla. Lan-nan jatkokäsittely on lannan hoitoa, johon liittyy kuiten-kin myös haasteita (esim. ammoniakkipäästöt, energiankulutus, lisätyö).

Lietelannan eri käsittelymenetelmien eroja havain-nollistetaan seuraavassa.

LIETELANNAN ERI KÄSITTELYMENETELMIEN VAHVUUKSIA JA HEIKKOUKSIALANNAN KÄSITTELYN TAVOITTEIDEN SUHTEEN

Käsittelemätön Ilmastettu Laimennettu Separoituliete liete liete liete

Hajuhaitta — ++ - —

Hygienia — ++ — —

Kasvien laatu — ++ — -

Rikkakasvien hallinta — ++ — —

Lannoitusarvo + ++ ++ ++

Maan biologinen toiminta — ++ - -

Ravinnehävikit ++ + ++ ++

Investointikustannukset ++ - - -

Työtekniikka ++ - - -

Apuenergian tarve ++ — - -

(++ = toivottava, hyvä ominaisuus ja sen voimakkuus, — = haitallinen, ei-toivottava ominaisuus)

Käsittelemättömän lietelannan vahvuuksia ovat vähäisetinvestointikustannukset, vähätöisyys ja vähäinen ulko-puolisten panosten tarve sekä vähäiset ravinnehävikitvarastoinnissa ja käsittelyssä. Ilmastuksen vahvuuksiaovat hajuhaitan poistuminen, hygienian paraneminen,sadon hyvä laatu, rikkakasvien hallinnan helpottuminenja maan biologisen toiminnan edullisuus. Myrkyttömyyspieneliöille ja juurikarvoille mahdollistaa sekä lannanettä maan omien ravinteiden paremman hyväksikäytön.Ilmastuksella luomutuote voidaan erilaistaa kilpailevistatuotteista ja se voi on eduksi tuotteiden markkinoinnissa.

Lietelannan laimentamisen vahvuuksia ovat ennenkaikkea ravinnehävikkien pieneneminen levityksessä,myrkyllisyyden väheneminen juurikarvoille ja pieneli-öille sekä lannoitusarvon paraneminen. Haittapuolina on

Page 174: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

172

Ilmastus:Mätäneminen –> lahoaminen

suuri veden tarve, levitettävän määrän ja levityskustan-nusten lisääntyminen. Vaihtoehtoisesti veden lisääminensumuttamalla levitetyn lietteen päälle säästää vettä ja vä-hentää myös typen haihtumista, mutta ei poista myrkyl-lisyyttä juurille ja pieneliöille.

Separoinnilla saadaan kahdenlaista lannoitetta. Nes-te muistuttaa ominaisuuksiltaan virtsaa ja kiinteä osakuivikelantaa, joka voidaan edelleen kompostoida. Se-paroinnin konekustannuksia voidaan alentaa käyttämäl-lä siirrettävää kalustoa, jolloin samaa kalustoa voidaankäyttää useammalla tilalla.

4.4.4.2 LIETELANNAN ILMASTUSLietelannan ilmastus eli nestekompostointi tarkoittaa il-man sekoittamista lietteeseen, jolloin mätäneminen muut-tuu lahoamiseksi. Samalla lannan lämpötila nousee ja senkäyttöominaisuudet paranevat.

ILMASTETUN LIETELANNAN ETUJAIlmastettu liete muuttuu juoksevammaksi ja se imeytyyparemmin maahan. Tällöin on mahdollista jakaa lietelaajemmalle alalle ja levittää myös kasvavaan kasvus-toon. Ilmastuksessa lietteen hajuhaitta vähenee (ilmastet-tu liete on lähes hajutonta) ja myrkkykaasut häviävätvaltaosin, jolloin liete on turvallista ihmisille, eläimille,kasveille ja maan pieneliötoiminnalle sekä edullisempimaaperän viljavuudelle. Ilmastettua lietelantaa käytettä-essä rikkakasvien siemenet ja useat patogeenit tuhoutu-vat (paitsi Klostridi-itiöt) ja rehujen maittavuusongelmatvähenevät. Ilmastuksessa lannan tahraavuus väheneesekä tilavuus pienenee, joten se sopii normaalille levitys-kalustolle ja pintalevitykseen.

Haittoina voidaan mainita ilmastimen hankinta- jakäyttökulut, typpihävikki (jos ei käytetä biosuodatinta)ja vaahdonmuodostus.

ILMASTUKSEN TOTEUTUSIlmastustavan valinnassa lähtökohtana ovat ilmastuksentavoitteet. Kun tavoitteena on mahdollisimman hyvänhygienian saavuttaminen, tulee lämpötila nostaa riittävänkorkealle riittävän pitkäksi aikaa ja estää uuden lietteenpääsy ilmastussäiliöön kesken ilmastuksen. Kun tavoit-teena on ainoastaan pahanhajuisten ja myrkyllisten yh-disteiden hävittäminen, voidaan ilmastuksessa käyttää

Page 175: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

173

vaatimatonta lämpötilan nousua ja kevyempää, lyhytai-kaista ilmastusta.

Ilmastustavan vaihtoehtoja tavoitteiden mukaan:

1. Kylmä- eli viileäilmastusLietteeseen sekoitetaan ilmaa joko ennen levitystänoin 5–10 vrk ajan tai lietesäiliöön johdetaan ilmaapäivittäin rajoitettu aika esim. 2 x 1 h/vrk. Lämpötilannousu on tällöin vähäistä, noin 0,1–5 oC. Lietelannanmyrkylliset yhdisteet ja paha haju häviävät. Rikkakas-vien siemenet ja suurin osa taudin aiheuttajista säilyy.

2. Lämminilmastus isossa (avo)säiliössä taipienessä umpisäiliössä.Lietteeseen sekoitetaan ilmaa erillisellä ilmastimella3–6 viikon ajan. Lämpötila pidetään noin 3 viikkoa25–30 oC:ssa. Myrkylliset yhdisteet ja paha haju hä-viävät, rikkakasvien siemenet menettävät itävyyten-sä ja hygienia paranee merkittävästi.

3. Kuumailmastus erillisessä umpinaisessailmastussäiliössäLietteeseen sekoitetaan jatkuvasti ilmaa erillisellä il-mastimella. Lämpötila pidetään noin 45 oC:ssa. Jat-kuvatoimisena viipymä on noin 7 vrk. Haihtuva am-moniakki otetaan talteen esim. kondensoimalla (tii-vistämällä höyryt nesteeksi).Myrkylliset yhdisteet ja paha haju häviävät, rikka-kasvien siemenet menettävät itävyytensä ja hygieniaparanee oleellisesti.Tähän ilmastusmenetelmään voidaan liittää mukaanmyös ilmastuslämmön talteenotto. Lämmön talteen-otto tapahtuu kiinnittämällä säiliön seinään vesiput-kia, joissa kiertävä vesi lämpenee. Lämmin vesi voi-daan käyttää rakennusten tai karjan juomaveden läm-mitykseen.

Ilmastusta voidaan suorittaa kahdella tavalla; joko säiliö-kohtaisena eräilmastuksena (usein huhti-toukokuu jatouko-kesäkuu) tai ympärivuotisena jatkuvana ilmastuk-sena, sitä mukaan kun liete valuu karjasuojasta. Mene-telmän valinta riippuu säiliön/säiliöiden koosta ja sijain-nista. Ilmastuksen suorittamiseen tarvitaan sopiva liete-säiliö, säiliöön ja ilmastustapaan sopiva ilmastin, vaahto-leikkuri, kellokytkin ja elektroninen lämpömittari.

Page 176: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

174

Eräilmastussäiliön koko ja kattaminen määräävät varsinpitkälle ilmastuksen suorituksen. Katetussa (ja lämpö-eristetyssä) säiliössä voidaan ilmastaa ympäri vuoden.Varsinkin talvella ilmastusilma on suositeltavaa ottaakarjasuojan poistoilmasta. Sen sijaan avonaisessa säili-össä voidaan ilmastaa vain lämpimänä vuodenaikanahuhti-lokakuussa.

Eräilmastus suuressa säiliössä ja isolla ilmastimellaon jäämässä pois korkeiden energiakustannusten takia.Ilmastuksessa nykyinen suuntaus on kohti jatkuvaa il-mastusta pienessä säiliössä ja suhteellisen korkeassalämpötilassa.

Eräilmastus suuressa säiliössä• yksi tai useampi säiliö• siirrettävä ilmastin• kesto noin viisi viikkoa/säiliö

Lämminilmastus voidaan suorittaa siten, että ensin il-mastetaan jatkuvasti (noin 1–2 viikon ajan) lietteen läm-pötilan nostamiseksi halutuksi (esim. yli 25 °C). Sen jäl-keen ilmastetaan noin 2–3 viikon ajan jaksottain, esim. 5x 1 h/vrk, jolloin lämpötila pidetään vakiona (25–30 °C)kellokytkimen avulla. Tämän jälkeen ilmastin siirretäänseuraavaan säiliöön, jolloin esimerkiksi 1. säiliöllinenvoidaan käyttää kevätlevitykseen ja 2. säiliöllinen kesä-levitykseen.

Pienessä säiliössä pienitehoinen ilmastin on käytössäpäivittäin läpi talven. Samanaikaisesti karjasuojasta tule-va uusi liete valuu viereiseen talteenottosäiliöön (= väli-kaivo). Ilmastettu lietelantaerä pumpataan noin 5 vk:njälkeen ilmastussäiliöstä suureen varastosäiliöön. Tal-

LIETELANNAN ERI ILMASTUSMENETELMIEN VAHVUUKSIA JA HEIKKOUKSIA LANNANKÄSITTELYN TAVOITTEIDEN SUHTEEN

Käsittelemätön Viileäilmastettu Lämminilmastettu Kuumailmastettuliete liete liete liete

Hajuhaitta — + ++ ++

Hygienia — - + ++

Kasvien laatu — - + ++

Rikkakasvien hallinta — — ++ ++

Lannoitusarvo + ++ ++ ++

Maan biologinen toiminta — ++ ++ ++

Ravinnehävikit ++ + + —

Investointikustannukset ++ + - —

Työtekniikka ++ - - -

Apuenergian tarve ++ - — —

(++= toivottava, hyvä ominaisuus ja sen voimakkuus, —= haitallinen, ei-toivottava ominaisuus)

Page 177: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

175

teenottosäiliön liete siirretään ilmastussäiliöön jne. Tal-teenottosäiliön sijasta on mahdollista päästä samaan tu-lokseen patoluukkujärjestelyllä, jolloin lietekuilusta tu-lee kyseinen välisäiliö.

Ilmastintyyppi on valittavissa monista eri vaihtoeh-doista. Ejektori-ilmastimia on lyhytakselisia, joissa moot-tori on välittömästi pumpun vieressä lietteen sisällä tai pit-käakselisia, joissa moottori on lietepinnan yläpuolella.Vastaavasti potkuri-imuilmastimia löytyy sekä lyhytakse-lisina että pitkäakselisina. Keskipakoisperiaatteella toimi-via imuilmastimia löytyy markkinoilta pitkäakselisina.

Viimeksi mainittu norjalaisen tutkijan tri O. J. Skjel-haugenin kehittämä ”toisen sukupolven” ilmastin on tar-koitettu ympärivuotiseen ilmastukseen pienessä välisäi-liössä karjasuojan ja lietesäiliön välissä. Kyseisen ”il-mastussäiliön” koko on keskikokoisissa karjoissa noin10-20 m3. Ilmastin koostuu 10 cm:n läpimittaisesta teräs-levystä, joka pyörii noin 3 000–4 000 krs/min. Se onasennettu noin 25 cm:n etäisyydelle säiliön pohjasta.Vaakatasossa pyörivän levyn kitka imee ilmaa levyn ylä-puolelle asetettua putkea myöten alas säiliöön. Tuloilmavoidaan johtaa lämmönvaihtimen kautta alas säiliöön,jolloin se lämpiää säiliöstä poistuvan ilman lämmöllä.Poistoilma johdetaan sen jälkeen erilliseen biosuodatti-meen, jossa kaasumainen typpi otetaan talteen.

Käytössä on vielä muitakin ilmastintyyppejä: roottori-tyyppinen alipaineilmastin, paineilmailmastin, pyörreimu-ilmastin, kompressori ja reikäputkea kiinnitettynä lietesäi-liön pohjaan jne.

Eri ilmastintyypeistä mm. potkuri-ilmastimet, uppo-pumppu/ejektorit ja uusi Skjelhaugen-ilmastin ovat osoit-tautuneet parhaiten toimiviksi.

Salmonellalla infektoituneet naudat ja muut eläimet voivat erittää suu-ria määriä Salmonella-bakteereita. Ilmastus vähensi sekä laboratorio-että maatilakokeissa tätä bakteeriryhmää lietelannasta selvästi 4–40 oCvälillä. Lämpö nousi ilmastuksella yleensä 19–40 oC välille. Salmonel-lan vähennys oli useimmiten 99–99,9 % eli alle määritysrajan. Ilmas-tusjakson pituus vaihteli 2–5 viikkoon. Lämpötilan nousu ei selitä Sal-monellan häviämistä. Hygienisoituminen edellyttää, ettei uutta lietettätule säiliöön ilmastuksen aikana. Viljelijöillä on näin ollen mahdollisuushallita salmonellan leviämistä tilalla (Heinonen-Tanski ym. 1998,2000).

PUHALLETTAVAN ILMAN LÄMPÖTILAIlman jäähdyttävä vaikutus on talvellakin vain 10-20 %ilmastuksessa kehittyvästä lämmöstä. Ilmastusprosessivoi tapahtua pakkasillakin, kunhan lämmön karkaami-

Lietelannan ilmastuslaitteita ja niiden valmistajia onsivulla 199.

Lietelannan ilmastuksen onnistumisenedellytyksiä• ilmastettavan lietteen kuiva-ainepitoisuus

enintään 9 % (optimi kuiva-ainepitoisuus on6 %)

• ilmastintyyppi, joka tuottaa pieniä ilmakuplia• toimiva vaahtoleikkuri• tarvittava ilmamäärä riippuu ratkaisevasti

ilmastimen hapenliuotuskyvystä (ilman tarvelietekuutiota kohti: 0,5–19–(35) l/s)

• sakean lietteen sekoitus aluksi traktorikäyttöi-sellä potkurisekoittajalla sähköpumpun rasi-tuksen vähentämiseksi

• riittävän tehokas ilmastin (lietteen määränmukaan)

• lämpötilan nousu vähintään 1,5 °C/vrk(3–4 °C/vrk mahdollista)

(• noin 2 % olkijauhon tai turpeenlisäys (loppuvaiheessa).)

Jatkuvatoiminen ilmastus pienessäsäiliössä• pieni talteenottosäiliö

(5 vk:n lantamäärä)• pieni ilmastussäiliö (5 vk:n lantamäärä)• suuri varastosäiliö (10 kk:n lantamäärä)

Page 178: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

176

ILMASTINTYYPIT

I. (Uppo)pumppu + ejektori(= alipaineilmastin)– omatekoinen lisälaite vanhaan pumppuun– valmiina järjestelmänä

(hyvä, mutta usein kallis)

II. Potkurisekoitin + ilmastuslaite– esim. muoviputki tavallisen potkurisekoittajan

akselin rinnalle– tehdastekoiset potkuri-ilmastimet

(hyvä hyötysuhde)

III. Uppopumppu-potkuri yhdistelmä– useita tehdastekoisia malleja

IV. ”Skjelhaugen”-ilmastin(uusin tyyppi Norjasta)– ympärivuotiseen ilmastukseen– hyvä hapenliuotuskyky

• alhainen energiatarve

Page 179: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

177

nen säiliöstä estetään kannella tms. Prosessin käynnistyssydäntalvella voi kuitenkin tuottaa ongelmia. Siksi jois-sakin tapauksissa otetaan ilmastuksen tuloilma navetanpuolelta, esimerkiksi lantakourun päältä tai tuuletuska-navien yläpuolelta. Tämä on sopiva ratkaisu etenkin sil-loin, kun ilmastuksen poistoilma johdetaan biosuodatti-men lävitse. Näin saadaan talteen ammoniakkipäästötsekä karjasuojasta että lietesäiliöstä.

VAAHDONESTO JA VAAHTOLEIKKURITVaahdon muodostus kuuluu olennaisesti ilmastusproses-siin, mutta sen muodostus riippuu myös lietteen koostu-muksesta. Jotkut lietteet eivät vaahtoa ollenkaan ja toisetvaahtoavat runsaasti. Käytännössä vaahtoa torjutaan eri-laisilla vaahtoleikkureilla. Myös rypsiöljyn lisäys voi tul-la kyseeseen äkillisissä tilanteissa. Öljy heikentää ilmas-tuksen tehoa vähentämällä hapen liukenemista. Vaahto-leikkuri toimii siten, että pieni sähkömoottori (0,37–1kW) pyörittää pystyakselia, jonka alapäässä on poikittai-nen lattaraudasta tehty lapa. Uusimmissa malleissa (mm.HP-vaahtoleikkuri) lapa on korvattu siimalla. Käytössä onmyös malli, jonka lapa on pyöreä kiekko (halkaisija noin30 cm) ja jonka pohjassa on ”pulsaattoripesukoneen” te-rät. Pyörimisnopeus on noin 2 800 r/min. Vaahtoleikkuriasennetaan pyörimään yleensä noin 20–30 cm lietteen ylä-puolella. Näin lietteen päälle muodostuu vaahtokerros,joka vähentää ammoniakin haihtumista.

HAIHTUVAN TYPEN TALTEENOTTOIlmastuksen typpihävikin on todettu käytännön tilatasollaolevan suomalaisissa tutkimuksissa keskimäärin noin 10%:n luokkaa (Leinonen ym. 2000). Norjalaisissa tilako-keissa ilmeni, että avonaisessa säiliössä hallitun ilmastuk-sen (= lämpötila enintään 30 °C) aiheuttama typpihävikkioli keskimäärin 11 % riippuen lietteen pH:sta, ilmakupli-en koosta ja säiliön muodosta. Epäedullisissa oloissa typ-pihävikki voi olla paljon suurempikin. Meillä yleiset pyö-reät säiliöt todettiin ilmastukseen parhaiten soveltuviksi.

4.4.4.3 LIETESÄILIÖN KATTEITALietelannan varastotappiota, joita tapahtuu säiliöstä am-moniakin haihtumisena, voidaan alentaa merkittävästikattamalla avonaiset säiliöt. Tähän tarkoitukseen on käy-tössä useita ratkaisuja, joista kiinteät puu-, betoni-, kuor-

ILMASTUKSEN VAIKUTUKSIALIETELANNAN OMINAISUUKSIIN– Paha haju häviää.– Myrkylliset lantakaasut vähenevät oleellisesti– Liete muuttuu juoksevammaksi ja vähemmän

tahraavaksi.– Hygienia paranee ja rikkakasvien siemenet

vähenevät.– Typen hävikki noin 10 % hyvin ja noin 50 %

huonosti toteutetussa ilmastuksessa.– Eloperäisen aineen vähennys noin 15 %.– Ammonium-typen osuus kokoistypestä lisääntyy

hieman 48->51 %.– Nitraattitypen pitoisuus pysyy ennallaan.

VAAHTOLEIKKURI

Pyörivä levy

Page 180: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

178

ERI KATTEITA LIETELANTASÄILIÖIHIN

Kate Toimintaperiaate Neliöhinta €/m2

Polyeteenikalvo (Monarflex, Ahokas) Kelluva peite, jossa on suljettavat aukot 11-25

Isora-Ekokide (ThermiSol) Kelluva kidekate 3,8-4,2

PVC-peite (Metab) Kelluva peite, jossa on kelluva reunavanne 15

PVC-pussi (Hardi Kokong, Malgar) Täysin suljettu pussi altaan tai säiliön sisällä 38-45

Leca-sora 10 cm:n kerros vähentää typpipäästöjä 20–30%,

Styrox-levyt (Tiheri) Nailonhihnoilla yhteen liitetty, 12 cm paksu kansi 11

Turve Noin 8–10 cm:n turvepatja (ei toimi virtsalla)

Vanha säilörehu Säilörehusta kelluva patja (toimii jotenkin),Mutta haitannee levitystä

Lietesäiliön kansi tai kate- Vähentää typen hävikkiä

haihtumalla- Estää lietelannan jäätymistä- Mahdollistaa ilmastuksen aloittamisen

varhain keväällä

mapeite- ja muut kupolikatot ovat Suomen ilmasto-oloissa ehkä vähiten suotavia. Kiinteän katon haittana onkäsittelyn vaikeutumisen ohella luontaisen lumieristeenpuuttuminen, mikä aiheuttaa lietteen pintakerroksen jää-tymisen talvella. Keväällä jääkanteen on sitten hakatta-va reikä ennen kuin ilmastus voidaan edes käynnistää.Pahasti jäätyneen lietteen ilmastus kuluttaa paljon ener-giaa.

Perinteinen betonikansi, jonka päälle tulee talvellalumikerros, on käyttökelpoinen, mutta kallis ratkaisu.Hinnaltaan edullisempi on kelluvan katteen käyttö, kos-ka se toimii yhdessä lumen kanssa lämpöeristeenä sa-malla kun se vähentää säiliön hajuhaittaa ja typen haih-tumista. Kotimaiset mittaukset (Koneviesti 17/96) osoit-tivat, että polyeteenikalvon alla oleva liete ei jäätynytkovillakaan pakkasilla ja että ilmastus on mahdollistaaloittaa aikaisemmin. Lietteen ilmastus onnistui koke-musten mukaan hyvin vaikka lietteen päällä kelluikinpolyeteenipeite. Leca-sora sekoittuu lietteeseen lietettäsekoitettaessa, mutta nousee taas pintaan kun lietteen se-koittaminen lopetetaan. Leca-soraa kuluu kuitenkin jon-kin verran vuosien aikana, kokemusten mukaan noin 1cm/vuosi. Voidaan todeta, että jos ilmastaminen tuottaakeväällä ongelmia jääkannen takia, on lietesäiliön katta-minen jollakin kelluvalla peitteellä ensimmäinen toi-menpide tämän ongelman korjaamiseksi. Sen lisäksi ha-juhaitat ja typen haihtuminen vähenevät.

Page 181: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

179

BIOSUODATINVaikka sopiva ilmastustekniikka ja lämpötilan hallintariittäisivät säilyttämään suurimman osan lietteen typestä,on mahdollista ja suositeltavaa, että ilmastuksen poisto-ilma johdetaan ns. biosuodattimen läpi. Kaasumainenammoniakki saadaan talteen myös kondensoimalla elitiivistämällä höyryt takaisen nesteeseen.

BIOSUODATTIMEN TOIMINTABiosuodatin on kerros biologisesti aktiivista ainesta, jonkaläpi suodatettava ilma johdetaan. Biosuodattimia käytetäänyleisesti teollisuudessa mm. hajujen ja muiden haitallistenaineiden poistoon ilmasta. Maatalouteen kyseiset suodatti-met ovat vasta tulossa ja ne soveltuvat hyvin lietelannan il-mastuksen yhteydessä käytettäväksi. Ratkaisu on yksinker-tainen, hinnaltaan edullinen ja perustuu mikrobiologiaan.Jätekaasu pakotetaan nousemaan biologisesti aktiivisensuodatinkerroksen läpi. Suodatinmateriaalina ovat parhaik-si osoittautuneet turve ja komposti. Myös hakkeesta tai kuo-rijätteestä on tehty toimivia suodattimia. Turpeen sekaanvoidaan aluksi laittaa vähän peltomultaa sopivan bakteeri-kannan aikaansaamiseksi. Komposti- tai turvesuodattimes-sa kaasumainen ammoniakki hapetetaan biologisesti bak-teerien avulla nitraatiksi.

Sopiva suodatinkerroksen paksuus vaihtelee 25–50cm:n välillä. Paksuus on riittävä silloin, kun viipymä on3–5 sekuntia. Nitraatti kertyy suodatinmateriaaliin, tä-män vuoksi turve- tai kompostikerros on vaihdettava,kun kyllästymisaste on saavutettu. Tähän voi kulua isonsuodattimen kanssa jopa vuosia. Poistettava suodatinma-teriaali on runsastyppinen lannoite pellolle.

BIOSUODATTIMIEN RAKENNERATKAISUJABiosuodattimen yksinkertaisin rakenneratkaisu lienee liete-säiliön päälle rakennettu ”,kansi”, jonka muodostaa ruostu-maton verkko tai reikälevy (kuten viljan kylmäilmakuivu-ri). Rakennelma edellyttää useammasta teräsbetonipalkistatehtyä tukirunkoa. Myös vanhoista kuorma-auton rungois-ta saadaan kestävä pohjarakenne. Kannen päälle levitetäänn. 50 cm:n turve- tai kompostikerros. Ilmastuksen poistoil-ma kulkee tämän suodatinkerroksen läpi.

Sadevesi ei haittaa suodattimen toimintaa, pikemminpäinvastoin: turpeen tai kompostin kastelu parantaa suo-dattimen tehoa. Tiivistynyt nitraattipitoinen neste valuutakaisin säiliöön. Suodattimen jäätyminen talvella ja en-

Page 182: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

180

nen kaikkea sen suhteellisen hankala tyhjentäminen vuo-den tai kahden välein antaa aiheen etsiä muita biosuodat-timen rakenneratkaisuja.

Toinen ratkaisu voisi olla, että säiliö peitetään tiiviil-lä pressulla tai kiinteällä kannella, jossa on yksi aukko,josta poistoilma johdetaan putken avulla erilliseen bio-suodattimeen. Suodatin voi olla pönttömallinen tai ritilä-tyyppinen, joka lämpöeristetään pakkaskauden toimi-vuuden varmistamiseksi.

Oheisessa kuvassa esitetty ritilä on ehkä jopa turhanjäreä. Yksinkertainen keko, ritilä ja sen alla pieni kaivoajavat samaa asiaa.

Myös ilmastuksessa syntyvä vaahto estää typen haihtu-mista. Ilmastin ja vaahtoleikkuri asennetaan siten, ettälietteen päällä kelluu jatkuvasti melko paksu, mieluum-min noin 50 cm:n vaahtokerros.

LANTAKAASUJEN NESTEYTTÄMINEN ELIKONDENSOIMINENLannasta haihtuvat kaasut (ammoniakki) ja vesihöyryvoidaan palauttaa lietelantaan tiivistämällä vesihöyry jaammoniakkikaasu takaisin nesteeksi. Höyryt tiivistyvät,kun niiden lämpötilaa lasketaan riittävästi. Lantakaasut

RITILÄPOHJAINEN BIOSUODATIN LIETESÄILIÖN KANNELLA –PERIAATEPIIRROS

RITILÄPOHJAINEN BIOSUODATIN LIETESÄILIÖN VIERESSÄ –PERIAATEPIIRROS

Page 183: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

181

voidaan johtaa lämmönvaihtimen läpi. Yksinkertaisinlämmönvaihdin on pitkä metalli- tai betoniputki, joka si-joitetaan maahan. Kaasut johdetaan tämän viileän putkenläpi, jolloin niiden lämpötila laskee, vesihöyry sekä am-moniakki tiivistyvät takaisin nesteeksi ja neste voidaanjohtaa takaisin lietelantaan.

Lietesäiliöstä lähtevä putki on maan sisällä vaaka-suorassa. Alkupäässä on höyryä, joka tiivistyy matkallapisaroiksi ja nesteeksi ja valuu putken alaosassa säiliöön.

4.4.4.4 LIETELANNAN LAIMENTAMINENLietelannan typen hyväksikäyttö paranee, kun sitä laimen-netaan levityksen yhteydessä vedellä; esim. 1 osa lietettä+1 osa vettä (laimennus mieluummin 1:2 tai jopa 1:3). Lai-mennettu lietelanta imeytyy nopeammin maan sisään jatypen haihtumistappiot levitysvaiheessa ja levityksen jäl-keen vähenevät. Laimentaminen on suositeltavaa etenkinsilloin, kun ilmastettua lietettä tai virtsaa levitetään laidun-lohkoille. Yleensä lietteen tai virtsan levittämistä laitumil-le ei pidetä suotavana maittavuusongelmista ja mahdolli-sista hygieniahaitoista johtuen. Ilmastus ja laimennus vä-hentävät näitä ongelmia.

Typen haihtumista lietelannasta levityksen yhteydessävähentää myös veden sumutus levitetyn lietteen päälle.Veden sumutus voidaan tehdä lietteen levityksen yhtey-dessä mm. lietevaunuun kytketyllä kasvinsuojeluruiskul-la. Tällöin veden tarve on alle 25 % lietteen määrästä.

4.4.4.5 LIETELANNAN IMEYTYSTURPEESEEN

Lietelannan syys- ja talvilevityksen välttämiseksi ja liet-teen laadun parantamiseksi lietelanta voidaan imeyttäämyös turpeeseen. Turpeen ja lietteen sekoittamiseksi onkehitetty imeytysruuvi, joka saa käyttövoimansa trakto-rista tai sähkömoottorista. Lietettä syötetään pumpullaletkun kautta sekoituslaitteeseen, jossa kaksi ruuvikie-rukkaa sekoittaa turvetta ja lietelantaa, siirtäen samallaseoksen ulos aumaan tai suoraan lannanlevittimeen. Ko-neketju vaatii usein kaksi traktoria: yksi pyörittää imey-tysruuvia ja toinen, etukuormaimella varustettu traktorihuolehtii siitä, että turvesuppilo on koko ajan täynnä.

Toinen menetelmä on ns. allasimeytys, jossa routaan-tuneessa maakuopassa tai tyhjässä laakasiilossa turve ja

LIETELANNAN LAIMENTAMINENLEVITYKSEN YHTEYDESSÄ

Page 184: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

182

Lannan levitysajankohdan merkitys- ravinnehävikit- maan tiivistyminen=> Lannan hyväksikäyttö

SÄÄDÖKSIÄ– Talvilevitys kiellettyä– Ei routaantuneelle maalle– Syyslevitys rajoitettua– Kasvukaudella määrälliset rajoitukset

ja multaus, levityspaikka (ei vesistöjenvarsille,vei jyrkillä rinteillä pintaan jne.)

liete sekoitetaan ajamalla nelivetotraktorilla edestakai-sin. Vuorotellen levitetään lietettä ja turvetta. Työhöntarvitaan lietevaunu ja etu- tai takakuormain. Tämä me-netelmä on edullinen ja huolellisella työskentelyllä ra-vinteet saadaan talteen.

Turpeen hinta (6,0–6,5 euroa/m3) rajoittaa lietelannanime-ytystä turpeeseen. Liete, joka kevättalvella ei muutenmahdu säiliöön, voidaan imeyttää. Imeytykseen tarvitaanvähintään 1 m3, kompostoinnissa mieluummin 1,2 m3 tur-vetta yhtä lietekuutiota kohti. Kompostointia varten turve-lieteseokseen on tarpeen lisätä myös kuohkeampaa kuivi-ketta, kuten olkia seoksen ilmavuuden lisäämiseksi.

4.4.5 LANNAN LEVITYSAJANKOHTALannan levitysajankohta voi vaikuttaa suuresti ravinne-hävikkien suuruuteen, maan rakenteeseen ja lannan ra-vinteiden hyväksikäyttöön.

Lannan paras levitysajankohta kevätkylvöisille kas-veille on kevätmuokkauksen yhteydessä ja syysviljoilleloppukesällä. Nurmille nestemäiset lannat voidaan levit-tää keväällä ja kesällä aina loppukesään asti. Syksyllälantaa ei yleensä pidä levittää suurten huuhtoutumishä-vikkien vuoksi. Mikäli lanta mullataan ja maa routaantuupian levityksen jälkeen, huuhtoutuminen voi jäädä koh-tuulliseksi. Levitykseen asti kuivikelanta tulisi varastoi-da huuhtoutumiselta suojattuna joko lantalassa tai esim.isohkoissa kompostiaumoissa asianmukaisesti katettuna.

LEVITYSAJAN VAIKUTUS LANNAN TEHOON

(Kemppainen 1990).

Page 185: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

183

Maan tulee olla riittävän kuivaa, jotta se ei lannan levi-tyksessä tiivisty haitallisessa määrin. Mitä kosteampaa jaherkemmin tiivistyvää maa on, sitä hellävaraisempaa le-vitystekniikkaa tulee käyttää. Maan tiivistyminen on elo-peräisiä lannoitteita käytettäessä haitallisempaa kuin vä-kilannoituksella. Lietelannan ilmastus ja kuivikelannankompostointi voinevat vain osaksi vähentää tiivistymi-sen haitallisuutta.

SOPIVIA AJANKOHTIA LANNAN LEVITYKSEEN

1. Maa riittävän kuivaa ja kantavaa

2. Kuivikelanta– keväällä

ennen kylvöä mullaten– loppukesällä syysviljalle mullaten– syksyllä välittömästi ennen maan

routaantumista mullaten

3. Lietelanta– keväällä

mullokselle mullatenkylvön yhteydessä sijoittaensyys- ja kevätviljan oraille letkulevityksenänurmille sijoittaennurmille letkulevityksenä (ilmastettu)

– kesällä nurmeen sijoittaennurmille letkulevityksenä (ilmastettu)

– loppukesällä syysviljalle mullokselle mullaten– syyslevitystä sängelle vältetään – mullattava

4. Virtsa– keväällämullokselle mullaten

nurmiin sijoittaen tai letkulevityksenäoraille (letkulevityksenä)

– kesällä nurmille letkulevityksenä –laimennus vedellä kuivana aikana

– syyslevitystä vältetään

4.4.6 LANNAN MULTAUSTARVE JALEVITYSAJAN SÄÄ

Jos sää lantaa levitettäessä on otollinen veden haihtumi-selle, niin se on sitä myös ammoniumtypen haihtumisel-le. Aurinkoisella, tuulisella, lämpimällä ja kuivalla sääl-lä pellon pinnalla olevasta lannasta typpeä haihtuu am-moniakkina nopeasti. Sitä vastoin pilvisellä, tyynellä,

LANNAN SOPIVA LEVITYSAJANKOHTA

Page 186: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

184

Lanta mullataan viimeistään4 tunnin kuluessa levityksestä.

viileällä ja kostealla säällä ammoniakin haihtuminen onhidasta. Mitä enemmän lannassa on helppoliukoista am-moniumtyppeä, sitä suurempi on haihtumistappioidenriski. Erityisen runsaasti haihtumiselle altista ammo-niumtyppeä on lietelannassa ja virtsassa.

Levityksessä lietelannan typestä voi haihtua noin 2–35 % multausnopeudesta riippuen. Kuivikelannan types-tä voidaan menettää noin 5–25 %. Kompostin levitykses-sä haihtumistappiot jäävät vähäisiksi, koska siinä on vainhyvin vähän haihtumiselle altista ammoniumtyppeä. Sensijaan lietelannan ilmastus ei vähennä typen haihtumis-riskiä levitysvaiheessa.

Mitä enemmän lanta sisältää helppoliukoista ammo-niumtyppeä ja mitä edullisempi sää on haihtumiselle, sitätärkeämpää on lannan nopea multaus levityksen jälkeen.Nopeimmin multaus tapahtuu, kun lannan levitystä seuraavälitön multaus äestäen tai matalaan kyntäen. Nestemäisetlietelanta ja virtsa voidaan mullata tehokkaasti lietevau-nun taakse kytkettävällä multausvantailla. Tällöin saadaanmyös lannoitteen sijoitushyötyä. Virtsan ja lietelannan le-vitystappioita voidaan vähentää käyttämällä letkulevitin-tä sekä laimentamalla niitä vedellä. Letkulevitys kasvus-toon, kuten nurmeen ja viljan oraille vähentää myös am-moniakin haihtumista. Kompostissa on vähän haihtumi-selle altista ammoniumtyppeä verrattuna kuivikelantaan.

Multaussyvyys vaikuttaa lannan hajoamiseen ja vai-kutusnopeuteen. Sopiva multaussyvyys on riippuvainenmaalajista ja maan rakenteesta. Sopivin multaussyvyyson yleensä noin 8–12 cm. Karkeilla kivennäismaillamultaussyvyys voi olla suurempi kuin tiiviillä hiesu- jasavimailla.

MULTAUSTARPEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Suuri – mullattava heti Pieni

Virtsa Kompostoitu kuivikelantaLietelantaIlmastettu lietelantaLevitys aamulla/päivällä Levitys illalla/yölläSää– aurinkoinen, tuulinen, lämmin, kuiva Pilvinen, tyyni, viileä, kostea– pouta TihkusadeHajalevitys SijoitusLetkulevitys paljaalle maalle Letkulevitys kasvustoon

Page 187: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

185

4.4.7 LANTOJEN KÄYTTÖMÄÄRIÄ JASIJOITUS VILJELYKIERROSSA

Ravinteiden poistuma pellolta vaihtelee suuresti eri vil-jelykiertojen välillä. Lannassa peltoon takaisin palautet-tava ravinnemäärä tuleekin suhteuttaa sadoissa poistu-viin ravinnemääriin ja maan ravinteisuuteen. Lannankäyttömääriä ja lajia vaihtelemalla voidaan ohjata ravin-nekiertoa tilan sisällä eri peltolohkojen välillä.

Kuivikelantaa levitetään mulloksiin yleensä 1–2 ker-taa viljelykierron aikana. Virtsaa voidaan antaa sekä vil-joille että vanhimmille nurmille yksi tai useampia kerto-ja kierron aikana. Lietelantaa voidaan käyttää viljojensekä vanhempien nurmien lannoitteena yksi tai useampiakertoja kierron aikana.

LANNAN VILJELYKIERTOON SIJOITTAMISENVAIHTOEHTOJAPaikka viljelykierrossa LantalajiNurmen jälkeen ensimmäiseen mullokseen Lietelanta, kuivikelanta, virtsaNurmea perustettaessa suojaviljalle Kuivikelanta, lietelanta, virtsa3.v. nurmeen Virtsa, lietelanta2.v. nurmeen Virtsa, lietelanta

Esimerkkejä eri lantojen käytöstä eräiden kasvien lan-noitteena suhteessa sadoissa poistuviin ravinnemääriin(ylempi rivi Sadossa poistuu) ja laskettuun lannoitustar-peeseen tyydyttävässä luokassa savimaalla (alempi riviLannoitustarve) kg/ha alla olevassa taulukossa.

Lannan käyttömääriin ja sijoittamiseenviljelykiertoon vaikuttavia tekijöitä

• Käytettävissä olevan lannan määrä

• Kasvin vuotuislannoituksen tarve, maankasvukunto

• Viljelykierto

• Lantalaji, levitystapa ja lannanjatkokäsittely

• Lannan jälkivaikutuksen hyödyntäminen

• Maan tiivistymisriski

• Levityskaluston levitystarkkuus,työteho ja maata tiivistävä vaikutus

• Työvoima ja työhuiput

Sadossa poistuuKasvi Sato Lannoitustarve Lantalaji Määrä Ravinteita lannasta Huom.

t/ha kg/ha t/ha kg/ha N P K N P KVilja 3 60 9 15 Liete, naudan 30 57 18 87 K ylimäärin 85 11 30 Kuivikel., naudan 30 39 39 108 P, K ylimäärin Virtsa, naudan 25 55 2,5 113 P vähän, K ylimäärinSuojavilja+ns 3 60 9 15 Liete, naudan 30 57 18 87 75 11 30 Kuivikel., naudan 30 39 39 108 Liete, sian 20 58 20 38 Nurmi1 5,5 150 17 140 0 0 185 17 40 0 0 Nurmi2 5,5 150 17 140 Virtsa, naudan 25 55 2,5 113 K riittää 185 17 40 Liete, naudan 40 76 24 116 P, K riittääNurmi3 4 110 12 100 Virtsa, naudan 25 55 2,5 113 K riittää 140 12 30 Liete, naudan 40 76 24 116 P, K riittääPeruna 20 56 10 100 Kuivikel., naudan 30 39 39 108 P, K riittää 40 40 90 Kuivikel., sian 25 43 78 93 P ylimäärin, K riittääHerne 3 95 12 33 0 0 0 105 14 40 0 0 0

SADOISSA POISTUVA RAVINNEMÄÄRÄ, LASKETTU LANNOITUSTARVE JA LANNASTA KERTYVIÄRAVINNEMÄÄRIÄ

Page 188: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

186

SÄÄDÖKSIÄ• Lannan typpeä saadaan levittää

enintään 170 kg/ha Nkok

• Lanta-analyysi 5 vuoden välein(typpianalyysi)

Lannan käyttömäärä hehtaaria kohti vaikuttaa sen hy-väksikäytön tehokkuuteen. Kohtuullisilla käyttömäärilläsaadaan parhaat sadonlisäykset lantatonnia kohti. Yli-suuria lantamääriä käytettäessä lannan lannoitusvaiku-tuksesta hyödynnetään vain osa ja hävikit muodostuvatsuuremmiksi.

Lannan ravinnesisältö vaihtelee suuresti. Siihen vai-kuttavat mm. eläinlaji, lannan käsittelymenetelmä, ruo-kinta, kuivikkeiden määrä ja laatu, lantalan kunto, vesi-lisäykset jne. Lannan ravinnesisältö tutkitaan, jotta tiede-tään sen ravinnepitoisuus. Käyttömäärä voidaan mitoit-taa tällöin paremmin tarvetta vastaavaksi.

4.4.7.1 KUIVIKELANNAN KÄYTTÖMÄÄRIÄLannan ravinnepitoisuudet vaihtelevat eläinlajeittain ja ti-loittain. Lannan ravinnepitoisuuteen vaikuttaa mm. ruo-kinta ja kuivikkeiden käyttö sekä lannan varastointi ja kä-sittely. Lantojen keskimääräisiä ravinnepitoisuuksia esite-tään oheisessa taulukossa. Lannan ravinnepitoisuus tilallasaadaan selville ottamalla lannasta näyte ja lähettämällä seanalysoitavaksi. Näytteenotossa tulee olla huolellinen.Näytteenotto-ohjeita löytyy esim. Viljavuuspalvelun in-ternet-sivuilta www.viljavuuspalvelu.fi .

LANNAN KESKIMÄÄRÄISIÄRAVINNEPITOISUUKSIA KG/T

Pitoisuus kg/tKuiva- Nkok Nliuk P Kaine-%

Naudankuivikelanta 18,4 4,6 1,3 1,3 3,6 lietelanta 8,1 3,3 1,9 0,6 2,9virtsa 2,6 3,1 2,2 0,1 4,5

Siankuivikelanta 23 7,2 1,7 3,1 3,7lietelanta 3,7 4,2 2,9 1,0 1,9virtsa 1,8 2,6 1,8 0,2 11,3

Kanankuivikelanta 38,2 15,6 12,8 10,5 11,3

Viljavuuspalvelu 2000

Esimerkki lanta-analyysistäViereisen sivun näyte on lypsykarjan pihattolantaa, johonon käytetty runsaasti olki- ja turvekuivikkeita, lanta onkompostoitu ja suojattu sateelta peitteellä. Lantaan on se-koitettu myös apatiittia.

Page 189: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

187

Kommentteja lanta-analyysin tulokseenLantanäytteen kokonaistyppipitoisuus on lähellä keskimääräistä pitoi-suutta. Liukoisen typen osuus on keskimääräistä pienempi. Lantaan onkäytetty runsaasti olki- ja turvekuivikkeita ja se on kompostoitu, jotkaselittävät alhaisempaa liukoisen typen pitoisuutta. Huuhtoumista ei oletapahtunut, koska lanta ja komposti ovat olleet jatkuvasti sateelta suo-jattuna. Liukoisen typen määritys kertoo vain ammoniummuodossa ole-van typen pitoisuuden. Kompostissa voi olla liukoista typpeä myös mm.nitraattityppenä ja orgaanisina yhdisteinä. Lisäksi kompostointi vaikut-taa eloperäisten ainesten sisältämän typen käyttökelpoisuuteen yleensäparantaen sitä.Fosforipitoisuus on noin nelinkertainen keskimääräiseen pitoisuuteenverrattuna. Koska ruokinnassa ei ole mitään poikkeuksellista, joka voi-si selittää tämän eron, selitys löytyy apatiitin käytöstä lannan seassa.Lanta-analyysin fosforimääritys mittaa kokonaisfosforin määrää. Käyt-tökelpoiseksi analyysin osoittamasta määrästä ei voida laskea 75 pro-senttia, joka on ympäristöehtojen mukainen osuus. Apatiitin fosfori eimuutu oleellisesti käyttökelpoisemmaksi vaikka se sekoitetaan lantaanja kompostoidaan. Tässä tapauksessa lannan fosforipitoisuutena käyte-tään taulukkoarvoa. Lannoituksessa apatiitin fosfori lasketaan erikseenja sen kokonaisfosforista lasketaan 10 % käyttökelpoiseksi lyhyellä täh-täimellä ympäristöehtojen mukaan.Kaliumpitoisuus on keskimääräistä korkeampi. Syitä tähän voi olla usei-ta. Lypsylehmien ruokinta on hyvin säilörehuvaltainen ja nurmi kasvaasavimaassa, jonka kaliumpitoisuus on hyvä. Nurmien kaliumpitoisuudetovat keskimääräistä korkeampia. Säilörehu on esikuivattua, jolloin nur-men kalium on kaikki eläinten syömässä karkearehussa. Olkikuivikkeenkäyttö on runsasta. Oljet on myös korjattu heti puinnin jälkeen, jolloinolkien kaliumpitoisuus on korkeampi kuin pitkien syyssateiden jälkeen.Virtsan kaliumia lienee näytteen kuivikelannassa myös keskimääräistäenemmän.Lannan kuiva-ainepitoisuus on melko alhainen. Komposti on peitettytiiviillä katteella, joka estää vesihöyryn haihtumisen. Tilavuuspaino onkorkea, koska maatuminen on edennyt kohtalaisen pitkälle.

Kuivikelannassa levitettäviä ravinnemääriä lannan erilevitysmäärillä esitetään seuraavan sivun taulukossa, kunravinnepitoisuudet ovat keskimääräisiä.

Lannan sijoittelu viljelykierron eri kasveille havain-nollistetaan seuraavissa esimerkeissä.

Esimerkki 1. Kuivikelanta ja virtsaTilalla on peltoa 40 ha ja lypsylehmiä 20 kpl ja eläin-

yksiköitä noin 26 kpl. Eläintiheys on 0,7 ey/ha. Viljely-kierto on 5-vuotinen. Lannan bruttomäärä ilman laidun-vähennystä on noin 350 m3 eli noin 8,8 m3/ha/v eli 40m3/ha/5v. Virtsan bruttomäärä ilman laidunvähennystäon noin 210 m3 eli noin 5,2 m3/ha/v eli 25 m3/ha/5 v.

Kuivikelantaa käytetään viljelykierrossa useimmitensuojaviljan lannoitteena. Mikäli tila on lähes rehuomava-rainen (eläintiheys noin 0,7 ey/ha), niin lantaa riittää le-vitettäväksi noin 40 m3/ha kerran viidessä vuodessa (vii-sivuotinen viljelykierto). Suojaviljalle levityksessä on

NAUDAN KUIVIKELANTA-ANALYYSI

Kuiva-aineessa Tuore painossakg/t kg/t kg/m3

Liukoinen typpi Nliuk 4 0,8 0,74Kokonaistyppi Nkok 24 4,8 4,4Fosfori Pkok 31 6,2 5,7Kalium Kkok 34 6,6 6,2Kuiva-aine % 19,8 Tilavuuspaino kg/m3 930

Page 190: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

188

KUIVIKELANNASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA

LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE,

VIRTSASÄILIÖMENETELMÄ, 0,7 EY/HA

Kierto Lantaa m3/ha Virtsaa m3/ha

Suojavilja+ns 10N1N2N3 15Vilja 40Yht. 40 25

Jälkivaikutus levitystä seuraavana vuotena- naudan kuivikelanta 0,6 kg/t- sian kuivikelanta 1,0 kg/t- kanan kuivikelanta 5,0 kg/tKuivikelannalla on lisäksi pitkäaikainen jälkivaikutus.

haittapuolena se, että lannan typen, fosforin ja kaliuminjälkivaikutus menee apilanurmen hyväksi ja siten ikäänkuin hukkaan. Mikäli kierrossa on vähintään kaksi mul-losta, niin lannan lannoitusvaikutus voidaan hyödyntääparemmin levittämällä se heti ensimmäisenä mullos-vuonna. Mikäli levitystyö sujuu hyvin ja peltoja tiivistä-mättä, voidaan lantamäärä jakaa myös kahdelle vuodel-le – molemmille mullosvuosille.

Virtsaa on käytettävissä noin 25 m3/ha kerran viljely-kierron aikana. Se käytetään ensisijaisesti kolmannenvuoden nurmien lannoitteena. Lisäksi sitä voidaan käyt-tää osin viljalle ja tarvittaessa myös toisen vuoden nur-mille apilan harvennuttua.

Lannan sijoittelu viljelykierrossa on riippuvainenmyös palkoviljojen viljelystä. Mikäli toisena mullos-vuonna viljan seassa viljellään esim. hernettä tai virnaa,niin ko. lohko voidaan jättää ilman lantaa.

Laitumet saavat lähinnä laidunlantaa. Lisäksi van-hemmille laidunnurmille voidaan antaa pieniä määriävirtsaa. Laidunkierrossa myös viljalle voidaan antaa pie-niä määriä lantaa.

Page 191: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

189

Kuusivuotisessa kierrossa lanta on syytä jakaa kahdelleeri vuodelle käyttäen pienempiä kerta-annoksia, samoinvirtsa.

Esimerkki 2. Pelkästään kuivikelantaaLanta käsitellään pelkästään kuivikelantana, eläintiheyson 0,5 ey/ha, lannan bruttomäärä on noin 12 m3/ha eli 60m3/ha/5 v, kun viljelykierto on 5-vuotinen.

Mikäli tilan eläintiheys on noin 0,5 ey/ha ja kaikkilanta käsitellään kuivikelantana, niin se levitetään kier-rossa molemmille viljoille, mikäli levityskalustolla levi-tys voidaan tehdä maata tiivistämättä. Levitysmäärätovat tällöin noin 30 m3/ha. Maan tiivistymisriskin vähen-tämiseksi kaiken lannan levitys syysviljalle voi olla var-teenotettava vaihtoehto, jos lannan kokonaismäärä eiole kovin suuri.

KOMPOSTIN KYPSYYSASTE JA KÄYTTÖKompostin käyttöä silmälläpitäen kompostit voidaan ja-kaa kahteen pääryhmään: tuorekompostit ja kypsät kom-postit.

Tuorekomposti eli puolikypsä komposti (aumakom-postoinnissa noin 3–6 kk vanhaa) on jo pitkälle lahon-nutta, mutta ei ole vielä muuttunut kokonaan hitaasti ha-joavaksi eloperäiseksi aineeksi ja humukseksi. Siinä val-litsee puolikypsä tila, lämpötila on laskenut ja eloperäi-set raaka-aineet kuten oljet ja hake ovat tumman värisiäja niiden rakenne on edelleen hyvin tunnistettavissa.Mullan (humuksen) muodostuminen on kuitenkin jo al-kanut, ja eloperäisen aineksen osuus ja pieneliötoimintaon vilkasta. Tuorekomposti vilkastuttaa maan pieneliö-toimintaa ja humuksen muodostusta. Koska kasveillehelposti käytettävien ravinteiden määrä on suurempikuin kypsässä kompostissa, on sen lannoitusvaikutussuurempi.

Eloperäisen aineksen hajoamisen alkuvaiheessa syn-tyvät orgaaniset hapot ym. voivat vahingoittaa itäviä sie-meniä ja herkempiä juuria. Siksi nuori tuorekomposti eisovellu kylvömullaksi, taimimullaksi eikä herkimmillepuutarhakasveille. Puolikypsää kompostia voidaan käyt-tää viljoille ja perunoille sekä puutarhakasveista runsas-ta lannoitusta tarvitseville kasveille kuten esimerkiksikurkulle, purjolle ja sellerille.

Kypsää kompostia (noin 6–12 kk) saadaan sitten, kuntunkiolierot, hyppyhäntäiset ja muut ”kompostintekijä-

LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA6-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE,

VIRTSASÄILIÖMENETELMÄ, 0,7 EY/HA

Kierto Lantaa m3/ha Virtsaa m3/ha

Suojavilja+ns 30N1N2N3 20Vilja 20 10Seosvilja/vihantarehu

Yht. 50 30

LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE,

KUIVIKEMENETELMÄ, 0,5 EY/HA

Kierto Lantaa m3/ha

Suojavilja+ns 30N1N2N3(Syys)Vilja 30Yht. 60

Page 192: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

190

Kompostiryhmät:• tuorekompostit• kypsät kompostit

Vähän Pitkällemaatunut maatunut

Käyttökohde (tuore komp.) (kypsä komp.)3-6 kk 6-12 kk

Maalaji– kevyet kivennäismaat xx xx– raskaat kivennäismaat xx x– turvemaat xx x

Multavuuden lisääminen x xxHyvä kylvöalusta x xxLannasta niukkuutta xx xTyppeä runsaasti vaativat kasvit xx xNO3 keräävät kasvit x xxSadon hyvä laatu x xx

Kasvilaji– peruna x xx– kevätviljat xx x– kaalikasvit xx x– syysviljat xx xx– purjo, selleri xx xx– sipuli, porkkana,

punajuuri x xx

Palkokasvit– apila, herne, papu – xx

Nurmet– kosteat olot x x– kuivat olot – x

eläimet” ovat suorittaneet tehtävänsä loppuun. Kääntä-minen ei enää nosta kompostin lämpötilaa. Eloperäinenaine on muuttunut hitaasti hajoavaksi eloperäiseksi ai-neeksi ja varsinaiseksi humukseksi, hitaasti hajoaviksieloperäisiksi yhdisteiksi ja multamaisiksi muruiksi.Komposti on mustaa, kuohkeaa, hienomuruista multaa jatuoksuu ”lepikon/koivikon” lehtomullalle. Se vaikuttaaennen kaikkea maanparannusaineena maan rakennettaparantavasti (vesitalous, ilmavuus, juuriston kasvu). Setoimii eräänlaisena ravinnevarastona, jota esim. sienijuu-ret voivat hyödyntää. Kypsää kompostia voidaan käyttääuseimpiin viljelytarkoituksiin ennen kaikkea puutarha-viljelyssä. Se sopii taimimullaksi ja vaateliaiden kasvienlannoitukseen haluttaessa hyvää laatua.

KOMPOSTIN KÄYTTÖMÄÄRIÄ JALANNOITUSVAIKUTUSKompostilannoituksen vaikutus riippuu paitsi kompostinravinnepitoisuudesta ja ravinteiden luovutuskyvystä, niinmyös lohkon kasvukunnosta. Tarkkoja kasvikohtaisiakäyttösuosituksia ei edellä mainituista syistä johtuen voi-da antaa. Kompostin käyttömäärät vaihtelevat yleensä 10-40 t/ha välillä. Hyväkuntoisessa maassa sopiva komposti-annos saattaa kiihdyttää maan omien ravinnevarojen mi-neralisoitumista, jolloin lannoitusvaikutus on suurempikuin kompostin liukoisten ravinteiden vaikutus. Toisaaltaliikaa (erityisesti puuaineksella) kuivitetun (hevosenlanta)kompostin lannoitusvaikutus saattaa olla negatiivinen,kun maan liukoinen typpi sitoutuu kompostin loppuhajoa-miseen.

Kompostia voi olla tarpeen valmistaa erilaisia eri käyt-tötarpeiden mukaan. Runsasta lannoitusta ja nopeaa lan-noitusvaikutusta tarvitseville kasveille (esim. kaalit) val-mistetaan väkevää ja nopeavaikutteista kompostia. Hidas-ta, mutta monivuotista lannoitusvaikutusta tarvitsevillekasveille (esim. mansikka) valmistetaan niukemmin ra-vinteita sisältävää ja hitaasti vaikuttavaa kompostia. Kui-vikkeiden lajilla ja määrällä voidaan tähän vaikuttaa; tur-ve luovuttaa ravinteita melko nopeasti, olki ja varsinkinpuuperäiset seosaineet hitaasti. Puuperäisistä aineista puunkuori hajoaa kaikkein hitaimmin ja lehtipuuhake havu-puuhaketta nopeammin ja leppähake nopeimmin.

Maan hyvä rakenne on tärkeä edellytys kompostilan-noituksen tehokkaalle käytölle. Tiivistyneellä maalla niu-kalti liukoisia ravinteita sisältävä karjanlantakomposti ei

KOMPOSTIN LAHOAMISASTE JALANNOITUKSEN TAVOITTEITA

xx = sopii hyvin, x = sopii, – = ei sovi

Page 193: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

191

tehoa, koska kompostin ravinteet ovat kasveille käyttökel-poisia vasta maan pieneliöstön hajotustoiminnan kautta.Tiiviillä mailla kompostoitu lanta ja ilmastettu lietelantaovat suositeltavampia kuin käsittelemätön lanta. Tiiviilläja alhaisen biologisen aktiivisuuden omaavilla mailla run-saasti helppoliukoisia ravinteita sisältävä lannoite tehoaaparhaiten.

Kompostin käyttömäärät voivat siten vaihdella huomat-tavasti, vaikka lannoitusvaikutus olisikin sama. 15 tonniaravinteikasta kompostia hyvärakenteisessa maassa voi vai-kuttaa paremmin kuin 50 tonnia laihaa kompostia tiivisty-neessä maassa. Kompostin käytössä onkin syytä tutkiakompostin ravinnesisältö sekä tuntea pelto, johon sitä tul-laan levittämään. Ravinnepitoisuus sinänsä ei vielä kerrokompostin odotettavissa olevaa lannoitusvaikutusta. Meil-lä käytössä olevan lanta-analyysin liukoisen typen määri-tysmenetelmä mittaa pelkästään ammoniumtypen määrää.Kompostissa voi olla kasveille käyttökelpoista typpeä myösesim. nitraattimuodossa sekä liukoisina orgaanisina yhdis-teinä. Typen eri muotojen määriä lannassa ja kompostissavertaillaan oheisessa kuvassa. Kokemus on tärkeä apu kom-postin lannoitusvaikutuksen arvioimisessa. Levitysmääräpäätetään näin tapauskohtaisesti.

Siirryttäessä luomuviljelyyn on alkuvuosina tarpeenkiinnittää päähuomio lannan ja kompostin kasveillekäyttökelpoisten ravinteiden pitoisuuksiin, koska lannoi-tusvaikutus määräytyy pääosin niiden perusteella. Kom-postien lannoitusvaikutus on kuitenkin hyvin pitkäaikai-nen. Käytettäessä kompostia useita vuosia/vuosikymme-

KARJANLANTAKOMPOSTIN JATAVALLISEN KARJANLANNAN

VERTAILUA

Vaikutus Komposti Lanta

Ravinnehävikit– Varastoinnissa - ++– Käytössä ++ -Lannoitusvaikutus– lyhyehköllä tähtäimellä - +– pitkäaikainen ++ -Maan hyödyllinen pieneliötoiminta ++ +Multavuus +++ ++Sopivuus kasveille ++ +Taudinaiheuttajat +++ -Rikkakasvien siemenet +++ -Kasvien terveyden vahvistaminen ++ -Viljelyvarmuus ++ +Kustannukset; työ, energia - ++

������������� �

����������� ����� � �

�������� �

������ ����

������ ������

(Berner 1990)

TYPEN JAKAUMA ERI TAVOIN KÄSITELLYSSÄ LANNASSA

KOMPOSTIEN LANNOITUSVAIKUTUS

Kompostilla nopea lannoitusvaikutussilloin, kun…• lannan osuus suuri• lanta ravinteikasta – esim. kananlantaa• kuivike pääasiassa turvetta• kompostointiaika keskinkertainen

Kompostilla hidas lannoitusvaikutus,silloin kun…• lannan osuus pienehkö• lanta niukkaravinteista – esim.

kutterinlastukuivikkeista hevosen lantaa• kuivikkeina olkia ja puuaineksia

(lehtipuuhaketta, kuorihumusta jne.)• komposti pitkälle maatunutta – kypsää

Page 194: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

192

KOMPOSTISSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖ-MÄÄRILLÄ KG/HA.

VIRTSASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA

niä vapautuu vuosittain pieniä määriä typpeä ja fosforiakaikista aikaisemmin levitetyistä komposteista. Pitkäai-kaiskäytössä kompostilannoituksen typen hyväksikäyttömuodostuu suunnilleen yhtä suureksi kuin tuoretta lantaakäytettäessä (Berner ym. 1997).

4.4.7.2. VIRTSAN KÄYTTÖMÄÄRIÄVirtsan ravinnepitoisuus vaihtelee tilojen välillä suures-ti riippuen mm. vesilisäyksen suuruudesta ja varastointi-olosuhteista. Virtsaa voidaan käyttää viljelykierrossamulloksille sekä vanhemmille nurmille ja viljan oraille.Virtsa levitetään yleensä lietelannan levityskalustolla.Levitysmääriin ja levitystasaisuuteen tulee kiinnittäähuomiota.

Kompostien typelle on erittäin pitkäaikainen jälkivaikutus,usein noin 5–15 kg/ha/v eli noin 0,2–0,6 kg/t.

Page 195: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

193

LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE,LIETELANTAMENETELMÄ, 0,7 EY/HA

Kierto Lietelantaa m3/ha

Suojavilja+ns 20

N1

N2

N3 40

Vilja 20

Yht. 80

4.4.7.3LIETELANNAN KÄYTTÖ JALEVITYSTEKNIIKKA

LIETELANNAN KÄYTTÖMÄÄRIÄLietelannan sopivina peruskäyttömäärinä voidaan pitää:

naudan lietelantaa 25–30 t/hasian lietelantaa 15–20 t/ha

Tästä annoksesta tulee fosforia suunnilleen kasvien tarvet-ta vastaava määrä (15–18 kg/ha), kaliumia saadaan 29 kg/ha (sika) tai 87 kg/ha (nauta), kokonaistyppeä saadaannoin 63–100 kg/ha ja liukoista typpeä noin 44–57 kg/ha.Nämä ovat lietelannan keskimääräisiä ravinnemääriä. Le-vitysmäärä on niin pieni, että tasainen levitys edellyttääuseinkin lietteen laimentamista vedellä. Lannan ravinne-pitoisuus vaihtelee huomattavasti tilojen välillä. Siksi tila-kohtainen lannan ravinnepitoisuuden määritys on tarpeen.

Luomuviljelyssä lasketaan yleensä koko viljelykier-rossa tarvittavien ravinteiden yhteismäärä, jolloin erivuosien yksittäiset käyttömäärät voivat vaihdella viljely-kasvin mukaan.

Esimerkki lietelannan levityksestä viljelykierrossaTilalla on peltoa 40 ha, lypsylehmiä 20 kpl ja eläinyksi-köitä noin 26 kpl. Eläintiheys on 0,7 ey/ha, lietelannanbruttomäärä ilman laidunvähennystä on noin 670 m3; noin16 m3/ha/v eli 80 m3/ha/5, kun viljelykierto on 5-vuotinen.

Osa lannasta jää suoraan laitumelle, joten levitettäväälietelantaa on noin 500 m3 eli noin 16 t/ha/v säilörehu-viljakierrolle. Lantaa levitetään kierrossa molemmilleviljoille sekä vanhimmille nurmille. Viljoille käytetäänmelko pieniä levitysmääriä, mikäli maat ovat hyväkun-toisia. Kolmannen vuoden nurmelle voidaan käyttääisompaa määrää. Mikäli lannan määrät eivät riitä tyydyt-tävään satotasoon, käytetään palkokasviseoksia ensim-mäisessä viljassa; joko seosviljaa puitavaksi viljaksi taivirnapitoista vihantaviljaa säilörehuksi.

LIETELANNAN LEVITYSTEKNIIKKAViime aikoina lietelannan levitystekniikka on tullut tarkem-man tarkastelun kohteeksi ja alalla tehdään merkittävää tuo-tekehitystyötä. Typen levitystappiot voivat vaihdella 5–95%:iin liukoisesta typestä, riippuen levityskalustosta, varas-toinnista, maan pH:sta, tuulesta, sadannasta jne. Suurimmattappiot syntyvät välittömästi levityksen jälkeen.

Levityskaluston merkitys haihtumistappioiden vähen-

Page 196: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

194

LIETELANNASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA

600 x nesteen virtaus (l/min) x typpipitoisuuskg N/ha =

työleveys x ajonopeus

Lietelannan typellä on jälkivaikutusta levitetystä seuraavana vuonna, usein noin 0,1–0,4 kg/t eli noin 2–10 kg/ha/v.Jälkivaikutus levitystä seuraavana vuotena- naudan lietelanta 0,2 kg/t eli noin 3–8 kg/ha/v- sian lietelanta 0,4 kg/t eli noin 4–15 kg/ha/v

täjänä on suuri. Mitä nopeammin lietteen ammoniumtyp-pi joutuu kosketuksiin maa-aineksen kanssa, sitä vähäi-sempää on ammoniakin haihtuminen. Tähän päästään vä-littömällä muokkauksella levityksen jälkeen tai multaus-tekniikalla sekä käyttämällä letkulevittimiä, kun levitetäänkasvavaan kasvustoon. Tärkeä levityskaluston ominaisuuson levitystarkkuus. Lietelannasta kertyvä typpimäärä voi-daan laskea oheisen laskukaavan avulla.

Esimerkiksi saksalaiseen käytäntöön kuuluu, että vau-nun valmistaja toimittaa ostajalle tarkan annostelutaulu-kon, jonka avulla levitystarkkuus saadaan myös käytän-nössä toteutumaan. Esimerkiksi jos typpipitoisuuden pe-rusteella halutaan levittää 20 m3/ha, on ajonopeuden olta-va 4 km/h, kun virtaus on 2 000 l/min ja työleveys 12 m.

Letkulevittimet ja multauslaitteet ovat levitystarkkuu-deltaan ja ammoniakkipäästöjen osalta parhaita.

LIETEVAUNUJEN LEVITYSLAITTEET JALEVITYSMENETELMÄTLietelannan levityksen tehostamiseen on nykyään tarjol-la monia mahdollisuuksia. Vähintään yhtä tärkeitä kuinvaunun ominaisuudet ja sen aiheuttamat pintapaineet, onse, minkälainen levityslaite on kytketty vaunun perään:

Page 197: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

195

Levityslaitevaihtoehtoja lietevaunuun• perinteinen levityslautanen• kiekkovantainen multauslaite• letkulevitin• letkulevitin + lehtijousitetut sukset• levitys sadettamalla• suoraruiskutuslaitteet (DGI)• Agromiljö-lietteenlevitysjärjestelmä• kylvöäes-lietteenlevitysmenetelmä• vanha säiliöauto + Agromiljö-järjestelmä

LETKULEVITIN

Letkulevittimen etuja verrattunahajalevitykseen• soveltuu lietteen pinta- ja hajalevitykseen• tasainen levitys myös pienillä

lietemäärillä• liete menee maanpintaan “nauhana”,

minkä ansiosta typen haihtuminen onvähäistä

• kasvuston tahraantuminen vähenee• suuri työleveys.

HajalevitysLietelannan levitystä hajalevityksenä levityslautasenavulla pidetään nykyään epätarkkana ja typpitappioitaaiheuttavana. Ratkaisu on kuitenkin hinnaltaan edulli-nen. Keski-Euroopassa ollaan lautaslevitykset kuitenkinjo kieltämässä. Parempia levitystapoja ovat lietelannansijoittaminen nurmeen multaamalla, levittäminen letku-levittimellä tai ruiskuttamalla se maan sisään.

MultausMultauslaitteen vahvuuksia on hyvä levitystarkkuus japienet ravinnehävikit levityksessä ja levityksen jälkeen.Sen heikkouksia ovat mm. pieni työleveys, pieni työsaa-vutus, suuri vetotehon tarve ja nurmen pinnan rikkoutu-minen. Lisähaittoina voidaan mainita multauslaitteidensuurehko vannasväli, huonosti säädettävissä oleva työsy-vyys, auki jäävä sijoitusvako sekä joskus pintaan nous-sevat kivet. Multauksen etuna on sen vähäinen ammoni-akkihävikki, koska liete sitoutuu heti maaperään eikäpääse haihtumaan. Monet uudet multauslaitteet ovat kes-tävyydeltään ja vetovastukseltaan jo varsin hyviä.

LetkulevitysLetkulevittimissä letku- tai vannasrivistö levittää lietteenkasvuston tyveen tai maata vasten. Menetelmän etuina on,että se vaatii vähän vetovoimaa ja työleveys (12-15-18 m)on huomattavasti suurempi kuin multauslaitteilla. Työsaa-vutus on aivan eri luokkaa kuin multauksessa. Joskus puo-milevittimet ovat menneet tukkoon kivien tai liian sakeanlietteen takia, mutta kivisihdit, laimentaminen vedellä jaerityisesti ilmastus poistavat näitä ongelmia.

Letkulevittimen avulla kevätviljoille voidaan käyttääns. oraslevitystä, joka tapahtuu kesäkuun alussa kiireis-ten toukotöiden jälkeen. Sopivin aika siihen on yleensäiltaisin tai juuri ennen mahdollista sadejaksoa, jolloinammoniumtypen haihtuminen jää pienimmäksi. Letkule-vitin voidaan hankkia uuteen tai vanhaan vaunuun.

Haittana on, että letkulevittimen ammoniakkipäästötovat suurempia kuin multauksessa, vaikkakin selvästipienempiä kuin hajalevityksessä.

JousisuksilevitysLetkulevittimen parannettu versio on lehtijousitetut suk-set, jotka kulkevat koko ajan pellon pinnalla ja johon jo-kainen tyhjennysletku on kiinnitetty (Vogelsang-jousi-suksilevitin). Tällä ratkaisulla osa lietteestä menee pai-neella pellon pintakerrokseen ja typpitappiot todennä-

Page 198: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

196

köisesti vähenevät, vaikka menetelmästä ei ole vielä tut-kimustuloksia. Laitteen työleveys on 6 metriä ja koke-mukset ovat olleet hyviä. Ainoa “vaikeus“ on siinä, etteilietteen levitysjälki näy kunnolla pellolla, jolloin seuraa-van kierroksen ajolinjaa on etsittävä, jollei sitä erikseenmerkitä. Suksien jousitusta voidaan säätää sen verranjäykäksi, että liete todella painuu maan sisään. Koskasukset kulkevat koko ajan pellon pinnalla, nurmen pintaei rikkoonnu eikä kiviä nouse pintaan.

Levitys sadettamallaMielenkiintoista levitystekniikkaa edustaa uusi norjalainenlietteen “levityskanuuna”, joka toimii kuten automaattinensadetuslaite. Kanuunan työleveys on 65 m ja letkun sisään-kelaamisnopeutta voidaan säätää (30–500 m/h). Kelan let-kun pituus on 700 m ja letkun koko on 3". Menetelmä onhyvin varteenotettava silloin, kun suurin osa tilan pelloistasijaitsee karjasuojan läheisyydessä. Myös mahdollisuuslaimentaa lietettä vedellä levityksen yhteydessä on hyvä.Selvänä etuna on mainittava maan tiivistymisen estyminenja tasainen levitys sekä suuri levityskapasiteetti.

Ruiskutus maahanRuiskutus maahan eli DGI- menetelmä (”Direct groundinjection”) on kehitetty Norjan maatalousyliopistossa.Liete tai virtsa ”ruiskutetaan” noin 8 baarin työpaineellapellon pintakerrokseen, jolloin ammoniakkitappiot vä-henevät norjalaiskokeiden mukaan peräti 80 %. Lietekulkeutuu noin 5–10 cm:n syvyyteen. Viljan oraat tainurmen pinta jäävät ehjiksi ja vetovoiman tarve on ole-maton, koska laitteen ”sukset” sekoituskammioineenkulkevat koko ajan pellon pinnalla. DGI-menetelmässäyhdistyvät multauslaitteiden ja letkulevittimien parhaatpuolet. Norjassa DGI-laite on usein kytketty suuriin lie-tevaunuihin, jolloin kokonaispaino nousee maan raken-teen kannalta liian korkeaksi. Se onkin DGI-lietevaunu-ratkaisun heikko puoli. Norjalaiskeksintö on sekä ympä-ristön että satotason kannalta edullinen. Hankintahinnanperusteella DGI soveltuu parhaiten urakointiin. Myöslietteen laadulla on merkitystä. Ilmeisesti ilmastettu taihyvin sekoitettu liete soveltuu siihen parhaiten.

Page 199: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

197

SyöttöletkulevitysLietelanta voidaan levittää myös siten, että vain lietelannanlevitintä liikutetaan pellolla ja lietevaunu seisoo levityksenajan pellon laidalla ns. syöttöletkulevityksenä. Menetel-mässä liete levitetään suoraan lietesäiliöstä peltoon erilli-sen pumpun, taipuisan letkun ja kevyen letkulevittimenavulla. Liete pumpataan säiliöstä letkua pitkin suoraan pel-lolla ajavan traktorin taakse kytkettyyn kevyeen letkulevit-timeen (työleveys 12 m). Syöttöletkun pituus voi olla jopayli 2 000 metriä. Tämä norjalaisen ns. Agromiljö-lietteen-levitysjärjestelmä sopii erityisen hyvin tilanteisiin, jossapellot sijaitsevat lähellä tuotantorakennusta tai lietesäiliötä.

Raskasta vaunua ei tarvita ollenkaan ja pellon tiivis-tymisvaurioiden riski on hyvin vähäinen. Menetelmänheikkoutena on, että se soveltuu perusmuodossaan par-haiten niille tiloille, joissa pellot ovat talouskeskuksenläheisyydessä. Agromiljö-ketju on käytännössä toimivakokonaisuus radio-ohjauksineen. Litteän erikoisletkunlevitys kelalta ei tuota suuria ongelmia ja menetelmä toi-mii kaikenkokoisilla lohkoilla. Lisäksi pellolle päästäänaiemmin. Levitys voidaan tehdä myös viljan oraille vil-jan ollessa jopa 50-senttistä.

Kylvölannoitus lietelannallaLietelannan levitys ja kylvö voidaan tehdä myös saman-aikaisesti. Sellainen yhdistelmäkone saadaan asentamal-la tavallisen lietevaunun taakse kylvöäes. Lietevaununtaakse rakennettuun nostolaitteeseen voidaan kytkeä kyl-völannoitin, jonka lannoitevantaisiin ohjataan lietelan-taa. Kun lietevaunu varustetaan hyvin suurin renkain, jääpintapaine pieneksi. Lietteen siirto tehdään erilliselläkuljetusvaunulla.

Säiliöauto yhdistettynä agromiljö-järjestelmäänMaatilojen yksikkökoon kasvaessa ovat myös lantavarastotja -määrät huomattavasti suurentuneet. Tämä tarkoittaakäytännössä sitä, että suuren kotieläintilan isäntäväen työ-ajasta yhä suurempi osuus kuluisi lannan levitykseen kaik-kien muiden töiden lisäksi. Tila joutuu tai on jo joutunuttekemään huomattavia investointeja levityskalustoon.

Suuret lietemäärät voidaan levittää nopeasti ja tehok-kaasti ja maan rakennetta säästäen käyttäen lietelannansiirtoon vanhaa säiliöautoa ja levitykseen siirtoletkulevi-tintä. Menetelmä sopii parhaiten urakoitsijan käyttöön.

Lietelantavaunuja, letkulevittimiä ja multaimia sivul-la 200.

Page 200: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

198

KUIVALANTALAN SEKÄ VIRTSA- JA LIETELANTASÄILIÖN OHJETILAVUUDET 12 KKVARASTOIMISAIKAA VARTEN

Varastointitilavuus m3/eläinEläinlaji kuivike- virtsa liete- kuivikelanta+ virtsa

lanta lanta (virtsa imeytettykuivikelantaan)

Lypsylehmä*) 12,0 8,0 24,0 24,0Hieho, emolehmä,lihanauta, siitossonni 9,0 4,0 15,0 15,0Nuorkarja < 6 kk 2,4 1,2 4,0 4,0Emakko porsaineen (norm.) 3,0 3,5 7,0 8,3Satelliittiemakkoporsaineen**** 4,4 5,2 9,6 12,0Lihasika**(x), siitossika, 0,7 1,0 2,0 2,4Joutilas emakko*** 0,8 1,2 2,4 2,4Vieroitettu porsas**(xx) 0,5 0,5 1,0 1,2Hevonen – – – 12,0Poni – – – 8,0Lammas, uuhi karitsoineen,vuohi, kuttu kileineen 1,5 – – 1,5Munituskana, broileriemo 0,05 – – 0,05Kalkkuna** 0,03 – – 0,03Broileri, kananuorikko** 0,015 – – 0,015Ankka, hanki** 0,04 – – 0,04Sorsa** 0,025 – – 0,025

* Korkeatuottoisille karjoille suositellaan taulukossa esitettyjä lukuja suurempia varastotilavuuksia.** Eläinpaikkaa kohti vuodessa.*** Koskee ns. emakkorenkaiden keskusyksikköä, eläinpaikkaa kohti vuodessa.**** Koskee satelliittisikalaa, lantamäärät emakkopaikkaa kohti, kun emakkopaikassa porsituksia 8 tai enemmän vuodessa;

porsaat huomioidaan vieroitusikään (n. 5 viikkoa) asti. Koskee lihasikoja, joiden keskimääräinen teuraspaino on enintään 90 kg.Jos teuraspaino on suurempi, käytetään joutilaan emakon arvoja.

(xx) Porsas kasvatuksessa, ikävaihe 5-11 viikkoa.Valtioneuvoston päätös N:o 931/2000

Page 201: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

199

LIETTEEN ILMASTUSLAITTEET JA NIIDEN VALMISTAJIA

Merkki ja valmistaja Ilmastimen tyyppi Tehon tarve Paino LietesäiliönkW kg maksimikoko

A-ilmastin Lamellikompressori 1-4 60Listema Oy

LJM-ilmastin Ejektori 5,5/15 155/275Lind Jensen Maskinfabrik

Rako-ilmastin Potkuri-ilmastin 5,5 150 800 m3

Rako-Koneet Oy

Eisele-ilmastin Ejektori 7,5/11/15 141-201Eisele/Kääriäinen Ky

Flygt-ilmastin Ejektori 5,0/13,5 180/230 600 m3

Flygt Ab

Haukka-ilmastin Alipaineilmastin 4,0 50 500 m3

Haukka-Steel Oy

HP-ilmastin Potkuri-ilmastin 2,2 58 350 m3

Hesver Oy

H&H-ilmastin Potkuri-ilmastin 2,2 45 300 m3

Maatal.yhtymä Hanhirova

Pameco-ilmastin Roottori 4,0-7,5 250 600 m3

Pakolan Konepaja Oy

PM-ilmastin Ejektori traktori60/80 500/700 2500/3500 m3

Palolan Metalli Oy

Super-Lotina Ejektori 4,0/7,5/15 100/145/265 300/400/600 m3

Mamec Oy/Pellonpaja Oy

Vepi-ilmastin Roottori 4,0/8,0/12 100 500/1000/1500 m3

Lifer Oy

Hienokuplailmastin Paineilmailmastin 2,2 kW 7-15 m3

Instop Oy

Page 202: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

200

LIETELANTAVAUNUT, LETKULEVITTIMET JA MULTAIMET

Merkki/myynti Tilavuus Omapaino Rengaskoko Akselisto Levitin

Jako/Agro-Kymi Oy 6,6 m3 2000 21.3-24 1-aks. Lautanen8,1 2450 21.3-24 Teli Lautanen9,6 2900 21.3-24 Teli Lautanen12,6 3900 21.3-24 Teli Lautanen

Tempo/Agroma Oy 6,3 2400 16.5/70-18 Teli Laut./Letku7,5 2700 560-1300 Teli Laut./Letku9,8 3600 560-1300 Teli Laut./Letku

Haukka/Yritt. Maatalous 4 2000 385-1080 1-aks. Laut./Letku6,3 2000 385-1080 1-aks/Teli Laut./Letku15 4100 560-1300 Teli Laut./Letku

Kimadan/Maitti Oy 10 2320 850/50-30.5 1-aks. Laut./Letku15 4300 700/50-30.5 Teli Laut./Letku21,5 8000 700/50-30.5 3-aks. Laut./Letku30 9400 700/50-30.5 3-aks. Laut./Letku

Lame/Kesko Oy 6 1800 12-22.5 1-aks/Teli Lautanen12 3000 550/60-22.5 Teli Lautanen

Saparo/Japeka Oy 6,3 2200 16-20 Kuorma- Lautanen7,8 2450 560-1300 auton Lautanen9,8 2560 11-20 akselit Lautanen11,8 2670 16-20 Lautanen

SAK/Kesko Oy 10 3500 500-22.5 4-p.Teli Laut./Letku20 5165 550-22.5 4-p.Teli Laut/Letku30 8500 700-30.5 6-p.Teli Laut./Letku

Teko/Yrjö Tenkanen Oy 8 3400 16.5/40-18 Teli Lautanen10 3800 22/70-20 Teli Lautanen

Nurkkalan Konepaja 10-20 2500-4000 22-20 Teli Laut/Letku

Palmu/Nakkilan Ins.Tsto 10 2400 Teli Laut/Multain12 2600 Teli Laut/Multain

PomoLivakka/Kesko Oy 7,5 2200 22/70-20 Teli Letku/Multain10 2700 22/70-20 Teli Letku/Multain12,5 2900 22/70-20 Teli Letku/Multain13,5 Teli Letku/Multain15 Teli Letku/Multain18 6500 700/50-26,5 3-aks Letku/Multain

Vepi/Agri-Market 8,6 2400-2800 480-1200 1-aks/Teli Letku/Multain7,7 2400-2800 560-1300 1-aks/Teli Letku/Multain12,3 3100-3900 560-1300 Teli Letku/Multain20 700-30.5 3-aks. Letku/Multain

Page 203: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

201

4.5 BIOLOGINEN TYPENSIDONTAJA TYPEN KIERTO

Ilmakehän kaasuista on typpeä (N2) lähes 80 %. Tämä

merkitsee, että jokaisella neliömetrillä typpeä on noin8 000 kg eli suunnilleen saman verran kuin maaperäänon varastoitunut typpeä peltohehtaarille.

Ilmakehän typpikaasu ei sellaisenaan ole kasveillekäyttökelpoista. Se on ensin muutettava ekosysteemintuottajille eli kasveille käyttökelpoiseen muotoon.

Typpi on jatkuvasti mukana kiertokulussa. Eräätpieneliöt muuttavat sitä kasveille käyttökelpoiseen muo-toon (N

2 -> NH

4+). Ilmiötä nimitetään biologiseksi ty-

pensidonnaksi. Kasvi- ja eläinjätteiden hajotuksessa osatypestä muuttuu takaisin typpikaasuksi (N

2) sekä pien-

eliöstön suorittamassa denitrifikaatiossa typen oksideik-si (N

2O, NO).

TYPEN MAAILMALAAJUINEN KIERTO

Page 204: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

202

TYPEN HÄVIKKEJÄ MAATALOUDESSA

Maailmanlaajuisesti biologisen typensidonnan osuuson edelleen selvästi suurempi kuin teollisen typensidon-nan ja sähköpurkausten sekä fossiilisten polttoaineidenpolton aiheuttaman typensitoutumisen osuus.

Biologisen typensidonnan suuruudeksi Suomen maa-taloudessa arvioidaan keskimäärin noin 4 kg/ha. Typpi-laskeuma on Etelä-Suomessa noin 10 kg N/ha ja Pohjois-Suomessa noin 2–4 kg N/ha.

Vesistöihin typpeä kulkeutuu maataloudesta 39 500 tN/v (noin 16 kg/ha). Se on noin 49 % ihmisen aiheutta-masta kokonaiskuormituksesta. Pelloista typpeä huuh-toutuu noin 10–20 kg/ha.

Typpeä haihtuu ammoniakkina maataloudesta, lähin-nä karjataloudesta yhteensä 32 000 t/v (noin 13 kg/ha).Haihtuva ammoniakki on peräisin pääosin lannasta. Vä-kilannoitteista arvioidaan typpeä haihtuvan 7 500 t/v(noin 3 kg/ha).

Typpeä haihtuu ammoniakkina lisäksi myös kasveis-ta ja sadonkorjuujätteistä; haihtuminen on sitä runsaam-paa, mitä suurempaa typpilannoitusta käytetään.

Tiiviillä mailla denitrifikaatio lienee selvästi huuhtou-tumista merkittävämpi typen hävikkejä aiheuttava tekijä.

4.5.1 TYPENSIDONTAAN PYSTYVIÄPIENELIÖITÄ

Pieneliölajien runsaudesta huolimatta biologiseen typen-sidontaan pystyviä pieneliöitä on suhteellisen vähän.Tärkeimmät ja tehokkaimmat typensitojapieneliöt ovatpalkokasvien juuriin nystyröitä muodostavat juurinysty-räbakteerit (Rhizobium). Metsissä lepän juuriin muodos-tuu puolestaan Frankia-sädesienen muodostamia äkä-miä, joissa myös tapahtuu typensidontaa. Ne saavatenergiansa isäntäkasvin yhteyttämistuotteista.

Muita typensitojia ovat mm. maassa vapaana tai jä-kälien kanssa symbioosissa elävät sinivihreät levät, jot-ka saavat typensidontaan tarvittavan energian auringonvalosta yhteyttämisen avulla. Useiden kasvien juurtenpinnalla elää pieneliöitä, jotka voivat muuttaa ilmakehäntyppikaasua kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tarvit-tavan energian ne saavat kasvien juurieritteistä.

Lisäksi maassa elää myös vapaana erilaisia baktee-reita, jotka pystyvät biologiseen typensidontaan. Ne saa-vat tarvittavan energian maassa lahoavista eloperäisistäaineista.

Ihminen on kaksinkertaistanuttypensidonnan. Mikä on sopivatavoiteltava määrä?

$�������������B���������

$�����������������

���������

)���� �����

$���������

Page 205: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

203

4.5.2 PALKOKASVIT MESTAREITAViljelykasveista palkokasveilla on kyky muodostaa typ-peä sitovia juurinystyröitä maassa elävien Rhizobium-bakteerien kanssa. Kasvin alkaessa kasvaa se alkaa erit-tää juuristaan eritteitä, jotka vetävät puoleensa maassaeläviä bakteereita. Bakteeri tunkeutuu hiusjuureen ja saaaikaan äkämän eli nystyrän kasvun. Nystyrässä baktee-rit lisääntyvät ja muuttuvat typensidontaan kykeneväänmuotoon. Palkokasvit ovat näin typpiomavaraisia eivät-kä tarvitse kasvaakseen typpeä maaperästä.

Typensidonta on runsaasti energiaa vaativa tapahtu-ma. Palkokasvit ovat kuitenkin hyvin sopeutuneet tehtä-väänsä eikä typpilannoituksella yleensä saavuteta sadon-lisää, mikäli olosuhteet ovat typensidonnalle sopivia.

Palkokasvien typensidonnassa kasvi ruokkii juuri-nystyrässä eläviä typpibakteereita yhteyttämistuotteilla(lähinnä sokereita). Juurinystyrän bakteerit puolestaanluovuttavat sitomansa typen kasville.

Eri palkokasveilla on omat typensitojabakteerinsa. Api-lan Rhizobium -bakteerit sitovat typpeä vain apilan juu-rissa ja herneen bakteerit herneen juurissa – ei päinvas-toin.

Eri palkokasvien ja typensitojapieneliöryhmien typen-sidontakyvyn mahdollisuuksia valaisee oheinen taulukko.

BIOLOGISEN TYPENSIDONNAN SUURUUSKG/HA VUODESSA

sinimailanen 200 – 500puna-apila, vuohenherne 150 – 300virnat 100 – 250härkäpapu 80 – 200yksivuotiset apilat 50 – 200herne 50 – 150heinäkasvien juurenpintabakteerit 5 – 30vapaana elävät maabakteerit 1 – 5

Kauppila 1983

PALKOKASVIN TYPENSIDONTA

Page 206: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

204

Luonnossa palkokasvit ovat karujen maiden pioneeri-kasveja. Biologisen typensidontakyvyn ansiosta ne eivättarvitse maaperän typpivaroja. Syvä ja laaja juuristomahdollistaa veden ja ravinteiden oton paksusta maaker-roksesta. Tätä vielä tehostaa palkokasveilla yleinen sie-nijuuri- eli mykorritsasymbioosi, joka tehostaa mm. ra-vinteiden hyväksikäyttöä.

Palkokasvit ovat varsinaisia maanparannuskasveja;ne valmistavat maaperää muille kasveille tuomalla maa-han typpeä ja eloperäistä ainesta. Luonnonmukaisestiviljellyillä tiloilla pellon viljavuutta parannetaan sopi-vasti mitoitetulla palkokasviviljelyllä, muilla kasveillataas ”puretaan” tätä maahan varastoitua kasvuvoimaa.

4.5.3 TEHOON VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄPalkokasvien typensidonnan määrä riippuu viljelykasvinja bakteerin perinnöllisistä ominaisuuksista sekä ympä-ristötekijöistä.

Nystyröitä tulisi muodostua runsaasti tasaisesti ja-kautuneena ja kauttaaltaan juuristoon. Nystyröitymistärajoittaa mm. hapen puute maassa, maan runsas liukoi-sen typen määrä, väkilannoitus sekä raa´an lannan käyt-tö lannoitteena. Laihahko komposti sitävastoin näyttäälisäävän nystyröitymistä. Useimmat palkokasvien juu-rinystyräbakteerit toimivat tehokkaimmin, kun maanhappamuus on lähellä neutraalia (pH 6–7).

Kookkaat nystyrät sitovat typpeä tehokkaamminkuin pienet. Nystyröistä muodostuu kookkaita, kun vil-jelykasvi on hyvässä kasvukunnossa nystyröiden muo-dostuessa. Viljelykasvin perinnölliset ominaisuudetmääräävät kasvupotentiaalin ja tätä kautta myös typensi-donnan maksimimäärän. Kasvilajien ja lajikkeiden tulisiolla tämän vuoksi hyvin paikallisiin olosuhteisiin sopeu-tuneita.

Kun olosuhteet ovat suotuisat runsaalle kasvulle (net-toyhteyttämiselle), sitoutuu typpeä eniten. Esim. hiilidi-oksidin runsas saanti voi lisätä typensidontaa suhteelli-sesti kasvunlisäystä enemmän, koska se lisää yhteyttä-mistehokkuutta. Sopivan viljelytekniikan toteutuksessaon tarpeen ottaa huomioon sekä kasvin että typpibaktee-rin tarpeet.

Biologisen typensidonnan määristä ohjeellisia suu-ruusluokkia käytännön viljelyssä annetaan ohessa. Edul-lisissa olosuhteissa korkeilla satotasoilla typensidonnanmäärä voi olla huomattavasti suurempikin.

BIOLOGISEN TYPENSIDONNANMÄÄRÄYTYMINEN PALKOKASVEILLA

Page 207: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

205

BIOLOGISEN TYPENSIDONNAN SUURUUSLUOKKIAERÄILLÄ VILJELYKASVEILLA KG/HA/V KÄYTÄNNÖSSÄ

Sinimailanen 130-250Apilavaltainen nurmi 1 130-190

nurmi 2 90-150nurmi 3 30-90

1-vuotinen viherrehu, virna, rehuherne 100-180Herne, puitava 60-130Härkäpapu 90-150Laidun 40-150Apila-aluskasvi viljassa 20-60Heinäkasvien juurenpintabakteerit 5-30Maassa vapaana elävät bakteerit 1-5

Viljelykierrossa tulee olla apilaa, hernettä/papua ja/tai 1-vuotisia viherrehu-/viherlannoituskasveja riittävästi mu-kana. Tuotantosuunnasta riippuen tarvittava palkokasvi-en osuus on noin 30–60 %. Näin palkokasvien merkitystypen lähteenä karjatiloillakin on 2–5 kertaa lannan mer-kitystä suurempi.

4.5.4 PALKOKASVIEN SIEMENTENYMPPÄYS

Eri bakteerikantojen välillä on huomattavia eroja typen-sidontakyvyssä. Ymppäämällä siemen tehokkaaseen ty-pensidontaan kykenevällä typpibakteerikannalla voidaanbiologista typensidontaa tehostaa. Ymppäyksessä sie-menten pintaan tartutetaan tehokkaita typpibakteereita.Näin kehittyvät taimet nystyröityvät nopeasti tehokkaas-ti typpeä sitovalla bakteerikannalla.

Typpeä sitovan Rhizobium-bakteerin ominaisuudetmääräävät tehokkuuden, jolla isäntäkasvin yhteyttämis-tuotteet muuttuvat kasville käyttökelpoisiksi typpiyhdis-teiksi. Mikäli on syytä epäillä, että maassa ei ole ko. vil-jelykasville sopivia typpibakteereita tai ne ovat tehotto-mia, voidaan kylvettävät siemenet ympätä eli käsitellätehokkailla typpibakteereilla. Kotoisilla herneellä ja api-loilla ymppäystä suositellaan varsinkin happamissa olo-suhteissa (pH alle 5,7). “Tuontikasvit” kuten mailaset javuohenherne tarvitsevat aina ymppäyksen.

Ymppäystä tarvitaan kun...

1. Typpibakteerit puuttuvat peltomaasta.Näin on uudismailla ja usein myösensimmäistä kertaa kyseistä kasviaviljeltäessä.

2. Typpibakteereita on liian vähän.Happamassa maassa typpibakteeritviihtyvät huonosti, joten mikäli edellisestäko. kasvin viljelykerrasta on 3 – 5 vuotta,varmistaa ymppäys nopean nystyröitymi-sen.

3. Maan omat typpibakteerit ovat tehottomia,jolloin luontaisesti muodostuvat nystyrätovat tehottomia.

4. Halutaan varmistaa hyvä sato. Ymppäys onhalpa satovakuutus, jo parin prosentinsadonlisäys korvaa kustannukset.

Page 208: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

206

4.6 VIHERLANNOITUSViherlannoitus tarkoittaa ensisijaisesti maanparannus- jalannoitustarkoituksessa tapahtuvaa maata parantavienkasvien viljelyä ja niiden sadon käyttöä kokonaan taiosaksi maanparannukseen ja lannoitukseen.

Vihermassan sisältämät kasvinravinteet ovat helpos-ti hajoavassa, eloperäisessä muodossa, josta ne vapautu-vat osittain seuraavan viljelykasvin käyttöön. Koska vi-herlannoitteiden ravinteet vaativat maamikrobien hajo-tustoimintaa tullakseen kasveille käyttökelpoisiksi, vi-herlannoituskasvuston lannoitusvaikutus riippuu huo-mattavasti ympäristöoloista.

4.6.1 VIHERLANNOITUKSEN TAVOITTEITA

VIHERLANNOITUKSEN TEHTÄVIÄViherlannoituksen avulla voidaan parantaa viljelykier-rossa seuraavina olevien kasvien ravinteiden saatavuut-ta ja hyväksikäyttöä. Merkittävintä tämä on silloin, kunvarsinainen lannoitus on niukkaa. Viherlannoituksenavulla helppoliukoisten ravinteiden pitoisuuksia voidaannostaa vaateliaille kasveille sopivalle tasolle. Kerääjä-kasveja viljellen voidaan pienentää ravinteiden hävikke-jä maasta. Typensitojakasvien avulla voidaan kiertoonhankkia lisää typpeä. Lannoittamatta viljeltävien vahva-juuristen viherlannoituskasvien avulla saadaan maan ki-vennäisainekseen sitoutuneita ravinteita (K, P jne) va-pautettua seuraavien kasvien käyttöön. Syväjuuristenkasvien avulla voidaan nostaa ravinteita (K) ravinteik-kaasta pohjamaasta pintakerrokseen.

Eri palkokasviryhmien typpibakteeritPalkokasvi Nystyröivä bakteeri Ymppäyksen tarpeellisuusApilat Rhizobium leguminosarum biovar. Trifolii Happamilla ja uudismaillaHerne, virna, härkäpapu Rhizobium leguminosarum biovar. viciae Happamilla ja uudismaillaSini- ja sirppimailanen, mesikät Sinorhizobium meliloti VälttämätönKeltamaite Rhizobium loti VälttämätönVuohenherne Rhizobium galegae VälttämätönLupiini Bradyrhizobium sp. lupini Ensimmäisellä kerrallaPensaspapu Rhizobium phaseoli Happamilla ja uudismailla

Viherlannoitus =MaanparannustaLannoitustaMonimuotoisuuden hoitoa

Page 209: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

207

Viherlannoitus on ravinnehuollossa• Ravinteiden kierrätyksen tehostamista

– Ravinnepitoisuuksien lisäämistä ruokamulta-kerroksessa vaateliaiden kasvien käyttöön

– Ravinnehävikkien pienentämistä kerääjäkasvienavulla

• Uusien ravinteiden hankintaa luonnonmukaisin me-netelmin– Typpitäydennystä biologisen typensidonnan

avulla– Kaliumin, fosforin ja muiden kivennäisten

vapautumisen edistämistä maamineraaleista– Ravinteiden nostamista pohjamaasta ruokamulta-

kerrokseen

Viherlannoituskasvien tiheä juuristo kuohkeuttaa maata.Juurieritteet ruokkivat juuristovyöhykkeen pieneliöitä jalisäävät näin lima-aineiden tuotantoa maahan ja maanmurustumista. Viherlannoituksella on myös muita tehtä-viä kuin maan kasvukunnon ja ravinnetalouden paranta-minen.

MONIMUOTOISUUDEN LISÄYSViherlannoituksen avulla voidaan lisätä pellon moni-muotoisuutta. Tähän päästään, kun viherlannoitusseok-seen otetaan mukaan pääasiassa sellaisia kasvilajeja, joi-ta ei muutoin tilalla tai ko. lohkolla viljellä. Eri kasvila-jien erilaiset juuristot eritteineen monipuolistavat pien-eliöstöä maassa. Monilajinen ja viljelykasveista eroavaseoskasvusto monipuolistaa eliölajistoa myös maanpäällä. Näin koko pellon monimuotoisuus lisääntyy. Li-sääntyvän monimuotoisuuden kautta peltoekosysteeminitsesäätelykyky ja vakaus kasvavat.

ELOPERÄISEN AINEKSEN LISÄÄMINEN JA BIOLO-GISEN AKTIIVISUUDEN KOHOTTAMINENHyvä viherlannoituskasvusto vastaa kuiva-aineen mää-ränä noin 20–30 t/ha karjanlantalannoitusta. Palkokasve-ja sisältävän viherlannoituskasvuston hiili-typpisuhde onusein alhainen (materiaalin typpipitoisuus on korkea jaligniini- eli puuainespitoisuus on alhainen), joten se ha-joaa suhteellisen nopeasti ja perusteellisesti.

Viherlannoituksen avulla maan pysyvän eloperäisenaineen määrä ei juurikaan lisäänny. Sen sijaan aktiivisenja helposti hajoavan eloperäisen aineksen osuus lisään-

Viherlannoitukselle voidaan asettaaseuraavanlaisia tavoitteita:

– monimuotoisuuden lisäys

– eloperäisen aineksen lisääminen maahanja pieneliötoiminnanedistäminen

– maan rakenteen ja kasvukunnonparantaminen

– ravinteiden käyttökelpoisuudenparantaminen

– kasvinravinteiden lisääminen maahan jarikastaminen

– ravinteiden huuhtoutumisenvähentäminen

– maan pinnan suojaaminen

– rikkakasvien hallinta

– tauti- ja tuholaispaineen pienentäminen

– kasvuston rehukäyttö

Page 210: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

208

tyy. Maan biologisen aktiivisuuden kohoamiselle luo-daan näin hyvät edellytykset. Vilkastuva pieneliötoimin-ta ja paraneva maan rakenne helpottavat seuraavien kas-vien ravinteiden saantia.

MAANPARANNUSVAIKUTUSViherlannoituskasvien tiheän juuriston kasvaessaan teke-mä työ kuohkeuttaa maata. Juurieritteet ruokkivat juuristo-vyöhykkeen pieneliöitä ja lisäävät näin lima-aineiden tuo-tantoa ja maan murustumista. Viherlannoituskasvustojenavulla maahan saadaan ravintoa ja energiaa hajottajille.

Viherlannoituskasveista erityisesti apilat, sinimaila-nen, mesikät, virnat, härkäpapu, lupiinit sekä rehurapsija sinappi sekä meillä harvinainen öljyretikka omaavattiheän ja syvän juuriston.

Myös pohjamaata voidaan kuohkeuttaa viherlannoi-tuksen yhteydessä. Jankkuroinnilla kuohkeutettu maavoidaan nopeakasvuisella, syväjuurisella viherlannoitus-kasvustolla ”sitoa” pysyvämmin kuohkeaksi.

KASVIRAVINTEIDEN RIKASTAMINENPalkokasveja viherlannoitusseoksissa käytettäessä typ-peä kertyy ilmakehästä kasvustoon ja maahan. Erityisestipalkokasvien syvä ja aktiivinen juuristo pystyy hyödyn-tämään niukkaliukoisia ravinteita, jotka ovat useimpienviljelykasvien ulottumattomissa. Syväjuuriset kasvit voi-

VIHERLANNOITUSKASVIEN MAAHAN JÄTTÄMÄBIOMASSA V. 1987, MAANPÄÄLLINEN KASVUSTO

Kauppila 1989

Page 211: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

209

vat ottaa noin puolet kaliumistaan pohjamaasta ja nostaasen ruokamultakerrokseen.

Viherlannoituskasvuston fosfori-, kalium- ja hivenai-nemäärät vastaavat karkeasti naudanlannan pitoisuuksia.Vihermassan hajotessa nämä ovat karjanlannan tapaanseuraavien viljelykasvien käytettävissä. Kasvuston sisäl-tämästä typestä vapautuu seuraavan kasvukauden aikananoin 20–40 %.

MAAN PINNAN SUOJAAMINENViherlannoituksen avulla voidaan suojata maan pintaaliettymiseltä ja eroosiolta. Tämä on sitä tärkeämpää, mitävähemmän kierrossa on mukana monivuotisia kasveja.

RAVINTEIDEN HUUHTOUTUMISENVÄHENTÄMINENViherlannoituskasvusto sitoo maan helppoliukoisia ravin-teita eloperäiseen, huuhtoutumattomaan muotoon. Sopivil-la viljelytoimenpiteillä nämä voidaan sitten saada seuraa-vien kasvien käyttöön. Erityisesti nitraattitypen syksyisenhuuhtoutumisen vähentäminen viljojen aluskasveilla javarhaisvihannesten jälkeen kerääjäkasveilla ovat käyttö-kelpoisia menetelmiä ravinnehävikkien pienentämiseksi.

RIKKAKASVIEN HALLINTAHoitamalla viherlannoituskasvustoa muusta viljelystä

RUKIIN JYVÄSATO JA VALKUAISPITOISUUS VIHER-LANNOITUKSEN JÄLKEEN V. 1988

����

����

����

����

���� ��

�������� �� �� � � �� ��� ���

�������

����

���

������

�����

���

�����������

��������������

���������

����������

������������

���������

���������

Kauppila 1989

Page 212: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

210

poikkeavilla menetelmillä (esim. runsas varjostus ja tois-tuva niitto viljatiloilla) voidaan torjua muun viljelyn ai-kana lisääntymään päässeitä rikkakasveja. Siemenrikka-kasvien torjuntaa silmälläpitäen viherlannoituskasvustoniitetään tarvittaessa 1–3 kertaa kasvukaudessa pitkäänsänkeen ennen rikkakasvien siementen muodostumista.Ennen viherlannoituksen kylvöä voidaan maata pikake-sannoida 1–2 viikon ajan. Viherlannoitus voidaan edel-leen katkaista esim. heinäkuun lopulla 1–2 viikon pika-kesantojaksolla ja perustaa sen jälkeen uusi viherlannoi-tus syksyksi. Tämä vaihtoehtoa käytetään lähinnä vihan-nesviljelyssä.

TAUTI- JA TUHOLAISPAINEEN PIENENTÄMINENViherlannoituksella voidaan myös vähentää viljelykasvi-en tauti- ja tuholaispainetta valitsemalla viherlannoitus-kasveiksi jonkin toisen kasviryhmän (kuin viljelykasvi-en) kasveja. Niinpä esimerkiksi puutarhaviljelyssä onsyytä pidättäytyä esim. ristikukkaisten rehurapsin ja si-nappien käytöstä möhöjuurivaaran takia, kun taas vilja-tilalla ne ovat käyttökelpoisia viherlannoituskasveja (mi-käli rypsiä ei ole mukana viljelyssä).

VIHERLANNOITUSKASVIT REHUNALähes kaikki viherlannoituskasvit ovat myös erinomaisiarehukasveja. Viherlannoitusseoksia voidaan käyttäämyös yksivuotisina nurmina. Ensimmäisen sadon korjuurehuksi ja odelman eli toisen niiton maahanmuokkausviherlannoitukseksi on käyttökelpoinen menettely esim.apilanurmen viimeisenä satovuonna.

4.6.2 VIHERLANNOITUKSEN TOTEUTUSViherlannoituksen hyväksikäyttö vaihtelee tuotanto-suunnittain huomattavasti. Karjattomassa viljanviljelys-sä viherlannoitus on keskeinen lannoitusmenetelmä. Sevoi olla sitä myös vihannesviljelyssä. Karjatiloilla viher-lannoitus sisältyy yleensä varsinaiseen nurmiviljelyyn.”Viherlannoituskasvien” sato korjataan karjan rehuksi jajuuristo ja sänki jäävät maahan ”viherlannoitteeksi”.Myös kynnettävän nurmen odelmasato voidaan jättääviherlannoitukseksi.

Mitä kasvilajeja otetaan viherlannoitusseokseen mu-kaan, määräytyy pääasiallisten tavoitteiden perusteella.Erilaiset kasvit yhdessä viljeltyinä täydentävät toisiaan

Viherlannoitusseoksen valintaan vaikutta-vat:• käytettävissä olevan kasvuajan pituus• sukulaisuussuhde viljeltäviin

kasveihin nähden• maalaji ja maan kunto (pH, rakenne)• sääsuhteet• siemenkustannus• tukisäädökset

Page 213: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

211

Viherlannoituksen käyttötapoja viljelykier-rossa• kevätkylvöinen yksikesäinen

viherlannoitus• edellisenä vuonna esim. suojaviljaan

perustettu viherlannoitusnurmi(koko sato)

• kaksivuotisen apilavaltaisen nurmenviimeisen vuoden tai viimeisen niitonkasvusto

• aluskasvi tai rivivälikasvi• välikasvi kasvukaudella kahden kasvin

välissä• kerääjäkasvi viljelykasvin

sadonkorjuun tai avokesannon jälkeen• viherlannoituskasvuston siirto katteeksi• viherlannoituksen korjuu ja

kompostointi, käyttö lannoitteenaseuraavana kasvukautena

• viherlannoituskasvuston käyttöliuoslannoitukseen (viherkäyte)

(esim. syvä- ja matalajuuriset, typpeä sitovat ja typpeäkuluttavat kasvit). Siksi luonnonmukaisessa viljelyssäkäytetään yleensä viherlannoitusseoksia, joissa on aina-kin 3–4 eri tyyppistä kasvilajia mukana. Sopiva seosriippuu siitä, mitä näkökohtia painotetaan eniten.

VIHERLANNOITUKSEN PÄÄTAVOITTEITA JATOIMENPITEITÄ

Monimuotoisuuden lisäys muut kuin ko viljelykierron kasvit

Typensidonta ilmakehästä palkokasvit

Huuhtoutumisen estäminen ristikukkaiset, nurmiheinät

Maan mururakenteen parantaminen apilavaltainen nurmi, ruisvirna,öljyretikka

Pohjamaan kuohkeutus syväjuuriset, kuten puna-apila,sinimailanen, mesikät, härkäpapu,öljyretikka

Nopea maanpinnan kattaminen viljat, rapsi, sinappi, öljyretikka

Veden säästö ei viherlannoituskasvustoa,vaan olki, ruohosilppu yms kate

Rikkakasvien ehkäisy apilavaltainen nurmi,ristikukkaiset, persianapila

Hunajantuotanto loppukesällä hunajakukka, keltasinappi, alsike-apila, valkoapila, persianapila,tattari

Viherlannoituksen toteutuksessa on useita vaihtoehtoja.Niistä valitaan eri tuotantosuuntiin ja tilan olosuhteisiinparhaiten sopivat.

Suomessa tavallisin viherlannoitustapa on koko ke-sän käyttäminen viherlannoitukseen (nk. viherkesanto).Se voi olla joko keväällä kylvetty viherlannoituskasvus-to, edellisenä vuonna suojaviljaan kylvetty apilavaltai-nen nurmi tai monivuotisen apilapitoisen nurmen viimei-nen vuosi.

Aluskasvit soveltuvat erityisesti viljatiloilla käytettä-väksi viherlannoitukseen. Vilja ja viherlannoitusseos kyl-vetään kuten apilapitoista nurmea perustettaessa, jolloinpuinnin jälkeen peltoon jää apilapitoinen nurmi. Erityises-ti aikaisilla viljoilla puinnin jälkeen kasvukautta on Etelä-Suomessa jäljellä jopa kaksi kuukautta, jona aikana apila-kasvusto voi sitoa typpeä. Viherlannoituskasvuston maa-hanmuokkaus tapahtuu joko myöhään syksyllä tai mah-dollisuuksien mukaan vasta seuraavana keväänä. Puintien

Viherlannoituksen käyttötapoja viljatilalla

• kevätkylvöinen yksikesäinenviherlannoitus

• edellisenä vuonna esim. suojaviljaanperustettu viherlannoitus

• kaksivuotisen apilavaltaisen nurmenviimeisen vuoden tai viimeisen niitonkasvusto

• aluskasvi

• kerääjäkasvi viljelykasvin sadonkor-juun, avokesannon tai viherlannoituk-sen jälkeen

Page 214: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

212

jälkeen kehittyvän kasvuston typpilannoitusvaikutus voivastata Etelä-Suomessa jopa 50 kg/ha typpilannoitustaseuraavalle kasville.

Koska karjatilan viljelykierrossa on runsaasti apila-nurmia, karjatiloilla apilaa ei pidä käyttää aluskasvinatautiriskin vuoksi. Viljavuosina voidaan kylvää harva(5–10 kg/ha) heinäkasviseos viljan aluskasviksi sito-maan syksyllä maasta vapautuvia ravinteita.

Marjakasveilla aluskasveja voidaan viljellä rivivä-leissä. Näin puolet marjatarhan pinta-alasta on esim. api-lapitoisena nurmena.

Kerääjäkasvien käyttö lyhyessä kesässämme tuleekyseeseen ennenkaikkea (varhais)vihannesten ja -peru-nan viljelyssä. Sadonkorjuun jälkeen kylvetään kasvus-to, jonka pääasiallinen tarkoitus on estää ravinteidenhuuhtoutuminen pellosta ja maan liettyminen syyssateil-la. Varhaisvihannesten, perunan ja aikaisin korjattavansipulin jälkeen voidaan sopivalla kerääjäkasvustolla es-tää jopa kymmenien typpi- ja kaliumkilojen valuminenpellosta, samalla parannetaan maan mururakennetta.

Viherlannoituskasvustoa voidaan käyttää hyväksimyös niin, että vihermassa siirretään kasvukaudellaesim. vihanneksille ja levitetään riviväleihin maan pin-

VIHERLANNOITUSKASVIEN OMINAISUUKSIA

Viherlannoituksen käyttötapoja vihannestilalla

• kevät- tai kesäkylvöinen yksikesäinenviherlannoitus

• edellisenä vuonna esim. suojaviljaanperustettu viherlannoitus

• kaksivuotisen apilavaltaisen nurmenviimeisen vuoden tai viimeisen niitonkasvusto

• aluskasvi tai rivivälikasvi (marjoilla jamyös vihanneksilla)

• kerääjäkasvi (varhaissadon korjuunjälkeen)

• viherlannoituskasvuston siirto katteeksi(kaistaviljely)

• viherlannoituksen korjuu ja kompostointiseuraavan vuoden lannoitteeksi

• viherlannoituskasvuston käyttöliuoslannoitukseen (viherkäyte)

Viherlannoituksen käyttötapoja karjatilalla• nurmi viljelykierrossa• aluskasvi viljassa• kerääjäkasvi syksyllä viljan jälkeen

(Leinonen 1993)

Page 215: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

213

taan katteeksi ja viherlannoitteeksi. Se voidaan tarvitta-essa myös varastoida seuraavaan kevääseen valmista-malla se kompostiksi.

Vihermassasta voidaan valmistaa myös nestemäistäkastelulannoitetta. Nuorta kasvimassaa laitetaan kastelu-altaaseen tai astioihin noin 100 kg kuutiota kohti. Vesi-vihermassaseoksen annetaan käydä 1–2 viikkoa noinhuoneen lämmössä, jolloin ravinteet liukenevat nestee-seen. Kastelulannoitteena käytettäessä liuos on syytä lai-mentaa runsaasti (noin 1:10). (Katso puutarhaluku koh-ta 7.2. Viljelytekniikka/Taimikasvatus).

SEOKSETViherlannoituskasvustot on lähes poikkeuksetta syytäperustaa seoskasvustoina, sillä mikään yksittäinen kasviei käytännössä pysty täyttämään kaikkia toivottuja omi-naisuuksia. Seokseen otetaan yleensä palkokasvi typen-sitojaksi sekä jokin muu kasvi tai kasveja keräämään pal-kokasvin sitomaa typpeä. Seoksiin on suositeltavaa kyl-vää mukaan myös vahvajuurisia kasveja – erityisesti tii-viillä mailla. Osa kasvilajeista saisi orastua nopeasti javarjostaa maan pintaa heti kasvun alkuvaiheessa rikka-kasvien kasvun ehkäisemiseksi.

Viherlannoitusseokseen sopivia kasveja ovat typensi-tojakasvit kuten apilat, virnat, mesikät, sinimailanen sekäisosiemeniset virnat ja rehuherneet. Lisäksi voidaan kyl-vää myös nurmiheiniä, ruista, kauraa, ohraa sekä tattaria,hunajankukkaa, sinappia, rehurapsia, öljyretikkaa jne.

Monivuotisista viherlannoituskasveista erityisestiapilat, mailaset, mesikät ja yksivuotisista ruisvirna, här-käpapu sekä rehurapsi, sinappi ja öljyretikka omaavatsyvän ja/tai tiheän juuriston ja niillä on siten merkittävämaan rakennetta parantava vaikutus.

Kasvitautien ehkäisyn tarve vaikuttaa siemenseoksenkoostamiseen. Esimerkiksi ristikukkaiset viherlannoitus-kasvit levittävät möhöjuurta, joka on esimerkiksi rypsin,lantun, kaalin hankala tauti. Jos ristikukkaisia viljelykas-veja viljellään kierrossa, niin viherlannoituksesta jäte-tään silloin ristikukkaiset kasvit pois. Myös muiden tau-tien leviäminen viherlannoituskasvustojen välityksellätulee ottaa huomioon kasvilajien valinnassa.

Eri tukiehtojen kasvilaji- ja seosrajoitukset sekä kyl-vöaikavaatimukset eri kesantotyypeissä on syytä tarkis-taa vuosittain.

Mitä kasvilajeja otetaan viherlannoitusseokseen mu-

Page 216: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

214

SEOKSEN KASVILAJIEN VALINTA JA KYLVÖMÄÄRIÄ SEOKSISSA

Suurisiemeniset palkokasvit Pienisiemeniset palkokasvit- nopea ja varma taimettuminen - hitaahko ja epävarma taimettuminen- typensidonta heti alkukesällä - typensidonta loppukesällä- suurehko siemenkustannus - niitto saattaa parantaa kasvua- herne ja papu eivät kestä niittoa - kohtuullinen siemenkustannusesim: esim:- rehuvirna 40–60 kg/ha - valkoapila 2–4 kg/ha- ruisvirna 20–40 kg/ha - alsikeapila 3–6 kg/ha- rehuherne 60–100 kg/ha - puna-apila 4–8 kg/ha- härkäpapu 60–120 kg/ha - persianapila 5–10 kg/ha- sinimailanen 8–15 kg/ha

Suurisiemeniset ei-palkokasvit Pienisiemeniset ei-palkokasvit- nopea ja varma taimettuminen - hidas ja epävarma alkukehitys- tehokas kilpailu rikkojen kanssa - hyvä niitonkestävyys- loppukesän kerääjäkasveja - tehokas ravinteiden otto syksyllä- eivät toivu niitosta - edullinen siemen- edullinen siemen esim.esim. - raiheinät 5–15 kg/ha- kaura, ohra 50–80 kg/ha - nurmiheinät 5–15 kg/ha- ruis (talvehtiva välikasvi) 30–120 kg/ha - sinappi 15–20 kg/ha- auringonkukka 10–25 kg/ha - öljyretikka 3–8 kg/ha- tattari 30–60 kg/ha - rehurapsi 3–8 kg/ha- hunajakukka 12–16 kg/ha

VIHERLANNOITUKSEN SIEMENSEOKSENKOOSTAMINEN

Yksivuotisia kasvejaPeltovirna Nopeasti kehittyvä virnalaji. Nopein kasvualku- ja keskikesällä. Sopii parhaiten kosteille mailleheikon juuriston takia. Kestää kohtalaisesti niittoa, kunniitto tehdään ennen kukintaa pitkään sänkeen. Viljel-lään seoksissa esim. kauran tai ohran kanssa.Ruisvirna Peltovirnaa hitaampi alkukehitys. Kasvu jat-kuu myöhään syksyyn. Vahvajuurisena sopii savimailleja poutiviin oloihin. Kestää kohtalaisesti niittoa, kun niit-to tehdään ennen kukintaa pitkään sänkeen. Tiheäjuuris-toisena hyvä ruokamultakerroksen murustaja. Viljelläänseoksissa esim. kauran kanssa.Persianapila Monivuotisten apiloiden tavoin hidas alku-kehitys. Kosteissa oloissa runsas kasvu loppukesällä. Vilj-ellään seoksissa esim. italian raiheinän ja kauran kanssa.Kestää kohtalaisesti niittoa.

kaan, määräytyy viherlannoituksen tavoitteiden perusteella.Sopivan siemenseoksen suunnittelussa apuna voi-

daan käyttää seuraavaa kaaviota.

Rajala 2002

Page 217: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

215

Veriapila Yksivuotinen kuten persianapila. Karkeille ki-vennäismaille.Italian raiheinä Kasvaa myöhään syksyllä. Viljelläänseoksissa apiloiden kanssa.Kaura, Ohra Viljellään seoksissa esim. virnojen ja mui-den palkoviljojen kanssa. Sopivat nopeasti kehittyvinäloppukesän kerääjäkasveiksi.Ruis Tiheä- ja syväjuuristoinen. Kasvu jatkuu myöhäänsyksyyn. Syksyn ja kevään kerääjäkasvi.Keltasinappi, Öljyretikka Sopivat syksyn kerääjäkas-veiksi tiheän juuriston ansiosta. Juuristo muodostaa ti-heän huovaston ja murustaa maata.Tattari, Hunajakukka Monipuolistamaan seoksia. Huna-jan tuotantoon.

Monivuotisia kasvejaPuna-apila Talvehtiviin viherlannoitusseoksiin. Vahvaja syvä paalujuuristo monivuotisena viljeltäessä. Tiiviinpohjamaan kuohkeuttaja. Savimaille varmin apila.Alsikeapila Kuten puna-apila, mutta heikompijuurinen.Hikeville kivennäismaille ja multamaille. Hyvä mehi-läiskasvi.Valkoapila Matalakasvuisena voimakkaasti rönsyilevä.Täyttää aukot monivuotisissa nurmissa. Kestää hyvinniittoa. Hyvä mehiläiskasvi – kukkii pian kasvuston nii-ton jälkeen.Rohto- ja valkomesikkä Kaksivuotinen. Kestää heikostiniittoa. Erittäin vahva ja syvä paalujuuristo. Tiiviin poh-jamaan kuohkeuttaja. Hyvä mehiläiskasvi.Timotei, Nurminata, Ruokonata, Koiranheinä, Englan-nin raiheinä Viljellään seoksina monivuotisten apiloidenkanssa.

Yksivuotisia viherkesantoja karjattomilla tiloilla voidaankäyttää mm. seuraavilla tavoilla:• Kevätkylvöiseen viherlannoituksen viljelyyn voi-

daan käyttää seoksia, joissa on isosiemeninen palko-kasvi (virna) ja pienisiemeninen palkokasvi (apila)sekä isosiemeninen viljakasvi (kaura, ohra, ruis) jaheinäkasvi (raiheinä).

• Edellisenä keväänä suojaviljaan perustettaessa käy-tetään useimmiten puna-apilavaltaisia nurmiseoksia.

• Varhaisperunan ym. jälkeen on syytä kylvää viher-lannoitukseksi esim. ruista, joka muokataan maahanvasta keväällä. Kylvö voidaan tehdä syyskuun en-simmäiselle viikolle asti.

Varmista eri tukiehtojen vaatimukset siemenseostenkoostamisesta.

Page 218: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

216

• Alkukesällä voidaan viljellä typensitojakasveja jaloppukesällä kerääjäkasvina esim. kauraa, ohraa tairuista. Näin on mahdollista saada kullekin viljely-kasville sopiva esikasvi.

VIHERLANNOITUSKASVIEN KYLVÖMÄÄRIÄ JASIEMENKUSTANNUS V. 2002

Kylvömäärä Kylvömäärä Kylvö- Hinta Kustannuskg/ha kg/ha syvyys Eur/kg Eur/ha

Puhtaana Seoksessa cm

Peltovirna 80–100 40–60 3–5 1,20 48-72Ruisvirna 60–80 20–40 3–5 2,00 40-80Rehuherne 160–200 60–150 4–6 1,20 72-180Persianapila 10–20 5–10 1–2 2,75 14-28Puna-apila 15–20 3–10 1–2 8,00 24-80Alsikeapila 15–20 3–8 1–2 7,00 21-56Kaura, Ohra 180–200 50–80 3–5 0,11 6-10Ruis 140–180 30–70 2–5 0,15 5-11Ital. raiheinä 30 5–15 1–2 1,55 8-24Timotei 25 5–10 1–2 2,25 11-22Nurminata 30 5–15 1–2 2,85 14-43Rehurapsi 10–20 3–8 1–2 2,10 21-42Sinappi 15–20 3–8 1–2 3,30 10-26Öljyretikka 15–20 3–8 1–2 2,35 7-20

Esimerkkejä viherlannoituksen siemenseoksista eri käyttötarkoi-tuksiin

1. Yksivuotisiaa) karkeat, hikevät kivennäismaat – kestää aikaista niittoa pitkään

sänkeenkaura 30–60peltovirna 40–60persian apila 3–8ital. raiheinä 3–10yht. 76–138 kg/ha

b) karkeat kivennäismaat – ei kestä niittoaKaura 30–60Rehuherne 60–100Ital. raiheinä 5–10

95–170 kg/hac) karkeat kivennäismaat – ei kestä niittoa

Kaura 30-60Rehuherne 60-100Ruisvirna 20-30Ital. raiheinä 5-10

115-200 kg/had) savimaat – kestää aikaista niittoa pitkään sänkeen

kaura 40–60ruisvirna 20–40puna-apila 3–5koiranheinä 3–10yht. 66–115 kg/ha

Page 219: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

217

e) kerääjäkasviohra 250 kg/ha

f) kerääjäkasviruis 150-200öljyretikka 0 - 5italian raiheinä 0 - 5yht. 150-210 kg/ha

2. Kaksivuotinen viherkesanto tai perustettava nurmi yksivuotisessakesannossa voidaan niittää 1–2 kertaa/kesä

puna-apila 5–8timotei 5–10nurmi-/ruokonata 5–7yht. 15–25 kg/ha

Hunajantuotantoon soveltuvia viherkesantoseoksia

1. Yksivuotinenpeltovirna 20persianapila 3valkoapila 1alsikeapila 2ital. raiheinä 5hunajakukka 1keltasinappi 3tattari 10yht. 45 kg/ha

2. Kaksivuotinenalsikeapila 3puna-apila 2 (vain Bjursele -lajike)valkoapila 1timotei 5nurminata 5yht. 16 kg/ha

3. Kaksivuotinenrohtomesikkä 10–15alsikeapila 3–5valkoapila 1–2nurmi-/ruokonata 5–10yht. 19–32 kg/ha

ALUSKASVISEOS viherlannoitukseen viljoissavalkoapila 1–2persianapila 2–4maa-apila 4–6ital. raiheinä 3–5yht. 10–17 kg/ha

Puutarhaviljelyssä ja hajakylvössä käytetään 30–150 %edellisiä suurempia siemenmääriä.

Yksivuotiset seokset sopivat kylvettäviksi aikaisin ke-väällä sekä myöhemmin kasvukaudella avokesantojaksonjälkeen. Maata suojaava kasvipeite kehittyy nopeasti, jasuurisiemeniset virna ja kaura kilpailevat hyvin rikkakas-vien kanssa. Nopean jälkikasvukyvyn omaavat italianrai-

Page 220: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

218

heinä ja apila valtaavat pellon niiton jälkeen ja kasvavataktiivisesti kasvukauden loppuun. Monivuotiset viherlan-noitusseokset perustetaan joko edellisenä keväänä suoja-viljaan tai kesällä avokesantoon. Seokseen voidaan ottaamukaan myös hyviä mesikasveja, jolloin viherlannoitus-kasvustoa voidaan hyödyntää mehiläislaitumena.

Viljatilan viherlannoitusseokset ovat erilaisia kuinvihannestilan tai karjatilan. Seosta valitessa ja suunnitel-lessa tulee ottaa huomioon ennen kaikkea tilan olosuh-teet. Viljelykierron kokoonpanon tulisi yleensä moni-puolistua viherlannoituskasvien avulla. Karjatilalla vil-jellään runsaasti apilaa, siksi viherlannoitukseen tuleeottaa muita kasveja kuin apiloita. Viljatilalla viljelläänrunsaasti viljoja. Viherlannoitukseen otetaan pääasiassapalkokasveja ja myös ristikukkaiset kasvit sopivat yleen-sä mukaan seokseen.

Vihannestilalla esim. ristikukkaisia ei yleensä voidaviljellä viherlannoituskasvustoina möhöjuuririskin takia.Palkokasvien lisäksi kaura ja myös ruis viherlannoitusse-oksessa voivat monipuolistaa vihannestilan viljelykiertoa.

LANNOITUSViherlannoituskasvusto ei tarvitse lannoitusta (varsinkaanpalkokasvipitoinen), mikäli ravinnetilanne on maassa vä-hintäänkin välttävällä tasolla. Hidasliukoiset kivijauheet,kuten apatiitti ja biotiitti on suositeltavaa levittää viljely-kierrossa viherlannoitusta edeltävänä vuonna, koska täl-löin niistä näin ehtii paremmin vapautua ravinteita. Niidensisältämät ravinteet tulevat paremmin seuraavien kasvienkäyttöön.

KYLVÖMUOKKAUSIsosiemeniset viherlannoituskasvit tarvitsevat samanlai-sen kylvöalustan kuin viljat. Pienisiemeniset viherlan-noituskasvit tarvitsevat hienojakoisen kylvöalustan tai-mettuakseen hyvin. Tiivistynyt maa on syytä kuohkeut-taa syvältä viimeisen muokkauksen yhteydessä, jottajuuristo pääsee nopeasti kehittymään laajaksi ja tunkeu-tumaan syvälle.

Viherlannoitukseen voidaan yhdistää pika- tai puoli-kesanto. Tällöin kylvöaikaa siirretään 1–5 viikkoa nor-maalia myöhäisemmäksi ja aika käytetään lohkon toistu-viin muokkauksiin rikkakasvien vähentämiseksi.

Page 221: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

219

KYLVÖTarvittava siemenmäärä riippuu maalajista, maan kun-nosta sekä kylvön huolellisuudesta. Tiheä kylvös estäärikkakasvien kasvua tehokkaammin kuin harva.

Seoksia kylvettäessä voidaan menetellä niin, että iso-siemeniset kylvetään kylvökoneen viljapuolelta ja pie-nisiemeniset heinänsiemenen kylvölaatikosta. Itäminenvarmistetaan jyräämällä tai tiivistämällä maa riittävästijyräpyörillä.

Mikäli erillistä heinänsiemenen kylvölaitetta ei kyl-vökoneessa ole, sekoitetaan isot ja pienet siemenet sekai-sin ja kylvetään viljapuolelta noin 2–4 cm syvyyteen.Siementen lajittumista ajon aikana on varottava. Happa-milla mailla ja palkokasveja ensimmäistä kertaa viljeltä-essä palkokasvien siemenet ympätään typpibakteereilla.

VIHERLANNOITUKSEN HOITOViherlannoituskasvustosta on syytä varautua torjumaanrikkakasvit niittämällä melko varhain kylvön jälkeen.Niitto niittokoneella pitkään sänkeen riittää. Vaikka rik-kakasveja ei olisikaan, on kasvusto joka tapauksessasyytä niittää; edellisenä kesänä kylvetty apilanurmi hei-näaikaan ja aikaisin toukokuulla kylvetty yksivuotinenviherlannoitusseos myös heinäaikaan. Pitkään sänkeenniittokoneella niitettäessä kasvaa odelma maahan niite-tyn harvan kasvuston läpi. Kasaantuneen luo´on läpiodelma ei kasva.

VIHERLANNOITUSKASVUSTONMAAHANMUOKKAUSViherlannoituksen maahanmuokkaus on kriittinen työ-vaihe niin kasvuston lannoitusvaikutuksen kuin mahdol-listen ravinnepäästöjen kannalta. Suomessa viherlannoi-tuksen toivotaan vaikuttavan yleensä vasta seuraavallakasvukaudella, joten avainkysymys on kasvuston ravin-teiden ”säilyminen” talven yli.

Kasvuston hajoamisnopeuden säätely on keskeinenviherlannoituksen onnistumiseen vaikuttava tekijä. Liiannopea hajoaminen aiheuttaa ravinnepäästöjä ja hyvin hi-taasti vaikuttavan lannoituksen hyödyntäminen on sekinhankalaa.

Syysvilja hyödyntää hyvin viherkesannon lannoitus-ja maanparannusvaikutusta. Lannoitusvaikutus ulottuuvielä selvänä toiseen vuoteen, mitä oheinen koetulos ha-vainnollistaa.

KYNTÖAJAN JA KASVIN VAIKUTUSNITRAATTITYPEN MÄÄRÄÄN MAASSA

Vuorinen 1993

�>�!>"> ;���� �����������������&� ;���� ��� ������������������

Page 222: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

220

Syysviljoille viherlannoituskasvusto voidaan kevyillämailla muokata maahan matalahkolla kynnöllä juuri en-nen kylvöä. Raskailla mailla multaus pintakerrokseen janoin 2–3 viikon pintakompostointi saattaa olla parempiratkaisu. Vihermassan kyntö syvälle saattaa sateisinasyksyinä johtaa hapen puutteessa itämiselle ja syysviljanoraiden kasvulle haitallisten käymistuotteiden syntymi-seen.

Kun viherlannoituksen jälkeen viljellään kevätkyl-vöisiä kasveja, on viherlannoitus syytä muokata maahanmahdollisimman myöhään syksyllä. Sopiva aika on sil-loin, kun maa on jäähtynyt lähelle nollaa, kuitenkin alle2–3 °C. Mikäli maalaji ja muut olosuhteet ovat sopivia,niin muokkaus jätetään kevääseen.

Vihermassan palkokasvipitoisuutta voidaan osin sää-dellä kylvömäärän ja siemenseoksen valinnalla. Toistu-vat niitot suosivat heinäkasveja. Näin voidaan vähentäätypen huuhtoutumisriskiä. Samat periaatteet pätevätmyös apilapitoisen nurmen päättömuokkaukseen.

VIHERLANNOITUKSEN VAIKUTUSRUKIIN JA KEVÄTVEHNÄN

YHTEISSATOON

VIHERLANNOITUKSEN LANNOITUSVAIKUTUS

����

����

����

����

����

����

���

����

��� ���

��������

����

����

����

� �������� ���� ���� ���������� ��������� ���!

������������������"�#$ �

%� �!�����������"�#$ �

�������������������"�#$

%� �!������������"�#

Kauppila ja Laurila 1992

Page 223: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

221

VIHERLANNOITUKSEN LANNOITUSVAIKUTUSMaahan muokatusta viherlannoituskasvustosta osa hajo-aa jo ensimmäisenä vuonna ja vähäisempi osa toisenavuonna. Hajoamisessa typpeä ja muita ravinteita vapau-tuu maaperään. Hajoamisnopeus – ja typen vapautumis-nopeus – riippuu monista eri tekijöistä, joita esitetäänoheisessa kuvassa.

Ennenkaikkea massan typpipitoisuudesta, kasvilajis-ta, kasvin kemiallisista ominaisuuksista ja kasvuston tu-leentumisasteesta sekä massan karkeudesta (silppuami-sesta) ja maahan sekoittamisesta sekä maan ominaisuuk-sista (mm. rakenne, kosteus, pieneliötoiminta, happa-muus).

Typen vapautuminen on sidoksissa hiilen vapautumi-seen. Hiiliyhdisteiden hajoaminen on riippuvainen nii-den kemiallisista ominaisuuksista. Runsaasti helppoliu-koisia hiiliyhdisteitä (sokereita ja fruktaaneja) sisältäväkasvusto hajoaa nopeasti (esim. nuori timotei- ja nurmi-natakasvusto) ja pieneliöstö saa siitä runsaasti energiaa.Tällöin sekä hiiltä että typpeä pidättyy muodostuvaanmikrobimassaan muutamiksi viikoiksi.

Runsaasti hemiselluloosaa ja pektiineitä ym hitaam-min hajoavia hiiliyhdisteitä sisältävä kasvusto (esim.puna-apila), hajoaa parisen viikkoa edellistä hitaammin,jolloin myös typen vapautuminen on vastaavasti hitaam-paa.

Runsaasti ligniiniä ym hitaasti hajoavia hiiliyhdistei-tä sisältävä kasvusto (esim. raiheinä) hajoaa edellisiä sel-västi hitaammin ja typpeä vapautuu hitaammin.

Viherlannoituksesta vapautuvan typen vapautumisenajankohtaa voidaan säädellä seoksen kasvilajien valin-nalla.

Viherlannoituskasvustojen kuiva-ainesato vaihteleenoin 3–7 t ka/ha välillä. Nuori palkokasvivaltainen vi-herlannoitus on typpipitoista (typpeä noin 2,5–3,3 %ka:sta eli 25–33 kg/t ka). Typpeä massassa on yhteensänoin 75–240 kg/ha ja siitä voi vapautua ensimmäisenäkasvukautena noin 20–40 % eli noin 5–13 kg/t ka. Heh-taaria kohti typpeä voi vapautua noin 25–100 kg. Typpi-lannoitusvaikutus ulottuu toiseen vuoteen ollen silloinnoin 5–15 % kokonaistypen määrästä eli noin 1,0–3,0kg/t ka ja hehtaaria kohti 3–25 kg.

Timotei-apilaseosnurmesta korsiintuneena (heinäas-te) typpeä vapautuu vain noin 10–20 %. Vanha, tuleen-tunut kasvusto sisältää vähemmän typpeä ja se hajoaa

VIHERLANNOITUKSENVAIKUTUSNOPEUTEEN VAIKUTTAVIA

TEKIJÖITÄ

Nopea lannoitusvaikutus Hidas lannoitusvaikutus

kasvien typpipitoisuus kasvien typpipitoisuuskorkea matala

kasvusto nuorta kasvusto vanhaa

lämpimät olot kylmät olot

muokkaus ei muokkausta

muokkaus kasvukauden muokkaus kylmänäaikana aikana

matala muokkaus syvä muokkaus

kostea maa kuiva tai liian märkä maa

karkea kivennäismaa savimaa

hyvärakenteinen maa tiivis maa

hienoksi silputtu karkea kasvimateriaali

pieneliötoiminta vilkasta pieneliötoiminta hidasta

Page 224: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

222

hitaammin. Typen vapautuminen on tällöin vähäistä jalannoitusvaikutus pieni tai olematon.

Olosuhteista, viljelykasvista ja viljelyn järjestämisestäriippuu, miten suuren osan vapautuvasta typestä viljely-kasvit pystyvät hyödyntämään. Vapautuvan typen osuusmaahan lisätyn eloperäisen aineen kokonaistypestä voi-daan määrittää oheisen kuvan käyrästön avulla.

Esim. 1. Jos maahan muokataan nuorta palkokasvivaltaista vihermas-saa 5 t ka/ha, jonka typpipitoisuus on 3 % (30 kg/t ka), niin siitä hajoaaensimmäisenä vuonna noin 45 %. Typpeä vapautuu tällöin 45 % x 30kg/t ka = 13,5 kg/t ka.Vihermassan kokonaistyppimäärä on 5 t ka/ha x 30 kg/t ka = 150 kg/ha.Ensimmäisenä vuonna siitä vapautuu 5 t ka/ha x 13,5 kg/t = 67,5 kg/ka.

Toisena vuotena typpeä vapautuu 10 % eli 10 % x 30 kg/t ka = 3 kg/t ka5 t ka/ha x 3 kg/t ka = 15 kg/ha.

Esim. 2. Jos maahan muokataan kaura-raiheinävaltaista vihermassaa 4t ka/ha, jonka typpipitoisuus on 2,1 % (eli 21 kg/t ka), siitä vapautuuensimmäisenä vuonna noin 20 % eli 4 kg/t ka.Massan kokonaistyppimäärä on 4 t ka/ha x 21 kg/t ka = 84 kg/ha, jostavapautuu 20 % eli 16 kg/ha.Ensimmäisenä vuonna siitä vapautuu 4 t ka/ha x 4 kg/t = 16 kg/ka.

Toisena vuotena typpeä vapautuu noin 15 % eli 15 % x 20 kg/t ka =3 kg/t ka4 t ka/ha x 3 kg/t ka = 12 kg/ha.

ERI MATERIAALIEN SUUNTAA-ANTAVIA RAAKAVALKUAIS- JA

TYPPIPITOISUUKSIA

Raakavalkuaista % Typpeä kg/t ka

Puhdas palkokasvi 17,5-22 28-35Palkokasveja 80 % (Nurmi1) 15,5-18 25-29Palkokasveja 50 % /Nurmi2) 14-16 22-26Palkokasvien varret 12,5-14 20-23Nurmiheinät, niukka N-lann. 9-10,5 15-17Viljan olki 4-5 6-8

Vihermassan typpipitoisuus saadaan jakamallaraakavalkuaispitoisuus luvulla 6,25.

Page 225: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

223

Kohottamalla kasvuston typpipitoisuutta esim. niittämäl-lä useammin tai lannoittamalla virtsalla tai lisäämällämaahan vihermassan sekaan helppoliukoista typpeä ”sy-tykkeeksi”, voidaan vapautuvaa osuutta nostaa. Jos mas-san typestä vapautuu tällöin 40 %, saadaan typpeä kas-veille käyttökelpoiseen muotoon 32 kg/ha.

ESIMERKKEJÄ VIHERLANNOITUKSESTA VAPAUTUVIS-TA TYPPIMÄÄRISTÄ ENSIMMÄISENÄ JA TOISENA

VUONNA

Kasvi N pitoisuus 1. v. vapautuu N 2. v. vapautuu NKg/t ka % kg/t ka % kg/t ka

Nurmi1 27 40 10 10 3Nurmi2 24 30 7 15 41-vuotinenviherlannoitus 30 45 12 10 2

Kasvusto niitetään usein keskikesällä, jolloin syksynodelmasadossa on vähemmän maahan muokattavaa vi-hermassaa. Niitto pitää kasvuston nuorena, typpipitoise-na ja nopeavaikutteisena. Vanha, puutunut ja pääasiassaheinäkasveja sisältävä kasvusto sisältää typpeä noin 1,5–2,2 % kuiva-aineesta eli 15–22 kg/t ka ja se vapautuunuorta kasvustoa huomattavasti hitaammin. Viherlan-noitusnurmien satotaso vaihtelee useimmiten 5–7 t ka/havälillä.

Noin puolet kevätsadon määrästä voidaan laskeamukaan syksyllä maahan muokattavaan viherlannoitus-massaan, kun kevätsato niitetään kesällä maahan.

Kasvilajit lahoavat eri nopeudella ja niiden viherlan-noitus- ja esikasvivaikutus eroavat tämän takia toisis-taan. Esimerkiksi valkoapila ja herne hajoavat nopeam-min kuin puna-apila ja härkäpapu. Oheisessa kuvassaannetaan eräiden viherlannoituskasvien sisältämän typenvapautumisosuuksia prosentteina kasvukauden edetessä.

Maahan niitetty kasvusto hajoaa osaksi maan pinnal-la. Kostealla säällä vapautuvat ravinteet painuvat sade-vesien mukana maahan, eivätkä ole alttiina haihtumisel-le. Loppukesällä kasvava toinen sato käyttää näin vapau-tuneita ravinteita.

Eri peltolohkoilla viherlannoituksen hajoaminen javapautuvan typen määrä voivat vaihdella huomattavas-ti. Luomutiloilta otettuihin maanäytteisiin lisättiin apilaaviherlannoitteeksi astiakokeessa. Viherlannoituksesta jamaan omista typpivaroista maahan vapautui typpeä yh-

ERÄIDEN VIHERLANNOITUSKASVIENTYPEN VAPAUTUMISNOPEUKSIA %

Typestä vapautui %

Kasvilaji 1 kk 2 kk 4 kk

Ruisvirna 30 35 45

Lupiini 15 25 30

Öljyretikka 5 10 20

Italian raiheinä -10 0 10

(Thorup-Kristensen 1997)

Page 226: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

224

deksän viikon aikana keskimäärin noin 60 kg/ha. Vaih-telu oli kuitenkin suurta. Viherlannoituksesta ja maastavapautuva typpimäärä oli usein joko neljännestä pienem-pi tai suurempi tai toisinaan vielä paljon enemmänkin.

4.7. TÄYDENNYSLANNOITUSTilan omia ravinnevaroja täydentämään voidaan poik-keustapauksissa käyttää oman tai toisen luomutuotanto-yksikön ulkopuolisia eloperäisiä sekä kivennäistäyden-nyslannoitteita.

Täydennyslannoitteiden käyttö on sallittu vain, mikäli:– Riittävää ravinnemäärää ei voida saavuttaa käyttä-

mällä monivuotista viljelykiertoa ja luomutuotanto-yksiköistä saatavia eloperäisiä aineksia.

– Niiden käyttötarve perusteluineen on osoitettu lan-noitussuunnitelmassa.

4.7.1 ELOPERÄISIÄTÄYDENNYSLANNOITTEITA

TILAN ULKOPUOLELTA HANKITTU LANTAMikäli tilalla ei ole karjaa, niin kotieläinten lantaa voi-daan hankkia tilan ulkopuolelta täydennyslannoitteeksi.Tilan ulkopuolisen lannan käyttöön luomuviljelyssä liit-tyy useita rajoituksia. Lannan alkuperän (luomu/tavan-omainen) ja eläinlajin tulee olla selvillä.

Luomulantaa on lanta, joka on peräisin luonnonmu-kaisesti hoidetuista, luomuvalvontaan kuuluvista koti-eläimistä. Tilan ulkopuolelta hankitun luomulannan al-kuperän ja eläinlajin on oltava selvillä. Sitä koskevatmäärälliset rajoitukset.

Tavanomainen lanta voidaan jaotella laajaperäisenkotieläintuotannon lannaksi (eläintiheys alle 2 ey/ha) jateollismaisesta kotieläintuotannosta peräisin olevaksilannaksi (eläintiheys yli 2 ey/ha). Teollismaisesta koti-eläintuotannosta peräisin olevan lannan käyttö on luo-muviljelyssä kielletty eli lantaa luovuttavalla tilalla tuleeeläintiheyden olla alle 2 ey/ha lannanluovutussopimuk-set huomioonottaen.

Kuivikelanta tulee aina kompostoida, mikäli se onperäisin tavanomaisesta tuotannosta eikä todistusta laa-japeräisestä tuotannosta ole tai lanta on peräisin turkis-eläimistä. Tavanomaisesta tuotannosta peräisin oleva lie-

Luettelo luonnonmukaisessa tuotannossa sallituistatäydennyslannoitteista löytyy KTTK:n internet-sivuiltawww.kttk.fi (>luomu > kasvintuotanto >luonnonmukaisessa tuotannossa sallitut lannoitteet

Page 227: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

225

telanta tulee aina käsitellä kompostoimalla/ilmastaen, taivähintään vedellä laimentaen.

Lisäksi tulee varmistua, ettei lannan ja kuivikkeidenmukana tule haitallisia jäämiä esim. korrenvahvistajastatai antibiooteista ym.

Tilan ulkopuolisen lannan käyttömäärän tulee ollarajallista. Sitä saa käyttää vain täydentämään tilan omaaravinnetaloutta. Yleensä ulkopuolisen lannan osuus voi-nee olla enintään puolet kierron lannoitustarpeesta, elienintään 0,75 ey/ha/v (= 70 Nkok kg/ha/v).

LANNASTA VALMISTETTUJA KAUPALLISIALANNOITTEITAMarkkinoilla on eri eläinten lannoista valmistettuja elo-peräisiä lannoitteita. Ne on yleensä valmistajan toimestakompostoitu, pelletoitu ja pakattu. Osa on pelkästäänkuivattu ja pelletoitu sekä pakattu. Niiden ravinnepitoi-suus vaihtelee valmistajan ja tuotteen mukaan. Niitä voi-daan käyttää lähinnä vihannesviljelyssä täydentämäänkotoisia ja paikallisia lannoitteita.

LUUJAUHOTLuujauho ja lihaluujauho ovat lannan jälkeen nopeavai-kutteisimpia fosforitäydennyslannoitteita luomuviljelys-sä. Luujauhot ovat eläinten luista, sarvista ja muista teu-rasjätteistä valmistettuja eloperäisiä lannoiteaineita.

Niiden sisältämästä fosforista vain pieni osa on vesi-liukoista (noin 4 %), mutta sitruunahappoliukoista fosfo-ria on 26 % kokonaisfosforista. Niiden sisältämä fosforion saatavissa kasvien käyttöön sitä nopeammin, mitähienommaksi luuaines on jauhettu. Mm. palkokasvit jarypsi pystyvät hyödyntämään happamien juurieritteidenavulla muita kasveja paremmin luujauhon fosforia. Sie-nijuuri parantaa merkittävästi luujauhon fosforin hyväk-sikäyttöä. Luujauho näyttää myös suosivan sienijuuriakasvien juuristossa. Luujauholla on myös monivuotinenjälkivaikutus kierron aikana.

Nykyisin lihaluujauho sisältää kokonaisfosforia noin6 %. Ympäristöehdoissa luujauhon kokonaisfosforistavoidaan laskea käyttökelpoiseksi 40 %. Pidemmällä täh-täimellä viljelykiertokohtaisessa suunnittelussa luujau-hon fosfori voitaneen laskea kokonaisuudessaan käyttö-kelpoiseksi (=väkilannoitefosforin tehoiseksi). Lihaluu-jauholla on myös huomattava typpilannoitusvaikutus. Senäyttää kiihdyttävän maan eloperäisen aineen hajoamis-

LUUJAUHON SUOSITELTAVIAKÄYTTÖMÄÄRIÄ VILJELYKIERRON

AIKANA

Viljavuusluokka Luujauhoa Fosforiakg/ha kg/ha Pkok

Huono 800–1000 -60Huononlainen 500–800 -48Välttävä 300–500 -30Tyydyttävä 0–500 -18

Käyttötarve riippuu muusta lannoituksesta.

Page 228: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

226

ta. Kompostoinnissa se sopii kompostiherätteeksi esim.talvikompostoinnissa.

Luujauhon käyttömäärä voi vaihdella noin 100–1000kg/ha välillä. Levitys tapahtuu useimmiten kerran vilje-lykierron aikana.

Varmistu luujauhoa ja muita täydennyslannoitteitakoskevista määräyksistä ennen luujauhon sisällyttämistälannoitussuunnitelmaan.

KASVIPERÄISIÄ RAVINNELÄHTEITÄValkuaispitoisten kasvien siemeniä/siemenrouhetta voi-daan myös käyttää lähinnä typpilannoitteina. Niiden lan-noitusvaikutus vastaa niistä vapautuvan typen osuutta.Eri kasvien siementen lannoitusvaikutuksia havainnol-listaa oheinen tutkimus Itävallasta.

4.7.2 KIVIJAUHEETLannoitukseen ja maanparannukseen voidaan käyttää erikivilajeista saatavia kivijauheita. Ne ovat hienoksi jau-hettua ravinnepitoista kiveä ja yleensä kaivostoiminnantai kiviteollisuuden sivutuotteita. Emäksiset, tummat ki-vilajit (esim. kiilteet) ovat yleensä ravinnepitoisempia jahelpommin rapautuvia kuin happamat kivilajit (esim.graniitti). Erot kivijauheiden käyttöarvoissa riippuvat ki-vilajien erilaisesta mineraalikoostumuksesta.

Kivijauheiden käytön tarkoituksena on täydentää kas-vien muista lähteistä tapahtuvaa ravinteiden saantia. Ki-vijauheet voivat vaikuttaa kahdella eri tavalla. Ensinnä-kin ne sisältävät itsessään ravinteita ja toimivat siten var-sinaisina lannoitteina. Toiseksi kivijauheet toimivatmaanparannusaineina.

LANNOITUSVAIKUTUSKivijauheiden ravinteet tulevat kasvien käyttöön ravintei-den vapautumisen kautta luonnon elonkierron mukaises-ti. Niiden lannoitusvaikutus riippuu kivilajin ominaisuuk-sista (ravinnepitoisuudesta ja kovuudesta) sekä jauheenhiukkaskoosta; mitä hienommaksi kivijauhe on jauhettu,sitä nopeammin se vaikuttaa. Toisaalta kiven jauhaminenon kallista. Kivijauheiden lannoitusvaikutukseen vaikutta-vat myös merkittävästi maan ravinnepitoisuus, happa-muus ja multavuus sekä pieneliötoiminta. Lisäksi viljely-kasvien kyky hyödyntää niukkaliukoisia ravinnelähteitävaihtelee.

Tehokkaita kivijauheiden hyväksikäyttäjiä ovat yleen-sä syväjuuriset kasvit ja palkokasvit, kuten apilat ja muut

ERÄIDEN TYPENLÄHTEIDENVAPAUTUVAN TYPEN OSUUS %

Lannoite Nkok-% N-käyttökelp %

Herne 4 50Lupiini 5,2 53Kurpitsa 9 60Risiini 5,4 60Sienijauhe 7 64Sienijauhe+rapsi 6,3 64

Ruehrer ym 2003

KIVIJAUHEIDEN LANNOITUSVAIKUTUS

Page 229: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

227

nurmipalkokasvit, palkoviljat, mesikät, lupiini ja tattarisekä vahvajuuriset ristikukkaiset. Heikkoja hyödyntäjiäovat esim. viljat ja peruna. Viljoista kaura ja ruis ovat te-hokkaampia niukkaliukoisten ravinnevarojen hyväksi-käyttäjiä kuin ohra ja vehnä.

JUURISTO TÄRKEÄKasvin kunto, ennen kaikkea juuriston kunto, vaikuttaaviljelykasvien kykyyn käyttää hyväkseen kivijauheita.Tiheä, hyvin kehittynyt juuristo pystyy hyödyntämäänparemmin kivijauheiden ravinteita kuin niukka juuristo.

Kivijauheiden käytön periaatteena on: mitä viljelynkannalta arvokasta mineraalia maassa on niukimmin,niin sitä lisätään. Suomen maaperä on useinkin melkokarua. Kivijauheiden käyttötarve on meillä monia eteläi-sempiä maita suurempi. Eloperäisillä ja karkeilla kiven-näismailla käytetään kaliumpitoisia kivijauheita, kutenbiotiittia. Fosforia niukalti sisältävillä mailla käytetäänfosforipitoisia kivijauheita.

MAANPARANNUSKarkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla kivijau-heet toimivat maanparannusaineina. Esim. biotiitti ra-pautuu illiitiksi – savimineraaliksi, jonka ravinteiden va-rastointikyky (kationinvaihtokapasiteetti eli KVK) onsuuri. Vaikka kivijauheen arvokkaimmat ravinteet tulisi-vatkin käytetyiksi loppuun viljelykierron aikana, jäävätsavimineraalit maahan maanparannusaineeksi.

Emäksiset kivijauheet nostavat maan pH:ta. Ne toimi-vat siten kalkitusaineina. Kivijauheet parantavat myöseloperäisten maiden lämpimyyttä. Karkeiden kivennäis-maiden veden varastointikyky voi lisääntyä kivijauheitakäyttämällä. Kivijauheiden käyttö vastaa näin osaksimaanparannustoimenpiteenä saveusta ja osittaista kalki-tusta.

LUONTO ESIKUVANALuonnossa kiviaines rapautuu vähitellen tullen pien-eliöstön ja juurten ravinteiden oton ulottuville. Sade kul-jettaa rapautuneita kivijauheita osaksi mukanaan. Näinkasvien ulottuville tulee rapautumisen nopeudesta ja si-jainnista riippuen vaihtelevia määriä uutta jauhautunuttakiviainesta. Jokien tulvaniityllä laskeutuva liete on mer-kittävä kasvien ravinteiden lähde ja maanparannusaine.Esim. Niilin laakson hedelmällisyys on vuosituhantisenviljelyn aikana perustunut lähes kokonaan tulvan muka-

Kivijauheiden käyttö = vapautumisen nopeuttamista ja ohjaamista

Page 230: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

228

Kivijauheiden käytön etuja ja haittoja

Etuja

• ravinteet vapautuvat luonnollistenvapautumismekanismien avulla hitaasti

• peltoekosysteemin toiminta säilyyluonnollisena

• ympäristöystävällisyys – ravinteetturvassa huuhtoutumiselta

• ravinteiden pidättyminen erittäinvaikealiukoiseen muotoon vähäistä

• voidaan hyödyntää matalaprosenttisiaesiintymiä – säästetään uusiutumattomialuonnonvaroja

• ovat usein teollisuuden sivutuotteita– hyödyntämättömiä jätteitä

Haittoja

• käyttömäärien tulee olla melko suuria

• suuret kuljetuskustannukset

• vain osa kasveista pystyy hyödyntämäänriittävässä määrin kivijauheidenniukkaliukoisia ravinnevaroja.

naan tuomaan lietteeseen, jossa kulkeutunut kivijauhooli peräisin Etiopian vuorilta.

ETUJA JA HAITTOJAKivijauheiden käytön etuina on mm., että niistä ravinteetvapautuvat luonnollisten säätelymekanismien välityksel-lä. Ravinteiden virta tapahtuu kivennäisaineksesta pien-eliöstön välityksellä kasveihin. Näin voidaan välttää liu-koisten ravinteiden korkeat pitoisuudet maanesteessä janiiden alttius huuhtoutumiselle. Kasvien ravinnesuhteetsäilyvät tasapainoisina, koska ns. luksusottoa ei tapahdu.

Kivijauheita käytettäessä voidaan hyödyntää mata-lampiprosenttisia esiintymiä kuin varsinaisessa lannoite-tuotannossa. Lisäksi kivijauheita syntyy yleensä suuriamääriä kaivostoiminnan ja kiviteollisuuden sivutuottee-na, jotka ovat pääosin käyttämätöntä jätettä. Kivijauheetovat näin käytännössä lähes ehtymättömiä luonnonvaro-ja lannoite-esiintymiin verrattuna.

Kivijauheet ovat ympäristöystävällisiä, koska niistäei huuhtoudu ravinteita. Kivijauheiden ravinteiden pidät-tyminen erittäin vaikealiukoiseen muotoon on vähäistä.Haittoina ovat suuret kuljetus- ja levityskustannukset,koska tarvittavat määrät ovat suurehkoja. Kivijauheidenravinteita ei saada myöskään suoraan kaikkien kasvienkäyttöön riittäviä määriä. Kivijauheiden käyttö on tar-peen kohdentaa viljelykierrossa tietyille kasveille osanalannoituksen suunnittelua.

ERI KIVIJAUHEITAKALKKIKIVIJAUHETunnetuin kivijauhe on kalkkikivijauhe, jota käytetäänyleisesti kaikessa maataloudessa – tarpeen mukaan myösluonnonmukaisessa viljelyssä maan happamuuden sääte-lyyn. Kalkitus on edullinen mm. sen happamien maidenpieneliötoimintaa vilkastuttavan ja savisten maiden mu-rurakennetta lujittavan sekä fosforin liukoisuutta paran-tavan vaikutuksen takia.

BIOTIITTIBiotiitti on tumma, suomumainen kerrossilikaatteihinkuuluva kiillemineraali. Se on muodostunut tummastabiotiittikerroksesta [K(Mg, Fe2+)

3(OH)

2Si

3Al O

10] ja vaa-

leasta muskoviittikerroksesta [K Al2 (OH)

2 Si

3 Al O

10].

Biotiitin rapautuessa suomut irtoavat toisistaan. Kasvienpoistaessa siitä kaliumia ja magnesiumia se muuttuu vä-hitellen illiitiksi, joka on savimineraali.

Page 231: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

229

Siilinjärven biotiitin koostumuskiillemineraaleja (biotiitti ja muskoviitti) 74 %kalsiittia 18 %apatiittia 3 %sekä muita mineraaleja 5 %

Siilinjärven biotiitin kemiallinen koostumus on seuraava:kalium, kokonaismäärä 5,0 %kalium, helposti vapautuva 3,3 %magnesium 5,0 %kalsium 7,0 %fosfori 0,6 %sekä piitä, alumiinia, rautaa, mangaaniaja muita kivennäisiä.Vettä biotiitissa on noin 8 %.

Biotiitin kaliumista noin kaksi kolmasosaa eli 33 kg/t onhelposti vapautuvaa. Hienousasteen kasvaessa vapautu-minen nopeutuu.

Biotiittia saadaan Siilinjärven apatiittilouhokselta.Apatiittia louhittavasta kiviaineksesta on vain 11 %. Lo-put 89 % on jätekiveä. Louhittavasta kiviaineksesta noin25 % on kalsiittikalkkia. Pääosa kiviaineksesta eli noin60 % on biotiittia, jota muodostuu noin 1–2 miljoonaatonnia vuodessa. Biotiittia riittäisi näin 1–2 t/ha/v Suo-men kaikille pelloille. Määrä on niin suuri, että se riittääkattamaan koko Suomen kaliumlannoitustarpeen.

Biotiitin maanparannusvaikutus perustuu osaksi senkalkitusvaikutukseen (neutraloivaa kalsiumia noin 14 %).10 t biotiittia vastaa kivennäismailla noin 1,5 tonnia jaturvemailla noin 2,5 tonnia kalkkia. Biotiitti ja sen rapau-tumistuotteena syntyvä illiitti lisäävät myös maan kykyävarastoida kaliumia ja ammoniumia hilaväleihin. Biotiitinkäyttö parantaa näin maan ravinteiden varastoimiskykyä(KVK). Biotiitti parantanee myös karkeilla kivennäismail-la veden varastoitumista. Eloperäisillä mailla biotiitti lisäämaan lämpimyyttä. Biotiitin käyttö vastaa näin maanpa-rannustoimenpiteenä pitkälti saveusta ja osin kalkitusta.

Biotiitilla on myös muita vaikutuksia. Sitä käytettäes-sä kasvuston ravinnesuhteet säilyvät tasapainoisina, kos-ka kaliumin luksusotto jää vähäiseksi. Nurmirehu on näineläimille terveellisempää. Myös maan viljavuus säilyyparempana. Biotiitti yksinkertaistaa lannoitusta, koska sevoidaan levittää yhdellä kertaa peltoviljelyssä koko vilje-lykierrolle ja puutarhaviljelyssä koko kasvukaudeksi. Bio-tiitti ei nosta johtolukua eikä häiritse kasvien veden ottoa.

Biotiitti soveltuu parhaiten maille, joilla maan luon-

BIOTIITIN SEULA-ANALYYSI

alle 2 mm 99 %

alle 0,5 mm 60 %

alle 0,15 mm n. 20 %

BIOTIITIN RAKENNE

Page 232: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

230

taiset kaliumreservit ovat niukat sekä vahvajuuristen,pitkän kasvukauden kasvien kaliumlannoitukseen. Täl-laisia kasveja ovat esim. nurmet, joiden kaliumin otto ontasaista kasvukauden eri vaiheissa. Samoin viherlannoi-tuskasvustot soveltuvat hyvin biotiitilla lannoitettaviksi.Perunalla ja puutarhakasveilla biotiittia voidaan käyttääperuslannoitukseen. Tällaisille heikkojuurisille kasveillekaliumia on syytä antaa myös helpommin vapautuvassamuodossa esim. kompostina, mikäli maan vaihtuvan ka-liumin pitoisuus on alhainen.

Viljelykierrossa biotiitti voidaan levittää kertalevitykse-nä koko viljelykierrolle. Koska biotiitti on kosteaa, se levi-tetään kostean kalkin levittimillä tai omatoimisesti esim.yleisperävaunulla. Kertalevitysmäärä on maan kaliumtilan-teen ollessa huono tai huononlainen karkeilla kivennäismail-la ja turvemailla noin 5–15 t/ha. Nämä määrät sisältävät hel-posti vapautuvaa kaliumia 165–495 kg/ha.

BIOTIITIN KÄYTTÖSUOSITUKSIA

Maalaji Viljavuusluokka Biotiittia Kaliumiat/ha kg/ha Kliuk

Turvemaat Huono 8–15 -495Huononlainen 5–10 -330Välttävä 3–8 -264Tyydyttävä 0–5 -165

Karkeat kivennäismaat Huono 8–15– ei sisällä savesta Huononlainen 5–10

Välttävä 3–8Tyydyttävä 0–5

Karkeat kivennäismaat Huono 5–10– sisältää savesta Huononlainen 0–5

Välttävä, Tyydyttävä 0

Savimaat 0

Kertalevitys riittää noin 1–3 viljelykierron ajaksi. Tar-kempi käyttötarve ja -määrä selvitetään ravinnetase- ja/tailannoitustarvelaskelmilla.

Biotiitin kuten muidenkin kivijauheiden käyttökel-poisuus paranee, mikäli ne sekoitetaan koko ruokamul-takerrokseen. Biotiitti voidaan levittää myös lumelle ke-vättalvella, jolloin lumen sulaminen nopeutuu ja maanlämpeneminen keväällä aikaistuu.

Biotiitin käyttöä rajoittavat suuret kuljetuskustan-nukset, mikäli tila sijaitsee kaukana Siilinjärveltä.

Biotiitin etuja

• hidasliukoinen kaliumlannoite– tasapainoinen kasvien ravinteiden saanti

• terveellisempi rehu eläimille– parempi maan viljavuudelle– ei nosta johtolukua

• maanparannusvaikutus– kalkitusvaikutus– KVK– veden varastointi– lämpimyys

• yksinkertaistaa lannoitusta

• hyödynnetään käyttämätöntä jätettä

• säästetään uusiutumattomialuonnonvaroja

Biotiitin käyttö

• nurmen peruslannoitukseen vuottaennen nurmen perustamista

• viherlannoitukselle

• marjoille ja hedelmille– peruslannoitukseen

• tomaatille ja muille kasvihuone-vihanneksille– peruslannoitukseen

• kaalille ja muille vahvajuurisillevihanneksille– peruslannoitukseen

• taimimultaseoksiin– peruslannoitukseen

• kaikilla kasveilla maan kaliumvarastontäydennykseen

Page 233: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

231

Biotiitin käyttö – tutkimustuloksiaMTT:n koeasemille perustettiin vuonna 1979 nurmen biotiittilan-noituskoe. Koekasvina ollut koiranheinä niitettiin kolmesti. Jokai-nen niitto lannoitettiin 100 kg N/ha ja 10 kg P/ha sekä kaliumlan-noitukseksi käytettiin biotiittia nurmia perustettaessa 0, 10 ja 20t/ha. Lisäksi vuotuislannoitukseen käytettiin kaliumia kalisuola-na 0, 10, 20 ja 30 kg K/ha/niitto.Kymmenen tonnia biotiittia riitti kaliumköyhillä mailla turvaa-maan nurmen kasvun neljäksi vuodeksi korkealla satotasolla ja 20t biotiittia riitti viideksi vuodeksi. Lisäkalium 30 kg/ha/v lisäsisatoa 10–15 %, kun biotiittia käytettiin 10 t/ha. Isompi biotiitti-määrä riitti yksin lähes maksimisatoihin. Sadon kaliumpitoisuusoli kolmantena satovuonna pelkällä biotiittilannoituksella 2,8–3,2 % lannoitustasosta riippuen. Helppoliukoinen kaliumlannoi-tus nosti sadon kaliumpitoisuuden 3,6–4,0 %:iin.Kolmantena vuonna maan pH oli 20 t biotiittia saaneilla ruuduil-la 0,3–0,4 yksikköä korkeampi kuin ilman biotiittia viljeltyjenruutujen. Vastaavasti 10 biotiittitonnin vaikutus oli puolet tästä.Viljoille ja perunalle biotiitti ei riitä ainoaksi kaliumlannoitteek-si. Kaura näyttää hyödyntävän biotiitin kaliumia selvästi ohraaparemmin. Mutta myös heikkojuurinen peruna hyötyy jossainmäärin biotiittilannoituksesta.

BIOTIITIN VAIKUTUS NURMEN SATOON JA KALIUMPITOISUUTEEN

��������� ���!��

�"��"!�"��" �"�

��#�#�

���$##�

!"�#" #"!#"�

&�� ��������

�"$ �$������

&�� ��

�����'�(

)���������'

'"$�

)���

�*

� �� �� � �� �� � �� �� � �� ��%� %� %�

� ���� ��!� !� !��� �� ��� � ����������

&������������'

Sillanpää ym. 1985

Page 234: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

232

FOSFORIMINERAALITFosforimineraalit jaetaan alkuperänsä perusteella ns.pehmeisiin raakafosfaatteihin, jotka ovat orgaanista al-kuperää sekä koviin raakafosfaatteihin, jotka ovat mag-maattista alkuperää. Kovia raakafosfaatteja nimitetäänapatiittimineraaleiksi. Näiden lannoitusvaikutus on riip-puvainen pehmeydestä ja hienousasteesta. Raakafosfaa-tit ovat pehmeinä helpommin fosforia luovuttavia kuinkovat apatiitit.

Mitä hienommaksi ne on jauhettu ja mitä suurempion happamuus, sitä nopeampaa on fosforin vapautumi-nen. Hienoudeltaan alle 0,2 mm raakafosfaatista fosforiavapautuu noin 15 kertaa nopeammin kuin yli 0,6 mmjauheesta. Kiviaineksen jauhaminen on kuitenkin kallis-ta. Hienofosfaatti on niin hienoksi jauhettua raakafos-faattia, että siitä vähintään 90 % läpäisee 0,05 mm seu-lan. Nopeammin liukenevia, ns pehmeitä raakafosfaatte-ja ei ole tällä hetkellä Suomen markkinoilla lähinnä nii-den korkean kadmiumpitoisuuden takia.

Apatiitti on kovaa ja sen fosfori vapautuu huomatta-vasti hitaammin kuin pehmeämpien raakafosfaattien fos-fori. Apatiitissa fosforia on noin 14 %, josta vesiliukois-ta on noin 0,01 % ja sitruunahappoon liukenevaa fosfo-ria noin 1/7 eli kaksi prosenttiyksikköä.

Suomen markkinoilla nykyisin oleva apatiitti on pe-räisin Siilinjärveltä. Tämä ns. Kovdor-apatiitti sisältääfosforia 14 %, magnesiumia 1 %, kalsiumia 34,5 % jakadmiumia alle 0,00002 % eli alle 0,2 mg/kg (= alle 1,2mg/kg P) sekä piioksidia 1,2 %.

Maan pH vaikuttaa merkittävästi raakafosfaattien liu-koisuuteen. Happamilla mailla (pH alle 5,5) aikoinaankäytössä ollut hienofosfaatti liukeni merkittävästi suo-raankin jopa esimerkiksi kauran käyttöön. Savimaallatehdyssä astiakokeessa sen lannoitusvaikutus oli noin10–15 % superfosfaatin fosforilannoitusvaikutuksesta.Apatiitin sisältämästä fosforista lasketaan ympäristöeh-tojen mukaan liukoiseksi 10 %. Vaikutusajan pidentyes-sä fosforin käyttökelpoisuus paranee.

Sitruunahappoliukoinen osuus fosforista on suhteel-lisen helposti kasvien käyttöön saatavissa, mikäli olo-suhteet ovat fosforin vapautumiselle sopivat.

Raakafosfaattia kykenevät hyödyntämään parhaitenpalkokasvit, tattari ja ristikukkaiset kasvit. Puna-apila-nurmen peruslannoitteeksi hienoksi jauhettua raakafos-faattia voidaan käyttää suoraan peltoon levitettynä. Ko-vemman apatiitin käyttökelpoisuus on huomattavasti hi-

APATIITIN SEULA-ANALYYSI

alle 0,5 mm 99 %alle 0,1 mm 70 %alle 0,05 mm 39 %

Page 235: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

233

taampi. Ruotsalaisessa kokeessa luonnonmukaisesti vil-jelty kaura pystyi hyödyntämään apatiitin fosforia jos-sain määrin jo kylvövuonna. Käyttömäärän ollessa 1 500kg/ha vaikutus alkoi olla selvä. Kyseessä voi olla myöskalkitusvaikutus, joka paransi kauran fosforin saantia.

Raakafosfaatista fosfori tulee hitaasti kasvien käyt-töön useiden vuosien kuluessa, kuten oheinen kuvaosoittaa. Happamilla mailla raakafosfaattien liukoisuuson parempi. Voimakas kalkitus ja korkea pH heikentävätniiden liukoisuutta.

Soklin fosforimalmia 3 000 kg/ha nurmen peruslan-noitteena tuotti lähes väkilannoitteilla saadun sadon.Apatiitin fosforista arvioitiin saatavan kasvien käyttöönnoin 10-20 % 10 vuoden aikana. Hyväksikäyttö paraneeaikaa myöten.

Pieneliötoiminta, ennen kaikkea sienijuuret ja lierotvoivat parantaa kasvien fosforin saantia niukkaliukoisis-ta lannoitteista kuten luujauhosta ja raakafosfaateista.Maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuden tulee ollamelko alhainen, jotta fosforia saadaan niistä kasvienkäyttöön. Hyöty sienijuuresta on huomattavasti suurem-pi, kun käytetään eloperäistä lannoitusta. Eloperäisenlannoituksen tulee olla hidasvaikutteista. Eloperäisenlannoituksen säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö on sie-nijuurelle edullisinta.

HIENOFOSFAATIN FOSFORILANNOITUSVAIKUTUS SUPERFOSFAATTIIN VERRATTUNA

#

2#

4#

6#

5#

!##

!2#

!�8������� 5�"������� !#�������9��

)���������������<

$����B��B����� �����B��B�����

.������!"75C�$%������������2##2

$$���������������$�436�63!

Page 236: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

234

Kompostointi voi parantaa raakafosfaattien liukoisuutta,minkä vuoksi niitä kannattaa luonnonmukaisessa vilje-lyssä käyttää kompostin kautta, mikäli tilalla tehdäänkompostia. Kompostin vilkas pieneliötoiminta vapauttaafosforia kasvien käyttöön.

Kompostointia varten raakafosfaatit voidaan levittääjo karjasuojassa lannan sekaan. Seuraavassa esimerkke-jä sopivista käyttömääristä:

Kompostoinnin vaikutus raakafosfaattien fosforin liukoisuuteenKompostoinnin vaikutusta raakafosfaattien fosforin liukoisuuteen tut-kittiin Saksassa sekoittamalla raakafosfaatteja naudanlantaan. Pehmei-den raakafosfaattien sisältämästä fosforista 15–25 % saatiin liukoiseksi2–4 kk kompostoinnin aikana. Kompostoinnin kulku vaikutti merkittä-västi fosforin liukenemiseen. Esimerkiksi helposti käytettävän energi-anlähteen lisäys kompostiin paransi fosforin liukoisuutta selvästi.

Liuenneesta fosforista vain 1–5 % säilyi vesiliukoisena ja 95–99 %muuttui orgaaniseen muotoon pidättyen eloperäisiin yhdisteisiin, mik-robistoon ja humiiniaineiden muodostamiin kelaatteihin. Siitä kuitenkinnoin 70–75 % pysyi helposti tai melko helposti kasvien käytettävissäolevana ja ainoastaan 10–12 % pidättyi hyvin pysyvään muotoon.Raakafosfaateista liuennut orgaaninen fosfori jakautui kokeen lopussaliukoisuuden perusteella seuraaviin ryhmiin:

– Helposti käytettävissä oleva 4–6 %– Melko helposti käytettävissä oleva 68–72 %– Melko pysyvä 12–16 %– Hyvin pysyvä 10–12 %

Pidättymislujuus lisääntyi ajan kuluessa. (Singh ym 1991).

Apatiitin fosforin liukoisuus on alhaisempi kuin raaka-fosfaatin. Apatiitin kadmiumpitoisuus vastaa suomalais-ten peltomaiden pitoisuutta. Sen sijaan aikaisemminmaahantuodut raakafosfaattierät ovat sisältäneet kad-miumia moninkertaisia määriä.

Apatiitin kalkitusvaikutus vastaa suunnilleen kalkinkalkitusvaikutusta, mutta se vaikuttaa huomattavasti hi-taammin. Apatiitin käyttömäärät voivat olla tavallisimminnoin 500–1500 kg/ha. Uudismailla ja fosforiluokan olles-sa huono käyttömäärien tulee olla suuria – noin 2000–3000 kg/ha. Niitä suositellaan käytettäväksi vain vilja-vuusluokan ollessa huono tai huononlainen (välttävä).

Raakafosfaattien avulla ei voida poistaa akuuttia fos-forin puutetta niiden hidasliukoisuuden takia ja koskatarvittavat käyttömäärät olisivat huomattavan suuria.Orgaanisten lannoitteiden fosfori on merkittävin mene-telmä turvata kasvien akuutti fosforin tarve.

SIENIJUUREN VAIKUTUSLUUJAUHON JA APATIITINKÄYTTÖKELPOISUUTEEN

LIEROJEN VAIKUTUSRAAKAFOSFAATINKÄYTTÖKELPOISUUTEEN

Mackay ym. 1983

�����������������D����!""5��C�$%������������2##2

$$�3�)�7���&�3��$�7373��������������������!5

�������� 9�������� ,�������

24#

2##

!6#

!2#

5#

4#

#

)��������������

Page 237: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

235

RAAKAFOSFAATTIEN SUOSITELTAVIA KÄYTTÖ-MÄÄRIÄ VILJELYKIERRON AIKANA

Viljavuusluokka Raakafosfaattia kg/ha

Huono 1 500–3 000Huononlainen 1 000–2 000Välttävä 0–1 000Tyydyttävä, Hyvä 0

Käyttötarve riippuu muusta lannoituksesta.

4.7.3 MUITA KIVENNÄISTÄYDENNYS-LANNOITTEITA

Puun tuhka on monipuolinen kalkitusaine ja hivenlan-noite. Pääravinteista siinä on ennenkaikkea kaliumia jafosforia. Tuhkien käyttöä rajoittaa mm. niiden sisältämätraskasmetallit, lähinnä kadmium. Tuhkista tuleekin ollakäytettävissä analyysi raskasmetallien pitoisuuksien sel-vittämiseksi.

Puun tuhkaa käytetään perushivenlannoitukseen kor-keintaan noin 1 t/ha. Se sopii myös juureksien lannoit-teeksi, käyttömäärä korkeintaan noin 1 t/ha. Marjoille jahedelmäpuille tuhkaa voidaan käyttää korkeintaan noin300 kg/ha vuosittain. Kivihiilen, öljyn jne. tuhkaa ei saakäyttää viljelyksille raskasmetallivaaran takia. Myöspuun kuorituhkien käyttöä rajoittaa usein niiden melkokorkeat kadmiumpitoisuudet.

4.7.4 HIVENLANNOITTEETHivenlannoitus pyritään hoitamaan mahdollisimman pit-kälti luonnonmukaisilla keinoilla kuten viljelykierrolla,eloperäisellä lannoituksella, kierrätyksellä ja maan bio-logisen aktiivisuuden hoitamisella sekä kohtuullisellakalkituksella. On kuitenkin tilanteita, joissa on tarpeenkäyttää tavanomaisia kemiallisia hivenlannoitteita. Käyt-tötarve selviää mm. viljavuustutkimuksen avulla. Hiven-lannoitteet annetaan maan kautta. Hivenlannoitus voiolla erityisesti paikallaan siirtymävaiheessa.

4.7.5 LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄKÄYTETTÄVIEN LANNOITTEIDENOMINAISUUKSIA

Seuraavan sivun taulukoissa on tietoja eräistä luonnon-mukaisessa viljelyssä käytettävistä lannoitteista.

Raakafosfaattien käyttömääriäLantakouruun 0,5–2,0 kg/ey/pv

Lantalaan 5–20 kg/m3

Kompostiin 0–30 kg/m3

RAAKAFOSFAATIN KOMPOSTOINTI

Mischra ym. 1986

Page 238: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

236

KIVENNÄISTÄYDENNYSLANNOITTEIDEN JA MAANPARANNUSAINEIDEN RAVINNEPITOISUUKSIA

Ca Ca Mg K P S Si Hivenet% neutr. % % % % % - / + / ++

1. KalkitKalkkikivijauhe 30 33 - - - - - -Mg-pitoiset kalkit 24 32 2-7 - - - - -Dolomiittikalkki 18 32 7-12 - - - - -Leväkalkki 29 25 1 0,2 0,4 - - ++2. KuonatMasuunikuona 22-26 33 6,5-8 - - 1,5 16,8 +Teräskuona 35 35 1 - - - - +3. KivijauheetBiotiitti 7 13 10 5/3,3 0,6 - - ++Bioapatiitti 11 18 8 4 1,9 - - +Apatiitti 35 - 1 - 14 - 1,2 -Raakafosfaatti 25 - 0,3 - 14 - - +Raakafosfori (trikalsiumf.) 33 - 1,7 - 17,5 - 1,7 +Kivijauhe, graniitti 5-8 - 0,3-6 0,4-2,5 0,4 - - ++4. TuhkatPuutuhka 5-25 5-50 4 9 2 - - ++Kuorituhka 10-20 - 1-2 1-3 <1 - - ++

Eräiden eloperäisten täydennyslannoitteiden ravinnepitoisuuksiaTeurasjäte- N kok N liuk P K Mg Ca Hivenetvalmisteet % % % % % % - / + / ++Luujauho 3-7 0,5 5-10 0,2 0,4 21 +Lihaluujauho 7 1,0 6 0,3 0,3 10-20 +Verijauho 12-15 - 0,2 0,2 0,2 0,2 ++Sarvijauhe 9-15 3,8 3-4 - - 4 -Höyhenjauho 10 - 1,7 0,2 0,1 3,3 ++Rypsi-/sinappirouhe 5 1,3 1,4Merileväjauhe 0,25 - - 3,0 - - -

Maatalouden ympäristösitoumuksen ehtojen mukaiset fosforin (P) liukoisuuskertoimet: Lannat, luujauhot, sarvilastut 0,75,trikalsiumfosfaatti (raakafosfori) 0,50, raakafosfaatti, apatiitti 0,10. Tarkista voimassa olevat kertoimet.

ERÄIDEN LANNOITTEIDEN OMINAISUUKSIA JA KÄYTTÖMÄÄRIÄ

Vaikutus Lannoitusvaik. Levitys- Lannoitus- Huom.maan pH:hon 1/2/3 v % *) määrä t/ha ajankohta

Naudan kuivikelantakomp neutr.emäks 40/20/10 10-40 kevät/(syksy)Naudan lietelanta neurt. 75/15/5 10-40 kevät/kesä laimennus vedelläNaudan virtsa hapan 95/5/0 10-40 kevät/kesä laimennus vedelläSianlietelanta hapan 75/15/5 10-20 kevät/kesä laimennus vedelläHevosenlantakomp neutr. emäks 45/25/15 10-40 kevät/(syksy)Kananlantakomp emäks. 70/15/5 5-10 kevätLuujauho emäks. 20/25/20 0,2-1,0 kevätLihaluujauho emäks. 30/20/20 0,2-1,0 kevätTuomaskuona emäks. 4/5/6 0,2-1,0 kevät/kesä/syksyRaakafosfori emäks. 3/4/5 0,2-1,0 kevät/kesä/syksy vain emäks mailleRaakafosfaatti emäks. 2/3/4 0,5-2,0 kevät/kesä/syksyApatiitti emäks. 1/2/3 0,5-3,0 kevät/kesä/syksyBiotiitti emäks. 25/25/20 3-15 talvi/syksy/kevätPuuntuhka emäks. 60/20/10 0,5-1,0 kevätDolomiittikalkki emäks. 50/30/10 1-8 talvi/syksy/kevät

*Arvioitu lannoitusvaikutus 1., 2. ja 3. vuotena % kokonaislannoitusvaikutuksesta.

Page 239: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

237

4.8 LANNOITUKSEN SUUNNITTELULannoituksen järjestämisessä suunnitellaan kotoisten ra-vinnelähteiden hyödyntäminen, minkä jälkeen laaditaanviljelykierroittain lohkokohtainen lannoitussuunnitelmakullekin kierrolle erikseen.

4.8.1 RAVINNEKIERTO TILALLA JALANNAN HYÖDYNTÄMINEN

Lannoitussuunnitelmaa laadittaessa kartoitetaan kotoisetravinnelähteet tilan sisällä tai yhteistyötilan puitteissa.Ravinnetaselaskennalla saadaan selville tilan ravinneyli-jäämien suuruus. Ravinteiden hyväksikäyttöä tilalla ke-hitetään suunnittelemalla lannan talteenotto, varastointija mahdollinen kompostointi tai ilmastus. Ensiksi laske-taan, paljonko tilan eläimet tuottavat lantaa sekä tehdääntarpeelliset laidun- ym. vähennykset. Sen jälkeen suun-nitellaan, miten lannan talteenottoa ja varastointia kehi-tetään, jotta lanta saadaan mahdollisimman tarkoin hyö-tykäyttöön.

Kompostointia varten lasketaan kuivikkeiden tarvesekä kuivikkeiden saanti omalta tilalta. Samoin lasketaanlisäaineiden kuten apatiitin tarve ja suunnitellaan niidenkäyttö. Mihin ja missä aikataulussa kompostia valmiste-taan sekä millä kalustolla. Lietelantaa varten laaditaanilmastussuunnitelma. Tämän jälkeen laaditaan viljely-kierroittain varsinainen lohko- ja kasvikohtainen lannoi-tussuunnitelma.

4.8.2 LANNOITUSSUUNNITELMALannoitussuunnitelman lähtökohtana on viljelykierto.Peltoviljelyssä voidaan yksittäisen kasvin lannoituksenasemasta päähuomio kiinnittää viljelykierron keskimää-räisen lannoituksen suunnitteluun, koska käytetään pää-asiassa pitkävaikutteisia lannoitteita. Ensin lasketaanviljelykierron keskimääräinen lannoitustarve. Tarve onsyytä laskea jokaiselle kierrolle erikseen. Viljelykierto-jen yhteenlasketun lannoitustarpeen ja siten koko tilanlannoitustarpeen selvittämisen jälkeen suunnitellaan ko-toisten lannoitteiden käyttö, biologisen typensidonnan jaesikasvivaikutusten sekä viherlannoituksen hyväksikäyt-tö. Mikäli viljelykiertoa muuttamalla ei päästä ravinneo-mavaraisuuteen, niin lasketaan tilan ulkopuolisten täy-dennyslannoitteiden tarve. Tämän jälkeen suunnitellaan,

Käytettäviä ravinnelähteitä ovat– Lannan lannoitusvaikutus– Esikasvivaikutus– Viherlannoitusvaikutus– Viljelykiertovaikutus – maanparannus

vaikutus– Biologinen typensidonta– Täydennyslannoitteet

Page 240: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

238

missä suhteessa eri lannoitteet jaetaan viljelykierron erikasveille.

TYPPILANNOITUSKasvien ja koko tilan typpihuollossa tärkein menetelmäon biologisen typensidonnan hyväksikäyttö. Biologisenty-pensidonnan merkitys on karjatiloillakin 2–5 kertaasuurempi kuin lannan osuus. Toiseksi tärkein menetelmäon lannan huolellinen talteenotto, käsittely ja käyttö.Kolmanneksi maan omia typpivaroja hyödynnetään esi-kasvivaikutuksen kautta sekä hoitamalla maan rakennet-ta ja pieneliötoimintaa.

FOSFORILANNOITUSFosforin poistumaan pellolta viljelykierron kokoonpa-nolla on karja- ja viljatiloilla melko pieni vaikutus. Fos-forin poistuman pellolta ratkaisee ensisijaisesti satotasoja viherlannoituksen osuus viljelykierrossa. Eläintuottei-ta myyviltä tiloilta fosforia poistuu vähemmän kuin kas-vituotteita myyviltä tiloilta.

Huomattavalla osalla maamme pelloista on kertynytniin paljon fosforia, että sen hyväksikäytön tehostamisel-la mm. vilkkaamman pieneliötoiminnan avulla saadaankatettua täydennysfosforin tarve. Monipuolinen viljely-kierto on tässä tärkeä väline. Maaperän fosforin käyttö-kelpoisuutta voidaan parantaa myös viherlannoituksellasekä happamien kivennäismaiden kalkituksella. Lannanfosforin tarkka kierrätys on luonnollisesti tärkeä mene-telmä karjatiloilla. Uudismailla ja kun maan fosforitilan-ne on huono tai huononlainen, fosforilannoitukseen käy-tetään edellisten lisäksi täydennyslantaa tilan ulkopuo-lelta ja apatiitti-kivijauhoa tai luujauhoa.

KALIUMLANNOITUSKaliumia myydään tuotteiden mukana tilalta suhteelli-sesti vähiten. Varsinkin karjatiloilta ja myös viljatiloiltakaliumia poistuu tuotteiden mukana vain vähän. Poistu-ma on suuri peruna- ja vihannestiloilta sekä tiloilta, jot-ka myyvät nurmea. Lannan ja erityisesti virtsan huolel-linen talteenotto ja käyttö ovat tärkeä osa kaliumlannoi-tusta. Savimaissa on niin runsaat kaliumvarat, että lan-nan kierrätys ja maan rakenteen hoito yleensä riittävätturvaamaan kasvien kaliumin tarpeen. Savesta sisältä-mättömillä karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillämailla käytetään kaliumtäydennykseen tilan ulkopuolis-

Page 241: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

239

ta lantaa tai biotiitti-kivijauhetta. Kaliumreservien mää-rityksellä viljavuustutkimuksessa voidaan tarkentaa ka-liumlannoituksen tarvetta.

SIVU- JA HIVENRAVINNELANNOITUSKasvit sisältävät pääravinteiden lisäksi myös sivu- ja hi-venravinteita ja muita aineita. Esimerkiksi rikki on vält-tämätön kasvinravinne, jota kasvit tarvitsevat suunnil-leen yhtä paljon kuin fosforia. Runsaimmin sitä tarvitse-vat ristikukkaiset kasvit ja sipulit. Sen riittävä saanti ontärkeää hyvän laadun muodostumiselle. Puutosoireetmuistuttavat typen puutetta. Rikkiä huuhtoutuu helposti.Sen puutosta voi esiintyä esim. pelkästään viherlannoi-tusta käyttävillä tiloilla, joilla ravinteita myydään paljonja joilla maiden multavuus on alhainen.

Hivenravinteiden riittävää saatavuutta kasveille seu-rataan viljavuustutkimuksen avulla. Tärkeimpiä seurat-tavia hivenravinteita ovat boori, kupari ja mangaani. Hi-venlannoituksen tarve on suurin karuilla mailla, turve-mailla ja ”ylikalkituilla” vähämultaisilla karkeilla kiven-näismailla. Mikäli hivenlannoitustarvetta esiintyy ja mo-nipuolinen viljelykierto, eloperäinen lannoitus, kierrätysja tuhka eivät riitä, käytetään hivenlannoitteita. Niitä onsyytä käyttää mieluiten jo siirtymävaiheessa ja nurmen/viherlannoituksen peruslannoitteena maan kautta.

"HAPPILANNOITUS"Maan hyvä rakenne on ratkaisevan tärkeä luonnonmu-kaisten lannoitteiden hyväksikäyttöön vaikuttava tekijä.Maan hyvän rakenteen ylläpitoon ja hoitoon ”happilan-noitukseen” on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Näinvoidaan parantaa ravinteiden käyttökelpoisuutta, juuris-ton kehitystä ja juurten ravinteiden ottoa sekä ravintei-den hyötysuhteita kokonaisuutena.

MUUT AINEETKasvit sisältävät varsinaisten ravinteiden lisäksi myösmuita aineita. Esim. heinäkasvit ottavat piitä suunnilleenyhtä paljon kuin typpeä eli noin 50 kg/ha. Kaksisirkkai-set kasvit ottavat piitä vain vajaan kymmenesosan edel-lisestä. Pii on todettu välttämättömäksi joillekin kasveil-le, esim. peltokortteelle. Satoa se lisää selvästi esim. rii-sillä, jonka lannoitteisiin lisätään piitä.

Pii on kasveille hyödyllinen aine. Se lisää mm. kas-vien tautien ja tuholaisten kestävyyttä, vahvistaa kortta

Page 242: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

240

ja tukisolukoita, tehostaa yhteyttämistä ja säästää vettäsekä edistää kasvien fosforin saantia.

Kasvien piin saantia voidaan edistää mm. maan toi-mintaa edistävällä eloperäisellä lannoituksella. Piitä kas-vit saavat paitsi maasta vapautumisen avulla, karjanlan-nasta kierrätyksen avulla, puun tuhkasta, masuunikuo-nasta ja kivijauheista (biotiitti).

Esimerkki lannoitussuunnitelmastaTilan peltoala on 42 ha. Tilalla on lypsykarjaa 26,6 ey. Lannan käsitte-lyssä käytetään virtsasäiliömenetelmää.Maat ovat runsasmultaisia karkeita kivennäismaita, joiden kasvukuntoon keskimäärin: pH hyvä, fosfori välttävä ja kalium välttävä.Viljelykierto on 6-vuotinen, jossa apilapitoisia nurmia viljellään kolmevuotta. Typensidontaa lisää myös herneen viljely rehuviljan seassa, jol-loin typpeä sitovia kasveja viljellään neljänä vuotena kuudesta.Näin merkittävämpiä esikasvivaikutuksia voidaan hyödyntää kolmenavuotena kuudesta. Viljelykierto on maataparantava.Tilan eläimet tuottavat vuodessa yhteensä kiinteää lantaa 320 t ja virt-saa 214 t. Laidunvähennyksen jälkeen levitettävissä on 194 t lantaa ja160 t virtsaa. Laidunlantaa kertyy laitumille noin 70 t ja laidunvirtsaa47 t. Käytettävä lanta on kaikki oman nautakarjan lantaa.Lannan hyödyntämiseen laaditaan lannanhoitosuunnitelma. Lantala onlaajennettu muutamia vuosia sitten tarvetta vastaavaksi. Kuivikelannanaumakompostointi tehdään erityisellä huolella kompostiaumat peittäenja valumilta suojaten.Kuivikkeeksi tarvitaan olkia 26,6 ey x 5 kg/pv x 270 pv = 36 t/v. Tämämäärä olkia saadaan tilan vilja-alalta. Tarvittaessa lisäkuivikkeita mm.turvetta ostetaan.Lannan sekaan käytetään fosforitäydennykseksi apatiittia 15 kg/pv eli4200 kg/v.Kiinteä lanta kompostoidaan siirtämällä se lantalasta lannanlevittimel-lä pellolle kompostiaumaan marraskuussa, joulu-tammikuussa ja mah-dollisesti maaliskuun lopulla sekä kesäkuussa. Talvikompostointi edel-lyttää runsasta kuivikkeiden käyttöä, jo lantalassa lämmintä lantaa jahuolellisuutta.Kompostit peitetään oljilla/turpeella sekä mustalla muovilla tai kom-postipeitteellä. Kompostien sijoittelussa ja teossa otetaan vesiensuoje-luohjeet huomioon.Esimerkkitilan viljelykierto on 6-vuotinen: 3 vuotta apilavaltaisia nur-mia – ruis/kaura – hernekaura/peruna/vihantarehu – ohra + ns.Laskettu lannoitustarve on keskimäärin P 19 ja K 57 kg/ha/v. Lannastasaadaan keskimäärin fosforia 8,6 kg/h/v ja kaliumia 45 kg/ha/v. Täy-dennyslannoitustarve on keskimäärin fosforin osalta noin 11 ja kaliuminosalta noin 12 kg/ha/v.Komposti käytetään perunalle, rukiille ja suojaviljana toimivalle ohral-le. Laidunlantaa kertyy laidunnettaville nurmille, lähinnä toisen ja kol-mannen vuoden nurmille. Virtsa levitetään kolmannen vuoden nurmel-le ja kauralle. Laidunvirtsaa kertyy laidunnettaville nurmille.Täydennyslannoitteina käytetään siirtymävaiheessa fosforilannoituk-seen apatiittia 4200 kg/v eli noin 600 kg/ha kerran viljelykierrossa, jokaannetaan kompostin kautta. Koska tilan maalajit ovat karkeita kiven-näismaita, kaliumtäydennykseen käytetään siirtymävaiheessa biotiitti-kivijauhetta 5 t/ha eli 35 t/v. Biotiittia levitetään kerran pelloille, joidenvaihtuvan kaliumin määrä on huononlainen tai välttävä. Levitys tehdäänmulloksille, ensisijaisesti hernekauralle. Lisäksi voidaan käyttää luujau-hoa 1200 kg/v, joka levitetään kauralle.Rehujen ja kivennäisten ostot kattavat fosforin ja kaliumin myynnit

Page 243: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

241

tuotteissa valtaosin; fosforitaseen alijäämä on vain 2 ja kaliumin 4 kg/ha/v. Tilan ravinnetase on siten lähes tasapainoinen. Täydennyslannoit-teiden ostojen kanssa tilan ravinnetase on fosforin osalta 17 ja kaliuminosalta 28 kg/ha ylijäämäinen. Biotiitin kertalevitys riittää kattamaanalijäämäisen kaliumtaseen kohtuullisten hävikkien kanssa noin 2 vilje-lykierron ajaksi. Kaliumin vapautumispotentiaali maamineraaleista rat-kaisee pitemmällä tähtäimellä kaliumin täydennyslannoitustarpeen.

LANNOITUSSUUNNITELMA

Page 244: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

242

KIRJALLISUUTTA Ravinteista ja ravinnekierroista

Anon. 1999. Fertilizer strategies. FAO. Rooma. 97 p.Anon. 2003. Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet – kasvintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto 1/2003. 68 s.Anon. 2003. Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet - eläintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto 4/2000,

päivitetty 6/2003. 52 s.Aquilars, A. & van Diest, A. 1981. Rock phosphate mobilization induced by the alkaline uptake pattern of legumes

utilizing symbiotically fixed nitrogen. Plant and Soil 61, Pp. 27-42.Bachhinger, J. 1996. Effects of different fertilisers on the C- and N-dynamics in soil. New Research in Organic

Agriculture. 11th International Scientific IFOAM Conference August 11 – 15, 1996, Copenhagen. ProceedingsVol. 2. Pp. 11-16.

Eriksen, J., Olesen, J.E. & Askegaard, M. 2002. Sulphate leaching and sulphur balances of an organic cereal croprotation on three Danish soils. European Journal of Agronomy 17, Pp. 1-9.

Fagerberg, B. ym. 1996. Comparisons between Conventional and Ecological Farming Systems at Öjeby. Nutrient flowsand balances. Swedish J. agric. Res. 26. Pp. 169-180.

Fidanovski, F. 1969. Der Einfluss von Silicium auf Pflanzen. Diss. Giessen. 11 p.Flaig, W. 1976. Organische Bodensubstanz als nachliefernde Stickstoffquelle fuer die Ernährung der Pflanze und einige

Modelle zur technischen Verwirklichung. Landbauforschung Völkenrode 2, pp 117-121.Fragstein, P. von. 1983. Steinmehl in der Landwirtschaft. IFOAM 44/45. Ss 7-12.Fragstein, P. von. 1996. Nutrient management in organic farming. Fundamentals of Organic Agriculture. 11th IFOAM

International Scientific Conference August 11 – 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp. 62-72.Friedel, J.K. & Scheller, E. 2002. Composition of hydrolysable amino acids in soil organic matter and soil microbial

biomass. Soil Biol and Bioch 34. Pp 315-325.Föhse, D., Claassen, N. & Junk, A. 1988. Phosphorus efficiency of plants. I. External and internal P requirement and P

uptake efficiency of different plant species. Plant and Soil. Vol 110, 101-109.Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B. 1999. Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three

levels of P fertilization. Plant and Soil 211 (2): 269-281.Granstedt, A. 1990. Fallstudier av kväveförsörjning i alternativ odling. Alternativ Odling: 4. SLU. Uppsala. 271 s.Granstedt, A. 1993. Lannoitus luomuviljelyssä. Omavarainen maatalous 4/1993. ss. 28-29.Granstedt, A. 1996. Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 6. Ss. 29-31.Granstedt, A. 1996. Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa, osa II. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 7. Ss. 24-25.Granstedt, A. 1996. Luomutuotannon fosforihuolto. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 4. S. 21.Granstedt, A. 2000. Increasing the efficiency of plant nutrient recycling within the agricultural system as a way of

reducing the load to the environment – experience from Sweden and Finland. Argiculture Ecosystems &Environment 80. Pp. 169-185.

Grönroos, J.,Nikander, A., Syri, S., Rekolainen, S. ja Ekqvist, M. 1998. Maatalouden ammoniakkipäästöt. Suomenympäristö 206. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 68 s.

Hagin, J. & Harrison, R. 1993. Phosphate rocks and partially-acidulated phosphate rocks as controlled release fertilizers.Fert. Res. 35:25-31.

Haglund, S. 2002. Ensilering av kløvereng – hvor stort blir tapet av svovel? Forskningsnytt nr 2. Pp. 23.Haglund, S., Ebbesvik, M., Hansen, S. 2000. Is ley production in organic farming limited by sub-optimal sulphur supply?

Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 31.Hauck, R.D. ja Tanji, K.K. 1982. Nitrogen Transfers and Mass Balances. In Stevensson, F.J., ed. Nitrogen in Agricultu-

ral Soils - Agronomy Monograph no. 22. ss. 891-925. ASA-CSSA-SSSA, Madison. 940 s.Holten, J.M. & Loes, A.-K. 2002. Rothår og fosforopptak i korn. Ökologisk Landbruk. 4. pp. 24-27.Huhta, H. 1989. Kokemuksia biotiitista suonurmen kaliumlannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö. 19.12.1989.Huss-Danell, K. 2000. Jordbruksväxter kan ta upp organiskt kväve. Forskningsnytt Nr 3. s. 9.Jansson, H. 1985. Biotiitin vaikutus maan viljavuuslukuihin. Koetoiminta ja Käytäntö. 28.5.1985.Jonsson, S. 2001. Två gårdssystem i Öjebyn – plan och utfall efter 11 år. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av

föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss. 137-140.Johnston, A.E. and Poulton, P.R. 1992. The role of phosphorus in crop production and soil fertility: 150 years of field

experiments at Rothamsted, United Kingdom. 4th international Imphos Conference PHOSPHORUS, LIFE ANDENVRONMENT. From Research to Application. Ghent, Belgium 8-11 September 1992. Pp. 539-575.

Jonsson, S. 2004. Öjebynprojektet -ekologisk produktion av livsmedel. Slutrapport. SLU. Institutionen för orrländskjordbrukvetenskap -SLU Öjebyn. Rapport 5:2004. 84 p.http://www.njv.slu.se/sections/animal/RM5_2004.pdf

Kemppainen, R. 1995. Biotiitti ja raakafosfaatti apilanurmen lannoitteena. MTT. Tiedote 10/95. 21 S.Kristensen, E.S., Olesen, J.E. (toim.). 1998. Kvælstofudvaskning og –balancer i konventionelle og økologiske produkti-

onssestemer. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 114 p.Kristensen, L., Stopes, C., Kolster, P., Granstedt, A. 1995. Nitrogen leaching in ecological agriculture - summary and

recommendations. Biol Agric & Hortic, 11(1-4). Pp. 331-340.Kuono, K. Wu, J. & Brookes, P.C. 2002. Turnover of biomass C and P in soil following incorporation of glucose or

ryegrass. Soil Biol & Bioch 34, Pp. 617-622.

Page 245: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

243

Kuzyakov. Y., Friedel, J.K., Stahr, K. 2001. Review of mechanisms and quantification of priming effects. Soil Biol &Bioch 32. Pp. 1485-1498.

Kähäri, J. 1975. Siilinjärven apatiitti ja Soklin fosforiitti fosforilannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö 32:12.Köpke, U. 1995. Nutrient management in organic farming systems - the case of nitrogen. Biol Agric & Hortic, 11(1-4).

Pp. 15-29.Linna, P. ja Jansson, H. 1994. Biotiitti nurmen kaliumlannoitteena. MTT. Tiedote 1/94. 13 s +Liitteet.Lund, V. 1990. Svensk apatit kan ge ökade fosforskördar. Alternativ odlings brevet Nr 29. ss. 14-15.Løes, A-K. 1999. Kalium som plantenæringsstoff. Norsk senter for økologisk landbruk, NORSØK. 43 p.Løes, A-K. 1999. Opptak og funksjon av fosfor og kalium I planter – med eksempler på tilpasninger som kan øke

opptaket fra jorda. Norsk senter for økologisk landbruk, NORSØK. 34 p.Løes; A.-K. , Ögaard, A.F. 1997. Changes in the nutrient content of agricultural soil on conversion to organic farming, in

relation to farm level nutrient balances and soil contents of clay and organic matter. Acta Agric. Scand, Sect B,Soil and Plant Sci. 47, pp. 201-204.

Løes, A-K. & Øgaard, A.F. 2001. Long-term changes in extractable soil phosphorus (P) in organic dairy farmingsystems. Plant and Soil 237 (2): 321-332.

Mackay, A.D., Springett, J.A., Syers, J.K. & Gregg, P.E.H. 1983. Origin of the effect of earthworms on the availabilityof Phosphorus in a phosphate rock. Soi Biol. Biochem. 15. 1, pp. 63-73.

Magnusson, M. 2000. Soil pH and nutrient uptake in cauliflower (Brassica oleracea L. var. botrytis) and broccoli(Brassica oleracea L. var. italica) in northern Sweden. Multielement studies by means of plant and soil analyses.Acta Univ. Agric. Suec. Agraria 220, Umeå, 564 pp.

Magnusson, M. 2002. Manganbrist smyger sig på. Fakta Trädgård. Nr 3. 4 p.Magnusson, M. 2002. Mineral Fertilizers and Green Mulch in Chinese Cabbage (Brassica pekinensis (Lour.) Rups.)):

effect on Nutrient Uptake, Yield and Internal Tipburn. Acta Agric. Scand. Sect. B, Soil and plant Sci 52: 25-35.Marschner, H., Römheld, V., Horst, W.J. & Martin, P. 1986. Root-induced changes in the rhizosphere: Importance for

the mineral nutrition of plants. Zeitsch. f. Pflanzenern u. Bodenkunde 149: 441-456.Mengel, K & Steffens, D. 1982. Beziehung zwischen Kationen/Anionen-Aufnahme von Rotklee und Protonenabschei-

dung der Wurzeln. Zeitschrift fuer Planzenernährung und Bodenkunde. 145, Pp. 229-236.Michael, G. 1979. Stickstoffernährung, Phytohormonenaktivität und Stoffbildung bei Kulturpflanzen. Landw. Forschung.

32, 1-2. PP. 110-118.Murphy, D.V., Macdonald, A.J., Stockdale, E.A., Goulding, K.W.T., Fortune, S., Gaunt, J.L., Poulton, P.R., Wakefield,

J.A. Webster, C.P., Wilmer, W.S. 2000. Soluable organic nitrogen in agricultural soils. Biol Fertil Soils. 30. Pp.374-387.

Mäder, P., Fliessbach, A., Dubois, D., Gunst, L, Fried, P, Niggli, U. 2002. Soil Fertility and Biodiversity in OrganicFarming. Reports. Science, vol 296. Pp. 1694-1697.

Nissinen, O. 1991. Soklin fosforimalmin käyttökelpoisuus nurmen fosforilannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö.29.10.1991.

Nuutinen, V, Pitkänen, J., Kuusela,E., Widbom, T., Lohilahti, H. 1998. Spatial variation of earthworm communityrelated to soil properties and yield in a grass-clover field. Applied Soil Ecology 8, Pp. 85-94.

Nykänen, A. 1995. Typen ja fosforin huuhtoutuminen luonnonmukaisessa viljelyssä: kirjallisuuskatsaus. Maataloudentutkimuskeskus. Tiedote 14/95: 24 s.

Oberson, A., Besson, J.M., Maire, N., Sticher, H. 1996. Microbiological processes in soil organic phosphorus transfor-mations in conventional and biological cropping systems. Biol. and Fertility of Soils 21, 3, pp 138-148.

Oehl, F., Oberson, A., Probst, M., Fliessbach, A., Roth, H.-R., Frossard, E. 2001. Kinetics of microbial phosphorusuptake in cultivated soils. Biol Fertil Soils 34, Pp. 31-41.

Peltola, R., Seuri, P. M., Granstedt, A., Parviainen, T. ja Vehkasalo, V. 1995. Ympäristötaloudellisesti kestävänmaatalouden mahdollisuudet Mikkelin läänissä. Julkaisuja nr 42. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- jakoulutuskeskus, Mikkeli. 81 s.

Puustjärvi, V. 1986. Maa- ja kasvianalyysin keskinäiset suhteet. Puutarha 89, 8. Ss. 464-466.Puustjärvi, V. 1986. Kasvualustan ja kasvien hivenainepitoisuuksien keskinäiset riippuvuussuhteet. Puutarha 89, 9. Ss.

533-536.Puustjärvi, V. 1986. Kasvin omatoimisuus alustansa ravinteisuuden säätelijänä. Puutarha 89, 11. Ss. 662-664.Rajala, J. 2001. Ravinnetaseopas. Kestävä Maatalous Vantaanjoella-projekti. Uudenmaan ympäristökeskus. Helsinki. 31 s.Saarela, I. 1983. Soklin fosforimalmi fosforilannoitteena. Tiedote 10/83. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. 13 s.Saarela, I. 1993. Kotieläinten lannat ja puhdistamoliete fosforilannoitteina. Koetoiminta ja käytäntö 50, 28.9.1993. S. 27.Saarela, I. 1995. Niukkafosforisten maiden lannoitus. Koetoiminta ja käytäntö 52, 28.3.1995: Ss. 11-12.Saarela, I. 1996. Selvitä fosfori- ja kaliumlannoituksen tarve. Koetoiminta ja käytäntö 53, 19.3.1996. Ss. 13.Saarela, I. 1996. Maalla on pitkä fosforimuisti. Koetoiminta ja käytäntö 53, 19.11.1996. Ss. 45.Saarela, I. 2000. Ravinteikkaan kerroksen syventäminen parantaa kasvua kuivissa oloissa. Koetoiminta ja käytäntö 57, 1. Ss. 3.Saarela, I. 2001. Maan kaliumvarojen käyttökelpoisuus nurmikasveille. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi,

Eeva Saarisalo. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista,ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss. 100-107.

Page 246: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

244

Saarela, I. 2001. Siilinjärven biotiitti maanparannusaineena. Tutkimusraportti. (mimeografia). 5 s.Saarela, I., Huhta, H., Salo, Y., Sippola, J., Vuorinen, M. 1998. Kaliumlannoituksen porraskokeet 1977-1994. Maatalou-

den tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 42: 41 p. + 1 liite.Saarela, I., Huhta, H., Salo, Y., Sippola, J., Vuorinen, M. 1999. Satotulokset ja maan viljavuuden kehitys kertovat: vilja

ja öljykasvien kaliumlannoitusta voi vähentää. Koetoiminta ja käytäntö 56, 17.8.1999. Ss. 6.Saarela, I., Järvi, A., Hakkola, H., Rinne, K. 1995. Fosforilannoituksen porraskokeet 1977-1994 : vuosittain annetun

fosforimäärän vaikutus maan viljavuuteen ja peltokasvien satoon monivuotisissa kenttäkokeissa. Maataloudentutkimuskeskus. Tiedote 16. 118 p.

Scheller, E. 2000. Importance of protein and amino acid metabolism in soil for plant nutrition and soil fertility.Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 17.

Seuri, P. 1997. Luomuviljelyn ravinnetalous (ravinnetasetarkastelu). Luomulehti 16, 4. Ss. 13-14.Seuri, P. 1998. Luomuviljelyn ravinnetalous ja ympäristövaikutukset: osa I. Luomulehti 17, 6. Ss. 38-39.Seuri, P. 1998. Luomuviljelyn ravinnetalous ja ympäristövaikutukset: osa II. Luomulehti vol. 17, 7. Ss. 25-27.Seuri, P. 2000. Ravinnetase kestävyysindikaattorina. In: Anja Yli-Viikari et al. Maatalouden kestävyyden indikaattorit.

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 74. Ss. 38-44.Seuri, P. & Grönroos, J. 2000. Tilamallien kuvaukset. Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö nro 431. Suomen

ympäristö. Ss. 39-43.Seuri, P. & Grönroos, J. 2000. Kokonaistuotantomallien ympäristövaikutukset. Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö

nro 431. Suomen ympäristö. Ss. 124-128.Sippola, J. 1981. Viljelymaan typpivarat. Koetoiminta ja Käytäntö 24.11.1981.Sippola, J. 1985. Maan typpivarojen mineraloituminen. Koetoiminta ja Käytäntö. 25.11.1985.Sippola, J. 1999. Maan kaliumvarat: liukoinen, nopeasti- ja hitaasti vaihtuva, vaihtumaton. In: Maan viljavuus- ja

kasvinravitsemuspäivä 15.4.1999, Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maataloudentutkimuskeskus. Ss. 3-4.

Syltie, P.W. 1985. Effects of very small amounts of highly active biological substances on plant growth. Biol. Agric &Hortic, 2(3). Pp. 245-270.

Tainio, A. 1958. Hienofosfaatin lannoitusarvosta superfosfaattiin verrattuna. Kiinteillä koekentillä suoritettujen kokeidentuloksia v. 1947-1956. Valtion maatalouskoetoiminnan julkaisuja N:o 168:1-22.

Tarafdar, J.C. & Jungk, A. 1987. Phosphatase activity in the rhizophere and its relation to the depletion of soil organicphosphorus. Biol. Fertil Soils. Vol 3. P. 199-204.

Turtola, E. 1999. Kaliumin huuhtoutumistappiot. In: Maan viljavuus- ja kasvinravitsemuspäivä 15.4.1999, Maataloudentutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Ss. 8-10.

Turtola, E. 2001. Tarve ja keinot vähentää peltoviljelyn typpihuuhtoutumaa. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannotja aluskasvit viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, 7.3.2001. MTT:njulkaisuja. Sarja B 25. Ss. 16-20. http://mttinfo.mtt.fi/bsarja/pdf/bsarja25.pdf

Turtola, E. ym. 2001. Vesistökuormitus siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn. Maa- ja elintarviketalouden tutkimus-keskus. 3 s.

Valle, E. ja Virtanen, A.I. 1965. On the injurious and growth-promoting effects in peas and barley of various amino acidsgiven together with nitrate. Eri aminohappojen herneen ja ohran kasvua edistävistä ja haitallisista vaikutuksistaannettaessa samalla nitraattityppeä. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja. 107. Acta Agralia Fennica. Ss.308-320.

Vestberg, M. 1993. Arbuskelimykorritsan merkitys kasveille. Kasvinsuojelulehti 2. ss. 36-39.Vestberg, M. 1999. Runsas fosfori haittaa mykorritsaa. Puutarha & Kauppa 3, 33. Ss. 17.Vestberg, M. 2000. Korkea fosforilannoitus heikentää sienijuuren toimintaedellytyksiä. Vuosikirja - Maatalouden

tutkimuskeskus (MTT) puutarhatuotanto 1997-1999. Ss. 18-19.Virkajärvi, P., Saarela, I. 1999. Nurmien kaliumlannoitus. In: Maan viljavuus- ja kasvinravitsemuspäivä 15.4.1999,

Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Ss. 19-21.Virtanen, A.I. 1948. Apilalle karjanlantaa siemenille multaa! Käytännön Maatalous. Ss. 154-155.Witter, E. & Johansson, G. 2001. Kalium från alven. –Djupgående rötter kan hitta dolda reserver. Fakta Jordbruk Nr 18. 4 p.Vuorinen, M. 1989. Kiille ja kuonat edullisia turvemaalle. Koetoiminta ja Käytäntö. 18.4.1989.Väisänen, J. 1996. Ravinnehuollon onnistuminen luomussa ei ole itsestäänselvyys. Omavarainen maatalous 15, 7. Ss. 22-

23.Väisänen, J. 1996. Ravinteiden kauppataseet nautakarjatilojen ravinteidenkäytön kuvaajina. Maatalouden tutkimuskes-

kuksen julkaisuja. Sarja A 8: 54 s.Ylivainio, K. ja Turtola, E. 2003. Lihaluujauhon sisältämän fosforin liukoisuus. Loppuraportti Honkajoki Oy:n rahoitta-

masta tutkimuksesta, 31.3.2003. MTT/Maaperä ja ympäristö. 6 s.Öborn, 1., Holmqvist, J., Witter, E. 2001. Vittring kan täcka kaliumbrist på vissa jordar. Fakta Jordbruk nr 17. 4 P.

Page 247: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

245

KIRJALLISUUTTA karjanlannasta ja kompostoinnista

Bernath, K. 1985. Düngung. IFOAM-Sonderausgabe Nr 11. SÖL. Kaiserslautern. 48 s.Berner, A. 1990. Aufbereitung von Mist. Theorie und Praxis. FIBL. Oberwil. 44. s.Berner, A., Scherrer, D., Alföldi, T. 1997. Stickstoffeffizienz von unterschiedlich aufbereiteten Misten in einer Ackerf-

ruchtfolge auf Lösslehm. Posterbeiträge zur 4. Wissenschaftstagung zum Ökologischen Landbau, 3. und 4. März1997, an der Rheinischen Friedrich-Wilhelms-Universität, Bonn. 4 p.

Eklind, Y., Rämert, B. & Wiwstad, M. 2001. Evaluation od Growing Media Containing Farmyard Manure Compost,Household Waste Compost or Chicken Manure for the Propagation of Lettuce (Lactuca Sativa L.) Transplants.Biol Agric. & Hortic. 19, 1, Pp. 157-181.

Eklind, Y., Salomonsson, L., Wivstad and Rämert, B. 1998. Use of Herbage Compost as Horticultural Substrate andSource of Plant Nutrients. Biol Agric & Hortic 1. Pp. 269-290.

Von Fragstein, P. 1995. Manuring, manuring strategies, catch crops and N-fixation. Biol Agric & Hortic, 11(1-4). Pp. 275-287.Fricke. K., Turk, T. & Vogtmann, H. 1990. Grundlagen der Kompostierung. EF-Verlag fuer Energie- und Umwelt-

technik GmbH. Berlin.Godden, B.; Penninckx, M.. 1997. Management of farmyard manure composting is important to maintain sustainability

in organic farming. Resource use in organic farming. Proceedings of the third ENOF workshop Ancona, 5-6June 1997. Pp 225-232.

Gottschall, R. 1986. Kompostierung. Alternative Konzepte 45. Stiftung Ökologie und Landbau. Verlag C.F. Müller.Karlsruhe. 296 s.

Gottschall, R., Hampl, U., Kähn, B., Schmitz, H. ja Scholz, C. 1991. Kompostieren - die technischen Aspekte derKompostierung im ökologischen Landbau. SÖL-Sonderausgabe Nr 53. 38 s.

Grönroos, J.,Nikander, A., Syri, S., Rekolainen, S. ja Ekqvist, M. 1998. Maatalouden ammoniakkipäästöt. Suomenympäristö 206. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 68 s.

Haimi, J. ja Huhta, V. 1983. Mitä lierot tekevät kompostissa. Koetoiminta ja Käytäntö. 3.5.1983.Hallin, S. & Schnürer, A. 2002. Kan restprodukter från organiskt avfall skada odlingsmark? Forskningsnytt nr 2. Pp. 8-9.Halling-Soerensen, B. 2001. Miljoeforurening fra rester af antibiotika i organisk affald og husdyrgoedning. Miljöforsk-

ning. 49, pp 23-27.Harms, H. 1983. Phenolstoffwechsel von Pflanzen in Abhängigkeit vvon Stickstofform und –angebot. Landw. For-

schung 36, 1-2, pp 9-17.Haukioja, M., Hovi, A. ja Rajala, J. 1983. Komposti. Tammi. 116 s.Holma, M. 1975. Lannan käsittely ja hyväksikäyttö. Kirjallisuustutkimus. Työtehoseuran julkaisuja nro 180.Kemppainen, E. 1989. Nutrient content and fertilizer value of livestock manure with special reference to cow manure.

Maatalouden tutkimuskeskus. 284 s.Kemppainen, E. 1990. Levitysajan vaikutus lannan tehoon. In: Viljavuustutkimuksen hyväksikäyttö. Viljavuuspalvelu.Kiljala, J., Forsman, K., Lehto, E. 2002. Turpeella lantapattereiden päästöt kuriin. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 15.Klemola, E. ja Malkki, S. 1995. Lannan rumpukompostointi. Työtehoseuran maataloustiedote 4 (456). 12 s.Kirchmann, H. 1986. Kvävebalansstudier med 15N-märkt stallgödsel i ett fleårigt kärlförsök. Nordisk Jordbruksforskares

Förening Seminarium 106: Odlings-system och växtföljder med huvudvikt på alternativ odling, SLU.Leinonen, P. 1991. Kuiviketta kompostiin. Omavarainen maatalous 4/1991. ss. 8-9.Leinonen, P. & Roinila, P. 1995. Komposti sateelta piiloon. Koneviesti 43,12. s 11.Peltola, I. 1984. Kuivikkeen vaikutus navettailmaan. Työtehoseuran maataloustiedote Nr 317.Piorr, A. 1996. Farm yard manure. Fundamentals of Organic Agriculture. IFOAM International Scientific Conference.

August 11-15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol 1. Pp. 73-84.Rajala, J. 1997. Luomulannoitus. Luomulehti 16, 8. Ss. 6-7.Rajala, J. 1998. Siirtyminen luomuviljelyyn edellyttää muutoksia lannan käsittelyssä. Luomulehti 17, 7. Ss. 12-14.Rinne, S.-L. ja Simojoki, P. 1988. Kompostin jälkivaikutus. Koetoiminta ja käytäntö 20.9.1988.Roinila, P. 1995. Kattamisen vaikutus ravinnetappioihin karjanlannan aumakompostoinnissa. Helsingin yliopisto.

Kasvintuotantotieteen laitos. 57 s.Roinila ja Leinonen. 1994. Julkaisemattomia koetuloksia. MTT/Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Partala. Juva.Roinila, P. ja Räikkönen, P. 1996. Kalan kompostointi ja kalakompostin käyttö lannoitteena. Kala- ja Riistahallinnon

julkaisuja Nro 25. MMM. Helsinki. 86 s.Sauerlandt, W.R. & Tietjen, C. 1970. Humuswirtschaft des Ackerbaues. DLG Verlag. Frankfurt. 239 s.Schueler, C.; Vogtmann, H.; Stopes, C.. 1990. The use of composted materials to control plant diseases. Crop protection in

organic and low input agriculture : options for reducing agrochemical usage nro 45. BCPC Monograph. Pp 235-238.Steineck, S., Gustafsson, A., Stintzing, A.-R., Salomon, E., Myrbäck, Å., Albihn, A. & Sundberg, M. 2000. Växtnäring I

kretslopp. SLU Kontakt 11. 118 p.Stintzing, A.-R., Salomon, E., Beck-Friis, B. 1999. Stallgödsel I ekologisk grönsaksodling. Jordbruksberket. Jordbruksin-

formation 11. 32 P.Ulen, B. 1993. Losses of nutrients through leaching and surface runoff from manure-containing composts. Biol Agric &

Hortic, 10, 1. Pp. 29-37.

Page 248: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

246

Vogtmann, H., Obrist, W., Hauser, K., Pfirter, H.P. and Augstburger, F. 1978. Composting and plant growth: use ofchicken manure containing antibiotics. Compost Science Land Utilization. 19, 5. Pp 22-25.

Vogtmann, H., Fricke. K., Fuchshofen, W. and Gottschall, R.. 1994. Quality and utilization of compost. IFOAMconference proceedings. Ecological efficiency - components : nutrition 1. Pp 1-17

Vuorinen, A. 1999. Phosphomonoesterase and ?-D-Glucosidase Enzymes as Indicators of the Maturation of ManureComposts. Joensuun yliopiston luonnontieteellisiä julkaisuja No: 57. Joensuu. 54 s.

Väisänen, H.-M., Partanen-Podduikin, J., Leskinen, M. 2003. Eloperäisten lannoitteiden mikrobiologisten riskienhallinta elintarviketeollisuudessa. Luonnonmukaisesti tuotettujen avomaavihannesten mikrobiologiseen laatuunvaikuttavat tekijät. Tutkimusraportti Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 46 s.

Väisänen, J., Leinonen, P. ja Kivelä, J. 1990. Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Omavarainen maatalous 3/1990. s. 27.

KIRJALLISUUTTA lietelannasta ja lietelannan käsittelystä

Abele, U. 1978. Ertragssteigerung durch Fluessingmistbehandlung. KTBL-Schrift 224. 134 s.Emanuel, C. 1990. Vom richtigen Umgang mit Mist, Jauche und Gülle. Bioland Nr 5/1990. ss. 21-23.Gudat, J. ja Bless, H-G. 1991. Gülle. Ausbringungstechniken im Vergleich. Bioland Nr 4/1991. ss. 26-27.Heinonen-Tanski, H., Leinonen, P., Niskanen, M., Lanki, E., Airaksinen, S., Pasanen, T. ja Päätalo, K. 1996. Lietelan-

nan ilmastuksessa onnistumista ja epäonnistumista. Koneviesti vol. 44 nro 17. Ss. 26.Heinonen-Tanski, H. 1998. Karjanlannan aiheuttamat mikrobiologiset riskit ja niiden välttäminen. Luonnonmukaisen

tuotannon tutkimusseminaari 18.-19.3.1998. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A. 46:38-44.Heinonen-Tanski, H., Joki-Tokola, E. & Martikainen, E. 1998. Lietelannoituksen vaikutus säilörehun hygieniaan.

Karjanlannan ympäristöystävällinen ja kustannustehokas käyttö. MMM:n karjanlantatutkimusohjelmanloppuraportti 1995-97. Toim. I. Sipilä & A. Pehkonen. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos julkaisuja.Agricultural Economics Research Institute, Finland 87: 67-77. Heinonen-Tanski, H., Niskanen E. M. Mielonen,M. M., Räsänen, H., Valta, T., Leinonen, P., Rinne, K. & Joki-Tokola, E. 1998. Aeration improves the hygieneof cattle slurry and the hygiene of grass forage and silage. Acta Agr. Scand. Soil and Plant. 48: 212-221

Heinonen-Tanski, H., Niskanen, E. M., Salmela, P. & Lanki, E. 1998. Salmonella in animal slurry can be destroyed byaeration at low temperatures. Journal of Applied Microbiology 85: 277-281.

Heinonen-Tanski, H., Rahikainen, H. ja Leinonen, P. 1998. Lietelannan jatkuva ilmastus voi toimia korkeassakinlämpötilassa. Koneviesti 46, 18. S. 19.

Heinonen-Tanski, H. 1999. Listeriaa ja muita suolistotauteja voidaan torjua lietelannasta. KM Vet. 4/99:10-11.Heinonen-Tanski, H. 1999. Listeria on hankala elintarvikeketjussa. KM Vet. 4/99:12.Heinonen-Tanski, H. 2000. Karjakoot ja riskit kasvavat. Luomulehti vol. 19 nro 2. Ss. 30-31.Joki-Tokola, E. 1998. Lietelannan levitysajan ja –tavan sekä ilmastuksen vaikutus säilörehusadon määrään ja laatuun.

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 44. Jokioinen. 20 s.Kapuinen, P. & Karhunen, J. 1996. EPS-rakeet ja EPS-rouhe sikalan lietesäiliön katteena. Vakolan tiedote 72. 18 s.Karhunen, J. 1991. Lietelannan käyttömahdollisuuksien parantaminen. Tiedote Vakola (11.11.1991). 7 s.Karhunen, J. ja Puumala, M. 1998. Lietelannan ilmastus. Vakolan tiedote 79: 17 p.Kemppainen, E. 1985. Lietelanta ohran lannoitteena. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti.

Sitra. Julkaisu 21. 66.sKoivunen, K. 1998. Lietelannan anaerobikäsittely. Tutkimusraportti. Maa- ja metsätalousministeriön kehittämis/

tutkimushanke Dnr. 5523/505/96. 9 s.Leinonen, P. 1991. Lietelannan laimentaminen kannattaa. Omavarainen maatalous Nr 1/1991. ss.10-11.Leinonen, P. 1993. Lietelannan ilmastus ja käyttö nurmen lannoitteena. VYH:n monistesarja Nro 472. 70 s.Leinonen, P., Heinonen-Tanski, H. 1996. Kokemuksia pilottitilalta : lietelannan jatkuva ilmastus: 26. Koneviesti 44, 7. Ss. 26.Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H. 1996. Lietelannan jalostusta ilmastamalla. Nauta 26, 1. Ss. 31-32.Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H. 1996. Ilmastettua lietelantaa nurmelle. 30-31. Nauta 26, 1. Ss. 30-31.Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H. 1996. Lietelannan jalostusta ilmastamalla. Nauta 26, 1. Ss. 31-32.Leinonen, P., Heinonen-Tanski. H. & Rinne. K. 1998. Nitrogen economy of cattle slurry aeration and spreading into

grassland. Acta Agr. Scand. Soil and Plant. 48: 65-72.Redelberger, H. 1992. Gülle und Mist. Ausbringen ohne Verlust. Bioland Nr 2. ss. 9-11.Schepel. I. 1992. Haihtuvan typen talteenotto biosuodattimella. Koneviesti nro 7. ss. 18-19.Schepel, I. 2000. Luomun koneet ja laitteet. Helsingin Yliopisto/MTKK. Mikkeli.Schepel, I. ja Miettinen, A. 2001. Tehokas, alhaisen pintapaineen lietelevitysmenetelmä urakoitsijoille. Käytännön

Maamies 6. ss 38 – 40.Sengelov, G., Agerso, Y., Halling-Sorensen, B, Baloda, S.B., Andersen, J.S., Jensen, I.. 2002. Bacterial antibiotic

resistence levels in Danish farmland as a result of treatment with pig manure slurry. Environment-International,28, 7, pp 587-595.

Page 249: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

247

Singh, C.P., Amberger, A. 1991. Solubilization and availability of phosphorus during decomposition of rock phosphateenriched straw and urine. Biological Agriculture & Horticulture, 7(3). Pp. 261-269.

Skjelhaugen, O.J. ja Gjervan, J.O. 1988. Våtkompostering. Småskrift 3/88. Statens fagtjeneste for landbruket. 31 s.Skjelhaugen, O.J. 1991. Liquid composting unit. ITF-trykk 16/91. Ås. 7 s.Takala, E. 1984. Lietelanta lannoitteena: sijoituksen ja pintalevityksen vertailu. Biologisen typensidonnan ja ravinnety-

pen hyväksikäytön projekti. Sitra. Julkaisu 9. 55 s. +liitteet.Torikka, E. 1991. Biosuodattimen käyttö ympäristötekniikassa. VTT:n esitutkimus. Jyväskylä 1/1991. 20 s.

KIRJALLISUUTTA viherlannoituksesta ja kivijauheista

Breland, T.A. & Hansen, S. 1996. Nitrogen mineralization and microbial biomass as affected by soil compaction. SoilBiol. Biochem. Vol. 28, No. 4/5. Pp. 655-663.

Börjeson, A. 1997. Methods of using harvested green manure. Olika sätt att använda skördad grönmassa. SwedishUniversity of Agricultural Sciences (SLU). Examenarbete 1997, nr 103. Uppsala. 38 p.

Båth, B. 2001. Nitrogen Mineralization and Uptake in Leek after Incorporation of Red Clover Strips at Different Timesduring the Growing Period. Biological Agriculture & Horticulture. 2001. Pp. 243-258.

Esala, M., Lemetti, I., Palojärvi, A. 2001. Mineralization of nitrogen from 15N labelled clover tops in soils underconventional vs organic farming - a laboratory incubation experiment. In: 11th Nitrogen Workshop; Book ofAbstracts, 9-12 September 2001, Reims, France. Pp. 75-76.

Goldstein, A.H. 1995. Recent progress in understanding the molecular-genetics and biochemistry of calcium-phosphatesolubilization by gram-negative bacteria. Biological Agriculture & Horticulture, 1995, 12(2), 185-193

Granstedt, A. 1993. The mobilization and immobilization of soil nitrogen after green-manure crops at three locations inSweden. Soil management in sustainable agriculture. Proceedings of the third international conference onsustainable agriculture Wye College, University of London, 1993. Pp. 265-275.

Granstedt, A., L-Baeckström, G. 2000. Studies of the preceding crop effect of ley in ecological agriculture. AmericanJournal of Alternative Agriculture. Vol. 15, No 2. Pp. 68-78.

Granstedt, A. 1993. Gröngödsling och kvävemineralisering - risker och mögligheter. Alternativodlingsbrevet Nr 51.SLU, Uppsala. ss. 8 - 15.

Drinkwater, L.E., Wagoner, P. & Sarrantonio, M. 1998. Legume-based cropping systems have redused carbon andnitrogen losses. Nature vol 396, 19, Pp. 262-265.

Gunnarsson, S. & Marstorp, H. 2002. Carbohydrate composition of plant materials determines N mineralization.Nutrient Cycling in Agroecosystems 62, pp. 175-183.

Holmegaard, J. 1987. Grøngødning og efterafgrøder. Skarvs Landbrugsserie. Skarv Publications, Holte. 224 s.Huokuna, E. 1987. Etelä-Savon Tutkimusaseman koetuloksia.Huhta, H. 1989. Kokemuksia biotiitista suonurmen kaliumlannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö 19.12.1989.Kaila, A. 1969. Residual effect of rock phosphate on the fine sand soil. J. Sci Agric. Soc. Finland 41, ss 133-142.Kauppila, R. 1983. Palkokasvit viljelykierroissa ja seoksissa. Julk. 6. Sitra, Helsinki.Kauppila, R. 1989. Lyhytikäisen viherkesannon vaikutus syysviljan satoon. Koetoiminta ja Käytäntö 23.5.1989.Kauppila, R. ja Laurila, V.-P. 1992. Eri kesantomuodot rukiin viljelyssä. In: Viherlannoituskokeiden tuloksia vuosilta

1979-87. Helsingin yliopiston kasvintuotantotieteen laitos. Kasvinviljelytieteen julkaisuja nro 30, - 63-96.Känkänen, H. 1994. Viherkesannon typpi hyödyksi. Koetoiminta ja käytäntö. 22.2.1994.Känkänen, H. 2001. Maan nitraattitypen määrä loppusyksyllä. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannot ja aluskasvit

viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, 7.3.2001. MTT:n julkaisuja. SarjaB 25. Ss. 21-25. http://mttinfo.mtt.fi/bsarja/pdf/bsarja25.pdf

Känkänen, H. 2001. Viherkesannot ja aluskasvit viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari,Jokioinen, 7.3.2001. MTT:n julkaisuja. Sarja B 25: 41 p. + 1 app. HtmlResAnchor http://mttinfo.mtt.fi/bsarja/pdf/bsarja25.pdf

Känkänen, H., Turtola, E. 1998. Typpihuuhtoutumat kuriin aluskasvilla. Koetoiminta ja käytäntö 55, 3. Ss. 4.Känkänen, H., Kangas, A., Mela, T., Nikunen, U., Tuuri, H., Vuorinen, M. 1999. The effect of incorporation time of

different crops on the residual effect on spring cereals. Agricultural and food Science in Finland 8, 3. Pp. 285-298.Leinonen, P. 1993. Ilmasta typpeä. Pellervo 5/93: Peltoliite. Pellervo-Seura ry. Vantaa. ss. 2-3.Mackay, A.D., Springett, J.A., Syers, J.K. & Gregg, P.E.H. 1983. Origin of the Effect of Earthworms on the Availability

of Phosphorus in a Phosphate Rock. Soil Biol. Biochem. 15. pp. 63-73.Mayer, J., Buegger, F., Hess, J. 2000. Residual nitrogen turnover of three grain legumes to wheat and rape using an in

situ 15N-labelling-method. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 93.Mishra, M.M., Bangar, K.C. 1986. Rock phosphate composting - transformation of phosphorus forms and mechanisms of

solubilization. Biol Agric & Hortic, Vol.3, No.4. Pp. 331-340.Mishra, M.M., Bangahr, K.C. ja Goyal, S. 1986. Verbesserter Rohphosphataufschluss durch Kompostierung. Öko-

Landbau - eine weltweite Notwendigkeit. Alternative Konzepte 50. s. 100-109. Karlsruhe.

Page 250: Luonnonmukainen maatalous

RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO

248

Müller, M.M. 1987. The release and fate of clover nitrogen in soil. Department of General Microbiology. University ofHelsinki. Väitöskirja. 53 p.

Nissinen, O. 1991. Soklin fosforimalmin käyttökelpoisuus nurmen fosforilannoitteena. Koetoiminta ja käytäntö29.10.1991.

Palojärvi, A., Alakukku, L., Martikainen, E., Niemi, M., Vanhala, P., Jörgensen, K., Esala, M. 2001. Agriculturalmanagement systems and microbial soil quality indicators. In: 9th International Symposium on MicrobialEcology (ISME-9); Interactions in the Microbial World : Final Programme and abstracts, 26-31 August 2001,Amsterdam, The Netherlands. p. 176.

Preuschen, G. ja Bernath, K. 1983. Die Kunst der Gründüngung. Voraussetzung für Bodenfruchtbarkeit. Leopold StockerVerlag, Graz. 164 s.

Preuschen, G. 1985. Bodengesundung. Aktiver Bodenschutz durch Wiederbelebung der Böden und Herstellung dernatürlichen Bodenfunktionen. Wissenschaftliche Grundlagen und praktische Methoden. IFOAM-SonderausgabeNr. 18. SÖL, Kaiserslautern. 22 s.

Rinne, S.-L. 1985. Apila rukiin vihantalannoituksena. Koetoiminta ja Käytäntö 28.5.1985.Ruehrer, J., Friedel, J. & Freyer, B. 2003. Pflanzliche Duenger zur Stickstoffversorgung bei Bio-Tomaten – Test

bestanden. Ernte Nr 1. ss 40-41.Saarela, I., Hartikainen, H., Kahiluoto, H. ja Schepel, I. 1996. Kasvien fosforin saanti luomutuotannossa. Omavarainen

maatalous. 15, 1. Ss. 18-21, 25.Sikkilä, J. 1994. Viherkesanto mehiläislaitumena. Koetoiminta ja käytäntö 24.5.1994.Sillanpää, M. 1976. Maan ravinnetasapaino ja “Vihreä linja”. VSOM Tiedottaa 2, ss. 6-9.Sillanpää, M. ym. 1985. Biotiitti - lannoite vai maanparannusaine? Leipä leveämmäksi nro 1. ss. 16-17.Stintzing, A,R. 1998. Skörderester som växtnäringsresurs I grönsaksodlingen. Jordbruksverket. Jordbruksinformation 3. 23 p.Torstensson, G. 1998. Nitrogen delivery and utilization by subsequent crops after incorporation of leys with different

plant composition. Biol Agric and Hortic 16, Pp. 129-143.Varis, E. ja Kauppila, R. 1992. Viherlannoituskokeiden tuloksia vuosilta 1979-87. Helsingin yliopiston Kasvintuotanto-

tieteen laitos. Kasvinviljelytieteen julkaisuja N:o 30. Helsinki. 260 s.Vuorinen, M. 1993. Viherkesanto typenkerääjänä. Koetoiminta ja käytäntö. 50. 25.5.1993. ss 14-15.

Page 251: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

249

5. KASVINSUOJELU

5.1. KASVINSUOJELUN PERUSTEITA

EKOLOGINEN KASVINSUOJELUEkologisen kasvinsuojelun juuret ovat integroidussa tu-holaistorjunnassa (IPM-Integrated Pest Management).Integroitua tuholaistorjuntaa on kehitetty edelleen otta-malla huomioon tuholaisten hallinnan ekologisia vuoro-vaikutuksia. Näin syntyi ekologinen tuholaisten hallinta(EPM-Ecological Pest Management), joka pyrkii hyö-dyntämään ekologisia vuorovaikutuksia tuholaisten hal-linnassa. Kemiallisia torjunta-aineita käytetään vasta pa-kon edessä. Kun ekologinen näkökulma liitetään entistäkiinteämmin myös rikkakasvien hallintaan, voimme pu-hua ekologisesta kasvinsuojelusta luomutuotannon kas-vinsuojelukokonaisuutena.

Luomutuotannon kasvinsuojelussa otetaan huomi-oon ekologisia vuorovaikutuksia kasvitautien, tuholais-ten ja rikkakasvien hallinnassa. Painopiste on näidenvuorovaikutusten säätelyssä viljelyteknisin menetelmin.Kasvinsuojelussa käytetään ensisijaisesti näitä ns. ennal-taehkäiseviä, viljelyteknisiä menetelmiä. Suoran torjun-nan tarve pyritään minimoimaan. Synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä lainkaan. Ne korvataan vaihtoehtoisil-la, ympäristölle vähemmän haitallisilla menetelmillä.

EKOLOGINEN KASVINSUOJELU OSANA KESTÄVÄÄKASVINTUOTANTOAEkologisen kasvinsuojelun tavoitteena on turvata ekolo-gisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja maisemallisestikestävä kasvintuotanto. Ekologisessa kasvinsuojelussapyritään kasvinsuojeluongelmien hallintaan ekologisestikestävin menetelmin – suoran torjunnan tarve pyritäänminimoimaan mm. lisäämällä viljely-ympäristön moni-muotoisuutta luontaisia vihollisia suosivaan suuntaan.

Ekologisessa kasvinsuojelussa kehitetään vuosien ku-luessa tilan sisäinen ja tilojen välinen (alueellinen) kasvin-suojelukokonaisuus. Käytettävissä olevista menetelmistäkootaan sopivat yhdistelmät sekä tilakohtaisesti että alue-tasolla. Yksittäiselle tilalle valitaan viljelykiertoon sopi-va kasvinsuojeluohjelma, jossa on huomioitu sekä ennal-taehkäisevien menetelmien käyttö että suora torjunta.

Kasvinsuojelupeltoekosysteemin toiminnannäkökulmasta:• Monimuotoisuuden edistämistä

ja hoitamista• Viljelykasvin kilpailukyvyn

parantamista

Page 252: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

250

Ekologisen kasvinsuojelun näkökulmasta esimerkiksirikkakasveilla on myös positiivisia vaikutuksia; ne tarjo-avat vaihtoehtoista ruokaa kasvinsyöjille, esimerkiksiluteet imevät mielellään riviväleissä kasvavia jauhosavi-koita ja pihatähtimöitä porkkanoiden ja punajuurten si-jasta. Lisäksi savikat pitävät sopivasti kateharsoa kohol-la, jotta pienet porkkanantaimet eivät vioitu harson han-kauksesta. Rikkakasvien siemenet ovat tärkeää ravintoamm. peltopyyn poikasille. Rikkakasvit houkuttelevatpellolle myös runsaamman saalistajia tarjoten vaihtoeh-toista ravintoa ja suojaa.

Luomutuotannon kasvinsuojelu on kulkenut melkoi-sen kehityskaaren viimeisten vuosien aikana. Tuholais-ten ja niiden luontaisten vihollisten biologiasta on saatuuutta tietoa, uusia biologisia torjuntavalmisteita ja –eli-öitä on tullut markkinoille, viljelijöiden tietotaito on li-sääntynyt. Tietotaidon ja ekologisen ajattelutavan omak-suminen on haastava prosessi uusille luomuviljelijöille,ja kokeneetkin viljelijät voivat oppia jotain uutta.

KASVIEN TERVEYSKasvien terveys on riippuvainen kunkin kasvilajin ja la-jikkeen geneettisestä perustasta eli vastustuskyvystätiettyä tautia tai tuholaista vastaan. Vastustuskykyynvaikuttavat myös monet muut tekijät. Ympäristötekijätkuten maaperä, sää, lannoitus, tuhoojien sekä luontaistenvihollisten esiintyminen vaikuttavat merkittävästi kasvi-en terveyteen. Näiden kaikkien eri tekijöiden välisistäbiologisista vuorovaikutuksista sitten viime kädessä riip-puu kasvien terveys.

Viljelijän suorittamat viljelytoimenpiteet vaikuttavatvähäisessä tai suuressa määrin joihinkin tai kaikkiinedellä lueteltuihin kasvien terveyden osatekijöihin. Vil-jelytekniikan sovittaminen kulloinkin vallitseviin olo-suhteisiin siten, että kasvien terveys säilyy viljelyn kan-nalta riittävänä, on haaste viljelijälle.

KASVINTUHOOJIEN TEHTÄVIÄLuonnossa on jokaisella eliöllä oma tehtävänsä ekosys-teemin verkostossa. Tuhooja ja hyötyeliö ovat tästä nä-kökulmasta katsottuna sopimattomia ilmaisuja kuvaa-maan eri lajeja. Eliöillä, joita nimitetään tuholaisiksi taitaudin aiheuttajiksi, tehtävänä on hajottaa heikentyneitä,elinolosuhteisiin heikosti sopeutuneita tai vanheneviayksilöitä tai rajoittaa populaation kasvua. Rikkakasvit

Ekologinen kasvinsuojelu on oleellinen osaekologisesti kestävää kasvintuotantoa.

Ekologinen kasvinsuojelu =• Toistensa kanssa yhteensopivien

hallintamenetelmien valitsemista jayhteensovittamista tasapainoiseksikasvintuhoojien hallintakokonaisuu-deksi.

• Perustuu ekologian ja biologiantuntemukseen.

• Ottaa huomioon tuottajan, yhteiskunnanja elinympäristön näkökohdat.

Page 253: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

251

paitsi kilpailevat viljelykasvien kanssa, ne myös osaltaansäätelevät esimerkiksi ravinnekiertoa ja monimuotoi-suutta peltoekosysteemissä.

Missä nämä hajotus- ja säätelytoiminnot ovat ristirii-dassa viljelytavoitteiden kanssa, voidaan puhua tuhoojis-ta. Lyhyesti: ihmisen (viljelijän) kannalta kasvintuhoojaon eliö, joka on väärään aikaan väärässä paikassa. Ilmai-sua ”hyötyeliö” käytetään siellä, missä eliölaji estää syö-mällä tai muulla tavoin sellaisten eliöiden massaesiinty-mät, jotka vahingoittavat viljelykasveja.

KASVINSUOJELUN TARVEKasvinsuojelun tarve on monen tekijän yhteisvaikutuksentulos. Siihen vaikuttavat mm. kasvien kilpailu- ja vastus-tuskyky, maaperän estovaikutus, luontaiset viholliset jatuhoojien esiintyminen sekä viljelijän käyttämä viljelytek-niikka.

1. Viljelykierto, tilan sisäinen ja tilojen välinen, mah-dollisesti jopa alueellinen; samat tai samansukuisetviljelykasvit sijoitetaan viljelykierrossa riittävänetäälle toisistaan niin ajallisesti kuin paikallisestikin= riittävästi välivuosia tai maantieteellistä etäisyyttä.

2. Maan kasvukunnosta huolehtiminen; vesi- ja ravin-netalous, multavuus, rakenne, pH, pieneliötoiminta.

3. ”Oikea kasvi oikeaan paikkaan” laji- ja lajikevalinta;

Kasvien terveys on dynaaminentasapainotila– kasvin geneettisen perustan,– ympäristön ja– biologisten vuorovaikutusten välillä

Geneettinen vastustuskykylajikkeen kestävyys

Biologisia vuorovaikutuksiakasvin ja tuhoojan välinen vuorovaikutus

kasvin ja maaperänkasvin ja viljelytekniikantuhoojan ja maaperän

tuhoojan ja viljelytekniikanluontaisen vihollisen ja maaperän

luontaisen vihollisen ja viljelytekniikan

Ympäristötekijöitämaaperä

säälannoitus

kasvinsuojelukasvintuhoojien esiintyminen ja aktiivisuus

luontaisten vihollisten esiintyminen ja aktiivisuus

KASVIEN TERVEYTEENVAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Page 254: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

252

valitaan viljelyyn vain kasvilajeja, joiden kasvuedel-lytykset täyttyvät kullakin lohkolla. Mahdollisuuksi-en mukaan valitaan kestävät lajikkeet.

4. Viljelytoimien ajoitus; mahdollisuuksien mukaan kyl-vöjen aikaistaminen tai myöhästyttäminen.

5. Hyvä viljelyhygienia; koneiden ja laitteiden puhdis-taminen lohkolta toiselle ja tilalta toiselle siirryttäes-sä, sairaiden kasvien asianmukainen hävittäminen.

6. Lisäysmateriaalin terveys ja elinvoimaisuus; siemen-ten puhtaus taudeista, tuholaisista ja rikkakasvien sie-menistä, itämistarmo, terveet ja elinvoimaiset taimet– oman lisäysaineiston kelvollisuuden tarkastaminenennen käyttöä.

7. Seoskasvustot; häiritsevät tuholaisten suunnistusta jalevittäytymistä varsinaisella viljelykasvilla, hidasta-vat kasvitautien leviämistä kasvustossa, monipuolis-tavat hyönteislajistoa ja siten houkuttelevat enemmänmyös luontaisia vihollisia, parempi kilpailukyky rik-kakasveja vastaan.

8. Mekaaniset esteet; kateharsot ja -verkot, muut kat-teet, verkkoaidat, ym.

9. Houkutus- / karkotuskasvien käyttö; houkutuskasvi-kaistojen perustaminen.

10. Kasvitautien biologiset torjuntavalmisteet; siementenbiopeittaus tai kasvualustan käsittely soveltuvallabiotorjunta-aineella.

11. Luontaisten vihollisten suosiminen; istutetaan ja kyl-

KASVINSUOJELUTARPEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

© HY/Mli Rajala 1994

Page 255: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

253

vetään monimuotoisuuskasvustoja marja- ja hedel-mätarhojen yhteyteen, sisällytetään myös yksivuotis-ten kasvien viljelykiertoon luontaisia vihollisia suo-sivia kukkivien kasvien kaistoja. Parannetaan saalis-eläinten pesimä- ja elinmahdollisuuksia.

Hyötyeliöiden suosimiseen ja biologiseen tuholaistenja tautien hallintaan perustuva kasvinsuojelu tarjoaa mm.seuraavanlaisia etuja sekä haittoja.

SUORIA TORJUNTAMENETELMIÄRikkakasvien suoria hallintamenetelmiä käytetään täy-dentämään ennaltaehkäiseviä menetelmiä. Niitä ovatmm. erilaiset muokkaustoimet, rikkakasviäestykset, ha-raukset, kesannointi, liekitys, nyhtö ja kitkentä.

Kasvitautien ja tuholaisten suoria torjuntamenetel-miä käytetään silloin, kun välitön tuho uhkaa kasvustoaja tuhoojaa vastaan on olemassa luonnonmukaiseen tuo-tantoon hyväksytty biologinen torjuntaeliö (= eivät saaolla geenimuunneltuja), torjunta-aine tai muu torjunta-menetelmä. Vain osalle tuholaisista on olemassa luomu-hyväksyttyjä torjunta-aineita, kasvitaudeille niitä löytyyvielä vähemmän, joten kasvinsuojeluongelmien ennalta-ehkäisy on keskeisellä sijalla. Torjunta-aineella on olta-va viranomaisten hyväksyntä, jotta sitä voidaan käyttää.

Ajantasainen luettelo luomutuotannossa sallituista

Hyötyeliöiden suosiminen ja biologinen torjunta

Etuja

– valikoivuus erittäin hyvä eikä vahingoita muitalajeja

– hyvä teho, usein kuten kemiallisessa torjunnassa

– ei resistenttien kantojen muodostumista

– resistentit tuholaiskannat voidaan torjua

– usein yksinkertaiset menetelmät ilman kalliitaerikoisinvestointeja

– olemassaolevat hyötyeliöt säästyvät

– ei haittavaikutuksia käyttäjille eikä ympäristölle,käyttö mahdollista myös vesien- ym.suojelualueella

– voidaan yhdistää muihin biologisiin sadonmuodostusta edistäviin toimiin, esim. kimalaisetvoivat levittää torjuntaeliöitä

Haittoja

– tehon seuranta vaatii aikaa

– torjuntaeliöt vaativat tietyt olosuhteet(esim. lämpötila ja kosteus)

– torjuntaeliöiden laatu voi heikentyä esim. pitkässävarastoinnissa

– muussa kasvinsuojelussa otettava huomioontorjuntaeliöiden menestyminen

– käyttäjän tulee tuntea hyvin tuholaisen jahyötyeliön biologia, mikä vaatii aikaa

– torjuntaeliöiden laatukontrolli puutteellista

– olosuhteet vaikuttavat tehoon enemmän

Page 256: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

254

varsinaisista torjunta-aineista löytyy KTTK:n kotisivuil-ta www.kttk.fi. Kasvien hoitoon voidaan käyttää kasvi-en omaa puolustusta vahvistavia aineita, esim. solukkoavahvistavia aineita, maittavuutta haittaavia aineita sekähajukarkotukseen perustuvia aineita.

Viljelyssä kasveille asetetaan vaatimuksia satotason,ulkoisen ja sisäisen laadun sekä varastointi- ja kauppa-kestävyyden suhteen. Maatalouden tukijärjestelmä aset-taa omat vaatimuksensa viljelylle: kasvintuotannon onoltava paikkakunnan yleisen hyvän viljelytavan mukais-ta – kaalikoin tuhoama rypsipelto voi johtaa tukimenet-yksiin, mikäli kaalikoita ei ole torjuttu.

MIKSI EI SYNTEETTISIÄ TORJUNTA-AINEITA TAIGENEETTISESTI MUOKATTUJA ORGANISMEJA?Synteettiset torjunta-aineet ovat yleensä kemiallisen pro-sessin tuloksena tuotettuja yhdisteitä, joita ei esiinnyluonnossa sellaisenaan. Torjunta-aineiden kehittämises-sä on pyritty ympäristön kannalta yhä haitattomampiinvalmisteisiin. Niillä on aina vaikutusta siihen ekosystee-miin, missä niitä käytetään, lisäksi ne leviävät ilma- javesivirtausten mukana laajoille alueille. Turvallisuustes-tauksissa pystytään testaamaan vain osa ns. ei kohde-eli-öistä, eikä tutkimuksia pitkäaikais- tai yhteisvaikutuksis-ta tehdä lainkaan.

Viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota torjunta-aineiden aiheuttamiin ympäristöhaittoihin, kuten pohjave-sien saastumiseen. Muun muassa herbisidit (rikkahävit-teet) voivat saastuttaa sekä vesistöjä että pohjavesialueitaja vaikuttaa vesieliöiden lisäksi myös maaeläimiin. Tor-junta-aineet saattavat omalta osaltaan lisätä sinileväkukin-taa tuhotessaan muita levälajeja sekä kasviplanktonia syö-viä vesieläimiä. Torjunta-aineista ympäristölle aiheutuvis-ta haitoista yksi on niiden toimiminen hormonien tavoin.Torjunta-aineiden ympäristövaikutusten tutkimista hanka-loittaa se, että varsinainen tehoaine saattaa olla suhteelli-sen haitaton, mutta sen hajoamistuotteet voivat olla mo-ninkertaisesti tehoainetta haitallisempia. Tutkimuksissaon kuitenkin keskitytty pääasiassa tehoaineen – ei hajoa-mistuotteiden – ympäristövaikutuksiin.

Torjunta-aineen jatkuva käyttö aiheuttaa kestävientauti- ja tuholaiskantojen lisääntymistä. Samoin se aiheut-taa kestävien rikkakasvilajien ja -kantojen runsastumista.

Suoria kasvitautien ja tuholaistentorjuntamenetelmiä

1. Mekaaninen torjunta.

2. Terminen eli lämpövaikutukseen perus-tuva torjunta.

3. Kasvien puolustuskyvyn tehostaminenkasvienhoitoaineella, kun uhka on ole-massa mutta ei ole vielä "realisoitunut".

4. Biologinen torjunta massakasvatettujentorjuntaeliöiden avulla.

5. Luomutuotannossa sallittujen torjunta-ai-neiden käyttö.

Page 257: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

255

Käyttöohjeiden ja neuvonnan avulla pyritään minimoi-maan synteettisten torjunta-aineiden haittoja kuluttajille.Kuitenkin jäämiä löytyy eri tuotteista. Erityisryhmillä,kuten pienillä lapsilla, on erityisvaatimuksia jäämättö-myyden suhteen. Jäämäriski on pienin silloin, kun tor-junta-aineita ei käytetä viljelyksillä lainkaan. Tällöin eiviljelijäkään altistu torjunta-aineille.

Hyötyeliöt, kuten tuholaisten luontaiset antagonistit(esim. leppäpirkot, kukkakärpäset, loispistiäiset), vä-henevät torjunta-ainekäsittelyjen seurauksena jopaenemmän kuin vahingonaiheuttaja. Kasvitautien torjun-ta-aineet heikentävät myös luontaisesti esiintyvien hyön-teispatogeenien menestymistä, jolloin tuholaisten luon-tainen säätely kärsii.

Torjunta-aineiden käyttö voi häiritä myös maanpieneliötoimintaa kuten lieroja, sienijuuria jne. Vastaa-vasti palkokasveille käytettäväksi sallittujen rikkakasvi-en torjunta-aineiden on todettu häiritsevän biologista ty-pensidontaa muutaman viikon ajan ruiskutuksesta.

Torjunta-aineiden ympäristövaikutukset voivat näinolla aineiden käytöstä saatavia hyötyjä suuremmat.

GMO (genetic modified organism) – geneettisestimuokatut eli muuntogeeniset eliöt ovat luomutuotannos-sa kiellettyjä. Geneettisesti muunneltujen tuotantokasvi-en viljely ei ole sallittua, kuten ei myöskään esim. ge-neettisesti muokattujen torjuntaeliöiden käyttö. Tuotan-tokasvien geneettisellä muuttamisella on pyritty lisää-mään tuholaisresistenssiä jotakin tiettyä tuholaista vas-taan (esim. ns. Bt-kasvit) tai herbisidikestävyyttä.

Tuholaisresistenssin kehittämiseksi on esim. puuvil-laan siirretty Bacillis thuringiensis- eli Bt-kidebakteerintoksiinia tuottava geeni, joka aktivoituu, kun kasvi vioit-tuu tuholaisen syönnistä. Geenimuokkauksen seurauksenatuholaisten kestävyys Bt-toksiinia vastaan voi lisääntyä.Uusin tieto on, että tuholainen voi jopa saada kilpailuetuaBt-kasvista: on löydetty kaalikoikanta, joka kasvaa suu-remmaksi ja kehittyy nopeammin Bt-kasvilla - se pystyykäyttämään Bt-toksiinia, joka on proteiini, ravintonaan.

Bt-toksiini voi olla haitallista myös monille hyödyl-

lisille ja haitattomille hyönteisille.

Käyttäjän altistuminen, vaikutuksetei-kohde-eliöihin ja muut ympäristö-vaikutukset sekä vaikutus kasvienaineenvaihduntaan ja jäämäriskit ovatkaikki riittävän painavia syitä pidättäytyäsynteettisten torjunta-aineiden käytöstä.

ERÄIDEN TORJUNTA-AINEIDENVAIKUTUS TUHOLAISTEN LOISSIENIIN

VaikutusKauppavalmiste Kohde Kasvuun (%) Itiöintiin

Tilt taudit - 84,0 ****Tirama taudit - 62,1 ****Super-Treflan rikat - 45,1 **Ronilan taudit - 42,9 *Benlate taudit - 35,7 ***Hormoneste rikat - 24,6 **Roxion tuhoel. - 21,3 *Basudin tuhoel. - 20,6 eiRidomil taudit - 20,6 eiRoundup rikat - 20,4 ***Simatsin rikat - 19,9 *Ripcord tuhoel. - 7,7 *Pirimor tuhoel. - 0,2 ei

Tautiaineet keskimäärin - 49,1 **Rikkakasviaineet keskimäärin - 27,5 **Tuhoeläinaineet keskimäärin - 12,5 ei

Hokkanen ym. 1989

Page 258: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

256

5.2 RIKKAKASVIEN HALLINTALuonnonmukaisessa peltoviljelyssä rikkakasvien viljely-teknisten, kasvuston kilpailuun perustuvien ja ennaltaeh-käisevien hallintamenetelmien merkitys on totuttuaoleellisesti suurempi. Ennaltaehkäiseviä menetelmiä täy-dennetään käyttämällä suoria menetelmiä kuten rikka-kasviäestystä, harauksia ja muita muokkaustoimia sekäliekitystä. Tavoitteena on luoda viljelyksille tietty tasa-painotila rikkakasvien ja viljelykasvien välille.

Mitä parempi on maan luontainen viljavuus, mitä tasa-painoisempi on viljelykierto ja mitä paremmin viljelykas-vit menestyvät, sitä vähemmän rikkakasveista on haittaa.

Menestyksellinen rikkakasvien hallinta edellyttää vil-jelijältä (pelkästään suoran torjunnan asemesta): rikkakas-vien ominaisuuksien tuntemusta, tarkoituksenmukaistenmenetelmien valintaa eri tilanteisiin, tarvittavia välineitä,huolellisuutta ja oikea-aikaisuutta sekä pitkäjänteisyyttä.

5.2.1 RIKKAKASVIEN BIOLOGIAARikkakasvit elävät enimmäkseen yhdessä tiettyjen vilje-lykasvien kanssa siten, että niiden kasvutavat ja kasvuryt-mit sopivat yhteen. Rikkakasvit ovat monin tavoin kilpai-lukykyisempiä kuin viljelykasvit, sillä ne kasvavat moni-puolisina seoksina eivätkä monokulttuurina. Geneettisestirikkakasvit ovat hyvin monimuotoisia ja sopeutumisky-kyisiä ja ne tuottavat runsaasti siemeniä tai muita lisään-tymisyksiköitä. Lisäksi niillä on pieni lämmöntarve.

Monilla rikkakasvilajeilla siemenet ovat erityisenhyvin varustautuneita (kovat tai tarttumiskykyiset sieme-net, jne.) ja ne ovat yleensä taudinkestävämpiä kuin pit-källe jalostetut viljelykasvit. Yksipuolisessa viljelyssätietyt rikkakasvilajit voivat runsastua suuresti (yksipuo-linen viljelykierto, runsas lannoitus, tietty muokkausta-pa, samanlaisten herbisidien jatkuva käyttö).

Rikkakasvit jaetaan pääasiallisen lisääntymistavanperusteella kahteen pääryhmään: 1) yksi- tai kaksivuoti-set siemenrikkakasvit ja 2) kesto- eli juuririkkakasvit.

RIKKAKASVIEN HAITTOJA JA ETUJARikkakasveista on viljelyssä monenlaista haittaa. Ne hait-taavat viljelykasvien kasvua mm. kilpailemalla kasvutilas-ta, valosta, vedestä ja ravinteista. Ne voivat levittää myöskasvitauteja ja tuholaisia. Esimerkiksi ristikukkaiset rikka-kasvit levittävät möhöjuurta ja juolavehnä tyvitauteja. Tä-

Rikkakasvien hallinnan lähtökohtiapeltoekosysteemin toiminnannäkökulmasta

Monimuotoisuuden hoito• monipuolisen, vaihtelevan viljely-

kierron hyväksikäyttö• allelopatia

Kilpailutilanteen säätely• viljelykasvin kilpailukyvyn

vahvistaminen• rikkakasvien kilpailukyvyn

heikentäminen

Page 259: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

257

män lisäksi ne vaikeuttavat muokkaus-, kylvö- ja sadon-korjuutöitä, alentavat kylvösiemenen arvoa ja saattavattehdä rehun karjalle myrkylliseksi (esim. suokorte, leini-kit). Eräät rikkakasvit saattavat myös häiritä, jopa estääkinsienijuuren toimintaa (esim. leinikit). Ennen kaikkea maansiemenvarasto kasvaa ja seuraavina vuosina rikkakasvienmäärä voi lisääntyä.

Rikkakasveista voi olla viljelyssä myös hyötyä. Nelievittävät yksipuolisen viljelyn haittoja, suojaavat maanpintaa liettymiseltä ja isot, paksujuuriset rikkakasvitkuohkeuttavat tiivistynyttä maata. Ne myös vähentävätravinteiden huuhtoutumista ja voivat vahvajuurisina ir-rottaa pohjamaasta hivenravinteita ja nostaa niitä pinta-maahan heikompijuuristen viljelykasvien käyttöön. Tie-tyt rikkakasvit voivat myös edistää viljelykasvien kasvuajuurieritteillään (esim. apila viljan aluskasvina). Myösrehuarvo saattaa niiden ansiosta parantua. Nopeakasvui-set, korkeat rikkakasvit kohottavat harsoa, jolloin vilje-lykasvin taimet eivät vioitu.

Tuholaisia saattaa myös esiintyä vähemmän, kun pel-lossa kasvaa useampia kasvilajeja samanaikaisesti.Eräissä tutkimuksissa on todettu viljapellossa esiintyvänvähemmän kirvoja, kun viljan joukossa kasvoi muutakasvillisuutta (rikkakasveja). Syynä tähän lienee se, ettätuholaisten luontaiset viholliset viihtyvät paremmin mo-nipuolisemmissa kasvustoissa. Rikkakasvit tarjoavat ra-vintoa kasvinsyöjätuholaisille, esim. luteet imevät ravin-toa vihannesten taimien asemesta riviväleissä kasvavistajauhosavikoista ja pihatähtimöstä. Mesipistiäiset ja tuho-laisten luontaiset viholliset saavat ravintoa kukkivistarikkakasveista ja linnut syövät niiden siemeniä.

Monipuolisemmassa kasvustossa myös eläinlajistovoi näin monipuolistua. Rikkakasvit lisäävätkin peltoe-kosysteemin monimuotoisuutta. Ne voivat myös kertoamaan ominaisuuksista kuten happamuudesta, märkyy-destä, ravinteisuudesta jne.

Jokainen viljelytoimenpide vaikuttaa osaltaan myösrikkakasvitilanteeseen. Toisaalta rikkakasvien hallinta-toimet ovat myös viljelytoimenpiteitä. Rikkakasvien hai-tat pyritään pitämään kohtuullisina. Läheskään kaikissatapauksissa ei kokonaisuuden kannalta ole edullisintapyrkiä mahdollisimman vähäiseen rikkojen määrään.Rikkojen koko vaikuttaa oleellisesti niiden haitallisuu-teen. Ongelmallisten lajien määrä tulee pitää kuitenkinvähäisenä ja pyrkiä käyttämään niiden etuja hyväksi.

����

Tila B

Mayer 1984

ALUSKASVIEN VAIKUTUS KIRVOJENMÄÄRÄÄN VILJASSA

Tila A

����

Page 260: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

258

Näin onkin alettu puhua oheiskasvillisuuden hallinnasta.Toisin sanoen pellon kasvikoostumus pyritään saamaankulloinkin lajistoltaan ja eri lajien määrien suhteen ky-seiseen viljelyyn sopivaksi.

VILJELYMENETELMÄ VAIKUTTAARIKKAKASVILLISUUTEENRikkakasvien määrä luonnonmukaisessa viljelyssä oliMelan tutkimuksen mukaan 50:llä luonnonmukaista vilje-lyä harjoittavalla tilalla 1980-luvun puolivälissä kevätvil-joissa noin 535 kg/ha ja 505 kpl/m2. Määrä on noin kak-sin-kolminkertainen tavanomaiseen viljelyyn verrattuna;tavanomaisessa viljelyssä 1980-luvun alkupuolella rikka-kasvien määrä oli 318 kg/ha ja 175 kpl/m2. Luomuviljel-mien lajisto oli monipuolisempi ja poikkesi jonkin verrantavanomaisen viljelyn lajistosta. Luomupelloilla rikkakas-veja oli 32 lajia – tavanomaisilla 20 lajia. Luomupelloillaoli enemmän palkokasveja ja muita rikkayrttejä. Näinmonimuotoisuus oli luomuviljelyssä suurempi.

Etelä- ja Keski-Suomesta 79 luomutilalta vuosina 1997–99 tehdyn tut-kimuksen mukaan keskimääräinen rikkakasvien lajimäärä oli 20 lajia/sukua peltoa kohti. Yleisimpiä rikkakasveja olivat jauhosavikka, piha-tähtimö, pillikkeet ja pelto-orvokki. Juolavehnä oli yleisin rikkaheinä.Kaikkiaan 42 lajia ylitti 10 % yleisyysrajan. Rikkakasveja kasvoi kes-kimäärin 469 kpl/m2, ja niiden tuottama biomassa oli 678 kg/ha. Rikka-kasvien osuus kevätviljapellon kasvimassasta (vilja + rikkakasvit) oli17 %. Juolavehnä oli eniten biomassaa tuottava laji. Jauhosavikka olirunsaimmin biomassaa tuottava leveälehtinen laji. Viljanviljelyssä kes-torikkakasvit – erityisesti juolavehnä, peltovalvatti ja pelto-ohdake oli-vat eniten toimenpiteitä edellyttäviä lajeja. Juolavehnää ja peltovalvat-tia kasvoi runsaimmin Itä- ja Kaakkois-Suomessa, pelto-ohdaketta puo-lestaan Etelä-Suomen savialueilla. Useimmat tutkimustilat olivat siir-tyneet luomuviljelyyn vuoden 1994 jälkeen, joten luomutuotannon vai-kutus rikkakasvilajistoon ja rikkakasvien runsauteen oli vasta alkuvai-heessa. (Salonen ym 2001).

Viljelytekniikka vaikuttaa huomattavasti rikkakasvil-lisuuteen. Miten viljelytekniikan muuttuminen viimeis-ten 50 vuoden aikana on vaikuttanut rikkakasvien esiin-tymiseen pelloilla?

VILJELYMENETELMÄN VAIKUTUSRIKKAKASVIEN PAINOON

Page 261: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

259

ERÄITÄ VILJELYTEKNISIÄ MUUTOKSIA => VAIKUTUS RIKKAKASVEIHIN?

Viljelytoimenpide 1950 2000

Muokkaus keskinkertainen voimakas kevennettyKalkitus ei kalkitusta runsasLannoitus niukka runsasSiemenen lajittelu vähäinen tehokasSadonkorjuu aikainen (niitto, itsesitoja) myöhäinen (leikkuupuinti)Viljelykierto monilajinen vähälajinenRikkojen torjunta keskinkertainen (mekaaninen) intensiivinen, valikoiva (kemiallinen)

Rikkakasvien ennaltaehkäiseviähallintamenetelmiä

• Rikkakasvien siementen ja juurakoidenleviämisen estäminen

• Maan kasvukunnon parantaminen

• Viljelykierto

• Kasvilajin ja -lajikkeen valinta

• Tasapainoinen kasvien ravitsemus

• Niukkaliukoinen typpilannoitus

• Lannan kompostointi

• Sijoituslannoitus

• Kylvötekniikka

• Viherlannoitus

• Aluskasvit ja katteet

5.2.2 RIKKAKASVIEN ENNALTAEHKÄISEVIÄHALLINTAMENTELMIÄ

SIEMENTEN JA JUURAKOIDEN LEVIÄMISENESTÄMINENKäytettävän kylvösiemenen ja muun lisäysmateriaalin tu-lisi olla vapaata rikkakasvien siemenistä ja muista leviä-misyksiköistä. Lannan kompostointi ja lietelannan ilmas-tus hävittävät lannassa olevien rikkasiementen itämisky-vyn. Rikkakasvien siementäminen estetään niittämällänurmet ennen rikkakasvien siementen tuleentumista (itä-miskykyiseksi kehittymistä) vähintään kahdesti kesässä.Myös pientareet ja yksittäiset rikkakasvipesäkkeet tulisiniittää ennen rikkakasvien siementen tuleentumista.

Siirtyminen viljan korjuusta leikkuupuintiin siirsi vil-jan korjuuaikaa noin viikkoa myöhäisemmäksi. Näinrikkakasvien siemenet karisevat merkittävässä määrintakaisin peltoon jo leikkuupöydältä. Kuitenkin puimurinsisään menee yli puolet siemenistä, jotka olisi edullistasaada pois pellolta mahdollisimman tarkkaan.

Rikkakasvien leviämisteitä

– Kylvösiemen ja muu lisäysaineisto

– Rehuvilja

– Heinä ja säilörehu

– Olkikuivikkeet

– Laidunrehu/Laidunlanta

– Lanta ja lietelanta

– Kompostit

– Leikkuupuimuri, kuivuri

– Muokkaus- ja muut koneet

– Eläimet ja ihminen

– Tuuli

Page 262: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

260

MAAN KASVUKUNNON PARANTAMINENPellon ojituksesta ja pinnanmuotoilusta huolehtiminenvarmistaa viljelykasvien hyvän kasvun ja talvehtimisensekä tiheän, hyväkuntoisen että kilpailukykyisen kasvus-ton. Samoin riittävä kalkitus sekä maan rakenteen hoitoparantavat viljelykasvien kasvuedellytyksiä ja kilpailu-kykyä rikkakasveihin nähden.

KASVINVUOROTUSEri kasvilajit suosivat tietyn tyyppisiä rikkakasveja. Näinjatkuva saman kasvilajin viljely lisää kyseisen viljely-kasvin kanssa elämään sopeutuneita rikkakasveja. Jatku-va kevätviljojen viljely johtaa kevätitoisten rikkojen run-sastumiseen, esim. jauhosavikka ja pillikkeet. Jatkuvasyysviljan viljely lisää syysitoisia lajeja, esim. saunakuk-ka. Yksipuolisessa viljelyssä lisääntyvät yleensä vai-keammin hallittavat lajit.

Viljelykiertoon on tarpeen sisällyttää kilpailukykyisiäja varjostavia kasveja, kahdesti kesässä niitettäviä nurmiasekä kylvöajaltaan erilaisia kasveja, kuten syys- ja kevät-viljoja. Myös myöhään kylvettävä monitahoinen ohrasekä muut myöhään kylvettävät lajit ja lajikkeet helpotta-vat rikkakasvitilanteen hallintaa. Harattavat kasvit, kutenperuna ja rehujuurikas, mahdollistavat rikkojen torjunnanharaamalla. Maan rakennetta parantavat kasvit (nurmiym.) edistävät seuraavien viljelykasvien kilpailukykyä javähentävät siten osaltaan rikkakasvien haitallisuutta.

Sadonkorjuun aikaistaminen vähentää rikkakasviensiementen karisemista peltoon. Litistevilja, vihantaviljatai kokoviljasäilörehu puitavan viljan asemesta vähentä-vät varsinkin siemenrikkakasveja. Ne mahdollistavatmyös tehokkaan sänkimuokkauksen.

Esikasvilla voi olla myös allelopaattisia vaikutuksia.Sadonkorjuutähteet voivat vähentää rikkakasvien sie-menten taimettumista (esim. ristikukkaiset kasvit).

KASVILAJIN JA -LAJIKKEEN VALINTANopeasti kehittyvät, reheväkasvuiset ja hyvin varjostavatkasvit kuten ruis, apilaseosnurmi, rehuherne ja pitkävar-tinen peruna ovat kilpailukykyisimpiä viljelykasveja.Kilpailukyvyltään heikommille kasveille kylvettävä loh-ko tulee kunnostaa jo edellisten viljelyvuosien aikana.Lajikkeiden välillä on myös eroja kilpailukyvyssä rikka-kasvien suhteen. Lajin ja lajikkeen kilpailukykyyn voi-vat vaikuttaa myös allelopaattiset ominaisuudet.

Maan yleisen kasvukunnon parantaminen– ojitus ja pinnanmuotoilu– kalkitus– maan rakenteen hoito

Viljelykierto• varjostavia• niitettäviä• kylvöajan vaihtelu; syys- ja kevätvilja• rakennetta parantavia• sadonkorjuuajan vaihtelu• harattavia ja tehokkaasti muokattavia• allelopaattisia vaikutuksia

VILJELYKIERRON VAIKUTUSRIKKAKASVIEN MÄÄRÄÄN

Bischoff 1976

Page 263: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

261

TASAPAINOINEN KASVIEN RAVITSEMUSLannoituksen tulisi olla riittävä, jotta viljelykasvit kasva-vat normaalisti ja varjostuksellaan estävät rikkakasvienkasvua. Lannoituksen tasapainottomuus heikentää esi-merkiksi talvenkestävyyttä, jolloin rikkakasvit pääsevätvaltaamaan harventuneen kasvuston.

HELPPOLIUKOISTA TYPPEÄ RAJOITETUSTIOsa rikkakasveista (esim. jauhosavikka, pillikkeet, peipit)rehevöityvät helposti helppoliukoisen typen käytön seu-rauksena. Luonnonmukaisessa viljelyssä virtsan ja liete-lannan kohtuulliset kerta-annokset voivat vähentää tällais-ten rikkakasvien haitallisuutta. Kompostointi sekä liete-lannan ilmastus hävittävät raa’asta lannasta paitsi rikka-kasvien siemeniä, osittain myös sen hormonaalista rikka-kasveja rehevöittävää vaikutusta.

LANNAN KOMPOSTOINTI JA SIJOITUSLANNOITUSLannan kompostointi ja lietelannan ilmastus hävittävätlannassa olevia rikkakasvien siemeniä. Kompostoitua kui-vikelantaa käytettäessä myös helppoliukoisesta typestähyötyvien rikkakasvien kilpailukyky jää heikommaksi.

Lannan sijoittaminen maan sisään viljelykasvien juur-ten ulottuville kohdistaa lannan ravinteet viljelykasvienhyväksi ja parantaa niiden kilpailuasemaa suhteessa rikka-kasveihin. Runsaasti helppoliukoista typpeä sisältävä lie-telannan sijoitus voi tarjota tässä suhteessa merkittäviäetuja. Vaikutuksen suuruus riippuu levityksen jälkeisistäkasvuolosuhteista.

KYLVÖTEKNIIKKAViljelykasvin hyvä taimettuminen ja nopea pellon peitty-minen varmistetaan tilanteeseen sopivalla kylvöteknii-kalla. Hyvin itävä, elinvoimainen ja isokokoinen siementuottaa nopeimmin peittävän oraan. Matala kylvö oras-tuu kosteusolojen salliessa syvää kylvöä nopeammin.Siemenmäärän lisäys (noin 10-20 %) sekä nauhakylvötai hajakylvö varmistavat pellon pinnan nopean varjos-tuksen. Harattavilla kasveilla (peruna, lanttu, nauris, re-hujuurikas jne.) voi olla eduksi suurentaa riviväliä 10-20% ja lisätä taimitiheyttä rivissä, jotta taimet peittäisivätrivin nopeasti mahdollisimman tarkoin.

Kylvettäessä maan tulisi olla riittävästi lämmennytsekä riittävästi kuivahtanut. Perunan kunnollinen idätysnopeuttaa taimettumista. Istutus taimista säästää useissa

Lajikkeen rikkakasveja ehkäisevävaikutus– viljelykasvin kehitysnopeus– peittävyys, lehtevyys– allelopaattiset ominaisuudet

LANNOITUKSEN VAIKUTUSRIKKAKASVIEN MÄÄRÄÄN

Page 264: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

262

tapauksissa yhden kitkemiskerran ja helpottaa myös rivi-välien rikkakasvien torjuntaa esim. kiinankaalin, lantun,nauriin ja rehujuurikkaan viljelyssä.

Erillisen jyräyksen käyttö jyräpyörien asemesta voivähentää tai siirtää rikkakasvien taimettumista.

Muokkaus- ja kylvötöiden tekeminen pimeässä saattaamyös vähentää rikkakasvien taimettumista (syysviljoilla).

ALUSKASVIT, KATTEET JA VIHERLANNOITUSViljojen aluskasveina voidaan viljellä apilaa, jolloin rik-kakasvien lukumäärä viljapellossa vähenee. Marjojen ri-viväleissä voidaan viljellä kasvavaa katetta esim. apila-pitoista nurmea, joka pidetään lyhyenä ruohonleikkuril-la tai tähän tarkoitukseen rakennetulla niittolaitteella.Rivivälin katteena voidaan käyttää myös esim. olkia,haketta, puunkuorta (marjat), ruohosilppua (vihannek-set) tai mustaa muovia (mansikka, varhaissipuli, mauste-kasvit). Eristävä kate levitetään vasta maan lämmettyä.

Tiheäksi kylvetty, nopeakasvuinen ja hyvin varjosta-va viherlannoituskasvusto voi tukahduttaa rikkakasveja.Viherkesannon niitto voi osaltaan heikentää rikkakasvi-en kilpailuasemaa.

5.2.3 RIKKAKASVIEN SUORIAHALLINTAMENETELMIÄ

MUOKKAUSOikein toteutetuilla muokkaustoimilla voidaan vaikuttaamerkittävästi rikkakasvien esiintymiseen pellolla. Sänki-muokkaus heikentää juuririkkakasveja kuten juolaveh-nää ja saa rikkakasvien siemeniä itämään. Huolellinenkyntö ja epätasaisen kynnöksen tasaaminen varmistavathyvän ja tasaisen kylvöalustan sekä hyvän orastumisen.Kyntöauroihin asennetut kuorinterät heikentävät rikka-kasveja. Esiaurat ovat kuorimia tehokkaampia rikkakas-vien torjunnassa.

Kylvöajan myöhäistäminen muutamilla päivillä sekäkevätkylvöisillä kasveilla että syysviljoilla vähentää rik-kakasvien lukumäärää ja haitallisuutta. Kevätmuokkauk-sessa on eduksi käyttää tasausäestystä vähämultaisilla,nopeasti kuivuvilla savimailla. Taimettuneet rikkakasvittulisi kylvömuokkauksen yhteydessä saada joko haudat-tua mullan sisään tai nostettua maan pintaan kuivumaan.Uusia rikkakasvien siemeniä ei tulisi nostaa pellon pin-takerrokseen – ”itämiskerrokseen”.

Kylvötekniikka

• maan pinnan nopea varjostus

• siemenmäärän lisäys 10-20 %

• rivikylvön asemesta nauha- taihajakylvö

• kylvö lämpimään ja pinnalta kuivaanmaahan

• erillinen jyräys jyräpyörien asemesta

• harattavilla riviväli suuremmaksi jataimiväli pienemmäksi

• esi-idätetty siemen tai istutus taimista

• (syysviljojen) muokkaus- ja kylvötyötpimeässä?

Rikkakasvien suoria hallintamenetelmiä

– Muokkaus• sänkimuokkaus• huolellinen kyntö• kuorinterien käyttö kyntöauroissa• kynnöksen tasaus• tasausäestys• kylvömuokkaus• kylvöajan myöhäistäminen

– Haraus, multaus, harjaus

– Rikkakasviäestys

– Kesannointi• pika-, puoli- ja täyskesanto

avokesantona• väsytys- ja kuivatustaktiikka

– Liekitys

– Biologinen torjunta

– Koneellinen nyhtäminen ym.

– Käsityövälinein kitkentä ym.

Page 265: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

263

HARAUS JA MULTAUSHaraukset, multaukset ja harjaukset oikein käytettyinäovat tehokkaita rivivälien hoitomenetelmiä riviviljely-kasveilla. Harauksiin voidaan käyttää paitsi tavallisiajuurikasharoja myös tähtilautasharoja, haraharjoja ja ri-vivälijyrsimiä. Multaus ja harjuviljely sopivat perunanohella myös useille juureksille ja vihanneksille.

Myös viljoja voidaan harata. Viljojen harausta hel-pottaa, mikäli riviväliä suurennetaan. Viljapeltojen ha-raus juurikasharoilla on käytössä varsinkin Keski-Eu-roopan luomutiloilla. Viljan rivivälinä käytetään tällöin17–22 cm. Menetelmällä voidaan torjua lähinnä rikka-äestystä kestäviä rikkalajeja, kuten pelto-ohdaketta,saunakukkaa jne.

Harjojen ohjattavuus ja tarkkuus on parantunut viimevuosina merkittävästi. Haraa voidaan ohjata erilaisiinohjauspyöriin ja maahan vedettäviin uriin perustuvaantekniikkaan tai videokameraan ja tietokoneeseen perus-tuvaa automaattiohjausta käyttäen.

Harauksia voidaan tehdä myös kosteissa olosuhteis-sa käyttämällä kevyttä traktorikalustoa. Kumiteloin liik-kuva ”Drängen” lienee maan kannalta hellävaraisin ha-ran vetokone.

RIKKAKASVIÄESTYSRikkakasviäestystä eli pintaäestystä käytetään lähinnävilja- ja perunamailla suorana yleistoimena. Sitä voidaankäyttää myös palkoviljoilla ja eräillä vihanneksilla. Pel-to äestetään erikoisvalmisteisella äkeellä selvästi viljely-kasvien kylvösyvyyttä matalampaan eli noin 1,5–3 cm:nsyvyyteen. Äestys tehdään yleensä kevätviljan ollessa2–3-lehtivaiheessa. Äestystarve on suurin hikevillä, kar-keilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla.

Rikkaäestys tehdään kuivalla säällä. Teho on par-haimmillaan rikkakasvien ollessa 0–2-lehtivaiheessa,jolloin niiden juuret ovat vielä matalassa. 2–4-lehtias-teella rikkakasvit ovat jo juurtuneet lujasti maahan eivät-kä läheskään kaikki enää irtoa tai hautaudu äestyksellä.Ajonopeuden ja työsyvyyden lisäys parantavat torjunta-tehoa, mutta myös oraiden vioitusta. Sopiva ajonopeuson yleensä 6–8 km/h. Ajosuunta voi olla kylvöriviensuuntainen tai poikittain riveihin nähden. Vinottain ajovioittaa orasta enemmän.

Markkinoilla on useita erityyppisiä rikkakasviäkeitä.Ohuilla ja pitkillä piikeillä varustetut äkeet soveltuvat par-

TASAUSÄESTYKSEN VAIKUTUSOHRASATOON KG/HA

Köylijärvi 1992

Page 266: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

264

haiten keveille maille. Jäykemmillä ja lyhyemmillä piikeil-lä varustetut äkeet sopivat raskaammille maille. Kuorettu-neilla mailla voidaan rikkakasviäkeen eteen kytkeä esim.teräväsärmäinen jyrä, jolloin äestyksen teho paranee.

Rikkakasviäestys lisää satoa vain, mikäli rikkakasve-ja on runsaasti tai mikäli maan pinnan kuohkeuttaminenlisää kasvua. Rikkakasvien määrä saakin olla suhteelli-sen suuri, ennen kuin rikkakasviäestyksiin lyhyellä täh-täimellä kannattaa ryhtyä. Jollei torjuntaa tehdä, niin rik-kakasvien siemenmäärä maassa kuitenkin lisääntyy.

KESANNOINTILohkon puhdistamiseksi juolavehnästä ja muista kesto-rikkakasveista kesanto muokataan viimeistään aina siinävaiheessa, kun juolavehnä on ehtinyt 3–4-lehtiasteelle,jolloin sen juurakot ovat heikoimmillaan (kompensaa-tiopiste). Äestys on toistettava vähintään 5–6 kertaa. Tä-mä on ns. väsytystaktiikkaa.

Poutajaksoilla toteutettu ns. kuivatustaktiikka parantaakesannoinnin tehoa lyhytaikaisessa kesannoinnissa mer-kittävästi pelkkään väsytystaktiikkaan verrattuna. Tällöinkesantoa muokataan poutajaksolla päivän parin välein.Pintaan nostetut juurakot kuivuvat auringossa hyvälläpoudalla jopa yhden päivän aikana ja seuraavana päivänävoidaan nostaa uudet juurakot kuivumaan pellon pintaan.Kun ruokamultakerroksen yläosa on saatu puhdistettuajuolavehnän juurakoista, on pelto tarpeen kyntää, jottasaadaan nostettua jälleen äestyksin uusia juurakoita pellonpinnalle kuivumaan. Kuivatustaktiikkaa käyttäen kesan-nointiaikaa voidaan merkittävästi lyhentää.

Kesannon muokkaukseen sopii hyvin joustopiikkiä-es tai tiheäpiikkinen kultivaattori. Kun ajo tehdään var-pajyrä ylösnostettuna, maan pinta jää ilmavaksi ja juura-kot koholleen, jolloin ne kuivuvat nopeammin.

Avokesanto erityisesti koko kesän kestävänä täyske-santona lisää ravinteiden huuhtoutumista, eikä sitä senvuoksi ole syytä käyttää muulloin kuin erittäin juolaveh-näisen lohkon puhdistamiseen esim. mansikkaa varten.Kesanto tulisi aina saada syksyyn mennessä vihreän kas-vuston peittämäksi ravinteiden huuhtoutumisen vähentä-miseksi. Toisaalta juolavehnä ja muut rikkakasvit saavattällöin syksyn aikana vahvistua uudelleen.

Puolikesantona pelto on silloin, kun sitä muokataanjuhannukseen asti ja sen jälkeen siihen kylvetään esim.viherlannoitus, juhannusruis tai perustetaan nurmi. Puo-likesantoa voidaan käyttää myös heinänteon jälkeen, jol-

Eräiden kestorikkakasvienkompensaatiopiste– Juolavehnä 3–4-lehtivaihe– Valvatti 6–7– Pelto-ohdake 8–10

Page 267: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

265

loin pelto kesannoidaan syysviljan kylvöön asti. Van-hoissa nurmissa juolavehnän juurakot ovat melko mata-lassa. Ne kannattaa ensin kuivattaa toistuvin äestyksinennen kuin pelto kynnetään. Kesannointi voidaan toteut-taa myös viikon tai kahden pituisena pikakesantonaesim. ennen ohran tai perunan kylvöä.

LIEKITYSRikkakasveja voidaan poistaa viljelyksiltä kuumentamal-la niitä nestekaasuliekillä niin paljon, että solukoitten läm-pötila nousee hetkellisesti noin 70 °C:een. Liekitystä käy-tetään ensisijaisesti hitaasti taimettuvilla sekä paksuvarti-silla viljelykasveilla. Porkkanarivit liekitetään 2–3 päivääennen porkkanan taimettumista. Näin voidaan välttää en-simmäinen ja työläin käsinkitkentä. Sipulia viljeltäessäkoko pelto voidaan liekittää, kun sipulin naatit ovat noin5 cm:n korkuisia. Rivit voidaan liekittää vielä uudelleensivulta päin sipulin kaulan paksuuntumisen jälkeen.

Rikkakasviliekittimiä valmistetaan käsikäyttöisinä 1-polttimisina, 2-polttimisina kottikärry/puutarhatraktori-malleina sekä 3–8-polttimisina traktorikäyttöisinä mal-leina. Kotelointi säästää kaasua ja mahdollistaa työsken-telyn tuulisellakin säällä. Sopiva ajonopeus vaihteleeyleensä 3–6 km/tunti polttimien tehon mukaan. Kaasuakuluu noin 20–60 kg/ha käsittelykerralla.

Liekitys on tehokas siemenrikkakasvien torjuntakeino.Sen sijaan juuririkkakasveihin sen teho on heikko. Käsit-tely joudutaan toistamaan 2–3 viikon välein. Sopivin lie-kitysaika vaihtelee kasveittain sirkkalehtiasteelta 4-lehti-asteelle.

Korkeajännitteiseen sähkövirtaan perustuvaa fysikaa-lista pelto-ohdakkeen torjuntaa tutkitaan Ruotsissa.

BIOLOGINEN TORJUNTARikkakasvien haittoja voidaan rajoittaa tietyissä tapauksis-sa myös käyttämällä biologista torjuntaa. Laiduneläintenkäyttö on meillä toistaiseksi ainoa käytössä oleva biologi-nen torjuntamenetelmä. Erityisesti sika on tehokas juola-vehnän hävittäjä laitumella. Se voi puhdistaa kesannonjuolavehnän juurakoistakin. Myös esim. hanhia ja vuohiavoidaan käyttää syömään viljelyksiltä rikkakasveja.

YKSILÖKÄSITTELYYksittäiset, haitallisimmat rikkakasvit on syytä kitkeä taivain katkaista kukinto ennen siementämistä. Pesäkkeetvoidaan niittää viikatteella tai siimaleikkurilla. Rivivilje-

KESANNOINNIN MENETELMIÄ

Väsytys sopii käytettäväksi, kun

• pelto voidaan pitää pitkään kesantona(täyskesanto)

• peltoa voidaan muokata ”milloin vain” –maalaji ei ole arka tiivistymään

• ei saada varsinaista satoa, tuetpienimmät

Kuivatus sopii käytettäväksi, kun

• pelto lyhyen ajan kesantona (puoli- taipikakesanto)

• pellon muokkausajat sovitettava tarkastisäiden mukaan – maalaji arkatiivistymiselle

• poutakausi voidaan hyödyntäätehokkaasti

• halutaan hyvä teho – esim. maankunnostus marjanviljelyyn.

Lohko täyskesannoksi ja kosteina sää-jaksoina väsytystaktiikka ja poutajaksoinakuivatustaktiikka

• vilja- ym. viljelyssä kesantojaksosovitetaan viljelykasvien väliin

• voidaan saada sato ja viljelykasvin tuet

EsimerkkiViherkesannon ja pikakesannonyhdistelmä valvatin, juolavehnän ym.torjumiseksi

Hikevä, karkea kivennäismaa

Keväällä ennen kylvöä Pikakesannointinoin 2 vk

Kylvö Nopeakasvuinenviherlannoitusseos

Heinäkuun loppupuolella Kasvuston murskausja maahan muokkausPikakesannointi noin2 vk

Kylvö Nopeakasvuinenkerääjäkasvusto

Juuri ennen talventuloa Kasvuston murskausja maahan muokkausJuurakoiden nosta-minen pintaan

Page 268: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

266

lykasveilla rivien kitkentä on yleensä tarpeen. Apunakäytetään usein pitkävarsikuokkaa. Kitkentätyön tarvevoi vaihdella varsin paljon. Se määräytyy ennen kaikkeaviljelykasvin ja edeltävien toimenpiteiden tehokkuudensekä sääolojen mukaan.

Viljelykasveja korkeampia rikkakasveja voidaan nyh-tää myös koneellisesti erityisillä rikkakasvien nyhtöko-neilla.

5.3 KASVITAUTIEN HALLINTAKasvitautien torjunta ja ehkäisy kuuluu tärkeänä osanamyös luonnonmukaiseen viljelyyn, sillä taudeista aiheu-tuu kasveille ja viljelijälle monenlaista haittaa. Kasvitau-tien vaikutuksesta sadon laatu ja määrä usein heikkenee.Lisäksi monet taudit voivat rajoittaa viljelymaan käyttöävuosia eteenpäin. Jotkut taudinaiheuttajat voivat jopatuottaa eläimille ja ihmisille myrkyllisiä aineenvaihdun-tatuotteita, jotka estävät sadon käytön ravinnoksi tai re-huksi. Epidemioina esiintyessään kasvitaudeilla voi ollasuuri merkitys viljelyn taloudelliseen kannattavuuteen.

Kasvitaudin esiintymisen perusedellytys on, että altisisäntäkasvi, taudinaiheuttaja ja suotuisat ympäristöteki-jät kohtaavat ajallisesti ja paikallisesti. Näihin perus-edellytyksiin vaikuttamalla kasvitautien aiheuttamia me-netyksiä voidaan ehkäistä. Kaikki kasvitautien torjunta-menetelmät perustuvatkin juuri yhden tai useamman pe-rusedellytyksen poistamiseen.

5.3.1 TAUTITARTUNTAAN VAIKUTTAVIATEKIJÖITÄ

TAUDINAIHEUTTAJAKasvitaudit jaotellaan bioottisiin eli tarttuviin tauteihin,ja abioottisiin eli tarttumattomiin, ympäristötekijöidenaiheuttamiin tauteihin. Kasvien tarttuvia tauteja aiheutta-vat erilaiset mikrobit, kuten sienet, bakteerit, virukset javiroidit. Suomessa ylivoimaisesti tärkein taudinaiheutta-jaryhmä ovat sienet. Myös viruksilla on merkitystä eten-kin perunan, marjakasvien ja viljojen osalta. Virustauditleviävät yleensä vektoreiden, kuten hyönteisten, siententai työvälineiden, avustuksella. Abioottisia tauteja puo-lestaan voi aiheuttaa lukuisa joukko ympäristötekijöitä,esimerkiksi mekaaniset vioitukset, lämpötila- ja vesita-loushäiriöt, ravinteiden puutostaudit ja myrkytykset.

Mikrobeille on tyypillistä nopea lisääntyminen ja kyky

RIKKAKASVIEN LIEKITYS

Paras liekitysaika

Sirkkalehti- Pihatatarvaiheessa Rikkasinappi

Pelto-orvokkiPeippi

Sirkkalehtiasteelta Kamomilla2-lehtiasteelle: Keltainen päivänkakkara

TatarLutukkaPeltovillakko

2-lehtiasteelta Saunakukka4-lehtiasteelle:

Yli 4-lehtiasteella: SavikkaPihatähtimöMataraRautanokkonenRohtoemäkkiKurjenpolvi

Liekityksellä heikko Juolavehnäteho: Nokkonen

NurmikkaPelto-ohdakePeltolemmikki

Vester ym. 1984, Hoffmann 1985

Page 269: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

267

muodostaa runsaasti lisääntymisyksiköitä sekä hyvä leviä-miskyky. Esimerkiksi sienitaudit leviävät nopeasti itiöidentai sienirihmaston avulla. Monet mikroskooppisen pienetitiöt ovat ilmalevintäisiä, ja voivat kulkeutua ilmavirtaus-ten mukana jopa tuhansia kilometrejä. Tehokkaimpia kas-vitautien levittäjiä ovat usein kuitenkin ihmiset: Taudinai-heuttajat kulkeutuvat tilalta, maasta ja jopa mantereelta toi-selle ihmisten kuljettamien viljelykasvien ja niiden siemen-ten mukana. Jalkineisiin ja kulkuneuvojen renkaisiin sekätyökoneisiin tarttuneessa maa-aineksessa saattaa myös kul-keutua hankalia taudinaiheuttajia maatilalta toiselle.

Nopean leviämisen lisäksi useat taudinaiheuttajat ovathyvin pitkäikäisiä, ja voivat selvitä hengissä epäsuotuisis-sakin olosuhteissa. Maalevintäiset kasvitaudit säilyvätkasvukaudesta toiseen yleensä erilaisina kestomuotoinamaassa tai kasvinjätteissä. Siemenessä tai muussa kasvinlisäysaineistossa säilyminen on myös tavallinen strategia,samoin kuin väli-isännässä talvehtiminen.

ISÄNTÄKASVIYleensä kaikki tekijät, jotka aiheuttavat kasville stressioi-reita, vaikuttavat samalla suotuisasti taudinaiheuttajiin.Mikäli kasvi kärsii ravinteiden, valon, veden, lämmön,hapen tms. puutoksesta tai ylitarjonnasta, on se alttiimpitaudinaiheuttajien hyökkäyksille kuin optimiolosuhteissa.

Varsinkin avomaalla viljeltäessä on usein mahdo-tonta taata kasveille pysyvästi stressitöntä elinympäris-töä. Tällöin kasvin omien ominaisuuksien merkitys tau-dinkestävyydessä korostuu. Kasveilla on useita mekaa-nisia ja kemiallisia puolustuskeinoja taudinaiheuttajiavastaan. Kasvinjalostuksen avulla on pyritty lisäämäänkasvien kestävyyttä taudinaiheuttajia vastaan.

KASVUSTON MONIMUOTOISUUSKasvilajit ja -lajikkeet sietävät taudinaiheuttajia eri tavoin.Myös taudinaiheuttajilla on yleensä erilaisia rotuja jamuotoja, joista kukin pystyy tartuttamaan vain tiettyä kas-vilajia tai -lajiketta.

Seoskasvustossa monet taudit ja tuholaiset aiheutta-vat viljelyn kannalta vähemmän haittaa kuin yksilajises-sa kasvustossa. Myös lajikeseokset ovat kestävämpiätauti- ja tuholaishyökkäyksiä vastaan kuin yhden lajik-keen kasvustot. Lajikeseoksia käytettäessä on kuitenkinotettava huomioon, että lajikkeiden kasvu- ja tuleentu-misrytmien tulisi olla samanlaiset.

Lajikeseos on geneettisesti monimuotoisempi kuin

Kasvitautien leviämistapoja

• Lisäysaineiston välityksellä, suoraankasvista toiseen

• Ilman välityksellä

• Veden välityksellä

• Vektorien (tautia levittävien hyönteis-ten, eläinten tms.) välityksellä

• Eläinten, ihmisten ja koneidenvälityksellä

Kasvitautien säilyminenkasvukaudesta toiseen• Lisäysaineistossa

• Satojätteissä

• Maassa

• Varastoiduissa kasvituotteissa

• Varastoissa, koneissa, laitteissa ym.

• Vaihtoehtoisissa isäntäkasveissa

• Monivuotisissa kasveissa

Kasvien luontaisen vastustuskyvynhyödyntäminen ja lisääminen• Kestävät lajikkeet

• Sopiva kasvupaikka

• Riittävä ja monipuolinen lannoitus

• Sopiva viljelytekniikka

• Hoitoaineet

Tautitartuntaan vaikuttavia tekijöitä

• Taudinaiheuttajan leviäminen ja”ärhäkkyys”

• Isäntäkasvin taudinkestävyys

• Kasvuston monimuotoisuus

• Kasvin typpitasapaino

• Maan ja maaperän pieneliöstönestovaikutus

Page 270: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

268

yksi ainoa lajike. Tämä monimuotoisuus pitää sisälläänmyös lajikkeiden erilaisen kestävyyden (resistenssin) tau-dinaiheuttajia vastaan. Sekakasvustoissa kestävyydeltäänparemmat kasvit muodostavat eräänlaisen suojamuurinalttiimpien kasvien ympärille. Käytännön viljelyssä onmonimuotoisia kasvustoja käytetty ehkäisemään ilmale-vintäisiä tauteja kuten viljojen lehtilaikkutauteja ja här-mää. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ohran viljely lajike-seoksina on tuottanut 9 prosenttia paremman sadon alueil-la, joissa ohranhärmä on vakava ongelma.

KASVIN TYPPITASAPAINOTyppilannoitus vaikuttaa kasvien kestävyyteen tauteja jatuholaisia vastaan. Bakteerit, sienet ja yksinkertaisethyönteiset kuten kirvat pystyvät käyttämään hyväkseenvain vapaita aminohappoja. Ne eivät pysty pilkkomaanvalkuaista aminohapoiksi. Mitä enemmän kasveissa onvapaita aminohappoja, sitä paremmat kasvuedellytyksettaudinaiheuttajilla on.

Vapaita aminohappoja kertyy kasvin solukkoihin esi-merkiksi vähässä valossa tai kylmässä ilmassa, kun val-kuaisaineen rakentuminen estyy. Samoin monien torjun-ta-aineiden vaikutus perustuu joko aineenvaihdunnanestämiseen tai aineenvaihduntatuotteiden kuljetuksenestämiseen, jolloin vapaita aminohappoja kertyy lehtiin.Myös runsas typpilannoitus, oli typpi sitten peräisin vä-kilannoitteista tai karjanlannasta, lisää aminohappojentuotantoa, joka ei aina jatku samaa vauhtia valkuaisaine-synteesiin saakka. Kaikki em. tilanteet tai tapahtumatvoivat altistaa kasveja taudeille tai esimerkiksi kirvoille.

MAA JA PIENELIÖSTÖMaaperän vilkas pieneliötoiminta voi vähentää kasvitau-teja maasta sekä estää tautien mahdollisuuksia tartuttaakasvi. Antagonismilla tarkoitetaan toisen eliön aiheutta-maa haitallista vaikutusta taudinaiheuttajaan. Antagonis-mi voi esiintyä kilpailuna, antibioosina, loisintana tai pre-daationa (saalistuksena). Aktiivinen pieneliötoiminta pi-tää yllä kilpailua ravinnosta (hiilihydraatit, typpi), tilasta,hapesta yms., jolloin taudinaiheuttajien toiminta voi estyä.Maassa elävät mikrobit saattavat myös erittää maahan tau-dinaiheuttajia haittaavia aineita (antibioosi). Myös loisin-ta ja saalistus eri mikrobilajien välillä on tavallista.

On myös viljelymaita, joista löytyy tavallisia maale-vintäisiä taudinaiheuttajasieniä, mutta ne eivät pysty tar-

SEOSVILJELYN VAIKUTUSHÄRKÄPAVUN HARMAAHOME-SAASTUNTAAN

Hovinen 1982

Page 271: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

269

tuttamaan alttiitakaan viljelykasveja. Maassa on ns. esto-vaikutusta. Sen toimintaa ei tunneta kunnolla, muttamaan pieneliöstön kokonaismäärän ajatellaan vaikutta-van estovaikutukseen. Suuri pieneliöstömäärä käyttäärunsaasti hiiltä, typpeä, energiaa jne., ja siten ne kilpai-levat näistä resursseista taudinaiheuttajien kanssa.

Myös sienijuurten eli mykoritsojen tiedetään suojaa-van kasveja taudeilta. Sienijuurten ollessa kyseessä esto-vaikutus johtunee osin myös kasvin paremmasta ravintei-den ja veden saannista. Kasvi sietää tautien aiheuttamiahaittoja ja pystyy hyvän ravinteiden ja veden saannin an-siosta kasvattamaan uusia juuria tuhoutuneiden tilalle.

Pieneliötoimintaa vilkastuttava lannoitus, komposti taiviherlannoitus vähentää maalevintäisiä tauteja edellyttäen,että maan rakenne ja ilmavuus ovat kunnossa. Ilmattomas-sa maassa viherlannoituskasvusto tai lanta ei lahoa, vaanhaitallisten juuristosienten määrä saattaa jopa lisääntyä.Suomessa ja maailmalla tehdään paljon tutkimusta kas-vien juurten ymppäämiseksi joko hyödyllisillä pieneli-öillä tai taudinaiheuttajien antagonisteilla. Suomessa jokäytössä olevia hyötyeliöitä ovat palkokasvien typpibak-

ELOPERÄISEN LANNOITUKSEN VAIKUTUS KASVIEN TERVEYTEEN

Page 272: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

270

teerit ja muutamat hyötymikrobivalmisteet esim. Glio-Mix sekä biologiset torjunta-aineet, kuten Mycostop,Cedomon ja Prestop Mix.

5.3.2 KASVITAUTIENENNALTAEHKÄISEVIÄHALLINTAMENETELMIÄ

TERVE LISÄYSMATERIAALIKoska useat taudinaiheuttajat leviävät siementen ja tai-mien mukana, on terveen kasvuston aikaansaamiseksikäytettävä taudinaiheuttajista vapaata lisäysmateriaalia.Tavallisia siemenlevintäisiä tauteja viljoilla ovat mm.nokitaudit, ohran viirutauti sekä osin lehtilaikkutaudit.Viljojen siemenissä esiintyy useita itävyyttä alentaviasienilajeja, jotka voivat myös tuottaa homemyrkkyjä jy-viin. Useat perunan hankalimmista taudeista (mm. peru-narutto, tyvimätä, virustaudit, perunaseitti, harmaahilse)leviävät myös siemenperunan mukana. Puutarhakasveil-la etenkin ulkomailta tuotavan taimiaineiston kanssa onsyytä olla varovainen. Esimerkiksi vaarallisiksi taudinai-heuttajiksi luokitellut mansikan punamätä ja mustalaik-ku voivat levitä viljelmälle tuontitaimien mukana.

Kaiken Suomessa markkinoitavan kylvösiemenen tu-lee nykyisin olla sertifioitua. Sertifioitu siemen on tarkas-tettu myös taudinaiheuttajien osalta. Mikäli aikoo käyttääomaa siementä, myös sen voi tarkastuttaa Kasvintuotan-non tarkastuskeskuksen (KTTK) siementarkastusosastol-la. Lisäksi oman siemenen terveyttä on arvioitava jo pel-lolla taudin oireiden perusteella. Kotioloissa voidaanmyös tehdä yksinkertaisia idätys- ja orastumiskokeita.Vioittuneita, vääristyneitä tai homeisia oraita pitäisi ko-keessa olla mahdollisimman vähän. Erityisesti herneenviljelyssä idätyskoe ja homeiden seuranta on ensiarvoisentärkeää.

VAIHTELEVA VILJELYKIERTO JA ELÄVÄ MAAMaalevintäisiä tauteja ennaltaehkäistään riittävän pitkälläviljelykierrolla edellyttäen, että samanaikaisesti noudate-taan hyvää viljelyhygieniaa. Esikasveiksi valitaan aran vil-jelykasvin taudeista puhdistava kasvi. Usein saatetaan tar-vita kaksi, jopa useampia vuosia puhdistavan kasvin vilje-lyä, ennen taudinaran viljelykasvin viljelyä. Tarvittavaa vä-livuosien määrää on käsitelty aikaisemmin luvussa 3.2.6.

Tautien hallinta viljelykierron avulla edellyttää, että

Ennaltaehkäisevä tautien hallinta• Terve, elinvoimainen lisäysmateriaali• Vaihteleva viljelykierto ja elävä maa• Tasapainoinen lannoitus• Kestävät lajikkeet• Viljelyhygienia

Page 273: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

271

samanaikaisesti taudin saastuttamaa maata ei levitetätyökoneiden tai taimimullan mukana eikä myöskään kyl-vösiemenessä ole uusia taudinaiheuttajia.

Viljelykierron tauteja ehkäisevää vaikutusta tehostaamaan pieneliötoiminnan vilkastuttaminen. Eloperäinenlannoitus ja hyvärakenteinen maa jouduttavat taudinai-heuttajien häviämistä pellolta. Maanparannusaineidenkäyttö voi vaikuttaa samaan suuntaan.

Sänkimuokkaus vähentää rikkakasvien lisäksi myösviljan oljissa talvehtivia lehtilaikkusieniä. Samoin vihan-nesmailla kasvinjätteet kannattaa nopeasti sadonkorjuunjälkeen mullata maan pintakerrokseen, jotta taudinaihe-uttajat ja tuholaiset kuolevat. Jos viljelykierto on puut-teellinen tai viereisellä lohkolla viljellään jo seuraavanavuonna havaitulle taudille altista kasvia, kannattaa harki-ta olkien polttoa tai sadonkorjuujätteiden syvää kyntöä.Jatkuvasti toteutettuna syvä kyntö ja varsinkin olkienpoltto vähentää muokkauskerroksen pieneliötoimintaaeli lisää tautivaaraa.

TASAPAINOINEN LANNOITUSRiittävä eloperäinen lannoitus vilkastuttaa maan pien-eliötoimintaa ja estää yksittäisten pieneliölajien rajatto-man lisääntymisen. Pieneliötoiminnan vilkastuessa myöslepotilassa olevia tautien itiöitä kuolee.

Liiallinen typpilannoitus altistaa viljoja mm. vehnänruskolaikulle ja härmälle. Lehtevässä perunapellossa peru-narutto leviää herkästi. Liian niukka lannoitus on silti taval-lisempi ongelma luonnonmukaisessa viljelyssä. Vioituksetvoivat olla pahoja, jos kasvi kärsii ravinteiden puutteesta.

Talvehtimisen kannalta on eduksi, että kasvi saa riit-tävästi fosforia ja kaliumia. Tautien kestävyyden kannal-ta myös riittävä kalsiumin ja piin saanti on oleellista. Nevahvistavat solunseiniä ja solukalvoja.

ESIKASVIN VALINTA KASVITAUTIEN HALLINNAN NÄKÖKULMASTATauti

Kasviryhmä pahka- harmaa- maalevintäiset möhö- sipulin- sipuli- porkkanan -home home taimipoltteet juuri pahkamätä mätä mustamätä

Ristikukkaiset x x x x o o oSarjakukkaiset x x x o o o xSipulikasvit o x o o x x oApilat x x x o o o xViljat o o o o o o o1-vuotiset palkokasvit x x x o o o x

Isäntäkasvi = x ei isäntäkasvi = o

Huikko 2003

Page 274: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

272

KESTÄVÄT LAJIKKEETKasvinjalostuksessa pyritään kehittämään tauteja kestä-viä lajikkeita. Tuloksetkin ovat kohtuullisen hyviä, vaik-ka kestävyys ei aina olekaan ensimmäisiä jalostustavoit-teita tavanomaisen viljelyn kannalta.

Taudinkestävyydessä erotetaan ns. horisontaalinenkenttäkestävyys ja vertikaalinen rotukohtainen kestävyys.Kenttäkestävyys toimii useita tai kaikkia taudin rotujavastaan, mutta ei anna täydellistä suojaa. Rotukohtainenkestävyys tarkoittaa täyttä kestävyyttä yhtä tai muuta-maa taudinaiheuttajan rotua vastaan. Rotukohtainen kes-tävyys riippuu viljelykasvin yhdestä geenistä ja murtuusiksi helposti. Kenttäkestävyys säilyy pidempään, muttaon vaikea jalostaa, koska se riippuu useista perinnöllisis-tä ominaisuuksista yhtäaikaa.

Kestävyysjalostuksella on säädelty lähinnä ilmale-vintäisten tautien kuten viljahärmän, nokitautien, ruos-teiden ja perunaruton määrää. Tärkeä merkitys kestävil-lä lajikkeilla on myös maa- ja siemenlevintäisten viljo-jen lehtilaikkutautien hallinnassa.

Aikaiset perunalajikkeet ovat yleensä herkempiäperunarutolle kuin myöhäiset. Perunalajikkeista mm.Matilda, Idole ja Suvi ovat rutonkestäviä. Mansikallapuolestaan harmaahomeelle alttiita lajikkeita ovat mm.Senga Sengana ja Korona. Sen sijaan Honeoye, Zefyr,Jonsok ja Bounty ovat kestävämpiä.

VILJELYHYGIENIAVarsinkin vihannesten varastotautien hallinta on paljonkiinni hyvistä viljelytavoista ja viljelyhygieniasta. Esi-merkiksi vihannesten harmaahome, pahkahome, porkka-nan mustamätä, taimipoltteet, porkkanan ym. lehtilaik-kutaudit ja viljojenkin lehtilaikkutaudit leviävät sekämaasta vanhoista kasvinjätteistä että siemenen mukana.Viljelykierto auttaa paljon niiden torjunnassa edellyttäen,että tautia ei siirretä samanaikaisesti työkoneiden ym.mukana uudelle lohkolle.

Erityisen tärkeää puhtaus kaikissa viljelytoimissa on,jos tilalla on kaalikasveja vioittavaa möhöjuurta tai sipu-lin pahkamätää. Kummatkin säilyvät maassa hyvin pit-kään (jopa kymmeniä vuosia) ja leviävät mullan mukanalohkolta toiselle. Myös sairaiden kasvien jätteitä sisältäväkomposti levittää tautia, minkä vuoksi kompostien laadunkanssa on syytä olla tarkkana. Möhöjuuri voi levitä uusil-le lohkoille jopa siemenperunoiden pinnalla, jos ne on vil-

Page 275: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

273

jelty möhöjuuren saastuttamalla lohkolla. Näiden erittäinhankalien kasvitautien leviämistä voi yrittää estää teke-mällä viljelytoimet siten, että saastuneella lohkolla työttehdään aina viimeiseksi, jonka jälkeen työkoneet, trakto-rin renkaat ja kengän pohjat pestään huolellisesti. Käytän-nössä tautien leviämistä tilan eri lohkoille voi olla vaikeaestää, mutta riittävällä viljelykierrolla ja hygienialla niidentasoa voidaan pitää siedettävällä tasolla. Tilalla vieraileviamuita viljelijöitä, neuvojia yms., on myös syytä informoi-da tilallaan esiintyvistä kasvitaudeista, jotta taudit eivätedelleen leviäisi jalkineiden mukana muille tiloille.

Varastotaudit saastuttavat tavallisesti kasveja, jotkamuista syistä ovat vioittuneet. Yleensä vioittumat synty-vät nostossa. Sen takia hellävarainen nosto vähentää tau-teja oleellisesti. Samoin vioittumia vähentää nosto hyvis-sä olosuhteissa. Kivisillä mailla tai hiekkamailla syntyyjuureksiin aina varastotaudeille sopivia vioituksia. Va-rastoitavia vihanneksia ei myöskään tule nostaa liian ai-kaisin (kesken kehityksen).

Vihannesvarastot on myös syytä puhdistaa edellis-vuotisista satojätteistä ennen uuden sadon varastointia.Varaston rakenteet ja vihanneslaatikot pestään kuumallavedellä painepesurilla ja annetaan kuivua täysin ennenvarastointikauden alkua. Kullekin kasvilajille oikeat va-rastointiolosuhteet (lämpötila, suhteellinen kosteus) vai-kuttavat oleellisesti vihannesten varastokestävyyteen.Vaikka taudinaiheuttajat iskeytyvätkin kasveihin jo kas-vukaudella tai noston yhteydessä, hyvillä varastointiolo-suhteilla voidaan taudin puhkeamista myöhästyttää taijopa kokonaan estää.

TALVEHTIMISEN VARMENTAMINENKasvien talvenkestävyyteen maaperätekijöiden lisäksivaikuttavat säätekijät, lajike ja viljelytekniikka. Viljely-tekniikka ja lajikevalinta tulisi sopeuttaa tilan paikallisiinmaaperä- ja ilmasto-olosuhteisiin.

5.3.3 KASVITAUTIEN SUORIATORJUNTAMENETELMIÄ

LÄMPÖKÄSITTELYKuumaa vettä, mutta myös kuumaa ilmaa ja höyryä onkäytetty siemenlevintäisten tautien ehkäisyyn. Peruspe-riaatteena lämpökäsittelyssä on löytää sellainen lämpöti-la, jossa taudinaiheuttajat kuolevat, mutta siemenen itä-

Talvenkestävyys• Perinnölliset ominaisuudet• Ilmastotekijät• Maaperätekijät• Viljelytekniikka• Elollisen ympäristön vaikutus (taudit ym.)

Page 276: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

274

vyys ei heikkene. Esimerkiksi sipulinnaattihometta voi-daan torjua istukkaista lämpökäsittelyillä. Käsittely voi-daan tehdä upottamalla istukkaat tunnin ajaksi lämpi-mään (+40 °C) veteen. Käsittely voidaan tehdä myöslämpimän ilman avulla, jolloin istukkaita pidetään 24tuntia +40 °C:een lämmössä. Kuumakäsittelyllä voidaanehkäistä myös ohran ja vehnän lentonokea. Nämä tauditelävät jyvän sisässä ja ovat siksi hankalia hävitettäviäsekä vaihtoehtoisilla että kemiallisilla keinoilla.

Lämminvesikäsittelyn ongelmana on ollut siementensuuri vesipitoisuus käsittelyn jälkeen. Siemenet ovat vaa-tineet erillisen kuivauksen käsittelyn jälkeen, jotta ne onvoitu varastoida tai vaihtoehtoisesti ne on täytynyt kylväävälittömästi sellaisella kylvökoneella, joka soveltuu koste-an siemenen kylvöön. Ruotsissa on kehitetty viljojen kyl-vösiemenen lämpökäsittelyyn menetelmä, jossa siemenetovat käsittelyn jälkeen suoraan sopivassa varastointikos-teudessa, eikä erillistä kuivausta tarvita. Siemenet syöte-tään laitteistoon, jossa siemenet ovat lämpimässä höyrys-sä tietyn käsittelyajan (noin 5 min). Lämpökäsittelyn jäl-keen siemenet viilennetään nopeasti, jotta käsittelyaika eiylity. Viilennyksestä saatava lämpö voidaan ottaa talteenja käyttää lämpökäsittelyvaiheessa.

Esimerkkejä lämpökäsitellyistä kasvitaudeista *Kasvi Tauti Lämpötila Aika, min

°C vedessäSipuli Naattihome 40 30

Peronospora destructor 40 (24 h ilmassa)Ruusukaali Taimipolte 50 25Keräkaali Phoma lingam 25Muut kaali-kasvit – ” – 50 20Ruusukaali Lehtilaikku, taimipolte 50 18 – 25

Alternaria brassicicolaSelleri Lehtilaikku 50 25

Septoria apiicolaPorkkana Bakteerimätä 50 15 – 20

Xanthomonas carotaePunajuuri Taimipolte 56 30 höyryssä

Phoma betaeHerne Laikkutauti, tyvitauti 30 24 h vedessä

A. pisi, M. pinodesMaa-apila Juurilaho 49-60 5 – 30 höyryssä

F. AvenaceumOhra Lentonoki 52 5

Ustilago nudaVehnä – “ –

Kasvitautien suoria torjuntamenetelmiä• lämpökäsittely• biologiset torjunta-aineet• kasviuutteet ja -keitteet• muut menetelmät

Page 277: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

275

* HUOM! Esimerkkien teho ja myös vaikutus itävyyteenvaihtelee. Muitakin suositeltuja lämpöjä ja aikoja on esi-tetty. Useisiin asetelman tauteihin on olemassa mm. uu-sia biologisia peittausaineita, joiden teho on lämpökäsit-telyä parempi. (Esimerkit on kerätty lähinnä kirjasta”Hot-water Treatment of Plant Material”, Ministry ofAgriculture, Fisheries and Food. Reference Book 201.London. 1986. Pp. 1-64)

BIOLOGISET TORJUNTA-AINEETKasvitautien biologisia torjunta-aineita on onnistuttu ke-hittämään lähinnä siemenlevintäisiä tauteja vastaan.Mm. siemenlevintäistä taimipoltetta vastaan on kehitet-ty monia valmisteita. Ehkä tehokkaimpia on suomalai-nen sädebakteerivalmiste Mycostop. Mycostop sisältääStreptomyces griseoviridis -sädebakteerin rihmastoa jaitiöitä ja se on rekisteröity useiden vihannes-, mauste- jakoristekasvien siementen peittaukseen sekä Fusarium,Pythium, Rhizoctonia ja Alternaria -sienten aiheuttami-en kasvitautien torjuntaan. Mycostopin vaikutustapa onennaltaehkäisevä, joten käsittelyt suositellaan tehtäväksikylvön tai istutuksen yhteydessä tai välittömästi sen jäl-keen. Samantyyppinen valmiste on Prestop Mix.

Viljan kylvösiemenen peittaukseen on tällä hetkelläSuomessa tarjolla vain yksi kaupallinen biotorjuntaval-miste, Cedomon. Cedomon sisältää taudinaiheuttajilleantagonistista Pseudomonas chlororapsis -bakteeria.Valmistetta voidaan käyttää ohran ja kauran siementenpeittaukseen viirutaudin, verkkolaikun, ohran tyvi- jalehtilaikun, kauran lehtilaikun sekä siemenlevintäistenhomesienten torjumiseksi.

Mycostopin teho kukkakaalin Alteranaria brassici-cola-taimipoltteeseen kahdella eri käyttömäärällä.

Itävyys-%Terve siemen Saastunut 2 g/kg 5 g/kg

siemen

91,7 38,3 94,1 93,391,7 45,8 83,0 88,589,2 43,3 69,2 77,194,2 69,2 94,2 96,3

White ja Linfield, (toim. )1993

Kasviaktivaattorit eli elisitorit tai kasvistimulantit ovat ai-neita, jotka laukaisevat kasvien puolustusmekanismin, täl-löin puhutaan indusoidusta resistenssistä. Elisitorit voivatolla mm. haitattomia mikrobeja, taudinaiheuttajan ei-pato-

SIEMENEN KÄSITTELYN VAIKUTUSOHRAN JA KAURAN LAIKKUTAUTEIHIN

sairaita oraita, kpl/m2

Peittausaine ohran kauran -verkkolaikku laikku

kitosaani, 20 ml/kg 9 25valkosipuliuute, 5 ml/kg 8 21Bacillus sp. -ymppäys 10 18kuuma vesi, 51 °C, 5 min. 0 5vehnäjauho, 10 g/kg 9 21peittaamaton 12 20Panoctine Plus 400, 4 ml/kg 0 16

Page 278: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

276

geenisia kantoja tai kemikaaleja. Ne tehostavat kasvinomia puolustusmekanismeja, mutta eivät ole myrkyllisiäitse tautia vastaan. Esimerkiksi leivinhiivalla on saatu po-sitiivisia tuloksia viljojen tautien torjunnassa, salisyyliha-poilla (johdannaisilla) perunaruttoa vastaan. Kasvitauditeivät voi kehittää resistenssiä elisitoreita vastaan.

KASVIUUTTEITA JA -KEITTEITÄKasviuutteita käytetään pääasiassa tuholaisia vastaan.Lehtiä vioittavia kasvitauteja on ehkäisty menestyksellävalkosipuliuutteilla. Eräs yleinen ohje itse tehtävälle val-kosipuliuutteelle tautien torjuntaa varten on: 100 gram-maa murskattua valkosipulia sekoitetaan 1 litraan vettäja annetaan hautua muutamia tunteja kannella peitettynä.Valkosipuliuutteita on myös myytävänä valmiina.

Vaihtelevampia tuloksia on saatu piitä sisältävillä pel-tokorteliuoksilla ja hivenaineita sisältävillä levätuotteilla.Suomessakin on saatavilla jo useita kaupallisia merilevä-valmisteita.

Pii vahvistaa kasvien soluseinän kestävyyttä ja saattaamyös aktiivisesti estää tautitartuntaa tai leviämistä. Perin-teinen piin lähde on mm. peltokorte. Peltokortekeitettä onkäytetty mm. mansikan harmaahomeen torjuntaan. Pelto-kortekeitteeseen käytetään 1 kg tuoreita vihreitä kortteita

VAIHTOEHTOISTEN TORJUNTA-AINEIDEN VAIKUTUS HÄRMÄÄN KASVIHUONEKURKULLA

VEHNÄNJYVIEN ITÄVYYS, KASVU JARUSKETTUMINEN ERI KÄSITTELYILLÄ,IMUPAPERIKOE

Von Sury 1984

Page 279: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

277

10 litraan vettä. Kortteet saavat seistä vedessä vuorokau-den, minkä jälkeen seosta keitetään noin 20–30 min. Liu-os laimennetaan ruiskuttamista varten suhteessa 1:5.

Hierakanjuurista tehdyllä seoksella on Sveitsissä tor-juttu mm. kurkun ja omenan härmää.

Itse valmistettavat kasviperäiset uutteet ja keitteetsoveltuvat parhaiten kotipuutarhoihin.

MUITA MENETELMIÄEuroopan yhteisöjen neuvoston asetuksen (ETY) 2092/91 liitteessä II B on lueteltu kasvinsuojeluaineita, joidenkäyttö on luomutuotannossa sallittua, mikäli kasvustoauhkaa välitön tuhoutuminen. Sienitautien torjumiseensoveltuvia aineita ovat mm. lesitiini, erilaiset kasviöljyt(mm. minttu-, mänty- ja kuminaöljy), rikkikalkki, kali-umpermanganaatti ja rikki. Suomessa näitä valmisteita eitoistaiseksi ole saatavilla.

Rikkiä voidaan käyttää esim. härmätauteja ja omenaru-pea vastaan. Nokkoskäytteeseen sekoitettua rikkiä (20-30%) on käytetty jopa perunaruton ehkäisyyn. Eniten sitäkäytetään yhä viini- ja hedelmätarhoilla. Ulkomailla onmyynnissä useita luonnonmukaiseen viljelyyn kelvollisiarikkivalmisteita. Ruiskutettaessa rikin käyttöväkevyys on0,1–0,4 %. Alle 10 °C:n lämmössä rikki ei vaikuta paljoa-kaan ja yli 28 °C:n lämmössä vioitusvaara on suuri. Kas-vihuoneissa käytetään myös kaasuuntuvaa rikkiä. Väkevi-nä, yli 0,2 % liuoksina rikki haittaa hyötyeliöitä, mm. lep-päkerttuja, petopunkkeja ja petonivelkärsäisiä

Kaliumpermanganaatin (KPM) desinfioiva vaikutusperustuu siitä vapautuvaan happeen. Maanviljelyssä ka-liumpermanganaattia voidaan käyttää sienitautien jabakteerien torjunta-aineena hedelmäpuilla. Käyttöväke-vyys on 0,1–0,15 %.

Kupariyhdisteitä on Keski-Euroopassa käytetty sieni-tautien torjuntaan ennen kaikkea viiniviljelyksillä. Ku-parin käytöstä ollaan luomuviljelyssä luopumassa senmaaperään kertymisen ja korkeiden pitoisuuksien haitta-vaikutusten takia.

Pölyävän hienoja kivijauheita on myös käytetty sie-nitautien torjuntaan kasvien lehdistä. Jauheesta tehdään1–3 % seos, joka levitetään lehdille. Kivijauheiden tehonedellytys on, että lehdillä ja muilla kasvinosilla on jatku-vasti suojakerros. Jauhekerros varjostaa ja haittaa kasvi-en yhteyttämistä erityisesti pilvisinä kausina.

Page 280: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

278

Lentonokea on aikaisemmin vähennetty savuisessa riihes-sä. Savupeittaus voidaan nykytekniikalla hoitaa myös vä-hällä ihmistyöllä. Vehnän haisunoen torjuntaan on myöskäytetty vesipesua kohtuullisen hyvällä menestyksellä.Haisunoki on saatu vehnästä vähenemään peittaamallasairas siemenerä noin 100 grammalla maitojauhetta sie-menkiloa kohti.

5.4 TUHOLAISTEN HALLINTATuholaisten aiheuttamien vioitusten ennaltaehkäisyssä pä-tevät osin samat toimenpiteet kuin kasvitautien suhteen: ta-sapainoinen, viljelykasvilajien- ja lajikkeiden vaatimustenmukainen lannoitus, kestävien lajikkeiden viljely, terve,elinvoimainen siemen ja terveet, elinvoimaiset taimet, kyl-vö- ja istutusaikojen säätely, houkutuskasvien käyttö, mo-nimuotoinen pellon eloyhteisö, sekä tuholaisesiintymienseuranta. Hyvällä viljelykierron suunnittelulla voidaan ris-kejä joidenkin tuholaisten osalta pienentää huomattavasti.Viljelykiertoa suunnitellessa on tunnettava pääkasvien tär-keimmät tuholaisriskit – myös ”uutta” viljelyä aloitettaessa.Kaikista ennaltaehkäisytoimista huolimatta tarvitaan myössuoraa torjuntaa. Se voi olla mekaanista, kasviperäisten uut-teiden tai kasviperäisten torjunta-aineiden käyttöä.

Oman haasteensa muodostavat tuholaisten kaukokul-keutumat ilmavirtojen mukana, joka on meidän maas-samme pientä, mutta kuitenkin mahdollista. Tällaisissatapauksissa kasvinsuojelun hoitaminen ekologisin kei-noin on vaativaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta.

5.4.1 PELLON ELOYHTEISÖPellon eloyhteisö muodostuu kasveista, mikrobeista (sie-net, bakteerit, virukset, alkueläimet) ja eläimistä. Eliös-tön muodostavat eläimet ja kasvit. Koska luomutuotan-nossa tuholaisten hallinta perustuu ekologiaan, tulee vil-jelijän tuntea pellon eliöstön ekologisia vuorovaikutuk-sia kasvinsuojelutoimia suunnitellessaan ja toteuttaes-saan. Ekologisten vuorovaikutusten ymmärtäminen onhelpompaa, kun tuntee muutamia perusasioita niveljal-kaista – lähinnä hyönteisistä ja hämähäkkieläimistä, joi-hin punkitkin kuuluvat.

Lisäksi on hyödyllistä tuntea ”ankerologiaa” eli kas-vinsuojelun kannalta tärkeiden ankeroisten (haitallisetsukkulamadot) ja sukkulamatojen (hyödylliset sukkula-

Riskienhallinta on yksi keskeisistäluomuviljelyn menestystekijöistä.

Page 281: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

279

madot) käyttäytymistä. Edellä mainituista ryhmistä käy-tetään tässä yhteydessä lyhyyden vuoksi yleisnimitystä”ötökkä”.

”ÖTÖKKÄEKOLOGIAN” KÄSITTEITÄKehitysvaiheet/elinkiertoNiveljalkaiset lisääntyvät lajista riippuen joko suvullisesti(esim. perhoset ja kovakuoriaiset), suvuttomasti (esim.punkit) tai molemmilla tavoilla (kirvat, osa loispistiäisis-tä). Suvullisessa lisääntymisessä parittelun jälkeen naarasmunii vaihtelevan määrän munia (lajikohtaiset erot ovatsuuria), munasta kehittyy toukka, toukka käy läpi useitatoukka-asteita, jolloin tapahtuu kasvua ja nahanluontia –nahanluonti erottaa toukka-asteet toisistaan. Nyrkkisään-tönä on, että mitä isompi lopullinen hyönteinen on, senuseamman nahanluonnin toukka tarvitsee toukkakehityk-sensä aikana. Toukkavaihetta seuraa kotelovaihe, jonkaaikana tapahtuu suurin muodonvaihdos (metamorfoosi) –kotelonahan sisällä toukka muuttuu aikuiseksi.

Hyönteisillä muodonvaihdos munasta aikuiseksi voiolla joko täydellinen, vaillinainen tai vähittäinen. Täy-dellisessä muodonvaihdoksessa ovat kaikki kehitysvai-heet edustettuna: muna-toukka-kotelo-aikuinen. Vailli-naisessa ovat: muna-toukka-aikuinen, jolloin aikuinenkuoriutuu suoraan toukkanahasta ilman varsinaista kote-lovaihetta. Vähittäisessä muodonvaihdoksessa (muna-nymfi-aikuinen) munavaiheen jälkeiset nuoruusvaiheetmuistuttavat joka nahanluonnin jälkeen yhä enemmänaikuista. Toukkavaiheen ja -asteiden sijasta käytetäänkinnimitystä nymfi – nuori aikuinen.

Kemiallinen viestintäHyönteisten ja punkkien elämä on kemiallisten haju- jamakuärsykkeiden tulkitsemista. Erilaiset kasvi-, mikro-bi- tai eläinperäiset kemialliset yhdisteet ohjaavat niidenkäyttäytymistä. Ilman pitkälle kehittynyttä kemiallistaviestintää hyönteiset olisivat avuttomia – kasvinsyöjäteivät löytäisi uusia syönti- ja lisääntymispaikkoja, koirasei löytäisi naarasta parittelukumppanikseen, loispeto eilöytäisi isäntäeläintä eikä saalistaja saalista.

Näkö- ja valoaistitHyönteisillä ja hämähäkeillä on kahdenlaisia silmiä: kei-loista koostuvat verkkosilmät pään sivuilla ja pistesilmät(yleensä kolme kappaletta) pään yläpuolella, jotka toimi-

Page 282: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

280

vat valoaistimina. Hyönteisten puolustuskäyttäytyminenlaukeaa, kun pistesilmät aistivat muutoksen valossa, ts.varjo lankeaa.

VaihtolämpöisyysVaihtolämpöisinä niveljalkaiset ovat riippuvaisia ympä-ristön lämpötilasta, jonka mukaan niiden aktiivisuus ja ke-hitysnopeus vaihtelee. Viileällä säällä niiden aktiivisuuson alhaisempi kuin lämpimällä säällä. Vastaavasti hyvinkorkeissa lämpötiloissa niillä kuluu runsaasti energiaa, jo-ten aktiivisuus voi alentua myös silloin. Jos lämpötila nou-see yli 50-asteiseksi, eikä eliö ole lepotilassa, se meneh-tyy. Samoin menehtyminen seuraa äkillistä jäätymistä,mikäli se tapahtuu ennen lepotilan valmistelun käynnisty-mistä.

TalvehtiminenEpäedullisista kausista, kuten Pohjolan talvesta tai eteläm-pänä kuivuuskaudesta, niveljalkaiset selviävät horrosta-malla – vaipumalla lepoon eli diapausiin. Eri lajit voivathorrostaa eri kehitysvaiheissa: osa horrostaa aikuisena,osa toukkana, osa kotelona ja osa munavaiheessa. Joilla-kin lajeilla voi useampikin kehitysvaihe olla kykenevähorrostamiseen. Pohjoisessa ilmanalassa talvehtimisenlaukaisee yleensä jokin ulkoinen ärsyke: lyhenevä päivän-pituus tai aleneva lämpötila, tai nämä molemmat yhdessä.Tällöin niveljalkaisten aineenvaihdunta muuttuu, ja netuottavat ”pakkasnesteitä” elimistön jäätymisen suojaksi.Esim. hyönteisten elimistössä glykogeeni muuttuu glyse-roliksi, joka suojaa soluja jäätymiseltä.

Mistä tuholaiset tulevat?Tuholaisina esiintyvät lajit ovat normaalia eläinfaunaa, jot-ka pystyvät muita lajeja tehokkaammin hyödyntämään vil-jelyalueiden lähes rajattoman ravinnonsaannin suomatmahdollisuudet. Luonnonympäristössä on samaa kasvilajiaharvoin niin tiheinä monokulttuuriesiintyminä, että kasvin-syöjät voivat ilman kilpailua tai suurempaa saalistusuhkaalisääntyä ja käyttää koko kasvuston ravinnokseen.

Tuholaisilla on myös vihollisensaSaalistus ja loisinta ovat luonnon omia keinoja rajoittaaeläinkantojen kasvua. Kotoperäiset luontaiset vihollisetovat ”täsmäaseita” tuholaisia vastaan. Luontaisia vihol-lisia ovat viljelmillä luonnostaan esiintyvät saalistajat l.pedot: petohyönteiset, petopunkit, hämähäkit ja selkä-rankaisista erilaiset hyönteissyöjät; loispedot l. parasi-

Page 283: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

281

toidit: loispistiäiset ja -kärpäset; taudinaiheuttajat l. pa-togeenit: hyönteisiä loisivat sukkulamadot ja eri hyön-teisryhmiä infektoivat virus-, sieni- ja bakteeritaudit; loi-set: loispunkit ja -ankeroiset, alkueläimet.

5.4.2 MONIMUOTOINEN ELOYHTEISÖYLLÄPITÄÄ TASAPAINOA

Monimuotoinen eloyhteisö koko tilan alueella on eräs pe-rusmenetelmä tuholaisten säätelyssä. Viljelylohkojen ulko-puoliset alueet auttavat ylläpitämään monimuotoista elo-yhteisöä myös viljelylohkojen sisäpuolella – siksi emmepuhu vain pellon eloyhteisön monimuotoisuudesta, vaankoko tilan käsittävästä eloyhteisön monimuotoisuudesta.

Suuri osa hyönteisistä, maaeläimistä ja linnuista onitse asiassa ystäviämme, esim. ”rumannäköiset” leppä-pirkon ja harsokorennon toukat ovat ahnaita kirvojensyöjiä (60-400 kirvaa päivässä). Leppäpirkoista tehok-kain on seitsenpistepirkko (150 kirvaa/pv). Kuutäplä-pirkko, jolla on vain 2 täplää, syö toukka- ja aikuisvai-heessa päivässä noin 60 kirvaa. Viljapeltojen eloyhteisöävoi monimuotoistaa aluskasvien kylvämisen lisäksi pe-rustamalla kukkivien kasvien kaistoja eli monimuotoista-miskaistoja muutaman kymmenen metrin välein suurim-milla kasvulohkoilla. Näin puskurikyky tuholaisia vas-taan paranee, kun saalistajia ja loispetoja on riittävänrunsaasti samalla lohkolla. Kukkivien kasvien kaistallevoi laittaa monilajisen kasvuston; sarjakukkaisia kutenanista, tilliä ja fenkolia loispistiäisille ja leppäpirkoille,hunajakukkaa kukkakärpäsille.

Luontaisten vihollisten suosiminen sopivilla isäntä-kasveilla; esimerkiksi tehokkaille petopunkeille sopiiisäntäkasviksi hyvin tammi, pähkinäpensas, pihlaja, rai-ta ym. On laskettu, että yksi ainoa tammi voi sisältääpuoli miljoonaa petopunkkia, joista osa joutuu tuulenkuljettamana lähiympäristöön. Petopunkit ovat ennenkaikkea marjakasvien punkkien (äkämäpunkkien jamansikkapunkkien), mutta myös omenan hedelmäpuu-punkkien ja vihannespunkkien luontaisia vihollisia. Vas-taavasti esimerkiksi kumina-, fenkoli- ja korianterikas-vustot puutarhan läheisyydessä houkuttelevat pitkin ke-sää meden ja siitepölyn ansiosta loispistiäisiä, kukkakär-päsiä ja harsokorentoja.

Synteettisistä torjunta-aineista luopuminen on suuriaskel lähiympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttä-misen puolesta. Viljelijä voi sen lisäksi aktiivisesti edistää

PETOHYÖNTEISTEN RUNSAUSTAVANOMAISESSA JALUOMUVILJELYSSÄ

Mayer 1984

Page 284: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

282

hyötyeliöiden viihtymistä puutarhansa tai maatilansa lä-heisyydessä. Pöllöille ja muille linnuille sekä lepakoillekannattaa ripustaa pönttöjä ja esimerkiksi kosteikko tailampi puutarhan läheisyydessä on varteenotettava keinoetanoita vastaan (suosii sammakoita). Hyödyllisten pölyt-täjien (kimalaiset ym.) ja maanmuokkaajien (lierot, maa-siirat) ohella luonnossa esiintyy paljon eliötä, jotka ovatihmisen ”liittolaisia” siksi, että ne pitävät viljelyn kannal-ta haitallisia tuholaisia kurissa käyttämällä niitä ravinnok-si. On tärkeää tuntea apulaiset, jottei niitä hävitettäisi yh-dessä tuholaisten kanssa.

LUOMUVILJELIJÄN APULAISIA TUHOLAISTEN HALLINNASSA

Hyötyeliö Hallinnan kohde

SelkärankaisiaPetolinnut ja pikkupedot Hiiret, myyrät, osin myös laululinnutHyönteissyöjälinnut Suuret hyönteiset, madotLepakko Perhoset ja muita lentäviä hyönteisiäLumikko Vesimyyrä, maamyyrä, hiiretPäästäinen, siili Etanat, maahyönteiset, hiiretKontiainen (ent.maamyyrä) Maahyönteisten toukat, mutta myös madotRupikonna Etanat ja maahyönteisetSammakot ja sisiliskot Etanat, madot, hyönteisetKalat Pistävien hyönteisten munat ja toukat

Selkärangattomia, niveljalkaisiaMuurahaiset Yksi keko voi syödä 100 000 hyönteistä päivässä,

tosin toimivat myös kirvojen puolustajinaAmpiaiset Toukat ja lentävät hyönteisetLeppäpirkot (touk.+aik.) KirvatKukkakärpästen toukat Kirvat ja muut pehmeäihoiset hyönteiset

Aik. kukkakärpäset Mesi, siitepöly ja mesikasteHarsokorennon toukat Kirvat, kempit, punkit, ripsiäiset, muut pienet hyönteiset ja toukat

Aik. harsokorennot Mesi, siitepöly ja mesikaste, porkkanakempin munatLoispistiäisten toukat Hyönteisten munat, toukat ja nymfit, kotelot, myös aikuisia hyönteisiä

Aik. loispistiäiset Mesi, siitepöly ja mesikaste, kirvojen loispistiäisillä myös kirvatMaakiitäjäiset Avomaan tuhohyönteiset, mutta myös hyötyeliöitäLyhytsiipiset Kaali- ja sipulikärpästen munat, toukat ja kotelotHämähäkit Lentäviä tuho- mutta myös hyötyhyönteisiäKirvakorennon toukat Hedelmäpuiden kirvatPetokärpäset Lentävät hyönteiset (lennosta)Tuhatjalkaiset Maassa elävät vahinko- ja hyötyeläimetSylkikuoriaisen toukat Etanat ja kotilot, maassa elävät toukat

Aik. sylkikuoriaiset Hyönteiset ja kasviksetKiilto- ja raatokuoriaiset MaahyönteisetPihtihäntäinen Lehtikirvat, hyönteisten munat ja toukatPetopunkit Punkit, ankeroiset, hyppyhäntäiset, ripsiäisetPetoluteet, aikuiset ja nymfit Hyönteisten munat, toukat ja kotelotParihammaslude Perhostoukat ja lehtikuoriaiset

MikrobejaVirukset, bakteerit, sienet, Useimmat hyönteiset ja eläimetalkueläimet

Steiner 1985, Helenius 1990, lisäykset ja tarkennukset Piirainen 2003

Page 285: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

283

5.4.3 ENNALTAEHKÄISEVIÄTUHOLAISTENHALLINTAMENETELMIÄ

Kasvinsuojeluosion johdannossa on esitelty lyhyesti en-naltaehkäiseviä menetelmiä, joten tässä esitellään tuho-laisten hallinnan sovelluksia. Viljelyteknisiä keinoja tuho-laisten hallinnassa ovat viljelykierto ja houkutuskasvikais-tojen käyttö sekä luontaisten vihollisten suosiminen kukki-vien kaistojen avulla. Viljelykierrolla ei voida vaikuttaakaukokulkeutumana tuleviin tuholaisinvaasioihin, muttapaikallisiin tuholaiskantoihin sitäkin enemmän. Tuholai-sennusteiden seuraaminen on tärkeää myös luomuviljeli-jöille, sillä sitä kautta saadaan tietoa kaukokulkeutumista,ja voidaan paremmin arvioida paikallisten tuholaiskanto-jen esiintymisen alkamisajankohtia. Viljelyteknisiin kei-noihin yhdistetään etenkin puutarhatuotannossa mekaani-sia keinoja, kuten harso- ja verkkokatteiden käyttöä.

VILJELYTEKNISIÄ MENETELMIÄViljelykiertoLohkojen maantieteellisellä sijoittelulla peräkkäisinävuosina voi olla joko tuholaista suosiva tai haittaava vai-kutus. Tuholaispainetta suosiva vaikutus ilmenee, kunlohkot sijoitetaan peräkkäisinä vuosina vierekkäin taimahdollisimman lähekkäin samalla viljelyaukealla. Tu-holaisilla on lyhyt muuttomatka uudelle lohkolle.

Tuholaisia haittaava vaikutus ilmenee, kun lohkotsijoitetaan etäälle toisistaan peräkkäisinä vuosina. Huo-not lentäjät eivät pääse siirtymään uudelle lohkolle, hy-villä lentäjillä voi viive vanhalta paikalta uudelle paikal-le siirtymisessä tulla suuremmaksi. Joidenkin tuholaistenkohdalla on mahdollista pienentää tuholaispainetta var-sinaisilla talouslohkoilla sijoittamalla houkutuskasvi-kaistoja sopiviin paikkoihin. Sopivia paikkoja ovat esim.edellisvuoden lohkon reunaosat paikallaan talvehtivillatuholaisilla. Jos uusi lohko sijaitsee samalla viljelyauke-alla, on mahdollistaa jarruttaa tuholaisten siirtymistä uu-delle lohkolle perustamalla ns. ”puolimatkan kievareita”,jotka voisivat ottaa osansa muuttajista.

Viljelyalueiden ulkopuolella talvehtivien tuholaistensuunnistuskäyttäytymistä ei tarkalleen tunneta, käyttä-vätkö ne pelkästään uusia hajuja uusista kasveista, vaisuunnistavatko ne myös edellisvuoden kasvinjätteidenhajoamisyhdisteiden opastamina. Mitä aikaisemmin kas-

Ennaltaehkäiseviä tuholaisten hallinta-menetelmiä

• Viljelyteknisiä menetelmiä

• Houkutuskasvien käyttö

• Luontaisten vihollisten suosiminen(konservointi)

• Suojakatteet ja -aidat

Page 286: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

284

vukaudella esiintyvästä lajista on kyse, sitä todennäköi-semmältä jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu. Siksi jälkim-mäisen vaihtoehdon tarjoama mahdollisuus houkutus-kasvikaistojen käyttöön kannattaa ottaa osaksi viljelyko-konaisuutta.

Esimerkki viljelykierron käytöstä tuholaisten hallinnassa:Rapsikuoriaisen hallinta rapsikuoriaispistiäisen avulla

1. Rapsikuoriaisen elinkiertoRapsikuoriaiset (Meligethes aeneus) talvehtivat aikuisina viljelysalueidenulkopuolella. Ne lähtevät talvehtimispaikoiltaan suurina joukkoina ilmanlämpötilan ollessa vähintään +15 °C (osa lähtee jo aikaisemminkin) ja et-siytyvät keväällä keltaisena kukkiviin rikkakasveihin ja muihin kukkiviinkasveihin. Varmimmin rapsikuoriaisia löytää voikukista siitepölyä syö-mässä. Tämä keväinen ns. kypsymissyönti on välttämätöntä, jotta naaraatvoivat aloittaa muninnan rypsikasvustoon saavuttuaan.Normaaleina kesinä rapsikuoriaiset siirtyvät rypsipellolle, kun rypsitovat nuppuvaiheessa. Kun rypsin kukat alkavat avautua, syövät ne siite-pölyä avoimista kukista. Rapsikuoriaiset vioittavat rypsinnuppuja käyt-tämällä niitä ravintonaan ennen kukinnan alkamista ja muninta-alusta-na. Muninta-alustaksi naaraat valitsevat noin 2–3 mm:n pituisia nuppu-ja, joihin ne purevat reiän ja munivat munansa, 1–3 munaa nuppuun.Eniten vahinkoa aiheutuu silloin, kun rapsikuoriaiset tulevat suurinajoukkoina rypsipellolle rypsin ollessa vielä varhaisessa nuppuvaihees-sa. Tällöin nuppuja tuhoutuu runsaasti sekä syönnin että muninnan ai-heuttaman vioituksen seurauksena.Toukka kuoriutuu munasta viikon sisällä muninnasta nupun ollessa vie-lä kiinni. Toukat syövät siitepölyä ja mettä, eivätkä juuri alenna rypsinsatotasoa mikäli kannat eivät ole kovin suuria (muutama toukka perkoko kasvi). Suurina joukkoina toukat voivat aiheuttaa huomattavansadonmenetyksen, jolloin ne vahingoittavat syönnillään myös rypsinsato-osia siitepölyn ja meden käydessä vähiin. Toukkavaihe kestää noinkolme viikkoa. Viimeisen toukka-asteen lopussa rapsikuoriaisen touk-ka pudottautuu maahan koteloitumaan n. 0,5–3 cm:n syvyyteen. Kote-lovaihe kestää nelisen viikkoa.Heinä–elokuun vaihteessa alkavat uuden sukupolven rapsikuoriaiset il-maantua maasta. Ne hakeutuvat ruokailemaan lähimpiin kukkiviin kas-veihin. Vähitellen ne hajaantuvat kauemmaksi rypsipellosta, ja vahin-goittavat kukka- ja parsakaaleja, mikäli niitä viljellään rypsinviljelyalu-eella. Elokuun lopussa - syyskuun puolivälissä kuoriaiset siirtyvät tal-vehtimispaikkoihin. Kuoriaiset talvehtivat karikekerroksen alla maahankaivautuneina 2–5 cm:n syvyydessä.

2. Rapsikuoriaispistiäisen elinkiertoRapsikuoriaispistiäinen (Phradis marionellus) on meillä luontaisestiesiintyvä, pieni, 3–4 mm pitkä, kiiltävänmusta loispistiäinen. Niillä onyksi sukupolvi vuodessa ja ne talvehtivat kotelokopassa rypsipellossa.Talvehtineet pistiäiset alkavat kuoriutua kotelokopistaan, kun tehoisalämpösumma on noin 300 astetta (kesäkuun 1. kolmanneksen aikana).Kuoriutumishuippu ajoittuu kesäkuun puolivälistä aina juhannukseensaakka. Pistiäiset siirtyvät talvehtimispaikoista (edellisvuoden rypsiloh-koilta) uusille rypsilohkoille noin kesäkuun kymmenennen päivän jäl-keen. Suurin joukoin ne saapuvat vasta, kun rypsin kukinta on alkanut.Jos rapsikuoriaistoukkia ja ruokaa löytyy jo talvehtimispaikalta (itsekyl-väytyneitä rypsejä ei niitetä ennen kukintaa), eivät pistiäiset todennäköi-sesti siirry kovin tehokkaasti uudelle rypsilohkolle, vaan jäävät edellis-vuoden lohkolle.

Page 287: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

285

Uudelle lohkolle saavuttuaan pistiäisnaaraat aloittavat välittömästi isän-tien etsimisen ja niiden loisinnan. Pistiäiset loisivat rapsikuoriaisentoukkia laskemalla munanasettimen kautta munan isännän sisään, yksimuna/isäntä. Pistiäiset voivat loisia myös vielä nupun sisällä oleviaisäntätoukkia.Pistiäistoukat kuoriutuvat munasta isännän sisällä 2–4 päivän kuluttamuninnasta. Pistiäistoukat käyttävät isäntäänsä ravintolähteenään tap-pamatta sitä välittömästi. Kun rapsikuoriaistoukka on kehittynyt täysi-kasvuiseksi, se pudottautuu maahan ja kaivaa koteloitumiskammionkoteloituakseen siinä. Ennen kuin isäntätoukka ehtii koteloitua, tappaapistiäistoukka isäntänsä ja syö sen kokonaan. Rapsikuoriaispistiäistouk-ka kutoo sitten silkkisen (kullankeltaisen tai rusehtavan) kotelokopan jakoteloituu sen sisällä. Elokuun loppuun mennessä lähes kaikki pistiäi-set ovat kehittyneet valmiiksi aikuisen näköiseksi esiaikuiseksi. Esiai-kuiset jäävät talvehtimaan kotelokoppiin seuraavaan kesään saakka.Koska rapsikuoriaispistiäisen kotelokopat ovat rypsipellossa, on käytös-sä olevilla viljelymenetelmillä keskeinen vaikutus pistiäisen selviytymi-seen talven yli, sekä kuoriutumisen onnistumiseen seuraavana kesänä.Maanmuokkaukset, erityisesti kynnöt, haittaavat rapsikuoriaispistiäisentalvehtimista (etenkin raskailla savimailla). Jopa 70 % talvehtimassaolevista pistiäisistä tuhoutuu kynnön vaikutuksesta. Viljelykierron mer-kitys korostuu rypsiä seuraavan kasvin valinnassa; jos rypsin jälkeenkylvetään kevätvilja ja siitä joudutaan torjumaan tuomikirvoja torjunta-aineruiskutuksin juuri pistiäisen kuoriutumisaikoihin, tuhotaan myöskuoriutumassa olevat rapsikuoriaispistiäiset.Rapsikuoriaispistiäinen ei vähennä kuluvan kauden rapsikuoriaiskanto-ja, vaan pienentää kuoriaisen seuraavaa, talvehtivaa sukupolvea. Tällöinolisi ”siedettävä” rapsikuoriaisia rypsipellossa siirtymäkauden ajan.Siirtymäkausi kestää simulaatiomallien (Hokkanen) mukaan 2–4 vuot-ta – olosuhteista riippuen.

3. Rapsikuoriaispistiäisen suosiminenRypsi–apila-seoskasvuston puinnin jälkeen ei maata muokata, vaan an-netaan apilanurmen kasvaa vähintään Juhannukseen saakka. Mikäli se-kakasvuston käyttö ei ole mahdollista, voi sen vaikutuksen korvata jät-tämällä muokkaamatta rypsilohkosta ne reunat joissa rapsikuoriaista onesiintynyt runsaimmin (muutaman metrin levyinen kaistale). Myös ras-kasta liikennöintiä olisi vältettävä ko. reunuksella.– Seuraavan vuoden rypsikasvusto perustetaan mahdollisimman lähel-

le edellistä, koska pistiäisen siirtymismatka ja -aika ovat lyhyitä.– Edellisvuoden kasvustosta varisseista siemenistä kasvaneet rypsit

niitetään ennen kukintaa, jotta pistiäiset eivät jäisi edellisvuoden loh-kolle.

– Mikäli rapsikuoriaiset tulevat aikaisin rypsipellolle ja niitä joudutaantorjumaan, olisi torjunta tehtävä aikaisessa nuppuvaiheessa. Myöhäi-sessä nuppuvaiheessa juuri ennen kukintaa torjunta-aineruiskutuksiaei tulisi enää tehdä, koska ne voivat vaikuttaa rapsikuoriaispistiäisentehoa heikentävästi.

– Mikäli rypsiä ei tuoteta joka vuosi, perustetaan välivuosina pistiäis-pankkeja kylvämällä rypsiä muutaman aarin alalle.

Kahukärpänen viljelykierrossaKahukärpänen (Oscinella frit) voi aiheuttaa runsaana esiintyessään jopatäydellisen tuhon kasvustossa. Kahukärpänen käyttää isäntäkasvinaanheinäkasveista ainakin raiheiniä, natoja ja timoteitä sekä viljoja ja mais-sia. Kahukärpänen talvehtii toukkana isäntäkasvin korren sisällä tai ty-vellä, koteloituu ja kehittyy aikuiseksi keväällä. Uudet aikuiset muni-vat kevätviljoille ja heinäkasveille. Koska kahukärpäsellä on etenkinlämpiminä kesinä useampi sukupolvi vuodessa, ovat myös keskikesälläja sen jälkeen kylvetyt kerääjäkasvustot hyviä kahukärpäsen lisäänty-mispaikkoja. Viljatiloilla tai viljakierrossa olisi syytä käyttää muita

Page 288: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

286

kerääjäkasveja kuin yksisirkkaisia kasveja viherlannoituskasvustonmaahanmuokkaamisen jälkeen.Kerääjäkasviksi kylvetty ruis, joka muokataan vasta keväällä, tarjoaaerityisen hyvät olosuhteet kahukärpäsen lisääntymiselle ja talvehtimi-selle. Jos kierto on esimerkiksi apilanurmi-kerääjäkasvina ruis-kevätvil-ja, voitaisiin oikeastaan puhua kahukärpäskierrosta. Keväviljoilla voiesiintyä merkittäviä kahukärpästuhoja, ja kahukärpäskannat kasvavatnopeasti suuriksi. Vaihtoehtoisia kerääjäkasveja viljoille ja heinille ovatmm. hunajakukka, rehukaali ja -rapsi sekä öljyretikka.Kahukärpäsen esiintymistä on syytä tarkkailla ottamalla kasvustonäyt-teitä, joista etsitään kahukärpäsen toukkia ja koteloita. Täysikasvuisettoukat ovat kellertäviä tai keltaisia, 4 mm. pitkiä. Tarkkailua voi tehdärukiilla syksyllä, ja kevätviljoilla orastumisvaiheesta eteenpäin.

HOUKUTUSKASVIEN KÄYTTÖJoidenkin tuholaisten kohdalla voidaan saada houkutus-kasvien käytöllä tuholaispainetta oleellisesti pienennet-tyä varsinaisella talouskasvilohkolla. Kotimaisissa tutki-muksissa on selvinnyt, että kukkakaaleja ja öljykasvejatuhoava rapsikuoriainen on erityisen mieltynyt keltaisiinkukkiin ja ristikukkaisten kasvien hajuun.

Kun kukkakaalikasvuston ympärille kylvetään hou-kutuskasvivyöhykkeitä (rypsi, rapsi, parsakaali, kehä-kukka tai aurinkokukka) tietyn ajoituksen mukaan, ontorjunnan teho ollut lähes 100-prosenttinen. Kyseisistäkasveista rapsikuoriaiset voidaan hävittää pyretriiniruis-kutuksilla. Myös syysrypsin avulla voidaan kevätrypsinkasvustoja suojella kuoriaistuholta. Pieni kaistale syys-rypsiä houkuttelee kuoriaiset sinne ennen kuin kevätryp-sipellolla on vielä mitään mielenkiintoista.

Houkutuskasvikaistojen suunnittelu ja sijoittelu ontehtävä aina tilakohtaisesti vuosittain muuttuvien tilan-teiden mukaan. Tässä esitellään yleisperiaatteita, sovel-luksia voidaan kehittää hyvin erilaisiksi tilojen erilaisis-ta tilanteista johtuen. Suunnittelussa ja seurannassa onhyvä käyttää ainakin aluksi asiantuntija-apua. Esimerk-kitapauksina ovat kaalikasvit ja porkkana.

Esimerkki: Kaalikärpästen hallinta luomuviljelyssä houkutuskasvi-kaistojen avullaKaalikärpäset ovat tunnetusti hyviä lentäjiä, ja niinpä viljelykierrolla onvain vähäinen vaikutus niiden kantojen hallinnassa, ellei uutta lohkoavoida viedä useiden kilometrien päähän edellisvuotisesta.Kaalikärpäset pystyvät hyödyntämään useimpia ristikukkaisia kasveja– myös rikkakasveja. Vaikka tilalla ei olisi koskaan viljelty ristikukkai-sia kasveja, voi tilalla olla oma ristikukkaisilla rikkakasveilla lisäänty-vä kaalikärpäspopulaatio – mm. peltoretikka on hyvä kaalikärpäskanto-jen ylläpitäjä. Niinpä kaalikärpäskantojen kasvu alkaa jo heti ensimmäi-senä kaalinviljelyvuonna – viljelytekniikasta riippuu, kumpi kärpäskan-ta runsastuu enemmän. Jos alkukesästä kasvusto on harsolla suojattu, jääpikkukaalikärpäskanta pienemmäksi isokaalikärpäsen eduksi. Harsojen

Page 289: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

287

poistamisen aikaan kesä-heinäkuun vaihteessa on isokaalikärpästen len-toaika alkanut jatkuen syksyyn.Loppukesästä on myös pikkukaalikärpäsen toinen sukupolvi lennossa.Isokaalikärpäsen tuhot kohdistuvat pääasiassa kaalin juuriin, kun pikku-kaalikärpästen toinen sukupolvi munii myös keräkaalin kerään. Toukatmiinaavat kerässä aiheuttaen satotappioita ja korkeampia kauppakunnos-tuskustannuksia. Kaalikärpäsvioitusten vaikutus ilmenee keräkaalilla ke-rän painossa, kukkakaalilla voi sato jäädä kokonaan saamatta. Vioitus onrunsainta lohkon reunaosissa, joissa osa kaaleista voi kaatuilla toukkientuhotessa juuriston kokonaan, ja näin kaalien kasvu pysähtyy kesken.Koska kaalikärpästuhoja ei voida harsoilla estää heinä-elokuussa harsonhaitallisen lämpövaikutuksen vuoksi, jää vaihtoehdoiksi joko hyönteis-verkon hankinta, jota voi pitää kasvuston suojana koko kasvukauden, taikaalikärpäskantojen hallinta houkutuskaistan avulla.Kaalikärpäset talvehtivat kotelovaiheessa kaalipellossa. Osa koteloistatuhoutuu syys- ja kevätmuokkausten yhteydessä, mutta muokkauksillaei ole kuitenkaan riittävän tehokasta vaikutusta, jotta se yksistään pitäi-si kaalikärpäskannat hallinnassa. Etenkin isokaalikärpästoukka hakeu-tuu suhteellisen syvälle koteloitumaan, jopa muokkauskerrokseen ala-osaan saakka. Tällöin syväkynnöllä ei välttämättä ole tuhovaikutusta,voivathan syvällä olevat kotelot jopa nousta sen vaikutuksesta lähem-mäksi maan pintaa.Kaalikärpästuhojen pienentämiseksi varsinaisella satolohkolla voidaanperustaa kaalikärpäsiä varten houkutuskaistoja. Paras teho kaistasta saa-daan, kun se perustetaan lähelle kärpästen ”synnyinpaikkaa” – eli edel-lisvuoden kaalipellon reunaan. Houkutuskaistalle istutetaan tai kylve-tään ristikukkaisia kasveja, jolloin kaalikärpästen ei tarvitsisi lähteä et-simään lisääntymispaikkaa uudelta kaalilohkolta. Mikäli tilalla on sekäpikku- että isokaalikärpästä, on molempia lajeja varten perustettavaomat kaistansa siten, että kesäkuussa houkutellaan pikkukaalikärpästäja kesä- heinäkuun vaihteesta eteenpäin isokaalikärpästä. Kaistat voi-daan perustaa yhtä aikaa, mutta isokaalikärpäskaista on peitettävä har-solla siihen saakka kunnes pikkukaalikärpäskaista tuhotaan.Hyviä houkutuskaistakasveja edullisuutensa puolesta ovat kylvettävät ris-tikukkaiskasvit, kuten rypsi ja rapsi. Rypsistä ja rapsista voi kuitenkintulla myöhempinä vuosina rikkakasviongelma, joten rehukaali on turval-lisempi vaihtoehto - se ei ehdi tuottaa itävää siementä meidän oloissa.Ehkä paras tulos saadaan, jos houkutuskaistoilla on edellä mainittujenkasvien lisäksi esimerkiksi lanttua, kiinankaalia ja vaikkapa kukkakaalia.Houkutuskaistat kannattaa perustaa ennen talouslohkojen istuttamista taikylvämistä, jotta mahdollisesti jo kuoriutuneet tai talvehtimasta tulleettuholaiset saadaan asettumaan sinne talouslohkojen sijasta. Pikkukaalikärpäsen houkutuskaistat toimivat hyvin myös kovakuoriais-tuholaisten, kuten kirppojen ja sinappikuoriaisten kohdalla. Mikäli ko-vakuoriaiskannat ovat suuret, on houkutuskaistan oltava riittävän iso,jotta se ei tuhoudu täysin kirppojen ja sinappikuoriaisten tullessa paikal-le. Sopiva houkutuskaistan koko voi olla noin viisi prosenttia edellisvuo-den kaalilohkon pinta-alasta. Mikäli tilalla on useita kaalilohkoja vuo-sittain, ja ne sijaitsevat eri suunnissa toisiinsa nähden, voi olla tarpeel-lista ympäröidä myös uudet kaalilohkot houkutuskaistoilla. Houkutus-kaistan voi perustaa myös nauris- tai lanttumaan ympärille.

Esimerkki: Porkkanan tuholaisten hallinta houkutuskaistojen avullaViljelykierto suunnitellaan siten, että porkkanalohkot sijaitsevat mah-dollisimman etäällä tosistaan peräkkäisinä vuosina. Edellisvuoden pork-kanalohkon reunaan kylvetään varhain keväällä houkutuskaistaksi pork-kanaa esim. 20 m x 1 m kokoisena kaistana, lisäksi voidaan istuttaa ter-veitä porkkanoita yhteen riviin kaistan reunaan. Talouskasvit (porkka-nat) peitetään harsolla ennen taimettumista. Houkutuskaistan porkka-noista seurataan tuholaisia, porkkanakemppiä ja porkkanakärpästä kel-

Page 290: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

288

taliimapyydyksin ja suorin kasvustohavainnoin.Mikäli houkutuskaistalle ilmaantuu porkkanakemppejä, seurataan nii-den runsautta. Jos kemppejä on runsaasti, 0,5-1 kemppiä / kasvi, kylve-tään tai istutetaan houkutusporkkanoita lisää, jotta kaistalle ei tule yli-kansoitusta ja kemppien ei tarvitse lähteä paremmille ruokapaikoilletalousporkkanamaalle. Vaihtoehtoisesti kemppejä voi torjua pyretriini-ruiskutuksella (Bioruiskute S) houkutuskaistalta, jos kemppimäärä onsuuri. Ruiskutus on toistettava muutaman kerran. Ruiskutus ei ole kui-tenkaan kovin suositeltavaa, koska sen aiheuttama häirintä voi ”pakot-taa” kempit lähtemään kaistalta uutta lisääntymispaikkaa etsimään.Kemppinaaraat aloittavat kaistalla muninnan, ja jos niitä ei häiritä, nevoivat pysytellä kaistalla koko muninta-ajan heinäkuun loppupuolellesaakka ja näin kemppipaine varsinaiselle talouslohkolle pienenee.Talouslohkolla voi seurantaa varten jättää 1–0,5 riviä harsottamatta,mistä havainnoidaan kemppien ilmaantumista ennen harsojen aukaisuarikkatorjuntaa varten. Mikäli tarkkailurivillä tai liimapyydyksissä ei olehavaittavissa porkkanakemppejä, voidaan harsot avata turvallisin mie-lin ja laittaa takaisin harauksen/kitkennän jälkeen ilman pyretriiniruis-kutusta. Useamman vuoden kokemusten mukaan kaistat näyttäisiväthoukuttelevan hyvin porkkanakemppejä. Kaistat tuhotaan heinäkuunpuolenvälin jälkeen ennen uuden kemppisukupolven aikuistumista me-kaanisesti esim. jyrsimällä. Aikaisemmin ei mekaanista torjuntaa kan-nata tehdä, etteivät vielä elossa olevat vanhan sukupolven kempit pake-ne talouslohkolle kaistan muokkauksen yhteydessä.

LUONTAISTEN VIHOLLISTEN SUOSIMINEN (KON-SERVOINTI)Luontaisia vihollisia suositaan perustamalla esimerkiksikukkivien kasvien kaistoja, kylvämällä pientareille ja suoja-kaistoille monilajinen kukkivien kasvien kasvusto sekä jät-tämällä syyskynnön yhteydessä väliaikaisia piennarkaisto-ja maakiitäjäisten suosimiseksi etenkin suurilla kasvuloh-koilla. Erilaiset lehtipuut ja -pensaat hedelmä- ja marjatar-hojen yhteydessä lisäävät saalistajapunkkien määrää myösmarjakasvustoissa. Samoin kirvojen ja kemppien luontaisetviholliset voivat runsastua, koska lehtipuut ja pensaat tarjo-avat vaihtoehtoisia isäntä- ja saaliseläimiä niille.

Kevätviljapeltojen kukkivien kasvien kaista yksivuo-tisena voi olla esimerkiksi hunajakukka ja rypsiseos, jol-loin se tarjoaa ravintoa kukkakärpäsille ja loispistiäisil-le. Kukkimisvaiheessa kasvustoa on niitettävä sopivaltakorkeudelta siten, että se ehkäisee rypsin siementenmuodostumisen ainakin suuremmassa määrin ja jatkaakaistan kukinta-aikaa elokuulle saakka. Sopiva niittokor-keus löytyy kokeilemalla. Monivuotinen viljapeltojenkaista voi pitää sisällään yksivuotisten kasvien lisäksikaksi- ja monivuotisia kasveja; kumina, pietaryrtti, sian-kärsämö, koiran- ja vuohenputket, hunajakukka, sinappitai rypsi. Monivuotinen kasvusto tulee myös niittää aikaajoin, ja se on uusittava muutaman vuoden välein, elleihalua tehdä siitä pysyvää monimuotoistamisvyöhykettä.

Page 291: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

289

Kukkivien kasvien kaistat ovat tukipoliittisesti hanka-lia; jos niitä ei saada sovitettua ”tukien sisään”, on selvin-tä ilmoittaa ne tilapäisesti viljelemättömiksi. Tukiehtojenvaikutukseen kannattaa aina perehtyä tapauskohtaisesti.

SUOJAKATTEET JA -AIDATTehokkain keino tuhoeläinten ennaltaehkäisevässä me-kaanisessa torjunnassa on suojaharsojen ja suojaverkko-jen käyttö. Niiden käyttö rajoittuu kuitenkin vain puutar-hakasvien tuotantoon. Monien vihannesten (erityisestiristikukkaisten) luonnonmukainen viljely on usein yk-sinkertaisinta suojaharson tai -verkon avulla. Erityisestilantun, nauriin, kaalien ja porkkanan suojaamiseen har-sot ja verkot sopivat hyvin.

Suomessa on tähän asti ollut käytössä pääasiassa suo-jaharsoja. Sen sijaan muualla on yleistymässä polyety-leeniverkot, joiden silmäkoko on 1,5 x 2 mm, 1,5 x 1,2mm tai 1,35 x 1,35 mm. Jotta torjunta porkkanakärpästävastaan onnistuisi, silmäkoon tulisi olla enintään 1,2 x1,6 mm. Verkot kestävät noin viisi vuotta ja ne ovat huo-mattavasti vahvempia kuin harsot. Lisäksi niiden etunaon, että viljelykasvien homehtumisriski on verkkojenalla pienempi kuin harsojen alla. Polyetyleeniverkonmuita etuja ovat lisäksi hyvä kestävyys sadetta ja rakeitavastaan, kasvuston hyvä suoja rankkasateelta, parempimikro-ilmasto, parempi itävyys kuivalla säällä sekäuseimmiten selvä sadonlisäys. Haittana on korkea hinta.

Hyvän sadon edellytys on harsojen tai verkkojen joh-donmukainen käyttö ja reunojen tiiviinä pitäminen. Keski-Euroopassa on tarjolla seuraavia polyetyleeniverkkoja:“Bionet K”, “Bionet M”, “Rantai”, “Nicotex” sekä lyhyti-käisempi “Filbio”, joka on valmistettu polyamidista. Poly-amidista valmistetut verkot ovat keveitä, joten niiden käyt-tö taimettuvilla ja hennoilla taimilla on edellistä parempi.

Harsojen ja verkkojen levitys tehdään joko rikkakas-vien liekittämisen jälkeen ennen taimettumista (porkka-na) tai välittömästi istuttamisen jälkeen (kaalit, salaatti).Reunat on kiinnitettävä kauttaaltaan huolellisesti, sillätuholaiset osaavat kävellä maan pintaa pitkin ja löytävätaukkopaikat. Käytettyjen harsojen reiät tulee paikatahuolellisesti (esim. teipataan paikkaharsoilla ja pakkaus-teipillä), myös uusiin harsoihin voi tulla reikiä tai repeä-miä huolimattoman käytön seurauksena tai heikon laa-dun vuoksi. Repeämät on korjattava.

Sopivasti rakennettu este tai ”aita” voi myös estää tu-

Kasvustoa suojaavat katteet – harsot ja verkot

HARSON KIINNITYS

Kasvustoa ympäröivät aidat

Page 292: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

290

holaisen pääsyn aran kasvin viljelylohkolle. Pystysuuntai-nen aita voi estää tuholaisen pääsyn pellolle, mikäli tuho-lainen lentää matalalla eikä osaa nousta aidan yli. Kaali-kärpäsen pääsyä kaalipellolle voidaan estää pystyttämällänoin 1,5 m korkea hyönteisverkosta rakennettu aita kaali-kasvuston ympärille. Verkko taivutetaan ylhäältä ulospäinkaksinkerroin, jotta kaalikärpänen ei pääse verkon vieres-tä nousemaan suoraan aidan yli.

Etanoiden pääsy vihanneslohkolle voidaan estää pys-tyttämällä peltiaita lohkon ympäri (korkeus noin 30 cm),pellin ulkopuolelle kiinnitetään kaksi sähkölankaa eriste-muovin päälle parin sentin välein. Lankaan johdetaan säh-kövirta (”sähköpaimen”), jolloin aitaa ylöspäin kiipeäväetana saa sähköiskun ja perääntyy alas. Menetelmä sopiilähinnä kotipuutarhamittakaavaan.

5.4.4 TUHOLAISTEN SUORIATORJUNTAMENETELMIÄ

Suoria torjuntamenetelmiä käytetään silloin, kun välitöntuho uhkaa kasvustoa. Suorat torjuntamenetelmät koos-tuvat mekaanisesta ja termisestä torjunnasta, kasvienpuolustuskykyä lisäävien kasvienhoitoaineiden käytöstä,biologisesta torjunnasta ja viime kädessä luomutuotan-nossa sallittujen torjunta-aineiden käytöstä.

MEKAANINEN TORJUNTAMekaanista torjuntaa ovat erilaiset muokkaukset, joillatuhotaan joko suoraan tuholaisia tai niiden elinympäris-

Kateharson ja verkon vertailua

Tuholaisten suoria torjuntamenetelmiä

• Mekaaninen torjunta

• Terminen eli lämpövaikutukseenperustuva torjunta

• Kasvien puolustuskykyä tehostavathoitoaineet

• Biologinen torjunta

• Torjunta-aineet

Harso+

- estää tuholaisten pääsyn kasvustoon maahan tiiviistikiinnitettynä

- nostaa lämpötilaa

- vähentää kosteuden haihtumista ja tuulistressiä

- aikaistaa sadon valmistumista

- lisää kasvuhäiriöitä ja tautiriskejä

- voidaan käyttää vain rajoitetun ajan –alkukehityksen suojaamiseen

- lisää rikkakasvien kasvua

- kestävät noin kaksi vuotta

Verkko+

- estää tuholaisten pääsyn kasvustoon maahantiiviisti kiinnitettynä

- kasvuhäiriöriskit vähäisiä

- voidaan käyttää koko kasvukauden ajan

- suojaa kasvustoa rankkasateelta

- lisää yleensä satoa

- vahvoja

- kestävät noin viisi vuotta

- hankintahinta kallis

Page 293: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

291

töjä, kuten kasveja. Muokkauksia käytetään erityisestituholaisten hävittämiseen houkutuskaistoilta.

Ötökkäimureiden kehitys on lähtenyt liikkeelle Ameri-kasta. Ripsiäiset ja kirvat ovat salaattiviljelmien suurin vit-saus mutta ötökkäimureiden avulla ongelma voidaan halli-ta ilman kemikaaleja. Ötökkäimureita käytetään perunan-viljelyssä koloradonkuoriaisten torjuntaan. Kyse on suuris-ta monirivisistä, traktorikäyttöisistä imureista, merkkejä onuseita. Suomessa ötökkäimureita on käytössä joillakin man-sikkatiloilla nälvikkäiden ja peltoluteiden torjunnassa.

Joidenkin tuholaisten hallinta onnistuu karistelunavulla, esimerkiksi parsakukon toukat karistellaan kas-vustosta maahan, jolloin ne eivät enää pääse kiipeämäänylös kasvustoon ja kuolevat joko ruuan puutteeseen taisaalistukseen maassa. Toukkien karistelua voi käyttäämuillakin kasveilla, torjunnan tehoa edistää jos alueellaon runsaasti saalistajia syömässä maahan varisseet tou-kat. Vattukuoriaisia ja -kärsäkkäitä voi torjua pienilläviljelyksillä karistelemalla ne maassa olevalle tahmeallaaineella – esimerkiksi tervalla – sivellylle kertakäyttöla-kanalle, joka poltetaan tuholaisineen torjunnan jälkeen.Lakanaa siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun ka-ristelu etenee. Herukkakasvustoissa voidaan samaa me-netelmää käyttää karviaispistiäisille, kun työ tehdäänsään ollessa kolea, jolloin aikuiset pistiäiset eivät lähdelentoon, vaan tippuvat maahan.

Esimerkiksi koloradonkuoriaista voidaan torjua karis-telemalla aikuiset ja toukat perunan lehdiltä alas peruna-pellon vaoissa kulkeviin pulkkiin. Karisteluun käytetäänkasvuston yläpuolella kulkevia lehtiä heiluttavia ketjujatai voimakasta sivuttaispuhallusta. Traktorikäyttöisiä lait-teita on Keski-Euroopassa rakennettu jopa nelirivisinä.

TERMINEN ELI LÄMPÖVAIKUTUKSEEN PERUSTU-VA TORJUNTALämpövaikutukseen perustuvaa torjuntaa on tuholais-pesäkkeiden hävittäminen kaasuliekillä liekittämällä, esi-merkiksi mansikkakasvustossa kannattaa pesäkemäisetmansikkapunkin saastuntakohdat tuhota liekittämällä.

Mansikkapunkkia ja -ankeroista voidaan torjua pal-jasjuurisista mansikan taimista ja rönsytaimista lämmin-vesikäsittelyn avulla. Taimet upotetaan lämpimään 44,5-asteiseen veteen 5–10 minuutin ajaksi. Tähän on kehitet-ty myös kotimaisia sähkövastuksilla ja termostaatilla va-rustettuja laitteita.

ÖTÖKKÄIMURI

Page 294: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

292

Etenkin kasvihuoneviljelyssä höyrytys on tehokas tuho-laiskantojen hallintamenetelmä. Kasvustojen vaihdonyhteydessä ja kasvukauden päättyessä pohjan ja raken-teiden höyrytys tuhoaa tehokkaasti niissä lymyilevät tu-holaiset kaikkine kehitysvaiheineen.

KASVIEN PUOLUSTUSKYKYÄ TEHOSTAVIA HOITO-AINEITATämän ryhmän aineiden käytöstä on hyötyä vain mikälilevitys tehdään riittävän ajoissa – jo siinä vaiheessa, kunvasta ensimmäiset merkit mahdollisesta ongelmasta ovathavaittavissa. Näitä kasvienhoitoaineita ovat:1. Solukkoa vahvistavat aineet – piitä sisältävät valmis-

teet, myös ennaltaehkäisyyn.2. Elisitorit l. kasviaktivaattorit – luonnollista alkuperää

olevat, esim. mesiangervo tai pajunversouute, jotkasisältävät luonnon omia salisyylihappoja, käsittelytautiennusteiden perusteella, tuholaisille ne toimivatmaittavuutta haittaavasti.

3. Karkotusvaikutteiset aineet – tuhohyönteisille epä-miellyttäviä tuoksuja kuten valkosipuliuutteet.

4. Erilaiset kivijauheet, tuhka, kalkki yms., jotka hait-taavat kasvien maittavuutta puremasuisten hyönteis-ten osalta, vähentävät myös munintaa kasveille. Hait-tapuolena on yhteyttämistehon heikkeneminen ainei-den varjostaessa kasvien lehtiä.

Kasvien piipitoisuuden nousu esim. käyttämällä sopivaaviljelytekniikkaa tai varsinaista piilannoitusta voi lisätäkasvien tuholaisten ja tautien kestävyyttä.

Ulkomailla, etenkin USA:ssa, käytetään hyönteistor-juntaan piilevävalmisteita (diatomaceous earth) tai puh-taasta hiekasta valmistettuja piiyhdisteitä (silica gel), joi-den teho perustuu niiden rasva-absorptiokykyyn ja terä-vään kide-muotoon. Hyönteisten iholle joutuessaan nämäaineet aiheuttavat suojaavan vahakerroksen ohentumista,mikä yksin tai kiteiden aiheuttamien ruoansulatustoimin-nan mekaanisten vaurioiden kanssa aiheuttaa nestehukan.Kauppavalmisteita on useita. Piilevävalmisteiden annoste-lu tapahtuu erikoislaitteilla ja niiden teho on erityisen hyväsuurissa ruokavarastoissa ja silloin, kun ilman suhteellinenkosteus on alhainen. Huom. Eivät saa joutua hengitysil-maan, joten suojainten käyttö on tarpeen.

Pajunkuori ja mesiangervo sisältävät runsaasti luon-non omia salisyylihappoja. Koska salisyylihapot in-

Piivalmisteet

Elisitorit: Paju- ja mesiangervouutteet

Page 295: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

293

dusoivat kasvien puolustuskykyä patogeenejä vastaan,voisivat pajunkuori- ja mesiangervouutteet tai -keitteettoimia luomutuotannossa kasvienhoitoaineina – käyte-täänhän niitä kansanlääkinnässä tulehdus- ja kiputilojenhoitoon salisyylihappopitoisina rohtoina. Varsinaisia tes-taustuloksia uutteiden käytöstä ei ole, joten sekoitussuh-teita on itse kokeiltava. Kasvustokäsittelyssä on muistet-tava, että uutetta on laimennettu riittävästi, ettei käsitte-lystä aiheudu haittaa kasveille.

Valkosipuliuutteita voidaan käyttää tuholaisten torjun-taan. Torjuntavaikutus perustuu hajuun – valkosipulilletyypillinen haju on joillekin hyönteisille epämiellyttävä, jane välttävät valkosipuliuutteilla käsiteltyjä kasvustoja.Käsittely on toistettava useita kertoja kasvukauden aikana.Tunnetuin saatavilla oleva valmiste on Garlic Barrier,joka on USA:ssa rekisteröity torjunta-aineeksi.

Valkosipulihaude (Allium sativum) valmistetaan hie-nontamalla 75 g valkosipulilohkoja tehosekoittimessa.Tahna sekoitetaan 10 litraan kiehuvaa vettä. Annetaanseistä 24 h kannan alla. Ruiskutetaan 3 kertaa kolmenpäivän välein. Väitetään Saksassa tehoavan mansikka-punkkeja ja muita punkkeja vastaan.

Koiruoholla (Artemisia absinthium) on perinnetieto-jen mukaan tuholaisia karkottavaa vaikutusta. Valmiinauutteena sitä ei ole saatavilla, joten sen käyttäminen ontyölästä. Koiruohotee tai -keite valmistetaan siten, ettäsekoitetaan 30 g kuivattua tai 300 g tuoretta kasvia 10 lit-raan vettä. Keittoaika ulkotiloissa 20–30 min. Uutettakäytetään sellaisenaan muurahaisia, toukkia, punkkeja jakirvoja vastaan.

Pietaryrttiteetä (Tanacitum vulgare) tai -keitettä käy-tetään laimentamattomana mansikkapunkkia, kirvoja,omenakääriäistä ja kaaliperhosen toukkia vastaan. Sitävalmistetaan hauduttamalla tai keittämällä tuoretta pieta-ryrttiä (300 g/10 l vettä) tai kuivattua pietaryrttiä (30 g/lvettä).

Peltokortekeite (Equisetum arvense) valmistetaan si-ten, että 1 kg tuoretta tai 150 g kuivattua peltokortetta se-koitetaan 10 litraan vettä. Keittoaika on 20–30 min. Keitelaimennetaan käyttöä varten 1:5. Käytetään yksin tai yh-dessä 3 %:n mäntysuopaliuoksen ja 1 %:n spriin kanssakirvoja, kehrääjäpunkkeja ja vihannespunkkeja, muttamyös sienitauteja vastaan.

Kivikkoalvejuuriuutetta käytetään marjapensaiden jaomenapuiden varhaiskevätruiskutuksiin mm. herukka-

Karkotteet: Valkosipuli- ja koiruohouutteet

Muita kasvienhoitoaineita (tehoa ei ole tutkittuSuomen oloissa)

Page 296: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

294

koita ja lehtikirvoja vastaan. Sekoitetaan 100 g kuivattuakivikkoalvejuurta (Dryopteris filix-mas) 10 litraan vettä.Käytetään sellaisenaan laimentamatta.

Sananjalkauute valmistetaan sekoittamalla 10 g kui-vattua sananjalkaa (Pterilium aquilinum) 1 litraan vettä.Pullotetaan ja varastoidaan. Laimentamaton seos käyte-tään kesällä etanantorjuntaan ja laimennettu seos (1:10)käytetään varhaiskevätruiskutuksena kirvoja vastaan.

Raparperilehtikeite (Rheum raponthicum) valmiste-taan sekoittamalla 500 g tuoreita raparperinlehtiä 5 lit-raan vettä. Seos keitetään ja käytetään siivilöinnin jäl-keen laimentamatta hyönteistorjuntaan.

Tomaatinlehtiuutetta (Lycopersicon esculentum) saa-daan sekoittamalla kaksi kourallista murskattuja tomaatin-lehtiä tai -varkaita 2 litraan vettä. Annetaan seistä 2 tuntiaja käytetään laimentamatta kaaliperhosten toukkien tor-juntaan (myös seoksena mäntysuopaliuksen kanssa).

Nokkosvesi valmistetaan upottamalla 200 g kuivattuatai 1 kg tuoretta nokkosta (Urtica dioica, U. urens) 10litraan vettä ja annetaan seistä 1–4 vrk. Liuos käytetäänsellaisenaan kirvoja vastaan tai laimennettuna (1:20–50)kasvun virkisteenä.

Tuhka- tai kalkkipölytys tehoaa hetkellisesti erityises-ti puremasuisiin hyönteisiin. Sen teho riippuu kuitenkinpaljon kulloinkin vallitsevasta säästä ja on uusittava sa-teen jälkeen. Kalkinlevitys oraille on toimiva torjunta-keino silloin, kun viljanoraissa esiintyy paljon etanoita.Puutuhka siroteltuna porkkanariveihin vähensi suoma-laisissa kokeissa porkkanakärpäsen munintaa selvästi.Huom. Pölytteet eivät saa joutua hengitysilmaan, jotensuojainten käyttö on tarpeen.

BIOLOGINEN TORJUNTAKlassista biologista torjuntaa on torjuntaeliöiden levittä-minen uudelle alueelle ei-kotoperäisen tuholaisen torju-miseksi.1. Kertalevitys; torjuntaeliöt pystyvät kotiutumaan py-

syvästi uudelle alueelle monivuotisen kasvuston ol-lessa kyseessä.

2. Kausittainen (vuosittainen) levitys; torjuntaeliöt pys-tyvät lisääntymään, mutta eivät selviä epäedullisenkauden (talven) yli.

3. Jatkuvasti toistuva levitys – riittävän torjuntatuloksensaavuttamiseksi levitys toistettava varsinaisten tor-junta-aineiden tavoin, koska torjuntaeliöt eivät joko

Tuhka- tai kalkkipölytys

Page 297: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

295

pysty lisääntymään tai lisääntymiskyky ei ole riittäväkyseisellä alueella.Biologisia torjuntaeliöitä tuholaisten torjuntaan Suo-messa on tarjolla pääasiassa kasvihuonetuotantoon.

Poikkeuksen tekee mansikka – mansikkapunkin torjun-taan käytetään biologisia torjuntaeliöitä. Niitä saa nytmyös kotimaisina Biotus Oy:stä.

TORJUNTA-AINEETLuonnonmukaisessa tuotannossa sallittuja varsinaisiatuholaisten torjunta-aineita ovat torjunta-ainelain mukai-sesti rekisteröidyt torjunta-aineet, joiden käytön Euroo-pan yhteisöjen neuvoston asetus (ETY) 2092/91 sallii.Niiden käyttö on sallittu vain, kun välitön tuho uhkaakasvustoa. Näiden torjunta-aineiden käyttö edellyttäämyös ns. ruiskuttajatutkinnon suorittamista ja käytöstäon tehtävä merkinnät viljelymuistiinpanoihin.

Torjunnan tarve riippuu tuholaispaineen suuruudesta,torjuntakustannusten määrästä ja odotettavissa olevan sa-don määrästä. Esimerkiksi kirvojen kohdalla on mietittä-vä tarkkaan, milloin torjunta on perusteltua, ts. torjunta-kynnyksen täyttymisen lisäksi torjuntapäätökseen vaikut-taa odotettavissa olevan sadon määrä sekä kasvustossa

KAUPALLISESTI SAATAVILLA OLEVIA TORJUNTAELIÖITÄ(LUETTELO EI OLE KATTAVA)

Torjuntaeliö Tieteellinen nimi Torjuttava tuholainen

Atheta coriaria -petokuoriainen Atheta coriaria liejukärpästen ja ripsiäisten toukat, sienisääskentoukat sukkulamatojen lisänä

Ansaripetopunkki Phytoseiulus persimilis vihannespunkit ja neilikkapunkitPetopunkki Amblyseius californicus vihannespunkitRipsiäispetopunkki Amblyseius degenerans ripsiäisetJauhiaiskiilukainen Encarsia formosa anasarijauhiainenEretmocerus eremicus -loispeto Eretmocerus eremicus ansarijauhiainenKirvasääski Aphidoletes aphidimyza kirvatPetosääski Feltiella acarisuga vihannespunkitKirvavainokainen Aphidius colemani lehtikirvatKirvavainokainen Aphidius ervi lehtikirvatKirvakiilukainen Aphidius abdominalis lehtikirvatMacrolophus calignosus -petolude Macrolophus calignosus ripsiäiset, jauhiaiset, vihannespunkit, kirvatMiinaajapeto Dacnysa loisii suonimiinaajakärpästen toukissaMunakiilukainen (Trichogramma sp.) yökkösten munatOrius -petolude Orius laevigatus ripsiäiset

Orius majusculus ripsiäiset, kirvat, vihannespunkitHarmonia axyridis -petokuoriainen Harmonia axyridis kirvatHarsokorento Chrysoperla carnea kirvatSukkulamato sienisääsken ja korvakärsäkkäiden toukatRipsiäispetopunkki Amblyseius cucumeris kalifornianripsiäiset

Amblyseius mondormensis ripsiäisetVerticillium lecanii -sienen itiöitä Verticillium lecanii kirvatKukkakärpänen Episyrphus baltetus kirvatAitomunakiilukainen Trchogramma brassicae vihannesyökköset (munat)

Page 298: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

296

olevat luontaiset viholliset. Jos sato-odotukset ovat kovinalhaiset, ei torjunnalla saada merkittävää hyötyä, joten sitäei kannata tehdä. Sen sijaan jos kaikki kasvutekijät ovatkunnossa ja sato-odotukset ovat suuret, kannattaa kirva-torjunta tehdä heti tuomikirvojen saavuttua kasvustoon,mikäli kirvoja on noin 1 kpl/kasvi.

Luomuhyväksyttyjä tuholaisten torjunta-aineita Suo-messa vuonna 2003 ovat mm:

Saippuapohjaisia valmisteitaHavin mäntysuopaliuos: käyttökohteita ovat hyönteistenja punkkien torjunta kasvihuoneviljelyksillä sekä koris-tekasveilla avomaalla.Puu-Tolu: käyttökohteita ovat vihannespunkin, ansari-jauhiaisen, ripsiäisten ja kirvojen torjunta kasvihuoneis-sa ja avomaalla.Neko torjunta-aine: käyttökohteita ovat lehtikirvojen,ansarijauhiaisen ja vihannespunkkien torjunta koriste-kasveista kasvihuoneissa ja puutarhoissa.

Mineraaliöljypohjainen valmisteKevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteisten ja punk-kien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekä koris-tepuista ja -pensaista.

Parafiiniöljypohjaisia valmisteitaNeko kevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteisten japunkkien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekäkoristepuista ja -pensaista.Sun 7 E Kevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteistenja punkkien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekäkoristepuista ja -pensaista.

Rasvahappojen kaliumsuoloja sisältävä valmistePlantcare: käyttökohteita ovat kirvojen torjunta kotipuu-tarhoissa ja kasvihuoneissa.

Bacillus thuringiensis-bakteerin itiöitä sisältävät valmisteetTurex 50 WP: käyttökohteita ovat tuhohyönteisten tor-junta tomaatilla, kurkulla ja koristekasveilla kasvihuo-neissa sekä kaaleilla, lantulla ja nauriilla avomaalla, va-roaika on 3 vrkHygia Bio Fly Control: käyttökohteita ovat kärpästentorjunta komposteissa

Verticillium lecanii -sienten itiöitä sisältävät valmisteetVertalec: käyttökohteita ovat kirvojen torjunta kurkulla,paprikalla, tomaatilla sekä koristekasveilla ja leikkoku-killa kasvihuoneissa.

Page 299: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

297

Mycotal: käyttökohteita ovat jauhiaisten torjunta kurkul-la, paprikalla, tomaatilla, salaatilla sekä koristekasveillaja leikkokukilla kasvihuoneissa.Pyrethrum cinerariafolium -kasvista uuttamalla saatupyretriiniBioruiskute S: käyttökohteita ovat hyönteisten torjunta va-rastoissa ja karjasuojissa, hyönteisten ja punkkien torjuntapelto- ja puutarhaviljelyksillä sekä sienisääskien torjuntaansienimöissä. Varoaika 1 vrk, herukoilla, karviaisella, persil-jalla, tillillä ja muilla maustekasveilla sekä sienillä 7 vrk.

Bacillus thuringiensis -kidebakteeri on yleisestimaassa esiintyvä bakteeri, jonka eri kannat tehoavat erihyönteisryhmiin. Meillä on vuonna 2003 hyväksytty tor-junta-aineeksi vain kaksi valmistetta. Biologisia torjun-tavalmisteita on perhostoukkien torjuntaan tarkoitettuBacillus thuringiensis -bakteerin itiöitä sisältävä valmis-te Turex WP, sekä kärpästen torjuntaan lantakasoista jakomposteista Hygia Bio Fly Control. Biologisia torjun-tavalmisteita kehitetään koko ajan lisää, joten ajantasai-nen tiedosto löytyy KTTK:n kotisivuilta (www.kttk.fi).

Esimerkki: Kaalikoin torjuminenTurexillaValmistetta ruiskutetaan kasvustoon siinä vaiheessa, kun kasvustossa onhavaittavissa pieniä, parin-kolmen millimetrin mittaisia toukkia. Syö-dessään valmisteella käsiteltyä kasvia toukka saa bakteereja suoleensa,jossa ne aktivoituvat ja alkavat lisääntyä. Bakteerit läpäisevät toukansuolen seinämän ja lopulta toukka kuolee verenmyrkytykseen 1-2 päi-vän kuluttua infektoitumisesta.Toukka lopettaa syönnin kuitenkin jo paljon aikaisemmin, jopa tuntienkuluessa siitä, kun se on saanut bakteerin elimistöönsä. Bt aktivoituu vainhyönteistoukan suolistossa, ihmisen elimistöön joutuessaan se on vaara-ton. Luontaiset viholliset eivät yleensä saalista sairastuneita toukkia, jo-ten ne eivät kärsi siitä muutoin kuin saaliiden vähenemisen kautta. Josloisittu toukka saa bakteerin suoleensa, voi loispistiäistoukka tuhoutua.Kaikki biologiset torjuntavalmisteet ovat herkkiä auringon UV-säteilyl-le, ja sen vuoksi niiden tehoaika on lyhyempi lämpimällä, aurinkoisellasäällä kuin pilvisellä ja viileällä säällä. Paras teho saavutetaan, kun kä-sittely tehdään vasta, kun pieniä toukkia on havaittavissa kasvustossa.Käsittely uusitaan tarvittaessa ohjeen mukaisesti.

5.4.5 TUHOLAISTEN JA HYÖTYELIÖIDENTARKKAILU

Ilman tuholaisten tarkkailu- ja tunnistustaitoa on viljeli-jä paljolti arvailujen varassa. Myös tärkeimmät tuholais-ten luontaiset viholliset on syytä opetella tunnistamaan.Luontaisten vihollisten esiintymisen tarkkailuun käyvätsamat menetelmät kuin tuholaisten tarkkailuun. Myösluontaisten vihollisten esiintymisestä on syytä tehdämerkinnät viljelymuistiinpanoihin.

Oheisessa taulukossa on lueteltu eri tarkkailumenetel-

Tuholaistarkkailu – oleellinen osamenestyvää viljelyä

Page 300: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

298

ERILAISIA TARKKAILUMENETELMIÄ JA SOVELTUVUUS ERI ELIÖIDEN TARKKAILUUN

Menetelmä Tuholainen Luontainen vihollinen Huomioitavaasuora kasvustohavainnointi:

joko eliön tai vioitusoireiden kirpat, sinappikuoriainen, leppäpirkot, harsokorennot, Hyönteisten tunnistuskursseillahavainnointi rapsikuoriainen, viljakukko, hämähäkit, petoluteet, loisitut tai pellonpiennartilaisuuksissa

perhostoukat, kirvat, isäntäeläimet: muumioituneet pääsee hyvään alkuun, tietojaporkkanakemppi, kirvat, perhostoukkia loisivien ja kokemuksia vaihtamalla javihannespunkit, loispistiäisten kotelokoppia oppaita sekä www-sivustojavattukuoriainen ja -kärsäkäs, tutkimalla pääseeluteet (parhaiten viileällä harjaantumaan jo pitkälle.säällä), vattukärpänen,lasisiivet, äkämäpunkit

liimapyydys (liima-ansa, porkkanakärpänen, harsokorennot, loispistiäiset Vaati jonkin verrankelta-ansa, siniansa) porkkanakemppi, peltolude, asiantuntijan opastusta aluksi.

ripsiäiset, kirpat, kaalikoi,kuminakoi, karviaispistiäinen,lustokuoriainen, hallamittari

feromonipyydys pihlajanmarjakoi, Feromonit ovat lajikohtaisia,omenakääriäinen, herukkakoi, joten tulokset ovat luotettavia,herukansilmukoi, mikäli pyydykset on viritettyharukkalasisiipi, sipulikoi, riittävän ajoissa. Pyydyksissäkaalikoin varhaisesiintymän on naarasferomonia, jokatarkkailuun, kaalikoisa houkuttelee koiraita. Ne

takertuvat pyydyksissä oleviinliimalevyihin.

muninnan tarkkailu kaalikärpäset, sipulikärpänen Työläs, mutta antoisa menetelmä.

koteloiden laskenta kaalikärpäset, sipulikärpänen Aleochara-suvun lyhytsiipiset, Työläs, mutta antoisa menetelmä.maanäytteiden mukaan myösmuita saalistajia

maljapyydys kirpat, niittyluteet loispistiäisiä Käy mullospelloille myösennakointiin.

kuoppapyydys yöaktiiviset kovakuoriaiset, maakiitäjäiset, hämähäkit Pyydyksiin eksyy myös pieniäetanat jyrsijöitä ja sammakoita, jotka

eivät pääse pyydyksistä pois.

hyönteishaavilla luteet, kaskaat, aikuiset harsokorennot Vaatii asiantuntijan opastuksenpyydystäminen seppäkuoriaiset, vaaksiaiset, alkuun, haaviin tulee paljon

perhoset saalista, opittava erottamaanitselle tärkeät lajit.

suppulehtinäytteet mansikkapunkki mansikkapunkkia saalistavat Lehtinäytteiden analysointi vaatiimikroskoopin jaerikoisosaamisen.

kokolehtinäytteet vihannes- ym. punkit petopunkit Vaatii asiantuntijatarkastuksenmikroskoopilla.

kukintojen karistelu ripsiäiset, kirvat (tietyt lajit)

versojen karistelu alustalle vattukuoriainen javattukärsäkäss

maahan haudattava tai seppäkuoriaisen toukka, Käytetään ennenistutettava pyydys, esim. turilaan toukka puutarhakasvien taiperunan mukula tai juurikasvien istutusta tairuukkusalaatti (ruukku kylvöä mikä monivuotinenpoistetaan) nurmi tai muu mv. kasvusto on

kierrossa mukana.

Page 301: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

299

miä ja niiden soveltuvuutta. Tarkempia tietoja tarkkailu-menetelmistä löytyy kasvinsuojeluoppaista ja hakusana-haulla internetistä. Tarkkailuvälineitä myyvät mm. BiotusOy ja suurimmat puutarhaliikkeet. Harvinaisempien tark-kailumenetelmien ohjeita voi tiedustella neuvojilta, MTT/kasvinsuojelusta ja muilta erikoisasiantuntijoilta.

5.4.6 LUONTAISIA VIHOLLISIASAALISTAJATKaksisiipisten lahkosta tärkeimpiä saalistajaryhmiä ovatpetokärpäset (aikuiset saalistavat lennossa, toukat elävätsaalistajina maassa), kukkakärpäset (vain toukat saalista-jia) ja kirvasääsket (toukat saalistajia). Sudenkorentoaikui-set saalistavat lennosta, toukat vedessä. Verkkosiipisistäsaalistajia ovat harsokorennot ja kirvakorennot. Kovakuo-riaisista tärkeimpiä saalistajia ovat maakiitäjäiset, leppä-pirkot ja lyhytsiipiset. Pistiäisistä saalistajia ovat petopis-tiäiset, ampiaiset ja jotkut sahapistiäislajit. Erilaissiipisis-tä saalistajia löytyy nivelkärsäisistä eli luteista.

KUKKAKÄRPÄSET (SYRPHIDAE)Aikuisvaiheessa kukkakärpäset käyttävät ravinnokseenkukkien siitepölyä ja mettä, toukkavaiheessa ne ovat te-hokkaita kirvojen saalistajia. Jälkeläisten kehityksen tur-vaamiseksi kukkakärpäsnaaraat munivat vain riittävänsuurten kirvayhdyskuntien lähelle, yksittäiset kirvat ei-vät houkuttele niitä munintaan, sillä toukka tarvitseeoman kehityksensä läpiviemiseksi 150–900 kirvaa. Ai-kuiset kukkakärpäset nauttivat ravinnokseen siitepölyäja mettä, toukat ovat yleensä kirvapetoja.

Kukkakärpäsiä voidaan suosia mm. kylvämällä eri-laisia kukkivien kasvien kaistoja peltolohkoja halko-maan, jolloin aikuiset kukkakärpäset saavat riittävästihyvälaatuista ravintoa ja voivat tuottaa suuremman mää-rän jälkeläisiä kirvojen torjuntatyöhön kuin ilman aikuis-vaiheen ravintokasvikaistoja.

HARSOKORENNOT (CHRYSOPIDAE)Harsokorennot talvehtivat aikuisina erilaisissa suojaisis-sa onkaloissa, ja hyvin usein ne hakeutuvat myös ikku-noiden väliin talvehtimaan. Yhdysvalloissa puutarhaliik-keet jopa myyvät pelloille laitettavia harsokorentojen”talvehtimispesiä”. Harsokorentojen toukat ovat petoja,jotka käyttävät monia eri hyönteisiä ja niiden munia saa-liinaan, myös ripsiäiset ovat niiden herkkua.

Suora kasvustohavainnointi on tärkeinmenetelmä tuholaisten ja luontaistenvihollisten havaitsemiseen, sillä sesoveltuu suurelle joukolle hyönteisiä.

Page 302: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

300

Aikuiset ovat meden ja siitepölyn syöjiä, jotkut lajit ovatmyös hyönteisten munien saalistajia, varsinaisesti toukatovat saalistajia. Toukilla on erityiset tiehyelliset pihtimäi-set leuat, joilla ne tarttuvat saalieläimeen, lävistävät saalis-eläimen ihon ja ruiskuttavat niihin ruuansulatusnesteitäleukatiehyistä. Ruuansulatusneste hajottaa saaliseläimenkudoksia, ja jonkin ajan kuluttua voi harsokorentotoukkaimeä saaliinsa ruumiinnesteet. Saaliseläin kuolee käsittelynyhteydessä. Yksi harsokorennon toukka tarvitsee toukka-kehityksensä läpiviemiseksi 200–500 kirvaa. Toukkavaihekestää noin 18 päivää, kehitys munasta aikuiseksi kestäälajista ja olosuhteista riippuen 22–60 päivää.

LEPPÄPIRKOT (COCCINELLIDAE)Leppäpirkoista sekä aikuiset että varsinkin toukat ovatetenkin kirvojen saalistajia. Aikuinen voi munia elinaika-naan 50–300 munaa, jotka ovat kirkkaankeltaisia, ovaa-linmuotoisia, pystyasennossa, 10–50 munan ryhmissäyleensä lehtien alapinnoilla. Toukat kuoriutuvat munista3–5 päivän kuluttua, toukka-aika kestää 2–3 viikkoa, jon-ka aikana yksi toukka käyttää 200–600 kirvaa ennen ko-teloitumistaan (tai 400 keskikokoista kirvaa). Kotelovai-he kestää 7–10 päivää. Naaras syö ennen muninnan aloit-tamista noin 300 keskikokoista kirvaa, ja munintavaiheenaikana 3–10 kirvaa munimaansa munaa kohden, jotenmunivat naaraat ovat todella tehokkaita kirvapetoja.

Leppäpirkot syövät kirvojen lisäksi muita pehmeäihoi-sia hyönteisiä, vihannespunkkeja sekä esim. koloradon-kuoriaisen munia. Leppäpirkot talvehtivat aikuisina ulko-maisten lähteiden mukaan muun muassa kivikkoalueilla.Suomalaisia tutkimuksia talvehtimispaikoista ei ole.

MAAKIITÄJÄISET (CARABIDAE)Maakiitäjäiset ovat pääasiallisesti saalistajia, osa käyttäämyös siemeniä ravintonaan. Sekä aikuiset että toukatsaalistavat. Maakiitäjäisissä on yö- ja päiväaktiivisia la-jeja, ja erilaisiin elinympäristöihin erikoistuneita lajeja,esim. paljaan maan lajit. Nimensä mukaisesti maakiitä-jäiset ovat pääasiassa maanpinnalla hyvin vikkelästijuoksevia kovakuoriaisia. Eri lajien saalistuskäyttäyty-mistä, toisin sanoen ravintotottumuksia ei ole tutkittukattavasti, joten eri maakiitäjäislajien merkitystä jonkintietyn tuholaisen hallinnan kannalta on vaikea ennustaa.Nelitäplähyrrät saalistavat mielellään porkkanapelloillaainakin porkkanakemppejä.

Page 303: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

301

LUTEET (HETEROPTERA)Osa luteista on pelkästään kasvinsyöjiä, osa on erilais-ruokaisia, ts. käyttävät sekä kasvi- että eläinravintoa, jaosa on saalistajia eli tulevat toimeen pelkällä eläinravin-nolla. Tunnetuimpia saalistajia ovat petoluteet, nokkalu-teista lehvänokkaluteet, naskaliluteet ja palleluteet. Nas-kalilude on jo ulkonäöltään ”petomaisen” näköinen vah-voine pyyntiraajoineen. Käteen otettaessa se saattaa puo-lustautua kivuliaasti pistämällä. Pallelude käyttää eläin-ravinnon lisäksi mm. siemeniä ravintonaan.

SAHAPISTIÄISET (SYMPHUTA)Suurin osa sahapistiäisistä on kasvinsyöjiä, mutta seassaon myös petoina esiintyviä lajeja. Esimerkiksi herukka-tarhoilla on tavattu sellaisia saalistavia sahapistiäisiä, jot-ka itse eivät esiinny ainakaan herukan tuholaisina, muttasyövät herukalla tuholaisina esiintyvien karviaispistiäis-ten ja herukkalehtiäisten toukkia.

LOISPEDOTLoispetoja ovat toisissa hyönteisissä tai hämähäkeissä loisi-vat hyönteiset. Loispetojen tunnusmerkkejä ovat: ne ovataikuisvaiheessa vapaana eläviä, nuoruusvaiheessa loismai-sia, vain rajallinen jälkeläismäärä voi kehittyä yhdessä isän-täeläimessä, suhteellisen suuria isäntänsä kokoon verrattu-na (jopa samankokoisia), käyttävät vain yhden isäntäeläi-men toukkakehityksen läpiviemiseksi (poikkeuksena mu-navaihetta loisivat), onnistunut loisinta johtaa poikkeukset-ta isäntäeläimen kuolemaan. Loispedoista suurin ryhmäovat loispistiäiset, muita ovat loiskärpäset, eräät lyhytsiipi-set, myös joitain perhoslajeja kuuluu tähän ryhmään.

LOISPISTIÄISET (HYMENOPTERA, PARASITICA)Loispistiäiset ovat runsaslajinen ja biologialtaan hyvinheterogeeninen luontaisten vihollisten ryhmä. Juuri tästäsyystä myös niiden tutkiminen on hyvin haasteellista työ-tä, eikä esimerkiksi suomalaisen tuholaiskirjon loispistiäi-siä ole selvitetty järjestelmällisesti, niinpä tunnemme vainpienen osan maamme hyönteistuholaisten luontaisina vi-hollisina esiintyvistä loispistiäisistä. Tuntemalla parem-min sekä lajiston että niiden biologian voisimme hyödyn-tää niitä tehokkaammin tuholaistorjunnassa. Aikuisvai-heessa monet loispistiäiset tarvitsevat kasviperäistä ravin-toa, kukkien siitepölyä ja mettä. Luomalla niille paremmatelinolosuhteet, esim. perustamalla viljelmille kukkivien

Page 304: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

302

kasvien kaistoja aikuisvaiheen ravinnonsaannin turvaami-seksi, voidaan varmentaa niiden tehokas toiminta eli kokomunintakapasiteetin hyväksikäyttö.

KOTELOKIILUKAINEN(PTEROMALUS PUPARUM)Kotelokiilukainen loisii mm. kaaliperhosten koteloita.Yhdessä isäntäkotelossa voi kehittyä useita kymmeniäkotelokiilukaistoukkia, jotka myös koteloituvat isäntä-hyönteisen kotelon suojassa, ja aikuistuttuaan purevatpieniä pyöreitä poistumisreikiä isäntäkoteloon.

KAALIPERHOSVAINOKAINEN(COTESIA GLOMERATA)Kaaliperhosvainokainen loisii alle 24 tunnin ikäisiä kaali-perhostoukkia. Yhdessä kaaliperhostoukassa voi kehittyäjopa yli 200 kaaliperhosvainokaistoukkaa. Loisittuja touk-kia ei erota loisimattomista toukista kuin aivan vasta touk-kakehityksen loppuvaiheessa. Loisittu toukka ei pysty aloit-tamaan koteloitumista, vaan sen kyljistä alkavat loispisti-äistoukat kaivautua ulos. Vainokaistoukat kutovat isäntä-toukasta ulostulopaikallaan rikinkeltaisia kotelokoppiaryhmiin, ja koteloituvat kotelokopan sisällä. Isäntätoukkaei pysty enää koteloitumaan, vaikka voikin virua useitapäiviä hengissä ”suojaamassa” omia vihollisiaan esim. saa-listukselta. Jos tällaista toukkaa häiritsee, se tekee uhkaaviapelotteluliikkeitä karkottaakseen mahdollisen saalistajan.Tämä on esimerkki loispistiäisen kyvystä säädellä isäntä-hyönteisen elintoimintoja ja käyttäytymistä.

KEMPPIKIILUKAINEN(TAMARIXIA PRONOMUS)Kemppikiilukainen (suomalainen nimi on epävirallinen)on meillä luontaisesti esiintyvä ainakin porkkanakemp-piä loisiva kiilupistiäisiin kuuluva loispistiäinen. Kemp-pikiilukaisesta tehtiin ensimmäiset kenttähavainnot 1997Haukivuoressa, Mikkelin maalaiskunnassa ja Ylihärmäs-sä, näin voidaan olettaa kiilukaisen esiintyvän yleisestiainakin porkkakempin levinneisyysalueella.

Kiilukainen munii yhden munan isäntäeläintä kohtija kiinnittää sen isäntäeläimensä eli kempin viimeisentoukka-asteen alapuolelle keski- ja takajalkojen väliin.Munasta kuoriutuva toukka imee isäntänsä ruumiinnes-teitä, vähitellen isäntäeläin kuolee ja muumioituu, jolloinsiitä on jäljellä pelkkä ruskettunut, paperimaiseksi muut-

Page 305: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

303

tunut toukkanahka. Kemppikiilukaistoukka koteloituumuumion alle, aikuistuessaan se puree suuosillaan pyö-reän reiän muumioituneeseen toukkanahkaan ja pusertaaitsensä reiän läpi vapauteen. Muumioituneet toukkana-hat on helppo erottaa terveistä toukista mm. värityksen jakiilukaisen ulostuloreiän perusteella.

KAALIKÄRPÄSÄKIÄINEN(TRYBLIOGRAPHA RAPAE)Kaalikärpäsäkiäinen (suomalainen nimi on epäviralli-nen) kuuluu äkämäpistiäisten heimoon. Se loisii sekä

Viljely-kasvi

Kevätvilja

Syysvilja

Rypsi,sinappi

Tuhooja/tuhoojaryhmä

Tuomikirva

Seppäkuoriaiset

Etanat

Kahukärpäset

Kirvat

Rapsikuoriainen

Litusääski

Rapsikärsäkäs

Talvehtiva vaihe jatalvehtimispaikka

muna, tuomen oksilla

aikuinen, erikehitysvaiheessaolevat toukat

munavaihe ja erikasvuvaiheessa olevatetanat

toukka

aikuinen, ed. vuodenrypsipellon pientareilla

aikuinen, viljelysalu-eiden ulkopuolella

kotelovaiheessapeltomaassa

aikuinen

Luontaisetviholliset

kukkakärpäset(toukat saalistajia)

loispistiäiset(kirvavainokaiset)

harsokorennot(toukat saalistajia)

maakiitäjäiset

maakiitäjäiset,päästäinen,hyönteissyöjälinnut

sukkulamadot,maakiitäjäiset(suuret lajit)

maakiitäjäiset,loispistiäiset

yleissaalistajat

rapsikuoriaispistiäi-nen ja -vainokainen

loispistiäiset

loispistiäiset,saalistajahyönteiset

Talvehtiva vaihe jatalvehtimispaikka

kotelo, kasvinjätteissä

aikuinen tai kotelo-vaihe muumioituneenkirvan sisällä

aikuinen

aikuinen, toukka –lajista riippuen

aikuinen, toukkamaassa/karikkeessa

aikuinen, toukkamaassa/karikkeessa

aikuinen, toukkamaassa/karikkeessa

(muuttolinnut),maassa, karikkeessa –maakiitäjäiset

kotelo, maassa

kotelo/aikuinen,maassa eivarmaa tietoa

kotelo- ja aikuis-vaiheet

Luont. vihollisten elin-olojen parantamis-keinoja

kukkivien kasvien kaistat

suojelureunukset,suojelukaistat, kukkivatkaistat

talvehtimispaikkojenlisääminenharsokorentopöntöillä

suojelukaistat,suojelureunukset

keinopientareet,monimuotoistamiskaistat

keinopientareet,monimuotoistamiskaistat

keinopientareet,monimuotoistamiskaistat

pesimäpaikkojenlisääminen,monimuotoistamiskaistat

muokkaamattomatreunukset, seosviljely,torjuntaruiskutustenajoitus

kukkivat kaistat

Piirainen 2003

PELTOKASVIEN TÄRKEIMPIEN KASVINTUHOOJIEN LUONTAISET VIHOLLISET JANIIDEN ELINOLOJEN PARANTAMINEN

Page 306: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

304

kaali- että sipulikärpästen toukkia, joten pistiäisten runsastumiselle on eduksi, jos samalla tilallaviljellään sekä sipulia että kaalia. Äkiäinen talvehtii isäntäkotelossa, ja kuoriutuu noin 2–3 viikkoamyöhemmin kuin pikkukaalikärpäset. Pikkukaalikärpäsiä loisiessaan niillä on kaksi sukupolveavuodessa, isolla kaalikärpäsellä vain yksi.

Luontaisia vihollisia suosiva viljelytekniikka– haitallisten torjunta-aineiden käytöstä pidättyminen– viljelykierto– viljelytoimien ajoitus– muokkaamattomat kaistat– kevennetty muokkaus– kukkivat kaistat– loispetopankit

Page 307: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

305

KIRJALLISUUTTA rikkakasvien hallinnasta

Arvidsson, T., Fogelfors, B., Fogelfors, H. 1999. Herbicidresistens hos ogräs – mekanismer och åtgärder. FAKTAJordbruk nr 3. SLU. 4 p.

Ascard, J. 1988. Termisk ogräsbekämpning. Institutionen för lantbruksteknik. Rapport 130. SLU. Uppsala. ss. 1-146.Baerveldt, S. & Ascard, J. 1999. Effect of Soil Cover on Weeds. Biol Agric and Hortic. 17, 2. Pp. 101-111.Bertholdsson, N-O. 2002. Ogräskonkurrens i korn – inte bara konkurrens om näring och ljus. Ekologiskt lantbruk.

Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. P. 377.Bischoff, R. 1976. Spezielle Untersuchungen an Getreidereichen Fruchtfogen. Diss. Giessen. 128 p.Bond, W., Burston, S., Bevan, J.R. and Lennartsson, M.E.K. 1998. Optimum weed removal timing in drilled salad

onions and transplanted bulb onions grown in organic and conventional systems. Biol Agric & Hortic, 16. Pp.201.

Budig, M. 2002. Der Ackerkratzdistel intelligent zu Leibe ruecken. Bioland nr 3, pp 28-29.Clements, D.R., Benoit, D.L., Murphy, S.D.& Swanton, C.J. 1996. Tillage effects on weed seed return and seedbank

composition. Weed Science 44. pp. 314-322.Dierauer, H.-U. & Stöpper-Zimmer, H. 1994. Unkrautregulierung Ohne Chemie. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 134 p.Dlouhy, J. 1981. Alternativa odlingsformer - växtprodukters kvalitet vid konventionell och biodynamisk odling. SLU.

Institutionen för lantbruksteknik. Uppsala.Doll, H. 1997. The ability of barley to compete with weeds. Biol Agric & Hortic 14, 1. Pp. 43-51.Erviö, R. 1993. Maalajiominaisuuksien vaikutus rikkakasvilajistoon. Koetoiminta ja käytäntö 2.11.1993.Falk, E., Lundsgaard, R. ja Lund, M. 1990. Ogräsharvning och radhackning i lantbruksgrödor - rön och rekommendatio-

ner. Alternativodlingsbrevet nr 25. SLU. Uppsala. ss. 2-5.Fogelberg, F. 2000. Eletkroporation – dödande pulser I framtida ogräskontroll. Fakta Jordbruk Nr 15. SLU. 4 p.Fogelfors, H. & Boström, U. 1998. Anpassa höstbearbetningen efter ogräsfloran – håll tillbaka både ett- och fleråriga

arter! FAKTA Jordbruk nr 8. SLU. 4 p.Fogelfors, H. & Hansson, M. 1998. Helsädesensilering – ett vapen mot ogräsen? FAKTA Jordbruk nr 12. SLU. 4 p.Griepentrog, H-W., Weiner, J., Kristensen, L. 2000. Increasing the suppression of weeds by varying sowing parameters.

Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 173.Grimm, J., Trautz, D., Kielhorn, A. 2000. Mechanical weed control within row cultures using sensor technique for online

crop/weed detection. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 174.Hartmann, K.M. ja Nezadal, W. 1990. Photocontrol of Weeds Without Herbicides. Naturwissenschaften 77. Springer-

Verlag. ss. 158-163.Helenius, J., Holopainen, J., Muhojoki, M., Pokki, P., Tolonen, T. & Venäläinen, A. 1995. Effect of undersowing and

green manuring on abundance of ground beetles (Coleoptera: Carabidae). Acta Zoologica Fennica 196: 156-159.Hoffman, M. & Geier, B. 1984. Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Methoden der mechanischen und

thermischen Regulierung. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Mueller, Karlsruhe. 192 p.Huusela-Veistola, E., Serenius, M., Jalli, H. ja Salonen, J. 2002. Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen.

Koetoiminta ja Käytäntö Nr 2. 10.6.2002.Hyvönen, T., Ketoja, E., Salonen, J., Jalli, H., Tiainen, J. 2003. Weed species diversity and community composition in

organic and conventional cropping of spring cereals. Agriculture, Ecosystems & Environment 97, Pp. 131-149.Jaakkola, S. 1994. Luonnon katteet. Puutarha 97, 11. Pp. 600-601.Jaakkola, S. 1999. Sinappirouhetta rikkakasveille. In: Mitä Suomi syö - ja millä hinnalla? : Agro-Food ’99, Tampere 2.-

4.2.1999. Helsinki: Agro-Food ry. P. 48.Jaakkola, S., Laitinen, P., Hannukkala, A., Tiilikkala, K. 1994. Sinappirouheen vaikutus rikkakasvien siementen

itämiseen, vehnän tyvitauteihin ja peruna-ankeroisen kysta-ankeroisen kehitykseen.. In: Agro-Food ’94 :huomisen eväät : Tampere 15.-17.11.1994, Tampere-talo. [Helsinki]: Agro-Food ry. (Posteritiivistelmä). p.B36.

Jaakkola, S., Salo, T. 1994. The effects of organic mulches and mustard meal on weeds, pests, nitrogen budget and yieldof cabbage. In: Artur Granstedt (editor) et al.. Converting to organic agriculture, St Michel, Finland, 22-24March 1994 : proceedings of NJF-seminar no. 237. NJF-Utredning. Rapport 93. Pp. 69-71.

Jaakkola, S., Salo, T., Talvitie, H. 1995. Kokemuksia luonnon katteista. Omavarainen maatalous 4. Ss. 22-23.Jaakkola, S., Salo, T., Talvitie, H. 1995. Orgaaninen kate rikkakasvien torjuntamenetelmänä ja typen lähteenä luonnon-

mukaisilla kaaliviljelyksillä. Koetoiminta ja käytäntö 52, 25.4.1995. S 13.Jalli, H. & Salonen, J. 2002. Rikkakasvit kuriin ruiskylvöä myöhentämällä. Koetoiminta ja Käytäntö no 2, 10.6.2002.Kakriainen, S., Lötjönen, T., Vanhala, P. 2001. Torjunnan oikea ajoitus kannattaa. Luomulehti 20, 4. S. 31.Kakriainen, S., Väisänen, J. 2002. Miten annetaan kestorikkakasveille lyhyt ja iloinen elämä? Luomulehti 2.ss. 26-27.Kallioniemi, M. 1999. Kultivointi kuivattaa juolan juuret. Koneviesti 14, ss. 4-5.Kangas, A. 1997. Rypsin rikkatorjunnassa monta vaihtoehtoa. Koetoiminta ja Käytäntö 24.7.1997.Knaapi, J. 1999. Siirtoruuvin lisävaruste AkanA-Ruuviseula Seuloo aktiivisesti. Koneviesti N:o 22. 17.12.1999. Ss. 10-12.Kolbe, H. & Petzold. 2002. Leistungsvergleich neuer Hackgeräte sowie Einsatzhinweise. SÖL Berater-Rundbrief 1. Pp. 41-46.Koskimies, H. 2000. Rikkakasvien hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli. 8 S.

Page 308: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

306

Kropff, M., Baumann, D. and Bastiaans, L. 2000. Dealing with weeds in organic agriculture – challenge and cutting edgein weed management. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 175-177.

Leinonen, P. 2002. Automaattiohjaus tulee rikkakasviharoihin. Luomulehti Nro 4. Ss.10-11.Long, van Do. 1978. Nährstoffkonkurrenz zwischen Kulturpflanzen und Unkräutern bei gesteigerter Duengung. Diss.

Giessen. 151 p.Luomupellon kasvinsuojelu. 1999. Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s.Luomuvihannesten kasvinsuojelu. 2000. Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s.Lötjönen, T. ja Mikkola, H. 1997. Rikkakasvien torjunta viljoista riviväliharauksella. Vakolan tiedote 74. 24 p.Lötjönen, T., Pitkänen, J., Vanhala, P., Jalli, M., Mikkola, H.. 1999. Kyntämättä viljelyn vaikutus rikkakasveihin ja

kasvitauteihin. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 59. Jokioinen. 37 s.Lötjönen, T., Mikkola, H. 2000. Three mechanical weed control techniques in spring cereals. Agricultural and food

science in Finland 9, 4: 269-278.Lötjönen, T., Kakriainen, S., Vanhala, P. 2001. Miten ohdake ja valvatti pidetään aisoissa? Luomulehti 20, 4. Ss. 28-30.Lötjönen, T., Jalli, H., Vanhala, P., Kakriainen-Rouhiainen, S., Salonen, J. 2002. Kestorikkakasvit kevätviljantuotannon

uhkana. Maa- ja elintarviketalous 9: 115 s. + 2 liitettä.Mela, T. 1988. Luonnonmukainen peltoviljely Suomessa. Viljelymenetelmät, rikkakasvit, peltojen viljavuus, sadot ja

sadon laatu. Helsingin yliopisto. Kasvinviljelytieteen laitos. Julkaisuja No 16. 220 s.Melander, B. 1998. Interactions between Soil Cultivation in Darkness, Flaming and Brush Weeding When Used for In-

Row Weed Control in Vegetables. Biol Agric & Hortic 16, 1. pp 1-14.Niemann, H. 1999. Begleitpflanzen im ökologischen Getreidebau – Regulieren oder Kultivieren. Ökologische Konzepte

93. SÖL. Bad Duerkheim. 160 p.Peltonen, M. 2000. Akana-ruuviseula viljan puhdistukseen ja lajitteluun. Työtehoseuran maataloustiedote Nr 517.Pessala, B. 1994. Rikkakasvit pellon kunnon ilmaisijoina. Puutarha 10B. s. 25.Plakolm, G. 2002. Elektronik gegen Beikräuter. SÖL Berater-Rundbrief 1. Pp. 47-48.Raatikainen, M. 1991. Rikkakasvikuvasto. Kasvinsuojeluseuran julkaisuja n:o 82. Helsinki. 136 s.Rahkonen, J., Pietikäinen, J. and Jokela, H. 1998. The effects of flame weeding on soil microbial biomass. Biol Agric &

Hortic, 16. Pp. 363-368.Rahkonen, J., Vanhala, P., Kaila, E. 1998. Vihannesten rikkakasvien torjunta liekittämällä. Helsingin yliopisto. Maa- ja

kotitalousteknologian laitos. Maatalousteknologian julkaisuja 22: 70 p.Rajala, J. 2001. Juurakoille aurinkoa: juolavehnän hallinta kuivattamalla. Luomulehti 20, 4. Ss. 25-26.Rajala, J. 2001. Hybridiäes kuivattaa juurakot. Luomulehti 20, 4. S. 27.Rajala, J. 2001. Kokemukset innostavia: juolavehnä hallintaan joustokultivaattorilla. Luomulehti 20, 5. Ss. 14-15.Ruippo, J. 1990. Mekaaninen rikkakasvien torjunta perunamailla. Koetoiminta ja Käytäntö 30.1.1990.Rydberg, T. 1991. Ogräsharvning. Alternativ odling 8. SLU.Rydberg, N.T., Milberg, P. 2000. A Survey of Weeds in Organic Farming in Sweden. Biol Agric & Hortic. Pp. 175-185.Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H. 2001. Kestorikkakasvit yleistyvät kevätviljapelloilla. Koetoiminta ja käytäntö 58, 2. Ss. 11.Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H. 2001. Weed flora in organically grown spring cereals in Finland. Agric and food

science in Finland 10, 3. Pp. 231-242.Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H. 2001. Weeds in spring cereal fields in Finland - a third survey. Agric and food

science in Finland 10, 4. Pp. 347-364.Salonen, J., Hyvönen, T., Paju, R. 2001. Juolavehnä valtaa kevätviljapellot. Koetoiminta ja käytäntö 58, 2. S. 12.Schepel, I. 2000. Luomun koneet ja laitteet. Julkaisuja nr 67. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskes-

kus, Mikkeli. 252 s.Schäfer, W. 2002. Tekniikan neuvoja netissä. Luomulehti Nro 4. Ss. 12-15.Seuri, P. 1996. Rikkasiementen kohtalo viljankorjuussa. Omavarainen maatalous 15, 6. Ss. 24-25.Simojoki, P., Mehto-Hämäläinen, U., Laitinen, V. ja Räkköläinen, M. 1992. Rikkakasvien torjunta ilman herbisidejä.

MTTK Tiedote 11/92. 37 s.Slågedal, I. 2002. Damping i rada. Økologisk Landbruk 2. P. 10.Vanhala, P. 1992. Rikkakasvien fysikaalinen ja mekaaninen torjunta kasvukauden aikana. Kirjallisuustutkimus. MTTK

Tiedote 7/92. Jokioinen. 68 s.Vanhala, P. 1993. Sipulin ja porkkanan rikkakasvien liekitys. Koetoiminta ja Käytäntö 25.5.1993.Vanhala, P. 1994. Pimeämuokkaus ja rikkakasvit. Koetoiminta ja käytäntö 24.5.1994.Vanhala, P. 2001. Rikkakasvien taimettuminen istukassipulilla ja porkkanaharjussa. Kasvukauden oloihin sopeutuva

puutarhaviljely. MTT:n julkaisuja Sarja A no 91. Ss. 40-44.Vanhala, P. 2001. Kastelulannoitus helpottaa rikkaongelmaa. Puutarha & Kauppa 5, 19 B. S. 19.Vanhala, P. 2001. Rehevä mansikka tukahduttaa rikkakasveja. In: Risto Tahvonen, Terhi Suojala, Leija Sironen (toim.).

Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 91: p. 33-39. http://www.mtt.fi/asarja/pdf/asarja91.pdf

Vanhala, P. 2001. Rikkakasvien taimettuminen istukassipulilla ja porkkanaharjussa. In: Risto Tahvonen, Terhi Suojala,Leija Sironen (toim.). Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely. Maatalouden tutkimuskeskuksenjulkaisuja. Sarja A 91: p. 40-44. http://www.mtt.fi/asarja/pdf/asarja91.pdf

Page 309: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

307

Vanhala, P. ja Kallela, M. 1998. Sää ja lajisto auttavat ennakoimaan rikkakasvien taimettumista. Puutarha & Kauppa 2,43 plus. S. 13.

Vanhala, P., Pitkänen, J. 1998. Muokkauksen keventäminen muuttaa rikkakasvillisuutta. Kasvinsuojelulehti 31, 1. Ss. 18-20.

Vanhala, P., Rahkonen, J., Kaila, E., Kallela, M. 1998. Liekityksellä rikkakasvien torjuntaan. K&K 55, 3. S. 6.Vester, J. 1984. Biologische Effekte des Abflammens in landwirtschaftlichen und gartenbaulichen Produkten in Dänemark.

In. Hoffman, M. & Geier, B. 1984. Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Methoden der mechanischenund thermischen Regulierung. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Mueller, Karlsruhe. pp 153-166.

Väisänen, J. 1990. Porkkanan mekaaninen ja terminen rikkakasvintorjunta. Maaseudun kehittämiskeskus Partala. Juva. 28 s.Walter, S. 1990. Nicht-chemische Unkrautregulierung. SÖL-sonderausgabe Nr 27. Kaiserslautern. 120 s.

KIRJALLISUUTTA kasvinsuojelusta yleisestiAltieri, M.A., Nicholls, C.I. and Wolfe, M.S. 1996. Biodiversity – a central concept in organic agriculture: Restraining

pests and diseases. Fundamentals of Organic Agriculture. 11th IFOAM International Scientific ConferenceAugust 11 – 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp. 91-112.

Anon. 1986. Hot-water Treatment of Plant Material. Ministry of Agriculture, Fisheries and Food. Reference Book 201.London. ss. 1-64.

Aubert, C. 1996. Healthy plants – the theory of Chaboussou. Fundamentals of Organic Agriculture. 11th IFOAMInternational Scientific Conference August 11 – 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp. 85-90.

Bergman, S. 1991. Kemikaliefri sanering av smittat spannmålutsäde. Alternativodlingsbrevet, febr. -91 (32): 6-8.Boller, E., Bigler, F., Bieri, M., Häni, F. ja Stäubli, A. 1989. Nebenwirkungen von Pestiziden auf die Nützlingsfauna

landwirtschaftlicher Kulturen. Schw. Landwirtschaftliche Forschung nr. 1. ss. 3-40.Feldhege, M. 1999. Chemischer Pflanzenschutz zu teuer – volkswirtschaftlicher Gewinn durch Ökolandbau. SÖL.

Ökologie und Landbau 1. Pp. 23-26.Hannukkala, A., Koskimies, H., Leinonen, P., Nissinen, A., Piirainen, A., Vanhala, P., Jaakkola, S. 2000. Luomuvihan-

nesten kasvinsuojelu. Tieto tuottamaan 91: Maaseutukeskusten liiton julkaisuja 91. 95 s.Helenius, J. (1995): Regional crop rotations for ecological pest management (EPM) at landscape level. British Crop

Protection Council Symposium Proceedings No 63: Integrated Crop Protection: Towards Sustainability? Pp.255-260.

Helenius, J. 1996. Ecological Pest Management, EPM E20. 11th IFOAM Scientific Conference. 1996, Copenhagen.Helenius, J. 1996. Avain kasvitauti- ja tuholaisongelmien ekologiseen hallintaan: Alueellinen viljelykierto. Omavarainen

maatalous nro 3. Ss. 6-7.Helenius, J. 1997. Spatial scales in ecological pest management (EPM): Importance of regional crop rotations. Biol

Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp. 163-170.Helenius, J. 2002. Biodiversiteetti eri viljelyjärjestelmissä: kestävä hyödyntäminen. Maataloustieteen päivät 2002.Hokkanen, H. ja Nuutinen, V. 1989. Torjunta-aineet ja maaperäeliöt. Koetoiminta ja Käytäntö 26.9.1989.Hyvärinen, H. (toim.). 2001. Kasviperäiset biomolekyylit – glukosinolaatit. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimus-

keskuksen julkaisuja sarja A 90. Jokioinen. 72 s.Hyvärinen, H. (toim.). 2001. Kasviperäiset biomolekyylit – fenoliset yhdisteet ja terpeenit. Kirjallisuuskatsaus.

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 100. Jokioinen. 97 s.Jaakkola, S. 2001. Glukosinolaatit ja niiden hajoamistuotteet kasvinsuojelussa. In: Helena Hyvärinen (toim.). Kasvipe-

räiset biomolekyylit - glukosinolaatit: Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A90. Pp. 32-57.

Källander, I. 1993. Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä, Jyväskylä. 536 s.Laitinen, P. 1994. Allelopatia. Kasvien ja muiden eliöiden biokemiallinen vuorovaikutus. Kirjallisuustutkimus. MTT.

Tiedote 14/94. 44 s.Laitinen, P. 1999. Puhdistuuko maa torjunta-aineista? Puutarha ja Kauppa nro 13. Ss. 4-5.Laitinen, P. (toim.). 2000. Torjunta-aineet peltomaassa: Huuhtoutumiskenttätutkimukset 1993-1998. MTT Jokioinen. 75 s.Laitinen, P. ja Siimes, K. 2000. Suojakaistat vähentävät myös torjunta-ainekuormitusta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 6. S. 3.Lyly, O. 1992. Torjunta-aineiden käytön kannattavuus ja ympäristöhaittojen vähentäminen. Vesi- ja ympäristöhallinnon

julkaisuja, sarja A. Helsinki. 66 s.Mayer, A. 1984. Beitrag der Beigleitflora zur natürlichen Regulierung von Schaderregern. Alternative Konzepte 58.

Verlag C.F. Müller. Karlsruhe.Petterson, M.L. 1986. Växtskydd på många sätt. Växtskyddsnotiser Supplement 1, Mars 1986. SLU.Probst, G. 1988. Biologischer Pflanzenschutz. Individuelle Behandlung aller wichtigen Arten. Pietsch Verlag. Stuttgart. 199

s.Puutarha-extra, 1991. Puutarha-lehti, nro 2B.Puutarha-extra, 1992. Puutarha-lehti, nro 2B.Puutarha-uutiset, Teema. 1992. Avomaan vihannes- ja marjanviljely. Nro 13 B. 31 s. Helsinki.Rekolainen, S., Erkomaa, K., Korhonen, K. ja Huovinen, J. 1988. Eräiden maataloudessa yleisesti käytettyjen torjunta-

aineiden esiintyminen vesistöissä ja huuhtoutuminen maatalousalueilta. Vesitalous, nro 6. ss. 11-17.Rämert, B. ja Nehlin, G. 1989. Alternativa bekämpningsmetoder i småskalig odling - försöksresultat 1986-1988.

Växtskyddsnotiser, Supplement 2. SLU. Uppsala. 39 s.

Page 310: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

308

Schmid, O. 1980. Grundsätze und Praxis der Regulierung von Pflanzen krankheiten, Schädlingen und Unkräutern imbiologischen Landbau. FIBL.

Schmid, O. ja Henggeler, S. 1989. Biologischer Pflanzenschutz im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 270 s.Seuri, P. 1998. Luomuviljelyn kasvinsuojelu. Kasvinsuojelulehti 31, 3. Ss. 75-77.Schepel, I. 1996. Torjunnan teho? Kemiallisen kasvinsuojelun vaikutus ympäristökuormitukseen ja luonnon monimuotoi-

suuteen. Julkaisuja nr 49. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 54 s.Schepel, I. 2000. Luomun koneet ja laitteet. Julkaisuja nr 67. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskes-

kus, Mikkeli. 252 s.Steiner, H. 1985. Nützlinge im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 128 s.Sundin, P. 1999. Livet i vattnet tar skada av bekämpningsmedelrester. Fakta Jordbruk. Nr 9. SLU.Tamm., L. 2000. The future challenges and prospects in organic crop protection. Proceedings 13 th IFOAM Scientific

Conference Basel 2000. Pp 106-109.Tahvonen, R. ja Avikainen, H. 1987. The biological control of seed-borne Alternaria brassicicola of cruciferous plants

with a powdery preparation of Streptromyces sp. Journal of Agriculture Science in Finland. Vol 59. ss. 199-208.Torstensson, L., Börjesson, E., Sundin, P., Kylin, H., Ramberg, Å. 2001. Långsam nedbrytning av bekämpningsmedel i

flytgögsel. Fakta Jordbruk Nr 20. SLU.Vilich-Meller, V. 1992. Mixed Cropping of Cereals to Suppress Plant Diseases and Omit Pesticide Applications. Biol

Agric and Hortic. 8. 4. Pp. 299-308.Vogtmann, H. 1990. Ökologischer Gartenbau. SÖL-Sonderausgabe Nr. 28. Bad Dürkheim. 120 s.Vänninen, I. 1989. Kaalin lehtituholaisten torjunta onnistuu biologisestikin. Puutarha nro. 6/1989. ss. 444-447.White, J.G & Linfield, C.A. (ed.) 1993. Mycostop, a novel biofungicide based on Streptomyces griseoviridis. Brighton

crop protection conference - Pest and Diseases 1990. Ref. Okologisk Informationsbrev, April 1993 (76): 7-9.Zeid, F. 1970. Die Aufname von kolloidaler und Hüttenkalkkieselsäure und ihr Einfluss auf Halmstabilität und Nährstof-

fgehalte von Getreidepflanzen. Diss. Giessen. 129 s.Yepsen, R.B. Jr, ed. 1984. The Encyclopedia of Natural Insect & Disease Control. Rodale Press, Emmaus. Pennsyl-

vania. 490 s.Östman, Ö., Ekbom, B., Bengtsson, J. 2001. Ekonomisk nytta av naturliga fiender till bladlöss. FAKTA Jordbruk nr 12.

SLU.

KIRJALLISUUTTA KasvitaudeistaAjankohtaisia kasvinsuojeluohjeita. 1998. Kasvinsuojeluseura ry., julkaisuja N:o 91. Vaasa. 210 s.Alström, S. 2001. Ger komposters biologiska kvalitet skydd mot jordburna växtsjukdomar? Ekologiskt landbruk.

Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp. 362.Beemster, A. B. R., Bollen, G. J., Gerlach, M., Ruissen, M. A., Schippers, B. & Tempel, A. (toim.). 1991. Biotic

Interactions and Soil-borne Diseases. Elsevier Science Publishers B. V., Amsterdam. 428 s.Bergman, S. 1996. Värmebehandling mot utsädesburna svampsjukdomar. Forskninsnytt nr 2. Pp. 6-7.Bergman, S. 1997. Värmebehandling mot utsädesburna potatissjukdomar. Forskninsnytt nr 4. Pp. 16-17.Bergman, S., Forsberg, G. 2000. Värmebehandling av utsäde – en ny effektiv, billig och miljövänlig metod. FAKTA

Jordbruk nr 7. SLU. 4 p.Boff, P., Debarba, J.F., Silva, E., Werner, H. 2000. Increasing onion plant health by thermophilic compost. Proceedings

13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 56.Borgen, A. 2001. Strategier til regulering af udsaedsbårne sygdomme. Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL.

SLU. Pp. 146-151.Borgen, A., Kristensen, L. 1996. Stinkbrand må reguleres. Forskninsnytt nr 2. Pp. 9-11.Bång, U. 1997. Gammalt indianrecept förbättrar lagringsdugligheten. Forskninsnytt nr 4. Pp. 12-13.Cook, R. J. & Baker, K. F. 1983. The Nature and Practice of Biological Control of Plant Pathogens. The American

Phytopathological Society, Minnesota. 539 s.Dahlberg, E., Borgen, A., Forsberg, G., Larsson, H., Olvång, H. 2001. Produktion av friskt ekologiskt utsäde – hur gör vi

det möjligt? Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp. 159-160.Forsberg, G. 2001. Värmebehandling - ett realistiskt sätt att uppnå friskt ekologiskt utsäde. Ekologiskt landbruk.

Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp. 152-154.Gerhardson, B., Hökeberg, M., Johnsson, L. 1996. Biologisk utsädessanering for konventionell och ekologisk odling.

Forskninsnytt nr 2. Pp. 8-9.Hannukkala, A. 2000. Kasvitautien hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli. 12 S.Hannukkala, A. 2000. Luomuperunan kasvinsuojelu. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 S.Hannukkala, A., Lehtinen, A. 2003. Viljelytekniikalla on mahdollista parantaa rutonhallintaa luomutuotannossa.

Tuottava peruna 4/2003: 16-17.Hovinen, S. 1982. Hankkijan Mikko-härkäpapu. Tiedote 7, Hankkijan kasvinjalostuslaitos. 20 s.Irla, E., Anken, T., Krebs, H. 2000. Application technique for phytophtora control in organic potato cultivation.

Proceedings 13 th Scientific Conference Basel 2000. P. 111.

Page 311: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

309

Knudsen, I.M.B., Elmholt, S., Hockenhull, J. and Jensen, D.F. 1995. Distribution of saprophytic fungi antagonistic toFusarium-culmorum in 2 differently cultivated field soils, with special emphasis on the genus Fusarium.Biological Agriculture & Horticulture, 12(1). Pp. 61-79.

Koponen, H. ja Valkonen, J. 1996. Porkkanan pahkahome torjutaan oikealla viljelykierrolla. Omavarainen maatalous15. 3. Ss. 4-5.

Kristensen, L. & Borgen, A. 2001. Reducing Spread of Spores of Common Bunt Disease (Tilletia tritici) via CombiningEquipment. Biol Agric & Hortic. Pp. 9-15.

Kukkonen, S. ja Vestberg, M. 2002. Miten juurilaho liittyy kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002. S. 10.Lahdenperä, M.-L. 2000. Mycostopilla lisäpotkua harmaahomeen torjuntaan. Puutarha ja Kauppa Nr 20. S. 18.Lumsden, R. D. & Papavizas, G. C. 1988. Biological control of soilborne plant pathogens. American Journal of

Alternative Agriculture 3: 98 –101.Luomupellon kasvinsuojelu. 1999. Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s.Luomuvihannesten kasvinsuojelu. 2000. Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s.Lötjönen, T. ym. 1999. Kyntämättä viljelyn vaikutus rikkakasveihin ja kasvitauteihin. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden

tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 59. Jokioinen. 37 s.McQuilken, M. P., Gemmell, J. & Lahdenperä, M.-L. 2001. Gliocladium catenulatum as a potential biological control

agent of damping-off in bedding plants. J. Phytopathology 149:171–178.Papavizas, G. C. 1985. Trichoderma and Gliocladium: biology, ecology, and potential for biocontrol. Ann. Rev.

Phytopathol. 23: 23 – 54.Parikka, P. 2000. Mansikan taudit ja niiden luomutorjunta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 S.Parikka, P. 2000. Herukan taudit ja niiden luomutorjunta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 S.Parikka, P. 2001. Taudit kulkevat taimien mukana mansikkaan. Koetoiminta ja käytäntö 58, 3. S. 5.Paulitz, T. C. & Bèlanger, R. R. 2001. Biological control in greenhouse systems. Annu. Rev. Phytopathol. 39: 103-133.Plakolm, G, & Söllinger, J. 2000. Seed treatment for common wheat-bunt (Tilletia caries (DC) Tul) according to organic

farming principles. Proceedings 13 th Scientific Conference Basel 2000. P. 139.Qvarnström, Kjell. 1991: Behandling mot mjöldagg på gurkplantor med låggiftiga medel. SLU, Fakta Trädgård och

Fritid 12, 4 s. Ultuna.Raupp, J. 1985. Auswirkung verschiedener Schachtelhalmextrakte auf die Anzahl der Kieselzellen und die Beschaffenheit der

Cuticularwachsschicht der Fahnenblätter von Weizen und auf Mehltaubefall an Gerste. Diss. Hohenheim. 116 s.von Sury, R. 1984. Getreidesaatgut unter der Lupe. Zum Beispiel Nro 17. 14.11.1984. Pp. 10-13.Tahvonen, R. 1982a. The suppressiveness of Finnish light coloured Sphagnum peat. Journal of the Scientific Agricultural

Society of Finland 54: 345 – 356.Tahvonen, R. 1982b. Preliminary experiments into the use of Streptomyces spp. isolated from peat in the biological

control of soil and seed-borne diseases in peat culture. Journal of the Scientific Agricultural Society of Finland54: 357 – 369.

Whipps, J. M. & Lumsden, R. D. 1991. Biological control of Pythium species. Biocontrol science and Technology 1. Pp.75 – 90.

Wilson, M. 1997. Biocontrol of aerial plant diseases in agriculture and horticulture: current approaches and futureprospects. Journal of Industrial Microbiology & Biotechnology 19: 188 –191.

Åberg, C. 1996. Bikarbonat mot mjöldagg. Fakta Trädgård Fritid. Nr 51.

KIRJALLISUUTTA TuholaisistaAjankohtaisia kasvinsuojeluohjeita. 1998. Kasvinsuojeluseura ry., julkaisuja N:o 91. Vaasa. 210 s.Alford, D.V. (ed.). 2003. Biocontrol of Oilsed Rape Pests, Blackwell Science.Boland G.J. & Kuykendall D.L. (ed.). 1998. Plant-Microbe Interactions and Biological Control, Marcel Dekker Inc, New

York.Booij, C.J.H., Noorlander, J., Theunissen, J. 1997. Intercropping cabbage with clover: Effects on ground beetles. Biol

Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp. 261-268.Borg, A.. 1996. Ovipostion Behaviour of Two Pollen Beetles (Meligethes aeneus and M. viridescens) on Diferent Host

Plants, Acta Universitas Agriculturae Sueciae, Agraria 19, Doctoral thesis, Swedish University of AgriculturalSciences, Uppsala.

Graber, C. ja Suter, H. 1989. Schneckenbekämpfung ohne Gift. Franckh´sche Verlagshandlung, Stuttgart. 71 s.Helenius, J. 1990. Peltomaan peto- ja muut hyötyeläimet. Koetoiminta ja käytäntö 20.11.1990.Helenius, J., Holopainen, J., Huusela-Veistola, E., Kurppa, S., Pokki, P., Varis, A.-L. 2001. Ground beetle (Coleoptera,

Carabidae) diversity in Finnish arable land. Agricultural and Food Science in Finland. Vol. 10. Pp. 261-276.Hokkanen, H. 1987. Tuholaisten torjuntamikrobeja maassa. Koetoiminta ja Käytäntö 24.3.1987.Holopainen, J., Ibrahim, M., Aflatuni, A., Tiilikkala, K. 2000. Limoneenin mahdollisuudet mansikan tuholaistorjunnas-

sa. Puutarha & Kauppa 4, 47B/2000:16-17.Holopainen, J.K., Raiskio, S., Wulff, A., Tiilikkala, K. 2001. Blue sticky traps are more efficient for the monitoring of

Lygus rugulipennis (Heteroptera: Miridae) than yellow sticky traps. Agricultural and food science in Finland 10,3: 227-284.

Page 312: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

310

Hradetzky, R., Kromp, B. 1997. Spatial distribution of flying insects in an organic rye field and an adjacent hedge andforest edge. Biol Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp. 353-357.

Hulshof, J., Koskula, H. 2001. Hajuilla tuhoeläinten kimppuun. Puutarha & Kauppa 42. Ss. 8-9.Huusela-Veistola, E., Serenius, M., Jalli, H. ja Salonen, J. 2002. Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen.

K & K Nr 2. 10.6.2002.Hågvar, . B. & Hofsvang, T. (ed.). 1994. Insect Parasitoids: Biology and Ecology, Norwegian Journal of Agricultural

Sciences, Supplement No. 16, Agricultural University of Norway.Ibrahim, M.A., Kainulainen, P., Aflatuni, A., Tiilikkala, K., Holopainen, J.K. 2001. Insecticidal, repellent, antimicrobial

activity and phytotoxicity of essential oils: With special reference to limonene and its suitability for control ofinsect pests. Agricultural and food science in Finland 10, 3: 243-259.

Jaaksi, S., Vänninen, I. 2002. Kasvihuonevihannesten tuholaiset ja niiden biologinen torjunta. Puutarha & Kauppa nro 8.Ss. 16-21.

Kettunen, S. , Havukkala, I. , Holopainen, J.K. ja Knuuttila, T. 1988. Non-chemical control of carrot rust fly in Finland.Ann.Agric.Fenn. Vol.27. Ss. 99-105.

Kromp, B. & Meindl, P. 1997. Entomological research in organic agriculture: Summary and recommendations. BiolAgric & Hortic, 15, 1-4. Pp. 373-382.

Käyhkö, P., Tiilikkala, K., Holopainen, J. 2000. Voiko mansikan lajikevalinnalla hallita hillanälvikkään tuhoja?Puutarha & Kauppa 4, 47B/2000: 12-13.

Langer, V. 2001. The potential of leys and short rotation coppice hedges as reservoirs for parasitoids of cereal aphids inorganic agriculture. Agriculture, Ecosystems and Environment 87. Pp. 81-92.

Lindqvist, I., Tuovinen, T., Ketola, J., Kivijärvi, P., Rosvall, T. 2002. Onko rikistä apua punkkien torjunnassa? Puutarha& Kauppa nro 15. Ss. 6-7.

Luomupellon kasvinsuojelu. 1999. Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s.Luomuvihannesten kasvinsuojelu. 2000. Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s.Maunula, M. ja Tuovinen, T. 2001. Petopunkeilla ja aikaisella kemiallisella torjunnalla runsaampi mansikkasato ja

parempi kate. Puutarha & Kauppa nro 25-26. Ss. 10-11.Nissinen, A., Heponeva, K., Kallela, M., Ojanen, H., Tiilikkala, K., Holopainen, J. 2001. Houkutuskasvitekniikka

lähestyy käytännön sovellutusta kaalilla. Puutarha & Kauppa 5, 47. Ss. 10-11.Nissinen, A. ja Holopainen, J. 1999. Ekologiset vuorovaikutukset – porkkanapelto kempin näkökulmasta. Puutarha &

kauppa 3, 47/1999. Ss. 18-19.Nissinen, A., Holopainen, J., Kainulainen, P., Piirainen, A., Tiilikkala, K. 1999. Onko hajusta porkkanakempille haitaksi

vai houkuttimeksi? Puutarha & Kauppa 3. Ss. 19-20.Nissinen, A. ym. 2001. Houkutuskasveista kaalikärpäsen torjunnassa lupaavia tuloksia. Puutarha & Kauppa nro 1. Ss. 14-

15.Nissinen, A., Holopainen, J., Kallela, M., Ibrahim, M., Hirvonen, A., Leinonen, P., Tiilikkala, K. 2002. Infokemikaalit

tuholaistorjunnassa. In: toim. Kari Tiilikkala. “Kasvi ei ole tyhmä”. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuoje-lua. Tutkimusseminaari. Helsinki 15.3.2002. Jokioinen: MTT. 15 s.

Nissinen, A., Ibrahim, M., Aflatuni, A., Tiilikkala, K., Holopainen, J. 2001. Karkottaako karvoni kempit? In: Maatalou-den tutkimus- ja tuotantopäivä - Kasvintuotannon uusia mahdollisuuksia. 19.7.2001. Hämeen kesäyliopistonjulkaisuja, sarja B. Ss. 18-19.

Nissinen, A. ja Piirainen, A. 1998. Olisiko hajuissa uutta torjuntapotentiaalia? Harso torjuu porkkanan tuholaisiatehokkaasti. Puutarha & Kauppa 2, 47B. Ss. 14-15.

Nissinen, A., Raiskio, S., Tiilikkala, K. 1999. Luomutiloilla hyönteisverkosta oli hyötyä kaalikärpäsen torjunnassa.Puutarha & Kauppa 3. Ss. 6-7.

Nissinen, A., Taattola, K., Kallela, M., Ojanen, H., Tiilikkala, K. ja Holopainen, J. 2002. Kaalikärpäset pysähtyivätaitaan, kirpat hyppivät yli! Puutarha ja Kauppa 47, Ss. 10-11.

Piirainen, A. 1999. Porkkanakemppiä voi säädellä myös ekologisin keinoin. Puutarha & Kauppa 3, 46. Ss. 4-5.Piirainen, A. 2000. Tuholaisten hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli. 12 S.Piirainen, A. 2000. Tuholaisten hallinta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli. 12 S.Piirainen, A. 2000. Kokeet ja kokemukset luomutiloilta auttavat kasvinsuojelussa. Puutarha & Kauppa 4, 47B. Ss. 18-19.Raiskio, S., Ojanen, H. Tiilikkala, K.. 2002. Tuholaisten houkuttelua tuoksuilla ja väreillä. Puutarha & Kauppa 1-2. S.

10.Raitasuo, S. 1996. Sijoita petopankkiin. Pellervo 56.Rosvall, T. ja Tuovinen, T. 2000. Feromonihäirinnästäkö uusi torjuntavaihtoehto omenakääriäistä vastaan? Puutarha &

Kauppa 23. S. 7.Smeby, T. 2001. Gjerde kålflua ute. Økologisk Landbruk nr 4. Pp. 8-10.Stoner, K.A. 1996. Plant-resistance to insects - a resource available for sustainable agriculture. Biol Agric & Hortic, 13,

1. Pp. 7-38.Thies, C. & Tscharntke, T. 2000. Biologische Schädlingskontrolle durch Landschaftsmanagement. Ökologie & Landbau 3.Tiilikkala, K. 2002. Biomolekyylit kasvien puolustusaseina. In: toim. Tiilikkala, Kari. “Kasvi ei ole tyhmä”. Biotorjunta

osana ekologista kasvinsuojelua. Tutkimusseminaari. Helsinki 15.3.2002. Jokioinen: MTT. Ss.

Page 313: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

311

Tiilikkala, K.(Toim.) 2002. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. MTT. Maa- ja elintarviketalous 10. Kasvintuo-tanto. 78 s.

Tiilikkala, K., Karjalainen, R., Holopainen, J., Salonen, J., Jaakkola, S., Nissinen, A., Kainulainen, P., Ibrahim, M.A.,Aflatuni, A. 2001. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. In: Eeva-Liisa Ryhänen ja Riitta Salo (toim.).Elintarvikeklusterin tutkimusohjelman loppuraportti. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 93.Jokioinen. Ss. 82-84.

Tuovinen, T. 1998. Biologisen tuholaistorjunnan mahdollisuudet marjakasveilla. Luomulehti 17, 3/1998. Ss. 16-17.Tuovinen, T., Tolonen, T. 2000. Arthropod biodiversity in conventional and organic strawberry. In: T. Hietaranta, M.-M.

Linna (editors). Book of abstracts 4th international strawberry symposium, Tampere, Finland 9-14 july, 2000.(esitelmätiivistelmä). P. 65.

Tuovinen, T. 2000. Mansikkapunkin biologinen torjunta on jo käytäntöä. Puutarha & Kauppa 13. Ss. 6-7.Tuovinen, T., Laitinen, A., Miettinen, E., Tolonen, T., Hård, E. 2001. Imuroimalla ötökät pois mansikkapellolta?

Puutarha ja Kauppa nro 15. Ss. 20-21.

Hakusanavinkkejä kasvinsuojeluaiheisia tiedonhakuja varten

Suomeksi englanniksituholainen, tuhooja pesttuholaisten hallinta, -torjunta pest managementintegroitu tuholaisten hallinta integrated pest management, IPMLuontainen vihollinen natural enemypeto, saalistaja predator, etuliitteenä predatoryloinen parasiteloispeto, parasitoidi parasitoidpunkki midgekirva aphidsääski miteötökkä bugkovakuoriainen beetlekärpänen flysudenkorento hover fly

Page 314: Luonnonmukainen maatalous

KASVINSUOJELU

312

Page 315: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

313

6. PELTOKASVIEN LUONNONMUKAINEN

VILJELY

6.1 LISÄYSAINEISTOTLUOMUVILJELYSSÄ

Siemen- ja taimimateriaali muodostaa maataloustuotannonperustan. Lisäysmateriaalien tuotanto on osa elintarvike-tuotannon elinkaarta. Luonnonmukaisessa viljelyssä ei oleyhdentekevää, miten lisäysaineistot on tuotettu ja mitenkäytettävät lajikkeet on jalostettu. Luomuviljelyssä käytet-tävää lisäysaineistoa säätelee siemenkauppalaki (728/200)sekä mm. MMM:n asetus siemenkaupan valvonnasta (119/2000) ja EU:n luomuasetus ETY 2092/1991.

LISÄYSAINEISTON ALKUPERÄLuonnonmukaisessa viljelyssä käytetään luonnonmukai-sesti tuotettuja siemeniä, istukkaita, pistokkaita ja taimiayms. Luomulisäysaineistoja saadaan, kun yksivuotisiakasveja lisätään luonnonmukaisesti yhden sukupolvenajan ja monivuotisia kasveja kahden kasvukauden ajan.Lisäysaineistot voivat olla joko omalla tilalla tuotettuja taiostettuja. Ostettujen siemenien tulee olla tuotettu lisäysai-neistovaatimusten mukaisesti eli niiden tulee olla sertifioi-tuja siemeniä ja taimia. Siemeniä ja muuta lisäysaineistoasaa käsitellä vain luomuviljelyssä hyväksytyin menetel-min. Siemenen peittaus tavanomaisin peittausainein on si-ten kiellettyä. Jos luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniäei ole saatavilla, on mahdollista käyttää myös tavanomai-sesti tuotettuja siemeniä. Poikkeukset ovat luvanvaraisia.

Luomusiemenien ja -lisäysaineistojen tuotanto onkäynnistynyt Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Ylei-simpien kasvien yleisimmistä lajikkeista on ollut luomu-siementä saatavissa suunnilleen kysyntää vastaavasti.Tavoitteena on tuottaa luomusiementä yleisimmistä vil-jalajikkeista ja nurmikasveista määriä, jotka riittävät vä-hintään noin 30 % kylvöalan tarpeisiin. Useimmilla la-jikkeilla luomusiementuotantoa voidaan vielä lisätä.

Sertifioitu siemen on tuotettu tiukkojen laatuvaatimus-ten mukaan. Se on vapaata vieraista lajeista ja rikkakasvi-en siemenistä, lajikkeeltaan aitoa ja tasalaatuista sekä hy-

Page 316: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

314

vin itävää ja elinvoimaista. Se on mahdollisimman puh-dasta siemenlevintäisistä kasvitaudeista. Se antaa sadollevakuutuksen hukkakauran ja muiden vaikeasti hävitettävi-en rikkakasvien osalta. Tietoja sertifioitujen luomulaatuis-ten siemenien ja muun lisäysmateriaalin saatavuudestapäivittää KTTK (www.kttk.fi luomu ja luonnonmukaisenlisäysaineiston saatavuus).

Oma siemen kannattaa tuottaa mahdollisimman ter-veestä sekä laji- ja lajikepuhtaasta siemenestä. Kasvukau-della lohkoa seurataan ja tarvittaessa vieraat lajit ja hanka-lat rikkakasvit sekä mahdollisesti tautiset yksilöt poiste-taan. Puinti ja kuivatus tehdään varovasti riittävän kuivas-ta kasvustosta (puintikosteus noin 15-25 %) itävyyden säi-lyttämiseksi. Ensin testataan itävyys alustavasti, jotta näh-dään, kannattaako kyseisestä erästä lähteä kunnostamaansiementä. Erästä lajitellaan vieraat lajit, pienet siemenet,rikkakasvien siemenet ja muut epäpuhtaudet pois. Isojy-väinen siemen on elinvoimaisempaa. Terveys on syytätarkistaa kasvukaudella pellolla ja mielellään myös talvel-la lähettämällä näyte Kasvintuotannon tarkastuskeskuksenSiementarkastusosastolle. Itävyys testataan itse itävyys-(imupaperikoe) tai mieluummin orastuvuuskokeella (mul-lassa tai hiekassa).

Orastavuuskoe: Kerätään edustava siemennäyte. Las-ketaan kaksi sadan siemenen näytettä. Noin 10 cm:n kor-kuiseen astiaan laitetaan kosteaa multaa noin 5 cm:n ker-ros. Jyvät asetetaan tasatun mullan päälle noin 2–3 cmetäisyydelle toisistaan. Peitetään noin 3–4 cm:n kerroksel-la kosteaa multaa ja tiivistetään kohtuudella. Tarvittaessakylvös kastellaan kosteaksi. Peitetään muovipussilla, jo-hon yhteen kulmaan tehdään reikä. Astiat pidetään ensinviikon ajan viileässä noin 10 °C:een lämmössä ja tuodaansitten huoneenlämpöön (noin 20 °C) toiseksi viikoksi.

Kun oraat ovat noin 10 cm:n pituisia, ne lasketaan.Kaikki vahvat ja terveet mullasta esiin tulleet oraat laske-taan orastuneiksi. Orastumisprosentti saadaan laskemallaeri näytteiden keskiarvo.

EKOLOGINEN KASVINJALOSTUSLuonnonmukaisessa viljelyssä on alettu laajemmin poh-tia kasvinjalostuksen roolia. Keskusteluun ovat nousseetekologisen kasvinjalostuksen tavoitteet ja hyväksyttävätjalostusmenetelmät.

Ekologisen kasvinjalostuksen lähtökohtia ovat Wys-sin ym. 2001 mukaan mm.: 1) Kasvien luonnollisen li-

Lisäysaineiston laatuvaatimuksialuomuviljelyssä

• lajike ja aitous

• terveys ja vapaus taudinaiheuttajista

• puhtaus vieraista lajeista, rikkakasviensiemenistä

• hyvä itävyys ja kasvuun lähtö, elinvoima

• luonnonmukaisesti tuotettu.

Page 317: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

315

sääntymiskyvyn säilyttäminen. 2) Lajikkeiden sopeutu-neisuus paikallisiin olosuhteisiin. 3) Lajin geneettinenmonimuotoisuus, joka vastaa lajin luonnollista alkuperääja tuntomerkkejä.

Ekologisen kasvinjalostuksen tulisi tapahtua ekologi-sessa ympäristössä eli vuorovaikutuksessa ympäristöteki-jöiden kanssa (osana ekosysteemiä). Sama koskee lajik-keiden ylläpitoa ja lisäysmateriaalin tuotantoa. Kun toimi-taan kasvi- ja populaatiotasolla, on mahdollisuus säilyttääkasvien luonnollinen yhteys maahan ja muuhun luontai-seen ympäristöön (ekosysteemiin ja ekologisiin vuorovai-kutuksiin). Sen sijaan solutason toimenpiteet tapahtuvatlaboratoriossa steriileissä olosuhteissa ja erossa kasvinluontaisesta ympäristöstä. Vielä kauemmaksi ekosystee-mien yhteydestä mennään, kun siirrytään DNA-tasolle.

Kasvien hyvä ravinteiden saanti edellyttää tehokastajuuristoa. Juuriston tehokkuuteen vaikuttaa mm. juurtenpituus ja juurikarvojen määrä ja pituus. Myös kasvienkasvurytmi ja juuriston fysiologiset ominaisuudet vai-kuttavat kasvien ravinteiden ottoon. Kasvien symbioosijuurisienten kanssa on ulkoisten tekijöiden ohella riippu-vainen lajikkeen ominaisuuksista, kuten juurikarvojenpituudesta, juurten kasvunopeudesta ja juurieritteidenmäärästä ja laadusta. Sadontuottoon vaikuttaa ravintei-den oton lisäksi mm. yhteyttämistuotteiden siirtyminensatoa tuottavaan kasvinosaan.

LAJIKKEEN MERKITYSFOSFORILANNOITUSTARPEESEENEri viljalajikkeiden sopeutuneisuutta alhaisiin fosforita-soihin tutkittiin Norjassa. Kevätvehnälajikkeista Timant-ti (laskettu kauppaan 1938) otti fosforia suhteellisestiselvästi paremmin lannoittamattomasta maasta kuin uusilinja NK0058. Ero oli samansuuntainen, kun fosforilan-noitus oli 16 kg/ha. Uudelle linjalle NK0058 optimilan-noitus oli 32 kg/ha, josta Timantti ei enää hyötynyt. Sa-don määrässä erot olivat samansuuntaisia. Timantti tuottisatoa suhteellisesti parhaiten ilman lannoitusta ja 16 kg/ha P-lannoituksella. Uusi linja tuotti suurimman sadon,kun käytettiin 32 kg/ha fosforilannoitusta.

Monitahoinen ohra Herse (laskettu kauppaan 1939)otti fosforia tehokkaasti jo 16 kg/ha P-lannoituksella, jol-loin sato oli suurin. Verranteena käytetty uusi lajike Tyraotti fosforia eniten 32 kg/ha lannoituksella ja tuotti suu-rimman sadon 48 kg/ha lannoituksella.

Kasvinjalostusta, valintaa ja lisäystäkolmella tasolla

• Kasvi/populaatiotaso

• Solu/kudostaso

• DNA-taso

Jalostustavoitteita ekologisessakasvinjalostuksessa ovat mm:

• luonnonmukaisen lisääntymiskyvynsäilyttäminen, avopölytteisyys(ei hybridilajikkeita)

• tehokas ravinteiden otto ja käyttö

• laaja-alainen tautienkestävyys

• eri olosuhteisiin sopeutuneetpaikallislajikkeet

• kyky symbioosiin mikrobien kanssa

• kyky lajityypilliseen rikkakasviensäätelyyn varjostuksen ym. avulla

• viljoilla pitkäkortisuus ja korrenlujuus

• hyvä laatu; ravintoarvo, maku,säilyvyys jne.

LUOMUVILJELYYN SOPIVANVILJALAJIKKEEN TYYPPI

- hyvät laatuominaisuudet

- korkea sato- ja typpisatoindeksi

- laaja taudin kestävyys

- vaakasuora lehtiasento

- pitkä korsi

- nopea kasvuun lähtö

- kyky yhteistyöhön juurisienten jamikrobien kanssa

- nopea juuriston kasvu

- suuri juuriston pinta-ala

- tehokas ravinteiden otto

Aula ja Talvitie 1995

Page 318: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

316

Lajike-erot lannoitustarpeessa voivat johtua lajikkeenkyvystä sopeutua alhaisiin ravinnepitoisuuksiin. Tämävoi aiheutua mm. eroista juuriston pituuksissa, juurikar-vojen pituudessa ja lukumäärissä. Tutkimus osoittaa, ettäkasvinjalostuksella ja lajikevalinnalla on mahdollista vä-hentää lannoitustarvetta.

Lajikkeen hyvää kilpailukykyä rikkakasvien suhteenlisää mm. nopea orastuminen ja lehtien suuri peittävyyssekä biomassan määrä (korren/varren pituus). Toisin sa-noen runsaasti isohkoja lehtiä sisältävä, pitkä korsi taivarsi varjostaa paremmin kuin lyhytkortinen tai -varti-nen lajike. Esim. pitkävartiset, lehdelliset hernelajikkeetovat varjostavampia kuin matalat, puolilehdettömät la-jikkeet. Myös lehtiasennolla ja allelopaattisilla ominai-suuksilla on merkitystä. Esim. viljoilla lehdet varjostavatenemmän, kun ne ovat vaakasuorassa asennossa.

Hyvät laatuominaisuudet riippuvat sadon käyttötar-koituksesta. Leipäviljoilla leipoutuvuus on keskeistä.Siitä kertoo mm. sakoluku ja vehnällä valkuaisen määrä.Rehuviljalla yksimahaisten rehun energia-arvo (hehtolit-rapaino), valkuaisen määrä ja laatu ovat keskeisiä. Suu-rimoviljalla tasainen tuleentuminen, alhainen kuoripitoi-suus ja helppo kuorittavuus ovat keskeisiä laatutekijöitä.Herneellä sulavuutta heikentävien aineiden määrä, sie-menen koko, valkuaispitoisuus ja sen laatu sekä siemen-ten kypsyminen ovat tärkeitä jne.

VEHNÄ- JA OHRALAJIKKEIDEN P-SADOT ERI P-LANNOITUKSILLA

Holten ja Loes 2002 Rajala 2003

Page 319: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

317

Kasvinjalostuksen tulisi tuottaa luomuviljelyyn mahdol-lisimman hyvin soveltuvia lajikkeita. Luomuviljelyyn onehdotettu kolmen tasoista lajikkeiden jalostusta. Ensim-mäisessä vaiheessa tavanomaisesti jalostettuja lajikkeitalisätään luonnonmukaisesti viljellen. Poissuljettu mene-telmä on geenitekniikka. Toisessa vaiheessa tavanomai-sesti jalostettuja lajikkeita jalostetaan ja lisätään luon-nonmukaisesti vähintään kolmen vuoden ajan. Kolman-nessa vaiheessa siirrytään varsinaiseen ekologiseen ja-lostukseen ja lisäykseen. Jalostustekniikoiden tulee pe-rustua vuorovaikutukseen kasvin ja ympäristön välilläluonnonmukaisissa olosuhteissa (ekosysteemeissä). So-lutason jalostustekniikoita vältetään. Lajien välisiä rajo-ja kunnioitetaan. DNA-tason tekniikat ovat poissuljettu-ja. Luonnolliseen lisääntymiseen kykenemättömät lajik-keet kuten hybridilajikkeet ovat luomun periaatteisiinhuonosti sopivia.

LAJIKEVALINTAEri kasvien lajikkeita on yleensä runsaasti tarjolla. Vuo-sittain tulee uusia lajikkeita markkinoille. Mitkä lajik-keet sopivat luonnonmukaiseen viljelyyn? Eri viljelykas-

Kasvilajin valintaan vaikuttavia näkökohtia

Tilan ja lohkon olosuhteet ja kasvukunto?

Millainen paikallisilmasto tilalla vallitsee?

Minkälaisessa kasvukunnossa lohkot ovat?– hiekkamaille ruista, savimaille syysvehnää– kosteille maille kauraa– kuivemmille maille syysviljoja ja ohraa– huonorakenteisille kosteille lohkoille kauraa eikä

ohraa– vaikeisiin talvehtimisolosuhteisiin kevätkylvöisiä

kasveja

Lajikkeen valintaan vaikuttavia näkökohtia

Sadon määrä vai sadon laatu?Sadon määrä voi olla tärkein valintakriteeri esim. tuotet-taessa rehuviljaa myyntiin tai märehtijöiden rehuksi.Muulloin erilaiset laadulliset tekijät tulevat tärkeiksivalintaperusteiksi.

• Aikaisuus – viljely- ja laatuvarmuuden parantaja– leipäviljan laatu– siemenviljan itävyys– riittävä tuleentumisaste

• Talvehtiminen– tärkeä syysviljoilla ja monivuotisilla nurmi-

palkokasveilla, mansikalla, tietyillä yrteillä

• Säilyvyys varastovihanneksilla

• Korren/varren pituus ja varjostavuus– vaikuttaa kilpailukykyyn rikkakasveja vastaan– pitkäkortiset/-vartiset yleensä kilpailukykyisempiä

ja luomuun sopivampia– lehtevät ja hyvin varjostavat sekä nopean alkukehi-

tyksen lajikkeet (esim. herne, peruna) sopivatluomuun paremmin

• Tautien kestävyys– hyvin tauteja kestävät lajikkeet etu luomussa

(esim. perunalla ruton- ja ruvenkestävyys)

Page 320: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

318

Lajikkeen aikaisuus mahdollistaa

- viivästetyn kylvön

- sänkimuokkauksen

- syysviljan kylvön

- pienemmät kuivatuskustannukset

- maan rakenteen paremman hoidon

Luomuviljelyyn soveltuvalta lajikkeeltatoivottavia ominaisuuksia

• hyvä sadontuottokyky alhaisella typpi- jamuilla ravinnetasoilla

• sadon hyvä laatu

• hyvä kilpailukyky rikkakasveja vastaan

• hyvä kasvitautien ja tuholaisten kestävyys

• hyvä talvenkestävyys talvehtivillakasveilla

• sopeutuneisuus paikallisiin olosuhteisiin

• luonnollinen perimä – ei ole käytettyGMO -tekniikkaa kasvinjalostuksessa

vien lajikekokeet on tähän asti tehty käyttäen tavan-omaista väkilannoitusta ja muuta viljelytekniikkaa. La-jikkeiden välinen paremmuusjärjestys saattaa muuttualuonnonmukaisessa viljelyssä. Koetulokset ulkomailta jakotimaasta antavat viitteitä siitä, että lajikekokeita on tar-peen suorittaa käyttäen myös luonnonmukaista viljely-tekniikkaa.

Tilan ja eri lohkojen viljelyominaisuudet ja sadonkäyttötarkoitus ovat keskeisiä lähtökohtia lajikevalintaatehtäessä. Peruskysymys on, onko tarkoitus tuottaa pel-kästään määrää vai myös laatua? Jos sadon määrä on tär-kein valintakriteeri, niin se helpottaa lajikevalintaa huo-mattavasti. Näin voidaan menetellä esim. rehuviljaamyyntiin tai märehtijöiden rehuksi tuotettaessa. Laatunä-kökohdat korostuvat viljelyssä kuitenkin yleensä ainamuulloin. Yksimahaisten rehuviljoissa korostuu energia-pitoisuuden lisäksi valkuaisen määrä ja sen laatu. Energia-arvoa parantaa mm. korkea hehtolitrapaino ja alhainenkuoripitoisuus. Leipäviljoilla korostuu leipoutuvuus jalaadun säilymisen varmuus. Kaikilla leipäviljoilla tärkeälaatuominaisuus on sakoluku ja sen kestävyys syksyn kos-teissa olosuhteissa. Aikaisuus mahdollistaa sadonkorjuunvarmemmin hyvissä korjuuolosuhteissa. Se parantaa vilje-lyvarmuutta. Vehnän leipoutuvuuteen vaikuttaa lisäksioleellisesti sitkon määrä, joka on riippuvainen ennen kaik-kea valkuaisen määrästä.

Lajikekuvausten ja -suositusten perusteella viljelijävoi valita viljelyalueelleen lohkojen ominaisuuksiin, käy-tettävään tuotantotekniikkaan sekä käyttötarkoitukseensopivan lajikkeen.

UUSI VAI VANHA LAJIKE?Viljojen lajikekokeissa luomuviljelyssä Satakunnan koe-asemalla vv. 1987-1993 uudet viljalajikkeet tuottivat kes-kimäärin suuremman sadon kuin vanhat. Rukiin osalta sa-toero oli 15 % ja kevätvehnällä 10 %. Kuitenkin uudehkoruislajike Jussi antoi luomuviljelyssä vain saman sadonvanhojen lajikkeiden kanssa. Vastaavasti kevätvehnistävanha lajike Apu tuotti yhtä suuria satoja kuin useat uudetlajikkeet.

Kauralla uusi lajike Salo on menestynyt luomussamuita uusia lajikkeita selvästi heikommin. Vanha lajikeSisu on puolestaan tuottanut hyviä satoja.

Kasvinjalostuksella on lyhennetty korrenpituutta.Ruislajikkeilla lyhennys on noin 15 cm ja kevätvehnillä

Eri kasvilajien lajikevalinnantärkeimpiä ominaisuuksia

Ruis• Talvenkestävyys, satoisuus

Kevätvehnä• Aikaisuus, sakoluvun kestävyys,

valkuaispitoisuus, taudinkestävyys,satoisuus

Kaura• Kuoripitoisuus, aikaisuus, satoisuus,

siemenen väri

Ohra• Aikaisuus, taudinkestävyys, kilpailukyky

rikkakasveja vastaan, satoisuus

Herne• Aikaisuus, varjostavuus, satoisuus,

siemenen koko ja väri

Page 321: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

319

noin 10 cm. Uusien lajikkeiden lakoutuminen on vanho-ja huomattavasti vähäisempää. Luomuviljelyssä viljojenkorsi kasvoi tavanomaista pidemmäksi, mutta lakoutu-minen oli vähäisempää. Tämä johtunee ennen kaikkeaerilaisesta typpilannoituksesta. Luomuviljelyssä typpituli pitemmän ajan kuluessa esikasvina käytetyistä pal-kokasveista joko viherlannoituksesta tai maahan kynne-tystä apilanurmesta.

Luomuviljelyssä kevätvehnän kasvuaika piteni useil-la päivillä. Kasvuajan piteneminen saattaa johtua typenpitkään kestävästä vapautumisesta kasvukaudella. Myösniukka fosforin saanti voi pidentää kasvuaikaa. Tämänvuoksi luomuviljelyn lajikevalinnassa korostuu lajikkei-den aikaisuus. Luomuviljelyssä käytössä on tässä suh-teessa erilaisia viljelykäytäntöjä.

Laatueroja esiintyy uusien ja vanhojen lajikkeidenvälillä. Rukiilla vanhat lajikkeet ovat pienijyväisempiä janiiden sakoluku ja valkuaispitoisuus olivat uusia lajik-keita korkeampia. Kevätvehnällä uusien lajikkeiden tär-keimmät laatuominaisuudet (sakoluku ja sen kestävyys,valkuaispitoisuus ja leipoutuvuus) ovat vanhoja lajikkei-ta selvästi parempia. Kevätvehnän valkuaispitoisuudes-sa ja sakoluvussa ei viljelymenetelmien välillä ollut ero-ja. Valkuaispitoisuus riippuu eniten typpilannoituksenmäärästä ja kasvin typen saannin ajoittumisesta. Tässäkokeessa typen lähteenä käytetty palkokasviesikasvituotti korkeamman valkuaispitoisuuden kuin muissa ko-keissa käytetty muunlainen luomulannoitus. Sakolukuunvaikuttanee tuleentumisen aikaisuus. Mitä pitempi kas-vuaika lajikkeelle muodostuu viljelytekniikasta johtuen,sitä suurempi riski sakoluvun laskusta kasvaa.

Kilpailukyvyssä rikkakasveja vastaan lajikkeiden vä-lillä ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja esiin. Kilpai-lukykyyn vaikuttavissa tekijöissä havaittiin lajikkeidenvälillä selviä eroja varhaiskehityksen nopeudessa ja peit-tävyydessä sekä korren pituudessa.

Viljelyvarmuus vanhoilla ruislajikkeilla oli keski-määrin uusia parempi mutta ne olivat heikkosatoisia.Kevätvehnällä viljelyvarmuudessa ei ollut eroja vanho-jen ja uusien lajikkeiden välillä. Keskimäärin satoisat la-jikkeet olivat myös melko viljelyvarmoja.

Page 322: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

320

Valkuaissatorunsas jahyvälaatuinen

Omavaraistaaruokintaa

Parantaamuru-rakennetta

Hyödyntäämaan omiaravinnevaroja

Hyväesikasviarvo

Kuohkeuttaajankkoa

Typpi-oma-

varainen

Säästääkustan-nuksia

Oma-varaistaa

lannoitusta

Säästääuusiutu-

mattomialuonnon-

varoja

6.2 PALKOKASVIENLUONNONMUKAINEN VILJELY

6.2.1 APILANURMENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Nurmet viljellään luonnonmukaisessa viljelyssä seosnur-mina palkokasvien kanssa. Käytettäviä monivuotisianurmipalkokasveja ovat mm. puna-, alsike- ja valkoapi-la sekä sini- ja sirppimailanen, keltamaite sekä rehuvuo-henherne. Yksivuotisista palkokasveista viljellään nur-mirehuksi mm. rehu- ja ruisvirnaa sekä persianapilaa.Puna-apila on tärkein nurmipalkokasvi luonnonmukai-sessa viljelyssä. Luonnonmukaisesti viljelty nurmiala olivuonna 2000 49 055 ha. Luomuviljelyssä nurmen osuuspellon käytöstä on tavanomaista suurempi.

MERKITYSNurmipalkokasvit ovat juurinystyröiden typensidonta-kyvyn ansioista typpiomavaraisia. Seosnurmien sadois-sa 1 % apilaa vastaa noin 2–4 kg/ha typpilannoitusta.Esimerkiksi jos seoksessa on apilaa 50 %, niin se vastaanoin 100-200 kg/ha typpilannoitusta.

Nurmipalkokasvien valkuaispitoisuus on korkea javalkuaisen laatu hyvä. Puna-apilavaltainen nurmi tuottaan. 470–700 kg OIV/ha (n. 1 000–1 400 kg/ha sulavaaraakavalkuaista (srv)). Säilörehuasteella apilavaltainennurmi sisältää n. 78–86 g OIV/kg ka (n. 160–180 g srv/ry) ja heinäasteella n. 78–84 g OIV/kg ka (n. 150–200 gsrv/ry). Apila tasapainottaa karjan kivennäisten saantia,koska se sisältää heinäkasveja enemmän kalsiumia jamagnesiumia.

Apilavaltaiset ja -pitoiset nurmet pystyvät hyödyntä-mään maan omia varastoravinteita sekä kivijauheita vil-joja tehokkaammin. Laaja ja syvä juuristo sekä sienijuu-risymbioosi auttavat omavaraistamaan koko lannoitusta.Myös apilan juurieritteet laskevat maan happamuuttajuuristovyöhykkeessä, joka osaltaan voi parantaa ravin-teiden saatavuutta.

Apilanurmet parantavat maan rakennetta. Syvät paa-lujuuret kuohkeuttavat tiiviin jankon. Ruokamultakerrok-sen mururakenne paranee. Apilavaltaisen nurmen muok-kaus on helpompaa kuin puhtaan heinäkasvinurmen.

Puna-apilanurmen juuristoa ja sänkeä jää maahannoin 5–7 t/ha kuiva-aineeksi laskettuna. Tuorepainoltaan

ERÄIDEN VILJELYKASVIENJUURISTON N- JA P-PITOISUUKSIA% KUIVA-AINEESTA

N % P %

Puna-apila 2,3 0,35

Virna 2,2 0,25

Herne 3,1 0,24

Timotei 1,0 0,24

Kaura 0,8 0,16

APILAN VILJELYN MERKITYS

Page 323: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

321

se vastaa noin 25-35 t/ha karjanlantaa. Palkokasvien juu-riston typpipitoisuus on lähes yhtä korkea kuin maan-päällisen massan.

Apilanurmen esikasvivaikutus sitä seuraaville viljoil-le on suuri. Mikäli kynnettäessä nurmessa on vielä run-saasti apilaa, niin apilan jälkeen viljasadot voivat olla jopa700–1500 kg/ha suurempia kuin viljaesikasvien jälkeen.Toisen vuoden apilanurmen juuristosta voi vapautua en-simmäisenä jälkivaikutusvuonna noin 40–60 kg typpilan-noitusta vastaava typpimäärä. Apila säästää näin tuotan-tokustannuksia ja uusiutumatonta energiaa. Luonnonmu-kaisessa viljelyssä apilanurmet ovat viljelyn perusta.

Apilan menestyminen vaikuttaa merkittävästi kokotilan menestymiseen. Apilanurmen viljelytekniikkapoikkeaa monissa kohdin totutusta heinäkasvinurmienviljelytekniikasta. Viljelyssä on tarpeen ottaa huomioonapilan erityispiirteet.

KASVUPAIKKAApila viihtyy luontaisesti parhaiten kivennäismailla. Rah-katurpeessakin apila on saatu menestymään. Runsastyp-piset mutasuot ja multamaat soveltuvat heikoimmin api-lanviljelyyn. Pellon kuivatuksen tulee olla hyvässä kun-nossa. Viettävät lohkot ovat parhaita, koska niillä ei olepintavesiongelmia eikä jääpoltetta. Tasaisilla lohkoilla,varsinkin savimailla, on syytä käyttää normaalia tiheäm-pää salaojitusta. Hyvärakenteisella, ilmavalla, savesta si-sältävällä kivennäismaalla apila menestyy parhaiten.

Apila kasvaa parhaiten, kun maan pH on 5,9–6,7, elo-peräisillä mailla 5,5–6,5. Apilalle kylvettävä lohko kalki-taan tarvittaessa jo vuotta ennen apilan kylvöä, jotta kalk-ki sekoittuu ruokamultakerrokseen ja vaikutus tasaantuu.

Sadonkorjuutyöt tulisi tehdä kuivissa olosuhteissamaan tiivistymistä välttäen. Maan tallaus märkänä, hei-nän paalaus ja halvat typpilannoitteet ovat tärkeimmätsyyt apilan häviämiseen nurmista.

Apilanviljely edellyttää johdonmukaista kasvinvuo-rotuksen hyväksikäyttöä. Apilan pahimmat taudit, apila-mätä ja juurilaho sekä virustaudit lisääntyvät maassa,jossa apilaa viljellään useita vuosia peräkkäin ja liianusein viljelykierrossa.

Apilanurmen sopiva ikä on mieluiten kaksi vuotta,korkeintaan kolme-neljä vuotta. Sen jälkeen tulisi seura-ta apilan tautien välttämiseksi mieluummin 3–4, kuiten-kin vähintään kaksi apilatonta vuotta.

KASVUALUSTAN OMINAISUUKSIAPUNA-APILAN VILJELYSSÄ

VähimmäissuositusEloperäinen aines % < 12pH 5,6Kalsium mg/l 800Magnesium 60 – 70Kalium 50 – 60Fosfori 4,0Boori 0,3 – 0,4Mangaani 10 – 20Rauta 250 – 300Koboltti 0,15 – 0,20Kupari 1,1 – 1,2Sinkki 1,0 – 1,2Molybdeeni 0,01

Turtola ja Pulli 1983

APILAVALTAISEN NURMENRAVINNESISÄLTÖ KG/HA(raakavalkuaispitoisuus14-17 % kuiva-aineesta)

Sato kuiva-ainetta6 t/ha 8 t/ha

Typpeä 130–160 175–215Fosforia 12–17 17–23Kaliumia 130–180 175–240

PUNA-APILANURMENESIKASVIVAIKUTUS VEHNÄLLE

Kangasmäki 1989

Page 324: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

322

LANNOITUSApilanurmi on tehokas maaperän niukkaliukoisten ravin-nevarojen hyväksikäyttäjä. Se on luonteeltaan pioneerikas-vi. Vesiliukoisten ravinteiden runsaus maassa estää senluontaisia toimintoja (mm. biologinen typensidonta, sieni-juurten toiminta). Apila menestyy tyydyttävästi, vaikkavaihtuvien ravinteiden pitoisuudet olisivat melko alhaisia.

Apilanurmi ottaa maasta runsaasti ravinteita. Maassatulee olla riittävästi varastoravinteita apilan käytettävis-sä. Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla kiin-nitetään huomiota ennen kaikkea kaliumin, magne-siumin ja boorin riittävyyteen. Helppoliukoisen typpi-lannoituksen käyttöä (virtsa, lietelanta) tulee välttää tainiitä tulee käyttää harkiten.

Apilanurmen lannoitus hoidetaan pääasiassa perus-lannoituksena. Perustamisvuonna suojaviljalle annetuntypen määrän tulee olla melko alhainen, jotta apila kehit-tyy vahvaksi. Kompostoitu lanta kohtuullisesti käytetty-nä (15–30 t/ha) sopii parhaiten suojaviljan lannoitteeksi.Komposti voi parantaa myös apilan talvehtimista ja kas-vua. Lantaa täydentävään kaliumlannoitukseen käyte-tään karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla tar-vittaessa biotiittia 0–10 t/ha. Biotiitti voi luovuttaa kali-umia noin 33 kg/t.

Fosforilannoitukseen käytetään esimerkiksi apatiitti-kivijauhetta joko kompostin kautta tai suoraan maahanlevitettynä 0–1 000 kg/ha. Monipuolinen hivenlannoiteon puun tuhka. Mikäli sitä ei ole käytettävissä, voi erilli-nen boorilannoitus olla tarpeen.

Biotiitti ja apatiitti on syytä sekoittaa perusteellisestikoko ruokamultakerrokseen. Niiden levitys tehdään mie-luummin jo vuotta ennen apilanurmen perustamista. Vuo-tuislannoitusta ei apilavaltaisilla nurmilla tarvita, mikäliapilan kasvun ja biologisen typensidonnan edellytyksetovat kunnossa. Tällöin typpilannoitus ei tuota sadonlisää.

Vanhemmille apilanurmille voidaan käyttää pieniämääriä virtsaa tai ilmastettua lietelantaa. Apilan menes-tymistä parantaa, mikäli keväinen starttilannoitus suori-tetaan melko myöhään, vasta silloin kun nurmi on noin15–20 cm:n korkuista.

LAJIKEVALINTAApilan viljelyssä on lajikkeen talvenkestävyys tärkeinvalintaperuste varsinkin kolmivuotisia apilanurmia vil-jeltäessä. Apila sopeutuu vuosien kuluessa tietyn kasvu-

PERUSLANNOITUS JA APILANSÄILYVYYS 3 V. NURMESSA

Turtola ja Pulli 1983

KUIVA-AINESADOT (KG/HA) PUNA-APILA-TIMOTEI -SEOKSISSA

Laitinen ja Joy 1981

Page 325: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

323

���������������� ����

������������� � ���������������������������������

������ �� ������� ��������� ��� ��������� ! "� �� �# �� ������ ����������!�$ #�%������ �� �� �� � �� ��� �" &� $����� � �� ��� �"

�������

'����� �( �) ���"*� +��� ,��� +�-� ++.� &/ . , �. 0

1 &�� 1 &�� 1 &�� 1 &��

'����( �) ��"*� &�. &&. &&2 &&� &/(. . + &/ 0

'���$( �) ����� &�2 &�0 &�/ -, &.(, . && �0 �+

3��$ "�$ �( '�� ����� ,- -/ ++ &/(/ ./ &/ �,

� ��( �4��� ���" &,- &.. &�� 0, &/(/ . 0 .� .&

��5��( �) ���" &�& &&� &&� 0/ &/(+ . - �, &-

�����$�$( '�� ����� &�� &�� 0. 2- &.(0 - &� .� ��

��5�( '�� ���" &.� &�- &&� -+ &/(. � &� �+ ��

"����( �4��� �����*� ��& &�2 &&2 2, &.(2 . &/ .0 .-

paikan olosuhteisiin. Paikalliskannat ovat näin usein tal-venkestävimpiä.

Lajikeluettelon lajikkeista Bjursele on talvenkestäväja satoisa Pohjois- ja Keski-Suomessa. Se on kotoisinPohjois-Ruotsista. Aikaisena lajikkeena se asettuu talvi-lepoon muita lajikkeita aikaisemmin. Odelmasato jää tä-män takia muita lajikkeita pienemmäksi. Siitä jalostettutetraploidi Betty soveltuu viljeltäväksi koko maassa. Seon ollut koetulosten mukaan lähes yhtä talvenkestäväkuin Bjursele, mutta sitä 10–25 % satoisampi. Bettynhyvä talvenkestävyys ja satoisuus korostuvat kolmivuo-tisia nurmia viljeltäessä.

Jesper, Björn, Hankkijan Venla ja Jokioinen sopivatparhaiten Etelä- ja Länsi-Suomeen. Ruotsalaiset Jesper jaBjörn ovat vanhempia suomalaisia lajikkeita talvenkestä-vämpiä ja satoisampia. Tetraploidinen Tepa on rotevakas-vuisena satoisa ja melko talvenkestävä, mutta sen siemen-tuotanto on ongelmallista. Uudet eestiläiset Ilte ja Varteovat Etelä-Suomessa olleet kokeissa huomattavasti muitalajikkeita satoisampia. Niiden jälkikasvukyky on erinomai-nen, mutta talvenkestävyys on ankarissa oloissa heikohko.

Valkoapilalajikkeista talvenkestävimpiä ja satoisim-pia ovat eestiläiset lajikkeet Jögeva 4 ja Tooma. Ruotsa-laiset lajikkeet, esim. Sonja, Sandra, Ramona ja Lena tal-vehtivat heikommin kuin eestiläiset mutta paremminkuin eteläisemmät lajikkeet. Uusi skotlantilainen jaloste

Page 326: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

324

AberHerald kasvaa hyvin viileissä oloissa. Sen talven-kestävyys melko on hyvä.

KYLVÖApilanurmi perustetaan yleisimmin suojaviljaan, joksi so-pii parhaiten aikainen ohra. Sen puinti voidaan tehdä aikai-sin kuivana aikana maata tallaamatta, jolloin apila ehtiivahvistua riittävästi talven varalle. Suojavilja ei saa olla lii-an rehevä. Sen siemenmäärää voidaan pienentää 10-20 %suositellusta ja typpilannoituksen tulee olla niukka.

Suojaviljana voidaan Etelä-Suomessa käyttää myöskevätvehnää ja kauraa sekä vihantaviljaa. Syysviljaannurmea perustettaessa heinänsiemen kylvetään syysvil-jan kylvön yhteydessä, mutta pääosa apilansiemenestäon varminta kylvää vasta keväällä.

Kesantoon apila voidaan perustaa ilman suojaviljaa.Etelä-Suomessa heinäkuun loppuun mennessä perustet-tu nurmi ehtii vahvistua riittävästi ennen talven tuloa.

Kylvön yhteydessä apilan siemen ympätään biologi-sen typensidonnan varmistamiseksi, mikäli apilan vilje-lystä on pitkähkö aika tai maa on hapanta. Joillakin pal-kokasveilla ymppäys on aina välttämätön, toisilla se onhyödyllinen ensimmäisellä viljelykerralla, uudismailla jahappamilla mailla. Kukin palkokasviryhmä on ympättä-vä kyseiselle ryhmälle sopivalla typpibakteerilla. (Ty-pensidonnasta ja ymppäyksestä tarkemmin luvussa 4.5.).

SIEMENSEOSApila ja muut nurmipalkokasvit kannattaa yleensä ainaviljellä seoksena heinäkasvien kanssa. Apilan seosviljelynurmiheinien kanssa lisää sadon määrää ja parantaa vilje-lyvarmuutta. Sato on myös laadultaan paremmin rehuksisopivaa, samoin apilan talvehtiminen paranee ja rikkakas-vien kasvu nurmissa vähenee. Ravinteiden huuhtoutumi-sen välttämiseksi seosviljely on puhdaskasvustoa suositel-tavampi vaihtoehto.

Parhaiten apila sopii viljeltäväksi timotein kanssa.Odelman kasvun parantamiseksi seokseen lisätään toisi-naan nurminataa sekä Etelä-Suomessa myös englanninraiheinää. Uusi ruokonata soveltuu varsinkin kaksi-kol-mivuotisiin nurmiin, koska sen talvenkestävyys ja jälki-kasvukyky ovat hyviä koko maassa. Koiranheinän kas-vurytmi poikkeaa liiaksi puna-apilan kasvurytmistä eikäse sen vuoksi sovellu puna-apilaseoksiin.

Kosteilla, eloperäisillä mailla osa puna-apilasta voi-daan vaihtaa alsikeapilaksi sekä laidunseoksissa valko-

Karkearehuksi viljeltäviä palkokasvejaPuna-apilaAlsikeapilaValkoapilaSini- ja sirppimailanenVuohenherneKeltamaiteMesikätPersianapilaVeriapila

RuisvirnaRehuvirnaRehuherne

NurmiheiniäTimoteiNurminataRuokonataPunanataEnglannin raiheinäNiittynurmikkaKoiranheinä

Italian raiheinäWesterwoldin raiheinä

Page 327: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

325

apilaksi. Valkoapilan vahvuutena on rönsyilevä kasvuta-pa ja hyvä tallauksen kestävyys ja se myös kestää useitakatkaisuja kasvukaudessa puna-apilaa paremmin. Kelta-maite on meillä uusi laidunkasvi, joka ei aiheuta puhal-tumista. Ensimmäiset kokemukset sen käytöstä laidunse-oksissa (1-2 kg/ha) ovat lupaavia. Sirppi- eli rehumaila-nen puna-apilan asemesta näyttäisi sopivan hyvin Etelä-Suomen savimaiden nurmiin. Heinäkasveista timotei onyleisin seoskasvi puna-apilan kanssa. Lisäksi voidaankylvää nurminataa ja/tai englannin raiheinää (Etelä-Suomi). Ruokonata korvaa nurminataa ja on sitä van-hemmissa nurmissa noin 10–20 % satoisampi. Sen tal-venkestävyys on hyvä koko maassa. Jälkikasvukyky onhyvä, samoin poudankestävyys. Niittynurmikka ja puna-nata sopivat rönsyilevän kasvutapansa perusteella hyvinlaidunseoksiin. Koiranheinä ja valkoapila ovat hyvä yh-distelmä laidunseoksissa. Valmiita seoksia käytettäessäapilan siemen on kuitenkin varminta ostaa erikseen jasekoittaa apilansiemenet itse nurmiheinien siemenenjoukkoon. Näin varmistetaan mm. halutun lajikkeen saa-tavuus ja mahdollinen ymppäys onnistuu parhaiten.

Yksivuotisissa laitumissa sopivimpia palkokasveja ovatruisvirna ja persianapila. Heinäkasveiksi kylvetään italianraiheinää ja viljoista sulavuudeltaan parasta ohraa. Palkokas-veja voidaan kylvää myös monipuolisesti; ruisvirnaa, pelto-virnaa, persianapilaa ja esim. nopeakasvuista ladino-valko-apilaa. Monipuolinen seos on myös maittavinta.

MONIVUOTISTEN NURMIEN SIEMENSEOKSIA

Esimerkkejä monivuotisten nurmien siemenseoksista kg/haSeos 1 Seos 2 Seos 3 Seos 4 Seos 5 Seos 6Perusseos Savimaan seos1 Savimaan seos2 Laidunseos1 Laidunseos2 Kestonurmi

Puna-apila 5 4 2 1 1Alsikeapila 1 1 1Sirppimailanen 5Valkoapila 0,5 0,5 2 2Keltamaite 1 1Vuohenherne 20Timotei 15 10 5 5Nurminata 4 5 2Ruokonata 4 10 3 15 3Englannin raiheinä 4 3Niittynurmikka 1 3Punanata 3Koiranheinä 20Yhteensä 20 27,5 27,5 29 29 30

Rajala 2005

Page 328: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

326

Täystiheän apilanurmen perustamiseen riittää noin 1,6kg/ha apilansiementä ja noin 3 kg/ha timotein siementä,mikäli kaikki itävät siemenet myös taimettuvat. Huolel-lisella kylvöalustan valmistamisella ja kylvöllä 1–2 cm:nsyvyyteen on mahdollista säästää siemenkustannuksia.Apiloita ja muita nurmipalkokasveja käytetään seokses-sa yleensä noin 25–40 % eli noin 5–8 kg/ha ja nurmihei-nien siemeniä noin 15–20 kg/ha. Siemenmäärä riippuumm. maalajista ja maan rakenteesta, kylvöalustan tasai-suudesta, kylvön huolellisuudesta ja orastumisolosuh-teista. Käytännössä hikevillä mailla siemenseosta kylve-tään noin 15–20 kg/ha. Savimailla taimettuminen on hei-kointa ja siementä tarvitaan eniten, noin 20–30 kg/ha.Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla voidaankäyttää hajakylvöä. Savi- ja hiesumailla jyräyksen jäl-keinen rivikylvö vantaista takaa varmimmin tasaisen tai-mettumisen. Eri tukiehtojen siemenseos- ja siemensuh-devaatimukset on syytä tarkistaa vuosittain.

Yksivuotisten nurmien siemenseoksissa käytetäänyleensä viljaa – ohraa tai kauraa noin 50–100 kg/ha, ita-lian tai Westerwoldin raiheinää 10–12 kg/ha, virnojanoin 30–60 kg/ha, persianapilaa 5–8 kg/ha ja mahdolli-sesti rehurapsia. Satoisimpia ja parhaiten laidunnustakestäviä ovat olleet ruisvirnaa ja persianapilaa sekä ladi-no-valkoapilaa sisältävät seokset. Siemenseoksen koos-tumukseen vaikuttaa, laidunnetaanko seosta vai tehdään-kö siitä säilörehua yksi vai kaksi kertaa.

Mikäli suojaviljassa rikkakasvien merkittävä kasvuon todennäköistä, siirretään nurmensiemenen kylvö rik-kakasviäestyksen yhteyteen. Pahiten rikkaruohottuvillalohkoilla niitettävä vihantavilja on sopivin suojakasvi.

Ilman suojaviljaa nurmea perustettaessa kylvö onsyytä tehdä heinäkuun loppuun mennessä. Rikkakasviton syytä varautua torjumaan niittämällä pitkään sänkeen.

Suojavilja puidaan pitkään sänkeen (yli 15 cm). Pit-kä sänki suojaa talvella apilan orasta. Oljet kerätään pois.Vähäinen olkimäärä voidaan myös silputa tasaisesti pel-lon pintaan. Sadon laatua parantaa, mikäli keväällä pit-kä sänki niitetään maahan tai jopa kerätään pois pellolta.

SADONKORJUUApilanurmien sadonkorjuun ajoittamisessa kiinnitetäänpäähuomio sadon rehuarvoon. Lisäksi tärkeitä huomioon-otettavia asioita ovat korjuuajan sää, maan tallaantumisris-ki ja vaikutus seuraavan sadon kasvuun. Puna-apilan kas-vurytmiin sopii parhaiten 2-niittojärjestelmä, jolloin juu-

Apilan seosviljelyn etuja• sato runsaampi• soveltuu paremmin rehuksi• talvehtiminen paranee• rikkaruohottuminen vähenee• huuhtoutuminen vähenee

Page 329: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

327

risto vahvistuu riittävästi ja talvenkestävyys paranee. 2-niittojärjestelmässä kuiva-ainesato on yleensä myös suu-rin. Oikein ajoitetuilla niitoilla myös sadon laatu sopii hy-vin karjan ruokinnan tarpeisiin. Erityisesti lypsykarjanruokinnassa rehuarvo on erittäin keskeinen näkökohta jariittävän varhainen ensimmäinen korjuu tärkeää. Lihakar-jalla voidaan tyytyä hieman heikompaankin rehuarvoon jakorjata ensimmäinen sato vanhempana.

Nurmirehun sulavuus vaikuttaa eläinten syömän re-hun määrään; hyvin sulavaa rehua eläimet voivat syödäenemmän kuin huonosti sulavaa. Tämä vaikuttaa erityi-sesti lypsylehmillä maitotuotoksen määrään. Huonostisulavaa rehua on täydennettävä suuremmilla määrillä vä-kirehua, jotta päästäisiin samoihin maitotuotoksiin. Nur-men kasvun edetessä laskee myös sen valkuaispitoisuus.Valkuaispitoisuus on sitä suurempi, mitä suurempi osuussadosta on palkokasveja. Apilan vanhetessa laskee myössen estrogeenipitoisuus. Ensimmäisessä korjuussa laadunmuutokset ovat nopeita ja toisessa korjuussa hitaita.

Rehun säilönnällinen laatu on riippuvainen mm. kor-juuajan sääolosuhteista. Märän rehun korjuussa ja säilön-nässä korjuu- ja säilöntätappiot muodostuvat suuremmik-si. Esikuivatus onnistuu vain poudalla. Apila tarvitsee hei-näkasveja pitemmän esikuivatusajan ja paremman pou-dan. Varmimmin hyvälaatuista esikuivattua säilörehuasaadaan, kun korjuu ajoitetaan poutajaksolle. Tällöin kor-juuta joudutaan toisinaan siirtämään useilla päivillä rehu-arvon kannalta optimaalista kasvuvaihetta myöhemmäksi.

Märällä maalla nurmirehua korjattaessa maa tiivistyyraskaiden kuormien alla. Kuivumisnopeus sateen jälkeenja tiivistymisalttius ovat riippuvaisia maalajista, savi-maat kuivuvat hitaimmin ja ovat herkimpiä tiivistymään.Mitä raskaampaa kalustoa käytetään, sitä kuivempaamaan tulee olla korjuussa. Maan tiivistyminen laskeeseuraavien korjuukertojen satoa. Myös sadon laatu heik-kenee apilan osuuden vähetessä ja useinkin rikkakasvi-en osuuden lisääntyessä.

Kakkossadon laatu on osin riippuvainen ensimmäi-sen niiton ajankohdasta. Mikäli ensimmäinen sato korja-taan aikaisin (apila ennen nupulle tuloa, timotei ennentähkälle tuloa), niin toiseen satoon tulee runsaasti kor-siintuvia nurmiheiniä ja apilaa, jolloin sen ruokinnalli-nen arvo (sulavuus) heikkenee, vaikka hitaammin kuinensimmäisessä korjuussa. Mikäli ensimmäinen sato kor-jataan myöhemmin (apila nupulla, timotei tähkällä), niin

APILANURMEN LAATU ERI NIITOISSASiikasalmi 1998-99

1. niitto 2. niitto

1. vuoden nurmi rv- % 16 14

D-arvo % ka 68 73

2. vuoden nurmi rv- % 12 15

D-arvo % ka 69 71

Apilapitoisuus luomussa km 36 % ja NPK 18 %

Kuusela ym. 2000

Tavoitteellinen rehuarvo- sulavuus > syöntikyky- valkuaispitoisuus > valkuaisväkirehun tarve- apilan osuus ja kasvuvaihe

Säilönnällinen laatuVaikuttaa rehun rehuarvoon

Maan tiivistyminenVaikuttaa seuraavien satojen määrään jalaatuun

Kakkossadon laatu- 1-sato korjataan aikaisin

• kakkossadossa runsaasti korsiintunutta,kukkivaa apilaa ja nurmiheiniä- 1-sato korjataan myöhään

• kakkossadon laatu hyvä- kokonaissadon määrään niittoajoilla on vain

vähäinen vaikutus

APILANURMEN KORJUUN AJOITUS

Page 330: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

328

toiseen satoon tulee hitaasti ja vähän korsiintuvia apila-ja heinäkasveja. Kokonaissadon määrään korjuuajan-kohdilla on vain vähäinen vaikutus. Kaksossadon laatuaheikentää korjuun viivästyessä rehevissä kasvustoissamyös alimpien lehtien kellastuminen.

Säilörehuksi ensimmäinen sato niitetään, kun apilaon tulossa tai tullut nupulle. Säilörehua voi apilasta teh-dä kukinnan alkuun asti. Korjuukoneiksi soveltuvat hy-vin kela-, hieno- ja tarkkuussilppurit. Esikuivatus on api-lasäilörehun valmistuksessa varsin suositeltavaa. Varsin-kin ensimmäisenä satovuonna apilan juuristo vahvistuuparemmin, kun ensimmäinen sato korjataan vasta kukin-nan alettua. Apilan sulavuus laskee hitaammin kuin hei-näkasvien. Apilanurmilla ensimmäinen niitto ajoittuuyleensä noin 4–5 päivää myöhäisemmäksi kuin heinä-kasvinurmilla. Odelmasadossa rehuarvon muutoksetovat hitaampia; odelmasato korjataan säilörehuksi elo-kuun loppuun mennessä.

Apilanurmen korjuuaikaa määritettäessä päähuomiokiinnitetään korjattavan rehun ruokinnalliseen arvoon.Nurmen kuiva-aineen sulavuus on tärkein tekijä. Sitä seu-rataan nurmen D-arvon avulla. Sopiva apilasäilörehun D-arvo lypsykarjatilalla on noin 68. Naudanlihantuotannos-sa se voi olla alempi. Apilan sulavuus laskee alkukesälläheinäkasveja hitaammin. Ensimmäisessä korjuussa puh-taalla apilalla sama D-arvo saavutetaan noin viikkoa ti-moteinurmia myöhemmin. Säilörehunurmien rehuarvonmuutoksia voidaan seurata mm. korjuuaikapalvelun avul-la (www.artturi.agronet.fi).

Luomunurmirehujen laatu on ollut käytännön tiloiltakerätyissä näytteissä lähellä tavanomaisia rehuja. Luo-munurmissa on valkuaista ollut hieman tavanomaistavähemmän ja kalsiumia huomattavasti enemmän.

Kuivaksi heinäksi apilanurmi niitetään kukinnanalusta täyskukintavaiheeseen. Apilaheinän korjuu hyvä-laatuisena edellyttää latokuivatusta. Apilan lehdet kuivu-vat hyvin nopeasti ja ovat herkkiä varisemaan. Paksutvarret sitä vastoin kuivuvat hyvin hitaasti. Niitto suorite-taan mieluiten niittomurskaimella tai niiton jälkeen suo-ritetaan voimakas pöyhintä varsien murtamiseksi. Myö-hemmin samana päivänä voidaan pöyhiä uudelleen voi-makkaasti vartta murtaen. Toisen päivän aamupäivälläpöyhitään jo varovasti pienillä kierroksilla. Sisäänajo la-tokuivuriin tehdään yleensä jo toisen päivän iltapäivällä.

LUOMUAPILASÄILÖREHUN JATAVANOMAISEN TIMOTEISÄILÖREHUNREHUARVOT JA KIVENNÄISKOOSTUMUS

Luomu- Tavanomainenapilasäilö- timoteisäilö

rehu rehu

Kuiva-aine % 32,7 29,6Raakavalkuainen %/ka 14,4 15,8Raakakuitu %/ka 27,6 28,3D-arvo %/ka 67,0 68,6OIV g/kg ka 81,0 83,4PVT g/kg ka 5,9 15,1Ry/kg ka 0,91 0,94

Kalsium g/kg ka 8,1 4,5Fosfori g/kg ka 2,1 2,9Magnesium g/kg ka 2,9 2,1Natrium g/kg ka 0,31 0,28Kalium g/kg ka 21,8 24,3

Kauppinen ym. 2001

LANNOITUKSEN VAIKUTUS APILANSATOON JA TALLAUKSEN VAIKUTUSJUURILAHOON

Juurilahoa %tallaamaton 34tallattu 6

Simojoki 1983

Page 331: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

329

Apilan lehtien karisemisen välttämiseksi pöyhinnät jaharavointi tehdään aamukasteen aikaan.

Korjuukoneiksi soveltuu pienehköillä aloilla ja ly-hyillä kuljetusmatkoilla heinähäntä tai etukuormaajanheinätalikko ja peräkärry. Isommilla aloilla käytetäännoukinvaunua. Latokuivurin täyttöön sopii säilörehu- taiolkilietso, johon liitetään kääntyvä torvi. Isommilla aloil-la teleskooppijakajalla varustettu heinälietso on käyttö-kelpoisin. Eri paalityyppejä voidaan myös kuivata niilleerikseen rakennetussa latokuivureissa. Apilanurmen kor-juu kuivaksi heinäksi on suositeltavaa myös siksi, ettärunsain määrin syötettynä nuori, tuore apila saattaa hei-kentää eläinten tiinehtyvyyttä. Estrogeenipitoisuuksiaalentaa mm. kuivatus heinäksi ja sadonkorjuun ajoitta-minen apilan nupulle tulon jälkeen.

Sadonkorjuutyöt ja laiduntaminen tulee pyrkiä teke-mään maan ollessa riittävän kuivaa. Kostealla maalla tal-lausvauriot rikkovat apilan juurenniskan kasvupistettä jajuuria, jolloin juurilahoa aiheuttavat mikrobit pääseväthaavoista tunkeutumaan kasviin. Apilanurmen tuottoky-ky heikkeneekin tallauksen ja maan haitallisen tiivisty-misen takia seuraavissa niitoissa usein noin 20-40 %.Savi- ja hiesumaat ovat märkinä alttiimpia haitalliselletiivistymiselle.

TALVEHTIMINENTalvenkestävyyteen vaikuttavat apilan fysiologinen tilaja kasvitaudit. Sopivan viljelytekniikan käyttö parantaaapilan talvehtimisedellytyksiä. Kasvuston tulisi olla har-vahko. Hyvin tiheäksi kylvetty apilanurmi harveneeyleensä talvella eniten. Seosviljely ja hajakylvö ovat hie-man rivikylvöä ja puhdaskasvustoja varmempia. Apila-nurmille tulee syksyllä jäädä riittävästi aikaa ja lehtipin-ta-alaa vararavintojen keruuseen. Kun päivälämpötilalaskee syksyllä alle 5 °C:een, kasvu pysähtyy, mutta yh-teyttäminen jatkuu edelleen jos valoa on riittävästi. Läm-min (yli 5 °C) ja pimeä, pilvinen sää syksyllä vaikeuttaavararavintojen kertymistä juuriin. Apilalle tulee varatasyyskuu vararavintojen keräämiseen. Tämän takia vii-meinen niitto tehdään jo elokuun puolella. Talvehtimisenkannalta huonoin niittoaika on syyskuun puoliväli, kos-ka silloin apila ehtii kasvattaa uudet lehdet. Uusien leh-tien kasvatus kuluttaa talveksi tarkoitettua vararavintoa,jota ei enää ehdi kertyä juuriin ennen talven tuloa.

Page 332: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

330

Mitä myöhäisemmäksi viimeinen niitto siirtyy, sitä pi-tempi sänki tulee jättää (n. 10–12 cm). Sadonkorjuu kui-vissa olosuhteissa parantaa osaltaan talvehtimista. Hyväojitus ja pintavesien poisjohtaminen ovat hyvän talveh-timisen perusedellytyksiä. Suursarat ovat tasaisilla alu-eilla eräs ratkaisu pintavesiongelmiin.

Routaantuneessa maassa juuriston hengitys jää oleel-lisesti sulaa maata pienemmäksi. Näin juurten vararavin-to riittää paremmin kevääseen asti.

Ylirehevässä odelmassa apilamätä leviää helpomminkuin kohtuullisen rehevässä kasvustossa. Rehevä odelmaon syytä niittää pitkään sänkeen elokuun puolella tai lai-duntaa kevyesti.

LAIDUNTAMINENNurmipalkokasveista valkoapila on tyypiltään sellainen,että se soveltuu hyvin laiduntamiseen. Rönsyilevän kas-vutapansa ansiosta se kestää tallausta sekä usein tapahtu-van katkaisun. Puna- ja alsikeapilalle sekä sini- ja sirp-pimailaselle sekä vuohenherneelle sopii parhaiten har-voin tapahtuva kasvun keskeytys (2-3 kertaa kasvukau-dessa). Ne ovat myös arkoja eläinten sorkkien aiheutta-mille tallausvaurioille.

Apilan talvehtimisen varmistaminen

• vararavintoa juuristoon

• odelman niitto jo elokuussa

• pitkä sänki

• hyvä ojitus

• pintavesien poisjohtaminen

• maan tiivistymisen välttäminen

• routa

• talvenkestävä lajike, seosviljely,hajakylvö ja kohtuullinen kasvutiheys

• kaksi niittoa

• riittävästi välivuosia

PUNA-APILALAJIKKEIDEN TALVITUHO 2-, 3- JA 4-NIITOSSA

Pulli ym. 1985

SYYSNIITON AJANKOHDAN VAIKUTUSAPILANURMEN TALVEHTIMISEEN

Page 333: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

331

Laiduntamiseen soveltuvat parhaiten valkoapilavaltaisetnurmet sekä vanhemmat, kynnettävät nurmet, joiden api-lapitoisuus on vähäisempi. Kynnettävillä nurmilla tal-lausvaurioista ei ehdi tulla merkittävää haittaa. Laidun-taminen otetaan huomioon viljelykiertojen ja lohkojaonsuunnittelussa.

Kaikkien laitumien mutta varsinkin puna-apilapitois-ten nurmien laiduntamiseen sopii kaistasyöttö. Laidunloh-kosta aidataan siirrettävällä sähköaidalla uutta nurmeakerrallaan syötettäväksi vain yhden syöttökerran annos.Kaistasyöttö vähentää tallausvaurioita ja tarkentaa laitu-men hyväksikäyttöä. Aitojen siirtoon tarvittavan työajantarve riippuu mm. lohkojen muodosta. Riittävän pitkän-omaisella laidunlohkolla siirrettävä väliaita on nopea siir-tää, kun siirrettäviä tolppia ei tarvita 3–4 kpl enempää.

Laiduntamisessa on tarpeen ottaa huomioon myöseläinten sopiva valkuaisen saanti. Apilavaltaista odelmaatäydennetään tarvittaessa niukalti valkuaista sisältävillä li-särehuilla. Syksyiseen apilan odelman laiduntamiseen liit-tyy myös puhaltumisriski. Puhaltumista ehkäistään paitsiniittoruokinnalla ja kaistasyötöllä, myös sopivalla lisäre-hujen syötöllä (esim. karkearehut) sekä laskemalla eläimetvasta myöhemmin päivällä laitumelle nurmen kuivahdet-tua. Keltamaite vähentää laitumissa puhaltumisriskiä.

Laitumen sato on tasapainotettava korkean lehmäkoh-taisen tuotoksen ja hehtaarituotoksen välillä. Jos laitumensatotaso pyritään maksimoimaan, niin lehmäkohtainen lai-dunruohon syönti vähenee ja maitotuotos jää alhaisem-maksi. Jos lehmäkohtainen tuotos pyritään maksimoi-maan, niin laidunta ei voida syöttää kovin tarkkaan. Laitu-

KAISTASYÖTTÖ

1. Syöttökerta 2. Syöttökerta 3. Syöttökerta 4. Syöttökerta 5. Syöttökerta

Siirrettävä aita

Pitkänomainenlaidunlohko

Page 334: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

332

men sopiva syöttökorkeus on noin 10–12 cm. Puhdistus-niittoja on syytä tehdä usein. Siikasalmen luomulaidunko-keessa laidunalaa tarvittiin lehmää kohti kesässä 44 aaria jakaistasyötössä neljännestä vähemmän eli 33 aaria.

Puna-apilavaltaiset nurmet soveltuvat hyvin niitto-ruokintaan. Niiden rehuarvo säilyy heinäkasvinurmia ta-saisempana kasvukauden eri vaiheissa. Kokonaisrehuyk-sikkösato muodostuu myös suuremmaksi, kun niittojatehdään vain kaksi tai kolme. Puhaltumisriski näyttäisitällöin myös pienenevän.

SIEMENVILJELYPaikallisiin olosuhteisiin sopeutuneen siemenen tuotan-to varmistaa osaltaan apilanviljelyn onnistumista. Kotoi-sen siemenen tuotantoon sopii hyvin normaalin seosnur-men 2. tai 3. vuoden kasvusto. Talvenkestävimmät yksi-löt ovat jäljellä näissä vanhemmissa nurmissa eikä niis-sä ole myöskään haitallisia rikkakasveja niin paljon kuinensimmäisen vuoden nurmissa.

Siemenen muodostukseen apila tarvitsee mm. booriasekä pölyttäjiksi mehiläisiä tai luonnon kimalaisia. Sie-meneksi varatulta lohkolta kitketään haitalliset rikkakas-vit kuten hierakat ja saunakukka. Onnistunut pölytysvaatii aurinkoisen sään. Huippukukinnasta ja parhaastapölytysajankohdasta 4–5 viikon kuluttua siemenet ovatkehittyneet. Tällöin (elokuun loppupuolella) kasvustovoidaan niittää ja kuivata seipäillä. Suora leikkuupuintitästä noin 1–2 viikkoa myöhemmin onnistuu kuivissaolosuhteissa, kun puimurin säädöissä ja puinnissa ollaanhuolellisia.

Pienillä (alle 0,5 ha) siemenlohkoilla pölytys onnis-tuu isoja lohkoja varmemmin ja siemensato on suurem-pi. Keskimääräinen apilan siemensato on noin 200 kg/ha, mutta edullisissa oloissa jopa 600 kg/ha.

6.2.2 HERNEEN LUONNONMUKAINENVILJELY

Hernettä viljellään sekä ruokaherneeksi, tuoremyyntiin,säilykeherneeksi että rehuherneeksi. Herneen viljely kuu-luu oleellisena osana luonnonmukaiseen viljelyyn. Herne,kuten härkäpapukin, on typpiomavarainen palkovilja, jon-ka valkuaispitoisuus on viljoihin verrattuna korkea. Her-neen esikasviarvo viljoille on myös hyvä. Karjatiloilla sitäviljellään seoksina tukiviljan kanssa rehuksi. Herneen vil-

Page 335: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

333

jely karjatiloilla omavaraistaa lannoitusta ja valkuaisruo-kintaa. Karjattomilla tiloilla sen merkitys typpilannoituk-sen omavaraistajana on tärkeä.

Rentovartisen, herkästi lakoutuvan herneen viljely taan-tui leikkuupuintiin siirtymisen myötä. Nykyisin uudet puo-likorkeat lajikkeet ja kärhiksi jalostuksen keinoin muutetutlehdykät ovat pitkälti poistaneet herneen korjuuongelmat.Nykyisin käytössä olevat lajikkeet ovat myös entisiä lajik-keita noin 1–2 viikkoa aikaisempia. Seosviljely tukiviljankanssa on viljelyvarmin ja luonnonmukaiseen viljelyynsuositeltavin viljelymenetelmä. Seosviljely vähentää myösmatalakasvuisten ja puolilehdettöminä heikosti varjostavienhernekasvustojen rikkaruohottumista. Vahvavartisen här-käpavun viljely seoksissa on myös käyttökelpoinen mene-telmä hyödyntää palkoviljojen etuja.

KASVUPAIKKAHerne on vaatelias sekä ilmaston että maaperän suhteen.Runsaimmat hernesadot on saatu hyvärakenteisilta hieta-ja liejusavimailta. Rehuksi hernettä voidaan viljellä seos-kasvustoina koko kauranviljelyalueella. Herne viihtyyparhaiten, kun maan pH on 5,9–6,7. Herneen esikasvik-si sopivat luontevimmin viljat. Välivuosia on varmintapitää neljä.

LAJIKKEETHerneen lajikevalinnassa korostuu aikaisuus ja siitä riip-puva sadonkorjuuvarmuus. Muita viljelyssä huomioitavianäkökohtia ovat mm. soveltuvuus ruokaherneeksi, varrenpituus ja laonkestävyys, poudanarkuus sekä varjostavuus.Siemen voi olla väriltään vihreä tai keltainen. Siemenenkoko vaihtelee suuresti. Se vaikuttaa mm. korjuun onnis-tumiseen leikkuupuimurilla ja siemenmenekkiin.

Nykyiset hernelajikkeet ovat kaikki ns. puolikorkeitalajikkeita, joiden varren pituus on olosuhteista riippuennoin 45–70 cm. Sohvia ja Scorpiota lukuun ottamatta kai-kissa muissa lajikkeissa laonkestävyyttä on parannettumuuttamalla lehdykät kärhiksi. Toisiinsa tarttuneet herne-yksilöt pysyvät hyvin pystyssä, mutta kasvusto varjostaatällöin vähän. Kilpailukyky rikkakasveja vastaan on näinheikentynyt sekä varren noin 30 cm lyhenemisen että leh-dyköiden kärhiksi muuttumisen takia. Yleisimmin viljel-lyt hernelajikkeet ovat olleet Karita, Tiina ja Pika.

Satoisimpia hernelajikkeita lajikekokeissa ovat olleetPerttu, Julia, Alfetta, Scorpio ja Karita. Luomukokeissa

Tukiviljan etuja• viljelyvarmuus lisääntyy• lakoontuminen vähenee• typpiomavaraisuus lisääntyy• rikkakasvien ja tautien hallinta helpottuu• tukiviljan valkuaispitoisuus lisääntyy• sadonkorjuu helpottuu

Page 336: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

334

HERNE- JA HÄRKÄPAPULAJIKKEET 2002

Suos. Kasvu- Sato eri Lako Korren Sie- 1 000 Val- Kypsy-Lajike ja viljely- aika vyöh. pituus menen siem. kuais- minenomistaja alue pv I-II % cm väri 1) paino/g % % 2)

Alfetta, CB I 98 97 32 52 K 309 20,6 90Julia, DP I 99 106 66 67 K 245 22,8 63Karita, SW 97 3844

= 100 18 63 V 293 21,5 92Perttu, Bor 99 107 58 70 K 235 22,7 74Pika, Bor I-II 93 74 37 45 V 227 21,9 95Saara, Bor I 99 88 46 63 V 231 21,9 89Scorpio, CB I 97 99 57 54 K 276 21,4 90Sohvi, Bor I 101 87 67 61 V 226 24,3 86Sunna, Bor I-II/e 92 78 43 50 K 242 21,2 89Tiina, Bor I 98 86 55 60 V 225 21,4 96Ukko I 111 3026 18 76 336 29,9Kontu I 111 3421 19 79 344 29,4

1) Siemenen väri: V = vihreä, K = keltainen2) Kypsyminen = pehmenneiden herneiden osuus 60 min keitossa.

Viralliset lajikekokeet 1994-2001

satoisimpia ovat olleet Karita, Alfetta ja Scorpio. Aikai-simpia ovat rehuherne Sunna ja Pika. Myöhäisimpiä ovatSohvi, Saara, Alfetta ja Perttu, jotka ovat kymmenisenpäivää Sunnaa ja Pikaa myöhäisempiä.

Pienisiemeninen uutuuslajike on keltainen Perttu,joka on lajikekokeissa ollut satoisin. Sohvi on puolikor-kea ja lehdellinen hernelajike ja siten edellisiä varjosta-vampi lajike. Se sopii erityisen hyvin poudankestäväm-pänä Etelä-Suomen savimaille. Sen siemen on pieni javalkuaispitoisuus korkea.

Lehdelliset lajikkeet Sohvi ja Scorpio sekä Perttu la-koutuvat muita lajikkeita herkemmin. Vähiten lakoutu-via ovat Karita, Alfetta ja Pika.

Pienisiemenisimpiä ovat Sohvi, Tiina, Pika ja Perttu.Isosiemenisimpiä ovat Alfetta, Karita ja Scorpio.

Vanhaa ns. korkeaa lajiketyyppiä edustava Kiri onjossain määrin ollut luomutiloilla vielä viljelyssä. Senetuja ovat hyvä poudankestävyys ja kilpailukyky rikka-kasveja vastaan. Riittävän runsaan tukiviljan kanssa senviljely onnistuu myös savimailla.

Härkäpapulajikkeista markkinoilla on Kontu, joka onharmaahomeen kestävämpi ja satoisampi kuin edeltäjän-sä. Kasvuaika on noin 2–3 viikkoa hernelajikkeita myö-häisempi. Härkäpavun viljely seoskasvustona on myö-häisyydestä huolimatta onnistunut viileinäkin kasvukau-sina Keski-Suomea myöten.

Seosviljely lisääherneen viljelyvarmuutta!

Page 337: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

335

SIEMENSEOSPuhdaskasvustoissa puolilehdettömillä hernelajikkeilla so-piva kasvutiheys on noin 110–120 kpl/m2. Tähän pääsemi-seksi kylvötiheyden tulee olla noin 130–140 kpl/m2. Puh-daskasvustoja voidaan kuitenkin viljellä vain Etelä-Suo-messa käyttäen tehokasta rikkakasvien torjuntaa. Luon-nonmukaisessa viljelyssä käytetäänkin useimmiten rikka-kasveja varjostavaa seosviljaa. Härkäpavun tavoiteltavakylvötiheys puhdaskasvustoissa on noin 60–70 kpl/m2.

Herneen seosviljely tukiviljan kanssa on viljelyvar-muutta oleellisesti lisäävä ja suositeltava menetelmä.

Seosviljelyssä kokonaissato on noin 20 % herneenpuhdaskasvustoa suurempi. Herneen osuus sadossa onkuitenkin pienempi kuin herneen osuus siemenseokses-sa. Seuraavassa on suuntaa-antavia esimerkkejä herneenja kauran seoksista. Siemenmääriä ja seossuhteita on tar-kennettava sadon käyttötarkoituksen, viljelyalueen jaolosuhteiden mukaan.

Hernettä kg/ha Kauraa kg/ha Yhteensäkg/ha

Sunna, Pika 100 – 150 + Aarre, Aslak 90 – 50 = 200Karita, Scorpio 120 – 170 + Veli, Aarre 90 – 50 = 200Tiina, Julia 100 – 150 + Veli, Fiia 90 – 50 = 180Sohvi, Perttu 100 – 150 + Veli, Fiia 100 – 80 = 200Alfetta 120 – 170 + Veli, Virma 100 – 80 = 200Kiri 80 – 100 + Katri, Virma 120 – 100 = 200Ukko 80 – 150 + Katri, Virma 120 – 100 = 200-250

Etelä-Suomessa savimaille hernettä kylvetään enemmänja seokset voivat olla edellä esitettyä hernevaltaisempia.Herneen siemenmäärä voi olla puhdaskasvuston siemen-määrä ja tukiviljaa voidaan käyttää lajikkeesta riippuenesim. vain noin 20–30 kg/ha, ja Keski-Suomen pohjois-osissa vastaavasti viljavaltaisempia seoksia. Keski-Suo-messa voidaan käyttää myös monipuolisia, ns. neljän vil-jan seoksia, joissa kauran ja ohran lisäksi on vähän her-nettä ja härkäpapua (n. 10–30 kg/ha).

KYLVÖHerneen kylvöaika on vehnän ja kauran tavoin noin5.–15.5. Herne kylvetään kosteaan maahan noin 6–8cm:n syvyyteen. Jyräämällä varmistetaan paitsi tasainentaimettuminen niin myös mahdollisesti lakoutuneen kas-vuston puinnin sujuminen.

Sopiva siemenseos riippuu mm.seuraavista seikoista

• Mitä pitempivartinen hernelajike,sitä enemmän tukiviljaa tarvitaan.

• Mitä hikevämpi maalaji,sitä viljavaltaisempi seoksen tulee olla.

• Mitä viileämpi ja kosteampi kasvukausi,sitä viljavaltaisempi seos.

• Mitä pohjoisempi viljelypaikka,sitä viljavaltaisempi seos.

SEOSVILJELYN VAIKUTUS HERNEENJA KAURAN SATOON

Saastamoinen 1992

Page 338: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

336

LANNOITUSPuhdaskasvusto ja hernevaltainen seos ovat typen suhteenomavaraisia. Hyväkasvuinen herne sitoo ilmakehästä typ-peä noin 60-120 kg/ha. Tarvittaessa herne ympätään typ-pibakteereilla. Fosforin tarve on viljojen luokkaa. Kali-umin tarve herneellä on samansuuruinen kuin viljoilla.

RIKKAKASVIEN HALLINTAHerneellä pääpaino rikkakasvien hallinnassa on viljely-teknisissä, ennaltaehkäisevissä menetelmissä. Kasvin-vuorotuksen on syytä olla riittävän monipuolinen. Tasa-usäestys ja viivästytetty kylvö ovat mahdollisia lähinnäEtelä-Suomen savimailla. Rikkakasviäestys voidaan teh-dä myös herneelle, mutta hellävaraisesti.

SADONKORJUUTukiviljaa tulisi käyttää niin paljon, että kasvusto pysyypystyssä. Leikkuupuinti sujuu tällöin kuten viljan puin-ti; kunhan varstasiltaa lasketaan, kelan kierroslukua pie-nennetään ja seula vaihdetaan isoreikäiseen. Sitä vastoinlakoutuneen kasvuston leikkuupuinti on hidasta ja aihe-uttaa puintitappioita. Herne kuivataan varovasti miedol-la lämmöllä 16 % kosteuteen.

6.3 KASVIKOHTAISIA VILJANVILJELYOHJEITA

6.3.1 RUKIIN LUONNONMUKAINENVILJELY

Ruis on viljakasvi, joka sopii hyvin luonnonmukaiseen vil-jelyyn. Se antaa tyydyttäviä satoja kohtuullisella lannoituk-sella. Rikkakasvit eivät yleensä haittaa, koska rukiin kilpai-lukyky on erinomainen. Pääosa rukiinviljelystä on syysru-kiin viljelyä. Ruislohko on syksyn ja talven vihreänä, jol-loin se suojaa maata eroosiolta ja ravinteiden huuhtoutumi-selta. Maan rakenteen kannalta ruis on edullinen, koskakylvö- ja sadonkorjuutyöt voidaan tehdä yleensä maan ol-lessa kuivaa ja rukiin juuristo on laaja. Ruista viljeltiinluonnonmukaisesti vuonna 2 000 noin 11 000 ha, joka olineljännes maamme rukiin viljelyalasta.

KASVUPAIKKARuis menestyy parhaiten viettävillä kivennäismailla.Päinvastoin kuin syysvehnä ruis viihtyy myös kevyilläkivennäismailla.

RUIS VILJELYKIERROSSA

KesantoApilanurmiViherrehuVarhais-peruna

RUISJuurikasvitHernekauraKevätviljaJuurikasvit

Page 339: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

337

Painanteista rukiin oras häviää usein talven aikana. Tasai-silla lohkoilla pintavedet ohjataan pois vesivakojen avul-la. Voidaan kokeilla myös kuperia sarkoja. Maan muotoi-leminen harjuiksi eli siemenen multaus kultivaattorilla oneräs mahdollisuus parantaa talvehtimisedellytyksiä.

Rukiin esikasviksi sopii hyvin nurmi tai viherrehu.Kesanto on perinteisesti ollut hyvä rukiin esikasvi. Vi-herkesanto on karjattomalla luomutilalla ylivoimainenavokesantoon verrattuna. Varhaisperuna ja vihanneksetsopivat myös hyvin rukiin esikasviksi.

LAJIKKEETTalvehtivan kasvin, kuten rukiin lajikevalinnassa talven-kestävyys on tärkeä valintaperuste. Satoisimmat lajikkeetovat yleensä heikompia talvehtijoita. Korrenlujuus ei luo-mussa ole kovin merkittävä lajikkeen valintaperuste. Uusi-en lajikkeiden satopotentiaali on vanhoja lajikkeita suu-rempi. Ne tuottavat hyvissä olosuhteissa ja riittävän voi-makkaalla lannoituksella runsaita satoja. Uudet lajikkeetovat lyhytkortisempia ja vähemmän lakoutuvia kuin van-hat lajikkeet. Niitä voidaan suositella hyvissä talvehtimis-olosuhteissa runsaalla lannoituksella viljeltäviksi. Vanhatlajikkeet soveltuvat parhaiten viljeltäviksi vaikeissa talveh-timisolosuhteissa niukalla lannoituksella. Runsassatoisem-mat Riihi, Anna, Kartano, Elvi, Voima ja Ponsi ovat hei-kommin talvehtivina käyttökelpoisia Etelä-Suomessa. Hei-kompisatoiset Ensi ja Jussi sekä vanhat lajikkeet Sampo jaToivo sopivat talvenkestävimpinä runsaslumisille alueilleKeski-Suomeen. Sadonkorjuun onnistumiseen vaikuttaamm. jyväkoko. Pienijyväiset lajikkeet kuivuvat puintikun-toon sateen jälkeen isojyväisiä lajikkeita nopeammin.

MUOKKAUSSyysviljalohkot on syytä kuohkeuttaa syvästä kyntämäl-lä normaalisti. Nurmessa suoritetaan ennen kyntöä sän-kimuokkaus pinnan rikkomiseksi esim. lautasäkeellä.Sängen ja juuriston annetaan kuivua pari viikkoa ennenkylvöä. Näin niiden lahoaminen pääsee hyvään alkuunennen kylvöä. Tarvittaessa juolavehnän hävittämiseksivarataan noin kuukauden puolikesannointiaika. Maanpintakerroksen multavuutta ja rakennetta parantaa kään-tämättä tapahtuva muokkaus. Kynnön asemesta nurmikuohkeutetaan kyntösyvyyteen esim. siivettömällä au-ralla tai kultivaattorilla, jonka jälkeen paakut rikotaanvälittömästi pyöriväteräisellä äkeellä, kuten lautasäkeel-

RUKIIN SATO OMAVARAISVILJELYSSÄMTT 1983–92, 21 kokeen keskiarvo

Rinne ym 1992

Uusimmat tilastotiedot:www.kttk.fi >Luomu>Tilastotietoja

Page 340: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

338

lä tai jyrsimellä. Syysviljalle maata ei muokata liian hie-noksi, jottei se liety syksyn sateissa.

LANNOITUSRukiin lannoitteeksi sopii esim. kompostoitu karjanlanta15-30 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia 150–400 kg/ha.Viherlannoitus sopii hyvin rukiille ja se korvaa karjan-lannan. Omavaraisviljelykokeessa on apilaviherlannoi-tuksella saatu sama sato kuin tavanomaisella viljelytek-niikalla. Hajonta on ollut tavanomaista suurempi. Esi-kasvi vaikuttaa lannoitustarpeeseen. Apilapitoisen nur-men jälkeen hyväkuntoisilla mailla voidaan ruis viljelläilman lannoitustakin. Puun tuhka sopii rukiin lannoit-teeksi noin 1-3 t/ha.

SIEMEN JA KYLVÖSiemenen tulee olla luonnonmukaisesti tuotettua, tervet-tä ja peittaamatonta. Kotoista siementä käytettäessä onsyytä huomata myös, että torajyvä leviää siemenen mu-kana ja sitä ei siemeneksi käytettävässä rukiissa saa ollalainkaan, koska leipäviljassa ei torajyvää saa esiintyä.

Rukiilla sopiva siemenmäärä on 500 kpl/m2. Jyvänkoosta ja itävyydestä riippuen se tarkoittaa noin 140–180kg/ha kylvömäärää. Myöhäisissä kylvöissä siemenmäärääon syytä lisätä 10–20 %. Rukiin sopiva kylvösyvyys on2–4 cm. Syysviljoja ei jyrätä. Rukiilla sopiva kylvöaikaEtelä-Suomessa on 20.–30.8. ja Keski-Suomessa 15.–25.8.

RIKKAKASVIEN HALLINTARuis on pitkäkortisena ja aikaisin keväällä kasvavanahyvä kilpailija rikkakasvien suhteen. Rikkakasvien hal-litsemiseksi ruislohko muokataan huolella. Tarvittaessakäytetään pika- tai puolikesantoa. Viljelykierrossa ei vil-jellä syysviljaa liian usein. Rikkakasvien siementen hä-vittämiseksi lanta kompostoidaan. Myöhäisempi kylvörikkaruohottuu yleensä aikaista kylvöä vähemmän. Hyvätalvehtiminen tulee varmistaa täystiheän kasvuston ai-kaansaamiseksi. Rikkakasviäestys voidaan tarvittaessatehdä jo syksyllä, mikäli maa on siihen riittävän kuivaa.Keväinen rikkaäestys tulisi tehdä mahdollisimman var-hain, heti kun maa kuivahtaa ajo- ja äestyskuntoon.

TALVEHTIMINENViljelytoimet tulisi suunnitella siten, että juuristoon ker-tyy runsaasti vararavintoa talveksi. Kylvöaika tulisi so-

PELTOKASVIEN SOPIVIAKYLVÖTIHEYKSIÄ

kevätvehnä 600–700 kpl/m2

ruis ja syysvehnä 500

ruisvehnä 450–500

kaura 500–550

ohra 500

herne, puolilehdetön 120–140

härkäpapu 60–70

kevätrypsi 300–350

syysrypsi 150

öljypellava 750–900

kuitupellava 2000–2200

Kylvömäärän laskeminen

Kylvömäärä kg siementä/ha =kylvötiheys kpl/m2 x 1 000 siemenen paino g

itävyys %

500 kpl/m2 x 30 g =>176 kg/ha85 %

500 kpl/m2 x 25 g => 129 kg/ha97 %

Page 341: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

339

vittaa siten, että oras ehtii sopivan reheväksi eli juuristoehtii vahvistua riittävästi (sopivan rehevässä oraassa on3–4 sivuversoa). Typpeä käytetään hyvin kohtuullisesti,fosforia ja kaliumia tulee olla riittävästi. Talvehtimiseenvaikuttaa lajikevalinta merkittävästi. Parhaiten runsaslu-misilla alueilla talvehtivat Ensi, Jussi ja Sampo sekä Toi-vo. Harjuviljely eli äestys kylvön jälkeen joustopiikkiä-keellä ilman varpajyrää tai kultivaattorilla varmistaaosaltaan tasaisilla mailla talvehtimista. Routaantuneessamaassa talvehtiminen on oleellisesti sulaa maata parem-pi, juuriston vararavinto riittää pienemmän hengityksentakia pitempään. Jos maa on sula lumen tullessa, niinmaa saadaan routaantumaan, kun lumi lanataan tukillapakkaspäivänä.

SADONKORJUULeipäviljat tulee korjata nopeasti niiden tuleennuttuapuintikuntoon. Sakoluku putoaa sateissa nopeasti. Leik-kuupuinti suoritetaan melko varhain, kun kosteus ensikerran laskee alle 30–35 %.

Sakolukutavoite rukiilla on vähintään 80. Sakolukusaisi olla mieluiten vähintään 110–130. Hehtolitrapainontulee olla vähintään 68 kg, rikkapitoisuuden alle 2 % jakosteutta enintään 14 %. Laatu vaikuttaa hinnoitteluun.

Ruista on karjatiloilla alettu uudelleen viljellä myösjuhannusrukiina. Ruis ja mahdollinen seoskasvi kylve-tään avokesantoon kesäkuun loppupuolella. Vihantasatokorjataan elokuun loppupuolella rehuksi. Ruissato korja-taan seuraavana vuonna. Lajikkeeksi soveltuu vain Ensi.Seoskasvina voidaan käyttää esim. ruisvirnaa noin 20-30kg/ha. Vihermassa on korjattava pois, jotta kasvusto tal-vehtisi. Korjuun yhteydessä maa ei saa tiivistyä.

6.3.2 KEVÄTVEHNÄNLUONNONMUKAINEN VILJELY

KASVUPAIKKAVehnä on vaateliain viljalaji kasvupaikan ja maan kasvu-kunnon suhteen. Vehnän viljelyyn sopii lämmin, hallal-ta suojattu kivennäismaa. Lohkon pH tulisi olla yli 6,0.Vehnä tarvitsee runsaasti ravinteita, ennen kaikkea typ-peä. Esikasviksi sopii näin apilanurmi, viherrehu tai her-nekaura. Viherkesanto tai juurikasvit sopivat myös hy-vin vehnän esikasveiksi. Vehnää viljeltiin luonnonmu-

Page 342: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

340

kaisesti vuonna 2 000 noin 5 000 ha, josta suurin osa olikevätvehnää.

LAJIKKEETKevätvehnällä aikaisuus, valkuaispitoisuus ja sakoluvunkestävyys ovat keskeisiä lajikkeen valintaperusteita. Li-säksi hyvä taudinkestävyys olisi merkittävä lisävahvuus.Pitkästä korresta näyttää olevan viljoille luonnonmukai-sessa viljelyssä etua, koska pitkäkortisen lajikkeen kil-pailukyky rikkakasveja vastaan on parempi. Laonkestä-vyys ei luomuviljelyssä ole kovin merkittävä lajikkeenvalintaperuste.

Pitkäkortisilla lajikkeilla on yleensä myös laaja javahva juuristo. Ne pystyvät ottamaan tehokkaammin ra-vinteita ja ne ovat poudankestävämpiä kuin lyhytkortisetlajikkeet. Pitkäkortisimpia lajikkeita ovat Manu, Reno,Heta, Kruunu, Satu ja Mahti.

Aikaisimpia ovat Heta, Anniina ja Manu. Valkuaispi-toisimpia ovat Heta, Manu, Anniina, Bastian ja Satu. Sa-koluvultaan parhaita lajikkeita ovat Bastian, Reno, Tjal-ve sekä Manu ja Anniina. Sakoluvun parhaiten säilyttä-vät Mahti ja Kruunu. Leivontalaadultaan parhaita ovatManu ja Anniina.

Satoisimpia ovat Kruunu, Vinjett, Mahti ja Tjalve.Taudinkestävimpiä (ruskolaikun ja härmän) ovat Vinjett,Kruunu, Mahti, Bastian ja Anniina sekä Tjalve.

MUOKKAUSVehnälle maa muokataan normaalisti. Vehnä tulee kyl-vää aikaisin, mutta maan riittävään kuivumiseen ja ra-kenteen säilyttämiseen tulee kiinnittää huomiota. Maantulisi olla hyvin muokkautuvaa ja tallauksen kestävääkoko ruokamultakerroksen syvyydeltä. Herkästi kuivu-villa savimailla tasausäestys säästää kosteutta.

LANNOITUSKevätvehnä on viljoista vaateliain lannoituksen suhteen.3 000 kg:n jyväsato sisältää typpeä 60–65 kg, fosforia 10kg ja kaliumia 15 kg. Sille voidaan käyttää kompostoituakarjanlantaa 25–40 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia150–400 kg/ha. Ilmastettu lietelanta sopii hyvin vehnäl-le. Viherlannoitus korvaa karjanlantaa. Kaksivuotinenapilanurmi sopii erityisen hyvin vehnän esikasviksi, kos-ka se nostaa jyvien valkuaispitoisuutta. Esikasvi ja maan

KEVÄTVEHNÄ VILJELYKIERROSSA

KEVÄT-VEHNA

ApilanurmiViherrehuHernekauraViherkesantoJuurikasvit

KauraOhraHernekauraViherrehuNurmi

Page 343: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

341

kasvukunto, ennen kaikkea rakenne, vaikuttavat merkit-tävästi lannoitustarpeeseen.

SIEMEN JA KYLVÖKäytettävän siemenen tulee olla tervettä ja peittaamaton-ta. Cedomon-peittaus on kuitenkin luomussa sallittu.Kevätvehnän sopiva kylvömäärä on 600–700 kpl/m2.Siementä käytetään sen koosta ja itävyydestä riippuennoin 240–270 kg/ha, rikkakasviäestystä käytettäessä 10–15 % enemmän. Sopiva kylvösyvyys on 4–5 cm ja sopi-va kylvöaika yleensä toukokuun alkupuolisko. Kevät-vehnälohkot jyrätään.

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasvien hallitsemiseksi käytetään riittävän moni-puolista viljelykiertoa. Lannan huolellinen kompostoin-ti tai lietelannan ilmastus vähentävät rikkakasvien sieme-niä. Savimailla voidaan käyttää tasausäestystä ja muuta-malla päivällä viivästettyä kylvöä. Aluskasviksi sopiipuna-, valko- tai persianapila. Ne vähentävät rikka-ruohottumista. Rikkaäestys suoritetaan tarvittaessa 2–3-lehtivaiheessa.

SADONKORJUULeipoutuvuuteen oleellisesti vaikuttava sakoluku putoaavehnällä sateissa lajikkeesta riippuen melko nopeasti.Leikkuupuinti suoritetaan tämän vuoksi riittävän tuleen-tumisasteen saavutettua. Sopiva puintikosteus on noin20–25 %. Sakolukutavoite leipävehnällä tulee olla vähin-tään 170. Vähimmäisvaatimus on 140. Sakoluvultaan eri-laiset viljaerät pidetään erillään. Hehtolitrapainon tuleeolla vähintään 76 kg, rikkapitoisuus alle 2 % ja kosteuttaenintään 14 %. Kun valkuaispitoisuus on 11,5–12,0 %,on vilja perushintaista. Suurimoiksi käytettävän vehnäntulee olla tuleentunut tasaisesti, vihreitä jyviä ei saa olla.

VILJANÄYTTEEN OTTOLeipäviljaa myyvän viljelijän on syytä olla selvillä kun-kin viljaerän laadusta. Laadun selvittämiseksi jokaisestaviljaerästä otetaan näyte ja toimitetaan viljan laatumää-rityksiä tekevän keräilyliikkeen kautta viljalaboratori-oon. Rinnakkaisnäyte jätetään varalle.

Viljanäytteen ottaminen

– Otetaan siten, että se edustaa mahdolli-simman hyvin koko viljaerää.

– Viljaerän eri puolilta otetaan sattumanva-raisesti samansuuruisia osanäytteitä puh-taaseen astiaan, esim. sankoon.

– Osanäytteitä tulisi ottaa• 2000 kg:n erästä -> 10 kpl• 10000 kg:n erästä -> 30 kpl

– Osanäytteistä tulee kertyä vähintään 2 l.

– Osanäytteet sekoitetaan huolellisesti.

– Tästä kokonaisnäytteestä otetaan vähin-tään yhden litran suuruinen näyte,joka lähetetään tutkittavaksi esinäytteenä.Toisen 1 l:n suuruisen näytteen voi jättääitselle varanäytteeksi.

Kosteusnäyte suljetaan tiiviiseen pakkaukseen.– Mukaan liitetään näyteilmoitus

• lähettäjän nimi• viljalaji• viljaerä• näytteenottopäivä

(• erän suuruus, jos näyte toimitetaanmahdolliselle ostajalle)

Page 344: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

342

6.3.3 KAURAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Kaura on rehuviljoista vaatimattomin kasvupaikan suh-teen. Kaura menestyy kaikilla maalajeilla ja kosteissakinolosuhteissa. Se viihtyy viljoista parhaiten erilaisillamailla ja on vähiten arka maan happamuudelle ja tiivis-tymiselle. Kaura ottaa ravinteita tasaisimmin pitkin kas-vukautta ja se hyötyy eniten keskikesällä maasta vapau-tuvasta typestä. Kaura sopii hyvin rehuksi. Kauraa viljel-tiin luonnonmukaisesti vuonna 2000 noin 17 000 ha. Seon siten yleisimmin viljelty luomuvilja, osuus koko luo-muvilja-alasta on ollut noin 40 %. Lisäksi kaura on ylei-nen seosviljelyssä. Esikasvin suhteen kaura on vaatima-ton. Parhaiten esikasveiksi sopivat nurmet, palkokasvitja juurikasvit. Kaura on hyvä esikasvi muille kasveille.Se suosii juuristossaan sienilajeja, jotka puhdistavatmaata osin esim. toisten viljojen taudeista.

Valittaessa kauralajiketta viljelyyn, on syytä kiinnit-tää lajikkeen aikaisuuden ohella huomiota sadon käyttö-tarkoitukseen. Suurimokauraksi viljeltäessä lajikkeeltatoivotaan suurta jyväkokoa, alhaista kuoriprosenttia jakorkeaa hehtolitrapainoa. Rehukäytössä korostuu satota-son ohella kuoripitoisuus. Lisäksi kuoren väri on merkit-tävä, kun kauraa lähdetään myymään. Viennissä kuorenvärin tulee olla vaalea – esim. keltakuoriset Roope jaKolbu eivät sovellu vientiin.

Aikaisimpia kauralajikkeita ovat Aslak, Leila, Aarreja Veli sekä Svala. Satoisimpia ovat luomuviljelyssä ol-leet Roope ja Yty. Hyvin varjostavia, pitkäkortisimpiaovat Puhti, Aarre, Yty ja Veli.

MTT:n luomulajikekokeissa ovat satoisimpia olleetRoope sekä myöhäiset Yty, Puhti ja Katri. Vanhoista la-jikkeista Sisu ja Hannes ovat pärjänneet parhaiten. Ta-vanomaisessa viljelyssä satoisa Salo ei ole menestynytluomuviljelyssä.

Kauran sopiva kylvötiheys on 500–550 kpl/m2, suo-javiljalle noin 10–15 % vähemmän, mikäli lannoitus onrunsas.

Kauran lannoitukseen soveltuu karjanlantakomposti,ilmastettu lietelanta sekä viherlannoitus. Kaura tuleentuuyleensä hieman epätasaisesti. Puinti voidaan aloittaa, kunkosteus on laskenut alle 30 %. Puinnilla ei kuitenkaan olekiirettä. Suurimokaurassa ei tulisi olla vihreitä jyviä.

Page 345: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

343

Suurimokauran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehtolitra-paino vähintään 56 kg, perushintaista 58–60 kg, 2 mm ra-koseulan läpäisseitä 5 % (perushinta) – 10 % (enintään),rikkapitoisuus alle 2 % sekä kosteus korkeintaan 14 %.Hajun ja värin tulee olla terve sekä homeetonta. Pienet jy-vät on syytä lajitella pois ennen myllyyn toimittamista.Laatu vaikuttaa hinnoitteluun.

Lisbeth on kuoreton kauralajike. Sen sato on noin 45 %:nverran kuorellisia lajikkeita pienempi. Se on Veliä kaksipäivää myöhäisempi; korren pituus ja lujuus on Velinluokkaa. Lajike on mielenkiintoinen erityisesti suurimo-kaurana, kauratuotteiden suoramyyntiin sekä yksima-haisten eläinten rehuksi.

6.3.4 OHRAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Ohra on viljoista vaateliain maan rakenteen suhteen.Monitahoiset ohrat tulisikin kylvää hyvin kuivuneeseenja lämmenneeseen maahan. Ohra ottaa myös nopean kas-vurytmin takia ravinteet lyhyen ajan kuluessa alkukesäl-lä. Lämpimässä ja hyvärakenteisessa maassa ravinteidenvapautuminen on nopeinta. Ohran viljelyssä on mahdol-lista toteuttaa parhaiten myös rikkakasvien säätelyä kyl-vöaikojen vaihtelun avulla. Ohralle sopii viljoista parhai-ten viivästetty kylvö. Savimailla kevätkosteutta säästäätällöin tasausäestys. Ohraa viljeltiin vuonna 2000 luon-nonmukaisesti noin 7 000 ha.

LAJIKKEETLuomuohraa viljellään rehuksi, myllyohraksi ja mallas-ohraksi. Luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävän oh-ralajikkeen tulisi mieluiten olla viihtyvä, viljelyvarmayleislajike, jonka taudinkestävyys on keskitasoa parem-pi. Rehuohrassa saisi olla runsaasti valkuaista ja sen heh-tolitrapaino saisi olla korkea. Myllyohra saisi olla isojy-väistä ja painavaa. Mallasohran itävyyden tulee ollahyvä ja valkuaispitoisuuden alhainen. Mallasohraksi so-veltuvat vain tietyt lajikkeet. Luomuviljelyssä yleisim-min viljeltyjä lajikkeita ovat olleet Artturi, Arve ja Arra.

Aikaisimpia ohralajikkeita ovat monitahoiset Arra,Artturi, Rolfi, Arve ja Loviisa. Kaksitahoiset lajikkeetovat monitahoisia myöhäisempiä.

Luomulajikekokeissa satoisin on ollut monitahoinenErkki, joka on menestynyt hyvin eri alueilla ja eri olo-

Ohra on herkin viljamaan tiivistymiselle!

Page 346: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

344

suhteissa. Seuraavina ovat olleet Pohto, Botnia, Thulesekä kaksitahoinen Saana. Monitahoiset lajikkeet ovatmenestyneet luomussa hieman kaksitahoisia heikommin.

Taudinkestävyydessä on lajikkeiden välillä merkittä-viä eroja. Kilta, Saana, Scarlet ja Thule ovat kestävimpiäverkkolaikkua vastaan. Arimpia ovat Arve, Prisma jaKymppi. Viirutaudille arimpia lajikkeita ovat Artturi,Arve ja Loviisa sekä Rolfi, Thule ja Botnia. Härmänarim-pia lajikkeita ovat Pokko, Arra, Artturi, Rolfi, Jyvä jaKunnari. Härmänkestävimpiä ovat Kilta, Luberon, Barke,Video ja Mette. Yleisesti terveimpiä lajikkeita ovat olleetKilta, Saana, Luberon ja Mette. Yleisesti taudinarimpiaovat Pokko, Arve, Arra, Rolfi, Jyvä, Kymppi ja Prisma.

Hehtolitrapainoon vaikuttaa lajikkeen ohella enitenkasvukauden sääolosuhteet. Kevyimpiä ovat olleet Arve,Rolfi ja Botnia. Painavimpia ovat kaksitahoiset Inari, Fi-lippa, Kustaa ja Scarlett. Monitahoisten lajikkeiden Ar-ven, Rolfin ja Botnian hehtolitrapainot ovat alhaisimpia.

Jyväkooltaan suurimpia ovat kaksitahoiset lajikkeetFilippa, Inari ja Prisma. Monitahoisista suurijyväisimpiäovat Loviisa ja Erkki. Jyväkokoon vaikuttaa merkittävästilajikkeen taudinarkuus ja kasvitautien esiintyminen.

Viljan kuivatuksessa energiaa voidaan säästää eristä-mällä kuivuri, nostamalla kuivatuslämpötilaa, siirtymälläkylmäilmakuivatukseen tai viljan tuore- tai ilmatiiviiseensäilöntään. Fossiilista energiaa voidaan korvata esim. hak-keella käyttämällä uuden tekniikan lämmityskattiloita.

Myllyohran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehto-litrapaino vähintään 65 kg, 2 mm:n rakoseulan läpäissei-tä enintään 10 %. Rikkapitoisuus on alle 2 % ja kosteusenintään 14 %. Jyvien tulee olla ilman vierasta hajua javäriltään normaalia ja homeetonta. Pienet jyvät lajitel-laan pois ennen myllyyn toimittamista. Laatu vaikuttaahinnoitteluun.

6.3.5 MUIDEN VILJOJENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Rukiin kevätmuotoja viljellään lisääntyvässä määrin luo-muviljelyssä. Kevätrukiilla on nopea alkukehitys ja setukahduttaa hyvin rikkakasveja. Pitkäkortisena kevätruison kuitenkin herkkä lakoontumaan. Sen kasvuaika onmyöhäisten kevätvehnien luokkaa ja sakoluku laskeeyhtä herkästi kuin syysrukiilla. Se on kohtuulliseen lan-

Polttoöljyn tarve ohran viljelyn erityövaiheissa 121 l/ha

Muokkaus 31 %

Kylvö, jyräys, kasvinsuojelu 6

Puinti, kuljetus 7

Lämminilmakuivatus 56

Lötjönen 2000

Page 347: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

345

noitustasoon tyytyvä ja heikkokortinen. Käytössä onkolme paikalliskantaa; Suvikas, Auvinen ja Juuso.

Rukiin ja vehnän risteytystä – ruisvehnää viljelläänmyös kasvavassa määrin. Se soveltuu rehuviljaksi. Vil-jelytekniikka on rukiin ja syysvehnän väliltä.

Speltti on viljelykasvina leipävehnän edeltäjä. Senviljely on lisääntynyt maassamme luomuviljelyssä viimevuosina. Sitä viljellään syysvehnän tapaan. Se on vehnäävaatimattomampi lannoituksen suhteen. Korsi on pitkä jamelko herkästi lakoontuva.

Leipäviljaksi viljellään myös kevätkylvöistä tattaria. Sesopii hyvin esim. keliaakikoille. Luomuviljelyssä sitä olivuonna 2000 noin 150 ha. Tattari on lannoituksen suhteenvaatimaton. Liian rehevällä kasvupaikalla se lakoutuu hel-posti ja tuleentuminen viivästyy. Keväällä se on hyvin hal-lanarka, joten se soveltuu viljeltäväksi vain lämpimillä rin-nemailla. Kylvö tapahtuukin yleensä vasta kesäkuussa.Satoisuus vaihtelee suuresti eri vuosien välillä.

6.4 ÖLJYKASVIENLUONNONMUKAINEN VILJELY

Öljykasveista luonnonmukaisesti viljellään lähinnä ke-vätrypsiä ja öljypellavaa. Rypsiä viljeltiin vuonna 2000noin 2 200 ha alalla. Syysrypsin viljely on myös alka-massa. Pellavaa viljeltiin yhteensä noin 600 ha alalla.Pellavasta osa oli kuitupellavaa. Pellava on vaatimatonlannoituksen suhteen, mutta se on heikosti varjostava jasiten arka rikkakasvien kilpailulle. Lisäksi viljelläänmyös kitupellavaa. Öljykasvien siemenistä puristettuöljy on markkinoilla menestynyt hyvin. Niinpä luomu-viljeltyjen öljykasvien kysyntäkin on kasvussa.

Rypsi on melko vaatelias viljelykasvi. Kasvuajaltaanse on myöhäisimpien kevätvehnien luokkaa. Se soveltuuviljeltäväksi lähinnä sellaisilla lohkoilla, joilla voidaanviljellä kevätvehnääkin. Lannoitustarve on suunnilleenvehnän luokkaa. Rikkakasvit tulee hallita ennaltaehkäi-sevästi. Rikkakasviäestys soveltuu rypsille huonosti. Tu-holaisille rypsi on arka. Taimivaiheessa sitä uhkaavatmm. kirpat ja kukintavaiheessa rapsikuoriaiset.

Rapsikuoriaisen luontaisen vihollisen loispistiäisensuosiminen onkin luomurypsin viljelyssä tärkeä viljely-tekninen keino ehkäistä sadon alennuksia. Viljelykier-rossa rypsi sijoitetaan aina edellisen vuoden rypsilohkon

LUOMURYPSIN VILJELYKIERTO

Rypsi+nsApilanurmiSyysviljaViherlannoitus

Page 348: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

346

läheisyyteen. Edellisen vuoden rypsilohkon tulee pysyämuokkaamatta juhannukseen asti, jotta loispistiäiset eh-tivät kehittyä ja siirtyä uudelle rypsilohkolle. Tämän ta-kia rypsiä käytetäänkin nurmen suojaviljana.

6.5 PERUNAN LUONNON-MUKAINEN VILJELY

Perunaa viljellään lähes kaikilla luonnonmukaista vilje-lyä harjoittavilla tiloilla ainakin omaan käyttöön. Senviljelyala vuonna 2000 oli noin 800 ha. Peruna sopii hy-vin luonnonmukaiseen viljelyyn kohtuullisen ravinnetar-peensa ja mekaanisesti hallittavan rikkakasvitilanteenansiosta. Perunan viljelyn haasteita ovat mm. rutontor-junta ja laadukkaan sadon tuottaminen.

KASVUPAIKKAPeruna tarvitsee menestyäkseen hallalta suojatun, kevy-en kivennäismaan. Lohkon tulisi lisäksi olla aurinkoinenja tuulinen kasvuston nopean kuivumisen takia. Maantulee olla hyvärakenteinen. Kuivatuksen tulee olla hyvä,pintavesiä ei saa kertyä vakoihin.

PERUNA1-2 v. apila-nurmiViljatVihannekset

Viljat

(peruna)

PERUNA VILJELYKIERROSSA

Vilja+ns – apilanurmi – apilanurmi – peruna – (peruna)

Kukan väri: V=valkoinen, PV=punavioletti, SV=siniviolettiMukulan muoto: P=pyöreä, PS=pyöreän soikea, S=soikeaMallon väri: V=valkoinen, VK=vaalean keltainen, K=keltainen

Page 349: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

347

Hyvälaatuisen ruokaperunan viljelyssä sopiva viljely-kierto on tärkeä. Esikasviksi valitaan perunakierrossajoko lyhytikäinen nurmi tai viljat. Perunaa voidaan vil-jellä myös vihannesten jälkeen. Viherlannoitus sopiihuonosti perunan esikasviksi yleensä liiallisen typen ta-kia. Perunaa viljellään viljelykierrossa korkeintaan kah-tena vuotena viidestä. Maan happamuuden suhteen peru-na on vaatimaton. Tarvittava perunakierron kalkitus on-kin syytä tehdä heti perunan jälkeen.

LAJIKKEETRutonkestävyys ja sadon käyttötarkoitus ja laatu ovattärkeitä valintaperusteita, kun valitaan perunalajikkeitaluonnonmukaiseen viljelyyn.

Varhaisperunaksi sopivat aikaiset lajikkeet Adora,Columbo ja Ukama. Syysperunaksi sopivat Ostara jaGloria sekä laadukas Siikli, joka on kuitenkin varsin ru-tonarka.

Talviperunaksi soveltuvat esim. rutonkestävimmätMatilda, Suvi, Nicola, van Gogh, Idole, Satu sekä Aste-rix. Matilda ja Asterix ovat yleisperunoita. Suvi, vanGogh ja Rosamunda sekä Kulta ovat jauhoisia perunoi-ta. Kiinteitä ovat varhaisperunat ja Nicola, joka on Bint-jen tyyppinen, vähän tärkkelystä sisältävä kiinteämaltoi-nen perunalajike.

Siemenen terveyteen on perunan viljelyssä tarpeenkiinnittää erityistä huomiota. Virustautien ym. välttämi-seksi siemen on tarpeen uusia yleensä 2–3 vuoden vä-lein. Omalla tilalla siemenkäyttöön menevä peruna tuli-si viljellä erikseen.

Lajikkeiden välillä on myös eroja laadussa, esim.maussa ja nitraattipitoisuuksissa. Tämä tulee ottaa huo-mioon perunan lannoituksessa.

SIEMENEN KÄSITTELY JA IDÄTYSPerunan siemenen idätys kuuluu oleellisena osana ruoka-perunan viljelyyn. Idätys nopeuttaa taimettumista ja peru-nan kasvua sekä aikaistaa mukulanmuodostuksen alka-mista. Idätys nopeuttaa perunan kasvurytmiä ja parantaalaatua. Se lisää erityisesti myyntikelpoisen sadon osuutta.Perunan jauhoisuus ja maku paranevat paremman tuleen-tumisen myötä. Kunnollinen idätys mahdollistaa sen, ettämaa saa lämmetä kunnolla. Näin pohjamaan tiivistyminenvähenee ja rikkakasvien hallinta helpottuu.

Peruna idätetään noin 3–4 viikon ajan 10–13 °C:n

Page 350: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

348

lämpötilassa. Sopiva idätysaika vaihtelee lajikkeittain.Idätys valossa kasvattaa lyhyitä ja vahvoja ituja, jotkakestävät myös koneellisen istutuksen enintään 2,5–3,0cm:n pituisina. Riittävän valonsaannin varmistamiseksimukulat idätetään matalissa laatikoissa.

ISTUTUSValio- ja kauppasiemen lajitellaan yleensä kokoluokkiin28/25–45 mm ja 45–55 mm. Vastaavasti oma siemenkannattaa lajitella myös tasaiseen kokoon.

Isossa siemenessä on enemmän vararavintoa. Kas-vusto kehittyy nopeasti. Pienestä siemenestä kasvustokehittyy hitaammin, mutta tuottaa saman sadon, jos kas-vukausi saa jatkua riittävän pitkään. Sadon kokojakaumaon tasaisempi.

Siementarve määräytyy siemenperunan itujen mää-rän ja mukulakoon perusteella. Sopiva kasvutiheys onnoin (20)–25 vartta/m2. Rivivälinä käytetään mieluiten80 cm. Traktorin renkaiden tulee sopia riviväliin vahin-goittamatta penkissä olevia perunoita hoito- ja sadonkor-juutöiden aikana. Sopiva istutusväli on noin 20–30 cm.Seuraavassa on esimerkki siemenmäärän ja istutustihey-den laskemisesta.

Perunan siemenmäärä ja istutustiheys

Kasvavia Siemenmäärä Istutusväli cm, kunituja/ 28–45 mm 45–55 mm riviväli 80 cmmukula 32 g 70 g

3 2 670 5 830 154 2 000 4 380 205 1 600 3 500 256 1 330 2 920 30

SIEMENPERUNAVILJELYKSEN KASVUSTON LAATUVAATIMUKSET

Laatuvaatimus Perussiemen Sertifioitu siemenE1 E2 E3 A B

Aitous % 99,9 99,9 99,9 99,5* 99,5*Poistettuja yksilöitä enintään % 0,0 0,5 0,5 - -Ankara viroosi enintään % 0,0 0,2 0,2 0,5 -Virustautisia enintään % 0,2 0,5 0,5 2,0 10,0Tyvimätä enintään % 0,0 0,5 0,5 1,0 2,0Perunaseitti enintään % 5,0 10,0 10,0 10,0 10,0*josta vieraita lajikkeita enintään 0,2 %

Siemenperunan laatuvaatimukset virusten talvitestauksessaA+Y, enintään % 0,2 0,5 1,0 4,0* 10,0**

* josta enintään 2 % saa olla Y-virusta** B-luokassa virustesti on vapaaehtoinen, ellei epäillä virussaastuntaa

Siemenen idätys on sitä tärkeämpää• mitä parempaan laatuun pyritään• mitä pohjoisempana viljellään• mitä kylmempi kasvupaikka on• mitä myöhäisempää lajiketta käytetään• mitä aikaisempaan satoon pyritään

Page 351: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

349

Sopiva istutusaika on silloin, kun maa on kuivunut muok-kautuvaksi ja lämmennyt riittävästi (yli 8 °C) hyvän kehi-tyksen varmistamiseksi. Etelä-Suomessa sopiva istutusai-ka on yleensä noin 15.–25.5. ja pohjoisempana noin viik-koa myöhemmin. On syytä pyrkiä suhteellisen aikaiseenistutukseen, jotta sato ehtii kehittyä riittävän pitkälle en-nen kasvun päättymistä ja esim. elokuussa mahdollisestipuhkeavaa ruttoa. Toisaalta maan tiivistymistä on varotta-va. Kylmässä maassa perunan kehitys on hidasta.

Sopiva istutussyvyys alkuperäisestä maan pinnan ta-sosta vaon pohjaan on noin 2–10 cm. Matala istutus tai-mettuu nopeasti viileämmästäkin maasta. Matala istutussopii erityisesti varhaisperunalle. Syvää istutusta käyte-tään istutettaessa lämpimään tai karkeaan, nopeasti kui-vuvaan maahan.

MUOKKAUSPeruna tarvitsee syvään muokatun maan. Kokkareita jaturpeita ei saa olla. Maan rakenteen tulee olla hyvä. Lii-an sadeveden tulee imeytyä nopeasti pois ruokamulta-kerroksesta. Perunalohko muokataan syksyllä kyntäentai kultivaattorilla vähintään 25 cm:n syvyyteen. Hitaas-ti kuivuvilla ja lämpenevillä mailla käytetään noin 20cm:n syvyistä kevätkyntöä. Istutusmuokkaus tehdäännoin 15–17 cm:n syvyyteen, useimmiten joustopiikkiä-keellä. Tiivistymien välttämiseksi käytetään paripyöriä.

LANNOITUSPääravinteita perunan 20 tonnin sato sisältää seuraavas-ti: typpeä 50–60 kg/ha, fosforia 8–10 kg/ha ja kaliumia80–100 kg/ha.

Lannoitustarpeeseen vaikuttavat maasta vapautuvatravinteet, esikasvi ja aikaisempi kompostin käyttö sekälajike. Liiallinen tai ravinnesuhteiltaan virheellinen lan-noitus heikentää sadon laatua.

Typpi rehevöittää varsiston kasvua, viivästyttää mu-kulan muodostusta ja myöhästyttää tuleentumista. Semyös alentaa mukuloiden kuiva-ainepitoisuutta, heiken-tää makua ja lisää tummumistaipumusta sekä heikentääkäsittely- ja varastointikestävyyttä. Typen käyttö on mi-toitettava alhaiseksi varsinkin vähän kuiva-ainetta sisäl-tävillä lajikkeilla kuten Nicolalla ja Ostaralla.

Riittävä fosforin saanti parantaa perunan laatua. Selisää mukulalukua, parantaa sadon käsittely- ja varas-tointikestävyyttä, lisää perunan jauhoisuutta ja parantaa

PERUNASADOTKOMPOSTILANNOITUKSELLA

�� ��

��

�#

��

�#

���������(��) ��

��������(��) ��

*�����) ��

+� �!��)��

�$"#

��"$��"�

��"�

��"#

Väisänen ym 1990

Page 352: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

350

makua. Se myös jouduttaa tuleentumista. Kalium lisäämukulakokoa sekä parantaa käsittely- ja varastointikes-tävyyttä. Se myös vähentää jauhoisuutta, rikkikiehumis-ta sekä tummumista. Liiallinen kaliumlannoitus kuiten-kin heikentää makua. Tyypillinen perunan kaliumlannoi-tuksen määrä on noin 150 kg/ha.

Perunalle käytetään huolella kompostoitua karjanlan-taa noin 20–35 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia tailuujauhoa 300–600 kg/ha. Vaikuttavan typen määrä pi-detään hyvin kohtuullisena, lajikkeesta ja maan kasvu-kunnosta riippuen noin 40–60 kg/ha. Erityisesti apilanjälkeen typpilannoituksen tulee olla niukka. Ilmastettulietelanta on ongelmallinen ruokaperunan lannoite. Senkäyttö vaatii erityisen suurta huolellisuutta ja hyvää tek-niikkaa esim. riittävän levitystasaisuuden saavuttamisek-si. Viherlannoitus sopii perunalle mikäli ravinnemäärätja suhteet saadaan sopiviksi. Siinä on usein typpeä lii-kaakin ja toisaalta se saattaa viivästyttää tuleentumista janostaa nitraattipitoisuutta.

Virtsa ei sovellu ruokaperunan lannoitukseen kloorinja yksipuolisen ravinnekoostumuksensa takia. Kalium-täydennykseen käytetään jo edellisinä vuosina biotiittia.

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasvien hallintaan perunalla käytetään riittävääviljelykiertoa, lannan kompostointia sekä mekaanisiatoimia. Istutuksen jälkeen noin viikon kuluttua taimettu-vat rikat poistetaan penkin päältä kevyellä lanauksella.Peruna taimettuu tällöin nopeammin. Ensimmäinen mul-taus tehdään, kun peruna on 5–10 cm:n korkuista. Rik-kakasvien tulisi irrota tällöin myös penkin laitojen ylä-osasta.

Toinen multaus tehdään, kun peruna on 20–25 cm:nkorkuista. Tällöin penkki muotoillaan lopulliseen muo-toonsa. On syytä pyrkiä isoon, vielä sadonkorjuussakinvähintään 20 cm korkeaan penkkiin. Mullatessa mullantulee nousta penkin päälle teräväharjaiseksi niin, että penk-ki pysyy kuivana isommillakin sateilla. Multauksen yhte-ydessä vaon pohja kuohkeutetaan hyvän läpäisevyydenvarmistamiseksi. Oikein ajoitetulla ja sopivalla työteknii-kalla saadaan rikkakasvit poistettua myös penkin päältä.

RUTON TORJUNTAPerunarutto leviää kostean lämpimällä säällä. Lajikkei-den välillä on ruton kestävyydessä merkittäviä eroja.Rutonkestävimpiä lajikkeita ovat Matilda, Nicola, Suvi

PERUNASADOT MEKAANISELLAJA KEMIALLISELLA RIKKAKASVIENTORJUNNALLA

#�

�#

��

�#

��

�#

��

�#

��

#

� ��

����,�� �)�

##� -)�� -)�� -)���)��

�����������.�

�/���0������0�����

������������")��),�)���

�������������),�)���

������������),�)���

Mekaanisen torjunnan ajankohdat:I = viikko istutuksestaII = taimettumisvaiheessaIII = peruna 5–10 cm taimella

Kemiallinen torjunta:Afalon 2 l/ha, Reglone 2 l/ha jaAgral 0,1 %

Ruippo 1990

Page 353: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

351

ja van Gogh sekä Asterix. Kasvuston tulisi kuivua nope-asti aamukasteen ja sateen jälkeen. Kuivumista jouduttaailmava kasvupaikka ja kuivahko, rikkakasviton kasvus-to. Pellon vesitalouden tulee myös olla hyvässä kunnos-sa. Maan tulee läpäistä nopeasti liiat sadevedet. On syy-tä käyttää syvää istutusta ja kookasta penkkiä. Varret nii-tetään lehtiruton puhjettua mukularuton ehkäisemiseksi.

KASVUSTON HOITOSadon laadun parantamiseksi vieraat lajikkeet ja sairaatyksilöt poistetaan. Sadetus (n. 15–20 mm) tasaa hiekka-mailla perunan kasvua kuivina kausina ja torjuu rupea.Ruvenarkoja lajikkeita (mm. Matilda, Suvi, Satu) viljel-täessä sadetus varmistaa laadukkaan sadon tuottamisen.Toisaalta se saattaa edistää ruton leviämistä.

SADONKORJUUVarastoitavan ruokaperunan tulee olla riittävästi tuleen-tunut ennen sadonkorjuuta. Tuleentuessa sadon laatu pa-ranee, perunan kuori vahvistuu ja peruna kestää parem-min käsittelyä. Tuleentunutta peruna on silloin, kun mu-kulat irtoavat varsista helposti ja jäävät maahan. Tuleen-tumista jouduttaa ennen kaikkea kunnollinen idätys, so-piva lannoitus ja muu viljelytekniikka.

Varastoitava peruna tulee nostaa kuivissa ja lämpi-missä olosuhteissa. Peruna kestää käsittelyä vioittumat-ta selvästi paremmin yli 10 °C:n lämpötilassa.

Varsiston niitto pakkotuleennuttaa perunaa ja 10–14vuorokauden kuluessa kuori vahvistuu koneellista nos-toa kestäväksi. Lämpötilan tulisi kuitenkin olla yli 10 °C.Luonnollisen tuleentumisen tulisi olla jo alkanut ennenvarsien niittoa, jotta sadon laatu muodostuu hyväksi.Varret niitetään tai murskataan. Varsien murskauksenjälkeinen liekitys saattaa olla eräs mahdollisuus vähentäämukularuton riskiä.

Pienillä korjuualoilla käytetään yleensä maahan pu-dottavia elevaattorikoneita. Varsinaiset laatikkoon taisäiliöön nostavat korjuukoneet soveltuvat parhaiten yli 2ha:n korjuualoille. Perunan korjuun kaikissa vaiheissatulee perunaa käsitellä hellävaroen mekaanisten vioitus-ten välttämiseksi.

VARASTOINTIPerunat kuivatetaan pinnalta mieluiten jo ennen varas-toon siirtoa tai tehokkaalla tuuletuksella varastoinninalussa. Ruokaperunavaraston sopiva lämpötila on 3,5–

PERUNAN SATO TAVANOMAISESSA JALUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ

Tavan- Luonnon-omainen mukainen

viljely viljelyA1 A2 B1 B2

Mukulasato t/ha 38,7 37,6 28,6 31,0

Mukulasato, 38,7 38,3 31,1 33,520 % ka, t/ha

Varastohävikki 32,0 28,0 22,0 22,0% sadosta

Mukulasato, 26,9 27,7 24,4 26,3kevät, 20 % ka, t/ha

Sivuversoja, 90,0 112,0 14,0 32,0kpl/100 versoa

Järna, Ruotsi, 1971–79

PERUNAN SATO JA RUTTOISUUS

A1, A2 B1, B2 Erotus

Mukulasato, (Bintje), 20 % ka, t/havähän ruttoa, 5 v. 34,1 32,6 1,5paljon ruttoa, 4 v. 44,1 32,1 12,0

Suhdeluku A= 100vähän ruttoa, 5 v. 100 96 4paljon ruttoa, 4 v. 100 73 27

1 = peruna – vehnä – ohra2 = peruna – vehnä – apilanurmi

Pettersson 1982

Page 354: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

352

4,5 °C, siemenperunalla 3,5–4,0 °C. Kosteus ei saa pääs-tä tiivistymään irtovedeksi. Sopiva ilmankosteus on noin95 %. Perunavarastossa on oltava myös riittävä tuuletusja ilman kierrätys. Valaistuksen tulee olla hyvin himmeäja lamppujen mieluiten vihreitä mukuloiden vihertymi-sen estämiseksi. Kauppakunnostustilan tulee sitä vastoinolla hyvin valaistu.

KAUPPAKUNNOSTUSRuokaperunan kauppakunnostus tarkoittaa sadon saatta-mista ruokaperuna-asetuksen vaatimusten mukaiseksi.Raakaerästä poistetaan laadultaan vialliset ja myyntiinkelpaamattomat mukulat sekä tehdään kokolajittelu. Ko-neellisessa lajittelussa perunan lämpötilan tulee olla noin12 °C käsittelyn kestävyyden parantamiseksi. Mullan-poisto mukuloista tapahtuu harjaamalla koneellisesti.

SATOISUUSLuonnonmukaisessa viljelyssä satotaso on ollut osassakokeita tavanomaisen viljelyn tasolla, osassa kokeita 75–90 % tavanomaisesta. Tärkein satoeroa aiheuttava tekijäon ruton keskeyttämä kasvu. Maan kasvukunnon hoito jasopiva lannoitus vaikuttavat myös satotuloksiin.

RUOKAPERUNAN LAATUVAATIMUKSET

Erikois- I luokka Luokitte- Varhais-luokka lematon peruna

Lajikerajoitus (MMM:n vuosittain vahvistama lista) on on ei ei

Vieraita lajikkeita (paino-%) 3 7 - -

Laadultaan kelpaamattomat (paino-%)

Pakkasen vioittamia 0

Märän sieni- tai bakteerimädän vioittamia 0 2

Vihertyneitä (vihertyneisyys ei häviä tavanomaisessa kuorinnassa) 0 2

Laadultaan viallisia (paino-%) 3

Itäneet (itu yli 5 mm)

Ontot, ruskolaikkuiset, kovin epämuotoiset

Vioittuneita (sellaista vioittumaa, jonka poistaminen suoralla leikkauksella yksinääntai yhdessä muiden samalla tavalla suoritettavien poistojen kanssa aiheuttaaerikoisluokassa yli 5 % sekä I luokassa yli 10 % hävikin perunan painosta) 3 6 10 5

Rupisia (erikoisluokassa yli 10 % ja I luokassa yli 25 % perunan pinta-alasta)Koekeitossa vetistyneitä, tummuneita tai hajonneita 0 ei vaat.

15 mm:n lajittelukoosta poikkeavia (paino-%) 3 10 - -(seulakoon äärirajat pyöreämukulaisilla 35 - 70 mm, pitkämukulaisilla 30 - 70 mm)

Multaa, kiviä ja muita epäpuhtauksia (paino-%) 1 1 ei vaat. ei vaat.

Ruokaperuna-asetus 356/84

Perunan varastointi• lämpötila• kosteus• tuuletus• valaistus

Page 355: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

353

KIRJALLISUUTTA

Anon. 1986. Apilan viljely. Tieto tuottamaan 37. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 72 s.Anon. 1988. Hyvää siemenperunaa. Kasvintuotanto 8. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 46 s.Anon. 1989. Herneen tuotanto. Kasvintuotanto 10. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 26 s.Anon. 1999. Laatuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 80. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 94 s.Anon. 2000. Luomuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 86. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 109 s.Anon. 2000. Luomusiemen- ja taimiopas. Tieto tuottamaan 88. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 87 s.Anon. 2001. Laatuperunan tuotanto. Tieto tuottamaan 95. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 106 s.Anon. 2001. Luomu alkaa siemenestä. Luomu-lehti 5/2001. Liite 16 s.Aula, S. ja Talvitie, H. 1995. Ruis- ja kevätvehnälajikkeiden soveltuvuus luonnonmukaiseen viljelyyn. MTT:n Tiedote 3/

95. Jokioinen.Aura, E. ja Kemppainen, R. 1983. Kalkituksen ja karjanlannan vaikutus puna-apilan typensidontaan. Palkokasvien

typensidonnan tehostus: Rhizobium-bakteerien valinta ja vertailu. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypenhyväksikäytön projekti. Julkaisu 5. Sitra. Helsinki. ss. 33-44.

Austrheim, L.N. 2002. Skånsom grashosting. Ökologisk Landbruk 1. Pp. 5-13.Dahlberg, E. 2001. Regler och lagstiftning inom utsädesområdet. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och

postrar, Ultuna. CUL. SLU. Pp. 143-145.Dlouhy, J. 1981. Alternativa odlingsformer – växtprodukters kvalitet vid konventionell och biodynamisk odling. Sveriges

Lantbruksuniversitet. Institutionen för växtodling. Rapport 91. Uppsala. 143 p.Germeier, C.U. 2001. Wide Row Spacing and Living Mulch: New Strategies for Producing High Protein Grains in

Organic Cereal Production. Biological Agriculture & Horticulture, 18. Pp. 127-139.Hannukkala, A. 2000. Luomuperunan kasvinsuojelu. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 7 s.Hannukkala, A.,Vuorinen, M., Kedonperä, A. 2001. Ohran taudinkestävyydessä ja torjuntatarpeessa huimia eroja.

Koetoiminta ja käytäntö 58 nro 1. S. 7.Heinonen, E. 1998. Luomusiemenprojektin loppuraportti. Kasvintuotannon tarkastuskeskus, Siementarkastusosasto.Heinonen, S., Kankaanpää, L. ja Kieksi, J. 2000. Sertifioitua luomusiementä tarvitaan lisää. Koetoiminta ja Käytäntö nro

2. 28.3.2000. s. 6.Hiivola, S-L. ja Kangas, A. 1996. Rehuviljan laji- ja lajikeseokset. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 1.

Jokioinen. 19 s.Holten, J.M. & Loes, A.-K. 2002. Rothår og fosforopptak i korn. Ökologisk Landbruk. 4. pp. 24-27.Hovinen, S. 1990. Herneen satovaihteluiden syyt. Koetoiminta ja käytäntö 27.3.1990.Huhta, H. 1998. Ruokaperunalajikkeet luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunaseminaari 7.10.1998.

Mikkelin mlk, MTT. Ss. 37-40.Huusela-Veistola, E. 2002. Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11.Huusela-Veistola, E. 2002. Syysviljojen kahukärpäsriski näkyy kelta-ansoista. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6.Högnäsbacka, M & Huhta, H. 2001. Puna-apilalajikkeista löytyy satoisia uutuuksia. Koetoiminta ja käytäntö

nro 1. 2.4.2001.Ifoam. 2002. Genetic engineering versus organic farming. www.ifoam.org 9.4.2002.Jalli, H., Salonen, J. 2002. Rikkakasvit kuriin ruiskylvöä myöhentämällä. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6.Järvi, A., Nykänen-Kurki, P. 1999. Nurmipalkokasvilajikkeet. Koetoiminta ja käytäntö 56, 23.3.1999. Ss. 7.Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L. 2002. Virallisten lajikekokeiden

tulokset 1994 - 2001. MTT:n selvityksiä 2: 281 s. http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts2.pdfKangas, A., Kedonperä, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L. 2002. Viljala-

jikkeiden taudinalttius virallisissa lajikekokeissa 1991 - 2001. MTT:n selvityksiä 9.Kangas, A., Salo, Y., Vuorien, M. 2001. Paljasjyväiset kaurat tuottavat suuria ja laadukkaita satoja. Koetoiminta ja

käytäntö 58, 1 (2.4.2001). S. 3.Kangasmäki, T. 1989. Nurmipalkokasvien esikasviarvo. Koetoiminta ja käytäntö 18.4.1989.Kari, M. 1998. Perunan ravinnetalous. Perunaseminaari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 17-25.Karutz, C. 2002. Ökologische Getreidezuechtung und Gentechnik. Arbeitspapier. 32 p. HtmlResAnchor

www.biogene.ch 2.1.2002.Kauppinen, R., Pölkki, J., Niskanen, H., Leskinen, U-M. 2001. Luonnonmukaisen apilasäilörehun kivennäispitoisuus.

Nurmitutkimuksen satoa. MTT:n ja Suomen Nurmiyhdistyksen seminaari 30.3.2001 Säätytalossa. Ss. 79-82.Kontturi, M., Salo, Y., Talvitie, H. 2000. Speltti on lupaava ja mielenkiintoinen uusi viljakasvi. Koetoiminta ja

käytäntö 57, 3. Ss. 2.Koskimies, H. 1992. Luomu-viljaa. Koneviesti no 11. ss. 20-22.Koskimies, H. 1994. Apilamätä. Omavarainen maatalous nro 1/1994. s. 8.Koskimies, H. 1994. Torajyvä. Omavarainen maatalous nro 4/1994. s. 18.Kuisma, P. 1998. Perunan vesitalous. Perunaseminaari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 29-32.

Page 356: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

354

Kurtto, J. 1982. Palkokasvien viljelyvarmuus. Esitutkimus. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytönprojekti. Julk 2. Sitra. Helsinki. 78 s.

Kuusela, E. 1998. Kaista- vai lohkosyöttöä luomulehmille? Koetoiminta ja Käytäntö 55, 2. S. 8.Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P., Khalili, H. 2000. Kokemuksia yksivuotisista laidunnurmista luonnonmukaisessa

maidontuotannossa. K & K 57, 3. S. 5.Kuusela, E. 2001. Avainkysymyksinä laitumen tuottokyky ja laiduntamisen tehokkuus: tavoitteena 2000 kiloa kuiva-

ainetta hehtaarilta. Luomulehti 20 nro 8. S. 24.Kuusela, E. 2001. Nurmet viljelykierron moottoreina. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista,

luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 4-11.Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P. 2001. Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. In: toim.

Niemeläinen, O., Topi-Hulmi, M., Saarisalo, E. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveis-ta, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss. 53-60.

Kuusela ym. 2001. Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. Nurmitutkimuksen satoa. Tuloksia lannoituksesta,palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 53-60.

Köylijärvi, J. 1983. Kevätmuokkauksen aloittaminen tasausäestyksellä. Koetoiminta ja käytäntö 19.4.1983.Köylijärvi, J. 1992. Tarkennusta kevätmuokkaukseen ja kylvöön. Koetoiminta ja käytäntö 49, 28.4.1992: p. 11.Laamanen, T., Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P. 2000. Yksivuotiset nurmipalkokasvit laidunseoksissa. Koetoiminta ja

käytäntö 57, 3. S. 5.Laine, H. 2001. Kevätruis – alkuperäisten olojen viljelyskasvi. Luomulehti 3. Ss. 28-30.Laitinen, A. ja Joy, P. 1981. Laadukas seospari - puna-apila ja timotei. Pellervo 4/1981. ss. 22-24.Larsson, H. 2001. Ekologisk förädling av stråsäd. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar,

Ultuna. CUL. SLU. Pp. 155-158.Lehto, E. 1998. Virnaa, mutta mitä virnaa? Luomulehti 17, 2. Ss. 14-15.Lehto, E. 2001. Mikä on paras korjuuajankohta? Mikä seos käy rehuksi. Luomulehti 20 nro 1. Ss. 5-7, 9-10.Lehto, E., Joki-Tokola, E. 1999. Kauran ja rehuvirnan seoskasvuston korjuu säilörehuksi. Koetoiminta ja käytäntö vol.

56 nro 4. S. 2.Lehto, E., Joki-Tokola, E. 1999. Virna sopii hyvin rehukasviksi. Koetoiminta ja käytäntö vol. 56 nro 7. S. 4.Leinonen, P. 2001. Apilanurmen paikkauskylvö. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista,

luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss. 49-52.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Puna-apila. Luomulehti 20, 3: Ss. 16-17.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Virnat. Luomulehti 20, 1. Ss. 8-9.Leinonen, P., Nykänen, A. 2001. Yksivuotiset apilat. Luomulehti 20, 2: Ss. 8-9.Leppänen, E. 2000. Ruokaperuna. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 s.Lindroos, M. 2002. Viljele ruista, älä torajyvää!. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11.Lundelin, T. 1997. Maatiaiset säilytetään monimuotoisuuden vuoksi. Luomulehti vol. 16 nro 3, Ss. 34-35.Lötjönen ym. 2000. Öljyn hinta nousee – miten käy viljan viljelyn kannattavuuden? Koetoiminta & Käytäntö

19.12.2000.Marttinen, M. 2002. Lajikevalinta on perunanviljelyn kulmakivi. Luomulehti vol. 21 nro 3, Ss. 10-11.Montonen, R., ja Kontturi, M. 1997. Tattarin viljelytekniikka. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 14.

Jokioinen. 51 s.Mustonen, E. 2001. Ruokonata peittoaa nurminadan kaikessa. Käytännön Maamies 6.Mustonen, L., Kangas, A. ja Häkkinen, S. 1997. Perunalajikkeiden typpilannoitus. Maatalouden tutkimuskeskuksen

julkaisuja. Sarja A 20. 31 s.Niemeläinen, O., Jauhiainen, L. ja Miettinen, E. 2002. Ruokonata Retu on satoisa ja kestävä kasvi rehunurmiin.

Koetoiminta ja Käytäntö nro 1. 18.3.2002.Niskanen, M. 1999. Laatua ja satoa kevätvehnän luomutuotantoon. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5.Niskanen, M. 1999. Uudet lajikkeet haastavat vanhat kauran luomuviljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5.Niskanen, M. 1999. Perunaa luonnonmukaisesti, mutta millä lajikkeella. Luomulehti 18, 2. S. 23.Niskanen, M. 1999. Lajikkeita on tutkittu MTT:ssa, keskisato oli 21 000 kiloa. Luomulehti 18, 2. S. 24.Niskanen, M. 2001. Spelt-viljan viljelyopas. MTT. Ylistaro. 26 s.Niskanen, M. 2002. Luomurukiista uusia lajikkeita. Koetoiminta ja käytäntö vol. 59 nro 2.Niskanen, M., Vuorinen, M. 2001. Viherlannoitus ja oikea esikasvi takaavat luomurukiin sadon. Koetoiminta ja

käytäntö. 58 nro 3. Ss. 3.Nykänen, A. Granstedt, A. Laine, A., Kunttu, S. 2001. Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic

Farming in Finland. Biological Agriculture & Horticulture, 18(1). Pp. 55-66.Nykänen, A., Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R. 2001. Ruisvirna ja persianapila viljelyvarmimpia palkokasveja

yksivuotisiin laitumiin. Luomulehti 20, 3. Ss. 20-23.Nykänen, A., Granstedt, A., Laine. A. and Kunttu, S. 2001. Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in

Organic Farming in Finland Biological Agriculture & Horticulture, 2001, 18(1), 55-66

Page 357: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

355

Nykänen, A., Leinonen, P. 2000. Monivuotisissa rehupalkokasveissa jo valinnanvaraa. Mailanen haastaa apilan.Luomulehti 19, 7. Ss. 10-11.

Nykänen, A., Leinonen, P., Nykänen-Kurki, P. 2001. Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuvil-jelyssä. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi ja Eeva Saarisalo. Nurmitutkimuksen satoa - tuloksialannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen

Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss. 41-48.Nykänen, A., Nykänen-Kurki, P., Sormunen-Cristian, R., Leinonen, P., Kuusela, E. , Tolvanen, T. 2000. Yksivuotisista

seoksista apua nurmiviljelyn pullonkauloihin! Koetoiminta ja käytäntö 57, 3. Ss. 4.Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P., Kuusela, E., Nykänen, A., Sormunen-Cristian, R. , Granstedt, A. 1999. Luonnonmu-

kaisen nurmituotannon erityispiirteet. In: Riitta Salo, Markku Yli-Halla (toim.). Maataloustieteen päivät 2000.Kasvintuotanto ja maaperä, puutarhatuotanto. Helsinki 10.-11.1.2000. Maatalouden tutkimuskeskuksenjulkaisuja. Sarja A 67. Ss. 97-105.

Nykänen ym. 2001. Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuviljelyssä. Nurmitutkimuksen satoa-Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksenjulkaisu nro 14. Ss 41-48.

Oinas, H. 1991. Kenttäkuivuri avuksi heinäntekoon. Omavarainen maatalous 3/1991. Ss. 10-11.Pahkala, K., Vuorinen, M., Laine, A. 2002. Rukiin kylvöajan määrää lajike ja keli. Koetoiminta ja käytäntö. Ss. 5.Pettersson, B.D. 1982. Konventionell och biodynamisk odling. Jämförande försök mellan två odlingssystem 1971 - 1979.

Nordisk forskningsring. Meddelande nr 32. Järna Tryckeri Ab. 118 s.Pulli, S. 1983. Nurmen perustaminen ja kasvukunto. Koetoiminta ja käytäntö 19.4.1983.Pulli, S., Huokuna, E. ja Rinne, K. 1985. Puna-apilalajikkeiden niittotiheys ja satoisuus. Koetoiminta ja käytäntö

28.5.1985.Rinne, M., Nykänen, A. 2001. Luomunurmien jälkikasvun kehitys tasaista - odelman korjuun ajoittamisessa pelivaraa.

Luomulehti 20, 4. Ss. 14-15.Rinne, M., Nykänen, A., Hellämäki, M., Kuusonen, U. 2001. Milloin rehuntekoon? : korjuuaikapalvelusta apua

apilankorjuun ajoittamiseen. Luomulehti 3. Ss. 18-20.Rinne, S-L., Hiivola, S-L. ja Simojoki, P. 1992. Ruis soveltuu hyvin luomuviljelyyn. Koetoiminta ja käytäntö 30.6.1992.Roinila, P. ja Heiskanen, L. 1998. Lannoitustavan vaikutus perunan laatuun luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunasemi-

naari 7.10.1998. Mikkelin mlk, MTT. Ss. 41-46.Ruippo, J. 1990. Mekaaninen rikkakasvien torjunta perunamailla. Koetoiminta ja käytäntö 26.1.1990.Rämö, M. 1996. Viljelykasvien maatiaiskantoja ja paikallislajikkeita kartoitetaan luomuprojektin yhteydessä. Omavarai-

nen maatalous. 15 nro 6, Ss. 32-33.Saastamoinen, M. 1992. Jokioisten uutuus – Sohvi-herne. Kylvösiemen No 2. ss. 14-15.Salmenkallio-Marttila, M. 2002. Uudet ruislajikkeet sopivat hyvin leivontaan. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 4.Salo ym. 2000. Uutta tietoa ruisvehnän kylvöstä ja lannoituksesta. Koetoiminta ja Käytäntö 19.12.2000.Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L. 2002. Ruisvehnä- ja syysvehnälajikkeiden talvenkestävyydessä selviä eroja.

Koetoiminta ja käytäntö 59,1. S. 4.Seuri, P. 1994. Juhannusruista satoa antavaan kesantoon. Maaseudun tulevaisuus. Koetoiminta ja käytäntö vol. 51,

22.2.1994. Ss. 6-7.Seuri, P. 1995. Yhdet kylvöt kahdet korjuut? Omavarainen maatalous 14 nro 1. Ss. 8,30.Seuri, P. 1996. Keskustelua ja kannanottoja : onko lajikekokeisiin luottamista? Omavarainen maatalous 15, 2: 38.Seuri, P. 1997. Viljojen lajikevalinta. Luomulehti 16, 4. Ss. 16-18.Simojoki, P. 1983. Puna-apilakin rappeutuu. Koetoiminta ja käytäntö 17.5.1983.Simonen, K. 2002. Taistelu siemenistä. Kuluttaja 4/2002. Ss. 12-13.Sormunen-Cristian, R. 1997. Sirppimailanen on lupaava nurmipalkokasvi. Koetoiminta ja Käytäntö 25.2.1997.Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P. 2000. Yksivuotiset virna- ja apilaseokset maistuvat hyvin

karitsoille. K & K 57, 3. S. 4.Takala, M. 1988. Palkokasvien biologiasta. MTTK. Tiedote 10/88. 18 s + liitteet.Tall, A., Niskanen, M., Koskimies, H. 2000. Viherlannoituksella saadaan parhaat sadot luomuperunasta. Koetoiminta ja

käytäntö. 57 nro 5. S. 5.Talvitie, H. 1992. Lajike-erot suuria viljojen luomuviljelyssä. Omavarainen maatalous 3/1992. ss. 6-7.Talvitie, H., Simojoki, P. ja Hakkola, H. 1996. Viljalajikkeet luomuviljelyssä. Käytännön Maamies 3:1996, Ss.13-15.Talvitie, H., Ruippo, J. ja Hannukkala, A. 1988. Esikasvin valinta - tärkeä osa rukiin viljelytekniikkaa. Koetoiminta ja

käytäntö 26.1.1988.Turtola, A. ja Pulli, S. 1983. Puna-apilan menestyminen ja viljelytekniikka suomalaisilla maatiloilla. Biologisen

typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julkaisu 3. Sitra Helsinki. 159 s.Varis, E. 1983. Herneen ja härkäpavun seosviljely. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa. Biologisen typensidonnan

hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss. 93-130.Varis, E. 1992. Laatuun vaikuttavat tekijät. Perunantuotanto. Perunan laatu. Tieto tuottamaan 64. Maaseutukeskusten

liitto. Helsinki. 111 s.

Page 358: Luonnonmukainen maatalous

PELTOKASVIT

356

Varis, E., Horstia, E. ja Iivonen, L. 1983. Palkokasvien esikasviarvo. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa.Biologisen typensidonnan hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss. 1-30.

Varis, E. ja Sundman, V. 1983. Biologinen typensidonta peltokasvien viljelyssä. Suomen Akatemia Loppuraportti no383. Sitra. Helsinki. 342 s.

Väisänen, J. Leinonen, P. ja Kivelä, J. 1990. Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Koetoiminta ja käytäntö 47,3.7.1990: p. 41.

Väisänen, J. 1999. Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, 21.12.1999. S. 2.Väisänen, J. 1999. Märkä kesä testasi luomuviljatilojen viljelyvarmuuden. Luomulehti 18, 4. Ss. 22-25.Väisänen, J. 1999. Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, 21.12.1999, 2.Väisänen, J. 2000. Biological nitrogen fixation in organic and conventional grassclover swards and a model for its

estimation. Lisentiate’s thesis. University of Helsinki. Helsinki.Väisänen, J. 2001. Mikä on se oikea lajike? Luomulehti 20, 3. S. 26.Väisänen, J. 2001. Peruna kiittää hyvärakenteisesta viljavasta maasta. Luomulehti 20, 3. Ss. 24-26.Väisänen, J., Forsman, K., Lehto, E. 2001. Aikaisin vai myöhään ohran kylvöille: kenttäkokeissa katse typpeen:

viivästys alensi satoja Savossakin: paljonko typpeä on tarpeeksi. Luomulehti 20, 1. Ss. 14-17.Väisänen, J., Niskanen, M., Pihala, M. 2000. Viljelytekniikan vaikutus luomuviljan laatuun. In: toim. R. Kuusinen, M.

Pihala, K. Ahlfors, H. Teräväinen. Luomuviljan tuotanto. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 947: Tietotuottamaan 86. Ss. 94-102.

Wallenhammar, A. 2001. Kvalitetsodling av ekologiskt vårvete. Ekologiskt lantbruk. Konferens 13-15.11.2002 Ultuna.Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp. 260-262.

Wilkins, R. & Paul, C. 2002. Legume Silages for Animal Production – LEGSIL. Proceedings of an internationalworkshop, held in Braunsschweig, 8-9. 7.2001. FAL. Sonderheft 234. Braunschweig. 95 p.

Wyss, E. ym. 2001. Techniken der Pflanzenzuechtung. Eine Einschätzung fuer die ökologische Pflanzenzuechtung. FIBLDossier Nr 2. FIBL. Frick. 24 p.

Page 359: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

357

7. PUUTARHAKASVIEN

LUONNONMUKAINEN VILJELY

7.1 YLEISTÄ PUUTARHAVILJELYSTÄTUOTANTOMUODOTLuonnonmukaista puutarhatuotantoa voidaan harjoittaatähdäten joko pääasiassa suoramyyntiin tai tukkumyyn-tiin sekä myös viljelyyn teollisuudelle.

Suoramyynti koti- tai torimyyntinä sopii erityisesti pie-nehköille tai pienille tiloille, joilla on työvoimaa runsaastikäytettävissään. Tuotteiden yksikköhinnat ovat tällöinkorkeimmat ja työllistävä vaikutus tilalla on suurin. Tä-män tuotantomuodon edellytyksenä on riittävä asiakas-pohja. Asutuskeskuksen läheisyys helpottaa riittävän asi-akaskunnan hankkimista. Suoramyynti edellyttää moni-puolista tuotantoa ja hyvää varastoa sekä hyvää asiakas-palvelua. Viljely on tällöin järjestettävä monipuoliseksi.Yhteistyö ja työnjako toisten luomuviljelijöiden kanssaselkiinnyttäisi viljelyä. Suoramyynnissä myös pienimuo-toinen varhaistuotanto on varteenotettava vaihtoehto.

Tukkumyyntiin tuotettaessa on syytä keskittyä muuta-maan tuotteeseen, jotka sopivat hyvin viljelykiertoon jajoiden työhuiput ovat eri aikaan. Vihannesten varastointija kauppakunnostus ovat tällöin oleellinen osa tuotantoa.Varaston tulee olla hyvä. Tuotteiden säilyvyyden jamyyntikauden tulisi olla mahdollisimman pitkä. Sopi-mukset varmistavat tuotteiden markkinointia.

Tuotettaessa tuotteita teollisuudelle keskitytäänyleensä yhden tai muutaman tuotteen tuotantoon. Riittä-vä viljelykierto on kuitenkin järjestettävä. Tuotteet toi-mitetaan usein suoraan pellolta teollisuuden varastoon,jolloin tilavarastoa ei tarvita.

AMMATTITAITOVihannesten, marjojen ja hedelmien viljely ammattimai-sesti vaatii suurta ammattitaitoa. Luonnonmukainen vil-jelymenetelmä tuo tähän vielä omat erityisvaatimuksen-sa. Puutarhaviljelyssä viljelyn riskejä ovat ennen kaikkearikkakasvit, kasvitaudit, tuholaiset, lannoitus ja maankasvukunnon ylläpito erilaisina kasvukausina sekä sadon

Page 360: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

358

laatu. Lisäksi kriittiset työt (kylvö, haraukset, liekitys,tuholaisten hallinta) on suoritettava juuri oikeaan aikaanja oikealla tavalla. Edellä mainitut asiat, samoin kuin erikasvien erityispiirteet ja oikeat työmenetelmät sekä tuo-tannon kokonaisuus tulee opetella hallitsemaan hyvin.Viljelyteknisiä valintoja tehdessä on myös hyvä pohtiavalintoja suhteessa luonnonmukaisen tuotannon periaat-teisiin ja tavoitteisiin.

Viljelijäperheen oma työpanos ja ammattitaito ovatratkaisevassa asemassa tuotannon hoitamiseksi menes-tyksekkäästi. Aputyövoiman saatavuus työhuippujen ai-kana on myös tärkeä puutarhaviljelyn toteutukseen vai-kuttava tekijä.

Luonnonmukaista puutarhakasvien tuotantoa harjoi-tetaan sekä erikoistuneena tuotantomuotona että useinmyös osana maataloustuotantoa. Ammattitaito ja töidenoikea-aikainen suorittaminen riittävällä huolella ovatmenestymisen edellytyksiä kummassakin vaihtoehdossa.Luonnonmukaisen viljelytekniikan opettelu kannattaatehdä mahdollisimman pitkälle jo ennen varsinaisia siir-tymisvuosia, jolloin riskien hallinta on helpompaa.

LUONTAISET EDELLYTYKSETVihannekset, marjat ja hedelmät ovat yleensä vaateliaitakasveja. Edullinen paikallisilmasto ja sopivat maalajitovat menestyksekkään viljelyn edellytyksiä. Hyvät lii-kenneyhteydet tuotteiden markkinoimiseksi ovat valitta-van tuotevalikoiman yhdistelmään vaikuttavia tekijöitä.Viljelyyn valittaville kasveille soveltuvaa peltoa tuleeolla riittävästi käytettävissä, jotta myös tasapainoinenviljelykierto voidaan toteuttaa.

Vihannesviljelyssä parhaita maalajeja useimmillekasveille ovat runsas- ja syvämultaiset hietamaat sekämultamaat. Lohkojen olisi hyvä olla lievästi viettäviä,jotta pintavedet voidaan ohjata riittävän nopeasti poispellolta. Tasaisilla lohkoilla erityisjärjestelyt ovat tar-peen pintavesien aiheuttamien ongelmien välttämiseksi.

Koneilla työskentely edellyttää suurehkoja, säännöl-lisiä peltokuvioita. Viettävyyttä ei lohkoilla saa olla niinpaljon, että koneellinen työskentely vaikeutuu liiaksi.

MAAN PERUSKUNNOSTUSVihannesten ja marjojen sekä hedelmien luonnonmukai-sessa viljelyssä korostuu peltoviljelyä enemmän maanluontaisen viljavuuden hoito. Hyvin kuivatettu ja perus-

Luomupuutarhatilan ydinkysymyksiä• luontaiset edellytykset• ammattitaito• viljelyriskien hallinta• maan peruskunnostus• lämpimyys• työmenekit• koneistus

Page 361: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

359

kalkittu, runsasmultainen, hyvärakenteinen ja biologi-sesti aktiivinen pelto tuottaa parhaiten satoa ja helpottaarikkakasvien hallintaa. Maan rakenteen ja biologisenkasvukunnon parantaminen on syytä aloittaa jo ennenluonnonmukaiseen viljelyyn siirtymistä. Viljelykiertosuunnitellaan maan kasvukuntoa parantavaksi ja lannoi-tusta helpottavaksi sekä rikkakasveja että tauteja ehkäi-seväksi. Lannoitus voi perustua pääosin kompostiin javiljelykiertoon, joita tarkennetaan täydennyslannoittein.Lannoitus voidaan hoitaa myös pääasiassa viherlannoi-tuksena, kuten viherkatteilla, eräissä tapauksissa jopakokonaan. Alun perin kotipuutarhaan kehitettyä katevil-jelymenetelmää on alettu soveltaa myös ammattiviljelys-sä.

Maa muokataan huolella luonnonmukaisen viljelynerityispiirteet huomioonottaen. Kestorikkakasvit tuleehävittää ennen vaativan kasvin viljelyä.

LÄMPIMYYSLämpimyys on tärkeä etu varsinkin luonnonmukaisessaviljelyssä. Maan lämpimyys vaikuttaa merkittävästi pien-eliötoiminnan vilkkauteen ja ravinteiden käyttökelpoisuu-teen. Keväällä maa tulisi saada nopeasti lämpimäksi. Näinvoidaan parantaa sen kasvukykyä. Kylmässä maassa tai-met pysyvät pitkään vaalean vihreinä kärsien ravinteiden,ennen kaikkea typen niukkuudesta.

Kasvupaikka ja maalaji vaikuttavat merkittävästi läm-pimyyteen. Idän, etelän ja lännen puoleiset rinteet ovatlämpimimpiä. Alavat lohkot ovat yleensä kylmiä ja hallan-arkoja, mikä rajoittaa kasvilajivalikoimaa ja viljelyä. Erimaalajeista hiekkamaat lämpiävät nopeimmin ja turve-maat hitaimmin. Turvemailla kivennäismaan lisäys läm-mittää maata alkukesällä jopa 3–5 asteella. Multavuudenlisääntyessä maan lämpeneminen hidastuu.

Mulloksella oleva lohko lämpiää nopeammin kuinkyntämätön pelto. Kevätkyntö tai kultivointi lämmittäämaata. Erityisen selvää tämä on hikevillä hietamailla,joilla kyntö ja kultivointi katkaisevat kylmän pohjavedennousun pintaan. Kunnollinen kuivatus on nopean lämpe-nemisen edellytys.

Tuulisilla alueilla tuulensuojaistutukset nopeuttavatmaan lämpenemistä ja suurentavat kasvukauden lämpö-summaa. Lumen sulamista voidaan jouduttaa kylvämällälumelle maaliskuun lopussa tummaa kivennäisainetta ku-ten biotiittia, kalkkia tai tuhkaa. Maan routaantumista voi-

Page 362: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

360

daan estää talviaikaisilla katteilla, mikä nopeuttaa maan ke-väistä lämpiämistä. Keväällä katteet kannattaa kuitenkinpoistaa tai siirtää syrjään, koska silloin ne hidastavat maanlämpiämistä. Harjuviljelyssä koholla oleva maa lämpiää ta-samaata enemmän vastaten lähes mustaa muovikatetta.

TYÖMENEKKI RIKKAKASVIEN HALLINNASSALisätyötä luonnonmukaisessa vihannesviljelyssä aiheut-tavat ennen kaikkea mekaaninen ja käsin tehtävä rikko-jen hallinta sekä kompostointi. Käsityötä rikkakasvienhallintaan kuluu istutettavilla vihanneksilla noin 50–250h/ha ja kylvettävillä kasveilla noin 100–500 h/ha. Esi-merkiksi, jos porkkanassa on rikkakasveja alle 10 kpl/rm, niin kitkentäaikaa tarvitaan 100 t/ha, ja jos rikkoja onyli 30 kpl/rm, niin kitkentään kuluu yli 300 h/ha. Kom-postointi vaatii lisätyötä noin 7–10 h/ha.

Käsityön osuutta rikkakasvien torjunnassa kannattaapyrkiä vähentämään erilaisin viljelyteknisin keinoin ja tar-koituksenmukaisella konetyöllä. Rikkakasvien hallintaanon saatavilla monenlaisia liekitys-, haraus- ja harjakoneita.

Viljelykierto suunnitellaan niin, että arimmat kasvit(esim. porkkana) sijoitetaan maata rikkakasveista puh-distavien kasvien jälkeen. Pika- tai puolikesanto, tarkatharaukset, harjuviljely multauksineen ja katteet, viiväs-tetty kylvö sekä istutus taimista (esim. kiinankaali, lant-

LIEKITYSTYÖN, ERÄIDEN MEKAANISTEN RIKKAKASVIEN TORJUNTAMENETELMIEN JAKÄSINKITKENNÄN TYÖNORMIT

Traktoriliekitys työnmenekki, h/ha työntuotos, h/haKokoalaliekitys (2 km/h, 1,7 m) 4,9 0,20Riviväliliekitys (2,5 km/h, 1,7 m) 4,1 0,24Valikoiva liekitys (4 km/h, 1,7 m) 2,7 0,37

Käsiliekitysrivin kohdalla liekitys (1-riv. liekitin) n. 20 0,05

Mekaaniset menetelmätRiviväliharjaus (3 km/h, 1,5 m) 3,5 0,29Jyrsintä (5 km/h, 1,5 m) 2,2 0,45Multaus (6 km/h, 1,5 m) 1,8 0,56Harjuharaus (6 km/h, 1,5 m) 1,8 0,56Rikkaäestys (7 km/h, 6 m) 0,4 2,27

Käsinkitkentärikkakasvitiheys (kpl/rm)0-10 kpl/rm 38 2,611-30 kpl/rm 84 1,2yli 30 kpl/rm 128 0,8min/100 rm

Laine ja Kaila 1994

Page 363: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

361

tu, nauris) ovat tärkeitä keinoja rikkakasvien hallinnassa.Liekitys säästää ratkaisevasti kitkentätyötä useilla kas-veilla. Myös elävillä katekasveilla, sekaviljelyllä on saa-vutettu lupaavia tuloksia rikkakasvien torjunnassa. Me-netelmä vaatii kuitenkin vielä kehittämistä, jotta katekas-vit eivät kilpailisi liikaa viljelykasvin kanssa.

PUUTARHATILAN KONEISTUSTyön osuus on puutarha- ja varsinkin vihannesviljelyssäsuurin kustannuserä. Tarkoituksenmukaisella koneistuk-sella tarvittavaa ihmistyön määrää voidaan vähentääoleellisesti. Koneinvestointeja voidaan tarvita rikkojenhallintaan, lannankäsittelyyn ja kompostointiin, viher-lannoitukseen ja maan muokkaukseen sekä mahdollises-ti muuhun erikoiskalustoon. Konehankintoja ja koneidenkäyttöä kannattaa pohtia mm. suhteessa vihannesten vil-jelyalaan, työn tehostumiseen ja kustannuksiin pitkällätähtäimellä sekä uusiutumattomien luonnonvarojen käyt-töön. Tilojen välisellä yhteistyöllä konekustannuksiavoidaan alentaa. Ohessa esimerkki vihannesviljelyn ko-neketjusta, joka luonnollisesti muuntuu tilakohtaisestimm. viljelyyn valittujen kasvien mukaan.

7.2 VILJELYTEKNIIKKAAKATEVILJELYKateviljelyssä viljelymaa peitetään eloperäisellä tai elot-tomalla aineella. Kateviljely on yleistä mansikan vilje-lyssä, mutta on varteenotettava vaihtoehto myös muidenmarjojen, yrttien sekä vihannesten viljelyssä.

Eloperäisenä, lahoavina kateaineina voidaan käyttäämm. ruoho- tai paperisilppua, olkea, laihaa kompostia,lehtipuuhaketta ja kuitukankaita. Maan katteena voidaankäyttää myös hajoamattomia ja hajoavia muovikatteita.Suomessa mansikalla käytetään valtaosin mustaa muovi-katetta, muualla olkikatetta. Lämpöä vaativille kasveillesopivat parhaiten maata lämmittävät katteet, käytännös-sä lähinnä musta muovi.

Kateviljely tarjoaa useita etuja. Katteet vähentävät rik-kakasvien kasvua. Erityisesti ruisoljen, tuoreen, vihreänruissilpun tai ristikukkaiskasvien, kuten sareptansinapin,keltasinapin ja kaalin murskeiden on todettu torjuvan rik-kakasveja sisältämiensä allelokemikaalien eli toisten kas-vien itämistä ja kasvua haittaavien aineiden takia.

VIHANNESTILAN KONEKETJUesimerkki

KEVYTTRAKTORI

Muokkaus– kyntöaura– järeä hanhenjalkakultivaattori– joustopiikkiäes– kelajyrsin/puutarhajyrsin– jyrä

Kylvö/istutus– tarkkuuskylvökone (1 – 4 -rivinen)– istutuskone, 3-rivinen

(harjuun istutus mahdollinen)– perunanistutuskone– harjuntekoaura– merkitsemiskone käsin istutukseen

Hoito– juurikashara, 5-rivinen (erillisin harayksiköin

ja suojalevyin)– harjahara tai sormihara– rikkaäes, ohutpiikkinen– multauslaite harjuviljelyyn (esim.

perunanistutuskone tai harjuntekoaurasopii tähän)

– liekitin– työntöhara– pitkävarsikuokka– sadetuslaitteisto– katteenlevityslaitteisto

(esim. niittosilppuri ja yleisperävaunu)– kasvinsuojeluruisku– ergonominen pyörillä kulkeva työskentely-

vaunu kitkentään, istutukseen ja sadon-korjuuseen (liikkuu jaloilla työntäen, polku-pyörän poljinmekanismin tai moottorinavulla)

Sadonkorjuu– juuresten irrotusrauta– perunan/sipulin nostokone, (elevaattori,

2-rivinen)– varsien murskain

Lannoitus– laatikkolevitin kivijauheille– lannanlevitin kompostin levitykseen– traktorikuormain

Page 364: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

362

Katteen alla maan rakenne pysyy hyvänä ja maa tasaisenkosteana. Myös pieneliötoiminta vilkastuu. Lahoavat kat-teet tasaavat maan lämpöoloja. Muovikatteet lämmittävätmaata ja varhaistavat satoa. Niiden on havaittu edistävänherukkapensaiden juuriston ja versoston kasvua sekä hie-man lisäävän herukan satoa kattamattomaan maahan ver-rattuna. Ruohosilppu- ja kompostikatteet toimivat lisäksikasvukauden aikaisena lisätyppilannoituksena.

Katteesta voi olla myös haittoja. Muovikatteet estä-vät liekityksen ja useimpien mekaanisten rikkakasvienhallintakeinojen käytön. Samoin ne vaikeuttavat lisälan-noitusta. Maan kostuminen sateella ja kastellessa on epä-tasaisempaa. Muovit ovat peräisin uusiutumattomistaluonnonvaroista ja niiden kierrätys on ongelmallista.Muovikatteiden ja kateharsojen käyttöä onkin rajoitettukeskieurooppalaisessa luonnonmukaisessa viljelyssä.

Runsaasti hiiltä ja vähän typpeä sisältävät eloperäisetkatteet, kuten olki, hake ja puun kuori, kuluttavat maantyppivaroja. Runsaasti typpeä sisältävät katteet puolestaanviivästyttävät sadon tuleentumista esim. sipulilla. Katteensisältämä typpi saattaa vapautua viljelykasvin kannalta lii-an myöhään ja osin huuhtoutua. Ruohosilppukate voi lisä-tä etanoita. Eloperäiset katteet myös hidastavat maan läm-penemistä keväällä, ellei niitä siirretä kevään ajaksi syr-jään. Monivuotisten kasvien kasvuun lähtö saattaa viiväs-tyä. Tämä voi olla myös etu kylminä keväinä, jolloin sil-mut ovat vaarassa paleltua kovien yöpakkasten aikaan.

KAISTAVILJELYKateviljely voidaan järjestää ns. kaistaviljelynä, jossa vi-hanneksia viljellään vuorokaistoin viherlannoituksenkanssa. Viherlannoituksena käytetään kaksivuotisia apila-valtaisia nurmia tai yksivuotisia viherlannoitusseoksia. Vi-herlannoitus niitetään ensimmäisen kerran kesäkuun lo-pulla niitto- tai tarkkuussilppurilla, ja silppu puhalletaanjatkettua putkea myöten vihanneskaistalle. Toisen kerranniitto katteeksi voidaan tehdä heinä-elokuun vaihteessa.

Ruohosilppukate sopii esim. kaaleille, purjolle, pals-ternakalle ja porkkanalle. Sipulille se ei sovi varsinkaanloppukasvukaudesta, koska ruohosilppukatteen runsastyppi hidastaa sipulin tuleentumista. Tuleentumisen vii-västymisen lisäksi tulee varoa ylilannoitusta.

Kateviljelykoe RuotsistaEri katteita verrattiin Ruotsissa, Uumajassa, salaatin luomuviljelyssä.Maapinnan katteena käytettiin ruohosilppua, kompostia ja turvepape-

Kateviljelyn etuja

• rikkakasvien kasvu vähenee tai estyy

• maan pintakerros pysyy hyvärakenteisena

• maan kosteutta säästyy

• pieneliötoiminta vilkastuu

• muovikatteet lämmittävät maata javarhaistavat satoa

• lahoavat katteet tasaavat maan lämpö-oloja

• runsaasti typpeä sisältävät katteet, kutenruohosilppu, lannoittavat maata

VIHANNESTEN KAISTAVILJELY

Page 365: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

363

Harjuviljelyn etuja

• lämpimämpi maa

• ilmavampi maa

• vilkkaampi pieneliötoiminta

• runsaampi juuristo

• multaus ja rikkakasvien hallintahelpottuu

• kasvusyvyys lisääntyy

• sadonkorjuu helpottuu

Istutusraot sahataan muovirullaan valmiiksi ennenmuovin levittämistä.

KATTEET JA KERÄSALAATIN SATO

ria sekä kasvuston katteena harsoa. Suurimmat sadot saatiin ruohosilp-pu- ja kompostikatteista, joissa kerät kasvoivat suurimmiksi. Turvepa-perikate, harso sekä molemmat yhdessä alensivat satoa selvästi. Pelk-kä harso aikaisti satoa kahdella viikolla. Ruohosilppu ja komposti pi-tivät maan kosteampana pintaan asti. Tämä onkin katteen tärkeimpiätehtäviä. Rikkakasvien kasvua esti parhaiten turvepaperi.

HARJU- JA PENKKIVILJELYMaan kohottaminen harjuiksi tarjoaa viljelyssä useitaetuja. Harjussa kasvusyvyyttä voidaan lisätä, kun ruoka-multakerros kerätään kapealle alalle. Ilmavuus ja lämpi-myys lisääntyvät, mikä vilkastuttaa pieneliötoimintaa.Mekaaninen rikkakasvien hallinta helpottuu, koska mul-taamalla voidaan haudata rikkakasveja rivissä. Sateisenaaikana pääosa viljelykasvien juurista pysyy ilmavissaoloissa. Harjusta sadonkorjuu helpottuu. Tallauksen ai-heuttama maan tiivistyminen kasvualueelta jää penkki-viljelyssä kokonaan pois, mikäli traktorilla ajetaan vuo-desta toiseen samoja raiteita. Raiteet on syytä kuohkeut-taa esim. erillisillä traktoriin kiinnitettävillä terillä.

Eniten harjuviljelystä hyötyvät lämpöä vaativat kas-vit, kuten porkkana, hedelmät ja myös mansikka. Kaikil-le kasveille harjuviljely ei kuitenkaan sovi mm. suurem-man kuivumisriskin takia. Sipuli ja muut matalajuurisetkasvit viljellään leveässä penkissä.

Rölin 1987

Page 366: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

364

Rivivälit kannattaa penkkiviljelyssä suunnitella niin, ettäeri koneiden käyttö on vaivatonta. Turhia koneiden sää-töjä kannattaa karsia. Seuraavassa esimerkki riviväli-vaihtoehdoista vihannesten penkkiviljelyssä, kun trakto-rin raideväli on 1,5 m:– 5 riviä, riviväli 25 cm (salaatti, pinaatti jne.)– 4 riviä, riviväli 30 cm (salaatti, porkkana, sipuli,

purjo, valkosipuli, lanttu, nauris jne.)– 3 riviä, riviväli 40 cm (selleri, varhaiskaalit, kyssäkaali)– 2 riviä, riviväli 75 cm (peruna, talvikaali jne.)

Penkin leventäminen lisää pellon hyväksikäyttöä javähentää tallausta sekä tarvittavaa työaikaa. Työnsäästönmerkitys korostuu erityisesti mekaanisessa rikkakasvienhallinnassa, joka usein edellyttää tavanomaista useampiaajokertoja. Asiaa havainnollistaa oheinen taulukko.

TAIMIKASVATUSTaimikasvatuksella voidaan saavuttaa luonnonmukaises-sa viljelyssä monia etuja. Taimikasvatusta käytetään en-sisijaisesti jatkamaan kasvukautta pitkän kasvukaudenvaativilla vihanneksilla (esim. talvikaali, purjo, selleri).Tällöin voidaan viljellä satoisampia lajikkeita ja sadonmäärä lisääntyy. Useiden kasvien alkukehitys on hidas-ta, eivätkä ne tarvitse taimivaiheessa paljoa tilaa. Peltosidotaan taimista kasvatettavan kasvin viljelyyn vastamyöhemmin kasvukaudella. Tällöin kasvukauden alkuvoidaan käyttää esim. rikkakasvien poistamiseen kesan-noimalla tai viherlannoituksen viljelyyn.

Lanttu, nauris ja osa kaaleista istutetaan taimista vas-ta kesäkuun lopulla. Sitä ennen voidaan viherlannoituk-sena viljellä esimerkiksi edellisenä kesänä perustettuaapilanurmea, joka muokataan maahan vasta vähän ennentaimien istutusta. Varastokiinankaali voidaan istuttaavasta heinä-elokuun vaihteessa, jolloin alkukesällä voi-daan viljellä myös yksivuotista viherlannoitusta.

Taimikasvatus ja istutus taimista antavat viljelykas-ville etumatkaa rikkaruohoihin nähden, jolloin se saattaariittää jopa yksinomaisena hallintatoimena rikkakasvienhallintaan (esim. varastokiinankaalin harjuviljelyssä).

Page 367: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

365

Tuholaisille arin vaihe voidaan ohittaa kasvattamalla tai-met kasvihuoneessa ja istuttamalla ne vasta kun tuholais-vaihe on ohitettu (esim. kaali, nauris). Näin voidaanmuuttaa puutarhatilan työhuippuja.

Taimikasvatus ja taimien istutus vaativat sopivat tai-mikasvatustilat, istutuskaluston sekä lisätyötä ja -kustan-nuksia suorakylvöön verrattuna. Toisaalla syntyy sääs-töä, kun rikkakasvien hallintatarve pellolla vähenee tai sevoi jopa jäädä kokonaan pois.

Taimet kasvatetaan kausi- tai kasvihuoneissa luon-nonmukaisessa taimimultaseoksessa. Taimimultaseok-sen voi ostaa valmiina tai sekoittaa itse. Mullan tulee ollapuhdasta taudeista ja tuholaisista sekä mahdollisimmantasalaatuista rakenteeltaan ja ravinteiltaan.

Taimimultaseoksia

1. Tehdään oma taimimultaseos kasvuturpeesta ja luonnonmukai-seen viljelyyn soveltuvista lannoitteista. Seokseen voidaan käyt-tää esim.lannoittamatonta kasvuturvetta (C0) 1 m3

kananlantarakeita 25 l (15–30 l)hienoa dolomiittikalkkia 6–10 kgpuun tuhkaa 3 kgbiotiittia 6–10 kg

Kalkki, tuhka ja biotiitti sekoitetaan turpeeseen huolella, minkäjälkeen veteen liotettu kananlanta sekoitetaan siihen (vettä noin150 l). Seos kompostoidaan vähintään 15 °C lämpötilassa noin 1–2 kk, minkä jälkeen se on käyttövalmista. Varhaiskevään tarvettavarten seos on syytä valmistaa jo edellisenä syksynä. Tällaisessataimimullassa ei ole rikkakasvien siemeniä tai taudinaiheuttajia.

Yllä olevan taimimullan väkevyys sopii runsasta lannoitustavaativille kasveille kuten kaaleille ja tomaatille. Niukemmallalannoituksella kasvaville kasveille käytetään noin viidennestä lai-meampaa seosta.

2. Valmistetaan taimimultaseos kalkitusta kasvuturpeesta, hyvinmaatuneesta, tasalaatuisesta ja ravinteikkaasta kompostista sekähiekasta. Seossuhde voi olla esim. 6:3:1. Sopiva seossuhde riip-

Taimista istutuksen etuja

• kasvukausi pitenee

• sato aikaistuu

• sato lisääntyy

• kesannointi ja viherlannoituksen viljelymahdollista alkukasvukaudesta

• rikkakasvien ja tuholaisten hallintahelpottuu

• työhuiput tasoittuvat

RAIDELEVEYDEN VAIKUTUS PINTA-ALAN KÄYTTÖÖN JA TYÖMENEKKIIN

Raide- Viljelykaistojen Ajomatka Käännöksiä Raiteiden Työmenekki Kokonais-leveys lukumäärä m kpl pinta-ala m2 Ajoaika Kääntymisaika työmenekkim kpl h min min h min

1,35 74 7 400 73 1 850 1 51 24 2 151,50 66 6 600 65 1 650 1 39 22 2 011,66 60 6 000 59 1 500 1 30 20 1 501,88 53 5 300 52 1 325 1 20 17 1 371,92 52 5 200 51 1 300 1 18 17 1 352,50 40 4 000 39 1 000 1 00 13 1 13

Ala 100 x 100 m = 1 ha, renkaiden leveys 25 cm, ajonopeus 4 km/h, kääntymisaika 20 sek/käännös.

Eisenkolb 1990

Page 368: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

366

puu kompostin väkevyydestä ja kasvatettavien kasvilajien vaati-muksista sekä siitä käytetäänkö paakku- vai pottiviljelyä.

Huolellinen kompostointi vähentää rikkakasvien siemeniä jataudinaiheuttajia. Komposti on syytä valmistaa tätä tarkoitustavarten erikseen lannoittamalla se eloperäisillä lisälannoitteilla vii-meisen käännön yhteydessä myöhäissyksyllä (esim. sarveisluujau-hoa 5 – 10 kg/m3).

3. Hankitaan valmiina luonnonmukaiseen viljelyyn tarkoitettua taimi-multaseosta. Valmiita seoksia on useinkin tarpeen laimentaa lan-noittamattomalla turpeella (1/3 – 1/2). Tällaisessa seoksessa ei olerikkakasvien siemeniä ja kasvitauteja.

Siemenet voi hajakylvää laatikoihin ja koulia taimet sii-tä kasvukennoihin. Tämä säästää tilaa ja lämmityskus-tannuksia. Siemenet voi myös kylvää suoraan kasvuken-noihin, mikä säästää työtä. On myös mahdollista tehdäpuristepaakkutaimia.

Kennotaimialustoissa on eduksi varata tainta kohti ti-laa tavanomaista enemmän. Varastolannoitus riittää sitäpitemmälle, mitä isompi taimimultamäärä on tainta koh-ti käytettävissä. Samoin myös vesi riittää pitempään jakastelu yksinkertaistuu. Näin luonnonmukainen taimi-kasvatus on helpommin hoidettavissa normaalia isom-missa poteissa. Tällöin kuitenkin vaadittava tilantarve jakustannukset nousevat.

Taimikasvatuksessa sopiva päivälämpötila itämisvai-heessa on noin 20–22 °C ja yölämpötila noin 15 °C kas-vista riippuen. Taimettumisen jälkeen lämpötilaa on syy-tä laskea +12–18 °C:een kasvista riippuen, jotta taimeteivät veny liikaa. Taimihuoneen tuuletuksista ja taimientasaisesta kastelusta on huolehdittava säännöllisesti. En-nen istutusta taimet karaistaan ja lisälannoitetaan niin,että kasvin ja juuripaakun ravinnevarastot ovat täynnätaimia pellolle vietäessä.

LisälannoitusLisälannoitukseen käytetään tarpeen mukaan esim. vi-herkäytettä tai kompostiuutetta. Viherkäyte valmistetaansiten, että astia (tynnyri, allas) täytetään tuoreella apila-pitoisella ruoholla, nokkosella tai nuorena kuivatulla api-laheinällä ja täytetään vedellä. Seoksen annetaan seistähuoneenlämmössä 5–14 vrk. Käyminen liuottaa lehtienravinteet veteen. Kastelulannoitteena seosta käytetäänkasteluvedessä 10–15 %; laimennettuna seosta voidaankäyttää myös lehtilannoitteena.

NOKKOSKÄYTTEEN RAVINNEPITOISUUS

kg/m3

Kuiva-ainetta 8,00N kok 0,43N org 0,21Nitraatti-N 0,01NH4-N 0,20P 0,12K 0,37Ca 0,44Mg 0,06S 0,07Fe 6,6 g/m3

pH 5,5Auksiini 0,05 μmBakteereita

Peterson 1985

Viherkäyte• kohottaa maan pH:ta• edistää juurten tuuhettumista• edistää kasvien ravinteiden ottoa• lisää kasvien kasvua

Page 369: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

367

7.3 AVOMAAVIHANNESTENLUONNONMUKAINEN VILJELY

7.3.1 PORKKANAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Porkkana on toiseksi yleisin luonnonmukaisesti viljeltyvihannes Suomessa. Sitä viljeltiin 62 ha vuonna 2001.Sen viljelytekniikassa kriittisin vaihe on rikkakasvienhallinta. Porkkana kuuluu sarjakukkaisten kasvien hei-moon. Sen sukulaiskasveja ovat mm. tilli, persilja, kumi-na, selleri, fenkoli, palsternakka ja korianteri.

KASVUPAIKKAPorkkana menestyy parhaiten hyvärakenteisella, kevyel-lä ja runsasmultaisella sekä läpäisevällä kivennäismaal-la, ja hyötyy harju- tai penkkiviljelystä. Viljelyä jäykilläsavimailla on syytä välttää. Maan sopiva happamuus onpH 6–7. Porkkananviljelyssä kasvinvuorotus on tärkeää,porkkanaa viljellään korkeintaan joka neljäs vuosi sa-malla lohkolla. Esikasveiksi sopivat viljat ja muut vihan-nekset paitsi kaali tai sukulaiskasvit. Viherlannoituksenja nurmen jälkeen pidetään mielellään yksi välivuosi.Esikasvin tulisi vähentää rikkakasveja eikä se saisi ollaporkkanan tautien isäntäkasvi.

LAJIKEPorkkanalajikkeet voidaan luokitella kasvuajan (varhais-kesä- ja syyslajikkeet), käyttötarkoituksen (miniporkka-nat, tuoremyynti, teollisuus), käyttöajan (varhais-, syys-ja varastolajikkeet) tai mukulan muodon (pallomainen,lieriömäinen, kiilamainen) perusteella. Lajikevalikoi-mista löytyy monia luomuun soveltuvia lajikkeita. Laji-ketta valittaessa on oleellista määrittää, mihin tarkoituk-seen, milloin ja millaisia porkkanoita halutaan viljellä.Taudin- ja tuholaistenkestävyys on merkittävä lajikeomi-naisuus, samoin varastokestävyys ja naatin vahvuus, mi-käli porkkanoita varastoidaan tai nostetaan koneella.Hyviä kokemuksia on monista Nantes-lajikkeista sekämm. lajikkeista Babynew, Bolero, Maestro, Narbonne,Panther, Primo, Valor, Vilmor ja Youkon.

MUOKKAUSMaan tulee olla syvältä kuohkea ja pinnalta riittävän hie-no. Ennen kyntöä voidaan tehdä sänkimuokkaus, joka se-koittaa sängen tasaisesti maahan. Syyskyntö tai kultivoin-

PORKKANAViljaVihanneksetharkitenViherlannoitusharkiten

VihanneksetPerunaVilja

PORKKANA VILJELYKIERROSSA

Uusimmat tilastotiedot:www.kttk.fi >Luomu>Tilastotietoja

Page 370: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

368

ti tehdään yli 25 cm:n syvyyteen. Kylvömuokkaus teh-dään riittävän hienoksi kosteutta säästäen, mutta ei jauho-maiseksi. Mikäli kosteus riittää, syväkuohkeutus tehdäänkeväällä noin 25 cm:n syvyyteen hanhenjalkakultivaatto-rilla, siivettömällä auralla tai juureksien irrotusraudalla.Maan tiivistymistä, mutta toisaalta myös liian kuohkeu-tuksen aiheuttamaa liiallista kuivumista tulee välttää.

LANNOITUSPorkkanan ravinnetarve on keskinkertainen. Typpilannoi-tuksessa tulee olla varovainen, sillä liiallisena se nostaaporkkanan nitraattipitoisuutta sekä heikentää tuleentumis-ta ja säilyvyyttä. Porkkanan kaliumin tarve sitä vastoin onsuuri. Kaiken kaikkiaan porkkanakasvusto (sato 40 t/ha)sisältää typpeä n. 100, fosforia n. 25 ja kaliumia n. 165 kg/ha, josta noin 2/3 viedään sadon mukana pois pellolta.

Porkkanaa voidaan lannoittaa viherlannoituksella taierittäin hyvin maatuneella, tasalaatuisella lantakompostilla.Kompostoitua lantaa käytetään 20–40 t/ha, jossa on tarvit-taessa apatiittia 200–600 kg/ha tai luujauhoa 200–400 kg/ha. Komposti levitetään mieluiten jo esikasville. Kalium-täydennykseen käytetään biotiittia viljelykierron aikana.Puun tuhkaa voidaan käyttää porkkanalle noin 0,3–1,0 t/ha.

Viherlannoituksen käyttö porkkanan lannoitukseenvaatii suurta tarkkuutta ennen kaikkea typpitason mitoitta-misen sopivaksi. Lisäksi viherlannoituksena usein käyte-tyt palkokasvit ovat alttiita pahkahomeelle, joka on haital-linen myös porkkanalle. Näitä haittoja on voitu vähentääkaksiosaisilla viherlannoituskasvustoilla. Niissä loppu-kesällä kylvetty vilja puhdistaa maata taudeista ja sitooalkukesän viherlannoituskasvustosta tai monivuotisestaapilanurmesta vapautuvia helppoliukoisia ravinteita.

KYLVÖPorkkana kylvetään jyrättyyn maahan tarkkuuskylvönä.Rivivälinä käytetään 30–45 cm:ä riviväliä hoitotavastariippuen. Sopiva kylvösyvyys on 1–2 cm ja taimiväli 2–3 cm. Hyvissä taimettumisoloissa tähän päästään kylvä-mällä rivimetrille noin 50–80 siementä. Siementarve on1–2 kg/ha (netto) tarkkuuskylvössä. Suurempia porkka-noita haluttaessa taimiväli on 4–5 cm. Liekityksen ajan-kohdan määrittämisen helpottamiseksi pienen osan sie-menistä voi esi-idättää tai rivinpätkän voi peittää esim.ikkunalasilla. Sopiva kylvöaika on noin 5.–25.5., eli hetikun maa on lämmennyt ja kuivahtanut riittävästi.

Page 371: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

368

ti tehdään yli 25 cm:n syvyyteen. Kylvömuokkaus teh-dään riittävän hienoksi kosteutta säästäen, mutta ei jauho-maiseksi. Mikäli kosteus riittää, syväkuohkeutus tehdäänkeväällä noin 25 cm:n syvyyteen hanhenjalkakultivaatto-rilla, siivettömällä auralla tai juureksien irrotusraudalla.Maan tiivistymistä, mutta toisaalta myös liian kuohkeu-tuksen aiheuttamaa liiallista kuivumista tulee välttää.

LANNOITUSPorkkanan ravinnetarve on keskinkertainen. Typpilannoi-tuksessa tulee olla varovainen, sillä liiallisena se nostaaporkkanan nitraattipitoisuutta sekä heikentää tuleentumis-ta ja säilyvyyttä. Porkkanan kaliumin tarve sitä vastoin onsuuri. Kaiken kaikkiaan porkkanakasvusto (sato 40 t/ha)sisältää typpeä n. 100, fosforia n. 25 ja kaliumia n. 165 kg/ha, josta noin 2/3 viedään sadon mukana pois pellolta.

Porkkanaa voidaan lannoittaa viherlannoituksella taierittäin hyvin maatuneella, tasalaatuisella lantakompostilla.Kompostoitua lantaa käytetään 20–40 t/ha, jossa on tarvit-taessa apatiittia 200–600 kg/ha tai luujauhoa 200–400 kg/ha. Komposti levitetään mieluiten jo esikasville. Kalium-täydennykseen käytetään biotiittia viljelykierron aikana.Puun tuhkaa voidaan käyttää porkkanalle noin 0,3–1,0 t/ha.

Viherlannoituksen käyttö porkkanan lannoitukseenvaatii suurta tarkkuutta ennen kaikkea typpitason mitoitta-misen sopivaksi. Lisäksi viherlannoituksena usein käyte-tyt palkokasvit ovat alttiita pahkahomeelle, joka on haital-linen myös porkkanalle. Näitä haittoja on voitu vähentääkaksiosaisilla viherlannoituskasvustoilla. Niissä loppu-kesällä kylvetty vilja puhdistaa maata taudeista ja sitooalkukesän viherlannoituskasvustosta tai monivuotisestaapilanurmesta vapautuvia helppoliukoisia ravinteita.

KYLVÖPorkkana kylvetään jyrättyyn maahan tarkkuuskylvönä.Rivivälinä käytetään 30–45 cm:ä riviväliä hoitotavastariippuen. Sopiva kylvösyvyys on 1–2 cm ja taimiväli 2–3 cm. Hyvissä taimettumisoloissa tähän päästään kylvä-mällä rivimetrille noin 50–80 siementä. Siementarve on1–2 kg/ha (netto) tarkkuuskylvössä. Suurempia porkka-noita haluttaessa taimiväli on 4–5 cm. Liekityksen ajan-kohdan määrittämisen helpottamiseksi pienen osan sie-menistä voi esi-idättää tai rivinpätkän voi peittää esim.ikkunalasilla. Sopiva kylvöaika on noin 5.–25.5., eli hetikun maa on lämmennyt ja kuivahtanut riittävästi.

Page 372: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

369

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasveja pyritään ennaltaehkäisemään ja torjumaanjo edellisvuosina esim. kesannoinnin ja esikasvivalinto-jen avulla. Kasvukaudella rikkakasveja torjutaan yhdis-telemällä eri tekniikoita.

A. Porkkana kylvetään heti kylvömuokkauksen jäl-keen, rivit liekitetään 7–12 päivän kuluttua kylvöstä. Pa-ras liekitysaika on noin 1–2 päivää ennen porkkanan tai-mettumista. Rivivälit harataan pääasiassa kesän kosteus-olosuhteista riippuen 3–5 kertaa. Rivit kitketään 1–2 ker-taa kesän aikana.

B. Pelto muokataan kylvökuntoon ja jyrätään. Lohkokylvetään vasta noin 5–7 päivän kuluttua muokkaukses-ta. Koko pelto liekitetään 1–2 päivää ennen porkkanantaimettumista. Rivivälit harataan 3–5 kertaa ja rivit kit-ketään 1–2 kertaa.

C. Porkkanaa viljellään harjussa. Vakoauralla tai vas-taavilla koneilla tehdään harjut, jotka jyrätään kevyestiennen kylvöä. Rivit liekitetään 1–2 päivää ennen pork-kanan taimettumista. Rivivälit harataan, mullataan jakuohkeutetaan tarpeen mukaan 2–4 kertaa kesän aikana.

TUHOLAISTEN HALLINTAPorkkanakempin vioituksen tunnistaa taimien persilja-maisesti käpristyneistä lehdistä. Kempin vioituksen estä-miseksi lohko katetaan viimeistään porkkanan taimelletullessa hyönteisverkolla tai akryyliharsolla kesäkuun lo-pulle asti. Vaihtoehtoisesti kemppiä voidaan torjua pyret-riiniruiskutuksin. Myös houkutuskaistoista ja karkoitus-vaikutteisista kasviperäisistä aineista on saatu myöntei-siä kokemuksia. Niiden tutkimista jatketaan.

Porkkanakärpäsen vioitus ilmenee porkkanan juurenpinnalle syntyvistä käytävistä. Porkkanakärpänen talvehtiivanhassa porkkanalohkossa. Uusi porkkanalohko kannat-taakin sijoittaa kauaksi edellisen vuoden lohkosta. Pitkäviljelykierto, tuulinen lohko, kestävät lajikkeet, kasvustonkatteet (verkko, harso) ja mahdollisesti houkutuskaistatovat myös huomionarvoisia menetelmiä porkkanakärpäsentorjunnassa. Lantakompostin tulee olla hyvin maatunutta.

Peltoluteen vioittamat kasvit ovat kitukasvuisia, ruu-sukemaisia, ja kuihtuvat helposti kuoliaaksi. Luteen vioi-tusten estämiseksi kasvusto katetaan hyönteisverkolla taiharsolla jo ennen taimettumista. Viljelmää kastellaan is-tutuksen jälkeen luteen liikkumisen vähentämiseksi.Houkutuskasvien käytöstä esimerkiksi porkkanan rivin-

Page 373: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

370

välissä on saatu alustavia, myönteisiä tuloksia. Ludettavoidaan torjua myös bakteerivalmisteilla ja pyretriinillä,joskin se on melko tehotonta.

TAUTIEN HALLINTAMustamätä pilaa porkkanaa varastossa, jossa porkkanoihinilmestyy mustia, pilaantuvia laikkuja ja kuoppia. Vuorovil-jely ehkäisee tautia; porkkanaa viljellään korkeintaan jokakuudes vuosi samalla paikalla ja kiertoon valitaan musta-mätää vähentäviä kasveja eli viljoja, perunaa tai heiniä.

Harmaahomeen ja pahkahomeen tunnistaa porkka-noihin varastossa ilmestyvästä harmaasta homeesta jamustista pahkoista. Pahkahomeen saastuttamat porkka-nat pehmenevät vetisiksi. Sen tuhot näkyvät varastossayleensä ennen harmaahomeen tuhoja. Kyseisiä homeitavoidaan torjua mm. vuoroviljelyllä, kohtuullisella typpi-lannoituksella ja hellävaraisella sadon käsittelyllä.

MUITA HOITOTOIMIALoppukesällä (heinä-elokuulla) tehty multaus estää pork-kanan kannan vihertymisen tai punertumisen. Riviväliensyväkuohkeutus varmistaa maan säilymisen ilmavanakasvukauden loppuun asti. Tarvittaessa kastelu hyödyt-tää porkkanan kasvua voimakkaimman kasvun aikaanloppukesällä. Liian suuria kosteusvaihteluja on syytävälttää, sillä ne saavat porkkanat halkeilemaan.

SADONKORJUUVarhaisporkkana nostetaan käsin ja myydään nippuina.Nippujen myynnistä naatteineen ollaan luopumassa, kos-ka naatit vievät tilaa, pilaantuvat herkästi ja niiden kaut-ta haihtuu paljon vettä. Tarvittaessa nippuporkkanaa voi-daan säilyttää 1–2 viikkoa kosteudella kyllästetyssä va-rastossa, jonka lämpötila on 0 °C.

Varastoporkkanan sato korjataan myöhään syys-loka-kuussa sään ja kellarin jäähdyttyä. Porkkanat irrotetaan pen-kistä irrotusraudalla ajaen, minkä jälkeen sato nostetaan hel-lävaraisesti käsin. Suuremmilla pinta-aloilla koneellinenkinsadonkorjuu on mahdollista, joskaan ei yhtä hellävaraistakuin korjuu käsin. Porkkanan tulee kuivua pinnalta ennenvarastointia tai heti varastoinnin alussa. Lämpötila varastos-sa pidetään nollassa ja ilman suhteellinen kosteus korkeana,noin 97–99 %:ssa. Sopivissa olosuhteissa varastoitu pork-kanasato säilyy helmi-maaliskuulle. Luonnonmukaisestiviljellyn porkkanan sato on noin 30–40 t/ha.

Page 374: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

371

KAUPPAKUNNOSTUSKäsinnostossa porkkana lajitellaan jo pellolla, konekor-juussa sitä ei ehditä tehdä yhtä hyvin. Varastoitu satokauppakunnostetaan EU:n virallisten laatuvaatimustenmukaisesti. Haluttaessa porkkanat pestään ja pakataan.Pakkaukset merkitään asianmukaisesti.

7.3.2 SIPULIEN LUONNONMUKAINENVILJELY

Sipuli on yleisin vihannes luonnonmukaisessa viljelyssä;vuonna 2001 sitä viljeltiin luonnonmukaisesti 82 ha. Vilje-lyssä merkittävimpiä haasteita ovat taudit ja ravinnehuolto.

Sipulikasvit muodostavat oman ryhmän, josta viljel-lään mm. ruoka-, ryväs-, hillo-, viher-, valko- ja ruohosi-pulia sekä purjoa. Sipuleille ominainen voimakas haju jamaku johtuvat haihtuvista rikkiyhdisteistä. Eri sipuleistaniitä erittyy vaihtelevasti, mistä johtuvat erot aromien voi-makkuuksissa.

Ruoka- eli kepasipuli on hyvin säilyvänä meillä ylei-simmin viljelty sipulikasvi. Siitä voidaan erottaa kelta-,puna-, valko- ja ruskeakuorinen muoto. Ruokasipuleitaviljellään yleensä meillä kaksivuotisina. Ensimmäisenäkasvukautena kasvatetaan pikkuistukas, josta toisenavuonna kasvaa kookkaampaa ruuaksi käytettävää satoa.Seuraavassa käsitellään pääasiassa ruokasipulin viljelyä.

KASVUPAIKKASipuli menestyy matalajuurisena parhaiten hyvärakentei-sella, runsasmultaisella ja hikevällä kivennäismaalla.Turvemaita on syytä välttää. Lohkon tulisi olla aurinkoi-nen, tuulinen ja viettävä ja sen kuivatuksen on oltavakunnossa. Maan sopiva happamuus on pH 6–7. Sipuliaviljellään korkeintaan joka neljäs vuosi samalla paikalla.Esikasveiksi sopivat viljat, peruna ja muut vihanneksetkuin sipulikasvit. Sen sijaan nurmen ja viherlannoituk-sen jälkeen suositellaan välivuotta ennen sipulin viljelyä.Vaihtoehtoisesti viherlannoituksen tulisi olla nuorta jahajota nopeasti, jotta sipuli saisi typen käyttöönsä jo al-kukesästä. Vanha nurmi voidaan esimerkiksi rikkoa ke-sällä ja kylvää lohkolle loppuvuodeksi viherlannoitus.

LAJIKESuomessa on pitkään ollut viljelyssä kaksi valtalajiketta:Stuttgarter ja Sturon. Näistä edellinen on litteänpyöreä la-

SIPULIViljatPerunaMuutvihanneksetYksivuotinenviherlannoitus

ViljatPerunaMuutvihanneksetViherlannoitus

SIPULI VILJELYKIERROSSA

SIPULILAJIKKEIDEN VARRENPITUUKSIEN EROJA

Page 375: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

372

jike (Stuttgarter-tyyppi), joka on hyvin säilyvä ja satoisa.Jälkimmäinen on pyöreä lajike (Rijnsburger-tyyppi), pi-tempikaulaisena helpompi liekittää, ja pyöreänä soveltu-vampi koneelliseen nostoon ja pakkaukseen kuin edellinen.

MUOKKAUSSipulille tuleva lohko kynnetään syksyllä tai muokataankultivaattorilla. Kylvömuokkaus tehdään normaalistitoukokuussa, kun maa on riittävästi kuivahtanut ja läm-mennyt.

LANNOITUSSipuli on ravinnetarpeeltaan melko vaativa tai vaatima-ton. Se tarvitsee ravinteita kasvukauden alusta heinä-kuun puoliväliin asti. Sipulisato (20 t/ha) sisältää ravin-teita (N-P-K) noin 50-16-30 kg/ha. Sipulin juuristossaelää mykoritsasieni, joka tehostaa fosforin ottoa silloin,kun helppoliukoista fosforia on maassa vähän. Mykorit-san kasvua edistävät muun muassa apila ja palkokasvit,ja vähentävät avokesanto, juurikkaat ja kaali.

Sipulia voidaan lannoittaa lantakompostilla, virtsalla,tuhkalla ja/tai helposti maatuvalla viherlannoituksella.Kompostia on eduksi levittää myös edellisvuoden vilje-lykasville, sillä matalajuuriselle sipulille vanha voima oneduksi. Viljelyvuonna keväällä sipulille annetaan hyvinmaatunutta, tasalaatuista lantakompostia noin 30–50 t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia 300–700 kg/ha tai luu-jauhoa 200–500 kg/ha. Seisonutta ja laimennettua virt-saa voidaan antaa starttilannoitteeksi. Puun tuhka sopiihyvin sipulille keväällä ja/tai kesällä riveihin levitettynä.Sitä annetaan 0,3–1 t/ha. Kun viherlannoitusta käytetään,sen tulisi olla nuorta, sisältää runsaasti typpeä ja hajotanopeasti alkukesästä. Vihersilppukatetta ei suositellaruokasipulille päinvastoin kuin purjolle.

ISTUTUSPikkuistukkaat on lajiteltu kokoluokkiin 10–14, 14–21 ja21–24 mm. Pikkuistukkaat varastoidaan aluksi 0–1 °C:ssaja viimeisten 6.–10. varastointiviikon ajan aina istutuk-seen asti 25–30 °C:ssa kukinnan estämiseksi. Istutusaikavarhaissipulilla on noin 1.–15.5. ja varastosipulilla noin10.–30.5. Rivivälinä käytetään 20–40 cm hoitotavastariippuen. Sopiva istutusväli ruokasipulilla on 5–10 cmhalutun koon mukaan. Hehtaarille kokoluokaltaan pie-nimpiä istukkaita tarvitaan 500–800 kg, keskikokoisia

Page 376: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

373

1 000–1 200 kg ja suurimpia 1 400–1 800 kg. Istutus-syvyys on noin istukkaan syvyys eli 1–2 cm. Istukas oli-si eduksi saada pystyasentoon, jotta naatit kasvavat suo-raan ylöspäin ja liekitys helpottuu. Sipulin istutuksessaistutuskoneen vaihtoehtona voidaan kokeilla esim. kaa-linistutuskonetta. Istukastarve ruokasipulilla on noin1 000–3 000 kg/ha ja ryvässipulilla noin 3 000–5 000 kg/ha. Istukkaan esi-idätys nopeuttaa sipulin alkukehitystä.

RIKKAKASVIEN HALLINTARikkakasvien torjumiseksi koko penkki liekitetään, kunsipulin naatit ovat noin 5 cm:n pituisia. Uusi liekitys teh-dään sivulta liekki rivin alaosaan suunnaten, kun naatitovat 20–25 cm:n pituisia ja tarvittaessa kolmas liekityssivulta päin rivin alaosaan, kun naatit ovat 25–35 cm:npituisia. Tarpeen vaatiessa rikkakasvit kitketään riveistäja rivivälit harataan sipulin pinnassa olevia juuria varo-en. Myös syyskesällä sipulikasvuston ilmavuus eli rikka-kasvien hallinta on tärkeää, jotta kasvusto kuivuisi nope-asti kasteen ja sateen jälkeen sekä sato tuleentuisi hyvin.

Kuivia katteita, kuten mustaa muovia, sanomalehti-silppua tai olkea voidaan käyttää sipulin rikkakasvientorjunnassa. Sitä vastoin kosteutta pidättävät, maan läm-pöä alentavat ja runsaasti typpeä sisältävät katteet hidas-tavat sipulin tuleentumista, eivätkä ole suositeltavia.

TUHOLAISTEN HALLINTASipulikärpäsen valkoiset toukat syövät sipulin juuria jaalaosaa, mikä kellastuttaa ja kuihduttaa kasvia. Kärpänentalvehtii kotelona edellisen vuoden sipulimaassa. Syvä,huolellinen kyntö hautaa kotelot syvälle. Toukkaisten si-pulien hävitys vähentää talvehtimaan jäävien koteloidenmäärää. Uusi sipulilohko kannattaa perustaa kauaksiedellisen vuoden sipulilohkosta. Vuoroviljely ja tuuli-nen, avoin kasvupaikka vähentävät kärpäsen esiintymis-tä, samoin lannan huolellinen kompostointi. Sipulikärpä-set voidaan houkutella munimaan astiaan, jossa on van-hoja varastosipuleita. Astia tuhotaan muninnan jälkeenhuolellisesti polttamalla. Tuhkaa voidaan levittää rivei-hin katteeksi ennen munintaa. Myös liekitys saattaa tu-hota sipulikärpäsen munia. Lisäksi niitä syö eräs maakii-täjäislaji, joka säilyy pellolla, jos siellä on paljon orgaa-nista ainesta.

LIEKITYS JA SIPULISATO

Vanhala 1993

Page 377: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

374

TAUTIEN HALLINTASipulia vaivaavat pääasiassa homeet, mädät ja virustaudit.

Naattihome ilmenee kasvukaudella harmaana ho-meena naateissa ja varastossa sipulien pehmenemisenä javersomisena. Tauti leviää istukkaiden välityksellä ja kos-tealla ilmalla tautisesta kasvista toiseen. Ilmava, rikka-kasviton, kuivahko kasvusto estää taudin leviämistä. Is-tukkaan lämpökäsittely (1 tunti 40 °C vedessä tai 24 tun-tia 40 °C ilmassa) vähentää istukkaan mukana tapahtu-vaa taudin leviämistä.

Harmaahome pilaa sipuleita varastossa. Se leviää is-tukkaan mukana. Terve istukas, hellävarainen sadon kä-sittely ja huolellinen kuivatus naatteineen vähentävätharmaahometta.

Sipulimätä tuhoaa kasvin juuret ja kellastuttaa naatit,varastossa sipuli kuivuu. Sen leviämistä hidastaa tervei-den istukkaiden käyttö ja 3-4 vuoden viljelykierto.

Sipulin pahkamätä pysäyttää sipulin kasvun. Sipulikellastuu ja juuriin kertyy rihmastopahkoja, jotka säily-vät maassa jopa 10-15 vuotta. Tauti on vaarallinen, mut-ta pysyy kurissa 4-5 vuoden viljelykierrolla.

Virustauteja esiintyy varsinkin ryvässipulilla. Ne il-menevät keltajuovaisina, kihartuneina naatteina ja kitu-kasvuisuutena. Terveen siemenen käyttö on keino eh-käistä virustauteja.

MUITA HOITOTOIMIASipulin kastelu voi olla tarpeen heti istutuksen jälkeenjuurtumisen varmistamiseksi, samoin myöhemmin kas-vukaudella naattien kasvun aikaan. Sipulin veden tarveitsessään on pieni, mutta koska se on matalajuurinen kas-vi, kastelu parantaa sen ravinteiden saantia.

Ryvässipulin sairaat yksilöt kerätään pois kasvukau-den aikana. Tällaisia ovat esim. virustautiset sipulit, jot-ka tunnistaa naateissa ilmenevästä keltajuovaisuudesta jakäpristymisestä sekä kitukasvuisuudesta.

Tarvittaessa maan pintaa kuohkeutetaan harauksin.Juurten vioittumista varotaan.

SADONKORJUUNippusipulia voidaan korjata, kun sipulin läpimitta on25-40 mm. Ne niputetaan 5 kpl:n nippuihin. Kun sipulinläpimitta on yli 40 mm, ne niputetaan 3 kpl:n nippuihin.Varastosipulin sopiva nostoaika on puolestaan silloin,

Page 378: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

375

kun sipuli päättää kasvunsa elokuun lopulla ja naatit al-kavat taittua tuleentumisen merkiksi.

Sipulit kuivataan ensin luo’olla sään sen salliessa jasen jälkeen kuivurissa, jossa esim. verkkopohjaisten laa-tikoiden läpi johdetaan kuivaa, 20–25 °C ilmaa 1–4 vii-kon ajan. Kuivausilman lämpötila ei saa nousta yli 30°C:een, sipuli ei saa “paistua”. Kuivatus lopetetaan, kunsipulin niska on aivan ohut ja kuiva sekä murenee kier-rettäessä. Sipulit listitään mieluummin vasta kuivatuksenjälkeen. Luomusipulin sato on noin 15–20 t/ha.

VARASTOINTIRuokasipulilla varaston sopiva lämpötila on -0,5–(+1)°C ja ilman kosteus 70–80 %. Siemeneksi käytettävä is-tukassipuli varastoidaan talvella 0–1 °C lämmössä ja ke-väällä noin 3 kk ajan 25–30 °C lämmössä kukinta-alttiu-den vähentämiseksi.

KAUPPAKUNNOSTUSSato lajitellaan ja kauppakunnostetaan huolella EU:nlaatuvaatimusten mukaisesti. Haluttaessa sipuli voidaanpakata esim. puolen kilon verkkosäkkeihin, joissa on ol-tava merkinnät tuotteen lajista, laatuluokasta, pakkaajas-ta ja alkuperämaasta. Pilaantumisen alussa olevat sipulittulee kaikki poistaa, jotta markkinoitava tuote on kunnol-lista vielä kuluttajallakin.

7.3.3 KAALIEN LUONNONMUKAINENVILJELY

Keräkaali on tärkeä hapankaalin raaka-aine. Vuonna 2001kaalia viljeltiin luonnonmukaisesti 35 ha. Luonnonmukai-sen kaalinviljelyn haasteita ovat kasvinsuojelu ja lannoitus.

Kaalikasvit kuuluvat ristikukkaisten kasvien heimoon.Niitä on useita eri tyyppejä. Kukka- ja parsakaalista käyte-tään kukinto, ruusukaalista sivuversokerät, kyssäkaalistavarsimukula ja keräkaalista pääversokerä. Keriviä kaalejaeli keräkaaleja ovat valko-, puna-, suippo- ja kurttukaali.Salaattikasvina viljellään lisäksi kiinankaalia. Seuraavassakäsitellään lähinnä keräkaalin luonnonmukaista viljelyä.

KASVUPAIKKAKaalilohkojen maan tulee olla hyvärakenteista, hikevääja runsasmultaista kivennäismaata. Kaalit menestyvät

Page 379: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

376

hyvin myös savimailla, kunhan maan rakenne on hyvä.Maan happamuus saisi olla 6,5–7,5. Viljelykierto on tär-keä, ristikukkaisia kasveja viljellään korkeintaan jokaneljäs vuosi samalla paikalla. Esikasveiksi sopivat voi-makkaat latauskasvit, kuten apilanurmi, palkokasvit taimuu viherlannoitus. Tautiriskin vähentämiseksi viherlan-noituskasvusto kannattaa muokata maahan kaalia edeltä-vän vuoden heinäkuussa ja kylvää maata puhdistavaksikerääjäkasviksi viljaa, esim. ohraa. Kaalien jälkeen vil-jellään muiden ryhmien vihanneksia tai viljaa.

LAJIKEKaalilajikkeet voidaan jakaa varhais-, kesä-, keskiaikai-siin sekä syys- ja varastokaaleihin. Lajikkeita on tarjollarunsaasti. Varhais- ja kesälajikkeina viljeltäväksi sopivatesim. Golden Acre -hybridit, keskiaikaisina lajikkeinaesim. Adema, Castello, Destiny ja Pellion sekä syys- javarastokaaleina esim. Almanac, Bartolo, Erdeno, Kraut-man, Lennox, Rinda, Scandic ja Score.

TAIMIKASVATUSKeräkaalin taimikasvatusaika on noin 30–35 vrk. Kasva-tus tehdään paakuissa tai kennoissa, joiden koko on mie-lellään vähintään 5 cm. Taimia voi olla tarpeen lisälan-noittaa useampia kertoja taimikasvatusvaiheessa, koskakaalin ravinteiden tarve on suuri. Taimia kasvatetaankunnes niissä on 3–5 auennutta kasvulehteä. Suhteellisensuurikokoiset taimet varjostavat pellon nopeammin javähentävät rikkakasvien torjunnan tarvetta tehokkaam-min kuin pienemmät taimet. Ennen istutusta ravinneva-rastot täytetään ja taimet karaistaan.

MUOKKAUSKaalilohko muokataan syksyllä kyntäen tai kultivaatto-rilla vähintään 25 cm:n syvyyteen. Istutusmuokkaus teh-dään kosteutta säästäen. Mikäli käytetään kaksivaiheistaviherlannoitusta, lohko muokataan ennen kerääjäkasvinkylvöä ja seuraavan kerran ennen taimien istuttamista.Harjuviljely sopii hyvin kaaleille.

LANNOITUSKeräkaalin ravinnetarve on suuri. Kaalikasvusto (sato 50t/ha) sisältää typpeä 150, fosforia 20 ja kaliumia 160 kg/ha, josta sadon mukana poistuu pellolta noin 3/4. Varas-tokeräkaali (sato 50 t/ha) tarvitsee liukoista typpeä 190–

MYCOSTOP -PEITTAUKSEN VAIKUTUSKUKKAKAALIN TAIMIPOLTTEESEEN

Tahvonen ja Avikainen 1987

Page 380: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

377

240 kg/ha ja fosforia 50 kg/ha. Varhaiskeräkaali (sato 35t/ha) tarvitsee typpeä noin 120 kg/ha. Lannoitukseenkäytetään hyvää, väkevää kompostia, jossa on tarvittaes-sa apatiittia tai luujauhoa. Kompostin lannoitusvaikutus-ta tehostaa, mikäli se sijoitetaan kaalirivien alle. Ilmas-tettua virtsaa voidaan käyttää starttilannoitteeksi. Kali-umtäydennykseen käytetään tarvittaessa biotiittia 5-10 t/ha. Viherlannoitus sopii kaalille hyvin. Vihersilppua voi-daan käyttää myös kaalipellon katteena ja lisälannoittee-na kasvukauden aikana.

ISTUTUSKaalin taimet istutetaan käsin tai koneella päältä tasattui-hin harjuihin noin 10.5.–5.6. Riviväliksi sopii tuoreenamyytävälle keräkaalille 40 cm, taimiväliksi noin 40 cm.Isompikokoisemmiksi kasvatettaville varasto- ja teolli-suuskaalille sopiva riviväli on 50 cm ja taimiväli 50–60cm. Riviväliä voidaan myös leventää ja taimiväliä lyhen-tää esim. 60 x 40 cm:iin, sillä leveä riviväli helpottaa rik-kakasvien torjuntaa. Heti istuttamisen jälkeen taimienpäälle levitetään harso tuholaisten torjumiseksi. Sadetuk-sella varmistetaan taimien nopea kasvuun lähtö.

RIKKAKASVIEN HALLINTARiviväleistä rikkakasvit poistetaan haraamalla sekä mul-taamalla. Harjuviljelyssä on eduksi kuohkeuttaa vakojenpohjat viimeisen multauksen yhteydessä. Riveistä rikka-kasvit poistetaan sormiharalla tai pitkävarsikuokalla, tar-vittaessa turvaudutaan kitkemiseen käsin. Tiheät rivit vä-hentävät käsityön tarvetta, samoin vihersilpun käyttö kat-teena. Vihersilppu, esim. apila, sopiikin kaalille hyvin. Senkäytössä voidaan soveltaa kaistaviljelyä. Yhtä kaaliheh-taaria kohden on varattava 1,5–2 ha apilaa. Vihersilppu le-vitetään heinäkuun alussa.

TUHOLAISTEN HALLINTAKeräkaalilla vioituksia aiheuttavat pääasiassa kirpat,kaalikoit, kaalikärpäset ja peltoluteet. Niitä tarkkaillaanlajista riippuen silmämääräisesti havainnoimalla, liima-ja feromonipyydyksin sekä haavi- ja munanäytteidenavulla.

Kirppojen vioitus näkyy reikinä ja koloina kaalinlehdissä. Vioitusten estämiseksi taimet katetaan heti is-tuttamisen jälkeen harsolla tai hyönteisverkolla ja kas-vusto pidetään istutuksen jälkeen kosteana sadettamalla.

Page 381: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

378

Kirppoja voidaan torjua myös pyretriinillä, tuhka- ja ki-vijauhepölytyksillä ja houkutella pois viljelmältä houku-tuskaistoille.

Kaalikoi syö ikkunakuvioita ja reikiä kaalin lehtiin.Sitä torjutaan hyönteisverkolla, harsokatteella, bakteeri-valmisteilla tai pyretriiniruiskutuksilla. Houkutuskasvei-na voi käyttää esim. lehtikaalia, sareptansinappia taimustasinappia.

Kaalikärpästen toukat vioittavat lähinnä kaalikasvinjuuria, mikä näkyy kasvin nuutumisena ja vanhempienlehtien punertumisena. Kaalikärpästen pääsyä kasveillevoidaan vaikeuttaa harso- tai verkkokatteella, vaahto-muovi- tai tuhkakatteella taimien tyvellä tai kylvämällärivivälikasviksi esim. valkoapilaa. Rivivälikasvi hidastaaisäntäkasvin löytämistä. Lisäksi kaalikärpäsiä voi torjuasukkulamadoilla ja niiden luontaisia vihollisia suosia ke-vennetyillä muokkauksilla ja pysyvillä vihreillä kasvus-toilla. Kaalikärpästorjunnassa tutkitaan houkutuskasvejaja sienivalmisteita.

Peltolude imee taimen kasvupistettä ja saa aikaanruusukemaista kasvua. Luteita torjutaan kasvuston kat-teilla, sadettamalla ja houkutuskaistoilla. Myös jotkinrikkakasvit riviväleissä voivat toimia houkutuskasveina.

TAUTIEN HALLINTAKaalin merkittävimpiä tauteja ovat taimipolte, möhöjuu-ri sekä pahka- ja harmaahome.

Möhöjuuren tunnistaa kovista, myöhemmin lahoavis-ta paisumista kasvin juurissa. Se on hankala kasvitauti,jota esiintyy kaalikasvien lisäksi lantulla, nauriilla ja ryp-sillä. Möhöjuuren ehkäisemiseksi kaalikasveja viljelläänsamalla lohkolla korkeintaan 4 vuoden välein. Jos loh-kolla on havaittu möhöjuurta, välivuosia pidetään vähin-tään 6. Maa pidetään hyvärakenteisena ja ilmavana, pel-lon kuivatuksesta ja kalkituksesta huolehditaan. Kunmaan pH on yli 7, möhöjuuren itiöt eivät pysty itämään.Taimien tulee olla puhtaita ja viljelyhygieniasta huoleh-ditaan kaikin puolin.

Taimipolte vioittaa taimen juurenniskaa, joka ohenee,ruskettuu ja katkeaa. Täysikokoisilla kasveilla taimipoltevoi aiheuttaa kasvua heikentäviä tyvilaikkuja. Taimipolt-teen torjumisessa tärkeää on taimimullan ja työvälineidenpuhtaus. Siementen peittaaminen Mycostop-sädesieni-valmisteella vähentää tehokkaasti siemenlevinteistä tai-mipoltetta. Ilmava ja kuivahko kasvusto vähentää tautia.

Page 382: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

379

Vihannesten ja apilan osuus viljelykierroissa kannattaapitää kohtuullisena, jotta taimipolte ei yleistyisi haittaa-vasti.

Pahka- ja harmaahome mädättävät kaalit kosteinakesinä jo pellolla. Muutoin ne ilmenevät varastotauteina:pahkahome vetisinä laikkuina kaalin uloimmissa lehdis-sä, harmaahome harmaanruskeana pölynä kaalin pinnal-la. Niiden torjunnassa auttavat viljat esikasveina, ilmavakasvusto, hellävarainen sadonkorjuu ja sadon nopeajäähdyttäminen korjuun jälkeen. Pahkahomeen lisäänty-mistä estetään myös murskaamalla ja sekoittamalla kaa-lin ja palkokasvien satojäte maahan.

MUITA HOITOTOIMIAKaaleja kastellaan tarpeen mukaan. Kaalille tasainen jariittävä vedensaanti on tärkeää erityisesti kerän paisu-misvaiheessa. Epätasainen vedensaanti saa kaalin pääl-limmäiset lehdet halkeilemaan. Se aiheuttaa myös sisä-lehtiin lehdenreunapoltetta.

SADONKORJUUSato korjataan kesäkaalilla heti kerien valmistuttua en-nen kuin kerät alkavat halkeilla. Talvikaalilla sato korja-taan mahdollisimman myöhään loka-marraskuussa. Kaa-li kestää lyhyen aikaa jopa 5–7 ºC pakkasta. Sato korja-taan hellävaraisesti. Luomuvarastokaalin sato on noin40–50 t/ha.

VARASTOINTIVaraston lämpötila pidetään nollassa ja ilman suhteelli-nen kosteus 95–99 %:ssa. Keräkaali säilyy varastossanoin 6 kk.

KAUPPAKUNNOSTUSSato kauppakunnostetaan EU:n laatuvaatimusten mu-kaan. Kaalia jatkojalostetaan mm. hapankaaliksi.

KERÄKAALIN SATO ERILANNOITUKSILLA

Väisänen ym. 1990

Page 383: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

380

7.4 MARJOJENLUONNONMUKAINEN VILJELY

7.4.1 MANSIKAN LUONNONMUKAINENVILJELY

Mansikka on tärkein marja luonnonmukaisessa viljelyssä.Vuonna 2001 sitä viljeltiin luonnonmukaisesti 265 ha.

KASVUPAIKKAMansikka menestyy parhaiten runsasmultaisilla, hikevil-lä ja kevyillä kivennäismailla. Lohkon tulee olla aurin-koinen, lämmin, ilmava, hallalta suojattu sekä hyvin oji-tettu ja loivasti viettävä, jotta pintavesi kulkeutuu nope-asti pois sekä kesällä että talvella. Maan sopiva happa-muus on pH 6,0–6,5.

Esikasviksi varataan kaura, ruis, eri vihannekset taikesanto. Viljelykierrossa tulisi olla vähintään puolet mui-ta kasveja kuin mansikkaa, ja siihen kannattaa sisällyttäämykoritsan kasvua edistäviä kasveja, kuten sipulia, pork-kanaa, heiniä, pellavaa, ja auringonkukkaa. Ennen uudenmansikan istuttamista tulee viljellä vähintään kolme vuot-ta muita kasveja. Lyhyessä viljelykierrossa (satovuosia 3tai 4) mansikan lannoitus ja kasvinsuojelu on helpomminhoidettavissa, ja marjan koko ja laatu on parempi.

MAAN ESIKUNNOSTUSTulevalta mansikkamaalta hävitetään kestorikkakasvithuolellisella kesannoinnilla. Lohko ojitetaan ja kalkitaantarvittaessa. Kalkitusta suunniteltaessa on syytä ottaa huo-mioon, että esim. biotiitti ja muut luonnonmukaisessa vil-jelyssä käytettävät lannoitteet vaikuttavat kalkitsevasti.Esikasveille annettu karjanlantakomposti lisää maan mul-tavuutta ja ”vanhaa voimaa”. Viherlannoituskasveille eikuitenkaan anneta typpipitoista lannoitetta – ainoastaantarvittaessa biotiittia ja kalkkia. Vähämultaisten maidenmultavuutta lisätään käyttämällä suomutaa 300–500 m3/ha. Maanparannusaineeksi voidaan myös levittää lannantai vihersilpun kanssa kompostoitua lehtipuuhaketta 150–200 m3/ha, minkä jälkeen lohkolle kylvetään nurmi suoja-viljaan. Lehtipuuhakkeen on huomattu nostavan maanpH:ta ja vähentävän rikkakasveja ja tuholaisia.

PERUSLANNOITUSMansikan oikein mitoitettu peruslannoitus helpottaa sa-tovuosien viljelyä ja yksinkertaistaa vuotuislannoitusta.

Page 384: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

381

Luonnonmukainen mansikanviljely on yksinkertaisinta,mikäli vuotuislannoitustarve voidaan tyydyttää perus-lannoituksen avulla. Näin on varsinkin käytettäessä mus-taa muovia katteena.

Mansikka on ravinnetarpeiltaan pieni. Pelkkä viher-lannoitus ei kuitenkaan riitä monivuotisen marjakasvus-ton lannoitukseen, vaan peruslannoitukseen käytetäänperustamisvaiheessa kompostoitua karjanlantaa 20–40 t/ha. Kompostin tulee olla laihaa ja pitkävaikutteista. Lai-haa kompostista saadaan käyttämällä runsaasti hitaastihajoavia kuivikeaineita, kuten olkia, lehtipuuhaketta taipuunkuorta. Maille, joissa on vähän fosforia, annetaantarvittaessa apatiittia kompostin kautta noin 1–3 t/ha tailuujauhoa noin 200–400 kg/ha. Myös karjanlanta sisäl-tää runsaasti fosforia. Kaliumlannoitukseen käytetääntarvittaessa perustamisvaiheessa biotiittia noin 2–10 t/ha.Puun tuhkaa voidaan käyttää hivenlannoitteeksi noin1 000 kg/ha. Tuhkan tulee olla niukalti kadmiumia sisäl-tävää. Myös merilevä sopii hivenlannoitteeksi. Tarkkalannoitustarve ja -määrä suunnitellaan viljavuustutki-muksen ja kompostianalyysin tulosten perusteella.

LAJIKELuomumansikan lajikevalinnassa tärkeitä ominaisuuksiaovat tautien, tuholaisten ja talven kestävyys, lannoitus-tarve, kyky hyödyntää hitaasti liukenevia eloperäisiä lan-noitteita, sopivuus paikallisiin oloihin sekä hyvä maku jasopivuus käyttötarkoitukseen.

Luonnonmukaiseen viljelyyn suositellaan varhaisla-jikkeista Emilyä, aikaisista lajikkeista Jonsokia, Kentiäja Honeoyeta, keskiaikaisista Polkaa ja myöhäisistä la-jikkeista Bountya ja Hikua. Näistä erityisesti Polkaa, Ho-neoyeta, Kentiä ja Bountyä viljellään lisääntyvässä mää-rin luomussa. Koronaakin viljellään luomussa, mutta seon altis härmälle eikä siten kovin suositeltava. Valtalajik-keista Zefyr ja Senga Sengana ovat jäämässä pois edelli-sen härmänalttiuden ja jälkimmäisen taantumisen ja har-maahomealttiuden vuoksi.

Jonsok on kiinteä, viljelyvarma, taudin- ja talvenkes-tävä lajike, jonka satotaso on kuitenkin melko alhainen.Kent kestää talvea ja härmää – ja harmaahomettakin mel-ko hyvin. Honeoye on suuri ja miellyttävän makuinen,hieman härmänaltis, mutta kestää harmaahometta. Marjaton poimittava täysin kypsänä, jotta niiden kärjet eivät jäi-si vaaleaksi ja maku olisi parhaimmillaan. Se kestää kul-

Page 385: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

382

MANSIKAN OIKEA ISTUTUSSYVYYS

Liian korkealla Sopiva Liian syvällä

jetusta ja sopii siten mm. tukkumarjaksi. Lajike on altistalvituhoille, joten kasvusto kannattaa suojata talveksi.Polka on mehukas, satoisa, lähinnä itsepoimintaan ja suo-ramyyntiin sopiva lajike. Se kestää harmaahometta ja här-mää melko hyvin. Bounty on aromikas ja melko taudin-kestävä. Sen satoisuus vaihtelee eikä se säily kovin hyvin.Hiku on aromikas, satoisa ja taudinkestävä, mutta senmarjojen pinta pehmenee herkästi sateissa eikä se silloinkestä kuljetusta.

TAIMETMansikantaimet kasvatetaan usein itse mm. perustamis-kustannusten vähentämiseksi. Emotaimimaa perustetaanvähintään 50 m:n päähän vanhoista mansikkaviljelyksis-tä, erilliselle alueelle, jossa mansikkaa ei ole viljelty use-aan vuoteen. Emotaimiksi hankitaan ehdottoman hyvä-laatuisia, puhtaita ja tarkastettuja taimia. Taimet istute-taan elokuussa avomaalle tai esim. puuhakkeella katetul-le maalle, josta rönsyt on helppo irrottaa. Tuholaisten le-viämistä alueelle pyritään estämään jättämällä alueenympärille kolme metriä leveä mulloskaista.

Taimia kastellaan alkukesällä ja niistä poistetaan ku-kat. Emotaimimaata lannoitetaan typellä voimakkaammin

Page 386: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

383

kuin marjatuotannossa olevaa kasvustoa. Rönsyt noste-taan ja niiden juuria sekä lehtiä typistetään ennen istutta-mista. Maalta voidaan kerätä myös juurtumattomia pistok-kaita, jotka juurrutetaan istutuskelpoisiksi esim. sumumo-nistushuoneessa 2–3 viikon ajan. Lisäksi rönsyjä että pis-tokkaita voidaan kerätä lepotilan aikana ja säilyttää talvenyli muoviin käärittynä -1,5–(+2) ºC:n lämpötilassa.

Lisäysmateriaalia kerätään tauti- ja tuholaisriskin ta-kia emotaimimaalta vain kahtena vuonna, minkä jälkeenmaan voi siirtää marjatuotantoon.

ISTUTUSMansikka istutetaan rivinhoitotavasta riippuen noin 1,3–1,5 m:n rivivälein yksittäisriviin harjuun (10–12 cm) taiavomaalle. Sopiva taimiväli on 30–50 cm lajikkeen rehe-vyydestä riippuen. Hikulle sopii istutusväliksi 50 cm,Jonsokille riittää noin 40 cm. Mansikka voidaan istuttaamyös paririviin, mutta siinä voi piillä tautiriski heikom-man tuulettumisen vuoksi.

Sopivin istutusaika on alkukesästä elokuun alkupuo-lelle. Tällöin taimet ehtivät juurtua kunnolla ja kukka-ai-heita muodostua, jotta seuraavana vuonna on jo saatavis-sa satoakin. Mansikka voidaan istuttaa myös syksyllä,mutta satoa ei tule vielä seuraavana kesänä ja rikkakas-vien hallinta on joka tapauksessa hoidettava.

Taimet istutetaan oikeaan kasvusyvyyteen siten, ettäkasvupiste jää näkyviin maan pinnan yläpuolelle. Ennenistuttamista taimet on hyvä lämminvesikäsitellä punkki-en ja ankeroisten tuhoamiseksi. Istutuksen jälkeen taimiakastellaan riittävästi, jotta niiden juurtuminen onnistuu.

MAAN PINNAN KATTEET JA HOITOMansikkaa voidaan viljellä muovikateviljelynä, jolloinmaa rivin kohdalla on katettu muovilla ja riviväli on mul-loksella, leikattavana nurmena tai eri tavoin katettuna.Muovin sijaan maa voidaan myös kattaa kokonaisuudes-saan muilla kateaineilla. Keväällä karikkeet harjataanmuovin päältä pois ja kerätään kompostiin. Myös muutoinkuin muovilla katetulta mansikkamaalta karikkeet voi-daan kerätä pois tai liekittää tautiriskin vähentämiseksi.

Rivissä katteena käytetään Suomessa yleisimminmustaa muovia. Muovin alla maa lämpenee nopeamminja sato aikaistuu noin viikolla. Sato voi olla myös run-saampi. Musta muovi katteena vähentää oleellisesti rivinhoitotarvetta, rikkakasveja tarvitsee kitkeä ainoastaan

Page 387: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

384

mansikkapensaan tyveltä. Muovi suojaa myös marjoja li-kaantumiselta ja parantaa ravinteiden hyväksikäyttöä.

Muoviin istutus on työläämpää kuin avomaalle istu-tus, koska sitä on vaikea koneellistaa. Muovikatetta käy-tettäessä vuotuislannoitus vaikeutuu. Peruslannoituksentuleekin olla oikein mitoitettu. Rönsyjen poisto hankaloi-tuu, ja korvakärsäkkäät, punkit ja etanat lisääntyvät.Muovin levitys vaatii suurta huolellisuutta ja sopivat olo-suhteet. Kasvuston raivaaminen on työlästä ja hankalaa.Lisäksi muovin valmistus kuluttaa energiaa ja viljelynjälkeen syntyy runsaasti muovijätettä.

Katemuovin sopiva paksuus on 0,05 mm ja leveys1–1,3 m viljelytavasta riippuen, paririviviljelyssä le-veämpi muovi kuin yksiriviviljelyssä. Muovin tuleeolla täysin mustaa ja kestävyydeltään hyvää. Muovintarve on noin 400 kg/ha (1 kg metrin levyistä muoviariittää noin 20 m2:lle).

Riviväleissä voidaan käyttää esim. timotei-puna-api-la-nurmikkoa, joka niitetään ruohonleikkurilla toistuvas-ti lyhyeksi. Valkoapilapitoinen nurmi leviää rönsyineenhelposti muovin päälle. Valkoapilan ja myös mansikanrönsyt voidaan poistaa esim. siimaleikkurilla tai ruohon-leikkuriin voidaan yhdistää vastakarvaan pyörivä harja,joka pyyhkii rönsyt muovin päältä leikkurin eteen.

Ilman muovikatetta viljeltäessä katteena käytetäänesim. kuorihumusta, haketta tai olkia. Rivit kitketään. Ri-vivälit harataan ja mahdollisesti liekitetään ja lisäkatettalevitetään tarpeen mukaan. Rönsyt leikataan tai liekitetään.

VUOTUISLANNOITUSPeruslannoitus suunnitellaan siten, että vuotuislannoitus-ta ei alkuvuosina tarvita eikä mansikka kasva ensimmäi-sinä vuosina liian rehevästi. Lisälannoitustarvetta voi-daan myöhemmin arvioida mm. lehtianalyysien ja man-sikkakasvuston värin ja koon perusteella. Lehtien nor-maali vihreys ja koko kertovat, että mansikka on saanutriittävästi ravinteita, ennen kaikkea typpeä.

Avoviljelyssä riveihin lisätään tarvittaessa kompos-tia, sarvilastua tai toissijaisesti kaupallisia luomuvilje-lyyn hyväksyttyjä lannoitteita. Muovikateviljelyssäkomposti olisi työläydestään huolimatta hyödyllisintäjakaa käsin muovin alle. Muovikateviljelyssä kastelu- tailehtilannoitteeksi riveihin voidaan myös antaa viherkäy-tettä tai kompostiuutetta useampia kertoja keväällä ja ke-vätkesällä. Kastelua ja lannoitusta voidaan hoitaa myös

Mustan muovikatteen etuja• maa lämpimämpi• sato aikaistuu• rikkakasvien hallinta helpottuu

marjat säilyvät puhtaampina

Mustan muovikatteen haittoja• istutus työläämpi• lannoitus vaikeutuu• rönsyjen poisto vaikeutuu• korvakärsäkkäät, punkit ja etanat lisään-

tyvät• marjojen laatu heikkenee märällä sekä

kuumalla muovilla• muovin valmistus kuluttaa energiaa• kasvuston raivaus on työlästä• muovijätettä jää runsaasti

Page 388: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

385

tihkukasteluna ja luomuun sopivilla liuoslannoitteilla.Tuhkapölytystä voidaan käyttää keväisin.

Mansikka ottaa ravinteita koko kasvukauden ajan,eniten kuitenkin satokaudella.

TUHOLAISTEN HALLINTAMansikan tuholaisten hallinnassa on tärkeää käyttää ter-veitä taimia, perustaa uusi mansikkalohko vähintään 50metrin päähän vanhasta lohkosta ja tehdä hoitotyöt ainaensin nuoremmilla lohkoilla. Tuholaisia tarkkaillaan sil-mävaraisesti havainnoimalla, ottamalla vatinäytteitä jamansikkapunkkitarkkailussa tarvittaessa lähettämällä näy-te tutkittavaksi Maatalouden tutkimuskeskuksen kasvin-suojelupalveluun.

Mansikkapunkki on mansikan hankalimpia tuholaisia.Sen vioituksen tunnistaa kitukasvuisista pensaista ja rus-kehtavan nahkamaisista ja käpristyvistä lehdistä. Sen le-viämisen ehkäisemiseksi uusi mansikkalohko perustetaanselvästi erilleen vanhasta, saastuneesta mansikkalohkostakäyttäen terveitä taimia. Taimet kannattaa lämminvesikä-sitellä ennen istuttamista. Mansikkapunkkia voidaan tor-jua petopunkeilla, ja sen leviämistä poutajaksolla hidastaa(sumutus)kastelulla, mikä tosin lisää samalla homevaaraa.

Vihannespunkki ei ole yhtä merkittävä tuholainenmansikalla kuin mansikkapunkki. Sen vioitus näkyykupruilevina, kellastuvina lehtinä ja seittinä lehtien pin-nalla. Vihannespunkkeja voidaan torjua petopunkeilla tairuiskuttaa mäntysuopaliuoksella muutaman päivän vä-lein satokauden ulkopuolella. Myös lämminvesikäsittelytehoaa vihannespunkkiin.

Mansikka-ankeroinen imee kasvin nesteitä aiheuttaenepämuotoista ja kääpiöitynyttä kasvua. Se leviää helpostiveden mukana saastuneilta lohkoilta terveille lohkoille.Mansikka-ankeroisen torjunnassa terveiden taimien käyt-tö on ensiarvoisen tärkeää. Sitä voidaan ehkäistä myöstaimien lämminvesikäsittelyllä ja avokesannoinnilla.

Hilla- ja mansikkanälvikäs syövät mansikan lehtiäsekä toukkana että aikuisena. Vattukärsäkäs puree kuk-

Page 389: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

386

kavarren osin poikki, niin että nuput kääntyvät roikku-maan alaspäin. Kärsäkäs munii roikkuviin kukkanuppui-hin. Näitä tuholaisia voidaan torjua imuroimalla ”ötök-käimurilla” ja nälvikkäitä myös pyretriiniruiskutuksilla.

Pelto-, marja- ja mansikkaluteet saavat aikaan epä-muotoisia, nappipäisiä marjoja. Luteita voi yrittää torjuahoukutuskaistoilla, imuroimalla ja pyretriiniruiskutuksilla.

TAUTIEN HALLINTAMansikan merkittävimpiä tauteja ovat harmaahome, juu-rilaho ja mansikkahärmä.

Harmaahome tarttuu mansikkaan kukinnan aikaan janäkyy pääasiassa ruskettuneina, pehmeänhomeisina,myöhemmin muumioituneina marjoina ja raakileina. Har-maahome talvehtii vanhoissa kasvinjätteissä, joten niidensiivoaminen keväällä vähentää homeen leviämistä. Sitävähentävät myös aurinkoinen ja tuulinen kasvupaikkasekä harvahko, ei liian rehevä ja ilmava kasvusto. Homei-set marjat kannattaa kerätä pois. Harmaahomeen hallintaavoi tehdä sieni- ja bakteerivalmisteilla, piipitoisilla ruis-kutteilla (peltokortekeite, vesilasi eli natriumsilikaatti) jakompostiuuteruiskutuksilla. Lajikkeista harmaahomeellealttein on Senga Sengana, jossain määrin myös Hiku jaKorona. Bounty, Honeoye ja Kent ovat kestävämpiä.

Juurilaho lahottaa vanhentuvan kasvin juurakkoa,aluksi alhaalta, myöhemmin myös ylempää. Juuristo har-venee ja muuttuu sisältä ruskeaksi ja pehmeäksi. Kasvintalvehtiminen ja sato heikkenevät. Juurilahoa ehkäistäänperustamalla mansikkalohko kasvuoloiltaan mahdolli-simman suotuisalle paikalle sekä käyttämällä terveitätaimia ja alueelle sopivia lajikkeita. Välivuosia mansi-kanviljelyssä pidetään vähintään kolme, jotta vanhat juu-rakkojätteet ehtivät hävitä maasta. Viljelykierrossa välte-tään pitkäikäisiä nurmia ja suositaan kauraa ja ruista.Maan rakenteesta ja kasvukunnosta huolehditaan.

Mansikkahärmä punerruttaa mansikan lehtiä, kukka-periä ja raakileita. Niihin, samoin kuin kypsiin marjoi-hin, voi ilmestyä hentoa, jauhomaista härmää. Raakilei-den kehitys vaikeutuu. Sadetus vähentää härmää, sillähärmäsieni ei viihdy kosteassa. Härmän leviämisen estä-miseksi härmän saastuttamat lehdet kerätään pois sadon-korjuun jälkeen. Mansikan solukkoja voidaan vahvistaapiivalmisteilla sekä natriumbikarbonaattirypsiöljyseok-sella, jossa edellistä on 0,5–1 % ja jälkimmäistä 1 %.Polka, Hiku ja Jonsok kestävät härmää melko hyvin.

Page 390: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

387

SADONKORJUUMansikkasato kypsyy heinäkuun alusta elokuulle. Poimi-joiden tarve on noin 1,5 henkilöä/10 a. Kypsät marjat poi-mitaan yleensä joka toinen päivä. Itsepoiminta sopii hyvinmansikalle. Ohjattujen itsepoimintakertojen lisäksi välil-lä kannattaa aika ajoin myös itse poimia pensaat huolellapuhtaiksi. Marjat poimitaan kuivina ja suoraan kuljetusas-tioihin. Nopea jäähdytys parantaa mansikan kuljetuskes-tävyyttä. Luonnonmukaisesti viljellyn mansikan normaa-li sato on vaihdellut noin 2 000–6 000 kg/ha välillä.

KAUPPAKUNNOSTUSMarjat lajitellaan poimittaessa virallisten laatuvaatimus-ten mukaisesti. Marjojen laatuvaatimuksiin ja lajitteluoh-jeisiin on syytä perehtyä huolella. Maukkaita, hyvälaatui-sia mansikoita markkinoiva viljelijä saa tyytyväisiä asiak-kaita, jotka jättävät tilauksensa seuraavanakin vuonna.

7.4.2 MUSTA- JA PUNAHERUKANLUONNONMUKAINEN VILJELY

Kiinnostus herukoiden viljelyyn luonnonmukaisesti onkasvanut viime vuosina. Vuonna 2001 mustaherukkaa vil-jeltiin luonnonmukaisesti 273 ha ja punaherukkaa 14,5 ha.

KASVUPAIKKAMustaherukka menestyy parhaiten runsasmultaisilla, hi-kevillä ja kevyehköillä kivennäismailla. Lohkon tuleeolla aurinkoinen ja lämmin sekä hallalta suojattu. Loh-kon tulisi olla hyvin ojitettu ja hieman viettävä, jotta pin-tavesi kulkeutuu nopeasti pois sekä kesällä että talvella.Maan sopiva happamuus on pH 6,0–6,5. Esikasveiksivarataan varjostavia ja syväjuurisia kasveja, esim. apilaa,apilatimoteinurmea, nurmikasveja, perunaa, rehuhernet-tä, ruista tai öljykasveja tai tarvittaessa kesanto, jottamaa puhdistuisi kestorikkakasveista.

Ennen uuden herukan istuttamista tulee viljellä vä-hintään viisi vuotta muita kasveja. Mansikanviljelyn jäl-keen on myös hyvä odottaa 4–5 vuotta ennen herukan is-tuttamista samaan paikkaan. Lyhyessä viljelyssä (sato-vuosia 10–15) herukoiden lannoitus ja kasvinsuojelu onhelpommin hoidettavissa ja marjan laatu on parempi.Uusi kasvusto perustetaan riittävän kauas (50–200 m)vanhoista kasvustoista, jotta niiltä ei leviäisi tauteja taituholaisia uusiin pensaisiin.

Page 391: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

388

MAAN ESIKUNNOSTUSKestorikkakasvit hävitetään tulevalta herukkalohkoltahuolellisella kesannoinnilla. Esikasveina viljellään syvä-juurisia kasveja. Niille annettu karjanlantakomposti lisäämaahan multavuutta ja ”vanhaa voimaa”. Vähämultaisil-le maille voidaan lisäksi käyttää suomutaa 300-500 m3/ha. Lohko kalkitaan tarvittaessa. Tällöin on syytä muis-taa, että esim. biotiitti ja muut luonnonmukaisessa vilje-lyssä käytettävät lannoitteet vaikuttavat kalkitsevasti.Maanparannusaineeksi voidaan myös levittää lannan taivihersilpun kanssa kompostoitua lehtipuuhaketta 150-200 m3/ha, minkä jälkeen lohkolle kylvetään nurmi suo-javiljaan. Lehtipuuhakkeen on huomattu nostavan maanpH:ta ja vähentävän rikkakasveja ja tuholaisia.

PERUSLANNOITUSMustaherukan oikein mitoitettu peruslannoitus helpottaasatovuosien viljelyä ja yksinkertaistaa vuotuislannoitus-ta. Luonnonmukainen herukanviljely on yksinkertaisin-ta, mikäli alkuvuosien vuotuislannoitustarve voidaantyydyttää pääosin peruslannoituksen avulla. Näin varsin-kin käytettäessä mustaa muovia katteena riveissä.

Peruslannoitukseen käytetään perustamisvaiheessakompostoitua karjanlantaa 20–40 t/ha. Kompostin tuleeolla laihaa ja pitkävaikutteista. Kompostista saadaan lai-haa käyttämällä runsaasti kuivikeaineita. Maille, joissaon vähän fosforia, annetaan tarvittaessa apatiittia kom-postin kautta noin 1–3 tn/ha tai luujauhoa noin 200–400kg/ha. Myös karjanlanta sisältää runsaasti fosforia. Kali-umlannoitukseen käytetään tarvittaessa perustamisvai-heessa biotiittia noin 2–10 t/ha. Hivenlannoitteeksi voi-daan käyttää puun tuhkaa noin 1 000 kg/ha tai merilevää.Tuhkan tulee olla niukalti kadmiumia sisältävää. Lannoi-tustarve ja -määrä suunnitellaan viljavuustutkimuksen jakompostianalyysin tulosten perusteella.

LAJIKE JA TAIMETLajikevalinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti tautienja tuholaisten kestävyyteen. Myös talvenkestävyys, sato-taso, kasvutapa ja marjojen laatu ovat tärkeitä asioita la-jiketta valittaessa.

Mustaherukkalajikkeista Ben Alder on satoisa, melkopystykasvuinen ja taudinkestävä, mutta altis äkämäpun-kille. Soveltuu hyvin mehuteollisuuteen ja konepoimin-taan. Ben Tirran ja Ben Tron ovat pystykasvuisia ja sa-

Page 392: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

389

toisia, kestävät härmää ja melko hyvin myös talvea. Nii-den marjoissa on erityisen paljon C-vitamiinia. Näitäkaikkia lajikkeita suositellaan luomuviljelyyn.

Öjeby on viihtyvä, viljelyvarma sekä härmän- ja tal-venkestävä. Se kestää melko hyvin myös varistetautia.Öjebyn marjat ovat suuria ja aromikkaita sopien sekätuore- että teollisuuskäyttöön. Kasvutavaltaan se on mel-ko voimakaskasvuinen ja helposti lamoava. Istutusleik-kaus onkin syytä tehdä varovasti eikä pensaita saa lan-noittaa liikaa. Sopii ammatti- ja kotitarveviljelyyn kokomaahan Lappia lukuun ottamatta.

Titania on kasvutavaltaan hyvin pysty, korkeuttajopa 2 m. Se kestää talvea ja härmää sekä melko hyvinvaristetautia ja äkämäpunkkia. Se sopii Etelä-Suomenjäykille savimaille Öjebytä paremmin. Lajike sopii sekätuore- että teollisuuskäyttöön. Sitä suositellaan luomu-viljelyyn.

Triton on edellisentyyppinen lajike, mutta hiemanmatalakasvuisempi ja aikaisempi. Se ei kestä talvea yhtähyvin. Sopii pitkien terttujensa ansiosta erityisesti käsinpoimintaan.

Melalahti on kasvutavaltaan pysty ja satoisuudeltaanedellisiä pienempi. Se on härmän- ja erittäin talvenkes-tävä. Marjat ovat suuria ja aromikkaita, mutta ohutkuo-risia eikä siten sovellu konekorjuuseen. Sitä suositellaanviljeltäväksi Pohjois- ja Keski-Suomessa.

Sunniva on pystykasvuinen, härmän- ja talvenkestä-vä. Marjat ovat keskisuuria ja miellyttävän makuisia.Suositellaan viljeltäväksi Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Punaherukkalajikkeista luomuviljelyyn soveltuvat par-haiten Punainen Hollantilainen ja sen kanta Rotes Wunder.Ne ovat suurikokoisia, pysty- ja jäykkäoksaisia ja pieneh-kömarjaisia. Viime aikoina ne ovat herkistyneet varistetau-dille. Sopivat hyvin mehujen ja viinien raaka-aineeksi.

Taimien tulee olla terveitä ja puhtaita tuholaisista.Suositeltavinta on käyttää tarkastettuja käyttötaimia. Mi-käli halutaan lisätä herukoita itse, perustetaan emotaimi-maa elinvoimaisista, puhtaista ja terveistä taimista, jois-ta leikataan pistokkaita korkeintaan kahden vuoden ajan.Mustaherukkaa lisätään yleisimmin puutuneista, punahe-rukkaa ruohomaisista pistokkaista. Puutuneet pistokkaatleikataan pensaan ollessa lepotilassa myöhään syksyllätai aikaisin keväällä ja säilytetään kellarissa 0–3 ºC:ssa,kunnes ne pistetään mustalla muovilla katettuihin tai kat-tamattomiin penkkeihin toukokuussa. Puutuneet pistok-

Page 393: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

390

kaat voidaan pistää huhtikuussa myös ruukkuihin kasvi-huoneessa, josta ne koulitaan, typistetään, karaistaan jalopulta istutetaan kolmen kuukauden ikäisinä avomaalle.

Ruohomaiset pistokkaat leikataan kesä-heinäkuussatai sadonkorjuun jälkeen. Ne pistetään turve-hiekkaseok-seen ja annetaan juurtua noin kolme viikkoa sumumonis-tushuoneessa tai maitomuovilla peitetyssä lavassa. Tä-män jälkeen ne koulitaan ruukkuihin ja siirretään ulos.Taimet latvotaan seuraavan vuoden keväällä ja istutetaansyksyllä tai seuraavana keväänä.

Hyvässä, istutuskuntoisessa taimessa on 3–5 vahvaaoksaa ja hyvin kehittynyt juuristo. Luonnonmukaisessaviljelyssä on suositeltavampaa käyttää kookkaampia, 2-vuotiaita taimia, jotta rikkakasvien hallinta helpottuisiensimmäisinä viljelyvuosina.

ISTUTUSHerukoiden taimet istutetaan, kun silmut ovat lepotilas-sa eli syyskuun puolivälin jälkeen tai aikaisin keväälläennen silmujen avautumista. Syysistutus on suositelta-vin. Rivivälinä voidaan käyttää noin 3,5–4 m rivivälinhoitotavasta riippuen. Taimivälinä käytetään konepoi-minnassa mustaherukalla 0,4–0,6 m, punaherukalla 0,5–0,7 m. Patukka- ja itsepoiminnassa taimiväliksi sopiinoin 1,0–1,5 m. Itsepoiminnassa pensaat voi myös istut-taa yksittäin 2,5 metrin välein. Rivien päihin jätetään 5–8 metrin ja lohkojen reunoille 3 metrin alueet työkonei-den liikkumista varten. Taimet istutetaan entistä istutus-syvyyttä selvästi syvemmälle. Ne voidaan istuttaa tasa-maalle tai harjuun. Istuttamista vanhaan nurmeen, johonrivinkohdat on jyrsitty tai kynnetty auki, ei suositella.Uudet taimet eivät lähde silloin kunnolla kasvuun, kos-ka nurmi kilpailee liiaksi niiden kanssa.

MAAN PINNAN HOITO JA KATTEETKatteiden käyttö on tärkeä viljelytoimi herukanviljelyssä.Herukan taimet istutetaan mustaan muoviin tai rivinkohtakatetaan heti istutuksen jälkeen eloperäisellä katteella.Musta muovi edistää nuorten pensaiden kasvuun lähtöä jaauttaa niitä taistelussa rikkaruohoja vastaan. Myöhemminmuovi kuitenkin hankaloittaa vuotuislannoitusta, ja pitki-nä poutajaksoina maa helposti kuivuu muovin alla.

Eloperäiseksi katteeksi herukalle sopii esim. karkealehtipuuhake, olki, vihersilppu-olkiseos tai paperisilppu.Katetta levitetään vähintään 10 cm. Vihersilppua ei kan-

Page 394: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

391

nata levittää katteeksi keskikesän jälkeen, koska silloinkatteen typpi vapautuu pensaiden kasvun ja sadonmuo-dostumisen kannalta liian myöhään, jolloin ravinteetsaattavat huuhtoutua, tuleentuminen viivästyä ja pensail-le aiheutua talvivaurioita.

Rivivälit voidaan pitää puhtaina rikkakasveista haraa-malla. Loppukesällä tai mieluummin vasta seuraavanavuonna kylvetään riviväleihin katteeksi esim. valkoapila-timotei-nurmikko. Myös yksivuotisia viherlannoituskasve-ja voidaan käyttää. Liian pian istutuksen jälkeen kylvettyrivivälikasvi voi heikentää herukantaimien kasvuun lähtöä,koska se kilpailee niiden kanssa vedestä ja ravinteista. Nur-mi pidetään lyhyenä niittämällä. Niittotiheydellä säädel-lään nurmen ja herukkapensaiden veden ja ravinteidensaantia. Alkukesällä ja poutakaudella nurmi pidetään lyhy-enä. Loppukesällä ja sateisena aikana nurmen annetaankasvaa pitemmäksi. Rivivälikasvusto ei saisi kasvaa pen-saiden alle. Nurmen leikkaamiseen tarvitaan sopiva niitto-laite, jolla nurmi saadaan leikattua myös oksien alta.

Rivivälikasvuston etuja– vilkastuttaa pieneliötoimintaa (mm. lierot)– lisää monimuotoisuutta – hyötyeliöt viihtyvät

paremmin– maan rakenne ja kasvukunto säilyvät parempina– vältetään eroosio– maa kantaa koneita paremmin– miellyttävämpi liikkua (itsepoiminta)– leveissä riviväleissä voidaan viljellä viherlannoitusta,

joka siirretään katteeksi riveihin

LEIKKAUSLeikkausta tarvitaan pensaiden pitämiseen nuorina ja hy-vin satoa tuottavina sekä pensaiden muotoiluun. Vanha-kin pensas saadaan pysymään nuorena leikkauksin. Hy-välaatuisten marjojen kasvattamiseksi pensaan tulee ollariittävän harva ja valoisa. Pystyistä pensaista on marjo-jen poiminta helpompaa sekä koneella että käsin.

Mustaherukkaa leikataan pensaan ollessa lepotilassaeli varhain keväällä ennen silmujen pullistumista taimyöhään syksyllä lehtien pudottua. Myös punaherukkaavoidaan leikata varhain keväällä tai sitten välittömästisadonkorjuun jälkeen. Leikattaessa poistetaan vanhat,vaurioituneet ja lamoavat oksat. Pensaaseen jätetään 20-25 eri-ikäistä versoa. Pensaat voidaan myös ajoittain lei-kata kokonaan alas esim. kasvinsuojelullisista syistä.

MARJAPENSAANISTUTUSLEIKKAUS

Page 395: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

392

VUOTUISLANNOITUSPeruslannoitus suunnitellaan siten, että vuotuislannoitus-ta ei alkuvuosina juurikaan tarvita. Peruslannoitus ei kui-tenkaan saa olla niin runsasta, että pensaat kasvavat liianrehevästi ja oksat lamoavat. Kolmantena tai neljäntenä sa-tovuonna herukoita aletaan lannoittaa vuosittain esim.kompostilla, tuhkalla, viherkatteella ja mahdollisesti myösviherkäytteillä tai kompostiuutteilla. Vihersilppu-olkikatesekä lannoittaa että torjuu rikkakasveja. Tarvittaessa fosfo-rilannoitteeksi sekoitetaan kompostiin apatiittia tai luujau-hoa. Lannoitus tehdään rivien kohdalle 50–80 cm:n leve-ydelle.

Lisälannoitustarvetta arvioidaan maa- ja lehtianalyy-sien avulla sekä seuraamalla marjakasvuston väriä ja ko-koa. Lehtien normaali vihreys ja koko kertovat, että he-rukka on saanut riittävästi ravinteita, ennen kaikkea typ-peä. Vaalea väri ja pienikasvuisuus paljastavat liian niu-kan ravinteiden saannin. Typentarve on suurempi puna-kuin mustaherukalla. Myös savi- ja hiesumailla tarvitaantyppeä yleensä enemmän kuin muilla maalajeilla.

TUHOLAISTEN HALLINTAUusi lohko perustetaan selvästi erilleen vanhasta lohkos-ta. Etäisyyttä on syytä jättää vähintään 50 m, mieluummin3-4 kertaa enemmän. Viljelytoimin suositaan hyödyllisiäeliöitä. Hyötyeliöitä on mustaherukalla runsaasti, esim.harsokorennot, kirvasääsket, kukkakärpäsen toukat, lep-päpirkot, loispistiäiset, petoluteet, petopunkit sekä pikku-linnut. Varhaiskevätruiskutus parafiiniöljyllä on yksi mar-javiljelmällä käytetty kasvinsuojelutoimenpide, koska se

LEIKKAAMATON LEIKATTU

Page 396: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

393

tehoaa useisiin tuholaisiin vioittamatta juurikaan hyöty-hyönteisiä. Hyvä viljelyhygienia on tärkeä osa ennaltaeh-käisevää kasvinsuojelua. Kasvustoa tulee myös tarkkaillasäännöllisesti liima- ja feromonipyydysten sekä verso-näytteiden avulla ja silmävaraisesti havainnoimalla.

Herukanäkämäpunkki on herukan hankalimpia tuho-laisia. Sitä esiintyy mustaherukalla ja toisinaan myös pu-naherukalla. Se on 0,25 mm:n pituinen, vaalea punkki,jota ei paljaalla silmällä erota. Vioituksen tunnistaa ke-väällä pallomaisiksi turvonneista silmuista. Sen leviämi-sen ehkäisemiseksi käytetään terveitä taimia. Pieniltäaloilta äkämäsilmuja voidaan varhain keväällä kerätäkäsin pois. Sairaat oksat leikataan irti ja poltetaan. Jospensaassa on paljon äkämäsilmuja, se leikataan maan ta-salle tai poistetaan viljelmältä kokonaan.

Herukkakoin ja herukan silmukoin toukat syövät sil-muja ontoiksi varhain keväällä. Edellinen vioittaa kaikkiaherukoita, jälkimmäinen erityisesti mustaherukkaa. He-rukkakoin toukka talvehtii pensaan tyvellä karikkeissa taikuoren rakosissa, joista se punertavana nousee silmuihinja syö ne maljamaisiksi. Aikuinen naaras munii raakilei-siin, jonka siemeniä munasta kuoriutuva vaalea toukkasyö. Raakileet punertuvat ja varisevat. Toukka etsiytyy tal-vehtimaan jo heinäkuussa. Silmukoin toukka on täysikas-vuisena kirkkaanvihreä ja 1,5 cm pitkä. Se talvehtii sil-mussa, jota se alkaa syödä jo syksyllä ja jatkaa keväällä.Silmun pohja jää tasaiseksi erotukseksi herukkakoista.

Koit ovat merkittäviä tuholaisia, mutta onneksi niidenvioitus jää usein melko kohtuulliseksi. Viileinä keväinätuhot ovat yleensä suurempia kuin lämpiminä keväinä.Koikannan tarkkailu esim. kevättalvella otettujen verso-näytteiden avulla on hyödyllistä. Koin tuhoja voi torjuapuhtaalla lisäysmateriaalilla, perustamalla houkutuskais-toja esim. sarjakukkaiskasveista tarhan ympärille tai leik-kaamalla koko tarha alas keväällä. Feromonihäirinnällä onmyös saavutettu lupaavia tuloksia koitorjunnassa.

Herukan varsisääsken toukka syö herukoiden oksiensolukkoa kuoren alta, mikä saa oksat kuihtumaan. Tuho-lainen pysyy melko hyvin kurissa luontaisten vihollistenja terveiden taimien avulla. Vioittuneet versot kerätään japoltetaan heti, kun niitä havaitaan.

Karviaispistiäisen toukat syövät herukkapensaidenlehtiä ja voivat runsaana esiintyessään kaluta pensaat no-peasti kaljuiksi. Vioitus alkaa pensaiden sisäosista. Toukatovat vihertäviä, mustapilkkuisia ja aikuisina n. 2 cm:n pi-

Page 397: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

394

tuisia. Ne talvehtivat maassa ja kuoriutuvat kukinnan al-kaessa. Sukupolvia on kaksi tai jopa kolme. Pyretriiniruis-kutus tehoaa sekä toukkiin että aikuisiin karviaispistiäi-siin.

TAUTIEN HALLINTAHerukan merkittävimpiä sienitauteja ovat herukanvaris-te, harmaalaikkutauti, härmä ja harmaahome sekä virus-tauteja herukan suonenkatotauti. Tauteja ennaltaehkäis-tään perustamalla herukkaviljelmä suotuisaan, hyvintuulettuvaan paikkaan, mielellään loivaan rinteeseen.Viljelmälle valitaan taudinkestäviä lajikkeita ja terveitäpuhtaita taimia. Liikaa typpilannoitusta varotaan, sillä seaiheuttaa rehevää kasvua, joka puolestaan vaikeuttaapensaiden kuivumista ja suosii kosteudessa viihtyviä tau-teja. Pensaat pidetään ilmavina myös leikkausten avullaja kasvuston vioittamista vältetään.

Herukanvariste saa punaherukan lehdet laikkuuntu-maan, kellastumaan ja varisemaan. Myös raakileet jamarjat voivat karista, pensaiden kasvu heiketä ja sato las-kea. Taudinaiheuttajaitiöt talvehtivat sairastuneissa, karis-seissa lehdissä, joista ne keväällä vapautuvat ja lentävättuulen mukana terveille lehdille. Taudin leviämisen py-säyttämiseksi karisseet lehdet peitetään syksyllä katteel-la, hienonnetaan esim. ruohonleikkurilla, kerätään koko-naan pois tai niille levitetään nokkoskäytettä, komposti-uutetta tai virtsaa lehdille hajoamisen jouduttamiseksi.

Harmaalaikkutauti saastuttaa sekä musta- että puna-herukkaa. Niiden lehtiin syntyy aluksi ruskehtavia, myö-hemmin harmahtavia, kulmikkaita laikkuja, joista erot-tuu mustia pisteitä. Tauti säilyy ja leviää ja sitä torjutaansamaan tapaan kuin herukanvaristetta.

Härmä peittää saastuneiden herukoiden lehtien javersojen pintaa valko-harmaana, jauhomaisena rihmas-tona. Versojen kasvu pysähtyy ja lehdet saattavat kurtis-tua. Härmäsieni viihtyy niin lämpimän kuivassa kuinkosteassakin ja leviää erityisesti kuivalla säällä tuulenmukana. Sieni talvehtii rihmastona versojen pinnalla taipudonneissa lehdissä. Rihmasto ei kestä kovaa pakkasta.Lehtien solukoita härmää vastaan voidaan vahvistaaruiskuttamalla pensaita piitä sisältävillä valmisteilla tainatriumbikarbonaatti-rypsiöljyseoksella, jossa edellistäon 0,5–1% ja jälkimmäistä 1%. Myös härmäntorjunnas-sa kannattaa pudonneet lehdet hajottaa tai kerätä pois.Useimmat herukkalajikkeet kestävät härmää.

Page 398: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

395

Herukan suonenkatotauti hävittää erityisesti musta-,mutta myös punaherukan lehtisuonia, jolloin lehdet ka-penevat. Voimakas tartunta saa myös kukat epämuodos-tumaan. Herukanäkämäpunkki levittää tautia. Sitä pide-tään kurissa tuhoamalla äkämäsilmut pensaista ja käyt-tämällä terveitä taimia.

Harmaahome vioittaa lähinnä punaherukan versoja.Sieni tunkeutuu kasviin vioittuneiden kasvinosien kaut-ta. Punaherukka tulee leikata silloin kun se on taudinkes-tävimmillään eli juuri sadonkorjuun jälkeen.

SADONKORJUUHerukkasato kypsyy elokuussa. Sadonkorjuu on viljelynsuurimpia kustannuseriä. Marjat voidaan poimia käsin,patukoimalla tai koneella. Käsin- ja myös patukka-poiminta sopii tuoremarjojen myyntiin. Konepoimitutmarjat menevät yleensä teollisuuteen. Patukointiin tarvit-tavat välineet ovat poiminta-alusta ja kumipatukka. Toi-mintatulos nousee noin 25 kg/h, kun se käsin poimittaes-sa on noin 5–6 kg/h ja 50 pensasta/hlö/kausi. Patukoin-nin jälkeen marjat puhdistetaan esim. ilmavirran avulla.

Konepoiminta on selvästi halvin herukan sadonkorjuu-tapa. Se edellyttää mm. riittävän isoa viljelyalaa, tiheää is-tutusta ja riittävän rikkakasvitonta kasvustoa. Marjat onpoimittava sopivassa kypsyysvaiheessa. Kuivina poimitutmarjat säilyvät hieman paremmin kuin kosteina poimitut.Marjojen jäähdytys parantaa kuljetuskestävyyttä. Luo-muherukan sato voi korjuutavasta riippuen vaihdellajopa 1 500–4 000 kg/ha. Käsin poimittaessa sato on suu-rempi.

Maukkailla, hyvälaatuisilla herukoilla on markkinoi-ta erityisesti suoramyynnissä. Marjoja voidaan myös ja-lostaa mehuiksi ja hilloiksi.

POIMINTA-ALUSTA PATUKOINNISSA

Page 399: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

396

KIRJALLISUUTTA

Aaltonen, M. 2000. Porkkanalajikkeista pähkinänkuoressa: – viljelykokemuksia sadekesältä. Puutarha & Kauppa 4/2000:47B(liite). ss. 2-3.

Anon. 1991. Avomaavihannesten tuotantokustannukset. MKL:n julkaisuja no 823. Suunnitteluosaston sarja A17.Helsinki. 98 s + liitteet.

Anon. 1988. Keräkaalin tuotanto. Tieto tuottamaan 47. Maatalouskeskusten Liitto. Helsinki. 96 s.Anon. 1997. Kasvisten laatuvaatimukset. Kotimaiset kasvikset ry:n julkaisu nro 27. Helsinki. 89 s.Anon. 1987. Porkkanan tuotanto. Tieto tuottamaan 46. Maatalouskeskusten Liitto. Helsinki. 104 s.Anon. 1987. Vihannesopas. I: tuotetietous. Puutarhaliiton opaskirjoja n:o 34. Julkaisu n:o 247. Puutarhaliitto. Helsinki. 128 s.Anon. 1997. Viljavuustutkimuksen tulkinta avomaan puutarhaviljelyssä. Viljavuuspalvelu Oy. Mikkeli. 20 s.Aro, H., Kyttä, H. ja Rajala, J. (toim.) 2000. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopiston Maaseudun

tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Mikkeli.Bremer, K. 1991. Hedelmä- ja marjakasvien taudit. Kasvinsuojeluseuran julkaisu n:o 84. Jyväskylä. 82 s.Dalman, P. 1989. Mansikan viljelytekninen kasvinsuojelu. Kasvinsuojelupäivät 1989: 74-76.Dalman, P. 1991. Mansikan lajikevalinta on vaikeaa. Omavarainen maatalous 1/1991.Eisenkolb, G. 1990. Beetkultur und Erntehilfen. In: Heilmann, H. ja Zimmer, U. Ökologischer Feldgemüsebau. SÖL. Verlag

C.F. Müller. Karlsruhe. ss. 106-116.Galambosi, B. 1993. Luonnonmukainen yrttiviljely. Helsinki, Painatuskeskus Oy. 176 s.Galambosi, B., Mattila, A. ja Biro, I. 1992. Väinönputki kateviljelyssä. Omavarainen maatalous 4/1992. ss. 24-25.Havukkala, I. 1986. Kaalikasvien juuristotuholaisten torjunta. Koetoiminta ja käytäntö 27.5.1986.Hoffmann, M. ja Geier, B. (toim.). 1987. Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Alternative Konzepte 58. Verlag

C.F. Müller GmbH. Karlsruhe. 192 s.Hokkanen, H. 1994. Biologinen torjunta avomaanviljelyssä. Omavarainen maatalous 2/1994. ss. 15-16.Hoppula, K., Tahvonen, R. ja Salo, T. 2001. Mansikka ottaa ravinteita koko kasvukauden. Puutarha & Kauppa 15/2001. s. 6.Hälvä, S. 1986. Mausteita omasta maasta. Kirjayhtymä. Helsinki. 117 s.Jaakkola, S. ja Salo, T. 1997. Viherkatteet hyödyttävät keräkaalin viljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö. 25.3.1997.Jaakkola, S. 1994. Luonnon katteet. Puutarha 11. ss. 600-601.Jaakkola, S. 1995. Orgaaninen kate rikkakasvien torjuntamenetelmänä ja typen lähteenä luonnonmukaisilla

kaaliviljelyksillä. Koetoiminta ja käytäntö 25.4.1995.Jaakkola, S. 1996. Eloperäiset maanpintakatteet viljelyksillä ja viheralueilla. Työtehoseuran maataloustiedote 12. 4 s.Kaila, E. 1998. Rikkakasvien liekitys vihannesviljelmillä. Työtehoseuran maataloustiedote 4/1998 (494).Kaila, E. 1993. Kemikaaliton rikkakasvitorjunta on työlästä. Teho 5/1993. ss. 31-34.Kinnunen, K. ja Teräväinen, H. 2000. Luomusiemen ja –taimiopas. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja nro 956. Tieto

tuottamaan 88. Jyväskylä. 87 s.Kivijärvi, P. 2000. Katteet ovat tehokkaita luomuherukan viljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö. 18.4.2000.Kivijärvi, P. 2000. Harkitsetko herukanviljelyä? Kuntokartoitus ensimmäinen tehtävä. Luomulehti 2/2000. ss. 44-45.Kivijärvi, P. 2000. Luomuherukan katteella on väliä. Puutarha & Kauppa 3/2000. ss. 8-9.Kivijärvi, P. 1998. Luomuherukkahankkeen tuloksia Etelä-Savosta. Koetoiminta ja käytäntö. 15.12.1998.Kivijärvi, P., Tillanen, A., Parikka, P. ja Lindqvist, I. 2001. Luomuherukka-asiaa tutkimuksen valossa. Karilan marjapäivä

18.10.2001. MTT. ss. 24-27.Kivijärvi, P., Tillanen, A., Aflatuni, A., Prokkola, S., Parikka, P. ja Tuovinen, T. 2001. Luomumansikkahanke etenee –

ensimmäisen satovuoden tuloksia ja kokemuksia. Karilan marjapäivä 18.10.2001. MTT. s. 12-16.Kivijärvi, P. ja Tillanen, A. 2000. Luomuherukkahanke päättyi – mitä opimme? Karilan marjapäivä 18.10.2000. MTT. ss. 7-8.Kivijärvi, P. ja Dalman, P. 1998. Luonnonmukainen marjantuotanto. Julkaisussa: Salo, R. (toim.). Luonnonmukaisen

tuotannon tutkimusseminaari: esitelmät. Jokioinen 25.-26.2.1997. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. SarjaA33. ss. 36-41.

Kivijärvi, P., Heiskanen, L. ja Dalman, P. 1999. Luomuherukan viljelytekniikka. Kirjallisuuskatsaus. Maataloudentutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 49. Vammala. 43 s.

Kivijärvi, P., ja Laitinen, P. 1998. Luomuherukkahankkeen tuloksia Etelä-Savosta. Koetoiminta ja käytäntö. 15.12.1998.Klemola, E. 1996. Luomutuotannon työmenekkiin vaikuttavat tekijät. Työtehoseuran maataloustiedote 1/1996 (467).Koistinen, R. 2002. Millä mansikkamaa katetaan? Luomulehti 1/2002. ss. 12-14.Koskimies, H. 1994. Hilla- ja mansikkanälvikäs. Omavarainen maatalous 3. s. 15Kuokkanen, I. 1991. Siirtyminen luonnonmukaiseen puutarhaviljelyyn. Luomuviljely-extra. Puutarhaliitto. Forssa. 35 s.Kuokkanen, I. 1989. Luonnonmukainen kotipuutarha. Eripainos Kotipuutarha-lehdistä 1987-1988. Puutarhaliitto. Forssa. 51 s.Kyttä, H. ym. 2000. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus Mikkeli.

Page 400: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

397

Laine, A. ja Kaila, E. 1994. Kemikaalittoman rikkakasvitorjunnan menetelmät ja kustannukset. Työtehoseuranmaataloustiedote 2/1994 (429).

Lappalainen, A., Vainio, H. ja Alanko, A., toim. 1987. Luonnonmukainen marjanviljely. Hyötykasviyhdistys. Helsinki. 97s.

Mauri, J. 1988. Hiekassakin kasvaa. Kateviljely hiekassa, haastateltavana puutarhuri Nils Åkerstedt. Kotipuutarha 6-7/1988, ss. 290-291.

Matala, V. 1993. Herukan viljely. Puutarhaliiton julkaisuja nro 269. Helsinki. 263 s.Matala, V. 1994. Mansikan viljely. Toinen uudistettu painos. Puutarhaliiton julkaisu nro 276. Helsinki. 263 s.Myllynen, E. 1993. Omatekoisia erikoiskoneita mansikanviljelyyn. Koneviesti nro 13/1993. ss. 16-17.Nissinen, A. ja Holopainen, J. 1999. Ekologiset vuorovaikutukset – porkkanapelto kempin näkökulmasta. Puutarha &

Kauppa 47/1999 plus. ss. 18-19.Nissinen, A., Holopainen, J., Kainulainen, P., Piirainen, A. ja Tiilikkala, K. 1999. Onko hajusta porkkanakempille haitaksi

vai houkuttimeksi? Puutarha & Kauppa 47/1999 plus. ss.19-20.Nissinen, O. & Heinonen, A. 1996. Ryvässipulin viljely ja varastointi. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A

13. Jokioinen. 21 s.Pessala, R., Aaltonen, M., Aflatuni, A. ja Heinonen, A. 1994. Aikaiset keräkaalilajikkeet. Koetoiminta ja käytäntö 29.3.1994.Pessala, R., Aaltonen, M., Aflatuni, A., Dalman, P., Heinonen, A., Kemppainen, R., Simojoki, P. ja Talvitie, H. 1994.

Porkkanalajikkeiden laatu. Koetoiminta ja käytäntö 29.3.1994.Peterson, R. 1985. Visst har nässelvattnet effekt. Odlaren 4/1985. ss. 18-21.Peterson, R., Jensen, P. 1985. Effects of nettle water on growth and mineral-nutrition of plants. 1. Composition and

properties of nettle water Biological Agriculture & Horticulture, 1985, 2(4), ss. 303-314.Peterson, R., Jensen, P. 1986. Effects of nettle water on growth and mineral-nutrition of plants. 2. Pot-culture and water-

culture experiments Biological Agriculture & Horticulture, 1986, 4(1), ss. 7-18.Piirainen, A. 1999. Porkkanakemppiä voi säädellä myös ekologisin keinoin. Puutarha & Kauppa 46/1999. ss. 4-5.Pulkkinen, M. 1994. Mustaherukkaa luonnonmukaisesti. Omavarainen maatalous 3/1994. ss. 4-5.Rahkonen, J., Vanhala P. ja Kaila, E. 1998. Rikkakasvien torjunta liekittämällä. Maatalousteknologian julkaisuja 22.

Helsingin yliopisto, Maa- ja kotitalousteknologian laitos. 70 s.Rajala, J. 1994. Mansikkaa luonnonmukaisesti. Omavarainen maatalous 3/1994. ss. 12-13, 26.Rajalahti, R. 1998. Katekasvien mahdollisuudet vihannestuotannossa. Kasvinsuojelulehti 2/1998. ss. 58-60.Riepponen, O. 1993. Mehiläisten hyödyntäminen marjanviljelyssä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja nro 28 ja 18.Rölin, Å. 1987. Marktäckning med organiskt material i fältmässig köksväxtodling. Konsulentavdelningens rapporter.

Examensarbete. Trädgård 323. SLU. Alnarp. 95 s.Salo, T. 1992. Typpi- ja kloridilannoituksen vaikutus punajuurikkaan nitraattipitoisuuteen ja satoon. Maatalouden

tutkimuskeskus. Tiedote 16/92. Jokioinen. 37 s. + liitteet.Schepel, I. 2000. Luomun koneet ja laitteet. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkelin

julkaisuja 67. Saarijärvi. 252 s.Seuri, P. 2000. Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus

Mikkeli.Suojala, T. ja Teräväinen, H. (toim.) 2000. Luomuvihannesten kasvinsuojelu. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja nro 961.

Tieto tuottamaan 91. Jyväskylä. 95 s.Stout, R. ja Olausson, I. 1984. Vaivatonta puutarhanhoitoa. Keuruu. 140 s.Suojala, T. 1998. Viljelykierrolla on merkitystä. Puutarha & Kauppa 9/98. s. 9.Tahvonen, R. 1984. Harmaahome keräkaalin varastotautina. Koetoiminta ja käytäntö 30.10.1984.Tahvonen, R. 1984. Mustamätä varastoidun porkkanan uhka. Koetoiminta ja käytäntö 30.10.1984.Tahvonen, R. 1989. Porkkanan taudit ongelmana. Koetoiminta ja käytäntö 28.2.1989.Tahvonen, R. ja Avikainen, H. 1987. The biological control of seed-borne Alternaria brassicicola of cruciferous plants with a

powdery preparation of Streptomyces sp. J. Agric Science in Finland 59. ss. 199-208.Talvitie, H. ja Aflatuni, A. 1994. Porkkanan kylvö. Puutarha 5. ss. 295-297.Tiilikkala, K. (toim). 2002. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. MTT. Kasvintuotanto. Maa- ja elintarviketalous

10. 78 s.Tuovinen, T. ja Heikinheimo, O. 1988. Hedelmä- ja marjakasvien tuhoeläimet. Kasvinsuojeluseuran julkaisu n:o 78.

Vammala. 72 s.Tuovinen, T., Laitinen, A., Miettinen, E., Tolonen, T. ja Hård, E. 2001. Imuroimalla ötökät pois mansikkapellolta? Puutarha

& Kauppa 15/2001. s. 20.Vainio, H., toim. 1991. Luonnonmukainen vihannesviljely. Hyötykasviyhdistys ry. Jyväskylä. 115 s.Vanhala, P. 1993. Sipulin ja porkkanan rikkakasvien liekitys. Koetoiminta ja käytäntö 25.5.1993.Voipio, I. 2001. Vihannekset – lajit, viljely ja sato. Puutarhaliiton julkaisuja nro 316. Opas nro 46. Forssa. 351 s.

Page 401: Luonnonmukainen maatalous

PUUTARHAKASVIT

398

Väisänen, J. 1993. Porkkanan rikkakasvitorjunta onnistuu. Omavarainen maatalous 2/1993. ss. 12-13.Väisänen, J., Leinonen, P. ja Kivelä, J. 1990. Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Koetoiminta ja käytäntö

3.7.1990.Åkerstedt, N. 1986. Den biologiska trädgården. Båstad. 176 s.Åkerstedt, N. 1988. Trädgårds praktika: Odla grönsaker biologiskt. Stockholm. 174 s.Åkerstedt, N. 1990. Ruohosilppu kasviravinteena. Kotitalous 5-6/1990, s. 33.

Page 402: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

399

8. LUONNONMUKAINEN

KOTIELÄINTUOTANTO

8.1 LUONNONMUKAISENKOTIELÄINTUOTANNONPERUSTEITA

Eläimet ovat ekosysteemin kuluttajia. Siksi kotieläimillä onmerkittävä rooli tasapainoisessa maatalousekosysteemissä.

Kotieläimet jalostavat ihmisen ravinnoksi suoraan käy-mättömät viljelykasvit (apilanurmen, naatit ja oljet sekä vil-jan ja juuresten lajittelutähteet) maidoksi, lihaksi ja munik-si. Näin ne toimivat ihmisen valkuaisravinnon tuottajina.

Maan viljavuuden hoidossa kotieläimillä on tärkeätehtävä. Viljelykierto saadaan monipuoliseksi, koskaesim. ihmisravinnoksi soveltumattomat, maata paranta-vat apilapitoiset nurmet voidaan sisällyttää viljelykier-toon ja nurmi voidaan käyttää eläinten rehuksi. Koti-eläinten avulla tilan ravinnekierto saadaan suljetummak-si. Eläinten lanta puolestaan elävöittää maata tarjoamal-la maaperän pieneliöille sopivaa eloperäistä ainesta ra-vinnoksi. Pieneliöstö monipuolistuu ja runsastuu, mikäpuolestaan lisää muun eliöstön elinmahdollisuuksia.

Lannan ravinteet toimivat monipuolisena yleislan-noitteena sekä eri kasvien lannoituksessa tarpeen mu-kaan kohdistettavana pääravinteiden (typen, fosforin jakaliumin) lähteenä.

RAVINTEIDEN KIERTO

Kotieläinten merkitys• ekosysteemin kuluttajia

• nurmirehun jalostajia

• maan viljavuus: viljelykierto + lanta

• ravinnekierto suljetummaksi

• lanta monipuolista lannoitetta

• monimuotoisuuden ylläpito

• maisemanhoito

• viljelijän toimeentulon parantajia

Page 403: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

400

Tilan ulkopuolelta hankittujen kivennäisrehujen, ostore-hujen sekä osin myös kivijauheiden ravinteet hyödynne-tään tilan ravinnekierrossa karjanlannan mukana. Lan-nalla on pitkäaikainen maan viljavuutta parantava vaiku-tus.

Palkokasvien biologisen typensidonnan avulla hyö-dynnetään ilmakehän typpeä.

Kotieläintuotanto vaikuttaa myös luontoon ja maa-seudun maisemaan. Esimerkiksi niittyjen ja metsälaidun-ten kasvi- ja eläinlajiston säilyminen on yhteydessä kar-jan olemassaoloon. Kotieläimillä on näin merkittävä teh-tävä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Lisäksi kotieläimillä on tärkeä merkitys taloudelli-sesti toimivan tilakokonaisuuden luomisessa. Kotieläin-tuotteet ovat arvostettuja myyntituotteita ja siten viljeli-jäperheen toimeentulon kannalta ratkaisevia varsinkinmeidän pohjoisissa oloissamme. Kotieläimet jalostavatja säilövät lyhyen kesän satoa ja siirtävät auringon ener-giaa talveen ihmisten käyttövoimaksi – maatilaa ajatel-len rahalliseksi käyttövoimaksi, kuluttajia ajatellen ra-vinnoksi ja energiaksi.

8.1.1 TAVOITTEETLuonnonmukaisessa kotieläinten hoidossa pyritään yh-distämään hyvälaatuisen ravinnon tuottaminen, lajinmu-kainen ja eläinten oikeuksia kunnioittava sekä ympäris-töystävällinen, ekologisesti kestävä tuotantotapa.

Luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa etsitään ta-sapainoa, toiminta-aluetta, jossa ihmisen tarpeet, eläin-ten tarpeet ja luonnontalous ovat tasapainossa.

Luonnonmukainen kotieläintuotanto pyrkii olemaankestävän kehityksen periaatteiden mukainen tuotanto-muoto. Meidän sukupolvemme on vastuussa tuleville su-kupolville siitä, että myös maatalousekosysteemit voivattoimia ja tuottaa hyvälaatuista ravintoa ja olla miellyttäväelinympäristö ihmisille ja eläimille tulevaisuudessakin.

Kotieläimet ovat ihmisistä riippuvaisia. Kotieläintenmenestyminen, myös lajien ja rotujen säilyminen, on ih-misen toiminnasta riippuvaista. Ihmisellä on kotieläimiinnähden valtaa, joka tuo mukanaan vastuuta. Toimiessaanristiriidassa luonnontalouden toimintaperiaatteiden kans-sa ihminen toimii samalla itseään vastaan. Eläinten hy-vinvointi ja erilaiset tuotantostrategiat heijastuvat yhteis-kuntaan.

LUONNONMUKAISENKOTIELÄINHOIDON TAVOITE

ENERGIAN VIRTA

��������������������

�� ������������

��!�"���������

*$�*+�+

�1.*�,/*��.

�9��*.

�99

Hyöty-suhde

%

5–25

1–2

Page 404: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

401

8.1.2 LUONNONTALOUDEN RAJATKOTIELÄINTUOTANNOLLE

LUONNON ITSESÄÄTELYLuonnon ekosysteemeissä ravinnon riittävyys sääteleesysteemin eläinmäärää. Kun ravintoa on runsaasti, synty-vyys kasvaa ja heikotkin yksilöt saavat riittävästi ravin-toa. Ravinnon vähetessä syntyvyys vastaavasti laskee jakuolleisuus kasvaa. Ihmisen ylläpitämässä nykyaikaises-sa kotieläintaloudessa tämä itsesäätely ohitetaan. Karjal-le voidaan ostaa rehua muualta, jopa toisesta maanosas-ta, eikä karjankasvattajan hallinnassa olevien rehuntuo-tantoalueiden sato enää määrää mahdollista eläinmäärää.Rehun sisältämistä kasvien pääravinteista (N, P, K) osasitoutuu eläimiin ja kotieläintuotteisiin, suurin osa kul-keutuu sontaan ja virtsaan.

Kun rehua tuodaan runsaasti tilan ulkopuolelta käyniin, että lannan ravinteita kertyy tilalle ylimäärin. Jos sitäei voida tai osata käyttää hyväksi peltoviljelyssä, päätyy serasittamaan vesistöjä ja ilmaa. Alhaiseen rehuomavarai-suuteen ja ostorehuruokintaan perustuva karjatalous einäin ole sopusoinnussa paikallisten olojen kanssa.

Pohjoisen karjatalousmaat ostavat tuontirehunsa ete-lästä, Afrikan ja Aasian kehitysmaiden suurmaatiloilta.Ihmisravinnoksi kelpaavat maissi ja soija myydään va-luuttatulojen saamiseksi ja oma kansa elää ravinnonniukkuudessa. Suurtilojen viljelykset ovat yleensä yksi-puolisia, runsain väkilannoittein ja torjunta-ainein viljel-tyjä monokulttuuriviljelyksiä. Tällöin maaperä köyhtyy,eroosio ja aavikoituminen pääsevät etenemään ja uuttaviljelysmaata on raivattava mm. sademetsästä. Rehujavievälle maalle aiheutuu näin myös ympäristöongelmia,mahdollisesti vielä aliravitsemusongelmia. Rehujen tuo-tanto vientiä varten syrjäyttää oman maan elintarviketuo-tantoa, jolloin elintarvikkeiden saatavuus heikkenee.

ENERGIANKULUTUSKotieläintuotantoa arvostellaan usein huonosta energianhyötysuhteesta ihmisravinnon tuottamisessa. Arvostelukannattaa ottaa vakavasti, kuten seuraavan sivun kaavioosoittaa. Toisaalta valkuaisen laatu tulee myös ottaa huo-mioon. Eläinvalkuainen sisältää kasvivalkuaista enem-män välttämättömiä aminohappoja, joita eläimen omaelimistö ei pysty valmistamaan vaan ne täytyy saada ra-vinnon mukana. Välttämättömät aminohapot ovat tärkei-tä etenkin ihmisen, sian ja siipikarjan ravitsemuksessa.

Ekologinen tasapainokotieläintaloudessa =rehuomavaraisuus

Page 405: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

402

Vasikanlihan valkuaiskilon tuottamiseen kuluu 17 kertaaenemmän energiaa kuin vehnän valkuaiskilon. Energiankulutuksen suhteen edullisimmat kotieläintuotteet ovatmaito ja kananmunat. Kanan kohdalla on muistettava li-säksi, että kanat syövät pääosin ihmisravinnoksi käyttö-kelpoista rehua. Märehtijät (naudat, lampaat, vuohet) kil-pailevat vähiten ravinnosta ihmisen kanssa. Nurmirehuaon myös edullisinta tuottaa ja säilöä sisäruokintakaudek-si. Nurmet kuuluvat oleellisena osana maaperän kestävääviljavuutta ylläpitävään viljelykiertoon.

Sikaloiden ja kanaloiden lämmittämisessä kuluu meil-lä pohjoisen kylmissä oloissa runsaasti energiaa. Ratkaise-vaa kotieläintuotannon ekologisuuden kannalta käytetys-sä energiassa on sen laatu; kulutetaanko uusiutumatontavai uusiutuvaa energiaa. Sillä, onko lämmönlähteenä säh-kö, öljy, puuhake, maalämpö tai aurinkoenergia on tietys-ti merkitystä, mutta on silti perusteltua kysyä, onko eläin-suojien lämmittäminen välttämätöntä? Fossiilisten poltto-aineiden säästeliäs käyttö on vakavasti otettava haaste.Hiili, öljy ja maakaasuvarat ovat rajallisia. Hiilidioksidi-päästöjen vähentäminen on myös välttämätöntä kasvihuo-neilmiön hillitsemiseksi.

Kotieläintilojen rakennusratkaisuilla ja hoitomenetel-millä on paljon annettavaa energiansäästöön. Luomuko-tieläin-rakennusta suunnitellessa tulee kiinnittää huomio-ta esim. seuraaviin ekologisiin kriteereihin: rakennuksentoiminnallisiin ratkaisuihin, rakennuksen energiankäytönminimointiin (sekä rakentamisvaiheessa että koko raken-nuksen elinkaaren aikana) ja rakennusmateriaaleihin.

JOIDENKIN MAATALOUSTUOTTEIDEN ENERGIANKULUTUS TUOTETTUA VALKUAISKILOA KOHTI

Van Erk 1990

Eläimen viisi vapautta

1. Eläimellä ei ole jano, nälkä eikä se kärsialiravitsemuksesta. Rehua ja vettä onhelposti saatavilla, jotta eläin pysyyterveenä ja elinvoimaisena.

2. Eläin ei kärsi epämukavista oloista.Lämpötilaltaan soveltuva ja fyysisestisopiva tuotantoympäristö, johon kuuluusäänsuoja ja mukava lepoalue.

3. Eläin ei kärsi kivuista, vammoista jasairauksista.Ennaltaehkäisy.Nopea taudinmääritys ja hoito.

4. Eläin voi käyttäytyä lajinmukaisesti.Riittävästi tilaa.Sopivat navetta-/sikala-/kanala-/lampolakalusteet.Omien lajitovereiden seura.

5. Eläin ei kärsi pelosta ja ahdingosta.Olosuhteet ja kohtelu, joilla vältetäänhenkistä kärsimystä.

Farm Animal Welfare Council 1997

Page 406: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

403

8.1.3 KOTIELÄINTEN LAJINMUKAINENHOITO

Eläin voi hyvin, kun sen fyysiset, psyykkiset ja sosiaali-set tarpeet on tyydytetty. Fyysisiin tarpeisiin kuuluu ra-vinnontarpeiden tyydyttyminen, jotta eläin pysyisi ter-veenä ja elinvoimaisena sekä sopiva tuotantoympäristö,joka ei aiheuta eläimelle vammoja eikä vaaratilanteita.Psyykkiset tarpeet tyydyttyvät esimerkiksi silloin, kuneläin saa elää ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdinkoa joko hoi-tajan, koneiden tai toisten eläinten taholta. Sosiaalisiintarpeisiin kuuluu mm. se, että eläin saa olla yhteydessä la-jitovereihinsa ja pystyy käyttäytymään lajinmukaisesti.

Seuraavaan luetteloon on koottu eläimille kuuluviatarpeita ja oikeuksia, joihin niillä tulee olla mahdollisuus.

ELÄINTEN OIKEUDET

1 §

Riittävästi hyvälaatuista, kyseiselle eläinlajille sopivaa rehua jajuomavettä, tarjoiltuna lajille sopivassa muodossa ja syöntirytmissä.

2 §

Riittävästi tilaa syödä, levätä, mennä makuulle, nousta ylös jaliikkua lajinsa ja ikänsä edellyttämällä tavalla. Kaikkien eläinten

on mahduttava makuulle yhtä aikaa.

3 §

Eläinlajille sopiva ilmastointi, lämpötila, kosteus ja ilman liikekotieläinrakennuksessa.

4 §

Mahdollisuus valita oleskelupaikkansa joko ryhmässä tai vetäytyäyksikseen, esim. sairastaessa mahdollisuus eristäytyä.

5 §

Yhteys saman lajin eri-ikäisiin ja eri sukupuolta oleviin yksilöihin(ei jatkuvaa näkö-, kuulo- tai hajueristystä).

6 §

Mahdollisuus sukia, nuolla tai rapsutella itseä ja lajitovereita(myös hoitajaa) ja näin vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja

keskinäistä kunnioitusta.

7 §

Mahdollisuus vastata ympäristön aiheuttamiin ärsykkeisiin (melu, lämpö, kylmyys, sade, tuuli, auringonpaiste),

hakeutua suojaan tai nauttia olostaan.

8 §

Hyvä kohtelu hoitajan taholta. Kunnioittava ja lempeä muttamäärätietoinen suhtautuminen. Eläimen sairastaessa tai muuten

voidessa huonosti nopea apu.

Saloniemi, muokannut Suokas 1993

Page 407: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

404

ELÄINTEN HOITAJAN TYÖHoitaja on vuorovaikutuksessa eläintensä kanssa päivit-täin. Hän ruokkii, hoitaa ja tarkkailee eläimiä sekä kom-munikoi eläintensä kanssa. Hoitajan ammattitaito, koulu-tus, perinteet, opitut mallit ja tottumukset sekä hoitajanjaksaminen vaikuttavat hoidon toteutukseen. Yksittäiseneläimen hyvinvoinnin kannalta suurin vaikutus on juurieläimen lähipiirillä, jonka muodostavat hoitaja, tuotanto-ympäristö sekä toiset eläimet.

Eläinten sopeutuminen ympäristön vaatimuksiin jamahdollisuuksiin on luonnollista ja välttämätöntä. Muttajos kotieläinten hoitotoimet, ruokinta ja kasvatusympäris-tö on koostettu pääasiassa ihmisten vaatimusten mukaan,eläinten sopeutumiskyvyn raja saattaa ylittyä.

Eläinten normaalista poikkeava käyttäytyminen on si-jaistoimintaa, joka on merkki erilaisten stressitekijöidenolemassaolosta. Lihasikojen hännänpurenta, emakoidenputkien ja karsinarakenteiden pureminen, kanojen kanni-balismi ja hevosen puunpurenta ovat tunnetuimpia epätyy-dyttävistä oloista johtuvia käytöshäiriöitä. Jo ennen hel-posti havaittavaa poikkeavaa käytöstä eläin voi olla tur-hautunut ja stressaantunut. Pitkään jatkuva krooninenstressitila aiheuttaa yleiskunnon heikkenemistä ja ruoka-haluttomuutta. Taudinvastustuskyky alenee ja siten ter-veydentila heikkenee. Seurauksena on kasvun hidastumi-nen ja tuotostason lasku.

Eläinten hoitajan tulee tutustua hoitamiinsa kotieläi-miin yhä paremmin tietääkseen mikä on eläinlajille tyy-pillistä käyttäytymistä, mikä poikkeavaa ja milloin eläinvoi hyvin, milloin huonosti.

Palkaksi hoitaja saa entistä terveemmät ja tuottavam-mat eläimet sekä miellyttävän, toimivan vuorovaikutuk-sen vastuullaan olevien eläinten kanssa. Näin myös hoi-tajan stressi helpottuu ja työn mielekkyys paranee.

8.1.4 ERI IHMISRYHMIEN TARPEITA JAODOTUKSIA

Eri ihmisryhmillä on erilaisia toiveita ja odotuksia koti-eläintuotannolta. Kotieläintuotantoa harjoittavan maata-louden menestymisen elinkeinona ratkaisee tuottajien jakuluttajien välinen suhde.

Tuottaja tarvitsee kohtuullisen toimeentulon perheel-le kohtuullisella työpanoksella. Työn tulisi olla miele-kästä sekä fyysisesti että henkisesti. Tuottaja kaipaa

HYVÄ HOITAJA – ELÄIN -SUHDE= Lehmien ymmärtäminen ja sopiva hoito

– lauman tasapainoinen sosiaalinen rakenne

– rauhallinen, johdonmukainen eläinten käsittely

– luottavaiset, helposti käsiteltävät lehmät

– suuri ennustettavuus ja kontrolloitavuus

– pieni onnettomuuksien ja vammojen riski

– tietämys ja lauman käyttäytymisenymmärtäminen

– empatia ja lehmäyksilön arvostus

Weiblinger ym. 2000

Page 408: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

405

myös arvostusta tekemälleen työlle. Hänelle maatalous-elinkeino on sekä elinkeino että elämäntapa.

Kulutuskysyntä määrää puolestaan tuotannon kehit-tämistä. Kulutusta ohjaavat monet ihmisen alkuperäisetja opitut makutottumukset sekä päivittäinen ravinnontarve. Nälkäiselle on tärkeintä, että on ruokaa. Nälkäisel-le kulinaristille on tärkeää, että on hyvänmakuista ruo-kaa. Terveystietoiselle, nälkäiselle kulinaristille on tär-keätä syödä terveellistä, hyvänmakuista ruokaa.

Elintaso ohjaa kulutusta. Köyhälle on tärkeätä, ettäsaa halpaa ruokaa, josta saa tarvitsemansa energian ja ra-vintoaineet. Rikkaalla on varaa herkutella.

Elämänarvot ovat myös kulutusta ohjaava tekijä. Us-konto ja elämänkatsomus määräävät ruuan laatua; hinduei syö nautaa, juutalainen ei syö sianlihaa. Vihreät arvotja ekologinen ajattelutapa ohjaavat kulutusta ympäris-töystävällisellä tuotantotavalla tuotettuun ruokaan. Mo-nissa maissa kasvissyönti on lisääntynyt boikottina teol-lisuusmaiselle kotieläintuotannolle.

Ns. vihreä kuluttaja on yleisimmin luonnonmukaises-ti tuotettuja kotieläintuotteita etsivä kuluttaja. Hän voimyös olla rikas ja terveystietoinen kulinaristi, tai sittenruuan suhteen tavallinen tankkaaja. Odotuksien kirjo onmonipuolinen.

Kuluttajan odotuksista seuraa laatuvaatimuksia luon-nonmukaisesti tuotetuille kotieläintuotteille. Hyvä hygiee-ninen laatu on itsestäänselvyys, hyvä maku ja tuoreus sa-moin. Vähärasvaisuus – paljon lihaa, vähän luita – ja ka-nanmunan ruskuaisen voimakas keltainen väri ovat yleisiälaatuvaatimuksia. Kotieläintuotteissa ei saa myöskään ollaeläinten lääkinnästä, rehuista tai hormonikäsittelystä pe-räisin olevia vierasainejäämiä. Yhä enemmän kuluttajiakiinnostaa myös kotieläintuotteen eettinen laatu eli millai-sissa oloissa liha, munat ja maito on tuotettu eläinten kan-nalta katsoen.

8.1.5 VILJELIJÄN TAVOITTEITAPeltoviljelymenetelmien tulee parantaa ja säilyttää maanviljavuutta. Karjanlannan varastointi ja käsittely on jär-jestettävä niin, ettei pohja- ja pintavesien laatu kärsi. En-simmäisenä pilaantuneesta vedestä kärsii karjatila itse.Myös tilan rakennuksien, eläinaitauksien, teiden yms.tulee sopia maisemaan ja luonnon toimintaan. Viihtyi-sässä ympäristössä on hyvä tehdä työtä.

Eettinen laatuosa kokonaislaatua

Luonnon-mukainen =kotieläinhoito

Etologia Ekologia

Etiikka

Page 409: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

406

Luonnonmukaisen kotieläintuotannon tulee olla taloudel-lisesti kestävää. Työmäärä ei saa paljoakaan kasvaa, sensijaan työn laatu ja panostukset voivat muuttua. Runsaastipääomaa vaativiin investointeihin ja muutoksiin ei oleyleensä mahdollisuutta, muutosten tulee olla vähittäisiä japerusteltuja.

Siirtyminen samanaikaisesti sekä luonnonmukaiseenpeltoviljelyyn että kotieläintalouteen aiheuttaa uuttapäänvaivaa ja opiskelua sekä mahdollisesti investointeja.Muutoksen kipinä syntyy yksilöllisesti, toteutuksessakannattaa edetä resurssien mukaan.

LUONNONMUKAISEN KOTIELÄINHOIDON OSA-ALUEET

Luonnonmukaista kotieläintalouttaharjoittavan viljelijän tavoitteita:

• Eläinten hyvinvointi. Terveet eläimetovat tuottavia ja miellyttäviä hoitaa.Eläinten hyvä kohtelu myös sen jälkeen,kun eläin lähtee jatkokasvatukseentoiselle tilalle tai teurastettavaksi.

• Hyvälaatuiset kotieläintuotteet, joilla onhyvä kysyntä ja joista maksetaan hyvin.

• Peltoviljelyn hyvä tuottavuus.Rehun riittävyys ja hyvä laatu varmista-vat sekä eläinten hyvinvointia ettätuotannon taloudellisuutta.

• Sopeutuminen ympäröivän luonnonolosuhteisiin niin, että tuotanto onekologisesti kestävää ja siten jatkuvaamyös tuleville tilanhoitajille.

Page 410: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

407

8.2 LUONNONMUKAISENKOTIELÄINHOIDONKÄYTÄNNÖN OSA-ALUEET

Luonnonmukaisesta kotieläinten hoidosta on julkaistuvähimmäisvaatimukset, joita karjatilalla tulee noudattaa,jotta kotieläintuotteita voidaan myydä luonnonmukai-seen tuotantoon viittaavin merkinnöin. Vähimmäisvaati-mukset löytyvät mm. Kasvintuotannon tarkastuskeskuk-sen Internet-sivuilta, http://www.kttk.fi. Luomuliiton vil-jely- ja kotieläinohjeet löytyvät Internet-sivuilta, http://www.luomuliitto.fi.

Luonnonmukaista kotieläinhoitoa aloittavalla tilallaon yleensä olemassa valmiiksi karja, eläinaines. Valitta-essa rotuja tai linjoja luonnonmukaiseen tuotantoon onotettava huomioon eläinten kyky sopeutua paikallisiinolosuhteisiin, eläinten elinvoimaisuus ja taudinvastustus-kyky. Luomutuotannossa suositellaan myös alkuperäis-rotujen ja -linjojen käyttöä.

Karjanhoitajan tulee tuntea ja tietää rodun erityispiir-teet ja toimia sen mukaan.

Eläinaines, yksilöiden ominaisuudet ja myös hoitajanominaisuudet, taidot, tiedot ja asenne, vaikuttavat sopi-vimpaan eläinten hoitomenetelmään, samoin tilan maan-tieteellinen sijainti ja luonnonolot. Tilan ja sitä ympäröi-vän luonnon vuorovaikutus sekä kauempana näkymättö-missä tapahtuvat ympäristövaikutukset tulee ottaa huo-mioon tilan ratkaisuja tehtäessä. Kaikille tiloille soveltu-vaa ”oikeaa” mallia on mahdoton esittää. Tässä luvussakäsitellään asioita, joihin tulee kiinnittää erityistä huo-miota kotieläinten luonnonmukaisessa hoidossa.

8.2.1 PALKOKASVIEN KÄYTTÖRUOKINNASSA

Luonnonmukaisessa kotieläinten ruokinnassa ovat nur-mipalkokasvien ja karkearehun sekä palkoviljojen käyt-tö keskeisessä asemassa. Monivuotisia Suomessa viljel-täviä nurmipalkokasveja ovat puna-apila, valkoapila, al-sikeapila, keltamaite, sirppimailanen, sinimailanen javuohenherne. Yksivuotisista palkokasveista viljelläänruis- ja rehuvirnaa sekä persianapilaa.

APILATMeillä yleisimmin käytetty nurmipalkokasvi on puna-

LUOMUVILJELYKIERRONREHUNTUOTANNON JA ELÄINTEN

REHUVALION SUHDE

Lypsykarja

Lihakarja

Page 411: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

408

apila säilörehu- ja heinänurmiseoksissa sekä myös laitu-missa, mutta esim. Pohjois-Ruotsissa ja Skotlannissavalkoapilan käyttö on yleisempää, varsinkin kun valko-apila on laidun- ja niittorehukasvina puna-apilaa parem-pi. Alsikeapilaa käytetään eloperäisillä ja kosteilla mail-la sekä usein monipuolistamaan nurmiseoksen apila-koostumusta. Lypsykarjan ruokintakokeiden perusteellavoidaan apilarehujen vaikutuksista todeta mm. seuraaviaedullisia vaikutuksia nurmiheinäkasveihin verrattuna:

– Maittavuus ja syönti parempi kuin heinäkasveilla– Maitotuotos suurempi– Maidon rasvapitoisuus pienempi– Valkuaistuotos suurempi– Maitorasva pehmeämpää– Valkuaisen pötsihajoavuus hitaampaa

Apilan rehukäytössä on myös rajoituksia ja riskejä. Pu-haltumisia esiintyy syyspuolella kesää ja varsinkin syys-kuun alussa laidunnettaessa aamukylmää ruohoa. Jos se-oksessa on apilaa yli 30 %, puhaltumisriski kasvaa, sensijaan säilörehuruokinnassa puhaltuminen on harvinais-ta. Noin 15 % keltamaitetta (siementä 1–2 kg/ha) laidun-seoksissa alentaa puhaltumisriskiä. Keltamaite sisältääkondensoituneita tanniineja, jotka myös vähentävät re-hun valkuaisen hajoamista pötsissä.

Nurmipalkokasveista erityisesti apiloissa esiintyykasviestrogeenejä, jotka aiheuttavat suurina pitoisuuksi-na tiinehtymisongelmia ja muutoksia maitorauhasessa jakohdussa. Runsaasti puna-apilaa sisältävässä odelma-rehussa ovat pitoisuudet suurimmat. Apilan vanhetessa

APILAN KIVENNÄISKOOSTUMUSPOIKKEAA HEINÄKASVEISTA

Pitoisuus g/kuiva-ainekilo

Puna-apila Timotei Suhdeluku(nuppuaste) (säilörehuaste)

Ca 15 3,5 yli 400

P 2,5 3,5 n. 70

Mg 3,5 1,3 n. 270

K 25 30 n. 80

Tuori ym. 2001

Puhaltumista ehkäiseviä toimenpiteitä– Eläintä ei lasketa laitumelle nälkäisenä– Eläimille syötetään kuivaa heinää ennen

laitumelle laskua– Elokuun puolivälistä alkaen olisi hyvä olla käytössä

apilattomia tai vain niukasti apilaa sisältäviä laitumiaVahvojen apilan odelmikkojen laiduntamista vältetäänvarsinkin syyskuun alun jälkeen

– Monipuolinen laidunkasvusto, mukana myös esim. kuminaa– Ruokaöljyn antaminen esim. vesiastian päällä tai ruiskutettu-

na ohuena kalvona kasvuston päälle– Huolehditaan eläinten natriumin saannista (suolakivi tai

ruokasuolaa laitumelle)– Eläimiä tarkkaillaan ja annetaan ruokaöljyä tarvittaessa

Page 412: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

409

estrogeenipitoisuus laskee. Haittoja voidaan ehkäistäkorjaamalla apila säilörehuksi vanhempana, selvästi nu-pulle tulon jälkeen, ja syysrehu hyvällä korjuuilmallasekä rajoittamalla nuoren apilan syöttöä. Myös esikuiva-tus vähentää estrogeenivaikutusta. Heinäksi kuivattaessaestrogeenit hajoavat suurimmaksi osaksi.

Kasvin kiihkeä kasvuvaihe ja stressitila (kuivuus, kyl-myys, taudit) nostavat estrogeenipitoisuutta. Myös apila-lajikkeilla on eroja estrogeenipitoisuudessa. Maatiaislajik-keissa pitoisuudet ovat yleensä alhaisimpia (esim. Bjurse-le). Alsikeapilan ja valkoapilan estrogeenipitoisuudet ovatmyös puna-apilaa alhaisempia.

Apilarehun kivennäiskoostumus poikkeaa paljon puh-taista heinäkasveista. Kalsiumin ja magnesiumin määrätovat huomattavasti korkeammat ja fosforipitoisuus hiu-kan alhaisempi kuin heinillä. Kivennäisrehujen määräänja laatuun onkin kiinnitettävä huomiota sitä enemmänmitä enemmän karkearehussa on apilaa. Rehuista on hyö-dyllistä teettää kivennäisanalyysit (rehuanalyysien lisäk-si) ruokintasuunnitelman laatimista varten.

NIITTOREHUKASVITHerne ja härkäpapu sekä virnat ovat hyviä niittorehukas-veja. Varsinkin loppukesällä laidunten tuoton heiketessäpalkoviljoista saa arvokasta valkuaispitoista niittorehua.Keväällä kylvetyt lehtevät virna- ja rehuhernevaltaisetseokset ovat parhaita heinäkuun lopun ja elokuun alunsyöttöön. Myöhään kylvetty härkäpapu on vielä syys-kuun lopulla (kylvöajasta riippuen) ennen papujen ko-vettumista hyvää rehua.

HERNE JA HÄRKÄPAPU VÄKIREHUSEOKSISSAVäkirehuna herne ja härkäpapu ovat energia-arvoltaan oh-raa vastaavia. Palkokasvien siemenissä on runsaasti valku-aista. Herneen valkuaispitoisuus on 20–24 % ja härkäpavunnoin 30 %. Herne vastaa ruokinnassa valkuaispitoisuudel-taan lähinnä täysrehu 17:ta ja härkäpapu puolitiivistettä.

Palkokasvien siemenet sisältävät pieninä pitoisuuk-sina haitallisia aineita kuten tanniineja, trypsiini-inhibiit-toreita ja lektiineja, jotka voivat aiheuttaa haittoja yksi-mahaisten (sikojen ja siipikarjan) ruokinnassa. Herneenja härkäpavun lysiinipitoisuus sopii hyvin sikojen ruo-kinnan tarpeisiin, mutta rikkipitoisia aminohappoja, me-tioniinia ja kystiiniä, on niukasti. Porsaiden ja emakoi-den rehuissa hernettä voidaan käyttää enintään 10–15 %

Page 413: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

410

ja härkäpapua 10 %. Lihasikojen rehuissa hernettä voi-daan käyttää 25–35 % ja härkäpapua alkukasvatusrehus-sa korkeintaan 20 %, loppukasvatusrehussa enemmän-kin. Märehtijöiden väkirehusta hernettä voi olla 30 % jahärkäpapua enintään 3 kg/pv. Siipikarjan rehuseoksessahernettä voi olla maksimissaan 15–20 % (munivilla ka-noilla maksimi 30 %) ja härkäpapua vain 10 %.

Herneen ja varsinkin härkäpavun magnesium-, fosfo-ri- ja kaliumpitoisuudet ovat huomattavasti rehuviljojakorkeammat.

Lisäksi tärkeitä valkuaisväkirehuja voivat olla rypsinja muiden öljykasvien siementen puristeet.

8.2.2 TERVEYDENHUOLTOLuonnonmukaisen kotieläinhoidon tavoitteena on saira-uksien ennaltaehkäisy. Sairastumisia ja tapaturmia kui-tenkin sattuu, silloin eläintä hoidetaan parhaalla mahdol-lisella tavalla.

Ennaltaehkäisevässä terveydenhoidossa hoitajan tark-kaavaisuuden merkitys on suuri. Hänen tulee tuntea hoita-miensa eläinten normaalit käyttäytymismallit ja luonteet,jotta sairastumisen ensimmäiset merkit voisi havaita mah-dollisimman aikaisin. Poikkeava käytös, sairaudet ja hoitomerkitään muistiin yksilölliseen terveyskorttiin tai vihkoon.

��������

*������

����������������

�� ��)������ $��������

������

$��������1��1 ���

�����1�������

�� ������1��1 ���

Tuotantoeläimet ovat riippuvaisia ihmisen tarjoamastaravinnosta, suojasta ja rakennetusta ympäristöstä. Eläin-tenhoitajan asenne työhönsä ja kiinnostus eläinten tar-peita kohtaan ovat ratkaisevan tärkeitä eläinten hyvin-voinnin kannalta.

TERVEYDENHUOLLON MERKITYS

Page 414: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

411

Eläinten kanssa tulee työskennellä rauhallisesti ja määrä-tietoisesti. Hoitaja voi osoittaa kunnioituksensa ja ystä-välliset aikeensa eläimille seurustelemalla, rapsuttelemal-la ja taputtelemalla. Molemminpuolisen luottamuksensaavuttaminen helpottaa varsinkin isojen eläinten käsitte-lyä ja arkojen eläinten hoitoa.

SUUNNITELMALLINEN TERVEYDENHUOLTOSuunnitelmallinen terveydenhuolto on pitkäjänteistä työ-tä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi japarantamiseksi, sekä tuottajan työssä jaksamisen, työtur-vallisuuden että tilan talouden parantamiseksi. Terveitäja pitkäikäisiä, tuottavia eläimiä on mukava hoitaa. Kunpanostetaan suunnitelmalliseen terveydenhuoltoon, eiepämiellyttäviä yllätyksiä tapahdu läheskään niin usein,kuin jos keskitytään ainoastaan äkillisten sairastapaustenhoitoon. Silloin kun karjassa esiintyy oireilevia eli kliini-sesti sairaita eläimiä, on karjassa todennäköisesti suurem-pi joukko piilevästi eli oireettomasti sairastuneita tai po-tentiaalisessa riskiryhmässä olevia yksilöitä.

ELÄINTEN TERVEYTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Rajala 1993

Page 415: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

412

Terveydenhuollon avulla pyritään pureutumaan saira-uksien ja tuotantotappioiden syihin eli kartoittamaan japoistamaan niille altistavat tekijät, sekä havaitsemaantuotannon riskikohdat. Näin voidaan vähentää sairauk-sien esiintymistä pitkällä tähtäimellä. Terveydenhuoltoei siis ole ainoastaan suunnitelmia ja toimenpiteitä karjansairastumisen varalle. Luomueläinten hoitoa sääteleväteläinlääkintölainsäädäntö sekä EU-asetus luonnonmu-kaisesta kotieläintuotannosta. Nämä määrittelevät ne mi-nimivaatimukset, joita luonnonmukaisessa kotieläintuo-tannossa on noudatettava.

Terveydenhuoltoa voidaan tarkastella usealla eri ta-solla. Suppeimmillaan se on jonkin elinryhmän, esimer-kiksi utareen ja utareterveyteen vaikuttavien tekijöidenhuomiointia. Kun näkökulmaa hiukan laajennetaan, pu-hutaan yksilön terveydenhuollosta. Tilatasolle mentäes-sä halutaan vaikuttaa koko karjaan ja tilan toimivuuteenkokonaisuudessaan, karjanomistajaa ja hänen perhettäänunohtamatta. Kansallisen tason terveydenhuollosta pu-huttaessa tarkoitetaan edellä mainittujen tasojen lisäksikoko maan eläintautitilanteen hyvän tason ylläpitoa japarantamista, sekä kotimaisten eläintuotteiden laadunvarmistamista. Pyritään varmistamaan myös kuluttajanturvallisuutta ja muun muassa antibiooteille vastustusky-kyisten bakteerikantojen lisääntymisen ehkäisyä.

Terveydenhuollon tasot– Elinryhmä

– Yksilö

– Karja

– Kansallinen

TERVEYDENHUOLLON TASOT

Tilatason terveydenhuollossa tarkastellaan karjan hoitoakokonaisuudessaan. Kansallisen tason terveydenhuol-toon osallistuville tiloille tehdään vähintään yksi tervey-denhuoltokäynti vuosittain. Käynnin yhteydessä tarkas-tellaan lypsykarjatilan kyseessä ollessa muun muassa

Page 416: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

413

navettaympäristöä, eläinten ruokintaa, tarttuvilta taudeil-ta suojautumista, eläinten jalka- ja utareterveyden hallin-taa, loisten hallintaa, tilan lääkityskäytäntöjä ja lääkejää-mien hallintaa. Käynnillä pyritään myös huomioimaantuotannon ”pullonkaulat” ja sovitaan yhdessä tärkeim-mät toimenpiteet, joiden avulla eläinten terveyttä ja tilantuottavuutta voidaan edistää.

Terveydenhuoltotyö on hedelmällisintä silloin kunkarjan omistaja ja kaikki tilan neuvontaan osallistuvattahot ovat työhön motivoituneita ja tekevät saumatontayhteistyötä. Jos esimerkiksi navettaa aiotaan korjata tailaajentaa, kannattaa suunnitteluun ottaa mukaan useam-pia, asiaa hiukan eri näkökulmilta tarkastelevia alan asi-antuntijoita, ainakin rakennussuunnittelija, tuotantoneu-voja ja eläinlääkäri.

Eläimellä on niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaali-siakin tarpeita. Mikäli kaikki sen tarpeet tyydytetään,säilyy se varmimmin terveenä ja hyvinvoivana. Jalostuk-sella tuotantoeläinten perimää on muutettu tuotanto-omi-naisuuksien parantamiseksi. Tämän tuotantopotentiaalinkasvun seurauksena eläimet ovat muuttuneet vaativim-miksi ruokinnan, hoidon ja ympäristöolosuhteiden suh-teen. Jalostuksesta huolimatta niiden lajityypilliset käyt-täytymismallit ovat suurelta osin säilyneet.

Luomueläinten terveyttä ja hyvinvointia pyritään edis-tämään valitsemalla tuotantoon sopivia rotuja ja linjojasekä hoitamalla niitä lajille ominaisten tarpeiden mukaan.Pyritään käyttämään mahdollisimman korkealuokkaisiarehuja ja välttämään liiallista eläintiheyttä. Sellaiseen ti-lanteeseen, ettei sairastumisia lainkaan tapahtuisi, on kui-tenkin mahdotonta päästä. Silloin kun eläin sairastuu, onse hoidettava parhaalla mahdollisella tavalla.

Suurin osa tuotantoeläinten sairauksista on niin sa-nottuja monisyysairauksia – siihen, sairastuuko eläin,vaikuttaa useampi eri tekijä. Kyseessä on tavallaan tasa-painottelu terveyttä ylläpitävien eli vastustuskykyä pa-rantavien tekijöiden, ja stressitekijöiden eli sairaudellealtistavien tekijöiden välillä. Esimerkiksi vasikan keuh-kotulehdus voi saada alkunsa siten, että eläin ei ole saa-nut tarpeeksi nopeasti syntymän jälkeen ternimaitoa,eikä siten ternimaidon mukana riittävästi immunoglobu-liineja, vasta-aineita. Silloin sen vastustuskyky, immuni-teetti, on heikko. Jos vasikka asustaa kosteassa ja vetoi-sessa karsinassa ja saa vielä niukahkosti ravintoa, toimi-vat nämä sairaudelle altistavina tekijöinä. Silloin taudin-

Page 417: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

414

aiheuttajat, joita on terveiden aikuisten nautojen limakal-voilla ja jotka normaalioloissa eivät pystyisi sairautta ai-heuttamaan, voivat sen puutteellisen vastustuskyvynomaavassa yksilössä tehdä. Vasikan hengitystietulehduk-sessa sairauden aiheuttaa useimmiten aluksi virus. Viruk-set lisääntyvät potilaan hengitysteissä ja heikentävätedelleen niiden puolustuskykyä, jolloin bakteerit voivatiskeä. Hoitamattomana sairaus voi edetä ja johtaa pitkit-tyessään kudosvaurioihin sekä potilaan kuolemaan. Sai-raan eläimen lääkitseminen, mikä kyseisessä tapaukses-sa on välttämätöntä, hoitaa ainoastaan yksilön sen het-kisen vaivan. Se ei useimmiten vaikuta yleiseen sairasta-vuuteen karjassa eikä poista altistavia tekijöitä.

Hoitaja on eläimen tärkein ”ympäristötekijä”. Karjanhoitaja on ratkaisevin henkilö eläinten hyvinvoinnille jaterveydelle. Hän päättää siitä, millainen on eläinten elin-ympäristö, kuinka eläimiä ruokitaan ja hoidetaan sekäkuinka niitä käsitellään. Motivoitunut ja työhönsä paneu-tunut, ystävällisesti ja rauhallisesti eläimiä käsittelevähoitaja on karjansa silmissä todellinen kultakimpale.Hyvä hoitaja on huolellinen ja tarkkaavainen, hän tunteeeläimensä ja huomaa muutokset niiden käyttäytymises-sä ja terveydentilassa.

Hyvä hoitaja suunnittelee alan asiantuntijoiden avul-la eläinten hoitoon liittyvät toimet, esimerkiksi rehunte-on ja ruokinnan, laidunnuksen tai vaikkapa karjan hedel-mällisyyden hallinnan tarkasti. Hyvä hoitaja ottaa myösoman hyvinvointinsa ja työturvallisuutensa huomioonsekä tekee varasuunnitelmia myös yllättävien tapahtumi-en, kuten esimerkiksi sähkökatkoksen ja lantakoneenrikkoutumisen varalle.

Jalostustavoitteita• pitkätuottoisuus, kestävyys

• hyvä terveys ja luonne

• hedelmällisyys ja emo-ominaisuudet

• kotoisten rehujen hyväksikäyttökyky

• tuotteiden laatu

KLIININEN SAIRAUS ON VAIN JÄÄVUOREN HUIPPU

Piilevät sairaudet• heikentynyt vastustuskyky,

lisääntynyt sairaustumisalttius• tuotantotappiot

Esimerkkejä:• piilevä vs. kliininen ketoosi• piilevä vs. kliininen C a-puutos• piilevä vs. kliininen S e-puutos• loissairaudet• jne

Page 418: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

415

8.2.3 KARJANJALOSTUSLuonnonmukaisen kotieläintuotannon tavoitteet painot-tuvat osin eri tavalla kuin tavanomaisen. Kotieläintenkorkean määrällisen tuottavuuden rinnalle nousee omi-naisuuksia, joita tarvitaan erityisesti luonnonmukaisissahoitomenetelmissä.

Emo-ominaisuuksiin tulee kiinnittää enemmän huo-miota, koska emien annetaan hoitaa jälkeläisiään itse.Ryhmään soveltuvuus ja luonneominaisuudet ovat myöserittäin tärkeitä. Eläinrodun ja jalostuslinjan valinta tilanolosuhteita ja tavoitteita ajatellen on tärkeää. Kanojenkohdalla esimerkiksi häkkikanalaan jalostetut kanalinjateivät välttämättä sovellu vaikeuksitta lattiakanalan olo-suhteisiin (laumakäyttäytyminen, munintakäyttäytymi-nen, kestävyys).

Vaikka tuotannon määrä on tärkeää myös luonnonmu-kaisessa tuotannossa, pyritään eläimen pitkään, kestäväänja tasaiseen tuotokseen. Kohtuullinen tuotos on eläimenterveyden kannalta parempi kuin huipputuotos ja sitenmyös hoitajalle vähemmän stressaavaa. Vuosituotoksenasemasta kiinnitetään huomiota elinikäistuotokseen. Näineläimen hyvä terveys saa sille kuuluvan arvon. Pitkätuot-toinen eläin hyödyntää myös kotoisia rehuja paremmin.Tuotteiden laatu on luonnollisesti tärkeä jalostustavoite

Geenitekniikalla saavutetun kiihtyvän jalostusvauh-din kaikkia seurauksia eläimille ja luonnolle ei tunneta jasiksi siihen suhtaudutaan kielteisesti luonnonmukaisessakotieläintaloudessa. Onko ihmisellä oikeus puuttua eläin-ten perimään geenitasolla, on myös eettinen kysymys.

8.2.4 ERI ELÄINLAJIENLUONNONMUKAINEN HOITO

NAUTAKARJANautakarjatilan peltoviljelyn ja eläinmäärän suhde onkäytännön tiloilla yleensä sopiva ja pelloilla on noudatet-tu viljan ja nurmen vuorottelua viljelykierrossa. Navetanperuskorjauksessa tai uuden pihaton ja jaloittelutarhojenrakentamisessa sekä karjanlannan varastoinnissa ja käy-tössä tulevat todennäköisesti eteen suurimmat muutoksettilan siirtyessä luonnonmukaiseen viljelyyn. Todennä-köisestä satotason laskusta johtuva rehuntuotantopinta-alan lisätarve tulee ottaa huomioon suunniteltaessa kar-jan siirtämistä luonnonmukaiseen tuotantoon.

Luonnonmukaisesti tuotettu -hyväksynnän saavutta-

Page 419: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

416

minen maidolle ja naudanlihalle kestää näin useammanvuoden ja edellyttää pitkäjänteistä työtä ja suunnittelua.Riittävä määrä luonnonmukaisesti tuotettua rehua saa-daan tavallisella tilalla luomukotieläintuotannon käyn-nistämiseen aikaisintaan kolmantena vuonna siirtymisenaloittamisesta. Ensimmäiset teuraseläimet tulevat myytä-viksi vasta runsaan vuoden kuluttua tästä. Mikäli luon-nonmukaiseen tuotantoon siirtyminen aloitetaan peltojenja eläinten osalta samanaikaisesti, voidaan siirtymävai-heen kokonaispituutta koko yksikön osalta lyhentää kah-teen vuoteen. Poikkeuksen hyödyntäminen edellyttäävähintään 50 % rehuomavaraisuutta.

Siirtymäkaudella 24.8.2000-24.8.2005 voi tavan-omaisen rehun osuus märehtijöiden päivittäisestä re-huannoksesta olla enintään 25 % ja vuotuisesta rehunku-lutuksesta enintään 10 % maataloudesta peräisin olevas-ta kuiva-aineesta laskettuna. Tämän jälkeen kaikkien re-hujen (kivennäisaineita lukuun ottamatta) tulee ollaluonnonmukaisesti tuotettuja.

Kun riittävä luonnonmukaisesti tuotetun rehun osuuson saavutettu, luomumaitoa saadaan markkinoille kuudenkuukauden siirtymävaiheen jälkeen. Siirtymävaiheen ai-kana ja siitä eteenpäin karjaa on hoidettava luomuohjei-den mukaisesti.

Karjan rehuvalioon ei ole yleensä tarpeen tehdä peri-aatteellisia muutoksia, mikäli tilalla on noudatettu kar-kearehuvaltaista ruokintaa. Palkokasvien osuus karke-arehusta tulee todennäköisesti kasvamaan. Sen sijaaneläinten hoito-oloissa ja karjarakennuksissa muutoksetovat monesti tarpeen. Lihakarjan ympärivuotinen parsi-kasvatus tai täysrakolattiapohjaiset karsinat eivät ole sal-littuja, jolloin siirtyminen luomutuotantoon voi olla suu-rikin tekninen ja taloudellinen kysymys. Lypsykarjati-loilla lehmien ja nuorkarjan pitäminen parsissa on sallit-tua ainoastaan poikkeusluvalla ja edellyttää, että eläimetpääsevät ulos myös talvella, vähintään kaksi kertaa vii-kossa. Pihatoissa tulee olla eläinten käytettävissä olevas-ta alasta kiinteää lattia-alaa vähintään 50 %.

RUOKINTAMALLEJA MAIDONTUOTANNOSSALypsylehmien ruokinta voidaan järjestää useammalla eritavalla. Eri ruokintamallien pääpiirteitä esitellään seu-raavassa.1. Normiruokinta – tuotoksen mukainen karkea- ja

väkirehuruokinta (karkea- ja väkirehun annostelu

Page 420: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

417

päivätuotoksen mukaan). Ruokinnan tarkistustehdään yleensä kerran kuussa mittalypsyn jälkeen.

2. Seosrehuruokinta – väkirehu ja kivennäisetsekoitetaan karkearehun sekaan. Väkirehun osuus se-oksessa määräytyy lähinnä karjan vuosituotoksenmukaan. Useimmiten käytössä on kaksi seosta;toinen maidossa oleville lehmille ja toinen ummessaoleville ja hiehoille. Kolmas seos voitaisiin tehdävähässä maidossa oleville lehmille.

3. Tasaväkirehuruokinta -väkirehumäärä vuosituotok-sen mukaan – pidetään korkeamman tuotoksenkauden (100–200 vrk) vakiona, määrä riippuu lehmänvuosituotostasosta esim. 6 000 kg/v – 6-7 kg/pv, 7 000kg/v – 7-8 kg/pv, 8 000 kg/v – 8-10 kg/pv, tarkennuk-set karkearehun laadun, esim. D-arvon ja syönti-in-deksin perusteella.

4. Lehmien jako ruokintaryhmiin karkearehun laadunja syöttömäärän mukaan.Korkean tuotoksen vaiheessa olevat lehmät saavatparaslaatuisia karkearehuja vapaasti ja väkirehuakohtuullisesti (tasaväkirehuruokintana). Ehtyvät leh-mät saavat laadultaan hyvää tai keskinkertaistakarkearehua lähes vapaasti tai rajoitetusti, muttaväkirehua rajoitetusti.Ummessa olevat lehmät ja hiehot saavat laadultaankeskinkertaista karkearehua rajoitetusti jaherumisryhmän lehmien syömättä jättämääkarkearehua, mutta ei väkirehua.

Mallin toteutus edellyttää, että eri laatuisia karkearehujavoidaan syöttää yhtä aikaa - esimerkiksi säilörehun paa-lausta tai kapeita laakasiiloja.

Eri ruokintamallien vahvuuksia ja heikkouksia esitel-lään seuraavassa suuntaa-antavasti.

1.NORMIRUOKINTA– tuotoksen mukainen ruokinta (karkea- ja väkirehun

annostelu päivätuotoksen mukaan kuukausittaintarkistettuna)

Vahvuuksia– lehmän energian tarve voidaan parhaiten turvata

korkeimman tuotoksen vaiheessa– heruvat lehmät heruvat korkeisiin päivätuotoksiin– säilörehun laadun merkitys tärkeä, mutta ei niin tärkeä

kuin muissa ruokintamalleissa

Page 421: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

418

Heikkouksia– korkeatuottoisilla lehmillä väkirehuannokset tulevat

hyvin suuriksi– pötsin pH laskee haitallisen alas – vaihtelee – alentaa

mikrobien kuidun sulatusta– työllistävä – väkirehu annosteltava useita kertoja

päivässä tai oltava kalliit väkirehukioskit– eläin ei itse pysty korjaamaan suunnittelijan/ruokkijan

tekemiä virheitä– väkirehun kokonaiskulutus voi olla suuri– suosii teollisia rehuja – ruokinta-automaatit eivät toimi

kunnolla kotoisilla rehuilla– kivennäisten oltava maittavia – tarvitaan ”makurehuja”– suurten väkirehuannosten aiheuttamat ruuansulatusriskit– sorkkakuumeen, juoksutusmahan kiertymän ym. riskit

lisääntyvät

Mallia voidaan soveltaa myös siten, että karkearehua an-netaan vapaasti.

2. SEOSREHURUOKINTAVäkirehut sekoitettu karkearehujen sekaan.

Vahvuuksia– pötsin pH pysyy tasaisena– tasoittaa maitotuotosta lypsykauden aikana– suosii pitkämaitoisia lehmiä– voidaan hyödyntää monipuolisesti erilaisia rehuja– voidaan hyödyntää hyvin kotoisia rehuja– rehun jakaminen on helppoa ja nopeaa– väkirehun kokonaiskulutus karjassa voidaan saada

normiruokintaa pienemmäksi (kolmea eri seostakäytettäessä)

Heikkouksia– tuotoksen mukainen ruokinta vaikeaa/mahdotonta– kaikille lehmille sama seos– käytännössä yleensä vain hiehot ja ummessa olevat

saavat joko ei lainkaan tai vain niukasti väkirehuasisältävää seosta

– ei sovellu pienille tiloille – suuret tilakohtaisetinvestoinnit – tarvitaan leveä ruokintapöytä taiketjuruokkija, erikoiskoneet ja varastot

– suuret vaatimukset säilörehun laadulle

Page 422: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

419

NAUTOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA

1) Tavanomaisesti kasvatettujen nautojen hankkiminen on rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupaTavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe- lihantuotannossa 12 kk ja ¾ elämästä- maidontuotannossa 6 kk

2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n Luomuasetus 2092/91 liite II C24.8.2005 saakka sallittu tavanomaista rehua max 10 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna

Page 423: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

420

3. TASAVÄKIREHURUOKINTAKarkearehua vapaasti. Väkirehun määrä määräytyy leh-män vuosituotoksen tai karjan vuosituotoksen mukaan.Poikimisen jälkeen sama väkirehumäärä kaikille useankerran poikineille, ensikoille alempi.

Vahvuuksia– ruokinta yksinkertainen suunnitella ja toteuttaa– väkirehun suurimmat käyttömäärät leikattu pois– parempi pötsin pH:lle kuin normiruokinta– hyödynnetään paremmin nurmirehuja ja sen valkuaista– valkuaisväkirehun tarve pienempi, koska valkuaispi-

toisen säilörehun syöntimäärä vaihtelee tuotoksenmukaan enemmän kuin muissa ruokintamalleissa

– väkirehun kokonaiskulutus voi olla pienin– suosii pitkämaitoisia lehmiä– ei ylletä huipputuotoksiin– toteutettavissa pienin investoinnein

Heikkouksia– suuret vaatimukset säilörehun laadulle– ei ylletä huipputuotoksiin– karkearehun sulavuuden ollessa huono,

väkirehuannosta on suurennettava

TUOTANTOYMPÄRISTÖRakentamisessa tulee ottaa huomioon naudan lajinmu-kaiset tarpeet. Lajinmukaisessa kotieläinhoidossa eläin-ten tulee saada toteuttaa erityisesti liikunnan ja toimin-nan haluaan sekä sosiaalisia käyttäytymismalleja. Eläi-mille järjestetään vähimmäisvaatimuksena ympärivuoti-nen ulkoilumahdollisuus.

Kaikilla luonnonmukaisesti hoidetuilla naudoilla onpääsääntöisesti oltava mahdollisuus päästä kesällä laitu-melle ja lisäksi talvella ulkojaloittelualueelle tai ulkotar-haan. Aina eläinten ulkoiluttamista ei vaadita. Eräs täl-lainen poikkeus on säätila. Eläimiä ei tarvitse laskea uloserittäin kovalla tuulella, kovalla sateella, erittäin kovallapakkasella tai hellepäivinä. Eläinten ulkoilupäivät mer-kitään muistiin.

LAMPAATLammastilan siirtyminen luonnonmukaiseen viljelyynonnistuu laidunmaiden viljelyn huolellisella suunnitte-lulla ja toteutuksella. Laitumella leviävien loisten aiheut-

Page 424: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

421

LAMPAIDEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA

1) Tavanomaisesti kasvatettujen lampaiden hankkiminen rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupaTavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe on 6 kk

2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C24.8.2005 saakka sallittu tavanomaista rehua max 10 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna

Lähde: KTTK 2000

Page 425: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

422

tamien vahinkojen estämiseksi on suunniteltava erityi-nen laidunkierto. Lammastilan viljelykierrossa moni-vuotisten nurmien lisäksi yksivuotisten nurmien mu-kaanotto helpottaa loistilanteen hallintaa.

Lammastiloilla ei ole käytettävissä virtsaa laiduntenkesälannoitukseen kuten nautatiloilla ja laidunten ehtymi-sen vaara on olemassa. Monivuotisten, kovaa kulutustakestävien laidunten perustaminen ja hoito on tärkeä ope-tella. Laiduntamiselle vaihtoehtona on karitsoiden niitto-rehuruokinta. Niittorehuruokinnan etuna on myös loistar-tuntojen välttäminen laitumen kautta. Aikuisia eläimiävarten on hyvä olla luonnonlaitumia tai metsälaitumia.

Lammastilojen viljelykiertoon voidaan mahdollisestisisällyttää myös leipäviljaa, sillä lampaat tarvitsevat rehu-viljaa nautoja vähemmän, jolloin viljelykierrosta voi tul-

LUOMUVILJELYKIERRON, REHUNTUOTANNON JA ELÄINTEN REHUVALION SUHDE/LAMPAAT

Page 426: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

423

la liian nurmivaltainen. Väkirehua tarvitaan runsaimminuuhille imetysvaiheessa sekä teuraskaritsojen nopeaankasvuun. Nurmirehun hyödyntämistä parantaa, mikälikaritsan syntyvät jo maaliskuussa, jolloin ne ovat noin 8viikon ikäisiä laitumelle laskettaessa. Luomulampaanli-haa saadaan markkinoille aiemmin kuin naudanlihaa,koska karitsa kasvaa yhdessä kesässä teuraskypsäksi.Suomessa lampaiden hoidossa ja hoitoympäristössä ei oleyleensä juurikaan muutettavaa siirryttäessä tavanomai-sesta tuotannosta luonnonmukaiseen tuotantoon.

SIATSikatiloilla siirtyminen tavanomaisesta tuotannosta luon-nonmukaiseen kotieläintuotantoon vaatii muutoksia niineläinten ruokinnassa, hoidossa kuin tuotantoympäristös-säkin.

Sikojen rehuvalio koostuu pääosin viljasta, jota täy-dennetään valkuaisrehuilla, esim. rypsillä, herneellä,härkäpavulla ja/tai maitotuotteilla. Luomusian rehuvali-on tulee olla monipuolinen ja sisältää myös ruohoa, hei-nää tai säilörehua. Jos sianlihantuotanto on perustunutostorehuihin, tilalla on luomukotieläintalouteen siirryttä-essä ratkaistava myös kotoisen luomurehun varastointi-,jauhatus- ja rehunjakokysymykset.Luonnollisen käyttäytymismallinsa mukaisesti sian tuli-si saada etsiä osa ravinnostaan tonkimalla. Nykyaikai-sessa sikataloudessa tämä on harvoin mahdollista, muttaluomusikalassa tonkimiskäyttäytymiselle voi luoda mah-dollisuuksia runsaalla kuivituksella ja vaikkapa tuomal-la karsinoihin ruohoturpeita. Niistä, juurista ja maastasiat saavat myös rautaa luonnollisesta lähteestä.

Sikatilan viljelykierto on yleensä hyvin viljapainottei-nen. Luomutuotannossa maan kasvukuntoa parantavassaviljelykierrossa tulee olla aina tavanomaiseen viljelyynverrattuna runsaasti nurmea. Näin viljapinta-ala pieneneeentisestä. Vaihtoehtona on silloin vähentää eläinmäärä re-huntuotantoa vastaavaksi tai ostaa puuttuva rehu. Rehu-seoksia voi mahdollisuuksien mukaan täydentää luon-nonmukaisesti tuotettujen perunan, juuresten ja leipävil-jan lajittelutähteillä sekä meijeriteollisuuden sivutuotteil-la. Nurmirehun osuutta sikojen ruokinnassa voidaanmyös pyrkiä kasvattamaan. Jotta varsinkin lihasiat pys-tyisivät hyödyntämään nurmirehua kohtuudella, sen tuleeolla nuorta ja hyvälaatuista. Naapurimaissa kuten Ruot-sissa luomulihasikojakin monesti myös laidunnetaan.

LUOMUVILJELYKIERRONREHUNTUOTANNON JA ELÄINTENREHUVALION SUHDE/SIAT

Sian luonnollinen käyttäytyminen• liikunta• tonkiminen• monipuolinen rehuvalio• lauma/pahnue• emakoilla pesänteko

Page 427: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

424

SIKOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA

1) Tavanomaisesti kasvatettujen sikojen hankkiminen rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupa.Tavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe on 6 kk.

2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C24.8.2005 saakka sallittu tavanomaista rehua max 20 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna

Page 428: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

425

Luomutuotannossa varataan tilaa sikaa kohti tavanomai-sessa tuotannossa sovellettavaa mitoitusta enemmän. Si-kojen tulee myös päästä ulkotarhaan tai ulkojaloittelualu-eelle vähintään toukokuusta lokakuuhun. Karsinoiden lat-tia-alasta täytyy vähintään puolet olla kiinteää, jossa ei olerakoja tai ritilöitä ja eläinten makuualueen tulee olla kui-vitettu. Nämä em. tekijät saattavat osaltaan vaikeuttaa luo-mutuotantoon siirtymistä. Lihasikaloissa voi tietenkin vä-hentää eläinten määrää karsinoissa, jolloin jäljelle jäänei-den tila eläintä kohti kasvaa. Tästä kuitenkin seuraa, ettäteuraaksi menevien eläinten määrä vähenee.

Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on lihasikojenkasvatus sekä porsastuotanto hyvin kevyissä rakennuk-sissa ja ulkona laiduntaen saanut jalansijaa tuottajien jakuluttajien keskuudessa. Isot viljatilat – sekä luonnon-mukaisesti että tavanomaisesti viljelevät – joilla on re-huksi meneviä leipäviljaeriä ja lajittelutähteitä sekä pa-kollisia viherkesantoalueita, ovat ottaneet sikoja hyödyn-tämään olemassa olevia rehuja. Ruotsissa on myös alet-tu käyttää hyväksi sikojen tonkimishalua uudistettavienmetsäalojen muokkauksessa ja vaikeasti torjuttavien juu-ririkkakasvien hävittämisessä.

KANATLuonnonmukaisen kananhoidon ja kanalaympäristön tu-lisi sallia mahdollisimman monien kanojen luontaiseenkäyttäytymiseen kuuluvien toimien suorittaminen. Näitäovat mm. rehun etsiminen ruopsuttamalla, muninta pe-sään, nukkuminen orrella ja hiekkakylvyt sekä parven si-säisen arvojärjestyksen eli nokkimisjärjestyksen noudatta-minen. Häkkikanalat on luomutuotannossa kielletty.

Kanojen rehuvalio on hyvin viljapainotteinen, jotensiipikarjatalous sopisi hyvin esimerkiksi lihakarja- tai

Page 429: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

426

KANOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA

1) Tavanomaisesti kasvatettujen lintujen hankkiminen on rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen maaseutuosaston lupaTavanomaisesta tuotannosta hankittujen lintujen siirtymävaihe on munantuotantoon 6 vk ja lihantuotantoon 10 viikkoa (alle 3 vrkikäisestä luomutuotantoon).

2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C24.8.2005 saakka sallittua tavanomaista rehua max 20 % vuotuisesta ja max 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna

Page 430: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

427

Ruokinta• ruokinnassa pyritään huomioimaan eläinten ravinnontarpeet

ja hyvinvointi

• tavoitteena korkealaatuiset tuotteet ja pitkäkestoinentuotanto

• rehuina luomuna tuotetut kasviperäiset rehuaineet

• eläinperäisistä rehuaineista ovat sallittuja 1) maito ja maito-tuotteet, 2) kalat, muut merieläimet, niistä saatavat tuotteetja sivutuotteet, 3) Munat ja munatuotteet siipikarjanravinnoksi.

• ruokinnassa ei ole sallittua käyttää antibiootteja, kokkidios-taatteja, lääkkeenkaltaisia aineita, kasvunedistäjiä tai muitakasvun- ja tuotannon edistämiseen tarkoitettuja aineita

• eläinten pakkosyöttö on kielletty

• ruokinnassa siirtymäkaudella (24.8.2005 saakka) sallituttavanomaiset rehut on lueteltu EU:n luomuasetuksessa(2092/91, liite II C)

KTTK 2000

Luonnonmukaisessa eläintuotannossa• on noudatettava eläinsuojelusäädöksiä

• geneettisesti muunneltujen organismien (GMO) ja GMO-johdannaisten käyttö on kielletty

• samaa eläinlajia ei saa kasvattaa vuoroin luomuna ja vuorointavanomaisena

• eläintuotantoa ei voida harjoittaa ilman yhteyttäluomuviljeltyyn peltoalaan

• eläinyksilöiden on kyettävä lisääntymään luonnollisellatavalla

KTTK 2000

lammastilalle, jolla on ylimääräistä rehuviljaa. Myös vil-ja-vihannestilalla kanoille voisi löytyä hyviä lajittelujät-teitä rehuksi.

Kanojen ruokinnan toteuttaminen suurissa yksiköis-sä luomuohjeiden mukaisesti vaatii hyvää suunnittelua jaruokintatekniikan kehittämistä. Erityistä huomiota onkiinnitettävä siihen, että rehuseos sisältää riittävästi ka-noille (ja muullekin siipikarjalle) tärkeitä välttämättömiäaminohappoja, etenkin metioniiniä ja lysiiniä. Ruokin-nan puutteet heijastuvat eläinten hyvinvointiin huonom-pana munintana, kasvuna ja rehuhyötysuhteena sekä al-tistavat eläimet kannibalismille. Myös kanalan ja ulko-tarhojen toimivuuteen tulee kiinnittää huomiota. Tällai-sia kohteita ovat mm. orsien, ruokintalaitteiden, munin-tapesien ja ikkunoiden sijoittelu, lannanpoisto sekä rot-tien ja pikkulintujen kanalaan pääsyn estäminen.

Suomessa vuonna 2002 oli luomukanoja 52 tilalla,joissa oli noin 52 000 kanaa.

Page 431: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

428

KIRJALLISUUTTA

Anon. 2001. Luomun markkinatutkimus ja luomubarometri 10/2001. Saatavilla Internetissä: www.finfood.fi/luomu[30.1.2002]

Anon. 2002. Lehmien ruokinta, terveys ja hyvinvointi pihatossa. Maito ja me 3/2002. Ruokintastrategiat jasyöntikäyttäytyminen pihatossa. Väkirehuruokinnan toteuttamisvaihtoehdot pihatossa. Lehmien tuotantot jahyvinvointi. Utareterveyden seuranta uudella tekniikalla. Ss 21-36.

Boehncke, E. 1991. Alternatives in animal husbandry. Proceedings of the international conference on alternatives inanimal husbandry. Kasselin korkeakoulu, Witzenhausen. 365 s.

Andresen, N., Ciszuk P. and Ohlander, L.. 2001. Pigs on Grassland. Animal Growth Rate, Tillage Work and Effects inthe Following Winter Wheat Crop. Biol Agric & Hortic, 18(4), 327-343.

Baumann, W. 2001. Ökologische Hühnerhaltung. Praxis des ökolandbaus. Stiftung Öklologie & Landbau (SÖL). Mainz. 154 s.Boehncke, E. & Krutzinna, C. 1996. Animal health. Fundamentals of Organic Agriculture. 11th IFOAM International

Scientific Conference August 11 – 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. ss. 113-124.Castrén, H. 1997. Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja

koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 52. 170 s.Ciszuk, P., Charpentier, L. & Hult, E. 1998. Fritt foderval för ekologiska hönor. Fakta Jordbruk Nr 7/1998. 4 p.Deerberg, F. 1991. Basic principles of ecological laying hen nutrition regarding to their natural behavioral needs.

Proceeding of the international conference on alternatives in animal husbandry. Kasselin korkeakoulu,Witzenhausen. ss. 105-110.

Dredge, K. 2002. Millainen on ihanteellinen poikimakarsina? Maito ja Me, nro 2. ss. 30-31.Ebbesvik, M. ja Løes, A-K. 1994. Organic dairy production in Norway. Feeding, health, fodder production, nutrient

balance and economy. Results from the “30 farm-project”, 1989-1992. In: Proceedings of NJF-seminar no. 237,Rapport 93. ss. 35-42.

Ebbesvik, Martha. 1997. Nøkkeltall fra 13 garder med økologisk drift. Resultat og kommentarer Norsk senter forøkologisk landbruk. Norsøk. Tingvoll. 192 s. van Erk, L. 1990. De Kleine Aarde (The Small Earth). Sustainableorganic agriculture and energy use. Hollanti.

Fölsch, D.W., Huber, H.U. ja Hauser, R. 1991. Aviaries for laying hens in Switzerland - 10 years of experience on farms.Proceeding of the internat. conference on alternatives in alternative husbandry. Kasselin korkeakoulu,Witzenhausen. ss. 111-120.

Hermansen, J.E., Lund, V.& Thuen. E. (eds.) 2000. Ecological animal husbandry in the Nordic Countries. Proceedingsfrom NJF-seminar No. 303. DARCOF Report No. 2/2000. Horsens, Denmark 16-17 September 1999.

Hovi, M. & García Trujillo, R.. (eds.) 2000. Diversity of livestock systems and definition of animal welfare. Proceedingsof the Second NAHWOA Workshop. Córdoba, 8 - 11 January 2000. University of Reading

Hovi, M. & Baars, T. (eds.) 2001. Breeding and feeding for animal health and welfare in organic livestock systems.Proceedings of the Fourth NAHWOA Workshop. Wageningen, 24 - 27 March 2001. University of Reading.

Hovi, M. & Bouilhol, M. (eds.) 2001. Human-animal relationship: stockmanship and housing in organic livestock systems.Proceedings of the Third NAHWOA Workshop. Clermont-Ferrand, 21 - 24 October 2000. University of Reading

Huhtanen, P. 1989. Tasaväkirehuruokinta lypsylehmillä. Nautakarja. Vol 19, 5. Ss. 38-40.Huuskonen, A., Joki-Tokola, E., Valkama, S., Kiljala, J. & Huttu, S. 2002. Vasikoiden maitojuotto luonnonmukaisessa

tuotannossa, Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s. 160 - 163.Toim. Marketta Rinne.

Hörning, B. Raskopf, S. Somantke, C., Boehncke, E., Walter, J. & Schneider, M. 1997. Sikojen lajinmukainen hoito.Käännös teoksesta: Artgemässe Schweinehaltung. Grundlagen und Beispiele aus der Praxis. Helsingin yliopisto,Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 173 s.

Jonsson, S. 2001. Två gårdssystem i Öjebyn – plan och utfall efter 11 år. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar avföredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss. 137-140. www.njv.slu.se/eng/section/animal/Organic.htm.26.6.2002.

Jonsson. S. 2001. Results from the Öjebyn-projekt. Eleven years of organic production. In: Breeding and feeding foranimal health and welfare in organic livestock systems. Proceedings of the Fourth NAHWOA WorkshopWageningen, 24-27.3.2001. Pp. 123-133.

Kauppinen, R., Pölkki, J., Niskanen, H. & Leskinen, U.-M. 2001. Luonnonmukaisen apilasäilörehun kivennäispitoisuus.Nurmitutkimusten satoa – tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta.Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14: 53 – 60.

Khalili, H. 1999. Kotovaraisen ruokinnan optimointi luonnonmukaisessa maidontuotannossa. Loppuraportti. MTT. Jokioinen.Khalili, H.; Saarisalo, E.; Suvitie, M.; Kuusela, E. 1999. Valkuaislisät ruokinnassa antavat potkua luomumaidon

tuotantoon. Koet & Käyt 56, 6. s. 7.Khalili, H.; Kuusela, E.; Saarisalo, E.; Suvitie, M. 1999. Use of rapeseed and pea grain protein supplements for organic

milk production. Agricultural and Food Science in Finland vol. 8 nro 3, ss. 239-252.Kiljala, J., Huuskonen, A., Joki-Tokola, E. & Huttu, S. 2002. Vaihtoehtoiset karkearehut luomunaudanlihantuotannossa.

Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s. 200 – 203. Toim.Marketta Rinne.

Page 432: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

429

Kivinen, T. 2002. Ekologinen luomusikala. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002 [verkkojulkaisu]. SuomenMaaataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 18. Toim. Anneli Hopponen. Viitattu [10.1.2002]. Julkaistu1.1.2002. Saatavilla Internetissä: www.agronet.fi/maataloustieteellinenseura/mtpjul02.htm.

Kotro, J. 1996. Luomukotieläintuotannon etiikka näkyy käytännössä. Omavarainen maatalous nro 8. ss. 10-11.Krötzl, H. 1995. Parresta pihattoon. Naudan lajinmukainen käyttäytyminen rakentamisen perustana. Helsingin yliopisto,

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 39. 64 s + 12 liites..Krötzl, H. 1997. Lajinmukaiset karsinat. Sian lajinmukainen käyttäytyminen rakentamisen perustana. Helsingin yliopisto,

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 57. 38 s.Krötzl, H.1999. Makuukoppi on sikaystävällinen karsina. Lihatalous no 7, ss 12-13.Krötzl, H.2000. Nautojen makuupeti kuorikkeesta ja olkisilpusta. Lihatalous no 1, ss 12-13.KTTK 2000. Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet – eläintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto. 4/2000. 52 s.Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P. 2001.Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. In: toim. Oiva

Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi, Eeva Saarisalo. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta,palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14: 53-60.

Kuusela, E. 2002. Nurmirehut luomumaidon tuotannossa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede.MKL:n julkaisuja nro 977. s. 98 – 101. Toim. Marketta Rinne.

Laurinen, P. 2002. Karkearehua sioille. Sika 2. Ss 24-25.Laurinen, P., Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T., Valaja, J. & Jalava, T. 2002. Palkokasvit luomuporsaiden

ja –lihasikojen ruokinnassa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro977. s. 94 – 97. Toim. Marketta Rinne.

Lockeretz, W. and Boehncke, E. 2000. Agricultural systems research. In: Diversity of livestock systems and definition ofanimal welfare. Proceedings of the Second NAHWOA Workshop Cordoba 8.-11.1.2000. Pp. 5-12.

Manninen, E. 1996. Kotieläinten hyvinvoinnin määrittely ja arviointiperusteet. Kirjallisuustutkimus. Kotieläinhygienianlaitoksen julkaisuja 1. Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kliinisen eläinlääketieteen laitos jaSuomen eläinsuojeluyhdistys ry. Helsinki. 71 s.

Manninen Merja (toim.) 2001. Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristössä - loppuraportti. MTT. Maa- jametsätalousministeriö, Maatilatalouden kehittämisrahasto.118 s.

Myllys, A. 1999. Naudan hyvä elämä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 88 s.Myllys, A. 2000. Hyvinvointi-indeksin testaaminen. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus

Mikkeli. Julkaisuja 71. Mikkeli. 82 s.Mälkiä, P., Ahlfors, K. & Teräväinen, H. (toim.) 2000. Tuotantoeläinten hyvinvointi. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja

no 954. 116 s.Nousiainen, J. 2002. Väkirehun määrän ja sen valkuaispitoisuuden jaksottamisen vaikutus lypsylehmien maitotuotokseen.

Maataloustieteen päivät. Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja nro 977: 35.Partanen, K. 2000a. Luomusikoja ilman puhtaita aminohappoja. Lihatalous 58. 3, ss. 14-15.Partanen, K. 2000b. Oman pellon valkuaisrehut. Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät, 26.-27.7.2000. ss. 61 – 67.Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T. & Suomi, K. 2000a. Luonnonmukaisesti tuotettu sinilupiini lihasikojen

rehuna. Tutkimusraportti 13.10.2000. MTT, Sikatalous. 8 s.Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T. & Suomi, K. 2000b. Luonnonmukaisesti tuotettu härkäpapu lihasikojen

rehuna. Tutkimusraportti 4.4..2000. MTT, Sikatalous. 9 s,Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Suomi, K. & Alaviuhkola, T. 2001. Herne ja härkäpapu porsaiden ruokinnassa.

Tutkimusraportti 9.10.2001. MTT, Sikatalous. 4 s.Peltomäki, A. & Teräväinen, H. (toim.) 2001. Luomunaudan ja –sian ruokinta ja hoito. Tieto tuottamaan 94.

Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 972.Partanen, K., Valaja, J. & Siljander-Rasi, H. 2001. Composition, ileal amino acid digestibility and nutritive value of

organically grown legume seeds and conventional rapeseed cakes for pigs. Agricultural and Food Science inFinland. Vol 10 (2001): pp 309-322.

Pitkäranta, J. 2002. Maitotilaa voi kehittää myös tuotantoa laajentamalla. Maito ja Me nro 2. ss. 32-33.Rajala, P. 1990. Nautakarjan terveydelle merkittävät tuotantoympäristötekijät ja niiden mittaaminen navetassa.

Eläinlääketieteellinen korkeakoulu. Julkaisuja 7. Helsinki. 114 s. + 8 liites.Roiha, U. 2000. Hyvinvointi-indeksi. Tuotanto-olosuhteiden lajinmukaisuutta kuvaava hyvinvointi-indeksi ANI 35L/

2000 – naudat. Perustuu professori H. Bartussekin indeksiin. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- jakoulutuskeskus, Mikkeli. 40 s.

Roiha, U. 2000. Luomulehmien hyvinvointi Etelä-Savossa. Luomukotieläintalouden kehittäminen Etelä-Savossa 1996 –1999 –hankkeen tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. Julkaisuja 74. 72 s.

Roiha, U. ja Nieminen, T. 1999. Luomunautojen terveys ja hyvinvointi. Kotieläinten luonnonmukainen terveydenhoito jahyvinvoinnin arviointi –tutkimushankkeen loppuraportti. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- jakoulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 66. 145 s.

Saloniemi, H. & Rajala, P. 1996. Kotieläinten terveys ja tuotantoympäristö. [verkkojulkaisu] Saatavilla Internetissä:www.agronet.fi/mkl/20/terveys.htm (29.1.2002)

Page 433: Luonnonmukainen maatalous

KOTIELÄIMET

430

Savolainen, U, & Teräväinen, H. 2000. Lampaan ruokinta ja hoito. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 959. Tietotuottamaan 90.

Seuri, P. 2000. Nautakarjan avulla enemmän irti luomusta. Nauta 30, 1. 46-47.Sihvonen, T. 1993. Kotieläintuotteiden ja -tuotannon eettisyys taloudellisena tekijänä. Helsingin yliopisto, Taloustieteen

laitos. Pro gradu -työ. 95 s.Simonen, T. & Saloniemi, H. (toim.) 2000. Kotieläinten tuotantoympäristötutkimus 1996 – 2000. Seminaariraportti

19.4.2000. Kotieläinhygienian julkaisuja 24. Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kliiniseneläinlääketieteen laitos. 139 s.

Syrjälä-Qvist, L., Tuori, M., Saastamoinen, I. & Saloniemi, H. 2001. Puna-apila sisältää runsaasti kasviestrogeeneja.Koetoiminta ja käytäntö 4:11.

Syrjälä-Qvist, L. 2001. Nurmipalkokasveista säilörehua kotieläintuotantoon. LEGSIL tutkimusprojektin tulokset. 20 s.Tengvall, H. 1996. Kanojen hoito. Opas vapaiden kanojen kasvattajille. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja no 897. 138 s.Tengvall, H. 1999. Lattiakanalaopas. Farma Maaseutukeskus. 83 s.Tuovinen, T. & Kantanen, J. 2002. Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät

2002 [verkkojulkaisu]. Suomen Maaataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 18. Toim. Anneli Hopponen. Viitattu[10.1.2002]. Julkaistu 1.1.2002. Saatavilla Internetissä: www.agronet.fi/maataloustieteellinenseura/mtpjul02.htm. ISBN 951-9041-46-X.

Tuori, M., Kaustell, K., Valaja , J., Aimonen, E., Saarisalo, E., Huhtanen,, P. 2001. Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2001[verkkodokumentti]. . (URN:NBN:fi-fe20011096). (elektroninen julkaisu ; HTML). http://www.agronet.fi/rehutaulukot/ 2.4.2001

Tuori, M., Topi-Hulmi, M. & Saarisalo, E. (toim.) 2001. Nurmipalkokasvien tuotanto ja käyttömahdollisuudet. ProfessoriLiisa Syrjälä-Qvistin juhlaseminaari 1.11.2001. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 16. 48 s.

Tuori, M., Syrjälä-Qvist, L. & Jansson, S. 2002. Puna-apila- ja nurminatasäilörehu eri suhteissa lypsylehmienruokinnassa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s. 143 - 145.Toim. Marketta Rinne.

Venäläinen, E., Laurinen, P., Valaja, J., Perttilä, S., Partanen, K., Jalava, T. & Tupasela, T. 2002. Luomulihasiipikarjanhaasteellinen valkuaisruokinta. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002. Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro977. s. 90 - 93. Toim. Marketta Rinne.

Vihtonen, T. 1997. Eettiset tekijät ja arvostukset tuotantoeläinten kasvatuksessa ja kotieläintuotteiden kysynnässä.Maatalouden Taloudellinen Tutkimuslaitos. Tutkimuksia 218. 62 s.

Weiblinger, S., Baars, T. & Menke, C. 2000. Understanding the cow – the central role of human-animal relationship inkeeping horned cows in loose housing. In: Human-animal relationship: stockmanship and housing in organiclivestock systems. Proceedings of the Third NAHWOA Workshop, Clermont-Ferrand, 21-24 October 2000. Eds.M. Hovi and M. Bouilhol.

Wülbers-Mindermann M, Algers B & Berg C, 2000. Beteendeanpassad svinhållning - för minskad stress och sjuklighet.SLU Fakta Jordbruk, nr 17. 4 p.

Yrjänen, S. 2001. Seosrehu sopii pihattolehmien ruokintaan. Koetoiminta ja käytäntö 58, No 4, 2001.Yrjänen, S., Kaustell, K., Sariola, J., Kangasniemi, R. & Khalili, H. 2002. Väkirehuruokinnan toteutusvaihtoehdot

pihatossa. In: toim. Marketta Rinne. Maataloustieteen päivät 2002: kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liitonjulkaisuja 977, ss. 31-34.

Yrjänen, S., Kaustell, K., Sariola, J., Kangasniemi, R. & Khalili, H. 2002. Effects of concentrate feeding strategy onmilk production and feed intake of dairy cows housed in a free stall barn. Livestock Production Science.

Page 434: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

431

9. LUOMUTUOTTEIDEN JATKOJALOSTUS

JA MARKKINOINTI9.1 JATKOJALOSTUS

LUOMUELINTARVIKKEIDEN JATKOJALOSTUSElintarvikkeiden jatkojalostuksen tavoitteena on saadaelintarvikeraaka-aineet eri valmistusmenetelmien avullaparemmin säilyviksi sekä monipuolistaa kaupassa olevaatuotevalikoimaa. Luomutuotteiden jatkojalostuksessa käy-tetään samoja valmistusmenetelmiä kuin tavanomaistenelintarvikkeiden valmistuksessa, sillä ns. luomuvalmistus-menetelmiä ei ole erikseen määritelty. Luomutuotteidenjatkojalostuksen suuntaviivat määräytyvät luomun yleista-voitteiden pohjalta.

Luomuelintarvikkeiden valmistajan kannattaa kui-tenkin kiinnittää huomiota siihen, että valitut valmistus-menetelmät ovat mahdollisimman ympäristöystävällisiä,hyödynnetään luonnon omia käymisprosesseja (mm.maitohappobakteerit) ja käytetään lisäaineita mahdolli-simman vähän sekä hyödynnetään esim. matalalämpö-kypsennystä sekä ns. kevyitä valmistusmenetelmiä (ns.minimal processing).

Luomutuotteet tulee pakata kuten muutkin tuotteet.Luomun tavoitteiden mukaisesti kannattaa pyrkiä pak-kaamisessa ottamaan huomioon paitsi itse tuotteen säily-vyys ym. tekijät, niin myös pakkaamisen ympäristöystä-vällisyys.

Luomujalostuksen ja markkinoinnin yleistavoitteita– Tuottaa täysarvoisia, korkealaatuisia elintarvikkeita.– Toimia yhteistyössä luonnon kiertokulkujen ja elävien

systeemien kanssa.– Sisällyttää laajemmat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset

luonnonmukaisiin tuotanto- ja jalostusjärjestelmiin.– Ylläpitää, edistää ja lisätä maatalouden monimuotoisuutta

käyttämällä kestäviä tuotantojärjestelmiä sekä suojella niidenekologisia yhteyksiä.

– Edistää veden ja vesivarojen vastuullista käyttöä jasäilyttämistä.

– Käyttää niin pitkälle kuin mahdollista, uusiutuvia luonnon-varoja tuotanto- ja jalostusjärjestelmissä.

– Edistää paikallisia ja alueellisia tuotanto- ja jakeluketjuja.– Minimoida kaikenlaista ympäristön saastumista.

Luomutuotteiden jatkojalostus

• Raaka-aineet luomua

• Kevyitä valmistusmenetelmiä suosivaa

• Vähemmän ja turvallisempia lisäaineita

• Ei keinotekoisia väriaineita

• Ei geenimuuntelua eikä säteilytystä

• Ympäristöystävällinen teknologia japakkaaminen

• Tuotteiden terveellisyys ja maku

• Läpinäkyvä ketju

Page 435: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

432

– Käyttää biohajoavia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja.– Sallia ja järjestää jokaiselle mukanaolevalle laadukas elämä,

joka tyydyttää perustarpeet, ja takaa riittävät tulot sekäturvallisen, varman ja terveellisen työympäristön.

– Tukea koko tuotanto-, jalostus- ja jakeluketjun järjestämistäsiten, että se on sekä sosiaalisesti oikeudenmukainen ettäekologisesti vastuullinen.

IFOAM 2002

MIKSI TUOTTEITA KANNATTAA JATKOJALOSTAA?Kuluttajatutkimusten mukaan luomutuotteita käyttävätkuluttajat haluavat ostaa myös esikäsiteltyjä tuotteita javalmisruokia. Luomutuotteita käytetään myös ammatti-keittiöissä, jotka mielellään ostavat tuotteet esikäsiteltyi-nä, puolivalmisteina tai valmiina tuotteina. Näin ollenmarkkinoilla on selvä kysyntä eri tavoin käsitellyille javalmistetuille luomutuotteille.

Luomuelintarvikkeita on saatavilla lähes kaikissatuoteryhmissä. Ensimmäisenä kaupan hyllyille vihannes-ten ja juuresten jälkeen ilmestyivät viljatuotteet (jauhot,hiutaleet, ryynit, myslit), sen jälkeen maitotaloustuotteet,ruokaleivät, pakasteet ja makaroni- ja pastatuotteet. Luo-mulihan ja -valmisteiden saatavuudessa on eniten kehit-tämistarpeita raaka-aineen vähyyden ja epätasaisen saa-tavuuden vuoksi.

Luomuraakapakasteiden tultua markkinoille monissasuurkeittiöissä ja kaupan paistopisteissä paistetaan luomu-leipää. Monilla paikallisilla leipomoilla on oma luomutuo-tevalikoima. Suurimmat kotimaiset elintarvikeyrityksetovat myös tuoneet omat luomutuotteensa markkinoille vii-me vuosina. Luomuelintarvikkeiden valmistajista suurinosa on maatilasidonnaisia elintarvikealan mikroyrityksiä.

Valmistamalla luomuraaka-aineista erilaisia elintar-vikkeita, saadaan tuoretuotteille usein pidempi myyntiai-ka, parannetaan tuotteiden menekkiä ja saadaan jalostus-arvon tuoma lisähinta oman yrityksen käyttöön. Luo-muelintarvikkeiden myynnin kasvu on edelleen nopeam-paa kuin tavanomaisten tuotteiden, joten tässä kehityk-sessä kannattaa olla mukana.

RAAKA-AINEEN LAATUELINTARVIKETEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTAElintarviketeollisuus asettaa luomuraaka-aineille yleensäsamat laatuvaatimukset kuin tavanomaiselle raaka-aineel-le. Jokaisella yrityksellä on omat laatuvaatimuksensa,mutta esim. kasvisten osalta kiinnitetään huomiota mm.

Luomutuotteiden jatkojalostus – miksi?

• Kuluttajat haluavat prosessoitujatuotteita

• Ammattikeittiöt haluavat”puolivalmisteita”

• Monipuolistetaan tuotevalikoimaa

• Tuotteille enemmän myyntiaikaa

• Raaka-aineiden hyödyntäminen

Luomun periaatteita– kierrätys– varovaisuus– läheisyys/paikallisuus

Page 436: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

433

lajikevalintaan, kokoon ja muotoon, terveyteen (tauditto-muus, ei tuhoeläinten vioituksia), turvallisuuteen (mikro-biologinen laatu) sekä kemiallisiin ominaisuuksiin kutennitraattipitoisuuteen ja liukoiseen kuiva-ainepitoisuuteen.Luomutuotannossa käytetään usein erilaisia esim. tautejaparemmin kestäviä lajikkeita kuin tavanomaisessa tuotan-nossa. Tällöin esim. porkkanalajike voi olla muodoltaansellainen, ettei se sovellu olemassa oleviin esikäsittelylin-jastoihin, jolloin hävikki on erittäin suuri.

Sopimusviljelyssä laatuvaatimukset kuitenkin sovi-taan yksityiskohtaisesti etukäteen. Luomuviljasta suuriosa tuotetaan sopimustuotantona. Luomuviljalle on laa-dittu yhteisesti omat laatuvaatimukset. Eri jalostajilla onmyös omia erityisvaatimuksia raaka-aineen laadun suh-teen. Muiden tuotteiden osalta noudatetaan kunkin yri-tyksen omia laatuvaatimuksia ja sopimusehtoja. Tutki-mustoiminnan avulla pyritään saamaan lisätietoa luomu-tuotantoon soveltuvista lajikkeista ja tuoteturvallisuudes-ta sekä luomuraaka-aineiden muista ominaisuuksista.

LUOMUELINTARVIKE – SÄÄDELTYÄERIKOISTUOTANTOALuomuelintarvikkeiden tuotantoa säätelevät sekä yleinenelintarvikelainsäädäntö että erityiset luomuelintarvikkei-ta koskevat säädökset. Tärkeimmät säädökset ovat ”luo-muasetus” (Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91), eläi-mistä saatavia luomutuotteita koskeva lisäaineasetus(KTM:n asetus 773/2000) ja valvonta-asetus (MMM:nasetus 346/2000). Luomusäädöksissä tapahtuu muutok-sia vuosittain. Uusimmat säädökset ja ohjeet koskienluomuelintarvikkeiden valmistusta löytyvät Elintarvike-viraston www-sivuilta (www.elintarvikevirasto.fi, otsi-kon Yrittäjälle alta).

Luomuelintarvike on tuote, jonka maatalousperäisis-tä raaka-aineista vähintään 95 % on luonnonmukaisestituotettuja. Vain 5 % raaka-aineista voi olla niitä tavan-omaisesti tuotettuja maatalousperäisiä raaka-aineita, jot-ka on erikseen määritelty EU:n luomuasetuksessa 2092/91. Tavanomaisina maatalousperäisinä raaka-aineina(enintään 5 % yhteensä) voidaan käyttää mm. karviais-marjoja, passionhedelmiä, kuivattua punaherukkaa jakuivattua vadelmaa. Vettä, suolaa, lisäaineita, apuainei-ta, aromeja, mineraaleja, mikro-organismipohjaisia val-misteita, mikro-organismivalmisteita ja entsyymejä eilasketa mukaan em. prosenttiosuuksiin. Luomutuotteis-

Esimerkkejä jatkojalostuksesta erituoteryhmissäVilja

Jauhot, ryynit, hiutaleetMyslit, talkkunajauhoLeivätIdätysviljaPuhdistetut jyvät

Vihannekset, juurekset ja perunaKuoritut juurekset ja peruna sekäraasteetMaitohapposäilykkeet

HapankaaliMehut

Kuivatut juurekset ja vihanneksetKuivatut mausteyrtit ja valmiitsekoituksetYrttisuola

MarjatPakastus kokonaisina marjoina taisoseenaMarjamehutNektarit ja hillotMarjaviinit

LihaMakkaraLihasäilykkeetSäilykeruuat

MaitoTinkimaitoPakattu maitoHapanmaitotuotteetVoiJuustot, rahka

Laatuvaatimuksia yleisesti• Soveltuvuus kuhunkin jalostusprosessiin• Tasalaatuisuus• Toivottavien aineiden pitoisuus (esim.

vehnän valkuaispitoisuus/leipoutuvuus)• Haitta-aineiden vähäisyys

(esim. nitraatti, mikrobiriskit)• Tuoteturvallisuus• Säilyvyys• Väri• Koko• Maku• Sokeripitoisuus

Page 437: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

434

sa myös keruutuotteiden on oltava luomulaatua. Luomu-laatuiset keruutuotteet poimitaan luomuhyväksytyiltäalueilta ja poimijat ovat sitoutuneet luomuehtojen nou-dattamiseen.

Luomujalosteissa ei saa käyttää raaka-aineita, jotkaon tuotettu luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymävai-heessa olevalla tilalla. Siirtymävaiheen raaka-aineet voi-daan myydä jalostamattomina, jolloin niissä on oltavamerkintä, että tuote on siirtymävaiheen tuotantoa.

VESI JA SUOLALuomuelintarvikkeissa käytettävän veden tulee olla elin-tarvikelainsäädännön määrittelemää talousvettä. Suolanavoidaan käyttää meri- ja vuorisuolaa. Vähänatriumistenruokasuolavalmisteiden (kuten PAN-suolan) käyttö onsallittu. Luomutuotteisiin ei saa lisätä mineraaleja, hi-venaineita ja vitamiineja ellei elintarvikelainsäädäntösitä nimenomaan vaadi (esim. lastenruuat).

AROMITLuomujalosteissa saa käyttää tavanomaisesti tuotettujaluontaisia eli luonnosta suoraan erilaisin fysikaalisin,entsymaattisin ja mikrobiologisin menetelmin saatujaaromiaineita ja -valmisteita. Kiellettyjä ovat luontaisenkaltaiset aromivalmisteet sekä keinotekoiset aromit.

MAUSTEETMausteiden on oltava luomulaatuisia. Tavanomaisenasaadaan kuitenkin toistaiseksi käyttää mm. rosépippuria,piparjuuren siemeniä, galangajuurta, saflorin kukkia javesikrassia. Ko. mausteista on oltava eräkohtainen todis-tus siitä, ettei tuotetta ole säteilytetty.

SOKERI JA MAKEUTUSAINEETLuomujalosteissa käytettävän ruokosokerin ja juurikas-sokerin on oltava aina luomulaatuista. Tuotteessa voi ollamaksimissaan 5 % tavanomaista hedelmäsokeria. Luo-mujalosteita ei saa makeuttaa keinotekoisilla makeutus-aineilla kuten sakariinilla tai aspartaamilla.

SALLITUT LISÄAINEETLuomujalosteissa käytetään mahdollisimman vähän lisä-aineita. Sallitut lisäaineet löytyvät Elintarvikevirastonwww-sivuilta. Lisäaineiden käyttömäärissä ja käytön ra-joituksissa noudatetaan elintarvikelainsäädännön lisäai-

Page 438: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

435

neasetuksen määräyksiä. Perustavoitteena on käyttääelintarvikkeiden luontaisesti sisältämiä aineita, kuten sit-ruunahappoa, pektiiniä jne. Tiettyjen lisäaineiden käyttöon kuitenkin perusteltua tuotteen rakenteen tai säilyvyy-den varmistamiseksi.

Koska sallittuja lisäaineita on huomattavasti vähem-män kuin tavanomaisissa tuotteissa, aiheutuu tästä tietty-jä haasteita tuotekehitykseen ja säilyvyyteen:– Säilöntäaineiden käyttö on kielletty, joten luomume-

huihin, salaatinkastikkeisiin, tuorejuustoihin jne. eisaa lisätä esim. kaliumsorbaattia tai natriumbentso-aattia. Säilöntäaineettomuus lyhentää tuotteen säily-vyysaikaa varsinkin pakkauksen avaamisen jälkeen.

– Koska luomuelintarvikkeiden valmistuksessa ei saakäyttää keinotekoisia väriaineita, saattaa makeisten jaleivonnaisten valmistus olla joissakin tapauksissa on-gelmallista, koska luontaisia luomuvärejä on saatavil-la vain vähän. Lisäksi luontaisten värien teknologisetominaisuudet ovat usein heikommat kuin vastaavienkeinotekoisten.

– Keinotekoisten makeutusaineiden käyttö ei ole sallit-tua. Näin ollen vähäenergisiä makeisia ja virvoitus-juomia ei voi valmistaa luomulaatuisena.

– Fosfaatin käyttö luomulihavalmisteissa on kielletty,joten makkaran rakenne on saatava halutunlaiseksimuulla tavoin. Korvaavana aineena voidaan käyttää sit-raattia (Na-, K-, ja Ca- mono-, di- tai trisitraattia esi-merkiksi 0,1 %), joka on makkaroissa hyvä vedensito-ja suolan kanssa.

– Säilyvyyttä parantavan nitriitin käyttö on sallittu,mutta sen käyttömäärä on pienempi kuin tavanomai-sissa lihajalosteissa; 80 mg/kg.

– Arominvahventeita ei saa käyttää. Maku on saatavaraaka-aineista, mausteista ja luontaisista aromeista.

– Leipomotuotteiden nostatusaineena leivinjauheen si-jasta käytetään soodaa (natriumkarbonaatti) ja hir-vensarvisuolaa (ammoniumkarbonaatti).

VALMISTUKSEN APUAINEETValmistuksen apuaineina saa luomuelintarvikkeissa käyt-tää mikro-organismipohjaisia ja entsymaattisia valmistei-ta, mikäli ne eivät ole geeniteknisesti muunneltuja. Kasvi-peräisissä tuotteissa sallitaan lisäksi mm. kalsiumkloridi,jota käytetään luontaisen pektiinin vaikutusta tehostavanahyydyttämisaineena. Sallittuja ovat myös munanvalkuai-

Page 439: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

436

nen ja gelatiini, joita molempia käytetään halutun raken-teen aikaansaamiseksi.

Epäpuhtauksia saostavista ja suodattavista aineistasallittuja ovat talkki, bentoniitti, kaoliini, piimaa ja per-liitti. Joidenkin aineiden käyttö on rajoitettu vain tiettyi-hin prosesseihin. Sallitut valmistuksen apuaineet löyty-vät Elintarvikeviraston www-sivuilta.

GMO JA SÄTEILYTTÄMINENGeeniteknisesti muunneltujen organismien (GMO) tai sel-laisista johdettujen aineiden käyttö on kielletty. Tiettyjenraaka-aineiden ja lisäaineiden kohdalla täytyy olla eräkoh-tainen todistus, ettei ko. aine sisällä GMO:ta tai sen johdan-naisia. Luomuelintarvikkeita ei saa myöskään säteilyttää.

LUOMUTUOTANNON JOKAINEN VAIHE ONVALVOTTUATilalla tapahtuvaa maataloustuotantoa ja luonnonmu-kaisten keräilytuotteiden keräämistä valvoo Kasvintuo-tannon tarkastuskeskus (KTTK), joka on siirtänyt käy-tännön valvonnan alueellisten Työvoima- ja elinkeino-keskusten maaseutuosastoille. Varsinaisen tuotannon li-säksi TE-keskusten maaseutuosastojen valvontaan kuu-luvat tilalla tapahtuva maataloustuotteiden kauppakun-nostus, pesu, kuivaaminen ym. vähäinen käsittely.

Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden val-mistuksen valvontaa johtaa Elintarvikevirasto. Käytän-nön valvonnan suorittavat Elintarvikeviraston valtuutta-mat tarkastajat. Luomualkoholijuomien valmistusta val-voo Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus.

Luomuelintarvikkeiden osalta valvontamenettelyynkuuluvat ilmoitusvelvollisuus, alkutarkastus ja vuosittai-set tarkastukset. Ennen kuin aloittaa luomuelintarvikkei-den valmistuksen on oltava yhteydessä Elintarvikeviras-toon, josta saa ilmoituslomakkeen koskien luomuelintar-vikkeiden valmistuksen aloittamista. Ilmoituslomake pa-lautetaan Elintarvikevirastoon, jonka jälkeen tarkastajatulee tekemään alkutarkastuksen. Markkinoinnin voialoittaa vasta, kun Elintarvikevirastolta on tullut hyväk-syntä, että alkutarkastukseen liittyvät asiakirjat ovat kun-nossa ja tuote, pakkaus sekä valmistustilat täyttävät luo-musäädöksissä asetetut vaatimukset. Valvontaan liitty-minen kestää n. 2-3 kk.

Page 440: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

437

PAKKAAMINEN JA PAKKAUSMERKINNÄTSekä jalosteet että kauppakunnostetut tuotteet pakataanasianmukaisiin pakkauksiin. Pakkaus on osa tuotetta. Seon kokonaisuus, joka muodostuu itse tuotteesta, pakka-usmateriaalista, sisällön kaasuseoksesta, pakkausmer-kinnöistä sekä pakkauksen ulkonäöstä. Pakkaamisessapyritään käyttämään biohajoavia ja muita ympäristöystä-vällisiä pakkauksia.

Luomutuotteiden pakkauksissa on oltava elintarvike-lainsäädännön pakkausmerkintäasetuksen mukaiset tie-dot. Sen lisäksi luomuelintarvikkeissa on oltava valvo-van viranomaisen valmistajalle antama tunnusnumero,joka manner-Suomessa on luomuelintarvikkeella FI-B,luomualkoholijuomilla FI-C ja Ahvenanmaalla FI-D.

Pakkauksen tehtävänä on

• parantaa säilyvyyttä ja säilyttäätuotteiden laatu hyvänä

• suojata tuotetta vaurioilta

• estää ympäristöstä tulevienepäpuhtauksien pääsy tuotteeseen

• viestiä merkinnöillä kuluttajalletuotteesta

• toimia osana luomutuotteiden valvonta-järjestelmää estäen sekaantumisentavanomaisten tuotteiden kanssa.

Page 441: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

438

9.2 LUOMUTUOTTEIDENMARKKINOINTI

9.2.1 LUOMUMARKKINAT JAVÄHITTÄISKAUPPA

Markkinointi on osa yrityksen kaikkea toimintaa ja siinäpätevät samat markkinoinnin periaatteet kuin kaikessamarkkinoinnissa, mutta luomutuotteiden kohdalla on joi-takin asioita, joihin tulee tarkemmin kiinnittää huomiota.Niitä valotetaan tässä kappaleessa. Käyttämällä erilaisiaasiantuntijoita ja tekemällä yhteistyötä toisten toimijoidenkanssa (verkostoitumalla) voi tuottaja ja valmistaja keskit-tyä siihen, mitä parhaiten osaa ja kehittää sitä edelleen.

Markkinointi toimintana läpäisee kaiken, mitä yrittä-jä tekee yrityksessään ja sen ulkopuolella. Luonnonmu-kaisuus on kokonaisvaltainen ajatus, joka luo kestävyyt-tä ja linjakkuutta sekä tuotantoon että markkinointiin.Luonnonmukaisuuden tulisi olla luomuyrityksessä kes-keinen osa koko toimintaa. Särö yrityksen luomumieli-kuvassa voi herättää epäluulon, joka merkittävästi vä-hentää luottamusta ko. yritystä kohtaan.

Kuten kaikkien yrittäjien, myös luomutuotteidenmarkkinointia harjoittavien tuottajien, on tunnettava jon-kin verran markkinoinnin perusperiaatteita. Teorian hal-linta tekee työstä johdonmukaisempaa ja tavoitteellisem-paa ja sen myötä kannattavampaa. Koska tämä kappaleei pyrikään vastaamaan kaikkiin markkinointiin liittyviinkysymyksiin, on toimijan syytä perehtyä markkinointiinalan kirjallisuuden ja kurssien avulla. Sekä aktiivisestitekemällä havaintoja siitä, miten toimivat yritykset luo-mutuotteita markkinoivat.

MARKKINAT KASVANEETLuomutuotteiden markkinat ovat kasvaneet, sillä yhäuseampi suomalainen kuluttaja ostaa luomuelintarvik-keita. Runsaat 60 % kuluttajista on vähintään kokeillutluomutuotteita. Säännöllisesti luomutuotteita käyttäänoin 20 %, eli miljoona suomalaista.

Luomutuotteiden osuus koko elintarvikemarkkinoistaon vielä pieni. Luomun osuudeksi arvioidaan noin 1 %koko elintarvikekaupasta. Luomutuotteita ei Suomessa oletarjolla jokaisessa tuoteryhmässä, joten luomun markkina-osuutta on mielekkäämpää tarkastella tuoteryhmittäin.

Luonnonmukainen markkinointi =kokonaisvaltaisuutta

Page 442: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

439

TEOLLISTEN LUOMUTUOTTEIDEN MYYNNIN KEHITYS SUOMESSA

Suurimman osuuden, noin 7 % myynnin arvosta, luomuon vallannut hiutaleissa Luomuhiutaleita on ollut kaup-pojen valikoimissa jo useita vuosia, joten kärkisija ei oleyllätys.

Luomun markkinaosuudet kasvoivat Suomessa ri-peästi vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Viimeisenvuoden aikana markkinoiden kasvu on kuitenkin tasaan-tunut. Joidenkin tuoteryhmien, kuten leivän, pastojen javihannesten, myynti on hieman laskenut. Luomumarkki-nan kasvun tasaantuminen oli todennäköistä nopean kas-vuvaiheen jälkeen. Samalla se kuitenkin heijastelee sekäluomun kysyntä- ja tarjontaketjun ongelmia että kansain-välisen kilpailun kiristymistä elintarvikemarkkinoilla.

Luomu on osa kansainvälistä elintarviketaloutta. Eripuolilla maailmaa kuluttajien lisääntyvä kiinnostus luomuakohtaan on kasvattanut luomumarkkinoita. Euroopassaluomuelintarvikkeiden markkinaosuudet vaihtelivat mait-tain 0,2–7,0 prosenttiin elintarvikkeiden myynnin arvostavuonna 2000 (Hamm ym 2002). Euroopan johtavia luomu-maita ovat Tanska ja Itävalta. Vuonna 2003 maailman luo-mumarkkinoiden arvioidaan kasvavan 23–25 miljardiineuroon (http://intracen.org/mds/sectors/organic overview).

LUOMUTUOTTEIDEN MARKKINA-OSUUKSIA VUONNA 2003

Luomun Luomunmarkkinaosuus markkinaosuus% tuoteryhmän % tuoteryhmän

myynnin myynninarvosta määrästä

Hiutaleet 6,5 5,3

Jauhot 4,3 2,1

Leivät 1,5 1,5

Makaroni ja pasta 3,2 1,7

Maito 2,6 1,9

Jogurtti 1,0 0,8

Kananmunat 4,6 1,9

Vihannekset 3,9* 3,0

ACNielsen 8/2003

* Vihannesten markkinaosuus on ostojen arvosta jamäärästä.

Luomubarometri 8/2003

euro

a

Page 443: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

440

LUOMU TULLUT OSAKSIPÄIVITTÄISTAVARAKAUPPAAKuluttajat haluavat ostaa myös luomutuotteensa päivit-täistavarakaupasta. Luomutuotteita ostetaan jonkin ver-ran myös toreilta, suoramyyntipisteistä tai suoraan luo-mutilalta. Suoramyynnin merkitys on suuri erityisestikasvisten ja marjojen myynnissä.

Päivittäistavarakauppojen luomuvalikoimat ovat laa-jentuneet viime vuosien aikana moninkertaisiksi. Edelleenne vaihtelevat suuresti kaupan koon, sijainnin ja kaupanvalitseman strategian mukaan. Hyvin varustetuissa kau-poissa luomutuotteita on 300–400. Luomu on osa hyvänelintarvikemyymälän palvelukonseptia ja monille kaupoil-le tärkeä kilpailukeino ja tapa profiloitua alueellaan. Luo-mutuotteiden myynnin osuus koko elintarvikemyynnistävaihtelee noin 0,5–4,0 %. Luomutuotteiden myyntiä voi-taneen kasvattaa vielä huomattavasti. Parhaissa elintarvi-kemyymälöissä luomutuotteiden myynnin osuus voi ollajo nyt hedelmissä, tuoreessa leivässä ja maitovalmisteissa10–15 %.

AMMATTIKEITTIÖTKIN KIINNOSTUNEITALUOMUSTALuomu ottaa ensiaskeleitaan myös koulujen, päiväko-tien, henkilöstöravintoloiden ja ravintoloiden tarjonnas-sa. Toistaiseksi luomuraaka-aineiden käyttö ammattikeit-tiöissä on melko vähäistä ja satunnaista. Ammattikeitti-öissä luomutuotteiden käyttöä rajoittaa eniten niidenheikko saatavuus ja alhainen jalostusaste sekä korkeaksikoettu hinta.

Kokeiluprojektit ovat tuottaneet hyviä esimerkkejäluomun käytöstä ammattikeittiöissä. Aterioiden huolelli-sella suunnittelulla, esimerkiksi valmiiksi kuorittujenperunoiden vaihtamisella kuoriperunoiksi, ja toimivillasopimuksilla tavarantoimittajien kanssa, on eteen tullei-ta ongelmia pystytty ratkaisemaan. Julkisen sektorinkeittiöissä luomu liitetään usein lähiruokaan, jolloin luo-mutarjontaa toivotaan erityisesti lähialueilta.

LUOMUKULUTTAJAA EI EROTA ULKONÄÖSTÄLuomutuotteita käyttävät ihan tavalliset ihmiset. Koskayli 60 %:lla kuluttajista on kokemusta luomusta, mahtuusiihen joukkoon edustajia hyvin erilaisista kuluttajaryh-mistä. Tutkimukset antavat kuitenkin tiettyjä tunnus-merkkejä, jotka ovat tyypillisiä luomua ostaville. Naiset

Page 444: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

441

ovat yleensä kiinnostuneempia ruuasta kuin miehet, jo-ten naisia myös luomu kiinnostaa miehiä enemmän.

Luomutuotteet ovat usein tavanomaisia kalliimpia,joten tulojen sekä koulutuksen lisääntyminen kasvattaahalukkuutta ostaa luomutuotteita. Lasten syntyminenperheeseen saa vanhemmat kiinnostumaan myös luo-musta. Monet nuoret suosivat luomua. Heillä on kuiten-kin usein vähän rahaa käytettävissä, joten kalliimpienluomutuotteiden ostamista on harkittava tarkasti. Luo-mutuotteita ostavatkin useimmin keski-ikäiset tai vähäniäkkäämmät ihmiset. Myös asuinpaikka vaikuttaa luo-mutuotteiden kulutukseen. Suurimmissa kaupungeissamyös luomusta kiinnostuneita on enemmän ja tarjollaolevat luomuvalikoima on usein paljon monipuolisempikuin maaseudun kaupoissa.

Suurin osa luomutuotteita ostavasta kuluttajaryhmäs-tä ei osta pelkästään luomutuotteita, vaan heidän ostos-koriinsa täyttyy pääosin tavanomaisista tuotteista. Noin60 % jatkuvasti luomua käyttävistä kuluttajista arvioi,että luomun osuus on alle 20 % heidän ostoskoristaan.(Luomubarometri 8/2003).

SYITÄ VALITA LUOMURuuan laadusta ja riskeistä käyty keskustelu on saanutkuluttajat entistä enemmän kiinnostumaan ruuan alkupe-rästä ja siitä miten se on tuotettu. Luomu, määritelty javalvottu tuotantotapa, herättää luottamusta ja turvalli-suutta. Kuluttajat pitävät luomua turvallisena, terveelli-senä, ympäristöystävällisenä ja eettisenä vaihtoehtona.Kuluttajien mielikuvat ovat myönteiset, vaikka kaikkianäitä mielikuvia ei nykyään voida tieteellisin tutkimuk-sin vahvistaa. Kuluttajien mielikuvat perustuvat siihen,että he tietävät millaisia tuotanto- ja valmistusmenetel-miä luomussa käytetään. Terveellisyydellä kuluttajat ei-vät luomutuotteissa tarkoita samaa kuin funktionaalistentuotteiden kohdalla, vaan jäämättömyyttä ja vähäistä li-säaineiden määrää.

Koska luomukuluttajia on monenlaisia, on heillämyös erilaisia syitä valita luomu. Osa kuluttajista koros-taa ympäristöystävällisyyttä ja eläinten hyvää kohtelua.Näitä kuluttajia löytyy enemmän nuorten joukosta. Osakuluttajista painottaa luomun luonnollisuutta, jäämättö-myyttä ja vähäisiä lisäaineiden määriä. Nämä asiat ovaterityisen tärkeitä muun muassa erilaisista allergioistakärsiville kuluttajille. Osalle kuluttajista maku on se tär-

Luomukuluttajan tuntomerkkejä• Nainen

• Tuloja vähintään kohtuullisesti

• Lapsiperheet

• Nuoria kiinnostaa, mutta rahaa niukalti

• Keski-ikäinen tai iäkkäämpi

• Kaupunkilainen

Luomutuotteiden osuus on vielävähäinen. Sitä on varaa kasvattaa!

Page 445: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

442

kein asia. He ovat löytäneet luomutuotteissa aitoja, useinlapsuuden makuja, jotka olivat jo melkein unohtuneet.

Kaikki ei luomussa ole kuluttajien mielestä vieläkohdallaan. Kuluttajat eivät vieläkään pidä luomutuottei-ta oikein houkuttelevina. Myös hinta-laatusuhde on ku-luttajien mielestä huono ja luomutuotteiden säilyvyydes-sä on puutteita. Kuluttajat eivät myöskään ole vakuuttu-neita siitä, että luomuvalvonta on luotettavaa, vaan epäi-levät, että luomuna voidaan markkinoida myös muitatuotteita.

RUUAN OSTOTOTTUMUKSET KOSKEVATMYÖS LUOMUAKuluttajien ruokavalintoihin vaikuttavat monet tekijät,jotka näkyvät myös suhtautumisessa luomutuotteisiin.Vaikka luomua pidetään hyvänä asiana, täytyy luomu-tuotteen sopia myös muilta ominaisuuksiltaan kuluttaji-en tarpeisiin. Kuluttajien kriittisyys kasvaa koko ajan jaluomutuotteilta vaaditaan yhä parempaa laatua. Se kos-kettaa tuotteen makua, koostumusta, pakkausta, markki-nointiviestintää ja hintaa. Kuluttajien mielestä huonotuote ei mene kaupaksi, vaikka se olisikin luomutuote.

Kuluttajat pirstoutuvat yhä pienenpiin ryhmiin, joi-den kulutus- ja ruokailutottumukset poikkeavat toisis-taan. Talouden koko vaikuttaa paljon siihen, minkä ko-koisia pakkauksia kuluttaja ostaa. Lasten harrastukset jaaikuisten työ rytmittävät perheen arkea niin, että aikaayhteisiin aterioihin tai ruuanlaittoon on vähän. Tällöinvalmisruuat, pakasteet tai puolivalmisteet auttavat kii-reistä ja harjaantumatontakin ruuanlaittajaa aterioidenvalmistamisessa. Viikonloppuisin sama perhe sen sijaansaattaa herkutella sekä ruuan valmistuksella että sennauttimisella. Terveellisyys ja keveys ovat myös tärkeitätekijöitä ruuanvalinnassa.

Iso osa kuluttajista mieltää luomun vielä raaka-aineik-si, joista tehdään kotona itse ruokaa. Vihannekset ovat setuoteryhmä, joka kuluttajille ensimmäisenä tulee luomus-ta mieleen. Mitä teollisempi tuote, sitä vähemmän kysei-sestä tuoteryhmästä osataan hakea luomuvaihtoehtoja.Luomuvalikoima kuitenkin laajenee koko ajan ja samallakäsitys siitä, mikä voi olla luomua. Luomua enemmänkäyttävät kuluttajat toivovat pidemmälle jalostettuja tuot-teita ja esimerkiksi vähärasvaisempia vaihtoehtoja.

Luomutuotteiden ostoperusteita• Alkuperä ja tuotantotapa kiinnostaa

• Turvallisuus

• Terveellisyys; jäämättömyys ja

vähän lisäaineita

• Hyvä maku

• Ympäristöystävällisyys

• Eläinten hyvä kohtelu

Page 446: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

443

MARKKINOINNIN TUKIPILAREITA

TUNNE ASIAKKAASIHyvä markkinointi lähtee aina asiakkaasta. Tuotteettäyttävät asiakkaan jonkin tarpeen tai ratkaisevat hänenongelmansa. Jakelukanava tai tuote vaikuttaa siihen, ku-ka on luomuviljelijän tai -jalostajan asiakas. Raaka-ai-netta voidaan myydä teollisuudelle (esim. leipävilja),tukkukauppaan (esim. myyntipakkauksiin pakatut vi-hannekset), vähittäiskauppaan (esim. marjat tai hiuta-leet), ammattikeittiöille (esim. peruna) tai suoraan kulut-tajalle (esim. mansikka tai vihannekset).

Kuluttajat ostavat luomutuotteita pääosin tavallisestapäivittästavarakaupasta. Muista ostopaikoista suosituim-pia ovat torit ja kauppahallit. Runsaat 10 % luomutuot-teita käyttäneistä kuluttajista ostaa tuotteita myös suo-raan luomutilalta. Ruokapiirien ja nettikaupan merkityson vähäinen. (Finfood Luomubarometri).

Mikäli viljelijä myy tuotteensa teollisuuteen tai kaup-paan, hänen täytyy kuluttajien lisäksi tuntea jakeluketjuntoimintatavat. Teollisuuden ja kaupan tarpeet selviävätyleensä parhaiten ottamalla yhteyttä kyseisten tahojenedustajiin. Keskustelujen avulla viljelijä saa selville, val-mistaako yritys luomutuotteita, mistä ja millaisesta raa-ka-aineesta on tarvetta, minkä suuruisia erien pitäisi ollaja milloin niitä tarvittaisiin. Samoin kaupan osalta selvin-nee, millaisella tuotteella olisi tilaa kaupan hyllyssä,mitä kilpailevia tuotteita on jo markkinoilla, minkä suu-ruisia määriä tulisi olla tarjolla ja kuka lopulta päättää,otetaanko tuote valikoimiin.

Sekä kaupan ja teollisuuden edustajat että luomuvil-jelijät valittavat yhteistyön vähäisyyttä, joten aktiivisiayhteydenottoja toivotaan myös viljelijöiden taholta. Kes-kustelut kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, mieluummin josiinä vaiheessa, että asiakkaiden toiveet näkyvät jo kyl-vösuunnitelmissa tai pakkaussuunnittelussa.

TUOTA LISÄARVOAYrittäjä ei toimi markkinoilla yksin, vaan hänen tuot-teensa kilpailee lukuisten muiden tuotteiden kanssa. Jot-ta tuote menestyisi markkinoilla, sen tulisi tarjota jotakinenemmän kuin kilpailevat tuotteet. Eri asiakkaille ja erituotteissa lisäarvo on erilaista. Joku arvostaa makua,joku pakkauskokoa, joku terveellisyyttä, joku säilyvyyt-

Luomun sovittava muihin tarpeisiin• Sopiva pakkauskoko

• Käyttömukavuus

• Keveys

Luomuviljelijän asiakas• Teollisuus

• Tukkukauppa

• Vähittäiskauppa

• Ravintola

• Muu ammattikeittiö

• Kuluttaja

Page 447: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

444

tä, joku muita alhaisempaa hintaa, joku tuttua tuottajaa.Luomu sinänsä on monelle kuluttajalle lisäarvo.

Lisäarvo liittyy tuotteesta maksettavaan hintaan.Mitä kalliimpi tuote kilpailijoihin verrattuna, sitä enem-män lisäarvoa asiakkaat siltä odottavat. Luomun lisäarvoliittyy sekä itse tuotteeseen että luomun vaikutuksiinomaan, ympäristön ja luonnon hyvinvointiin. Kuluttaji-en omat arvostukset ja käytettävissä olevat tulot vaikut-tavat siihen, miten paljon he ovat luomun tuottamasta li-säarvosta valmiita maksamaan. On kuitenkin hyvä muis-taa, että luomu on LISÄarvo vain silloin kun tuote muil-ta ominaisuuksiltaan on vähintään yhtä hyvä kuin vastaa-va tavanomainen tuote.

Tuotteiden hinnoittelu on osa markkinointia. Hinnoit-telu on tasapainottelua yrittäjän ja asiakkaan odotustenvälillä. Hinnan täytyy kattaa kustannukset sekä antaa kor-vaus yrittäjän työlle ja pääomalle. Suuri osa kuluttajistapitää luomutuotteiden hinta-laatusuhdetta huonona, eliluomutuotteen hinta on korkeampi kuin sen tarjoama lisä-arvo. Luomuviljelijöille, -valmistajille ja kaupalle luomu-tuotteiden myynti on kuitenkin liiketoimintaa, jonka täy-tyy olla kannattavaa jokaiselle ketjun toimijalle. Yhteistyö-tä ja luottamusta ketjun toimijoiden kesken tarvittaisiinnykyistä enemmän, jotta löydettäisiin hyviä keinoja karsiakustannuksia ja voitaisiin yhdessä lisätä kaikille kannatta-vaa luomumyyntiä. Osaamisen ja tuotantomäärien kasva-minen toivottavasti parantaa yhteistyötä ja kannattavanluomuliiketoiminnan edellytyksiä.

Tuotteeseen ja sen hintaan sisältyvä lisäarvo täytyymyös osata kertoa asiakkaalle. Sen voi tehdä tuotteenpakkauksessa, esitteissä ja varsinaisissa myyntitilanteis-sa. Luomun myönteisistä vaikutuksista on vaikea kertoasen vuoksi, että luotettavaa tutkimustietoa, joka kelpaisimarkkinointiväittäminen tueksi, on liian vähän käytettä-vissä. Luomun osalta voidaan toistaiseksi kertoa pääosinsiitä, miten luomua tuotetaan ja valvotaan. Tämäkin tie-to auttaa jo ymmärtämään luomun tuottamaa lisäarvoa.

Luomutuotteiden markkinoinnissa on kuitenkin syy-tä pitää mielessä, että kyseessä on ruoka. Viestinnässä onsiis hyvä korostaa myös itse elintarvikkeen hyviä omi-naisuuksia, makua ja ruuasta nauttimista. Luomu ei olevain hyviä tekoja ympäristön hyväksi vaan myös herkul-lista ruokaa.

Kuluttajan maksaman lisähinnansuuruus

• kuluttajien arvostukset

• käytettävissä olevat tulot ratkaisevia

Lisäarvosta tietoa asiakkaalle

Page 448: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

445

VERKOSTOIDUYksittäisen viljelijän tuotantomäärät riittävät harvointäyttämään teollisuuden tai kaupankaan tarpeita. Määränlisäksi asiakkaat arvostavat valikoimaa. Asiakkaan kan-nalta on paljon vaivattomampaa, jos hän saa samalta ta-varantoimittajalta useita erilaisia, toisiaan täydentäviätuotteita. Tämän vuoksi viljelijöiden tulisi verkostoituakeskenään ja tarjota yhdessä parempaa kokonaisuuttaasiakkailleen. Näin päästään usein laajempaan, tehok-kaampaan ja joustavampaan tarjontaan.

Esimerkkejä viljelijöiden muodostamista yhteenliit-tymistä on myös luomualalla. Osa toimii erittäin hyvin,mutta osa innokkaasti käynnistyneistä hankkeista on vä-hitellen hiipunut pois. Toimiviin esimerkkeihin tutustu-minen opettaa paljon.

VAHVISTA LUOTTAMUSTA LUOMUUNLuomu on määritelty tuotantotapa, jota valvotaan tuotan-nosta kauppaan asti. Luomu antaa kuluttajille lupauksenluomun tuotantotapojen noudattamisesta. Jokaisen toi-mijan täytyy kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi jasäilyttämiseksi pitää tämä lupaus.

Luomuna saa markkinoida vain tuotteita, jotka täyt-tävät EU:n luomuasetuksen vaatimukset. Tuotteen raaka-aineista vähintään 95 % on oltava luomua, jos tuotettakutsutaan luomutuotteeksi. Säädökset sanelevat siis tar-kasti sen, mikä on luomua ja mikä ei. Ns. ”melkein luo-mua” ei ole olemassa. Luomuna ei saa myydä luomuvil-jasta leivottua leipää, mikäli leipomotoiminta ei oleluomuvalvonnassa. Luomuna ei myöskään saa myydäluomutilan eläintuotteita, elleivät myös eläimet ole luon-nonmukaisessa tuotannossa ja valvonnassa. Tämänvuoksi esimerkiksi myyntiväite ”Luomutilan lammasta”johtaa kuluttajaa harhaan, jos vain tilan pellot ovat luo-mussa. Luomulampaasta voi puhua vain silloin, kun lam-paat on kasvatettu luomusäädösten mukaisesti.

Vaikka ero saattaa viljelijästä vaikuttaa pieneltä jakuluttajan kannalta merkityksettömältä, on luotettavatoiminta joka portaassa luomun kantava pilari. Pienetkinväärinkäytökset tulevat helposti julki ja saattavat huhu-puheina nakertaa luomun luotettavuutta pitkään.

KERRO LUOMUSTA YHTENÄISESTITunnettu ja luotettu luomu helpottaa yksittäisen luomuvil-jelijän ja -valmistajan markkinointia. Luomu kannattaa

Luomuruoka on niinhyvää ja herkullista.

Valikoimaa verkostoitumalla

Luomu =lupaus kuluttajalle tuotantotavasta

Luomumerkki

• Helpottaa luomutuotteen tunnistamista

• Lisää luomutuotteen luotettavuutta

• Vahvistaa käsitystä luomutuotteenhyvästä laadusta ja ympäristö-ystävällisyydestä

Page 449: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

446

tuoda selkeästi esille myyntipakkauksissa, samoin pakol-liset tarkastusmerkinnät ja vapaaehtoiset merkinnät.

Luomumerkkejä on useita. Suomessa on käytössäneljää erilaista luomumerkkiä ja lisäksi kauppojen luo-muvalikoimasta löytyy useita ulkomaisia merkkejä. Ku-luttajien kannalta olisi selkeintä, että he voisivat tunnis-taa luomun yhdestä merkistä. Koska luomutuotteet oste-taan yhä useammin päivittäistavarakaupasta, jossa kulut-tajat tekevät valintansa nopeasti ja lukuisten kilpailevientuotteiden joukosta, on selkeä ja helposti tunnistettavaluomuviesti välttämätön.

Suomessa yleisin ja tunnetuin luomumerkki on Au-rinkomerkki. Se on viranomaisen valvontamerkki, jonkakäyttöoikeuden saaminen edellyttää EU:n luomuasetuk-sen noudattamista ja suomalaisen viranomaisen luomu-valvontaan kuulumista. Aurinkomerkin tuntee noin 80 %kuluttajista. Merkin käyttöoikeuden myöntää KTTK.Merkin käyttö on maksutonta.

Muita Suomessa käytettäviä luomumerkkejä ovatLeppäkerttu, joka on Luomuliiton tuotantoehtojen mu-kaan tuotettujen tuotteiden merkki, Demeter-merkki,joka on biodynaamisen yhdistyksen tuotantoehtojenmukaisesti tuotetun tuotteen merkki sekä uusimpana tu-lokkaana EU:n luomumerkki, jota voi käyttää kaikissaEU:n luomuasetuksen mukaisesti tuotetuissa luomu-tuotteissa.

LUOMU-MERKKIValvotun luomutuotannon valtakunnallinen symboli jatae on KTTK:n Valvottua tuotantoa –merkki eli Aurinko-merkki. Sen käyttöoikeus myönnetään vain rekiste-röidyille, valvotuille luomutuottajille. Leppäkerttumer-kinnällä varustetussa myyntipakkauksessa tulee olla sekätuottajan että tarkkailusta vastaavan yhdistyksen yhteys-tiedot, joiden avulla voidaan aina selvittää tuotteen alku-perä ja tuotantotapa.

Leppäkerttumerkki kertoo kuluttajalle, että tilan ky-seiset tuotteet täyttävät Luonnonmukaisen Viljelyn Lii-ton vahvistamat viljely- ja kotieläinohjeet ja että tuotteetovat LUOMU-tuotteita.

KERRO MYÖS ALKUPERÄSTÄKuluttajat ovat kiinnostuneita tuotteen alkuperästä ja eri-tyisesti luomutuotteen alkuperästä. Leppäkerttu kertooluomun lisäksi myös sen, että se on Suomessa tuotettu. Toi-

MMM:n aurinkomerkki

Luomuliiton leppäkerttumerkki

Demeter -merkki

EU:n tähkämerkki

Page 450: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

447

nen vaihtoehto luomutuotteen alkuperän ilmoittamiseen onkäyttää samoja, kuluttajien hyvin tuntemia alkuperämerk-kejä, joita käytetään tavanomaisissakin tuotteissa.

Joutsenlippu tuotteen kyljessä kertoo, että tuote onSuomessa valmistettu suomalaisista raaka-aineista. Mai-to, liha, kananmuna ja kala täytyy olla 100 % suomalai-sia, muiden raaka-aineiden vähintään 75 %:sti suomalai-sia. Kasvisten osalta kotimaisuuden kertoo Puhtaasti ko-timainen -sirkkalehti-lippu. Se on kasvisten laatumerkki,jota voi käyttää Suomessa kasvatetuissa 1-luokan kas-viksissa.

Suomalaisuuden lisäksi kuluttajia kiinnostaa myösvalmistaja tuotteen takana. Etenkin viljelijät ja pienetvalmistajat, joilla ei ole voimavaroja mainoskampanjoi-hin, voisivat käyttää omaa nimeään, kuvaansa ja tilaansatuotteidensa markkinoinnissa. Kuluttajat ostavat mielel-lään ”Viitasaaren Matin luomuperunoita” kuin vain luo-muperunoita. Oman nimen ja kuvan lisäksi tuotteidenyhteydessä voi olla esite, josta selviää vielä tarkemmin,millaisesta tilasta on kyse. Oman persoonan käyttäminenmarkkinoinnissa tuo viljelijän lähemmäs kuluttajaa. Sa-malla se on tietysti myös laatutakuu, sillä eihän kukaanhalua tahrata omaa nimeään.

Nimen ja kuvien ohella viljelijä on myös omientuotteidensa paras myyntimies. Monet kaupatkin toivo-vat, että viljelijät silloin tällöin ennättäisivät käydä kau-passa kertomassa kuluttajille omasta tuotannostaan jaomasta tilastaan. Samalla voidaan tietysti tarjota mais-tiaisia, sillä se on usein luomuruuan paras markkinoin-tikeino.

9.2.2 LUOMUTUOTTEIDEN SUORAMYYNTIVaikka suoramyynnin suhteellinen osuus kokonaismark-kinoista tulevaisuudessa todennäköisesti pieneneekin,odotetaan suoramyynnin sinänsä vielä lisääntyvän. Pie-nemmät tuote-erät myydään edelleenkin suoraan kulutta-jille, kun taas suuremmat erät markkinoidaan tukku- javähittäiskauppojen kautta. Lähiruuan suosion nousu li-sännee osaltaan suoramyynnin suosiota. Suoramyyntitarjoaa monelle tilalle oivallisen tavan yrittää.

Suoramyynnistä puhutaan silloin kun myyntitapahtu-massa tuottaja ja kuluttaja kohtaavat. Suoramyynnistäon perinteisesti vastannut tuottaja itse tai hänen perheen-jäsenensä. Maatilatorien toiminnasta vastaa joko yksi-

Eri luomumerkkejä

• Aurinkomerkki = Kotimaisen luomu-tuotteen tai kotimaassa pakatuntuontiluomutuotteen tunnus

• Aurinkomerkki + Hyvää SuomestaJoutsen = Kotimaisen luomutuotteentunnus (raaka-aineesta vähintään 75 %kotimaista)

• Aurinkomerkki + Puhtaasti kotimainen= Kotimaisten luomuvihannesten tunnus

• Leppäkerttumerkki = Luomuliitonkotimaisten luomutuotteiden tunnus

• Demeter = Kotimaisen tai tuodunbiodynaamisen tuotteen tunnus

• EU:n tähkämerkki = EU:n luomuval-vontajärjestelmän valvoman luomutuot-teen tunnus (tuote tuotettu EU-maissatai ns. kolmansissa maissa)

• Eri maiden kansallisia tai järjestöjenmerkkejä

Kerro• Tuotteen alkuperästä

• Luomusta

• Kotimaisuudesta

• Valmistajasta

Järjestä• Tuote-esittelyjä

• Maistiaisia

Page 451: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

448

LUOMUTUOTTEIDEN TIE KULUTTAJALLE

tyinen viljelijä/yrittäjä tai viljelijärengas. Suoramyynti-pisteiden asiakkaat ovat pääosin toistuvasti käyviä kan-ta-asiakkaita, mutta asiakaskunta on viime aikoina mo-nipuolistunut.

Vaikka suoramyynti on edelleen pääasiassa omientuotteiden myyntiä, ovat monet suoramyyntitilat laajen-taneet valikoimiaan myös muiden tuottajien tai yritystentuotteilla. Tilojen omia tuotteita on kehitetty sekä itseettä erilaisten tuotekehityshankkeiden avulla. Tilojenomat jalosteet ja herkkutuotteet ovat osa nykypäivänsuoramyyntitilan valikoimaa. Luomutuotteiden myyn-nissä suoramyynnin osuus on noin 10 %.

Nykyisin suora-/tilamyynti on entistä enemmän vaa-tivaa yritystoimintaa, joka on selkeä osa kehittyvää luo-muelintarvikeketjua. Tilojen johtaminen perustuu laatu-ja ympäristöjärjestelmiin ja toiminta suunnitellaan ja ke-hitetään asiakkaiden tarpeiden mukaan.

SUORAAN OSTAVA KULUTTAJAMarkkinointia hoitavan viljelijän tai yrittäjän tulee tun-tea asiakkaan tarpeet. Eri asiakkailla on erilaisia tarpei-ta. Hänen tulee ottaa ne huomioon toiminnassaan.

Luomua suoraan ostava kuluttaja katsoo hyötyvänsätavastaan ostaa elintarvikkeita suoraan. Hän on tietoinen

Suoramyyntitavat• Tienvarsimyynti

• Torimyynti

• Tilamyynti

• Maatilatorit

• Suoramyyntihallit

Page 452: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

449

tuotantotavasta ja haluaa monesti asiasta lisätietoja. Ar-vot ja elämänkatsomus ohjaavat kuluttajien ostokäyttäy-tymistä. Suoramyynnin asiakkaiden keskeisimpiä arvojaovat terveellinen ja turvallinen ravinto, luonnon ja ym-päristön suojelu sekä ennen kaikkea halu aktiivisesti itsevaikuttaa näihin asioihin. Lapsiperheille ostotapahtumanelämyksellinen puoli on myös tärkeä. Tutustuminen tilanmahdollisiin eläimiin ja tuotantotoiminnan seuraaminenvoivat tuoda ostettaville tuotteille huomattavaa lisäar-voa. Myös isäntäväen valitsema rooli ja toimintatapavoivat vetää asiakkaita puoleensa.

Suoraan ostava kuluttaja haluaa varmistaa tuotteidenaitouden ja tuoreuden, siksi pakkauksissa tulee olla riit-tävä tuoteseloste, viimeinen myyntipäivä -merkinnät javalvontamerkinnät. Irtomyynnissä olevista kasviksista jamarjoista tuoreudun voi kuluttaja itse todeta.

Monissa kaupungeissa suoraan tiloilta ostavat kulut-tajat ovat rationalisoineet toimintaansa yhteistyöllä japerustaneet ruokaosuuskuntia. Osuuskunta hankkii kes-kitetysti tuotteet suoraan tiloilta ja jakaa ne osuuskunnanjäsenille. Näin on mahdollista ostaa myös suurempia eriäkerrallaan edellyttäen, että kotona on varastotilaa.

Tiedon suoramyyntipisteistä saa nykyään helposti.Monet suoramyyntitilat ovat vakiinnuttaneet asemansaomilla alueillaan ja heidät tiedetään ja tunnetaan. Alueit-tain ja kansallisesti on tehty runsaasti erilaisia suora-myyntiesitteitä, joiden avulla löytyy vielä tuntematonsuoramyyntipiste tai tila. Internetiä käyttävä löytää netinkautta jo useita suoramyyntitiloja ja esim. Finnfoodin si-vuilta vuosittaiset suoramyyntikampanjatilat.

SUORAMYYJÄTLuomuviljelijä perheineen on suoramyynnin tärkein lenk-ki. Jos perheellä on halu toimia asiakkaan parhaaksi, ovatmenestykselliset suoramyynnin edellytykset olemassa.Päätoiminen suoramyynti edellyttää koko perheeltä sitou-tumista ko. myyntitapaan, toisaalta hyvää työnjakoa ja toi-saalta joustavuutta monenlaiseen työhön. Todellinen pal-velualttius syntyy sydämellisyydestä. Kielteiset tunteet onsyytä purkaa muualla kuin asiakaspalvelutilanteessa.

Onnistuminen myyjä–asiakas -suhteen hoidossa var-mistaa asiakkaan paluun uusille ostoksille. Kanta-asia-kas on yrityksen halvin asiakas. Mikäli suoramyyntitilanliikeidea rakennetaan ohikulkevia asiakkaita varten, onmarkkinoinnin oltava herätteellistä. Tällöin myyntityötä

Jakelukanavien osuudet luomutuote-myynnistä v 2000

• Päivittäistavarakauppa 78 %

• Luontaistuotekauppa 10

• Suoramyynti 10

• Ammattikeittiöt ja ravintolat 2

Hamm ym 2002

Page 453: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

450

tukevat ns. lisäpalvelut, esim. kotieläinpihan järjestämi-nen, nähtävyys jne.

Vastatakseen kuluttajan antamaan tiedolliseen ja ar-vopohjaiseen haasteeseen suoramyyntiyrittäjän on huo-lehdittava omasta osaamisestaan tuotantotekniikan kuinmuidenkin luonnonmukaisen tuotannon perusteidenosalta. Tieto, johon sisältyy myös aimo annos tunnetta,on parasta oheisinformaatiota luomutuotannosta myynti-tilanteessa.

Suomessa suoramyyjiä on varsin vähän ja yksittäisil-lä luomutuotteiden suoramyyjillä on toimintaa aloittaes-sa niukat resurssit. Yhteistoiminnan lisääminen muidensuoramyyntiyrittäjien tai alueen muiden yrittäjien kans-sa on mitä suositeltavinta. Se mahdollistaa tuotannon jär-keistämisen. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kustannuksiapystyy minimoimaan varsinkin markkinoinnin osaltajne. Suoramyyntitilojen yhteistoiminnalla parannetaanasiakaspalvelua.

SUORAMYYNTIPAIKKASuoramyyntitilan tulisi sijaita suhteellisen lähellä asu-tuskeskuksia. Matka tilalle ei saisi kestää yli puolta tun-tia eikä etäisyys olla yli 25 km:ä, muussa tapauksessa ti-lalla on oltava tarjolla jotakin erityisen puoleensavetä-vää. Vetovoimatekijöitä voisivat olla hyvien, laadukkait-ten erikoistuotteiden lisäksi miellyttävä ympäristö, viih-tyisät tilat, muut lisäpalvelut, runsas ja riittävä tuotevali-koima tai vaikkapa yrittäjäpariskunta, joka tekee tilallakäymisen aina kiinnostavaksi.

Jos suoramyyntipaikkana on tori tai maatilatori, on senoltava paljon paremmin tavoitettavissa kuin tavallisensuoramyyntitilan. Toisaalta ne eivät ole samalla tavallapaikkaan sidottuja kuin maatila, vaan niiden sijainti voi-daan määritellä, kuten minkä tahansa liikeyrityksen.

Asiakkaat pitävät selkeydestä, vaikka yrittäjäparis-kunnalla riittäisi joustavuutta. Asiakas haluaa tietää, mil-loin myymälä on auki ja miten tilalle pääsee. Opasteet jaaukioloajat ovat osa hyvää palvelua; asiakas välttyy epä-varmuuden tunteilta ja tietää olevansa tervetullut.

Maalaistalojen pihoilla on yleensä tilaa asiakkaidenautoille. Riittävän kokoinen, joka sään kestävä, useam-malle autolle varattu pysäköintipaikka on oman tuotanto-toiminnan häiriöttömyyden ja asiakasystävällisyydenkannalta tärkeää.

Suoramyynnin kultaisia sääntöjä

• On pidettävä huoli omastatuotantoteknisestä osaamisesta, sillähyvästä tuotteesta alkaa menestyksekäsmyynti.

• Suoramyynti on yrittäjyyttä, johonkuuluu toiminnan suunnittelu, lähtöti-lanteen arviointi, markkinoinninsuunnittelu sekä maksuvalmiudenselvittäminen.

• Suoramyyntiin voi ensin perehtyätutustumalla muihin vastaaviinyrityksiin.

• Kaikki yritystoiminta perustuukysyntään; on oltava selvillä kuluttajientarpeista ja kulutustottumuksista janiissä tapahtuvista muutoksista.

Hyvällä palvelulla asiakkaistasaadaan kanta-asiakkaita

Page 454: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

451

MYYTÄVÄT TUOTTEETMenestyvä suoramyynti on asiakaskeskeistä. Tällöintuotetarjonnan on oltava jatkuvaa ja tuotevalikoimankohtuullisen laajan. Jos asiakas saa samasta paikasta use-amman tuotteen, asiakaskäynnit ja heräteostosmahdolli-suus lisääntyvät. Suoramyyntiyrittäjien yhteistyö on täs-sä asiassa keskeinen; kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Tuotepuolella vetovoimaa lisää jokin paikallinen taioma jalostettu erikoistuote. Tuotekehitys tulee ottaa huo-mioon jo toimintaa suunniteltaessa ja se on osa asiak-kaan palvelua.

ASIAKASSUHTEIDEN HOITOAsiakassuhteiden hoito kestävästi on tärkeää yhteistyönjatkumisen kannalta. Jokaisella asiakasryhmällä on omiaerityispiirteitä, jotka tulee ottaa huomioon. Tärkeitä nä-kökohtia voivat olla esim. tuotteen laatu, toimitusmäärä,toimitusvarmuus, sovitun toimitusajan ja -paikan täsmäl-lisyys, valmiudet nopeisiin toimituksiin, pakkaaminen,pakkausmerkintöjen tekeminen, takuu, viestintä jne.

Luomutuotteiden markkinoinnin monipuolinen asia-kaspalvelun väline on viestintä. Hyvä ja onnistunut mark-kinointiviestintä edellyttää hyvää suunnittelua. Suunnitte-lussa on otettava huomioon, että viestinnän tulisi olla pit-käjänteistä, johdonmukaista, samanlinjaista, erottuvaa jakiteytynyttä. Luomuyrityksen markkinointiviestintä voiolla minimitasossaan sitä, että hyödynnetään Finfood Luo-mun ja Luomuliiton markkinointimateriaalia, mutta se voitarkoittaa myös syvempien luonnonmukaisen tuotannonperiaatteiden ja arvoperustan hyödyntämistä. Sanoma tu-lee olla linjassa yrityksen toiminnan kanssa. Yrittäjän omanäkemys yrityksen toiminnan sisällöstä, toimintatavoistaja strategiasta antaa markkinointiviestintään sen sisällön.

Suoramyynnissä suorat kontaktit asiakkaisiin tekevätmahdolliseksi lujittaa kuluttajien ostouskollisuutta luo-mutuotteita kohtaan. Samalla voidaan viestiä laajemmintoiminnan arvotaustoista.

Luomumarkkinoijan menestystekijöitä

• Kyky hyödyntää sisäisiä resurssejaan

• Hyvä sisäinen oppimiskyky

• Yrityksenä innovatiivinen

• Kykenevä sopeutumaan ulkoistenmarkkinavoimien vaateisiin

• Kyky motivoida kaikki osapuolettoimimaan yhteisten tavoitteiden mukaan

• Toimii ammattimaisesti markkinoilla

• Hyödyntää luomun arvoperustantuottamaa lisäarvoa

• Valmis kehittymään, menestyneidenesimerkeistä oppia ottaen ja omaantoimintakenttään soveltaen

Pitkäaikaisesta hyvin hoidetustaasiakassuhteesta muodostuu side,jota kilpailijoiden on vaikea pelkällähintakilpailulla murtaa.

Page 455: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

452

9.3 LUOMUJÄRJESTÖTLuonnonmukaisen maatalouden kehittämisessä tärkeä osaon alan järjestöillä. Aluetasolla toimii alueellisia luomuyh-distyksiä, jotka ovat liittyneet valtakunnalliseen Luomu-liittoon. Kansainvälinen luomualan järjestö on IFOAM.

ALUEELLISET LUOMUYHDISTYKSETLuomualan yhteistyöeliminä toimivat alueelliset luomu-yhdistykset. Yhdistysten tarkoituksena on edistää luon-nonmukaista maataloutta alueellaan. Tarkoituksensa to-teuttamiseksi yhdistykset hoitavat jäsentiedotusta, teke-vät luomualaa tunnetuksi yleisölle suunnatulla tiedotta-misella, järjestämällä mm. messuja ja muita tapahtumia,edistämällä viljelijöiden keskinäistä sekä viljelijöiden jakuluttajien välistä yhteistyötä. Jäseninä on luomuviljeli-jöitä, siitä kiinnostuneita viljelijöitä sekä kuluttajia jamuita luomualan kehittämisestä kiinnostuneita henkilöi-tä. Yritykset ja yhteisöt voivat liittyä luomuyhdistyksiinkannattajajäseniksi.

LUOMULIITTOLuonnonmukaisen maatalouden yhteistyöjärjestöksi pe-rustettiin vuonna 1985 Suomen Luonnonmukaisen Vilje-lyn Yhdistysten Liitto ry, josta on monen nimenmuutok-sen kautta tullut Luomuliitto ry. Vuonna 2003 siinä olijäseninä 25 järjestöä, joista 18 alueellista luomuyhdistys-tä. Muut jäsenet ovat Biodynaaminen yhdistys, Suomen4H-Liitto, Partala ry, Elävä maa ry, Maatiainen ry,Eläinsuojeluliitto Animalia ja Ekometsätalouden liitto.

Luomuliiton tehtävänä on toimia jäsentensä yhteistyö-elimenä. Kattojärjestönä se hoitaa mm. alan kehittämistäyhdessä viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Se osal-listuu esim. luomuneuvonnan, -opetuksen ja -tutkimuksensekä -markkinoinnin kehittämiseen sekä yleiseen tiedo-tustoimintaan. Liitto julkaisee ja kustantaa luonnonmu-kaisen maatalouden Luomulehti ammattilehteä.

Luomuliitto vastasi luomutuotannon valvonnan jär-jestämisestä vuosina 1986–94, mutta nykyään Liiton yl-läpitämä valvonta koskee ainoastaan EU-asetuksen2092/91 ylittäviä vaatimuksia.

IFOAM – LUOMUALAN KANSAINVÄLINENKATTOJÄRJESTÖLuomualan kansainvälinen kattojärjestö on IFOAM (In-ternational Federation of Organic Agricultural Move-

LUOMUN JÄRJESTÖT

LUOMUVILJELIJÄ

LUOMU-YHDISTYKSET

LUONNONMUKAISENVILJELYN LIITTO RY

IFOAM

LUOMUKULUTTAJA

Page 456: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

453

ments, ”Kansainvälinen luonnonmukaisen maataloudenjärjestöjen liitto”).

Se on perustettu vuonna 1972 ja vuonna 2002 siihenkuului 750 jäsenyhteisöä sadasta maasta. Järjestön toimin-ta-ajatuksena on tukea jäsentensä pyrkimyksiä ja edistääluonnonmukaista maataloutta ekologisesti ja sosiaalisestitarkoituksenmukaisena ja kestävänä elintarvikkeiden tuo-tantomenetelmänä, joka minimoi ympäristön saastumisenja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen.

Joka kolmas vuosi IFOAM järjestää maailmanlaajui-sen kongressin yleiskokouksensa yhteydessä. Lisäksi sejärjestää myös muulloin luomuaiheisia konferensseja jaseminaareja eri teemoista. IFOAM:in jäseninä on alku-tuotannon ja jatkojalostuksen sekä kaupan järjestöjä luo-mualalta. Jäseninä on lisäksi myös tutkimuslaitoksia janeuvonta- sekä tiedotusjärjestöjä.

IFOAM julkaisee neljännesvuosittain ilmestyvää Inter-nal letter jäsentiedotetta. Internetsivustojen (www.ifoam.org)lisäksi yleistä tiedotustoimintaa palvelee neljä kertaa vuo-dessa ilmestyvä Ecology and Farming lehti.

Ylintä päätäntävaltaa IFOAM:ssa käyttää joka kol-mas vuosi pidettävä yleiskokous. Käytännön asioita val-mistelee ja hoitaa kansainvälinen hallitus ja sen työvalio-kunta. IFOAM:in päämaja on Saksassa, Bonnissa.

IFOAM:lla on huomattava määrä erilaisia lautakun-tia ja väliaikaisia työryhmiä. Sillä on myös maanosittainjärjestäytyneet alueelliset työryhmät, joilla on suuri mer-kitys etujärjestöinä ja asiantuntijoina, kuten esimerkiksiIFOAM:in EU-työryhmä.

IFOAM:IN LUOMUTUOTANNONVARMISTUSJÄRJESTELMÄIOAS (International Organic Accreditation Service Inc.)on IFOAM:in omistama, mutta riippumaton tytärjärjes-tö, jonka tehtävänä on ylläpitää ja kehittää IFOAM:inakkreditointiohjelmaa. Akkreditointiohjelman puitteissaIOAS hyväksyy ja valvoo luonnonmukaisen tuotannontarkastuslaitosten toimintaa IFOAM:in ehtoihin perustu-en. IFOAM:in luomutuotannon varmistusjärjestelmäänkuuluu vielä IFOAM:in tuotemerkki, jota voidaan käyt-tää IFOAM:in akkreditointijärjestelmän hyväksymäntarkastuslaitoksen hyväksymissä tuotteissa. Vuoden2003 alussa akkreditoituja tai akkreditointia hakeneitatarkastuslaitoksia oli 32, jotka yhdessä edustavat valta-osaa maailman luomutuotannon valvonnasta.

IFOAM:n toiminnan tarkoitus jatärkeimpiä tehtäviä

• Edistää luonnonmukaisen tuotannonperiaatteiden maailmanlaajuistaleviämistä

• Tiedottaa suurelle yleisölle luomualastakonferenssein ja julkaisuin.

• Edustaa luonnonmukaista liikettäkansainvälisillä foorumeilla(esim. YK, FAO, UNCTAD ja ILO).

• Laatia ja pitää ajan tasalla luomutuotan-non kansainvälisiä tuotantoehtoja, jotkatoimivat puitteina jäsenjärjestöjenomien tuotantoehtojen laadinnassa

Page 457: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

454

9.4. LUONNONMUKAISENTUOTANNON VALVONTA

Kuluttajien luottamuksen varmistamiseksi ja reilun kil-pailun edellytysten luomiseksi luomutuotantoketjuavalvotaan maatiloilta aina viimeisen pakkausvaihee-seen saakka. Kaikki ketjun toimijat sitoutuvat noudat-tamaan tuotantoehtoja ja rekisteröityvät valvontaan.Ennen toiminnan aloittamista tehdään alkutarkastus.Sen jälkeen maatiloja, luomuelintarvikkeita valmista-via, pakkaavia ja maahantuovia sekä luomutuotteitakerääviä yrityksiä valvotaan vuosittaisin tarkastuskäyn-nein.

LAINSÄÄDÄNTÖLuomutuotannon vähimmäisvaatimukset ja valvontajär-jestelmä perustuvat Euroopan yhteisöjen neuvoston ase-tukseen (ETY) 2092/91. Asetus määrittelee luomutuo-tannon vähimmäisvaatimusten lisäksi myös valvontame-nettelyjen vaatimukset. EU-asetus muuttuu ja täydentyyjatkuvasti. EU-asetuksen edellyttämästä valvonnasta onsäädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella(346/2000, muutettu asetuksella 127/2001).

Kansallisella lainsäädännöllä on eräissä tapauksissamahdollisuus antaa EU-asetusta tiukempia säännöksiä.Nämä ovat asetuksen soveltamisalalla kuitenkin sallittu-ja ainoastaan koskien valvontamenettelyjä ja eläimiäkoskevia tuotantoehtoja.

Säädöksiin pohjautuvat tuotantoehdot ja valvontame-nettelyt on koottu kasvin- ja kotieläintuotannon osaltaKasvintuotannon tarkastuskeskuksen julkaisusarjaan”Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet” ja elintarvikkei-den valmistuksen ja maahantuonnin osalta Elintarvikevi-raston julkaisuun ”Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet –elintarvikkeiden valmistus ja maahantuonti”.

EU-asetus velvoittaa jäsenvaltioita luomaan viran-omaisvalvontaan ja/tai yksityisiin tarkastuslaitoksiin pe-rustuvan luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestel-män. Aiemmin Suomessa oli Luomuliiton ohjaama yksi-tyisiin tarkastuslautakuntiin perustuva järjestelmä, mut-ta kun EU-asetusta alettiin soveltaa 1.7.1994 lähtien, val-vonta muutettiin viranomaistoiminnaksi. Viranomaisval-vontajärjestelmä on poikkeustapaus Euroopassa: Suo-men lisäksi niitä on vain Tanskassa ja Espanjassa. Taval-lisesti luomuvalvontaa hoitavat yksityiset tarkastuslai-

Vain valvontajärjestelmän piirissätuotettuja tuotteita saadaanmarkkinoida luomutuotteina.

Luomutuotannon lainsäädäntöhttp://www.mmm.fi/el/laki/kara/luomu.html

Page 458: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

455

tokset, joiden toimintaa jäsenvaltioiden viranomaisetvalvovat.

NEUVOSTON ASETUKSEN LAAJUUSEläimistä saataviksi tuotteiksi luetaan liha, syötävät eli-met, eläinten (muiden kuin kalojen) suolet, rakot ja vat-sat, meijerituotteet, linnunmunat ja hunaja. Sen sijaanvuotia, villaa tai eläinten tuottamaa lantaa ei katsotaeläintuotteiksi. Myöskään luonnonvaraiset eläimet kutenesimerkiksi riista tai luonnonkala eivät kuulu asetuksenpiiriin.

Neuvoston asetus sisältää yksityiskohtaiset tuotanto-ehdot koskien seuraavia eläinlajeja: Naudat, hevoset,siat, lampaat, vuohet, siipikarja (kanat, helmikanat, an-kat, myskisorsat, myskisorsa-ankat, kalkkunat, hanhet)ja mehiläiset. Eläinlajit, joille ei ole neuvoston asetuk-sessa vahvistettu yksityiskohtaisia tuotantosääntöjä onmahdollista markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuinaainoastaan siinä tapauksessa, että Kasvintuotannon tar-kastuskeskus (KTTK) on hyväksynyt tuotantoehdot ky-seiselle lajille.

VALVONTAJÄRJESTELMÄLuomuvalvontajärjestelmän perusrakenteita ovat tuotan-toehdot, tarkastusjärjestelmä ja tuotemerkki eli logo jasen tunnetuksi tekeminen. Viranomaisvalvontajärjestel-mästä johtuen tehtävät on eriytetty monelle taholle: Tuo-tantoehtoja laaditaan osana Euroopan unionin päätöksen-tekojärjestelmää, valvonnasta vastaavat viranomaiset jaMaa- ja metsätalousministeriön omistamaa ”Luomu –Valvottua tuotantoa” -merkkiä tekee tunnetuksi FinfoodLuomu. Näiden tahojen rinnalla toimii ennen EU-val-vontajärjestelmää syntynyt Luomuliiton valvontajärjes-telmä, joka edelleen sisältää omat tuotantoehdot, valvon-nan ja merkin.

Yksityisiin tuotantoehtoihin liittyy useimmiten rekis-teröity tuotemerkki. Suomalaisia yksityisiä tuotantoehto-ja ovat Luomuliitto ry:n tuotantoehdot ja niihin liittyvätarkastusmerkki (”luomuleppäkerttu”-logo) sekä Biody-naamisen yhdistyksen ”Demeter” - tuotantoehdot ja nii-hin liittyvä logo.

VALVONTAVIRANOMAISET SUOMESSAViljelijän ja tilan hyväksymisestä valvontajärjestelmäänpäättää työvoima- ja elinkeinokeskuksen (TE-keskuk-

Luomutuotannon ohjeet http://www.kttk.fi >Luomu

Page 459: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

456

sen) maaseutuosasto. Luomumaataloustuotannon val-vontaa ohjeistaa ja rekisteriä viljelijöistä pitää Kasvin-tuotannon tarkastuskeskus (KTTK). Luonnonmukaisestituotettujen elintarvikkeiden valmistusta ja maahantuon-tia valvoo Elintarvikevirasto (EVI). Alkoholijuomienosalta valvonnasta vastaa Sosiaali- ja terveydenhuollontuotevalvontakeskus (STTV).

LUOMUVALVONTA MAATILOILLAKasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) suunnittelee,ohjaa ja valvoo luonnonmukaisten maataloustuotteidentuotannon valvontaa. Käytännön valvonnasta vastaavatTE-keskukset, jotka käyttävät apunaan valtuuttamiaantarkastajia, joista useimmat ovat maaseutukeskustenneuvojia.

VALVONTAAN LIITTYMINENHakemus valvontaan liittymiseksi toimitetaan TE-kes-kukseen. Hakemus voidaan jättää mihin vuodenaikaantahansa. Hakemus on kuitenkin jätettävä ennen kylvöä,jotta kuluvan vuoden satoa voidaan pitää 1. vuoden siir-tymävaihetuotteena. Valvontaan hakeuduttaessa tehdäänluomusuunnitelma. Sen tarkoituksena on kuvata viljel-mää ja viljelyyn liittyvät edellytykset.

Toimija voi itse tehdä luomusuunnitelmaan muutok-sia, kunhan muutokset noudattavat luonnonmukaisentuotannon ohjeita.

ALKUTARKASTUSTE-keskus toimeksiantaa alkutarkastuksen, joka tehdäänkunkin tuotantosuunnan osalta vain kerran. Tavallisestisiihen on yhdistetty myös ensimmäinen tuotantotarkas-tus. Jos toimija haluaa liittää valvontajärjestelmään uu-den tuotantosuunnan, on siitä tehtävä erillinen hakemus.Uuden tuotantosuunnan osalta tehdään alkutarkastus en-nen tuotannon hyväksymistä luomutuotannoksi.

Alkutarkastuksessa selvitetään viljelijän ja tilan edel-lytykset noudattaa tuotanto-ohjeita, luomusuunnitelmansisältö ja sen vastaavuus tarkastuksessa todettujen olo-suhteiden kanssa sekä peltojen aiempi käyttö. Pellon vil-jelyshistorian tai ulkopuolisen saastelähteen perusteellaTE-keskus voi edellyttää torjunta-aine- tai raskasmetal-lijäämäanalyysia.

Peltokasvien tuotantoon liittyväluomusuunnitelma sisältää mm.• kuvauksen tuotanto- ja varastointitiloista• viljelykiertosuunnitelman• lannoitussuunnitelman• kasvinsuojelusuunnitelman• viljelyskartan

Vastaavanlainen suunnitelma tulee laatiamyös muista tuotantosuunnista kuteneläintuotannosta ja kasvihuoneviljelystä.

Eläintenhoitosuunnitelmaankuuluvat osiot eläinten:• alkuperästä• ruokinnasta• terveydenhoidosta• hoitokäytännöistä• eläinsuojista• ulkoilusta• eläinsuojien puhdistuksesta

Tarkemmat laatimisohjeet löytyvätKTTK:n luonnonmukaisen tuotannonohjeista.

Page 460: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

457

Eläintuotantoa koskevassa alkutarkastuksessa erikseentarkastettavia asioita ovat:

• eläinten kasvatuksessa käytettävät rakennukset sekätuotantopanosten ja tuotteiden varastointiin käytettävät tilatja mahdolliset muutossuunnitelmat

• laidunalueet, ulkotarhat ja -jaloittelualueet sekä muut alueet,jotka eivät kuulu kasvintuotannon valvontaan (esimerkiksiluonnonlaitumet)

• lannan, virtsan ja karjatalouden jätevesien varastointi jalevityssuunnitelma

• eläintenhoitosuunnitelma• muistiinpanovelvoitteen täyttämiseen vaadittava materiaali

PÄÄTÖS HYVÄKSYMISESTÄVALVONTAJÄRJESTELMÄÄNTE-keskus päättää toimijan ja tilan hyväksymisestä val-vontajärjestelmään alkutarkastuskertomuksen perusteel-la. TE-keskus voi myös edellyttää toimijalta lisäselvityk-siä. Valvontajärjestelmään hyväksytty tila merkitäänKTTK:n ylläpitämään luonnonmukaisen tuotannon re-kisteriin. Tämän jälkeen toimijalle tehdään tuotantotar-kastus vähintään kerran vuodessa.

Toimija on oikeutettu käyttämään viittausta luonnon-mukaiseen tuotantotapaan siitä päivästä, jona valvonta-viranomainen on tehnyt päätöksen toimijan hyväksymi-sestä valvontajärjestelmään. Vastuu luomusäädöstennoudattamisesta on kuitenkin aina toimijalla. Vaikka vil-jelijä on hyväksytty valvontajärjestelmään, oikeus myy-dä tuotteita luomutuotteina alkaa vasta siirtymävaiheenjälkeen. Toisaalta oikeus myydä luomutuotteita jatkuusiihen päivään asti, jolloin valvontaviranomainen on teh-nyt päätöksen toimijan poistamisesta valvontajärjestel-mästä, paitsi jos toimijalle on annettu kielto tai määräysmääräajaksi.

TUOTANTOTARKASTUSAlkutarkastuksen jälkeen luomuviljeltyjä tai luomuunsiirtymässä olevia viljelmiä valvotaan vähintään kerranvuodessa tehtävin tarkastuskäynnein. Jokaisen luomu-tuotantoa harjoittavan tilan on annettava vuosittain il-moitus (tuotantosuunnitelma) siitä, mitä aikoo kuluvanavuonna tuottaa. Maatalouden tukijärjestelmiin kuuluvaviljelijä voi antaa ilmoituksen pinta-alatuen kasvulohko-lomakkeella (lomake 102B).

Valvonta on pääosin tuotanto-olosuhteiden valvontaaeli tuotantoyksiköiden ja asiakirjojen tarkastamista. Kas-vulohkokohtaiset viljelytoimenpiteet tarkastetaan toimi-

Page 461: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

458

jan omasta kasvulohkokohtaisesta kirjanpidosta ja muis-tiinpanoista. Viljelijällä on velvollisuus pitää yksityis-kohtaisia muistiinpanoja kaikista tilalle hankituista tuo-tantopanoksista ja myydyistä tuotemääristä sekä ostajis-ta. Tarvittaessa tarkastajat ottavat myös tuotenäytteitäanalysoitavaksi, mutta niiden merkitys tuotantoehtojenrikkomustapauksissa on vähäinen.

Tarkastaja laatii tarkastuskäynnistä tuotantotarkas-tuskertomuksen esitäytettyyn lomakkeeseen, jonka tiedotviljelijä allekirjoituksellaan vahvistaa. TE-keskuksenmaaseutuosasto tekee päätöksen tuotantotarkastuksenhyväksymisestä 60 vrk:n kuluessa. Kasvintuotannon tar-kastusta koskevassa päätöksestä ilmenevät tuotantovuo-den viljelykasvit, niiden viljelyalat ja vastaavasti eläin-tuotantoa koskevasta päätöksestä eläinlajit, lukumäärätsekä tuotteiden käyttötarkoitus (esimerkiksi maito, lihatai porsastuotanto).

Luomuvalvontaan liittyvät suoritteet ovat maksulli-sia. Tuotantotarkastukset laskutetaan kulloinkin voimas-sa olevan hinnaston mukaisesti. Tuotantotarkastuksenennakkomaksu laskutetaan ennen tarkastusta ja tuotanto-tarkastus tehdään vain ennakkomaksun maksaneiden toi-mijoiden tiloille.

ELINTARVIKKEIDEN VALMISTUSTOIMINNANVALVONTAValmistoiminnan valvonnan periaatteet ja kulku ovat pit-kälti samat kuin maataloustuotannon valvonnassa. Luon-nonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden valmistusta jamaahantuontia valvoo Elintarvikevirasto (EVI). Poikke-uksena tästä on maatilalla tapahtuva tilan omien luomu-tuotettujen maataloustuotteiden kauppakunnostus, pesu,kuivaaminen ym. vähäinen käsittely ja ns. alhaisen jalos-tusasteen valmistustoiminta, jotka kuuluvat TE -keskuk-sen valvontaan.

Suurkeittiöitä varten ei ole olemassa erityisiä valvon-tamenettelyjä, vaan niihin sovelletaan samaa lainsäädän-töä ja valvontamenettelyjä kuin luomuelintarvikkeidenvalmistajiin.

Valvontaan liitytään Elintarvikevirastossa. Hake-mukseen on liitettävä omavalvontasuunnitelma, joka si-sältää kuvauksen yrityksen toiminnasta ja ne toimenpi-teet, joilla yritys varmistaa, että luomusäännöksiä nouda-tetaan. Kuvattavia asioita ovat mm. luomuvalvonnan pii-riin haettavan valmistuksen vaiheet, sijainti, tuotteiden

Luonnonmukaisen eläintuotannontuotantotarkastuksessa käydään läpi:

• muistiinpanot tilalle hankituista aineistaja tilalta luovutetuista tuotteista

• muistiinpanot eläimiä koskevistatiedoista

• muistiinpanot ruokinnasta

• lääkekirjanpito

• eläinmäärät

• eläinten olosuhteet

• alkutarkastuksen jälkeen tapahtuneetmuutokset tilan olosuhteissa, esimerkiksirakennuksissa tai ulkotiloissa.

Page 462: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

459

raaka-aineet ja valmistukseen käytetyt koneet ja laitteet.Luomutuotteita valmistavassa yrityksessä valmistetaanuseimmiten myös tavanomaisia elintarvikkeita, joten yk-sityiskohtainen kuvaus tuotteiden ja tuotannon erilläänpidosta on tärkeä.

Elintarvikevirasto tekee toimijan tiloissa alkutarkas-tuksen, jonka yhteydessä varmistetaan, että hakemukses-sa ja sen liitteissä toimitetut kuvaukset vastaavat toimin-taa ja että omavalvontaan sisältyvät toimenpiteet ovatriittäviä.

Vuosittaisten tuotantotarkastuksen yhteydessä valvo-taan mm. omavalvontasuunnitelman laatimista ja nou-dattamista, kirjanpitoa, tuotteiden erillään pitoa, koostu-musta ja pakkausmerkintöjä sekä kuljetuksia. Tarkastuk-sen yhteydessä kiinnitetään huomiota myös toiminnassamahdollisesti tapahtuneisiin muutoksiin ja niiden luomu-tuotteiden säännöstenmukaisuuteen, joiden valmistus onaloitettu edellisen tarkastuskäynnin jälkeen.

MAATALOUSTUOTANNON JA ELINTARVIKKEIDENVALMISTUKSEN VALVONTA MAATILOILLATE-keskus valvoo maataloustuotantoa eli tilalla tapahtu-via toimintoja, joiden tarkoituksena on omalla tilalla tuo-tettujen, jalostamattomien maataloustuotteiden tuottami-nen, pakkaaminen ja niiden merkitseminen luonnonmu-kaisesti tuotetuiksi. Myös maatilalla tapahtuva tilan omi-en luomutuotettujen maataloustuotteiden kauppakunnos-tus, pesu, kuivaaminen ym. vähäinen käsittely kuuluvatTE-keskuksen valvontaan.

TE-keskusten valvontaan kuuluu myös maatiloillatapahtuva tilan omien maataloustuotteiden ns. alhaisenjalostusasteen valmistustoiminta. Jos kysymys on muunkuin edellä mainitun valmistustoiminnan harjoittamista,maatilan on hakeuduttava myös valmistustoiminnan val-vontajärjestelmään lähettämällä tätä koskeva hakemusElintarvikevirastolle.

Kasvintuotannon tuotantotarkastuksenkulku maatilalla

• Viljelijä ilmoittaa tuotantosuunnitel-mansa vuosittain etukäteen TE-keskukselle.

• Viljelijä tekee tarvittavat muistiinpanottuotantopanosten hankinnoista,tuotanto-toimenpiteistä ja tuotteiden myynnistä.

• Tarkastaja tekee tilalle tuotantotarkas-tuksen vähintään kerran vuodessa.

• Tarkastuksesta laaditaan tuotantotarkas-tuskertomus, jonka viljelijä allekirjoi-tuksellaan vahvistaa.

• TE-keskus tekee päätöksen tuotantotar-kastuksen hyväksymisestä ja lähettääsen viljelijälle.

• Päätökseen voi hakea oikaisua TE-keskukselta. Päätöksestä voi myösvalittaa maaseutuelinkeinojen valitus-lautakunnalle.

Valmistuksella tarkoitetaan maatalous-tuotteiden:

• säilömistä, jalostusta (myös teurastus jaeläintuotteiden paloittelu)

• käsittelyä (esim. lajittelu), pakkaamistaja luonnonmukaiseen tuotantotapaanviittaavien merkintöjen tekemistä

• luomuvalvontaan kuuluvilta alueiltakerättyjen luonnontuotteiden(nk. keruutuotteet) ostotoimintaa

• luomutuotteiden (esim. salaatit ja leivät)valmistusta omassa eineskeittiössä taipalvelupisteessä

• luomulihan, -kasvisten ja -juustonjauhamista, paloittelua ja/tai pakkaamistaesimerkiksi myymälässä, jos asiakas eivoi seurata näitä toimintoja

Page 463: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

460

LUOMUVALVONNAN KULKU ALKUTARKASTUKSESSA

Page 464: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

461

KIRJALLISUUTTA JATKOJALOSTUKSESTAKauppa- ja teollisuusministeriön asetus (773/2000) lisäaineiden ja muiden vastaavien aineiden käytöstä

luonnonmukaisesti tuotettuina markkinoitavista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa.Korhonen, A-R. 1999. Luomutuotteiden tuotekehityksen ongelmat. Ympäristötekniikan instituutin julkaisuja 5/1999.

Mikkeli. 26 s.Leskinen, M., Väisänen, H.-M. & Pöytäniemi, E. 1999. Luomuelintarvikkeiden jatkojalostus. Helsingin yliopisto.

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli.Luomuelintarviketalouden kehittämisohjelma. 2001. Elintarvikealan osaamiskeskus ELO/Luomuryhmä. 10.4.2001.

www.ekoneum.com.Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet - elintarvikkeiden valmistus ja maahantuonti. Elintarvikevirasto.

www.elintarvikevirasto.fiFinfood Luomu. 2001. Luomukuluttajatutkimus. Sedecon Consulting. www.finfood.fi/luomu/tutkimuksetMaa- ja metsätalousministeriön asetus (346/2000 muutoksineen) luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden ja

alkoholijuomien valvonnan järjestämisestä.Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91 maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista

merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa.Tuikkanen, R, ja Kärkkäinen, I.. 2000. Luomuruoka suurkeittiössä. Haastattelututkimus Itä- ja Etelä-Suomen

suurkeittiöiden esimiehille. Tutkimuksia 1/2000. Luomukeittiökeskus. Suonenjoki.Väisänen, H-M & Leskinen, M. 2003. Elintarviketeollisuuden laatuvaatimukset luonnonmukaisesti tuotetuille kasviksille

ja marjoille. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli.

KIRJALLISUUTTA MARKKINOINNISTAAnon. 2002. Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden tutkimuksen painoaloiksi. Luonnonmukaisen tuotannon

tutkimustarpeita arvioivan työryhmän muistio. MMM 2002:5. Helsinki. Elintarvikelainsäädäntö. Edita.Anon. 2001. Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketuotannon kehittämisestä. Työryhmämuistio MMM 2001:10. Helsinki.

50 s.Anon. 2001. Luomuelintarviketalouden kehittämisohjelma. Elintarvikealan osaamiskeskus ELO. 24 s.Anon. 1998. Luomuruokaa - kaikkien yhteiseksi hyväksi. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus,

Mikkeli. 23 s.Anon. 1999. Organic Agriculture – Sustainability, Quality and Health. Nordic Research on Organic Agriculture. Report from

a NKJ working group on organic agriculture. Nordic Joint Committee for Agricultural Research (NKJ). 52 s.Anon. 2000. The Organic Internationalization Strategy for the Finnish Food Industry. Finnpro. 57 s.Anon. 2001. Vollwert-Ernährung und Öko-Landbau. Eine Einführung in die ökologische Agrar- und Esskultur.

Ökologische Konzepte 89. Verband für unabhängige Gesundheitsberatung e.V. (UGB)/ Stiftung Ökologie &Landbau (SÖL) (Hrsg.). 188 s.

Hamm, U., Gronefeld, F., Halpin, D. 2002. Analysis of the European market for organic food. OMIaRD. Vol 1. School ofManagement & Business, Aberystwyth. 157 p.Hannula, A.-M. 2001. Täysiarvoinen ruokavalio. Bolus No 3. ss.9-11.

Hansen, M.W. 2000. Kvalitet og værdier i forskning inden for økologisk jordbrug. En interviewundersogelse.Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 49 s.

Heilmann, H. 2002. Futterwahlversuche bestätigen Elektrochemie. Ökologie & Landbau 122,2. s. 43.Jensen, K. ym. 2001. Økologiske fødevarer og menneskets sundhed. Rapport fra vidensyntese udført i regi af

Forskningsinstitut for Human Ernæring, KVL. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 136 s.Koistinen, R. (toim.).1999. Mikä luomussa on luomua? Maatalouden tutkimuskeskus/Ekologinen tuotanto.18 s.Kujala, J. 2000. Luomutuotteen oikea hinta - onko sitä? Luomulehti 19, 6, Ss 30-32.Kujala, J. 2001. Kuluttaja ostaa terveyttä : hallinto tarjoaa ympäristövaikutuksia: Luomulehti 20, artikkelisarja Nro:issa 3-7.Kujala, J. 2002. Luomumarkkinat ja kulutus: Ruoka-Suomi nro 1, s. 7.Kujala, J. 2003. OMIaRD-tutkimushankkeen tuloksia. http://www.irs.aber.ac.uk/omiard/publications/index.htmlLeskinen, M., Pöytäniemi, E. ja Väisänen, H-M. 1999. Luomuelintarvikkeiden jatkojalostus. Helsingin yliopisto.

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 72 s.Meier-Ploeger, A. and Vogtmann, H. 1996. Product and Environment: Quality and Public Health. Fundamentals of

Organic Agriculture. 11th IFOAM International Scientific Conference August 11 – 15, 1996, Copenhagen.Proceedings Vol. 1. Pp. 176-189.

Michelsen, J. ym. 1999. The European Market for Organic Products: Growth and Development. Organic Farming inEurope: Economics and Policy Vol 7. 199 s.

Pohjalainen, L. 2000. Kiinnostus luomuun ja kehittämismahdollisuudet Etelä-Savossa. Suurkeittiöt japäivittäistavarakaupat. Etelä-Savon elintarviketalouden osaamiskeskus EKONEUM. 19 s.

Rajala, J. 2001. Ekologiset periaatteet ja ruuan valinta. Bolus No 3. Ss. 6-8.Reku, J. 2002. Eettinen kuluttaminen – muotioikkuko? Kuluttaja No 1. ss. 40-41.Roinila, P. 1990. Luomukuluttaja säästää ruokamenoissa. Omavarainen maatalous nro 6. Ss. 4-6.Susiluoma, H. 1996. Kuluttaja ja hyvän asian yhteinen harha. Omavarainen Maatalous No 8. s. 12.

Page 465: Luonnonmukainen maatalous

JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI

462

Virkkala, M. 2002. Portaat luomuun. Valmennusohjelma ammattikeittiöille. Finfood LUOMU. Ss. 8-9.Väisänen, J. 1996. Kuluttajatutkimus kertoo: Ensitapaaminen luomutuotteen kanssa koettu. Omavarainen maatalous 15,

1. Ss. 34-35.Väisänen, J. ja Pohjalainen, L. 1995. Kiinnostus luomutuotteisiin ja niihin liittyvä maksuhalukkuus. 35 s.

Luomutuotteiden markkinatutkimus.

1) Tulokset perustuvat Finfood LUOMUn teettämään luomubarometriin, jonka viimeisin haastattelukierros on tehtyelokuussa 2003. Tutkimus on jatkoa vuonna 1998 käynnistyneelle tutkimussarjalle, jossa on haastateltu yhteensä6692 kuluttajaa ja 2412 ketjun toimijaa. Tutkimuksen toteutti Fennia Consulting.

Teollisten luomutuotteiden markkinaosuudet perustuvat AC Nielsenin ScanTrack-mittaukseen ajanjaksolla 26.8.2002-24.8.2003. Otospisteiden lukumäärä on 290 myymälää. Vihannesten ja juuresten markkinaosuudet pohjautuvatAC Nielsenin Talouspaneeliin ajanjaksolla 11.8.2002-09.08.2003. Tutkimukseen osallistui 2288 kotitaloutta.

KTTK: Alkutuotteiden ja vähäisen jalostuksen valvonta sekä Aurinkomerkin käyttöoikeuden myöntäminen www.kttk.filuomu

Elintarvikevirasto: Luomuvalmistajien ja ammattikeittiöiden valvonta www.elintarvikevirasto.fiFinfood LUOMU: Luomubarometrit.Portaat luomuun-valmennusohjelma ammattikeittiöille. Luomukeittiökeskus. Suonenjoki. www.luomukeittiokeskus.netFinfood LUOMU: Luomutuotteiden markkinointi ja Aurinkomerkki www.finfood.fiFinfood; Hyvää Suomesta: Joutsenlippu www.finfood.fiKotimaiset Kasvikset: Sirkkalehtilippu www.finfood.fiLuomutuotannon lainsäädäntö http://www.mmm.fi/el/laki/kara/luomu.htmlLuomuliitto: Leppäkerttu www.luomuliitto.fiBiodynaaminen yhdistys: Demeter-merkki www.biodyn.fi

KIRJALLISUUTTA JA LISÄTIETOJA LUOMUVALVONNASTAAnon 2002. Ehdotus luonnonmukaisen tuotannon valvonnan kehittämisestä. Maa- ja metsätalousministeriö.

Työryhmämuistio 2002:8. Helsinki.Maa- ja metsätalousministeriö. 2000. Asetus luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden ja alkoholijuomien

valvonnan järjestämisestä (346/2000 muutoksineen).Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91 maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista

merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa.Kasvintuotannon tarkastuskeskus: www.kttk.fiElintarvikevirasto: www.elintarvikevirasto.fiEU-asetus: www.europa.eu.int/eur-lex/fi/consleg/main/1991/fi_1991R2092_index.html

Page 466: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

463

10.1 SIIRTYMISEN VALMISTELUTavanomaisesti viljellyn tilan siirtäminen luonnonmu-kaiseen viljelyyn alkaa viljelijän ja hänen perheenjäsen-tensä ajatuksista, joista vähitellen siirrytään tekoihin.Uusia asioita ei opita pelkästään kuulemalla ja lukemal-la, vaan myös käytännössä kokeilemalla ja tekemälläsekä seuraamalla eri toimenpiteiden vaikutuksia pellolla,puutarhassa ja karjasuojassa.

SUUNNITTELUSTA PÄÄTÖKSENTEKOONSiirtymävaiheessa tulee tehtäväksi monenlaisia päätök-siä. Viljelijän on ratkaistava näkeekö hän luomuviljelynoman tilansa kannalta mielenkiintoisena mahdollisuute-na ja haluaako hän ylipäätään perusteellisemmin painis-kella tämän kysymyksen kanssa. Päätös on aina tehtävähenkilökohtaisista lähtökohdista käsin. Toiselle viljeli-jälle on tärkeää säilyttää tilansa toimintaedellytykset jaturvata tilanpidon jatkuminen. Silloin luonnonmukai-seen viljelyyn siirrytään vain, mikäli samalla voidaanvarmistua tilan toiminnan jatkuvuudesta. Joku toinen vil-jelijä taas tekee valintansa luomuviljelyn tai tilanpidonlopettamisen välillä.

Jos päätös siirtymisestä luonnonmukaiseen tuotan-toon on tehty, on ryhdyttävä keräämään tietoa siirtymi-sen edellytyksistä omalla tilalla. Ensimmäiseksi on rat-kaistava, millä tavoin ja missä aikataulussa siirtyminentehdään.

LUOMUNEUVONTA TUKENARatkaisutilanteessa viljelijä voi saada apua luomuneuvo-jilta. Päätöstä siirtymisestä tulisikin valmistella yhdessäpätevien luomuneuvojien kanssa keskustellen ja suunni-tellen. Lopullinen päätöksenteko on kuitenkin aina yksinviljelijän ja hänen perheensä, sillä heidän on myös kan-nettava vastuu ratkaisuistaan.

Siirtymisen ratkaisut• Luomu mahdollisuutena• Tilan jatkuvuuden turvaaminen• Miten siirtyä ja kuinka nopeasti

Siirtyminen luomuun =oppimistapahtuma

10. LUOMUTUOTANTOON

SIIRTYMINEN JA TALOUS

Page 467: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

464

MUIHIN LUOMUVILJELIJÖIHIN TUTUSTUMINENTärkeitä ja erittäin hyödyllisiä esimerkkejä siirtymistävalmistelevalle ovat menestyvät luomutilat. Kokeneidenviljelijöiden kanssa käytävät keskustelut antavat useinarvokkaita viitteitä siirtymiseen liittyvissä kysymyksis-sä. Luomuviljelijöiden tapaamisissa asioita pohditaanusein perusteellisesti. Erilaisiin tapaamisiin luomuvilje-lystä kiinnostuneet uudet viljelijät ovat tervetulleita. Sensijaan muilta ulkopuolisilta – usein kuluttajilta – tuleviinehdotuksiin on syytä suhtautua varovaisuudella, sillä heeivät välttämättä tunne maataloutta riittävän syvällisesti.

Toisinaan saattavat myös merkilliset teoriat ja epäre-alistiset toiveet vetää siirtyviä viljelijöitä puoleensa. Siir-tymisessä tarvitaan kuitenkin tervettä suomalaista talon-poikaisjärkeä! Kaikki toimenpiteet, joita on tehty tavan-omaisessa viljelyssä, eivät suinkaan ole luonnonmukai-sessa viljelyssä väärin – päinvastoin. Menestyvä viljeli-jä tunnetaan pelloistaan ja karjastaan sekä tuotteittensamarkkinoinnista – ei suinkaan puheistaan.

KURSSIT, RETKET, AMMATTIKIRJALLISUUSLuonnonmukaisen maatalouden peruskurssit, retket, esi-telmätilaisuudet ja alan kirjallisuus sekä ammattilehdet(Luomu-lehti) ja internet-sivustot (www.luomu.fi) ovatkaikki tärkeitä tietolähteitä siirtyvälle. Myös tässä päteejo aikaisemmin mainittu: ”kaikki ei ole kultaa, mikä kiil-tää”. Tulee oppia erottamaan, mikä tieto on omalle tilal-le tarpeellista, hyödyllistä ja käyttökelpoista.

Mikäli on tarkoitus käynnistää uusia tuotantosuuntia,voidaan oppia hakea myös tavanomaisen tuotannon kurs-seilta ja neuvonnasta sekä tavanomaisilta tiloilta. Niillä onuseinkin kehitetty käytännöllisiä ja kustannuksia säästäviäratkaisuja, jotka sopivat hyvin otettaviksi käyttöön myösluomutiloilla.

KOKEILUTVielä tavanomaista viljelyä harjoitettaessa voidaan ryh-tyä kokeilemaan ja opettelemaan luonnonmukaisen vil-jelyn tuotantotekniikkaa. Voidaan esim. aloittaa apila-valtaisten nurmien tai herneen viljely, kehittää lannanhoitoa ja aloittaa kompostointi tai lietelannan ilmastus.Kaliumlannoituksessa voidaan ottaa käyttöön biotiitti jarikkakasvien torjunnassa siirtyä ei-kemiallisten menetel-mien käyttöön esim. viljoilla ja perunalla. Vihannesvil-jelyssä on erityisen hyödyllistä paneutua maan luontai-

Harkittu siirtyminen on hätiköityäparempi – siirtymisessä tarvitaantervettä talonpoikaisjärkeä!

Page 468: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

465

sen kasvukunnon hoitoon, viljelytekniseen ja mekaani-seen rikkakasvien hallintaan sekä opetella hallitsemaaneri menetelmät silloin, kun virheet voidaan vielä helpos-ti paikata tavanomaisen viljelyn keinoin.

10.2 SIIRTYMISSUUNNITELMAHyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Huolella suunnitel-len onnistutaan paljon paremmin ja säästetään kalliitaoppirahoja. Onnistuneen siirtymisen edellytyksenä onsiirtymissuunnitelman laadinta. Tämä on myös luomu-valvonnan edellytys.

Siirtymissuunnitelmassa tulee ilmetä siirtymisen vil-jelytekninen toteutus kuten viljelykierto, lannoitus japeltojen perusparannukset sekä kasvinsuojelu. Niiden li-säksi on tarpeen suunnitella tilan tuotanto, kotieläintenhoito ja tilan talous tarvittavine investointeineen sekäsiirtymisen aikataulu ja siirtymiskasvit. Viljelyn toteu-tukselle on tärkeää myös markkinoinnin suunnittelu.Suunnitelman tekoa varten tarvitaan ajan tasalla olevaviljelyskartta. Lannoitussuunnittelua varten tarvitaan vil-javuustutkimus. Seuraavassa esimerkissä on tiivistetystipääpiirteitä siirtymissuunnitelmasta.

Esimerkki siirtymissuunnitelmasta

Mäkitalon luomutila sijaitsee Keski-Suomessa noin 30 km kaupungis-ta. Tilalla on peltoa 36 ha ja metsää 60 ha, karjaa 17 lehmää sekä nuorikarja. Maidontuotantomahdollisuus on 130 000 kg/v.Talon isäntä ja emäntä ovat alle 40-vuotiaita. Molemmat puolisot työs-kentelevät tilalla. Tila on siirtynyt nykyisille omistajille sukupolvenvaihdoksessa 10 vuotta sitten.Isäntäväki on harkinnut luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymistä useam-pia vuosia. Tuttavan siirtyminen viisi vuotta sitten on onnistunut hyvin.Lapsilla esiintyy allergisuutta. Maatilan hoidossa viljelijäperhe on alka-nut arvostaa yhä enemmän luonnontaloudellista kestävyyttä ja hyvälaa-tuisten tuotteiden tuottamista; päätös siirtymisestä tehtiin luomuviljely-kurssin jälkeen.Pellot ovat pääosin lämpimiä, kevyitä, mutta hikeviä kivennäismaita.Multamaata on 4 ha. Pellot ovat hyväkuntoisia ja ne on salaojitettu.Viljavuustutkimuksen mukaan peltojen happamuus on tyydyttävä/hyvä,fosfori tyydyttävä ja kalium välttävä.Karjan keskituotos on 7 000 kg/v. Navetta on parsinavetta, rakennettuv. 1978. Lanta käsitellään kuivalantana, virtsa ohjataan virtsasäiliöön.Siirtymisen aikana karjan määrää vähennetään kolmella lehmällä, jottakotoiset rehut riittävät luonnonmukaisessa viljelyssä leipäviljan ja ruo-kaperunan viljelyn lisäksi. Vaihtoehtoisesti peltoa hankitaan lisää esim.vuokraamalla.

Ensin siirretään pää ja kädetja vasta sitten pellot– eikä päinvastoin!

Page 469: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

466

Rehuntarvekarkearehua ry1) rehuviljaa

lehmät 17 kpl x 3300 ry = 56 100 ry x 1 700 ry = 28 900 ry

hiehot/vasikat 16 ey x 1500 ry = 24 000 ry x 200 ry = 3 200 ry

Yhteensä 80 100 ry 32 100 ry

rehun tarve yhteensä 112 200 ry

Rehuntarvekarkearehua ryrehuviljaa

lehmät 20 kpl x 3 300 ry = 66 000 ry x 1 700 ry = 34 000 ry

hiehot/vasikat 19 ey x 1 500 ry = 28 500 ry x 200 ry = 3 800 ry

Yhteensä 94 500 ry 37 800 ry

rehun tarve yhteensä 132 300 ry

1) ry=rehuyksikköä

KasvinvuorotusKasvinvuorottelussa käytetään 6-vuotista kiertoa:

Ohra + ns (nurmensiemen)N1 (Apilavaltainen nurmi)N2N3Ruis/vehnäPeruna/hernekaura

Siirtymävaihetukisopimuksen mukaan pellot on siirrettävä kolmen vuo-den aikana luomuviljelyyn. Käytettäessä 6-vuotista kiertoa siirtyminentehdään kahdella lohkolla vuosittain.

Siirtyminen tapahtuu pääasiassa perustamalla apilavaltaisia nurmia siir-tymävaiheen ensimmäisenä tai toisena vuotena. Suojaviljana toimiva ohralannoitetaan kompostoidulla lannalla ja kivijauheilla. Yksi lohko on jo viimevuonna perustettu apilavaltaiseksi nurmeksi. Lohko sai silloin myös biotiit-tia. Hernekaura sekä peruna otetaan myös tarvittaessa siirtymävaiheenensimmäisenä vuotena mukaan siirtymäkasviksi. Lisäksi siirtymäkasvinakäytetään osin myös 3. vuoden nurmea, joka voidaan lannoittaa virtsalla.

Lannoitus

Lannan bruttomäärä tilalla vuodessa:

Lanta Virtsalehmä 17 kpl x 11 t/v = 187 t/v x 9 = 153 t/v

hieho 5 x 3 = 15 x 4 = 20

vasikka 6 x 1,5 = 9 x 2 = 12

Yhteensä 211 t/v 185 t/v

Sisäruokintakaudella (270 vrk) varastoitavaa lantaa kertyy vuodessa:

lanta 211 t x 270 vrk/365 vrk = 156 t/v

virtsa 185 t x 270 = 137 t/v

Kuivikkeina käytetään olkia

21,3 ey x 5 kg/ey1)/vrk x 270 vrk = 29 t/v

1) ey=eläinyksikkö

Page 470: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

467

Oljista 80 % käytetään navetassa ja 20 % lisätään lannan sekaan kompostia teh-dessä.

Tilan oma olkisatoruis 3 ha x 3 t/ha = 9 t/v

vehnä 3 x 2 = 6

hernekaura 5 x 2 = 10

ohra 6 x 1,5 = 9

Yhteensä 34 t/v

Navetassa käytetään lannan sekaan sisäruokintakaudella apatiittia jaosin luujauhoa 3 400 kg/v.

Apatiitti levitetään lantakouruun päivittäin

= 13 kg/vrk = 375 kg/kk = 3 400 kg/v

= 16 kg/t = 12 kg/m3

Komposti valmistetaan kuormaamalla lanta lantalasta takakuormaimel-la yleisperävaunuun, josta kuorma puretaan kompostiaumaksi. Myö-häis-syksyllä komposti tehdään perunalle, vuoden vaihteessa vehnälleja maaliskuun lopulla ohralle sekä laidunkauden alettua rukiille. Talvi-kompostointi edellyttää runsasta oljen käyttöä, lämmintä lantaa ja huo-lellisuutta kompostoitaessa. Komposti peitetään oljilla ja hengittävälläkevytpeitteellä. Kompostipeite ostetaan; 3 kpl á 400 euroa, hinta yh-teensä 1 200 euroa.

Lantalan kunnostusVirtsasäiliö laajennetaan 60 m3:stä rakentamalla nykyisen säiliön vie-reen toinen säiliö, jota voidaan käyttää erikseen.

VILJELYKIERTOSUUNNITELMA

Page 471: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

468

Tilan tarve 8 m3/ey x 21,3 ey = 170 m3

Lisärakentamistarve 170 m3 – 60 m3 = 110 m3

Kustannusarvio 110 m3 á 70 euroa/m3 = 7 700 euroa

Virtsa seisotetaan 2–3 kk ennen levitystä ja levitetään vedellä laimen-nettuna (suhteessa 1:5) nurmille keväällä sekä kesällä ensimmäisen nii-ton jälkeen.

LannoitussuunnitelmaKomposti (156 t/v) käytetään perunalle, vehnälle ja ohralle.Virtsa (137 t/v) käytetään seisotettuna lähinnä kolmannen vuoden nur-melle keväällä (2/3) ja kesällä (1/3).Fosforitäydennykseen käytetään apatiittia ja osin luujauhoa 3 400 kg/vkompostin kautta.Biotiittia käytetään 30 t/v. Se levitetään hernekauralle joko edellisenäsyksynä tai talvella lumelle. Perunalohkolle biotiitti levitetään vastaperunannoston jälkeen.

Mäkitalon tilalla ravinteiden kauppataselaskelman mukaan typpeä os-tetaan tilalle rehuissa ja siemenissä 7 kg/ha, fosforia apatiitissa ja rehuis-sa 17 kg/ha ja kaliumia biotiitissa 29 kg/ha. Tuotteiden mukana tilaltamyydään typpeä 28, fosforia 5 ja kaliumia 9 kg/ha. Biologisen typensi-donnan ansiosta typpeä myydään 21 kg/ha enemmän kuin ostetaan, fos-foria ostetaan vuosittain 12 ja kaliumia 20 kg/ha enemmän kuin tuotteis-sa myydään.

N P KRavinneostot tilalle kg/ha 7 17 29Ravinnemyynnit kg/ha 28 5 9Ravinnetase kg/ha –21 12 20

Maan kasvukunnon ja rakenteen hoitoPellon kuivatusta parannetaan lohkolla no 7 kunnostamalla piiriojat jatehostamalla salaojituksen toimintaa lisäämällä sorasilmäkkeitä sekä 4kpl imuojia entisten väliin.Säilörehun korjuussa siirrytään 3-niittojärjestelmästä 2-niittojärjestel-mään.Traktoriin hankitaan pikakiinnitteiset levikepyörät. Renkaita uusittaes-sa hankitaan isommat vyörenkaat sekä taakse että eteen.Yleisperävaunuun hankitaan levein renkain varustettu (400 x 16") teli-akselisto.Kylvö-, muokkaus- ja sadonkorjuutyöt pyritään ajoittamaan mahdolli-simman kuivaan aikaan.

Navetan muutoksiaNavetassa suoritetaan muutostöitä ja eläimille järjestetään ulkoilumah-dollisuus myös talvella. Parsinavetassa kytkytlaitteet uusitaan eläintenhelpomman uloslaskun takia ja siksi että eläimet pääsevät liikkumaanparsissa luonnollisemmin. Poikiville lehmille järjestetään poikimakar-sina. Pikkuvasikat aletaan juottaa tuttiämpäristä vierihoidon jälkeen.Isommille vasikoille järjestetään kuivikepohjainen ryhmäkarsina. Ruo-kinnassa käytetään säilörehuvaltaista ruokintaa ja valkuaistiiviste vaih-detaan kotoiseen herneeseen.

MarkkinointiMaito myydään LUOMU-maitona sitä keräävään ja jalostavaan meije-riin. Peruna ja leipäviljat kauppakunnostetaan ja myydään suoraan vä-hittäisliikkeisiin ja leipomoille.

KatelaskelmatSeuraavassa on laskettu keskisuomalaiselle Mäkitalon esimerkkitilalleviljelykierron eri kasvien katetuotot vuoden 2002 hinnoilla. Mukana onmyös yhteenvetona viljelykierron keskimääräinen katetuotto, johon ko-tieläintuotteet on sisällytetty. Katetuotto on laskettu yhdellä hinnalla.

Page 472: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

469

Page 473: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

470

Page 474: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

471

Page 475: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

472

10.3 LUOMUMAATALOUDENKANNATTAVUUS

Luonnonmukaisen maatalouden kannattavuus on EU:nmaatalouspolitiikan mukanaan tuoman toimintaympäristönaikana ollut kannattavuuskertoimella mitattuna keskimää-rin lähes tavanomaisen maatalouden tasoa. Tilojen välinenkannattavuuden vaihtelu on ollut tavanomaista suurempaasamoin kuin vuosittainen vaihtelu. Viljelijän henkilökohtai-nen panos on luomutuotannon talouden hoidossa keskeinenkannattavuuteen vaikuttava tekijä. Satotasot laskevat keski-määrin noin 15–40 %, työntarve muuttuu tuotantosuunnas-ta riippuen 0 +/– 15 %, muuttuvat kustannukset pieneneväthieman kasvinviljelyssä ja tuottajahinnat ovat keskimäärinn. 10–35 % korkeampia.

Tuotannon kannattavuuteen vaikuttavat saavutetut kus-tannussäästöt, tuotteista saatu lisähinta, satotaso ja -vaihte-lu. Tulokseen vaikuttaa esim. perunan ja vihannesten vilje-lyssä myös lisätyön sekä investointien tarve. Pelkästäänsaavutettuun satotasoon ja tuloihin ei pidä tuijottaa. Kannat-tavan tuotannon peruslähtökohta on, että kustannukset pi-detään pitemmällä tähtäimellä tuloja pienempinä.

Luomutuotannossa taloudellinen onnistuminen on mer-kittävästi riippuvainen siitä, mitä tuotteita tilalla tuotetaan.Lisähintaa tarvitaan tuotantosuunnasta riippuen korvauk-seksi pienemmistä sadoista, lisätyöstä ja suuremmista vilje-lyn riskeistä sekä mahdollisesti tarvittavista investoinneista.Myös siirtymisen suunnittelu ja opiskelu maksaa samoinkuin tuotannon valvonta. Onnistuneeseen tulokseen pääse-

Kannattavan tuotannonperuslähtökohta =kustannukset pidetään pitemmällätähtäimellä tuloja pienempinä.

TUOTTOJEN JA KUSTANNUSTEN VÄLISEN SUHTEENVAIKUTUS TOIMINNAN TALOUDELLISUUTEEN

Page 476: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

473

miseksi tarvitaan kiinnostusta ja hyvää suunnittelua sekäammattitaitoa.

Suomessa on seurattu luomutilojen kannattavuutta kir-janpitotiloilla vuodesta 1994 lähtien. Oheiseen taulukkoonon koottu keskeisimpiä taloudellista tulosta osoittavia tun-nuslukuja luomu- ja tavanomaisilta kirjanpitotiloilta vuosil-ta 1998–2001. Aikaisempien vuosien tulokset on julkaistuMTTL:n tiedonantoja sarjassa 208/1996 ja tutkimuksia sar-jassa 220/1997 ja 240/2000.

Kannattavuuskirjanpitotila-aineistossa luomutilojenmäärä edustaa melko hyvin niiden suhteellista osuutta kokotilamäärästä. Luomutuotantoa harjoittaneet tilat ovat saa-neet keskimääräistä enemmän tukia ja päässeet suurempaankokonaistuottoon, mutta myös kustannukset ovat olleetsuurempia. Yrittäjän voittoa eli absoluuttista euroissa mitat-tua tulosta ei ole syntynyt kummassakaan tuotantotavassaeli molemmat tuotantotavat ovat tuottaneet keskimäärintappiota. Kustannusten tulisi olla näiden tappioiden verranpienempiä, jotta yrityksen kokonaistuotto olisi riittänytkattamaan tuotantokustannukset. Kannattavuuskerroineli suhteellinen kannattavuus on luomutiloilla ollut aavis-tuksen parempi. Kummassakaan tuotantotavassa ei kui-tenkaan ole päästy asetettuihin palkka (n. 8 euroa/tunti) jaoman pääoman korkovaatimuksiin (5 %). Kannattavuus-kerroin kuvaa tuotannon kannattavuuden lisäksi myös

LUOMU- JA TAVANOMAISTEN KIRJANPITOTILOJEN TULOKSIA 1998-2001.

1998 1999 2000 2001

Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om.

Kirjanpitotilojen määrä 51 945 73 885 70 869 70 822

Kokonaistuotto 75 323 78 517 91 394 79 770 95 608 88 611 91 520 92 614– josta tuet 35 588 28 954 40 476 29 527 47 252 34 352 47 464 36 445

Kustannukset 61 272 60 669 73 368 62 473 73 012 65 045 69 268 69 183

Yrittäjätulo 14 052 17 848 18 026 17 297 22 596 23 566 22 252 23 431

Yrittäjäperheenpalkkavaatimus 20 936 23 660 21 849 23 572 22 952 24 699 22 150 25 259

Oman pääomankorkovaatimus 6 999 8 310 8 297 8 568 8 660 8 594 8 396 8 833

Yrittäjän voitto -13 884 -14 122 - 12 120 - 14 843 - 9 017 - 9 727 - 8 295 - 10 661

Kannattavuuskerroin 0,50 0,56 0,60 0,54 0,71 0,71 0,73 0,69

Vastattavaa 204 963 215 857 243 721 225 331 266 131 229 081 245 396 235 886– josta oma pääoma 139 654 168 114 169 671 174 438 178 015 175 648 174 206 179 882

Omavaraisuusaste 68,1 % 77,9 % 69,6 % 77,4 % 66,9 % 76,7 % 71,0 % 76,3 %

MTT/ Taloustutkimus

Page 477: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

474

SATOTULOKSIA VUOSILTA 1999-2002

1999 2000 2001 2002

Luomu % tav.om. Luomu % tav.om. Luomu % tav.om. Luomu % tav.om.

Ohra 1 930 71 2 010 57 2 020 61 2 420 73

Kaura 1 600 65 2 190 62 2 010 65 1 940 58

Kevätvehnä 1 410 67 1 880 53 1 970 57 1 900 60

Syysvehnä 1 790 69 1 610 44 1 690 51 1 970 52

Ruis 1 510 79 1 500 62 1 440 65 1 520 63

Vilja+Palkovilja 1 660 77 2 430 80 2 260 83 2 070 82

Herne 1 190 79 1 540 56 1 770 84 1 770 84

Peruna 17 540 72 10 310 36 13 250 54 12 930 53

Kuivaheinä 2 830 83 3 100 83 2 930 81 3 130 85

Säilörehu 10 170 52 16 680 87 13 370 76 13 370 76

Luonnonmukainen maatalous. Tilastoja 1999, 2000, 2001 ja 2002, KTTK

kannattavuuskehitystä, sillä laskennassa otetaan huomi-oon työn ja pääoman käyttömäärissä tapahtuneet muutok-set. Luomutiloilla tuotantoon on sitoutunut jonkin verranenemmän pääomia ja luomutilojen omavaraisuusaste onollut tavanomaisia tiloja pienempi. Ero ei kuitenkaan olekovin suuri.

Satotaso voi luomuviljelyssä nousta huomattavan kor-keaksi, kuten oheiset Öjebyn tutkimusaseman tuloksetPohjois-Ruotsista osoittavat. Tutkimuksessa koeasemajaettiin kahteen noin 50 ha viljelykiertoon ja vastaavaanmäärään lypsykarjaa. Tulokset ovat tilamittakaavan sato-tuloksia ja havainnollistavat ammattitaitoisen luomuvilje-lyn mahdollisuuksia.

NURMEN, OHRAN JA PERUNAN SATO T/HA ÖJEBY 1990–2000

Jonsson 2001 © Hy/Mli Rajala 2003

Ammattitaito on tärkeinkannattavuuteen vaikuttavatekijä

Page 478: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

475

LUOMUTILAN TALOUTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Luomutilan talouteen edullisestivaikuttavia tekijöitä– tasapainoinen tilakokonaisuus– tasapainoinen viljelykierto– nurmisadon hyväksikäyttö-

mahdollisuus– peltojen kasvukunto hyvä– pellot hyväkuntoisia kivennäismaita– kuivatus hyvä, peruskalkitus tehty– maiden multavuus korkeahko– apilanurmet ja muut typensitojakasvit

menestyvät hyvin– pienet muuttuvat kustannukset– siirtyminen mahdollista pienin

investoinnein– kiinteät kustannukset kohtuullisia– pienet väkirehu- ja

eläinlääkintäkustannukset– hyvä ammattitaito ja yhteistyö– hyvin toimiva markkinointi– lisähinnat– tuotantotuet– matalahintajärjestelmään siirtyminen

Luomutilan talouteen epäedullisestivaikuttavia tekijöitä– peltojen kasvukunto heikko– multavuus alhainen ja rakenne huono– runsaasti turvemaita– peltojen perusparannustarve suuri– nurmen hyödyntäminen heikkoa– yksipuolinen tuotantorakenne– yksipuolinen viljelykierto– satotason lasku– tuotostason lasku– lisätyön tarve– heikko siirtymisen suunnittelu– siirtymiseen tarvittavien investointien

tarve suuri– kiinteät kustannukset suuria– heikosti toimiva markkinointi ja suuret

markkinointikustannukset– luomuvalvontakustannus

+ –

Page 479: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

476

10.4 TALOUDEN SUUNNITTELUSIIRTYMÄVAIHEESSA

Siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn on syytä sel-vittää, miten tilan taloudelliset toimintaedellytyksetmuuttuvat. Sekä tuloihin että kustannuksiin vaikuttavis-sa tekijöissä on odotettavissa muutoksia. Muutokset ovathuomattavassa määrin tilakohtaisia.

VILJELYKIERTO JA SATOTASOLuomutuotannossa tilan taloudelliselle tulokselle toimi-va viljelykierto on ratkaisevan tärkeää. Apilanurmea,hernettä ja mahdollisesti muita palkokasveja tarvitaanturvaamaan tilalla tarvittavan typen saanti sekä pitämäänyllä maan kasvukuntoa. Mikäli nurmea tai viherlannoi-tuskasvustoa ei voida käyttää tilalla, ne voivat tuottaanegatiivisen katetuoton.

Viljakasvit eivät pysty omavaraiseen typensidontaan,joten ne tarvitsevat hyväkuntoisen maan ja hyvän typen-sitojaesikasvin tuottaakseen kohtuullisen sadon. Kannat-tavuuden selvittämisessä ei siksi voida verrata suoraanyksittäisten kasvien kannattavuuksia, vaan vertailu ontehtävä erilaisten viljelykiertojen välillä.

Koko viljelykierron suunnittelu ja esikasvivaikutus-ten hyväksikäyttö vaikuttavat merkittävästi saavutetta-vaan satotasoon. Erityisesti siirtymävaiheessa viljely-kierrolla ja esikasveilla on suuri vaikutus satotasoon jaedelleen taloudelliseen tulokseen. Palkokasveilla voi-daan saavuttaa lähes tavanomainen satotaso. Viljojen sa-totaso on palkokasvien (edulliset esikasvivaikutukset)jälkeen (noin 80–90 %) huomattavasti suurempi kuinviljojen jälkeen (noin 50–70 %). Edelleen maan yleinenkasvukunto ja lannan käyttömahdollisuudet vaikuttavatmerkittävästi saavutettavaan satotasoon.

TILAN EDELLYTYKSETEri tilojen soveltuvuus luomutuotantoon vaihtelee suu-resti. Jotta voitaisiin arvioida jo siirtymisen suunnittelu-vaiheessa tilan taloutta siirtymisen jälkeen, tulee ensinlaatia viljelykiertosuunnitelma. Sen jälkeen arvioidaaneri kasvien satotasot ottaen huomioon esikasviarvo, käy-tettävissä olevan (kotoisen) lannan määrä sekä maankasvukunto. Sitten lasketaan katetuottomenetelmällä ta-loudellinen tulos koko kierrolle kotieläintuotanto mu-kaan lukien, jotta saadaan kuva tilan luomutuotannonmahdollisuuksista taloudelliselta kannalta.

Page 480: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

477

Katetuoton lisäksi huomioon tulee ottaa myös mahdolli-set siirtymisen edellyttämät investoinnit sekä tilan mak-suvalmius siirtymisen aikana. Tilakohtaiset vaihtelutvoivat olla suuria mm. tarvittavien investointien osalta.

MUUTTUVAT KUSTANNUKSETMuuttuvissa kustannuksissa on luomutuotannossa saavu-tettavissa säästöjä. Säästöjä syntyy mm. lannoituksessaja kasvinsuojeluaineissa sekä esim. eläinlääkinnässä.Kasvinviljelyn muuttuvat kustannukset saattavat ollahuomattavasti pienemmät kuin tavanomaisessa viljelys-sä. Kotieläintuotannossa kustannusten alennus on pie-nempää. Säästöt ostopanoksissa kompensoivat osittainpienempiä satoja.

TYÖN TARVEIhmistyön tarve luonnonmukaisessa perusmaataloudessaon lähes sama kuin tavanomaisessakin maataloudessa.Työn tarve vaihtelee tuotantosuunnittain kuitenkin mel-ko paljon. Nautakarjatiloilla lisätyötä ei välttämättä juu-rikaan tarvita, kun taas vihannesviljelyssä lisätyön tarveon suurin. Työvaiheittain luonnonmukainen ja tavan-omainen viljely poikkeavat jonkin verran työtarpeeltaan.Rikkakasvien hallinta, lannan huolellisempi käsittely jamaan muokkaus ovat tärkeimmät lisätyötä aiheuttavatkohteet luomutuotannossa. Konetyötä tarvitaan myösjonkin verran enemmän, lähinnä maan muokkaukseen,mekaaniseen rikkakasvien torjuntaan ja kompostointiin.

Työn menekin vaihteluihin kasvukauden eri aikoinavaikuttaa oleellisesti se, mikä on tuotantosuunta ja min-kälainen viljelykierto valitaan. Työhuippujen muutoksettulee kartoittaa ja niihin tulee varautua ennakolta.

KIINTEÄT KUSTANNUKSETKonekustannukset saattavat luomutiloilla nousta helpos-ti tavanomaista suuremmiksi. Monipuolisemmasta tuo-tannosta johtuen luomutiloilla saatetaan tarvita useampiakoneketjuja. Kasvinsuojeluruiskua ja kylvölannoitinta eiyleensä tarvita, mutta niiden asemesta saatetaan tarvitarikkakasviäes ja yleisperävaunu tai ilmastin. Tästä huo-limatta konekustannusten ei tarvitse olla luomutiloillatavanomaista suurempia. Huoltamalla koneet hyvin,käyttämällä niitä pitkään ja tekemällä koneyhteistyötälähiseudun viljelijöiden kanssa voidaan konekustannuk-sia laskea.

TYÖHUIPUT ERITUOTANTOSUUNNISSA JAVILJELYKIERROISSA

Lötjönen ja Muuttomaa 2003

Page 481: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

478

Rakennuskustannuksissa ei tarvitse olla viljelymenetel-mästä johtuvia eroja. Lantavarastojen tulee olla kunnossasekä luomu- että tavanomaisilla tiloilla. Vilja- ja säilörehuvarastoidaan samoin kuin tavanomaisessa tuotannossa.Apilaheinän kuivaukseen tarvitaan yleensä varastokuivu-ri. Edullisia rakennusratkaisuja etsien, huolella suunnitel-len ja toteuttaen, rakennuskustannuksissa voidaan säästäämerkittävästi. Luonnonmukaiseen kotieläintuotantoonsiirryttäessä tarvitaan useinkin merkittäviä peruskorjauk-sia. Eläintä kohti tarvitaan pinta-alaa enemmän, mutta ra-kentaminen voidaan toteuttaa edullisin ratkaisuin.

Vieraan pääoman määrä ja korkokustannus vaikutta-vat merkittävästi tilan kannattavuuteen. Velkaisen tilansiirtämisessä luomutuotantoon tulee edetä hyvin harki-ten. Kannattavuuden lisäksi maksuvalmiuteen on tar-peen kiinnittää eri vuosina erityistä huomiota. Tuotanto-suunnan muutos on velkaisella tilalla harvoin taloudelli-sesti perusteltua.

Maasta aiheutuva kustannus peltoa ostettaessa taivuokrattaessa sekä koko maatilan hinta esim. sukupol-ven vaihdoksissa vaikuttaa merkittävästi tuotantokustan-nuksiin.

LUOMUTUOTTEIDEN MARKKINOINTIUseissa tapauksissa markkinointitaito on tärkeä edellytyskannattavalle tuotannolle, koska usein omatoiminenmyynti suoraan kuluttajalle tai vähittäiskauppaan on li-sähinnan saannin edellytys. Tuotteiden markkinointiakehittämällä voidaan monesti vaikuttaa ratkaisevasti tuo-tannon kannattavuuteen. Mikäli tuotteet saadaan myytyäluomutuotteina lisähinnalla kohtuullisin markkinointi-kustannuksin, on tällä merkittävä vaikutus tuotannonkannattavuuteen. Luomutuotteista tuottajille maksettavathinnat ovat olleet noin 10–30 % tavanomaisten tuottei-den hintoja korkeampia.

TUETLuomutuotantoon siirtyviä tiloja on tuettu vuodesta 1990lähtien erityisellä luomutuella. Nykyisin aloittaville luo-mutiloille maksetaan noin 150 euron siirtymävaihetukeaja vakiintuneille luomutiloille noin 100 euron tukea heh-taaria kohti. Luomutilat saavat myös muille vastaavilletiloille maksettavat CAP-, LFA-, ympäristö- ja kansalli-set tuet. Maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä onesitetty luomutuotannolle maksettavaksi CAP-tuen osa-na erillistä luomutukea.

Tilakohtaisia työnkäytön tavoitteita- Työllistää itsensä ja perheen jäsenet?- Riittävä vuosiansio vai korkea

tuntipalkka (vähän työtunteja) ?- Täystyöllisyys ympäri vuoden vai

mahdollisimman vähän työtä?

Page 482: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

479

SIIRTYMISESSÄ TARVITTAVIA INVESTOINTEJASiirtyminen luomutuotantoon voi edellyttää investointi-en tekemistä, jotta tuotantoa saatetaan ylipäätään harjoit-taa tai että sen harjoittamiselle saataisiin kohtuullisetmenestymisen edellytykset. Investointeja voidaan tarvi-ta peltojen peruskunnon parantamiseen, ravinteiden kier-rätyksen tehostamiseen, sadonkorjuun kehittämiseen,rikkakasvien hallinnan parantamiseen, lisäpellon han-kintaan ja tietotaidon hankintaan sekä kotieläintuotan-nossa kotieläinrakennusten muutostöihin.

10.5 TUOTANTOSUUNTAKOHTAINENKANNATTAVUUS

NAUTAKARJATILATMaito- ja naudanlihatiloilla apilanurmi on keskeinenkasvi. Nurmi on luomuviljelyssä kilpailukykyinen, kos-ka siitä on mahdollista saada lähes yhtä korkeita rehu-satoja kuin tavanomaisessakin viljelyssä (keskimäärinnoin 80 %). Nurmen hyvä taloudellinen kilpailukyky eijohdu siitä, että tuotteista maksetaan lisähintaa, vaan ettäsen viljelykustannukset ovat tavanomaista pienemmät.

Monipuolinen viljelykierto on tarpeen mm., jotta rik-kakasvit voidaan pitää hallinnassa. Viljelykierto on riip-puvainen eläinten määrästä suhteessa peltoalaan. Tilalla,jolla viljellään rehua lähinnä omalle karjalle, voi kannat-tavuus olla verrattavissa tavanomaiseen viljelyyn, jopailman lisähintaa. Satotason pieneneminen kuitenkin vä-hentää pidettävän karjan määrää tai rehua on tarpeen os-taa tilan ulkopuolelta. Lisärehun tarve voidaan tyydyttäämyös vuokraamalla tai ostamalla lisää peltoa.

Karjatilan myyntikasveiksi sopisivat hyvin esim. pe-runa tai leipävilja, joilla voidaan täydentää viljelykiertoasellaisilla tiloilla, joilla peltoalaa on riittävästi. Tällöinapilanurmi tuottaa typen ja lantaa on käytettävissämyyntikasvien lannoitukseen. Tällöin kannattavuus voitulla varsin kohtuulliseksi hyvän sadon ja siitä saatavanlisähinnan ansiosta. Maidosta ja lihasta mahdollisestisaatu lisähinta parantaa merkittävästi tuotannon kannat-tavuutta. Valio maksoi vuonna 2003 noin 5 senttiä/litraluomumaidolle lisähintaa.

Lisätyön tarve on luonnonmukaisella karjatilalla melkovähäinen, sillä eniten lisätyötä aiheuttavat suunnittelu, lan-nan käsittely, eläinten ulkoiluttaminen ja pellon perusparan-nukset. Monipuolista tuotantoa harjoittavilla tiloilla lisätyön

Luomuun siirtymisen investointeja

1. Peltojen kasvukunnon parantaminen• kuivatus, salaojituksen parantaminen,

pinnanmuotoilu• peruskalkitus• maata parantavien kasvien viljely• tiivistymisen vähentäminen;

pintapaineen ja akselipainojenpienentäminen

• multavuuden lisäys• siirrosmaan ajo

2. Ravinteiden kierrätyksen tehostaminen• lannan varastoinnin parantaminen• paremman lannankäsittely- ja

levityskaluston hankinta

3. Sadonkorjuun kehittäminen• heinänkorjuukalusto, latokuivuri• säilörehun korjuu ja varastointi• viherlannoituksen vaatima kalusto

4. Rikkakasvien hallinnan parantaminen• parempi kalusto perusmuokkaukseen ja

kesannon hoitoon• viherkesantomurskain• rikkakasviäes• harauskalusto• liekitin

5. Lisäpelto• karjatiloilla• korvaamaan pienempää rehusatoa/

tuotannon määrää• voidaan monesti vuokrata

6. Viljelijä• tietotaidon lisäys• verkostoituminen

7. Kotieläinrakennusten muuttaminenluomusäädöksiä vastaaviksi

• peruskorjauksen yhteydessä• laajennuksen yhteydessä

Page 483: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

480

tarve on keskimääräistä suurempi. Investointeja saatetaantarvita pellon perusparannuksiin (kuivatus ja kalkitus), lan-nan varastointiin ja käsittelyyn (lantalan kattaminen, ilmas-tin), apilan korjuun ja varastoinnin järjestämiseen, tiivisty-misen ehkäisyyn apilan korjuussa ja lannan levityksessäsekä mahdollisesti rikkaäkeen hankintaan.

Luonnonmukainen kotieläintuotanto edellyttää useinmuutoksia tuotantorakennuksissa. Mikäli tilan peltoalaja rehujen ostot pysyvät ennallaan, vähenee kokonais-työnmenekki karjamäärän pienenemisen takia. Mikälituotosmäärä pidetään ennallaan hankkimalla lisää peltoa,lisääntyy kokonaistyönmenekki hieman. Yhteistyö vä-hentää kokonaistyönmenekkiä selvästi.

Viljelyn riskejä nautakarjatilalla ovat apilan heikkotalvehtiminen epäedullisina talvina ja heikko kasvu kyl-minä kasvukausina.

Kirjanpitotoiminnassa mukana olleet nautakarjatilatovat kannattavuuskertoimella mitattuna pärjänneet hie-man paremmin kuin tavanomaiset tilat kaikkina tarkas-teltuina vuosina. Kumpikaan tuotantotapa ei kuitenkaanole tuottanut yrittäjälle voittoa eli asetettu palkkavaati-mus ja oman pääoman korkovaatimus ovat jääneet saa-vuttamatta. Luomutilat ovat päässeet suurempaan koko-naistuottoon ja saaneet enemmän tukia, mutta vastaavas-ti myös kustannukset ovat olleet suurempia. Luomutilo-jen omavaraisuusaste on myös ollut jonkin verran tavan-omaisia tiloja heikompi.

MAITOTUOTOKSET TAVANOMAISESSA JA LUOMUTUOTANNOSSA KG/PV,ÖJEBY1991-2000

Jonsson 2001

TYÖMENEKKI LUOMUMAIDONTUOTANNOSSA

Lötjönen ja Muuttomaa 2003 © HY Mli Rajala 2003

Page 484: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

481

SIKATILATLuomuporsaan- ja sianlihan tuotanto on Suomessa vielävähäistä. Luomusikatilan suurin haaste viljelyssä on saa-da viljelykierto toimimaan rikkakasvien hallinnan näkö-kulmasta, koska luomusikatilat ovat usein aikaisemminsuuntautuneet yksinomaan rehuviljan tuotantoon. Ravin-teiden kierrätykseen on näillä tiloilla hyvät mahdollisuu-det. Näin voidaan selvitä pienemmällä viherlannoitus-nurmialalla kuin puhtailla viljanviljelytiloilla.

Sianlihan hinta määrää hyvin pitkälle luomusianlihantuotannon kannattavuuden. Vaikuttavia tekijöitä hinnanlisäksi ovat lihantuotannon järjestäminen (rakennuskus-tannus, rehun saanti ja rehun hinta, rehunkulutus lihakiloakohti), markkinointi, lihan/porsaiden lisähinta sekä nur-men hyödyntäminen. Nurmirehu sopii nuorena sikojenrehuksi pienessä määrin käytettynä. Karkearehun varas-tointi ja syöttö tulisi järjestää kannattavasti vaikkapa naa-purissa olevan nautakarjatilan kanssa yhteistyötä tehden.

Lisätyötä aiheuttaa viljelykierron monipuolistaminen,lannan tarkempi käsittely ja kompostointi, rikkakasvientorjunta sekä apilanurmen hyödyntäminen. Kanatilat ovatsikatiloihin verrattavia. Niillä apilanurmen hyödyntämi-nen on vielä rajoitetumpaa kuin sikatiloilla. Nauta-, sika-

LUOMUNAUTAKARJATILOJEN KANNATTAVUUDEN TUNNUSLUKUJA VERRATTUNATAVANOMAISEEN NAUTAKARJATALOUTEEN 1998–2001

1998 1999 2000 2001

Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om.

Kirjanpitotilojen määrä 17 413 24 363 27 357 25 326

Kokonaistuotto 72 855 77 942 91 917 80 227 104 167 90 510 101 257 93 594- josta tuet 32 890 26 966 42 731 27 060 48 646 33 075 47 685 34 859

Kustannukset 51 930 54 895 66 940 56 189 72 849 61 035 73 184 64 759

Yrittäjätulo 20 925 23 047 24 977 24 038 31 318 29 475 28 072 28 835

Yrittäjäperheen palkka-vaatimus 28 597 32 665 30 407 32 584 29 613 34 792 30 989 35 067

Oman pääoman korko-vaatimus 7 126 7 639 8 411 7 936 9 070 8 208 8 985 8 742

Yrittäjän voitto - 14 797 - 17 257 - 13 842 - 16 482 - 7 364 - 13 525 - 11 901 - 14 974

Kannattavuuskerroin 0,59 0,57 0,64 0,59 0,81 0,69 0,70 0,66

Vastattavaa 202 980 201 173 268 569 208 123 284 165 217 530 264 268 226 017- josta oma pääoma 144 979 156 527 177 427 163 250 190 740 170 219 184 849 179 655

Omavaraisuusaste 71,4 % 77,8 % 66,1 % 78,4 % 67,1 % 78,3 % 69,9 % 79,5 %

MTT/Taloustutkimus

NURMEN JA OHRAN SEKÄ PERUNANTUOTANTOKUSTANNUKSET TAVAN-OMAISESSA JA LUOMUTUOTANNOSSA,ÖJEBY 1990–2000

Jonsson 2001 © HY Mli Rajala

Page 485: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

482

ja karjattoman viljanviljelytilan yhteistyönä toimivan vil-jelykierron aikaansaaminen voi onnistua edullisimmin.Mikäli tilan peltoala ja rehujen ostot pysyvät ennallaan,vähenee kokonaistyönmenekki eläinmäärän pienenemi-sen takia. Mikäli tuotosmäärä pidetään ennallaan hank-kimalla lisää peltoa, lisääntyy kokonaistyönmenekki.Yhteistyö vähentää kokonaistyönmenekkiä selvästi.

Luomusikatiloja on kannattavuuskirjanpitotiloina lii-an vähän, jotta niiden tuloksia voitaisiin julkaista.

KASVINVILJELYTILATPelkästään viljanviljelyyn erikoistuneilla tiloilla luomu-tuotanto on nautakarjatiloja vaikeampaa, mutta ei mah-dotonta. Näillä tiloilla on vaikea suunnitella hyvä vilje-lykierto ilman, että viherlannoitusnurmea otetaan mu-kaan vähintään kahtena vuotena kuudesta. Mikäli nur-mea ei voida myydä, vaaditaan kannattavaan tuotantoonkierron muilta kasveilta hyvää tuottoa.

Kiertoon tulee sisällyttää myös palkoviljoja, jottatyppihuolto toimisi. Näitä viljelyvarmuudeltaan epävar-mempia typensitojakasveja sekä apilanurmea on tarpeenviljellä vähintään puolella peltoalasta. Tällöin viljojensatotaso on riittävän kilpailukykyinen.

Luomuleipäviljaa voidaan myydä tavanomaista kor-keampaan hintaan (noin 30–35 %). Mutta myös rehuvil-jaa voidaan myydä luomukotieläintiloille korkeampaanhintaan (noin 10–25 %). Tämä lisää karjattomien tilojenmahdollisuuksia viljellä luonnonmukaisesti. Viljan sadotjäävät luomuviljelyssä pienemmiksi (noin 25–40 %). Sa-donalennus tavanomaiseen tuotantoon verrattuna riippuumaan kasvukunnon ohella ennen kaikkea kasvin paikas-ta viljelykierrossa ja lannan käytöstä.

Viherlannoituksen ja runsaan kompostin käytön jäl-keen viljasato voi olla lähes tavanomaisen sadon suurui-nen. Sitä vastoin huonon esikasvin jälkeen ja rikkakasvi-ongelmien takia sato saattaa jäädä vain puoleen tavan-omaisesta tai jopa pienemmäksi.

Lisätyötä aiheuttavat monipuolisempi viljelykierto,huolellisuus muokkauksissa sekä mekaaninen rikkakas-vien torjunta. Itse viherlannoitus voidaan hoitaa vähem-mällä työllä kuin vastaava viljanviljely. Puitava vilja-alaon myös pienempi. Näin kokonaistyömenekki voi laskeahieman ja työhuiput tasoittua. Tarvittava kone- ja kuivu-rikapasiteetti voi olla pienempi.

Mikäli tilan peltoala pysyy ennallaan, vähenee koko-

TYÖMENEKKILUOMUVILJANTUOTANNOSSA

Lötjönen ja Muuttomaa 2003 © Hy Mli Rajala 2003

Lötjönen ja Muuttomaa 2003 © Hy Mli Rajala 2003

TYÖMENEKKILUOMUSIANLIHATUOTANNOSSA

Page 486: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

483

naistyönmenekki. Mikäli tuotosmäärä pidetään ennal-laan hankkimalla lisää peltoa, lisääntyy kokonaistyön-menekki jonkin verran. Yhteistyö vähentää kokonais-työnmenekkiä selvästi.Mahdollisesti tarvittavia investointeja ovat pellon perus-parannukset (kuivatus ja kalkitus) sekä rikkakasviäes javiherlannoituskalusto sekä tiivistymisen ehkäisyyn tarvit-tava rengasvarustus muokkaus- ja sadonkorjuutöissä.

Viljatilan riskejä ovat mm. sadon määrä ja laatu, jotkavoivat vaihdella tavanomaista enemmän. Viljelyriskit (rik-kakasvit, taudit, tuholaiset, lannoitus, maan kasvukunto) onpyrittävä ehkäisemään ennakolta, koska niitä ei voida kor-jata kasvukauden aikana lisätyppilannoituksella ja torjunta-aineilla. Lisähinnalla voidaan saada kilpailukykyinen kan-nattavuus. Viljatilojen kannattaa toimia yhteistyössä nauta-karjatilojen kanssa, mikäli suinkin mahdollista, hyödyn-tääkseen tuottavammin viherlannoituskasvustoja. Viherlan-noituskasvustosta voidaan yleensä ottaa yksi rehusato vaa-rantamatta pellon typpihuoltoa. Yleensä rehua luovuttavaluomuviljatila saa vastineeksi lantaa nautakarjatilalta.

Siirtyminen on kannattavintanautakarjatiloilla.

LUOMUVILJATILOJEN KANNATTAVUUDEN TUNNUSLUKUJA VERRATTUNA TAVANOMAISIINTILOIHIN VUOSINA 1998–2001

1998 1999 2000 2001

Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om.

Kirjanpitotilojen määrä 18 123 28 123 26 129 28 125

Kokonaistuotto 58 433 49 216 50 729 50 336 57 063 56 088 50 873 52 480– josta tuet 28 828 26 227 29 467 28 360 32 796 30 312 33 506 30 857

Kustannukset 50 328 40 430 45 875 44 596 50 485 42 375 39 441 41 142

Yrittäjätulo 8 105 8 786 4 854 5 740 6 578 13 713 11 432 11 339

Yrittäjäperheen palkka-vaatimus 11 160 10 895 10 667 11 180 13 139 10 235 10 422 11 353

Oman pääoman korko-vaatimus 5 629 8 926 6 935 9 334 6 448 8 704 6 017 8 903

Yrittäjän voitto - 8 684 - 11 035 - 12 748 - 14 774 -13 008 - 5 225 - 5 008 - 8 918

Kannattavuuskerroin 0,48 0,44 0,28 0,28 0,34 0,72 0,70 0,56

Vastattavaa 163 774 211 339 178 483 227 634 200 628 217 918 177 123 216 824– josta oma pääoma 107 771 178 303 137 542 188 287 127 796 175 880 127 223 178 509

Omavaraisuusaste 65,8 % 84,4 % 77,1 % 82,7 % 63,7 % 80,7 % 71,8 % 82,3 %

MTT/Taloustutkimus

Page 487: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

484

Kannattavuuskirjanpitotoiminnassa mukana olevatluomuviljatilat ovat saavuttaneet kannattavuuskertoimel-la mitattuna lähes samanlaisen tuloksen kuin tavanomai-set viljatilat. Kummassakaan tuotantotavassa ei asetettuapalkkavaatimusta ja korkoa omalle pääomalle ole saavu-tettu. Luomutilat ovat olleet jonkin verran velkaisempiatiloja kuin tavanomaiset tilat. Kokonaistuotto molem-missa tuotantotavoissa on likimain samansuuruinen.Luomutilat ovat saaneet hieman enemmän tukia kuin ta-vanomaiset tilat.

10.6 YHTEISKUNTATALOUDELLI-NEN KANNATTAVUUSLuomutuotannon kannattavuutta on hyvä tarkastellasekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi maanviljavuuden kehittymisellä on luonnonmukaisessa vilje-lyssä pitkällä aikavälillä ratkaiseva merkitys satotasoonja edelleen viljelyn kannattavuuteen. Kokonaistaloudel-liseen kannattavuuteen vaikuttavat myös erilaiset, vielätoistaiseksi hinnoittelemattomat, luonnontaloudellisetkustannukset.

Ympäristön pilaantuminen aiheuttaa kustannuksia,joiden suuruus tulee konkreettiseksi esim. silloin, kunsaastuneen kaivon tilalle on tarpeen rakentaa uusi tai kunrehevöityvää järveä joudutaan kunnostamaan sen virkis-tyskäyttömahdollisuuksien turvaamiseksi. Vastaavastimaaseutumaiseman kunto on tärkeää esim. matkailulle jako. tilan tai alueen matkailutuloille sekä aluetaloudelle.

Luonnonvarojen, esim. lannoitteiden raaka-aineiden,ehtyminen lähisukupolvien aikana merkitsee itse asiassamaapallon tuotantopääoman vähenemistä. Tällaisia kus-tannuseriä ei vielä yleisesti oteta huomioon eri tuotanto-menetelmien taloudellisuusvertailuissa, vaikka ne voivatpidemmällä tähtäimellä vaikuttaa merkittävästi tilanpi-don taloudelliseen kestävyyteen ja lasten tai lastenlastenmahdollisuuksiin viljellä sukutilaa kannattavasti. Aihe-uttajaperiaatetta on alettu kuitenkin vähitellen soveltaamyös maatalouteen.

Julkisen talouden kannalta kannattavuus määräytyyesim. sen mukaan, paljonko tukea eri menetelmissä tar-vitaan suhteessa tuottoon tai tarvitaanko tukitoimenpitei-tä esim. ylijäämien maastavientiin.

Kun otetaan huomioon nämä ulkoisvaikutuksina il-

MAATALOUDENKOKONAISTALOUDELLINEN KATE

Page 488: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

485

menevät kustannuserät sekä yhteiskunnan panostukset,luomutuotanto on osoittautunut kokonaistaloudellistenlaskelmien perusteella tavanomaisen tuotannon veroi-seksi tai edullisemmaksi tuotantotavaksi.Inhimilliseltä kannalta kannattavuutta tarkasteltaessatuotantoa voidaan pitää kannattavana silloin, kun setäyttää viljelijäperheen sille asettamat tavoitteet vaikka-pa työn laadun suhteen.

Luomumaidontuotantoon siirtymisen yhteiskuntata-loudellista kannattavuutta on tutkittu Ruotsissa. Tulos-ten mukaan luomumaidontuotantoon siirtymisen ulkois-vaikutukset ovat niin paljon pienemmät, että luomumai-dontuotanto on kokonaistaloudellisesti 56,7 äyriä/kg(noin 7 sent/kg) tavanomaista edullisempaa. Oheisessakuvassa esitetään yritystaloudelliset tuotot, ulkoisvaiku-tusten nettokustannukset sekä yhteiskuntataloudellinenvoitto. Koska tuotot olivat samalla tasolla, ulkoisvaiku-

LUOMUMAATALOUDEN KOKONAISTUOTTOJA JA KUSTANNUKSIA

Tuottoja+ terveelliset elintarvikkeet+ maan kasvukunnon ylläpito (rakenne,

multavuus)+ puhdas juomavesi+ eroosion ehkäisy+ virkistysarvo – esim. puhtaat vesistöt+ maisemanhoito (matkailua varten)+ monimuotoisuuden hoito+ maan eliötoiminnan edistäminen+ hyvä huoltovarmuus

Kustannuksia– uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus

(lannoitteiden raaka-aineet, fossiilinen energia)– ilman laadun heikkeneminen (esim. kasvihuone-

kaasujen päästöt, torjunta-aineiden kulkeuma, lannan levityksen hajuhaitat ja happosateet)

– maan viljavuuden heikkeneminen (rakenne, humus)– juomaveden ja pintavesien saastuminen– eroosio– virkistysarvon lasku – esim. sinilevät– maiseman yksipuolistuminen– lajien väheneminen– maan eliötoiminnan heikkeneminen– heikko huoltovarmuus

+ –

Page 489: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

486

tusten nettokustannusten selvä vähennys luomumaidon-tuotannossa merkitsee, että luomutuotanto on yhteiskun-nan kannalta selvästi edullisempi tuotantotapa. Mahdol-lisia tuotteiden laadullisia eroja, terveysvaikutuksia, ris-kien muutoksia eikä huoltovarmuuden muutoksia ole si-sällytetty mukaan laskelmaan.

TULOKSIA SVEITSIN DOK-TUTKIMUKSESTASveitsissä tutkittiin luomun ja tavanomaisen viljelyn erivaihtoehtoja kahdella eri lannoitustasolla (0,7 ja 1,4 ey/ha). Noin 50 % tavanomaista pienemmällä lannoituksel-la luomusta saatiin noin 80 % satotaso verrattuna tavan-omaiseen sekä parempi maan viljavuus ja suurempi mo-nimuotoisuus. Lisäksi torjunta-aineiden päästöt vesiin jailmaan jäivät pois, koska niitä ei käytetty. Parempi ravin-netase pienensi osaltaan ravinteiden huuhtoutumisriskiä.Vähäisempi uusiutumattomien luonnonvarojen käyttömerkitsi kestävämpää viljelyä ja suurempi omavaraisuusparempaa huoltovarmuutta.

10.7 KANNATTAVUUDENPARANTAMINEN

YRITTÄJYYSMaataloudessa on yleisesti havaittu, että yritteliäät jaammattitaitoiset viljelijät saavuttavat keskimääräistä pie-nemmillä menoilla keskimääräistä suuremmat tulot. Li-

Tuloksia DOK-tutkimuksestaSveitsi 21-vuotinen tutkimusLuomu verrattuna tavanomaiseen

Panokset– Lannoitus n. 50 % pienempi/ha– Lannoitus n. 35 % pienempi/tuoteyksikkö– Ei synteettisiä torjunta-aineita– Energiaa 30–50 % vähemmän /ha– Energiaa n. 20 % vähemmän/tuoteyksikkö

Sadot– N. 80 % tavanomaisesta

Maan viljavuus– P- ja K-pitoisuus alempi– Pieneliöstöä enemmän– Lieroja enemmän– Biol. aktiivisuus suurempi– Eloperäisen aineen hajoaminen

nopeampaa– Mm fosfataasientsyymin aktiivisuus

suurempi– Humuksen muodostus runsaampaa– Maan rakenne parempi– Maan pH korkeampi– Sienijuuria enemmän

Monimuotoisuus– Kasvilajeja enemmän– Maakiitäjäisiä enemmän– Lieroja enemmän– Mikrobeja enemmän ja aktiivisempia

Mäder ym 2002

LUOMUMAIDON YHTEISKUNTATALOUDELLINEN VOITTO ÄYRIÄ/KG

Page 490: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

487

Menestyvä investoi tuottavasti

• tietotaitoon

• tuottavaan omaisuuteen

säksi he pystyvät rajoittamaan menojen kasvua parhai-ten. Menestyvät viljelijät ovat kiinnostuneita uudesta tie-dosta ja he käyttävät asiantuntijoita päätöksenteon apu-na. Yritteliäät viljelijät ovat suunnitelmallisia, laskelmal-lisia, yhteistyöhaluisia ja yhteistoimintaan aktiivisestiosallistuvia eli monin tavoin edelläkävijöitä.

TUOTTAVAT INVESTOINNITMenestyvät viljelijät panostavat tietotaitoon ja tuottavaanomaisuuteen, kuten pellon kasvukunnon, eläinaineksenlaadun sekä karkearehun laadun parantamiseen. Esim.hyväkuntoisen traktorin vaihtaminen uuteen tuo vain har-voin merkittävää lisätuloa. Tällöin investointi on kohdis-tunut tuottamattomaan omaisuuteen, vaikka tällaista in-vestointia voitaisiinkin puolustella verotuksellisilla syillä.

TILAN KEHITTÄMISEN STRATEGISET VALINNATLuonnonmukaiseen maatalouteen siirtyminen ja uudel-leenajattelu on hyvä tehdä tilan strategisen kehittämisenkautta. Luonnonmukaiseen maatalouteen siirtymisenstrateginen tavoite on varmistaa tilan toiminnan jatku-vuus kestävästi pitkällä tähtäimellä. Tämän tavoitteensaavuttamiseksi on virhe pitää mielessä vain lyhyen täh-täimen suurimmat tuotot. Kate on välttämätön edellytystilan toiminnan jatkuvuudelle, mutta pelkästään suurim-man katteen mukaan toimiminen voi jopa vaarantaa tilantoiminnan jatkuvuuden.

Tilan strateginen kehittäminen tarkoittaa järjestelmäl-listä tilan vahvuuksien ja heikkouksien analysointia sekätulevien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista ettähuomioonottamista. Mahdollisuuksia tulee hoitaa ja kehit-tää, sillä ne ovat tulevien tuottojen siemeniä. On syytä jat-kuvasti kysyä itseltään, mitä nyt on tehtävä, jotta tulevai-suudessa voitaisiin saada hyötyä näistä tiedoista.

Toiminta-ajatus ilmaisee tilan olemassaolon tarkoi-tuksen ja oikeutuksen, esim. mitä ja mille asiakasryhmil-le tilalla halutaan tuottaa tai tehdä paremmin kuin muut.Toiminta-ajatus on joustava kehys, joka suuntaa ja aut-taa päivittäistä päätöksentekoa. Se pohjautuu tilalla tär-keäksi koettuihin arvoihin.

Strategiat ovat toiminta-ajatuksesta käsin johdettujaperussuuntia ja teitä, joiden avulla tilan toiminnan tavoit-teet saavutetaan. Ne tarkoittavat sekä määrällisiä että laa-dullisia toimintalinjoja tilan toiminnan eri osa-alueilla.

Siirtymisen tavoite =varmistaa tilanpidon jatkuvuuskestävästi pitkällä tähtäimellä.

Yrityksen johtaminen

• Suunnittelu

• Päätöksenteko

• Toteutus

• Seuranta

• Analysointi

• Toiminnan kehittäminen

Page 491: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

488

Tilan strategisia valintoja– Myynkö tukkuun/teollisuudelle vai kehitänkö

suoramyyntiä?– Aloitanko uuden/uusia tuotantosuuntia vai

keskitynkö yhteen/muutamaan, jolla pyrinhuippuosaamiseen?

– Valitsenko intensiivisen vai laajaperäisentuotantotavan?

– Pyrinkö säästämään rahamenoja vai vähentämääntyönmenekkiä?

– Valitsenko työvaltaisen vai pitkälle koneistetuntuotannon?

– Teenkö kaikki itse vai pyrinkö yhteistyöhön toistenviljelijöiden kanssa vai käytänkö urakoitsijoita?

– Olenko valmis ottamaan riskejä vai keskitynkötuttuun ja turvalliseen?

YRITTÄJYYS JA TASAPAINOINEN OSAAMINENTuotannon kohtuullinen kannattavuus saadaan aikaankiinnittämällä huomiota viljelmän kaikkiin keskeisiinosa-alueisiin. Yritteliäät ja menestyvät viljelijät järjestä-vät tuotannon tasapainoisesti luonnon olot, tilan ominai-suudet ja ulkoiset tekijät huomioonottaen. Näin tuotanto-kustannukset saadaan pidettyä tuottoja pienempinä. Me-nestymiseen liittyy hyvän tuotannon hallinnan ohellayhä enemmän taitava ja toimelias liikkeenjohto sekä kus-tannus-, laatu- ja ympäristötietoinen tuotantotapa.

10.8 EU:N YHTEISENMAATALOUSPOLITIIKANUUDISTUS

Maatalouden toimintaympäristön muuttuminen Suomenliityttyä Euroopan Unioniin vuoden 1995 alusta toi mu-kanaan useita merkittäviä muutoksia luonnonmukaisenmaatalouden harjoittamisen edellytyksiin. EU-jäsenyy-den myötä tavanomaisen tuotannon kannattavuus aleninopeasti eurooppalaiselle hintatasolle siirryttäessä. Tuo-tantopanosten hinnoissa ei tapahtunut yhtä nopeaa hin-nanalennusta, jolloin vähemmän ostopanoksia käyttä-västä luonnonmukaisesta tuotannosta tuli houkuttelevavaihtoehto monille tiloille. Maatalouden saaman tuenmaksuperusteet muuttuivat samanaikaisesti tuotanto-määriin sidotusta hintatuesta enemmän viljelypinta-ala-ja eläinyksikköperusteisiksi. Osa siirtymäkauden tuista

TILAN VOIMAVAROJEN ANALYSOINTI

Tilan strategisen kehittämisen kolmeperustekijää

• tilan toiminta-ajatus

• siitä johdetut strategiat

• strategioiden muuttaminen käytännön

toimenpiteiksi

Page 492: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

489

jäi vielä tuotantomäärien perusteella maksettaviksi. Tä-män seurauksena luonnonmukaisesti viljelty peltoalanousi noin 7 prosenttiin kokonaispeltoalasta eli noin 150000 hehtaariin. Luomutuotannolle maksetaan lisäksierillistä luomutukea ympäristötuen erityistuista noin 150tai 100 euroa hehtaaria kohti riippuen siitä onko tilasiirtymävaiheessa vai vakiintuneessa luomutuotannossa.

Erilaiset tuet muodostavat tilojen kokonaistuloista jo30–50 % ja niiden maksu painottuu loppuvuoteen. Tuki-perusteet muuttuvat viimeisen EU:n yhteisen maatalous-politiikan uudistusehdotuksen myötä entistä enemmäntuotantoalapohjaisiksi ja samalla tukimääriä pyritään as-teittain pienentämään. Maaseutuyritysten maksuvalmiu-den säilyttämiseen on tulevaisuudessa kiinnitettävä ny-kyistä selvästi enemmän huomiota. Velkaisilla tiloilla oneniten vaikeuksia sopeutua uuteen käytäntöön.

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistusesityksen mu-kaan luomutuotanto on vapautettu pakollisesta kesannoin-nista ja vapaaehtoisesti kesannoiduilla aloilla voidaan kas-vattaa rehupalkokasveja. Valkuaiskasvien viljelyä tuetaanmyös erillisellä hehtaarikohtaisella valkuaiskasvituella.

EU:n sisämarkkinoilla vapautunut tuonti ja vienti tar-joavat uusia mahdollisuuksia, mutta tuovat samalla ko-venevan kilpailun luomutuotteiden markkinointiin. Eri-tyisesti luomujalosteille on tarjolla suuremmat markki-nat. Luomuviljan ajoittaista kotimaista ylituotantoa onpystytty viemään suhteelliseen hyvään hintaan EU:n si-sämarkkinoille.

Tuotteista saatavien tulojen merkitys tilojen talou-dessa on pienentynyt EU-jäsenyyden aikana, koska tuot-teiden hinnat ovat alentuneet lähelle maailmanmarkkina-hintoja ja viljelijöille tulonmenetykset on pyritty kom-pensoimaan pinta-ala- ja eläinkohtaisen tukijärjestelmänkautta. Harjoitettu maatalouspolitiikka on ohjannut tuo-tantoa entistä laajaperäisemmän tuotannon suuntaan, jol-loin esim. luomutuotanto on tullut suhteellisesti kilpailu-kykyisemmäksi.

Tilanhoidossa yrittäjyyden ja tiedon merkitys koros-tuu entisestään; tämä edellyttää mm. jatkuvaa kouluttau-tumista ja oman alan kehityksen seuraamista. Luomuvil-jelijöiden verkostoituminen ja yhteistoiminta yrityskoonkasvaessa tulee olemaan tärkeä mahdollisuus. Yritystenvälisellä yhteistyöllä voidaan alentaa tuotantokustannuk-sia ja tehostaa markkinointia.

Tilat, joilla on hyvä riskinkantokyky, tulevat menes-tymään parhaiten. Maaseutuyritysten oman pääoman

EU:ssa kilpailu kovenee -EU- Suomessa on maksuvalmiuteenkiinnitettävä erityistä huomiota.

Page 493: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

490

merkitys korostuu ja suhteellisen omavaraiset tilat pär-jäävät parhaiten.

10.9 ALOITTAVAN HAASTEITA JAAPUJA

Monet luomuviljelyyn siirtyvien viljelijöiden ongelmatjohtuvat huomattavalta osin siitä, että ei ole perehdyttyriittävästi luonnonmukaiseen maatalouteen ennen siirty-mistä ja siirtymisen aikanakaan ei oteta asioista tarpeek-si selvää.

Ongelmia esiintyy usein myös siinä, että ei hallitariittävästi uutta työtekniikkaa. Aina ei hallita tavan-omaistakaan työtekniikkaa tarpeeksi hyvin. Samoinsuunnittelu on useinkin riittämätöntä; pelkän viljelykier-ron suunnittelun lisäksi tarvitaan koko tuotantotekniikanja varsinkin maaseutuyrityksen koko liiketoiminnansuunnittelua.

Vastaan tulevat viljelytekniset ongelmat liittyvätusein maan kasvukunnon hoitoon erilaisilla maalajeilla(vaikeimpia ovat turvemaat ja vähämultaiset, raskaat ki-vennäismaat), sopivien maanmuokkaustapojen valintaaneri tilanteissa ja ennen kaikkea maanmuokkauksen so-peuttamiseen sääolosuhteisiin sekä lannoitukseen ja rik-kakasvien hallintaan. Lisäksi haasteena on usein myösse, miten oikeat asiat osataan suorittaa oikealla tavalla jaoikeaan aikaan.

Uudet investoinnit (esim. erikoiskoneet ja laitteet) jatarvikehankinnat, pienemmät sadot, taloudellinen epä-varmuus sekä työläämpi tuotteiden markkinointi ettätyövoimatilanne koetaan usein myös ongelmallisiksi.Vaikeudet ovat suurimpia pitkälle erikoistuneilla tiloilla(viljatilat, sikatilat). Ongelmana voi olla myös muidenasennoituminen luomuviljelyä aloittavaan viljelijään (vi-ranomaiset, neuvonta, naapurit).

LUOMUNEUVOJA VILJELIJÄN TUKENALuomuneuvonta käynnistyi maassamme Mikkelin eko-läänissä vuonna 1983 Joroisten kunnan palkatessa luo-muneuvojan. Sittemmin tehtävä siirtyi MaaseutukeskusMikkelin hoidettavaksi. Vuonna 1987 Maaseutukeskuk-set, Suomen 4H-Liitto, Puutarhaliitto sekä Biodynaami-nen yhdistys saivat valtionapua yhteensä kuuden luomu-neuvojan palkkaukseen. Lisäksi jokaiseen Maaseutukes-kukseen nimettiin luomuvastaava. Tämän jälkeen on li-

Luomuviljelyyn siirryttäessä:”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

Page 494: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

491

säksi saatu projektirahoitusta useiden luomuneuvojienpalkkaukseen. Nykyisin luomuneuvojia on työssä noin30 kpl. Heistä päätoimisia luomuneuvojia on 17 kpl.Neuvontaa on saatavilla pelto- ja puutarhaviljelyyn, ko-tieläintuotantoon, jatkojalostukseen ja yritystoimintaan.

Asiantunteva luomuneuvoja voi auttaa viljelijää mm.seuraavin tavoin:

– luomuviljelyyn siirtymisen tilakohtaistenedellytysten selvittäminen

– tarvittavien siirtymissuunnitelmien laadinta

– kasvukauden aikainen käytännönpellonpiennarneuvonta

– vuosittaisten viljelysuunnitelmien laadinnassaavustaminen

– tarvittavien investointien suunnittelu

– tarvikehankintojen neuvonta

– markkinointineuvonta

– talousneuvonta

– jatkojalostusneuvonta

– luomuvalvontaan liittyvä neuvonta

– viljelijäyhteistyön kehittäminen

– opintokäyntien järjestäminen

– peruskurssien järjestäminen ja pitäminen

– jatkokurssien järjestäminen

– puhelinneuvonta

– tiedottaminen ajankohtaisista asioista kirjeissä

– henkinen tuki ja kannustaminen

ITSENSÄ KEHITTÄMINENMenestyvän viljelijän tunnuspiirteisiin kuuluu, että hänkehittää itseään jatkuvasti. Hän opiskelee käyden erilai-silla kursseilla, kokeilee uusia asioita, etsii uusia mene-telmiä, kysyy asiantuntijoiden mielipiteitä ja käyttää hei-dän palveluitaan apunaan.

Luomuviljelijä voi kehittää itseään monin tavoin:

– osallistumalla luomuviljelyn peruskursseille (5 pv)

– käyttämällä luomuneuvojan palveluksia

Siirtymisessä mahdollisuuksiaja vaihtoehtoja on paljon,joten on syytä kysellä paljon.”Ei kysyvä tieltä eksy”

Page 495: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

492

– lukemalla ammattilehtiä (Luomulehti ja muut am-mattilehdet) ja käyttämällä Internetiä (www.luo-mu.fi) sekä osallistumalla keskusteluihin Internet-palvelujen keskusteluosastoilla (www.luomu.fi)

– lukemalla kirjallisuutta (luomukirjallisuus ja muuammattikirjallisuus)

– kokeilemalla uusia menetelmiä käytännössä omallatilallaan

– keskustelemalla toisten luomuviljelijöiden kanssaja ottamalla oppia heidän kokemuksistaan

– osallistumalla opintoretkille

– osallistumalla luomuviljelijöiden tapaamisiin

– osallistumalla jatkokursseille esim. 1–10 päivää

– käymällä luomujatkolinjan tailuomuammattikurssin.

Menestyvä kehittää itseään!

MENESTYKSEKÄSSIIRTYMINENLUOMUUN

Suunnittele

Päätös

Toteutus

Tiedon ja taidon

Seuranta

Analysointi

Kehittäminen

Page 496: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

493

KIRJALLISUUTTA

Ajankohtaista maatalousekonomiaa. 1996. Kirjanpitotilojen tuotantosuunnittaisia tuloksia, Tilivuosi 1994. Maataloudentaloudellisen tutkimuslaitoksen tiedonantoja 208/1996. Vammala 57 s. (Luomutilat s 46-49).

Alföldi, T., Schmidt, O., Gaillard, G., Dubois, D. 1999. Vergleichsversuch DOK: Erste Ökobilanz ueber eine ganzeFruchtfolge. Ökologie & Landbau. 2.

Alföldi, T. Spiess, E. Niggli, U. Besson, J-M. 1997. Energiebilanzen fuer verschiedene Kulturen bei biologischer undkonventioneller Bewirtschaftung. Ökologie & Landbau. 1.

Anon. 1991. Avomaavihannesten tuotantokustannukset. Maatalouskeskusten Liitto. Suunnitteluosaston sarja A 17.Helsinki. 98 s + liitteet.

Anon. 2002. Mallilaskelmat 2002. Mallilaskelmia kasvintuotannosta ja kotieläintaloudesta. Maaseutukeskusten Liitto.Helsinki.

Brorsson, K-Å. & Karlsson, R. 1998. Ekologiskt landbruk ur ett hållbart och företagsekonomiskt perspektiv. SwedishUniversity of Agricultural Sciences (SLU). Report 122. Uppsala. 161 s.

Campbell, D. 2001. Conviction seeking efficacy: Sustainable agriculture and the politics of co-optation. Agriculture andHuman Values 18. Pp. 353-363.

Ebbesvik, M. 1997. Nøkkeltall fra 13 gårder med økologisk drift. Resultater og kommentarer. Norsk senter for økologisklandbruk. NORSØK. 192 p.

Ekbladh, G., Ekelund-Axelson, L., Mattson, B. 1993. Ekologisk grönsaksodling – en företagsstudie. SLU. Avdelningenför Ekologiskt Lantbruk. 85 P.

Feldhege, M. 1999. Chemischer Pflanzenschutz zu teuer – volkswirtschaftlicher Gewinn durch Ökolandbau. Ökologie &Landbau. 1.

Granstedt, A. 1994. Siirtyminen luonnonmukaiseen viljelyyn. Omavarainen maatalous 3/1994. ss. 24-25.Grönroos, J. ja Seuri, P. 2000. Ajatuksia maataloustuotannon rakenteen muuttamisesta. Maatalouden tuotantotavat ja

ympäristö nro 431. Ss. 128-132.Jonsson, S. 2001. Öjebynprojektet - ekologiskt produktion av livsmedel.http://www.njv.slu.se/sections/animal

jebyns.cfm (Luettu 24.11.2003).Kallio, V. 1998. Luomu EU-Suomessa. Luonnonmukainen tuotanto viljelijöiden selviytymiskeinona maatalouden

muutoksessa. Julkaisuja nr 60. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 125 s.Kannattavan luomutuotannon edellytykset. 1998. Kotieläintilan luomuopas s. 12-18. Tieto tuottamaan 78/1998.Koikkalainen, K. 1992. Rautaista ammattitaitoa tarvitaan pyrittäessä runsaisiin satoihin. Omavarainen maatalous 3/92.

ss. 12-13.Koikkalainen, K. 1994. Luonnonmukaisen viljelyn talousseuranta. MTT, Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema

Partala. Tiedote.Kirjanpitotilojen tuloksia, Tilivuosi 1995. Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 220/1997. 112 s.

(Luomutilat s. 84-87)Kirjanpitotilojen tuloksia, Tilivuodet 1996 ja 1997. Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 240/2000.

Vammala 201 s. (Luomutilat s. 134-139).Kivinen, T. 2003. Luomusikala Suomen olosuhteissa. Maa- ja elintarviketalous 21. MTT. 78 s. (verkkojulkaisu

www.mtt.fi/met/pdf/met21.pdf)Koikkalainen, K. 1996. Luonnonmukaisen ja tavanomaisen viljelyn suhteellinen kannattavuus. Maatalouden taloudelli-

sen tutkimuslaitoksen tiedonantoja 210. Vammala 57 s.Koikkalainen, K. ym. 1998. Luomutuotannon kehittämisvaihtoehdot – taustamuistio kansallisen luomustrategian

suunnittelun pohjaksi. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Selvityksiä 6/1998. 44 s.Kröger, L. 2001. Luomutuotanto Suomessa 2010 – Luomuviljelijöiden tulevaisuuden näkemyksiä. MTT Taloustutkimus

(MTTL). Selvityksiä 13/2001. Helsinki. 55 s.Kuisma, J. 1993. Maaseudun EY-sopeutuksen vaihtoehdot. Sisäasiainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö.

Maaseutupolitiikan neuvottelukunta. Painatuskeskus Oy. 122 s.Kumm, K-I. 1999. Hållbar ekologisk köttproduktion. Swedish University of Agricultural Sciences (SLU). Report 129.

Uppsala 81 p.Köpke, U. 2002. Umweltleistungen des Ökologischen Landbaus. Ökologie & Landbau 122,2. Pp. 6-18.Laine, A. 1989. Luonnonmukaisen viljelyn työmenekit. Työtehoseura. Tiedote 371.Lampkin, N., Foster, C., Padel, S. & Midmore, P. 1999. The Policy and Regulatory Environment for Organic Farming in

Europe. Organic Farming in Europe: Economics and Policy, Vol. 1, Stuttgart: Universität Hohenheim. p.166.Lampkin, N., Padel, S. (toim.). 1994. The Economics of Organic Farming. An International Perspective. CAB Internatio-

nal. 468 p.Lampkin, N., Foster. C. & Padel, S. 1999. The Policy and Regulatory Environment for Organic Farming in Europe: Country

Reports. Organic Farming in Europe: Economics and Policy, Vol 2, Stuttgart: Universität Hohenheim. p. 428.Lundström, S. 1997. Bör vi dricka ekologisk mjölk? : en samhällsekonomisk jämförelse mellan konventionell ach

ekologisk mjölkproduktion. Swedish University of Agricultural Sciences (SLU). Uppsala.

Page 497: Luonnonmukainen maatalous

SIIRTYMINEN JA TALOUS

494

Luomuviljan tuotannon kannattavuus. 2000. Luomuviljan tuotanto s. 12- 15. Tieto tuottamaan 86/2000.Lyly, O. 1994. Luomutuotannosta miljardihyödyt yhteiskunnalle. Omavarainen maatalous 5/1994. ss. 8-9.Miettinen, A., Koikkalainen, K., Vehkasalo, V. & Sumelius, J. 1997. Luomu-Suomi? Maatalouden tuotantovaihtoehtojen

ympäristötaloudelliset vaikutukset –projektin loppuraportti. Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksenjulkaisuja 83. Vammala 124 s.

Muuttomaa, E. ja Lötjönen, T. 2002. Luomutuotannon työnmenekki ja tilayhteistyö. Työtehoseuran maataloustiedote 11/2002 (551) 6 s.

Mäder, P., Fliessbach, A., Dubois, D., Gunst, L, Fried, P, Niggli, U. 2002. Soil Fertility and Biodiversity in OrganicFarming. Reports. Science, vol 296. Pp. 1694-1697. http://www.fibl.org/english/research/annual-crops/dok/index.php

Offermann, F. & Nieberg, H. 2000. Economic Performance of Organic Farms in Europe. Organic Farming in Europe:Economics and Policy. Volume 5. 198 p.

Pretty, J.N., Brett, C., Gee, D., Hine, R.E., Mason, C.F., Morison, J.I.L., Raven, M.D. Rayment, M.D., van der Bijl, G.2001. Externe Kosten der englischen Landwirtschaft. Ökologie & Landbau. 2.

Pretty, J., Brett, C., Gee, D., Hine, R., Mason, C., Morison, J., Rayment, M., van der Bijl, G. Dobbs, T. 2001. PolicyChallenges and Priorities for Internalizing the Externalities of Modern Agriculture. Journal of EnvironmentalPlanning & Management. Vol. 44. Issue 2. Pp. 263-284.

Pretty, J., Brett, C., Gee, D., Hine, R., Mason, C., Morison, J., Rayment, M., van der Bijl, G. Dobbs, T. 2002. ExterneKosten der Landwirtschaft – Herausforderung für die Politik. Ökologie & Landbau 122,2. Pp. 19-24.

Pylkkänen, P. ja Kola, J. 1994. Elintarviketalouden huominen. Mikkelin läänin ja Etelä-Karjalan peruselintarviketalou-den kehittämisstrategiat. Mikkelin läänin maakuntayhtymä. Elintarviketalous-projekti 2/94.

Raffaelle, Z., Gambelli, D. 1999. Output and Public Expenditure Implications of the Development of Organic Farming inEurope. Organic Farming in Europe: Economics and Policy Volume 4. 66 p.

Rajala, J. 1991. Luomutilat taloudellisesti kestäviä Sveitsissä. Omavarainen Maatalous 4/91. ss. 19-20.Schepel, I. 1994. Luonnonmukaisen tuotannon ympäristöarvot. Esitutkimus. Julkaisuja nr 32. Helsingin yliopisto.

Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 39 s.Schepel, I. 1995. Öjebyn koeasema: vaivaton siirtyminen luomutuotantoon. Omavarainen maatalous nro 6. Ss. 8-11.Schepel, I. 1998. Pajariset eivät kadu luomutuotantoon siirtymistä. Luomulehti nro 1. Ss. 43-45.Seuri, P. 1992. Tehokkuuden mittarit: Omavarainen maatalous nro 3. S. 19.Seuri, P. 2000. Maatalouden tuotantorakenteen muutosten vaikutukset maataloustuotannon ympäristövaikutuksiin:

tarkasteltavat maataloustuotannon kokonaistuotantomallit. Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö nro 431. Ss.121-124.

Sinkkonen, M. 2001. Tuotantotavan ja –paikan vaikutukset Helsingissä kulutettavan rukiin energiataseeseen. Taloustut-kimus (MTTL), selvityksiä. 15.

Stolze, M. ym. 2000. The Environmental Impacts of Organic Farming in Europe. Organic Farming in Europe: Econo-mics and Policy Vol 6. 127 s.

Turkki, A. 1991. Yritteliäs viljelijä menestyy. Omavarainen Maatalous nro 4. ss. 16-17.Wolfert, J. 2002. Sustainable Agriculture: How to make it work? A modelling approach to support management of a

mixed ecological farm. Wageningen University dissertation no 3215. 279 P.Zanolli, R., Gambelli, D. & Vairo, D. 2000. Organic Farming in Europe by 2010: Scenarios for the Future. Organic

Farming in Europe: Economics and Policy, Vol . 8, Stuttgart: Universität Hohenheim. p. 87.

LINKKEJÄhttp://www.mtt.fi <http://www.mtt.fi/>Öjebyn tutkimusaseman luomututkimuksen tuloksia viljelystä jamaidontuotannosta Pohjois-Ruotsistahttp://www.njv.slu.se/sections/animal/jebyns.cfmFIBL, DOK-tutkimuksen tuloksia Sveitsistähttp://www.fibl.org/english/research/annual-crops/dok/index.php

Page 498: Luonnonmukainen maatalous
Page 499: Luonnonmukainen maatalous