portfolio mäkelä
DESCRIPTION
Portfolio sisältää koulutöitäni ja kuvia excursioistamme kahden vuoden ajalta.TRANSCRIPT
PORTFOLIO Mona Maria MäkeläM
MM
- esittely
- kerrostalo 2016
- Villa leheVä 2015
- kesäMökki 2015
- PaViljonki 2014
- PöMPeli 2014
- Muita koulutöitä
- excursiot
Mona Maria Mäkelä
7.4.1993hiihtäjäntie 2 a 1900810 helsinki
050 4616 756
Portfolio koostuu itseni esittelystä, oPiskel-uaikaisista töistä ja tekeMistäMMe excursiois-ta keVääseen 2016 saakka. Valtaosa töistä on tässä alkuPeräisessä PalautusMuodossaan. olen itse ollut Mukana järjestäMässä kolMea excursiota.
Portfolio 2016
sisällysluettelo
olen toisen Vuoden rakennusark-kitehtioPiskelija MetroPolian aM-Mattikorkeakoulusta. olen PositiiVi-nen ja yhteistyöhaluinen, hyMyileVä ihMinen. innostun herkästi uusista ideoista ja haasteista. työsken-nellessäni olen luoVa ja ahkera.
unelMista ja taVoitteista täMän Ver-ran - tahdon olla taitaVa suunnit-telija, joka on Mukana kehittäMässä innoVatiiVisia ratkaisuja ihMisten MuuttuViin tarPeisiin. aion jatkaa oPiskelua ylioPistossa sekä tahtoisin työskennellä ulkoMailla jossain Vai-heessa uraani.
VaPaa-aikani kuluu ystäVien seuras-sa sekä harrastusten Parissa. lau-laMinen on, arkkitehtuurin lisäksi, intohiMoni. saan energiaa Matkus-telusta ja uusista kokeMuksista.
kouluPäiVien ohella olen aktiiVisesti Mukana oPiskelijatoiMinnassa: olen rakennusarkkitehtikillan hallitukses-sa yhteistyöVastaaVa ja toiMin kaM-PukseMMe VertaistutorVastaaVana.
Mikä Mona?kielitaitosuoMi: äidinkieli
englanti: erinoMainen
ruotsi: hyVä
esPanja: tyydyttäVä
atk-taidotarchicad: hyVä
Word: hyVä
PoWerPoint: hyVä
excel: hyVä
indesign: alkeet
PhotoshoP: alkeet
autocad: alkeet
luottaMustehtäViä1/2016 -MetroPolia aMMattikorkeakoulun agricolan-kadun kaMPuksen Vastuututor
8/2015 -Vertaistutor
1/2015 -rakennusarkkitehtikillan hallituksen jäsen:yhteistyöVastaaVa 2016ViestintäVastaaVa 2015
kurssit ja koulutuksettyöturVallisuuskortti (VoiMassa 9/2019 asti)
sisällysluettelo
kerrostalo
GSEducationalVersion
KERROSTALO MONA MÄKELÄ - TIINA NYKÄNEN - NIKO OKSAPROJEKTI 5 RA-14 8.4.2016
GSEducationalVersion
3,0
00
0,310
0,1
67
0,8
89
2,1
00
+3,000
±0,000
1,800
3,0
00
0,1
67
+3,000
±0,000
GSEducationalVersion
3,0
00
0,310
0,1
67
0,8
89
2,1
00
+3,000
±0,000
1,800
3,0
00
0,1
67
+3,000
±0,000
GSEducationalVersion
0,1
67
1200
3,0
00
0,9
00
+3,000
+6,000+6,000
+9,000+9,000
+12,000+12,000
+15,000
287
167
888
3 0
00
GSEducationalVersion
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
2800
3 6
00
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
GSEducationalVersion
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
2800
3 6
00
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
GSEducationalVersion
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
2800
3 6
00
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
B
B
A
A
RAKENTEET
PERUSTUKSET JA ALAPOHJA
RAKENNUS PERUSTETAAN KALLIOLLE BETONIPAALUPERUSTUKSELLA. PERUSTUKSET SALAOJITETAAN. SOKKELIT OVATKIVIPINTAISIA ELEMENTTEJÄ.ALAPOHJANA ON MAANVARAINEN BETONILAATTA.RUNKO JA VESIKATTO
RUNGON MUODOSTAVAT TERÄSBETONISET SEINÄT, PILARIT, PALKIT JANIIHIN TUKEUTUVAT ONTELOLAATAT.VESIKATTEENA ON MUSTAKSIMAALATTU TERÄSKATE, SEKÄ OSINVIHERKATE.BETONIRAKENTEISEN YLÄPOHJAN PÄÄLLÄ PUURAKENTEINENKATTORAKENNE. YLÄPOHJANLÄMMÖNERISTEENÄ POLYSTYREENIERISTE.ULKOPUOLINEN VEDENPOISTO TAPAHTUU VESIKOURUILLA JASYÖKSYTORVILLA. KATTO VARUSTETAAN LUMIESTEILLÄ,KATTOSILLOILLA JA -TIKKAILLA.ULKOSEINÄT JA JULKISIVUT
ULKOSEINÄT OVAT LÄMPÖERISTETTYJÄ TERÄSBETONISIASEINÄRAKENTEITA. ULKOPINTA TIILIVERHOITU, SISÄPIHAN KOHDALLASELEKTIIVILASIA. TERÄSKATE JATKUU OSITTAIN KATOLTAJULKISIVULLE.PARVEKKEET
PARVEKKEET BETONIELEMENTTIRAKENTEISIA. KADUN PUOLELLASISÄÄNVEDETTYJÄ, PIHANPUOLELLA ULKONEVAT PARVEKKEETTUETAAN SEINÄRAKENTEESTA.LATTIA PESUBETONIPINTAINENPARVEKEKAITEET OVAT METALLIA. PARVEKKEET VARUSTETAANVEDENPOISTOJÄRJESTELMÄLLÄJA PARVEKELASITUKSILLA, SEKÄ KISKOILLA LIIKKUVILLA AURINGOLTASUOJAAVILLA METALLILEVYILLÄ.PORRASHUONE
PORRASSYÖKSY ON BETONIELEMENTTI JA KAITEET TERÄSRUNKOISIA.KERROSTASOLATTIAT JA SILLAT TUMMAA MOSAIIKKIBETONIA .SEINÄT JA KATOT ONMAALATTU, OSALLA ALAKATTO JA ÄÄNENVAIMENNUSLEVYT.VÄLISEINÄT
HUONEISTOJEN VÄLISET JA PORRASHUONEIDEN SEINÄTOVAT BETONIA. HUONEISTOJEN SISÄISET VÄLISEINÄTOVAT ERISTETTYJÄ TERÄSRAKENTEISIA KIPSILEVYSEINIÄ.KYLPYHUONEIDEN SEINÄT OVAT PÄÄOSIN KIVIRAKENTEISIA.HUONEISTON JA PARVEKKEEN VÄLISET SEINÄT LASIATERÄSKEHYKSILLÄ.HORMIT
HORMIT OVAT BETONISIA ELPO-NOUSUPUTKISTOELEMENTTEJÄ.IKKUNAT
ASUINHUONEIDEN IKKUNAT OVAT 3-LASISIA, SISÄÄN AUKEAVIAPUUIKKUNOITA, JOIDEN KARMIT JA PUITTEET OVAT MUSTAKSITEHDASMAALATTUJA SEKÄ ULOIN PINTA ALUMIINIVERHOILTU.OVET
ULKO-OVET OVAT MUSTAKSI MAALATTUJA METALLIRAKENTEISIALASIOVIA.YHTEISTILOJEN OSASTOIDUT OVET OVAT MAALATTUJATERÄSPALO-OVIA, MUUT OVET MAALATTUJA METALLI- TAILAAKAOVIA. HUONEISTOJEN PORRASTASO-OVET OVATKAKSIOVISIA, ULOMPI OVI MAALATTU VIILUPINTAINEN PUUOVI JASISEMPI OVI VALKOINEN LAAKAOVI. SISÄOVET OVATTEHDASMAALATTUJA LAAKAOVIA, SAUNOJEN OVET OVATKOKOLASIOVIA. PARVEKE- JA TERASSIOVET OVATLASIAUKOLLISIA ULOS AUKEAVIA PUUOVIA, JOIDEN KARMITJA PUITTEET OVAT TEHDASMAALATTUJA SEKÄ ULOIN PINTAON ALUMIINIVERHOILTU.
1.KRS +0.000
2.KRS +3.000
3.KRS +6.000
4.KRS +9.0005.KRS +12.000
PORRASKAAVIOT 1:50
LEIKKAUKSET 1:200
kolMen oPiskelijan ryhMänä suunniteltu kerrostalo on energiatehokas ja rouhea. sisäPiha hurMaa tunnelMallaan. huoneistoja 14kPl kerrosPinta-ala 1410M2
GSEducationalVersion
KERROSTALO MONA MÄKELÄ - TIINA NYKÄNEN - NIKO OKSAPROJEKTI 5 RA-14 8.4.2016
85 mm30 mm30 mm
220 mm
1. Julkisivumuuraus ja saumat rakennusselityksen mukaan2. Työvara, tuuletettu3. Mineraalivilla A2,s1,d0 (l D = 0,033 W/mk)4. Thermi Sol Platina -seinäeriste5. Kantava rakenne, teräsbetoniseinä rakennepiirustusten mukaan6. Pintamateriaali ja -käsittely huoneselityksen mukaan7. Saumatiiviste8. Karmirakenne
PALONKESTOLUOKKA REI 60
Lämmöneriste Thermi Sol Platina (l D = 0,031 W/mk)Pintavastukset Rsi + Rse = 0,17 m²K/W
U-arvo W/(m² K) 0,12
Thermi Sol PlatinaEristepaksuus mm 220 7.
8.
-+
1.2.3.4.5.6.
80 mm
85 mm30 mm30 mm
220 mm
1. Julkisivumuuraus ja saumat rakennusselityksen mukaan2. Työvara, tuuletettu3. Mineraalivilla A2,s1,d0 (l D = 0,033 W/mk)4. Thermi Sol Platina -seinäeriste5. Kantava rakenne, teräsbetoniseinä rakennepiirustusten mukaan6. Pintamateriaali ja -käsittely huoneselityksen mukaan7. Saumatiiviste8. Karmirakenne
PALONKESTOLUOKKA REI 60
Lämmöneriste Thermi Sol Platina (l D = 0,031 W/mk)Pintavastukset Rsi + Rse = 0,17 m²K/W
U-arvo W/(m² K) 0,12
Thermi Sol PlatinaEristepaksuus mm 220 7.
8.
-+
1.2.3.4.5.6.
80 mm
85 mm30 mm30 mm
220 mm
1. Julkisivumuuraus ja saumat rakennusselityksen mukaan2. Työvara, tuuletettu3. Mineraalivilla A2,s1,d0 (l D = 0,033 W/mk)4. Thermi Sol Platina -seinäeriste5. Kantava rakenne, teräsbetoniseinä rakennepiirustusten mukaan6. Pintamateriaali ja -käsittely huoneselityksen mukaan7. Saumatiiviste8. Karmirakenne
PALONKESTOLUOKKA REI 60
Lämmöneriste Thermi Sol Platina (l D = 0,031 W/mk)Pintavastukset Rsi + Rse = 0,17 m²K/W
U-arvo W/(m² K) 0,12
Thermi Sol PlatinaEristepaksuus mm 220 7.
8.
-+
1.2.3.4.5.6.
80 mm
PARVEKKEILLA SIJAITSEVATMETALLIPINTAISETAURINKOSUOJAT LISÄÄVÄTMIELENKIINTOISUUTTA JAMONIPUOLISUUTTA PINNASSAENTISESTÄÄN. AURINKOSUOJATOVAT MUUTELTAVISSA, JOLLOINRAKENNUKSEN ULKOMUOTOMUUTELTAVISSA VUOROKAUDENRYTMIN MUKAISESTILIIKUTTAMALLA SUOJIA.JULKISIVUJA ON MAHDOLLISTAMUOKATA MYÖS TULEVAISUUDENUUSIEN TARPEIDEN JAHAASTEIDEN MUKAISESTI.
JULKISIVU KOILLISESTA 1:200 JULKISIVU KAAKOSTA 1:200
JULKISIVU LOUNAASTA 1:200 JULKISIVU LUOTEESTA 1:200
1:20
RAKENNEDETALJI 1:20
MASSA ONYKSINKERTAINENSUORAKULMIOENERGIATEHOKKUUDEN TAKIA. JA OLEMMELUONEETARKKITEHTUU-RIAERITYISESTI ERILAI-SILLA MATERIAALEILLA.RAKENNUKSENVIHREÄÄ SYDÄNTÄYMPÄRÖIVÄTTIILIJULKISIVUT JAMUSTAT KUORET.KUORET ANTAVATRAKENNUKSELLE RYH-DIKKÄÄT KEHYKSET JAJULKISIVUMATERIAALINA OLEVA TIILI ONELÄVÄ-PINTAINEN.OLEMME ULKONÄÖLLI-SESTI TAVOITELLEENROUHEAA TEOLLISTATUNNELMAA, JOLLAKUNNIOITAMMEALUEENMENNEISYYTTÄ.
GSEducationalVersion
KERROSTALO MONA MÄKELÄ - TIINA NYKÄNEN - NIKO OKSAPROJEKTI 5 RA-14 8.4.2016
P
P
+11.0
+12.5
+15.0
STA
ND
SVIIK
INN
UM
MEN
KA
TU
ASEMAPIIRUSTUS 1:500PIHAPIIRUSTUS 1:200
2 4 6 8 10 M
5 10 15 20 25 M
PIHA ON METSIKÖN JATKE,JOSSA ON VARATTU TILAAMYÖSASUKKAIDEN OMILLEISTUTUKSILLE.JOSASUKKAILLA EI OLE HALUAKASVATTAA ITSEPUUTARHAA,VOIDAANNIIHIN ISTUTTAAHELPPOHOITOISIAHAVUKASVEJA. PIHALLA ONLAPSILLE TARKOITETUTHIEKKALAATIKKO JALIUKUMÄKI, JOIDEN LISÄKSIPIHALLA ON ERILAISIAREITTEJÄ JA TASOEROJA,JOTKA RUOKKIVATMIELIKUVITUSTA.OLESKELUKATOSTERASSEINEEN ONTARKOITETTU ESIMERKIKSIKESÄISIEN JUHLIENJÄRJESTÄMISEEN.
LUONTO ON OTETTU HUOMIOONENERGIATEHOKKAIDENRAKENTEIDEN JA EKOLOGISTENENERGIARATKAISUJEN LISÄKSIMYÖS RAKENNUKSENARKKITEHTUURISSA. OLEMMELUONEET SISÄPIHAN, MISSÄ ONMAHDOLLISUUS NAUTTIAVEHREYDESTÄ YMPÄRI VUODENJA SINNE ON MYÖS NÄKYMIÄASUNNOISTA. SISÄPIHAN ONAJATELTU OLEVAN VIEREISENVIRKISTYALUEEN JA PIHAN JATKESISÄLLE RAKENNUKSEENLISÄTEN ASUINMUKAVUUTTA JALUODEN MIELLYTTÄVÄNKOHTAAMISPAIKAN. SISÄPIHAVALAISTUU PÄÄOSINLUONNONVALOLLA.
+15.750
+12.750
1410KEM2
GSEducationalVersion
KERROSTALO MONA MÄKELÄ - TIINA NYKÄNEN - NIKO OKSAPROJEKTI 5 RA-14 8.4.2016
P
OH
OH/K25M2
WC/KPH3,5M2
445
445
445 445
445445
445
445
445
445
445
445
445
ASUNTOJEN JA SAUNAOSASTON PINTAKÄ-SITTELY JA VARUSTEET
PINNAT
LATTIA TAMMILAMINAATTIA, JALKALISTA PUUN VÄRINEN.SEINÄT MAALATTU VAALEIKSIKATTO MAALATTU JA/TAI RUISKUTASOITETTUKALUSTEET TEHDASVALMISTEISIA, VAKIOMALLISIAKIINTOKALUSTEITA.KEITTIÖN KODINKONEET
ASTIANPESUKONE, JÄÄKAAPPIPAKASTIN TAIJÄÄKAAPPI & PAKASTIN, INDUKTIO LIESITASO,ERILLISUUNI, LIESITUULETIN. KALUSTEETTEHDASVALMISTEISIA, VAKIOMALLISIA KIINTOKALUSTEITA.KYLPYHUONE
LATTIA VESIERISTETTY, LAATOITETTU 250X250MMTUMMANHARMAILLA LAATOILLA, VESIKIERTOI- NEN LATTIALÄMMITYS.SEINÄT VESIERISTETTY JA LAATOITETTU 400X200MMVALKOISILLA LAATOILLAKATTO ON SUOJAKÄSITELTY PANEELIALAKATTOKALUSTEET OVAT KOSTEUDENKESTÄVIÄ TEHDASVALMIS- TEISIA, VAKIOMALLISIA KIINTOKALUSTEITATILAVARAUSPYYKKIKONEELLE JA KUIVAUSRUMMULLE.SAUNA
LATTIA VESIERISTETTY, LAATOITETTU 250X250MM TUMMILLALAATOILLA, VESIKIERTOINEN LATTIALÄMMITYS SEKÄLAATOITETTU JALKALISTA.SEINÄT SUOJAKÄSITELTY PANEELI HAAPA 15X90KATTO SUOJAKÄSITELTY PANEELIALAKATTO HAAPA 15X90LAUTEET RUNKO PUUTA, ISTUINOSAT JA KAIDE HAAPAA 28X95VARUSTETAAN SÄHKÖKIUKAALLA
SISÄPIHAN PINNAT
LATTIA KIVETYSTÄ JA NURMEASISÄJULKISIVUT MUURATTUA TIILTÄKATTO JA YKSI SIVU SELEKTIIVILASIAPERGOLAT PUUTA
Villa leheVä
GSEducationalVersion
+3,000
1 kerros
+5,880
2 kerros
+8,380
3 Vesikatto
+3,000
1 kerros
+5,880
2 kerros
+8,380
3 Vesikatto
Julkisivut LeikkauksetTalo on sijoitettu rakennusalalletontin luoteiskulmaan. Olohuone jakeittiö alakerrassa sekä viherhuoneyläkerrassa ovat sijoitettu etelä-länsisuuntaan ja muut tilat avautuvatpohjoiseen ja itään. Tilasarja jatkuuterassille, missä voi nauttia kesäisinihanasta ulkoilmasta ja puutarhanantimista.
Yksinkertaiseen puujulkisivu-verhoiluun on luotu rytmiäaukotuksella ja kontrastilla mustienikkunanpielien ja vaalean verhoilunvälillä. Yläkerta on jätettyaukoitukselaan suljetummaksi, jottaalakerran monimuotoiset ikkunatsaisivat taspainoa. Yleisilme onkuitenkin haluttu säilyttäävertikaalisena.
Mona Mäkelä TXR 14S1 Pientaloprojekti
GSEducationalVersion
JK
PPPP
TERASSI
29,116 m2
TERASSI
33,129 m2
TERASSI
A: 56,530 m2
TERASSI
150,889 m2
13,585 m2
5,155 m2
7,950 m2
5,964 m2
Piha Puutarha
Mona Mäkelä TXR 14S1 Pientaloprojekti
Piha ja rakennus liittyvät vahvastitoisiinsa ja olen halunnut luodataloon mahdollisimman paljonulkotiloja käytettäväksi. Piha onensisijaisesti tarkoitettupelkästään erilaisten kukkivienkasvien istutuksille, ei niinkäänpihanurmikoksi. Puutarhassa onmyös kohtia olopaikoilla ja mm.pergolan tai puutarhakeinunsijoittaminen solisevan vedenviereen olisi fiksua.
Puutarhassa onriittävän paljonikivihreitä kasveja jatasoeroja pensaissa,jotta puutarhanäyttää talvellakinmiellyttävältä.Puutarha jatkuuparvekkeeltaautotallin katonpäälle viherkattona,minne voi sijoittaaistutuksia.Sisätiloissa kasveilleon varattu tilaaviherhuoneestayläkerran parvelta.
oMakotitalo suutarilassa on suunniteltu eläkeläisPariskunnalle. insPiraationa luonnon Muodot ja Materiaalit
kerrosala 150M2
kesäMökki
GSEducationalVersion
Makuuhuoneet 21,6 m2
JK
L 0
01
Keittiö ja ruokatila 25,1 m2
Terassi 17,6 m2
1
2
3
4
5
6
7
Sauna 7,2 m2
Pesuhuone 3,4 m2
WC 2,8 m2
Olohuone ja pukutila 23,2 m2
Terassi 46,6 m2
GSEducationalVersion
loMa-asunto järVen rannalla Virroilla on tunnelMaltaan MökkiMäinen, Mutta Varustelultaan nykyaikainen. huoneistoala 80 M2
GSEducationalVersion
PaViljonki “suunnittelukuMMina” reM koolhaas - PaViljonki PengerPuistossa on jännittäVä ja Veistoksellinen rakennus. kerrosala 65 M2
PöMPeli tilasoMMitelMa kuution sisälle. “Pyörre” tarjoaa Mielenkiintoisia reittejä, tasoeroja ja näkyMiä Vierailijalle. tilan koko 9Mx9Mx9M
koulutöitä Matkan VarreltaensiMMäinen PohjaPiirrokseni ikinä. 2014julkisiVusoMMitelMa, ässärinne. 2014
luonnoksia seurasaaresta, Pertinotsa. 2015
Pietari 2016 käViMMe Pietarissa osana kansainVälistyMiskurssia. Matkalla tutustuiMMe MoniPuolisesti Pietarin arkkitehtuuriin sekä VierailiMMe yit:n suurella työMaalla ja Paikallisten arkkitehtien koulussa. osallistuin Matkan aikataulutuksen suunnitteluun ja selVitin tietoja kohteista.
e x c u r s i o t
e x c
u r
s i o
t
aMsterdaM-rotterdaM 2015
Matka tehtiin osana arkkitehtuurin historia 2 kurssia. tutustuiMMe aMsterdaMin Perin-teiseen ja Moderniin arkkitehtuuriin. osallistuin Matkan järjestelyihin etsiMällä soPiVia taPoja liikkua hollannissa ja selVittäMällä MatkaliPPujen hintoja.
e x c u r s i o t
PäiVäretkelläMMe rotterdaMissa kuljiMMe Pyörällä tutustuen kauPungin eri osiin ja Mielenkiintoisiin rakennuksiin. käViMMe Myös Vierailulla kcaP:n kansain-Välisessä arkkitehtuuritoiMistossa.
e x c
u r
s i o
t
taMPere 2015 excursio järjestettiin taMPereen rakennusarkkitehtiPäiVien ohelle. Varsinaisen excursion järjestäjänä oli rakennusark-kitehtikilta. tutustuiMMe taMPereen MerkittäViMPiin kohteisiin ja taPasiMMe taMPereen rakennusarkkitehteja. olin osana suunnitteleMassa excursion ohjelMaa ja toteutusta Muiden killan hallituslaisten kanssa.
e x c u r s i o t
tallinna 2015
excursio järjestettiin osana arkkitehtuurin historia 1 kurssia. tutustuiMMe sekä tallinnan Moderniin että Perinteiseen arkkitehtuuriin. käViMMe Vierailulla tallinnan kauPunginVal-tuustossa sekä oPPilaitoksessa, joka järjestää tallinnassa arkkitehtuurikoulutusta.
e x c
u r
s i o
t