SANGEN MONET MERKITYKSET

Sangen-sanan syntaktis-semanttista tarkastelua vanhasta kirjasuomesta varhaisnykysuomeen

Itä-Suomen yliopisto

Filosofinen tiedekunta

Suomen kieli

Pro gradu -tutkielma

Suvi Halme

Helmikuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tietekunta Osasto

Humanistinen osasto

Tekijät – Author

Suvi Halme

Työn nimi – Title

Sangen monet merkitykset. Sangen-sanan syntaktis-semanttista tarkastelua vanhasta kirjasuomesta varhaisny-

kysuomeen

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of

pages

Suomen kieli Pro gradu -tutkielma

Sivuainetutkielma

Kandidaatintutkielma

Aineopintojen tut-

kielma

x 18.2.2017 74 sivua + 1 liite

Tiivistelmä – Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sangen-sanan syntaktis-semanttista kehitystä vanhan kirjasuomen kaudelta var-

haisnykysuomen kauden loppupuolelle (1540–1870-luku). Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia sanoja

sangen-sana määrittää ja millaisia merkityksiä se kontekstissaan saa. Nykysuomessa sangen-sanan merkityksiä

ovat ’hyvin’, ’kovin’ ja ’erittäin’. Pääasiassa tutkimuksessa keskitytään sangen-sanan syntaktisten ja semanttis-

ten piirteiden laadulliseen tarkasteluun, mutta tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös siihen, millaisessa mää-

rällisessä suhteessa sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat ovat toisiinsa ja mitkä ovat yleisimpiä yksit-

täisiä sangen-sanan määrittämiä sanoja.

Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 1410 esiintymästä, jotka on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen Vanhan

kirjasuomen korpuksesta ja Kielipankin Kansalliskirjaston lehtikokoelmassa olevista suomalaisista sanoma- ja

aikakauslehdistä, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1820–1870. Vanhan kirjasuomen kaudelta on kaikkiaan 810

esiintymää ja varhaisnykysuomen kaudelta 600. Tutkimusaineistoa tarkastellaan Ison suomen kieliopin ja sana-

kirjojen avulla. Teoriataustana käytetään kieliopillistumisesta ja intensiteettisanoista tehtyjä tutkimuksia.

Aineiston analyysissa selvisi, että sangen-sana määrittää vanhassa kirjasuomessa nykykielestä poiketen adjek-

tiivien, adverbien ja pronominien lisäksi verbejä. Niitä on 11 prosenttia kaikista sangen-sanan määrittämistä

sanoista. Varhaisnykysuomen kaudella sangen-sanan esiintymistä verbiä määrittäviä on enää noin 1 prosentti.

Verbejä määrittävä sangen-sana on useimmiten paljoutta ilmaiseva kvanttoriadverbi, joka saa merkityksen ’pal-

jon’. Määrittäessään verbin partisiippimuotoja sangen on täyteyden asteen adverbina ’täysin’, mutta määrittäes-

sään adjektiivistuneita partisiippeja, joita 1800-luvun aineistossa on runsaasti, sangen saa nyky-yleiskielessä tu-

tut merkityksensä ’hyvin, kovin, erittäin’. Tutkimustuloksista voi päätellä, että sangen-sanan merkityksessä on

tapahtunut muutos vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa. Muutosta on tapahtunut

myös siinä, että se ei enää ole yhtä usein verbin määritteenä kuin aiemmin.

Yleisin yksittäinen sangen-sanan määrittämä sana on suuri-adjektiivi (9,4 % kaikista esiintymistä) sekä vanhassa

kirjasuomessa että varhaisnykysuomessa. Muita yleisiä sangen-sanan määrittämiä sanoja koko aineistossa ovat

paljon-adverbi (6,2 % kaikista esiintymistä), suuresti-adverbi (4,6 % kaikista esiintymistä) ja hyvä-adjektiivi

(3,2 % kaikista esiintymistä).

Avainsanat – Keywords

Vanha kirjasuomi, varhaisnykysuomi, intensiteettipartikkeli, kvanttoriadverbi, syntaksi, semantiikka

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty Osasto

School of Humanities

Tekijät – Author

Suvi Halme

Työn nimi – Title

Rather many meanings. A syntactic-semantic study of the word sangen (‘very, extremely’) from the Old Literary

Finnish to the 19th century Finnish Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of

pages

Finnish language Pro gradu -tutkielma

Sivuainetutkielma

Kandidaatintutkielma

Aineopintojen tut-

kielma

x 18.2.2017 74 pages + 1 appendice

Tiivistelmä – Abstract

The aim of this thesis is to study the syntactic-semantic change of the Finnish intensity adverb sangen in written

Finnish from the 1540s to the 1870s. The purpose of this study is to explain what kind of words sangen modifies

and what meanings it receives in each context. In contemporary Finnish, the word means ‘very’ or ‘extremely’.

Mostly qualitative methods are used in this study to examine the syntactic and semantic features of sangen but,

in the last analysis chapter, also quantitative methods are applied to show which words sangen modifies most

frequently and which word classes these words represent most often.

The data of the thesis consist of 1,410 occurences collected from the Old Literary Finnish corpora of the Institute

for the Languages of Finland and from the Finnish Sub-corpus of the Newspaper and Periodical Corpus of the

National Library of Finland. The latter is available in the Language Bank of Finland (Kielipankki). The data in-

clude 810 occurences of Old Litetary Finnish (from the years 1540–1810) and 600 occurences of the 19th century

written Finnish (from the years 1820–1870). Finnish dictionaries and The Comprehensive Grammar of Finnish

(Iso suomen kielioppi) are used in the data analysis. The study is based on studies of grammaticalization and stu-

dies of intensity words.

The results show that, unlike in contemporary Finnish, in Old Literary Finnish the word sangen modifies not just

adjectives, adverbs, and pronouns but also verbs. Eleven percent of all the words that sangen modifies during

that time are verbs. However, the proportion of verbs remarkably decreases and is only one percent in 19 th cen-

tury written Finnish. When modifying a verb, sangen is a quantifier that usually carries the meanig of ‘a lot’.

When modifying participles, sangen means ‘completely’, but when the modified participle is adjectivized –

which occurs rather often in the 19th centuty data – sangen has the meaning of ‘very’ or ‘extremely’, which are

also the main meanings of the word in contemporary Finnish.

In the whole data, as well as in both of the examined time periods, the most frequent word sangen modifies is the

adjective suuri ‘great, big’ (9.4% of all occurences). Other words frequently modified by sangen are the adverb

paljon ‘a lot’ (6.2% of all occurences), the adverb suuresti ‘greatly’ (4.6% of all occurences) and the adjective

hyvä ‘good’ (3.2% of all occurences).

Avainsanat – Keywords

Old Literary Finnish, 19th century Finnish, intensity word, quantifier, syntax, semantics

SISÄLLYS

1 JOHDANTO 1

1.1 Tutkimusaiheen taustaa 1

1.2 Tutkimuksen tavoitteet 2

1.3 Tutkielmassa esiintyvät käsitteet 3

1.4 Sangen sanakirjoissa 5

2 AIEMPAA TUTKIMUSTA 10

2.1 Partisiippien kieliopillistuminen 10

2.2 Partikkelien kieliopillistuminen 13

2.3 Tutkimuksia intensiteettisanoista 14

3 AINEISTO JA MENETELMÄT 18

3.1 Tutkimusaineisto ja sen kerääminen 18

3.2 Tutkimusmenetelmät 21

4 SANGEN VERBIEN MÄÄRITTEENÄ 23

4.1 Verbien infiniittimuodot 23

4.2 Partisiipit vanhan kirjasuomen tutkimuksessa 24

4.3 Sangen yksinkertaisten finiittisten verbimuotojen määritteenä 26

4.4 Sangen partisiipin sisältävien verbirakenteiden määritteenä 29

4.5 Sangen infinitiivin tai konnegatiivin sisältävien verbirakenteiden määritteenä 32

4.6 Yhteenvetoa verbejä määrittävästä sangen-sanasta 35

5 SANGEN NOMINIEN JA ADVERBIEN MÄÄRITTEENÄ 37

5.1 Sangen adjektiivien määritteenä 37

5.1.1 Sangen adjektiivistuneiden partisiippien määritteenä 38

5.1.2 Sangen muiden adjektiivien määritteenä 41

5.2 Sangen adverbien määritteenä 45

5.2.1 Sangen sti-adverbien määritteenä 46

5.2.2 Sangen muiden kuin sti-loppuisten adverbien määritteenä 49

5.3 Sangen pronominien määritteenä 52

5.4 Sangen substantiivien määritteenä 55

5.5 Yhteenvetoa nomineja ja adverbeja määrittävästä sangen-sanasta 57

6 TUTKIMUSAINEISTON MÄÄRÄLLISTÄ TARKASTELUA 59

6.1 Analyysin taustaa 59

6.2 Yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat tutkimusaineistossa 60

6.3 Sangen-sanan määrittämien sanaesiintymien sanaluokat suhteutettuna toisiinsa 65

6.4 Yhteenvetoa sangen-sanan määrittämistä sanoista 67

7 LOPUKSI 69

LÄHTEET 72

Liite

1

1. JOHDANTO

1.1 Tutkimusaiheen taustaa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen sangen-sanan syntaktis-semanttista kehitystä vanhan

kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle. Tutkielman aihe juontaa juurensa kandi-

daatintutkielmastani (Halme 2015), jossa tarkastelin nominatiivimuotoisten iso- ja suuri-adjek-

tiivien kanssa esiintyviä intensiteettimääritteinä käytettyjä sanoja varhaisnykysuomessa. Tutki-

musaineisto koostui 1820–1870-luvuilla julkaistuista suomenkielisistä sanomalehdistä. Ylei-

simmäksi yksittäiseksi intensiteettimääritteeksi nousi sangen-partikkeli. (Halme 2015: 32.) Ha-

lusin jatkaa intensiteettimääritteiden tarkastelua myös pro gradu -tutkielmassa ja laajentaa ai-

neiston käsittämään varhaisnykysuomen lisäksi myös vanhan kirjasuomen kauden. Vanhan kir-

jasuomen kausi sijoittuu ajanjaksolle, joka alkaa 1540-luvulta ja päättyy 1810-luvulle, josta

varhaisnykysuomen kauden puolestaan lasketaan alkavan (Häkkinen 1994: 11–12).

Ennen kuin valitsin varsinaisen tutkimusaiheeni, tein Kielipankin vanhan kirjasuomen

korpukseen hakuja käyttäen varhaisnykysuomen kauden kirjakielessä yleisimmiksi osoittautu-

neita intensiteettimääritteitä, kuten aivan, hyvin, kovin, liian ja sangen (Halme 2015: 32). Esi-

merkiksi hyvin- ja sangen-intensiteettipartikkeleilla tuli paljon osumia sekä varhaisnykysuo-

men että vanhan kirjasuomen aineistosta. Tarkoitukseni olikin aluksi tarkastella niitä molempia,

mutta aihe oli rajattava, ja päädyin valitsemaan sangen-intensiteettipartikkelin, koska se oli

kiinnittänyt huomioni jo kandidaatintutkielmaa tehdessäni.

Vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa käytettyjä intensiteettimääritteitä ei ole

aikaisemmin juuri tutkittu, mutta esimerkiksi Hanna Lappalainen (2004) on osana väitöskirja-

tutkimustaan tarkastellut intensiteettisanojen käyttöä pääkaupunkiseudun puhekielessä. Mar-

jatta Palander (2005) on tarkastellut seuruututkimuksessaan savolaismurteissa käytettyjä inten-

siteettiadverbeja. Jarmo H. Jantunen (2004) puolestaan on tutkinut leksikaalistuneiden vah-

ventajien (esim. hyvin, oikein) käyttöä kaunokirjallisuudessa. Esittelen tarkemmin intensiteet-

timääritteitä koskevaa tutkimusta ja kieliopillistumistutkimuksia tutkielman luvussa 2.

2

1.2 Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimukseni tavoitteena on sangen-intensiteettipartikkelin syntaktis-semanttisen kehityksen

tarkastelu. Alustavan aineistokatsauksen perusteella nimittäin näyttää siltä, että vanhassa kirja-

suomessa sangen-sanaa ei ole käytetty vain adjektiivin ja adverbin intensiteettimääritteenä (1),

vaan myös verbin määritteenä (2):

(1) Wimein / ombi sangen coctolinen ia oikein / ettei ioopunut Tompeli olisi se Pappi / eike mw

Tyly sallitaisi ia sodhaisi Castamahan / Jollei ylimeinen Häte ia packo watisi. (kk1549-005.)

(2) Herra / äle sangen wihastu / ja ijexi aijattele Synnin pälle / Catzo sis sen pälle / ette me caiki

sinun Canssas olema . (rk1544-173.)

Esimerkissä 1, joka on Mikael Agricolan Käsikiria-teoksesta sangen määrittää edussanaansa

kohtuullinen-adjektiivia, ja yhdessä ne muodostavat kuvailevan adjektiivilausekkeen (VISK §

439). Toinen esimerkki on peräisin Agricolan rukouskirjasta, ja siinä sangen määrittää yksikön

2. persoonan kielteistä imperatiivia älä wihastu. Sangen voi saada esimerkissä joko merkityk-

sen ’paljon’ tai ’kokonaan’. Nykykirjakieltä edustavassa Kielitoimiston sanakirjassa sangen-

partikkelille annetaan merkityksiä ’hyvin, kovin, erittäin’. Varhaisnykysuomen aineistossa san-

gen-intensiteettipartikkelia puolestaan näkyy alustavan aineistokatsauksen perusteella käytet-

tävän lähes pelkästään nykykielisesti adjektiivin tai adverbin määritteenä:

(3) Niitä on monellaisia eri esineitä , niinkuin koria, matkalaukkuja y. m. ja ne osoittawat kaikki

sangen miellyttäwää kauneuden aistia. (Hämäläinen no. 36 09.09.1875.)

Esimerkin 3 miellyttävä-adjektiivi on muodostettu miellyttää-verbin VA-partisiippimuodosta.

Esimerkki edustaa tyypillistä sangen-sanan varhaisnykykielistä käyttötapaa, sillä aineistossa on

paljon esiintymiä, jossa sangen esiintyy yhdessä joko jo adjektiivistuneen tai adjektiivin piir-

teitä saavan verbin partisiippimuodon kanssa. Partisiippien adjektiivistumista on tutkinut aina-

kin Helinä Koivisto (1987). Esittelen adjektiivien ja partisiippien eroja tarkemmin myöhemmin

tässä tutkielmassa.

Tutkimuskysymykset muodostuvat aikaisemmin esiin tuomieni aineistoesimerkkien pe-

rusteella. Ne ovat seuraavat:

I. Millaisia sanoja sangen-sana määrittää? Mitä sangen-sanan määrittämistä sanoista

voidaan sanoa kvantitatiivisen tarkastelun perusteella?

II. Mitä merkityksiä sangen saa lausekontekstissaan? Ovatko merkitykset muuttuneet

vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa?

III. Miten sangen-sanasta on tullut nykykielessä käytettävä intensiteettipartikkeli?

3

Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla tarkastelen sangen-sanan käyttöä syntaktisesta nä-

kökulmasta. Tutkin, minkä sanaluokan edustajia (adjektiivit, adverbit, substantiivit ja verbit)

sangen määrittää ja mitä yhtäläisyyksiä ja eroja määritettävillä sanoilla on. Muutamissa koh-

dissa kiinnitän huomiota myös sangen-sanan ja sen määrittämän sanan keskinäiseen järjestyk-

seen, mutta tutkimuksen painopiste on nimenomaan sanaluokkien tarkastelussa. Ensimmäistä

kysymystä seuraava jatkokysymys puolestaan edellyttää kvantitatiivisten menetelmien käyttöä,

sillä teen aineistosta joitakin yhteenvetoja. Otan selvää siitä, mikä on yleisin sangen-sanan mää-

rittämä sana ja missä määrällisessä suhteessa määritteenä olevien sanojen sanaluokat ovat toi-

siinsa.

Toinen tutkimuskysymys liittyy sangen-sanan semantiikan tarkasteluun. Tutkin, millaisia

merkityksiä se kontekstissaan saa ja vertailen mahdollisia merkityksissä tapahtuneita muutok-

sia vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen kauden aineiston sekä sanakirjan tietojen avulla.

Muotoa ja merkitystä ei voi täysin erottaa toisistaan, joten olen päätynyt tarkastelemaan syn-

taksia ja semantiikkaa samanaikaisesti. Paikoin käytän lisäksi morfologian käsitteitä.

Kolmas kysymys kätkee sisälleen ensimmäisen ja toisen kysymyksen, sillä syntaktisten

ja semanttisten huomioiden avulla pyrin vastaamaan siihen, miten ja missä vaiheessa sangen-

sanasta on tullut nykysuomessa lähes yksinomaan adjektiivien ja adverbien intensiteettimäärit-

teenä esiintyvä intensiteettipartikkeli (VISK § 665). Vanhan kirjasuomen aineiston perusteella

sangen-sanaa on nimittäin käytetty myös verbin määritteenä (ks. luku 1.2 esim. 2). Selvitän,

miten syntaktis-semanttinen kehitys on edennyt niin, että sangen-sanan käyttö verbin määrit-

teenä ja sen myötä saamat merkitykset ovat hävinneet. Kolmas tutkimuskysymys kulkee työs-

säni koko ajan taustalla, mutta lopullisesti vastaan kysymykseen tutkielman viimeisessä luvussa

(7), jossa esitän kokoavia huomioita analyysini tuloksista.

1.3 Tutkielmassa esiintyvät käsitteet

Ison suomen kieliopin mukaan intensiteettimääritteitä ovat esimerkiksi intensiteettipartikkelit

(erittäin, melko, sangen, varsin), adjektiivien ja voimasanojen genetiivimuodot (ihanan, kau-

hean, hemmetin) sekä eräät sellaiset sanat, joita ei voi luokitella yllä mainitsemiini luokkiin

(tosi, sika, todella) (VISK, määritelmät). Intensiteettiä ilmaisevat lisäksi erilaiset astemääritteet,

kuten paljouden adverbit (kovasti innoissaan) ja demonstratiiviset adverbit (niin suuri) (mt. §

675). Edellä mainitsemaani paljouden adverbia ja demonstratiivista adverbia voidaan nimittää

intensiteettiadverbeiksi silloin, kun ne ovat intensiteettimääritteen tehtävissä (mt § 664).

4

Intensiteettimääritteet ilmaisevat, missä määrin jokin ominaisuus pätee (sangen hieno).

Tyypillisesti intensiteettimääritteitä saavat adjektiivit ja adverbit sekä jotkin pronominit. Ad-

jektiivit ja osa adverbeista ovat komparoituvia, mikä erottaa niitä taipumattomista partikke-

leista. Adverbeja voidaan rinnastaa toisiinsa, mutta partikkeleita ei. (VISK § 646, 666, 792.)

Isossa suomen kieliopissa partikkelit ja adverbit esitetään aiemmista suomen kieliopeista poi-

keten erillisinä sanaluokkinaan eikä siten, että adverbit ovat partikkelien alaryhmä. Nykyään

partikkelit käsitetään pienemmäksi ja rajatummaksi taipumattomien sanojen joukoksi kuin ai-

kaisemmin. (Heinonen 2006.)

Erik Ahlman (1933) määrittelee adverbit syntaktisten ominaisuuksiensa perusteella par-

tikkeleiksi. Samalla hän kuitenkin miettii sitä, mihin sijoittaisi pre- ja postpositiot (esim. ympä-

rillä, lähellä), jotka nykyään mielletään adverbeiksi, ja konjunktiot, joita Isossa suomen kie-

liopissa pidetään partikkeleina (VISK § 792). Adverbien luokan rajanvetoa vaikeuttavat myös

taipumattomat adjektiivit (mm. aika, eri, koko, melko, pikku), jotka eivät taivu adjektiiveille

tyypilliseen tapaan. Lisäksi niitä ei voi komparoida eli asettaa vertailuasteeseen toistensa kanssa

(pikku, *pikumpi, *pikuin). Joitakin näistä taipumattomista adjektiiveista käytetään myös inten-

siteettisanoina (melko hieno). Ahlman (1933: 140–142.) Nykypuhekielessä näiden taipumatto-

mien adjektiivien käyttöä intensiteettisanoina muistuttaa nominatiivissa olevan ihme-substan-

tiivin käyttäminen vahvistussanana (ihme juttu, ihme tyyppi) (VISK § 586).

Nimitän tutkielmassa tarkastelemaani sangen-sanaa tässä vaiheessa vain sangen-sanaksi,

mutta muutoin käytän Ison suomen kieliopin käsitteitä. Isossa suomen kieliopissa sangen-sana

luokitellaan intensiteettipartikkeliksi taipumattomuutensa vuoksi (§ 853). Ei ole selvää, voiko

verbejä määrittävästä sangen-sanasta käyttää nimitystä intensiteettipartikkeli, sillä intensiteet-

tipartikkelit luokitellaan adverbeja ja adjektiiveja määrittäviksi sanoiksi, jotka eivät voi saada

omia määritteitä (*erittäin sangen). Palaan sangen-sanan nimityskysymykseen tutkielmani lu-

vussa 7, jossa kokoan yhteen aineistonanalyysin tuloksia.

Useimmat partikkeleista voivat sijoittua syntaktisesti mihin hyvänsä lauseen kohtaan.

Isossa suomen kieliopissa niitä kutsutaankin liitynnäisiksi määritteiden sijaan, ja ne vaikuttavat

osaltaan lauseen kokonaistulkintaan. Intensiteettipartikkelit sijoitetaan adverbien ja partikke-

lien välimaastoon, koska niillä on piirteitä kummastakin sanaluokkaryhmästä. Intensiteet-

tiadverbeihin niitä yhdistää se, että ne määrittävät yleensä adverbeja ja adjektiiveja, mikä ra-

joittaa niiden sijoittumista lauseessa. Toisaalta ne ovat kuitenkin partikkelien tavoin taipumat-

tomia. (VISK § 794, 853.)

Adverbeja voidaan luokitella eri tavoin. Esimerkiksi Erik Ahlman (1933) on jakanut ad-

verbit kolmeen ryhmään, joita ovat materiaaliset adverbit, intensiteettiadverbit ja modaaliset

adverbit. Hänen mukaansa materiaaliset adverbit ilmaisevat muun muassa aikaa, paikkaa, tilaa

5

ja tekemisen tapaa (hengissä, hienosti, kotona, nyt). Intensiteettiadverbit puolestaan kuvaavat

erilaisia ominaisuuden asteita (erittäin, hyvin, ihmeellisen, sangen). Modaaliset adverbit ovat

kannanottoa ja suhtautumista ilmaisevia sanoja (valitettavasti, kai). (1933: 142−143.)

Edellä mainitsemani Ahlmanin kolmijako tulee esille myös Auli Hakulisen ja Fred Karls-

sonin Nykysuomen lauseoppia -teoksessa. Materiaalisia adverbeja nimitetään teoksessa adver-

biaalisiksi adverbeiksi, koska ne muodostavat itsenäisiä adverbilausekkeita (hyvin kaukana, yk-

sin kotona). Adverbiaalit ovat joko koko lausetta (Kissa venyttelee sohvalla) tai verbiä (laulaa

hyvin) määrittäviä adverbeja. Ad-adjektiiveja puolestaan ovat adjektiiveja, kvanttoreita ja toisia

adverbeja määrittävät adverbit (Hyttysiä oli metsässä erittäin paljon). Jotkut adverbeista, kuten

hyvin, vaikuttavat kuuluvan molempiin ryhmiin, koska niitä voidaan käyttää sekä adverbiaalina

että ad-adjektiivina. (Mt. 83−84.) Varsinainen tutkimuskohteeni sangen-sana on alustavan ai-

neistokatsauksen perusteella osoittanut merkkejä molempiin mainitsemiini ryhmiin kuulumi-

sesta. (Ks. luku 1.2.)

1.4 Sangen sanakirjoissa

Kielitoimiston sanakirjassa sangen-sanan kuvataan esiintyvän yleensä kirjallissävyisissä yh-

teyksissä ja saavan merkityksiä ’hyvin, kovin, erittäin’. Nykysuomen sanakirjassa sangen-sa-

naa nimitetään adverbiksi, joka määrittää myönteisissä yhteyksissä positiivissa olevia adjektii-

veja, partisiippeja ja adverbeja. Merkitykseltään se on ”lievästi vahvistava (painollisena) tai

moderatiivinen (painottomana)”. Sanakirjassa tuodaan esille myös mahdollinen käyttötapa ver-

bin määritteenä, mutta sen mainitaan kuitenkin olevan hyvin harvinainen. Seuraavassa on joi-

takin Nykysuomen sanakirjan esimerkkejä:

(a) Sangen kiintoisa tilaisuus

(b) Tilanne oli sangen toivoton

(c) Sangen on, sangen on sydäntäni / kiusannut Herra Taivaan.

Ensimmäinen esimerkki (a) kuvaa sangen-sanan moderatiivista käyttöä, jolloin se saa merki-

tyksiä ’varsin’ ja ’hyvin’. Toisessa esimerkissä sangen puolestaan on adjektiivin merkitystä

vahvistava intensiteettiadverbi, joka voi saada merkitykset ’aivan’, ’hyvin’, ja ’täysin’. Esi-

merkkilauseessa c sangen-sana saa merkityksen ’paljon’, joten sitä voisi kutsua tässä yhtey-

dessä partikkelin sijaan verbin intensiteettiä kuvaavaksi kvanttoriadverbiksi (VISK § 657). Esi-

merkkilause on Elina Vaaran kaunokirjallisesta teoksesta. Taustaltaan Elina Vaara on länsimur-

6

teiden alueelta (Biografiakeskuksen verkkosivut). Nimestään huolimatta Nykysuomen sana-

kirja edustaa jo osittain vanhentunutta kieltä, sillä ilmestymisvuosistaan (1951–1961) huoli-

matta sanakirjan aineisto on kerätty pitkälti 1900-luvun alkuvuosien kielestä. Lisäksi sanakir-

jassa on aineistoa suomen murteista ja vanhasta kirjakielestä. (Kotuksen verkkosivut

29.6.2016.) Näin ollen sitä voi käyttää varhaisnykysuomen aineiston vertailukohtana, sillä sen

esimerkit muistuttavat ortografiaa lukuun ottamatta monin paikoin vielä varhaisnykysuomea.

Vanhan kirjasuomen sanakirja on vielä kesken. Paperisena versiona siitä on ilmestynyt

kaksi osaa, jotka käsittävät aakkosvälin A−K. Verkossa puolestaan on aakkosväli L−O. Vaikka

sanakirjaa ei olekaan tehty vielä s-kirjaimeen asti, Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkkoversio

tarjoaa mahdollisuuden tehdä hakuja varsinaisten hakusanojen lisäksi niiden ympärillä olevaan

kontekstiin. Tällä perusteella löysin sangen-hakusanaa käyttämällä verkossa olevasta aakkos-

välistä (L–O) yhteensä 305 esiintymää. Seuraavassa on kaksi esimerkkiä sanan käytöstä Van-

han kirjasuomen sanakirjassa:

(d) meri pitä sangen pauhaman ia iylisemän (Sor 1621 36 s.v. jylistä.)

(e) Täsä taitawat – – coetelemattomat Opettajat – – usein sangen suuresti erehtyä. (Sand 1770 58

s.v. koettelematon.)

Ensimmäinen esimerkki on 1620-luvulta Turun piispa Ericus Erici Sorolaisen tekemästä us-

konnollisesta julkaisusta, ja siinä sangen määrittää pitää-verbiä, joka saa tässä yhteydessä fu-

tuurisen merkityksen (Forsman Svensson 1992: 54). Sangen-sanan saama merkitys esimerkki-

lauseessa on ’paljon’. Esimerkissä e oleva sangen määrittää suuresti-adverbia saaden merki-

tyksen ’hyvin’. Esimerkki on peräisin Olof Sandbergin suomentamasta saksalaisen Johann Phi-

lipp Freseniuksen Omantunnon kysymykset -teoksesta.

Suomen murteiden sanakirjan painetut osat kattavat vain aakkosvälin a–kurvottaa, joten

niistä en etsinyt esimerkkejä sangen-sanasta, mutta verkossa oleviin sana-artikkeleihin aakkos-

välillä huka–lasiäijä pystyy tekemään tarkennetun haun, jossa sanaa haetaan pelkän sanakirja-

artikkelin sanan sijaan myös hakusanoja ympäröivästä kontekstista. Koko aineistosta löytyi

vain kaksi esimerkkiä sangen-sanan käytöstä, mutta seuraavat esimerkit eivät sanakirjan mu-

kaan edusta aitoa murretta, koska ne on esitetään sanakirjassa lainausmerkeissä:

(f) ”Laivan rakentajilla oli kourakairit mutta sangen monta kokoa.” Himanka (S.v. kourakairi.)

(g) ”Kujupilla kustavilainen tarkoittaa sangen kapeaa poukamaa.” Kujuppi, ”pitkänomainen sy-

vennys maanpinnassa” t. rakennusten välinen kuja. Kustavi (S.v. kujuppi.)

Ensimmäinen esimerkki (f) Himangan kunnasta, jossa puhutaan keskipohjalaisia murteita.

Siinä sangen määrittää moni-pronominin partitiivimuotoa monta ja saa merkityksen ’hyvin’.

Esimerkissä g oleva kapea-adjektiivia määrittävä sangen-sana puolestaan on sana-artikkelin

7

tiedon lähettäjän käyttämä sana eikä kustavilaisten. Tekijä jää tässä tuntemattomaksi. Joka ta-

pauksessa Kustavi sijaitsee myös länsimurteiden puhuma-alueella, tarkemmin määriteltynä

lounaismurteiden alueella. Suomen murteiden sana-arkistosta saamieni tietojen mukaan arkis-

tossa on ylipäänsä hyvin vähän tietoja sangen-sanasta, joten en käynyt katsomassa arkiston sa-

nalippuja.

Kaisa Häkkisen (2011) Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa sangen-sanan kuvataan

olevan merkitystä vahvistava adverbi, joka on mahdollisesti yksikön instruktiivimuoto ’sakeaa’

tai ’tiheää’ merkitsevästä sankka-sanasta. Sankea puolestaan on Häkkisen mukaan sankka-sa-

nasta muodostettu johdos. Lisäksi sanakirjassa on viittaus karjalan sankie-, lyydin saŋgei-, vep-

sän saŋged- ja liivin saŋgdõ-sanoihin, jotka ovat sankea-adjektiivin lähisukukielisiä vastineita.

(Häkkinen 2011.)

Tarkistin vielä, mitä Karjalan kielen sanakirjassa sanotaan sankie- tai sangie-sanoista

(edellinen on varsinaiskarjalaa ja jälkimmäinen livvinkarjalaa), jotka ovat samaa sanaperhettä

sangen-sanan kanssa. Sankie- ja sangie-sanojen kuvataan käyttöyhteydestä riippuen tarkoitta-

van ’paksu, tuuhea, tiheä, karkea, sakea, lihava’. Lisäksi sitä voidaan käyttää adverbiaalisesti,

kuten alla olevassa esimerkissä:

(h) sangieh on lunda. Suoj. (Karjalan kielen sanakirja s.v. sankie.)

Esimerkin h sangieh-sana on Karjalan kielen sanakirjassa illatiivimuotoon taipuneena ’sake-

aan’. Sen voidaan tulkita tarkoittavan, että lunta on paksulti, mikä puolestaan tarkoittaa, että

lunta on määrällisesti paljon. En löytänyt sanakirjan hakulomakkeiden (haku esimerkeistä ja

artikkelihaku) avulla esimerkkiä, jossa sangie-sanaa olisi käytetty adjektiivin tai adverbin mää-

ritteenä. Tein sangie-sanan lisäksi hakuja kaikista sanakirjan esimerkeistä myös sanoilla sangei

ja sangen, mutta sangei on miltei kaikissa esiintymissä substantiivin määriteenä merkityksessä

’paksu’, ja sangen-sanaa puolestaan käytetään vain sanakirjan merkityksenselityksissä:

(i) vai aiga sangei kagl(u) on sinul. Salmi (Karjalan kielen sanakirja s.v. kakla.)

(j) julgi hyvä, paha, prostoi, tsoma, tuhmu, viizaz. Säämäj (Karjalan kielen sanakirja s.v. julki.)

Esimerkissä i sangei-sana on kaula-adjektiivin määritteenä ja saa merkityksen ’paksu’. Esi-

merkki on peräisin Salmista Raja-Karjalan puhuma-alueelta. Myös seuraava Säämäjärven ai-

neiston esimerkki (j) edustaa Raja-Karjalaa. Sangen ei esiinny varsinaisessa esimerkkilau-

seessa, mutta julgi-sanalle annetaan merkityksenselityksessä merkitykset ’sangen’ ja ’kovin’.

Christfrid Gananderin 1700-luvulla kirjoittamassa ja vasta 1937–1940 julkaistussa Nytt

finskt lexicon -sanakirjassa sangen-sanaa kuvataan adverbiksi, joka saa merkityksiä ’mycket’,

8

’ganska’ ja ’valde’ (sm. ’paljon’, ’aika’ ja ’vallan’). Gananderin sanakirjassa on esimerkkejä

sangen-adverbin käytöstä suomen kielessä. Seuraavassa on joitakin niistä:

(k) sangen ijällinen

(l) sangen katala on riippua sijnä

(m) jotk ennen rjemastuit sangen

Esimerkit ovat vanhan kirjasuomen kaudelta ja voisivat hyvin esiintyä myös omassa aineistos-

sani. Esimerkeissä k ja l sangen esiintyy adjektiivin määritteenä vahvistamassa adjektiivin mer-

kitystä. Sangen saa kummassakin esimerkissä merkityksen ’hyvin’. Esimerkissä m sangen puo-

lestaan määrittää riemastua-verbiä ja saa merkityksen ’paljon’. Esimerkki muistuttaa hyvin pal-

jon omassa vanhan kirjasuomen aineistossani olevia esimerkkejä. Ganander esittää sanakirjas-

saan teorian, jonka mukaan sangen-sana pohjautuisi saamen kielen sanaan saggai. Gananderin

sanakirjaan on olemassa myös erillinen hakemisto (1997), jossa on tietoa siitä, missä kaikissa

sanakirjan esimerkeissä jokin tietty hakusana esiintyy varsinaisen sana-artikkelin lisäksi. Kävin

läpi kaikki esiintymät, joissa sangen-sana Gananderin sanakirjassa esiintyy. Esiintymiä on

kaikkiaan 27, joista yhdessä sangen on varsinaisena hakusanana.

Myös Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisessa sanakirjassa on artikkeli sangen-sanasta.

Lönnrot arvelee sanan olevan peräisin sankea-sanan superlatiivimuodosta sankein. Sangen-ad-

verbi saa Lönnrotin mukaan merkityksiä ’aika’, ’erittäin’ ja ’suuresti, suuressa määrin’

(’ganska’, ’mäkta’, ’högligen’). Olen käyttänyt merkitysten kääntämisessä apuna verkossa ole-

vaa MOT ruotsi–suomi -sanakirjaa. Seuraavassa on Lönnrotin sanakirjan esimerkkejä sangen-

sanan käytöstä:

(n) sangen hywä

(o) sangen lähelle

Sanakirjan esimerkit muistuttavat monin tavoin aikaisemmin esittämiäni esimerkkejä. Esimer-

kissä n sangen (’varsin, vallan’) määrittää hyvä-adjektiivia ja vahvistaa sen merkitystä. Seuraa-

vassa esimerkissä (o) se puolestaan määrittää lähelle-adverbia ja saa merkityksen ’hyvin’.

Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan ja Häkkisen Nykysuomen etymologisen sa-

nakirjan perusteella voidaan päätellä, että sangen on peräisin sankka-sanasta. Christfrid Ganan-

derin esittämä arvio siitä, että sangen-sanan kantana olisi saamen kielen saggai-sana ei ole kui-

tenkaan harhaanjohtava, sillä Häkkinen (2011) kuvailee sâggâ-sanan tarkoittavan ’kovin, san-

gen’. Agricolan aineistossa esiintyvät sangen-sanat, Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineiston

esiintymät ja sangen-sanan lähisukukieliset vastineet antavat olettaa, että kyseessä melko vanha

9

sana, jota on käytetty paljon ainakin suomen kirjakielessä. Mielenkiintoista kuitenkin on se,

että sangen-sanaa ei Suomen murteiden sanakirjan ja Suomen murteiden sana-arkiston mukaan

ole käytetty murteissa juuri lainkaan. Aiemmin esille tuomani yksittäinen esimerkki on länsi-

murteiden alueelta, kuten lounaismurteisiin pitkälti pohjautuva Agricolan aineisto kokonaisuu-

dessaan ja turkulaisen Sorolaisen esimerkkikin ovat.

10

2 AIEMPAA TUTKIMUSTA

Esittelen luvussa 2.1 kahta partisiippien kieliopillistumista käsittelevää tutkimusta, jotka liitty-

vät tutkimusaiheeseeni. Lea Laitisen ja Tapani Lehtisen (1997: 6) mukaan kieliopillistuminen

käsittää prosessit ”joissa kieleen syntyy kieliopillisia aineksia vähemmän kieliopillisista ainek-

sista”. Ensimmäisessä luvussa (ks. 1.2. esim. 3) annoin esimerkin tapauksesta, jossa sangen

määrittää miellyttävä-adjektiivia, joka on alun perin ollut miellyttää-verbin partisiippimuoto,

mutta adjektiivistunut eli leksikaalistunut sittemmin pelkästään adjektiivikäyttöön. Vastaavia

tapauksia on tutkimusaineistossani paljon, joten partisiippien ja adjektiivien välisen suhteen

lähempi tarkastelu on tarpeen.

Toisessa alaluvussa (2.2) käsittelen partikkelien kieliopillistumista ja kolmannessa alalu-

vussa (2.3) puolestaan esittelen joitakin intensiteettimääritteitä koskevia tutkimuksia, joissa ai-

hetta on tarkasteltu murteiden, puhekielen, nyky-yleiskielen ja englannin kielen näkökulmasta.

2.1 Partisiippien kieliopillistuminen

Esittelen partisiipeista tehtyä kieliopillistumistutkimusta kahden suomen kielen julkaisun

avulla, jotka liittyvät myös tässä tutkielmassa tarkastelemiini seikkoihin. Ensimmäinen on He-

linä Koiviston partisiippien adjektiivistumista käsittelevä väitöskirja (1987). Koivisto tarkaste-

lee väitöskirjassaan partisiippien ja adjektiivien välistä rajanvetoa, jota hän itse nimittää häily-

väksi (mts. 4).

Koivisto on tutkinut muun muassa sitä, milloin partisiippi voidaan tulkita verbimuodon

sijaan adjektiiviksi ja sitä, miksi tietyistä verbeistä muodostetut partisiipit ovat useammin ad-

jektiivin funktiossa kuin toiset (1987: 7–8). Tutkimuksen aineisto koostuu Nykysuomen sana-

kirjasta ja Nykysuomen sanakirjan arkistosta. Lisäksi Koivisto on käyttänyt aineslähteinä muun

muassa 1970-luvulla julkaistua kaunokirjallisuutta, sanomalehtitekstejä, opinnäytetöitä, van-

han kirjasuomen aineistoa ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Muoto-opin arkiston mur-

reaineistoa. Laajaa aineistoaan Koivisto perustelee siten, että kaunokirjallisuudessa esiintyvä

adjektiivin funktiossa oleva partisiippi osoittaa adjektiivistamisen mahdollisuuden. Sen sijaan

murteissa, vanhassa kirjasuomessa tai asiatyylisessä nykysuomessa esiintyvät adjektiivistuneet

partisiipit tarkoittavat sitä, että partisiippi esiintynee adjektiivistuneena myös yleiskielessä.

(Mts.11–12.)

Saadakseen tietoa eri verbityyppejä edustavien partisiippien käyttäytymisestä Koivisto

tarkastelee niitä kantaverbinsä valenssin ja semanttisten piirteiden kannalta. Vaikka valenssi

11

liitetään yleensä verbin ominaisuuksien kuvaamiseen, se voidaan laajentaa koskemaan myös

muita sanaluokkia (Nikula 1976: 12). Koiviston mukaan on olemassa joko syntaktisesti pakol-

lisia tai valinnaisia verbin määritteitä. Pakolliset määritteet mahdollistavat verbin ymmärrettä-

vyyden, kun valinnaiset määritteet puolestaan mahdollistavat lisätiedon antamisen. (Koivisto

1987: 101–102.) Esimerkiksi verbi sataa ei vaadi välttämättä muita lauseenjäseniä muodos-

taakseen lauseen, mutta siihen voidaan liittää esimerkiksi paikan adverbiaali ja objekti: Ulkona

sataa kauniita lumihiutaleita.

Valenssin käsitteeseen liittyvät lisäksi transitiivisuuden ja intransitiivisuuden käsitteet,

mikä tarkoittaa sitä, vaatiiko verbi valenssiinsa objektin (transitiivinen) vai ei (intransitiivinen)

(VISK, määritteet). Transitiivisuuden perusteella verbejä voidaan jakaa erilaisiin verbityyppei-

hin, joita Koivisto käsittelee laajasti väitöskirjassaan. Loppuluvussa hän esittelee havainnoin-

tinsa tuloksia, joiden mukaan intransitiiviverbeistä on useimmiten adjektiivistunut aktiivin par-

tisiippi, muutosverbeistä aktiivin 2. partisiippi. Transitiiviverbeistä voi Koiviston mukaan ad-

jektiivistua myös passiivin 2. partisiippi. (Koivisto 1987: 428.)

Koiviston mukaan intensiteettiadverbi voi määrittää partisiippia siinä missä adjektiivia-

kin. Hän listaa väitöskirjassaan yleisimpiä intensiteettiadverbeja, joita ovat muun muassa aivan,

erittäin, hyvin, sangen ja varsin. Hän mainitsee lisäksi, että intensiteettipartikkeli ei voi määrit-

tää absoluuttiseksi adjektiiviksi rinnastuvaa partisiippia, mikäli partisiippi ja sen pääsana muo-

dostavat metaforistuneen syntagman. Esimerkkinä Koivisto mainitsee *ihan juoksevat asiat,

mikä ei liikeverbin absoluuttisuuden ja metaforisen käytön vuoksi ole käypä, mutta ihan sekoi-

levia jätkiä sen sijaan on, koska kyseistä partisiippia pidetään hänen mukaansa relatiivisena

adjektiivina. (Koivisto 1987: 39–40.)

Esittelen tutkimusaineistoni vasta luvussa 3, mutta tässä yhteydessä mainittakoon, että

tekemäni alustavan aineiston tarkastelun perusteella sangen vaikuttaa adjektiivien, adverbien

ja substantiivien määrittämisen lisäksi esiintyvän nykykielisestä käytöstä poikkeavalla tavalla

verbien kanssa. Esiintymiä on niin infiniittisistä partisiippimuodoista, finiittisistä verbimuo-

doista kuin niitä yhdistelevistä verbien liittomuodoistakin. Näin ollen Koiviston partisiippeja

käsittelevä väitöskirja tarjoaa tähän työhön oivan teoriataustan, jota voin käyttää verbiesiinty-

mien tarkastelemisessa.

Toinen verbimuotoja käsittelevä kieliopillistumistutkimus on Heli Pekkarisen (2011) väi-

töskirja. Pekkarinen on tutkinut suomen kielen TAVA-partisiipin käyttöä ja kieliopillistumista.

TAVA-partisiippi koostuu kahdesta kieliopillisesta tunnuksesta: passiivin (t)ta-tunnuksesta ja

partisiipin tunnuksesta -vA. Pekkarisen mukaan TAVA-partisiippeja muodostetaan yleensä

transitiivisista eli objektin vaativista verbeistä (esim. syödä – syötävä hedelmä). Partisiippi voi

12

kuitenkin liittyä myös elatiivi- tai illatiivitäydennystä vaativiin verbeihin, joista Pekkarinen an-

taa esimerkiksi ilmauksen kokouksessa keskusteltavat asiat. (Mts. 15.) Pekkarinen (mts. 21)

sivuaa lyhyesti väitöskirjassaan myös partisiippien ja infinitiivien välisiä eroja. Ison suomen

kieliopin (§ 490) mukaan partisiippeja voidaan pitää taivutusmuotoina tai johdoksina. Infinitii-

vit puolestaan taipuvat lisäksi passiivissa ja niillä on oma tempusmorfologia (2011:21.). Esitte-

len partisiippien ja infinitiivien välisiä eroja lisää tutkielman luvussa 4.

Pekkarisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata TAVA-partisiipin erilaisia käyttöyhteyksiä

ja merkityksiä. Merkityksiin liittyvät muun muassa TAVA-partisiipin saamat modaalisen mah-

dollisuuden ja välttämättömyyden merkitykset. (Pekkarinen 2011: 13.) Pekkarisen tutkimusai-

neisto koostuu pääosin murreaineistosta (Muoto-opin ja Lauseopin arkiston kokoelmat), mutta

lisäksi siinä on Kielipankin Aamulehden korpuksesta koottuja esimerkkejä sekä vanhan kirja-

suomen ja varhaisnykysuomen aineistoa.

TAVA-partisiippia voidaan Pekkarisen mukaan käyttää nominaalisesti ja verbaalisesti.

Nominaalisessa käytössä partisiippi on adjektiivin tai substantiivin tehtävissä, kuten esimer-

kissä n, jossa mentävä-partisiippi on leksikaalistunut adjektiiviksi. Tämä on Pekkarisen mukaan

tyypillisintä TAVA-partisiipin käyttöä. (2011: 45, 48.) Nominaalista käyttöä on myös partisii-

pin käyttö predikatiivina.

(p) Aidassa oli muutama tarkkaan tunnettu pienen pojan mentävä reikä. (Pekkarinen 2011: 48.)

Predikatiivilauseessa partisiippi voi olla joko adjektiivin kaltainen (auto on ohjattava), jolloin

entiteetin ominaisuuksia luonnehditaan, tai sillä voi olla substantiivin ominaisuuksia (auto on

vaikea ohjattava).(Pekkarinen 2011: 56.) Sekä adjektiivina että substantiivina toimivien predi-

katiivien eteen voisi lisätä vielä ominaisuuden astetta luonnehtivan intensiteettimääritteen (auto

on sangen vaikea ohjattava).

Pekkarisen mukaan TAVA-partisiippia voi käyttää myös verbaalisesti, osana predikaat-

tia. Verbaalinen käyttö sijoittuu jatkumolle, jonka alussa ovat verbin täydennyksenä olevat par-

tisiipit (saada tehtäväksi, olla tehtävissä) ja lopussa predikaatin osana olevat partisiipit, jotka

verbin liittomuodoiksi (on tehtävä). Esimerkki olla tehtävissä edustaa Pekkarisen mukaan

TAVA-partisiipin käyttöä mahdollisuusrakenteena. (2011: 131, 133.) Mahdollisuusrakenne on

kieliopillistunut produktiiviseksi rakenteeksi näkö- ja ulottumisetäisyyttä ilmaisevista nähdä-

ja saada-verbeistä (mts. 148–149).

Tutkielmani kannalta hedelmällisintä Pekkarisen väitöskirjassa lienee osuus, jossa hän

tarkastelee TAVA-partisiipin kirjakielistä historiaa. Pekkarisen mukaan vanhimmassa kirjasuo-

men aineistossa (Agricola) TAVA-partisiippeja on muodostettu vain joistakin verbeistä, minkä

lisäksi kyseisiä muotoja esiintyy lähinnä kiteytyneissä fraaseissa. Pekkarinen ehdottaa, että

13

fraasit ovat käännösvastinesyntyisiä eli käännöslainoja latinankielisestä raamatunkäännöksestä

Vulgatasta. Muut Agricolan kielen TAVA-partisiippiesiintymät ovat ’syömistä’ tai ’ruokaa’

merkitsevä syötävä ja nähdä-verbistä johdettu nähtävä. (Pekkarinen 2011: 101–104.) Vuoden

1642 Bibliassa on poistettu joitakin Agricolan ruotsin ja saksan kielestä lainaamia rakenteita,

mutta Agricolan TAVA-partisiippikäännökset ovat Bibliassa edelleen:

(q) Elickä jos se oli tiettäwä / että se härkä on ennen tottunut cuockiman / ja hänen Isändäns ei

corjannut händä / nijn hänen pidä andaman härjän härjästä / ja se cuollut pitä hänen oleman.

(Pekkarinen 2011: 107.)

Esimerkin q oli tiedettävä voitaisiin nykykirjakielessä korvata ilmauksella oli tiedossa. Esimer-

kissä ei ole modaalista velvollisuuteen viittaavaa aspektia, vaan tiedettävä viittaa tässä yhtey-

dessä siihen, että asia on ’tiedossa olevien asioiden joukossa’ eli tiedon ulottuvissa, kuten näh-

tävä- ja syötävä-partisiipitkin ovat näkökentän ja käden ulottuvissa. (Pekkarinen 2011: 101–

104.)

2.2. Partikkelien kieliopillistuminen

Taru-Maija Väisänen on tehnyt pro gradu -tutkielmansa (2014) nykysuomessa episteemisinä

pidettyjen kai(t) ja kaiketi -partikkelien kieliopillistumis- ja merkityksenkehityksestä. Lisäksi

Väisänen on tutkinut kai(t) tai kaiketi -partikkelin sisältäviä partikkeliketjuja (esim. kyllä kai-

keti, totta kai). Tutkimuksen aineisto on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen Kaino-aineisto-

palvelun Vanhan kirjasuomen ja Varhaisnykysuomen korpuksista. Lopullisessa tutkimusaineis-

tossa on yhteensä 310 esimerkkiä vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aikakausilta. Väi-

sänen on koonnut aineistonsa käyttämällä eri hakusanoja, jotta aineiston edustavuus olisi mah-

dollisimman hyvä. Hakusanoissa on huomioitu aineiston sisältämät ortografiset erot (esim. kai-

keti voi esiintyä myös muodossa caicketi tai caiketi).

Väisäsen tutkielmassa tarkastellaan, miten nykysuomen episteemisiä partikkeleita kai(t)

ja kaiketi on käytetty vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa. Hän tutkii niiden mer-

kitystä ja tehtävää sekä syntaktista asemaa. Lisäksi Väisänen kiinnittää huomionsa seikkoihin,

jotka mahdollistavat partikkelien episteemisen tulkinnan ja tarkastelee sanojen kokemaa mer-

kityksenmuutosta vanhasta kirjakielestä nykysuomeen ja kieliopillistumista episteemisiksi par-

tikkeleiksi. (Väisänen 2014: 3.)

Vanhassa kirjasuomessa kaiketi-sana esiintyy Väisäsen mukaan useimmiten joko verbin

tai koko lauseen määritteenä. Esimerkkilauseessa r kaiketi määrittää poisvietellä-verbiä ja saa

merkityksiä ’täysin, tyystin kokonaan’, jotka ovat täyteyden asteen adverbeja. Lisäksi kaiketi-

14

sanaa on käytetty intensiteettimääritteenä. Seuraavassa esimerkissä (s) kaiketi on turha-adjek-

tiivin etumääritteenä merkityksessä ’täysin’. Väisäsen mukaan kaiketi ja kai(t) -partikkelien ar-

vellaan olevan lähtöisin täyteyden asteen adverbista kaikki. (Väisänen 2014: 24–25.)

(r) Sen teden panepi nyt HERRA Jumala sencaldaiset suitzet hene pälese ia wahualla cahleilla

hene sitopi senpäle ettei hen sinu callista Sieluas caiketi poisswiettelisi. (Väisänen 2014: 26.)

(s) Yxi sinulda puuttu. Sinulle on se caiketi turha, sillä sinä tahdot olla hurscas ja et tahdo luopua

tawarastas minun tähteni etkä tahdo minun cansani jotain kärsiä. Sentähden on Mammona

tosin sinun jumalas jongas parembana pidät cuin minun. (Väisänen 2014: 25.)

Varhaisnykysuomen kaudelta nykysuomen kaudelle tultaessa kai(t) ja kaiketi ovat vakiin-

tuneet episteemisiksi modaalipartikkeleiksi. Myös niiden syntaktinen asema on vakiintunut

päälauseessa olevaan käyttöön. Vanhassa kirjasuomessa kyseiset partikkelit sen sijaan saattoi-

vat esiintyä sekä pää- että sivulauseissa ja nykykielisestä käytöstä poiketen myös kysymyslau-

seissa. Vanhassa kirjasuomessa kai(t) ja kaiketi -partikkelien käyttö on lähes pelkästään ei-epis-

teemistä, kun taas varhaisnykysuomenkaudella niitä käytetään miltei aina episteemisesti. (Väi-

sänen 2014: 61–62.)

Taru-Maija Väisänen on käyttänyt pro gradu -tutkielmassaan suurin piirtein samanlaista

aineistoa kuin itsekin käytän omassa tutkielmassani. Aineiston lisäksi tutkimuskysymykset ovat

osittain samankaltaisia, sillä niissä pyritään selvittämään sekä syntaktisia että semanttisia muu-

toksia, joita tarkasteltavissa sanoissa on tapahtunut.

2.3 Tutkimuksia intensiteettisanoista

Esittelen vielä joitakin tutkimuksia, joissa intensiteettisanoja on tutkittu eri näkökulmista suo-

men kielessä ja englannin kielessä. Ensimmäinen tutkimus on Terttu Orpanan (1988) on väi-

töskirja adjektiiviadverbeista, kuten oikein ja nähtävästi, jotka ovat adjektiiveista tai partisii-

peista muodostettuja adverbeja. Adjektiiviadverbien lisäksi hänen tutkimuksessaan ovat mu-

kana intensiteettiadverbit, joista esimerkkinä mainittakoon hyvin ja jokseenkin, sekä materiaa-

listen adverbien tavan adverbit, kuten kauniisti. (Mts. 2−3.) Orpanan tutkimus on luonteeltaan

syntaktis-semanttinen, ja hän keskittyy merkityksen lisäksi selvittämään muun muassa adjek-

tiivien ja adverbien välistä sanaluokkajakoa (mts. 59). Orpana analysoi adjektiivien n-, in- ja

sti-loppuisia muotoja sekä tutkii niiden produktiivisuuden ja leksikaalistumisen eroa.

Orpanan tutkimuksen pohjalla on Erik Ahlmanin (1933) tekemä kolmijako, jossa adverbit

jaetaan materiaalisiin, intensiteetti- ja modaalisiin adverbeihin. Aikaa, paikkaa ja tapaa ilmai-

sevat materiaaliset adverbit (suloisesti, huomenna) ovat tyypillisesti verbin määritteitä, mutta

15

ne voivat määrittää myös adjektiiveja ja adverbeja. Intensiteettiadverbit (erittäin, hyvin) mää-

rittävät Ahlmanin mukaan pelkästään adjektiiveja ja adverbeja ja modaaliset adverbit (ainakin,

ehkä) puolestaan voivat määrittää adjektiivien ja adverbien lisäksi substantiiveja ja verbejäkin.

(Mts. 145–152.)

Orpana on Ahlmanin (1933) tekemästä jaosta osittain samaa ja osittain eri mieltä. Orpa-

nan mukaan monet adverbit tuntuvat esiintyvän vain verbien kanssa ja toiset, joita hän nimittää

ad-ajektiiveiksi, puolestaan adjektiivien kanssa. Verbin määritteinä esiintyy usein sti-loppuisia

adverbeja, jotka kuvastavat esimerkiksi tekemisen tapaa (Lapsi on kasvanut kovasti), mutta sti-

loppuiset adverbit voivat Orpanan mukaan määrittää myös adjektiiveja (loogisesti oikea johto-

päätös). (Mts. 67–69.) Myös omassa kandidaatintutkielmassani esiintyi sti-loppuisia adverbeja

adjektiivien kanssa (hirmuisesti suuri Wesi-Käärmet, melkosesti suuri Panko-seteli) (Halme

2015: 25). Orpanan tutkimustulokset osoittavat, että tiukkaa jakoa sanaluokkaryhmiin ja mää-

rityssuhteisiin ei voi tehdä, koska adjektiiviadverbien tulkinta on vahvasti kontekstisidonnaista.

(Orpana 2011: 193−194.)

Hanna Lappalainen on väitöskirjassaan (2004) tutkinut pääkaupunkiseudun puhekieltä,

ja osana hänen tutkimustaan on intensiteettimääritteiden käyttö puhekielessä. Lappalainen käyt-

tää intensiteettimääritteistä ilmaisua intensiteettisanat, joihin hänen mukaansa sisältyvät sekä

intensiteettiadverbit että -partikkelit. (Mts. 93.) Hän kertoo jättäneensä tutkimuksensa ulkopuo-

lelle monikäytöksisen ja -tulkintaisen niin-sanan, koska se vääristäisi tuloksia (mts. 95).

Lappalaisen (2004) mukaan intensiteettisanoja ei esiinny keskustelussa sellaisissa vuo-

roissa, jotka koostuvat pelkistä dialogipartikkeleista (esim. niin, joo, mm), ja joita naiset käyt-

tävät miehiä enemmän. Tämä taas vaikuttaa intensiteettisanojen osuuteen kokonaissanemää-

rässä, mikä hänen mukaansa miehillä 1,6 prosenttia ja naisilla 1,4 prosenttia. Tutkimustulos

kumoaa usein esitetyn väitteen, jonka mukaan naiset käyttäisivät enemmän intensiteettisanoja

kuin miehet. Lappalainen on tutkinut intensiteettisanojen variaatiota arkikeskusteluissa, työpai-

kan kielenkäyttötilanteissa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa. Konteksti vaikuttaa siihen, kuinka

puhekielisiä ja arkisia intensiteettisanoja keskustelijat käyttävät. (Mts. 94–95.)

Arkikeskusteluaineiston mukaan yleisin pääkaupunkiseudun puhekielessä käytetty inten-

siteettisana näyttäisi olevan ihan (40 % kokonaissanemäärästä). Sen jälkeen tulevat aika (16

%), tosi (12 %), vähän (8 %) ja hirveen (3 %) sekä muut intensiteettisanat (yht. 21 %). Ihan ja

aika ovat Lappalaisen mukaan todella monikäyttöisiä intensiteettimääritteitä, mikä johtuu siitä,

että niillä on useita synonyymeja. (2004: 96−97.)

Marjatta Palander taas on tarkastellut intensiteettimääritteitä savolaismurteista tekemäs-

sään seuruututkimuksessa (2005). Hän on seurannut kielenoppaansa puhekielen kehitystä vuo-

sikymmenten ajan, ja tutkimuksessaan hän esittelee Pasin puhumasta murteesta havaitsemiaan

16

piirteitä ja niissä tapahtuneita muutoksia. Pasin lisäksi hän on haastatellut tämän perheenjäse-

niä, mikä tuo näkökulmaa nuorempien ja vanhempien kielenkäytön välisiin eroihin. Palander

käyttää tutkimuksessaan kaikista intensiteettimääritteinä olevista sanoista nimitystä intensiteet-

tisana (mts. 212).

Palanderin tutkimustulosten mukaan kielenoppaana olleen Pasin käyttämien intensiteet-

timääritteiden osuus kokonaissanemäärästä vaihtelee murrenäytteittäin 0,79−1,63 % välillä. Pa-

landerin mukaan tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että kaupunkikielessä – etenkin pääkau-

punkiseudulla – käytetään enemmän intensifioivia määritteitä kuin maaseudun murteissa. Pasin

murrenäytteestä laskettu suurin intensiteettimääritteiden esiintymismäärä on Palanderin mu-

kaan vertailukelpoinen Lappalaisen (2004) pääkaupunkiseudun puhekielestä laskemaan mies-

ten käyttämien intensiteettimääritteiden määrään. (Palander 2005: 212–213.)

Palander on tarkastellut intensiteettimääritteitä myös Pasin perheenjäsenten kielestä ja

yleisimpien intensiteettimääritteiden joukon muodostavat ihan, aika, hyvin, vähän ja paljon

(2005: 214). Lappalaisen laskelmien mukaan ihan ja aika ovat suosituimpia myös pääkaupun-

kiseudun puhekielessä (2004: 96), mutta niitä seuraavat intensiteettimääritteet eroavat Pasin

käyttämistä intensiteettimääritteistä. Vaikutteita pääkaupunkiseudun puhekielelle ja nykypuhe-

kielelle tyypillisestä intensiteettimääritteiden runsaasta käytöstä Pasi on kuitenkin saanut, sillä

Palanderin mukaan häneen on tarttunut intensiteettisanoilla tehostettu puhetyyli, mikä näkyy

eräiden suosikkipartikkeleiden ja -fraasien toistumisena (2005: 213).

Jarmo H. Jantunen on tarkastellut väitöskirjassaan (2004) intensiteettimääritteisiin kuu-

luvia leksikaalisia vahventajia kontekstuaalisesta näkökulmasta. Jantunen käyttää leksikaali-

sista vahventajista nimitystä astemäärite. Vahventajat eroavat muista intensiteettimääritteistä

siten, että ilmaisevat jonkin ominaisuuden hyvin suurta astetta. (2004: 70−71.) Tutkimukses-

saan Jantunen vertailee astemääritteitä keskenään ja pareittain yksi- ja monilähdekielisten kään-

nössuomen korpusten sekä alkuperäissuomen korpuksen välillä.

Tutkimus on luonteeltaan pääosin kvantitatiivinen, mutta Jantunen käyttää myös laadul-

lisia menetelmiä ymmärtääkseen kvantitatiivisiin eroihin vaikuttavia tekijöitä (2004: 76). Ti-

lastollisten menetelmien kuvaamisen yhteydessä Jantunen tuo esille myös kollokaatin käsitteen.

Kollokaatteja hän kuvaa toistuviksi ja tyypillisiksi myötäesiintyjiksi eli sanoiksi, jotka usein

esiintyvät yhdessä. (Jantunen 2004: 76−77.) Myös kollokaatteja Jantunen on tarkastellut tilas-

tollisesti. Jantusen laskelmien mukaan viisi yleisintä alkuperäissuomen korpuksessa esiintyvää

vahventajaa ovat hyvin, kovin, oikein, todella ja varsin (2004: 73). Alkuperäissuomen korpus

sisältää 26 suoraan suomeksi kirjoitettua kaunokirjallista teosta (ilmestyneet 1995−2000), joita

Jantunen vertailee vieraista kielistä suomennettuun kaunokirjallisuuteen, käännössuomeen

(Jantunen 2004: 227). Alkuperäissuomen korpus edustaa kielellisesti nykysuomen yleiskieltä,

17

mutta Jantusen tekemän rajauksen vuoksi sitä ei voi suoraan verrata varhaisnykysuomen aineis-

toon. Esittelen Jantusen tutkimusta lisää tutkielman luvussa 6, jossa analysoin tutkimusaineis-

toa kvantitatiivisin metodein.

Aikaisemmin esittelin suomen kielestä tehtyjä tutkimuksia, mutta intensiteettisanoja on

toki tutkittu muistakin kielistä. Ronald Macaulay (2002) on kirjoittanut artikkelin, joka perus-

tuu hänen sosiaalisia luokkia käsittelevään tutkimukseensa. Macaulay kertoo, että keskiluok-

kaan (middle-class) kuuluvat aikuiset puhujat käyttivät ly-päätteisiä adverbeja (esim. extremely,

highly) yli kaksi kertaa useammin kuin työväenluokkaan (working-class) kuuluvat aikuiset pu-

hujat. Vastaavat erot näkyvät myös nuorten parista kerätyssä aineistossa, vaikka nuoret käytti-

vätkin ly-päätteisiä adverbeja vähemmän kuin aikuiset. (Macaulay 2002: 398–402.)

Macaulay on tutkinut myös muiden adverbien käyttöä, joka ilmenee luokkaeroina. Esi-

merkiksi keskiluokkaan kuuluvat käyttivät very-adverbia ’hyvin’ useammin kuin alempiin

luokkiin kuuluvat. Toisaalta taas glasgowilaiset nuoret käyttivät intensifioijia pure ja dead, joita

saman alueen aikuiset eivät käyttäneet ollenkaan. Myös adverbin quite ’melko, aivan’ käyttö

vaihtelee sosiaaliluokasta riippuen riippuen: sen esiintyvyys oli keskiluokkaisilla lähes kaksi ja

puoli kertaa yleisempää kuin alempiin sosiaaliluokkaan kuuluvilla. Nuorilla ja aikuisilla sen

sijaan ei ollut merkittävää eroa kyseisen sanan käytössä. (2002: 404–405.)

Huomionarvoista on se, että keskiluokkaan kuuluvat aikuiset käyttivät adjektiiveja enem-

män (34,16 esiintymää tuhatta sanaa kohti) kuin työväenluokkaan kuuluvat aikuiset (24,74

esiintymää tuhatta sanaa kohti). Lisäksi keskiluokan käyttämät adjektiivit ovat Macaulayn

(2002) mukaan luonnehtivampia ja kuvailevampia (impressive ’vaikuttava’, hellish ’helvetilli-

nen’, chauvinistic ’sovinistinen’) kuin työväenluokan suosimat yksinkertaiset (good ’hyvä’,

bad ’paha’, nice ’kiva’). (Mts. 411.) Artikkelinsa yhteenvedossa Macaulay kirjoittaa, että kes-

kiluokkaiset puhujat sekä käyttävät työväenluokkaisia enemmän adverbeja ja adjektiiveja teh-

däkseen mielipiteensä selväksi että pehmentävät mielipiteitään ja väitteitään samalla tavalla

(mts. 415).

18

3. AINEISTO JA MENETELMÄT

3.1 Tutkimusaineisto ja sen kerääminen

Tutkielmani on korpustutkimus, jonka aineisto on koottu Kielipankissa olevista Kansalliskir-

jaston lehtikokoelman (KLK) suomenkielisistä lehdistä ja Kotimaisten kielten keskuksen

Kaino-aineistopalvelun Vanhan kirjasuomen korpuksesta. Kielipankin aineisto on kerätty käyt-

tämällä apuna selainpohjaista Korp-työkalua, joka mahdollistaa hakujen tekemisen eri korpuk-

siin (Kielipankin verkkosivut). Hakuja voi tehdä käyttämällä esimerkiksi jotakin tiettyä sanaa

tai kieliopillista tunnusta. Kielipankissa on varhaisnykysuomen kauden aineiston lisäksi vanhan

kirjasuomen korpus, mutta päätin kerätä vanhan kirjasuomen aineiston Kotimaisten kielten kes-

kuksen vanhan kirjasuomen korpuksen avulla, koska siellä oleva aineisto on koneellisen luke-

misen lisäksi tarkistettu, joten sitä on helpompi käsitellä kuin Kielipankissa olevaa tarkistama-

tonta aineistoa.

Aineistossani on yhteensä 1410 esiintymää, jotka on etsitty käyttämällä sangen-hakusa-

naa. Myös sangen-sanan muilla ortografisilla varianteilla, kuten sanghen ja sanken, tulee jonkin

verran esiintymiä, mutta niitä on niin vähän, että en ole ottanut niitä mukaan tutkimusaineis-

toon. Esiintymien ympärille olen ottanut mukaan jonkin verran kontekstia, jotta käy ilmi, mil-

laisia sanoja sangen-sana määrittää. Mikäli sangen-sana esiintyy jossakin esiintymässä useam-

min kuin kerran, olen silti laskenut sen vain yhdeksi esiintymäksi. Tällaisissa tapauksissa olen

ottanut tarkasteltavani vain lauseen ensimmäisen sangen-sanan. Saatan kuitenkin tehdä huomi-

oita myös toisesta sangen-sanasta, mikäli katson sen tarpeelliseksi.

Varhaisnykysuomen kaudelta on 600 esiintymää ja vanhan kirjasuomen kaudelta 810.

Vanhan kirjasuomen kaudelta olen ottanut enemmän aineistoa, koska se ajallisesti pidempi

jakso (1540−1870) kuin varhaisnykysuomen kausi (1810−1870) (Häkkinen 1994: 13). Vanhan

kirjasuomen aineistossa on esiintymiä Mikael Agricolan teoksista (1540–1550-luvuilta), Bibli-

asta (1642); Björkqvistiltä, Frosterukselta, Christfried Gananderilta, Antti Lizeliukselta ja Lau-

rentius Petriltä vuosilta 1644−1801 sekä Almanakoista vuosilta 1705−1809. Varhaisnykysuo-

men aineisto on koottu erilaisista 1820−1870-luvulla julkaistuista suomenkielisistä sanoma- ja

aikakauslehdistä. Tarkka luettelo käyttämistäni teoksista ja lehdistä löytyy pro gradu -tutkiel-

man lopussa olevasta liitteestä.

Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen on kerätty eri korpuksista, ja ne eroavat toi-

sistaan myös sisällöltään. Vanhan kirjasuomen korpus koostuu pääasiassa uskonnollisesta ai-

neistosta (Agricolan teokset, 1642 Biblia), eri kirjailijoiden tuotannosta ja Almanakoista. Var-

19

haisnykysuomen aineisto puolestaan koostuu sanomalehtiaineistosta. Vanhan kirjasuomen ai-

neisto valikoitui Kotuksen Kaino-aineistopalvelun helppokäyttöisyyden vuoksi ja siksi, että ai-

neisto oli jo valmiiksi tarkistettu tietokoneen tekemien lukuvirheiden jäljiltä. Kotuksella olisi

ollut myös varhaisnykysuomen korpus, jossa on 1800-luvulla tuotettua aineistoa, mutta valitsin

kuitenkin Kielipankissa olevan sanomalehtiaineiston, sillä olin käyttänyt sitä jo aiemmin kan-

didaatintutkielmassani. Kaiken kaikkiaan vanhan kirjasuomen kaudelta on olemassa vähem-

män valinnanvaraa aineiston suhteen, sillä 1500–1700-luvulla on tuotettu vähemmän kirjallista

aineistoa kuin 1800-luvulla, ja tuotettu aineisto on ollut melko yksipuolista.

Kieliopillistumis- ja merkityksenkehityksen tutkimuksen kannalta on tärkeää, että aineis-

tossa on riittävä määrä erilaisia esiintymiä, jotta kieliopillistumista ja mahdollista merkityksen

muutosta voidaan tarkastella. Näin ollen tutkimusaineistoni koostuu sekä esiintymistä, joissa

sangen-partikkelia käytetään nykykielelle tyypillisesti intensiteettimääritteenä, että esiinty-

mistä, joissa sitä käytetään nykykielestä poikkeavalla tavalla esimerkiksi verbin määritteenä.

Nykykielen vertailuaineistoa olen etsinyt Nykysuomen sanakirjasta (NS) ja Kielitoimiston sa-

nakirjasta (KS).

Varhaisnykysuomen aineiston olen koonnut keräämällä kunkin vuosikymmenen (1820–

1870) puolivälistä alkaen sata esiintymää. Mikäli tarkastelemaltani vuodelta (esim. 1845) ei ole

löytynyt tarpeeksi esiintymiä, olen jatkanut esiintymien keräämistä sitä aikaisemmalta vuodelta

(1845 jne.). Kaikki 600 esiintymää on poimittu siis korpuksen asettamassa järjestyksessä, jossa

käydään läpi ensin yhdessä sanomalehdessä olleet esiintymät, minkä jälkeen siirrytään seuraa-

vaan sanomalehteen. Tämä on vaikuttanut siihen, että joistakin sanomalehdistä on enemmän

esiintymiä kuin toisista, mutta se ei ole tutkimuksen kannalta oleellista, koska en kiinnitä tässä

tutkimuksessa huomiota sangen-sanan alueelliseen vaihteluun.

Vain muutamia esiintymiä olen joutunut jättämään pois välistä, jos ne ovat olleet osa esi-

merkiksi jotakin ruotsinkielistä tekstiä tai en ole voinut tarkistaa tekstin alkuperäistä kirjoitus-

asua. Varhaisnykysuomen kaudelta tuli kaiken kaikkiaan 18 885 osumaa sangen-hakusanalla.

Vanhan kirjasuomen aineisto puolestaan käsittää kaikki aikaisemmin esille tuomieni vanhaa

kirjasuomea edustavien teosten ja tekstien esiintymät, joita on yhteensä 810.

Olen pyrkinyt olemaan aineistonkeruussa systemaattinen, mutta joitakin esiintymiä olen

joutunut jättämään pois ortografisten epäselvyyksien vuoksi. Osan esiintymistä olen käynyt tar-

kistamassa Suomen Kansalliskirjaston sähköisestä aineistopalvelusta, jossa on digitaaliset va-

lokopiot korpuksessa olevista sanoma- ja aikakauslehdistä. Esiintymien runsaan määrän vuoksi

en ole voinut tarkistaa niistä kaikkia, mutta kaikkien tutkielmassa olevien aineistoesimerkkien

ortografia on tarkistettu. Tutkielmassa esiintyvien aineistoesimerkkien perään olen laittanut

20

joko korpuksessa käytetyn lähdekoodin ja vuosiluvun tai julkaisun nimen, numeron ja vuosilu-

vun. Olen lisäksi jakanut aineiston viiteen eri pääryhmään, jotka auttavat lukijaa hahmotta-

maan, miltä vuosisadalta ja mistä aineistosta kukin esimerkki on peräisin.

Taulukko 1. Aineisto ryhmiteltynä

Taulukossa 1 aineisto esitetään ryhmiteltynä viiteen eri ryhmään, joista ryhmät I–IV edustavat

vanhan kirjasuomen kautta, ryhmä V varhaisnykysuomen kautta. Aineiston ryhmittely helpot-

taa havainnollistavien esimerkkien antamista, sillä jatkossa tuon esimerkin yhteydessä lähde-

viitteiden lisäksi esille sen, mihin aineistoryhmään esimerkki kuuluu.

Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aineistot ovat aikaisemmin olleet vaikeasti

saatavilla, sillä niitä säilytetään korkean ikänsä vuoksi yleensä kirjastoissa ja arkistoissa, joihin

täytyy usein varata aika, ennen kuin aineistoa pääsee tutkimaan. Myös vaikeaselkoinen paino-

teksti tai käsiala karkottanevat ihmisiä vanhojen tekstien ääreltä. Edellä mainitsemiini seikkoi-

hin on kuitenkin tullut 2000-luvulla huomattava parannus, kun vanhoja tekstiaineistoja on muu-

tettu digitaaliseen muotoon ja koottu erilaisiksi korpuksiksi, jotka ovat verkossa lähes jokaisen

saatavilla. Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla pääsee tarkastelemaan esimerkiksi

vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen korpuksia. Lisäksi esimerkiksi Agricolan teoksista

on otettu useita näköispainoksia, jotka ovat mahdollistaneet tekstisisältöjen saattamisen taval-

listen ihmisten tietoisuuteen ja lainattavaksi vaikkapa kirjastosta.

Vaikealukuinen käsiala tai fraktuurateksti ei ole aiheuttanut minulle ongelmia, sillä kor-

pusaineisto on digitaalisessa muodossa olevaa koneellisesti luettua tekstiä. Joitakin aineiston

aiheuttamia ongelmia on syntynyt Kielipankin aineistosta, jota ei ole jälkikäteen tarkistettu.

Olen kuitenkin voinut epäselvissä tapauksissa tarkistaa oikean ortografisen muodon sanoma-

lehden tai kirjan sivusta otetusta valokopiosta, jotka ovat saatavilla Kansalliskirjaston sähköi-

sessä aineistopalvelussa. Kaino-aineistopalvelun aineisto sen sijaan on tarkistettua, mikä on

helpottanut vanhan kirjasuomen korpuksen käyttöä huomattavasti.

Vanhan kirjasuomen kausi

I sangen Agricolan teoksissa (1500-luku) 258

II sangen Bibliassa (1642) 426

III sangen eri kirjoittajien teoksissa (1644–1801) 75

IV sangen Almanakoissa (1705–1809) 51

Varhaisnykysuomen kausi

V sangen 1820–1870-luvun sanoma- ja aikakauslehdissä 600

Yhteensä 1410

21

Vanhan kirjasuomen ja paikoin varhaisnykysuomenkin sanasto ja nykykielestä poikkea-

vat kieliopilliset seikat, kuten vieraista kielistä lainatut postpositiorakenteet (esim. uskoa jon-

kun/jonkin päälle), asettavat luonnollisesti omat haasteensa esiintymien ympärille sijoittuvan

kontekstin ymmärtämiseen. Kieliopillistumistutkimuksessa sekä syntaktisella että semanttisella

kontekstilla on oma tärkeä roolinsa, minkä vuoksi olen epäselvissä tapauksissa joko jättänyt

aineistoesimerkin kokonaan pois tai tarkistanut esimerkiksi raamatunkohtien kohdalla nykykie-

lisestä käännöksestä, mitä alkuperäinen esiintymä mahtaa tarkoittaa ja mihin se liittyy. Toki

esimerkiksi 1992 raamatunkäännös ja 1642 Biblia eroavat toisistaan huomattavasti ja kaikki

luvut ja jakeet tuskin limittyvät täysin yhteen, mutta uudemmista raamatunkäännöksistä on ollut

minulle paljon apua merkityksen tulkinnassa.

3.2 Tutkimusmenetelmät

Tutkielmani on korpustutkimus, mikä tarkoittaa sitä, että aineistossa on lähes rajattomasti eri-

laisia tutkimusmahdollisuuksia riippuen siitä, tarkastellaanko aineistoa määrällisestä vai laa-

dullisesta näkökulmasta. Käytän tässä tutkielmassa molempia tarkastelutapoja. Tutkimuksen

pääpaino on kuitenkin aineiston syntaktisten, morfologisten ja semanttisten piirteiden laadulli-

sessa tarkastelussa, mikä ilmenee esimerkiksi aineiston luokittelutavoissa ja vertailussa.

Olen kuvannut aineiston keruumenetelmää jo alaluvussa 3.1, joten esittelen tässä alalu-

vussa aineiston analyysissä käyttämiäni menetelmiä. Tutkimukseni on aineistovetoinen tutki-

mus, joten yksi tärkeimmistä tutkimusmenetelmistä on aineiston kontekstuaalinen lähiluku, jota

myös Maria Kok on käyttänyt väitöskirjaa tehdessään. Kontekstuaalisella lähiluvulla tarkoite-

taan aineiston tarkastelua sekä välittömässä että laajemmassa kontekstissaan. Tarkastelun pe-

rusteella aineisto voidaan jaotella erilaisiin kategorioihin. (Kok 2016: 12.)

Luokittelen tutkimusaineistoa erilaisiin ryhmiin sen mukaan, minkä sanaluokan sanoja

sangen määrittää. Tarvittaessa jaan vielä saman sanaluokan sisällä olevat sanat pienempiin ala-

ryhmiin selkeyttääkseni analyysia. Sanaluokkien sisällä ryhmittelen aineistoa syntaktisin ja

morfologisin perustein. Sanaluokkajaon lisäksi aineistossa on jakolinja, joka jakaa sangen-sa-

nan määrittämät sanat verbeihin ja muihin sanoihin. Esittelen verbiaineistosta tekemäni huo-

miot omassa luvussaan ja muut sanaluokat toisessa luvussa.

Verbiaineiston esiintymät olen jakanut ryhmiin sen perusteella, ovatko ne täysin finiittisiä

vai muodostavatko ne verbin liittomuodon jonkin infinitiivisen verbirakenteen kanssa. Edelleen

jaan partisiipit ja infinitiivit omiin alaryhmiinsä. Tutkimusaineiston jakautuminen vanhan kir-

22

jasuomen ja varhaisnykysuomen kesken on hieman epätasaista, sillä vanhan kirjasuomen kau-

delta on huomattavasti enemmän esiintymiä sangen-sanan kanssa esiintyvistä verbeistä kuin

varhaisnykysuomen kaudelta. Tämä viitannee siihen, että sangen on viimeistään 1800-luvun

alkuvuosikymmeninä vakiintunut nimenomaan adjektiiveja ja adverbeja määrittäväksi intensi-

teettipartikkeliksi, joksi se nykyään luokitellaan (VISK § 853).

Rajanveto on toisinaan hieman vaikeaa, sillä tutkimusaineistossa on tapauksia, joita voisi

luokitella useampaankin ryhmään, esimerkiksi luokiteltaessa partisiippeja verbeiksi ja adjektii-

veiksi. Luokittelussa käytän apuna Isoa suomen kielioppia, sanakirjoja ja omaa kieli-intui-

tiotani. Luokittelun lisäksi vertailen sangen-sanan saamia merkityksiä vanhassa kirjasuomessa,

varhaisnykysuomessa ja nykysuomessa. Apunani käytän tässä tutkimusaineistoani ja sanakir-

jojen merkityksenselityksiä. Pyrin selvittämään, onko sangen-intensiteettipartikkelin merkitys

muuttunut 1540-luvulta 1870-luvulle tultaessa ja jos on, niin mistä muutoksen voi havaita.

Kvantitatiivisia eli määrällisiä menetelmiä puolestaan ovat aineistosta tehtävät laskemat.

Olen ”koodannut” kaikki sangen-sanan määrittämät sanat tutkimusaineistostani erilaisilla vä-

reillä, joista kukin väri edustaa tiettyä sanaluokkaa. Värien perusteella aineistosta pystyy hel-

posti laskemaan, mitä sanaluokkaa sangen-sana useimmin määrittää ja tekemään siitä havain-

nollistavia kuvioita ja taulukoita. Tämän lisäksi tarkastelen yksittäisten sanojen toistuvuutta eli

sitä, mitkä ovat yleisimpiä sangen-sanan määrittämiä sanoja. Teen laskelmat erikseen vanhan

kirjasuomen aineistosta, varhaisnykysuomen aineistosta sekä koko tutkimusaineistosta.

23

4 SANGEN VERBIEN MÄÄRITTEENÄ

Tässä luvussa tavoitteenani on kuvata, millaisia morfologisia, semanttisia ja syntaktisia omi-

naisuuksia verbien määritteenä esiintyvällä sangen-sanalla on. Olen jakanut aineiston eri pää-

ryhmiin, joita käsittelen omissa alaluvuissaan. Verbityyppien lisäksi kiinnitän joissakin koh-

dissa huomiota myös sangen-sanan ja sitä ympäröivän kontekstin ja sitä ympäröivien sanojen

keskinäiseen sanajärjestykseen. Ensin esittelen käyttämiäni käsitteitä ja alaluvussa 4.2 esitän

katsauksen vanhan kirjasuomen partisiippien tutkimuksesta.

4.1 Verbien infiniittimuodot

Tässä alaluvussa tarkastelen infinitiivien ja partisiippien yhtäläisyyksiä ja eroja. Aineistossani

sangen määrittää sekä verbin varsinaisiksi infinitiiveiksi kutsuttuja muotoja että partisiippeja.

Infiniittimuodot käyttäytyvät Ison suomen kieliopin mukaan osittain verbien ja osittain nomi-

nien tavoin. Tämä ilmenee esimerkiksi infiniittimuotojen taivutuksessa. Partisiipit taipuvat no-

minien tavoin luvussa ja sijassa, mutta infinitiivit sen sijaan taipuvat vajaasti vain sijassa. Lu-

kutaivutusta niillä ei ole. (VISK, määritelmät.)

Infinitiivejä ovat A-infinitiivi (laulaa), jota käytetään suomen kielessä niin sanottuna ver-

bien sanakirjamuotona, E-infinitiivi (laulaen) ja MA-infinitiivi (laulamassa). Partisiippimuo-

toja puolestaan ovat VA-partisiippi (laulava); NUT-partisiippi (laulanut), jota käytetään aktii-

vin perfektissä ja pluskvamperfektissä; TU-partisiippi (laulettu), joka esiintyy passiivin per-

fekti- ja pluskvamperfektimuodoissa ja agenttipartisiippi (laulamani). (VISK, määritelmät.) Ai-

kaisemmin kieliopeissa käytettiin käsitteitä 1. ja 2. partisiippi, joita Koivistokin (1987) käyttää

väitöskirjassaan, mutta Ison suomen kieliopin myötä suomen kielen tutkimuksessa on alettu

käyttää partisiipin tunnuksen ilmaisevia VA-, NUT- ja TU-partisiippinimityksiä.

Ison suomen kieliopin mukaan A-infinitiivin translatiivi, MA-infinitiivin illatiivi ja VA-

partisiipin translatiivi voivat esiintyä osittain samoissa tehtävissä. Esimerkiksi eräät adjektiivit,

kuten valmis, sopiva ja mahdoton, voivat esiintyä edellä mainitsemieni infinitiivien ja partisii-

pin kanssa samantapaisissa yhteyksissä (VISK § 550):

(t) Merituomarin siikakeitto on valmis nautittavaksi.

(u) Merituomari on valmis nauttimaan siikakeittonsa.

Ahlmanin mukaan intensiteettiadverbit, kuten sangen ja erittäin, voivat määrittää adjek-

tiiveja ja materiaalisia adverbeja (ilmaisevat paikkaa, aikaa, tapaa, tilaa), mutta eivät verbejä ja

24

substantiiveja (1933: 148–149). Myös Isossa suomen kieliopissa sanotaan, että intensiteettipar-

tikkelit esiintyvät lähinnä vain adverbien ja adjektiivien yhteydessä (§ 664). Tämä asia pitänee-

kin nykykielen kannalta paikkansa, mutta vanhan kirjasuomen aineistossa ja varhaisnykysuo-

men aineistossa on kuitenkin viitteitä sangen-sanan esiintymisestä sekä substantiivien että ver-

bien kanssa. Käsittelen substantiivitapauksia myöhemmin pro gradu -tutkielmassani (ks. luku

5).

4.2 Partisiipit vanhan kirjasuomen tutkimuksessa

Teen tässä välissä lyhyen katsauksen Pirkko Forsman Svenssonin tutkimukseen (1992), joka

käsittelee 1600-luvun partisiippiattribuutteja ja lauseenvastikkeita. Näitä rakenteita Forsman

Svensson nimittää nominaalirakenteiksi (1992: 12). Nominaalisuus merkitsee siis sitä, että in-

finiittisillä verbijohdoksilla on nominien eli adjektiivien, substantiivien, pronominien ja nume-

raalien piirteitä esimerkiksi taivutuksessa ja sijamuodoissa (VISK § 490).

Forsman Svensson (1992: 18–26) jaottelee partisiippimuodot aktiivin 1. ja 2. partisiippiin

(VA- ja NUT-partisiipit) sekä passiivin 1. ja 2. partisiippiin (TAVA- ja TU-partisiipit). Aineis-

tossani esiintyy kaikkia edellä mainittuja partisiippityyppejä, mutta osa esimerkiksi VA-parti-

siipeista on käsiteltävä adjektiivien yhteydessä, sillä vAinen-loppuiset partisiipit mielletään ny-

kyään suoraan adjektiiveiksi (huikentelevainen, pelkääväinen). Useimmat vanhan kirjasuomen

VA-partisiipeista esiintyvät Forsman Svenssonin mukaan lakiteksteissä (mp). Itse en ole kiin-

nittänyt huomiota tietynlaisten partisiippien ja tekstityypin yhteyteen, mutta tämä voisi olla

huomionarvoinen tarkastelukohde.

NUT-partisiipit esiintyvät Forsman Svenssonin mukaan tyypillisesti saarnateksteissä.

Yksi syy tähän on oppineiden saarnamiesten ja heidän saavutustensa esittely saarnojen esipu-

heissa. Forsman Svensson esittääkin tutkimuksessa lukuisia esimerkkejä, joissa kiitellään jota-

kuta saarnamiestä. Joissakin esimerkeissä on partisiipin edessä myös intensiteettiadverbi, jolla

oppineisuuden tasoa arvioidaan:

(v) Tämä meidän – – hywin oppenut. (Forsman Svensson 1992: 21.)

(w) Nyt hän on sen Caickein corkiammast oppenimman Herran – – tykönä. (Forsman Svensson

1992: 21.)

Esimerkissä w oppinut-partisiipin edellä on intensiteettipartikkeli hyvin. Kontekstinsa puolesta

hyvin-intensiteettipartikkelin tilalle sopisi myös sangen, koska aineistossani kyseiset intensi-

teettipartikkelit esiintyvät monin paikoin samassa merkityksessä. Seuraavassa esimerkissä (x)

25

puolestaan on superlatiivimuotoinen ja sti-loppuisen intensiteettiadverbin sisältävä määrite,

jolla kuvaillaan Herraa kaikkein korkeimmin oppineeksi.

Myös TAVA-partisiipin sisältävät rakenteet ovat Forsman Svenssonin mukaan erittäin

yleisiä vanhassa kirjasuomessa. Monet esimerkeistä liittyvät henkilönnimiin ja arvonimiin, ja

niitä esiintyy tyypillisesti esimerkiksi ruumissaarnoissa.

(x) Hywästi Oppenelle ja Hywincunnioitettawalle Herralle. (Forsman Svensson 1992: 23.)

Kuten esimerkistä y voi havaita, partisiipin eteen tuleva määrite hyvin voidaan vanhassa kirja-

suomessa kirjoittaa yhteen sitä seuraavan partisiipin kanssa. Näin tapaa ilmaisevasta materiaa-

lisesta adverbista hyvin ja kunnioittaa-verbin TAVA-partisiipista kunnioitettava muodostuu ad-

jektiivin merkityksen saava yhdyspartisiippi.

Forsman Svensson on kirjoittanut tutkimuksessaan myös partisiippien määritteenä esiin-

tyvistä intensiteettiadverbeista, joita ovat esimerkiksi aiva, hyvin, jalost ’suuresti’, korkiast ja

kyllä. Nämä adverbit muodostavat usein yhdyspartisiippeja (hyvinoppinut) tai sanaliittoja (ja-

lost kunnioitettu). Forsman Svensson korostaa kuitenkin, että partisiipin edellä oleva adverbi ei

aina ole verbin prefiksi, vaan se voi olla myös itsenäinen määrite (hyvin opetettu vaimo ’vaimo,

joka on opetettu hyvin’). (1992: 35.)

Viimeinen Forsman Svenssonin käsittelemistä partisiippiryhmistä on passiivin 2. parti-

siippi eli TU-partisiippi. Hän kutsuu sitä sekä esiintymistiheydeltään että käyttötavoiltaan 1600-

luvun monipuolisimmaksi ja toimivimmaksi partisiippiattribuutiksi. TU-partisiippeja on muo-

dostettu useammista kantaverbeistä kuin muita partisiippeja. Yleisimpiä TU-partisiipin esiinty-

miä on esimerkiksi (hyvin-, jalost)uskottu, joka on yleinen miestä luonnehtiva epiteetti. (Fors-

man Svensson 1992: 24.)

Pirkko Forsman Svenssonin (1992) tutkimuksessa on paljon yhtymäkohtia omaan tutkiel-

maani. Käsittelen omassa tutkielmassani sangen-sanan kanssa esiintyviä verbejä kuitenkin vain

kolmessa ryhmässä, joista ensimmäisessä ovat finiittimuotoiset verbit ja kahdessa muussa par-

tisiipit ja infinitiivit. Partisiippien erottaminen infinitiiveistä ja finiittimuotoisista verbeistä on

tietoinen päätös, sillä partisiipit näyttävät adjektiivistumistaipumuksensa vuoksi olleen vaikut-

tamassa siihen, että sangen-sanan käyttö verbin määritteenä on hävinnyt kirjakielestä. Lisätie-

toa muista vanhan kirjasuomen verbirakenteista ja -johdoksista löytyy Forsman Svenssonin

(1990) aiemmin julkaistusta tutkimuksesta.

26

4.3 Sangen yksinkertaisten finiittisten verbimuotojen määritteenä

Tässä alaluvussa esittelen tapaukset, joissa sangen-sana määrittää finiittimuotoista verbiä. Fi-

niittimuotoinen verbi on Ison suomen kieliopin mukaan lauserakenteen kannalta välttämätön.

Finiittiverbi taipuu aina joko persoonamuodossa, passiivissa tai muussa yksipersoonaisessa

muodossa. Lisäksi siitä käyvät ilmi tempus eli aika-aspekti ja modus eli verbin tapaluokka.

(VISK, määritelmät.) Määrää tai intensiteettiä ilmaisevat kvanttoriadverbit (kuten paljon) ovat

verbiin liittyessään sanaluokaltaan adverbiaaleja (mt. § 657).

Miltei kaikki on ja sangen-sanan esiintymät, jotka määrittävät finiittiverbiä, ovat vanhan

kirjasuomen kaudelta ja nimenomaan sen alkupuolelta eli Mikael Agricolan ja vuoden 1642

Biblian aineistosta. Koko varhaisnykysuomen aineistossa, joka käsittää lähes 19 000 esiinty-

mää, on vain muutama tapaus, jossa sangen-sana esiintyy verbin määritteenä, ja osassa tapauk-

sista kyse on selvästä 1642 Biblian siteeraauksesta.

Ensimmäisessä Agricolan aineiston esimerkissä (4) sangen-sana määrittää nöyryyttää-

verbin yksikön 3. persoonan imperfektin refleksiivistä verbi-ilmausta sangen itsensä nöyryytti.

(4) – – mutta ette hen sangen itzens neuritte sinun edheses / aijna muijstauainen oma wäryttens

ja ilkeyttens / Sille etteij ole ychte sinun wertas / caikissa taiuahan ja maan ihmehise / sangen

hyuet ouat sinun töes HERRA / ja oijkeat ouat sinun domios / ja sinun edhescatzomisestas

caiki hallitahan /. (I, A-I-540.)

Refleksiivipronominin possessiivisuffiksi on aina samapersoonainen kuin korrelaatti, johon se

viittaa (hän – – itsensä) (VISK § 1445). Sangen-sanan voidaan esimerkissä tulkita tarkoittavan

’täysin’, sillä esimerkki käsittelee nöyryyttämistä, joka tässä yhteydessä Vanhan kirjasuomen

sanakirjan (s.v. nöyryyttää) mukaan tarkoittaa ’nöyrtyä, olla nöyrä, nöyryyttää itse(ä)nsä’.

Nöyrtymisen oletetaan olevan usein totaalista, mikä ilmenee muun muassa polvilleen lankeami-

sena Vanhan kirjasuomen sanakirjan esimerkissä (Westh 165 langeckamme poluillanne ja

nöyryttäkäm meitän Jumalan meiden taiualisen Jsän edess).

Seuraava esimerkki (5) on Mikael Agricolan suomentamasta Psalmien kirjasta. Esimer-

kissä on kaksi esiintymää sangen-sanasta. Esittelen molemmat esiintymät, vaikka olen laskel-

missani ottanut huomioon vain niistä ensimmäisen (ks. 3.1).

(5) Wimein hen sangen Ihmechtele ette Jumala on nin runsas pahoia ia Cunniattomita wastan /

iosta hen sangen walita. (I, A-III-427-[Ps-144:0])

Ensimmäisessä esiintymässä sangen määrittää yksikön kolmannessa persoonassa olevaa ihme-

tellä-verbiä ja toisessa kohdassa puolestaan samanmuotoista valittaa-verbiä. Sangen saa kon-

27

tekstistaan riippuen erilaisia merkityksiä: ensimmäisessä kohdassa sangen ihmettelee voisi mer-

kitä ’vallan ihmettelee’ tai ’täysin ihmettelee’ ja toisessa kohdassa sangen valittaa puolestaan

merkitsee mielestäni ’valittaa paljon’.

Esimerkissä 6 kerrotaan profeetta Joonasta, ja se on peräisin Agricolan tuotannosta. Esi-

merkissä sangen määrittää riemuita-verbiä.

(6) Mutta HERRA Jumala walmisti ydhen Curbitan / se casuoi Jonan ylitze / ette sen piti hänen

Pääns ylitze warioman / ia hende wirghotais henen waiuasans. Ja Jona sangen riemuitzi sen

Curbitan ylitze. (I, A-III-671-[Jon-4:6].)

Myös esimerkissä esiintyvä sangen saa mielestäni merkityksen ’paljon’. Riemuita-verbi vaatii

kaksi täydennystä: subjektin, joka riemuitsee ja adverbiaalitäydennyksen ilmaiseman kohteen,

josta riemuitaan. Nykysuomessa riemuita-verbin adverbiaalitäydennys on elatiivimuotoinen

(riemuita jostakin), mutta esimerkkilauseessa adverbiaalitäydennys on korvattu vieraasta kie-

lestä (ruotsi tai saksa) lainatulla ylitse-postpositiolla. Esimerkeissä 4 ja 5 verbin ja sen määrit-

teen sanajärjestys on mielestäni nyky-yleiskielen totutusta järjestyksestä poikkeava, sillä esi-

merkeissä sangen tulee ennen pääverbiä (’paljon valittaa’, ’paljon riemuitsi’). Ison suomen

kieliopin (§ 657) esimerkeistä (esim. Hän puhuu paljon puhelimessa) suurimmassa osassa

kvanttoriadverbi sijoittuu lauseessa pääverbin jälkeen.

Esimerkissä 7 sangen-sana määrittää monikon 3. persoonan preesensin konditionaali-

muotoa kerskata-verbistä. Kerskaisit-imperfekti ei sisällä nykysuomen monikon 3. persoonan

taivutusmuodoista tuttua vA-ainesta, sillä länsimurteista vaikutteita saaneessa vanhassa kirja-

suomessa vA-aines esiintyi ainoastaan preesensin persoonapäätteessä (Häkkinen 1994: 301):

(7) Sillä minä ajattelen / ettei he suingan minusta iloidzis / jos minun jalcan ainoastans combas-

tuis / nijn he kerscaisit sangen minusta. (II, B1-Ps-38:17-296b.)

Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan kerskata-verbi merkitsee joko ’ylpeillä, mahtailla,

leuhkia, rehennellä’ tai ’kiittää, ylistää, sanoa hyväksi, riemuita’. Tässä yhteydessä kyse lienee

ensimmäisestä merkitysryhmästä eli kerkaisit sangen saa merkityksen ’kerskaisivat paljon’.

Esimerkissä 8 sangen määrittää vaivata-verbin passiivin preesensmuotoa vaivataan. Esi-

merkki on peräisin 1642 Bibliassa olevasta raamatunkohdasta. Tutkimusaineistossa oli useita

esiintymiä (myös varhaisnykysuomen kaudelta), joissa siteerataan sanasta sanaan samaa raa-

matunkohtaa kuin esimerkissä 8.

(8) Minä uscon / sentähden minä puhun / mutta minä sangen waiwataan. (II, B1-Ps-116:10-

318b.)

28

Tämä osoittaa sen, että vaikka suomen kirjakieli olikin muuttunutkin jonkin verran varhaisny-

kysuomen kaudelle tultaessa, niin uskonnollisessa kielessä tapahtuneet muutokset eivät olleet

Biblian 1776 ilmestyneestä versiosta huolimatta kovinkaan suuria. Uudessa raamatunkäännök-

sessä korjailtiin lähinnä vain kieliasua (esim. c-kirjaimen korvaaminen systemaattisesti k:lla).

(Suomen Pipliaseuran verkkosivut.)

Tein haun waiwataan-sanalla Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkossa oleviin sana-ar-

tikkeleihin ja sain tulokseksi kolme osumaa. Eräässä niistä (Ber 1775 12 Jota enämmin sairas

waiwataan kuumudesta) vaivata-verbiä on käytetty esimerkin 7 kaltaisella tavalla, sillä siinä

vaivaamisen kohde on esimerkin tavoin nominatiivissa (minä vaivataan, sairas vaivataan). Ny-

kykielessä sanottaisiin mutta minua vaivataan paljon, jossa passiivimuotoinen vaivata-verbi

saa partitiivissa olevan objektin, minua, joka on vaivatuksi tulemisen kohde. Suomen kielen

yksipersoonaisessa passiivissa tekijää ei tuoda ilmi (VISK § 1313), mutta vaivata-verbin mer-

kitys sisältää sen, että joku konkreettinen henkilö aiheuttaa vaivaa jollekulle. Vanhan kirjasuo-

men sanakirjan esimerkki sisältää lisäksi elatiivimuotoisen agentin (kuumuudesta), joka ilmai-

see vaivan aiheuttajan. Eeva Kangasmaa-Minnin (1980: 59) mukaan suomen passiivi edustaa

elollista agenttia, minkä vuoksi vanhassa kirjasuomessa passiivin kanssa esiintyvät agenttimuo-

dot ovat kielenvastaisia.

Esimerkissä 9 sangen on rakastaa-verbin indikatiivin yksikön 3. persoonan imperatiivin

määritteenä. Aineistoesimerkki on Biblian aineistosta Ensimmäisestä Samuelin kirjasta.

(9) JA Saul puhui hänen pojallens Jonathanille / ja caikille palwelioillens / että he tappaisit Da-

widin / mutta Jonathan Saulin poica racasti sangen Dawidi . (II, B1-1Sm-19:1-158c)

Esimerkissä sangen saa myös merkityksen ’paljon’, sillä Saulin pojan Joonatanin kuvaillaan

rakastaneen Daavidia sangen eli ’paljon’. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä Joonatanin ku-

vataan olleen kovin kiintynyt Daavidiin, mikä merkitsee jotakuinkin samaa kuin rakastaa pal-

jon. Esimerkeissä 7 ja 9 sangen sijoittuu lauseessa vasta predikaattiverbin jälkeen. Muissa esi-

merkkilauseissa sangen sijoittuu verbin edelle.

Esimerkki 10 on Christfried Gananderin kirjoittamasta runosta, jossa kerrotaan, kukosta,

joka sangen sairasti kovasti.

(10) Waipu Kukko wuotehellen Tuli Turka tautisexi Sangen sairasti kowasti, Tulipa tuttu tower-

nisa Ystäwistä ylimmäinen. (III, Gan1784-136.)

Sekä verbin edellä esiintyvä sangen että sen jälkeen tuleva sti-loppuinen kovasti-adverbi ovat

runossa sairastaa-verbin vahventajina. Mikäli sangen esiintyisi kovasti-adverbin edellä, se voi-

taisiin luokitella adverbia määrittäväksi intensiteettipartikkeliksi ja saisi merkityksen ’hyvin’.

29

Verbin edellä esiintyessään se kuitenkin saa merkityksen ’vallan’ tai ’aivan’. Sangen on luulta-

vasti valikoitunut runonsäkeeseen alkusointuisuutensa vuoksi (sangen sairasti).

Tämän ryhmän viimeinen esimerkki (11) on Kanawa-lehdestä varhaisnykysuomen puo-

livälistä. Esimerkissä sangen kvanttoriadverbinä merkityksessä ’paljon’ ja luonnehtii siten Saa-

tanan harmistumisen määrää.

(11) Tämän kuuli Saatana ja harmistui sangen. (V, Kanawa no. 16 26.04.1845.)

Esimerkki on yksi harvoista varhaisnykysuomen kauden esimerkeistä, joissa sangen on verbin

määritteenä. Esimerkkilauseen voidaan aihepiiristä päätellen olevan peräisin uskonnollisesta

tekstistä. Kontekstista ei käy ilmi, onko kyseessä suora sitaatti Raamatusta, jolloin sen voisi

olettaa olevan peräisin 1642 Bibliasta vai onko sittenkin kyse raamatuntekstien referoimisesta

tai jopa kirjoittajan omaan kielenkäyttöön kuuluvasta seikasta. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu

epätodennäköiseltä, sillä sangen-sanan määrittämistä verbeistä on varhaisnykysuomen kaudelta

niin vähän esiintymiä (ks. luku 6.3).

Esittelemieni esimerkkien perusteella ’paljon’ näyttää olleen vanhan kirjasuomen kau-

della finiittiverbien kanssa esiintyneen sangen-sanan ensisijainen merkitys. Ison suomen kie-

liopin (§ 657) paljon on määrää ilmaiseva kvanttoriadverbi. Sangen-sanan saamat muut merki-

tykset ’vallan’ ja ’täysin’ ovat tulkittavissa intensiteettiadverbeiksi, joista täysin ilmaisee vah-

vuusasteikon ääripäähän (täysin – ei yhtään) sijoittuvaa intensiteettiä ja vallan puolestaan omi-

naisuuden kohtalaista määrää (VISK § 666). Verbin määritteenä esiintyvä sangen on paljouden

adverbi, joka ilmaisee esimerkiksi verbin kuvaavan tekemisen määrää tai intensiteettiä (he

kerscaisit sangen) (VISK § 657).

4.4 Sangen partisiipin sisältävien verbirakenteiden määritteenä

Olen jakanut sangen-sanan määrittämät infiniittiset verbimuodot kahteen alaryhmään, joista

ensimmäisenä käsittelen partisiippimuodot. Partisiippien ja adjektiivien välinen rajanveto on

välillä vaikeaa, kuten Koivisto (1987: 4) tutkimuksessaan toteaa. Selkeimmät tapaukset on tie-

tysti helpointa käsitellä ensin, mutta niiden lisäksi on olemassa tapauksia, jotka voidaan luoki-

tella sekä partisiipeiksi että adjektiiveiksi – toisinaan ehkä kontekstista riippuen. Olen käyttänyt

apuna omaa kieli-intuitiotani ja Vanhan kirjasuomen sanakirjaa silloin, kun se on ollut mahdol-

lista. Aloitan vanhan kirjasuomen kauden varhaisimpien esimerkkien käsittelyllä.

30

Ensimmäisessä esimerkissä (12) sangen on turmella-verbin TU-partisiippimuodon mää-

ritteenä, mutta turmeltu voidaan olla-verbin yhteydessä esiintyessään ymmärtää myös adjektii-

vistuneeksi partisiipiksi.

(12) Sillä ette meiden tacton ombi sangen turmeltu / nijn etteij se miteken mwta tacto / quin henen

himonsa cutitta. (I, A-I-816.)

Tein haun Vanhan kirjasuomen sanakirjaan käyttämällä tarkennettu haku -hakuominaisuutta,

jolla voi hakea esiintymiä kaikesta sanakirjaan ladatusta tekstimassasta. Eräässä Agricolan ai-

neistosta peräisin olevassa esiintymässä turmeltu-partisiippia on käytetty hieman samalla ta-

valla antamassani esimerkissä (A I 772 sen perisynnin cautta, minun sijttemisen eijtin codhusa,

ombi iurinens turmeltu). Vanhan kirjasuomen sanakirjan (s.v. juuri) mukaan juurinensa mer-

kitsee tässä yhteydessä ’perusteellisesti’. Myös sangen-sanan (12) merkitys voisi olla tässä yh-

teydessä ’perusteellisesti’, ’täysin’.

Esimerkissä 13 sangen määrittää ylöskorotettu-partisiippia saaden merkityksen ’täysin’,

koska esimerkkilauseessa on lisäys kaikkein Jumaloitten ylitse, mikä viittaa ilmauksen abso-

luuttisuuteen.

(13) Sille sine HERRA olet se Ylimeinen caiken Maan ylitze / Sine olet sangen yleskorghotettu

caikein Jumaloitten ylitze. (I, A-III-354-[Ps-70:6].)

Esimerkissä olla-verbin kanssa liittomuodon muodostava ylöskorotettu-partisiippi on johdettu

ylöskorottaa-prefiksiverbistä. Kaisa Häkkinen (1994: 488) on kirjoittanut vanhassa kirja-

suomessa esiintyvistä ja Agricolan kielelle tyypillisistä prefiksiverbeistä, jotka käännöslainaa

useimmiten ruotsin kielestä. Nykykielen valossa ylöskorotettu kuulostaa vanhahtavalta, mutta

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa (s.v. korottaa) on miltei vastaava partisiippirakenne, jossa

korotettu esiintyy ilman ylös-prefiksiä (A III 277 Jumala ombi sangen corghotettu ninen Her-

rain tygene Maan päle). Korottaa-verbin mainitaan olevan tässä yhteydessä merkityksessä

’ylentää’, ’nostaa arvoasemassa’.

Seuraavassa esimerkissä (14) sangen määrittää pelastaa-verbin TU-partisiippia pelas-

tettu, joka kuvastaa esimerkkilauseessa olevan henkilön sieluntilaa.

(14) Ja minun Sielun ombi sangen pelestettu / ah sine HERRA / quinga cauuan? (I, A-III-220-[Ps-

6:4].)

Kyseessä on absoluuttista ominaisuutta ilmaiseva partisiippi (pelastettu vs. ei-pelastettu, pelas-

tamaton), joten on erikoista, että sillä on määritteenä vielä merkityksen ’täysin’, ’aivan’ saava

sangen-sana. Toisaalta Ison suomen kieliopin mukaan (§ 606) jotkin absoluuttiset adjektiivit

sen sijaan voivat saada täyteyden asteen määritteen (melkein, täysin). Näin ollen pelastettu-

partisiippi voitaisiin lukea ehkä ominaisuutta ilmaisevaksi adjektiiviksikin.

31

Esimerkki 15 on peräisin 1642 Bibliasta, Psalmien kirjasta. Siinä sangen esiintyy ilmauk-

sessa olemme sangen täytetyt ylenkatseesta, jossa monikon ensimmäisessä persoonassa oleva

olla-verbin loppuheittoinen muoto ja monikkomuotoinen täyttää-verbin TU-partisiippimuoto

muodostavat verbin liittomuodon, jota sangen vahvistaa merkityksessä ’aivan’ tai ’hyvin’.

(15) Ole meille armollinen HERra / ole meille armollinen: sillä me olem sangen täytetyt

ylöncadzesta . (II, B1-Ps-123:5-321c)

Vanhan kirjasuomen sanakirjasta en löytänyt esiintymiä täytetty-partisiipista. Nykykielessä se

esiintyy abstraktissa merkityksessä ilmauksessa täytetty lupaus ja konkreettisessa merkityk-

sessä ilmauksessa täytetty voileipä. Helinä Koivisto (1987: 56) kirjoittaa vielä passiivin 2. par-

tisiipista eli TU-partisiipista, että sen avulla halutaan häivyttää kokija taustalle samalla, kun

objekti korostuu.

Esimerkki 16 on aivan vanhan kirjasuomen kauden loppupuolelta. Sangen esiintyy verbin

passiivissa olevan liittomuodon on lyhetty ’lyhennetty’ yhteydessä merkityksessä ’varsin’.

(16) He ottavat ajaasta vaarii, sillä aika on heidän mielisäns sangen lyhetty, 1 Cor. 7:29. sentäh-

den he kiirutavat heidän parannuxensa ja uskonsa harjoituxessa, tieten, että nyt on otollinen

aika, ja nyt on autuuden päivä – –. (III, UskHarj1801b-223.)

Lyhetty- tai lyhennetty-partisiippi esiintyy myös Vanhan kirjasuomen sanakirjassa (s.v. lyhen-

tää), ja se saa esimerkiksi merkityksen ’vähentää jonkin pituutta, tehdä lyhyemmäksi; myös

kuv.’ (Westh 156 eij Jumalan käsi ole lyhetty, hen taitau ia tactou möss autta). Vanhan kirja-

suomen sanakirjan esimerkkilauseessa todetaan, että Jumalan käsi ei ole lyhennetty, mikä tar-

koittaa sitä, että hän ulottuu auttamaan kädellään joka puolelle. Lyhetty olisi selkeästi passiiviin

kuuluva partisiippi, mikäli aika ja käsi olisivat nominatiivin sijaan partitiivissa (aikaa ja kättä),

mutta joka tapauksessa luokittelisin lyhetty-sanan ennemmin verbin partisiippitaivutusmuo-

doksi kuin adjektiiviksi.

Esimerkki 17 on varhaisnykysuomen kauden puolivälistä. Siinä sangen-sana on myöhis-

tyä-verbin NUT-partisiipin määritteenä.

(17) Kesän tulo on täällä sangen myöhistynyt, rukeet näyttäwät yleiseen wähän lupaawalle, ja ta-

lonpoika katselee surumielellä eteensä. (Kanawa no. 26 05.07.1845.)

Partisiippi on osa yksikön kolmannen persoonan perfektimuotoa (on myöhästynyt). Esimerkissä

on käytössä myöhästyä-verbin i:llinen variantti. Sangen saa esimerkissä merkityksen ’paljon’.

Esimerkissä 18 sangen määrittää suoda-verbin VA-partisiippia, joka voitaisiin määritellä

Heli Pekkarisen (2011: 15) mukaan myös TAVA-partisiipiksi, joka koostuu passiivin tunnuk-

sesta -(t)ta ja VA-partisiipista.

32

(18) Yksi teollisuus, jonka lewiäminen olisi sangen suotawa meidän maassa ja jonka puutteessa

summattomat rahat wiedään Wenäjälle ja muualle ulkomaalle, samassa kun siihen käytet-

täwät raaka-aineet myöskin wiedään ulos, on harjain teko. (V, Hämäläinen no. 37

16.09.1875.)

Sangen saa partisiippia määrittäessään merkityksen ’hyvin’. Olen määritellyt suotawa-sanan

partisiipiksi adjektiivin sijaan, koska se on nominatiivimuodossa. Mikäli se olisi partitiivimuo-

dossa suotawaa, se olisi helpompi mieltää adjektiivistuneeksi muodoksi. Nykykielessä partitii-

vimuoto (– – jonka leviäminen olisi sangen suotavaa – –) tuntuu sopivammalta vaihtoehdolta

kuin nominatiivi.

Sangen saa vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aineiston partisiippeja määrittä-

essään useimmiten merkityksen ’täysin’. Muita merkityksiä ovat ’aivan’, ’hyvin’, ’varsin’ ja

’paljon’. Kaikissa aineistoesimerkeissä sangen esiintyy partisiippimuodon edellä eikä sen jäl-

jessä. Kuten aikaisemmin toin ilmi, monet partisiippimuodoista ovat varsin monitulkintaisia ja

raja adjektiiveihin on häilyvä (Koivisto 1987: 431). Adjektiivistuva partisiippi saattaa konteks-

tista riippuen esiintyä joko selkeästi verbin liittomuodon osana (kissa on hoidettu hyvin), mo-

nitulkintaisena vaihtoehtona (kissa on hyvin hoidettu) tai jopa yhteensulautuneena sitä määrit-

tävään intensiteettipartikkeliin (kissa on hyvinhoidettu).

Pirkko Forsman Svenssonin (1992: 24) mukaan TU-partisiippi on ollut 1600-luvulla ylei-

sin ja monikäyttöisin partisiippi. Tämä näkyy myös aineistossani, sillä kaikki sangen-sanan

määrittämät varsinaiset partisiippimuodot ovat esimerkeissä joitakin esiintymiä lukuun otta-

matta TU-partisiippeja. Aineistoesimerkeissä on TU-partisiippien lisäksi on yksi NUT-parti-

siippi ja yksi TAVA-partisiippi. VA-partisiippiesiintymiä on aineistossa toki enemmän kuin

yksi, mutta olen tulkinnut monet niistä yksiselitteisesti adjektiiveiksi. Kirjoitan adjektiiveista

lisää tutkielman 5. luvussa.

4.5 Sangen infinitiivin tai konnegatiivin sisältävien verbirakenteiden määritteenä

Tässä alaluvussa tarkastelen sangen-sanan määrittämiä infinitiivimuotoja ja yhtä tapausta, jossa

sangen määrittää konnegatiivia eli kieltoverbin pääverbiä (Miestamo 2004: 370). Infinitiivit

ovat partisiippien ohella toinen infiniittisen verbimuodon sisältävistä ryhmistä. Aloitan tarkas-

telun vanhan kirjasuomen kauden esimerkeillä, kuten edellisessäkin luvussa.

Ensimmäisessä esimerkissä (19) sangen esiintyy A-infinitiivin sisältävässä verbiketjussa

(antoi kasvaa) ja saa kontekstissaan merkityksen ’paljon’. Esimerkki on Agricolan aineistosta.

(19) Ja hen annoi Canssans sangen casua / ia teki heite wäkeuemexi quin heiden Wiholisens. (I,

A-III-366-[Ps-105:24].)

33

Ison suomen kieliopin mukaan verbiketjut koostuvat kahdesta tai useammasta verbistä, jotka

ovat lauseessa predikaattina. Usein verbiketjussa on A-infinitiivin perusmuoto, mutta MA-in-

finitiivikin on mahdollinen. (VISK § 496.) Forsman Svensson (1992) on kirjoittanut antaa-

verbistä osana konstruktiota, johon kuuluu myös 1. infinitiivi eli A-infinitiivi. Hänen mukaansa

tämä permissiivirakenne on usein lainaa ruotsin låta göra(s) -konstruktiosta. (Mts. 69.)

Esimerkki 20 on myös vanhan kirjasuomen kaudelta Agricolan aineistosta. Sangen mää-

rittää esimerkkilauseessa A-infinitiivissä olevaa kiittää-verbiä ja saa kontekstissaan merkityk-

sen ’paljon’:

(20) Mine tadhon sangen Kijtte HERRA minun Swni cansa / Ja hende yliste monein seas. (I, A-

III-378-[Ps-109:30].)

Infinitiiviin kuuluva lisäys ”minun suuni kanssa” lienee suoraa käännöslainaa ruotsin kielestä,

sillä ainakin ruotsinkielisessä Carl XII:s Bibel -raamatunkäännöksessä (1703) sanotaan Jag vill

mycket tacka Herranom med min mun – –. Myös ruotsinkielisen käännöksen mycket ’paljon’

merkitsee samaa kuin sangen tässä yhteydessä. Agricolan käännösratkaisuja tutkineen Marja

Itkonen-Kailan (1997: 73) mukaan Agricola noudattaa kertovissa evankeliumeissa useimmiten

klassisten kielten sanajärjestyksiä ja nominaalisia verbirakenteita, mutta monissa muissa raa-

matunteksteissä Agricola seuraa usein Lutherin käännöksen ja niistä tehtyjen ruotsalaisten

käännösten avattuja analyyttisia rakenteita klassisten kielten tiivistetyn ilmaisutavan sijaan.

Tämä näkyy esimerkissä 20 selkeästi, sillä sangen- ja kiittää-sanojen keskinäinen sanajärjestys

olisi suomen nykykielessä toisenlainen (minä tahdon kiittää Herraa paljon) ja lisäystä minun

suuni kanssa ei käytettäisi ollenkaan.

Esimerkissä 21 sangen määrittää yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin kon-

negatiivia vihastu, joka on kieltomuodon pääverbi. Sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen

’täysin’.

(21) HERRE ele sangen wihastu / ia ele ijexi aiatele Synnin päle / Catzo sis sen päle / ette Me

Caiki sinun Canssas olema. (I, A-III-523-[Jes-64:9].)

Isossa suomen kieliopissa ei käytetä käsitettä konnegatiivi, mutta Matti Miestamo (2004) käyt-

tää sitä suomen kieltoverbikonstruktiota käsittelevässä artikkelissaan. Tein Kotimaisten kielten

keskuksen vanhan kirjasuomen korpukseen haun wihastu-sanalla, ja siellä oli esimerkki, jossa

partikkeliketju niin kovin määrittää kyseistä kieltokonstruktiota (As1713b-4 Älä HERra nijn

cowin wihastu / ja älä ijäti ajattele ( meidän ) syndejän / catzo sitä että me olemma caicki sinun

Cansas).

Esimerkeissä 22 ja 23 sangen esiintyy perifrastisessa nesessiivirakenteessa. Molemmat

esimerkit ovat Agricolan aineistosta. Niiden rakenne koostuu sekä yksikön kolmannessa per-

soonassa olevasta A-infinitiivimuotoisesta pitää-verbistä että MA-infinitiivin sisältävästä n-

34

loppuisesta verbistä (häpiemän, rangastettaman), jota voidaan kutsua MA-infinitiivin instruk-

tiiviksi (VISK § 452).

(22) Mutta HERRA ombi minun cansani ninquin iocu wäkeue Kempi / senteden pite minun Sor-

taiani langeman / ia ei ylitzewoittaman. Waan heiden pite sangen häpiemen / senteden ette he

nin tyhmesti tekeuet. Sen häpien pite ijancaikisen heille oleman / ioca ei ikenens vnodheta.

(I, A-III-548-[Jer-20:11].)

(23) Ensimeinen Osa Psalmist on yxi Walitos sijte Babilonian Fangiuxest / Ja sijte Pacanain coriast

ia Ylpiest Eikistuxest / pidhoitoxest ia Osottelemisest . Waan toinen poli / ombi Lohutoxest /

Ette Juttain Fangius lopetetaan / Ja ette heiden Wiholisens pite sangen rangastettaman. (I, A-

III-418-[Ps-137:0])

Nesessiivirakenteeseen kuuluu lisäksi genetiivimuotoinen subjekti (VISK § 505). Pitää-verbiä

on Pirkko Forsman Svenssonin (1992: 54) mukaan käytetty vanhassa kirjasuomessa välttämät-

tömyyttä ilmaisevan ’täytyä’ merkityksen lisäksi ruotsin ja saksan kielen mallin mukaisesti fu-

tuurin ilmaisukeinona (ru. skall/skulle göra, saks. soll/sollte tun). Pitää on siis ollut sekä tem-

puksen että moduksen ilmaisin. Esimerkeissä pitää on nimenomaan futuurisessa eli tulevaa ai-

kaa ilmaisevassa merkityksessä. Sangen saa esimerkissä 22 merkityksen ’paljon’ tai ’vallan’ ja

esimerkissä 23 puolestaan ’paljon’.

Esimerkki 24 on edellisten tavoin vanhan kirjasuomen aineistosta, mutta tällä kertaa 1642

Biblian Psalmien kirjasta. Esimerkissä puhutaan siitä, kuinka Jumala siunasi ihmisiä lisäänty-

mään ja antoi heille paljon karjaa:

(24) Ja hän siunais heitä / enändämän sangen heitäns / ja andoi heille paljo carja. (II, B1-Ps-

107:38-316b.)

Sangen-sana esiintyy lisääntymistä tarkoittava enäntää-verbin MA-infinitiivin illatiivimuodon

yhteydessä ja saa kontekstissaan merkityksiä ’paljon’ ja ’suuresti’. Enäntää-verbin yhteydessä

esiintyvä heitäns on refleksiivipronomini, jollaista käytetään Vanhan kirjasuomen sanakirjan

mukaan ainakin kerskata ja kumartaa -verbien kanssa (A III 349 (B2–4 Ps 94:4) quincauuan

pite – – caiki Pahointekiet heitens nin kerskaman, B1–2 Fil 2:10 Jesuxen nimeen pitä caicki

polwet heidäns cumartaman). Myös Maria Kokin tutkimuksessa (2016: 154) on esimerkki,

jossa itse-pronominia on käytetty vahvistavana määritteenä heitäns-refleksiivipronominin

edellä (itze heitäns).

Infinitiivejä ja konnegatiiveja käsittelevän alaluvun viimeisenä esimerkkinä on vanhan

kirjasuomen kauden loppupuolelta oleva esimerkki (25), jossa sangen määrittää hyötyin-sanaa,

joka voidaan kontekstissaan tulkita hyötyä-verbin E-infinitiiviksi ’hyötyen’.

(25) – – sitä wiljellään woitolla ei ainoastaan jotengi, toki ei ylön cowin alaisilla; waan myös kyllä

yläisilläki nijtyillä, ainoastans maan-ala jongunlaisesti lihawa on, jolloin se sangen hyötyin

caswaa, ja pitää Consti-nijtyillen jaloa enämmän olewan. (IV, Alm1782-B4b.)

35

Aluksi epäilin hyötyin-infinitiivin olevan kiteytynyt adverbi sen in-päätteen perusteella, jolloin

sen voitaisiin tulkita tarkoittavan ’hyödyllisesti’. En löytänyt kuitenkaan hyötyin-sanasta sana-

artikkelia Vanhan kirjasuomen enkä Nykysuomen sanakirjoista enkä myöskään Vanhan kirja-

suomen sanakirjan kaikesta verkossa olevasta aineistosta, minkä vuoksi on todennäköistä, että

kyseessä on hyötyä-verbin E-infinitiivimuoto eikä kiteytynyt adverbi. Suomen murteiden sana-

kirjassa hyötyä-verbille annetaan merkityksiä ’kasvaa hyvin, rehottaa, menestyen’, jotka sopi-

vat esimerkkilauseen kontekstiin hyvin (kasvaa sangen menestyen). Sangen saa esimerkkilau-

seessa merkityksen ’oikein’.

Sangen esiintyy vanhassa kirjasuomessa A-infinitiivin nominatiivimuodon (kiittää), E-

infinitiivin instruktiivin (hyötyin), MA-infinitiivin instruktiivimuodon (häpeämän) ja MA-infi-

nitiivin illatiivimuodon (enäntämään) määritteenä. Tutkimusaineistossani ei ollut yhtäkään

esiintymää, jossa sangen olisi määrittänyt E-infinitiiviä. Yleisin infinitiiviä määrittävän sangen-

sanan saama merkitys on ’paljon’. Muita merkityksiä ovat ’vallan’, ’suuresti’ ja ’täysin’ joista

suuresti on merkitykseltään samanlainen määrän suuruutta ilmaiseva kvanttoriadverbi kuin pal-

jon (VISK § 657).

4.5 Yhteenvetoa verbejä määrittävästä sangen-sanasta

Kaiken kaikkiaan sangen esiintyy vanhan kirjasuomen kaudella melko usein verbin määrit-

teenä, mutta 1700-luvulta 1800-luvulle tultaessa esiintymien yleisyys vähenee. Yksinkertaisen

finiittiverbin määritteenä esiintyvästä sangen-sanasta on esimerkkejä vain Agricolan aineistosta

ja 1642 Bibliasta sekä joitakin yksittäisiä varhaisnykysuomen kauden esiintymiä, jotka johtuvat

siitä, että niissä siteerataan Bibliaa. Sangen-sanan määrittämät partisiipit ovat kahta poikkeusta

lukuun ottamatta TU-partisiippeja. Lisäksi aineistossa on yksi sangen-sanan määrittämä NUT-

partisiippi ja yksi TAVA-partisiippi. Sangen-sanan määrittämiä infinitiiviesiintymiä puolestaan

ovat A-infinitiivin nominatiivi, E-infinitiivin instruktiivi, MA-infinitiivin instruktiivi ja MA-

infinitiivin illatiivi. Aineistossa on myös yksi tapaus, jossa sangen määrittää kielteisen impera-

tiivin pääverbiä eli konnegatiivia. Sangen sijoittuu yksinkertaisen finiittiverbin kanssa eiinty-

essään useimmiten verbin edelle ja moniosaisissa verbirakenteissa se puolestaan tulee finiittisen

ja infiniittisen verbin väliin.

Yksinkertaista finiittiverbiä määrittäessään sangen-sanan saama yleisin merkitys on ’pal-

jon’. Partisiippimuotoja määrittävä sangen puolestaan saa useimmiten merkityksen ’täysin’. In-

finitiivejä määrittävän sangen-sanan yleisin merkitys on ’paljon’, mikä on sama kuin finiitti-

verbien kohdalla. Vanhan kirjasuomen kaudella sangen esiintyy useimmiten määrää tai tavan

36

intensiteettiä ilmaisevana kvanttoriadverbina (VISK § 657) ja saa merkityksen ’paljon’. Mer-

kityksessä ’täysin’ sangen puolestaan on täyteyden asteen adverbi (mt. § 660).

Kaikki infinitiivi- ja konnegatiiviesiintymät sekä miltei kaikki sangen-sanan määrittämät

yksinkertaiset finiittirakenteet ovat vanhan kirjasuomen kaudelta. Sen sijaan partisiippiesiinty-

miä on myös varhaisnykysuomen kaudelta, jossa useimmat sangen-sanan määrittämät verbit

ovat joko partisiipiksi tulkittavia verbin liittomuodon osia tai adjektiivistuneita partisiippeja,

joita käsittelen seuraavassa luvussa.

Verbejä määrittävän sangen-sanan saamat merkitykset näyttävät muuttuneen 1800-lu-

vulle tultaessa, sillä varhaisnykysuomen kaudella yleisiä partisiippirakenteita määrittäessään

sangen saa merkityksen ’täysin’, mutta vanhan kirjasuomen kauden esiintymissä, jotka kattavat

miltei kaikki yksinkertaisen finiittiverbin sisältävät esiintymät ja infinitiivin tai konnegatiivin

sisältävät moniosaiset verbirakenteet, merkitys on lähes poikkeuksetta ’paljon’. Toin luvussa

1.4 esille se, että Christfrid Ganander antaa 1700-luvussa tekemässään sanakirjassa sangen-

sanalle merkitykset ’paljon’, ’aika’ ja ’vallan’. Elias Lönnrotin 1880-luvulla ilmestyneessä sa-

nakirjassa sangen-sanalle annetaan merkitykset ’aika’, ’erittäin’ ja ’suuresti, suuressa määrin’.

Suuresti-adverbi on merkitykseltään lähellä paljon-adverbia, mutta Lönnrotin sangen-sanalle

antama merkitys ’erittäin’ on yksi sangen-sanan saamista merkityksistä aineistoltaan nykykieltä

edustavassa Kielitoimiston sanakirjassa (’hyvin’, ’kovin’ ja ’erittäin’).

37

5 SANGEN NOMINIEN JA ADVERBIEN MÄÄRITTEENÄ

Tässä luvussa tarkastelen sangen-sanan määrittämiä nomineja adjektiiveja, pronomineja ja

substantiiveja sekä adverbeja (VISK, määritelmät). Nykykielen kannalta yleisimpiä sangen-

sanan käyttötapoja on adverbin ja adjektiivin määrittäminen. Isossa suomen kieliopissa maini-

taan, että intensiteettisanat voivat määrittää myös kvanttoripronomineja (moni, harva, usea) (

§ 665). Niitä aineistossani onkin eniten. Lisäksi aineistossa on jonkin verran esiintymiä, joissa

sangen määrittää muuta pronominia tai substantiivia. Esiintymiä kuin kuitenkin niin vähän,

että voin esittää miltei kaikki niistä aineistoesimerkeissäni. Kerron lisää sangen-sanan määrit-

tämien sanaluokkien keskinäisestä jakautumisesta ja yksittäisistä sanoista tutkielmani luvussa

6, jossa tarkastelen aineistoa kvantitatiivisesti.

5.1 Sangen adjektiivien määritteenä

Yleisin sangen-intensiteettipartikkelin määrittämä sanaluokka on olioita, asiaintiloja ja omi-

naisuuksia luonnehtiva adjektiivi. Adjektiivit taipuvat luvussa ja sijassa, minkä lisäksi niitä

voidaan suhteuttaa toisiinsa vertailemalla. (VISK, määritelmät.) Normaalisti taipuvien adjek-

tiivien lisäksi on olemassa taipumattomia adjektiiveja, kuten aika, aimo, eri ja pikku, mutta

kiinnitän tarkastelussa huomion vain aineistossa esiintyviin adjektiiveihin (Ahlman 1933: 140).

Nykysuomen lauseoppia -kirjassa adjektiivit on luokiteltu syntaktisten ominaisuuksiensa pe-

rusteella kongruoiviin eli taipuviin adjektiiveihin, substantiivisesti käytettyihin adjektiiveihin

(hyvin harvat olivat uskaltautuneet paikalle) ja taipumattomiin adjektiiveihin (Hakulinen &

Karlsson 1979: 79). Adjektiiveja voidaan edelleen luokitella relatiivisiin eli suhteellisiin ad-

jektiiveihin (hyvä, paha), absoluuttisiin adjektiiveihin (suomalainen, 15-vuotias) ja asennead-

jektiiveihin (kurja, hauska) (Hakanen 1973: 21).

Isossa suomen kieliopissa käytetään luokitteluperusteina adjektiivin suhteellisuutta ja ab-

soluuttisuutta. Asenneadjektiivit kuuluvat suhteellisiin adjektiiveihin. Absoluuttiset adjektiivit

eivät yleensä saa intensiteettimääritteitä eivätkä ne komparoidu, sillä ne kuvaavat absoluuttista

asiaintilaa, joka joko on tai ei ole (kuollut, työtön). Toisaalta joitakin absoluuttisia adjektiiveja

voidaan täydentää täyteyden astetta kuvaavilla määritteillä (lähes, melkein, täysin), mikäli asi-

aintilaa halutaan jotenkin kommentoida. (VISK § 604–607, 615; määritelmät.) Suhteellisuus

ja absoluuttisuus eivät ole tähän työhön sopivia luokitteluperusteita, sillä sangen-sanan mää-

38

rittämät adjektiivit ovat lähes poikkeuksessa suhteellisia. Käytän sen sijaan luokitteluperus-

teena sitä, onko adjektiivi partisiippi vai ei. Partisiippikantaisten adjektiivien erottaminen

muista adjektiiveista on suoraa jatkumoa edelliselle luvulle (4), jossa käsittelen sangen-sanan

määrittämiä verbejä (yksinkertaiset finiittiverbit, partisiipit ja infinitiivit).

Tutkimusaineistossani on eräs esiintymä, jossa sangen-sana määrittää järjestyslukua.

Isossa suomen kieliopissa järjestyslukuja ei enää luokitella numeraaleiksi, vaan niitä pidetään

numeraalien adjektiivijohdoksina (VISK § 771). Tarkemmin järjestysluvut luokitellaan yksi-

löiviksi adjektiiveiksi, joilla subjektin tarkoite voidaan suhteuttaa muihin vastaaviin tarkoittei-

siin (kolmas kerta). Ne eivät komparoidu eikä niitä ole mahdollista määrittää astemäärittein

(*hyvin kolmas). (Mt. § 608.) Toisaalta yksilöivät adjektiivit muistuttavat syntaktisilta ominai-

suuksiltaan myös pronomineja, sillä ne osoittavat tarkoitteita, mutta eivät kuitenkaan luonnehdi

niitä (mt. § 767).

5.1.1 Sangen adjektiivistuneiden partisiippien määritteenä

Esittelen tässä alaluvun alaluvussa sangen-sanan määrittämiä adjektiivistuneita partisiippeja

(esim. sopiva). Niistä tehtyjä johdoksia (esim. sopivanlainen, sopivahko) sen sijaan tarkastelen

muiden adjektiivien yhteydessä. Ison suomen kieliopin (§ 521) mukaan partisiipit taipuvat no-

minin tavoin ja toimivat usein adjektiivien tehtävissä. Adjektiivistuneita partisiippeja oli tut-

kimusaineistossa paljon, joten esimerkkien valitseminen oli vaikeaa. Päätin lopuksi ottaa kus-

takin vanhan kirjasuomen kauden aineistoryhmästä yhden esimerkin ja varhaisnykysuomen

kaudelta kolme esimerkkiä. Aloitan vanhan kirjasuomen esimerkkien käsittelyllä.

Ensimmäisessä esimerkissä (26) sangen määrittää adjektiivistunutta kiittää-verbin

TAVA-partisiippia (Pekkarinen 2011: 15). Sangen kiitettäpä ’kiitettävä’ rinnastuu esimerkki-

lauseessa suuri-adjektiivin kanssa.

(26) Sille se HERRA ombi swri / ia sangen Kijtettepe / Ihmelinen caikein Jumaloitten ylitze. (A-

III-352-[Ps-96:4].)

Kiitettäpä-partisiipista on käytössä vahva-asteinen muoto, joka on Vanhan kirjasuomen sana-

kirjan (s.v. kiitettäpä) esimerkkien perusteella ollut heikkoasteisen kiitettävä-muodon rinnalla

vanhassa kirjasuomessa hyvin yleinen. Vanhassa kirjasuomen sanakirjassa kiitettäpä-sanaa

luonnehditaan adjektiiviksi, joka tarkoittaa muun muassa ’kiitoksen ansaitseva, ylistettävä’.

Sangen saa puolestaan esimerkissä merkitykset ’hyvin’ ja ’paljon’.

39

Seuraavassa Biblian aineiston esimerkissä (27) sangen määrittää palava-adjektiivia, joka on

palaa-verbin VA-partisiipi. Sangen palava luonnehtii esimerkkilauseessa ilman lämpötilaa, ja

sen merkitys on ’hyvin kuuma’.

(27) B1-lisDana-0:15-560c JA cosca he sowelian päiwän olit määrännet händä wäijyäxens / tuli

Susanna cahden pijcans cansa / cuin hänen tapans oli / krydimaahan pesemän idzens / sillä

silloin oli sangen palawa. (II, B1-lisDana-0:15-560c.)

Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkossa olevan aineiston perusteella palawa-sana esiintyy ad-

jektiivin tehtävissä sekä vastaavassa lämmintä tarkoittavassa merkityksessä (G II 44c – – oli

ajwan palawa, ettän tahdoin läkähtyä) että vielä abstraktimmassa merkityksessä (A I 106 Ju-

malan ia Lähimeisen alinomaijnen ia palawa Rackaus, woijttamattoman kersimisen [kanssa]).

Ison suomen kieliopin mukaan partisiipit adjektiivistuvat eli leksikaalistuvat sanakohtaisesti;

esimerkiksi VA-partisiippi (taitava) saattaa olla leksikaalistunut, mutta samasta kantaverbistä

johdettu NUT-partisiippi (taitanut) sen sijaan ei. Yhtenä adjektiivistumisen mittarina voidaan

käyttää epä-kieltoprefiksiä, sillä usein se sopii adjektiivistuneeseen partisiippiin, mutta parti-

siippeihin puolestaan sopii vain -mAtOn-kieltomuoto. (VISK § 630.) Toisaalta esimerkin 27

palawa ei kuulosta luonnolliselta epä-prefiksin kanssa (*epäpalawa), mutta silti se voidaan

tässä kontekstissa luokitella selkeästi adjektiiviksi.

Seuraavassa esimerkissä (28), joka on Gananderin aineistosta 1700-luvun lopusta vanhan

kirjasuomen kauden loppupuolelta, sangen määrittää ylistää-verbin TAVA-partisiippimuotoa

ylistettävä. Esimerkissä sangen saa merkityksen ’hyvin’.

(28) Ehkä maa mansikoista suolan kansa tehty silmi wesi waski kasarisa, poompullille tipahutettu

ja silmään pantu kusa Ruusun kipu on sen kohta paranta, ja myös rokosa tulleet näpyt kuluttaa

silmistä ja lijjan eli häiwän; nijn on myös wielä Tämä Silmi-wesi sangen ylistettäwä: – –.

(III, Gan1788a-35.)

Pekkarinen on tarkastellut väitöskirjassaan TAVA-partisiippeja muun muassa vanhan kirjasuo-

men aineistossa, ja hän pitää ylistettävä-partisiippia leksikaalistuneena etenkin silloin, kun se

esiintyy erisnimen tai tittelin edellä (2011: 113). Vanhan kirjasuomen sanakirjassa ei ole vielä

sana-artikkelia ylistettävä-sanasta, mutta hakusanoilla ylistettävä ja ylistettäpä tuli osuma ver-

kossa olevia esimerkkejä ympäröivästä kontekstista. Siinä partitiivissa olevaa ylistettäpä-par-

tisiippia on käytetty mielestäni adjektiivisesti (Koll 1648 495 että ne jotca asioita oikeudhen

etehen wiewät – – pitäwät heidhän edhespanoisansa ia wastauxisansa, yhtä ylistettäpä toimel-

lisutta ia Moderationia ’kohtuus, maltillisuus’).

Esimerkki 29 on niin ikään vanhan kirjasuomen kauden loppupuolelta. Siinä sangen

määrittää sinkoilevat-adjektiivia, joka on sinkoilla-verbin monikkomuotoinen VA-partisiippi.

40

(29) Tämän tapahtuisa on puolesa sonnituxesa kyllä, lijoitengin cosca sondaa ei wedetä ja hajoteta

ulos ennen, cuin se sijnä samasa taitaan muldaan secoitetta; sillä hänen parahimmat osansa

owat sangen singoilewat ja catoawat paljasa ilmasa: – –. (IV, Alm1768-B8b.)

Esimerkkilauseessa mainittuja parhaimpien osien kuvataan olevan sangen sinkoilevia, ja san-

gen saa kontekstissaan merkityksen ’hyvin’. Tarkistin, onko Vanhan kirjasuomen sanakirjan

verkossa olevissa esimerkeissä käytetty singoilewa- tai singoilewat-sanaa, mutta sain tu-

lokseksi vain osumia, jossa sinkoilevat on sinkoilla-verbin monikon kolmannen persoonan

preesensmuoto. Nykysuomen sanakirjassa (s.v. sinkoilla) on ilmaus sinkoilevat ajatukset, jossa

esiintyvä partisiippi voidaan abstraktin kontekstinsa vuoksi tulkita adjektiivistuneeksi.

Esimerkki 30 on varhaisnykysuomen kauden puolivälistä. Siinä sangen määrittää kum-

meksittavia-adjektiivia, joka on kummeksia-verbin TAVA-partisiipin monikon partitiivimuoto.

(30) Oikein käyttääkseen tämän kummallisen luonnon sattuman kaikkea hyötyä, owat jo muinais-

aikaiset Egyptiläiset toimittaneet sangen kummeksittawia laitoksia. (V, Maamiehen Ystävä

no. 3 18.01.1845.)

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa ei ollut sana-artikkelia kummeksia-verbistä tai sen partisiip-

pimuodosta. Sen sijaan Nykysuomen sanakirjassa (s.v. kummeksia, kummeksua) oli sana-artik-

keli kyseisestä verbistä, mutta sitä ei käytetä sanakirjan esimerkkien mukaan adjektiivina. San-

gen saa esimerkissä 30 merkityksen ’hyvin’.

Seuraava esimerkki (31) on varhaisnykysuomen kauden loppupuolelta. Siinä sangen

määrittää tyytyä-verbin TAVA-partisiippia tyydyttävä, jolla luonnehditaan sadon onnistumista.

Sangen saa esimerkissä merkityksen ’oikein’ tai ’hyvin’.

(31) Sato oli sangen tydyttäwä. (V, Oulun Wiikko-Sanomia no. 26 01.07.1865.)

Sekä tyydyttävä että kiitettävä (ks. esim. 26) ovat Ison suomen kieliopin mukaan partisiipeista

leksikaalistuneita adjektiiveja (§ 630). Nykysuomen sanakirjassa on sana-artikkeli tyydyttävä-

sanasta, joka määritellään adjektiiviksi. Se esiintyy sanakirjan mukaan esimerkiksi ilmauksissa

Tyydyttävä kielitaito ja Sato on varsin tyydyttävä, paikoin jopa hyvä. (NS s.v. tyydyttävä). Jäl-

kimmäinen esimerkki on hyvin samankaltainen kuin Oulun Wiikko-Sanomien esimerkki, sillä

siinä tyydyttävä-adjektiivin edessä on vielä intensiteettipartikkeli varsin.

Tämän alaluvun viimeinen esimerkki on 32, jossa Neiti Hellsténin roolityötä kuvaillaan

sangen onnistuneeksi. Sangen saa esimerkissä merkityksen ’hyvin’.

(32) Neiti Hellstén rouwa Helwigin haamuna oli sangen onnistunut. (V, Oulun Wiikko-Sanomia

no. 38 18.09.1875)

41

Onnistunut on onnistua-verbin NUT-partisiippi, jota käytetään adjektiivina. Mainitsin jo aikai-

semmin siitä, että partisiippien adjektiivistumista voi arvioida Ison suomen kieliopin mukaan

sillä, onko kieltomuotoa ilmaisevan epä-prefiksin liittäminen partisiippiin mahdollista vai ei (§

630). Tässä tapauksessa epäonnistunut on mahdollinen ja yleisesti käytössä oleva ilmaus. Ny-

kysuomen sanakirjassa on oma sana-artikkeli onnistunut-adjektiivista.

Tutkimusaineistossa on paljon enemmänkin sangen-sanan määrittämiä adjektiivistuneita

partisiippeja, mutta esittelen tässä työssä vain osan niistä. Jakolinja VA-partisiippien ja TU-

partisiippien välillä on kuitenkin melko selvä, sillä sangen-sanan määrittämät TU-partisiipit

vaikuttavat olevan selkeämmin partisiipin tehtävissä, kun TAVA- ja VA-partisiipit puolestaan

ovat lähes poikkeuksetta adjektiivistuneita. Aineistossa on myös joitakin sangen-sanan määrit-

tämiä NUT-partisiippeja, mutta ne ovat huomattavasti harvinaisempia kuin VA-partisiipit.

Sangen saa adjektiivistuneita partisiippeja määrittäessään useimmiten merkityksen ’hy-

vin’. Muita merkityksiä ovat ’oikein’ ja ’paljon’. Merkitykset eroavat adjektiivistumattomien

partisiippien määritteenä esiintyvän sangen-sanan merkityksistä, sillä yleisin sangen-sanan

saama merkitys tässä yhteydessä on ’täysin’.

5.1.2 Sangen muiden adjektiivien määritteenä

Tässä alaluvun alaluvussa käsittelen muita sangen-sanan määrittämiä adjektiiveja. Myös par-

tisiippikantaisten adjektiivien johdokset kuuluvat tähän ryhmään. Aloitan jälleen aineistoesi-

merkkien esittelyn edeten vanhimmasta aineistosta uusimpaan.

Ensimmäinen esimerkki (33) on peräisin Agricolan rukouskirjasta. Siinä sangen-sana

määrittää suuri-adjektiivin komparaatiomuotoa, mikä on nykykirjakielen normeista poikkea-

vaa, sillä adjektiivin komparaatiomuoto sisältää jo itsessään modifioivan johdinaineksen

(VISK § 633).

(33) O Taiualinen Ise / ijancaikinen Jumala / sine tiedhet / ette mine swri syndinen olen / sangen

swrembi / quin itze taijdhan sanoo – –. (I, rk1544-570.)

Komparaatio vaikuttaa sangen-sanan merkitykseen, sillä sen nykykieliset merkitykset (KS s.v.

sangen) ’hyvin’, ’kovin’ ja ’erittäin’ eivät tunnu esimerkissä luontevilta. Sen sijaan ’paljon’

vaikuttaa sopivan sangen-sanan merkitykseksi oikein hyvin. Edellisessä luvussa (4) verbejä

määrittävän sangen-sanan saamia merkityksiä, joista ’paljon’ oli finiittiverbien ja infinitiivien

kohdalla yleisin merkitys.

42

Seuraava esimerkki (34) on myös Agricolan aineistosta, ja se poikkeaa runomuotoisuu-

tensa vuoksi muista esimerkeistä.

(34) Ette me olema Kieuhet sangen. En senuoxi Epeuskon langen. (I, A-III-438.)

Myös esimerkin nykykielestä poikkeava sanajärjestys (köyhät sangen – sangen köyhät) selit-

tynee esimerkin runokielisyydellä. Runokieli on Agricolan teosten perusteella ollut tälle luon-

teva tapa ilmaista itseään. Hän on esimerkiksi saattanut tinkiä kieliopista saadakseen loppu-

soinnut kohdilleen (Häkkinen 1994: 45). Esimerkissä sangen määrittää monikkomuotoista köy-

hät-adjektiivia ja muodostaa ainakin kirjoitusasunsa perusteella loppusoinnun langeta-verbin

konnegatiivin kanssa, joka ei ole nykykirjakielen normien mukainen (en langennut). Esimer-

kissä sangen saa mielestäni merkityksen ’hyvin’.

Esimerkissä 35 sangen määrittää järjestyslukua toisen, joka Isossa suomen kieliopissa

luokitellaan numeraalien adjektiivijohdoksiin kuuluvaksi (§ 771). Esimerkki on Argicolan ai-

neistosta.

(35) Jerusalem / pite sen ffangiuxen ielkin / sangen toisen modhon saaman. Joca Christusen

Waldakunnan / kirkon ia Sarnan merkitze. (I, A-III-730-[Sak-2:0].)

Toinen on yksilöivistä adjektiiveista pronominimaisin, sillä se voi olla myös resiprookkipro-

nominina. Tällöin pronomini ja korrelaatti ovat samassa lauseessa ja toinen-sanaan on liittynyt

possessiivisuffiksi (he näkivät vain toisensa). Resiprookkisuus tarkoittaa vastavuoroisuutta, jo-

ten resiprookkipronomineilla voi viitata vain kahden tai useamman henkilön muodostamaan

joukkoon. Isossa suomen kieliopissa mainitaan, että toinen voi saada yksilöivän tarkenteen (se

toinen), mikä viittaa sanan proniminimaisuuteen. (Mt. 732, 767.) Esimerkin 35 toinen ei kui-

tenkaan ole resiprookkipronominina, vaan yksilöivän adjektiivin tehtävissä (mt. § 771). Sangen

voi saada lauseessa merkityksen ’täysin’ tai ’aivan’, joista täysin on merkitykseltään totaalinen

ja aivan mielestäni hieman lievempi ilmaus.

Esimerkki 36 on Ensimmäisen Mooseksen kirjan (Biblia 1642) luomiskertomuksesta,

jossa Jumalan kuvataan tarkastelevan luomistyönsä jälkiä ja toteavan niiden olevan sangen hy-

vät.

(36) Ja Jumala cadzoi caickia cuin hän tehnyt oli / ja cadzo / ne olit sangen hywät. Ja tuli ehtosta

ja amusta cuudes päiwä. (II, 1Ms-1:31-1d.)

43

Esimerkissä esiintyy vielä vanhan kirjasuomen aikaan käytetty olla-verbin monikon 3. persoo-

nan imperfektimuoto olit ’olivat’ ja sen kanssa kongruoiva monikkomuoto hyvät (Häkkinen

1994: 301). Sangen saa esimerkissä merkityksen ’oikein’ tai ’erittäin’.

Seuraavat aineistoesimerkit edustavat hieman uudempaa aineistoa kuin aikaisemmin esi-

tetyt. Aineistossa on esimerkkejä sekä vanhan kirjasuomen kaudelta että varhaisnykysuomen

kaudelta. Tarkka rajanveto kirjakielen kehityskausien välillä on vaikeaa, sillä suomen kirjakie-

len kehitys oli nopeinta varhaisnykysuomen kauden loppupuolella, jolloin suomen kielen ase-

massa tapahtui merkittäviä muutoksia: se nousi rahvaan kielestä sivistyskieleksi, jolla saattoi

uskonnollisen tekstien lisäksi julkaista tieteellistä kirjallisuuttakin. (Häkkinen 1994: 13–15.)

Esimerkki 37 on 1770-luvulta Lizeliuksen aineistosta ja esimerkki 38 puolestaan Froste-

ruksen aineistosta vuodelta 1791. Ajallisesti kummatkin esimerkit sijoittuvat vanhan kirjasuo-

men kauden loppupuolelle.

(37) Oxennus wälikappalet owat myös semmoisisa tiloisa sangen wahingoittawaiset; sillä oxen-

nus pakotta weren ajuun. (III, STS1776-14.)

(38) Että nyt nämät planetit owat näin etäällä auringosta, ja kulkewat auringon ymbäri, niin mahta

heidän juoxunsa pijri olla sangen suuri. (III, JAFro1791-17.)

Esimerkissä 37 sangen määrittää vahingoittava-partisiipista johdettua -inen-johtimellista ad-

jektiivia, jolla luonnehditaan esimerkissä mainittuja ”oksennusvälikappaleita”. Vanhan kirja-

suomen sanakirjasta selviää, että oksennusvälikappale tarkoittaa oksetusainetta (s.v. oksennus-

välikappale). Sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen ’hyvin’. Seuraavassa esimerkissä

(38) planeettojen kiertoradan (juoxunsa pijri) kuvataan olevan sangen suuri. Sangen saa esi-

merkkilauseessa merkityksen ’hyvin’ tai ’erittäin’. Alkusointuinen adjektiivilauseke, jossa

kaksi s:llä alkavaa sanaa esiintyy peräkkäin, on muuallakin tutkimusaineistossa hyvin yleinen.

Kandidaatintutkielmassa tarkastelin iso- ja suuri-adjektiivin kanssa esiintyviä intensiteettimää-

ritteinä käytettyjä sanoja, ja niistä yleisimmäksi nousi juuri sangen-intensiteettipartikkeli (ks.

luku 1.1; Halme 2015: 32).

Seuraavassa esimerkissä (39) sangen määrittää hedelmätön-adjektiivia, joka on tOn-lop-

puinen karitiiviadjektiivi. Karitiivijohtimen avulla ilmaistaan kantasanan tarkoitteen puuttu-

mista. (VISK § 81.)

(39) Itsestänsä se on sangen hedelmätöin ehkä kewiästi ruokottu, ja luonnollisesa tilasansa sowel-

jaambi maan-sekoituxexi kuin Pelloxi – –. (IV, Alm1797-B6a.)

Esimerkin karitiivijohdin on vanhalle kirjasuomelle tyypillisesti i:llinen, mitä esiintyi vielä var-

haisnykysuomen alkupuolellakin. (Häkkinen 1994: 503). Sangen saa esimerkissä mielestäni

44

merkityksen ’hyvin’ tai jopa ’täysin’, koska se vahvistaisi karitiivijohtimen mukanaan tuomaa

absoluuttista merkitystä. (VISK § 81.)

Terttu Orpanan mukaan tOn-johdin on hyvin produktiivinen, joten sen avulla muodoste-

taan helposti uusia ilmauksia. Monet karitiivijohtimen sisältävistä adjektiiveista ovat leksikaa-

listuneita, koska niitä ei voi tulkita merkitykseltään kirjaimelliseksi (älyttömän raskas työ-

viikko). (Orpana 1988: 167–168.) Karitiivijohtimelliset adjektiivit voivat esiintyä sekä intensi-

teettimääritteinä että yhdessä niitä määrittävän intensiteettimääritteen kanssa. Ison suomen kie-

liopin mukaan absoluuttiset adjektiivit voivat saada intensiteettimääritteitä erityisesti silloin,

kun niitä käytetään kuvallisesti tai arvottavasti (VISK § 606).

Esimerkki 40 sijoittuu vanhan kirjasuomen kauden ja varhaisnykysuomen kauden tait-

teeseen. Sangen muodostaa tarpeellinen-adjektiivin kanssa adjektiivilausekkeen, joka nyky-

kielen normeista poiketen on nominatiivimuodossa eikä partitiivimuodossa (sangen tarpeel-

lista). Esimerkissä sangen saa merkityksen ’täysin’.

(40) Toisinans ej hän tähän hywillä hambaillans koko yökauttakan tarwitze, ja wartia tulee myö-

hään perään katzomaan; niinmuodin on sangen tarpeellinen että hän kohta suden sisälle jou-

duttua saa siittä tiedon. (IV, Alm1806-B4b.)

Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkkoversioon tehdyn tarkennetun haun perusteella nomi-

natiivimuotoista tarpeellinen-adjektiivia on käytetty usein silloin, kun nykykielessä käytettäi-

siin partitiivia (Aken 1788 11: Koska mäskäystä aiwotaan eteen otettaa, on tarpeellinen – –

[huolehtia siitä, että] amme josa mäskäys tapahtuman pitä, täyty olla puhdas ja kuiwa).

Seuraava esimerkki (41) on varhaisnykysuomen kaudelta, ja tekstissä, josta esimerkki on

peräisin, käsitellään eri apinalajeja. Tämä nimenomainen tekstikatkelma käsittelee simpans-

seja. Otin esimerkkiin tavallista enemmän kontekstia, jotta siitä on mahdollista tehdä tulkintoja.

(41) Wanhoja eläimiä ei saa kiinni eläwänä, waan pitää ampua, mutta nuoria saadaan toisinaan

eläwänä ja elätetään. He owat sangen lempiöitä , ja oppiiwat saimoin töihin kuin edelliset-

kin. Muan eläin tästä laadusta, joka oli yhdessä Franskan laiwassa, ymmärsi lämmittää uu-

nin, toimitti taitawasti kaikki merimiehen työt, ja pidettiin laiwawäeltä kumppanina. (Maa-

miehen Ystävä no. 45 09.11.1844)

Tekstissä sangen määrittää monikkomuotoista lempiöitä-sanaa, jossa lempeä-adjetiiviin eA-

yhtymä edustuu iA:na (lempiä), jolloin lempiöitä on suomen kielen taivutussääntöjen perus-

teella ymmärrettävissä monikon partitiiviksi. Apinoiden nimittäin tulee olla lempeitä eli kesyjä,

mikäli niillä voidaan teettää ihmisille kuuluvia työtehtäviä. Sangen saa esimerkissä merkityk-

sen ’hyvin’.

45

Pidin lempiöitä-sanaa pitkään substantiivina, sillä kuvittelin aluksi sen olevan lempijä-

substantiivin monikon partitiivi, josta puuttuu tekijännimenjohtimeen (-jA) kuuluva j. Lopulta

päätin laajentaa kontekstia ja ymmärsin, ettei esimerkissä olekaan kyse apinoiden välisestä

lemmestä, vaan niiden luonteenlaadusta. Tämä on konkreettinen osoitus siitä, että kontekstin

huomioiminen tulkintoja tehdessä on tärkeää etenkin silloin, kun ei ole varma tarkastelemas-

taan sanasta. Kävin läpi myös lukuisia sanakirjoja (VKS, Ganander ja NS) etsiessäni sanasta

tietoa.

Seuraava esimerkki (42), joka on samalla tämän esimerkkiryhmän viimeinen, on varhais-

nykysuomen kauden lopusta.

(42) Mutta kun se on sangen hupainen, lienee hywä sekä suurten että pienten saada se toistami-

seen muistoonsa, koska tilaisuutta on. (V, Hämäläinen no. 35 2.6.1875.)

Esimerkissä on kantaa ottava asenneadjektiivi hupainen, joka muodostaa sangen-intensiteetti-

partikkelin kanssa predikatiivin (se on sangen hupainen). Predikatiivi on kopulalauseissa oleva

lauseenjäsen, joka yhdessä olla-verbin kanssa muodostaa lauseen predikaatin (VISK § 456).

Esimerkistä ei käy ilmi, onko virkkeessä tavoiteltu hupainen-adjektiivista nominatiivi- vai par-

titiivimuotoa (se on sangen hupaista). Esimerkissä sangen saa merkityksen ’hyvin’.

Sangen määrittää aineistossa monenlaisia adjektiiveja. Esittelemäni aineistoesimerkit

ovat vain murto-osa tutkimusaineiston adjektiiviesiintymistä, sillä adjektiivit ovat adverbien

ohella yleisin sangen-sanan määrittämä sanaluokkaryhmä. Adjektiiveja määrittäessään sangen

saa useimmiten merkityksen ’hyvin’. Muita mahdollisia merkityksiä ovat ’oikein’, ’erittäin’ ja

’täysin’ sekä Agricolan aineiston esimerkissä ’paljon’.

5.2 Sangen adverbien määritteenä

Adverbit ovat Ison suomen kieliopin mukaan vajaasti taipuvia tai taipumattomia sanoja, joilla

voidaan ilmaista esimerkiksi paikkaa (lähellä, edessä), aikaa (eilen), tapaa (hienosti), määrää

(paljon) ja tilaa (riemuissaan) (VISK, määritelmät). Adverbit voivat esiintyä joko koko lausetta

tai verbiä määrittävinä adverbiaaleina tai adjektiivien, kvanttoreiden ja muiden adverbien mää-

ritteinä (Hakulinen & Karlsson 1979: 83−84). Esimerkkilauseessa Maija asuu koulun lähellä

on paikkaa ilmaiseva adverbi lähellä. Se muodostaa adverbiaalilausekkeen [koulun lähellä]

yhdessä koulu-substantiivin kanssa vastauksena asua-verbin kongruenssin asettamaan missä-

kysymykseen.

46

Adjektiivin, kvanttorin tai adverbin määritteenä esiintyvä adverbi ei Hakulisen ja Karls-

sonin mukaan voi esiintyä verbin määritteenä. Ulkoisesti adverbi voi olla samannäköinen eli

homonyyminen, kuten ilmaisuissa tanssia hyvin ja hyvin kaunis, mutta hyvin saa ilmauksissa

eri merkityksiä. Ensimmäisessä esimerkissä hyvin merkitsee ’hyvällä tavalla’ ja toisessa esi-

merkissä puolestaan ’sangen, erittäin’. (Hakulinen & Karlsson 1979: 84.) Tarkastelemani san-

gen-intensiteettipartikkeli voitaisiin eittämättä sijoittaa hyvin-adverbin tilalle jälkimmäiseen il-

maukseen: sangen kaunis, mutta edelliseen ilmaukseen se ei nykykielen normien perusteella

vaikuta sopivan *tanssia sangen. Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen kausilta peräisin

olevassa tutkimusaineistossa on kuitenkin esimerkkejä, joissa sangen esiintyy verbin määrit-

teenä. Tarkastelen näitä esimerkkejä tutkimuksen luvussa 4.3.

Tutkielman kannalta oleellista on se, että adverbit ovat syntaktisesti ja semanttisesti kir-

java ryhmä, jota voidaan luokitella eri tavoin. Olen jakanut sangen-intensiteettipartikkelin

määrittämät adverbit kahteen eri ryhmään, joista ensimmäisessä ovat sti-loppuiset adverbit ja

jälkimmäisessä kaikki muut adverbit. Käsittelen ryhmiä erikseen siksi, koska sti-loppuisia ad-

verbeja on aineistossa eniten ja ne muistuttavat toisiaan paljon. Niiden lisäksi haluan antaa

huomiota muille sangen-intensiteettipartikkelin määrittämille adverbeille, joiden muodostama

ryhmä on epäyhtenäisempi kuin sti-adverbien. Pyrin adverbien yhteydessä mainitsemaan, mi-

hin Ahlmanin luokittelemaan ryhmään ne kuuluvat, mutta keskityn muutoin syntaktisiin ja

morfologisiin seikkoihin.

5.2.1 Sangen sti-adverbien määritteenä

Adjektiiveista ja partisiippikannoista muodostetut sti-johdokset ovat erittäin produktiivinen

johdostyyppi. Useimmiten sti-johdin liittyy adjektiivin vokaalivartaloon (hieno: hienosti),

mutta se voi liittyä myös affektiivisen merkityksen saavaan substantiiviin (hitosti) tai lukusa-

naan (kahdesti). Partisiippikantaiset sti-johdokset puolestaan ovat muodostuneet usein adjek-

tiiveiksi leksikaalistuneista partisiippimuodoista (sopivasti). (VISK § 373.) Adjektiiveilla ei

katsota olevan itsenäisiä taivutusmuotoja, joten sti-pääte luokitellaan johtimeksi (Hakulinen &

Karlsson 1979: 85). Risto Tuomikoski on kuitenkin luokitellut sti- ja (i)n-adverbit adjektiivien

säännönmukaisen taivutuksen mukaan muodostetuiksi adverbiaaleiksi (1973: 210−). Etymolo-

giselta taustaltaan sti-adverbien ajatellaan palautuvan elatiivisijaan tai elatiivin ja 3. persoonan

possessiivisuffiksin yhdistelmään (välistä, oikeastaan), jotka voidaan käyttää samanlaisessa

funktiossa kuin sti-adverbeja (Nikkilä 1994: 235).

47

Ison suomen kieliopin mukaan eräät modaaliset sti-adverbit käyttäytyvät partikkelimai-

sesti eivätkä saa määritteitä. Esimerkkeinä mainitaan *erittäin tietysti ja ?hyvin tiettävästi, joi-

hin määrite vaikuttaa epäsopivalta. (VISK § 680.) Myös Ahlman käsittelee modaalisia adver-

beja artikkelissaan ja kirjoittaa, että modaaliset adverbit voivat määrittää muita adverbeja,

mutta muut adverbit eivät voi määrittää niitä eivätkä ne voi määrittää toisiaan. Mikäli modaa-

lisen adverbin edellä kuitenkin esiintyy määrite, kyse on koko lausetta määrittävästä tai adver-

bien yhdessä muodostamaa ilmausta määrittävästä modaalisesta adverbista, kuten lauseessa

Sellaista tapahtuu tietysti vain poikkeustapauksissa. (Ahlman 1933: 151.) Aloitan vanhan kir-

jasuomen esimerkeillä.

Ensimmäinen esimerkki (43) on Agricolan rukouskirjan aineistosta vuodelta 1544. Siinä

sangen-sana määrittää sti-adverbien stA-loppuisen varianttia (armolisesta).

(43) Ja sine meidhen Herraa Jumala / olet meiden cansan / sangen armolisesta / tehnyt ia sinun

swren laupiudes ielken ‒ ‒. (I, rkl1544-147.)

Mikael Argicolan kielen morfologiaa tutkineen Osmo Nikkilän (1994: 237) mukaan noin puo-

let Agricolan nykykielen sti-adverbeiksi luokiteltavista adverbeista on stA-loppuisia, kolmas-

osa sti-loppuisia ja loppuheittoisia (-st) tapauksia puolestaan on noin kuusitoista prosenttia.

Suomen nykykirjakielessä -stA esiintyy vain elatiivin sijapäätteenä, mutta esimerkissä 43 ar-

molisesta-sanaa on pidettävä materiaalisiin adverbeihin luokiteltavana tavan adverbina. San-

gen saa esimerkissä merkityksen ’hyvin’.

Esimerkissä 44 on esiintymä, jossa sangen määrittää mestariten-sanaa, joka on Vanhan

kirjasuomen sanakirjassa tulkittu adverbiksi. Sangen saa esimerkissä merkityksen ’täysin’.

(44) Toises Lugusa / Hen warapi heite Inhimisten Opetuxista iotca ouat aina Uskon wastahacoiset

/ ia iuri nin selkesti hen ne wlosmaalapi / quin eiuet he cussan Ramatuissa nin leute wlos-

maalatuxi / ia sangen Mestariten hen nijte nuchtele. (I, A-II-554-[Kol-e].)

Mestariten-adverbissa on kyse ainutkertaisesta esiintymästä, sillä Vanhan kirjasuomen sana-

kirja (s.v. mestariten) ja Kotimaisten kielten vanhan kirjasuomen korpus antavat hakutuloksena

vain tässä esimerkissä olevan kohdan. Vanhan kirjasuomen sanakirjan sana-artikkelissa mes-

tariten-sanalle annetaan merkitykset ’taitavasti’ ja ’viisaasti’. Koska samasta sanasta ei ole

korpuksessa muita esiintymiä, kyseessä saattaa olla yksittäinen Agricolan tekemä kielellinen

kokeilu.

Seuraava esimerkki (45) on Tuomarien kirjasta, ja siinä puhutaan Simson-nimisen mie-

hen taistelusta filistealaisia vastaan. Sangen on esimerkkilauseessa vahvistussanana kuvaa-

massa Simsonin iskujen voimaa (hän löi heitä sangen cowast).

48

(45) Ja hän löi heitä sangen cowast sekä hartioihin että cupeisijn / ja meni sieldä asuman Ethamin

mäen cuckulalle. (II, Tm-15-(-140c.)

Sangen saa esimerkissä merkityksen ’hyvin’ tai ’oikein’. Kovasti-sanasta on Vanhan kirjasuo-

men sanakirjan verkkoversiossa sana-artikkeli, jossa on useita esimerkkejä sanan käytöstä

(Martti 34: taita mies rangaista Emändäns nijn kouasti, että hän saapi sijtä cuoleman). VKS:n

esimerkissä oleva niin on monikäyttöinen partikkeli, jonka yksi tehtävä on toimia intensiteet-

tipartikkelina (VISK § 853.)

Esimerkissä 46 kuvaillaan naisen toimintaa (niiaaminen, kyykistely ja kumartelu), jota

ilmaus sangen syvästi luonnehtii. Sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen ’hyvin’. Esi-

merkki on vanhan kirjasuomen kauden loppupuolelta.

(46) Waimo nijjas, kyykisti ja kumarteli hänen edesään sangen sywästi, ja sanoi: Armollisin

Herra! älkään erehtykö ja wäärin ottako, sillä se persona jota te etsittä, hän makaa tuolla

sängysä. (III, Gan1784-78.)

Sti-loppuinen adverbi kumartaa-verbin yhteydessä on nykykielestä poikkeavaa käyttöä, sillä

kumartaa-verbin yhteyteen on vakiintunut ilmaus kumartaa syvään, mikä näkyy esimerkiksi

Nykysuomen sanakirjan esimerkeissä (kumartaa kohteliaasti, kevyesti, syvään). Vanhan kirja-

suomen sanakirjassa (s.v. kumartaa, kumarrella) puolestaan ei ole muita esimerkkejä kuin esi-

merkin 45 kohta.

1700-luvun loppupuolella ilmestyneen almanakan esimerkissä (47) kuvaillaan eläinten

rakastaman laitumen ominaisuuksia. Sangen esiintyy jälleen suuresti-adverbin intensifioijana

ja saa merkityksen ’hyvin’.

(47) Tämä upia, siliä ja pehemiä ruohon-lai racatetaan sangen suresti Eläimildä, ja on hywin ra-

witzewainen. (IV, Alm1782-B5b.)

Esimerkissä on useita nykykirjakielessä murteelliseksi katsottuja piirteitä, kuten eA-vokaaliyh-

tymän edustuminen systemaattisesti iA:na ja svaavokaalin esiintyminen (upia, siliä ja pehe-

miä). Virkkeessä on lisäksi vanhassa kirjakielessä tyypillinen ablatiiviagenttirakenne (rakaste-

taan sangen suuresti eläimiltä), joka voitaisiin nykykirjakielessä ilmaista esimerkiksi MA-in-

finitiivin avulla (eläinten suuresti rakastama) (Häkkinen 1994: 360‒361).

Viimeinen esimerkki (48) on varhaisnykysuomen kauden puolivälistä Maamiehen Ys-

tävä -lehdestä, ja siinä riistäjäkalojen ’petokala’ kuvataan liikkuvan sangen pikaisesti. Pikai-

sesti-adverbi on kalojen uimanopeutta luonnehtiva materiaalinen adverbi, joka saa nopeutta

korostavaa lisämerkitystä sangen-sanasta. Sangen saa esimerkissä merkityksen ’hyvin’.

49

(48) Myös kalatkin, olletikin riistäjäkalat liikkuwat sangen pikaisesti. (V, Maamiehen Ystävä no.

10 08.03.1845.)

Esimerkkilauseessa oleva olletikin tarkoittaa Vanhan kirjasuomen sanakirjan (s.v. olleti) mu-

kaan ’erityisesti’, ’ennen kaikkea’. Tämän perään on lisätty kin-liitepartikkeli. Sana on kuiten-

kin harvinainen, sillä se esiintyy Vanhan kirjasuomen sanakirjassa vain yhden kerran (Forss

1704 82 Älä nosta naulaselle omantunnon ohjaxia, Wan pyh' oikeus oleti cutzu cansa cumpa-

nixes).

Sangen esiintyy sekä vanhan kirjasuomen että varhaisnykysuomen kaudella erilaisten sti-

loppuisten adverbien määritteenä. Osan sti-adverbeista voisi nyky-yleiskielessä varmasti kor-

vata toisilla adverbeilla, ja ainakin Agricolan käyttämät stA-loppuiset variantit ovat jääneet pois

jo vanhan kirjasuomen kauden aikana. Sangen saa sti-loppuisia adverbeja määrittäessään

useimmiten merkityksen ’hyvin’. Merkitykset riippuvat toki tulkitsijasta, mutta aineistosta on

nähtävissä, että ne vastaavat sangen-sanan nyky-yleiskielessä saamia merkityksiä.

5.2.2 Sangen muiden kuin sti-loppuisten adverbien määritteenä

Esittelen tässä alaluvussa sangen-sanan määrittämiä erilaisia adverbeja, joita en ole luokitellut

erillisiin alaryhmiin. Perinteisessä sanaluokkajaossa on kolme ryhmää: verbit, nominit ja par-

tikkelit. Verbit taipuvat aikamuodoissa, tapaluokassa ja persoonassa, ja nominit puolestaan si-

jamuodoissa, luvussa ja omistusmuodoissa. Partikkelien ryhmään on luettu kuuluvaksi kaikki

sellaiset sanat, jotka eivät saa nominien tai verbien taivutusta. Useimmiten partikkelit mielle-

tään taipumattomiksi sanoiksi, mutta esimerkiksi joillakin adverbeilla on vajaa sijataivutus.

(Hakulinen & Karlsson 1979: 82–83.)

Iso suomen kielioppi on uudistanut perinteistä sanaluokkajakoa siten, että taipumattomia

ja vajaasti taipuvia sanoja käsitellään selkeästi omissa ryhmissään (adpositiot, adverbit ja par-

tikkelit). Partikkeli-nimitys ei kata enää koko taipumattomien ja vajaasti taipuvien sanojen ryh-

mää, vaan ainoastaan pisimmälle partikkelistuneiden eli taipumattomaksi muuttuneiden sano-

jen ryhmän, jolla on adverbeista ja adpositioista eroavia kieliopillisia tehtäviä. Adpositioista ja

adverbeista poiketen partikkelit eivät saa määritteitä eivätkä itse ole määritteinä. Eronteko ad-

positioiden, adverbien ja partikkelien välillä on kuitenkin häilyvä, sillä esimerkiksi intensiteet-

tipartikkelit hyvin, sangen ja varsin eivät saa määritteitä, mutta voivat muista partikkeleista

poiketen määrittää adjektiiveja ja adverbeja. (VISK § 438, 853.)

Aloitan adverbien esittelyn vanhan kirjasuomen aineistosta. Ensimmäinen aineistoesi-

merkki (49) on peräisin Mikael Agricolan rukouskirjasta. Siinä esitetään lainaus Luukkaan

50

evankeliumista, jossa satoa eli eloa kuvataan olevan runsaasti, mutta työväkeä sen sijaan vähän.

Sangen saa esimerkissä merkityksen ’hyvin’.

(49) Elos / ombi sangen palio / mutta wähe on Tööwäki. (I, rkl1544-398.)

Sangen-intensiteettipartikkeli määrittää esimerkissä määrää ilmaisevaa paljon-adverbia, jonka

Ahlman luokittelee materiaaliseksi adverbiksi. Paljon-adverbi esiintyy loppu-n:ttömässä muo-

dossa, mikä voi olla joko ortografinen poikkeama tai puhekielestä otettu vaikute. Samoin sen

vastinpari vähän esiintyy ilman loppu-n:ää. Esimerkissä on vanhalle kirjasuomelle ominainen

käänteinen sanajärjestys, sillä subjekti tulee jälkimmäisessä lauseessa vasta predikaattiverbin

jälkeen (Häkkinen 1994: 336).

Seuraavassa esimerkissä (50), joka niin ikään on rukouskirjasta, sangen-sana ja kyllä-

adverbi muodostavat yhdessä intensifioivan määränilmauksen. Kyllä näyttää nykysuomen

kyllä-partikkelilta, mutta tässä yhteydessä se on luokiteltava adverbiksi, jonka merkitys on

’kyllin, riittävästi’.

(50) En mös rucolen / ettes minun otat sinun poijcais cunniaha / sangen kylle se olis / ios sine

waan minun coriaijsit sinun honoijman oriaijs sekan / ette mine echke iossakussa sinun can-

sas olisin. (I, rkl1544-731.)

Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan kyllä-adverbia on käytetty sekä sanaa myötäilevänä ja

vahvistavana ilmauksena että merkityksessä ’tarpeeksi, riittävästi, kyllin’. Sanakirjassa esite-

tään kyllä-adverbin yhteydessä sama esimerkki kuin omassa tutkimusaineistossani esiintyy

(49). (VKS s.v. kyllä.) Aineistoesimerkin perusteella kyllä-adverbi saa samanlaisia määrää ar-

vioivia merkityksiä kuin samakantainen kyllin-adverbikin. Sangen saa aineistoesimerkissä

merkityksen ’aivan’.

Seuraavassa esimerkissä (51) sangen määrittää propositionaaliseksi adverbiaaliksi tulki-

tavaa itse-sanaa. Kokin (2016: 100) mukaan propositionaalisena adverbiaalina itse antaa lisä-

tietoa verbi-ilmauksesta tai koko lauseessa ilmaistusta toiminnasta tai tilanteesta.

(51) Ombi sekin ihmelinen / ette Zorobabel ia se Jesus Josedechin poica / ia möskin se Canssa /

ioca heiden mötens olit / vskoit ia cwlit ne caxi kieuhe Prophetat ( iota nyt puuttu ) quin sen

Jalon swren Sa'garin kieldön / Ja wiele sijttekin / ette se Canssa sangen itze epelis / ios Se

Templi ikenens iellensraketuxi tulis . (I, A-III-721-[Hgg-e:0].)

Esimerkissä ilmaistu toiminta on epäilemistä, ja itse-adverbiaalilla korostetaan, että kyse on

nimenomaan kansan epäilyksen tunteesta. Kok (mp.) kirjoittaa, että propositionaalinen adver-

51

biaalinen itse esiintyy lauseessa vapaana lauseenjäsenenä. Esimerkissä 50 sangen-sana on loh-

kaissut kansa- ja itse-sanan erilleen. Sangen saa mielestäni esimerkissä merkityksen ’aivan’ tai

’vallan’. Koko lauseen merkitys on ’kansa aivan itse epäilisi’.

Esimerkissä 52 isännän kuvataan vihastuneen sangen kovin. Sangen saa esimerkissä mer-

kityksen ’hyvin’. Esimerkki on vanhan kirjasuomen kaudelta Ensimmäisestä Mooseksen kir-

jasta.

(52) Cosca hänen isändäns cuuli emändäns sanat / cuin hän puhui hänelle / sanoden: nijn on sinun

palwelias tehnyt minua wastan / wihastui hän sangen cowin. (II, 1Ms-39:19-23d.)

Nykykielessä sangen ja kovin luokitellaan Isossa suomen kieliopin mukaan (§ 853) intensiteet-

tipartikkeleiksi, jotka esiintyvät lauseessa usein liitynnäisinä eli syntaktisesti valinnaista lisä-

merkitystä tuovina sanoina. Tässä yhteydessä kovin on kuitenkin tavan adverbi, jonka sijaan

voitaisiin käyttää myös toista tapaa ilmaisevaa adverbia kovasti. Yleensä adjektiiveista johdet-

tuja sti- ja in-loppuisia adverbeja voi käyttää merkitykseltään samanlaisissa tehtävissä (VISK

§ 372). Esimerkkilauseen vihastua-verbi on mentaalista muutosta kuvaava intransitiiviverbi,

joka ei saa objektia, mutta voi saada adverbiaalilaajennuksen (vihastua johonkin tai jollekulle).

Varhaisnykysuomen kauden esimerkeistä ensimmäinen (53) on vuodelta 1835, ja siinä

kuvataan, kuinka kertomuksen henkilö ui sangen liki eli hyvin lähelle koskenniskaa, josta vesi

purkautuu koskeen.

(53) Sitte näkiwät he, kuinga Markus Mikkelinpoika ui koskeen päin kiwen luoksi sangen liki

weden langetusta, käwi kiwelle lepäämään ja hyppäsi taas weteen. (V, Sanan Saattaja Wii-

purista no. 44 31.10.1835.)

Sangen muodostaa paikkaa ilmaisevan liki-adverbin kanssa adverbilausekkeen, joka määrittää

partitiivimuotoista veden langetusta -nominatiivilauseketta. Sangen saa esimerkissä merkityk-

sen ’hyvin’. Nykysuomen sanakirjassa (s.v. liki) on paljon esimerkkejä liki-adverbin käytöstä

(esim. Kylä on liki merta; Kyllä nälkäinen liki astuu). Nykykielessä liki esiintyy mielestäni

ainakin yhdyssanojen alkuosana (likinäkö, likiarvo) ja vakiintuneissa ilmauksissa likipitäen,

likimain. Ison suomen kielioppi (§ 661) määrittelee liki-sanan likimäärän ilmaisimeksi.

Oulun Wiikko-Sanomien esimerkissä (54), joka on varhaisnykysuomen kauden loppu-

puolelta sangen määrittää ajan adverbia harvoin rakenteessa, joka on toisteinen: harvoin, san-

gen harvoin.

(54) Harwoin, sangen harwoin kohtaa mikään onnettomuus E. Perälän tiili-pruukia, sillä niin tai-

tawasti osaa hän sen walmistaa, jonka wuoksi Peräläisen tiilitekotaidosta sekä laadusta olisi

paljon oppimista − −. (V, Oulun Wiikko-Sanomia no. 30. 29.07.1865.)

52

Nominaalisessa lausekkeessa etumääritteen toisto lisää intensiteettiä (hyvin hyvin vanha)

(VISK § 1736), mutta tässä toistuu etumääritteen sijaan ajan adverbi harvoin. En löytänyt tut-

kimusaineistostani tapauksia, joissa sangen olisi toistunut kahteen kertaan (esim. sangen san-

gen paljon).

Muiden kuin sti-adverbien ja partikkelien määritteenä oleva sangen esiintyy vaihtele-

vissa lauseympäristöissä. Osa adverbeista ja partikkeleista on nykykielen kannalta outoja

(esim. sangen kyllä ja sangen hyötyin). Sangen saa muiden kuin sti-loppuisten adverbien mää-

ritteenä esiintyessään samoja merkityksiä kuin sti-loppuisten adverbien ja adjektiivien määrit-

teenä ollessaan (’hyvin’, ’oikein’, ’aivan’). Yleisin merkityksistä on ’hyvin’.

5.3 Sangen pronominien määritteenä

Tässä alaluvussa tarkastelen esiintymiä, joissa sangen määrittää adjektiiveista, adverbeista ja

verbeistä poiketen pronomineja. Pronominit ovat nomineja, jotka eivät kuvaile tarkoitteita, ku-

ten adjektiivit, eivätkä luokittele niitä, kuten substantiivit tekevät. Pronomineilla voidaan täs-

mentää sitä, onko kyse ihmisestä vai jostakin muusta. Esimerkiksi suomen yleiskielessä on

yksikön kolmannessa persoonassa totuttu viittaamaan hän-pronominilla ihmiseen ja se-pro-

nominilla muihin elollisisiin ja elottomiin olentoihin. Toisaalta tämä eronteko ei ole aivan

selvä, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseudun puhekielessä se-pronominia käytetään usein myös

ihmisiin viitatessa (se teki mulle oharit). (VISK § 713.)

Pronominit voidaan jakaa edelleen alaryhmiin, joita ovat persoonapronominit (minä,

sinä), demonstratiivipronominit (tämä, tuo), refleksiivipronominit (itse+POS), resiprookkipro-

nominit (toinen+POS), interrogatiivipronominit (kuka, mikä), relatiivipronominit (joka, mikä)

ja kvanttoripronominit (joku, moni). Persoonapronomineilla viitataan keskustelunosapuoliin tai

puheenaoleviin henkilöihin. Demonstratiivipronomineilla puolestaan osoitetaan puhetilan-

teessa huomattuja tarkoitteita tai tekstissä esille tuotuja seikkoja. Kuten aiemmin toin esille,

joitakin demonstratiivipronomineja käytetään puhekielessä myös persoonapronominien sijaan

(se, ne). (VISK § 716, 720.)

Refleksiivipronominit ja resiprookkipronominit eroavat muista pronomineista siksi,

koska niihin liittyy usein possessiivisuffiksi (POS). Refleksiivipronomini on lauseen subjektin

kanssa samatarkoitteinen, mutta ei kuitenkaan subjekti. (VISK § 729.) Maria Kok (2016) on

53

tehnyt väitöskirjansa itse-sanasta. Hän on tutkinut muun muassa itse-sanan perusmuodon käyt-

tötapoja ja niiden suhdetta refeksiivipronominiin (esim. itsensä, itseään). Ei-refleksiivistä itse-

pronominia Kok nimittää emfaattiseksi pronominiksi, sillä se on merkitykseltään usein painot-

tava (itse kuningas tuli käymään). (Kok 2016: 1, 3–4.) Resiprookkipronomineja olen esitellyt

jo aiemmin (5.1.2), mutta mainittakoon vielä, että resiprookkisuus tarkoittaa vastavuoroisuutta:

resiprookkipronomini viitataan yleensä kaikkiin joukon jäseniin (Pekka ja Kaisa heittelivät

toisiaan lumipalloilla) (VISK § 732).

Interrogatiivipronomineja käytetään kysymyssanoina. Niiden avulla muodostetaan haku-

kysymyksiä, jotka muodostuvat kysymyslauseen alussa olevasta kysyvästä pronominista ja

avoimesta kohdasta, johon halutaan vastaus (Mikä sinun nimesi on?). (VISK § 734, 1682.)

Myös relatiivipronominit sijoittuvat lauseen alkuun, mutta ne aloittavat päälauseen sijaan alis-

teisen sivulauseen. Relatiivipronomilla voidaan viitata koko päälauseen sisältöön, jolloin pro-

nominina on m-alkuinen relatiivipronomini tai -adverbi (esim. mikä, milloin). Sillä voidaan

viitata myös relatiivipronominin määrittämään substantiiviin tai pronominiin (korrelaatti), jol-

loin käytetään j- tai k- alkuisia relatiivipronomineja ja -adverbeja (joka, jollainen, kuka). (Mt.

1164.)

Kvanttoripronominit ovat määrää ilmentäviä pronomineja. Niillä luonnehditaan esimer-

kiksi sitä, kuinka moni jostakin tietystä joukosta tekee jotakin. Kvanttoripronominit jaetaan

edelleen indefiniittisiin eli identifioimattomiin pronomineihin (joku), universaalisiin eli yleis-

täviin pronomineihin (kaikki), kieltohakuisiin (kukaan), samantekevyyttä ilmaiseviin pronomi-

neihin (kuka tahansa) ja lukumäärää ilmaiseviin pronomineihin (harva). (VISK § 740.)

Ensimmäisessä esimerkissä (55) sangen määrittää kvanttoripronominia monta, joka

Isossa suomen kieliopissa tulkitaan moni-pronominista irronneeksi itsenäiseksi pronominiksi.

Se käyttäytyy osittain samalla tavalla kuin numeraalien nominatiivimuodot.

(55) BenJaminin lapsist Saulin weljistä colme tuhatta : sillä sijhenasti pidit heistä sangen monda

wielä Saulin huonen cansa. (II, B1-1Ak-13:29-223c.)

Osoitus monta-pronominin irtoamisesta moni-pronominin paradigmasta on partitiivimuoto

montaa, jossa on kaksinkertainen partitiivin tunnus (mon+ta+a). Se esiintyy Ison suomen kie-

liopin mukaan erityisesti kieltolauseissa ja lauseissa, joiden aspekti ei ole rajattu (olla montaa

mieltä). (VISK § 765.) Sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen ’hyvin’.

Seuraavassa esimerkissä (56) sangen määrittää usea-pronominin monikkomuotoa useat.

Usea luokitellaan kuuluvaksi suhteellista lukumäärää ilmaiseviin kvanttoripronomineihin,

jotka voivat esiintyä joko yksikkö- tai monikkomuotoisena.

54

(56) Joista monda uscoit / nijn myös cunnialisista Grekin waimoista ja miehistä sangen usiat. (II,

B1-Ap-17:12-635a.)

Usea tarkoittaa suhteellisen suurta määrää, joka ei ole kuitenkaan niin tarkasti rajattu kuin esi-

merkiksi numeraalien ilmaisema määrä (kaksi kissaa). Iso suomen kielioppi luonnehtii usea-

pronominia adjektiiviseksi. (VISK § 764.) Esimerkkilauseessa on lisäksi ilmaus, jossa on käy-

tetty partitiivimuotoista monta-pronominia (joista monta uskoit), vaikka nykykielen normien

mukaan tässä yhteydessä tulisi käyttää monikkomuotoista nominatiivia (joista monet uskoivat).

Mielenkiintoista on se, että useat-pronomini sen sijaan on nykykielen normien mukaisessa

muodossa (miehistä sangen useat). Mielestäni sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen ’hy-

vin’.

Esimerkkilause 57 on vanhan kirjasuomen kauden loppupuolelta. Siinä sangen määrittää

monikkomuotoista harvat-pronominia, joka on usea-pronominin tavoin lukumäärää ilmaiseva

kvanttoripronomini. Siinä missä usea ilmaisee suhteellisen suurta lukumäärää, harva ilmaisee

suhteellisen pientä lukumäärää. (VISK § 764.)

(57) Sangen harvat ihmisten lapsista oppivat Evangeliumillisesa mielesä ja hengesä etzimään ar-

moa ja autuutta, ilman nojamista rukouxen päälle. (III, UskHarj1801a-147.)

Sangen on antamassani esimerkissä merkityksessä ’hyvin’, ’erittäin’. Vanhan kirjasuomen sa-

nakirjan tarkennetun haun avulla löysin esimerkin harvat-sanan käytöstä sanakirjan verkossa

olevasta aineistosta, jossa harwat-pronominia määrittää intensiteettipartikkeli aivan (Weg

1747 442 ne Uscolliset owat aiwan harwat ihmisten Lasten seas).

Tämän alaluvun viimeinen esimerkki 58 on varhaisnykysuomen kauden loppupuolelta,

ja siinä sangen määrittää moni-pronominia.

(58) En ymmärrä minä yksinkertaisuudessani mikä on ollut suostuntawero-komitealla perustuk-

sena tähän takseeraukseen; mutta sen warmaan tiedän, että sangen moni niistä, kuin owat

määrätyt nimitettyä weroa maksamaan, owat nämät wuodet eläneet makasiinistä ja maakun-

nan – – ja maakauppiain jywä-laareista ja jauhoaitoista – –. (Sanomia Turusta no. 49

08.12.1865.)

Moni-pronomini luokitellaan suhteellista lukumäärää ilmaisevaksi adjektiivimaiseksi kvantto-

ripronominiksi (VISK § 764). Esimerkissä moni viittaa selkeästi ryhmään ihmisiä, jotka on

määrätty maksamaan veroa. Sangen saa esimerkkilauseessa merkityksen ’hyvin’.

Sangen-sana määrittää vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa vain suhteellista

lukumäärää ilmaisevia pronomineja (monta, useat, harvat, moni). Suhteellista lukumäärää il-

maisevat sanat saavat sangen-sanasta vahvistavan lisämerkityksen. Jos sangen määrittää moni-

pronominia, joka tarkoittaa suhteellisen suurta lukumäärää, sangen moni puolestaan tarkoittaa

55

vielä suurempaa joukkoa. Yleisin suhteellista lukumäärää ilmaisevia pronomineja määrittävän

sangen-sanan saama merkitys on ’hyvin’.

5.4 Sangen substantiivien määritteenä

Sangen-sanan määrittämät substantiivit ovat aineistoni perusteella erittäin harvinaisia. Ennen

varsinaisen tutkimusaineiston keräämistä selasin satunnaisesti Kielipankissa olevaa Kansallis-

kirjaston suomenkielisten sanomalehtien kokoelmaa siten, että koko 1820–1870-lukujen ai-

neisto oli auki samaan aikaan. Pintapuolisen tarkastelun myötä huomasin aineistossa muuta-

man sangen-sanan määrittämän substantiivin, mutta varsinaiseen tutkimusaineestooni tuli lo-

pulta vain yksi niistä. Sangen-sanan määrittämät substantiivit eivät ole nyky-yleiskielessäkään,

sillä Ison suomen kieliopin mukaan intensiteettimääritteitä saavat yleensä adjektiivit ja adver-

bit. Substantiivien mainitaan kuitenkin voivan saada intensiteettimääritteekseen esimerkiksi

genetiivimuotoisen voimasanan. Tällöin voimasanan edellä esiintyy yleensä jokin pro-sana,

kuten kysymyspronomini (Kuka vitun – – Gunnar?). (VISK § 664, 665, esimerkki VISK:n.)

Substantiivit ovat adjektiivien tavoin nomineja, joilla on luku- ja sijataivutus. Ne voivat

olla lajia ilmaisevia yleisnimiä eli appellatiiveja (pöytä, varpunen) tai erisnimiä eli propreja

(Minna, Viro). Myös ominaisuudennimet, kuten rakkaus ja opiskeleminen, ovat substantiiveja,

vaikka ne ovatkin merkitykseltään abstrakteja. Substantiiveja voidaan produktiivisesti muo-

dostaa taivuttamalla tai johtamalla muita nomineja. Suomen kielessä substantiivit voivat taipua

15 eri sijamuodossa (VISK § 1221). Johtamisessa puolestaan käytetään apuna erilaisia johti-

mia, joita on Ison suomen kieliopin mukaan noin 70 (mt. § 174). Substantiivien luokka kasvaa

myös yhdyssanojen muodostuksen avulla (vahakangaspöytäliina) (mt § 551.)

Sangen-sanan määrittämien substantiivien etsiminen varsinaisesta tutkimusaineistosta

oli vaikeaa, sillä aineistossa oli joitakin rajatapauksia, jotka hämäsivät minua. Esimerkiksi ra-

janveto kieliopillistuneiden adverbimuotojen (esim. olla tarpeen) ja substantiivin taivutusmuo-

don (tarve: tarpeen) välillä oli hankalaa. Tällaiset muodot olen kuitenkin tulkinnut nykykielen

pohjalta adverbeiksi. Joka tapauksessa tutkimusaineistossa on vain kaksi tapausta, joissa olen

tulkinnut sangen-sanan määrittävän substantiivia. Molemmat edustavat nykykielen kannalta

vanhentuneeksi tulkittavaa käyttötapaa.

Ensimmäisessä esimerkissä (59), joka on vuoden 1642 Biblian apokryfikirjoista, sangen

määrittää valtiaat-sanaa, jonka olen tässä yhteydessä tulkinnut substantiiviksi.

56

(59) Jota he autit / se tuli warjeluxi / ja sai olla maallans : waan jota he tahdoit sorta / hän tuli

ajetuxi pois maaldans ja waldacunnastans: he olit sangen waldiat. (II, B1-1Mkk-8:13-538a.)

Olen tulkinnut sangen-sanan määrittävän esimerkissä valtiaat-sanaa sillä perusteella, että van-

hassa kirjasuomessa sangen näyttää aineistoanalyysini perusteella saavan usein merkityksen

’paljon’ (ks. esim. 4.6). Lisäksi on olemassa sellainen ilmaus kuin olla paljon vartijana, mikä

merkitsee sitä, että jonkun henkilön haltuun on uskottu paljon vastuuta. Kyseisessä ilmauksessa

paljon on kuitenkin paljo-adjektiivin genetiivimuoto eikä paljon-adverbi. Sangen saa esimer-

kissä 59 merkityksen ’paljon’. Sangen ja paljon näyttävät kuitenkin monin paikoin esiintyvän

samoissa tehtävissä, joten sangen-sanan osittain epäselvää etymologiaa voisi tarkastella myös

paljon-sanan kautta.

Tein valtias-sanalla haun kaikkiin Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkossa oleviin ar-

tikkeleihin. Osumien mukaan valtias esiintyy sekä maaherra- että kuningas-substantiivien

merkityksenselityksissä. Vanhan kirjasuomen ortografiaan mukautetulla waldias-sanalla ja

sen monikkomuodolla waldiat tuli saman hakutoiminnon avulla useita osumia eri sana-artik-

keleista. Sanat näyttävät vanhassa kirjasuomessa esiintyvän sekä adjektiivina (Björk 1801a 164

jos sielu täällä saa olla waldias ja woimans nautita, niin se myötänsä tuotta kewiämmän olen-

non, ja estä – – mailman painawan murhen kuorman s.v. olento) että substantiivina (As 1671a

A4b Brukin waldiat idze kirjoittawat perän ja ostawat Tobackia, ja sitä milläculla tawalla sala

tygöns toimittawat s.v. mikäkuka). Lisäksi valtias esiintyy Vanhan kirjasuomen sanakirjan mu-

kaan sanassa kaikkivaltias, joka voi olla adjektiivi tai Jumalan nimi (substantiivi) sekä sanassa

yksi-valtias ’yksinvaltias’ (Polon 1790 9 yxi-waldias Herra ylitze kahdexannen osan sijtä asu-

tusta Maanpijristä, jolla oliwat rikkaat malmiwuoret). Yksi-valtias on sanakirjan esimerkin

perusteella tulkittavissa adjektiiviksi.

Esimerkki 60, joka on myös tämän tutkimuksen viimeinen esimerkki, on runokielinen ja

peräisin Gananderin aineistosta vuodelta 1766. Esimerkissä sangen määrittää genetiivissä ole-

vaa surman-substantiivia.

(60) Jottei jouduttu piangin Näillen kohta näyttämähän, Wihoissansa Wihelsiwät, Rijsuit waatteet

Wanhan päältä, Sidoit kädet seljäntaa, Jalat yhtehen jamoisit Köysillä aiwan kowilla Surman

sangen sitehillä – –. (III, Gan1766c-3.)

Esimerkin sanajärjestys on poikkeava, mutta jos sanajärjestyksen kääntäisi suoraksi (aivan ko-

villa köysillä, sangen surman sitehillä), niin sangen-sanan voidaan selkeästi tulkita määrittävän

’kuolemaa’ tarkoittavaa surma-substantiivia (Ganander s.v. surma). Sangen saa esimerkissä

merkitykset ’aivan’ ja ’jopa’.

57

Substantiiveja määrittävä sangen-sana on tutkimusaineistossa harvinaisuus. Alun perin

vaikutti siltä, että substantiiveja olisi aineistossa enemmänkin, mutta lopulta päädyin tulkitse-

maan esiintymät adjektiiveiksi (ks. luku 5.1.2 esim. 41). Parin yksittäisen esiintymän perus-

teella ei voi tehdä kattavaa yhteenvetoa substantiiveja määrittävän sangen-sanan saamista mer-

kityksistä. Sangen saa kuitenkin esimerkeissä merkityksen ’paljon’, mikä noudattaa tutkielman

aiemmissa luvuissa esitettyjä havaintoja sangen-sanan vanhassa kirjasuomessa saamista mer-

kityksistä (ks. luvut 4.3, 4.5 ja 5.1.1).

5.4 Yhteenvetoa nomineja ja adverbeja määrittävästä sangen-sanasta

Tässä analyysiluvussa olen tarkastellut nomineja ja adverbeja määrittävää sangen-sanaa. Aloi-

tin tarkastelun adjektiiveista ja adverbeista, koska kyseisiin sanaluokkiin kuuluvat sanat ovat

yleisimpiä sangen-sanan määrittämiä sanoja. Jaoin sangen-sanan määrittämät adjektiivit ad-

jektiivistuneisiin partisiippeihin ja muihin adjektiiveihin. Muihin adjektiiveihin luokittelin

kuuluvaksi myös sellaiset adjektiivit, jotka ovat partisiipeista johdettuja (esim. vahingoittavai-

nen). Adjektiivistuneita partisiippeja määrittävä sangen sai aineistossa useimmiten merkityk-

sen ’hyvin’. Myös muita adjektiiveja määrittäessään sangen saa saman merkityksen.

Adverbeja käsittelin myös kahdessa eri ryhmässä: jaoin adverbit aineistoedustumien pe-

rusteella sti-loppuisiin adverbeihin ja muihin adverbeihin. sti-loppuiset adverbit voivat olla

joko tekemisen tapaa ilmaisevia materiaalisia adverbeja (hienosti) tai modaalisia partikkeli-

maisia adverbeja (tietysti). Yleisin sti-loppuisia adverbeja määrittävän sangen-sanan saama

merkitys on ’hyvin’. Myös muita adverbeja määrittävä sangen-sana saa useimmiten merkityk-

sen ’hyvin’. Adverbeja määrittävän sangen-sanan saamat merkitykset ovat samanlaisia kuin

nyky-yleiskielessäkin havaittavat merkitykset. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sangen-sa-

nan merkityksiä nimittäin ovat ’hyvin, ’kovin’ ja ’erittäin’.

Sangen määrittää aineistossa pronomineja ja substantiiveja huomattavasti harvemmin

kuin adjektiiveja ja adverbeja. Sangen-sanan määrittämät pronominit ovat suhteellista luku-

määrää ilmaisevia kvanttoripronomineja. Niitä määrittäessään sangen-sana saa merkityksen

’hyvin’. Sangen-sanan määrittämillä substantiiveilla ei ole muuta yhteyttä toisiinsa kuin se, että

ne ovat molemmat peräisin vanhan kirjasuomen kaudelta. Substantiiveja määrittävä sangen-

sana saa vanhassa kirjasuomessa merkityksen ’paljon’.

Kaiken kaikkiaan tässä analyysiluvussa käsittelemäni esiintyvät edustavat sangen-sanan

yleisintä ja monin paikoin myös nykykielen normien mukaista käyttöä. Vertailen sangen-sanan

58

määrittämien sanojen sanaluokkia tarkemmin seuraavassa luvussa, jossa tarkastelen aineistoa

tilastollisesta näkökulmasta. Sangen-sanan saamat merkitykset vaikuttavat jonkin verran van-

han kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa, mikä näkyy ehkä selkeäm-

min verbien määritteenä olevaa sangen-sanaa käsittelevässä luvussa (ks. 4.6), jossa yleisim-

mäksi merkitykseksi vanhassa kirjasuomessa nousi ’paljon’. Varhaisnykysuomen verbiaineis-

tossa se saattoi kuitenkin saada myös merkitykset ’hyvin’ ja ’täysin’. Adjektiiveja ja adverbeja

sekä pronomineja määrittäessään sangen saa muutamaa vanhan kirjasuomen kaudelta peräisin

olevaa poikkeusta lukuun ottamatta merkityksen ’hyvin’, joka on myös sen nykykielinen mer-

kitys.

59

6 TUTKIMUSAINEISTON MÄÄRÄLLISTÄ TARKASTELUA

Tarkastelen tässä luvussa sangen-sanan määrittämiä sanoja kvantitatiivisesti. Tarkoitukseni on

esitellä yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnyky-

suomessa sekä koko aineistossa. Lasken aineistosta lisäksi sangen-sanan määrittämien sanojen

sanaluokat ja vertailen tuloksia keskenään. Lopuksi esitän lyhyen yhteenvedon tekemistäni

huomioista.

6.1 Analyysin taustaa

Jarmo H. Jantunen (2004) on tarkastellut osana väitöskirjaansa astemääritteiden eli leksikaa-

listuneiden vahventajien (esim. hyvin, kovin ja oikein) kollokaatteja. Kollokaatit ovat tietyn

sanan yhteydessä usein esiintyviä sanoja, joita voidaan kutsua myötäesiintyjiksi. Tyypillisesti

ne myös esiintyvät toistensa vieressä (hyvin hienosti). Jantunen ottaa tutkimuksessaan huomi-

oon astemääritteiden kummallakin puolella esiintyvät kollokaatit, ja tarkastelee vahventajien

sekä oikean- että vasemmanpuoleista kontekstia. Hänen mukaansa astemääritteiden oikean-

puoleisia kollokaatteja ovat tyypillisesti adjektiivit, adverbit, kvanttorit ja adpositiolausekkeet.

(Jantunen 2004: 70–71.) Tässä luvussa en kiinnitä huomiota siihen, sijaitsevatko sangen-sanan

määrittämät sanat vasemman- vai oikeanpuoleisessa kontekstissa, mutta olen tehnyt siitä joita-

kin huomioita aineiston laadullisessa analyysissa (luvut 4 ja 5), jos sanajärjestys on ollut mie-

lestäni tavallisesta poikkeava.

Korpustutkimusten tarkoituksena on yleensä esittää aineistosta yhteenvetoja ja kiinnittää

huomiota suurtaajuuksisiin esiintymiin. Jantusen mukaan korpustutkimus vaati riittävää aineis-

toa ja suuren määrän esiintymiä, jotta niistä voidaan tehdä paikkansa pitäviä päätelmiä. (2004:

73.) Lingvistisiin korpuksiin on yleensä koodattu sanaluokat ja kieliopilliset tehtävät. Tätä vai-

hetta kutsutaan annotoinniksi (Jantunen, Brunni, Lehto & Airaksinen 2014: 61). Tämä auttaa

ison tekstiaineiston analysoimisessa korpustyökalun avulla, koska silloin osa aineiston analyy-

sista on tehty jo valmiiksi. Kvantitatiivisissa tutkimuksissa aineistoa pitää olla paljon, mutta

korpusohjelman avulla voi hyvinkin tarkasti päättää, mitä aineistosta haluaa tarkastella.

Itselläni ei ole ollut käytössä muita työkaluja kuin Microsoft Officen Word- ja Excel-

ohjelmat, joilla pystyy kuitenkin tekemään hakuja aineistoon, mikä nopeuttaa sopivien esi-

merkkien etsimistä. Aineiston tilastollista tarkastelua helpottaa se, että olen koodannut sangen-

60

sanan määrittämät sanat Word-tiedostoihin erilaisilla väreillä sanaluokittain. Käytin Word-

tekstinkäsittelyohjelmaa siksi, koska se on minulle muita ohjelmia tutumpi. Teen tulkinnat ai-

neistosta oman kieli-intuitioni perusteella, joten niissä saattaa olla eroja tulkitsijasta riippuen.

Erityisesti partisiipit ovat aiheuttaneet hankaluuksia, sillä monet niistä voisi luokitella sekä ver-

bin infiniittimuodoksi että adjektiiviksi. Pyrin olemaan tulkinnoissa systemaattinen, mutta toi-

saalta määritettävää sanaa ympäröivä konteksti tulee ottaa myös huomioon. Lisäksi on muis-

tettava se, että partisiippien merkitykset ovat muuttuneet vanhan kirjasuomen kaudelta varhais-

nykysuomen kaudelle tultaessa. Näin ollen vanhassa kirjasuomessa esiintyvä partisiippi voi

olla varhaisnykysuomen aineistossa selkeästi adjektiivistunut.

6.2. Yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat tutkimusaineistossa

Tässä alaluvussa esittelen aineistossa yleisimpiä sangen-sanan määrittämiä sanoja. Esimerkiksi

suuri-adjektiivin sijamuodot kuuluvat adjektiivien sanaluokkaan, mutta sti-loppuinen johdos

suuresti puolestaan adverbeihin, koska tarkastelen tutkielmassani myös sanaluokkien keskinäi-

siä eroja. Olen koonnut yleisimmät sanat kolmeen eri taulukkoon, josta ensimmäisessä ylei-

simmät sangen-sanan määrittämät sanat vanhassa kirjasuomessa, toisessa yleisimmät sangen-

sanan määrittämät sanat varhaisnykysuomessa ja kolmannessa yleisimmät sangen-sanan mää-

rittämät sanat koko aineistossa. Taulukoihin 2 ja 3 olen ottanut vain esiintymät, joita on aineis-

tossa kahdeksan tai enemmän. Viimeisessä taulukossa puolestaan on kymmenen yleisintä

esiintymää koko aineistossa. Taulukoiden prosenttiluvut on pyöristetty yhden desimaalin tark-

kuudella.

Taulukossa 2 ovat yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat vanhan kirjasuomen kau-

della. Suuri-adjektiivi on taajuuslistan ensimmäisenä 79 esiintymällään. Toisena tulee siitä joh-

dettu suuresti-adjektiivi, jolla on 56 esiintymää. Yhdessä nämä sanat kattavat miltei 17 pro-

senttia kaikista sangen-sanan määrittämistä sanoista vanhassa kirjasuomessa. Myös kolmas

sana paljon on adverbi. Yleisimpien sangen-sanan määrittämien sanojen listassa on yhteensä

kahdeksan adjektiivia, viisi adverbia ja kaksi pronominia.

61

Taulukko 2. Yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat vanhassa kirjasuomessa

sangen-sanan määrittämä

sana

f %

suuri 79 9,8

suuresti 56 6,9

paljon 45 5,6

jalo 31 3,8

hyvä 24 3,0

kovin 24 3,0

tarpeellinen 19 2,3

raskas 14 1,7

korkea 12 1,5

kovaan 11 1,4

ihana 9 1,1

vähän 9 1,1

kova 9 1,1

harva 8 1,0

monta 8 1,0

muut sanat 452 55,8

kokonaismäärä 810 100

Monet taulukon sanoista eivät ole yllättäviä, sillä mukana on melko yleisiä sanoja, kuten

kvanttoriadverbit paljon ja vähän. Mielestäni oli yllättävää, että kaksi pronominia, monta ja

harva, ylsivät listalle, sillä olin odottanut miltei kaikkien yleisimpien sangen-sanan määrittä-

mien sanojen olevan joko adjektiiveja tai adverbeja. Sen sijaan yksikään verbi ei päässyt ylei-

simpien sangen-sanan määrittämien sanojen joukkoon, vaikkakin vaivata-verbistä on tutki-

musaineistossa yhteensä seitsemän esiintymää, mikä tarkoittaa sitä, että se oli yleisin sangen-

sanan määrittämä verbi. Vanhan kirjasuomen aineistossa on melko paljon sangen-sanan mää-

rittämiä verbejä (mukaan on laskettu sekä finiittiset että infiniittiset muodot), mutta verbiesiin-

tymien joukko on kirjava ryhmä, jossa vain harva verbi toistuu useammin kuin muutaman ker-

ran. Analysoin sangen-sanan määrittämien sanaluokkien suhteita lisää myöhemmin luvussa

6.3.

62

Melko yleisten sanojen, kuten suuri, paljon, hyvä, ja kovin, joukossa on sana jalo (’iso,

uljas,voimakas, raju, paljoudeltaan suuri, ylhäinen’ VKS s.v. jalo), jolla on yhteensä 31 esiin-

tymää (3,8 %) vanhan kirjasuomen aineistossa. Se ei kuitenkaan päässyt varhaisnykysuomen

aineistossa yleisimpien sangen-sanan määrittämien sanojen listalle. Toinen yllättävä listalle

yltänyt sana oli ihana, jota on käytetty jo vanhassa kirjasuomessa, joskin osittain eri merkityk-

sessä, mutta jota käytetään paljon nyky-yleiskielessäkin (Rintala 2003). Sen sijaan varhaisny-

kysuomen aineistossa sitä ei juuri esiinny (taulukko 3).

Yleisimpien sangen-sanan määrittämien sanojen lista (Taulukko 3) varhaisnykysuomen

aineistossa alkaa samalla tavalla kuin vanhan kirjasuomen aineistosta tehty taulukkokin (2).

Ensimmäisenä on adjektiivi suuri, jolla on varhaisnykysuomessa kaikkiaan 51 (8,5 %) esiinty-

mää. Vanhassa kirjasuomessa vastaavat luvut ovat 79 ja 9,8 %. Tässä vaiheessa täytyy huo-

mauttaa, että varhaisnykysuomen aineistossa on yhteensä kaikkiaan 600 esiintymää, kun taas

vanhan kirjasuomen kaudella 810 eli hieman enemmän kuin varhaisnykysuomen kaudelta.

Taulukko 3. Yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat varhaisnykysuomessa

sangen-sanan määrittämä

sana

f %

suuri 53 8,8

paljon 42 7,0

hyvä 21 3,5

tarpeellinen 20 3,3

hyödyllinen 18 3,0

kaunis 18 3,0

vähän 15 2,5

hyvin 10 1,7

suuresti 9 1,5

harvoin 8 1,3

kova 8 1,3

tärkeä 8 1,3

vaikea 8 1,3

muut sanat 362 60,3

kokonaismäärä 600 100

63

Sen sijaan suuresti (1,5 %) ei ole aivan yhtä yleinen varhaisnykysuomessa kuin vanhan kirja-

suomen aineistossa (6,9 % kaikista esiintymistä). Kandidaatintutkielmassani tarkastelin myös

sti-loppuisten adverbien käyttöä intensiteettimääritteenä (esim. hirmuisesti suuri). Ne olivat

melko harvinaisia koko aineistoon verrattuna. (Halme 2015: 25.) Tässä tapauksessa sti-loppui-

set adverbit ovat sangen-sanan määrityksen kohteena eivätkä itse määritteenä, jolloin niiden

määrä aineistossa on huomattavasti suurempi kuin jos määrityssuhde olisi toisinpäin.

Joka tapauksessa tutkimustulokset noudattelevat varhaisnykysuomen aineistosta teke-

mäni kandidaatintutkielman tutkimustuloksia, jossa tutkin iso- ja suuri-sanoja määrittäviä in-

tensiteettisanoja. Tutkielmani yleisimmäksi iso- ja suuri-sanojen määritteenä esiintyväksi in-

tensiteettisanaksi osoittautui sangen, jota olen tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellut päin-

vastaisesta näkökulmasta kuin kandidaatintutkielmassa. Kandidaatintutkielmassani käytin osit-

tain samaa aineistoa kuin pro gradu -tutkielmassani, mutta aineisto oli laajuudeltaan vain noin

kolmanneksen tämän työn varhaisnykysuomen aineistosta. (Halme 2015: 5, 13.)

Toiseksi yleisin varhaisnykysuomen kaudella sangen-sanan määrittämä sana on kvantto-

riadverbi paljon. Se osoittautui varhaisnykysuomen kaudella hieman yleisemmäksi (7,0 %)

kuin vanhan kirjasuomen kaudella (5,6 %). Aineisto on kuitenkin verrattain pieni määrällisten

yhteenvetojen tekemiseen, joten prosenttiluvut ovat vain suuntaa antavia.

Kolmanneksi yleisin sangen-sanan määrittämä sana varhaisnykysuomessa on adjektiivi

tarpeellinen (20 esiintymää, 3,3 % kaikista esiintymistä). Myös vanhassa kirjasuomessa tar-

peellinen-adjektiivi nousi yleisimpien sangen-sanan määrittämien sanojen listalle (19 esiinty-

mää, 2,3 % kaikista esiintymistä). Vanhassa kirjasuomessa esiintynyt ihana ei ole varhaisny-

kysuomen listalla, kuten aikaisemmin totesin. Sen sijaan adjektiivi kaunis esiintyy yllättävän

monesti varhaisnykysuomen aineistossa (18 esiintymää, 3,0 % kaikista esiintymistä). Sanan

kaunis kanssa yhtä yleinen varhaisnykysuomen aineistossa on hyödyllinen (18 esiintymää, 3,0

% kaikista esiintymistä).

Seuraavaksi esittelen taulukon 4, joka on samalla yhteenveto yleisimmistä sangen-sanan

määrittämistä sanoista koko aineistossa. Taulukossa on yhteensä kymmenen sanaa, joista yk-

sikään ei ole verbi, pronomini tai substantiivi. Ensimmäisenä ovat adjektiivi suuri (132 esiin-

tymää, 9,4 % kaikista esiintymistä) ja kvanttoriadverbi paljon (87 esiintymää, 6,2 % kaikista

esiintymistä) ja suuri-adjektiivista johdettu materiaalinen adverbi suuresti (65 esiintymää, 4,6

% kaikista esiintymistä). Mielestäni ei ole sattumaa, että yleisimpien sangen-sanan määrittä-

mien sanojen joukkoon on päätynyt kaksi s-alkuista sanaa, sillä alkusointuisuudella (sangen

suuri, sangen suuresti) lienee oma osuutensa sanojen valikoitumisessa kärkikolmikkoon. Häk-

64

kinen (1994: 137) kirjoittaa alkusointuisuuden pyrkimystä pidetyn tärkeänä erityisesti runokie-

lessä, jolloin suomen kielen sanoja saatettiin muokata mielivaltaisesti, jotta päästäisiin halut-

tuun lopputulokseen. Alkusointuisuuden vaatimus näkyy erityisesti tutkielman runokielisissä

esimerkeissä (9, 61).

Taulukko 4. Kymmenen yleisintä sangen-sanan määrittämää sanaa koko aineistossa

sangen-sanan määrittämä

sana

f %

suuri 132 9,4

paljon 87 6,2

suuresti 65 4,6

hyvä 45 3,2

tarpeellinen 39 2,8

jalo 31 2,2

kaunis 25 1,8

kovin 24 1,7

vähän 24 1,7

hyödyllinen 23 1,6

muut sanat 915 64,9

kokonaismäärä 1410 100

Kärkikolmikon jälkeen seuraavaksi yleisimpiä sanoja koko aineistossa ovat hyvä (45 esiinty-

mää, 3,2 % kaikista esiintymistä), tarpeellinen (39 esiintymää, 2,8 % kaikista esiintymistä) ja

jalo (31 esiintymää, 2,2 % kaikista esiintymistä), joista jalo esiintyy ainoastaan vanhan kirja-

suomen aineistossa.

Kymmenen yleisimmän sangen-sanan määrittämän sanan joukossa on yhteensä kuusi

adjektiivia ja neljä adverbia, mutta ei yhtään verbiä, pronominia tai substantiivia. Edes varhais-

nykysuomen yleisimpien sanojen taulukossa oleva pronomini harva ei yltänyt kymmenen ylei-

simmän sangen-sanan määrittämän sanan joukkoon, koska siitä ei ollut vanhan kirjasuomen

aineistossa riittävästi esiintymiä. Toisaalta taulukkoon 4 on otettu vain kymmenen esiintymää,

kun taulukossa 2 puolestaan on 15 ja taulukossa 3 yhteensä 13 esiintymää.

65

6.3 Sangen-sanan määrittämien sanaesiintymien sanaluokat suhteutettuina toisiinsa

Tässä alaluvussa havainnollistan sitä, miten usein sangen määrittää aineistossa eri sanaluokkia

edustavia sanoja. Aloitan tarkastelun jälleen vanhan kirjasuomen aineistosta, minkä jälkeen

siirryn varhaisnykysuomen aineistoon ja esitän lopuksi yhteenvedon sangen-sanan määrittä-

mistä sanoista koko aineistossa vertaillen sanaluokkien prosentuaalisia ja määrällisiä osuuksia

keskenään. Tällä kertaa esitän laskelmani taulukoiden sijaan kuvioina, sillä ne havainnollista-

vat eri sanaluokkien prosentuaalisia osuuksia mielestäni paljon paremmin kuin taulukot, joissa

puolestaan on helpompi kuvata yksittäisiä sanoja kuin kuvioissa.

Kuvio 1. Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat vanhassa kirjasuomessa

Kuviossa 1 olevat luvut kuvaavat sangen-sanan määrittämien sanojen edustamien sanaluok-

kien keskinäisiä suhteita vanhassa kirjasuomessa. Useimmat sangen-sanan määrittämistä sa-

noista ovat kuviossa olevan osuuden perusteella adjektiiveja. Toisiksi suurin ryhmä koostuu

adverbeista ja kolmanneksi suurin ryhmä puolestaan verbeistä. Pronomineja ja substantiiveja

on aineistossa selkeästi vähiten.

Adjektiivien prosentuaalinen osuus on 53 prosenttia kaikista sangen-sanan määrittämistä

sanoista vanhan kirjasuomen aineistossa. Tämä on yli puolet kaikista esiintymistä. Adverbien

prosentuaalinen osuus puolestaan on noin kolmannes (33 %) kaikista sangen-sanan määrittä-

mistä sanoista. Verbejä sangen-sanan määrittämistä sanoista vanhassa kirjasuomessa on noin

433269

88

18 2

Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat vanhassa

kirjasuomessa

Adjektiivit (53 %) Adverbit (33 %) Verbit (11 %) Pronominit (2 %) Substantiivit

66

11 prosenttia. Pronominien osuus puolestaan jää vain kahteen prosenttiin ja substantiivien

osuus puolestaan on vain 0,2 prosenttia.

Kuvio 2. Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat varhaisnykysuomessa

Kuviossa 2 puolestaan ovat sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokkien osuudet varhais-

nykysuomen aineistossa. Kuviosta voi nähdä, että adjektiivit kattavat kolme neljäsosaa (75 %)

kaikista sangen-sanan määrittämistä sanoista. Adverbeilla vastaava osuus on noin viidesosa

(22 %) ja verbeillä vain 1 prosentti. Pronominien osuus sangen-sanan määrittämistä sanoista

varhaisnykysuomen aineistossa on noin 3 prosenttia. Substantiiviesiintymiä varhaisnykysuo-

men aineistossa ei ole ollenkaan.

Kuvioita 1 ja 2 vertailemalla voi havaita, että adjektiivien osuus sangen-sanan määrittä-

mistä sanoista on kasvanut 22 prosenttiyksikköä varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa, kun

taas adverbien osuus puolestaan on vähentynyt 11 prosenttiyksikköä vanhan kirjasuomen osuu-

desta. Myös verbien osuus on laskenut paljon: vanhassa kirjasuomessa verbien osuus sangen-

sanan määrittämistä sanoista on 11 prosenttia, mutta varhaisnykysuomessa vain 1 prosentti.

Pudotus on ollut noin kymmenen prosenttiyksikköä. Pronominien osuus sen sijaan on kasvanut

yhden prosenttiyksikön vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa.

Kuviossa 3 puolestaan on koottuna sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokkien

osuudet koko aineistossa. Sanaluokkien keskinäinen järjestys on sama kuin aikaisemmissakin

447

134

3

16

Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat

varhaisnykysuomessa

Adjektiivit (75 %) Adverbit (22 %) Verbit (1 %) Pronominit (3 %)

67

kuvioissa, mutta prosentuaaliset osuudet vaihtelevat hieman. Adjektiiveja kaikista sangen-sa-

nan määrittämistä sanoista on aineistossa 62 prosenttia, adverbeja taas 29 prosenttia. Verbeillä

on 7 prosentin osuus kaikista sangen-sanan määrittämistä sanoista. Pronomineja puolestaan on

vain 3 prosenttia ja substantiiveja 0,1 prosenttia.

Kuvio 3. Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat koko aineistossa

Sangen-sana määrittää aineistossa useimmiten adjektiiveja ja adverbeja sekä joitakin pronomi-

neja, kuten nyky-yleiskielessäkin (VISK § 665), mutta näiden lisäksi sangen määrittää aineis-

tossa verbejä ja muutamaa substantiivia. Verbiesiintymiä on eniten Agricolan ja 1642 Biblian

aineistossa, mutta varhaisnykysuomessa niitä sen sijaan on vain 3. Niiden väheneminen kertoo

sangen-sanan merkityksen muuttumisesta 1800-luvulle tultaessa.

6.4 Yhteenvetoa sangen-sanan määrittämistä sanoista

Sangen määrittää aineistossa useimmiten adjektiivia, joista yleisin on suuri-adjektiivi 132

esiintymällään koko aineistossa. Toiseksi yleisin sangen-sanan määrittämien sanojen sana-

luokka on adverbit, joista yleisin varhaisnykysuomen aineistossa ja koko aineistossa on paljon,

jolla on 87 esiintymää koko aineistossa. Vanhassa kirjasuomessa yleisin adverbi puolestaan on

suuresti 56 esiintymällään. Koko aineistossa sillä puolestaan on 65 esiintymää.

880

403

91

34 2

Sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat koko

aineistossa

Adjektiivit (62 %) Adverbit (29 %) Verbit (7 %) Pronominit (3 %) Substantiivit

68

Tässä tutkielmassa en tehnyt määrällisiä huomioita sangen-sanan määrittämistä ver-

beistä, koska ne ovat niin kirjava joukko. Verbiesiintymiä on suhteellisesti eniten Mikael Ag-

ricolan aineistossa ja 1642 Bibliassa. Varhaisnykysuomen aineistossa sen sijaan on vain kolme

esiintymää, joissa sangen on verbin määritteenä. Yleisimmäksi sangen-sanan määrittämäksi

verbiksi nousi vaivata, josta on aineistossa seitsemän esiintymää. Monet niistä kuitenkin liitty-

vät esimerkissä 7 esiteltyyn raamatunkohtaan, jota muissa esiintymissä on siteerattu.

Vähiten esiintymiä aineistossa on sangen-sanan määrittämistä pronomineista ja substan-

tiiveista. Sangen-sana määrittää sekä vanhan kirjasuomen että varhaisnykysuomen aineistossa

pronomineja suunnilleen yhtä paljon, mutta niitä on kuitenkin todella vähän verrattuna adjek-

tiivi- ja adverbiesiintymiin. Yleisin yksittäinen sangen-sanan määrittämä pronomini on harva,

jolla on aineistossa 15 esiintymää. Substantiiviesiintymiä on niin vähän sekä vanhan kirjasuo-

men että varhaisnykysuomen aineistossa, että niistä ei voi laskea yleisintä yksittäistä substan-

tiivia. Luultavasti substantiiviesiintymiä olisi jonkin verran enemmän, mikäli varhaisnykysuo-

men aineistoon kuuluisivat kaikki 1820–1870-luvuilla julkaistujen suomenkielisten sanoma-

lehtien kokoelmassa olevat esiintymät (18 885), mutta aineisto olisi pääasiassa laadulliseen pro

gradu -tutkielmaan aivan liian suuri.

69

7 LOPUKSI

Olen nyt tarkastellut sangen-sanan käyttöä vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa

sekä laadullisesta että määrällisestä näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millai-

sia sanoja sangen-sana määrittää vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aineistossa, mil-

laisia merkityksiä sangen kontekstissaan saa ja ovatko merkitykset muuttuneet jotenkin vanhan

kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa. Lisäksi tutkielman taustalla oli

kysymys siitä, miten sangen-sana on kehittynyt nyky-yleiskielessä lähinnä adjektiiveja, adver-

beja ja pronomineja määrittäväksi intensiteettipartikkeliksi.

Tutkimuksen aineisto koostuu Kotimaisten kielten keskuksen vanhan kirjasuomen kor-

puksesta sangen-hakusanalla kerätystä aineistosta sekä Kielipankin verkkosivuilta Korp-kor-

pustyökalun avulla kerätyistä esiintymistä, jotka ovat peräisin vuosina 1820–1870 julkaistuista

suomenkielisistä sanomalehdistä. Yhteensä aineisto-esiintymiä on 1410, joista 810 on vanhan

kirjasuomen kaudelta ja 600 puolestaan varhaisnykysuomen kaudelta. Tutkielmassa on aineis-

tosta yhteensä 60 esimerkkiä, joiden avulla havainnollistetaan, millaisia sanoja sangen määrit-

tää vuosien 1540 ja 1870 välisenä aikana.

Sangen-sana saa Kielitoimiston sanakirjan perusteella nyky-yleiskielessä merkitykset

’hyvin’, ’kovin’ ja ’erittäin’. Osittain varhaisnykysuomen kauden aineistoon pohjautuvassa

Nykysuomen sanakirjassa sangen-sanalle puolestaan annetaan merkitykset ’aivan’, ’hyvin’ ja

’täysin’. Gananderin 1700-luvulla tekemässä sanakirjassa sangen-sana saa merkitykset ’pal-

jon’, ’aika’ ja ’vallan’. Sangen-sanan eri sanakirjoissa saamat merkitykset tulevat esiin myös

tutkielmani tuloksissa, joiden mukaan sangen saa vanhassa kirjasuomessa eri merkityksiä kuin

varhaisnykysuomessa ja nykysuomessa.

Sangen määrittää aineistossa monenlaisia verbimuotoja. Tutkielmassa sangen-sanan

määrittämät verbit on jaoteltu kolmeen eri ryhmään, joita ovat yksinkertaiset finiittiverbit (san-

gen riemuitsi), partisiipin sisältävät verbirakenteet (onpi sangen turmeltu) sekä infinitiivin tai

konnegatiivin sisältävät verbirakenteet (enäntämään sangen heitäns, älä sangen vihastu). Par-

tisiippiesiintymät olivat useimmiten 1800-luvulta eli varhaisnykysuomen kaudelta, mutta san-

gen-sanan määrittämät yksinkertaiset finiittiverbit ja sangen-sanan määrittämät infinitiivit tai

konnegatiivit sen sijaan olivat pääasiassa vanhan kirjasuomen kaudelta.

Sangen-sanan saamia merkityksiä vertaillessa osoittautui, että yleisin sanan saama mer-

kitys on ’paljon’ silloin, kun se määrittää yksinkertaista finiittiverbiä tai infinitiiviä tai konne-

gatiivia. Partisiippia määrittävän sangen-sanan yleisin merkitys puolestaan oli ’täysin’. Tämä

viittaa siihen, että verbiä määrittävän sangen-sanan merkitykset ovat muuttuneet 1800-luvulle

70

tultaessa, kun sangen-sanaa ei ole enää käytetty verbinmääritteenä. Yksinkertaista finiittiverbiä

ja infinitiiviä tai konnegatiivia määrittäessään sangen on siis useimmiten paljouden adverbi

(sangen ’paljon’), mutta partisiippeja määrittäessään puolestaan täyteyden asteen adverbi (san-

gen ’täysin’).

Partisiipit ovat monitulkintainen ryhmä, joten rajanveto partisiipin ja adjektiivistuneen

partisiipin välillä on vaikeaa. Adjektiivistuneita partisiippeja määrittäessään yleisin sangen-

sanan saama merkitys on ’hyvin’, mikä on myös yleisin muita adjektiiveja määrittävän sangen-

sanan saama merkitys. Tämä osoittaa sen, että adjektiivistuneet partisiipit ovat merkitykseltään

ja tehtäviltään eriytyneet adjektiivistumattomista partisiipeista, sillä niitä määrittävä sangen-

sana saa samoja merkityksiä kuin nyky-yleiskielessä adjektiiveja, adverbeja ja pronomineja

määrittäessään (’hyvin’, ’kovin’ ja ’erittäin’).

Verbien ja adjektiivien lisäksi sangen määrittää aineistossa adverbeja, pronomineja ja

substantiiveja. Adverbit jaoin morfologisin perustein kahteen eri ryhmään, jotka ovat sti-lop-

puisten adverbien ryhmä ja muiden sangen-sanan määrittämien adverbien ryhmä. Molempia

adverbiryhmiä määrittäessään sangen saa useimmiten merkityksen ’hyvin’. Adjektiiveja ja

pronomineja määrittäessään sangen saa niin ikään useimmiten merkityksen ’hyvin’, mikä vas-

taa sangen-sanan nyky-yleiskielessä saamaa merkitystä.

Tarkastelin tutkielmassa sangen-sanan määrittämien sanaluokkien ja merkitysten lisäksi

myös sitä, mitkä ovat yleisimpiä sangen-sanan määrittämiä sanoja ja missä suhteessa sangen-

sanan määrittämien sanojen edustamat sanaluokat ovat toisiinsa. Yleisimmäksi yksittäiseksi

sangen-sanan määrittämäksi sanaksi osoittautui sekä vanhassa kirjasuomessa että varhaisny-

kysuomessa suuri-adjektiivi, joka käsittää yhteensä 132 esiintymää eli 9,4 prosenttia kaikista

sangen-sanan määrittämistä sanoista koko aineistossa. Seuraavaksi yleisimmät sangen-sanan

määrittämät sanat olivat vanhassa kirjasuomessa suuresti-adverbi, paljon-adverbi ja jalo-ad-

jektiivi. Varhaisnykysuomessa suuri-adjektiivin jälkeen yleisimmät sangen-sanan määrittämät

sanat puolestaan olivat adverbi paljon, adjektiivi hyvä ja adjektiivi tarpeellinen. Koko aineis-

tossa yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat puolestaan olivat suuri-adjektiivi (132 esiin-

tymää, 9,4 % kaikista esiintymistä), paljon-adverbi (87 esiintymää, 6,2 % kaikista esiinty-

mistä), suuresti-adverbi (65 esiintymää, 4,6 % kaikista esiintymistä) ja hyvä-adjektiivi (45

esiintymää 3,2 % kaikista esiintymistä).

Yleisin sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokka on adjektiivit, joita on vanhan

kirjasuomen aineistossa 53 ja varhaisnykysuomessa 75 prosenttia kaikista sangen-sanan mää-

rittämistä sanoista. Seuraavaksi yleisin sanaluokka on adverbit, johon kuuluu vanhan kirjasuo-

men aineistossa 33 ja varhaisnykysuomessa puolestaan 22 prosenttia kaikista sangen-sanan

71

määrittämistä sanoista. Verbejä määrittäviä sangen-sanoja on vanhan kirjasuomen aineistossa

peräti 11 prosenttia, mutta varhaisnykysuomen aineistossa niitä on vain 1 prosentti. Ne muo-

dostavat yhdessä kuitenkin kolmanneksi yleisimmän sangen-sanan määrittämien sanojen ryh-

män. Sangen-sanan määrittämät pronominit ovat neljänneksi yleisin ryhmä. Vanhassa kirja-

suomessa niitä on kaksi prosenttia kaikista sangen-sanan määrittämistä sanoista ja varhaisny-

kysuomessa puolestaan kolme prosenttia. Sangen-sanan määrittämiä substantiiveja esiintyy

vain vanhan kirjasuomen aineistossa – ja sielläkin vain kaksi kertaa – joten kyse lienee yksit-

täisistä esiintymistä.

Sanaluokkien välisissä eroissa merkittävimmät muutokset tapahtuvat juuri adjektiivien

ja verbien ryhmissä, joista adjektiivien osuus kasvoi 53 prosentista 75 prosenttiin vanhan kir-

jasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa. Verbien osuus puolestaan laski van-

han kirjasuomen aineiston 11 prosentista noin yhteen prosenttiin. Tutkielman kuluessa olen

nimittänyt sangen-sanaa yksinkertaisesti vain sanaksi, mutta tutkimustulosten avulla voi yleis-

täen osoittaa, että sangen on ollut vanhassa kirjasuomessa verbejä määrittäessään kvanttoriad-

verbi ’paljon’, siirtynyt siitä partisiippeja määrittäväksi täyteyden asteen adverbiksi ’täysin’ ja

adjektiiveja ja adverbeja määrittäväksi intensiteettipartikkeliksi ’hyvin’.

Tutkimusaineistoa voisi vielä tarkastella muistakin näkökulmista, mutta aiheen rajauksen

vuoksi päätin keskittyä tässä tutkielmassa vain sangen-sanan määrittämiin yksittäisiin sanoihin

ja niiden edustamiin sanaluokkiin sekä sangen-sanan saamiin merkityksiin vanhassa kirja-

suomessa ja varhaisnykysuomessa. Aineistosta voisi esimerkiksi laskea vielä, kuinka usein

sangen määrittää myönteiseksi (iloinen), kielteiseksi (surullinen) tai neutraaliksi (tavallinen)

tulkittavaa adjektiivia tai adverbia. Tutkimusaineistosta tekemieni taulukoiden perusteella voi

kuitenkin todeta, että useimmat sangen-sanan määrittämät kuvaavat suurta määrää (paljon),

myönteistä ominaisuutta tai tapaa (hyvä, suuresti). Seuraavissa tutkimuksissa sangen-sanan

rinnalle voisi nostaa muitakin nyky-yleiskielessä taajaan esiintyviä intensiteettipartikkeleita,

kuten hyvin, kovin ja oikein, ja vertailla, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja sanoilla on vanhassa

kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa.

72

LÄHTEET

Tutkimusaineisto

Kielipankin Kansalliskirjaston lehtikokoelman (KLK) suomenkieliset lehdet (1820–1870).

Saatavissa: https://korp.csc.fi/.

Kotimaisten kielten keskuksen vanhan kirjasuomen korpus. Saatavissa: http://kaino.ko-

tus.fi/korpus/vks/meta/vks_coll_rdf.xml.

Tutkimuskirjallisuus

AHLMAN, ERIK 1933: Adverbeista. – Virittäjä 37 s. 137–159.

Biografiakeskuksen verkkosivut. Saatavilla osoitteessa: kansallisbiografia.fi (viitattu

12.12.2016)

GANANDER, CHRISTFRID: Nytt Finskt Lexicon. Toimittanut Liisa Nuutinen 1997. Suomalaisen

Kirjallisuuden Seuran toimituksia 676. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkai-

suja 95. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimus-

keskus.

GANANDER, CHRISTFRID: Nytt Finskt Lexicon hakemisto. Toimittanut Liisa Nuutinen 1997.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 688. Kotimaisten kielten tutkimuskes-

kuksen julkaisuja 100. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kiel-

ten tutkimuskeskus.

HAKANEN, AIMO 1973: Adjektiivien vastakohtasuhteet suomen kielessä. Suomalaisen Kirjalli-

suuden Seuran Toimituksia 311. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

HAKULINEN, AULI – KARLSSON, FRED 1979: Nykysuomen lauseoppia. Suomalaisen Kirjalli-

suuden Seuran toimituksia 350. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

HALME, SUVI 2015: Järki iso ja hirmun suuri. Intensiteettimääritteinä käytetyt sanat varhais-

nykysuomessa. Kandidaatintutkielma. Itä-Suomen yliopisto.

HEINONEN, TARJA RIITTA 2006: Kieliopin peruskäsitteitä: sanaluokat. – Kielikello 3. Saatavilla

verkossa: kielikello.fi. [Viitattu 20.12.2016.]

HÄKKINEN, KAISA 1994: Agricolasta nykykieleen. Helsinki: WSOY.

–––––––––– 2011: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY.

ITKONEN-KAILA, MARJA 1997: Mikael Agricolan Uusi testamentti ja sen erikieliset lähtötekstit.

Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

JANTUNEN, JARMO H. 2004: Synonymia ja käännössuomi. Väitöskirja. Joensuun yliopiston hu-

manistisia julkaisuja 35. Saatavilla verkossa: http://epublicati-

ons.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-479-4/urn_isbn_952-458-479-4.pdf. [Viitattu

16.12.2016.]

JANTUNEN, JARMO H. – BRUNNI, SISKO – LEHTO, LIISA-MARIA– AIRAKSINEN, VALTTERI 2014:

Oppijankieliaineistojen annotointi – esimerkkinä ICLFI:n annotoinnin prosessit, on-

gelmat ja ratkaisut. – AFinLa-e. Soveltavan kielitieteen tutkimusia 7 s. 60–80. Saata-

villa verkossa: http://ojs.tsv.fi/index.php/afinla/article/view/48160/13961. [Viitattu

5.1.2016.]

KANGASMAA-MINN, EEVA 1980: Suomen kielen persoonallisesta passiivista. – Sananjalka 22

s. 57–70. Saatavilla verkossa: suomenkielenseura.fi. [Viitattu 14.12.2016.]

Karjalan kielen sanakirja. 2009. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 18.

Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Saatavilla verkossa: kaino.kotus.fi

[Viitattu 5.1.2017.]

Carl XII:s Bibel 1703. Saatavilla verkossa: bibel.se. [Viitattu 13.12.2016.]

73

Kielipankin verkkosivut. www.kielipankki.fi. [Viitattu 10.12.2016.]

KOIVISTO, HELINÄ 1987: Partisiippien adjektiivistuminen suomen kielessä. Suomalaisen Kir-

jallisuuden Seuran toimituksia 474. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivut: http://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_sa-

nakirja/mika_on_kielitoimiston_sanakirja/kielitoimiston_sanakirjan_taustaa/nyky-

suomen_sanakirja. [Viitattu 29.6.2016.]

KS = Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja

35. Julkaistu verkossa 11.11.2014. Päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus

ja Kielikone Oy. www.kielitoimistonsanakirja.fi. [Viitattu 12.4.2016.]

LAPPALAINEN, HANNA 2004: Variaatio ja sen funktiot. Erään sosiaalisen verkoston jäsenten

kielellisen variaation ja vuorovaikutuksen tarkastelua. Suomalaisen Kirjallisuuden

Seuran Toimituksia 964. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

LÖNNROT, ELIAS [1880] 1958: Suomalais-Ruotsalainen sanakirja. Finskt-Svenskt lexikon. Kol-

mas, manual-menetelmällä jäljennetty painos. Porvoo: WSOY.

MACAULAY, RONALD 2002: Extremely interesting, very interesting, or only quite interesting?

Adverbs and social class. – Journal of Sociolinguistics 6/3 s. 398–417.

MIESTAMO, MATTI 2004: Suomen kieltoverbikonstruktio typologisessa valossa. – Virittäjä 3

s. 364–388.

Mikael Agricola -materiaali. Saatavilla verkossa: http://www.edu.fi/perusopetus/aidinkieli/ag-

ricola/agricolan_elama_ja_tyo/mikael_agricolan_teokset. [Viitattu 29.6.2016.]

MOT ruotsi–suomi -sanakirja. Saatavilla verkossa: mot.kielikone.fi. [Viitattu 12.12.2016.]

NIKKILÄ, OSMO 1994: Loppuheitto ja vanha kirjasuomi. Suomen kielen i:n loppuheiton histo-

riaa. Opera Fennistica & Linguistica 8. Tampereen yliopiston suomen kielen ja ylei-

sen kielitieteen laitos.

NIKULA, HENRIK 1976: Verbvalenz. Untersuchungen am Beispiel des Deutschen Verbs mit

einer kontrastiven Analyse Deutsch – Schwedisch. Acta Universitatis Upsaliensis.

Studia Germanistica Upsaliensia 15. Uppsala.

NS = Nykysuomen sanakirja. I–VI. 1951–61. Porvoo: WSOY.

ORPANA, TERTTU 1988: Kuvaus vai kommentti. Tutkimus suomen kielen adjektiiviadverbien

semanttisesta tulkinnasta. Väitöskirja. Opera Fennistica & Linguistica 2. Tampereen

yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos.

PALANDER, MARJATTA 2005: Lapsuudesta keski-ikään. Seuruututkimus itäsavolaisen yksilö-

murteen kehityksestä. Suomi 191. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

PEKKARINEN, HELI 2011: Monikasvoinen TAVA-partisiippi. Tutkimus suomen TAVA-partisii-

pin käyttökonteksteista ja verbiliittojen kieliopillistumisesta. Helsingin yliopiston suo-

men kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos.

RAAMATTU 1992: Saatavilla verkossa http://www.evl.fi/raamattu/1992/ [Luettu 17.10.2016.]

RINTALA, PÄIVI 2003: Iha köyhän laihakin. Tutkimus itämerenesuomen iha-kantaisista sa-

noista. Suomi 188. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

SMS = Suomen murteiden sanakirja. 2012. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja

30. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Saatavilla verkossa: http://kaino.ko-

tus.fi/sms. [Viitattu 12.12.2016.]

SSA = Suomen sanojen alkuperä. 1–3. 2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia

556. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62. Kotimaisten kielten tutki-

muskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Suomen Pipliaseuran verkkosivut: www.piplia.fi. [Viitattu 5.1.2017.]

TUOMIKOSKI, RISTO 1973: Adjektiivin ja adverbin erosta. – Virittäjä 77 s. 199−214.

VISK = HAKULINEN, AULI – VILKUNA, MARIA – KORHONEN, RIITTA – KOIVISTO, VESA – HEI-

NONEN, TARJA RIITTA – ALHO, IRJA 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalai-

sen Kirjallisuuden Seura. Verkkoversio http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php.

74

VKS = Vanhan kirjasuomen sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 33.

Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus & Painatuskeskus 1994.

VÄISÄNEN, TARU-MAIJA 2014: Kai(t) ja kaiketi vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnyky-

suomessa. Syntaktis-semanttista tarkastelua. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yli-

opisto.

Liite

Liitteenä ovat tutkimuksessa käytetyt osat Kotimaisten kielten Vanhan kirjasuomen korpuk-

sesta ja Kielipankin Kansalliskirjaston lehtien kokoelmasta (KLK) vuosilta 1820–1870. Tiedot

on saatu Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilta ja Kielipankin verkkosivuilta.

I Mikael Agricolan teokset

I osa

ABC-kirja (s. 01–024) ja Rukouskirjan alkuosa raamatullisten rukousten loppuun

(s. 1–344 riville 7)

Rukouskirjan loppuosa kollehtarukouksista lähtien (s. 344 riviltä 8–875)

Rukouskirjan reunahuomautukset

II osa

Evankeliumit ja Apostolien teot (s. 1–393)

Uuden testamentin kirjeet ja ilmestyskirja (s. 397–718)

Uuden testamentin reunahuomautukset

III osa

Käsikirja, Messu ja Piina (s. 1–194)

Psalttari (s- 197–435)

Reunahuomautukset

Weisut ja Ennostoxet, Ne Prophetat ja Mutomat Lughut Mosen Ramatuista (s.

437–792)

II 1642 Biblia

Biblian alkutekstit (nimiö ja omistus) sekä Vanhan testamentin esipuhe

Rekisteri 1: Sisällysluettelo ja aakkosellinen sanarekisteri viittauksineen

Rekisteri 2: Kirkkovuoden pyhäpäivien evankeliumi- ja epistolatekstien luettelo

Uuden testamentin I osa: Nimiö ja esipuhe sekä evankeliumit ja Apostolien teot

esipuheineen

Uuden testamentin II osa: Kirjeet ja Ilmestyskirja esipuheineen

Vanhan testamentin I osa: Mooseksen kirjat

Vanhan testamentin II osa: Joosuan kirja, Tuomarien kirja, Ruutin kirja, Sa-

muelin kirjat, Kuningasten kirjat, Aikakirjat, Esran kirja, Nehemian kirja ja Es-

terin kirja

Vanhan testamentin III osa: Jobin kirjan esipuhe, Jobin kirja, Psalttarin esipuhe,

Psalttari, Salomon kirjan esipuhe ja Salomon kirja

Vanhan testamentin IV osa: Nimiö, profeettain kirjat esipuheineen

Vanhan testamentin V osa: Apogryfikirjat esipuheineen

III Eri kirjoittajien teokset

Anders Björkqvistin teoksia (1801): Uskon Harjoitus Autuuteen, Edellinen osa;

Uskon Harjoitus Autuuteen, Jälkimmäinen Osa

J. A. Frosteruksen Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä (1791)

Cristfrid Gananderin teoksia (1700-luku): Maan Miehelle. Tankar Om Nödwän-

digheten At Udika och Upodla Kärr och Mossar I Finland (1763), Riemu-Laulut

Runoisissa. Dissertationis de Poesi Fennica; Suomalaisten Siunaukset; Welwol-

linen Jälki-Muisto Ja Waiwalloinen Elämäkerta (1766), Wanhan wuoden muis-

tutuxet (1771), Suomalaisten Arwoituxet, Wastausten kansa (1783), Uudempia

Uloswalituita Satuja (1784), Wenäjän Naima-Wijsu (1787) ja Eläinten Tauti-

Kirja; Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki (1788)

Laurentius Petri Aboicuksen tekstejä: Muutamat Christilliset Saarnat Yhteisest-

Synnin Tunnustoxest ja Hywästisiunauxest (1644), Ajan Tieto / Suomenmaan

menoist ja vscost / erinomaisest Suomen Pispoist (1658) ja Christillinen Saarna

Engeleistä (1670)

Antti Lizeliuksen tekstejä: Pöytyän kirkonkokousten pöytäkirjoja (1756–1761),

Mynämäen kirkonkokousten pöytäkirjoja (1761–1771), Suomalaiset Tieto-Sano-

mat (1776–1776), Tiedustuskirja (1780)

IV Almanakkatekstejä 1700–1800-luvulta

Sisältää 76 almanakkaa vuosilta 1705–06, 1708–10, 1713, 1726–1727, 1729–30,

1732, 1735–39, 1741–42, 1745–88, 1798, 1800, 1803–06 ja 1809

Neljä ensimmäistä almanakkaa sekä joitakin myöhempiä almanakkoja on kirjoi-

tettu korpukseen kokonaan nimipäiviä ja Raamattuun viittaavia tekstejä lukuun

ottamatta. Muista almanakoista on korpuksessa vain B-arkkina oleva laajempi

yhtenäinen teksti.

V Tutkimuksessa käytettyjen 1820–1870-luvulla ilmestyneiden sanoma- ja aikakauslehtien ni-

mikkeet

Helsingfors Tidningar, Hengellinen Kalenteri, Hämäläinen, Kanawa, Maamiehen

Ystävä, Oulun Wiikko-Sanomia, Sanan Saattaja Wiipurista, Sanomia Turusta,

Suomen Julkisia Sanomia, Suometar ja Turun Wiikko-Sanomat