1/13

SISÄLTÖSEKAANNUKSEN

SELVIYTYMISOPAS

Tässä aineistossa on kaksi lukua julkaisusta Sisältösekaannuksen selviytymisopas: ”Näennäistiede

– nostaa kokemukset ohi asiantuntijatiedon” ja ”Sisältösekaannus rapauttaa luottamusta koko

yhteiskunnassa”. Koko julkaisu on verkossa: https://sisaltosekaannus.fi/.

Vain tämä teksti on valintakoeaineistoa.

Internetissä mediankäyttäjään pyritään tänä päivänä vaikuttamaan monella eri tavalla, eikä

luotettavia sisältöjä ole välttämättä helppo erottaa epäluotettavista. Tässä oppaassa esitellään yleisiä

vaikuttamisen, manipuloinnin, harhaanjohtamisen ja väärän informaation välittämisen tapoja sekä

annetaan vinkkejä niiden tunnistamiseksi.

Sisältösekaannuksen selviytymisopas perustuu Media-alan tutkimussäätiön rahoittamaan

tutkimukseen Informaatiokaaos ja luottamus perinteiseen journalismiin, joka toteutettiin

Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen ja Aalto-yliopiston yhteishankkeena.

Tutkimusryhmä: Katja Valaskivi, Tampereen yliopisto; Elina Noppari, Tampereen yliopisto; Paula

Haara, Tampereen yliopisto; Matti Nelimarkka, Aalto-yliopisto; Pihla Toivanen, Aalto-yliopisto

* * *

Näennäistiede – nostaa kokemukset ohi

asiantuntijatiedon

Näennäistieteessä nostetaan esiin käyttäjäkokemuksia

Tiedettä tuotetaan tiettyjen menetelmien ja sääntöjen puitteissa. Tieteelliselle tutkimukselle on

ominaista, että tarvittaessa toinen tutkija voi toistaa tutkimuksen ja verrata tuloksia alkuperäiseen.

Tästä syystä tutkimuksessa käytetyt lähteet, menetelmät ja aineistot tulee raportoida selkeästi. Tiede

on myös riippumatonta ja itseään korjaavaa: toiset tutkijat arvioivat jatkuvasti kollegoidensa

julkaisuja ja antavat niistä kriittistä palautetta. Internetistä löytyy kuitenkin paljon tutkimuksia,

jotka eivät täytä näitä kriteerejä. Tällaista tutkimusta kutsutaan näennäistieteeksi.

Nopeasti katsoen näennäistiede saattaa näyttää tieteelliseltä tiedolta, sillä se pyrkii vakuuttamaan

lukijansa esimerkiksi pitkällä lähdeluettelolla tai tuomalla esiin tutkimuksen tekijän akateemisen

tittelin tai auktoriteettiaseman. Kun näennäistiedettä tarkastelee lähemmin, huomaa, ettei tuloksia

ole altistettu kritiikille, esitetyt lähteet voivat viedä epäilyttäville sivustoille ja aiempaa

tutkimustietoa on siteerattu valikoiden. Kuitenkin näennäistieteen tuottajat yrittävät vakuuttaa sen

tarjoavan luotettavinta tai uusinta tietoa kyseisestä aiheesta.

2/13

Näennäistiedettä jaetaan huolimattomasti. Facebookissa 70

prosenttia käyttäjistä lukee tieteelliseltä näyttävästä artikkelista

vain otsikon ennen sen jakamista.

Näennäistieteessä halutaan usein hakea tieteellisiä todisteita tietylle ideologialle tai

maailmankuvalle. Esimerkkejä näennäistieteestä ovat uskomuslääkintä, ufologia tai astrologia.

Etenkin terveydenhoidon ja vaihtoehtolääketieteen saralla näennäistiede on voimissaan. Internetistä

löytyy esimerkiksi syövän hoitoon lukuisia näennäistieteellisiä artikkeleita ja hoito-ohjeita

ruokasoodasta kannabisöljyyn.

Joskus myös yritykset ovat osallisina näennäistieteen tuottamisessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa

tupakkateollisuus on rahoittanut massiivisen määrän tutkimusta, joka on väittänyt tupakoinnin

olevan vaaratonta. Samalla tavalla öljyteollisuuden edustajat ovat rahoittaneet ilmastonmuutoksen

kiistäviä tutkimuksia. Tällaisen näennäistieteen taustalla ovat yritysten taloudelliset pyrkimykset.

Yhdysvalloissa tupakkateollisuus on rahoittanut massiivisen määrän näennäistiedettä, joka pyrki

osoittamaan tupakoinnin vaarattomaksi. Näihin näennäistieteellisiin tuloksiin vedottiin myös

vanhoissa tupakkamainoksissa.

3/13

Tieteen ja näennäistieteen välinen rajanveto ei ole aina ongelmatonta. Koska tiede on itseään

korjaavaa ja tieteellisesti vahvistetut tulokset ovat muuttuneet ajan saatossa, näennäistieteessä

tuodaan mielellään esiin, että vaihtoehtoisissa tuloksissa olisi kyse vain tieteen sisäisistä kiistoista

tai jopa tieteellisestä vallankumouksesta. Näennäistiede esitetään tieteellisen tiedon korjaajana,

täydentäjänä tai haastajana.

Maallikon voi joskus olla vaikea erottaa luotettavaa tieteellistä tutkimusta näennäistieteestä.

Seuraavien kohtien pohtiminen voi auttaa tieteellisenä esiintyvän tiedon arvioinnissa:

Tieteelliseltä näyttävän tiedon tuottaja. Onko tieteelliseltä näyttävän tiedon tuottaja

riippumaton tutkimuslaitos, yliopisto vai esimerkiksi tiettyä tuotetta markkinoiva yritys?

Pohdi onko tiedon tuottajalla intressejä tai esimerkiksi kaupallisia sidonnaisuuksia, jotka

voivat vaikuttaa esitettyihin tuloksiin. Monet organisaatiot, ajatushautomot,

viestintätoimistot, yritykset tai poliittiset järjestöt tuottavat erilaisia selvityksiä ajaakseen

omia etujaan ja nämä selvitykset pyritään usein esittämään tutkimuksina.

Julkaisualusta. Missä julkaisussa tai alustalla tieteelliseltä näyttävä tieto on julkaistu?

Oikean tieteen tuloksia julkaistaan tieteellisissä aikakauslehdissä ja julkaisuissa.

Näennäistieteessä voidaan tehdä epäselviä viittauksia tieteellisiin julkaisuihin, joita ei

välttämättä ole edes olemassa.

Alkuperäinen lähde. Mainitaanko jutussa lähteitä ja löytyvätkö ne verkosta? Oikeassa

tieteessä käytetyt lähteet ovat näkyvissä. Näennäistieteessä voidaan myös esittää lista

lähteitä, jotka ovat joko yksipuolisia, ei-uskottavia tai sepitettyjä.

Tiedon tuottajan tausta ja koulutus. Näennäistieteessä nostetaan mielellään esiin

auktoriteetteja tai akateemisilta näyttäviä titteleitä. Tarkista onko tiedon tuottajan titteli

oikea tai onko hän saanut koulutuksen siltä alalta, josta hän puhuu. Entä onko hän saanut

tunnustusta muilta tieteentekijöiltä vai ovatko muut tutkijat kumonneet tai jättäneet

huomiotta hänen väitteensä?

Käyttäjäkokemukset. Näennäistieteessä tuloksista tai vaikutuksista kerrotaan usein

yksittäisten käyttäjien kokemusten kautta. Jos juttu näyttää perustuvan ensisijaisesti

käyttäjäkokemuksiin, ole kriittinen.

Suuret paljastukset. Näennäistieteessä luvataan usein paljastaa jotain mullistavaa tai

sellaista, josta perinteinen tiede on vaiennut. Jos jutussa esimerkiksi sanotaan, että “tätä

lääketeollisuus ei halua sinun tietävän”, on kyseessä todennäköisesti näennäistiede. Ns. Big

Pharma on yksi suosituimmista terveydenhoitoon liittyvässä näennäistieteessä tuotetuista

salaliittoteorioista. Sen mukaan voittoa tavoittelevat lääkeyhtiöt myyvät tehottomia lääkkeitä

korruptoituneiden lääkäreiden välityksellä ja estävät vaihtoehtoisten parannusmenetelmien

pääsyn markkinoille.

Uskotko tieteellistä tutkimusta vai oman elämänsä asiantuntijaa?

Tieteellisestä tiedosta näennäistieteen erottaa se, että keskeiselle sijalle nostetaan usein yksittäisten

ihmisten kokemukset. Näennäistieteessä kerrotaan esimerkiksi terveydenhoitoon liittyviä tavallisten

ihmisten tarinoita, joissa kyseenalaistetaan perinteisen lääketieteen hoitomuotoja. Oikean ihmisen

kasvot saava parantumiskertomus vetoaa tunteisiin tehokkaammin kuin kuivakkaasti esitetyt

terveyssuositukset: jos jollekin tämä hoito on tepsinyt, miksei minullekin? Tässä tiede ja

näennäistiede kuitenkin eroavat voimakkaasti: tieteessä yksittäiset tapaukset eivät riitä – suosituksia

annetaan vasta kun tulokset ovat selviä laajan tutkimusotoksen parissa.

Näennäistieteen leviämistä edistää se, että huuhaata voi markkinoida vapaasti ja lennokkaasti.

Esimerkiksi hyvinvoinnista ja terveydestä kirjoittavat bloggaajat voivat kuvailla kokeilemiaan

4/13

tuotteita aivan kuten haluavat. Myös bloggaaja tuo esiin persoonansa ja henkilökohtainen

näkökulma vetoaa lukijaan enemmän kuin tieteen persoonaton tyyli. Netissä samanmieliset löytävät

nopeasti toisensa ja saavat yhteisöstä tukea valtavirrasta poikkeavalle ajattelulleen.

Näennäistieteen suosiota selittää myös asiantuntijuuden kriisi. Perinteisesti väylä tietyn alan

asiantuntijaksi on auennut korkeakoulutuksen kautta. Nykyään asiantuntijuuden käsite on

monenkirjava ja spesialistiksi voi päätyä ilman koulutusta – hankittuaan kannuksia työelämässä,

harrastuksissa tai vaikkapa vain nettiyhteisöissä. Journalismissa asiantuntijoille on jatkuvaa

kysyntää ja koulutuksen saaneiden asiantuntijoiden lisäksi uutismediassa nostetaan esille jatkuvasti

Asiantuntijat kumosivat hopeaveden terveysvaikutukset

Talvella 2017 Suomessa uutisoitiin laajasti monista hopeavettä myyvistä

sivustoista ja yrittäjistä, jotka markkinoivat nanohopeaa sisältävää vettä

“luonnon vanhimpana antibioottina”. Hopeaveden käyttöä suositeltiin myös

terveysaiheisissa blogeissa ja tuote sai käyttäjiä etenkin ruotsinkielisellä

Pohjanmaalla.

Journalismissa tartuttiin aiheeseen, sillä lääketieteen asiantuntijoiden mukaan

hopeavettä ei tulisi juoda. Hopeaveden sanottiin olevan vaarallista ja

aiheuttavan jopa sisäelinvaurioita. Marraskuun lopulla 2017 Lääkealan

turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea aloitti hopeaveden luokittelun

lääkkeeksi, jotta sen myynti voitaisiin kieltää. Lokakuussa 2018 sosiaali- ja

terveysministeriö puolestaan käynnisti lakihankkeen valmistelun

vaihtoehtohoitojen rajoittamiseksi, jotta vastaaviin tapauksiin voitaisiin

tulevaisuudessa paremmin puuttua.

Hopeaveden markkinoinnissa käytettiin näennäistieteelle tyypillisiä

menetelmiä. Hopeavettä markkinoivan yrityksen sivuilla saatettiin viitata

esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa tehtyyn selvitykseen, jossa oli

Yleisradion pyynnöstä tutkittu eri hopeavesien hopeapitoisuuksia. Yleisradio

oli pyytänyt yliopistolta selvitystä hopeavesistä oman kriittisen juttunsa

aineistoksi, mutta hopeavettä markkinoiva yritys ei kertonut selvityksen

taustaa, vaan esitti hopeapitoisuudesta kertovan, yliopistossa tuotetun

asiakirjan todisteena itse tuotteen toimivuudesta.

5/13

myös itseoppineita- ja kokemusasiantuntijoita. Erilaisten asiantuntijoina esiintyvien tahojen

joukosta voi olla vaikea valita sitä, johon uskoa.

Asiantuntijuuden kriisiä lisää vielä meidän yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostava aikamme.

Auktoriteettisusko sopii huonosti individualismin ja yksilön valinnanvapauden ihanteisiin. Ihmiset

haluavat itse tehdä omaa elämäänsä koskevat valinnat – ovatpa asiantuntijat tai tieteentekijät mitä

mieltä hyvänsä.

Näennäistiede voi olla harmitonta huuhaata tai hengenvaarallista.

Monet huvittelevat verraten harmittomasti näennäistieteellisten suositusten parissa. Säännöllisin

väliajoin niin netissä kuin journalismissa nousee pinnalle joku tuote, raaka-aine tai ohje, jonka

sanotaan parantavan hyvinvointia tai terveyttä. Milloin tällainen ohjeistus on veriryhmädieetti,

milloin taas rasvakahvi. Jos ihminen on perusterve, eikä hän mene äärimmäisyyksiin, yksittäisten

muotituotteiden kokeileminen tuskin aiheuttaa vakavia haittoja.

Vaaralliseksi näennäistiede muuttuu viimeistään silloin kun käyttäjä etsii sen parista vastauksia

vakaviin sairauksiin. Usein näennäistieteeseen turvaudutaan silloin kun ympäröivä todellisuus

näyttää syystä tai toisesta kestämättömältä, ja ihminen haluaa etsiä tilanteeseen nopeaa muutosta tai

vaihtoehtoista selitystä. Jos esimerkiksi lääkäri antaa diagnoosin parantumattomasta sairaudesta, on

henkilö usein varsin altis tarttumaan mihin tahansa tuotteeseen tai keinoon, joka lupaa hänelle

terveyttä.

6/13

”Uskon mitä näen” – läheisen kokemus kumoaa lääkärin mielipiteen

“Mä olen semmoinen ihminen, että mä uskon sitä mitä mä näen. Eli jos mä olen

nähnyt, että ihmiset on lopettanut perunan ja leivän syönnin ja sitten ne on

laihtunut…” (yleisötyöpajaan osallistunut, mies)

Työpajoissa tehtiin ryhmätyönä tiedonhakutehtävä, jossa osallistujat etsivät

internetistä kaksi ruokasuosituksiin tai ravitsemukseen liittyvää juttua: yhden, johon

he luottavat ja toisen, joka on heidän mielestään huuhaata.

Internetin periaatteessa rajattomassa sisältövirrassa työpajoihin osallistuneet

turvasivat mielellään tunnettuihin brändeihin ja tuttuihin organisaatioihin. He

etsiytyivät esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuille etsiäkseen

luotettavaa ravitsemukseen liittyvää tietoa. Sieltä löytyvän sisällön uskottiin olevan

luotettavaa kolmesta syystä: tieto on tieteellisesti perusteltua, se on (“ainakin

suhteellisen”) vapaata kaupallisista tarkoitusperistä ja hyväntahtoista sikäli, että

tiedon tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään. Jotkut tosin epäilivät, että THL saattaisi

ajaa suomalaisten ruuantuottajien etuja korostaessaan maidon ja viljojen hyötyjä

terveydelle.

Vaikka työpajatilanteessa osallistujat etsivät luotettavaa tietoa THL:n nettisivuilta, se

ei tarkoita, että he arjessaan tyytyisivät vain virallisiin ohjeistuksiin. Tieteellisiin

tutkimuksiin perustuva tieto liikkuu usein abstraktilla ja yleisellä tasolla, mistä

johtuen se ei välttämättä tarjoa nopeaa ja konkreettista apua yksittäisen ihmisen arjen

pulmin. Jotkut työpajalaiset arvioivat THL:n tarjoamaa tietoa tylsäksi. Monet

kilpailevat tiedontarjoajat tuntuivat houkuttelevilta, sillä ne tarjosivat uusia

vaihtoehtoja. Osa osallistujista kertoikin seuraavansa terveysaiheisia blogeja ja

kokeilevansa sekä jakavansa hyvinvointiin liittyviä vaihtoehtoisia

ravitsemusvinkkejä.

“THL on varmaan luotettava, mutta sitten näin henk.koht. niin musta ne (suositukset)

on vähän tylsät. Mä näen ne niitten lautasmallit heti mielessäni, mitkä tiedetään. [—]

Ei mitään uutta auringon alla 50 vuoteen.” (yleisötyöpajaan osallistunut, nainen)

Kokeilunhalu ja kokemukset näyttivät työpajoissakin ohittavan helposti viralliset

asiantuntijamielipiteet. Jos oma tai läheisen kokemus asettuu ristiriitaan lääkärin tai

muun asiantuntijan mielipiteen kanssa, kokemus näyttää hyvin usein voittavan.

Läheisen ihmisen tai omaan sosiaaliseen verkostoon kuuluvan vertaisen kertomusta

ei useinkaan punnita vasten tieteellistä tietoa tai pohdita analyyttisesti, tulisiko tästä

yksittäistapauksesta tehdä yleistyksiä.

Oxfordin yliopiston tutkija Rachel Botsman puhuu tästä ilmiöstä kirjassaan Who can

you trust (2017) ja sanoo, että luottamus yhteiskunnassa on alkanut muodostua

uudella tavalla, jaettuna luottamuksena (distributed trust). Internet on mahdollistanut

luottamuksen rakentumisen horisontaalisesti käyttäjien välillä ja ihmiset ovat

valmiimpia luottamaan vertaisiinsa kuin etäisiin instituutioihin tai kaukana oleviin

asiantuntijoihin. Tällä voi yhteiskunnan kannalta olla mullistavan isoja seurauksia.

7/13

“Lääkärit eivät kerro koko totuutta” – eli miten vaihtoehtoista syöpäuutisointia

tuotetaan?

Tutkimushankkeemme aikana Petri Jääskeläinen teki Lääkärit eivät kerro meille koko totuutta -

kandidaatintutkielmansa Magneettimedian tuottamasta syöpäuutisoinnista. Suomessa

Magneettimedia-verkkolehti on näkyvin vaihtoehtoista terveysviestintää julkaiseva vastamedia.

Monien sivustolla julkaistujen artikkeleiden on tarkoitus herätellä lukijoiden epäluuloa vallitsevaa

terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan. Samalla teksteissä kerrotaan vaihtoehtoisista keinoista saada

itsensä kuntoon.

Magneettimedian merkitys terveysviestinnän kentällä näkyi esimerkiksi Ylen vuonna 2013

uutisoimassa rokotevastaisuudessa Pohjanmaalla. Paikoitellen Magneettimedian artikkelit nousivat

DuckDuckGo-hakukoneen tuloksissa jopa etusivulle asti. Kyseinen hakukone ei muokkaa tuloksia

käyttäjänsä aiemman toiminnan perusteella.

Magneettimedian artikkeleiden argumentaatiossa keskeistä on epäilyn herättäminen. Tämä

tapahtuu tarkasti valikoiduilla uutisilla ja oikeanlaisella kehystämisellä.

Magneettimedian jutuissa käytettiin lähteinä sekä akateemisia tutkimuksia että journalistisen

median tekemiä uutisia sekä Suomesta että ulkomailta. Moni lähde näytti siis uskottavalta ja saattoi

olla faktallisesti totta, mutta ne oli tarkasti valikoitu Magneettimedian linjan mukaisesti

synnyttämään epäilyjä valtavirran lääketiedettä kohtaan.

Lukija johdetaan keskelle epäilysten maailmaa, jossa perinteistä lääketiedettä

kritisoivat väitteet toistuvat.

Sivuilla ei juuri julkaistu perinteisestä lääketieteestä tai syövän hoitomuodoista positiivisia asioita

kertovia artikkeleja, ainoastaan niitä, joissa tuotiin esiin epäkohtia, epäonnistumisia tai kerrottiin

esimerkiksi lääkkeiden sivuvaikutuksista. Magneettimedian jutuista linkattiin edelleen sivuille,

joissa vastustettiin syöpähoitoja tai rokotteita. Näin lukija johdatettiin keskelle epäilysten maailmaa,

jossa perinteistä lääketiedettä kritisoivat väitteet toistuivat kritiikittä.

Magneettimedia tuotti teksteillään eräänlaista vastatietoa syöpähoidoista. Sivuston artikkeleissa

tuotiin esiin myös asiantuntijoita, joiden tarkoitus oli haastaa lääkäreiden ja lääkefirmojen tuottamaa

tietoa. Tätä kutsutaan vasta-asiantuntijuudeksi.

Dan Nuzumin Totuus syövästä osa 1 oli tyypillinen esimerkki sivuston syöpäuutisoinnista.

Tekstissä asiantuntija kertoi, kuinka syöpä voitaisiin parantaa. Parantumisen esteenä olivat jutun

mukaan valehtelevat lääkärit ja lääkkeet, jotka aiheuttavat potilaalle vahinkoa. Syöpää käsittelevä

artikkeli keskittyi siis lääketieteen virheisiin ja vääränlaiseen toimintaan, vaikka sen tarkoitus olikin

antaa hoito-ohjeita.

8/13

Magneettimedian Totuus syövästä ja tulehduksista –artikkelissa kirjoittaja esitti itsensä lääkäreiden

joukosta esiin ponnistavana sankarina, joka paljasti kansalle salatun totuuden.

Jutussa ollaan tavallisen ihmisen asialla. Lääkärit esitetään eliittinä ja potilaat tavallisena kansana,

mikä on tyypillistä myös monille tieteellisille salaliittoteorioille (esim. Big Pharma).

Artikkelin kirjoittaja tekee itsestään lääkäreiden joukosta ponnistavan sankarin, joka puhuu kansan

kieltä ja paljastaa salatun totuuden. Magneettimedia tuottaa terveysviestintää, jossa potilas ei olisi

enää vain passiivinen lääkäreiden ohjeiden seuraaja. Hänestä halutaan tehdä aktiivinen toimija.

Lehti ei kritisoi julkaisemaansa hoito-ohjetta.

Magneettimedian jutussa esimerkiksi lääkäreitä ja lääketeollisuutta kritisoitiin ahneudesta.

Kuitenkin artikkelin yhdysvaltalainen kirjoittaja teki samaan aikaan itse bisnestä

luontaistuotehoidoilla. Voidaankin ajatella, että vaihtoehtoisissa terveysteksteissä ei välttämättä ole

kyse terveydenhuollosta, vaan perinteisten auktoriteettien ja asiantuntijoiden vastustamisesta, johon

joillakin toimijoilla on kaupallisia intressejä.

Magneettimedian terveysartikkeleissa oli toistuvasti havaittavissa vastakkainasetteluja lääketieteen

ja potilaiden hyvinvoinnin välillä. Magneettimedian tekstit rakentuivat ajatukselle, jossa kirjoittajat

ja oletetut lukijat ovat ”me” ja ympäröivän maailman ja sen viralliset järjestelmät ”muut”. Tämä

9/13

vastakkainasettelu toistuu niin lehden juutalaisvastaisissa salaliittoteorioissa kuin

terveysuutisissakin. Voimakas vastakkainasettelu meihin ja muihin on tyypillinen populismissa ja

propagandassa käytetty viestintäkeino.

Se, että yksittäinen vastamedia tuottaa terveystietoa, ei itsessään ole hälyttävää. Uutiset

Pohjanmaalla yleistyneestä rokotevastaisuudesta kuitenkin osoittavat, että näennäistieteellisten

uutisten vaikutukset ovat laajentuneet jo internet-kuplan ulkopuolelle. Magneettimedian julkaisemat

terveydenhoito-ohjeet ovat pahimmillaan vaarallisia sekä yksilöille että

terveydenhuoltojärjestelmälle.

Magneettimedia

Magneettimedia on alun perin ylivieskalaisen tavarataloketju-Kärkkäisen julkaisema lehti,

joka ilmestyy sekä painettuna että verkkolehtenä.

Lehti on tullut tunnetuksi juutalaisvastaisuudesta, rokotevastaisuudesta sekä vaihtoehtoisia

hoitomuotoja puoltavista terveysjutuista.

Lehden rokotevastaisten juttujen on arvioitu johtaneen rokotuskriittisyyden lisääntymiseen

pohjois-Pohjanmaalla. Suomessa rokotevastaisuus on lisääntynyt ja joillakin alueilla lapsia

jätetään rokottamatta siinä määrin, että kattava rokotesuoja on jo heikentynyt.

Lehti ilmestyy nyttemmin uusnatsistiseen Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen

kytkeytyvän Pohjoinen perinne ry:n julkaisemana.

Journalismikaan ei ole syytön – näennäistiede ja kokemukset ovat kiinnostava

juttuaihe

Näennäistieteen leviämisestä ei voi syyttää vain Magneettimedian kaltaisia sivustoja tai yksittäisiä

bloggaajia, sillä aiheet nousevat esiin myös perinteisessä journalismissa. Journalismissa ollaan

lähtökohtaisesti kiinnostuneita kaikesta uudesta ja poikkeavasta, ja joskus harkintakyky pettää.

Vuonna 2015 Skepsis ry. myönsi vuoden huuhaa-palkinnon MTV3:lle, Neloselle sekä tuotantoyhtiö

Londurille, joiden ohjelmissa houkuteltiin ihmisiä kysymään ennustajalta neuvoa tulevaisuuden

tapahtumiin ja vakaviin henkilökohtaisiin kriiseihin liittyen.

Näennäistieteen asemaa journalismissa vahvistaa se, että tutkijan tai asiantuntijan vastinparina

haastatellaan mieluusti toista näkökulmaa edustavaa ihmistä, jolla on käytännön kokemusta

aiheesta. Tämä asetelma synnyttää helposti kuvan kahdesta tasavahvasta näkemyksestä, vaikka

toisen taustalla olisi mittava tieteellinen tutkimus ja toinen perustuisi vain yksittäisen ihmisen

kokemukseen. Journalismia onkin kritisoitu tasapuolisuusharhan synnyttämisestä tieteellisen

tiedon ja kokemustiedon välille. Tasapuolisuusharha on osaltaan vähentänyt ihmisten uskoa

asiantuntijoihin.

Tämä ei tarkoita, etteikö journalismissa voitaisi huomioida myös kokemustietoa. Tärkeää kuitenkin

olisi, että erilaisten väitteiden painoarvo suhteutettaisiin toisiinsa oikein. Kokemus on sen

läpikäyneelle ihmiselle aina totta, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä luotettavaa kuin tieteellinen tieto.

10/13

Yksittäisen ihmisen arkikokemuksesta tai mielipiteestä ponnistava skeptisyys ei ole tasavertainen

argumentti, kun kiistellään tieteellisten tutkimustulosten pätevyydestä. Keinoja välttää

tasapuolisuuden harhaa journalismissa käsitellään esimerkiksi Sovittelujournalismin käsikirjassa.

* * *

Vaihtoehtohoidot pääsevät otsikoihin

Jos poikkeukselliseen toimintaan yhdistyy julkisuudesta ennestään tunnettu

henkilö, journalismin uutiskynnys ylittyy melko varmasti. Kun Hunks-tanssija

Jani Kokki kertoi muutama vuosi sitten kieltäytyvänsä perinteisen lääketieteen

tarjoamista hoitomahdollisuuksista pahalaatuisen suolistosyöpänsä hoidossa,

hänen valinnastaan kerrottiin monessa uutismediassa. Useissa jutuissa

toisteltiin varsin kritiikittömästi Kokin omia näkemyksiä vaihtoehtoisten

hoitojen mahdollisuuksista.

Vaikka Kokki myöhemmin totesi vaihtoehtoiset hoidot tehottomiksi ja

turvautui leikkaushoitoihin, vahinko oli tapahtunut. Pahimmillaan

hengenvaaralliset vaihtoehtohoidot olivat ehtineet saada jo myönteistä

julkisuutta.

11/13

Sisältösekaannus rapauttaa luottamusta koko

yhteiskunnassa

Kun uutinen ja satiiri sekoittuvat, propaganda pukeutuu meemiksi ja paskanpuhujat saavat

väitteilleen kosolti mediatilaa, tavallinen mediankäyttäjä on ymmällään. Mihin enää voi luottaa?

Miten voi erottaa toden valheesta tai manipuloidun aidosta? Juuri tämänkaltainen hämmennys on

merkittävin nykyisen sisältösekaannuksen synnyttämä ongelma yhteiskunnassa. Sisältösekaannus

voi rapauttaa vähitellen kansalaisten luottamusta kaikenlaisiin mediasisältöihin, myös niihin, joita

tehdään journalismin pelisääntöjä ja etiikkaa noudattaen.

Eikä ongelma rajoitu vain journalismiin. Tutkimuksissa on todettu, että journalismiin

luottamuksensa menettäneet luottavat keskimääräistä vähemmän myös poliittiseen järjestelmään ja

muihin yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin. Kyse on siis laajemmin koko demokraattisen

yhteiskunnan toimivuudesta. Luottamus on niin kahdenvälisiä ihmissuhteita kuin kokonaisia

talousjärjestelmiä tai valtioita koossapitävä liima.

Valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja Markku Mantila sanoo, että jos ihmisten luottamus

viranomaistoiminnan puolueettomuuteen ja oikeusvaltioon romahtaisi, voisivat seuraukset olla yhtä

vakavat kuin että valtiota vastaan hyökättäisiin ulkoapäin aseellisesti. Ei siis ihme, että

nimenomaan kansalaisten luottamuksen horjuttaminen – sisältösekaannuksen synnyttäminen ja

yleisen hämmennyksen tuottaminen – on myös yksi propagandan ja informaatiovaikuttamisen

päämääristä.

Luottamuksen romahtaminen on yhtä vakavaa kuin että valtiota vastaan

hyökättäisiin aseellisesti.

12/13

Suomessa kansalaisten luottamus journalismiin on perinteisesti ollut korkealla tasolla, mutta

suomalaistenkin journalismikäsityksissä näkyy yhteiskunnan kahtiajakautuminen. Esimerkiksi

perussuomalaisten äänestäjistä 71 prosenttia ja pienpuolueiden äänestäjistä 73 prosenttia on

kertonut menettäneensä luottamuksen journalismiin. E2-ajatuspajan selvityksessä peräti 47

prosenttia vastaajista ajatteli taas median tuottavan yksipuolista tietoa ja 57 prosenttia puolestaan

uskoi journalismin kärjistävän yhteiskunnallista vastakkainasettelua tahallaan.

Tässäkin oppaassa on tuotu esiin, miksi kansalaisilla on aivan hyviä syitä suhtautua journalismiin

kriittisesti. Esimerkiksi klikkejä tavoitteleva kaupallisuus, näennäistieteestä tehdyt uutisotsikot tai

propagandan alustaksi eksyminen aiheuttavat perustellusti epäilyjä journalismin luotettavuudesta.

Journalismi on merkittävä yhteiskunnallinen instituutio ja vallankäyttäjä, joten journalistisen

median toimintaa on syytäkin seurata tarkasti ja arvioida sen onnistumista.

Oletko nokkelasti vainoharhainen, veltosti välinpitämätön vai viisaasti kriittinen?

On kuitenkin eri asia kritisoida journalismia sen suoritusten perusteella ja kiinnittää huomiota

virheisiin tai epäkohtiin kuin suhtautua skeptisesti kaikkeen journalistiseen sisältöön tai

viestintävälineiden toimintaan kokonaisuudessaan. Mediatutkija Mark Andrejevic kutsuu

kokonaisvaltaista epäilevyyttä ja skeptisyyttä nokkelaksi vainoharhaisuudeksi. Hänen mukaansa

mediankäyttäjistä tulee verkkoympäristössä helposti skeptisiä, sillä tietoa on tarjolla loputtomasti ja

kaikkeen tarjolla olevaan tietoon löytyy myös tiedon kiistäviä lähteitä ja näkökulmia.

Nokkelalle vainoharhaisuudelle on tyypillistä monien medialähteiden seuraaminen, virallisen

informaation kyseenalaistaminen ja kaikenlaisten tiedontarjoajien motiivien ja tuotosten epäily.

Nokkela vainoharhainen pitää itseään keskimääräistä mediakriittisempänä ja otaksuu tietävänsä

asioista enemmän kuin muut mediankäyttäjät. Hän luottaa ensisijaisesti itseensä tiedon

totuudellisuuden ja merkittävyyden arvioijana. Nokkelan vainoharhaisen skeptisyys voi johtaa

siihen pisteeseen, että hän hylkää niin virallisen historiankirjoituksen kuin tieteelliset teoriat ja

löytää maailmanselityksensä salaliittoteorioista. Vainoharhainen asenne työntääkin

mediankäyttäjän lopulta yhteiskunnassa marginaaliin. Hänen on miltei mahdoton luottaa

asiantuntijavetoisiin instituutioihin tai poliittiseen järjestelmään. Hän löytää samalla tavalla

ajattelevia verkkoympäristöstä, mutta esimerkiksi poliittinen vaikuttaminen äänestämällä voi tuntua

yhdentekevältä.

Kaikki eivät jaksa uurastaa vaihtoehtoisten medialähteiden parissa yhtä aktiivisesti kuin nokkelasti

vainoharhaiset. Sisältösotkuinen mediaympäristö synnyttää helposti myös väsymystä ja

välinpitämättömyyttä, ja houkuttelee vetäytymään ristiriitaisen tiedontulvan keskeltä mieluisten ja

helppojen mediasisältöjen äärelle. Veltosti välinpitämätön voi torjua harhaanjohtavan informaation

tuottamaa hämmennystä ajattelemalla, ettei esimerkiksi sisällön todenperäisyydellä ole lopulta

oman elämän kannalta suurtakaan merkitystä. Välinpitämätön asenne kuitenkin altistaa

harhaanjohtavan tiedon vastaanottamiselle ja erilaisille vaikutuspyrkimyksille. Se ei ole hyvä

lähtökohta, jos henkilö aikoo äänestää, tehdä poliittisia päätöksiä ja toimia aktiivisesti

yhteiskunnassa. Välinpitämättömyys ohjaa sekin lopulta demokraattisen yhteiskunnan ulkoreunalle

ja jättämään omaan elämään vaikuttavan päätöksenteon toisten harteille.

Viisas kriittisyys kysyy turnauskestävyyttä, tunteiden hallintaa ja kykyä

arvioida myös itseään.

Sisältösekaannuksen selviytymisoppaan tavoitteena on ollut tarjota materiaalia ja tietoa kriittisen

medialukutaidon kehittämiseksi. Oikeanlainen kriittisyys löytyy kahden edellisen ääripään –

13/13

välinpitämättömyyden ja vainoharhaisuuden – väliltä. Viisas kriittisyys on asenteista vaikein, sillä

se pyrkii suhtautumaan asioihin rationaalisesti, välttämään tunnekuohuja, yleistyksiä ja ylilyöntejä

mediaympäristössä, joka kiistatta provosoi voimakkaisiin tunteisiin ja reaktioihin. Viisaasti

kriittinen kuitenkin arvioi näkemiään mediasisältöjä, toimijoita ja ilmiöitä tapauskohtaisesti. Hän ei

esimerkiksi sorru “herravihaan” tai vastusta kaikkia asiantuntijoiden puheenvuoroja vain puhujien

aseman vuoksi, vaan kritisoi yksittäisiä ideoita, ajatuksia tai niiden tuotantotapoja.

Arkipuheessa kriittisyys ymmärretään usein kielteisyydeksi. Sitä sillä ei kuitenkaan tarkoiteta.

Kriittisyys merkitsee uteliaisuutta, kyseenalaistavuutta ja yhteiskunnallisuutta. Kriittisen

medialukutaidon omaksunut tarkastelee mediatekstejä monista eri näkökulmista ja tunnistaa myös

omat kykynsä ja puutteensa. Esittelemme mietittävää mediakasvattajille –sivulla näkökulmia ja

kysymyksiä, joiden avulla mediatekstien luotettavuutta ja vaikutuspyrkimyksiä voi pohtia.