/

=

��������������������������������������������������������������������������

www.intrum.fi

Kuv

a E

mili

a R

üf

/

Tiina Lamminen

Numero /

Toinen vuosikerta

Taidemaalariliitto

Erottajankatu

Helsinki

puhelin

faksi

www.painters.

Tiina Lamminen

puhelin

tiina.lamminen@artists.

Terhi Aaltonen, Paula Holopainen,

Tiina Lamminen, Mikko Paakkola, Jukka Pohjola

Marina Zitting

Taidemaalaus / ilmestyy lokakuussa .

Tiedot lehden ilmoitusaikataulusta

ja hinnoista löytyvät osoitteesta

www.painters./tmjulkaisu.html

tai ne voi tilata projektisihteeri

Marina Zittingilta,

puhelin .

Ateuneumissa, .

Kuvaaja Irmeli Huhtala

Jaana Teräväinen

Painohäme Ylöjärvi

Garamond Premier Pro

Galerie Art Gloss g (kansi)

Galerie Art Gloss g (sisäsivut)

-

- Maalaamisen arvoista Amos Andersonin taidemuseolla antaa vastauksia muun muassa sille, mikä maailmassa on kyllin olennaista maalattavaksi as-ti ja mitkä asiat nousevat tärkeimmiksi maalauksen sisäisissä arvo-rakenteissa. Taiteen itseisarvoisuutta pohdittiin Taidemaalariliiton juhlavuoden seminaarissa toukokuussa. Seminaarissa käsiteltiin tai-teilijan, taiteen ja taidekoulutuksen autonomisuutta nykyaikana.

Maalaustaiteelle ei voi laskea tuottoarvoa. Digitaalisuus ja internet ovat luoneet uudenlaisen esitystilan, mutta rakennemuutos haastei-neen ja tuotto-odotuksineen ei suoraan kosketa perinteisiä taiteen-lajeja. Maalauksen arvo pysyy läsnäolossa, teoksen ja katsojan yhtey-dessä. Järjestetty maailmamme perustuu kuitenkin rahataloudelle ja tuotteiden välinearvoisuudelle. Välineellisiä perusteluja taiteen ra-hoittamiselle on löytynyt taidemarkkinoilta ja taiteen sosiaalista hy-vää tekevästä vaikutuksesta.

Seminaarin alustajista väitöskirjaansa taiteen arvonmuodostumises-ta valmisteleva esitti keskeisen kysymyksen: miksi rahalle annetaan niin kielteinen merkitys? Miksi ei sen sijaan pyritä hyödyntämään rahamaailman mekanismeja omien teosten toteutta-misen mahdollistamiseksi? Kansantaloudellisesti suora ja vastikkee-ton tuki taiteilijalle on paras taiteen tuottamisen ratkaisu. Muitakin tapoja saa miettiä.

Tampereella ..

Taidemaalari Tiina LamminenPäätoimittaja

��������������������������������������������������������������������������

www.intrum.fi

Kuv

a E

mili

a R

üf

/

Markus Tuormaa

/

kuva ihmisen persoo-nasta, jäljennös havainnostamme metsässä tai tieteellinen kaavio luonnon tapahtumien suh-teista toisiinsa. Kuvasipa puita miten vain, ne kuitenkin muodostavat metsän, maiseman.

Suomen ensimmäisenä varsinaisena mai-semamaalarina on pidetty - ( – ). Katselin kahden nyky-maalarin, ja -, kanssa Holmbergin teosta Postitie Hä-meessä. Metsänäkymän äärellä selvisi myös jo-takin siitä, mitä maiseman maalaaminen mer-kitsee nykyisin.

Mauri Kuitula: puun iho

: Holmbergin maalauk-sessa tie johtaa maisemaan. Sinun maalaukses-sasi Tapaaminen metsässä tietä ei ole.

: Maalaukseni ihmiset oike-astaan vasta alkavat tehdä tietä metsään. Kun yksi ihminen menee, ei polkua vielä synny. Kun toinen tulee perässä, polku alkaa muo-dostua. Kasvustoon avautuneesta railosta toi-setkin sitten haluavat kulkea.

: Holmbergin maalauksen oikeassa reunassa metsään johtaa sellainen tuskin nä-kyvä ”polku”. Maa on hiukan kulunut ja pui-den juuret ovat alkaneet paljastua. Puiden vä-listä häämöttää ehkä lampi. Lammen ympäris-tö ja sen tiheä metsä edustavat mielestäni yöta-juntaa ja maantie päivätajuntaa. Koen, että si-nä kuvaat taiteilijana enemmänkin tuota lam-men ympäristön yötajuntaa.: Olen samaa mieltä. Lammelle vie-vä ”polku” on epämääräisempi, siinä on juuria ja kantoja. Puiden takaa häämöttää varjoinen ja kostea ranta, joka voi olla viileä kuumanakin päivänä. Minulla on semmoinen tunne, että suolampi on niin houkutteleva, että sinne on menty, vaikka tie kulkeekin muualle. Ja jos sin-ne on menty, maahan on täytynyt jäädä merk-kejä kulkemisesta. Mutta nyt ne jäljet ovat sel-västikin hävinneet tai niitä ei ole vielä tullut.

: Lampi houkuttelee ja viettelee, mutta myös pelottaa. Tuolla pitäisi olla hiu-kan varuillaan. Miten koet puut tässä maalauk-sessa? Omissa maalauksissasi puut voivat muis-

Werner Holmberg:

Postitie Hämeessä,

, öljymaalaus kankaalle,

x cm, Ateneumin taidemuseo.

Kuvaaja Jukka Romu, Kuvataiteen keskusarkisto.

/

tuttaa meille tuttuja ihmisiä. Voisiko Holm-bergin maalaamilla puilla olla vastaavanlaisia merkityksiä?

: Ainakin aluksi tuntuu, että ei. Vaik-ka maalaus on romanttinen, se on kuitenkin melko realistisesti maalattu. Lammen ympä-ristössä on kuitenkin jotain sentyyppistä. Sin-ne pitäisi mennä ja sitten löytää ihmisiä muis-tuttavia puita – oikeastaan Holmberg sitten-kin maalaa puille sellaisia merkityksiä!: Holmbergin maalauksellinen il-maisu kertoo myös tunteesta olla metsässä. Männyn rungolla on läikikästä oksaston läpi siivilöitynyttä auringonvaloa. Sinun maalauk-sissasi runkojen kuvailu luo taas tunteen alita-junnasta. Kaarnan kuviointi tuntuu innosta-neen molempia oikein iloitsemaan maalaa-misesta.: Kaarnan ihminen voi kokea puus-ta vahvimmin. Latva ja oksat ovat niin korke-alla, että niitä ei voi nähdä kunnolla. Kaarnaa voi koskettaa ja toisaalta vahingoittaakin. Van-hoissa puissa näkyy usein jälkiä piikkilangasta tai nauloista. Kaarna on kuin puun ihoa. Siitä voi lukea puun tarinaa samalla tavoin kuin ih-misen ihosta ihmisen tarinaa.

: Männynrunkojen takana on oikea tiheikkö. Se on kuin raja Holmbergin ”päivän” ja ”yön” välissä.: Tien suojakaide on tiheään met-sään päin. Ei voi oikeastaan tietää suojaako se tietä metsältä vai metsää tieltä. Tulee sem-moinen olo, että tiheässä metsässä asuu joku piilossa. Ehkä lammen rannalla onkin talo tai karjaa. Kaide estäisi eläimiä juoksemasta tielle. Eihän kaidetta muuten tarvittaisi, ei tien vie-ressä ole mitään vaarallista jyrkännettäkään.

Markus Rissanen: konstruoituja puita

: Ihmettelen tuon maan-tiekaiteen merkitystä. Sen vieressähän ei ole jyrkännettä, jolta tiellä kulkijat pitäisi suojata.

Ehkäpä Holmberg on halunnut maalata kai-teen villin luonnon vastakohdaksi.: Katoamispistettä kohti kapene-van kaiteen avulla maalaukseen on myös saa-tu syvä tilavaikutelma.: Kaiteen ja sen taakse jäävien pui-den linjat menevät ristikkäin ja päällekkäi-syytensä vuoksi vahvistavat tilavaikutelmaa. Maalaan itsekin samalla tavoin tilaa ristikkäin toistensa eteen menevien rakenteiden, kuten vaikkapa puiden oksien avulla.

: Holmbergin maalauksessa on metsän syvyyteen uppoava tila myös oikeas-sa reunassa. Puiden välistä häämöttää lampi. Maalauksesi Rakennusohjeita maisemille etu-alalla oleva sisäkkäisten kehien muodostama tila muistuttaa minusta tuota näkymää.: Niiden pyörylöiden avulla esitän maanpintaa tilallisesti, mutta kuitenkin il-man perinteistä katoamispisteeseen perustu-vaa perspektiiviä. Samalla kuvaan muodostuu katsetta houkutteleva tihentymispiste ympy-röiden keskelle. Holmbergin erämaalampi on vastaavanlainen tihentymispiste.

: Holmbergin maalauksen kaksi sy-vyystilaa tuntuvat kuin kertovan kahdesta eri-laisesta suhteesta maisemaan. Lammelle avau-tuva tila on mystinen ja määrittelemätön, mut-ta tietä pitkin avautuva tila on tarkoin määri-telty aina virstanpylvään kahta lukemaa myö-ten. Lukemat kertovat, että ollaan jossakin tai-paleen puolivälin tienoilla. Virstanpylväs on tavallaan ohje tämän maiseman lukemiseen. Onko sinun maalauksesi rakennusohjekyltti vastaavanlainen ohje maisemasi lukemiseen?: Rakennusohje viittaa sitä ympä-röivään maisemaan, mutta en kerro ohjeen lu-kemia tai mittayksiköitä. En ole myöskään pii-lottanut siihen mitään varsinaista tietoa, jota salailisin katsojalta. Virstanpylväs tuo Holm-bergin maisemaan luonnonhavainnon lisäk-si tiedollisen tason, jota kulkijat voivat siellä käyttää. Omissa töissänikin pyrin tällaiseen

/

Mauri Kuitula:

Tapaaminen metsässä,

, akryylimaalaus

kankaalle, x cm.

Kuvaaja Aurora Reinhard.

kahteen tasoon, mutta niissä kaavion tietoa ei voi samalla tavalla purkaa kuin Holmbergin maalauksessa.

: Lupaat katsojalle ohjeita, mut-ta niiden tulkitseminen onkin mahdotonta. Etkö jätä katsojan aika tyhmään tilaan tällä ta-voin? Vai voisiko ”tyhmyys” avata kuvan katso-jalle juuri maalauksena?

: Maalausteni eräänä lähtökohtana ovat luonnontieteelliset kaaviot, jotka kuvaa-vat luonnontapahtumien suhteita toisiinsa. Tällaista voisi kutsua vaikka luonnon raken-teiden konstruktiiviseksi kuvaamiseksi. Maa-lauksieni kaaviota ei voi purkaa suoraan, joten niissä eräänlainen ”konstruoitu” luonnon ku-

vaus muodostuu katsojalle havainnoksi tai ko-kemukseksi. Siinä mielessä maalaukseni palaa-vat havaintoon tai kokemukseen vaikka niissä onkin välivaihe ”konstruoidun” mutkan kaut-ta. Luonnontieteellisen kuvaston tyyliin olen kehittänyt maalausjälkeäni hyvin epämaalauk-selliseksi. Olen tavallaan halunnut ”mallintaa pois” maalauksellisuuden maalauksistani.

: Holmbergin maalauksellisuus on hillittyä. Se palvelee tiukasti luonnonhavain-non kuvausta. Hänestäkin voisi ajatella, et-tä hän on mallintanut maalauksellisuuden pois tai ainakin alistanut sen luonnonkuva-ukselle. Holmberg kuvaa visuaalisin keinoin myös luonnossa silmin näkymättömiä asioi-ta. Kuumuutta, ilmassa leijuvan maantiepö-

WernerHolmbergin

maisemistaonkäyty

viimevuosikymmenten

kuluessasekätaiteellista

ettätaidehistoriallista

keskustelua.

PostitieHämeessäjamuut

hämäläismaisematinnoittivat

käsitetaiteilijaLauriAnttilaa

teokseenKunnianosoitus

WernerHolmbergille().Hänenteoksestaanja

Holmbergistaon

vastikäänjulkaistukirja:

HannaJohansson,toim.(),HommageàLauriAnttila,

Kuvataideakatemia.

/

lyn tuntua, lammen viileyttä. Myös sinun läh-tökohtasi, tieteelliset kaaviot, pyrkivät samaan. Kuvaamaan visuaalisesti luonnonilmiöitä, jot-ka ovat näkymättömiä.

Katsojana minulle herää kysymys siitä, miltä luonto tuntuu niin luonnontieteellisessä maisemassa. Etsin kokemusta tuulesta, satees-

ta, lämmöstä tai kylmyydestä. Maalaamiesi puiden lehdet tuntuvat hiukan kahahtelevan. Tuuleeko siellä?: En ole miettinyt, onko maalauk-sissani tuulista vai ei. Kyllä siellä ehkä aina-kin vähän tuulee, koska taipuisat litteät lehdet ovat hieman mutkalla ja kääntyilevät. ■

Markus Rissanen:

Rakennusohjeita maisemille,

, akryylimaalaus kankaalle,

x cm.

Kuvaaja Pasi Mälkiä.

/

: Taidehistorioitsija Johanna Ruohonen

mo-neen asiaan: teoksen tuottajaan, sijoituspaik-kaan, sanomaan ja yleisöön, mutta ei kuiten-kaan taiteessa käytettyyn tekniikkaan. Tästä huolimatta julkinen taide mieltyy monen mie-lessä julkisen veistoksen synonyymiksi. Ku-vaavaa on, ettei sanaparille julkinen veistos löydy Suomesta vastinetta muiden taiteenla-jien piiristä. Tarkastelen tässä artikkelissa jul-kista taidetta maalauksen näkökulmasta, hah-mottelen yleiskuvaa julkisesta maalauksesta, sen suomalaisesta historiasta ja eri ilmenemis-muodoista.

Julkisuuden eri ulottuvuuksia painottamal-la saadaan julkiselle taiteelle kaksi toisistaan poikkeavaa merkitystä. Kapeammin julkista taidetta on vain julkisen tilaajan, kuten kun-nan tai valtion, jaettuun tilaan teettämä tai-de. Sillä ymmärretään olevan tiettyjä yhteis-kunnallisia tehtäviä. Perinteisissä muodois-saan niitä ovat esimerkiksi kansallisten merk-kihenkilöiden aseman vahvistaminen, yhteis-kunnan arvojen välittäminen tai sijoituspai-kan viihtyvyyden parantaminen ja uudemmis-sa muodoissaan myös esimerkiksi yhteisölli-syyden kasvattaminen ja syrjäytymisen eh-käiseminen.

Laajemmin julkista taidetta on kaikki yhtei-sissä tiloissa tapahtuva taide. Mainitun viralli-sen taiteen ohella tähän luetaan myös populaa-

rit taidemuodot, kuten katutaide ja graffi-ti, jotka ovat olleet suomalaisessa kulttuuris-sa huonosti siedettyjä. Helsingin kaupungin virallista linjaa edusti vuosikymmenen ajan (–) Stop töhryille -kampanja, joka pyrki nollatolerassiin katutilan ”töhrimisessä”. Toiminta perustui ajatukseen, jonka mukaan yksi graffiti vetää puoleensa toisia, ja siksi jo-pa ennen kampanjaa toteutetut tilatut graffi-tit tuhottiin.

Yhteistä viralliselle ja populaarille julkisel-le taiteelle on mahdollisimman suuren ylei-sön tavoitteleminen. Virallisen julkisen tai-teen oletusyleisönä toimii keskusteluissa eri tavoin määritelty ”kansa”, jonka taidemakua ei useinkaan pidetä kovin kehittyneenä. Tämän vuoksi totuttuja rajoja rikkovia julkisia taide-hankkeita usein arvostellaan tai jätetään to-teuttamatta.

Graffitin suurin ongelma on sen vastakult-tuurisuudessa: suuri yleisö ei osaa lukea teos-ten viestejä eikä arvosta sen estetiikkaa. Graf-tia ei ymmärretä taiteeksi, koska sen tekijät eivät tule taidemaailman piiristä, eikä julki-seksi, koska se ei ole julkisen vallan tuotta-maa vaan normeja rikkovaa. Graffitimaalarit voivat kuitenkin siirtyä institutionaalisen tai-demaailman piiriin, kuuluisimpina esimerk-keinä newyorkilaiset ja -. Suomessa graffititaustasta lienee usein

:

ArtikkelionosaEtelä-

Suomenlääninhallituksen

rahoittamaaTaidemaalari-

liitonESR-osahankkeen

Taiderakennetussa

ympäristössämateriaalia.

Hankemateriaali

löytyymyöhemmin

kokonaisuudessaan

hankkeenkotisivulta

www.art.fi

/

Tuija Suutari: Yhtäaikaa kaikki, . Kuopiolaisen

Uppo Nalle -päiväkodin juhlasaliin sijoitettu teos

on maalattu öljymaalilla liikutettaville ovipaneeleille.

Koko x cm. Teos on tehty prosenttiperiaatteella.

Kuvaaja Hannu Miettinen.

vaiettu, mutta esimerkiksi vuonna Urb-kaupunkifestivaaleilla Kiasmassa järjestetyssä Ex Vandals -näyttelyssä yksitoista taidekoulu-tuksen saanutta taiteilijaa kertoi nuoruutensa graffititoiminnasta.

Julkinen taide toimii kiinteässä suhteessa tilaan niin sijoituspaikkansa arkkitehtuurin kuin tilan käytön osalta. Teosten merkitykset syntyvät suhteessa tilaan, ja toisaalta taiteen kautta paikat saavat uusia merkityksiä ja käyt-tötapoja. Virallisen julkisen taiteen avulla pyri-tään usein korottamaan jo ennestään keskeis-ten paikkojen arvoa. Graffitinvastaisissa kes-kusteluissa sen sijaan graffitin koetaan laske-

van sijoituspaikan arvoa ja tuottavan epäjärjes-tyksen ja rikollisuuden paikkoja.

Julkisuuden tavoin myös julkinen tila viit-taa erilaisiin asioihin, kuten julkisiin virastoi-hin ja laitoksiin ja toisaalta avoimeen kaupun-kitilaan. Suomessa populaari ja virallinen julki-nen maalaus jakaantuvat karkeasti myös teok-sen sijaintipaikan mukaan. Viralliset maalauk-set on teetetty sisätiloihin, kun taas ulkomaa-laukset ovat usein mainoksia tai laittomia graf-teja. Maalausten puuttumista ulkotiloista se-littää osin huoli arvokkaiden teosten säilymi-sestä suomalaisissa ilmasto-olosuhteissa, mut-ta myös vaatimus ”puhtaasta” kaupunkikuvas-ta, jota vain mainokset eivät tunnu häiritse-vän.

Vuonna , ja toteuttivat Helsingin Kruunuhakaan abstraktin seinämaalauk-sen osana kansainvälistä taideviikkoa, jolla kampanjoitiin prosenttiperiaatteen puoles-ta. Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan määrä-prosentin (esimerkiksi – prosentin) osoit-

/

tamista kohteen rakennuskustannuksista taide-hankintoihin. Periaatetta on Suomessa nou-datettu järjestelmällisemmin vain muutamis-sa kunnissa. Maalaushanke herätti vastustus-ta Helsingin julkisivulautakunnassa, jonka mukaan esimerkiksi alueen asukkaiden mie-lipiteitä teoksesta olisi pitänyt kuulla. Tästä huolimatta sama teosehdotus voitiin hyväk-syä lautakunnassa myöhemmin mainoksen ni-mikkeellä.

Julkinen maalaus Suomessa

Julkisen maalauksen historia maassamme ulot-tuu -luvulle ja suomalaisuusaatteen nou-suun. Seinämaalauksia oli toki maalattu aiem-minkin, mutta toisenlaisten tavoitteiden oh-jaamina – esimerkiksi kirkkoihin. Useita suo-malaisuusaatteeseen pohjautuvia julkisia veis-tos- ja maalaushankkeita pantiin alulle - ja -luvuilla, kuten ja monumentaalimaa-laukset Helsingin yliopiston juhlasaliin. Vuo-

sisadan vaihteen ”kansallisten mestareiden” teoksia vähemmälle huomiolle on jäänyt myö-hempien vuosikymmenten julkinen maalaus.

Sotienvälisen ajan merkittävin monumen-taalimaalauskilpailu vuonna eduskunta-taloon jäi vaille toteutusta. Keskustelu julki-sen taiteen tarpeellisuudesta johti kuitenkin prosenttiperiaatteen hyväksymiseen eduskun-nassa . Valtakunnallisella tasolla päätöstä ei koskaan noudatettu, mutta sen sijaan vuon-na perustettu Valtion taideteostoimi-kunta on hankkinut taidetta valtion tiloihin kilpailuin, tilauksin ja ostoin. Sotienjälkeisen jälleenrakennustoiminnan siivittämänä myös kunnallisen julkisen maalauksen määrä lisään-tyi. Teoksia tilattiin usein paikallisilta taitei-lijoilta, joille luotiin näin työtilaisuuksia. Sa-malla pidettiin kustannukset kohtuullisina valtakunnallisiin kilpailuihin verrattuna.

Maanlaajuista mainetta monumentaalimaa-lareina saavuttivat etenkin -luvun lopul-ta aktiivinen ja – -lukujen keskeinen vaikuttaja -

/

. He edustivat kahta keskeistä monu-mentaalimaalauksen tyylisuuntaa. Segerstrå-le levitti Suomessa norjalaistyylistä kevyen kubisoivaa monumentaalimaalauskieltä, jos-sa temperatoteutuksessakin jäljiteltiin fres-kon hillittyjä värejä. Pusan kirkkaan paletin ja sommittelun esikuvat löytyivät Ranskasta, mm. ja - taiteesta.

Suomalaiset viralliset julkiset maalaukset on yleensä toteutettu sisälle kunnallisiin lai-toksiin: kouluihin, vanhainkoteihin ja kon-serttisaleihin. Ulkomaalauksia löytyy esimer-kiksi Jyväskylästä, jonne vuo-sina – maalaamat suurikokoiset abst-raktit sommitelmat luovat omaa tunnelmaa. Myös kaupungin varhaisempia seinämaala-uksia maalattiin uudelleen -luvun alus-sa, esimerkiksi Kalat-te-os (–) Siklan talon päätyseinässä ja jo kerran päälle maalattu rengas-mainos (–). Maalatut seinämainokset kuuluvat jossain määrin yhä suomalaiseen kau-punkikuvaan, joskin suositumpia ovat mainos-kyltit ja -lakanat.

Julkinen maalaus herättää kunnallisissa sisä-tiloissa monesti vähemmän huomiota kuin avoimeen kaupunkitilaan pystytettävä veis-tos. Julkisia maalauksia toteutetaan kuiten-kin nyky-Suomessakin eri tavoin. Helsingin kaupunki on teettänyt teoksia prosenttiperiaa-terahoin, ja Valtion taidetoimikunta on tilan-nut -luvulla kymmenen julkista maala-usta. Yhteisöllisellä seinämaalauksella tarkoi-tetaan teosta, jonka on toteuttanut tyypilli-sesti teoksen yleisön muodostaman yhteisön jäsenet keskenään tai yhteistyössä taiteilijan kanssa. Suomessa yhteisöllisiä julkisia maa-lauksia edustavat esimerkiksi koululaisten omiin oppilaitoksiinsa toteuttamat seinämaa-laukset.

Julkisen maalauksen keitaat

Monet kaupungit eri puolella maailmaa ovat etsineet positiivista imagoa julkisten maalaus-ten avulla. Esimerkiksi Ranskan Lyonista löy-

tyy kymmenittäin seinämaalauksia, joissa su-kelletaan trompe-l’oeil-tekniikan avulla kau-pungin historiaan. Trompe-l’oeil tarkoittaa silmän harhauttamista. Tekniikassa pyritään realistisen maalauksen keinoin luomaan il-luusio rakennuksen seinästä aukeavasta toises-ta todellisuudesta. kuvai-lee kaupunkioppaassa Lyon et ses murs peints () Lyonia seinämaalausten pääkaupungik-si ja ”runouden keitaaksi betonin valtameris-sä”.

Myös pieni alle asukkaan Twenty-nine Palms Kaliforniassa kutsuu itseään seinä-maalausten keitaaksi – ja aavikkokaupungille vertaus onkin Keski-Ranskan kaupunkia osu-vampi. Kaupungin internetsivuilla kerrotaan, että Oasis of Murals -projekti aloitti sen ”re-nessanssin” vuonna . Projekti loi kaupun-kiin uudenlaisen taide-elämän ja elävöitti lii-ketoimintaa. Eri puolilla Kaliforniaa kukois-taa vahvana myös yhteisöllinen julkinen maa-laus, kuten latinalaisamerikkalaista kulttuu-riperintöä ja identiteettiä vahvistava chicano-seinämaalaus. Philadelphiassa graffitinvastai-sena kampanjana alkanut seinämaalauspro-jekti on työllistänyt taiteilijoita, osallistanut asukkaita yhteiseen toimintaan, tuottanut tu-hansia julkisia maalauksia ja luonut kaupun-gille uutta identiteettiä.

Tilapäisen ja pysyvän julkisen taiteen avul-la voidaan tuottaa kaupunkiin merkityksel-lisiä paikkoja, luoda viihtyisyyttä ja vahvistaa paikallisidentiteettiä. Muun muassa Lyonin ja Philadelphian seinämaalauksista on tehty opaskirjoja ja karttoja, joilla kohotetaan kau-pungin proilia sekä asukkaille että vierailijoil-le. Suomessa ilmasto aiheuttaa haasteita ulko-maalaukselle, mutta niitä voidaan hallita huo-lellisella pohjatyöllä ja teoksia huoltamalla se-kä mahdollisesti jopa maalaamalla uudelleen. Julkisen taiteen ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä

”ikuisuuteen” ja ”universaalisuuteen” perustel-lakseen olemassaoloaan – ovathan tällaiset ta-voitteet jo lähtökohtaisesti mahdottomia. Suo-men julkisen maalauksen pääkaupungin (tai seinämaalauskeitaan) titteli on yhä lunasta-matta: idean saa vapaasti ottaa käyttöön! ■

/

metriä graffitiaitaa .. – ..

Suvilahden kaikille tekijöille avoin graffitiaita avautui .. Samalla käynnistyivät entisen

energiantuotantoalueen -vuotisjuhlat. Aitaa saa maalata omilla maaleilla, lisäksi sitä maalataan

myös kuratoidusti tapahtumissa. Graffitien tekijät ja Suvilahden tapahtumien kävijät voivat

lähettää nettiin valokuvia ja videoklippejä. Suvilahden sivuilla näkyy live-kuvaa graffitiaidasta

ja Flickr-kuvia sekä Vimeo-videoita, jotka on tagattu sanalla ”Suvilahti”.

www.suvilahti.

.. – ..Valokuvat kuvataiteilija Nella Keskisarja

/

-vuotisjuh-lanäyttelyn, siihen liittyvien juhlallisuuksien ja seminaarin projektisihteerinä alkoi syksyl-lä . Olin ollut vastaavassa tehtävässä kym-menen vuotta sitten -vuotisjuhlanäyttelyssä, joka myös pidettiin Amos Andersonin taide-museossa.

Aikataulutuksesta

Ensimmäinen tehtävä tällaisessa projektissa on laatia aikataulu. Pelivaraa kannattaa jättää! Aluksi aikaa tuntuu olevan, mutta avajaisten lähestyessä aika alkaa kummasti tiivistyä.

Karkeasti työn voi jakaa seuraavalla taval-la: ) budjetin laatiminen, apurahojen haku ja yhteistyökumppaneiden etsiminen, ) paino-tuotteiden toimittaminen, ) avajaisohjelman ja muun ohjelman suunnittelu ja toteutus, ) näyttelytiedotus, ) töiden nouto ja näytte-lyn ripustus sekä ) näyttelyn purku ja teos-ten palautus.

Varsinaisen näyttelytiedotuksen lisäksi, jo-ka tällä kertaa hoidettiin yhteistyössä museon kanssa, kaikkiin edellä mainittuihin kokonai-suuksiin liittyy tietysti moninaista yhteyden-pitoa ja tiedotusta. Alustava budjetti oli jo laa-dittu ja rahoitus suunniteltu aloittaessani työt, joten tehtäväkseni budjetin suhteen jäi vain muutaman apurahahakemuksen luonnostelu.

Tapasin näyttelyn kuraattorin - ensimmäistä kertaa lokakuussa. Hän ker-toi etsivänsä taiteilijoita näyttelyyn muun mu-

assa selaamalla Taidemaalariliittoon arkistoi-tuja taiteilijoiden portfolioita. Näyttelyn ni-mi Maalaamisen arvoista syntyi myöhemmin näyttelytyöryhmän ja kuraattorin kokoukses-sa. Nimi viittaa siihen, mikä on taiteilijalle maalamisen arvoista, mikä on niin tärkeää, et-tä se on maalattava. Mutta se viittaa myös arvo-keskusteluun siitä, mitä ovat maalaamisen ar-vot tämän päivän yhteiskunnassa.

Luettelon toimittamisesta

Sovin aikataulusta näyttelyluettelon tekstien kirjoittajien ja kääntäjien kanssa. Taittajalle lupasin valmiin kuva- ja tekstipaketin ennen tiettyä päivää, mikä ei tietenkään onnistunut. Usealla taiteilijalla oli teoskuvat valmiina, ja sähköpostin ansiosta niiden toimittaminen on helppoa ja nopeaa. Kiitos matkapuhelimen muukin yhteydenpito on helppoa ja nopeaa!

Luettelo valmistuu. Taittaja sai teoskuvat hyvissä ajoin ja kuvataitto olikin lähes valmis jo helmikuussa. Tarkistan kiireessä koneeltani maalausten kuvia: nimiä, vuosilukuja, tekota-poja ja hintoja. Kaikki nämä teokset ja usei-ta muitakin pitäisi saada työhuoneilta mu-seoon. Muistan jääneeni katsomaan kuvaa maalauksesta. Maa-lauksessa ei ole muuta kuin muutama värine-liö, maalia kankaalla. Teos tuntui minustan ih-meen rauhoittavalta.

Tekstitkin käännöksineen valmistuvat pik-kuhiljaa, oikoluen kirjoituksia. Taiteilijoiden

Projektisihteeri ja kuvataiteilija Tiina Valkeapää

/

Jaakko Mattila: Kuutio, , akvarelli paperille, x cm. Kuvaaja Ari-Pekka Auvinen.

/

vastaukset Pessi Raution kysymyksiin ovat pelkistyneitä ja hartaita. Niistä välittyy halu antaa katsojalle jotain, vaikkapa pysähtymi-sen paikka. Vilkaisen ikkunasta ulos. Kevään ehkä viimeiset lumihiutaleet leijuvat alas lois-taen naapuritalon mustaa huopakattoa vasten. Näkymän voisi joku maalata. Mielestäni tai-teilija on välittäjä, viestinviejä. Viesti itsessään voi olla millainen tahansa: kokemus, aate tai havainto ympäristöstä. Se voi olla poliittinen, yhteiskunnallinen, esteettinen tai kaikkia näi-tä, mutta varmasti viesti on jotakin taiteilijalle itselleen merkityksellistä ja arvokasta.

Huhtikuun lopulla luettelon toimitus oli edennyt välivedoksen oikolukuun ja viime hetken korjauksiin. Taittaja lähettää aineistot kirjapainoon, josta luvataan, että luettelot val-mistuvat avajaispäivänä .. ennen lehdistö-tilaisuutta. Heti seuraavana päivänä huomaan ensimmäisen virheen.

Avajaisista ja muusta ohjelmasta Taidemaalariliiton juhlatoimikunnan ja mu-seon näyttelykoordinaattorin kanssa päätim-me, että avajaisissa ei pidetä pitkiä puheita. Sen sijaan näyttelyn taiteilijoille ojennetaan ruusut. Kokemuksesta tiedetään, että ihmi-set haluavat avajaisissa katsella maalauksia ja seurustella toistensa kanssa. Avajaisvieraiden luoma tunnelma tekee tapahtumasta onnistu-neen. Näyttelyn avajaisia seuraa juhlaillallinen, johon osallistuu yli sata henkeä. Illallisella kuullaan onnittelupuheita, esitellään uudet kunniajäsenet ja – yleisesti ottaen pidetään hauskaa. Tanssiorkesteri on varattu, ruuat se-kä viinit on valittu ja pöytien koristelukin on mietitty. Valokuvaaja avajaisiin ja illalliselle pi-tää vielä löytää ja pöytäkartta laatia.

Myös juhlaseminaarin järjestelyt etenevät. Puhujat varmistuvat, ja ohjelma valmistuu ajallaan. Seminaari käsittelee taiteen ja kult-tuuripolitiikan arvoja, joihin näyttelyn nimen toinen merkitys viittaa. Se tuntuu herättävän kiinnostusta, aihe koetaan ajankohtaiseksi, ja osallistujia ilmoittautuu päivittäin.

Ripustuksesta

Päätin hoitaa näyttelyyn valittujen teosten noudon Helsingistä ja muualta Uudeltamaalta

Risusen, nykyisen Hellä&Lämpöisen, kans-sa. Kahdessa päivässä teokset saadaan noudet-tua. Taiteilijat ovat pakanneet teoksensa val-miiksi, ja lastaus hoituu ammattitaitoisen tai-dekuljettajan johdolla ripeästi. Saamme työt ehjinä Amokselle, ja ripustus alkaa. Työt muualta Suomesta on tuotu jo aiemmin tai-teilijavoimin, mistä kiitos näyttelyssä mukana oleville taiteilijoille ja -. Jaakko ajoi Helsingistä Tampereen ja Jyväskylän kautta Ouluun ja ta-kaisin Helsinkiin teoksia noutaessaan.

Näyttelyn kuraattori vastaa ripustukses-ta museon henkilökunnan kanssa. Ripustusta on suunniteltu pohjapiirroksen avulla jo etukä-teen, mikä varmasti helpottaa ja nopeuttaa työtä. Yli teoksen ripustaminen neljään kerrokseen vie kuitenkin aikansa, ja ripusta-jien työskentelyyn onkin varattu aikaa viikon verran. Teosten nimilappujen asetteluunkin kuluu varmasti jokunen tovi.

Muita mietteitä

Toimistotyön ohessa ja varsinkin maalauk-sia taiteilijoiden työhuoneilta noudettaessa tulin miettineeksi taiteen ja näyttelyidenkin merkitystä. Luin joskus skitsofreenikosta, jo-ka kertoi, että tuntiessaan mielentilansa häily-vän hän pysähtyy katsomaan seinällään olevaa jäljennöstä maalaukses-ta Pariisin Luxemburgin puistossa ja hänen mielensä tasaantuu. Kuvalla on mahtava voi-ma, hyvässä ja pahassa.

Näyttelyn rakentaminen vaatii paljon työtä, paljon rahaa, paljon aikaa. Mitä jär-keä tässä on, saatan miettiä huonona aamu-na. Mutta sitten muistan hetket, jolloin olen taideteoksen äärellä kohdannut jotain tärkeää. Tekijälleen maalaus saattaa jopa käydä tarpeet-tomaksi valmistuttuaan, mutta aina tulee uu-sia näkijöitä, jos vain tarjotaan tilaisuus nähdä. Ja näyttelythän tämän tilaisuuden tarjoavat.

Puhelin soi ja palaan taas arkisiin käytän-nön asioihin. Tämän jutun ilmestyessä avajai-set, juhlat ja seminaari ovat ohi. Näyttelykin loppuu aikanaan, menee ohi, mutta maalauk-set eivät. Nyt odotan kuitenkin hetkeä, jolloin ripustus on valmis, kaikki on valmista ja ava-jaishäslinkiin on vielä vähän aikaa. Se on kai-ken tämän vaivan väärtti. ■

/

vii-tataan taiteen riippumattomuuteen suhtees-sa johonkin toiseen elämänalueeseen, kuten yhteiskuntaan, luontoon tai laajemmin ul-koiseen todellisuuteen. Kysymys autonomias-ta on mukana muokkaamassa taiteen histo-riaa ja teoriaa, käsitystä tekijyydestä sekä ky-symystä niin kuvan rakenteesta kuin sisällös-tä. Ajatus tietynlaisesta taiteen autonomiasta esiintyy jo esimerkiksi ja . . teksteissä, mutta edelleen ajankohtaisen ja käynnissä olevan autonomiakeskustelun ensimmäiset argumen-tit lausuttiin -luvulla.

Näkemys taiteen autonomisesta asemas-ta oli monille modernisteille läheinen. Auto-nomistisen näkemyksen syntyyn ja suosioon vaikuttivat osaltaan pyrkimys suojautua mo-ralistiseksi koetulta sensuurilta ja -luvun porvarillisen kulttuurin taipumukselta arvi-oida kaikkea rahassa. Edelleen taide haluttiin erottaa yhteiskunnallisista ja poliittisista mer-kityksistä. Huolta nostatti modernistien jou-koissa myös se, että taide näytti typistyvän mo-raalisiksi kannanotoiksi.

Yksi tämän päivän autonomiakeskustelun tasoista on taidepoliittinen, jolloin kysymys koskee esimerkiksi sitä, millaisilla perusteilla taiteelle myönnettävää tukea pyritään oikeut-tamaan ja millaisia mahdollisia velvoitteita esimerkiksi valtio apurahan saajalle voi aset-taa. Tässä julkisessa keskustelussa taide näh-dään ja on nähty viime vuosikymmenet pää-

sääntöisesti instrumentalistisessa valossa eli taidetta tulee tukea, koska siitä on taloudellis-ta, terveydellistä, terapeuttista, sosiaalista, hy-vinvointiin tai kansakunnalliseen identiteet-tiin liittyvää hyötyä.

Autonomiakeskustelua käydään myös niin taiteen ja talouselämän kuin taiteen ja politii-kan välisten kytkösten luonteesta. Yksi aloja yhdistävä ajankohtainen puheenaihe koskee taiteen tekemisen ja taiteilijana olemisen suh-detta yrittäjyyteen. Teoreettisemmalla tasolla keskustelu taiteen autonomiasta koskee itse taideteosta, sen olemusta. Voimme pohtia esi-merkiksi sitä, viittaako taideteos aina ja väistä-mättä itsensä ulkopuolelle vai voiko taideteos olla tässä suhteessa autonominen. Toinen tä-hän viitekehykseen sisältyvä kysymys koskee taiteen arvottamisen perusteita eli sitä, pitäi-sikö taidetta arvioida autonomisin vai instru-mentalistisin kriteerein. Keskityn tässä kirjoi-tuksessa viimeksi mainittuun aihepiiriin.

Autonomiaa pyytämässä

Autonomisen ja instrumentalistisen taidekäsi-tyksen eron voi karkeasti palauttaa kysymyk-seen siitä, mitkä arvot ovat taiteen sisäisiä ja mitkä ulkoisia. Sisäiset arvot vaikuttavat tai-deteoksen arvoon taiteena, toisin sanoen teok-sen taiteelliseen arvoon, ulkoiset eivät. Tästä näkökulmasta vastakkain asettuvat radikaali autonomismi ja varaukseton moralismi, jois-ta edellinen samaistaa teoksen taiteellisen ar-

=

= Taidemaalari Jari Jula

/

von sen esteettiseen arvoon ja jälkimmäinen sen moraaliseen arvoon.

Näiden teoreettisten ääripäiden väliin si-joittuu joukko maltillisempia näkemyksiä, joissa teoksen taiteellinen arvo voi koostua vähintäänkin kahdesta muusta arvosta, mis-tä seuraa muun muassa se, että taideteoksen taiteellinen arvo voidaan pitää erillään teok-sen esteettisestä arvosta. Yleinen ajatus onkin, että taideteoksen taiteellinen arvo voi aina-kin joissakin tapauksissa muodostua teoksen

esteettisestä ja moraalisesta arvosta. Eri miel-tä ollaan sitten esimerkiksi moraalisen arvon vaikuttamisen luonteesta, siitä, onko se suo-raa vai epäsuoraa tai onko teoksen moraalinen ulottuvuus aina relevanttia teoksen taiteelli-sen arvon suhteen ja mikäli ei, niin millaisissa tapauksissa on. Ratkaistavaksi jää myös esimer-kiksi se, miten tulee suhtautua moraalin nä-kökulmasta neutraaleihin teoksiin – teoksiin, joissa ei ole moraalista ulottuvuutta.

Formalistit lukeutuvat vahvan autonomi-

/

an kannattajiin. Formalismin mukaan teok-sen taiteellinen arvo riippuu ainoastaan sen esteettisistä ansioista. Tällaisessa estetismin läpitunkemassa ilmapiirissä saa alkunsa myös taidetta taiteen vuoksi -liike, jonka arkkitehte-ja ovat muun muassa , , . Liikkeen manifestin mukaan taiteen arvoa ei tule mitata sen yhteiskunnal-lisen hyödyn tai moraalisen hyveellisyyden pe-rusteella vaan ainoastaan teoksen kauneuteen vetoamalla. Gautier esimerkiksi julistaa: Us-komme taiteen autonomiaan; meille taide ei ole väline vaan päämäärä – kukaan taiteilija, joka tähtää muuhun kuin kauneuteen, ei ole meidän silmissämme taiteilija.

Antiikin ajoista ongelmattomana koettu moraaliperustainen taiteen kritiikki sysätään syrjään väittäen jyrkimmillään, että taiteen ar-vioiminen eettisin perustein on aina katego-riavirhe. Lievemmän näkemyksen mukaan ky-symys ei ainakaan aina ole kategoriavirheestä. Taide ei ole esimerkiksi siten moraalista erilli-nen alue, etteikö teoksessa voisi olla moraalisia sisältöjä. Ja kun teos sisältää moraalisia paino-tuksia ja kannanottoja, on sitä luontevaa myös moraalin näkökulmasta arvioida, mutta radi-kaalin autonomismin mukaan teoksen kaikki muut mahdolliset arvot esteettisiä lukuun ot-tamatta, ovat irrelevantteja teoksen taiteelli-sen arvon suhteen.

Taidetta voi väitteen mukaan arvioida myös moraalisin perustein, mutta taiteen tai-teellista arvoa ei. Henkilö, joka arvostelee teoksen taiteellista arvoa moraaliperustein tai jopa kieltää sen näine perusteineen olevan tai-detta lainkaan, erehtyy autonomian kannat-tajan mukaan esimerkiksi taiteellisen sivisty-mättömyytensä vuoksi. Tällainen yksilö ei au-

tonomistin mukaan tunnista taidetta, hän ei löydä eikä havaitse taideteosta, koska ei vaik-kapa pääsee riittävän esteettisen etäisyyden päähän tarkastelunsa kohteesta.

Taideteoksella voi siis olla monenlaisia arvoja, kuten esteettisiä, tiedollisia, moraali-sia, valistuksellisia, terapeuttisia, poliittisia ja taloudellisia arvoja, eikä tämä ole mitenkään ristiriidassa puolustettavissa olevan ja mie-lekkään autonomisen taidekäsityksen kanssa. Taiteen autonominen aura ei ajatuksen mu-kaan säröile siitä, että tekijä ottaa teoksessaan osaa esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskus-teluun, mutta autonomismin idean mukaan teoksessa esitetyt moraaliset tai poliittiset väitteet eivät vaikuta teoksen taiteelliseen ar-voon. Siihen vaikuttavat ainoastaan esteettiset

”väitteet”. Moraalisten kannanottojen kautta tekijä osallistuu yhteiskunnalliseen keskuste-luun, jonka alustana taide onkin usein osoit-tautunut maaperältään hedelmälliseksi.

Taiteellinen arvo esteettisenja moraalisen arvon summana

Hienosyisempiä näkemyksiä taideteoksen tai-teellisen arvon muodostumisesta edustavat muun muassa maltillinen autonomismi, sos-tikoitunut estetismi, maltillinen moralismi ja etikismi. Kahdessa ensin mainitussa korostuu itseisarvoinen ja kahdessa jälkimmäisessä väli-nearvoinen taidekäsitys. Kaikkiin neljään nä-kökulmaan sisältyy mahdollisuus, että teok-sen moraaliset ulottuvuudet voivat joissain tietyissä tilanteissa vaikuttaa myös taideteok-sen taiteelliseen arvoon.

Maltillisen autonomismin ja sostikoitu-neen estetismin keskeinen väite on, että teok-sen moraalinen luonne vaikuttaa epäsuoras-

Gautierjulistaa:

Uskommetaiteen

autonomiaan;meille

taideeioleväline

vaanpäämäärä–

kukaantaiteilija,joka

tähtäämuuhunkuin

kauneuteen,eiolemeidän

silmissämmetaiteilija.

Milla Toivanen: Memento mori II

(A. Wiertzin mukaan), ,

öljymaalaus kankaalle, x cm.

Kuvaaja Eeva-Leena Eklund.

/

ti sen taiteelliseen arvoon ainoastaan siinä ta-pauksessa, että se edistää tai estää teoksen es-teettisten ominaisuuksien, kuten yhtenäisyy-den, monimuotoisuuden, intensiteetin tai dramatiikan, kehittymistä. Näkemysten juo-ni kulkee siten, että moraaliset seikat vaikutta-vat teoksen esteettisten seikkojen ilmenemi-seen ja tätä kautta välillisesti teoksen taiteelli-seen arvoon.

Maltillinen moralismi ja etikismi eroavat edellisistä siinä, että niissä moraalisten ulottu-vuuksien vaikutus teoksen taiteellisen arvoon voi olla suoraa. muotoilee mal-tillisen moralismin kannaksi, jonka mukaan teoksen moraalinen puute on mahdollista lu-kea esteettiseksi heikkoudeksi ja moraalinen hyve esteettiseksi ansioksi silloin, kun teok-sen tarkoituksiin sopivan tunteen heräämi-nen kokijassa vastaavasti joko estyy tai edis-tyy teoksen moraalisesta luonteesta juontu-en. Taideteos, joka epäonnistuu tarkoitusten-sa esiintuomisessa, epäonnistuu omilla ehdoil-laan. Teoksen moraalisesti vastenmielinen luonne ei aina vaikuta teoksen taiteelliseen ar-voon, ainoastaan kun tämä kahlehtii mahdol-lisuuttamme reagoida teokseen siinä tavoitel-lulla tavalla.

Etikismi on sävyltään edellistä hieman tiu-kempi näkemys. Sen lähtökohtana on väite, jonka mukaan taideteoksen sisältämä moraa-littomuus laskee välttämättä myös teoksen esteettistä tasoa. Etikismissa korostuu lisäk-si teoksen tiedollinen ulottuvuus. Kun teok-sen avulla pyritään synnyttämään kokijassa jo-kin tietty tunne tai herättämään kokijan tietoi-suus jostakin asiasta, näiden päämäärien saa-vuttaminen on sidottu etikismin mukaan teok-sen taiteelliseen arvoon.

Edellä esiin tuoduille näkemyksille on yh-teistä, että moraalinen heikkous laskee ja mo-raalinen kiitettävyys nostaa teoksen taiteellis-ta arvoa. Immoralismi haastaa tämän siteen. Immoralistisen intuition mukaan on mahdol-lista, että teoksen moraalittomuus voi lisätä joissakin tapauksissa teoksen taiteellista arvoa. Väitteen puolustajien mukaan näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun teos tyydyttää kokijan

sellaisia moraalittomia haluja, joiden tyydyt-täminen ei todellisuudessa tuotaisi nautintoa tai kun teoksen moraalittomuudet tuottavat kokijalle muuten tavoittamattomissa olevaa tietoa todellisuuden luonteesta, minkä ajatel-laan lisäävän teoksen aikaansaamaa taiteellis-ta nautintoa. Jälkimmäisen perusteen vakuut-tavuus edellyttää sitoutumista näkemykseen, jonka mukaan taideteoksella voi olla aidosti tiedollista arvoa, mikä ei ole mitenkään itses-tään selvää.

Onko tällaisia teoksia olemassa? Tämän kirjoituksen puitteissa kyseisenkaltaisten teos-ten osoittaminen jää lukijan tehtäväksi. Itse olen epäilevällä kannalla. Etsinnässä on esimer-kiksi syytä pitää tarkkaan erillään teokses-sa esiintyvät moraaliset ilmentymät siitä mo-raalisesta kokonaisasenteesta, joka teoksessa otetaan näitä ilmentymiä kohtaan. Edelleen on tarpeen selventää sitä, mihin teoksen mo-raaliset ilmentymät vaikuttavat: teokseen vai teoksen arvioijaan ja arvioimistilanteeseen. Miettimisen aihetta antaa myös väite, jonka mukaan meillä ei yleensä ole vaikeuksia eläy-tyä vaikkapa aikamatkailuun, mutta koemme usein vaikeaksi eläytyä asiaintiloihin, jotka ovat meistä moraalisesti äärimmäisen vasten-mielisiä ja mahdottomia hyväksyä – emme jo-ko kykene tai halua.

Keskustelua taideteoksen autonomisesta luonteesta ja teoksen taiteellisen arvon raken-teesta käydään leveällä rintamalla. Mitään yk-siselitteistä vastausta ei ole näköpiirissä, eikä sellainen minusta ole edes toivottavaa. Voi ol-la myös niin, ettei yhtä ja yksiselitteistä teoriaa arvojen suhteesta ole olemassakaan – on aino-astaan yksittäisiä hyvin perusteltuja huomioi-ta ja väitteitä koskien yksittäisiä tapauksia. ■

Kirjallisuutta

NoëlCarroll(),ArtandEthicalCriticism:

AnOverviewofRecent

DirectionsofResearch.

Ethics,Vol.,no.

CasceyHaskins(),ParadoxesofAutonomy:

OrWhyWon’t

theProblemofArtistic

JustificationGoAway.

TheJournalofAesthetics

andArtCriticism,

Vol.,No.

JerroldLevinson()Emotionin

responsetoart.

EmotionandtheArts,

ed.MetteHjort,SueLaver.

Oxford:Oxford

UniversityPress.

MatthewKieran(),ArtandMorality.

Aesthetics,

ed.JerroldLevinson.

Oxford:Oxford

UniversityPress.

Jenny Renlund:

Rajalla, ,

akryyli- ja öljymaalaus

kankaalle,

x cm.

Kuvaaja Peter Vuorela.

/

/

Katja Tukiainen: Pajunkissa, , öljymaalaus kankaalle, x cm. Kuvaaja Henrik Schütt.

/

Taidemaalari Mika Vesalahti

liitetään yhä -lukulaiseen puoluepoliittiseen sitou-tumiseen ja kuluneeseen aihe- ja muotokie-leen. Nyky-Suomessakin on hankalaa esittää voimakkaita väitteitä ja kysymyksenasettelu-ja taiteen keinoin leimautumatta puoluepo-liittisesti, niin kuin asian il-maisee. Poliittisuus kuitenkin elää nykymaala-uksessa useiden ilmaisumuotojen kautta uut-ta tulemistaan.

Nykytilanteessa voi muodostaa useita po-liittisen taiteen määritelmiä. Maalaustaiteessa poliittisuutta voidaan nähdä maalausteknii-kan valinnassa ilmaisukeinoksi muiden me-dioiden sijaan. Tällöin valinta on jo itsessään kantaaottava, ”poliittinen”, sillä tarjolla on lu-kuisia ajankohtaisia ja suositumpia välineitä, kuten valokuva ja liikkuva kuva. Samoin po-liittisuus voidaan löytää valitusta väri- ja muo-tokielestä: esimerkiksi pinkkiä väriä ja sarjakuvamaisuutta hyödyntä-vät maalaukset avautuvat identiteettipohdin-tana ja nähdään kannanottona ”tyttöyteen”. Väljästi tulkiten myös esteettisyyteen pyrkivä kukkamaalaus on poliittinen. Se ottaa kantaa todellisuuden ristiriitaisuuteen ja rumuuden kuvastoon vetäytymällä kauneuteen.

Laajojen tulkintamallien kautta poliitti-suus ei ole ajateltavissa yhdeksi tyyliksi tai asen-teeksi. Niin kuin surrealismin kuvasto on su-

lautunut osaksi nykymaalauksen ilmaisua, po-liittisuutta voidaan löytää hyvinkin erilaisista maalauskommenteista.

Käsitteen täsmennystä

On kuitenkin tarpeen rajata maalaustaiteen ”poliittisuus” voimakkaammin ja näin estää kä-sitteen liukeneminen ympäripyöreyteen. Vain rajaus luo merkityksen käsitteelle: jos kaikki ovat taiteilijoita, kukaan ei ole taiteilija.

Suomalainen kulttuuri sulkeutuu yksiulot-teiseen keskustelemattomuuteen. Vastaäänet eivät synnytä dialogia, vaan vaikenemisen. Suomalainen kuvataide elää neutraalisuudes-ta ja sitoutumisen puutteesta: graikan luonto-mytologiat suosta nousevine eläinhahmoi-neen ja modernismin syvälle juurtunut ”vähäs-tä enemmän” -perinne edustavat tätä varovai-suutta.

Filoso, sosiologi mukaillen voidaan sanoa, että mikään taidetta koskeva ei ole enää itsestään selvää, ei itse taide eikä sen suhde yhteiskuntaan. Ei edes taiteen suhde olemassaoloon(sa). Kuvien itsestään selvän tulvan keskellä meiltä unohtuu, että kuvan vieressä avautuu olemattomuus, poissa-olon mahdollisuus: kuolema. Adornon kriitti-sessä katsannossa yhteiskunta nielee kulttuu-rin kulutustavaraksi. Taiteen sisällölliset mer-

/

kitykset liukenevat ostettavaksi merkeiksi ja taiteen sijaan mielenkiinnon kohteeksi nou-see sitä tekevä persoona.

Adornon kriittisyys kohdistuu myös kult-tuuria itseään kohtaan. Poliittisen tarkastelu-tavan läpi nähtynä esimerkiksi renessanssi on vallankäytöllinen ilmiö: sen synnyttämä tai-de liittyy kaupunkivaltioiden valtapyrkimyk-siin ja sisältää myös väkivallan ja alistamisen pohjakaavionaan. Tässä merkityksessä taide ei muodosta ”ylevämpää” lukua eurooppalaises-sa historiassa. Siitä huolimatta voimme naut-tia renessanssimaalausten syvyyksistä ja loso-sista ulottuvuuksista. Kulttuuriin kätkeyty-vää ristiriitaisuutta emme voi kieltää.

Historiallinen tausta

Poliittisen taiteen yhteisenä nimittäjänä voi pitää pyrkimystä lähentyä yhteiskuntaa: se merkitsee selkeiden kysymysten esittämistä ihmisenä olemisesta ja maailmasta, joka sen ehdot rakentaa. Näin poliittisuus on taiteel-lisen havainnon lähtökohta ja tarkasteluta-pa paremminkin kuin taideteoksen muoto. Poliittisuus on näkökulma, joka mahdollistaa kriittisen asennoitumisen ja keskustelun. Tä-mä vuoropuhelu tapahtuu koetun todellisuu-den kanssa. Pyrkimys on kohti kokonaisval-taista losos-poliittista pohdiskelua, jonka ytimenä on arvojen tutkiminen, kuten on tähdentänyt.

Filosoan keskeisimpiä kysymyksiä on ol-lut miettiä ihmisen ja todellisuuden suhdetta, joka joutuu epätasapainoon jo tämän mietti-misen myötä. poh-ti käsitteen suhdetta todelliseen objektiin. Onko sanan tai kuvan takana yhtenevyys to-dellisuudessa? Vai ovatko käsitemaailma ja ku-vataiteemme irrallaan tavoittamatta tosiasi-oita? Onhan väitetty, ettei yhtenevyyttä ole – maailma on vain mielteemme ja ettei maalaus esitä muuta kuin itsensä.

Jos taiteilijana oleminen merkitsee häiriö-tilaa ihmisen ja todellisuuden välisessä liitos-sa, tällöin poliittinen asennoituminen taitees-sa pyrkii nostamaan tuon epävakauden teke-misen ydinkohdaksi.

Poliittisen maalauksen synnyn mahdollis-ti valistuksen kokonaisprojekti, jonka alulle laittama itsetutkiskelu huipentui

. Paradoksaalisesti kriittisyyden ja synkän fantasian yhdistelmä synnytti kestä-vämpää todellisuuskuvaa kuin ohjelmallinen realismi. Kantaaottavan maalauksen ongel-ma onkin ollut julistavuus, jossa sanoma tait-tuu yksiulotteisuuteen. maa-laa esiin poliittisen tavalla, joka luopuu välit-tömistä poliittisista merkeistä ja kiertää suorat tulkinnat. maalaussar-jassa Lokakuun . punaisen armeijakunnan tragedia saa viileän ja etäännyttävän tulkin-nan, jota leimaa ajatuksellinen moniulottei-suus.

Kysymys todellisuudesta

Kriittisen asenteen kautta törmäämme pahan ongelmaan. Usein esitetään kysymys: ”Eikö maailma ole tarpeeksi paha ilman siitä kerto-vaa taidettakin?” Kysymys heijastaa kuitenkin täydellistä epäanalyyttisyyttä ja kääntyy mie-lettömäksi lähemmän tarkastelun kautta. Ei taide lisää tai poista mitään maailmasta, pu-humattakaan siitä, että se lisäisi tai vähentäi-si pahuutta. Taide antaa meille välineen käsi-tellä todellisuutta, joka näyttäytyy aukkoina ja epäjatkuvuuksina, kuiluna joka tuijottaa tar-kastelijaansa takaisin ja vaatii tämän täydentä-vää panosta. Pahaa ei poisteta, mutta sitä ym-märretään paremmin maalarin täydentävän käden kautta.

Koska länsimaisessa kulttuurissa olemme tulleet nyt tilanteeseen, jossa porno kaikissa muodoissaan muodostaa osan arkipäivän ku-lutusta, on vakavasti otettavan taiteen raken-nuttava muulle kuin esteettiselle tirkistelyl-le tai taiteilijapersoonan poseeraukselle ylei-sölle. Taiteesta kehittyy väistämättä vastaker-tomus yleiselle ideologialle, jolloin taiteilija sanoutuu irti hyödyn ja kasvun palvelukses-ta. Taide eroaa teollisesta tuotteesta siinä, että parhaimmillaan se pettää esioletukset ja tarjo-aa jotakin yllättävää, mikä ei koskaan ole mas-satuotannon tavoite.

Adornon hengessä voi kysyä, onko esimer-kiksi ja taan-noinen esitys näkemyksellisesti sitoutunutta kannanottamista vai tuotemerkkeistettyä iro-niaa, joka kyseenalaistamisen ja kysymyksien herättämisen sijaan sulautuu ironisoimaansa lähtökohtaan? Avautuuko tuotemerkkien ja

Poliittisuusontaiteellisen

havainnonlähtökohtaja

tarkastelutapaparemminkin

kuintaideteoksenmuoto.

/

mediasta napattujen kuvien loputon jonotta-minen vain kyynisenä haukotteluna ja ymmär-tämättömänä ylimielisyytenä? Kantaaottavan taiteen uhkakuva on, että se katoaa mediavir-taan ja huuhtoutuu sen kaiken hyväksyvään arvonihilismiin.

Maailma on näyttämö ja poliittinen taitei-lija siihen osallistuva katsoja. On mahdoton-ta olla todellisuuden suora todistaja realis-min uskomusten mukaisesti, sillä maailma on meille aina välittynyt. Tiedonvälitys välit-tää meille todellisuuskuvaa ja sähköisen medi-

an uutismaailma levittäytyy ympärillemme ku-vaefekteinä. Suoran havainnoinnin estävät opi-tut katsomistapamme, joita nykypäivän taide-maalarin on tulkittava.

Kysymys kuuluu, uskaltaako taiteilija puhu-tella kysyvästi eikä ainoastaan vetäydy totea-vaan ”entä sitten” -asenteeseen. Poliittisen tai-teilijan on asetettava itsensä peliin katselijana, vastaanottajana, kuluttajana, uhrina, osallise-na ja osattomana, ennen kaikkea arvoja luova-na toimijana. Aihe on aina isompi kuin teki-jänsä: maailma. ■

Jonna Johansson: Street Dreams, , öljy-, akryyli-, alkydi- ja epoksimaalaus kankaalle, x cm. Kuvaaja Jonna Johansson.

/

Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura

eri asia kuin taidemuseo pääkaupunkiseudulla. Lapin lää-nissä on kolme taidemuseota, joiden lisäksi on Särestöniemen museo Kittilässä. Kemin taidemuseo on vanhin, se on perustettu . Lähes yhtäaikaa perustettiin Särestöniemen museo vuonna ja seuraavana vuonna () Aineen taidemuseo Tornioon sekä Ro-vaniemen taidemuseo. Taidemuseotyöllä ei siis ole Lapin läänissä kovin pitkää perinnettä. Kun vihkiäiset oli vietetty ja keskinäiset kehu-mispuheet pidetty -luvulla, tuli lama jo seuraavalla vuosikymmenellä ja sai aikaan leik-kaukset ja säästöt. Peruspalvelut tuli kunnissa säilyttää, turhuus karsia. Kaunis turhuus. Siitä oli hyvä aloittaa. Ja jatkaa ja jatkaa.

Valkoinen jälkimodernistinen Aineen tai-demuseon rakennus sulki sisäänsä komean yk-sityisesti kerätyn ja kokoel-man ja muutaman palkollisen – sen tuli riittä-män. Torniossa taiteella oli ollut sijansa maja-talossa, tulihan se taidemuseoon Tornion Kau-punginhotellista, mutta sillä ei ollut juuri ar-voa, merkitystä kuntapäättäjille. Taideteos on koriste ja taidemuseo prestiisitila, jossa on hy-vä pitää juhlapuheita, jakaa kunniamerkkejä. Kohottaa malja kunta- ja rajayhteistyölle, jos-kus kepeästi vaikka keväälle. Taiteelle?

Taidemuseoiden toimintaan kohdistuu eri-laisia intressejä. Taiteen ammattilaisilla on eri-laiset vaatimukset ja odotukset kuin turisteilla tai kouluilla. Kuntatalous edellyttää tuottoa: kävijöitä ja pääsylipputuloja. Myös museon si-

sällä voi olla erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka museon pitäisi toimia. Ollaanko taiteen aka-teemisia vaalijoita: pidetäänkö rakennusta py-hänä taiteen temppelinä ja tilan käyttöä vain näyttelyihin sopivana vai korostetaanko toi-minnassa sekä sisällön että tilojen avaamista kaikkien käyttöön.

Taidemuseon merkitystä ja tuloksellisuut-ta on alettu mittaamaan sen omista lähtökoh-dista vierailla kriteereillä ja arvoilla: on osa-vuosikatsauksia ja monenlaista mittareita se-kä kriittisiä menestystekijöitä. Raportointia on tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa, vaikka, jotta jotain oikeasti mitattaisiin, voi-si lähin mittari olla vuoden päässä. Kun tai-demuseotoimintaa arvioidaan liike-elämästä tuoduilla mittareilla, talous painottuu ja mää-rälliset mittarit ovat ensisijaisia. Paljonko kä-vijöitä? Montako opastusta, montako erikois-ryhmää? Pääsylipputulot? Tilavuokrat? Audi-torion käyttökerrat?

Taidemuseokäynti halutaan myös tuotteis-taa: osta valmis paketti, täytätkö tai vuo-taa? Tilaa juhlakäynti taidemuseoon. Lopuksi leivoskahvit tai jäätelöpuikot. Välissä vähän draamaopastusta, kevyesti ja kivasti niin, ett-et pitkästy.

Taidekasvatuksella tulevaisuuteen

Sinnikkäästi Aineen taidemuseo jatkaa toimin-taansa. Toimintamme merkitystä ja olemassa-olon oikeutta on yhä uudelleen ja uudelleen

/

Antti Ojala: Kynämies, , tempera- ja öljymaalaus kankaalle, x cm. Kuvaaja Seyyar Nasretdin.

/

Tehdääntaidekasvatus-

projekteja,joillapyritään

ehkäisemäänsyrjäytymis-

tä,vahvistamaanalueellis-

taidentiteettiä,luomaan

yhteisöllisyyttä,kotoutta-

maan,tarjoamaanosallis-

tumismahdollisuuksia.

perusteltu ja määritelty, nyt jo vuotta. Tai-teen itseisarvoisuudesta ei uskalla puhua. Täs-tä näkökulmasta, täällä ja tämänlaisessa kunta-kulttuurissa, taide muuttuu koriste-esineek-si ja taidemuseo komeiksi puitteiksi, juhlati-laksi ja pienen eliitin kokoontumispaikaksi. Taidemuseossa muutama asiantuntija ja asi-aan vihkiytynyt keskustelee vakavasti ja oi-kein käsittein taiteesta. Keskusteluissa viita-taan vain taiteeseen.

Tässä taidemuseossa, täällä Torniossa mi-nulle on tullut taidemuseotyössä kokoelmi-en hoidon ja näyttelyiden järjestämisen lisäk-si keskeiseksi, ehkäpä tärkeimmäksi tehtäväk-si taidekasvatustyö. Toisaalla olisi voinut olla toisin. Taidekasvatuksen kautta taiteella on välineellinen arvo. Taidekasvatuksessa pohdi-taan ja tehdään monenlaisia asioita, joilla on positiivisia vaikutuksia ja käyttöä, vaikka tai-de ei tällöin elä omaa elämäänsä. Taiteen kaut-ta pohditaan välillä taiteen omia kysymyksiä, opetellaan uusia tekniikoita, mietitään som-mittelua ja tutustutaan värioppiin. Suurin taustalla oleva pohdinnan kohde taitaa kui-tenkin olla, mitä on olla ihminen.

Tehdään taidekasvatusprojekteja, joilla py-ritään ehkäisemään syrjäytymistä, vahvista-maan alueellista identiteettiä, luomaan yhtei-söllisyyttä, kotouttamaan, tarjoamaan osal-listumismahdollisuuksia. Projekteilla taidemu-seo yrittää myös muuttaa kävijärakennettaan, ts. laajentaa sitä. Tiedetään, että pääosa asiak-kaista on koulutettuja keski-ikäisiä naisia – poikia ja nuoria miehiä taidemuseo ei juuri kiinnosta. On monenlaisia pieniä ei-kävijäryh-miä: työttömiä, kotiäitejä, maahanmuuttajia, syrjäytymisuhan alla olevia, tavallisia työtä-tekeviä ihmisiä, joilla on oikeus taidemuseopal-

veluihin. Taidemuseot kuuluvat kaikille. Mu-seo edustaa vain osaa yhteisön ihmisistä. Suu-rin osa kokee, ettei heillä ole mitään sanotta-vaa tai vaikutusta siihen maailmaan, jota taide-museo edustaa. Koska museoilla olisi mahdolli-suus ja sosiaalinen tilaus tehdä näkyviksi erilai-sia ryhmiä ja identiteettejä, niillä on aina ollut valta myös häivyttää ja vaientaa.

Museo voisi edistää sosiaalista tasavertai-suutta ja olla yhdenvertaisten mahdollisuuksi-en ja merkitysten synnyttämisen paikka.

Taide on ensisijaisesti taidetta

Taidemuseon asiakaspohjan laajentaminen on mielestäni tärkeä tehtävä. Myös laki ja kansain-väliset sopimukset velvoittavat huomioimaan ihmisten yhdenvertaisuuden.

Mutta rehellisesti sanottuna joskus tulee ähky ja uupumus: tuntuu kuin taiteella yritet-täisiin ratkaista kaikki ongelmat ja asiat. Tai-teen kaikkivoipaisuuteen uskotaan laajasti. Taiteen halutaan taittuvan välineeksi yhteen jos toiseenkin asiaan. Toisaalta tietysti on kyse rahoituksesta: erilaisiin projekteihin on mah-dollisuus saada ulkopuolista rahoitusta ja ra-hoituksella projektityöntekijöitä, monenlaista toimintaa ja vilkkautta taidemuseoon.

Tämän kaiken vastakohtana ovat taiteen vapauden ja itseisarvoisuuden korostaminen sekä taiteilijan itseilmaisun painottaminen: nämä modernistiseen taidemaailmaan liitty-vät asiat näyttäytyvät jotenkin erillisenä arjen käytännöistä ja nykyajan taidemuseotyöstä. Mutta taide on ensisijaisesti taidetta, vaikka se taipuu moneksi ja moneen, sitä ei saa ruotuun ja komentoon, vaikka kuinka yrittäisi. ■

/

Bildkonstnär Carolus Enckell

”Först det belysta,sedan ljus från alla hålloch sist är tavlan själva ljuskällan.”

uppdelar min far sitt eget konstnärskap. Själv är jag benägen att dela upp det i två perioder. Hans tidiga måleri, ett färgmässigt brutet valörmå-leri, påverkat av nsk expressionism, och , men också -talets ström-ningar inom franskt måleri. Främst då men också måleri.

Själv kom han i kontakt med detta måle-ri under en resa till Paris i mitten på -talet. Eer denna resa utvecklade min far sitt må-leri mot ett tydligare formellt uttryck. Det kan tolkas som ett slags volymaktig plastici-tet. Och just i detta sammanhang hänvisar han till Derain och Picasso och kallar den skulptu-rala formanvändningen i deras måleri för ”den stora formen”.

”Den stora formen” var ett sätt att återföra klassiska kvaliteter till motivet. Man separera-de motiv från bakgrund, samtidigt som man medvetet förstorade motivets dimensioner på ett sätt där de plastiska och voluminösa egen-skaperna accentuerades, ibland till den grad att det verkade som om motivet ville tränga ut ur sin ram. ”Den stora formen” handlar egent-ligen om att stilisera och geometrisera bildut-trycket. Torger driver inte denna attityd sär-skilt långt men man ser tydligt, att han strävat till att avkläda motivet dess dekorativa detaljer och att det är de kroppsliga egenskaperna hos motivet som gäller.

Under -talet blir färgen och ljuset som uppbärare av motivet det centrala innehållet i Torgers måleri. Denna andra period i hans må-

leri kännetecknas av ett lustfyllt och mer sinn-ligt förhållande till sitt motiv främst hans hu-vudmotiv människan. Kompositionellt sö-ker han den för motivet mest naturliga plat-sen på duken, oast så att både ljus och motiv är sett rakt framifrån. Senare försvinner också linjen och den konstruerade djupverkan och istället får hans måleri en ny abstraktionsnivå, det för impressionismen betecknande ytmåle-riet där färgerna placeras som äckar bredvid varandra.

Metoden går ut på att sönderdela färgytan till ett antal olika färgäckar som sedan blan-das i ögat till färg som ljus. Denna s.k. optiska blandning har som målsättning att skapa illu-sionen av immaterialitet.

Färgintrycket blir luigt och voluminöst och på samma gång berövas föremålen deras fysikalitet. Detta är ett sätt för konstnären att måla motivet som ljus istället för att understäl-la motivet för ljus. M.a.o. ljuset har ingen rikt-ning. Ljus och skugga ses som två sinsemellan olika färger. Förgrund och bakgrund blir lik-värdiga och det kompositionella försvinner.

Det är fascinationen inför det ljus som om-ger och reekteras ur hans motiv som nu är målningarnas innehåll. Han ärmar sig med-vetet allt mer från motivets fysikalitet och på-står vilja leva sig in i motivets själ. Allt är upp-byggt av ljus, allt strålar ljus.

Torgers motivval är i huvudsak desam-ma som är typiska för den klassiska konsten. Figur, stilleben, och landskap. Mest känd blev han dock genom sina impressionistiska land-skap och nakenmodeller, som nog kan påstås ha ett släktskap med måleri. De målade under några år i samma ateljé. Hans porträtt och personmålningar

/

ck aldrig den uppskattning han väntade sig och han upplevde detta som koniktfyllt ef-tersom han ansåg sig främst vara en skildra-re av människan. Själv är jag benägen att hål-la med honom.

Det är nog som tolkare av människan som hans målningar är som bäst. Hans människo-studier är inte porträtt i ordets konventionel-la betydelse utan beskrivningar av den mänskli-

ga själen, ett försök att nå det allmänmänskliga.Porträtten innehåller ett speciellt register

av psykologiska kvaliteter. Om de inte visar fram melankoli eller sorgmod så är det hans resignerade erotiserande blick som iakttar sin modell som en livsgivande skönhet. Den långa serien av självporträtt från olika perio-der av hans liv är en existentiell berättelse om livets förgänglighet. ■

Torger Enckell: Modell, ,

oljemålning på duk.

/

minnen av min far, såsom jag vill komma ihåg honom och som varit grundläggande för mig och min uppfattning om honom som konstnär.

En försommardag på Sunnanå, vår gård i Kimito. Jag har just vaknat på samma vind där också min syster bodde. Det var en solig mor-gon och jag tittade ut genom fönstret. Himlen var blå och små tunna moln seglade lätt på den. Svalorna gled fram och tillbaka till sitt bo un-der takåsen. Jag tittade upp och såg himlens blå genomskinlighet – hur molnen reekte-rade morgonljuset och hur svalorna ög kvit-trande omkring som om de var speciellt glada denna morgon.

Jag tittade igen ut genom fönstret. Denna gång ner på gården. Där satt min far ute på än-gen och målade. Ängen var full av blommande maskrosor. Hans ansikte var rofyllt och själs-ligt. Hans blick rörde sig från pannån han må-lade på, till ängen. Och från ängen till pannån. Det var tydligt att han var ett med sitt motiv i denna morgonfrid.

En annan gång på samma vind där han ock-så hade sin ateljé, kunde jag inte låta bli att en gång smygtitta genom nyckelhålet på vad han sysslade med där inne eersom det var förbju-det att störa honom då han arbetade. Framför mig såg jag vår granne Lilian sitta på en stol, halvnaken med bara bröst, händerna framför sig, och ett äpple i den högra handen. Snett framför mig satt min far med en duk framför sig. Sakta mätte han med penseln och placera-

de små färgäckar på duken här och där. Själv förstod jag inte då att han långsamt utan en egentlig plan, var sysselsatt med att fylla du-ken med färg och ljus såsom han intuitivt upp-levde det i detta motiv. Själv var jag mest upp-tagen av modellens nakenhet såsom den up-penbarade sig för en yngling i sin tidigaste pu-bertet.

I allmänhet var min far, då han inte målade, en notorisk pessimist. Därför har dessa min-nen en speciell betydelse för mig. När jag nu eeråt tänker på dem blir det klart att konsten och i synnerhet dessa hans senare ljusmåln-ingar kom att återspegla en annan sida av honom, en slags reserverad idealism. Ett lyckotillstånd där människan, hennes sinnen och naturen lever i ett ohierarkiskt förhållan-de tillsammans. En ljusets demokrati där allt synligt är underställt samma lagar oberoende av om motivet är en människa, askor eller ett landskap.

Ljuset som far under sitt senare liv hela ti-den återvände till representerade för honom en altruistisk sanning; iakttagandet av ljuset och dess lagbundenheter, trodde han, lär oss att förstå och växa som människor och själsli-ga varelser. Men vad jag såg då jag iakttog min far i arbete var inte hans besatthet inför lju-set utan det som antagligen grep honom; att hans seende blev till handling och att han bå-de upplevde och tänkte då han målade. Hans seende fördjupades i måleriet och blev fritt från vardagens skymmande konventioner. ■

” .”

” .”

Bildkonstnär Carolus Enckell

/

: =

Kirjailija, kuvataiteilija Kiba Lumberg

on näky-vissä ratkaiseva muutos: voiko tulevaisuudes-sa tehdä taidetta? Taiteesta on tullut kilpai-lu, kujanjuoksu paikasta auringossa eli julki-suudesta ja tietysti siitä, että teokset menisi-vät kaupaksi.

Taiteen kentälle on syntynyt uusi ammatti taiteilijan ja eri gallerioiden ja museoiden vä-lille. Tämä taiteen asiantuntija saa kruunun päähänsä taiteen ja kulttuurin esittämisestä ul-komailla. Tästä on alkanut kilpailu, kovien ar-vojen ihannointi: taiteilijoita lajitellaan karsin-tavaiheessa iän, ulkonäön ja sukupuolen perus-teella, jopa toisiaan vastaan. Entä nyt kun kult-tuurin tukia on lisätty? Rahat valuvat välipor-taan toimitsijoiden taskuun, kun taiteilijoilla on paikka alihankkijoina. Toimitsijat nokki-vat taiteen ruumiista pala palalta: taiteen ym-pärillä on aina pyörinyt eri sortin onnen onki-joita kahmien elämänsä sisältöä taiteilijoitten surkeudesta tai glamourista.

Mikä on taiteen tehtävä nyt? Se on tai-teilijoitten harteilla – väliin tulleet toimitsi-jat asiantuntijakruunuineen häipyvät sen mu-kaan, kun rahahanat, valtion sampot alkavat ehtyä tai pienentyä. Tärkeimpiä ovat he, jot-ka aidosti välittävät taiteen tulevaisuudesta, sen kehittämisestä ja sivistävästä vaikutukses-ta. He ovat taiteilijoiden kanssa rinta rinnan, muutoksistakin selviten ja uusiin haasteisiin rohkeudella tarttuen. Taiteella on aina paikka jokaisen maan kulttuurissa, se tuo eri kansalli-suuksia yhteen. Taiteilijoitten omat kontaktit Suomessa ja ulkomailla ovat tätä kulttuurin moninaista ja mielenkiintoista sarkaa.

Eri taidejärjestöjen ja toimijoiden sekä tai-teilijoitten pitää vaalia oikeuksiaan ja taistel-la niiden puolesta. Taiteilijoiden asema on en-

sisijaisen tärkeä numero yksi. On huolestutta-vaa, että kun taiteen asiantuntijoiksi ja kuraat-toreiksi voi kuka tahansa nimetä itsensä. Olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, kuka taidetta vie ulkomaille ja tuo taidetta Suomeen. Aina joku maksaa: ketkä saavat rahansa tai ovat asi-antuntijoita.

Miten taiteilijoitten asema ja työskente-lymahdollisuudet olisi turvattava tässä maas-sa? Eikö olisi taiteilijallakin oikeus saada eu-roja taskuunsa ja edellytyksiä työolojensa pa-rantamiseen, tiloja ja välineitä? Taiteilijat työl-listävät eri alojen ihmisiä taiteen kentällä, mu-seoissa ja gallerioissa, tutkimuslaitoksissa, me-diassa ja yrityksissä. Valitettavan usein taitei-lija on hattu kourassa kynnyksellä, pää ja kat-se alas luotuina. Niin ei saisi olla eikä saa ol-la, vaan osaajat taiteen kentällä voivat yhteis-työssä luoda ja tehdä Suomea taiteen ja kult-tuurin alalla tunnetuksi maailmalla eri toimi-joiden kanssa: ne voivat tuoda taiteen lähelle kansaa – taide kuuluu kaikille.

Osa meistä tietää, niille jotka eivät tie-dä tiedoksi, että taiteellinen työ ja poikkitai-teellisena taiteilijana toimiminen, uurastami-nen, on pitkäjännitteistä puuhaa. Aika ajoin hermopaineet ovat sietämättömät ja siksi stressinsietokyky yli äärirajojen on suotavaa. Valokeiloissa oleminen on vain taiteelliseen työhön liittyvää, se tulee siinä mukana. Se et-tä uurastaa ja uskoo siihen, mitä tekee, on jat-kuva haaste. Taiteilijallekin karttuu ikää ja am-matillista taitoa kehittyy eli taiteilija on aina taiteilija ja työskentelee niin pitkään kun jak-saa, kykenee ja voi. Taiteilijan työ on elämän pituinen pesti ja ura, siksi sanonkin: me kuo-lemme mutta työmme eivät kuole ne jatkavat elämäänsä tuleville sukupolville. ■

=

/

Anne Rossi: Viesti, , öljymaalaus kankaalle, x cm. Kuvaaja Anne Rossi.

/

���������������������������������������������������������������������������������

��������������������������������������������������������������������������������������

�������������������������������

��������������������������������������������������������������������������������������

�������������������������������������������������

�����������������������������������������

����������������������������������������

�������������������

�����

��������������������

�������������������������

���������

/

���������� ����������������������

�����

�����

����� ��������������������

����� ��������������

����� ����������������������

���������������������

����� ���������������������������

���� ������� ����������

���������

�������������������������������� ��

������������

��������

����� ���������������������������� ����������������������������

����� �������������������� �����

���� ����� �������������������

����� ����������������

�����

�������� ���������������

���� ������� ���

�������������

���������������� �

���������

�������

����� ������������������������������

����� ������������ ����������������

��������������������������������������� ���������� ��������������� ����������������������������� ��������� ��������� �������������� ��� �������������� ��������������������� ������������ ������������������������������

������������������������������������

����������������������������������������������

/ /

/

�����������������������������������

�����������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

���������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

������������������������������������������������������

�����

�������������������������������������������

�������������

�����������������������

/

Vuonna ilmestyy helmikuus sa, kesäkuussa ja lokakuussa. Maaliskuussa julkaistiin li-säksi erikoisnumero. Vuoden tilaus astuu voi-maan, kun olet maksanut vuosi ker ran hin nan euroa Taidemaalariliiton tilille – . Mak sun viestiksi merkintä ”Taidemaalaus”, ti laa jan nimi ja leh-den toimitusosoite (katuosoite ja postinumero ja -toimi-paikka). Postitus kuuluu tilaushintaan.

Taidemaalariliiton jäsenet saavat lehden automaattisesti. Lehti sisältyy jäsenmaksuun.

Vanhoja numeroita voi tilata osoit-teesta taidemaalaus@artists. . Lehdet maksavat euroa + postituskulut.

on Taidemaalariliiton julkaisema yleis-tajuinen taidelehti. Uusi lehti sai kiinnostuneen vastaan-oton jo ensimmäisenä ilmestymisvuonnaan . Kirjoit-tajamme ovat kuvataiteilijoita ja uskomme, että juuri tai-teilijanäkökulma tekee lehdestä tuoreen ja kiinnostavan. Taidemaalariliitto on taidemaalareiden valtakunnalli-nen järjestö, joka toimii kuvataiteen edistämiseksi ja ku-vataiteilijoiden aseman parantamiseksi.

Eliel Aspelin -palkinto 2008 on myönnetty Marjatta Hanhijoelle taidekirjasta Nähty Sett Seen.

Tiedustelut: Marjatta Hanhijoki, www.marjattahanhijoki.netpuhelin 040 7394 437, sähköposti marjatta.hanhijoki@kolumbus.fi

Etsi

kok

emuk

sist

a el

ämän

viis

autt

a, 2

005

/

/

Aikataulu / ilmestyy lokakuussa. Ilmoitusaineistot ..

Lehden julkaisija Taidemaalariliitto Erottajankatu , sisäpiha, Helsinki puhelin , faksi kotisivu http://www.painters.

Painos kpl Ilmoitukset Marina Zitting, puhelin (to–pe – ) sähköposti taidemaalaus@artists.fiAineistot sähköposti taidemaalaus@gmail.com (isot tiedostot, kuvat jne.)

Kotisivut http://www.painters.fi/tmjulkaisu.html http://issuu.com/taidemaalaus/docs/taidemaalaus__ http://www.facebook.com > Taidemaalaus-ryhmä

��������������������������������������������������������������������������������������������

�������������������������

��������������������������

Taidemaalariliiton-vuotisjuhlanäyttelyAmos Andersonin taidemuseolla(Yrjönkatu , Helsinki)

.. – ..

Petri Ala-MaunusTuula Anttonen

Kaisu AroStig BaumgartnerCarolus Enckell

Bo HaglundRaija HeikkiläTapani HyypiäTeemu Kangas

Haruka KashimaMarikka KiirikoffJouko KorkeasaariPetri MakkonenHeikki MarilaJaakko Mattila

Mauno MecklinTommi Mäkelä

Tuomas MäntynenAntti Ojala

Reija Palo-OjaSilja RantanenJenny Renlund

Vaula SiiskonenArvo SummanenMilla Toivanen

Pauliina Turakka-PurhonenKristiina Uusitalo

Anna-Leena Vilhunen

Muita Taidemaalariliiton juhlavuoden tapahtumia:

Raili Tang, Anita Snellman ja Marjukka Paunilaavasivat juhlavuoden näyttelyllä tm.galleriassa . – ..

Onko taiteella itseisarvoa?Seminaari Amos Andersonin taidemuseolla ..

Taiteiden yön paneelikeskustelu väristä tm.galleriassa ..

Maalari maalaa -tapahtuma . – .. Ruttopuistossa (Helsinki)

Avaj

aise

t .

.

. K

uvaa

ja E

mili

a Rüf

.