Tampere ja MiskolcYstävyyskaupungit - ystävyysyliopistot

Tenho TakaloTAMPERE

Suomalaiset yliopistot 1640-2004

1640 Turkuun perustetaan ensimmäinen suomalainen yliopisto

1828 Yliopisto siirretään Turusta Helsinkiin

1908 Teknillinen korkeakoulu perustetaan Helsinkiin

1917 Åbo Akademi

1920 Turun yliopisto

1921-1960 Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulutRuotsinkielinen kauppakorkeakoulu, Eläinlääketieteellinen korkeakoulu, Oulun yliopisto

1960-luku Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen korkeakoulu, Vaasan yliopisto, Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu

1970-luku Joensuun yliopisto, Kuopion yliopisto, Lapin yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia, Sibelius -Akatemia

Hajautettu korkeakouluopetus

Suomen korkeakouluopetuksen hallinnollinen ja maantieteellinen hajauttaminen 1970-luvulla.

Vuonna 1990 perustetaan teknillinen sektori.

Avainsanat vuonna 2004: subsidiariteetti, deregulointi, tulosjohtaminen sekä yhteistyöympäröivän yhteiskunnan jatalouselämän kanssa

Suomen korkeakouluopetus 2004

Yliopistojen sivutoimipisteet

Ammattikorkeakoulut

Yliopistojen pääpaikat

Opiskelijat opintoaloittain

Opetusministeriön päätöksen seurauksena teknillisten ja luonnontieteellisten alojen opiske-lijamäärät ovat kasvaneet.

Opetus yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla aloilla on kustannus-tehokasta (siihen tarvitaan vain „leuka ja liitu”).

Vuodesta 1980 lähtien on opettajakoulutus ollut yliopistotasoista.

Suht. pienten opiskelijamäärien takia taideyliopistot ovat erityisen korkeatasoisia ja kilpailu on kova.

0

5000

10000

15000

20000

25000

30000

35000

40000

Teknillis

et tie

teena

lat

Human

reso

urce

Luon

nonti

eteet

Talousti

eteet

Kasva

tustie

teet

Yhteis

kunta

tietee

t

Oikeus

tiede

Maata

lousti

ede

Lääk

etied

e

Terve

ystie

de

Hammaslä

äketi

ede

Psyko

logia

Uskon

totied

e

Liiku

ntatie

de

Eläinlä

äketi

ede

Farmak

ologia

Sovell

etut ta

iteet

Musiik

kitied

e

Teatte

ritied

e

Kuvata

ide

Opiskelijat (1981)

Opiskelijat (1991)

Opiskelijat (2001)

Korkeakouluopiskelijat Suomessa 1950-2002

0

20000

40000

60000

80000

100000

120000

140000

160000

180000

Yliopistot 2004

4213

15829

4976 6021

719614189

27151

24698 5331

64128

Suomalaiset korkeakoulutuksen klusterit

Pääkaupunkiseutu on maan suurin korkeakoulu-opetuksen keskittymä, seuraavana on Tampere, kolmannella sijalla Turku.

Tampereen korkeakoulut

0

5000

10000

15000

20000

25000

30000

35000

40000

1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2003

Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakouluTampereen yliopisto Tampereen teknillinen korkeakoulu

Yliopistojen tehtävänä on antaa korkeinta opetusta ja harjoittaa vapaata tieteellistä tutkimusta,

kun taas ammattikorkeakoulujen tavoitteena on kouluttaa työelämään orientoituneita asiantuntijoita.

Suomi on juuri saanut uuden yliopistolain, jossa määritellään yliopistoille myös ns. ”kolmas tehtävä” eli yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan ja talouselämän kanssa.

Ammattikorkeakoulujen osalta tämä tehtävä määriteltiin lailla jo 1990, kun ammattikorkeakoulut Suomeen perustettiin. Tampereen teknillisen yliopiston vierellä ja läheisessä yhteistyössä yliopiston kanssa toimii oma ”Technology Park”. (Hermia ), joka avustaa yrityksen perustamisessa, tarjoaa uusille yrityksille edullisia toimitiloja, avustaa innovaatioiden kehittämisessä tuotteiksi. Tampereen yliopiston lääketieteellistä tiedekuntaa lähellä on puolestaan Lääketieteellisen teknologian instituutti (IMT), jonka tukena on myös teknillinen yliopisto. Valtaosa IMT:n toiminnasta on alueen sairaaloille tehtäviä rutiinitestejä, mutta laitos vastaa myös bioteknologian maisterikoulutuksesta ja laajasta ulkopuolisella rahoituksella toteutetusta lääketieteellisestä perustutkimuksesta.

Tampereella tämä ”3. tehtävä” näkyy mm. siten, että Tampereen neljä korkeakoulua (2 yliopistoa ja 2 ammattikorkeakoulua) ovat pyrkimässä läheisempään yhteistyöhön, vuonna 2003 ne mm. laativat ensimmäisenä Suomessa yhteisen aluestrategian.

Suomalaisen korkeakoulutuksen ja erityisesti yliopistokoulutuksen haasteita:

Joka yliopistolla on ”lippulaivanaan” 1-2 (tai useampia) englanninkielistä maisteriohjelmaa, mutta kestävää rahoitusmallia ohjelmien toteutukselle ei ole. Ensimmäinen asia olisi päättää lukukausimaksuista EU-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Vain arvailujen varassa sen sijaan on, mitä tapahtuu lukukausimaksujen säätämisen jälkeen, oliko opintojen maksuttomuus sittenkin ainoa syy tulla Suomeen.

Suomalainen korkeakoulutus ei tosiasiassa enää laajene, vaikka joka vuosi yliopistojen ulkopuolelle jää vuosittain n. 60 % hakijoista. Kysymys on nimenomaan yliopistokoulutuksen ylisuuresta suosiosta, jota ei ole saatu puretuksi. Ongelma ei ole opiskelijavalinnan tehottomuudessa.

Opetusministeriön toteuttama korkeakoulujen johtamisjärjestelmä on lievässä kriisissä. Yleisesti hyväksytty periaate on, että yliopistot eivät voi mennä konkurssiin. Jos joku yliopisto ei saavuta tavoitteitaan, puuttuvat määrärahat kompensoidaan muilla tavoin. Johtamisjärjestelmä ”vuotaa” niiden mielestä, jotka pyrkivät saavuttamaan tuloksensa, mutta tulosohjausta ei viedä loppuun asti niiden osalta, jotka eivät tulostaan saavuta.

Akateeminen työllisyys voi romahtaa aloilla, joilla kilpailukykyistä tarjontaa on riittävästi globaaleilla markkinoilla.

On syytä pohtia, onko 3. asteen opetuksen kehittäminen todella avain tuottavuuteen. 1950-luvun lopussa Suomen korkeakouluissa opiskeli 30000 opiskelijaa, vuonna 2004 yht. 175000 eli opiskelijamäärä on kasvanut yli viisinkertaiseksi. Kärsiikö koulutus inflaation, jos maisteri työskentelee tehtävissä, joissa ylioppilastutkinto tai vastaava olisi riittävä?

Lisääkö julkisin vaaroin ylläpidetty opetus epätasa-arvoa yhteiskunnassa, jos kaikki sosiaaliryhmät eivät hakeudu yhtä suuressa määrin koulutukseen erityisesti silloin, kun koulutus kustannetaan julkisin varoin?

Pitkällä aikavälillä globalisaation kielteiset vaikutukset voivat vaikuttaa valtiontalouteen tavalla, jota ei ole osattu ennakoida, mikä osaltaan vaikuttaa yliopistojen talouteen.

Ystävyyskaupungit – ystävyyssyliopistot, onko se mahdollinen ajatuskulku?

Yliopistojen kolmannen tehtävän näkökulmasta yhteistyö ja tasaveroinen vuorovaikutus on elintärkeää. Joka tapauksessa tarvitaan kolme toimijaa: kaupunki (eli alueellinen itsehallinto, aluepolitiikka, ja valtakunnalliset kehittämisohjelmat), yritykset ja yliopisto tai korkeakoulu. Ilman tätä ”pyhää kolminaisuutta” Tampere ei voisi olla esim. eräs Nokia -yhtiön tuotekehittelyn keskeinen sijoituspaikka.

Korkeakoulujen ja ympäristön vuorovaikutuksessa on pyrittävä aitoon yhteistyöhön. Kansainvälisissä tutkimuksissa puhutaan kielteisenä esimerkkinä ”varuskunta vaikutuksesta”. Tällä viitataan siihen, että yliopiston henkilökunnan palkat ja opiskelijoiden elantokustannuksiinsa käyttämät rahavirrat vaikuttavat myönteisesti yliopiston sijaintipaikkakunnan talouteen, mutta muuta vaikutusta yliopistolla tai korkeakoululla ei ole sijaintipaikkauntansa yritystoimintaan, yritysten kilpailukykyyn tai vaikkapa kulttuurielämään.

Toisaalta on muistettava, että esim. IT -sektorin työpaikkoja ja yrityksiä on ollut helppo luoda. ”Tuotteen” (ohjelmiston) kehittämiseen kulunut aika on ollut suhteellisen lyhyt. Ja jos yrityksen elinkaari on ollut lyhyt, osaaminen on voitu siirtää toiseen yritykseen vaivattomasti. Varsinaisen tuotannon ulkopuolella tämä on merkinnyt vain sitä, että suunnittelija siirtyy yrityksestä toiseen ja yritysostoissa vain tuotettujen ohjelmistojen omistus on vaihtunut. Varsin virtuaalista!

Perinteisillä teollisuudenaloilla kaikki on käynyt toisin, ja tulee käymään toisin esim. bioteknologian alueella, josta on ajateltu seuraavaa ”suurta harppausta” Suomen taloudelle ja osaamiselle. Suunnittelu- tai tuotekehittelykustannukset ovat osoittautuneet huomattavan suuriksi, ja ennen kaikkea aikaperspektiivi on huomattavasti pitempi kuin IT -alalla. Lisäksi tuotekehittelyssä on varauduttava umpikujiin, jotka usean vuoden tuotekehittelyn jälkeenkään eivät johda tieteelliseen läpimurtoon tai taloudellisesti kannattaviin tuloksiin.

En riittävästi tunne unkarilaista järjestelmää, jotta voisin arvioida, mitä voisimme tehdä yhdessä tämän ”kolmannen tehtävän” näkökulmasta. Enkä ole itse sellaisessa roolissa tai asemassa, että voisin olennaisesti vaikuttaa päätöksentekoon. Seuraavasas kuitenkin muutamia näkökohtia:

Periaatteessa yhteistyö on mahdollista, mutta, aika on osittain ajanut bilateraalisen yhteistyön ohi, verkostoituminen ei edellytä muodollisia sopimuksia.

Laitokset ja instituutit tekevät tänään yhteistyötä. Frame agreement – ei enää ole työkaluna tärkeä. Laitoksia voidaan ohjata oikeiden partnerien luo, mutta olennaiseksi seikaksi on noussut molemminpuolinen intressi, molemminpuolinen kiinnostus.

Tänä päivänä huippuosaaminen vaatii useiden tahojen yhteistyötä. Tieteenalan edustajat tietävät parhaiten, mitä haluavat ja tietävät parhaiten, missä tehdään heidän kannaltaan mielenkiintoista työtä.

Miten siis kehittäisimme yhteistyötä?

Lisätään vuorovaikutusta niiden alojen kesken, jotka ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Yhteistyö ei synny sanelemalla, vaan selvittämällä kiinnostuksen kohteet. Kysymys ensi vaiheessa on

vierailujen organisoinnista ja niiden rahoituksesta. Yliopiston oma panostus on olennainen seikka, mutta esim. kaupungin myötämielinen suhtautuminen

voisi myös auttaa. EU-tuki on syytä hyödyntää täysimääräisenä, tästä syystä esim. Sokrates/Erasmus -ohjelman

opettajavaihtoa olisi syytä hyödyntää. Valitettavasti tässä suhteessa olemme hiukan myöhässä, sillä laitoksella voi olla vain rajallinen määrä

partnereita. Saturaatiopiste on monilla aloilla saavutettu. Yhteistyöaloilla tarvitaan englanninkielistä opetusta, lisäksi tarvitaan molemmin puolin vaihto-

opiskelijoille suunnattua ao. maan kielen ja kulttuurin opetusta. On muistettava, että tutkimusyhteistyö luo opetusyhteistyötä ja päinvastoin, on periaatteessa sama,

kumpi vaihtoehto valitaan. Tarvitaan – riittävässä määrin – sekä optimismia että realismia. Ennen kaikkea tarvitaan yhteinen

inressi ja yhteiset tavoitteet. Jos näitä ei ole, ei kestävää yhteistyötäkään synny. Tärkeintä kuitenkin on muistaa, että aina voi oppia toisltaan: ottaa käyttöön hyvät esimerkit ja välttää

huonoja kokemuksia.

Mire van szükségünk?

Optimizmusra és bizonyos realizmusra!

Mindenekelőtt szükségünk van közös érdekre, közös célra. Nélkülük nem lehet tartós együttműködést teremteni.

Végül, mindig lehet egymástól tanulni: jó példákat követni, rossz tapasztalatokat kikerülni.

Intézünk-e találkozást? – Ha igen, hol, hogyan és mikor?