tavoite - hislitopettajat.hislit.fi/wp-content/uploads/2018/11/21... · venäläistämiskaudet...

3
Monilukutaidot ja tutkiva ote historian opetuksessa 21 TAVOITE Opintokokonaisuuden (7.lk) tavoitteena on tarkastella Suomen taiteen kultakautta oppiainerajoja ylittäen (HI, KU, MU) ja monipuolisesti eri työtapoja käyttäen. Pro- jektissa oppilaat valitsevat itselleen taiteen kultakauden taideteoksen ja työstävät sitä kahdella eri tavalla: kuva- taiteessa kuvankäsittelyn keinoin teokseen liitetään jokin nykyajan esine ja teos tuodaan tähän päivään. Historiassa samaa maalausta muokataan liittämällä siihen kyseiseen aikakauteen liittyvä huomio tai fakta, ei kuitenkaan var- sinaisesti meemi. Lisäksi historian tehtävänannossa etsi- tään vastauksia annettuihin kysymyksiin ja harjoitellaan laajempaa pohdintaa sekä tiedon soveltamista. Tavoitteena on seuraavien historian taitojen harjaan- nuttaminen: kuvalukutaidon kehittäminen, tarkoituksen- mukaisen tiedon hakeminen eri lähteistä, tulkinnan ja tiedon tuottaminen, tiedon soveltaminen, historiallisen ajattelun taitojen kehittäminen sekä pitkäjänteinen ja huo- lellinen työskentely. Lisäksi TVT-taitojen harjoittaminen on tärkeä osa opintokokonaisuutta. Oppilaiden tulee myös hahmottaa seuraavia historian sisältöjä: taiteen kultakausi, venäläistämiskaudet (sortokaudet) ja niiden merkitys Suo- melle ja suomalaisille, nationalismi aatteena ja nationalis- min ilmeneminen kultakauden taiteessa sekä kulttuurin merkitys identiteetin rakentamisessa. Musiikissa tavoitteena on ymmärtää taiteen kultakauden laajempi vaikutus suomalaisessa kulttuurissa. Projektin laajentaminen esimerkiksi äidinkielen oppiaineeseen an- taa mahdollisuuden entistä kokonaisvaltaisempiin tulkin- toihin ja laajempaan oppiainerajat ylittävään projektiin. Suomen taiteen kultakausi Henna Heikkinen

Upload: others

Post on 08-Jul-2020

4 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: TAVOITE - HisLitopettajat.hislit.fi/wp-content/uploads/2018/11/21... · venäläistämiskaudet (sortokaudet) ja niiden merkitys Suo - melle ja suomalaisille, nationalismi aatteena

Monilukutaidot ja tutkiva ote historian opetuksessa 21

TAVOITEOpintokokonaisuuden (7.lk) tavoitteena on tarkastella Suomen taiteen kultakautta oppiainerajoja ylittäen (HI, KU, MU) ja monipuolisesti eri työtapoja käyttäen. Pro-jektissa oppilaat valitsevat itselleen taiteen kultakauden taideteoksen ja työstävät sitä kahdella eri tavalla: kuva-taiteessa kuvankäsittelyn keinoin teokseen liitetään jokin nykyajan esine ja teos tuodaan tähän päivään. Historiassa samaa maalausta muokataan liittämällä siihen kyseiseen aikakauteen liittyvä huomio tai fakta, ei kuitenkaan var-sinaisesti meemi. Lisäksi historian tehtävänannossa etsi-tään vastauksia annettuihin kysymyksiin ja harjoitellaan laajempaa pohdintaa sekä tiedon soveltamista.

Tavoitteena on seuraavien historian taitojen harjaan-nuttaminen: kuvalukutaidon kehittäminen, tarkoituksen-mukaisen tiedon hakeminen eri lähteistä, tulkinnan ja

tiedon tuottaminen, tiedon soveltaminen, historiallisen ajattelun taitojen kehittäminen sekä pitkäjänteinen ja huo-lellinen työskentely. Lisäksi TVT-taitojen harjoittaminen on tärkeä osa opintokokonaisuutta. Oppilaiden tulee myös hahmottaa seuraavia historian sisältöjä: taiteen kultakausi, venäläistämiskaudet (sortokaudet) ja niiden merkitys Suo-melle ja suomalaisille, nationalismi aatteena ja nationalis-min ilmeneminen kultakauden taiteessa sekä kulttuurin merkitys identiteetin rakentamisessa.

Musiikissa tavoitteena on ymmärtää taiteen kultakauden laajempi vaikutus suomalaisessa kulttuurissa. Projektin laajentaminen esimerkiksi äidinkielen oppiaineeseen an-taa mahdollisuuden entistä kokonaisvaltaisempiin tulkin-toihin ja laajempaan oppiainerajat ylittävään projektiin.

Suomen taiteen kultakausiHenna Heikkinen

Page 2: TAVOITE - HisLitopettajat.hislit.fi/wp-content/uploads/2018/11/21... · venäläistämiskaudet (sortokaudet) ja niiden merkitys Suo - melle ja suomalaisille, nationalismi aatteena

22 Monilukutaidot ja tutkiva ote historian opetuksessa

Toteutuksen tavoitteena on opintokokonaisuus, joka ajalli-sesti ja työmäärällisesti on mahdollista toteuttaa suhteelli-sen vaivattomasti, mutta samalla eri taitoja monipuolisesti harjaannuttaen ja sisältöjä omaksuen. Opintokokonaisuu-teen käytetään historiassa ja kuvataiteessa yhteensä noin seitsemän oppituntia ja musiikissa yksi oppitunti. Oppi-laat työskentelevät myös kotona, mikäli eivät saaneet an-nettuja tehtävä valmiiksi oppitunneilla. Projektin alustana voi käyttää esimerkiksi Peda.netiä tai muuta sähköistä op-pimisympäristöä.

Opintokokonaisuus aloitetaan kuvataiteen tunneilla ja sitä jatketaan historian tunneilla siinä vaiheessa, kun oppilaat ovat valinneet itselleen taideteoksen. Liikkeelle lähdetään motivoinnista. Kuvataiteessa oppilaat tutustu-vat itsenäisesti Ateneumin nettisivuihin, Ylen uutiseen Pyhäinhäväistys vai hauskaa huumoria? sekä Ateneumin Ankallisgallerian aarteisiin. Ajatuksista keskustellaan koko ryhmän kanssa, jonka jälkeen käydään historian oppikirjasta läpi taiteen kultakauden perusasiat. Venä-läistämiskauden (sortokauden) tapahtumat on jo käsitelty aiemmilla historian tunneilla.

Motivoinnin jälkeen oppilaat saavat kuvataiteessa tehtävän ja ohjeistuksen (Peda.net):Valitse omasta mielestäsi mielenkiintoinen taideteos Suo-men kuvataiteen kultakaudelta. Valitse kuva sillä perus-teella, että siihen voi liittää kuvankäsittelyn keinoin jonkin esineen nykyajasta. Mikä esine se voisi olla?

Tallenna netistä valitsemasi kultakauden kuva omalle kuvataiteen blogisivullesi

MATERIAALIT

Projektin lähteinä ja materiaaleina ovat mm. Ateneumin nettisivut (www.ateneum.fi), Ylen uutinen Pyhäinhäväistys vai hauskaa huumoria? (1.12.2017) https://yle.fi/uutiset/3-9932065 sekä Ateneumin Ankallisgallerian aarteita http://www.ateneum.fi/nayttelyt/ankallisgallerian-aarteita/.

Etsi netistä kuva esineestä/asiasta, jonka voisit liittää kuvaan. Tallenna kuva omalle kuvataiteen blogisivullesi. Käsittelemme kuvat kuviksen tunneilla. Varmista, että ku-vien koko on vähintään 800 x 600.

Oppilaiden tulee yrittää löytää kuva, jota kukaan muu ei ollut vielä valinnut. Opettaja ohjaa kuvanhaussa ja antaa myös vinkkejä sopivista nettisivuista. Oppilaalla on mah-dollisuus käyttää iPadin sijasta halutessaan myös omaa puhelintaan tai tietokonetta.

Kuvataiteen työskentelyn rinnalla aloitetaan opintoko-konaisuuden käsittely myös historian oppitunnilla. Alla mahdollisia kysymyksiä ja näkökulmia selvitettäväksi ja pohdittavaksi, joista voi karsia varsinaiseen tehtävän an-toon sopivimmat.:

• Mitä taiteen kultakaudella tarkoitetaan? • Kuka maalauksen on tehnyt ja milloin? Mitä

taiteilijasta tiedetään? (nimi, elinvuodet, asuinpaikka/-paikat, koulutus/ammatti sekä muuta tärkeää tietoa)

• Mitä maalaus esittää? Mikä on maalauksen aihe ja teema?

• Millainen tunnelma maalauksessa on?• Kuvataanko maalauksessa jollain tavalla ensimmäisen

venäläistämiskauden tapahtumia? Jos, niin miten? • Onko maalaus mielestäsi suunnattu tietyille ihmisille/

ryhmälle?• Millainen on maalauksen viesti venäläistämiskauden

ajan suomalaisille? • Miksi kyseinen teos on maalattu, onko taustalla ollut

joitain syitä ja motiiveja tai jokin inspiraation lähde?• Millaisia tehokeinoja maalauksessa on käytetty?• Tuleeko maalauksessa esille suomalaisuus ja Suomi?

Millä tavalla?• Mitä itse ajattelet teoksesta? Millaisia tunteita ja

ajatuksia se sinussa herättää?• Jos teos maalattaisiin 2000-luvun Suomessa, millä

tavalla se olisi samanlainen? Entä mitä eroavaisuuksia siinä olisi?

Historian tunnilla annettu tehtävänanto (Peda.net):Olet valinnut kuvataiteen tunnilla taiteen kultakauden maalauksen. Historian tunnilla lähdet työstämään ky-seistä maalausta iPadin kuvankäsittelyllä alla olevien ohjeiden mukaisesti. Samalla vastaat myös annettuihin kysymyksiin.  Työ palautettaan oman luokkasi palautus-kansioon. Valmiin työn pääsee näkemään vain opettaja. Tehtävän tavoitteena on kuvanlukutaidon kehittäminen, tarkoituksenmukaisen tiedon hakeminen eri lähteistä, tul-kinnan ja tiedon tuottaminen sekä pitkäjänteinen ja huo-lellinen työskentely.

TOTEUTUS

Page 3: TAVOITE - HisLitopettajat.hislit.fi/wp-content/uploads/2018/11/21... · venäläistämiskaudet (sortokaudet) ja niiden merkitys Suo - melle ja suomalaisille, nationalismi aatteena

Monilukutaidot ja tutkiva ote historian opetuksessa 23

1. Ohjeet kuvan käsittelyyn Hae valitsemasi maalaus omilta Peda.net-sivuillasi tai netistä ja tallenna se iPadille. Hae tallentamasi maalaus kuvat-kansiosta ja muokkaa kuvaa tallennustilassa. Tavoitteena on tuottaa kyseiseen aikakauteen/maalauksen sanomaan liittyvä asiateksti, joka on asiapohjainen huomio tai fakta. Voit kirjoittaa tekstiä, liittää kuvaan puhekuplia jne. Kyseessä ei kuitenkaan ole meemi, jotka ovat usein nokkelia ja ironisiakin. Tehtävän teossa tarvitset tietoa maalauksesta ja aikakaudesta, jolloin maalaus on maalattu. Ideoita kuvan käsittelyyn saat samalla, kun vastaat alla oleviin asiakysymyksiin. Lopuksi, kun työ on valmis palauta kuva palautuskansioon kohdassa tiedosto (valitse tiedosto -> kuvakirjasto). Kirjoita otsikkoon oma nimesi.

2. Asiakysymykset Vastaa alla oleviin kysymyksiin etsimällä tietoa netistä ja pohtimalla itsenäisesti. Muista merkitä vastausten kohdalle kirjaimet (a-g). Vastaa kokonaisin lausein. Kirjoita vastaukset palautuskansion kohtaan kuvaus. a) Maalauksen nimi, taiteilija ja ilmestymisajankohta b) Millainen tunnelma maalauksessa on? c) Kuvataanko maalauksessa symbolisesti venäläistämiskauden tapahtumia? Jos, niin miten? d) Onko maalaus mielestäsi suunnattu tietyille ihmisille/ryhmälle? e) Tuleeko maalauksessa esille suomalaisuus ja Suomi? Millä tavalla? f) Mitä itse ajattelet teoksesta, millaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? g) Jos teos maalattaisiin 2000-luvun Suomessa, millä tavalla se olisi samanlainen? Entä mitä eroavaisuuksia siinä olisi?

Musiikissa oppilaat kuuntelivat Finlandian ja käsittelivät Sibeliusta mm. kirjallisten tehtävien avulla.

Opetuskokonaisuuden päätyttyä oppilaat tekivät itsearvioinnin:

Taiteen kultakausi -opintokokonaisuuden itsearviointi

1. Millaisista lähteistä etsit tietoa tehtävää varten?

2. Oliko tarkoituksenmukaista tietoa helppoa löytää?

3. Oliko asiatekstin liittäminen kuvaan sekä tulkinnan tuottaminen a) helppoa b) melko helppoa c) haastavaa d) erittäin haastavaa Perustelut:

4. Miten omasta mielestäsi työskentelit tehtävän aikana? (esim. pitkäjänteisyys, huolellisuus, keskittyminen, monipuolinen tiedon hakeminen jne.)

5. Mitä uutta opit?

6. Tarvitsetko jossain taidossa vielä harjoitusta?

Opintokokonaisuus arvioitiin asteikolla 1-3. Arvioin-nissa huomioitiin työskentely projektin aikana sekä lopputuotos suhteutettuna asetettuihin tavoitteisiin.

ARVIOINTI