O S T I E N S I STIEDETTÄ JA TUTKIMUSTA JOENSUUN YLIOPISTOSTA 2/2004

O S

T I E

N S

I S

1

Promootiot ovat akateemisia näytelmiä, joita on järjestetty koko yliopistohistorian ajan. Suomen ensimmäinen promootio järjestettiin Turun Akatemiassa vuonna 1643, jonne keskiajalla syntynyt euroop-palainen promootioperinne tuli Upsalan kautta vanhoista Bolognan ja Pariisin yliopistoista.

Juhlallisessa promootioseremoniassa tohtorin tutkinnon suorittaneet ottavat promoottorilta vastaan akateemisen oppineisuuden merkit, tohtorinhatun, ja monet myös miekan, jotka kuvaavat akateemisen työn arvoja - vapautta ja totuutta - ja halua puolustaa näitä arvoja ulkopuolelta tulevia vaatimuksia vastaan.

Neljäs tohtoripromootio oli Joensuun yliopiston 35 vuotisjuhlalli-suuksien huipentuma, jossa vihittiin 12 kunniatohtoria ja 114 tohtori.Yliopiston ensimmäisessä tohtoripromootiossa vuonna 1979 vihittiin seitsemän kunniatohtoria, kahdeksan tohtoria ja 32 maisteria. Kym-menen vuotta myöhemmin juhlittiin kymmentä kunniatohtoria ja 29 tohtoria. Vuonna 1999, jolloin yliopisto vietti myös 30-vuotisjuhliaan, tohtorin arvonmerkit annettiin 12 kunniatohtorille ja 105 tohtorille.

Joensuun yliopistossa on 35 vuoden aikana väitellyt tohtoriksi noin 600 henkilöä. Tohtorien määrä on kasvanut niin jyrkästi 1990-luvulta lähtien, että ensimmäistä kertaa promootio järjestettiin Joensuun yliopistossa nyt viiden vuoden kuluttua edellisestä tilaisuudesta. Joensuun yliopistossa on yliopiston kasvaessakin haluttu pitää kiinni tiedekuntien yhteisestä promootiosta. Ratkaisun kääntöpuoli on se, että toisesta promootiosta lähtien promootio on rajautunut pelkästään tohtorien juhlaksi.

Yliopiston arki tarvitsee vastapainokseen juhlia. Kunniatohtorin vas-tauspuheessa promootiopäivällisillä professori Anna-Leena Siikala sanoi oman opiskelijapolvensa kaihtaneen akateemisia juhlallisuuksia. ”Arjen aherrus tuntui riittävän. Myöhemmin rituaalien tutkijana olen ymmärtänyt Turun Akatemian ajoilta juontavan promootioperinteen merkityksen. Rituaali kokoaa yhteisön.”

Tohtoripromootio tuo näkyviin yksityisten tutkijoiden ja yliopiston saavutukset. Tohtorit ovat juhlansa ansainneet.

ULLA MIKKOLA

SANANSAATTAJA JOENSUUN YLIOPISTOSTA

erikoisnumero 8 B 18.11.2004

Lehden julkaisija

JOENSUUN YLIOPISTO

Tulliportinkatu 1

80100 Joensuu

puh. (013) 251 2017

faksi (013) 251 4098

sähköposti: sanansaattaja@joensuu.fi

Päätoimittaja

ULLA MIKKOLA

Viestintäpäällikkö

KARI HIPPI

Tiedottaja

PASI RIPATTI

Julkaisusihteeri

LEENA KONTTINEN

Valokuvaajat

VARPU HEISKANEN

ILKKA KONTTINEN

Ulkoasu

LEEA WASENIUS

Painopaikka

SUOMEN GRAAFISET PALVELUT OY

Levikki 3 500 kpl

ISSN 0780 8259

Sanansaattaja Joensuun yliopistosta

erikoisnumero ilmestyy

kahdesti vuodessa.

O S

T I

E N

S I

S

2

AKATEEMISTA JUHLAA

KOMEIMMILLAAN

O S

T I E

N S

I S

3

Promootiojuhlallisuuksien päänäytös -promootioakti - sujui juhlallisesti perinteisten menojen mukaan. Tohtorin arvonmerkit, miekka ja hattu lyyroineen sekä diplomi odot-tivat kauniissa järjestyksessä parnassolla luovuttamistaan, kun juhlakulkue yliairut, professori Juha Rouvisen johta-mana laskeutui Carelia-saliin. Yliopiston kuoro lauloi lehtori Helena Hulmin johdolla G.O. Pitonin Cantate Dominoa niin kauan, että vihittävät kunniatohtorit ja nuoret tohtorit olivat asettuneet paikoilleen parnassolla tiedekunnittain ja muut kulkueeseen osallistuneet heille osoitetuille paikoille Carelia-salin keskikatsomossa. Edessämme istui 11 tulevaa kunnia-tohtoria ja 86 nuorta tohtoria odottamassa vihkimistään. Sitä ennen kuulimme rehtorin puheen.

TOHTORIT OVAT JUHLANSA ANSAINNEET

Kukin yliopiston kuudesta tiedekunnasta oli valinnut kaksi kunniatohtoriksi vihittävää. Rehtori Perttu Vartiaisen mukaan yliopistolle on tärkeää, että sillä on laaja kontaktiverkko sekä kansallisiin ja kansain-välisiin huippututkijoihin että yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja mielipiteenmuodostajiin. -Yliopisto ja sen kuusi tiedekuntaa ovat ylpeitä voidessaan vihkiä teidät kunniatohtoreikseen.Yliopiston arki tarvitsee vastapainokseen juhlia.- Te, nuoret tohtorit, olette ansainneet juhlanne ahkeruudella ja luovuudella. Tie tohtoriksi on kulkenut kohdallanne monin eri tavoin.

Rehtori Vartiainen totesi, että väitöskirjalla on erilaisia funk-tioita ja muotoja, mutta aina se on enemmän kuin pelkkä opintosuoritus. Määrällisellä mittarilla sitä ei ole helppo mitoittaa. - Juuri nyt Euroopan korkeakoulutusalueella on käynnisty-mässä keskustelu, jossa päätoimisena ymmärrettyjen toh-toriopintojen keston standardiksi on muotoutumassa kolme vuotta. Tämä henki on vallitseva ainakin anglosaksisella ja saksankielisellä alueella. Jos kolmen vuoden opinnoista tulee myös suomalainen normi, niin käsitystämme tohtorin-

väitöskirjasta on pakko muuttaa jotenkin yksioikoisempaan suuntaan.- Tohtorikoulutuksen oleellisen osan tulee jatkossakin olla aito väitöstyö. Sen ideaalina olkoon kypsyminen itsenäiseen työskentelyyn, vertailuun ja valintojen tekemiseen, eikä vain joidenkin vakiintuneiden työtapojen omaksumiseen. Par-haimmillaan oppiminen toteutuu kuitenkin aina yhteisössä - olkoon se sitten laitosyhteisö, tutkijaryhmä tai vaikkapa tutkijakoulu. Siksi uskon, että se kehitys, jossa väitöskirjan teko ei ole enää vain yksinäistä puurtamista, on ollut hyväksi suomalaiselle tieteenteolle.

Rehtorin puheen päätyttyä hallintojohtaja Petri Lintunen luki puhujakorokkeelta latinan kielellä päätöksen, jolla rehtori oli myöntänyt tiedekunnille luvan yhteisen tohtoripromootion järjestämiseen vuonna 2004.

TOHTORIEN TASOSSA EI OLE MOITTEEN SIJAA

Yliopiston kuoron laulaman J. Hilanderin Nocturnen tauottua korkokkeelle astui promoottori, professori Pekka Hirvonen. Hän kuvasi puheessaan tohtorikoulutuksen kasvua ja sen lieveilmiöitä. Tohtoritutkintojen määrän kasvuun hänestä ovat vaikuttaneet lähinnä yliopistojen välisten tutkijakou-lujen perustaminen ja ohjaus- sekä rahoitusjärjestelmä, joka kannustaa lupaamaan ja tuottamaan mahdollisimman paljon tohtoreita. Ohjausjärjestelmää on arvosteltu siitä, että tohtorien määrästä palkitsemalla se houkuttelee yliopistoja huutokauppapeliin tuotettujen tai ainakin luvattujen tohto-reiden lukumäärillä.

Omalta havaintopaikaltaan Hirvonen ei ole vielä nähnyt tohtorikoulutuksen tasossa moitteen sijaa.- Nuorten tohtorien valmistumisprosesseja seuranneena ja heidän väitöskirjojaan lukeneena olen nähnyt sen innon ja antaumuksen, usein intohimoksi yltävän, jolla edelleen sekä väitöskirjan tekijät että heidän ohjaajansa ovat työhönsä pa-neutuneet. >

O S

T I

E N

S I

S

4

Hirvosen mielestä tohtorikoulutuksen laatutasoa on ylläpitä-nyt yhdistelmä syvälle juurtunutta, vanhaa ja vanhakantaista työmoraalia ja perisuomalaista jääräpäisyyttä. Aikaa laadusta huolehtimiseen on saatu ottamalla lisää aikaa illasta, yös-tä, viikonlopusta ja lomasta. Palautetta ohjausjärjestelmän epäkohdista on kertynyt niin paljon, että se on kuultu myös opetusministeriössä.

Puheensa lopuksi promoottori pyysi yliopiston ulkopuolelle sijoittuvia tohtoreita osoittamaan, että he osaavat paljon asioita, joilla on käyttöä yliopiston ulkopuolella. Yliopistolle jääviä tohtoreita hän haastoi vaikuttamaan remontoitavan ohjaus- ja rahoitusjärjestelmän muotoutumiseen, niin että saadaan järjestelmä, joka tukee laadukasta täysipainoista tohtorikoulutusta.

PRIIMUSTOHTORI OSOITTI OPPINEISUUTENSA

Puheensa päätyttyä promoottori pyysi matemaattis-luonnon-tieteellisen tiedekunnan dekaania, professori Seppo Pasasta esittämään kysymyksen priimustohtori Tommi Nymanille. Priimustohtori vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen kasvien monimuotoisuudesta hyönteisten lajiutumisen generaattorina seikkaperäisesti ja oppineesti.

VIHKIMISSEREMONIAT SUJUIVAT JUHLALLISESTI

Dekaanin hyväksyttyä vastauksen promootioakti jatkui kun-niatohtorien ja tohtorien vihkimisellä tiedekunnittain. Kukin kunniatohtori vuorollaan kuunteli seisaallaan päätöksen vihkimisestään perusteluineen ja astui sitten promoottorin eteen. Promoottori painoi tohtorinhatun hänen päähänsä ja antoi hänelle ensin miekan ja sitten sitten diplomin. Edus-kunnan puhemies Paavo Lipponen promovoitiin poissaole-vana. Joensuun yliopistossa voi tulla vihityksi myös ilman miekkaa. Muissa yliopistoissa tai tietyillä aloilla miekka on tohtorin arvomerkkinä kaikilla promovendeillä tai sitten ei kenelläkään.

Kunniatohtorien vihkimistä seurasi tohtorien vihkiminen, sekin tiedekunnittain aakkosjärjestyksessä. Juhallisesti ja sujuvasti edenneen toimituksen päätökseksi promoottori onnitteli promovoituja ja siirtyi katsomoon. Sen jälkeen ultimustohtori Kari Sormunen puhui kutsuvieraille kiittäen promovoitujen tohtorien puolesta yliopistoyhteisön jäseniä, Joensuun yli-opiston suosijoita ja tukijoita sekä lähiomaisia.

W.A. Mozartin huilukvarteton jälkeen juhlayleisö ja yliopiston kuoro lauloivat yhdessä Maamme-laulun. Juhlakulkue pois-tui salista juhlamenojen ohjaajan, professori Päivi Atjosen johtamana yleisön seisoessa paikoillaan. Juhlallinen akti oli ohi. um

O S

T I E

N S

I S

5

O S

T I

E N

S I

S

6

Juhlamenojen ohjaaja,

professori Päivi Atjonen ja

promoottori Pekka Hirvonen

johdattivat kulkueen ekumeeniseen

jumalanpalvelukseen.

O S

T I E

N S

I S

7

Rehtori Perttu Vartiainen

kokosi edeltäjänsä

professori Paavo Pelkosen,

Kyösti Pulliaisen ja

Pentti Mälkösen

ryhmäkuvaan.

Rehtorit Heikki Kirkinen

ja Veli Nurmi puuttuvat

kuvasta.

Kunniatohtoreiden

rivistön etumaisina kulkivat

professorit Anna-Leena

Siikala ja Tuomo Tuomi.

Kirkkomusiikin professori

Hilkka Seppälä ja arkkipiispa Leo.

Taustalla eksegetiikan professori

Lauri Thurén.

O S

T I

E N

S I

S

8

HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN KUNNIATOHTORIT

Filosofi an kunniatohtori, akatemiaprofessori Anna-Leena

Siikala toimi Joensuun yliopistossa perinteentutkimuksen ensimmäisenä vakituisena professorina vuodesta 1988 vuoteen 1995, jolloin hänet kutsuttiin Helsingin yliopiston folkloristiikan professoriksi. Hänen erikoisalaansa ovat van-hojen kalevalamittaisten runojen, suullisten kertomusten ja kerronnan tutkimus, kansanusko ja mytologia sekä erityisesti shamanismi, joka oli jo hänen väitöskirjansa aihe vuonna 1978. Siikala on toiminut Suomalaisen Kirjallisuuden Seu-ran esimiehenä 1996–2002 ja Kalevala-instituutin johtajana vuodesta 2002.

Filosofi an kunniatohtori, professori Tuomo Tuomi on ollut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ensimmäinen ja pitkäaikainen johtaja, aikakauslehti Virittäjän päätoimittaja ja kaksikymmenosaiseksi suunnitellun Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja. Hänen tieteellinen työnsä on keskittynyt erityisesti suomen kielen alueellisiin murteisiin, mikä on Joensuun yliopiston suomen kielen oppiaineen yksi tärkeimmistä painoaloista. Tuomen johtajakaudelta on peräisin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Joen-suun yliopiston suomen kielen oppiaineen yhteistyö, joka nykyään näkyy monissa valtakunnallisissa hankkeissa (mm. kirjasuomen hanke, useita nimistöntutkimukseen liittyviä hankkeita ja suomen murteiden seuruuhanke). Professori Tuomi on luennoinut Joensuussakin sanastontutkimuksesta ja leksikografi asta.

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN KUNNIATOHTORIT

Kasvatustieteen kunniatohtori, fi losofi an maisteri Eeva Ah-

tisaari on monin tavoin omalla työllään ja persoonallaan vaikuttanut suomalaisten lasten ja koululaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Hän on kiinnittänyt huomiota vanhempien kasvatustehtävään ja kollektiiviseen vastuuntuntoon lasten kasvatusasioissa. Rouva Ahtisaari on käynnistänyt eri yh-teisöjen ja kansalaispiirien kanssa keskustelua siitä, mitä lasten arvostuksen nostamiseksi olisi tehtävissä. Hän on ajanut voimaperäisesti pienten koululaisten iltapäivähoidon järjestämistä ja rouva Ahtisaaren ansiosta voidaan katsoa eduskunnan hyväksyneen lakiesitykset koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2004. Rouva Ahtisaari on kansainvälisesti arvos-tettu henkilö ja hän on vaikuttanut miehensä presidentti Martti

Ahtisaaren rinnalla kasvatus-, koulutus- ja kulttuuriasioihin. Rouva Ahtisaari on saanut kansainvälisestä työstään monia kunniamerkkejä ja hänelle on myönnetty korkeimmat koti-maiset kunniamerkit. Rouva Ahtisaari on aiemmin toiminut muun muassa historian vanhempana lehtorina ja muissa opetustehtävissä.

Kasvatustieteen kunniatohtori Patrick Dillon on Exeterin yliopiston professori, jonka tehtäväalana on tele-matiikka kasvatustieteessä (telematics in Education). Hän on myös yliopistonsa telematiikkakeskuksen johtaja. Dillon on työskennellyt yli 20 vuoden ajan yliopistossa ja kehittä-nyt tänä aikana mm. opettajankoulutuksen informaatio- ja kommunikaatioteknologiaa. Dillon on ollut mukana lukuisissa tutkimus- ja kehittämisprojekteissa, joiden aihepiirit ovat liittyneet uusiin teknologiasovelluksiin ja niiden käyttöön opetus- ja oppimisprosesseissa. Viime vuosina Dillon on laajentanut tutkimustoimintaansa ympäristökasvatuksen ja maisematutkimuksen suuntaan ja niiden sovelluksiin opetus-työssä. Dillon on vuodesta 1999 ollut Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dosentti, jonka alaksi on määritelty kasvatustiede, erityisesti ympäristö- ja informaa-tiokasvatus. Kasvatustieteiden tiedekunta on järjestänyt joka toinen vuosi kansainvälisen JULIS-konferenssin, jossa Dillon on aktiivisesti ollut mukana, pitänyt luentoja ja ohjannut tohtoriopiskelijoita.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtorit

Filosofi an kunniatohtori, professori Toshimitsu Asa-

kura toimii Hokkai-Gakuen yliopistossa Sapporossa, Hokkaidolla. Hänen panoksensa on ollut erittäin tärkeä Joensuun yliopiston fysiikan laitoksen Japanin-suhteiden edistämisessä, ja hän on saanut useita kansainvälisiä pal-kintoja optiikan kehittämistyöstään. Asakura on ollut optiikan alalla joensuulais-japanilaisen yhteistyön alkamisen kannalta kantava voima toimiessaan pitkäjaksoisesti Japanin optiikan yhteisön puheenjohtajana. Hänen myötävaikutuksellaan fysiikan laitoksen väellä on ollut yli kymmenen vuoden ajan mahdollisuus tehdä vierailuja eri yliopistojen laboratorioihin ja tutkimusinstituutteihin Japanissa. Asakura on järjestänyt ja ollut päättämässä laitokselle myönnetystä japanilaisesta rahoituksesta sekä vierailupaikoista. Asakuran myötävaiku-tuksella aloitettiin vuonna 1995 Joensuun johdolla suomalais-japanilainen optiikan symposiumisarja.

O S

T I E

N S

I S

9

KAKSITOISTA KUNNIATOHTORIA ERI

TIETEENALOILLE

O S

T I

E N

S I

S

10

Anna-Leena Siikala tuomo tuomi eeva ahtisaari patrick dillon

toshimitsu asakura leena peltonen-palotie paavo lipponen birger solberg

leo jukka paarma jean guichard andrew harvey

KAKSITOISTA KUNNIATOHTORIA ERI TIETEENALOILLE

O S

T I E

N S

I S

11

Filosofi an kunniatohtori, akatemiaprofessori Leena Pel-

tonen-Palotie työskentelee Helsingin yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksella, ja on ihmisen molekyyligenetiikan johtavia tutkijoita maailmassa. Hänen tutkimusryhmänsä on selvittänyt useiden tautien geneettisen perustan. Palo-tien tutkimustoiminta on hyvin laajaa ja sille on ominaista kansainvälisyys, poikkitieteellisyys ja ennakkoluulottomuus. Hän on menestyksellisesti käyttänyt luonnontieteellisiä me-netelmiä lääketieteellisten ongelmien ratkaisemiseen. Palotie on rohkeasti ylittänyt tieteellisiä raja-aitoja ja tehnyt yhteis-työtä monien ulkomaisten ja kotimaisten tutkimuslaitosten, mm. Joensuun yliopiston kanssa. Hän on pidetty ja kysytty asiantuntija ja esitelmöitsijä sekä tutkijoiden että suuren yleisön piirissä. Palotie on edistänyt merkittävästi luonnon- ja lääketieteen yleissivistystä maassamme. Hän on korostanut sukupuolten välistä tasa-arvoisuutta ja omalla esimerkillään rohkaissut nuoria vaativalle tutkijan uralle.

Metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorit

Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtori, professori Birger Solberg on Norjan maatalousyliopiston met-säekonomian professori ja on tehnyt monipuolista ja mer-kittävää tieteellistä työtä metsäekonomian alalla, erityisesti metsäekonomisen analyysin soveltamisessa metsäpolitiikan kehittämiseen ja ajankohtaisten metsäongelmien ratkaisemi-seen – myös kehitysmaissa. Solberg on toiminut aktiivisesti kansainvälisen metsäekonomian yhteistyön piirissä. Joen-suussa sijaitsevan Euroopan Metsäinstituutin ensimmäisenä johtajana hän loi ansiokkaasti pohjaa instituutin kehittymiselle eurooppalaisen metsäntutkimusyhteistyön tärkeäksi kulma-kiveksi. Solberg on ollut jatkuvasti yhteistyössä instituutin ja Joensuun yliopiston kanssa.

Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtori, eduskunnan puhemies, valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen pää-ministerikaudella ja hänen tuellaan maamme keskeinen metsälainsäädäntö on uudistettu ja kansallinen metsäohjelma laadittu ja hyväksytty. Pääministerinä ollessaan Lipponen edisti myös näkyvällä henkilökohtaisella panoksellaan maas-samme puun käytön kehittämistä ja monipuolistamista. Hän on monin tavoin tukenut metsä- ja puuosaamisen kehitty-mistä Joensuussa ja kohdistanut pitkäjänteisesti huomiota Pohjois-Karjalan ja Itä-Suomen asioiden edistämiseen.

Teologisen tiedekunnan kunniatohtorit

Teologian kunniatohtori, Karjalan ja koko Suomen ortodoksi-sen kirkon arkkipiispa Leo on palvellut neljännesvuosisadan Suomen ortodoksista kirkkoa muun muassa sen kaikissa piispanviroissa. Näissä tehtävissään hän on ollut suomalai-

sen ortodoksisuuden näkyvimpiä edustajia. Arkkipiispa Leo on korostanut elävän ortodoksisen perinteen vaalimista ja siirtämistä seuraaville sukupolville. Tähän on liittynyt myös toiminta karjalaisen perinteen ja karjalan kielen hyväksi Kar-jalan kielen seuran puheenjohtajana. Joensuun yliopistosta teologian maisteriksi valmistunut arkkipiispa Leo on tukenut määrätietoisesti Joensuun yliopiston ortodoksista teologista koulutusta ja osallistunut kannanotoillaan sen kehittämis-työhön. Hän on vaikuttanut myönteisellä tavalla Joensuun ortodoksisen koulutuksen yhteistyöhön Venäjän ja muiden maiden teologisten ortodoksikoulujen kanssa.

Teologian kunniatohtori, evankelisluterilaisen kirkon arkki-piispa Jukka Paarmalla on ollut ratkaiseva vaikutus Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan syntymiseen. Hän on nimenomaan vaikuttanut siihen, että myös läntisen teologian koulutusohjelma on saanut tarpeelliset voimavarat yliopistolliseen teologikoulutukseen. Samalla hänessä kirk-konsa priimaksena henkilöityy se panos ja tuki, jota Suomen evankelisluterilainen kirkko on jo usean vuosikymmenen ajan antanut teologisen koulutuksen laajentamiseksi Suomessa. Akateemisessa tutkimustoiminnassaan Paarma on kes-kittynyt kirkkohistoriaan. Väitöskirjassaan hän on käsitellyt hiippakuntahallintoa Suomessa.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan kunniatohtorit

Psykologian kunniatohtori, professori Jean Guichard toimi 1990-luvulla Pariisissa Ranskan valtakunnallisen työ-elämän ja ammatinvalinnanohjauksen tutkimus- ja koulu-tuskeskuksen johtajana vuoteen 2000 ja työskentelee siellä edelleen. Guichard on tehnyt pitkään yhteistyötä Joensuun yliopiston psykologian laitoksen kanssa tutkimuksen ja kou-lutuksen alueilla. Hän on ollut opettajana jatkokoulutussemi-naarissa ja on seminaarin opettajakunnan jäsen. Guichard on julkaissut yhteisartikkeleita laitoksen tutkijoiden kanssa. Hänen kauttaan Joensuun yliopiston psykologian laitos on vahvistanut kosketusta psykologiaan ja sosiaalipsykologiaan Ranskassa.

Yhteiskuntatieteiden kunniatohtori, professori Andrew

Harvey on Cambridgen yliopiston ekonometrian professori ja hän on tullut tunnetuksi erityisesti aikasarjojen rakennemal-lien tutkijana. Hän onkin yksi tämän alan johtavista tutkijoista ja hänen julkaisuluettelonsa käsittää tällä hetkellä lähes sata artikkelia. Osoitus rakennemallien käyttömahdollisuuksista ja Harveyn mielenkiinnosta erilaisiin sovelluksiin ovat hänen tutkimusaiheistaan muun muassa turvavyön käyttöpakon vaikutus liikenneonnettomuuksiin, sähkön kysynnän ennus-taminen, työttömyyden muutosten estimointi ja palkkaerojen mittaaminen. Harveylla ja Joensuun yliopistolla on ollut tut-kimusyhteistyötä usean vuoden ajan.

O S

T I

E N

S I

S

12

Vuosisataisen perinteen mukaan akateeminen juhlakul-kue siirtyi parnassolta temppeliin ”sadonkorjuujuhlaan” ja kiitosjumalanpalvelukseen. Taivaalla uhkailevasti liikkuneet sadepilvet jättivät kulkueen ja sitä seuraamaan tulleen yleisön rauhaan. Juhlamenojen ohjaajan, professori Päivi Atjosen johtama kulkue eteni tarkoin määrätyssä järjestyksessä jalkaisin puolentoista kilometrin matkan Yliopistokadulta Kos-kikatua pitkin Kirkkokadulle Joensuun evankelisluterilaiseen kirkkoon ekumeeniseen jumalanpalvelukseen.

Jumalanpalveluksessa saarnasi arkkipiispa Jukka Paar-ma ja avusti arkkipiispa Leo. Liturgeina toimivat pastorit Pauliina Kainulainen ja Heikki Salomaa, urkurina Pasi Karjalainen ja kanttorina Pekka Varonen. Jumalanpalve-luksen kuoroina olivat Joensuun yliopiston kuoro Helena Hulmin ja Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro Petri Nykäsen johdolla.

VASTA RAKKAUS TEKEE HYVEISTÄ ARVOKKAITA

Arkkipiispa Paarma oli antanut saarnalleen otsikon Länsimai-sen sivistyksen juurilla. Hän käsitteli saarnassaan ihmisenä olemista korinttolaiskirjeen tekstin pohjalta:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä

mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva

vaski tai helisevä symbaali.

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tun-

tisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka mi-

nulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria,

mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

(1. Kor. 13:1-2)

”Ihmisellehän ei riitä, että hän tuntee itseään ympäröivän to-dellisuuden mahdollisimman tarkoin, ei se, että hän selvittää ihmisten keskinäistä käyttäytymistä ja asioiden hoitoa oh-jaavat lainalaisuudet. Ihminen, ajatteleva, kokeva ja tunteva ihminen, kyselee myös, miten osata elää ihmisenarvoista elämää, miten selvitä ahdistusten keskellä, miten toimia oikein erilaisten arvoristiriitojen maailmassa. Eihän ihminen ole tietokone, eikä hänen tärkein asiansa ole oikea tieto, vaan oikea elämä.”

Antiikin ajattelun kristallisoimat perushyveet - viisaus, oi-keudenmukaisuus, urhollisuus ja kohtuullisuus eli itsehillintä - ovat yli 2000 vuoden ajan muodostaneet länsimaisen eettisen ajattelun ja toiminnan perustaa.

- Niihin liittyi myös apostoli Paavali. Niille hän antoi arvon ja niitä opetti. Mutta siinä ei ollut kaikki. Hän lisää jotain aivan uutta, kun hän sanoi: ”Vaikka minulla olisi se kaikki ja minulta puuttuisi rakkaus, puuttuisi minulta kaikki”. Silloin eivät hyveet mitään hyödyttäisi. Rakkaus vasta tekee niistä arvokkaita. Ne ovat kuin nollia numerosarjassa. Rakkaus on se ykkönen niiden edessä. Ilman sitä nollat olisivat arvottomia.

Sanalla rakkaus Paavali tarkoitti sitä, mikä tekee elämästä oi-kean elämän. Hän ajatteli, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla hyväksytyksi, tietää ja tuntea, että hänestä välitetään, että on joku, joka rakastaa. Ja onhan ihmisellä sisimmässään syvä tarve myös itse rakastaa, osoittaa hyvyyttä, ymmärtä-mystä ja myötätuntoa toiselle. On muistettava, että rakkaus ei ole Paavalin tekstissä jokin mystinen tunne, joka saa ihmi-sen pään pyörälle, vaan tahtoa ja toimintaa toisen tai toisten ihmisten hyväksi. Useimmiten se on järjellistä toimintaa, joka siinä mielessä on nykyihmisenkin mielestä järjetöntä, että se ei etsi omaa etuaan vaan toisen parasta.

LÄNSIMAISEN SIVISTYKSEN JUURILLA

O S

T I E

N S

I S

13

O S

T I

E N

S I

S

14

Vaikka minä puhuisin

ihmisten ja enkelien kielillä

mutta minulta puuttuisi rakkaus,

olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

O S

T I E

N S

I S

15

Arkkipiispa Jukka Paarma

käsitteli saarnassaan

ihmisenä olemista

korinttolaiskirjeen

pohjalta.

Johdantomusiikkina

Joensuun yliopiston kuoro

esitti lehtori Helena Hulmin johdolla

Elgarin Ave verum corpuksen.

O S

T I

E N

S I

S

16

JUHLAKONSERTTI JOENSUULAISTA

PROMOOTIO-PERINNETTÄ

O S

T I E

N S

I S

17

Idea juhlakonsertin järjestämisestä syntyi yliopiston en-simmäisen promootion ja 10-vuotisjuhlan tapahtumien suunnitteluvaiheessa, kun hallintojohtaja Matti Halonen ja Joensuun kaupunginorkesterin kapellimestari Pekka Haa-pasalo sattuivat tapamaan toisensa Helsingin lentoasemalla kevättalvella 1979. Rehtori Heikki Kirkisen johtamassa juhlatoimikunnassa idea sai varauksettoman kannatuksen. Solistivaihtoehtoina olivat esillä Martti Talvela ja Taru Val-jakka. Ajankohdaksi toivottiin nimenomaan promootiopäivää edeltävää torstai-iltaa.

10-vuotisjuhlakonsertin solistina normaalikoulun juhlasalissa 27.9.1979 esiintyi Taru Valjakka, joka lauloi Riikan aariat Aulis Sallisen oopperasta ’Punainen viiva’. Instrumentaali-osuutena kuultiin Leevi Madetojan sinfonia n:o 2 Es-duuri ja Jean Sibeliuksen Karelia-sarja op. 11.

Myös promootion iltajuhlassa musiikilla oli oma roolinsa, sillä juhlassa kuultiin Heikki Sarmannon sävellys Nobel-kirjailija Harry Martinsonin Aniara-eepoksen runoon Laulu Karjalasta. Laulusolistina esiintyi Maija Hapuoja. Fazerin julkaiseman nuotin esipuheessa professori Hannes Sihvo toteaa, että Aniara-eepoksen ”Laulu Karjalasta” virittää ajatukset ja tunnelmat sekä vuosisatojen takaiseen muinaishämyyn että tulevalle vuosituhannelle: pelkoon ja toivoon.

Oopperalaulaja Martti Talvela oli lupautunut yliopiston toisen promootion juhlakonsertin solistiksi. Kohtalo kuitenkin puuttui asioitten kulkuun, kun Martti Talvela menehtyi sairauskohta-ukseen tyttärensä häissä 22. heinäkuuta 1989. Juhlakonser-tissa 16.9.1989 Jaakko Ryhänen lauloi orkesterin solistina Verdin ooppera-aarioita bassoäänelle. Instrumentaaliosuu-tena kuultiin Richard Wagnerin Alkusoitto ja Lemmenkuolo oopperasta Tristan ja Isolde sekä Jean Sibeliuksen sinfonia n:o 2.D-duuri opus 43. Kaupunginorkesteria johti nytkin kapellimestari Pekka Haapasalo.

Yliopiston kolmannessa juhlakonsertissa 16.9.1999 poikettiin laulumusiikin linjalta. Yhdysvaltalaisen kapellimestarilupauk-sen Michael Christien johtaman konsertin solistina esiintyi

ikään kuin itseoikeutettuna professori Ralf Gothoni, joka oli tuolloin Savonlinnan oopperajuhlien koulutussäätiön yh-teydessä toimivan Aino Ackté -instituutin taiteellinen johtaja. Yliopisto puolestaan kuului instituutin taustayhteisöihin. Got-honi soitti konsertissa Ludvig van Beethovenin pianokonser-ton numero 3 c-molli opus 90. Lisäksi kuultiin Beethovenin Prometheus alkusoitto op. 43 ja Felix Mndelsohnin sinfonia n:o 4 A-duuri op. 90.

GABRIEL SUOVANEN SOLISTINA IV PROMOOTIOKONSERTISSA

Neljännessä tohtoripromootiossa palattiin taas laulusolistiin. Orkesterin solistina 26.8.2004 esiintyi Gabriel Suovanen, joka esitti Yrjö Kilpisen Tunturilauluja, Kreivin aarian W.A. Mozartin oopperasta Figaron häät, Gustav Mahlerin von der Schönheit teoksesta laulun Das Lied von der Erde sekä Jean Sibeliuksen laulut Illalle ja Laulu ristilukista. Ylimääräisenä Suovanen lauloi Oskar Merikannon Elämälle. Konsertissa kuultiin myös Kalervo Tuukkasen Serenata giacosa op.4, Allegro ma non troppo, Jean Sibeliuksen Elegia ja Balladi sarjasta Kuningas Kristian II, alkusoitto W.A. Mozartin oop-perasta Figaron häät sekä Jean Sibeliuksen Polka orkesteri-sarjasta Suite mignonne op. 98a. Kaupunginorkesteria johti sen taiteellinen johtaja, kapellimestari Hannu Koivula.

Gabriel Suovanen esiintyi Hannu Koivulan johtaman Jo-ensuun kaupunginorkesterin solistina myös syksyllä 1998. Silloin hän lauloi kuusi laulua sveitsiläisen Frank Martinin sävellyksestä Jokamies. Laulujen teksti on peräisin Hugo von Hofmannstahlin kirjoittamasta keskiaikaiseen moraali-näytelmään pohjautuvasta runoelmasta.

Promootiokonsertin harjoituksiin Suovanen kiirehti ukkinsa luota Tuusniemeltä.- Minut esitellään ohjelmalehtisissä ruotsalaisena laulajana, mutta siteeni Suomeen ovat erittäin vahvat. Olen syntynyt Ruotsissa ja käynyt kouluni siellä, mutta isäni ja äitini ovat lähtöisin Suomesta. Viulua soittaessani olin viitenä kesänä Oriveden musiikkileirillä ja sieltä matka jatkui aina lomanviet-

”Laulamisen rikkaus on siinä,

että tarjolla on niin monenlaisia vaihtoehtoja.”

O S

T I

E N

S I

S

18

toon mummolaan Ohtaanniemelle Pohjois-Savoon. Ruotsin kansalaisuuden otin vasta 1990-luvulla. Asevelvollisuutenikin suoritin Haminassa. Nyt kotini on Ruotsissa. Minulle on tär-keätä, että vaimollani, nyt viisivuotiaalla tyttärelläni ja minulla on olemassa tuttu ja turvallinen asuinpaikka Tukholman sisäsaaristossa.

LAULU VETI PITEMMÄN KORREN

Musiikki on ollut kiinteä osa Suovasen maailmaa lapsuu-desta lähtien. Musiikkiopintonsa hän aloitti viulunsoitolla jo nelivuotiaana.- Siitä alkaen musiikkimatkani on jatkunut. Viulunsoiton ohella lauloin kouluaikana poikasopraananon rooleja maineikkaas-sa Adolf Fredrikin poikakuorossa ja sitä kautta tutustuin myös oopperaan. Ellei minusta olisi tullut muusikkoa, olisin kenties ryhtynyt urheilijaksi. Olen pelannut jalka- ja jääpalloa ykkösdi-visioonan tasolla. Kuntoilua harrastan edelleenkin aktiivisesti, sillä muusikon on pysyttävä hyvässä kunnossa.

Laulu vei lopulta voiton. Laulamisesta tuli Suovasen am-matti.- Vaikka harjoittelinkin viulunsoittoa ahkerasti, niin viulistina en ole koskaan ollut solistina, vaan soitin orkesterissa. Lopetin

viulunsoiton armeijan jälkeen 18-vuotiaana, kun en enää pystynyt yhdistämään soittoa ja laulua.

Musiikkilukion jälkeen Suovanen opiskeli laulua pari vuotta yksityisopettajien johdolla. Korkeakouluopintonsa hän aloitti Sibelius-Akatemiassa 1993. Lauludiplominsa hän sai Tukhol-man oopperakoulusta.- Siirryin jatkamaan opintojani Helsingistä Tukholman ooppe-rakouluun, sillä minulle henkilökohtaisesti Sibelius-Akatemia oli liian suuri. Oopperakoulussa löysin itselleni sopivan tavan tehdä töitä.

KILPAILUMENESTYS AVASI OVET SUOMEEN

Pian valmistumisensa jälkeen Suovanen voitti ensimmäi-sen palkinnon Timo Mustakallio -kilpailussa vuonna 1998. Mirjam Helin -kilpailussa hän sijottui kolmanneksi vuonna 1999 ja sai tunnustuspalkinnon parhaasta nykymusiikin tulkinnasta. Vuonna 2000 hän vastaanotti ensimmäisen Karita Mattila -palkinnon.- Mustakallio-palkinnon jälkeen ovet aukesivat minulle tänne Suomeen. Debytoin Kansallisoopperassa vuonna 1999 Guglielmon roolissa Mozartin Cosi fan tutte -oopperassa. Samana kesänä esiinnyin Valentinin roolissa Gounod’n

O S

T I E

N S

I S

19

Faustissa Savonlinnan oopperajuhlilla. Hissun kissun ovet aukesivat muuallekin.

Suovanen sanoo, että jo nyt hän on saanut laulaa monia mieliroolejaan.- Rakastan näyttelemistä ja hyppään mielelläni itselleni vierai-siin rooleihin. Esimerkiksi Don Giovannin ja Evgeni Oneginin roolit ovat minusta fantastisia, vaikken tunnekaan heidän piirteitään omikseni.Toiveroolinaan Suovanen pitää Wolframin roolia Wagnerin Tannhäuserissa.- Vuonna 2007 Tukholman oopperan ohjelmistossa on Ring kokonaisuudessaan. Laulan silloin Jumalten tuhossa Gunt-herin roolin, joka on luonteeltaan ja lauluosuudeltaan hyvin paljon Wolframin roolin kaltainen.

Esiintymisistä eri oopperataloissa Suovasella on sopimuk-sia jo vuoteen 2008. Hänellä oli kahden vuoden kiinnitys Berliinin Koomiseen Oopperaan 2002 -2004, mutta nyt hän aikoo pysyä freelancerina tavoitteenaan neljä oopperaroolia vuosittain.- Sekin on aika paljon, sillä etenkin uusi oopperarooli vaatii paljon töitä. Harjoituskausi vie noin kaksi kuukautta ja sen lisäksi tulevat esitykset. Seuraava oopperaroolini on Don Giovanni Berliinissä. Saman roolin laulan syksyllä Helsin-

gissä ja keväällä on vuorossa Tsaikovskin Patarouva Vilppu Kiljusen ohjauksessa

LAULAMISEN RIKKAUS VAIHTOEHDOISSA

Suovanen yrittää varata kalenteristaan aikaa myös konser-tointiin ja latautumiseen.- Laulamisen rikkaus on siinä, että tarjolla on niin monenlaisia vaihtoehtoja. Ooppera ja lied eivät sulje pois toisiaan, vaan ne antavat toisilleen niin kuin myös hengellinen ohjelmisto, oratoriot ja konsettiohjelmisto.

- Laulumusiikin säveltäjistä minulle ovat olleet läheisiä lapsuu-desta lähtien Yrjö Kilpinen, Hugo Wolf ja Friedrich Schubert. Promootiokonsertissa esittämäni Kilpinen on oikea minimalis-min mestari. Näyttää siltä, ettei paperilla ole nuotteja yhtään, mutta niitten laulaminen antaa kuitenkin valtavasti.

Schubertin Schwanengesangin laulusarjan Suovanen on esit-tänyt kokonaisuudessaan. Tänä kesänä hän lauloi Joroisten musiikkijuhlilla Winterreisen Ralf Gothonin säestyksellä.- Se oli minulle valtava elämys. Siitä on hyvä jatkaa. Winter-reisehan on vaelluslaulu, jota tekee koko elämänsä. um

O S

T I

E N

S I

S

20

Promootiopuut on istutettu yliopiston kasvitieteellisen puutarhan, Botanian viereiseen metsikköön.

O S

T I E

N S

I S

21

Puut ovat pysyvyyden, viisauden ja tulevaisuuden uskon symboleita. Joensuun yliopiston kunniatohtorit istuttivat yliopiston toisen promootion yhteydessä vuonna 1989 kymmenen puuta jääkautisten sulamisvesien muovaamalle tasangolle Pyhäselän rantamilla.

Puiden istuttamisesta oli tarkoitus tehdä perinne yliopistolle tärkeiden tapahtumien yhteydessä. Kolmannessa promooti-ossa perinne kuitenkin katkesi. Kunniatohtoreiden perjantai-aamu oli varattu Pyöreän pöydän keskusteluun. Yliopiston neljännessä promootiossa muistopuidon istuttaminen Lin-nunlahden puulajipuistoon jatkui.

- Puut toivottavasti kuvastavat sitä, että te juurrutte Joen-suun yliopiston suosijoiksi pysyvästi. Ne ennakoivat varmasti sitäkin, että teidän työstänne jatkossakin versoo ja kasvaa myönteisiä asioita sekä yliopistolle että meidän kauttamme tähän maakuntaan ja koko isänmaahankin, sanoi juhlameno-jenohjaaja, professori Päivi Atjonen istutustilaisuudessa

Puut istutettiin vuonna 1989 istutetun metsikön viereiseen metsälöön. Puut valitsi kaupunginpuutarhuri Kai Ahmio. Tällä kertaa hän päätyi pelkkiin havupuihin.

KAUPUNKI OSOITTI MUISTOPUIDEN PAIKAN

Idea muistopuiden istuttamisesta oli lähtöisin professori Kim von Weissenbergiltä. Hän vastasi myös puitten valinnasta ja istutusseremonioitten sujumisesta. Joensuun kaupunki osoitti paikan muistopuille vuonna 1988 perustetusta arboretumista eli puulajipuistosta yliopiston kasvitieteellisen tiedekunnan vierestä. Puut lahjoitti Joensuun kaupunki. Metsäylioppilaat avustivat kunniatohtoreita istuttamisessa.

Kasvatustieteiden kunniatohtori Helmut Breuer istutti sembramännyn (Pinus cembra) ja Karl-Gustaf Stukat vuo-

rijalavan (Ulmus glabra). Filosofi an kunniatohtorit Jean-Luc Moreau sahalininpihdan (Abies sachalinensis), Pentti Virta-ranta mustakuusen (Picea mariana), Kalervo Laurikainen kanadantuijan (Thuija occidentalis) ja Rauno Ruuhijärvi loimaankoivun (Betula pendula var. crispa). Yhteiskuntatie-teiden kunniatohtori Eino Karhu istutti visakoivun (Betula pendula, var. carelica) ja Michael Young peukemännyn (Pinus peuce). Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtori Aarne Nyyssönen istutti kuusen (Picea abies) ja Juhan Ross koreanjalokuusen (Abies koreana).

PUULAJIPUISTO SYNTYI YHTEISTYÖSSÄ

Linnunlahden puulajipuisto syntyi yhteistyön tuloksena. Tuol-loinen Joensuun yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan pro-fessori Kim von Weissenberg osallistui aktiivisesti Joensuun puulajipuiston suunnitteluun, sillä hänestä kasvitieteellistä ja metsätaloudellista tutkimusta ja opetusta suorittava yliopisto tarvitsee puulajipuiston ja kasvitieteellisen puutarhan mah-dollisimman lähelle muita toimintojaan. Joensuun kaupunki ja yliopisto laativat yhteistyössä kasvitieteellisen puutarhan dendrologisen osan suunnitelman vuonna 1984. Maisema-kaava valmistui kesäkuussa 1987. Lopullinen käyttösuunni-telma on päivätty toukokuussa 1988, minkä jälkeen perus-tamistyöt käynnistettiin. Perustamispäätöksessa todetaan, että puulajipuiston perustaminen edellyttää pitkäjänteistä ja määrätietoista, keskeytymätöntä työtä useiden kymmenien vuosien ajaksi.

Linnunlahdella on nyt kasvitieteellinen puutarha ja 70 ha:n puulajipuisto, joka palvelee myös yliopiston kasvitieteen ja metsänhoidon opetusta. Myös Vainoniemen ja Linnunniemen huviloiden piha-alueet soveltuvin osin sisältyvät alueeseen. Alueella on myös luonnontilaiseksi jääviä ekologisia alueita kuten rauhoitettu tervaleppäkorpi ja mustikkatyypin kangas. Luonnontilaiset alueet on rajattu riittävän suuriksi, jotta ne kestävät kulutuksen. um

MUISTOPUUT OSA LINNUNLAHDEN

PUULAJIPUISTOA

O S

T I

E N

S I

S

22

Humanistisen tiedekunnan kunniatohtorin Anna-Leena Siikalan istuttama puu oli Abies balsamea (palsamipihta), joka kasvaa luontaisesti suurimmassa osassa Kanadan metsäaluetta. Levinneisyysalueensa keski- ja eteläosissa palsamikuusi esiintyy tavallisesti kylmillä kasvupaikoilla, kuten soilla ja kangasmaiden soihin rajoittuvilla laiteilla. Palsamikuusi esiintyy yleensä sekapuuna muiden puulajien kanssa, ja se muodostaa vain harvoin yhtenäisiä ja laajoja metsiä. Palsamipihdan kasvu on suotuisissa olosuhteissa nopeaa ja se kasvaa noin 25 m pituiseksi ja elää noin 130 vuotiaaksi. Palsamipihdan tunnistaa sen suorasta rungosta ja harmaanruskeasta kuoresta, lisäksi sen kävyt ovat ennen kypsymistään violetinsinisiä, kypsinä ruskeita. Palsamipihta uudistuu helposti luontaisesti.

Abies lasiocarpan (lännenpihta) istutti humanistisen tiedekun-nan toinen kunniatohtori, Tuomo Tuomi. Lännenpihta kas-vaa luontaisesti Pohjois-Amerikan Kalliovuoristojen ylemmis-sä osissa laajalla alueella, aina Alaskasta pohjoisessa Uuteen Meksikoon etelässä. Lännenpihdan yhtenä tuntomerkkinä on sen kapea kartionmuotoinen latvus. Lännenpihta kasvaa 20-30 m:n pituiseksi kasvupaikan viljavuudesta riippuen. Sen kuori on sileä ja hopeanharmaa. Myös lännenpihdan elinkaari on lyhyehkö, sillä se saavuttaa harvoin 200 vuoden iän. Län-nenpihta sietää voimakasta varjostusta: taimet ja pienet puut toipuvat hyvin, vaikka olisivat kasvaneet pitkäänkin suurten puiden varjossa.

Kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin Eeva Ahti-saaren istuttama puu oli Abies koreana (koreanpihta), joka nimensä mukaisesti kasvaa luontaisesti Koreassa, vuoristojen ylimmissä osissa. Se jää aina alle 20 metrin korkuiseksi ja viljeltynä usein pensasmaiseksi. Koreanpihtaa kasvatetaan yleensä koristepuuksi, sillä se neulasiaan varistamattomana sopii hyvin jopa joulukuuseksi. Koreanpihta on arka ilman epäpuhtauksille. Suomessa sen menestymistä rajoittavat ke-väthallat. Koreanpihta menestyy kuitenkin Etelä-Suomessa, kuten metsäntutkimuslaitoksen koeistutukset Bromarvissa osoittavat.

IV TOHTORIPROMOOAkatemiaprofessori Seppo Kellomäki Metsänhoitotieteen professori Heli Peltola

O S

T I E

N S

I S

23

Abies sibirican (siperianpihta) istutti toinen kasvatustieteelli-sen tiedekunnan kunniatohtori, Patrick Dillon. Siperianpihta tunnetaan yleisesti myös nimellä pihtakuusi. Se on venäläis-siperialaisen havumetsän, taigan, puuston tyypillinen edus-taja, joka kasvaa pohjoisessa lähellä polaarista metsärajaa ja etelässä aina havumetsien etelärajalle asti. Pihdan levin-neisyys on selvästi mantereinen. Suomessa pihta menesty hyvin ja on suosittu koristepuu. Se sietää myös varjostusta ja viihtyy samanlaisissa olosuhteissa kuin kuusi. Viljavilla kas-vupaikoilla pihta saavuttaa 25-30 m pituuden. Kuten monet muutkin pihtakuuset, se on verraten lyhytikäinen puu. Korkein ikä lienee 150-200 vuotta, mutta jo 100-130 vuoden iässä monien pihtojen elinkaari alkaa olla jo loppupuolella.

OTION MUISTOPUUT

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin Toshimitsu Asakuran istuttama puu on Abies concolor (harmaapihta). Harmaapihta kasvaa jokseenkin kaikilla Ka-lifornian vuoristoilla ja Kalliovuoriston eteläosissa, parhaiten kuitenkin vuoristoissa keskikorkeuksilla Pohjois-Kaliforniassa. Sen levinneisyysalue on pirstoutunut useaksi erilliseksi esiin-tymäksi. Harmaapihta kasvaa 25-40 m:n pituiseksi siten, että oksat ovat kutakuinkin vaakasuorassa ja muodostavat selviä oksakiehkuroita. Latvus ulottuu tavallisesti melkein maahan asti. Harmaapihdan elinkaari on lyhyt: esimerkiksi Kalliovuo-ristossa jo noin 125 vuoden ikäiset puut ovat harvinaisia.

Picea abies -kuusen (metsäkuusi, kuusi) istutti toinen ma-temaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtori, Leena Peltonen-Palotie. Se on ainoa Suomen luontainen kuusilaji. Sen levinneisyys ulottuu Euroopasta Siperian halki Tyynelle valtamerelle ja se on levinnyt myös Keski-Euroop-paan. Kuusi kasvaa nuorena useimmin männyn ja koivun kanssa yhdessä. Kuusi sietää hyvin varjostusta ja on ns. kliimaksipuulaji, joka sekametsässä ottaa vähitellen ylivallan ja puulajikehityksen tuloksena syntyy lähes puhdas kuusikko. Kuusen latvus on tuuhea, kartiomainen, pohjoisilla genotyy-peillä lähes pylväsmäinen. Oksat ovat vaaka-asentoisia tai alaspäin kaartuvia, mutta niiden kärjet ovat usein koholla. Kuusi on sopeutunut kasvamaan varjossa, ja se uudistuu luontaisesti koivujen ja mäntyjen suojaan. Kuusi on pit-käikäinen puulaji, joka saavuttaa biologisen täysi-ikäisyyden 250-350 vuotiaana. Kuusi kasvaa kaikista eurooppalaisista puulajeista pisimmäksi. Kaikkein viljavimmilla kasvupaikoillaan sen pituus on Suomessakin yli 40 m.

O S

T I

E N

S I

S

24

Metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtori Birger Solberg istutti Picea glaucan (valkokuusi), joka kasvaa kaikkialla Kanadan poikki ulottuvalla metsävyöhykkeellä lukuun ot-tamatta Brittiläistä Kolumbiaa. Valkokuusi menestyy myös Yhdysvaltain puolelta suurten järvien alueelta. Sen levinnei-syysalue on samankaltainen kuin mustakuusen (ks. alla). Näiden kuusilajien kasvupaikkavaatimuksissa on kuitenkin selviä eroja. Kun mustakuusi on erilaisten korpien puulaji, valkokuusi taas kasvaa melkein poikkeuksetta kangasmailla. Valkokuusen latvus muistuttaa paljon kotimaisen kuusen latvusta, mutta se on tiheämpi ja sen väri on sinertävä. Valkokuusen kuori on väriltään harmaanruskea. Valkokuusi kasvaa viljavilla kasvupaikoilla aina 30 m:n mittaiseksi, vaikka puu on suhteellisen lyhytikäinen ja saavuttaa korkeintaan 200-250 vuoden iän.

Picea marianan (mustakuusi) istutti metsätieteellisen tiede-kunnan toisen kunniatohtorin Paavo Lipposen puolesta, metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Olli Saastamoinen. Mustakuusi kasvaa luontaisesti suurimmassa osassa Poh-jois-Amerikan viileää ilmastovyöhykettä Atlantin valtamereltä Tyynelle merelle saakka lukuun ottamatta Brittiläistä Kolumbi-aa ja eteläistä Alaskaa. Mustakuusen latvus on kapea ja usein muodoltaan epäsäännöllinen. Vanhoissa mustakuusimetsis-sä puiden latvukset ovat pieniä tupsuja ja kuivat oksat säilyvät pitkään puussa. Mustakuusi kasvaa 15-20 m:n pituiseksi ja se on lyhytikäinen. Kasvutavaltaan se on sekä pioneeri- että kliimaksipuulaji ja menestyy hyvin sekä vanhoissa, ylitiheissä metsissä että pioneerilajina kulo- ja hakkuuaukoilla. Korpi-mailla mustakuusi muodostaa pysyviä metsiköitä.

Teologisen tiedekunnan kunniatohtorin KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leon istuttama puu oli Picea omorica (serbiankuusi), joka kasvaa luontaisesti pienellä alueella Dinarisilla alpeilla entisen Jugoslavian keskiosissa. Se on vuoristopuulaji, joka esiintyy pääosin 1000 - 1500 m:n korkeudella. Serbiankuusi on relikti tertiäärikaudelta.Sen latvus on hyvin kapea, usein suorastaan pylväsmäinen. Serbialaisessa kansanrunoudessa serbiankuusi mainitaan solakkuuden ja sitkeyden vertauskuvana. Suomessakin se on suosittu puistopuu. Serbiankuusi on heikko kilpailija ja se jää helposti muiden puulajien varjoon. Tämän vuoksi suuri osa serbiankuusimetsistä sijaitsee lähellä vuoristojen huippuja jyrkillä kalkkiseinämillä, missä kilpailu muiden puulajien kans-sa on vähäistä. Serbiankuusi on hidaskasvuinen puulaji, joka täysi-ikäisenä saavuttaa kuitenkin 30-40 m:n pituuden.

NELJÄNNEN TOHTORIPROMOOTION MUISTOPUUT...

O S

T I E

N S

I S

25

Picea abies f. virgatan (käärmekuusi) istutti toinen teologisen tiedekunnan kunniatohtori, Jukka Paarma. Käärmekuusi on yksi kuusen erikoismuoto. Käärmekuusen erikoinen ulkonäkö johtuu siitä, että runkoon kiinnittyy vain vähän oksia. Toisaalta myös oksat haaroittuvat vähän. Pääoksat työntyvätkin rungosta jäykkinä ja harvaan haaroittuneina. Käärmekuusen ulkonäön tekee erikoiseksi myös se, että oksien kärkiosia peittävät neulaset ovat tavallista pidempiä ja paksumpia. Käärmekuusten ulkomuoto kuitenkin vaihtelee paljon, eikä käärmekuusta voida pitää muodoltaan kovinkaan yhtenäisenä ryhmänä. Käärmekuusta esiintyy siellä täällä koko maassa. Luontaisista käärmekuusista on lisätty myös viljelylajikkeina mm. ”Kampa”, ”Liero”, ”Pörrö” ja ”Virgata”, joita käytetään koristepuina.

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin Jean Guichardin istuttama puu on Picea abies f. aurea (kultakuu-si), joka on yksi kuusen luontainen erikoismuoto. Sen näyt-tävä ulkonäkö kiinnittää huomiota: alkukesällä kultakuusen uudet versot ovat vaaleankeltaisia tai jopa kullankeltaisia. Kasvukauden kuluessa neulaset muuttuvat kuitenkin vähi-tellen vihreiksi joko kokonaan tai osittain. Jotkut kultakuuset vihertyvät jo kesällä, mutta toisissa neulasten keltaisuus erottuu vielä talvella. Neulasten keltainen väri johtuu viher-hiukkasten poikkeavasta rakenteesta. Kultakuusia tavataan lähinnä Etelä- ja Keski-Suomessa. Kultakuusesta on olemas-sa myös viljelylajikkeita, mm. ”Kulta-Lumikki”, ”Kulta-Päivikki” ja ”Kulta-Talvikki”, joita käytetään koristepuina.

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toisen kunniatohtorin Andrew Harveyn istuttama puu on Picea abies f. pendula (riippakuusi), joka on myös kuusen luontainen erikoismuo-to. Riippakuuselle antavat tunnusomaisen ulkonäön pitkät, haarattomat tai vähähaaraiset toisen asteen oksat, jotka riip-puvat rentoina alas vaakasuorista pääoksista. Riippakuusta pidetään kampakuusen äärimuotona, mutta kampakuusesta sen erottaa sivuoksien rentous ja pituus. Riippakuusi on harvinainen ja sitä esiintyy vain Etelä-Suomessa.

O S

T I

E N

S I

S

26

Kymmenen vuotta sitten professori Patrick Dillonilla ei ollut mitään käsitystä Joensuun yliopistosta eikä Suomes-takaan sen kummemmin. Kun hänet promovoitiin kasvatus-tieteiden tiedekunnan kunniatohtoriksi yliopiston neljännessä tohtoripromootiossa, hän oli Suomessa jo 18. kerran.

Patrick Dillon ja professori Mauri Åhlberg Savonlinnan opet-tajankoulutuslaitoksesta tapasivat toisensa vuonna 1995 Norjassa pidetyssä ympäristöalan konferenssissa, jossa mo-lemmilla oli puheenvuoro ympäristökasvatuksen sektiossa.- Siinä Mauri ehdotti minulle, että tulisin pitämään esitelmän Savonlinnassa järjestettävässä konferenssissa vuonna 1996. Se oli ensimmäinen käyntini Suomessa. Luonto, maisemat ja ihmisten suhde luontoon tekivät minuun niin valtavan vai-kutuksen, että olen tullut tänne aina uudelleen.

Dillon on ollut Suomessa kaikkina vuodenaikoina ja sanoo-kin nähneensä maamme luonnon kaikki kasvot. Hän on opettanut Rantasalmen Ympäristökasvatusinstituutin kan-sainvälisillä kursseilla kesän heleimpään aikaan ja kulkenut lähes metrin korkuisten hankien keskellä Savonlinnassa. Hän on esiintynyt kolmesti syystuulten tuivertaessa pääpu-hujana kasvatustieteiden tiedekunnan Julis-symposiumissa, jossa kahden vuoden välein luodaan katsaus opetuksen ja opettamisen tutkimukseen Joensuun yliopistossa. Vuonna 1999 professori Leena Ahon ollessa kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanina hänet kutsuttiin kasvatustieteen, erityisesti ympäristö-, informaatio- ja viestintäkasvatuksen dosentiksi. Tuolloin Dillon työskenteli Readingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

O S

T I E

N S

I S

27

YHTEISTYÖ VIRISI YMPÄRISTÖ-KONFERENSSISSA

O S

T I

E N

S I

S

28

VÄÄRÄT LUULOT OPISKELIJAVAIHDON ESTEENÄ

Yhteistyö johti myös opiskelija- ja henkilökuntavaihtoon. Sari Havu-Nuutinen, Anu Haapala ja Sari Kokko ovat opiskelleet jatko-opiskelijoina Readingissä. Anu Haapala kirjoitti siellä väitöskirjaansa ja osallistui myös joillekin sekä perus- että jatko-opiskelijoille tarkoitetuille kursseille.- Ne kurssit, joille osallistuin, olivat opiskelijan lähtökohdat huomioivaa ja syvälle menevää opetusta. Jatko-opiskelijoiden yhteisö oli tiivistä ja vertaistuki toimi hyvin, koska jatko-opis-kelijoille oli varattu yksi oma tietokoneluokka, jonne kokoon-nuimme kirjoittamaan omaa tutkimustamme päivittäin.

Yhteistyö jatkuu, vaikka Dillon siirtyi Readingistä Exeterin yliopistoon Englannin lounaisrannikolle. Joensuun yliopisto ja Exeterin yliopisto ovat solmineet Erasmus-Sokrates -sopimuksen henkilövaihdosta. Dillonin haave on laajentaa sopimus koskemaan myös jatko-opiskelijoita ja mahdollisesti myös perustutkinto-opiskelijoita. Hän kertoo tuntevansa hy-vin Joensuun yliopiston englanninkielisen opetustarjonnan ja harmittelee, että brittiopiskelijoita on vaikea saada lähtemään Suomeen.- Heitä on vaikea saada vakuuttuneeksi siitä, ettei heille tule täällä kommunikaatiovaikeuksia, sillä täällä puhutaan hyvin englantia, monesti jopa kieliopillisesti puhtaammin kuin Britanniassa. SAMOJA TEEMOJAERI SANOIN

Dillonin ja Åhlbergin yhteistyö jatkuu. Exeterin yliopiston ja Joensuun Erasmus-Sokrates-henkilövaihdon sopimuksen

YHTEISTYÖ VIRISI YMPÄRISTÖ-KONFERENSSISSA...

O S

T I E

N S

I S

29

puitteissa he ovat tutkineet ympäristökasvatuksen integroi-mista opetussuunnitelmaan telematiikan avulla ja kirjoittaneet siitä yhteisen artikkelin Learning and Environmental Research -julkaisuun. - Vaikka nykyiseltä erityisalueeltani telematiikasta näyttäisi ole-van pitkä matka ympäristökasvatukseen, niin tapamme tar-kastella asioita ovat lähellä toisiaan. Mauri puhuu opetuksen kokonaisuuksien hahmottamisesta opetuksen integroimisen avulla ja minä puolestani moniulotteisesta näkökulmasta.

HYVÄ ARVOSANA VÄITÖSKULTTUURILLEMME

- Meillä Britanniassakin on kunniatohtorijärjestelmä, mutta juhlallisuudet ovat puitteiltaan toisenlaiset. Britanniassa kunniatohtorit asetetaan yliopistojen päättäjäistilaisuuksien yhteydessä, joissa myös sadat opiskelijat saavat todistuk-sensa. Dillon on tutustunut myös suomalaiseen väitöskulttuuriin. Syksyllä 2000 hän oli Sari Havu-Nuutisen vastaväittäjänä kas-vatustieteen väitöksessä, jossa tutkittiin esikoululaisten luon-to- ja ympäristötiedon oppimista ja opiskelua. Tutkijauransa aikana hän on ollut vastaväittäjänä monissa kotimaisissa ja kahdessa australialaisessa väitöstutkimuksessa. Suomalai-nen väittelykäytäntö saa häneltä hyvän arvosanan. - Britanniassa väittelijä ja vastaväittäjät tapaavaat kerran ja keskustelevat keskenään tutkimuksen sisällöstä ja menetel-mistä. Siinä kaikki. Minusta teidän julkinen väitöstilaisuutenne yleisöineen syventää tohtorintutkinnon arvoa ja merkitystä. Myös tapa kutsua ystävät ja kollegat juhlaan työn kunniaksi on mielestäni oiva keino tunnustaa tehty työ.

YMPÄRISTÖEKOLOGIASTA TELEMATIIKKAAN

Patrick Dillon on alun perin biologi erityisalueenaan ympä-ristöekologia.- Olen liikkunut tieteenalalta toiselle luonnontieteistä huma-nistisiin tieteisiin ja edelleen kasvatustieteen maailmaan. Tohtorin tutkinnossani paneuduin maankäytön tekijöihin tai oikeammin siihen, miten ihmisen käyttäytyminen vaikuttaa ympäristön muotoutumiseen, erityisesti eliöihin ja kasveihin. Tutkimusaiheeni oli, millaisia biologisia vaikutuksia maankäy-tön muutokset saavat aikaan maaetanoissa.

Ympäristöekologiasta Dillon siirtyi ympäristökasvatukseen vakuuttuneena siitä, että kaikki ympäristökysymykset ovat monitieteisiä.-Ympäristökasvatuksen opinnoissa jaksan toistuvasti muis-tuttaa opiskelijoilleni, että maisemaa ja ympäristöä on katsel-tava ainakin historioitsijan, ekologin ja taiteilijan silmin, mutta ympäristö on mitä suurimmassa määrin myös tunneasia. Mielestäni ympäristökasvatus onkin yksi tärkeimmistä ope-tussuunnitelman integroitavista osa-alueista.

Nyt Dillon työskentelee Exeterin yliopiston telematiikan laitoksen johtajana.- Siitä näyttäisi olevan pitkä matka ympäristöopintoihin, mutta itse asiassa niin ei ole. Myös telematiikka on hyvin moniulotteista. Telematiikassa pätevät samat universaalit tiedon hankinnan, ymmärtämisen ja soveltamisen lait kuin ympäristössäkin. um

O S

T I

E N

S I

S

30

O S

T I E

N S

I S

31

Tommi Nyman on tutkinut sahapistiäisiä toistakymmentä vuotta. Hän tarkasteli pistiäisiä jo gradussaan vuonna 1996 ja työtä niitten parissa riittää edelleen.-Lajiryhmään tutustuminen vie vuosia. Jo pistiäisten perus-biologiaan tutustuminen ottaa aikansa. Minulta meni kahdek-san vuotta, ennen kuin rupesin hahmottamaan, mitä kaikkea voin pistiäisillä tehdä ja miten niitten kemiaa ja genetiikkaa tutkitaan. Oma aikansa meni siiihenkin, että opin tietämään, mistä pistiäisiä löydän. Minun pistäiseni ovat kärpäsen ko-koisia.Kärpäsestä ne erottaa se, että niillä on neljä siipeä ja kärpäsellä kaksi.

Joulukuussa 2000 Nyman väitteli aiheenaan pajuilla elävien äkämäpistiäisten lajiutuminen ja ekologinen evoluutio. Pajuilla elävät äkämäpistiäiset muodostavat äkämiä muun muassa pajujen lehtiin, silmuihin ja vuosikasvaimiin. Väitöstutkimuk-sessaan Nyman kyseli, kuinka erilaiset äkämätyypit ovat kehittyneet, kuinka ravintokasvien käyttö on kehittynyt ja minkä takia kyky muodostaa äkämiä on kehittynyt. Väitös-tutkielmastaan samoin kuin pro gradustaan Tommi Nyman sai laudatur-arvosanan.

UUSIA AVAUKSIA YHDYSVALLOISSA

Väitöksensä jälkeen hän matkusti kahdeksi vuodeksi post doc -tutkijaksi Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Siellä hän laajensi tutkimaansa joukkoa ja otti tarkasteluun äkä-miä aiheuttavien sahapistiäisten lisäksi koko lehtipistiäisten alaheimon. Myös kysymyksenasettelu laajeni ravintokasvien käyttöön ja toukkien elintapojen kehittymiseen.

Tommi kertoo, että tutkimus kulkee pääpiirteissään niin, että eri lajeille tehdään sukupuu DNA-sekvenssien avulla. Näin saadun sukupuun avulla voidaan katsoa, miten eri lajit ovat lajiutuneet.

Koeainestoa - pistiäisiä ja niitten toukkia - hän sanoo ai-kanaan keräilleensä Joensuun yliopiston takapihalta, mutta tänäkin kesänä hän on tehnyt kaksi toukkien hankintamat-kaa Keski-Eurooppaan. Toukkia löytyy pajuilta, ja pistiäisiä saa pyydyksistä ja haavilla. Osan koeaineistostaan hän saa postipakettina Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Nyt Tommi Nyman on tutkijatohtorina kotikaupungissaan Oulun yliopistossa Suomen Akatemian rahoituksella. - Jatkan taivalta ottamalla tarkasteluun yhä uusia lajeja samasta pistiäisten porukasta ja syvennän näkökulmaa. Työmaa on loppumaton, sillä lehtipistiäisten alaheimoon kuuluu noin tuhat lajia, erilaisia äkämäpistiäisiäkin on ole-massa noin 400.

Tommi myöntää, että hänen mielessään kangastelee yliopis-tollinen tutkijan ura.- Töitä saattaisi löytyä myös lääketieteen puolella, mutta siellä tutkimusaiheita ei voisi itse määritellä, vaan pitäisi tehdä mitä toiset haluavat.

Joensuu yliopiston tohtoripromootioon Tommi Nyman ilmoittautui määräaikaan mennessä. Kesäkuussa hänelle ilmoitettiin valinnasta priimustohtoriksi.- Sain dekaani Seppo Pasaselta hyvissä ajoin hyvän ja re-levantin kysymyksen. Hankalinta vastauksen valmistelussa oli ilmaista sanottavansa tiiviisti ja yrittää sanoa se yleista-juisesti.

Tommia tuntuikin jännittävän enemmän tanssiminen etu-käteen siihen valmentautumattomana kuin perusteellisesti valmistellun vastauksen antaminen dekaanin kysymykseen. um

PRIIMUSTOHTORILLA LOPPUMATON

TYÖMAA

O S

T I

E N

S I

S

32

Erilaisia kasvilajeja on maapallolla arviolta puolisen miljoonaa. Hyönteisiä on puolestaan noin 4-30 miljoonaa lajia, joista yli puolet käyttää ravintonaan kasveja. Näin ollen käytännössä jokaisella kasvilajilla on riesanaan ainakin yksi hyönteislaji. Yksittäiset hyönteislajit kelpuuttavat kuitenkin ravinnokseen vain osan elinympäristönsä kasvilajeista. Hyönteisten ravin-tokasvivalikoiman laajuus vaihtelee, mutta useimmiten vali-koimaan kuuluu vain yksi kasvilaji, tai muutamia lähisukuisia lajeja. Tämä selittyy sillä, että kasvilajien ja -lajiryhmien välillä on suuria kemiallisia, rakenteellisia ja ekologisia eroja, jotka käytännössä estävät ”kaikkiruokaiset” elintavat. Kasvien si-sältämät puolustuskemikaalit ovat haitallisia tai jopa tappavan myrkyllisiä niille hyönteislajeille, jotka eivät ole sopeutuneet niitä sietämään.

Hyönteisten ravinnonkäyttö on rajoittunutta pitkilläkin aika-väleillä, ja eräät hyönteislajit ovat olleet riippuvaisia samoista ravintokasveista jopa kymmeniä miljoonia vuosia. Minkään hyönteislajin ravintokasvivalikoima ei kuitenkaan ole täysin pysyvä ominaisuus, vaan useimmat hyönteiset ovat vaihta-neet ravintokasvejaan evoluutiohistoriansa aikana. Sopivissa olosuhteissa ravintokasvilajin vaihto voi tapahtua hyvinkin

VASTAUS PRIIMUSTOHTORIKYSYMYKSEEN

FT Tommi Nyman

nopeasti, muutamia esimerkkejä tunnetaan jopa viimeisen kahdensadan vuoden ajalta.

Ravintokasvien vaihtojen suuntaa ja ajoitusta voidaan tutkia selvittämällä hyönteislajien välisiä sukulaisuussuhteita esimer-kiksi geneettisten samankaltaisuuksien perusteella. Nykyisin lajiryhmien sisäiset sukupuut eli fylogeniat selvitetään yleen-sä vertailemalla hyönteislajien geenien DNA-sekvenssejä, ja samanlaista aineistoa voidaan myös käyttää kasvilajien välisten sukulaisuussuhteiden selvittämiseen. DNA-sek-venssien erojen perusteella voidaan myös arvioida, kuinka kauan sitten lajiutumiset ja muut evolutiiviset muutokset ovat tapahtuneet.

Yksinkertaisimmillaan kasvinsyöjähyönteisten lajiutuminen voisi tapahtua siten, että hyönteislaji jakautuisi kahdeksi sa-malla kun kasvikin lajiutuu. Hyönteisten ja kasvien sukupuita vertailemalla on kuitenkin selvinnyt, että kyseinen lajiutumis-malli ei ole realistinen, koska sukupuut ovat miltei aina osoit-tautuneet hyvin erilaisiksi. Esimerkiksi Joensuussa olemme tutkineet pajuilla eläviä äkämäpistiäisiä, ja äkämäpistiäisten sukupuu eroaa selvästi pajujen sukupuusta. Vaikka suurin

O S

T I E

N S

I S

33

osa ravintokasvien vaihdoista onkin tapahtunut lähisukuisten pajulajien välillä, ajoittain tapahtuvat vaihdot kaukaista sukua olevien isäntäpajujen välillä sotkevat kuviota huomattavasti. Pistiäisten lajiutuminen ei siis ole ollut riippuvaista pajujen lajiutumisesta, ja pistiäisten lajiutumisnopeudet ovat olleet selvästi korkeampia kuin pajuilla.

Vaikka hyönteisten lajiutuminen ei ole suoraan riippuvaista kasvien lajiutumisesta, niin kasvilajien monimuotoisuus si-nänsä on ilmeisesti tärkeä tekijä hyönteisten lajiutumisessa. Ravintokasvien vaihtojen seurauksena hyönteislajin eri alueilla elävät populaatiot voivat sopeutua eri kasvilajeille, mikä taas voi johtaa uuden lajin syntyyn herkemmin kuin jos populaatiot eläisivät samalla kasvilajilla. Tämä johtuu siitä, että eri kasvilajit johtavat erilaisiin valintapaineisiin monissa ominaisuuksissa, jotka liittyvät ravintokasvien käyttöön. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kyky löytää ja tunnistaa sopivat kasvit, kyky sietää erilaisia puolustuskemikaaleja ja elinkierron vuodenai-kaisajoitus. Ääritapauksissa lajiutumisprosessi voi käynnistyä jopa kahdella kasvilajilla, jotka elävät samalla maantieteelli-sellä alueella.

Suurin osa hyönteisten lajiutumisista tapahtunee populaa-tioiden maantieteellisen eristäytymisen seurauksena, mutta ilmeisesti paikallispopulaatioiden sopeutumisella eri ravinto-kasveille on tärkeä rooli lajiutumisprosessin helpottajana ja nopeuttajana. Kasvilajien monimuotoisuuden tärkeään rooliin uusien hyönteislajien synnyssä viittaa ainakin kaksi havain-toa: kasveja syövät hyönteisryhmät sisältävät keskimäärin enemmän lajeja kuin ne lähisukuiset ryhmät, jotka käyttävät muuta ravintoa, ja ne kovakuoriaisryhmät, jotka käyttävät ravintonaan kukkakasveja, ovat monilajisempia kuin havu-puilla elävät ryhmät, koska kukkakasvilajeja on huomattavasti enemmän kuin havupuulajeja. Myös pajujen runsaslajisuus pohjoisella pallonpuoliskolla voi olla osasyynä lehtipistiäisten suureen lajimäärään samoilla seuduilla.

Johtopäätöksenä on siis, että jos maapallolla olisi vähemmän kasvilajeja, myös hyönteislajeja olisi vähemmän. Eli ilmaistuna toisinpäin: kasvien lajiutuminen ja moninaistuminen on vuosi-miljoonien aikana epäsuorasti johtanut myös hyönteislajiston monipuolistumiseen.

KYSYMYS PRIIMUSTOHTORILLE

dekaani, FT Seppo Pasanen

KASVIEN MONIMUOTOISUUS

HYÖNTEISTEN LAJIUTUMISEN

GENERAATTORINA

O S

T I

E N

S I

S

34

KAHDEN KEMISTIN PROMOOTIOTIE

O S

T I E

N S

I S

35

Sari ja Mika Suvanto aloittivat kemian opintonsa saman-aikaisesti syksyllä 1987. Yhdessä he kulkivat kemian harjoi-tuksissa ja laboratoriotöissä ja totesivat lopulta viihtyvänsä toistensa seurassa niin hyvin, että sinetöivät suhteensa Mäntyharjulla 1994. - Samanlaisen taipaleen ovat kulkeneet monet muutkin kemi-an laitoksella opiskelleet. Se on sitä kemiaa, Mika toteaa.

Sari ja Mika väittelivät molemmat vuonna 1999. Mika sai tohtoriopintonsa päätökseen kesäkuussa. Vaimon vuoro tuli joulukuun alussa. Halutessaan Sari voisi puolustella viivettään äitiyden mukanaan tuomilla haasteilla, mutta ei sitä kuitenkaan tee.

Molemmat väittelivät fysikaalisen kemian alalla. Sari tutki väitöstyössään kobolttikarbonyylin höyrystämistä kahdelle silika-materiaalille. Kobolttia sisältäviä katalyyttejä käytetään teollisuuden eri prosesseissa. Myös Mikan väitös käsitteli katalyyttien kemiaa. Hänen aiheenaan oli volframikatalyyttien valmistus ja testaus rikinpoistossa. Rikinpoisto on tärkeä vaihe öljynjalostusteollisuudessa maaöljyn sisältämien epä-puhtauksien poistamisessa.

Valmistumisen jälkeen Sarille löytyi työpaikka kemian laitok-selta. Viimeisimmän äitiysloman jälkeen hän toimi kaksi vuotta epäorgaanisen materiaalikemian tutkijakoulun koordinaat-torina. Nyt hän ohjaa assistenttina opintojensa eri vaiheissa olevien opiskelijoiden laboratoriotöitä, laskuharjoituksia ja muuta tutkimustyötä.

O S

T I

E N

S I

S

36

Mika piipahti väiteltyään haistelemassa pääkaupunkiseudun tuulia, mutta palasi pian takaisin kotiin Pohjois-Karjalaan. Nyt hän on kemian laitoksen yhteydessä toimivan SMARC-tutkimuskeskuksen johtaja. Tutkimuskeskuksessa tehdään materiaalialan tuotekehittelyyn soveltuvaa tutkimusta ja tuotetaan yhteistyössä yritysten kanssa tutkimushankkeita palvelututkimuksina.-Toimenkuvaani kuuluu keskuksen käytännön työnjohdon ohella toimia tässä yritysten ja kemian laitoksen rajapinnassa. Työ tarjoaa haasteita joka päivälle ja siinä voi seurata alan kehitystä ja teollisuuden suuntaviivoja.

YHDESSÄ PROMOOTIOON

Yhdessä Sari ja Mika osallistuivat myös promootioon. Seu-rakseen he saivat samassa tutkimusryhmässä työskennel-leen Sari Myllyojan. Neljän tutkijan tiiviistä porukasta Maria Kurhinen kiirehti jo edelliseen vuoden 1999 promootioon. Sii-hen Mikallakin olisi ollut mahdollisuus, mutta hän jäi odotte-lemaan loppuvuodesta väitelleitä: vaimoaan ja Sari Myllyojaa. Ryhmään myöhemmin liittynyt, vuonna 2001 väitellyt Jarkko Räty ei tällä kertaa osallistunut promootioon.

Kaikki karbonyyliryhmän jäsenet tekivät tutkimusta samalla aihealueella selvittäen kaasufaasitekniikan soveltuvuutta ka-talyyttien valmistuksessa. Ryhmässä tehtiin tiivistä yhteistyötä reipashenkistä kilpailua ja huumoria unohtamatta.-Promootioon osallistuminen oli meille niin selvää, että han-kimme miekat jo viime promootion yhteydessä. Mielestämme promootio edustaa vanhoja arvokkaita yliopistoperinteitä, joita ei ole liikaa. On mukavaa kokoontua porukalla juhla-vaan tilaisuuteen, jonka voi kokea kerran elämässään ja tavata opiskelutovereita, jotka ovat lähteneet Joensuusta maailmalle.

JUHLAVALMISTELUT HYVISSÄ AJOIN

Promootion mukanaan tuomiin kustannuksiin Suvannot suhtautuivat rauhallisesti. Ne olivat tiedossa eikä heille ai-heutunut kuluja matkoista ja majoituksesta. Puvun Sari teetti joensuulaisella ompelijalla.-Nyt saan sellaisen kuin haluan. Malli oli minulla selvänä mie-lessäni ja ompelijani oivalsi hyvin toiveeni. Minusta tuntuu, että monet muutkin toimivat käytännöllisesti ja valitsevat mallin, joka sopii sekä promootioaktiin että iltajuhlaan.

KAHDEN KEMISTIN PROMOOTIOTIE...

O S

T I E

N S

I S

37

Miesten pukeutuminen juhlatilaisuuksiin on Mikasta selvästi helpompaa kuin naisten.- Olen turvautunut vuokrafrakkiin aikaisemminkin. Mitat olivat joensuulaisen vuokraamon koneella. Sieltä ne löytyivät nytkin, kun tein tilauksen huhtikuussa.

KONSERTTI VIRITTI JUHLATUNNELMAAN

Useimpien promovendien lailla Sari ja Mika virittäytyivät juh-latunnelmaan promootiokonsertissa. Arki muuttui juhlaksi hyvissä tunnelmissa. Promootioaktin harjoittelu sujui hurtin huumorin lentäessä. Tosin harjoituksissa Sari ja Mika huo-masivat olevansa sijoitetut kulkueessa väärään järjestykseen, minkä vuoksi täytyi vaihtaa paikkoja, että kumpikin saisi promoottorilta omat tunnuksensa ja diplominsa.

Konsertin jälkeen ilta jatkui tohtoritoimikunnan järjestämien hatunsovittajaisten ja miekanhiojaisten merkeissä. Iltaa isännöivät MMT Kalle Eerikäinen ja FT Markku Tukiainen, joka piti myös puheen hatulle. Puheen miekalle piti FT Pasi Tuunainen. Sarin ja Mikan miekat tulivat hiotuiksi molemmin puolin ja näin miekkoihin syntyneet naarmut toimivat nyt hyvänä muistona promootiosta.

TUNNELMA TIIVISTYI PARNASSOLLA

Sarin promootioaamu oli meikkaajalla ja kampaajalla käyn-teineen niin kiireinen, että hän joutui pukeutumaan juhla-vaatteisiin työhuoneessaan. Mikalla juhlaan sonnustauminen oli yksinkertaisempaa ja niin hänellä oli aikaa kyytiä yhteisiä opiskelutovereita yliopistokampukselle.

Vielä kulkueeseen järjestäydyttäessä promovendit vitsailivat keskenään, mutta pian Carelia-salista tulviva juhlallinen mu-siikki vakavoitti väen ja loi juhlan tunnun.

Suvannot sanovat, että vaikka parnassolla oli hyvin kuuma, niin aika kului kuitenkin varsin nopeasti tapahtumia seurates-sa. Vaikuttavin hetki oli luonnollisesti oma promovointi.

VEISUU JA MUSIIKKI VAIKUTTIVAT

Juhlakulkueesta evankelisluterilaiseen kirkkoon ja ekumeeni-sesta jumalanpalveluksesta Sarille ja Mikalle jäi hyvä mieli.- Kulkue oli tosi juhlava. Matkan varrella oli paljon tuttuja ja tuntemattomia. Olisimme jääneet paljosta paitsi, jos olisimme joutunet tuppautumaan linja-autoon. Kirkonmenoista meille

O S

T I

E N

S I

S

38

jäi erityisesti mieleen holveissa kaikuva mahtava veisuu ja runsas musiikki, ja myös ekumeenisuus vaikutti, Sari ja Mika kertoivat.

Sade yllätti kirkosta tulijat ja kiristi aikataulua ja uhkasi pilata tohtorihattujen kuosin, mutta kommellusten jälkeen Sari ja Mika ehtivät vaatteiden vaihtoon ja olivat hyvissä ajoin juh-latamineissa iltajuhlapaikalla hotelli Kimmelissä.

KIMMELISSÄ KIIREEN TUNTUA

- Meillä oli mukavaa iltajuhlaseuraa, keskusteltavaa riitti ja toki välillä keskityttiin kuuntelemaan juhlapuheita. Siitä olen seuralaisille puhuneen Jorma Puhakan kanssa yhtä mieltä, että jos suhde kestää väistöskirjaprosessin kaikki vaiheet, sen tulevaisuus on hyvä, Sari sanoo.

Vanhoja tansseja Sari ja Mika seurasivat kaiteelta ja ehtivät pyörähtämään tanssilattialla Karjalan sotilassoittokunnan tahdittamina, vaikka kiire siirtyä bussiin ja Careliaan pakka-sikin päälle.- Kimmelissä oli vähän kiireen tuntua. Ruokailun päälle olisi voinut seurustella vähän pitempään ja upean varuskuntasoit-tokunnan tahdissa olisi pyörähdellyt pitempäänkin.

Juhla jatkui Careliassa, missä Sari ja Mika viihtyivät loppuun saakka ja kuuntelivat myös Sari Havu-Nuutisen puheen nousevalle auringolle.

KANNATTI JUHLIA

Promootiopurjehduksen Suvannot jättivät väliin, koska heistä on tärkeää järjestää aikaa myös perheen pienimmille.

O S

T I E

N S

I S

39

Pojat olivat seuraamassa juhlakulkuetta kirkolla ja olivat olleet hetken kirkossakin. Isovanhemmiltaan he olivat kyselleet, miten äidin ja isän tuosta mustas joukosta voi tunnistaa, mutta ilokseen he onnistuivat.

Sari ja Mika sanovat, että promootiotilaisuudet vastasivat niitä odotuksia, joita he niille asettivat.-Ystävät ovat kertoneet, että risteily oli hyvä päätös pro-mootiojuhlille. Siellä olisi ollut myös paremmin aikaa vaihtaa kuulumisia kavereitten kanssa. um

O S

T I

E N

S I

S

40

O S

T I E

N S

I S

41

YLIOPISTON ARKI KAIPAA

VASTAPAINOKSEEN JUHLIA

O S

T I

E N

S I

S

42

Promootiopäivällisillä puheen promoottorille piti YTT Jaana Nevalainen.

Puheen kunniatohtoreille piti TT Mauri Tervonen.

O S

T I E

N S

I S

43

Kunniatohtoreiden vastauspuheenvuoron käytti professori Anna-Leena Siikala. Puheen seuralaiselle piti FT Jorma Puhakka.

Promoottori Pekka Hirvonen vastasi puheeseen.

O S

T I

E N

S I

S

44

Hotelli Kimmelistä promootiotanssiaisia siirryttiin jatkamaan Carelia-salin aulaan,

jossa KT Sari Havu-Nuutinen piti puheen nousevalle auringolle.

O S

T I E

N S

I S

45

O S

T I

E N

S I

S

46

Promootiojuhlallisuudet päättyivät purjehdukseen M/S Vinkerillä.

Määränpäänä oli Lehmo Cuisine Pielisjoen rannalla Kontiolahdella.

O S

T I E

N S

I S

47

O S

T I

E N

S I

S

48

HENKILÖITÄ KULISSIEN TAKAA – JA VÄHÄN EDESTÄKIN

O S

T I E

N S

I S

49

Tohtoripromootio on monipuolinen kolmepäiväinen ta-pahtuma, jossa on sekä muodollisia akateemisia tilaisuuksia että vapaampia ohjelmanumeroita. Tarvitaan usean henkilön työpanokset, jotta tapahtumakokonaisuus etenee juohevasti promovendien ilmoittautumisesta promootiopurjehduk-seen.

Varsinaisessa promootioaktissa keskeisiä rooleja hallitsevat offi ciantit eli promoottori, juhlamenojen ohjaaja ja yliairut. Promootioaktin keskeisin henkilö on promoottori, joka vihkii promovendit tohtoreiksi. Vihkimisessä promoottori asettaa tohtorinhatun promovendin päähän sekä ojentaa hänelle toh-torinmiekan ja -diplomin. Keskeinen osa promootioaktia on promoottorin puhe. Yleensä promoottorina toimii virkaiältään vanhin professori. Tässä promootiossa tehtävään pyydettiin englannin kielen professori Pekka Hirvonen vieraiden kielten laitokselta.

Promovendeille näkyvimpiä hahmoja on juhlamenojen ohjaa-ja. Hän on professori, joka vastaa promootiojuhlallisuuksien sujumisesta akateemisten sääntöjen mukaan. Tämän pro-mootion juhlamenot ohjasi professori Päivi Atjonen kasva-tustieteen laitokselta. Juhlamenojen ohjaajan tunnuksena on punainen airutnauha.

Airuina toimii eri tiedekuntien opiskelijoita. Heitä johtaa yliairut, joka on edellisessä promootiossa vihitty tohtori. Hänet tun-nistaa sinisestä airutnauhasta. Tässä promootiossa yliairuena toimi kemian laitoksen professori Juha Rouvinen.

Yleisistä promootiovalmisteluista ovat vastuussa promoo-tiotoimikunta ja tohtoritoimikunta sekä promootiosihteeristö. Tässä promootiossa rehtori Perttu Vartiaisen johdolla toimi eri tiedekuntien professoreista ja opiskelijaedustajasta koostuva promootiotoimikunta, joka vastasi promootion linjauksista sekä virallisen ohjelman suunnittelusta ja toteu-tumisesta.

Hatunsovittajaisten ja miekanhiojaisten sekä promootiopur-jehduksen ja muun epävirallisen ohjelman suunnittelusta vas-tasi tohtoritoimikunta. Sen puhetta johti FT Pasi Tuunainen historian laitokselta varahenkilönään FT Pirjo Söderholm vieraiden kielten laitokselta. Tohtoritoimikunnassa oli edustus jokaisesta kuudesta tiedekunnasta.

Käytännön asioita on hoitanut promootiosihteeristö. Reh-torin sihteeri Tarja Ryhänen ja korkeakoulusihteeri Irma Salminen pitivät juhlallisuuksien kaikki langat käsissään ja kantoivat vastuun ilmoittautumisista, tarjoiluista, kutsuista, kirjeenvaihdosta, miekkatilauksista ja muista juoksevista asioista. Promootion painotuotteista vastasi viestintäyksi-kössä tiedottaja Pasi Ripatti. Sihteeristön johtajana toimi hallintojohtaja Petri Lintunen.

OFFICIANTITPromoottori, professori Pekka Hirvonen Juhlamenojen ohjaaja, professori Päivi Atjonen Yliairut, professori Juha Rouvinen

PROMOOTIOTOIMIKUNTApuheenjohtaja rehtori Perttu Vartiainen sihteeri Tarja Ryhänen professori Marjatta Palander professori Marja-Liisa Julkunen (varaedustaja professori Anna-Liisa Rauma) professori Jussi Kukkonen (varaedustaja professori Seppo Pasanen) professori Pekka Niemelä (varaedustaja professori Hannu Mannerkoski) professori Paavo Kettunen (varaedustaja professori Petri Piiroinen) professori Mikko A. Salo (varaedustaja professori Matti Tolvanen) ylioppilaskunnan edustajana opiskelija Katharina Jokela (varaedustaja opiskelija Osku Kannusmäki)

TOHTORITOIMIKUNTApuheenjohtaja FT Pasi Tuunainen varapuheenjohtaja FT Pirjo Söderholm sihteeri Irma Salminen Humanistinen tiedekuntaFT Pirjo SöderholmFT Pasi Tuunainen Kasvatustieteiden tiedekuntaKT Sari Havu-NuutinenKT Asko HeinonenFT Elina Mäntylä Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta FT Nina HakulinenFT Markku Tukiainen Metsätieteellinen tiedekuntaMMT Kalle EerikäinenMMT Heli Viiri Teologinen tiedekuntaTT Mauri Tervonen Yhteiskuntatieteiden tiedekunta YTT Jaana NevalainenYTT Ilkka Lehtola

SIHTEERISTÖpuheenjohtaja hallintojohtaja Petri Lintunen talouspäällikkö Juhani Hukkanen korkeakoulusihteeri Irma Salminen tiedottaja Pasi Ripatti rehtorin sihteeri Tarja Ryhänen

O S

T I

E N

S I

S

50

O S

T I E

N S

I S

51

Promovoidun tohtorin passi tieteen tasavaltaan on toh-torindiplomi. Vapaasta kansalaisoikeudesta kertovat myös tohtorinhattu ja -miekka, jotka ovat vanhastaan olleet vapaan ja itsenäisen kansalaisen tunnuksia. Akateemisessa yhteisös-sä ne kuvaavat tieteentekijän vapautta ja myös velvollisuutta puolustaa tutkimustaan selkein sanoin.

Tohtorinhattu on osoitus siitä, että sen kantaja on saavut-tanut kansalaisoikeuden tieteen tasavallassa. Ennen tohto-rintutkinnon suorittamista tutkija ei ole ollut ajatuksellisesti vapaa, vaan on harjoittanut tiedettä ohjaajansa alaisuudessa. Hatun pyöreä muoto kuvastaa saivartelemattomuutta ja sen kantajan selkeitä ja luonnollisia vastauksia hänelle tehtyihin kysymyksiin.

Joensuun yliopistossa ovat kaikki tiedekunnat käyttäneet perinteisesti mustaa hattua. Muissa yliopistoissa on käytössä erivärisiä hattuja eri tiedekunnissa.

Tohtorinhattuun on kiinnitetty samettinauhalla yliopiston kultainen tunnus, jonka Joensuun yliopistolle on suunnitel-lut taiteilija Heikki Häiväoja. Tunnuksessa on kuvattu lyyra ja kannel, joita ympäröi puolukanlehtiseppele. Perinteisen laakerinlehtiseppeleen sijaan puolukat ja kannel tuovat aka-

teemisuuteen karjalaisen mausteen. Merkki otettiin käyttöön vuonna 1989 Joensuun yliopiston toisessa promootiossa.Tohtorinhattu on arvon merkki, jota tulee kohdella sen mukai-sesti. Hattua ei pidä asettaa ylösalaisin pöydälle, eikä sitä saa painaa päähänsä promovoimaton henkilö. Kulkueessa hattua kannetaan vasemmassa kädessä vyötärön korkeudella lyyra eteenpäin suunnattuna.

Tohtorinmiekka on hengen aseen vertauskuva: sitä tutkija tarvitsee taistelussa sen puolesta, minkä hän on tutkinut todeksi, oikeaksi ja hyväksi. Aiemmin miekka on kuulunut lähinnä etuoikeutettujen symboleihin, ja sitä ovat kantaneet tohtoreiden lisäksi lääkärit ja aateliset. Koulutuksen ja tohto-roitumisen mahdollistuttua kaikille miekasta on tullut lähinnä virkamiesten ja tutkijoiden symboli.

Tohtorinmiekka on itsenäisen Suomen virallisesti vahvistettu siviilimiekka, johon kuuluu tuppi ja musta tai kultainen pidike. Tyyliltään se on lähinnä 1700-luvun puolivälin siroa rokokoota. Myös miekkaan on kiinnitetty yliopiston kultainen tunnus. Miekkaa kannetaan kulkueessa vasemmalla puolella noin vyötärön korkeudelta riippumaan kiinnitettynä. Joensuun yliopiston promootiossa on promovendi voinut valita, halu-aako hän käyttää miekkaa.

HATTU JA MIEKKA

TIETEEN TASAVALLAN KANSALAISSYMBOLIT

O S

T I

E N

S I

S

52

Joensuun korkeakoulun ensimmäisiä

avajaisia vietettiin toivekkain mielin

17.9.1969. Avajaistilaisuutta luonneh-

dittiin maakunnan suureksi yhteiseksi

juhlaksi. Juhlavieraat siirtyivät rehtori

Veli Nurmen johdolla kulkueena juhla-

jumalanpalvelukseen.

Kari Tuunaisen kokoelmat, kuvaaja Mauno Siintomaa.

O S

T I E

N S

I S

53

Joensuun yliopiston neljännen tohtoripromootion aattona julkaistu teos Muistin mukaan. Joensuun yliopiston suullinen historia kuvaa yliopistoa työntekijöiden ja opiskelijoiden näkö-kulmasta. Teoksessa käsitellään korkeakoulun perustamista ja yliopiston laajenemista ja kehittymistä, pohditaan kantaa-ottavaa 1970-lukua, peilataan monipuolisesti yliopistolaisten kokemuksia ja tulkintoja jokapäiväisestä yliopistotyöstä ja opiskelijaelämästä sekä kuvataan muistelijoille tärkeitä tapahtumia ja yliopiston juhlahetkiä. Emme ole pyrkineet luomaan kokonaiskuvaa yliopiston historiasta - eikä sellaisen tuottaminen ole muistitietohistorian otteella edes mahdollista. Sen sijaan teoksessa rakentuu moniääninen ja samalla ka-leidoskooppinen kuva 35-vuotiaasta Joensuun yliopistosta työ- ja opiskelupaikkana.

”SITÄ AJATTELEE, ETTÄ KETÄ SE KIINNOSTAA JA ONKO SE MERKITTÄVÄÄ”

Ajatus yliopistoa koskevan muistitiedon kokoamisesta syntyi viitisen vuotta sitten, yliopiston täyttäessä 30 vuotta. Tuol-loin huomattiin, että alkuaikojen työntekijät ovat vähin erin siirtymässä eläkkeelle ja sikäli aika olisi otollinen muistitiedon keräämiselle. Hanketta ideoimaan perustettiin toimikunta, joka on ohjannut sekä aineiston keruuta että kirjan työstä-mistä. Toimikuntaan kuuluvat hallintopäällikkö Pertti Elsinen, dosentti Pekka Hakamies, professorit Tapio Hämynen, Seppo Knuuttila ja Leena Koski sekä SKS:n Joensuun pe-rinnearkiston erikoistutkija Jyrki Pöysä. Itse olen työskennellyt projektissa kahteen otteeseen: olen osallistunut aineiston keruuseen ja toiminut kirjan pääasiallisena kirjoittajana ja toimittajana. Muistitieto-projektissa ovat työskennelleet myös Armi Liinamaa, Heidi Pankamo, Sirpa Saastamoinen, Jukka Timonen ja Maarit Viljakainen. Kirjan tyylikkäästä ulkoasusta vastaa graafi kko Leea Wasenius.

Kokosimme vuonna 2001 kahden harjoittelijan kanssa noin sadan tunnin laajuisen haastatteluaineiston, johon nyt ilmes-tynyt kirja pääosin pohjautuu. Lisäväriä kirjaan tuovat muu-tamat kirjoitetut muistelmat. Muistitieto-projektin keskeisenä tavoitteena oli koota yliopiston vaikuttajahenkilöiden ja ns. pitkän linjan yliopistolaisten muistikuvia. Haastattelimmekin projektin aikana monia korkeakoulun alkuaikojen työnteki-jöitä, mutta myös myöhemmin töihin tulleita henkilöitä sekä entisiä ja nykyisiä opiskelijoita. Kuitenkin painotus korkea-koulun toiminnan alkuaikoihin näkyy niin kootussa aineistossa kuin kirjassakin.

”YLIOPISTO KOOSTUU JUURI SIITÄ ARJESTA, PIENISTÄ PUROSISTA JA TYÖPANOKSISTA”

Vuonna 1969 toimintansa aloittaneen Joensuun korkea-koulun perustamista edelsivät vuosia kestäneet keskustelut Itä-Suomen yliopistosta. Vaikka näistä perustamiskamppai-luista ei paljon haastatteluissa puhuttu, niin aiheen käsit-tely koettiin kirjassamme tärkeäksi. Perustamiseen liittyvät kamppailut samoin kuin korkeakoulun alkuaikoihin liittyvät ponnistelut yksikön laajentamiseksi näyttäytyvät silloisten läänin vaikuttajahenkilöiden ja korkeakoulun työntekijöiden voimanponnistuksena. Meille nuoremmille yliopistolaisille, joille Joensuun yliopiston asema pätevänä tiedemaailman toimijana on itsestäänselvää, on avartavaa huomata, että yliopiston aseman vakiinnuttaminen on ollut kovan työn takana.

Kiinnostavaa on ollut myös tutustua 1970-lukua värittäneisiin poliittisiin kuohuntoihin, joista itselläni oli ennen tätä projektia aika hämärä käsitys. Vaikka ristiriidoista puhutaan, niin ny-kyhetken näkökulmasta silloiset erimielisyydet tai asioiden

FL Elina Makkonen

”SUURIN OSA ON OLLUT TAVALLISTA

ARKITYÖTÄ”MUISTINMUKAISTA HISTORIAA JOENSUUN YLIOPISTOSTA

O S

T I

E N

S I

S

54

näkeminen poliittisten silmälasien läpi ei näytä eikä tunnu enää yhtä kohtalokkaalta. Lähes kolmenkymmenen vuoden perspektiivi onkin pehmentänyt näkemyksiä. Politisoitumisen käsittely kirjassa oli myös aikamoinen haaste: Kuinka käsitellä aikakautta, josta esitetään edelleenkin hyvin monenlaisia ja ristiriitaisia tulkintoja? Kenen tulkinta on pätevin ja kenen muistoihin tukeutua? Tämän, kuten muidenkin aihepiirien kohdalla pyrin olemaan uskollinen aineistolle ja kertojien tulkinnoille.

Yliopistoa työpaikkana samoin kuin opiskelua Joensuussa on kirjassa valotettu laajasti ja eri näkökulmista haastatteluai-neiston moniäänisyyttä kuunnellen. Koimme jo haastatteluja tehdessämme, että olisi tärkeää saada esille yliopistollisten töiden ja työyhteisöjen kirjo. Kirjassa olenkin kuvannut yliopis-toa monenlaisten työyhteisöjen kohtauspaikkana ja tuonut esille monia erilaisia yliopistollisia töitä aina postituksesta yliopiston johtotehtäviin. Opiskelijaelämää ennen ja nyt on niinikään pyritty kuvaamaan monipuolisesti: tekstissä ku-vataan opiskelijan arkea ja elämää opiskelukaupungissa, mutta kerrotaan myös harrastustoiminnasta ja opiskelija-riennoista.

Vaikka juhlahetket eivät ole aineistossa kovin painokkaasti esillä, niin silti otimme teeman kirjaan, koska yliopiston juh-lat ja etenkin presidenttien vierailut ovat olleet laajasti esillä paikallisessa julkisuudessa. Nimenomaan - ja ymmärrettä-västi - juhlista löytyi paljon kuva-aineistoa. Arkista aherrusta yliopistolla ei juurikaan ole valokuvattu, sen sijaan juhlahetket ja muutkin julkisuutta saaneet tapahtumat on aika tarkkaan dokumentoitu. Tässä onkin yksi muistitietohistorian haaste ja tehtävä: tallentaa kokijoiden muistikuvia jokapäiväisestä yliopistotyöstä ja opiskelijaelämästä sekä saattaa kuvaukset ja kertomukset sekä niille annetut merkitykset myös muiden tietoon.

”EHKÄ EI TARVITSEKAAN MUISTAA ISOJA JA MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA”

Joensuun yliopiston muistitietohistoriaa tuottaneet haasta-teltavat painottavat kerronnassaan korkeakoulun toiminnan alkuaikojen yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteishenkeä. Vaikka elämä ei välttämättä ennen ole ollut sen helpompaa tai parempaa kuin nyt, niin muistitiedossa se tuotetaan sel-laiseksi. Kertomukset aikalaiskokemuksista ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa kiteytyneet ja saaneet uusia merkityksiä. Menneisyyttä pelkistävä, kultaava tai kiroava tendenssi on ominaista muistitiedolle. On hyvin kiinnostavaa,

että muistelun rakenne samoin kuin kerronnalliset keinot, joilla mennyttä haastatteluissa tuotetaan, vaikuttavat hämmästyt-tävän samantapaisilta jo aiemmin tutkimissani perinnepiirissä ja akateemisessa yhteisössä.

Yliopiston muistitietohistoriaan liittyy paljon sellaisia asioita, joista ei voi puhua ääneen. Haastatteluissa ei tietenkään kerrottu kaikkea mitä muistissa ja ehkä hampaankolossakin on, eikä vaiettujen tai riidanalaisten asioiden esiin tuominen ole ollutkaan projektin tavoitteena. Vaikka vaietut aiheet kuuluvatkin omalla tavallaan yliopiston muistitietohistoriaan, niiden julkaiseminen ei ole mahdollista. Kaikkia niitäkään asioita, jotka ovat tallentuneet nauhoille, ei ole sellaisenaan voitu eikä pidetty tarpeellisena käyttää.

Yliopistolaisten haastatteluissa näkyy kiinnostavasti ns. vi-rallisen ja henkilökohtaisen historian niveltyminen toisiinsa. Yleisesti tärkeäksi koetuista asioista ja tapahtumista kerrot-taessa käytetään täsmällisiä päivämääriä ja vuosilukuja, kun taas itselle merkityksellisistä asioista on kerrottu oman elä-män- tai työhistorian, henkilökohtaisen ajan kautta. Kirjassa tapahtumia on pyritty täsmentämään ajallisesti käyttämällä mm. lehtiaineistoa ja yliopistoa koskevaa kirjallisuutta tieto-lähteenä, mutta tekstiin on epäilemättä jäänyt muistitiedolle ominaista ajallista ”neuvottelua”.

Muistitietoa on käytetty perinteen- ja historiantutkimuksissa usein vain lähdeaineiston monipuolistajana ja asiakirjo-jen puutteellisuuksien täydentäjänä. Joensuun yliopiston suullisessa historiassa muistitieto on pääasia, jota on vain tarvittaessa täydennetty muulla aineistolla. Muistitieto onkin yksilöitä yhdistävien subjektiivisten käsitysten historiaa, eri tavalla relevanttia ja pätevää menneisyyden tulkintaa kuin asiakirja-aineistoja hyödyntävä historiankirjoitus.

Muistin mukaan -kirjassa tarkastellaan yliopiston merkityksel-lisiä tapahtumia ja muutoksia samoin kuin arkista aherrusta nimenomaan kokijoiden eli yksittäisten työtekijöiden ja opis-kelijoiden näkökulmasta. Vaikka kyse on kunkin henkilökoh-taisista yliopistomuistoista, niin silti kokemukset ja muistot ovat ainakin osittain jaettuja ja yhteisiä.

Joensuun perinnearkistoon tallennettu yliopistolaisten henki-lökohtaisten muistikuvien, katsomusten ja tulkintojen aineisto on sisällöltään rikas ja värikäs eikä se ole läheskään tyhjenty-nyt nyt ilmestyneen kirjan sivuille. Jatkan tästäkin eteenpäin tutkimusmatkaani kiinnostavien yliopistomuistojen parissa.

”SUURIN OSA ON OLLUT T

O S

T I E

N S

I S

55

Kulttuuritapahtuma Café Lyyrassa

1990-luvun alussa. Opiskelijabaari

Lyyra, opiskelijoiden keskuudessa

Lörkki, sijaitsi Niskakadulla yliop-

pilastalossa, jonne ylioppilaskunta

muutti vuonna 1985.

Joensuun ylioppilaslehden arkisto.

T TAVALLISTA ARKITYÖTÄ”

O S

T I

E N

S I

S

56

The fourth Doctoral Promotion Ceremony was the high point of the Uni-versity’s 35th anniversary celebrations. At the fi rst Promotion Ceremony in 1979, degrees were conferred on thirty-two masters, eight doctors and seven honorary doctors. Ten years later there were twenty-nine doctors and ten honorary doctors, and in 1999, which was also the University’s 30th anniversary, the degree of doctor was conferred on 105 doctors and 12 honorary doctors. At the fourth Promotion Ceremony degrees were conferred on 114 doctors and 12 honorary doctors.

The number of doctors has grown so much since the beginning of the 1990s that, for the fi rst time, a Promotion Ceremony has been held only fi ve years after the previous one. Despite its growth the University has wanted to continue having a common ceremony for all the faculties, although this has meant that since the second Promotion Ceremony it has had to be confi ned to doctors.

THE TRADITIONAL FESTIVE CONCERT

The Promotion festivities began on Thursday evening with a concert by the Joensuu City Orchestra and soloist Gabriel Suovanen, baritone. The Festive Concert has been one of the University’s Promotion traditions since the fi rst Promotion Ceremony. After the concert, those who were to be promoted met to rehearse for the ceremony. This was followed by the Hat Fitting and the Sword Sharpening. Dr Kalle Eerikäinen welcomed the participants, Dr Markku Tukiainen addressed the Hat and the address to the Sword was made by Dr Pasi Tuunainen.

TREES ARE A SYMBOL OF PERMANENCE

On Friday morning, the honorary doctors planted commemorative trees in the arboretum next to the University’s botanical garden in Linnunlahti. Each planted a different coniferous tree of the species Abies and Picea. With this gesture the honorary doctors showed their faith in science, research and the future of the University.

THE CEREMONIAL ACT

The climax of the Promotion festivities – the conferral of degrees – was carried out with the traditional ceremonies. The doctoral insignia – the swords, hats and diplomas – were set out in fi ne array on the stage, waiting to be distributed. Led by the chief marshal, Professor Juha Rouvinen, the procession entered the Carelia hall, while the university choir sang G O Piton’s Cantate Dominoa until the honorary doctors and young doctors had taken their seats on the stage, faculty by faculty, and the others had taken their seats in the auditorium. Before us, on the stage, sat 84 young doctors and 11 soon-to-be honorary doctors, waiting for the conferral of their degrees.

Before this began, Rector Perttu Vartiainen gave an address, speaking fi rst to the honorary doctors and then to the doctors. After this Petri Lintunen read out in Latin the decree by which the rector gave the faculties permission to hold a doctoral promotion.

The Promotion itself began with the address by the Promotor, Professor Pekka Hirvonen. On the conclusion of his speech, he asked the Dean of the Faculty of Mathematics and Natural Science, Professor Seppo Pasanen, to ask the Primus Doctor, Tommi Nyman, the Doctoral Question, which concerned the polymorphism of plants as a generator of diversifi cation of species. The Primus Doctor then gave a detailed and learned answer.

After the answer had been approved by the dean, the ceremony contin-ued with the conferral of degrees on the doctors and honorary doctors, faculty by faculty. Each honorary doctor stood listening to the Promotor reading out the decision to confer the degree and the grounds for it and then stepped forward. The Promotor placed the doctoral hat on his/her head and then presented the sword and the diploma. At the University of Joensuu one may also be promoted without a sword, but at some universities and in certain disciplines the sword is a mandatory part of the doctor’s insignia.

Honorary doctorates were conferred by the Faculty of Humanities on Academy Professor Anna-Leena Siikala and Professor Tuomo Tuomi, by the Faculty of Education on Eeva Ahtisaari, MA and Patrick Dillon, PhD, by the Faculty of Mathematics and Natural Sciences on Profes-sor Toshimitsu Asakura and Academy Professor Leena Peltonen-Palotie, by the Faculty of Forestry on Professor Birger Solberg and Paavo Lipponen, Speaker of the Finnish Parliament, by the Faculty of Theology on Archbishop Leo and Archbishop Jukka Paarma, and by the Faculty of Social Sciences on Professor Jean Guichard and Professor Andrew Harvey.

After this came the conferral on the doctors, again faculty by faculty in alphabetical order. At the conclusion of the ceremony, which went smoothly, the Promotor congratulated the doctors and retired to the auditorium.

Next the Ultimus Doctor, Kari Sormunen, spoke to the invited guests, thanking, on behalf of the promoted doctors, the members of the Univer-sity, its patrons and supporters and the relatives of those promoted. The promoted doctors and the professors of the University then processed from the Carelia hall.

THE ECUMENICAL DIVINE SERVICE

Led by the Director of Ceremonies, Professor Päivi Atjonen , the proces-sion left the university campus in good order and walked one-and-a-half kilometers to an ecumenical service at Joensuu Evangelical-Lutheran Church. Archbishop Jukka Paarma gave the sermon and Archbishop Leo assisted at the service. In his sermon Archbishop Paarma spoke about what it means to be a human being.

SPEECH-MAKING AND HAVING FUN

The festivities continued in the evening with the Promotion Dinner and Ball. The old doctors removed their hats and hung them up, while the new doctors and promotion offi cials kept theirs on. During a pause in the dinner Dr Jaana Nevalainen gave the address to the Promotor. After the Promotor’s reply it was the turn of Dr Mauri Tervonen to toast the honorary doctors. Academy Professor Anna-Leena Siikala replied. The dinner ended with Dr Jorma Puhakka’s address to the Companions. After this, it was time for the dances, the fi rst of which was a polonaise. Others included the pas de Quatre, pas d’Espagne, cicapo and mignon. The company then removed to Carelia on the University campus, where the dancing continued and Dr Sari Havu-Nuutinen gave the address to the rising sun.

The Promotion festivities ended on Saturday morning with an informal and relaxing cruise on the River Pielisjoki.

ACADEMIC FESTIVITY AT ITS FINESTTranslated from Ulla Mikkola’s Finnish text by Kenneth Meaney

JOENSUU

PL 111

80101 Joensuu

puh. (013) 251 111

faksi (013) 251 2050

SAVONLINNA

PL 55

57101 Savonlinna

puh. (015) 511 70

faksi (015) 531 060

MEKRIJÄRVI

Yliopistontie 4

82900 Ilomantsi

puh. (013) 2515 400

faksi (013) 2515 444

www.joensuu.fi

sähköposti:

etunimi.sukunimi@joensuu.fi

opiskelu@joensuu.fi

viestinta@joensuu.fi

JOENSUUN YLIOPISTO 2 126761