· tiivistelmÄ inhimillisen kehityksen raportti 2007/2008 esipuhe kaikki, mitä tänään teemme...

Ilmastonmuutoksen torjuminen:Ihmistenvälinen solidaarisuus jakautuneessa maailmassa

TIIVISTELMÄ

Inhimillisen kehityksen raportti 2007/2008

Printed by United Nations Development Programme (UNDP)Nordic O�cePhone: (45) 35 46 70 00Fax: (45) 35 46 70 95P.O. Box 2530DK-2100 Copenhagen

TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008 �

Esipuhe

Kaikki, mitä tänään teemme ilmastonmuutok-sen torjumiseksi tai kiihdyttämiseksi, vaikuttaa vielä sadan vuoden päästä. Vuonna 2008 ilma-kehään päästetyt kasvihuonekaasut ovat siellä sitomassa lämpöä vielä vuonna 2108. Siksi kä-sillämme olevat valinnat eivät koske vain itse- ämme vaan ennen muuta lapsiamme ja lasten-lapsiamme. Tämä tekee ilmastonmuutoksesta poliittisesti vaikean haasteen.

Ilmastonmuutos on tieteellisesti todis-tettu tosiasia. Kasvihuonekaasujen aiheutta-mia muutoksia on vaikea ennustaa, ja siltä osin tieteessä on paljon epävarmuustekijöitä. Tie-dämme kuitenkin, että edessä on valtavia, jopa katastrofaalisia riskejä. Jääkenttien sulaminen Grönlannissa ja Etelämantereella uhkaa jät-tää useita maita veden alle, ja muutokset Golf-virrassa saattavat muuttaa lämpötiloja ja säätä dramaattisesti.

Huoli tulevaisuudesta ja lapsistamme edel-lyttää nopeita toimia. Kyse on eräänlaisesta va-kuutuksesta uhkaavia jättivahinkoja vastaan. Vaikka vahinkojen tarkka suuruus tai tapah-tumishetki ei ole tiedossa, vakuutus kannattaa silti ottaa. Riittää, kun tiedämme varmuudella, että vaara on todellinen. Tiedämme myös, että kasvihuonekaasujen aiheuttamat vahingot ovat peruuttamattomia hyvin pitkän aikaa. Ja tie-dämme, että vahingot kasvavat jokainen päivä, kun niiden estämiseksi ei tehdä mitään.

Maapallo on monimuotoinen paikka. Ih-misten varallisuus vaihtelee suuresti, ja niin vaihtelevat myös ilmastonmuutoksen vaikutuk-set eri puolilla maailmaa. Siksi on toimittava nopeasti. Ilmastonmuutos rasittaa jo nyt kaik-kein köyhimpiä ja haavoittuvimpia yhteisöjä eri puolilla maailmaa. Kolmen asteen nousu koko maapallon lämpötilassa (verrattuna esiteolli-

seen aikaan) voi johtaa jopa kaksinkertaiseen muutokseen osissa maailmaa. Kuivuus, äärim-mäiset sääilmiöt ja merenpinnan nousu tekevät tuhoaan Afrikassa, saarivaltioissa ja rannik-koalueilla jo meidän elinaikanamme. Muutos koko maailman bruttokansantuotteessa voi lyhyellä aikavälillä jäädä suhteellisen pieneksi, mutta monille maailman köyhimmistä ihmi-sistä sillä voi olla katastrofaaliset seuraukset.

Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos uhkaa inhimillistä kehitystä, kuten on jo monin pai-koin nähtävissä. Muutokset hidastavat köyhyy-den vähentämistä. Kamppailu köyhyyttä vas-taan ja kamppailu ilmastonmuutosta vastaan ovat riippuvaisia toisistaan. Niiden on täyden-nettävä toisiaan ja edistystä on tapahduttava yhtäaikaa molemmilla rintamilla. Onnistumi-nen edellyttää vahvaa tukea ilmastonmuutok-seen sopeutumiselle, koska muutokset tulevat merkittävästi vaikuttamaan köyhiin maihin, vaikka päästöjä leikattaisiin heti.

Ehkä suurin poliittinen ongelma liittyy kus-tannusten jakamiseen. Ongelmaa pahentaa se, että ne, jotka ovat ilmastonmuutoksen aiheut-taneet - rikkaat maat - eivät kärsi seurauksista ensimmäisenä. Seuraukset näkyvät ensin köy-hissä maissa, jotka eivät ole päästöjä synnyttä-neet. Väliin mahtuu keskituloisia maita, joiden päästöt kasvavat mutta ovat edelleen henkeä kohden laskettuna alhaiset.

Nyt on löydettävä eettisesti ja poliittisesti hyväksyttävä ratkaisu, joka mahdollistaa pääs-töjen vähentämisen, vaikka sopua lopullisten kustannusten jakamisesta ei ole. Toivottavasti tämä Inhimillisen kehityksen raportti osaltaan auttaa löytämään ratkaisut, jotta työ pääsee vauhtiin.

Jakob SimonsenJohtajaUNDP:n Pohjoismaiden toimisto

Copyright © 2007by the United Nations Development Programme (UNDP) Nordic Office

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a

retrieval system or transmitted, in any form or by any means, electronic, mechanical,

photocopying, recording or otherwise, without prior permission.

Printed by Phoenix Design Aid

Technical editing: Christine Drud, UNDP Nordic Office

Cover: talking-box

Information design: Mapping Worlds, Phoenix Design Aid and Zago

Layout: Phoenix Design Aid

For a list of any errors or omissions found subsequent to printing, please visit our

website at http://hdr.undp.org

� TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008

Sisällysluettelo

OsaI Ilmastonmuutoksen torjuminen: Ihmistenvälinen solidaarisuus jakautuneessa maailmassa

Vuoden 2007/2008 Inhimillisen kehityksen raportin suomenkielinen tiivistelmä s. 5

OsaII Taulukot ja erilliset tekstilaatikot

Figure 1: Rising CO2 emissions are pushing up stocks & increasing temperature s. 7Figure 2: Rich countries – deep carbon footprints s. 12Figure 3: The 21st Century carbon budget is set for early expiry s. 14Figure 4: Halving emissions by 2050 could avoid dangerous climate change s. 15Figure 5: Disaster risks are skewed towards developing countries s. 16Figure 6: Climate change will hurt developing countries agriculture s. 16Figure 7: Latin America’s retreating glaciers s. 17Figure 8: Coal set to raise CO2 emissions in power sector s. 21Figure 9: Increased coal efficiency could cut CO2 emissions s. 22Figure 10: Developed country investments dwarf international adaptation funds s. 23

Special contribution from Ban Ki-moon s. 9Special contribution from Desmond Tutu s. 24

Table 1: Carbon footprints at OECD levels would require more than one planet s. 8Table 2: Emission reduction targets vary in ambition s. 19Table 3: The multilateral adaptation financing account s. 23Table 4: Investing in adaptation up to 2015 s. 25

Map 1: Mapping the global variation in CO2 emissions s. 13

Recommendations s. 27

Appendix table 1 s. 29

OsaIII Tilastot

Inhimillisen kehityksen mittarit: vuoden 2007/2008 Inhimillisen kehityksen raportista poimittuja indeksejä

Käsitteet ja lyhenteet s. 30Table 1: Human development index s. 31Table 1a: Basic indicators for other UN member states s. 35Table 3: Human and income poverty: developing countries s. 36Table 10: Survival: progress and setbacks s. 39Table 17: OECD-DAC country expenditures on aid s. 43Table 22: Energy and the environment s. 44Table 23: Energy sources s. 48Table 24: Carbon dioxide emissions and stocks s. 52Table 25: Status of major international environmental treaties s. 56Table 28: Gender-related development index s. 60


“Inhimillinen edistys ei ole automaattista eikä väistämätöntä. Meidän on nähtävä, että huominen on tänään. Meidät haastaa nykyhetken polttava kiireellisyys. Elämän ja historian suuri arvoitus avautuu edessämme, mutta me saatamme myöhästyä. Voimme epätoivoisina vaatia aikaa pysähtymään, mutta aika on kuuro vetoomuksille ja jatkaa kiiruhtamistaan. Lukuisten sivilisaatioiden haalenneiden luiden ja sekaisten jäännösten ylle on kirjoitettu surulliset sanat ’Liian myöhäistä’.”

Martin Luther King Jr. , ‘Where do we go from here: chaos or community’

Martin Luther King lausui nämä sanat yhteis-kunnallista oikeudenmukaisuutta käsittele-vässä saarnassaan neljä vuosikymmentä sitten. Hänen sanoissaan on edelleen vahva viesti. Nyt uuden vuosituhannen alussa käsissämme on kriisi, joka yhdistää nykypäivän ja tulevaisuu-den. Kriisi on ilmastonmuutos. Tämä kriisi voidaan vielä torjua, mutta aika on käymässä vähiin. Maailmalla on alle vuosikymmen aikaa muuttaa suuntaa. Siksi ilmastonmuutos edel-lyttää välittömiä toimia.

Ilmastonmuutos on sukupolvemme tär-kein inhimilliseen kehitykseen liittyvä ky-symys. Kaikessa kehityksessä on loppujen lopuksi kyse ihmisten mahdollisuuksien lisää-misestä ja vapauden laajentamisesta; niiden voimavarojen kehittämisestä, joiden ansiosta ihmiset voivat tehdä valintoja ja elää arvokasta elämää. Ilmastonmuutos uhkaa vapauksia ja rajoittaa valinnanmahdollisuuksia. Se kyseen-alaistaa valistuksen ajan ajatuksen siitä, että mitä pidemmälle ihmiskunta kehittyy, sitä paremmalta tulevaisuus menneisyyteen ver-rattuna näyttää.

Varoitusmerkit ovat jo nähtävissä. Todis-tamme aitiopaikalta muutosta, joka saattaa kääntää kehityksen suunnan jo omana elinai-kanamme. Miljoonat maailman köyhimpään

väestönosaan kuuluvat ihmiset joutuvat jo nyt taistelemaan ilmastonmuutoksen vaiku-tuksia vastaan. Muutokset eivät ole riittävän näyttäviä saadakseen tiedotusvälineiden huo-miota eivätkä ne näy rahamarkkinoilla tai maailman bruttokansantuotteessa. Jatkuva altistuminen kuivuudelle, myrskyille, tul-ville ja ympäristön kuormittumiselle kuiten-kin estää maailman köyhimpiä rakentamasta parempaa elämää.

Ilmastonmuutos vaikeuttaa köyhyyden vastaista kamppailua. Seitsemän vuotta sit-ten maailman johtajat kokoontuivat sopi-maan Vuosituhattavoitteista, jotta inhimil-linen kehitys nopeutuisi. Kehitystä onkin tapahtunut, vaikka monet maat ovat jääneet jälkeen. Ilmastonmuutos vaikeuttaa ponnis-teluita entisestään. Vaarana on, että se pysäyt-tää kehityksen ja pyyhkii pois sukupolvien aikana saadut tulokset köyhyyden poistami-sessa, terveydenhuollossa, ravitsemuksessa ja koulutuksessa.

Se miten nyt puututaan ilmastonmuu-tokseen vaikuttaa suoraan siihen, millai-set kehitysmahdollisuudet suurella osalla maapallon väestöstä on. Epäonnistuminen rajoittaisi etenkin köyhyydessä elävien 2,6 miljardin ihmisen tulevaisuuden mahdolli-

TIIVISTELMÄ

Ilmastonmuutoksentorjuminen:Ihmistenvälinensolidaarisuusjakautuneessamaailmassa

� TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008

suuksia. Se syventäisi maidenvälistä epätasa-arvoa ja tuhoaisi pyrkimykset tasapuoliseen globalisaatioon.

Nykyisin ilmastonmuutoksesta kärsivät etenkin köyhät, mutta tulevaisuudessa lämpe-nemisen riskit koskettavat koko ihmiskuntaa. Kasvihuonekaasut kasaantuvat ilmakehään nopeasti, minkä vuoksi tulevien sukupolvien il-masto on ratkaisevasti erilainen kuin nykyisten. Lähestymme kriittisiä pisteitä eli ennakoimat-tomia ja epäjohdonmukaisia tapahtumia, jotka voivat aiheuttaa ekologisia katastrofeja, myl-lertää ihmisasutuksen nykymuodot ja tuhota kansantalouksien kannattavuuden. Maapal-lon suurten jäätiköiden romahtaminen on yksi esimerkki tällaisesta tapahtumasta. Oma sukupolvemme ei ehkä näe seurauksia, mutta lapsemme ja lastenlapsemme joutuvat elämään niiden kanssa.

Meillä on siis painavat syyt toimia pikai-sesti: nykymaailman köyhyys ja tulevaisuuden katastrofit.

Epävarmuus seurauksista on joillekin riit-tävä syy olla toimimatta. Tällainen lähtökohta on virheellinen. Epävarmuustekijöitä toki on, koska ilmastotiede perustuu todennäköisyyk-siin ja riskien arviointiin. Jos kuitenkin arvos-tamme lastemme ja lastenlastemme hyvinvoin-tia, meidän kannattaa toimia, jos vain pienikin katastrofin riski on olemassa. On myös muis-tettava, että epävarmuus toimii molempaan suuntaan eli riskit voivat olla jopa ennakoitua suuremmat.

Toimiin on ryhdyttävä pikaisesti, koska uhka kohdistuu kahteen ihmisryhmään, jolla ei ole poliittista sananvaltaa: köyhät ja tulevat sukupolvet. Kyse on maiden ja sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, tasapuoli-suudesta ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Inhimillisen kehityksen raportti 2007/2008 käsittelee näitä kysymyksiä. Raportin lähtö-kohta on, että ilmastonmuutos voidaan – ja se tulee – torjua. Maailmasta ei puutu siihen ta-loudellisia resursseja sen enempää kuin tekno-logisia toimintaedellytyksiäkään. Jos epäon-nistumme ilmastonmuutoksen torjumisessa, se johtuu siitä, ettemme onnistuneet syn-nyttämään riittävää poliittista tahtoa tehdä yhteistyötä.

Tällainen lopputulos ei olisi ainoastaan osoitus mielikuvituksen ja johtamistaidon puutteesta, vaan myös kaikkien aikojen valta-vin moraalinen epäonnistuminen. 1900-luvulla poliittisen johtamisen epäonnistumiset johti-vat kahteen maailmansotaan. Miljoonat jou-tuivat maksamaan kipeästi katastrofeista, jotka olisi voitu estää. Vaarallinen ilmastonmuutos on 2000-luvun ja sen jälkeisen ajan katastrofi, joka voidaan vielä estää. Tulevat sukupuolet tu-levat tuomitsemaan jyrkästi nykyisen sukupol-ven, joka näki todisteet ja ymmärsi seuraukset mutta silti jatkoi tiellä, joka ajoi miljoonia köy-hyyteen ja altisti tulevat sukupolvet ekologiselle katastrofille.

Ekologinen keskinäisriippuvuusIlmastonmuutos eroaa muista ihmiskuntaa ravistelevista ongelmista ja se haastaa mei-dät ajattelemaan monia eri asioita uudella ta-valla. Ennen kaikkea se haastaa meidät poh-timaan sitä, millaista on elää ihmisyhteisössä, jonka jäsenet ovat ekologisesti riippuvaisia toisistaan.

Ekologinen keskinäisriippuvuus ei ole ab-strakti käsite. Elämme maailmassa, joka on ja-kautunut useilla eri tavoilla. Vauraus ja mahdol-lisuudet ovat jakautuneet kovin epätasaisesti. Kilpaileva nationalismi synnyttää konflikteja eri puolilla. Uskonto, kulttuuri ja etninen tausta ovat aivan liian usein erottavia tekijöitä.

Näiden erojen keskellä ilmastonmuutos toimii hyvänä muistutuksena siitä, mikä meille kaikille on yhteistä: maapallomme. Kaikki kan-sat ja ihmiset ovat riippuvaisia samasta ilmake-hästä, ja meillä on vain yksi ilmakehä.

Ilmaston lämpeneminen on todiste siitä, että olemme ylittäneet ilmakehän kantokyvyn. Lämpöä sitovat kasvihuonekaasut kasaantuvat ilmakehään ennätysvauhtia. Nykyiset pitoisuu-det ovat nousseet 380 miljoonasosaan (ppm) hiilidioksidiekvivalenttia, mikä on enemmän kuin koskaan 650 000 viime vuoden aikana. Maapallon keskilämpötilat voivat nousta yli viidellä asteella 2000-luvun aikana tai hieman sen jälkeen.

Nousu vastaa lämpötilassa tapahtunutta muutosta sitten viime jääkauden, jolloin suuri osa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta oli yli

Ilmastonmuutos toimii

hyvänä muistutuksena

siitä, mikä meille kaikille

on yhteistä: maapallomme.

Kaikki kansat ja ihmiset

ovat riippuvaisia

samasta ilmakehästä

TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008 7

kilometrin paksuisen jääpeitteen alla. Vaaral-lisen ilmastonmuutoksen raja on noin kahden celsiusasteen lämpötilannousu. Sen jälkeen voi olla vaikea estää inhimillisen kehityksen taantumista ja peruuttamatonta ekologista vahinkoa.

Lukujen takaa paljastuu musertava totuus: Hoidamme ekologista riippuvuussuhdettamme täysin holtittomasti, minkä seurauksena tule-ville sukupolville kasaantuu kestämätön ekolo-ginen velkataakka. Kulutamme lastemme eko-logista pääomaa.

Tulevat sukupolvet ei ole ainoa ihmisryhmä, jonka on selviydyttävä ongelmasta, jota se ei ole itse aiheuttanut. Ensimmäisenä ja pahiten kärsii maailman köyhä väestö. Rikkaat maat ja niiden kansalaiset ovat tuottaneet suurimman osan kasvihuonekaasuista. Korkeimman hin-nan ilmastonmuutoksesta maksavat kuitenkin köyhät maat ja niiden asukkaat.

Tämä ilmastonmuutoksen syiden ja vai-kutusten välinen käänteinen suhde unohtuu joskus. Rikkaissa maissa käytävä julkinen kes-kustelu korostaa enenevissä määrin kehitys-maiden päästöjen aiheuttamaa uhkaa. Uhka on todellinen mutta se ei saa peittää perimmäistä ongelmaa. Mahatma Gandhi pohti aikanaan, kuinka monta planeettaa tarvittaisiin, jos Intia teollistuisi Britannian tavoin. Tämän raportin mukaan tarvittaisiin yhdeksän planeettaa, jos kaikki maailman ihmiset tuottaisivat kasvi-huonekaasuja yhtä paljon kuin kehittyneiden maiden kansalaiset.

Vaikka köyhien ekologinen jalanjälki on pieni, he joutuvat kohtaamaan pahimmat seuraukset ekologisen riippuvuuden kestä-mättömästä hoidosta. Rikkaissa maissa il-mastonmuutokseen sopeutuminen on tähän mennessä vaatinut lähinnä termostaattien säätämistä, pidempien ja kuumempien ke-säkausien sietämistä ja vuodenaikojen muu-toksia. Merenpinnan nousu uhkaa Lon-toon ja Los Angelesin kaltaisia kaupunkeja, mutta niiden asukkaita suojaavat hienot tul-vajärjestelmät. Afrikan sarvessa säämuutok-set sen sijaan johtavat maatalouden satojen epäonnistumiseen ja nälkään tai siihen, että naiset ja lapset joutuvat käyttämään veden-hakuun yhä enemmän aikaa. Ilmastonmuu-toksen aiheuttamat myrsky- ja tulvauhat ovat jo nyt todellisia Gangesin, Mekongin ja Niilin suistoilla sekä kehitysmaiden kas-vavissa slummeissa.

Ilmastonmuutokseen liittyvät uhat ja riskit ovat fyysisten prosessien seurausta. Mutta ne ovat myös ihmisten toimien ja valintojen tulosta. Tämä on toinen ekolo-giseen keskinäisriippuvuuteen liittyvä asia, joka joskus unohdetaan. Kun ihmiset pa-nevat ilmastointilaitteensa päälle amerik-kalaisessa kaupungissa tai ajelevat autolla jossakin päin Eurooppaa, heidän teoillaan on seurauksensa. Seuraukset luovat yhtey-den heidän ja bangladeshilaisten maaseutu-yhteisöjen, etiopialaisten maanviljelijöiden ja haitilaisten slummiasukkaiden välille. Nämä inhimilliset yhteydet tuovat muka-naan moraalisia velvollisuuksia, mukaan lukien velvollisuuden muuttaa energiapoli-

Rising CO2 emissions are pushing up stocks and increasing temperature

Figure 1

–0.10.00.1

1856 1870 1890 1910 1930 1950 1970 1990 2004

Temperature (°C) relative to pre–industrial levels

Source: CDIAC 2007; IPCC 2007a.

0.70.80.9

250

275

300

350375400

Atmospheric CO2 concentration(ppm CO

2)

0

5

25

30

CO2 emissions (Gt CO

2)

Hoidamme ekologista

riippuvuussuhdettamme

täysin holtittomasti,

minkä seurauksena

tuleville sukupolville

kasaantuu kestämätön

ekologinen velkataakka

8 TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008

tiikkaa, joka aiheuttaa haittaa muille ihmi-sille tai tuleville sukupolville.

Syy toimiaJos maailmassa aletaan nyt toimia, on mahdol-lista – mutta vain mahdollista – pitää 2000-luvun ilmaston lämpeneminen enintään kah-dessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan. Tämän saavuttaminen vaatii vahvaa johta-juutta ja ennennäkemätöntä kansainvälistä yh-teistyötä. Ilmastonmuutos on kuitenkin uhka, joka tarjoaa myös mahdollisuuden. Ennen kaikkea se antaa mahdollisuuden tiiviimpään kansainväliseen yhteistyöhön yhteisen ratkai-sun löytämiseksi.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julis-tus on hyvä vertailukohta. Julistus oli vastaus poliittiseen epäonnistumiseen, joka synnytti äärinationalismia, fasismia ja maailmansodan. Siinä määriteltiin erinäisiä oikeuksia “ihmis-kunnan kaikille jäsenille”. Julistuksen poh-jana olevat arvot nähtiin toimintaohjeena, sillä ”kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vailla, on tapahtunut raaka-laistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa”.

Ihmisoikeusjulistuksen laatijoilla oli mie-lessään inhimillinen tragedia, joka oli jo ta-pahtunut - toinen maailmansota. Ilmaston-muutoksessa on kyse erilaisesta tilanteesta, koska tragedia on vasta syntymässä. Trage-dian salliminen olisi sellainen poliittinen epäonnistuminen, jonka voisi hyvällä syyllä sanoa “ järkyttävän ihmiskunnan omaatun-toa”. Se olisi systemaattinen rikkomus maa-ilman köyhimmän väestön ja tulevien suku-polvien ihmisoikeuksia vastaan ja merkitsisi askelta taaksepäin yleismaailmallisten arvo-jen toteuttamisessa.

Vaarallisen ilmastonmuutoksen estämi-nen antaisi toivoa monenvälisten ratkaisujen löytämisestä kansainvälisen yhteisön laaja-mittaisiin ongelmiin. Ilmastonmuutoksen vuoksi joudumme pohtimaan erittäin moni-mutkaisia kysymyksiä, jotka koskettavat niin tiedettä, taloutta kuin kansainvälisiä suhtei-takin. Niihin on keksittävä käytännöllisiä ratkaisuja, mutta samalla on tärkeää pitää mielessä myös suuremmat kysymykset. Po-liittisten johtajien ja tavallisten kansalaisten on nyt tehtävä valinta universaalien inhimil-listen arvojen ja laajamittaisten ihmisoikeus-rikkomusten välillä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen lähtee sen kolmen erityispiirteen tunnustamisesta. Niistä ensimmäinen on muutoksen etene-misvoiman ja sen kumulatiivisten seurausten yhteisvaikutus. Kun hiilidioksidia (CO2) ja muita kasvihuonekaasuja on päässyt ilmake-hään, ne pysyvät siellä pitkään. 2100-luvun ihmiset joutuvat kärsimään meidän päästö-jemme seurauksista aivan kuten meidän pitää sopeutua teollisen vallankumouksen jälkeen syntyneiden päästöjen seurauksiin. Tiukatkin ilmastonmuutoksen hillitsemistoimet vaikut-tavat lämpötilanmuutoksiin todenteolla vasta 2030-luvun puolivälissä eivätkä lämpötilat saavuta huippuaan ennen 2050-lukua. Toi-sin sanoen 2000-luvun ensimmäisellä puolis-kolla koko maailma, erityisesti sen köyhim-mät asukkaat, joutuvat väistämättä kärsimään ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoksen kumulatiivinen luonne merkitsee ennen kaikkea sitä, että hii-lisykli ei noudata poliittisia syklejä. Nykyinen

CO2

emissions per capita

Equivalent global CO2

emissions bEquivalent number of

sustainable c carbon

budgets

(t CO2) (Gt CO2)

2004 2004

World d 4.5 29 2

Australia 16.2 104 7

Canada 20.0 129 9

France 6.0 39 3

Germany 9.8 63 4

Italy 7.8 50 3

Japan 9.9 63 4

Netherlands 8.7 56 4

Spain 7.6 49 3

United Kingdom 9.8 63 4

United States 20.6 132 9

Table 1 CarbonfootprintsatOECDlevelswouldrequiremorethanoneplaneta

a. As measured in sustainable carbon budgets.b. Refers to global emissions if every country in the world emitted at the same per capita level as the specified country.c. Based on a sustainable emissions pathway of 14.5 Gt CO2 per year. d. Current global carbon footprint.

Source: HDRO calculations based on Indicator Table 24.


poliittisten johtajien sukupolvi ei voi ratkaista ilmastonmuutosongelmaa, sillä kestävää pääs-töpolitiikkaa on noudatettava vuosikymmen-ten ajan. Nykyisillä johtajilla on kuitenkin valta antaa tuleville sukupolville mahdollisuus torjua ongelma.

Kiireellisyys on ilmastonmuutoshaasteen toinen erityispiirre. Kiireellisyys on seurausta muutoksen etenemisvoimasta ja vaikutusten viiveestä. Monilla muilla kansainvälisen poli-tiikan osa-alueilla toimimattomuuden seura-ukset ovat rajalliset. Kansainvälinen kauppa on hyvä esimerkki. Kauppaneuvottelut voivat keskeytyä ja jatkua uudelleen ilman, että siitä koituu pitkällä aikavälillä haittaa kaupan-käynnin perusjärjestelmälle – kuten Dohan kierroksen epäonninen historia osoittaa. Il-mastonmuutoksessa jokainen vuosi, jolla yh-teisymmärrys päästövähennyksistä viiväs-tyy, lisää kasvihuonekaasuja ja nostaa tulevia

lämpötiloja. Niinä seitsemänä vuonna, jotka Dohan kierros on kestänyt, kasvihuonekaasut ovat lisääntyneet noin 12 ppm hiilidioksidiek-vivalenttia. Nämä päästöt ovat edelleen ilma-kehässä, kun 2100-luvun kauppakierrokset käynnistyvät.

Historiasta ei löydy tapausta, joka vastaisi kiireellisyydeltään ilmastonmuutosta. Kylmän sodan aikana kaupunkeja kohti suunnatut ydinohjukset olivat vakava uhka ihmisten tur-vallisuudelle. Tuolloin toimettomuus oli stra-tegia riskien hallitsemiseksi. Molemminpuo-lisen tuhoamiskyvyn tunnustaminen takasi kieroutuneen mutta ennustettavan tasapainon. Ilmastonmuutoksen kohdalla toimettomuus takaa ainoastaan kasvishuonekaasujen lisään-tymisen ja inhimillisen kehityspotentiaalin tuhoutumisen.

Kolmas tärkeä erityispiirre on ilmaston-muutoksen maailmanlaajuisuus. Maapallon

The Human Development Report 2007/2008 comes at a time when

climate change—long on the international agenda—is starting to

receive the very highest attention that it merits. The recent find-

ings of the IPCC sounded a clarion call; they have unequivocally

affirmed the warming of our climate system and linked it directly

to human activity.

The effects of these changes are already grave, and they are

growing. This year’s Report is a powerful reminder of all that is at

stake: climate change threatens a ‘twin catastrophe’, with early set-

backs in human development for the world’s poor being succeeded

by longer term dangers for all of humanity.

We are already beginning to see these catastrophes unfold. As

sea levels rise and tropical storms gather in intensity, millions of

people face displacement. Dryland inhabitants, some of the most

vulnerable on our planet, have to cope with more frequent and

more sustained droughts. And as glaciers retreat, water supplies

are being put at risk.

This early harvest of global warming is having a dispropor-

tionate effect on the world’s poor, and is also hindering efforts to

achieve the MDGs. Yet, in the longer run, no one—rich or poor—

can remain immune from the dangers brought by climate change.

I am convinced that what we do about this challenge will define

the era we live in as much as it defines us. I also believe that climate

change is exactly the kind of global challenge that the United Na-

tions is best suited to address. That is why I have made it my per-

sonal priority to work with Member States to ensure that the United

Nations plays its role to the full.

Tackling climate change requires action on two fronts. First,

the world urgently needs to step up action to mitigate greenhouse

gas emissions. Industrialized countries need to make deeper

emission reductions. There needs to be further engagement of

developing countries, as well as incentives for them to limit their

emissions while safeguarding economic growth and efforts to

eradicate poverty.

Adaptation is the second global necessity. Many countries, es-

pecially the most vulnerable developing nations, need assistance in

improving their capacity to adapt. There also needs to be a major

push to generate new technologies for combating climate change,

to make existing renewable technologies economically viable, and

to promote a rapid diffusion of technology.

Climate change threatens the entire human family. Yet it also

provides an opportunity to come together and forge a collec-

tive response to a global problem. It is my hope that we will rise

as one to face this challenge, and leave a better world for future

generations.

Ban Ki-moon

Secretary-General of the United Nations

Special contribution Climatechange—togetherwecanwinthebattle


ilmakehä ei erottele kasvihuonekaasuja alku-perämaan mukaan. Tonni kasvihuonekaasuja Kiinasta vastaa tonnia kasvihuonekaasuja Yh-dysvalloista, ja yhdessä maassa tuotetut pääs-töt ovat muidenkin maiden ongelma. Tämän vuoksi mikään maa ei voi yksin voittaa tais-telua ilmastonmuutosta vastaan. Yhteistyö ei ole vaihtoehto vaan välttämättömyys. Kun Benjamin Franklin allekirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen vuonna 1776, hänen kerrotaan todenneen: “Meidän tulee vetää yhtä köyttä tai joudumme kaikki köyden jat-koksi.” Eriarvoisessa maailmassamme köyhät joutuvat kärsimään aiemmin kuin rikkaat. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin kriisi, joka uhkaa meitä kaikkia. Meidänkin on va-littava, haluammeko toimia yhdessä vai kärsiä erikseen.

Tilaisuus yhteistyöhönIlmastonmuutos on niin valtava ongelma, että luovuttaminen ja pessimismi saattavat tuntua perustelluilta. Luovuttaminen on kuitenkin luksusta, johon maailman köyhillä ihmisillä ja tulevilla sukupolvilla ei ole varaa. Muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Optimismiin on aihetta. Viisi vuotta sit-ten maailmalla käytiin vielä keskustelua siitä, onko ilmastonmuutos ylipäätään käynnissä ja onko se ihmisen aiheuttama. Nyt väittely on ohi ja ilmastonmuutoksen epäilijät yhä harvemmassa. Hallitustenvälisen ilmasto-paneelin neljäs arviointiraportti sai aikaan mittavan tieteellisen yhteisymmärryksen siitä, että ilmastonmuutos tapahtuu ja se on ihmisen toiminnan seurausta. Tähän yhtyvät lähes kaikki hallitukset. Ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia arvioineen Sternin raportin jälkeen useimmat maat hyväksyivät ajatuksen, että ongelman ratkaisemiseen on varaa ja että se tulee halvemmaksi kuin toi-mettomuuden seuraukset.

Myös poliittinen sitoutuminen voi-mistuu. Moni maa on asettanut rohkeita päästövähennystavoitteita, ja ilmaston-muutos on vakiinnuttanut paikkansa G8-maiden asialistalla. Myös vuoropuhelu kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä on lisääntymässä.

Nämä ovat hyviä uutisia, mutta käytän-nön tulokset ovat vähemmän vakuuttavia. Vaikka hallitukset tunnustavatkin maa-pallon lämpenemisen realiteetit, poliittiset toimet jäävät pahasti jälkeen siitä, mitä pitäisi vähintään tehdä. Tieteellisten todisteiden ja poliittisten toimien välinen epäsuhta on edelleen suuri. Osa rikkaista maista ei ole vielä asettanut selkeitä kasvihuonekaasu-päästöjen vähennystavoitteita. Toiset maat ovat kyllä asettaneet tavoitteita mutta eivät ole tehneet niiden vaatimia energiapoliitti-sia uudistuksia. Perimmäinen ongelma on selkeän, uskottavan ja pitkäaikaisen kansain-välisen viitekehyksen puute. Monenkeskinen viitekehys tarvitaan osoittamaan, miten ilmastonmuutos torjutaan, ja yhdistämään poliittinen sykli hiilisykliin.

Kioton pöytäkirjan nykyisen sitou-muskauden umpeutuessa vuonna 2012 kansainvälisellä yhteisöllä on tilaisuus luoda tämä viitekehys. Tilaisuuteen tarttuminen vaatii rohkeaa johtajuutta. Tilaisuuden menet-täminen suuntaa maailman kohti vaarallista ilmastonmuutosta.

Kehittyneiden maiden on otettava ohjat käsiinsä, koska niiden harteilla on histori-allinen vastuu ilmastonmuutoksesta. Niillä on myös riittävästi taloudellisia ja teknisiä resursseja päästöjen nopeaan vähentämiseen riittävässä määrin. Hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu verotuksen tai päästökaupan (cap-and-trade) avulla on hyvä lähtökohta, mutta markkinahinnoittelu ei yksin riitä. Lisäksi on tärkeää luoda sääntelyjärjestel-miä sekä lisätä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, jotta siirtyminen vähähiiliseen talouteen etenee.

Kioton pöytäkirjan periaate yhtei-sestä mutta eriytetystä vastuusta ei tarkoita, ettei kehitysmaiden tarvitse tehdä mitään. Kansainvälisen sopimuksen uskottavuus riippuu siitä, ottavatko siihen osaa myös kehitys-maiden suurimmat päästäjät. Tasapuolisuuden ja inhimillisen kehityksen nimissä kehitys-maille on kuitenkin annettava mahdollisuus siirtyä vähähiiliseen kasvuun sitä tahtia, kun niiden kapasiteetti sallii.

Mikään maa ei voi

yksin voittaa taistelua

ilmastonmuutosta vastaan.

Yhteistyö ei ole vaihtoehto

vaan välttämättömyys


Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää monella eri tasolla. Ilmastonmuutoksen hillit-seminen tehostuisi huomattavasti, jos vuoden 2012 jälkeiseen sopimukseen sisällytettäisiin mekanismit rahoitukselle ja teknologian siir-rolle. Mekanismien avulla voitaisiin edistää vähähiilisen tekniikan käyttöönottoa. Yhteistyö on tärkeää myös sademetsien suoje-lussa ja kestävässä käytössä.

Myös ilmastonmuutokseen sopeutu-mista on korostettava. Sopeutuminen on jätetty liian vähälle huomiolle, vaikka se pitäisi nähdä olennaisena osana köyhyyden vähentämistä. Ilmastonmuutoksen hillitse-mistoimenpiteet ovat toki ensisijaisia, koska vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen riippuu niistä. Sopeutumisessa rikkaat maat eivät kuitenkaan saa tyytyä suojelemaan vain omia kansalaisiaan ja jättää maailman köyhät oman onnensa nojaan. Oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen edellyt-tävät vahvempaa kansainvälistä sitoutumista sopeutumistoimiin.

Nykypolven perintöVuoden 2012 jälkeinen sopimusmalli vaikut-taa ratkaisevasti siihen, miten ilmastonmuu-tos voidaan välttää ja miten väistämättömistä muutoksista selvitään. Neuvotteluja tulee vä-rittämään hallitusten hyvin vaihteleva neuvot-teluvoima. Myös liikemaailma tulee saamaan äänensä kuuluville. Kun hallitukset neuvot-televat Kioton pöytäkirjan jatkosta, niiden tulee huomioida myös ne kaksi ihmisryhmää, joiden ääni ei kuulu: maailman köyhät ja tule-vat sukupolvet. Myös heidän oikeuksiaan on kunnioitettava.

Musertavan köyhyyden ja nälän keskellä kamppailevat ihmiset ansaitsevat enemmän solidaarisuutta. Poliitikot asettavat huip-pukokouksissaan hienolta kuulostavia kehi-tystavoitteita mutta vesittävät ne, kun eivät ryhdy toimiin ilmastonmuutoksen pysäyt-tämiseksi. Tulevilla sukupolvilla on oikeus asettaa nykypolvi vastuuseen siitä, että hei-dän tulevaisuutensa ja jopa selviytymisensä vaarantuu. Ei ole oikein tulevia polvia koh-taan, että nykyiset poliittiset johtajat kohtaa-vat ihmiskunnan kaikkien aikojen suurim-

man haasteen eivätkä tee mitään. Maailman köyhillä ja tulevilla sukupolvilla ei ole varaa siihen itsetyytyväisyyteen ja päättämättö-myyteen, joka leimaa kansainvälisiä ilmas-toneuvotteluja. Heillä ei myöskään ole varaa siihen valtavaan epäsuhtaan, joka vallitsee maailman johtajien puheiden ja energiapo-liittisten toimien välillä.

Kaksikymmentä vuotta sitten brasilialai-nen ympäristöaktivisti Chico Mendes kuoli yrittäessään suojella Amatsonin sademetsää. Ennen kuolemaansa hän puhui siitä, miten hänen paikallinen taistelunsa liittyi kan-sainväliseen yhteiskunnallisen oikeudenmu-kaisuuden tavoitteluun: “Luulin ensin, että taistelin pelastaakseni kumipuut. Sitten ku-vittelin taistelevani Amatsonin sademetsän puolesta. Nyt tajuan, että taistelen ihmiskun-nan puolesta.”

Ilmastonmuutosta vastaan käytävä tais-telu on taistelua ihmiskunnan puolesta. Taistelun voittaminen vaatii kauaskantoisia muutoksia niin kulutuksessa, energiantuo-tannossa ja -hinnoittelussa kuin kansain-välisessä yhteistyössäkin. Ennen kaikkea se kuitenkin vaatii kauaskantoisia muutoksia siihen, miten suhtaudumme ekologiseen kes-kinäisriippuvuuteen, köyhien oikeudenmu-kaiseen kohteluun ja tulevien sukupolvien ihmisoikeuksiin.

Vuosisatamme ilmastohaasteIlmaston lämpeneminen on jo käynnissä. Lämpötilat ovat nousseet ympäri maail-maa noin 0,7 asteella teollistumisen alusta, ja nousuvauhti vain kiihtyy. Lämpöti-lan kohoamisesta ja maapallon ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien välisestä yhteydestä on runsain mitoin tieteellistä todistusaineistoa.

Ei ole olemassa selvää rajaa, joka erottaisi “vaarallisen” ilmastonmuutoksen “turvalli-sesta”. Monet köyhät väestönosat ja herkim-mät ekologiset systeemit ovat jo joutuneet sopeutumaan. Kahden asteen kynnyksen ylittäminen kasvattaisi kuitenkin merkittä-västi inhimillisen kehityksen taantuman ja peruuttamattomien ekologisten katastrofien todennäköisyyttä.

Maailman köyhillä ja tulevilla

sukupolvilla ei ole varaa

siihen itsetyytyväisyyteen

ja päättämättömyyteen,

joka leimaa kansainvälisiä

ilmastoneuvotteluja


Kynnys ylittyy selvästi, jos jatkamme niin kuin ennenkin. Viidenkymmenen prosen-tin todennäköisyys pysäyttää lämpeneminen kahteen asteeseen esiteollisesta ajasta saavute-taan, jos kasvihuonekaasupitoisuudet saadaan pysymään noin 450 miljoonasosassa hiilidiok-sidiekvivalenttia. Jos ne vakautetaan 550 mil-joonasosaan, kynnyksen ylittämisen todennä-köisyys nousee 80 prosenttiin. Harva ottaisi vastaavan suuruista riskiä omassa elämäs-sään. Maailmanlaajuisena yhteisönä otamme kuitenkin huomattavasti suurempia riskejä. 2000-lukua koskevat arviot viittaavat siihen, että pitoisuudet vakautuvat yli 750 miljoonas-osan hiilidioksidiekvivalentin tasolle. Se voi merkitä ilmaston lämpenemistä yli viidellä asteella.

Lämpötila-arviot eivät kerro muutoksen vaikutuksista inhimilliseen kehitykseen. Nykyvauhdilla keskilämpötila saavuttaa tason, joka vie inhimillistä kehitystä taak-sepäin, tuhoaa elinkeinoja ja johtaa massa-muuttoihin. Kuluvan vuosisadan loppuun mennessä kauhukuvat katastrofaalisista ekologisista seurauksista ovat voineet muut-tua mahdollisista todennäköisiksi. Viime-aikaiset todisteet jäätiköiden kiihtyneestä sulamisesta Antarktiksella ja Grönlannissa, merten happamoitumisesta, sademetsien kutistumisesta ja arktisen ikiroudan sula-misesta voivat kaikki – yhdessä tai erikseen – johtaa kriittisiin pisteisiin.

Eri maiden osuus kasvihuonepäästöistä vaihtelee. Rikkaat maat, joiden väestö muo-dostaa 15 prosenttia maailman väestöstä, tuottavat hiilidioksidipäästöistä lähes puolet. Kiinan ja Intian voimakkaan talouskasvun vuoksi niiden päästöjen kokonaismäärät lä-henevät rikkaiden maiden tasoa. Niiden hen-keä kohden laskettu ekologinen jalanjälki on kuitenkin vielä paljon pienempi. Yhdysvalta-laisen ekologinen jalanjälki on viisi kertaa niin suuri kuin kiinalaisen ja 15 kertaa niin suuri kuin intialaisen. Etiopiassa ekologinen jalan-jälki on 0,1 tonnia hiilidioksidia asukasta koh-den, Kanadassa 20 tonnia.

Mitä olisi sitten tehtävä päästöjen va-kauttamiseksi sellaiselle tasolle, että vaa-rallinen ilmastonmuutos estetään? Ilmasto-

mallit auttavat määrittelemään 2000-luvun hiilidioksidibudjetin. Jos kaikki muu pysyy ennallaan, maailman energiantuotannon hiilidioksidibudjetti olisi noin 14,5 Gt ek-vivalenttista hiilidioksidia vuodessa. Nykyi-sin päästöt ovat kaksi kertaa niin suuret ja – mikä huolestuttavinta – kasvussa. Loppu-tulos on, että kuluvan vuosisadan hiilidiok-sidibudjetti saattaa huveta jo vuonna 2032. Syntyy ekologista velkaa, jonka tulevat su-kupolvet joutuvat maksamaan vaarallisena ilmastonmuutoksena.

Hiilibudjettianalyysi valottaa kehitys-maiden osuutta maailman kasvihuonekaa-supäästöistä. Osuus on kasvussa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että perimmäinen vastuu on rikkaiden maiden harteilla. Jos jokaisella kehitysmaan asukkaalla olisi yhtä suuri eko-loginen jalanjälki kuin keskivertosaksalai-sella tai britillä, maailman päästömäärä olisi jo nyt nelinkertainen kestäväksi määriteltyyn tasoon verrattuna. Jos jokaisen kehitysmaan asukkaan ekologinen jalanjälki olisi yhdys-valtalaisten tai kanadalaisten tasolla, vas-taava päästömäärä olisi yhdeksän kertaa niin suuri.

Tämän tulevaisuudenkuvan muuttaminen vaatii merkittäviä toimenpiteitä. Jos maailma olisi yksi maa, sen tulisi leikata kasvihuonekaa-supäästönsä puoleen vuoteen 2050 mennessä (vuoden 1990 tasosta) ja jatkaa leikkauksia vuosisadan loppuun saakka. Maailma ei kui-tenkaan ole yksi maa. Rikkaiden maiden täy-tyy leikata päästöjään 30 prosenttia vuoteen 2020 ja vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Kehitysmaiden päästöt kohonnevat huippuunsa noin vuonna 2020, ja niiden olisi leikattava päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Vakauttamistavoite on tiukka mutta siihen on varaa. Nykyhetken ja vuoden 2030 väliseksi vuosittaiseksi keskihinnaksi muodostuisi 1,6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se ei ole pieni investointi, mutta se on alle kaksi kol-masosaa maailman sotilasmenoista. Toimet-tomuus tulisi paljon kalliimmaksi. Sen kus-tannukset voisivat Sternin raportin mukaan nousta laskutavasta riippuen 5–20 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Figure 2 Rich countries— deep carbon footprints

Canada20.015.0

United States20.619.3

RussianFederation10.613.4 (1992)

United Kingdom9.810.0

France6.06.4

China3.82.1

Brazil 1.8 1.4

Egypt 2.3 1.5

Bangladesh 0.3 0.1

Tanzania 0.1 0.1

Ethiopia 0.1 0.1

Source: CDIAC 2007.

CO2 emissions(t CO2 per capita)

20041990

Viet Nam 1.2 0.3

India 1.2 0.8

Nigeria 0.9 0.5

TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008 1�

Päästötrendien tarkastelu osoittaa, kuinka valtavasta haasteesta on kyse. Ener-giantuotantoon liittyvien hiilidioksidipääs-töjen määrä on noussut jyrkästi vuoden 1990 jälkeen, joka on Kioton pöytäkirjan vertailuvuosi. Kaikki rikkaat maat eivät al-lekirjoittaneet pöytäkirjan tavoitteita, joi-den mukaan niiden olisi pitänyt vähentää keskimääräisiä päästöjään noin viidellä pro-sentilla. Useimmat allekirjoittajamaistakin ovat jäämässä tavoitteista. Niidenkin enem-mistö, jotka ovat onnistuneet pitämään kiinni tavoitteista, ovat onnistuneet muista syistä kuin poliittisesta sitoumuksesta hil-litä ilmastonmuutosta. Kioton pöytäkir-jassa ei asetettu kehitysmaiden päästöille määrällisiä rajoitteita. Jos päästöt kasvavat seuraavien viidentoista vuoden aikana yhtä suoraviivaisesti kuin viimeisten viidentoista vuoden aikana, vaarallista ilmastonmuu-tosta ei voida estää.

Energiankäyttöennusteet osoittavat täs-mälleen samaan suuntaan – tai pahempaan. Nykyiset investointimallit tukevat runsaasti

hiilidioksidipäästöjä tuottavaa energiainfra-struktuuria, jossa hiilivoima on pääosassa. Ny-kytrendien ja -politiikan perusteella energian-tuotannon hiilidioksidipäästöt voivat nousta yli 50 prosentilla vuosien 2004 ja 2030 välillä. On ennustettu, että energiantarpeen tyydyt-tämiseksi vaaditaan vuosina 2004–2030 kak-sikymmentä tuhatta miljardia dollaria. Tämä veisi maailman väistämättä kestämättömälle tielle. Vaihtoehtona on investoida puhtaam-paan talouskasvuun.

Äärimmäiset sääilmiöt ja haavoittuvuusÄärimmäisillä sääilmiöillä on jo nyt merkit-tävä rooli köyhien elämässä. Kuivuuden, tul-vien ja myrskyjen kaltaiset ilmiöt uhkaavat ihmishenkiä ja aiheuttavat epävarmuutta. Ääri-ilmiöt pilaavat pitkän aikavälin kehi-tysmahdollisuudet, sillä ne nakertavat tuot-tavuutta ja heikentävät ihmisten toimin-taedellytyksiä. Yksittäisiä ääri-ilmiöitä on vaikea selittää ilmastonmuutoksella. Ilmas-tonmuutos kuitenkin kasaa vähitellen köy-hiin kohdistuvia uhkia. Ilmastonmuutos

Energy-related CO2 emissions (Gt CO2)

Mapping the global variation in CO2 emissionsMap 1

United StatesChina

World total

IndiaNorth Africa

Sub-Saharan Africa

Latin America

Russian Federation

JapanEuropean Union

6.0 Gt CO2 5.0 Gt CO

2

1.3 Gt CO2

0.5 Gt CO2

0.7 Gt CO2

1.4 Gt CO2

1.5 Gt CO2

1.3 Gt CO2

4.0 Gt CO2

The size of this square equals 1 Gt CO2 29.0 Gt CO2

Each country’s size is relative to its annual CO2 emissions

Source: Mapping Worlds 2007, based on data from CDIAC.

Note: The boundaries and names shown and the designations used on this map do not imply offical endorsement or acceptance by the United Nations. Dotted lines represent approximately the Line of Control in Jammu and Kashmir agreed upon by India and Pakistan. The final status of Jammu and Kashmir has not yet been agreed upon by the parties.

1� TIIVISTELMÄ InhImIll Isen kehI t yksen raport t I 2007/2008

kuormittaa jo ennestään ylikuormittuneita selviytymismekanismeja ja syöksee ihmiset köyhyyskierteeseen.

Katrina-hurrikaani osoitti, kuinka haa-voittuvainen ihminen on ilmastonmuutoksen kourissa jopa rikkaissa maissa – etenkin jos il-mastonmuutoksen vaikutukset liittyvät raken-teelliseen epätasa-arvoon. Kehitysmaiden huoli äärimmäisistä sääilmiöistä kasvaa jokaisen tul-van, myrskyn ja helleaallon myötä. Ilmasto-katastrofit ovat keskittyneet köyhiin maihin. Niistä kärsi vuosina 2000–2004 yhteensä noin 262 miljoonaa ihmistä, joista yli 98 prosenttia asuu kehitysmaissa. OECD-maissa vain yksi ihminen 1500:sta kärsi äärimmäisistä sääil-miöistä, kun taas kehitysmaissa vastaava luku oli joka yhdeksästoista. Kehitysmaissa riski on 79-kertainen.

Köyhyys ja alhainen kehitystaso vähentävät kotitalouksien mahdollisuuksia vastata ilmas-touhkiin. Koska köyhillä kotitalouksilla on vähän omaisuutta ja rajallinen mahdollisuus saada lainaa, niiden on selvittävä sääilmiöistä vaikeissa olosuhteissa.

Sopeutumiskeinot voivat jopa lisätä puu-tetta. Kuivuudelle herkillä alueilla viljelijät vaihtavat usein heikommin tuottaviin mutta kestävämpiin lajikkeisiin. Kun jokin äärim-mäinen sääilmiö iskee, köyhät joutuvat usein myymään tuottavaa omaisuutta, joka voisi myöhemmin auttaa heitä pääsemään jaloil-leen. Jos sekään ei riitä, perheiden on keksit-tävä muita selviytymiskeinoja: vähennettävä aterioiden määrää, leikattava terveysmenoja tai otettava lapset pois koulusta. Nämä epä-toivoiset keinot saattavat jättää heikoim-massa asemassa olevat kotitaloudet pysyvään köyhyysloukkuun.

Raporttia varten tehty tutkimus osoit-taa, kuinka voimakkaita tällaiset loukut voi-vat olla. Tutkimus hyödynsi kotitaloustason tilastotietoja ja tarkasteli sääilmiöiden pit-käkestoisia vaikutuksia köyhien elämään. Kahdessa kuivuusherkässä maassa, Etiopi-assa ja Keniassa, kuivuuden aikana syntyneet viisivuotiaat tai sitä nuoremmat lapset olivat 36 ja 50 prosenttia todennäköisemmin alira-vittuja kuin muina aikoina syntyneet lapset. Etiopiassa tämä merkitsi, että vuonna 2005 maassa oli noin kaksi miljoonaa aliravittua lasta enemmän kuin normaalisti. Nigeriassa kuivuusvuonna syntyneillä kaksivuotiailla tai sitä nuoremmilla lapsilla oli 72 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä kasvuhäiri-öitä kuin muilla. Intiassa 1970-luvun tulvien aikana syntyneet naiset olivat 19 prosenttia pienemmällä todennäköisyydellä käyneet ala-asteen kuin muut.

Sääilmiöiden pitkäaikaiset vaikutukset inhimilliseen kehitykseen eivät saa riittävästi huomiota. Media on tärkeä mielipidevaikut-taja ja sillä on merkittävä rooli sääilmiöiden aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen ku-vaajana. Tiedotusvälineet antavat kuitenkin ilmiöistä usein sen kuvan, että ne tulevat ja menevät, eikä kuivuuskausien ja tulvien pit-käaikaisiin seurauksiin kiinnitetä riittävästi huomiota.

Ilmastonmuutos ei näy köyhien elämässä yksittäisinä suurkatastrofeina eikä yksittäisiä tapahtumia voi suoraan selittää ilmastonmuu-toksella. Ilmastonmuutos kuitenkin altistaa köyhiä talouksia enenevissä määrin ääri-ilmi-

The 21st Century carbon budget is set for early expiryFigure 3

2000 2032 2042 2100

Cumulative total CO2 emissions (Gt CO2)

Source: Meinshausen 2007.

1

2

3

4

5

6

71,456

0

2,000

1,000

3,000

4,000

5,000

6,000

7,0001 IPCC scenar io A1Fl2 IPCC scenar io A23 IPCC scenar io A1B4 IPCC scenar io B25 IPCC scenar io A1T6 IPCC scenar io B17 Sus ta inab le emiss ions pa thway

Carbon budget to avoid dangerous climate change


öille. Se kasaa paineita omaksua selviytymiskei-noja, jotka nakertavat inhimillisen kehityksen edellytyksiä.

Ilmastonmuutos hidastaa inhimillistä kehi-tystä eri tavoin:• Maataloustuotanto ja ruokaturval-

lisuus. Ilmastonmuutos vaikuttaa sademääriin, lämpötiloihin ja veden saata-vuuteen haavoittuvilla maanviljelysalueilla. Kuivuudesta kärsivät alueet Saharan etelä-puolisessa Afrikassa voivat laajeta 60–90 miljoonaa hehtaaria. Kuivat maa-alueet kärsisivät 26 miljardin dollarin tappiot vuoteen 2060 mennessä (2003 vuoden hinnoilla), mikä on enemmän kuin alu-

eelle annettiin kahdenvälistä apua vuonna 2005. Maataloustuotanto laskee myös muilla kehittyvillä alueilla, Latinalainen Amerikka ja Etelä-Aasia mukaan lukien. Tämä vaikeuttaa pyrkimyksiä vähentää maaseudun köyhyyttä ja voi lisätä alira-vittujen määrää 600 miljoonalla vuoteen 2080 mennessä.

• Vesipula ja vedensaannin epävarmuus. Valumien muutokset ja jäätiköiden sula-minen lisäävät ympäristörasitusta ja vaa-rantavat samalla kastelu- ja käyttöveden saannin. Vedenpuutosalueilla elävien ihmisten määrä saattaa kasvaa 1,8 mil-jardilla vuoteen 2080 mennessä. Keski-

0%1990

–50%

+50%

+100%

–100%

20502040 206020302020201020001990

Greenhouse gas emissions, CO2e (% of 1990 emissions)

=

IPCC scenarios

50% chance


Aasiassa, Pohjois-Kiinassa ja Etelä-Aasian pohjoisosissa jäätiköiden sulamiseen liitty-vät uhat ovat valtavat. Himalajalla jäätikkö perääntyy 10–15 metrin vuosivauhtia. Jäätiköiden sulaminen ensin lisää virta-usta Aasian suurissa joissa, mutta sitten virtaus laskee. Myös Andeilla trooppisten alueiden vuoristojäätiköiden sulaminen synnyttää veteen liittyviä uhkia. Useat jo ennestään kuivat alueet, kuten Lähi-itä, saattavat joutua kokemaan merkittäviä vedensaantivaikeuksia.

• Merenpinnan kohoaminen ja äärim-mäiset sääilmiöt. Merenpinta saattaa nousta nopeasti jäätiköiden kiihtyneen sulamisen seurauksena. Jos maapal-lon lämpötila nousee kolmesta neljään astetta, tulvat voivat ajaa 330 miljoonaa ihmistä kodeistaan ainakin väliaikaisesti. Merenpinnan kohoaminen vaikuttaisi yli 70 miljoonan bangladeshilaisen, kuuden miljoonan egyptiläisen ja 22 miljoo-nan vietnamilaisen elämään. Seuraukset saattaisivat ol la katastrofaaliset Tyynenmeren ja Karibianmeren saarival-

tioille. Lämpenevät meret synnyttäisivät myös yhä voimakkaampia myrskyjä. Tällä hetkellä trooppisille pyörremyrskyille altistuu yli 344 miljoonaa ihmistä, mutta voimistuessaan myrskyt levittäi-sivät tuhoaan suuressa joukossa maita. Kaupungeissa hauraille rinteille tai tulva-alttiille jokisuistoille rakennetuissa slummeissa vaara on akuutti.

• Ekosysteemit ja luonnon monimuotoisuus. Ilmastonmuutos muuttaa ekosysteemejä jo nyt. Noin puolet maailman koralliriu-toista on “vaalentunut” merten lämpene-misen johdosta. Merten happamoitumi-nen on toinen pitkäkantoinen uhka meren ekosysteemeille. Etenkin arktisilla alueilla jääpohjaiset ekosysteemit ovat nekin kärsi-neet huomattavasti. Vaikka jotkut eläin- ja kasvilajit sopeutuvatkin ilmastonmuutok-seen, muutostahti on monille aivan liian nopea: sääjärjestelmät muuttuvat niin no-peasti, etteivät lajit pysy perässä. Jos maa-pallo lämpenee kolme astetta, 20–30 pro-senttia maalla elävistä lajeista saattaa kuolla sukupuuttoon.

• Terveys. Rikkaissa maissa valmistellaan jo nyt julkisia terveydenhuoltojärjestel-miä tulevien sääilmiöiden varalle. Sellaisia

Disaster risks are skewed towards developing countries

Figure 5

Source: HDRO calculations based on OFDA and CRED 2007.

Risk of being affected by natural disaster(per 100,000 people)

1980–84 2000–04

Developing countries

High-income OECD

50 people per 100,000

Africa

Climate change will hurt developing countries agriculture

Figure 6

World

Industrial countries

Developing countries

Asia

Middle East & North Africa

Latin America

rr

gg

ss

rr

cc

Source: Cline 2007.

–20 –10 0 10 20

Change in agricultural output potential (2080s as % of 2000 potential)


voisivat olla esimerkiksi vuoden 2003 Euroopan lämpöaallon kaltainen ilmiö tai sitä äärimmäisemmät kesä- ja tal-visäät. Suurimmat terveysvaikutukset ravistelevat kuitenkin kehittyviä maita, koska niissä köyhyysaste on suuri ja ter-veydenhuollon toimintamahdollisuudet katastrofitilanteissa rajalliset. Yleisimmät tappavat taudit saattavat levitä. Malarialle altistuvien määrä voi nousta 220–400 miljoonalla tämän hetken miljoonasta.

Erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja eräissä Itä-Aasian osissa denguekuume on noussut jo ylemmäksi merenpinnasta kuin koskaan ennen. Ilmastonmuutos voisi levittää tautia entisestään. Nämä viisi tekijää eivät ole erillisiä. Ne

liittyvät laajoihin yhteiskunnallisiin, talou-dellisiin ja ekologisiin prosesseihin, jotka määrittävät ihmiskunnan kehitysmahdolli-suudet. Se, miten ilmastonmuutos vaikuttaa inhimilliseen kehitykseen, tulee vaihtele-maan maiden sisällä ja välillä. Epävarmuus-tekijöitä on paljon. Varmaa on kuitenkin se, että ilmastonmuutos voi suuresti järkyttää in-himillistä kehitystä lukuisissa maissa. Toisin kuin talouden järkkyminen, joka vaikuttaa kasvuun tai inf laatioon, ilmastonmuutoksen aiheuttama inhimillisen kehityksen järkky-minen on monilta osin pysyvää. Terveyteen ja koulutukseen liittyviä menetettyjä mah-dollisuuksia, tuotantopotentiaalia tai elin-tärkeitä ekosysteemejä ei ehkä koskaan saada takaisin.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiskeinotE n n e n n ä k e m ä t t ö m ä n s u u r t e n ilmastouhkien torjuminen edellyttää ennen-näkemätöntä kansainvälistä yhteistyötä. Kioton pöytäkirjan jatkoa koskevissa pääs-tövähennysneuvotteluissa täytyy määritellä maailmanlaajuinen hiilidioksidibudjetti. Kestävien päästöjen määrittämisellä on mer-kitystä vain silloin, jos se johtaa maakohtaisiin käytännön strategioihin ja kansallisiin hii-lidioksidibudjetteihin. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on kyse siitä, miten tuotamme ja käytämme energiaa. Siinä on kyse myös pysymisestä ekologisen kestävyyden rajoissa.

Kestävien päästöjen tielle päästään aset-tamalla uskottavat päästövähennystavoitteet. Ne luovat pohjan hiilidioksidibudjetoinnille, joka yhdistää nykyhetken tulevaisuuteen. Tavoitteet ovat kuitenkin uskottavia vain, jos niiden lisäksi luodaan selkeät toimin-taperiaatteet. Tähän mennessä tässä ei ole merkittävästi edetty. Useimmat kehittyneet maat ovat jäämässä Kioton pöytäkirjan tavoit-teista, ääriesimerkkinä Kanada. Toiset, kuten Iso-Britannia ja koko Euroopan unioni, ovat

Latin America’s retreating glaciers

Figure 7

Source: Painter 2007, based on data from the Andean Community.

Peru2006 1,370sq.km 1970 1,958sq.km

Bolivia2006 396sq.km 1975 562sq.km

Ecuador2006 79sq.km 1976 113sq.km

Colombia2006 76sq.km 1950 109sq.km

Venezuela2006 2sq.km 1950 3sq.km

Ilmastonmuutoksen

hillitsemisessä on kyse

siitä, miten tuotamme

ja käytämme energiaa.

Siinä on kyse myös

pysymisestä ekologisen

kestävyyden rajoissa


hyväksyneet kunnianhimoisia “Kioto plus” -tavoitteita. Ne kuitenkin epäonnistuvat tavoitteissaan, elleivät nopeasti nosta ilmas-tonmuutosta energiapoliittisten uudistusten keskiöön.

Kahta suurta OECD-maata Kioton tavoit-teet eivät sido. Australia päätti mieluummin ryhtyä erilaisiin vapaaehtoisiin toimiin, jotka ovat johtaneet sekalaisiin tuloksiin. Yhdysvallat ei ole asettanut liittovaltiota-soista päästövähennystavoitetta. Sen sijaan se tavoittelee “hiili-intensiteetin” vähentä-mistä seuraamalla tehokkuutta. Ongelmana on, että tehokkuuden parantaminen ei ole estänyt päästöjen kokonaismäärän suurta kasvua. Liittovaltiotasoisten tavoitteiden puuttuessa useat Yhdysvaltojen osavaltiot ovat asettaneet omia vähennystavoitteitaan. Kaliforniassa vuonna 2006 toimeenpantu Global Warming Solutions -laki on rohkea yritys yhdistää kasvihuonekaasupäästö-jen vähennystavoitteet ja energiapoliittiset uudistukset.

Kunnianhimoisten vähennystavoittei-den asettaminen on tärkeä ensimmäinen askel. Poliittisesti haastavampaa on tavoit-teiden muuttaminen toimintamalleiksi. Lähtökohtana tulee olla hiilidioksidipääs-töjen hinnoittelu. Kannustinrakenteiden muutokset ovat elinehto sille, että voidaan nopeasti siirtyä vähähiiliseen kasvuun. Ihannetapauksessa hiilidioksidin hinta olisi maailmanlaajuinen. Tämä on lyhyellä aikavälillä poliittisesti epärealistista, koska tarvittavaa hallintojärjestelmää ei ole ole-massa. Realistisempi vaihtoehto on, että rikkaat maat luovat ensin hiilidioksidin hinnoittelumalleja. Mallien kehittyessä kehi-tysmaat voisivat tulla mukaan sitten, kun niillä on siihen institutionaaliset edellytykset.

Hiilidioksidin voi hinnoitella kahdella eri tavalla. Ensimmäinen tapa on verottaa suoraan hiilidioksidipäästöjä. On tärkeää huo-mata, ettei hiilidioksidin verotuksen tarvitse kasvattaa kokonaisverotusta. Verotulot voitai-siin käyttää valtiontaloudellisesti neutraalilla tavalla ympäristöystävällisten verouudistusten tukemiseen, kuten työn ja investointien vero-tuksen keventämiseen. Marginaaliverotasoja

tulisi muokata kasvihuonepäästötrendit huo-mioiden. Eräs kestävien päästöjen mukainen verotusmalli olisi, että hiilidioksiditonnia kohden perittäisiin vero, joka vuonna 2010 olisi 10–20 dollaria ja jota korotettaisiin vuo-sittain 5–10 dollarilla aina 60–100 dollariin saakka. Malli antaisi sijoittajille ja markki-noille ennakoitavat puitteet, joissa suunnitella tulevaisuuden investointeja. Se toimisi myös vahvana kannustimena siirtymiselle alhaisiin hiilidioksidipäästöihin.

Toinen tapa hinnoitella hiilidioksidia on päästökauppajärjestelmä (cap-and-trade). Siinä hallitus asettaa yleisen päästökaton ja myöntää vaihdettavia päästöoikeuksia, jotka antavat yrityksille oikeuden tuottaa tietyn määrän päästöjä. Yksi mallin heikkouksista on ener-giahintojen epävakaus. Sen vahvuus on selkeä yläraja päästöille, mikä on ympäristön kan-nalta varminta. Koska kasvihuonepäästöjä on leikattava runsaasti ja pian, hyvin suunnitellut päästökauppamallit saattaisivat nousta avain-asemaan ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Euroopan unionin päästökauppajärjes-telmä ETS on maailman suurin. Järjestelmällä on saavutettu paljon mutta sillä on edessään monia vakavia ongelmia. Päästökiintiöt on asetettu aivan liian suuriksi etupäässä siksi, että Euroopan unionin jäsenmaat eivät kyenneet vastustamaan vaikutusvaltaisia edunvalvojia. Erityisesti energia-alan onnis-tui saada ylimääräistä etua yhteiskunnan kustannuksella. Vain pieni osa EU:n pääs-tökaupan luvista – alle 10 prosenttia toisessa vaiheessa – voidaan huutokaupata. Tämä on tehotonta ja vie hallituksilta tuloja, jotka voi-taisiin käyttää verouudistuksiin. Päästölupien rajoittaminen vastaamaan Euroopan unionin päästövähennyssitoumuksia (20–30 pro-senttia vuoteen 2020 mennessä) helpottaisi hiilidioksidimarkkinoiden ja vähennysta-voitteiden yhteensovittamista.

Hiilidioksidimarkkinat ovat välttämätön muttei riittävä ehto siirtymiselle vähähiiliseen talouteen. Hallitusten on luotava sääntelyä ja tuettava hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyvää tutkimusta, kehitystä ja teknologian käyttöönottoa.


Myönteisiä esimerkkejä on paljon. Uusiutuvan energian tarjonta on kasvussa osittain lainsäädännön tarjoamien kannus-timien ansiosta. Saksassa ns. syöttötariffi on lisännyt uusiutuvien energialähteiden osuutta valtakunnallisessa sähköverkossa. Yhdysvallat

on veroetujen avulla kehittänyt elinvoimaisen tuulivoimateollisuuden. Kehitys on uusiutu-vien energiamuotojen rohkaisevasta kasvusta huolimatta jäänyt jälkeen siitä, mikä on mahdollista ja mitä ilmastonmuutoksen hil-litseminen edellyttää. Useimmat OECD-maat

Table 2 Emissionreductiontargetsvaryinambition

Greenhouse gas reduction targets and proposals

Near term(2012–2015)

Medium term(2020)

Long term(2050)

HDR sustainable emissions pathway (for developed countries) Emissions peaking 30% at least 80%

Selected countries

Kyoto targets a

(2008–2012) Post-Kyoto

Source: Council of the European Union 2007; Government of Australia 2007; Government of California 2005; Government of Canada 2007; Government of France 2007; Government of Germany 2007; Government of Norway 2007; Government of Sweden 2006; Pew Center on Climate Change 2007c; RGGI 2005; The Japan Times 2007; UNFCCC 1998; USCAP 2007.

European Union b 8% 20% (individually) or 30% (with international agreement)

60–80% (with international agreements)

France 0% – 75%

Germany 21% 40% –

Italy 6.5% – –

Sweden 4% increase (4% reduction national target) (by 2010)

25% –

United Kingdom 12.5% (20% national target) 26–32% 60%

Australia c 8% increase – –

Canada 6% 20% relative to 2006(12% increase relative to 1990)

60–70% relative to 2006(84–98% reduction relative to 1990)

Japan 6% – 50%

Norway 1% increase(10% reduction national target)

30% (by 2030) 100%

United States c 7% – –

Selected United States state-level proposals

Arizona – 2000 levels 50% below 2000 (by 2040)

California 2000 levels (by 2010) 1990 levels 80% below 1990 levels

New Mexico 2000 levels (by 2012) 10% below 2000 levels 75% below 2000 levels

New York 5% below 1990 (by 2010) 10% below 1990 levels –

Regional Greenhouse Gas Initiative (RGGI) d

Stabilization at 2002–2004 levels (by 2015)

10% below 2002–2009 levels (by 2019)

–

Selected United States Congress proposals

Climate Stewardship and Innovation Act 2004 levels (by 2012) 1990 levels 60% below 1990 levels

Global Warming Pollution Reduction Act – 2% per year reduction from 2010–2020

80% below 1990 levels

Climate Stewardship Act 2006 level (by 2012) 1990 levels 70% below 1990 levels

Safe Climate Act of 2007 2009 level (by 2010) 2% per year reduction from 2011–2020

80% below 1990 levels

United States non-governmental proposals

United States Climate Action Partnership 0–5% increase of current level (by 2012)

0–10% below “current level” (by 2017)

60–80% below “current level”

a. Kyoto reduction targets are generally against 1990 emission levels for each country, by 2008–2012, except that for some greenhouse gases (hydrofluorocarbons, perfluorocarbons and sulphur hexafluoride) some countries chose 1995 as their base year.

b. Kyoto targets only refer to 15 countries which were members of the European Union in 1997 at the time of signing.c. Signed but did not ratify the Kyoto Protocol, therefore commitment is not binding.d. Participating states include Connecticut, Delaware, Maine, Maryland, Massachusetts, New Hampshire, New Jersey, New York, Rhode Island and Vermont.

Kehitys on uusiutuvien

energiamuotojen

rohkaisevasta kasvusta

huolimatta jäänyt jälkeen

siitä, mikä on mahdollista

ja mitä ilmastonmuutoksen

hillitseminen edellyttää


voisivat nostaa uusiutuvien energiamuotojen osuutta energiantuotannosta vähintään 20 prosenttiin.

Parempi energiatehokkuus voi tuottaa kaksinkertaista hyötyä. Sillä voi sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä että leikata energiamenoja. Jos kaikki OECD-maissa käytettävät elek-troniset laitteet olisivat vuonna 2005 olleet energiatehokkuudeltaan huipputasoa, sillä olisi säästetty 322 miljoonaa tonnia hiilidioksidi-päästöjä vuoteen 2010 mennessä. Vaikutus olisi sama kuin jos autojen määrää vähennettäisiin 100 miljoonalla. Kotitalouksien sähkönkulu-tus laskisi neljänneksellä.

Liikenne on toinen alue, jossa sään-tely voi kaksinkertaistaa hyödyn. Autot tuottavat noin 30 prosenttia kehittynei-den maiden kasvihuonekaasupäästöistä – ja osuus on kasvussa. Sääntelyllä on merkitystä, koska sillä voi vaikuttaa autokannan polt- toainetehokkuuteen tai keskimääräiseen matkustuskilometrimäärään litraa kohden (ja siten hiilidioksidipäästöihin). Yhdysvalloissa polttoainetaloutta koskevat vaatimukset ovat löystyneet ajan mittaan. Ne ovat nyt alhai-semmalla tasolla kuin Kiinassa. Vaatimusten nostaminen 7,4 kilometriin litraa kohden vähentäisi öljynkulutusta 3,5 miljoonalla barrelilla päivässä ja vähentäisi hiilidioksidi-päästöjä 4000 miljoonalla tonnilla vuodessa –enemmän kuin Thaimaan päästöt yhteensä. Kulutusnormien kiristäminen kohtaa kuitenkin eri eturyhmien vastustusta. Esimerkiksi Euroopassa autonvalmistajat ovat vastustaneet komission vaatimuk-sia polttoainetehokkuuden kiristämisestä. Useat jäsenmaat ovat hylänneet ehdotukset, mikä herättää epäilyksiä Euroopan unionin kyvystä muuttaa ilmastonmuutostavoitteet toiminnaksi.

Kansainvälisellä kaupalla voisi olla merkittävämpi rooli vaihtoehtoisten polttoai-nemarkkinoiden laajentamisessa. Brasilia on tehokkaampi etanolintuottaja kuin Euroopan unioni tai Yhdysvallat. Sokerista valmistettu etanoli on myös tehokkaampi kasvihuonekaasu-jen vähentäjä. Ongelmana on, että brasilialaisen etanolin tuontia rajoitetaan korkeilla tuon-titulleilla. Niiden poistaminen hyödyttäisi

paitsi Brasiliaa, myös ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Vähähii l isen teknologian nopea kehittäminen ja käyttöönotto on ilmas-tonmuutoksen hillitsemisen edellytys. Oikeiden teknologioiden valinta on vaikeaa, eivätkä hallitukset ole aina onnistuneet siinä. Ilmastonmuutoksen kokoluokkaa ole-van kansallisen ja maailmanlaajuisen uhan edessä hallitukset eivät kuitenkaan voi jäädä toimettomiksi ja odottaa, että mark-kinat hoitavat asian. Energiapolitiikassa ennakkoinvestointien suuruus, aikajänne ja epävarmuus takaavat sen, että markkinat eivät yksin kykene vastaamaan teknologiseen haasteeseen vauhdilla, jota ilmastonmuu-toksen hillitseminen edellyttää. Suuret tekniset läpimurrot ovat ennenkin synty-neet hallitusten tuella.

Tärkeimmät teknologiset läpimurrot liittyvät hiilidioksidin talteenottoon ja varas-tointiin (Carbon Capture and Sequestration, CCS). Kivihiili on merkittävin sähköntuo-tannossa käytetty energiamuoto maailmassa, koska sitä löytyy eri puolilta maapalloa. Helppo saatavuus yhdessä öljyn ja maakaa-sun hinnannousun kanssa selittää, miksi kivihiilellä on niin merkittävä osuus suurten päästömaiden kuten Kiinan, Intian ja Yhdys-valtojen energ ia ntuota nnossa. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi tarjoaa mahdol-lisuuden tuottaa kivihiilellä energiaa lähes päästöttömästi. Aktiivisemmat julkisen ja yksityisen sektorin yhteisinvestoinnit ja hiilidioksidin hinnoittelu voisivat mahdol-listaa talteenotto- ja varastointiteknologian nopeamman kehittämisen ja käyttöönoton. Yhdysvalloilla ja Euroopan unionilla on mahdollisuudet pystyttää ainakin 30 koeteh-dasta vuoteen 2015 mennessä.

Kehitysmaiden alhainen energiatehok-kuus uhkaa tällä hetkellä ilmastonmuutoksen hillitsemistyötä. Tehokkuuden parantami-nen kansainvälisen yhteistyön avulla kääntäisi uhan mahdollisuudeksi ja edistäisi samalla inhimillistä kehitystä. Kiinassa uuden teknolo-gian käyttöönottoa vauhdittava ohjelma laskisi päästöt 1,8 gigatonnia alle kansainvälisen ener-giajärjestön ennusteen vuodelle 2030. Luku


vastaa noin puolta Euroopan unionin pääs-töistä. Vastaava tehostaminen on mahdollista muuallakin.

Kaikki osapuolet voittavat, kun ener-giatehok kuus paranee. Kehitysmaat hyötyisivät parantuneesta energiatehok-kuudesta ja vähentyneistä saasteista, ja kaikki hyötyisivät hiilidioksidipäästöjen hillitsemisestä. Valitettavasti tällä hetkellä ei ole olemassa uskottavaa mekanismia, jonka avulla tämä molemminpuolinen hyöty voidaan saavuttaa. Puute tulee korjata perustamalla vuoden 2012 jälkeisen Kioton pöytäkirjan puitteissa uusi rahasto ilmas-tonmuutoksen hillitsemiseksi (Climate Change Mitigation Facility, CCMF ). Rahasto investoisi vuosittain 25–50 mil-jardia dollaria kehitysmaiden vähähiilisiin energiamuotoihin. Rahoitusehdot kytket-täisiin kunkin maan olosuhteisiin, ja tarjolla olisi erimuotoista avustusta. Tuki olisi ohjelmapohjaista ja se kattaisi määriteltyjen

päästövähennystavoitteiden aiheuttamat lisäkustannukset. Tuen avulla voitaisiin lisätä kansallisia toimintamalleja, jotka koskevat esimerkiksi uusiutuvaa energiaa, puhdasta hiiltä sekä liikenteen ja rakennus-ten energiatehokkuutta.

Metsien hupeneminen on toinen avainalue, jossa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Tällä hetkellä luovutaan sademetsien kyvystä sitoa hiilidioksidia murto-osalla niiden markkina-arvosta alhaisillakin hiilidioksidihinnoilla. Indonesiassa jokainen dollari, joka ansaitaan hakkaamalla metsää palmuöljyntuotantoa varten, merkitsee 50–100 dollarin tappiota verrattuna menetetyn hiilikapasiteetin arvoon EU:n päästökaupassa. Tämän lisäksi sade-metsien hakkuussa tuhotaan voimavaraa, joka on ratkaisevan tärkeä niin köyhille ihmisille, ekosysteemin toiminnoille kuin monimuotoi-suuden säilymisellekin.

Hiilidioksidimarkkinat voisivat toimia kannustimena metsien säilyttämiselle laajem-minkin. Hiilirahoitusta voisi käyttää myös metsittämiseen, mikä tukisi ilmastonmuutok-sen hillitsemistä, sopeutumista ja ympäristön suojelua.

Sopeutuminen väistämättömään Vaarallista ilmastonmuutosta ei voi estää ilman nopeita toimenpiteitä. Tiukimmatkaan hillit-semistoimet eivät kuitenkaan kokonaan estä inhimillisen kehityksen taantumista. Maapallo lämpenee väistämättä jonkin verran, sillä ilmas-tolle on tyypillistä muutoksen etenemisvoima sekä hillitsemistoimien ja tulosten välinen viive. Kuluvan vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua ilmastonmuutokseen.

Rikkaat maat ovat jo hyväksyneet sopeu-tumisen välttämättömyyden, ja monet niistä tekevät suuria investointeja tarvittavaan infrastruktuuriin. Monissa maissa luodaan kansallisia strategioita äärimmäisten ja epä-varmojen sääolosuhteiden varalle. Britan-nia käyttää vuosittain 1,2 miljardia dollaria tulvasuojeluun. Hollannissa ihmiset ostavat koteja, jotka kelluvat tarvittaessa vedessä. Sveitsin Alpeilla hiihtokeskukset hankkivat keinolumitykkejä.

CoalOil

GasGas

0

1

2

3

4

5

6

2004

United States

Russian Federation

EuropeanUnion

2030 2004 2030 2004 2030 2004 2030 2004 2030 2004 2030

Coal set to raise CO2 emissions in power sector

Figure 8

Source: IEA 2006c.

Note: 2030 emissions refer to the IEA Reference scenario as defined in IEA 2006c.

CO2 emissions from power generation, 2004 and 2030 (projected Gt CO2)

AfricaChina India


Kehitysmaita uhkaavat sopeutumishaas-teet ovat paljon vakavammat. Sekä valtioiden että köyhien ihmisten mahdollisuudet vas-tata haasteeseen ovat hyvin rajalliset. Afrikan sarvessa “sopeutuminen” merkitsee sitä, että naiset ja lapset joutuvat tekemään pidempiä vedenhakumatkoja. Ganges-joen suistossa ih-miset pystyttävät bambusta rakennettuja tul-vasuojia. Mekong-joen suistossa puolestaan istutetaan mangrove-metsää myrskyjen nos-tattamien hyökyaaltojen varalle ja opetetaan ihmisiä uimaan.

Sopeutumismahdollisuuksien väli-set erot käyvät yhä selvemmiksi. Rikkaissa maissa sopeutuminen tarkoittaa monipuo-lisen infrastruktuurin luomista ja kellu-vien talojen rakentamista, kun taas köyhissä maissa ihmiset itse varautuvat kellumaan tulvavedessä. Toisin kuin tulvasuojien ta-kana asuvilla lontoolaisilla ja losangelesilai-silla, Afrikan sarven tai Ganges-joen suiston ihmisten ekologinen jalanjälki ei ole suuri. Kapkaupungin entinen arkkipiispa Desmond Tutu on sanonut, että maailma kulkee kohti ”sopeutumisapartheidia”.

Sopeutumisen suunnittelu asettaa kehi-tysmaat monentasoisten haasteiden eteen. Egyptissä jokisuiston tulviminen myller-täisi maanviljelysolosuhteet. Eteläisessä Af-

rikassa rannikkovirtausten muutokset voi-vat vaarantaa Namibian kalastuselinkeinon. Vesivoiman tuotanto kärsii monissa maissa. Sopeutuminen täytyy sisällyttää kaikkeen poliittiseen ja köyhyyden vähentämistä koske-vaan suunnitteluun.

Useat tekijät kuitenkin rajoittavat maiden sopeutumisvalmiuksia:• Tiedonsaanti. Monilla maailman köyhim-

mistä maista ei ole mahdollisuuksia tai resursseja arvioida ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkia. Saharan eteläpuoli-sessa Afrikassa maaseutu kärsii korkeasta köyhyysasteesta ja on riippuvainen maa-taloudesta. Siellä ilmatieteellinen tieto olisi sopeutumiselle välttämätöntä, mutta alueella on vähiten säähavaintoasemia maailmassa. Ranskassa ilmatieteeseen käy-tetään vuosittain 388 miljoonaa dollaria, kun taas Etiopiassa vastaava budjetti on vain kaksi miljoonaa dollaria. Vuoden 2005 G8-kokouksessa luvattiin panostaa Afrikan säähavainnointikykyyn. Sitoumuksista ei ole pidetty kiinni.

• Infrastruktuuri. Sopeutumiseen pätee sama periaate kuin moneen muuhunkin asiaan: ennaltaehkäisy on parempi vaihtoehto kuin jälkihoito. Kehitysmaissa jokainen ennakoi-vaan katastrofien hallintaan käytetty dollari voi estää 7 dollarin tuhot. Bangladeshin jokisuistoissa asuvan köyhän väestön kes-kuudessa tehty tutkimus osoittaa, että tulviin varautuminen parantaa toimeentu-loa myös ääriolosuhteissa. Monilla mailla ei kuitenkaan ole infrastruktuuriin vaaditta-via varoja. Ruohonjuuritason järjestelmät sadeveden talteenottoon ovat yksi keino auttaa ihmisiä pärjäämään ilmastoriskien kanssa. Tulokset Andhra Pradeshin ja Gujaratin osavaltioissa Intiassa ovat hyvä esimerkki siitä, mitä paikallisten viran-omaisten ja kyläläisten yhteistyöllä voidaan saada aikaan.

• Sosiaalinen suojelu. Ilmastonmuutos tuo köyhien elämään riskejä. Sosiaalisen suojelun ohjelmat voivat auttaa ihmisiä selviytymään uhista ja parantaa samalla elinoloja. Etiopiassa Tuottava turva-verkko -ohjelma pyrkii vahvistamaan

Increased coal efficiency could cut CO2 emissionsFigure 9

Source: Watson 2007.

China

IEA referencescenario

IEA alternativepolicy scenario

Enhancedtechnology scenarioa

India

a. Based on IEA alternative policy scenario but assumes 45% average efficiency levels in coal power plants and 20% carbon capture and storage (CCS) for new plants (2015-2030)

0 1,000 2,000 3,000 4,000 5,000

Projected CO2 emissions from coal-fired power generation, 2030 (Mt CO2)

IEA referencescenario

IEA alternativepolicy scenario

Enhanced technology scenarioa


köyhien talouksien mahdollisuuksia selviytyä kuivuudesta ilman, että ne jou-tuisivat tinkimään terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Latinalaisessa Amerikassa ehdolliset käteisavustukset ovat edistäneet kehitystavoitteita ja tarjonneet perustur-vaa äkillisten kriisien aikana. Eteläisessä Afrikassa avustuksia on käytetty kuivien kausien aikana turvaamaan pitkän aika-välin tuotantokyky. Sosiaalinen suojelu ei juuri näy nykyisissä sopeutumisstrategi-oissa mutta sillä voisi olla suuri merkitys inhimilliselle kehitykselle. Perusteita kansainvälisille sopeutumista

tukeville toimille löytyy aiemmista sitoumuk-sista, yhteisistä arvoista, maailmanlaajuisesta köyhyydenvähentämistavoitteesta sekä rik-kaiden maiden vastuusta ilmastonmuutok-sen aiheuttajina. YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) mukaan pohjoisen hallituksilla on velvollisuus tukea sopeutumisvalmiuk-sien parantamista. Vuosituhattavoitteet ovat myös peruste toimia, koska sopeutuminen on tärkeä edellytys tavoitteiden saavuttamiselle. Myös ihmisten suojelua ja vahingonkorvauk-sia koskevat oikeudelliset periaatteet antavat syyn toimia.

Kansainvälinen yhteisö ei ole tukenut sopeutumista tarpeeksi. Tarkoitukseen on luotu useita monikansallisia rahoitusmeka-nismeja, kuten vähiten kehittyneiden mai-den rahasto ja erityisilmastorahasto, mutta niitä ei ole käytetty riittävästi. Rahoitusta on tähän mennessä annettu yhteensä noin 26 miljoonaa dollaria, joka mitättömän vähän. Vertailun vuoksi mainittakoon, että summa on samansuuruinen kuin se, jonka Britannia käyttää viikossa tulvantorjuntaohjelmaansa. Rahoituslupauksia on annettu 279 miljoo-nan dollarin edestä useiden vuoden aikana jaettavaksi. Tämä on parannusta aiempaan mutta vain murto-osa tarvittavasta mää-rästä. Se on alle puolet siitä, mitä saksalainen Baden-Würtembergin osavaltio aikoo käyt-tää tulvajärjestelmiinsä.

Myös kehitysavun on sopeuduttava ilmas-tonmuutokseen. Noin kolmannes nykyisestä kehitysavusta keskittyy alueille, joihin kohdis-tuu eritasoisia ilmastoriskejä. Riskien huomi-

oiminen edellyttää noin 4,5 miljardin dollarin lisäinvestointeja. Samaan aikaan ilmastonmuu-tos on osasyy siihen, että rahaa ohjataan en-tistä enemmän katastrofiapuun. Vuonna 2005 14 prosenttia maksusitoumuksista annettiin katastrofiapuun.

Avustustarpeen arvioiminen on vaikeaa. Koska yksityiskohtaisia maakohtaisia arvi-oita ilmastonmuutoksen riskeistä ja vaaroista ei ole, kaikki arviot ovat väistämättä sum-mittaisia. Karkea arvio on, että vuoteen 2015 mennessä tarvitaan vuosittain vähintään 44 miljardia dollaria, jotta kehitysinvestoin-neista voitaisiin tehdä ”ilmastonmuutosta kestäviä” (laskettu vuoden 2005 hintatason perusteella). Ihmisten kestokyvyn kohenta-minen on toinen tärkeä kohde. On panos-tettava sosiaaliseen suojeluun ja laajempiin inhimillisen kehityksen strategioihin, jotta heikossa asemassa olevien ihmisten kyky sietää riskejä paranee. Kansallisten köyhyy-denvähentämisstrategioiden vahvistamiseen tarvitaan ilmastonmuutoksen vuoksi kuta-kuinkin 40 miljardia dollaria vuoteen 2015 mennessä. Summa vastaa 0,5 prosenttia pieni- ja keskituloisten maiden arvioidusta bruttokansantuotteesta vuonna 2015. Rahaa on varattava myös katastrofien kohtaamiseen ja niistä toipumiseen, sillä kuivuus, tulvat, myrskyt ja maanvyöryt ovat entistä suurempi uhka. Tähän vaaditaan lisävaroja arviolta 2 miljardia dollaria.

Sopeutumiseen vaadittavaa rahoitusta tulee lähestyä uusien lisäsitoumusten kautta. Toisin sanoen olemassa olevia avustussitoumuksia ei

Adaptation fund

Total pledged

(US$ million)

Total received

(US$ million)

Total disbursed (less fees)

(US$ million)

Least Developed Countries Fund 156.7 52.1 9.8

Special Climate Change Fund 67.3 53.3 1.4

Adaptation Fund 5 5 –

Sub-total 229 110.4 11.2

Strategic Priority on Adaptation 50 50 14.8 a

Total 279 160.4 26

a. Includes fees.Note: data are as of 30th April 2007.

Table 3 Themultilateraladaptationfinancingaccount

Source: GEF 2007a, 2007b, 2007c.

Developed country invest-ments dwarfinternationaladaptation funds

Source: Abbott 2004; DEFRA 2007 and GEF 2007.

US$ million

UK annualflood and

coastaldefence

(2004–2005)

Venice floodgate (annually2006–2011)

Aggregatedonor

adaptationfund pledges

as of June2007

(SCCF, LDCF)

100

0

200

300

400

500

600

700

800

900

1000

1100

1200

1300

Figure 10


tule kohdistaa uudelleen, vaan niitä tulee täy-dentää uusilla. Pohjoisen hallitukset ovat lu-vanneet kaksinkertaistaa apunsa vuoteen 2010 mennessä, mutta tulokset ovat olleet vaihte-levia. Lupausten rikkominen hidastaa vuosi-tuhattavoitteiden saavuttamista ja pahentaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä ongelmia.

Jotta tarvittavia varoja ei vietäisi muista avustuskohteista, tarvitaan noin 86 miljar-din dollarin lisärahoitus vuoteen 2015 men-nessä. Summa kuulostaa suurelta, mutta sitä on tarkasteltava oikeaa taustaa vasten. Summa vastaisi noin 0,2 prosenttia kehittyneiden maiden kansantuotteesta eli noin kymme-

nesosaa siitä, mitä maat tällä hetkellä käyttä-vät sotilasmenoihin. Ihmisten turvallisuuden näkökulmasta sopeutumiseen panostaminen on erittäin tuottoisaa. Varat voitaisiin hank-kia erinäisten innovatiivisten mekanismien avulla. Näihin lukeutuvat muun muassa hiili-dioksidivero, päästökauppaohjelmiin liittyvät maksut sekä lentomatkustuksen ja ajoneuvo-jen haittaverot.

Kansainvälisen yhteisön on tuettava sopeu-tumista myös muutoin kuin rahoittamalla. Tä-mänhetkiset kansainväliset pyrkimykset ovat paitsi alirahoitettuja, myös huonosti koordi-noituja ja epäyhdenmukaisia. Monikansallisten mekanismien tilkkutäkki tuottaa vain vähän

In a world that is so divided by inequalities in wealth and opportu-

nity, it is easy to forget that we are part of one human community.

As we see the early impacts of climate change registering across

the world, each of us has to reflect on what it means to be part of

that family.

Perhaps the starting point is to reflect on the inadequacy of

language. The word ‘adaptation’ has become part of the standard

climate change vocabulary. But what does adaptation mean? The

answer to that question is different things in different places.

For most people in rich countries adaptation has so far been

a relatively painfree process. Cushioned by heating and cooling

systems, they can adapt to extreme weather with the flick of a ther-

mostat. Confronted with the threat of floods, governments can pro-

tect the residents of London, Los Angeles and Tokyo with elabo-

rate climate defence systems. In some countries, climate change

has brought benign effects, such as longer growing seasons for

farmers.

Now consider what adaptation means for world’s poorest and

most vulnerable people—the 2.6 billion living on less than US$2

a day. How does an impoverished woman farmer in Malawi adapt

when more frequent droughts and less rainfall cut production?

Perhaps by cutting already inadequate household nutrition, or by

taking her children out of school. How does a slum dweller liv-

ing beneath plastic sheets and corrugated tin in a slum in Manila

or Port-au-Prince adapt to the threat posed by more intense cy-

clones? And how are people living in the great deltas of the Gan-

ges and the Mekong supposed to adapt to the inundation of their

homes and lands?

Adaptation is becoming a euphemism for social injustice on a

global scale. While the citizens of the rich world are protected from

harm, the poor, the vulnerable and the hungry are exposed to the

harsh reality of climate change in their everyday lives. Put bluntly,

the world’s poor are being harmed through a problem that is not

of their making. The footprint of the Malawian farmer or the Haitian

slum dweller barely registers in the Earth’s atmosphere.

No community with a sense of justice, compassion or respect

for basic human rights should accept the current pattern of ad-

aptation. Leaving the world’s poor to sink or swim with their own

meager resources in the face of the threat posed by climate change

is morally wrong. Unfortunately, as the Human Development Report

2007/2008 powerfully demonstrates, this is precisely what is hap-

pening. We are drifting into a world of ‘adaptation apartheid’.

Allowing that drift to continue would be short-sighted. Of

course, rich countries can use their vast financial and technolog-

ical resources to protect themselves against climate change, at

least in the short-term—that is one of the privileges of wealth. But

as climate change destroys livelihoods, displaces people, and un-

dermines entire social and economic systems, no country—how-

ever rich or powerful—will be immune to the consequences. In the

long-run, the problems of the poor will arrive at the doorstep of the

wealthy, as the climate crisis gives way to despair, anger and col-

lective security threats.

None of this has to happen. In the end the only solution to cli-

mate change is urgent mitigation. But we can—and must—work

together to ensure that the climate change happening now does not

throw human development into reverse gear. That is why I call on

the leaders of the rich world to bring adaptation to climate change

to the heart of the international poverty agenda—and to do it be-

fore it is too late.

Desmond Tutu

Archbishop Emeritus of Cape Town

Special contribution Wedonotneedclimatechangeapartheidinadaptation


rahoitusta ja toimii etupäässä yksittäisten pro-jektien välityksellä, jolloin transaktiokustan-nukset nousevat korkeiksi. Vaikka projekteihin perustuva tuki onkin tärkeää, sopeutumissuun-nittelu on keskitettävä kansallisiin ohjelmiin ja budjetteihin.

Sopeutumissuunnittelun yhdistäminen köyhyydenvähentämisstrategioihin (PRSP-strategioihin) on ensisijaisen tärkeää. Kan-sallisiin prosesseihin pohjautuva köyhyy-denvähentämisstrategioiden uudistaminen tarjoaa mahdollisuuden selvittää sopeutu-misen rahoitustarpeita sekä vaihtoehtoisia toimintamalleja ja siten yhdistää sopeutu-minen köyhyyden vähentämisen suunnitte-luun. Strategioista käytävä vuoropuhelu tar-joaa mahdollisuuden myös kansainväliselle yhteistyölle.

Johtopäätökset ja suosituksetIlmastonmuutos asettaa ihmiskunnan karujen valintojen eteen. Voimme estää inhimilli-sen kehityksen taantumisen 2000-luvulla ja tuleville sukupolville aiheutuvat katastrofaa-liset riskit mutta vain, jos päätämme toimia nopeasti. Tällaista päätöstä ei ole vielä tehty. Hallitukset puhuvat ilmastonmuutoksesta maailmanlaajuisena turvallisuusuhkana, mutta energiapoliittiset uudistukset – tai niiden puute – kertovat toista. Toiminnan ja poliittisen johtamisen on lähdettävä siitä, että valtiot tunnustavat, että edessä on ken-ties vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut uhka.

Uhkaan vastaaminen luo monenlaisia haasteita. Ehkä kaikkein suurin haaste on, että ilmastonmuutos kyseenalaistaa käsi-tyksemme kehityksestä. Ilmastonmuutos osoittaa poikkeuksellisen selkeästi, että taloudellinen menestys ei ole yhtä kuin ihmiskunnan kehitys. Nykyisellä energia-politiikalla taloudellinen vaurastuminen lisää ihmiskuntaan kohdistuvia uhkia ja vaarantaa tulevien sukupolvien hyvinvoin-nin. Hiili-intensiivinen talouskasvu on oire syvemmästä ongelmasta. Yksi ilmastonmuu-toksen vakavimmista opetuksista on, että kasvua tavoitteleva talousmalli ja siihen liit-tyvä tuhlaavainen kulutus on ekologisesti

kestämätöntä. Eniten käsityksiämme edistyk-sestä koettelee se, että taloudellinen toiminta ja kulutus täytyy muuttaa vastaamaan ekolo-gisia tosiasioita.

Taistelu ilmastonmuutosta vastaan vaatii, että ekologiset välttämättömyydet ase-tetaan talouden keskipisteeseen. Muutoksen on käynnistyttävä kehittyneistä maista – jo tänään. Epävarmuustekijät on tunnustettava. Oikeanlaisilla uudistuksilla kasvihuonepääs-töt voidaan vähentää kestävälle tasolle ilman, että talouskasvu vaarantuu. Vaurauden kasvu ja ilmastoturvallisuus eivät ole vastakkaisia tavoitteita.

Nykyinen kansainvälinen ilmastoyh-teistyö ei kuitenkaan riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta. Maailma tarvitsee ennen kaikkea sitovan kasvihuonepäästöjen vähentämistä koskevan kansainvälisen sopi-muksen, joka ulottuu pitkälle tulevaisuuteen mutta sisältää myös tiukkoja lyhyen aikavä-lin tavoitteita. Suurimpien kehitysmaiden on sitouduttava päästöjen vähentämiseen. Sitoumusten tulee heijastaa maiden toimin-taedellytyksiä ja tukea niiden pyrkimyksiä v

· tiivistelmÄ inhimillisen kehityksen raportti 2007/2008 esipuhe kaikki, mitä tänään teemme...

Documents