Saarna KarttaTOUKOKUU 2011, 2.VSK. TOUKOKUUN EVANKELIUMITEKSTIEN TAUSTOJA UUTISIA

Augsburgin tunnustusXV Kirkon säätämät tavat

Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne.

Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi.

Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.

Sisällys:

Kristilliset tavat ovat evankeliumin työtä, 2

Huhtikuun evankeli-umitekstien selitykset, 4-9

Jumalanpalveluksen osat -sarja, 8

Augsburgin tunnustuk-sen syntyminen ja ra-kenne, 9-10

Jeesus ilmestyy opetuslapsille. Siltalan rukoushuone, Ylivieska. Kuva: VP

2Saa r n a Ka r t t a

Me noudatamme huomaamattamme monia erilai-sia tapoja seurakuntaelämässämme ja elämässäm-me kristittyinä. Siunaamme ruoan ja rukoilemme ilta-rukoukset, panemme kädet ristiin, Raamattua käsit-telemme arvokkaasti, pukeudumme siisteihin vaat-teiseen kun lähdemme seuroihin ja jumalanpalve-lukseen, otamme lakin päästä, kun astumme sisälle kirkkoon, kumarramme tai niiaamme, kun nousem-me ehtoollispöydästä jne. Tässä kirjoituksessa mie-timme, mihin perustuvat kristilliset tapamme ja kuinka välttämättä niitä on noudattaa?

Välttämättömät tavatAugsburgin tunnustuksessa (CA) kirkollisia tapoja

käsittelevä kappale on otsikoitu “Kirkon säätämät tavat”. Otsikko ohjaa ajattelun tapoihin, jotka eivät perustu Kris-tuksen käskyyn ja evankeliumiin, vaan ovat “kirkon säätämiä” tapoja. CA:n aikaisemmissa kappaleissa on ollut puhetta Kristuksen säätämistä tavoista (kaste, ehtoollinen, evankeliumi). Niille on yhteistä se, että ne ovat Jumalan asettamia pelastusvälineitä, jotka välittävät meille Jumalan armon ja anteeksiantamuksen. Näiden toimittamisessa ei saa poiketa siitä, mitä Kristus on asettanut. Kaste on ta-pahduttava vedellä, vaikka yhdellä pisaralla, mutta vedellä kuitenkin, ehtoollisen aineet ovat leipä ja viini, herukkame-hu on jo poikkeaminen Kristuksen asetuksesta. Evankeliu-mi on saarnattava kaikessa maailmassa, eikä sitä saa jättää vain seurakunnan sisäpuolelle. Lähetystyötä tehdään suulla ja sydämellä eikä vain pudottamalla Raamattuja len-tokoneesta.

Apologiassa luettellaan kristillisen uskon kannalta “tärkeimmät kohdat”, joita luterilaisissa seurakunnissa saarnataan paavin seurakuntien perinnäissääntöopetuksen vastakohtana. Näitä kohtia ovat:

“parannus, jumalanpelko, usko Kristukseen, uskonvan-hurskaus, uskosta saatava omantunnon lohdutus, uskon harjoittaminen, rukous, risti, esivallan kunnioitus, Jumalan maallisen ja hengellisen valtapiirin välillä tehtävä erotus, avioliitto, lasten kasvattaminen ja opettaminen, elämän puhtaus ja kaikki rakkauden teot.” (Apol. XVI)

Luetteloa voi pitää hyvänä mallina tämänkin päivän saarnamiehille ja papeille siitä, minkälaisia asioita hänen tulisi saarnoissaan säännöllisesti käsitellä.

Hyödylliset tavatKäsitellessään kirkon asettamia tapoja CA aloittaa ta-

voista, jotka tulee säilyttää. Näitä ovat vakiintuneet juhlapy-hät ja muu sellainen. Nämä tavat edistävät evankeliumin oppimista ja jumalanpalvelusta, koska näiden avulla usko-vaista kansaa muistutetaan pelastustapahtumista. Apologi-assa vedotaan kirkkoisien esimerkkiin kertomalla kuinka heidän “palvelusmenonsa ja perinnäiset tapansa” olivat lisätty “ulkonaisen hyödyn vuoksi”, eikä suinkaan vanhurs-

Kristilliset tavat ovat evankeliumin työtä

Den Augsburgska bekännelsenXV. Om kyrkans religiösa bruk

Om kyrkans religiösa bruk lära de, att de religiösa bruk bör bibehållas, som utan synd kunna behållas och som främja lugn och god ordning i kyrkan, såsom vissa helgdagar, högtider och dylikt.Om sådana ting upplysas likväl människorna, så att samvetena icke betungas genom föreställningen, att slik gudsdyrkan är nödvändig till saligheten.De upplysas även om att nedärvda människobud, som införts i syfte att försona Gud, att förtjäna nåd och tillfyllestgöra för synderna, strida mot evangelium och mot läran om tron. Klosterlöftena och särskilda bud i fråga om olika slag av föda, i fråga om dagar etc., 4] som införts för vinnande av nåd och som tillfyllestgörelse för synder, äro fördenskull onyttiga och

3Saa r n a Ka r t t a

kauden saavuttamisen kannalta välttämättä noudatetta-vaksi.

Monia sellaisa hyviä tapoja on meidänkin ajassam-me. Evankeliumia edistää se, että jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin ja tiettyyn säännölliseen aikaan. Näin ihmiset tietävät tulla Herran eteen yhdessä toisten kans-sa. Messussa noudatetaan tapoja, joilla opetetaan evan-keliumin kirkkaudesta (lakki riisutaan, kumarrukset, seisomaan nousut ja polvistumiset). Hyviä kristillisiä tapo-ja ovat säännölliset iltarukoukset ja ruokarukoukset. Raamatun säännöllinen lukeminen omaksi rakennukseksi on yksi hyvä kristillinen tapa, josta on suoraa hyötyä us-konelämälle ja evankeliumista uskomiselle.

Evankeliumia vastustavat tavatKun jokin ihmisten laatima perinnäissääntö pannaan

uskomisen ehdoksi, siitä tulee sääntö, joka turmelee evankeliumin. Paavali ympärileikkautti Timoteuksen men-nessään Derbestä eteenpäin, “Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.” (Apt. 16:3). Vaikka ympärileikkauksen perinnäissääntö ei enää kuulunut kristityille, ei hänelle ollut ongellmallista ympäri-leikkauttaa Timoteusta kulttuurisista syistä avatakseen ovia evankeliumille. Toisessa tilanteessa, Galatiassa, hän ehdottomasti vastusti ympärileikkausta ja kielsi sellaisten tekemisen kristityille. Syynä oli se, että Galatiassa ympärileikkaus liitettiin evankeliumin oppiin ja tehtiin pe-lastuksen ehdoksi - sillä ikäänkuin paranneettiin pelastus-ta. Näin evankeliumi muuttui toiseksi ja koko pelastus tuli mahdottomaksi.

Raamattu puhuu kovin sanoin tavoista, jotka pannaan opetuslasten niskaan ikeeksi. Jerusalemin kokouksessa apostolit lausuivat aikansa perinnäissääntökristityille: “Miksi te kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslas-t e n n i s k a a n i k e e n . . . ” ( A p t . 1 5 : 1 0 ) . K u n perinnäissääntökristillisyys ei laantunut, Paavali kieltää Galatalaiskirjeessään kristittyjä antautumasta uudelleen sidottavaksi orjuuden ikeeseen. Apologiassa verrataan apostolien ratkaisua Aleksanteri suuren Gordionin solmun avaamiseen miekalla - “samalla tavoin apostolit vapautta-vat näistä kahleista yhdellä iskulla omattunnot perinnäissäännöistä, vallankin jos niillä ohjataan ihmisiä ansaitsemaan vanhurskautusta.”

Apologiassa kritisoidaan sellaista ajatusta, että perinnäissääntöjä olisi noudatettava pelastuksen saavut-tamiseksi eli “jos niillä ohjataan ihmisiä ansaitsemaan vanhurskautusta”. Sellainen ajatus torjutaan suoraan Kristuksen sanalla: “Turhaan he palvelevat minua ihmiskäskyillä.” (Matt. 15:9). Kun perinnäissäännöt ja ihmisten laatimat kirkolliset tavat pannaan evankeliumin ehdoksi, ne kääntyvät tarkoitustaan vastaan ja turmelevat uskosta saatavan vanhurskauden. Kristillisistä tavoista tulee tekojen oppi.

Miten löytää tasapaino?Kuinka sitten noudattaa hyviä kristillisiä tapoja joutu-

matta lain alle? Ihminen noudattaa luonnostaan ansio-oppia. Ansiosta saatava palkka on meihin iskostettu ajat-telutapa. Siksi kristityn on pidettävä huoli siitä, ettei hän rukoile ansaitakseen pelastuksen tai osoittaakseen Juma-lalle, kuinka hyvä kristitty hän on. Ei Jumala tarvitse meidän osoituksiamme, sillä hän tietää meidät tomuksi.

Me rukoilemme koska meillä on tarve rukoilla. Hurs-kaan rukous on hädästä syntyvää rukousta, joka pyytää Jumalalta pelastusta, koska hän ymmärtää että ilman Jumalan “yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen tähden” antamaa pelastusta hänellä ei ole mitään mah-dollisuutta. Sama malli soveltuu myös muihin hyviin kris-tillisiin tapohin. Me “nousemme, polvistumme, otamme lakin päästä jne” koska kristillisten tapojen kohde on Ju-malan evankeliumi ja sen rikkaudet. Evankeliumi syn-nyttää hyvät kristilliset tavat. Me tahdomme tapojenkin avulla opettaa itsellemme ja toisillemmme ja kasva-valle nuorisolle, kuinka evankeliumi onkaan Jumalan tärkein ase meidän syntisten pelastamiseksi. Kristilli-set tavat ovat evankeliumin julistusta ja kunnioitta-mista.

VP

4

Ensimmäinen sunnuntai pääsiäis-estäYlösnousseen todistajiaJoh. 21: 1-14

Jumala on juuri luonut pelastuksen perustan hiljaisen viikon tapahtumissa. Kiirastorstaista pääsiäiseen jokainen päivä oli yhtä suurta Jumalan pelastus-tekoa.

Ylösnousseena, ensimmäisen ker-ran ilmestyessään hän antoi opetus-lapsilleen tehtävän saarnata evankeli-umia ja huolehtia seurakunnasta. Avainten valta ja Pyhän Hengen lahjan lupaus annettiin, jotta apostolit tietäi-sivät mitä pitää tehdä, pidättää syntejä ja antaa syntejä anteeksi. Pyhän Hen-gen lupaus merkitsi sitä, että seura-kunnan työ tapahtuu Pyhän Hengen ohjauksessa. Hän on Jumala, joka jatkaa seurakunnan kanssa, kun Kris-tus astuu ylös taivaisiin.

Odottaessaan lupausta Pyhän Hengen vuodatuksesta heidän aikansa kävi pitkäksi. Maria Magdalena oli tuo-nut heille sanan Herralta, että heidän tuli mennä Galileaan, Kristus tulisi ta-paamaan heitä sinne. Galileassa, Ge-nessaretin järven rannoilla opetuslap-set olivat palanneet siihen ammattiin, jossa he olivat aikaisemmin ja josta heidät oli kutsuttu opetuslapsiksi. Tämän he osasivat. Nyt piti vain odot-taa.

Rannalla oleva mies huutaa heille ja ehdottaa, että heittäisivät verkot oi-kealle puolelle venettä. Jostakin syystä kokeneet kalastajat tottelevat miestä ja kohta verkko on täynnä kalaa. Tällä kertaa verkko ei repeillyt, kuten en-simmäisellä kerralla (Luuk. 5:6).

Ihmeteko avasi heidän silmänsä. Jeesuksen tunnusteot opettivat jälleen, kuka tuo rannalla neuvoja jakeleva mies on. Ihmeet ja tunnusteot eivät jääneet vain Vanhan testamentin ai-kaan, jonka loppumetreillä Jeesus osoitti tunnusteoillaan olevansa se luvattu Messias, Kristus.

Johannes tunnisti Herran, ja sanoi Pietarille, “Se on Herra”. Pietarille siis kerrottiin, kuka tuo rannan mies on. Johanneksen sana avasi Pietarin silmät. Pietari puki vähän vaatetta yl-leen ja ui Herran luo. Muut saivat teh-dä työt ja tuoda kalat rantaan.

Jeesus on jostakin saanut jo val-miiksi leipää ja kalaa. Hän ei ole riip-puvainen opetuslasten kalansaaliista, mutta pyytää kuitenkin heitä tuomaan saamansa kalat hiillokselle muiden joukkoon. Hän kutsuu ruokailemaan ja “meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan”.

Tämän päivän tekstissä Kristus osoittaa apostoleille, että hän on edel-leenkin heidän kanssaan ja huolehtii heistä. Hän toistaa jo aikaisemmin te-kemänsä ihmeen antamalla jättimäisen kalansaaliin. Tällä hän kertoo, kuinka uuden liiton ajallakin saaliin saaminen on hänen varassaan.

Seurakunnan kasvu on Kristuksen työtä. Hän on kaiken alkaja ja täyttäjä, Hän on esikoinen, ensimmäinen, seu-rakunnan pää ja esimies. Seurakun-nan palvelijoiden apostolien, evanke-listojen, pappien, saarnamiesten, ja kaikkien muidenkin työ on hänen ar-monsa voimasta toimimista. Paavali sanoi tämän kehuessaan tehneensä työtä enemän kuin muut, “enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” (1 Kor. 15:10). Kalastajien voima on Kristuk-sen armon varassa.

Kristus antaa seurakunnalle kalas-tuskäskyn. Hän määrää käytettävät verkot ja verkon punokset. Millä ta-hansa verkoilla ei saa kalastaa. Juma-lan sana osoittaa sen mikä on evanke-liumi. Sanan ohittavat viisastelijat me-nettävät evankeliumin ja verkon eivät-kä saa myöskään kaloja. Seuraajia he tosin voivat saada ja myös laumoittain, mutta Jumalan antamia kaloja nämä seuraajat eivät ole. Inhimilliset verkot kalastavat väärin ja vääriä kaloja. Ju-malan valtakunnan verkko on ilmaistu Kristuksen kaste- ja lähetyskäskyssä (Matt. 28:18-20). Tässä käskyssä hän osoittaa uudelle liitolle verkon, joka kalastaa erehtymättömästi. Se verkko toimii eikä se repeä, vaikka siihen tulis kansoittain käännynnäisiä. Sen verkon siima on Jumalan siunaamaa ja täynnä armon voimaa.

Huomaamme kuinka verkko on kalastuksessa ratkaiseva. Jos ei ole verkkoa, ei auta vaikka kaikki olisivat kalastajia. Saalista ei tulisi. Verkko on saaliin saamisessa ratkaiseva, kalasta-jat ovat vain palvelijoita, jotka noudat-tavat verkon omistajan käskyä. Juma-lan valtakunnan verkon omistaa Kris-tus itse, ja se verkko ei repeile, vaikka maailma ja pahat ihmiset kuinka yrittäisivät repiä.

Muut apostolit jäivät verkon luo tuomaan kalat rantaan. Jotkut saavat sen armon, että he rakastavat niin pal-jon, että he hyppäävät veneestä Her-raa vastaan ja uivat rantaan. Pietari tarvitsi tällaista suurta rakkautta ja ti-laisuutta osoittaa sen, sillä hän oli vas-ta kieltänyt Herransa kolme kertaa. Lopputulos on kuitenkin kaikilla sama. Kaikki tulevat Herran luo. Pietarikin palaa veneen luo ja nostaa verkon

rantaan. Kaikki tekevät yhteistyöt ja puuhaavat saman verkon parissa. Lo-puksi kalastajat ja uimarit saavat käydä syömään Herran aterialle.

Kalastajien pitää saada syödä ka-lastuksen jälkeen. Kristus itse ruokkii kalastajat. Sen hän tekee uudessa liitossa Messiaan aterialla, uuden liiton hääaterialla. Ehtoollinen on lepopaik-ka, täynnä evankeliumia ja Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Jumalan sana, rukoukset, virret ja Kristuksen tosi ruumis ja veri ruokkii meitä ehtool-lisen siunatussa leivässä ja viinissä. Siinä ei tehdä työtä vaan saadaan levätä ja kerätä voimia uuutta todistuk-sen viikkoa varten.

ιχθυς

Toinen sunnuntai pääsiäisestäHyvä paimenJoh. 21: 15-19

Paimenen tehtävä on koota lau-maa, johtaa se hyville ruokamaille, varoittaa susista ja krakottaa ne pois hätyyttelemästä. Paimenen tehtävänä on olla myös sielunhoitajana. Vanhas-sa testamentissa kerrotaan kauniisti, minkälainen paimen Herra Kristus on itse:

“Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vah-vistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä ni in, kuin oikein on . ” (Hes. 34:15-16).

Pietarin tunnustuksetPietari oli omasta mielestään vah-

va opetuslapsi. Ennen Getsemanea hän vakuutti, etta vaikka kaikki muut kieltäisivät Herran, hän ei sitä tekisi. Hän oli kasvamassa lihavaksi. Jos hän vielä olisi saanut vähän kasvaa, hän olisi alkanut sysiä muita lampaita ja sekoittanut juomalähteet sorkillaan.

Hyvä paimen tekee mahtavat lampaat jälleen pieniksi. Lankeemus ja siitä johtunut katumus painoi Pietaria pitkin matkaa. Varmasti hän ei vain kerran itkenyt katkerasti lankeemus-taan, vaan kulki allapäin ja tuskin sil-miään nostaen. Herra kuitenkin näkee kaikkien sydämeen saakka ja näki Pi-etarin katumuksen ja särkyneen sydämen. Ei Pietari ollut enää se ylpeä ja itseriitoinen lammas joka rasvojensa runsaudella sysi muita. Pietarista oli

Saa r n a Ka r t t a

TOUKOKUUN TEKSTIEN TAUSTATIETOJA

5

kasvanut pieni, riittävän pieni mahtu-maan muiden apostolien joukkoon yh-deksi työntekijäksi muiden rinnalle.

Edellisissä jakeissa kerrotaan kuinka Kristus antoi hyvän kalansaaliin ja Pietari sai tunnustaa innokasta rak-kauttaan uimalla äkkiä rantaan Herran luo. Jeesus kutsui apostolit yhdessä aterialle ja ruokki heidät. Siihen he mahtuivat kaikki. Jumalan sana oli tehnyt heidät samankokoisiksi, nälkäi-siksi palvelijoiksi, jotka mahtuivat sa-maan aterioivaan joukkoon. Iloinen pulputus varmaankin kuului, kuin he saivat olla siinä Herran luona yhdessä.

Tämän aterian jälkeen Jeesus ot-taa Pietarin hoitoonsa. Siinä muiden läsnäollessa, hiilloksen äärellä (muis-tuttiko se Pietaria ylipapin pihan hiil-loksesta, jonka ääressä hän sadatellen kielsi Jeesuksen?) hän kysyy häneltä k o l m e k e r t a a , l a n k e e m u s t e n lukumäärä, että rakastaako Pietari Kristusta. Ensimmäisen kysymyksen kohdalla hän kysyy jopa, että rakas-taako hän “enemmän kuin nämä”. Kolme kertaa Pietari vakuuttaa, että hän rakastaa.

Ei Jeesuksen tarvinnut sitä kysyä, varmistuakseen Pietarin rakkaudesta, sillä hän “tietää kaikki” kuten sen Pi-etarikin todisti. Pietarin ja muiden ope-tuslasten tähden hän kysyy.

Mutta tiesivätkö muut opetuslapset tässä vaiheessa Pietarin lankeemus-ta? Raamattu ei sitä kerro. He vain kuulivat Kristuksen kolme kysymystä, ja varmasti ihmettelivät, kuinka Kristus esitti ensimmäisen kysymyksen siten kuin Pietarin ja muiden rakkaudella olisi ero. Ehkä he muistivat, kuinka P ie ta r i vakuu t t i Ge tsemaneen mentäessä, että hän ei petä vaikka muut pettäisivät. Vahvistaako Kristus Pietarin ja muiden rakkauden syvyy-den eron?

Pietarin vastaus osoittaa, että hän oli nöyrtynyt. Hän ei vahvista Jeesuk-sen kysymystä siten kuin kysymys kuului, vaan ohitti kysymyksen ja vas-tasi käyttäen käsitettä filia. Jeesus ky-syi, onko Pietarin agape-rakkaus suu-rempi kuin muiden apostolien. (Suo-men kielellä tämä rakkaus-käsitteiden ero ei näy). Agape-rakkaus on sitä rakkautta, millä ihminen rakastaa Ju-malaa ja se rakkaus voi olla vain Ju-malan vaikuttamaa. Pietari ei tohtinut siinä enää korostaa rakkauttaan ja uskollisuuttaan, vaan käytti nöyrempää ilmaisua. Hänen lankeemuksensa oli-vat palauttaneet hänet maan pinnalle filia-rakkauden tasolle. Filia-rakkaus on rakkautta, jota voidaan tuntea veljel-lisnä rakkautena toisia kohtaan. Kun Pietari vaihtaa Kristuksen käyttämän agape-sanan filia-sanaan, hän tunnus-taa Kristukselle, että ei hän enää väitä olevansa enemmän kuin muut, vaan tunnustaa lankeemuksensa ja heikkou-

tensa käyttämällä filia-rakkauden sa-naa.

Tätä on oikea kristillinen nöyryys. Agape-rakkaus on meille Jumalan lah-ja ja me olemme saaneet sen yksin armosta Kristuksen tähden. Ei siinä ole meidän omaa innokkuuttamme. Juma-lan rakkaus vuodatettiin sydämiimme ylhäältä (Room. 5:5). Sillä ei sovi kers-kailla ja verrata itseään muihin.

Toisessa kysymyksessä Jeesus taas käyttää samaa agape-käsitettä. Tällä kertaa kysymyksessä ei ole ver-tailua muihin, vaan ainoastaan ky-symys rakkaudesta itsessään, onko Pietarilla agape-rakkautta. Jälleen Pi-etari tunnustaa, että hänellä on filia-rakkautta, siis matalamman tason rak-kautta. Tietysti Pietari tahtoisi rakastaa ja tunnustaaa kaikkein suurinta rak-kautta, mutta tietää lankeemuksensa eikä kehtaa tunnustaa, että hänellä itsellään olisi voimaa agape-rakkau-teen. Se on hänelle liian korkeaa. Hän tunnustaa ikään kuin filia-rakkaudes-sakin olisi hänellä kaikki työ rakastaa edes siten.

Kolmannella kerralla Jeesus itse käyttää käsitettä filia-rakkaus. Ky-symys tekee Pietarin murheelliseksi. Tämä on lievä ilmaisu. Kreikankielen sana elupeethee tarkoittaa surua, haa-voittumista ja murheelliseksi tulemista. Sielunhoitajana Jeesus tiesi, että tämä kysymys tulee haavoittamaan Pietaria. Silti hän kysyi sen. Tälläkään kertaa Pietari ei tahdo nousta omalla innollaa ja vakuuttelullaan agape-rakkauden jumalallisiin korkeuskiin, vaan tunnus-taa murheellisena, että hänellä on (vain) filia-rakkautta.

Jumala tahtoo, että me tulemme itsemme oikeaan tuntemiseen vaikka se haavoittaisi meitä. Jumala parantaa ensin leikkaamalla mädän pois.

Meidän rakkautemme on vajavaista, tietomme on vajavaista, olemme kaikki vain armon ja Jumalan lahjojen varas-sa. Kyllä Jeesus tiesi kaiken Pietarista ja myös Pietarin sydämen nöyrty-misen. Hän tahtoi kuitenkin, että Pi-etari saisi ne myös tunnustaa siinä muiden läsnäollessa. Nyt kaikki näkivät, että se Pietari, joka Getse-maneen mentäessä erotti itsensä toi-sten yläpuolelle ei enää tohtinut nousta agape-rakkauden korkeuksiin vaan silmiinnähden haavoitettuna tunnusti että ei ole voimaa kuin filia-rakkauteen ja siinäkin hän on heikko. Tällaisen Pietarin kanssa olisi helppo tehdä apostolintyötä yhdessä.

Lopuksi Herra kertoo, kuinka ker-ran Pietari saa myös tunnustaaa Kris-tusta omalla kuolemallaan. Mutta sekin tapahtuu Jumalan voimasta.

Armon ja paimenviran oppituntiGenessaretin järven rannalla, hiil-

loksen äärellä, käytiin kallis oppitulnti armosta ja Jumalan huoneen talou-denhoidosta. Tämän keskustelun jälkeen kaikki apostolit ymmärsivät, minkä varassa heidän apostolintoi-mensa oli. Pietarin jokaisen tunnustuk-seen Jeesus vastasi uudistamalla kutsun paimentaa ja ruokkia hänen laumaansa. Vaikka Pietari tunnusti heikkoutensa, hänen kutsunsa uudis-tettiin. Tämä tarkoitti, että paimenvirka ei lepää apostolien rakkauden voiman varassa, vaan Jumalan rakkauden ja kutsun varassa. Kyseessä on kutsujan armo, ei ihmisen innokkuus ja rakkaus. Hän sanoo heikoille ja syntinsä tun-nustaville paimenille tuossa oppitun-nissa ja armon hetkessä, että sinä Pi-etari ja te kaikki saatte palvella minua ja laumaani, vaikka te olette heikot. Ei vain Pietari vaan he kaikki saivat suu-ren helpotuksen ja evankeliumin. Tämä työ ei ole meidän varassamme, vaan Herran armon ja evankeliumin varassa. Heikoissa Kristus saa olla väkevä. Paavali ilmaisi tämän sanoin “ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,” ja “sillä Jumalan rakkaus (agape) on vuodatet-tu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.” (2 Kor. 3:5; Room. 5:5).

ι χθυς

Kolmas sunnuntai pääsiäisestäJumalan kansan koti-ikäväJoh. 17: 11-17

Päivän teksti on kappale Jeesuk-sen ylimmäispapillista rukousta, jonka hän rukoili osana kiirastorstain ehtool-lisjumalanpalvelusta. Tekstissä on

Saa r n a Ka r t t a

6

Saa r n a Ka r t t a

kaksi pääteemaa, ykseys ja varjelus. Kristuksen esirukous varjelee meitä, kun vaellamme hänen sanansa totuu-den varassa emmekä seuraa susien tulkintoja, “Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus”.

Ykseys ja varjelusAlkaessaan puhumaan ykseyde-

stä, Kristus aloittaa luomalla taustaku-vaksi sen todellisuuden, joka on pian käsillä. Pian pääsiäisen jälkeen Kristus astuu ylös kirkkauteen ja opetuslapset jäävät maailmaan.

Jeesus kuvaa maailman paikkana, jossa kristityllä on monia vaaroja. “Maailma vihaa heitä” (14). Maailmas-sa on pahaa, josta Jumalan täytyy var-jella kristittyjä (15), maailma voi johtaa kadotukseen (12), maailma vihaa kris-tittyjä Jumalan sanan tähden (14). Maailmalla käsitetään tässä ensisijas-sa sitä maailmaa, joka hylkää Jumalan sanan ja Kristuksen ja seuraa omaa totuuttaan. Maailma on totuusyhteisö, jolle ei kelpaa Jumalan ilmoittama to-tuus, vaan joka haluaa pitää oman totuutensa. Kahden totuuden vastak-kaisuus on vihan aihe. Langennut maailma ei salli, että sen keskuudessa julistetaan muuta totuutta kuin mitä se itse pitää totena.

Vihollinen on siis merkittävä, eikä Jeesuskaan sitä vähättele. Jeesus rakentaa tässä selkeän viholliskuvan Jumalan sanan ilmoituksen perustalta. Hänelle on tärkeää, että kristityt tietävät, kuka on heidän vihollisensa.

“Kun hätä on suuri, on apukin lähellä”. Näin voisi sanoa, sillä viholli-sen suuruus ei tukahduta Kristuksen omia ja heidän toimintaansa. Heidän ystävänsä ja tukijansa on maailmaa suurempi, joka on voittanut maailman, kuoleman ja perkeleen. Kristityt seiso-vat voittajan puolella. Voittaja on Ju-mala itse.

Maailman voittaa kolmisäikeinen lanka, jonka perusta on Jumalassa. Tämä lankapunos osoitetaan jakeessa yksitoista. Se on Jumalan varjelus, Jumalan nimi ja näihin perustuva yk-seys.

Varjeleminen on jatkuvasti käyn-nissä olevaa toimintaa, se ei ole het-kellistä, punktuaalista. Se ei ole yhden taistelun voitto ja sitten voitonjuhlan viettämistä, vaan jatkuvasti meneillään olevaa Jumalan toimintaa kristityissä, niin kauan kuin olemme maailmassa hänen todistajinaan.

Jumala varjelee meidät “ni-messään”. Mitä tämä tarkoittaa? Ni-messä varjelemisen sisällön huo-maamme Jeesuksen toiminnasta. Jeesus sanoo, että hän “varjeli” ja “suojeli” heidät “sinun nimessäsi” (12). Kolmen vuoden ajan tämä suojelu oli päällä, Kristus opetti, neuvoi, johdatti, antoi syntejä anteeksi, antoi tehtävän

ja varusti matkaan. Koko toiminnalla oli yksi nimittäjä, Jumala. Jumala oli sanassaan, hänen nimensä oli siinä. Se varjeli kiusauksissa (erämaan kiu-saukset), sillä varjeltiin fariseusten hapatukselta ja vääriltä opetuksilta. Siksi toiminta tuli perustua Jumalan sanaan, kirjoitukset oli täytettävä. Jee-sus perusti koko toimintansa Jumalan sanaan, VT:n lakiin ja profeettoihin, täytti ne ja ohjasi eteenpäin jumalalli-sella viisaudellaan. Tätä kaikkea oli opetuslasten “varjeleminen Jumalan nimessä”.

Yhteys Jumalaan on samalla yh-tyttä hänen sanaansa. Jeesus on sa-nonut edellä, “Sinä annoit heidät mi-nulle ja he ovat ottaneet sinun sanas-tasi vaarin” (6). “Vaarin” kr. teerein, merkitsee, että he ovat ottaneet vas-taan Jeesuksen Messiaana, uskovat hänen sanansa ja asettavat jatkuvasti elämänsä sen sanan mukaisesti. Sa-nasta luopuneet tai väärään evankeli-umiin kääntyneet kristityt joutuvat pois Kristuksesta ja siirtyvät susien seu-raan. Yhteys Jumalaan katkeaa, sa-malla hetkellä kun siirrytään pois Ju-malan sanasta (kuten paratiisissa ta-pahtui: kyse oli yhdestä hedelmästä ja siihen liittyvästä Jumalan ilmoituksesta ja perkeleen tulkinnasta. Perkeleen tulkintaan liittyminen irrotti Jumalan sanasta ja Jumalasta, vaikka he kat-soivat vain tulkitsevansa sanaa). Tästä syystä Herran apostoli varoittaa susis-ta, jotka eivät säästä laumaa ja että ”teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Jumalan sana voi heidät varjella, jos he jättäytyvät valvoen sen varaan eivätkä käänny sanasta poikkeaviin opetuksiin (Apt. 20:30). Selvillä sanoil-la ja sydämen tosi huolella hän varoitti siirtymästä pois siitä evankeliumista, mitä hän oli heille julistanut. Ilman oi-keata Jumalan sanan opetusta ja julis-tusta ei voi olla yhteyttä Jumalaan. Jumalan sana, totuus, pyhittää kristi-tyt.

YkseysKristittyjen ykseys, josta Kristus

tässä puhuu ei ole, kuten asiasta jos-kus kuulee, yksimielisyyttä ja so-siaalista yhdessä joukossa pysymistä. Se on vasta ykseyden seuraus. Kristit-tyjen ykseys on ykseyttä Jumalan kanssa. Tämä ykseys on meillä Jee-suksen Kristuksen kautta Jumalaan. Ykseys Jumalan kanssa on erottanut meidät ykseydestä maailmasta luo-pumuksessa elävään kansaan. Heitä kohtaan jokaisella kristityllä on lähe-tystehtävä, viedä heille evankeliumia. Ykseys on Jumalan elämää meissä.

Edellä kuvattu “Jumalan nimessä” varjeleminen on yhteyttä Jumalaan.

Missä Jumalan nimi lausutaan rukouk-sessa ja anomisessa, siinä Jumala on heidän kanssaan, Hän kuulee köyhän rukoukset. Jeesus sanoi toisaalla, “Missä kaksi tahi kolme on kokoontu-nut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20). Tämä on vahva todistus kristittyjen ykseyden luonteesta. Se on ykseyttä Jumalassa. (Samasta ykseydestä to-distaa myös jae 21, jossa opetuslasten todistuksen uskovat liitetään samaan ykseyteen, “että hekin meissä (siis Jumalassa) olisivat”.)

Vanhassa testamentissa olli sama ykseyskäsitys. Yhteys ei ollut vain so-siaalista yhdessäolemista, vaan siinä oli Jumalan ulottuvuus keskeisenä mukana. Jumala oli asettanut nimensä temppeliin. Danielilla oli yhteys alttariin ja näin ykseys Jumalan kansan kans-sa Jumalaan, vaikka hänet oli viety fyysisesti Babyloniaan palvelemaan pakanakuningasta. Rukoillessaan ik-kunat auki temppeliin päin temppe-lijumalanpalveuksen uhrin aikaan, hän oli osallinen uhriin ja Jumala kuuli rukoukset, kuten 9:21 osoittaa: “ehtoouhrin aikaan...” (Dan. 9:21).

ι χθυς

Neljäs sunnuntai pääsiäisestäTaivaan kansalaisena maailmassaJoh. 17: 6-10

Jumalan lähetystyöJeesuksen ylimmäispapillisen

rukouksen alkupouli nostaa esille Ju-malan lähetystehtävän. Jumala on itse suuri lähetystyöntekijä, ja on aloittanut lähetystyönsä viimeisen vaiheen Po-jassaan Kristuksessa. Vanha testa-mentti oli valmisteleva vaihe, jossa laki ja profeetat todistivat Kristuksesta. Ne katsoivat eteenpäin, luvattuun Messi-aaseen, joka kerran tulee maan pääl-le.

Tässä rukouksessa Jeesus Juma-lan Poika rukoilee siitä, kuinka hän on toteuttanut Jumalan antaman lähetys-tehtävän ja valmistautuu nyt viimei-seen tehtävään. Hän jättää opetuslap-set esirukouksensa suojiin.

Jumalan sana on tosi leipä! “Minä olen ilmoittanut sinun nimesi

ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta.” Jumalan lähetyskenttä on koko maailma. Jeesuksen eläessä lihassa maan päällä lähetys ulottui vain Jumalan kansa jäseniin ja satun-naisesti muutamiin pakanoihin. Tässä vaiheessa Jumala loi seurakunnan perustan, kaksitoista apostolia uuden Israelin “kantaisiksi”. Apostolien ohella alkuseurakuntaan kuului epälukuinen joukko seuraajia.

7

“Ilmoittanut”, kr. faneroun, tehdä näkyväksi ja selväksi. Jeesus sanoo, että “joka on nähnyt minut on nähnyt Isän” (Joh. 14:9), ja “Minä olen kirkas-tanut sinut maan päällä” (4). Jeesus on toiminnalla ja opetuksillaan kertonut ihmisille, minkälainen on Isä. Isä on armollinen, Isä parantaa sairaita ja herättää kuolleita, Isä opettaa sanaa, saarnaa parannusta ja evankeliumia, Isä jakaa oikeutta oikein ja antaa syn-tejä anteeksi, Isä nuhtelee kurittomia ja varoittaa väärää tietä kulkevia, Isä kutsuu ihmisiä seuraansa ja tahtoo syödä illallista heidän kanssaan.

“Sinä annoit minulle (ihmisiä) maailmasta. He olivat sinun ja sinä annoit heidät minulle...” Kenestä Kris-tus puhuu? Onko ymmärrettävä niin, että maailmassa on tietyt ihmiset, jotka ovat Jumalan, ja ne pitää vain sieltä noutaa? Jumalan on kaikki ihmiset. Perkele ei ole luonut vielä yhtään ihmistä maan päälle. Ihmiset ovat kui-tenkin erossa Jumalasta, jos Jumala ei heitä pelasta “saatanan vallasta Juma-lan tykö”. Kuitenkin tässä Jeesus sa-noo, että nämä opetuslapset ja sseu-raajat siinä käsillä ovat kuuluneet ja olleet siis Jumalan omia jo ennen kuin he tulivat Jeesuksen yhteyteen. Heidät vain siirrettiin Jeesuksen hoitoon. Lenskyn mukaan kuusi Jeesuksen opetuslapsista kuului Johannes Kasta-jan opetuslapsiin. He siis olivat jo val-miiksi Israelin Jumalan seuraajia pro-feetan seurassa. Samaa voidaan aja-tella muistakin seuraajista, jotka ovat olleet uskollisia Israelilaisia. He olivat todella Jumalan kansaa ja Jumala siir-si heidät vanhasta liitosta uuden liiton päämiehen hoidettaviksi, kun hän oli tullut maan päälle ja aloittanut julis-tustyönsä. Siirto tapahtui, kun he “otti-vat sinun sanastasi (kr. logos, sana, opetus, oppi) vaarin” (6). Jumalan sa-na osoittaa aina Kristukseen. Vanha testamentti oli ensimmäisille kristityille se auktoriteetti, jonka perusteella he vakuuttuivat, että Jeesus on Kristus. Hurskaus Simeon temppelissä uskoi profeetat ja sai lupauksen nähdä Mes-sias vielä eläessään. VT on Kristuksen kirja. Se ei ole lain kirja, vaan laki ja profeetat osoittavat kohti täyttymystä, Kristusta.

“Nyt he tietävät”. Mitä he tietävät. Jeesuksen sanat kertovat tuossa, että pelastava tieto on sen tietämistä ja ymmärtämistä ja siihen turvautumista ja sen varaan heittäytymistä, että Jee-sus on Jumalan Poika, jonka Isä lähetti luotaan - “tietävät totisesti minun läh-teneen sinun luotasi”. Se tieto ei vielä ole kaikki, vaan siihen kuuluu olennai-sesti jatkolause, “ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.” Jumala on lähettäjä. Israelin Jumala ja Isä on tämän takana, ja siksi saamme olla turvattuina Messiaan Kristuksen seu-rassa. Hän ei tule vain omissa ni-missään vaan lähetettynä. Se millä me

otamme vastaan Jumalan sana on usko.

“Usko syntyy kuulemisesta ja kuu-leminen Jumalan sanan kautta” (Room. 10:17). Jeesus on välittänyt sanan opetuslapsilleen. Sana on Ju-malan, “ne sanat, (kr. reemata, puhut-tu sana, saarna. Huomaa kuinka Herra käyttää sanasta kumpaakin käsitettä logos ja reema. Sana on “oppikokonai-suus” ja samalla se on saarnattu eli puhuttu sana, (jonka lähde on kirjoitet-tu sana.)), jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille” (8).

Antamiseen liittyy myös vastaanot-taminen. Sanoma välittyy sanojen kautta. Jeesuksen oppi ei ollut vain sähkövirtaa ja voimavirtaa Hengessä, vaikka sellaisiakin ominaisuuksia siinä oli, vaan ensisijassa tiettyjä sanoja ja lauseita, jotka sisälsivät noiden sa-nojen ja lauserakenteiden määritte-lemänä pelastuksen sisällön. Sanojen vastaanottaminen oli pelastuksen vas-taanottamista, koska sanoissa oli Ju-mala itse, vrt. “ja Sana (logos) oli Ju-mala” (Joh. 1:1). Tätä käsitystä nou-datti myös Paavali, kun hän kehotti seurakuntein paimenia:

“Veljet, minä johdatan teidät tun-temaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte, ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, a että hänet haudattiin ja että hän nousi kuol-leista kolmantena päivänä, kirjoi-tusten mukaan,...” (1. Kor. 15:1-4).

Paavalin opetus on hieno kuvaus sitä, kuinka Jeesuksen toimintamalli jatkuu apostolisella ajalla ja aina vii-meiseen päivään. Evankeliumi on sa-noja, ja se voidaan julistaa lauseraken-teina ja välittää näin kuulijalle. Kun se otetaan vastaan (uskoen siihen ja tur-vautuen siihen sovitukseen, josta se kertoo ja jonka se välittää anteeksian-tamuksessa) se myös pelastaa. Sa-nomaa ei saa muuttaa. Pelastuksen edellytys on, että sana pysyy samana, eli apostolien mukaisena. Uskollisuus apostoliselle evankeliumille on uskolli-suutta itse evankeliumin sisällölle eli Kristukselle, “Joka kuulee teitä, se kuulee minua”.

Minä rukoilen heidän edestänsä (9)

Jeesus korostaa Isän ja hänen itsensä yhteyttä rukoilemalla, että “kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.” (10). Viimeinen

lause kertoo Kristuksen ja häneen uskoviensa yhteydestä, Jeesus on läsnä tässä pelastavassa suhteessa. Tämä tuo mieleen ajatuksen, kuinka kristitty on “viides evankeliumi”, ja joka tuo maailmassa esiin Kristuksen tuoksun. Kristus itse toimii meidän kauttamme, me olemme hänen ruumi-insa, hänen käsiään ja jalkojaan.

Kristus tahtoo rukoilla Jumalan omien puolesta. Hän käyttää sanaa erootoo, joka merkitsee sellaista pu-humista, jossa kaksi samanarvoista keskustelee keskenään. Normaali rukousta merkitsevä sana on aitein, johon liittyy ajatus alamaisuudesta ja pyytämisestä. Heprealaiskirjeessä on ajatus, jossa kerrotaan kuinka Jeesus puhuu Jumalan edessä meidän ede-stämme puolustusasianajajana.

ι χθυς

Saa r n a Ka r t t a

8Saa r n a Ka r t t a

MIKÄ ON JUMALANPALVELUS?

Pyhäkön Lamppu

J

9

Augsburgin tunnustusta voi-d a a n p i t ä ä e v a n k e l i s -luterilaisen kirkon päätunnus-tuksena. Siinä on systemaat-tisessa mutta silti hyvin yk-sinkertaisessa muodossa il-maistuna luterilaisten seura-kuntien oppi uskonpuhdistuk-sen aikana. Millaisesta doku-mentista on kyse?

TaustaaKeisari Kaarle V lähetti tammi-

kuussa 1530 käskykirjeen, jossa kuts-ui valtiopäivät koolle huhtikuussa Augsburgiin. Tärkeimpänä teemana oli varustautuminen turkkilaisvaaraan, mutta tämän varustautumisen edelly-tyksiin luettiin uskonnollinen yksi-mie-lisyys.

Keisarikunta oli reilun kymmenen vuoden kuluessa hengellisesti jakaan-tunut paaville uskollisiin ja evankelisel-le tielle lähteneisiin hallintoalueisiin. Evankeliset olivat jakaantuneet Luthe-rin ja Zwinglin kannattajiin. Valtiopäivi-en tarkoituksena oli, jos mahdollista, palauttaa kirkollinen yhtenäisyys val-takuntaan, ”niin, että voisimme kaikki omaksua ja pitäytyä yhdessä, tosi us-konnossa ja elää samassa yhtey-dessä, kirkossa ja ykseydessä, aivan kuten taistelemmekin yhden Kristuk-sen alaisina.”

Evankelisten vaaliruhtinaskuntien kaupungit ja hallitsijat lähettivät oman edustuksensa Augsburgi in, Me-lanchthon ykkösnyrkkinään, Lutherin ollessa valtakunnankirouksen alaisena estynyt saapumaan paikalle, mutta oli aktiivisessa kirjeenvaihdossa tunnus-tuksen laat i jo iden kanssa. Me-lanchthonin pohjatekstinä olivat Luthe-rin 1528 laatiman ”Kristuksen ehtoolli-sesta, tunnustus” -teoksen uskonkoh-dat sekä vuonna 1529 laadittujen Marburgin ja Swabachin artiklojen tekstit.

TarkoitusAlkuperäisenä tarkoituksena oli

esittää perusteluineen lista poistetuista paavikunnan väär inkäytöksistä. Kevään myötä kävi kuitenkin selväksi, että keisari Kaarle ei tulisi toimimaan puolueettomana tuomarina, vaan paa-vikunnan uskon puolustajana. Lisäksi luterilaiset saivat Augsburgissa käsi-insä Johannes Eckin laatiman, 404 väitettä sisältäneen kirjoituksen, jossa luterilaiset niputettiin zwingliläisten ja

monien muiden ”vasemman laidan reformaattoreiden” kanssa samaan harhaoppis-ten pinoon.

Siksi fokus muuttui laajemmaksi: Augsburgissa tahdottiin esittää evan-kelisten seurakuntien uskonoppi koko-naisuudessaan. Esityksen tarkoituk-sena oli todistaa, että evankelisten seurakuntien oppi ON apostolisen ja katolisen kirkon oppi, niin kuin se py-hästä Raamatusta ja kirkon isiltä löy-tyy. Tarkoituksena oli todella yhdistää ja hakeutua yhteyteen, ei erottaa ja erottautua, kuitenkaan tinkimättä Ju-malan sanan totuudesta:

...haluamme omasta puolestamme selvästi vakuuttaa, että emme ole millään muotoa halunneet vetäytyä syrjään mistään, mikä voisi palaut-taa kristillisen yksimielisyyden, mikäli se voi tapahtua Jumalan tahdon mukaisesti ja hyvän oman-tunnon säilyttäen. (CA, esipuhe)

Augsburgin tunnustus on siksi luonteeltaan ekumeeninen ja yleinen. Se ei pyri olemaan erityisesti luterilai-sen opin esitys, vaan koko kristikun-nan opin esitys. Uskonkohtien alkusa-nat: ”Meidän seurakuntamme opetta-vat suuren yksimielisyyden vallites-sa…” puhuvat paitsi paikallisesta kon-sensuksesta, myös ja jopa ennen kaikkea kristikunnan läpi sekä horison-taalisesti että aika-akselilla käyvästä, ajan ja paikan rajat ylittävästä yksi-mielisyydestä.

Suuri yksimielisyys (lat. Magnus Concensus) opista vallitsee kaikkien

aikojen kaikkialla oikein opettaneiden kristittyjen kesken. Ja tämä yksimieli-syys voi ulottua läpi ajan ja kattaa ko-ko maanpiirin, koska se on ensisijai-sesti yksimielisyyttä Jumalan ilmoituk-sessa, Jumalan sanasta nousevaa ja Jumalan sanallaan synnyttämää yksi-mielisyyttä.

Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai kato-lisen kirkon tai Roomankaan kir-kon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnet-tua. Koska näin on, niin ne, jotka vaativat pitämään meitä harhaop-pisina, tuomitsevat kohtuuttomasti. (CA, välipuhe)

Jäsennys ja ydinAugsburgin tunnustus jakaantuu

kahteen pääosaan. Tärkeimmät uskonkappaleet

esittää evankelisten seurakuntien opin sellaisena, kuin sitä opetettiin ja eletti-in todeksi seurakunnissa. Nämä us-konkohdat I-XXI sisältävät sen evan-keliumin opin perustan, jonka puitteis-sa kirkollinen yhteys olisi mahdollinen - sikäli kuin näistä oltaisiin yksimielisiä:

Kirkon todelliseen ykseyteen ri-ittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittami-sesta. (CA VII)

To i n e n o s a , P o i s t e t t u j a väärinkäytöksiä koskevat kohdat esit-telee niitä käytäntöjä, joita uskonpuh-

Augsburgin tunnustus 1530Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa ...

Saa r n a Ka r t t a

10Saa r n a Ka r t t a

distuksen seurakunnissa oli evankeli-umin tähden jouduttu muuttamaan ja karsimaan. Tässäkin Melachthonin sävy on sovitteleva ja -suorastaan peittelevä. Vastapuolesta halutaan uskoa hyvää, vaikka hänen tekonsa kirkkaasti puhuvat muuta:

Koko erimielisyyden kohteena ovat vain tietyt harvat väärinkäytökset, jotka ilman varmaa perustetta ovat päässeet pesiytymään seurakuntiin. […] Sellainen väite, että me olemme poistaneet kaikki seremoniat ja van-han kirkollisen järjestyksen, on näet parjauspuhetta. Julkisesti on sen sij-aan valitettu, että yleisissä kirkkota-voissa esiintyy tiettyjä väärinkäytöksiä. Koska omatunto ei ole sallinut niiden hyväksymistä, niitä on osittain korjattu.

Augsburgin tunnustus on lä-peensä uskonvanhurskauden tunnus-tus:

IV VanhurskautusSamaten seurakuntamme opetta-vat, että ihmiset eivät voi tulla van-hurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit an-netaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvi-tyksen synneistämme. Tämän us-kon Jumala lukee edessään kel-paavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4)

Vanhurskauttamisoppi jäsentää koko tunnustuksen, ja tähän oppiin palataan jokaisessa uskonkohdassa. Miksi vanhurskautus on sitten vasta neljäntenä, eikä ensimmäisenä? Siksi, että kolme ensimmäistä uskonkohtaa (Jumalasta, Perisynnistä ja Jumalan Pojasta) paaluttavat vanhakirkollisen trinitaaris-kristologisen perustan ja raamatullisen ihmiskuvan. Ilman tätä raamatullista perustaa ei ole mahdol-lista hahmottaa myöskään raamatullis-ta soteriologiaa, pelastusoppia.

MerkitysTunnustus luettiin valtiopäivillä

saksaksi 25.6.1530. Uskonpuhdistajat iloitsivat suuresti siitä, että tunnustus oli saatu lukea valtiopäivillä keisarin ja kirkon edustajien kuullen. Keisarikin oli lähes koko ajan kuunnellut hyvin valp-paana. Paitsi silloin, kun oli nukahta-nut...

R o o m a n k i r k o n e d u s t a j a t tyrmäsivät Augustanan opin pikaisesti ”kumoamuksessaan”. Valtiollista yh-tenäisyyttä ei saavutettu, ja pakotetun yhtenäisyyden (eli sodan) varjo jäi le-ijumaan raskaana tunnustuksen taak-se ryhmittyneiden vaaliruhtinaskuntien ja kaupunkien ylle. Augsburgin tunnus-tuksen teksti muodostui kuitenkin lute-rilaisten alueiden perustunnustukseksi. Sen taakse ryhmityttiin tulevien vuo-sien aikana erilaisissa tilanteissa erilaisilla kokoonpainoilla, poliittisten ja uskonnollisten olojen muuttuessa.

Melachthon piti tekstiä omanaan ja teki siihen myöhemmissä vaiheissa

muutoksia, jotta refor-moidun puolen olisi ollut helpompi esimerkiksi sakra-menttiopin puolesta tulla mukaan erilaisiin liittoihin (joita vastauskon-puhdistuksen vuoksi jouduttiin solmi-maan). Luterilaisen kirkon tunnustus-kirjoihin kuuluva Augustanan teksti on ”muuttamaton” (invariata), kun taas esimerkiksi anglikaanisen kirkon käytössä on ”variata” eli myöhemmin muokattu teksti.

Kirjoittaja on Janne Koskela, Oulun Timoteus-yhteisön pastori. Alustus on pi-detty Oulun tunnustuskirjapiirissä 2.3.2011.

Saarna KarttaTOIMITUS:Vesa Pöyhtäri, pt., pastori, lähetysren-gastyöntekijä, LFF; Tapani Vähäkangas, painotyöntekijä.

Tilaukset, materiaali, kommentit, vinkit ja tiedustelut:vpoyhtari@hotmail.com, 044-2175410