44 ERÄ Vaeltaja 5E/2007

Rakenteellisesti kam-min erottaa autiotu-vasta, koska se on rakennettu turpees-

ta tai hirsikehikko on koko-

Saariselän helmi –

◼ TE K S T I J A K U V A T P E R T T I R O V A M O

Varauskammivaellus onnistuu Suomessa vain Saariselällä, sillä muualla niitä ei ole.

Muorravaarakan laakso Tiuhtelmäkurun yläosasta nähtynä. Vastapäisellä tunturiharjanteella vasemmalla Lumikuru ja oikealla Pirunportti. Välissä Ukselmapään laki.

▶▶

naan tai osittain maan sisässä. Nykyisin Saariselän autiokam-mit ovat vaatimattomia, mutta varauskammit luksusta.

Varauskammin erottaa vie-

lä varaustuvasta sen perusteella, että varauskammi varataan aina yhdelle henkilölle tai seurueel-le, varaustuvasta voi varata vain henkilökohtaisen vuodepaikan.

Idea syntyy

Muutama vuosi sitten syys-vaelluksella Karapuljusta Raja-Jooseppiin olimme varanneet kahdeksi yöksi majoituksen Vongoivan kodalta. Tiesimme toki, ettei neljän hengen seuru-eemme mahtuisi kotaan nukku-maan, mutta ajattelimme, että olisi hienoa yöpyä historialli-sessa kodassa vaikka vuorotel-len. Muut voisivat telttailla pi-hapiirissä.

Reittimme kulki Muorravaa-rakan ruoktun varauskammin kautta ja telttailimme myös sen pihapiirissä. Koska kam-missa ei ollut ketään ja meillä oli kaikkiin kammeihin sopiva avain, kävimme tutustumassa sisätiloihin. Moni meistä oli ol-lut siellä yötä joskus vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Emme muistaneetkaan, miten hieno miljöö kammi on.

Illalla makkaraa paistellessa syntyi ajatus tehdä seuraavana syksynä Aittajärveltä lähtevä ja sinne päättyvä Saariselän kam-mivaellus, jonka keskipisteinä olisivat Muorravaarakan ruok-tun lisäksi tunturiharjanteen ta-kana oleva yhtä ruhtinaalliseksi tietämämme Sudenpesä.

Voisimme viettää omalla po-rukallamme neljä yötä Saarise-län upeimpien tunturien äärel-lä, eikä tarvitsisi kantaa telttoja ja muita roippeita mukana.

Varaus tehtiin heti, kun se oli mahdollista, ja saimme kammit peräkkäisiksi vuorokausiksi ja kummankin kahdeksi yöksi.

Paluumatkan kulkisimme Jyrkkävaaran tavallisen vara-ustuvan kautta. Pelkän autio-tuvan varaan jääminen retken loppuosalla olisi merkinnyt ris-

ERÄ Vaeltaja 5E/2007 45

– varauskammilta toiselle

Sudenpesän pihassa retkiveikot Pekka Laine, Risto Knuuttila ja Markku Lappalainen.

kiä jäädä ulos ja siksi olisi täyty-nyt kantaa varmuuden vuoksi teltta mukana. Se olisi tuhonnut koko jujun.

Kulttuuriteko SudenpesälleLäksimme kammivaellukselle Aittajärveltä tavoitteena Suden-pesä. Rankkasateessa patikoin-nin päätteeksi kammi oli ruhti-naallinen kokemus.

Yhteyteni Sudenpesään syn-tyi heinäkuussa 1971, kun olin ensimmäisellä vaelluksella-ni Saariselällä. Silloin alueen kaikkien autiotupien vieraskir-joissa kerrottiin, että Sudenpe-sä oli palanut kuukautta aikai-semmin.

En ehtinyt nähdä alkuperäis-tä Sudenpesää, Kaarnepään rinteeseen palaneen kämpän paikasta kertovan kuopan kui-tenkin.

Retkeilyn historian kannalta kammi oli tärkeä. Se oli ensim-mäisiä nimenomaan retkeilyä varten tehtyjä rakennuksia Saa-riselällä. Aiemmin rakentajina olivat olleet lähinnä poromie-het, kullankaivajat ja rajavarti-jat sekä erikoisuutena Sodan-kylän entinen nimismies Aaro Raappana, joka pystytti Luiro-järven maastoon vuonna 1949 edelleen olemassa olevan Raap-panan kammin.

Tunturiladun talkoolaiset pys-tyttivät Sudenpesän heti Hel-singin olympialaisten jälkeen. Kämppä ei ollut mikä tahansa kyhäelmä. Sen piirustukset laati arkkitehti Veli-Aulis Klami, tun-turilatulainen hänkin.

Rakentajina ahersi runsaat kaksikymmentä retkeilijää, heistä yli puolet naisia. Porukka nousi talkoisiin veneillä Luirojo-kea Korvasen kylästä (nykyisin Lokan altaan alla) Karapuljuun ja marssi sieltä Luirojärven kaut-ta rakennuspaikalle. Matkaa kertyy hiukan yli parikymmentä kilometriä. Kaikilla oli omat ret-keilyvälineet ja eväät mukanaan ja lisäksi jokaisella repun päällä viisi kiloa sementtiä.

Runsas vuosikymmen tuli-palon jälkeen UK-puiston joh-to ehdotti Tunturiladulle uuden pesän rakentamista. Tampere-lainen Tunturiladun paikal-lisyhdistys Kolbma (= kolme;

Tunturiladun ensimmäisen kymmenen paikallisyhdistyk-sen nimet ovat saamenkielisiä lukusanoja, sitten on käytetty muitakin saamenkielen sanoja) otti homman tehdäkseen.

Uusi Sudenpesä valmistui 1985 lähes entisen kaltaisena ja se lahjoitettiin puiston hal-linnolle. Se oli merkittävä kult-tuuriteko ja elävä esimerkki ra-kennusperinteestä, jota ei ole missään muualla.

Arkkitehti Klami käytti hy-väkseen pohjoisten kansojen rakennusperinnettä, mutta Sudenpesä on ammattilaisen työtä. Se on suunniteltu tuntu-rilatulaisten autiotuvaksi, ei al-kuperäiskansan asumukseksi. Siksi se oli ainutlaatuinen.

Jälkiviisautta harjoittaen voi aprikoida, oliko lopulta hyväk-si, että Sudenpesä paloi kesällä

1971. Kullervo Kemppinen kir-joittaa 1958 ilmestyneessä en-simmäisessä Saariselästä ker-tovassa kirjassaan Lumikuru:

”Sudenpesä on Saariselän parhaita kämppiä. - - Vahin-ko vain, että kämpän katto on alunperin tehty puolikuivasta tavarasta. Nyt jo siihen on pe-siytynyt homesieni, joka var-mastikin lahottaa kattohirret ennen pitkää kelvottomiksi.”

Jos Kemppisen havainto on oikea, olisiko kukaan ollut kiin-nostunut pitämään yllä tai ra-kentamaan uudelleen hitaasti homehtuvaa vanhaa kammia?

Vaikuttava maisemaHyvin nukutun kammiyön jäl-keen meillä oli koko päivä aikaa retkeillä ympäristössä.

Etenkin Kaarnepäälle (kaar-ne = korppi) tekemämme päi-väretki oli upea. Hienossa au-ringonpaisteessa ihailimme pohjoiseen katsoen Saariselän tunturialueen loppumista juuri siihen, missä seisoimme.

Etelän puolella kohoilivat Saariselän mahtavimmat se-länteet ja kaakossa Ukselman harjanne ja siitä hiukan etelän suuntaan Sokostin laet. He-ti Sarviojan takana vastapää-tä siinsi Saariselän erikoisuus, Vaulopään hiekkanummet.

Näkymä herkisti niin, että retkipäiväkirjan mukaan kes-kustelimme rinteellä istues-samme uskontoakin sivuavista teemoista. Ihmettelimme sitä, miten niin epävarmoista asi-oista saadaan maailmassa ai-kaan niin tavattoman jyrkkiä ristiriitoja.

Paratiisikurusta PirunporttiinTaival Sudenpesältä Paratiisiku-run ja Pirunportin kautta Muor-ravaarakan ruoktulle on kenties Saariselän upein kämpän väli. Polku on nykyään hyvin selvä eikä suunnistusvaikeuksia syn-ny edes voimakkaassa sumus-sa kuin kenties pienellä pätkällä Ukselmapään ylärinteessä, jos-sa polku katoaa vajaan kilomet-rin ajaksi rakkakivikkoon.

▶▶ Saariselän helmi

46 ERÄ Vaeltaja 5E/2007

Paratiisikuru on upea paikka Sudenpesän ja Muorravaarakan kammin puolivälissä.

Pirunportti ylhäältä alaspäin nähtynä. Alhaalla siintelee Muorravaarakan laakso.

▶▶

Polku noudattelee Vaulopään itärinnettä Paratiisikurusta tu-levan puron vaikutuspiirissä. Polulla on kaksi vaihtoehtois-ta haaraa, toinen noudattelee puronvartta, toinen nousee korkeammalle Vaulopään rin-teeseen. Minä pidän ylempää polkua huomattavasti kauniim-pana ja helpompana vaihtoeh-tona. Joinakin syksyinä tällä taipaleella on kasvanut herk-kutatteja kerätä niin paljon kuin jaksaa kantaa.

Paratiisikurusta polku nousee erittäin jyrkästi itään yli Uksel-man harjanteen. Korkeuseroa on vajaan kilometrin matkalla pari sataa metriä. Nousu panee pysähtymään moneen kertaan.

Ukselman harjanteella su-mussa kulkiessa on syytä varoa putoamasta Pirunporttiin, jos ei osu aivan portin suulle. Ja kun harjanteella tuulee, siellä tuulee kovasti.

Kammivaelluksellemme osui tuulinen sää Ukselman ylityk-selle. Kun pidimme harjanteella taukoa, tuuleen saattoi nojata il-man vaaraa kaatua selälleen.

Hiihdin eräällä kaamosvael-luksella samaa väliä toisin päin Sarviojan suuntaan. Kun län-nestä puhaltanut navakka tuuli kohtasi Pirunportin seinämän, niin harjanteen päällä se paiska-si minut nurin ja irrotti samal-la toisen suksen jalasta. Siteitä kiinnittäessäni puhuri vei men-nessään rukkaset, vaikka istuin niiden päällä.

Ennätin säikähtää, palellun-ko sinne harjanteelle. Sain kui-

tenkin rinkasta vararukkaset ja pääsin lopulta alas Paratiisi-kuruun, jossa ei käynyt tuulen henkäystäkään.

Suunnistettaessa Paratiisiku-rusta Pirunporttiin kannattaa nousta varsin korkealle Uk-selmapään rinteelle, aina 600 metrin korkeuskäyrille saakka, ehkä ylemmäskin, jottei joudu jutaamaan pitkää matkaa har-janteen koillispuolella puolella olevaan Ukselmakuruun jyr-kästi laskevaa rinnettä.

Hyvällä säällä pistäytyminen Ukselmapään huipulla käy loi-vapiirteisellä eikä kovin pahasti rakkaisella laella helposti ja pal-kitsee kävijänsä. Onhan huippu Saariselän toiseksi korkein, nip-pa nappa alle 700 m.

Suurtuntureiden sylissäMuorravaarakan varauskammi on vuotta nuorempi kuin van-ha Sudenpesä. Myös se on ra-kennettu hirsistä osittain maan sisään, mutta tasaiselle maalle. Sisustukseltaankin se on mel-kein samanlainen. Sen rakensi-vat Imatran Lapinkävijät 1953.

Muorravaarakasta Saariselän suurtunturit ovat lähempänä kuin miltään muulta kämpältä. Pirunportin suu näkyy kammin ovea vastapäätä joen toisella puolella kasvavan männikön yläpuolelta.

Kämpän ympärillä ovat he-vosenkengän muodossa yli 600-metriset laet luoteesta etelään ja sieltä koilliseen lueteltuina: Sol-

lanpää, Ukselmapää, Lumipää, Sokosti, Vesipää, Pirttikallio, Anteripää, Sara-Pieran Muuri-vaara ja Kuikkapää. Laaksossa voisi vaivatta viettää viikon ja aina riittäisi aineksia uusiin ja vaihteleviin päiväretkiin.

Lainaan tähän Kemppisen kuvausta ruoktusta.

”Koska olimme vastikään kulkeneet pariin otteeseen So-kostin, Lumikurun ja Ukselma-pään suunnilla, valitsimme nyt päiväretkiemme kohteiksi ensin kämpän takana olevat Tiuhtel-mäkurun ja Tiuhtelmäpään ja Sara-Pieran Muurivaaran mai-semat ja sitten retken Muorra-vaarakkajoen latvoille laakson eteläpäässä olevaan Akanhär-käkuruun. Se on putouksineen näkemisen arvoinen paikka, vaikkei olekaan kovin tunnettu Saariselästä kertovassa kirjalli-suudessa.”

Kuorsausta varaustuvassaTaival Muorravaarakasta joen vartta pohjoiseen kohti maan-

tietä merkitsee jo hiukan vael-luksen laskukohtaa. Tunturit jäävät vähitellen selän taakse ja polku on kulunut ja ehkä tut-tuutensakin vuoksi hiukan yk-sitoikkoinen.

Kuten sanottua, olimme va-ranneet viimeiseksi yöksi pai-kat Jyrkkävaaran varaustu-vasta. Nyt emme enää saaneet yöpyä omalla porukalla. Hie-man meitä myöhemmin saapui muutaman naisen seurue.

Ruokailimme vuorotellen. Me miehet luovutimme alalave-rin naisten käyttöön. Hupaisaa sävyä tilanne sai, kun naiset va-littivat, etteivät edellisessä ma-japaikassaan saaneet lainkaan nukutuksi, kun joku mies oli kuorsannut äänekkäästi. Seu-rasi tiukka kysymys, kuorsaat-tekos te? Tiesimme, että aivan hyvin joku voisi kuorsatakin, mutta vastasimme, että ehdot-tomasti emme kuorsaa.

Päätimme antaa naisten teh-dä iltatoimensa rauhassa ja is-tuimme sen aikaa nuotiolla. Kun alkoi sataa, painuimme kämppään ja kapusimme yläla-verille. Tilanteen rauhoituttua alalaverilta alkoi kuulua kämp-pää tärisyttävä kuorsaus.

Aamulla kysyimme, että sait-tekos nyt nukutuksi?

”Kyllä, oikein hyvin, kun ei kukaan kuorsannut.”

Kaiken kaikkiaan reissul-lamme suurta nautintoa tar-josivat kulkeminen kammilta toiselle huomattavasti tavallis-ta vaellusta keveämmin varus-tein, nautinnolliset päiväretket upeisiin maisemiin, oma rauha sekä hienosti suunnitellut tun-nelmalliset kammit.

Koska juuri kammit aloittivat Saariselän retkeilijöille tarkoitet-tujen majoitustilojen rakentami-sen, ne sijaitsevat tunturialueen hienoimmilla paikoilla. ◻

ERÄ Vaeltaja 5E/2007 47

Paratiisikurun yläpuolella tuulee niin rajusti, että siihen voi nojata.

Muorra-vaarakan kammi vasemmalta Markku Lappalainen, Risto Knuuttila ja Pekka Laine.

48 ERÄ Vaeltaja 5E/2007

Saariselän erikoisuute-na on kaikkiaan kuusi kammia, joista varaus-kammeja on neljä. Kak-

si toimii autiotupina ja niihin voi majoittua, jos tilaa on. Eikä pidä kuvitella, että viimeksi tul-leella on paras kiinnitys laveri-paikkaan.

Jos ei pitäydy varauskammei-hin, Saariselällä voi tehdä myös kammivaelluksen, koska niitä on aika tasaisesti ympäri alu-een. Reissu voisi sujua vaikka näin:

Lähtö nelostieltä Tammak-kolammelle, sieltä Raappanan kammille, Vongoivan kodalle, Muorravaarakkaan, Sudenpe-sälle ja paluu Aittajärvelle tai Raja-Jooseppiin.

Etäisyydet ovat kuitenkin niin pitkiä, että reissu vaatii hyvää kuntoa. Kevättalvella se voisi sujua helpommin. Varaus-kammeista saa lisää tietoa Met-sähallituksen verkkosivuilta osoitteesta www.luontoon.fi .

Sudenpesä◼ Sudenpesän hirsinen varaus-kammi sijaitsee pohjoisella Saa-riselällä Kaarnepään eteläpuo-lella Sarvijoen pohjoisrannalla.

Saariselän kammitKullervo Kemppisen teokses-

sa Lumikuru kammi on tekstin mukaan vaikeasti löydettävä, koska se sijaitsee tunturin rin-teessä joitakin kymmeniä met-rejä joen yläpuolella. Nyt vahva polku kulkee kämpän vierestä, mutta voi siitä toki edelleen kul-kea ohi, jos kulkee rantapolkua ja katselee joelle.

Kammi on talvikelpoinen ja viidelle hengelle rakennettu. Varustuksiin kuuluvat kamii-na, takka ja kaasuliesi. Metsä-hallitus huoltaa.

Muorravaarakanruoktu◼ Varauskammi on Saariselän sydämessä Lumi- ja Tiuhtelmä-

kurujen kohdalla Muorravaara-kanjoen itärannalla, aivan joen tuntumassa. Se on peruskorjat-tu 1984.

Kammi on talvikelpoinen. Ti-laa on neljälle hengelle. Varus-teina ovat kamiina, takka ja kaa-suhella. Metsähallitus huoltaa.

Tammakkolampi◼ Tammakkolammen varaus-kammi on lounaisella Saari-selällä Kopsuslammen lähis-

töllä olevan Tammakkolammen pohjoisrannalla.

Tämä 50-vuotisjuhlansa kun-niaksi 1985 peruskorjattu hy-väkuntoinen rakennelma ei ole turvekammi, vaan kattomateri-aali on puuta, jonka päällä on kattohuopaa ja päällimmäisenä kerroksena puukellekset (hal-kaistut puut).

Ihmettelin pitkään, miksi täs-tä vanhasta kammista ei löydy mainintoja Saariselkää koske-vassa kirjallisuudessa, kunnes arvoituksen avain löytyi ulkoi-lukartan Kaunispää-Kopsus-järvi vuoden 1969 painoksesta. Siinä lukee: ”Kopsuslammen autiotupa, 2 henkeä”. Lammen nimeksi on kuitenkin merkitty Tammakkolampi eikä Kopsus-lampi.

Nyt kuvaan sopii Kemppisen maininta: ”Tunnetuin ja käyte-tyin näistä oli Kopsuslammen pohjoistörmällä könöttävä pieni ja musta, mutta lämmin ja ko-dikas kömmänä, joka kuitenkin on luhistunut keväällä 1958”.

Retkeilijät lienevät kuiten-kin korjanneet kammin vähin äänin, koska yövyinkin siellä muutaman kerran 70- ja 80-lu-vulla.

Kammi on talvikelpoinen, tilaa on kolmelle hengelle, va-rusteina kamiina ja kaasuliesi. Metsähallitus huoltaa.

Raappanan kammi◼ Keskellä Saariselän tuntu-rialuetta Luirojärven koillisen Jaurutuslahden pohjoisrannal-la järven ja sen koillispuolella olevan pikku lammen välisellä kannaksella sijaitsee korsutyyp-pinen pieni hirsimaja.

Olen huomannut, että mo-ni Saariselän vaeltaja ajattelee kämpän saaneen nimensä jää-kärikenraalimajuri, Mannerhei-mristin ritari Erkki Raappanan mukaan. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kämpän rakensi 1949 Sodankylän kiistelty nimismies Aaro Raappana.

Kemppinen kirjoittaa: ”Raap-panan kämpässä yöpyminen on elämys jokaiselle oikealle kul-kijalle. Ja nautinto on myös lu-eskella takan loisteessa vieras-kirjaan piirrettyjä vuodatuksia, ylistystä Luirojärvelle, Sokostil-le ja koko Saariselän satumaal-

▶▶ Saariselän helmi

Sudenpesä nykyisessä kuosissaan.

Takaa katsottuna Muorra-vaarakan kammi sulautuu hienosti maisemaan.

Tammakkolammen kammi huhtikuussa 1976. Siihen aikaan sitä kutsuttiin Kopsus-lammen autiotuvaksi.

ERÄ Vaeltaja 5E/2007 49

le. - - On siinä monen miehen ja naisen, kynään tottumatto-mankin, vallannut väkevä pak-ko panna paperille tuntemuksi-aan ja kertoa mielihyvänsä.”

Autiokammi ennätti varsin huonoon kuntoon ennen kuin se 80-luvulla peruskorjattiin ja muutettiin varauskammiksi. Vuonna 2000 kammi palasi jäl-leen avoimeksi huonokuntoi-suutensa vuoksi.

Talvikelpoisuus on makuasia. Sisään mahtuu kaksi henkeä. Varusteena takka. Metsähalli-tus huoltaa.

Vongoivan kota◼ Vongoivan varauskammina toimiva kota sijaitsee kaakkoi-sella Saariselällä Vongoivajoen latvoilla puurajan tuntumassa. Vongoiva, Reututunturit ja Sih-velinlakopää–Siulapää sulkevat kammin syleilyynsä.

Tunturiladun jäsenet Antero Tarvainen ja Unto Tovi rakensi-vat sen 1956. Pystytykseen ku-lui kolme päivää. Idean he oli-vat saaneet Ruotsin tuntureilta ja seuraavana keväänä rakenta-jat veivät ahkiolla paikalle pie-nen kamiinan ja savutorven.

Metsähallitus peruskorjasi kammin 1985, mutta se alkaa

◼ 1970-luvun alkupuolella Saariselällä oli kolme muutakin kammia, jotka on merkitty Sokosti–Suo-mujoki -ulkoilukartan painokseen 1969. Vuoden 1981 painoksesta ne jo puuttuvat.

Tunturilatulaiset rakensivat 1957 Tuiskukuruun puolisen kilometriä nykyisestä autio- ja varaustu-vasta jokivartta luoteeseen turvekammin, joka sai nimekseen Immunkammi. Se oli muutamalle hen-gelle tarkoitettu ja saanut nimensä Suomen Ladun toiminnanjohtajana pitkään toimineen Ilmari ”Im-mu” Sorjosen mukaan. Hänen ja Tunturiladun silloi-sen puheenjohtajan Yki Pitkäsen yhteistyöllä löytyi niinä vuosina Suomen Ladulle Tunturikeskus Kiilo-pään paikka.

Kävin kammissa kahvilla kesällä -72, jolloin se oli jo hyvin huonossa kunnossa.

Alemman Kiertämäjärven rannalla oli hirsistä puo-littain maan sisään rakennettu pieni kammi. Vietin siellä kerran yhden yön ja kuljin ohi useamminkin, mutta tarkempia tietoja rakentajasta tai kammin iästä en ole löytänyt.

Myös Ylemmän Kiertämäjärven pohjoispäästä löy-tyi isohko turvekattoinen, hirsistä rakennettu kammi, jonka sisällä oli vielä laverin jäänteitä. Vuotsolaisen poromiehen Jouko Alakorvan mukaan hirsiraken-nuksen tekivät sodan jälkeen koltat. Se on peräisin samalta ajalta kuin Suomujoen varrella Kotajärvellä ja Lutolla olevat kolttakentät. Heidän rakennuksiaan on ollut muuallakin, mutta enimmäkseen ne ovat jo hävinneet.

Myös Iso-ojan varressa, Vongoivan ja Talkkuna-pään välissä oli hirsistä rinteeseen salvettu Talkku-napään kammi. Alakorvan mukaan Talkkunapään ja Vongoivan väliin Iso-Ojan varteen rakennettiin alkuaan kämppä itärajaa pitkin rakennettavan po-roaidan tekijöitä varten. Kun kämppä myöhemmin paloi, kämpän sauna muutettiin kammiksi.

Ehkäpä lukijat muistaisivat näidenkin kammien taustoja. ◻

Hävinneet kammit

olla jälleen huo-nossa kunnossa. Huussi ja halko-liiteri ovat parem-massa jamassa. Kumpaakaan ei ollut olemassa en-nen 80-luvun pe-ruskorjausta, joten pihapiiri on muut-tunut aika lailla al-kuperäisestä.

Talvikelpoisuus on makuasia. Si-sään mahtuu 2–3 henkeä, mutta seinänvieruspen-kit ovat kapeat ja lyhyet. Kamiina nostaa ainakin su-lan maan aikana sisälämpötilan nopeasti korkeaksi.

Minulle riitti syysvaelluksel-la yksi yö kammin sisällä, toi-sen nukuin teltassa. 70-luvulla maalattian aikaan kammissa oli mielestäni parempi nukkua.

Metsähallitus huoltaa tätä-kin.

Hammaskota◼ Saariselän etelälaidalla oleva Hammaskodan autiotupa, pieni ikkunaton turvekammi, sijaitsee pari kilometriä Hammaskurun kämpältä tukkitietä lounaaseen. Tien oikealla puolella on pitku-lainen lampi ja kammi on sen eteläpäässä.

Se on rakennettu 30-luvulla ja peruskorjattu 1985. Talvikelpoi-nen, 2–3 henkeä (lyhyet laverit) sopii nukkumaan, kamiina läm-mittää.

Jouni Laaksosen mukaan kokenut Koilliskairan kiertäjä Tauno Perttula ylisti ahkerasti Hammaskotaa maailman par-haaksi paikaksi. Sanoille ehti kertyä painoarvoa 99:n Saari-selän vaelluksen verran. ◻

Mirkka Rovamo Raappanan kammin edessä 1998.

Hammaskurun kämpältä lounaaseen sijaitsee pieni ikkunaton turvekammi, joka peruskorjattiin vuonna 1985.

Vongoivan kota vuonna 2000.

KU

VA: J

OU

NI L

AA

KS

ON

EN

Entinen Immonkammi Hammaskurussa kesäkuussa 1972.