VELJESVIESTITURUN SOTAVETERAANIT RY:n jäsenlehti 1/2015

Talvisodan päättymisen 75-muistopäivän kirkkojuhla 13.3.

VELJESVIESTI 1/2015

2

Arvoisat veteraanit, puo-lisot ja lesket sekä tuki-joukot ja muut Veljesvies-tin lukijat.

Minä toimin tällä hetkel-lä yhdistyksemme puheen-johtajuuden lisäksi myös Suomen sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveyspalvelu-toimikunnan puheenjohta-jana. Tässä työssä minua on yllättänyt se, kuinka vähän me oikeasti tiedämme, mi-ten veteraanimme jaksavat ja millaisten tukipalvelujen avulla heidän jokapäiväis-tä elämäänsä ja toimintaky-kyään voitaisiin parhaiten auttaa. Myös Turussa meillä on tätä tietoa liian vähän.

Sotaveteraanien kuntoutuk-seen oli viime vuoden val-tion budjetissa varattu koko maahan 34,6 miljoonaa eu-roa, josta 6,6 miljoonaa on tarkoi-tettu kotona asumista helpottaviin palveluihin veteraanien koteihin. Ai-kaisempina vuosina Turun kaupun-gin osuus näistä rahoista on saatu sentilleen käytettyä. Nyt on uhka-na se, että kaikki rahat eivät kulu ja osa joudutaan palauttamaan Valtion-konttorille.

Vaikka veteraanien kunto edellyt-tää näitäkin määrärahoja suurempaa kuntoutustarvetta, näyttää olevan vaikeata saada Turussa luotua jär-jestelmää, jossa veteraanien palve-lutarve ja kaupungin järjestämisky-ky kohtaavat oikealla tavalla. Tästä näyttää Turussa jäävän osarahoista käyttämättä.

Näin siitä huolimatta, että tällä het-kellä Turussa vuosittain pääsee kun-toutukseen vain joka toinen veteraa-

ni, kun tarkoitus on saada kotona asumista tukevaa kuntoutusta kai-kille joka vuosi. Sen lisäksi on vält-tämätöntä auttaa veteraaneja ja hei-dän puolisojaan kodeissa erilaisten tukipalvelujen avulla. Tähänkin on varattu valtion rahaa. Tarvitaan apua liikkumiseen kuljetuspalvelu-jen avulla. Ateriapalvelut niin kotiin tuotuna kuin palveluseteleinä ulkona syömiseen ovat välttämättömiä riit-tävän ravinnonsaannin takia. Kaikki nämä ja paljon muutakin on mahdol-lista saada ja ne maksetaan valtion kuntoutusrahoista eikä siten rasiteta Turun kaupungin tiukkaa budjettia.

Tämän lehden ilmestyessä, me emme vieläkään tiedä, miten viime vuoden rahojen kanssa kävi. Toivot-tavasti vuoden lopun tehostettu in-formaatioisku ehti auttaa ja palautet-tavaa ei jää.

Turun kaupunki on Turun sotaveteraanit ry:n tärkein yhteistyökumppani. Me olemme yhdistyksenä val-miit ja halukkaat yhdessä kaupungin kanssa etsimään kaikki veteraanit, osallis-tumaan kaupungin tukena heidän toimintakykynsä ar-viointiin sekä välittämään heille tietoa tarjolla olevista, valtion varoista maksetta-vista kuntoutuksista ja pal-veluista. Tänä vuonna näi-tä rahoja on käytettävissä yli 900 000 euroa.

Minä edellytän, että Turussa sotiemme veteraanien supis-tuva joukko hoidetaan kun-nolla. Se tapahtuu siten, että vanhuspalvelulain mukai-sesti jokaiselle vanhukselle tehdään palvelutarpeen arvi-ointi, sen mukainen palvelu-suunnitelma ja se myös to-

teutetaan. Tämä onnistuu siten, että sotiemme veteraaneista tehdään pi-lottiryhmä, joita jokaista lähesty-tään kaupungin toimesta kotikäyn-nillä tai puhelimitse. Näin saadaan tästä tällä hetkellä noin tuhannen ve-teraanin joukon kunnosta oikea ja välitön tieto sekä sen pohjalta tehtä-vistä palvelusuunnitelmista kattava kokonaisuus heidän monipuolisek-si auttamisekseen. Tämä kaikki ra-hoitetaan valtion kuntoutukseen va-ratuilla rahoilla. Jos näin tehdään, olen varma, ettei vuoden päästä tar-vitse palauttaa mitään, päinvastoin haetaan lisää rahaa.

Veteraanien tukityö yhdistyksenä jatkuu. Oikein hyvää ja valoisaa ke-sän odotusta.

Pekka Paatero, puheenjohtaja

1/2015 VELJESVIESTI

3

SisällysPuheenjohtajan palsta ................................................................................................................................................... 2Pekka Paatero edelleen puheenjohtajaksi .................................................................................................................... 4”Tärkeä etappi maan historiassa” ................................................................................................................................. 5”Tämä poika on ollut pimeästi rintamalla” .................................................................................................................. 8”Paljon on aihetta lapsella kiittää” ............................................................................................................................. 10Toiminnanjohtajan tuolilta ......................................................................................................................................... 13Paikallista sotahistoriaa ELÄMÄÄ SOTAVUOSIEN TURUSSA 1939-1945 .......................................................... 14Henkistä vireyttä ........................................................................................................................................................ 18Tulevia tapahtumia ..................................................................................................................................................... 19Muistojen iltapäivä .................................................................................................................................................... 20Henkireikä sodan keskellä ......................................................................................................................................... 22Muistoja menneiltä vuosilta ....................................................................................................................................... 26

Talvisodan päättymisen 75-muis-topäivän kirkkojuhlassa esiintyivät Laivaston soittokunta sekä Turun Sotaveteraanilaulajat, johtajina mu-siikkikomentajakapteeni Timo Koti-lainen ja Samuli Hakkarainen. Pu-hujana tuomiorovasti Heimo Rinne.

VELJESVIESTI 1/2015

4

Turun Sotaveteraanit ry:n vuosiko-kous pidettiin helmikuun 24. päi-vänä 2015 seurakuntayhtymän juh-lasalissa. Kokoukseen osallistui 47 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen pu-heenjohtajana toimi Pentti Kosonen ja sihteerinä Sirpa Aaramo. Vuosikokous aloitettiin perinteiseen tapaan laulamalla yhteisesti Sillan-pään marssilaulu, esilaulajana oli yhdistyksen kuoro Sotaveteraani-laulajat. Yhdistyksen puheenjohta-ja Pekka Paatero avasi kokouksen toivottaen osanottajat tervetulleik-si. Kokous kunnioitti hetken hiljai-suudella 106 viimeiseen iltahuutoon kutsutun veteraanisisaren ja -veljen muistoa.

Kokousesitelmän aiheesta Suoje-luskuntien lakkauttaminen piti do-sentti Mikko Uola. Kokous hyväk-

Pekka Paatero edelleenpuheenjohtajaksi

Rauhala ja Simo Suokivi ja varajä-seninä Sirpa Aaramo. ja Kalevi Nie-melä.

Tunnustuksena ja kiitoksena erittäin merkittävästä ja arvokkaasta työstä sotaveteraanien hyväksi jaettiin seu-raavat huomionosoitukset:

Suomen Sotaveteraaniliiton kultai-nen ansiomerkki: Mikael Anders-son, Aimo Forsell, Pertti Huttunen, Matti Härkönen, Matti J Paavola, Timo Peltola, Martti Salonen ja Mat-ti Vuori. Suomen Sotaveteraaniliiton hopei-nen ansiomerkki: Seppo Järvinen, Risto Kapari, Ulla Lipsanen, Pau-la Montin, Reijo Mäkynen ja Heik-ki Rajaniemi.

Sirpa Aaramo

syi hallituksen kertomuksen vuoden 2014 toiminnasta, vahvisti tilinpää-töksen ja myönsi hallitukselle tili- ja vastuuvapauden vuodelta 2014. Ta-lousarvioehdotus ja toimintasuunni-telma vuodelle 2015 hyväksyttiin. Yhdistyksen varsinaisten jäsenten jäsenmaksu on edelleen 8,50 euroa vuodessa.

Yhdistyksen hallituksen puheenjoh-tajaksi valittiin yksimielisesti edel-leen Pekka Paatero. Hallituksen pu-heenjohtaja toimii samalla myös yhdistyksen puheenjohtajana.

Erovuorossa olleet hallituksen jäse-net ja varajäsenet valittiin uudelleen. Hallituksessa jatkavat yhdistyksen puheenjohtajaksi valitun Pekka Paa-teron lisäksi edelleen jäseninä Pentti Korhonen, Pirkko Kuorehjärvi, Mat-ti J Paavola, Veikko Palatsi, Reijo

1/2015 VELJESVIESTI

5

”Maaliskuussa 2015 on kulunut 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Vii-me syksynä puolestaan tuli kulu-neeksi 70 vuotta jatkosodan päät-täneestä välirauhansopimuksesta. Nämä kummatkin ovat tärkeitä etap-peja maamme historiassa. Keskityn tässä erääseen syksyn 1944 merkit-tävään tapahtumaan maamme kan-nalta, suojeluskuntien lakkauttami-seen, mikä vaikutti tavalla tai toisella useimpien veteraanien elämään.

Suomessa jouduttiin syksyl-lä 1944, reilut 70 vuotta sitten te-kemään merkittäviä yhteiskunnal-lisia järjestelyjä sen seurauksena, että Suomi irrottautui sodasta. Nämä järjestelyt eivät suinkaan tapahtu-neet Suomen itsensä toivomuksesta, vaan Suomelle saneltiin tiettyjä eh-toja, joita sen oli hävinneelle puolel-le epäonnekseen jäätyään täytettävä. Yksi keskeinen ehto oli, että Suo-men oli lakkautettava suojeluskunta- ja lottajärjestöt.

Suomen silloista kohtaloa tarkas-teltaessa on syytä muistaa, että sodat ovat maailmanhistoriassa olleet aina ryöstöretkiä. Onhan voittajien ta-pana ollut ryöstää tappiolle jääneil-tä ryöstösaalista mielensä mukaan. Suomen 1940-luvun alussa käymät kohtalokkaat sodat eivät olleet poik-keus tästä ikiaikaisesta säännöstä. Silloin ei tosin ollut tapana puhua asioista oikeilla nimillä. Meiltä vie-tyä ryöstösaalistakin kutsuttiin sota-korvauksiksi ja alueluovutuksiksi.

”Tärkeä etappi maan historiassa”

Toinen maailmansota, jonka si-vurintamia Suomen talvisota ja jat-kosota olivat, oli kuitenkin muuta-kin kuin aineellisen ryöstösaaliin hamuamista. Se oli eräänlaista us-konsotaa tai ideologista sotaa, jos-sa ryöstösaalis ei riittänyt, vaan voi-tetut pyrittiin alistamaan voittajien ideologiseen muottiin. Tämä tosiasia näkyi konkreettisesti Suomelle syys-kuussa 1944 sanellussa välirauhan-sopimuksessa.

Sen 21. artiklassa määrättiin, että Suomen on heti hajotettava (suo-ra lainaus) ”kaikki sen alueella ole-vat hitleriläismieliset (fascismin-luontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja eri-tyisesti Neuvostoliitolle vihamielis-tä propagandaa”. - Todettakoon, että Yhdistyneillä Kansakunnilla tarkoi-tettiin voittajavaltoja.

Monia suomalaisia epäilemättä hätkähdytti lokakuun lopussa 1944 esitetty tulkinta ja siihen liittynyt vaatimus. Suomeen tulleen valvon-takomission puheenjohtaja Andrei Zdanov lähetti 30. lokakuuta pre-sidentti-ylipäällikkö Mannerhei-mille kirjeen, jossa hän vaati, että suojeluskunnat kaikkine muodos-telmineen on lakkautettava 7. mar-raskuuta mennessä. Vaatimustaan Zdanov perusteli sillä, että suojelus-kunta oli (jälleen suora lainaus) ”hit-leriläis- (fascistis) tyyppinen soti-

Turun Sotaveteraaniyhdistyksen vuosikokousesitelmässä dosentti Mikko Uola keskittyi ratkaisui-hin, joilla lakkautettiin suojelus-kunta- ja lottajärjestöt.

laallinen ja poliittinen järjestö”.Zdanovin tulkinta on suomalai-

sittain ajatellen perin eriskummalli-nen. Suojeluskuntajärjestöhän ei ol-lut poliittinen järjestö, ei ainakaan Zdanovin tulkitsemassa hitleriläises-sä mielessä. Valvontakomission pu-heenjohtajan kirje onkin ymmärret-tävä neuvostovenäläisen poliittisen sanaston mukaisena ukaasina, jossa fasistisuus tarkoitti kaikkea kommu-nisminvastaista toimintaa. Suoma-lainen yhteiskunta oli Zdanovin ja hänen taustavoimiensa mielestä puh-distettava kaikesta vanhasta ja tuol-loisen terminologian mukaan taantu-muksellisesta aineksesta.

Suojeluskuntien keskeisimpä-nä tehtävänä oli alusta lähtien ollut maanpuolustuskyvyn- ja maanpuo-lustushengen kehittäminen maassa. Järjestön jäsenyys perustui vapaa-ehtoisuuteen, mikä olikin järjestön suuri voimavara. Yhteishengellä saa-vutettiin mittavia tuloksia siitä huo-limatta, että suojeluskuntatoimintaa jouduttiin organisoimaan varsin vä-häisillä aineellisilla voimavaroilla.

Suojeluskunnat olivat koko maail-mansotien välisen ajan ylläpitäneet Suomessa maanpuolustushenkeä, jolla suomalaisia oli opetettu puo-lustamaan maata käytännössä ainoaa näkyvissä ollutta ulkoista uhkaa vas-taan. Se uhkan muodosti Neuvosto-liiton puna-armeija, ja uhka oli suo-jeluskunnissa tiedostettu. Tunnettu suojeluskuntamies, Kollaa kestää

VELJESVIESTI 1/2015

6

-kirjan kirjoittaja Erkki Palolampi kirjoitti 1970-luvulla suojeluskun-ta-aiheisen romaanin, jonka nime-nä on ”Kun se kerran tulee”. Kirja ei jätä lukijaa epätietoiseksi siitä, mikä se oli, jonka tuloa osattiin pelätä.

Kun se sitten tuli ja uhka marras-kuun viimeisenä päivänä 1939 reali-soitui, puna-armeija ei kyennytkään valloittamaan Suomea, kuten oli tar-koitus. Moskovassa yhtenä selityk-senä puna-armeijan nololle epäon-nistumiselle talvisodassa selitettiin Suomen suojeluskunnat, jotka olivat kavalasti käyneet puna-armeijalais-ten kimppuun. Sama toistui jatko-sodassa, kun suomalaiset pystyivät estämään ylivoimaista vihollista val-taamasta maata.

Sodan aikana suojeluskuntajär-jestö oli pitänyt huolta liikekannal-lepanoasioista. Se oli huolehtinut kenttäarmeijan täydennyksestä, ko-tirintaman työvoima- ja liikenne-asioista sekä monista muista sotaa käyvän kansakunnan elintärkeistä asioista.

Niinpä kaikki veteraanit, jotka kutsuttiin riviin jatkosodan aikana, saivat aikanaan sodanaikaisen pal-velukseenastumismääräyksen eli so-taanlähtökutsun suojeluskuntajärjes-töltä.

*Zdanovilla oli ainakin omasta mie-lestään perusteita lakkautusvaati-mukselleen. Suojeluskunnat kun oli-vat olleet keskeisessä roolissa, kun Suomen itsenäisyys oli onnistuttu säilyttämään.

Sama kuin suojeluskuntajärjes-töä, koski myös Lotta Svärd -järjes-töä. Se oli 1920-luvun alusta lähtien toiminut suojeluskuntien tukena ja kasvattanut Suomen naisissa isän-maallisuutta ja maanpuolustustah-toa. Venäläisestä näkökulmasta lotat olivat pelkkiä naispuolisia suojelus-kuntalaisia, ja siksi myös lottajärjes-tö oli lakkautettava.

Niin suojeluskunnilla kuin lotil-la oli omat nuorisojärjestönsä. Mo-nilla paikkakunnilla aloitettiin jo 1930-luvulla suojeluskuntapoikatoi-minta. Se organisoitiin vuonna 1941 valtakunnallisesti perustamalla so-tilaspoikajärjestö. Suojeluskuntain komentaja jääkärikenraaliluutnant-ti Lauri Malmberg vertasi järjestöä J. L. Runebergin Vänrikki Stoolis-ta tuttuun sotilaspoikaan, josta ker-tovan runon kaikki silloiset koululai-set olivat oppineet kouluvuosinaan: ”Mun isäin’ oli sotamies ja nuori, kauniskin, jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin”.

Lottien puolella tyttötyö oli alka-nut valtakunnallisesti jo 1930-luvun alussa. Lottien nuorisotyön puoles-tapuhujana oli erityisesti Lotta Svär-din puheenjohtajaksi vuonna 1929 valittu Fanni Luukkonen.

Siinä kun suojeluskunta- ja lot-tajärjestöistä kehittyi sotavuosina koko maan suurimpia kansalaisjär-jestöjä, niiden nuorisojärjestöistä tuli Suomen suurimmat ja aktiivisimmat nuorisotyötä tekevät järjestöt. Kes-keisenä niiden työssä oli tietenkin maanpuolustushengen ja käytännön maanpuolustustyön opetteleminen siinä muodossa kuin se nuorille sopi.

Olisi kuitenkin väärin leimata suo-jeluskunnat, lottajärjestö, sotilaspo-jat ja lottatytöt pelkiksi militaristisik-si järjestöiksi saati toveri Zdanovin kuvailemiksi fasistisiksi organisaa-tioiksi. Maanpuolustustyön ohella ne olivat myös merkittäviä urheilu- ja kulttuurijärjestöjä, joilla oli aivan keskeinen kasvattajan rooli silloises-sa suomalaisessa yhteiskunnassa.

*Kun Zdanov syksyllä 1944 esitti ukaasinsa järjestöjen lakkauttami-sesta, suomalaisten oli taivuttava. Suomi oli epäonnekseen jäänyt vää-rälle puolelle sodassa, sille puolel-

1/2015 VELJESVIESTI

7

le, jolla ei ollut puhevaltaa rauhasta päätettäessä.

Suojeluskuntajärjestö ”kaikkine muodostelmineen”, kuten Zdanov totesi, lakkautettiin eduskunnan sää-tämällä lailla niin, että suojeluskun-tien toiminta päättyi viimeistään 6. marraskuuta 1944. Muiden muassa presidentti-ylipäällikkö ja suojelus-kuntain kunniaylipäällikkö Manner-heimkin joutui ratkomaan asetakkin-sa hihasta siinä neljännesvuosisadan olleen S-tunnuksen. Hänen epämie-luisana velvollisuutenaan oli ollut presidenttinä nimikirjoituksellaan vahvistaa suojeluskuntien lakkau-tuslaki.

Kun suojeluskuntain lakkauttami-sesta oli kulunut runsas viikko, häm-mästynyt valvontakomissio kääntyi 21. marraskuuta kirjeellä Suomen hallituksen puoleen ihmettelemällä, miksi ”naispuolista suojeluskuntaa” ei ollut lakkautettu. Komissio vaati, että sen fasistiseksi leimaama lotta-järjestö lakkautetaan välittömästi.

Tuolloin Juho Kusti Paasikivi oli juuri tullut pääministeriksi, ja hän joutui ensimmäisenä tehtävänään pääministerinä lakkauttamaan Lot-ta Svärd -järjestön 23. marraskuu-ta 1944. ”Ikävä asia, mutta minkäs sille voi”, kirjoitti Paasikivi tunnet-

tuun päiväkirjaansa. Valvontakomis-sion uhkavaatimuksen edessä ei voi-tu olla myöntymättä.

Lakkauttamisia seurasi monivai-heinen suojeluskunta- ja lottajärjes-töjen omaisuuden järjestelyproses-si sodanjälkeisinä vaaran vuosina. Kaikki suojeluskunta- ja lottatoimin-ta nuorisotoimintaa myöten oli päät-tynyt yhtäkkisesti. Niitä jäsenistöl-le tutuksi tulleita järjestöjä, joissa oli opiskeltu maanpuolustusta, oli ur-heiltu ja leireilty, oli harrastettu mu-siikkia ja näytelmiä, loppui. Mitään ei ollut tarjota tilalle pitkiin aikoihin. Oli edessä armoton sodanjälkeinen jälleenrakennuksen aika sotakor-vausvelvoitteineen ja itsesensuurei-neen ja muine aineellisine ja henki-sine rajoitteineen.

Lakkautus koski moniin suoma-laisiin. Suojeluskunnissa oli ollut lä-hes 200 000 jäsentä. Sotilaspoikien jäsenmäärä oli noin 70 000. Lotta-järjestössä jäseniä oli ollut selväs-ti yli 200 000. Lottatyttöjä oli noin 50 000.

*Suojeluskunta- ja lottatyön samoin kuin niiden nuorisojärjestöjenkin työ oli vuosikymmeniä lähes vaiet-tu aihe suomalaisessa yhteiskun-nassa. Kysymys ei ollut siitä, että

niiden työtä ei olisi arvostettu. Ar-vostuksesta voidaan ottaa esimer-kiksi Mannerheimin suojeluskunta-järjestön lakkauttamisen yhteydessä 70 vuotta sitten antama ylipäällikön päiväkäsky.

Siinä ylipäällikkö totesi suojelus-kuntain syntyneen menneinä koh-talokkaina vuosina, ilman vierasta esikuvaa, ja ne olivat yli neljännes-vuosisadan kuluessa suorittaneet va-paaehtoisen työnsä. Hän kiitti liikut-tuneena entisiä suojeluskuntalaisia komentajasta nuorimpaan rivimie-heen epäitsekkäästä harrastukses-ta ja uutterasta, menestyksellisestä työstä. Vastaavalla tavalla Manner-heim kiitti entisiä lottia vuoden 1944 lopussa antamassaan päiväkäskyssä. Ylipäällikkö kirjoitti: ”Ilolla ja yl-peydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa - heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tu-hansia miehiä tulilinjoille”.

Vaikenemisen ajan jälkeen asiois-ta ruvettiin jälleen puhumaan vasta runsaat parikymmentä vuotta sitten Neuvostoliiton hajottua. Perustettiin useita lakkautettujen järjestöjen pe-rintöä vaalivia järjestöjä. Nyt voitiin jo puhua asioista oikeilla nimillä.”

Presidentti J. K. Paasikivi ja valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zdanov.

VELJESVIESTI 1/2015

8

Sotaanlähtö tuntui tärkeältä, joten kysyinkin veljeltäni vapaaehtoisuu-desta. Eräänä päivänä hän ilmoitti, että selvä, tule Haminan asemalla. Ja niin minä lähdin, heinäkuussa 1941. Asemalla odottIvat kapteeni ja lotta minua, suojeluskuntapukuun pukeu-tunutta nuorta miestä. Matkalla koh-ti Virojokea pysähdyimme lotan ko-tiin, jossa tarjottiin mansikkamaitoa. Majapaikassa oli velipoika toivot-tamassa tervetulleeksi. Seuraavana päivänä liityin haupitsipatteriin.

Sääksmäeltä Haminaan matkusta-nut Aappo Toivanen ei kiistä epäilyä veljen vaikutuksesta.- Veli oli majuri, aktiivipalveluk-

sessa. Ilmeisesti hänen esimerk-kinsä innosti, huhtikuussa -42 täytin 18 vuotta.

Tänään sotamuistelussa toistuvat tu-tut nimet, Viipurinlahti, Inoo, Eli-senvaara, Petroskoi, Seesjärvi.

- Kun joukkomme oli lähellä Ää-nislinnaa, ilmoitettiin, että nyt tulee Lagus. Siirryimme Karhu-mäen tasalle, Käppäselästä mei-dät heitettiin Seesjärvelle.

- Eräänä päivänä lähetti toi minul-le kirjeen ja käskyn kutsuntoihin. Joten ei muuta kuin komentoto-distus käteen ja kotiinpäin.

- Kutsunnoissa kersantti katseli papereita, pyysi majurin paikal-le, jolle kertoi, että poika on ollut pimeästi rintamalla. Nyt varus-miespalvelukseen, ensin kymme-neksi päiväksi Vaasaan ja sieltä Hämeenlinnaan aliupseerikoulu-tukseen.

ValonmittaustaPian AappoToivanen oli jo valon-mittausryhmän johtajana Uhtualla, saksalaisten valvomalla alueella.- Kun menimme, majoitus oli jo

valmiiksi rakennettu. Minut, ali-kersantin, majoitettiin samaan

”Tämä poika on ollutpimeästi rintamalla”

huoneeseen joukkoa johtaneen aliluutnantin kanssa. Mutta ei hä-tää, hyvin me tulimme saksalais-ten kanssa toimeen.

Uhtualla sotakokemuksia kertyi todellisesta eturintamassa: tykis-tön hälytysryhmä tarkkaili vihol-lista joukkojen edessä.

Keväällä 1943 Toivasen sota kes-keytyi puoleksi vuodeksi; Niini-salon upseerikoulussa oppia kävi jakamassa tykistökenraali Neno-nenkin, ylipäällikön vierailuun kuului katselmus.

Puoli vuotta Niinisalossa ja ta-kaisin Uhtualle. Tällä kertaa tark-kailu saksalaisten lohkolla jäi ly-hyeksi, sillä jo syksyllä -43 matka jatkui Kannakselle, Lempaalaan.

- Ensivaikutelmaa ei vaikea ku-vailla innostavaksi. Korsussa oli-vat pojat pulassa, koska joka puo-lella hyppivät kirput. Sänkyjen jalkoihin valeltiin karkottimeksi paloöljyä.

Seiskan lohkolle- Kohta jätimme Lempaalankin,

ensin Rautuun, jossa ilmavoi-milla oli kenttä. Sieltä joku kek-si kaapin, jossa oli useita pulloja vodkaa. ”Ei kosketa niihin, mu-kavampi mennä kotiin”, opasti varovaisin.

Raudusta ryhmänjohtajana Vuo-salmelle JR 7:n lohkolle.

Äyräpään harjun tuntumassa pää-si tulenjohtaja miehineen käyttä-mään valonmittausosaamistaan.

- Eteen työnnetyiltä miehiltä saa-tujen tietojen mukaan laskimme kohteet.

- Äyräpäästä siirryimme Vuoksea ylöspäin, lopulta paikalle, jossa lopetin tulenjohtajana sotimisen.

- Tulimme Simpeleeseen ja pää-dyimme kaveri kanssa parturiin. Siinä istuessamme lehteä lukeva kaveri kysyi, että ei kai tässä ole äitisi; veljeni oli aiemmin sano-

- Sotaan lähdin vapaaehtoisesti, mutta onhan myönnettävä, että joskus tuli ihmeteltyä miten tästä selviää, muistelee Aappo Toivanen.

1/2015 VELJESVIESTI

9

nut, että yritä päästä käymään ko-tona, äiti ei ole oikein kunnossa. Parturissa luin kuolinilmoituk-sen, joten yksikköön anomaan kotilomaa. En päässyt ajoissa käymään kotona, mutta hautajai-siin ehdin.

Kuurilasta Turkuun- Siviilin aloitin Kuurilassa ase-

mamiehenä. Tuleva vaimoni ker-toi pian sodan jälkeen kyselleen kauppiaan rouvalta, että mistähän löytäisi matematiikkaa osaavan; opiskelua pitäisi jatkaa, mutta kun matematiikkaa on niin han-kalaa. Kauppiaan rouva oli kysel-lyt pojilta ja lopulta neuvoi, että juttele Toivasen Aappon kanssa, hän on hyvä matematiikassa.

- Niin pidimmekin ensimmäisen yhteisen istunnon ja jatkoim-me niitä Irman kanssa 63 vuo-den ajan. Eräässä istunnossa hän innosti pyrkimään pois rauta-tieläisen epäsäännöllisistä työ-vuoroista. Turun opettajakorkea-koulu toivoi silloin oppilaikseen miehiä, hain Turkuun. Vuoden päästää huomasimme Kaarinan Ylikylän koulun etsivän opettaja-pariskuntaa.

- Vaimoni oli jo Valkeakoskella perustamassa puolueyhdistystä. Kaarinassa poliittinen työ jatkui, lopulta äänestäjät veivät Irman eduskuntaan. Valtuustoissa hän oli vuosien ajan. Pitkään myös sotaveteraaniyhdistyksen halli-tuksessa.

Nyt on näytettäväAappo Toivanen jätti koulun ja mat-kusti vapaaehtoisena rintamalla. Var-sin lyhytsanaisesti hän tänään kertoo jatkosodan kokemuksistaan, yksi ta-pahtuma näyttää painuneen vahvas-ti mieleen.- Äyräpään tuntumassa meillä oli

tähystyspaikkana puinen torni. Eräs torniin määrätyistä sanoi, ettei tuonne voi kukaan mennä. Ajattelin, että käskyt ovat käs-kyjä – nyt on pakko näyttää, et-tei tehtäviä jätetä. Torni oli va-lonmittauspaikkamme, vihollisen ammuksia tuli koko ajan, mutta torniin vain juoksin.

Aappo Toivasen juhlapuvun mitalirivistössä ensimmäisenä Vapauden risti.

VELJESVIESTI 1/2015

10

- Minulla on ollut hyvä, rikas elä-mä, sanoo turkulainen sotaveteraani Kai Kiilunen. Hän on ollut veteraa-nien hengellisessä työssä sekä Sota-veteraanikuorossa mukana vuodesta 1986. Huittislaisen opettajaperheen yhdeksästä lapsesta neljä poikaa oli mukana jatkosodassa, Kai taisteli Punnuksen, Pasurinkankaan, Äyrä-pään ja Vuosalmen lohkoilla. - Sota vaati veronsa, veljeksistä vanhin oli jo talvisodassakin. Kesällä -41 hän haavoittui tykistön kranaateista ja kuoli Jsp:llä elokuun ensimmäisenä.

Kai Kiilunen on koonnut muiste-luita elonmatkansa varrelta: ”Tien lapsia olemme matkaan syntynei-tä”. Huittisten Räikänmaan kansa-koululta lähtenyt muistelija kuvaa Lauttakylän Yhteiskoulun vuosiaan, syksyjen ja keväitten 7 kilometrin edestakaisin polkupyöräilijän kou-lumatkoja. Suurempaan oppilaitok-seen tutustuminen vei aikansa, mutta vähitellen kaikki alkoi sujua. Ke-väällä 1942 Kai Kiilunen sai päästö-todistuksen.

- Sotavuodet jatkuivat ja elämä oli monella tavalla epävarmaa, kuvai-lee Kai Kiilunen tuloaan Turkuun. – Syksyllä 1942 hakeuduin oppilaaksi Turun Suomalaiseen Yhteiskouluun sen kuudennelle luokalle. Niin alkoi jatko-opiskelu Turussa.

- Yhä nuorempia ikäluokkia kut-suttiin maata puolustamaan. Minun vuoroni tuli maaliskuussa 1943. Lu-kuvuosi siis jäi vajaaksi. Sain kui-tenkin keväällä todistuksen kuu-dennelta luokalta, mutta keskenhän koulu ja opiskelu jäi, niin minulta kuin monilta muilta.

- Maaliskuussa -43 astuin armei-jan riveihin 18-vuotiaana. Minut oli määrätty pioneerijoukkoihin Ko-rialle. Tutustuimme raskaisiin pont-tooneihin, joista rakennetaan silto-ja vesien ylittämiseen. Ponttooneita junavaunuihin lastattaessa sain yh-destä aikamoisen tällin varpailleni. Sairastuvalla lääkäri väänsi isovar-paasta kynnen. Tarpeellinen toimen-pide varmaankin. Vammasta sain

”Paljon on aihetta lapsella kiittää”

pari kolme päivää vup:tä, vapaata ulkopalveluksesta. Sisätiloja jyns-sättiin sitäkin enemmän.

- Alokkaita oli kutsuttu Korialle liikaa, joten joidenkin viikkojen jäl-keen jouduin siirtymään Kouvolaan, Jalkaväkikeskus 5:een.

- Ei muuta kuin reppu selkään ja marssille. Kouvolassa alkoikin kova höykytys. Alokasajan jälkeen siir-ryin pitkälle kesään kestäneelle aliupseerikurssille. Kesällä -43 mei-dän ikäluokkamme pääsi kuukau-deksi maatalouslomalle. Hyvään tar-peeseen se tulikin, pääsin auttamaan kotiväkeä maatöissä, koska veljeni

olivat jo aiemmin lähteneet sotaan. Kai Kiilunen syntyi 26.9.1924

Huittisten Räikänmaan kansakoulul-la opettajaperheen yhdeksänlapsisen perheen neljänneksi. Koulun yhte-yteen kuului puoli hehtaaria peltoa, mutta Kiilusilla oli lisäksi viiden hehtaarin tila.

- Me lapset teimme ahkerasti työ-tä pelloilla, milloin oltiin heinän korjuussa, milloin elopellolla. Maa-taloustyö kyntöineen, kylvöinen ja puimisineen oli tullut tutuksi. Työ-väkeä tarvittiin, koska työkuntoiset miehet olivat rintamalla.

- Veteraanit toivovat hengellistä evästä matkalleen, sanoo rovasti Kai Kiilu-nen, useisiin lounaisen Suomen seurakuntiin työurallaan tutustunut sotave-teraani.

1/2015 VELJESVIESTI

11

Papulasssa junaanMaatalouslomalta Kai Kiilusen mat-ka jatkui Kouvolassa poikkeamisen jälkeen Viipuriin.

- Meidät majoitettiin Papulan ka-sarmeille. Jotkut pojista olivat saa-neet kurkkumätätartunnan ja minä-kin jouduin sen uhriksi. Kun pöpö ei lähtenyt basillinkantajan kurkusta, minut passitettiin Sotilassairaalaan nielurisaleikkaukseen.

- Vuoden 1944 alkupuolella alkoi kuulua huhuja, että naapurin puo-lella aletaan keskittää uusia jouk-ko ja materiaalia lähemmäksi rinta-maa. Alkoi olla jännitystä ilmassa. Myös Papulassa ryhdyttiin hankki-maan lähtöä. Meidät lastattiin Viipu-rin asemalla junaan, monivaiheisen matkan jälkeen tulimme Valkjärven asemalle.

- Minut, korpraali, määrättiin JR 7:n II pataljoonan kuudenteen komp-paniaan. Rykmentin komentajana oli ev. luutnantti Adolf Ehrnrooth, jos-ta myöhemmin tuli Mannerheimris-tin ritari ja jalkaväenkenraali.

- Ehrnrooth oli pelkäämätön ko-mentaja, joka johti rykmenttiään aina edestä. Hän haavoittui taiste-lussa vaikeasti, mutta kuin ihmeen kaupalla hän selvisi ja palasi takai-sin. Turussa minulla on ollut kunnia usein tavata komentajani.

Raskasta veroa- Taistelupaikoikseni on upseerin sotilaspassiin merkitty Punnus, Pa-surinkangas, Salmenkaita, Valkjär-vi, Äyräpää ja Vuosalmi. Kaksi jäl-

kimmäistä, Äyräpää ja Vuosalmi, olivat erittäin kovia ja vaikeita tais-telupaikkoja. Vihollinen keskitti uu-delleen ja uudelleen materiaalia ja joukkoja. Uudelleen ja uudelleen lyötiin joukot takaisin. Tappiot oli-vat suuria.

- Myös omat joukkomme kärsi-vät kovia tappioita. Hyökkäykset ja vastahyökkäykset varsinkin vaativat raskaat veronsa.

- Isänmaamme vapauden hinta oli todella kallis. Usein rintamalla kovi-en keskitysten aikana rukoilin, että rakas Jumala varjelisi minua, mutta hän näkee hyväksi ottaa pois, etten ainakaan jäisi haavoittuneena kovas-ti kärsimään. En haavoittunut, en ai-nakaan fyysisesti. Henkisiä vammo-ja saivat varmaan kaikki siellä olleet.

- Tulitauko astui voimaan lohkol-lamme Vuosalmella syyskuun nel-jäntenä. Muistan hyvin, että tein sil-loin vartiopalvelusta etulinjassa. Aselepo tuli kreivin aikaan, sillä ai-nakin meillä oli maa niin vesiperäis-tä, että juoksuhaudat ja poterot olivat jo puoliksi täyttyneet vedellä.

Lapin sotaan- Samana yönä tuli rykmentin esi-kunnan lähetti kutsumaan komenta-jan luokse. Hän lähetti minut ja pari muuta poikaa Santahaminaan, jossa alkoi upseerikurssi 60. Lyhyt, mut-ta vaativa kurssi päättyi marraskuun lopussa. Kokelaan paperit ja litteran Lappiin, josta saksalaiset oli jo ajet-tu pois.

Kai Kiilunen kuvailee Lapin näky-miä kolkoiksi, sillat oli räjäytetty, ta-lot poltettu.

- Pysähdyimme Pelloon, jos-sa eräs sivulla oleva kylä oli jäänyt polttamatta. Minut oli määrätty 3/JP I joukkueenjohtajaksi. Asuimme toisen kokelaan kanssa maalaista-lon kammarissa. Meidän piti tarjota koulutusohjelmaa meitä nuoremmil-le jääkäreille.

- Kun vuotta 1945 oli kulunut pari kuukautta, vanha lähti Yli-Tornion kansanopistolla siviiliin 3.3.

- Kotiin päästyäni kuulin, että Tu-run Suomalaisessa Yhteiskoulussa järjestetään sodassa olleille jatko-

- Kun jäin eläkkeelle ja muutimme Raumalta Turkuun, sanoivat, että hyvä kun ette sentään Poriin, muis-telee Kai Kiilunen.

VELJESVIESTI 1/2015

12

- Havaintoni on, että veteraanit ovat uskollisesti osallistuneet hengellisiin tilaisuuksiin, toteaa Kai Kiilunen. Paasto-najan virret Henrikin kirkossa on vuosien ajan kuulunut kevääseen. Tänäkin vuonna mukana oli Sotaveteraanikuoro.

koulutusta iltakursseina. Ei muuta kuin pakkaa laukkusi ja lähde Tur-kuun. Aluksi asuin Paavo-enon luo-na, myöhemmin alivuokralaisena Vähä-Hämeenkadulla. Tuntui vähän oudolta päntätä läksyjä kesäkuumal-la, mutta minkäs teit. Kesäkuukau-sina suoritin seitsemännen luokan kurssin, syksyllä lukion kahdeksan-nen. Ylioppilaskirjoitukset olivat marraskuussa.

Kahdesta valittava- Jatko-opiskelusta mielessä oli kak-sikin tiedekuntaa; teologinen ja oi-keustieteellinen. Evankeliumi voit-ti. Niinpä tammikuussa 1946 lähdin Helsinkiin ja ilmoittauduin yliopis-ton teologiseen tiedekuntaan.

- EYL.n (Evankelisen Ylioppilas-liiton) kuoro kutsui laulajapoikia. Kuorosta moni poika löysi tyttönsä, Niin kävi minullekin, Margit Matil-da Lindroosista tuli kihlattu morsia-meni joulukuussa 1947, häät pidet-tiin syyskuussa Kemiössä.

- Sain opiskeluni päätökseen syys-

kuussa 1950, pappisvihkimys tapah-tui lokakuussa Tampereella.

Pappistaipaleella tulivat useat seu-rakunnat ja tuhannet seurakuntalai-set tutuiksi; Nousiainen, Punkalai-dun, Pöytyä, Huittinen, Metsämaa, Vaasa, Rauma, Laitila ja uudelleen Rauma.

- Raumalla arkkipiispa Martti Si-mojoki asetti minut kirkkoherran virkaan. Hän sanoikin, että ”jos sinä nyt vielä haet täältä, niin minä lähe-tän sitten tuomiorovastin.” Samoissa merkeissä olimme jo tavanneet ker-ran Raumalla ja Laitilassa.

Paluu Turkuun- Vuodet kuluivat ja työn raskaus al-koi painaa. Olin tietoinen rintama-veteraanieläkkeestä, lähetin eroano-mukseni tuomiokapituliin, aikanaan tuli päätös ja pääsin eläkkeelle tam-mikuun ensimmäisenä 1986.

- Muutimmekin jo jouluksi Tur-kuun.

Tänään Kai Kiilunen toteaa, ettei hän ajatellutkaan jäädä keinustuo-

liin, hengellinen veteraanityö kutsui. Ja kuorolaulu.

- Olin melko kauan hengelli-sen työn vetäjäpappina sekä Var-sinais-Suomen Sotaveteraanipiirin että Turun yhdistyksen työssä. Vete-raanit odottavat selkeää ja yksinker-taista raamatullista sanomaa. Sain kerran ohjeen, että avaa suusi, puhu selkeästi ja lopeta ajoissa.

Kirkko on Kai Kiilusen mielestä ryhtynyt matkimaan muita harras-tuksia.

- Nyt uudistukset ovat sitä, että kansan ääni kuuluu, mutta kansan ääni ei ole Jumalan ääni.

- Turun Sotaveteraanien puheen-johtaja Kalervo Kunnas tuli kadul-la vastaan ja sanoi, että nyt sinä tu-let heti veteraanikuoroon. Laulu on jatkunut tähän päivään asti. Kuoron puheenjohtajana olen iloinen, että laulajat käyvät kiitettävästi harjoi-tuksissa. Iloinen olen myös siitä, että veteraanit kokoontuvat uskollises-ti kokoontuvat kirkkopyhätilaisuuk-siin.

1/2015 VELJESVIESTI

13

Kädessäsi on jälleen yhdistyksemme uusi jäsenlehti, Veljesviesti. Nimi on osuva – veljille ja myös sisarille tar-koitettu ja sotaveteraanihengessä tehty oma julkaisu. Tarkoitettu muu-ten luettavaksi ja sisältää paljon ar-vokasta tietoa.

Turun Sotaveteraanien sääntöjen 2 §:ssä määritellään yhdistyksen tar-koitus ja tehtävä seuraavasti:

”Yhdistyksen tarkoituksena on toi-mia vv. 1939 – 1945 Suomen sotiin osallistuneiden, rintamaolosuhteissa palvelleiden miesten ja naisten elä-mänehtojen parantamiseksi, näiden yleisten etujen valvojana sekä tätä edistävän lainsäädännön aikaansaa-miseksi ja kehittämiseksi”

Toiminnanjohtajan tuolilta

Tämän hieman kankean ja ehkä jo nykyaikaan huonosti istuvankin lau-sehirviön taakse kätkeytyy kuiten-kin runsaasti sellaista tekemistä, jota ilman kolmannen sektorin va-paaehtoistoimijoita ei tässä maas-sa kyettäisi hoitamaan. Yhdistyksen toiminnan päähuomio on siksi suun-nattu erityisen painokkaasti tänä vuonna juuri tähän asiakokonaisuu-teen liittyviin osa-alueisiin tärkeim-pänä yhteistyönkumppanina Turun kaupunki. Yhdessä toimien on ole-tettavaa, että saamme veteraanien elämäniltaan sellaista hyvää, joka heille ja vain heille kuuluu.

Olen monissa yhteyksissä korosta-nut yhdistykseemme kiinteästi liitty-vän Tuki- ja Perinneyhdistyksen tu-

levaisuuden kuvan tärkeyttä. Edessä on haasteellinen toiminnan kenttä, jonka pääpaino tulee olla veteraa-nien hoivassa ja siihen osaltaan vai-kuttamisessa, mutta sen rinnalla vas-tuunotossa tulevasta perinnetyöstä. On luonnollista, muodostuu alueel-listen perinneyhdistysten verkosto täällä Varsinais-Suomessa sitten mil-laiseksi tahansa, että nimenomaan Turun Sotaveteraanien Tuki- ja Pe-rinneyhdistyksen pohjalle siitä ra-kennetaan. Haastavin tehtävä, jonka suorittaminen on jo aktualisoitunut, on uusien ja nuorempien tukijäsen-ten hankkiminen. Siis niiden toimi-joiden, jotka 2020 – luvulla mainit-semaani perinnetyötä tekevät.

Hyvät ystävätElämme ajassa, joka on jälleen tuo-nut mukanaan sangen runsaasti epä-vakautta. Vain kaksi vuosikymmentä sitten jotkut ilmoittivat, että Euroop-paan oli tullut ikuinen rauha. Eipä se tänään oikein siltä näytä. Ja mahdol-lisen kriisin kuva on suuresti muut-tunut sitten viime sotiemme ajan.

Veteraanisukupolvelta meillä nuo-remmilla on edelleen kosolti opitta-vaa siitä, miten vaikeita aikoja ele-tään. Keskustellaan, kuunnellaan ja otetaan opiksi. Varmuuden vuoksi.

Toivotan kaikille tämän lukijoille hyvää kevättä, kai se tänäkin vuon-na ajallaan tulee.

Osmo Suominentoiminnanjohtaja

VELJESVIESTI 1/2015

14

Viimeisen viidentoista vuoden aika-na Suomeen on rantautunut näky-västi niin kutsuttu uusi sotahistoria. Uudella sotahistorialla tarkoitetaan muun muassa psykologian, kirjal-lisuustieteen, sosiologian ja antro-pologian näkökulmien soveltamista sodan historiatieteelliseen tutkimuk-seen. Suuntaus on johtanut useisiin kotimaisiin sotahistorian alan julkai-suihin, joissa on käsitelty esimerkik-si lapsuutta ja nuoruutta, uskontoa ja uskonnollisuutta, työvelvollisuutta ja talkootyötä, tai vaikkapa kirjeen-vaihtoa ja sen merkityksiä sota-aika-na.

Uuden sotahistorian yksi keskeinen ajatus on, että sota vaikuttaa yhteis-kunnassa jo ennen varsinaisia sota-toimia ja pitkään niiden loppumisen jälkeen. Sotahistorian kenttä on sota-toimien alkamisen ja päättymisen ra-jaamaa aikajanaa pidempi. Sotahis-torioitsijoiden kiinnostuksen kohteet ovat myös levinneet tulirintamalta kotirintamalle kattamaan kysymyk-siä sodan laajemmista vaikutuksis-ta. Nykyiselle sotahistorialle omi-nainen ajatus on, että sota ei vaikuta vain sotilaisiin.

Sotaan liittyvät kokemukset ja muis-tot sekä erilaiset sodanaikaiset yh-teiskunnan järjestelyt ja toimin-tamallit ovat jättäneet painavan jälkensä suomalaiseen siviiliyhteis-kuntaan ja kulttuuriin. Turun His-toriallisen Yhdistyksen uutuusteos Elämää sotavuosien Turussa 1939–1945 tarkastelee sotaa koko yhteis-kuntaa koskeneena ilmiönä, ja nos-taa esiin tavallisten turkulaisten elämää ja arkea kotirintamalla.

Arkea sodan varjossaElämää kotirintamalla leimasi puu-te, epävarmuus ja huoli tulevasta. Arjen rakentaminen kriisin keskel-le vaati sitkeyttä, kekseliäisyyttä ja luovuutta. Varsinkin talvisodan ai-kana heikentynyt turvallisuustilan-ne määritti turkulaisten päivärytmiä. Talvisodan päivinä Turku kärsi koti-rintaman kaupungeista kaikista suu-rimmat pommitustuhot, ja ilmahäly-tykset katkoivat sekä työpäiviä että yöunia. Talvisodan syttymisen ja vuoden 1940 maaliskuun lopun vä-lisenä aikana annettiin 115 ilmahä-lytystä, ja joinakin päivinä sireenit soivat jopa seitsemän kertaa vuoro-kaudessa.

Ensimmäiset ilmahälytykset 30. mar-raskuuta 1939 tulivat Turun väestöl-le yllätyksenä, ja useat kaupunkilai-set toimivat vastoin kaikkia asiasta annettuja ohjeita. Ihmiset kerääntyi-vät kaduille ihmettelemään ja tuijot-telemaan taivaalle, ja oma-aloittei-simmat tiedonhaluiset ruuhkauttivat väestönsuojelukeskuksen puhelin-linjat.

Ne, jotka ilmahälytyksen sireenin äänen kuullessaan ymmärsivät men-nä väestönsuojiin joutuivat yhdes-sä tuttujen ja tuntemattomien kanssa uudenlaiseen puolijulkiseen tilaan, jossa pelko omasta ja lähimmäisten hengestä tiivistyi ahtaassa tilassa jo-kaisen iholle. Joissain suojissa lau-lettiin hengellisiä lauluja tunnelman nostattamiseksi, mutta usein tunnel-mat suojissa myös kiristyivät. Tal-visodan aikana julkista keskuste-lua Turussa herätti muun muassa se varsinkin tupakkamiehille elintärkeä kysymys, saiko suojissa tupakoi-da vai ei. Toinen hankala kysymys oli suojien istumajärjestys. Saiko esimerkiksi herrasväki lähettää ko-tiapulaisen edeltä käsin suojaan va-raamaan talonväelle istumapaikat?

Paikallista sotahistoriaaELÄMÄÄ SOTAVUOSIEN TURUSSA 1939-1945

Turun Vanun näy-teikkuna peitetään suojalaudoituksella kesäkuussa 1941.

1/2015 VELJESVIESTI

15

Turkuun talvisodan tuhot yletti-vät ensimmäisen kerran 19. joulu-kuuta 1939, ensin puolen päivän ai-kaan kolmen, ja parin tunnin päästä yhdeksän neuvostoliittolaiskoneen pommittaessa jokisuun telakka- ja satama-aluetta. Puutarhakatu 40 sai myös osuman syttyen tuleen. Poliisi ja palokunta joutuivat hätistelemään kauemmas uteliaita, joita ensimmäi-nen pommituspalo veti puoleensa – taas vastoin annettuja ohjeita.

Ruotsalaisapu näkyy yhä turkulaisessa kaupunkikuvassaTurussa vahingoittui talvisodan ai-kaisissa pommituksissa yli 600 ta-loa, ja koko toisen maailmanso-dan ajan kaupungissa vallitsi ankara pula asunnoista. Karjalan evakoita ja pommituksissa talonsa menettä-neitä majoitettiin koulujen käytävil-le tai kylmiin eteisiin, ja kokonaiset perheet jakoivat pieniä kellariasun-toja. Monet kaikkensa menettäneet olivat yhteiskunnan avun varassa. Apua saatiin paljon ulkomailta, ja Turku varsinkin ystävyyskaupungil-taan Göteborgilta.

Göteborgin antamasta avusta ehkä tunnetuimmat ovat Kupittaalle ra-kennetut 90 asuinrakennusta, ns. ruotsalaistalot. Turun kaupunki myi talot pääasiassa karjalaisille eva-koille ja talonsa pommituksissa me-nettäneille. Ehkä karjalaisen ja var-sinais-suomalaisen mentaliteetin eroista johtuen monilla evakoilla oli hankaluuksia sopeutua Turkuun, ja jatkosodan aikana paluu takaisin Karjalaan houkutteli. Monet evakot myivät paluumuuttonsa yhteydes-sä ruotsalaistalonsa. Kun myyntihin-ta saattoi olla jopa 50 prosenttia suu-rempi kuin alkuperäinen ostohinta, älähtivät turkulaiset: keinottelua lah-jatavaralla!

Ruotsalaiset olivat lahjoittaneet ra-kennustarvikkeet Kupittaalle pys-tytettyihin taloihin, mutta arvioi-tiin, että yhden talon pystyttäminen ja tekeminen asuttavaksi paalutus-, ja betoni, maalaus- ynnä muine vii-

meistelytöineen kustansi Turulle ny-kyrahaan muutettuna noin 18 000 euroa. Talojen pystyttämistä pelto-alueelle hidasti sateinen sää, mut-ta myös taloudellinen tilanne. Ku-ten lähes kaikesta muustakin, myös kuljetuskalustosta ja rakennustarvik-keista oli pulaa.

Mustan pörssin kauppaa pidettiin moraalisesti oikeutettunaItämeren ja Turun laivaliikentees-sä ja kaupassa näkyi välittömästi Saksan hyökkäys Puolaan 1. syys-kuuta vuonna 1939. Sodan alku oli pysäyttävä shokki, ja Suomen keuh-koina sota-aikana toiminut Turun satama-aluekin jätti muutaman hen-käyksen väliin. Sekä vienti että tuon-ti seisahtui ja monet varustamot kes-keyttivät ulkomaisen laivaliikenteen

kokonaan. Viikon kuluttua Sak-san hyökkäyksestä hiilen ja koksin hinnat olivat Skandinaviassa nous-seet 75 prosentilla. Suomalaisten ar-jessa tämä näkyi esimerkiksi siten, että Lounais-Suomessa julkinen lin-ja-autoliikenne väheni puolella Suo-men valtion ottaessa haltuun maan polttoainevarastot ja ryhtyessä kont-rolloimaan niiden jakelua.

Syksyllä 1939 valtion säännöstelyn piiriin, ns. kortille, otettiin polttoai-neiden ohella sokeri ja kahvi. So-ta-ajan mukanaan tuomia taloudelli-sia ongelmia hallitsemaan perustettu kansanhuoltoministeriö ja sen alai-set kansanhuoltolautakunnat hoiti-vat säännöstelyä. Näiden toimintaan oltiin kansan parissa tyytymättömiä, ja viranomaiset saivat tylyä yleisö-palautetta. Vai mitä voi olla mieltä seuravasta otteesta eräästä kansan-huoltoviranomaisten saamasta kir-jeestä: ”Te elintarvikevarkaitten ja

VELJESVIESTI 1/2015

16

ryövärien, maantie- ja junarosvojen isät ja opettajat, koko kansanhuollon petkutuslaitoksen orkaani, painukaa helvettiin tyhjän edestä palkkaanne nauttimasta. Ja pian!”

Säännöstelymääräykset synnyttivät uudenlaisten rikosten kentän, sään-nöstelyrikkomukset, samaan aikaan kun pula-aika kasvatti muun muas-sa salakuljetusten määrää. Petsamon Liinahamarista etelään kulkevia rek-koja ryösteltiin, ja Turussakin jär-jesteltiin erilaisia keikauksia. Esi-merkiksi Turun Kanavaniemen satama-alueelta eräät työnjohtajat yhdessä helsinkiläisen tullimiehen ja viipurilaisen liikemiehen kanssa va-rastivat yhteensä 120 tonnia rautata-varaa. Crichton-Vulcanin työntekijät toivat Sauvosta kaupunkiin mustan pörssin lihaa ja jauhoja, ja noin 70 ihmistä asetettiin syytteeseen ringin paljastuttua.

Kansanhuollon propagandassa sään-nöstelymääräysten rikkominen ja mustassa pörssissä asioiminen lei-mattiin isänmaanpetturuudeksi. Mo-

net pitivät elintarvikkeiden hank-kimista säännöstelyn ohi kuitenkin oikeutettuna, sillä pelkillä korttian-noksilla ei tullut toimeen. Kevyen työn tekijöiden korteilla sai päivit-täin 1 000–1 500 kilokaloria, erit-täin raskaan työn tekijöiden saadessa korteillaan 1 950–2 800 kilokaloria.

Polvenkorkuiset muuttolinnutTurvallisuustilanteen heikentyminen sekä taloudellinen puute johtivat in-himilliseen hätään ja traagisiinkin kohtaloihin. Yksi koskettavimmista tarinoista on sotalasten historia.

Sodan aikaan satama oli Turun kau-pungille valtimo, jonka pulssista turkulaiset tunnustelivat suursodan vääjäämättömästi kohti ennustama-tonta pysähdystään juoksevaa syket-tä. Turun satamassa harjoitettiin so-dan aikana myös suoneniskentää: sen kautta lähettiin tuhansia sotalap-sia ulkomaille sotaa pakoon.

Suomesta lähetettiin talvi- ja jatko-sodan aikana pohjoismaihin noin 70 000-80 000 lasta. Lasten lähettämi-nen sotaa pakoon oli muissakin Eu-roopan maissa yleinen tapa, mutta väkilukuun suhteutettuna Suomes-ta lähti enemmän sotalapsia kuin yh-destäkään toisesta Euroopan maasta. Sotalapsuuden vaikutuksista on kes-kusteltu paljon. Toiset tutkimukset korostavat sotalapsuuden traumaat-tisuutta, toisten mukaan ongelmat olivat vain tilapäisiä, lasten reagoi-dessa eroon vanhemmistaan eri ta-voin.

17. syyskuuta 1943 Ruotsista pala-si Tornion kautta Turkuun 468 sota-lasta, joista toistasataa oli Turusta tai Turun lähiympäristöstä. Lapsia vas-tassa oli joukko odottavia äitejä ja isiä. Paikalla olleen Turun Sanomi-en toimittajan mukaan järjestyksen-valvojilla oli täysi työ pitää kiihkeän jälleennäkemisen odotuksen täyttä-mällä asemalla edes jonkinmoinen järjestys

1/2015 VELJESVIESTI

17

Eri arvioiden mukaan noin 7 000-15 000 lasta jäi palaamatta kotimaa-hansa, ja monelle heistä viimeinen kosketus Suomen maan kamaraan koettiin juuri Turun satamassa. Mo-net palasivat, mutta paluu kotimaa-hankaan ei välttämättä ollut helppo. Turkuun 17. päivä syyskuuta 1943 palanneillekin sotalapsille monen vuoden poissaolo oli nostanut eteen kielimuurin. Palanneilla sotalapsil-la saattoi olla sopeutumisongelmia ja hankaluuksia uudistaa katkenneita tunnesiteitä. Kaikilla vanhemmilla-kaan ei riittänyt myötätuntoa emoti-onaalisesti vieraantuneelle ja vieraan kulttuurin kasvattamalla lapselle.

Sota vaikutti koko yhteiskuntaanSuomen vuosina 1939–1945 käy-mät sodat merkitsivät monta vuotta jatkunutta katastrofia, johon joudut-tiin sopeutumaan kaikilla yhteiskun-nan osa-alueilla ja tasoilla. Sotatila asetti rajoituksensa tiedonvälityksel-le, työelämälle ja tuotannolle, kou-lunkäyntimahdollisuuksille, kaupal-

le ja kulutukselle, liikenteelle sekä sukupuolten ja sukupolvien välisil-le suhteille. Monet sodan aikaiset ja sotatilan tarpeista lähteneet yhteis-kunnalliset ja sosiaaliset muutokset jäivät pysyviksi, mutta kaikkia so-dan aikaisia muutoksia, kuten esi-merkiksi naisten näkyvämpää ase-maa työmarkkinoilla, ei kuitenkaan voida pitää yksiselitteisesti asioiden huonontumisena.

Teollisuuden sotatarviketuotannon ja maatalouden tuotannon turvaami-seksi määrättiin kansalaisille kotirin-tamalla työvelvollisuus, mutta sijoi-tettaessa työikäiset miehet ja naiset sodan tehtäviin kasvoi valtion roolin sosiaalisessa huollossa. Valtio kont-rolloimalla elintarvikesäännöstelyä, palkkajärjestelyillä sekä sosiaalitur-vaa ja eläkejärjestelmää kehittämäl-lä pyrki turvaamaan paitsi sotatar-viketuotannon, myös kansalaisten tasa-arvon kriisiajan markkinoilla, sekä kotirintaman ja tulirintamalta palanneiden perustarpeet, terveyden, ruoan ja asunnon.

Valtio puuttui sota-aikana ja välittö-mästi sen jälkeen sosiaalisiin ja ta-loudellisiin epäkohtiin osittain so-tatuotannon ylläpitämiseksi mutta ehkä osittain myös siksi, että halut-tiin ehkäistä sotaponnistusten tuo-mien muutosten kehkeytyminen yhteiskunnallisiksi ristiriidoiksi, tyytymättömyydeksi ja yhteiskun-takritiikiksi.

Valtion ja erilaisten kansalaisjärjes-töjen, kuten lottien, Suomen Huol-lon ja Suomen Punaisen ristin, pon-nisteluista huolimatta sota-ajan kotirintaman arkea leimasi – yöllisiä pommituksia väistellen – luovimi-nen sensuurin ohjaaman poliittisen propagandan, taloudellisen pulan ja sodan sekoittamien ihmissuhteiden realiteettien ristiaallokossa.

Antti Nyqvist, FM.Kirjoittaja on yksi Elämää sotavuo-sien Turussa 1939–1945 -teoksen toimittajista ja kirjoittajista.

VELJESVIESTI 1/2015

18

Henkistä vireyttäNaisjaosto pyrkii kokoontumisillaan jäsenistön virkistäytymiseen. Mo-nipuolisuutta tapaamisiin saadaan ohjelmatarjonnasta. Tärkeitä ovat myös sisartapaamiset, maaliskuussa Turussa vieraili vakkasuomalaisia. Sisartapaamisessa tunnelmoi Arja Lylyn johtama SenioriKulkuset - kuoro.

Raili Suokko kertoi pääsiäisperin-teistä, Marja-Liisa Harju luki Minna Canthin ajatuksia tasa-arvonpäiväk-si ja Sini Munukka luki isoäidistä 9-vuotiaan näkökulmasta.

Naisjaosto huolehtii erilaisten tapahtumien kahvitarjoilusta. Yhdistyksen joulujuhlissa tarjoilussa olivat mukana Ulla Lipponen, Marketta Mikkilä, Marja-Liisa Harju, Aune Honkinen, Sinikka Vuorinen ja Tarja Hellström.

Puheenjohtajat sisartapaamisessa, Turun Pirkko Kuorehjärvi ja Vakka-Suo-men Pirjo Ilkka.

1/2015 VELJESVIESTI

19

Tulevia tapahtumia

Tulevista tapahtumista tiedotetaan seuraavaa:

21.4. Porin prikaatin komentajan veteraanilounas Säkylässä klo 10.45 – 13.00 (on tarkoitettu veteraaneille, ja jos on halukkaita lähtijöitä, ottakaa yhteys 18.4 mennessä toimistoon puhelin 02-2516 870).

Yritetään hoitaa yhteiskyyditys.

27.4. Kansallisen Veteraanipäivän juhla Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa seuraavasti: - klo 11.00 lipunnosto (auditorio) - klo 11.20 hartaushetki (auditorio) - klo 12.00 lounas (ravintola) - klo 13.00 juhla (auditorio) Kuljetukset Kauppatorilta (Ortodoksikirkon edestä) kello 10.15, 10.30, 10.40, 11.30, 11.50, 12.10 ja

12.30)

Tapahtuma päättyy noin kello 14.00, jonka jälkeen bussit Messukeskuksesta kauppatorille.

Kuljetukset ovat maksuttomia. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

17.6. Rosvopaistitapahtuma Raision Kerttulan liikuntahallilla.

Tapahtumasta tiedotetaan heti, kun ohjeet saadaan. Seuratkaa Turun Sanomien ”Killat” -palstaa maa-nantaisin.

TÄRKEÄÄ

Sotaveteraanien omaiset:

Pyydämme ystävällisesti, että ilmoitatte yhdistyksemme jäsenen kuolemantapauksista toimistoomme, puhe-lin 02-2516 870.

Jäsen

Jos luovut lankapuhelimestasi ja otat käyttöön matkapuhelimen, ilmoita muutoksesta myös yhdistyksen toi-mistoon, puhelin 02-2516 870.

Jäsen

Muistathan ilmoittaa myös osoitteesi muuttumisesta toimistoon, puhelin 02-2516 870.

VELJESVIESTI 1/2015

20

1/2015 VELJESVIESTI

21

Muistojen iltapäiväSotaveteraanilaulajien ja Sotave-teraanisoittajien yhteiskonsertti, ”Muistojen iltapäivä”, oli yleisöme-nestys. Vähä-Heikkilän sotilasko-dissa oli ohjelmistoon valittu vanho-ja tuttuja, yhteisesityksessä Muistoja pohjolasta, Sinitakkien marssi sekä Reijo Aholan säveltämä ja sanoitta-ma Veteraanin taival.

Uutta väriä toi Sointu Siskot-tert-setti, sisarukset Emmi Välke, Eevi Pulli ja Elviira Pulli. Turun Sotave-teraanilaulajat esiintyivät johtaja-naan Samuli Hakkarainen, Sotavete-raarisoittajat johtajana Reijo Ahola.

Muistojen iltapäivässä lauluso-listeina Aulis Kotaviita, Keijo Leh-to ja Reijo Ahola. Soittajat ja laula-jat aikovat laajentaa yhteistyötään. Yhteiskonserttien mahdollisuuksia selvitetään Salossa, Kyrössä ja Uu-dessakaupungissa.

VELJESVIESTI 1/2015

22

Tästä laatikosta lähti kenttäposti ko-tirintamalle.

Henkireikä sodan

keskellä

Kirjeiden kirjoittamisesta jatkosodan poikkeusoloissa

Luulen, että elämä olisi paljon rankempi, ellei olisi ketään jota kaivata, kirjeitä joita odottaa tai paketteja joita avata ja joku jos-ta huolehtia. Kai kaikki tämä on sitä, mikä pitää ihmisen ihmise-nä, muuten kyllä alkaisi muis-tuttaa eläintä. – Ja siksi olen niin iloinen ja onnellinen sii-tä, että kaikki on niin kuin on, ja että minulla on oma kulta jota kaivata ja odottaa. (ylikersantti vaimolleen 1.3.1942)

Kun sota syttyi kesäkuun lopulla 1941 ja miehet joutuivat rintamalle, kirjeenvaihdosta tuli käytännössä ai-noa tapa pitää yllä yhteyttä kodin ja rintaman välillä. Sodan poikkeuso-loissa kirjeiden saamisesta ja kirjoit-tamisesta tulikin monille ensiarvoi-sen tärkeää muun muassa henkisen kestävyyden kannalta.

Olen vuonna 2014 julkaistussa väitöskirjassani tutkinut neljää laa-jaa kirjekokoelmaa jatkosodasta. Kaikki kokoelmat sisältävät kirjeitä sekä rintamalta kotiin että kotoa rin-tamalle. Kirjeenvaihdot ovat tiivii-tä, säännöllisiä ja kattavat koko jat-kosodan ajan. Ne muodostavat näin ollen eräänlaisia jatkokertomuk-sia tai päiväkirjaa muistuttavia ko-konaisuuksia, jotka sisältävät run-

saasti henkilökohtaisia kokemuksia, tunteita ja kuvauksia arkielämästä sodan aikana.

Kirjeiden kirjoittamisesta ja paket-tien lähettämisestä tuli tärkeä osa ih-misten sota-arkea. Tutkimusaineis-toni kirjoittajat pitivät yhteyttä lähes päivittäin tai vähintään kerran kaksi viikossa. Sodan aikana kirjoittamis-tiheys toki vaihteli hieman. Yleen-sä tarve kirjoittaa erityisen tiiviisti oli suurin, kun kirjoittajat joko sota-tilanteesta johtuen tai henkilökohtai-sista syistä elivät erityisen raskasta ja vaikeata aikaa.

Kirje oli myös tärkeä elonmerkki. Selittämätön tauko postinkulussa ai-heutti suurta huolta, levottomuutta ja malttamattomuutta, ja saattoi tar-koittaa kaikkein pahinta – että mies

oli kaatunut. Hyökkäysvaihees-sa 1941 ja varsinkin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana 1944 oli usein vaikeata löytää sopiva aika ja paikka kirjoittamiselle. Näinä kaoot-tisina aikoina postinkulku myös vai-keutui ja ihmiset molemmilla rinta-milla olivat tietoisia siitä, että kirjeet eivät välttämättä ollenkaan saapuisi perille. Vaikka näissä hankalissa olo-suhteissa oli vaikeampaa pitää yllä säännöllistä kirjeenvaihtoa, tutki-mani kokoelmat kuitenkin sisältävät yllättävän suuren määrän rintamal-ta lähetettyjä kirjeitä. Tämä osoit-taa, että miehet aina tilaisuuden tul-len yrittivät lähettää ainakin lyhyen viestin postikortilla, jotta perheen ei tarvitsisi olla huolissaan. Näinä kriit-tisinä aikoina myös perheet kotona

1/2015 VELJESVIESTI

23

tiivistivät kirjeiden lähettämistä, jot-ta miehet koko ajan saisivat merkke-jä siitä, että he olivat perheensä aja-tuksissa.

Kenttäposti ja postisensuuriKenttäposti organisoitiin, jotta yh-teys siviiliväestön ja rintamasotilai-den välillä olisi mahdollista. Kirjeitä kirjoitettiinkin poikkeuksellisen pal-jon. Arvion mukaan kenttäposti toi-mitti noin 1 miljardia postilähetystä jatkosodan aikana.

Ajatuksena oli, että kaikilla oli-si taloudellisesti mahdollista pitää läheisiinsä yhteyttä kirjeitse. Tästä johtuen kenttäposti kuljetettiin mak-sutta tai alennetulla postimaksulla. Sodan kuluessa kenttäpostin määrä-yksiä ja käytäntöjä jouduttiin jonkin verran muuttamaan, jotta postilähe-tysten määrää saataisiin hieman ra-joitettua. Postin kuljettaminen kuor-mitti nimittäin kuljetusvälineitä, joita tarvittiin joukko- ja tavarankul-jetuksiin.

Maantieteellinen etäisyys rinta-man ja kotirintaman välillä oli Suo-men tapauksessa suhteellisen lyhyt ja helposti saavutettavissa. Tämän takia rintamien välinen postinkul-ku sujui yleisesti ottaen hyvin jat-kosodan aikana. Tavallisesti kir-jeet saapuivat perille noin viikossa, mutta usein nopeamminkin. Omas-ta aineistostani löytyy kirjeitä, jotka saapuivat rintamalle jopa kahdessa päivässä. Sotatilan vuoksi postinkul-ku ei kuitenkaan koskaan ollut täy-sin luotettava. Kirjeitä hävisi, tuhou-tui tai ne saapuivat perille myöhässä ja väärässä järjestyksessä. Taistelui-den aikana ja joukkojen ollessa liik-keellä kenttäpostilla oli usein vai-keuksia pysyä joukkojen perässä. Runsas lumi, kelirikot sekä liejui-set tiet aiheuttivat myös myöhästy-misiä ja kirjeen joutuessa sensuurin avattavaksi postinkulku piteni aina muutamalla päivällä. Nämä epävar-muustekijät selittävät osin kirjoitta-jien ainaiset valitukset postinkulusta sekä pohdinnat siitä, miksi odotettua kirjettä ei kuulunut.

Kannustusta kirjoittamiseenPuolustusvoimien korkein johto ym-märsi säännöllisen yhteydenpidon merkityksen. Kansaa kannustettiin kirjoittamaan, jotta mieliala säilyi-si korkealla sekä rintamalla että ko-tirintamalla. Kirjeet kotiseudulta tuli olla iloisia ja reippaita. Kirjoit-tajia kehotettiin olemaan valittamat-ta turhista asioista ja mainitsemat-ta mahdollisista ongelmista kotona. Kannustavat kirjeet pitäisivät mies-ten taistelutahdon ja mielialan kor-kealla. Myös sotilaiden tuli kirjoittaa rohkaisevia ja luottavaisia kirjeitä, ja välttää kirjoittamasta tappioista ja vihollisen aiheuttamista tuhoista. Heidän kirjeensä tuli sisältää tietoa siitä että voitiin hyvin, ja että taiste-lutahtoa löytyi.

Puolustusvoimissa oltiin kuitenkin tietoisia myös siitä, että yhteys saat-toi vaikuttaa myös päinvastaisesti; huono mieliala levisi äkkiä kirjeit-se rintamien välillä. Sotaa käyvällä maalla on myös tarve estää sellaisten

Kenttäposti etuvartiossa, Konnunsuon maastossa heinäkuussa 1941.

VELJESVIESTI 1/2015

24

tietojen leviäminen, jotka voisivat vahingoittaa maata, mikäli ne pää-tyisivät vihollisen tietoon. Suomes-sa tarkastettiin tämän takia muun muassa posti-, lennätin- ja puhelin-liikennettä.

Jokaisen keskuskenttäpostikont-torin yhteydessä oli sensuuritoimis-to, jossa postia tarkastettiin. Koska kenttäpostin määrä oli niin valtai-sa, tarkastus suoritettiin pääosin pis-tokokein. Joulukuussa 1943 teh-dyn arvion mukaan kenttäpostista tarkistettiin noin 4 %. Käytännös-sä sensurointi tapahtui pidättämällä kokonaisia kirjeitä sekä pyyhkimäl-lä yli tai leikkaamalla pois kielletyt kohdat. Vuoden 1941 kenttäpostiop-paan mukaan oli ankarasti kiellettyä kirjoittaa asioista, joista viholliselle olisi hyötyä. Tämän takia ei saanut mainita joukkojen olinpaikkaa tai minne ne mahdollisesti siirrettäisiin. Oli myös kiellettyä kirjoittaa jouk-ko-osaston kunnosta, vahvuudesta tai aseistuksesta.

Mielialojen seurantaaKesällä 1944 pitämässään esitel-mässä kenttäpostin tarkastustoi-miston päällikkö Antti Siimes tote-si, että yleensä ihmiset suhtautuivat erittäin kielteisesti postisensuuriin ja että sensuuritoimintaan liittyi pal-jon väärinkäsityksiä. Ihmisillä ei esi-merkiksi ollut tietoa siitä, että tar-kastajilla oli vaitiolovelvollisuus ja että kiinnostuminen kirjeistä muus-sa kuin palvelustehtävien edellyttä-mässä mielessä oli rangaistava teko. Mahdollisten väärinkäytösten eh-käisemiseksi tarkastajat eivät myös-kään itse saaneet valita tarkastettavia kirjeitä, vaan jokainen sai pinon kir-jeitä esimieheltään. Kirjoittajien yk-sityisyyttä pyrittiin näin ollen kun-nioittamaan, vaikka yhteys kirjeitse oli valvonnan alaista.

Jatkosodan aikana kirjeiden tar-kastus ei ollut sensuuriviranomais-ten ainoa tehtävä. Luettujen kirjei-den avulla seurattiin myös ihmisten mielialoja. Mielialaraportteihin ke-rättiin esimerkiksi tietoa sotilaiden suhtautumisesta päällystöön, lomiin,

majoitukseen, muonitukseen ja va-rustukseen. Kirjeistä haettiin myös merkkejä sotaväsymyksestä, pelos-ta ja haluttomuudesta palvelukseen sekä tietoja kurittomuudesta ja juo-pottelusta. Tämän lisäksi haluttiin tietoa sotilaiden suhtautumisesta po-litiikkaan, valistustoimintaan, kent-täpostiin ja postisensuurin, mutta myös koti-, perhe- ja raha-asioista ra-portoitiin. Tämä puoli postisensuuri-toiminnasta ei ollut kansalaisten tie-dossa, vaikka mielialatarkkailusta tuli jatkosodan aikana tärkeämpää kuin kirjeiden sensurointi.

Vaikenemisen ulottuvuuksia Tutkimistani kirjeistä voi havaita, että kirjoittajat olivat tietoisia siitä, että ulkopuolinen henkilö saattaisi avata heidän kirjeensä, ja että mah-dolliset rikkomukset voisivat johtaa rangaistuksiin. Varsinaisia sota-sa-laisuuksia ei kirjeistä myöskään löy-dy. Välillä miehet kuitenkin kirjoit-tivat taisteluista, omista tappioista sekä aseistaan, mikä ei ollut sallit-tua tai toivottavaa. Kirjeissä kriti-soitiin usein kovin sanoin armeijaa, päällystöä ja olosuhteita rintamal-la, eivätkä kirjoittajat aina jaksaneet peitellä vihan ja turhautuneisuuden tunteitaan. Aineistostani löytyy usei-ta esimerkkejä siitä, että kirjoittajat tietoisesti viis veisasivat sensuurista. Tarve kirjoittaa oli silloin suurem-pi kuin pelko mahdollisesta rangais-tuksesta. Kirjoittaminen karkurei-den teloituksista kesällä 1944 olisi varmasti johtanut kirjeen takavari-kointiin, mikäli sensuuri olisi avan-nut lähetyksen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut kun nuori sotamies pari kertaa heinäkuussa 1944 kirjoitti vanhemmilleen näistä tapahtumista. Kirjeitä ei tarkastettu ja näin järkyt-tävät uutiset tavoittivat vanhemmat:

Nyt on alkanut tulla ankaria päivä-käskyjä, joten kukaan ei enää voi ka-rata ja joutua kiinni. Yksi ammuttiin täällä ensimmäisessä pataljoonassa joten tiedätte nyt sitten miten tääl-lä käy. Joten ei tässä muukaan auta kuin pysyä mukana niin kauan kun henki pihisee. Aivan sama kuinka

peloissaan on vain hullut pääsevät pois etulinjasta. (5.7.1944) […] tääl-lä divisioonassa on taas neljä teloi-tettu. Ei ole erityisen hauskaa kuulla että niin käy […]. Jos sensorit tämän nyt tarkastavat niin he varmasti polt-tavat tämän [kirjeen]. (29.7.1944)

Sotilaille kirje oli tärkeä henkirei-kä, mikä toisinaan johti sääntöjen ja suositusten kiertämiseen. Valtaosin rintamamiehet kuitenkin kirjoittivat asioista, joilla oli jokin yhteys nor-maaliin, siviiliin elämään. He kir-joittivat asuinoloistaan, kavereistaan sekä siitä, mitä he tekivät vapaa-ai-kanaan, muun muassa lukemises-ta, radion kuuntelemisesta, kortinpe-luusta, ruuanlaitosta, urheilemisesta, kirjeiden kirjoittamisesta ja erilai-sista juhlista. Näillä aiheilla oli mo-nia yhtymäkohtia elämään siviilissä ja siksi niistä mielellään kirjoitettiin. Kun miesten kirjeet täyttyivät kuva-uksista ”siviilistä ja normaalista” ar-kielämästä rintamalla, kirjeisiin ei jäänyt niin paljon tilaa sodan raadol-lisemmalle puolelle.

Mahdollinen vaikeneminen ei näin ollen välttämättä johtunut sotasen-suurista. Kirjoittavat päättivät myös itse olla kirjoittamatta rintaman kau-huista. Rintamalla miehet kokivat paljon sellaista, mistä perheelle oli-si ollut vaikeata tai mahdotonta kir-joittaa. Monia kokemuksia olisi ollut vaikea pukea sanoiksi, ja lisäksi so-dassa esiintyy äärimmäisiä julmuuk-sia ja tekoja, joista kotiväki olisi jär-kyttynyt, mikäli niistä olisi kerrottu. Rintaman todellisuudesta kirjoitta-minen olisi myös voinut johtaa vie-raantumiseen miehen ja perheen vä-lille. Hiljaisuus kirjeissä toimi näin tapana suojella vastaanottajaa, mutta myös etäisyyttä vähentävänä ja per-hesuhdetta ylläpitävänä keinona.

Uutisnälkää kotonaKirjeet kotirintamalta osoittavat kui-tenkin, että kotiväki halusi lukea rin-taman tapahtumista. Kotona elettiin jatkuvassa uutisnälässä, ja rintamal-la vallitsevista olosuhteista yritettiin saada tietoa kaikin mahdollisin kei-noin. Alituisessa epätietoisuudes-sa eläminen lisäsi huolta ja epävar-

1/2015 VELJESVIESTI

25

muutta. Kirjeissä kotoa kehotettiin miehiä kirjoittamaan rintamakoke-muksistaan ja tunteistaan. Perheet ymmärsivät, että kirjoittaminen saat-taisi tuoda helpotusta ja toivoivat myös voivansa jakaa miehensä ko-kemuksia ja olla hänen tukenaan.

Vaikka kirjeet eivät käsittele ko-konaisvaltaisesti kaikkia elämän osa-alueita sodan aikana, niiden avulla voi saada paljon sellaista tie-toa, jota on miltei mahdotonta saa-da muista lähteistä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että kirjeet sisäl-tävät paljon pieniä arkisia yksityis-kohtia, joita ei ole tallennettu muihin aikalaislähteisiin, sekä ehkä vähäpä-töiseltäkin tuntuvaa tietoa, joka on mitä todennäköisimmin unohtunut myöhemmin eikä ole siksi päätynyt muisteluaineistoihin.

Tunnetta normaliudestaMonet sota-aikaiset kirjeenvaihdot ovat vuosien kuluessa tuhoutuneet tai kadonneet. Mutta säilyneiden kir-jeiden avulla välittyy monta eri ker-tomusta elämästä sotavuosina. Kir-jeistä välittyy kirjoittajien tapoja toimia, ajatella ja tuntea siinä muo-dossa kuin he halusivat kokemuksis-taan kertoa keskustelussaan vastaan-

Sotavuosina koko kansa kirjoitti kir-jeitä. Kirjeitä kirjoittivat myös sellai-set henkilöt, jotka eivät aikaisemmin juurikaan olleet tarttuneet kynään. Kuvassa olevista kirjeistä näkyy sel-västi, että kirjoittaja ennen jatkoso-taa tuskin oli kirjoittanut kovinkaan paljon. Käsiala on kehittymätön ja itse teksti sisältää paljon puutteita. Hänen kirjeensä sodan loppupuolel-ta kertovat kuitenkin, että hän oli ke-hittynyt kirjeenkirjoittajana paljon. Käsialasta oli tullut lennokasta ja vaikka kieli ei vieläkään ollut virhee-töntä, oli hän kuitenkin ilmaisultaan selvästi tottuneempi kirjoittamaan.

ottajansa kanssa. Kirjeistä ei näin ollen välity kirjoittajien ”koko sota”, vaan ainoastaan se, minkä he halu-sivat läheistensä kanssa jakaa. Kiin-nostavaa onkin pohtia, miksi kir-joittajat kirjoittivat juuri siitä, mikä kirjeistä tänä päivänä on luettavis-sa. Mikä oli kirjeiden aihe-valinto-jen tehtävä ja merkitys kirjoittajan ja vastaanottajan välisessä keskuste-lussa? Tulkintani mukaan kirjoitta-jien aihevalintojen takana oli ensisi-jaisesti pyrkimys vähentää etäisyyttä sekä rakentaa tunne normaaliudes-ta ja jatkuvuudesta sodan poikkeus-oloissa. Nämä pyrkimykset olivat tärkeitä sodasta selviytymisen kan-nalta, mutta myös perhe-elämän yl-läpitämiseksi pitkän erossa olon ai-kana.

Tärkeä henkireikäKirjeenvaihdon avulla voitiin tus-kin täysin estää etääntymistä pit-kään erossa olleiden ihmisten välil-lä. Mutta mahdollinen etääntyminen tuli todennäköisesti täysin voimin näkyviin vasta sodan päätyttyä miesten palattua kotiin. Aineisto-ni perusteella olen vakuuttunut, että

kirjoittajat sodan aikana kokivat kir-jeenvaihdon hyvin merkityksellise-nä. Kirjeitse yritettiin kaikin tavoin pitää yllä yhteyttä ja luoda tunne yhteisestä elämästä etäisyydestä ja erossa olosta huolimatta. Tästä ker-too muun muassa se, että yleensä kirjeitä kirjoitettiin hyvin ahkerasti, ja että myös ihmiset, jotka ennen so-taa eivät olleet kynään tarttuneet, pi-tivät tiiviisti yhteyttä kirjeitse. Kir-jeitä myös kaivattiin ja odotettiin ja jos niitä ei kuulunut epätoivo valtasi mielen. Kirjeiden avulla kirjoittajat tukivat toisiaan, loivat tunteen tur-vallisuudesta, jatkuvuudesta ja nor-maaliudesta, ja sisällyttivät toisensa omaan elämäänsä toisaalla. Kirjeen-vaihto oli ihmisille tärkeä henkireikä sodan raskaissa olosuhteissa ja mo-nesti ensiarvoisen tärkeää henkisen kestävyyden ylläpitämiseksi. Tutki-mukseni osoitti kuinka jatkuva ja tii-vis yhteydenpito kirjeitse liitti rinta-man ja kotirintaman yhteen näiden välissä olevasta etäisyydestä huoli-matta.

Sonja HagelstamVäitöskirja rintaman ja kotirintaman välisestä kirjeenvaihdosta

VELJESVIESTI 1/2015

26

Kultaa ja hopeaa –levy sai hyvän vastaanoton

Muistoja menneiltä vuosilta Kun turkulaiset sotaveteraanit perus-tivat orkesterimme 22 vuotta sitten, yhtenä tärkeänä tavoitteena oli säi-lyttää musiikillista veteraaniperin-nettä. Sotavuosina musiikki omal-ta osaltaan viihdytti, mutta toi myös lohtua ja iloa koviin rintamaoloihin samoin kuin koteihin kautta maan. Turun Sotaveteraanisoittajat palaut-taa näitä melodioita niin sotavuo-det kokeneiden kuin nuorempienkin sukupolvien mieliin esiintyessään Turussa ja muualla maakunnassa. Myös äänitallenteet ovat perinteen säilyttämisessä tärkeitä. Viime mar-raskuussa orkesterilta valmistui jär-jestyksessä jo kolmas äänite, joka edeltäjiensä tapaan sai hyvän vas-taanoton.

Ensimmäinen CD-levy tehtiin ka-pellimestari Toivo Länsirovan joh-

dolla vuonna 2000, toinen, nimel-tään ”Kirje sieltä jostakin” syntyi dir.mus. Reijo Aholan ohjauksessa vuonna 2006. Molemmat levyt ovat jo loppuneet varastosta. Uusin levy, ”Kultaa ja hopeaa” tuotettiin sekin orkesterin johtajan, Reijo Aholan johdolla.

Suomen Yleisradion lähetykset, eri-tyisesti aikansa suosituimpiin ra-dio-ohjelmiin kuuluneet Asemiesil-lat tekivät tutuiksi sävelmät, joita esitettiin myös viihdytyskiertueitten ohjelmistoissa. Suosittuja olivat vih-kosarjat ja nuotit, joita hankittiin in-nokkaasti. Kotimaisten säveltäjien ja sanoittajien tuotantoa täydensi kan-sainvälinen tarjonta, johon erityi-sesti suosittujen elokuvien musiik-ki antoi oman osansa. Joillakin oli asemasodan aikaan mukanaan jokin

soitin. Muusikko sai nopeasti ympä-rilleen kiitollisen kuulijakunnan.

Musiikki on monille elinikäinen har-rastus. Monet Niinpä monet Turun Sotaveteraanisoittajien perustajajä-senistä soittivat sodan jälkeen erilai-sissa kokoonpanoissa, jolloin heille tulivat tutuiksi myös uudet, suositut melodiat, joista levylle otettiin mu-kaan joitakin esimerkkejä. Uudet soittajat tervetulleita

Jatkosodan päättymisestä oli vii-me vuonna kulunut 70 vuotta. Vete-raanisoittajien kolmas äänite tehtiin myös tuon merkkipäivän kunniaksi. Levyllä kuullaan suosittuja koti- ja ulkomaisten säveltäjien töitä. Ohjel-mistomme kehittämisessä olemme saaneet arvokasta apua alan ammat-tilaiselta, dir.mus. Urpo Laaksoselta,

Turun Sotaveteraanisoittajat vetävät konserteissaan salit täyteen. Kuva Naantalista syksyltä 2014.

1/2015 VELJESVIESTI

27

Radion ase-miesilloissa ja viihdytyskier-tueilla esitet-tyjen laulujen sanat painet-tiin Propagan-da -aseve l j e t ry:n julkaise-miin Aseveikko –vihkosiin, joi-ta ostettiin ko-teihin ja rinta-malle miesten mukaan. Pai-noksia otettiin suuret määrät.

jonka sovitustyön jälki on kuultavis-sa useimmissa tämän levyn kappa-leissa.

Levy on myynnissä Turun sotave-teraanit ry:n toimistossa Läntisel-lä kadulla, ja konserttien yhteydessä

Kultaa ja hopeaa –levyn kansi ja sisältö.

löytyy myös levyn myyntipöytä. Or-kesterin kokoonpano on monipuo-listunut, kun mukaan on tullut uusia soittajia, jotka ovat omilla instru-menteillaan monipuolistaneet orkes-terin sointia. Yhteystietoja saa Tu-run Sotaveteraanien toimistosta tai

ottamalla yhteyttä suoraan johonkin orkesterin jäseneen.

Tuomo PaasiTurun Sotaveteraanisoittajat

VELJESVIESTI 1/2015

28

VELJESVIESTITurun Sotaveteraanit Ry:n jäsenlehtiVastaava toimittaja: Pekka PaateroPäätoimittaja: Aimo ForsellPuh. 050 463 5501Toimittaja: Osmo Suominen

ToimistoLäntinen Pitkäkatu 37, 20100 TurkuPuh. (02) 251 6870 tai (02) 233 2514

OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi

Yhdessä hyvä tulee.