verkottunut journalisti 2010
DESCRIPTION
TRANSCRIPT
Verkottunut journalistiAineistopaketti työpajoja varten
syksy 2010
Ylen strategia
Missio
Yle on olemassa, jotta kansanvalta ja suomalainen kulttuuri vahvistuvat.Yle turvaa monipuolisen suomalaisen sähköisen median tulevaisuuden.
VisioYle haluaa olla suomalaisille merkityksellisin sähköisen viestinnän sisällöntuottaja sekä rohkea suunnannäyttäjä journalismissa ja kulttuurissa.
ArvotSuomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja ihmisen arvostaminen.
Yle.fi -strategiasta
• Motiivit– Ihmiset toimivat verkossa ja yle.fi:ssä monilla tavoin, ei vain
uusimman tiedon perässä. Ylen täytyy pystyä palvelemaan verkossa muitakin motiiveja kuin ajan tasalla pysymistä.
• Verkkolähtöisyys– Verkossa tarvitaan uudenlaisia tekemisen taitoja, esim.
yhteisömanagerin työ• Yhteisöllisyys
– Ei yritetä väkisin luoda omaa Yle-yhteisöä vaan mennään sinne missä ihmiset jo ovat tai annetaan yhteisöjen syntyä asioiden ympärille. Tuetaan yhteisöllisyyttä, ei odoteta sitä.
Sosiaalisen median strategia: Sisällöt
• Sisältöihimme on helppo linkittää eri sosiaalisen median areenoilla
• YLEn sisällöt voi ottaa mukaansa • Hankimme oikeuksia, jotta voimme antaa
sisältöjämme yleisön muokattavaksi • Tarjoamme foorumeita myös ihmisten omien
tuotosten julkaisemiseen • Sisältöjämme on helppo kommentoida ja niiden
ympärille voi kokoontua keskustelemaan
Palvelujen avoimuus
• YLE tarjoaa avoimet rajapinnat sisältöihinsä ja palveluihinsa niin, että ulkopuoliset kehittäjät voivat hyödyntää YLEn sisältöjä kehittäessään uusia käyttöliittymiä ja sovelluksia
Läsnäolomme verkossa
• Läsnäolomme verkossa: YLEläiset verkottuvat sosiaalisen median areenoilla luontevasti osana työtään
• Ohjelmantekijöillä on uskallusta ja innostusta kehittää verkon kaksisuuntaisuutta hyödyntäviä sisältöjä verkossa ja he osaavat käyttää sosiaalisen median tarjoamia tarinankerronnallisia ja journalistisia ilmaisumahdollisuuksia.
• Ohjelmantekijät osallistuvat omia sisältöjään käsitteleviin keskusteluihin silloin, kun siitä on hyötyä tai se parantaa asiakassuhdetta
• Uutis- ja ajankohtaisohjelmatyön sekä dokumentin ja draaman tekemisen prosesseja avataan
• Yleisölle ei näytetä ainoastaan työn lopputulos, vaan ne, keitä työprosessi itsessään kiinnostaa, kutsutaan seuraamaan ja osallistumaan
• Palaute ei jää irralliseksi toiminnoksi, vaan se sidotaan osaksi ohjelman läsnäoloa verkossa
Tavoite
• Journalistin työn vaikuttavuuden lisääminen
Miksi journalistin henkilöbrändi?
• Kuka, mitä tehnyt• Miksi luottaisin tähän ihmiseen• Miksi auttaisin tätä toimittajaa
Verkkoidentiteetti (teoreettinen)
Tuija Aalto 2010 CC BY
360 asteen verkkoidentiteetti
Tuija Aalto 2010 CC BY
Verkkoidentiteetin elementit
Tuija Aalto 2010 CC BY
Olemus: nimi
• Nimi• Esittäytyminen – Luottamuksen syntymisen kannalta on tärkeää,
että työroolissaan sosiaalisen median foorumeilla esiintyvä henkilö kertoo, mitä organisaatiota edustaa.
– Myös palvelujen käyttöehdot edellyttävät, että rekisteröitymisen yhteydessä vaadittavat tiedot on annettava oikeellisesti.
Olemus: kuva
• Miljöö • Tekninen ja taiteellinen laatu• Valo, syväterävyys, rajaus
• Genre• Passikuva vai potretti, vakuuttava vai viettelevä
– Tsek. Googlen kuvahaku nimelläsi
Olemus: esittäytyminen ja allekirjoitus
• Yhteisöprofiileissa esittäytymisteksti– ”Bio”, ”About me”– Kieli verkostojen/tavoitteiden mukaan
• Sähköpostiohjelmissa allekirjoitus
Olemus: verkkokoti
• Oma osoite Yle.fi:ssä– Sivun osoite voidaan jättää esim. toisen blogia
kommentoidessa paluulinkiksi, ”täällä minä olen” – Linkit työroolissa käytettyihin yhteisöprofiileihin
Olemus: monivälineellisyys
• Henkilöbrändi verkossa synkassa broadcast-henkilöbrändin kanssa?
Kanavavalinnat
• Tavoitteista riippuu, missä kanavissa kannattaa olla läsnä, tavoitettavissa ja löydettävissä, ja missä voi toimia ja tehdä asioita
• Palvelujen elinkaari– Nyt: Facebook, Twitter, LinkedIn, Flickr, YouTube..– Aina jotain jäämässä pois, jotain nousemassa tilalle– Jatkuva muutos
• Pääkanavat & erikoiskanavat– Ks. http://bit.ly/somepakki
Kanavavalintaan vaikuttavat
• Palvelujen ominaisuudet suhteessa käyttötarkoitukseen– Millainen läsnäolo? Millainen toiminta?
• Käyttöehdot– Esim. tekijänoikeuspykälät, yksityisyyden suoja ja henkilötietojen käyttö
markkinointiin ja tutkimukseen• Sisältöjen omistus ja elinkaari
– Miten laajat käyttöoikeudet palvelu pidättää palvelussa julkaistuihin sisältöihin? Entä saako käyttäjä ladattua omat sisältönsä palvelusta talteen, jos se lopetetaan?
• Käyttötarkoitus– Onko käyttöehdoissa rajattu palvelu ainoastaan yksityishenkilöille
kuluttajakäyttöön? Jos, niin ammatillisesta käytöstä sovittava erikseen palvelun ylläpidon kanssa
• Tietosuoja– Voitko hyväksyä sen, että tietoja siirretään EU:n ulkopuolelle?
Huom.
– Älä ota painetta hyväksyä ohjelmien faneja FB-kavereiksesi, tee ennemmin julkinen sivu (page) henkilöbrändillesi kuten esim.
– http://www.facebook.com/#!/pages/Jake-Nyman-musiikkitoimittaja/391518456728?ref=ts
– http://www.facebook.com/#!/pages/Mikko-Kekalainen/283883188894?ref=ts
– Älä käytä työsähköpostiosoitetta, kun haluat rekisteröityä yhteisöpalveluihin yksityishenkilönä
– Ota myös oma tila verkossa työnantajasta riippumattomana ammatillisena osaajana
Läsnäolo verkkosivulla/blogissa
• Tuore sisältö sivustolla• Lukija pidetään ajan tasalla viittaamalla aikaisempiin
kirjoituksiin (blogilla tai vastaavalla on menneisyys ja tulevaisuus)
• Syötteet tosiaikaisista verkkopalveluista widgeteillä eli pienohjelmilla
• Näkyminen muilla palstoilla, kommentointi blogeissa• Linkittäminen muihin blogeihin
• Huom. Oletko ”läsnä” intranetin profiilissasi?
Läsnäolo pikaviestimissä
• Läsnäolon tuntua tuottaa se, että sovellus on auki ja siinä on asianmukainen tilaviesti (tavoitettavissa / varattu / ei saa häiritä) • Mikäli tavoitettavissa, vastaaminen saapuneisiin viesteihin• Huom. chat erikseen kytkettävä Läsnäolon puutteesta kertovat• Sovellus ei ole auki • Sovellus auki mutta saapuneet viestit jäävät huomiotta • Sovellus on auki mutta siellä ollaan ja sieltä
kommunikoidaan “näkymättömänä”.
Henkilöbrändi journalistisessa työssä
Reuters, Handbook of Journalism, Reporting from internet
• "Sosiaalisen median esiinnousu ei muuta suhdettasi työnantajaasi -- älä käytä sosiaalista mediaa Thomson Reutersin saattamiseksi huonoon valoon. Yhtiömme tuotemerkit ovat tärkeitä, niin on myös sinun henkilökohtainen brändisi.
• Ajattele huolellisesti, miten toimintasi kuvaa sinua itseäsi ja työnantajasi edustajia ammattilaisina.
• Yksityisen ja ammatillisen ero on melko lailla hävinnyt verkossa ja sinun on oletettava, että ammatillinen ja henkilökohtainen sosiaalisen median aktiivisuutesi nähdään yhtenä ja samana riippumatta siitä, kuinka kovasti yrität niitä erottaa.
• Sinuun tulee myös olla tietoinen siitä, että vaikka käytät hyödyksesi yksityisyysasetuksia, mikä tahansa, minkä julkaiset sosiaalisen median palvelussa, saattaa tulla julkisuuteen".
Henkilöbrändi journalistisessa työssä
BBC Guidance on personal use of social media
• Internet tarjoaa lukuisia hyötyjä vanhojen koulutovereiden löytämisestä Facebookissa ihmisten päivittäisen elämän seuraamiseen Twitterissä ja avoimen tietosanakirjan ylläpitämiseen Wikipediassa.
• Kun joku selkeästi ilmaisee yhteytensä BBC:een ja tuo esiin työtään, heidän odotetaan käyttäytyvän asianmukaisesti ja johdonmukaisesti BBC:n toimituksellisia arvoja ja käytäntöjä noudattaen.
• BBC:n maine puolueettomana ja objektiivisuus on elintärkeää. Yleisön pitää voida luottaa BBC:n ohjelmiin ja palveluihin. Yleisöjen täytyy voida luottaa siihen, että toiminta verkossa ei vaaranna BBC:n ohjelmantekijöiden ja muun henkilökunnan puolueettomuutta niin että he eivät näytä tavoittelevan kaupallisia tai henkilökohtaisia etuja.
Henkilöbrändi journalistisessa työssä
BBC 2/2
• BBC:n henkilökunnan ei tule osallistua mihinkään sellaiseen toimintaan verkossa, joka voisi vaarantaa BBC:n mainetta.
• BBC:n henkilökunnan edustajan tulee toimia läpinäkyvästi silloin kun muuttavat verkon tietolähteiden sisältöä. Sen ei pidä käyttää verkkoa kollegoita vastaan hyökkäämiseen eikä julkaista verkossa vähätteleviä tai loukkaavia kommentteja.
• Vaikka ei toisikaan esille työsuhdettaan, toimituksellinen henkilökunta tai aihepiiriä lähellä oleva muu BBC:n työntekijä ei voi julkisesti tukea poliittista puoluetta tai asiaa.
• Kaikki työhön liittyvät verkkoaktiviteetit pitää hyväksyttää linjaesimiehellä.
Verkkoläsnäolo
• Läsnäolo– Tilapäivitykset, ”pysymistä mielessä”
• Toiminta– Tavoitteellisuus, jotain on työn alla
Läsnäoloa MTV3 Uutiset Facebook-sivulla
Riston valinta –ohjelman ryhmässä
Toimintaa
• Prosessi tai teos• Bloggaaminen ja blogien kommentointi• Osallistuminen keskustelupalstoilla• Tiedonhankinta ja suodattaminen• Talkoistaminen, verkostohaastattelu• Vapaaehtoistyö• Sisällönjulkaisu: teokset• Tapahtumiin osallistuessa liverapo jne.
Verkostohaastattelua
Tiedonhankintaa
Pekka Pekkala
• Helsingin Sanomien teknologiakolumnisti
• ”350 fesefrendiä, yli 400 seuraajaa Twitterissä jaLinkedInissä xxx kontaktia. On puffannut ja kysellyt kolumniaiheita menestyksellisesti
• Käynyt kommentoimassa tekkikolumnin kommentteja
• ”Tästä muodostuu muutaman viime kolumninvarsin asiallinen HS.fi-keskustelu: sehän perkele seuraa mitä täällä puhutaan."
Marko ”fobba” Forss
• Kirjoitti Liikenneturvan julkaisuun Liikennevilkkuun jutun mopojen rakenteellisen nopeuden nykytilan hyvistä ja huonoista puolista
• Kirjoitus kommentoitava IRC-Gallerian poliisiprofiilin blogilla• Päivitti pari kertaa uuden version kommenttien jälkeen• Linkitti kirjoituksen myös 2000 hengen mopoyhteisöön
• Sai nuorilta paljon hyvää "kärkitietoa" mopoilijoiden oman kokemuksen pohjalta
• Itselle jäi hyvä maku kirjoituksen kirjoittamisesta
Jouni Junkkaala, Avoin juttu
• Aihe, sisältö ja rakenne Qaikussa• Tekstit EtherPad-yhteiskirjoituspalvelussa • Taittomalli Google Docsin esitysohjelmassa. • Kaikilla oli mahdollisuus muokata lopullista tekstiä• Lopputulos julkaistiin Tietoviikon numerossa 5/2010 • verkkoversio
• Toimittajan oma arvio: Prosessin osalta hanke onnistui, joskin ”Olisi pitänyt varata enemmän aikaa, mainostaa asiaa useammalla ihmiselle ja haastaa osallistujia aktiivisemmin” (Mitä opittiin, JJ 4.3.2010)
Samaan aikaan toisaalla
• Tapahtumamediaa ProAm-tyyliin: tekijät tekevät sisältöjä toisilleen ja muille osana tapahtuman dokumentoimista– SOMETIME2010 lähti liikkeelle Twitteristä– Innovaatiojuna lähti liikkeelle Qaikusta
Samaan aikaan toisaalla
• Asiantuntijat puhuttelevat asiakkaitaan suoraan
• Kela-Kerttu neuvoi Suomi24:ssä– Kelan perhe-etuuksien asiantuntijat eri puolilta Suomea – 3kk:ssa 2 000 viestiä, eri kävijöitä 30 000
• Verottaja neuvoi tekemään veroilmoituksen verkossa– Aamulehden blogi, Suomi24:n keskustelupalsta, Vero.fi,
kampanjasivu
Verkottunut journalismi
• Toimittajat ovat verkossa tekemisissä yleisöjensä kanssa ja ottavat nämä mukaan työprosessiinsa
• Yleisö voi alkaa osallistua jo ennen kuin juttu on julkaistu– faktoja, kysymyksiä ja ehdotuksia
• Luottamus • Linkittäminen• Prosessi lopputuloksen ohella tärkeä
Juttu omaan julkaisukanavaan
Viesti verkostoihinViesti verkostoihin
Viesti verkostoihin Viesti verkostoihin
Networked journalism, Jarvis
• Collaborative – professionals and amateurs working together to
get the real story – linking to each other across brands and old
boundaries to share facts, questions, answers, ideas, perspectives
• Focuses on the process more than the product • Jeff Jarvis 2006, The Buzz Machine
Networked Journalism, Beckett
• ”Verkottunut journalismi on paluuta journalismin perushyveisiin: yhteyksien luominen maailmaan uutishuoneen ulkopuolella, ihmisten kuunteleminen, se, että annetaan ihmisille oma ääni mediassa ja vastataan siihen mitä yleisö sanoo, dialogissa.
• Journalismi on luonut käytänteitä, jotka ovat asettaneet sen hieman yhteiskunnan ulkopuolelle, asemaan, jossa se voi toimia sisäisen logiikkansa mukaisesti tätä yhteiskuntaa palvellen.
• Verkottunut journalismi voi mennä vielä pidemmälle median ja yleisön valtasuhteiden muuttamisessa ja journalistisen tuotannon uudistamisessa.
Supermedia - Saving journalism so it can save the world, Charlie Beckett, 2008
Talkoistaminen
• Talkoistaminen ("crowdsourcing"), joukkojen älyn ja voiman käyttämistä jonkun tehtävän teettämiseen verkossa avoimella alustalla– Väkijoukko" ja "ulkoistaminen”
Verkostohaastattelu
• Verkostohaastattelun onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä – Kysyjän motivaatio ja verkkomaine – Kysymyksen muotoilu– Kysymykseen vastaamisen vaivattomuus vs. merkittävyys– Kyselyn aloittamisen ajoitus– Kysymyksen sijainti (missä palvelussa, ja missä palstalla
siellä) – Kysymyksen markkinointi - linkittäminen omille verkostoille
paikasta toiseen ja keskustelijoiden kutsuminen (pingaus)– Oma osallistuminen ketjun aikana
Talkoiden onnistuminen edellyttää
• Fasilitointia – suotuisat olosuhteet • Työn jakamista oikean kokoisiin osatehtäviin ja
"mallisuorituksia”• Oikeaan osuvaa motivointia• Palautetta ja kuuntelua - ideoihin ja
ehdotuksiin on otettava kantaa• Oikeuksien maltillista pidättämistä
lopputulokseen
Liverapo
• Lyhyiden, reaaliaikaisten mikroblogimerkintöjen sarja• Esimerkiksi seminaarin aikana yhteistyössä kirjoitetut
muistiinpanot • Twitterin kielioppi: RT, # ja @
– Selvitä, mitä hashtagia (#) tapahtumasta käytetään Twitterissä, tai perusta oma
– Kun haluat kommentoida, mitä kaveri on juuri kirjoittanut, aloita viestisi @-merkillä ja kaverisi tunnarilla esim. Twitterissä @tuija
– Puhuteltu näkee viestisi omassa Replies-näkymässään– Retweet jakaa hyvän repliikin edelleen omalle verkostolle
Avointa kehittämistä verkossa
Pidetään yhteyttä
Jos olet FB-käyttäjä, liity: http://www.facebook.com/?ref=home#!/socialwebtoolsyle?ref=ts
• Linkkien jakamiseen ja yhteydenpitoon yleläisten ja kaikkien muidenkin kesken.
Lisäksi ryhdy seuraamaan/kommentoimaan/kirjoittamaan: http://socialwebtoolsyle.posterous.com
• Blogi, avoin kaikille (=sitä voi lukea/kommentoida kuka vaan)
Toimittaja 2012 Sari Veikkolainen Slidesharessa• http://www.slideshare.net/sveikkolainen/toimit
taja2012