3 uskonnonpedagogiikka 31 4 kirkkososiologia · 2010-05-27 · 2.1.3 hymnologia ja musiikin...

1

MIIA MOISIO:

YLEINEN TEOLOGIA: KÄYTÄNNÖLLISEN TEOLOGIAN OPINTOJAKSO....................2

Kurssin tavoite .................................................................................................................................................................................2

Kurssin suorittaminen ...................................................................................................................................................................2

1 JOHDANTO...............................................................................................................................2

1.1 Käytännöllisen teologian määritelmät ja tehtävät..............................................................................................................2

1.2 Lyhyt johdanto käytännöllisen teologian tutkimushistoriaan..........................................................................................4

1.3 Käytännöllisen teologian oppiainejako Helsingin yliopistossa........................................................................................4

2 YLEINEN KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA.........................................................................5

2.1 Liturgiikka................................................................................................................................................................................52.1.1 Jumalanpalveluselämä .......................................................................................................................................................52.1.2 Kirkolliset toimitukset........................................................................................................................................................72.1.3 Hymnologia ja musiikin teologia ......................................................................................................................................92.1.4 Kirkkoarkkitehtuuri ja -taide............................................................................................................................................13

2.2 Homiletiikka ja uskonnollinen viestintä........................................................................................................................... 17

2.3 Diakonia................................................................................................................................................................................... 19

2.4 Sielunhoito .............................................................................................................................................................................. 21

2.5 Kirkko-oikeus ........................................................................................................................................................................ 25

2.6 Kirkon hallinto ja uskonnollinen johtaminen.................................................................................................................. 29

3 USKONNONPEDAGOGIIKKA............................................................................................ 31

4 KIRKKOSOSIOLOGIA.......................................................................................................... 37

2

YLEINEN TEOLOGIA: KÄYTÄNNÖLLISEN TEOLOGIANOPINTOJAKSO

Tämän opintojakson teksti pohjautuu prof. Markku Heikkilän ja TM Merja Olinin toimittamaanjulkaisemattomaan opetusmateriaaliin "Teoria ja käytäntö uskonnollisen toiminnan tutkimuksessa", TTLiisa Lampela-Kivistön artikkelikäsikirjoitukseen "Käytännöllinen teologia", internet -materiaaleihin, alantutkijoiden tutkimuksistaan tekemiin referaatteihin ja alan kirjallisuuteen. Tekstin ohessa olevattutkimusreferaatit on poimittu julkaisemattomasta kurssimateriaalista “Käytännöllisen teologiantutkimuksen esittelyä“.

Kurssin tavoite

Kurssin suoritettuaan opiskelija tuntee käytännöllisen teologian oppiaineet, on tutustunut alantutkimukseen sekä ymmärtää käytännöllisen teologian tutkimuksen luonteen.

1 JOHDANTO

1.1 Käytännöllisen teologian määritelmät ja tehtävät

"Käytännöllinen teologia on se teologian osa-alue, jonka erityisenä tehtävänä on tutkia teologistenperiaatteiden ja niiden liittyvän uskon ja ajattelun esiintymistä kirkon elämässä, toiminnassa jarakenteissa sekä tehdä tästä tutkimuksesta tieteelliset johtopäätökset." (prof. Martti Parvio)

Käytännöllinen teologia voidaan määritellä myös seuraavasti "Käytännöllisen teologian kohde onkirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen toiminta ja elämä eri muodoissaan." (prof. Markku Heikkilä)

Kolmannen määritelmän oppiaineelle tarjoaa professori Markku Pyysiäinen: "Käytännöllinen teologiatutkii kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen sekä niiden piirissä elävien yksilöiden ja ryhmienuskonnollista elämää ja toimintaa. Olennainen näkökulma on teologisten periaatteiden ja käsitystenmuuntuminen käytännön todellisuudeksi".

Käytännöllisen teologian määritelmiä on useita, voidaan kuitenkin yleisellä tasolla todeta, ettäkäytännöllinen teologian tehtävänä on tutkia ja opettaa teologian soveltumista käytäntöön. Tutkimuksenkohteina on kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toiminta ja se, miten uskonto vaikuttaayksityisen ihmisen elämässä.

Käytännöllinen teologia eroaa muista teologisista oppiaineista juuri tutkimuskohteidensa ja senpoikkitieteellisen luonteen vuoksi. Poikkitieteellisyydellä tarkoitetaan tässä sitä, että tutkimuskohteitatarkastellaan paitsi teologian myös yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden teorioiden avulla, näistäesimerkkeinä sosiologia ja kasvatustiede. Toiseksi poikkitieteellisyyteen kuuluvat monille tutkimusaloilleyhteiset tutkimusmenetelmät. Käytännöllisen teologian erityisluonteeseen kuuluvat ns. empiiristentutkimusmenetelmien käyttö: http://www.uta.fi/laitokset/hoito/wwwoppimateriaali/luku5a.html, joidenohella käytännöllinen teologia käyttää myös systemaattisen tutkimuksen(http://wwwedu.oulu.fi/tutkimus/systesse.htm) ja taiteentutkimuksen menetelmiä. Aikaisemminkäytännöllisen teologian tutkimus oli vahvasti historiallisesti painottunutta, tämän päivän tutkimus on

3

pääasiassa empiiristä tutkimusta. Tällä hetkellä käytetyin tutkimusaineiston keruumenetelmä onhaastattelu.

Tutkimusmenetelmistä ja tutkimuksen tekemisestä tarkemmin:

http://www.metodix.com/showres.dll/fi/index

Lisää käytännöllisen teologian tutkimuksesta:

http://www.evl.fi/kkh/ktk/kertomus96-99/nelivuotiskertomus-15.shtml#P1789_481082

Käytännöllisen teologian tutkimus- ja opetusalasta Helsingin yliopistossa huolehtii Käytännöllisenteologian laitos.

à Tutustu Käytännöllisen teologian laitokseen http://www.janua.helsinki.fi

à Helsingin yliopiston Käytännöllisen teologian laitoksen julkaisusarjassa ilmestyneet kirjat:http://www.janua.helsinki.fi/pages/tutkimus_julkaisut.html

4

1.2 Lyhyt johdanto käytännöllisen teologian tutkimushistoriaan

Käytännöllistä teologiaa tarkastellessa on mielenkiintoista seurata sitä, miten sen painopistealueet ovatmuuttuneet. 1800-luvulla käytännöllinen teologia nähtiin, Friedrich Schleiermacheria mukaellen,"teologiapuun kruununa ja, muiden teologian oppialojen sovelluksena". Käytännöllisen teologiantarkastelun keskipisteessä oli pappi ja se, miten hänen tuli hoitaa työtehtävänsä. 1800-luvunjälkipuoliskolla ja 1900-luvun alun (protestanttinen) käytännöllinen teologia oli kirkkokeskeistä.Kirkkokeskeisyys tarkoitti sitä, että tutkimus kiinnostui kirkosta instituutiona. 1960-1970-lukujenkeskustelu teologian tieteellisyydestä ja ihmisten kirkosta vieraantuminen aiheuttivat sen, että teologiaalkoi voimakkaasti uudistua, käytännöllinen teologia muiden mukana. Käytännöllisen teologiannäkökulmasta tämä tarkoitti sitä, että oppiaine alkoi avautua ympäröivää yhteiskuntaa kohti.Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että käytännöllinen teologia on ottanut käyttöönsä yhteiskunta- jakäyttäytymistieteiden tutkimusmenetelmät ja teoriat.

1.3 Käytännöllisen teologian oppiainejako Helsingin yliopistossa

Käytännöllisen teologian oppiaineiden kolmijako on Helsingin yliopiston käytännöllisessä teologiassa1970-luvulta lähtien ollut seuraava:

Yleinen käytännöllinenteologia

Uskonnonpedagogiikka Kirkkososiologia

Yleinen käytännöllinen teologia jakaantuu edelleen seuraaviin oppialoihin, joista kuhunkin tutustutaantässä opintojaksossa lähemmin:

5

2 KÄYTÄNNÖLLISEN TEOLOGIAN OPPIAINEET

1 YLEINEN KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA

1.1 Liturgiikka

Miten uusi messukaava otettiin seurakunnissa vastaan ?

Mitkä elementit papin pitämässä kasuaalipuheessa lohduttavat kuulijaa?

Miksi saarnastuoli sijaitsee kirkon pohjoispuolella?

Mitä nuorten hengelliset laulut kertovat nuorten uskonnollisuudesta?

Liturgiatiede tutkii jumalanpalveluselämää ja sen eri osa-alueita. Liturgiatieteessä tutkitaan sekäjumalanpalveluksen historiaa että nykypäivää. Kriittisen tarkastelun kohteina ovat jumalanpalveluksentarkoitus, olemus ja muodot.

1.1.1 Jumalanpalveluselämä

Jumalanpalveluksen ja yleensä liturgiikan tutkimusta on luonnollisesti ohjannut se, miten kirkko jaseurakunta on eri aikoina ymmärretty. Kirkon alkuaikoina jumalanpalveluksen toimitti yhdessä yhteenkokoontunut kristittyjen joukko. Kirkon jäsenmäärän kasvaessa seurakuntalaisten osallistuminen messunjärjestämiseen väheni ja vastuun jumalanpalveluksesta otti kirkon viranhaltija. Seurakuntalaisista tulimaallikoita, joilta puuttui kyky kantaa vastuuta yhteisestä jumalanpalveluksesta ja heidän osallistumisensaoli lähinnä kuuntelemista ja katselemista. Muutos kohti kirkon alkuaikoja lähti liikkeelle 1960-luvulla,kun katolinen kirkko teki konsiilissaan (Vatikaanin toinen konsiili 1962-1965) päätöksen, jonka mukaanmessun toimittaa seurakunta, ei vain pappi ja hänen avustajansa, vaikka papin rooli ja tehtävä nähtiin janähdään edelleenkin tärkeänä ja luovuttamattomana. Uuden messukaavan myötä jumalanpalvelukset onSuomen evankelisluterilaisessa kirkossa pyritty toteuttamaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa.Maallikkovastuun suosiosta kertovat erilaiset erityisjumalanpalvelukset, joista esimerkkinä musiikki- jasielunhoitopainotteinen Tuomasmessu.

à http://www.tuomasmessu.fi/

Kirjavinkki: Tuomasmessu – uskon juhla. Toim. Kotila, Heikki. 1993. Helsinki..

Jumalanpalveluksen tutkimus on noudattanut edellä esitettyä kehitystä. Liturgian tutkimuksenlähestymistapoja ovat perinteisesti olleet liturgianteologinen, liturgianhistoriallinen ja pastoraaliteologinennäkökulma. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuksen kohteina ovat olleet jumalanpalveluselämän eri osa-alueiden asema ja tehtävä kirkossa sekä se, miten jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset ovatsyntyneet ja muuttuneet. Pohditaan myös sitä, miten kirkollisten jumalanpalveluksen eri osat lohduttavat,tukevat ja rohkaisevat ihmistä hänen elämänsä muutostilanteissa. Professori Tapio Lampisen mukaanjumalanpalvelun tutkimuksen painopiste on muuttunut yhä enemmän jumalanpalvelukseen osallistujiensuuntaan. Toisin sanoen tutkitaan sitä, miten jumalanpalvelukseen osallistujat kokevat ja vastaanottavatjumalanpalveluksen.

6

à Jumalanpalveluksen kulku

www.evl.fi -> Pyhät toimitukset / Jumalanpalvelus / Jumalanpalveluksen kulku

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen jumalanpalvelusta koskeviatutkimustuloksia:


Kirjavinkki: kurssikirja: Käytännöllinen teologia ja kirkko. Toim. P. Lempiäinen, J. Knuutila,E. Koskenvesa ja K. Tamminen. 1992. Helsinki.

Kirjavinkki: Liturgian lähteillä. 1994. Helsinki..

Kirjavinkki: Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat. 1976 (useita myöh. painoksia). Helsinki.

Kirjavinkki: Tapio Lampinen: Yhteinen jumalanpalvelus. 1990. Helsinki.

Jumalanpalveluselämän viriketehtävä: Käy seurakuntasi jumalanpalveluksessa (myöserikoisjumalanpalvelus käy) tai katsele TV-jumalanpalvelus. Seuraa jumalanpalveluksen kulkuatarkkailijan roolissa. Pohdi, mitkä elementit tukivat seurakuntalaisen osallistumistajumalanpalvelukseen ja mitkä estivät sitä. Pohdi lopuksi, miten roolisi (tutkija ja tarkkailija) erosijumalanpalvelukseen osallistuvan seurakuntalaisen roolista.

http://www.evl.fi

7

1.1.2 Kirkolliset toimitukset

Myös kirkolliset toimitukset ovat osa kirkon jumalanpalveluselämää ja ne ilmaisevat jumalanpalveluksentavoin seurakunnan yhteisen kristillisen uskon. Kirkollisten toimitusten arvo on pappien keskuudessa eriaikoina nähty eri tavoin. Toimituksia koskevissa tutkimuksissa on todettu, että 1950- ja 1960-luvuillapapit kokivat toimitukset lähinnä rutiinitehtävinä ilman etukäteisvalmisteluja. Yleisesti toimitustenarvokkuudesta ja valmistelun tärkeydestä alettiin puhua 1980-luvulla.

Nykyään toimitus- eli kasuaalikeskustelut ovat tärkeä osa jokaista kirkollista toimitusta.Toimituskeskustelu käydään ennen toimitusta. Toimituskeskusteluun osallistuvat papin lisäksitoimituksessa lähimmin mukana olevat henkilöt esim. leski, morsian ja sulhanen, kastettavan vanhemmatjne. Kasuaalikeskustelu muodostuu yleensä kolmesta tai neljästä keskustelun ulottuvuudesta, joitasielunhoidollisen ulottuvuuden lisäksi ovat tiedottava ja opettava keskustelu, perheen elämäntilannettakartoittava keskustelu ja mahdollinen jatkohoito. Toimituskeskustelu voikin nykyihmiselle ollaainutkertainen paikka, jossa tavallisesti on tilaa myös sielunhoidolliselle keskustelulle.Toimituskeskustelun aikana ilmenneitä asioita pappi tavallisesti käyttää apunaan kasuaalipuhetta elitoimituspuhetta laatiessaan. Kasuaalipuhe on aina osa toimitusta ja sille on oma paikkansa jokaisentoimituksen kaavassa. Kasuaalipuhe on siis esimerkiksi puhe vihkiparille.

Kirkolliset toimitukset ovat jatkuvasti suosiossa, vaikka seurakuntalaisten osallistuminen muuhun kirkontoimintaan olisikin heikkoa. Toimituksiin liittyy kuitenkin myös ongelmia. Pentti Lempiäisen mukaantoimitusten kristillinen luonne voi seurakuntalaisilta jäädä ymmärtämättä tai niiden uskonnollinen luonnekielletään kokonaan. Lempiäisen mukaan 1) toimituksia voidaan pitää maagisina, jolloin Jumalanuskotaan toimivan halutulla tavalla, kun toimitukset hoidetaan oikein, 2) toimituksia voidaan pitääyhteiskunnallisen hyväksynnän mittapuuna ja 3) toimituksia järjestetään vain tunnelmaa luovina tapoina,pelkkinä traditioina.

Toinen liturgiikan tutkimuskohde ovat kirkolliset toimitukset ja niiden eri ulottuvuudet. Tutkimuksenpainopiste on muuttunut, samalla tavoin kuin jumalanpalveluksen tutkimus, eri painotusten muuttuessa.Tutkimuskohteita tänä päivänä ovat esimerkiksi papin rooli toimitusten yhteydessä, toimituskaavat(toimitusten kaavoihin voit tutustua virsikirjan lopussa olevasta liiteosiosta) ja toimituskeskustelut.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta kohdasta Pyhät toimitukset :

à Lisää kasteesta

à Lisää konfirmaatiosta

à Lisää avioliittoon vihkimisestä

à Lisää hautaan siunaamisesta

Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta:

à Yleistä myös muista toimituksista:

http://www.helsinginseurakuntayhtyma.fi/?deptid=88

Kirjavinkki: Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset. 1974 (useita myöh. painoksia). Helsinki.

8

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen toimituksia koskevia tuloksia:


Kirkollisten toimitusten viriketehtävä: muistele sellaista kirkollista toimitusta, johon oletosallistunut morsiamena, sulhasena, surevana, kummina, sukulaisena jne. Miten pappi toimikyseisessä tilanteessa? Mitä muuta erityistä tilaisuudesta jäi mieleen ja miksi?

9

1.1.3 Hymnologia ja musiikin teologia

Hymnologia eli virsioppi on yksi liturgiikan ja uskonnollisen viestinnän osa-alue ja sen tutkimuksenkohteina ovat paitsi virsien historia eli niiden synty ja historia, virsien ominaisuudet (virsiteorioidenluominen), myös muut hartauksissa käytetyt laulut ja laulurunot ja niiden sävelmät. Tarkemmin sanottunatutkimuskohteina voivat olla esimerkiksi: virsikirjan synty ja sisältö, virsikirjan uudistamistyön eri vaiheet,virsikirjan vastaanotto seurakunnissa, virsikirjojen alkutekstit ja niin edelleen. Muuhun kuin virsilauluunliittyvä tutkimus voi keskittyä esimerkiksi nuorten hengelliseen musiikkiin (gospel) tai eri herätysliikkeidenlaulukokoelmiin.

à pieni tietoisku virsikirjojen historiaan:

http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-1nfl.htm

Suomalainen alan tutkimus on keskittynyt pääasiassa virsien ja virsikirjojen tekstien tutkimukseen, jonkinverran myös sävelmien tutkimiseen. Näitä osa-alueita on tavallisesti pidetty tutkimuksessa erillään.Väitöskirjatutkimukset ovat keskittyneet joko virsikirjojen tekstiin tai musiikkiin, mutta eivät molempiayhtä aikaa. Hymnologi Konrad Amelin mukaan hymnologian tutkimus on kärsinyt juuri tästätutkimusalueiden eriyttämisestä. Hymnologia käyttää tavallisena tutkimusmenetelmänäänhistoriantutkimuksen menetelmiä.

Kirjavinkki: Seppo Suokunnaksen väitöskirja (vuodelta 1982): "Siionin kannel 1874-1892".Tutkimus Suomen evankelisen liikkeen laulukokoelman synnystä, lähteistä ja rakenteesta sekätekstien ja sävelmien alkuperästä"

Viime aikoina on Suomessa alettu puhua myös musiikin teologiasta. Yrjö Sariolan määritelmän mukaankäsitteen ""musiikin teologia" olemuksen ja tehtävän selvittelyksi kirkon uskon ja elämän valossamahdollisimman laaja-alaisesti. Määrittelyn mukaan musiikin teologia ei rajoitu pelkästäänkirkkomusiikkiin, vaikka se muodostaakin tutkimuksen keskeisen osa-alueen. Musiikin teologiaavoidaan, teologian eri oppiaineiden mukaisesti, tarkastella paitsi historiallisesti, myös eksegeettisesti,systemaattis-teologisesti ja käytännöllis-teologisesti".

Musiikin teologia käytännöllisen teologian näkökulmasta tarkoittaa lähinnä jumalanpalvelusmusiikintutkimusta, jolloin tutkimuksen osa-alueet ovat seuraavat: musiikin asema teologisen tutkimuksenvalossa, kirkkomusiikin asema ja tehtävä, musiikin historian teologisesti tärkeät aikakaudet jamerkittävät säveltäjät ja ne teologit, jotka ovat pitäneet tuotannossaan musiikkia esillä.

à Jumalanpalveluksen virsiosiot (Suomen ev.lut. kirkon sivuilla):

http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/opas2/asia39.html

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen virsiin ja kirkkomusiikkiin liittyviätutkimustuloksia:


Hymnologian viriketehtävä: osallistu sunnuntain jumalanpalvelukseen/katso TV-

10

jumalanpalvelus/kuuntele radiojumalanpalvelus. Pohdi jumalanpalvelukseen otettujenvirsien/muun musiikin sopivuutta jumalanpalveluksen kokonaisuuteen; päivän teksteihin, kyseisenpyhän aihepiiriin, saarnaan jne. Miksi pidit virsi-/musiikkivalintoja hyvinä/epäonnistuneina?

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: Hannu Vapaavuori: "Virsilaulu ja heräävä kansallinenkulttuuri-identiteetti. Jumalanpalveluksen virsilaulua ja -sävelmistöä koskeva keskusteluSuomessa 1800-luvun puolivälistä vuoteen 1886". Tutkijan laatima referaatti. Julkaisematonopetusmateriaali "Käytännöllisen teologian tutkimusten esittelyä". Toim. prof. Markku Heikkiläja TM Merja Olin 1997.

“1800-luku merkitsi kokonaisuudessaan Suomen kansan ja yksittäisen suomalaisen kannaltaperusteellista muutosta. Yhteiskunnan jähmeys ja ehdoton autoritaarisuus alkoivat murtua, ja vuosisadanpuolivälin jälkeen voidaan nähdä uudenlaisen suomalaisen yhteiskunnan ja ihmisen alkavan hahmottua.Suomen kieli, joka oli pidetty alkeellisena ja sivistyneeseen ilmaisuun soveltumattomana, alkoi löytäätiensä myös yhteiskunnan ylempien kerrosten käyttöön. Suomenkieliset suomalaiset, jotka olivatmuodostaneet harmaan kasvottoman massa, alkoivat työntää joukostaan esille henkilöitä, jotka osasivatja rohkenivat vaatia tunnustusta ja parempaa asemaa itselleen ja kaltaisilleen. Suomalaisuus syntyisuomalaisten omaan tietoisuuteen. Alkoi suomalaisen ihmisen kasvaminen autonomiseksi ihmiseksi,kansalaiseksi, joka tarvitsi tietoa ja sivistystä voidakseen osaltaan rakentaa Suomea ja suomalaisuuttakulttuurisesti suvereeniksi yhteiskunnaksi muiden samanvertaisten joukossa.

Kirkon vaikutus suomalaisen elämään oli kattavaa. Kunta ja seurakunta olivat käytännössä yksi ja samaasia, niin hengellisistä kuin maallisistakin asioista päätettiin kirkkoherran johtamissa kokouksissa. Kirkkohoiti ihmiset kehdosta hautaan. Tiedostaen tai tietämättään se oli mukana myös suomalaistenkehityksessä kohti kansallista identiteettiä ja itsenäistymistä. Kansanopetus oli pitkälle yli vuosisadanpuolivälin pääasiassa kirkon käsissä. Kansan sivistystaso oli matala ja toimenpiteitä sen nostamiseksipyrittiin kohdistamaan sinne, missä kehitys nähtiin tarpeellisemmaksi ja mahdolliseksi.

Tutkimukseni pääkysymys on, miten 1800-luvulla tapahtunut kansallisen kulttuuri-identiteetin herääminenvaikutti suomenkielisen jumalanpalveluksen virsilauluun vuosisadan jälkipuoliskolla. Nykyajannäkökulmasta kysymys saattaa ensi näkemältä tuntua perin haetulta. Tutkimuksen kysymyksenasetteluapohdittaessa on kuitenkin välttämätöntä katsella kohdetta oikeassa ajallisessa ja kulttuurisessayhteydessä. Virsilaulu oli 1800-luvun ihmisen elämässä kiistatta aivan toisessa asemassa kuinnykyihmisen. Virsikirja oli monissa taloissa ainoa kirja, sitä luettiin ja siitä laulettiin. Taiteista musiikki oliainoa, jota missään muodossa yritettiin opettaa kansalle. Pitkälle yli vuosisadan puolivälin virret olivatkansan vähäisen musiikinopetuksen ainoa aineisto. Virsilaulun kehitys oli tutkittavana ajankohtana eräskeskeinen kehityksen mittari.

Yli sadan vuoden taakse kohdistuva tutkimus voi olla hyvin ajankohtainen. Suomenevankelisluterilaisessa kirkossa on parin viime vuosikymmenen kuluessa toteutettu lukuisia uudistuksia:on hyväksytty uusi virsikirja ja raamatunkäännös sekö kirkkolaki ja -järjestys. Kirkkokäsikirjanuudistusprosessi on loppusuoralla. Aivan varmasti nämä eivät ole viimeiset kirkon uudistukset. 1800-luvun virsilaulun ja –sävelmistön kehitykseen kohdistuva tutkimus olisi epäilemättä ollut ajankohtainen josilloin, kun kirkossa viimeksi tehtiin vastaavaa uudistusta. Tutkimus ei kuitenkaan ole menettänytajankohtaisuuttaan, pikemminkin tuoreempi uudistusprosessi on antanut erinomaiset lähtökohdattarkastella aikaisempaa prosessia. Toisaalta se saattaa antaa myöhempien prosessien tutkijoille hyviävertailukohtia ja säästää turhalta vaivannäöltä. Virsilaulua ja –sävelmistöä on kaiken kaikkiaan tutkittu

11

hyvin vähän. Puheena oleva tutkimukseni on tyypillistä perustutkimusta, joka toisaalta voi valottaaasioiden ja ilmiöiden taustoja, toisaalta pyrkii avaamaan uusia näköaloja ja tarkastelukulmia. Tällainentutkimus on aina ajankohtainen.

Olen tietoisesti karttanut täsmällistä tutkimusmenetelmän tai –menetelmien nimeämistä. Tällainennimeäminen ei ole välttämätöntä ja saattaa joskus jopa johtaa harhaan. Kaikille menetelmille ei edeslöydy yksiselitteistä nimeä.

Tutkimuksessani erilaiset lähteistöt määräävät käytettyjä menetelmiä. Eräänä päämääränä oli kauttalinjan analysoida esiin käsityksiä ja mielipiteitä virsilaulusta, sen tasosta, muutostarpeesta, tarkoituksestaja niin edelleen. Tärkeimpänä lähteistönä käytin sanomalehtiä, joissa vuosikymmenten mittaan julkaistiinrunsaasti virsilaulua eri näkökulmasta tarkastelleita kirjoituksia. Näihin perehtyen oli mahdollista päästäjossain määrin perille muun muassa siitä, millaista virsilaulua 1800-luvun jälkipuoliskolla oli kynääntarttuneiden aikalaisten käsityksen mukaan, miten virsilaulun opettajia arvioitiin ja mitä heiltä odotettiin.Lehtikirjoitusten antama kuva on eloisa ja oikeuttaa johtopäätösten tekoon. Osa informaatiosta onsubjektiivista ja kertoo käsityksistä, mielipiteistä ja mielikuvista, jotka juuri subjektiivisuudessaan ovatkokonaiskuvan kannalta tärkeitä. Voitaisiin kenties puhua “pehmeästä“ lähteistöstä juuri tuonsubjektiivisen piirteen vuoksi.

Osa lehtikirjoituksista on objektiivista faktojen välitystä. Tässä suhteessa keskeisiä lähteitä niiden lisäksiovat pappeinkokousten pöytäkirjat, jotka keskustelujen lisäksi sisältävät myös kehityksen kulkuunvaikuttaneita päätöksiä. Ne antavat tilaisuuden vertailla yleisön mielipiteiden ja käsitysten suhdettakirkon virallisten elinten näkökulmiin ja päätöksentekoon. Tietysti kokousten keskusteluissa esiintyymyös runsaasti subjektiivisia kannanottoja, mutta varsinaiset päätökset ovat faktoja, “kovaa“lähdeaineistoa. Samaan kategoriaan kuuluvat painetut koraalikirjat, joiden sisällön tarkastelu on osatutkimustani.

Jos välttämättä halutaan kuvata menetelmiä, voisin edellä esitetyn perusteella erottaa tutkimuksessanikolme toisistaan hiukan poikkeavaa, nimenomaan lähteistöstä riippuvaa lähestymistapaa. “Pehmeän“aineiston analyysi muistuttaa systemaattista menetelmää. Perehtymällä laajahkoon lehdistömateriaaliinpystyin mielestäni löytämään 1800-luvun virsilaulun kannalta olennaisia asiakokonaisuuksia, joiden avullaon mahdollista luoda kuvaa siitä, miten kirkoissa todella veisattiin. Pappeinkokousten pöytäkirjojen jamuiden asiakirjojen tutkiminen on jossain mielessä päinvastaista puuhaa. Niiden faktat herättävätkysymyksiä ja kehottavat etsimään ratkaisuja selittäviä ilmiöitä. Koraalikirjojen sisällön analyysipuolestaan muistuttaa jo tilastojen tekoa, onhan se eräiltä osin sävelmävalikoiman muuttumisennumeeraalista tutkimista.

Käyttämissäni tutkimustavoissa pitäisin vahvuutena erityisesti laajan lehdistöaineiston tutkimuksenantamaa elävää kuvaa virsilaulusta. Muulla tavoin tuskin on edes mahdollista tutkia ilmiötä, joka eläävain kuluessaan. Nuottimateriaali antaa luonnollisesti tietoa samasta asiasta, mutta ne eivät yksinään voiantaa asiasta kuin viitteitä. Menetelmien moninaisuuden aiheuttama heikkous on, että kokonaisuussaattaa hajota toisistaan riippumattomalta vaikuttaviin osioihin ja tutkimuksen punainen lanka saattaakadota.

“Teoreettinen viitekehys“ on terminä ehkä hiukan harhaanjohtava, kun se yhdistetään nyt esiteltävääntutkimukseen. Puhuisin mieluummin vaikka kontekstista. Viitekehys yksin on kuitenkin sellaisenaan ehkäkuvaava termi myös tällaisen tutkimuksen taustasta käytettynä ilmaisuna.

12

Tutkimukseni viitekehys on 1800-luvun suomalainen tai pikemminkin suomalaistuva yhteiskunta. Erittäinmonilla yhteiskunnan sektoreilla oli havaittavissa samansuuntaista kehitystä, jonka erääksi yhteiseksitaustavaikuttajaksi on havaittu suomalaisen kansallisen identiteetin herääminen. Suomen 1800-luvunhistorian keskeisenä ilmiönä on toisinaan nähty myös niin sanottu yhteiskunnallinen murtuminen, jokamerkitsee monisäikeistä itsenäistymis- ja erikoistumisilmiötä yhteiskunnan eri aloilla. Tähän maisemaansijoitin yhden detaljin, virsilaulun ja virsisävelmistön kehityksen. Halusin nähdä, onko tässä kehityksessähavaittavissa yhtymäkohtia yleiseen historialliseen ja kulttuuriseen kehitykseen.

Tutkimuksen johdantoluku muodostaa laajahkon katsauksen edellä esiteltyyn “viitekehykseen“. Seesittelee mahdollisimman kattavasti niitä olosuhteita ja tekijöitä, joiden valossa varsinaisissatutkimusluvuissa halusin tarkastella kysymyksiäni. Tällaisen johdantoluvun laatiminen edellyttää sinänsä johyvää tutustumista lähdeaineistoon, aivan arvaamalla taustaselvityksen painopisteitä ei kannata lähteävalitsemaan.

Tutkimuksessani on neljä muuta lukua. Niiden aihepiiri valikoitui niiden asioiden perusteella, jotkalähdeaineistosta nousivat peruskysymyksen kannalta relevantteina osatekijöinä. Juoni ja rakenne onyksinkertainen. Aluksi hahmotetaan alkuasetelma ja ne paineet, jotka saavat kehityksen liikkeelle.Toisessa vaiheessa tutustutaan instituutioihin ja menetelmiin, jotka ovat kehityksen kannalta olennaisia, jatarkastellaan niiden kehitystä. Kolmas vaihe keskittää tarkastelun tärkeimpään materiaaliseenkohteeseen, jonka kehittäminen on kokonaiskehityksen avain. Neljäs vaihe esittää tutkimusjaksonpäätöspisteenä tilanteen, jossa palikat on asetettu uudelleen uutta kehitysjaksoa varten.

Mielenkiintoisimpana pidän havaintoa, että niinkin perifeeriseltä kuulostavassa asiassa kuin virsilaulussaja –sävelmistössä heijastuu koko yhteiskunnallinen kehitys. Tällainen tulos on siirrettävissä mihin aikaantahansa ja se rohkaisee tarkastelemaan myös mitä tahansa nykyajan erillisilmiötä koko kulttuurin jayhteiskunnan viitekehyksessä. Kymmenkunta vuotta sitten maassamme virsikirjauudistuksesta käytyjenkeskustelujen ja ongelmien silmiinpistävät yhtäläisyydet runsaat yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiinhämmästyttivät, vaikkei vertailu kuulukaan tehtävääni. Kansallisen ja ylikansallisen kulttuurin välisestäjännitteestä sadan vuoden takaa voisi löytyä virikkeitä tämän päivän Eurooppa -keskustelulle.Luonnollisesti pidän tärkeänä sitä, että tutkimukseni antaa realistisen kuvan virsilaulusta, senmerkityksestä ja asemasta kirkossa ja yhteiskunnassa 1800-luvulla, ja muodostaa siten pohjaa muulleasiaan liittyvälle tutkimukselle.“

13

1.1.4 Kirkkoarkkitehtuuri ja -taide

Kirkkorakennus on perinteisesti ollut keskellä kirkonkylää ja se on hallinnut koko maisemaa. Kirkko eiole kuitenkaan ainoastaan näyttävä rakennus, vaan se nähdään myös sakraalirakennuksena eli pyhänärakennuksena, joka on Jumalan huone ja joka kätkee äärettömän ulottuvuuden sisäänsä. Tämä ajatteluon säilynyt siitä huolimatta, että modernit kirkot nähdään myös julkisina tiloina ja seurakunnankokoontumispaikkoina.

Myös kirkkotaiteen ja –arkkitehtuurin tutkimus kuuluu käytännöllisen teologian tutkimuskohteisiin.Kirkkoarkkitehtuurin ja –taiteen tutkimus ei Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa oleitsenäinen oppialansa vaan se niveltyy osaksi yleisen käytännöllisen teologian tutkimusta.Kirkkoarkkitehtuurin tutkimuskohteena ovat kirkkorakennukset. Kirkkoarkkitehtuuria ei voida erottaamuusta rakennuskulttuurista. Kirkkojen rakentaminen seuraa luonnollisesti muun arkkitehtuurinsuuntauksia ja sen avulla voidaan analysoida, miten eri aikoina rakennettiin ja mikä rakennustyyli olikulloinkin hallitseva. Kirkkotaide on kiinnostunut esimerkiksi kirkkotekstiileistä ja kirkon kuvataiteesta.

Vaikka kirkkoarkkitehtuuria ja –taidetta koskevia tutkimuksia ei olekaan ilmestynyt runsaasti, voidaankuitenkin todeta, että kiinnostus oppialaa kohtaan on jatkuvasti kasvamassa. Tästä ovat osoituksenaKäytännöllisen teologian laitoksella valmisteilla oleva väitöskirja ja useat kirkkoarkkitehtuuria koskevatpro gradu –tutkielmat. Kasvavasta kiinnostuksesta kertoo myös Käytännöllisen teologian laitoksellaylläpidettävä kirkkoarkkitehtuuria ja –taidetta koskeva arkisto.

à Kuvio-arkisto (Taiteen ja kulttuurin digitaalinen kuva-arkisto): www.kuvio.helsinki.fi

à Leikkimielinen tehtävä: http://www.kuvio.helsinki.fi/tyylivisa/

Kirkkoarkkitehtuuri ja –taide käyttää apunaan yleisen taiteentutkimuksen tutkimuksellisia apuvälineitä.Teologinen näkökulma muodostuu siitä, että tutkitaan kirkollisessa käytössä olevaa aineistoa ja niidenmahdollista teologista sanomaa. Kirkkoarkkitehtuuria ja –taidetta eli uskonnollisia taideobjektejavoidaan tarkastella niiden rakenteen, merkityksen sekä käyttöfunktion kannalta. Rakenteen tarkastelussakiinnitetään huomiota uskonnollisten taideobjektien väreihin ja muotoihin sekä näiden yhdistelmiin.Tämäntyyppinen tarkastelu on teologi Paul Tillichin käsityksen mukaan tärkeää; hänen mukaansauskonnollisilla taideobjekteilla on ekspressiivinen luonne eli niille on tyypillistä tietyt yhteiset piirteet.Näitä yhteisiä piirteitä voidaan löytää juuri esimerkiksi rakenteellisen tarkastelun avulla.

Taideobjekteja voidaan tutkia myös sen merkityksen näkökulmasta. Yksi kirkkoarkkitehtuurin ja -taiteen alue onkin symboliikan tutkiminen. Yksi esimerkki tällaisesta on kala-symboli, jota kristillisessäkirkossa käytetään merkityksessä ’Kristus’.

Kolmas uskonnollisten taideobjektien tarkastelunäkökulma on niiden käyttöfunktion tutkiminen.Käyttöfunktion näkökulmasta taideobjekti voi olla uskonnollinen silloin, kun sen käyttötapa on jollaintavalla pyhä (se on esimerkiksi liturgisessa käytössä) tai se voi olla uskonnollinen myös itsenäisenätaideteoksena. Helsingin yliopistossa korostetaan viimeksi mainittua autonomian käsitystä.Taiteentutkimuksen menetelmästä saat konkreettisen kuvan tutustuessasi osion lopussa olevaan alan

14

tutkimukseen.

à Yleistä kirkkotaiteesta: http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kristaid.html

Kirjavinkki: Carl Henrik Martling: Puhuva hiljaisuus. 1989. Helsinki.

Kirjavinkki: Suomen kirkot ja kirkkotaide I (1978) ja II (1980). Lieto.

Kirjavinkki: P. Vähäkangas: Taide alttarilla. 1996. Jyväskylä.

Kirjavinkki: Viimeiset leposijamme. Hautausmaat ja hautamuistomerkit. Toim. P. Lempiäinenja B. Nickels. 1990. Helsinki.

Kirkkoarkkitehtuurin ja -taiteen viriketehtävä: lue Carl Henrik Martlingin kirja “Puhuvahiljaisuus“. Käy kotikirkossasi/missä tahansa kirkkorakennuksessa ja pohdi kirjan pohjalta,miten symbolimaailma näyttäytyy kyseisessä kirkossa.

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: tiedot väitöskirjasta kerännyt prof. Markku Heikkilä. Tiedotlöytyvät julkaisemattomasta opetusmateriaalista.

“Tutkimusalueeseen kuuluivat Kuopio, Iisalmi ja Leppävirta emäseurakuntina ja kappeliseurakuntinaKarttula, Maaninka, Nilsiä, Tuusniemi, Pielavesi ja Kiuruvesi. Tutkimuksen kohteena olivat kirkkojensisustuksiin kuuluneet “kirkkomaalaukset“. Kirkkomaalaus on vakiintunut termiksi, joka tarkoittaakirkkotiloissa olevia uskonnollisia maalauksia. Tutkimuksen ulkopuolelle jäivät siis kaikki muut kirkoissaolevat maalaukset (esim. kirkkoherrojen muotokuvat ja esineiden koristemaalaukset).

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Mitä ja millaisiakirkkomaalauksia alueen kirkoissa oli? Miten, milloin ja ketkä maalaukset hankkivat? Miten maalaustenkäytön määrät vaihtelivat? Ketkä olivat maalausten tekijät? Millaisia esikuvia kirkkomaalarit käyttivät?Mikä oli yksinkertaisten maalausten teologinen sisältö ja mikä oli motiivien ja Raamatun tekstien suhde?Miten maalaukset sijoitettiin kirkkotilaan? Mitkä olivat kirkkomaalausten tehtävät?

Ensin tehtiin kirkkomaalausten inventaari. Alueella oli tutkittavana aikana 14 kirkkorakennusta.Kirkkomaalauksia, joissa oli kristillinen aihe, oli vähintään 97. Maalauksista oli säilynyt 76 maalausta tainiiden fragmenttia eli palasta. Inventoinnin tuloksena laadittiin maalauksista luettelo, johon saatiin kaikenkaikkiaan 82 sellaista maalausta, joiden aihe pystyttiin määrittelemään, vaikka itse maalausta eivälttämättä enää ollut jäljellä. Joukossa oli 32 tutkimukselle aikaisemmin tuntematonta maalausta.

1700-luvun maalaushankinnat alkoivat 1740-luvulla. Eniten hankittiin saarnatuolien korirakenteisiin japorraskaiteisiin sijoitettuja kuvia. Lehterikaiteiden maalauksia oli vain Kustaa Adolfin kirkossa (20 kpl).Viidessä seurakunnassa oli alttaritaulu tai alttaritauluja. Näiden maalausten lisäksi kirkkotiloissa oliseinille ripustettuja erillisiä tauluja. Niitä oli vähintään 35 kappaletta. Alueen kirkoissa ei ollut kokosisätilan kattavia maalauskoristeluja.

Lahjoitettuja maalauksia oli 20. Kirkonkassan varoilla tai erityisillä, maalausten hankkimiseksisuoritetuilla keräyksillä hankittiin 23 maalausta. 54 maalauksen hankintatapaa ei tutkimuksessa pystyttyselvittämään.

15

Tutkimuksen menetelmänä oli historiallinen menetelmä ja sen lähteenä olivat maalaukset,kirkonarkistojen asiakirjat ja biograafiset aineistot. Vaikka tutkimus oli historiallisen menetelmän mukaantehtyä tutkimusta, niin samalla se oli poikkitieteellistä. Kirkkohistorian tutkimusta on tarvittuanalysoimaan esimerkiksi sitä, missä määrin puhdasoppisuuden, valistuksen ja pietismin painotuksetnäkyvät kirkkomaalauksissa.

Inventoinnin yhteydessä suoritettiin maalausten deskriptio (kuvaus ominaisuuksista, jotka luonnehtivattaulun asiaa riittävästi) ja interpretaatio (taideteoksen tulkinta). Interpretaatio tapahtui sekä teologisenettä taidehistoriallisen kirjallisuuden avulla. Tekijän puutteeksi on katsottava se, että hän rajaataidehistoriallisen traditiotaustan pois. Kristillisen kuvan tradition kaari Pohjois-Savoon olisi ollut hyväselvittää. Nyt sitä tarkkaillaan yksinomaan Raamatun esikuvan antamaa taustaa vasten.

Käytännöllisen teologian teorianasettelu tuli esille, kun tutkija tarkasteli maalausten esikuvia,käyttöyhteyksiä ja niin edelleen.

Tehdyssä inventaarissa painottuivat taide- ja kirkkohistoria (2. luku). Tutkija teki arvokastalähdetutkimusta, ja se nosti aikaisemmin tuntemattomia teoksia päivänvaloon. Koko tutkimuksenpainopiste on inventaarissa. Inventaari on kuitenkin taidehistorioitsijoiden mielestä vastaperuskartoitusta, jonka jälkeen tulisi alkaa varsinainen analyysi.

Tutkimuksen kolmas luku selvitti, miten maalauksia oli käytetty. Kyseisessä luvussa käytännöllisenteologian näkökulma oli selkeästi esillä. Kirkkomaalauksista pystyttiin selvittämään 81 maalauksenteologinen sisältö. 16 maalauksen aihe jäi tuntemattomaksi. Tunnetut aiheet liittyivät Raamatussakerrottuihin asioihin tai siinä mainittuihin henkilöihin. Maalausten aiheista 15 oli otettu Vanhastatestamentista ja 66 aihetta Uudesta testamentista. Vanhan testamentin aiheita oli käytetty pääasiassatypologisesti. Uuden testamentin aiheista lukumääräisesti suurimmat ryhmät olivat pääsiäispiiriin (21 kpl)ja apostoli- ja evankelistakuvat (22kpl). Kaikissa kuvia käyttävissä seurakunnissa oli pääsiäisaiheinenkuva. Jouluaiheisia kuvia oli seitsemän neljässä seurakunnassa, Jeesuksen toimintaan ja ihmisiin liittyviäkuvia yhdeksän viidessä seurakunnassa ja apokalyptisia aiheita seitsemän viidessä seurakunnassa.Maalausten aiheista ei voida osoittaa tarkkarajaista luterilaisen kuvateologian mukaista kuvaohjelmaa.Voidaan vain todeta, että kirkkomaalausten kuvaohjelma painottuu pääsiäispiirin aiheisiin ja niissäerityisesti Kristuksen ristiinnaulitsemista esittävään aiheeseen. Yleisin alttaritaulu aihe oli Ristiinnaulittu.Saarnatuolien aiheena käytettiin yleensä evankelistoja, joiden keskelle sijoitettiin ihmisten Vapahtaja.Kuvaohjelma painottuu puhdasoppisen teologian mukaisesti vanhurskauttamisoppiin ja Raamatunarvovallan korostamiseen.

Kirkkomaalauksilla on ollut useita tehtäviä. Seurakuntalaiset olivat eri syistä lahjoittaneet tauluja.Lahjotetuissa tauluissa korostuu votiiviluonne (lupauksen mukainen uhri Jumalalle). Maalauksialahjoitettiin perheen pienen lapsen muistoksi tai siihen on saatettu liittää rukous sairaudesta parantumisenpuolesta. Lahjoitetuilla tauluilla saattoi olla myös sosiaalinen tehtävä. Kyläyhteisö oli tuohon aikaan hyvinkollektiivinen, yksilön rikkeet olivat myös rikkeitä yhteisöä kohtaan. Rikkeet oli hyvitettävä. Taulunlahjoittamista voitiin käyttää myös rangaistuksena, jolloin sen lahjoittaminen oli velvollisuus. Tapa, jollakirkkomaalaukset sijoitettiin kirkkotilaan osoittaa, että ne kuuluivat jumalanpalveluksen liturgiaan.Maalaukset olivat vaatimattomia ulkonaisilta puitteiltaan ja siitä johtuen niiden kuvallinen sanomakorostui. Teologiseen sisältönsä johdosta niillä oli keerygmaattinen ja pedagoginen tehtävä.Kuvaohjelma painottuu puhdasoppisen teologian mukaan vanhurskauttamisoppiin ja Raamatunarvovallan korostamiseen. Tutkijalla on jäänyt tekemättä tarkka analyysi siitä, mistä kuvaohjelma todella

16

muodostuu. Tehtävää on myös arvioitu liiaksi vain vanhan kirkkohistoriallisen tiedon mukaan. ...“

17

1.2 Homiletiikka ja uskonnollinen viestintä

Millainen on hyvä saarna?

Miten saarnaajan eleet ja ilmeet vaikuttavat saarnan vastaanottamiseen?

Miten pappi valmistautuu saarnatehtävään?

Homiletiikan tarkastelun kohteena on kristillinen julistus. Tyypillinen uskonnollisen viestinnän tuote onsaarna tai uskonnollinen puhe. Perinteisesti homiletiikka on painottanut saarnan tutkimusta ja niitäkoskevan teorian opettamista. Aikaisemmin homiletiikan tutkimus oli kiinnostunut lähinnä siitä, mitensaarna on tehty, mikä on saarnan perusluonne ja siitä, miten ihmisen puhe saarnassa voi samanaikaisestiolla Jumalan sanaa.

Edellä esitetyt painotukset saivat aikaan sen, että saarnat olivat tavallisesti hyvin dogmaattisia, kristillistäoppia korostavia eikä niillä ollut kosketuspintaa saarnaa kuuntelevien seurakuntalaisten elämässä.Nykyään saarna ymmärretäänkin vuorovaikutustilanteena, jossa myös sanattomalla viestinnällä on tärkeärooli. Sanattomalla viestinnällä tässä yhteydessä voidaan ymmärtää esimerkiksi papin persoonaa.Saarnaamista harjoittaville teologian opiskelijoille painotetaankin, että "tärkeämpää kuin se, mitä sanot,on se, mitä olet". Habs-Christophin mukaan saarnaajan syvin olemus määrää viime kädessä sen, mitä jamiten hän saarnaa. Saarnaajan välitön olemus siis heijastuu hänen julistuksessaan. Paitsi saarnan sisältöja papin persoona, myös saarnan vastaanottaja ja hänen elämäntilanteensa pyritään nykyisen saarnantutkimuksessa ja opetuksessa ottamaan huomioon. Nykyisin saarnan tutkimus onkin osa laajaauskonnollisen viestinnän tutkimusta ja sitä voidaan analysoida erilaisten viestintäteorioiden avulla.

Kirjavinkki: Jukka-Pekka Puro: Johdatus puheviestinnän teorioihin. 1996. Helsinki.

Kirjavinkki: Saarnan käsikirja. Toim. Jolkkonen, Peura ja Vatanen. 2001. Helsinki.

Samalla kun uskonnollinen toiminta monipuolistuu, myös uskonnollisten viestimien määrä lisääntyy.Homiletiikan ja uskonnollisen viestinnän tutkimus keskittyykin tänä päivänä edellä esitettyjen kohteidenlisäksi myös joukkoviestimissä (radio, TV) ja verkossa tapahtuvaan viestintään.

à Lisää saarnasta (ev.lut. kirkon sivut) : http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/opas2/teol3.html

à Arkkipiispa Jukka Paarman saarnoja:

http://www.evl.fi/arkkipiispa/saarna15042001.htm

http://www.evl.fi/arkkipiispa/bryssel21022001.htm

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen viestintää koskevia tuloksia:


Homiletiikan viriketehtävä: osallistu sunnuntain jumalanpalvelukseen tai katsele TV-jumalanpalvelus. Kuuntele päivän saarnaa tutkijan korvin. Millainen rakenne saarnassa oli?Miten papin olemus vaikutti saamaasi kokonaiskuvaan saarnasta? Pohdi lopuksi, millä tavalla

18

omat tunteesi ja mielialasi vaikuttivat saarnasta tekemiisi havaintoihin.

19

1.3 Diakonia

Mitä kirkon diakoniatyö tekee?

Kuka tarvitsee diakoniaa?

Mihin diakoniatyön tekeminen perustuu?

Diakonia eli palvelu perustuu Uudessa Testamentissa esiintyvää rakkaudenkäskyyn: "Rakastalähimmäistäsi niin kuin itseäsi…". Diakonian käytännön tasolla tapahtuva hädässä olevien ihmistenauttaminen kuuluu evankelisluterilaisessa kirkossa (lain mukaan) jokaiselle seurakuntalaiselle.Diakoniatyön tavoitteena on niiden ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen, joiden hätä on suurin ja jotkaeivät saa apua muualta.

Diakoniatyön auttamistavat vaihtelevat aina käytännön tarpeen mukaan. Diakoniatyönpääpainopistealueisiin vaikuttavat luonnollisesti esimerkiksi talouselämän nousu- ja laskukaudet.Aikaisemmin työn painopistealueina olivat sosiaalista ja sairaanhoidollista ja sitä tehtiin pääasiassavammaisten, vanhusten ja sairaiden parissa. Tänä päivänä diakoniatyö on pääasiassa sielunhoidollistaauttamista, tästä esimerkkinä päihde- ja kriminaalityö ja taloudellisen avun tarjoamista(ruokapankkitoiminta, yhteisvastuukeräykset) myös vapaaehtoisvoimin. Nykyään myös hädänennaltaehkäisyyn kiinnitetään huomiota (esim. lapsidiakonia).

à Kirkon käytännön diakoniatyön osa-alueita:

http://www.evl.fi/kkh/to/kdyk/

Diakoniaan kohdistuvaa tutkimusta kutsutaan diakoniikaksi tai yksinkertaisesti diakonian tutkimukseksi.Diakoniikan tutkimuksen kohteena on edellä esitetty palvelutehtävä ja sen eri osa-alueet. Muitatutkimuskohteita ovat esimerkiksi diakonian historia, seurakuntien diakoniasuunnittelu ja diakoniantoteutuminen käytännössä ja diakoniatyöntekijöiden sielunhoitonäkemykset sekä heidän suhteensaasiakkaisiinsa, työhönsä ja työnantajaansa. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta, että Saksassatapahtunut diakoniatyön uudistus (diakoniareformi) toisen maailmansodan jälkeen siirsi diakoniantutkimuksen pääpainopisteen sen historiallisesta ulottuvuudesta systemaattiseen ja empiiriseen suuntaan.Systemaattisella diakonian tutkimuksella etsitään esimerkiksi diakonian teologisia perusteluita jaempiirisellä tutkimuksella ihmisten kokemuksia diakoniasta.

Huomattava on se, että diakoniaa tutkitaan myös yliopiston ulkopuolella alan ammattikorkeakouluissa.Tutkimuksen kohteet ovat kuitenkin erityyppisiä: ammattikorkeakouluissa ollaan pääasiassa kiinnostuttukäytännön työmuotojen kehittämisestä ja ihmisten hädän löytämisestä kun taas yliopistolla diakoniaapyritään ymmärtämään yleisemmin ja teoreettisemmin.

Kirjavinkki: Kirjavinkki: K. Henttonen: Voiko sen tehdä toisinkin? Diakoniatieteenlähtökohdat ja valinnat. 1997. Lahti..

Kirjavinkki: Kirjavinkki: M. Järveläinen: Rakkaudessa elävä yhteisö. 1988. Helsinki.

20

Kirjavinkki: Kirjavinkki: J. Niemelä: Usko, hoito ja toipuminen. 1999. Helsinki.

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen diakoniaa koskevia tutkimustuloksia:


Tutkimukseen liittyvää: Alan lisensiaattitutkimus:

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/teo/kayta/lt/lindblad/sankarei.pdf

Diakonian viriketehtävä: ota selvää oman seurakuntasi diakoniatyöstä. Millaistadiakoniatyötä seurakunnassa tehdään ja miten diakoniatyön painopistealueet ovat laman myötämuuttuneet? Millaisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä muutos kertoo?

21

1.4 Sielunhoito

Millainen on kantava sielunhoitokeskustelu?

Mitkä ovat kirkon erityissielunhoidon tehtävät?

Miten sielunhoitaja jaksaa työssään?

Sielunhoito on perinteisesti nähty yhtenä evankeliumin julistuksen osana saarnan ja opetuksen ohella.Aiemman näkemyksen mukaan sielunhoito oli sanan julistusta yleisesti saarnan ja opetuksen kautta sekäevankeliumin julistamista yksityiselle ihmiselle. Sielunhoito nähtiin myös instrumenttina, jonka avullaihmistä voitiin tukea, kun hän kärsi kuoleman lähellä tai uskonnollisen epäilyn hetkellä. Papin rooli edelläesitetyn kaltaisessa sielunhoidossa oli kristinuskon asiantuntijan ja armon välittäjän rooli.

Tämän niinkutsutun julistavan sielunhoidon tavan todettiin kuitenkin olevan ihmiselle hyödytöntä silloin,kun hän eli ahdistuksen keskellä. Epäonnistuneista sielunhoitokeskusteluista otettiin kuitenkin opiksi japyrittiin kehittämään psykologisesti suuntautuneita menetelmiä, joista nykyisin käytetään yhteisnimitystäterapeuttinen sielunhoito.

Terapeuttinen sielunhoidon tapa lähti liikkeelle USA:sta, josta se saapui Suomeen pääasiassa USA:ssasielunhoitoa opiskelleen Irja Kilpeläisen mukana 1960- ja 1970-luvuilla. Carl Rogersin sielunhoidontapaa noudattaen sielunhoidon keskipisteeksi tuli asiakas ja hänen elämäntilanteensa. Terapeuttistensielunhoidon tapojen lisäksi on sielunhoidossa otettu käyttöön niinsanottu ratkaisukeskeinen menetelmä,jossa tavoitteena on asiakkaan ongelman määrittäminen ja ongelmanratkaisu yhdessä asiakkaan kanssa.

Sielunhoidon tutkimuksellinen kenttä on hyvin laaja ja se käyttää apunaan, kuten muutkin käytännöllisenteologian oppiaineet, eri tieteenalojen teorioita selittäessään oppiaineen sisällä esiintyviä ilmiöitä. Tämänpäivän sielunhoidossa tarkastellaan asiakkaan lisäksi myös sielunhoidon juuria ja sielunhoitajanpersoonaa. Sielunhoito on jatkuvasti yksi teologian opiskelijoita eniten kiinnostava käytännöllisenteologian oppiaine. Teologian ylioppilaiden (graduntekijöiden) kiinnostuksen kohteina ovat esimerkiksisyömishäiriöistä kärsivien ihmiskuva, kokemukset pariviestinnän kursseista ja monet ikääntymiseenliittyvät kysymykset.

Sielunhoidon tutkimus käyttää välineinään pääasiassa laadullisia menetelmiä. Tavallisimmin käytettymenetelmä on tutkimushaastattelu, jonka avulla saadaan tietoa ihmisten kokemuksista sielunhoidon erialueilta. Tutkimustuloksia on mahdollista käyttää apuna sielunhoidon menetelmiä kehitettäessä.

Kirjavinkki: Sielunhoidon käsikirja. Toim. Aalto, Kirsti, Virtaniemi, Jukka-Pekka ja Esko,Martti. 1997. Helsinki.

Kirjavinkki: I. Kilpeläinen: Samalla portille. 1978. Helsinki.

Kirjavinkki: Aihepiireittäin muuta sielunhoidon alaan liittyvää kirjallisuutta (Hgin yliopistonkäytännöllisen teologian laitoksen kotisivut):

http://www.janua.helsinki.fi/hakala/prakt1kirj.html

22

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen sielunhoitoa koskevia tutkimustuloksia:


Sielunhoidon viriketehtävä: pohdi sellaista keskustelua, jonka olet kokenut jollain tavallaauttaneen itseäsi. Mitkä elementit keskustelussa olivat tukevia/kantavia/ajatuksia selkiyttäviä?Miksi? Käytä pohdintasi tukena Kirsti Aallon & al. Sielunhoidon käsikirjaa.

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: Lauri Kruus: "Lupa kertoa ja tulla kuulluksi. Tutkimuskokemuksen kertomisesta eläkeläisten ja opiskelijoiden ryhmässä". Tutkijan laatima referaatti.Julkaisematon opetusmateriaali "Käytännöllisen teologian tutkimusten esittelyä". Toim. prof.Markku Heikkilä ja TM Merja Olin 1997.

“ Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata ja analysoida eläkeläisistä ja opiskelijoista muodostetun ryhmänvuorovaikutusta sielunhoidon toteutumisen ja oppimisen kannalta. Sielunhoidon alalla Suomessa jamuuallakin maailmassa yleisemmin käytetyt ei-ohjaavat tai asiakaskeskeiset menetelmät soveltuivatheikoimmin ikääntyvien henkilöiden elämäntilanteisiin. Ei-ohjaava menetelmä oli alunperin tehtynimenomaan auttamaan aikuistumistapahtumaa eläviä nuoria henkilöitä. Varsinkin iäkkäiden miestensielunhoidon kehittämistä varten tarvittiin ja tarvitaan yhä tutkimuksella hankittavaa tietoa.

Psykoterapian ja sielunhoidon alalla viime vuosikymmenien aikana kehitettiin ns. ongelmakeskeinen jasysteemiseen ongelmanratkaisuun pyrkivä menetelmä vaihtoehdoksi ei-ohjaavalle jalähimmäiskeskeiselle mallille. Se pohjautui informaation prosessointi psykologialle. Ääripäänä tässämallissa eräät terapeutit arvelivat pystyvänsä rationaalisen tietokonemaisen päättelyn avulla “hoitamaan“satoja potilaita tunnissa. Tätä mallia on arvioitu mekaaniseksi ja esineellistäväksi.

Sekä käytännön sielunhoitotyössä että tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että muisteleminen jakokemusten kertominen kiinnosti erityisesti vanhuksia. Psykoterapeuttisesta ja sielunhoidollisesta työstätehdyissä tutkimuksissa muistojen kertomista päädyttiin pitämään joko ei-toivottuna sairaalloisenaelämäntilanteesta pakenemisena tai sitten mielekkäänä hyödyllisenä elämän hallintaa edistävänäaktiviteettina. Muistelemisen merkitystä arvioitaessa ei tutkimuksessa kuitenkaan oltu otettu selvästihuomioon muistelutilanteen vaikutusta. Tässä tutkimuksessani kuvaan paitsi muistelun sisältöä myöskinkertomistilannetta. Tilanne pyritään tekemään kokeilemalla sellaiseksi, että kertomukset tulevatkuulluiksi. Tutkimuksellani kerään tietoja sellaisen sielunhoidon käytännön mallin rakentamiseksi, jokaottaisi huomioon, miten ihmiset yhteisesti rakentavat kertomuksillaan elämää ja löytävät sille merkityksiä.

Elämäkertaryhmien järjestäminen, joissa vanhukset muistelivat ja kertoivat kokemuksiaan, yleistyisaamieni tietojen mukaan ainakin Euroopassa, USA:ssa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa.Kirjallisuuden ja kokemuksen pohjalta oli aiheellista olettaa, että vanhukset kertoivat muistoistaanmielellään lapsenlapsilleen tai näiden ikäisille. Tällainen tutkimustilanne oli mahdollista toteuttaa omassaopetustyössäni. Paikallisseurakunnissa ja laitoksissa koottiin ryhmiä, joissa toisena osapuolena olielämänsä jossain määrin kaoottisena kokevia eläkeläisiä ja toisena opiskelijoita.

Sielunhoidon opiskeluun on keskeisenä osana 1900-luvun ensimmäiseltä neljännekseltä lähtien kuulunuteläytyminen lähimmäisen kuuntelemiseen ja tästä kuuntelemisesta tehty raportti. Opiskelijoidenkirjoittamista ryhmäistuntojen raporteista ja ryhmäohjaajien havainnoista koottiin tämän tutkimuksenaineisto. Sitä analysoitiin laadullisesti kertomuksen merkityksien näkökulmasta.

23

Vanhusten kertomusten analysointi alkoi jo opiskelijoiden laatiessa ryhmäraportteja, jota analysointiavielä seuraavalla kerralla jatkettiin koko ryhmän käyttäessä siihen kymmenkunta minuuttiakokoontumisajasta. Tutkija analysoi edelleen tuloksia kirjoittaessaan koottua aineistoa. Ryhmänjäsenetsanoivat raportteja kuunnellessaan, että heidän alkuaan kaoottisina kokemistaan elämäntilanteista löytyimerkityksellistä sisältöä. Tämä merkitys oli tullut järjestyneeseen muotoon raporteissa. Merkityksetlöytyivät vain ihmisten henkilökohtaisten arvojen, vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tilanteenyhteisvaikutuksesta. Lisäksi pyrittiin pohtimaan sitäkin, mitä ei ollut tapahtunut, mutta olisi voinuttapahtua. Tämä kokonaistilanteen huomioon ottaminen edellytti raportoinnilta tiettyä joustavuutta sekäsamalla tulosten reflektointia kirjallisuuden avulla.

Tutkimustulokset raportoitiin kertomuksen muodossa kuten ryhmissä kokeiltu sieluhoitokin olinoudattanut kerronnallista muotoa. Tässä on havaittavissa eräs tämän tutkimuksen heikkous.Ensinnäkään vanhuksen kertomus ei ole tuonut ryhmälle kuin hyvin valikoidusti heidän kokemaansaelämystä. Samoin kirjoitettu tutkimusraportti tuo lukijalle valikoidun aineiston ryhmäkokemuksesta. Jopatutkija itsekin kokee kirjoittamansa tekstin latteaksi verratessaan sitä muistiinsa tallentuneisiinryhmäkokemuksiin. Tutkimuksellani kootun tiedon jälkeen tarvitaan runsaasti työtä käytännönsielunhoidon mallin tekemiseksi. Alustavasti sitä mallia, johon pyritään, nimitän narratiiviseksisielunhoidoksi.

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on juutalaisamerikkalaisen Jerome Seymour Brunerin kehittämänarratiivinen ajattelu. Hänen ajattelussaan kertominen strukturoi kaoottisia kokemuksia. Kerrottaessaannetaan merkityksiä kokemuksille, mutta samalla monet kokemukset ja tunteet jäävät kertomuksenjuonen ulkopuolelle. Kokemusten järjestely kertomukseksi vaatii valintaa, jossa karsitaan sellaisettapahtumat, jotka eivät sovellu kertomusrunkoon. Ulkopuolelle karsitut kertomukseen soveltumattomatkokemuksetkin säilyvät mielessä mutta ilman yhteyttä elämän merkitykseen. Ne ovat pohjalla uusillekaoottisille kokemuksille, jotka toivon mukaan aikanaan saavat mahdollisuuden uuden vaihtoehtoisenkertomuksen muotoutumiseen.

Bruner on rakentanut “konstruktivistisen“ mallin vaihtoehdoksi realistiselle ja idealistiselle tiedon jatodellisuuden kehittämiselle. Sen mukaan alkuperäistä todellisuutta ei olet edes olemassa, vaan ihminenselvitäkseen kaoottisuudesta luo aina uudelleen itse todellisuutensa muunnelmana jollekin aiemminitsestään selvänä pitämälleen maailmansa järjestykselle. Tämä alkaa tapahtua jo pienten lasten kielenoppimisessa. He eivät opi ainoastaan, mitä sanovat, van myös kuinka, kenelle ja millaisissa tilanteissamitäkin sanotaan. Tässä suhteessa tutkimukseni ei pitäydy enää Brunerin teoreettiseen viitekehykseen,vaikkakin olen ottanut siitä vaikutteita. Elämänkertomusten analyysissa käytän lähinnä Klasoninkehittämää vanhusten itsekuvaa selittäviä teorioita, joissa ihmisen sosiaalistuminen reaaliseenympäristöön kuvataan eriksonilaiselta psykoanalyyttiselta pohjalta. Uskonnollisia kokemuksia ja elämänhallinnan käsitettä ovat Wolfgang Pannenberg ja William James kuvanneet käyttäen lähes samanlaistateoreettista viitekehystä.

Tutkimusraporttini olen rakentanut siten, että kuvaan ensin, miten olen päätynyt kokeilemaan jatutkimaan elämänkertomusryhmien käyttöä sielunhoidossa. Seuraavaksi esittelen tutkimusmenetelmät,miten olen yhdistänyt kirjallisuudesta, ohjaaja-tutkijan osallistuvalla havainnoinnilla ja opiskelijoidentekemistä raporteista saadun aineiston. Tämän jälkeen kuvaan keskustelujen teemat ja niidenlöytymisprosessin. Lopuksi arvioin, millä elämän osa-alueilla voitiin tai voitaisiin elämänkertomusryhmienavulla toteuttaa sielunhoitoa.

24

Mielenkiintoista tutkimuksessani oli, että se otti huomioon ihmisen tavallisessa elämässä tapahtuvantoiminnan: kokemusten kertomisen toisille. Kertomiseen sovellettiin pastoraalipsykologisestakirjallisuudesta löytyviä teorioita elämän merkityssisällön löytymisestä. Lyhytkestoisissa opiskelijoiden jaeläkeläisten ryhmissä oli mahdollista käsitellä perusturvallisuuteen, toiminnallisuuteen ja vanhemmuuteenliittyviä merkityksellisiä asioita. Sen sijaan autonomiaan ja läheisyyteen liittyvät kysymykset joko torjuttiintai niitä käsiteltiin vain pintapuolisesti. Tämä tutkimustulos osoitti, miten kiinteässä yhteydessä ryhmässävallitseva luottamus, vuorovaikutussuhteet ja ulkoiset olosuhteet olivat sielunhoidontoteuttamismahdollisuuksiin.

Tutkimusaiheeni ajankohtaisuutta osoittaa, että vuonna 1997 on julkaistu Suomessa ainakin kaksikokemusten kertomista käsittelevää väitöskirjaa, Marja Saarenheimon ja Eero Suoninen. ..Parhaitenonnistuin mielestäni tutkimustilanteen käytännön järjestelyissä, vaikkakin se vaati paljon vaivannäköä jaaikaa. Ryhmien kokoaminen ja niissä tapahtuva vuorovaikutus kiinnosti sekä opiskelijoita ettäeläkeläisiä. Ryhmissä toteutuneesta sielunhoidosta jäseniltä saatu palaute on ollut myönteistä. Opiskelijatovat voineet käytännössä kehittää edelleen ryhmissä oppimaansa pastoraaliteologiaa. Sen sijaanpelkästään tutkimusraportin lukeneilta olen saanut hyvin niukasti palautetta.

Pastoraalipsykologista kirjallisuutta tutkimusaiheestani löytyi hyvin runsaasti. Teorioiden karsimisessakohtasinkin tästä syystä vaikeuksia. Epäonnistuin tutkimusteorian yksinkertaistamisessa jayhtenäistämisessä. Olisin voinut rajata tutkimukseni ulkopuolelle esimerkiksi erilaisetkulttuuripsykologiset teoriat tai muistelutyön psykologisen tarkastelun ja kirjoittaa enemmänpastoraaliteologista pohdintaa, mutta toisaalta kahdesta ensin mainitusta ei ollut vielä tutkimustanijulkaistaessa suomenkielellä yhtenäistä esitystä.“

25

1.5 Kirkko-oikeus

Miksi Suomen evankelisluterilainen kirkko on valtionkirkko?

Mitä kirkkolaissa sanotaan papin tehtävistä?

Kirkko, kuten muutkin organisaatiot, tarvitsevat toimintansa tueksi erilaisia sääntöjä. Näistä säännöistäeli kirkkolaista kirkossa huolehtii kirkko-oikeus. Kirkko-oikeus käyttää välineenään oikeustieteenkäsitteitä ja menetelmiä. Kirkko-oikeuden tehtävänä on käsitellä erilaisia oikeussäännöksiä, joiden avullavahvistetaan kirkollisen toiminnan oikeudelliset muodot ja määritellään kirkon ja valtion sekä kirkon jasen jäsenten välisiä suhteita.

Roomalaiskatolinen kirkko on oikeudellisesti itsenäinen ja se haluaa pitää itsensä erillään valtiovallasta.Kirkon käsityksen mukaan kirkollinen esivalta on maallista esivaltaa ylempi. Roomalaiskatolisen kirkonoikeussäännöstö jakaantuu kahteen osaan: jumalalliseen ja inhimilliseen eli kanoniseen oikeuteen.Inhimillinen oikeus muodostuu kirkkoisien lausumista, kirkolliskokousten päätöksistä sekä paavien,piispojen ja partikulaarisynodien säädöksistä. Inhimillisen oikeuden tarkoitus on täydentää jumalallistaoikeutta, mutta sitä pidetään Jumalan säätämyksenä ja sillä on jumalallinen alkuperä. Kanonisenoikeuden katsotaan olevan ihmisen apuna pelastuksessa.

Suomen evankelisluterilainen kirkko “noudattaa“ ns. protestanttista kirkko-oikeutta. Luther oli sitämieltä, ettei kanoninen laki voinut olla kirkollisen elämän perusta, vaan evankeliumi. Luterilaisessakäsityksessä kirkko-oikeus ymmärretäänkin mahdollisuutena, joka edistää evankeliumin julistamisen jakirkon tehokkaan toiminnan ja se palvelee kirkon varsinaista tehtävää. Kirkkolakia voidaan tarvittaessamuuttaa, mutta ei Jumalan sanan vastaiseksi. Uskonpuhdistusajalla valtion ja kirkon välillä vallitsi ns.kahden regimentin oppi, jolloin kirkko hoiti hengellistä tehtävää ja valtio maallista. Tänä päivänäluterilainen kirkko säätää periaatteessa omat lakinsa, mutta ylin päätäntävalta on valtiolla. Myösluterilaisen kirkon piirissä on vähitellen alettu painottaa kirkon itsenäisyyttä.

Suomen kirkkolain taustalla ovat sekä Ruotsin kirkkolaki vuodelta 1686, että Schaumannin kirkkolakivuodelta 1869. Schaumannin kirkkolaki erityisesti on ollut merkittävä virstanpylväs Suomenevankelisluterilaiselle kirkolle; se sisälsi kirkon opin, säädökset kirkon hallinnosta sekä kirkon jäsentenoikeudet ja velvollisuudet.

Vuoden 1869 laki uudistettiin vuonna 1964. Uuteen kirkkolakiin koottiin kaikki sadan vuoden aikanatapahtuneet lain muutokset ja tehdyt lisäykset. Myös yhteiskunnan muutos vaikutti kirkkolain muutoksiin.Kirkkolaki kaipasi kuitenkin vielä tiivistämistä ja lyhentämistä. Uudistamisprosessi saatiin päätökseenvuonna 1993, jolloin ilmestyi uusi kirkkolaki.

Kirkko-oikeuden tutkimusta on käytännöllisen teologian alalla harjoitettu jo 1800-luvulla. Kirkko-oikeuden tutkimusta on harjoitettu paitsi teologian alalla, myös oikeustieteen puolella. Tutkimuksenpääpaino on perinteisesti ollut historiallisesti painottunutta. Markku Heikkilän ja Merja Olinin laatimassaopetusmateriaalissa perätäänkin historiallisen tutkimuksen rinnalle teoreettisesti suuntautunuttatutkimusta. Esimerkkeinä mahdollisista tutkimusaiheista mainitaan seuraavat teemat, jotka samalla hyvinvalaisevat kirkko-oikeuden tutkimuksen luonnetta: kirkon oikeuden käsite ja luonne, kirkon ja valtionsuhteiden perusteet, kirkon jäsenyyden oikeudelliset perusteet ja kirkon viran/virkojen ja seurakunnansuhde.

26

à Tutustu kirkkolakiin: http://www.credo.fi/pykalat/klaki.htm

à Tutustu kirkolliseen lainsäädäntöön (ev.lut. kirkon sivuilla): http://www.evl.fi/avain/lait.html

à Kirkon hallintoelinten päätöksiä (ev.lut. kirkon sivuilla):

http://www.evl.fi/kkh/ktk/katsaus/paatos.htm

Kirjavinkki: E. Kansanaho: Suomen kirkon hallinto. 1976. Helsinki.

à Keskustelua kirkon ja valtion suhteesta: http://www.evl.fi/kkh/ktk/katsaus/valtio.htm (ev.lut.kirkon sivuilla) ja oikeusministeriön sivuilla http://www.om.fi/5192.htm

Kirkko-oikeuden viriketehtävä: etsi internetistä kirkon ja valtion suhteita käsitteleviäartikkeleita ja muodosta oma kantasi siihen, tulisiko valtionkirkko säilyttää vai tulisiko kirkko javaltio erottaa toisistaan. Voit käyttää myös muita lähteitä. Perustele kantasi.

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: Jyrki Knuutila: Avioliitto oikeudellisena ja kirkollisenainstituutiona Suomessa vuoteen 1629. Tutkijan laatima referaatti. Julkaisematonopetusmateriaali. Julkaisematon opetusmateriaali "Käytännöllisen teologian tutkimustenesittelyä". Toim. prof. Markku Heikkilä ja TM Merja Olin 1997.

“Väitöskirjani aihe käsitteli avioliittoa, joka on ollut kautta historian ja on yhä edelleen keskeinen asiainhimillisessä elämässä. Tätähän osoittaa osaltaan Suomen eduskunnassa vuonna 1997 käyty keskustelusamaa sukupuolta olevien henkilöiden välisen suhteen laillistamisesta eli sen rinnastamisesta avioliittoon.Aiheensa puolesta avioliittoon kohdistuva tutkimus on siis ajankohtainen.

Tästä syystä avioliitto on ollut ja on yhä edelleen monen eri alan tutkijoiden mielenkiinnon kohteena.Tällaisista tieteenaloista mainittakoon tässä yhteydessä esimerkkeinä sosiologia, lakitiede ja kansatiede.Niiden edustajat tutkivat 1900-luvun lopun avioliittoinstituutiota monesta eri näkökulmasta.Tutkimukseni kohdistui samaan asiaan menneisyydessä. Vaikka keski- ja reformaatioajan sekä 1900-luvun lopun avioliittoasioihin liittyvät kysymykset eivät suoranaisesti näytä liittyvän toisiinsa, historiallisenperspektiivin ja kehityskaarien hahmottaminen on tärkeää myös nykyaikaan kohdistuvalle tutkimukselle.Tästä syystä menneisyyteen liittyvä väitöskirja on tietyin osin hyödyllinen myös nykyajanavioliittoinstituutioon kohdistuvalle tutkimukselle. Tutkimuksen avulla voidaan hahmottaa tiettyjäkehityskaaria niihin johtaneine syineen, joita on yhä edelleen havaittavissa meidän päivinämme jokosellaisinaan tai muuttuneina.

Tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella avioliittoa Suomessa keski- ja reformaatioajalla. Koskaavioliittoasiat kuuluvat sekä maallisen että hengellisen regimentin piiriin eli yhteiskunnan kirkonintressipiiriin, tarkastelen tutkimuskohdettani yhteiskunnan ja kirkon muodostamaa taustaa vastaan.Tutkimusnäkökulmakseni valitsin instituution, jolla tarkoitetaan yleisemmin täsmällisesti määriteltyä,pysyvää yhteiskunnallisen eli poliittisen ja sosiaalisen tai uskonnollisen eli kirkollisen elämän muotoa,organisaatiota tai laitosta, josta säädetään lainsäädännössä tai jota säätelee yhteisesti sovittutapajärjestelmä. Instituutio voidaan ymmärtää myös jotakin alaa, asiaa tai ilmiötä koskevienoikeussäädösten kokonaisuudeksi eli oikeusjärjestykseksi. Ymmärsin näiden määrittelyjen perusteella

27

instituutio-termin tarkoittavan tutkimustehtäväni kontekstissa sitä yhteiskunnallista ja kirkollista oikeus- jatapajärjestystä, joka säätelee avioliittoa.

Näkökulmaa määritellessäni rajasin tarkemmaksi tutkimustehtäväkseni avioliiton sekä sen oikeudellistaolemusta että asemaa siihen kohdistuneitten yhteiskunnallisten ja kirkollisten säädösten jatapajärjestelmän tarkastelemisen. Toisena tehtävänä oli tutkia, miten avioliitto heijasti siihenkohdistuneitten yhteiskunnallisten ja kirkollisten säädösten ja tapajärjestelmien valossa yhteiskunnan jakirkon välisiä suhteita 1200-1600 -luvuilla. Kolmanneksi halusin selvittää avioliittoa "kirkollisena"instituutiona, jota säätelevät ensisijaisesti läntisen tradition mukaiset kirkolliset säännökset ja ohjeet.Näihin kaikkiin kolmeen tehtävään sisältyi taustatekijöiden, vuorovaikutussuhteiden ja juurien selvittely.Näin voitaisiin saada esiin avioliittoasioihin vaikuttaneet laajemmat, kansainväliset kulttuuriyhteydet sekäavioliiton asema osana asianomaisen aikakauden elämää, kulttuurivirtauksia sekä kirkollista ajattelua jakäytäntöä. Toisaalta instituutio -näkökulma rajasi tutkimuksen ulkopuolelle aviorikokseen, avioeroonsekä niiden syihin kuuluvan problematiikan sekä avioliiton solmimisesta aiheutunet taloudellisetseuraamukset. Näin ollen avioliittoinstituutio tarkoitti käytännössä säännöksiä avioliiton solmimisesta jasiinä elämisestä.

Tutkimusmenetelmänäni oli siis tarkastella avioliittoa instituutio-termin näkökulmasta yhteiskunnan jakirkon muodostamaa taustaa vasten. Metodisesti tämä oli tavanomainen historiantutkimuksessa käytettytapa. Tutkimusmenetelmään kuuluu myös tutkimusaineiston, eli lähteiden valinta. Se määräytyiluonnollisesti ensiksi näkökulman perusteella, mutta myös tutkimusajanjakso vaikutti siihen.Lähdemateriaali painottui näistä syistä viralliseen materiaaliin eli yhteiskunnallisiin ja kirkollisiinoikeussäännöksiin, kirkolliseen opetukseen ja kirkon avioliittoon vihkimisestä antamiin ohjeisiin elivihkikaavaan. Tämän lisäksi yritin aikalaiskertomuksia ylhäisön elämästä sekä tuomioistuinten materiaaliatutkimalla hahmottaa, miten nämä säännökset toimivat käytännössä. Sen sijaan sellaistatutkimusmateriaalia, jonka avulla olisi voinut muodostaa käsityksen ihmisten kokemuksista avioliitosta,löytyi varsin niukasti. Tätä kysymystä saattoi lähestyä ainoastaan kansatieteellisen materiaalin avulla, jotasitäkin oli tuolta ajalta niukalti.

Koska tutkimusajanjakso oli pitkä, lähes puoli vuosituhatta kestävä, tutkimuksen lähdepohja ei voinutmuodostua homogeeniseksi. Tutkimusajanjakson loppupuoli (1500-1600-luvut) oli lähdeaineistonrunsauden ja homogeenisyyden kannalta hedelmällisempi. Toisaalta keskiajan osalta lähdeaineistonniukkuutta saattoi osaltaan lieventää hakemalla vastaavaa materiaalia muualta Skandinaviasta sekäEuroopasta. Tämän vertailumateriaalin avulla saattoi sitten päätellä asioita, joita ei voinut hahmottaaSuomessa lähteiden puutteen tai sporadisuuden takia.

Tutkimuskirjallisuutta oli sen sijaan runsaasti, koska oli tarpeen perehtyä yleisen historian, oikeus-,kirkko- ja liturgianhistorian sekä kirkko-oikeuden ja kansatieteen tutkimuksiin. Niiden avulla löytyi uusiaprimaari- ja sekundaarilähteitä. Eri alojen tutkijoitten esittämät käsitykset ja teoriat auttoivat erottamaanoleelliset asiat epäoleellisista sekä ymmärtämään "ajan henkeä" tutkimusajanjaksolla. Lähdemateriaaliasaattoi myös helpommin analysoida ja ymmärtää, koska tutkimuskirjallisuuden avulla oli mahdollistahahmottaa eri asioitten taustatekijöitä ja kehityslinjoja.

Käyttämäni menetelmän vahvuutena voi pitää lähdesidonnaisuutta, eli kaiken esitetyn perustamistatutkimusaikakaudelta peräisin oleviin lähteisiin. Niiden tulkinta oli kuitenkin ongelma, sillä 1900-luvunlopun maailmankuva vaikeutti lähteiden ymmärtämistä ja sijoittamista oikeisiin yhteyksiinsä. Keski- jareformaatioaikaa käsittelevän tutkimuskirjallisuuden avulla hankittu yleis- ja erityistieto sekä niiden avulla

28

harjoitettu lähdekritiikki auttoi kuitenkin tässä.

Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä voisi tietysti pitää historian, oikeus-, kirkko-, jaliturgianhistorian sekä kirkko-oikeuden ja kansatieteen tutkimuksista hahmotettavaa yleiskuvaa keski- jareformaatioajan yhteiskunnasta ja kirkosta Suomessa. En kuitenkaan ymmärtäisi asiaa näin tässäyhteydessä. Tutkimukseni tieteenteoreettinen viitekehys on renvallilaisessa historianfilosofiassa, jokaloogiseen positivismiin ja empirismiin pohjautuen korostaa lähteitä tutkimuksen lähtökohtana.Renvallilainen humanistis-filosofinen koulukunta korostaa vankkaa lähdepohjaa, -uskollisuutta, -kriittisyyttä sekä lähteiden ristiriidattomuutta. Edelleen tieteenteoreettisen viitekehykseni mukaan tutkijanon oltava niin vapaa kuin mahdollista aatteellisista, poliittisista, uskonnollisista ja henkilökohtaisistaennakkoluuloista ja näkemyksistä.

Valitsin kahdesta historiantutkimuksessa yleisimmin käytetystä dispositiovaihtoehdosta (dispositio elisisällysluettelo) systemaattisen jäsennyksen tarkastellen asiakokonaisuuksien kehitystä tutkittavallaajanjaksolla. Näin tutkimusaineistoa oli helpompi hallita. Kronologinen (ajanjaksoittain etenevä)dispositio olisi lisäksi lisännyt toistoa, koska useat asiat esiintyivät samantapaisina keski- jareformaatioajalla. Tutkimusjäsennykseni rakentui tehtävän määrittelyssä ilmaistujen kysymysten varaan.Kaksi ensimmäistä tutkimuslukua tarkasteli yhteiskunnallisen ja kirkollisen lainsäädännön avullayhteiskunnan ja kirkon suhdetta. Muut pääluvut keskittyivät kirkolliseen opetukseen avioliitonsolmimisesta ja siinä elämisestä. Esityksen runkona oli tuolloin vihkikaava, mikä auttoi jäsentämäänasioita.

Tutkimukseni mielenkiintoisimmat, ajankohtaisimmat ja kauaskantoisimmat tulokset voidaan kiteyttääkahteen pääasiaan. Ensimmäinen on se, että kykenin hahmottamaan avioliittoasioissa tietyn historiallisenjatkumon ja kehityslinjan yhteiskunnan ja kirkon välillä koko tutkimuskauden ajan näennäisestäsopusoinnusta huolimatta. 1990-luvun avioliittokeskusteluissa esille tulleissa kysymyksissä onhavaittavissa vastaava ristiriita ja myös muita menneisyyden paralleeli-ilmiöitä. Toiseksi havaitsinavioliittoasioiden heijastavan laajemminkin yleiseurooppalaisten ja skandinaavisten kulttuurivirtaustenvälittymistä Suomeen ja muuntumista suomalaiseksi kulttuuriksi. Tämä näkyi tarkasteltaessa Suomessakeski- ja reformaatioajalla käytettyjä vihkikaavoja, niiden lähteitä sekä itsenäisiä piirteitä. Jotta saatointodeta näistä asioista jotakin, minun oli verrattava suomalaisia vihkikaavoja vastaaviin eurooppalaisiinkaavoihin.

Koen onnistuneeni väitöskirjatutkimuksessani erityisesti kysymyksenasettelussa sekä siitä seuraavassatutkimusaineiston hankinnassa. Lähteiden tutkinnan arviointi on aina kiinni tutkijasta ja hänennäkemyksistään, joten olen jäävi ottamaan kantaa sen onnistumiseen. Mikäli saisin tehdä tutkimukseniuudelleen, en ottaisi tutkimusajanjaksokseni keski- ja reformaatioaikaa, vaan keskittyisin pelkästäänjompaankumpaan."

29

1.6 Kirkon hallinto ja uskonnollinen johtaminen

Millaista kirkkoherraa seurakunta tarvitsee?

Kuka päättää seurakunnan asioista?

Millaista johtamiskoulutusta kirkko tarjoaa?

Edellä esitetyssä mainittiin, että yhteisö, myös uskonnollinen yhteisö, tarvitsee toimiakseen erilaisiasääntöjä. Yhteisö tarvitsee sääntöjen lisäksi myös hallintoa ja johtamista. Hyvin toteutettuna nämämahdollistavat yhteisön toiminnan sen päämäärän saavuttamiseksi. Päämäärällä voidaan esimerkiksitarkoittaa mahdollisuutta työn tekemiseen. Kristillisen yhteisön päämääränä on lähetyskäskyä ("Menkääja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengennimeen…") noudattaen evankeliumin julistaminen.

Koska kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, sen toimintaa säädellään lailla ja säädöksillä. Näilläsäädöksillä määritetään se, mitkä elimet päättävät kirkon asioista. Samalla säädökset määrittävät sen,mikä on eri elimien toimivalta, kokoonpano, asettamistapa ja tehtävät. Seurakuntien tasolla kirkonhallinto koostuu seuraavista päättävistä elimistä:

1. Kirkkovaltuusto, joka on yksittäisen seurakunnan ylin päättävä elin, jonka puheenjohtajana toimiimaallikko. Kirkkovaltuusto päättää esimerkiksi virkojen perustamisiin ja lakkauttamisiin, ohje- jajohtosääntöihin sekä omaisuuden ja hallinnon päätöksiin ja yleisvalvontaan liittyvistä asioita.

2. Kirkkoneuvosto vastaa seurakunnan hengellisestä työstä ja sen puheenjohtajana toimii kirkkoherra.Kirkkoneuvoston tehtävinä ovat alaisuudessaan olevien jaostojen, lauta- ja johtokuntien toiminnanvalvominen, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden valitseminen, yleisen hallinnon ja omaisuuden yleinenvalvonta.

3. Seurakuntayhtymä, joka koostuu saman kunnan alueella olevista seurakunnista.Seurakuntayhtymän tehtävänä on vastata esimerkiksi kirkollisesta verotuksesta ja kirjanpitoon jatilintarkastukseen liittyvistä asioista.

Organisaatioiden tutkimus on nuori tieteenala; tutkimus alkoi 1930-luvulla. Organisaatioita voidaantarkastella hyvin monen tieteenalan ja oppialan näkökulmasta. Lähestymistapoja voivat olla esimerkiksisosiologisia, teologisia, historian ja psykologian lähestymistavat.

Kirkon hallinnon ja johtamisen tutkimus- ja opetusalasta teologisessa tiedekunnassa vastaa pääasiassakäytännöllisen teologian laitos. Teologinen tutkimus voi keskittyä esimerkiksi hallinnolliseen,toimintayksikköjen, henkilöstön tai hengellisen johtamisen tutkimiseen. Viime aikoina kirkon hallinnon jajohtamisen tutkimus on nähty tärkeänä seuraavista syistä: ensinnäkin kirkko on sekä hengellinen ettäjulkisoikeudellinen organisaatio ja sen hallinnossa sovelletaan yleisesti yhteiskunnassa käytettyjähallinnollisia periaatteita. Haasteena on se, miten nämä periaatteet soveltuvat kirkon tehtävään ja mitenperiaatteet voidaan teologisesti perustella. Toiseksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa onperinteisesti toiminut sekä seurakunnan viranhaltijoita että maallikoita. Haasteena tässä on toimivanyhteistyömallin löytäminen. Kolmanneksi viime vuosikymmenten hallintouudistus ja seurakunnantyöntekijöiden määrän kasvu tuovat kirkon hallinnolle ja johtamiselle omat haasteensa erityisesti vastuu-ja valtakysymyksissä. Neljänneksi: kirkossa on tiedostettu toimivan henkilöstöjohtamisen tarve.

30

Konkreettisena esimerkkinä tästä on kirkkoherroille tarkoitettu johtamiskoulutus, joka tänä päivänä onpakollinen kaikille kirkkoherroiksi aikoville. Edellä esitetyt haasteet ovat lisänneet keskustelua jaherättäneet kiinnostusta kirkon hallinnon ja johtamisen tutkimiseen.

Kirjavinkki: U. Pirnes: Kehittyvä johtajuus. Johtamisen dynamiikka. 1988. Helsinki.

à Kirkon hallinto (ev. lut. kirkon sivuilla): http://www.evl.fi/

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen alaan liittyviä tutkimustuloksia:


Kirkkohallinnon ja johtamisen viriketehtävä: ota selvää, miten omaa seurakuntaasihallinnoidaan. Ovatko seurakuntalaiset tyytyväisiä kirkon hallintoon? Halutessasi voit haastatellajoitakin seurakuntalaisia. Käytä analyysin apuna jotakin johtamisen teoriaa.

31

2 USKONNONPEDAGOGIIKKA

Kuka opettaa lapselle iltarukouksen?

Millainen on aikuisen Jumala?

Millaista uskonnonopetusta muslimi Suomen lukiossa saa?

Kalevi Tamminen määrittelee uskonnonpedagogiikan seuraavasti: "Uskonnonpedagogiikka tutkiikasvatuksen maailmaa ja sen ilmiöitä siltä osin kuin ne liittyvät uskontokasvatukseen, tapahtui tämä sittenkirkon, koulun, kodin tai muiden instituutioiden parissa". Edellä esitetystä määritelmästä voidaan nähdä,että uskonnonpedagogiikka tarkastelee monipuolisesti uskontokasvatuksen eri puolia.Uskonnonpedagogiikka syntyi, kun kirkon uskontokasvatuksen alueella kaivattiin lisäeväitä kasvatuksentoteuttamiseksi.

à Lyhyt katsaus rippikoulun ja konfirmaation kehitykseen (ev. lut. kirkon sivuilla):

http://www.evl.fi/kkh/to/kkk/rippikoulu/kehi.htm

Termillä uskonnonpedagogiikka tarkoitettiin aluksi lähinnä koulun uskonnonopetukseen liittyväätutkimusta ja teoriaa. Kirkon uskontokasvatuksesta käytettiin nimeä kateketiikka. Myöhemmin nämäkaksi yhdistettiin yhdeksi tieteenalaksi. Nykyään uskonnonpedagogiikan tutkimus jakautuu kahteen osa-alueeseen: kirkon uskontokasvatukseen ja koulun antamaan uskontokasvatukseen. Tarkemmanmääritelmän uskonnonpedagogiikan tutkimuskohteille tarjoaa Tamminen, jonka mukaanuskonnonpedagogiikan alueet voidaan jaotella seuraavasti:

· Kasvatuksen periaatekysymykset, joihin kuuluvat muun muassa seuraavatkysymykset: kasvatuksen lähtökohdat, kasvatuksen arvopohja ja ihmiskäsitys ja kysymysuskon ja kasvatuksen suhteesta.

· Kirkkojen kasvatus- ja opetustyö: lapsi- ja varhaisnuorisotyö (esim. pyhäkoulu,päiväkerhotyö sekä kerho- ja partiotoiminta), nuorisotyö, aikuiskasvatus, perhekasvatus jaseurakunnan yleisen toiminnan kasvatukselliset näkökulmat.

· Kodin uskontokasvatus, sosialisaatio perheessä, perheroolit ja uskonto

· Koulujen uskontokasvatus: uskonnonopetus ja päivänavaus, kirkon ja valtion tehtävätkasvatuksessa ja kirkon ja koulun uskontokasvatuksen suhde.

· Uskontokasvatukseen liittyvät eettiset ja moraaliset kysymykset: erityisesti kasvavieneettinen, moraalinen kehitys sekä sen yhteys uskonnolliseen kehitykseen jauskontokasvatukseen.

· Uskontokasvatuksen didaktiset kysymykset

· Kirkkojen työntekijöiden ja uskonnonopettajien koulutuksen kysymykset

· Joukkoviestintä uskonnollisen ja eettisen kasvatuksen välineenä

32

· Vertailevan uskonnonpedagogiikan kysymykset: esimerkiksi katolisen ja luterilaisenkirkon uskontokasvatuksen vertailu, kristillisten kirkkojen ja uskontojen uskontokasvatuksenvertailu ja eri maiden uskontokasvatuksen vertailu.

Uskonnonpedagogiikka, kuten muutkin Käytännöllisen teologian oppiaineet, käyttää sekä teologian ettämuiden alojen tutkimusta ja teorioita apunaan selittäessään tieteenalan ilmiöitä. Uskonnonpedagogiikanilmiöitä selitetään tavallisimmin kasvatustieteen teorioiden avulla, mutta myös esimerkiksi systemaattistateologiaa, psykologiaa, sosiologiaa ja muita käyttäytymistieteitä apuna käyttäen.

à Oppimisesta ja oppimisteorioista (Tampereen yliopiston sivuilla):http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/oppimin.htm

Uskonnonpedagogiikan tutkimuksen pääpaino on ollut historiallisessa näkökulmassa. Ajan henkikuitenkin on haastanut uskonnonpedagogiikan suuntaamaan katseensa monikulttuurisuuden mukanaantuomiin haasteisiin. Konkreettinen esimerkki tutkimustyön käytännön hyödyntämisestä uusi onrippikoulusuunnitelma, jossa on hyödynnetty uusimpia oppiteorioita ja rippikoululaisen entistäaktiivisempaa roolia. Uusin rippikoulua käsittelevä tutkimus on Hannele Revon "Askel seurakuntaan",jossa tarkastellaan Viron rippikoulua.

à Uskonnonvapauslakiin suhteessa uskonnonopetukseen (ev. lut. kirkon sivuilla):http://www.evl.fi/Kirjavinkki: kurssikirja: Uskonnonopetuksen käsikirja. Toim. M. Pyysiäinen ja J. Seppälä.1998. Helsinki..

Tutkimukseen liittyvää: Kirkon tutkimuskeskuksen uskonnonpedagogiikkaa koskeviatutkimustuloksia (ev. lut. kirkon sivuilla): http://www.evl.fi/kkh/ktk/kertomus96-99/nelivuotiskertomus-05.shtml#P498_118595 ja


Alan tutkimus: Antti Räsäsen keväällä 2002 ilmestynyt aikuisen uskonnollisuutta käsitteleväväitöstutkimus (avaa linkin takaa löytyvä pdf-tiedosto):

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/teo/kayta/vk/rasanen/

Uskonnonpedagogiikan viriketehtävä: muistele omaa rippikouluasi/koulusiuskonnonopetusta. Pohdi oppimisen ja oppimisteorioiden linkin (Tampereen yliopiston sivut)http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/oppimin.htm kautta, mitä oppimisteoriaa opetuksessasovellettiin. Oppimisteorioita noudattaen: mitä olisi voitu tehdä toisin?

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: Kati Niemelän tutkimus "Teologiksi - sattuman sanelemanavai Jumalan kutsusta? Teologiseen tiedekuntaan pyrkineiden uranvalinta. Tutkimus teologiseentiedekuntaan vuonna 1994 pyrkineiden uranvalinnasta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä."

33

Tutkijan laatima referaatti. Julkaisematon opetusmateriaali "Käytännöllisen teologian tutkimustenesittelyä". Toim. prof. Markku Heikkilä ja TM Merja Olin 1997.

34

"Teologiseen tiedekuntaan pyrkineistä elää monta stereotypiaa. Heitä saatetaan pitää epävarmoinaitseään etsivinä ihmisinä, jotka haluavat selvyyttä elämänkysymyksiinsä tai vahvasti kutsumustietoisinapapin alkuina. Joku taas pitää heitä aivan samanlaisina kuin minkä tahansa muunkin alan pyrkijöitä, jotkaovat hankkimassa itselleen ammattia.

Ovatko teologiseen tiedekuntaan pyrkineet todellakin tällaisia? Ketkä pyrkivät teologiseentiedekuntaan? Ja miksi?

Tämä tutkimus etsi vastauksia näihin kysymyksiin. Tutkimustehtävä jakaantui viiteen osaan: uranvalinnanmotiivien, itse uranvalinnan, ammattitavoitteiden, uranvalinnan taustatekijöiden ja pyrkineidenperustyyppien selvittämiseen. Tutkimus on monella tapaa mielenkiintoinen; onhan esimerkiksi kysymys'leipäpappi vai kutsumuspappi?' jatkuvasti ihmisten huulilla.

Tutkimusmetodin valinta oli pitkäaikaisen pohdinnan tulos. Alun perin tutkimus oli tarkoitus tehdäteemahaastatteluja käyttäen. Koehaastattelujen jälkeen ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, koska havaittiin,ettei siten pystytty saamaan uranvalinnasta esille koko sitä kuvaa, mitä tutkimuksella haluttiin saada.Seuraavaksi kokeiltiin uranvalinnan ympärille rakentuvien kirjallisten elämänkertojen keräämistä. Niitäkintestattiin, mutta jo koehenkilöiden motivointi osoittautui vaikeaksi. Seuraavaksi kokeiltiin runsaastiavoimia kysymyksiä ja elämänkerrallista ainesta sisältävää kyselyä. Jälleen kohdattiin sama ongelma kuinedellisessä vaiheessa: mitä pidempään vastaajan olisi kysymykseen pitänyt vastata, sitätodennäköisemmin siihen jätettiin vastaamatta. Näin ollen avoimia kysymyksiä päätettiin vähentää jakohdentaa ne juuri haluttuun asiaan. Lopulta kysely koostui sekä valmiit vastausvaihtoehdot sisältävistäkysymyksistä että avoimista kysymyksistä. Tämä osoittautui tutkimuksen kannaltatarkoituksenmukaisimmaksi.

Kysely lähetettiin ositetun otannan avulla 180:lle vuonna 1994 teologisen tiedekunnan pääsykokeessaolleelle. Kyselyyn vastasi 78%, mitä voidaan pitää varsin hyvänä määränä.

Aineisto analysoitiin pääosin tilastollisesti SPSSPC-tilasto-ohjelmaa käyttäen ja osin laadullisesti.Laadullisen analyysin avulla pyrittiin saamaan syvyyttä ja ymmärrystä ilmiökenttään. Tämä ratkaisuosoittautui hyväksi. Kyselyaineisto oli monipuolista sisältäen runsaasti avoimia vastauksia, joidenomaleimaisuus ei olisi päässyt esiin pelkällä tilastollisella analyysillä.

Uranvalinta koostuu monista tekijöistä ja realiteeteista. Se on hyvin monisäikeinen tapahtuma ja sitä onyritetty selittää monin eri teorioin. Tämän tutkimuksen taustateoriaksi valittiin minäkäsitykseen perustuviakehityksellisiä uranvalintateorioita, koska ne ovat monipuolisia, ajankohtaisia ja niiden kyky selittää onuseissa aiemmissa tutkimuksissa todettu hyväksi. Keskeisin teoria on Donald Superin (esim. 1957,1990, 1992) ammatillisen kehityksen teoria. Superin mukaan ihmiset valikoituvat kykyjen,persoonallisuuden piirteiden, tarpeiden, arvojen, intressiensä ja minäkäsityksensä perusteella erilaisiinammatteihin. Ihminen soveltuu edellä mainittujen ominaisuuksiensa perusteella paremmin tiettyihinammatteihin.

Ihmisen ammattitavoitteet ja työhön liittyvät tilanteet muuttuvat ajan ja kokemusten myötä. Tämämuutosprosessi voidaan esittää sarjana elämänvaiheita: kasvu, tutkiminen, vakiintuminen, ylläpito jaluopuminen. Olennaisinta uranvalinnalle on ammattien tutkimisen (tai etsimisen) kausi, joka ajoittuu

35

tavallisesti 15-24 ikävuoteen.

Tutkimusraportti koostuu yhdeksästä luvusta. Tutkimuksen taustaluvun ja tutkimustehtävä ja sentoteuttaminen -luvun lisäksi tutkimuksessa on viisi tuloslukua (uranvalintamotiivit, teologiuran valinta,ammattitavoite, uranvalinnan taustatekijät ja teologiseen tiedekuntaan pyrkineiden perustyypit) sekätiivistelmä ja pohdinta. Tutkimuksen tuloslukujen rakenne vaati pitkän pohdinnan. Ongelmaksimuodostui se, että kaikkien tuloslukujen asiat liittyivät jollain tapaa toisiinsa. Erityisesti taustatekijöitäselvittävän luvun paikkaa vaihdettiin useaan kertaan. Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, toisin kuinyleensä vastaavanlaisessa tutkimuksissa, että "uranvalinnan taustatekijät" -luku siirrettiin toiseksiviimeiseksi tulosluvuksi ja siihen koottiin taustatekijöiden yhteys muihin uranvalintaan liittyviin asioihin.

Teologiseen tiedekuntaan pyritään monista syistä. Perinteisesti teologista alaa pidetään kutsumusalana.Kuitenkin teologin ammattien moninaisuuden vuoksi pyrkimisen syyt ovat moninaisia, voihan teologityöskennellä, paitsi seurakunnassa, myös esimerkiksi koulussa, tutkijana tai yksityisellä sektorilla.Uranvalinnan taustallakin oletettiin näin ollen olevan useita tekijöitä, joita kyselyssä pyrittiin selvittämäänsekä valmiit vastausvaihtoehdot sisältävällä mittarilla että avoimella kysymyksellä.

Pyrkijöiden suurimmaksi vaikuttimeksi osoittautui uskontoa koskevien kysymysten kiinnostavuus, jokaoli vaikuttanut lähes kaikkien teologiselle koulutusalalle hakemiseen suuressa määrin. "Olen aina ollutkiinnostunut henkisistä asioista, sellaisista, joita ei voi järjellä selittää".

Seuraavaksi tärkeimpiä olivat halu auttaa muita ihmisiä ja koettu soveltuvuus alalle. Jumalalta saadunkutsumuksen toteuttaminen oli vaikuttanut joka toisen teologiseen pyrkimiseen suuressa määrin. Miehetolivat naisia kutsumustietoisempia ja naiset puolestaan välineellisemmin suhtautuneita. Kutsumuksenmerkitys alalle hakeutumisessa lisääntyi iän kasvaessa.

Lähes puolelle teologin mahdollisuus julistaa evankeliumia oli ollut merkittävä vaikutin. "Koin selkeänkääntymyksen vuonna -93 ja tunsin pakottavaa tarvetta julistaa kokemaani vapautusta. Huomasin, ettämahdollisuudet maallikkona ovat rajalliset. Tärkein syy oli siis virallisen puheluvan saaminen."

Joillekin ensisijainen syy pyrkiä teologiseen tiedekuntaan oli sisäänpääsyn helppous verrattuna moneenmuuhun akateemiseen koulutusalaan. Tällöin teologinen muodostuu varapaikaksi mikä ei pääseensisijaisesti toivomalleen koulutusalalle. "Helppo päästä, sillä halusin yliopistoon ja halusin varmistellaopiskelupaikan. "Teologisen sisäänpääsyprosentti on huomattavasti alhaisempi kuin humanistisenuskontotieteen. Teologinen oli vain keino päästä lukemaan uskontotiedettä."

Muita teologiseen tiedekuntaan pyrkimiseen vaikuttaneita tekijöitä olivat esimerkiksi selvyyden saaminenomiin elämänkysymyksiin, muiden (kodin, ystävien, tutun papin ym.) vaikutus ja elämään liittyvätkokemukset.

Noin 60% pyrkijöistä edusti ns. tavallista teologin ammattiin suuntautumista, jolle on tyypillistä moniensamansuuntaisten ammattien haaveilu. Useimmiten ne olivat opettajan, sairaanhoitajan, lääkärin,toimittajan ym. Sosiaalisia ja auttamiskeskeisiä ammatteja. Teologiseen tiedekuntaan pyrkiminen oliheille selkeä ja looginen ratkaisu. Loput edustavat joko suoraviivaista, epävakaata tai selkiytymätöntäsuuntautumista.

Teologinen tiedekunta oli ensisijainen vaihtoehto puolelle pyrkijöistä. Tiedekuntaan hyväksytyille se onensisijainen vaihtoehto lähes kahdelle kolmesta ja hylätyistä reilulle kolmannekselle. Muut pyrkijöiden

36

koulutusalatoiveet jakaantuivat suhteellisen suppealle alalle. Yli 70% toiveista jakaantuu yhdeksällealalle, jotka edustivat joko hoito-, opettamis- tai esiintymisalaa. Suosituin valinnan vaihtoehto olikasvatustieteellinen koulutusala. Ensisijaisena toiveen mainittiin kuitenkin yleisimmin psykologia.

Pyrkijöiden ammattitoiveet jakaantuivat melko laajalle. Pyrkijöistä 40% tavoitteli teologisellakoulutuksella ensisijaisesti papin tehtävää. Miehistä kaksi kolmesta tähtäsi papiksi. Naisista papinammatti oli ensisijaisesti mielessä vain joka neljännellä. Yhtä usea nainen tavoitteli uskonnonopettajanammattia. Miehistä uskonnonopettajiksi halusi selvästi harvempi. Tutkija työstä haaveili 14% niin naisistakuin miehistä. Naisista joka kymmenes tavoitteli lehtorin (naisteologin virka seurakunnassa) tehtävää.Loput tähtäsivät teologin erikoistehtäviin.

Eri ammatteihin tähtäävien uranvalinnan motiivit eroavat. Papiksi haluavat kokevat muita enemmänkutsumusta alalle ja halua julistaa. Myös heidän kotinsa on ollut muita uskonnollisempia. Vähitenkutsumuksella on merkitystä tutkijan ammattiin tähtääville. Uskonnonopettajiksi haluavat ovaturanvalinnassaan välineellisemmin suuntautuneita ja selkeästi ammattiin suuntautuneita. Pyrkineetmuodostivat kahdeksan tyyppiryhmää: kutsutut (28%), opettajat (tai uskonnonopettajat) (18%),yleisauttajat (19%), tutkijat (12%), etsijät (5%), uuden ammatin etsijät (3%), epävarmat (10%) javarmistajat (5%).

Kolmea ensiksi mainittua ryhmää luonnehti korkea kutsumus- ja ammattikeskeinen motivaatio. Sensijaan jäljelle jäävälle neljännekselle oli ominaista suhteellisen alhainen motivaatio teologisiin opintoihin jayleinen epävarmuus uranvalinnassa.

Itse koin onnistuneeni tutkimuksessani parhaiten teologiseen tiedekuntaan pyrkineiden kokonaiskuvanluomisessa. Taustateorioiden yleisyydestä johtuen tutkimusta leimaa kuitenkin 'yleisyys' ja monen asianpintaraapaisu. Se herättää useita jatkokysymyksiä. Esimerkiksi uskonnonopettajia leimaa selkeäsuuntautuminen uskonnonopettajan ammattiin jo pyrkiessä, mutta miten heille käy, jos he eivättiedekuntaan päästyään useista yrityksistä huolimatta pääse aineenopettajan koulutukseen? Entä mitenpysyviä ammattitavoitteet ovat ja millaiset motiivit ennustavat alalla pysyvyyttä?

Tutkimus perustui kyselyyn. Kyselyn heikkoutena on kuitenkin sen rajoittuneisuus. Uranvalinta on hyvinmoniulotteinen tapahtuma ja sen kaikkien ulottuvuuksien tavoittaminen kyselymenetelmällä onmahdotonta. Vaikka kysely sisälsikin runsaasti avoimia kysymyksiä, haastattelut olisivat edelleentäydentäneet tutkimuksen antamaa kuvaa uranvalinnasta."

37

3 KIRKKOSOSIOLOGIA

Miksi kirkosta erotaan?

Mihin suomalainen uskoo?

Kirkkososiologia, nimensä mukaisesti, on oppiaine, jonka tarkastelun kohteina ovat kirkko (teologia) jasitä ympäröivä yhteiskunta (sosiologia). Kirkkososiologian tutkimus lähti liikkeelle Ranskasta 1930-luvulla. Tutkimuksen kohteina olivat tuolloin paikallisseurakunnat ja tutkimuksen pääpainotus oli kirkonpastoraalisessa työssä ja hengellisessä hoidossa. Näistä painotuksista johtuen kirkkososiologiaakutsuttiinkin pastoraalisosiologiaksi. 1950-luvulla kirkkososiologinen tutkimus levisi myös joihinkinmuihin Keski-Euroopan maihin, myös pohjoismaihin (lähinnä Ruotsiin). Pohjoismaista laajimmaksikirkkososiologian tutkijaksi kehittyi Suomi 1970-luvulla, jolloin kirkkososiologia vakiintui omaksioppiaineekseen Helsingin yliopistossa.

Kirkkososiologian tutkimuksessa on näkyvissä kaksi päälinjaa: saksankielisellä alueella painottunut"Kirchensoziologie" ja englanninkielisellä alueella painottunut "Church ja Society". Ensiksi mainittu tutkiierityisesti kirkon toimintaa, hallintoa ja ihmisten uskonnollista asennoitumista ja käyttäytymistä.Jälkimmäinen linja keskittyy nimensä mukaisesti pääasiassa kirkon ja yhteiskunnan suhteisiin.Suomalainen kirkkososiologian tutkimus pitää nykyään sisällään molemmat edellä esitetyt linjat.

Sosiologian käyttö teologian "aputieteenä" ei ole ollut täysin ongelmatonta; käytiin keskustelua siitä,voidaanko uskonnollisia ilmiöitä lainkaan tarkastella sosiologisesti, onhan uskonnollinen elämäperimmältä olemukseltaan "yliluonnollista". Sosiologeja ei myöskään miellyttänyt sosiologian alisteinenasema suhteessa teologiaan. Joachim Matthesin mielestä kumpikaan ala ei voinut pidättää itselläänyksinoikeutta tutkia uskontoa. Niinpä tarvittiin uusia termejä ja käsitteitä, joilla kumpikin oppiala pystyioperoimaan uskonnollisten ilmiöiden kanssa. Tuloksena onkin ollut se, että kirkkososiologia tutkiiuskonnollisia ilmiöitä yleisen sosiologian (yhteiskuntatieteiden) teorioiden ja menetelmien avulla, joita seon kehittänyt edelleen voidakseen paremmin ja tarkemmin tutkia kirkollisen elämän omaleimaisuutta.Sosiologian lisäksi muista tieteenaloista myös uskontotiede tutkii uskonnollista elämää. Teologian sisälläkirkkososiologia tulee lähelle monia oppiaineita ja menee niiden kanssa osittain limittäin. Näistäesimerkkeinä uskonnonpedagogiikka ja kirkkohistoria.

Yhteiskunnan erilaiset kehityssuunnat vaikuttavat sekä kirkon toimintaan että ihmisten uskonnollisuuteenja uskonnolliseen asennoitumiseen. Kirkkososiologisessa tutkimuksessa tämä näkyy mm. kirkon japolitiikan välisten suhteiden ja sekularisaation eli maallistumisen tutkimissa, joka nähdään kohonneenkoulutustason, elinkeinorakenteen muutoksen (maanviljelykulttuurista erilaisiin palveluammatteihin),individualismin eli yksilökeskeisyyden ja globalisoitumisen eli ylikansallistumisen. Kirkkososiologia on siiskiinnostunut kirkon ja uskonnollisten liikkeiden asemasta ja tehtävistä yhteiskunnassa.

Kirkkososiologiassa tutkitaan ihmisten uskonnollista elämää ja käyttäytymistä sekä uskonnollisuudenvahvuutta ja heikkoutta. Näitä osa-alueita tutkitaan esimerkiksi rukoilemisen ja jumalanpalvelukseenosallistumisaktiivisuuden avulla. Näin kirkkososiologia tulee lähelle liturgiikan tutkimusaluetta. Kirkontutkimuskeskuksen vaikutuksesta tutkimus keskittyi varsinkin alkuaikoinaan siihen, missä määrin ihmisetosallistuvat kirkon toimintaan tai tavoittavat kirkon toiminnan.

Kirkkososiologiaa kiinnostaa myös kirkko instituutiona. Tällöin kiinnostuksen kohteina ovat

38

organisatoriset rakenteet, työntekijät, luottamushenkilöt, kysymykset uskonnollisuudesta jakirkollisuudesta ja kirkon sosiaalisesta rakenteesta.

à Kirkon jäsenistö ja sekularisaatio (ev. lut. kirkon sivuilla)


à Kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa (ev. lut. kirkon sivuilla):


Kirjavinkki: kurssikirja: Kirkkososiologia. Toim. I. Askola, T. Lampinen ja P. Lempiäinen.1982. Helsinki..

Tutkimukseen liittyvää: Alaan liittyviä Kirkon tutkimuskeskuksen tuloksia:http://www.evl.fi/kkh/ktk/ttoijo98.htm

Tutkimukseen liittyvää: Tuoreimpia kirkkososiologisia tutkimuksia (Hgin yliopistonkäytännöllisen teologian laitoksen kotisivut):

http://www.janua.helsinki.fi/kirkkososiologia/julkaisut.html

Alan pro gradu -tutkielma (avaa pdf-tiedosto):

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/teo/kayta/pg/helen/

Kirkkososiologian viriketehtävä: etsi internetistä maallistumista koskevia artikkeleita. Pohdimaallistumisen syitä. Voit käyttää myös muita lähteitä.

Tiivistelmä alan tutkimuksesta: Eila Helander: "A Sosiological Approach to PartnershipRelations within the Context of Missions". Tutkijan laatima referaatti. Julkaisematonopetusmateriaali "Käytännöllisen teologian tutkimusten esittelyä". Toim. prof. Markku Heikkiläja TM Merja Olin 1997.

"Aasia, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan ja länsimaisten kirkkojen tai lähetysjärjestöjen välinen yhteistyöei ole aina sujunut ongelmitta. Tansanian evankelisluterilainen kirkko ja sen kanssa yhteistyössä olevatlähetysjärjestöt ovat 1990-luvulla alkaneet uudestaan pohtia yhteistyön valtasuhteita: missä määrinlähetysjärjestöjen antaman henkilö- ja talousavun vastaanotto on sitonut afrikkalaisen kirkon lännentalutusnuoraa? Yhteisissä neuvotteluissa on erityisesti afrikkalaisten taholta peräänkuulutettuyhteistyömallia, jossa toteutuisivat keskinäinen luottamus, avoimuus ja tasavertaisuus. Tässätutkimuksessa keskityttiin selvittämään millaiset valta- ja riippuvuussuhteet vallitsevat lähetysjärjestöjenja Tansanian evankelisluterilaisen kirkon välillä, mikä ne on synnyttänyt ja miten yhteistyötä voitaisiinparantaa. Tutkimus kattaa ajanjakson 1978-1995 ja se toteutettiin vuonna 1995. Yhteistyönorganisaation uudistusprosessi oli alkanut tutkimusta edeltävänä vuonna ja jatkui vuoteen 1998. Vaikkakyseessä ei ollut tilaustutkimus, tutkitun tiedon saaminen yhteistyötilanteesta koettiinyhteistyökumppaneiden taholta tärkeänä. Valmistunut tutkimus on ollut osapuolten käytettävissäpäätöksiä tehtäessä. Koska tutkimustulokset ovat sovellettavissa myös Tansanian tilanteen ja kirkollistenyhteyksien ulkopuolella, tutkimus on ajankohtainen puheenvuoro länsimaiden ja kehittyvien maidenyhteistyökysymyksiin.

39

Tutkimus kuuluu kirkkososiologian alaan ja sen tutkimusmenetelmä on empiirinen. Työ perustuupääasiallisesti em. yhteistyötä käsittelevään arkistomateriaaliin: pöytäkirjoihin, talous- jahenkilöstötilastoihin, linjapuheisiin ja kirjeisiin. Haastatteluja on vain muutama. Aineistoa tarkastellaanhistoriallisessa kontekstissaan ja siihen on sovellettu niin määrällistä kuin laadullista analyysia. Koskatutkimuksen kohteena olevaa yhteistyötä koordinoiva toimisto on Helsingissä, arkistomateriaali olihelposti saatavilla. Paikoitellen ongelmana oli aineiston “karuus“. Esimerkiksi pöytäkirjat kertoivat tehdytpäätökset mutta varsin harvoin niissä mainittiin päätöksiin johtaneita tekijöitä tai asiasta käytyjäkeskusteluja. Tarvittava tieto oli hankittava muista lähteistä (puheet, kirjeet, haastattelut). Pitkienkehityslinjojen selvittämisessä oli vaikeuksia, sillä käytettävissä olleet tilastot eivät olleet rakenteellisistaeroista johtuen vertailukelpoisia.

Tutkimuksessa tukeuduttiin teoreettisen viitekehyksen osalta sosiaaliantropologiseen ja sosiologiseensosiaalista vaihtoa (social exchange) käsittelevään kirjallisuuteen. Sosiaalisessa vaihdossaperusajatuksena on, että yksilöiden ja yhteisöjen välisiä suhteita tarkastellaan vaihtosuhteina. Mitenvaihtosuhteet ymmärretään ja mitä niissä painotetaan riippuu kulttuurisista tekijöistä. Vaihtosuhteet luovatniihin osallistuvien välille erilaisia riippuvuussuhteita, jotka voivat muodostua myös valtasuhteiksi. Mikälivaihtosuhde synnyttää epätasapainoisen valtasuhteen, se saattaa johtaa valtaa vaille jääneen etsiytymäänerilaisten valtastrategioiden käyttäjäksi. Tällaiset valtastrategiat puolestaan vaikeuttavat yhteistyötä.Vaihtoteoria korostaa myös jaettujen arvojen merkitystä keskinäiselle vaihdolle. Tutkimuksen kohteenaolevien osapuolten lausumat vallasta ja riippuvuudesta, tasa-arvon ja keskinäisen luottamuksen toiveistaja oletetun yhteisen arvomaailman (kristinusko) olemassaolo ohjasivat valtateorian valintaan.

Tutkimus muodostaa osan kahden kirjoittajan eri näkökulmista kumppanuutta ja valtaa tarkastelevastayhteisestä teoksesta, jossa johdanto ja lopussa olevat suositukset ovat molempien kirjoittajienyhteistyötä. Tutkimusprosessin aikana kumpikin osapuoli teki omaa itsenäistä tutkimustyötään muttaantoi jatkuvasti rakentavaa palautetta toisen työstä. Näin kirja kokonaisuutena on kahden eri kulttuuristaja tutkimustraditiosta asiaa tarkastelevan tutkijan yhteistyöyritys. Itse (Eila Helander) keskityin yhteistyöja vallan sosiologiseen ja Niwagila teologiseen tarkasteluun. Yhteinen osio kirjan alussa toimiijohdantona molemmille tutkimuksille. Tästä syystä oma tutkimukseni lähtee liikkeelle välittömästi senteoreettisesta viitekehyksestä esittelemällä miten lähetysjärjestöjen ja kirkon välisiä suhteita voidaantarkastella vaihtosuhteina. Toisessa luvussa selvitetään yhteistyön arvopohjaa. Huomiota kiinnitetäänsiihen missä määrin kumppaneiden näkemykset yhteistyöstä ovat yhteisiä. Teologinen osuus onarvokeskustelussa rajattu pois, koska kirjan toinen kirjoittaja tutkii omassa osassaan juurikumppanuuden teologiaa. Kolmannessa luvussa tutkitaan yhteistyön, kumppanuuden toimivuutta, missämäärin eri osapuolet ovat suhteessa saajia ja vastaanottajia ja millaisia valtasuhteita niiden välille onmuodostunut. Neljännessä luvussa kumppanuutta tarkastellaan organisaatiokulttuurin ja kommunikaationnäkökulmasta. Viidennessä luvussa esitetään kooten tutkimustulokset sekä johtopäätökset.

Tutkimuksen keskeinen tulos oli, että epäselvyydet yhteisestä arvomaailmasta ja tiedostamatonarvopohjan muutos vaikeuttivat yhteistyötä. Kumppaneiden välillä oli tietämättömyyttäyhteistyöosapuolten kulttuurisista eroista johtuvista erilaisista kumppanuuden tulkinnoista. Tästä syystämyös niiden odotukset yhteistyöstä erosivat toisistaan. Kaikkia odotuksia ei oltu aina edes lausuttuääneen, koska toisen osapuolen oletettiin jakavan samat odotukset! Tasavertaisen kumppanuudensyntyminen edellyttää selkeätä yhteisen kulttuuripohjan selvitystä ja tiedostamista. Uskonnolliset arvot onjatkuvasti esitetty niin lähetysjärjestöjen kuin Tansanian luterilaisen kirkon taholta yhteistyön keskeisiksiarvoiksi, mutta nykytilanteelle tyypillinen taloudellisten seikkojen ja arvojen voimakas korostus on saanut

40

entistä enemmän sijaa myös yhteistyötä koskevia päätöksiä tehtäessä. Mitä enemmän vaihdossatähdennetään taloudellisia seikkoja sitä tasapainottomammaksi vaihtosuhde vallan osalta muodostuu.Sen sijaan mikäli henkiset, uskonnolliset arvot ovat keskeisinä luovat ne mahdollisuuden kaikkiaosapuolia tyydyttävälle toimivalle kumppanuudelle, tasavertaisille suhteille ja keskinäiselle avoimuudelle.Vallan tasapainottomuus ei synny niinkään lähetysjärjestöjen taloudellisesta ylivallasta kuin niidenhaluttomuudesta tai kyvyttömyydestä olla vastaanottajan asemassa. Afrikkalaisen kirkon yhteistyönelinkysymys puolestaan on miettiä mitä ainutlaatuista tarjottavaa sillä on länsimaisille kumppaneilleen.Tutkimus toi selkeästi esille arvojen merkityksen kansainvälisessä yhteistyössä.

Tutkimuksessa avainasemassa oli sopivan teoreettisen viitekehyksen löytyminen. Yhteistyö tutkimuksenaihepiiriä tuntevan mutta sitä eri kulttuurisesta näkökulmasta tarkastelevan toisen tutkijan kanssa onnistuihyvin. Suurimmat vastoinkäymiset koin kirjapainon kanssa, jonka tuottama tutkimuksen painoasu jättitoivomisen varaa.“

3 uskonnonpedagogiikka 31 4 kirkkososiologia · 2010-05-27 · 2.1.3 hymnologia ja musiikin...

Documents