74 KM 6/2018

Omenanviljelyssä eletään murroskautta

Omenanviljely on yhä ammattimaisempaa. Ahvenanmaalla on jo saatu tehostettua omenanviljelyä

uuden osaamisen ja tekniikan myötä. Nyt ne ovat rantautumassa myös Manner-Suomeen. Ilmaston

lämpeneminen tuo lisää haasteita, mutta myös mahdollisuuksia kotimaiseen omenantuotantoon.

◼ Teksti: Linnea Nordling ◼ Kuvat: Annaleena Ylhäinen, Minna-Riitta Ketokulta

V uosi 2017 on piirtynyt vil-jelijöiden mieleen erityi-sen hankalana kasvukau-tena. Itä- ja Pohjois-Suo-messa kasvukausi oli jopa kyl-mempi kuin katovuonna 1987. Pääosin Etelä-Suomessa ja ranni-kolla viljeltävälle omenalle kasvu-olosuhteet olivat kuitenkin koh-tuulliset, vaikka kylmä alkukesä omenan kukinta-aikaan heikensi pölyttäjien lentoa ja osalla ome-natarhoista kärsittiin raekuuro-jen aiheuttamista vahingoista.

Silti viime syksyn omenasato oli Luonnonvarakeskuksen tilas-tohistorian kaikkien aikojen suurin, 6,8 miljoonaa kiloa. Kau-poissa riittikin kotimaista omenaa aiempaa pidemmälle kevääseen.

Kaupallisten omenatarho-jen ja viljelyalojen määrissä ei ole tapahtunut suuria muutok-sia viime vuosina. Suomessa oli Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan vuonna 2017 yhteensä 3 011 omenatarhuria ja omenaa kasvoi 684 hehtaarilla. Uusia yrityksiä tuli alalle 15 ja viljelyala kasvoi parilla kymmen-nellä hehtaarilla edellisvuoteen verrattuna.

Suurin osa Suomen omenasa-dosta saadaan Ahvenanmaalta, vaikka pinta-alaa siellä on vain vajaa puolet koko Suomen omenanviljelyalasta. Ahvenan-maan ylivertaisuutta selittää sen ilmasto-olosuhteet sekä se, että maakunnassa on satsattu paljon omenan viljelytekniikkaan.

”Sadoissa on iso ero Ahvenan-maan ja Manner-Suomen välillä. Ahvenanmaalla keskisato on 16,7

Luonnonvara-keskuksen tutkija Tuuli Haikonen esittelee omenalajikkeiden risteyttämistä Kemiössä Söder-långvikin omenatarhalla.

75KM 6/2018

tonnia hehtaarilta, kun se koko maassa on 10 tonnia hehtaa-rilta”, Luken tutkija Tuuli Haiko-nen kertoo ja muistuttaa samaan hengenvetoon, että ilman Ahve-nanmaan vaikutusta koko maan sato olisi vielä pienempi.

Ahvenanmaalla on kuiten-kin vielä matkaa omenanvilje-lyn suurmaiden tuotantoon. Esimerkiksi EU:n suurimmassa omenantuottajamaassa, Puo-lassa, on viime vuosina voimak-kaasti kehitetty erikoiskasvinvil-jelyä. Puolassa on myös edul-lista työvoimaa ja lämpimämpi ilmasto, mikä tekee omenantuo-tannosta selvästi edullisempaa. EU:n eteläisemmissä omenan-tuottajamaissa hyödynnetään myös enemmän viljelytekniik-kaa kuin Suomessa.

Tiheäviljelyssä omenantuotanto tehostuu”Omenan viljely on Suomessa-kin tehostunut eli omenaa saa-daan pinta-alaa kohti aiempaa enemmän. Vanhoja tarhoja on erityisesti Ahvenanmaalla kor-vattu tiheäviljelymenetelmällä, jolloin saadaan runsaita satoja ja tasalaatuista, laadukasta ome-naa”, Haikonen tiivistää.

Tiheäviljelyssä taimet istute-taan perinteistä tapaa tiheäm-min, noin metrin välein. Tiheä-

viljelyyn on saatavilla taimia vain tietyistä lajikkeista, ja ne tulevat usein ulkomailta. Hillittykasvui-sella perusrungolla olevat kasvit jäävät rakenteeltaan hennoiksi. Tämän takia puut tuetaan ja ne vaativat myös enemmän kaste-lua kuin tavalliseen perusrun-koon jalostetut omenapuut.

Hillittykasvuiset puut tulevat nopeasti satoikään, ja ensimmäi-nen merkittävä satovuosi on jo kahden vuoden kuluttua istu-tuksesta. Viljelykierto on tiheä-viljelyssä noin 20 vuotta.

Hidastuottoisena kasvina omenatarhan perustamisvai-heella on tavallista suurempi merkitys, viljeli sitten tavan-omaisesti tai tiheäviljelynä. Maan rakenteen ja ravinne-tasapainon perusparannukset onkin tehtävä huolella.

Omenanviljely keskittyy ran-nikoille ja suurten järvien lähei-syyteen. Näillä alueilla kasvu-kausi on mereisemmän ilmas-ton vuoksi muuta Suomea pidempi ja riski keväthalloille on pienempi.

”Omenapuu tarvitsee aurin-koisen kasvupaikan, jonka vesi-talous on kunnossa. Aurinkoiset rinnetontit soveltuvat omenalle parhaiten. Maalajin täytyy olla läpäisevä ja nopeasti kuivuva. Seisovaa vettä omena ei siedä”,

Haikonen luettelee kasvupaikan kulmakiviä.

Vaikka omena on arka liialle vedelle, erityisesti nuoret ome-natarhat kärsivät helposti veden puutteesta.

Erilaiset tippukastelujärjestel-mät yleistyvätkin omenaviljelyk-sillä, etenkin intensiivisemmässä tiheäviljelyssä.

Optimaalinen maan pH on omenalle noin 6–6,8 ja maan pH onkin korjattava oikealle tasolle jo ennen istutusta. Ome-nanviljelyssä käytetään sekä

rakeista lannoitusta että kaste-lulannoitusta.

Omenarivien väliin kylve-tään usein nurmea, sillä nurmi yhdessä leikkuujätteen kanssa parantaa maan vedenpidätysky-kyä ja lisää orgaanista ainesta.

Omenan tautipaine lisääntyy ilmaston muuttuessaLohjalaisen omenatarhurin Timo Krappen mielestä ome-nan tiheäviljelyn kasvinsuoje-luhaasteet ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Krappe epäilee, että tauteja Suomeen tuovat ilmas-tonmuutos sekä ulkomaiset tai-met, joita käytetään ammatti-maisessa viljelyssä.

”On tullut myös uusia torjut-tavia, mutta enemmän ongelma tuntuu olevan tuholaispopulaa-tioiden kasvu. Kestää aina muu-tama vuosi, ennen kuin oppii torjumaan tiettyä tuholaista. Tässä kilpajuoksussa tahtoo koko ajan olla vähän jälkiju-nassa”, Krappe kertoo.

Hedelmäpuunsyöpää on esiintynyt Suomessa ainakin jo sata vuotta, ja se on yleinen sie-nitauti kaikilla omenanviljely-alueilla. Sen merkitys on kui-tenkin lisääntynyt erityisesti tärkeillä omenan taimituotan-toalueilla, kuten Hollannissa ja Belgiassa, joissa ilmasto on muuttunut leudommaksi ja sateisemmaksi. Suomessa kehi-tys on samansuuntainen.

Risteytettäessä kukkien heteet ja terälehdet nypitään ja sen jälkeen halutun isälajikkeen siitepölyä levitetään pensselillä emin luotille. Näin kukka pölyttyy juuri halutun lajikkeen kanssa. Käsin pölytystä tehdään vain tutkittaessa omenalajikkeiden pölytyssuhteita tai jalostettaessa uutta lajiketta.

Viime vuonna toukokuun viimeisenä päivänä kevät oli myöhässä. Satopuut eivät olleet vielä kukassa, mutta marjaomenapuut kukkivat jo. Marjaome-napuita käytetään tarhoilla pölyttäjäpuina, jotka varmistavat kukkien hyvän pölytyksen ja parantavat satoa.

76 KM 6/2018

lien lämpötilojen riski pysyy kohtalaisena jatkossakin.

”Talvenkestävyyttä tarvitaan Suomessa jatkossakin. Hallariski saattaa myös lisääntyä siksi, että aikaisin kukkivat satoisammat lajikkeet todennäköisesti yleis-tyvät Suomessa. Tämä kannat-taakin pitää mielessä lajikevalin-taa pohtiessa.”

Uutta osaamista viljelyyn ja varastointiinViljelyolosuhteiden muuttuessa myös osaamista pitää uudistaa ja lajikevalikoimaa laajentaa. Ahvenanmaalla siinä ollaan pisimmällä. Uutta osaamista on hankittu esimerkiksi tiheävilje-lyssä ja varastoinnissa.

Ahvenanmaalle on viimeisen 10 vuoden aikana rakennettu vähähappisia säätöilmavaras-toja, mikä mahdollistaa ome-nan säilymisen hyvänä maalis–huhtikuulle saakka. Uudenlai-sia varastoja on Ahvenanmaalla jo kuusi, ja nyt ensimmäinen on rakennettu myös Manner-Suo-meen, Paraisissa sijaitsevalle omenatarhalle.

Suomessa ei kuitenkaan auto-maattisesti voida soveltaa kaik-kia eteläisemmän Euroopan vil-jelykäytäntöjä.

”Jos esimerkiksi typpilannoit-taa täällä samaan tapaan kuin Belgiassa, puu ei talvehdi kun-nolla. Ranskassa taas puita lei-kataan koneellisesti pystyyn nos-tettavalla leikkurilla. Voimakas koneellinen leikkaus edellyt-täisi, että puu ehtisi kasvaa pal-jon, ja Suomen lyhyessä kasvu-kaudessa tämä ei onnistu. Siksi Suomessa puiden leikkaus on käsityötä”, Haikonen kuvailee.

Suomella on myös vähemmän kasvinsuojeluaineita käytössä kuin muualla EU:ssa, mikä on merkittävä ongelma puutarha-puolella. Valikoimaa voidaan kasvattaa hakemalla uusille kas-

Omenanviljelyn edellytykset paranevat SuomessaIlmastonmuutos tuo suurem-man tautipaineen lisäksi muita-kin, pääasiassa myönteisiä piir-teitä omenanviljelyyn. Alkujaan lauhkealta lehtimetsävyöhyk-keeltä peräisin oleva omena-puu hyötyy Suomen kasvukau-den pidentymisestä ja lämpö-summan kasvusta.

MTT eli nykyinen Luke on tutkinut lämpötila- ja ilmas-tomalleja ja niiden vaikutusta omenanviljelyyn Suomessa eri lajikkeilla.

”Vuonna 2010 valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että eri-tyisesti järvi-Suomessa omenan-viljelyn edellytykset paranevat huomattavasti vuosien 2011–2040 välillä. Ennuste näyttäisi pitävän paikkansa, sillä parane-minen näkyy jo nyt”, Haikonen kertoo.

Suomen ilmaston lämpene-minen vähentää erittäin kyl-mien lämpötilojen määrää tal-vella, muttei poista niitä koko-naan. Luken tutkimuksessa todettiinkin, että erittäin mata-

on meneillään useampia hank-keita, joissa selvitetään eri ome-nalajikkeiden syöpäalttiutta ja alttiuden periytyvyyttä.

Merkittävin omenan kasvi-tauti on kuitenkin edelleen niin ikään sienen aiheuttama omenarupi. Tautia torjuu par-haiten valitsemalla ruvelle vas-tustuskykyisiä lajikkeita ja käyt-tämällä torjunta-aineita säätie-toon perustuvien rutonriskien-nusteiden mukaisesti.

Pienemmästä tautipaineesta huolimatta omenalla on myös erityisesti Pohjoismaille tyypil-lisiä vitsauksia, kuten pihlajan-marjakoi. Lisäksi omenatar-hoilta pitää torjua punkkeja, kirvoja ja omenakääriäisiä.

”Tauti tulee taimien mukana Suomeen ja siitä on tullut aiem-paa isompi ongelma. Aiem-min kylmät ja kuivemmat tal-vet ehkäisivät taudin leviämistä hyvin. Nykyisin syöpä täytyy pitää aisoissa kasvinsuojelu-aineiden ja hoitoleikkauksen avulla, muutoin se lisääntyy hal-litsemattomasti ja tautia kanta-neen taimen naapuripuutkin ovat vaarassa kuolla”, Haiko-nen kertoo.

Jos omenalajike on altis hedelmäpuunsyövälle ja kasvu-paikka on sille huono, voi tau-tia olla mahdoton pitää hallin-nassa. Suomessa yleisesti viljel-tävä Lobo on yksi taudille alt-teimmista lajikkeista. Lukella

Omenalajikkeiden kirjo on runsas. Perinteiset Suomessa viljellyt ome-nalajikkeet voivat ilmaston lämme-tessä saada vähitellen rinnalleen muilta ilmasto-olosuhteiltaan vas-taavilta alueilta tuotuja lajikkeita.

Lähes kaikissa omenatarhoissa käytetään mehiläisiä varmista-maan pölytyksen onnistuminen.

77KM 6/2018

vinsuojeluaineille Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta vähäiset käyttötarkoitukset eli minor use -hyväksyntää.

Lobon asema eniten viljeltynä omenana horjuuOmenalajikkeiden valtasuh-teissa on odotettavissa muutok-sia tulevina vuosina.

”Ruotsalaiset päälajikkeet eivät Suomessa ainakaan vielä menesty, mutta esimerkiksi Tuk-holman alue on jo kasvukau-deltaan aika lähellä Ahvenan-maata. Norjassa ja Ruotsissa halutaan myös pohjoisempiin olosuhteisiin sopivia lajikkeita. Tästä jalostustavoitteesta voi Suomikin hyötyä”, Tuuli Haiko-nen uskoo.

Toistaiseksi kanadalaista alku-perää oleva Lobo pitää edel-leen ykköspaikkaansa Suomen eniten viljeltynä omenalajik-

keena, mutta sen asema on kui-tenkin horjumassa. Lobo häviää moderneille lajikkeille rapeu-dessa, ja lisäksi sen säilyvyydessä olisi parantamisen varaa. Myös Aroma ja Amorosa ovat Suo-messa yleisiä. Santanaa on ollut viljelyssä Ahvenanmaalla use-amman vuoden, mutta Manner-Suomesta se vielä puuttuu.

Lajikkeen valinnan määrittää käyttökohde – meneekö omena irtomyyntiin kauppaan tai toreille, itsepoimintaan vai jat-kojalostukseen. Luomuviljelyyn on saatavilla erikseen siihen par-haiten soveltuvat lajikkeet. Kas-vuohjelmat räätälöidään lajik-keittain aina leikkausta, lannoi-tusta ja muuta hoitoa myöden.

Yleensä omenatarhoilla on vil-jelyssä useampaa lajiketta.

”Eri omenalajikkeet antavat eri lailla satoa vallitsevista kasvu-olosuhteista riippuen. Siksi on

hyvä, ettei koko sato ole yhden lajikkeen varassa”, Raaseporissa ja Lohjalla omenaa tiheävilje-lyllä tuottava Jorma Jaakkola vinkkaa.

Pohjoismaista yhteistyötä jalostuksessaEteläisempien lajikkeiden lisäksi käytettävää lajikemäärää kasvattaa uusien lajikkeiden jalostaminen.

”Suomessa Luke on tehnyt omenanjalostusta, mutta niitä lajikkeita on lähinnä kotipuutar-hoissa. Kaupan vaatimukset ovat muuttuneet niin paljon viime vuosina, ettei jalostuksessa ole aivan pysytty perässä. Toisaalta myös taimikaupan kansainvälis-tyminen karsii harvinaiset lajik-keet pois”, Haikonen tuumii.

Jalostuksessa tehdään Pohjois-maiden välillä yhteistyötä. Ruot-sin maatalousyliopisto SLU:n ja

norjalaisen kasvinjalostusyritys Graminorin kanssa on mietitty Pohjoismaiden omenanvilje-lyn tulevaisuuden uhkakuvia ja mahdollisuuksia sekä viritetty yhteistyötä jalostajien välille.

Taudit ovat jalostajien pää-kiinnostuksenkohde, sillä tauti-tilanteeseen ja sen muutoksiin on tarvittaessa kyettävä reagoi-maan. Myös varastointikestä-vyys on jalostajien suurennus-lasin alla.

Monivuotisen omenan jalos-taminen on kuitenkin hitaam-paa kuin yksivuotisten kasvien.

”Omenalajikkeen saaminen markkinoille voi hyvinkin viedä 20 vuotta, mikäli ei panosta nopeampiin jalostusmenetel-miin. Jatkossa tulisi myös yhä enemmän kiinnittää huomiota uusien lajikkeiden säilyvyyteen sekä makuun. Nykyään suosi-taan rapeampia omenia, jau-

Luonnonvarakes-kuksella Piikki-össä tutkitaan eri omenalajikkeita ja niiden taudinkes-tävyyttä. Uuden omenalajikkeen saaminen markki-noille vie jopa 20 vuotta.

78 KM 6/2018

◼ Luonnonvarakeskuksen (Luken) tutkijan Tuuli Haikosen mielestä asiaa kannattaa ehdottomasti harkita, mikäli sattuu viljele-mään tilaa Etelä-Suomessa ja kasvuolosuh-teet ovat omenapuille otolliset. Viljelijällä olisi myös hyvä olla aiempaa kokemusta erikoiskas-vinviljelystä, sillä opiskelua esimerkiksi tau-tien ja tuholaisten torjunnasta tarvitaan paljon.

Omenanviljelyn voi toteuttaa monella tavalla. Yleistä on esimerkiksi pitää pientä omenatarhaa muun viljelyn ohella. Tällöin hoi-don tarve on pienempää, mutta myös sato on vaatimattomampi.

Toinen vaihtoehto on erikoistua omenan viljelijäksi, jolloin viljely vaatii huomattavasti enemmän panostusta ja työvoimaa. Isot pinta-alat ja tehokas viljely ovat lähes kokopäivä-työtä vuoden ympäri. Keväällä ja kesällä teh-

hoinen ei maistu enää monel-lekaan.”

Omenan jalostamisessa täy-dellisen näköiseksi ja herkulli-seksi on kuitenkin kääntöpuo-lensa. Omenan makua heiken-tävät karvasaineet voivat lisätä omenan terveysvaikutuksia. Myös joidenkin maatiaislajikkei-den kuoresta löytyvällä korkkiu-tuneella solukolla saattaa tutki-musten mukaan olla terveyshyö-tyjä, vaikka korkkiutunut kuori on samalla esteettinen haitta.

Kotimaiselle omenalle on kysyntääSuomalaiselle omenalle löytyy kotimaassa kysyntää kalliim-masta hinnasta huolimatta. Hai-konen uskoo, että mikäli kysyntä pysyy jatkossakin hyvänä, on Suomella hyvät mahdollisuudet kilpailla halpojen ulkomaisten omenoiden kanssa.

”Suomen omenantuotanto-han ei riitä nykyisellään kat-tamaan kotimaista kulutusta. Mutta ei Suomesta ihan heti omenanviejämaata tule. Tuotan-non lisäksi rahti on täällä kal-liimpaa, kun meri on välissä”, Haikonen muistuttaa.

Toisaalta ajatus kotimaisen omenan viennistä ulkomaille ei ole aivan utopistinen. Paljon riippuu siitä, miten tuotanto ja markkinat Euroopassa kehitty-vät. Halpatuotantomaata Suo-mesta ei saa leivottua, mutta laa-dukkaan tuotannon edellytykset ovat olemassa.

”Suomalaisen ja ulkomaisen omenan terveyseroja ei ole tut-kittu. Fakta kuitenkin on, että ulkomailla käytetään enem-män torjunta-aineita isompien tuotantoyksiköiden ja ilmasto-olosuhteiden vuoksi. Omenan terveysvaikutteisista yhdisteistä suurin osa on omenan kuoressa, ja suomalaisen omenan uskal-taa syödä kuorineen”, Haikonen sanoo.

Kotimaisen omenan saami-nen vientituotteeksi edellyttäisi kuitenkin tuotannon tehosta-mista ja laajentamista. Myös iso-jen omenamassojen tehokasta lajittelua ja varastointia sekä lop-putuotteen markkinointia olisi yhä kehitettävä. ◻

Minustako omenanviljelijä?Maatalouden rakennemuutoksen ja kannattavuusvaikeuksien

myllertäessä alaa, osa viljelijöistä tulee pohtineeksi

tuotantosuunnan vaihtoa. Kannattaisiko hylätä nykyinen tie ja

perustaa omenatarha?

dään normaaleja viljelytoimenpiteitä kuten kastelua, lannoittamista ja kasvinsuojelua. Kesällä ja syksyllä on sadonkorjuu. Talvella tehdään puiden hoitoleikkauksia.

”Pitkin talvea myytävien talviomenoiden koh-dalla kannattaa myös muistaa, että jonkun on hoidettava lajittelu, varastointi ja markkinointi. Osa tiloista tekee myyntiin kelpaamattomista omenista mehua, johon tarvitaan myös työvoi-maa”, Haikonen kertoo.

Suomen pohjoinen ilmasto ja luonto aset-taa omenatarhurille ison haasteen. ”Työssä on oltava koko ajan hereillä sään, torjunnan, kastelun, lannoituksen ja monen muun asian kanssa. Tämä on jatkuvaa kilpajuoksua luon-non kanssa. On nukuttavakin toinen silmä auki”, Raaseporissa ja Lohjalla omenaa tuot-tava Jorma Jaakkola vitsailee.

Omenanviljelyn kannattavuudesta ei ole olemassa tarkkaa tilastotietoa. Työvoimakustannukset ovat suurin yksittäinen menoerä, sillä esimerkiksi omenapuiden hoitoleikkaukset vaativat työvoimaa.

79KM 6/2018

Haasteena korkeat työvoimakustannuksetOmenanviljelijöiltä vaaditaan tarkkaa suunni-telmallisuutta, jotta tuotannon saa kannatta-vaksi – sekä malttia. Kunnon satoa on odo-tettavissa vasta muutama vuosi investointeja vaativan tarhan perustamisen jälkeen.

Omenan hintakaan ei aina kohoa riittävästi talven mittaan, Haikonen huomauttaa.

”Viime talvena omenan kilohinta ei noussut riittävästi talvea kohden. Tämä on ongelmal-lista varastoinnin kannalta, sillä varastointi-kulut tulisi jollakin kattaa.”

Luke kerää vuosittain kannattavuusseu-rantaa eri tuotantosuunnista. Omenanviljelyä tilastoista ei kuitenkaan löydy, vaan se tilas-toidaan yhdessä kaikkien avomaan puutarha-tilojen kanssa. Niinpä tarkkaa tietoa omenan-viljelyn kannattavuudesta ja sen kehityksestä ei ole saatavilla.

Jarmo Heikkilä tutki vuonna 2016 valmis-tuneessa pro gradu -tutkielmassaan ome-nan tuotannon kannattavuutta Manner-Suo-messa, kun tuotanto perustuu kasvua hillitse-viin perusrunkoihin. Hillittykasvuiset perusrun-got ottivat vallan ammattitarhoilla 2000-luvun alkuvuosina.

Tutkimuksessa mukana olleiden kaikkien seitsemän tilan kumulatiiviset nettotulokset olivat negatiivisia eli ne tuottivat viljelijöilleen tappiota. Ylivoimaisesti suurin kuluerä tar-hoilla oli työvoimakustannukset. Tutkimuk-sessa mukana olevien omenatarhojen pinta-ala vaihteli 0,54 ja 8,59 hehtaarin välillä.

11 hehtaarilla omenaa viljelevällä Jorma Jaakkolalla ja kahdeksalla hehtaarilla viljele-vällä Timo Krappella tuotanto on kannattavaa. Omenan tuottaminen on molemmille tilan pää-tuotantosuunta.

”Jos on aktiivinen omenanviljelijä ja vähän enemmän omenaa, niin kyllä pärjää. Pienillä määrillä tämä ei onnistu”, jo 40 vuotta ome-natarhurina toiminut Jaakkola toteaa.

”Riippuu tietysti mihin vertaa, mutta ainakin viljanviljelyyn verrattuna ja meidän pinta-aloilla kannattavuus on tällä hetkellä ihan hyvä. Työ-tähän tämä vaatii paljon eikä luppoaikaa vuo-dessa juuri ole”, Krappe komppaa.

Toisinaan voi tulla kuitenkin nollavuosia, ja siksi on hyvä säästää aina pahan päivän varalle, miehet neuvovat.

Omenoiden markkinointi on Jaakkolan mukaan tärkeää, jotta tuotannon saa kan-nattavaksi. Myös sillä on merkitystä, mihin omenansa myy.

”Itse myyn tukkuun, mutta suoraan kaup-paan myytäessä omenoista saisi paremman hinnan. Tukkuun myyminen vie kuitenkin huo-mattavasti vähemmän työaikaa ja ajokilomet-rejä. Paljon riippuu myös tarhan sijainnista, mihin on järkevää omenansa myydä”, Jaak-kola miettii.

Kaiken kaikkiaan työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista. ”Tämä ei ole hätäisen miehen hommaa”, Jaakkola tiivistää.

Omenan jatkojalostaminen laajenemassa mehuista siidereihinKotimaista omenamehua valmistaa tai teetät-tää jo moni omenatarha. Siiderin valmistajia on selvästi vähemmän, mutta ala on kasvussa ja herättänyt kuluttajien kiinnostuksen. Kotimais-ten omenasiidereiden tarjonta ei kuitenkaan ole pysynyt kasvaneen kysynnän perässä.

Tarjontaa rajoittaa sekä siiderin valmis-tajien että omenaraaka-aineen saatavuus, Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran (SASS) puheenjohtaja Harri Ahola toteaa. ”Kaikki menee kyllä kaupaksi, mutta tuotteita myy-dään pienimuotoisesti lähinnä kotikylissä.”

SASS on kannattajayhdistys, jonka tavoit-teena on edistää suomalaisesta omename-husta tehdyn aidon siiderin valmistusta ja saatavuutta. Aito siideri valmistetaan aina tuoreesta omenamehusta ja luonnollisilla käy-mismenetelmillä.

Seura ylläpitää aidon siiderin määritelmää, jakaa tietoa suomalaisesta aidosta siideristä ja sen valmistuksen tietotaidosta sekä edis-tää suomalaisten omenien saatavuutta siide-rin valmistajille.

Seuran myöntämän aidon siiderin sertifi-kaatin on tähän mennessä saanut seitsemän valmistajaa ja yhteensä 15 siideriä. Noin puo-let yrityksistä viljelee itse omenia.

Omenalajikkeiden siideriominaisuuksissa erojaAholan mukaan aidossa siiderissä omenan autenttinen maku halutaan mahdollisimman pitkälle myös siiderin makuun. Maun lisäksi siiderissä on oltava sopivassa suhteessa hap-poja, sokereita sekä tanniinia. Oikea suhde rakennetaan useammasta eri omenalajik-keesta.

Eri omenalajikkeiden soveltuvuus siiderin valmistukseen vaihtelee. Aholan sekä muu-taman hänen kollegansa mukaan kotimaassa viljeltävistä lajikkeista ainakin Eppulainen ja Grenman ovat hyviä siideriomenoita. Luken tutkija Maarit Heinosen mukaan etenkin van-hoissa lajikkeissa arvellaan olevan siiderin tekoon soveltuvia ominaisuuksia.

Tutkittua tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä ole, vaan lajikkeet ovat löytyneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Aholan omalta omenatar-halta Vihdistä löytyy 80 omenapuuta ja peräti 50 eri lajiketta, joten tutkittavaa lajikemateri-aalia riittää.

Suomella ja Virolla on valmisteilla yhteis-hanke, jossa tutkittaisiin paikallisten ome-nalajikkeiden siideriominaisuuksia. Tällä het-kellä hankkeelle haetaan kansainvälisessä yhteistyössä rahoitusta.

Myös SASS aikoo tehdä lähitulevaisuu-dessa tutkimuksia ja kemiallisia mittauksia kotimaisten omenalajikkeiden soveltuvuu-desta siiderin raaka-aineeksi.

”Ensin pitäisi selvittää, mitkä lajikkeet soveltuvat siiderin valmistukseen. Kun se tie-detään, aletaan pohtia, miten näitä lajikkeita saataisiin lisättyä”, Ahola kuvailee.

Käytännössä omenantuottajat täytyisi saada innostumaan siideriomenalajikkeiden viljelystä. Innostumista tuskin tapahtuu, ellei niiden tuottaminen ole taloudellisesti kan-nattavaa ja kilpailukykyistä verrattuna tavan-omaisten omenalajikkeiden viljelyyn.

”Tällä hetkellä mehun ja siiderin valmis-tukseen menevästä omenasta saa vain noin puolet siitä hinnasta mitä irtomyyntiin mene-västä”, Jaakkola kertoo. Hän teetättää mehua kauppaan kelpaamattomista omenoistaan.

”Toivoisin toki, että viljelijät saisivat parem-paa hintaa omenastaan. Mutta hinta ei voi olla määräävä tekijä, koska eivät pienet sii-derinvalmistajat lähde kilpailemaan raaka-aineen hinnalla. Enemmän tässä on kyse hienosta tunteesta ja kulttuurista, kun saa omista omenoista pantua siideriä kaupan tai tilamyymälän hyllylle”, Ahola kuvailee.

Siideriin ja mehuun kelpaa kolhiintunutkin omenaVarsin moni omenanviljelijöistä pyrkii paranta-maan omenoista saatavaa myyntikatetta jat-kojalostamalla niitä itse mehuksi ja enene-mässä määrin myös siideriksi. Vaikka toimin-nan pienimuotoisuus pitää tuotot suhteelli-sen matalina, on jatkojalostuksessa selvät etunsa.

Mehun ja siiderin valmistukseen käytettä-vän omenan ei tarvitse olla kauppakelpoista – myös kolhiintuneet, rupiset tai esimerkiksi raekuuron runtelemat omenat käyvät tarvitta-essa raaka-aineeksi.

”Satoa saattaa myös valmistua kerralla suuria määriä esimerkiksi alkusyksystä, kun kotipuutarhoissakin nautitaan omenasa-dosta. Mikäli varastointimahdollisuudet tilalla ovat rajalliset, on omenan jalostaminen juo-maksi yksi vaihtoehto säilyvyyden parantami-seksi”, Haikonen pohtii.

”On hyvä, että omenalle löytyy vaihtoehtoi-sia menettelyitä tai prosesseja, kuten siiderin valmistus. Näin huonolaatuisistakin omenista saa rahallisen korvauksen”, Ahola toteaa.

Tarhoilla omenien pölytyksen varmistuk-seen käytettäviä marjaomenia voisi mahdol-lisesti myös käyttää siiderin tekoon, Ahola ehdottaa.

”Marjaomenia ei tällä hetkellä hyödynnetä oikein mihinkään. Niistä voisi oletettavasti löy-tää kuitenkin siiderin valmistukseen soveltu-via tanniinisia lajikkeita.” LN