Lumitutkimusta Kanazawassa, Japanissa 2002-2003

Nimi: Arto Teräs

Sähköposti: ajt@iki.fi

Postiosoite: Vanha Viertotie 14 A 4, 00350 Helsinki

Koulutusohjelma: Tietotekniikka

Kohdeyliopisto: Kanazawa University, Japani

Ajankohta: Lokakuu 2002 - syyskuu 2003

Tämä on matkaraportti vuodestani vaihto-opiskelijana Kanazawan yliopistossaJapanissa lukuvuonna 2002-2003.

Paikan valinta ja hakeminenJapani vaihtopaikkana kiinnosti, joten aloin etsiä paikkaa sieltä syksyllä 2001.Teknillisellä korkeakoululla oli kahdenvälinen vaihtosopimus viiden japanilaisenyliopiston kanssa, joista kolme sijaitsi Tokiossa, yksi Sendaissa ja yksi Kanazawassa.Parissa yliopistossa oli erityisesti vaihto-opiskelijoille suunnattuja Japanin kieleen jakulttuuriin keskittyviä englanninkielisiä ohjelmia, toinen vaihtoehto taas oli lähteätutkimusopiskelijaksi johonkin oman alan labraan. Vaihtosopimus toki sallii myösoman alan kurssien suorittamisen normaalisti muiden opiskelijoiden kanssa, muttaharvalla lähtijällä on riittävä japanin kielen taito opetuksen seuraamiseen. Itse olinlähdössä tekemään diplomityötäni, joten tutkimusopiskelijan paikka oli luontevavalinta.

Ensimmäinen tehtävä oli löytää sopivalabra. Selailin jonkin verran esitteitä jamatkakertomuksia kv-toimistossa jasurffailin yliopistojen www-sivuilla. Tulihavaittua, että puutteellisellakinkielitaidolla kannattaa katsoakiinnostavimmista kohteista myösjapaninkieliset sivut, jotka ovat yleensäpaljon paremmin ajan tasalla kuinenglanninkieliset versiot. Tunsinennestään Tokiossa opiskelleitakavereita ja sain Kanazawassakuvankäsittelyn labrassa(http://wis02.ec.t.kanazawa-u.ac.jp)tohtoriksi lukeneen Henri Servomaanyhteystiedot. Henrin kertomanperusteella Kanazawa vaikutti kivaltakaupungilta ja labrakin sopivalta, joten lähetin sähköpostia labran johtajalleprofessori Muramotolle.

Suurin osa proffista ottaa mielellään vastaan vaihto-opiskelijoita, koska he eivätaiheuta suuria kuluja (opiskelijoille ei makseta palkkaa) ja kansainvälisyys katsotaanplussaksi labran tasoa arvioitaessa. Muramotoon oli sikäli helppo olla yhteydessä,että hän osasi varsin hyvin englantia ja oli vielä erityisen kiinnostunut Suomesta.Aluksi tuli kuitenkin pieni väärinkäsitys tavoitteista: minulla oli tarkoitus tehdädiplomityö Japanissa mutta kuitenkin valmistua TKK:lta eikä Kanazawan yliopistonMaster's-ohjelmasta. Henri Servomaan ja Japanin professorin Junichiro Okuranavustuksella tämä kuitenkin saatiin selvitettyä. Suomessa hakuun tarvittavastaopintosuunnitelmasta tuli lyhyt, koska tarkempaa kurssiohjelmaa ei tarvinnutsuunnitella.

Hakukaavake yliopiston vaihto-ohjelmaan oli melko yksinkertainen, ja paikka olikäytännössä varma koska halukkaita ei ollut muita kuin minä. Vaihtosopimuksenkiintiö Kanazawan yliopistoon oli kaksi opiskelijaa, ja sopimus vapauttikohdeyliopiston lukukausimaksuista. Lisäksi oli kuitenkin mahdollista hakea jokoJapanin opetusministeriön tai AIEJ:n (Association of International Education, Japan)apurahoja. Molemmissa käytäntö menee niin, että opiskelija täyttää hakupaperit jalähettää ne kohdeyliopistoon, joka ehdottaa valitsemiaan opiskelijoitaopetusministeriölle ja AIEJ:lle. Minulle suositeltiin ensiksi opetusministeriönMonbukagakusho-apurahan hakua. Niinpä täytin ja lähetin yli 10-sivuisen nipunlomakkeita mukaanlukien yksityiskohtainen lääkärintodistus, vain saadakseni tietää,että Monbukagakusho ei sittenkään ole oikea valinta, kun en aikonut suorittaatutkintoa Kanazawassa. Sain sitten AIEJ:n hakupaperit ja täytin ne pikavauhtia,

2

Professori Muramoto työhuoneessaan

deadline oli maaliskuun 2002 alkupuolella. Lisäksi hain TKK:n apurahaa vaihto-opiskelijoille.

Tietoa hyväksymisestä piti odottaa kauan, vasta heinäkuun 11. päivänä tuli KV-toimistoon asiasta kertova faksi, jossa pyydettiin vahvistamaan paikanvastaanottaminen 15.7. mennessä eli neljän (!) päivän sisällä. Samalla sai tietääsaaneensa AIEJ:n apurahan. Muutenkin tuntui olevan yleinen käytäntö, että johonkinasiaan liittyvät dokumentit sai käsiinsä vasta myöhään ja niihin oletettiin reagoitavanpikaisesti. Toisaalta myös Kanazawan yliopiston kv-toimisto vastasi sähköpostitselähetettyihin kysymyksiin aina kiitettävän nopeasti.

AIEJ:n apurahaan kuuluivat lennot, joten niitä ei tarvinnut varata itse. Etukäteenannettiin kyllä mahdollisuus esittää toiveita päivistä ja poikkeavasta lähtö- taikohdekentästä, oletuksena oli Helsinki-Kanazawa välillä 1-3. lokakuuta joka sopiminulle. Paperit viisumin hakua varten, pikkutarkat ohjeet saapumisesta sekä yli 100-sivuisen kaksikielisen (japani/englanti) tietopaketin vaihto-opiskelusta Kanazawastatulivat postitse noin kuukautta ennen lähtöä. Viisumin sai Japanin suurlähetystöstäodottaessa, kun tarvittavat paperit olivat kasassa. Lentoliput sen sijaan sain vastaviime hetkellä, vielä reilu viikko ennen lähtöä en tiennyt tarkkaa lähtöpäivää.

Kokonaisuutena haku vaati omatoimisuutta, mutta tietoa oli kyllä saatavilla. AiemminJapanissa käyneiltä saa hyviä vinkkejä, mutta kannattaa pitää myös mielessä että eriyliopistoilla on omat käytäntönsä joita ei välttämättä ole kirjattu paperille.Esimerkiksi osa vaatii AIEJ:n apurahan hakijoilta vähintään 120 opintoviikkoa,Kanazawassa taas sen voi saada kahden vuoden (laskennallisesti 60 ov) opinnotsuorittanut.

Saapuminen ja byrokratiaPerhosia oli sopivasti vatsanpohjassa, kun kahden vaihdon ja 20 tunninmatkustamisen jälkeen kone laskeutui Komatsun lentokentälle. Vastassa oli jatko-opiskelija Komura ja pari muuta opiskelijaa, ja matka jatkui autolla kohti Kanazawaahaparoivan mutta rennon juttelun merkeissä tutkanpaljastimen piippaillessataustalla. Labrassa tapasin pikaisesti professori Muramoton ja sitten suunnattiintoiselle kampukselle jossa sain huoneen asuntolasta. Tyypilliseen japanilaiseentapaan joku oli koko ajan auttamassa, huoneeseenkin vietiin henkilökohtaisesti jaselitettiin miten keittiötä ja muita varusteita käytetään ja missä rakennuksen yhteisettilat ovat. Japaninkielisestä selityksestä meni suurin osa ohi minun kielitaidollani,mutta en antanut sen häiritä.

Saapumisen jälkeen täytyi hakea oleskelulupaa (Alien Registration), avata pankkitilija hoitaa muita byrokratian kuvioita. Suurin osa kaavakkeista oli saatavilla vainjapaniksi, mutta niistä selviäminen ei tuottanut isompia ongelmia, kiitos Kanazawanvaihto-opiskelijatoimiston. Osa kaavakkeista oli jopa allekirjoitusta vaille valmiiksiesitäytetty, joten vastoin yleisiä tapojani tuli vedettyä nimi alle useampaankinpaperiin kunnolla ymmärtämättä sisältöä. Yliopistolta oli järjestetty bussikuljetuskaupungintalolle ja pankkiin, joten niitäkään ei tarvinnut löytää itse. Kavereiltakuullun mukaan Kanazawa on kuitenkin tässä suhteessa poikkeus, muualla joutuujuoksemaan enemmän itse luukulta luukulle. Joitakin papereita piti Kanazawassakintäyttää toisella kampuksella jossa labra oli, niitä sitten ihmeteltiin japanilaistenopiskelijoiden ja välillä proffankin kanssa yhdessä.

Kaikkien opiskelijoiden oletettiin ottavan japanilainen sairausvakuutus. Jos olisi ollutSuomesta koko vuoden kattava matkavakuutus niin se ei ehkä olisi ollut tarpeellista,mutta omani oli vain kolmeksi kuukaudeksi joten päätin ottaa paikallisen.Vakuutuksesta huolimatta sairastapauksessa olisi joutunut itse maksamaan 30prosenttia kuluista, mutta erityisesti opiskelijoilla oli erilaisia kanavia saada raha tai

3

merkittävä osa siitä takaisin jälkeenpäin. Itse vakuutuskaan ei ollut ihan halpa (n.8000 jeniä / puoli vuotta) mutta siinä oli sama systeemi, täyttämällä jonkunavustuskaavakkeen lähes koko summan sai jälkikäteen takaisin. Vakuutuksentoimintaan käytännössä ei tullut tutustuttua, kävin sairaalassa vain kerranpakollisessa terveystarkastuksessa josta ei tullut lisäkustannuksia.

Opinnoissa yksi ensimmäisistä asioista oli tasokoe, jonka perusteella jaettiinopiskelijat japanin kielen opetusryhmiin. Itse en muille kursseille osallistunutkaan,joten en joutunut juurikaan perehtymään ilmoittautumisen kiemuroihin. Opintojenosalta kotini olikin Muramoton labra, jossa olin ainoa ulkomaalainen. Proffa osoittiyhden opiskelijoista minulle tutoriksi, joka esitteli alkuun labraa ja vähänkaupunkiakin sekä auttoi myös myöhemmin erilaisissa asioissa.

KielikylpyJapanilaiset opiskelevat kaikki englantia koulussa ja vielä yliopistossakin, muttakäytännön kieliosaaminen on keskimäärin heikkoa. Kansainvälisissä konferensseissareissanneet professorit osaavat englantia yleensä parhaiten, nuorista ne harvat jotkaovat asuneet ulkomailla tai muuten matkustelleet enemmän. Japania siis oppii paikanpäällä jos sitä ei ennalta osaa. Itse olin opiskellut kaksi vuotta käyden tunneilla parikertaa viikossa, joka auttoi pääsemään kieleen sisään melko nopeasti. Labrassaproffa kannusti opiskelijoitaan puhumaan englantia, mutta käytännössä kieli vaihtuinoin kuukaudessa japaniin, jota höystin englanninkielisillä termeillä silloin kun enosannut japaninkielisiä vastineita. Tämä toimi varsin hyvin, japanilaistenopiskelijoiden englanninkielinen sanavarasto oli kuitenkin laajempi kuin oma japaninsanastoni.

Kanazawan yliopistossa oli tarjolla japanin kursseja koko skaala aivan alkeistapitkälle ehtineiden japanin pääaineopiskelijoiden kursseihin. Alkeiskurssilla oli viisi90 minuutin tuntia viikossa, myöhemmillä kolme tai neljä. Lisäksi oli vielä erillisiäluetun ymmärtämis-, merkki- ja kirjoituskursseja. Itse päädyin tasokokeen perusteellaJapani B -kurssille, joka oli tarkoitettu puoli vuotta kieltä paikan päällä opiskelleilletai vastaavat tiedot omaaville. Merkkikursseista valitsin pykälää vaikeamman C-kurssin, joka teetti töitä mutta oli oikein hyödyllinen, kurssin lopussa hallitsi ainakinperiaatteessa reilut 500 merkkiä. Opetusryhmien koot vaihtelivat paljon.Pääkampuksella oli isoimmissa ryhmissä muutama kymmenen opiskelijaa kun taas

4

Kuvankäsittelyn kurssille ilmoittautumisessa tarvittiin hiukanlabran kavereiden opastusta.

pienemmällä Kodatsunon kampuksella, jollaitse kävin, oli B-kurssilla vain neljä opiskelijaaja sitä seuraavalla C-kurssilla kolme.

Kielikurssit tukivat mainiosti käytännönharjoittelua jokapäiväisessä elämässä.Japanilaiset eivät yleensä huomautakarkeistakaan virheistä virheistä kutenvaikkapa ranskalaiset, joten jos ei koskaanopiskele opettajan johdolla niin tulee helpostitehtyä huomaamatta koko ajan samojavirheitä. Tunneilla harjoiteltiin paljonkäytännön tilanteita ja huomioitiin myöspuhekieli kohtuullisen hyvin. Etenemistahtioli selvästi nopeampi kuin Okuran tunneillaSuomessa, mutta ei liian kova. Opetuksentasoon olin tyytyväinen.

Japanin kielessä on kolme kohteliaisuustasoa,puhekieli, peruskohtelias ns. desu/masu-tyylija kohtelias keigo. Keigo on näistä vaikein javirhealttein, koska verbimuodot muuttuvatsen mukaan puhuuko itsestään vaivastapuolesta. Kukaan ei kuitenkaan oletaulkomaalaisen osaavan keigoa, joten sitä eitarvitse pelätä, lähinnä on hyvä ymmärtääyleisimmät verbit koska vaikkapa kaupassatai ravintolassa asiakasta palvellaan ainakohteliasta kieltä käyttäen. Desu/masu-tyylion aina turvallinen valinta, muttasamanikäisten opiskelijoiden kanssa on luontevinta aloittaa suoraan puhekielellä.

Japanissa käytetään perinteisesti lähinnä sukunimiä ja esittäytyessä sukunimisanotaan ensimmäisenä. Japanilaiset kuitenkin tietävät, että länsimaissa toimitaantoisin, ja jotkut yrittävät "helpottaa" vieraan ymmärtämistä sanomalla nimensälänsimaisessa järjestyksessä. Lopputulos on tietenkin ihana sekasotku, eikä koskaanvoi olla varma kumpi olikaan etunimi ja kumpi sukunimi, ennen kuin oppii kieltä japystyy erottamaan nimet toisistaan. Itse voi käytännössä valita miten haluaa itseäänkutsuttavan, suurin osa ulkomaalaisista päätyy käyttämään etunimeä. Etunimenkäyttö on yleistymässä myös japanilaisten nuorten keskuudessa, erityisesti josaloittaa keskustelun puhekielellä niin vastapuoli saattaa esitellä itsensä pelkälläetunimellä edes mainitsematta sukunimeä.

Yhteenvetona puhumaan oppi melko nopeasti, lukemaan ja kirjoittamaan vähitellen.Olin opiskellut ennen lähtöä kaksi vuotta ja parin kolmen kuukauden jälkeen pystyi jovarsin hyvin selviytymään arkielämän tilanteissa, hiukan töksähtelevästi muttakuitenkin. Sanavaraston karttuessa pystyi paremmin kertomaan myös omistamielipiteistään ja pysymään mukana keskustelussa. Lukeminen oli alkuun todellakankeaa, mutta noin puolen vuoden jälkeen pystyi ottamaan useimmiten selvääautomaattien käyttöohjeista ja muista yksinkertaisista teksteistä. Myös ihmisten japaikannimien muistaminen helpottui, kun niissä jatkuvasti esiintyvät yleisimmätmerkit tulivat tutuiksi. Sanomalehden lukeminen oli sen sijaan utopiaa vielävaihtovuoden lopussakin, se olisi vaatinut vielä arviolta parin vuoden ahkerointiasanaston ja merkkien parissa.

5

Karttojen tulkitseminen helpottuihuomattavasti, kun oppi lukemaanyleisesti paikannimissä yleisestiesiintyviä merkkejä. Japanissa eiyleensä ole kadunnimiä vaan suun-nistaminen tapahtuu kaupunginosannimien, korttelinumeroiden jatunnettujen rakennusten avulla.Kuvassa pala Kanazawan keskustaa.

Asuminen ja liikkuminenKanazawan yliopistossa olierityinen vaihto-opiskelijoillevarattu asuntola, KanazawaUniversity International House.Enintään vuodeksi vaihtoon tulevasai sieltä huoneen koko ajaksi,pitemmäksi aikaa tulevatensimmäiseksi kuudeksikuukaudeksi. Jokaisella oli oma14 neliön huone, johon kuuluikeittonurkkaus, pieni suihku ja wcsekä parveke. Lisäksi talossa olipyykkitupa joka kerroksessa jayksi yhteinen isompi oleskelutila,jossa oli televisio, kirjoja, lehtiä javälillä tietysti bileitä.Vaihtareiden lisäksi talossa asuimuutama japanilainen, jotkaolivat paikkaa vastaan luvanneetauttaa ulkomaalaisia erilaisissakäytännön asioissa.

Asuntolan vuokra oli erittäin halpa, vain 7600 jeniä (n. 60 euroa) kuukaudessa.Lisäksi tulivat kulut sähköstä, vedestä, kaasusta ja yhteisistä tiloista, jotka talvealukuunottamatta olivat noin 2000-3000 jeniä kuukaudessa. Talvella kuluissa näkyitalon energiataloudellisesti kehno rakennustapa: joka huoneessa oli iso yksilasinenikkuna ja sen vieressä kaasulämmitin. Käyttämällä lämmitintä vain illalla ja lyhyestiaamulla sai lämmityslaskut pysymään muutamassa tuhannessa jenissä, huoneenpitäminen suomalaiseen tyyliin jatkuvasti 20-asteisena olisi nostanut pelkätlämmityskulut parin-kolminkertaisesti vuokran suuruisiksi. Muuten kämpässä ei ollutvalittamista, varustukseen kuului ilmastointi, perushuonekalut sekä huhtikuusta 2003alkaen myös Internet-yhteys, ja yhteiset tilat olivat hyvät. Ylimääräisenä bonuksenaoli vielä kierrätyshuone, josta sai vapaasti hakea vaikkapa astioita ja jonne voi poismuuttaessaan viedä tarpeettomat tavarat.

Vapailta markkinoilta olisi joutunut maksamaan jonkin verran enemmän, muttaasuminen oli kuitenkin halvempaa kuinesimerkiksi Helsingissä. Jos lähtee vainvuodeksi niin en näe juuri mitään syytäolla ottamatta valmista asuntolapaikkaa,mutta toisaalta pitemmäksi aikaamenevien ei tarvitse pelätä etteikohtuuhintaista asuntoa löytyisi.

Asuntola sijaitsi Kakuman kampuksella,joka on Kanazawan yliopiston uusipääkampus metsän keskellä kaupunginlaidalla. Ihan vieressä ei ollut juurikaanpalveluja, mutta vajaan kahdenkilometrin päässä oli iso ostoskeskus.Keskustaan oli matkaa noin 7 kilometriä.Kuvankäsittelyn labra jossa itse olinsijaitsi vanhemmalla Kodatsunonkampuksella noin 3,5 kilometrin päässä.

6

Huone ei ollut suuren suuri, mutta hyvin siinämahtui elämään. Parvekkeelta oli varsin kivatnäkymät ja huoneen toisessa päässä olivasemmalla keittonurkkaus, oikeallasuihkukoppero.

Kanazawan yliopiston pääkampus sijaitsikaupungin laidalla metsän keskellä.

Kanazawassa ei ollut metroa. Bussiverkosto oli Helsinkiin verrattuna jokseenkinkehno, vuoroväli harvahko ja viimeiset bussit kampukselle tulivat noin kahdeksanmaissa illalla. Polkupyörä olikin huomattavasti kätevämpi tapa liikkua paikastatoiseen. Minulle tämä sopi hyvin, ostin halvan pyörän, liikuin sillä aina kunmahdollista ja lumisina talvipäivinä kävelin päivittäin labraan. Aika monellajapanilaisella opiskelijalla oli myös oma auto, joka antoi lisää mahdollisuuksia vapaa-ajan liikkumiseen. Taksia tuli käytettyä illalla kaupungilta palatessa muutamankerran, ne olivat suunnilleen samanhintaisia kuin Suomessa.

Yhteydenpito kavereihin ja SuomeenAsuntolassa oli puhelimet joilla voi soittaa huoneesta toiseen ja niihin olisi saanuthalutessaan myös normaalin lankaliittymän, mutta hinta oli niin korkea että siinä eiollut mitään järkeä. Käytännössä kaikilla olikin kännykkä. Japanissa lienee maailmanedistyksellisimmät puhelimet, jo syksyllä 2002 halvimmissakin malleissa oli vähintään

värinäyttö, mahdollisuus lähettää sähköpostia jajonkinlainen www-selain, suurimassa osassa myöskamera. Melkein kaikki puhelimet olivat keskeltätaittuvia ns. simpukkamalleja, pieniä ja näppäriä.Suomalaiset kännykät eivät toimineet, koskaverkkoteknologia oli CDMA eikä GSM. Nokialla olijoku malli japanilaisiinkin verkkoihin tarjolla, muttasen markkinaosuus oli lähellä nollaa.

Puhelimet myytiin kytkykauppana liittymän kanssa,eli ensin piti valita sopiva operaattori ja sitten katsoamitä puhelinmalleja sillä oli tarjolla. Kuukausimaksuoli selvästi korkeampi kuin Suomessa, mutta siihenkuului jonkin verran puheluja ja lisäminuutit olivatsuunnilleen samanhintaisia kuin kotimaassa. Itsevalitsin operaattoriksi AU:n, koska se myönsiopiskelijoille 50% alennuksen, jolloin halvimmanliittymän kuukausimaksuksi tuli kohtuulliset 2000jeniä. Jälkikäteen kävi ilmi, että vuodeksi tullut

vaihto-opiskelija ei itse asiassa olisi ollut oikeutettu alennukseen, mutta ei kauppaaenää onneksi peruttukaan. Käytin puheluiden lisäksi myös jonkin verrandatapalveluja. Kuukausittainen puhelinlaskuni oli 5000 jenin (vajaat 40 euroa)luokkaa, jota pidin kohtuullisena ottaen huomioon että vuoden kuukausimaksuilla tulimaksettua samalla puhelin.

Suomalaisittain outo piirre oli ulkomaille soittaminen. Tavallisestakännykkäliittymästä ei normaalisti päässyt soittamaan maan rajojen ulkopuolellelainkaan. Sen olisi kai saanut avattua lisäpalveluna, mutta minuuttihinta olisikuitenkin ollut niin korkea etten vaivautunut. Sen sijaan ostettiin erillisiäpuheaikakortteja, soitettiin paikalliseen numeroon, näppäiltiin kortin koodi ja sittennumero mihin haluttiin soittaa. Korttien hinnoissa oli suuria eroja: yleisimmillä soittoSuomeen maksoi noin euron minuutilta, Brastel-nimisellä kortilla puhui samallarahalla noin kolminkertaisen ajan.

Aika moni käytti myös Internet-yhteyttä soittamiseen. Jos molemmissa päissä onkiinteähintainen laajakaistaliittymä niin puhe välittyy mukavasti ilman mitäänlisäkuluja. Verkossa on myös palveluja joilla voi soittaa tavallisiin puhelinliittymiinmissä tahansa maassa muutamalla sentillä minuutti. Itse en kuitenkaan tullut niitäkokeilleeksi, vaan käytin yhteydenpitoon pääasiassa sähköpostia.

7

Kännykät olivat pieniäkeskeltä taittuvia"simpukkamalleja", jasuurimmassa osassa olimyös kamera.

RuokaJapanilainen ruoka poikkeaa suomalaisestaselvästi. Kaikki tuntevat sushin, mutta se onvain yksi pieni osa japanilaista keittiötä.Meren antimia käytetään paljon, niin levää,kaloja kuin muitakin meren eläviä. Erilaisetnuudeliannokset ovat kivoja kevyehköjälounaita. Myös liha ja kana ovat nykyisinsuosittuja vaikkeivät perinteiseenruokavalioon kuulukaan. Sen sijaan leipääei yleensä ruokapöydästä löydy japerunoiden sijaan tarjotaan riisiä. Ruoka-aineet syödään joko raakana taivalmistetaan keittämällä, höyryttämällä taifriteeraamalla, uuni on jokseenkintuntematon käsite. Ruoka on harvoin kovinvoimakkaasti maustettua, tuoreus jayksinkertaisuus on arvossaan.

Aterialla ruoka tarjotaan taiteellisesti aseteltuna useista pienistä astioista, jotka ovateri värisiä sekä muotoisia ja sisältävät yhden ruokalajin kukin. Hienoja pitkän kaavanmukaisia aterioita lukuunottamatta astiat saa kaikki eteensä yhtäaikaa, "settinä".Tarkoitus onkin poimia paloja suuhunsa haluamassaan järjestyksessä, eikä syödä yksiruokalaji kerrallaan. Ruokailuvälineinä ovat luonnollisesti puikot.

Ruoan erilaisuuteen osasin toki varautua ja olin jo ennen reissua japanilaisen ruoanystävä. Yllätys oli sen sijaan hintataso ja erityisesti hintojen keskinäiset suhteet.Supermarketissa ruokatarvikkeet olivat keskimäärin hiukan kalliimpia kuinSuomessa, mutta ravintolat reilusti halvempia. Joka puolella oli paljon pieniä mukaviapaikkoja, joissa päivällinen maksoi 500-1000 jeniä (4-8 euroa) jos tyytyi juomanaveteen tai teehen. Niinpä hintaero itse kokkailun ja ravintoloiden välillä oli melkopieni ja opiskelijatkin kävivät usein ulkona syömässä.

Minä vietin päivät labrassa, joten useimmiten myös söin japanilaisten opiskelijoidenkanssa. Lounaalle mentiin kampuksen opiskelijaravintolaan, jossa pääruoan, riisin,misokeiton ja jonkin lisukkeen sisältävä annos maksoi noin 400 jeniä (3 euroa).Tarjolla oli myös erilaisia nuudeliannoksia. Sekä ruoka- että lisukevaihtoehtoja olipitkälti toistakymmentä, mutta ne eivät juurikaan vaihtuneet päivittäin, joten niihinehti jo välillä kyllästyä.

Opiskelijaravintolasta sai myös päivällistä,mutta useammin käytiin kampuksenulkopuolella. Yleensä vähän ennenseitsemää joku opiskelijoista ehdottisyömään menoa, jonka jälkeen arvottiinhetken mihin mennään ja sitten käveltiinyhdessä joko johonkin vieressä olevistapaikoista tai hypättiin pariin autoon jaajettiin kauemmas. Monet ravintolatkeskittyivät tietyntyyppiseen ruokaan,samasta paikasta ei yleensä saanut sushia,nuudeleita ja pihviä. Niinpä ensin valittiinmitä haluttiin syödä ja sen perusteella sittenravintola. Japaninkieliset ruokien nimettuottivat aluksi vaikeuksia, mutta monessa

8

Tyypillinen noin 1000 jenin ruoka-annos.

Noin kerran kuukaudessa käytiinherkuttelemassa sushilla.

paikassa ruokalistassa oli kuvat annoksista tai vitriinissä esimerkkiannokset valintaahelpottamassa.

Välillä lähdin aikaisemmin kotiin ja kokkailin asuntolassa itse tai muiden vaihtareidenkanssa. Länsimaisia ruokatarvikkeita sai kaupoista melko hyvin kun osasi etsiä, muttaantoisampaa oli tietysti kokeilla paikallisia tuotteita. Toisinaan oli tosin aivan sormisuussa sen kanssa mitä joku paketti sisälsi tai miten se oli tarkoitus valmistaa.Hedelmiä ja kasviksia kannatti käydä hakemassa torilta jos aika antoi myöten, neolivat siellä sekä parempia että halvempia kuin supermarketissa.

Labra ja opiskeluYliopisto-opiskelu Japanissa perustuu vuosikursseihin, bachelor-tutkinto on neljävuotta ja masters-ohjelma sen jälkeen kaksi vuotta. Suurin osa suorittaa vainbachelorin arvon, noin kolmasosa jatkaa siitä eteenpäin ja tohtoriksi vielä paljonpienempi osa. Kursseissa on valinnanvaraa jonkin verran, mutta ei yhtä paljon kuinSuomessa, tietyn osaston tai pääaineen valinta tarkoittaa melko kiinteääkurssikokonaisuutta. Poikkeavana piirteenä on kuitenkin mahdollista korvata osaopinnoista tekemällä jossakin labrassa tutkimusta. Tutkimusopiskelijoille, englanniksiresearch student, japaniksi kenkyusei, ei makseta palkkaa, päinvastoin hekinmaksavat yliopiston lukukausimaksun.

Kurssien luennot pidetään japaniksi ja pääsääntöisesti myös materiaali onjapaninkielistä. Suurimman osan vaihto-opiskelijoista kielitaito ei riitä japaninkielisenopetuksen seuraamiseen, joten he valitsevatkin useimmiten tutkimusopiskelijanpaikan. Kurssit ja tentit eivät ilmeisesti sinänsä ole kovin vaikeita - Japanissa kovinkilpailu on lukioissa ja yliopistoon pääsyn jälkeen opiskelijoilla on varaa jo löysäillä.Opetuksen tasoa en juurikaan osaa arvioida koska itse en käynyt muilla kuinkielikursseilla. Kuuleman mukaan luennot ovat yleensä varsin yksisuuntaisia,professori puhuu edessä ja opiskelijat kuuntelevat hiljaa eivätkä yleensä kysykysymyksiä.

Joitakin kursseja voi olla mahdollista suorittaa itseopiskeluna englanniksi,erikoisjärjestelyt onnistuvat helpoimmin oman labran proffan kursseilla. Professorivoi vapaasti päättää mikä on hänen mielestään hyväksyttävä suoritus. Itsekin suoritinyhden kuvankäsittelyn kurssin pääasiassa opiskelemalla japaninkielistä sanastoakurssikirjasta, tentti ja harjoitustyöt kuittautuivat sillä että näytin jo tehneenivastaavan kurssin Suomessa. Helpointa on kuitenkin suorittaa erikoistöitä ja muitaprojektiluonteisia kursseja, tai lähteä tekemään diplomityötä.

Laboratorioissa johtavalla professorilla on lähes ehdoton sananvalta. Käytännössä

9

Labroissa istutaan Japanissa tyypillisesti lähekkäin,kovin paljon omaa rauhaa ei ole.

opiskelijat saavat kuitenkin useinhyvin vapaasti valita mitä haluavattutkia. Tämä koskee myös vaihto-opiskelijoita; jos haluaa ohjausta niinsitä pitää usein erikseen pyytää,riippuu tietysti proffasta. Edestohtoriopiskelijoille ei maksetapalkkaa, mutta laitteidenhankkimiseen on yleensä runsaastirahaa. Tilat ovat pieniä: samaanhuoneeseen saatetaan sijoittaa vieriviereen kymmenenkin opiskelijaa,joista jokaisella on noin metrinlevyinen pätkä pöytätilaa. Labrannimi ei välttämättä kovinkaan hyvinkerro mitä siellä tehdään, muttaprojektit esitellään yleensä(japaniksi) www-sivuilla. Henkilöitymistä professoriin kuvaa se, että labroihin useinviitataan käyttämällä professorin nimeä eikä labran virallista nimeä.

Professori Muramoton kuvankäsittelyn labrassa lähes kaikki tutkimusprojektitliittyivät jotenkin ympäristöön. Kaksi isointa olivat metsien kaukokartoitus jalumisateen seuranta, lisäksi oli muita pienempiä projekteja. Minä osallistuinlumiprojektiin, jossa oli lisäkseni kaksi masters- ja kaksi bachelor-tason japanilaistaopiskelijaa. Projekti oli ollut käynnissä jo noin kymmenen vuotta. 1990-luvunalkupuolella oli rakennettu videokameroihin ja kuvankäsittelyyn perustuva laitteistojolla voitiin mitata lumihiutaleiden koko- ja nopeusjakauma. Myöhemmin oli hankittupilvilaser ja pari erilaista tutkaa ja yritetty tutkia miten lumisateen määrä ja tyyppinäkyvät niiden tuottamassa datassa.

Talvella 2003 labralla oli iso yhteistyöprojekti, jossa ihmisiä noin viidestä eri labrastatai instituutista kerääntyi kuukaudeksi Kanazawasta noin 60 km päässä sijaitsemaanFukuihin tarkkailemaan vesi- ja lumisadetta. Yhteensä käytössä oli melkoinenvalikoima erilaisia laitteita, mm. videokameroita, erilaisia tutkia, radiometrejä,radiosondeja ja kaksi sääasemaa. Päivittäinen pakollinen aikataulu ei ollut mitenkääntiukka, varsinkaan jos ei satanut ja laitteet toimivat. Tekemisen puutetta eikuitenkaan ollut, itse operoin pääasiallisesti yhtä tutkaa saksalaisen Tokion yliopistonopiskelijan Thomas Pfaffin kanssa sekä autoin muiden laitteiden asennuksessa japäivystyksessä. Projekti oli virkistävää vaihtelua tietokoneen ääressä istumiselle, tuliulkoiltua ja koettua käytännössä, mitä mittausten tekeminen kenttäolosuhteissa on.

Minun oli tarkoitus diplomityönäni analysoida tutkadataa, mutta havainnointijaksonaikana kävi ilmi, että laite toimi varsin huonosti. Myös merkittävä osareferenssidatasta oli epäluotettavaa odottamattomasta suunnasta puhaltaneenvoimakkaan tuulen vuoksi. Lisäksi eri laitteiden data oli iloisesti sekaisin teksti- jabinääritiedostoissa eri formaateissa, eikä suurimpaan osaan ollut mitään järkeviävalmiita analyysityökaluja. Niinpä lähetin sähköpostia valvojalleni Olli Simulalle javaihdoin työn aihetta: uutena tavoitteena oli rakentaa tietokanta johon mittausdatakootaan helpommin käytettäväksi. Lisäksi kirjoitin skriptit joilla laitteiden dataavoidaan visualisoida suoraan tietokannasta, jolloin saa nopeasti kokonaiskuvanvalitun hetken säästä ja siitä, toimivatko laitteet oikein.

Japanilaiset opiskelijat viettivät labrassa pitkiä päiviä, varsinkin lopputöidendeadlinejen lähestyessä. Osa oli paikalla myös viikonloppuisin. Erityisen tehokkaiksiheitä ei kuitenkaan voinut kehua, varsinkin illalla tutkimuksen sijaan surffattiinwebissä tai vaikkapa pelattiin korttia kavereiden kanssa. Mitään pakkoa tai edes

10

Lumiprojektissa pääsi välillä raikkaaseenulkoilmaan pystyttämään laitteita.

painostusta pitkiin päiviin ei ollut, muttase tuntui olevan osa paikallistakulttuuria. Itsekin sopeuduinvastaavaan rytmiin: valuin paikalletyypillisesti kymmenen tai puolenyhdentoista maissa, kävin sekälounaalla että päivällisellä kavereidenkanssa ja lähdin kotiin yhdeksäntienoilla ellei ollut jotain erityistäiltaohjelmaa. Labran koneella olimukavampi kirjoitella myös sähköpostitkavereille ja seurata uutisia verkostakuin asuntolassa pienellä läppärillä.Sain heti tullessani avaimen jolla pääsisisään myös iltaisin ja viikonloppuisin,kun ovet olivat lukossa.

Vaikka työyhteisö oli tärkeä, yhteistyö eitoiminut erityisen hyvin. Japanilaisilla oli tapana pakertaa itsekseen kysymättä apuaedes ongelmatilanteissa, ja ei ollut tavatonta että kaksi opiskelijaa kirjoitti vierekkäinratkaisua samaan tehtävään tietämättä toisistaan. Myöskään valmiita skriptejä jamuita aputyökaluja ei juuri mainostettu vaan ne jäivät vain tekijöidensä käyttöön. Josapua kysyi niin sitä kyllä annettiin auliisti. Jopa kiireisellä professori Muramotollatuntui aina olevan aikaa jos minulla oli jotain kysyttävää. Kriittisen palautteensaaminen oli kuitenkin vaikeaa.

Noin kerran kuukaudessa oli labran yhteisiä bileitä tai muita kokoontumisia. Silloinmentiin usein "syö niin paljon kuin jaksat" -tyyppisiin paikkoihin joko sukiyakia taishabu-shabua syömään. Hinta oli tyypillisesti 2500-3000 jeniä ja 1500 jeninlisähinnalla sai myös juomaa (mukaanlukien alkoholijuomat) niin paljon kuinkahdessa tunnissa napa veti. Muutaman kerran kokkailtiin itse labranneuvotteluhuoneessa. Kokoontumisiin kutsuttiin yleensä labran porukka ja joitakinsieltä edellisinä vuosina valmistuneita, mutta ei ketään viereisistä labroista.Yhteistoiminta eri labrojen välillä osaston sisällä oli olematonta, Japanissa voisi hyvinviettää vuoden tietämättä mitä käytävän toisessa päässä puuhataan.

Kanazawan yliopistosta on syytä mainita erityinen vaihto-opiskelijoille suunnattuKUSEP-ohjelma, Kanazawa University Student Exchange Program. Se sisältääkieliopintoja ja englanniksi luennoituja kursseja Japanin taloudesta, kulttuurista jamuista yhteiskunnallisista aiheista. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, ja välilläsuorastaan harmitti ettei ollut aikaa osallistua siihen. TKK:n kurssien korvaaminenKUSEPin kursseilla lienee vaikeaa, mutta poikkitieteellistä sivuainetta etsivälle sitävoisi suositella. Etenemistahti ei näyttänyt olevan kovin kiivas, KUSEP-opiskelijoillaoli varsin paljon vapaa-aikaa ja pitkät lomat. Lisäksi KUSEP-ohjelmaan voi hakea joparin vuoden opintojen jälkeen, tutkimusopiskelijaksi on parempi lähteä vasta hiukanmyöhemmin.

Opintojen hyväksyttäminen SuomessaOpintojen hyväksyttäminen Suomessa oli minun osaltani yksinkertaista, koska olinennen lähtöä jo suorittanut kaikki tarvittavat kurssit ja ainoa puuttuva asia olidiplomityö. Diplomityön aiheen hyväksyminen ei tuottanut ongelmia. Suoritin lisäksijapanin kieliopintoja, jotka on mahdollista sisällyttää vapaavalintaisiin opintoihin.

Todistuksen saaminen oli hiukan monimutkaisempaa kuin oletin. Kun kysyintodistusta ennen paluuta Suomeen paperit eivät olleet vielä valmiita vaikka arvosanat

11

Labran neuvotteluhuonetta käytettiinsilloin tällöin myös ruoanlaittoon.

olivat tiedossa jo kuukautta aiemmin, eikä toimisto ilmeisesti muistanut postittaaniitä jälkeenpäin. En pitänyt kiirettä koska en varsinaisesti tarvinnutkurssisuorituksia, mutta kysyessäni uudelleen tammikuun lopulla 2004 pyydeltiinanteeksi viivästymistä ja todistus lähetettiin varsin nopeasti.

Arvosanat eivät menneet aivan yksiin suomalaisen järjestelmän kanssa, Kanazawassaja ilmeisesti koko Japanissa on käytössä asteikko A (erinomainen), B (hyvä), C(tyydyttävä) ja D (hylätty). Sen sijaan yksi japanilainen opintosuorite vastasi tunti- jatyömäärältään melko hyvin TKK:n opintoviikkoa.

Raha-asiatJapaniin lähtijöitä muistetaan aina varoitella korkeastahintatasosta. Pelko osoittautui kuitenkin suurelta osinaiheettomaksi. Jotkut asiat kuten hedelmät ja junaliputolivat kalliimpia kuin Suomessa, mutta monet muut asiatvastaavasti halvempia. Keskimääräiset elinkustannuksetolivat arviolta suunnilleen samansuuruiset kuin Suomessa.Toki ulkomailla helposti kuluu kotimaata enemmän rahaakun haluaa matkustella ja kokeilla uusia asioita, muttaJapani ei ollut deflaation ja jenin arvon alenemisen jälkeenenää juurikaan Länsi-Euroopan maita kalliimpi. Tämä pätierityisesti Kanazawassa jossa sai käytännössä varmastihalvan kämpän, Tokioon lähtijöillä asumiskulut saattoivattuurista riippuen muodostua huomattavasti suuremmiksi.

Sain Japanista AIEJ:n apurahan, joka oli suuruudeltaan 80000 jeniä (n. 600 euroa) kuussa. Lisäksi sain myös TKK:nstipendin sekä nostin opintotukea, josta tosin makselinosan myöhemmin takaisin. Kaupan päälle vielä Ishikawanprefektuuri tuki ulkomaalaisia opiskelijoita 10 000 jenilläkuukaudessa. Tätä käytäntöä kuitenkin muutettiin vuoden2003 aikana siten, että AIEJ-apurahan tai muualtasuurehkoja tuloja saaville ei Ishikawan tukea enäätippunut. Kuukausittaiset kuluni olivat suunnilleen AIEJ:napurahan luokkaa, mikä sisälsi jo kohtuullisestiravintolailtoja, matkustelua lähiympäristössä ja muutahauskanpitoa. Pitemmät reissut ja elektroniikkaostoksetaiheuttivat muutamia isompia ylimääräisiä kertakuluja.

Ihan pelkällä opinto- ja asumistuella ei Kanazawassa siis oikein elä, mutta jos onvalmis uhraamaan säästöjä pari kolme sataa euroa kuussa niin lähtöä voi harkitavaikka jäisikin ilman AIEJ:n apurahaa. Etsimällä voi löytyä myös ylimääräisiärahoituslähteitä, Japanissa on runsaasti pieniä säätiöitä jotka jakavat rahaa erilaisinperustein. Osa-aikatöitä saattaa löytyä, vaihto-opiskelijoiden listalla haettiin mm.apulaisia sushi-ravintolaan. Myös professorit pystyvät halutessaan järjestämäänavustusta palkkaamalla tutkimusopiskelijoita labran assistenteiksi, mutta sen varaanei lähtöä kannata laskea.

Japanissa oli käytössä paljon edistyksellistä teknologiaa, mutta rahaliikenteensuhteen se oli Suomeen verrattuna takapajula. Suurin osa ravintoloista ja kaupoistaei hyväksynyt mitään luotto- tai maksukortteja, joten käteistä oli syytä kuljettaamukana. Laskut pystyi maksamaan suoraveloituksella, pankissa automaatilla taitiskillä, Internetin kautta se ei onnistunut. Yliopiston asuntolan vuokra maksettiinkäteisellä toimistoon. Käteistä voi nostaa pankkiautomaateista, mutta niistäkin suurinosa meni kiinni iltaisin ja viikonloppuna. Sen sijaan monet kaupat olivat auki hyvin

12

Japani oli automaattienluvattu maa. Kortilla eiyleensä voinut maksaa,mutta käteinen kävisuurimpia seteleitämyöten.

myöhään tai ympäri vuorokauden. Niinpä tuli suomalaisittain absurdeja tilanteita ettäkauppa oli auki, mutta vieressä oleva automaatti kiinni joten mitään ei voinut ostaajos ei sattunut olemaan käteistä lompakossa. Tilanne kuitenkin näytti olevanvähitellen muuttumassa, joissain harvoissa paikoissa oli jo 24h automaatteja.

Käteisautomaatit onneksi toimivat eri pankkien välillä varsin hyvin ristiin, muttavieraan pankin automaatista nostettaessa perittiin 100-200 jeniä kuluja. Matkusteluavarten kannattikin perustaa tili postiin, jolloin rahan nostaminen onnistui kuluittamissä tahansa päin Japania. Toisaalta Japani oli hyvin turvallinen maa, jotensuurehkojakin summia voi kuljettaa mukanaan melko huoletta. Isot setelit eivätmyöskään olleet ongelma, jopa juoma-automaatit hyväksyivät tyypillisesti minkätahansa kolikon tai setelin suurimpaan 10 000 jenin arvoon asti, ja antoivatvaihtorahaa.

Isoissa supermarketeissa ja elektroniikkaliikkeissä pystyi maksamaan luottokortilla,joten suomalaisella luottokortilla oli kätevä tasata rahan käyttöä japanilaisen jasuomalaisen tilin välillä. Jos tulee tarvetta siirtää rahaa Suomesta Japaniin, niinkannattaa maksaa lähetyspäässä kaikki kulut. Muussa tapauksessa japanilainenpankki voi rokottaa yllättävän suuren summan rahojen vastaanotosta.

Kulttuuri ja vapaa-aikaJapanilainen elämäntapa ja kulttuuri poikkeaa suomalaisesta, mutta olin varautunutsuurempaankin kulttuurieroon. Erityisesti Yhdysvaltojen vaikutus rapauttaavähitellen vanhoja japanilaisia tapoja. Toisaalta japanilaisilla on varsin mainio kykypoimia kivoja asioita sieltä täältä ja muokata niitä juuri sen verran että syntyy uuttajapanilaista kulttuuria. Sijainti saarilla erillään muista valtioista näkyy edelleen siten,että edes monet yliopisto-opiskelijat eivät ole koskaan käyneet ulkomailla.Ulkomaalainen ei enää aiheuta suurta ihmetystä katukuvassa, mutta japania puhuvalänsimaalainen tuntuu olevan edelleen yllätys. Eksoottinen kotimaa kuten Suomi onvielä ylimääräinen bonus.

Yhteiskunta on hierarkisempi kuin Suomessaja tämä näkyy myös puheessa, ylemmillepuhuttaessa käytetään erilaista kieltä.Ainakin yliopistossa suhteet hierarkianläpikin olivat kuitenkin varsin mutkattomateikä se siten suuremmin häirinnyt.Yrityksissä asia voisi olla toisin, yliopisto- jayritysmaailman ero tuntuu olevan Japanissavielä suurempi kuin monissa muissa maissa.Myös miesten ja naisten roolit ovat edelleenvahvat, vaikka tytöt nykyisin kouluttautuvatyhtä pitkälle kuin pojatkin ja nuoret naisetkäyvät yleisesti töissä.

Japanilaisten suhtautuminen uskontoonpoikkeaa paljon länsimaisesta. Suurin osakuuluu sekä buddhalaisuuteen jashintolaisuuteen, ne eivät mitenkään suljetoisiaan pois. Temppelissä ja pyhätöissäkäyminen on osa tavallista elämää, mutta ne

ovat useimmille enemmän tapoja kuin syvällistä pohdiskelua. Erityisesti shintolaisuusliittyy paikalliseen kulttuuriin, vuosittain järjestetään säännöllisesti suuriariehakkaita juhlia juuri oman alueen jumalien kunniaksi. Näissä juhlissa, japaniksimatsuri, kannattaakin ehdottomasti käydä. Ulkomaalaiset saavat vierailla pyhissä

13

Masakin kanssa kävin rannallauimassa ja kokeilemassa myösvesijettiä. Siihen olisi tosin kuulemmatarvittu erityinen ajokortti, jokaMasakilla oli, minulla tietenkään ei.

paikoissa siinä missä japanilaisetkin,tunnetuimmat temppelit onkin valjastettunimenomaan turistipyydyksiksi ja niistäperitään pääsymaksu.

Ihmisistä jäi päällimmäisenä mieleenylenpalttinen ystävällisyys. Kaveriayritettiin aina auttaa, toisen jättäminenpulaan lienee pahin virhe jonka voi tehdä.Omia tunteita ei helposti näytetty jotensyvällisempi tutustuminen oli pitemmäntien takana, mutta osin pinnallinenkiniloisuus sai ainakin minut hyvälle tuulelle.Asiakkaana sai niin ikään aina hyvääpalvelua. Henkilökuntaa oli joka paikassariittävästi - työntekijöiden määrästätinkiminen ei näyttänyt olevanjapanilaisissa yrityksissä ensimmäisenäsäästölistalla. Valtio myös palkkasi ihmisiäjopa aivan turhiin tehtäviin mieluumminkuin piti heitä työttöminä. Toisaaltapalveluammattien palkat olivat kustannustasoon nähden alhaiset.

Labran kaverit eivät olleet erityisen ulospäin suuntautunutta porukkaa, tai sittenheillä oli omat harrastuksensa. Yritin välillä kysellä mitä he tekivät viikonloppuna jasain vastaukseksi "ei mitään erityistä". Niinpä etsin sitten aktiivisempia kavereitamuualta. Yliopistolla oli parikin japanilaisten ja vaihto-opiskelijoidenystävyysyhdistystä, joiden jäsenet olivat luonnollisesti keskimääräistäkiinnostuneempia juttelemaan ulkomaalaisten kanssa ja lähtemään yhdessä jonnekin.Törmäsin myös yhteen jo töissä käyvään kaveriin, joka kävi kesällä melkein jokaviikonloppu ystäviensä kanssa merellä harrastamassa wakeboardingia tai jossainmuualla pitämässä hauskaa ja otti mielellään myös minut mukaan.

Muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa tuli luonnollisestimyös hengailtua, kannatti suorastaan varoa etteiviettänyt kaikkea aikaa vaihtariporukassa. Yhdessäkokkailu oli kivaa ja kokemuksia sekä kulttuurejavertailtiin kuten varmasti joka maassa vaihtareidenkesken. Tokiossa kuulemma lähdettiin useinizakayoihin eli japanilaisiin baareihin, Kanazawassasitä harrastettiin vähemmän koska alle kilometrinsäteellä kampukselta ei ollut yhtään paikkaa. Sensijaan vietetiin välillä äänekkäitäkin bileitä huoneissaja yhteistilassa. Itse olin kuitenkin arkipäivisin melkopitkään labrassa ja viikonloput ja varsinkin pitemmätlomat käytin matkustellen, toisinaan yksin ja toisinaankavereiden kanssa.

Arkielämästä voisi sanoa vielä, että yllätykset eivätniinkään olleet isoja eroja vaan pikkuasioita, joihin eiollut etukäteen varautunut. Pyykinpesukoneessa oliiso joukko nappuloita mutta ei lämpötilansäätöä,bussissa mentiin sisään takaovesta ja maksettiin vastapois lähtiessä, ja suosituin pyörämalli oli miestenkinkeskuudessa ns. mummopyörä, noin muutamiamainitakseni.

14

Japanilaisilla oli hassu jahiukan vaarallinen tapapyöräillä sateessasateenvarjon kanssa.

Festivaalit, japaniksi matsuri, ovat useinnäkemisen arvoisia, ja kaikkein parastaon jos pääsee itse osallistumaan. KuvaKanazawassa kesäkuussajärjestettävästä Hyakumangoku-matsurista.

KanazawaKanazawa sijaitsee Japaninmeren rannalla,vain hieman pohjoisempana kuin Tokio muttatoisella puolella pääsaarta Honshua.Asukasluku on 450 000 henkeä eli kyseessäon japanilaisittain keskikokoinen kaupunki.Ilmasto on kostea ja sateinen - vuoristopysäyttää mereltä saapuvat pilvet jolloin sadetippuu usein rannikolle. Talvella sataaeteläisestä sijainnista huolimatta usein lunta,joka kuitenkin sulaa yleensä muutamassapäivässä pois. Kesällä lämpötila on samaaluokkaa kuin Etelä-Euroopassa, mutta ilmankosteus korkeampi.

Kanazawaa ei pommitettu toisessamaailmansodassa maan tasalle, jotenpurkamisinnosta huolimatta siellä on vieläpaikoin jäljellä hienoja temppeleitä ja muitavanhoja rakennuksia. Tieverkostossa näkyyvanha tausta linnakaupunkina - kadut ovatkapeita ja johtavat pääsääntöisesti kohtikeskustaa, mutta aina kiemurrellen vihollisten harhauttamiseksi. Kuuluisinturistikohde on upea Kenrokuen-puisto, joka on yksi Japanin kolmestakuuluisimmasta puutarhasta. Kanazawa on myös tunnettu hyvästä ruoastaan, ravut,muut meret antimet ja perinteiset makeiset kuuluvat paikallisiin erikoisuuksiin.

Kaupungin hallinto panostaa kansainvälisyyteen, Kanazawa International ExchangeFoundation ja pari muuta yhteisöä järjestävät ulkomaalaisille erilaisia japanilaistakulttuuria esitteleviä kerhoja ja tapahtumia kaupungin tuella. Kävin muutamassatapahtumassa ja ne olivat varsin mukavia. Historiasta kiinnostuneille oli tarjollarunsas valikoima erilaisia museoita. Yöelämässä ei toki ollut yhtä paljonvalinnanvaraa kuin Tokiossa, mutta baareja oli runsaasti, vakituisia yökerhoja pari jamuissakin paikoissa silloin tällöin erilaisia musiikkiesityksiä. Kesällä yksihauskimmista paikoista oli keskustasta vajaan 10 kilometrin päässä meren rannallasijaitseva klubi, jossa järjestetään bileitä parin viikon välein.

Itse viihdyin Kanazawassa mainiosti, ei tarvinnut hetkeäkään katua että valitsin senTokion sijaan. Arvostin sitä ettei tarvinnut jumittaa tuntia ruuhkametrossapäästäkseen jonnekin, vaan pyörällä pystyi liikkumaan kätevästi paikasta toiseen.Luonto oli lähellä, vuoristossa saattoi käydä vaeltamassa tai talvella laskettelemassa.Myös kuumia lähteitä - japaniksi onsen - oli lähistöllä useita.

MatkusteluMatkustaminen on yksi mieliharrastuksistani ja niinpä reissasin myös ympäri Japanialähes aina kun aikaa oli. Lentokoneen jälkeen juna oli yleensä nopein kulkuvälinemutta myös melko hinnakas. Esimerkiksi matka Kanazawasta Tokioon kestipikajunalla noin 4,5 tuntia ja maksoi noin 11500 jeniä yhteen suuntaan. Kiotoon pääsireilussa kahdessa tunnissa ja hinta oli niin ikään suunnilleen puolet Tokioon menosta.Bussit olivat hitaampia mutta myös halvempia, pitkillä matkoilla yöbussit olivatvarteenotettava vaihtoehto. Opiskelija-alennuksia ei Japanissa juurikaan ollut,junalippujen hinnoista olisi saanut 20% pois jos olisi ollut opiskelemassa tutkintoamutta vuodeksi tulleille vaihto-opiskelijoille tätäkään alennusta ei myönnetty.

15

Kuumista lähteistä (japaniksi onsen)parhaita ovat pienet, vähemmäntunnetut paikat, tässä Saimatsuonsen. Ulkoaltaissa, rotenburo, onihana loikoilla viileänä talvi-iltana jakatsella tähtiä.

Opiskelijan matkabudjetin pelastikuitenkin loma-aikoina myytäväseishun18kippu-junalippu. Sillä saimatkustaa viitenä valitsemanaanpäivänä paikallisjunilla niin paljonkuin haluaa, ja hinta oli ainoastaan11500 jeniä koko lystistä. Nimestään("nuoruus 18 lippu") huolimattalipussa ei ollut minkäänlaistaikärajaa, joten se oli liftaamistalukuunottamatta selvästi halvin tapaliikkua paikasta toiseen. Yhdessäpäivässä ehti vaikkapa matkustaaKanazawasta Tokioon, eteläiselleKyushulle pääsi erityisellä yöjunallakäyttäen lipusta kaksi päivää(vuorokauden vaihtuessa meni aina uusi päivä). Pohjoiseen Hokkaidolle pääsiedullisimmin laivalla.

Toinen edullinen tapa matkustaa oli vuokrata parin kaverin kanssa auto. Pienimmätmallit maksoivat vakuutuksineen reilut 5000 jeniä / vuorokausi ilmankilometrirajoitusta, sijoittamalla pari tuhatlappusta lisää sai jo vähän isomman autonjolla oli mukavampi ajaa pitempiäkin matkoja. Moottoritiemaksut olivat suhteellisenkorkeita mutta porukan kesken jaettuna kohtuullisia. Suosittelenkin siis hankkimaanennen lähtöä kansainvälisen ajokortin, jos vasemmanpuoleiseen liikenteeseenlähteminen ei pelota. Liftaamista en itse kokeillut paria ihan lyhyttä pätkäälukuunottamatta, mutta sitä harrastaneet kaverit ovat kuulemma saaneet kyytejähyvin.

Nuorisohostelien verkosto oli Japanissa kattava, ja niissä oli yleensä varsin hyvintilaa. Osassa oli länsimaiseen tyyliin sängyt, osassa nukuttiin tatamilla. En yleensätehnyt varauksia etukäteen, vaan soitin edellisenä päivänä tai saman päivän aamuna.Japanissa kuitenkin odotettiin että vähintään hiukan etukäteen ilmoitettiin eikä vainilmestytä paikalle. Soittaminen kannatti siksikin, että varsinkin syrjäisemmissäpaikoissa hostelin henkilökunta saattoi tulla hakemaan juna-asemalta tailaivasatamasta autolla. Yöpymisen hinta oli yleensä noin 3000 jeniä joka sisälsilakanat - toisin kuin Euroopassa, Japanissa ei saanut hinnasta alennusta tuomalla

omat lakanat. Aamiaisen lisähinta oli noin 500jeniä. Monessa hostelissa oli myös 1000 jeninhintaan tarjolla päivällinen (varattavaviimeistään saman päivän aamuna), joka oliparhaimmillaan suorastaan loistava.

Itse suosin hosteleita, mutta ainakin kerrantai pari kannattaa panostaa hiukan enemmänja mennä perinteiseen japanilaiseenmajataloon, ryokaniin. Toinen aitojapanilainen tapa yöpyä on minshuku, jonkunperheen pyörittämä kotimajoitus. Hotellit sensijaan ovat samanlaisia persoonattomiatornitaloja kuin muissakin maissa. Isoissakaupungeissa ne voivat kuitenkin ollajärkevämpi ratkaisu kuin hostelit, joissa useinpannaan ovi lukkoon ennen puolta yötä.Kapselihotellit (capsule hotel), joissa omanhuoneen sijaan on vain sängyn kokoinen

16

Seishun18kippu-lipulla sai matkustaapaikallisjunissa viitenä päivänä niin paljonkuin halusi, ja hinta oli suorastaan halpa,11500 jeniä. Tällä lipulla kävin mm. etelässäKyushulla.

Auton vuokraus yhdessä muidenvaihto-opiskelijoiden kanssa oli myösyllättävän edullinen tapa matkustaa.Kansainvälinen ajokortti kannattaasiis hankkia ennen lähtöä.

putkilo mutta usein mukavat yhteistilat,ovat myös kokeilemisen arvoinenvaihtoehto.

YhteenvetoVuosi Japanissa oli upea kokemus,kannatti ehdottomasti lähteä. Kahdenvuoden pohja kieliopinnoissa osoittautuiriittäväksi, japanin kielioppi on varsinlooginen joten puhumaan oppi nopeasti.Labra oli mukava, vaikka välilläjapanilaisten tapa työskennellä tuntuikinhiukan omituiselta. Kanazawa oli minullesopivan kokoinen kaupunki,suurkaupunkien huonoimmat puoletloistivat poissaolollaan mutta virikkeitäja yöelämää oli kuitenkin riittävästi.Ennen kaikkea sain kuitenkin sekäulkomaalaisia että japanilaisia ystäviä, joihin tulee pidettyä yhteyttä myös Suomestakäsin.

Tämä raportti sähköisessä muodossa ja lisää matkailuvinkkejä löytyy kotisivuiltaniosoitteesta http://ajt.iki.fi/travel/japan/. Vastaan mielelläni myös mahdollisiinkysymyksiin henkilökohtaisesti.

Copyright Arto Teräs <ajt@iki.fi> 2004.Edelleenlevitys sallittu missä tahansa mediassa kunhan tämä tekijänoikeusmainintasäilytetään.

Viimeinen päivitys 29.02.2004.

17

Tuliperäiset vuoristoalueet olivat minulleuusi kokemus. Asahidake Daisetsuzaninkansallispuistossa Hokkaidolla päästelihöyryjä rinteen raoista.