Maakunnan mainiotPäijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon tiedotuslehti

OSKARIN PIHATONTTI N:O 38

ENNI IDINMÖKKI

LAHDEN ILMASILLANVIISI VUOSIKYMMENTÄ

ARKEOLOGINEN KOEKAIVAUSALATORIN PUISTOSSA

 

 

Lahden 100-vuotias kaupungintalo juhlii

Kadonneen haudan metsästys

Oskarin piha

Artjärven kotiseutuyhdistys

Arkeologinen koekaivaus Alatorin puistossa

Kaivauksia Orimattilan Pappilanmäellä

Lahden Ilmasillan viisi vuosikymmentä

Orimattilan Niinikoskella sijaitsee Suomen ainoa presidentin arkisto

Tupalan talomuseon riihi

Museaalinen bisnesvainu

Enni Idin mökki

SisällysMaakunnan mainiot

4

8

10

14

18

20

24

28

32

36

40

s.4

s.10

s.24

s.32

s.40

Julkaisija

Maakunnan mainiotToimitus

s.36Lahden kaupunginmuseo

Graafinen suunnittelu Eveliina Helander

Kuvat Kuvalähteet mainittu artikkeleissa

Päätoimittaja

Päivi Taipale tutkija Lahden historiallinen museo/Päijät-Hämeen maakuntamuseo

Ville-Matti Rautjokinäyttelypäällikkö Lahden taidemuseo/ Päijät-Hämeen aluetaidemuseo

Riitta Niskanen tutkijaLahden kaupunginmuseo/Päijät-Hämeen maakuntamuseo

”Kaupungintalolle

vuonna 1878 varattu paikka nykyisellä Alatorilla jäi odot-

tamaan muuta käyt-töä. Torin laaksopain-anne olisi ollut liian vaatimaton paikka Saarisen linnalle.”

SATAVUOTIAS LAHDEN KAUPUNGINTALO JUHLII

4

Teksti: Riitta Niskanen

SATAVUOTIAS LAHDEN KAUPUNGINTALO JUHLII

5Maakunnan mainiot

Kaupungintalo vastavalmistuneena. Puisto on vielä istuttamatta, mutta suuria maantasaustöitä on jo tehty sen alueella. Tornikellon malli

aiheutti vilkkaan mielipiteenvaihdon, ja se päästiin asentamaan paikal-leen vasta myöhemmin. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

6

Eliel Saarisen suunnittelema valtuustosalin sisustus on säilynyt lähes ennallaan, vaikkakin pöytien ja tuolien määrää on lisätty valtuutettu-jen määrän kasvaessa. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Arkkitehti Eliel Saarisen mielenkiinto alkoi 1910-lu-vun alussa suuntautua yksittäisistä rakennuksista laajempiin kaupunkirakenteisiin, rakennuksiin

ympäristönsä osana. Kansainväliset asemakaavatehtävät johdattivat Saarisen pohtimaan myös idullaan olevia kotimaisia kaupungistumiskysymyksiä, ja hänestä tulikin yksi suomalaisen kaupunkisuunnittelun uranuurtajista. Saarisen ainutlaatuiset näyt konkretisoituivat aikanaan suurissa Munkkiniemi-Haaga- ja Pro Helsingfors –suun-nitelmissa.

Pieni Lahden kaupunki sai osansa Saarisen visioista. Voitettuaan Lahden kaupungintalosta vuonna 1910 järjestetyn arkkitehtikilpailun Eliel Saarinen vaikutti vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä kaupungintalon ympäristön rakentamiseen. Hän hahmotteli kaupungin-talon puiston perusrakenteen, piirsi puiston laidalla si-jaitsevan tyttökoulun talon ja määritteli myöhemmin ne suuntaviivat, joita alueen suunnittelussa yhä vieläkin pal-jolti noudatetaan.

Saarinen piirsi uransa aikana kaikkiaan kuusi kaupungin-taloa, joista yhden ulkomaille, Tallinnaan. Ainoastaan Joensuun ja Lahden kaupungintalot toteutuivat. Kaikki kaupungintalosuunnitelmat ovat peräisin kym-menvuotisjaksolta 1906 - 1917. Sekä Joensuussa että Lahdessa Saarisen ajatukset kaupungintalon asemasta kaupungin vertauskuvallisena sydämenä sekä ideat edustavasta kaupunkikuvasta käyvät hienolla tavalla yksiin.

Lahden kaupungintalon paikan valitsi arkkitehti Armas Lindgren, Saarisen aiempi yhtiö- ja työtoveri. Saarinen hyväksyi paikan: kaupungintalo korkealla mäellä hallitse-massa kaikkia neljää ilmansuuntaa ja vastapäätä kirkkoa vastasi hänen ihannettaan hallintorakennuksesta kau-pungin kruununa. Kaupungintalolle eli raatihuoneelle Lahden ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1878 varattu paikka nykyisellä Alatorilla jäi odottamaan muuta käyttöä. Torin laaksopainanne olisi ollut liian vaatimaton paikka Saarisen linnalle.

Saarinen suunnitteli kaupungintalolle kaksi täysin it-senäistä visuaalista painopistettä, toisaalta näkymän torille kaupungin keskustaan, toisaalta kaupungintalon puiston puoleisen sisäänkäyntijulkisivun. Torinäkymää leimaa kolmiportainen torni, joka on sijoitettu täsmäl-leen Mariankadun päätteeksi. Puistosta käsin torni sen sijaan jää sivuosaan, ja vaikuttava sisäänkäynti erkkeri-

ikkunoineen vangitsee katseen. Kultaisin auringonsätein koristettu porrasholvi toivottaa saapujan tervetulleeksi. Sen ylle on sijoitettu kolme kuparilla profiloitua ikkunaa, joiden takana istuu valtuusto, kaupungin päättävä elin. Saarinen on halunnut alleviivata kaupunkilaisten valit-semien luottamusmiesten painoarvoa.

Arkkitehti piirsi kaupungintalon päätilojen sisustuksen itse. Kultaan yhdistetty häränveren punainen ja hento vihreä ovat rakennuksen päävärit. Kaupunginvaltuutetut istuvat yhä edelleen Saarisen suunnitelmien mukaisissa tuoleissa. Pöydät on jouduttu valtuutettujen määrän lisääntyessä muuttamaan, mutta alkuperäistä suunnit-telijaa kunnioittaen. Valtuuston puheenjohtajan koroke on lähes ennallaan. Vuoden 1981 tulipalon jälkeen kau-pungintalon sisustusta täydennettiin sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemen suunnitelmin, jälleen talon hengen mukaisesti.

Kaupungintalo valmistui 1912, ja kesäkuun ensim-mäisenä päivänä kaupungin virastot muuttivat sinne. Taloa viimeisteltiin kuitenkin seuraavan vuoden alku-puolelle asti. Se oli todellinen monitoimitalo: kau-punginisien lisäksi sinne majoittuivat muun muassa palokunta, kirjasto, poliisilaitos vankiloineen, pankki sekä pastorinkanslia. Haave juhlasalista jäi varojen pu-utteessa toteutumatta, eikä Lahden kaupungintalosta tullut kaupunkilaisten juhlatilaa päinvastoin kuin es-imerkiksi Joensuussa. Ilman saliakin kaupungintalon rakennuskustannukset olivat karata käsistä. Ne ylittivät kaupungin vuosibudjetin.

Osoituksena suunnittelijansa maailmanmaineesta ja rak-ennuksen merkityksestä Saarisen uran virstanpylväänä Lahden kaupungintalo pääsi tuoreeltaan harvinaisena suomalaisedustajana saksalaiseen arkkitehtuurijulkai-suun The Architecture of the 20th Century, joka oli pe-rustettu 1901 tekemään tunnetuksi ajan rakennustaid-etta. Se oli ensimmäinen aikalaisjulkaisu, jossa pyrittiin kartoittamaan ja samalla myös vakiinnuttamaan vuosi-sadan vaihteen uusia arkkitehtuuri-ilmiöitä. Lehti ilmes-tyi useissa maissa kolmikielisenä ja sai aikanaan laajan lukijakunnan.

Lahden kaupungintalo on sittemmin saanut kunnian esi-intyä monilla muillakin foorumeilla. Se on muun muassa valittu 1900-luvun merkittävimpien suomalaisrakennuk-sen joukkoon.

7Maakunnan mainiot

Klo 07.15. Lahdessa, historiallisen museon alaker-rassa. Arkeologimme kokoaa tarvittavan välineistön. Ruoskan ja revolverin lisäksi mukaan otetaan metal-linilmaisin, lapio, maakaira, lasta, GPS, käsiseula, mittoja, muistiinpanot ja kartat. Matka kohti ilmoitettua löytö-paikkaa voi alkaa. Tavarat vain ensin vesitasoon (lue: arkeologimme Yaris-mobiiliin) ja sitten menoksi.

Klo 08.15. Ei ole muuten kovinkaan trooppinen keli. On poikkeuksellisen lämmin elokuu, kuulemma, mutta lämmintä Padasjoella ei ole kuin seitsemän astetta. Hellehatullekaan ei ole nyt käyttöä, kun vettä sataa kaatamalla. Arkeologimme ei anna sen kuitenkaan häiritä. Hän parkkeeraa vesitasonsa sopivaan paikkaan metsälammen rannalle, kiskoo päälleen univormunsa eli kumipuvun ja suuntaa iloisesti lompsien kohti ilmoitet-tua löytöpaikkaa.

Klo 08.30. Pellolla. GPS näyttää oikeaa paikkaa, samoin kartta. Täältä on siis löydetty 800 - 1100 jaa. ajoittuva rullapäinen hevosenkenkäsolki ja kupurasoljen kappale (toimitettu Museovirastolle). Eli mahdollisella rautakautisella hautapaikalla ollaan. Ilmoittaja ei ole paikalla, mutta hän on antanut arkeologillemme kartan, josta selviää löytöpaikka (merkitty rastilla kuten asiaan kuuluukin). Alkaa vaihe yksi, pintatarkastelu eli pellon, sen pientareiden ja lähiympäristön haravointi kävellen ja maanpintaa havainnoiden.

Klo 08.38. Paikallisten asukkaiden myrkkynuolihyök-käys osoittautuu vihamielisiksi hirvikärpäsiksi. Ruoskalle ja revolverille ei ole vieläkään käyttöä. Lisätään siis alan miesten dödöä, Offia.

Klo 09.45. Jos näette maastossa kummallisesti köyryssä kävelevän, maata tuijottelevan tyypin (toiset heistä näyt-tävät puhelevankin itsekseen), hän ei välttämättä ole kar-kumatkalla oleva ”vakavampi tapaus”. Kaikki tätä eivät kuitenkaan usko. Ohikulkeva paikallinen pysähtyy ja kysyy, löytyykö öljyä.

Klo 10.05. Arkeologimme siirtyy vaiheeseen kaksi, kun pintahavainnointi ei tuota tulosta: pelto on liiaksi puima-jätteen peitossa, eikä kasvisto tai ojien leikkauksetkaan paljasta salojaan muinaisen ihmisen toiminnasta. Joten vuorossa on heavy artillery eli metallinilmaisin ja edessä

Kuuma polttava kosteus tunkeu-tuu jokaiseen sopukkaan. Takana taistelu alkuasukkaiden ja mitä

eriskummallisimpien ansojen ja mateli-joiden kanssa, nyt enää nousu maanpin-nalle pölystä ja tulesta keskelle troop-pista viidakkoa samalla, kun ympäröivä temppeli romahtaa. Salainen hautakam-mio ja sen merkittävä, mystinen aarre on löydetty ja pelastettu. Sankariarkeologin normipäivä on melkein takana, ei kun siis kohti museota, kunhan nyt ensin salainen palvelu, aarteenmetsästäjät ja muut pahikset on lyöty… Kello soi, on aika nousta ylös ja aloittaa työpäivä.

8

KADONNEEN HAUDAN

METSÄSTYSKlo 13.20. Arkeologimme ei luovuta. Löytöpaikan ympäristö on ”rei’itetty” maakairalla ja muutamalla lapi-onpistoilla. Tulokset eivät vastaa Indiana Jonesin tulok-sia. Graalin maljasta ei kannattane ainakaan vielä puhua. Joitakin pieniä epäselviä luunsirpaleita (2 x 2 mm) on tullut vastaan, samoin kerros kiviä pellon reunasta, 15 cm:n syvyydestä, mutta ei merkkejä kulttuurikerroksesta, tuhkasta, noesta tai palaneista kivistä. Missä luuraat hau-ta tahi kalmisto?

Klo 14.20. Arkeologimme luovuttaa, peittelee ja maastouttaa lapionpistot ja kairareiät. Haudan arvoitus jää tällä erää ratkaisematta. Joko paikalla on yksittäin-en, pellonmuokkauksessa pahoin tuhoutunut hauta tai sitten ajankohta ei vain ole suotuisa. Tänne on tultava keväällä uudestaan, sitten kun pelto seuraavan kerran kynnetään, ja sen myötä tarkempi pintahavainnointi on mahdollista. Viimeistään silloin pellon salaisuus selviää jossakin muodossaan.

Klo 15.30. Lahdessa museolla. Tapahtuu välineistön eli ruoskan, revolverin ja muiden työkalujen puhdistus ja varastoon palautus. Arkeologimme istahtaa koneelle. On aika kirjoittaa raportti, kuivattaa vaatteet ja työvälineet sekä suunnitella seuraavaa tarkastuskäyntiä.

Klo 15.55. Arkeologimme työpäivä on hiljalleen ta-kana, edessä vielä kotimatka Vääksyyn, kunhan nyt ensin ostoslistan kryptinen salakieli, hitaasti mateleva kassajo-nokäärme ja äkeästi noutajaansa suhtautuva jälkikasvu on voitettu. Kappas, illalla tulee telkusta Indiana Jones ja Kadonneen aarteen metsästys.

alueen systemaattinen uudelleen haravointi. Aurinkokin näyttäytyy. Uskaltaisikohan jo luopua kumiunivormusta?

Klo 11.45. Ei olisi pitänyt riisuutua, nyt on lähes kai-kki vaatteet märät. Joko sade tuli liian nopeasti tai arke-ologimme on liian hidas. Alue on nyt kuitenkin tutkittu metallinilmaisimella ja tuloksena on se, ettei löytöpai-kan ympäristössä näytä löytyvän ainakaan 0 - 25 cm syvyydeltä sellaista metallia tai metallikeskittymää, joka tarkemmin kertoisi rautakautisen haudan tai kalmiston olemassaolosta.

9Maakunnan mainiot

Teksti: Esko Tikkala

T-piikkikaira ja kairailun tuloksia: pieni epämääräinen luunkappale.

Vuonna 1900 valmistuneessa asuinrakennuksessa toimii nykyään kahvila Oskarin Piha. Kuva Päivi Taipale.

OSKARIN PIHATeksti: Päivi Taipale

10

”Tässä talossa asui sitten yläosassa, jossa oli kolme huonetta ja keit-tiö ja alaosassa, nimittäin pohjoispäässä, samaten kolme huonetta ja keittiö. Sitä paitsi kellarikerroksessa pari huonetta. Siinä asui yläosas-

sa Katarina Hagman niminen kangaskauppias, joka oli nykyisen tasavallan presidentti Paasikiven täti. ”

Miten Oskarin Pihasta tuli Oskarin Piha? – Tontin n:o 83 varhaisvaiheet.

Lahden ydinkeskustassa on jäljellä enää yksi puutalo, talo, joka tunnetaan nimellä Oskarin Piha. Miksi tuo nimi? Kohde sijaitsee Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa, ruutukaavatontilla n:o 83. Aikoinaan tontin koilliskulmassa oli puinen vuonna 1879 valmistunut as-uinrakennus, jonka kivijalassa oli liiketiloja. Tontin raken-nuskanta on osittain uudistunut, mutta tonttia sivuaa edelleen palokuja, joka on lajissaan ainutlaatuinen jäänne Alfred Caweenin vuoden 1878 ruutukaavan ai-kaisista paloturvallisuusjärjestelyistä.

Odert Tegelmanin aika

Kirjanpitäjä, myöhemmin kauppias Tegelman (1843–1919) huusi tontin n:o 83 itselleen 24.7.1878 pidetyssä Lahden kauppalan ensimmäisessä tonttihuutokaupassa 500 markan hintaan. Hän suunnitteli rakennuttavansa tontille talon. A. Nummelin laati uudisrakennuksen piirustukset, jotka hyväksyttiin 9.12.1878. Asuintalo ja lautarakenteinen ulkorakennus (2 liiteriä, talli ja hyyskä) valmistuivat seuraavana vuonna. 1891 laaditun palo-vakuutushakemuksen mukaan talo oli: Yksikerroksinen asuinrakennus hirsistä, rakennettu v. 1879, vuoraamaton

ja maalaamaton sekä pärekatolla varustettu, on hyvässä kunnossa. Rakennus, 57jalkaa pitkä Rautatienkatua vastaan ja 30 jalkaa leveä Hämeenkatua vastaan sekä 24 jalkaa korkea maasta katonharjaan. Sisältää yhden puotihuoneen, viisi asuinhuonetta, 2 kyökkiä ja 2 etehistä. Tontille oli ajoportti Rautatienkadulta ja pienempi käyntiportti Hä-meenkadulta sekä palokadut pihapiirin länsi- ja etelä-sivuilla. Todennäköisesti Tegelman asui itsekin talossa, joka tuli kuitenkin myyntiin 1890.

Rusiloiden aika

Vuonna 1890 Maria (1843–1929) ja Karl (Kalle) Rusila (1844–1917) myivät talonsa Orimattilan Niinikoskella ja muuttivat maalta Lahden kauppalaan, josta he olivat os-taneet tontin n:o 83 rakennuksineen 6100 markalla. Per-heeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi tytärtä ja kolme poikaa, joista vanhin Olga Maria ei muuttanut Lahteen.

Rusilat viimeistelivät 1890-luvulla asuintaloa, koska vuo-den 1901 palovakuutushakemus kertoo: …laudoitettu ja maalattu v. 1899 asfalttihuopakaton alla…, sitä paitsi kivijalkakerrassa 2 holvattua huonetta tulipesällä. Ar-vataan summaan 12 000 mk. Rusiloiden nuorin poika Alku Vilkas (1886–1956) muistelee kotiaan näin:

11Maakunnan mainiot

Tässä talossa asui sitten yläosassa, jossa oli kolme huonetta ja keittiö ja alaosassa, nimit-täin pohjoispäässä, samaten kolme huonetta ja keittiö. Sitä paitsi kellarikerroksessa pari huonetta.

Siinä asui yläosassa Katarina Hagman niminen kangaskauppias, joka oli nykyisen tasavallan presidentti Paasikiven täti. Hän, Paasikivi, oli opiskelija. En muista oliko jo silloin ylioppilas siinä ollessaan, mutta loma-ajat hän ainakin vietti täällä tätinsä luona. Täti oli hyvin niinkutsuttu nuuka ihminen, ei hänelle tullut sanomalehteä eikä muuta.

Mutta siinä oli ohuet väliseinät siinä meidän asuman [Hämeenkadun puolella] ja hänen asumansa lukaalin välillä niin kaikki tietonsa hän hankki siinä äitivainajaltani, jotka keit-tiössä hääräsivät siinä vastapäätä naputtamal-la seinään. Muistan kyllä hyvin kun sieltä kuulu naputus ja tätivainaa sitten kysy, että ”mitä sodasta kuuluu, ovatko buurit voittaneet?”

Toinen buurisota muuten käytiin 1899–1902 Etelä-Af-rikassa. Odert Tegelman liittyi hänkin Paasikiviin, sillä hänen siskonsa tyttärestä tuli J. K. Paasikiven toinen vaimo vuonna 1934.

Rusilat rakennuttivat tontin luoteiskulmaan toisen asuin-rakennuksen, alatalon, ja vanhan ulkorakennuksen tila-lle uuden. Nämä valmistuivat 1900 ja 1902. Alun perin alatalossa oli keskellä tupa leivinuuneineen ja kadun pu-olella kamarit. Uudempi talo laudoitettiin ja maalattiin 1906. Taloa laajennettiin 1912 pihan puolelta kahdella kamarilla A. Niemen piirustusten mukaan. Vuonna 1919 vanhaa asuintaloa muutettiin (pohjakerroksen ikkunat ja kuisti) ja uudempaan rakennettiin uusi kuisti ja tupa jaettiin kahtia. Näin taloon saatiin kaksi huoneistoa.

Kalle Rusila oli pika-ajuri. Kyytiä antoivat isän lisäksi po-jat, Alkukin, jonka mukaan hevosia oli parhaimmillaan viisi. Alku muistelee itsekin kuskanneensa herroja ase-malta Lahden kartanoon. Rusiloiden lapset muuttivat pois kotoa Uno Rusilaa (1876–1950) lukuun ottamatta. Kalle Rusilan kuoltua tammikuussa 1917 tontti siirtyi

Maria ja Kalle Rusila Oskarin Pihan vanhalla kuistilla. Kuvattu ennen 1917. Kuva Päivi Taipaleen kokoelmat

12

kokonaan Uno-pojalle, joka muutti perheineen Maria-äidin kanssa alataloon. Unon perheeseen kuului vaimon lisäksi lapset Kauko, Irma, Hilkka ja Keijo, jotka kaikki elivät lapsuutensa tässä pihapiirissä. Irma Rusila (1911–2004) muisteli viimeisinä elinvuosinaan vielä sitä, miten alataloon osui kansalaissodan aikana kuusi tykinkuulaa.

Oskarin Pihaksi

Vuonna 1918 taloon tulleiden vaurioiden vuoksi Uno Rusila myi tontin rakennuksineen Oskari Rajaselle 21.8.1918 päivätyllä kauppakirjalla. Kauppaan vaikutti varmasti se, että Rajaset olivat kotoisin samasta ky-lästä, Orimattilan Niinikoskelta, kuin Rusilatkin. Ton-tin kulmassa ollut puutalo purettiin, ja siihen valm-istui uusi liiketalo ”Rajasen kulma” 1929. Alatalo oli asuinkäytössä vuoteen 1993 saakka, jolloin talossa avattiin kahvila Oskarin Piha Rajasen suvun mukaan. Toivotaan, että tämän tontin monella tavalla arvokas pihapiiri rakennuksineen saisi säilyä pitkään Lahden katukuvassa.

Lähteet

Lahden kaupunginmuseo. Päijät-Häme -arkisto. Lahti-seuran haastattelusarja. Alku Vilkas Rusilan haastattelu, 1952.

Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista 2000. Kukkila.

Taipale, Päivi 2001. Askelten alla on historiaa. Maria ja Kalle Rusilan perheen vaiheita. Painamaton.

Vanhoja lahtelaisia rakennuksia, purettuja ja säilyneitä.

Hollolan Lahti 4/1989.

Tontille n:o 83 vuonna 1879 valmistunut talo sijaitsi Hämeenkadun ja Rautatienka-

dun kulmassa, kuvassa vasemmalla. Talon kivijalassa toimi aluksi

Mankeli-Mimmin olutkauppa, myöhemmin mm. I. H. Saukkosen vaatturiliike ja

Venla Vennolan herkku-, hedelmä- ja siirtomaatavarakauppa.

Kuva Päivi Taipaleen kokoelmat.

13Maakunnan mainiot

ARTJÄRVEN KOTISEUTUYHDISTYS

90-VUOTIAS PAIKALLISEN PERINTEEN VAALIJA

Artjärven kotiseutuyh-distyksellä vuosi 2011 oli juhlavuosi. Yhdistys on

toiminut yli90 vuotta paikallisen

kulttuuriperinnön vaalijana ja on täten Päi-

jät-Hämeen vanhin kotiseutuyhdistys.

14

Teksti: Päivi Taipale Kuvat: Päivi Taipale

Päälliköntalon sinisävyistä salia. Kuva Päivi Taipale

Kotiseutuliikkeen alku Suomessa

Suomalaisen kotiseutuliikkeen isänä pidetään Robert Boldtia (1861–1923), jonka syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta tammikuussa 2011. Maamme ensimmäinen kotiseutuyhdistys, Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät, perustettiin Lohjal-la 24.3.1894. Boldt oli tämän yhdistyksen perusta-mistoimissa keskeinen puuhamies. Näin läntisellä Uudellamaalla.

Artjärven kotiseutuyhdistyksen perustaminen

Artjärven kotiseutuyhdistys perustettiin Ratu-lan kylässä pari vuosikymmentä myöhemmin (1921), jolloin pitäjä kuului vielä Itä-Uusimaahan. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1923, yhdistys aloitti museotoiminnan. Artjärvi siirtyi 1.1.1979 Uudeltamaalta Päijät-Hämeeseen, joten kotiseu-tuyhdistys ja sen ylläpitämä museo ovat alueen vanhimmat. Viime vuonna yhdistys täyttää siis kunnioitettavat 90 vuotta. Artjärvi, joka itsenäistyi 1866, liitettiin vuoden 2011 alussa Orimattilaan.

15Maakunnan mainiot

Miten Artjärven kotiseutuyhdistys sai alkunsa? Koti-seututyö aloitettiin Artjärvellä jo 1800-luvun lopulla. Keskeisiä kotiseutuihmisiä olivat David Lassila, Ed-vard Uino (Sylvi Kekkosen isä) ja Jaakko Bränny. D. Lassila kirjoitti lyhyen katsauksen Artjärven pitäjän vaiheista, joka julkaistiin 1914. J. Bränny valokuvasi ja keräsi esineitä ja liikkui perinteen kerääjänä ja aikan-sa perinneasiantuntijana naapuripitäjissäkin. Koti-seutututkimusharrastus lähti liikkeelle paikkakunnan nuorisoseuroista, joissa Ratulan kartanon emäntä Märtha Rotkirch (1882–1949) piti esitelmiä 1912. Puheet innostivat nuorisoseuralaisia perustamaan kotiseutuvaliokuntia nuorisoseurojen yhteyteen. Valiokunnat yhdistyivät vuonna 1919 kotiseututut-kimusvaliokunnaksi, joka aloitti paikallisen kansal-lispuvun suunnittelun, teetti Sibeliuksen suvun muistomerkin sekä keräsi paikkakunnalta esineitä ja valokuvia museoon.

Kotiseutumuseo

Ratulan kartanon omistajat ja kotiseutuyhdistyksen perustajajäsenet, Märtha (1882–1949) ja Alexander (1865–1940) Rotkirch, lahjoittivat 1923 tontin museo-alueeksi. Museoalue rajoittuu kartanon 30 hehtaarin puistoon, jonka perusti 1840-luvulla kartanon silloin-en omistaja Alexander Armfelt (1794–1876). Toiselle vaimolleen Aline Demidoville (1818–1898) Armfelt rakennutti puistoon 1844 pärevuoratun paviljongin (=bönekappell), kreivitär Alinen paviljongin. Mu-seoalueelle on koottu artjärveläinen perinnepihapi-iri, joka muodostuu yhdeksästä rakennuksesta sekä vinttikaivosta. Kokonaisuus ei ole yhtenäinen vaan perustamisajan hengen mukainen kansatieteellinen ulkomuseo. Päärakennusta ja paviljonkia lukuun ottamatta rakennukset ovat peräisin eri puolilta Artjärveä. Rakennuksista vain paviljonki sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Osa rakennuksista oli pit-kään sisustettu museoesineillä, mutta 2000-luvun alussa tapahtuneiden varkauksien johdosta esineet siirrettiin muualle. Nyt alueella esitellään pääasiassa rakennusten historiaa.

Viljamakasiini ja Päälliköntalo

Jo 1950-luvun lopulla Artjärven kotiseutuyhdistys sai haltuunsa Kirkonmäeltä vanhan viljamakasiinin (1825). Rakennus toimi pitkään varastona, kunnes se korjattiin 1980-luvulla kotiseutuarkiston käyttöön. Makasiinista yhdistys sai myös kipeästi kaivattua lämmintä varastotilaa. Kotiseutuarkistoon (laajuus n. 10 hm) on talletettu paikallista historiaa. Arkisto on luetteloitu, ja se odottaa kotiseudustaan kiinnostu-neita käyttäjiä.

Lisäksi yhdistys omistaa nk. Päälliköntalon (1884) Vu-orenmäellä. Yhdistys vuokrasi 1989 kunnalta raken-nuksen ja tontin 50 vuodeksi ja kunnosti talon. Rak-ennus suojeltiin 1992 reservikomppanian päällikön asuintalona. Viime vuoden lopulla yhdistys sai ostaa talon itselleen nimelliseen hintaan. Taloa vuokrataan erilaisiin juhliin tulojen kartuttamiseksi.

Alexander, Märtha ja tytär Signe Rotkirch perhekuvassa 1930-luvulla. Kuva A. Rantala. Artjärven kotiseutumuseon kuva-arkisto.

16

Mennyttä ja tulevaa

Artjärven kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajia ja varapuheen-johtajia on pitkä lista. Osa heistä toimi johdossa vuosikymmeniä, osa muutamia vuosia. Jokainen puheenjohtaja, varapuheen-johtaja, sihteeri, johtokunnan jäs-en ja yhdistyksen aktiivijäsen on jättänyt yhdistyksen toimintaan oman jälkensä, ja jokaisen työpa-nos on ollut tärkeä. Yli 90-vuoti-aan yhdistyksen elinkaari on ollut aaltomainen. Välillä toiminnassa on ollut selviä suvantovaiheita, koska haasteellisten korjauspro-jektin jälkeen yhdistysväen on ol-lut pakko ”vetää henkeä”. Kokoel-mat ovat tällä hetkellä kunnossa, mutta tulevaisuudessa erityisesti vanhat rakennukset tarvitsevat huolenpitoa. Mitä muutoksia kuntaliitos tuo kotiseutuyh-distyksen- ja museon toimintaan, jää nähtäväksi.

Vuonna 1882 Artjärven Vuorenmäelle sijoitettiin 1. reservikomppania, jonka päällikkö asui tässä rakennuksessa, Päälliköntalossa. Kuva Päivi Taipale.

17Maakunnan mainiot

 

 

Lahden keskustassa Ala-torin puistossa järjestet-

tiin syyskesällä arkeologinen koekaivaus. Koekuopissa

havaittiin vanhaan Lahden kylään liittyviä maanalaisia

ilmiöitä, kuten ihmistoiminnan värjäämää likamaata ja viitteitä kiinteiden rakennusten tai rak-

ennelmien jäännöksistä.

ARKEOLOGIANKOEKAIVAUS

ALATORIN PUISTOSSA

Alatorin kaakkoiselle puistokäytävälle kaivettu koekuoppa. Koekuopan seinämien alaosassa erottuva tumma kaistale on Lahden kylän aikainen maan-

pinta. Tumman maan eli likamaan keskellä erottuu harmaa savipatja, jonka ihminen on aikoinaan levittänyt paikalle jotain tarkoitusta varten.

Kuva: Sami Raninen.

18

Teksti: Sami Raninen

 

 

Lahden kaupunginmuseo järjesti 27.8.–5.9.2012 arkeologisen koekaivauksen Lahden ydink-eskustassa sijaitsevassa Alatorin puistossa eli Toripuistossa. Tutkimuksen tarkoitus oli selvit-

tää, sijaitseeko Toripuistossa vuonna 1877 palaneeseen Lahden kylään tai varhaisempaan asutukseen liittyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden kylää on aiemmin tutkittu Kauppatorilla vuosina 1997 ja 1998 järjestetyissä kaivauksissa. Kaivaukset antoivat runsaasti mielenkiin-toista tietoa elämästä suuressa ja vilkkaassa hämäläisky-lässä aina keskiajalta 1800-luvulle. Nyt järjestetyn koekaivauksen tulosten perusteella arvioidaan, tarvi-taanko myös Toripuistossa muinaismuistolain edellyt-tämät tutkimuskaivaukset ennen kuin siellä voidaan aloittaa laajoja maansiirtotöitä. Suunnitelmissahan on, että Kauppatorin alle rakennettavan toriparkin ajolu-iska tehdään Alatorin eteläosaan. Lisäksi Toripuiston koillisosassa sijaitsee alue, jolla maakerrokset ovat pol-ttoaineen pilaamia noin 2 – 4 metrin syvyydessä. Ky-seessä on paikalla vuosina 1930 – 50 toimineen huoltoa-seman jättämä jälki, jonka takia maamassoja joudutaan vaihtamaan.

Alatorin vaiheita

Alatori muodostui jo vuonna 1878, kun palaneen kylän alueelle laadittiin ruutukaava vastaperustetun Lahden kauppalan keskustaa varten. Alatorilla sijaitsi vuosina 1879–1913 kauppalan arestihuone eli vankila nykyisen kioskirakennuksen kohdalla. Muuten tori oli tuolloin nurmea kasvava kenttä, jonka halki kulki oikopolkuja. Vuosina 1923–39 Lahden linja-autot liikennöivät Alato-rilta käsin, ja edellä mainittu huoltoasema toimi myös linja-autoasemana. 1950-luvulle tultaessa huoltoasema purettiin. Alatorin pohjoispuolisko muutettiin Toripu-istoksi, ja puiston itälaitaan rakennettiin maanalainen torikäymälä, joka nykyisin toimii ravintolatilana. Vuonna 1955 puisto sai koristeekseen Sakari Tohkan Heräämin-en-veistoksen, jonka naishahmo symbolisoi Lahden heräämistä ja kasvua vuoden 1877 tulipalon jälkeen. Al-atorin eteläosaan nousi kaksikerroksinen liikerakennus, Starckjohannin rautakauppa, joka avattiin vuonna 1950. Suomen modernistisen arkkitehtuurin merkkiteoksiin luettu rakennus muutettiin toimistotiloiksi 1970-luvun lopulla.

Alatorin alue Lahden kylän aikana

Lahden kylää esittävien vanhojen karttojen perusteella tiedetään, että 1700- ja 1800-luvuilla Alatorin alue kuului kylän tonttimaahan. Alatorilla sijaitsi tuolloin Marolan, Hennalan ja Leikkalan talojen pihapiiriä. Talojen raken-nukset keskittyivät tonttien eteläosiin, kylän halki kulk-eneen Ylisen Viipurintien varteen. Tämä Hämeenlinnan ja Viipurin välinen maantie kulki suunnilleen nykyisen Aleksanterinkadun kohdalla. 1700- ja 1800-luvuilla Marolan, Hennalan ja Leikkalan rakennukset ovat siis suurelta osin sijainneet Aleksanterinkadun toimistorak-

ennuksen (entinen Starckjohannin rautakauppa) ja sen pohjoispuolella olevan pysäköintialueen kohdalla. To-ripuiston alue on karttojen perusteella ollut lähinnä rakentamatonta pihamaata. Toripuiston eteläosissa on kuitenkin kartoista päätellen sijainnut joitakin raken-nuksia. Lisäksi on muistettava, että Lahden kylä syntyi jo keskiajalla, mahdollisesti aiemminkin, eivätkä 1700- ja 1800-lukujen kartat kerro kylän varhaisimmasta historia-sta. Vain arkeologinen tutkimus voi tuottaa tietoa kylän synty- ja varhaisvaiheista.

Koekaivauksen kulku ja tulokset

Alatorin puistoon kaivettiin kaivinkoneen avulla viisi laajaa koekuoppaa. Moderniin kaupunkirakentamis-een liittyvät täyttömaakerrokset ovat Toripuistossa jopa puolentoista metrin paksuisia. Alatorin luonnollinen maanpinta olisi selvästi alempana kuin Kauppatorin maanpinta, joten korkeuserojen tasaamiseksi Alatorille on tuotu huomattavasti paksummat täyttökerrokset. Tämän seurauksena nykyajan jalankulkijoiden jalat käy-vät Alatorilla samalla korkeudella, jolla aikanaan ovat liikkuneet Lahden kylän asukkaiden päät.

Täyttömaan alta paljastui kaikissa koekuopissa Lah-den kylän aikainen maanpinta. Se erottui vuosisataisen asutuksen tummaksi värjäämänä likamaakerroksena. Likamaakerroksesta löytyi asutuksen tuottamaa jätettä, kuten vanhoja rautanauloja sekä keramiikka- ja lasias-tioiden sirpaleita. Yhdestä koekuopasta puiston kaak-koisosassa löytyi ihmisen paikalle levittämä savipatja. Sen käyttötarkoitusta ei tiedetä, mutta luultavasti se on kylän aikainen. Lisäksi koekuopan seinämässä havaittiin kiviä, jotka saattavat liittyä johonkin kiinteään rakentee-seen. Toisessa koekuopassa havaittiin pohjamaahan kaivettu matala ja kapea oja, joka on luultavasti merkin-nyt tonttirajaa Marolan ja Hennalan talojen välillä. Kolm-essa muussa koekuopassa ei havaittu mitään rakenteisi-in viittaavaa. Koekaivauksen tulokset tukevat vanhojen karttojen antamaa tietoa, jonka mukaan suurin osa To-ripuiston alueesta on Lahden kylän aikana ollut ra-kentamatonta pihamaata. Puiston eteläosassa ja pysäköintialueen kohdalla on täyttö-maakerrosten alla saattanut säilyä Lahden kylän aikaisten raken-nusten jäännöksiä.

Lahden kylän aikaisia keramiikka-astian palasia. Kuvaaja: Anne-Mari Liira.

19Maakunnan mainiot

KAIVAUKSIA ORIMATTILAN PAPPILANMÄELLÄ

20

KAIVAUKSIA ORIMATTILAN PAPPILANMÄELLÄ

Lahden kaupunginmuseo järjesti kesän 2012 tutki-

muskaivauksensa Porvoon-joen varrella, Orimattilan Pappilanmäen varhaiski-vikautisella asuinpaikalla.

Aiemmin paikalla on kaive-ttu vuosina 2007 ja 2011.

Asuinpaikka on löydetty jo 1980-luvulla kaasuputkilin-

jan inventoinnin yhteydessä. Kaikki kaivaustutkimuk-

set kuuluvat laajempaan, Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaan KURAS-hank-keeseen, jossa selvitetään

Suomen varhaisinta asutusta. Hankkeeseen liittyviä kent-tätöitä on tehty Päijät-Hä-

meen ohella myös Karjalan kannaksella ja

Laatokan Karjalassa.

Teksti ja kuvat Eetu Sorvali

21Maakunnan mainiot

Asutusta muinaisen järven rannalla

Pappilanmäen asuinpaikka sijaitsee vajaat yhdeksän kilometriä Orimattilan kirkolta lounaaseen Porvoon-joen laaksossa. Nykyään asuinpaikka on 60–70 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta käyttöaikanaan se on ollut Ancylus-järven rannan tuntumassa. Oheisessa kartassa on kuvattu Ancylusjärven korkein vedenpinta noin 10 400 vuotta sitten, ja alueelta tunnetut kivikau-tiset asuinpaikat. Pappilanmäen asuinpaikka on ympy-röity. Itse asuinpaikka on ajoitettu noin 9 600 vuotta vanhaksi.

Kaivaukset Pappilanmäellä kestivät tänä vuonna noin kaksi kuukautta, joskin samanaikaiset tutkimuk-set Karjalassa keskeyttivät Pappilanmäen kaivaukset pariin otteeseen. Tämän kesän koekaivauksissa pyrit-tiin selvittämään tarkemmin asuinpaikan laajuutta ja hankkimaan ajoitukseen kelpaavaa materiaalia edel-lisvuonna havaituilta, uusilta löytöalueilta. Nuoressa istutuskoivikossa sijaitsevalle pienelle niemekkeelle tehtiin kolme kaivausaluetta, joiden laajuus yhteensä oli 7,5 m². Niemekkeellä oli vuonna 2011 ollut runsa-slöytöinen koekuoppa, jonka viereen kaivausalueet sijoitettiin. Lisäksi asuinpaikan laajuutta tutkittiin kai-vamalla yhteensä 17 pienempää koekuoppaa. Kaivauk-sia kentällä johti HuK Eetu Sorvali ja tutkimusten vas-tuullisena johtajana oli Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö dosentti Hannu Takala. Kaivajina toimivat arkeologian opiskelijat ja Lahden kaupungin kesätyöntekijät. Säät suosivat ulkotöitä tänä kesänä, sillä ainakaan Pappilanmäellä ei kenttätöiden aikana varsinaisia sadepäiviä ollut, vaikka kesä varsin kosteana varmasti muistetaan. Myöskään helteet eivät työnte-koa hidastaneet.

Maanvyöryjä ja uusia löytöjä

Istutuskoivikossa sijaitsevalla niemekkeellä oli varsin paksut maakerrokset ympäröivään maastoon ver-rattuna. Kaivaus eteni niemekkeellä aina puoleento-ista metriin asti, kun muualla pohjasavi oli tullut vas-taan noin puolen metrin syvyydessä. Myös löytöjä tuli niemekkeen alueelta jopa viimeisestä kaivetusta kerroksesta, johon kaivaminen lopetettiin turval-lisuussyistä. Niemekkeen on mahdollisesti synnyttänyt vedensekainen maavyöry, joka on valitettavasti tuhon-nut myös kaiken ajoitukseen kelpaavan luumateriaalin. Ainostaan paikalta löytyneet kvartsiesineet ja -iskokset kertovat ihmisen muinaisesta toiminnasta.

Alueelle tehtyjen koekuoppien avulla saatiin uutta tietoa asuinpaikan laajuudesta. Istutuskoivikon koil-lispuolella olevasta kuusimetsästä löytyi niin ikään työstettyä kvartsimateriaalia, osa jopa kymmenen metriä aiemmin tunnettuja löytöalueita korkeammal-

ta. Korkeammalta tulleet löydöt saattavat edustaa van-hempaa asutusvaihetta. On silti oletettavaa, että kaikki ihmisten toiminta ei ole tapahtunut aivan rannan tuntu-massa, joten korkeammalla sijaitsevat löytöalueet voivat olla myös samanaikaisia alempien kanssa. Ajoittavan materiaalin puuttuessa ei varmuutta asiaan kuitenkaan saada ilman jatkotutkimuksia. Joka tapauksessa voidaan todeta ihmisten hyödyntäneen Pappilanmäellä ollutta niemeä varsin laajasti.

Kesän 2012 kaivausten jälkeen Orimattilan Pappilan-mäen varhaiskivikautisella asuinpaikalla voi erottaa kolme erillistä löytöaluetta, joista uusin, kuusikossa si-jaitseva on todennäköisesti parhaiten säilynyt maanmu-

okkaukselta. Tämän vuoksi paikalle tehtävät mahdolliset jatkotutkimukset olisi syytä suunnata sinne. Huomattavan korkealla si-jaitsevan löytöalueen tarkempi ajoitus toisi

lisätietoa Pappilanmäen käyttövaiheista ja Porvoonjoen ympäristön asuttamis-esta.

22

23Maakunnan mainiot

LAHDEN ILMASILLAN

VIISI VUOSIKYMMENTÄ

Marraskuussa 50 vuotta täyttänyt Lahden Ilmasilta on ylläpitänyt koko toimintansa ajan Asikkalan Vesivehmaalla sijaitsevaa

Päijät-Hämeen Ilmailumuseota. Vesivehmaan museohalli on toiminut pitkään koneiden ja muunkin Ilmavoimiin liittyvän

kaluston ”ensiapuasemana”. Monet alun perin Vesivehmaalle pelastetut

koneet löytyvät nyt eri ilmailumuseoista, ja ne muodostavat hyvin

Teksti: Päivi Taipale

24

25Maakunnan mainiot

Muistomerkille laskemassa kukkia Lahden Ilmasillan puheenjohtaja Hannu Iivarinen ja Niilo Halonen. Kuva Lahden Ilmasillan kuva-arkisto.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo sijaitsee Lahti-Vesivehmaan lentokentän laidalla Ilmavoimien vanhassa konehallissa n:o 1.

Kuva Jukka Oikarinen.

 Lahden Ilmasillan perustaminen

Jatkosotaan liittyvä Suomen, Neuvostoliiton ja Iso-Bri-tanian välinen välirauhansopimus kielsi lähes kaksi vu-osikymmentä vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen perustamisen maahamme. Sopimustulkintojen väljen-tyessä Suomeen alettiin perustaa ilmakiltoja ja ilmasil-toja. Ne ovat keskustelu- ja kohtaamispaikkoja, jotka luovat “sillan” jäsenkuntansa eri ikäryhmien ja kiinnos-tuskohteiden välille, vaalien Ilmavoimien henkeä ja perinteitä sekä pitäen yhteyttä muihin ilmasiltoihin ja kiltoihin. Ilmavoimien yksiköiden perustamia järjestöjä kutsutaan killoiksi ja Ilmavoimien ulkopuolisia järjestöjä nimitetään ilmasilloiksi. Ensimmäinen maanpuolus-tuskilta, Hämeen Lennoston Kilta (nyk. Lapin Lennoston Kilta ry.), perustettiin vuonna 1962.

Lahdessa heräsi 1960-luvun alussa ajatus alkaa järjestää lentäjien toveri-iltoja lahtelaisille ja ympäristössä asu-ville. Lahden Ilmasilta perustava kokous pidettiin Lah-dessa Hotelli Valtakulman Ilveskabinetissa marraskuun 15. päivänä 1962. Ensimmäiseen toveri-iltaan saapui yli 30 osanottajaa. Ryhmän nimeksi tuli Lahden Ilmasilta. Aluksi sen toimintaan sai osallistua henkilö, joka oli vi-ime sotien aikana palvellut Ilmavoimissa. Periaatteessa Lahden Ilmasilta aloitti toimintansa siis aselajikiltana. Varsin pian kuitenkin tätä jäsenehtoa väljennettiin ja Lahden Ilmasillasta muodostui jäsenkoostumukseltaan

killan sijasta ilmasilta. Lahden Ilmasilta on siis Suomen ensimmäisen Ilmasilta. Vuoden 1962 jälkeen on perustettu kymmenkunta muuta Il-masiltaa. Yhdistys päätti, ettei se re-kisteröidy eikä jäsenistä pidetä luetteloa. Pitkälle 2000-luvulle sa-akka Ilmasilta toimikin näiden periaat-teiden mukaan, mutta käytännön syistä se rekisteröityi 14.6.2006. Lahden Ilmasillan jäsenmäärä on kasvanut vuosittain. Perustajajäseniä oli vuonna 1962 32 henkeä. Tänä vuonna 50 vuotta täyt-tävässä yhdistyksessä on jäseniä hieman alle 300.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo

Lahti-Vesivehmaan lentokenttä on hyvin keskeinen pai-kka Lahden Ilmasillan toiminnassa, koska kentän ku-peessa toimii sen ylläpitämä Päijät-Hämeen Ilmailumu-seo. Museota ei olisi syntynyt ilman lentokenttää. Lisäksi monet kentän historiaan liittyvät henkilöt ovat myöhem-min toimineet aktiivisesti Lahden Ilmasillassa. Ilmasillan puheenjohtajina ovat olleet Oskar Haaki (1962–1967), J. W. R. Harju-Jeanty 1968–1979,

26

Erityisesti Blackburn Ripon II F -kone houkuttelee kävijöitä Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon vuosit-

tain noin kahdestakymmenestä eri maasta.

Martti Salomaa 1980–1986, Oswald Stan-ley 1987–1999, Jouko

Mäkelä (kunniapj.) 2000–2004, Hannu Rii-

helä 2005–2009 ja Hannu Iivarinen 2010–, jolla on

kolmas puheenjohtajavuosi menossa. Puheenjohtajan lisäksi

yhdistyksen toimintaa pyörittävät varapuheenjohtaja, sihteeri, hallime-

stari, rahastonhoitaja, kerhomestari, hal-litus ja museopäivystäjät.

Lahden Ilmasilta haluaa koota yhteen ilmailulle elämässään omistautuneet ja sen parissa yhä toimivat ihmiset. Yhdistyksen jäsenet kerääntyvät kuukausikok-ouksiin kuuntelemaan esitelmiä, joiden teemat liittyvät maanpuolustukseen, sotilasilmailuun ja ilmailuhistori-aan. Lahden Ilmasilta ylläpitää Päijät-Hämeen Ilmailu-museota, jota hallinnoi Keski-Suomen Ilmailumuseo (K-SIM). Ilmasillan jäsenistö tekee vuosittain retkiä ilmailuaiheisi-in kotimaankohteisiin, mutta matkat voivat suuntautua ulkomaillekin. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Ilmai-lumuseoyhdistykseen (IMY ry).

Päijät-Hämeen maakuntamuseo neuvoo Päijät-Hämeen

Ilmailumuseota museaalisissa asioissa, erityisesti silloin kun Lahden Ilmasilta on saanut Museoviraston harkin-nanvaraista avustusta.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseon kokoelmien helmi ja harvinaisuus on Blackburn Ripon II F -kone vuodelta 1931. Valtion Lentokonetehdas hankki koneen valmis-tuslisenssin Englannista vuonna 1928. Kone suunnitelti-in meritiedusteluun ja torpedopommittajaksi. Konetta valmistettiin eri puolilla maailmaa 92 kappaletta, joista Suomessa 25. Konetyyppiä on säilynyt vain tämä yksi ainoa kappale maailmassa.

Lahden Ilmasillan toimesta pystytettiin vuonna 1998 muistomerkki museohallin välittömään läheisyyteen Vesivehmaalla vuosina 1940–1944 toimineiden Suomen Ilmavoimien yksiköiden lentolaivueiden ja maamme il-matilan puolustajien kunniaksi. Ilmavoimien vainajien muistopäivänä (7.9.) lasketaan muistomerkille seppele. Seppeleenlaskutilaisuuteen voidaan kutsua mukaan Il-mavoimien historiaan liittyvien, jo edesmenneiden, hen-kilöiden sukulaisia. Vuonna 2012 marraskuun 15. päivänä 50 vuotta täyt-täneen Lahden Ilmasilta ry:n tulevaisuus näyttää valoi-salta, koska jäsenmäärä ja museokävijöiden määrä on kasvussa, ja mielenkiintoista toimintaa on tarjolla kaikille

27Maakunnan mainiot

Lähteet: Lahden Ilmasilta ry:n arkisto

Todennäköisesti Suomen ainoa jäljellä oleva lentokoneiden huoltokorsu.

Kuva Lahden Ilmasillan kuva-arkisto.

 28

Arkiston perustaminen

Urho Kekkonen perusti Tasavallan Presidentin arkis-tosäätiön Naantalin Kultarannassa elokuun 18. päivänä 1970. Säätiön päätehtävänä oli luoda historian tut-kimuksen edistämiseksi arkisto, joka perustamisvaihees-saan koostuisi Urho Kekkosen luovuttamasta kirjallisesta aineistosta. Ensiarvoisen tärkeätä oli Kekkosen elämän-työhön liittyvien asiakirjojen kokoaminen ja järjestämin-en tulevien sukupolvien käytettäviksi. Arkistosäätiön pesämunaksi Kekkonen lahjoitti asiakirjakokoelmansa, jota hän lupasi täydentää ainakin presidenttikautensa ajan. Tavoitteena oli kehittää arkistosta amerikkalaist-yylinen presidentinarkisto, johon keskittyisi Kekkosen ajan poliittisen historian tutkimus.

Oman arkiston perustaminen ei ollut Kekkoselle mikään hetken päähänpisto. Kekkonen oli ilmoittanut jo en-nen 1968 pidettyjä presidentinvaaleja, että mahdol-lisen kolmannen virkakauden jälkeen hän ei enää olisi käytettävissä presidentin tehtäviin. Ajatus arkiston pe-rustamisesta syntyi jo 1960-luvulla. Taustavaikuttajana toimi vanha ystävä, maalaisliitossa toiminut luottomies

Arvo Korsimo. Kekkonen lähetti 8.4.1970 kirjeen MTK:n puheenjohtajalle Veikko Ihamuotilalle ja kertoi suun-nitelmistaan: “Arvo Korsimon eläessä oli puhetta, että hankkisin jostakin Etelä-Suomesta tyhjäksi jääneen kivi-navetan, johon voisin korjausten jälkeen alkaa kerätä ja sijoittaa arkistoani - vähän samaan tapaan kuin Hels-ingin yliopiston kirjasto Urajärven kartanon navettaan.

No, se jäi kun Arvo kuoli, on jäänyt sen jälkeenkin.” Kekkonen tiedusteli, olisiko Ihamuotilalla tiedossaan tarkoitukseen sopiva paikka. Kirje päättyi alavireiseen toteamukseen: “Ei tällä kiire ole, mutta halusin asian järjestykseen. Olen siksi kyllästynyt tähän toimeen, että paljon ei enää tarvita, kun vedän länget kaulaan ja an-nan taitavampien yrittää. Silloin jäisi aikaa papereiden järjestämiseen ja ehkä ehtisi panna jonkin lauseen pa-perille, jos aikaa ja elämää ja puhtia riittää.” Veikko Iha-muotila ryhtyi nopeasti toimeen ja organisoi presidentin 70-vuotispäivään (3.9.1970) vedoten keräyksen, johon osallistuivat pellervolainen osuustoimintaliike, Valio, Li-hakunta sekä eräät muut tahot. Rahaa kertyi kunnioitet-tavat 500 000 markkaa [nykyrahassa 612700 €].

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen perusti elokuussa 1970 Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön, jonka tarkoituksena on Kekkosen sanoin: “luovuttamastani ja muusta kirjallisesta ai-

neistosta muodostaa arkisto ja ylläpitää sitä historian tutkimuk-sen edistämiseksi”.

ORIMATTILAN NIINIKOSKELLA SIJAITSEE SUOMEN AINOA PRESIDENTIN ARKISTO

Teksti: Pekka Lähteenkorva

29Maakunnan mainiot

 

Vuosi 1970 merkitsi Kekkoselle vastoinkäymisiä. Eduskuntavaalit saivat protestiluonteen Veikko Ven-namon SMP:n voittaessa. Ulkopolitiikassa presidentti joutui ankaraan henkiseen taisteluun maamme puol-ueettomuusmäärittelystä Neuvostoliiton johtotroikan kanssa. Kekkosen terveyskin reistaili – presidentti sai sydäninfarktin, vaikkei sitä itse havainnutkaan. Ajatus eläkepäivistä ja muistelmien laatimisesta kävi yhä hou-kuttelevammaksi.

Arkistosäätiö

Urho Kekkonen nimitti arkistosäätiön ensimmäisen hal-lituksen elokuussa 1970, minkä jälkeen se sai itse vastata kokoonpanostaan. Viidestä henkilöstä koostuvan hal-lituksen puheenjohtajaksi tuli hallitusneuvos Matti Kek-konen, joka hoiti tehtävää vuoteen 1998 saakka. Muut jäsenet olivat suurlähettiläs Taneli Kekkonen, agronomi Veikko Ihamuotila, akateemikko Kustaa Vilkuna ja Valion johtaja, vuorineuvos Pellervo Saarinen. Vuodesta 1998 lähtien on arkistosäätiön puheenjohtajana toiminut johtaja Timo Kekkonen.

Arkistotilan löytyminen

Arkistosäätiö hankki 1971 arkistotilat Orimattilan Ni-inikoskelta. Hovilan tila saneerattiin Museoviraston ja Valtionarkiston avulla, ja sinne tehtiin presidentille ja hänen avustajikseen kaavailluille tutkijoille työskentely- ja majoitustilat. A r k i s t o -m a -

teriaalin siirto Orimattilaan aloitettiin vuonna 1972, ja kaikki oli valmiina H-hetkeen, jonka piti tapahtua maal-iskuussa 1974. EEC-vapaakauppasopimusneuvottelut, ETYK-kokous ja maailmanpoliittinen tilanne saivat Kek-kosen muuttamaan mielensä ja jatkamaan tehtävissään ensin poikkeuslailla ja vielä presidentinvaaleilla vuonna 1978. Muistelmiaan hän ei koskaan ehtinyt Orimattilassa kirjoittaa, mutta unelmaansa presidentti ei unohtanut. Hovilan vieraskirjaan Kekkonen kirjoitti 1970-luvun lopulla: “Täällä pitäisi käydä useammin.” Presidentti vi-erailikin säännöllisesti Orimattilassa, ja siellä valmistui hänen puhekokoelmansa kolmas osa. Arkistosäätiö lah-joitti Museovirastolle tontin keskusvarastoa varten. Rak-ennuksen valmistuttua 1980-luvun alussa UKK-arkisto sai naapurista käyttöveden sekä kaukolämmön.

Arkiston avautuminen tutkijakäyttöön

Kekkosen toive arkiston avaamisesta tutkijakäyttöön toteutui heinäkuussa 1995. Ei Orimattila aikaisem-minkaan mikään suljettu paikka ollut – sitä sai käyttää parikymmentä tohtoritason tutkijaa, mutta Kekkosen kokoelman hyödyntämistä rajoittivat ankarat ulkopoliit-tisen materiaalin käyttörajoitukset, joista päästiin eroon 8.2.2001, jolloin valtioneuvosto sääti uuden 25 vuoden salassapitorajan. Kekkosen asiakirja-aineisto onkin nyky-isin lähes vapaasti avoinna kaikille niistä kiinnostuneille. Poikkeuksen tekevät Kekkosen perhekirjeenvaihto sekä säätiölle lahjoitetut yksityiskokoelmat (esim. Eino Uusitalo, Keijo Korhonen, Aaro Pakaslahti,Jouko Loikkanen, Esa Timonen), joihin tut-kijoiden on vielä tehtävä tutkimuslupa-anomus. Urho Kekkosen arkisto vastaanottaa mielellään Kekkoseen

liittyviä asiakirjoja, valokuvia tai äänitteitä.

Valtionapua saavaksi arkistoksi

Urho Kekkosen arkisto hyväksyttiin vuonna 1999 valtionapua saavaksi ark-

istoksi (opetusministeriö korvaa en-intään 80 % hyväksymistään meno-

eristä). Arkistoa on vuoteen 2012 mennessä käyttänyt 844 tutkijaa, jotka ovat tehneet arkistoon lähes 4500 tutkijakäyntiä. Arkistoa on esitetty yli 4700 vieraalle. Tutki-jat ovat käyttäneet myös Arkis-tosäätiön tarjoamaa ainutlaatuista yöpymismahdollisuutta (yli 1000 yöpymistä). Arkisto on avoinna kai-kille siitä kiinnostuneille keskiviik-koisin klo 10–16. Sisäänpääsy on ilmainen.

30

 

 

 

Miksi Kekkonen halusi oman arkiston? Urho Kek-kosen ulkopoliittisena avustajana toimineen Jaakko Kalelan mukaan Kekkosta ärsytti se, että J. K. Paasikivi vei kokoelmansa mukanaan siirtyessään eläkkeelle. Myös varhaisempien presidenttien arkistokokoelm-ien kohtalot arveluttivat. Jotkut olivat tuhonneet pa-perinsa, kun taas maalaisliittolaisen Kyösti Kallion kokoelma oli vielä 1970-luvulla perheen hal-lussa kotitilalla Nivalassa. Mitään kaunaa tai epäluot-tamusta Kekkonen ei tuntenut Valtionark-istoa kohtaan - sieltä presidentti hankki parhaan asiantuntija-avun kokoelmiensa järjestämiseksi ja hu-olehtimiseksi. Arkistosäätiön perustaminen osoitti aktiivisen presi-dentin halua erottua

Urho Kekkosen Arkiston päärakennus on vuodelta 1936. Lahtelainen rakennusmestari Julius Aatila suunnitteli talon

Seppälän perheelle. Kuva Pekka Lähteenkorva.

31Maakunnan mainiot

Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön nykyinen hal-litus, toimitusjohtaja Timo Kekkonen (selin), ministeri

Heikki Haavisto, varatuomari Heikki Katajarinne, päätoimittaja Janne Virkkunen ja johtaja Antti Herlin,

Hovilan salissa. Kuvasta puuttuu professori Juhani Suomi. Kuva Ari Mesivaara.

UKK-arkiston museohuoneessa arkistovirkailija Janne Ridanpää, Orimattilan kulttuuritoimenjohtaja

Henrika Suna ja arkistonjohtaja Pekka Lähteenkorva. Kuva Jaakko Salminen.

 

Asikkalan Myllykselän kylässä sijaitsee

Tupalan talomuseo, jonka rakennuskanta muodostaa

rakennuksilla rajatun pihapiirin. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan

lähemmin riihirakennusta.

TUPALAN TALOMUSEON RIIHITeksti: Päivi Taipale Kuvat: Päivi Taipale

32

   

Hirren pää, jonka ensimmäinen vuosilusto on ajoitettu vuoteen 1450. Kaikkiaan lustoja on 280 eli mänty oli kaadettaessa lähes 300 vuotta vanha.

Kuva Päivi Taipale 2012.

33Maakunnan mainiot

Tupalan isäntä Hemmo Honkala kotimuseonsa pihassa. Taustalla päärakennus, jonka harjakatto muutettiin taitekatoksi 1900-luvun alussa. Kuva Päivi Taipale 2012.

 

Tupalan talomuseon pihaa, jota rakennukset rajaavat. Etualalla riihi, jonka takana

läpikuljettava luhtiaitta. Kuva Päivi Taipale 2012.

Tupalan pihapiiri

Asikkalassa Myllykselän kylässä sijaitsee yksityinen Tu-palan talomuseo. Tupala on vanha sukutila, joka on ol-lut olemassa ja saman suvun omistuksessa ainakin vuo-desta 1539 lähtien. Kylässä toimitettiin isojako vuonna 1778, minkä seurauksena Tupala siirtyi vanhalta kylä-tontilta vuonna 1815 nykyiseen paikkaansa Myllykselän-tien varteen. Osa rakennuksista purettiin ja siirrettiin uuteen paikkaan. Nykyisen pihapiirin rakennuskanta on kuitenkin suurimmaksi osaksi rakennettu uudelle ton-tille 1800-luvun alkupuolella. Rakennukset muodostavat melko tiiviin umpipihan. Joitakin rakennuksia on myös pihan ulkopuolella. Taitekattoinen päärakennus valmis-tui 1841. Sen lisäksi pihapiiriin kuuluvat läpiajettava luh-tiaitta, navetta, mallassauna, savusauna ja kaksi riihtä. Rakennuksissa on nähtävillä vanhaa esineistöä.

Pienempi riihi

Pienempi riihi sijaitsee rakennuksilla rajatun pihan reu-nalla, mikä ei ole riihelle luontainen paikka. Yleensä riihi oli paloturvallisuussyistä pihapiirin ulkopuolella. Nyky-isessä sijaintipaikassaan riihtä ei ole käytetty alkuperäi-seen tarkoitukseensa, vaan se on ollut olki- ja heinäla-tona. Riihi on kooltaan melko pieni, mikä johtunee sen iästä. Ainakaan tässä uudessa paikassa riiheen ei li-

ity ruumenien, olkien ja puintivälineiden säilyttämiseen tarkoitettua yksilappeista, matalaa katosta. Ei ole tietoa, onko sellainen riihen kuulunut sen sijaitessa alkuperäi-sellä paikallaan. Jos ei, niin kysymyksessä olisi vanha-kantainen yksittäisriihi. Pientilojen ja torppien riihenä yksittäisriihi säilyi 1900-luvulle asti Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa se oli vallitseva riihityyppi.

Kaikesta näkee, että riihi on vanha. Osa hirsistä on kelo-maisesti kiertynyt. Tupalan väki oli pohtinut usein van-halta vaikuttavan riihen ikää. Vuonna 2006 tilan isäntä Hemmo Honkala päätti ottaa asiasta selvää tilaamalla Joensuun yliopiston Biotieteiden tiedekunnan Ekologis-esta tutkimusinstituutista puulustoajoituksen riihen pu-umateriaalista. Asikkalaan saapui näytteenottaja Pentti Zetterberg, joka otti neljästä hirrestä yhteensä viisi kairausnäytettä. Näytteet otettiin kolmesta eri seinästä. Vanhan riihen ikä määritettiin vuosilustosarjojen perus-teella. Ajoitusnäytteet, kairauslastut, olivat 5 mm halkai-sijaltaan. Vuosilustot mitattiin millimetrin sadasosan tarkkuudella ytimestä pintaan. Dendrokronologisessa laboratoriossa saatiin tutkituista hirsistä selville, että ne kaikki ovat mäntyä (Pinus sylvestrris L.). Puiden elinikä määritettiin rinnastamalla vuosilustosarjat laborato-rion Hämeen ja Etelä-Suomen alueen männyn vuosilus-tokalentereihin. Ajoituksen tulos oli, että Tupalan riihen näytehirsien ensimmäinen vuosilusto oli muodostunut jo vuonna 1450 ja viimeisin vuonna 1729. Tutkituissa

34

 

 

Lähteet:

Zetterberg, Pentti 2006. Asikkalan Tupalan talomuseon vanhan riihen iänmääritys, dendrokronologiset ajoitukset FIH3601–FIH3604 sekä Tupalan talomuseon muiden rakennusten esitut-kimus. Dendrokronologian laboratorion ajoitusseloste 295.

hirsissä oli keskimäärin 221 vuosilustoa, vähimmillään 95 ja enimmillään 280. Eli puut olivat kaadettaessa olleet noin 100, 200 ja 280 vuoden ikäisiä. Miksi riiheen valittiin noin eri-ikäisiä puita? Todennäköisesti puun laatu oli ikää ratkaisevampi ominaisuus sopivia rakennuspuita va-likoitaessa.

Täysin yhtenevän ajoitustuloksen mukaan ai-kaisin mahdollinen kaatoajankohta näille neljälle puulle oli syksy 1729. Todennäköisesti ne kaadet-tiin kuljetuksen vuoksi talvikaudella 1729–1730 vuoden 1729 kasvukauden päättymisen (elo-syyskuu) jälkeen kuitenkin ennen vuoden 1730 kasvukauden alkamista (touko-kesäkuu). Riihi on siis mitä todennäköisimmin rakennettu vuoden 1730 kesällä, mikäli hirsiä ei varas-toitu. Todennäköisesti niin ei tehty, koska kuivaessaan ja kovettuessaan puuaines muuttuu vaikeammaksi työstää. Hirret ovat pyöröhirsiä eli palhoamattomia. Todennäköisesti rakennusta ei käytetty heti, vaan sen annettiin painua vuoden verran ennen viimeistelevää veistämistä.

Puumateriaali

Tutkimuksen perusteella Tupalan riihi on rakennettu poikkeuksellisen hidaskasvuisista ja laadukkaista pu-ista. Tutkituista hirsistä pitkäikäisin sarja muodostui 280 vuosilustosta, eli puu oli alkanut kasvaa jo keskia-jalla. Riiheen on aikoinaan valittu tietoisesti ja harkiten tiukkasyistä ja hidaskasvuista puuta. Näytehirsissä kes-kimääräinen luston paksuus oli vain 0,4 mm. Puun laatu on mahdollistanut sen, että riihi on kestänyt vuosisatoja ja tullee kestämään vuosisatoja eteenkinpäin. Hyvä kat-to edistää riihen säilymistä. Riihi sijaitsee aivan tien vier-essä, joten tienpuoleisen seinän alaosa altistuu pölylle, irtokiville ja maantiesuolalle.

Yksityiskohtia

Riihen astinkivenä on rautakaudelle ajoitettu kuppikivi, jossa on ainakin neljä isohkoa kuppia. Kivi on siirretty nykyiseen paikkaansa noin 350 metrin päästä pellon reunasta. Eikä tässä vielä kaikki. Mielenkiintoinen yksi-tyiskohta löytyy riihen oven puoleisesta päädystä. Oven oikealle puolelle viidenteen hirteen on viilletty viisikanta eli pentagrammi. Viisikärkinen tähti on keskiaikainen tai-kamerkki, joka on tarkoitettu suojaamaan rakennuksia, käyttöesineitä, myös ruoka-astioita, henkivoimia, noitia ja pahaa silmää vastaan. Riihen päädyssä on lisäksi luok-inpaininpuu, ja pihan puoleisessa seinässä toinen pain-inpuu mahdollisesti jonkin varren taivuttamista varten. Ulkonaisesti vaatimattomalta näyttävällä rakennuksella voi olla näin kauaskantoinen historia.

35Maakunnan mainiot

Riihen astinkivenä on vanha kuppikivi, johon museovieraat tiputtavat lanttejaan. Kuva Päivi Taipale 2012.

Rakennusta suojaa viisikärkinen tähti. Taikamerkkejä on piirretty aittojen, metsäkämppien ja riihien sei-

niin. Kuva Päivi Taipale 2012.

36

Yksityiskohta lusikkabassohaitarista. Kuva Saara Laukkanen

MUSEAALINENBISNESVAINU

Maakunnan mainiot

Työni lopputuote on liiketoimintasuunnitelma erikoismuseolle Päijät-Hämeen sydämessä.

Viestintästrategia, kokonaismarkkinoiden segmentointi ja tuotekehityssuunnitelma. Kuinka yritysmaailmasta tutut

käsitteet istuvat museon toiminnan suunnitteluun?

Teksti: Saara Laukkanen Kuvat: Saara Laukkanen

37

 

Perin perinpohjaista Suomen Harmonikkamuseota hoitaa perisuomalaiseen tapaan yhdistys. Tavallisesti yhdistyksen toimintasuun-nitelma (ystävien kesken tosu) sisältää seuraavat asiat: kuvaukset seuraavana kalenterivuonna järjestettävistä tapahtumista, listan yhteistyötahoista ja lisäksi ehkä lavean maininnan siitä, kuinka yhdistyksen viestintä aiotaan hoitaa. Suunnitelma tehdään tavallisesti vuo-deksi kerrallaan. Liiketoimintasuunnitelma sen sijaan haastaa antamaan tarkkoja vastauksia: Miten yritys hoi-taa yhteiskuntasuhteita, pyritäänkö paikallisiin päätök-sentekijöihin vaikuttamaan ja jos kyllä, niin kuinka? Mitkä ovat markkinoinnin avaintuotteita, miksi niitä os-tetaan? Mitä arvoja yrityksen viestintä painottaa? Perin-pohjaisten vastausten muotoilu vie aikaa, mutta se mak-saa itsensä takaisin työtehossa, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ideoimalla ja aikatauluttamalla saadaan raolleen ovi tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Suunnitel-ma myös jakaa työmäärän sopivan kokoisiksi suupaloik-si, osatavoitteiksi, joista jokaisen jälkeen kiitos seisoo.

Museo – elämysmatka?

Museon ja yrityksen todellisuudet ovat kaukana toi-sistaan. Yritysmaailma on kuin Kluuvin parkkipaikka ruuhka-aikaan: vaihtuvuutta, dynaamisuutta ja nopeita muutoksia. On yritysneuvotteluja, joiden mäiskeessä väkeä irtisanotaan, vastapuoli eksytetään lakipykälävi-idakkoon ja kilpailijat syövät raa’asti toisiaan. Kilpailijat ja yhteistyökumppanit ovat selvästi kaksi eri kategoriaa: toisen kolajuomamerkin kanssa ei yhteistyötä tehdä.

Museoala taas muistuttaa enemmän laivasatamaa. Laivan uumenista nousee pintaan tuliaisia ajan toiselta puolen, rantautuminen sujuu parhaimmillaankin hitaas-ti, ja yhteistyössä muiden kapteenien kanssa rantautu-jaa autetaan. Museot ovat toisilleen yhteistyökumppa-neita. Kilpailija löytyy toisaalta: televisio, internet-pelit ja ajanvietteet. ”Tee selvitys kilpailijoista ja heidän vah-vuuksistaan”, kehottaa liiketoimintasuunnitelma. No, esimerkiksi uusia nettisivuja rakennettaessa muilta mu-seoilta voi helposti ottaa oppia, kutsuttakoon sitä teol-lisuusvakoiluksi tai benchmarking-työskentelyksi. Mutta muita ideoita museo voi etsiä myös aivan eri suunnista: peleistä, elokuvista, elämysmatkailufirmojen palvelu-konsepteista.

Raivauskone vs. nuoralla tanssija Kehittämistyössä on oltava realistinen optimisti. Millaisia esteitä parhaan mahdollisen tulevaisuuden edessä on? Kuinka ne voisi poistaa? Mihin tekijöihin voimme vai-kuttaa, mihin emme? On myös ymmärrettävä, että van-hojen toimintamallien kehittäminen ei aina käy käden käänteessä. Kuinka ihminen saadaan kiinnostumaan ja innostumaan? Mikä auttaa oivaltamaan ja onnistu-maan? Joinain päivinä tunnen olevani sosiokulttuurinen innostaja, toisina taas raivauskone tai nuoralla tanssija.

38

 

Oppimisen etenemisesteet Työskenneltyäni paikallismuseokentällä olen huoman-nut, että museoita ylläpitävien yhdistysten museo-osaaminen on usein vähäistä. Internetistä, esimerkiksi Kulttuuria kaikille - ja Museoviraston sivuilta löytyy pal-jon ohjeita ja ideoita toiminnan kehittämiseen. Tiedon ja oppijoiden välillä on kuitenkin liian monta estettä. Kai-kki yhdistysaktiivit eivät käytä mielellään tietokonetta. Tai kotoa ei löydy tulostinta. Ei kukaan jaksa tutustua 30-sivuiseen prujuun tietokoneen ruudulta, eikä mon-isteiden tulostaminen ole kenenkään vastuulla. Vaikka kaikille antaisi monisteen, uudet asiat jäävät huonosti mieleen pelkästään lukemalla.

Täällä Sysmässä yritän tehdä tietoa esteettömäksi. Olen printannut julkaisut, joista olisi suurin apu yhdistyksen tämän hetken toiminnalle. Ne ovat nyt kansiossa jonka päällä lukee ”Suomen Harmonikkamuseon opintopiiri-kansio”. Liiketoimintasuunnitelmaan sisältyy, että yh-distys tutustuu ensi vuoden aikana kansion sisältöön opintopiiritekniikalla, vähä vähältä hallituksen kok-ousten lomassa. Jos kokeilu onnistuu, jäsenvastaava ja maakuntamuseotutkija kokoavat kansioon seuraavaksi vuodeksi uuden sisällön.

Esteenä tiedon kasautuminen Harmillisen usein paikalla on vain muutama hallitusak-tiivi, kun tutkija palauttaa muistion tai loppuraportin. Tutkija perehtyy aiheeseen, matkustaa pois kohteesta ja purkaa kaiken osaamisensa paperille. ”No niin, nyt olen kaikkeni antanut”, hän ajattelee, mutta muistio jää yh-distyksen sähköpostiin tai printattuna kansioon. Sen luk-evat ehkä puheenjohtaja ja sihteeri, mutta tieto ei leviä kaikille yhdistyksen jäsenille, eikä johda toimenpiteisiin, koska sitä ei ole aikataulutettu eikä ohjeistettu kädestä pitäen. Ehkä ensi viikolla, ensi kuussa.

Projektin alkaessa mietin lääkettä tähän ongelmaan. Nyt olemme kokoontuneet vastuuryhmien kanssa monta kertaa viikossa ja työstäneet yhdessä toimintasuunnitel-maa pala palalta eteenpäin.

Tärkeimmät kehityskohteet tulevat kaikkien tietoisuu-teen, ja syntyy mahdollisuus kommentoida: ”Ei, minä näen tuon toisin”, tai ”Kyllä, juuri näin me aiomme asiaa lähestyä!” Työn lopputuote on suunnitelma, mutta oheis-tuotteena on ryhmäytymistä, oivalluttamista ja kok-ousorganisointia. Näin olemme raottaneet ovea siihen parhaimpaan mahdolliseen tulevaisuuteen. Osallistava liiketoimintasuunnitelma soveltuu museon toiminnan suunnitteluun yllättävän hyvin!

39Maakunnan mainiot

ENNI IDIN TAITEILIJAMÖKKIÄ PADASJOELLA KUNNOSTETAAN KESÄKOHTEEKSI

Viitisen kilometriä Padasjoen keskustasta poh-joiseen sijaitsee naivistitaiteilija Enni Idin tai-teilijamökki. Kellosalmentien varressa kohoava päärakennus on pieni ja punainen, asiasta tie-

tämättömälle lähes huomaamaton. Mökki on kuitenkin ainutlaatuinen. Sen sisätilat on koristeltu lattiasta kat-toon maalauksin, joiden värikylläisyys ei vuosien mittaan ole himmentynyt. Omalaatuinen kokonaisuus kätkee taakseen myös omalaatuisen historian. Vuosien mittaan huonoon kuntoon päässyttä rakennuskokonaisuutta ja pihapiiriä on vuoden 2012 aikana alettu kunnostamaan määrätietoisesti. Taustalla on Kellosalmen, Seitniemen ja Virmailan yhteinen kyläyhdistys ja sen aktiiviset toimijat.

Paikallinen persoonallisuus ja tuottelias taiteilija

Padasjoella syntynyt Enni Id (1900–1992) oli itseoppinut naivistitaiteilija, jonka ura maalarina alkoi varsin myö-hään, vasta hänen miehensä kuoleman jälkeen. Taiteen-

sa aiheet Id löysi lähiympäristöstään. Erilaiset kasvit ja eläimet toistuvat lukuisina variaatioina hänen tuotan-nossaan. Hän maalasi kotitalonsa lattiasta kattoon ja kuvasi värikkäitä lehväornamentteja ja etenkin kissoja. Myös huonekalut saivat taiteilijalta samanlaisen muo-to- ja värikylläisen käsittelyn. Useaan Idin maalaukseen liittyy myös mielenkiintoinen, joskus jopa hävytönkin ta-rina. Tällainen mikrohistoria on kuitenkin vaarassa jäädä tulevaisuudessa unohduksiin.

Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen sihteeri Pirjo Rinne kertoo, että Id oli Padasjoella kiistelty persoo-nallisuus ja on varmasti myös sen vuoksi jäänyt paikka-kunnalla taka-alalle. Rinteen mukaan kuitenkin tällaisen kulttuurihistorian tallentaminen olisi tärkeää, vielä kun asiat ovat ihmisten muistissa. Taiteilijasta kun liikkuu pal-jon mielenkiintoisia kertomuksia, joita olisi ihan paikal-lishistorian säilymisen kannalta syytä saada talteen. Täs-sä olisi Päijät-Hämeen aluetaidemuseollekin mielekästä työsarkaa.

40

ENNI IDIN TAITEILIJAMÖKKIÄ PADASJOELLA KUNNOSTETAAN KESÄKOHTEEKSI

Teksti: Ville-Matti Rautjoki Kuvat: Tiina Rekola

41Maakunnan mainiot

Kyläyhdistys omistaa ja ylläpitää

Enni Id testamenttasi aikoinaan kiinteistön tontteineen kunnalle ja Padasjoen Lions Clubille jäivät taiteilijan teki-jänoikeudet. Kellosalmi-Seitniemi-Virmalan kyläyhdistys sai Idin talon lahjoituksena Padasjoki-seuralta 2011.

Pirjo Rinne on asunut kylällä kahdeksan vuotta ja seurannut sivusta mökin rapistumista. Oli aika tehdä jo-tain. Tänä vuonna onkin alkanut tapahtua ja lisää suun-nitelmia on tehty myös jatkon osalle.

Yhdistys sai EU-rahoitteiselta Päijänne Leaderilta 10 000 euron avustuksen, ja omarahoituksen osuus saatiin Säästöpankkisäätiöltä. ProAgria Häme on myös avusta-nut hanketta. Kohteen kunnostusta on rahoitettu lisäksi tuotteistamisen kautta teettämällä taiteilijan tuotannos-ta myyntiin esim. kortteja ja canvastauluja.

Yhdistys harkitsi ensin rakennuksen korjaamista pelkästään talkootyönä, mutta päätyi kuitenkin käyt-tämään ulkopuolista asiantuntijaa vaativimmissa runk-otöissä. Padasjokelainen Antero Kallioinen omalta ky-lältä otti urakan vastaan. Hän vaihtoi päärakennuksen alimmat lahonneet hirret ja uusi rakennuksen julkisivu-laudoitusta.

Päärakennuksen katto uusittiin myös tämän vuoden kunnostustöiden aikana. Aiempi pärekate vaihtui nyt kolmiorimahuopakattoon. Kaikista kriittisimmät korjauk-set itse taiteilijamökin osalta on näin saatu jo suoritet-tua, mutta tehtävää riittää vielä. Lähiaikoina on vuorossa muun muassa ikkunoiden korjaus. Myös muut pihapiirin rakennukset ovat vuosien kuluessa päässeet heikkoon kuntoon ja kaipaavat kunnostusta.

Taiteilijatalo jälleen kesänähtävyydeksi

Kyläyhdistyksen tavoitteena on avata taiteilijatalo lähit-ulevaisuudessa jälleen kesäyleisölle. Toivottavasti suun-nitelmat toteutuvat ja yleisö pääsee jälleen ihailemaan tätä autenttista kokonaistaideteosta.

42

43Maakunnan mainiot

Päijät-Hämeen näyttelykalenteriHEINOLAN KAUPUNGINMUSEO

Joulunäyttely7.12.2012–6.1.2013

Kauppakatu 14 18100 HEINOLA puh. (03) 849 3651

ti,to - su klo 12 - 16ke klo 12 - 20

HEINOLAN TAIDEMUSEO

Heinolan Taide 2012 Heinolan kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttely23.11.2012–6.1.2013

Kauppakatu 418100 HEINOLA puh. (03) 849 3656

ti,to - su klo 12 - 16ke klo 12 - 20

LÄÄNINKIVALTERI ASCHANIN TALO

Joulunäyttely7.12.2012–6.1.2013

Kauppakatu 318100 HEINOLA puh. (03) 849 3655

ti,to - su klo 12 - 16ke klo 12 - 20

ITÄ-HÄMEEN MUSEOKoskipään kartano19600 Hartolapuh. (03) 716 1252

ORIMATTILAN TAIDEMUSEO

23.11.2012–16.01.2013Enteet ja ennusteet Koiramäen tapaan Perusnäyttelyt Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmat

Pentti Papinahon kokoelmat

Orimattilan Erkot-näyttely Lahdentie 65, Kulttuuritalo 2. krspuh. 044 781 3567

Avoinna:ti-pe 12-16, la 10-14 ja su 11-15

Valon houkutusValokuvataidetta 20138.2.–26.5.2013

Menkäämme elokuviin! – suomalaisia elokuvajulisteita mykkäfilmistä Aki Kaurismäkeen12.10.2012–20.1.2013

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan20.09.2012–31.12.2012

Perusnäyttely

Selän henkeä ja hohtavia hankia! Suksen ja hiih-don kehitysaskeleet tarvehiihdosta kilpalajiksi.

Suosi suomalaista - kotimainen radio20.4.2012–31.08.2013

Perusnäyttely

Kidekoneesta data-aikaan

Kuin silloin ennen — lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana15.12.2012–14.4.2013

Perusnäyttely

Asehuone - siviili- ja sotilasaseita Pienoismallisali

Lahdenkatu 4Puh. (03) 8144536historiallinenmuseo@lahti.fiwww.lahdenmuseot.fi

Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Radiomäki, Radiomäenkatu 35PL 113, 15111 Lahtiwww.lahdenmuseot.fi

Suljettu toistaiseksi

Vesijärvenkatu 11 APuh. (03) 814 4547 tai 044 7161 848taidemuseo@lahti.fi

Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Urheilukeskus, Salpausselänkatu 815111 LahtiPuh. 03 814 4523 tai 050 398 5523hiihtomuseo@lahti.fiwww.lahdenmuseot.fi

Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Päijät-Hämeen näyttelykalenteri

Maakunnan mainiotOta yhteyttä Päijät-hämeen maakunta- ja aluemuseotyötä tekeviin toimijoihin

KONSERVAATTORIT

MAIJA NISONENKonservaattoriPuh. 050 398 5532- tekstiilikonservointi

RITVA SUVANTOKonservaattoriPuh. 050 5184 479- kovien materiaalien konservointi

RAKENNUSTUTKIMUS JA -SUOJELU

PÄIVI SIIKANIEMITutkijaPuh. (03) 814 4506, 050 5184 590- rakennustutkimus ja suojelu-asiat (Asikkala, Hartola, Heinola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Sysmä)- kartta- ja piirustuskokoelmat, vastaanotto ja tietojen anto

RIITTA NISKANENTutkijaPuh. 044 4163 313- rakennustutkimus ja suojeluasiat (Lahti, Mäntsälä)- arkkitehtiarkisto, vastaanotto ja tietojen anto

MAAKUNTA-ARKEOLOGIA

HANNU TAKALATutkimuspäällikköPuh: 050 5594 158- Lahden kaupunginmuseon tutki-mus- ja kulttuuriympäristöyksikön päällikkö- esihistoria, arkeologiset kaivauk-set ja suojeluasiat

ALUETAIDEMUSEOTYÖ

VILLE-MATTI RAUTJOKINäyttelypäällikköPuh. 050 398 5513- Lahden kaupunginmuseon näyt-telytoimintayksikön päällikkö- taidemuseon näyttelyt- aluetaidemuseotoiminta

MAAKUNTAMUSEOTYÖ PÄIVI TAIPALETutkija 7.5.-31.12.2012Puh: 050 3985 492- Päijät-Hämeen paikallismuseot, ohjaus ja neuvonta- kiertonäyttelyiden lainaus- Päijät-Häme arkisto- Päijät-Hämeen museoyhdistys

KUVA-ARKISTO

TIINA REKOLAValokuvaajaPuh. 050 398 5531WWW.LAHDENMUSEOT.FI