tyÖelÄmÄn tutkimus – arbetslivsforskning 1 – 2014seminaari: työelämä vuonna 2025...

TYÖELÄMÄN TUTKIMUSArbetslivsforskning

TYÖELÄM

ÄN TU

TKIM

US – AR

BETSLIVSFO

RSK

NIN

G 1 – 2014

Työelämän tutkimusMia TammelinYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosPL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto

ISSN 0788-091X 1 – 2014

TYÖELÄMÄN TUTKIMUS – ARBETSLIVSFORSKNING 1 – 2014Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning -lehden 12. vuosikerta

JulkaisijaTyöelämän tutkimusyhdistys ry.http://pro.tsv.fi/tetu/

PäätoimittajaMia Tammelin, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän Yliopisto, 040 805 3292, [email protected]

ToimitussihteeriArmi Mustosmäki, 040 805 4152, [email protected]

ToimitusneuvostoJouko Nätti, Tampereen yliopistoAnne Alvesalo-Kuusi, Turun yliopistoTimo Anttila, Jyväskylän yliopistoMonica von Bonsdorff, Jyväskylän yliopistoTaru Feldt, Jyväskylän yliopistoMia Hakovirta, Turun yliopistoMatti Hannikainen, Tampereen yliopistoMervi Hasu, TyöterveyslaitosPaul Jonker-Hoffrén, Turun yliopistoAnu Järvensivu, TyöterveyslaitosPasi Pyöriä, Tampereen yliopisto

Graafinen suunnittelu ja taittoJouni Korkiasaari, [email protected]

Toimitukselle osoitettava postiTyöelämän tutkimus Mia Tammelin Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän Yliopisto tai [email protected]

Tilaukset ja osoitteenmuutoksetPaul Jonker-Hoffren, Sosiaalitieteiden lai-tos, 20014 Turun yliopisto, [email protected]

Tilausmaksu 40 euroa (sisältää Työelä-män tutkimusyhdistyksen jäsenyyden), opis kelijahinta 20 euroa. Irtonumerohinta 15 euroa. Vuonna 2014 lehti ilmestyy kolme kertaa.

Lehden verkkosivuthttp://pro.tsv.fi/tetu/tt/ttindex.htm

PainopaikkaSaarijärven Offset oy

SISÄLLYS

Pääkirjoitus

1 ▪ Mia Tammelin: Lehden toimitus Jyväskylään – jatkuvuuksia ja uudistumista

Artikkelit3 ▪ Kirsi Niiranen, Hanna Hakulinen, Pirjo Manninen & Kimmo

Räsänen: Työttömien terveyspalvelujen kehittäminen – verkosto mahdollisuutena

23 ▪ Mitra Raappana ja Maarit Valo: Tiimit muuttuvassa työelämässä

41 ▪ Ville Seppälä & Jaakko Pehkonen: Vuoden 1997 työmarkkina uudistus ja ammattikouluttamattomien nuorten NEETaste

Lectio praecursoria58 ▪ Arja Jääskeläinen: Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen

osallistavilla menetelmillä Toimintatutkimus työhyvinvoinnin kehittämisprosesseista vanhus ja vammaispalveluja tuottavissa työyhteisöissä Sallassa

64 ▪ Minna Ylilahti: Työkykyä ylläpitävä kuntoutus saa monia merkityksiä

Katsauksia ja keskustelua70 ▪ Minna Toivanen, Ari Väänänen, Auli Airila, Barbara Bergbom

& Kirsi Yli-Kaitala: Venäläis, kurdi ja somalia laistaustaisten maahanmuuttajien onnistuminen työssä

81 ▪ Tuomo Alasoini: Suomen työelämä vuonna 2025 tutkijoiden silmin

88 ▪ Merja Kinnunen: Työelämän tutkimus – lehden artikkelipalkinto 2013

Kirjasto90 ▪ Sonila Danaj & Armi Mustosmäki: Asiakas palvelun asian-

tuntijana – Ajankohtaisia tutkimuksia asiakkaan roolista palveluiden tuotannossa (Dunkel, W. & Kleemann, F. (2013) Customers at Work. New Perspectives on Interactive Service Work)

93 ▪ Tomi J. Kallio: Pirullisia ongelmia kaaoksen reunalla (Vartiainen P., Ollilla, S., Raisio, H. & Lindell, J. (2013) Johtajana kaaoksen reunalla. Kuinka selviytyä pirullisista ongelmista?)

95 ▪ Noora Järnefelt: Joustava työmarkkinoilla, turvassa eläkkeellä? (Hinrichs, K. & Jessoula, M. (toim.) Labour Market Flexibility and Pension Reforms. Flexible Today, Secure Tomorrow?)

99 ▪ Paul Jonker-Hoffrén: Järjestäytyminen Isossa-Britanniassa – tarjoaa näkökulmia myös Suomelle (Moore, S., McKay. S. & Veale, S. (2013): Statutory Recognition and Employment Relations)

102 ▪ Numeron kirjoittajat103 ▪ Ohjeita kirjoittajille

Ohjeita kirjoittajille

Työelämän tutkimus -lehti julkaisee suomen- ja ruotsinkielisiä artikkeleita, kat-sauksia ja kirja-arvioita. Käsikirjoitus lähetetään sähköpostin liitetiedostona leh-den päätoimittaja Mia Tammelinille ([email protected]). Yksityiskohtaiset ohjeet kirjoittajille löytyvät Työelämän tutkimus -lehden verkkosivustolta:

http://pro.tsv.fi/tetu/tt/ttohjeita.htm

Epäselvissä tapauksissa pyydetään kääntymään toimitussihteeri Armi Mustos-mäen ([email protected]) puoleen.

HAEMME NYT: TEEMA 3/2015

Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning -lehden päämääränä on edistää työ-elämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämis-tä. Vuodesta 2003 ilmestynyt Työelämän tutkimus on monipuolinen ja poikkitie-teellinen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden foorumi.

Yksi numero vuoden kolmesta numerosta on teemanumero. Vuonna 2014 tee-mana on sukupuoli. Etsimme nyt ajankohtaista ja mielenkiintoista teemaa vuo-delle 2015. Keskeistä on, että teemanumero esittelee uutta monitieteellistä tut-kimusta työelämästä valitusta näkökulmasta.

Teemanumero julkaistaan joulukuussa 3/ 2015 ja aineiston tulee olla taittoval-miina lokakuussa 2015. Tieteelliset artikkelit käyvät läpi anonyymin vertaisarvi-ointiprosessin. Lehden toimitus on tarvittaessa mukana toimitusprosessissa ja lehden toimitussihteeri toimii myös teemanumeron toimitussihteerinä.

Kiinnostuneita pyydetään lähettämään sähköpostitse ideapaperi teemanume-ron aihepiiristä ja toteuttamisesta lehden toimitukseen 31.5.2014 mennessä (sähköposti: mia.tammelin(at)jyu.fi). Päätös teemanumerosta tehdään toimi-tusneuvostossa kesäkuun aikana.

Lyhyessä ideapaperissa kuvataan: – Alustava luonnos kirjoituskutsusta ja teemanumeron kuvaus – Aikatauluhahmotelma – Tiedotussuunnitelma ja -kanavat (huomioiden monitieteellisyys ja

-menetelmällisyys) – Toimitusvastuu/työryhmä, jos lehden toimituksen ulkopuolinen

päätoimitusvastuu.

Lisätietoja: – Mia Tammelin, päätoimittaja ([email protected]) tai – Armi Mustosmäki, toimitussihteeri ([email protected])

n 1 Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 12 (1) – 2014

PÄÄKIRJOITUS

Lehden toimitus Jyväskylään – jatkuvuuksia ja uudistumista

Työelämän tutkimus -lehden toimitusvas-tuu siirtyi alkuvuodesta 2014 seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselle. Tunnelmat täällä vastaanottavassa päässä ovat vaihdelleet pelonsekaisesta jännitykses-tä myönteiseen odotukseen. Toimitusvastuu merkitsee minulle ennen kaikkea mielenkiin-toista akateemista talkootyötä näköalapaikal-la työelämän tutkimukseen ja kehittämiseen.

Toimituksen siirtyminen ei tarkoita radi-kaalia muutosta lehden linjassa tai toimin-nassa (edes päätoimittajan etunimi ei muu-tu), mutta pieniä uudistuksia toteutetaan. Työelämän tutkimus -lehti julkaisee edel-leen empiirisiä tai teoreettisia tutkimus-artikkeleita, katsauksia ja puheenvuoroja, muualla tutkittua -osiota, sekä kirja-arvioi-ta. Jatkuvuuksia höystetään kuitenkin muu-tamalla uudistuksella. Yksi uudistuksista on, että jatkossa yksi vuoden kolmesta numeros-ta on teemanumero. Teemanumerot kokoa-vat ajantasaista tutkimustietoa työelämästä ja työyhteiskunnasta etukäteen kohdenne-tusta näkökulmasta. Vuoden 2014 teemanu-mero keskittyy työelämään sukupuolen nä-kökulmasta ja päätoimitusvastuu lehdestä on Tampereen yliopiston Hanna Ylöstalolla, Katri Otonkorpi-Lehtorannalla ja Tuija Koivusella. Tämän toimituskauden toinen tee-manumero julkaistaan loppuvuodesta 2015. Teemanumerokutsu löytyy tästä lehdestä ja asiasta muistutetaan myöhemmin keväällä sähköpostilistoilla. Nyt on mahdollisuus vai-kuttaa lehden toimintaan ja sisältöön käytän-

nössä: mikä teema tai näkökulma kaipaisi ko-koavaa katsausta vuonna 2015?

Toinen uudistus on, että jatkossa pyrim-me aiempaa vahvemmin monitieteelliseen lehteen, sillä Työelämän tutkimus -lehti on ni-menomaan tarkoitettu monitieteelliseksi tut-kimusfoorumiksi. Tämä on yhtä aikaa haas-te ja rikkaus. Yhtäältä haasteena on esimer-kiksi eri tieteenalojen vakiintuneiden käy-täntöjen yhteensovittaminen yksiin kansiin. Toisaalta erilaiset näkökulmat, teoriaperus-ta, menetelmät ja aineistot tuovat tietoa ja näkökulmia työelämästä eri suunnista. Mia Hakovirta huomioi viime vuoden viimeisen lehden pääkirjoituksessa (3/2013), että leh-den tulisi jatkossa olla aiempaa monitieteelli-sempi. Tähän haasteeseen olen pyrkinyt vas-taamaan pienillä, mutta merkittävillä, uudis-tuksilla. Lehden toimitusneuvosto on aiem-paa monitieteellisempi ja sen jäseniä ovat: Anne Alvesalo-Kuusi, Timo Anttila, Monica von Bonsdorff, Taru Feldt, Mia Hakovirta, Paul Jonker-Hoffrén, Anu Järvensivu, Mervi Hasu, Matti Hannikainen, Jouko Nätti ja Pasi Pyöriä. Lisäksi kiinnitän erityistä huomioita siihen, että julkaistavat puheenvuorot, lec-tiot ja katsaukset edustavat eri tieteenaloja. Tieteellisille artikkeleille ei jatkossakaan ole jaossa oikotietä lehteen, eikä toimitus teh-taile tekaistuja vertaisarviointiraportteja, ei edes monitieteellisyyden edistämisen nimis-sä. Olennaista monitieteisyyden toteutumisen kannalta on, että toimitusprosessiin lähete-tään hyvätasoisia artikkelikäsikirjoituksia eri tieteenaloilta.

2 n

Pääk

irjoi

tus

Lehden toimitus Jyväskylään – jatkuvuuksia ja uudistumista

Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 12 (1) – 2014

Tutkimusyhdistyksen 10-vuotisjuhla-seminaari: Työelämä vuonna 2025

Työelämän tutkimus -lehteä julkaiseva Työ-elämän tutkimusyhdistys ry. on kulkenut kymmenvuotisen taipaleen. Yhdistys perus-tettiin vuonna 2003 jatkamaan ja uudista-maan Työpoliittisen yhdistyksen toimintaa. Yhdistys juhlisti saavuttamaansa esiteini-ikää seminaarissa 31.1.2014. Miksikään hetkelli-seksi tähdenlennoksi tutkimusyhdistys tai sen julkaisema Työelämän tutkimus -lehti ei-vät siis jääneet. Seminaari katsoi tulevaan ja pohti suomalaista työelämää vuonna 2025. Työelämän tulevaisuutta tarkasteltiin yhdis-tyksen toteuttaman asiantuntijakyselyn kaut-ta. Asiantuntijakyselyyn oli vastannut yhteen-sä 218 työelämän tutkijaa ja asiantuntijaa loppuvuodesta 2013.

Millaiselta suomen työelämä vuonna 2025 sitten näyttää kyseisen kyselyn valos-sa? Asiantuntijat arvioivat työelämän ennen kaikkea yksilöllistyvän, mutta myös polarisoi-tuvan, moniarvoistuvan ja teknologisoituvan. Työorganisaatioissa ja työskentelykulttuuris-sa arvioitiin niin ikään tapahtuvan muutok-sia. Organisaatiokulttuurin arvioitiin vuon-na 2025 olevan rennompi ja keskustelevam-pi. Työelämän hierarkiat siis madaltuvat ja muuttuvat entisestään. Silti asiantuntijat ja-koivat käsityksen siitä, että jatkossa jako ”hy-viin” ja ”huonoihin” töihin syvenee. Tuomo Alasoini esittelee kyselyn tuloksia tarkemmin katsauksessaan (ks. sivu 81–87).

Seminaarissa pohdittiin edelleen sitä, tu-leeko esitetyt totuudet ja käsitykset työelä-mästä hyväksyä deterministisinä, lähes it-seään toteuttavina profetioina vai onko esi-merkiksi työelämän polarisoitumiselle vaih-toehtoa? Vastausta tähän on mahdotonta an-taa, mutta kysymys on osuva. Olennaista on tunnistaa työelämän eri ilmiöitä ja niitä tuot-tavia ja ylläpitäviä rakenteita ja käytäntöjä riittävän ajoissa. Tähän tarvitaan ennen kaik-kea ajantasaista tutkimusta ja kehittämistoi-

mintaa, tiedon jakamista sekä saadun tiedon hyödyntämistä käytännössä.

Yhdistyksen kymmenvuotisseminaaris-sa sivuttiin myös työttömyyttä. Seminaarissa todettiin, että Suomessa työn tekeminen ja työmarkkinakansalaisuus on aina ollut kun-nia-asia. Työttömyystilanteessa yksilö menet-tää paitsi työn ja ansiot, joskus myös arkielä-män rytmin ja työpaikkaan liittyvät palvelut, kuten terveyspalvelut. Tässä numerossa Kirsi Niiranen, Hanna Hakulinen, Pirjo Manninen ja Kimmo Räsänen kuvaavat tutkimus- ja ke-hittämishankkeen havaintoja työttömien ter-veyspalvelujen kehittämisestä.

Toisessa artikkelissa työmarkkinoita tar-kastellaan politiikkatoimien näkökulmasta. Ville Seppälä ja Jaakko Pehkonen tarkastele-vat artikkelissaan vuoden 1997 työmarkki-nauudistusta ja ammattikouluttamattomien nuorten NEET -astetta, eli työvoiman ulko-puolella ja työttömänä olevien osuutta ikä-ryhmästä. Nuorisotyöttömyyden kiusaamas-sa Euroopassa artikkelin aihe on erittäin ajan-kohtainen.

Lehden kolmas artikkeli tarkastelee tiime-jä muuttuvassa työelämässä. Mitra Raappana ja Maarit Valo keskustelevat siitä, miten työ-elämän muutokset näkyvät tiimikäsityksis-sä ja -kokemuksissa. Artikkeli haastaa pohti-maan sitä, mitä tiimityö ja tiimit merkitsevät työntekijöille ja organisaatioille.

Lopuksi haluan esittää onnittelut ja kiitok-set lehden väistyneelle toimitukselle, päätoi-mittajana toimineelle Mia Hakovirtalle ja toi-mitussihteeri Henna Isoniemelle. Onnittelut ja kiitos Mialle ja Hennalle erittäin onnistu-neesta toimituskaudesta!

Tiedän, että monta hyvää artikkeliajatus-ta muhii eri puolella Suomea, aineistot odot-tavat analysointia, teemat kirjoittajaansa, ja moni artikkeli on vain lähetystä vaille valmii-na. Siis – osallistu ja julkaise Työelämän tut-kimus- lehdessä.

Mia Tammelin


ARTIKKELIT

n Artikkelin tavoitteena on kuvata ja ymmärtää terveydenhuollon sisäisiä ver-kostoja työttömien terveyspalvelujen toteuttamisessa ja kehittämisessä.

Artikkeli perustuu Kuopiossa toteutetun Työterveysneuvontahankkeen loppuar-viointiin vuonna 2011. Hankkeen keskeisin toiminta pohjautui terveystapaami-siin työterveyshoitajan kanssa. Asiakaskunta hankkeessa oli 15–25 vuotiaita työt-tömiä sekä keski-ikäisiä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevia henkilöitä. Aineisto kerättiin Kuopion terveydenhuollon ja sidosryhmien sekä seurantapaik-kakuntien (Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Vammala) edustajien teemahaastatteluil-la sekä Kuopiossa toteutetulla verkostokyselyllä. Työttömien terveyspalvelujen toimintaympäristö ja työttömien terveyden erityispiirteet sekä verkostotutkimus muodostavat teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle. Tulosten mukaan työttö-mien terveyspalveluissa lähtökohtana on asiakaskeskeisyys ja organisaation raja-pinnoilla toimiminen. Terveydenhuollon mahdollisuudet arvioida työ- ja toimin-takykyä ovat rajalliset, sillä terveydenhuollon keinoin ei kaikkia asiakkaan asioita voida ratkaista. Työ- ja elinkeinotoimiston ja terveydenhuollon yhteistyötä pitää lisätä, sillä prosessivastuu työttömän asioissa kuuluu työ- ja elinkeinotoimistolle. Työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon roolijakoa pitää selkeyttää. Työttömäksi jäävän terveydenhuollon kehittäminen tulee tapahtua työterveys-huollosta käsin yhteistyössä muun perusterveydenhuollon kanssa. Palvelun ke-hittäminen vaatii organisaation rajojen madaltamista, koordinointia pysyviä toi-mintamalleja sekä sopimuksia.Avainsanat: Työttömien terveyspalvelut, verkostot, terveyden edistäminen

Abstrakti

Kirsi Niiranen, Hanna Hakulinen, Pirjo Manninen ja Kimmo Räsänen

Työttömien terveyspalvelujen kehittäminen – verkosto mahdollisuutena

Johdanto

Terveyspalvelujen epätasa-arvoisuuden vä-hentäminen on yksi terveydenhuollon tämän hetken tärkeimmistä kehittämiskohteista Suomessa. Työikäisten terveydenhuolto ei toimi vielä tasa-arvoisesti työllisten ja työt-tömien kesken. Työikäisten terveydenhuol-to on jakautunut Suomessa kunnallisen ter-veydenhuollon, työterveyshuollon ja yksityi-sen terveydenhuollon välille. Työsuhteessa olevat henkilöt ovat pääosin eri palvelu-

tuottajien organisoiman työterveyshuollon piirissä, kun taas työttömät käyttävät pää-asiassa kunnallisia terveyskeskuspalveluja. Ennaltaehkäiseviä palveluja käytetään sitä enemmän, mitä korkeampaan tuloluokkaan henkilö kuuluu. Kuitenkin terveysongelmia on enemmän matalamman tuloluokan hen-kilöillä ja työttömillä. Myös monet tutkimus-tulokset ovat todistaneet, että hyvinvoinnin ja terveyden erot eri sosiaaliluokkien välillä

4 n

ARTI

KKEL

ITTyöttömien terveyspalvelujen kehittäminen – verkosto mahdollisuutena


ovat kasvaneet (Kangas ym. 2002; Kunst ym. 2001; Martelin ym. 2005; Rotko ym. 2011; Valkonen & Kauppinen 2001).

Terveydenhuoltolain 13 §:n 2 momen-tin mukaan terveysneuvontaa ja terveystar-kastuksia on järjestettävä myös opiskelu- tai työterveyshuollon ulkopuolelle jääville nuorille ja työikäisille (Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Työttömien terveyspalveluja on Suomessa järjestänyt perusterveydenhuol-to, työterveyshuolto, työvoiman palvelukes-kukset (TYP), kuntien sosiaalitoimet, työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimisto) ja yksityiset palvelun tuottajat. Myös välityömarkkinat eli avoimien työmarkkinoiden ja työttömyyden väliin sijoittuvat työllistäjätahot (mm. kolmas sektori) ovat toteuttaneet työttömien terveys-palveluja. Välityömarkkinoilta pyritään siirty-mään avoimille työmarkkinoille. Ne ovat tar-koitettu lähinnä vaikeasti työllistyville työn-hakijoille. Välityömarkkinat voivat tarjota heille sekä riittävää sosiaalista tukea että py-syvää toimeentuloa. Työttömien terveyspal-veluja on järjestetty myös osana hanketoi-mintaa lukuisissa hankkeissa.

Työssä käyvien työterveyshuoltopalvelu-jen kokonaiskattavuus oli 91 prosenttia pal-kansaajista vuonna 2012. Pienten, alle 10 hen-kilön yritysten osalta kattavuus oli heikompi (63 %). Työterveyshuollon piiriin kuuluvista palkansaajista 86 prosentilla oli mahdollisuus myös sairaanhoitoon osana työterveyshuol-toa. Kansainvälisesti tarkastellen kattavuus on hyvä. (Kauppinen ym. 2012.) Työttömien osalta ennaltaehkäisevien palvelujen katta-vuus on heikompi. (Saikku & Sinervo 2010).

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä teki vuonna 2011 ehdotukset työttömien työ-kyvyn arvioinnin ja terveyspalvelujen järjes-tämiseksi. Työryhmän mukaan TE-toimistolla on vastuu työttömän työnhakijan työkyvyn arvioinnissa ja työmarkkinoille kuntouttaviin palveluihin liittyvissä asioissa. TE-toimiston tehtävänä on tunnistaa ne työttömät, joiden työkyky tulee arvioida ja ohjata heidät ter-veystarkastukseen. Terveystarkastuksen jäl-keen TE-toimistossa arvioidaan uudelleen,

vaikuttavatko tulokset asiakkaan palvelutar-peeseen. Tarvittaessa asiakas ohjataan Kelan, työeläkelaitoksen tai kunnan sosiaali- ja ter-veydenhuollon palveluihin. (Työ- ja elinkein-oministeriö 2011.)

Vaikka sosiaali- ja terveysministeriön ky-selyssä vuonna 2009 yli puolet kunnista il-moitti järjestäneensä työttömien terveystar-kastuksia, oli joka kolmannessa työttömien terveystarkastuksia toteuttaneessa kunnassa ja kuntayhtymässä toiminnan jatkuminen epä-selvää (Saikku 2010). Pitkäaikaistyöttömien terveydenhuollon kehittämiskumppanuus-hankkeessa vuonna 2012 tehdyn seurantatut-kimuksen mukaan lähes kaikilla hankepaik-kakunnilla työttömien terveystarkastukset ja -palvelut olivat jatkuneet hankkeen jälkeen (Saikku 2012). Vuonna 2013 Terveyden ja hy-vinvoinnin laitos teki valtakunnallisen kyse-lytutkimuksen terveyskeskustoimijoiden nä-kökulmasta. Kyselyn mukaan työttömien ter-veystarkastukset ja niihin liittyvät palvelut ovat yleistyneet kunnissa vuoteen 2009 ver-rattuna. Terveystarkastuksia toteutettiin 89 prosentista kunnissa, mutta tarkkoja tietoja käyntimääristä ei ole. (Sinervo & Hietapakka 2013.) Työttömien terveyspalvelujen proses-seista, niiden toimivuudesta ja kehittämistar-peista ei myöskään ole kattavaa tietoa. Tämä tutkimus täydentää tutkimustiedon vajetta.

Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata ja ymmärtää terveydenhuollon sisäisiä ja ulkoi-sia verkostoja ja sitä, kuinka ne tukevat työttö-män asiakkaan terveyttä sekä työ- ja toiminta-kykyä. Artikkelissa vastataan seuraaviin tut-kimuskysymyksiin: 1) Millainen on terveyden-huollon sisäinen ja ulkoinen yhteistyö työttö-män/työttömäksi jäävän henkilön kohdalla a) työterveyshuollon, b) muun perusterveyden-huollon c) sidosryhmien näkökulmasta ja 2) Miten kehittämistoiminta muuttaa verkostoa? Tapauksena on Työterveysneuvonta -han-ke (2008–2010) Kuopiossa. Kohderyhmänä olivat 15–25 vuotiaat nuoret ja nuoret ai-kuiset sekä työvoimakoulutuksessa olevat keski-ikäiset (noin 45–55 vuotiaat) henki-löt. Seurantapaikkakuntina olivat Joensuu,

n 5

ARTIKKELITKirsi Niiranen, Hanna Hakulinen, Pirjo Manninen ja Kimmo Räsänen


Jyväskylä, Oulu ja Vammala, joissa kehitettiin samaan aikaan työttömien terveyspalveluja. Näin saatiin lisätietoa terveydenhuollon si-säisen verkoston toimivuudesta.

Artikkelissa kuvataan työttömien terveys-palvelujen toimintaympäristöä ja verkostoja sekä terveydenhuollon sisäistä yhteistyötä käsittelevä empiirinen verkostoja haastat-teluanalyysi. Viranomaisyhteistyötä tarkas-tellaan perusterveydenhuollon, työterveys-huollon ja muiden sidosryhmien näkökulmas-ta asiakaslähtöisesti. Sidosryhmien haastatte-lut toivat tietoa siitä, miten terveydenhuollon verkosto toimii ulkoapäin katsottuna.

Työttömien terveyspalvelujen toimintaympäristö

Tässä luvussa tarkastellaan työttömien ter-veyspalvelujen toimintaympäristöä ja työttö-mien terveyden erityispiirteitä sekä verkostoa aiemman tutkimuksen valossa. Nämä muodos-tavat teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle.

Työttömien terveyspalvelujen järjestä-minen on kunnan lakisääteistä toimintaa: ”Työttömän terveystarkastuksella tarkoite-taan kliinisillä tutkimuksilla tai muilla tarkoi-tuksenmukaisilla ja luotettavilla menetelmillä suoritettua terveydentilan ja työ- ja toiminta-kyvyn tarkastusta sekä terveyden edistämiseen liittyvää terveydentilan selvittämistä. Yleensä terveystarkastuksen tekee terveydenhoitaja, mutta se voi olla myös lääkäri.” (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013.)

”Lääkäri vastaa sairauksien hoidosta, arvi-oi työ- ja toimintakykyä ja ottaa tilanteen mu-kaan kantaa jäljellä olevaan työkykyyn ja sen edistämiseen työkyvyttömyyden osoittamisen ohella. Mikäli tarvitaan laaja-alaista työ- ja toimintakyvyn arvioita tai ammatillisen kun-toutuksen arvioita, tarvitaan moniammatillis-ta yhteistyötä ja sopimista eri viranomaisten välillä.” (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013.)

Romppaisen ym. (2011) mukaan aikai-sempi terveydenhuoltoa koskeva tutkimus on ollut kiinnostuneempi nimeämään syitä, miksi ihmiset eivät osallistu terveydenhuol-

lon interventioihin, kuin ymmärtämään niitä. Työttömät ovat terveyspalvelujen alikäyttä-jiä, kun taas työssä käyvät käyttävät ennalta-ehkäiseviä terveyspalveluita enemmän kuin työttömät. Kuitenkin työttömät kokevat ter-veytensä huonommaksi kuin kokopäivätyös-sä olevat (Heponiemi ym. 2008). Työttömillä on myös keskimäärin huonommat elämän-tavat (liikkumattomuutta, tupakointia, yli-painoa) kuin työssä olevilla (Heponiemi ym. 2008; Rosenthal ym. 2012). Kinnusen ym. (2004) mukaan sekä työn epävarmuus että pitkittyvä työttömyys ovat yhtä haitalli-sia terveydelle. Tulokset osoittivat, että mitä enemmän työssä on epävarmuustekijöitä, tai mitä pitempään työttömyys on kestänyt, sen enemmän ihmisillä esiintyy somaattisia oirei-ta. Selvää on, että tarvitaan erilaisia sopeutu-mis- ja hallintakeinoja, joilla ihmiset kestävät työttömyyttä. Tässä tutkimuksessa tarkastel-laan terveyspalvelun ja verkostotoiminnan mahdollisuuksia yhtenä tukemismuotona.

Työttömien terveyspalveluja järjes te-tään eri toimijoiden toimesta. Perus tervey-denhuollolla on kuitenkin kes keinen rooli palvelujen tuottamisessa. Saikku (2009) puo-lestaan korostaa työterveys huollon tärkeyttä työttömien terveyspalveluissa työelämäosaa-misen vuoksi. Terveys palve lujen tuottaminen työttömille on monimutkaista työelämän mo-nimuotoisuuden ja muuttumisen vuoksi: esi-merkiksi epätyypillisiä työsuhteita, pätkätyö-tä ja osittaista työttömyyttä on paljon ja perin-teisiä ammatteja syrjäytyy ja uusia ammatteja syntyy. Perusterveydenhuollon ja työterveys-huollon lähentymistavat eivät ole välttämättä riittävän asiakaslähtöisiä työttömien terveys-palvelujen toteuttamisessa. Vaikka terveyden-huollon rakenteellisia ja taloudellisia edelly-tyksiä voidaan muuttaa suhteellisen nopeasti, on sosiaalisten tapojen (menettelytavat, asen-teet) muuttaminen hidasta. (Romppainen ym. 2010.) Lisäksi ongelmat, jotka ovat selkeästi sosiaalisia, eivät ratkea terveydenhuollon pal-velujen avulla. On kuitenkin huomioitava, että työttömät ovat heterogeeninen ryhmä ja heillä on erilaisia palvelutarpeita.

6 n

ARTI

KKEL



Näyttö työttömien terveyspalvelujen vai-kuttavuudesta on toistaiseksi vähäistä, mutta joitakin kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta on olemassa. Esimerkiksi Kreuzfeld ym. (2012) mukaan työttömien terveysinterventioista on osoitettu olevan hyötyä: iäkkäiden pitkäaikais-työttömien verenpaine, sydän- ja verisuonitau-tiriski, selkäkivut sekä masennusoireet vähe-nivät fyysistä aktiivisuutta lisäävän ohjelman myötä. Horns ym. (2012) esittävät samankal-taisia tuloksia terveellisten elämäntapojen li-sääntymisestä intervention avulla. Rothländer tutkimusryhmineen (2012) käytti koeasetel-maa, jossa interventioryhmässä käytettiin kognitiivis-behavioristisia menetelmiä tervey-den edistämiseen. Tutkijat löysivät merkittä-vän eron terveydentilan kokemisen suhteen si-ten, että interventioryhmän osallistujien koet-tu terveys oli parempi. Tukitoimenpiteiden vai-kuttavuudesta työllistymiseen löytyy näyttöä muun muassa Dalen ym. (2008) tutkimuksen perusteella. Samaa näyttöä työelämävalmiuk-sien kohenemisesta työttömien kohdalla on saatu myös Suomessa Työhön-menetelmällä (Vuori ym. 2002). Näiden tutkimusten perus-teella osallistavat tukitoimet näyttävät tuovan terveys- ja hyvinvointihyötyjä.

Aiempi kansainvälinen ja suomalainen tut-kimus on siis osoittanut kiistattoman yhtey-den työttömyyden ja terveyshaittojen välil-lä. Tämän tutkimuksen yhtenä kohderyhmä-nä olivat 15–25 -vuotiaat nuoret. Erityisesti nuorten työttömyyttä pidetään epätoivottava-na, sillä nuorten työttömyydellä on kauaskan-toiset seuraukset ja pitkäaikainen työttömyys lisää merkittävästi sosiaalisen syrjäytymi-sen riskiä yhteiskunnassa (Kieselbach 2003). Nuorten työttömien ajankäyttöön liittyy pal-jon passivoivia elementtejä, kuten television katselua tai ”ei minkään tekemistä”. Tämän tyyppinen ajankäyttö on yleensä yhteydessä huonoon terveyteen ja siksi nuorten tervey-den ylläpitoon pitää kiinnittää erityistä huo-miota. (Scalan ym. 2011). Sipilän ym. (2011) mukaan ilman perusasteen jälkeistä koulutus-ta on hyvin vaikeaa saada asemaa työmark-kinoilla 2000-luvun Suomessa. Kysymykseksi

jää, miten merkittävä on terveyspalvelujen osuus eri-ikäisten työttömien terveyden edis-tämisessä, tukemisessa ja ohjaamisessa.

Verkostot tutkimuksessa

Verkosto-käsitteellä on pitkä historia. Käsit-teen synty liitetään yhteiskuntatieteissä John Barnesin 1950-luvulla tekemiin tutkimuk-siin. 1970-luvulla verkostotyö-käsite alkoi vakiintua sosiaali- ja terapiatyön piirissä. Verkostotyö voidaan määritellä ammattilais-ten kesken tehtäväksi verkostotyöksi tai asi-akkaan ja hänen verkostoonsa kohdistuvak-si verkostotyöksi. (Seikkula & Arnkil 2005.)

Verkostoteoriat nousevat pääasiassa sosi-aalitieteen, oikeustieteen ja taloustieteen tut-kimuksesta (Kohtamäki 2007). Verkottumista ja verkostoja tutkittaessa on tunnistettu kol-me verkostotutkimuksen alalajia: 1) hyvin-vointipalvelujen verkostojen tutkimus, 2) yritysverkostojen tutkimus ja 3) verkostoteo-reettinen ja verkostometodologinen tutkimus (Pirttilä ja Asikainen 2002). Tässä artikkelissa tarkastellaan ammattilaisten keskenään teke-mää verkostoyhteistyötä hyvinvointipalvelu-jen verkostojen näkökulmasta. Tämä lähesty-mistapa soveltuu hyvin työttömien terveys-palveluja koskevaan tutkimukseen.

Verkosto perustuu keskinäiseen lojaali-suuteen, solidaarisuuteen, luottamukseen ja keskinäisen työn vuorovaikutukseen. Yhteistyö ei ole sama asia kuin verkostoi-tuminen. Hyvä yhteistyö voi organisoitua muutenkin kuin verkostossa. (Linnamaa & Sotarauta 2000.) Verkostossa eri toimijoita yhdistää sama teema, ja toimijat ovat aktiivi-sesti vuorovaikutuksessa välittäen toisilleen tietoa. Verkostotyössä olennaisia ovat yhtei-set tavoitteet, jaetut arvot ja yhteinen kou-lutus sekä tunnusmerkkeinä tasa-arvoisuus, toisen arvostaminen, luottamus ja uskallus rakentavaan kritiikkiin. (Parkkari ym. 2001; Virtanen 1999.)

Määtän (2007) mukaan verkostotyössä on kyse laajasta ja syvästä palveluparadigman

n 7



muutoksesta (ks. myös Karjalainen 2006). Vaikka verkostomaista toimintaa tavoitel-laan, yksilöllistyminen, elämäntapojen moni-naisuus ja valinnanmahdollisuudet ovat toteu-tuneet nyky-yhteiskunnassa niin pitkälle, että verkostoituminen voidaan saavuttaa vain het-kittäin ja rajatulla toiminta-alueella. Verkosto on siis luotava aina uudelleen. On havaittu, että verkostoissa voidaan nähdä toisiaan leik-kaavia, sivuavia ja toisilleen vastakkaisia ryh-miä, verkostoja ja yhteisöjä, joita on mahdol-lista kokeilla ja koetella luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa. (Määttä 2007.) Pitkälle sektoroituneen palvelujärjestelmän on vaikea vastata moniongelmaisten asiakkaiden tarpei-siin. Tämä koskee muun muassa ehkäisevää työtä, johon työttömien terveyden edistämi-nen kuuluu. Useissa tutkimuksissa yhteistyön hankaluuksia kuvataan ammattikuntien eroa-vina kielinä ja kulttuureina. (Bronstein 2003; Burnett & Appleton 2004; Hall 2005.)

Sektoroitunut palvelujärjestelmä on pa-kottanut organisaatiot luomaan uusia ammat-teja (palveluneuvoja, case manager, työkyky-neuvoja), jotka työskentelevät organisaati-oiden rajapinnoilla tai organisaatioiden sol-mukohdissa. Esimerkiksi kaupunkien sosiaa-litoimessa, työterveyshuolloissa ja Kelalla on näitä ammattiryhmiä. He voivat työskennel-lä moniongelmaisten asiakkaiden kanssa yli organisaatiorajojen. Työskentely vaatii uutta näkökulmaa ja halua oppia toisen organisaa-tion kieltä. Näiden ammattiryhmien toimin-taa ei ole toistaiseksi tutkittu.

Tutkimuksen aineisto ja menetelmät

Vuosina 2007–2010 työttömien terveyspal-ve luja kehitettiin 18 eri osahankkeessa Ter-vey den ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoi-massa pitkäaikaistyöttömien tervey den-huollon kehittämishankekokonaisuu dessa. Hanke kokonaisuudessa oli mukana Työ-terveyslaitoksen johtamana ”Työter veys-neuvonta-toimintamallin kehittämi nen pe-rusterveydenhuoltoon” -hanke (Sinervo

2009). Työterveysneuvonta-hanke ajoit-tui vuosille 2008–2010. Hankkeessa järjestet tiin perusterveydenhuollon yhte-yteen työttö mien ennaltaehkäisevät ter-veys palve lut. Erityispiirteenä oli se, että perustervey denhuollossa työskentelevällä työterveyshoita jalla oli mahdollisuus konsul-toida työterveyshuoltoa ja lähettää asia-kas tarvittaessa työterveyslääkärin vastaan-otolle. Perusterveydenhuolto ja kunnallinen työter veys huolto tekivät sopimuksen, jolla työterveys huolto pystyi laskuttamaan perus-terveydenhuoltoa tehdyistä konsultaati oista/työstä. Asiakaskunta hankkeessa oli nuoria 15–25-vuotiaita työttömiä sekä keski-ikäi-siä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa ole-via aikuisia. Asiakaskunta muodostui hanke-paikkakunnan (Kuopio) tarpeiden pohjalta. Perusterveydenhuollossa työskenteli työ-terveyshoitaja, joka otti asiakkaita vastaan eri ohjautumistahoilta: muun muassa TE-toimistosta, sosiaalitoimistosta, oppilaitok-sista ja välityömarkkinoilta.

Työterveysneuvonta-hankkeen keskeisin toiminta pohjautui terveystapaamisiin työ-terveyshoitajan kanssa. Terveystapaamisessa kartoitettiin asiakkaan terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä. Tapaamisen jälkeen suunnitel-tiin asiakasyhteistyössä mahdollinen jatkohoi-to tai jatkotapaamiset joko terveydenhuollossa tai muissa organisaatioissa, ja samassa yhtey-dessä sovittiin myös seurannasta. Hankkeen alussa ja lopussa kartoitettiin viranomaisver-kostossa tapahtuvaa yhteistyötä. Tässä artik-kelissa kuvataan hankkeen päätösvaihetta.

Työterveysneuvonta -hankkeen alku-vaiheen tuloksia käsittelevässä artikkelis-sa keskiössä oli työttömien työkykyä tuke-va viranomaisverkosto (Niiranen ym. 2011). Tutkimuksen (emt.) mukaan terveyden-huollon verkostoituminen oli alkuvaihees-sa. Perusterveydenhuollon vastaanottotoi-mintaa ja työterveyshuoltoa pidettiin tärkei-nä, mutta verkoston ulkopuolisina yhteistyö-kumppaneina. Kehittämiskohteina pidettiin eri organisaatioiden toimintaan tutustumis-ta, tiedottamisen lisäämistä sekä aikaresurs-

8 n

ARTI

KKEL



sien parantamista. Työterveyshuollon rooli verkostossa ei ollut vakiintunut, vaikka työ-terveyshuollon erityisosaaminen on eduksi työkyvyn arvioinnissa, ylläpidossa ja edistä-misessä, varhaisessa puuttumisessa työn ris-kitekijöihin ja kuntoutukseen ohjaamisessa. Tämä tutkimus keskittyy hankkeen seuran-tavaiheeseen ja verkostossa tapahtuneeseen muutokseen.

Haastatteluja kerättiin hankkeen eri vai-heissa. Tässä artikkelissa käytetään haastat-teluja, jotka kerättiin hankkeen seurantavai-heesta vuodelta 2011. Verkostoanalyysin tu-loksissa vertailua tehdään vuosien 2009 ja 2011 välillä, koska se on tarkoituksenmukais-ta tulosten esittämisen loogisuuden ja kehi-tyksen esiin saamisen kannalta. Tässä artik-kelissa käsitellään eri-ikäisten työttömien näkökulmaa yhtenä ryhmänä. Aineisto kerät-tiin teemahaastatteluilla ja verkostokyselyl-lä. Teemahaastatteluaineiston muodostivat a) Kuopion terveydenhuollon ja sidosryhmien edustajien haastattelut ja b) seurantapaikka-kuntien (Jyväskylä, Joensuu, Oulu, Vammala) edustajien haastattelut. Verkostokysely teh-tiin kahdeksan eri organisaation edustajal-le Kuopiossa teemahaastattelujen yhteydes-sä. Kuopiossa haastateltiin perusterveyden-huollon, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon, työterveyshuollon (n=13) ja sidosryhmien (n=5) toimijoita. Sidosryhmä muodostui työ- ja elinkeinotoimiston, Kelan, sosiaalitoimen, koulutoimen, työvoiman palvelukeskuksen ja välityömarkkinoiden edustajista. Tämän lisäksi haastattelut tehtiin seurantapaikka-kuntien edustajille (n=6). Haastateltavia oli 1–2 paikkakunnallaan. Haastateltavat olivat terveyskeskuksen ja työterveyshuollon joh-

tajia ja toimijoita sekä työttömien terveyden-huoltohankkeessa työskenteleviä projekti-työntekijöitä. Muilta paikkakunnilta saatiin tietoa työttömien terveyspalvelujen tämän-hetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta pal-velujen juurtumisesta. Näin saatiin lisätie-toa terveydenhuollon sisäisen verkoston toi-mivuudesta, vaikka tarkempi tarkastelu liit-tyi Kuopiossa toteutettuun hankkeeseen. Tutkimuksen aineisto on kuvattu taulukossa 1. Tulosten esittämisessä Kuopio tarkoittaa Kuopion tilannetta ja seurantapaikkakunnat tarkoittavat Jyväskylän, Joensuun, Oulun ja Vammalan tilannetta.

Haastattelun teemoina olivat työttömien terveyspalvelujen nykytilanne, yhteistyö ja toiminnan kehittämisajatukset. Teemat olivat samat kuin alkuhaastatteluissa. Haastattelut tehtiin puhelimitse loppuvuodesta 2010 ja al-kuvuodesta 2011 ja haastateltavat olivat pää-osin samat kuin ensimmäisellä haastattelu-kierroksella (2008/2009). Aivan kaikkia sa-moja haastateltavia ei tavoitettu muun muassa muuttuneen työtilanteen vuoksi. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanatarkasti.

Sisällönanalyysissa käytettiin Atlas/ti-oh-jelmaa. Sisällönanalyysi on tekstianalyysiä, jossa aineistoa tarkastellaan eritellen, yhtäläi-syyksiä ja eroja etsien ja tiivistäen. Sen avul-la pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmi-östä tiivistetty kuvaus. Kuvaus kytkee tulok-set ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustuloksiin. (Tuomi & Sarajärvi 2003.) Aineisto käsiteltiin kolme-na ryhmänä: 1) terveydenhuollon aineisto, 2) sidosryhmien aineisto ja 3) seurantapaikka-kuntien aineisto. Analyysi tehtiin aineistoläh-töisesti eli induktiivisesti.

Taulukko 1. Aineiston muodostuminen

Haastattelut – Terveydenhuollon edustajat – Kuopio (n=13)– Sidosryhmien edustajat – Kuopio (n=5)– Seurantapaikkakuntien edustajat: Joensuu, Jyväskylä Oulu, Vammala (n=6)

Verkostoanalyysi – Perusterveydenhuollon, työterveyshuollon, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, työ- ja elinkeinotoimiston, Kelan, sosiaalitoimen, koulutoimen, työvoiman palvelukeskuksen ja välityömarkkinoiden edustajat – Kuopio (n=8)

n 9



Litteroidut tekstit syötettiin Atlas/ti- oh-jelmaan, jonka jälkeen aineisto koodattiin. Ensimmäisen vaiheen koodauksessa tarkas-teltiin tekstin sisältöä ja merkityksiä sekä va-littiin toisistaan erottuvia haastattelutekstin osia. Nämä osat käsitteellistettiin eri koodeil-la. Seurantapaikkakuntien aineistosta nousi 35 koodia, terveydenhuollon aineistosta 75 koodia ja sidosryhmien aineistosta 39 koo-dia. Toisessa osuudessa tutkija arvioi kriitti-sesti, oliko koodeille annettu oikea koodini-mi ja osa nimistä vaihdettiin sekä samansi-sältöisiä koodeja yhdistettiin. Tämä tapahtui manuaalisesti tulostamalla kaikki koodatut il-maukset ja lajittelemalla ne samaa tarkoitta-viin nippuihin. Näin syntyivät yläkategoriat.

Seurantapaikkakunnille syntyi 5 yläkategori-aa, terveydenhuollon aineistolle 7 kategoriaa ja sidosryhmille 5 kategoriaa.

Verkostoanalyysi

Verkostoanalyysia voidaan sanoa joukoksi tutkimusmenetelmiä, joiden avulla pyritään kokoamaan ja hahmottamaan sosiaalisten rakenteiden moninaisuutta sekä näkemään sosiaalisten ilmiöiden riippuvuus toisistaan (Johansson ym. 1995). Tässä tutkimuksessa verkostokyselyyn vastattiin organisaatioläh-töisesti. Työterveysneuvonta-hankkeen alus-sa vuonna 2009 tehtiin samanlainen verkos-

Kuvio 1. Esimerkki kategorioiden syntymisestä terveydenhuollon aineistossa

Koodit Yläkategoria

salassapitosäädös

sopimus

terveydenhuollon jäykkyys

terveyspalvelujen rooli

terveyspalvelut jatkossa

työterveyshuollon rooli

uhkat

yhteistyö

yhteistyön esteet

yhteydenpito

hoitajien verkostoituminen

kokoukset

konsultaatio

koulutukset

oma aktiivisuus

perehdytys

verkostotapaaminen

vierailut

yhteistyön kehittäminen

yhteistyön tarve

Verkosto

Yhteistyön reunaehdot

tutustuminen toisen toimintaan

terveyspalvelujen toteutuminen

10 n

ARTI

KKEL



tokysely (Niiranen ym. 2011). Molemmilla kyselykierroksilla vastaajia oli kahdeksan ja kukin heistä edusti eriorganisaatiota. Verkostokyselyssä kysyttiin yhteistyön ny-kytilannetta työttömän tai työttömäksi jää-vän henkilön työelämävalmiuksien tukemi-sen osalta. Verkostokysely toteutettiin tee-mahaastattelujen yhteydessä syksyllä 2010 ja alkuvuodesta 2011.

Verkostoaineisto tallennettiin havainto-matriisiksi taulukkolaskentaohjelmaan käyt-täen Ucinet 6 -verkostoanalyysiohjelmistolla (Analytic Technologies). Verkostoanalyysi to-teutettiin tilastollisesti (Borgatti ym. 1999.) Vuorovaikutusverkostojen aineistot koodat-tiin binäärisiksi 0/1-aineistoiksi ennen ver-kostotunnuslukujen laskemista. Yhteistyötä kuvattiin nuolien paksuudella, missä pak-su nuoli tarkoitti tiivistä yhteistyötä ja ohut nuoli heikkoa yhteistyötä. Tässä tutkimuk-sessa verkostoanalyysi ja laadullinen analyysi täydensivät toinen toisiaan. Samanlaisten tut-kimusmenetelmien käyttö alku- ja loppukar-toituksissa lisää tutkimuksen luotettavuutta. Verkostoanalyysin organisaatiot olivat kes-keisesti työttömien tai työttömäksi jäävien henkilöiden kanssa yhteistyössä ja rajapin-noilla työskenteleviä organisaatioita.

Tulokset

Haastattelujen tulokset

Tulokset esitetään siten, että työterveyshuol-lon, muun perusterveydenhuollon ja sidos-ryhmien näkökulmat nousevat esille. Tuloksia tarkastellaan erityisesti viranomaisten väli-sen yhteistyön ja verkostojen näkökulmasta. Tuloksissa esitetty terveydenhuollon toimi-ja tarkoittaa sekä työterveyshuollon että pe-rusterveydenhuollon näkemystä. Sitaateissa työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon toimijat mainitaan erikseen. Sidosryhmien toimijat käsitellään yhtenä ryhmänä tunnis-tettavuuden välttämiseksi.

Asiakaslähtöinen toiminta

Haastatteluissa keskeisesti esille nousivat asi-akkaan tarpeet ja tarpeisiin perustuva palve-lu. Sekä työterveyshuollon että perustervey-denhuollon toimijat totesivat, että heillä on rajalliset mahdollisuudet arvioida työ- ja toi-mintakykyä. He kokivat, että terveydenhuol-lon keinoin ei voida ratkaista kaikkia asiak-kaan asioita. Erityisesti seurantapaikkakun-nilla haastateltavat tiedostivat työkyvyn ar-vioinnin hankaluuden ja sen, että se vaatii moniammatillista työskentelytapaa. Myös eri-ikäisten työttömien tarpeet nostettiin esil-le haastatteluissa. Toimijat toivat esille, että nuorilla ja vasta työttömäksi jääneillä palve-lutarpeet ovat erilaiset kuin pitkään työttömi-nä olleilla henkilöillä.

Asiakkaan ohjautuminen oikeaan palve-luun herätti kovasti huolta sekä terveyden-huollon että sidosryhmien haastateltavissa, erityisesti nuorten kohdalla. Haastatellut toi-vat esille organisaatioiden kankeuden esi-merkiksi nuorten ohjaamisessa mielenter-veyspalveluihin tai kuntoutukseen, sillä jo-notusajat olivat useita kuukausia. Toimijoilla oli huoli asiakkaiden työkyvyn säilyttämises-tä ja tukemisesta, jotta he voisivat palata työ-elämään. Aineistositaatti havainnollistaa tätä:

”Ku meil on paljon tämmösiä hyviä Kela-kuntoutuksen mahollisuuksia olemassa esi-merkiksi nuorille, mielenterveyskuntoutusta, psykoterapiaa, nii ongelmana mää nään sen, että ku näihin kaikkiin pitää olla se psykiat-rin lausunto, et esimerkiksi meillä ei oo pe-rusterveydenhuollossa psykiatria, joka pystys tekemään tämmösen pikaisen arvion näitten nuorten kohalla ja tekemään sitte sen lausun-non sinne Kelalle, että nuori sais mahollisim-man pian sitä hoitoa, kuntoutusta, mahol-lisesti psykoterapiaa. Että nuorten kohalla mää nään tämän hyvin ongelmalliseksi, että ku joutuu odottamaan pitkään sinne mielen-terveyspalveluihin pääsyä, että saa sitte ne hoidot ja kuntoutukset alotettua.” (tervey-denhuollon toimija, seurantapaikkakunta)

n 11



Työterveyshuollon näkökulmasta esille nousi-vat terveyden puolesta työrajoitteiset nuoret, joiden tilanne pitäisi huomioida jo ammatin-valintaa tehtäessä. Kuopiossa erityisesti vä-lityömarkkinoiden edustajat olivat tyytyväi-siä hankkeen aikaisiin terveyspalveluihin. Aiemmin jatkuvaa mahdollisuutta käyttää terveyspalvelua ei ole ollut. Myös sidosryh-mät toivoivat terveydenhuollon kontaktihen-kilöä, jonka luo asiakkaan pystyisi ohjaamaan.

Seurantapaikkakunnilla asiakkaan ohjau-tuminen terveydenhoitajan palveluihin tapah-tui pitkälti lähetteiden kautta. Haastatteluissa nousi esille se, että sovitut käytännöt helpot-tivat toimintaa. Yhdellä paikkakunnalla lähe-tekäytäntöä oli kokeiltu myös työterveyshuol-losta perusterveydenhuoltoon. Työttömäksi jäävien asiakkaiden kohdalla työterveyshuol-lon ja muun perusterveydenhuollon yhteis-työn kehittäminen nähtiin työterveyshuollon tehtävänä ja perusterveydenhuollossa aloitet-ta toivottiin nimenomaan työterveyshuollon suunnalta.

Toimivan palveluketjun edellytykset

Toimivan palveluketjun edellytyksinä pidet-tiin muun muassa asiakkaan ohjausta ja seu-rantaa, palvelujen juurruttamista pysyväksi toiminnaksi, katkeamatonta palveluketjua sekä tiedottamista. Haastateltavat toivat esil-le asiakkaan ohjaamisen ja seurannan tär-keyden. He olivat huolissaan palveluketjun katkeamisesta työttömäksi jäävän henkilön ja erityisesti nuorten tilanteesta. Monet tie-dostivat ongelmakohtia ja organisaatioiden jäykkyyttä toimia rajapinnoilla. Yleisesti si-dosryhmät näkivät, että omalääkärijärjes-telmä toimii Kuopiossa hyvin. Tärkeänä pi-dettiin kontaktihenkilöä, koordinoijaa ter-veydenhuollon sisällä, joka ohjaa asiakkaan prosessia eteenpäin ja on kontaktissa sidos-ryhmiin. Sidosryhmät korostivat, että ter-veydenhuollon tulee olla kiinteästi muka-na työkyvyn tukemisen palveluprosessissa. Tärkeimpänä palveluketjun toimimisen kan-

nalta nähtiin palvelujen juurruttaminen py-syväksi toiminnaksi paikkakunnalle. Useat toimijat Kuopiossa toivat esille pettymyksen-sä siitä, ettei hanketoiminta jäänyt pysyväksi toiminnaksi.

Haastateltavat nostivat esille, että työt-tömille asiakkaille suunnattua tiedottamis-ta tulisi tehostaa. Terveystarkastuksiin ei osata hakeutua, koska niistä ei tiedetä. TE-toimiston rooli ohjaavana tahona korostui. Työterveyshuollon toimijat näkivät selkeästi erityisesti lyhyiden työsuhteiden tai esimer-kiksi tukityöllistettyjen aseman ongelmalli-suuden palvelujen saannissa. Eräs haastatel-tu kuvasi tilannetta näin: ”Ihmiset ikään kuin katoavat…”. Ongelma koskee erityisesti sellai-sia henkilöitä, joilla ei ole erityisiä terveyson-gelmia:

”Mutta sit jos on näitä perussairauksia, ve-renpainetautia ja muita, ni sit tietysti suul-lisesti ohjataan että omalääkärille jatkossa, mut jos heillä ei oo sillä hetkellä perussaira-uksia niin kun nuorillahan esimerkis välttä-mättä ei oo mittään vielä, niin ne jää kyllä aika paljon varmaan oman onnensa varaan.” (työterveyshuollon toimija, Kuopio)

Työterveyshuollossa on ollut toimintatapana varata tarvittaessa asiakkaalle seuraavaan hoi-topaikkaan valmiiksi aika palvelun jatkuvuu-den turvaamiseksi. Perusterveydenhuollossa on tullut esille kuitenkin asiakkaita, joiden hoidot ovat jääneet kesken irtisanomistilan-teessa, kun työterveyshuolto on loppunut. Lisäksi työterveyshuollon ja muun peruster-veydenhuollon selkeät rajat ja työterveys-huollon sopimuspohjainen toiminta rajoitta-vat yhteistyötä. Työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon toimijat olivat mel-ko tietämättömiä toistensa toimintatavoista. Palveluketjun toimimiseen liittyy yhtenä teki-jänä tiedon siirto. Tiedon siirron koettiin toi-mivan pääsääntöisesti hyvin terveydenhuol-lon toimijoiden mukaan, mutta hankaluute-na nähtiin heikot resurssit tiedon siirron ja palveluketjun toimimisen kannalta. Kun suu-

12 n

ARTI

KKEL



ri työmäärä kuormittaa henkilöstöä, ei aina välttämättä tule huomioitua kaikkia asioita, joita työttömän asiakkaan tilanteeseen liit-tyy. Toimijat toivoivat selkeää toimintamal-lia, mitä työttömien terveyspalveluissa tulisi huomioida.

”Kyllä, siellä pitäis olla semmonen hyvä link-ki, hyvä toimintatapa, toimintamalli, että jos ihminen jää työttömäksi, eli tippuu työter-veyshuollon ulkopuolelle, niin siellä ois joku joka ottais sen kopin valmiiks, valmiina. Et se ei tippuiskaan tähän työttömän tämmöseen sairasteluputkeen tai johonkin näin, vaan et se ois heti se saappaanvaihto tai mitä se nyt sitten onkaan terminä nimeltään, mut et se ois semmonen saumaton, reiätön.” (tervey-denhuollon toimija, Kuopio)

Terveydenhuollon sisällä työttömiä asiakkaita ohjattiin monenlaisiin jatkohoitopaikkoihin tai ryhmätoimintoihin. Seurantapaikkakunnilla, joilla työttömien terveyspalvelut olivat jo juur-tuneet käytännön toiminnaksi, asiakas siirtyi työvoimatoimiston vastuulle terveydenhuol-lon toimenpiteiden jälkeen. Toimintaa ohjasi-vat selkeät sopimukset.

Jatkuva kehittäminen

Hankkeessa tunnistettiin selkeitä kehittämis-kohteita. Ensinnäkin terveydenhuollon ja työ-terveyshuollon toimijat epäilivät sidosryhmi-en mahdollisuutta tunnistaa terveyspalvelu-jen tarpeessa olevia asiakkaita. Toinen tärkeä kehittämiskohde nähtiin lähetteiden ja pa-lautteiden laadinnassa. Tiedonsiirto eri orga-nisaatioiden välillä oli edelleen kehittämistä vaativa asia. Moniammatillisuus ja sosiaali-sen näkökulman huomioiminen esimerkiksi tiimityön kautta olisi ollut tärkeää hankkeen aikana. Yhteistyön lisääminen vaati edelleen jatkuvaa kehittämistä ja käytäntöjen vakiin-nuttamista.

Terveydenhuollon haastateltavat pitivät tärkeinä tiimityötä, työparia sekä psykiatrista

ja sosiaalista näkökulmaa työttömien terveys-palvelujen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Haastavat asiakastapaukset vaativat monia-laista näkökulmaa. Varsinkin työkykyarvioi-den tekemisessä moniammatillisen työn tar-ve korostuu. Terveydenhoitajan koordinoima terveystapaaminen ei riitä korvaamaan laa-ja-alaista työkyvyn arviointia.

Toiminnan näkyväksi tekeminen

Haastateltavat pitivät hankkeen tuomaa nä-kyvyyttä työttömien terveyspalvelujen jär-jestämisessä erittäin hyvänä asiana. Lisäksi tyytyväisiä oltiin siihen, että tieto asiasta oli tavoittanut päättäjät. Eräs päättäjien edustaja totesi, että hankkeen ansiosta Kuopioon pe-rustettiin työttömien terveydenhoitajan toi-mi. Näistä myönteisistä tuloksista huolimat-ta perusterveydenhuollossa koettiin, että hankkeesta tiedettiin edelleen vähän ja eikä sille ollut odotuksia. Työttömien terveyspal-velujen merkitys, erityistarpeet ja lakisää-teisyys eivät olleet selviä kaikille haastatel-taville Kuopiossa. Useaan kertaan todettiin, että samat terveyspalvelut koskevat kaikkia kuntalaisia eikä tämän ryhmän osalta ole ol-lut mitään ongelmia palvelujen järjestämisen suhteen. Ymmärryksen lisääntymisen myötä myös asenteet palvelua kohtaan muuttuivat. Kaikkiaan näyttää siltä, että terveydenhuol-lossa ne toimijat, jotka henkilökohtaisesti työskentelivät osana työttömien terveyspal-veluja, tunnistivat haasteet ja asiakkaiden tar-peet. Jos henkilökohtaista kokemusta ei ollut, ei myöskään ongelmia tai kehittämistarpeita tunnistettu. Toiminnan näkyväksi tekeminen ja tiedon levittämisen tärkeys oli yksi hank-keen keskeinen tulos.

Verkoston mahdollisuudet

Vuoden 2011 toteutettuissa uusintahaastatte-luissa termi ”verkosto” mainittiin useammin kuin vuonna 2009. Yhteistyöverkostojen ra-

n 13



kentaminen nähtiin tärkeänä, samoin pereh-dytys asioihin. Yhteisiä koulutuksia, kokouk-sia ja tutustumiskäyntejä toisiin organisaatioi-hin toivottiin enemmän. Resurssien niukkuus verkostoitumisessa koettiin esteenä:

”Elikkä kun verkostotyö on parhaimmillaan just siellä eri sektoreitten rajapinnoilla, niin tuntuu, että työ- ja elinkeinotoimistonki re-surssit eniten menee suoraan työnvälityk-seen, hyvät töihin ja niin edelleen.” (sidos-ryhmän toimija, Kuopio)

Verkoston laajuus suuressa kaupungissa ver-rattuna pieneen kuntaan luo omat ongelman-sa. Jo yhteystietojen päivittäminen on oma kysymyksensä henkilöstön vaihtuvuuden ol-lessa suurta. Verkoston ylläpitäminen näh-tiin kuitenkin mahdollisena, johon vaikut-taa esimerkiksi oma aktiivisuus ja jatkuva kehitystyö. Terveydenhuollon rooli verkos-tossa on ollut aiemmin melko näkymätön-tä. Kehittämishankkeiden myötä myös ter-veydenhuollon toimijoita on saatu enem-män mukaan epävirallisiin, moniammatilli-siin verkostotapaamisiin, joissa käsiteltiin asiakasyhteistyötä ja eri organisaatioiden toimintatapoja. Sidosryhmät ovat olleet eri-tyisen tyytyväisiä yhteistyön tiivistämiseen. Myös kuntoutuksen asiakasyhteistyöryh-män toiminta oli tehostunut hanketoiminnan myötä muutamalla paikkakunnalla (Oulu, Vammala). Terveydenhuollon ja sosiaalitoi-men yhteistyö oli myös lisääntynyt seuran-tapaikkakunnilla.

Yhteistyön reunaehdot

Työterveyshuollon ja muun perusterveyden-huollon yhteistyö oli pitkälti asiakkaiden tie-tojen siirtoa papereilla. Asiakkaan luvalla tie-tojen siirron koettiin onnistuvan hyvin. Muita yhteistyömuotoja oli muun muassa yhteisten hoitolinjojen sopiminen. Toimijat näkivät yh-teistyön lisäämisen hyvänä asiana, jos yhtei-siä foorumeita löytyy. Kuitenkin käytännön

rajoitteena olivat työterveyshuollon sopimuk-set ja toimiminen tulosvastuullisesti. Lisäksi salassapitosäädös sitoo toimijoita, toisaal-ta sen velvoitteeseen on helppo nojata, mikä estää yhteistyötä. Yksi haastateltavista toikin selkeästi esille terveydenhuollon jäykkyyden työttömän asioiden eteenpäin viemisessä:

”Esteenähän se on että henkilö, jos haluaa asiakkaiden asioita eteenpäin, niin se on tämä sosiaali- ja terveysalalla on niin jäyk-kä tämä byrokratia ja moninkertainen jo-tenki tämä systeemi, että se on ollu sellanen este, että varsinki sitte justiin näitä jotka on ihan oikeasti, vaikka heti tarttis apua tai olis motivoitunu johonki ni ei onnistu suo-raan, että se on tietty kaavan mukaan minkä vuoksi edetään ja sitte jäädään jonottama-han pahimmillansa vaikka se puoli vuotta.” (Terveydenhuollon toimija, Kuopio)

Yhteistyön helpottamiseksi ehdoteltiin laki-muutosta ja hoitajien valtuuksien lisäämistä, jotta moniportainen hoitoon hakeutuminen helpottuisi. Terveydenhuollon rooliin otet-tiin paljon kantaa. Terveydenhuolto nähtiin tukitoimintana ja vastuu työttömien työllis-tymisestä kuuluu muualle. Työterveyshuollon asiantuntemuksesta nähtiin olevan hyötyä sil-loin, kun henkilö on siirtymässä työelämään, työttömyys on vasta alkamassa tai kestänyt vähän aikaa. Moniongelmaisten ja pitkäai-kaistyöttömien kohdalla ei työterveyshuol-lon asiantuntijuudella nähty olevan hyötyjä.

Terveydenhuolto nähtiin nimenomaan terveys- ja sairausasioissa auttavana taho-na. Perusterveydenhuollossa joillakin toimi-joilla oli tunne liiallisesta medikalisoimises-ta, työttömien sosiaalisten ongelmien muut-tamisesta terveydenhuollon ongelmiksi. Terveydenhuollossa vallitsee voimakkaasti sairausperusteinen työasenne, mikä saattaa hankaloittaa palvelun konkreettista kehittä-mistä.

”No siis minusta täällä talon sisällä ei ero-tella ihmisiä sen perusteella onko he työssä

14 n

ARTI

KKEL



vai eivätkö ole työssä, ovatko työttömiä vai eivätkö ole työttömiä, että varmaan se toi-minnan lähtökohta on se ihmisten auttami-nen, ja pääasiassa näissä terveys, sairausky-symyksissä. Eli tavallaan toimitaan lainaus-merkeissä normaalilla tavalla näittenki osal-ta, et ei minusta siinä ollu mitään semmosta erityistä ongelmaa tai kehitettävää, tai sit-te liittyy koko talon toimintaan kokonaisuu-dessa, et ei nyt tähän asiakasryhmään erityi-semmin ehkä liity mitään erityistä ongelmaa sitten.” (terveydenhuollon toimija, Kuopio)

Resurssien puute on yksi työttömien ennal-taehkäisevien palvelujen järjestämisen este. Eräs haastateltava kertoi näin:

”Niihin ei oo resurssoitu rahaa, ois pitäny pal-kata lisää työntekijöitä ja sitten sitä mietit-tiin siinä vaiheessa, että aluesairaanhoitajat, joista suurin osa oli terveydenhoitajia, että he alkasivat tehdä sitten työttömien terveys-tarkastuksia, mutta katottiin, et heidän työ-kuvansa on jo tällä hetkellä niin laaja, koska he paljon hoitivat tämmösiä, vähän niin kun aikasemmin lääkärien tekemiä kontrolleja, et ne hoiti diabeetikoita, verenpaineasiakkaita, astmaatikkoja ja niin edelleen, niin he koki-vat, että heil ei oo kerta kaikkiaan resursseja tehdä näitä terveystarkastuksia. Siihen ois pi-täny palkata lisää ihmisiä”(työterveyshuol-lon toimija, seurantapaikkakunta).

Toiminnan juurruttamisen ja kehittämisen kannalta riittävät resurssit on tärkein tekijä. Hyvät suunnitelmat eivät toimi ilman konk-reettisia työntekijöitä. Kuntien taloudellinen tilanne ja rahoituksen ohjautuminen voi ro-muttaa koko toiminnan.

Organisaatioiden toimintatavan muuttaminen

Sidosryhmien toimijat tunnistivat tervey-denhuollon edustajia enemmän organisaa-tioiden kulttuurin ja toimintatapojen mer-

kityksen työttömien työkyvyn tukemisessa. Sidosryhmien edustajat näkivät terveyden-huollon toiminnan pääasiassa hyvänä ja toi-mivana, mutta näkivät asenteissa vielä paljon kehittämistä. He tunnistivat toisen osaamisen arvostamisen olevan vaikeaa, mikä nostaa ra-ja-aitoja toimijoiden välille. Asenteet näkyivät myös terveydenhuollon toimijoiden sisällä eri ammattikuntien kesken. Lääkärit eivät vält-tämättä tunnista, miksi työttömät asiakkaat tarvitsevat erityispalvelua muihin terveyden-huollon asiakkaisiin nähden. Eräs terveyden-huollon toimija kuvasi työttömän tilanteen tunnistamisessa asennetta näin:

”Mitä sen, mitä ihmisessä tapahtuu sillon kun hän jää työttömäksi. Nimenommaan tätä psyykkistä, psyykkisessä hyvinvoinnissa mitä tapahtuu, mitä tapahtuu sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Et sieltä, jos nähtäis ja ym-märrettäis että siellä ne murenemiset tapah-tuu..” (terveydenhuollon toimija, Kuopio)

Palvelujen kehittäminen omalla paikkakunnal-la nähtiin ylipäätään tärkeänä asiana ja se että työttömien erityisasema palvelujen käyttäjinä huomioidaan. Palvelurakenteen muuttaminen organisaatiokeskeisestä ajattelusta enemmän ulospäin suuntautuvaksi toiminnaksi nousi esille, sillä työttömien asioiden hoitamisessa tarvitaan asiakkaan tarpeisiin perustuvaa ak-tiivista otetta ja paneutumista. Esimerkkinä oli muun muassa Kelassa meneillään oleva KYKY-hanke, jossa palveluja kehitetään yksi-löllisempään suuntaan. Organisaatiorajat ja niiden madaltaminen nähtiin tärkeänä sidos-ryhmien haastatteluissa.

”Mikä tässä esimerkiks on opittu tässä hank-keessa nyt, että miten se toimintamalli toi-mis oikeasti niin, että ne eri toimijat näkee sen asiakkaan tilanteen läpi tämän organi-saatioviidakon. Elikkä tavallaan ne organi-saatiorajat pitäis hävittää sieltä ja nähdä se asiakkaan prosessi, että miten se kulkee läpi näitten eri organisaatioitten.” (sidosryhmän toimija, Kuopio)

n 15



Matalan kynnyksen hoitopaikkoja, jonne pää-see ilman ajanvarausta tai lähetettä, pidettiin myös tarpeellisina. Terveydenhuollon jäyk-kyys ja moniportaisuus on johtanut tilantee-seen, että asiakkailta vaaditaan aktiivisuutta päästä palvelujen piiriin. Matalan kynnyksen hoitopaikkojen ajatellaan helpottavan tilan-netta. Myös lähete-palaute -käytäntöjen toi-vottiin yleistyvän ja helpottuvan. Erästä si-dosryhmän toimijaa järkytti se, kuinka ny-kyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa voi olla lukutaidottomia nuoria. Yksilö voi hävitä pal-veluviidakkoon. Organisaatiokeskeisyys ajaa työntekijät puolustamaan omaa toimintaansa eikä niinkään asiakkaan asemaa. Vastuu asi-akkaan asioiden hoidossa yli organisaatiora-jojen nähtiinkin avaintekijänä-puhuttiin pro-sessivastuusta:

”Ja no prosessivastuullinen työtapa ylipää-tään, jotka nää liittyy tietysti kaikki kaik-keen, yhteinen asiakkuus ja prosessivastuulli-nen työtapa. Eli et voidaan selkeesti prosessi-vastuuta toimijoitten välillä sopia ja tämmö-nen työmaailma tai toimintaympäristö, se on mun ihanne” (sidosryhmän toimija, Kuopio)

Toimijat näkivät, että osaamista perusterve-ydenhuollon ja työterveyshuollon välillä voi-si jakaa esimerkiksi konsultaatioiden kautta. Yhteistyön tehostamisen edellytyksenä näh-tiin lakimuutoksen tekemistä tai maksusi-toumuksien laatimista.

”No, nythän se on hyvin tämmönen lainsää-dännöllinen ohjaus siihen, joka määrittää sen, mikä se on se työterveyshuollon perus-tehtävä, että pitäs varmaan isompia lainsää-dännöllisiä muutoksia tulla, jotta se yhteis-työ paranisi.” (työterveyshuollon toimija, seurantapaikkakunta)

Työterveyshuolto toimii sopimuspohjaisesti työnantajain kanssa. Työttömien terveyspal-veluilla ei ole suoranaista maksajaa. Tämän mallin muuttaminen vaatisi laajoja rakenne-muutoksia.

Verkostoanalyysin tuloksia

Verkostokyselyssä yhteistyön tilannetta ky-syttiin kysymyksellä ”Tekeekö organisaatio-si yhteistyötä työttömien/työttömäksi jää-vien työkyvyn ja terveyden ylläpitämiseksi?”. Viivan paksuus viittaa suhteen vahvuuteen. Enemmän tekemisissä olevat ovat lähempä-nä toisiaan. Nuolet voivat olla myös yksi- tai kaksisuuntaisia. (Kuvio 2.) Verkostoanalyysin tutkittavat organisaatiot olivat Kuopion pe-rusterveydenhuollon vastaanottotoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, työterve-yshuolto, koulutoimi, Kela, sosiaalitoimi, työ- ja elinkeinotoimisto sekä työvoiman palvelu-keskus. Kuviosta näkyy, että vastaanottotoi-minta, sosiaalitoimi, TE-toimisto sekä Kela ovat työttömien työkyvyn tuen kanssa enem-män tekemisissä keskenään kuin muut orga-nisaatiot. Perusterveydenhuolto on keskiös-sä. Perusterveydenhuollon yhteistyö sosiaa-litoimen ja Kelan kanssa on tiivistä, mutta yh-teys työ- ja elinkeinotoimeen on löyhä.

Työterveyshuollon asema verkostossa on vuon na 2011 keskeisempi kuin vuoden 2009 ver kos to analyysissa (Kuvio 3). Kehittä-mis han ketoiminta lisäsi yhteistyötä työt-tömän/työt tömäksi jäävän henkilön työky-vyn yllä pitä miseksi. Vastaanottotoiminnan osal ta kuviossa näkyy, että vuonna 2011 kaksisuun taisia nuolia, eli molemminpuo-lista yhteis työtä, on enemmän kuin vuon-na 2009. Perusterveydenhuollon avo vas-taanottotoimin ta on erittäin keskeises sä ase-massa työttömän työelämävalmiuksien tuke-misessa, mikä asettaa sille myös vaatimuksia. Hankkeen jälkeen perusterveydenhuollossa on todennäköisesti tiedostettu aiempaa pa-remmin myös terveydenhuollon mahdolli-suudet työttömän työkyvyn tukemisessa. TE- toimisto ja perusterveydenhuolto ovat lähen-tyneet toisiaan, mutta yhteydenottojen tiheys ei ole lisääntynyt. Myös sosiaalitoimen ja pe-rusterveydenhuollon yhteistyö on tiivistynyt.

Yhteistyötä kuntoutuksessa kysyttiin kysy-myksellä: ”Tekeekö organisaatiosi yhteistyötä työttömän/työttömäksi jäävän henkilön kun-

16 n

ARTI

KKEL



toutuksessa?”. Kuviosta 4 näkyy, että vuonna 2011 työterveyshuolto on miltei keskiössä ja nuolet ovat kaksisuuntaisia. Alkutilanteessa työterveyshuolto oli kaukainen organisaa-tio (Kuvio 5). Toisin sanoen, työterveyshuol-

to on lisännyt yhteistyötä kaikkien organi-saatioiden kanssa hankkeen aikana tai sen jälkeen. Hankkeen aikana järjestetyt yhtei-set tapaamiset ovat todennäköisesti tehneet työterveyshuollon työn ja osaamisen tutum-

Kuvio 2. Organisaatioiden yhteistyö työttömien/työttömäksi jäävien henkilöiden työkyvyn ja terveyden edistämiseksi v. 2011.

Kuvio 3. Organisaatioiden yhteistyö työttömien/työttömäksi jäävien henkilöiden työkyvyn ja terveyden edistämiseksi v. 2009.

C KelaD SosT

B TE-tsto

F koulu

E TYP

H TTH

G opiskth

A avoth

Koulu

Avoth

Sost

Kela

TYP

TE-tsto

Opiskth

TTH

n 17



maksi. Perusterveydenhuollon yhteistyö on niin ikään tiivistynyt hankkeen jälkeen. Perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yh-teistyö on tiivistynyt, mutta TE-toimiston kanssa tapahtuva yhteistyö ei ole tiivistä

vuonna 2011. Syynä voi olla eri viranomaisten tuntemattomuus ja hankaluus tietää, kehen yhteyttä voi ottaa tarvittaessa. Kun yhteisiä toimintatapoja ei ole sovittu, voi TE-toimiston työntekijöistä tuntua tungettelevalta mennä

C Kela

D SosT

B TE-tsto

F koulu

E TYP

H TTH

G opiskth

A avoth

Kuvio 4. Organisaatioiden yhteistyö työttömien/ työttömäksi jäävien henkilöiden kuntoutuksessa vuonna 2011

Kuvio 5. Organisaatioiden yhteistyö työttömien/ työttömäksi jäävien henkilöiden kuntoutuksessa vuonna 2009

Koulu

Avoth

Sost

Kela

TYP

TE-tsto

Opiskth

TTH

18 n

ARTI

KKEL



terveydenhuollon kentälle. Myös opiskelu-terveydenhuolto ja sosiaalitoimi ovat keskei-sessä asemassa kuviossa. Erityisesti nuorten kohdalla koulu- ja opiskeluterveydenhuollos-sa yhteistyö sosiaalitoimen kanssa korostuu varsinkin, jos kyse on alle 18-vuotiaista kou-lu/ opiskelupudokkaista. Hanke on lisännyt eri viranomaisten tietämystä siitä, miten sosi-aalitoimi voi auttaa asiakastapauksissa. Kelan yhteistyö on tiivistä avoterveydenhuollon, työterveyshuollon, sosiaalitoimen ja työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Kuviosta 4 näkyy kuitenkin, että Kela jää verkostossa kauim-maiseksi. Kela on suuri virasto, joka nähdään ehkä persoonattomana toimijana.

Yhteenveto ja pohdinta

Tämä tutkimus toi esille työttömien terveys-palvelujen kehittämisen merkityksen ja tär-keyden. Tutkimustulokset myös osoittavat, että kehittämistoiminta on kannattavaa ja se parantaa asiakaslähtöistä toimintaa ja viran-omaisverkostojen toimivuutta. Kehittämistyö lisää viranomaisten välistä yhteistyötä ja mo-niammatillista toimintatapaa, mikä on edel-lytys työttömien terveyspalvelujen toteutta-misessa. Tämän tutkimuksen tulokset täy-dentävät aikaisempaa tutkimusta (esim. Romppainen ym. 2010; 2011; Saikku 2009; 2012). Työttömien terveyspalvelujen toteut-taminen vaatii erityisesti terveydenhuollolta uudenlaista lähestymistapaa ja asiakkaiden aktiivista tavoittamista sekä palveluohjauk-sellista otetta. Kuitenkin hankkeiden luomat käytännöt näyttävät elävän hankkeen ajan, mutta toiminnan juurruttaminen pysyväksi ei näytä aina toteutuvan. Pysyvien toiminta-tapojen muuttaminen vaatii yhteiskunnallisia tai lainsäädännöllisiä muutoksia.

Terveydenhuollon sisäinen yhteistyö läh-tee asiakkaan tarpeista, eli työttömän työ-elä mä valmiuksien tukemisesta. Tervey den-huollon sisällä on kuitenkin jännitteitä ja eri-laisia mielipiteitä tämän ryhmän erityistar-peista. Terveydenhuollon tapa palvella asi-

akkaitaan sairauslähtöisesti ei sovellu kaik-kien asiakkaiden tilanteisiin – työttömien työ-kyvyn ylläpitäminen ja kuntouttaminen vaa-tii erilaista lähestymisotetta. Osa terveyden-huollon toimijoista ei tunnista tätä tarvetta. Sidosryhmät ovat pääasiassa tyytyväisiä ter-veydenhuollon toimintaan, mutta toivovat selkeästi nimettyä koordinaattoria, johon voi ottaa yhteyttä työttömien terveyteen liittyvis-sä asioissa. TE-toimiston ja terveydenhuollon yhteistyötä pitää lisätä, sillä prosessivastuu työttömän työllistymiseen liittyvissä asioissa kuuluu TE-toimistolle. Yhteistyön kehittämi-nen vaatii selkeitä sopimuksia ja toimintata-pojen luomista. Työttömillä on erilaisia palve-lutarpeita muun muassa iästä, terveydentilas-ta tai sosiaalisesta tilanteesta riippuen, mutta viranomaisverkostot heidän ympärillään ovat yhteneväiset.

Työttömien terveyspalveluissa lähtökohta-na on asiakaskeskeisyys ja organisaation raja-pinnoilla toimiminen. Palvelun kehittäminen vaatii organisaation toimintatapojen muutta-mista, koordinointia ja pysyviä toimintamal-leja. Työttömien terveyspalvelu on tarpeellis-ta ja sen toteuttaminen vaatii selviä sopimuk-sia sekä verkostomaista ja moniammatillista toimintatapaa. Työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon roolijakoa pitää sel-keyttää. Työttömäksi jäävien terveydenhuol-lon kehittämisen tulee tapahtua työterveys-huollosta käsin yhteistyössä muun peruster-veydenhuollon kanssa. Työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon konsultaatio-mahdollisuuden lisääminen olisi hyödyllistä. Työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon välinen yhteistyö edellyttää sopimusta ja mak-suliikenteen hoitamista.

Verkostoanalyysistä käy ilmi, että kehit-tämistoiminta kannattaa ja lisää kaikkien or-ganisaatioiden välistä yhteistyötä. Keskeinen tulos on, että terveydenhuollon sekä TE-toimiston yhteistyö ei ole tiivistä hanketoi-minnasta huolimatta vaikka työ- ja elinkeino-hallinnolta odotettiin työttömän prosessissa ensisijaista vastuuta. Yhteisten pelisääntöjen sopimista siis tarvitaan.

n 19



Miten kehittämistoiminta muuttaa verkostoa?

Yhteenvetona verkostoanalyysistä ja haastat-telujen analyysistä voi todeta, että hanketoi-minta on tiivistänyt ja lisännyt yhteistyötä eri organisaatioiden välillä. Hanketoiminta mah-dollistaa yhteisten toimintatapojen kehittä-misen. Tutkimuksen keskeiset tulokset on tiivistetty kuvioon 6.

Kuopiossa hanke oli onnistunut verkos-ton kehittymisen näkökulmasta tarkasteltu-na. Toiminnan juurtumisen kannalta valitetta-vaa oli, ettei perusterveydenhuolto sitoutunut toimintaan pidemmällä tähtäimellä eikä kes-kijohto tukenut hanketta. Pysyvä jälki hank-keesta kuitenkin jäi, sillä Kuopiossa toimi en-nen hanketta pelkästään Työvoiman palvelu-keskukseen (TYP) kiinnitetty terveydenhoi-taja, mutta hankkeen ansiosta sosiaalitoimen alle perustettiin työttömien terveydenhoita-jan toimi. Vaikka toiminta ei kiinnittynyt pe-rusterveydenhuoltoon, on Kuopiossa tällä hetkellä paremmat resurssit toteuttaa työt-tömien terveyspalveluja kuin ennen hanket-ta. Tosin kun työttömien terveyspalvelu on kiinnitetty muualle kuin perusterveydenhuol-toon, vaarana on, että se jää irralliseksi muus-ta terveyspalvelusta (Saikku 2012).

Seurantapaikkakunnista Oulussa, Vam-ma lassa ja Jyväskylässä työttömien terveys-pal velut ovat juurtuneet osaksi normaa le-ja perusterveydenhuollon palvelu ja. Joen-suussa ei haastatteluaikana ollut lainkaan työttömien terveyspalveluja järjestetty nä. Jyväskylässä resurssipula oli jarruttanut toi-mintaa. Toiminta edellyttää riittävää resur-sointia ja pysyviä alueen toimintaan sopi via toimintamalleja ja työttömien terveyspalve-lujen piirissä työskentelevien henkilöiden jaksamisesta, työnohjauksesta ja verkos-toista on huolehdittava. Onko perustervey-denhuollon nykyisessä mallissa siis mahdol-lista toteuttaa työttömien terveyspalveluja terveydenhuoltolain edellyttämällä tavalla? Työttömien terveyspalvelujen toteuttaminen edellyttää tiivistä kytköstä TE-toimistoon ja prosessivastuu kuuluu sinne. Työttömien terveystarkastuksia tekevän terveydenhoi-tajan pitäisi liikkua terveydenhuollon ja TE-toimiston välillä ja luoda verkosto mo-lemmissa organisaatioissa siten, että tiedon kulkemisesta organisaatiosta toiseen huo-lehditaan. Myös yhteys työterveyshuoltoon olisi hyödyllinen. Voisiko terveydenhoita-ja olla kaikkien kolmen organisaation, TE-toimiston, perusterveydenhuollon ja työter-veyshuollon,) yhteinen?

Työttömän työelämävalmiuksia tukeva verkosto

Alkutilanne (Niiranen ym. 2011) – verkostoituminen on alkuvaiheessa ja

terveydenhuolto on verkoston ulkopuo-linen, mutta tärkeä yhteistyökumppa-ni

– verkostoituminen on terveydenhuollon toimijoille uutta, eikä sen tarvetta tiedos-teta

– työterveyshuollon rooli verkostossa on jäsentymätön vaikka työterveyshuollol-linen näkökulma asiakasprosessissa olisi hyödyllinen

Seurantavaihe (Niiranen ym.2013)

– verkoston ylläpitäminen on jatkuvaa toi-mintaa

– organisaation toimintatapoja tulee muut-taa rajapintatyöskentelyksi eri organisaa-tioiden välillä

– terveydenhuollon sekä työ- ja elinkei-notoimiston yhteistyötä pitää lisätä

– työterveyshuollon yksi rooli on kehittää työttömäksi jäävien terveydenhuoltoa yhdessä muun perusterveydenhuollon kanssa

Kuvio 6. Työttömän työelämävalmiuksia tukeva verkosto

20 n

ARTI

KKEL



Menetelmien pohdinta

Teemahaastattelut ja verkostoanalyysi so-pivat hyvin tämän tutkimuksen toteutta-miseen. Teemahaastattelujen tuottama tie-to on syvällisempää ja kuvaavampaa kuin esimerkiksi kyselylomakkeella kerätty tie-to. Verkostoanalyysi antaa selkeän kuvan tämän hetkisestä yhteistyön tilasta työttö-män työelämävalmiuksien tukemisen suh-teen ja täydentää teemahaastattelujen tulok-sia. Verkostoanalyysiin vastaaja edusti yksin koko organisaatioita. Jos vastaajia olisi ollut useampia, olisi se mahdollisesti muuttanut kuviossa olevien nuolien paksuuksia, jotka kuvaavat vuorovaikutuksen tiheyttä. Myös eri vastaaja olisi saattanut antaa erilaisen vastauksen. Kahden erilaisen metodin käyt-tö lisää tuloksien luotettavuutta. Myös teema-haastatteluihin osallistuneet henkilöt olivat miltei samoja kuin hankkeen alkuvaiheessa.

Sisällön analyysin suurin haaste on ka-tegorisoinnissa, joka ei ole yksiselitteistä. Aineiston luokittelua ja nimeämistä ohjasivat tutkimustehtävät, ja luokittelua tarkastettiin jälkeenpäin useita kertoja. Aineiston luokit-telussa tehdyt ratkaisut edustavat kuitenkin aina tutkijan valintoja ja tulkintaa. (Kyngäs ja Vanhanen 1999.) Kun haastatteluaineisto on kohtuullisen pieni, on kaksitasoinen luokitte-lu riittävä. Myös suorilla lainauksilla havain-nollistettiin aineiston tulkintaa.

Lopuksi

Työttömien ja työttömäksi jäävien työky-kyä tukevat terveyspalvelut ja toimivat mal-lit edellyttävät paikkakuntakohtaisia pysyviä ratkaisuja, eri organisaatioiden johdon sitou-tumista, yhteisten käytäntöjen luomista ja toi-minnan jatkuvaa kehittämistä. Työkykyä tuke-via terveyspalveluja tulee tarjota työttömille

aktiivisesti. Sairaanhoitopiireihin on perus-tettu perusterveydenhuollon yksiköitä, joiden yhtenä tehtäväalueena voisi olla myös työttö-mien terveydenhuoltopalvelujen kehittämisen ja koordinoinnin suunnittelu. Myös irtisano-mistilanteissa ja työterveyshuollon loppues-sa on kehitettävä toimintamalleja työkyvyn tukemisen jatkumiselle. Esimerkiksi UPM on antanut irtisanotuille mahdollisuuden käyt-tää työterveyshuollon palveluja vuoden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen. Tällainen toimintamalli ei kuitenkaan sellaisenaan sovi Pk-yrityksistä työttömäksi joutuville. Lisäksi on syytä pohtia, onko työntekijöiden kannal-ta hyödyllistä jäädä kiinni entiseen työpaik-kaan työterveyshuollon kautta. Työttömien terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn tukemi-nen edellyttää yhteiskunnallisia muutoksia ja palvelujärjestelykulttuurin uudelleen organi-sointia. Tarvitsemme organisaatioiden yhtei-siä työntekijöitä, koska rajat eri organisaatioi-den välillä ovat suuret. Vastaavasti eri organi-saatioita voisi yhdistää, jotta asiakaslähtöisyys paranisi. Suomessa TYP (työvoiman palvelu-keskus) on esimerkki kaupungin/kunnan, TE-hallinnon ja Kelan yhteistyöstä. Tämä toimin-tamalli koskee kuitenkin vain osaa työttömiä. Tällaisen mallin laajentaminen kaikki työttö-mät kattavaksi olisi yksi ratkaisu. Myös työhön haluavilla työkyvyttömyyseläkeläisillä pitäisi olla oikeus työkykyä tukeviin työterveyshuol-lon kaltaisiin palveluihin. Koordinoijana voi-si olla TE-toimisto ja maksajana eläkevakuu-tusyhtiö tai Kela. Työttömien ennaltaehkäise-viä terveyspalveluja voisi harkita rahoitet-tavan myös sairausvakuutusmaksun kautta. Tarvitaan 1) asennemuutos ja laaja tiedotus työttömien terveyspalvelujen tärkeydestä ja 2) organisaatiorajojen ylittäminen asiakkaan asioissa. Lisää tutkimustietoa, rohkeutta ja näyttöä toimivista malleista tarvitaan kehit-tämisen tueksi.

n 21



Kirjallisuus

Borgatti, S. P., Everett, M. G.& Freeman, L. C. (1999) UCINET 6.0 Version 1.00: Natick Analytic Tec-nologies.

Bronstein, L. (2003) A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work 48 (3),

297–306.Burnett, R. & Appleton C. (2004) Joined-up Servic-

es to Tackle Youth Crime. ACase-Study in England. British Journal of Criminol-

ogy 44 (1), 34–54.Dale, R., Graversen, B. K. & Van Ours, J.C. (2008)

Activating unemployed workers works; Experi-mental evidence from Denmark. Economics let-ters. Evaluation Frameworks for Development Programmes and Projects. 100 (2), 208–310.

Hall, P. (2005) Interprofessional teamwork: Profes-sional cultures as barriers. Journal of Interpro-fessional care 19 (1), 188–196.

Heponiemi, T., Wahlström, M., Elovainio, M., Sin-ervo, T., Aalto-Anttila, M. & Keskimäki, I. (2008) Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkai-suja. Työ ja yrittäjyys 14.

Horns, M. K., Seeger, S. K., Heinmüller, M., Limm, H., Waldhoff, H.-P., Salman, R.,Gündel, H. & An-gerer, P. (2012) Health promotion for long-term unemployed. Effects on motivation for a healthy lifestyle. Bundesgesundheitsblatt - Ge-sundheitsforschung – Gesundheitsschutz 55 (5), 728–738.

Johansson, J.-E., Mattila, M. & Uusikylä, P. (1995) Johdatus verkostoanalyysiin. Kuluttajatutki-muskeskus. Menetelmäraportteja ja käsikirjoja 3, Helsinki.

Kangas, I., Keskimäki, I., Koskinen, S., Manderbacka K., Lahelma E., Prättälä R. & Sihto M. (2002) Koh-ti terveyden tasa-arvoa. Helsinki: Edita.

Karjalainen, V. (2006) Verkostokehittäminen - palveluparadigman muutosvoima.

Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Stakes, Hel-sinki. 251–268.

Kauppinen, T., Mattila-Holappa, P., Perkiö-Mäkelä, M., Saalo, A., Toikkanen, J., Tuomivaara, S., Uuk-sulainen, S., Viluksela, M. & Virtanen, S. (2013) Työ ja terveys Suomessa 2012. Työterveyslaitos. Tampere, Tammerprint Oy.

Kieselbach, T. (2003) Long-Term Unemployment among Young People: The risk of Social Exlusion.

American Journal of Community Psychology 32 (1–2), 69–75.

Kinnunen, U., Nätti, J., Mauno, S. & Mäkikangas, A. (2004) Työttömyys ja työn epävarmuus koetun terveyden riskitekijöinä: kokemuksia vertaileva tutkimus. Työelämän tutkimus 2 (1), 1–11.

Kohtamäki M. (2007) Strategisen toimittajaverko-ston ohjauksen kehittämismenetelmän testaus ja kehittäminen. Kehittämishankeraportti. Jy-väskylän ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Kreuzfeld, S., Preuss, M., Weippert, M. & Stoll, R. (2012) Health effects and acceptance of a physi-cal activity program for older long-term unem-ployed workers. International Archives of Occu-pational and Environmental Health 85 (1), 1–7.

Kunst, A. E., Bos, V. & Mackenbach, J. P. (2001) EU Working Group on Socio-economic Inequalities in Health. Monitoring socio-economic inequali-ties in health in the European Union: guidelines and illustrations. A report for the Health Mon-itoring Program of the European Commission. Rotterdam: Department of Public Health, Eras-mus University Rotterdam, November.

Kyngäs, H. &Vanhanen, L. (1999) Sisällön analyysi. Hoitotiede 11 (1), 3–12.

Linnamaa R. & Sotarauta M. (2000) Verkostojen utopia ja arki. Tutkimus Etelä-Pohjanmaan ke-hittäjäverkostosta. Tampereen yliopisto, alueel-lisen kehittämisen tutkimusyksikkö. Sente-ju-lkaisuja 2000:7.

Martelin, T., Koskinen, S. & Lahelma E. (2005) Väestöryhmien väliset terveyserot. Suomalaist-en terveys 18.7.2005

Määttä M. (2007) Yhteinen verkosto? Tutki-mus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poik-kihallinnollisista ryhmistä. Helsingin yliopis-ton sosiologian laitoksen tutkimuksia nro 252. Väitöskirja. [online]. <URL: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/7063/yhteinen.pdf>. Luettu 2.5.2013.

Niiranen, K., Hakulinen, H., Huuskonen, M. S., Jahkola A. & Räsänen, K. (2011) Työttömän työelämävalmiuksien tukeminen viranomais-verkostossa. Sosiaalilääketieteellinen aikakau-slehti 48 (x), 38–52.

Parkkari J., Soikkeli, M. & Siila, M. (2001) Julkisuus ja salassa pito moniammatillisessa työssä. Hel-sinki, Stakes.

22 n

ARTI

KKEL



Pirttilä, I. & Asikainen E. (2002) Verkostot kunnallis-en työterveyshuollon mahdollisuutena. Sosiaal-ilääketieteellinen aikakausilehti 39, 135–146.

Romppainen, K., Jähi, R., Saloniemi, A. & Virtanen, P. (2010) Encounters with unemployment in oc-cupational health care: Nurses`contructions of clients without work. Social Science & medicine 70 (4), 605–608.

Romppainen, K., Saloniemi, A., Jähi, R. & Virtanen, P. (2011) My health and theirs: clients construct-ing meanings for a health service programme for unemployed people. Sociology of Health & Ill-ness 34 (6), 809–825.

Rosenthal, L., Carroll-Scott, A., Earnshaw, V.A., San-tilli, A. & Ickovics, J. R. (2012) The importance of full-time work for urban adults’ mental and physical health. Social Science and Medicine 75 (9), 1692–1696.

Rothländer, K., Mühlpfordt, S. & Richter, P. (2012) Evaluation of the health promotion program “Active Coping with Unemployment (AktivA)”. Zeitschrift fur Gesundheitspsychologie 20 (3), 115–127.

Rotko, T., Aho, T., Mustonen, N. & Linnanmäki, E. (2011) Kapeneeko kuilu? Tilannekatsaus. Terveyserojen kaventamiseen Suomessa 2007–2010. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL), Raportti 8/2011. Helsinki.

Saikku, P. & Sinervo, L. (2010) Työttömien tervey-spalvelujen juurrutus. Valtakunnallisen PTT-hankkeen kokemuksia, arviointitutkimuksen tuloksia ja kansallisia suosituksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 42. Helsinki.

Saikku, P. (2010) Perusterveydenhuollot ja työt-tömien palvelut. Työttömien terveystarkastuk-set ja -palvelut kunnissa. Terveyden ja hyvin-voinnin laitos, avauksia 12/2010. Helsinki.

Saikku, P. (2012) Työttömien terveyspalvelujen jat-kuvuus. PTT-hankkeen seurantatutkimuksen tu-loksia hankekunnissa. Raportti 15. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Scalan, J. N., Bundy, A. C. & Matthews, L. R. (2011) Promoting wellbeing in young unemployed adults: The importance of identifying meaning-ful patterns of time use. Australian Occupational Therapy Journal 58 (2), 111–119.

Seikkula, J. & Arnkil, T. (2005) Dialoginen verkos-totyö. Kustantamo, Tampere.

Sinervo, L. (2009) Työttömien terveyspalvelun ju-urrutus: Valtakunnallisen PTT-hankkeen koke-muksia, arviointitutkimuksen tuloksia ja kansal-lisia suosituksia. Terveyden ja hyvinvoinnin lai-tos.

Sinervo L. & Hietapakka L. (2013) Työpaperi. Työt-tömien terveyspalvelut. Valtakunnallisen tervey-skeskuskyselyn 2013 tulokset. Terveyden ja hy-vinvoinnin laitos.

Sipilä, N., Kestilä, L. & Martikainen, P. (2011) Kou-lutuksen yhteys nuorten työttömyyteen. Mi-hin perustutkinto riittää 2000- luvun alussa? Yhteiskuntapolitiikka 76 (2), 121–134.

Sosiaali-ja terveysministeriö (2013) Työttömien terveydenhuollon järjestäminen(Kuntakirje 19.8.2013.

Terveydenhuoltolaki. Suomen säädöskokoelma 1326/2010.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2003) Laadullinen tutki-mus ja sisällönanalyysi. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2011) Työttömien työkyvyn arviointi ja terveyspalvelut. Työryh-män raportti. TEM raportteja 10, 2011.

Valkonen, T. & Kauppinen, T. M. (2001) Miesten ku-olleisuuden alue-erot ja sosiaalinen segregaatio pääkaupunkiseudulla. Kvartti 2001 (1), 7–21.

Virtanen P. (1999) Verkostosta voimaa? Teoksessa P. Virtanen. Verkostoituva asiakastyö. Helsinki.

Vuori, J., Silvonen, J., Vinokur, A. D, & Price, R. H. (2002b) The Työhön Job Search Program in Fin-land: Benefits for the unemployed with risk of depression or discournagement? Journal of Oc-cupational Health Psychology 7, 5–19.


ARTIKKELIT

n Tutkimuksessa selvitettiin, miten tiimin jäsenet ovat kokeneet tiimien ja tii-mityön muutokset sekä työelämän muutosten heijastumisen tiimityöhön.

Tutkimus kohdistui eri aloilla työskenteleviin suomalaisiin, jotka ovat työskennel-leet alallaan vähintään kymmenen vuotta. Laadullinen tutkimus toteutettiin avoi-min haastatteluin, joihin osallistui yhteensä yksitoista miestä ja naista. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla ja etsimällä aineistosta sekä tyypillisiä että tyypil-lisestä poikkeavia käsityksiä. Osoittautui, että työelämän koettiin muuttuneen monin tavoin; käsityksissä työn kuormittavuus, muutostahti, työntekijän asema, teknologiavälitteisyys, työn arvot ja työn fokus olivat jollain tavoin muuttuneet. Kansainvälistymisen ei koettu yleistyneen. Lisäksi osoittautui, että tiimin jäsenten käsitykset ja kokemukset tiimityöstä vaihtelevat suuresti. Käsitykset tiimeistä liit-tyvät yhteistyörakenteisiin ja -kokemuksiin, joissa niin tiimin rajat, toimintatavat, vuorovaikutustavat kuin tiimeihin kuuluminenkin painottuvat monella tavalla. Olisi voinut olettaa, että työelämän muutokset – kuten resurssipula, organisaatiomuu-tokset ja tuloksellisuusvaatimukset sekä viestintäteknologian kehittyminen – nä-kyisivät tiimikäsityksissä ja -kokemuksissa vahvemmin. On aiheellista kiinnittää tuttuun, totuttuun asiaan uusi, tarkka fokus ja selvittää, mitä kaikkea tiimit mer-kitsevät niin työntekijöille, organisaatioille kuin suomalaiselle työlle.

Abstrakti

Mitra Raappana ja Maarit Valo

Tiimit muuttuvassa työelämässä

Johdanto

Suomea kuvataan usein kehittyneeksi, kan-sainvälisestikin kilpailukykyiseksi tietoyh-teiskunnaksi. Menestyksen mittareina pide-tään varsinkin informaatioteknologian infra-struktuuria sekä siihen liittyvää osaamista. Erityisen ansiokkaana Suomen menestystari-naa on pidetty, koska kaupungistuminen ja ke-hittyminen tietointensiiviseksi yhteiskunnaksi ovat tapahtuneet sotien jälkeen poikkeukselli-sen nopeasti (Pyöriä 2006). Tämänhetkisessä työelämädiskurssissa tuntuu menestyspu-

heen lisäksi olevan voimakkaasti läsnä puhe muutoksesta. Keskustelu suomalaisen työelä-män muutoksista ja siten työn laadusta käy-dään etenkin työntekijöiden näkökulmas-ta pääosin kielteisessä sävyssä (Hakanen & Perhoniemi 2008; Virmasalo ym. 2011).

Tutkimustulosten mukaan (Lehto & Sutela 2008) työn muutokset Suomessa ovat mitat-tuina melko vähäisiä, ainakin verraten käy-dyn muutoskeskustelun yleisyyteen. Havaitut muutokset ovat ilmiöinä komplekseja ja aina

24 n

ARTI

KKEL

ITTiimit muuttuvassa työelämässä


suhteessa johonkin kontekstiin. Kielteisiä ke-hityssuuntia ovat esimerkiksi talouskriisit, työttömyyden nousu (Pyöriä 2001), koetun kiireen kasvu sekä ristiriitojen kokeminen (Lehto & Sutela 2008). Myönteiset muutok-set – kuten työn joustavien organisointimal-lien yleistyminen, omaan työhön vaikutta-minen, teknologian kehittyminen ja noussut koulutustaso – ovat heijastuneet työntekijöi-hin myös kuormittavalla tavalla (Pyöriä 2001, 178; Virmasalo ym. 2011, 14).

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvit-tää, miten tiimin jäsenet ovat kokeneet tiimi-työn muutokset sekä työelämän muutosten heijastumisen tiimityöhön. Tarkoituksena on saada jäsennelty kuva siitä, millaisia koke-muksia tiimityöstä ja tiimityön kehittymises-tä on työntekijöillä, jotka ovat pitkään olleet suomalaisessa työelämässä. Laadullinen tut-kimusasetelma mahdollistaa tiimin jäsenten omien käsitysten ja arvioiden ymmärtämisen ja tarkastelun. Käsityksiä analysoimalla voi-daan selvittää, mitä tiimissä työskentelemi-nen muuttuvassa työelämässä on ja mitä se tiimin jäsenille merkitsee. Tutkimus kohdis-tuu eri aloilla työskenteleviin suomalaisiin, jotka ovat olleet työelämässä alallaan vähin-tään kymmenen vuotta.

Tiimityö osana suomalaista työtä

Työelämän jatkuvissa muutoksissa suoma-laiseen työhön on vakiintunut ominaispiirre: työskentely ryhmissä ja tiimeissä. Niin suo-malaiset itse ovat raportoineet yli kahden-kymmenen vuoden ajan. Ryhmätyötä on teh-ty jo pitkään enemmän kuin missään muual-la Euroopassa. (Lehto 2009; Parent-Thirion 2011.) Suomessa tiimityö on tavallisinta val-tiolla ja kunnilla, joiden työntekijöistä 85–90 % työskentelee tiimeissä (Lehto & Sutela 2008). Vuoden 2010 eurooppalaisen työolo-tutkimuksen mukaan EU:n palkansaajista ryhmissä tai tiimeissä työskenteli 58 %, kun taas suomalaisista työntekijöistä tiimeissä työskenteli 65 % (Eurofound 2010).

Työelämän ryhmiin liitetään paljon hyö-tyjä. Ryhmä- ja tiimityöskentelyn avulla on pyritty madaltamaan organisaatioiden hier-arkioita, hajauttamaan vastuuta, työsken-telemään joustavasti sekä vastaamaan no-peasti työelämän jatkuviin haasteisiin. Ryhmätyöskentelyssä syntyvän synergian ja jaetun osaamisen on ajateltu kehittävän koko organisaation osaamista ja kilpailukykyä. Lisäksi ryhmätyöllä on voitu tehostaa tuotta-vuutta sekä lisätä johdon ja henkilöstön vä-listä yhteistyötä. (Pyöriä 2001.) Ryhmä- ja tii-mityöskentely on nähty myös keinona lisätä työntekijöiden työhyvinvointia: vaikutusmah-dollisuuksia, sosiaalisia suhteita ja itsenäi-syyttä (Niemelä & Kalliola 2007; Kauppinen ym. 2012).

Ryhmätyön historiaa ja erityispiirteitä suo malaisessa työelämässä ovat tiivistäneet esimerkiksi Niemelä ja Kalliola (2007). On arvi oitu, että muihin Euroopan maihin verrat-tuna Suomessa erityisen suosittua ja hie-man itsenäisempää tiimityöskentelyä selit-tävät keinot, joilla Suomi selviytyi 1990-lu-vun lamasta. Työn uudelleenjärjestäminen, ammattiyhdistysliikkeen erikoislaatuinen neuvottelu asema sekä työn tehostamisen ta-voitteet toivat ryhmien ja tiimien ihanteen koko suomalaiseen työelämään. (Niemelä & Kalliola 2007.) Johdon ja työntekijöiden ar-viot ryhmien ja tiimien hyödyistä ovat kui-tenkin viimeaikaisissa tutkimuksissa osoit-tautuneet osittain eriäviksi. Johto arvioi tii-mien mahdollisuudet useimmiten myöntei-semmiksi kuin työntekijät. (Alasoini 2011; Parent-Thirion 2011.) Pyöriä (2001, 181) on myös huomauttanut, että tiimityön hyöty-jä tavoitellaan usein tietämättä, miten niihin kannattaisi pyrkiä, jolloin tiimityö saattaakin kääntyä tavoitteitaan vastaan. Moni palkan-saaja tuntuu myös kuormittuvan tehottomista tiimeistä ja työryhmistä, joiden koetaan vie-vän enemmän aikaa kuin tuovan hyötyä.

Viime vuosikymmenen aikana ryhmis-sä ja tiimeissä työskentely on yleistynyt en-tisestään (Lehto & Sutela 2008). Lisäksi tek-nologian kehittyminen – ajan ja tilat ylittävät

n 25

ARTIKKELITMitra Raappana ja Maarit Valo


tekniset välineet ja sovellukset – ovat laajen-taneet ryhmässä työskentelemistä. Ryhmissä ja tiimeissä on uudenlaisia mahdollisuuksia kommunikoida: hajautuneesti, virtuaalises-ti ja kansainvälisesti. Työympäristöt ovat siis monipuolistuneet. (Kauppinen ym. 2012.) Voisi olettaa, että teknologian kehitys ja etä-työmahdollisuudet ovat tehneet työelämän ryhmistä ja tiimeistä virtuaalisempia, kan-sainvälisempiä, aikaan ja paikkaan entistä vä-hemmän sidoksissa olevia ja siten ehkä pe-rusrakenteiltaankin joustavampia. Voisi myös ajatella, että työelämän kiireet heijastuvat te-hokkuusvaatimuksina ryhmille ja tiimeille an-netuissa tehtävissä ja resursseissa.

Ryhmiä ja tiimejä on tarkasteltu suomalai-sen muuttuvan työn kontekstissa verrattain vähän. Kahden viime vuosikymmenen aikana on tilastoitu esimerkiksi sitä, kuinka yleistä tai intensiivistä ryhmätyöskentely on ja miten tiimityö koetaan (SVT 2008). Tutkimuksissa on tarkasteltu erilaisista teoreettisista lähtö-kohdista työelämän ryhmiä ja tiimejä lähin-nä niiden vaikutusten ja seurausten näkö-kulmasta. Näkökulmana on ollut esimerkiksi työryhmien valtuuksien ja työskentelyn laa-dun yhteys työelämän laatuun (Niemelä & Kalliola 2007; Niemelä 2008) sekä tiedonja-kamisen (Janhonen 2010) ja virtuaalisuuden (Virtanen 2010) merkitys tiimityössä.

Ryhmätyöskentely toteutuu vuorovaiku-tuksessa, jossa ryhmän tai tiimin jäsenet tule-vat tietoisiksi toisistaan. Vuorovaikutuksessa määritetään jäsenten roolit, tehtävä sekä normit ja säännöt. (Hollingshead ym. 2005; McLeod & Kettner-Polley 2005.) Ryhmän vuorovaikutuksen ymmärtämisessä kes-keisiä kysymyksiä ovat, miten ryhmä on jä-sentynyt, millaisia vuorovaikutusprosesseja ryhmä toteuttaa, millaisia tehtäviä ja tavoit-teita ryhmillä on, miten ryhmää johdetaan sekä mitä merkityksiä ryhmän toiminnal-la on jäsenilleen ja toimintaympäristöilleen (Poolen ym. 2005, 11 jäsentelyä mukaillen). Suomalaisissa ryhmäviestinnän tutkimuksis-sa ryhmiä ja tiimejä on viime vuosina sivuttu esimerkiksi hajautettujen tiimien identifioi-

tumisen näkökulmasta (Sivunen 2007) sekä osana työelämän yhteistyömuotoja tarkaste-levaa tutkimusta (Aira 2012). Tässä artikke-lissa käytetään jatkossa ryhmistä ja tiimeistä nimitystä tiimi. Tutkimus kohdistuu työelä-män kontekstiin, jossa tiimi on käytetympi ni-mitys kuin ryhmä tai työryhmä. Työelämässä tiimin käsitettä käytetään usein synonyy-mina tai yleisnimityksenä kaikille työn ryh-mille. Tutkimuskirjallisuudessa ryhmän ja tiimin käsitteiden määrittely on kirjavaa (Hollingshead ym. 2005; Niemelä ja Kalliola 2007; Janhonen 2010).

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusote on laadullinen: pyrkimyksenä on kuvata ja jäsentää työntekijöiden kokemuk-sia. Tämän vuoksi tutkimusta varten kerättiin haastatteluaineisto. Haastateltavat rekrytoi-tiin nimeämismenetelmällä (snowball samp-ling): ensimmäiset haastateltavat saatiin tut-kijoiden omista verkostoista, ja haastatellut nimesivät uusia mahdollisia haastateltavia. Haastateltavien työhön tuli haastatteluhet-kellä kuulua tiimityötä.

Koska tutkimuksessa haluttiin selvit-tää, mitä tiimityö haastateltaville merkitsee ja miten se käsitetään, haastateltavat saivat itse määritellä, minkä he kokivat tiimityöksi. Tiimityön määritteleminen oli osalle proble-maattista, koska nykyään tiimi-nimitystä käy-tetään niin monenlaisista ilmiöistä. Haasteita määrittelemiseen tuntui tulevan ristiriidasta, jossa yhteistyöksi mielletty ajatus tiimistä oli käytännön kokemusten mukaan pikemmin-kin työtehtävien jakamista (ilman yhteistyön kokemusta). Osa haastateltavista sen sijaan käsitti tiimin selkeänä kokonaisuutena, jon-ka saattoi määritellä helposti yhteistyöraken-teeksi, jossa tavoitellaan yhteistä päämäärää jokaisen tiimin jäsenen osaamisen panoksel-la. Molemmissa näkökulmissa on yhtäläisyyk-siä niin ryhmäviestinnän kuin yleisen tiimi-tutkimuksenkin traditioon. Ryhmäviestinnän psykodynaamisissa näkökulmissa sekä ylei-

26 n

ARTI

KKEL



semmissä, niin kutsutuissa sosioteknisissä teorioissa yhteisöllisyys ja kokemuksellisuus ovat samalla tavalla osa tiimin käsitettä kuin tehtävän suorittaminen. Tehtäväkeskeisyys korostuu ryhmäviestinnän funktionaalisissa teorioissa, joiden mukaan tehtävä määrittää tiimirakenteita, kuten yhteistä päämäärää, toisiaan täydentävää osaamista sekä työtehtä-vien ja tekijöiden keskinäistä riippuvaisuutta. (Hollingshead ym. 2005; McLeod & Kettner-Polley 2005.) Janhosen (2010) mukaan myös japanilaisesta teollisuudesta yleistyneessä traditiossa tiimin määrittämisen lähtökohta-na on tehtävästä tehokkaasti suoriutuminen.

Tutkimukseen osallistui viisi naista ja kuusi miestä, joilla oli työkokemusta kymme-nestä vuodesta yli kolmeenkymmeneen vuo-teen. Haastateltavat olivat 36–59-vuotiaita ja edustivat asiantuntijatyötä eri toimialoilla ja toimintasektoreilla. Haastateltavat työskente-livät rakennusalalla, hallinnon, informaatio-teknologian, taiteen, rekrytoinnin, diploma-tian, koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla eri-laisissa tehtävissä. Avoimia haastatteluja teh-tiin yksitoista. Yhteensä haastatteluaineistoa oli noin 15 tuntia 30 minuuttia, kun jokainen haastattelu kesti 1–2 tuntia.

Haastattelut olivat avoimia eli niitä ei si-dottu tiukkaan formaattiin. Keskustelu ete-ni etukäteen valittujen aiheiden parissa. Avoimille haastatteluille tavanomaisesti jo-kaisen haastateltavan kanssa käytiin läpi kaikki ennakkoon harkitut aihepiirit, vaik-ka asioiden käsittelyjärjestys sekä keskus-telujen painotukset vaihtelivatkin (Eskola & Vastamäki 2001).

Aihealueet valittiin työelämän muutoksiin liittyvästä kirjallisuudesta (ks. Pyöriä 2001; Virmasalo ym. 2011) ja ryhmäviestinnän pe-ruskysymyksistä (ks. Poole ym. 2005), koska haluttiin selvittää, miten tiimien käsitetään muuttuneen työelämän kontekstissa ja mi-ten käsitykset työelämän muutoksista hei-jastuvat käsityksiin tiimityöstä. Tarkempia aihealueita olivat seuraavat: oma työhistoria ja työtehtävät, työelämän muutokset omas-

sa työssä (työtahti, työn kuormittavuus, kan-sainvälistyminen, teknologiavälitteisyys), tii-mien rakenne, tavoitteet, tehtävät ja tulokset, tiimityön vaatimukset, hyödyt ja haasteet, tiimityöhön liitetyt merkitykset, asenteet ja motivaatiot, tiimien muodostaminen ja joh-taminen, vuorovaikutustavat ja vuorovaiku-tusosaaminen tiimeissä sekä viestintätekno-logian merkitys tiimityössä. Haastateltavia pyydettiin kuvaamaan kokemuksiaan ja kä-sityksiään koko työuraltaan ja arvioimaan mahdollisia muutoksia uran eri vaiheissa. Työelämää ja tiimejä sekä niiden muutoksia pyydettiin arvioimaan (ensisijaisesti) oman työuran perusteella. Aineistoa analysoitiin sitä mukaa kuin haastatteluja tehtiin ja puhe litteroitiin tekstiksi. Aineiston kyllääntymis-tä ja haastateltavien määrää arvioitiin analy-soinnin ohessa.

Aineiston analyysi

Aineiston analysointi aloitettiin tarkastele-malla haastatteluja yksitellen. Tämän jälkeen kaikki haastattelut teemoiteltiin tutkimus-kysymysten haastatteluaiheiden mukaan. Tässä teemoittelun ensimmäisessä vaihees-sa analyysi oli teoriasidonnaista eli teoriaan tukeutuvaa (Tuomi & Sarajärvi 2002, 103–107). Teoria-sanalla ei tässä viitata kuiten-kaan mihinkään tiettyyn teoreettiseen näkö-kulmaan tai selitysjärjestelmään, johon tee-moja verrattaisiin tai jolle haettaisiin vah-vistusta. Teoriasidonnaisuudella viitataan Kuhnin (1994) ajatuksiin siitä, ettei mikään analyysi ole täysin aineistolähtöistä, vaan että kytkennät teoreettiseen ajatteluun ovat havaittavissa. Ensivaiheen teemat kytkeytyi-vät siten ylläkuvattuihin työelämän muutok-siin ja ryhmäviestinnän peruskysymyksiin. Tämän jälkeen kunkin teeman sisältöä tul-kittiin niin aineistolähtöisesti kuin mahdol-lista. Aineistoon tarkasti syventymällä ja sitä useita kertoja lukemalla pyrittiin arvioimaan, mitkä sisällöt nousivat siitä vahvemmin esiin ja mitkä taas eivät vaikuttaneet keskeisiltä.

n 27



Näin aineisto teemoiteltiin yksityiskohtai-semmin. Tuloksena oli seitsemän teemaa työelämän muutoksista ja kymmenen tee-maa tiimityön muutoksista.

Teemoittelun avulla aineisto vaikutti jä-sentyneeltä, mutta analyysissa haluttiin pääs-tä syvemmälle ja kuvata aineistoa tarkemmin kuin mihin teemat antavat mahdollisuuden. Niinpä analysointia jatkettiin tyypittelemäl-lä teemojen sisällöt laadullisesti. Tyypittelyllä tarkoitetaan laadullista tai määrällistä ana-lyysimenetelmää, jossa aineistosta etsitään ja kootaan tyypillisiä ja toisaalta myös tyypil-lisestä poikkeavia ajatuksia, käsityksiä tai ku-vauksia (Eskola & Suoranta 1998, 182–183). Laadullisen tyypittelyn avulla on mahdollis-ta analysoida aineisto syvällisesti ja ytimek-käästi (Tellis 1997; Järvinen & Järvinen 2000, 83). Määrällinen tyypittely toteutetaan usein kvantifiointia ja koodaamista hyödyntämällä. Tällöin tyyppeihin kootaan systemaattisesti kaikki tietyn tyypin sisältämät yksityiskoh-dat ja tyypit edustavat määrällisesti yleisin-tä eli mahdollisimman hyvin koko aineistoa. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Tyypillisyydestä puhuttaessa tarkoitetaan siis tutkimuksen aineiston mukaan tyypillis-tä, ei yleisesti tyypillistä käsitystä.

Tämän tutkimuksen laadullisessa analyy-sissa tyypit ovat tiivistymiä haastatteluaineis-tosta analysoiduista käsityksistä. Tuloksena on 16 käsitystyyppiä työelämän muutoksis-ta ja 24 tiimien muutoksista. Tyyppeihin tii-vistettiin aineistosta tietoja, joita ei ollut sel-laisinaan haastatellun puheessa. Ne ovat siis mahdollisimman yleisiä yhdistelmiä laajasta osasta aineistoa. Tyyppiin sisällytetyt asiat saattoivat esiintyä vain yhden haastateltavan vastauksessa, mutta niiden ajatellaan voivan olla mahdollisia ja jopa todennäköisiä muis-sakin vastauksissa aineiston sisäisen logiikan mukaan (vrt. Eskola & Suoranta 1998, 183). Laadullinen tyypittely mahdollisti myös tyy-pillisestä poikkeavien käsitysten etsimisen aineistosta (Hammersley & Atkinson 2007). Tässä tutkimuksessa tyyppien avulla voidaan siis kuvata aineistoa – toisin sanoen haasta-

teltavien käsityksiä työelämästä ja tiimeistä sekä niiden muutoksista – kokoavina yleiskä-sityksinä sekä keskimääräisestä poikkeavina käsityksinä. Laadullisen analyysin avulla voi-daan tarkastella ja hahmottaa tutkittavasta il-miöstä jotain sellaista, mitä määrälliset ja laa-jat tutkimukset eivät välttämättä mahdollista: miten tiimin jäsenet käsittävät tiimit muut-tuvan työelämän kontekstissa ja mitä erityis-piirteitä tiimeihin liitetään? Pyrkimyksenä ei ole vielä tuottaa määrällisesti yleistettäviä tu-loksia, vaan niihin voidaan pyrkiä tämän tut-kimuksen tuloksia hyödyntäen.

Aineiston kokoa ja edustavuutta arvioitiin analysoimalla haastatteluja sitä mukaa kuin niitä kerättiin. Yksi tapa tarkastella aineiston riittävyyttä on arvioida saturaatiota eli aineis-ton kyllääntymistä. Saturaatiolla tarkoitetaan sitä, että tietty määrä aineistoa tuo esiin teo-reettisen peruskuvion, joka tutkimuskohtees-ta on mahdollista löytää (Eskola & Suoranta 1998, 63). Näin arvioitiin tässä aineistossa ta-pahtuneen. Yhdennentoista haastattelun koh-dalla todettiin, että aineisto ei enää tuota uu-denlaista tietoa tutkittavasta aiheesta.

Tulokset

Tutkimuksen tulokset vastaavat kysymyk-seen siitä, miten tiimin jäsenet kokevat suo-malaisen työelämän muutosten heijastuvan tiimityöhön. Tulokset on raportoitu siten, että ensin tarkastellaan käsityksiä työelä-män muutoksista ja sitten tiimityöstä sekä tiimityön muutoksista. Käsityksiä työelämän muutoksista kuvataan, jotta käsitykset tiimi-työstä ja sen muutoksista saavat viitekehyk-sen. Pohdintaosuudessa tarkastellaan tulok-sia tiimityön muutoksista suhteessa tämän tutkimuksen ja aikaisempien tutkimusten tu-loksiin työelämän muutoksista. Tuloksia tar-kastellaan teemoittain ja tyypeittäin. Teemat ovat niitä aihealueita, jotka korostuivat jäsen-ten käsityksissä ja kokemuksissa, kun keskus-teltiin työelämän muutoksista ja muutosten heijastuksista tiimityöhön. Käsitystyypit ovat

28 n

ARTI

KKEL



haastatteluaineistossa tyypillisiä tai tyypilli-sestä poikkeavia käsityksiä noista muutoksis-ta ja heijastuksista.

Käsitykset työelämän muutoksista ku-vataan tuloksina alla olevassa taulukossa 1. Taulukossa käsitystyypit esitetään teemoit-tain, ja taulukkoon on merkitty tyyppien tyy-pillisyys tai poikkeavuus. Jos haastatteluai-neistosta kävi ilmi, että haastateltavat kokivat muutoksen tapahtuneen, on taulukossa mai-nittu muutos. Jos haastateltavat sen sijaan ei-vät arvioineet muutosta tapahtuneen, tauluk-koon on kirjattu ”ei muutosta”.

Käsitykset työelämästä ja työelämän muutoksista

Käsitykset työelämästä ja työelämän muu-toksista ovat muuttuneet monella tavalla. Haastateltavien käsitysten mukaan jonkin-laisia muutoksia on tapahtunut työn uudistu-mistarpeessa, fokuksessa, arvoissa, kuormit-tavuudessa, työntekijän asemassa ja teknolo-giavälitteisyydessä. Kansainvälistymisessä ei käsitysten mukaan ole tapahtunut muutosta.

Yhtenä työelämän muutoksena haastatel-tavat kuvasivat uudistumista ja muutostarvet-

Taulukko 1. Työelämän muutokset teemoittain ja tyypeittäin.

Teema Tyyppi Tyypillisyys/ poikkeavuus

Muutos

Uudistuminen ja muutostarve

”Työelämä on aina luonteeltaan uudistuvaa, nykyään muutossykli on nopeampi ja itseisarvo ja muutos työelämän keskeisimpiä piirteitä”

tyypillinen muutos

Fokus ”Johtamiseen panostetaan aiempaa enemmän”

”Työntekijään ja työyhteisöön panostetaan aiempaa enemmän”

”Asiakassuhteisiin ja yhteistyöhön panostetaan aiempaa enemmän”

tyypillinen

tyypillinen

tyypillinen

muutos

muutos

muutos

Arvot ”Työtä ohjaa raha”

”Työtä ohjaa halu tehdä laadukasta”

tyypillinen

poikkeava

muutos

ei muutosta

Kuormittavuus ”Työ selvästi vaativampaa, raskaampaa, byrokraattisempaa ja kiireisempää”

”Nykyään työ selkeämpää, joustavampaa, kevyempää ja vähemmän kiireistä”

tyypillinen

poikkeava

muutos

muutos

Työntekijän asema

”Enemmän vaatimuksia, vähemmän vaikutusmahdollisuuksia ja tukea”

”Vähemmän vaatimuksia, enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja tukea”

tyypillinen

poikkeava

muutos

muutos

Teknologia- välitteisyys

”Teknologiaa käytetään työssä ja kommunikoinnissa niin paljon, että se ohjaa työnkuvaakin”

”Teknologian hyödyntämiselle on paineita, mutta sen aika on vasta tuloillaan”

”Teknologia ei vain helpota työntekoa, vaan esimerkiksi sähköpostit voivat kuormittaa ja häiritä työntekoa”

tyypillinen

poikkeava

tyypillinen

muutos

muutos

muutos

Kansain-

välistyminen

”Työ ei ole kansainvälistynyt entisestä”

”Työ on aina ollut kansainvälistä”

tyypillinen

tyypillinen

ei muutosta

ei muutosta

n 29



ta. Haastateltavien puheiden mukaan uudis-tuminen ja kehittyminen, eli muutokset, kuu-luvat luonnollisena osana yhteiskuntaan ja työelämään. Tyypillisen käsityksen mukaan muutos tuntuu olevan nykyään työelämää määrittävä itseisarvo, ja uudistumisen tarpeet ja syklit ovat aiempaa nopeatahtisempia.

Työn fokus on haastateltavien mukaan muuttunut monin tavoin. Yhtäällä koetaan, että nykyään työssä korostetaan johtamisen merkitystä. Toisaalla työntekijän ja työyhtei-sön hyvinvointi on keskiössä. Lisäksi asiakas-työ ja yhteistyö eri tahojen kanssa ovat aiem-paa merkityksellisempiä. Kaikki nämä kä-sitystyypit työn fokuksista ovat aineistossa yhtä tyypillisiä.

Työn tekemistä ohjaavien arvojen koetaan muuttuneen. Tyypillisesti arvomuutos liittyy käsitykseen korostuneesta tehokkuusajatte-lusta, eli rahan ja taloudellisen voiton koe-taan ohjaavan työn tekemistä aiempaa vah-vemmin. Poikkeava arvomuutos sen sijaan on, kun työtä ohjaa rahan ja voiton tavoittelun si-jaan pyrkimys laadukkaaseen tekemiseen ja lopputulokseen.

Tulosten mukaan käsitys työn kuormitta-vuudesta on muuttunut. Tyypillisen käsityk-sen mukaan työ on muuttunut aiempaa kuor-mittavammaksi: vaatimustaso on noussut ja työ on raskasta, byrokraattista ja kiireistä ver-rattuna aiempaan. Tyypillisestä poikkeava kä-sitystyyppi on edelliselle vastakkainen. Sen mukaan työ on muuttunut vähemmän kuor-mittavaksi ja se koetaan nykyään selkeäksi, kevyeksi ja joustavaksi sekä aiempaa kiireet-tömämmäksi.

Työntekijän asema on haastateltavien kä-sitysten mukaan muuttunut. Tyypillisesti muutos on tässäkin kohtaa kielteinen, sil-lä käsityksen mukaan työntekijä kohtaa ny-kyään aiempaa enemmän vaatimuksia ja vä-hemmän tukea. Lisäksi käsityksen mukaan työntekijä ei voi vaikuttaa työhönsä entiseen tapaan. Päinvastainen käsitys työntekijän asemasta on tyypillisestä poikkeava. Sen mu-kaan työntekijältä vaaditaan aiempaa vähem-

män mutta vaikutusmahdollisuuksia ja tukea on entistä enemmän.

Teknologian yleistyminen heijastuu haasta-teltavien käsityksiin työelämästä. Tyypillisen käsityksen mukaan teknologiaa käytetään työssä ja kommunikoinnin välineenä paljon – jopa siinä määrin, että erilaiset teknologi-set sovellukset ovat muuttaneet työnkuvaa ja korvanneet ennen käsin tehtyjä työtehtä-viä. Toisaalta teknologia ja sen hyödyntämi-sen mahdollisuudet tai paineet työssä tie-dostetaan, mutta ne ovat toistaiseksi läsnä vain puheissa ja suunnitelmissa. Tämä käsi-tystyyppi on kuitenkin tyypillisestä poikkea-va. Tyypillinen on käsitys, jonka mukaan tek-nologiavälitteisyys ei aina helpota työntekoa. Esimerkiksi sähköpostit saattavat kuormittaa ja häiritä.

Globalisaatio ei näy tämän tutkimuksen aineistossa. Tyypillisesti työ ei ole haastatel-tavien käsitysten mukaan kansainvälistynyt aiemmasta. Työ on toki saattanut olla aina kansainvälistä, mutta tilanne ei ole työelä-män muutoksissa muuttunut kymmenen vii-me vuoden aikana.

Käsitykset tiimityöstä ja tiimityön muutoksista

Käsitykset tiimien muutoksista kuvataan tu-loksina alla olevassa taulukossa 2 samaan ta-paan kuin työelämän muutokset edellä taulu-kossa 1. Käsitykset tiimityöstä eivät ole juuri-kaan muuttuneet työelämän muutosten mu-kana. Näyttää kuitenkin siltä, että tiimi käsi-tetään monella tavalla ja siihen liittyy paljon erilaisia kokemuksia. Ainoa tyypillinen muu-tos on tapahtunut juuri tiimin määrittämi-sessä. Muut muutokset ovat poikkeavissa kä-sitystyypeissä tiimiin kuulumisesta ja tiimi-rooleista.

30 n

ARTI

KKEL



Taulukko 2. Tiimien muutokset teemoittain ja tyypeittäin.

Teema Tyyppi Tyypillisyys/ poikkeavuus

Muutos

Tiimin määrittäminen

”Nykyään on vaikea määritellä kokemusta todellisesta tiimi- ja yhteistyöstä”

”Edelleen tiimit ovat yksi yhteistyön järjestämisen muoto”

tyypillinen

tyypillinen

muutos

ei muutosta

Tiimimuodot ”Tiimi on yleensä lähityöyhteisö, pitkäkestoinen tiimi”

”Tiimi on yleensä lyhytkestoinen projektitiimi”

tyypillinen

tyypillinen

ei muutosta

ei muutosta

Tiimiin kuuluminen

”Edelleen kuulutaan pääasiallisesti yhteen tiimiin kerrallaan”

”Nykyään voidaan kuulua useampaan tiimiin samanaikaisesti”

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

muutos

Roolit ”Jokaisella edelleen oma roolinsa ja vastuualueensa”

”Jokaisella nykyään selkeämpi rooli”

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

muutos

Johtajuus ”Hyvä, nimetty johtaja tarvitaan edelleen”

”Itseohjautuva tiimi, ei tarvetta johtajalle edelleenkään”

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

Vuoro- vaikutuksen luonne

”Varsinainen ja yleisin viestintä käydään edelleen epävirallisesti ja kahdenvälisesti”

”Yhtä lailla vuorovaikutus on edelleen niin muodollista kuin epävirallistakin, vahvasti myös koko tiimillä”

”Kun koko tiimi on harvoin koolla, toiminta superia”

tyypillinen

poikkeava

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

ei muutosta

Kasvokkaisuus ja teknologia- välitteisyys

”Edelleen kommunikoidaan enimmäkseen kasvotusten”

”Kasvokkain viestiminen edelleen jopa määrittää tiimiä”

”Nykyään enimmäkseen teknologiavälitteisesti”

”Teknologiavastainen”

tyypillinen

poikkeava

poikkeava

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

muutos

ei muutosta

Tavoitteet ja niiden arviointi

”Ovat aina määrittyneet työn mukaan, leimallista pyrkimys tehokkuuteen”

”Arviointia ei oikeastaan ole koskaan ollut”

”Arviointi on ollut aina periaatteessa mahdollista, muttei toteudu käytännössä”

tyypillinen

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

ei muutosta

Edellytykset ”Tiimityö on aina edellyttänyt aktiivista ja systemaattista panostusta suhde- ja tehtävätason tasapainoon”

”Tiimityö edellyttää edelleen samanhenkisiä ihmisiä ja sattumaa”

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

Tiimi- kokemukset

”Yllättyneen myönteinen”

”Voimaannuttava kokemus”

tyypillinen

poikkeava

ei muutosta

ei muutosta

n 31



Tiimin määrittäminen, muodot ja tiimeihin kuuluminen

Haastateltavien käsitykset tiimeistä ovat jaet-tavissa selkeästi kahteen, aineistossa yhtä yleiseen tyyppiin, eli tiimit hahmotetaan tyy-pillisesti kahdella tavalla. Yhtäällä tiimiä pide-tään vaikeasti määriteltävänä ja hahmotetta-vana, kun taas toisaalla käsite hahmottuu sel-keästi ja helposti.

Tiimi-nimitystä käytetään nykyisessä työelämässä varsin monenlaisista tiimira-kenteista ja -kokemuksista. Käyttötapojen kirjo näyttää tehneen tiimin määrittämi-sestä haastavaa. Aiemmin tiimit ovat olleet selkeämmin käsitettävissä. Nykyisin tiimit voivat olla tiimejä vain nimeltään tai ulko-kuoreltaan. Ne täyttävät ikään kuin ulkokoh-taisesti tiimin määritelmän, kuten yhteisen tavoitteen hyväksi työskentelyn ja rajatun määrän ihmisiä. Kuitenkin varsinainen ko-kemus tiiminä työskentelemisestä muodos-tuu ulkoisia määreitä syvemmästä: luotta-muksesta sekä toimivasta ja sitoutuneesta yhteistyöstä, jossa jaetaan kokemus tiimis-tä. Tämän tyypillisen käsityksen mukaan tii-mi siis syvemmältä olemukseltaan määrittyy yhteistyön kokemuksesta.

Toisaalta tiimin määritelmää voidaan pi-tää myös selkeänä, eikä sitä juuri problemati-soida. Vaikka työelämä ja tiimit olisivat muut-tuneet, käsitys tiimistä ei. Tämän käsitystyy-pin mukaan tiimiä voivat määrittää selkeära-jainen ja yhteinen tehtävä, lähityöyhteisöön kuuluminen, jaettu osaaminen, työtehtävien tai kommunikointitavan mukaan määrittynyt yhteistyön rakenne. Tiimiä ei niinkään määri-tä kokemus tai sitoutumisen aste. Sen sijaan keskeistä erilaisissakin tiimeissä on aina ollut ja on edelleen niiden rinnastuminen yhteis-työhön, jota ohjaa jokin hahmotettava raken-ne. Rakenteena nähdään vaikkapa virallinen tiimiksi nimeäminen tai samanlaiset työteh-tävät ja tavoitteet. Edelliseen käsitystyyppiin verrattuna tiimin määritelmä ei edellytä ko-kemusta tiimiin kuulumisesta ja tiiminä työs-kentelystä, vaikka ne voivat kuulua siihen.

Keskeisempi kriteeri on yhteistyötä toteutta-va rakenne.

Haastateltavat tunnistavat ja nimeävät mo-nenlaisia tiimimuotoja. Esimerkkimainintoja ovat työpari- tai pienryhmätyöskentely, koko työyhteisö tai lähin työyhteisö, moniamma-tilliset tiimit sekä asiantuntija-, hanke-, osaa-mis- ja virtuaalitiimit. Lisäksi tiimit saattavat määrittyä tehtävänsä mukaan esimerkiksi suunnittelu-, johto-, hallinto- tai tukiraken-netiimeiksi. Vaikka tiimimuotoja luetellaan melkoinen kirjo, tyypillisesti omat tiimiko-kemukset liittyvät edelleen joko pitkäkestoi-siin lähityöyhteisöihin tai lyhytkestoisempiin, vaihtuviin projektitiimeihin. Nämä tiimimuo-dot ovat aineistossa yhtä tyypillisiä, eikä niis-sä ole tapahtunut muutosta.

Haastateltavat kertovat kuuluvansa tii-miinsä yleensä kokoaikaisesti. Tiimin jäse-net voivat olla yhtä lailla joko saman organi-saation sisältä tai eri asiantuntijaorganisaa-tioiden edustajia, jotka työskentelevät yhtei-sen tehtävän parissa eri organisaatioista kä-sin. Erilaisiin projektitiimeihin kuuluu ajoit-tain, yhteistyön onnistuessa, luontevasti myös asiakkaita, yhteistyötahoja tai vaikkapa viran-omaisia. Tämä käsitys on tyypillinen haastat-teluaineistossa: työelämän muutoksista huo-limatta edelleen kuulutaan pääasiassa yhteen tiimiin kerrallaan.

On vähemmän tyypillistä mutta nykyään kuitenkin mahdollista, että sama työnteki-jä kuuluu työyhteisössään useaan tiimiin. Tällöin organisaatioon kuuluu monenlaisia rakenteellisia tiimejä. Vaikka tiimin jäsen kuuluisi useampaan tiimiin samanaikaises-ti, erottuu yksi tiimi muita keskeisempänä ja muut tiimit ovat toissijaisia tai niiden jäse-neksi sitoudutaan pienemmällä intensiteetil-lä. Kaikkia tiimijäsenyyksiä ei pidetä keske-nään yhtä merkittävinä.

Roolit ja johtajuus tiimissä

Haastateltavien käsitysten mukaan tiimin jä-senillä on tyypillisesti omat vastuualueen-

32 n

ARTI

KKEL



sa ja roolinsa, jotka määrittyvät useimmi-ten työtehtävien tai osaamisen mukaan. Vastuualueita ja rooleja tuntuu pidettävän synonyymeina, eivätkä työelämän muutokset ole muuttaneet niiden jakautumista tiimeissä. Sen sijaan poikkeava käsitys on, että työelä-män muutokset ovat vaikuttaneet tiimeihin siten, että jäsenet tietävät aiempaa paremmin oman roolinsa tiimissä.

Tiimin rooleista keskusteltaessa tulevat esiin erityisesti käsitykset johtajan roolista. Tiimin vetäjän roolia pidetään tärkeänä juuri vastuualueiden ja tiimin tavoitteiden määrit-tämisessä. Hyvää, nimettyä johtajaa pidetään tyypillisesti edelleen tarpeellisena.

On selvästi poikkeuksellisempaa, että tii-mi toimii kokonaan itseohjautuvasti siten, et-teivät jäsenet edes kaipaa tiimilleen nimettyä johtajaa. Tämäkään poikkeava käsitystyyppi ei kuitenkaan tunnu olevan riippuvainen työ-elämän trendeistä, vaan se kuuluu itsenäiseen asiantuntijatyöhön.

Vuorovaikutuksen luonne

Tiimeissä kommunikoidaan haastatelta vien mukaan monella tavalla. Vuoro vaiku tus-tilanteet voivat vaihdella virallisista ja sovi-tuista tiimipalavereista epävirallisiin ja spon-taaneihin keskusteluihin, joita käydään niin koko tiimin kesken kuin kahdenvälisesti tai muutaman jäsenen kesken. Työelämän muu-tokset eivät ole heijastuneet käsityksiin tii-mien vuorovaikutuksen luonteesta.

Sovittuja ja muodollisia tiimin tapaami-sia pidetään tyypillisesti vähemmän mer-kittävinä kuin epävirallisia ja spontaaneja, usein kahdenvälisiä vuorovaikutustuokioita. Virallisissa ja muodollisissa tiimitapaami-sissa, kuten erilaisissa kokouksissa ja pala-vereissa, kaikki tiimin jäsenet ovat useammin läsnä. Niissä koko tiimin välinen kommuni-kointi ja kaikkien osallistuminen vuorovai-kutukseen on kuitenkin aika vähäistä, kos-ka kokoukset ovat usein määrämuotoisia ja koska ne liittyvät informointiin, tiedonjakoon

tai päätöksentekoon. Muodollisissa tiimita-paamisissa puheenvuoroja käyttävät yleen-sä vain asioita valmistelleet henkilöt ja pu-heenvuorot ovat sisällöiltään lähinnä muita informoivia. Merkityksellinen vuorovaikutus toteutuu tyypillisesti epämuodollisissa tilan-teissa, joko kahdenvälisesti tai pienissä jou-koissa.

On siis tyypillisestä poikkeavaa, että tiimin jäsenet pitävät virallisia, muodollisia tapaami-sia aitoina ja tarpeellisina vuorovaikutuksen mahdollisuuksina. Kuitenkin on myös sellaisia tiimejä, joissa koko tiimi on aktiivisesti vuo-rovaikutuksessa keskenään, ja juuri tätä pide-tään arvokkaana ja tärkeänä, olipa vuorovai-kutustilanne muodollinen ja virallinen rutiini tai hetkessä syntyvä ja epävirallinen.

Yhtä lailla poikkeuksellinen käsitystyyp-pi on koko tiimin sisäisen vuorovaikutuksen voimaannuttavaa vaikutusta ja ylivertaisuut-ta korostava käsitys. Sen mukaisesti tiimin työskentely on erityisen tehokasta, dynaa-mista ja ylivoimaista, kun kaikki tiimin jäse-net ovat läsnä ja osallistuvat vuorovaikutuk-seen tasapuolisesti. Käsityksen mukaan vuo-rovaikutustilanteeseen ei kuitenkaan ole tar-vetta saada koko tiimiä koolle, ja pienemmän-kin joukon tapaaminen ja kommunikointi on riittävää tavoitteen kannalta.

Kasvokkaisuus ja teknologiavälitteisyys

Muodollisuuden lisäksi käsityksissä tiimin vuorovaikutuksesta näkyy vahvana teema kasvokkain tai teknologiavälitteisesti viesti-misen merkityksistä. Tyypillisesti kommu-nikointia kasvokkain pidetään yhä tärkeim-pänä, tehokkaimpana ja helpoimpana vuoro-vaikutuksen muotona. Työskentely samois-sa tiloissa ja mahdollisuus tiiviiseen kas-vokkaisviestintään tuntuu olevan arvokasta, koska siten tiiminä työskentely on luontevaa ja intensiivistä sekä yhteistyö sujuvaa ja te-hokasta. Teknologiavälitteinen viestintä on usein osa tiimien arkea, mutta sitä ei arvos-teta samalla tavalla kuin kasvokkain viesti-

n 33



mistä. Tyypillisesti ajatellaan, että tiimeissä kommunikoidaan entiseen tapaan, pääasias-sa kasvokkain.

Erityisellä tavalla kasvokkaisviestinnän merkitys korostuu poikkeavassa käsitykses-sä, jonka mukaan kasvotusten kommunikoin-ti on keskeinen edellytys tiimin olemassaolol-le. Fyysinen hajautuminen ja kasvokkaisvies-tinnän mahdollisuuden häviäminen voivat merkitä jopa koko tiimin hajoamista. Tämän käsityksen mukaan kasvokkaisviestintä jopa määrittelee tiimiä.

Tiimeissä kommunikoidaan haastatelta-vien mukaan nykyään myös esimerkiksi säh-köpostitse ja puhelimitse, etenkin silloin kun vuorovaikutuksen osapuolet ovat etäällä toi-sistaan. Viestiminen jonkin teknologian väli-tyksellä on joskus yleisempää kuin kasvok-kaisviestintä. Sähköpostia, puhelinta ja video-neuvotteluja pidetään joihinkin tilanteisiin varsin tarkoituksenmukaisina. Ne ovat käy-tännöllisiä ja arkea helpottavia viestinnän mahdollistajia, vaikka niihin liitetään haas-teita tavoitettavuuden, osaamisen ja laadun takaamisen osalta. Tällaista puhetta on haas-tatteluaineistossa kuitenkin melko vähän, eli käsitys on tyypillisestä poikkeava.

Suhtautuminen teknologiavälitteiseen viestintään on tyypillisesti realistista tai neut-raalia, poikkeavasti myös hieman myönteistä. Toinen selvästi poikkeava käsitys nousee pu-heesta, jossa teknologiavälitteiseen kommuni-kointiin tiimissä suhtaudutaan erityisen kiel-teisesti. Tämä käsitystyyppi tiivistyy ajatuk-seen siitä, että vuorovaikutus voi olla tasa-ar-voista ja todellista vain kasvokkain, eikä min-kään välineen tai sovelluksen käyttäminen ole muuttanut tätä seikkaa. Teknologiavastainen asenne ei ole muuttunut työelämässä koettu-jen muutosten (esimerkiksi teknologiavälittei-syyden yleistymisen) myötä.

Tiimien tavoitteet ja niiden arviointi

Haastateltavien puheissa tiimien tavoitteet kytkeytyvät organisaation perustehtävään

ja tiimin jäsenten työnkuviin. Tavoitteet voi-vat olla toimialasta, organisaatiosta ja työteh-tävistä riippuen yhtä lailla pitemmälle aika-välille suunnattuja kuin lyhytkestoisempia, projekteihin liittyviä. Joidenkin tiimien ta-voitteet määrittyvät organisaatiossa tiimin ulkopuolelta ja hierarkiassa ylempää, joiden-kin organisaation ulkopuolelta, vaikkapa mi-nisteriötasolta asti. Toiset tiimit puolestaan määrittävät itse kulloisenkin projektin ta-voitteen. Tiimin tehtävät voivat liittyä päi-vittäisiin työaskareisiin, tai tehtävillä voi olla laajemmat, taustalla vaikuttavat tavoitteet. Tavoitteiden sisällöstä ja muodosta riippu-matta puheista on nähtävissä tyypillinen kä-sitys siitä, että tiimissä on aina pyritty saa-vuttamaan sille asetetut tavoitteet. Vaikuttaa siltä, että työelämän tiimeille on tyypillistä pyrkimys tavoitteiden saavuttamiseen mah-dollisimman tehokkaasti.

Haastatteluista voidaan tiivistää tyypilli-nen käsitys, jonka mukaan tiimityötä on ar-vioitu lähinnä tavoitteiden tai lopputuloksen saavuttamisen kautta. Jos tiimin tavoitteena on esimerkiksi palvelun tai tuotteen kehittä-minen, on laatua voitu arvioida mekaanisin testein, taloudellisin mittarein tai vaikkapa asiakastyytyväisyyden avulla. Tiimin toimin-taa ei kuitenkaan ole arvioitu esimerkiksi tii-min sisäisen vuorovaikutuksen sujuvuuden kannalta. Jonkinlaista epävirallista arviointia tai tyytyväisyyttä tiimityön prosesseihin il-maistaan jäsenten välillä ajoittain, mutta sitä ei tämän käsitystyypin mukaan pidetä tiimin varsinaisena arviointina.

Aineistossa ei siis puhuta esimerkiksi säännöllisistä tiimin toiminnan arviointiru-tiineista tai siitä, että tiimien toimintaa voi-taisiin arvioida tai käytännössä arvioitaisiin. On poikkeava käsitys, että arviointia pidettäi-siin mahdollisuutena kehittää toimintaa tar-vittaessa. Käsitystyyppiin kuuluu myös tar-kentava ajatus siitä, että arvioinnin tarvet-ta ei käytännössä lopulta juurikaan nähdä. Aloitetutkin arvioinnin ja reflektoinnin pro-sessit tuntuvat jäävän kesken.

34 n

ARTI

KKEL



Tiimityön edellytykset ja tiimikokemukset

Puheissa tiimityön edellytyksistä ei tule esiin ajassa tapahtunutta muutosta, eivätkä haas-tateltavat kerro työelämän muutoksi en hei-jastuneen tiimityön edellytyksiin. Onnis-tunutta vuorovaikutusta niin tiimin tehtävä- kuin suhdetasollakin on pidetty ja pidetään yhä työelämän tiimien onnistuneen toimin-nan edellytyksenä. Tehtävätasoon liitetään edellytyksiä, kuten selkeästi määritelty ta-voite, riittävät resurssit ja selkeä tehtäväja-ko. Suhdetasoon liittyvät esimerkiksi hyvä yhteishenki sekä rehellinen ja luottamusta korostava ilmapiiri. Haastateltavien puheis-sa korostuu ajatus noiden kahden tason ta-sapainosta: tyypillisesti tiimin toiminnan edellytyksenä pidetään sopivan tasapainon löytämistä tehtävä- ja suhdetasojen välillä. Tasapainon löytymisessä keskeisenä pide-tään aktiivista tiedostamista ja systemaat-tista yritystä. Aktiivisella tiedostamisella tarkoitetaan kahden tason merkityksen ym-märtämistä, kuten selkeän työnjaon ja hy-vän ryhmähengen tietoista rakentamista. Systemaattisella yrittämisellä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi halua tehdä työtä yhdessä ja säännöllisestä kommunikoinnis-ta huolehtimista.

Sen sijaan poikkeava on käsitys, jonka mu-kaan tehtävä- ja suhdetason tasapainon löy-tyminen sekä vuorovaikutuksen onnistumi-nen ovat kiinni sattumasta ja tiimin jäsenten luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista. Toisin sanoen tiimi ei välttämättä toimi, jos henkilöt eivät tule keskenään toimeen tai heidän läh-tökohtansa ja tavoitteensa ovat vastakkaiset. Tiimin jäsenet eivät esimerkiksi välttämättä toimi toisiaan täydentävästi, vaikka tiimi tar-koituksella koottaisiin eri asioiden osaajista. Tämän käsityksen mukaan tiimiä ei siis voi kaikilta osin suunnitella, rakentaa tai ohjata sen toiminnassa.

Haastateltavien kokemukset työelämän tiimeistä ovat myönteisiä. Vaikka tiimin mää-ritteleminen tuntuisi haastavalta ja vaikka määritelmät ja näkemykset tiimeistä poik-

keaisivat toisistaan, pidetään kokemuksia positiivisina ja tiimityötä kaiken kaikkiaan onnistuneena. Työelämän kielteisiksi koe-tut muutoksetkaan eivät näytä heijastuvan tiimikokemusten laatuun, sillä kokemukset ovat pysyneet myönteisinä. Tiimityöhön aja-tellaan kuitenkin aina liittyvän myös haastei-ta. Ihmisten luonteen, taustan, työn tekemi-sen kulttuurin ja elämänkatsomuksen ynnä muiden ominaisuuksien erilaisuus saat-taa tehdä luottamuksellisesta yhteistyöstä ajoittain haastavaa. Tyypillisesti myönteis-tä kokemusta luonnehtiikin jonkinlainen yl-lättyneisyys. Käsitystyypin mukaan tiimiko-kemukset ovat myönteisiä, koska haasteis-ta huolimatta työelämän tiimeissä pyritään saavuttamaan tiimille asetetut tavoitteet, jotka saavuttaakseen tiimin jäsenet ovat val-miita joustamaan.

Toisaalta myönteiset kokemukset tiimis-tä voivat olla poikkeavankin myönteisiä, jon-kinlaisia voimaannuttavia superkokemuksia. Tällainen poikkeava käsitys tiimikokemuk-sesta tarkoittaa, että nimenomaan tiimi-työ tekee työstä tekemisen arvoista ja nos-taa siten tiimin erityisen tärkeään asemaan. Tyypillisestä poikkeava supertiimikokemus ei ole muuttunut työelämän muutosten myö-tä.

Pohdinta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tiimin jäsenet kokevat suomalaisen työelä-män muutokset ja niiden mahdollisen heijas-tumisen tiimityöhön. Tutkimuksen painopis-te oli tiimityön muutoksissa kuitenkin niin, että käsityksiä työelämästä ja sen muutok-sista haluttiin selvittää taustana käsityksille tiimityöstä ja sen mahdollisista muutoksis-ta. Tutkimuksen tulosten mukaan käsitykset työelämästä olivat muuttuneet näkyvämmin kuin käsitykset tiimityöstä: siinä missä työ-elämää tyypillisesti luonnehtii muutos ja ke-hittyminen, tiimit ovat pysyneet melko lailla muuttumattomina.

n 35



Tutkimusasetelman arviointia

Aineiston yksitoista teemahaastattelua ku-vaavat laajan kirjon käsityksiä ja kokemuksia. Analyysia tehdessä huomattiin, että omaan työuraan ja työelämän muutoksiin liittyviin kysymyksiin oli vastattu yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti, vaikka osa aiheista olikin koettu haastavina. Toimintoja ja omia koke-muksia kuvaavista ja arvioivista vastauksis-ta löytyi paljon sekä yhtäläisyyksiä että ero-ja, joista muodostui selkeitä tyyppejä. Sen si-jaan tiimityön muutoksista saatu aineisto oli abstraktimpaa, hajautuneempaa ja epäyhte-näisempää. Käsitykset tiimityön muutoksis-ta olivat luonteeltaan varovaisia arveluja ja pohdintoja.

Tutkimuksen epistemologisena oletukse-na on, että jokaisen haastateltavan kokemuk-set ja käsitykset ilmentävät heitä ympäröivää todellisuutta ja ovat tutkimuksen kannalta yhtä arvokkaita ja kiinnostavia. Tavoitteena oli ymmärtää tutkittavaa ilmiötä, ei yleistää. Voidaan todeta, että tässä tutkimuksessa on aineiston laadullisen teemoittelun ja tyypit-telyn avulla pystytty kuvaamaan suomalai-sessa työelämässä mahdollisia ja todennäköi-siä ajattelutapoja tiimityöstä ja sen suhtees-ta muuttuneeseen työelämään. Lisää tutki-musta kuitenkin tarvitaan. Jatkossa olisi tar-peen tarkastella aihetta kvantitatiivisin me-netelmin kootun laajemman aineiston avulla, jotta voitaisiin tuottaa yleistettäviä tuloksia. Esimerkiksi kyselytutkimuksen avulla kan-nattaisi selvittää, pitääkö nyt tulokseksi saa-tu kokonaiskuva laajemmin paikkansa tiimi-työtä tekevien suomalaisten keskuudessa.

Työelämän muutokset

Tilastokeskuksen työolotutkimusten (SVT 2008) mukaan suomalainen työelämä on muuttunut melko maltillisesti. Palkansaajien työtehtävät ovat itsenäisempiä, monipuo-lisempia ja ne koetaan aiempaa useammin merkityksellisinä. Kielteisinä koetaan esimer-

kiksi kiire ja työn epävarmuus, ja myönteinen kehitys liitetään lähinnä työntekijän asemaan, kuten mahdollisuuksiin kehittää omaa työ-tä ja vaikuttaa sen sisältöön (Virmasalo ym. 2011). Oman tutkimuksemme tuloksissa nä-kyi vahva muutos työelämässä, jopa niin, että muutos ja uudistuminen koettiin yhtenä ny-kytyöelämää määrittävänä piirteenä.

Haastateltavien käsitysten mukaan työn fokus on muuttunut joko johtaja-, työnte-kijä- tai asiakaskeskeiseksi ja työn muuttu-neena arvona on raha, joka ohjaa työntekoa. Taloudellinen menestyminen luonnollisesti ohjaa liike-elämää. Lisäksi viime vuosien taan-tumien aikana työtä on pyritty tekemään kus-tannustehokkaasti (ks. Kauppinen ym. 2009).

Työn kuormittavuuden ja kiireen osalta tä-män tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiem-pien tutkimusten kanssa: työ koetaan entistä vaativampana ja kiireisempänä. Työn kehit-tyminen myönteiseen suuntaan esimerkiksi omien vaikutusmahdollisuuksien suhteen oli näiden tulosten mukaan poikkeava käsitys-tyyppi. Aiempien tutkimusten mukaan työn-tekijöiden vaikutusmahdollisuudet työhönsä ovat kuitenkin olleet hyvät (Virmasalo ym. 2011; Kauppinen ym. 2012.)

Tiimitutkimuskirjallisuudessa työelämän ja tiimien mahdollisista muutoksista on nos-tettu esiin kansainvälistymisen yleistyminen (Pyöriä 2001; Huotari, Hurme & Valkonen 2005). Tämän tutkimuksen haastateltavat ei-vät tuoneet esiin, että tiimit tai työelämäkään olisivat erityisesti kansainvälistyneet tai että tiimeissä kohdattaisiin aiempaa enemmän tii-min jäsenten kansallista tai kulttuurista diver-siteettiä.

Alasoinin (2011) mukaan suomalaisessa työelämässä tuntuu olevan omat erityispiir-teensä muihin eurooppalaisiin maihin verrat-tuna. Oman tutkimuksemme tulokset tukevat osittain niitä aiempia tutkimuksia (Pyöriä 2001; Virmasalo ym. 2011), joiden mukaan työelämän muutokset koetaan kielteisinä. Toisaalta tämä tutkimus muistuttaa, että se ei ole ainoa käsitys. Poikkeavien käsitystyyp-pien mukaan työelämän kehittyminen voi olla

36 n

ARTI

KKEL



työntekijän kannalta suotuisaa ja muutokset saattavat tuntua enemmän myönteisiltä kuin kielteisiltä. Tämän tutkimuksen haastatelta-vat ovat kaikki tietotyöntekijöitä, mutta he työskentelevät keskenään erilaisissa asemis-sa ja rooleissa. On huomattava, että työelä-män muutoksia mittaviin työolotutkimuksiin osallistuu yleensä tätä tutkimusta laajemmin eri asemissa olevia työntekijöitä. Tulokset ei-vät siis kaikilta osin vertailtavissa. Työelämän muutosten kokeminen lieneekin moniulottei-nen ilmiö, jossa yhtäällä voidaan olla johonkin muutokseen tyytyväisiä ja toisaalla johonkin tyytymättömiä (Alasoini 2011).

Organisaatioiden menestyminen ei siis ole yksiselitteisesti sellainen muutos, jonka mu-kana myös työntekijät menestyisivät tai viih-tyisivät työssä. Työntekijöiden ikärakenteen muutoksen ja jonkinasteisen arvomuutoksen myötä työvoiman sitouttaminen työhön onkin uusi haaste. Tehokkaimmin työvoiman volyy-min pienenemiseen voidaan vastata pehmeillä keinoilla, kuten työhön osallistamisella ja sito-uttamisella. Työelämän syvällinen arviointi so-siaalisista, terveydellisistä sekä asenteellisis-ta tekijöistä lähtien voisi olla hyödyllisempää kuin esimerkiksi työurien pidentämisen tar-kastelu. (Alasoini 2011; Kauppinen ym. 2012.) Työhyvinvointi onkin noussut yhdeksi keskei-simmistä viimeaikaisista työelämän teemoista.

Tiimityö

Tämän tutkimuksen perusteella tiimityö kä-sitetään toisaalta ristiriitaisena ja vaikeasti määriteltävänä, toisaalta selkeänä ilmiönä. Tiimi voi olla yhteistyökokemus, mutta se voi olla myös rakenne tehtävän suorittamisek-si. Määrittelyn kirjo on aiempien tutkimus-ten ja teoreettisten näkökulmien mukaista (ks. McLeod & Kettner-Polley 2005; Niemelä & Kalliola 2007). Erilaisia tiimityöskente-lyn muotoja on tunnistettu aikaisemmissa-kin tutkimuksissa (Kauppinen ym. 2012). Voidaankin pohtia, millaisia vaikutuksia tii-mityöhön sitoutumiseen on sillä, että tiimi-

työ tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Olisiko tiimityön tehokkuuden kannalta tärkeää ku-vata ja sopia, millaisesta tiimityöstä kulloin-kin on kyse?

Tulosten mukaan tiiminjäsenet eivät kuu-luneet useaan tiimiin samanaikaisesti, kuten esimerkiksi sairaalaorganisaatioissa on yleis-tä (ks. Vuori 2005), vaan useampaan tiimiin kuuluminen oli aineistossa poikkeava käsi-tystyyppi. Tulosten mukaan tiimin jäsenillä on oma, selkeä roolinsa ja vastuualueensa, kuten johtaminen. Roolijako ei ole muuttu-nut työelämän muutosten myötä, tai korkein-taan tehtävänjako on muuttunut aiempaa sel-keämmäksi. Nimetyn johtajan rooli erottuu muista tärkeämpänä. Myös Janhosen (2010) mukaan tiiminvetäjällä on edelleen tärkeä roolinsa tiimissä. Tulokset eivät tue niitä ai-empia tutkimuksia, joiden mukaan tiimit oli-sivat nykyään itseohjautuvampia kuin aiem-min (Pyöriä 2001; Kauppinen ym. 2012).

Haastateltavien käsitysten mukaan tiimis-sä kommunikoidaan kahdenvälisesti, spon-taanisti ja mieluiten ilman muodollisuuksia. Epävirallisen vuorovaikutuksen tärkeys eri-tyisesti hiljaisen tiedon välittämisen ja tie-donjakamisen kannalta on havaittu aikai-semmissakin tutkimuksissa (Pyöriä 2006; Janhonen 2010). Muodollisten tiimitapaamis-ten kuten kokousten vuorovaikutus on usein ennalta säädeltyä, joten vuorovaikutukseen osallistuminen ja sen sisältöihin vaikutta-minen voi tuntua tiimin jäsenistä vaikealta. Kokouksia pidetään usein pikemminkin tur-hauttavina kuin mahdollisuutena kommuni-koida (Vuori 2005).

Myös tulokset kasvokkaisviestinnän ja tii-min jäsenten fyysisen samassa paikassa ole-misen tärkeydestä tukevat aiempia tuloksia (Pyöriä 2006). Globalisaatio ja teknologiavä-litteisyys eivät kosketa kaikkia suomalaisia tietotyöntekijöitä. Teknologiavälitteisyyden yleistymisen ja etätyömahdollisuuksien li-sääntymisen myötä tiimien on mahdollis-ta toimia hajautuneina (ks. Sivunen 2007, Pärnänen & Okkonen 2009). Haastateltavien kokemusten mukaan tiimit eivät kuiten-

n 37



kaan olleet aiempaa hajautuneempia. Tekno-logiavälitteisyyden yleistymisen olisi voinut olettaa näkyvän tiimin vuorovaikutukses-sa. Viestintäteknologia lienee kuitenkin ny-kyään osa jokapäiväistä vuorovaikutusta: käytetäänhän verkkoviestintää ja sähköpos-tia useimmissa asiantuntijatöissä. Käsitykset teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta eivät myöskään näytä muuttuneen myöntei-semmiksi viestintäteknologian kehittyessä ja yleistyessä, vaikka suomalaisia on kehuttu juuri teknologisesta osaamisestaan (Castells & Himanen 2001; Lehto & Sutela 2008). Tulos tosin tuntuu tukevan aiempia tutkimuksia (Pyöriä 2006), joiden mukaan työn hajautu-minen ja etätyö eivät ole yleistyneet ennakoi-dulla tavalla. Vaikka joitakin suomalaistutki-muksiakin (Vartiainen, Hakonen & Kokko 2004; Pyöriä 2006; Virtanen 2010) viestin-täteknologian käytöstä tiimeissä on, olisi tar-peen nostaa virtuaalitiimien vuorovaikutus tutkimuksen keskiöön.

Nykyistä työelämää luonnehtiessaan haas tateltavat kertoivat, miten raha on saa-nut ylikorostuneen merkityksen. Markkina-talouden ehdot ja vaateet eivät näkyneet kuitenkaan käsityksissä tiimityöstä, esimer-kiksi tiukentuneina tehokkuusvaatimuksi-na. Haastatteluaineiston perusteella tiimi-työntekijät ovat mieltäneet tiimityöskente-lyn aina vahvasti tavoiteorientoituneeksi. Kiinnostavaa on, että voimakkaasta tehtävä-keskeisyydestä huolimatta haastateltavien käsitysten mukaan tiimien toimintaa ei juuri arvioida. Onhan selvää, että kehittyäkseen tii-mien tulisi tunnistaa toimintatapojensa vah-vuudet ja kehityskohteet.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on todet-tu, että Suomessa tehdään työtä monenlai-sissa tiimeissä ja tiimit työskentelevät var-sin erilaisissa olosuhteissa (Pyöriä 2006; Janhonen 2010). Tämän tutkimuksen tulos-ten mukaan tiimit toimivat tehokkaimmin, kun tehtävä- ja suhdetaso on tasapainossa. Aiempien tutkimusten mukaan tiimien te-hokkuuteen voivat vaikuttaa niin johtamis-käytännöt, autonomisuus kuin tiimin tiedon-

kulun rakenteet (Kalliola & Niemelä 2007; Janhonen 2010). Haastatteluaineiston poik-keavan käsitystyypin mukaan tiimin toimin-nan tärkein edellytys ovat keskenään hyvin toimeen tulevat ja samanhenkiset tiiminjäse-net. Mielenkiintoista on, että saman käsitys-tyypin mukaan on sattumaa, miten jäsenten vuorovaikutus sujuu. Työelämässä tiimeillä ei ole käytössään yhtäläisiä resursseja, ku-ten vaikkapa mahdollisuuksia toimia itsenäi-sesti tai valita jäseniään. Eikä ole selvää, mitä tarkoitamme tiimillä ja tiimityöllä erilaisissa konteksteissa, ammateissa ja organisaatiois-sa. Ei niin ikään voida yksiselitteisesti ohjeis-taa, miten tiimityötä voidaan tehdä mahdol-lisimman tehokkaasti.

Aiempien tutkimusten mukaan tiimit ei-vät ole kehittyneet myönteisellä tavalla tai tiimityötä ei pidetä niin tehokkaana ja vaiku-tusvaltaisena kuin aiemmin (Lehto & Sutela 2008). Tämän tutkimuksen perusteella käsi-tykset ja kokemukset tiimityöstä ovat muut-tuneet melko vähän. Työelämän muutokset on koettu voimakkaammin, ja niitä kuvataan yksityiskohtaisemmin ja konkreettisemmin. Voihan olla, että työelämän muutoksista pu-hutaan yhteiskunnassa niin paljon, että ai-heesta keskusteleminen on tutumpaa kuin tiimien merkityksien pohdiskelu. Olisi kui-tenkin voinut olettaa, että työelämän muu-tokset näkyisivät tiimikäsityksissä ja -koke-muksissa vahvemmin. Vähentyneet resurssit ja kiire, organisaatiomuutokset ja tuloksel-lisuusvaatimukset kuvaavat haastateltavien käsityksiä nykyisestä työelämästä, mutta ne eivät tunnu heijastuvan käsityksiin tiimityös-tä. Tarkempaa tutkimusta tarvittaisiin, jot-ta voitaisiin selvittää, miten nuo työelämän muutokset suhteutuvat esimerkiksi tiimiko-kemusten määrittelemisen vaikeuteen, virtu-aalitiimien yleistymiseen, tehokkaaseen roo-lien määrittelyyn tai vaikuttamismahdolli-suuksien lisääntymiseen. Nämä ovat sellaisia käsitystyyppejä, joissa oli tämän tutkimuksen mukaan tapahtunut muutos.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tii-mityö on arkipäiväinen ja itsestään selvä osa

38 n

ARTI

KKEL



työelämää. Tiimien olemassaoloa ei pysähdy-tä miettimään tai perustelemaan. Tiimejä ei juurikaan kyseenalaisteta eikä niiden työs-kentelyä arvioida. Tulokset osoittavat, että käsitykset ja kokemukset tiimeistä ovat kui-tenkin vaihtelevia. Käsitykset liittyvät monen-laisiin yhteistyörakenteisiin ja -kokemuksiin, joissa niin tiimin rajat, toimintatavat, vuoro-vaikutustavat kuin tiimeihin kuuluminenkin painottuvat eri tavoilla.

Jatkotutkimushaasteet

Tämä tutkimus vahvistaa tarvetta nostaa tiimit entistä perusteellisemmin suoma-laisen työelämän tutkimuksen kohteeksi. Tiimitutkimusta tulisi laajentaa koskemaan erilaisia työelämän tiimejä ja tulisi kiinnit-tää huomiota tiimien vaihteleviin muotoihin, merkityksiin ja funktioihin. Ylipäätään voitai-siin kysyä, mitä tiimit nykypäivän työelämäs-sä kaiken kaikkiaan ovat. Ovatko tiimiteoriat ja aiemmat tutkimustulokset esimerkiksi tii-min koosta, johtamisesta ja luottamuksesta sovellettavissa kaikenlaisiin konteksteihin? Olisiko perinteisen pitkäkestoisen ja selvä-rajaisen tiimin sijaan tarkasteltava tiimityön muitakin muotoja? Tiimit voivat olla huo-mattavasti dynaamisempi ilmiö kuin olem-me osanneet ajatella.

Tutkimustulokset herättävät joukon mui-takin mielenkiintoisia jatkotutkimushaastei-ta. Tulevissa tutkimuksissa voitaisiin pereh-tyä siihen, missä määrin tiimit suosivat vies-timistä kasvokkain tai teknologiavälitteisesti ja millaisia merkityksiä viestinnän välineellä on tiimityön kokemukseen, tiimityöhön ja sen tuloksiin. Millaisia arvostuksia erilaisiin vuo-rovaikutustapoihin ja -välineisiin liitetään ja mistä nuo käsitykset saavat vahvistusta?

Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty eroja eri sektoreilla työskentelevien tiimien vuorovaikutuksesta. Esimerkiksi tiimivetäjän verkostot tiedonkulun laadun kannalta näyt-tävät eroavan: julkisella sektorilla tiiminvetä-jillä on tiimin kannalta merkittäviä suhteita

organisaation ulkopuolellekin, kun taas yksi-tyisellä ei niinkään (Janhonen 2010). Tiimin johtamisen sisällöt ja tavat vaihtelevat myös eri aloilla (Pyöriä 2006). Jatkossa kannattai-si tutkia, millaisia rooleja tiiminvetäjillä on, miten he osallistuvat tiimin vuorovaikutuk-seen ja millaisia odotuksia tiiminvetäjiin koh-distuu. Tiimien vuorovaikutuksessa voi olla muutoinkin omat erityispiirteensä eri aloilla ja sektoreilla. Joillakin aloilla tiimit ovat arki-päiväistyneet jo aikaa sitten, kun taas toisilla ne voivat olla uutta. Olisikin hyödyllistä tut-kia eri alojen sekä julkisen ja yksityisen sekto-reiden tiimien rakenteita ja vuorovaikutusta sekä selvittää, mitä merkitystä mahdollisilla eroilla voi tiimiprosesseille olla.

Tutkimukset siitä, miten tiimejä pystytään organisaatioissa todella hyödyntämään, voisi-vat syventää ymmärrystämme työelämän tii-mien käytänteistä ja niiden kehittämismah-dollisuuksista. Jatkossa tuleekin selvittää, mi-ten tiimien käsittäminen eri tavoin on yhtey-dessä tiimien tehokkuuteen, vuorovaikutuk-seen ja jäsenten työtyytyväisyyteen.

Tiimien toimintaa, laatua ja tehokkuut-ta on tutkittu yleensä jonkin tietyn ilmiön kuten tiedonkulun (Janhonen 2010), hajau-tuneisuuden (Ruohomäki & Koivisto 2007) tai identifikaation (Sivunen 2007) kannalta. Tutkimusasetelmissa on keskitytty tietyn-laisten, kuten pysyvien tiimien tarkasteluun (Janhonen 2010). Olisi kiinnostavaa selvittää, voidaanko nykyajan tiimien toimintaa ylipää-tään ennustaa, arvioida ja kehittää yhtenäisin, useisiin konteksteihin ja organisaatioihin so-veltuvin mallein ja menetelmin. Tiimit ovat keskeinen ja erottamaton osa suomalaista työ-elämää. On aiheellista kiinnittää tuttuun, totut-tuun asiaan uusi, tarkka fokus ja selvittää, mitä kaikkea tiimit merkitsevät niin työntekijöille, organisaatioille kuin suomalaiselle työlle.

* * *Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Vuorovaikutusosaaminen virtuaa-litiimeissä (138186).

n 39



Kirjallisuus

Aira, A. (2012) Toimiva yhteistyö. Työelämän vuo-rovaikutussuhteet, tiimit ja verkostot. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Alasoini, T. (2011) Parempaa vai huonompaa? Suo-men työelämän laatu eurooppalaisessa vertailus-sa. Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2011, 32–41.

Castells, M. & Himanen, P. (2001) Suomen tieto-yhteiskuntamalli. Suom. J. Kemppainen. Helsin-ki: WSOY.

Eskola, J. & Vastamäki, J. (2001) Teemahaastattelu: opit ja opetukset. Teoksessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Jyväs-kylä: PS-kustannus, 24–42.

Eskola, J. & Suoranta, J. (1998) Johdatus laadulli-seen tutkimukseen. 3. painos. Tampere: Vasta-paino.

Eurofound (2010) Euroopan viides työolotutkimus 2010. [online] <URL:http://www.eurofound.europa.eu/surveys/ewcs/2010/index_fi.htm> Luettu 14.2.2014.

Hakanen, J. & Perhoniemi, R. (2008) Muutokset työssä, työn imu ja jatkamisaikeet työelämässä – kolmen vuoden seurantatutkimus suomalai-silla hammaslääkäreillä. Työelämän tutkimus 1, 30–43.

Hammersley, M. & Atkinson, P. (2007) Ethnogra-phy. Principles in practice. London: Tavistock.

Hollingshead, A. B., Wittenbaum, G. M., Paulus, P. B., Hirokawa, R. Y., Ancona, D. G., Peterson, R. S., Jehn, K. A. & Yoon, K. (2005) A look at groups from the functional perspective. Teoksessa M. S. Poole & A. B. Hollingshead (toim.) Theories of Small Groups: Interdisciplinary Perspectives. Thousand Oaks: Sage, 21–62.

Huotari, M.-L., Hurme, P. & Valkonen, T. (2005) Viestinnästä tietoon. Tiedon luominen työyh-teisössä. Helsinki: WSOY.

Janhonen, M. (2010) Tiedon jakaminen tiimityös-sä. Työ ja ihminen -tutkimusraportti 39. Helsin-ki: Työterveyslaitos.

Järvensivu, A., Piirainen, T., Nikkanen, R. & Viita-la, E. (2011) Työntekijöiden kokema työelämän laatu suomalaisessa teollisuuskonsernin Suo-men ja Puolan yksiköissä. Työelämän tutkimus 1, 19–36.

Järvinen, A. & Järvinen, P. (2000) Tutkimustyön metodeista. Tampere: Opinpajan kirja.

Kauppinen, T., Hanhela, R., Kandolin, I., Karjalai-nen, A., Kasvio, A., Perkiö-Mäkelä, M., Priha,

E., Toikkanen, J., Toikkanen, J. & Viluksela, M. (toim.) (2009) Työ ja terveys Suomessa 2009. Työterveyslaitos 2010. [online] <URL:http://www.ttl.fi/fi/verkkokirjat/tyo_ja_terveys_suo-messa/Documents/Tyo_ja_terveys_2009.pdf> Luettu 31.1.2014.

Kauppinen, T., Mattila-Holappa, P., Perkiö-Mäkelä, M., Saalo, A., Toikkanen, J., Tuomivaara, S., Uuk-sulainen, S., Viluksela, M. & Virtanen, S. (toim.) (2012) Työ ja terveys Suomessa 2012. Työter-veyslaitos 2013. [online] <URL: http://www.ttl.fi/fi/verkkokirjat/tyo_ja_terveys_suomessa/Documents/Tyo_ja_Terveys_2012.pdf > Luettu 31.1.2014.

Kuhn, T. S. (1994). Tieteellisten vallankumousten rakenne. Suom. K. Pietiläinen. Helsinki: WSOY.

Lehto A.-M. (2009) Changes in the quality of wor-king life over four decades. European Foundati-on for the Improvement of Living and Working Conditions. [online]. <URL:http:www.eurofound.europa.eu/ewco/surveyreports/FI0911019D/FI0911019D_2.htm>. Luettu 14.2.2014.

Lehto, A.-M. & Sutela, H. (2008) Työolojen kolme vuosikymmentä. Työolotutkimusten tuloksia 1977 –2008. Helsinki: Tilastokeskus. [online]. <URL:http://tilastokeskus.fi/tup/julkaisut/tie-dostot/isbn_978-952-467-930-5.pdf>. Luettu 7.1.2013.

McLeod, P. L. & Kettner-Polley, R. (2005) Psychody-namic perspectives on small groups. Teoksessa M. S. Poole & A. B. Hollingshead (toim.) Theories of small groups: Interdisciplinary perspectives. Thousand Oaks: Sage, 63–97.

Niemelä, J. (2008) Ryhmätyö ja kokemukset työ-elämän laadusta Suomessa. Työelämän tutkimus 2, 129–146.

Niemelä, J. & Kalliola, S. (2007) Team Member-ship and Experiences of Work in Finnish Con-text. Economic and Industrial Democracy 28, 552–588.

Parent-Thirion, A. (2011) Working conditions in Europe in 2010 – Toward sustainable work? Puheenvuoro. Tampere. Työelämän tutkimus-päivät. [online]. <URL:http://www.uta.fi/tyo-elamantutkimuspaivat/arkisto/WRD2011/pdf/Agnes.pdf>. Kuultu 3.11.2011.

Poole, M. S., Hollingshead, A. B., McGrath, J. E., Mo-reland, R. & Rohrbaugh, J. (2005) Interdiscipli-nary perspectives on small groups. Teoksessa M.

40 n

ARTI

KKEL



S. Poole & A. B. Hollingshead (toim.) Theories of small groups: Interdisciplinary perspectives. Thousand Oaks: Sage, 1–20.

Pyöriä, P. (2006) Understanding work in the age of information. Finland in focus. Tampere: Ylio-pistopaino.

Pyöriä, P. (2001) Hajautettu työ. Teoksessa R. Blom, H. Melin & P. Pyöriä (toim.) Tietotyö ja työ-elämän muutos. Palkkatyön arki tietoyhteiskun-nassa. Helsinki: Gaudeamus, 175–196.

Pärnänen, A. & Okkonen, K.-M. (toim.) (2009) Työ-elämän suurten muutosten vuosikymmenet. Helsinki: Tilastokeskus.

Ruohomäki, V. & Koivisto, S. (2007) Hajautettu ja mobiili työ henkilöstön arjessa. Tapaustutkimus kolmessa yrityksessä. Työelämän tutkimus 1, 40 –51.

Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. (2006) KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaran-to. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkis-to. [online]. <URL:http://www.fsd.uta.fi/mene-telmaopetus/kvali/>. Luettu 1.2.2013.

Sivunen, A. (2007) Vuorovaikutus, viestintätekno-logia ja identifioituminen hajautetuissa tiimeis-sä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

SVT. Suomen virallinen tilastokeskuksen ti las to. (2008) Työolotutkimus [online]. Hel sin ki: Tilas-

tokeskus. <URL:http://www.stat.fi/til/tyoolot>. Luettu 27.8.2013.

Tellis, W. (1997) Application of a case study meth-odology. The Qualitative Report 3. [online].

<URL:http://www.nova.edu/ssss/QR/QR3-3/tellis2.html>. Luettu 19.11.2012.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2002) Laadullinen tutki-mus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.

Vartiainen, M., Hakonen, M., Kokko, N. (2004) De-gree of virtuality, well-being and performance in dispersed teams and projects. Teoksessa Pro-ceedings of 8th Interrnational workshop on teamworking. Saksa: Treir, 16 –17.

Virmasalo, I., Hartikainen, A., Anttila, T. & Nätti, J. (2011) Polarisoituuko työelämän laatu? Työelä-män laatu toimihenkilöiden ja työntekijöiden kokemana 1977–2008. Työelämän tutkimus 1, 3–18.

Virtanen, H. (2010) Kai sitä ihminen on vaan sem-monen laumaeläin. Virtuaalisen tiimin ilmapiiri. Turku: Turun kauppakorkeakoulu.

Vuori, J. (2005) Terveys ja johtaminen. Terveyshal-lintotiede terveydenhuollon työyhteisössä. Hel-sinki: WSOY.


ARTIKKELIT

n Vuoden 1997 työmarkkinatukiuudistuksen tavoitteena oli aktivoida alle 25-vuotiaiden ammattikouluttamattomien nuorten osallistumista työmark-

kinoille ja koulutukseen. Tässä artikkelissa raportoidaan arvioita uudistuksen vai-kutuksista 22–24-vuotiaiden NEET-asteeseen, joka mittaa työvoiman ulkopuolella ja työttömänä olevien osuutta ikäryhmästä. Tilastollisessa tarkastelussa hyödyn-netään Tilastokeskuksen rekisteriaineistoa. Tutkimusmenetelmänä on differen-ce-in-differences -analyysi, jossa uudistuksen kohteeksi joutuneen toimenpide-ryhmän työmarkkinakehitystä verrataan verrokkiryhmän kehitykseen. Tulosten mukaan työmarkkinauudistus alensi peruskoulun käyneiden ammattikoulutta-mattomien 22–24-vuotiaiden nuorten NEET-astetta viidellä prosenttiyksiköllä. Edellisenä vuonna NEET-tilassa olleiden peruskoulun käyneiden NEET-aste laski tulosten mukaan kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Lukion suorittaneiden nuorten NEET-asteeseen työmarkkinatukiuudistuksella ei ollut vaikutusta.

Avainsanat: Työmarkkinatukiuudistus, nuoret, työllisyys, työttömyys, työvoiman tarjonta, NEET-aste

Abstrakti

Ville Seppälä & Jaakko Pehkonen

Vuoden 1997 työmarkkinauudistus ja ammattikouluttamattomien nuorten NEET-aste

Johdanto

Vuodesta 1994 asti käytössä ollut työmark-kinatuki on työttömyysturvan muoto, jota on myönnetty niille työttömille työnhakijoille, jotka eivät ole oikeutettuja ansio- tai perus-päivärahaan. Työmarkkinatuki suunniteltiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallis-tumisen mahdollistavaksi tuloksi, mutta sen havaittiin toimivan myös passivoivana tuki-muotona (HE172/1995). Vuonna 1996 työ-markkinatuen saantiehtoja kiristettiin alle 20-vuotiailta ammattikouluttamattomilta työttömiltä, ja vuonna 1997 ehtojen tiuken-nus laajennettiin alle 25-vuotiaisiin ammat-tikouluttamattomiin työttömiin.1 Uudistukset

pidensivät tuen saannin odotusaikaa viiteen kuukauteen ensi kertaa työnhakijaksi tulleilta ja tiukensivat koulutukseen haun velvoittei-ta sekä vaatimuksia työvoimapoliittisiin toi-miin osallistumisesta. Uudistusten keskeise-nä tavoitteena oli aktivoida nuoria työmark-kinoille ja koulutukseen. (Aho ym. 2012, 9; HE 172/1995; Hämäläinen 2005.)

Tässä artikkelissa raportoidaan arvioita siitä miten kyseinen työmarkkinatukiuudis-tus, erityisesti sen vuoden 1997 laajennus, vaikutti ammattikouluttamattomien alle 25-vuotiaiden nuorten työmarkkinatilantee-seen.2 Vaikka uudistuksen toimeenpanosta on

42 n

ARTI

KKEL

ITVuoden 1997 työmarkkinauudistus ja ammattikouluttamattomien nuorten NEET-aste


jo kulunut aikaa, teema on ajankohtainen ai-nakin kolmesta eri syystä. Ensinnäkin viime vuosina heikentynyt yleinen työmarkkina-tilanne on vähentänyt työmarkkinoille tule-vien nuorten työ- ja koulutusmahdollisuuk-sia. Työttömyyden nousu johtaa työvoiman ylitarjontaan sekä työ- että koulutusmarkki-noilla työttömiksi joutuneiden etsiessä uu-sia urapolkuja. Pitkään huonona pysyvä työ-tilanne voi vähentää nuorten aktiivisuutta sekä johtaa myös pidempiaikaiseen syrjäy-tymiseen koulutuksesta ja työmarkkinoilta. Työmarkkinoille kiinnittymiseen liittyvien tekijöiden analysointi on kansantaloudelli-sesti tärkeää, sillä pitkän työuran taloudelli-set vaikutukset ovat merkittäviä. Esimerkiksi Leinosen (2012, 10) tuoreen arvion mukaan menetetyn 40-vuotisen työuran kokonaiskus-tannukset yhteiskunnalle ovat 2,1–2,4 miljoo-naa euroa. Tiainen (2000) ja Hietala (1992) ovat hyviä esimerkkejä työttömyyden kustan-nusten mittaamiseen liittyvästä problematii-kasta.

Toiseksi hitaana pysyvä talouskasvu, ta-loudellisen huoltosuhteen heikkeneminen ja työmarkkinoilta poistuvien ikäluokkien koko suhteessa sinne tuleviin ikäluokkiin luovat paineita työmarkkinoiden toiminnan merkittävälle tehostamiselle. Yllättävää oli-si jos nykymuotoinen eläköitymistä, työsuh-de- tai työttömyysturvaa säätelevä lainsää-däntö tai aktiivista työvoimapolitiikkaa kos-kevat linjaukset ja tavoitteet pysyisivät lähi-vuodet muuttumattomina. Siten tietämys ai-empien uudistusten vaikutuksista on yhteis-kunnallisesti arvokasta ja poliittista päätök-sentekoa palvelevaa. Tarvetta tähän on, sillä aiempaa suomalaista tutkimusta on vähän. Hämäläisen analyysi vuoden 1997 työmark-kinatukiuudistuksesta (Hämäläinen 2005) ja Uusitalon ja Verhon (2010) analyysi vuo-den 2003 työttömyyspäivärahauudistuksesta, ovat harvinaisia esimerkkejä suomalaisesta, työmarkkinauudistusten vaikuttavuutta kä-sittelevästä empiirisestä tutkimuksesta.

Kolmanneksi käytämme työmarkkinatuki-uudistuksen vaikutusten arvioinnissa mitta-

rina NEET-astetta. Tällä käsitteellä kuvataan henkilöitä, jotka eivät opiskele, eivät ole työl-lisiä tai eivät ole ammatillisessa työharjoit-telussa. Summeeraava määrittely helpottaa työllisyys-, opiskelu- tai työttömyyslukujen erillistarkasteluihin liittyvää problematiikka. Tyypillisesti työttömyysetuuksia heikentävät uudistukset vähentävät työttömyyttä, mutta lisäävät työvoiman ulkopuolella olevien mää-rää, kun osa työttömistä työnhakijoista jää tai jättäytyy työmarkkinoiden ulkopuolelle. Tavoitellut työllistymis- ja kouluttautumisvai-kutukset voivat siten jäädä ennakoitua vaa-timattomammiksi. Lähtökohtaoletuksemme on, että NEET-asteen muutoksella voidaan mitata uudistuksen työmarkkinavaikutusta yhdellä, muutoksen hyödyistä valtiontalou-den näkökulmasta kertovalla luvulla.

Tässä artikkelissa hyödynnetään Tilasto-keskuksen rekisteriaineistoa. Aineis to poh-jana on Tilastokeskuksen seitsemän prosentin otos Suomen väestöstä vuodelta 2001, ja tähän otokseen sisältyvistä henkilöistä on tietoja ai-kaväliltä 1987–2006. Vuonna 1997 otokses-sa on yhteensä 19 276 havaintoa 20–24-vuo-tiaista nuorista. Tutkimuskohteena oleville nuorten ikäluokille määritellään NEET-tilan laskemiseksi kuusi vaihtoehtoista työmark-kinatilaa. Nämä ovat työllinen, työtön, opis-kelija, varusmies, eläkeläinen ja työvoiman ulkopuolella oleva. Tutkimusmenetelmänä käytetään uudistusten vaikutusten arvioin-tiin usein sovellettua ja hyvin soveltuvaa dif-ference-in-differences – estimointia (Angrist & Pische 2009). Työmarkkinatukiuudistuksen vaikutusta mitataan vastemuuttujan kehi-tyksen erona uudistuksen kohteena olevan toimenpideryhmän ja sitä vastaavan ver-rokkiryhmän välillä siirryttäessä uudistus-ta edeltävästä ajasta sen jälkeiseen aikaan. Toimenpideryhmäksi määritellään ammatti-kouluttamattomat 22–24-vuotiaat ja verrok-kiryhmänä käytetään ammattikouluttamatto-mia 26–28-vuotiaita nuoria.

Artikkeli on rakennettu seuraavas-ti. Seuraavassa luvussa pohditaan lyhyesti NEET-asteen käyttökelpoisuutta työmarkki-

n 43

ARTIKKELITVille Seppälä & Jaakko Pehkonen


noiden toimintaa havainnollistavana muut-tujana. Tämän jälkeen kuvataan lyhyesti vuo-sien 1996–1997 työmarkkinatukiuudistusta, teoretisoidaan sen vaikutuksia nuorten työ-markkinatilanteeseen sekä kuvataan NEET-asteita koulutus- ja ikäryhmittäin sekä eri aikoina. Estimointimenetelmien kuvauksen jälkeen esitellään tuloksia työmarkkinatuki-uudistuksen vaikutuksista sekä arvioidaan tulosten luotettavuutta niin kutsuttujen va-le-estimointien avulla. Tulosten mukaan työ-markkinatukiuudistus vaikutti koulutusryh-mien työmarkkinatilanteeseen eri tavoin. Uudistus näyttää alentaneen vain peruskou-lun käyneiden ammattikouluttamattomien nuorten NEET-astetta: arviomme mukaan NEET-aste aleni viidellä prosenttiyksiköllä. Edellisvuonna NEET-tilassa olleilla nuorilla vaikutus on noin kahdeksan prosenttiyksik-köä. Lukion käyneillä ammattikouluttamatto-milla nuorilla vastaavia vaikutuksia ei havaita.

NEET-aste työmarkkinoiden toimintaa kuvaavana muuttujana

Tässä artikkelissa työmarkkinatilannetta ku-vataan NEET-asteella. Käsitteen lyhenne tu-lee sanoista ”Not in Education, Employment or Training”, eli se kuvaa henkilöitä, jotka ei-vät opiskele, ole töissä tai ammatillisessa työ-harjoittelussa (mm. Bynner & Parsons 2002, 289). Siten määritteen alle kuuluvat kaik-ki työttömät sekä ne työvoiman ulkopuolel-la olevat henkilöt, jotka eivät opiskele. NEET-määrittely yhdistää siten työttömät ja työvoi-man ulkopuoliset. Vastaavasti EET-määrittely yhdistää työlliset ja opiskelijat. Verrattaessa NEET-astetta työttömyysasteeseen työmark-kinaindikaattorina on tärkeää huomioida, että työttömyysaste lasketaan työttömien osuutena työllisten ja työttömien muodosta-masta työvoimasta ja NEET-aste puolestaan lasketaan NEET-ryhmään kuuluvien osuute-na koko ikäryhmästä, usein muutamaa poik-keusryhmää lukuun ottamatta. NEET-astetta on käytetty yhteiskuntatieteellisessä tutki-

muksessa, ja esimerkiksi OECD on soveltanut käsitettä kuvaamaan työelämään heikosti in-tegroituneita nuoria (Scrapetta ym. 2010, 19). Myös Euroopan komissio on ottanut käsitteen käyttöönsä ja aloittanut nuorten NEET-asteen seurannan (Eurofound 2012, 1).

Joidenkin tutkimusten mukaan NEET-ryhmään kuuluminen indikoi nuoren sosi-aalisesta syrjäytymisestä. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ryhmään kuulumiseen yhdistyy ihmissuhde-, terveys- ja päihdeongelmien li-sääntymistä (Nudzor 2010). Useita EU-maita kattavassa tutkimuksessa NEET-nuorten ha-vaittiin olevan muita nuoria vähemmän kiin-nostuneita politiikasta ja osallistumisesta järjestötoimintaan. Myös heidän luottamuk-sensa yksilöihin ja instituutioihin havait-tiin olevan matalampaa kuin muilla nuorilla. Vaihtelua ryhmän sisällä sekä eri maiden vä-lillä on kuitenkin paljon. (Eurofound 2012, 91, 105–106.) NEET-nuoren yksioikoinen leimaa-minen syrjäytyneeksi onkin karkea yksinker-taistus, sillä syrjäytyminen, työttömyys tai työvoiman ulkopuolelle oleminen ovat moni-muotoisia ilmiöitä, ja niiden tilastointi on ää-rimmäisen vaikeaa (ks. esim. Hämäläinen & Hämäläinen 2012).

NEET-määritelmä on lähes identtinen Myrs kylän lanseeraaman syrjäytyneen nuo-ren määritelmän kanssa (Myrskylä 2011). Hän määrittelee syrjäytyneiksi vain pe rus-kou lun käyneet 15–29-vuotiaat nuoret, jot-ka ovat tilastoissa joko työttömiä tai työvoi-man ulkopuo lella. Laskelmien mukaan vuon-na 2008 tähän ryhmään kuului noin 48 000 henkilöä (Myrskylä 2011, 10, 31).

Tässä artikkelissa emme kuitenkaan yh-distä NEET-astetta syrjäytymiseen, tai sen määrittelyyn ja käyttöön liittyvään keskus-teluun. NEET-käsitteen käytöllä pyrimme tarttumaan työvoimapoliittisten uudistusten kokonaisarviointiin liittyviin ongelmiin, jot-ka syntyvät työllisyys-, opiskelu-, harjoitte-lu- tai työttömyyslukujen erillistarkasteluis-ta. Tyypillisesti työttömyysetuja heikentä-vät muutokset vähentävät kyllä työttömyyt-tä, mutta samalla ne lisäävät työvoiman ulko-

44 n

ARTI

KKEL



puolella olevien määrää, kun osa työttömistä jättäytyy uudistuksen seurauksena työmark-kinoiden ulkopuolelle. Siten yksittäisissä työ-markkinatiloissa tapahtuvien muutosten tar-kastelu voi antaa harhaanjohtavan kuvan uu-distuksen kokonaisvaikutuksesta. Tiivistäen: pyrimme NEET-asteen avulla mittaamaan uu-distuksen työmarkkinavaikutusta yhdellä lu-vulla, joka kertoo uudistuksen hyödyistä en-nen kaikkea valtiontalouden tasapainon ja huoltosuhteen näkökulmasta.

NEET-käsitteen pelkistävyyttä työmarkki-natilanteen kokonaisindikaattorina on hyvä tarkastella kriittisesti. Relevanttia onkin ky-syä a) kuinka samantyyppistä joukkoa työt-tömät ja työvoiman ulkopuoliset ovat, eli voi-ko heidät yhdistää samaan ryhmään, ja b) heikentääkö mittausajankohdan hetkellisyys NEET-asteen käyttöä työmarkkina-aktivitee-tin kuvaajana?

Jo tilastoaineistot tuottavat ongelmia. Sama henkilö voi määritelmästä riippuen olla toisessa aineistossa työtön ja toisessa työlli-nen tai työvoiman ulkopuolinen. Suomessa tämä näkyy Tilastokeskuksen työvoimatutki-muksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työn-välitystilaston erilaisina työttömyys- ja työl-lisyysmäärittelyinä. Työuraansa aloittava yrittäjä, jolla ei ole tarkasteluhetkellä tuloja, ei välttämättä rekisteröidy työlliseksi. Siten yksittäinen mittausajankohta voi antaa har-haanjohtavan käsityksen yksilön todellisesta työmarkkinatilanteesta. Toiseksi tutkimukset raportoivat toistuvista ja nopeista liikkeistä eri työmarkkinatilojen, työllisyyden, työttö-myyden ja ulkopuolisuuden välillä (Atkinson & Micklewright 1991). Lyhytaikainen työt-tömyys tai työvoiman ulkopuolella olemi-nen voi olla vaihe, jossa nuori etsii itseän-sä ja optimaalista työ- tai opiskelupaikkaa. Kolmanneksi työttömyyden ja ulkopuolisuu-den kiinteästä lomittumisesta huolimatta työvoiman ulkopuolelle määrittymiseen voi, etenkin nuorilla, kuulua erilaisia tiloja piilo-työttömyyden ja passiivisen oleskelun lisäk-si.3 Nuori voi olla vaiheessa, jossa hän lukee pääsykokeisiin (Hämäläinen & Juutilainen

2010), pitää välivuotta matkustaen tai te-kee hyväntekeväisyystyötä (Furlong 2006). Pitkittynyt sairaus, perityn omaisuuden va-rassa eläminen, varusmiespalvelus, omien lasten tai vanhempien hoito ovat myös esi-merkkejä eri syistä olla työvoiman ulkopuo-lella (Myrskylä 2011, 25).

Heterogeenisyydestään huolimatta mo-nia työvoiman ulkopuolella olemisen tiloja yhdistää se, että niiden tuoma kokonaishyö-ty yhteiskunnalle verotulojen ja sosiaalikus-tannusten muodossa on keskimäärin yksilön kokemaa hyötyä pienempi. NEET-muuttujan tapauksessa on kuitenkin paikallaan arvioida myös sen tilojen yhdenmukaisuutta juuri yh-teiskunnan kokonaishyödyn näkökulmasta. Epäselvää on, onko työttömyys yhteiskunnalle suurempi uhka kuin työvoiman ulkopuolisuus, tai voidaanko työllisyyttä pitää tärkeämpänä kuin kansantalouden tuottavuutta pidemmäl-lä aikavälillä parantavaa korkeaa koulutusas-tetta. Haastavuudesta huolimatta ainakin pit-källä aikavälillä yleistys positiivisiin (työlli-syys, opiskelu) ja negatiiviisiin (työttömyys, työmarkkinoiden ulkopuolisuus) työmarkki-natiloihin on kohtuullisen hyvin perustelta-vissa. Mitä pidempään työttömyys tai työvoi-man ulkopuolisuus kestää, sitä painavammin voidaan puhua myös työmarkkinoilta syrjäy-tymisestä. Myrskylän (2011, 94) mukaan kah-tena vuonna peräkkäin työvoiman ulkopuoli-sena oleminen ennakoikin vahvasti ulkopuo-lisuutta myös kolmantena vuonna. Järvisen ja Vanttajan (2013, 511–512) kohorttitutkimuk-sessa selvitettiin vuonna 1995 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olleiden16–18-vuoti-aiden eli niin kutsuttujen koulutuspudokkai-den työmarkkinakehitystä koko ikäryhmään verrattuna. Heidän työmarkkinatilanteensa parantui jokaisena tarkasteluajankohtana, mutta työvoiman ulkopuolella ja työttömänä olleiden osuus koulutuspudokkaiden ryhmäs-sä jäi hyvästä kehityksestä huolimatta noin kaksi kertaa koko kohorttia korkeammaksi vuoden 2007 mittauksessa. Vastaavasti työl-listen osuus jäi koko kohorttiin verrattuna ma-talammaksi.

n 45



NEET-aste ja työmarkkinatukiuudistus

Vuodesta 1994 asti käytössä ollut työmark-kinatuki on työttömyysturvan muoto, jota myönnetään niille työttömille työnhakijoil-le, jotka eivät ole oikeutettuja työttömyys-turvan ansio- tai peruspäivärahaan. Se suun-niteltiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumisen mahdollistavaksi tuloksi, mut-ta sen huomattiin toimivan usein myös passi-voivana tukimuotona (HE172/1995). Vuonna 1996 työmarkkinatuen saantiehtoja kiristet-tiin alle 20-vuotiailta ammattikouluttamat-tomilta työttömiltä, ja vuonna 1997 ehtojen tiukennus laajennettiin alle 25-vuotiaisiin kouluttamattomiin työttömiin. Vuosien 1996 ja 1997 työmarkkinatukiuudistusten tavoit-teena oli aktivoida alle 25-vuotiaita ammat-tikouluttamattomia nuoria työmarkkinoille ja koulutukseen. Uudistukset pidensivät työ-markkinatuen saannin odotusaikaa viiteen kuukauteen ensi kertaa työnhakijaksi tulleil-ta ja tiukensivat hakuvelvoitteita sekä koulu-tukseen että työvoimapoliittisiin toimiin osal-listumisesta. (Aho ym. 2012, 9; HE 172/1995; Hämäläinen 2005, 136–137).

Uusien sääntöjen mukaan vailla amma-tillista koulutusta olevalla alle 25-vuotiaalla työttömällä työnhakijalla ei ole oikeutta työ-markkinatukeen ilman hänelle tarjottuihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistu-mista sekä vähintään kolmeen koulutuspaik-kaan hakemista yhteishaussa ja näin mah-dollisesti saadun koulutuspaikan hyväksy-mistä. Työmarkkinatuen ehtoja rikkova työ-tön saa työmarkkinatukioikeuden takaisin suoritettuaan viiden kuukauden toimenpi-develvoitteen (Aho ym. 2012, 9; Hämäläinen 2005, 136–137). Vuoden 1996 uudistukses-sa korotettiin myös ammattikouluttamatto-mien työmarkkinatuen saannin odotusaikaa kolmesta kuukaudesta viiteen kuukauteen. Tämä muutos koski myös yli 25-vuotiaita (HE172/1995).

Tukiehtojen kiristämisen keskeisenä ta-voitteena oli parantaa työttömien nuorten työmarkkinapotentiaalia työvoimapoliittis-

ten toimenpiteiden ja koulutuksen kautta. Työmarkkinatukireformin oletettua vaiku-tusta voidaan teoretisoida eri työmarkkinati-loissa olevien nuorten ja heidän odottamien-sa hyötyjen näkökulmasta. Lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että kaikki vuoden 1997 työmarkkinatukiuudistuksen osa-alueet las-kevat työttömän työnhakijan kokemaan hyö-tyä. Opiskelijana olemisen hyöty laskee haku-velvoitteen vuoksi, koska opiskelijaksi aikovat voivat joutua hakemaan ja ottamaan vastaan koulutuspaikkoja, joissa he eivät halua opis-kella. Toisaalta mahdollisuus suorittaa työ-markkinatuen ehtojen laiminlyönnistä seu-raava toimenpidevelvoite joko opiskelemalla tai työssä käymällä nostaa näistä tiloista saa-tavaa hyötyä. Työmarkkinatuen heikentymi-nen parantaa työllisyyden hyötyä myös työs-säkäynnin oikeuttaman työttömyyspäivära-han vuoksi: oikeus työttömyyspäivärahaan on arvokkaampi, kun työmarkkinatukea on hei-kennetty. Työvoiman ulkopuolella olemisen hyötyyn työmarkkinatuen muutoksella ei ole suoraa vaikutusta. Yhteenlaskettuna NEET-tilan kokonaishyöty laskee ja sen vastapuo-len eli EET-tilan kokonaishyöty nousee. Siten uudistuksen voidaan olettaa laskevan nuor-ten NEET-astetta.

Näitä oletuksia on hyvä peilata eri tutki-muksiin. Ahon, Pitkäsen ja Vanttajan (2012) mukaan nuoret eivät koulutusvalintojaan tehdessä toimi aina rationaalisten käyttäy-tymismallien mukaisesti. Nuorella saattaa olla koulutuksenvastaisia näkemyksiä, jot-ka ovat ristiriidassa yhteiskunnan näkemi-en etujen kanssa (Aho ym. 2012, 13–15, 18). Nuori voi ymmärtää heikosti opiskelusta saatavien tulevien hyötyjen ja nykyisen vai-van suhteen, joten hän on altis sosiaalisen lähipiirinsä mielipiteille. Varsinkin perhe ja vanhempien koulutustausta voivat vaikuttaa nuorten asenteisiin koulutusta kohtaan (Ek ym. 2004, 22). Siten työmarkkinauudistus voi johtaa työmarkkinoiden ulkopuolelle siirty-miseen, jos riittävän mielekkäitä työ-, opis-kelu- ja toimenpidepaikkoja ei ole saatavilla. NEET-määritelmän pelkistävyyden etuna kui-

46 n

ARTI

KKEL



tenkin on, että siirtymät eivät aiheuta harhaa tukiuudistuksen vaikutusten empiirisessä ar-vioinnissa.

Myös Euroopassa toteutettiin 1990-luvul-la useita Suomen tukiuudistuksen kaltaisia työttömyysturvan ehtoja kiristäviä reforme-ja. Esimerkiksi vuonna 1998 Iso-Britanniassa lanseerattiin 18–24-vuotiaille, yli 6 kuukautta työttöminä olleille nuorille eri vaiheita sisältä-vä toimenpideohjelma. DID-analyysiin perus-tuvien tulosten mukaan ohjelma lisäsi nuorten miesten työllistymistä 1–5 prosenttiyksiköllä (Blundell ym. 2004, 591, 599, 603). Jacobi & Kluve (2006) ja Farh & Sunde (2009) kuvaa-vat Saksan Harzt-reformin vaikutuksia työ-markkinoille. Vuonna 2003 alkaneessa refor-missa työvoimapolitiikkaa muutettiin aktivoi-vampaan ja markkinavetoisempaan suuntaan käyttämällä enemmän tukipalkkausta harjoit-telun ja julkisesti luotujen työpaikkojen sijaan. Lisäksi työvoimatoimistojen toiminnasta teh-tiin tulosvastuullista. Farhin ja Sunden mak-ro-tason matching-analyysin mukaan uudis-tus lisäsi siirtymiä työttömyydestä työllisyy-teen. Myös harjoitteluohjelmien teho parantui. (Farh & Sunde 2009; Jacobi & Kluve 2006, 26).

Tutkimusmenetelmät

Yhteiskunnallisten uudistusten vaikutus-ten arviointi on haastavaa, sillä toisin kuin luonnontieteellisissä kokeissa, uudistuk-sen kohteille ei voida asettaa identtistä, sa-tunnaisesti valittua verrokkiryhmää, jolloin uudistuksen vaikutus voitaisiin mitata ryh-mien vastemuuttujan erona. Toimenpide- ja verrokkiryhmien koostumusten eroja pyri-täänkin usein tasoittamaan kontrollimuut-tujilla, esimerkiksi käyttäen regressioes-timointia (Stock & Watson 2007, 471, 495, 497). Lähestymistapa ei ole ongelmaton, sil-lä lisämuuttujat eivät kuvaa ryhmien välisiä eroja täysin kattavasti. Kontrollimuuttujien käyttö onkin reformitutkimuksen erityison-gelma: verrokkiryhmä ei voi olla kaikilta ha-vaittavilta ominaisuuksiltaan täysin saman-

lainen kuin toimenpideryhmä, sillä muutoin reformin täytyisi koskea myös verrokkiryh-mää. Reformivaikutusten estimointiin voi-daan käyttää ns. kvasikokeellisia menetel-miä, joista yksi on Difference-in-differences-estimointi.

Kuvio 1 tiivistää tässä artikkelissa sovel-lettavan Difference-in-differences-estimoinnin (DID) perusoletukset. Reformin vaikuttavuut-ta eli ns. toimenpidevaikutusta B3 mitataan vastemuuttujan (Y) kehityksen erona toi-menpide- ja verrokkiryhmissä reformia edel-tävän (t1) ja sitä seuraavan (t2) ajanjakson vä-lillä. Mallituksen yhdenmukaisten trendien (common trends) -oletuksena on, että ilman reformia toimenpide- ja verrokkiryhmän vas-temuuttujat kehittyvät ajassa samansuurui-sen ja -suuntaisen trendin mukaisesti, toisin sanoen ero A pysyy vakiona. Tämä oletus ei vaadi, että vastemuuttujan arvot olisi toimen-pide- ja verrokkiryhmissä yhtä suuria, tai että ryhmät olisivat havaituilta ominaisuuksiltaan samanlaisia (Angrist & Pischke 2009, 230). Ryhmien samankaltaisuus on silti usein tae vastemuuttujan yhdenmukaisesta kehitykses-tä. DID-menetelmän perusajatuksena on, että verrokkiryhmä toimii erilaisten suhdanteiden ja muiden mittausajankohtien välillä tapahtu-neiden muutosten indikaattorina. Olettamalla muiden ajassa tapahtuvien muutosten vaiku-tus yhtä suureksi niin toimenpide- kuin ver-rokkiryhmissä, uudistuksen vaikutus voidaan mitata vähentämällä toimenpideryhmän vas-temuuttujan kehityksestä verrokkiryhmän vastemuuttujan kehitys, jolloin jäljelle jää ai-noastaan uudistuksen aikaansaama vaikutus.

Tämän tutkimuksen DID-mallituksessa toimenpidevaikutus estimoidaan tilastolli-sen luotettavuuden arvioimiseksi aineistos-ta lineaarisella regressiomallilla, jossa vaste-muuttujana on henkilön NEET-tila Yi.

Yi=B0+B1D1+B2D2+B3(D1xD2)+BXi (1)

Kaavassa B0 on vakiotermi, joka kuvaa ver-rokkiryhmään kuuluvien henkilöiden NEET-astetta vuonna 1996. Dummy-muuttuja D1 saa

n 47



arvon yksi, jos henkilö kuuluu toimenpideryh-mään, ja siten sen kerroin B1 mittaa toimen-pideryhmän NEET-asteen eroa verrokkiryh-mään vuonna 1996. D2 on vuotta 1997 kuvaa-va dummy-muuttuja, ja sen kerroin B2 mittaa molemmille ryhmille yhteistä suhdannevai-kutusta. B3 on kerroin edellä esitettyjen dum-my-muuttujien yhteismuuttujalle. Siten se ku-vaa työmarkkinatukiuudistuksen vaikutusta NEET-todennäköisyyteen, kun ajassa tapah-tuvat muutokset ja toimenpideryhmään kuu-luminen on vakioitu. Kvasikokeellisen koea-setelman mukaisesti regressiomallia voidaan täydentää toimenpide- ja verrokkiryhmien vä-lisiä eroja kontrolloivilla muuttujilla (vektori Xi). Mahdollisia kontrolleja ovat esimerkiksi lasten määrä ja vanhempien koulutustausta. Tällöin oletuksena on, että lasten lukumäärä vähentää nuorten naisten osallistumista työ-markkinoille, ja vanhempien koulutustausta vaikuttaa molempien sukupuolten osallistu-miseen työmarkkinoille. DID-estimoinnissa voidaan samankaltaistaa toimenpide- ja ver-rokkiryhmiä myös erilaisilla matching-mene-telmillä, joilla ryhmiin valikoidaan mahdolli-simman samankaltaisia yksilöitä.

Tutkimusaineisto ja empiiriset tulokset

NEET- ja EET-määrittelyt

Tässä artikkelissa hyödynnetään Tilasto kes-kuksen rekisteriaineistoa. Aineistopohjana on Tilastokeskuksen seitsemän prosentin otos Suomen väestöstä vuodelta 2001, ja tähän otokseen sisältyvistä henkilöistä on tietoja ai-kaväliltä 1987–2006. Vuonna 1997 otoksessa on yhteensä 19 276 havaintoa 20–24-vuotiais-ta nuorista. Vain peruskoulututkinnon suorit-taneita nuoria on yhteensä 3 632. Lukion päät-tötodistuksen omaavia on 7 904. Ammatillisen tutkinnon suorittaneita on yhteensä 7 740.

Tutkimuskohteena olevalle, eli ilman am-mattitutkintoa oleville nuorille voidaan mää-ritellä tilastoaineistosta kuusi vaihtoehtois-ta työmarkkinatilaa: työllinen, työtön, opis-kelija, varusmies, eläkeläinen ja muu. Tässä tarkastelussa määrittelemme NEET-ryhmään työttömät ja työvoiman ulkopuoliset (ryhmä muu). NEETin ulkopuolelle (EET-ryhmä) luo-kitellaan työlliset ja opiskelijat. Jätämme sekä eläkeläiset että varusmiehet tarkastelun ul-

Y

t2t1 reformi

A

A

Verrokkiryhmä

ToimenpideryhmäToimenpideryhmä ilman reformia (oletus)

B3

Kuvio 1. Difference-in-Differences -estimointi

48 n

ARTI

KKEL



kopuolelle. Eläkeläisten, joita on 1,03 % ikä-luokasta, aineistorajaus on helposti perustel-tavissa. Toisaalta varusmiehet (2,42 %) voi-si sisällyttää EET-ryhmään kuuluviksi. Koska ryhmä ei ole uudistuksen kohteena edes vä-lillisesti, lisäys tuottaisi uudistusvaikutuksia aliarvioivan estimaatin. Tilastoaineistossa työvoimapoliittisten toimenpiteiden paris-sa olevat nuoret on luokiteltu työllisiksi, vaikka heidät voi mieltää myös työttömik-si (Tossavainen 2005, 30). Mahdollisen esti-mointiharhan pitäisi olla kuitenkin pieni, sil-lä ainakin Hämäläisen (2005, 144–146) tu-losten mukaan työmarkkinatukiuudistus ei lisännyt työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumista. Empiirisessä osiossa varioim-me NEET-asteen määrittelyä tilastoaineiston sallimissa rajoissa. Nämä tarkastelut tukevat tehtyjä rajauksia. Esimerkiksi työkyvyttö-myyseläkeläisille tehdyn analyysin mukaan tukiuudistus ei lisännyt nuorten siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Taulukko 1 havainnollistaa 20–24-vuoti-aiden nuorten työmarkkinatilojen jakaumaa NEET- ja EET-ryhmiin koulutusasteittain vuonna 1997. EET-tilassa on yhteensä 76,5 % kaikista havainnoista. Osuus on matalin pe-ruskoulun käyneillä (59,9 %) ja korkein luki-olaisilla (88,3 %). NEET-tilan luvut ovat luon-

nollisesti päinvastaiset. Vain peruskoulun käyneillä NEET-aste on 34,5 prosenttia ja luki-olaisilla 8,5 prosenttia. Myös ryhmien alatilat jakaantuvat koulutusryhmien välillä. Lukion käyneillä yleisin status on opiskelu, joka on työmarkkinatilana 59,9 prosentilla kaikista lukiolaisista. Ammattikoulututkinnon omaa-vista nuorista suurin osa on töissä. Heidän osuutensa on 52,6 prosenttia. Vain perus-koulun käyneiden jakauma on muita tasai-sempi: suurin yksittäinen ryhmä on työllisyys (35,7 %) ja pienin työmarkkinoiden ulkopuo-lisuus (16,9 %). Vuodet 1987–2006 kattava tarkasteluajanjakso osoittaa, että koulutusta-sojen väliset erot NEET- ja EET-asteissa pysy-vät suhteellisen vakaina yli vuosikymmenten, vaikka suhdannetilanteet, erityisesti 1990-lu-vun lamavuodet heiluttavat NEET- ja EET-asteita hyvinkin voimakkaasti.

Kuvio 2 havainnollistaa yhden keskei-sen työmarkkinatilan eli työssäolokuukau-sien kehitystä 1997–2006 vuoden 1996 työ-markkinastatuksen mukaisella ryhmittelyl-lä. Tutkimusaineiston 20–24-vuotiaat nuoret on jaettu alkutilanteen mukaan neljään työ-markkinatilaan: töissä oleviin, opiskelijoihin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Esimerkiksi vuoden 1996 lopussa työvoiman ulkopuolella olleilla on seuraavana vuon-

Taulukko 1. Otoksen 20-24-vuotiaiden työmarkkinatilat(%) koulutusasteen mukaan vuonna 1997.

Peruskoulu Ammattikoulu Lukio Koulutusasteet yhdessä

Työllinen 35,77% 52,61% 28,38% 39,50%

Opiskelija 24,12 % 19,63 % 59,94 % 37,00%

EET yhteensä 59,89% 72,14 % 88,32 % 76,50%

Työtön 17,59 % 19,51 % 4,23 % 12,88 %

Ulkopuolinen 16,91 % 5,59 % 4,24 % 7,17 %

NEET yhteensä 34,50 % 25,10 % 8,47 % 20,05 %

Varusmies 2,18% 1,82% 3,11% 2,42%

Eläkeläinen 3,44% 0,84% 0,10% 1,03%

Havaintoja 3 632 7 740 7 904 19 276

n 49



na keskimäärin kaksi työkuukautta ja vuon-na 2002 keskimäärin yli kuusi työkuukautta. Suhdanne- ja ikävaikutukset selittävät osal-taan työkuukausien määrän nousua.

Kuviosta on hyvä nostaa esille kolme asiaa. Ensinnäkin vuonna 1996 töissä olleiden nuor-ten työssäolokuukausien määrä ylittää koko ikäkohortin työssäolokuukausien keski arvon läpi tarkastelujakson. Tämä viittaa työllisyy-den voimakkaaseen tilariippuvuu teen ja/tai valikoitumiseen: jo saatu työkokemus lisää tu-levia työllistymismahdollisuuksia tai tarkas-teluryhmän nuoret poikkeavat työllistymiso-minaisuuksiltaan muista nuorista. Toiseksi vuonna 1996 opiskelija-statuksen omaavien nuorten työssäolokuukausien määrä nousee muita nopeammin. Tämä heijastaa yhtäältä siirtymää opinnoista työllisyyteen sekä toi-saalta opintojen jälkeisen työuran vakautta. Kolmanneksi lähtötilanteessa työttöminä ol-leiden työssäolokuukausien määrä on kor-keampi kuin työmarkkinoiden ulkopuolella olevilla. Näiden kahden NEET-ryhmän väliset erot tasoittuvat kuitenkin nopeasti, ja molem-

missa työmarkkinatiloissa työssäolokuukau-sien määrä jää alle ikäkohortin keskiarvon.

Havainnot indikoivat yhtäältä yksittäi-sen mittaustilanteen työmarkkinatilan hy-vää ennustevoimaa tulevan työmarkkinapo-tentiaalin indikaattorina ja toisaalta NEET-määrittelyn työmarkkinatilojen yhdenmu-kaista kehitystä yli ajan. Myös pysyvyys NEET-tilassa on korkea: aineiston mukaan todennä-köisyys pysyä NEET-tilassa peräkkäisinä vuo-sina on viisi kertaa suurempi kuin siirtyä EET-tilasta NEET-tilaan (50,09 % vs. 10,73 %).

Toimenpide- ja verrokkiryhmien määrittelyt

DID-estimoinnilla analysoidaan vuoden 1997 työmarkkinatukiuudistusta, joka laajensi vuoden 1996 uudistuksen koskemaan myös alle 25-vuotiaita ammattikouluttamattomia nuoria. Mittausajankohdan, eli vuoden vii-meisen päivän takia kaikki 25-vuotiaat jätet-tiin tarkastelun ulkopuolelle: potentiaalises-tihan he ovat kuuluneet toimenpideryhmään

0

2

4

6

8

10

12

1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Työtön

Työllinen

Opiskelija

Ulkopuolinen

Kuvio 2. Työkuukausien määrä 1997–2006 ja henkilön vuoden 1996 työmarkkinatila: keskiarvot.

50 n

ARTI

KKEL



vain puolen vuoden ajan. Tarkasteluaineiston rajaamisessa oli neljä perusvaihtoehtoa. Tarkastelun kohteeksi valittiin lopulta 22–24 -vuotiaat ja verrokkiryhmä muodostettiin sa-man koulutustaustan omaavista 26–28-vuo-tiaista. Tähän oli kolme syytä. Ensinnäkin vaikka 20–24-vuotiaiden ryhmän tarkastelu tarkentaisi tilastollista päättelyä, lavea ikäja-kauma vähentäisi uskottavuutta yhdenmu-kaisista trendeistä. Toiseksi toimenpideryh-män rajaaminen kapeasti, vain 24-vuotiaisiin ja verrokkiryhmä 26-vuotiaisiin, pienentäisi otosta ja heikentäisi tilastollista päättelyvoi-maa. Valittu ikäjaottelu onkin kompromis-si näiden vaihtoehtojen välillä. Samaan ikä-ryhmään kuuluvat, mutta jo ammattikoulu-tutkinnon suorittaneet nuoret olisi ollut kol-mas verrokkivaihtoehto. Tämän vaihtoehdon suurin ongelma liittyy yhdenmukaiset trendit -oletuksen pitävyyteen: suhdannevaikutukset ovat tyypillisesti suurempia koulutustasojen kuin ikäkohorttien välillä.

Suoraviivainen tapa arvioida työmarkkina-tukiuudistuksen vaikutusta NEET-asteeseen on vähentää toimenpideryhmän NEET-asteen muutos verrokkiryhmän NEET-asteen muu-toksesta mittausvälillä 1996–1997 eli ennen ja jälkeen työvoimatukiuudistuksen. Taulukko 2 raportoi laskennan tulokset. Perusaineiston mukaan 22–24-vuotiaiden NEET-aste (%) aleni 3,99 prosenttiyksikköä vuodesta 1996 vuoteen 1997 (16,70–20,69). Vastaava 26–28-vuotiaiden alenema oli 1,7 prosent-tiyksikköä (28,26–29,96). Siten aineistosta suoraan laskettu estimaatti tukiuudistuksen vaikutukselle on –2,29 prosenttiyksikköä.

Tuloksia työmarkkinatiloista

Aloitamme työmarkkinatukiuudistuksen vaikutuksen ekonometrisen arvioinnin esti-moinneilla, joissa vastemuuttujana käytetään NEET-asteen sijasta perinteistä työmarkki-natilojen jaottelua eli opiskelua, työllisyyttä, työttömyyttä ja työmarkkinoiden ulkopuo-lella oloa. Ennakoivan robustisuustarkaste-lun hengessä varioimme aineiston koulutus-ryhmittelyä.

Taulukon 3 kerroinestimaatit kuvaavat lakimuutoksen vaikutusta työmarkkinati-laan prosenttiyksikköinä. Tulosten mukaan tukiuudistus vähensi työttömyyttä ja lisäsi etenkin työmarkkinoiden ulkopuolisuutta. Tuloksissa on koulutustaustaan liittyviä sel-keitä eroja. Vaikutukset ovat voimakkaimmil-laan vain peruskoulun käyneillä. Estimaattien mukaan työttömien osuus laski tässä ryh-mässä noin kahdeksalla, ja ulkopuolisten osuus nousi noin neljällä prosenttiyksiköl-lä. Vastaavasti opiskelijoiden määrä kasvoi kolmella prosenttiyksiköllä. Lukiotutkinnon omaavilla tukiuudistus lisäsi tilastollises-ti merkitsevästi vain työmarkkinoiden ulko-puolisuutta. Estimaatti muutokselle on 1,8 prosenttiyksikköä. Ero uudistuksen vaikutuk-sessa koulutusasteen suhteen on ymmärret-tävää, etenkin työmarkkinatuen koulutusvel-vollisuuden vuoksi. Esimerkiksi Vehviläisen (1998, 42) arvion mukaan toisen asteen kou-lutuspaikkojen hakuun pakottaminen ei moti-voi korkeampaa koulutusta haluavia ylioppi-laita, mutta peruskoulun käyneillä se voi olla riittävä kannuste aktivoitua. Tulokset ovat

Taulukko 2. Toimenpide- ja verrokkiryhmien NEET-osuudet ennen ja jälkeen uudistusta.

Toimenpideryhmä Verrokkiryhmä Ryhmien ero

Ennen (1996) 20,69 29,96 -9,27

Jälkeen (1997) 16,70 28,26 -11,56

Muutos 1996-97 -3,99 -1,70 -2,29

Havaintoja toimenpide- ja verrokkiryhmissä ennen reformia on 5 601 ja 3 899. Vastaavat luvut reformin jälkeen ovat 5 810 ja 3 744.

n 51



sopusoinnussa myös Hämäläisen (2005) ha-vaintojen kanssa. Hänen mukaansa vuoden 1997 lakimuutos vähensi nuorten työttömien osuutta 1,3 prosenttiyksiköllä sekä vastaavas-ti lisäsi opiskelijoiden osuutta 1,6 ja työvoi-man ulkopuolella olevien osuutta 1 prosent-tiyksiköllä.4 Myös Ahon ja Vehviläisen (1997) tulosten mukaan alle 20-vuotiaita koskeva vuoden 1996 lakimuutos vähensi nuorten työttömyysjaksojen kestoa ja lisäsi hakeutu-mista opintoihin.

Tuloksia NEET-asteesta DID-estimoinnilla

Taulukon 3 tulokset työttömyyden vähenty-misestä peruskoulun käyneiden joukossa ei-vät sellaisenaan kerro työmarkkinatukiuudis-tuksen onnistumisesta, sillä myös työvoiman ulkopuolella olevien nuorten määrä on nous-sut uudistuksen jälkeen. Tämä kuvastaakin työmarkkinauudistusten kokonaisvaikutus-ten arvioinnin vaikeutta, kun tarkastelussa käytetään perinteisesti määriteltyjä työmark-kinatiloja. Taulukoissa 4 ja 5 esitetäänkin tu-loksia malleista, joissa selitettävänä muuttu-jana on yksilön NEET-tila.

Taulukoissa raportoidaan koko aineis-ton (perusotos) lisäksi tuloksia osaotokses-ta, joka koostuu reformia edeltävänä vuon-na NEET-tilassa olleista nuorista (NEET-

otos). Tavoitteena on, että tarkastelu tuot-taa lisätietoa NEET-nuorten ryhmästä. Tässä on hyvä korostaa mittaukseen liittyvää epä-tarkkuutta: kaikki osaotokseen kuuluvat nuoret eivät välttämättä ole olleet yhtäjak-soisesti NEET-tilassa läpi koko tarkastelu-ajan. Todennäköistä kuitenkin on, että NEET-nuoret ovat olleet työttömänä tai työmarkki-noiden ulkopuolella muita ikäryhmän nuoria pidempään tai useammin.

Taulukossa 4 raportoiduissa malleissa on mukana vakiotermi, aikadummy vuodelle 1997, sekä dummymuuttuja (0/1), joka mit-taa yksilön kuulumista toimenpideryhmään vuonna 1997. Mallituksen päämuuttuja on kaavan (1) mukainen yhteismuuttuja B3, joka kertoo työmarkkinatukiuudistuksen vaiku-tuksen NEET-asteeseen prosenttiyksikköinä. Negatiivinen kerroin indikoi NEET-asteen pie-nentymistä. Koko otosta hyödyntävien tulos-ten mukaan (sarake 1) tukiuudistus näyttää alentaneen NEET-astetta. Verrokkiryhmän NEET-aste vuonna 1996 on 29,96 prosent-tia (rivi 1). Toimenpideryhmään kuuluminen (rivi 2) laskee NEET-astetta 9,26 prosenttiyk-sikköä, eli 22–24-vuotiailla on lähtökohtai-sesti matalampi NEET-aste kuin 26–28-vuo-tiailla. Vuonna 1997 NEET-aste on 1,70 pro-senttiyksikköä alempi kuin edellisenä vuote-na (rivi 3). Muutos vakioi mittausajankohtien välisen suhdannevaikutuksen.

Taulukko 3. Työmarkkinatuen muutoksen vaikutus nuorten työmarkkinatiloihin.

Peruskoulu ja lukio Peruskoulu Lukio

Ulkopuolinen 1,74**(0,040)

3,76**(0,018)

1,81**(0,015)

Työtön –4,04***(0,000)

–8,60***(0,000)

-0,91(0,309)

Työllinen 2,07(0,150)

1,87(0,382)

2,29(0,260)

Opiskelija 0,23(0,863)

2,97**(0,032)

–3,19(0,120)

Havaintoja 19 504 8 620 10 434

P-arvot ovat suluissa ja merkit ***. ** ja * kuvaavat 1%, 5% ja 10% merkitsevyystasoja.

52 n

ARTI

KKEL



Toimenpideryhmään kuuluvien NEET-aste ilman uudistusta vuonna 1997 olisi ollut 19 prosenttia, sillä ilman eri tavalla toimenpide- ja verrokkiryhmiin vaikuttavia muutoksia in-teraktiotermi B3 on nolla. Taulukon 4 tulos uu-distuksen positiivisesta vaikutuksesta on 2,30 prosenttiyksikköä (rivi 4). Estimoitu muutos vastaa taulukossa 2 raportoitua tulosta (2,29 prosenttiyksikköä). Estimaatin p-arvo (0,062) indikoi, että on tulos on tilastollisesti merkit-sevä vähintään 10 prosentin tasolla.

Sarakkeessa 2 raportoidut tulokset osa-otoksesta, eli jo edellisvuonna NEET-tilassa olleista, tuottavat tilastollisesti luotetta-vampia tuloksia uudistuksen vaikutukses-ta. Kerroinestimaattien mukaan verrok-ki- ja toimenpideryhmien NEET-tasot vuon-na 1996 ovat liki 70 prosenttia (68,52 % ja 61,17 %), eivätkä ne alene vuonna 1997 suh-danteiden vaikutuksesta (rivi 3). Työ mark-kinatukiuudistus näyttää kuitenkin alenta-van toimenpideryhmän NEET-astetta yli 8 prosenttiyksiköllä (rivi 4). Kerroin on myös ti-lastollisesti merkitsevä vähintään yhden pro-sentin tasolla (p=0,003). Vaikka vaikutus on osaotoksessa absoluuttisesti suurempi kuin koko otoksessa, alenemat ovat suhteellisesti samaa suuruusluokkaa, eli noin 8 ja 12 pro-senttia.

Nuorten jaottelu peruskoulun ja lukion käyneisiin tuo esille eroja työmarkkinatu-kiuudistuksen vaikutuksissa (Taulukko 5). Tuloksien mukaan uudistus on laskenut pe-ruskoulun käyneiden nuorten NEET-astetta liki viidellä prosenttiyksiköllä (–4,84). NEET-otoksessa vastaava muutos on noin kah-deksan prosenttiyksikköä (–8,32). Tulokset ovat tilastollisesti erittäin merkitseviä. Lukiolaisten tilanne on toinen: tulosten mu-kaan tukiuudistukselle ei ole ollut vaikutusta ryhmän NEET-asteeseen.

Tulosten luotettavuus

DID-estimoinnin yhteiset trendit (common trends) -oletuksen toteutuminen on tärkeää tulosten luotettavuudelle. Taulukoissa 4 ja 5 esitettyjen tulosten luotettavuutta voidaan arvioida niin kutsutulla vale-DID-estimoinnil-la, joissa jokaista vuotta verrataan aina sitä edeltävään vuoteen käyttäen samoja toimen-pide- ja verrokkiryhmiä kuin varsinaisessa DID-estimoinnissa. Estimointi tehdään siten kaikille aineiston peräkkäisille vuosipareille alkaen vuosista 1988–89 ja päättyen vuosiin 2005–06. Yhdenmukaisten trendien oletus-ten täyttymiseksi estimaattien ei tulisi poi-

Taulukko 4. Työmarkkinatukiuudistuksen vaikutus ammattikouluttamattomien nuorten NEET-asteeseen.

Perusotos NEET-otos

Verrokkiryhmä vuonna 1996 29,96*** 68,52***

(0,000) (0,000)

Toimenpideryhmään kuuluminen –9,26*** –7,35***

(0,000) (0,000)

Suhdannevaikutus –1,70* 0,37

(0,075) (0,850)

Toimenpidevaikutus –2,30* –8,17***

(0,062) (0,003)

Havaintoja 19 504 4 905

P-arvot ovat suluissa ja merkit ***, ** ja * kuvaavat 1%, 5% ja 10% merkitsevyysta-soja.

n 53



keta nollasta. Muutoin on pääteltävissä, että suhdanteet ja muut ajassa tapahtuvat muu-tokset vaikuttavat toimenpide- ja verrokki-ryhmiin eri tavalla. Taulukko 6 raportoi tar-kastelun tulokset ammattikouluttamattomille peruskoulun käyneille. Kuten edellä, tarkaste-lu tehdään myös NEET-otokselle.5

Tulokset tukevat yhdenmukaisen trendin oletusta, sillä toimenpideparametri B3 poik-keaa tilastollisesti merkitsevästi nollasta ai-noastaan uudistuksen sisältämällä aikavälil-lä. Myös NEET-otosta hyödyntävät tarkastelut tukevat tätä tulkintaa. Tosin tässä tapaukses-sa estimointi tuottaa tilastollisesti (5–10 % tasolla) merkitseviä ja absoluuttisesti isoja vaikutuksia myös 1990-luvun taitteeseen ja

sen alkuvuosille. Näiden estimaattien suora-viivainen tulkinta on kuitenkin hankalaa, sil-lä kertoimien etumerkit vaihtelevat eri ajan-kohtina ja ne osuvat poikkeuksellisiin vuo-siin: työmarkkinoiden ylikuumentuneeseen loppuvaiheeseen (1989), lähes räjähtämällä nousevaan työttömyyteen (1991), sekä lama-periodin taittumisen ensimmäiseen käänne-vuoteen (1993). Oma tulkintamme on, että tarkastelu vahvistaa taulukossa 5 raportoi-tuja tuloksia: työmarkkinatukiuudistus alen-si vain peruskoulun käyneiden NEET-astetta.

Tulokset näyttävät olevan robusteja myös tiettyjen NEET-asteen määrittelyjen suhteen. Hoitovapaan vuoksi työvoiman ulkopuolella olevien vanhempien tunnistaminen aineis-

Taulukko 5. Työmarkkinatukiuudistuksen vaikutus ammattikouluttamattomien nuorten NEET-asteeseen koulutusasteen mukaan.

Peruskoulu Lukio

Perusotos NEET-otos Perusotos NEET-otos

Toimenpide-vaikutus –4,84** –8,32*** 0,90 –0,81

(0,023) (0,005) (0,428) (0,896)

Havaintoja 8 620 3 881 10 434 1 024

P-arvot ovat suluissa ja merkit ***, ** ja * kuvaavat 1%, 5% ja 10% merkitsevyystasoja.

Taulukko 6. Peruskoulun käyneiden toimenpidekertoimet kaikille aineiston vuosille.

Vuosi 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997

Perus-otos 0,84 0,06 2,05 -0,33 -3,01 -0,54 0,88 1,81 -4,84**

(0,589) (0,970) (0,242) (0,860) (0,127) (0,785) (0,666) (0,386) (0,023)

NEET-otos 9,50** -3,46 6,87* -2,83 -4,70* 1,44 -1,89 2,96 -8,32***

(0,033) (0,442) (0,087) (0,395) (0,095) (0,584) (0,476) (0,290) (0,005)

Vuosi 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Perus-otos 0,96 -2,19 2,19 -1,20 -1,94 -2,13 -2,07 1,11 2,02

(0,654) (0,316) (0,325) (0,591) (0,382) (0,334) (0,346) (0,608) (0,350)

NEET-otos

4,63 -4,73 5,00 1,67 2,11 -2,61 -1,98 -0,49 0,46

(0,150) (0,162) (0,148) (0,631) (0,548) (0,465) (0,583) (0,892) (0,903)

P-arvot ovat suluissa ja merkit ***. ** ja * kuvaavat 1%, 5% ja 10% merkitsevyystasoja.

54 n

ARTI

KKEL



tosta ei ole mahdollista, mutta esimerkiksi työvoiman ulkopuolella olevien alle 3-vuo-tiaiden lasten äitien määrittäminen EET-tilaan kuuluviksi ei muuta tuloksia merkittä-västi. Peruskoulun käyneiden osalta määrit-telymuutos voimistaa vaikutusarviota 4,84 prosenttiyksiköstä 5,05 prosenttiyksikköön. Pienemmässä NEET-otoksessa muutos on sa-maa suuruusluokkaa, vaikutusarvion heiken-tyessä 8,32 prosenttiyksiköstä 8,12 prosent-tiyksikköön. Lukion käyneillä vaikutusesti-maatit ovat edelleen tilastollisesti merkityk-settömiä. Käsitys uudistuksen likimääräisestä vaikuttavuudesta pysyy samana, vaikka toi-menpide- ja verrokkiryhmien ikärajausta ka-vennetaan muodostamalla ryhmät 23–24- ja 26–27-vuotiaista nuorista. Tarkastelun tuot-tama vaikutusestimaatti ilman ammattitut-kintoa oleville peruskoululaisille on –3,74 prosenttiyksikköä (p=0,151). NEET-otoksessa vastaava estimaatti on –7,23 prosenttiyksik-köä (p=0,049).

Tehdyt tulkinnat ovat ehdollisia oletuk-selle, että vuosina 1996 ja 1997 työmark-kinoilla ei tapahtunut sellaisia merkittäviä muutoksia, jotka selittäisivät havaittua eroa 22–24 ja 26–28-vuotiaiden peruskoulun käy-neiden nuorten NEET-asteiden kehityksessä. Tässä on hyvä kiinnittää huomiota ainakin kahteen asiaan. Ensinnäkin ammattikoulu-tuspaikat lisääntyvät merkittävästi vuosina 1996–1998: vuonna 1996 koulutuspaikkojen lisäys oli 9 000, ja vuosina 1997 ja 1998 noin 4 000 paikkaa per vuosi (Aho & Vehviläinen 1996, 13). Opiskelujen todennäköisyys ale-nee iän myötä, ja etenkin ammattikoulutuk-sen aloittamiseen iällä voi olla suuri merki-tys. Siten lisäkoulutuspaikat ovat voineet ak-tivoida toimenpideryhmää verrokkiryhmää vahvemmin. Taulukon 6 tulokset eivät kui-tenkaan anna tukea tälle tulkinnalle: NEET-aste ei laskenut 22–24-vuotiaiden ryhmässä 26–28-vuotiaisiin verrattuna, vaikka aloitus-paikkojen lisäys oli vuonna 1996 kaksi ker-taa vuotta 1997 suurempi. Toinen tuloksiin mahdollisesti vaikuttava tekijä on niin kut-sutun kannustinloukkutyöryhmän ehdotus-

ten pohjalta vuoden 1997 aikana voimaan tulleet lakimuutokset. Muutokset nostivat työmarkkinatuen tasoa ja lievensivät työttö-myysturvan tuloharkintaa sekä omien palk-ka- ja yrittäjätulojen että puolison tulojen osalta (Niinivaara 1999, 4). Näistä erityises-ti puolisojen tulojen tarveharkinnan muutos on mahdollinen harhan lähde, sillä parisuh-teet ovat verrokkiryhmässä toimenpideryh-mää yleisempiä.6 Arvioimme näiden vaiku-tusten aiheuttaman harhan olevan pientä. Lakimuutokset vaikuttavat verrokkiryhmään myös substituutiovaikutuksen kautta, jos toi-menpideryhmän kiinnostuksen nousu kou-lutusta ja työelämää kohtaan vie koulutus- ja työpaikkoja verrokkiryhmältä. Toisaalta työ-voiman tarjonnan kasvu voi laskea palkkoja ja lisätä työllisyyttä (Blundell ym. 2004).

Tärkeä, mutta erittäin vaikeasti arvioitava kysymys liittyy analyysissa havaitun reformi-vaikutuksen pysyvyyteen. Tätä kysymystä voi karkeasti arvioida vertaamalla tukiuudistusta edeltävää vuotta (1996) kaikkiin sitä seuraa-viin vuosiin. Tällaisen DID-harjoituksen tu-lokset indikoivat, että uudistuksella on voinut olla pitkäaikaisia vaikutuksia ammattikou-luttamattomien peruskoululaisten ryhmään. Tähän tulokseen pitää kuitenkin suhtau-tua äärimmäisen varovaisesti, sillä vuodes-ta 1998 lähtien verrokkiryhmään kuuluu jo työmarkkinatuen muutoksen kohteeksi jou-tuneita nuoria. Lisäksi mitä kauemmas vuo-desta 1996 siirrytään, sitä todennäköisempää on niiden mahdollisten tekijöiden määrä, jot-ka vaikuttavat eri tavalla verrokki- ja toimen-pideryhmän NEET-asteisiin. Tällaisia ovat eri-tyisesti työttömyysturvan eri osa-alueilla ja toimeentulotuessa tapahtuneet muutokset.

Yhteenveto

Työllisyyden ja uusien työpaikkojen määräl-lä mitattuna yleinen työmarkkinatilanne on ollut huono koko 2010-luvun alkuvuodet. Matalasuhdanne on vähentänyt työmahdol-lisuuksia ja lisännyt erityisesti ensimmäis-

n 55



tä työpaikkaansa etsivien nuorten kokemaa työttömyyttä. Pitkittyvä työttömyys voi hei-kentää nuorten aktiivisuutta ja pahimmil-laan johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen työmarkkinoilta tai koulutuksesta.

Työmarkkinoilta eläköitymisen myötä ta-pahtuva poistuma suhteessa sinne tuleviin nuoriin ikäluokkiin heikentää kansantalou-den huoltosuhdetta ja luo paineita työmark-kinoiden toiminnan tehostamiseen. Vuoden 2013 alussa voimaan tullut nuorten yhteis-kuntatakuu, sekä vielä valmisteluvaiheessa oleva lakialoite oppivelvollisuusiän nostami-sesta 18-vuoteen, ovat esimerkkejä jo toteu-tetuista tai vireillä olevista poliittisista uu-distuksista. Yllättävää olisi, ellei myös eläköi-tymiseen tai työsuhde- ja työttömyysturvaa säätelevään lainsäädäntöön tule muutoksia lähivuosien aikana. Lainsäädäntöä muutta-vat uudistukset voivat vaikuttaa niiden koh-teeksi joutuvan tai valitun kohderyhmän yksi-löihin eri tavoin. Uusien kannusteiden tai vel-voitteiden kohtaanto ja niihin reagointi voi-vat vaihdella merkittävästi elämäntilanteen tai talouden suhdanteen mukaan. Tämä tekee uudistusten vaikutusten arvioinnista haasta-vaa ja osin myös mahdotonta. Haasteena on myös käyttää menetelmiä, jotka ovat yhtääl-tä yksinkertaisia ja ymmärrettäviä, mutta sa-malla mahdollisimman laaja-alaisesti ja har-hattomasti uudistusten vaikutuksia mittaavia.

Tämä artikkelin tavoitteena on ollut li-sätä tietämystä reformivaikutuksista arvioi-malla sitä, miten vuoden 1996 työmarkkina-tukiuudistuksen vuonna 1997 toteutettu laa-jennus vaikutti ammattikouluttamattomien alle 25-vuotiaiden nuorten työmarkkinatilan-teeseen. Artikkelissa käytetään NEET-astetta työvoimapoliittisen uudistuksen vaikutuksen arviointiin. NEET-aste mittaa työvoiman ulko-puolella ja työttömänä olevien osuutta ikäryh-mästä. Tilastollisessa tarkastelussa hyödyn-netään Tilastokeskuksen rekisteriaineistoa ja tutkimusmenetelmänä käytetään differen-ce-in-differences – analyysia, jossa uudistuksen kohteeksi joutuneen toimenpideryhmän työ-markkinakehitystä verrataan verrokkiryhmän

vastaavaan kehitykseen. Tutkimustulosten mukaan vuoden 1997 työmarkkinatukiuudis-tus laski ammattikouluttamattomien, vain pe-ruskoulun käyneiden 22–24-vuotiaiden nuor-ten NEET-astetta viidellä prosenttiyksiköllä. Edellisvuonna NEET-tilassa oleilla vaikutus on absoluuttisesti suurempi mutta suhteellisesti samantasoinen, noin kahdeksan prosenttiyk-sikköä. Lukion käyneillä ammattikouluttamat-tomilla nuorilla vastaavia vaikutuksia ei ha-vaita. Suoritetut vale-estimoinnit tukevat nä-kemystä, että havaittu NEET-asteen lasku voi-daan yhdistää työmarkkinatukiuudistukseen. Tulokset ovat myös robusteja NEET-asteen määrittelyn sekä toimenpide- ja kontrolliryh-mien ikärajausten suhteen.

* * * Kiitämme refereitä rakentavista kommenteista ja Yrjö Jahnssonin säätiötä tutkimusrahoituksesta.

Viitteet

1 Artikkelissa viitataan vailla ammatillista tutkintoa oleviin nimikkeellä ”ammattikouluttamattomat”. Vailla peruskou-lun jälkeistä tutkintoa oleviin viitataan nimikkeellä ”pe-ruskoulun käyneet”.

2 Sivuutamme tässä artikkelissa vuoden 1996 työmark-kinatukiuudistuksen kohderyhmän eli alle 20-vuotiaat nuoret tilastoaineistoon ja kontrolliryhmän koostamiseen liittyvien syiden takia: tässä ikäryhmässä opinnot ovat pääsääntöisesti kesken, ja työttömiä sekä työvoiman ul-kopuolisia ammattikouluttamattomia nuoria on lukumää-räisesti vähän, ja siten ko. ryhmä on koostumukseltaan heterogeeninen.

3 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa piilotyöttömät lasketaan työvoiman ulkopuolella oleviin. Piilotyöttömiksi määritellään työttömät, jotka eivät ole viimeisen neljän viikon aikana hakeneet työtä, mutta muuten haluavat työtä. (http://www.tilastokeskus.fi/ meta/kas/piilotyoton.html).

4 Hämäläinen analysoi 22–28-vuotiaita nuoria vuosina 1996–99. Vastemuuttujina ovat työllisyys, työttömyys, opiskelu ja tuntematon, joista tuntematon-ryhmä voi-daan tulkita työvoiman ulkopuolisiksi. Lakimuutoksen vaikutuksen välttävät, eli yli 25-vuotiaat ja/tai ammatti-tutkinnon hankkineet, ovat verrokkiryhmänä vailla am-mattitutkintoa oleville alle 25-vuotiaille. Ryhmiä verra-taan vuosina 1996 ja 1997. Kontrollimuuttujina käyte-tään ikä- ja vuosi-dummyja sekä koulutusastetta.

5 Vastaavat lukiolaisia koskevat tulokset on saatavissa kirjoittajilta. Myös ne vahvistat perusmallin tulokset.

56 n

ARTI

KKEL



Kirjallisuus

Aho, S., Pitkänen, S. & Vanttaja, M. (2012) Nuorten työmarkkinatukioikeus ja koulutukseen hakeu-tuminen. Työmarkkinatuen saamisen edellytyk-senä olevan kouluttautumisvelvoitteen arvioin-titutkimus. Työ ja yrittäjyys 3/2012. Työ- ja elin-keinoministeriön julkaisuja.

Aho, S & Vehviläinen, J. (1997) Keppi ja Porkkana. Tutkimus alle 20-vuotiaita aktivoivan työvoima-poliittisen uudistuksen vaikutuksista ja koulu-tuksen ulkopuolelle jäävistä nuorista. ESR-jul-kaisut 3/97.

Angrist, J. D. & Pischke, J-S. (2009) Mostly Harm-less Econometrics. Princeton University Press.

Atkinson, A. & Micklewright J. (1991) Unemploy-ment compensation and labor market transi-tions: A critical review. Journal of Economic Lit-erature 29 (4), 1679–1727.

Blundell, R., Costa Dias, M., Meghir, C. & Van Reenen, John. (2004) Evaluating the employment impact of a mandatory job search program. Journal of European Economic Association 2 (4), 569–606.

Bynner, J. & Parsons, S. (2002) Social exclusion and the transition from school to work: The case of young people not in education, employment or training (NEET). Journal of Vocational Behavior 60 (2), 289–309.

Ek, E., Järvelin, M-R., Saari, E., Sovio, U. & Viinamä-ki, L. (2004) Nuorten aikuisten työelämästä syr-jäytyminen ja sosiaaliturvan käyttö. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 76.

Eurofound. (2012) NEETs - Young people not in employment, education or training: Character-istics, costs and policy responses in Europe. Pub-lications Office of the European Union, Luxem-bourg.

Fahr, R. & Sunde, O. (2009) Did the Hartz reforms speed-up the matching process: a macro evalua-tion using empirical matching functions. German Economic Review 103, 284–316.

Furlong, A. (2006) Not a very NEET solution: rep-resenting problematic labour market transitions among early school-leavers. Work, Employment & Society 20(3), 553–569.

Hallituksen esitys HE172/1995.Hietala, K. (1992) Työttömyyden kustannusten

mittaamisesta. Työpoliittinen aikakauskirja 2/1994.

Hämäläinen, U. (2005) Aktivoivatko työmarkkina-tuen rajaukset? Kokemuksia nuorten työmarkki-

natuen rajauksista. Teoksessa K. Hämäläinen, H. Taimio & R. Uusitalo (toim.) Työttömyys - talous-tieteellisiä puheenvuoroja. Palkansaajien tutki-muslaitos, 132–151.

Hämäläinen, K. & Hämäläinen, U. (2012) Matkalla maailmalle: nuorten työttömyyden esiintyvyys ja kesto. Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2012, 6–17.

Hämäläinen, U. & Juutilainen, V-P. (2010) Nuoret – duunissa vai MOLissa? Talous ja Yhteiskunta 1/2010, 22–29.

Jacobi, L. & Kluve, J. (2006) Before and after the Hartz reform: the performance of active labour market policy in Germany. IZA Discussion Pa-pers No. 2100.

Järvinen, T. & Vanttaja, M. (2013) Koulupudokkai-den työurat. Vuosina 1985 ja 1995 koulutuksen ja työn ulkopuolella olleiden nuorten urapol-kujen vertailua. Yhteiskuntapolitiikka 5/2013, 509–519.

Kajanoja, J. (2005) Hyvä lapsuus - avain menes-tyvään kansantalouteen. Teoksessa P. Takala (toim.) Onko meillä malttia sijoittaa lapsiin? Ke-lan tutkimusosasto. Gaudeamus, 234–247.

Leinonen, T. (2012) Nuorten koulutuksen keskeyt-täminen ja sen hinta. Opit käyttöön -hanke. So-siaalikehitys Oy.

Myrskylä, P. (2011) Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ ja yrittäjyys 12/2011. Työ- ja elinkeinoministeriön julkai-suja.

Niinivaara, R. (1999) Kannustinloukkutyöryhmän ehdotusten toteutumisen arviointia. Tutkimuk-set ja selvitykset 4/99. Valtiovarainministeriö.

Nudzor, H. (2010) Depicting young people by what they are not: conceptualization and usage of NEET as a deficit label. Educational Futures 2, 12–25.

Scrapetta, S., Sonnet, A. & Manfredi, T. (2010) Ris-ing youth unemployment during the crisis: How to prevent negative long-term consequences on a generation? OECD Social, employment and mi-gration papers No. 106.

Stock, J. H., & Watson, M.W. (2007) Introduction to Econometrics. Addison-Wesley Series in Eco-nomics.

Tiainen, P. (2000) Työttömyyden kustannukset 1990-luvun Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 65 (3), 208–224.

n 57



Tossavainen, P. (2005) Mitä tilastot kertovat työttö-myydestä? Teoksessa K. Hämäläinen, H. Taimio & R. Uusitalo (toim.) Työttömyys - taloustieteel-lisiä puheenvuoroja. Palkansaajien tutkimuslai-tos, 17–34.

Uusitalo, R., & Verho, J. (2010) The effect of unem-ployment benefits on re-employment rates: Ev-

idence from the Finnish unemployment insur-ance reform. Labour Economics 17, 643–654.

Vehviläinen, J. (1998) Työttömät nuoret yhteiskun-nallisen mielenkiinnon kohteena. Työelämän tutkimus 3/1998, 42–43.

58 n Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 12 (1) – 2014

LECTIO PRAECURSORIA

Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen osallistavilla menetelmillä

Toimintatutkimus työhyvinvoinnin kehittämisprosesseista vanhus- ja vammaispalveluja tuottavissa työyhteisöissä Sallassa

Arja Jääskeläinen

Väestön ja erityisesti Lapin väestön ikäänty-misestä puhutaan huolestuneena siitä, miten yhteiskunnan voimavarat riittävät vanhus-väestön laadukkaiden palvelujen tuottami-seen. Ikäihmisten palvelutarpeiden on enna-koitu lisääntyvän. Työvoiman tarve hoitoalal-la lisääntyy hoitohenkilöstön eläkkeelle siir-tyessä. Kunta-alan eläkepoistumaennusteen (2012) mukaan vuoteen 2021 mennessä so-siaali- ja terveysalalta siirtyy eläkkeelle noin 30 prosenttia henkilöstöstä. Suomen maakun-nista eläkepoistuma on suurinta Lapissa ja Kainuussa. Sallan kunnasta, jossa tämä tutki-mus on tehty, noin 42 prosenttia työntekijöis-tä siirtyy eläkkeelle vuoteen 2021 mennessä.

Hoitohenkilöstön työhyvinvoinnin edistä-miseen on tärkeää kiinnittää huomiota sekä henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi että ikäihmisten palvelujen laadun ylläpitämisek-si ja parantamiseksi. Henkilöstön hyvinvoin-nista huolehtivat työyksiköt säilyttävät veto-voimaisuutensa kilpailussa hoitoalan työvoi-masta. Kuntien henkilöstön työhyvinvoinnissa on todettu eniten puutteita juuri terveysalalla (Kaartinen ym. 2011). Tilanne on jopa heiken-tynyt viime vuosina. Ikääntyneitä hoitavien sai-raanhoitajien työhyvinvointi on heikompi kuin muilla työalueilla työskentelevien sairaanhoi-tajien (Heponiemi ym. 2008). Erityisesti tämän tutkimuksen kohdetta, vanhus- ja vammaispal-veluja, ajatellen on merkittävää, että työnteki-jöiden hyvinvointi heijastuu myös asiakastyy-

tyväisyyteen (Nakari & Sjöblom 2009). Lisäksi työhyvinvoinnilla on suuri merkitys työnteki-jän kokonaisvaltaiselle henkilökohtaiselle hy-vinvoinnille, mitä voidaan pitää yksilön kan-nalta tärkeimpänä syynä edistää hyvinvointia työssä (Riikonen ym. 2002).

Tämän tutkimuksen viitekehyksenä on työhyvinvointikäsitys, jonka mukaan työhy-vinvointi syntyy työn hallinnan ja mielekkyy-den kokemuksesta. Työyhteisön hyvinvoin-tia voidaan vahvistaa kehittämällä työtä yh-teistoiminnallisesti työyhteisössä (Launis ym. 2010; Mäkitalo & Paso 2009).

Koko työyhteisön osallistuminen työn ke-hittämiseen varsinkin muutostilanteissa pa-rantaa työhyvinvoinnin lisäksi sitoutumista muutoksiin ja yhdessä sovittuihin toiminta-tapoihin (Cockburn ym. 2011; Loppela 2004; Rautio 2004). Osallisuuden kokemus näyttää olevan työhyvinvoinnin kannalta jopa mer-kittävämpi kuin muut työn tekemiseen liit-tyvät rakenteet tai piirteet (Alasoini 2011; LaMontagne ym. 2007; Mäkitalo & Paso 2009; Semmer 2009).

Työterveyslaitos on todennut työyhtei-söjen toimivuuden edistämisen olevan myös työterveyshuollon tehtävä (Rautio ym. 2011). Yhteistoiminnallisille menetelmille ja niihin kouluttautumiseen näyttää olevan tarvetta. Työhyvinvointia edistävät työn kehittämisme-netelmät, jotka perustuvat kehittävän työntut-kimuksen teoriaan, ovat herättäneet kiinnos-

n 59

Lectio praecursoriaArja Jääskeläinen


tusta. Niiden käyttöön on koulutettu etenkin työterveyshuollon henkilökuntaa jo vuosia. Kyseisten menetelmien kehittäminen ja käyt-täminen edelleen työhyvinvoinnin edistämi-sessä edellyttää vastavuoroisuutta ja tasa-ar-voisuutta eri toimijoiden kesken sekä paikal-listen kehittämisvoimavarojen ja -mahdolli-suuksien yhdistämistä (Spangar ym. 2011).

Tässä tutkimuksessa mukana olleet työ-yhteisöt osallistuivat yhdessä työnsä kehit-tämiseen osana Itä-Lapissa sijaitsevan Sallan kunnan Hyvinvointivalmennus-hankkeen (ESR) kehittämistyötä (Jääskeläinen 2011). Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa kuntalais-ten ja matkailijoiden hyvinvointia luomalla kuntaan hyvinvointivalmennusmalli. Malliin sisältyi hyvinvointivalmentajien koulutus. Hyvinvointivalmentajat ovat kunnan työnteki-jöitä, joita koulutettiin valmentamaan kunta-laisia hyvinvoinnin perusasioissa, mutta myös valmentajaopiskelijoiden valitsemissa erityi-sissä kiinnostuksen kohteissa, kuten työhyvin-voinnissa ja vuoropuhelun vetämisessä.

Yhtenä osana Hyvinvointivalmennus-hank-keen toimintaa työyhteisöissä järjestettiin työ-hyvinvoinnin suunnitteluun tarkoitettuja tule-vaisuusdialogeja, joiden periaatteet kuvataan Seikkulan ja Arnkilin (2005) dialogista ver-kostotyötä käsittelevässä teoksessa. Sallalaiset vuoropuhelunvetäjäkoulutuksessa olevat hy-vinvointivalmentajat ohjasivat nämä tulevai-suusdialogit. Vanhus- ja vammaispalvelujen työyhteisöissä tulevaisuusdialogeja seurasi useita kehittämiskokoontumisia, joissa olin oh-jaajana. Väitöskirjani on toimintatutkimus näi-den viiden työyhteisön kehittämisprosesseista.

Aluksi toiminta työyhteisöjen kanssa oli luonteeltaan kehittämistyötä, johon lii-tettiin myöhemmin tutkimuksellisuus toi-mintatutkimuksellisella lähestymistavalla. Kehittämiseen osallistui viisi vanhus- ja vam-maispalveluja tuottavaa työyksikköä: terveys-keskuksen vuodeosasto, vanhainkoti, ikään-tyneiden palvelukoti, kotihoito sekä kehitys-vammaisten ja dementiaa sairastavien palve-lukoti. Kehittämisprosesseissa oli mukana yh-teensä 85 työntekijää, esimiehet mukaan lu-

kien. Heidän tuottamiensa palvelujen piirissä oli noin 245 asiakasta, asukasta tai potilasta.

Tutkimuksen luontevaksi lähestymista-vaksi valikoitui toimintatutkimus, joka liit-tyi kehittämistyöhön tarkoituksenmukaises-ti. Toimintatutkimuksen tavoitteena on siinä toteutettavalla interventiolla saada aikaan konkreettista muutosta parempaan ja samal-la luoda uutta tietoa yhdessä tutkimukseen osallistuvien kanssa (Dewey 1999; Heikkinen 2007; Heron & Reason 2001; Kuula 1999; Wadsworth 2001). Tässä tutkimuksessa työ-yhteisöjen kehittämisprosessit toimivat in-terventiona. Käytettyjen menetelmien tarkoi-tuksena oli antaa osallistujille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin oman työnsä asian-tuntijoina. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli toimintatutkimuksellisesti sekä parantaa työ-yhteisöjen hyvinvointia että tuottaa uutta tie-toa kehittämisprosessien analyysien pohjalta muodostettavasta kehittämismallista ja sen syntymisestä. Tarkoituksena oli luoda osalli-suuden mahdollistavia kehittämismenetelmiä yhdistävä malli, jolla työyhteisö voi itsenäises-ti tai vähin ulkopuolisin resurssein jatkuvasti kehittää toimintaansa.

Kehittämismallin luomiseen johdattavilla tutkimuskysymyksillä etsittiin vastausta sii-hen, mitkä ovat työyhteisöjen määrittelemät työhyvinvoinnin tekijät ja miten työyhteisöjen hyvinvointi muuttuu kehittämisprosessin ai-kana. Muutosta peilattiin prosessissa muodos-tettuun osallistujalähtöiseen työhyvinvoinnin määrittelyyn. Vastausta etsittiin myös siihen, millainen merkitys tulevaisuusdialogilla ja seurantapalaverilla on kehittämisprosesseis-sa. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin yk-silö-, ryhmä- ja parihaastatteluja, välittömän palautteen keruuseen tarkoitettuja lomakeky-selyitä, tutkijan päiväkirjaa ja havainnointia.

Tutkimukseen osallistuvien työyhteisöjen kehittämisprosesseissa käytettiin useita me-netelmiä. Tulevaisuusdialogi on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Verkostotutkimus ja dialogiset menetelmät -tiimin psykososiaali-seen verkostotyöhön kehittämä menetelmä (Arnkil ym. 2003). Se luotiin alun perin tur-

60 n

Lecti

o pr

aecu

rsor

iaTyöyhteisön hyvinvoinnin edistäminen osallistavilla menetelmillä


vaamaan dialogisuutta monitoimijaisissa per-heiden pulmatilanteissa. Tulevaisuusdialogia on sovellettu ja käytetty perheiden tilanteiden lisäksi monenlaisessa toiminnan suunnittelus-sa, kuten kuntien päihdestrategian suunnitte-lussa (Tenkanen 2006). Tulevaisuusdialogissa noudatetaan monia demokraattisen dialo-gin periaatteita (Gustavsen 2001). Se on it-sessään myös toimintatutkimuksellinen in-terventio perheen tai työyhteisön elämässä. Tulevaisuusdialogissa pyritään varmistamaan osallistujien keskinäinen dialogi käyttämällä keskusteltavaan tilanteeseen nähden ulkopuo-lisia vuoropuhelun vetäjiä dialogin ohjaajina.

Dialogisuuden lisäksi tulevaisuusdialogin perusominaisuus on tulevaisuuteen ja ratkai-suihin suuntautuminen ja siitä syntyvä toi-veikkuus. Työyhteisön tuottama yhteinen tu-levaisuusvisio ja siihen liitetyt konkreettiset teot sitouttavat työyhteisön toimimaan koh-ti tuota hyvää tulevaisuutta, yhteistä visiota (Kotter 1996).

Tulevaisuusdialogin ja siihen liittyvän di-alogisen seurantapalaverin lisäksi kehittä-mistyössä oli joissakin työyhteisöissä käy-tössä työhyvinvointia edistäviä muutospa-jamenetelmiä, kuten historia- ja häiriökar-toitus (Launis ym. 2010). Lisäksi käytettiin työprosessin mallinnusta. Työyhteisöjen ke-hittämisprosessit käsittivät kolmesta yhdek-sään työyhteisön yhteistä kokoontumista ja välitehtävien tekemistä. Ensimmäisellä ko-koontumiskerralla jokaisessa työyhteisössä toteutettiin tulevaisuusdialogi, jonka tarkoi-tuksena oli saada kuuluviin kaikkien työyh-teisön jäsenten ajatukset toivotusta työhy-vinvoinnin tilasta ja siihen johtavista teoista. Kehittämisprosesseissa edettiin ensimmäi-sellä kerralla tehtyjen suunnitelmien mukai-sesti, mutta niiden lisäksi tehtiin myös uusia suunnitelmia. Prosessit päättyivät dialogi-seen seurantapalaveriin, jossa arvioitiin ta-pahtunutta kehitystä ja tehtiin uusia suunni-telmia. Tutkimus oli kokeilu, jossa yhdistettiin työyhteisöjen tarpeiden mukaisesti erilaisia osallisuuden mahdollistavia kehittämismene-telmiä samaan kehittämisprosessiin.

Tutkimustulokset liittyvät kehittämispro-sesseihin ja toisaalta intervention seurauksiin. Luotu kehittämismalli perustuu kehittämis-prosessien analyysiin. Sen perusteella pro-sesseista oli löydettävissä muutamia kriittisiä, osittain aiemmissakin tutkimuksissa esille tul-leita tekijöitä, jotka ovat yhteydessä kehittä-misprosessien onnistumiseen. Ensimmäinen niistä on säännöllisen ajan varaaminen kehit-tämistoiminnalle työyhteisön kiireisen arjen keskelle. Ilman riittävää yhteistä aikaa yh-teistoiminnallista kehittämistoimintaa ei saa-da aikaan. Pysähtyminen katsomaan taakse- ja eteenpäin on uuden oppimisen edellytys (Jones 1976). Toiseksi kehittämisprosessin innostavalla aloituksella on yhteys koko pro-sessiin motivoitumisen kanssa (Kirkpatrick & Kirkpatrick 2005). Jos ensimmäinen kokoon-tumiskerta luo toivoa paremmasta asioiden järjestymisestä, innostus kehittämiseen jat-kuu myöhemminkin ja tuottaa tuloksia. Tässä tutkimuksessa innostavana aloituksena oli tulevaisuusdialogi, josta saatu välitön palau-te oli erittäin hyvää. Osallistujat kokivat tul-leensa kuulluiksi ja kuulleensa toistensa aja-tuksia. Tulevaisuusdialogin perustella saatiin aikaan konkreettinen kehittämissuunnitelma. Kehittämiskohteen voi valita heti tulevaisuus-dialogin yhteydessä, mutta tässä tutkimukses-sa saatiin hyviä kokemuksia myös kehittämis-kohteen valitsemisesta myöhemmin tulevai-suusdialogin jälkeen, jolloin kohde muotoutui täsmällisemmäksi kokonaisuudeksi.

Kaikkien työyhteisön jäsenten osallistu-minen kehittämiseen on tärkeää eri näkökul-mien esiin saamiseksi ja yhteisiin suunnitel-miin sitoutumiseksi. Koko työyhteisö tarkoit-taa tässä esimiehiä, vakituisia työntekijöitä ja sijaisia. Kolmivuorotyötä tekevässä hoitotyön työyksikössä kaikkien mukaan saaminen on haasteellista ja vaatii pitkäjänteistä työvuo-roja muuta suunnittelua.

Esimies on vastuussa palvelujen laadun kehittämisen järjestämisestä. Hän on kuin portinvartija, jonka arvot ja uskomukset joko mahdollistavat tai estävät työyhteisön kehittä-mistoiminnan (Lewin 1947). Esimiehen vas-

n 61



tuulla on järjestää aikaa säännölliselle ja jat-kuvalle kehittämistoiminnalle työyhteisössä niin, että kaikki pääsevät siihen osallistumaan. Esimies voi olla itse kehittämisprosessin ve-täjä tai käyttää siinä tehtävässä työyhteisön ulkopuolista asiantuntijaa. Koska työyhteisön ulkopuolisten prosessien ohjaajien käyttöön varsinkin Lapissa liittyy monenlaisia vaikeuk-sia, kuten pitkät etäisyydet ja taloudelliset nä-kökulmat, on tulevaisuudessa hyvä lisätä esi-miesten valmiuksia hallita kehittämisproses-seissa käytettäviä osallisuuden mahdollistavia menetelmiä. Koulutettuja vuoropuhelun vetä-jiä on muutamissa Lapin kunnissa. Heidän tai-toaan on suositeltavaa hyödyntää ainakin ke-hittämisprosessien alussa ja lopussa.

Kaikki työyhteisöt pitivät yhdessä käyty-jä keskusteluja kehittämisprosessien merkit-tävänä antina. Yhteiset keskustelut eivät kui-tenkaan riitä pitämään yllä kehittämisintoa tai saamaan aikaan muutoksia, niin tärkeää kuin keskustelu onkin. Tarvitaan toimintaa, muutoksia työn tekemisessä ja lisäksi pysäh-tymistä, jolloin arvioidaan tapahtunutta ke-hitystä. Tutkimuksessa havaittiin, että hy-väkin kehitys jää helposti huomaamatta, jos sitä ei tuoda tietoisesti näkyväksi aika ajoin. Seurantapalaverit ovat pysähtymisen paikko-ja, joissa on myös mahdollisuus vaihtaa kehit-tämisen suuntaa, tehdä uusia suunnitelmia ja innostua aikaansaannoksista.

Työyhteisöt tuottivat tulevaisuusdialogissa oman kuvauksensa työhyvinvoinnin tekijöistä, joihin verraten ne myös arvioivat työhyvin-vointinsa muutoksia kehittämisprosessien lo-pussa. Kuva työhyvinvoinnista ja sen tekijöistä oli joka työyhteisössä erilainen. Näkemys työ-hyvinvoinnista näytti liittyvän työyhteisön sen hetkiseen tilanteeseen. Mahdollisuus tehdä hyvää hoitotyötä tuotti tämänkin tutkimuk-sen mukaan työhön mielekkyyttä.

Hoitotyön kuormittavuus ja henkilöstön määrä työyksiköissä ovat tutkitusti työhy-vinvointiin liittyviä tekijöitä (Hinno 2012; Sinervo ym. 2011). Niistä puhuttiin myös sal-lalaisissa työyhteisöissä. Koska työyksiköissä oli työntekijöitä ikäihmisten palveluiden laa-

tusuosituksessa suositeltu vähimmäismää-rä, suunniteltiin muutoksia työprosesseihin mahdollisena ratkaisuna työn parempaan su-jumiseen olemassa olevalla henkilöstömää-rällä. Kehittämisprosessien tuottamat muu-tokset työhyvinvoinnin tekijöissä liittyivätkin enimmäkseen parempaan työtoiminnan su-jumiseen. Tosin työn perusrakenteet liittyvät usein myös työn sujumiseen. Jos ei ole käy-tettävissä esimerkiksi tarpeeksi tietokoneita hoitotyöhön liittyvää kirjaamista varten, työ ei siltä osin ole sujuvaa ja työprosessiin syn-tyy katkoksia ja häiriöitä. Työntekijät toivoivat johtamisen olevan vahvaa, kannustavaa, toi-mintaa valvovaa ja kehittämiseen aktivoivaa.

Työntekijät kokivat, että työtoiminta sel-keytyi, kun siitä puhuttiin yhteisesti ja so-vittiin toimintatavoista. Työyhteisöt teki-vät muutoksia muun muassa lääketilausten tekemisessä, lääkärinkiertomääräysten to-teuttamisessa sekä aamutöiden, yövuoro-jen, saattohoidon ja viikko-ohjelmien jär-jestämisessä. Useissa työyhteisöissä tehtiin keskinäisiä, onnistuneita yhteistyökokeilu-ja. Työvuorojärjestelyihin liittyen aloitettiin myöhemmin mittava kokeilu, jonka perus-teella työvuorosuunnittelua kehitettiin työ-yksiköiden kokemusten mukaan.

Yhdessä tekeminen paransi työyhteisö-jen yhteistyötaitoja, vahvisti yhteishenkeä ja työntekijöiden välisiä suhteita (myös Kivimäki ym. 2006). Lisäksi yhteistoiminta lähensi työntekijöiden ja esimiesten välisiä suhtei-ta. Dialogitaitojen ja kehittämisen oppiminen näkyi arjen toimintakäytännöissä kehittämis-prosessien edetessä. Keskinäinen luottamus lisääntyi niin, että uskallettiin ottaa esille on-gelmallisia yhteistyösuhteita.

Työntekijän terveydentila mainittiin tu-levaisuusdialogeissa ainoana yksilön omi-naisuuksiin suoranaisesti liittyvänä työhy-vinvoinnin tekijänä. Työntekijöillä oli huol-ta oman ikääntymisen mukanaan tuomasta toimintakyvyn heikentymisestä sekä mah-dollisesta eläkeiän nostosta tulevaisuudessa. Kehittämisprosessien aikana ei tehty yhtei-siä suunnitelmia työntekijöiden kunnon ko-

62 n

Lecti

o pr

aecu

rsor

iaTyöyhteisön hyvinvoinnin edistäminen osallistavilla menetelmillä


hentamiseksi, mutta Hyvinvointivalmennus-hanke tarjosi siihen uusia mahdollisuuksia.

Työyhteisön ulkopuolisiin huolestuttaviin tekijöihin, kuten sijaisten saatavuuteen tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluraken-teen suunniteltuihin muutoksiin, kehittämis-prosesseilla ei ollut mahdollisuus vaikuttaa. Tulossa olevat palvelurakenteiden muutokset koettiin uhkana eikä mahdollisuutena kun-nan vanhus- ja vammaispalveluille. Toisaalta todettiin, että hoitotyötä riittää tulevaisuu-dessakin, joten oma työpaikka ei tuntunut uhatulta. Mahdolliset muutokset aiheuttivat epävarmuutta ja pohdintaa siitä, mihin ollaan menossa ja mihin suuntaan toimintaa kannat-taa kehittää. Mikä onkaan se johtotähti, jota seurataan?

Vanhus- ja vammaispalveluiden hyvinvoi-vat työntekijät tuottavat laadukkaita palvelu-ja ja asiakkaiden tyytyväisyys lisääntyy, mikä taas tuottaa mielekkyyttä ja hyvinvointia työntekijöille. Vanhus- ja vammaistyön pai-kalliselle, työyhteisössä tapahtuvalle kehit-tämiselle kannattaa siis varata aikaa ja mah-dollisuuksia esimerkiksi tämän tutkimuksen tuottamalla osallistavalla kehittämismallilla.

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (2008) suosittaa asiakkaiden suoraa osallistu-

mista heidän käyttämiensä palvelujen kehittä-miseen. Asiakkaiden, asukkaiden, potilaiden ja heidän omaistensa mahdollisuus tulla kuul-luiksi palveluja tuottavissa työyhteisöissä on tämän tutkimuksen tärkein kehittämisehdo-tus seuraaville tutkimuksille.

Laajempaa yhteiskunnallista merkitystä tälle tutkimukselle antaa se, että mallia on mahdollista soveltaa myös muissa kuin van-hus- ja vammaispalveluja tuottavissa työyh-teisöissä ja muunnella sopivaksi kunkin työ-yhteisön tarpeiden mukaan. Tutkimus antaa yleisempää tietoa myös siitä, miten eri kehit-tämismenetelmiä on mahdollista joustavas-ti yhdistää työyhteisöjä hyödyttävällä taval-la. Tutkimus on myös esimerkki ammattikor-keakoulun ja kunnan tekemästä antoisasta yhteistyöstä aluekehitystoiminnassa.

* * *Arja Jääskeläisen kasvatustieteen väitöskirja Työyh tei sön hyvinvoinnin edistäminen osallista vil la menetelmillä. Toimintatutkimus työhyvinvoin nin ke hittämisprosesseista vanhus ja vammaispal ve luja tuottavissa työyhteisöissä Sallassa tarkas tettiin Lapin yli-opistossa 16.3.2013 (Acta Uni ver sitatis Lapponiensis 252). Väitöskirja on saatavilla internet-osoitteessa http://www.doria.fi/handle/ 10024/88827

Kirjallisuus

Alasoini, T. (2011) Hyvinvointia työstä. Kuinka työ-elämää voi kehittää kestävällä tavalla? Tykes ra-portteja 76. Helsinki: Libris.

Arnkil, T., Eriksson, E. & Arnkil, R. (2003) Palvelui-den dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektori-keskeisyydestä ja projektien kaaoksesta jousta-vaan verkostointiin. Stakes raportteja 253. Saa-rijärvi: Gummerus.

Cockburn, M., Irastorza, X. & Milczarek, M. (toim.) (2011) Työterveyden ja työturvallisuuden, psy-kososiaalisten riskien ja työntekijöiden osallis-tumisen hallinta ESENER-tutkimusta sovelta-malla. Tiivistelmä neljästä toissijaista analyysi-hanketta koskevasta raportista. Euroopan työ-terveys- ja turvallisuusvirasto. [online] <http://osha.europa.eu/fi/publications/reports/ese-ner-summary>. Luettu 4.5.2012.

Dewey, J. (1999) Pyrkimys varmuuteen. Suom. P. Määttänen. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Gustavsen, B. (2001) Theory and practice: the mediating discourse. Teoksessa P. Reason & H. Bradbury (toim.) Handbook of action research. Participative inquiry & practice. London: Sage, 17–26.

Heikkinen, H. L. T. 2007. Toimintatutkimuksen läh-tökohdat. Teoksessa H.L.T. Heikkinen, E. Rovio & L. Syrjälä (toim.) Toiminnasta tietoon. toimin-tatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Vantaa. Dark, 16–38.

Heponiemi, T., Sinervo, T., Räsänen, K., Vänskä, J., Halila, H. & Elovainio, M. (2008) Lääkärien ja sai-raanhoitajien hyvinvointi ja terveys – laaja ko-horttitutkimus -hankkeen loppuraportti. Helsin-ki: Stakes.

n 63



Nakari, R. & Sjöblom, S. (2009) Toimiva kunnal-linen palveluorganisaatio. Työelämän laadun, asiakastyytyväisyyden ja palvelukustannusten väliset yhteydet strategisen henkilöstöjohtami-sen näkökulmasta. Helsinki: Kuntatalon paino.

Rautio, M. (2004) Muuttuva työelämä haastaa työterveyshuollon kehittämään menetelmiään ja osaamistaan. Diakonia- ammattikorkekoulun julkaisuja A, Tutkimuksia 9.

Rautio, M., Väisänen, A., Mäenpää-Moilanen, E., Rokkanen, T., Manninen, P. & Jalonen, P. (2011) Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterve-yshuollon toimintana. Työ ja ihminen. Tutkimus-raportti 40. Työterveyslaitos. Tampere: Tampe-reen yliopistopaino–Juvenes Print.

Riikonen, E., Makkonen, M. & Vilkkumaa, I. (2002) Hullun työn tauti. Lukemisto tulevan työhyvin-vointikeskustelun pohjaksi. Jyväskylä: Gumme-rus.

Seikkula, J. & Arnkil, T. (2005) Dialoginen verkos-totyö. Helsinki: Tammi.

Semmer, N. K. (2009) Stress management and well-being interventions in workplace. Teoksessa C. Cooper, J. Field, U. Goswami, R. Jenkins & B. J. Sa-hakian (toim.) Mental capital and wellbeing. Sin-gapore: Blackwell, 681–688.

Sinervo, T., Heponiemi, T., Elovainio, M., Tynkky-nen, L.-K., Noro, A., Finne-Soveri, A. & Aalto, A.-M. (2011) Henkilöstön hyvinvointi ja työyhtei-sön toimivuus yksityisissä ja kunnallisissa ikäih-misten asumispalveluissa. Teoksessa T. Sinervo & H. Taimio (toim.) Ikäihmisten asumispalvelui-den järjestäminen. Yksityisen ja kunnallisen tuo-tannon vertailua sekä kokemuksia kilpailuttami-sesta. Raportti 9/2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 69–89.

Spangar, T., Arnkil, R., Jokinen, E., Jääskeläinen, P. & Keskinen, A. (2011) Työlähtöisen kuntoutuksen ja työterveyshuollon lupaavista käytännöistä vii-saaseen toisen asteen levittämiseen. Työläs- ja iTyöläs-hankkeiden ulkoisen arvioinnin loppu-raportti. Tampere: Työelämän tutkimuskeskus.

Tenkanen, T. (2006) Ennakointidialogien käyttö päihdestrategiatyössä. Helsinki: Stakes.

Wadsworth, Y. (2001) The mirror, the magnifying glass, the compass and the map: facilitating par-ticipatory action research. Teoksessa P. Reason & H. Bradbury (toim.) Handbook of action re-search. Participative inquiry & practice. London: Sage, 420–432.

Heron, J. & Reason, P. (2001) The practice of co-operative inquiry: Research ´with´rather than ´on´people. Teoksessa P. Reason, & H. Bradbury (toim.) Handbook of action research. Participa-tive inquiry & practice. London: Sage, 179–188.

Hinno, S. (2012) The professional practice envi-ronment hospital nurses’ perspectives in three European countries. Dissertations in Health Sci-ences 107, Itä-Suomen yliopisto.

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus. (2008) Julkai-suja 2008:3. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Jones, M. (1976) Beyond the therapeutic commu-nity: social learning and social psychiatry. New Haven and London: Yale University Press.

Jääskeläinen, A. (2011) Hyvää elämää etsimässä. Sallan hyvinvointivalmennushanke ja sen tulok-set. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisu-sarja C. Jyväskylä: Kopijyvä.

Kaartinen, R., Forma, P. & Pekka, T. (2011) Kun-tatyöntekijöiden työhyvinvointi 2011. Kevan tut-kimuksia 2/2011. Vantaa: Nykypaino Oy.

Kirkpatrick, D. L. & Kirkpatrick, J. D. (2005) Evalu-ating training programs. The four levels. Kolmas painos. San Francisco, CA: Berret-Koehler.

Kivimäki, R., Karttunen, A., Yrjänheikki, L. & Hintik-ka, S. (2006) Hyvinvointia sairaalatyöhön. Terve-ydenhuollon kehittämishanke 2004–2006. Hel-sinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Kotter, J. P. (1996) Leading change. Boston, MA: Harvard Business School Press.

Kunta-alan eläkepoistumaennuste 2012–2030. (2012) Helsinki: Keva. [online] <http://www.keva.fi/fi/julkaisut/Sivut/tilastojulkaisut.aspx>. Luettu 13.1.2013.

Kuula, A. (1999) Toimintatutkimus. Tampere: Tam-mer-Paino Oy.

LaMontagne, A. D., Keegel, T., Louie, A. M., Ostry, A. & Landsbergis, P. A. (2007) A Systematic Review of the Job-stress Intervention Evaluation Litera-ture, 1990–2005. International Journal of Occu-pational and Environment Health 13, 268–280.

Launis, K., Schaupp, M., Koli, A. & Rauas-Huuhta-nen, S. (2010) Muutospajaohjaajan opas. Helsin-ki: Tykes

Lewin, K. (1947) Frontiers in group dynamics II. Channels of group life; Social planning and ac-tion research. Human Relations 1 (2), 143–153.

Loppela, K. (2004) Ihminen ja työ – keskustellen työkuntoon. Väitöskirja. Acta Universitatis Tam-perensis 1003, Tampereen yliopisto.

Mäkitalo, J. & Paso, E. (2008) Työ, työ ja työ. Työ-lähtöinen työterveyshuolto ja kuntoutus. Oulu: Kalevaprint Oy.


LECTIO PRAECURSORIA

Kaiken kuntoutustoiminnan yleisinä, humaa-neina tavoitteina on lisätä yksilön kokemaa henkilökohtaista hyvää, hyvinvointia ja on-nellisuutta. Toisaalta kuntoutuksen on tar-koitus toimia yhtenä yhteiskunnan säänte-lyjärjestelmänä. Työikäisten kuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää ja parantaa kuntou-tujan työkykyä ja kuntoa. Nyky-yhteiskunta tarvitsee työkykyisiä ihmisiä ja terveitä van-hoja ihmisiä. Tutkimuksessani olen lähesty-nyt Aslak- ja Tyk- kuntoutusta, jotka ovat työ-kykyä ylläpitävää kuntoutusta. Tavoitteenani oli pohtia sitä, mikä ja millainen varhaiskun-toutuksen sisältö ja arki on sekä kuntoutu-jan että kuntoutustyöntekijän näkökulmista käsin. Hahmottelin sitä, millaisia merkityk-siä ihmiset antavat kuntoutukselle ja omalle toiminnalleen kuntoutuksen lähtökohdista. Pohdin, mitä tarkoittaa olla kuntoutuksessa ja toisaalta työskennellä kuntoutujien kans-sa. Tämä tutkimus lähti liikkeelle kuntoutu-mis- ja liikuntasäätiö Peurungan ja Jyväskylän yliopiston välisen yhteistyöhankkeen kautta. Väitöskirjahankkeeni tavoitteena oli tuottaa uudenlaista tietoa kuntoutuksen kentästä muutoin niin erityyppisiin kuntoutuksen tut-kimusorientaatioihin nähden. Kentällä am-mattilaiset ja asiantuntijatkin halusivat kuul-la ihmisten tarinoita.

Työikäisten, ja laajasti ajateltuna ikään-tyvien ihmisten, kuntoutus on hyvin ajan-kohtainen asia. Se on tullut jatkuvasti ajan-kohtaisemmaksi ja puhutummaksi verrat-tuna siihen ajankohtaan, kun aloitin tutki-mukseni tekemisen. Nykyiseen hallitusoh-

jelmaan on kirjattu työurien pidentäminen (Valtioneuvoston kanslia 2011). Työikäisten kuntoutusta on ajateltu keinona työurien pi-dentämiseen yhdessä muiden toimien ohella. Hallitusohjelmassa todetaan kuinka kuntou-tuksen kohdentumista ja ajoittumista tulisi tarkastella kuntoutujan näkökulmasta käsin.

Kuntoutusta on monentasoista ja monen-laista. Eräs tapa on erotella lääkinnällinen, ammatillinen, sosiaalinen ja kasvatuksellinen kuntoutus toisistaan (Järvikoski & Härkäpää 2011). Aslak -kuntoutus on ammatillisesti sy-vennettyä lääketieteellistä kuntoutusta ja Tyk -kuntoutus on lakisääteistä ammatillista kun-toutusta. Kuntoutus toteutetaan työpaikan, työterveyshuollon, kuntoutuksen palvelu-jen tuottajan ja Kelan yhteistyönä. Tutkimani kuntoutus toteutettiin ryhmämuotoisena lai-toskuntoutuksena. Kuntoutuksen sisältö pe-rustuu terveyden edistämisen, yksilön elä-mänhallinnan tukemisen ja työ- ja toimin-takyvyn paranemista tavoitteleviin ratkai-suihin (esim. Kela 2012). Kuntoutus keskit-tyy siis terveyteen, oikeaan ravitsemukseen, fyysiseen aktivointiin ja psykososiaaliseen ohjaukseen. Se sisältää myös ammatillisen ulottuvuuden, joka tarkoittaa työelämän kä-sittelemistä. Pääpaino on terveyden ja eten-kin fyysisen toimintakyvyn edistämisessä ja ylläpitämisessä. Kuntoutujan kannalta kun-toutus koostuu laitosjaksoista sekä kotona tehtävästä työskentelystä. Kuntoutuminen on yksilön oma, henkilökohtainen prosessi. Laitosjaksojen on tarkoitus tukea tätä tavoi-tetta.

Työkykyä ylläpitävä kuntoutus saa monia merkityksiä

Minna Ylilahti

n 65

Lectio praecursoriaMinna Ylilahti


Kuntoutuksesta on puhuttu viime aikoi-na etenkin tuloksellisuuden näkökulmasta. Väliajoin julkisuuteen nousee tutkimuksia ja tutkimuksia kommentoivia puheenvuo-roja kuntoutuksen luonteesta ja etenkin sen tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta (Turja 2007; Saltyvhev ym., 2012; Saltychev 2012). Esimerkkinä viimeisimmistä Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (2013), jos-sa tarkasteltiin Aslak- ja Tyk -kuntoutusta. Raportissa kerrotaan, että työkykyä ylläpitä-vä kuntoutus maksaa valtiolle kansantalou-den tasolla 170 miljoonaa vuodessa. Etenkin Aslak-kuntoutuksen tuloksellisuus, eli yhteis-kunnan panosten suhde tulokseen, on tutki-muksissa asetettu todettu kyseenalaiseksi. Yleensä jonkinlaisena vastaiskuna näille tu-loksille esitetään epäilys kritiikkien perusteis-ta. Kuntoutuksen tuloksia koskeva tieto ky-seenalaistaa kuntoutuksen mutta kysyttäes-sä kuntoutujilta, he yleensä määrittelevät kun-toutuksen vähintään positiiviseksi asiaksi ja kokevat sen elämänsä kannalta tärkeäksi (ks. esim. Rissanen & Ihalainen 2009; Tirkkonen, Rasimus & Kero 2011). Toisaalta työikäisten kuntoutuksesta ei tiedetä esimerkiksi sitä, oh-jautuvatko ihmiset tarpeitaan vastaavin kun-toutusmuotoihin (Pekkonen 2010).

Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä kun-toutuksessa oikeastaan tapahtuu. Tutkijana ajattelen, että kuntoutuksen tuloksellisuut-ta on tarkasteltu yksipuolisesti. Yhtäältä oli-si hyväksyttävä, että joihinkin tärkeisiin ta-voitteisiin varhaiskuntoutus ei juuri vaikuta. Kuntoutusta tulisi tutkia monipuolisemmin ja monitieteisemmin. Toisaalta tiedon saami-nen on hidasta: se edellyttää tarpeeksi pitkiä seuranta-aikoja. Yhteiskuntatieteilijät ovat todenneet, että on hankala sanoa sitä, mikä osuus kuntoutuksella lopulta on yksilön elä-mässä ja miten kuntoutus on vaikuttanut eri-laisiin kehityskulkuihin. Tutkijana tiedän, että kuntoutujatkaan eivät välttämättä osaa eritellä näitä asioita eivätkä liitä vaikutuksia nimenomaan kuntoutuksen aikaansaamiksi asioiksi. Voin todeta, että ihmisen elämä on haastava paketti. Epäilen, voiko kuntoutus

toimenpiteenä suhtautua yksilöön niin inten-siivisesti ja kokonaisvaltaisesti, että kuntou-tujan asiat ratkeaisivat tällä yhdellä toimen-piteellä.

Kuntoutukselle on asetettu vuosien var-rella melko suuria odotuksia ja tehtäviä. 1950-luvulla muotoutumaan alkanut suoma-lainen kuntoutus, käytäntö ja ajattelu perus-tuivat sotavammojen eli fyysisten ongelmien hoitamiseen (Mäkitalo, Suikkanen, Ylisassi & Linnakangas 2008). Kontrastina tälle funkti-olle kuntoutukselta odotetaan nykyään monia asioita, jotka toisaalta liittyvät ruumiin kun-toon ja toisaalta suuriin, sosiaalisesti merkit-täviin kokonaisuuksiin. Nykyisessä kuntou-tusretoriikassa puhutaan yksilön valtaistu-misesta kuntoutuksen kautta ja sen avulla. Kuntoutusta pyritään limittämään kokonais-valtaisesti ihmisen elämään sekä liikkumaan yksilökohtaisuudesta ja yksilöön keskittyvän vajavaisuuden tarkastelusta kohti yhteisöjä ja kuntoutujan omia elämänpiirejä (Järvikoski & Härkäpää 2011; Suikkanen & Lindh 2012). On alettu kysyä, mitä vajavuus on ja onko va-javuus yksilön ominaisuus vai yhteiskunnan määritelmien tuotosta (Barnes, Mercer & Shakespeare 2003).

Esimerkiksi varhaiskuntoutus perustuu yhtäältä sellaiselle riskiajattelulle (Ward & Shadd 2007), jossa tiettyyn ikävaiheeseen ehtinyt yksilö näyttäytyy mahdollisena on-gelmien kantajana, jonka terveys ja toimin-takyky ovat uhattuna. Terveys ja toimintaky-ky korostuvat poliittisissa ohjelmissa, joissa ihminen määrittyy näiden piirteiden kautta usein taloudelliseksi resurssiksi. Ajallemme onkin tyypillistä se, että ihmisen tulee tuottaa itsensä sopivaksi niin työelämään kuin muil-lekin yhteiskunnan eri areenoille, itseään ja toimintaansa aktiivisesti tarkkailemalla, kontrolloimalla ja elämänsä konkreettisel-la haltuun ottamisella. Terveydestä on tullut yksi keskeinen elämässä selviämisen mitta-puu. Koska terveys on kuitenkin epämääräi-nen asia ja käsite, ihminen ei koskaan voi olla varma siitä, milloin hän on tarpeeksi terve ja hyvä. (Bauman 2002.)

66 n

Lecti

o pr

aecu

rsor

iaTyökykyä ylläpitävä kuntoutus saa monia merkityksiä


Kuntoutusta on kritisoitu kliinisestä asen-noitumista kuntoutuksen asiakkaisiin (esim. Ylisassi 2009). Toisaalta on pohdittu sitä, kuinka sosiaaliset ongelmat muotoutuvat tar-peettomasti medikaalisiksi ongelmiksi ja sitä kuinka harmaa alue kuntoutus käytännössä onkaan, kun ihmisten ongelmat tulevat kul-loistenkin ammattilaisten tarkasteltavaksi, jotka kuitenkin katsovat ihmistä järjestel-mässä omasta näkökulmastaan (Vilkkumaa 2008). Kuntoutusta tutkineena mielestäni näille kritiikeille on perusteita. Kriittisesti aja-tellen kuntoutuksen asiakkaan elämä piirtyy tiettyjen järjestelmän kannalta mielekkäiden ulottuvuuksien kautta, jotka valtaosin ovat mitattavia ominaisuuksia tai asioita. Fyysistä, sosiaalista tai henkistä ei voi kuitenkaan erot-taa toisistaan. Tämä piirre tulee kouriintun-tuvaksi ihmisten kokemusten ja elämänkie-muroiden kautta. Kuntoutusammattilaiset tietävät esimerkiksi, että vaikka kuntoutujan mitattavissa olevat tulokset paranevat kun-toutuksen kuluessa, ihminen itse saattaa olla ahdistunut ja kokea elämänsä menevän vain huonompaan suuntaan.

Kuntoutuksesta onkin sanottu, että sitä leimaa kuntoutusdiskurssin ja kuntoutuksen käytännön välinen ristiriita (Kokko 2004). Kuntoutusjärjestelmää on luonnehdittu se-kavaksi systeemiksi, jossa on monia toimi-joita, lakeja ja eri kuntoutusmuotoja (Pulkki 2012). Kuntoutus on konkreettinen keino yhteisöihin ja yhteiskuntaan integroimisek-si (Safilos-Rothschild, 1970; Turner 2001). Kuntoutukselle on määrätyt toimintatavat ja tavoitteet, joten voidaan puhua vakiintu-neista käytännöistä ja ideoista niiden takana. Yleisesti kuntoutus-käsitteen alle lukeutuu monia toimenpiteitä, ideologioita ja toiminta-tapoja. Käytännössä kuntoutusta toteuttavat kuntoutuksen ammattilaiset, joilla on siihen soveltuva koulutus ja tiedollinen tausta, mutta varsinaisesti juuri kuntoutusammattilaisia ei kouluteta missään. Kuntoutuksen ideaalisena tuloksena tuntuu olevan jonkinlainen itsetie-toinen, fyysisesti terve tai ainakin toimintaky-kyinen ja kaikin tavoin kompetentti toimija,

yksilö, joka toteuttaa omia elämänprojekte-jaan, ei aiheuta ongelmia eikä ole liiaksi taak-ka yhteiskunnalle. Tämä kaikki, ja tässäkin on vain pintaraapaisu, tekee kuntoutuksesta sosiologisesti kiinnostavan tutkimuskohteen.

Habermasia mukaillen tiedonintressini on ollut hermeneuttinen eli tavoitteeni oli ym-märtää kuntoutuksen maailmaa ja jaettua kulttuuria. Tarve laadulliselle tutkimusot-teelle motivoi minua tutkijana lähestymään kohdettani sellaisista lähtökohdista, jotka mahdollistaisivat monitasoisen analyysin. Tarvittiin sellaista tutkimuksen tekemisen tapaa, jonka kautta inhimillinen kokemus-todellisuus välittyisi ja toisi tarkasteltavaksi sellaisiakin harmaita ja marginaalisia alueita, joita voi olla muutoin tutkimuksessa hanka-la tavoittaa. Ajattelen, että tällaisten erilais-ten tai vaihtoehtoisten katsomisen tapojen tai tarkastelun tekeminen on sosiologin tehtävä. Ajattelin myös että moneen suuntaan avau-tuvan sosiaalisen maailman avaaminen hyö-dyttäisi kuntoutusta, kuntoutustyötä ja kun-toutujia.

Tutkimus on etnografinen tutkimus, joka hyvin yksinkertaistaen tarkoittaa sitä, että siinä tavoitellaan tiheää kuvausta, kerätyn ja kootun tiedon moninaisuutta, kerrostunei-suutta sekä vaihtelevuutta eri yhteyksissä (ks. Honkasalo 2013). Olen lähestynyt kuntou-tusta yhteisöllisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Aineistoni koostuu kuntoutujien ja kuntou-tustyöntekijöiden haastatteluista sekä kun-toutuslaitoksesta kerätystä havaintoaineis-tosta. Ajattelin, että kuntoutusta ei voi ym-märtää irrallisena asiana kontekstistaan tai kuntoutuksen kokijoista. Olen ajatellut kun-toutujia ja kuntoutustyöntekijöitä kanssatut-kijoina, joiden kanssa olemme yhdessä etsi-neet kuntoutuksen merkitystä kokemusten ja määritelmien, dialogin, kautta. Tutkiessani ja kirjoittaessani olen pyrkinyt käsitteellistä-mään juuri niitä asioita, jotka liittyvät työi-käisten työkykyä ylläpitävään laitoskuntou-tukseen ja ovat olennaisia tai problemaatti-sia juuri sille. Sain kohdata laitoksen ihmi-siä, ammattilaisia, jotka kertoivat kuntoutuk-

n 67



sen ja kuntoutustyön arjesta. Ammattilaisten kokemusten kautta minulle avautui laajem-pi näkökulma kuntoutuksen käytäntöön. Kuntoutuksen ammattilaiset ovat nähneet ja kohdanneet satoja Aslak- ja Tyk -kuntoutu-jia. Pidän heidän kokemuksiaan arvokkaina. Keskustelin kuntoutujien kanssa, olin erilais-ten kuntoutujaryhmien mukana ja haastatte-lin tarkemmin yhtä Aslak- ja yhtä Tyk -ryh-mää. Usein sekä minun että haastateltavieni katse kuntoutukseen oli, tai se kehittyi, jos ei kriittiseksi, niin ainakin jollain tapaa arvioi-vaksi. Katselin kuntoutusta tällaisesta tilasta ja ajallisesta sekä paikallisesta pisteestä.

Kuntoutuslaitoksessa ollaan lopulta vain käymässä. Osa ihmisistä otti kuntoutuksen lomana, irtiottona tai pikadieettinä, kun taas joillekin kuntoutujille laitoskontekstista ja kuuntelevista ammattilaisista tuli paikka, jossa kipeät, elämää hankaloittavat asiat sai sanottua ääneen. Kuntoutujat arvostavat ko-keilemista, elämyksellisyyttä ja hyvää, inspi-roivaa ryhmätyöskentelyä. Jotkut odottavat etupäässä palvelua mukavassa laitosympä-ristössä. Haastattelemani ihmiset korostivat kuntoutujaryhmän ja sosiaalisten suhteiden merkitystä kuntoutuksessa. Myös itse huo-masin erilaisissa kuntoutujaryhmissä vie-railtuani, että ryhmän merkityksen ja hengen olevan aivan olennainen asia kuntoutukses-sa. Tyypillisessä kuntoutujan tarinassa mai-nitaan mukava kuntoutujaryhmä ja yhdessä tekeminen. Ryhmä vaikuttaa jäsentensä kun-toutusprosessiin. Ihannetapauksissa kuntou-tujaryhmä ja muut sosiaaliset suhteet tuovat lisäarvoa koko kuntoutukseen, mutta aina näin ei tapahdu. Ongelmaiset kuntoutujat tuovat ryhmään myös omat ongelmansa, tun-teensa ja ajatuksensa. Kuntoutujien kokemat ensisijaiset elämänongelmat voivat olla mo-nisyisiä ja varsin vaikeitakin. Kuntoutustyön kannalta on haasteellista käsitellä kuntoutus-asiakkaita, joiden ongelmiin ei laitoskuntou-tuksen ja varhaiskuntoutuksen keinoin voi puuttua. Kuntoutujan rooli ei välttämättä ole helppo, ja ammattilaisen on käytännössä var-sin haasteellista, jos ei mahdotonta, paneutua

yksittäisten kuntoutujien elämään syvällises-ti ja pitkäjänteisesti. Tutkimukseni otsikko, ”Itsestä kiinni”, on tarkoituksellisesti kärke-vä. Se viittaa yhtäältä siihen, että kuntoutuk-sessa oleminen, oman elämän haltuun otta-minen ja elämänhallinta, olisi vain ihmisen itsensä varassa. Näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole. Toimimme useiden sosiaalis-ten ja taloudellisten reunaehtojen ja sattu-musten puitteissa. Yksilönvastuu ja yksilön vastuuttaminen tilanteestaan tai fyysisestä ti-lastaan tulevat usein esiin hyvinvoinnista kes-kusteltaessa. Toisaalta juuri ennaltaehkäisevä kuntoutus on itsestä kiinni: jo kuntoutukseen hakeutuminen ja sinne lähteminen ovat kiin-ni yksilöstä. Kaikki eivät halua laitosjaksolle, kuntoutujiksi eivätkä kuntoutukseen. Voi olla niin, että kuntoutukseen hakeutuu jo lähtö-kohtaisesti sellaisia ihmisiä, jotka ovat kiin-nostuneita kuntoutuksen tarjoamasta toimin-taympäristöstä tai ylipäätään kokevat tarvet-ta jonkinlaiseen elämänmuutokseen tai sen pohdintaan. Kuntoutus kytkeytyy tähän tar-peeseen. Tutkimuksessani totean, että kun-toutuksen konteksti on yksi mahdollinen it-sensä työstämisen areena, mutta se ei suin-kaan ole ainoa eikä kuntoutukseen sitoutu-minen ole itsestään selvää.

Laitos on tärkeä tutkimuskohde ja kon-teksti. Se on instituutio, jossa ihmiset toimi-vat. On esitetty, että näissä yhteyksissä sekä uudelleen muotoillaan että uudelleen tuote-taan sosiaaliseen elämään vaikuttavia kate-gorioita (Honkasalo 2008), kuten tässä tutki-muksessani kuntoutujan tilaa ja hyvinvointi-valtion ammattilaisuutta. Ymmärtämällä toi-mijoiden suhdetta instituutioon, ymmärre-tään yhteisöelämää. Tällainen instituutio on konteksti, jossa yhtäältä toimijuus ja toisaalta rakenne sekoittuvat.

Olisi tärkeää tutkia ja hahmottaa yhteis-kunnan ja yhteisöjen tasolla miten yksityi-sen palvelutuotannon logiikka otetaan julki-sen hyvinvointipalvelun tuottamiseen eli mitä seuraa siitä, kun markkinaehtoinen toiminta istutetaan muilla ehdoilla toimineeseen ym-päristöön. Mitä tämä tarkoittaa työntekijän,

68 n

Lecti

o pr

aecu

rsor

iaTyökykyä ylläpitävä kuntoutus saa monia merkityksiä


asiantuntijan ja palvelun asiakkaan kannal-ta. Kuntoutuslaitokset näyttävät olevan ny-kyään varsinaisia wellness -keskuksia moni-ne, erikoistuvine toimintoineen. Kyse on laa-jassa mielessä hyvinvointibisneksestä, jonka laajenemista ja ajankohtaistumista on seu-rannut lukuisa määrä erityyppisiä yrityksiä, laitoksia, tuotteita, viihdettä ja palveluita. Laitoksessa kuntoutus on vain yksi liiketoimi muiden joukossa. Onkin vaikeaa erottaa sitä, mikä oikeastaan on kuntoutusta ja mikä muu-ta toimintaa. Kokemuksissa laitoksen eri puo-let limittyvät. Tällainen piirre herätti minul-le tutkijana kysymyksen siitä, mitä kuntoutus

Kirjallisuus

Barnes, C., Mercer, G., & Shakespeare, T. (2003) Ex-ploring Disability. A Sociological Introduction. Cambridge: Polity Press.

Bauman, Z. (2002) Notkea moderni. Tampere: Vas-tapaino.

Honkasalo, M. (2008) Etnografia terveyden, sai-rauden ja terveydenhuollon tutkimuksessa. So-siaalilääketieteellinen aikakausilehti (45) 4–17.

Honkasalo, M. (2013) Kulttuuri ja sairaus etnogra-fisena tutkimuskohteena. Teoksessa. M. Honka-salo & Salmi H. (toim.). Terveyttä kulttuurin eh-doilla. Näkökulmia kulttuuriseen terveystutki-mukseen Turku: Painosalama Oy. 439–469.

Järvikoski, A. & Härkäpää, K. (2011) Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOYpro Oy.

Kela (2012) Kelan avo- ja laitosmuotoisen kun-toutuksen standardi. Ammatillisesti syvenne-tyn lääketieteellisen kuntoutuksen (ASLAK) palvelulinja. [online]. <URL: www.kela.fi/do-cuments/10180/12149/aslak_standardi_lop_muut_03032011pdf.pdf>. Luettu 13.1.2014.

Kokko, R. (2004) Asiakas kuntoutuksen yhteistyö-ryhmässä. Institutionaalisen kohtaamisen jän-nitteitä. Tutkimuksia 72. Helsinki: Kuntoutus-säätiö.

Mäkitalo, J., Suikkanen, A., Ylisassi, H. & Linnakan-gas, R. (2008) Kuntoutus ja työelämä. Teokses-sa Rissanen, P., Kallanranta, T., & Suikkanen A. (toim.) Kuntoutus. Helsinki: Duodecim. 522–546.

oikeastaan on. Se ei voi olla vain jotakin tai kaikkea mahdollista ihmisten kokemaa hyvää. Varhaiskuntoutuksella on oikeita, tärkeitä ta-voitteita ja toisekseen ihmisillä on oikeita on-gelmia.

* * *Minna Ylilahden sosiologian väitöskirja Itsestä kiinni. Etnografinen tutkimus työikäisten laitoskuntoutuk sesta tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 13.6. 2013. (Jyväskylä studies in education, psy cho l o gy and social research 469). Väitöskirja on saatavilla in-ternetosoitteessa: http://urn.fi/URN: ISBN:978-951-39-5232-7

Pekkonen, M. (2010) Terveyteen liittyvä elämän-laatu laitoskuntoutuksen vaikuttavuuden arvi-oinnissa. RAND–36 -mittarin soveltuvuus työi-käisten laitoskuntoutuksen ongelmaprofiilin määrittämiseen ja kuntoutuksen vaikutusten arvioimiseen. Tieteellinen tutkimus ORTONin julkaisusarja A:30, Helsinki: Orton.

Pulkki, J. (2012) Aluetason kuntoutusjärjestel-mä. Rakenne, organisaatio ja toiminta palvelu-jen saatavuuden näkökulmasta. Acta Electronica Univerisitatis Tamperensis 1170. [online]. <URL: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8720-0>. Luettu15.1.2014.

Rissanen, P. & Aalto, A. (2002) Yhteenveto kuntou-tuksen vaikuttavuuden arvioinnista. Teoksessa Kannattaako kuntoutus? Asiantuntijakatsaus eräiden kuntoutusmuotojen vaikuttavuudesta. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämis-keskus. Raportteja 267. Saarijärvi: Gummerrus, 1–24.

Safilos-Rothschild, C. (1970) The Sociology and So-cial Psychology of Disability and Rehabilitation. New York: Random House.

Saltychev, M., Laimi, K. & Vahtera, J. (2012) AS-LAK-kuntoutuksen vaikuttavuus - systemaat-tinen kirjallisuuskatsaus. Suomen Lääkärilehti (45), 3303–3308.

Saltychev, M. (2012) The Effectiveness of Vocation-ally Oriented Medical Rehabilitation (ASLAK®)

n 69



Amongst Public Sector Employees. Annales Uni-versitatis Turkuensis D 1007. [online]. <URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4936-6>. Luettu 15.1.2014.

Suikkanen, A. & Lindh, J. (2008) Yksilön ja yhteis-kunnan vuorovaikutus kuntoutuksessa. Teok-sessa P. Rissanen, T. Kallanranta, & A. Suikkanen (toim.). Kuntoutus. Helsinki: Duodecim. 63–79.

Suikkanen. A. & Lindh, J. (2012) Kuntoutuksen tu-levaisuudennäkymiä. Kuntoutus (2), 50–57.

Tirkkonen, M., Rasimus, E. & Kero, S. (2011) Ter-veyden ja hyvinvoinnin kehitys Aslak-kursseilla. Kuntoutus (1), 39–44.

Turja, J. (2009) Ammatillisesti syvennetyn lääke-tieteellisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Kun-toutus osana työpaikan terveyden edistämis-tä. Acta Electronica Universitatis Tamperen-sis 797. [online]. <URL: http://urn.fi/urn:is-bn:978-951-44-7559-7>. Luettu 15.1.2014.

Turner, B. (2001) Disability and the Sociology of Body. Teoksessa G. Albrecht, K. Seelman & Bury, M. (toim.) Handbook of Disability Studies. Lon-don: Sage.

Vilkkumaa, I. (2008) Kuntoutuksen kolme vuosi-kymmentä. Kuntoutus (4) 3–11.

Valtioneuvoston kanslia (2011) Pääministeri Jyr-ki Kataisen hallituksen ohjelma. 22.6.2011. [on-line]. <URL: http://valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf/fi.pdf>. Luettu 15.1.2014.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (2013) Tulok-sellisuustarkastuskertomus. Kuntoutus työu-rien pidentäjänä. Valtiontalouden tarkastus-viraston tarkastuskertomus 2/2013. [online]. <URL: www.vtv.fi/files/3447/2_2013_Kuntou-tus_tyourien_pidentajana_NETTI.pdf>. Luettu 13.1.2014.

Ward, T. & Shadd, M. (2007) Rehabilitation. Beyond The Risk Paradigm. London: Routledge.

Ylisassi H. (2009) Kehittävän kuntoutuksen mah-dollisuudet. Tutkimus Aslak-kuntoutuksen työ-kytkennän ja asiakkuuden rakentumisesta. Kas-vatustieteen laitoksen tutkimuksia 226, Helsin-ki: Helsingin yliopisto.


KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA

Venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustaisten maahanmuuttajien onnistuminen työssä

Minna Toivanen, Ari Väänänen, Auli Airila, Barbara Bergbom & Kirsi Yli-Kaitala

Johdanto

Maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt huo mattavasti Suomessa 2000-luvulla. Muuttovoitto ulkomailta on ollut merkittä-vin Suo men väkilukua kasvattava tekijä vii-me vuosina. Vuonna 2012 Suomeen muutti ulkomailta yli 31 000 henkeä, mikä on suurin maahan muuttaneiden lukumäärä Suomen it-senäisyyden aikana. Vuonna 2013 Suomessa asui tai työskenteli säännöllisesti yli 300 000 maahanmuuttajataustaista henkilöä – osa py-syvämmin, osa tilapäisesti. Suurimmat vieras-kielisten ryhmät ovat venäjän-, viron- ja so-malinkieliset. (Tilastokeskus 2012; 2013.)

Maahanmuuton lisääntyminen näkyy myös työpaikkojen monikulttuuristumi se-na. Suo men työmarkkinoilla arvioitiin vuon-na 2010 olevan noin 130 000 ulko maa-laistaustais ta työntekijää, mikä on noin vii-si prosenttia kaikista työllisistä (Sisä asiain-ministeriö 2010). Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammalla suomalaisella työpaikal-la on työntekijöitä eri kulttuureista. Vuonna 2012 lähes 40 prosenttia työssä käyvistä il-moitti työpaikallaan olevan maahanmuuttaja-taustaisia työntekijöitä (Toivanen & Bergbom 2013). Vuonna 2009 vastaava osuus oli noin 30 prosenttia (Väänänen & Toivanen 2010). Kasvu on siis ollut huomattava verrattain ly-hyessä ajassa. Tulevaisuudessa maahanmuut-tajataustaisten työntekijöiden määrän odote-taan kasvavan entisestään.

Suurten maahanmuuttajaryhmien työelä-mäkokemuksista on ollut saatavilla Suomessa tähän saakka varsin niukasti kattaviin aineis-toihin pohjautuvaa tietoa. Aiemmat Suomessa toteutetut tutkimukset tästä aiheesta on teh-ty pääosin laadullisin menetelmin (esim. Pitkänen 2005; Silfver 2010; Sippola 2008; Suutari 2005; Tiilikainen 2008; Trux 2000). Määrällisiä menetelmiä ja rekisteriaineisto-ja on Suomessa hyödynnetty lähinnä maa-hanmuuttajien työllistymisen tutkimukses-sa (esim. Forsander 2007; Joronen 2003; Sarvimäki 2008). Sen sijaan Suomessa ei ole ollut saatavilla ajantasaista kvantitatiivisiin aineistoihin pohjautuvaa, suurista maahan-muuttajaryhmistä kerättyä tietoa siitä, miten työelämään jo siirtyneet maahanmuuttajat voivat, ja mitkä työhön liittyvät voimavarat mahdollisesti helpottavat työssä onnistumis-ta. Tiedon puutteen lisäksi maahanmuuttaja-keskustelua on leimannut ongelmalähtöisyys: on pyritty tunnistamaan riskejä ja epäkohtia maahanmuuttajien työnympäristöistä ja koh-telusta. Julkista keskustelua on puolestaan usein leimannut asetelmallinen monikulttuu-risuuden kritiikki tai sen ideologissävyttei-nen puolustaminen. Monikulttuuristumista on usein käsitelty uhkana vakaudelle ja totu-tuille käytännöille.

Työterveyslaitoksen Maahanmuuttajan onnistuminen työssä – tutkimushankkeessa

n 71

Katsauksia ja keskusteluaMinna Toivanen, Ari Väänänen, Auli Airila, Barbara Bergbom & Kirsi Yli-Kaitala


(2010–2013) kartoitettiin kolmen keskeisen maahanmuuttajaryhmän tilannetta työelä-mässä ja työpaikoilla sekä voimavarapainot-teisesti että kartoittaen mahdollisia epäkoh-tia. Siinä selvitettiin laajaa kvantitatiivista ai-neistoa hyödyntäen miten Suomessa asuvat, työssä käyvät venäläis-, kurdi- ja somalialais-taustaiset maahanmuuttajat ovat onnistuneet työssään, miten he voivat ja millaisissa työ-olosuhteissa he työskentelevät. Lisäksi hank-keessa tunnistettiin työhön liittyviä potenti-aalisia onnistumista edesauttavia tekijöitä. Tässä katsauksessa raportoimme näidän kol-men ryhmän tilanteesta suomalaisessa työ-elämässä sekä kerromme keskeisistä työssä onnistumista tukevista resurssitekijöistä, joi-ta olemme tutkimuksessamme paikantaneet. Tulokset on laajemmin julkaistu raporteis-sa Venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustaisten työ ja terveys Suomessa (Toivanen ym. 2013) ja Maahanmuuttajan onnistuminen työssä (Airila ym. 2013).

Erilaisia onnistumisia

Maahanmuuttajien onnistumista työs-sä ja työelämässä voidaan tutkia erilais-ten onnistumisindikaattoreiden avulla. Onnistumisindikaattorit voidaan jakaa Satu Lähteenmäen (1995) ura teoreettis ta typolo-gi aa soveltaen kolmelle tasolle. Maahan muut-tajan onnistumista työssä voidaan tarkas-tella objektiivisen aseman kautta, esi mer-kik si sijoittumista ammatillisen hie rar ki an eri tasoille tai työsuhteen luonteen pohjalta. Toiseksi onnistumista kuvaa subjek tii vi nen kokemus onnistumisesta. Tällöin tulkin nas-sa painottuu työntekijän oma kokemus on-nistumisesta ja hyvinvoinnis ta, mitä kuvaa-vat muun muassa työn ilo ja koettu työkyky. Kolmannelle tasolle sijoittuu organisatorinen tulkinta onnistumises ta. Yksittäisen työnte-kijän kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi yhteisön jäsenyyden saamista ja oman pai-noarvon lisääntymistä organisaation jäsene-nä. Esimerkiksi kokemukset oman työyhtei-

sön tärkeydestä itselle sekä hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta työyhtei sössä il-mentävät organisatorisen tason onnistumis-ta. Tässä katsauksessa valotetaan tutkittujen ryhmien onnistumista työssä näiden kolmen ulottuvuuden kautta sekä paikannetaan sub-jektiivista ja organisatorista onnistumista tu-kevia resursseja.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–64 -vuotiaat venäläis-, kurdi- ja somalialaistaus-taiset ensimmäisen sukupolven maahan-muuttajat kuudesta kaupungista: Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Tampereelta ja Vaasasta. Tutkimukseen valittiin kolme maahanmuuttajaryhmää, jotka ovat lähtöi-sin eri kulttuureista ja maantieteellisiltä alu-eilta ja joihin kuuluvien henkilöiden ole-tettiin profiloituvan eri tavalla terveys-, hy-vinvointi- sekä työelämätekijöiden suh-teen. Venäläistaustaisten syntymävaltio oli Venäjä tai Neuvostoliitto ja äidinkielenä ve-näjä tai suomi. Somalialaistaustaisten synty-mävaltio oli Somalia. Kurditaustaisten synty-mävaltio oli Irak tai Iran ja äidinkieli kurdi. Poikkileikkaustutkimukseen osallistui yhteen-sä 610 työssä käyvää maahanmuuttajaa, joista miehiä oli 307 (50,3 %) ja naisia 303 (49,7 %). Hieman yli puolet kaikista työssä käyvistä oli venäläisiä (n=325), kurditaustaisia oli noin kolmannes (n=216) ja somalialaistaustaisia 11 prosenttia (n=69). Aineiston keruu toteu-tettiin vuosina 2010–2012 osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimaa Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitut-kimusta (ks. Castaneda ym. 2012). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastasi aineiston keruus-ta käytännössä.

Hankkeen ensimmäisessä pääjulkaisussa Maahanmuuttajien työ ja terveys Suomessa (Toivanen ym. 2013) koko väestöä koske-vana vertailutietoina käytettiin kansallisia tutkimuksia, joissa on käytetty samoja tut-kimuskysymyksiä kuin tässä tutkimukses-

72 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



sa. Keskeisimpinä vertailuaineistoina olivat Työterveyslaitoksen Työ ja terveys 2009 -haas-tattelututkimus (ks. Perkiö-Mäkelä ym. 2010) ja THL:n Terveys 2011 – tutkimus (ks. Aromaa & Koskinen 2002; Koskinen, Lundqvist & Ristiluoma 2012). Vertailua tehtäessä tutki-musaineisto rajattiin 20–64-vuotiaisiin, jotta aineiston ikäjakauma olisi yhdenmukainen vertailuaineistona käytettävän Työ ja terveys 2009 -haastattelututkimuksen kanssa.

Maahanmuuttajien tilannetta työelämäs-sä kuvataan maahanmuuttajaryhmittäin su-kupuolen mukaan. Kun verrataan eri ryhmiä keskenään ja koko väestöön, tulokset esite-tään yksittäisten muuttujien prosenttijakau-mina. Muuttujien perusjakaumista esitetään ikävakioidut tulokset. Määrittelimme 30 hen-kilöä vähimmäismääräksi, jolla ryhmittäisiä analyyseja tehtiin. Tämän vuoksi somalialais-taustaisten naisten (n = 22) osalta tuloksia ei raportoida. Maahanmuuttajaryhmien ja koko väestön välisiä esiintyvyyseroja tarkasteltiin ikävakioiduilla malleilla. (Ks. Toivanen ym. 2013, erityisesti luku 2.)

Hankkeen toisessa pääjulkaisussa Maa-han muuttajan onnistuminen työssä (Airi la ym. 2013) pyrittiin puolestaan paikan ta maan onnistumista edesauttavia resurs seja työssä. Työssä onnistumisen malleissa käytettiin lo-gistista regressioanalyysiä, jossa laskettiin ris-kisuhteet ja arvioitiin merkitsevyystasot p-ar-vojen perusteella. Kaikissa malleissa tarkas-teltiin yksittäisten tekijöiden (yksilön sisäinen taso, yksilöiden välinen taso, toiminnallinen taso) yhteyttä tarkastelun kohteena olevaan työssä onnistumista kuvaavaan indikaattoriin (työkyky, työn ilo, koettu työyhteisön hyväk-syvä suhtautuminen itseen ja oman työyhtei-sön tärkeys itselle). Kaikissa malleissa etninen tausta, sukupuoli, ikä, peruskoulutus, kielitai-to, maassaoloaika ja työnantajasektori vakioi-tiin. (Ks. Airila ym. 2013, eritysesti luku 3.)

Analyyseissä käytettiin painokertoimia, joilla osallistuneita koskevat tulokset muun-nettiin vastaamaan mahdollisimman hyvin koko otoksen (osallistuneet + osallistumatta jääneet) tilannetta (ks. tarkemmin Härkänen

2012). Painokertoimen ohella käytettiin ää-rellisen populaation korjausta, joka huomioi suuren poimintasuhteen vaikutuksen ja tuot-taa siten tarkemmat tulokset. Tilastollisina työkaluina käytettiin SAS 9.2 -ohjelmistoa ja Sudaan 10 -ohjelmistoa.

Onnistuvatko venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustaiset maahanmuuttajat työssään?

Onnistuminen objektiivisesta näkökulmasta

Työelämässä eri maahanmuuttajaryhmien toiminta suuntautui erilaisille aloille ja teh-täviin. Venäläistaustaiset miehet työskente-livät erityisesti teollisuuden ja rakentamisen alueella (33 %) ja naiset erilaissa asiantunti-jatehtävissä (43 %) sekä palveluja hoitoam-mateissa (21 %). Kurdinaisista monet olivat palveluammateissa, kuten myynti- ja hoito-työssä, kun taas miehistä lähes kolmannes toimi yrittäjinä. Somalialaistaustaiset miehet työskentelivät tavallisimmin kuljetus- ja va-rastointi- (26 %) sekä terveys- ja sosiaalialal-la (20 %). Tällaista etnisesti ja kulttuurisesti spesifiä sijoittumista voi selittää osaltaan eri-lainen koulutus- ja kielitausta.

Maahanmuuttajat sijoittuvat ammatillisen hierarkian eri tasoille yleensä eri tavoin kuin koko väestö. Kuitenkin erot eri maahanmuut-tajaryhmien välillä ovat suuria. Tutkimukseen osallistuneista venäläistaustaisten miesten ja naisten sijoittuminen sosioekonomisen ase-man eri luokkiin vastasi pitkälti koko väestön miesten ja naisten tilannetta. Sen sijaan kur-ditaustaiset miehet ja naiset toimivat selväs-ti koko väestön miehiä ja naisia harvemmin ylempinä toimihenkilöinä. Kurditaustaisilla naisilla painottui alempien toimihenkilöiden ryhmä muita naisia enemmän, samoin kur-ditaustaiset miehet toimivat muita miehiä useammin alempina toimihenkilöinä mutta myös yrittäjinä. Myös somalialaistaustaiset miehet työskentelivät usein alemmissa toi-mihenkilöammateissa. Monella koulutus ja

n 73



työtehtävät eivät vastanneetkaan toisiaan. Kaikissa ryhmissä enemmistö (74–95 %) arvi-oi, että omat tiedot ja taidot riittäisivät tämän-hetkistä vaativimpiinkin tehtäviin. (Kuva 1.)

Myös määräaikaiset työsuhteet ja keikka-luonteiset työt olivat kaikissa ryhmissä ylei-sempiä kuin koko väestöllä. Vakaimpaan ase-maan olivat päässeet venäläistaustaiset mie-het, joista lähes kolme neljästä (72 %) työs-kenteli vakituisessa työsuhteessa. Vastaava osuus kurditaustaisilla miehillä oli 57 % ja somalialaistaustaisilla 47 %. Naisilla vakaa työmarkkina-asema oli kaikissa ryhmissä al-haisemmalla tasolla kuin miehillä. (Kuva 2.)

Subjektiivinen kokemus onnistumisesta

Tutkimukseen osallistuneiden maahanmuut-tajien subjektiiviset kokemukset ja asenteet työelämää kohtaan olivat pääsääntöisesti koko väestöä myönteisempiä. Työ oli hyvin suurelle osalle erittäin tärkeä osa elämää, ja omaan työhön oltiin tyytyväisiä. Tutkituista

ryhmistä etenkin kurdi- ja somalialaistaus-taiset olivat innostuneita työssä ja kokivat työn iloa selkeästi koko väestöä enemmän. Venäläistaustaisilla työstä innostumisen ko-kemukset olivat selvästi vähäisempiä; heidän arvionsa olivat lähimpänä muun työväestön kokemuksia. (Kuva 3.)

Valtaosa tutkimukseen osallistuneista maahanmuuttajista arvioi olevansa täysin työkykyinen. Kuitenkin työssä käyvistä ve-näläis- ja kurditaustaisista naisista huomat-tavasti harvempi kuin koko väestön naisis-ta arvioi itsensä täysin työkykyiseksi. Myös kurditaustaiset miehet kokivat työkykynsä rajoittuneemmaksi kuin miehet koko väes-tössä. (Kuva 4.)

Organisatorinen onnistuminen

Organisatorisesta näkökulmasta tarkasteltu-na tutkittujen ryhmien tilanne näytti varsin valoisalta. Tutkimukseen osallistuneista maa-hanmuuttajista yli 80 % koki haluavansa py-

8

21

26

14

7

29

28

65

50

48

35

35

18

18

18

20

18

41

29

44

38

9

8

8

10

28

9

15

0 20 40 60 80 100

Somali**

Kurdi

Venäjä

NAISET / Suomi*

Somali

Kurdi

Venäjä

MIEHET / Suomi*

Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilöTyöntekijä Yrittäjä

Kuva 1. Sosioekonominen asema, työssä käyvät (%). * Työ ja terveys 2009. ** Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013.)

74 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



Kuva 2. Työsuhteen luonne, työssä käyvät (%). * Työ ja terveys 2009. ** Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013.)

Kuva 3. Innostuminen työssä, työssä käyvät (%). * Työ ja terveys 2009. ** Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013).

50

40

18

53

43

28

9

50

60

82

47

57

72

91

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Somali**

Kurdi

Venäjä

NAISET / Suomi*

Somali

Kurdi

Venäjä

MIEHET / Suomi*

Määräaikainen / keikkaluontoinen Vakituinen

84

43

37

81

77

37

32

14

51

51

17

14

53

51

2

3

11

2

7

13

3

1

2

7

3

4

0 20 40 60 80 100

Somali**

Kurdi

Venäjä

NAISET / Suomi*

Somali

Kurdi

Venäjä

MIEHET / Suomi*

Päivittäin Muutaman kerran / kerran viikossa

Muutaman kerran / kerran kuussa Muutaman kerran vuodessa / ei koskaan

n 75



syä oman työyhteisönsä jäsenenä. Vahvimmin oman työyhteisönsä jäsenenä halusivat pysyä kurditaustaiset miehet ja naiset. Yli neljä vii-destä tutkimukseen osallistuneesta arvioi myös tulleensa hyväksytyksi omassa työyh-teisössään. Myös näissä arvioissa olivat kur-ditaustaiset miehet ja naiset muita myöntei-sempiä. (kuvat 5 ja 6.) Organisatorisen onnis-tumisen osalta koko väestöä koskevia vertai-lutietoja ei ollut saatavilla.

Maahanmuuttajien onnistumista tukevat resurssit

Tutkimuksessa selvitettiin myös minkälai-set resurssit voivat tukea maahanmuuttaji-en subjektiivista ja organisatorista onnistu-mista: mitkä tekijät ovat yhteydessä maahan-muuttajien hyvään työkykyyn ja työn ilon ko-kemiseen, ja mitkä tekijät taas liittyvät myön-teiseen työyhteisösuhteeseen.

Työyhteisölliset tekijät osoittautuivat erityisen merkittäviksi työssä onnistumista edistäviksi tekijöiksi. Etenkin esimiehen toi-

minnalla, työyhteisön avoimuudella, työto-vereilta saatavalla tuella ja perehdyttämisel-lä oli keskeinen merkitys työssä onnistumi-selle. Myös maahanmuuttajien tasapuolinen kohtelu työssä pohjusti työssä onnistumista. Työyhteisöllisten tekijöiden merkitys oli siis olennainen senkin jälkeen, kun useat tausta-tekijät (etninen tausta, sukupuoli, ikä, perus-koulutus, kielitaito ja työnantajasektori) oli otettu huomioon.

Toki maahanmuuttaja tarvitsee myös it-sestään lähteviä voimavaroja. Yksilön työl-leen antama arvostus, tasa-arvoinen asen-noituminen miesten ja naisten työssäkäyn-tiin sekä yksilön oma aktiivisuus ja aloitteel-lisuus olivat myös jossakin määrin maahan-muuttajan työssä onnistumisen rakennuspi-lareita mutta niiden merkitys oli kuitenkin vähäisempi kuin työyhteisöllisten tekijöiden.

Pohdinta

Maahanmuuttajien onnistuminen työssä, va-kaa työura sekä myönteinen kiinnittyminen

82

87

94

96

85

96

96

18

13

6

4

15

4

4

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Somali**

Kurdi

Venäjä

NAISET / Suomi*

Somali

Kurdi

Venäjä

MIEHET / Suomi*

Täysin työkykyinen Osittain työkykyinen tai täysin työkyvytön

Kuva 4. Koettu työkyky, työssä käyvät (%). * Terveys 2011. ** Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013.)

76 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



Kuva 5. Suhde omaan työyhteisöön: Haluan pysyä oman työyhteisöni jäsenenä, työssä käyvät (%). * Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013.)

Kuva 6. Suhde omaan työyhteisöön: Minut hyväksytään työyhteisössäni, työssä käyvät (%). * Ei raportoida, koska tutkittavien lukumäärä liian pieni. (Lähde: Toivanen ym. 2013.)

74

59

60

76

54

17

26

30

12

23

1

7

6

2

16

8

4

5

4

5

3

6

3

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Somali*

Kurdi

NAISET / Venäjä

Somali

Kurdi

MIEHET / Venäjä

Täysin samaa mieltä Melko samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltäMelko eri mieltä Täysin eri mieltä

1

92

71

68

89

71

8

25

21

11

20

4

8

7

3

2

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Somali*

Kurdi

NAISET / Venäjä

Somali

Kurdi

MIEHET / Venäjä

Täysin samaa mieltä Melko samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltäMelko eri mieltä Täysin eri mieltä

n 77



työhön ja työyhteisöön ovat keskeisiä tule-vaisuuden haasteita Suomessa. Tähän asti ei ole kuitenkaan ollut saatavilla laajoihin kvan-titatiivisiin aineistoihin pohjautuvaa, suuris-ta maahanmuuttajaryhmistä kerättyä tietoa siitä, miten työelämään jo siirtyneet maahan-muuttajat ovat onnistuneet 2010-luvun suo-malaisessa työelämässä.

Maahanmuuttajien sijoittumisessa työelä-mään on havaittu painottumista suoritusta-soisiin matalapalkkaisiin työtehtäviin (esim. Forsander 2013; Pehkonen 2013). Vuonna 2010 siivoojan, myyjän, rakennustyöntekijän ja tarjoilijan ammatit olivat vieraskielisten yleisimmät ammatit. Näitä kaikkia voidaan pitää tyypillisinä niin sanottuina sisääntu-loammatteina, jotka eivät välttämättä vas-taa maahanmuuttajien koulutusta tai aiem-paa työkokemusta. Aikaisemmat tutkimuk-set ovat myös osoittaneet, että usein maa-hanmuuttajien asema työpaikalla on epäva-kaampi kuin muiden: määräaikaiset työsuh-teet, osa-aikatyö ja etenkin naisilla työuran rikkonaisuus ovat olleet yleisiä (Forsander 2007; Sutela 2005). Myös tähän tutkimuk-seen osallistuneet maahanmuuttajat työs-kentelivät koko väestöä harvemmin ylemmis-

sä toimihenkilöammateissa. Moni myös koki, että oma osaaminen riittäisi sen hetkistä vaa-tivampiinkin tehtäviin. Lisäksi epävakaa työ-markkina-asema leimasi monen kiinnitty-mistä työelämään – määräaikaiset ja keikka-luontoiset työsuhteet olivat yleisempiä kuin koko väestöllä. Venäläis- ja kurditaustaisten osalta tällaiset työsuhteet olivat varsin sa-malla tasolla kuin vuonna 2002 toteutetus-sa Maahanmuuttajien elinolotutkimuksessa (Pohjanpää ym. 2003).

Tulokset kertovat maahanmuuttajien si-joittuvan edelleen työmarkkinoilla muu-ta väestöä useammin heikompiosaisten se-gmenttiin, jossa työtä leimaa keskimääräis-tä enemmän epävakaus, heikompi palkka-taso ja reaktiivinen suhde työn tarjontaan. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että niin näiden tutkittujen ryhmien sisällä kuin eri-laisten maahanmuuttajaryhmien välillä on jyrkkiä eroja työn sisällöissä ja työstä saata-vissa palkkioissa. Tutkituista ryhmistä par-haimpaan asemaan olivat päässeet venäläis-taustaiset miehet, joiden asema on jo monin paikoin varsin lähellä koko väestön miesten tilannetta. Vaikka siis keskimäärin maahan-muuttajien asema työmarkkinoilla on hei-

Taulukko 1. Erilaisten voimavaratekijöiden merkitys työssä onnistumisen ulottuvuuksilla1. Tähdet kuvaavat p-arvoja: * <.05, ** <.01, *** <.001. (Lähde: Airila ym. 2013.)

Subjektiivinen näkökulma Organisatorinen näkökulmaKorkea työnilo

Hyvä työkyky

Työyhteisö itselle tärkeä

Hyväksytty työyhteisössä

YKSILÖN SISÄINEN TASO– työn merkitys ja arvostus *** * * *– sukupuolten työnjakoa koskevat asenteet * *

YKSILÖIDEN VÄLINEN TASO– esimiehen toiminta *** ** *** ***– työtoverituki * * *** ***– työyhteisön avoimuus *** ** *** ***– maahanmuuttajien kohtelu * * *** ***– perehdyttäminen * ** *** ***

TOIMINNALLINEN TASO– proaktiivisuus ** ***

1 Logistiset regressiomallit, vakioitu etninen tausta, sukupuoli, ikä, peruskoulutus, kielitaito, maassaoloaika ja työnanta-jasektori.

78 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



kompi kuin koko väestöllä, on kuitenkin ole-massa maahanmuuttajaryhmiä ja osakulttuu-reita, joissa työt ovat erittäin kiinnostavia ja työn luontaisetuudet korkealla tasolla (ks. myös Katainen 2009).

Subjektiivisen ja organisatorisen työssä onnistumisen osalta tulokset olivat myöntei-siä. Tutkituista ryhmistä etenkin kurdi- ja so-malialaistaustaiset olivat innostuneita työs-sä ja kokivat työn iloa selkeästi muuta väes-töä useammin. Samoin suhde omaan työyh-teisöön oli pääsääntöisesti myönteinen. Suuri enemmistö maahanmuuttajista koki vahvas-ti haluavansa pysyä työyhteisönsä jäsenenä ja arvioi tulleensa hyväksytyksi omassa työ-yhteisössään. Tämä kertoo omalta osaltaan työssä käyvien maahanmuuttajien sitoutu-neisuudesta työyhteisöönsä, mikä voi osal-taan heijastua niin maahanmuuttajien omaan työpanokseen kuin laajemmin organisaation menestykseen. Tutkimukseen osallistuneet työssä käyvät maahanmuuttajaryhmät näyt-tävät näin integroituneen hyvin suomalaisil-le työpaikoille. Näyttääkin siltä, että maahan-muuttajat kohtaavat työssään paljon hyvää ja heidän kokemuksensa suomalaisesta työ-elämästä ovat varsin rohkaisevia. Tämän voi nähdä myönteisenä signaalina monille tahoil-le, esimerkiksi maahanmuuttajien rekrytoin-tia harkitseville.

Kaikkiaan voidaan todeta, että tutkimuk-seen osallistuneiden maahanmuuttajien työ-elämään liittyvät ongelmat koskivat etenkin työn tekemisen reunaehtoja ja objektiivisen onnistumisen ulottuvuuttta. Itse työ, työyh-teisö ja työpaikan suhteet sen sijaan koet-tiin varsin myönteisiksi. Tutkituilla maahan-muuttajilla subjektiivinen kokemus työstään

ja työhyvinvoinnistaan oli hyvin myönteinen, samoin organisatorisen onnistumisen taso oli korkealla.

Maahanmuuttajat ovat joukko hyvin eri-taustaisia henkilöitä, ja siten heidän aseman-sa ja toiveensa työelämän ja työpaikkojen suh-teen vaihtelevat suuresti. Tässä katsauksessa tarkasteltiin kuitenkin vain kolmen maahan-muuttajaryhmän tilannetta työelämässä eikä tuloksia siten voi yleistää koskemaan kaikkia Suomessa asuvia maahanmuuttajia. Lisäksi on huomioitava, että nämäkin kolme maa-hanmuuttajaryhmää ovat hyvin heterogeeni-nen joukko, ja eritaustaisten maahanmuutta-jien tilanne voi olla hyvin erilainen (ks. myös Dalgard & Thapa 2007).

Tutkimuksessamme havaittu työyhteisön ja esimiestyön vahva rooli työssä onnistumi-sessa vahvistaa aiempien tutkimusten tulok-sia (esim. Bakker & Leiter 2010; Cieslik 2011; Sparks ym. 2001): työyhteisöllisillä tekijöillä on keskeinen merkitys työntekijän hyvinvoin-nille. Tulokset antavat myös osviittaa siitä minne on syytä suuntautua maahanmuutta-jataustaisten työntekijöiden onnistumisen tu-kemisessa. Osaava ja tasapuolinen johtajuus sekä avoin ja toisia kunnioittava työyhteisölli-syys ovat keskeisessä asemassa, kun yhä use-ammat työorganisaatiot monikulttuuristuvat ja maahanmuuttajat tulevat keskeisiksi toimi-joiksi suomalaisilla työpaikoilla.

***Kiitämme Työsuojelurahastoa (hanke 109131) saa-mastamme tuesta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitok-sen MaaMu-tutkimusryhmää hyvästä yhteistyöstä ja käyntihaastatteluihin osallistuneita maahanmuutta-jia arvokkaasta tiedosta.

n 79



Kirjallisuus

Airila, A., Toivanen, M., Väänänen, A., Bergbom, B., Yli-Kaitala, K. & Koskinen A. (2013) Maahan-muuttajan onnistuminen työssä – Tutkimus työssä käyvistä venäläis-, kurdi- ja somalialais-taustaisista Suomessa. Helsinki: Työterveyslai-tos.

Aromaa, A. & Koskinen, S. (toim.) (2002) Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000 -tutki-muksen perustulokset. Helsinki: Kansanterve-yslaitos.

Bakker, A. B. & Leiter, M. (2010) Work engagement: A handbook of essential theory and research. New York: Psychology Press.

Castaneda, A., Rask, S., Koponen, P., Mölsä, M. & Koskinen, S. (toim.) (2012) Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-, soma-lialais- ja kurditaustaisista Suomessa. Raportti 61/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2. uudistettu painos.

Cieslik, A. (2011) Where do you prefer to work? How the work environment influences return migration decisions from the United Kingdom to Poland. Journal of Ethnic and Migration Stud-ies, 37, 1367–1383.

Dalgard, O. S. & Thapa, S. B. (2007) Immigration, social integration and mental health in Norway, with focus on gender differences. Clinical Prac-tice and Epidemiology in Mental Health, 3, 24.

Forsander, A. (2007) Kotoutuminen sukupuolittu-neille työmarkkinoille? Maahanmuuttajien työ-markkina-asema yli vuosikymmen Suomeen muuton jälkeen. Teoksessa T. Martikainen & M. Tiilikainen (toim.) Maahanmuuttajanaiset: ko-toutuminen, perhe ja työ. Helsinki: Väestöntut-kimuslaitos. 312–334.

Forsander, A. (2013) Maahanmuuttajien sijoittu-minen työelämään. Teoksessa T. Martikainen, P. Saukkonen & M. Säävälä (toim.) Muuttajat. Kan-sainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteis-kunta. Helsinki: Gaudeamus. 220–244.

Härkänen, T. (2012) Otos ja katoanalyysi. Teokses-sa A. Castaneda, S. Rask, P. Koponen, M. Mölsä & S. Koskinen (toim.) (2012). Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Tutkimus venäläis-, soma-lialais- ja kurditaustaisista Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 61/2012. 2. uu-distettu painos. 17–21.

Joronen, T. (2003) Helsingin ulkomaalaispolitiikan teoria ja käytäntö. Kansainvälinen kulttuurikes-

kus Caisa. Tutkimuksia 2003:1. Helsinki: Helsin-gin kaupungin tietokeskus.

Katainen A. (2009) Ulkomaalainen saa huonom-paa palkkaa useimmilla aloilla. Tieto & Trendit, 2, 12–15.

Koskinen, S., Lundqvist, A. & Ristiluoma, N. (toim.) (2012) Terveys, toimintakyky ja hyvinvoin-ti Suomessa 2011. Raportti 68/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lähteenmäki, S. (1995) ”Mitä kuuluu ─ kuka käs-kee?” Yksilöllinen urakäyttäytyminen ja sitä oh-jaavat tekijät suomalaisessa liiketoimintaym-päristössä ─ vaihemallin mukainen tarkastelu. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja A-1.

Pehkonen, S. (2013) Palkkaa passin perusteella. Hyvinvointikatsaus, 3, 16–20.

Pitkänen, P. (2005) Kulttuurien välinen työ itä-suomalaisissa yrityksissä. Teoksessa P. Pitkä-nen (toim.). Kulttuurien välinen työ. Helsinki: Edita. 99-110.

Perkiö-Mäkelä, M., Hirvonen, M., Elo, A.-L., Kando-lin, I., Kauppinen, K., Kauppinen, T., Ketola, R., Leino, T., Manninen, P., Miettinen, S., Reijula, K., Salminen, S., Toivanen, M., Tuomivaara, S., Vartia, M., Venäläinen, S. & Viluksela, M. (2010) Työ ja terveys -haastattelututkimus 2009. Taulukkolii-te. Helsinki: Työterveyslaitos.

Pohjanpää, K., Paananen, S. & Nieminen, M. (2003) Maahanmuuttajien elinolot. Venäläisten, viro-laisten, somalialaisten ja vietnamilaisten elä-mää Suomessa. Raportti 1/2003. Helsinki: Ti-lastokeskus.

Sarvimäki, M. (2008) Assimilation to a welfare state: labor market performance and use of so-cial benefits by immigrants to Finland. VATT-kes-kustelualoitteita. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.

Silfver, O. (2010) Vääränlaiset huippuosaajat? En-tisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden asiantun-tijoiden kiinnittyminen suomalaiseen työelä-mään. Teoksessa S. Wrede & C. Nordberg (toim.) Vieraita työssä. Työelämän etnistyvä eriarvoi-suus. Helsinki: Gaudeamus. 122–146.

Sippola, A. (2008) Monimuotoistuva työyhteisö haastaa henkilöstöjohtamisen. Työpoliittinen aikakauskirja, 1, 29–39.

Sparks, K., Faragher, B. & Cooper, C.L. (2001) Well-being and occupational health in the 21th cen-

80 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



tury workplace. Journal of Occupational and Or-ganizational Psychology, 74, 489–509.

Sutela, H. (2005) Maahanmuuttajat palkkatyössä. Teoksessa S. Paananen (toim.) Maahanmuut-tajien elämää Suomessa. Helsinki: Tilastokes-kus.83–109.

Suutari, V. (2005) Suomalaisten ja ulkomaalaisten kokemuksia johtamiskulttuureista. Teoksessa P. Pitkänen (toim.) Kulttuurien välinen työ. Helsin-ki: Edita. 76–87.

Sisäasiainministeriö (2010) Työvoiman maahan-muuton toimenpideohjelman väliarviointi. Sisä-asiainministeriö, Maahanmuutto-osasto.

Tiilikainen, M. (2008) Menestyvät maahanmuutta-janaiset. Väestöntutkimuslaitoksen katsauksia E 33/2008. Helsinki: Väestöliitto.

Tilastokeskus. (2012). Väestörakennetilasto. [on-line]. <http://www.stat.fi/til/vaerak/2011/va-erak_2011_2012-03-16_fi.pdf> Luettu 8.5.2012.

Tilastokeskus (2013) Muuttoliiketilasto. [on-line]. <http://tilastokeskus.fi/til/muutl/2012/muutl_2012_2013-04-26_tie_001_fi.html?a-d=notify> Luettu 30.4.2013.

Toivanen, M., Väänänen. A. & Airila, A. (toim.) (2013) Venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustais-ten työ ja terveys Suomessa – samankaltaisuu-den ja erot kantaväestöön. Helsinki: Työterveys-laitos.

Toivanen, M. & Bergbom, B. (2013) Työyhteisö-jen monimuotoisuus. Teoksessa T. Kauppinen, P. Mattila-Holappa, M. Perkiö-Mäkelä, A. Saalo, J. Toikkanen, S. Tuomivaara, S. Uuksulainen, M. Vi-luksela, & S. Virtanen (toim.) Työ ja terveys Suo-messa 2012. Seurantatietoa työoloista ja työhy-vinvoinnista. Helsinki: Työterveyslaitos. 83–90.

Trux, M.-L. (2000) Monimuotoinen työyhteisö. Teoksessa M.-L. Trux (toim.). Aukeavat ovet – kulttuurien moninaisuus Suomen elinkeinoelä-mässä. Helsinki: WSOY. 261–316.

Väänänen, A. & Toivanen, M. (2010) Maahanmuut-tajat työssä. Teoksessa T. Kauppinen, P. Matti-la-Holappa, M. Perkiö-Mäkelä, A. Saalo, J. Toikka-nen, S. Tuomivaara, S. Uuksulainen, M. Viluksela & S. Virtanen (toim.) Työ ja terveys Suomessa 2009. Helsinki: Työterveyslaitos. 96–99.



Johdanto

Työn ja työelämän tulevaisuutta on pohdit-tu viime vuosina monissa tutkimuksissa ja muissa puheenvuoroissa (esim. Alasoini ym. 2012; Donkin 2009; Gratton 2011; Meister & Willyerd 2010; Piha & Poussa 2012; Valtioneuvoston kanslia 2013; Williams 2007). Yksi kiinnostavimmista analyyseis-ta on Grattonin The Shift. Aikaperspektiivinä kirjassa on vuosi 2025. Grattonin erotta-mat viisi voimaa, jotka muuttavat työelä-mää (teknologia, globalisaatio, väestökehi-tys, yhteiskunnalliset muutokset ja ympä-ristöön liittyvät tekijät), eivät ole yllätyksel-lisiä. Kiinnostavampaa teoksessa on narra-tiivinen tapa, jolla Gratton näiden voimien pohjalta analysoi muutoksia ja niihin si-sältyviä jännitteitä. Keskeinen lähtökohta Grattonilla on, että työurat yksilöllistyvät. Avainkysymykseksi yksilöiden kannalta nou-sevat heidän voimavaransa ja kykynsä hallita työtään ja elämäänsä. Tähän vaikuttavat en-nen kaikkea yksilöiden osaamisen moninai-suus ja erityislaatuisuus sekä heidän kykyn-sä verkostoitua uudentyyppisiin osaamisyh-teisöihin ja tätä kautta tapahtuva sosiaalisen pääoman kasvattaminen (ks. myös Alasoini 2014; Alasoini ym. 2012).

Grattonin teos toimi yhtenä keskeisenä inspiroijana ja ideoinnin lähteenä Työelämän tutkimusyhdistyksen 10-vuotisseminaaria 31.1.2014 varten valmistellulle kyselylle, jol-la selvitettiin tutkijoiden näkemyksiä Suomen työelämästä vuonna 2025. Joulukuussa 2013

toteutettu kysely sisälsi 20 väitettä työelä-män muutoksesta tai tilasta nykyhetkeen verrattuna. Sähköinen lomake lähetettiin 862:lle Tampereen yliopiston yllä pitämäs-sä ”Työelämän tutkimuksen” postituslis-tassa olevalle henkilölle. Henkilöt ovat pää-sääntöisesti työelämän tutkijoita tai kehit-täjiä. Kyselyyn vastasi annetussa 10 päivän ajassa 218 henkilöä (vastausprosentti 25,3). Työelämän tutkimusyhdistyksen jäseniä vas-tanneista oli 77 (35 %).

Seuraavassa jaksossa esitetään yhteenve-tona kyselyn keskeiset tulokset. Väitteet on si-joitettu neljän teeman alle. Teemat ja niiden keskeiset kysymyksenasettelut ovat seuraa-vat:

– Yksilöllisyys: lisääntyykö yksilöllisyys ih-misten asenteissa, työnteon tavoissa ja työehdoissa?

– Kulttuurinen sallivuus: onko tulevaisuu-den työelämä ja -kulttuuri yksilöiden kannalta nykyistä sallivampaa?

– Työelämän laatu: uskotaanko työn ”huo-nontumisdiskurssiin”?

– Hyvinvointivaltion institutionaalinen pe-rusta: ovatko demokraattista hyvinvoin-tivaltiota kannattelevat taloudelliset ja sosio-kulttuuriset peruspilarit kunnossa ja ehkä jopa vahvemmat kuin juuri tällä hetkellä vai nähdäänkö niiden rapautu-van nykyisestä?

Jakaumia tarkastellaan taulukkomuodossa koko aineistossa sekä sukupuolen ja iän mu-

Suomen työelämä vuonna 2025 tutkijoiden silmin

Tuomo Alasoini

82 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



kaan. Vastaajista naisia oli 149 (69 %) ja mie-hiä 67 (31 %). Tarkastelussa käytetyt ikäka-tegoriat ovat alle 40-vuotiaat, 40–54-vuoti-aat ja vähintään 55-vuotiaat. Ikäkategorioita ei valittu sillä perusteella, että ne toimisi-vat raja-aitoina erilaisia varhaiskokemuksia omaavien sukupolvien (esim. sotien jälkeinen suuren murroksen sukupolvi, X-sukupolvi, Y-sukupolvi) kesken. Valinta perustui sii-hen, että tällä tavalla eri kategorioihin saa-tiin suurin piirtein sopivaksi katsottu määrä vastaajia. Vastanneista alle 40-vuotiaita oli 44 (20 %), 40–54-vuotiaita 105 (48 %) ja vähin-tään 55-vuotiaita 69 (32 %).

Kirjoituksen lopussa vedetään tuloksia yhteen ja pohditaan erityisesti kysymystä hy-vinvointivaltion taloudellisen perustan ja työ-elämän laadun välisestä yhteydestä.

Miten työelämän tutkijat näkevät tulevaisuuden?

Yksilöllisyys

Vastaajilla on hyvin yhdenmukainen käsitys siitä, että entistä useampi joutuu työuransa aikana kouluttautumaan uuteen ammattiin ja että palkoista sovitaan nykyistä useam-min yksilöllisesti (taulukko 1). Edellistä väi-tettä pitää vähintään melko todennäköisenä jopa 97 prosenttia vastaajista ja jälkimmäis-tä 82 prosenttia. Myös selvä enemmistö (75

%) pitää todennäköisenä, että ansiotyötä teh-dään nykyistä harvemmin palkkatyösuhtees-sa. Sen sijaan näkemykset hajautuvat koskien sitä, kuinka vapaaehtoista yrittäjänä toimi-minen on. Niukka enemmistö (53 %) katsoo nykyistä useamman haluavan työskennellä yrittäjänä vuonna 2025. Vastakkaista mieltä olevia on 44 prosenttia. Sukupuolten ja ikä-ryhmien kesken ei ole merkittäviä eroja nä-kemyksissä.

Kulttuurinen sallivuus

Kulttuurisen sallivuuden osalta näkemyk-set ovat ristiriitaisempia. Niukka enemmis-tö uskoo ihmisten kunnioittamisen näkyvän nykyistä enemmän johtamisen käytännöissä (58 %) ja työkulttuurin muuttuvan rennom-paan ja keskustelevampaan suuntaan (56 %) (taulukko 2). Niukka enemmistö taas ei usko siihen, että työn kohtuullistaminen (down-sizing) yleistyisi (53 %) tai työntekijät voisi-vat valita vapaammin työaikansa myös suo-rittavissa töissä (53 %). Tulosten voi väljästi ajatella kertovan siitä, että kulttuurinen sal-livuus ehkä lisääntyy työn arkikäytännöissä, muttei niinkään työn reunaehdoissa. Erot su-kupuolten kesken ovat vähäisiä. Alle 40-vuo-tiaiden ryhmä poikkeaa jonkin verran iäk-käämmistä työn kohtuullistamista koskevas-sa kysymyksessä. Nuorimpien vastaajien ryh-mässä kohtuullistamisen yleistymiseen uskoo

Taulukko 1. Yksilöllisyys (%)

1 2 3 4 0 YHT

Nykyistä useampi kouluttautuu työuransa aikana uuteen ammattiin

59 38 2 1 0 100

Palkasta sovitaan nykyistä useammin yksilöllisesti, riippumatta työehtosopimuksista

29 53 11 4 4 100

Ansiotyötä tehdään nykyistä harvemmin palkkatyösuhteessa

20 55 17 5 3 100

Nykyistä useampi haluaa tehdä työtä yrittäjänä 9 44 38 6 3 100

1 = pidän hyvin todennäköisenä, 2 = pidän melko todennäköisenä, 3 = en pidä kovin todennäköisenä, 4 = en pidä lainkaan todennäköisenä, 0 = en osaa tai halua sanoa

n 83

Katsauksia ja keskusteluaTuomo Alasoini


57 prosenttia, kun osuus muissa ikäryhmissä on vain noin 40 prosenttia.

Työelämän laatu

Työelämän laatua yleisellä tasolla mitattiin kolmella kysymyksellä ja spesifimmin kah-della muulla. Yleisen tason kysymyksistä kaksi liittyi työn ”huonontumisdiskurssiin”. Ensimmäinen kysymyksistä koski sitä, us-kovatko vastaajat yleiseen työelämän laadun heikentymiseen (esim. Siltala 2004). Toisen kysymyksen aiheena oli työtehtävien pola-risoituminen eli jakautuminen entistä sel-vemmin hyviin ja huonoihin (esim. Kalleberg 2011).

Vastaajilla on erittäin vahva usko siihen, että Suomi on vuonna 2025 työelämän laadus-sa edelleen Euroopan kärkimaiden joukossa (taulukko 3). Tätä pitää vähintään melko to-dennäköisenä 74 prosenttia. Niukka enem-mistö (56 %) uskoo myös, ettei työelämän laatu heikkene valtaosalla työllisistä, vaikka työtehtävien selvempään jakautumiseen hy-viin ja huonoihin uskookin erittäin suuri osa (79 %) vastanneista. Nuorimman ikäryhmän näkemykset ovat kussakin kysymyksessä mui-ta jonkin verran positiivisempia.

Työelämän laadun siis otaksutaan säily-vän pääsääntöisesti korkeana, muttei kuiten-kaan kaikilla. Lisäksi vastaajien enemmistö (63 %) uskoo, että valtaosalla korkea-asteen koulutetuista työsuhteet ehdot ovat vuonna

Taulukko 2. Kulttuurinen sallivuus (%)

1 2 3 4 0 YHT

Ihmisten kunnioittaminen näkyy johtamisen käytännöissä nykyistä enemmän 6 52 31 8 3 100

Työkulttuuri on muuttunut merkittävästi rennompaan ja keskustelevampaan suuntaan 9 47 35 8 1 100

Työn kohtuullistaminen (downsizing) on yleistynyt 7 37 39 14 2 100

Suorittavissa töissä työntekijät voivat valita työaikansa entistä vapaammin 5 40 36 17 1 100


Taulukko 3. Työelämän laatu (%)

1 2 3 4 0 YHT

Suomi on työelämän laadussa edelleen Euroopan kärkimaiden joukossa 9 65 18 5 3 100

Työelämän laatu on heikentynyt valtaosalla työllisistä 11 31 44 12 2 100

Työtehtävät ovat selvemmin jakautuneet hyviin ja huonoihin töihin 35 44 14 3 3 100

Valtaosalla korkea-asteen koulutetuista työsuhteen ehdot ovat heikentyneet 16 47 28 5 5 100

Lakisääteisiä ja työehtosopimusten mukaisia lomapäiviä on vähemmän 12 47 30 6 6 100


84 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



2025 heikentyneet nykyisestä. Lähes yhtä suuri osa (59 %) uskoo myös lakisääteisten ja työehtosopimusten mukaisten lomapäi-vien määrän vähenevän. Lomapäiviä koske-vassa kysymyksessä on tilastollisesti merkit-sevä ero naisten ja miesten vastausten välillä. Naisista lomapäivien vähenemistä pitää vä-hintään melko todennäköisenä 65 prosenttia, mutta miehistä vain 43 prosenttia.

Hyvinvointivaltion institutionaalinen perusta

Tämän otsikon alle sijoittuvista väitteistä kol-me kuvaa erityisesti hyvinvointivaltion talou-dellista ja kolme muuta sen sosio-kulttuuris-ta perustaa. Vastaajien enemmistö (60 %) ei usko työllisyysasteen nousevan vähintään 75 prosenttiin nykyisestä 69 prosentista vuon-na 2025. Päinvastaista mieltä on kolman-nes (33 %) (taulukko 4). 65–69-vuotiaiden työllisyysasteen kaksinkertaistumiseen ny-kyisestä uskoo hieman vajaa puolet (45 %). Tuottavuuskasvun osalta näkemykset eivät ole kovin optimistisia. Vain 36 % vastaajista uskoo, että tuottavuuskasvu on 2020-luvun alussa nopeampaa kuin vuosikymmentä aiem-min. Tuottavuuskasvun nopeutta koskevat nä-kemykset ovat johdonmukaisessa yhteydessä

vastaajan ikään. Alle 40-vuotiasta tuottavuus-kasvun nopeutumiseen uskoo vain 25 prosent-tia, kun osuus 41–55-vuotiailla on 36 prosent-tia ja vähintään 55-vuotiailla 44 prosenttia.

Hyvinvointivaltion sosio-kulttuurisen pe-rustan osalta vastaukset jakautuvat suuresti koskien palkansaajien järjestäytymistä ja su-kupuolten välisiä palkkaeroja. Ammatillisen järjestäytymisasteen uskoo 43 prosenttia vas-taajista olevan vuonna 2025 edelleen yli 70 prosenttia. Sukupuolten välisen palkkaeron kaventumiseen uskovia on niukka enemmis-tö (53 %). Sen sijaan ulkomailla syntyneiden työssä käyvien henkilöiden määrän kaksin-kertaistumiseen nykyisestä uskoo selvä valta-osa (78 %). Naiset uskovat miehiä harvemmin palkkaerojen kaventumiseen. Miehistä tätä pitää vähintään melko todennäköisenä 63 prosenttia, mutta naisista niukasti alle puolet (49 %). Iäkkäin vastaajaryhmä on puolestaan muita jonkin verran pessimistisempi koskien ammatillisen järjestäytymisen tulevaisuutta. Vähintään 55-vuotiaista järjestäytymisen us-koo säilyvän yli 70 prosentin tasolla vain run-sas kolmannes (35 %), kun osuus alle 40-vuo-tiaiden keskuudessa on puolet.

Taulukko 4. Hyvinvointivaltion institutionaalinen perusta (%)

1 2 3 4 0 YHT

15–64-vuotiaiden työllisyysaste on vähintään 75 % (69 % v. 2012) 2 31 44 16 6 100

65–69-vuotiaiden työllisyysaste on vähintään 25 % (13 % v. 2012) 6 39 37 13 5 100

Tuottavuuden kasvu on vuosina 2020–2025 nopeampaa kuin 2010-luvun alussa 3 33 43 13 8 100

Palkansaajien ammatillinen järjestäytymisaste on edelleen yli 70 % (75 % v. 2012) 5 38 34 18 5 100

Sukupuolten väliset palkkaerot ovat kaventuneet 15 38 39 8 0 100

Suomessa asuu vähintään 150 000 ulkomailla syntynyttä työssä käyvää henkilöä (73 000 v. 2011) 25 53 17 3 3 100


n 85



Loppupohdintaa

Kyselyn vastauksista löytyy niin optimisti-sia kuin pessimistisiä näkemyksiä Suomen työelämän muutoksesta ja tilasta vuonna 2025. Työelämän laadun uskotaan säilyvän Suomessa eurooppalaisittain verrattuna hy-vänä jatkossakin. Enemmistö vastaajista ei myöskään usko työllisten valtaosan työelä-män laadun heikentyvän. Optimistisin näke-mys työelämän laadusta tulevaisuudessa on alle 40-vuotiailla vastaajilla. Yksilöllisyyden, toisten kunnioittamisen, rentouden, keskus-televuuden ja monikulttuurisen kirjavuuden uskotaan lisääntyvän. Hyvien ja huonojen töi-den kuitenkin uskotaan eriytyvän selvemmin ja korkea-asteen koulutettujen valtaosan työ-suhteen ehtojen heikentyvän.

Eniten kysymyksiä herättävät vastaaji-en näkemykset, jotka koskevat hyvinvointi-valtion taloudellisen perustan kestävyyttä. Enemmistö vastaajista ei usko työllisyysas-teen nopeaan nousuun eikä tuottavuuskasvun nopeutumiseen 2020-luvun alussa nykyisestä eli ajankohdasta, jolloin tuottavuuskasvu on ollut todella hidasta (ks. tarkemmin Maliranta & Vihriälä 2014). Nuorimmalla vastaajaryh-mällä on kaikissa kolmessa hyvinvointival-tion taloudellista perustaa koskevassa väit-teessä negatiivisempi näkemys kuin muilla, mutta siitä huolimatta heidän näkemyksen-sä työelämän laadun yleisestä kehittymisestä Suomessa ovat muita positiivisempia.

Oma näkemykseni on, että korkean työelä-män laadun säilyttäminen Suomessa myös lä-hivuosina edellyttää taloudellista kasvua, kun taas taloudellisen kasvun hiipuminen tekee korkean työelämän laadun säilyttämisen vai-keaksi. Taloudellista kasvua on mahdollista lisätä kolmella tavalla: lisäämällä työn tuot-tavuutta, keskimääräistä työaikaa tai työhön osallistumisastetta (esim. Jalava & Pohjola 2004). Näistä keinoista työaikojen pidentämi-nen voidaan käytännössä jättää tarkastelun ulkopuolelle. Ihmisten eivät halua Suomessa pidentää työaikojaan – pikemminkin päin-vastoin (Haavisto 2010) – ja osa-aikatyö on

Suomessa suhteellisen vähäistä. Työn tuotta-vuuden ja työhön osallistumisasteen osalta voidaan erottaa kolme vaihtoehtoista strate-giaa, joilla kaikilla on erilaisia ennakoitavissa olevia seurauksia työelämän laadulle.

Ensimmäisenä strategisena vaihtoehto-na on edistää taloudellista kasvua keskit-tymällä ainoastaan tuottavuuden kasvuun. Tuottavuuskasvun nopeuttamiseen sisältyy-kin hyviä mahdollisuuksia edistää talouskas-vua, sillä talouden tietovaltaistuessa tuotta-vuus voi (ainakin periaatteessa) kasvaa rajat-ta. Tuottavuuskasvuun yksipuolisesti keskit-tyvä strategia, jossa työhön osallistumisaste ei nousisi nykyisestä tai jopa laskisi, merkit-sisi mahdollisuutta työelämän laadun keski-määräiseen nousuun. Työtehtävien rakenne painottuisi korkeampaa osaamista vaativiin tehtäviin, joihin todennäköisesti yhdistyi-si monia positiivisia työelämän laadun piir-teitä. Työoloja koskevat tutkimukset osoitta-vat, että sosio-ekonomisella asemalla – ja tätä kautta koulutustasolla – on edelleen selvä yh-teys moneen keskeiseen työelämän laadun osatekijään (Lyly-Yrjänäinen 2014; Virmasalo ym. 2011). Kolikon kääntöpuolena tässä stra-tegiassa on kuitenkin riski yhteiskunnan eri-arvoistumisesta ja jopa polarisoitumisesta korkeatuottoisissa töissä olevan ydintyövoi-man ja muun väestön kesken sekä tämän ai-heuttamasta heikentyvästä sosiaalisesta ko-heesiosta.

Toisena strategisena vaihtoehtona on yh-distää työn tuottavuuden kasvattamiseen korkeampi työhön osallistuminen. Tämä mer-kitsisi todennäköisesti eriytyvää työelämän laadun kehitystä korkeatuottoisissa ja kor-keaa osaamista vaativissa tehtävissä työs-kentelevien sekä mataloituneen työhön osal-listumiskynnyksen ylittävän työvoiman kes-ken. Kynnyksen mataloittaminen vaatisi en-tistä yksilöllisempien ratkaisujen räätälöin-tiä erilaisissa elämäntilanteissa ja työmark-kina-asemassa oleville ihmisille. Päinvastoin kuin edellisessä strategisessa vaihtoehdossa, tässä vaihtoehdossa olisi helpompaa estää tai ainakin hidastaa yhteiskunnan eriarvois-

86 n

Kats

auks

ia ja

kes

kust

elua



tumista ja pitää yllä sosiaalista koheesiota. Pitkällä aikavälillä tämä olisi todennäköisesti taloudellisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kes-tävin strategia.

Tämänkään strategisen vaihtoehdon va-linta ei tarkoita sen hyväksymistä, että työ-elämän laadun eriytymistä tulisi pitää hyväk-syttävänä tai kannatettavana ilmiönä sellaise-naan. Ongelma siitä tulee ennen kaikkea tilan-teissa, joissa ihmisillä ei ole mahdollisuuksia työuransa aikana esimerkiksi osaamistaan li-säämällä, ammatillisen liikkuvuuden kautta tai työpaikan vaihdoilla siirtyä korkeatuottoi-sempiin ja työelämän laadultaan parempiin tehtäviin tai ylipäätään pois tehtävistä, joissa niiden luonne ei muuten vastaa ihmisen toi-veita tai tarpeita. Tämän ongelman torjumi-nen korostaa dynaamisten työmarkkinoiden ja elinikäisen oppimisen mekanismien tärke-yttä. Lisäksi on muistettava, että hyvän työ-elämän laadun edellytykset riippuvat viime kädessä monesta kontekstisidonnaisesta te-kijästä. Esimerkiksi erilaisilla työpaikkata-soisilla ratkaisuilla voidaan kehittää määrä-tietoisesti työelämän laatua myös tilanteissa, joissa työtehtävät sinänsä eivät vaadi korkeaa ammattitaitoa, jotka eivät mahdollista itseoh-jautuvuutta tai jotka eivät ole sisällöltään eri-tyisen monipuolisia tai vaihtelevia.

Kolmantena strategisena vaihtoehtona on edistää taloudellista kasvua lähinnä työhön osallistumisasteen kautta. Tällaisen strategi-an rajat tulisivat kuitenkin Suomessa nopeasti

vastaan jo kahdestakin syystä. Rajat osallistu-misasteen nostamiselle ovat jatkossa rajalli-set väestön ikärakenteen muutoksesta johtu-en. Yksipuolinen keskittyminen työhön osal-listumisasteen nostamiseen tapahtuisi myös työn tuottavuuden kustannuksella ja johtaisi todennäköisesti työelämän laadun keskimää-räiseen heikentymiseen.

Tarkastelun perspektiiviä voisi laajentaa edellisestä vielä sillä tavalla, että työelämän laadun kehittämisen mahdollisuudet voivat tulevaisuudessa riippua taloudellisen kas-vun rinnalla tai sijasta entistä enemmän ta-loudellisen kehityksen kestävyydestä, mukaan lukien ekologisesta kestävyydestä (Kasvio 2012; Räikkönen 2013). Tämäntyyppisessä viitekehyksessä myös koko työelämän laa-dun käsitettä jouduttaisiin todennäköisesti avaamaan ja tarkastelemaan jossain määrin uudelta pohjalta. Jälkikäteen voi harmitella sitä, ettei Työelämän tutkimusyhdistyksen 10-vuotisseminaarikysely sisältänyt yhtään väitettä, joka olisi suoraan liittynyt taloudel-lisen kehityksen kestävyyden teemaan.

* * *Kiitokset: Kirjoitus perustuu Työelämän tutkimus-yhdistyksen 10-vuotisseminaarissa Helsingissä 31.1.2014 pidettyyn esitykseen. Kirjoittaja kiit-tää Noora Järnefeltiä, Tapio Bergholmia ja Tapio Rissasta heidän tärkeästä panoksestaan kyselyn suunnittelussa ja toteutuksessa sekä tulosten ana-lysoinnissa.

Kirjallisuus

Alasoini, T. (2014) Miltä näyttää Euroopan paras työelämä henkilöstöjohtamisen näkökulmasta? Teoksessa T. Pakarinen & T. Mäki, Tiina (toim.) Henkilöstöjohtaminen kurkiauran kärkeen: uu-distumisen sykettä palveluihin. Helsinki: Edita, 16–26.

Alasoini, T., Järvensivu, A. & Mäkitalo, J. (2012) Suomen työelämä vuonna 2030: miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä? TEM raportteja 14/2012. Työ- ja elinkeinominis-

teriö, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto. [online]. <URL: http://www.tem.fi/files/33103/TEM-rap_14_2012.pdf>. Luettu 13.6.2012.

Donkin, R. (2009) The Future of Work. London: Palgrave Macmillan.

Gratton, L. (2011) The Shift: The Future of Work Is Already Here. London: Collins.

Haavisto, I. (2010) Työelämän kulttuurivallanku-mous: EVAn arvoja asennetutkimus 2010. Hel-sinki: Taloustieto.

n 87



Jalava, J. & Pohjola, M. (2004) Työn tuottavuus Suo-messa vuosina 1900–2030. Teoksessa Talous-kasvu ja julkistalous ikääntyneen väestön olois-sa. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 4. Helsin-ki: Valtioneuvoston kanslia, 29–75.

Kalleberg, A.L. (2011) Good Jobs, Bad Jobs: The Rise of Polarized and Precarious Employment Systems in the United States, 1970s to 2000s. New York: Russell Sage Foundation.

Kasvio, A. (2012) Kestävä työ: ideasta käytännön ohjenuoraksi. Työpoliittinen aikakauskirja 55 (1), 33–44.

Lyly-Yrjänäinen, M. (2014) Työelämäbaromet-ri syksy 2013: ennakkotietoja. TEM raportteja 5/2014. Työ- ja elinkeinoministeriö, Työelämä- ja markkinaosasto. [online] <URL: http://www.tem.fi/files/38687/TEMrap_5_2014_07022014.pdf>. Luettu 10.2.2014.

Maliranta, M. & Vihriälä, V. (2014) Suuren kuopan pohja vajoaa – tarvitaan uusi tuottavuusloikka. ETLA Muistio Nro 24. [online]. <URL: http://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Muis-tio-Brief-24.pdf >. Luettu 25.1.2014.

Meister, J.C. & Willyerd, K. (2010) The 2020 Work-place: How Innovative Companies Attract, De-

velop, and Keep Tomorrow’s Employees Today. New York: HarperCollins.

Piha, K. & Poussa, L. (2012) Dialogi – paremman työelämän puolesta. Helsinki: Talentum.

Räikkönen, T. (2013) Askelmerkkejä ekologisesti kestävään työn tulevaisuuteen. Työelämän tut-kimus 11 (2), 99–112.

Siltala, J. (2004) Työelämän huonontumisen lyhyt historia: muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki: Otava.

Valtioneuvoston kanslia (2013) Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvin-vointia. Julkaisusarja 18/2013. Helsinki: Valtio-neuvoston kanslia.

Williams, C.C. (2007) Rethinking the Future of Work: Directions and Visions. Houndmills: Pal-grave Macmillan.

Virmasalo, I., Hartikainen, A., Anttila, T. & Nätti, J. (2011) Polarisoituuko työelämän laatu? Työelä-män laatu toimihenkilöiden ja työntekijöiden kokemana 1977–2008. Työelämän tutkimus 9 (1), 3–17.



Oli suuri ilo lukea Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning –lehden artikkeleita vuo-silta 2011-2013. Luin artikkeleita mielessäni neljä seikkaa: 1) Mitä uutta tietoa artikkeli si-sältää, 2) mikä on tutkitun aiheen yhteiskun-nallinen merkitys, 3) miten tutkimukselli-suus artikkelissa toteutuu ja 4) miten artik-keli kommunikoi ja vakuuttaa.

Kaikista lukemistani artikkeleista voi to-deta, että niissä oli kriittistä asennetta todel-lisuuteen nähden ja ne antoivat välineitä tun-nistaa, jäsentää ja tutkia työelämän käytän-töjä, työn merkitystä ja työn yhteiskunnallis-ta paikkaa. Ne olivat huolekkaasti kirjoitet-tuja ja hyvin toimitettuja. Artikkeleista yksi oli esseemuotoinen ja muut puolestaan pe-rustuivat empiiriseen aineistoon ja aineiston laadulliseen tai kvantitatiiviseen analyysiin. Artikkeleita yhdisti se, että niissä käytettiin yhteiskuntatieteen ja naistutkimuksen pii-rissä kehitettyjä lähestymistapoja, teorioita ja käsitteitä. Tämä yhdistävä tekijä sai mietti-mään, voisiko lehden monitieteisyys olla ny-kyistä laajempaakin. Monitieteisyyden hen-gessä olisin mielelläni voinut lukea jo luke-mieni artikkeleiden lisäksi vaikkapa teknii-kan ja teknologian alan tai terveystieteiden työelämän tutkimusta.

Parhaan artikkelin valinta oli myönteisel-lä tavalla hankalaa, sillä alussa mainitsemieni kriteerien mukaisesti olisin voinut valita peri-aatteessa kaikki lukemani artikkelit. Päädyin valitsemaan artikkelin, joka tavoittaa mieles-

täni jotain hyvin olennaista siitä, mitä työssä ja koko elämässämme tapahtuu. Valitsemani artikkeli on Helena Hirvosen ja Marita Husson artikkeli Hoivatyön ajalliset kehykset ja rytmi-ristiriidat (2/2012). Artikkelissa analysoi-daan kuinka tehokkuuden ja tuottavuuden ”aika on rahaa”: yhteiskunnassa aika määrit-tyy mitattavaksi hyödykkeeksi ja miten tämä taloudellis-hallinnollinen aikakehys törmäy-tyy ja on ristiriidassa hoivatyölle ominaisen relationaalis-prosessuaalisen aikakehyksen kanssa. Artikkeli kohdentuu terveydenhuol-lon ja sosiaalialan hoivatyöntekijöiden toimi-juuksiin, mutta samalla artikkelista avautuu koko se todellisuus, jota tällä hetkellä työelä-män arjessa eletään.

Kirjoittajat toteavat, kuinka ajan ulottu-vuuksien analysoiminen on paitsi teoreetti-sesti kiinnostavaa, myös tärkeä elämänpoliit-tinen ja strateginen teko. Artikkelin luettuaan on täysin vakuuttunut, että näin on. Artikkeli ei ole helppolukuinen, pikemminkin se on san-gen monimutkainen ja myös moniulotteinen. Lukija kuitenkin palkitaan, sillä voin vakuut-taa, että artikkeli jää vaivaamaan mieltä ja se auttaa jäsentämään, mitä työelämässä, varsin-kin julkisen sektorin alueella, on meneillään. Artikkeli myös vaatii käsittämään miten suuri merkitys hoivatyön sisällölle, hoivatyönteki-jöille ja hoivattaville on sillä, millaisten aika-kehysten sisällä hoivatyö toteutuu. Kuten te-kijät kysyvät (s.14): ”Luoko nykyinen tehok-kuuden painottaminen hoivatyöhön ajallisen

Työelämän tutkimus – lehden artikkelipalkinto 2013

Merja Kinnunen

n 89

Katsauksia ja keskusteluaTyöelämän tutkimus -lehden artikkelipalkinto 2013


kehyksen, joka polkee hoivatyön ammatillista etiikkaa sekä hoivaajien että hoivattavien hy-vinvointia vaarantavalla tavalla?”.

Artikkelin erityinen teoreettinen anti on siinä, että se ottaa tutkimuksellisesti ehkä alikäytetynkin aika-käsitteen osaksi toimin-nan ja rakenteen analyysiä ja tuo esiin, kuin-ka aika on kiinnittynyt kokemuksiin, toimi-juuteen ja institutionaalisiin käytäntöihin. Ilahduin myös suuresti siitä tavasta, miten monipuolisesti kirjoittajat hyödyntävät so-siaalitieteiden ja naistutkimuksen klassikko-jen käsitteitä ja samalla antavat arvoa haas-tatelluille nykypäivän hoivatyöntekijöille. Artikkelissa on jotain vanhaa ja jotain uutta, mielestäni sopivassa suhteessa.

Haluan kiittää kirjoittajia siitä, että he aut-toivat jäsentämään, mikä on tämä aika, miksi se on sellainen kuin se on ja mitä siitä seuraa. Samalla toivon, että yhteiskuntaa luotaavat tieteelliset lehdet kokoontuisivat piakkoin-kin yhdessä pohtimaan, kuinka turvata täl-laisten hienojen artikkelien toimittaminen ja julkaiseminen taloudellis-hallinnollisen aika-kehyksen valtakaudella. Ennen muuta, kii-toksia Helena Hirvoselle ja Marita Hussolle sekä Työelämän tutkimus -lehdelle teoreet-tisesti syvällisestä ja yhteiskuntapoliittisesti tärkeästä artikkelista.


KIRJASTO

Asiakas palvelun asiantuntijana. Ajankohtaisia tutkimuksia asiakkaan roolista palveluiden tuotannossa.

nDunkel, W. & Kleemann, F. (2013) Customers at Work. New Perspectives on Interactive Service Work. Basingstoke/New York: Palgrave Macmillan. 257s.

Oletko kiinnittänyt huomiota kuinka usein teet itsekin työtä erilaisissa palvelutilanteis-sa: lounasravintolassa kannat omat astiasi ke-räilyvaunuun, nouset autosta tankkaamaan ja kokoat hankkimasi huonekalut. Palveluiden siirtyessä verkkoon teet sitä yhä enemmän: varaat ajan hammashoitolaan, hankit tietoa tuotteista, vertailet ja maksat ostoksesi verk-kokaupassa kenties täysin ilman kontaktia myyjään ja noudat lähetyksen pakettiauto-maatista.

Wolfgang Dunkelin ja Frank Kleemanin toimittama artikkelikokoelma Customers at work pureutuu tähän suomalaisella työelä-män tutkimuksen kentällä vähäisesti huo-miota herättäneeseen ilmiöön: kuinka aktii-visesti ja moniulotteisesti asiakkaat nykyään osallistuvat palveluiden tarjoamiseen ja tuot-tamiseen – eli työprosessiin. Kirjan kappaleet avaavat ikkunoita palvelutyön akateemiseen tutkimukseen tarkastelemalla vuorovaikutus-ta niin asiakkaan, työntekijän kuin organisaa-tiokin näkökulmasta.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensim mäi-sessä osassa lukijalle esitellään artikkeliko-koelman tavoitteet sekä sisällöt ja tutustu-tetaan lukija saksalaisen palvelutyön tutki-

muksen historiaan. Lyhyesti esitellään myös 3sR-aloite, joka edistää ja rahoittaa palve-lusektorin sosiaalitieteellistä tutkimusta ja jonka puitteissa myös kirjassa esitelty tutki-mus on tehty. Nämä esittelyt auttavat lukijaa ymmärtämään palvelusektorin tutkimuksen suosion nousua ja haasteita ympäristössä, jossa talouden on perinteisesti luotettu no-jaavan teollisuuteen ja palveluiden merkitys-tä ja tuottavuuspotentiaalia epäilty.

Kirjan toisessa osassa pureudutaan sy-vemmin asiakkaan ja asiakaspalvelijan vä-liseen vuorovaikutuksen tutkimiseen. Wolfgang Dunkel ja Margit Weihrich keskit-tyvät vuorovaikutukseen liittyviin erilai-siin riippuvuusongelmiin ja miten ongelmiin suhtaudutaan palvelutilanteissa. Kappaleessa keskustellaan kiinnostavasti muun muassa siitä, miten organisaatiot pyrkivät pitämään yllä illuusiota asiakkaan itsemääräämisoikeu-desta palvelutilanteessa, samalla kun palvelu-prosesseja pyritään hallitsemaan ja tehosta-maan monin eri tavoin. Illuusion herkkyyteen ja murtumiseen liittyy myös riskejä ja kon-fliktitilanteita, joiden hallitseminen kaatuu työntekijän niskaan: esimerkiksi miten asia-kaspalvelija selviytyy laskutukseen liittyvästä erimielisyydestä rikkomatta ”asiakas on aina oikeassa”-normia.

Thomas Birken, Wolfgang Menz ja Nick Kratzer tuovat artikkelissaan esiin kuinka in-teraktiivisuuteen perustuva internet – Web

n 91

KirjastoAsiakas palvelun asiantuntijana. Ajankohtaisia tutkimuksia ....


2.0. – tuo mukanaan uudet haasteet: miten kontrolloida palveluprosessin kolmatta ja yhä olennaisempaa osapuolta, asiakasta, ja saada hänet toimimaan toivotulla tavalla. Kun pe-rinteisessä työprosessiteoreettisessa tutki-muksessa on keskitytty tarkastelemaan or-ganisaation ja johdon pyrkimyksiä kontrol-loida palvelutyöntekijää, tämä tutkimus siir-tää huomion asiakkaaseen. Asiakasta ei kui-tenkaan ymmärretä vain kontrollin kohteena, vaan toimijana joka myös pyrkii kontrolloi-maan palvelutyöntekijöitä ja palveluorgani-saatioita.

Anna Hoffmann ja Margit Weihrich kes-kittyvät tarkastelemaan asiakkaan teke-mää työtä ja vuorovaikutustilanteita majoi-tus-, matkustus- sekä terveyspalveluissa en-nen palvelutapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen. Esimerkkien kautta tutkijat tuovat esille kuinka asiakkaat tekevät monenlaista työtä palvelutilanteiden eri vaiheissa: asiak-kaat osallistuvat orientoivaan työhön hank-kiessaan tietoa hotellien sijainnista ja palve-luista, varatessaan majoitusta tai matkalip-puja tai etsiessään hoivapalvelun tarjoajaa. Palvelutapahtumaan valmistautuminen, osal-listuminen ja palveluiden vuorovaikutteisuus vaatii myös asiakkailta monenlaisia tietoja ja taitoja toivotun lopputuloksen saavuttami-seksi. Mitä enemmän työtä ulkoistetaan asi-akkaalle, sitä enemmän häneltä vaaditaan asiantuntijuutta.

Kirjan kolmannessa osassa huomioi-daan asiakkaiden lisäksi palvelutyöntekijöi-den ja organisaatioiden näkökulma. Stephan Voswinkel ottaa analyysinsa lähtökohdik-si kaksi erilaista asiakastyyppiä: asiakkaan, joka toimii palvelutilanteessa tarkoituksen-mukaisesti ja järkevästi ennalta määritel-tävän prosessin mukaisesti sekä asiakkaan, joka vaatii henkilökohtaisempaa palvelua. Työntekijät omalta osaltaan luokittelevat asi-akkaita näihin ”helppojen ja vaikeiden” asi-akkaiden kategorioihin. Palveluorganisaatiot puolestaan luovat strategioita, jotka kohdis-tuvat sekä asiakkaaseen että työntekijään. Palveluntuottajat pyrkivät toisaalta stan-

dardoimaan toimintaa, toisaalta houkuttele-maan osapuolia henkilökohtaisempaan vuo-rovaikutukseen palvelun sujuvoittamiseksi ja konfliktien ja tyytymättömyyden välttämisek-si. Työntekijöille tämä merkitsee toimimista ristiriitaisessa kehyksessä: asiakas on otetta-va huomioon yhtä aikaa sekä persoonallise-na ja inhimillisenä että rationaalisena asian-tuntijana.

Fritz Böhle keskittyy analysoimaan palve-luntarjoajien ja asiakkaiden välisiin suhteisiin liittyvää epävarmuutta ja yllätyksellisyyttä. Palvelutilanteiden arvaamattomuus edellyt-tää työntekijöiltä erityistä, herkkää ja intui-tiivista työotetta, tunnetyötä ja monenlaisia taitoja. Böhle soveltaa tämänkaltaiseen työot-teen kuvaukseen käsitettä, subjektivoitu toi-minta (subjectifying action), joka asettuu etu-käteen suunnitellun ja rationalisoidun työn vastakohdaksi. Hoivakotiin sijoittuva analyysi tuo esille kuinka epävarmoissa ja arvaamatto-missa tilanteissa koulutuksen ja kokemuksen kautta kertyvän tieto-taidon merkitys koros-tuu ja kuinka palveluiden vuorovaikutussuh-teet eivät lähtökohtaisesti perustu yhteistyöl-le, vaan eriäville intresseille ja epätasapainoi-sille valta-asetelmille. Työntekijä voi kuiten-kin muunnella työotettaan eri tilanteissa ja siten pyrkiä vähentämään palvelutilanteiden epävarmuutta.

Neljäs osa keskittyy asiakkaiden teke-mään työhön ja itsepalveluun internet-ym-päristöissä. Kerstin Rieder ja G. Günter Voß esittävät, että vaikka asiakas on aina aktiivi-sesti ollut mukana palveluprosessissa, post-fordistisessa kapitalismissa asiakkaan osal-listuminen on merkittävästi intensivoitunut. Muutoksen seurauksena on syntynyt uuden-tyyppinen kuluttuja – työskentelevä asiakas, joka ei enää vain passiivisesti osta, vaan on kietoutunut palveluprosessiin taloudellises-ti, käytännöllisesti ja systemaattisesti kuin näennäistyöntekijä (quasi-employee).

Heidemarie Hanekop ja Volker Wittke puolestaan kuvailevat miten asiakkaat työs-kentelevät toisille asiakkaille erilaisten in-teraktiivisten internet-sovellusten kautta.

92 n

Kirja

sto

Asiakas palvelun asiantuntijana. Ajankohtaisia tutkimuksia ...


Käyttämällä kuluttajien kokemuksien ja tie-don jakamiseen perustuvan verkkopalvelun, Trip Advisorin, menestystarinaa yhtenä esi-merkkinä, tutkijat tuovat esille kuinka asiak-kaiden kollektiivisen toiminnan säännöt yh-dessä yritysten koordinoiman toiminnan lo-giikan kanssa muodostavat uusia hallinnan muotoja. Jakamiseen perustuvat palvelut ei-vät perustu perinteisille markkinasuhteille eikä toimintaa voi koordinoida yksisuuntai-sesti tai hierarkkisesti. Sen sijaan toimintaa ohjaavat yhteisöllisissä web-pohjaisissa pro-jekteissa (kuten wikipedia) muotoutuneet säännöt.

Viimeisessä kappaleessa Tabea Beyreuther, Christian Eismann, Sabine Hornung, ja Frank Kleemann keskustelevat kuluttajan ja palve-luntuottajan käsitteet yhdistävästä prosu-mer-termin (producer –consumer) teoreetti-sesta merkityksestä. He tarkastelevat inter-netin sisältöjä tiedon jakamiseen perustuvis-sa verkkopalveluissa ja tuovat esille miten prosumption, palvelun kuluttaminen ja tuotta-minen yhdessä, ovat eri osapuolien, tiedon ja-kajien eli asiakkaiden ja toisaalta sivun hallin-noijien, kollektiivinen ponnistus. Kirjoittajat haluavatkin häivyttää ”hyväksikäytön” lei-maa, joka usein on sosiaalitieteellisessä tut-kimuksessa liitetty interaktiivisuuteen pe-rustuviin palveluihin, kun asiakkaat omalla ilmaisella työpanoksellaan luovat arvoa si-vun omistajille. Sen sijaan tuloksissa koros-tuu jakamiseen perustuvien palveluiden so-siaalisuus.

Kirja esittelee siis palvelutyön tutkimusta monipuolisesti eri näkökulmista ja tuo esil-le palveluiden ja palvelutyön tutkimuksen haasteita. Tapaustutkimukset sekä tutkimus-

projektin taustoitus sijoittuvat Saksaan, mut-ta kirjan anti analyysikehikkoineen on suu-relta osin soveltuvaa palvelusektorin ja pal-veluiden tuottamisen tarkasteluun muualla-kin, myös Suomessa. Asettaessaan asiakkaan analyysin keskiöön, kirjoittajat tuovat esil-le palveluprosesseihin olennaisesti liittyvät vuorovaikutuksen ja epävarmuuden elemen-tit, joilla on välittömiä vaikutuksia niin joh-tamisstrategioihin kuin työntekijöiden ja asi-akkaidenkin soveltamiin käyttäytymismallei-hin. Vaikka suurin osa artikkeleista tarjoaa kiinnostavia erittelyjä ja typologioita palvelu-työstä ja asiakkaiden roolista palveluproses-sia, teos silti jää kaipaamaan laajempaa yhdis-tävää kehikkoa ja erittelyä siitä, miten sen anti sijoittuisi laajempiin teoreettisiin työn sosio-logisiin keskusteluihin. Nämä keskustelut jää-vät yksittäisten kappaleiden varaan. Toisaalta tämän voi nähdä myös kirjan vahvuutena: tut-kimukset eivät jumitu vain esimerkiksi perin-teisen työprosessiteorian tarjoamiin näkö-kulmiin, vaan taustoittavat ja lainaavat myös muilta aloilta.

Kirjan parasta antia ovat palvelutyön tutkimuksen asetelmien käänteleminen eri asentoihin ja huomion kiinnittäminen erityi-sesti asiakkaan rooliin työprosessissa sekä ajankohtaiset tarkastelut siitä miten Web 2.0. vaikuttaa palveluiden tuottamiseen ja kulut-tamiseen. Tästä kirjasta voi innostua, vaikkei itse palvelutyötä tutkisikaan, sillä teoksen esittelemien teorioiden ja käsitteiden kaut-ta on kiinnostavaa analysoida myös omaa arkeaan: millaista palvelutyötä minä tänään teen ja millaista asiantuntijuutta se vaatii?

Sonila Danaj & Armi Mustosmäki


KIRJASTO

nVartiainen P., Ollilla, S., Raisio, H. & Lindell, J. (2013) Johtajana kaaoksen reunalla. Kuinka selviytyä pirullisista ongelmista? Gaudeamus 2013. (155 s)

Vaasalaistutkijoiden tuore teos käsittelee pirullisia ongelmia sekä kompleksisuutta or-ganisaatioissa ja johtamistyössä. Pirulliset ongelmat ovat sellaisia, joiden kokonaiskuva on hankalasti tunnistettavissa ja ymmärret-tävissä. Niihin ei ole myöskään yhtä paras-ta ratkaisua. Kirjoittajien mukaan erityisesti asiantuntijaorganisaatiot ovat pirullisten on-gelmien otollista maaperää moniselitteisten ja monimutkaisten tehtäviensä ja professio-nalismiin liittyvien tekijöiden seurauksena. Pirullisista ongelmista onkin puhuttu viime aikoina paljon esimerkiksi terveydenhuollos-sa, mutta myös monilla muilla aloilla.

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan ole pi-rullisia ongelmia. Kesyjä ongelmia ovat sellai-set ongelmat, joita voidaan ratkoa tutuilla ru-tiineilla päivästä toiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kesyt ongelmat olisivat helppo-ja ongelmia. Kirjoittajien mukaan esimerkik-si sellaisen kesyn ongelman kuin shakkipelin voittaminen taitavaa vastustajaa vastaan on kaikkea muuta kuin helppoa. Shakkipelistä tekee kesyn ongelman mm. sen yksiselittei-set säännöt ja lopputuloksen yksitulkintai-suus. Teoksen matkan varrella lukijalle te-roitetaan toistuvasti, ettei pirullista ongel-maa pidä yrittää kesyttää, eli yrittää turhaan muuttaa kesyksi ongelmaksi, vaan kohdata se. Pirullisen ongelman ratkaisussa keskeistä on siis tunnistaa ongelma pirulliseksi. Pirullisten ongelmien ratkaisu edellyttää tyypillisesti

luovaa ajattelua ja kykyä irtautua vallitsevas-ta järjestyksestä. Organisaatio on kirjoittajien mukaan kaaoksen reunalla silloin kun sekä kaaos että järjestys on samanaikaisesti läs-nä. Kirjoittajat itse pitävät kaaoksen reunalla olemista tavoiteltavana, sillä se avaa organi-saatiolle mahdollisuuksien avaruuden myös pirullisten ongelmien ratkaisuun.

Kirjoittajat itse toteavat pyrkineensä kir-joittamaan teoksen, joka taipuu monenlaisiin tarpeisiin. Tekstin joukkoon on lisätty 17 to-sielämän case-esimerkkiä – tai tarinaa, ku-ten kirjoittajat niitä kutsuvat – joiden avulla illustroidaan pirullisia ongelmia ja komplek-sisuutta. Temaattisesti tarinat jakautuvat kol-meen aina ajankohtaiseen aihepiiriin: henki-löstöjohtamiseen, muutosjohtamiseen ja ta-louden johtamiseen. Case -tarinoiden lisää-minen tekstiin on tunnusomaista ammatti-johtajille suunnatulle johtamiskirjallisuu-delle, kuten myös monet muut teoksen va-linnat, esimerkiksi neljän luvun lopussa tar-jottavat aihepiiriin liittyvät lisälukemistot. Kokonaisuutena Johtajana kaaoksen reunal-la on tiivis, kohtuullisen lyhyt ja ennen kaik-kea lukijaystävällinen.

Tasapainoilu akateemisen yleisön ja toi-saalta liikkeenjohdon käyttötarkoituksiin suunnatun teoksen välillä ei ole helppoa; näi-den kahden ryhmän intressit ovat luonnolli-sesti osin erilaiset. Johtajana kaaoksen reu-nalla on nähdäkseni ensisijaisesti johtamis-kirja ammattijohtajalle. Myös teoksen kir-joitustyyli, viittaustekniikka ja tosielämän tarinoiden analyysitapa tukevat paremmin liikkeenjohdon kuin akateemisen yleisön tarpeita. Kuitenkin myös akateemista työtä

Pirullisia ongelmia kaaoksen reunalla

94 n

Kirja

sto

Pirullisia ongelmia kaaoksen reunalla


tekevä löytää teoksesta hyödyllisiä virikkei-tä. Teoksen imua tosin latistaa jossain mää-rin se, että jo melko alkuvaiheessa lukija oi-valtaa, että kovin monet, ellei peräti useim-mat, sosiokulttuuriset ongelmat organisaati-oissa, organisaatiokentillä ja yhteiskunnassa ovat luonteeltaan pirullisia ongelmia. Jo en-simmäinen tarina, kuntaorganisaation bud-jetointiin liittyvä intressien kamppailu, osoit-taa pirullisten ongelmien arkipäiväisyyden: kaikki Suomen kunnat kohtaavat säännölli-sin väliajoin tämän pirullisen ongelman – ja kyseessä on tietysti vain jäävuoren huippu. Kirjoittajat olisivatkin voineet ottaa selkeäm-min kantaa siihen, ovatko jotkin pirulliset on-gelmat pirullisempia kuin toiset.

Kirjoittajat määrittelevät teoksen koos-tuvan kolmesta kokonaisuudesta. Luvut 1–6 muodostavat kirjoittajien mukaan ensim-mäisen kokonaisuuden. Pirulliset ongel-mat vaikuttavat aluksi olevan teoksen var-sinainen pääjuoni ja se punainen lanka, jo-hon kompleksisuusajattelu (kaaoksen reu-nalla toimiminen) punotaan matkan varrel-la, erityisesti luvusta 4 alkaen. Teoksen lop-pua kohden asetelma kuitenkin muuttuu niin, että keskeiseksi teemaksi nousee kompleksi-suus, jota vasten pirullisia ongelmia tarkas-tellaan. Kirjan logiikka on siis jossain määrin itsessään kompleksinen, joskin vain kirjan en-simmäisen kokonaisuuden osalta, sillä kaksi muuta kokonaisuutta ovat enemmänkin en-simmäisen kokonaisuuden liitteitä.

Kirjoittajien mukaan toisen kokonaisuu-den muodostaa luku 7, jossa tarkastellaan erilaisia käytännöllisiä työkaluja pirullisten ongelmien ja kompleksisuuden hallintaan. Kolmas kokonaisuus on teoksen loppuun si-joitettu käsiteluettelo, joka pitää sisällään yhteensä 39 käsitteen määritelmät aina al-kuarvoteoriasta yhtenäisyyteen. Oman mää-ritelmänsä ovat saaneet myös teoksen kes-keiset teemat: kaaoksen reunalla ja pirulli-nen ongelma. Moniselitteisten ja -ulotteisten käsitteiden määritteleminen tiiviisti on tun-netusti kaikkea muuta kuin helppoa, mutta tässä haasteellisessa tehtävässä kirjoittajat

ovat onnistuneet vähintäänkin kelvollisesti. Käsiteluettelo on laadittu kirjan erikoistar-peisiin niin, että määritelmät osin kytkeyty-vät toisiinsa.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että käsiteluettelossa määritellään myös eräitä melko yleisesti käytettyjä ja ainakin näennäi-sen selkeitä käsitteitä, kuten vuorovaikutus, mutta toisaalta ei johtajuuden käsitettä. Tämä on mielenkiintoista ennen kaikkea siksi, että kirjoittajat itse määrittelevät kirjansa roolin kaksijakoiseksi: teoksen tarkoitus on yhtäältä ”auttaa ymmärtämään kompleksisuusajatte-lua ja pirullisia ongelmia”, toisaalta sen tarkoi-tus on ”toimia oppaana käytännön johtamis-työssä”. Näkemys johtajuuteen on teoksessa pääosin yksiulotteista; johtajuutta teoksessa ilmentävät lähes poikkeuksetta vain formaa-lissa asemassa olevat esimiehet, eivätkä muut, esimerkiksi asiantuntijatyöntekijät. Näin siitä-kin huolimatta, että paikoin – erityisesti niissä kohdin, joissa kirjoittajat tukeutuvat muiden tutkijoiden aihepiiriä käsitteleviin malleihin ja typologioihin – myös laaja-alaisempi ja dynaa-misempi käsitys johtajuudesta olisi tarjolla.

Toki teoksessa myös organisaatioiden muun henkilökunnan rooli pirullisten ongel-mien ratkaisussa ja kaaoksen reunalla toimit-taessa tunnistetaan, mutta tällöinkin aloit-teellisuus ongelmien yhteiseen ratkaisemi-seen tulee johtajalta. Kriittinen lukija ei voi ollakaan kysymättä, miksi kaikki teosta var-ten haastatellut henkilöt olivat ”korkean ta-son johtajia”, kuten kirjoittajat itse asiaa ku-vaavat (s. 15). Eikö myös muiden kuin kor-kean tason johtajien tarinat olisi mielenkiin-toisia pirullisten ongelmien ja kompleksisuu-den näkökulmasta?

Erityisesti akateemisesta näkökulmas-ta teoksen parasta antia on pirullisen ongel-man ja kompleksisuusajattelun jäsentämi-nen, ja teos toimii hyvänä johdantona näihin aihepiireihin erityisesti sellaiselle henkilölle, joka ei niitä entuudestaan tunne. Sen sijaan kirjan eräänlainen ideologinen sanoma – toi-miminen kaaoksen reunalla on innostavaa ja innovatiivista (s. 89) – on jossain määrin ky-


KIRJASTO

seenalainen. Kaaoksen reunalla toimimiseen liittyen en voi olla ajattelematta vuonna 2013 Nobelin fysiikanpalkinnon vastaanottaneen emeritusprofessori Peter Higgsin pohdintaa nykyisestä akateemisesta kiireen ja tulok-sellisuuden kulttuurista. The Guardian -leh-den haastattelussa1 Higgs arvelee, ettei mi-kään yliopisto enää nykyään palkkaisi häntä näennäisen tehottomuutensa vuoksi, ja ettei akateeminen kulttuuri enää nykyään tarjoa sellaista rauhaa ja hiljaisuutta, jota Nobel-palkinnon tuoneen hiukkasen teoreettinen löytäminen vuonna 1964 häneltä edellytti.

1 <http://www.theguardian.com/science/2013/dec/06/peter-higgs-boson-academic-system> [haettu 15.1.2014]

Myös kirjoittajat toki muistavat mainita sekasorron aiheuttaman tuhon mahdollisuu-den, ja kaiken kaikkiaan he lienevät oikeas-sa sen suhteen, että alituinen muutos tar-joaa mahdollisuuden organisaation menes-tykseen. Uskoisin kuitenkin, että useimmat työuupuneet ja loputtomiin muutoksiin, esi-merkiksi julkisorganisaatioiden arjessa, tur-tuneet eivät ainakaan varauksetta jaa kirjoit-tajien näkemystä kaaoksen reunan tavoitelta-vuudesta ja autuudesta.

Tomi J. Kallio

nHinrichs, K. & Jessoula, M. (toim.) Labour Market Flexibility and Pension Reforms. Flexible Today, Secure Tomorrow? Work and Welfare in Europe –series, Palgrave Macmillan: Hampshire. 2012, 262 s.

Mitä työmarkkinoiden joustavuus ja epätyy-pilliset työsuhteet merkitsevät kansalaisten eläketurvan kannalta Euroopan eri maissa? Ikääntyvässä Euroopassa on viime vuosikym-meninä pyritty suitsimaan hyvinvointivaltion kustannuksia, mikä on johtanut eläkerefor-meihin useissa maissa. Onko eläkeuudistuk-sissa pystytty huomioimaan työmarkkinoi-den muutos, vai ovatko ne entisestään heiken-täneet epätyypillisessä työsuhteessa olevien asemaa? Pystyvätkö eurooppalaiset eläkejär-jestelmät turvaamaan vanhuusajan toimeen-tuloa uusien ja kasvaneiden työmarkkinaris-kien aikakaudella?

Näitä kysymyksiä käsitellään Karl Hin-richsin ja Matteo Jessoulan toimittamassa ar-tikkelikokoelmassa Labour Market Flexibility and Pension Reforms. Teoksessa yhdistyy kaksi tutkimusperinnettä, työmarkkinoiden joustavuuden ja eläkejärjestelmien tutkimus. Näillä on perinteisesti ollut hyvin vähän teke-mistä toistensa kanssa. Juuri tässä on teoksen erityinen uutuusarvo: joustavien työmarkki-noiden ja sosiaaliturvan välistä yhteyttä ei tarkastella pelkästään työikäisten näkökul-masta, vaan katse ulotetaan myös ja erityi-sesti työuran jälkeiseen aikaan.

Teos on enemmän kuin toimitettujen ar-tikkeleiden kokoelma. Hinrichsin ja Jessoulan yhteisessä johdantoartikkelissa esitellään teoksen käsitteellinen viitekehys, jota eri kir-joittajien tuottamat maakohtaiset artikkelit pyrkivät noudattamaan. Ansiokkaassa pää-

Joustava työmarkkinoilla, turvassa eläkkeellä?

96 n

Kirja

sto



tösartikkelissa Hinrichs ja Jessoula muodos-tavat maakohtaisten havaintojen perusteella synteesin strategioista, joilla Euroopan mais-sa on yhtäältä joustavoitettu työmarkkinoi-ta ja toisaalta mukautettu eläkejärjestelmiä joustavien työmarkkinoiden oloissa. Suomi ei ole maakohtaisten tarkastelujen joukossa, ja lukijan onkin kiinnostavaa pohtia, missä mie-lessä teoksen havainnot ja käsitteet ovat rele-vantteja Suomen oloissa.

Teoksen kysymyksenasettelut rakentuvat joustoturva-käsitteen (flexicurity) ympärille. Joustoturvassa työmarkkinoiden tarkoituksel-linen joustavoittaminen (mm. heikentämällä irtisanomissuojaa ja helpottamalla epätyypil-lisiä työnteon muotoja) yhdistyy kattavaan työttömyysturvaan sekä aktiiviseen työllisyys-politiikkaan. Teoksen keskeinen kysymys on, onko tarkastelun kohteena olevissa maissa työmarkkinoiden (lisääntynyt) joustavuus ja sosiaaliturva yhdistetty tavalla, joka huomioi taloudellisen turvan toteutumisen myös työ-elämän jälkeen, eläkeiässä.

Hinrichs ja Jessoula pohjustavat asetelman huolellisesti johdantoartikkelissaan. He nosta-vat esiin niin ”perinteiset” epätyypilliset työt (määräaikainen ja osa-aikainen työ) kuin uu-demmat epätyypillisen työn muodot (mm. yrit-täjyyden ja palkkatyön välimaaston ja ”halpa-työt”), jotka ovat kokonaisuutena yleistyneet Euroopassa. Samaan aikaan työsuhdeturvaa on useissa Euroopan maissa heikennetty, jos-kin vastakkaisiakin esimerkkejä on. Eri mais-sa toteutetuissa eläkeuudistuksissa he näkevät merkkejä kahdesta erityyppisestä strategiasta. Yhtäältä olemassa olevia järjestelmiä on hiot-tu säästeliäämmiksi parametrisillä uudistuk-silla: on nostettu eläkeikää, asetettu katto elä-kemaksuille, tiukennettu yhteyttä ansiotyön ja etuuksien välillä samalla, kun vähimmäiselä-keturvaa on saatettu parantaa. Toisaalta on ha-vaittavissa rakenteellinen siirtymä: rahastoivi-en (ammatillisten tai yksityisten) järjestelmien roolia on kasvatettu samalla, kun julkista peru-seläketurvaa on heikennetty.

Maakohtaisille artikkeleille Hinrichs ja Jessoula määrittelevät kolme tarkasteluteh-

tävää. Missä määrin epätyypilliset työt ovat yleistyneet ja ”normaali” palkkatyösuhde vä-hentynyt 1980-luvulta nykypäivään? Millaisia työmarkkinauudistuksia tuohon ajanjak-soon on sisältynyt? Entä millä tavalla eläke-järjestelmää on uudistettu samalla aikavälil-lä? Teoksessa esitellään seitsemän Euroopan maata: Saksa, Italia, Puola, Iso-Britannia, Sveitsi, Tanska ja Hollanti.

Suomalaisen lukijan kannalta kiinnos-tavimpia näistä maakuvauksista lienevät Tanska ja Hollanti sekä Saksa. Tanska ja Hollanti ovat molemmat joustoturvan malli-maita; idea kehitettiin näissä maissa 1990-lu-vulla. Sovellustapa on kummassakin maassa erilainen, silti molemmissa hyvin tuloksin.

Niels Plougin kirjoittama kuvaus Tanskan työmarkkinamallista on kiertelemättömän ylistävä. Artikkelista käy ilmi Tanskan jousto-turvamallin historia – 50 vuoden ajalta. Ploug sanoo Tanskan mallin olevan pikemminkin pragmaattisen evoluution kuin tavoitteellisen revoluution tulos. Mallissa työmarkkinoiden joustavuuden takaa irtisanomisen helppous ja työpaikkojen vaihtuvuus onkin Tanskassa yksi OECD:n korkeimmista. Työttömyysturva on kuitenkin suhteellisen korkeatasoinen ja pitkäkestoinen. Työvoimapolitiikka on aktii-vista ja toimenpiteet räätälöidään yksilölli-sesti. Joustoista huolimatta sekundäärityö-markkinoita huonoin palkoin ja työsuhteen ehdoin ei ole syntynyt. Esimerkiksi tuetusta työstä saa saman palkan, oikeudet ja etuu-det kuin normaalissa työsuhteessa. Kun työt-tömyys on Tanskassakin viime vuosina kas-vanut, on mielenkiintoista nähdä, tehdäänkö malliin jotain muutoksia.

Toisin kuin Tanskassa, Hollanissa työ-markkinat ovat edelleen vahvasti säädellyt ja vakituisessa työssä olevien työsuhdeturva on lähes yhtä vahva kuin Saksassa, kirjoittaa Karen Anderson. Hollannin työmarkkinamal-lissa joustavuus muodostuu pääosin kahdes-ta tekijästä: työttömät pyritään saamaan no-peasti takaisin töihin ja osa-aikatyön osuus on suuri (korkein OECD maista), varsinkin naisil-la. Työttömyysturva on leikattu tasoltaan ma-

n 97

KirjastoJoustava työmarkkinoilla, turvassa eläkkeellä?


talaksi ja sen saaminen edellyttää merkittä-vää aktiivisuutta. Samalla se on laajennettu kattamaan myös epätyypillistä työtä tekevät (paitsi yrittäjät). Epätyypillistä työtä tekevil-le on Andersonin mukaan onnistuttu turvaa-maan pitkälti samat oikeudet ja ammatillinen sosiaaliturva (ml. eläketurva) kuin perintei-sessä normaalityösuhteessa. Tämä koskee erityisesti osa-aikatyötä, josta on Hollannissa tullut ”normaalia” sekä työsuhdeturvan että työolojen laadun suhteen. Kuva ei ole yhtä ruusuinen niin sanottua ”joustotyötä” (työ-suhde lyhyt määräaikainen tai viikkotyöaika joustava) tekevien kohdalla. Kohtalaisen vah-vasta sääntelystä huolimatta työttömyys on Hollannissa edelleen alhainen.

Epätyypillistä työtä tekevien vanhuuden-turvan kannalta merkittävintä Hollannin ja Tanskan järjestelmissä on, että suomalais-ta kansaneläkettä vastaava yleinen vanhuu-seläke on molemmissa maissa tasoltaan koh-talaisen korkea. Yleisen vanhuuseläkkeen osuus keskimääräisestä eläkkeestä onkin näissä maissa suuri. Molemmissa maissa on oma historiallinen syynsä yleisen vanhuu-seläkkeen korkeaan tasoon: Hollannissa se oli yhden perheenelättäjän malli ja naisten vähäinen työhön osallistuminen, Tanskassa taustalla on se, että ansiosidonnainen elä-ke tuli yksityiselle sektorille vasta 1990-lu-vulla. Sekä Ploug että Andersen korostavat, että riittävän suuren yleisen vanhuuseläk-keen ansiosta osa-aikatyö ja joustotyö eivät kummassakaan maassa ole johtamassa van-husköyhyyteen pienestä työeläkekertymäs-tä huolimatta. Hollannissa yleiseen vanhuu-seläkkeeseen kohdistuu tosin jatkuvia leikka-uspaineita, kansalaisten vastustuksesta huoli-matta. Tanskassa kansaneläkkeelle on ilmei-sesti vahva poliittinen tuki.

Kuvauksen Saksan tilanteesta on kirjoitta-nut Karl Hinrichs. Kiinnostavinta Saksan työ-markkinoilla on ehkä matalapalkkatöiden tie-toinen lisääminen. Matalapalkkatyö yhdistyy Saksassa usein muullakin tavoin marginaa-liseen asemaan työmarkkinoilla: vuokratyö-hön, osa-aikatyöhön tai ”minityöhön” (viikko-

työtunteja hyvin vähän). Jos työura pitkältä ajalta perustuu tällaiseen työhön, jää eläke-kin mitättömän pieneksi. Matalapalkkaisten tilannetta heikentää, että eläkejärjestelmän kustannuksia on karsittu pienentämällä an-sioperusteisen eläkkeen kertymistä. Vuonna 2003 Saksassa otettiin käyttöön ”perustur-vaeläke”, joka on suomalaisen takuueläkkeen tasoa. Saadakseen perusturvaeläkkeen tasoi-sen eläkkeen ansiotyön perusteella, joutuu matalapalkkatyössä laskelmien mukaan te-kemään selvästi yli 40 vuoden työuran.

Työttömyyden toistuvuuteen, pitkittymi-seen ja alueelliseen kasautumiseen liittyy elä-keturvan riittävyyden toinen suuri ongelma Saksassa. Eläkejärjestelmä on pääosin ansio-perusteinen ja työnteon ja eläketurvan vä-listä sidettä on uudistuksissa tiukennettu. Hinrichs on erityisen huolissaan entisen Itä-Saksan asukkaiden tulevasta eläketasosta. Työmarkkinatilanne on siellä vaikea ja nuo-remmilla, 1960 jälkeen syntyneillä ikäluokil-la keskieläke uhkaa jäädä alle 30 prosenttiin työssäkäyvien keskiansiosta. Teoksen ilmes-tymisen jälkeen Saksan työttömyys on tosin jatkanut reipasta vähenemistä.

Vaikka maakohtaisissa artikkeleissa on monipuolista kuvausta ja tietoa, ovat ne teok-sen heikko kohta. Yhdenmukaisempi ja syste-maattisempi asioiden käsittelytapa maakuva-uksissa olisi helpottanut maiden välisten ero-jen ja samankaltaisuuksien hahmottamista, etenkin kun teoksessa liikutaan niin monella eri ulottuvuudella – työmarkkinoiden raken-ne ja muutos, työmarkkinapolitiikan muutos, eläkejärjestelmien rakenne ja eläkepolitiikan muutos.

Teoksen päätösartikkelissa Hinrichs ja Jessoula ryhmittelevät maat mielenkiintoi-sella tavalla sen mukaan, miten hyvin niis-sä noudatettu työmarkkina- ja eläkepolitiik-ka onnistuvat tuottamaan turvaa työmarkki-noilla joustaville yksilöille. He erottavat yh-täältä työmarkkinoiden suhteen homogee-niset maat, joille on tunnusomaista inklusii-visuus ja epätyypillisten töiden samanarvoi-suus perinteisen normaalityösuhteen rinnal-

98 n

Kirja

sto



la, ja toisaalta segmentoituneiden työmarkki-noiden maat, joissa joustoa on haettu lähinnä työttömien ja epätyypillisessä työssä olevien kustannuksella. Eläkepolitiikan suhteen jat-kumon yhdessä ääripäässä ovat integroivat maat, joissa eläkejärjestelmä takaa onnistu-neesti vanhuudenturvan myös epätyypillistä työtä tekeville. Toisessa ääripäässä ovat puo-lestaan dis-integroivat maat, joissa eläketurva on uudistusten myötä järjestetty entistä ko-rostuneemmin perinteisen, pitkän ja kokoai-kaisen, työsuhteen pohjalle.

Tanska ja Hollanti näyttäytyvät molem-pien ulottuvuuksien suhteen onnistuneina; niiden työmarkkinat ovat homogeeniset ja eläkejärjestelmä epätyypillisen työn tekijöi-tä integroiva. Saksa sen sijaan on esimerkki segmentoituneen työmarkkinapolitiikan ja dis-integroivan eläkepolitiikan maasta.

Miten Suomi sijoittuisi tällaisessa luokit-telussa? Työsuhdeturvan sääntelyssä Suomi lienee melko lähellä Hollantia, mutta epätyy-pillinen työ on kuitenkin selvästi harvinai-sempaa ja työolojen suhteen marginalisoi-tuneempaa kuin Hollannissa. Työttömyys,

erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on ongel-ma kuten Saksassakin, ja se ilmenee myös samankaltaisena turvan puutteena kuin Saksassa. Sinänsä epätyypillistä työtä teke-vät on Suomessa varsin hyvin integroitu elä-kejärjestelmään: eläkeoikeus siirtyy työnte-kijän mukana, pienestäkin työmäärästä ker-tyy eläkettä, samoin useilta palkattomilta ajoilta (mm. ansiosidonnainen sosiaaliturva, opiskelu ja hoitovapaa). Kansaneläkkeen ja takuueläkkeen taso on kuitenkin matalahko, ja ansioperusteisen eläkkeen keskeisyyden vuoksi Suomen eläkejärjestelmä ei turvaa rikkonaisen työuran tehneen tai pienipalk-kaisen ihmisen vanhuutta.

Hinrichs ja Jessoula onnistuvat teokses-saan avaamaan ikkunan uudenlaisiin näky-miin. Siihen, miten onnistumme yhdistämään työmarkkinoiden joustavuuden ja sosiaalitur-van koko elämänkaarta ajatellen. Näiden nä-kymien herättämiä oivalluksia näemme var-masti lisää lähivuosina ja toivoakseni myös Suomea koskevia analyysejä.

Noora Järnefelt


KIRJASTO

nMoore, S., McKay. S. & Veale, S. (2013): Statu tory Recognition and Employment Relations. Basingstoke: Palgrave MacMillan. 265s.

Tämä kirja osoittaa ennen kaikkea, että kaik-kialla ammattiliiton järjestäytyminen ei ole yhtä itsestään selvää kuin Suomessa. Kirja kä-sittelee Britanniassa vuonna 1999 säädettyä lakia, jonka tarkoitus oli mahdollistaa ammat-tiliittojen järjestäytyminen (unionizing) yri-tyksissä. Kirjoittajat pyrkivät arvioimaan lain toimivuutta monenlaisten aineistojen avulla. Tästä kirjasta voidaan sanoa, että vaikka sil-lä ei ole kovin paljon annettavaa suomalaisen työmarkkinajärjestelmän analyysille sinänsä, se käsittelee osittain vuokratyötä ja vuokra-työntekijöiden järjestäytymistä myös Suomen työmarkkinoiden näkökulmasta mielenkiin-toisesti. Lisäksi tutkimus yhdistää erilaisia metodologisia perinteitä onnistuneesti, joten sitä voi pitää mielenkiintoisena esimerkkinä monimenetelmällisestä tutkimuksesta.

Kirja käsittelee Iso-Britannian järjes-täytymistä uudistanutta lakia Employment Relations Act vuodelta 1999. Kirjan johdan-nossa uutta lakia verrataan vanhempaan, epä-onnistuneeseen ja kumottuun lakiin 1970-lu-vulta. Kirjoittajat väittävät, että tämä uusi laki sopii hyvin Tony Blairin niin sanottuun kolmas tie (Third Way) – politiikkaan, kos-ka lailla on kaksi selkeää tavoitetta. Ensiksi lain tarkoitus on varmistaa, että Britannian vapaaehtoisuuteen perustuva työmarkkina-järjestelmä säilyy. Toiseksi, se edistää am-mattiliittojen järjestäytymisoikeutta työnan-tajan mahdollisesta vastustuksesta huolimat-

ta. Laki turvaa menettelytavat ja prosessin, minkä turvin ammattiliitot voivat juridisin keinoin edustaa työntekijöitä. Tähän liittyy tiettyjä ehtoja, joista tärkein on, että ammat-tiliitto on aiemmin ei-juridisin keinoin yrittä-nyt järjestäytyä työpaikalla (ns. vapaaehtoi-suuden periaate, voluntarism). Toinen tärkeä asia uudessa laissa on, että se yrittää paikata tiettyjä aukkoja työmarkkinasäännöissä, il-man että se korvaa neuvottelua työehtosopi-muksista. Uudistus on tärkeä, koska voimas-sa oleva lainsäädäntö nojaa vapaaehtoisuu-teen, mutta tämä vapaaehtoisuuden periaa-te ei aina toteudu työnantajan vastustuksen vuoksi. Laki on säädetty “tiekartaksi”, jota seuraamalla työnantaja ja ammattiliitto voi-vat päästä sopuun työehtosopimusneuvotte-luista. Britanniassa työehtosopimus ei ole lä-heskään yhtä kattavaa kuin Suomessa: yleen-sä sopimus koskee vain tietyntyyppisiä työn-tekijöitä ja vain tietyissä työpaikoissa.

Lain poliittisen historiakuvauksen jälkeen tutkijat selittävät millainen lain edellyttämä järjestäytymisprosessi on työpaikalla. Tämä järjestäytymisprosessi muodostaa taustan, jota vasten tutkijat peilaavat lain toimivuut-ta. He käyttävät siihen laajaa aineistoa: CAC:n päätöksiä ja työnantajien ja ammattiliittojen dokumentteja liittyen tämän instituution pää-töksiin, juridisia aineistoja ja haastatteluja.

Britanniassa järjestäytymisprosessi on hyvin monimutkainen ja pitkä, ja siinä kes-keinen rooli on välimiesmenettelykomite-alla (Central Arbitration Committee, CAC). Järjestäytymisprosessi on tarkoitettu “var-mistuskeinoksi” siltä varalta, ettei järjes-täytyminen vapaaehtoisin keinoin onnis-

Järjestäytyminen Isossa-Britanniassa – tarjoaa näkökulmia myös Suomelle

100 n

Kirja

sto

Järjestäytyminen Isossa-Britanniassa – tarjoaa näkökulmia myös Suomelle


tu. Ensimmäisenä ammattiliitto tekee työn-antajalle kirjallisen pyynnön järjestäytymi-sestä. Työnantajan vastauksesta riippuen, CAC päättää hyväksytäänkö hakemus vai ei. Seuraavassa vaiheessa CAC päättää tulee-ko järjestäytymisestä organisoida äänestys, joka ratkaisee yksikön järjestäytymisestä. Olennaista on, että tähän asti prosessia osa-puolet voivat yhdessä päättää myös järjestäy-tymishakemuksen vetämisestä pois, mutta tä-män jälkeen CAC määrää siitä miten työehto-sopimusneuvottelut käydään kyseisessä yk-sikössä.

Ammattiliiton näkökulmasta katsoen jär-jestäytymisprosessi voi epäonnistua monessa eri kohdassa. Järjestäytymisprosessin ehtoi-hin liittyy seikkoja, jonka vuoksi itse proses-si ja ”vapaaehtoisuuden” perinteet ovat risti-riidassa. Tästä esimerkkinä enemmistövaati-mukset, jotka eivät päde tietyissä tapauksis-sa. Tämä tarkoittaa, ettei lain tavoite sinänsä ole tukea enemmistöajattelua, vaan pikem-minkin edistää ”siistejä” työmarkkinasuhtei-ta. Yksi lain merkittävimmistä puutteista on, että vaikka prosessi voi johtaa työpaikan jär-jestäytymiseen, työehtosopimus kattaa vain joitakin asioita, kuten palkat, työtunnit ja lo-mat. Muun muassa eläke-asiat, tasa-arvoky-symykset ja työpaikkakoulutus on jätetty pois näistä työehtosopimuksista.

Kirjan alkulukujen tärkein tutkimukselli-nen anti on, että tutkijat havaitsevat proses-sin kestävän koko ajan kauemmin, ja että CAC käyttää yhä enemmän muita tapauksia ennak-kotapauksina. Kirjoittajat kuvaavat ilmiötä termillä legalism, mikä tarkoittaa, että vaikka prosessissa ei ole juristeja/tuomareita muka-na päättämässä, CAC käyttäytyy kuin lainsää-dännöllinen toimielin. Tutkijoiden mukaan tämä muodostuu esteeksi uusille tapauksille ja selittää prosessien pitenemistä. Kappale 3 tarjoaa paljon empiiristä materiaalia lain toi-mivuuteen liittyen: heti lain voimaanastumi-seen jälkeen järjestäytymisprosessia sovellet-tiin innokkaasti. Ajan myötä prosessien nou-dattaminen on kuitenkin rajusti vähentynyt ja järjestäytymisprosesseja loppuunsaatetaan

selvästi aiempaa vähemmän. Tämä on sinänsä yllättävää, koska CAC on hyväksynyt ison osan hakemuksista. Prosessissa yksi tärkeimmis-tä asioista on päästä sopuun neuvotteluyksi-köstä (bargaining unit). Onnistunut hakemus riippuu paljolti siitä, mitkä työntekijät olisi-vat työehtosopimuksen piirissä. Kirjan alus-sa käsitellään tätä asiaa vain tilastojen avul-la, mutta myöhemmin analysoidaan myös am-mattiliiton ja työnantajan strategioita liittyen siihen, miten saadaan prosessin ehtojen mu-kaisesti tarpeeksi työntekijöitä mukaan neu-votteluyksikköön. Empiiriset aineistot näyttä-vät, että äänestys voi olla tehokas keino tässä prosessissa, mutta se on ammattiliitolle myös riskialtista, koska vaikka ammattiliitolla olisi enemmistö työntekijöistä jäsenenä, ammatti-liitto häviää jopa kolmanneksen kaikista ää-nestyksistä.

Kappaleessa 4 käsitellään työnantajan strategioita prosessin aikana. Tutkijat ni-meävät strategiat ennakoinniksi, kiistaksi ja interventioksi. Ensimmäinen strategia, eli en-nakointi, sisältää laajan kirjon toimenpiteitä, joilla työnantaja näennäisesti tehostaa työn-tekijöiden mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Esimerkiksi järjestää foorumeita missä työn-tekijät voivat ”osallistua”. Toinen strategia ni-metään kiistaksi. Tällä viitataan moniin eri ta-poihin, joilla kiistellään prosessista tai häiri-tään sitä. Esikuvia keinoille löytyy esimerkik-si Yhdysvalloista. Kolmas interventiostrategia tarkoittaa sitä, että työnantaja yrittää kaikin keinoin varmistaa, että ammattiliitto häviää järjestäytymisprosessissa (’union busting’). Työnantaja voi muun muassa yrittää pysäyt-tää prosessin teknisten/muodollisten virhei-den takia, uhata työntekijöitä, pyrkiä aikais-tamaan äänestystä ennen kuin ammattilii-ton kampanja on valmis, kiistää ammattilii-ton kannatusta neuvotteluyksikössä ja niin edelleen. Nämä ovat kirjoittajien mukaan ol-leet laillisia keinoja. Vuonna 2004 lakia muu-tettiin niin, että tietyt epäreilut keinot eivät ole enää sallittuja, mutta tämä lakimuutos (Employment Relations Act 2004) ei juuri aut-tanut tilannetta.

n 101

KirjastoJärjestäytyminen Isossa-Britanniassa – tarjoaa näkökulmia myös Suomelle


Kappale 5 käsittelee ammattiliiton stra-tegioita viitaten John Kellyn teokseen, joka käsittelee mobilisaatioteoriaa. Teoria koskee sitä miten ihmiset saadaan yhdessä tukemaan jotain asiaa. Kappale on tärkeä ja mielenkiin-toinen. Se osoittaa empirian avulla miten am-mattiliitot voivat työpaikkatasolla saada tu-kea. Kimmoke järjestäytymiseen ja tuki am-mattiliitolle syntyy usein siksi, että työntekijät valittavat jostain epäkohdasta (työehdoista, palkasta, tms..). Tämä on Suomenkin konteks-tissa tärkeä asia. Myös Suomessa on aloja, jos-sa ammattiliitot eivät ole yhtä vahvasti läsnä kuin toisaalla, kuten esimerkiksi paperiteolli-suudessa. Kappale tarjoaa näkökulman myös suomalaiselle tutkimukselle ja ay-toiminnalle, esimerkiksi järjestäytymiseen ravintola-alalla. Tutkijat kritisoivat brittiläisiä ammattiliittoja siitä, että ne tahallaan jättävät monia ei-tyypil-lisiä työntekijöitä, kuten vuokrantyöntekijöi-tä, prosessin ulkopuolelle. Kirjoittajat varoit-tavat, että jättämällä ei-tyypillisiä työntekijöi-tä ulkopuolelle, ammattiliitot itse vahvistavat jakaantuneita työmarkkinoita.

Johtopäätöksissään kirjoittajat ovat huo-lissaan siitä, että tätä lakia käytettäisiin mal-lina muiden maiden työlainsäädäntöä uu-distettaessa. Lisäksi he myös toteavat, että Britannian voluntarismia ei voi sanoa enää hallitsevaksi malliksi, sillä toisin kuin alunpe-

rin tarkoitettiin, tämä uusi laki ei kovin hyvin tukenut maan vapaaehtoisuuteen nojaavaa perinnettä. Kirjoittajat pohtivat lakiuudistus-ta ammattiliittojen kannalta ja toteavat, että vaikka laki ei ehkä ole täysin epäonnistunut, se on aiheuttanut monia vaikeuksia ammat-tiliitoille. Vaikeuksia on syntynyt erityises-ti työpaikoille, missä etnisiä ja sukupuolivä-hemmistöjä on töissä, koska heidän järjestäy-tymisensä on vaikeampaa.

Loppujen lopuksi voisin sanoa, että tämä on huolellisesti kirjoitettu kirja, jossa on vah-vasti ammattiliittojen kanta mukana - ja kir-joittajat itsekin myöntävät olevansa ammat-tiliittojen puolella. Kirja on välillä raskaslu-kuinen, mikä liittyy siihen, että Britannian järjestelmä on Suomen näkökulmasta melko vieras ja lisäksi kirjoittajat käsittelevät tapa-uksia hyvin yksityiskohtaisesti. Vaikka tämä ei ole inspiroiva kirja, se on kuitenkin hyvin vaikuttava. Kirjan tutkimuksellinen anti on, että se osoittaa mielenkiintoisesti sen, miten voi yhdistää erilaisia metodologisia perintei-tä. Paradoksaalisesti kirja osoittaa selvästi, että siirtyminen äärimmäiseen paikallista-son malliin oli haitallista ammattiliitoille ja työntekijöille, vaikka lain tarkoitus oli korja-ta ammattiliittojen ja työntekijöiden asemaa.

Paul Jonker-Hoffrén


NUMERON KIRJOITTAJAT

Airila, Auli VTM, tutkija, Työterveyslaitos [email protected]

Alanoini, Tuomo DI, VTT, Dosentti, Helsingin yliopisto, Johtava asiantuntija, Tekes

[email protected]

Bergbom, Barbara PsL, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos

[email protected]

Danaj, Sonila MScSoc, tohtorikoulutettava, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]

Hakulinen, Hanna TtM, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos [email protected]

Jonker-Hoffrén, Paul Paul. VTT, tutkijatohtori, Turun yliopisto [email protected]

Järnefelt, Noora YTT, Erikoistutkija, Eläketurvakeskus [email protected]

Jääskeläinen, Arja KT, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu [email protected]

Kallio, Tomi J. KTT, professori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu

[email protected]

Manninen, Pirjo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, dosentti, Soisalon Työterveys

[email protected]

Mustosmäki, Armi YTM, KTM, tohtorikoulutettava, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]

Niiranen, Kirsi TtM, tutkija, Työterveyslaitos [email protected]

Pehkonen, Jaakko taloustieteen professori, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Jyväskylä yliopisto

[email protected]

Raappana, Mitra FM, projektitutkija, viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]

Räsänen, Kimmo LT, työterveyshuollon professori, Itä-Suomen yliopisto, Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö ja Työterveyslaitos

[email protected]

Seppälä, Ville KTM, tutkijakoulutettava, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Jyväskylä yliopisto

[email protected]

Tammelin, Mia YTT, lehtori, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]

Toivanen, Minna KM, tutkija, Työterveyslaitos [email protected]

Valo, Maarit FT, professori, viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]

Väänänen, Ari YTT, dosentti, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos [email protected]

Yli-Kaitala, Kirsi VTM, tutkija, Työterveyslaitos [email protected]

Ylilahti, Minna YTT, yliopistonopettaja, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

[email protected]