innovaatiojärjestelmä ja tutkimuksen kaupallistaminen a oecd ä€¦ · tysten toiminnallinen...

577

Kai Husso ja Seppo KangaspuntaKansantaloudellinen aikakauskirja – 95. vsk. – 3/1999

Innovaatiojärjestelmä ja tutkimuksen kaupallistaminen:keskustelua OECD:n piirissä

KAI HUSSOFL, erikoistutkijaSuomen Akatemia

SEPPO KANGASPUNTAKTM, erikoistutkijaKauppa- ja teollisuusministeriö

1. Johdanto

Tutkimus ja teknologian kehittäminen ovat ny-kyisin keskeisiä OECD-maiden yhteiskunnalli-siin ja teollis-taloudellisiin muutoksiin vaikut-tavia tekijöitä. Korkean teknologian toimialojenja tuotteiden tuotanto sekä näiden kansantalou-dellinen merkitys on kasvanut 1990-luvullahuomattavasti samalla, kun tietoa ja erikois-osaamista on alettu pitää kansallisen kilpailuky-vyn avaintekijöinä. Samalla yliopistojen ja teol-lisuuden välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ontiivistynyt ja saanut uusia muotoja. Tällaisetmuutokset toimintaympäristössä edellyttävätaktiivista poliittisten toimien kehittämistä javaikuttavuuden seurantaa.Tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin

liittyvät kysymykset ovat OECD:n tiedeja tek-nologiapolitiikkakomitean (CSTP) alaisen

Technology and Innovation Policy -työryhmän(TIP) toiminnan ytimessä. TIP:n pääteemojaovat viime vuosina olleet kansallisten innovaa-tiojärjestelmien toimivuus ja julkisrahoitteisentutkimuksen kaupallistaminen. Näistä teemois-ta pidettiin viime vuonna Australiassa sarja ti-laisuuksia,1 joiden esitelmiin ja kirjalliseen ma-teriaaliin tämä kirjoitus suureksi osaksi perus-1 OECD-konferenssi »Innovation Systems – GrowthEngines for the 21st Century» (Sydney 19.–20.11.1998), OECD/TIP:n organisoima seminaari »Com-mercialisation of Government-funded Research»(Canberra 25.11.1998), TIP:n kokous (Canberra 23.–24.11.1998), OECD/APEC-seminaari »New Scienceand Technology Indicators for a Knowledge-basedEconomy» (Canberra 26.–28.11.1998). Tausta-ai-neistona lisäksi materiaalia CSTP:n kokouksista (Pa-riisi: 13.–14.10.1998 ja 16.–17.3.1999) sekä tiedot-teet OECD-maiden tiedeja teknologiaministerientapaamisesta Pariisissa 22.–23.6.1999.

578

Katsauksia ja keskustelua – KAK 3/1999

tuu. Konferenssien tavoitteena oli selkeyttää in-novaatiojärjestelmien ja innovaatioiden systee-mistä näkökulmaa, joka korostaa tietoperustai-sen talouden (»knowledge-based economy») eritoimijoiden ja instituutioiden välisiä riippu-vuuksia sekä yhteistyötä. Tähän liittyen talous-tieteilijät ovat alkaneet puhua innovaatioperus-taisen evolutionäärisen järjestelmän kehityk-sestä ja siihen liittyvästä tutkimussuuntaukses-ta, jota kutsutaan nimellä »systemic economics»(ks. esim. Bryant 1998; Bryant & Wells 1998).Näistä lähtökohdista seuraavat kysymykset ovatnousseet ajankohtaisiksi: »Miten innovaatiopo-litiikan pitäisi reagoida tietointensiiviseksi ke-hittyvän teollisuuden teknis-taloudellisiin muu-toksiin?»; »Kuinka hyvin poliittisilla toimenpi-teillä voidaan ohjata innovaatiojärjestelmän ke-hitystä?»; »Kuinka laaja-alaista innovaatiopoli-tiikan pitäisi olla?».Artikkelin tarkoituksena on esitellä OECD:n

piirissä käytävän tiedeja teknologiapoliittisenkeskustelun ja innovaatiopolitiikan kehittämi-sen nykyisiä painotuksia. Kirjoitus ei ole koko-naiskatsaus OECD:n tiedeja teknologiapoliit-tiseen työhön, joka on tässä esitettyä huomatta-vasti laajempaa (esim. OECD 1998a, 1998b,1998c, 1999a). Tarkoitus ei ole myöskään pei-lata keskustelua Suomen tilanteeseen. Viimeai-kaisissa OECD:n kansainvälisissä vertailuissa-han Suomi on menestynyt hyvin niin tiedejär-jestelmän rakenteellisen ja toiminnallisen kehit-tämisen, tieteellisen tason kohoamisen, teknolo-gian kehittämisen ja soveltamisen sekä yliopis-tojen ja teollisuuden yhteistyön tiivistymisensuhteen (ks. OECD 1998a, 1999b).

2. Innovaatiopolitiikka, klusterit jatalouden toimintaympäristö

Viime vuosina on korostettu varsinkin huippu-tekniikan alojen innovaattoriyritysten merki-

tystä talouden uudistumisessa (esim. OECD1998a). Tämä painotus on perusteltua, kuntarkastellaan viimeaikaista huipputekniikanalojen tuotannon nopeaa kasvua ja huipputek-niikan tuotteiden osuuden lisääntymistä OECD-maiden ulkomaankaupasta (ks. Tilastokeskus1997). Teknologian kehittäminen ja laajakäyttöönotto, innovaatiot ja t&k-toiminta ovat-kin kansallisen innovaatiojärjestelmän ja senrakentamiseen pyrkivän politiikan keskiössä.Tähän liittyvä keskustelu on ollut runsasta nä-kemysten erotessa lähinnä sen suhteen, kuinkapitkälle politiikan pitäisi keskittyä korkeanteknologian sektorille. Rakentavaa kritiikkiäpolitiikan kattavuudesta ja toteutusfilosofiastaovat esittäneet muun muassa Keith Smith(1998a, 1998b) ja Theo Roelandt (1998). Jäl-kimmäinen on kyseenalaistanut varsinkin yk-sittäisten »sankarillisiksi schumpeterilaisiksitoimijoiksi» kutsumiensa innovaattoriyritystenmerkityksen liiallisen korostamisen todeten, ettäyritysten menestyminen ja innovaatioiden ai-kaansaaminen riippuvat ennen kaikkea niidenyhteyksistä ympäristöönsä. Siksi olisikin tär-keää, että julkinen sektori edistää talouden ke-hitystä erityisesti innovaatiopolitiikkaan kyt-keytyvän klusteripolitiikan keinoin. Roelandtinmukaan klusterit ovat toisistaan vahvasti riippu-vien, lisäarvoa tuottavien yritysten systeemisiäyhteistyö- ja tuotantoverkostoja, joissa on mu-kana myös yliopistoja, tutkimuslaitoksia jamarkkinoiden asiakkaita. Innovaatiot ovat puo-lestaan useimmiten vuorovaikutteisten oppimis-prosessien tulos – innovaatiot syntyvät siten eri-laisen tiedon ja osaamisen uusista yhdistelmis-tä. Poliittisten toimenpiteiden suunnittelussaolisi otettava korostetusti huomioon, että inno-vaatioiden aikaansaaminen ei riipu niinkään yk-sittäisen yrityksen omasta toiminnasta, vaan ak-tiivisesta muualla tuotetun uuden tiedon hankin-nasta ja soveltamisesta. Sitä varten tarvitaan

579

Kai Husso ja Seppo Kangaspunta

joustavaa yhteistoimintaa ja suotuisa säädösym-päristö (säännöt, lait, normit).Menestyksellinen klusteripolitiikka painottaa

markkinalähtöisyyttä ja yritysten konkreettistayhteistyötä kansallisen innovaatiojärjestelmänmuiden osien kanssa. OECD:n markkinoiman»new role for governments» -ajattelun mukaanjulkisen sektorin olisi toimittava lähinnä kata-lysaattorina ja välittäjänä: sen pitäisi ensisijai-sesti poistaa innovaatiojärjestelmän toiminnal-lisia puutteita, jotka estävät tiedon ja teknolo-gian hyödyntämistä ja laskevat siten tutkimus-toiminnan kokonaistehokkuutta. Pyrkimys onnäin vähentää toiminnan systeemisiä ongelmia(»systemic failure»). Lisäksi poliittisen toimen-piteiden pitäisi olla entistä joustavampia ja ky-syntään reagoivia. T&k-tuen pitäisi puolestaanolla entistä enemmän epäsuoraa markkinoidenja innovaatiojärjestelmän yleisiä toimintaedel-lytyksiä edistävää. Markkinoiden vinoumiin(esim. yritysten ali-investoinnit t&k-toimintaan,»market failure») vastaaminen pelkästään jul-kista tutkimusrahoitusta lisäämällä ei siten oleperusteltua.Klusterianalyysin avulla on mahdollisuus tar-

kastella innovaatioprosesseja muun muassamikrotasolla (esim. yksittäisen yrityksen rooliverkostossa ydinyrityksen ympärillä, kilpailu-kyky, strateginen liiketoiminta-analyysi, johta-minen, yhteisten innovaatioprojektien käynnis-täminen), mesotasolla (SWOT-analyysi tai in-novaatiotarpeiden selvittäminen toimialojen vä-lillä) ja makrotasolla (maan tai alueen erikois-tumismallien analysointi) (ks. OECD 1999a).Tämänkaltaista monitasoista analyysiä voidaanhyödyntää myös innovaatiopolitiikan kehittämi-sessä. Klusterianalyysin avulla yritykset ja teol-lisuudenalat voivat löytää yhteisiä kytköksiäteknologian, osaamisen, informaation, markki-noinnin ja asiakastarpeiden alueelta. Sen avullaklusterin eri osapuolet voivat niinikään etsiä uu-

sia rooleja, yhteistyöyhdistelmiä ja strategisiauuden liiketoiminnan alueita. Klusterianalyysivoi myös olla lähtökohta julkisen sektorin jayritysten välisen dialogin kehittämiselle: senavulla voidaan löytää yhteisymmärrys ongel-mista ja kehittämiskohteista. Innovaatiopolitii-kan kannalta on tärkeää, että klusterianalyysitarjoaa uuden näkökulman ymmärtää innovaa-tiojärjestelmien systeemistä toimintaa ja mah-dollistaa aiempaa analyyttisempien poliittistenjohtopäätösten tekemisen.Julkinen sektori edistää OECD-maissa klus-

terien syntymistä monella eri tavalla. Keskei-simpiä tavoitteita ovat muun muassa myöntei-sen taloudellisen ilmapiirin ja kannustavien kil-pailuolosuhteiden luominen, säädösympäristönkehittäminen yhteistyötä kannustavaksi, infor-maatio- ja välittäjäpalvelujen kehittäminen tar-peita vastaaviksi sekä teknologian ennakoinninhyödyntäminen. Perusero eri maiden välillä onsiinä, onko politiikka markkinalähtöistä, kutenYhdysvalloissa ja Hollannissa, vai ylhäältä alastapahtuvaa, josta varoittavana esimerkkinäRanskan Minitel-hanke. Oleellista on myösklusteripolitiikan uudistuminen ja reagointi ta-louden muutoksiin: politiikan ei pitäisi vähek-syä pieniä tai alkavia klustereita eikä sen pitäisikeskittyä vain perinteisiin tai olemassa oleviinklustereihin.Keith Smith (1998a, 1998b) on korostanut

innovaatiopolitiikan ja kansallisten innovaatio-järjestelmien kehittämisen laaja-alaisuutta. Hä-nen mielestään on kyseenalaista ajatella, ettäsuhteellisen pieni joukko tutkimusintensiivisiäkorkean teknologian sektoreita vetäisi Euroo-pan taloudellista kasvua. On korostettava, ettämyös monien matalan ja keskitason teknologiantoimialojen osaaminen voi olla korkeatasoistasekä perustua tieteellisten tutkimustulosten hyö-dyntämiseen. Esimerkkinä Smith on käyttänytNorjan kalanjalostusteollisuutta. Tutkimusin-

580


tensiiviset korkean teknologian alat kuten lääk-keet ja telekommunikaatio ovat monissaOECD-maissa nopean kasvun aloja, mutta niinovat myös monet muut, kuten elintarvike-, huo-nekalu- ja perusmetallialat – monet matalan jakeskitason teknologian alat ovatkin työllisyy-den ja tuotannon kasvun kärjessä. Tämän vuok-si näiden alojen vaikutus kokonaiskasvussa voiolla suurempi kuin pelkän geneerisen sektorineli korkean teknologian alojen osuus. Tämäseikka olisikin innovaatiopolitiikassa otettavaentistä paremmin huomioon. Lisäksi Smith onhuomauttanut, että talouden kasvu ei perustuniinkään uusien alojen kasvuun kuin olemassaolevien alojen sisäiseen uudistumiseen. Tätäuudistumista tukee elinvoimainen ja yhteistyö-kykyinen innovaatiojärjestelmä, joka luo, jakaaja ylläpitää tietoa ja osaamista. Smith kritisoimyös schumpeteriläistä käsitystä, jonka mu-kaan talouden kasvu ja rakennemuutos johtuvatradikaalien teknologisten innovaatioiden pur-kauksista kansantalouteen.Onkin arvioitavissa, että ylikansallisia, yleis-

päteviä ja toimivia yksityiskohtaisia sääntöjä taimekanismeja innovaatioiden edistämiseen eiole. Tämä johtuu muun muassa siitä, että inno-vaatioiden syntymiseen ja hyödyntämiseen liit-tyy runsaasti monimutkaisia kulttuurisia, so-siaalisia ja taloudellisia kytkentöjä. Tästä hyvä-nä kotimaisena viitteenä on Reijo Miettisen tut-kimusryhmän tekemä selvitys innovaatioidensyntymisestä Suomessa. Raportin (Miettinenym. 1999: 214) mukaan »innovaatiopolitiikantulisi suuntautua organisatoristen rakenteiden,järjestelmien, toimintaympäristön ja rakennus-hankkeiden sijaan joustavan ja spontaanin yh-teistyön tukemiseen sekä konkreettisten yhteis-työhankkeiden rakentamiseen». OECD:n kan-sallisia innovaatiojärjestelmiä koskevassa työs-sä (ks. OECD 1997, 1999b) onkin jatkossa hyö-dyllistä analysoida entistä yksityiskohtaisem-

min kussakin maassa harjoitetun politiikan jatoimintaympäristön erityisominaisuuksia sen li-säksi, että pyritään identifioimaan toimivia me-nettelytapoja, yhdenmukaisuuksia ja harmoni-soituja rakenteita eri maiden välillä sekä anta-maan niihin liittyviä suosituksia. Tämä ei siistarkoita, etteikö olisi hyödyllistä omaksua erimaiden hyviksi havaittuja poliittisia toimintata-poja (»good policy practices») ja soveltaa niitäinnovaatiojärjestelmää kehitettäessä (ks. esim.OECD 1998a).

3. Tiedejärjestelmän kehityssuunnatTutkimustulosten hyödyntäminen sekä uudenteknologian luominen, omaksuminen ja sovel-taminen ovat keskeisiä tuotannontekijöitä yri-tysten menestymiselle globaalissa kilpailussa.Yritykset ovatkin pyrkineet entistä tehokkaam-min hyödyntämään muun muassa yliopistoissatehtyä tutkimusta innovaatioiden aikaansaami-seksi. Tieteellisen tutkimuksen ja innovaatioi-den aikaansaamisen välisen yhteyden lähenemi-sestä antaa viitteitä selvitystulos, jonka mukaanyhdysvaltalaisissa patenteissa viitataan yhäenemmän julkisen sektorin tutkimusartikkelei-hin (ks. National Science Board 1998). Kunvuonna 1985 patenttidokumenteista 11 prosen-tissa viitattiin ainakin yhteen tieteelliseen jul-kaisuun, nousi osuus vuonna 1995 jo 23 pro-senttiin. Patenttien ja viitattujen artikkelien yh-teys oli selvästi voimakkain biolääketieteen jakliinisen lääketieteen aloilla.Tiedejärjestelmän eli tieteellistä tutkimusta

tekevien akateemisten ja julkisen sektorin orga-nisaatioiden näkeminen nykyisin tärkeänä inno-vaatiojärjestelmän osana on johtanut tutkimuk-sen arvostuksen nousuun sekä t&k-myönteisenilmapiirin muodostumiseen. Toisaalta kehityson johtanut myös uudenlaisiin ongelmiin, silläyliopistojen on ollut hyvin vaikea sopeutua ta-

581


loudellisen ja yhteiskunnallisen toimintaympä-ristön nopeaan muutokseen. Tiedejärjestelmänuusien haasteiden taustalla olevia keskeisiät&k-toiminnan edellytyksiin ja kehitykseen vai-kuttavia muutostekijöitä ovat viimeaikoina tar-kastelleet muun muassa Georghiou (1998),O’Kane (1998), Senker (1998), Mowery(1998a, 1998b) sekä Mowery ym. (1998). Myöspari teemaan liittyvää OECD-julkaisua on il-mestynyt (OECD 1998a, 1998c). Näissä tutki-muksissa on todettu julkisen tutkimusrahoituk-sen vähentyneen useissa OECD-maissa. Yli-opistotutkimuksen rahoituspaineet ovat kasva-neet samaan aikaan toiminnan tulosodotusten jatulosvastuun lisääntymisen kanssa. Tutkimuson nykyisin entistä enemmän ulkopuolisesta jausein lyhytkestoisesta rahoituksesta riippuvaa.Varsinkin perustutkimusrahoituksen vähene-mistä ja tieteellisen tason laskua pidetään pit-källä tähtäimellä todellisena uhkana. Koska jul-kiselta tutkimukselta odotetaan yhä enemmäntaloudellisesti hyödynnettäviä tuloksia ja tuot-toa, vaarana on, että keskitytään lyhytjänteiseensovelluspainotteiseen työhön pitkän tähtäimenperustutkimuksen sijasta. Rahoitusongelmienvuoksi yliopistojen on ollut myös entistä vaike-ampaa pitää laitteistojaan kehityksen asettamienvaatimusten tasolla. Tutkimusinfrastruktuurinheikkeneminen ei ole vain yliopistojen vaanmyös teollisuuden huoli. Lisäksi on korostettu,että yliopistojen perinteinen tieteenalakohtainenorganisaatiorakenne sekä poikki- ja monitieteis-tä tutkimusta edellyttävät teemat (esim. biolää-ketiede ja -teknologia, ympäristötutkimus) so-pivat nykyisin huonosti yhteen.Tutkimustoiminnan ylikuumenemisesta an-

taa viitteitä se, että yliopistot ja yksityiset labo-ratoriot kilpailevat yhä enemmän samoillamarkkinoilla. Julkisen ja yksityisen tutkimuk-sen lähenemistä kuvaa muun muassa se, ettäyliopistot omistavat yhä useammin yrityksiä ja

aineetonta omaisuutta. Yliopistot myyvät entis-tä enemmän tutkimusta ja teknisiä palveluja yri-tyksille. Tutkimustulosten lisääntyvän yksityis-tämisen seurauksena syntyvää uhkaa tutkimus-toiminnan ulkoisvaikutusten ja laajojen sosiaa-listen hyötyjen vähenemisestä pidetään todelli-sena. Myös yritysten omasta t&k-toiminnastaon tullut entistä lyhytjänteisempää. Tämä voivähentää niiden kriisinsietokykyä sekä kykyämuodostaa pitkän ajan kehityslinjoihin perustu-vaa strategista näkemystä.Kaiken kaikkiaan julkinen ja yksityinen tut-

kimus ovat lähestyneet tällä vuosikymmenellähuomattavasti toisiaan. Toisaalta on korostetta-va, että t&k-yhteistyön toimivuus ja selkeätyönjako on tarpeellista ja edellytys toimivalleinnovaatiojärjestelmälle. Georghioun (1998)mukaan yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yri-tysten toiminnallinen läheneminen eli konver-goituminen on kuitenkin saattanut mennä jo lii-an pitkälle (ks. myös Dasgupta & David 1994).Jatkossa joudutaan ehkä tulemaan takaisinenemmän toisiaan täydentävään toimintaan.Keskeinen kysymys on lisäksi se, kuka huoleh-tii yleisistä yhteiskunnallisista eduista, jotkaliittyvät olennaisesti ympäristön tilan tai kestä-vän kehityksen kaltaiseen tutkimukseen. Vaik-ka tutkimusta tehdäänkin yhä enemmän inno-vaatio- ja markkinalähtöisiin tarpeisiin, kaipaa-vat kansalaiset tutkimukselta vastauksia myöslaajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin(esim. sairauksien ja tautien ehkäisy ja elimi-nointi, Tsernobylin ydinonnettomuuden vaiku-tusten laajuus ja kesto, ilmastomuutoksen no-peus ja ympäristön tila). Jos tiedejärjestelmä eikykene vastaamaan myös tämänkaltaisiin tar-peisiin, on siitä mahdollisesti seuraavaan tutki-muksen yhteiskunnalliseen luottamuspulaan jamuihin seurauksiin suhtauduttava vakavasti.David Mowery (1998b) on Yhdysvaltain

t&k-politiikan kehitystä tutkiessaan päätynyt

582


tulokseen, jonka mukaan nykyiset yliopistotut-kimukseen kohdistuvat toisaalta tieteelliseen jatoisaalta yhteiskunnalliseen relevanssiin kyt-keytyvät odotukset ovat luoneet ristiriitaisiapaineita, joiden vaikutus tutkimusjärjestelmäänon pitkällä ajalla arvaamaton. Yhdysvalloissa,kuten useimmissa muissakin OECD-maissa,julkisen sektorin osuus tutkimuksen kokonais-rahoituksesta on pienentynyt – suhteellisesti tar-kasteltuna tutkimukseen ohjataan resursseja jat-kuvasti vähemmän ja tuotekehitykseen enem-män. Yhdysvalloissa 1990-luvun alkupuoliskol-la tapahtunut t&k-panostuksen kasvu kohdistuivaltaosaltaan teollisuuden kehitystyön. Kehi-tyksestä voi olla seurauksena, että t&k-työn jatulosodotusten aikajänne lyhenee ja että tulevai-suudessa kokonaispanostus tutkimukseen onentistä herkempi niin kotimaisten kuin myöskansainvälistenkin taloussyklien heilahteluille.Tämän ohella t&k-toiminnan kansainvälistymi-nen ja avoimuus sekä globalisaatiokehitys ovattuoneet uusia haasteita2 .

Yliopistojen sopeutumis- ja selviytymisstra-tegioista kuvaavan maaesimerkin on esittänytO’Kane (1998). Hän on tarkastellut Australianyliopistojen toimintaympäristön muutosta1990-luvulla. Australiassa julkinen sektori onkompensoinut yliopistojen valtiolta saamanbudjettirahoituksen vähenemistä perustamallaja rahoittamalla t&k-ohjelmia, joiden avulla yli-opistoja on kannustettu lisäämään konkreettistatutkimusyhteistyötä muiden kanssa. Tällä taval-la yliopistoihin on ajettu sisään uutta ajatteluta-paa ja toimintakulttuuria – yliopistojen odote-taan näin vastaavan entistä paremmin toiminta-ympäristönsä tiedollisiin, taloudellisiin ja tek-nologisiin tarpeisiin sekä kasvaneisiin tulosodo-tuksiin. Laajasti kiiteltyjen yhteistyöohjelmientuloksena innovaatiojärjestelmän osat ovat lä-hentyneet toisiaan ja samalla organisaatiot ovatottaneet entistä aktiivisemman ja oma-aloittei-semman roolin yhteistyösuhteiden kehittämi-sessä. Tällä hetkellä yliopistoissa suunnitellaanmyös organisatoristen rakenteiden ja toiminto-jen uudistamista (esim. yliopistojen ja yritystenyhteiset tutkimuslaboratoriot, tutkimusyksiköi-tä yritysvetoisiin tiedepuistoihin, eri tieteenalo-jen yhteiset tutkimusorganisaatiot ja -yksiköt,immateriaalisiin oikeuksiin liittyvien kysymys-ten ratkaiseminen jne.). Rahoitusrakenteenmuutosten myötä yliopistoissa on keskustelturunsaasti tutkimusrahoitussalkun ammattimai-sen hoidon tarpeesta. Rahoituksen hankinta jahallinta onkin eräissä yliopistoissa jo varsin ke-hittynyt. Tyypillinen rahoitussalkku sisältää 3–4 päärahoittajaa teollisuudesta, joukon pienem-piä yksityisiä rahoittajia, budjettirahoituksensekä useita julkisen sektorin ohjelmiin ja pro-jekteihin sidottuja rahalähteitä.Toimintaympäristön ja rahoitusrakenteen

muutosvauhti on ollut kuitenkin niin nopea, ettäsiihen on ollut vaikea sopeutua ongelmitta. Sa-malla yliopistot ovat huomauttaneet vakavista

2 Esimerkiksi yksi Yhdysvaltain ja muun maailmanvälillä ristiriitoja aiheuttava asia on se, että Yhdys-valtain kansallinen innovaatiojärjestelmä »vuotaa»herkemmin kuin muiden maiden systeemit. Tämäntaustalla on muun muassa Yhdysvaltain liberaali suh-tautuminen ulkomaisiin investointeihin, Yhdysvaltoi-hin suuntautuneiden ulkomaisten tutkimusinvestoin-tien nopea kasvu sekä se, että suurin osa ulkomaisis-ta Yhdysvalloissa t&k-laboratorion omistavista yri-tyksistä tekee yhteistyötä paikallisten yliopistojenkanssa. T&k-politiikassa tilanteeseen on reagoitu si-ten, että esimerkiksi ulkomaisten tahojen osallistu-mista julkisesti rahoitettuihin ohjelmiin on rajoitettu.Koska yritykset kuitenkin pyrkivät myös omaehtoi-sesti yhteistyöhön ulkomaisten kanssa, on politiikkavesittynyt – tilanne ei siten ole t&k-politiikalla hal-littavissa. On myös korostettava, että avoimuus ei rii-pu vain julkisesta sektorista ja harjoitetusta politii-kasta, vaan se on pitkän historiallisen kehityksen tu-los.

583


pitkän tähtäimen riskeistä. Käytännön sovellus-ten painottamisen myötä on kasvanut huolimyös riittävästä perustutkimuksesta sekä pitkä-jänteisestä yliopistojen perinteisten ydintoimin-tojen kehittämisestä. Lisäksi muutokset pelkäs-tään yliopistosektorilla eivät ole riittäviä – myösyrityksiltä on vaadittava asenteen ja ilmapiirinmuutosta. Hedelmällisen ja pysyvän tutkimus-yhteistyökulttuurin syntyminen edellyttää vas-taantuloa kaikilta osapuolilta.Edellä kuvatun perusteella voidaan todeta,

että samalla kun tiedejärjestelmän ja tiedepoli-tiikan on kansallisen innovaatiojärjestelmänosina pyrittävä toiminnallaan edistämään järjes-telmän toimivuutta ja vastaamaan yhteiskunnal-lisiin tarpeisiin, tarvitaan samanaikaisesti tie-teellisestä tutkimuksesta lähtevää tutkimustoi-minnan edellytyksiä turvaavaa vahvaa omaeh-toista tiedepolitiikkaa. Tiedepolitiikan keskei-siksi tulevaisuuden haasteiksi nousevatkin tä-män myötä seuraavat seikat:

1) Henkisten ja aineellisten voimavarojen tur-vaaminen (perustutkimuksen rahoitus, päte-vän tutkijakunnan riittävyys, laitekannanuudistamisesta huolehtiminen, moni- japoikkitieteellisen koulutuksen tarjonta).

2) Tutkimusjärjestelmän luovien ominaisuuk-sien pysyvyyden varmistaminen (mm. tutki-januran kehittämiseen liittyvät toimet, tutki-muksen monimuotoisuuden turvaaminen,kyky uudistua ja ottaa riskejä niin tutkijoi-den kuin rahoittajienkin taholla).

3) Kotimaisen ja kansainvälisen verkostoitu-misen edellytysten turvaaminen sekä kor-keatasoisen tieteellisen tutkimuksen tekemi-seksi että innovaatioiden aikaansaamiseksi.

4) Tulevaisuusvision kehittäminen arvioinninja ennakoinnin avulla.

5) Innovaatiojärjestelmää kehitettäessä tiede-järjestelmän erityisominaisuudet pitäisi ot-

taa entistä paremmin huomioon. Kyse ontoisaalta tiedepolitiikan ja innovaatiopolitii-kan välisen keskustelun ja synergia edistä-misestä ja toisaalta tiedejärjestelmälle ase-tettujen tavoitteiden eli tieteellisen korkea-tasoisuuden sekä taloudellisen ja yhteiskun-nallisen relevanssin välisen tasapainon löy-tämisestä.

4. Julkisrahoitteisen tutkimuksentulosten kaupallistaminen:kokemuksia Yhdysvalloista

Julkisen tutkimuksen tulosten suojaukseen jahyödyntämiseen liittyvät kysymykset ovat ajan-kohtaisia useissa OECD-maissa. Aineettomanomaisuuden suojausmenetelmissä tapahtui Yh-dysvalloissa jo 1980-luvun alussa selvä muu-tos muihin suuriin OECD-maihin verrattuna.Vuonna 1980 säädetyllä nk. Bayh-Dole Actilla(BDA) pyrittiin lisäämään yliopistojen paten-tointi- ja lisensointitoimintaa sekä tukemaanteknologian siirto-organisaatioiden perustamis-ta. Perusideana oli, että yliopistot ja voittoatuottamattomat yhteisöt saivat pitää itselläänomistusoikeudet liittovaltion rahoituksella syn-tyneisiin keksintöihin.David Mowery (1998a, 1998b) ja Mowery

ym. (1998) ovat tutkineet, miten BDA on vai-kuttanut yliopistojen patentointi- ja lisensioin-titoimintaan ja akateemisen tutkimuksen sisäl-töön. Yliopistojen patentointi- ja lisensointitoi-mistojen lukumäärä kasvoi BDA:n jälkeen voi-makkaasti. Vuonna 1980 vain 25 yliopistossaoli tällainen toimisto, mutta vuonna 1990 luku-määrä oli jo 200. Keksintöilmoitusten määrä li-sääntyi huomattavasti BDA:n jälkeisinä vuosi-na. Tilastolukujen perusteella myönteisen kehi-tyksen taustalla on kuitenkin rakenteellinen on-gelma. Suuri osa myönnetyistä patenteista kes-kittyy kolmeen yliopistoon eli Columbian, Ka-

584


lifornian ja Stanfordin yliopistoon. Näiden li-sensointitulot kasvoivat merkittävästi vuosien1970–95 aikana (siis jo ennen BDA:n voimaan-tuloa). Kuitenkin hyvin pieni joukko lisenssejä– vain viisi kappaletta – on tuottanut huomatta-van osan kaikista tuloista. Biolääketieteen li-senssit muodostivat tuloista suuren osan.Mowery (1998b) on suhtautunut kriittisesti

BDA:n edustamaan ajattelumalliin yliopistojentutkimustulosten hyödyntämisessä. Hänen mu-kaan »BDA perustuu ajatukseen, jonka mukaantulosten laaja-alaisen diffuusion esteet edistävätkaupallistamisen tehokkuutta. Monessa mieles-sä se myös ilmaisee vahvaa uskoa innovaationlineaarimalliin. BDA:n kaltaiset toimet perustu-vat kapeaan näkemykseen niistä kanavista, joi-den välityksellä yliopistot ovat yhteydessä teol-lisuuteen ja joiden kautta ne vaikuttavat inno-vaatioprosessiin. BDA:n näkökulmasta tieteel-lisillä julkaisuilla, konferensseilla, konsultoin-nilla, koulutuksella tai tieteellisten neuvoa an-tavien foorumien palveluilla ei ole paljoakaanpainoarvoa tutkimustuloksista ja niiden hyö-dyntämisestä puhuttaessa. BDA:n kaltaiset oh-jelmat ohjaavat yliopistojen toimintaa liian voi-makkaasti yhteen kanavaan – patentointiin ja li-sensointiin – muiden kustannuksella.»BDA:n vaikutusta yliopistojen keksintötoi-

minnan määrään ja laatuun ei kuitenkaan olepystytty yksiselitteisesti erittelemään. Positii-vista tuottoa tuovien patenttien määrä on Kali-fornian yliopistossa jossakin määrin jopa pie-nentynyt BDA:n voimaantulon jälkeen. Fellerin(1990) mukaan yliopistojen patentointi- ja li-sensointitoiminta ei ole kannattavaa eräitä huip-puyliopistoja lukuun ottamatta.Mowery ym. (1998) ovat korostaneet, että

BDA oli vain yksi yliopistojen lisääntynyttä pa-tentointia selittänyt tekijä. Yliopistojen ja teol-lisuuden pitkällä yhteistyöperinteellä on toden-näköisesti BDA:ta suurempi merkitys. Siksi

BDA:n kaltaisten toimien vaikutukset muissaOECD-maissa, joissa ei ole vastaavaa kulttuu-ria, olisivat todennäköisesti vähäisiä. BenedicteCallan (1998) on samoilla linjoilla. Hän onmyös korostanut aineettoman omaisuuden kor-keaan suojaan liittyviä mahdollisia ongelmia.Tällaisia ovat korkeat suojauksien vahvistamis-kustannukset sekä huomattavat yhteiskunnalli-set kustannukset, jotka koituvat teknologianhyödyntämisen hidastumisesta sekä sovellus-alueiden ja -variaatioiden tehottomasta etsimi-sestä (ks. myös Winter 1993; Metcalfe 1995).Callan on myös epäillyt, etteivät suojajärjestel-män muutokset välttämättä muuta ratkaisevastiyritysten tai julkisten organisaatioiden yhteis-työkulttuuria ja innovaatiokäyttäytymistä. Suo-jajärjestelmän uudistamiseen täytyisi siten kyt-keä myös institutionaalisia uudistuksia sekäkannustaa tutkijoita ja yliopistoja enemmänyrittäjähenkisiksi. Tämä on kuitenkin tunnetus-ti hidasta ja vaikeaa. On myös syytä muistaa,että keksinnön suojaaminen patenteilla ei oleaina edes järkevää. Yliopistojen näkökulmastaon puolestaan oleellista tiedostaa taloudelliset jatoiminnalliset riskit – vahvempi suoja ei esimer-kiksi takaa, etteikö myös muualla tehtäisi kau-pallisesti tärkeää saman aihepiirin tutkimusta taiettä teollisuus olisi juuri patentoiduista tuloksis-ta kiinnostunut. OECD:ssä pidetään kansallis-ten innovaatiojärjestelmien kehittämisen näkö-kulmasta niin patentointi- ja lisensointiasioitakuin myös muita aineettoman omaisuuden suo-jauskysymyksiä hyvin tärkeinä. Niihin liittyviäselvityshankkeita onkin parhaillaan käynnissä.

5. OECD:n toiminnan painopisteetinnovaatiopolitiikassa

Innovaatiopolitiikan haasteet ja kehittämis-alueet ovat yksi keskeisistä OECD:n TIP-ryh-män työskentelyn kohteista. Yleistasolla TIP:n

585


tavoitteena on tarkastella eri maiden tiede- jateknologiapoliittisia toimenpiteitä, tehdä kan-sainvälisiä vertailuja ja antaa niihin perustu-via »good policy practice» -suosituksia. Työ-ryhmän työ on keskittynyt kolmelle alueelle:a)!kansallisten innovaatiojärjestelmien tarkas-telu; b) teknologia- ja innovaatiopolitiikan hy-vien toimintatapojen kehittäminen ja; c) kan-sainväliset teknologiakysymykset.Kansallisia innovaatiojärjestelmiä koskevaa

työtä on tehty jo vuodesta 1994 lähtien. Tavoit-teena on ollut toisaalta kuvata innovaatiojärjes-telmien toimintaa kokonaisuutena ja toisaaltatarkastella osajärjestelmien keskinäisiä suhteita.Samalla on pyritty vakiinnuttamaan käsitteitä janiiden tulkintoja. Kansallisen innovaatiojärjes-telmän käsite on kehittynyt viime vuosina jaosoittautunut hyödylliseksi politiikan välineek-si useimmissa OECD-maissa. Valmisteilla ole-van raportin (OECD 1999b), kuten eräiden mui-denkin julkaisujen3 (esim. OECD 1998a,1998b, 1999a), tulisi palvella jäsenmaiden po-litiikan kehittämistä. Raportin pääsanoman mu-kaan systeeminäkökulma ja siihen perustuvatjohtopäätökset pitäisi sisällyttää jäsenmaissakansalliseen politiikka-ajatteluun. Raportissaannettavat t&k- ja innovaatiopolitiikan kehittä-missuositukset liittyvät seuraaviin ydinteemoi-hin: innovaatioiden syntymistä kannustavankulttuurin rakentaminen, teknologian diffuusionedistäminen, verkostojen ja klustereiden vah-vistaminen, t&k-toiminnan voimistaminen sekäglobalisaatioon vastaaminen.

Innovaatiojärjestelmä-hanke jatkuu tällä het-kellä jäsenmaiden ja OECD-sihteeristön vetä-minä osa-projekteina. Siihen liittyy myös uusivalmisteilla oleva »Innovation and Growth inthe Knowledge-Based Economy» -hanke. Jär-jestelmien toiminnan, muutoksen ja harjoitetunpolitiikan välisten kytkösten parempi ymmärtä-minen ja innovaatiojärjestelmän kokonaistoimi-vuuden konkreettinen osoittaminen edellyttä-vätkin vielä runsaasti OECD:n omaa empiiristäjatkotyötä sekä muualla tehdyn tutkimuksenhyödyntämistä.Teknologia- ja innovaatiopolitiikan hyvien

toimintamallien kehittämiseen liittyvät selvityk-set käsittelevät julkisen ja yksityisen sektorint&k-yhteistyötä sekä julkisrahoitteisen tutki-muksen kaupallistamista. Ensin mainitusta ai-heesta ilmestyi viime vuonna OECD:n STI Re-view -sarjassa teemanumero (no. 23). Julkisra-hoitteisen tutkimuksen kaupallistamiseen liitty-vä työ on parhaillaan käynnissä. Tämänhetkis-ten tulosten perusteella maiden kaupallistamis-toimet ja -järjestelmät poikkeavat huomattavas-ti toisistaan. Kaupallistamiseen liittyvät kehittä-mistoimet jakautuvat yleisesti ottaen seuraaviinneljään ryhmään, joiden väliset painotuksetvaihtelevat maittain: toiminnan puitteiden ke-hittäminen (esim. osaamistason nostaminen, ris-kirahoituksen lisääminen), yrittäjyys julkisellasektorilla (esim. tutkijoiden kannustaminenyrittäjiksi), yhteistyö yksityisen sektorin kanssa(esim. tiedon, osaamisen ja riskien jakaminen)ja verkostoituminen (esim. uusia mekanismejateollisten tarpeiden ja yliopistojen osaamisenyhteen saattamiseksi). Toimenpiteiden tuloksel-lisuuden ja vaikuttavuuden arviointi on kuiten-kin osoittautunut hyvin vaikeaksi. Arvioinninkehittäminen olisi tärkeää kaupallistamiseenliittyvän politiikan kehittämiseksi.Kansainvälisistä teknologiakysymyksistä täl-

lä hetkellä yksi keskeisistä on teollisen t&k-työn

3 Työryhmä on osallistunut suuriin horisontaalihank-keisiin, joiden tuloksista tunnetuimpia on viimevuonna ilmestynyt OECD-raportti »Technology, Pro-ductivity and Job Creation». Tänä vuonna ilmestynytOECD-kirja »Boosting Innovation: The Cluster Ap-proach» pohjautuu TIP:n organisoimaan työhön.

586


globalisoituminen ja sen poliittiset seuraamuk-set kansallisella tasolla. Tulevaisuuden suurihaaste on kansallisen politiikan ja kansainväli-sen riippuvuuden välisten jännitteiden hallitse-minen. OECD:n alustavissa tarkasteluissa tutki-mustoiminnan globalisaatioon ja ulkomaillesiirtymiseen vaikuttaneina keskeisinä tekijöinäovat eri maissa nousseet: a) riittävän tiede- jateknologiatyövoiman saatavuus, b) julkisensektorin tutkimusinfrastruktuurin taso, c) moni-ja poikkitieteisen tutkimuksen esteet, d) riskipi-toisen tutkimusrahoituksen saatavuus sekä tut-kimuksen tekijöiden ja rahoittajien riskinotto-kyky, e) tutkimustulosten kaupallistamisenedellytykset, f) markkinoille pääsy, g) tiedonlähteille pääsy sekä h) t&k-toiminnan yhteistyö-kulttuuri ja -mahdollisuudet. Niihin pyritäänvastaamaan vahvistamalla innovaatiotoiminnanedellytyksiä. Georghioun (1998) mukaan tutki-muksen globalisaatio ja sen myötä erityisestiAasian maiden merkitys tieteessä kasvaa tule-vaisuudessa. Jo nyt tutkimusta ostetaan yhäenemmän Aasian kehittyvistä talouksista kutenKiinasta, jossa tutkimuksen hinta–laatu-suhdeon edullinen (esimerkiksi tutkimustyön kustan-nukset ovat murto-osa Ison-Britannian tasosta,mutta työn laatu on silti hyvä). Myös laborato-rioiden sijoituspäätöksiä tehdessään yrityksetpohtivat tutkimuksen kustannusten ja laadunsuhdetta entistä tarkemmin – toisin sanoen ko-timaahan sijoittaminen ei ole enää lainkaan sel-vää.Toinen ajankohtainen kansainvälinen kysy-

mys on talouden ja luonnonympäristön kestäväkehitys. Teema on OECD:n horisontaalihanke,jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2001. Ym-päristöalan osuus OECD-maiden tutkimusme-noista on vähäinen (arviolta n. 2–5 %), muttamonien teknologia-alojen tutkimuksella (esim.bioteknologia, informaatioteknologia) voi ollaympäristön kannalta huomattava välillinen

myönteinen vaikutus. Kestävän kehityksen saa-vuttamiseksi tarvittavat teknologiat (sensorit,bioteknologia, saasteeton auto) ovat nousseetesiin eri maissa toteutetuissa teknologian enna-kointihankkeissa. Ennakointia käytetään avuksisekä julkisen että yksityisen sektorin t&k-poli-tiikan kehittämisessä, yhteiskunnan ja tutki-muksen lähentämisessä, moni- ja poikkitieteel-lisen tutkimuksen tekemisessä ja verkostojensynnyttämisessä. Kestävän kehityksen politii-kan onnistumiselle on välttämätöntä, että ympä-ristö-, teollisuus sekä tiedeja teknologiapoli-tiikka toimivat läheisessä yhteistyössä. Tiede-ja teknologiapolitiikan näkökulmasta hankkeenkeskeinen kysymys on se, miten innovaatiojär-jestelmissä voitaisiin luoda olosuhteet ja tarjotakannustimet, joiden avulla voitaisiin edistää en-tistä enemmän ympäristöystävällisiä innovaa-tioita sekä tavoittaa mahdollisimman monissateollisissa toiminnoissa parempaa ekotehok-kuutta.OECD:n lähivuosien jatkotyötä tässä käsitel-

tyjen teemojen suhteen ohjasi tämän vuoden ke-säkuussa OECD:ssä pidetty tiedeja teknolo-giaministerien kokous. Sen tuloksena tiede- jateknologiapolitiikkakomitean ja sen alaryhmienjatkotyön avainalueiksi määrittyvät seuraavatviisi teemaa (ks. OECD 1999c): 1) Tiede- jateknologiayhteisön ja yhteiskunnan välisen kes-kustelun ja vuorovaikutuksen lisääminen; 2)Ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävää ke-hitystä ja työllisyyttä lisäävän innovaatiotoi-minnan edistäminen; 3) Globalisaation haastei-siin vastaaminen ja kansainvälisen yhteistyönvahvistaminen; 4) Tieteellistä ja teknologistakehitystä ohjaavan säädösympäristön kehittämi-nen; 5) Tiede- ja teknologiapolitiikan kehittä-mistä tukevien uusien entistä informatiivisem-pien indikaattoreiden rakentaminen.

587


6. Innovaatiopolitiikan kehittämisenavainalueet

OECD:n piirissä käytyjen keskustelujen perus-teella voidaan päätellä, että innovaatiopolitiik-ka ja siihen kytkeytyvä klusteripolitiikka tarjo-avat käyttökelpoisen analyyttisen työkalun kan-sallisia innovaatiojärjestelmiä kehittävällesuunnittelulle. Innovaatiopolitiikan merkitysonkin kasvanut viime vuosina huomattavastiteollisuuspolitiikan sekä erityisesti talouspolitii-kan näkökulmasta. Ormalan (1998) mukaan in-novaatiopolitiikka – ja sen myötä myös tiede-ja teknologiapolitiikka – on oleellinen osa jul-kisen sektorin strategiaa makrotaloudellisen va-kauden, talouden uudistumisen ja täystyöllisyy-den saavuttamiseksi. Samaan tulokseen ovatpäätyneet myös Bryant ja Wells (1998). Inno-vaatiopolitiikan merkityksen kasvu edellyttäämyös sen jatkuvaa kehittämistä. Innovaatiopo-litiikan haasteina ja kehittämisen avainalueinavoidaankin pitää seuraavia seikkoja (esim.OECD 1998a; Ormala 1998; Senker 1998;Smith 1998a, 1998b; Suh 1998):

1) Innovaatiopolitiikka on horisontaalista po-litiikkaa, jota on koordinoitava lukuistenmuiden politiikka-alojen kanssa. Samallasen pitäisi perustua entistä enemmän myösjulkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö-hön. Innovaatioiden aikaansaamista tuke-vat politiikat ja toimenpiteet ovat useissamaissa liian hajautuneita, koska eri tahottoimivat usein varsin perinteisesti omistatavoitteenasetteluista lähtien.

2) Innovaatiopolitiikan pitäisi kattaa koko jär-jestelmä tiedon luomisesta sen diffuusioonja käyttöön.

3) Innovaatiopolitiikan on oltava retrospektii-vistä siten, että aiemmista kokemuksista janiiden systemaattisesta analysoinnista ote-

taan oppia. Lisäksi politiikan on oltavajoustavaa ja muuttuviin olosuhteisiin rea-goivaa.

4) Arviointi, teknologian ennakointi ja tieteel-lisen kehityksen seuranta ovat olennainenosa innovaatiopolitiikkaa.

5) Innovaatiopolitiikan pitäisi edistää sekätieteelliseen korkeatasoisuuteen pyrkimis-tä että sosiaalista ja taloudellista tarkoituk-senmukaisuutta toisiaan täydentävinä pää-määrinä.

6) Innovaatiopolitiikan tulisi vastata sekä»market failure»- että »systemic failure»-kysymyksiin ja välttää »government failu-re».

7) Politiikan sisällöllisen uudistamisen sekäinnovaatiojärjestelmän rakenteellisten jatoiminnallisten muutosten välistä vuoropu-helua on tiivistettävä. Tämän tukena pitäi-si olla innovaatiopoliittinen visio sekä po-litiikan ja ohjelmien integrointi. Vision onoltava laaja innovaatioiden aikaansaamistaja teknologian kehityssuuntia koskeva nä-kemys, ei jäykkä toimenpiteiden ja teemo-jen prioriteettilista.

8) Kansainvälinen rahoitus, kansainvälinen jakotimainen yhteistyö sekä valtion t&k- jainnovaatiotuki pitäisi integroida nykyistäparemmin.

9) Riskirahoituksen tarjontaan ja julkistenteknologia- ja tutkimustukien kehittämi-seen olisi kiinnitettävä aiempaa enemmänhuomiota.

10) Nopea reagointi ajankohtaisiin innovaatio-poliittisiin kysymyksiin, kuten aineettomanomaisuuden suojaan, julkisrahoitteisen tut-kimuksen kaupallistamiseen ja spin off-yritysten tukemiseen on välttämätöntä in-novaatiojärjestelmän systeemisen toimi-vuuden kannalta.

588


Innovaatiopolitiikassa pitäisi hyödyntää mui-den maiden kokemuksia ja nk. »hyviä poliitti-sia toimintatapoja». Politiikkaa ja innovaatio-järjestelmää kehitettäessä on kuitenkin otettavahuomioon kansalliset erityispiirteet. Senkerin(1998) ja Suhin (1998) mielestä on tärkeätä tie-dostaa, että kansallisten innovaatiojärjestelmiensuora kopioiminen maasta toiseen ei onnistu.Tämä johtuu muun muassa siitä, että maidentuotannollisten rakenteiden ja teknologisen eri-koistumisen lisäksi kansallisiin innovaatiojär-jestelmiin kuuluvien instituutioiden välisten yh-teyksien toimivuus ja toimintakulttuuri poik-keavat maittain. Kansalliset erityispiirteet aset-tavat siten rajat imitaatiomahdollisuuksille. Tär-keäksi muodostuukin hyvien poliittisten toimin-tatapojen soveltaminen innovaatiojärjestelmääkehitettäessä. Innovaatiojärjestelmien tarkaste-lun ja kehittämisen peruskysymykseksi nouseemyös se, miten järjestelmän toimijoiden välinenyhteistyö ja työnjako, innovaatiotoiminta sekäoppiminen on organisoitu ja institutionalisoitu– toisin sanoen kuinka hyvin järjestelmä tukeetai missä määrin se estää talouden kasvua jauudistumista.

KirjallisuusBryant, Kevin (1998): Evolutionary innovationsystems: their origins and emergence as anew economic paradigm. Teoksessa Bryant,Kevin & Alison Wells (toim.): A New Eco-nomic Paradigm? Innovation-based Evolu-tionary Systems, 53–84. Discussions in Sci-ence and Innovation 4. Department of Indus-try, Science and Resources, Canberra.

Bryant, Kevin & Alison Wells (1998; toim.): ANew Economic Paradigm? Innovation-basedEvolutionary Systems. 104 s. Discussions inScience and Innovation 4. Department of In-dustry, Science and Resources, Canberra.

Callan, Bénédicte (1998): Intellectual PropertyRights and Commercialisation. 17 s. Com-mercialisation of Government-funded Re-search -seminaarin esitelmäpaperi.

Dasgupta, Partha & Paul A. David (1994): To-wards a new economics of science. ResearchPolicy 23: 487–521.

Feller, Irwin (1990): Universities as engines ofR&D-based economic growth: They thinkthey can. Research Policy 19, 335–348.

Georghiou, Luke (1998): Science, Innovationand Institutional Convergence. 20 s. Innova-tion Systems – Growth Engines for the 21stCentury -konferenssin moniste.

Metcalfe, J. (1995): The Economic Foundationsof Technology Policy: Equilibrium and Evo-lutionary Perspectives. Teoksessa Stoneman,Paul (toim.): Handbook of the Economics ofInnovation and Technological Change, 409–512. Blackwell, Oxford.

Miettinen, Reijo, Janne Lehenkari, Mervi Hasu& Jukka Hyvönen (1999): Osaaminen jauuden luominen innovaatioverkoissa. 218 s.Sitran julkaisuja 226.

Mowery, David (1998a): Collaborative R&D:How Effective Is It? Issues in Science andTechnology, Fall 1998, 37–44.

Mowery, David (1998b): The U.S. National In-novation System and International S&T Po-licy. 33 s. Innovation Systems – Growth En-gines for the 21st Century -konferenssin mo-niste.

Mowery, David, Richard R. Nelson, Bhaven N.Sampat & Arvids A. Ziedonis (1998): TheEffects of Bayh-Dole on US University Re-search and Technology Transfer. 13 s. Com-mercialisation of Government-funded Re-search -seminaarin esitelmäpaperi.

National Science Board (1998): Science andEngineering Indicators 1998. National Sci-ence Foundation, Arlington.

589


OECD (1997): National System of Innovations.47 s. OECD, Paris.

OECD (1998a): The OECD Jobs Study: Tech-nology, Productivity and Job Creation. BestPolicy Practices. 327 s. OECD, Paris.

OECD (1998b): Special Issue on »Public/Pri-vate Partnerships in Science and Technolo-gy». STI Review No. 23.

OECD (1998c): University Research in Transi-tion. 103 s. OECD, Paris.

OECD (1999a): Boosting Innovation: The Clus-ter Approach. 428 s. OECD, Paris.

OECD (1999b): Managing Innovation Sys-tems. 111 s. OECD Document DSTI/STP/TIP(99)1.

OECD (1999c): Meeting of the OECD Commit-tee for Scientific and Technological Policy atMinisterial Level (Paris, 22.–23.6.1999):Conclusions. 7 s. Lehdistötiedote.

O’Kane, Mary (1998): Research/Industry Part-nerships to Foster Commercialisation: TheView from Higher Education Institutes. Es-itelmä Commercialisation of Government-funded Research -seminaarissa.

Ormala, Erkki (1998): Innovation systems –their policy implications for growth promo-tion. 3 s. Innovation Systems – Growth En-gines for the 21st Century -konferenssin mo-niste.

Roelandt, Theo (1998): Cluster Analysis andthe System of Innovation Approach. 23 s. In-

novation Systems – Growth Engines for the21st Century -konferenssin moniste.

Senker, Jacqueline (1998): Technology Trans-fer from Public Research in Europe. 16 s.Commercialisation of Government-fundedResearch -seminaarin esitelmäpaperi.

Smith, Keith (1998a): Innovation as a systemicphenomenon: rethinking the role of policy.Teoksessa Bryant, Kevin & Alison Wells(toim.): A New Economic Paradigm? Inno-vation-based Evolutionary Systems, 17–51.Discussions in Science and Innovation 4. De-partment of Industry, Science and Resourc-es, Canberra.

Smith, Keith (1998b): Specialization, Innova-tion and Growth Across Heterogenous Econ-omies – Issues for Policy. 30 s. InnovationSystems – Growth Engines for the 21st Cen-tury -konferenssin moniste.

Suh, Joonghae (1998): National InnovationSystems in Catching-up Economies: Issues,Problems and Research Agenda. 20 s. Inno-vation Systems – Growth Engines for the 21stCentury -konferenssin moniste.

Tilastokeskus (1997): Teknologian soveltami-nen ja siirto 1996. 28 s. Tilastokeskus, Tiedeja teknologia 1997: 2.

Winter, S. (1993): Patents and welfare in an ev-olutionary model. Industrial and CorporateChange 2, 211–231.

innovaatiojärjestelmä ja tutkimuksen kaupallistaminen a oecd ä€¦ · tysten toiminnallinen...

Documents