kak 2 2006 - taloustieteellinen yhdistys · 256...

3
256 Kansantaloudellinen aikakauskirja 102. vsk. 2/2006 Miten lisää taloustiedettä suomen talouspolitiikkaan? Vesa Vihriälä Talousneuvoston sihteerist�n ��llikk Valtioneuvoston kanslia kansantaloudellisen aikakauskirjan uusi pää� toimittaja, professori Matti pohjola �2006 ar vioi ensimmäisessä pääkirjoituksessaan, ettei kotimaisella taloustieteellisellä tutkimuksella ole viime aikoina ollut juurikaan sanottavaa suomen talouspolitiikan muotoutumisessa. syyksi hän katsoi yhtäältä akateemisen tut� kimuksen ymmärrettävän pyrkimyksen meri� toitua kansainvälisillä areenoilla, joilla suomea koskevat asiat eivät ole yleensä kiinnostavia. toisaalta myöskään viranomaisten puolelta ei ole kunnolliselle, riittävän perusteelliselle tut� kimukselle kysyntää. sikäli kuin politiikkaval� mistelussa tukeudutaan tutkimukseen, se ta� pahtuu lähinnä hyvin lyhytjännitteisin, usein vain muutaman kuukauden pituisin projek� tein. en ole varma, onko tilanne kauttaaltaan niin huono kuin pohjola antaa ymmärtää. esi� merkiksi pohjolan oma tuottavuutta koskeva tutkimustyö ja hänen puheenvuoronsa tekno� logian kehittämisen ja käyttöönoton merkityk� sestä ovat uskoakseni vaikuttaneet merkittäväs� ti talouspolitiikan päättäjien lisääntyneeseen kiinnostukseen pyrkiä edistämään tuottavuu� den kasvua mm. erilaisin innovaatiopolitiikan toimin. parin vuoden kokemuksen perusteella rohkenisin myös väittää, että selkeästi kirjoite� tut analyysit ja napakat esitykset saavat poik� keuksetta hyvän vastaanoton ainakin talous� neuvoston jäsenten keskuudessa. en myöskään vähättelisi muutamien kuu� kausien varoitusajalla tehtävien pikaselvitysten tai katsausten hyödyllisyyttä ja merkitystä. asioiden luonteen takia näiden vaihtoehto voi usein olla ratkaisujen tekeminen ilman mitään taloustieteellistä panosta. Mutta kiistatta soveltavan tutkimuksen ja siihen perustuvien julkisten puheenvuorojen panos voisi olla paljon vahvempi. on myös helppo yhtyä pohjolan näkemykseen, että syitä on sekä kysyntä� että tarjontapuolella. Hyvä ajankohtainen esimerkki ensimmäi� sestä on kunta� ja palvelurakennehanke. Hanke syntyi hallituskauden �puolivälin tarkastelussa� vuoden 2005 alussa tavoitteena tehdä peruspalveluiden uudistamiseen liittyvät päälin� jaukset lainsäädäntöä myöten vielä kuluvalla vaalikaudella. kun aikataulu muodostui tällai� seksi, ei luonnollisestikaan ollut mahdollista

Upload: others

Post on 11-Nov-2020

2 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: KAK 2 2006 - Taloustieteellinen Yhdistys · 256 Kansantaloudellinenaikakauskirja–102.vsk.–2/2006 Mitenlisäätaloustiedettä suomentalouspolitiikkaan? VesaVihriälä Talousneuvostonsihteerist

256

K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 0 2 . v s k . – 2 / 2 0 0 6

Miten lisää taloustiedettäsuomen talouspolitiikkaan?

Vesa VihriäläTalousneuvoston sihteerist�n ���llikk�

Valtioneuvoston kanslia

kansantaloudellisen aikakauskirjan uusi pää�toimittaja, professori Matti pohjola �2006�� ar�vioi ensimmäisessä pääkirjoituksessaan, etteikotimaisella taloustieteellisellä tutkimuksellaole viime aikoina ollut juurikaan sanottavaasuomen talouspolitiikan muotoutumisessa.

syyksi hän katsoi yhtäältä akateemisen tut�kimuksen ymmärrettävän pyrkimyksen meri�toitua kansainvälisillä areenoilla, joilla suomeakoskevat asiat eivät ole yleensä kiinnostavia.toisaalta myöskään viranomaisten puolelta eiole kunnolliselle, riittävän perusteelliselle tut�kimukselle kysyntää. sikäli kuin politiikkaval�mistelussa tukeudutaan tutkimukseen, se ta�pahtuu lähinnä hyvin lyhytjännitteisin, useinvain muutaman kuukauden pituisin projek�tein.

en ole varma, onko tilanne kauttaaltaanniin huono kuin pohjola antaa ymmärtää. esi�merkiksi pohjolan oma tuottavuutta koskevatutkimustyö ja hänen puheenvuoronsa tekno�logian kehittämisen ja käyttöönoton merkityk�sestä ovat uskoakseni vaikuttaneet merkittäväs�ti talouspolitiikan päättäjien lisääntyneeseenkiinnostukseen pyrkiä edistämään tuottavuu�

den kasvua mm. erilaisin innovaatiopolitiikantoimin. parin vuoden kokemuksen perusteellarohkenisin myös väittää, että selkeästi kirjoite�tut analyysit ja napakat esitykset saavat poik�keuksetta hyvän vastaanoton ainakin talous�neuvoston jäsenten keskuudessa.

en myöskään vähättelisi muutamien kuu�kausien varoitusajalla tehtävien pikaselvitystentai katsausten hyödyllisyyttä ja merkitystä.asioiden luonteen takia näiden vaihtoehto voiusein olla ratkaisujen tekeminen ilman mitääntaloustieteellistä panosta.

Mutta kiistatta soveltavan tutkimuksen jasiihen perustuvien julkisten puheenvuorojenpanos voisi olla paljon vahvempi. on myöshelppo yhtyä pohjolan näkemykseen, että syitäon sekä kysyntä� että tarjontapuolella.

Hyvä ajankohtainen esimerkki ensimmäi�sestä on kunta� ja palvelurakennehanke. Hankesyntyi hallituskauden �puolivälin tarkastelus�sa� vuoden 2005 alussa tavoitteena tehdä pe�ruspalveluiden uudistamiseen liittyvät päälin�jaukset lainsäädäntöä myöten vielä kuluvallavaalikaudella. kun aikataulu muodostui tällai�seksi, ei luonnollisestikaan ollut mahdollista

Page 2: KAK 2 2006 - Taloustieteellinen Yhdistys · 256 Kansantaloudellinenaikakauskirja–102.vsk.–2/2006 Mitenlisäätaloustiedettä suomentalouspolitiikkaan? VesaVihriälä Talousneuvostonsihteerist

257

Ves a Vih r i � l �

tehdä perinpohjaista tutkimusta erilaisista vaih�toehdoista niin, että vasta tutkimusten valmis�tuttua olisi ryhdytty pohtimaan, miten olisisyytä edetä.

on kuitenkin sanottava, ettei asiasta käy�dyssä keskustelussa �poliitikkojen puheenvuo�roissa, pääkirjoituksissa�� ole aina otettu kovinvakavasti edes jo tehtyä tutkimusta, jota sitäkinon koko joukko. kuntapalveluiden tuotannontehokkuutta koskevat suomalaiset tutkimuksetovat lähes poikkeuksetta tuottaneet tuloksen,että kuntakoolla ei näytä olevan sanottavaamerkitystä tehokkuuden kannalta, vaikka kun�tien välillä onkin huomattavia tehokkuuseroja.tästä huolimatta poliittinen keskustelu onkohdistunut voittopuolisesti kysymykseen op�timaalisesta kuntakoosta. tämä on itse asiankannalta valitettavaa ja tietysti turhauttavaatutkimusta tehneiden näkökulmasta.

Mutta yhtä lailla on aihetta kysyä, kuinkapaljon yliopistojen ja tutkimuslaitosten varttu�neemmilla ekonomisteilla – joitain poikkeuksialukuun ottamatta – on ollut kiinnostusta pu�heenvuoroihin ajankohtaisista talouspolitiikankysymyksistä. kuinka laajalti akateemiset ta�loustieteilijät ovat esimerkiksi keskustelleet is�tuvan hallituksen ehkä tärkeimmän talouspo�liittisen linjauksen, verotuksen keventämisenvaikutuksista työllisyyteen ja julkisen taloudentasapainoon tai vähän laajemmin ��nanssipoli�tiikan liikkumavarasta ja sen käytöstä?

olisi epäilemättä eduksi saada syntymäänpohjolan kaipaamia pitempijänteisiä tutkimus�ohjelmia keskeisistä talouspoliittisista kysymyk�sistä niin, että hankkeissa yhdistyy sekä akatee�minen että talouspoliittinen osaaminen.

Hallinnollisesti suoraviivaisin keino on pyr�kiä kohdentamaan eri ministeriöiden ns. sekto�ritutkimuksen resurssit nykyistä tarkoituksen�mukaisemmin riittävän pitkäjännitteisiin hank�

keisiin, joissa on vahva taloustieteellinen ote.koska on epärealistista kuvitella vain lisättävänsektoritutkimuksen voimavaroja, tämä edellyt�tää muutoksia sektoritutkimuksen organisoin�tiin ja voimavarojen jakoon. tämä on osoittau�tunut hitaaksi organisaatioihin luontaisestiliittyvän inertian ja ristiriitaisten intressien ta�kia. parhaillaan istuvan ns. neuvon sektorityö�ryhmän toivotaan jälleen kerran tuottavan to�teuttamiskelpoisia esityksiä vuoden loppuunmennessä.

tärkeä kysymys sektoritutkimuksen osaltaon, missä määrin ministeriöiden tutkimusvaratsidotaan ministeriöiden tutkimuslaitosten käyt�töön. tutkimuslaitoksille korvamerkityt varatmahdollistavat luonnollisesti tietyn pitkäjännit�teisyyden. Mutta samalla niistä kehittyy helpos�ti �saavutettu etu�, eikä rahoituksen kohdista�minen uudelleen tarpeiden muututtua ole ko�vin helppoa. sitomattomat varat sen sijaanmahdollistavat asiantuntemuksen hyödyntämi�sen sieltä, missä sitä löytyy, olkoon kyse valtionomista laitoksista tai muista tutkimuslaitoksis�ta, kotimaassa tai ulkomailla. sitomattomienvarojen ongelmaksi kuitenkin on osoittautunut,että ne joutuvat tiukassa menokehysmenette�lyssä korvamerkittyjä varoja helpommin karsin�nan kohteeksi.

toinen suunta voisi olla asettaa lainsää�dännön valmisteluun liittyvälle taloudellistenvaikutusten arvioinnille suurempia vaatimuk�sia. ainakin merkittävimmiksi arvioitujenhankkeiden yhteydessä voisi ajatella edellytet�tävän tietyt verraten vaativat tutkimuksellisetkriteerit täyttävä ennakkoarviointi ja seuranta�menettely. koska aikaa ei aina ole huolelliseentutkimukseen, eikä resurssejakaan rajattomasti,tämä edellyttäisi selkeää hankkeiden luokitte�lua ennakolta tarkemmin arvioitaviin ja mui�hin.

Page 3: KAK 2 2006 - Taloustieteellinen Yhdistys · 256 Kansantaloudellinenaikakauskirja–102.vsk.–2/2006 Mitenlisäätaloustiedettä suomentalouspolitiikkaan? VesaVihriälä Talousneuvostonsihteerist

258

KAK 2 / 2006

kolmanneksi olisi vihdoin saatava erilaistenviranomaisten keräämien rekisteriaineistojentutkimuksellinen hyödyntäminen paremmalletolalle. nykyisin monia kiinnostavia ja politii�kan kannalta tärkeitä hankkeita jää toteutta�matta, koska tutkimuksen tekijät eivät kykenerahoittamaan sinänsä verraten pieniä lisäkus�tannuksia kalliilla luotujen tietovarantojen hyö�dyntämiseksi tehokkaasti ja tietosuojavaati�mukset huomioon ottaen. tämä koskee yleises�ti tutkimusta, mutta myös moniin talouspoliit�tisesti kiinnostaviin kysymyksiin järkevienvastausten saaminen edellyttää usein huolellis�ta mikroaineistoihin perustuvaa tutkimusta.

rekisteriaineistojen parempi saatavuus tut�kimuskäyttöön voisi erityisesti helpottaa poh�jolan toteamaa ongelmaa, etteivät suomea kos�kevat kysymykset kiinnosta kansainvälistä aka�teemista yleisöä. Vaikkei suomi sinänsä olekaanehkä kiinnostava, usein erinomaiset suomalai�set aineistot voivat tarjota mahdollisuuden pal�jon parempilaatuiseen empiiriseen työhön kuinmitä arvostetuissa tieteellisissä lehdissä ns.suurten maiden aineistoilla julkaistaan. tällöin

sekä kotimaisilla tutkijoilla että myös kan�sainvälisillä tähtitutkijoilla pitäisi olla luontevaintressi analysoida meille tärkeitä ongelmia.

rekisteriaineistojen paremmasta hyödyntä�misestä on ollut erilaista pohdintaa ja aloitteitajo useiden vuosien ajan. ratkaisun avaimet ovatvaltiovarainministeriössä ja tilastokeskuksessa.olisi toivottavaa, että asia etenisi ennen kuinmuut hyviä rekisteriaineistoja tuottavat maat– tanska ja ruotsi etunenässä – tyhjentävät pa�jatson kokonaan.

Mutta vaikka valtiovalta tekisi mitä tahansataloustutkimuksen tehokkaammaksi hyödyntä�miseksi politiikan valmistelussa, ei asia tulekuntoon ilman yliopistoissa ja tutkimuslaitok�sissa työskentelevien omaa aktiivisuutta ja val�miutta julkiseen keskusteluun.

Kirjallisuus

pohjola, M. �2006��: �taloustieteilijät ja talouspoli�tiikka�, Kansantaloudellinen aikakauskirja, vol.102, nro 1, s. 3–4.