Kotiseu tuk uva uksiaLo u nais-Hämeesta

XXI

Tarkistettu ylipainos ForssanLehdessä olleista kirjoituksista

JULKAISSUT O.Y. FORSSAN LEHTI

Forssa 1939,

Forssan Kirjapaino Oy.

H uhtaan "Meklari" Juho Heikki Suonpää.

Viime vuosisadan loppukymme-nillä oli huutokauppa .pikkupitajissavarsin huomattava tapaus, jostapai:kkakunnan väestölle riitti puhet-ta 'pitkäksi aikaa. Varsinkin, jossitä pidettiin jossakin suuremmassa'talossa, herätti se niin suurta huo-miota, että väestö riensi tilaisuu-teen jokaisesta kylästä, vieläpä n aa-puripitäjien puoleltakiri. Arkisettyörtysyt sysättiin nurkkaan ja.pyhävaatteet .päälle. Huutokaupatpidettiin taval.isesti juhlien jälkei-sinä runtupäivinä. Enimmän käy-tetyt olivat m ikkelin- ja pyhäin-miesten runnut. Näihin »tavaraintalousjuhliin» koko.o ntui sellaista-kin väkeä, joka ei 'yrittänytkäänmitään saada, tuli vain toimitus-ta katselemaan. Kyllä heille to-verit leikil.isesti huornauttivatkin ,että saavat »huutosakon», kun tyh-jin käsin palaavat. Silloiset huu-tokaupat olivat eräänlainen »pörs-si», jossa noteerattiin sekä kiinteäettä irtain omaisuus.

Huutokaupan tärkeimmät toimi-henkilöt '0 Iivat kirjoitusmies ja»meklari» eli vasaramies. Edellisenpiti hyvästi osata pyöritellä kynääja o:la luottamusta nauttiva sekäse.Iairien, jonka haltuun saattoi US"-

koa rahojen ko onnin. j ålkimmäi-

sen tuli olla täydellinen vastakohtahenkilölle, jo.la on »hidas puhe jakankea kieli».. Meklarilla piti ollasuuri ihmistuntemus, hänen täytyiymmärtää ikansalaisten mieliale ja,olla ys;tävä:linen, kohtelias,huu-morintajuinen ja ennen kaikkea. sa-navalmis mies, joka kaikissa asiois-sa kykeni ,hallitsemaan tilanteen j'a,pitämään yleisöä hyvällä tuulella.

Nämä ensiluokkaisen meklarinmittasuhteet täytti viime vuosisadal-la ko ulu a kåvmåttörnånä kansan-miehenä loistavalla tavalla Hurnppi-.an Huhtaalla torppari Juho HeikkiSuo n pää, joka oli jo kurnrn in-lahjana saanut .uontaiset orn inai-suudet tähän toimeen. Siksipä hänuseamman vuosikymmenen aikanao li kotipitäjässään aivan .kuin itse-oikeutettu luottamusmies vasaran-.pauku ttaja n.a.

Juho Heikki Suonpää syntyi elo-kuun r r päivänä r842 HuhtaanSuonpäässä torpparin poikana. Lap-sena ei Heikki ollut päässyt muuhunopinahjoon kuin rippikouluun, joten.ha n olikin koko ikänsä kirjoitus-taidoton. Mieheksi vartuttuaan tu-li hänestäkin torpan isäntä syntymä-kotiinsa, jonka viljelyspinta-ala o:i28 tynnyrinalaa. Veroa piti suorit-taa, 'kaksi päivää 'viikossa hevosen

4

kanssa sekä maksaa r a h aver oa 72markkaa vuodessa. Suonpää tuli ta-loudellisesti hyvin toimeen, vaikka'hänelle siunautui suuri' perhe: 4tytärtä ja 7 poikaa. Emäntä oli Jo-ikioisilta Jänhijoen Ka nko n tytärMaija, ,hiljainen,hyvänta,htoinen jatyöteliäs i·hminen. Ahkera ja käteväoli isäntäkin. pystyen kaikkiin maa-taloudessa esiintyviin töihin. Vielävaarinpäiviä viettäessäänkin hän te-ki paljon puuastioita ja rekiä. Eräa,näkin vuotena hän rustasi yksinpäRehtijärven kartano onkin 14 kpl.parirekiä. Suonpää tunnettiin myös-;kin tai tavaksi hiili- ja tervamiilunpo lttajaksi, Tässä toimessaan sai.ha n kerran eräänä yönä susia Vle-raaikseen . Suonpäällä ei ollut kyt-tämiehen ominaisuuksia, eikä edespyssyä, mutta ei hän silti neuvotto-maksi jäänyt, vaan juoksi kiireestimonen kilometrin päästä apua hake-maan saaden itse kuuluisan »Sytti-Matin» ja Venäjän kartanon isän-nän, Jaakko Toivosen avukseen,jo l.o in hukka para t menettivät ko-meat turkkinsa.

V. 1899 luovutti Suonpää 72-VUO-tiaan , torpan nuorelle, zo-vuotiaal-le vävyllensä, Järven torpan pOj'al-le j uh o lle, joka juuri oli mennytnaimisiin hänen tyttärensä Hilmankanssa. Isännyys ja ver.o påivie nteko oli jätettävä nuorernpiin käsiinsenkin vuoksi, kun tuonen viikate-mies tempasi jo aikaisemmin .hyva nemännän, jonka vertaista ei Suon-pää uskonut enää löytävänsä, vaikkaitse »kenraalikuvernyörin linnastalähtisi 'hakemaan», kuten hänen sa-nansa kuuluivat. Työhön tottu-neena' miehenä ei vaari kuitenkaan

ruvennut toiinetonnavaan puuhaili edelleenkinjokapäiväisissä askareissa.

Julkisen toiminnan henki.ö nä,lukemattomien .huutokauppojen va-sar arniehenä, Suonpää kuitenkinjätti pysyvimmän muiston jälkeen-sä. Hänen omalaatuista esiinty-mistään, kielenkäyttöään ja hänenmeheviä sutkauksiaan vieläkin muis-tellaan.

Huutokaupat aloitettiin Suonpään»hallituskautena» säännöllisesti k.o10. Hyvissä ajoissa saapui meklari,samoin kuin kirjoitusmieskin pai-kal.e. Heidänhän piti kunnollisestiehtiä ryypäta kahvit ja tutustua asi-oihin. Toimitus alkoi melkeinpäkellonlyönnilleen, silJä Suonpää eiihaillut niitä »aikateemisia kvartteja».Yleisöäkin oli aina niin paljon saa-pu villa, että voitiin aloittaa määrä-tyllä hetkellä. Silloin oli kunniassavanha' hämäläinen täsmällisyys.Kokenut meklari ju.isti huutokau-pan a vatuksi pienellä virallisellapuheella, joka puo.i vuosisataa ta-kaperin kuului tähän tapaan: »Ku-ten seurakuntamme kirkossa on kah-desti kuulutettu, pidetään tässä ta-lossa julkinen huutokauppa vaina-jan kuo.ernan jälkeen. Myytävänäon kaikki kiinteä ja irtain omai-suus enimmän tarjoaville. Tunne-tuille ja luotettaville huutajillemyönnetään maksun aikaa kuusikuukautta. Kohtakin saa maksaa,kirjoitusmiehelle, jos haluaa. Eisilloin ole velka mieltä painarn assa,jos heti h uuto nsa kuittaa. Kello löijuuri kymmenen, joten on lai.linenaika alkaa tämä virallinen toirnitus.»

Esipuheensa jälkeen haki meklari

elämään,torpassa

esille pantujen tavaroiden joukostajoko kirveen, rautakangen tai tali-kon. Monesti muistan hänen juu.,ri kirveestä aloittaneen ja kävi senesittely sekä myynti tämän suuntai-sesti:

»Aloitamme taas k irveestä, koskase on niin y.einen ja tärkeä kapinejoka talossa. Ei ilman tätä esi-isienmainiota' keksintöä tulla mrssaanhu ushollissa toimeen. Tämä näkyyo levan Hu.htaa n vanhan sepän te-koa. Pysyy v.arsin h-y-vin silrnäs-sään. Hyvään kuntoon onkin kir-es vainajalta jäänyt, vaikka se o.isitä monta rn o n ituista päivää heilu-te!1ut. - Tätä sopii vielä kaytel.åja pistää pirtin oven .paälle häkkiinvieraitten nåhtavär: i. -Mitä tarjo-taan tästä ko rru asta kirveesta? -

Kymmenen penniä! - Ei, hyvätystävät, ei tämä julkinen avisjoonihurskaan vainajan jälkeen ole mi-kåän-prlkan paikka. 'Tässähän mak-saa jo uusi var siki n sen verran. -

Se on nii n sileäkin kuin Kaussiia näidin .perunanuija. Ei tällä kir-vee.lä ole yhtään miestappoa tehty,vaikka Houkan sormia o nlx in päähänmojautettu. - .Ko h ta se meni pol-villeen ensi I.aakilla. - Sopii tä-mä siis la h'tari nki n käteen, eikä vainkirvesrniehil.e. Ako ille tämä onliian jykevä, mutta miehille sopivakuin Su n.kree nin .esti kupparin -ken-kään. - Vai kymmenen penniävaan. tarjotaan. - 1 0, pääsen mi-nä siitäkin alkuun. - Jo rupeaa he-rumaan.. - Viisikolmatta penniä.

- Se on' jo kokonainen suu-tarin markka. - ·1 askalin sillärahalla saa Paavolan puodista va.r-vatun .pään kanssa, mutta ei .kirves-

5

tä mistään. 'Kolmekymmentäpenniä. - Ensimmäinen kerta. -Kolmekymmentä toinen. - Eikötänne ole yhtään kateita saapunut,kun Heikkilän Jussi meinaa kirveensaada melkein ilmaiseksi. - 0 m-pas vain. - Kolmekymmentäviisiensimmäinen, kolmekymmentäviisitoinen ~kerta ja kolmekymmentäviisipenniä kolmas kerta. ~ Halvallameni hyvä kirves - mutta men-köön nyt tämä ensimmäinen .huu-

to - -.»Nykyika n a, kun tavaraa on run-

saa mrnin ja aika kadii rripaa, eivätvasaramiehet enää pidä näin pitkiäesittelyjä vanhasta kirveestä. Muttasilloin oi aika toinen ja Suonpääteki muutenkin perusteellista työtä.Hän selosti ja kiitteli myötäänsäkaikkia esineitä höystäen puhettaanhämäläisellä hurttihuurnorilla. Sa-nat virtailivat vuolaina koko päivänkello 8 asti. Isot huutokaupatkestivät 2-3 päivää. Toisinaankertoi meklari tunteneensa, ettäsuuren .huutokau pan jälkeen kurk-kUa karvasteli paljosta puhumisestaulkoilmassa. Eräissä .paik oissa ta-.vattiin antaa kahvitunnilla ry-y'ppyviinaa tai n orrikuppo nen sen vuok-si, että sitten jaksoi »paremmin lau-laa, kun kastoi kau.a a». Jos Su o n-päälle annettiin liian voimakas an-nos tätä »kaulan kastiketta», oli sii-tä se seuraus, että esittely jutut al-koivat tulla niin mehevia, ettei nii-den kertominen kestäisi ForssanKirjapainon uutta ja' hienoa Iato ma.,konetta'. .Huhtaan meklari kesti heik-koutensa, siksipä hän eräässäkin pai-kassa esitti: »Otetaan loinen norri-kupponen myöhemmin, ettei huuto;

kauppa mene minun takiani piirilei-kiksi.»

Hän oli muuten aivan ehdotto-masti raitis kolmeenkymmeneenikävuo teensa asti. Mutta silloin,kun neljäs kym men alkoi, sai naa-purin Vire vieteItyä hänet naukku-jenottoon. Senpä vuoksi oli-kin hänellä tapana sanoa, että tämä»vietteIijä- Ville» o n hänen oppi-isänsä pahuuden tiellä ja että hänen-kin on tu.lut viinapaissaan lausut-tua monta sopimatonta sanaa, mikäperästäpäin harmittaa ja hävettää.Siivo ja rehti mies tämä kansanomai-nen meklari oli selvällä päällä ol-lessaan. Hän oli mm. sitä mieltä, et-tei Raamattua ja virsikirjaa dk ä

yleensä mitään hartauskirjallisuuttasopinut .huuto kaupata, vaan ne tuliperillisten tasata keskenään. Rasitta-vasta työstään peri 'hän varsin vaa-timattoman palkan. Alkuaikoinaoli taksa 2-3 mk päivältä ja aivanviimeisinä toimintavuosina 2S mk.Suonpään .torppaa nimitettiin ai-Koinaan myöskin meklarin taloksi.

Lokakuun II P :nä herpaantui ai-naiseksi se käsi, joka puoli vuosi-sataa o.i Humppilassa, 'vieläpä naa-puripitäjäin puolellakin, joustavastihoidellut meklarin päättäviä vasa-ranlyöntejä. Vanhuudenheikkou,teen .cppui 83-vuotiaan Juho HeikkiSuonpään omalaatuinen elämäntyö.

J a l m ari M a t i s t o.

JuJ:kaistu Forssan Lehdessä.

Kyläkeinuilta.Katso, likka, etehes,kun olet nuori vielä.Ettet tulisi narratuksikylän keinutiellä.(Lounaishämäläinen reki-laulu.)

Keinu liittyi hyvin läheisesti en-tisaikoina nuorison elämään, sen su-visiin huvituksiin, niihin lyhyihinjoutoajan viettoihin, joita sillä kesä-kiireiden lomassa oli. Kun pitkäpäivä oli heiluttu ahkerasti pelto-töissä, niin eivät monetkaan enäähalunneet lähteä ehtoollista syö-tyään keinu lle ; vain »huvitteluhul-lut» menivät joskus arkiehtoinakinkeinuIle, ainakin lyhyeksi ajaksi.

Vasta lauantaina kokoontuivatkeinulIe yleensä kaikki, jotka muu-tenkin olivat mukana nuorten yhtei-sissä harrastuksissa tai joilla ei ol-lut mitään satunnaisia esteitä. Sun-nuntain aamupäivällä, kirkon aika-na, ei sopinut keinuIle mennä; sitäeivät vanhemmat sallineet ja nuo-risossa itsessäänkin oli niin paljon

kunnioitusta uskonnollisia menojakohtaan, että he helposti alistuivattuohon vanhemman väen vaatimuk-seen, mutta uhrauksensa nuoret ot-tivat kyllä takaisin toista tietä. Heviipyivät ehtoisilla retkillään niinmyöhäiseen, toiset melkein aamuunasti, että sitten maistui uni hyvältäaina sunnuntain puolipäiviin asti.

Nuoret nukkuivat kesäisin usein-kin ulkohuoneissa, aitoissa, luhdeis-sa, rehuladoissa tai tallinparvessa.Taloissa, joissa isäntä talvisaikaanvaati nuoria kuuntelemaan kirkon-aikana lukemaansa saarnaa tai päi-vän evankeliumia, annettiin nuortensuvella olla siitä vapaina. Ei ollutisännällä itselläänkään lukemiseensilloin erityistä harrastusta. Työ-viikkonsa oli ollut isännälläkin, sa-moin myöskin emännällä. Siinä kii-reessä oli monesti tullut sanotuksitoisilleen tylyjäkin sanoja, esiin nyt-ty loukkaavasti; suosion ja hyvänmielen ilmaisut olivat jääneet sivu-asiaksi. Näitä piti nyt ainakin jos-sain määrin peruutella ja paranna]-

8

la, kun lauantaiehtoo toi osittaisenvapautuksen viikon huolista. Kyl-lähän he pyhäaamunakin aikaisinylös nousivat, mutta heidän toimin-tansa supistui siihen, mikä olivälttämätöntä, ja niin saivat rau-hassa uinua yöllisillä tiloillaan nuo-retkin, joita ei tarvittu elukkainhoitoon tai ruoan laittoon. Vastailtapäivällä, kun isäntä ja emäntä-kin lähtivät yhdessä peltojaan jalaidunmaitaan katselemaan, nuoret-kin suoriutuivat lähtemään keinul-lensa.

KeinuIla käyminen aloitettiin ke-väällä jo hyvin aikaisin, kun ilmatolivat vielä kylmiä. Kun keinutolivat useinkin lähellä metsää, niinkerättiin sieltä puita ja tehtiin kei-nun läheisyyteen nuotio, että saa-tiin lämmitellä.

Kerran joku poika oli mennytpyhäaamuna klo 4:n aikaan keinul-le katsomaan, oliko siellä vielä ke-tään. Ja olihan siellä: kolme poi-kaa nukkui täydessä unessa hiljak-seen palavan nuotion lähellä. Sii-hen toisten viereen kallisti hänkinitsensä ja nukahti myöskin. Kunhän sitten heräsi parin tunnin pe-rästä, olivat toiset jo poistuneet javiimeksi tullutkin lähti kotiinsanukkumaan.

Missä siihen oli tilaisuutta, teh-tiin keinu kahden kasvavan puunväliin, mutta muuten pystytettiinkaksi vankkaa pylvästä, jotka tuet-tiin toisilla puilla. Niin vankkojarakenteiltaan kuin keinut olivatkin,ne särkyivät kuitenkin usein, ai-heuttaen tapaturmiakin. Suurim-pia lienee Jokioisten Jänhijoella n.30 vuotta sitten sattunut tapatur-ma. Siellä oli suuri keinu, jossa oliyhdeksän aisaa, kolme rinnatustenja kolme peräkkäin. Siihen oli sil-

....,

lä kerralla ahtautunut väkeä yhteen-sä 40 henkeä. Keinun toinen pääputosi alas, jolloin kolme henkeäloukkaantui, yksi niin pahoin, ettäjäi raajarikoksi loppuiäkseen.

Toisinaan tehtiin keinut siten, et-tä akselin yläpuolelle, pylväidenpäähän naulattiin erityinen lauta(ämmälauta), jolloin ei ollut pel-koa pylväiden leviämisestä. Tällai-sen laudan käyttöä väItettiin kuiten-kin siitä syystä, että huimapäillä po-jilla oli halu keinuta myöskin ym-päri. He kilpailivatkin toisinaansiitä, kuka voisi »soutaa» keinunympäri useamman kerran peräk-käin. Tämä ei kuitenkaan tullutkysymykseen suurilla, yhdeksänai-saisilla keinuilla, mutta pienemmil-lä kylläkin.

Kun Forssan tehtaita alettiin ra-kentaa, kertyi' paikkakunnalle usei-ta pohjalaisia kirvesmiehiä. Osaheistä majaili Haudankorvalla Mik-kolan torpassa ja teettivät tehtaanpajassa oikein täysipituisen rauta-akselin, jonka sitten päällystivätlaudoilla. Laakereiksi pylväisiin hepanivat tavalliset kärrynpyörienpyssyt, joten keinu oli peräti herk-kä keinumaan. Siinä oli kolme ai-saa eikä siihen pantu ämmälautaa,joten sillä voi harjoittaa ympäri-keinumista, ja kyllä sitten olikinMikkolan torpan pihalla liikettäkaiken suvea, kun miehet kilpaili-vat. Pohjalaisten paras mies pyöräh-ti ympäri 11 kertaa, mutta forssa-lainen Juho Aberg ponnisti kaksikertaa enemmän. Miehet harjoitti-vat siinä ympärikeinumista myöskinparittain.

Sukulassa tekivät reppuryssät kei-nun Yrjöiän ja Kulmalan talojenväliselle kalliolle. Kun keinu val-mistui, pidettiin sen luona oikein

=

avajaisjuhla eräänä sunnuntai-ilta-päivänä. Talollisten tyttäret pyy te-livät emänniltä nisukakkuja, voita,maitoa ja kahvia, joita sitten keinunluona yhdessä nautittiin. Tuntuujonkun verran omituiselta kuulla,että kulkevaiset reppurit rupeavatkylän nuorille keinua rakentamaan,mutta asia saa selityksensä siitä, kuntiedämme, että juuri Yrjöiän talooli niihin aikoihin (1860-62)muutamien reppurien varsinainenkortteeri, jossa he säilyttivät kaup-patavaroitaan ja jossa he joskus vä-hän lepäilivät kauppamatkojensalomissa. Kylän pojat ne keinut ta-vallisimmin rakensivat yhteisin voi-min, mutta lienee niitä joskus palk-kaväelläkin teetetty, koskapa Kojonkeinusta sepitetyssä laulussa sano-taan eräässä säkeistössä:

Kojon keinu on rakennettuja kymmenen markkaa se maksaa.Kyllä sen kaksi nuorukaistasilläkin tehdä jaksaa.

Keinut olivat yleensä huonossamaineessa, vanhemman väen alitui-sen huolen ja murheen kohteina.Pelättiin varsinkin nuorten tyttöjenjoutuvan vaaran alaiseksi kylän kei-nutiellä. Kojon keinua koskevassalaulussa siitäkin puhutaan:

Kojon keinu on rakennettuja hiljaksiis se liikkuu.Siittä en tiedä, montako vakuasen keinun tähden kiikkuu.

Kun keinut tehtiin yleensä kylänsyrjäseuduille, joten melun ei olisipitänyt suurestikaan häiritsemänvanhemman väen yörauhaa, niinnäyttää keinuja kohtaan suunnattuvastenmielisyys johtuneen keinutiel-

9

lä vaanivasta vaarasta. Toisinaanjoku tai jotkut kylän vanhemmistamiehistä menivät yöllä rikkomaannuorten keinun. Tästä oli joskusikäviäkin jälkiseurauksia. Kun Ku-halan kylän muutamat isännät ha-lusivat rikkoa Pispanmäessä olevankeinun, he kehoittivat myöskinYliskylän isäntää mukaan. Yliskyläkuitenkin kieltäytyi ja selitti, ettäkun kerran Lopella eräs isäntä rik-koi nuorten keinun, niin pojat tä-män kostoksi rikkoivat isännäitäuutta aitaa sadan seiväsparin mital-ta.

Eivät ne nuoretkaan aina srsirn-massaan voineet myöntää keinulletäyttä olemisen oikeutta, vaikkakinniitä rakentelivat ja niiden luonajoutohetkiään viettivät. Kuvaavaon tässä suhteessa seuraavakin ta-paus: Häiviäläisten keinu oli kylänlähellä, Sukulan kylään kuuluvanSundin torpan maalla. Torppa olimaantien laidassa, mutta keinu olimetsän reunassa peltosarkojenpäässä, noin ISO metrin etäisyydellätorpasta. Eräänä sunnuntaiehtoonaoli pastori Grönlund matkalla Su-kulaan raamatunselitystä pitämään.Paikkakunnan nuoriso oli kokoon-tunut keinuIleen, jossa tytöt hiljak-seen kiikkuivat, mutta pojat pelasi-vat korttia. Pastori pysäytti hevo-sensa ja katseli vähän aikaa nuortenpuuhia. Grönlund oli tunnettu sä-vyisäksi ja lempeämieliseksi miehek-si, joten ei nuorilla ollut pelättävis-sä mitään suurempia ikävyyksiä tä-män tapauksen johdosta, tuskinpahän viitsisi siitä edes saarnassaanmainita. Kuitenkin kävi tämä asiaSundin Joose-nirnisen pojan kun-nialle niin paljon, että kiipesi kei-nun pylvään päähän ja iski kivellä

10.

ämmälaudan irti, jolloin pylväät er-kanivat niin paljon toisistaan, ettäkeinuminen kävi mahdottomaksi.Keinua ei sen jälkeen enää raken-nettu torpan maille.

Tällä teollansa poika siis tuomitsielämän, jota keinulla pidettiin, kunsitä vastoin vanhempienkin jou-jossa löytyi niitä, jotka sen" hyväk-syivät. Kuuntelin kerran kahdenmiehen keskustelua erään keinunläheisyydessä. Toinen miehistä olisen maan omistaja, jolle keinu olirakennettu, toinen oli naapuritaionisäntä. Miehet siinä valittivat, ettäkeinun alusta on vähän kivinen, jo-ten siinä voi loukkaantua. Putoarni-sia voi sattua kylläkin usein, nuoretkun keinussa telmivät kaikessa val-lattornuudessaan. Mutta miehilläkuului olevan keino asian auttami-seksi. Lähellä olevalla sahalla olisahanpurua, joka kyllä sopii keinunalle tasoitteeksi ja pehmikkeeksi.Sitä lupasivat miehet tuoda parikuormaa.

Keinut ovat nykyisin jo häviä-massa. Ei niitä enää ole monessa-kaan kylässä. Ne ovat jättäneet ti-lan esim. urheilulle, jolla on sen-tään muutakin merkitystä kuinpelkkä ajantappaminen.

Eräässä vanhassa keinulaulussasanottiin:

Ostakaa te pojat keinun rasvaa,talia tai voita,ettei kuulisi pappa ja mammakeinun porinoita.

Jos jättäisimmekin aikansa elä-neet keinut ruostumaan ja käyttäi-simme voiteisiin tarvittavat rahatpienien urheilu palkintojen ostoon,niin taitaisivat »pappa ja mamma»itsekin pistäytyä kilpailuja katso-maan. Ei taitaisi urheilukilpailustakuuluvat hei! hei! hei! huudot re-piä heidän korviaan niin pahoinkuin nuo ruostuneiden keinuakse- .lien kitinät.

J. R a n t a n e n.

Forssan Lehdessä 10. 7." 1939·

Musiikkiharrastuksista Tammelassa.Kun Forssa on ollut osa Tammelaa.

voisi tähän merkityn otsikon puitteissakertoa myös Forssan musiikkioloista.Tarkoitus kuitenkin on rajoittaa tämäesityksemme koskevaksi pääasiallisestivain nykyisen Tammelan aluetta. Fors-sassahan on musiikkiharrast~ksia havait-tavissa ainakin jo 1860-luvulta alkaen.Mainittakoo1tc tässä vain sellaiset nimetkuin saksalaissyntyiset R. Me y erjaA. L 0 h s e.

Tammelassakin tapaamme jo verrat-tain varhain merkkejä mainitunlaisistaharrastuksista. Kuorolaulua ainakin ti-lapäisesti saattoi syntyä Mustialan van-han maanviljelysopiston oppilaiden jasen Kumppanuskunnan jäsenten kes-kuudessa. Mutta 1880-luvun alkupuolel-la meijeritalouden opettaja vapaaherraR. E. G r i p e n b e r g perusti torvi-soittokunnan. jonka johtajana hän toi-mi toista vuosikymmentä, kunnes johtosiirtyi lehtori K. R u h ase 1 1 e,joka jo oppilaana ollessaan oli myöskuulunut soittokuntaan. Ruhasen joh-dossa se sitten olikin hänen kuolemaan-sa asti (1931) ja menestyi hyvin, vaikkaoppilaspolvi toisensa perästä vaihtui jaheistä suurin osa soittajia aina oli har-joiiettava. Johtajan leppoisa ja huumo-rinomainen luonne sekä väsymätön työ-tarmo kannusti soittajiakiri. Kun muuta-malla soittajalla oli oma torvi ja opistonpuolesta oli soittokunnan käytettävänä12 soitinta ja rumpu, kuului soittokun-

taan joskus puolisentoistakymmentäsoittajaa.- Ruhasen jälkeen ryhtyi soit-tokunnan johtajan toimeen kirjanpitäjäN. H e r mun e n, joka samassasoittokunnassa oli soittotaitonsa saavut-tanut. Hänen kuolemansa jälkeen soitto-kunta vielä pari vuotta toimi rakennus-.mestari Vilho N 0 r r i n johdolla,mutta viime vuosina sen toiminta -johtajan puutteessa - on ollut seisauk-sissa. Kun Mustialan torvisoittokuntalähes puolen vuosisadan on rikastuttanutopiston ja Toveriliiton ohjelmia, on toi-vottavaa, että se jälleen herää uuteeneloon.

Melkein samoihin aikoihin kuin Mus-tialassa syntyi Kaukjärvellä »N 0 r r i nveljesten soittokunta», joka esiintyi Tam-melan nuorisoseuran järjestämissä tilai-suuksissa muuallakin kuin Kaukjärvellä,joskus myös yhdessä muiden soitto-kuntien (esim. Mustialan tai kirkon-kylän), jopa kerran Forssan palokunnanja Jokioisten soittajien kanssa. NiinpäPohjanmaan hätääkärsivien hyväksi pi-detyssä iltamassa, jossa soittokuntaa joh-ti K. V. HeI 1 b e r g, oli 40 soittajaaja puhdasta tuloa kertyi 600 mk. Kauk-järven soittokuntaan kuului Norrin vel-jesten (Juhon, Vihtorin, Kallen ja Joo-sen) lisäksi heidän siskonsa Hilma, sekätämän kvintetin eli viisikori ensimmäi-senä johtajana Kustaa N i e m i, jollaoli oma soitin. 5 torvea oli saatu lai-naksi R. Meyeriltä, kunnes parin vuo-

12

Lehtori K. Ruhasen soittajat 1923.

den kuluttua arpajaisilla saatiin kokoon200mk, jolla ostettiin Hämeen pataljoo-nan käytettyjä torvia 7 kpl. - KunKonr. Sun d b 10m pyhäkoulun lo-puttua piti usein myös nuorisokokouksia,säesteli Mustialan voutiosaston oppilasNiemi torvellaan lauluja. Koska N. oliollut soittajana Hämeen pataljoonansoittokunnassa, ehdotti Sundblom soit-tokunnan perustamista. Näin oli lau-suttu hankkeen syntysanat ja pian pää-si soittokunta Meyerin suosiollisellaavustuksella alkuun. Niemen siirryttyäpaikkakunnalta johti sitä kunnalliskodinjohtaja L a g e r b 1 a d ja sen jälkeentaitava musiikkimies H eli n Forssas-ta parin vuoden ajan. Viimeksi johti

sitä Jalo V i k s t e n. Torvet joutui-vat sitten oston kautta muualle.

Kirkonkylän soittokuntaan, jonka ly-hyenpuoleinen elinaika alkoi myös 1880-luvulla, kuuluivat A. Viksten, K. A.Luotonen, Osk. Huokuna, Eevert Grön-lund (Uusitalo) ja Kalle Reinholm. Seesiintyi myös yhdessä Kaukjärvensoittokunnan kanssa jonkun kerran.

Myöhemmin 1920-ja 1930-luvullaonsoittokuntia syntynyt Teurolle ja Let-kulle. Edellisen johtajana on toiminutop. Yli - P a avo 1 a ja jälkimäisenmusiikkiupseeri, op. K. Hei k k i 1 ä,jonka soittokunnan ryhdikkäitä esityksiäsaatiin kuulla mm. Tammelan suojelus-kunnan juhlissa. Siihen kuului toisi-

13

Norrin veljesten soittokunta, vieressä johtaja K. Niemi.

naan 15:kin soittajaa. - Oli suuri me-netys, kun soittokunta hajaantui opett.Heikkilän kuoltua 1939.

Kun Tammelan Rauhaniemen rannas-sa 1870-80-luvuiha kesäisin pidettiinsuuria kansanjuhlia, JOIssa ampuma-,soutu- ja juoksukilpailut, mastoon kii-peämiset, karusellit ym. leikit vaihteli-vat, tilattiin niihin soittaj iksi joskus ve-näläinen sotilassoittckunta.

*Kuorolauluharrastukset paikkakunnal-la ovat kasvaneet samanaikaisesti kuinsoitannolllsetkin. Opettaja V i k s t e nharjoitti ja johti Tammelan kansakou-lulla sekakuoroa jo 1880-luvun puoli-välistä alkaen. Tuntuu nykypäivinäkuin vielä kaikuisi korvissani siltä ajal-ta laulu »Auttaja ainoo, anna onnennousta», jonka harjoitusta silloin sun-

nuntai-Iltapuolisin seurasin. Laulajialiittyi tähän kuoroon aina Kuustosta jaja Kaukolasta saakka. Kuoro esiintyiraittiusyhdistys Kaiun, »Tammelan sivis-tysseuran» ja nuorisoseuran tilaisuuk-sissa sekä adventtina kirkossa, johonkuoron vahvistukseksi käytettiin kansa-koulun oppilaitakiri toisinaan.

Myöhemmin on hengellistä kuoro-musiikkia harrastettu ja erinäisissäjuhlatilaisuuksissa kirkossa ja joskusmuuallakin esitetty tir. K. A. Luo t 0-

sen johdolla. Myös pastori K u u-n i s t 0 hoiti jonkun ajan kuorotelitä-viä. Mutta yhtäjaksoisesti on kirkko-kuoro toiminut vasta nelisen vuotta,aluksi tämän kirjoittajan ja sitten kant-tori A. Hei n i 1 ä n johdolla, jokaerikoisen ahkerasti on pitänyt vireillä

14

kuorotoimintaa, niin että se on ennättä-nyt esiintyä lukuisia kertoja eri tilai-suuksissa, jopa seurakunnan ulkopuo-lellakin. Toissa vuonna kuoro osallistuimyös Forssan kirkkolaulujuhliin, jotkaantoivatkin hyvää virikettä kuoron toi-minnalle. Toivomme sille jatkuvaa me-nestystä.

Muutamissa kyläkunnissakin on ajoit-tain ilmaantunut kuoroharrastusta, mm.Teurolla op. Anni U t r i a i senjohtama kuoro esiintyi paikallisissa ilta-matilaisuuksissa. Luonnollista on, ettäsellaisissa oppilaitoksissa kuin Mustia-lan maanviljelys- ja maamiesopistoissamieskuorolaulun on täytynyt päästä ver-somaan. Jo vanhan opiston oppilaidenkeskuudessa kaikui kuorolaulu esim.vappuna Runkkamäellä tai kesäjuhlissa.Mutta vasta maamiesopiston aikana, jol-loin opiston puolesta on palkattu laulun-opettaja, kuorotoiminta on säännöllisestijatkunut. Johtajina on ollut tir. Luoto-nen, kirjanpitäjä N. Hermunen ja' lehtoriO. P i t k ä n e n; välillä (1921-27)muutamat oppilaatkin. Kuoro on esiin-tynyt opiston ja toveriliiton juhlissa

lähiseudun, tilai-johtamana mm.

sekä joskus muissakinsuuksissa, HermusenForssassa.

Myös isänmaallista sekakuorolaulua onMustialan ja kirkonkyläläisten keskuu-dessa toisinaan aikaansaatu ja esitettyesim. nuorisoseura Auran tilaisuclcsissa.Tehtiinpä Tammelassa kerran (1930) yh-teinen yritys suuren kuoron kokoami-seksi maakuntajuhliin. Eri kylissä har-joitetut kuorot yhtyivät Forssari seka-kuoron kanssa lähes 100-henkiseksi [uh-lakuoroksi esittäen op. R a n t t.I l a njohdolla virren ja pari laulua 1-ääni-sesti torvien säestäessä ja enikseen muu-tamia kuorolauluja. Saaren kauniissaluonnossa kaikuivat suuren kuoron sä-velet vaikuttavina.

Koska "laulu syömmen aukaisee», pi-täisi tätä jo isiemme viljelemää mahtiavaalia polvesta polveen Karjalan lau-lajan mielin: »Ei 00 meillä rikkautta eikämaamme viljavaa, vaan on laulun run-sautta kylvämättä kasvavaa; sit' ei paneidän halla eikä pohjan pakkaset, se eisorru sortamalla, sitä ei lyö rakehet.»

J. Ranttila.

Forssan Lehdessä 25. 1. 1941.

Ikaalan 1sotalo Urjalassa"

Siellä täällä Lounais-Hämeessä-kin on vielä jäljellä ta.o npoikais-taloja, joissa on sai rynyt vanhojakauniita rakennuksia. Monasti nekuitenkin on päästetty rappeutu-maan, odottamaan vain aikaa, jol-loin ne hävitetään. Ja kuitenkin,ne saattavat olla malliksi kelpaaviatyyppejä .rauhallisine muotoineenja aistikkaine yksityiskohtineen.Usein on niissä såilynyt Tiuoneka-lujakin, j'oita sukupolvet ovat ku-luttaneet. Sitä .ha.rvi n aisertupa j on,että tällainen va,nha talo on ede >leenkin täydessä kunnossa ja täyt-tää monessa suhteessa ko r keatkinasumisvaatimukset.

Tällainen varnh a talo np o ikaissi-v.styksen tyyssija on Urjalanpitäjän Ikaalan Isotalo. Vanha su-kut.la sijaitsee 7 krn :n .paassa Ur-jaian asemalta Välkki.aän johtavankylätien varrella, rinteessä, jostaavautuu kaunis näköala Kokko jår-velle. Talo on aikoinaan muodos-tanut suuren perintö tilan, muttatois ta sataa vuotta sitten se jaet-tiin ensin kahtia: toinen puoli sainimen Isotalo ja toisesta puolestatu.i sitten myöhemmin. Tuomola jaMikkola nimisetperintötilat. Iso-talon rakennukset ovat osaksi ajal-

ta ennen jakoa, osaksi jaon tapah-duttua. 'T'ehkäämme kierros ky-nällä ja kameralla tässä muistojenpaikassa.

Nousemme kylätieitä lännestä-päin johtavaa kujaa myöten taloon.Rinteessä vasemmalla on ky.py- jamailassauna pyykkihuorieineen jakaivoineen. Vähän ylempänä onkymmeni en vuotta sitten raken-nettu sika la, jonka alakerta on se-menttitiilestä ja yläkerta, laudoistaja käytetään sitä var astoh uo neen a.Vastapäätä on parikymmentä vuot-ta vanha karjakeittiö. Tästä alkaa-kin karjakar tan o, johon kuuluuharmaasta kivestä 10899 te"hty suurikivin avetta, sen yläpucle.l , erilli-senä hirrestä teh ty ta1!irakenn us,samoilta ajoilta. Näiden taakselännen puolelle jää avara karjatar-ha, jota aikoinaan kiersi avoimiltasivuilta katoksella varustettu vaja.Pihassa pidetään kesäisin karjaa )ava.rnistetaan siihen vanhaa tapaanoudattaen tunkio, ennen havuista,nykyisin mudast , ja lannasta.

Karjakartanosta etelään päin onuseita aittoja. Ensin on jauh oait-ta, sitten vilja-aitta, sitä seuraavaon r zoo-luvun alusta periytyvä pie-ni tyylipuhdas jalka-aitta. Näiden

16

Pirtinnurkkaus päärakennuksesta.

takana on taas maito'huo neen pääl,lä uusi aittarakennus. Kylätienvarrella ovat vanhat valtaisen isotpaririihet luvineen, ruumenhuonei-neen ym. Vie.å on pari vanhaa la-tOa sekä uusi kuivuri. Näitä raken-nuksia vartioi mahtava kuusi, oikeakotikuusi.

Palaamme äskeisten kauniittenaittojen ohi miespihaan. Sitä reu-nusti vielä 1'<}19 tiukasti neliöön ra-kennetut rakennukset, mutta sil-loin .paloi 'pi.han länsisivulta iki-vanha aittarivi, 3' aittaa, ja maito-huone. Nyt on sillä ko hdal.a puu-tarha ja noin 25 m:n päässä uh-kea kivinavetan seinä. Nurmikko-pihan eteläsivulla on valkeaksi maa-

lattu vieraspytinki, Johon kuuluusuuri sali, kaksi karnaria, keittiö jaeteinen. Huomiota kiinnittää kau-nis lasikuisti ja 6-ruutuiset ikku-nat. Sisältä huoneet ovat hyvinhauskat. Pihan itäsivulla on ra-kennus, jossa on rnanke.ihuone,ratasvaja ja halkosuojat. Senedes-sä on kaivo. Koko talon keskipis-teeksi muodostuu rSoo-luvun aius-sa rakennettu päärakennus pihanpohjoissivulla.

Astumme IpylväiIlä ja taidokkail-la leikkauksilla koristetu.le sivu kai-teilia varustetulle, katetulle avo-kuistil1e. Se on mitä mieluisin olin-paikka kesä.lä, suojassa tuulilta,silmien edessä nurmikkopiha värik-käine kukkaistutuksineen. Haus-koilla leikkauksilia koristettu pari-ovi johtaa porstuaan - oikeam-min .pyhäköltå tuntuvaan suojaan.Kyynärän levyiset valkeat honka-palkit, hirsiseinät ja ajan tumrnen-tama välikatto luovat oikean talon-poikaisen tunnelman. 'Ha,rkiten' si-joitetut ovet, :peräseinän kamariensir ornrnat ja sivuseinien jykevät.arikkuovet rautasaranoineen elä-vöittävät seiniä. 'Pitkäpenkki japöytä ovat ainoat kalustusesineet.

. Ihrneellisin on .perrn an n o n koriste.Ovilta toisille j.ohtavat raitaisetkäytä vämatot. Paljas permanto ontalvella ripoteltu kuusenhavuilla,kesäl.ä lehdillä. Juhlava tunne val-taa aina sisääntulijan mielen ,hä-märässä porstuassa. Avaarnrne va-sernmalla olevan pirtin oven. Ava-ra vanhanajan pirtti, arjen ja, }uh-lan suoja, täälläkin leveät palkitlattiassa. Niiden oivallisena. vasta-kohtana on ne.jän puolisen metriä

r,

17

Isotalon vanha päärakennus idyllisine pihoineen.

vahvuisen hirren, niskan eli pi.tan,kannattama levealau tainen kattoilmato rvineen. Ovinurkassa onjuhlallinen valkea muuri, jonkaedessä pesäneduskivi. Kolme kuu-siruutuista ipientä ikkunaa jättäärunsaasti vapaata seinäpintaa. Si-vuseiniä kiertää leveä .pen kki, pe-rä.lä on pitkä .pöytä penkkeineenja vanhanmalliset sängyt va.keinepellavaraiteineen. Korkea kaappion v:lta 1821. Lisäksi on täällämuutama 'pieni seinäkaappi ja ta-lo npo.kaista kustavilaistyyliä olevattuolit Kun vie.ä mainitsen isan-maan merkk:.henki:öiden kuvat se-kä kukkivat kasvit akkurioil.a, is-

tumrrie hetkeksi keskilattian keinu-tuoliin. Mielen valtaa hartaus jakunnioitus esivanhempien työtäkohtaan.

Siirrymme rakennuksen toiseenpäähän, lähes pirtin suuruiseen pa-kariin. 'I'aalläkin kääntyy huomioens.sijass., oven vasemmalla, puo-len olevaan muuriin, joka vie nel-jänneksen suuresta huoneesta. Vie-lä nytkin on .haah.ar auta paik oil-.a.a n kuten toistasataa vuotta sit-ten. Leveä Ipiisi tarjoaa tilaa läm-mitellä. Uutta aikaa edustaa heila-laitos. joka on muuriin lisätty. Seosa huonetta" Jossa keittiöaskareetsuoritettiin. on laskettu laakeista

18

Isotalon aittarivistöä ja osa navetan kiviseinää.

kivistä. Emäntien ja heidän 'apu-.aistensa jalkain alla ovat kivethioutuneet liukkaiksi kuten takka-rautakin heidän käsissään. Pitkäruokapöytä leveine penkkeineen onakkunaseinällä

Eteisen perällä on vasemmallaisäntäväen .pienern pi makuuhuoneja oikealla vierashuone. Täälläkintyy huomio kauniiseen talon-poikaisbarokkityyliseen kaappiin ja.yyr aila ko ristettuihin tuoteihin.Van.hat ryijyt yrn. kudokset koris-tavat huoneita. Talon jokaiseenhuoneeseen kuuluu muistoesineitä,jo.Ila on ikää pohjana 100 kunnia-kasta vuotta. Kun kaikessa vallit-see ensiluokkainen jär jestys ja puh-taus, on talo todellakin nähtävyys.

Lopuksi mainittakoon, että ta-lossa käy usein matkailijoita sennähtävyyksiin tutustumassa. .Mrn.kesällä 1937 suoritti Hårna.ais.,Osakunnan ko tiseutur etk.kunta jaHämeen .Museo 'perusteellisen tu t-

kirnuksen talossa. Sen rakennuksetmitattiin ;a valokuvattiin Kesällä0939 taas eräs helsinkiläinen tai-tei.ijaseur a vieraili talossa. Monenmonet y.rxt yiset pa;kkakunn'.rJkäyvät henki.ör c")i taloon poiken-r.e.et. Viet aaiva a.sesti o nkin ';1,-tahyvn yh:tyiset henkilöt x r inkymrrienhe-i k' set seurueetkin V:13-

t:.anotettu. i:,r cn asti kesäisinä P:"hinä on sa ,tll odottamattomia lle-raita.

Hartaudella va a.itaankin Isossa-talossa vanhoj., muistoja. On suu-riarvoinen asia, että omistajat an-ta.vat arvon menneiden sukupolvientyölle. Kunnioittarnaila heidänmuistoaan täytetään kauniilla ta-va.la neljännen käskyn määräystä.Kun tähän vanhojen muistojenvaalintaan liittyyajanmukainenmaanviljelys sivuelinkeino.neen. te-kee se talon paikkakuunallaan .huo-ma tta v aksi näh tä vyydeksi.

A. K-Iä.

Forssari Lehdessä II/2 -41.

Entisajan huutokaupassa.Huutokauppa on maaseudulla sellai-

nen tilaisuus, mihin kokoo nnutcanenemmän huvin vuoksi .ku:n minkään

tositarpeen pakoitt amana. Onhan tosinjoku naapuri harkinnut sieltä huutaajotakin tar-vitseme.ansa tavaraa, rnuttasuurin osa yleisöstä .ko koonruu sinneainc.astaa n viettaakseen hetken tutta-vien seurassa. jutustelu käy s.ella : leikin.mer keissä. Tällaisen kevyen hengen säi-lymisestä näissä tilaisuuksissa huolehtiietupäässä meklari, tavarain kaupitsija,ja siks pä siahe n toimeen palkataankiri.mielellään mies, jonka "kieli ei ole vel-

Engissä palanut,» Hän on alituiseen ää-nessä. !Hän yhtenään kertoo, paljonkornyytävana olevasta ta varasta jo on »tyr-kytetry», kehuu tavar-an hyvää laatuaja hinnan he lpuutta, yrittäen siinä si-vussa laskea leikkiä minkä ennättää. Kunhän saa myydyksi jonkun ensiluokkai-seksi kehumansa tavaran, ja samaa la-jia on vielä seuraavakin rnyytava, niinhän sano o, että tässä on toinen saman-lain en, mutta puolta parempi. Joskusjoku moittii, että tavara on rikkinäinen,niin meklari vetoaa siihen, että menisise .kuiterikin rikki aikojen kuluessa uu-denkiri omistajan hallussa j: voisihansitä vähäsen korjaiiia kanssa, jos ei ole»peukaio keskellä .kam men ta,» T orsin aanhän antaa :myyr.ävälle esineelle ihan ta-hallaan väärän nimen. 'Kun myytävanaon nurin käännetty hame, niin hän ve-

tää siinä olevaa tas'kua ulos pa1!1 ja s.a-noo, että tässä o n muuten e ivan 'hyväpaita, mutta toista hihaa .puu ttuu. Sa-metrista takkia hän nimittää sementri-seksi ja turkkia myydessään hän apri-koi, onko tämä nyt Palestiin.a vai Turk-ki, ne .molemrnat kun ovat siel'lä sarnal-la ilmansuunnalla. Kun on myytävänäjo paikkailtu paita, niin hän seliträä,että tämä on puhemiehen paita ja nuopaikat ovatkin siis vain taskuja, niitäkun puhemiehen paidassa pitää ollakaikkiaan seitsemän. Jos ,joku vaate-kappale on pellava isra kangasta, niinmeklari sanoo sen olevan pelrolaisra.Jos joku moittii paitaa liian l'yhycksi,nun meklari selitt.aa, ettei sen mittatule näkyviin, sitä kun pidetään siellätoisten vaa tteiden alla. Mutta jos sar-kahousuja moitieaan liian lyhyiksi, niinhän selittää, et ta ne voi pitseillä jat-kaa siel-ä alapäästä. 'Toisinaan kään-tyy meklari erityisesti jorikun henkilönpuoleen kehoittaen häntä tekemään tar-jousta. »Ostapas nyt, r aatali, tästä oi-kein kornia juhlaparra, et sinä itse k:::-renkaan .kvkene E.äi:: korruaa paitaa o.m-

pelcrnaan.» Kun meklari näkee yleisönjoukossa pari sellaista, miestä, jotka osaa-vat soittaa, niin hän viulua myydessään

sanoo, e tt a tässä on sitten, sellainen 'Viu-lu, että sillä osaa .kaikki soittaa. Sa-malla hän antaa viulun toiselle noistasoitror a.toisista. Tämä soittaa, samoin

20

toinenkin. Sitten yleisö vaatii mekla-rin itseken soittamaan, mutta tämä sa-noo, että kaksi todistajaa riittää k ih-lakunn.anoi'keudessakin. Jos joku sanoorneklar.Ile jotain sellaista, johon, ei tä-mä kykene vastaamaan, niin hän selit-tää, ettei hänellä nyt ole aikaa vastataja rupe,aa entJ:~t,ä ahkerammin kertaa-maan tavallista jutrua an : markka en-simmäinen, markka toinen, menee poisyhteen markkaan ,jne.

On myytävänä tavallinen ruokapata.Meklari koputtelee vasarallaan padankylkeen ja 'kehuu, kuinka kirkas äänisi.ta lähtee. Sen voisi ihuutaa kappeli-seurakuntaan kirkonkelloksi. Muttahyvähän se on itsekiri pitää, sillä kunvoi keittää samalla k er taa kolmeakineri keittoa: vellia, perunasoppaa ja kala-s-oppaa, kun ei vain tahdo, kovin sakeaavelliä. - Kun sitten tulee rnyyraväksivanha naisen takki, niin meklari selot-telee, että juuri tällainen takki oli yl-

laan silläkin Jäämistön Esterillä (rnek-l.arinomalla vaimona) silloin, kun .häntyttöön niin ihastui, että 'Pyysi hänetvairnokseen. »Käyctakaa tytöt tilai-suutta hyvaksenne.» Silloin joku nai-

maik ainen tyttö tarjoaa takista kym-menen penniä. »Naette nyt», sanoomeklar., »erta on niitä vielä varakk ai-takin i,hmjsiä" kun vain on tavara sel-laista, että se ihmisiä ryydytraa.» -Tulee myytäväksi vanhat kengät, mel-kein loppuun kulutetut. Meklari. selit-tää, m.ren siinä on sitten sellaiset ken-gät, että n:il'J,ä menee vaikka kir kkoon

taikka vihille, kun heitä tuosta ja tuos-ta vähän korjailee ja sitten nok'kosillakiilloirtaa. Ei niihin tarvitse m:oräänkalliita po,ks:,a ostella. Kun cstajamhintatarjoukset viivästyvät, niin mek-

lari siina odotellessaan kehuu, kuinkahyvät nuo kengät olivat uutena. Einiissä palellut jalatkaan, kun joskus tal-vella.

J. R.Forssan Lehdessä II!z -4 r ,

Hämeen . ...ensimmamenautoilija.

ammatti-

Somerniemeltä pistäytyy silloin täl-löin Forssaan jämerännäköinen nahka-takkinen mies. Hän on 57-vuotias K u s-ta a K 0 r v eno ja, joka tunnetaanyleisesti ei vain kotipitäjässään vaanmyös kauppalassa, jopa kautta Lounais-Hämeen ja laajemmallakin alueella. Tuol-

la jäntevällä, ryhdikkäällä miehellä ontakanaan eräitä kauniita uranuurtajansaavutuksia. Hän näet oli Lounais-Hä-meen ensimmäisiä uudenaikaisia urhei-lijoita ja Hämeen läänin ensimmäinenammattiautoilija.

Kustaa Korvenoja on syntynyt 1884Somerolla Ihamäen Ruostelassa. Hänenäitinsä oli Mäkiteeren tyttäriä. Isä, jokanyt on S5-vuotias, oli aikanaan inno-

kas metsästäjä, jonka kanssa Kustaa al-koi jo vähänä poikana kulkea metsällä.Mutta myös äidin suvussa oli metsästä-jänverta. Sukutarinana kerrotaan, ettääidin iso-eno ampui karhun Länkan kor-vessa puuhun tehdyltä lavalta. Jälkeen-kin päin vielä uskottiin karhun paran-tavaan voimaan: kipeätä tai loukkaan-tunutta jäsentä paineltiin karhunkäpä-Iällä taikka luodilla, jolla karhu oliammuttu. - Kerran isän ampuessa sauk-koa sai liian lähelle tuppautunut poikahauleja ruumiiseensa. - Kaapon met-sästä löydettiin kerran huuhkajan pesäsuuren haavan latvasta. Isä kiipesi puu-hun ja sai saaliikseen petolinnun mun-nat. Seuraavana vuonna huuhkaja olijälleen pesinyt samaan puuhun. Nyt16-vuotias Kustaa päätti kiivetä ylös.Hän sitoi jalkaansa hevosenkengistä lai-tetut hokat ja pääsikin niiden avullakorkealle latvaan ja heitti poikaset alas.Mutta maahan laskeutuessaan pojan olikäydä ohraisesti. Kun hänen kätensä ei-vät ulettuneet rungon ympäri, ne puu-tuivat ja väsyivät aivan hukkaan. Ko-vasti ponnistaen hän kuitenkin kesti, ei-vätkä kädet irtaantuneet. Myöhemminhuuhkaaja ammuttiin, eikä haapaanenää ollut asiaa. - Kerran Piekkalankorvessa, jonne Kustaa oli mennyt jon-kun ikätoverinsa kanssa oravia ampu-

22

maan, tapahtui kummia. Oli tuomiosun-nuntai ja äiti varoitti, ettei silloin sai-si mennä metsälle. Korvessa alkoikinjostain käsittämättömästä lähteestä syn-tyä kova meteli ja mölinä. Samalla ru-pesivat kirkonkellot soimaan, ja poikiapeloitti.

Kustaa Korvenoja on kautta elämän-sä harrastanut metsästystä. Vieläkinhänellä on metsästyskortti ja suuri pys-sykokoelma.

Tämän vuosisadan ensimmäisellä kym-menluvulla Korvenoja oli Lounais-Hä-meen tunnetuimpia urheilijoita. Ajantavan mukaan hän harrasti monia ur-heilumuotoja: pyöräilyä, hiihtoa, am-pumista ja kenttäurheilun eri lajeja.Tavallisesti hän osallistui kaikkiin kil-pailuohjelman numeroihin. Niinpä hänkerran Somerolla joissakin kilpailuissaotti osaa kaikkiin 10:een lajiin ja saijokaisessa palkinnon, muutamissa' en-simmäisen, toisissa pääsi muille sijoilleja yhdenneksitoista hän vielä sai yli-mä{'-äisen palkinnon. Siihen aikaansuoritettiin heitot myös vasemmalla kä-dellä. Tapana ei ollut ennakolta har-joitteleminen eikä se yksin olisi kenttä-urheiluun nähden oikein käynyt päin-säkään. Urheiltiin tasaväkisesti joka-aikaisessa kunnossa ollen, amatööriudenkaikkein jaloimmassa muodossa. Voi-mia ei kilpailun edellä myöskään sääs-tetty, vaan ajettiin pyörällä kilpailupai-kalle, joka toisinaan oli 3-4 penikul-man paassa. T.I. Koskella, jossa nuo-risoseuratoiminta oli tähän aikaan vil-kasta, oli usein kilpailuja, joihin Kor-venojakin osallistui. Mm. hän 1908 siel-lä voitti 20 km:n pyöräilyn. Toisinaanhän kävi myös Forssassa kilpailemassa.Muita sen aikaisia urheilijoita Some-rolla olivat Kaskelan veljekset, Kalle jaJussi.

Mentyään naimisiin Korvenoja lak-kasi urheilemasta siinä 1910:n vaiheilla,jolloin hän vuoden ajan viljeli appen-sa kanssa Kanungin kartanoa Hattulas-sao Sieltä hän seuraavana vuonna jou-tui Hämeenlinnaan ja ostettuaan 1911Hupmobile-henkilöauton (sen hinta oli7000 mk), hän ryhtyi autoilijaksi. Ei

silloin tarvittu mitään ajokorttia eikäannettu ajo-opetusta, sen kun vain rat-tiin tarttui ja antoi mennä. Kaupunginpojille uusi ajoneuvo oli niin ihmeelli-nen, että he aina tuppasivat siinä riip-pumaan ja sitä lääppimään. Korven-ojan täytyi lopuksi hankkia hihna noit-ten »autokärpäisten» hätistämiseen. Maa-seudulla uusi kulkuneuvo aiheutti pe-lästystä. Vastaantulevat miehet ja nai-set juoksivat metsään ja hevoset karka-sivat ojaan. Hevosta ei saanut hilli-tyksi paitsi kun ymmärsi käydä senkorvaan kiinni. ~ Varsinkin ryssän up-seerit, jotka olivat hurjia poikia, ajeli-vat Korvenojan autolla, kun muita am-mattiautoilijoita ei vielä koko läänissäollutkaan. Niinpä häntä tilattiin kauem-maksikin. Saaren paroonia de la Cha-pellea Korvenoja kyyditsi -eri puolillaSuomea, ja 1914 hän ajoi pääkonsuliSolitanderin kanssa Lappiin asti.

Hämeenl 'nnan silloisista tapahtumistaKorvenojalh olisi paljon kerrottavaa.Mainitsemme tässä vain, että kun

maistraatin jäseniä, jotka oli tuomittuyhdenvertaisuuslain vastustamisesta, pi-ti vietämän vankilaan, kysyi komissariKorvenojaa kyytiin. Mutta häntä olietukäteen varotettu antamasta autoaantähän tarkoitukseen ja niin hän oli jär-jestänyt toisen kyydin siksi ajaksi.

Mutta kun maistraatin jäsenet pääsivätvankilasta takaisin, oli Saaren paroonitilannut Korvenojan autoineen heitävastaan. Heille annettiin kukkia ja hei-

dät valokuvattiin. Santarmit ja poliisitkoettivat tätä estää ja löivät valokuvaus-koneet ottajien käsistä pois. Korvenojaa-kin kuulusteltiin ja uhattiin vastaanoton

johdosta.

23V:n 1917 vaiheilla Korvenoja palasi

syntymäpitäjäänsä, jossa rupesi kaup-piaaksi ja toimi edelleen autoilijana.

E. Aaltonen.

Forssan Lehdessä 22. 3. 1941.

Humppilan ensimrnäisetlihaporvarit.

Viimeisten vuosikymmenien aikoinaon Humppilassa toiminut useita liha-porvareita, joitten tehtävänä on ollutteuraseläinten ostaminen ja lihan välityskulutuskeskuksiin. Usealla tämä toimion ollut ammattimaisena elinkeinona,toisilla taas sivutoimena jonkin muunammatin yhteydessä. Tämän ammatti-kunnan ensimmäiset edustajat Humppi-lassa olivat torppari K a II e K u s ta aK u I m a I a ja hänen poikansa J uhoV i h tor i K u I m ala.

Isä Kulmala oli naapuripitäjän Jo-kioisten miehiä, syntynyt Kiipun kyläs-sä v. 1831. Sieltä hän muutti isänsäkanssa ensin Tammelaan ja sitten 3D-vuo-tiaana Humppilan Huhtaalle solmit-tuansa avioliiton Kulmalan torpan tyt-tären Anna-Liisan kanssa. Tyttären mu-kana tuli myöskin torpan isännyys sekäajan tapaa seuraten paikan mukaan su-kunimi.

Maanviljelyksen ohella uusi isäntä aI-koi harjoittaa myöskin teurastajan am-mattia, johon oli jo Tammelassa olles-saan perehtynyt. Kulmala alkoi ostellakaiken pikku kappelista saatavissa ole-van teuraskarjan, vieläpä naapuripitä-jienkin puolelta. Teurastus tapahtui ko-tona ja lihat vietiin hevosvoimalla Hel-sinkiin. Kesäisin karja kuljetettiin elä-vänä. Sellainen vienti oli kuitenkin al-kuaikoina verrattain vähäistä. Vuosien

kuluessa Kulmalan karjakaravaanit al-koivat kuitenkin pitentyä ja lähetyksetkäydä tiheämmiksi.

Liike rupesi laajenemaan ja tulemaan.monipuolisemmaksi, kun torpan ainoapoika Vihtori alkoi varttua isän Iiiketo-veriksi. Yhtiökumppani syntyi syysk. 24pnä 1864. Hänen ainoa sisarensa oliperheen esikoinen. Juho Vihtorilla olitoimeliaisuus ja liikemiehen äly jo ve-ressä. Yhdeksän vuotiaana hän kuljet-teli isänsä kanssa suuria lihakuormiapääkaupunkiin, vaikka sinne tuli matkaa135 km ja pitkän taipaleen rasituksiaolivat usein lisäämässä ankarat pyryt ja

. pakkaset. Rippikouluikäisenä nuori kyy-timies oli ehtinyt tehdä jo 90 Helsingin-matkaa ja lisäksi monia muita Iyhernpiä.

Ensimmäisen kaupan omin päinsä jaomaan laskuunsa tuleva liikemies teki13-vuotiaana. Kotinsa naapurilta, Pie-tilän ]ooselta, hän osti lehmän, jostamaksoi 6D mk: Ennen kaupan päättä-mistä myyjä tiedusteli isän mielipidettä,kun arveli, ettei niin nuoren pojan hom-ma .ol lut pätevä. »Antaa pojan yrittää,eihän kauppamiestä muuten tule, elleiuskalla enneansa koettaa», tuumaili isä.Tämä historiallinen kauppa tuotti tap-piota 7 mk, joka oli siihen aikaan nuo-ren poikasen elämässä iso raha. Myyjäolisi hyväntahtoisuudessaan antanut hä-viörahan takaisin surumieliselle yrittä-

jälle, mutta isän päättävä tuomio kuu-lui: »Oppirahat on jokaisen maksetta-va.» Toinen yritys ann istui paremmin.Tappion kärsinyt liikemies paineli Koi-viston kylään, ja asti Siltalan tarpastakaksi vuaden vanhaa mullia, joista rnak-sai yhteensä 58 mk. Uusi yritys tuottivoittoa 12 mk kun ei ornia vaivoja otta-nut lukuun.

Tuleva suurliikemies ol i poikasenahyvin opinhaluinen. Kun ei kappelissaollut vielä kansakoulua, Vihtori kävikahdeksan kiertokoulua ja kehittyi niintaitavaksi, että oli taisinaan itsekinkaulumestarina avustamassa seurakun-nan kanttoria ja ensimmäistä lastenapet·tajaa Matti Malrnbergia. Kerrankin kant-tori saapui koulupaikkaan niin pöhnäs-sä, ettei itse kyennyt tehtäväänsä, vaanmääräsi Vihtorin opettajaksi. Heti ensitunnilla muuan apettajaa suurempi poi-ka yritti ruveta takapenkillä vehkeile-maan. Sillain virkaa tekevä antai pon-tevalla äänellä tietää: »Minä alen nyttaas tämän päivän Malperina, jaka eitattele, hänelle tulee käymään hul lusti.»Malmberg antoi apulaisestaan kiittävänarvastelun kehaittaen paika jatkamaanopintajaan Mustialan maanviljelyskau-lussa. Apulainen tekikin yrityksen, mut-ta sattui menemään tutkintoan niin myö-hään, että kaikki appilaspaikat alivat jatäytetyt. Työappilaspaikan hän olisikyllä ensi aluksi saanut, mutta paikaa eihaluttunut sellaiseksi jäädä. KatityötIi iketoirninecn- pääsivät jatkuvasti va-kiintumaan. Iän mukana tuli kakemus-ta ja ammatti taitaa.

Täysi-ikäiseksi tultuaan nuori Kulma-la aleskeli hyvin paljon Helsingissä ta-varan myyjänä.

Kerran hän oli siellä yhtäjaksaisesti15 viikkaa. Isä asteli myötäänsä karjaa,taimitti teurastuksen ja lähetyksen. Poi-ka myi tarilla pääasiallisesti ruhokau-

25

palla jalleenrnyyjil le. Pitaeläimiä myös-kin välitettiin Helsinkiin ja sen ympä-ristölle vuasittain kymmeniä vaununlas-teja.

Pitkäaikaisesta aleskelusta pääkaupun-gissa seurasi mm., että reipas helsingitärvallaitti 24-vuatiaan l ihaporvarin sydä-men. Vallaittaja ali samanikäinen vaih-demiehen tytär Maria Mathilda Martin-kangas. Ruatsinkielen taitaisena hänopetti Vihtorinsakin »venskaarnaan».Kotinsa nuon pari perusti kuitenkinHuhtaan Kulmalaan.

Kahden avioparin, palvelijain sekäuseitten apulaisten voimalla liike rupesiyhä vain laajenemaan. Oli sellaisiakinpäiviä, että yli 20 teurnseläintä tuatiinKu lrna lan avaraan lahtivajaan, jonka tu-kevaan kattohirteen sopi useampiakinkaakkaita eläimiä raikkumaan. Kirves-pohjalla ensin isku otsaan, sitkeähenki-simmille useampiakin, ja sitten pitkäkamea maasepän tekemä puukko. kurk-kuun. Veri otettiin talteen ja lähetettiinsitä mm. Töölön sokeritehtaaseen HeI·sinkiin. Sisuselimet keitettiin ja tehtiinpylsyksi, jata myytiin enimmäkseenForssan tarilla. Elimiä lähetettiin run-saasti myös Tampereelle. Sisuselirnis-tön puhdistus töissä sekä pylsy- ja rnak-karamestareina hääräilivät muun nais-väen mukana kaksi Vilhelmiinaa, Rinta-lan ja Syrjän Miinat, jatka olivat alal-laan aivan ensiluokkaisia mestareita.Teuraspaikalta haettuna räntyt maksoi-vat 2-3 mk, n. 500 kilon sonnin räntyt

10 mk. Nahat myytiin nahkuri MårdilleForssaan sekä Aströmin tehtaalle Tur-kuun.

Kallein hinta, mikä teuraslehmästä mak-settiin, nousi 200 markkaan. Halvim-man Kulmala osti Myllynkulman Vuore,lasta maksaen siitä vain 25 mk, sillätuon erikaisen laihan lehmän lihasta saivain 25 penniä kilolta. Olipa jaskus

26

ylen Iihaviakin nautoja. iinpa kerranostettiin Jokioisten kartan osta kuusi teu-raslehmää, jotka olivat niin lihavia, etteikukaan tahtonut niiden lihaa ostaa. Lo-pulta ne saatiin myydyksi makkarateh-taaseen 300 mk:n tappiolla. Ennen rau-tatien aikoja saatiin naudan lihasta ta-vallisesti 30~50 penniä kilolta; 60 pen-niä oli korkein hinta.

Lähiseudun suurtiloilta kuten Jokioisten, Viksbergin, Kajon ja Venäjän kar-tanoista Kulmalan miehet ostivat vuo-sittain suuret määrät teuraskarjaa. Nii-den tilalle nuorempi Kulmala kävi laa-joilta aloilta ostamassa pitoeläimiä.Nämä matkat ulottuivat aina Keiteleenrannoille saakka. Parooni Mannerhei-min ja patruuna Wah!enin aikoina Vih-tori Kulmala toimi Jokioisten ja Kojonkartanoitten hankkijana. Tuhatmäärintuo toimelias luottamusmies hankki leh-miä, vasikoita ja lampaita Jokioistenpaa- ja sivukartanoihin. Myöhempinätoimivuosinaan Kulmala osti Jokioistensuurtilalta myös teurassikoja vaununlas-teittain. Kaikki ostot tästä kartan ostatapahtuivat ensin summakaupalla, muttakun parooni Mannerheim piti teuraseläi-mistä siksi korkeata hintaa, että Kulma-la usein JOUtuI kärsimään tappioita. so-vittiin välityspalkkioksi a %.

Pitkäaikaisella ja laajalla liiketoimia-nalla olisi luullut Humppilan ensimmäis-ten liha porvarien ansainneen itselleenmelkoiset omaisuudet. Mutta näin ei ol-lut asian laita. Kulmalan miehet olivat

niitä vanhanajan kansanomaisia liike-miehiä, jotka suorittivat kaikessa vaati-mattomuudessa työnsä varsin pienestäpalkkiosta. Isällä ja pojalla oli hämä-läinen kauppasivistys eikä juutalainen.Jos toisinan sai parempaa hintaa tava-rasta, tuottivat toisen viikon kaupattappiota. Pääomia riitti kuitenkin ainatarpeeksi, ei tarvinnut velkarahoillakarjaa ostaa eikä vararikkoa pelätä.Milloinkaan eivät miehet joutuneetkauppamatkoillaan ryövärien käsiin eikäheillä ollut arnpurna-asettakaan mukana,vaikka povitaskut olivat täpösen täynnäsetelinippuja.

Kulmalan pellot olivat hyvässä kasvu-v oirnassa., kun ne suuren teurasliikkeenvuoksi joutuivat saamaan tavallista run-saamman lannoituksen. Sen lisäksi hau-dattiin peltoihin paljon teurastus jätteitä,jotka lisäsivät kasvun tehoa. Lihapor-varien hallitseman torpan pelloilla näkiniin rehevää apilaheinää, että sitä itseJokioisten paroonikin ihmetellen katseli.

Kun paikkakunnalle rupesi ilmaantu-maan muitakin lihaporvareita ja isä Kul-mala alkoi tulla vanhaksi, uranuurtajatlopettivat liikkeensä. Nuorempi Kul-mala osti v. 1907 Forssasta talon, jossarupesi perheineen harjoittamaan toista,rauhallisempaa liiketoimintaa. Torpanvuokraoikeudet luovutettiin toisiin kä-siin isän viettäessä siinä kuitenkin van-huuden lepopäivänsä, jotka päättyivät v,1917. Vihtori Kulmalan ainoa sisar eläävielä Humppilan Aholassa.

J a 1 m a r i M a t i s t o.

Forssan Lehdessä 19. 4. 1941.

Evankelinen liike Humppilassaviime vuosisadalla ja sen esitaistelija Amalia Matlsson.

Maamme herännäisyysliikkeen eräskaikkein lahjakkaimrnista miehistä,

Kemiön rovastina kuollut Fredrik Gab-riel H e d b e r g erosi v. 1844 lopullisestiystävistään ja ryhtyi nuoruutensa into-mielisellä voimalla johtamaan uutta us-konnollista liikettä, jonka suuntaviivathän julkaisi kuuluisassa kirjassaan "US-kon oppi autuuteen». Tämän suurtahuomiota ja väittelyjä aiheuttaneenteoksensa Hedberg kirjoitti v. 1842 ol-lessaan pappina Raippaluodossa. Kirjailmestyi painosta v. 1844, joten tätä vuot-ta voidaan pitää hedbergiläisen eli evan-kelisen suunnan historiallisena perusta-misvuotena.

Evankelinen liike alkoi ensin ylei-semmin levitä Länsi-Suomessa, mistä sekulkeutui Hämeeseenkin ja sai aluksiystäviä liikeseuduilta, myöhemmin myössyrjäseutujen pitäjistä. Suur- Tamme-

lan taka maalle, pieneen Humppilankappeliin herätysliike saapui 1870-luvunpuolivälissä Turun ja Toijalan rauta-tien rakentamisen aikana.

Huhtikuussa v. 1875 muuttivat van-hempani Amalia ja Elias M a t t s s 0 nKarjaan asemalta Humppilaan rautatie-laitoksen palvelukseen, isä ratavarti-[aksi, missä toimessa hän oli Hangonrataosallakin työskennellyt, äiti portin-vartijaksi. He olivat ensimmäiset evan-

kelisen liikkeen kannattajat Humppi-lassa.

Isäni Elias Matinpoika Hei k k i 1äsyntyi toukok. 12. pnä 1849 NastolassaVillähteen kylässä talollisen poikana.Nuorena hän antautui rautatien toi-miin vanhimman veljen saadessa koti-talon isännyyden. Ajan tavan mukaanannettiin hänellekin rautatiehallituksentaholta ilman omaa suostumusta vieras-kielinen sukunimi. Hän oli hiljainen javähäpuheinen suuremmissa seuroissa

eikä hänellä ollut järjestelylahjoja tul-lakseen minkään liikkeen tai suunnanjohtajaksi. Evankelisen lahkon uskol-lisena ja avuliaana rivimiehenä hän kyl-lä toimi käytännöllisessä työssä mikälisiihen vain tarjoutui tilaisuutta virka-tehtävien lomassa.

Äitini, talollisen tytär Amalia An-tintytär Ron n i 1a sen sijaan olisyntymästään saanut luontaiset lahjatesitaistelijan raskaaseen ja vaativaantoimeen. Hän syntyi Orimattilassa Hei-nämaan kylässä huhtikuun 8. pnä evan-kelisen liikkeen . perustamisvuotena1844. Hänen isänsä, maanviljelijä An-ders Ron n i l a vaikutti Uudellamaal-la hartaana uskonnollisena puhujana, jaon siinä ominaisuudessa mainittu laa-jemmassa Suomen kirkon historiassasekä Orimattilan kunnan historiassa.

28Ronnilan isäntä oli niin innostunut he-rätyssaarnaajantehtäviin, että myöhem-mällä iällänsä jätti talonsa toimet ernän-tänsä ja lastensa huostaan saadakseenvoimakkaammin työskennellä Herransanan julistajana. Tältä uhrautuvaltahengen mieheltä peri tytär suuren japalavan innostuksen sen asian hyväk-si, jonka piti oikeana. Isänsä tavoin uh-rasi tytärkin elämänsä Jumalan valta-kunnan hyväksi, joskin eräitten opin-kappaleitten käsityksissä olikin jonkin

verran eroa vaisu utta. Suuri yhteinenpäämäärä oli kuitenkin sama: herättääihmisiä maailman Vapahtajan tuntemi-

seen.

Ennen Humppilaan tuloaan oli äitinisyventynyt Raamatun ja useitten muit-tenkin uskonnollisten kirjain tutkimi-seen. Varsinainen herääminen tapah-tui Hedbergin kirjojen vaikutuksesta.Teoksesta »Uskon oppi autuuteen» sel-visi hänelle se suunta, joka pysyi hor-jumattomana elämänsä iltaan asti. Käy-mällä kirkoissa ja ahkeralla itseopiske-lulla hän kartutti henkistä pääomaansasamalla kun hänen tietopiirinsä avar-tui ja laajeni. Tämä olikin hänelle suu-reksi hyödyksi jouduttuansa Humppi-lassa evankelisen liikkeen johtoon. Jul-kisena puhujana suuremmissa kokouk-sissa ei hän kuitenkaan milloinkaanesiintynyt, koska sen ajan henki voi-makkaana kuvastui Paavalin sanoissa:»Nainen vaietkoon seurakunnassa». Itsehän sanoi usein ystävilleen: »Jos olisinmies, esiintyisin kokouksessa saarnaaja-na». Tietojensa sekä rohkean ja vapaanesitystapansa puolesta hän olisikin sii-hen pystynyt. Kuvaavana seikkanamainittakoon, että häntä kutsuttiin vie-raaksi melko tuntemattomienkin talojenpitoihin sen perusteella, kun osasi pitää

kanssa puhetta vireillä harvapuheistenhämäläisvieraitten keskuudessa.

Henkilökohtainen keskustelu oli hä-nen ensimmäinen työmuotonsa Humppi-laan tultuaan. Uusille tuttavilleen jaystävilleen hän alkoi myötäänsä puhel-la uskonnollisista asioista ja tietenkinjuuri evankelisen suunnan tunnustäh-deistä. Kylmältä ja karulta maaperäensin tuntui, mutta kun hänellä oli py-hää innostusta ja lujaa uskoa, työ ru-pesi tuottamaan tuloksia.

Seuraavat työmuodot olivat hengellis-ten lehtien ja kirjojen levittäminen.pienempien ja suurempien kokoustenjärjestäminen sekä puhujain hankkimi-

nen.Ystävien saanti helpotti työtä. Rauta-

tien rakennusvuotena 1875 tuli Hump-pilaan ratatöihin kaksi pohjalaista mies-tä, Matti Erkinpoika Li 11 vi s Kor-tesjärveltä ja Tuomas Ra i s i 0, sittem-min nimeltä Reiss, Alavuudelta. Edel-linen oli syntynyt 19. 3. 1840 ja jälki-mäinen 12. 7. 1842. Kumpikin jäivätpaikkakunnalle asumaan harjoittaenmm. lakkisepän ammattia. Matti saielämäntoverikseen humppilalaisen puu-cepän tyttären Vilhelmiina Tolpan,

joka oli silittäjä ja kokki. Kustaa Reisstoi emännäkseen tammelalaisen ompe-lijan Sofia Lindströmin. Nämä henki-löt olivat ensimmäiset huomattavimmatevankelisen liikkeen jäsenet, jotka ak-tiivisella tavalla ottivat osaa toimintaan.Paikkakunnalla syntyneistä hartaim-mista liikkeen ystävistä mainittakoontorppari Tuomo P a l o m ä k i, Huhtaankylän aatteellisin mies, joka kuoli 1903

65 vuoden ikäisenä.Ennen rautatien tuloa ja sen raken-

nusaikana Humppilassa vaikuttaneetpappismiehet, sekä vakinaiset että väli-aikaiset, omaksuivat, mikäli heistä on

muistitietoja säilynyt, herännäisyysliik-keeseen nojautuvan kannan.

Pastori Lauri Vihtori P a j ula, jokamuutti Humppilaan Taivassalosta v.1880, ja hänen jälkeensä pastori AntonMalakias H avo n e n, joka tuli Turus-ta v. 1882, olivat kumpikin evankelisensuunnan kannattajia. Nämä pastorit

ehtivät kuitenkin vaikuttaa seurakun-nassa vain pienen ajan. Ensiksimainit-tu joutui tästäkin ajasta viettämäänsuuren osan sairaana, sillä hän sai hal-vauksen, joka sitoi miehen vuoteenomaksi sekä kykenemättömäksi vir-kaansa hoitamaan. Jälkimäinen val-mistautui alkuaan kansakoulun opetta-jaksi, rmssa toimessa oli kymmenenvuotta ennenkuin rupesi opintojaan jat-kamaan. Hän joutui heti papiksi vih-kimisen jälkeen pastori Pajulan apu-laiseksi. Lyhyeksi supistui hänen vai-

kutusaikansa, sillä jo v. 1885 tuli muut-to Kuruun. Näin ollen ei siis kumpi-kaan voinut eikä ehtinyt saamaan ai-kaan mitään mainittavampaa kappelinhengellisen elämän alalla.

A. M. Havosen jälkeen tuli Humppi-lan kappalaiseksi Sammatista pastoriAksel Rudolf Le van. Hän suhtautuivarsin kylmästi evankeliseen liikkee-seen ja kohteli ynseästi tämän suunnanmaallikkopuhujia, samoin kuin kappe-liin hiljattain valmistunutta ensimäistäkansakoulua ja sen opettajaa Alfr. Toi-volaa. Evankelisten suureksi mieli-hyväksi Levan muutti jo kolmen vuo-den perästä Kiskoon. Seuraava seura-kunnan esimies, Loimaalla syntynyt Jo-han Kristian Mä k i n e n, muutti Ve-silahdesta v. 1888 ja toimi kappelissa 8vuotta eli enemmän kuin monet edel-liset papit. Mäkinen oli vakaa, hiljai-nen ja hyväntahtoinen seurakuntalais-ten kunnioitusta nauttiva pastori, joka

29

ei kylläkään ollut hedbergiläisen suun-nan innoittamia miehiä, mutta suhtau-tui kuitenkin suopeasti tähän liikkee-seen puhuen itsekin evankeliumijuhlil-la ja hartauskokouksissa oman seura-kunnan alueella. Hartaana nähtiin hä-nen monesti kuuntelevan kansanomai-sia maallikkopuhujia, jotka koruttomal-la ja yksinkertaisella tavalla esiintyivätpyhän sanan julistajina. Pastori Mäki-sen aikana pääsikin evankelinen liikeHumppilassa suurimpaan vaikutus voi-maansa.

Pastori Levanin kylmyys ja vas-tahakoisuus ei saanut evankelista lii-kettä herpaantumaan, vaan päinvastoinse herätti suurempaa innostusta kannat-tajissa. Liike alkoi voittaa yhä useam-pia ystäviä puolelleen. Edellisten pas-tori en aikoina olivat evankeliset työs-

kennelleet yhteisymmärryksessä ja su-lassa sovinnossa seurakunnan esimies-ten kanssa pitäen heitä kunnioitettuinahenkisinä johtajinaan hengellisissäkiri

asioissa. Heti ensimmäisistä saarnois-ta huomasivat uskovaiset, kuten evan-keliset itseänsä nimittivät, ettei uusipastori ollut. heidän miehiään. Siksipähe alkoivat vieraantua seurakunnanjohtajasta ja rupesivat työskentelemäänomir.. päin panemalla toimeen hartaus-

kokouksia, joihin kutsuivat vieraita pu-hujia, pääasiassa maallikkosaarnaajia.Itse kirkolle eivät uskovaiset kuiten-kaan selkäänsä kääntäneet, vaikka eivät

kunnioittaneetkaan Levania herännee-nä sielunpaimenena. Edelleenkin he kä-·vivät ahkerasti kirkossa ja Herran eh-toollisella, mutta valittivat samalla, etteipastori voinut heidän sielujaan täysinravita. He olivat sitä mieltä, että Le--vanin sanan julistuksista puuttui sie-luja rauhoittava lohdutus ja evankeliu-min suloinen maku. Jo kirkkotiellä us-

30

kovaiset väittivät, että pastori taaskinpuhui vain pelkästään lain velvoituk-sista, mutta jätti evankeliumin julista-misen syrjään, vaikka sen pitäisi ollaoikean saarnan ytimenä ja pääasiana.Pastori sai myös pian tietää, etteivätuskovaiset pitäneet hänestä eikä saar-noistaan. Hän sai sen selvästi tietää oi-kein painetun sanan välitykselläkin. Äi-tini, joka toimi myöskin uskonnollistenlehtien kirjeenvaihtajana, lähetti yksi-tyisluontoiseksi tarkoitetun kirjeen ys-tävälleen, »Evangelinen» nimisen leh-

den julkaisijalle ja toimittajalle, maal-likkosaarnaaja Johan VesterbackalleOuluun. Tämä painatti kirjeen lehdes-sään sellaisenaan. Siinä sanottiin mm.:»Humppilan uskovaiset ovat nykyäänkuin lauma ilman paimenta, sillä heilläei ole uskovaista pappia». Oli luonnol-lista, että tällainen tapaus kylmensipastorin ja uskovaisten välit vieläkinenemmän.

Asiain kehittyessä tälle kannalle aset-tui äitini yhä kiinteämmin ja tarmok-kaamrn:n evankelisten johtoon. Kotialkoi entistä enemmän tulla pikkukap-pelin uskonnollisten harrastusten jarientojen keskipisteeksi. Pappilasta kä-sin ei järjestetty mitään muuta kuinpuhtaasti kirkolliset toimet. Kun kotisijaitsi kylän keskellä, valtatien varrel-la sekä lähellä rautatienasemaa, oli setämänkin vuoksi mitä sopivin paikkakeskustaksi, missä järjestely tapahtui.Tähän pieneen kotiin evankelisen liik-keen puhujat, yhtä hyvin papit kuinmaallikkosaarnaajatkin, ensin saapuivatneuvottelemaan. Sillä aikaa kun äitivalmisti puhujalle tuliaiskahvit ja ruo-kaa, kävi joku vanhemmista lapsistanaapuritaloista pyytämässä kokoushuo-neen. Kun paikka saatiin selville, lähtikodin koko lapsirykmentti eri tahoille

tietoja viemään. Kokoushuoneen saan-ti oli silloin verrattain helppoa, vaikkaei ollutkaan erityistä seurataloa, sillätalolliset antoivat auliisti pirteissään pi-

tää hartauskokouksia. Olin poikasenaitsekin lukemattomia kertoja kokous-huonetta pyytämässä ja vain hyvin har-

voin sain kieltävän vastauksen. Jospyyntö evättiin, tapahtui se varsin pä-tevistä syistä. Orron talon isäntä Anttitapasikin usein sanoa: »Kyllä meidänpirtissä saa Jumalan sanaa julistaa».Tämän harmaan talon avarassa pirtissäuseimmat hartauskokoukset pidettiin-kino Varsin usein saatiin niitä järjes-tää myöskin Kinoksen taloon, jossa niin-ikään oli avara ja komea hämäläispirttipitkine jykevine penkkeineen. Vaih-teen vuoksi järjestettiin kokouksiamuuallekin, kuten torppien pirtteihin.Näistä mainittakoon erikoisesti Palo-mäen ja Leppäkosken torpat, joissa mie-lellään otettiin puhujat vastaan.

Tietojen levittäminen kokouksista ta-pahtui henkilökohtaisella työllä. Ki-

noksen talon aitan seinä Koiviston ky-län keskustassa on 40 vuotta ollut ylei-senä ilmoituspaikkana, jossa kaiken nä-köisten »poostavien» välityksellä onkansalaisille kuulutettu kokouksista jajuhlista. Mutta viime vuosisadan lop-pukymmenillä ei tällaista ilmoitustapaavielä osattu käyttää. Sitäpaitsi eivätkolportöörit juuri milloinkaan etukä-teen voineet ilmoittaa tulostaan. Mo-nesti saapuivat ukkelit vasta iltapäiväl-lä, joten tuli kova hoppu puuhata kan-saa kokoon vielä saman päivän illaksi.

Ihmiset olivat kuitenkin halukkaita tu-lemaan varsinkin, kun oikein henkilö-kohtaisesti käytiin kutsumassa. Usko-vaiset perheineen saapuivat joukolla jaosallistuivat myöskin kokoustietojen le-vittämiseen. Järjestys pysyi mallikel-

poisena. Hartaana jaksettiin tuntikau-palla kuunnella pitkiä saarnoja, vaikkasaatiin seistäkin. Ei aina riittänyt lä-heskään kaikille istumapaikkoja. Kau-niina piirte.enä voi mainita, että nuoretantoivat vanhoille etuoikeuden istuma-paikkoihin. Isäntäväki luovutti toisis-ta huoneista talon kaikki tuolit ja pen-kit, vieläpä kannettiin hakotukitkin,joitten päälle laitettiin lautoja peri-keiksi.

Hartauskokoukset aloitettiin aina yh-teislaululla, vaikka se evankelisen liik-,keen alkuaikoina kävikin hyvin hei-kosti. Monesti laulu' tahtoi muodostuavain puhujan yksinlauluksi. Sen aikui-set Humppilan miehet olivat peräti huo-noja laulajia. Sitäpaitsi oli monella kan-sanmiehellä sellainen käsitys, että lauluja vierrenveisuu kuuluu paremminnaisväelle. Siksipä he hartauskokouk-sissakin laulun aikana istuivat äänettö-minä, vaikka olisivatkin kyenneet yhty-mäan mukaan. Suurin osa naisväestä-kin pysyi kuuntelijana. Varattomienkotien naisväellä oli tähän yhtenä syy-nä myöskin laulukirjojen puute. Vuosivuodelta alkoivat nämäkin asiat kor-jaantua, kun kansan keskuuteen rupesienemmän leviämään virsikirjoja ja sit-temmin Sionin kanteleitä ja koulut pää-sivät kohottamaan laulutaitoa nouse-van sukupolven keskuudessa. Usko-vaisten piirissä kiinnitettiin tähänkinasiaan vakavaa huomiota ottamalla lau-lu kiinteästi ohjelmaan ensin omissayksityisluontoisissa perheseuroissa, jot-ta sitten paremmin kyettiin edellävei-saajiksi suuremmissa julkisissa seurois-

sa. V. 1890-luvulla saatiinkin jo ha-vaita melkoista kehitystä parempaanpäin.

Hartaustilaisuuksissa kerättiin useim-miten kolehti puhujalle hänen matka-

31

kulujensa korvauksena ellei hän ollutvakinainen evankeliumiyhdistyksen kol-portööri, missä tapauksessa uhrilahjakannettiin sanotulle järjestölle. Koleh-dit tuottivat aivan mitättömiä summia,ensinnäkin sen vuoksi, että rahaa oliniukasti liikkeellä ja toisekseen ei ollutuhrimieltä yleisiä asioita kohtaan. Suu-ren talon isäntäkin saattoi laittaa koleh-tiin pennin rahan ja aivan varmasti oli-si voinut antaa puolipennisenkin, jossellaisia rahoja vain olisi ollut. Penninrahaa nimitettiinkin »kolehtirahaksi».Kerrankin, se tapahtui v. 1889, tuottikolehti vain 17 penniä, vaikka Kinoksenpirtti oli tungokseen saakka täynnäkansaa. Pikku penni en joukossa ko-meili vain yksi viisipenninen, jonka an-toi ratamestarin rouva. Ei tällaisellatuloksella puhuja saanut hevosta Lato-vainion kylään, vaan täytyi turvautua»apostolin kyytiin». Eipä silloisissa olois-sa olisi kukaan voinut toimia kiertävä-nä saarnaajana, elleivät aateystävät kul-lakin paikkakunnalla olisi antaneet hä-nelle maksutta yösijan ja ruoan. Senjoutui useimmissa tapauksissa anta-maan liikkeen johtohenkilö.

Jos saarnaajalla oli aikaa viipyä paik-kakunnalla pari päivää, pidettiin toinenkokoustilaisuus useimmiten HuhtaallaPalomäen torpassa.

lVIatkustavat sananjulistajat olivatmaallikoita. vain harvemmin onnistut-tiin' saamaan pappismies puhujaksi. Mie-luisia vieraita olivat mm. pastori K. O.M a n s t r ö m Jokioisilta ja G. O.HoI m b e r g Perttulasta, jotka nautti-vat suurta suosiota evankelisten keskuu-dessa. Rohkenipa äitinikin kerran kir-jeellisesti pyytää itse evankelisen liik-keen kuuluisaa johtajaa Hedbergiä pu-hujaksi. Häneltä saapui kirjelmä, missäjohtaja toivotti Jumalan siunausta

32Humppilan evankeliselle liikkeelle jasen johtohenkilöille, ilmoittaen samalla,ettei mitenkään kiireittensä vuoksi saat-tanut päästä.

Maallikosaarnaajista vieraili lukuisatkerrat eläkkeellä ollut postiljooni ja us-konnollinen kirjailija Jo h a n W e s-te r b a eka, varsin nöyrähenkinen javaatimaton mies, jolla oli tapana tehdäkaikille ihmisille, joitten kanssa joutuipuheisiin, tuo omantunnon kysymys:»Oletkos autuas»? Lapsilta hän kysyi:,Oletkos Jumalan lapsi»? Tämä harrashengenmies ei ollut mikään repäiseväpuhuja, sillä hänen äänensä oli hiljai-nen ja matala sekä esitystapa varsinvaatimaton. Hän esiintyikin mieluirn-znin pienemmissa kokouksissa välittä-mättä erikoisesti suurista kuulijakun-nista. Westerbacka rakasti toverillistakeskustelua pienemmissä seurapiirienkokouksissa ja tyytyi pitämään puheitaratavartijan ahtaassa asunnossakin.

Hänen täydellinen vastakohtansa olientinen talollinen L 0 h i k 0 s k i Poh-janmaalta, jolla oli hyvän kansanpuhu-jan kaikki ominaisuudet, kuuluva ääni,rohkea ja reipas esiintyminen, sanarikaspuhekieli ja taito herättää kuulijainhuomion puoleensa jo ensi sanoillaan.Lohikoski käytti puheissaan runsaastimieliinpainuvia esimerkkejä sekä sat-tuvia vertauksia. Samaa maata oli myös-kin Esa P a a v o-K a 11 i 0, jonka saar-nat antoivat paljon puheenaihetta p-.ik-kakunnalla. Muista saarnamiehistä mai-nittakoon saarnaajat H j a 1m a r La xja J. E. Li 11 j ero 0 s, teurastaja

G r ö n r 0 0 s Loimaalta sekä omanpaikkakunnan mies J 0 h ann e sTa x eli, joka oli Humppilan evanke-lisen suunnan -kasvatti. Hänestä kehittyiponteva puhuja, jota mielellään men-tiin kuuntelemaan. Hän esiintyi luku i-

sissa kokouksissa vielä senkin jälkeenkun hän muutti toiselle paikkakunnalle.Edellisten lisäksi vieraili paikkakun-nalla pastori en Levanin ja Mäkisen ai-koina vielä lukuisia muitakin maallik-kosaarnaajia. Naispuolista saarnaajaa eikäynyt ainoatakaan.

'Uskovaisten piiriin kuuluvat henkilötpitivät ahkeraa kanssakäymistä toisten-sa kanssa.' Yhteinen, rakkaaksi käynytuskontunnustus yhdisti heitä veljellisinsitein toisiinsa. He olivat aivan kuin sa-maan sopuisaan perheeseen kuuluvia jä-seniä. Vilpittömällä ilolla ja mielihyväl-lä he palvelivat ja auttoivat toinen toi-siansa kaikissa asioissa. Jos jotakin koh-tasi suru tai vastoinkäyminen, mentiinhäntä rohkaisevin sanoin lohdutta-maan, jos aateveli ja sisar tarvitsivattaloudellista tukea, ojennettin auttavakäsi.

Tällaisen ihanteellisen veljespiir inkantajoukko kokoontui useimmiten kes-kipisteessä vahtituvalle, missä sunnun-tai-iltapäivät vietettiin Herran sanan pa-rissa. Laulettiin, luettiin ja keskustel-tiin luetun tekstin johdosta. Nämä ko-koukset vastasivat tavallaan nykyaikai- .sia raamattukerhoja ja lukupiirejä. Jo-ku jäsenistä, useimmiten äitini tai le-vyseppä Lillvis, jotka omasivat sujuvansisältälukemisen taidon, lukivat Raa-matusta tai jostain muusta hengellisestäkirjasta tekstin, jonka johdosta lausut-tiin ajatuksia ja mielipiteitä. Kun van-hempani hartaina kirjallisuuden ystävi-nä omistivat sellaisia kirjoja, joita eitoisilla liikkeen jäsenillä ollut, luettiinetupäässä juuri näitä teoksia. Monestisyntyi erittäin vilkas keskustelu, sillänämä ahkerat kokousihmiset olivat pu-heliasta väkeä omissa perheseuroissaan.Näissä sattui usein olemaan läsnä jokuvieraspaikkakuntalainenkin ystävä

Perttulasta, Loimaalta, Jokioisista, Fors-sasta, jopa edempääkin antaen vilkkaut-ta ja eloisuutta keskuste~uille. Tilaisuu-det muodostuivat uskovaisille virkistä-viksi :yhdessäolon hetkiksi, joista iloisin

mielin erottiin jokapäiväisille askareil-

le.Kerran kauniina keväisenä sunnuntai-

iltapäivänä järjestettiin tällaiseen per-hekokoukseen oikein väittelytilaisuuserään toisin ajattelevan kanssa, jota pi-dettiin harhaoppisena. Asemalle oli ni-mittäin tullut Toijalasta uusi vaihde-mies Juho Vilho Lindberg, kotoisin Hä-meenkyrön pitäjästä. Hän oli saanut us-konnollisen herätyksen laestadiolaisensuunnan merkeissä, oli siis »hihhuli»,Kun paikallisia tapauksia valppaastiseurannut äitini sai' sen tietää hän' kut-sui Lindbergin kahville ja samalla kes-kustelemaan uskonnollisista asioista.Samanaikaisesti hän lähetti kyvykkäim-mille seurapiirin jäsenille kutsun saa-pua »hihhulia hiero maan». Sukeutuiuseampia tunteja kestänyt naseva väit-tely. Laestadiolainen piti tarmokkaastipuoliaan, vaikka olikin yksin. Hän eimitenkään sanonut hyväksyvänsä Hed-bergin pääteosta »Uskon Oppi autuu-teen» eikä myöskään lukuisia kohtiaLutheruksen Kirkkopostillasta. Yksimie-lisyyteen eivät siis väittelijät päässeet,mutta niin tuskalliseen sieluntilaan»hihhuli» tuli, että piti muutamien päi-vien perästä päästä Pohjanmaalle saa-maan uskonveljiltään lohdutusta ja rau-haa. Rauhan hän saikin tunnolleen japysyi edelleenkin laestadiolaisena, mut-ta rupesi sen jälkeen puuhailemaan pai-kanmuuttoa päästäksensä pois Humppi-lasta, jossa ihmiset olivat niin yksinker-taisia, että julistivat summarnutikassakoko maailman autuutta.

Kerran kutsuttiin muuan innokas kor-

33

tinpelaaja saamaan ojennusta pahanta-paisesta elämästään. Mies lupasi paran-taa tapansa ja jättää pelaamisen antaenvakuudeksi korttipakan taskustaan Mat-ti Lillvisin huostaan, joka ne heti työn-si tulen saaliiksi. Ennen pitkää tästämiehestä tuli »Kristilhsten Sanomain»säännöllinen tilaaja ja evankelisen liik-keen kannattaja. Ystävällisessä mielessäannettu ojennus johti toivottuun tulok-seen.

Myös seuraava tapaus kuvaa sillois-ten uskovaisten mielialoja ja toiminta-tarmoa. Muuan opinteille lähtenyt talonpoika rupesi ylioppilaaksi tultuaan' lu-eskelernaan papiksi. Opintovuotensa en-

simmäisen kesälomansa aikana hän sat-tui menemään Huhtaan kylässä tanssi-tilaisuuteen ikätovereitaan tapaamaan.Leikin vuoksi nuori ylioppilas koetteli,saako hän hanurilla minkäänlaisia säve-leitä syntymään. Tästä levisi heti usko-vaisten keskuuteen tieto, että papinko-kelas kävi tanssipaikoilla hanuria soit-tamassa. Tuosta varsin sopimattomastateosta päätettiin hänelle antaa vakavamuistutus, jonka suorittaminen uskot-tiin Amalia Mattssonnin ja Sofia Reissintehtäväksi. Teko suoritettiin mahdolli-simman hienotunteisesti sekä kaikessaystävyydessä ja rakkaudessa, kun arvel-tiin että nuorukainen oli esiintynyt tans-sipaikalla lapsellisessa ajattelematto-muudessaan. Asianomainen on monastijälkeenpäin kertonut, ettei ansaittumuistutus ollenkaan loukannut häntä,vaan päinvastoin oli siitä kiitollinen.

Sairaitten luona käytiin lohdutuksen'sanoja puhumassa sekä lukemassa jalaulamassa. Kun eräskin mies, joka pit-kät ajat eli huonoa elämää, tuli tauti-vuoteellaan suuriin omantunnon tuskiin,pari uskovaista meni heti miehen luok-se lohdutuskäynnille. Kuolevalle seli-

34

tettiin kaikessa rakkaudessa, ettei tar-vitse kuolemaa pelätä, sillä Kristus onhänenkin puolestaan kuollut ja maksa-nut ne suuret synti velat, jotka tuntoapainavat. Jos hän uskoo Jumalan po-jan Vapahtajaksensa ja anoo anteeksi-antaa ei tarvitse pelätä, että sielunsajoutuu iankaikkiseen kadotukseen. Loh-dutuspuheet vaikuttivatkin sen, ettäkuoleva. sai tuonnonrauhan ja nukkuityynellä mielellä iäiseen uneen. Tapah-tui varsin usein niinkin, että uskovaisiatultiin pyytämään kuolevan sairasvuo-teelle. Aitini joutui näitä matkoja teke-mään lukuisat kerrat, samoin Palomäki,

Lillvis ja Reiss puolisoineen.

Uskovaiset tekivät virkistysmatkojanaapuriseurakuntien evankeliumijuhli1-le, jopa pääkaupunkiin saakka. Joukol-la käytiin Tammelan, Perttulan, Loi-maan ja Tyrvään juhlilla. Ahkerimpanajuhlavieraana matkusteli Tuomo Palo-mäki, joka säännöllisesti kävi hevosellaHelsingin juhlillakin viipyen näillä mat-koilla viikon päivät. Siinä meni miehel-tä sitten vielä 3-4 päivää, kun kävi ys-tävilleen kertomassa matkamuistelmia javaikutelmiaan sekä tuomassa kaukai-sempien uskonveljien ja sisarien ter-veisiä. Henkilökohtaisien terveisien vä-littäminen oli näinä aikoina hyvin suu-ressa käytössä. Ne toimitettiin uskolli-sesti perille. Esim, Palomäki, jolla olierikoinen nöyrä mieli, oli aivan kuintunnonvaivoissa, ellei saanut terveisiäheti toimitetuksi perille. Palomäen kut-susta saapui Humppilaan monta uuttapuhujaa, sillä hänellä oli laaja tutta-vapiiri pappien sekä maallikkopuhujienkeskuudessa.

Matkoilta saadun innostuksen vaikut-tamana rupesivat uskovaiset kotipaikal-laan puuhaamaan kesäisin suurempia

ulkoilmajuhlia. Ensimmäiset tällaisetluonnon helmassa vietetyt evankeliumi-juhlat pidettiin v, 1891 Humppilan Mik-kolassa, talon vieressä sijaitsevalla mä-ellä. Juhlat onnistuivat hyvästi, joten-ka niiden pitoa jatkettiin samassa pai-kassa viitenä vuotena perättäin. Puhuji-na esiintyi sekä pappeja että maallikoi-ta ja myöskin joka kerta oman pitäjänpastori Mäkinen. Humppilan evankeliu-mijuhlat eivät kuitenkaan saavuttaneetniin suurta kuuluisuutta ja yleisömenes-tystä kuin esim. Tammelan, Ypäjän jaTyrvään juhlat. Melko hyvin ne kuiten-kin onnistuivat, kun ottaa huomioon pai-kalliset olosuhteet ja juhlapaikan syr-jäisen aseman. Evankeliumiyhdistyksenyliasiamies Julius Engström laski erää-nä vuonna yleisöä olevan yli 2000henkeä.Oman seurakunnan väki saapui joukollaja lisäksi runsaasti naapuripitäjäläisiä.Vaikka nämä juhlat pidettiin arkipäivi-nä, kunnioitettiin niitä aivan kuin py-hä- ja juhlapäiviä. 'Arkiset askareet tau-kosivat ja pyhäpukimissa lähdettiin juh-lapaikalle hartain mielin kuuntelemaanlukuisia puheita, joita sitten jälkeenpäinkotoisissa keskusteluissa arvosteltiin.Pastori Julius Engström tunnustettiinyleisesti voimalliseksi saarnamieheksi jacelväpuheiseksi autuuden opin julista-jaksi.

Paljon huolta ja puuhaa tuli usko-vaisi1le näitten juhlien järj estämisestä.Eipä silloin saanut puodeista ostaa val-miiksi paahdettua ja jauhettua kahvia,ei palasokeria eikä limonaadia sekä mui-ta sellaisia. Limput ja pullat leivottiinkotona ja juotavaksi valmistettiin sah-tia tynnyr ikaupalla. Rusinasoppaa kei-tettiin suuret saavilliset. Senpä vuoksikevytmieliset ihmiset, jotka eivät mitäänvälittäneet uskonnollisista asioista, sa-noivatkin näitäevankeliumijuhlia »ru-

-

sinasoppajuhliksb. Nettotulo juhlistaluovutettiin evankeliumiyhdistykselle.

Hengellisten lehtien ja kirjallisuudenlevittäminen kuului myöskin työohjel-maan. Tälläkin alalla suoritti äitini pa-rin vuosikymmenen ajalla suuriarvoisentyön aikana, jolloinka kirjallisuudenviljeleminen kansa syvien rivien kes-kuudessa oli vielä varsin vähäistä. En-simmäiset uskonnolliset lehdet, joita hänHumppilaan rupesi levittämään 1870-luvulla, olivat Johan Vesterbackan .toi-mittamat »Evangelinen» ja »Nuorukai-nen», joista edellinen painettiin Oulus-sa ja jälkimäinen Turussa. Ne olivat pie-niä ja vaatimattomia julkaisuja, jotka il-mestyivät kerran kuukaudessa ja mak-soivat 2 mk vuosikerta, samaan hintaansai »Evangelisen» mukana 3 kertaa ja»Nuorukaisen» kanssa kaksi kertaa vuo-dessa 16-sivuisen vihkosen, joka sisäl-si Vesterbackan kirjoittamia evankeli-umien ja epistolatekstien selityksiä. Vih-kosista karttui vuosien varrella paksujakirjoja. Tilaajamäärä kasvoi vuosi vuo-delta lukuharrastuksen lisääntyessä. Lä-hetys tapahtui rautatiepakettina toimi-henkilölle, jonka tuli ne toimittaa ti-laajille. Samassa paketissa tulivat myös-kin Jokioisten seurakuntaan tilatut leh-det, jotka äitini toimitti hivellysmies-ten mukana perille. Avuliaasti pistelivätmiehet pikku sanomat mekkonsa po-veen ja toimittivat uskollisesti perilleaivankuin nykyaikaiset valantehneetpostinkulj ettaj at.

Äitini kirjoitteli myöskin 'näihin leh-tiin. Tiettävästi hän oli Humppilan en-simäinen naispuolinen sanomalehtikir-jailija, samoin kuin lehtien levittäjäkin.Myöhempinä vaikutusvuosinaan hän ru-pesi levittä~ään muitakin lehtiä esim.pastori G. O. Holmbergin toimittamaa

- kuukauslehteä . »Kristillisiä Sanomia».

35Tämä lehti sai paljon suuremman tilaa-jamäärän, sillä se oli teknillisesti ja si-sältönsä puolesta paljon paremmin toi-mitettu. Sitä tilattiin Koiviston kylässä-kin lähes jokaiseen kotiin, väkirikkaim-piin taloihin parikin vuosikertaa. Kaup-pias Lindströmin taloon tuli kokonais-ta kolme vuosikertaa. Talon rouva ti-lasi ja palvelija sekä talossa asuvameijerska. Kaikki he halusivat saadalehtensä, kun innokas levittäjä menihenkilökohtaisesti sitä tarjoamaan. Alku-aikoina oli vaikeata saada tilaajia ja var-sinkin tilausmaksua, mutta kehityksenkulku meni tälläkin alalla joka vuosieteenpäin, kun levitystyö tarmokkaastijatkui vastuksista huolimatta. Tästäkintyöstä sai vaivat palkakseen ja vuosit-tain aina rahallista tappiotakin, silläkaikkia tilausmaksuja ei saanut per ityk-

si.»Kristillisten Sanomain» asiamieheksi

ryhtyivät myöskin Tuomo Palomäki.Huhtaalle ja Eva Hellgren Humppilankylään. Pastori Mäkinen levitti »Kirkol-lisia Sanomia» »Sanansaattajaa» sekä»Lähetyssanomia», joita tilaajat saivatnoutaa kirkon sakaristosta jumalanpal-veluksen jälkeen.

Kun liikkeen esitaistelija ja tarmokasjohtaja Amalia Mattsson kuoli touko-kuun 12 pnä 1897, tyrehtyi Vesterbackantoimittamien lehtien levittäminen Hump-pilassa kokonaan ja myös »KristillistenSanomain» tilaajaniäärä väheni runsaas-ti puolella. Uskovaisten säännölliset to-verikokoukset loppuivat ja evankelisenliikkeen toiminta kävi paljon hiljaisem-maksi. Maallikkopuhujain vakinainen

majapaikka hävisi. Kaksikymmentävuo-tinen kokoova keskipiste katosi sillä het-kellä, kun iäisyyskutsu saapui sen uh-rautuvalle johtajalle. Toteutui ennustus,jonka hautajaisvieraat lausuivat: »Tämä

36

kuolemantapaus on niin raskas tappioHumppilan evankeliselle liikkeelle, ettäse ikävällä mielellä muistetaan tulevinatakatalven aikoina». Johan Vesterbackakirjoitti lehdessään mm.: »Sydämen suu-rella surulla täytyy ilmoittaa, ettäHumppilan evankelinen seurakunta onajallisen kuoleman kautta menettänytesitaistelijansa ja pitkäaikaisen johta-

jansa paanavahdin vaimon AmaliaMattsonnin, joka pääsi toivomaansaisän kotiin toukok. 12 p. Tämä kristisi-sar oli voimakas ase Jumalan kädessä,kun Kristuksen evankeliumia tehtiin

tunnetuksi Humppilan seurakun-nassa». Kirkkoherra G. O. Holmberg lau-sui: »Amalia Mattson oli hengel-listen rientojen alalla suuri harvinaisuusmaalaisnaisten joukossa sen vuoksi, et-tä hän rohkeasti uskalsi asettua johta-vaan asemaan julkisessa työssä Juma-lan valtakunnan hyväksi».

Takatalven tuloon vaikutti vielä toi-nenkin tapaus. Tuli nimittäin v. 1896seurakunnassa esimiehen vaihdos. Pas-tori J. K. Mäkinen siirtyi Yläneen kirk-koherraksi ja tilalle tuli pastori SimoK 0 r p e l a. Pappilan naapurissa asunutlevyseppä Matti Lillvis meni heti en-

simäisenä parvana ottamaan selkoa,minkä hengen miehiä oli uusi tulokas.Surullinen oli vakaan Matin mieli ker-toessaan ystävilleen, ettei uusi pastoriantanut täyttä arvoa Hedbergin kir-jalle »Uskon oppi autuuteen». Etelä-pohjalainen virsirunoilija Simo Korpelajoutui Humppilaan miehuusikänsä par-haimpina toimintavuosinaan, joten hän

voimakkain ottein käytteli kirkkokuriaja lain antamaa valtuuttansa. Pastori il-moitti mm., ettei ilman hänen lupa ansasaanut kukaan maallikkopuhuja saar-nata seurakuntansa alueella. Jokaisen pi-ti ensin käydä hänen luonaan esittelyllä

ja tehdä selkoa oppinsa ja puheen sisäl-löstä. Tähän eivät kaikki olleet suostu-vaisin. Niinpä eräskin ryhdikäs kolportoo-ri sanoi itsetietoisena: »Minä teen saar-noistani tiliä Jumalalle enkä Korpelal-le». Mies ei lähtenyt pappilaan eikä senkoomin enää tullut paikkakunnalle.Maallikkopuhujain käynnit alkoivat har-veta varsin tuntuvasti. Vuosisadan kol-mena viimeisenä vuotena kävi vain sel-laisia, jotka olivat jonkun järjestön lä-hettämiä ja joitten saapumisesta tuli vi-rallinen ilmoitus pappilaan.

Pastori Korpela muutti jo parin vuo-den perästä Eurajoelle, ja v. 1898 tuliPirkkalasta tarmokas toiminnan miespastori K. V. H u r m eri n t a. Ei hän-kään ollut evankelisen suunnan miehiä,mutta oli kuitenkin vapaamielinen suun-ta-asioissa antaen maallikoitten vapaas-ti toimia ja salli pappilan luona olevallamäelläkin pitää evankeliumijuhlia vuo-sisadan alkupuolella. Tästä huolimattaei evankelinen liike enää jaksanut nous-ta entiseen voimaperäiseen toimintaan-sa. Takavuosina vallinnut kiinteä yh-teistoiminta oli herpaantunut tarmok-kaan johdon puutteessa. Toiminta jatkuikylläkin mutta ei enään sillä innollakuin esitaistelij an aikana.

Kun historiallisten tosiasiain valossatarkastelee evankelisen liikkeen vaiku-tusta Humppilassa viime vuosisadanloppukymmeniIiä, täytyy myöntää, ettäse sai paljon hyvää aikaan. Tämä maal-likkojen johtama liike herätti lukuisiaihmisiä ajattelemaan SIelunsa tilaa jaiäisyyskysymystä. Sen vaikutuksesta ko-koontui lukemattomia kertoja seurakun-nan jäseniä yhteisiin kokouksiin saa-maan voimaa ja lohdutusta raskaissamaisissa elontaisteluissa. Henkisesti ta-kapajulla olevalla seudulla se poisti.monenlaista pimeyttä ja raakuutta ja

toi tilalle kauniimpia arvoja jo ulkonai-senkin elämän alalla. Se herätti rak-kautta hengellisen ja muunkin tietopuo-lisen kirjallisuuden viljelemiseen ja ko-hotti laulutaitoa. Voimakkaalla taval-la tämä liike nostatti ihmisiä tekemääntyötä Jumalan valtakunnan hyväksi jakunniaksi, sytyttäen samalla suurempaa

37

uhrimieltä antamaan anneellisia varojasen työn tukemiseksi ja eteenpäin vie-miseksi, joka tarkoittaa koko ihmiskun-nan onnea ja menestystä. Siksi me jäl-kipolvien ihmiset siunaamme heidänmuistoaan, jotka tämän liikkeen mer-keissä uhrautuivat suuren asian hyväksi.

Jalmari Matisto.

Forssan Lehdessä 20ja 315. ja 17.6.1941.

Puolue-elämän alkuajoilta Forssassa.Kun oltiin tilaisuudessa usein kuule-

maan »puhujia», milloin pappeja, mil-loin maallikoita, heräsi kuulijoissa itse-näinenkin ajattelu ja alettiin arvostellaeri kohtia kuulluista selityksistä. Näinalkoi muodostua erinäisiä ryhmiä kan-nattamaan eri oppisuuntia. Eivät enääkelvanneet kaikki puhujat kaikille kuu-lijoille. Kuvaavaa tässä suhteessa onseuraavakin tapaus: Kaksi Forssan miestätuli ulos Tammelan kirkosta. Toinenmiehistä valitti, ettei hän tuon papinsaamasta saanut siel ul leen mitään ravin-toa. Toinen siihen vastasi, ettei hän-kään saanut .kuin »vahan papuruokaa».

Miehet olivat siis tämän asian suhteenyksirn.elisia, mutta niin ei ollut aina; toi-sinaan syntyi vakaviakin erimielisyyksiäeri oppisuuntien kannattajain kesken.Kerran syntyi suoranainen tappelukinsiellä Forssan tammella kahden tällaisen»uskovaisen» miehen välillä. Oltiin erimieltä erään puhujan suhteen ja väittelypäättyi siihen. että toinen karkasi tove-rinsa päälle ja alkoi pahoinpidell a hän-tä. Kuinka siinä olisikaan käynyt, mut-ta tapauksen nähnyt mylläri ehti hei-komman avuksi. Myöskin »tiktatuur i-nen» henki pääsi vähitellen vallalle us-kovaisten ryhmän keskuudessa j~ johti-kin sitten lopuksi siihen, että he raken-sivat oman rukoushuoneen, ja tuo en-siksi rakennettu jäi koko suuren yleisönhallittavaksi ja hoidettavaksi.

Saatiinpa sitten kylään toinenkin yh-

distys. Tammelan kirkkoherranapulai-nen puuhasi pitäjään raittiusseuran. jo-ka ensin piti kokouksiaan Lunttilan Mat-tilassa, mutta siirtyi sitten Forssaan ot-taen kokoontumispaikakseen Saukkolankoulusalin. Uutta seuraa eivät paikka-kunnan uskovaiset voineet mitenkäänhyväksyä. He näkivät suna järjestön,joka rupeaa kilpailemaan heidän kans-saan jäsenten pyydystärnisessä ja he koet-tivat selittää,. että uusi liike oli jotakinfarisealaisuutta, antikristillisyyttä. Kunuskovainen mies tiesi työtoverinsa käy-neen tuon seuran kokouksessa, niin hännuhteli tätä ja selitti, ettei sen .seuranavulla taivaaseen päästä, sanotaanhan sa-nass a selvästi, että »armosta olette teautuaaksi tulleet». Eräs isä kielsi jyr-kästi poikiaan ja tyttäriään menemästäraittiusseuran kokouksiin. Hän peruuttikuitenkin sitten kieltonsa, kun vanhintyttärensä neni naimisiin hyvin raittius-mielisen opettajan kanssa. Lienee tuoopettaja saanut ukolle selvitetyksi rait-tiusliikkeen oikean tarkoituksen. Mut-ta hankauksia sattui usein näiden kah-den eri järjestöjen väIIillä. Kerrankinuskovaisten yhtymä oli järjestänyt kesä-juhlan läheiseen Rantalanmäkeen, rait-tiusseuralle oli ilmoitettu kiertävän pu-hujan saapuvan paikkakunalle samanapyhänä. Raittiusseura päätti silloin jär-jestää puhetilaisuuden samaan paikkaanedellisen juhlan loputtua. Suuri yleisöjäi puhujaa kuulemaan, mutta uskovaiset

poistuivat, soimaten raittiusväkeä siitä,että se järjesti tuollaisen tilaisuuden re-prmaan alas kaiken sen, mitä he olivatsaaneet juhlallaan rakennetuksi. Seura-kunnan kappalainen oli eräänä lauantai-iltana syyskesällä menossa Forssasta ko-tiinsa, kun hän havaitsi juopuneen mie-hen pyrkimässä ylös maantienojasta. Au-tettuaan. miehen maantielle, tunsi pastorihänet yhdeksi Forssan uskovaisten joh-tomieheksi, joka piti pyhäkouluakin maa-laiskylässä. Mies selitti, että hänen tulimaisteltua väkeviä vähän liikaa ristin-veljien seurassa. Kun pastori seuraavanasunnuntai-iltana piti raamatunselitystärukoushuorieessa, niin hän kertoi tuontapauksenkin ja sanoi, että Forssan us-kovaiset eivät ole muuta kuin suuriateeskentelijöitä. Tulevat. tännekin suurivirsikirja kainalossa ja asettuvat etu-penkkeihin, että he ihmisiltä nähtäisiin,mutta eivät he elä niin kuin kristityntulisi elää. He ovat sellaisia paperius-kovaisia, sanoi pastori. Tällaisesta pu-heesta uskovaiset perinpohjin loukkaan-tuivat ja sanoivat, etteivät he enää kos-kaan mene sitä pastoria kuulemaan.Raittiusseuraa he taaskin syyttelivät sii-tä, että se oli eksyttänyt pastorin tuol-laiseen harhaoppisuuteen.

Alkoi si tten työväenliikekin Forssassakerätä väestöä aatteensa ympärille. Sealkoi ainoastaan työväen etujen valvoja-na ja heidän aineellisen ja henkisen ti-lansa kohottajana. Mutta pian yhdistysalkoi ottaa ohjelmaansa myöskin sosia-lismin vaatimuksia, niitä kun silloinsaksalaisten taholta meidänkin maaham-me niin runsain määrin tyrkytettiin. Lii-ke veti lippunsa alle osan raittiusmiehiä-kin, jotka erosivat seurastaan. Toisintekivät uskovaiset. Heistäkin osa liit-tyi työväen yhdistykseen, mutta he eivätkatkaisseet välejään entisen järjestönsä-kään kanssa. Oli omituista ja kokonaan

39

tavalliselle järjelle mahdotonta selittää,miten he voivat palvella kahta niin toi-silleen vastaista järjestöä. Kun usko-vaisten kokouksissa sanottiin, että uskoarmosta autuaaksi tulemiseen on ihmi-sen ainoa ja tärkein velvollisuus, niintyöväenyhdistyksessä sanottiin, että us-konto on pelkkää humpuukia, se on kan-san pimittämistä, papit ovat kapitalis-tien runnareita, heidän etujensa valvo-jia jne. Jos kysyit heiltä, miten tuollai-nen »kahdella tuolilla istuminen» onmahdollista, niin he selittivät, että kunsen liikkeen avulla pitäisi saataman ole-v n n oloihin ru m suuria parannuksia,n n n täytyyhän olla mukana sitä asiaaeteenpäin viemässä. Se oli siis sen laa-jan mainostuksen tulosta, jota työväen-yhdistyksen taholta harjoitettiin. Työ-väelle selitettiin, että jokainen työläinen,joka lukee porvarillisia sanomalehtiä,tai muuta porvarien toimittamaa kirjal-lisuutta, tekee henkisen itsemurhan, Ei-kä sillä taholla tyydytty pelkkään mai-nostukseen, vaan yritettiin käyttää pak-kokeinojakin. Oli eräs tehtaan työmies,joka kirjoitteli paikkakunnan uutisia jakatsauksia Turun ja Tampereen sanoma-lehtiin. Tämän miehen työpaikalle tulieräänä maanantaiaamuna kaksi samantehtaan työmiestä ilmoittamaan, että työ-väenyhdistys oli valinnut heidät anta-maan kirjeenvaihtajalle viimeisen varoi-tuksen. »Lakkaat kirjoittelemasta nii-hin porvarilehtiin, jos tahdot välttääikäviä seurauksia.» Mies siihen vastasi,että työväenyhdistyksessä juuri kehoite-taan väestöä taisteluun vapauden" vel-jeyden ja tasa-arvoisuuden puolesta, niinhänkin nyt taistelee sen vapauden puo-lesta, että saa kertoa ympäristölleen, mi-tä täällä tapahtuu ja mitä hän ja monetmuut toivoisivat tapahtuvan. »Teidän onihan turhaa yrittää riistää minulta tätävapautta.»

40Esitetyistä esimerkeistä näkyy, kuin-

ka monia ristiriitoja syntyi Forssassa, kunalettiin toimimaan yleisten harrastustenympärillä. Näitä tarkkaillessa on ainamuistettava, että elettiin murrosaikaa.jolloin itsenäinen ajattelu oli vasta he-räämässä kansalaisten keskuudessa. Eikäpidä unhoittaa sitäkään, että itsekkäi-syys ja oman edun valvominen pyrki josilloin lyömään leimansa asioiden kul-kuun. Samoin tulee muistaa sekin, ettämeissä ihmisissä asuva oman arvonsa jakykynsä liian suureksi arvioiminen näyt-teli hyvin huomattavaa osaa silloisissa

oloissa. »Ei siellä taaskaan olisi kes-kusteluista ja paatöksista mitään tullut,jos en minä olisi mukana ollut.» Näinsanoi eräskin mies, kun me yhdessä olim-me poistumassa työväenyhdistyksen ko-kouksesta.Ja hän valitti sitä, että yh-distyksessä valitaan johtopaikoille sel-laisia henkilöitä, jotka eivät asioita ym-märrä.

Kaikki edellämainitut seikat täytyyottaa huomioon, jos tahdomme ymmär-tää paikkakunnan entistä puolue-elämääja yhteistoiminnan alkua.

J. Rantanen.

Forssan Lehdessä 22/2 -"4'1.

Talpian tytöt runoilijoina.1860-luvulla »tälläsivät» Sukulan tytöt

toisilleen erinäisiä lisänimiä. Suuri ja ro-teva tyttö sai nimen »karhu». Someroltatullut tyttö oli »pässi», kun hän käyttisanaa mää ja eräs tyttö sai nimen»ryssä», kun tiedettiin, että hänen isänsäoli ollut reppuryssä. Joku äiti oli kers-kunut, että hänen tyttärensä oli hyvinnätti, niinkuin piparkakku, ja nyt tulitytön nimeksi »piparnätti». Pari tyttöätaas pyrki vaatetuksessaan koreilemaanja saivat nimet »röökenpipru» ja»pimpparöökinä». Muuan tyttö oli»pihtikinttu», toinen »töröjölli» jne.

Kerran sitten joutui kolme näistä ty-töistä keskenään ilmitappeluun, kun hekaikki pyrkivät saman pojan seuraan.Tappelusta Talpian tytöt tekivät laulun:

Tuomon Kalle on nätti poikaja Iikoil le hyvä tuttu.Kyläläisten tiedossa on josiitä moni juttu.

Uusi juttu on sellainen,jonka nyt tässä laulamme julki.Kun Kalle kerran pyhä yönäkotoaan kohden kulki.

Kallen seuraan liittyi tielläkolme mammanpiikaa.Kalle sano että siinä nyt on jovähän niinkun liikaa.

»Ryssä» sano että jääkööt pois,minä yksin sinua seuraan.

Häneen tarttui »karhu» kiinnija viskasi ojan reunaan.

Sillä välillä »pässi» jo ehtiKallen vierelle tulla.Mutta ei saanut hänkään siinäpitkää aikaa olla.

»Karhu» jo joutui siihen taasja »pässiä» puristeli.Niin että »pässiltä» hame ja takki

ja paitakiri rikki meni.

Kalle sanoi että kyllä se »karhu»olis sillon »pässin» syöny.Jos ei »ryssä» olis ojasta tulluja »karhua» kynsiin lyöny.

»Pässi» oli surkeassa kunnossa,hän itki ja valitteli.»Karhukin» katui teko ansaja »pässiä» lohdutteli.

Kalle sai »ryssän» seurakseenja se hälle kerraksi riitti.Toisen hylkäämä »ryssäkin» taasenonneansa kiitti.

Kaksi likkaa Talpialtatämän laulun teki.»Pipparnätti» Sukulastasiihen nuotin veti.

]. R.

Forssan Lehdessä 22. 3. 1941.

40 vuotta Uudenkylän suurestatulipalosta.

Tämän kuun 22. pnä tulee kuluneek-si 40 vuotta siitä, kun Forssassa raivon-nut suuri tulipalo hävitti 22 taloa Kaup-pakad un eteläisellä puolella olevaltaUudenkylän alueelta, Häiviän tienkäänteestä lähelle nykyistä työväenta-loa.

Juhannusjuhla oli sinä vuonna maa-nantaina ja tulipalo alkoi sen edellise-nä lauantaina iltapäivällä klo 5:n ajois-sa. Palo sai heti suuren vallan, mikäjohtui osaksi siitä, että kevät ja alku-kesä olivat olleet erittäin kuivat, toi-saalta siitä, että paljon väkeä oli men-nyt Sipilänmäessä vietettyyn hengelli-seen juhlaan, toiset taas Pyhäjärvellekalastamaan tai muuten huvittelemaanja osa istui olutpullojen ääressä.

Sammutusvälineitä oli silloin ..,ielä

vähän; oli vain muutamia Forssan O.Y:nomistamia, käsi voimin käytettäviä ruis-kuja, ja niistäkin tuli yksi käyttökel-vottomaksi, kun juopuneet kaatoivatruiskuun marjasaavin sisällön. Naisetkyllä kantoivat vettä joesta ja Jokioi-siltakin tuli junalla palokunta ruiskui-neen apuun. Mutta sekin ehti liianmyöhään, sillä tuli levisi hirveäHä no-peudella; parissa tunnissa oli jo kokoalue yhtenä tulimerenä.

Pienempikin tulipalo on aina ihmis-ten hermostoa järkyttävä tapaus, mutta

tällainen suurpalo vaikutti vielä enem-män. Siksi olikin irtaimiston pelasta-minen puutteellista ja sekavaa. Vä-hemmän arvoista tavaraa pelastettiin jaarvokkaampaa jäi tulen saaliiksi. Eräänajurin asunnon vinniltä esim. kannet-tiin alas jotakin arvotonta tavaraa, mut-ta pihalle jätettiin palamaan melkeinuudet työkärryt, joiden arvo oli aina-kin toista sataa markkaa. Ajuri itseoli kyyditsemässä huvimatkailijoitaMustialaan. Eräs hermostunut mies pe-lasti palavia aitalistoja maantien yli.Onneksi toiset huomasivat sen ja sam-muttivat palavat kekäleet ennen kuinne ennättivät sytyttää tulipaloa maan-tien tälle puolelle. Jos se olisi ehtinyttapahtua, olisi palo lisääntynyt ainakinpuolella, olisi ollut Sepänhakakin vaa-rassa joutua saman tuhon omaksi. Kuu-muus oli maantien pohjoispuolellakinniin suuri, että vuorilautojen oksistatihkui pihka ja terva. Mutta kun tuu-li puhelsi enemmän länteen päin, ei pa-lo sentään tarttunut tien pohjoispuo-lelle.

On ihmisiä, jotka eivät tåltatsissakaantilaisuuksissa voi noudattaa ihmisyydenvaatimuksia. Muutamat tuollaiset hu-likaanit menivät palonuhan alaisiinasunnoihin ja viskelivät sieltä tavaroi-ta ulos ikkunasta, jolloin ne särkyivät.

Repäisipä eräs heppuli taulun alas sei-nältä ja viskasi sen lattialle pirstoiksi,Myös varkaat käyttivät tilaisuutta hy-väkseen ja ottivat mukaansa osan pa-lon ulkopuolella pelastetuista tavaroista

Tulipalo sai alkunsa erään [uopotte-

43

levan leskivaimon asunnosta, jossa sil-loinkin taasen oli muutamia miehiä juo-pottelemassa ja pitelivät tulta varomat-tomasti eivätkä kyenneet paloa alkuun-sa tukahduttamaan.

J. R.Forssan Lehdessä 19. 6. 1941.

Muistelmia Forssan kiertokoulusta.Oli meillä aikoinaan toiminnassa sel-

lainenkin laitos, jota nimitettiin kierto-kouluksi. Nimi johtui kaiketi siitä, ettätämän koulun opettajat eivät toimineetaina samassa paikassa, vaan »kiertel ivat».Kunta oli näet jaettu koulupiirei-hin ja jokaisen piirin opettaja piti kou-lua vuosittain piirinsä kolmessa eri pai-kassa, kolme kuukautta kussakin.Kun minullakin oli onni nauttiasen koulun opetusta, niin voin kertoamuutamia hajanaisia muistelmia sentoiminnasta sieltä yli puolen vuosisadantakaa.

Elin silloin kahdettatoista ikä-vuottani. Koulu oli jaettu kahteen.osaan, joissa monissa aineissa oli ope-tus kaikille yhteistä, paitsi uskonnonopetuksessa olivat kotiläksyt eri suurui-sia eri osastoille. Minäkin, ensikertalai-sena, sijoitettiin nuorempien osastoon,mutta pyynnöstäni pääsin vanhempienoppilaiden kanssa samaan läksyyn.

Koulun sisäänpääsytutkinnossa vaa-dittiin välttävä sisäluvuntaito. Sen saa-vuttamiseksi käytettiin lapsia vanhojenmummojen luona muutamia viikkoja.Forssalaisetkin käyttivät lapsiaan Suku-lan kylässä, jopa Letkullakin asti. Sisä-luvun harjoitukseen uhrattiin sittenkoulussa tunti jokaisena päivänä. Lu-kukirjana käytettiin Topeliuksen laati-maa »Luonn onkirjaa». Yksi luki ainavuorollaan ääneen ja toisten piti seurataomassa hallussaan olevasta kirjasta. Se

oli hyvä kirja. Siitä saimme tietoja mo-nista asioista, varsinkin kun opettajateki aina huomautuksia ja antoi lisäsel-vityksiä, missä piti niitä tarpeellisina.Hän olikin hyvin tehtäväänsä innostu-nut mies. Kaikessa opetuksessaan hänaina antoi valaisevia selityksiä käsi tel-tävinä olevista asioista.

Mitä minuun itseeni tulee, niin hä-neltä sain tukea eräässä tärkeässä asias-sa. Olin katekismusta lukiessani ruven-nut epäi lernäan tuota niihin aikoihin vie-lä yleisesti vallalla olevaa käsitystänoidista, tietäjistä, tontuista ja haltijois-ta. Nyt opettajani epäjumalanpal-velusta selittäessään vakuutti, että kaik-ki sellaiset ovat pelkkää taikauskoa,epäjumalan palvelusta. Kun opetta-jan antaman selityksen tukemana rupe-sin »uutta oppia» ympäristööni istutta-maan, sain vastaani ankaran vastustuk-sen tulvan. Enkä yksin minä vaan vie-läpä opettajakin. »Kyllähän se hyvä on,että lapsia opetetaan lukemaan, muttaei heitä saisi yllyttää vastustamaan japilkkaamaan vanhoja ihmisiä», sanottiin.Monta muutakin tärkeää tietoa sain täl-tä uutteralta ja tietorikkaalta opettajal-tamme. Hän oli myöskin ankara kurinja järjestyksen mies. Ei tarvinnut ollarikkomus kovinkaan suuri, kun siitä.seurasi rangaistus. Jos joku vähännipisti edessään istuvaa toveriaan jaopettaja sen huomasi, niin hän tarttui

»pahantekijää» tukkaan, pyöritti päätäja sanoi: »Ei tämä ole kipiätä, muttatämä on häpiätä.» Joskus hän komensipojan kävelemään pulpettien väliselläkäytävällä kantaen käsivarsillaan nur-kasta pojan kannettavaksi asetettua hal-koa. Tytötkin saivat seisoa nurkassa jon-kin aikaa »häpeämässä».

Opettaja oli kotoisin Pohjanmaalta, Vä-hänkyrön kirkonkylästä. En tiedä mitäkoulua mies oli käynyt opettajaksi tul-lakseen, mutta hyväntahtoinen ja oikea-mielin en hän oli kaikesta ankaruudes-taan huolimatta.

Kun hän piti koulua Kuhalan kylässä,hän asui vaimonsa ja lastensa luonaForssassa, mutta kun hän piti kouluatoisissa kylissä, ei hän joka ehtoo tullutkotiin. Näillä matkoilla ollessaan hänolisi ollut halukas i1tasilla antamaanviulunsoiton opetusta kylän nuorukaisi l-le, mutta harvat sitä opettajan hyväntah-toisuurta hyväksensä käyttivät. Tähänvälinpitämättömyyteen vaikutti osaltaansilloin vielä vallalla oleva vastenmieli-syys kaikkia kouluja kohtaan. Niitä pi-dettiin ainoastaan kansan rasituksena japapiston kiusantekona. »Mitähän herraane tuosta minun pojastani tahtovat, kunne sitä niin kouluun vaativat?» sanoieräskin forssalainen leskimies. jonkapojan kirkkoherra oli pakoittanut kierto-kouluun huonon lukutaitonsa tähden.Sitten isä oli mennyt opettajan luo, tar-jonnut hänelle rahaa kaksi markkaa sitävarten, ettei opettaja panisi pojalle ol-lenkaan kotiläksyjä. Oli ollut opettajallatäysi työ selittäessään ukolle, kuinkaväärällä, suorastaan rikollisella tiellätämä oli. Olihan niissä muutamissa lap-sissakin haluttomuutta koulunkäyntiinniin että heitä täytyi ruumiillisella kuri-tuksellakin siihen pakottaa, toiset saatiinmenemään kiltimpien lapsien mukana ja

45

joskus täytyi oman äidin mennä heitäsaattelemaan koululle asti.

Kun olimme käyneet koulua muutamiaviikkoja, silloin opettajamme sairastuija muutamien päivien kuluttua kuoli.Nyt tuli koulumme opettajiksi kaksi tyt-töä, oman seurakunnan synnynnäisiä,jotka olivat saaneet päästötodistuksenkirkonkylän kansakoulusta ja sen lisäksisuorittaneet samassa koulussa jonkunjatkokurssin. Kyllähän nämäkin opetta-jat tekivät tunnollista työtä mitä opetuk-seen tulee eikä heiltä taitoakaan puut-tunut, mutta kurin ja järjestyksen pitoonhe eivät pystyneet yhtä hyvin kuin enti-nen opettajamme. Pojat varsinkin olivatvallattomia; mitä he piittasivat, vaikkaopettajat itkivätkin. He jättivät heitäkyllä laiskanläksylle, mutta ei siitä ollutsuurtakaan apua. Laskuharjoituksetkävivät samaan tapaan kuin entisen opet-tajan aikana. Laskuesimerkit kir-joitettiin suurelle taululle, josta op-pilaat ne jäljensivät omille pikkutauluil-leen, ja kun tulokset oli tarkastettu kai-kilta tauluilta, n iin opettajat laskivat neitse isolla taululla kertoen kuinka las-keminen tapahtuu. Päässälasku esitettiinsuullisesti ja samoin toimitettiin sen tar-kastuskin. kun kaikki oppilaat olivat las-kunsa tulokset opettajille esittäneet.Mutta historian tunnilla nuo neitosetmenettelivät vähän toisin kuin entinenopettaja. He lukivat kappaleita oppi-kirjasta ja kyselivät sitten oppilailta lue-tun sisältöä. Entinen opettaja oli kysel-lyt vähemmän, mutta kertonut lisäksi"historiassa mainittujen tapausten alku-vaiheista ja vaikuttimista sekä oppikir-jassa kuvatun tapauksen jälkiseurauksis-ta. Maantiedon opetuksessakin oli eroasikäli, että entinen opettaja itse näyttelikarttakepillä paikkakuntia, joita hänkartalta mainitsi. Tytöt sensijaan kut-suivat useammin oppilaita kartalta näyt-

·.i:6

tämään. Kirjoituksessa kaikki opettajatkäyttivät samaa tapaa: he kirjoittivatisolle taululle esimerkin, jonka oppilaatsitten saivat siitä vihkoihinsa jäljentääniin kauno- kuin oikeinkirjoituksessa-kino Laulun opetukseen kiinnittivät kaik-ki opettajat yhtä suurta harrastusta kuinmuihinkin aineisiin. Ja tytöt kyllä olivatahkeroita oppimaan lauluakin, kun sen-sijaan pojat olivat välinpitämättömiä.»Ei sillä virkoja saa vaikka kuinka lau-laisi», sanoivat he. Harjoiteltiin enim-mäkseen uskonnollisia ja isänmaallisialauluja sekä virsikirjan virsiä. Aamu- jailtarukouksissa laulettiin virrestä ja opet-tajat lukivat luvun raamatusta. Mies-opettaja sentään luki yhden säkeistönja puhui sen johdolla muutamia opetta-vaisia sanoja.

Kun tämä koulu päättyi ja seuraavaluku kausi alkoi seuraavana syksynä, olipiirissämme jo uusi vakinainen opettaja,Punkalaitumella syntynyt ja kasvanut, n.parinkymmenen vuotias tyttö. Tehta-väänsä hänkin oli innostunut ja kykyä-kin tuntui olevan riittävästi, Hän pa-Iautti kouluun jälleen kurin ja järjes-tyksen, sillä hän ei turvautunut itkuun,kuten edelliset opettajat, vaan tarttuivaikka pahimpien niskottelijain tukkaan,jos neuvot ja nuhteet muutoin meniväthukkaan, Laulun opetukseen hän kiin-nitti erityistä harrastusta, perustipa oi-kein sekakuoronkin, jonka johtajana häntoimi erittäin uutterasti, samoin kuinraittius- ja rukoushuoneyhdistyksissäkin.

Elin silloin viidettätoista ikävuottani,kun itse pääsin jälleen nauttimaan kierto.koul uopetusta, silloin Talsolan Paavo-lassa. Ohjelma oli silloin suurin piir-tein sama kuin edellisellä kerrallakin.Huornat.avin ero oli siinä, että' ti::mäopettaja nyt käytti meitä vanhempia op-pilaita apunaan opetuksessa, Kun oppi-laita oli siinä »löysissa» kaikkiaan 105,

niin esim. läksyjen kuulustelu olisi ku-luttanut yhdeltä henkilöltä koko tunnin,niin ettei olisi jäänyt ollenkaan aikaakyselyyn ja selittelyyn. Mutta opettajakeksi keinon, Kun hänellä oli kaksikinapulaista, niin »Iuettaminen» sujui no-peasti. Me ilmoitimme, kuka ei osannut,ja opettaja määräsi hänet jäämään lais-kanläksylle ja antoi kullekin ryhmälleuuden läksyn. Ei mennyt yhtään päivää,ettei olisi pitänyt muutamia laiskalIejättää, Alussa tuntui vähän vaikealta il-moittaa opettajalle, ettei se ja se oppilasosannut, mutta tottuihan siihen sentään.Oli ikävää katsella tyttöjä, jotka itkivätja joista toiset yrittivät lahjaa luettajaatarjoamalla kuvapapereita. kynän pätkiäym. Mutta ei auttanut mikään, velvolli-suus oli täytettävä. Toveriani vastaan, jo-ka oli tyttö, tehtiin alussa muutamia va-lituksiakin, väittivät osanneensa läk-syn-sä. Mutta kun opettaja luetti häntä uu-destaan, niin selvisi, ettei hän sittenkäänosannut.

Koulutalossa asui eräs itsellisnainen,jonka poikakin kävi koulua. Tämä olilukutaidoltaan heikko, mutta luonteel-taan hyvin riidanhaluinen. Hän valittiäidilleen, että toiset koulupojat tekiväthänelle pahaa, ja äiti kanteli opettajalle.Minäkin jouduin kerran tuon naisen kan-telun kohteeksi, koska olin usein pakoi-tettu jättämään hänen poikansa laiskalle.Poika oli kertonut opettajalle, että fors-salaiset illalla koulusta kotiin mennes-sään lauloivat sopimattomia lauluja, jaettä minä olin niiden alkuunpanija jajohtaja. Kun opettaja kutsui minut ka-mariinsa nuhdeltavaksi, niin minä todis-tin kantelun aiheettomaksi, sillä en men-nyt kotiin toisten seurassa, kun opettajaoli määrännyt minut olemaan koulussaniin kauan kuin »järjestäjät» siivosivatsalin. (Järjestäjät vaihtuivat aina vii-koittain, mutta minun piti palvella jat-

kuvasti.) Nyt vasta opettajakin muisti,etten minä kulkenut toisten mukana jasilloin hän vasta käsitti tuon jurnali-suutta teeskentelevän naisen kataluuden,alkoi vierobua häntä ja varoitti häntätekemästä e::empiä ilmiantoja.

Oli siellä koulutalossa toinenkin asuk-ki, vanha sotamies Hellström, joka olijo ruumiinsa puolesta hyvinkin raihnai-nen, mutta henkisesti vielä aika virkeäukko. Hän se meille kertoi muistelmiaelämänsä varrelta ja me pojat kuunte-limme suurella mielenkiinnolla. Bo-marsundin »västingistä» oli hänkin jou-tunut Englantiin sotavangiksi ja siltämatkaltaankin hän kertoi monia tapauk-sia, samoin hauskoja juttuja sotapääl li-köistaän. Mielenkiintoisia olivat varsin-kin hänen juttunsa eräästä huonosti suo-menkieltä tai tavasta everstistä, joka ke-hui hernesoppaa hyväksi, mutta valittiyhtä sen huonoa ominaisuutta. »Se pa-pu se niin hyve rooka, mutta se tuulooniin», oli eversti sanonut, kun päivälli-sen jälkeen kentällä tuuli puhalsi patal-joonasta päin. Olin lukenut »WänrikkiStoolin tarinoita» ja vertailin nytHellströmin papan kertomuksia niihin.Hyvin sopivat yhteen nämä kaksi van-husta, »Tooli ja Hellström», sillä erotuk-sella kuitenkin, ettei Hellströmin tarvin-nut panna sammaleita piippuunsa kutenStoolin, siitä piti talon miesväki hyvänhuolen. Sven Dufvakin muistui mieleenisiinä noita ukon kertomuksia kuunnel-lessani ja katsoin itseni yhtä joutilaaksikuin hänkin uhraamaan itseni »eestämaan ja kuninkaan». Tämän päätöksenipanirikin sitten käytäntöön täyteen ikääntultuani astumalla vapaaehtoisesti vaki-naiseen sotapalvelukseen.

Koulun vanhemmista oppilaista »opis-kelivat» muutamat myöskin jo sulhasenaja morsi-irnena olemista. Sen näki hel-posti mm. siitä katseesta, millä he roisil-

47

leen nauriita tai omenoita tarjoilivat.Kuulin kerran sattumalta kahden tytönsiihen viittaavan keskustelunkin. Toinentytöistä sanoi toiselle, että kyllä hän-kin Kallen saisi, jos haluaisi, mutta eihän siitä huoli, se on niin vanhanaikai-nen, ei se vielä tanssiakaan osaa, pitä-köön Manta vaan Kallensa. Tällainen»suhde» noiden rakastuneiden välillä eimielestäni ollut haitaksi varsinaiselleopiskelulle, pikemmin päinvastoin. Se-hän innosti heitä yrittämään parhaansa:Hakkaansa» läheisyydessä ja pidättipoikia käyttäytymästä tuhmasti siinäomansa »katseen alla». Luulen opettajan-kin huomanneen nuorten lemmenleikin,mutta en kuullut hänen koskaan heitäsiitä muistuttaneen, vaikka hän tanssiviatyttöjä varoitti hyödyttömästä ja osaksivahingollisestakin ajanvietosta.

Olihan se kiertokoulukin sentään sil-loin, meidän lapsia ollessamme, suuri-arvoinen, vaikka moninaisten oppi laitos.ten aikakauden ihmiset eivät tahdo sillemitään a rvo a antaa. Eräässä seurassa tu-li kerran keskusteltua valtion raken-teesta ja mainittiin, että siinä asiassa olikaksi tunnettua filosoofia muutamassakohdin vähän eri mieltä. Kun minäkinotin osaa keskusteluun, niin jälkeenpäinoli kauppalan keskustassa kasvanut jakansakoulun käynyt mies, joka olikuullut keskustelun, puhunut minustapilkallisesti: »Mitähän sekin metsäkul-man äijä puhuu filosofiasta, eihän sielläk ier tokou lussa sellaista opetettu» (kunoli kasvanut kauppalan laitapuolella) .Mutta kun erään kansakoulun käyneentoimitusjohtajan kirjeen päällä oli sanaHerra, niin ylioppilaan äiti sanoi, etteiherra siihen sovi, koskei mies ole edesylioppilas. Niin arvosteltiin taaskansakoulun käynyttäkin.

Mutta sanottakoon meistä mitä t ahan-

48

sa, eihän meistä ollut määräkään tullamitään herroja, nehän koulutettiin erik-seen. Meidän piti kasvaa ainoastaanauran, kuokan, lapion ja kirveen kåyttä-jiksi. Niissä tehtävissä tarvittavia tieto-ja me saimme kiertokoulusta. Eräs ti-lanhoitaja sanoikin, että oj·ankaivajakintarvitsee esim. laskutaitoa sen verran,että kykenee tarkastamaan, jos palkan-maksaja on epähuomiossa laskenut hä-nen palkkansa väärin. Sellaisenkin ope-tuksen me saimme kiertokoulusta, sillämeitä opetettiin laskemaan kokonaisillaluvuilla yhteenlaskua, vähennystä, kertoo

ja jakolaskua. Kiertokoulusta saamil-lamme tiedoilla me selviydyimme töis-tämme, kun enempiä kouluja käyneet hoi-telivat virastot ja johtoasemat.

Kun täytin kuusikymmentä vuotta,sain entiseltä opettajaltani oikein runo-pukuisen onnittelun, jossa hän muisteliniitä aikoja, kun kävin hänen koulus-saan. Se todistaa kiintyrnysta, mitä opet-tajat tunsivat työhönsä ja oppilaisiinsa.Täytyihän sellaisen harrastuksen sentäänjotakin hedelmää kantaa.

J. R.

Forssan Lehdessä3. 7. 41.

.Humppilan aseman ensimmäinenvaihdemies.

Tämän lehden palstoilla olen yli 20vuoden aikana esittänyt kuvauksia jaelämäkerrallisia tietoja myöskin Hurnp-pilan ensimmäisistä rautatien virkail i-joista. Esittämättä on vielä vaihdemies,joten nyt tällä erällä kerrottakoon ta-mänkin historiallisen henkilön elämän-vaiheet.

Ensimmäinen »veksel irnies», niinkuinhänen virkatittelinsä rautatien alkuai-koina kuului, oli pohjalainen, kutenuseat muutkin Turun ja Toijalan rata-osan ensi aikojen miehet. Pohjalaisiasaapui näet runsaasti etelä-Suomeenrautatietöihin ja heistä sitten monet sai-vat kiinnitetyksi itsensä vakinaiseenpalvelukseen. Kauhavan kuuluisastakotiteollisuuspitäjästä oli kotoisin sekinmies, nuori suutari Kustaa AntinpoikaP e l k 0 n en, josta tuli Humppilan ase-malle ensimmäinen »vekscl il imppujen»heiluttaja.

Kustaa Antinpoika Pelkonen syntyiKauhavalla Ison-Sornpin kylässä tarn-mik. 9 pna 1853 maanviljelijän poika.na. Nuorena ei Kustaata miellyttänylpeltomiehen toimi, koskapa antautui ka-sityöläisen ammattiin. Poikasena hänmatkusteli isänsä kanssa kauppa-asioissamm. Varsinais-Suomessa, jossa mielistyisiinä määrin maan vanhaan pääkaupun-kiin, että ryhtyi siellä suutarin ammattiaoppimaan. Hän saikin hyvän ammat-

titaidon eräässä mallikelpoisessa turku-laisessa suutarinliikeessä, jossa koulu-tettiin oppilaista monta taitavaa kisäl-liä ja näistä taas tuli aikoinaan itsenai-siä mestareita. Oppivuosiensa päät-tyessä uusi kauhavalai~en kisälli rupesikäyttämään sukunimeä Hei n 0 n e n,koskapa entinen nrmi muistutti arkaamiestä, kuten hän itse leikillisesti asiankertoi.

Turun rataosan rakennustöitten al-kaessa Kustaa Heinosesta oli varttunuttäysi-ikäinen vankkarakenteinen mies,jonka mittakin täytti runsaasti kolmekyynärää. Tuon rotevan miehenkin val-tasi rautatiekuume, joten hän päättivaihteen vuoksi muuttaa naskalin ja va-saran suurempiin työvälineisiin, koskaoli sitä mieltä, että vaihtelu työssä vir-kistää. Uudet työvälineet suurenivatkinvarsrn tuntuvasti, sillä hän pääsi kivi-töihin Humppilan mestarin osalle. Pianvoimakas työtäpelkäämätön mies niihintottui. Tulen kipinät vain sinkoilivatväkevän Kustaan iskiessä olan takaagraniittimöhkäleitä. Heinosen muuttoHumppilaan tapahtui syysk. 15 pnåv. 1875.

Ammattia vaihtaneen nuoren miehenelämässä tapahtui Humppilassa piantoinenkin paljon tärkeämpi muutos.Moukarin heiluttajaan sattui näet Arno-r in nuoli, jolta oli Auran rannoilla

50

välttynyt. Koiviston kylässä Tuomolan.orpassa palveli Urjalasta kotoisin ollutneitonen Anna Antintytär, jonka synty-mävuosiluku oli sama kuin- Kauhavanpojankin. Pitkiä riiausaikoja ei päät-täväinen pohjalainen tarvinnut, sillä jojoulukuun 12 pnä v. 1875 vei KustaaAnnansa vihkipallille ja perusti ensim-mäisen kotinsa, vuokralaisena Kinolantorpan suojissa. Hääpäivänä annettu lu-paus pidettiin pyhänä puolin ja toisin,joten avioliitto tuli onnelliseksi siunau-tuen kolmellatoista perillisellä. Lapsistaon vielä seitsemän elossa ja näistä kaksielää Humppilassa, nimittäin pienvilje-lijä Antti Viljami Heinonen ja leski-vaimo Hulda Aleksandra Kilpinen.

Tultuaan perheelliseksi alkoi Heino-nen puuhata itsellensä vakinaista toimi-alaa. Hän onnistuikin yrityksissäänpaasten Humppilan aseman ensimmäi-seksi vaihdemieheksi. Antinpoikana an-nettiin hänellekin rautatiehallituksentoimesta ilman omaa tahtoaan uusi su-kunimi Andersson, minkälainen toimen-pide tuli siihen aikaan niin monenmuun suomalaisen miehen osaksi antau-tuessaan johonkin valtion toimeen. Vie-raskielinen sukunimi oli hänellä vainsen ajan, jolloin palveli rauta tiellä. Pie-nen liikenteen vuoksi ei Humppilan ase-malla alkuaikoina tarvittu muuta kuinyksi vaihdemies, sillä ratapiha oli pe-nn lyhyt, ja siinä vain kaksi sivurai-detta.

Lyhytaikaiseksi muodostui Andersso-nin toimiaika rautatien palveluksessa.Aseman ensimmäisenä ratamestarinatyöskenteli Johan Malm, niinikään poh-jalainen mies, kotoisin Teerijärven pi-täjästä ja vaihdemiestä kolmetoistavuotta vanhempi. Tulisen ja pikaisestisuuttuvan mestarin sekä vaihdemiehenvälillä syntyi riita eräästä tehtävästä,jonka edellinen väitti kuuluvan jälkim-

mäisel le. Erimielisyyden synnyttänytaihe oli melko vähäpätöinen, mutta it-senäisyyttä ja vapautta rakastava pohja-lainen ei voinut sietää heimolaisensamahtipontista määräilyä. Siksipä An-dersson äkkiarvaamatta ja hänelle luon-teenomaisella päättäväisyydellä viskasivirkalakkinsa ja takkinsa nurkkaan sa-noen ainaiset jäähyväiset rautatiemies-uralleen vakuuttaen lähteissään ansait-sevansa leipänsä muullakin tavalla kuinruunun renkinä. Vapauden kaipuukinveti miestä sellaiselle toimialalIe, missäei tarvinnut kellon jälkeen elää eikäkuunnella virkaherrain määräyksiä.Marrask. 29 pnä 1881 muutti AnderssonUrjalan Leikkikankaalle, missä rupesiharjoittamaan suutarin ammattia. Virkaoli mennyt, mutta jälelle jäi hyvä am-mattitaito, jolla tuli toimeen missä ta-hansa silloisina aikoina, jolloin ei vieläollut niitä kenkätehtaita. Työtä kart-tui ennen pitkää niin runsaasti, ettätäytyi palkata apuvoimaakin.

Muutamien vuosien perästä siirtyiAnderssonista taas Heinoseksi muuttu-nut jalkinemestari Leikkikankaalta Mat-kun kartanon alueeseen kuuluvaan Syr-jälän torppaan harjoittaakseen ammat-tinsa ohella myöskin maanviljelystä.Mieheltä ei siis maanviljelijän poikanaollut maahenki hävinnyt, koskapa ru-pesi verotorppariksi tehden itse »taks-värkkipäivätkin» silloin kuin pojat oli-vat vielä pieniä. Jalkineita tehtiin Syr-jälässä myös minkä vain ennätettiin.Verovelvollisuus SyrjäIästä oli ensinpäivä viikossa sekä sitten myöhemminkaksi, kun torpan tiluksiin lisättiinmaata erään toisen torpan alueesta.

Kun Bobrikoffin aikaisina sortovuo-sina Matkun kartanon omistaja patruu-na Wahren karkoitettiin maanpakolai-suuteen, suostui hän ennen lähtöään va-paaehtoisesti myömään vuokraviljelmät

tor pparei lleen. Tällöin myös Heinonenlunasti Syrjäiän itsenaiseks i. Tilan ko-koriaispinta-al a oli päälle 20 ha. Yli10 vuotta toimi entinen torppari itse-näistyneen tilansa isäntänä, kunnes möisen kolme vuotta vaimonsa kuolemanirlkeen tyttärellensä sekä tämän mie-helle pidättäen itselleen pienen eläkkeen.

Kätevänä miehenä kykeni Syrjäiänisäntä tekemään muitakin käsitöitä eikävain jalkineita. Esim. lestit hän tekiaina itse eikä koskaan käyttänyt tehtaanvalmistamia. Monenlaisia työvälineitäsekä astioita valmistui hänen käsistääntuottaen tekijälleen usein näyttelyissäpalkintoja. Innokkaana kalastajana näh-tiin hänen usein pyydystelevän Syrjäiänlähellä sijaitsevassa Vähäjärvessä. Us-konnollismielisenä miehenä hänkin olikantamassa kortensa kekoon, kun kol-misenkymmentä vuotta takaperin Mat-kun asemalle rakennettiin rukoushuoneopettaja Akseli Korpisen aloitteesta.Syrjäiän isännän kristillistä vakaumus ta

51

todisti sekin, että hän osti jokaisellelapselleen raamatun ja virsikirjan, sil-loin kuin möi tilansa.

Kauhavan miehen vaiherikkaassa elä-mässä tapahtui vielä yli 60-vuotiaanatärkeä muutos. Kotiseuturakkaus vetimiehen syntymäpitäjäänsä, jonne muuttimaalisk. 29 pnä v. 1914. Jonkin ajanperästä hän meni siellä naimisiin leski-emäntä Anna Hirsimäen kanssa, jolla olikaksi lasta sekä huonossa kunnossa ole·va maatila. Tätä rappiolla olevaa ta-loa hän rupesi vielä vanhoilla päivil-lään kunnostamaan onnistuenkin siinäniin hyvästi, että sai palkintojakin sekämaanviljelyksestä että karjanhoidosta.

Humppilan aseman ensimmäinen vaih-demies oli niin terve, ettei milloinkaanpitkän elämänsä aikana tarvinnut läa-kärin hoitoa. Terveyttä uhkuva elä-mäntaival päättyi Kauhavalla marrask.26 pnä v. 1931 78 vuoden ikäisenä.

Ja I m ari M a t i s t o.Forssan Lehdessä 5. 8. 41.

SISÄLLYS:

Huhtaan »meklari»,' Jalmari Matisto .Kyläkeinuilta, Juho Rantanen .Musiikkiharrastuksista Tammelassa, Juuso RanttiLa .Ikaalan Isotalo Urjalassa, Arvo KytöLä .Entisajan huutokaupassa, Juho Rantanen .Hämeen ensimmäinen ammattiautoilija, E. Aaltonen .Humppilan ensimmäiset lihaporvarit, JaLmari Matisto .Evankelinen liike Humppilassa, JaLmari Matisto .Puolue-elämän alkuajoilta Forssassa, Juho Rantanen .Talpian tytöt runoilijoina, Juho Rantanen .40 vuotta Uudenkylän suuresta tulipalosta, Juho Rantanen ..Muistelmia Forssan kiertokoulusta, Juho Rantanen .Humppilan aseman ensimmäinen vaihdemies, JaLmari Matisto

Siv.37

1115192] .

273841424447