KulmakiviSuomen teologisen instituutin tiedotuslehti 1/

2007

Kulmakivi 1/2007 2

PÄÄKIRJOITUS

Mitä me tähän sanomme?Monet kirkon jäsenet ovat huolissaan sii-tä, mitä kirkossa nyt tapahtuu. On riitoja ja keskusteluja, on seminaareja ja sympo-siumeja, on selvityksiä ja suunnitelmia. Keskustelu käy kuumana naispappeu-desta, homoudesta, samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta, adoptio-oikeudesta jne.

Edellä mainittujen kysymysten lisäk-si kirkossa keskustellaan ja seurataan, miten tiettyjen pappien käy. ”Sielunhoi-dollisten” keskustelujen lisäksi on merk-kejä erilaisista prosesseista, jotka voivat johtaa siihen, että jotkut papit lentävät pappisvirastaan. Tapaus Jari Rankinen, tapaus Vesa Pöyhtäri, tapaus Markku Koivisto – erilaisia ”tapauksia”, joiden yhteisenä nimittäjänä on, että kyseinen pappi on joutunut ”napit vastakkain” piispansa ja tuomiokapitulinsa kanssa. Aikaisemmin on lähinnä keskusteltu ja puhuttu, mutta muihin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty. Nyt on toinen meininki. Yleisin mielipiteen mukaisesti ”men-nään eikä meinata”, ja nyt panokset ovat kovempia.

Tarkoitukseni ei ole ennakoida, mi-ten eri tapauksissa tulisi menetellä. To-tean tässä yhteydessä vain, että jotenkin tuntuu siltä, että piispallinen kaitsenta on selektiivistä: se kohdistuu lähinnä tavalla tai toisella konservatiivisiin pap-peihin, kun taas toisella laidalla olevat saavat kulkea vapaasti.

Hiljattain saimme kuulla Helsingin tuomiokapitulin päätöksestä, joka koski samaa sukupuolta olevan parin siunaa-mista. Joukko teologian opiskelijoita oli tiedustellut, voiko kirkko hyväksyä sel-laisen toiminnan. Vastauksena oli, kuten tunnettua, että ”ei anna aihetta toimen-piteisiin”.

Monet ovat olleet äärimmäisen petty-neitä tuomiokapitulin päätöksen johdos-ta, toiset taas ymmällään: eikö mitään olisi tarpeen sanoa edes itse asiasta? Jotkut ovat jo tehneet johtopäätöksensä: isien ja äitien kirkosta on erottu, koska ei ”sellaisessa kirkossa voi olla”, joka käy-tännössä hyväksyy asioita, jotka Jumalan sana selvästi torjuu.

”Mitä me tähän sanomme?” Vaikka asiayhteys on toinen, voisimme jatkaa Paavalin sanoilla: ”Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä?” Room. 9:14

Olen sitä mieltä, että kirkon jäsenten tulee reagoida. Kaikkea ei voi hyväksyä, ja jossakin kulkee raja! En puhu varsi-naisesti yksittäisestä päätöksestä vaan asiasta. Jossakin tulee oma ”tähän asti, muttei pidemmälle”, ja sen jälkeen on johtopäätösten aika.

Jotkut ovat reagoineet asioihin niin, etteivät enää kykene jatkamaan kirkon jäseninä. Virkakeskustelut rasittivat jo, mutta homoparien siunaaminen on pal-jon vakavampi asia.

3 Kulmakivi 1/2007

Kulmakivi 1/2007

Hänen ylleen laskeutuu Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki.

Jes. 11:2 Kuva

: Kir

si M

ylly

niem

i

Mutta voidaan reagoida toisellakin ta-valla. Paavi Benedictus XVI kertoo, että kun hän 1980- ja 1990-luvulla vieraili Saksassa, häntä haastateltiin usein. Hän kertoi tienneensä kysymykset jo etukä-teen. Ne koskivat naispappeuta, ehkäisyä, aborttia yms. jatkuvasti tapetilla olevia kysymyksiä. Hän kirjoittaa: mikäli suos-tumme sellaisiin keskusteluihin, annam-me vaikutelman, että olemme moralisteja, joita kiinnostavat erilaiset käskyt ja kiel-lot. Uskon todellista suuruutta ei nähdä.

Sen tähden hän päätti, että hän puhuu aina uskosta, sen ihanuudesta. Emme saa ikinä antaa sellaisten kysymysten johtaa meitä harhaan, vaan meidän pitää aina puhua uskomme suuruudesta, hän kirjoit-taa.

Eräs hyvä ystävä vastasi minulle kysy-mykseeni, mitä me tähän sanomme mm. näin: ”Oman käsitykseni mukaan lehdistö laatii koko ajan sinfoniaa, jossa meille tar-jotaan vain ’tuomion pasuunan’ puhaltajan tai ’kirkkotaistelurumpujen’ Remun rooli.

Ideana on informoida laajalle yleisölle, että vielä löytyy joitakin vanhoja kalkkiksia, mutta edistys menee hyvin eteenpäin myös kirkossa. Itse en menisi mukaan tällaisiin sinfonioihin, vaan keskittyisin kristilli-sen arvomaailman positiivisiin asioihin ja evankeliumin viemiseen eteenpäin.”

Uskon, että hän on täysin oikeassa. Kristittyjen pitää reagoida. Emme saa vai-eta. Kristillinen julistus on aina myös po-leemista (Ef. 5:11) Mutta katson, että hänen vastauksensa sisältää suuren ja aidon vii-sauden. Älkäämme hyväksykö itsellemme sellaista roolia, jota yritetään tarjota.

Keskittykäämme ”kristillisen arvo-maailman positiivisiin asioihin ja evan-keliumin viemiseen eteenpäin.”

9.2.2007Henrik Perret

Kulmakivi 1/2007

4Kulmakivi 1/2007

Kirkossa on tänä vuonna esillä Jeesus-aihe, ja samaa linjausta noudattelee ins-tituutin luento-ohjelma. Avajaisluennon piti Suomen Raamattuopiston toiminnan-johtaja, dosentti Timo Junkkaala.

Timo Junkkaalan uusi kirja Mitä tie-dämme Jeesuksesta innotti aiheineen salin täyteen opiskelijoita. Luennolla lähdet-tiin liikkeelle aikamme monista erilaisista Jeesus-kuvista. Tällä hetkellä pohditaan toisaalta Koraanin Jeesus-kuvaa ja toisaal-ta “uusien” evankeliumien käsitystä Jee-suksen elämästä. Myös Da Vinci -koodin herättämä keskustelu näkyy yhä ihmisten ajatuksissa.

Junkkaala kävi historioitsijan tark-kuudella läpi vanhoja lähteitä. Luennolla arvioitiin sitä, minkälaisia lähteitä Jeesuk-sen elämästä on tarjolla. Esimerkiksi vii-

me vuonna julkisuuteen tullut Juudaksen evankeliumi ei ole vanha ja luotettava lähde Jeesuksen toiminnasta. Itse asiassa meillä ei ole juurikaan materiaalia Uuden testa-mentin ulkopuolella Jeesuksen historiasta. Siksi tutkijoiden mielenkiinnon tulisi aina suuntautua nimenomaan evankeliumei-hin.

Luennolla Timo Junkkaala muistutti myös siitä, että mistään antiikin lähteistä ei ole säilynyt niin paljon vanhoja käsikirjoi-tuksia kuin Uudesta testamentista. Tieteel-lisessä mielessä se on parhaiten säilynyt teksti tuolta ajalta. Siksi Uuden testamentin kirjoituksia voi pitää hyvänä ja luotettavana lähteenä Jeesuksesta ja hänen ajastaan.

Timo Eskola

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan kevätkauden avajaisluento Mitä tiedämme Jeesuksesta täytti luentosalin tammikuun puolivälissä.

Jeesus-teema myös STI:n luentojen johtoaihe

5 Kulmakivi 1/2007

Timo Junkkaalan uusi kirja

MITÄ TIEDÄMME JEESUKSESTA

STI:n avajaisluennolla käsitellyssä kirjassa tarkastellaan erilaisia lähteitä, jotka kertovat Jeesuksesta. Timo Junk-kaalan mukaan Raamatun ulkopuolella ei juurikaan ole luotettavia tekstejä Jeesuksesta.

Kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala arvioi tutkijan tarkkuudessa erilaisia historian tietoja, jotka yrittävät kil-pailla Raamatun antamien tietojen kanssa. Kirja itsessään on kuitenkin kirjoitettu yleistajuiseen tyyliin.

Uuden kirjan avulla jokainen voi perehtyä siihen, mihin tietomme Jeesuksesta perustuu.

Kevätkauden avajaiskahveilla opiskelijat saivat jututtaa Timo Junkkaalaa. Avajaiskuvat: Juho Pitkänen

Kulmakivi 1/2007 6

HenkilökohtaisestiJumalassa koko elämän merkitys

Maalaistyttö MikkelistäKruunuhaassa asuva Anna-Pauliina Mart-tinen kertoo kasvaneensa Mikkelissä, jossa hän sai elää aitoa maalaiselämää vanhem-piensa ja kahden pikkuveljensä kanssa. Anna-Pauliinan lapsuusvuosina maatilalla kasvatettiin lypsykarjaa, mikä oli pienelle tytölle jännittävää.

”Yksi parhaista asioista, mitä muis-tan siltä ajalta, oli lehmien poikiminen”, Anna-Pauliina muistelee. Vanhempien maatila on edelleen hänelle tärkeä paikka, johon on mukava palata.

”Joskus olen miettinyt, millaisia mah-dollisuuksia olisi yhdistää oma maatila ja kristillinen työ toisiinsa”, Anna-Paulii-na haaveilee. ”Ehkäpä perustan maatilalle piilon kristittyjä varten, sitten kun meitä aletaan vainota”, hän nauraa.

Teologina kasvaminenKirjoitettuaan ylioppilaaksi Mikkelissä Anna-Pauliina suunnisti Ryttylään taide-linjalle opiskelemaan vuodeksi. Hän oli harrastanut sekä pianon että kitaran soit-toa, mutta kaikkein tärkeimmäksi musii-kin muodoksi tuli kuitenkin laulaminen. Ryttylässä vietetyn vuoden aikana Anna-Pauliina huomasi innostuvansa raamattu-tunneista ja teologisesta pohdinnasta, ja pikku hiljaa hän kypsytteli ajatusta lähteä opiskelemaan teologiaa.

”Opiskelu on ollut haastavaa ja mielen-kiintoista. Välillä se on tuntunut hankalalta

ja turhauttavalta, välillä taas tuntuu, siltä, että juuri tätä minä haluan tehdä.”, Anna-Pauliina pohtii. ”Erityisen vaikealta on tuntunut pienenä teologin alkuna arvioida, mikä opetuksessa on hyvää ja omaksumi-sen arvoista, mikä taas ei.”

Anna-Pauliina arvelee, että opinnoista on vielä suunnilleen puolet jäljellä. Ensi keväänä hänellä on tarkoitus saada suo-ritettua teologian kandidaatin tutkinto pääaineenaan uskonnonfilosofia. Anna-Pauliina kertoo, että uskonnonfilosofiassa häntä kiehtoo aatehistoria ja mahdollisuus pohtia teologisia taustakysymyksiä, sitä, millä perusteella, ja mistä lähtökohdista teologiaa ja tiedettä yleensäkin tehdään. ”Minua kiinnostaa apologeettinen näkö-kulma, ja haluaisinkin olla mukana levit-tämässä ajatusta, ettei kristittynä eläminen ole älyllinen itsemurha”, Anna-Pauliina kertoo.

STI turvaverkkonaSTI:n merkitys Anna-Pauliinalle on ollut suuri. STI on näyttäytynyt hänelle turva-verkkona, jossa saa kuulla tunnustuksellista opetusta. Etenkin ensimmäisenä opiskelu-vuotena Anna-Pauliina koki tärkeäksi sen, että hän sai nähdä, että teologia voi olla Raamatulle uskollista ja silti pätevää. Eri-tyisen merkityksellinen hänelle oli STI:ssä pidetty luentosarja Raamatun punai-nen lanka, jonka kautta Vanha testamentti avautui uudella tavalla.

Nyt muutaman vuoden opiskelleena

Kuva: Tomas Garaisi

Anna Pauliina toteaa saaneensa STI:stä paljon valmiuksia arvioida kuulemaansa opetusta ja luokitella erilaisista taustaole-tuksista lähteneitä päätelmiä. Hän on toi-minut STI:ssä erilaisissa tehtävissä; aluksi siivoojana ja nyt STI:n työvaliokunnassa opiskelijoiden edustajana.

”En saanut sitten potkuja siivoojan työs-tä, jos tulevat työnantajat sattuvat lukemaan tämän”, Anna-Pauliina lisää nauraen.

Musiikkia vapaa-ajallaVapaa-ajallaan Anna-Pauliina harrastaa musiikkia, ja on toiminut mm. eri kokoon-panojen esilaulajana Kansanlähetyksen eri tilaisuuksissa. Musiikkiin liittyviä pro-jekteja hänellä on ollut myös Mikkelissä nuorten konsertin järjestelijänä sekä viime keväänä Liekit musikaalissa esiintyjänä. Musiikin lisäksi Anna-Pauliina on jatkanut pesäpalloharrastustaan, jossa hän pelasi nuorempana jopa sarjatasolla. Anna-Pau-liina paljastaa myös, että aloitti seurustelun joulukuun alkupuolella, mikä tuo taas lisää väriä vapaa-aikaan.

Tulevaisuudessa hän näkisi itsensä mielellään luterilaisen kirkon tai jonkin järjestön palveluksessa esimerkiksi kou-lutussuunnittelutehtävissä tai työskentele-mässä lasten ja nuorten parissa.

Hän ei kuitenkaan kanna liiaksi huolta tulevaisuuden suunnitelmien suhteen.

”Olen melko hyvä sopeutumaan mihin vain, jos se on Jumalan suunnitelma ja mi-nulle tarkoitettu paikka”, Anna-Pauliina toteaa.

Elämä JumalassaAnna-Pauliina on saanut kasvaa kristitys-sä kodissa, ja usko on ollut aina osa hänen elämäänsä.

”En voi sanoa, että Jumala olisi tarpeek-si tärkeä tai oikealla paikalla elämässäni. Silti tiedän, että Jumalassa on koko elämän merkitys ja elämä. Oikeastaan en edes tie-

dä, mitä olisi elämä ilman tietoisuutta Ju-malasta”, Anna Pauliina pohtii.

Yksi Anna Pauliinaa koskettanut raama-tunjae on psalmissa 9: ”Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra.”

”Ymmärsin, että jos me vain tuntisimme Jumalan, me turvaisimme Häneen. Meidän epäuskomme ja turvattomuutemme johtuu siitä, ettemme tunne Häntä, ei siitä, ettei Hän olisi luotettava tai tunnettavissa.”

Jos terveisiä saa vielä lähettää... Anna-Pauliina haluaa lähettää lämpimiä tervei-siä lukioaikaiselle uskonnonopettajalleen Riitta Valkoselle, jonka työllä hän katsoo olleen positiivista vaikutusta monen nuo-ren elämään.

Mariliina Metsävirta

8Kulmakivi 1/2007

Ihmiset eroavat kirkosta. Kirkon jäsenet eivät usko, kuten kirkko opettaa. Papit ei-vät enää luota niihin asioihin, joista us-kontunnustus puhuu. Näin julistavat sekä viimeaikaiset tutkimukset että kirkon alamäkeä avittava lehdistö kuukaudesta toiseen. Onko luterilainen kirkko menet-tämässä otettaan?

Kirkosta eroaminen on ollut viime ai-kojen takuuvarma puheenaihe seurassa kuin toisessa. Suomessa on herätty pohti-maan kirkon surkastumista. Kansankir-kollisessa Pohjolassa jäsenkato ei ennen juuri ole vaivannut luterilaisia valtakirk-koja. Vuonna 2005 kuitenkin 33 000 jäsen-tä erosi Suomessa luterilaisesta kirkosta. Jotkut puhuvat eroamisbuumista. Eten-kin vapaa-ajattelijat ovat kampanjoineet eroamisen puolesta. Olisiko se tehonnut? Monet katsovat, että kyse on laajemmasta länsimaille tyypillisestä ilmiöstä. Maal-listuminen johtaa kirkosta eroamiseen.

Tilastot puhuvat sen puolesta, että kir-kon säkistä on länsimaissa pohja auki. Hengellisessä emämaassamme Ruotsis-sa, jonka vallan aikana uskonpuhdistus tuli aikanaan Suomen puolelle, kirkos-ta eroaa runsaat 80 000 jäsentä vuodes-sa. Se on noin 1 prosentti jäsenkunnasta. Siellä kirkkoon kuuluu tällä hetkellä noin 77 prosenttia kansasta, kun meillä siihen kuuluu vielä noin 83 prosenttia.

Vuotaa kuin seulaPohjolassa kaikki on pientä Lutherin omaan maahan Saksaan verrattuna. Siel-lä niin sanottuja evankelisia kristittyjä (maakirkkojen yhteenliittymä EKD) on noin 25 miljoonaa. Heistä luterilaisia on ilmeisesti jonkin verran yli puolet. Las-keminen on hieman tulkinnallista, sillä

historiassa tapahtuneen pakkounionin takia kalvinistit ovat jo sukupolvien ajan kuuluneet samaan liittoon. Evankelisista kirkoista eroaa Saksassa joka tapaukses-sa vuosittain lähes 400 000 jäsentä. Kun maassa on kansalaisia noin 83 miljoonaa, loppusaldo on suorastaan järkyttävä.

Saksassa on katolilaisia saman verran kuin evankelisia, eli noin 25 miljoonaa. Jäljelle jäävä suuri uskonnottomien jouk-ko selittyy toisaalta maallistumisella, toi-saalta Saksojen yhdistämisellä. Kun DDR liitettiin takaisin länteen, Saksaan tulla tupsahti lähes 30 miljoonaa kirkosta eron-nutta tai muuten uskonnotonta.

Luterilaisuus on siten pienenemässä. Saksassa kirkosta lähtee noin 1,6 prosent-tia vuosittain, Ruotsissa prosentti ja meillä noin 0.6 prosenttia. Suunta on yksiselit-teinen. Eurooppalaisten pelko kirkkojen pienenemisestä saattaa pian tarttua myös suomalaisiin piispoihin.

Vanhojen protestanttisten kirkkojen tilanne on samankaltainen niin Euroo-passa kuin Yhdysvalloissa. Englannis-ta (Church of England) olemme saaneet pitkään kuulla, että kansa maallistuu ja kirkkoja myydään. Englannissa vain joka neljäs syntyneistä lapsista kastetaan.

Syitä sysissä ja sepissäMistä kirkosta eroaminen johtuu? Ateistit ja vapaa-ajattelijat haluaisivat nähdä tilan-teen niin, että valistus on tuottanut länsi-maissa hedelmää ja ihmisistä olisi tullut aatteellisesti ja perustellusti uskonnon-vastaisia. Käytännössä asetelma on paljon maanläheisempi. Ihmiset lähtevät, koska heillä ei ole mitään henkilökohtaista syytä jäädä kirkkoon.

Suomalainen tutkimus kirkosta eroa-

Kuinka kirkon käy?

9 Kulmakivi 1/2007

misen syistä paljastaa, että eroajat eivät vetoa suuriin aatteisiin. 77 prosenttia lähtijöistä toteaa suurin piirtein vain sen, että kirkossa pysymisessä ei ole heillä mitään mieltä. He suhtautuvat kirkkoon välinpitämättömästi ja esimerkiksi kir-kollisveron rahasumma, siis jokunen sata euroa vuodessa, on riittävä syy eroamiseen (Näin Niemelä, Kati (toim.), Vieraantunut vai pettynyt?).

Periaatteelliset syyt ovat lähtijöiden perusteluissa aivan taka-alalla. Kirkko-kriittisyys on perusteena vain yhdessä-toista prosentissa lähtijöistä. Suomessa lähtijät ovat lisäksi enimmäkseen nuoria aikuisia, joiden elämäntilanteeseen sopii jäsenyyden tarkastelu ja miksei myös pieni taloudellinen etu.

Media haluaisi nähdä, että ihmisten kä-sitys uskonnollisuudesta vapautuu. Monen toimittajan mielestä uskonnollinen kenttä kirjavoituu ja ihmiset siirtyvät luutunees-ta luterilaisuudesta mielenkiintoisempien uskontojen pariin. Tutkimukset eivät tue tätä käsitystä. Aatteellisuus ei ole nyt kun-niassa eikä ideologia kiinnosta etenkään nuoria.

Välinpitämättömyyden ehdoillaKirkosta eroavat ihmiset eivät liity va-paa-ajattelijoiden yhdistyksiin eivätkä to-dennäköisesti mihinkään muuhunkaan korkean profiilin aatteeseen tai uskon-toon. Sellaiset ajat on ohitettu jo 1960-luvulla. Lähtijöiden keskeisin asenne on välinpitämättömyys. Kirkon tilalle on tul-lut elämän karnevaali. Hurskauden korvaa etenkin nuorten kohdalla näköalaton bai-lauskulttuuri.

Keskeisin lähtemisen syy on välinpi-tämättömyys kirkon sanomasta ja ope-tuksesta. Uusi sukupolvi ei katso kirkon opetusten edustavan heidän maailman-katsomustaan juuri millään tavalla. He pitävät vanhempiensa uskonnollisen pe-rinteen jatkamista tarpeettomana.

Tilastot tosin muistuttavat, että nuo asenteet koskevat kaikissa maissa vain lähtijöitä, joita siis on meillä alle prosentti kirkon jäsenistöstä vuosittain. Yleisem-min ottaen Suomessa vielä 62 prosenttia ihmisistä ilmoittaa pitävänsä itseään us-konnollisena. Ruotsissa luku on enää 37 prosenttia. Tällaisten lukujen perusteella voi yrittää arvioida tulevaa.

Kuinka kirkon käy? Vastausten antajia on runsaasti ja ohjelmaehdotukset kil-pailevat ankarasti keskenään. Kirkon joh-dossa vaikuttaa esimerkiksi ryhmä, jonka mukaan ainoastaan kirkon avoin liberali-soituminen voi pelastaa kirkon. Luterilai-suuden täytyy heidän mielestään omaksua ympäröivän kulttuurin arvot, jotta se voi-si kelvata aikamme ihmiselle. Raamatun perusteella voidaan sanoa, että kirkkoa ei uudista mikään muu kuin evankeliumi. Mikään maailmassa ei nimittäin todista sen puolesta, että ihmiskunta olisi tul-lut paremmaksi ja pyrkisi rakkauteen sen paremmin kuin Paavalin tai Lutherin ai-koina. Rehellinen oman elämämme ja aikamme tarkastelu muistuttaa meille, että raadollisen ihmisen ainoa toivo tässä maailmassa on joutua kasvokkain Juma-lan kanssa. Jokaisen meistä täytyy pysäh-tyä sen Herran eteen, joka itse on totuus ja rakkaus.

Hengellisessä mielessä kirkolla on vain yksi sanoma. Kirkko julistaa synti-selle lahjoitettavaa evankeliumia, täyttä anteeksiantoa. Kukaan muu ei julista tätä. Kenelläkään muulla ei ole mielenkiintoa tarjota syntiensä tähden kadotetulle Kris-tusta, joka kantaa hänen syntinsä. Tämä sanoma ei muutu, ellei maailma muutu yhtäkkiä taivaaksi ja ihminen hyväksi. Niin kauan kuin elämme osallisina tästä ahneesta ja itsekkäästä maailmasta, meil-lä ei ole muuta toivoa kuin Vapahtaja. Siksi kirkon uudistus löytyy ainoastaan hänen luotaan.

Timo Eskola

Arkeologin arkea ja juhlaa – kuopan pohjalta tohtoriksi

Kulmakivi 1/2007 10

Teologisen instituutin pitkäaikainen pääsihteeri Eero Junkkaala väitteli jou-lukuun alussa Vanhan testamentin alalta tohtoriksi Turussa. STI:n töissä Eero tun-nettiin innokkaana arkeologian harrasta-jana. Instituutin kaivausmatkat Israelissa olivat opiskelijoidenkin keskuudessa suu-ressa maineessa.

Turun Åbo Akademissa tarkastettu väi-töskirja liittyy Joosuan kirjaan ja Egyptin historiaan. Tutkimuksessa pohditaan, mi-ten arkeologian ja historiantutkimuksen välinein voidaan arvioida Israelin tuloa luvattuun maahan runsaat 3000 vuotta sitten.

Työssään Eero vertailee Joosuan kirjan tietoja kahteen Egyptin faraoiden teke-mään Kanaaninmaan valloitukseen: Three Conquests of Canaan. A Comparative Study of Two Egyptian Military Campaigns and Joshua 10–12 in the Light of Recent Arcaeological Evi-dence. Vastaväittäjänä tilaisuudessa oli is-raelilainen arkeologi, tohtori Raz Kletter.

Kyseessä on aivan uusi näkökulma ai-heen tutkimiseen. Tarkastelemalla eri aikakausina tehtyjä dokumentteja tietyn alueen valloituksesta voidaan sanoa jotain myös siitä, miten tekstit vastaavat arkeolo-gisia kerrostumia. Eero on käsitellyt kai-kista lähteissä mainituista kaupungeista olemassa olevat arkeologiset raportit ja niiden sisältämät tiedot eri aikojen kerros-tumista. Näin hän on kyennyt tekemään päätelmiä kaupunkien asuttamisesta ja niissä asuvien ihmisten edustaman kult-tuurin muutoksista.

Tutkimus osoittaa ensinnäkin sen, että Raamatussa mainitut Kanaaninmaan kaupungit ovat todella olleet olemassa ja asuttuja Joosuan aikakaudella. Lisäksi tuloksena on, että Raamatun mainitse-milla paikkakunnilla tapahtui olennai-

nen kulttuurin muutos Joosuan aikana. Valloittamattomien kaupunkien kohdal-la puolestaan tällainen muutos puuttuu, mikä on myös erityisen kiinnostavaa.

Arkeologia ei yksin pysty kuitenkaan kertomaan, kuka kaupunkeja asutti. Se ei selitä, miksi kulttuurit muuttuivat. Tämän selvittämiseen tarvitaan Raamattua, jon-ka perimätiedossa kertomukset maahan tulosta ovat säilyneet. Raamatun lukijoita kiinnostaa varmasti se, että Joosuan kir-jan tiedot vastaavat yllättävänkin hyvin ar-keologian esille nostamia yksityiskohtia.

Onnittelemme lämpimästi Eero Junk-kaalaa väitöskirjasta, jonka laatiminen on vaatinut niin arkeologian opiskelua kädet savessa kuin vuosikausien sitkeätä aherta-mista kaivausraporttien parissa. Nyt pitkä työ on palkittu tohtorin tutkinnolla. Kirja tarjoaa kansainväliselle tutkimusyhtei-sölle puheenvuoron, jota tullaan varmasti kommentoimaan runsaasti tulevien vuo-sien aikana.

Timo Eskola

Uuden testamentin historiallisessa tut-kimuksessa käytetään apuna välineitä, joiden avulla uskotaan päästävän tekstin historiallisuudesta selville. Välineet ovat tutkijoiden luomia menetelmiä, metode-ja, jotka ovat rinnastettavissa rakentajan metrimittaan tai leipurin desimittaan. Metodin avulla “mitataan” ja arvioidaan tekstiä eli toisin sanoen katsotaan, miten teksti vastaa metodin esittämiin kysymyk-siin. Metodi ei siten itsessään lisää tekstis-tä saatavaa tietoa. Tulos on pikemminkin väite metodin sisältämien hypoteesien ja käsiteltävän tekstin välisestä suhteesta.

Historian tapahtumien yksityiskohtia on sinänsä melko yksinkertaista arvioida. Sitä paljon monimutkaisempi on kysymys syy-yhteyksistä erilaisten tapahtumien takana. Kuitenkin juuri tapahtumien syyt ja dynamiikka kiinnostavat historian tut-kijaa eniten. Niiden selvittelijä on usein lähes kokonaan erossa dokumentoidusta historiasta – dokumenttien puutten takia. Siksi päättely joudutaan tekemään oletus-ten ja kuviteltujen tapahtumien avulla. Näitä oletuksia tutkija muodostaa luonnol-lisesti Uuden testamentin tekstien avulla. Silloin ratkaisevaan asemaan nousee ky-symys tekstien käsittelemisestä.

Evankeliumikertomusten tarkastelus-sa tarvitaan monenlaisia välineitä. Ekse-getiikan metodit pyrkivät selvittämään erityisesti kirjoittajan käyttämiä lähteitä, eri evankeliumikertomusten kulkua seu-rakuntien perinteessä sekä kertomusten tai traditioaineksen lopullista kokoonpa-noa.

Tutkijan yritykset selittää tekstin ole-tettua taustaa perustuvat viime kädessä kuitenkin mielikuvitukseen ja oletuksiin. Syy siihen on yksinkertainen: tutkijalla

ei ole mitään Raamatun ulkopuolista läh-dettä, johon hän voisi verrata kertomusta. Meillä ei ole “suoraa tietoa” historiasta. Aina, kun tutkija selittää kertomuksen syntyä tai muotoilee Raamatusta poikke-avan kuvan Jeesuksesta, hän joutuu tur-vautumaan mielikuvitukseensa. Tutkijan täytyy tekstien äärellä kuvitella mahdol-lisia historian kehityskulkuja, syysuhteita ja perinteen välittämisen motiiveja. Nii-den avulla hän rakentaa tekstistä mallin, joka selittää syntytilannetta, kertomuksen kehittymistä tai Jeesuksen persoonaa.

Moderni tiede pitää historian tutki-musta palapelinä, jossa osaset eivät aina tahdo sopia yhteen. Tutkijan selitys on yksi yritys rakentaa osista johdonmukainen palapeli. Toisinaan se onnistuu parem-min, toisinaan huonommin. Välillä peli täytyy hajottaa ja aloittaa uudelleen alus-ta. Historiallisen selittämisen ongelma on siinä, että selitysmallia on melko vaikea todistaa pitävästi. Perusteluina käytetään yleensä vain omia ratkaisuja. Siksi toisen tutkijan tulos on usein aivan toisenlainen. Tämä on totta myös Raamatun tutkimuk-sessa. Liekö missään tieteessä niin paljon erilaisia ja keskenään kilpailevia selityk-siä kuin siinä.

Tavallinen Raamatun lukija voi kuiten-kin huoletta lukea samoja tekstejä ja luottaa siihen, että ne ovat luotettavia. Historian selitykset tieteessä pyrkivät tekstien toi-selle puolelle, ja usein laihoin tuloksin. Raamatun lukija pyrkii kuitenkin itse tekstien äärelle, ja löytää niistä ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan.

Timo Eskola

Historiaa tutkijan näkökulmasta

11 Kulmakivi 1/2007

Kuva: Janne Rönni

Kuva: Timo Liiri

OPISKELIJAN SUUSTA

Äiti pojasta pappia toivoi…

Hei äiti!

Täällä kirjoittaa poikasi, joka opiskelee Helsingissä. Opiskelut ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen tutustunut reilun vuoden aikana uusiin ihmisiin ja alkanut käydä opiskelujen ohessa paikassa nimeltä Suomen teologinen instituutti. Siellä olen koh-dannut samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Hekin lukevat teologiaa ja kamppailevat samanlaisten kysymysten kanssa kuin minä. Pyrimme yhdessä tutkimaan Raamatun vaikeita kohtia. Se on erittäin mielekästä. Välillä menee väittelyksikin, mutta onneksi täällä on tilaa olla eri mieltä. Täällä on osaavia ihmisiä töissä. He osaavat ohjata teologin tiellä eteenpäin.

Toivoit, että minusta tulisi joskus pappi. Olethan lukenut lehdistä kirkkomme tilasta. Kirkkomme paimenet ovat päättäneet olla viisaampia kuin Raamattu ja ovat lähteneet sille tielle, jota minä en voi kulkea. Ymmärräthän rakas äitini, että omaatuntoaan vastaan ei sovi olla. Ymmärrän kyllä, että toivot minusta pappia, mutta tällä hetkellä se näyttää kovin vaikealta. Ehkäpä jonain päivänä nämä asiat ratkeavat, älä huolehdi. Herra kyllä pitää huolen omistaan, vaikka kulkisimme kuoleman varjon maassa.

Kerrothan isälle terveisiä! Häneltä opittu luottamus Raamatun totuuteen auttaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä.

Jouni Anttila, teol. yo

Kulmakivi 1/2007 12

Kuva

: Jan

ne R

önni

Kulmakivi 1/200713

Kulmakivi 1/2007 14

RAAMATUN PUNAINEN LANKA Raamatun pääsanoman läpi perjantai-illan ja lauantaipäivän aikana

Luennoitsijoina Leif Nummela ja Henrik Perret 23.–24.2.07 Kajaani, järj. Kainuun Kansanlähetys 16.–17.3.07 Lempäälä, järj. Lempäälän seurakunta 13.–14.4.07 Porvoo. järj. Uudenmaan Kansanlähetys ja Porvoon seurakunta 20.–21.4.07 Helsingfors, Månsas, järj. Markus frs. (Bibelns röda tråd) 14.–15.9.07 Kuopio, järj. Kallaveden seurakunta 12.–13.10.07 Nokia, järj. Nokian seurakunta 26.–27.10.07 Seinäjoki, järj. Pohjanmaan Kansanlähetys

Kuva

: Jan

ne R

önni

Kulmakivi 1/200715

Teologinen tutkimus- ja koulutuskeskus. Seurakuntavierailuja, luentotoimintaa, kirjasto ja lukusali.

Talous vapaaehtoisen kannatuksen varassa.Vuositukijäsenmaksu 35 euroa (opiskelijat 10 euroa, yhteisöt 100 euroa). Ottaa vastaan kirja-lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja.

Julkaisee IUSTITIA-nimistä teologista aikakau-sikirjaa. Tiedotuslehti KULMAKIVI lähetetään jokaiselle tukijäsenelle kuusi kertaa vuodessa.

Hallituksen puheenjohtaja pääsihteeri Timo Rämä

JäsenjärjestötEv.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä Länsi-Suomen Rukoilevaisten YhdistysSuomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys Radiolähetysjärjestö SanansaattajatSuomen Ev.lut. Kansanlähetys Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Suomen Raamattuopisto Svenska Lutherska Evangeliföreningen

OsoiteKaisaniemenkatu 13 A 4. krs00100 Helsinki

Puhelin Faksi09 668 9550 09 6689 5555 Sähköpostitsti@teolinst.fietunimi.sukunimi@teolinst.fi

Kotisivu www.teolinst.fi Pankkitili Sampo 800011-564245

Työntekijätpääsihteeri Henrik Perret (gsm 0500 542 542)tutkija Timo Eskola (koti 019 722 702)sihteeri Kirsi Sell (koti 09 505 1796)

Aukiolo: arkisin klo 9–19

Taitto Kirsi SellPainopaikka Kirjapaino Hermes Oy

SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI

Henrik Perret 23.–23.2. Kajaani, Raamatun punainen lanka12.3. Markus församling, Alfa-kurssi16.–17.3. Lempäälä, Raamatun punainen lanka22.3. Lukas församling, esitelmä31.3.–1.4. Tampere, Raamattu- ja tunnustuspäivät13.–14.4. Porvoo, Raamatun punainen lanka20.–21.4. Markus & Lukas församlingar Bibelns röda tråd7.–11.5. Turku, kirkolliskokous17.5. Ryttylä, apologiaseminaari

SEURAKUNTAVIERAILUTTimo Eskola25.2. Riihimäen seurakunta, raamattutunti7.3. Riihimäki, Alfa-kurssi12.3. Suomen Raamattuopisto. Avoin raamattukoulu31.3. Tampere, Raamattu- ja tunnustuspäivät10.4. Kansanlähetysopisto, Ryttylä

SUOMEN TEOLOGINENINSTITUUTTIKaisaniemenkatu 13 A 00100 HELSINKI

Lyhyesti Raamatusta

”Ette te oman kuuliaisuutenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne … tätä maata”

5. Moos. 9:5

Israelin kansan tuli olla kuuliainen Jumalalle. Sille oli annettu kymmenen käskyä.

Se oli myös saanut lupauksen kuuliaisuuden siunauksesta ja varoituksia tottelemattomuuden tuomista rangaistuksista.

Silti sen perille pääsy ei riippunut sen kuuliaisuudesta. Se pääsi perille tottelemattomana – Jumalan valinnan perusteella.

Meidän tulee olla kuuliaisia Jumalan sanalle. Mutta perille me pääsemme armosta, tottelemattominakin.

Eero Junkkaala

Kannen kuva: Anna-Pauliina Marttinen, kuvaaja Tomas Garaisi