taidemaalaus 3 2009

taidemaalaustaidemaalariliitto 3/2009

taltalla ja siveltimelläProsentti taiteelle tuo taidetta kaikilleabstraktin muodon puhtaudesta ja universaalisuudestapyhä matteus ja enkeli

5 euroa

TaidemaalariliiTon TeosväliTys TapahTuman

12.-21.3.2010 yhTeisTyössä mukana

www.intrum.fi

3taidemaalaus 3/2009

pääkirjoitusTiina Lamminen

taidemaalaus

Numero 3/2009

Toinen vuosikerta

julkaisija

Taidemaalariliitto

Erottajankatu 9 B

00130 Helsinki

puhelin 09 6811 0574

faksi 09 6811 0550

www.painters.fi

päätoimittaja

Tiina Lamminen

puhelin 050 3646 674

[email protected]

toimituskunta

Terhi Aaltonen, Paula Holopainen,

Tiina Lamminen, Mikko Paakkola, Jukka Pohjola

projektisihteeri

Marina Zitting

harjoittelija

Susanna Hulkkonen

ilmoitusmyynti

Taidemaalaus 1/2010 ilmestyy helmikuussa 2010.

Tiedot lehden ilmoitusaikataulusta

ja hinnoista löytyvät osoitteesta

www.painters.fi/tmjulkaisu.html

tai ne voi tilata projektisihteeriltä,

puhelin 09 6811 0574.

Taidemaalaus on Kultti ry:n jäsen.

kansi

Valokuvaaja Kari Soinio: Sankari mallina #1.

Avustajat Heidi Lahtinen ja Outi Rainio,

Vapaa Taidekoulu, syyskuu 2009.

ulkoasu

Jaana Teräväinen

paino

Painohäme Ylöjärvi 2009

kirjain

Garamond Premier Pro

paperi

Galerie Art Gloss 250 g (kansi)

Galerie Art Gloss 170 g (sisäsivut)

issn 1797-349x

Suklaasydän, tinakuoret

Oppiminen on kopiointia ja jäljentämistä. Toisto auttaa jäärä-päisintäkin. Lainaus ja viittaus ovat tapoja osoittaa tietoisuutta tra-ditiosta. On myös niitä, jotka määrätietoisesti halveksivat kaikkea lainatuksi osoitettua varastamisena.

Ei tarvitse olla harjaantunut taiteentuntija epäilläkseen teosta vää-rennökseksi. Laittaa vain ajatuksen päähänsä: tuo on väärennös. Mutta sanoakseen arvionsa uskottavasti ääneen pitää olla kaiken nähnyt ja kovapintainen. Lähtökohtaisesti taideteokseen eläydy-tään siten, että esitetyn uskotaan olevan rehellistä ja taiteen ylipää-tään merkitsevän jotakin totuudellista.

Ei ole ihme, että taideväärennökset kuohuttavat. Wäinö Aal tosen museossa Turussa väärennöskohulla saavutettiin julkisuutta, jon-ka ansiosta yleisömenestys olisi ollut taattu, mutta näyttely joudut-tiin sulkemaan. Asia eteni poliisitutkintaan. On perusasia, että tai-deyleisöä ei huijata.

Ateneumissa avautuneeseen Picasso-näyttelyyn odotetaan ennä-tysmäistä 250 000 kävijää. Picasso on maailman väärennetyimpiä maalareita. Entä jos suomalaisyleisö löytäisi näyttelyn maalausten joukosta väärennöksen? Voisi käydä esimerkiksi siten, että kävijä-määrä kasvaisi puoleen miljoonaan ja Suomi saisi kansainvälistä jul-kisuutta kuvataiteen asiantuntijamaana.

Me suomalaiset olemme tottuneet olemaan iloisia, kun olemme saa-neet tänne Jotakin: kulta-aarteita tai – picassoja. Mielestäni voi kui-tenkin perustellusti kysyä nykyaikaisen kaupankäynnin aikaan, mi-ten nämä tuontinäyttelyt, jotka imevät rahaa ja työvuosia kuin sie-net, vastavuoroisesti auttavat suomalaisen taiteen vientiä?

Tampereella 29.9.2009

Taidemaalari Tiina LamminenPäätoimittaja

TaidemaalariliiTon TeosväliTys TapahTuman

12.-21.3.2010 yhTeisTyössä mukana

www.intrum.fi

4 taidemaalaus 3/2009

Sekä taltta että sivellin jättävät jäljen, kapean tai leveän, voimakkaan tai hennon. Maali luisuu siveltimen karvojen välistä maa-lauksen pintaan; pinnasta leikkautuu lastu tal-tan kouruun. Luiskahtaako taltanjälki osaksi maalauksellisuutta? Vai käyvätkö siveltimen-jälki ja taltanjälki tasa-arvoista vuoropuhelua keskenään?

Etsin kuvanveistäjä Antti Oikarisen kans sa sanoja taltan ja siveltimen yhteiselol-le. Katselimme Väinö Hämäläisen (1876 –1940) maalausta Lemminkäinen ja Hiiden hirvi ja erityisesti sen taltattuja puukehyk-siä. Löysimme taltanjälkiä myös Marika Mäkelän ja Hanna Vahvaselän puupoh-jalle tehdyistä teoksista.

Puitteet

Antti Oikarinen: Kun taltalla tehdään jälki, mennään puun pinnan läpi ja katkotaan syi-tä. Puuhun jää ura. Siveltimenjäljestä jää tun-ne, että se on ikään kuin helpommin syntynyt, vaikka olisi hyvinkin harkittu. Taltan ja sivel-timen jättämät jäljet ovat minusta kertakaik-kisen erilaisia. Markus Tuormaa: Väinö Hämäläisen maa-lauksen kehyksiin on veistetty maalauksessa olevan hirven sarvet. Sarvia käsitellään kui-

tenkin aiheena eri tavoin maalauksessa ja ke-hyksessä.

Kehyksessä sarvia on toistettu, mutta maa-lauksessa ei. Kehyksen kuvakieli on ennem-minkin ornamentiikkaa. Tätä maalausta ja sen kehyksiä voisi verrata ikkunaan ja ikkunan-puitteisiin. Myös lasi ja puu ovat materiaaleina kertakaikkisen erilaisia, mutta silti puite osal-listuu siihen, mitä lasin kautta nähdään.

Oikarinen: Käsin veistetty kehys tuo voi-makkaan tunteen tekemisestä, työläydestä. Alan kuvitella mielessäni puuseppää... kun sa-manaikaisesti katselemme Kalevala-aiheista maalausta, alkaa kehyksen ja maalauksen vä-lille syntyä ajatuksissani silta.Tuormaa: Itse maalauksesta siveltimenve-dot on häivytetty. Voisikohan kehyksen voi-makkaasti taltattua pintaa sitten pitää maala-uksellisena? Sen maalauksellisuus ilmaisisi ka-levalaista maailmaa siinä missä maalaus ilmai-see sitä aiheen kautta.

Oikarinen: Silmiä siristellen ja kauempaa katsottuna kehykseen muodostuu voimak-kaasti viivaa. Se näyttää ennemminkin piirus-tukselliselta tai suorastaan graafiselta.Tuormaa: Talttausjäljen poikittaisuus puun syysuuntaan nähden lisää tunnetta graafisuu-

taltalla ja siveltimelläMarkus Tuormaa

Taltalla ja siveltimellä


Väinö Hämäläinen: Lemminkäinen ja Hiiden hirvi, 1902, öljymaalaus kankaalle, 115 x 149 cm,

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Kuvaaja Hannu Aaltonen, Kuvataiteen keskusarkisto.


desta. Poikkisyisyys tuo taltanjälkiin myös mielikuvan voimankäytöstä, mikä on kenties silta maalauksen miehisen aiheen ja kehyksen välillä. Ehkä maalauksellinen talttaus menisi enemmän puun ehdoilla. Myötäilisi sitä.

Lastut

Oikarinen: Marika Mäkelän työn Signing Pahts tummansininen alue on työstetty veistä-mällä ja sitten sen päälle on maalattu väri. Tal-tanjäljet muodostavat paljon orgaanisemman kuvion kuin Hämäläisen maalauksen ke hyk-sissä.

Tuormaa: ”Taltanjäljet” näyttävät koneella teh dyiltä. Niiden pohjalla näkyy pieni sarjalli-nen koneen terän jättämä kuvio.

Oikarinen: Koneen käyttäminen tuo tun-teen siitä, että ”taltattu” pinta on väännetty ai-ka helposti tuohon.Tuormaa: Puupinta on jäänyt koneen jäljil-tä huokoiseksi. Se vaikuttaa ikään kuin peh-meämmältä, kuin millainen se olisi taltalla työstettynä.

Oikarinen: Pinta on samettisen oloinen. Syvänsininen mattainen väri vielä korostaa si-tä vaikutelmaa.Tuormaa: Luonnossa syvänsininen on usein aineettoman oloista. Aineettomuus tuo sel-laisen olon, että ikään kuin tämä ei olisikaan puulle tehty maalaus. Hanna Vahvaselän teok-sessa Katu taltanjälkien ilmiasu on täysin päinvastainen. Ne ovat yhtä lailla konkreetti-sia kuin Hämäläisen maalauksen kehyksessä.

Marika Mäkelä:

Singing Paths, 2008,

öljymaali puulle, 103 x 103 cm,

yksityiskokoelma.

Kuvaaja Jussi Tiainen.


Tulen suorastaan ajatelleeksi niitä lastuja, jot-ka siitä on veistetty pois.

Oikarinen: Maalattaessa materiaalia lisä-tään kuvaan, veistettäessä sitä poistetaan. Vah-vaselkä on aivan kuin veistänyt maalauksesta pois ihmishahmoja.

Talttaamisessa on tärkeää myös pinnan tekstuuri. Se ei oikeastaan kuulu piirustuk-seen ja maalauksen pintarakenne taas on eri-

laista. Vaikka paksulla maalilla tehty sivelti-menveto voi olla kolmiulotteinen, se on sitä aivan eri tavalla kuin taltanjälki.

Tuormaa: Löytäisimmeköhän taltalla ilmai-semiselle oman sanan?Oikarinen: Taltalla ilmaiseminen on paljol-ti pinnalla ilmaisemista. Pinnallisuus… sillä sa-nalla on valitettavasti toinenkin merkitys!Tuormaa: Minusta sanaan pitäisi liittää

Hanna Vahvaselkä:

Katu, 2008, sekatekniikka puulle,

120 x 180 cm. Kuvaaja Jussi Tiainen.


myös tekeminen aivan niin kuin maalauksel-lisuuteen liittyy maalaaminen. Oman kielita-juni mukaan veistämiseen liittyy voimakkaasti muotojen työstäminen, mutta vuoleminen on enemmänkin pinnan työstämistä. Tämä voisi olla vuoluisuutta.

Vuoluperspektiivi

Oikarinen: Jos puhumme vuoluisuudes-ta, niin Vahvaselkä on selvästikin toteuttanut työhönsä vuoluperspektiivin. Lähellä olevis-sa hahmoissa selkeämmät ja terävämmät tal-tanurat aiheuttavat, kauempana oleviin hah-moihin verrattuna, voimakkaampia valon ja varjon vaihteluita. Kauempana jälki on loi-vempaa.Tuormaa: Äiti ja lapsi -hahmon takana ole-vat ihmiset taas on jätetty kokonaan vuole-matta. Se korostaa vuolemisen konkreetti-suutta etualalla. Taivas ja oviaukot on kuiten-kin vuoltu sijaintiinsa nähden liian voimak-kaasti. Siinä on vuoluperspektiivivirhe!Oikarinen: Niin on. Rakennusten oviaukot tuntuvat muutenkin häiritseviltä. Niistä ei oi-kein tiedä, ovatko ne puuovia vai oviaukkoja.Tuormaa: Koska ne ovat veistettyjä, niiden voisi ajatella olevan konkreettisia puuovia. Silti ne tuntuvat vahvasti aukoilta.

Oikarinen: Voisi ajatella, että myös veiste-tyt ihmishahmot olisivat aukkoja, tyhjyyt-tä tai poissaoloa. Kuvamaisesti toteutetut äiti ja lapsi taas edustaisivat jotakin olemassa ole-vaa tai todellisempaa. Toisaalta veistetty pin-ta on puuta, jota voi koskettaa. Maalatut hah-mot ovat kuvaa. Kuva on vain mielikuvissa oleva asia, jota ei voi konkreettisesti kosket-taa. Siinä mielessä veistetyt hahmot edustaisi-vatkin enemmän olemassa olevaa.

Ehkä tässä on pyritty juuri siihen ristirii-taan, että kuvamaisesti toteutettu hahmo, äiti ja lapsi, on yhdestä näkökulmasta katsottuna eniten olemassa ja toisesta näkökulmasta kat-sottuna vähiten olemassa.

Tuormaa: Vuoluperspektiivivirhe voisi olla tarkoituksellinen virhe, jonka tehtävä on kul-jettaa katsoja pohtimaan teoksen sisältöä.Oikarinen: Voisin melkeinpä toivoa, että se olisi kuitenkin vain virhe. Tässä on jo paljon merkityksellisiä asioita, joiden ympärille teok-sen katsominen punoutuu.

Jos se olisi tarkoitettu tarkoittamaan jota-kin, kokisin sen vielä suurempana ongelmana kuin sen, että siinä nyt vain on muutama tal-tanveto liikaa. Silloin työ hajoaisi sisällöllisel-lä tasolla. Nyt se hajoaa vain toteutustekni-sellä tasolla. Mielestäni vuolutyöskentelyn ja maalilla työskentelyn välinen erilaisuus riittää avaamaan teoksen tulkinnan.

Väreily

Tuormaa: Mäkelän työssä vuolutyöskente-lyn ja maalaamisen ilmaisu sulautuvat vahvem-min toisiinsa. Se ei Vahvaselän tavalla pyri ker-to maan jostakin sisällöstä taltanjäljen ja sivelti-menjäljen erilaisuuden kautta.Oikarinen: Sinisellä alueella värin väreily joh-tuu veistojäljestä, valon ja varjon vaihteluista taltatulla pinnalla.

Tuormaa: Väreily on maalauksellinen omi-naisuus, mutta se on saatu aikaan kuvaveis-ton keinoilla, valon ja varjon vaihtelulla. Krii-tik ko Timo Valjakka on nimittänyt Mä ke-län teoksia ”veistetyiksi maalauksiksi”, mi kä ta-voit taa niiden luonteen mielestäni hyvin. Val-jakan ilmaisu määrittelee ne ensisijassa juuri maalauksiksi. Ehkä Mäkelän teos ei pyri täy-delliseen tasa-arvoon vuoluisuuden ja maala-uksellisuuden välillä.Oikarinen: Mäkelän teoksessa hyödynne-tään veistämistä maalauksen aikaansaamisek-si. Siinä veistojälki on alisteinen maalaukselli-suudelle. Veistojälki on tärkeässä osassa siinä mielessä, että se luo värille väreilyn.

Toisin sanoen se on olemassa luodakseen värille väreilyn, tehdäkseen siitä maalauksel-lisen. ■

Kirjoituksessa viitataan

Timo Valjakan kritiikkiin

Maalaus elää pinnassa –

Marika Mäkelä,

Taide 5/2006.


Värit tarvitsevat varjoa, pimeyttä ja kaamosta tullakseen näkyviksi

Ajattelemme, että tarvitsemme valoa nähdäksemme, mutta se on aivan päinvastoin. Kaamoksessa kulkiessa kokee tilallisen ihmeen,

jossa taivas ja maa katoavat yhtyäkseen yhä uudelleen. Olen yrittänyt ystävieni kanssa laskea, kuinka monta sinisen, punaisen tai

keltaisen sävyä on – tehtävässä onnistumatta. Kuvat ovat Pekka Halosen akatemian kurssilta Muoniossa joulukuussa 2007.

värit tarvitsevatKuvataiteilija Nella Keskisarja


Suomalaista kuvataidetta viedään. Vuo-rovaikutuksen syntyminen perustuu tavalli-sesti yksittäisen taiteilijan aktiivisuudelle. Tai-teilijaseurat ja -yhdistykset tekevät vastavuo-roisia projekteja ulkomaille.

Esimerkiksi Galleria Huuto, joka ylläpi-tää kahta galleriaa Helsingissä, on tehnyt tai-teen vienti- ja tuontiprojekteja vuodesta 2002. Huudon jäsentaiteilijoiden teoksia on vie-ty muun muassa Ruotsiin, Norjaan, Sak saan, Englantiin ja Espanjaan. Galleria onlisäksi toteuttanut tuonti na kutsunäyttelyitä Huu to-tuotantoa-nimel lä. Vientiä ja tuontia on to-teutettu itsenäisesti ja yhteistyönä muiden toi-mijoiden kanssa. Kansainvälisyys koetaan tär-keäksi ja hedelmälliseksi sekä luontevaksi ta-vaksi toimia.1

Hankkeet ovat syntyneet Galleria Huudon kansainvälisen verkostoitumisen ja jäsentaitei-lijoiden henkilökohtaisten kontaktien kautta. Projekteihin ryhtymisestä päättää yhdistyksen hallitus ja kullekin projektille on nimetty pää-vastuuseen yksi taiteilija tai taiteilijaryhmä.

Hankkeita on toteutettu Huudon tai tai-teilijoiden itse hankkimallaan rahoituksel-la sekä yhteisellä rahoituksella. Toistaiseksi tu kea on löytynyt projektikohtaisesti. Hen ki-lö koh taisten kontaktien ansiosta on pystytty toimimaan pieninkin voimavaroin.

Forum Boxin taiteilijaosuuskunnalla taas ei toiminnanjohtaja Tanja Saarron mu-kaan ole ollut vientiprojekteja. ”Meillä käy-

dään tosin tasaisesti keskustelua muun mu-assa messuille osallistumisesta, mutta koska pe rustoiminnankin turvaaminen on työn ta-kana, on vientihaaveet toistaiseksi jouduttu kuoppaamaan.”

Luovuus, kulttuuri ja vienti

Näyttelyvaihtokeskus Framen johtaja Mar-ketta Seppälä näkee kulttuurin ja luovuu-den merkityksen kahdesta näkökulmasta. Nyt kun meidän on yritettävä ymmärtää moni-mutkaisempia asioita ja ilmiöitä kuin koskaan aiemmin, ne antavat välineitä oman maailman hahmottamiseksi. ”Mutta kulttuurin merki-tys korostuu myös toisella tavalla ja tasolla. Indikaattoreiden mukaan luovuus on menes-tystekijä ja jopa talouskasvun suoranainen eh-to monimutkaistuvassa maailmassa.”

Keskeinen kulttuuripoliittinen haaste Sep-pä län mielestä on, miten löytää omat kulttuuri-set ominaispiirteet laajentuneessa, globaalis-sa kuvassa. Seppälä pohtii, että jos kulttuuri mielletään yksipuolisesti välineenä, jota hyö-dynnetään suoraan kilpailussa taloudellisesta menestyksestä ja julkisuudesta, voivat tavoit-teet rajautua liian kapeiksi. Silloin voivat kär-siä sellaiset kulttuurin osa-alueet, joita ei voi yhteis mi tallistaa tai mitata. ”Jos kuvataitees-sa vain ta loudellisesti tuottava tekeminen nos-tettaisiin vien tikelpoiseksi, monet tärkeät alu-eet olisivat vaa rassa joutua marginaaliin ja vä-

mikä on maalauksen paikka vientipelissä?Taidemaalari Tiina Lamminen

Mikä on maalauksen paikka vientipelissä?


hitellen karsiutua, erityisesti kaikki se kokeel-linen mikä vii me kädessä on aina ollut kaiken uuden syntymisen perusta.”

Seppälä korostaa taiteilijoiden suoran ja vastikkeettoman tukemisen merkitystä: ”Para-dok saalisesti voi sanoa, että vähäisistä kotimai-sista taidemarkkinoista ja ahtaista reunaeh-doista huolimatta useat taiteilijat ovat voineet työskennellä apurahajärjestelmän ansiosta il-man, että taiteen olisi täytynyt itse itsensä kan-nat taa. Kenties tästä syystä taiteemme mielle-tään erilaiseksi ja sen vuoksi niin omaperäisek-si, että se huomataan. Tämä onkin yhdenmu-kaistuvassa maailmassa sellainen valtti, josta myös kannattaa pitää kiinni.”

Näyttelyvaihtokeskus Frame Näyttelyvaihtokeskus Frame on yksi taiteen-alojen tiedotuskeskuksista, jotka toimivat ope-tusministeriön tuella. Frame aloitti toimintan-sa kartoittamalla kuvataiteen kansainvälisty-mismahdollisuuksia vuonna 1993 ja oli mu-kana jo ensimmäisenä vuonna kuudessatois-

ta hankkeessa seitsemässä eri maassa. Viime vuon na hankkeita oli jo 149 yli kolmessakym-menessä maassa. Kehitys on edellyttänyt pit-käjänteistä yhteistyöverkostojen kehittämistä. Luvut kuitenkin osoittavat kuinka kuvataide on luonteensa takia otollinen kansainvälisty-misen alue ja väylä.

Yksi Framen tukemista hankkeista oli näyt-te lyhanke Arktinen hysteria, jossa yhteistyö-kumppaneina olivat MoMAn P.S.1 ja Suomen Taiteilijaseura. Siinä amerikkalaisen järjestä-jän lähtökohtana oli pääasiassa suomalainen vi deotaide.

Marketta Seppälä näkee Framen tehtäväk-si saada taiteilijoita esimerkiksi biennaaleihin, museoihin, kokoelmiin, messuille ja esiteltä-viksi taidejul kaisuissa. Tavoitteen toteuttami-sen keinoja ovat muun muassa tiedotus, apu-rahat, asiantuntijavie rasohjelma, taiteilija- ja kuraat to riresidenssit, esittelyaineistojen välit-tä minen, yhteistyöhank keet ja Framework-leh-den jul kaiseminen.

Seppälä korostaa myös, että työ ei onnistu yksisuuntaisella ”viennillä”, vaan se perustuu

Hannu Sillanpää: Ateljee Aito Hystersson, nälkätaiteilija, 2009.


vas tavuoroisuuteen. ”Olemme ilahduttavasti pää semässä tilanteeseen, missä meiltä tarjot-tujen Suomi-pakettien sijasta taiteilijoitamme halutaan kansainvälisiin konteksteihin.”

Maalaustaiteen vienti

”Suhdanteet vaihtelevat eri aikakausina taitees-sa niin kuin muillakin elämänaloilla.”

Ilahtuneena Marketta Seppälä mainitsee, et tä meillä on huomattavan paljon maalarei-ta, joita on ja joilla on edellytyksiä olla esillä kan sainvälisesti. Tälle luo uutta tilaa se, että on olemassa merkkejä maalauksen merkityk-sen nousemisesta.

Kansainvälinen kiinnostus voi syntyä si dok-sissa tiettyyn teemaan, välineeseen tai maan tie-teelliseen sijaintiin. ”Maalauksen puute Ark-tisessa hysteriassa on tavallaan esimerkki täs-tä: yhteistyökumppani haluttiin New Yor kis-ta ja siellä taas näyttelypaikkana P.S.1 oli toi vo-muslistalla ykkönen. P.S.1:ssä suomalaisen tai-teen vahvuutena pidettiin korkeatasoista vi-deotaidetta, muusta ei juuri tiedetty”, Seppälä kertoo ja jatkaa, että Suomesta oli myös tie-dossa tiettyjä stereotyyppisiä mielikuvia, joil-la haluttiin leikkiä näyttelyn myymiseksi ame-rikkalaisille.

”Suomalaisen maalaustaiteen näyttely tai edes pelkkä suomalaisen nykytaiteen näyt-tely ei vain tässä yhteydessä olisi ollut vielä mahdollinen,” Marketta Seppälä toteaa ja li-sää: ”Valmisteluissa kuitenkin saimme esitel-lyksi huomattavan määrän taiteilijoita, minkä johdosta kuraattori Alanna Heiss onkin sa-nonut, että voisimme perustaa Arktisen hyste-rian biennaalin ja koota sarjan toinen toistaan kiinnostavampia näyttelyitä.”

Miten Framessa toimitaan

Frame kutsuu vuosittain Suomeen kolme-nel-jäkymmentä vierasta tai vierasryhmää. Tästä on vähitellen syntynyt verkosto pitkän aikavä-

lin yhteistyölle museoiden, gallerioiden ja tai-teilijayhteisöjen kanssa. Tulijoita on niin pal-jon, että nykyisin Frame kutsuu lähinnä kes-keisimpien biennaalien ja taidelaitosten ku-raattoreita. Marketta Seppälä näkee näyttely-vaihtokeskuksen työn tuloksen syntyvän siitä, missä määrin ja miten merkittävissä tai aidois-sa kansainvälisissä yhteyksissä suomalaisia tai-teilijoita on kulloinkin mukana.

Marketta Seppälän mukaan taiteilijaresi-dens sien merkitys on korostunut taiteen teke-misen luonteen muuttuessa. ”Ohjelmiin on joko julkisia hakuja tai ne perustuvat kutsuun. Varsinkin residenssiyhteistyön alkuvaiheessa kutsumme toimijoita Suomeen tai lähetämme ehdotuksia, joista vastaanottaja tekee päätök-set. Siinä mikä ’valikoituu’ ulkomaille on kyse palapelistä, josta parhaimmillaan saadaan ai-kaan pidempiaikaista yhteistyötä. Joka tapa-uksessa kenen tahansa vahva näkyminen maa-ilmalla edesauttaa aina muitakin.”

Tiedotus on avainasemassa kuvataiteen vien nin edistämisessä. ”Framessa on esittely-aineistona portfolioita ja julkaisuja, joiden pe-rusteella vieraat pyytävät järjestämään tapaa-misia. Taiteilijat voivat toimittaa meille esit-telyaineistoja, jotka ovat tärkein keino välittää tietoa. Mutta niiden päivittäminen on ensiar-voisen tärkeätä. Jo parin vuoden taakse ulottu-va aineisto tuntuu jo katsojasta vanhentuneel-ta, ellei sen rinnalla ole ajankohtaisempaa ai-neistoa.” Näyttelyvaihtokeskus Framelle voi tuoda tai postittaa aineistoja ja lähettää tie-toa sähköisesti. Yhteydet löytyvät kotisivulta www.frame-fund.fi.

Framen vision Seppälä tiivistää: ”Eril listu-kien turvin pyrimme kehittämään edellytyk-siä väliportaan toimijoille ja yhteistyötä suo-malaisten taidelaitosten kanssa hankkeiden tuottamiseksi kansainvälisiin yhteyksiin.” ■

1 Tiedot Katariina Salmijärveltä (Galleria Huudon pj. 2008 – 09), Maiju Salmenkiveltä (pj. 2009 –) ja Huudon toiminnanjohtaja Henni Oksmanilta.


Anna-Leena Vilhunen: Elokuvissa, 2009, öljymaalaus kankaalle, 100 x 160 cm. Kuvaaja Marja Hult.

ElokuvissaTaidemaalari Anna-Leena Vilhunen


prosentti taiteelle tuo taidetta kaikilleKuvataiteilija Leena Kangas

Kirsti Muinonen: Linnunradan pysäkki, 2008, akryylimaalaus mdf-levylle ja automaali alumiinille.

Oulun kaupun gin prosenttihankkeena toteutettu tilataideteos Metsokankaan monitoimitalossa Oulussa.

Teoksen kokonaispinta-ala on 1800 m², kuvassa yksityiskohta pääsisäänkäynnin yläpuolelta. Kuvaaja Leena Kangas.


Prosentti taiteelle tuo taidetta kaikilleOulun kaupunki on 2000-luvulla ollut yk-si aktiivisimpia prosenttiperiaatteen toteut-tajia Suomessa. Oulun taidemuseon kokoel-ma-amanuenssi Tarja Kekäläinen, joka vastaa prosenttitaiteeseen liittyvistä käytän-nöistä taidemuseon osalta, kertoo kaupun-gissa olevan jatkuvasti meneillään keskimää-rin kymmenen erillistä prosenttitaidehanket-ta eri vaiheissaan.

Prosenttisäännön noudattamisesta on kau-punginvaltuuston päätös, joka koskee kaik-kien julkisten palvelutilojen rakentamista ja peruskorjausta. Kaupungin teknisen keskuk-sen tilapalveluiden (vuoden 2008 alusta Tila-keskuksen) ja katu- ja viherpuolen sekä tai-demuseon yhteistyöllä on luotu toimiva malli, jolla sääntöä käytännössä toteutetaan.

Prosenttiperusteisista kuvataidehankinnois-ta päättää Oulussa yleensä laajapohjainen työ-ryhmä, jossa joko Tilakeskuksen tai katu- ja vi-herpalveluiden sekä taidemuseon lisäksi ovat mukana rakennuskohteen arkkitehti sekä ra-kennuttajan ja käyttäjän edustajat ja toimijat. Taide pyritään saamaan mukaan rakennuksen suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vai heessa, integroidusti.

Taiteilijavalinnan valmisteluissa taidemu-seo toimii asiantuntijana. Sillä on käytössään laaja arkisto ja käsikirjasto, mutta myös netti on nykyään tärkeä kanava, kun tietoa taiteili-joista haetaan. Alueellisuus näkyy valinnoissa siten, että yli puolet taiteilijoista asuu Pohjois-Suomessa tai on sieltä lähtöisin.

Jokaiseen kohteeseen on ehdolla useam-pia taiteilijoita, yleensä kolmesta viiteen, jois-ta työryhmä yhdessä valitsee juuri siihen koh-teeseen sopivimman. Taiteen tekemisen eri tek niikat ovat laajasti edustettuina. Usein käy myös niin, että taiteilija hyödyntää tilaustyön

suo mia mahdollisuuksia ja ottaa käyttöön-sä itsel leen uusia ilmaisukeinoja. Joskus pro-senttiteokselta vaaditut mittasuhteet ovat niin suuria, että se on myös välttämätöntä.

Prosenttitaide on tahdon asia

Tällä hetkellä kaupungin kuvataidehankin-toja kohdennetaan erityisesti Kaakkurin ja Ritaharjun kaltaisille uusille asuntoalueille. Taideteosten merkitystä asukkaiden kotipaik-katunteen muodostumiselle ei ole tutkittu, mut ta selvästi ihmiset ovat kiintyneitä ”omiin” tai deteoksiinsa. Ilkivallan kohteeksi joutunees-ta teoksesta ilmoitetaan nopeasti taidemuseol-le. Taideteos voi olla myös nähtävyys, jota esi-tellään vieraille, tai näkyvä maamerkki, jonka avulla voi opastaa tietäkysyviä.

”Asenneilmapiiri prosenttitaidetta kohtaan on muuttunut 2000-luvulla”, kertoo Tarja Ke-käläinen. ”Prosenttitaidetta toivotaan. Kun jokin uusi rakennushanke esimerkiksi kou-lu tai monitoimitalo käynnistyy, sen tulevat käyttäjät jopa kyselevät: tuleehan sitä meil-lekin?”

Vaikka 1990-luvulla lama hyydytti julki-set tai dehankinnat lähes tyystin, ei hän vie lä ole huolissaan taantuman vaikutuksista. ”Pro-senttiperiaatteen toteuttamisessa on tah to tila tärkeämpi asia kuin raha”, hän sanoo. ”Suu-rissa ra kennushankkeissa se prosentti on niin pieni summa ko ko nais kus tannuksiin näh-den. Ja julkinen rakentaminen myös luo työlli-syyttä ja edesaut taa taantumasta selviämis-tä. Sii tä ei kannata luopua taloudellisesti vai-keinakaan aikoina. Taiteella on suuri merkitys ym pä ris tön viihtyvyydelle ja ihmisten hyvin-voin nille – ja prosenttitaide on taidetta meil-le kaikille.” ■

Kirjallisuutta

Tarja Kekäläinen,

toim. (2008),

Prosenttitaiteen vuoksi

– A percent for everyone:

integrating public art

and architecture.

Oulun taidemuseo.

Artikkeli on osa Etelä-

Suomen lääninhallituksen

rahoittamaa Taidemaalari-

liiton ESR-osahankkeen

Taide rakennetussa

ympäristössä materiaalia.

Hankemateriaali

löytyy myöhemmin

kokonaisuudessaan

hankkeen kotisivulta

www.art360.fi.

Internetissä voi tutustua

Oulun taidemuseon

Prosenttitaidegalleriaan

osoitteessa

http://prosenttitaide.ouka.fi/


Taidemaalari Kirsti Muinonen hymyi-lee helpottuneena Metsokankaan monitoimi-talon aulassa. Rakennus alkaa olla loppusila-usta vaille valmis ja taiteilijan kahden vuoden urakka on pian takana.

Muinosen panos tilan suunnitteluun löy-tyy keskusaulan katosta. Sinne levittäytyy Lin-nunradan pysäkki, Muinosen Oulun kaupun-gin prosenttihankkeena toteuttama taide teos. Yhdessä Marita Liulialta tilatun Rita har-jun tulevan monitoimitalon multimediate-oksen kanssa se on 85 000 euron budjetilla tä-hän mennessä 2000-luvun suurin prosenttitai-de teos Oulussa.

Teos on mittava: sen kokonaispinta-ala on 1 800 m2. Yli 500 erimuotoisesta elementistä koostuvana se kulkee koko rakennuksen läpi jatkuen keskusaulan katosta myös ulkotiloi-hin, rakennuksen kolmea sisäänkäyntiä ympä-röivien laajojen katosten alapintoihin.

Historia ja nykyhetki kohtaavat teoksen teemoissa

Metsokangas kuu luu Kaakkurin suuraluee-seen. Lyhyessä ajas sa tälle aiemmin metsää ja peltoa kasvaneel le seudulle on noussut valta-vasti uutta asutusta, pääosin pientaloja. Alue on lapsiperheiden suosiossa. Lapset ovat myös monitoimitalon pääkäyttäjäryhmä. Kun ra-kennuksessa toimivat sekä päiväkoti, esikoulu että peruskoulun yhdeksän luokka-astetta, on saman katon alla päivittäin yli 700 lasta.

Ajatus koulusta yhtenä pysäkkinä ihmisen elämässä oli Kirsti Muinosen lähtöajatukse-na, kun hän aloitti teoksen suunnittelun pa-

Taiteilijalle prosenttiteos on haaste ja mahdollisuus

ri vuotta sitten. Avaruus on kiehtonut taitei-lijaa aina, ja kun Kaakkuri on vanhastaan ri-kasta lintualuetta, yhdistyivät nämä eri teemat luontevasti ajatukseksi Linnunradan pysäkis-tä. Teoksen muoto aaltoilee rakennuksen läpi kuin muuttolintuparvi tuoden samalla liikettä massiiviseen rakennuskokonaisuuteen.

Taiteilijan muistot omasta lapsuudestaan ja siitä, kuinka lumoavaa oli piirtää tikul-la kuvioita kotitalon hiekkapihaan, vaikutti-vat teoksen orgaanisen muotokielen löytymi-seen. Onkin hauska huomata, kuinka päiväko-din pihalle Muinosen elementtien koristaman ka ton alle asvalttiin ovat tämän päivän lapset piir täneet liiduilla omia kuvioitaan.

Myös Muinosen ihailemista Matissen pa-pe rileikkaustöistä voi löytää vaikutteita se-kä elementtien muodoista että maalaus ten ku va-aiheista. Tilaajan toive, että teos toi-si tilaan väriä, sopi Muinoselle – onhan vä-ri aina ollut keskeistä hänen maalaustaitees-saan. Elementteihin maalatuissa eläin- ja kas-vi aiheissa, merkeissä ja erilaisissa abstrak teissa ku vioissa näkyy Muinosen väritaju. Teos ko-konaisuuteen kuuluu myös äänimaailma, jon-ka on suunnitellut Meeri Muinonen.

Käytäntö sanelee monia juttuja

Koska halusi välttää keikkumisen telineillä 6,7 metrin korkeudessa ja työskennellä muul-loinkin kuin koulun loma-aikoina, taiteilija päätyi toteuttamaan teoksensa elementeistä. Valmiissa työssä on 534 erimuotoista osaa. Si-sätilojen elementit on maalattu akryylivärein mdf-levylle, ulkotiloissa olevat automaaleil-

taiteijalle prosenttiteos on haaste ja mahdollisuusKuvataiteilija Leena Kangas

Kirsti Muinonen:

Linnunradan pysäkki,

2008, akryylimaalaus

mdf-levylle ja automaali

alumiinille. Tilataideteos

julkistettiin 25.9.2009

Metsokankaan moni-

toimitalossa Oulussa.

Teoksen kokonaispinta-

ala 1 800 m², kuvissa

yksityiskohtia.


Taiteilijalle prosenttiteos on haaste ja mahdollisuus

la alumiinille. Ulkona tehosteena on käytetty pai koin myös liikennemerkkikalvoa, josta va-laistus nostaa pimeällä esiin päivänvalossa pii-loon jääviä yksityiskohtia.

Sisäkatossa taustamateriaaliksi valikoi-tui epäsäännöllisesti rei’itetty akustolevy, jo-ka sai harmaan sävyn. Alkuperäisestä ajatuk-sesta kiinnittää elementit hieman irti katosta joudut tiin luopumaan; teoksen ja katon väliin ajan myötä kertyvän pölyn pois taminen olisi ollut todella vaikea tehtävä. Ul kona reliefimäi-nen ripustus oli mahdollista.

Käytännön asiat aiheuttivat projektin ai-kana eniten huolta. Materiaalivalintoihin ja teknisiin ratkaisuihin liittyvien selvitysten jäl-keen oli tehtävä tarjouspyyntöjä alihankkijoil-ta ja huolehdittava siitä, että kaikki toimituk-set tapahtuivat ajallaan. Suurikokoisen teok-sen varastoiminen aiheutti omat pulmansa.

Tiedonkulusta täytyy huolehtia

Teoksiaan kokonaisvaltaisesti vaaliva taiteilija sai törmätä myös ison rakennustyömaan sisäi-siin, eri urakoitsijoiden välisiin reviireihin ja työnjakoon. Kun kuljetusliike kippasi joitakin satoja mdf-levylle maalattuja teoksen osia sa-teeseen – katoksen alle tosin, mutta juuri en-nen viikonloppua – ei edes teoksen vaurioitu-misen uhatessa niitä voinut siirtää sisälle toi-sen firman kärryillä.

Kokonaisuudessaan yhteistyö kaikkien ra-kennuksella työskennelleiden kanssa sujui oi-kein hyvässä hengessä. Kirsti Muinonen koki, että myös taiteilijan työtä kunnioitettiin. ”Ra-kennusmestari oli loistava, elementit kattoon kiinnittänyt asentaja todella taitava, maala-rit auttoivat ystävällisesti muutamien suoraan kattoon maalattujen kuvioiden toteuttamises-sa... ”, hän kehuu.

Kirsti Muinonen pahoittelee ainoastaan sitä, että tiedonkulku tilaaja- ja suunnitteli-japuolelta taiteilijalle ei projektin edetessä ai-na toimi nut. ”Suunnitteluvaiheessa oli paljon palavere ja. Kun teossuunnitelma oli hyväksyt-ty, kokoon tumiset loppuivat.”

Välillä taiteilija tunsi olevansa tuuliajolla yk sinään. Tieto ra ken nussuun nitelmiin tulleis-

ta muutoksista ei tavoittanut taiteilijaa eikä tai-teilija ketään, jolta kysyä.

”Voi olla, että tiedonkulun ongelmien ta-kana on osaltaan myös molemminpuolinen tottumattomuus toimia yhdessä”, Muinonen pohtii. Kuvataiteilijalla ja arkkitehdillä on am ma tissaan erilaiset käytännöt, eikä toisen osapuo len asemaan asettuminen aina ole help-poa. ”Vasta jälkeenpäin on ymmärtänyt, kuin-ka tärkeää keskusteluyhteyden ylläpitäminen läpi koko projektin olisi. ”

Iso työ myös antaa paljon

Miettiessään suuren tilaustyön taloudellista puolta, Kirsti Muinonen toteaa, että korva-us itse työstä on lopulta ehkä aika minimaali-nen. Kun taiteilija valitsee teokseensa parhaat mate riaalit ja kestävimmät ratkaisut ja maksaa ne teoksen kokonaisbudjetista erilaisille ali-hankkijoille, suorittaa korvaukset tarvittavalle aputyövoimalle kalliiden vakuutusten pyöries-sä koko ajan taustalla jne., ei varsinaisen pal-kan osuus työtunteihin nähden lopulta välttä-mättä päätä huimaa. ”Kyllä tilaajakin tietää tä-män”, hän toteaa. ”Tärkeintä taiteilijalle on kuitenkin, että siitä teoksesta tulee hyvä.”

”Oma repertuaari on kasvanut valtavasti”, hän sanoo nyt, kun työ on valmis. ”Projektin myö tä on oppinut todella paljon sekä taiteel-lisesti että käytännön asioiden hoidosta. Täl-lainen tilaustyö antaa mahdollisuuden kokeil-la ratkaisuja, joihin ei muuten koskaan tulisi tilaisuutta. Valmis budjetti luo tur val lisen ke-hyksen kokeiluille. Ja mitä enemmän ikää ker-tyy, sitä enemmän erilaiset ratkaisut kiinnos-tavat”, hän jatkaa. Iso julkinen teos tuo taitei-lijalle tyydytystä myös siksi, että se jol lakin ta-valla niin selvästi liittyy osaksi yhteistä kult-tuuriperintöä.

Kun Muinoselta kysyy tulevista suunni-telmista, hän nauraa ensin: ”Miniatyyrit kiin-nostavat.” Mutta prosenttiteos toi myös mu-kanaan ratkaisuja, joita tekee mieli kehittää edelleen, kuten elementtien joustava käyttö ja kirkkaat värit ulkoteoksessa. ”Tieto uusis-ta materiaaleista ja menetelmistä antaa uusia mahdollisuuksia omaan työhön.” ■

Artikkeli on osa Etelä-

Suomen lääninhallituksen

rahoittamaa Taidemaalari-

liiton ESR-osahankkeen

Taide rakennetussa

ympäristössä materiaalia.

Hankemateriaali

löytyy myöhemmin

kokonaisuudessaan

hankkeen kotisivulta

www.art360.fi.


Kazanin Jumalanäidin ikoni. Sakari Pälsin ja Olavi Paavolaisen teksteissä ”kuuluisa Kazanin musta Madonna”.

Kuvaaja Petter Martiskainen, P&M Image Oy. Esillä 31.1.2010 asti Suomen kansallismuseossa Ikonit, ihmiset ja sota -näyttelyssä.

Ikonit, ihmiset ja sota Suomen kansallismuseossa 12.6.2009 – 31.1.2010


Olin sopinut haastattelun Pokrovaan, Kirk-konummella sijaitsevan veljesyhteisön tiloi-hin. Vanha kartanomiljöö oli levollisen kau-nis. Piispa keskeytti puutarhatyöt. Hän ohja-si minut arkisissa puutarhurin vaatteissaan hä-märään huoneeseen.

Umbran väriset, ruskeat hirret ja ikkunaa kehystävät paksut verhot tiivistivät tunnel-maa. Piispa Arseni asettui ikkunan edessä olevaan tuoliin ja ojensi toisen tuolin minul-le vastapäätä. En nähnyt kunnolla hänen kas-vojaan, sillä ne olivat vastavalossa. Sommittelu toi mieleen ikonin – kultainen, kirkas tausta ja tumma kohde ja ikonin käänteisperspektii-vi. En katso ikonia, vaan ikoni katsoo minua. Katoamispiste onkin katsojassa. En tiedä oli-ko asettelu tarkoituksenmukaista vai tahaton-ta. Keskustelun kuluessa minusta tuntui kuin olisin kuunnellut puhuvaa ikonia.

Miten nykyikonimaalari kokee lehtikul-lan ja pitkän tradition ikonimaalauksessa? Or-todoksisen kirkon piispa Arseni kertoo, että ikonia voidaan lähestyä sekä taideteoksena et-tä hengellisenä käyttöesineenä. Ikoni on hen-gellinen keskittymisväline, rukouksen apuvä-line – ja hyvin onnistuneena myös taideteos.

Lehtikulta on aineellisin materiaali, jota ikonimaalauksessa käytetään. Se ei kuitenkaan ole sen ihmeellisempi materiaali kuin esimer-kiksi temperaväri. Siitä huolimatta lehtikulta kuvaa aineetonta, tuonpuoleista, näkymätön-tä ja tietenkin valoa. Piispa Arseni painottaa

lehtikullan käyttötapaa. Sen täytyy olla harkit-tua ja lehtikultaa täytyy käyttää hyvällä maulla. Liika on likaa myös ikonimaalauksessa.

Bysanttilais-mestarin paletista

Englantilainen kuvataiteilija Ian McKeever (1946 –) vertailee länsimaista maalaustaiteen historiaa ja venäläistä ikonitaidetta Iko nimaa- la ri-lehden artikkelissa Ab so luut tinen va lo. Hän näkee ikonin ensisijaisesti maalaukse-na, onhan se joka tapa uksessa maa lattu. Ian McKeeverin mielestään ikonitaidetta pi de-tään ylei sesti eril lisenä ilmiönä, joka sijoit tuu län si maisen maalaustaiteen kaanonin ulko-puo lel le. Hän kysyy: ”Menettääkö maa laus tai-de jotain?”

Mielenkiintoista on, miten McKeever ver-tailee kahta lähtökohtaisesti erilaista tapaa ku-vata valoa maalauksissa. Onko valo maalat-tu vain valona vai onko valoa kuvattu jollain muul la tavalla siten, että katsoja kokee sen va-loksi? Onko valo toteutettu esimerkiksi maa-laus teknisin keinoin tai esimerkiksi lehtikul-taa käyttäen.

Kun McKeever tutki maa laustaiteen histo-riaa, hänen mieleensä juolah ti, että kyse on va lon ehtymisestä ja katoamisesta. Hi taasti mutta varmasti varhaisbysant tilaisen ikoni-maa lauksen kaikkialla läsnä oleva jumalal li-nen valo muuttuu uudemmassa italialaisessa maalauk sessa Ti zianin (1477 – 1576) ja Ca-

Kirkkaudesta valohämyyn

kirkkaudesta valohämyynTaidemaalari Tero Annanolli


ra vaggion (1571 – 1610) him meäksi valo-hämyksi. Valo eh tyy maa lauksesta, siitä jää lo-pulta jäljelle vain kynttiläliekin lepatus.

Valo koetaan hyvää tekevän vaikutuksen il-mentymänä. Tämä oli mukana vaikuttamassa myös Platonin (427 – 347 eaa.) ajatukseen auringosta hyvän symbolina. Uusplatonismin myötä ajatus siirtyi kristilliseen perintee-seen. Myöhäiskeskiajalla elänyt Tuomas Ak-vi nolainen (1225 – 1274) puhui valon ju-malallisesta alkulähteestä (ks. esimerkik si Umberto Econ Kauneuden historia). Ak vi-no laisen mukaan kauneuteen tarvitaan kolme asiaa: sopusuhtaisuus, yhtenäisyys ja claritas, joka merkitsi kirkkautta ja valoisuutta. Yksi cla ritas-käsitteen estetiikan lähtökohdista oli peräisin juuri monille kulttuureille yhtenäises-tä tavasta yhdistää Jumala valoon, aurinkoon.

Kun valon määrä maalaustaiteessa lisään-tyi, tapahtui se toisessa maassa, 1800-luvun Rans kassa. Nyt jumalallinen valo oli korvat-tu ar kisella päivänvalolla. Taiteilijat maala si-vat joko kohti va loa tai kohti yötä. Ver mee-rin (1632 – 1675) kaltai sella taiteilijalla on maa lauksissaan aina paljon valoa, kun taas Wil helm Hammershøil la (1864 – 1916), jon ka maalausten henkilöhahmot ovat myös tyyn tyneet asetelmaksi, va loa on niukasti. Mo-lem pien teokset vetävät meitä kohti hiljai suut-ta, koh ti muodon hiljaisuutta ja hiljaista valoa. Se on samaa hiljaisuutta, jota aistimme 1300-luvun taiteessa ja ikonimaalauksessa.

Keskiajalla rakennettiin kuvia perusvä-reillä, rajatuilla ja vivahteettomilla värivyö-hykkeillä ja värien sijoittelulla. Näin luotiin

kaksiulottei nen vaikutelma ja valoisa koko-naisuus värit peittävään valohämyyn verrat-tuna. Ottolaisen ajan (noin 1000 – 1200-lu-ku) miniatyyreissä käy tettiin hyvin teräviä kel taisen, punaisen ja sinisen välisiä kontras-teja. Miniatyyreissä kullan loistoa tuovat esiin kylmät ja kirkkaat sävyt. Tähän viittaa Ere-mitaasin bysanttilaisen osaston johtaja J. A. Pjanitski, kun hän kuvaa ikonien kauneutta Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisussa Athos, Luostarielämää Pyhällä Vuorella. Luet-telo julkaistiin Tennispalatsissa olleen näyt te-lyn yhteydessä 2006.

Värikontrastit tuovat Pjanitskille mieleen Henri Matissen (1869 – 1954) työt, eten-kin hänen kuuluisat maalauksensa Tanssi ja Mu siikki. Tietenkään 1900-luvun alun ranska-lainen taiteilija ei kopioinut bysanttilaisia iko neja, mutta hänen taiteellinen ajattelun-sa ja symbolinen värikäsityksensä olivat su-kua 1100-luvun tuntemattoman bysanttilai-sen mes tarin lahjakkuudelle.

Kirjallisuutta

Athos, Luostarielämää

Pyhällä Vuorella (2006).

Helsingin kaupungin taide-

museon julkaisuja n:o 93,

Taidemuseo Tennispalatsi.

Umberto Eco (2008),

Kauneuden historia. WSOY.

Piispa Arseni (2005),

Ikonikirja. Otava.

Ian McKeever,

Absoluuttinen valo.

Ikonimaalari (1/2008),

Suomen Ikonimaalarit ry,

Maahenki Oy.

Reino Savolainen &

Ritva Savolainen (2007),

Kultaajan käsikirja.

Painovalmiste KY.

Mikä on ikoni?

Ikonografian opettaja Pekka Tuovisen mukaan sana”ikoni” tulee suomen kieleen kreikan sanasta ”eikon”, joka merkitsee kuvaa, kuvausta. Vanhimman perinteen mukaan ikoneja on maalattu puupoh jalle enkaustiikka- tai temperatekniikalla. Nykyisin ikonilla tarkoitetaan useimmiten temperatekniikalla valmistettua ortodoksista jumalanpalveluskuvaa.


Omassa tuotannossani lehtimetalleissa minua viehättää erityisesti niiden valovoima. Me tal lipinnalle maalatut värit taittavat va-loa eri tavoin eri tiloissa ja valaistukses sa. Leh-ti metallipinta toimii peilin tavoin. Maa laus ikään kuin elää koko ajan. Tämä omi naisuus tuo teokseen kolmiulotteisen vaikutelman, jo-ta korostan voimakaskuvi oisella ja -rakentei-sella pohjakankaalla. Iko ni maa laus tra di tiossa ikonin taustan voi halutessaan kuvioida, stans-sata siihen kuvion, joka jää näkyviin lehtikul-lan alta.

Omassa työskentelyssäni olen soveltanut tä-tä menetelmää, mutta ikään kuin negatiivina. Maalauksissani olen yhdistänyt arvottoman kierrätyskankaan ja symbolisesti arvokkaan lehtimetallin toisiinsa. Kun neliön kokoinen

pinta peittyy häikäisevään, keltaiseen loistee-seen, tuntuu kuin kaikki muuttuisi kosketuk-sesta kullaksi. Jumalainen loiste ja lakan käry saavat pään pyörälle.

Ideoita ja esikuvia tekniikkayhdistelmiin löy tyy maalaustaiteen historiasta sekä taidekäsi-työläisten oppaista. Ikonimaalaustraditiosta olen poiminut kultaamisen tekniikkaa ja ta-paa kuvata valoa ja soveltanut sitä tämän het-ken materiaaleille. Ikoneista puhuttaessa ei voi si vuuttaa kahta asiaa: valoa ja niiden henkistä, hengellistä ulottuvuutta. Ikoneita voi lähestyä pelkästään maalaustraditioon kuuluvana ku-va-aiheistona, mutta saadakseen maalaustek-niikasta ja tunnelmasta jotain irti, täytyy tie-dostaa niiden hengellinen ulottuvuus. Ne kun kulkevat käsi kädessä.

Kultaa ja kierrätyskankaita

kultaa ja kierrätyskankaitaTaidemaalari Tero Annanolli

Tero Annanolli: Kevät, 2009, akryyli- ja öljymaalaus, lehtimetalli kierrätyskankaalle, halkaisija 140 cm. Kuvaaja Jukka Uotila.


abstraktin muodon puhtaudesta ja universaalisuudestaTaidemaalari, FM Sirpa Häkli

Modernistisessa kuvataiteessa ter mi abstrakti on yleisimmin merkinnyt irtautumis-ta ulkoisen todellisuuden kuvaamisesta. For-ma listinen estetiikka keskittyy vain taideteok-sen muoto-ominaisuuksiin.

Usko puhtaaseen, teoksen ulkopuolelle viit-taamattomaan, abstraktiin muotoon on ajoit-tain johtanut tarpeeseen tehdä pesäero jo ko puoliabstraktiin tai abstrahoituun muotoon. Geometristen elementtien varaan raken tu-van muodon on katsottu olevan universaalin, mutta orgaanisen muodon subjektiivisen. En-sin mainittu vaikuttaa tekijättömältä, kun taas jälkimmäisessä tekijä eli taiteilija paljastuu kä-denjälkensä kautta.

Täys- ja puoliabstraktien tai abstrahoitu-jen teosten välinen ero ei ole silti kovin sel-vä. Alt ti Kuusamon mukaan abstraktion asteen erit telyä vaikeuttaa kaksi seikkaa: se-kä figura tiiviset että nonfiguratiiviset kuvat ra-kentuvat konkreettisista kuvallisista perusyk-siköistä ja molemman tyyppisissä kuvissa voi olla aihe, aihelmia ja teemoja. Vaikka kuvan perusyksiköt, kuten värit ja viivat, tai teok-sen materiaalin tuntu eivät ideaalisti merkit-

se mitään erityistä, on niillä Kuusamon mu-kaan jo lähtökohtaisesti jokin merkitysulottu-vuus. Taideteos – oli se esittävä, ei-esittävä tai jotain niiden väliltä – saa merkityksensä vasta aikaan, kulttuuriin ja yksilöön kytköksissä ole-van tulkinnan kautta.

Aatteita ja ideaaleja

Ei-esittävässä teoksessa muodolla on keskei-nen asema – mikä ei kuitenkaan johda teoksen sisällöttömyyteen. Kimmo Pasasen mukaan abstraktin taiteen ensimmäiset määritel mät korostivat teosten symbolisia ja henkisiä mer-kityssisältöjä. František Kupka näki geo-metriset muodot uskonnollisten tekstien sym-boleina, Kandinskyn mukaan abstrak tit ele-mentit ilmensivät henkisiä arvoja ja Kazimir Malevitšille ei-esittävä muoto viittasi aisti-ko kemuksiin. Piet Mondrian taas katsoi maa laustensa geometrian vastaavan henki-sen todellisuuden matemaattisia rakenteita ja Mark Rothkon teosten syntyä ohjasivat muun muassa alkuperäiskansojen myytit.

Abstrakti taide jakautui alusta lähtien lu-kuisiin suuntauksiin. Toisen maailmansodan jäl keiset pääsuuntaukset jaetaan yleisimmin ra-kenteelliseen (geometriseen) ja vapaamuotoi-seen (ekspressiiviseen) abstraktioon. Ensin mainittua ryhmää edustavat mm. konstruk-tivismi ja konkretismi, jälkimmäistä abstrakti ekspressionismi ja lyyrinen abstrak tio.

Suuntausten eroa on pyritty selventä-mään turvautuen esimerkiksi Theo van

abstraktin muodon puhtaudestaja universaalisuudesta

Outi Ikkala: Nimetön, 1970,

öljymaalaus, 150 x 120 cm.

Kuvaaja Yehia Eweiss.

Artikkeli perustuu

kirjoittajan Helsingin

yliopistossa kesäkuussa

2009 tarkastettuun

pro gradu -tutkielmaan

Värifantasioita,

maisema-abstraktioita

ja ”uutta” konkretismia.

Naistaiteilijat ja Suomen

1960-luvun abstrakti

maalaustaide.


Doesburgin Konkreettisen taiteen manifes-tiin (1930), jonka keskeisiä vaatimuksia olivat taiteen yleismaailmallisuus, epäemotionaali-suus, tekniikan mekaani suus ja kuvan rakenta-minen ”puhtaiden plastisten elementtien” va-raan. Kuten Tuula Kar jalainen on toden-nut, ei teosten yksilöl li syyttä pys tyt ty kuiten-kaan täysin välttämään. Sil ti ajatus neutraalis-ta ja aikaan sitoutumatto masta muodosta jäi elämään abstraktin taiteen ideaalina.

Älyä vai tunnetta?

Rakenteellisen ja vapaamuotoisen abstrakti-on eroa on usein luonnehdittu älyn ja tun-teen vastakkaisiksi koetuin käsittein. Rakel Kallion mukaan asetelma oli silti tuttu jo 1900-luvun alun kotimaisessa taidekritiikissä. Koska taiteen katsottiin ilmentävän etupäässä ihmisen tunne-elämää, pidettiin järjen ja tun-teen tasapainoa ensiarvoisen tärkeänä.

Taiteen käsitteet eivät kuitenkaan ole luon-nollisia, saati sukupuolineutraaleja, mikä nä-kyi siinä, että tunteellisuuden ja herkkyyden il-maisemisen katsottiin ilmentäneen miestaitei-lijoilla yleisinhimillisyyttä, mutta naistaitei li-joilla pelkkää rajoittuneisuutta. Taiteilijan nä-kökulmasta rationaalisuuden ja tunneherkkyy-den ei voi katsoa olevan sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia, sillä maalausprosessissa har-kinta ja intuitio kulkevat käsi kädessä.

Suomen kuvataiteessa keskustelu älystä ja tun teesta voimistui jälleen 1960-luvun alussa, kun – seurauksena nopeasti levinneestä infor-malistisesta tyylisuunnas ta – rakenteellinen ja vapaamuotoinen abst rak tio ajautuivat voi-makkaasti vastakkain. Abst raktin taiteen ra-jojen määrittelyssä ja yk sit täisten teosten ar-vottamisessa keskeisek si kri teeriksi muodos-tui muodon laadullinen ar vi ointi.

Konstruktivistit puolustivat rationaa li suut-ta ja hallittua muotoa, informalistit ekspressii-visyyttä ja ns. vapaata muotoa. Ar vostelua he-rättivät suuntausten ideaaleja vastaa mattomat piirteet, kuten esimerkiksi liian tunteenomai-

nen vrt. teoreettinen väri-ilmaisu tai liian ma-temaattinen vrt. spontaani sommittelu.

Yksilö, sukupuoli ja ilmaisu

Abstraktin taiteen määritelmät liittyvät moder-nismin yleismaailmallisuutta ja objektiivisuut-ta korostaneisiin ihanteisiin, joiden valos sa su-kupuolella ei ole katsottu olevan merkitys tä.

Monien 1960-luvulla toimineiden taide-maalarien, usein naispuolisten, nonfiguratii-viset teokset eivät välttämättä täyttäneet abst-raktien suuntausten ideaaleja: he eivät joko maalanneet tyylisuuntausten mukaisesti tai liikkuivat esittävän ja ei-esittävän ilmaisun vä-lillä. Monien teoksia ei myöskään voinut mää-ritellä pelkästään rakenteellisiksi tai vapaa-muotoisiksi. Nonfiguratiivisten suuntausten vastakkainasettelussa tyylimääritelmät eivät kui tenkaan olleet arvovapaita vaan ohjasivat teosten vastaanottoa ja laadullista arviointia.

1960-luvun taidekritiikki keskittyi abstrak-tien teosten formalististen piirteiden kuvai-luun ja unohti teosten vaikeasti luettavan si-sällön, mikä näkyi esimerkiksi Outi Ikkalan tai teen arvosteluissa.

Outi Ikkalan asema aikakauden taideken-tällä oli poikkeuksellinen, sillä hän oli ainoa naistaiteilija muuten täysin miesval tai sis sa abstraktikkoryhmittymissä. Ryh mä 4:n näyt-telyn yhteydessä 1963 debytoinut Ikkala tu-li vuosikymmenen loppupuolella tunnetuk-si muun muassa pop-taiteesta vaikut teita saa-neen ns. uuden konkretismin edustajana ja ra kenteellisten ”mul tippelien” kehittäjänä. Konst ruktivistiksi itsensä määrittelevä Ikkala on rakenteelliseen abstraktismiin yksilöllisesti suhtautuva taiteilija: hänen mukaansa abstrak-tiin taiteeseen kuu luu muodon ohella keskei-sesti myös ilmai se va sisältö.

Merkittävää abstraktin taiteen käsitteen ul ko puolelle sulkemisessa on se, mitä abstrak-tioon ei katsota sisältyvän. 1960-luvulla abs t-rak tiot eivät saaneet viitata liikaa yksilöön tai teoksen ulkopuoliseen maailmaan. Esi mer kiksi

Kirjallisuutta

Rakel Kallio (1987),

Taidekritiikki ja

sukupuoli-ideologia.

Nainen, taide, historia.

Taidehistorian

esitutkimus 1985–1986.

Taidehistoriallisia tutkimuksia 10.

Toim. Tuula Arkio et al.

Taidehistorian seura,

Helsinki, 233 – 249.

Tuula Karjalainen (1990),

Uuden kuvan rakentajat.

Konkretismin läpimurto

Suomessa. Werner

Söderström, Porvoo.

Altti Kuusamo (1996),

Tyylistä tapaan.

Semiotiikka, tyyli, ikonografia.

Gaudeamus, Tampere.

Kimmo Pasanen (2004),

Musta neliö.

Abstraktin taiteen salat.

Kustannus Oy Taide, Helsinki.

Eeva-Maija Viljo (2006),

Taideteos sosiaalisena esineenä.

Keskellä marginaalia.

Riitta Konttisen juhlakirja.

Toim. Juha-Heikki Tihinen.

Taidehistoriallisia

tutkimuksia 33,

Taidehistorian seura, Helsinki, 15 – 29.


Imatralla abstraktin taiteen läpimur ron vuon-na 1961 aiheuttaneen Si nik ka Kurkisen ekspressiivistä väri-ilmaisua pi det tiin ajoittain liian tunteenomaisena, in for malismista vaikut-teita saaneen Helga Rei ni kaisen abstrakti-oita muun maussa liian mai se mal lisina ja Mai-ja Isolan abstrakteja maa lauk sia liian deko-ratiivisina.

Monien muidenkin aikakauden taidemaa-

Sinikka Kurkinen: Sinistä harmaalla,

1963, öljymaalaus, 130 x 96 cm,

Imatran taidemuseo, Sinikka Kurkisen kokoelma.

Kuva: Imatran taidemuseo.

larien ei-esittävä tuotanto on jäänyt taiteen-tutkimuksessa vähälle huomiolle. Omaan tai-dehistoriaamme – samoin kuin oman aikam-me taiteeseen – kannattaakin suhtautua avoi-mesti, kyseenalaistaa totutut näkemykset ja va kiintuneet määritelmät sekä muistaa Eeva Mai ja Viljon toteamus: Tulkinnan historia ei lopu taideteosten ensimmäiseen vastaanot-toon, vaan muuttuu ajan kuluessa. ■


Abstrakti taide, tiukasti ja lyhyesti mää-riteltynä, on taidetta, joka ei esitä mitään. Abstrakti maalari ei pyri kuvaamaan reaali-maailman objekteja eikä perusta työtään suo-raan näköhavaintoon.

Taidehistoriassa abstraktin ilmaantuminen oli suhteessa 1900-luvun alun kehitysoptimis-miin. Samaan aikaan, kun tekniikassa ja luon-nontieteissä tapahtui mullistavia keksintöjä, taiteilijat etsivät uusia ilmaisun tapoja ja ka-pinoivat vanhoja vastaan. Osansa oli romantii-kan ajan ajatuksilla synestesiasta ja taide-elä-myk sen moniaistisuudesta. Kiinnostus primiti-vismiin ja halu etsiä todellisuuden neljättä ulot tuvuutta veivät osaltaan taidetta abstrak-tin suuntaan.

Nykytaiteilijalle abstrakti taide on ikään kuin eräs mahdollinen valinta omaksi ilmai-

sun tavaksi. On olemassa perinteitä, löydet-tävissä ihanteita. Voi roiskia kuin Pollock, jäljitellä Rothkon sivellintä tai käyttää maalarinteippiä kovareunakonkretistien lail-la. Voi ajatella maalaustaan värien musiikkina Kandinskyn tavoin tai ”etsiä lainalaisuuk-sia, joiden voimasta aine pysyy koossa”, kuten Mondrian muotoili.

Tämä artikkeli esittelee kolme maalaria, jois ta jokainen on omalla tavallaan irtautu-nut esittävyydestä kuvan tavoitteena. Heidän maalauksensa ovat silti suhteessa maailmaan ainakin nimiensä kautta. Esimerkiksi ni-met Illuusio, Muutos, Muistelmia, Falling ja Solina kertovat mielen sisällöistä, liikkeestä ja äänestä.

Siirtymä abstraktiin voi käydä vähittäisen pelkistämisen, abstrahoinnin kautta: konkreet-

Kolme abstraktikkoaTaidemaalari Maaria Oikarinen

Mari Arvinen: Tummuva yö, 2009,

186 x 122 cm, akryylimaalaus MDF-levylle.

Kuvaaja Mari Arvinen.

kolme abstraktikkoa


tinen lähtökohta käy tarpeettomaksi ja tunnis-tettavat elementit katoavat. Ei-esittävyyteen voi viedä myös kiinnostus materiaalien omi-naisuuksiin, maalauseleisiin ja maalaamiseen fyysisenä, liikkuvana prosessina, joka vie tai-teilijaa uusille ja tuntemattomille alueille.

Hahmot katosivat

Kun Mari Arvinen (1974) maalasi edellis-tä näyttelyään, tapahtui kesken kaiken jotain kummallista. ”Voiko näin olla?” taiteilija ih-metteli, pelästyi tekemäänsä. Hän oli maalan-nut abstraktin taulun. Arvinen: Abstrakti oli ollut minulle vieras alue, tuntui etten oikein edes osaa katsoa abst-raktia taidetta. Kokenut, rauhoittunut ja sees-tynyt maalari voi kiteyttää ilmaisunsa abstrak-tiksi, ajattelin. Sellaiseen saattaisi päätyä jos-kus 70 – 80-vuotiaana.

Graafikoksi valmistuneen Arvisen ilmaisu on aiemmin perustunut pitkälti viivaan ja piir-tämiseen. Teoksissa on ollut sarjakuvamaista tarinaa, ironiaa, unen logiikkaa, ihmissuhtei-ta, ehkä vähän feminismiä. Nyt vaikuttaa siltä, että maaliaine on ottanut vallan ja puhdas vä-ri kuljettanut tekijää. Arvisen tänä vuonna val-mistuneissa teoksissa on nähtävillä vaiheittai-nen siirtymä esittävästä abstraktiin.

oikarinen: Ensin on Pieniä tarinoita: outoja olioita, hirviöitä, unihahmoja.Arvinen: Näissä maalaus itsessään luo itsen-sä ja fantasioituu eli alan väkisinkin nähdä asi-oita: eri figuurit, ötökät ja sormijalkaiset vain pomppaavat esiin ja huutavat saadakseen tulla löydetyksi. Haluan olla tarinan kertoja.oikarinen: Sitten on sarja Palasina. Kauniita väriliukumia, pinkin kulku violetista vihreään. Alustalle kaadettujen värien reaktio toisiin-sa. Ei muuta. Jostakin väriläikästä kuitenkin työntyy piirretty pää ja käsi. Purskahduksia-sarjassa esittävät elementit katoavat kokonaan. On maalin liike alustalla, muoto ja värin aset-tuminen siihen. Arvinen: Vielä näin hahmoja, tuossakin hevo-nen ja ratsastaja, mutta en piirtänyt niitä esiin. Katsoja voi nähdä hahmot tai olla näkemättä.

Arvisen viimeiset maalaukset näyttäytyvät mi-

nulle puhtaina abstrakteina värimaalauksina. Kun taiteilija kertoo maalausten synnystä, kie-li muuttuu teonsanoista rikkaaksi. Näitä on piesty ja raavittu, maali on lässähtänyt ja ropis-sut. Tekijä on hengästynyt ja hikoillut. Iso ko-ko muutti maalaamisen piperryksestä urheilu-lajiksi, hyvin fyysiseksi. Arvinen puristelee ja luuttuaa maalia rätein. Hän kastaa narunpät-kiä maaliin ja räiskii ja piiskaa pohjaa niillä. Hän pursottaa ja pirskottelee. Arvinen: Mielessä ei ole enää tarinaa, on vain tunnetta. Sen tuntee kuumotuksena iholla tai janona kurkussa. Siinä väri on aidoimmillaan ja siinä on aivan toisenlainen vapaus. Se huu-maa! Kaiken kaikkiaan prosessina ja koke-muksena tämä vaihe maalaamisessani oli raas-tavan uuvuttavan onnellista, oivaltavaa ja mel-kein euforista.Mari Arvisen näyttely Jälkiä jostakin oli esil lä Helsingin taiteilijaseuran Galleria Katariinas-sa kesällä 2009.

Haaste ja seikkailu

Dynaaminen, osuva, ilmava, sanoisin, jos sai-sin käyttää vain kolme sanaa kuvaamaan ko-kemustani Irmeli Hulkon (1963) taiteesta. Voi malla virtaava, kuohuva ja roiskuva maali tun tuu kuivuvan juuri kohdilleen kuin yllät-täen pysäytettynä. Elementit asettuvat suu-rille kankaille ilman kitkaa, itsestään selväs-ti. Taiteilija työskentelee erilaisilla lastoilla ja teloilla. Hän käyttää myös ruiskumaalausta, vaahtomuovia ja monotypian kaltaista tekniik-kaa maalin levittämiseen.

oikarinen: Miten ja miksi sinusta tuli abst-rakti maalari?Hulkko: Valmistuin 1988 Kuvataide aka te-mi as ta taidegraafikoksi. Opiskeluajan alussa tein selkeästi esittävää, mutta aika pian paino-laattoihin alkoi tulla lisää abstrakteja element-tejä ja kokoa. Grafiikanprässin ja -värien ra-jat tulivat pian vastaan. Yksinkertaisesti tur-hau duin. Valmistuttuani aloin maalata öljy-väreillä. Edelleen mukana oli esittävyys, ku-ten kas vit, mutta vain viitteellisinä. Sittemmin innostuin akvarellista ja tässä vaiheessa loput-kin suoranaisesta esittävyydestä karsiutui pois. Noin 1998 siirryin akryylimaalaukseen. Siinä voin yhdistää akvarelli- ja öljymaalauksen hy-


vät puolet. Hengittävyyden, väriloiston, nope-an kuivumisen ja jämäkkyyden. Tosin osuuten-sa oli myös pahemmaksi äityneellä tärpätti al-ler giallani.

Hulkko: Niin, mikä on sitten abstraktia? Luu len pa, että miltei jokaisella abstraktilla maa la rilla on ainakin jonkinlainen sidos esit-tävään, esimerkiksi havaintoon va losta ja var-jos ta. Abstraktia maalaamalla koen pääsevä-ni kui ten kin itselleni merkityksellis ten asioi-den ää rel le. Maalauksissani pyrin il mai semaan tun te muksia ja moniaistisia koke muk sia, joita on muutoin vaikea näyttää tai pukea sanoik-si. Väri pintojen päällekkäisyyksil lä ja liuden-tu mil la sekä ei-esittävien muotojen va riaatioil-la saan ilmaistua esimerkiksi painotto muutta, jän nit teitä, tihentymistä ja sulautumista.

oikarinen: Miten maalauksesi syntyvät?Hulkko: En tee tarkkoja luonnoksia. Usein ensin on vain jonkinlainen tunnelma, jota läh-den tavoittelemaan. Sitä vastoin voin miettiä teoksen sävyjä päiväkausia pyöritellen väripa-

pereita. Aloittaessani maalauksen varmaa on vain teoksen värit ja koko. Loppu onkin sit-ten heittäytymistä. Annan sijaa sattumalle, jo-ka monesti johdattaa johonkin minulle aivan uuteen ja mielenkiintoiseen.

Irmeli Hulkko valmistelee näyttelyä Galleria Sculptoriin kevääksi 2010.

Värinää

Tiina Osaran (1963) viimeisimmät maala-ukset hehkuvat oranssia valoa.Taiteilija käyt-tää lämpimiä keltaisia ja punaruskeita sekä toi-saalta hyvin vaaleita, lähes valkoisia, värejä rin-nakkain. Öljymaalauksen pinta on mehevän mattamainen, syvän oloinen. Osara aloittaa-kin työn rikkomalla kankaan pinnan: irron-neet langat kasautuvat ja kiertyvät rakenteik-si maalin alle. Osara: Ajattelen maalausta kolmiulotteisena teoksena. Käsittelen muutoinkin väriä raken-nusaineena tai muotoiltavana massana, johon lisään tarvittaessa muita materiaaleja. Värit

Irmeli Hulkko: Nimetön 2,

2009, akryylimaalaus kankaalle,

120 x 120 cm.

Kuvaaja Pekka Vesterinen.


ovat minulle kuin vitamiineja, tunnen puu-tostilan kehossani. Valinta perustuu tähän tunteeseen.Osara: Abstrakti maalaus on minulle vielä ni-meämätön tunne, tilanne tai määrittelemätön aihio, joka ei ole saanut muotoa. Tai ikkuna niin kun ikonista sanotaan. Merkityksellistä on vain itse maalaaminen, ei tietynlaisen ob-jektin tuottaminen. Ja näin en tiedä millaisen maalauksen huomenna maalaan.

oikarinen: Viime näyttelylläsi oli hyvä ni-mi, Värinä. Sen voi tulkita substantiivin väri es-siivinä, kuten ”nähdä maailma oranssina”, ”olla punaisena”, tai verbin väristä nominaalimuoto-na. Miten itse ajattelet?Osara: Työ saa alkunsa nopeasta intuitiivises-ta tekemisestä ja kehittyy usein piilotajuises-ti. Työskentelyprosessi jatkuvaa muutostilaa, avointa tilaa, jossa yllätykset ovat sekä toivot-tavia että sallittuja. Ruumiillinen kokemus ja aistimellisuus ovat intuition pohjana ohja-ten työskentelyn kulkua. Koska liike ja kines-teettisen tuntoaistin käyttö on maalaamisessa-

ni olennaista, luontevinta minulle on maalata erittäin suuria pintoja (esimerkiksi 2,5 m x 6 m). Silloin tunnen värinää, kun liike ja rytmi kulkee, se saa värin juoksemaan kankaalle ja kaiken muun poistumaan. oikarinen: Olet tehnyt myös hyvin pieniä, puulle maalattuja töitä. Miten koet näiden te-kemisen eroavan isommasta? Osara: Pieniä teoksia tulee tehtyä ainoastaan silloin, kun muuhun ei ole mahdol lisuutta tai kun järki vie voiton tunteesta. Miniatyyrityön voi aistia erittäin suurena, myös sen työstämi-nen koon tuoman hanka luuden vuoksi vas-taa suuren työn haastetta. Ilmaisu ei ole väli-neistä kiinni, siihen kelpaa vat kaikki saatavil-la olevat materiaalit. Työ huone muistuttaa-kin usein kirpputoria, kun ke rään vastaantu-levia hyviä maalauspohjia tai tarvittavaa tava-raa. Taide ei ole tekniikkaa ei kä ajatusta vaan aivan jotain muuta.

Tiina Osaran näyttely Värinä oli esillä La pin taiteilijaseuran Napa-galleriassa Ro va nie mellä kesällä 2009. ■

Lukuvinkki

Kimmo Pasanen (2004),

Musta neliö,

Abstraktin taiteen salat.

Kustannus Oy Taide, Helsinki.

Tiina Osara:

Kohtaaminen,

öljymaalaus, 2007,

200 x 130 cm.

Kuvaaja Tiina Osara.


Keskiajalla elänyt katolinen mystikko Tuo mas Kempiläinen (noin 1380 – 1471) kir joit taa teoksessaan Sielun kaipuu: ”Miksi haluat tietää sellaista, jota ei käy selittäminen? Minä sanon: Juuri siksi kai sitä haluan, ja si-tä suurimmassa määrin. Useinhan tekee eni-ten mieli tietää sellaista, jota on vaikeinta se-littää.” Taidemaalari Antero Kahila toteut-ti vuosina 2001 – 2009 toisinnon italialai sen taiteilijan Michelangelo Merisi da Ca-ravaggion (1571–1610) barokkiajan maa-lauksesta Pyhä Matteus ja enkeli (1602). Ber-liinissä sijaitsevan Gemäldegallerien kokoel-miin kuulunut maalaus oli sijoitettu väliaikai-sesti toisen maailmansodan aikana kaupun-gissa tilapäisenä pommisuojana toimineeseen ilmatorjuntatorniin. Teos tuhoutui vuonna 1945 rakennuksen tulipalossa.

Tuomas Kempiläisen sanat kuvaavat mie-lestäni osuvasti Kahilan työskentelyä maala-uksen parissa. Anteron tavoitteena on, kuten luultavasti jokaisen taidemaalarin, esittää nä-kyvässä muodossa oma maailmankuvansa.

Tämä maailmankuva on onnistuneessa ta-pauksessa yhteisesti jaettavissa ja ymmärret-tävissä. Hänen harhailunsa ja päämääräha-kuisuutensa kiinnittyy Anteron sanojen mu-kaan menneen uudelleen lihallistamiseen, muistin, unohduksen ja nykyisyyden läsnä-oloon. Väline tähän harhailuun on tässä ta-pauksessa ollut osaltaan Antero Kahilan to-teuttama rekonstruktio Caravaggion tuhou-

tuneesta maalauksesta Pyhä Matteus ja en-keli. Rekonstruktion toteutus on ollut tutki-musmatka Euroopan arkistoihin, materiaali-va lintoihin ja uskonnollisten kuvien toteutus-tapoihin.

Alkuperäinen maalaus

Maalaus oli uskonnollinen taideteos, jonka alkuperäinen sijaintipaikka oli Rooman rans-kalaisen San Luigi dei Francesi -kirkon, Con-tarelli-kappeli. Teos kuitenkin poistettiin, kos-ka sen ei katsottu soveltuvan uskonnolliseksi kuvaksi pyhään tilaan.

Caravaggio toteutti vuoden 1602 syksyl-lä samasta aiheesta toisen version, joka si-jaitsee edelleen edellä mainitussa kappelissa. Antero Kahilan nyt maalama toisinto ilmai-see taiteen keinoin Pyhän Matteuksen ja en-kelin kohtaamisen. Enkelinuorukainen, joka vaikuttaa sukupuolettomalta, koskettaa hel-lästi Matteuksen kättä. Sensuaalinen kosketus johdattaa ajatukset ja tulkinnat tästä uskon-nollisesta esityksestä lihalliseen lempeyteen ja keholliseen läheisyyteen.

Barokin aikakauden uskonnollisten taideteosten lukutavasta

Barokin aikakauden uskonnollisissa taidete-oksissa ilmaistaan syviä hengellisiä tiloja. Näi-tä ovat tuska, kipu, epätoivo ja myös autuas

Pyhä Matteus ja enkeli

pyhä matteus ja enkeliKuvataiteilija Juha Saitajoki


Antero Kahila: Pyhä Matteus ja enkeli,

2008, öljymaali kankaalle, 223 x 186 mm,

rekonstruktio.

rau ha. Jumala astui taivaasta lihalliseen kuo-siin, mikä ilmaistiin hengellisinä huipputiloi-na, ekstaasikokemuksina ja stigmatisaatioina, Kristuksen kehon haavoina. Tavoitteena oli esittää taiteen keinoin uskonnolliset tilat ke-hollisina kokemuksina, joilla oli selvät ulkoi-set merkit ja jotka olivat nähtävissä ja tulkitta-

vissa Jumalan läsnäolon todisteina tässä ja nyt. Luonnollisesti tähän kuvastoon liittyivät

voi makkaat kehollisen läsnäolon kuvaukset, joi ta tehostettiin voimakkailla teatraalisilla te hokeinoilla, kuvapinnan syvyysvaikutelmil-la ja vahvoilla valöörikontrasteilla.

Barokin aikakauden uskonnollisten taide-


teosten tarkoituksena oli johdattaa teosten kat-sojat uskonmysteerien ääreen. Ne muistut tivat pyhien elämästä, uskon totuuksista ja uudisti-vat uskonelämää. Ne antoivat myös myöntei-sen ja esimerkillisen kuvan pyhien jumalalli-sista kokemuksista. Teokset ohjasivat katsojaa syvempään sisäiseen katseluun ja ehkä johdat-tivat mystiselle tielle herättämällä kokemuk-sellisen yhteyden rakkauden kohteeseen, Kris-tukseen.

Epäilyksiä herättävät kuvat

Uskonnollisten taideteosten opetustehtävä koh distui ensisijaisesti lukutaidottomiin.

Edellä mainitut tehtävänsä teokset pystyi-vät toteuttamaan tehokkaimmin kerronnalli-sin keinoin. Uskonnolliset kuvat pystyivät vai kuttamaan sekä älyllisesti että tunteen ta-sol la. Kuvien tarkoitus oli opettaa ja liikut-taa. Jesuiitta Louis Richeome laati teoksen Trois Discours pour la Religion Catholique, les Miracles, les Saints, les Images (1597), jo-ka levisi nopeasti Euroopan katolisissa mais-sa. Hän liitti teokseen aistiteorian. Hän ajatte-li, että katseella aistina oli suora yhteys sie-luun. Uskonopetuksessa kuva oli tehokkaam-pi kuin sana, koska kuvat vaikuttivat sieluun vä littömästi.

Kirkoissa olevat uskonnolliset kuvat ky-kenivät herättämään papiston mukaan myös epäpuhtaita ajatuksia kuvien katsojissa. Epäi-lyt liittyivät kuvattavien henkilöiden vaatetuk-sen vähyyteen ja alastomuuteen, jonka katsot-tiin herättävän lihallisia haluja.

Fra Bar to lomeon (1472 – 1517) maa-laus Pyhä Sebastian (1514) kuvasi pyhää ja tämän yllä leijailevaa enkeliä. Teoksen todet-tiin herättäneen naiskatsojissa synnillisiä aja-tuksia. Tämän olivat saaneet tietoonsa teok-sen nähneiden naisten rippi-isät. Tästä syystä veistos siirrettiin naisten katseiden ulottumat-tomiin.

Ristiinnaulitun Kristuksen alastomana esit-täminen herätti myös epäilyjä. Kristus lap se na tuli esittää kuvissa navasta ylöspäin, jotta lap-sen alastomuus ei herättäisi katsojissa lihalli-sia haluja. Luultavasti näin toimittiin papis-ton ohjeiden takia. He sensuroivat kuvia, joi-den he olettivat vaikuttavan juuri naiskatso-

jiin ei toivotulla tavalla. Pohdittavaksi jäävät mies ten katseet ja reaktiot alastomuutta ja vä-häpukeisuutta esittäneiden uskonnollisten ku-vien edessä.

Rekonstruktion vaikuttavuus

Altti Kuusamo on pohtinut Antero Kahilan rekonstruktioprosessia esittelevässä näyttely-luet telossa syitä siihen, miksi Caravaggion maalaus poistettiin kirkosta.

Yhtenä mahdollisena syynä on voinut olla Py hän Matteuksen asento maalauksessa. Toi-saalta voimakkaan ja sensuellin enkelilihalli-suuden ylikorostaminen on voinut olla mieles-täni yksi syy siihen, että Caravaggion maalaa-ma ensimmäinen versio Pyhä Matteus ja enke-li -teemasta poistettiin kappelista. Teos on voi-nut ja voi edelleenkin herättää myös vahvoja mielikuvia eroottisista perverssioista, vanhan miehen ja sukupuolettoman enkelinuorukai-sen kehollisesta läheisyydestä.

Kahila kuvaa Caravaggioa älykkääk si, trau-maattisen herkäksi ja äärimmäisyyksien henki-löksi, jota luonnehti poikkeuk sel li sen voima-kas ambivalenssi. Kahila toteaa: ”Caravaggio kykeni teoksissaan hätkähdyttävään myötä-elämiseen ja herkkyyteen, mutta ku vasi sho-keeraavasti myös väkivaltaa ja rumuutta. Yksityiselämässään hän oli toisaalta harras ka-tolinen, mutta toisaalta myös äärimmäiseen väkivaltaan provosoituva kadunkasvatti ja aseen kalistelija.”

Tämä sekoitus kauhua ja hurmiota on ol-lut yksi tekijä, joka on sysännyt Kahilan to-teuttamaan maalauksen Pyhä Matteus ja en-keli. Toisaalta hänen kiinnostuksensa Cara-vaggion maalaustekniikkaan on ollut palava-na haluna tutustua tähän menneen ajan maa-lariin ja hänen teoksiinsa.

Kahila on todennut keskusteluis samme re-konstruktioprosessin johdattaneen hänet pe-lottavalle kosketusetäisyydelle henkilöön ni-meltä Michelangelo Merisi da Caravaggio. Maa laustyöskentely on antanut myös oivalluk-sia tämän barokin taiteilijan työskentelytavois-ta ja materiaaliratkaisuista. Maalauskankaan kos ketuksesta on lyhyt matka kaipuun koske-tukseen, enkelin hyväilyyn. ■

Kirjallisuutta

Altti Kuusamo (2008),

Hölmistynyt inspiraatio:

Caravaggion Matteus

ja enkeli -maalauksen

merkitysjännitteistä.

Teoksessa Caravaggio palaa.

Caravaggion värien jäljillä

– Taiteilija Antero Kahilan

rekonstruktio tuhoutuneesta

Pyhä Matteus ja enkeli

-maalauksesta. Sinebrychoffin

taidemuseo, Helsinki.

Juha Saitajoki (2003),

Pyhän Teresan hurmio.

Pyhä Jeesuksen Teresa,

Gian Lorenzo Bernini ja minä.

Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Tuomas Kempiläinen (1983),

Sielun kaipuu.

Soliloquium animae.

Johdanto, suomennos ja

selitykset Seppo A. Teinonen.

Kirjapaja, Helsinki.


Antero Kahila: Sarjasta Reflections numero 4, 2007, öljy- ja akryylimaali kankaalle, 240 x 260 cm.


Muistikuva vuodelta 1985. Kaksi ko ke-nutta remonttimiestä kunnostaa Kris ta Mik-kolan galleriaa Helsingin Uu den maan kadulla. He ovat pysähtyneet katsomaan gallerian sei-nään nojaavaa Marika Mäkelän suuriko-kois ta maalausta ja miettivät tämän osaamis-ta oman ammattinsa näkökulmasta. He ovat juuri olleet tekemässä remonttia Matti Kuja-salolle ja innostuvat tupakan lomassa vertaa-maan taiteilijoita toisiinsa. Ykköspaikan vie Kujasalo. Miehet kehuvat hänen teostensa vir-heettömän tasaisia maalipintoja ja veitsenterä-västi piirtyviä viivastoja. ”Matti totta vie osaa teipata”, he nyökkäilevät arvostavasti.

Kujasalon teosten ääressä ajatus etenee no-peasti teippeihin ja teippaamiseen. Hän aloit-taa maalauksensa toteuttamisen rakentamalla eripituisten ja erilevyisten teippien avulla ha-luamansa kaltaisen viivaston tasaiselle maali-pinnalle, jonka värin hän on valinnut lopulli-sen maalauksen viivojen väriksi.

Aikaa ja tarkkuutta vaativan teippauksen jälkeen Kujasalo peittää teoksen pinnan kaut-taaltaan ja monta kertaa ohuella värillä, josta tulee lopullisen teoksen taustaväri. Silloin kun maalaukseen tulee useampia erivärisiä viivas-toja, hän maalaa pinnan joka kerta ensin val-koiseksi ja tämän jälkeen sen värin, jonka hän haluaa seuraavaksi esiin. Päällimmäisen väri-pinnan eli taustavärin maalaamisen jälkeen hän poistaa kaikki teipit. Vasta nyt teos tu-lee näkyväksi.

Kujasalon maalaukset edustavat syste-maattista konstruktivismia, sanapari jota hän itse inhoaa. Kyseessä on abstraktin taiteen ra-tionaalisin muoto, jossa jokaisen kuvapinnalla näkyvän asian ominaisuudet on tarkasti mää-ritelty. Systemaattiset teokset eivät koskaan synny sattumalta, vaan loogisten prosessien

seurauksena. Tämä ei kuitenkaan estä niitä yl-lättämästä tekijäänsä.

Ajatus systeemistä on saanut monet suh-tautumaan epäilyksellä Kujasalon maalauk-siin ja pitämään niitä älyllisinä ja myös kylmi-nä. Yhtä moni kysyy häneltä, miksi hän yhä te-kee työnsä käsin. Miksei hän käytä hyväkseen tietotekniikan mahdollisuuksia ja työskentele nopeammin, helpommin ja tehokkaammin? Usein kyseessä on katsoja, jonka käsitykset pe-rustuvat hänen Kujasalon maalauksista näke-miinsä reproduktioihin.

Vaikka kaikki kuvassa näyttää itsestään selvältä, mustalta ja valkoiselta, Kujasalon teoksia on itse asiassa hyvin vaikea jäljentää. Painotekniikka toistaa vain osan niihin sisäl-tyvästä informaatiosta. Se ei ota huomioon maalauksen esineellisyyttä, todellista kokoa, ei myöskään siinä olevien viivojen pituuden ja leveyden suhdetta peruspintaan. ”Jos halu-aisin pienelle maalaukselle saman ilmeen kuin isolle, joutuisin laskemaan viivojen mitat ja suhteet uudelleen”, Kujasalo sanoo.

”Valkoinen ja musta eivät maalauksissani ole koskaan aivan puhtaita”, hän jatkaa. Värin lisäksi hänen maalauksissaan on merkitsevää myös se miten akryylimaali kuultaa ja miten sen pinta kiiltää. Hän suosii ohuita maaliker-roksia, joiden ansiosta maalinpinta elää taval-la, jota valokuva ei koskaan pysty toistamaan. Kuten kaikki maalaukset, myös Kujasalon teokset on nähtävä omin silmin.

Tietotekniikkaan liittyvät kysymykset ovat lisääntyneet tietokoneiden yleistyessä. Kujasalo ei kuitenkaan kaipaa konetta, jo-ka osaisi keksiä hänelle aina mutkikkaampia systeemejä tai tuottaisi loputtomia variaatioi-ta olemassa olevista. ”Minulle paras kone oli-si sellainen, joka maalaa suunnittelemani maa-

Matti Kujasalolle systeemi on vain välineKuvataiteilija, taidekriitikko Timo Valjakka

Matti Kujasalolle systeemi on vain väline

Matti Kujasalo:

Nimetön, 2007,

akryylimaalaus kankaalle,

125 x 125 cm.


lauksen sillä tavalla kuin haluan, toisin sanoen kone, joka suoriutuu määrätyistä fyysisistä ru-tiineista”, hän sanoo.

Näyttää kuitenkin olevan niin, että valoku-van ja tietokoneavusteisten kuvien yleistymi-nen nykytaiteessa on saanut Kujasalon teok-set näyttämään maalauksilta enemmän kuin ne ovat näyttäneet aikoihin. Pleksilasin taakse liimatun suuren värivalokuvan pinta on mon-ta kertaa sileämpi ja viileämpi kuin käsin teh-dyn maalauksen teippien jäljiltä karhea pinta, jossa maalaukselliset arvot korostuvat.

Vaikka Kujasalo on lähes aina tehnyt syste-maattista taidetta, systeemi ei koskaan ole ol-lut hänelle itsetarkoitus. Tämä erottaa hänet tyylisuunnan kaikkein ankarimmista edusta-jista, mutta on samalla tuonut hänelle paljon ihailijoita vannoutuneiden konstruktivistipii-rien ulkopuolelta.

Kujasalo ei koskaan lähde liikkeelle systee-mistä. Lähtökohta on visuaalinen tapahtuma, mielikuva ja jopa luonnon havainto, jonka hän pelkistää ja esittää systemaattisessa muodossa. Maalaus kasvaa paperille tehdyistä luonnok-sista, eräänlaisista kokonaishahmoista, joissa

ei vielä näy yksittäisiä viivoja. Vasta kun luon-nos on tyydyttävä, hän yhdistää sen ja vuosi-en saatossa kehittämänsä systeemin. Viivojen leveyksien, pituuksien ja paikkojen laskemi-nen alkaa.

Systeemi on Kujasalolle vain väline. ”Osa keinoista on valmiina, eikä niitä tarvitse jo-ka kerta keksiä uudelleen. Maalauksen kie-li on ikään kuin etukäteen ratkaistu”, hän sa-noo. Hän ei kuitenkaan toivo katsojan kiin-nostuvan hänen systeemiensä ratkaisemises-ta. Hänellä ei myöskään riitä kärsivällisyyttä katsojille, jotka tunnistavat hänen teoksissaan merkkejä ja kuvioita pärekatosta hakaristeihin. Hänen mielestään maalausta voi katsoa sellai-senaan, ilman tietoa sen syntyyn vaikuttaneis-ta tekijöistä:

”Koivu kasvaa ja saa muotonsa auringon ja veden vuorovaikutuksen tuloksena. Se kasvaa joka kerta eri tavalla, mutta sen voi aina tun-nistaa koivuksi. Visuaalisen kokemuksen kan-nalta tieto kasvamisesta, systeemistä, on kui-tenkin turha. Puu näyttää aivan yhtä kauniil-ta, vaikka emme tietäisikään miten se on kas-vanut.” ■

Matti Kujasalo:

Nimetön, 2007,

akryylimaalaus kankaalle,

125 x 125 cm.

Yksityiskohta.

Kuvaaja Jussi Tiainen.

Taidemaalari

Matti Kujasalo kutsuttiin

Taidemaalariliiton

kunniajäseneksi 2009.


taidetuntemuksia

Taidemaalari Samu Raatikainen

Lopetin pistemaalausteni tekemisen vii-me vuonna. Tunsin olevani sen tien päässä, oli tullut nahanluonnin aika. Nykyisessä tuotannossani pisteitä esiintyy harvakseltaan, ei-vätkä ne viittaa enää vain itseensä, ku ten oli ai-kaisemmin. Täällä Lincolnissa Eng lannissa on helppoa olla taiteellisesti eristyksissä margi-naalisen taiteen tekijänä.

Tä mä takaa ainakin työrauhan, oman ajan, jonka arvoa ei voi rahalla mitata. Työ huo-nenaapurini, automaalari, on oppinut jotakin kuvataiteesta ja minä autojen maalaamisesta.

Michelangelo totesi taiteen teke misen ole-van prosentin verran inspiraatiota ja 99 pro-senttia työtä. Minusta siksi, että inspi raatiota on vaikeaa pukea sanoiksi, korostetaan teke-misen osuutta puhuttaessa taiteelli ses ta pro-sessista. Näyttelyputken aikana pitää saada teokset tehdyksi, eikä silloin ole aikaa haastaa itseään tai kyseenalaistaa omaa te ke mis tään.

Jos taas ansioluetteloon syntyy aukkoja, on hyvä muistaa, että taidetta kuitenkin tehdään ensisijaisesti vain itselle. Ansioluetteloon syn-tyneet aukkokohdat voivat merkitä myös ai-kaa täydentää elämänkokemusta ja kartoittaa ympäristöä. Sellaista aikaa, jolloin on saatu mitä tärkeintä henkistä ja visuaalista ravintoa.

Suosikkitaiteilijani on omasta taiteelli-sesta tyylinvaihdoksestani huolimatta edel-leen minimalistinen taiteilija Donald Judd.

Kaikessa pelkistyneisyydessään Juddin käyt-tämä visuaalinen kieli on runsas kaikesta kol-miulotteisesta, arkkitehtonisesta, eri materiaa-leista ja (geometrisistä) muodoista.

Tarkastellessani hänen teoksiaan ne saat-tavat jopa masentaa minut. Ne ovat yksinker-taisesti niin täydellisiä, kaikki sen jälkeen teh-dyt minimalistiset veistokset tuntuvat kopi-oilta tai ovat liian monimutkaisia. Olisi tur-haa yrittää olla seuraavan sukupolven Judd. Nykytaiteen museo Kiasman näyttelyssä 2002 vanhempi rouva ihmetteli erästä Juddin teok-sista samalla sitä estottomasti käpälöiden. Ym-märsikö hän teosta paremmin kosketuksen kautta?

Keväällä 2004 olin katsomassa Juddin näyt-telyä Tate Modernissa. Kuulin erään kat sojan valittavan valvojalle seinälle ripuste tun, kiilto-maalatun teräsveistoksen päällä olevasta pö-lystä. Kun tarkastelemme vähä eleisiä taidete-oksia merkityksellisiksi nousevat myös nyans-sit ja yksityiskohdat.

Paraneeko Juddin seinäveistos, jos sitä voi verrata pölyiseen kirjahyllyyn kotona? Muis-tan, kun 2004 kiersin väsyneenä katsomas-sa Juddin laajaa näyttelyä Lontoossa, kuvitte-lin piiloutuvani taiteilijan kuparisen laatikon sisälle päiväunille. Rationaalisuuden riemu-voitto sai käyttötarkoituksen ja inhimillistyi. Konkretismi pehmeni. ■

Taidetuntemuksia


Jarkko Rantanen:Makkaramaalaus, 2007, öljymaalaus kankaalle, 84 x 120 cm. Kuvaaja Jarkko Rantanen.


Perhemediat Oy, Purpuripolku 6, 00420 Helsinki, Puh. (09) 4282 1000, Fax. (09) 4282 1030, www.perhemediat.�

Kustannusosakeyhtiö Perhemediat OyTunnus 5010251

00003 Vastauslähetys

Laskulla (hinta 456,00 € + toimituskulut 0,00 €) / Vaatii sosiaaliturvatunnuksen!Osamaksulla* 36 kk (20,00 €/kk + toimituskulut 0,00 €) / Vaatii sosiaaliturvatunnuksen!Postiennakolla (hinta 456,00 € + postiennakkokulut 3,65 €)Ennakkolaskulla (hinta 456,00 € + toimituskulut 0,00 €)

Suku-/Etunimi:

Katuosoite:

Puhelinnumero:

Sosiaaliturvatunnus:

Sähköposti:

Postinumero ja -toimipaikka:

Allekirjoitus ja nimenselvennys (Alle 18-vuotiaan holhoojan allekirjoitus ja nimenselvennys)

Kyllä, haluan tilata ennakkoon Kuvataidekoulu-sarjan hintaan 456,00 €!

TILA

USK

UPO

NK

I

Perhemediatmaksaa

postimaksun

Uusi kirjasarja kuvaamataidosta kiinnostuneille

Uusi tapa oppia piirtämään ja maalaamaan

Kirjasarjan kirjat:

1. Vesi- ja guassiväritVesivärit 1 ja 2 / Guassivärit

2. Öljy- ja akryyliväritÖljyvärit 1 ja 2 / Akryylivärit

3. Piirustus ja pastelliliidutPiirustus / Värikynät / Pastelliliidut

4. Muut tekniikatMaalausveitsitekniikka / Perinteinen kiinalainenmaalaus / Sumi-e eli mustemaalaus

5. Ihmisen kuvaaminen 1Alastonmaalaus / Figuurit / Figuurit liikkeessä

6. Ihmisen kuvaaminen 2Kasvot ja ilmeet / Muotokuvat / Karikatyyrit

7. Maisema 1Maisema 1 ja 2 / Kaupunkimaisemat

8. Maisema 2Taivaan, veden ja merimaiseman kuvaaminen

9. Asetelmat, kukat ja puutarhaAsetelmat / Kukat / Kukat ja Puutarha

10. Eläimet ja puutEläimet / Villieläimet / Puut

11. Perspektiivi, tekstuurit ja ihon sävytPerspektiivi / Tekstuurit / Ihon sävyt

12. Valo ja varjoValo ja varjo / Läpinäkyvyydet / Poimuttelu

✓

Helppolukuinen ja looginen kokonaisuusKirjasarjassa opetetaan myös erikoisempia tekniikoita vaihe vaiheelta

Toimituskulut

0 €

❑❑❑❑

Sarja ilmestyy marraskuussa 2009.

Kirjoja myyvät hyvin varustetut taidetarvikemyymälät sekä kehystämöt kautta maan.

*Luottotilin myöntää Kreditor Europe Ab (www.kreditor.� )


www.turuntaidemuseo.fi

Tämä matka! & Henry Lönnforsin miniatyyrikokoelma15.9.2009–28.11.2010

STUDIO Vesa-Pekka Rannikko, 25.9.–15.11.& Anne Tompuri, 20.11.2009–10.1.2010

PIMIÖ Gabriela Fridriksdottir (IS), 25.9.–15.11.& Joachim Koester (DK), 20.11.2009–10.1.2010

ti, pe-su 11-18, ke-to 11-20 (18-20 maksutta)WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola Puh. 09-8165 7512. www.emma.museum Bussit Kampista 106,110.

14.10. –10.1.2010TAPIO WIRKKALA

- KuvanveistäjäART&LANGUAGE


3.10. – 21.10 TIMO VUORIKOSKI24.10. – 11.11. HARUKA KASHIMA

14.11. – 2.12. LEONORA FREDRIKSSON5.12. – 23.12. JA

7.1. – 20.1. VIGGO WALLENSKÖLD

taidesalonki – konstsalongenaukioloaika ti – su klo 10 – 17

bulevardi 3 b 4 krs. 00120 helsinkipuhelin (09) 643 966

www.taidesalonki.com

SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEOFLASH! – Valoa ja liikettä 12.9. 2009 – 17.1. 2010Näyttely, joka valaisee syksyn! Laaja ja monipuolinen katsaus kineettiseen taiteeseen Nicolas Schöfferistä Olafur Eliassoniin. Kysy myös Café Saran tarjouksia ryhmille! Museo ja Café Sara avoinna ti – su 11 – 18. 7 / 3 €

(03) 5654 3500 www.tampere.fi /sarahilden, Särkänniemi, 33230 Tampere

OL

AFU

R E

LIA

SS

ON

The

Inve

rted

Pan

ora

ma

Ho

use,

20

04, D

et.


KUVATAITEEN VALTAKUNTA 09

21.-22.11.2009 S

ami H

eikkinen: Atheris chlorechis, 2

009. Valokuva.

25.9.-15.11.2009Lapin yliopiston ja ammattikorkeakoulujen kuvataideopiskelijoiden lopputyönäyttely

www.tornio.fi/aineti - to 11–18

pe - su 11–15

Ajatukset eivät ole näkymättömiä.

Meidän työtämme ontehdä niistä näkyviä.

Somerotie 2

33470 Ylöjärvi

Puh: 010 422 5800

Fax: 010 422 5801

www.Painohame.FiPAINOHÄME OYJoutsenmerkitty painolaitoslupanumero 441-671

PAINOHÄMEpa ino luonnol l i suude l l a

VÄRIÄ

TAITEILIJANTARVIKKEIDEN NETTIKAUPPA

w w w . m i n o a . f i


Taidemaalauksen voi tilataEnsi vuonna Taidemaalaus ilmestyy neljä kertaa. Voit tilata lehden maksamalla vuosi ker ran hin nan 20 euroa Taidemaalariliiton tilille 800011 – 70260427. Mak sun viestiksi merkintä ”Tai de maalaus”, ti laa jan nimi ja leh-den toimitusosoite (katuosoite ja postinumero ja -toimi-paikka). Postitus kuuluu tilaushintaan.

Taidemaalariliiton jäsenet saavat lehden automaattisesti. Lehti sisältyy jäsenmaksuun.

Vanhoja Taidemaalauksen numeroita voi tilata osoit-teesta [email protected]. Lehdet maksavat 4 euroa + postituskulut. Vanhoja numeroita voi selailla maksutta verkkopalvelu Issuun sivuilla (http://issuu.com).

Taidemaalaus on Taidemaalariliiton julkaisema yleis-tajuinen taidelehti. Uusi lehti sai kiinnostuneen vastaan-oton jo ensimmäisenä ilmestymisvuonnaan 2008. Kirjoit-tajamme ovat kuvataiteilijoita ja uskomme, että juuri tai-teilijanäkökulma tekee lehdestä tuoreen ja kiinnostavan.

Taidemaalariliitto on taidemaalareiden valtakunnalli-nen järjestö, joka toimii kuvataiteen edistämiseksi ja ku-va taiteilijoiden aseman parantamiseksi.

Uudenmaankatu 7

00120 Helsinki

ti-pe 11-18,

la 11-16, su 12-16

050-357 5777

[email protected]

www.piirto.com

Apollonkatu 9 . 00100 Helsinki(09) 494 856 tai 0400 450 246sähköposti [email protected]

Ammattitaidolla. Kultaukset. Kehystykset. Entisöinnit. PuhdistuksetMyös alaanliittyvät erikoistyöt

Taidemaalauslehden Vaikuta ja voita -kilpailun voittaja on Päivi Pussila Oulusta.Kiitos kaikille osallistujille vastauksistaja kommenteista lehden kehittämiseksi.

IVONEN OYKehys- ja kultausliike


Ilmoitukset Taidemaalauksessa 1/2010

Aikataulu taidemaalaus 1/2010 ilmestyy helmikuussa. Ilmoitusaineistot 19.1.2010.

Lehden julkaisija Taidemaalariliitto Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki puhelin 09 6811 0574, faksi 09 6811 0550 kotisivu http://www.painters.fi

Painos 3 500 kpl Ilmoitukset Projektisihteeri, puhelin 09 6811 0574 (ma–pe 9 – 16) sähköposti [email protected] sähköposti [email protected] (isot tiedostot, kuvat jne.)

Kotisivut http://www.painters.fi/tmjulkaisu.html http://issuu.com/taidemaalaus/docs/taidemaalaus_3_2009 http://www.facebook.com > Taidemaalaus-ryhmä

taidemaalaustaidemaalariliitto

Useita eri värivaihtoehtoja. Käsin marmoroidut kannet/korkeatasoiset materiaalit.Sisältää asiakirjataskun, kynänpidikkeen ja kirjoitusalustan. Hinta 30 euroa/kpl. Tiedustelut puhelin 050 4646 178.

KuvataiteilijaElina Liikasensuunnittelemat

uniikitasiakirjasalkut

RIPUSTUSJÄRJESTELMÄT

271900_FrimodigFIRMAkorti.fh11 29.10.2008 15:52 Page 1

FRIMODIG OY

Frimodig-Kehys, Annankatu 2000120 Helsinki, puh. (09) 605 356

[email protected]

TÄYDELLINENKEHYSTYSPALVELU

Galleristit ry – Galleristerna rf

WWW.GALLERIAT.INFOWWW.GALLERIAT.NET

Taide / Konst / Art -esite

taidemaalaus 3 2009

Documents