22 26.1.2018

Karamazovin veljesten jälkeen Jussi Sorjanen ohjaa Kajaanin teatteriin vielä yhden näytelmän. Sen jälkeen hän siirtyy freelanceriksi.

23 26.1.2018

”Puhdasverinen draama herättää vastakaikua”

”Jumala minussa”

Dostojevskin teologiset pohdinnat Sorjanen on rajannut jokseenkin kokonaan pois sovituksestaan.

– Mutta uskonto on teoksessa niin kiinni, että eihän sitä kokonaan siitä pois saa.

Mukaan hän otti sen, mikä hänelle ateistina jotain merkitsi, ja siihenkin hän teki joitakin ”kääntöjä”. Esimer-kiksi Ivan, veljeksistä keskimmäinen, kysyy romaanin lopussa, että onko Jumala olemassa vai ei. Sen Sorjanen käänsi kysymykseksi, onko minussa jumalaa.

– Se on minulle paljon olennaisempi kysymys ja se mitä peilistä näkyy, hyvä vai paha ihminen. Uskon, että Dostojevski antaa anteeksi tuommoisen sisällöllisen suuntauksen.

Näytelmän käsiohjelmassa Sorjanen toteaa, että Dostojevski ei ole koskaan ajankohtainen, sillä hänen kysymyksensä ovat lopullisia.

– Tarkoitan sitä, että Dostojevskin teoksen pohdinnat eivät ole asioita, jotka pitäisi ratkaista erityisesti juuri tänään. Toisin kuin vaikkapa aktiivimalli, joka pitää ratkaista tänään. Sitä vastaan pitää mennä osoittamaan mieltä ensi viikolla.

FreelanceriksiSorjasen työsuhde Kajaanin kaupunginteatterissa päättyy puolentoista kuukauden päästä. Seuraavaksi Sorjanen aikoo kokeilla siipiään freelancerina. Ensimmäinen freelancer-ohjauskin on jo tiedossa.

– Sanotaan, että esisopimusasteella jotain on jo ole-massa, Sorjanen sanoo ja lisää, että hän ei ole kauhean huolissaan tulevan suhteen. Kuten ei ole huolissaan teatteritaiteen säilymisenkään suhteen.

– Se on selvä, että rakenteet tulevat muuttumaan.Sorjanen viittaa valtionosuusjärjestelmän uudistusta

pohtineen työryhmän esitykseen, joka ei häntä järkyttä-nyt, sillä hän on työskennellyt niin vapaalla kuin laitos-kentälläkin ja tuntee molempien toimintatapoja.

– Toteutuessaan esitys ajaisi laitosteatterit epävar-muuden tilaan. Rahoitukset eivät ole ikuisia, mikä kai-kille vapaille ryhmille on tuttua. Ne elävät epävarmuuden kanssa koko ajan.

Suuret laitosteatterit ovat Sorjasen mukaan joka ta- pauksessa vaikean tehtävän edessä miettiessään esityk-siä, jotka täyttävät katsomot ilta toisensa perään.

– Laitosteatterit on rakennettu suurten ikäluokkien ai-kaan ja uskoen jonkinlaiseen yhtenäiskulttuurin ideaan. Itse haluan uskoa siihen, että ihmiset kulkevat ennen kaikkea hyvien esitysten perässä. ARVIO Karamazovin veljekset -näytelmästä sivulla 30.

paljon pahempaa. Se on ymmärrettävämpää ja helpom-min totta, ja siksi pahempaa.

Vetoomus, ei julkistusIsyys-teema huipentuu näytelmässä siihen, kun Aleksei, veljessarjan nuorin määrittelee hyvää isyyttä. ”Älkää pahoittako lastenne mieltä”, hän sanoo.

Sorjanen korostaa, että kyse ei kuitenkaan ole mistään julistuksesta vaan paremminkin vetoomuksesta.

– Siihen lauseeseen saa kyllä kiedottua kaiken. Mehän olemme melkein kaikki vanhempia tai ainakin jonkun lapsia. Kyse on siten universaalista asiasta.

Sorjanen muistuttaa, että Karamazovin veljekset -teok-sen piti olla vain esipuhe varsinaiseen romaaniin.

– Sen piti olla se, joka on välttämätöntä sanoa ennen kuin voi mennä asiaan. Alekseista piti tulla tsaarin mur-haaja tai ainakin tuon murhan suunnittelija.

Kertoessaan isästä ja lapsista Dostojevski kirjoittaa siis samalla Jumalasta ja ihmisistä sekä tsaarista ja kansasta, valtaapitävistä ja niistä heikommista.

Jussi Sorjasen kaksivuotinen kausi ohjaajana Kajaanissa alkaa olla loppusuoralla. Pari viikkoa sitten tuli ensi-iltaan hänen kolmas ohjauksensa, Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset.

Sorjanen aloitti kautensa Kajaanissa Aapelin Siunatulla hulluudella, josta hän teki oman sovituksen, ylistyslaulun kylähulluille. Sen jälkeen oli vuorossa ohjaajan oma teksti Lottovoittajat.

– Karamazovin veljekset on ensimmäinen Kajaaniin ohjaamani puhdasverinen draama. Nyt huomaan, että tämä draama herättää enemmän vastakaikua, Sorjanen sanoo.

Hän arvelee, että aiempien näytelmien fragmentaari-suus, jolla hän haki uudenlaista kansanteatterin muotoa, vieroksutti.

Nähtäväksi jää, millaisen vastaanoton saa Sorjasen ainakin tällä erää viimeinen ohjaus Kajaanissa. Se on Florian Zellerin Meidän isä, joka kertoo muistisairaasta isästä ja tämän tyttärestä. Tragikomedian ensi-ilta on maaliskuun puolivälissä.

Yhden unelman täyttymysSorjanen kertoo, että hänen valintansa keväällä 2016 ohjaajaksi Kajaaniin oli yhden unelman täyttymys.

– Teatteri on henkilöstöltään ja yhteisöltään mai-neensa veroinen. Sen hyvän maineen vuoksi varmaan tulin aikanaan hakeneeksi tänne. Olin seurannut teatteria jo pitkään, Sorjanen kertoo.

Kajaanin kaupunginteatteri on aika ajoin putkahtanut valtakunnalliseen tietoisuuteen taiteellisesta kunnianhi-mosta kertovilla esityksillä. Tuloksista kertoo esimerkiksi teatterin nimeäminen Vuoden Teatteriksi 2003.

Kannuksensa Sorjanen on hankkinut Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa, jonka taiteelliseksi johtajaksi hänet valittiin vain 22-vuotiaana.

Itsekäs isyysSorjanen valitsi näkökulmakseen Dostojevskin teoksen näytelmäsovitukseen isyyden. Tuore isä halusi selvittää mistä isyydessä oikein on kyse.

– Isoin kysymys liittyy itsekkyyteen, josta Fjodor Pav-lovits puhuu yhdessä vaiheessa ääneenkin. Hän sanoo pojilleen, että hän ei jätä heille mitään, koska tarvitsee rahat itse. Siinä oli isä-Karamazovin henkinen testa-mentti. Isä ei tee suoranaisesti pahaa lapsilleen, mutta hän unohtaa heidät.

Sorjanen kertoo, että hän on joutunut useampaan otteeseen korjaamaan puheita, joissa hänen näytelmänsä alaotsikosta Isä, joka unohti lapsensa on verbi muuttunut ”hylkäämiseksi”.

– Ei ole kyse hylkäämisestä. Unohtaminen on vielä

Jussi Sorjanen ■ 31-vuotias ohjaaja ja käsi-

kirjoittaja.

■ Syntynyt Heinolassa, asuu Helsingissä.

■ Ohjaaja Kajaanin kaupungin-teatterissa, sitä ennen Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja.

”Haluan uskoa siihen, että

ihmiset kulkevat ennen kaikkea

hyvien esitysten perässä.”

TEKSTI SIRPA KOSKINENKUVA TIMO HEIKKALA

Jussi Sorjasen kolmas ohjaus Kajaanin kaupunginteatteriin lopetti ohjaajan ja kaupungin välisen tuijotuskilpailun.