kantti 2/2010
DESCRIPTION
Kansan Sivistystyön Liiton lehtiTRANSCRIPT
Kansan Sivistystyön Liiton lehti 2/2010
2 Kantti 2/2010
PääkirjoitusPekka Pättiniemi
Lakkoradiosta laulavaan vallankumoukseenJanne Hernesniemi
Radio tuo vangin äänen kuuluviinLotta Lehmusvaara
Vallan välineestä kansalaisvaikuttajaksiOlli Sydänmaa
Vallaton Mataleena lähiradion poluillaan Leena Nikula
Sellainen koulutusjärjestelmä millainen yhteiskuntaJaana Pirkkalainen
Media-aktivismia mediamielen maisemassaLotta Tenhunen
Ongelmaperustainen oppiminen järjestökoulutuksessaAnneliina Törrönen
Tietoa liiton hankkeistaToimitus
Vallankumouksen pedagogitAnna Kirstinä
Arkisinta on prekariaatti, radikaaleinta arkiLaura Tuominen
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ryHämeentie 36 00530 [email protected]
Päätoimittaja: Pekka PättiniemiVastaava päätoimittaja, toimitussihteeri: Janne HernesniemiUlkoasu: Misa MyllyviitaPainopaikka: Picascript OyKansikuva: Jean Scheijen
Kantti 2/2010Kansan Sivistystyön Liiton lehti
Sisällysluettelo
3
4
8
12
13
15
17
20
23
26
28
3 Kantti 2/2010
Kuva: Misa Myllyviita
Oppimisen pilaritKansan Sivistystyön Liiton toiminnan voidaan sanoa keskittyvän kolmen pilarin varaan: kult-tuurioppimisen, järjestöoppimisen ja yhteiskunnallisen oppimisen. Oppimisen organisointi edellyttää jatkuvasti kehittyvää pedagogista ja didaktista ajattelua ja osaamista. Tässä Kan-tissa ovat esillä - radioteeman ohella - vertaisoppiminen, vallankumouksen pedagogiikka ja ongelmaperusteinen oppiminen.
Vertaisoppimista KSL on viimevuosina kehittänyt kahdella tavalla: tukemalla uusien vertaisoppimiseen ja vapaaehtoistyöhön perustuvien yhteiskunnallisten opistojen toimintaa ja lisäämällä jatkuvasti kouluttamiensa vertaiskouluttajien (koulutusohjaajat) käyttöä kes-keisten järjestöopintojen ohjaajina. Tänä vuonna uusien yhteiskunnallisten opistojen toimin-ta on leviämässä Tampereen ja Jyväskylän lisäksi muihin kaupunkeihin, joissa monissa on ollut pienimuotoista vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteiskunnallista luento- ja keskustelu-piiritoimintaa.
1980-luvun lopulla perustettu KSL-radio on yhteisöradio, jossa erilaiset ryhmät, järjes-töt ja yksityiset ihmiset saavat äänensä kuuluviin. Monikulttuurisuus kuuluu ohjelmissamme monella kielellä. Yhteisötoimintaa on harjoitettu muiden yhteisöradioiden, tamperelaisen Moreenin ja turkulaisen Robin Hoodin, kanssa. Kaksi vuotta sitten ryhdyimme etenevässä määrin siirtämään radion ohjelmistoa internetiin kuulijakunnan lisäämiseksi ja edistääksem-me ohjelmien käyttöä opetuksessa. KSL-nettiradiolla on tärkeä rooli kolmen pilarin vahvis-tamisessa. Nettiradio soveltuu aivan erityisesti kulttuurisen ja yhteiskunnallisen oppimisen edistämiseen.
Pekka Pättiniemipääsihteeri
4 Kantti 2/2010
Lakkoradiosta laulavaan vallankumoukseenJanne Hernesniemi
Toimittaja Jari Luukkosen kiinnostus radiotyötä kohtaan heräsi lapsena vi-rolaisten lastenohjelmien myötä. Hel-sinkiläislapsena Jari saattoi kuunnel-la Tallinnan radion ja television lähe-tyksiä Suomenlahden yli. Varsinaista toimitustyötä radio-ohjelmien parissa edelsi kuitenkin ajanjakso DX-kuun-telun parissa.
Nuorena DX-harrastajana Luukkonen kuunteli ulkomaisia radiolähetyksiä ja ra-portoi niistä kirjeitse lähetysasemille. Ylös merkittiin kuuluvuus, kuunteluun käytetty vastaanottolaite, taajuus sekä kuunteluai-ka. Tiedoista oli hyötyä radioasemille. Har-rastuksen myötä postiluukusta alkoi virrata kaukaisten radioasemien lähettämiä posti-lähetyksiä. Paketteja ja postikortteja saapui Moskovasta, Tallinnasta, Vatikaanista ja BBC:ltä. Radio Moskovasta postitetut kortit ja viirit pelästyttivät äidinkin.
DX-kuuntelun myötä Luukkonen tör-mäsi silloisen neuvosto-Viron Vikerraadion musiikkiohjelmaan Laupäevamosaiikiin. Lauantaisin lähetettävää ohjelmaa toimitti Helgi Erilaid. Jarin yllätykseksi Vikerraa-diossa soitettiin myös länsimaista popmu-siikkia – tosin vasta yöllä, politrukkien jo nukkuessa. Ensimmäisillä Viron matkoillaan Luukkonen vieraili Tallinnan radiotalolla ja tutustui Helgiin. Reissuillaan hän toimitti Helgille ja Neuvosto-Viron yleisradiolle län-simaisia levyjä, sekä viroksi kääntämiään populaarikulttuurin julkaisuja. Vastalahjak-si Jari sai virolaista musiikkia, jota sitten ko-pioitiin nauhalta toiselle.
- Tallinnassa käydessäni en sitten muu-ta tehnytkään kuin istuin Radiotalossa, jossa ohjelmiini äänitettiin musiikkia Viron ra-dion äänitekokoelmista. Levyjähän ei paljon ollut: Neuvosto-Viro sai julkaista vain kak-sitoista LP:tä vuodessa, ja that's it. Virossa
ei Neuvostoliiton aikaan saanut pahemmin länsimaisia levyjä tehdä. Vuonna 1970, kun Leninin syntymästä oli kulunut sata vuotta, ei länsimaisia levyjä saanut soittaa ollen-kaan. Virolaisetpa keksivätkin tehdä kaikki viimeisimmät hitit viroksi, siihen ei puuttu-nut kukaan, Luukkonen kertoo.
Laupäevamosaiikia toimittaneesta Hel-gistä tuli Luukkosen oppiäiti ja ystävä. Helgi neuvoi ja opasti Jarille radiotyön perusteita ja toimi esimerkkinä ohjelman teossa.
Vastavoima kaupallisuudelle
Vuonna 1988 tammikuussa perustettiin Helsingissä KSL-lähiradio. Kuuluvuus kat-toi pääkaupunkiseudun. Elokuussa Jari ky-seli lähiradion silloiselta vetäjältä Perttu Rastaalta, josko radiolla olisi kiinnostusta puolituntiselle virolaisen musiikin ohjelmal-le. Jarin ensimmäisen ohjelman nimeksi tuli Rukkilil, ”ruiskaunokki”, Viron kansallis-kukka. Vuotta myöhemmin ohjelman nimi vaihtui Café Tallinn -nimiseksi tekijän kyl-lästyttyä ainaisiin oikeinkirjoitusvirheisiin lehtien ohjelmatiedoissa. Asiantuntemuk-sella toimitetun ohjelman sisältö koostui - ja koostuu yhä - virolaisesta musiikista. Myö-hemmin syntyi toinenkin ohjelma, Matka-radio, joka sittemmin muuttui Iltapäivän auringoksi.
Lähiradion toimiluvan alla toimi sen al-kuvuosina neljä kansalaisjärjestöä. Kansan Sivistystyön Liiton lisäksi mukana oli Folk-hälsan, Työväen Sivistysliitto sekä Kansan Radioliitto. Jarin mukaan KSL-radio syntyi yhtäältä vastavetona voimistuvalle kaupalli-suudelle sekä toisaalta halusta luoda ilmai-sukanava erilaisille järjestöille ja kansalaisil-le.
- Idea radion perustamiseen tuli siitä, että haluttiin ryhtyä tekemään vaihtoehtois-
5 Kantti 2/2010
Jari Luukkonen KSL-radion studiossa Jar-rumiehenkadulla, Itä-Pasilassa.
ta radiota, ei mitään kaupallista. Toisaalta ainoa kaupallinen radio tuolloin Helsingissä oli Radio City. Lähiradion idea tuli Tukhol-masta, jossa toimi tuolloin yhteisöradion perinteistä ponnistava ei-kaupallinen Stock-holm Närradio.
Monenlaista väkeä
Lähiradion ympärille kerääntyi monenkirja-vaa väkeä, Luukkonen muistelee. Mukana oli niin marxilaisia, homoja, kuin kristittyjäkin. Kaikki toimivat silti sulassa sovussa, kunhan ohjelmalistat vain saatiin tasapainoon.
Ohjelmistossa oli esimerkiksi Rudolf Linbladin Radio Leipäpuu, espanjankieli-nen La Hora de Latinoamérica, Satu Sark-kisen toimittama luonto-ohjelma, kurdin-kielisiä uutisia sekä Arja Lanerin ja Tapa-ni Sihvolan toimittama ohjelma Harmaat pantterit.
Järjestöille oli alusta lähtien keskeinen
asema radion ohjelmatuotannossa. Oh-jelmien tekeminen lähiradion tiloissa oli järjestöille huokeaa ja ohjelmat tavoittivat suhteellisen laajan yleisön, vaikkei lähiradio kyennytkään kuuntelijamäärissä kilpaile-maan suurten kanavien kanssa. Vasemmis-tonuoret (silloinen SDNL) toimitti säännöl-lisen epäsäännöllisesti Libero -ohjelmaa ja Suomen Demokratian Pioneerien Liitto omaa Pinsku Oka -ohjelmaansa Johanna Lahtelan johdolla. Setalla ja Kristillisellä keskuksellakin oli omat ohjelmansa. Valla-ton ääni oli puolestaan Leena Häkkisen luotsaama ensimmäinen naisasiaohjelma. Sen jatkumoa edustavat Leena Nikulan ohjelmat Mataleenan poluilla (vuodesta 1991 lähtien) ja Punapippuri.
Omalla radiokoulutuksellaan KSL-radio loi järjestöohjelmien tekijöille ja muille ra-diotyöstä kiinnostuneille edellytyksiä oma-ehtoiselle ohjelmatuotannolle. Kursseilla pe-rehdyttiin radio-ohjelman toimittamiseen, editointiin, haastatteluiden toteuttamiseen ja studiotekniikkaan. Radiokurssien opetuk-sesta vastasivat silloin, kuten nykyäänkin, alan ammattilaiset. Studiossa ovat aikojen saatossa heiluneet muun muassa Leena Häkkinen, Pekka Ruohoranta ja Har-ri Huhtamäki Ylen Radioateljeesta. Juha Siltanenkin on käväissyt perehdyttämässä kurssilaisia kirjoittamisen tiimoilta. Nyky-ään radiokurssit järjestetään yhteistyössä Helsingin suomenkielisen työväenopiston kanssa. Koulutuksesta vastaa Olli Sydän-maa, joka jo 1980-luvulla oli kuvioissa mu-kana.
Lakkoradio ja veretön vallanku-mous
Luukkosen mukaan ohjelman tekijöillä on KSL-radiossa ollut alusta saakka vapaat kä-det sisällön suhteen. Teemat ovat olleet te-kijöidensä näköisiä ja ovat vaihdelleet siten feminismistä, ekologiaan ja sosialismista kristinuskoon. Politiikkaa ei ole vieroksuttu.
Radion perustamisvuosi 1988 sattui yh-teen Yleisradion lakon kanssa. Lakon myötä syntyi myös yleläisten pyörittämä legendaa-rinen Lakkoradio, jota toimitettiin lähiradi-
6 Kantti 2/2010
on tiloissa. - Yleisradion toimihenkilöt ottivat yh-
teyttä ja kysyivät saavatko ryhtyä toimitta-maan lakkoradiota.
Kolme viikkoa kestäneen lakon aika-na Yleisradio hiljeni ja televisiosta näkyivät vain MTV:n ja kolmoskanavan lähetykset. Lakkoradion toimituksesta ja uutisista vas-tasivat Päivän peilin toimittajat sekä muiden muassa Eeva Polttila. Ohjelmien sisältö koostui lakkoasiasta, musiikista ja yleläisten haastatteluista. Myöhemmin myös elintarvi-ketyöläiset lähettivät omaa lakkoradiotaan KSL-radion aalloilla, Luukkonen kertoo.
Viron ”laulavan vallankumouksen” lop-puhuipentuma on jäänyt erityisesti Luukko-sen mieleen, seurasihan hän aitiopaikalta Viron vuoden 1991 tapahtumia niin radiosta kuin paikan päällä.
- Sehän laulava vallankumous tehtiin radion kautta. Ne olivat tosi jänniä aikoja. Oli jännittävää tavata kaikkia säveltäjiä ja laulajia, jotka olivat vallankumousta teke-
mässä. Viron tasavallan uusi alku oli mielen-kiintoista, aivan unohtumatonta aikaa.
Vuonna 1987 käynnistynyt laulavana vallankumouksena tunnetuksi tullut mas-saliike kamppaili rauhanomaisesti Viron itsenäisyyden puolesta ja tuli nimensä mu-kaisesti tunnetuksi lauluistaan. Radion ää-ressä Luukkonen jännitti, kääntyykö laula-en alkanut vallanvaihto ja uuden tasavallan itsenäistyminen verilöylyksi panssareiden ryhdyttyä piirittämään Tallinnan TV-tornia.
- Neuvostopansarit meinasivat vallata Tallinnan TV-tornin, mutta eivät pystyneet valtaamaan rakennusta, sillä hissin ovet oli tukittu, niin ettei ylös päässyt ollenkaan. Ra-dio kutsui kansaa paikalle: ”nyt tulee pans-sarivaunut tuolta”. Se oli ihan kauheata kuunneltavaa tietysti kun täällä jännitti, että miten niille nyt oikein käy.
Verilöylyltä vältyttiin – toisin kuin Liet-tuassa, jossa miliisin erikoisjoukot valtasivat aseettomien mielenosoittajien suojeleman TV-tornin surmaten neljätoista siviiliä.
Viron historian käännekohdassa Luuk-kosen käsiin ajautui laulev revolutsioonin lauluja sisältävä kelanauha, jota soitettiin sitten radiossa Suomen puolella.
- Soitettuani sen radiossa, Yleisradi-on levystöstä tiedusteltiin mistä kappaleet oli saatu, hekin haluaisivat sen. Sanoin et-tei kappaleita ole mistään saatavilla, ne on magnetofoninauhalla Viron radiolta saatu, sitä ei ole levyllä lainkaan.
Kelanauhurista kovalevyyn
Alkuaikoina ohjelmat nauhoitettiin avoke-laisille magnetofoninauhoille. Ohjelman lähetyksessä piti huomioida se aika, joka kesti kun nauha kelattiin takaisin puolalle. Kun kelaus kesti kolme minuuttia, määrit-tyi puolituntisen ohjelman kestoksi näin 27 minuuttia – sillä aikaa soitettiin musiikkia. Nauhasta oli pulaa, joten ohjelmia äänitet-tiin edellisten päälle.
- Nauhaa leikkailtiin ja teippailtiin ja nauha saattoi katketa kesken lähetyksen – ja monesti katkesikin. Siinä sai sitten pää hies-sä teippailla.
Työskentely oli leikkaamisen ja lii-
Kuva: Janne Hernesniemi
Jari lähiradion tiloissa Kalliossa, vuonna 2010.
7 Kantti 2/2010
maamisen vuoksi aikaa vaativaa ja tarkkaa puuhaa. Juontaessa oli tärkeää osata lukea riittävän hitaasti, jotta leikkaukset onnistui-sivat. Kelanauhoilla saattoi myös tehdä sen virheen, että leikkasi ja teippasi nauhan vää-rinpäin. Tekniikasta osittain johtuen suurin osa ohjelmista lähetettiinkin suorana.
Kelanauhan rinnalle astuivat myöhem-min VHS- ja DAT-nauhat, sitten MiniDisc ja lopulta digitaalinen tallennus ja kovalevy. Nykyään lähes kaikki ohjelmat nauhoitetaan ja suorien lähetysten määrä onkin vähenty-nyt. Nauhoitus tapahtuu joko studiossa ko-valevylle tai sitten mp3-nauhurilla, joka sit-ten ”ajetaan” studiossa. Editointi tapahtuu niin ikään päättöruudulla.
Radion tulevaisuus
Tällä hetkellä KSL-radion ohjelmat ovat lähetysten lisäksi kuunneltavissa radion nettisivuilta. Jatkossa nettiradio kuitenkin korvannee KSL-radion perinteiset lähetyk-
set eetterissä. Teknisistä ja tiedonkulkua koskevista muutoksista huolimatta huolella toimitetut ohjelmat näyttävät pitävän pin-tansa. Luukkosen mukaan radiokulttuuri on kulkenut kaupalliseen suuntaan, minkä seurauksena ohjelmatarjonta on yksipuo-listunut. Listasoitot dominoivat tarjontaa ja samankaltaistuminen ulottuu myös ei-kau-palliselle puolelle.
- Yleisradio kilpailee kaupallisten radi-oiden kanssa ja on selvää, että silloin teh-dään samanlaista formaattia kuin kaupalli-set asemat.
Toisaalta Luukkonen näkee lähiradion ja omien ohjelmien tarjoavan vastavoiman vallitsevalle tarjonnalle.
- Näen lähiradion toiminnan merkityk-sen sen vaihtoehtoisuudessa. Lähiradion toiminnassa on kuultavissa ihmisen ääni.
Kirjoittaja työskentelee Kansan Sivistystyön Liiton tiedottajana.
Monta ääntä, useita tekijöitä
KSL-radio on vuonna 1988 perustettu yhtei-söradio, jota ylläpitää Kansan Sivistystyön Liit-to. KSL-radio on osa Hel-singin Lähiradiota, jonka kuuluvuus kattaa koko pääkaupunkiseudun. Lä-hiradion luvanhaltijoina ovat Kansan Sivistystyön Liitto, Kansan Radioliitto ja Folkhälsan. KSL-radion ohjelmia voi kuunnella 100.3 MHz taajuudella aina torstaisin ja lauan-taisin. Lähetysten lisäksi ohjelmat ovat kuunnelta-vissa myös nettiradiosta. Itse studio sijaitsee tätä nykyä osoitteessa Hä-meentie 36.
KSL-radiossa erilaiset ryh-mät, järjestöt ja yksityiset ihmiset saavat äänensä kuuluviin. Monikulttuuri-suus kuuluu ohjelmissa mo-nella kielellä. Ohjelmia toi-mitetaan mm. espanjaksi, portugaliksi, albaniksi, kur-diksi, suahiliksi, saksaksi, mandariinikiinaksi, rans-kaksi ja englanniksi. Ohjel-mia tehdään myös yhdessä useiden järjestöjen kanssa. Esimerkiksi Kriminaalihuol-lon tukisäätiö, Eläkeläiset ry ja mielenterveysjär-jestö Majakka toimittavat omia ohjelmiaan radiolle. Kimmo-Liisa on puolestaan sateenkaarikansan oma ohjelma. Leena Nikulan toi-
mittamat Punapippuri ja Mataleenan poluilla tar-joavat feminististä nä-kökulmaa.
KSL-radio järjes-tää radiotyön koulutus-ta Helsingin kaupungin suomenkielisen työvä-enopiston kanssa. KSL-radio on myös kanava oppilaitosten radio- ja tiedotuslinjojen radio-työn opiskeluun.
Helsingin Opetusvi-raston pyörittämä nuor-ten työpaja Mediakylpylä tekee esimerkiksi Radio Kellari -ohjelmaa radio-ryhmänsä voimin.
www.kslradio.fi
8 Kantti 2/2010
Kuva: Juha Tuomi
9 Kantti 2/2010
Radio tuo vangin äänen kuuluviinLotta Lehmusvaara
Kriminaalihuollon tukisäätiö päätti tehdä radio-ohjelmaa vangeille ja hei-dän läheisilleen. Nyt vietetään Euroo-pan sosiaalisen syrjäytymisen ja köy-hyyden vastaista vuotta. Vangit ovat Suomen köyhin, sairain ja syrjäyty-nein väestönosa.
Vangit ovat aihe, josta Suomessa tiedetään hyvin vähän. Suurella osalla meistä mieli-kuvat lienevät Aku Ankasta, jota valinta-myymälän Alibin kansikuvajutut ryydittä-vät. ”Johanna Tukiainen: Haastattelusta putkaan!”, ”Sarjakuristaja laittoi syytteet leikiksi”.
Ääni vangeille
Vankiradio perustettiin antamaan totuu-denmukaista tietoa vankien tilanteesta.
Alkuun päästiin, kun Hämeentien studi-oon asteli kaksi karheaäänistä vanhaa linna-kundia. Hannu Kokkoa pyydettiin kerto-maan, missä vankiloissa hän on ollut. – Ka-tajanokka, Kerava, Konnunsuo, Riihimäki. Sukeva…, Kokko alkoi luetella. Entisaikaan vankilaan joutui nakkivarkauksista, sillä yh-dyskuntapalvelua ei tunnettu. Ja kun kierre alkoi, sitä oli vaikea katkaista. Hannustakin tuli kuritushuonevanki.
Mauri Poikeljärven tarina kulki sa-maa rataa. Nuoruuden kapina johti rikoksiin ja vankilakierteeseen. Lopulta Mauri ajautui pultsariksi, mutta pinnisti itsensä kuiville. Nyt hän on jo pitkään pyörittänyt kaltaisil-leen tarkoitettua päihdehoitopaikkaa. Suu-rin osa sen asukeista on metsien miehiä, jot-ka ovat olleet vankiloissa.
Hannu puolestaan kiertää vankiloissa tarjoamassa apuaan vapautuville vangeille. Kumpikin pitää raitistumista edellytyksenä
kierteestä irtautumiseen. He ovat selviytyjiä, joille television selviytyjät eivät vedä verto-ja.
Suomessa edistyksellinen van-keuslaki
Hannun ja Maurin jälkeen ääneen pääsi Janne. Vankeus on nyt erilaista kuin 60- ja 70-luvuilla. Vaikka Jannellakin on pitkä rikoskierre, hän on käynyt uudenaikaisen, 2000-luvulla kehitetyn vankeuspolun. Tä-hän kuuluu se, että vanki vapautuu jousta-vasti ja asteittain.
Jokaiselle pidempään istuvalle tulee tehdä rangaistusajan suunnitelma, jota päivitetään tuomion aikana. Siinä voi olla opiskelua, päihdekursseja, työtoimintaa jne. Laki on hieno, mutta käytännössä se ei vielä toimi.
Janne kertoo päässeensä kivitalosta (suljetusta vankilasta) avotaloon (avovanki-laan) ja sieltä valvotun koevapauden kautta ehdonalaiseen. Viimein tuli myös vapaus-passi.
Janne sai apua kunnan sosiaalityönte-kijältä jo ennen koevapauttaan ja hän pääsi myös tukiasuntoon. Koska Janne on harvi-naisen oma-aloitteinen ja rohkea, hakeutui hän myös yksityiselle lääkärille saadakseen selvyyden koko elämää vaikeuttaneisiin oi-reisiinsa.
Lääkäri totesi Jannen kärsivän erittäin vaikeasta neurologisesta häiriöstä, jonka vuoksi hän on aina ollut alisuorittaja, eikä ole sen vuoksi pärjännyt koulussa eikä elä-mässä muutenkaan. Saatuaan diagnoosin Janne sai myös ADHD:n hoitoon tarkoitetut lääkkeet – nelikymppisenä.
10 Kantti 2/2010
Taustalla oppimisvaikeuksia
Tunnistamattomat oppimisvaikeudet, joista Jannen tapaus on esimerkki, muodostavat Suomessa merkittävän syrjäytymistä ai-kaansaavan tai sitä kiihdyttävän tekijän.
Kun Kriminaalihuollon tukisäätiön Op-piva-hanke selvitti alle 30-vuotiaiden van-kien ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaiden oppimisvaikeuksia, hankkeen asiakkaista kolmella neljästä oli lukemisen ja/tai kir-joittamisen kanssa vaikeuksia ja kahdeksalla kymmenestä viitteitä tarkkaavaisuusvaike-uksista. Vain harvalla oppimisvaikeuksia oli tutkittu aikaisemmin. Syrjäytyminen alkaa siitä, kun nuori ei pärjää koulussa, ahdis-tuu ja alkaa oireilla päihteiden käytöllä. Jos vaikeudet johtavat vankilaan, oppimisvaike-uksia ja päihdeongelmaa tulisi ryhtyä hoita-maan siellä samanaikaisesti. Tämä malli on Suomessa kuitenkin vielä alkutekijöissä.
Janne sai apua myöhään, mutta vielä hänellä on kymmeniä vuosia aikaa olla yh-teiskunnassa veronmaksajana ja rakentaa uutta yhteyttä lapsiinsa. Isoisän vaativa roo-likin hänellä jo on.
Janne perää oikeudenmukaisuutta. Miksi yhteiskuntaan palaaminen tehdään niin vaikeaksi ja vapautuneita kohdellaan kakkosluokan kansalaisina?
Hyvinvointiyhteiskunta suojaa ri-kollisuudelta
Suomalainen ”esson baari -keskustelu” – populismi tai pöpelismi - lähtee siitä, että rikoksentekijöille ei riitä pelkkä vapauden menetys, vaan lisäksi tarvitaan kovennusta ja nöyryytystä. Apu ja kuntoutus nähdään rikollisten hyysäämisenä. Onneksi maam-me virallinen linja perustuu järkeen ja tut-kittuun tietoon. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että pelkkä rankaiseminen ei vaikuta uusintarikollisuuteen.
Pitkät tuomiot ilman rikolliseen käyt-täytymiseen vaikuttavia toimia pikemmin-kin lisäävät vankilaan takaisin palaamisen todennäköisyyttä. Kuntoutus luo säästöä ja vähentää uusintarikollisuutta.
Poliisit, kamerat ja aidat voivat luoda illuusion turvallisuudesta, mutta kontrollia enemmän turvallisuutta luovat huolenpito ja hyvinvointipolitiikka. Mitä kehittyneempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä suurempi osa rikollisuuden vaihtelusta selittyy yksilö-kohtaisilla ja tilaisuuteen liittyvillä tekijöillä eikä sosiaalisilla riskitekijöillä.
Huolenpidon tulisi ulottua myös huu-meiden käyttäjiin, jotka nyt kansoittavat vankiloita. Mitä jos pitäisimme huumeriip-puvuutta ennemminkin sosiaalisena ja ter-veydellisenä kysymyksenä kuin rikosoikeu-dellisena asiana? Vankilasta vapautuvien nuorten miesten kuolleisuus on moninker-tainen verrattuna muihin miehiin. Kuinka kauan tähän on varaa?
Jokaisella vapautuvalla pitäisi olla asunto ja tarvittaessa tukea. Jos päihdeon-gelmainen vapautuu suljetusta vankilasta kädessään Anttilan muovikassi ja 50 euroa, eikä asunnosta ole tietoakaan, hän ajautuu nopeasti takaisin tuttuihin porukoihin ja ri-kosten piiriin. Siinäkään ei ole järkeä.
Kirjoittaja on Kriminaalihuollon tukisäätiön viestintäkoordinaattori sekä Vankiradio-ohjelman ja Portti vapauteen -portaalin tuottaja.
Vankiradiossa kuullaan ajankohtaista asiaa vankeudesta ja vapautumises-ta, esteistä ja mahdollisuuksista. Oh-jelma on osa Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuotta 2010. Ohjelman ovat tehneet yhteistyössä Kriminaalihuol-lon tukisäätiö, KRIS Suomen Kes-kusliitto, KSL-radio sekä vapautuneet vangit ja heidän läheisensä. Vankira-diota lähetetään kolmessa paikallisra-diossa, Radio Moreenissa Tampereella, Radio Robin Hoodissa Turun seudulla ja KSL-radiossa pääkaupunkiseudulla 21.10. alkaen.
Vankiradio - vankeudesta ja vapaudesta
11 Kantti 2/2010
Viime vuonna vankilassa oli yhteen-•sä 9409 eri vankia. Noin kolmasosa on avo- ja kaksi kolmasosaa sulje-tussa vankilassa. Eniten vankeja on Helsingin vankilassa ja Turun Sara-mäessä. Yli 90 % vangeista on mie-hiä. Noin 10 % vangeista on ulko-maalaisia.
Mielenterveyden häiriöt ja erityises-•ti päihderiippuvuus ovat lisäänty-neet huolestuttavasti. Vangeilla on runsaasti ruumiillisia sairauksia ja mielenterveyden häiriöitä ja niistä johtuvaa hoidon tarvetta. Elämänai-kainen päihderiippuvuus on neljällä viidesosalla, alkoholiriippuvuus kah-della kolmasosalla ja amfetamiini-riippuvuus kahdella viidesosalla.
Naisia on jo 8 % vangeista, mutta •heidän kuntoutustarpeisiinsa vasta-taan huonosti. Suurin osa naisista on joutunut seksuaalisen tai muun pahoinpitelyn uhriksi. Vakava ma-sennus on todettu tutkimuksissa noin kolmanneksella naisista.
Lähes puolet vangeista vapautuu il-•man että heidän vapautumistaan on juuri mitenkään suunniteltu. Vanke-ja vapautuu edelleen kadulle.
Moni vanki on vajaakuntoinen. Van-•kiloissa ei tehdä riittävää ja oikean-laista työkyvyn arviointia. Tästä syystä vajaakuntoiset vangit eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.
Vankien palkat ovat jääneet jälkeen •yleisestä kustannustasosta. Vanki ei aina selviä toimintarahallaan tai vankipalkallaan kaikista kohtuulli-sista kustannuksistaan.
Suurin osa sosiaalietuuksista lak-•kaa vankeusaikana. Sosiaaliturvan
karenssit ja omavastuut (sairaus-päiväraha, työttömyysturva) va-pautumisen jälkeen pahentavat syrjäytymistä ja lisäävät toimeen-tulotuen tarvetta.
Käytännössä vangilla ei juuri ole •mahdollisuutta hoitaa velkojaan rangaistuksen aikana. On myös liian yleistä, että vanki tai juuri vapau-tunut ei pääse kunnallisen velka-neuvonnan palveluihin. Tällöin hän ajautuu usein harmaan talouden piiriin.
Vankilassa aloitettu kuntoutus ei •aina jatku vapaudessa. Kunnat ”säästävät”.
Suomessa voi joutua vankilaan, jos •ei ole esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmansa vuoksi kykenevä suorittamaan yhdyskuntapalvelua. Tuomioistuimen tuomitsemat sakot voidaan muuntaa vankeudeksi.
Vangeilla arvioidaan olevan noin •8000 lasta. Lapset kärsivät vankeu-desta sillä perheiden taloudellinen asema on usein huono ja yhteyden-pitoon vankivanhempaan liittyy on-gelmia.
Kaikilla vangeilla ei ole vessaa sel-•lissä, vaan ämpäri, johon yöllä virt-sataan ja ulostetaan. Paljusellejä on 222.
Tiedot perustuvat Rikosseuraamus-laitoksen ”Rikosseuraamusasiakkai-den terveys, työkyky ja hoidontar-ve” –perustulosraporttiin, tekeillä olevaan Vankien köyhyysmanifestiin ja Portti vapauteen –portaalin tieto-pankkiin.
Faktaa vankeudesta Suomessa
12 Kantti 2/2010
Vallan välineestä kansalaisvaikuttajaksiOlli Sydänmaa
Vaientakaa ympäristön äänet, valit-kaa mukava lepotuoli, vähentäkää va-laistusta hämäräksi ja avatkaa radio. Nauttikaa hehkuvien putkien läm-möstä, sulkekaa silmänne ja antakaa äänen kuljettaa mielikuvia.
Ennen television tuloa radiota kuunneltiin paljon. Radio onkin parempi mielikuvien synnyttäjä kuin televisio. Radion syntyaikoi-na ohjelmien asenne oli opettava ja ylhäältä ohjattu. Vuonna 1985 toimintansa aloittivat paikallisradiot. Silloin paikallisradioluvissa edellytettiin, että ohjelma-aikaa pitää an-taa erilaisille järjestöille ja yhteisöille. Näin syntyivät niin sanotut järjestöohjelmat, joita muun muassa Radio City lähetti sunnuntai-iltaisin lähetystensä päätteeksi. Ne myös erotettiin radion omasta ohjelmasta. Sulassa sovussa olivat niin vammaiset, homot kuin uskovaiset. Valmis ohjelma-nauha kiikutet-tiin viime hetkellä Radio Cityn studioon sun-nuntai-iltana. Itse olin silloin Kansan Sivis-tystyön Liiton touhuissa mukana, suunnitte-lin studion, äänitin ja tein ohjelmia. KSL:n käytävillä tuli työnnettyä montaa pyörätuo-lia kun tehtiin Kynnys ry:n ohjelmia.
Vuosi oli 1988 ja KSL:n silloinen tiedo-tussihteeri Perttu Rastas päätti hakea ei kaupallista radiolupaa KSL:lle. Lupa saatiin ja niin pyörähti käyntiin ensimmäinen suo-malainen yhteisöradio. Järjestöohjelmien tekijöille ryhdyttiin järjestämään radiokurs-seja Helsingin Yhteiskunnallisen Opiston ja KSL:n yhteisvoimin.
Radiokursseissa oli heti ammattimainen ote. Kouluttajina toimi itseni lisäksi Yleisra-dion Pekka Ruohoranta sekä toimittajat Leena Häkkinen ja Anna-Liisa Haavik-ko. Yhteistyötä tehtiin Ylen radioateljeen ja dokumenttitoimituksen kanssa. Kursseja järjestettiin keväisin ja syksyisin.
Radion peruskurssilla opittiin radion alkeet. Jatkokurssilla mentiin syvemmälle toimit-tamiseen ja ohjelmien rakenteeseen. Radio-featurekurssilla sukellettiin faktan ja fiktion välimaastoon, radioon luovimmillaan. Nämä kurssit jatkuivat vuodesta toiseen ja monet kurssilaiset toimivatkin nyt Ylen tai paikal-lisradioiden toimittajina ja äänittäjinä. Tie-tysti kursseilta jäi myös tekijöitä omalle ka-navalle. Kursseja arvostettiin muun muassa käytännönläheisen opetustavan ja hyvien opettajien ansiosta.
Kurssit kuitenkin loppuivat opetuksen painopisteen siirryttyä muualle. Nykyään KSL järjestää radiokoulutusta yhteistyössä Työväenopiston kanssa. Keväisin ja syksyi-sin järjestettäville kursseille pystytään otta-maan vain puolet innokkaista. Kursseilla pe-rehdytään radio-ohjelman toimittamiseen, editointiin, haastatteluiden toteuttamiseen ja studiotekniikkaan. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus omien radio-ohjelmien nau-hoittamiseen ja lähettämiseen KSL-radion aalloilla.
Alkuajoista radio on laajentunut myös muuhun mediailmaisuun kuten internetiin. Kuitenkaan perusajatus radiosta ilmaisun ja luovuuden välineenä ei ole haihtunut.
Kirjoittaja työskentelee KSL-radion tuottajana.
13 Kantti 2/2010
Vallaton Mataleena Lähiradion poluillaan Leena Nikula
”Ja naiset jäivät kuin mykän lehmän asemaan. Vallaton ääni, 100,3”. Lä-hiradion tunnari, joka päättyi sar-kastiseen naisen nauruun! Siitä alkoi minun matkani Mataleenan poluil-la. Vallaton joukko eri-ikäisiä naisia osallistui Leena Häkkisen vetämälle radiokurssille. Leena opasti meitä ra-diotyön perusteissa, kuuntelutti oh-jelmien huipputallenteita ja palautti mieleen muistot omista ainutkertai-sista kuuntelukokemuksista radion ääressä vuosikymmenten takaa.
Karkauspäivän vallattomista kokemuksista teimme kurssin päätteeksi ohjelman ”Voiko joku olla toisin?”. Tunnelma Jarrumiehen-kadun studiossa kasiraitakoneen ääressä oli ainutkertainen. Hulluttelimme liittämällä yhteen äänikuvia, kuppilan miehiltä poimit-tuja haastatteluja ja ”vinoon” kuunteluun yl-lyttävää musiikkia.
KSL:n toimiston naiset olivat ryhmä, joka tuntui heti tutulta. Solmiutui ystävyys Pirjo-Riitta Reimanin kanssa. Yhteistyö vahvistui, kun Pirjo-Riitta tarjosi toimitta-jan työtä Helsingin kaupungin valtuuston kokouksista. Uutistoimittajan ja kolumnis-tin kannukseni olin hankkinut aiempien vuosien aikana Kymenlaaksossa Eteenpäin -lehdessä, joten solahdin luontevasti kun-nallispolitiikan seuraajaksi.
”Junan tuomalle hesalaiselle” avautui näköalapaikka pääkaupunkiseudun ja val-tionhallinnon hierarkkisen vallankäytön keskuksiin. Oma arkityö lastenkodin sosi-aalikasvattajana antoi pohjaa ja varmuutta säilyttää kriittinen katse ja korva kristallein koristelluissa saleissa ja tiloissa, joihin har-valla kaupunkilaisella on pääsyä.
Lähiradiosta löytyi toinenkin sinnikäs etsijä. Jari Luukkonen kannusti minua
kulkemaan yhteiskuntapolitiikan siivittä-min askelin Mataleenan polulle. Naisnäkö-kulmainen ohjelma rakentui kuin itsestään. Perustus oli ”tieteen ja tutkimuksen sisar-puolen” kokemuksissa: yritys tutkia katvee-seen kammettua, näkymättömiin pakotettua naistodellisuutta.
Ääni äänettömälle
Keski-ikäisenä, ”ulos lyötynä”, mutta lan-nistumattomana tehdasseudun kasvattina asetuin aikuisten lasteni kanssa Helsinkiin 1980-luvun alussa. ”Punaisen perheen” tyt-tären elämänkaaren olin oppinut jäsentä-mään osaksi yleistä, kauranvaaleata ”Suo-mineidon” historiaa. Kuukaudet Voionmaan opistolla ja vuodet Työväen Akatemiassa olivat pohjana, mutta jotain puuttui, jokin ei täsmännyt. Hyvin paljon jäi pimentoon myös avoimessa yliopistossa.
Opin, että kielen hallinta tarkoittaa tai-toa saada oma todellisuus näyttämään luon-nolliselta ja kaikille yhteiseltä, vaikka sa-moista tosiasioista on aina monia kilpailevia käsityksiä. Sen osoittaminen on tarpeellista, mutta se ei riitä. Kotini ja lähiyhteisöni ope-tus oli, että valtaa pitävien ihmisten ei saa antaa vain kohautella olkapäitään tai leima-ta ja eristää. Vallasta syrjäytettyjen ei pidä tyytyä hakemaan lohtua siitä, että heidän maailmankuvansa on toisenlainen. Heidän tulee saada muut ymmärtämään, että heidän tulkinnassaan on järkeä, ja että sen puolesta kannattaa toimia.
Naistutkimuksen varhaisvuosien teks-teistä löysin ”tuntemattoman työläisnaisen” rinnalla kulkijat. Filosofian ja taidehistorian opintojen kautta pohdin matkaa ”talonpojan kengistä timanttipölyn peittämiin saappai-siin”. Kävin läpi ”toista tietoa” naisen koke-
14 Kantti 2/2010
muksista. Omissa teksteissäni halusin kertoa vastakkaisista, keskenään ristiriitaisista to-tuuksista työväenluokan historiassa, naisen osasta siinä. Etsin aukkoja muurista, siitä ”mikä meitä jakaa”. Pyrin osoittamaan, mi-ten määritellä yhteiskunnalliset merkitykset uudelleen, ei vain tyytyä osoittelemaan niitä suhteellisiksi.
Akanvirrassa askaroiden
Mataleenan polulla en halunnut enää torjua omia kokemuksiani lapsuusvuosilta ja var-haisaikuisuudesta. Tarkalla katseella seurat-tuna niin luokkajako kuin naisvihakin olivat läsnä kaikissa niissä rakenteissa, joissa nais-toimittajana sain tutkia keskitetyn vallan-käytön ilmiöitä. Muistin paikat aukesivat ja ruokkivat mielikuvitusta. Tajusin, että on tutkittava, miksi minä ja kaltaiseni olemme
tässä ja nyt. Lähiradio avasi luontevan naisenpaikan
myös työväenliikkeen toiminnassa. Se tar-josi alustan tutkia ja takasi vapauden vali-ta kohteet, säilyttää tila liikkua ulkokehällä katse moneen suuntaan. Se avasi minulle väylän Vasemmistonaisten pariin, kirjoitta-jaksi Pippuri -lehteen.
Muutaman kuukauden ajan olen nyt penkonut arkistoitunutta materiaalia KSL-lähiradion yhteiskunnallisen toimituksen Punapippuri -ohjelmaa varten. Lähihisto-riaa ja muistitietoa on paljon. Mikrofoni on ainutkertainen tallentaja. Se poimii tark-kaan sananvalinnat, äänenpainot ja kie-murteluyritykset. Vastakkaiset, keskenään ristiriitaiset totuudet avautuvat, kun malttaa kuunnella ja keskusteluttaa niitä riittävän pitkään.
Arkistonauhoja kuunnellessani olen tunnistanut jo Eteenpäin-lehdessä alkaneen Mataleenan polkuni taipaleen osaksi nais-historiaa. Toimittajan työni keskiössä ovat olleet kysymykset siitä, millaisissa kulttuu-risissa yhteyksissä vallankäyttäjät ja vai-ennetut ryhmät törmäyttävät ajatuksiaan.Miten yksilöiksi kasvaneet ovat toimineet ja toimivat? Millaisia yhteiskunnallisia tarkoi-tuksia varten heidät on poimittu mukaan tai vaiennettu? Miksi juuri naiset on vaiennet-tu ja pyritään vaientamaan useammin kuin miehet?
Kysyjän osa ei ole ollut helppo, mutta olen tunnistanut oman vallattoman ääneni.
”Näin Mataleenan polulla, Leena Nikula.”
Kirjoittaja on KSL-radion toimittaja.
”Radio on kuvia, tunnetta ja menneisyyden madonreikiä nykyisyyteen.” Leena Nikula Jarrumiehenkadun studion kelanauhurei-den keskellä 90-luvun alussa.
Kuva: Kimmo Räisänen
15 Kantti 2/2010
Sellainen koulutusjärjestelmä millainen yhteiskuntaJaana Pirkkalainen
Koulutusjärjestelmämme on ollut vii-me aikoina yleisökeskustelun keski-össä useammallakin tavalla. Yliopis-tolaki herätti laajaa vastustusta ja po-liittista aktivoitumista (esim. Tomperi 2009) samaan aikaan, kun peruskou-lun syntyvaiheeseen liittyneitä hämä-riä toimia on alettua tuoda päivänva-loon. Koulutus on siis aina - paitsi yk-silön oikeus, velvollisuus ja mahdolli-suus oppimiseen - myös vallankäytön ja ideologioiden kamppailun kenttä.
Edellä mainitut tapahtumat kertovat koulu-tuksen ja koulutusjärjestelmien kehityksestä kahdella tavalla. Ensinnäkin koulutus, kuten muutkin yhteiskunnalliset instituutiot, ovat yhä vahvemmin kapitalistisen tuotantolo-giikan läpileikkaamia. Koulutuksen tavara-muotoistuminen ja markkinaistuminen kas-vattaa entisestään työnjaollisia ja sosioeko-nomisia eroja sekä hierarkioita kansalaisten välillä.
Toinen merkille pantava seikka edellä mainituissa keskusteluissa on koulutusjär-jestelmien ideologisointi. Vapaan koulu-tuksen tukisäätiön toiminnan (Suutarinen 2008) esiin nostaminen vasta vuosikym-menien jälkeen, kertoo myös suomalaisen peruskoulutusjärjestelmän demokratisoin-nin epäonnistumisesta ja sen kytkemisestä entistä tiukemmin elinkeinoelämän tarpeita vastaamaan. Yliopistolain myötä tämä kyt-kös on siirtynyt kiinteäksi osaksi korkea-koulujärjestelmää, jolloin voidaankin todeta yleisesti, että : ”sen [so. koulutusjärjestel-män] tehtävänä on tuottaa parhaalla osaa-misprofiililla varustettuja työntekijöitä elinkeinoelämän tarpeisiin.” (Kiilakoski & Oravakangas 2010).
Ideologisointi näkyy myös peruskou-lun opetussuunnitelmissa ja oppisisällöis-
sä muun muassa yrittäjyyskasvatuksen ja talouselämän tuntemuksen korostuneina oppisisältöinä (Opetushallitus 2004, esim. 228).
Mikäli edellä tiivistetty koulutusjärjes-telmien kehitys ei tyydytä, on rakennettava uutta tilalle. Syvenevä työnjako ja sen myötä syntyvät hierarkiat on korvattava kehittä-mällä vertaisoppimisen muotoja ja luomalla avoimia oppimisyhteisöjä. Tiedon ja koulu-tuksen tavaramuotoistumiseen ja markki-naistumiseen on vastattava autonomisella toiminnalla, jossa toimijat itse määrittelevät oppimistarpeensa ja päättävät resurssiensa käytöstä ja jakamisesta.
Vertaisoppimisella tarkoitan tässä yh-täältä yhteistoimintaa (ko-operaatio) ja toisaalta yhteistyötä (kollaboraatio). Yh-teistoimintana voidaan pitää sellaista yksi-löiden välistä toimintaa, jossa suunnitellen, organisoituen jne. pyritään yhteisesti sovit-tuun päämäärään. Yhteistoiminnassa yksilöt säilyttävät koulutuksensa, ammattinsa tms. määrittämät työnjaolliset asemat ja toimin-nalliset sisällöt. Yhteistoimintaan osallistu-minen tarkoittaa tällöin siis oman osaami-sen, tiedon tai välineiden mukaan tuomista osaksi toiminnan kokonaisuutta. Esimerk-kinä vaikka videoesityksen (sisältö) ja siihen tarvittavan ohjelmiston ja laitteiston (väli-neet) yhteistoiminnallinen käyttö.
Yhteistyö puolestaan tarkoittaa käy-tännöllistä ja reaaliaikaista toimintaa, jossa yksilöt ylittävät ja yhdistävät erilaisia työnja-ollisia rajoja. Tällaista toimintaa voi esiintyä esimerkiksi tekstinkirjoittajan ja sitä toiselle kielelle kääntävän välillä. Parhaimmillaan yhteistyö tarkoittaa sitä, että kumpikin toi-mija ymmärtää toisen työn lähtökohdat, kei-not ja tavoitteet ja kykenee sovittamaan ne oman toimintansa sisään.
Avoin oppimisyhteisö puolestaan tar-
16 Kantti 2/2010
koittaa yhteistoiminnasta ja -työstä syntyvää yhteisöä, jonka tavoitteena on jakaa tietoa ja osaamista ilman palkkatyön raamia. Se tarkoittaa oppimista ja opiskelua yksilöllis-tä tarpeista lähtien, ei tutkintotavoitteisiin, ammatilliseen pätevöitymiseen, opettaja-koulutukseen tms. tähtäävää toimintaa. Op-pimiselle ei myöskään aseteta ulkopuolelta arviointi- tai arvostelukriteerejä, kukin oppi-ja toimii itse oman oppimisensa arvioijana.
Tavoitteenamme on kehittää Tampe-reen yhteiskunnallisesta opistosta avoin ja autonominen oppimisyhteisö, joka toimii oppijoille resurssina, tukien kunkin subjek-tiivisesta kokemuksesta, henkilöhistoriasta ja tavoitteistaan kumpuavaa halua oppia, ja avaa mahdollisuuksia uusien yhteistoimin-nan muotojen kehittymiselle, silloittaa yksi-löiden välisiä yhteistyön kohteita, kasvattaa, kehittää ja voimaannuttaa meitä yksilöinä osaksi tasavertaista, oikeudenmukaista ja solidaarista yhteisöä.
Lähteet:
Kiilakoski, Tomi & Oravakangas, Aini 2010. ”Koulutus tuotantokoneistona? Tulosta-voitteinen koulutuspolitiikka kriittisen teorian valossa”. Kasvatus & Aika 1/2010 (http://www.kasvatus-ja aika.fi/dokumen-tit/artikkeli_oravakangas_&_kiilakos-ki_0504101223.pdf).
Opetushallitus 2004. Perusopetuksen ope-tussuunnitelman perusteet (http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf).
Suutarinen, Sakari 2008. ”Vapaan koulu-tuksen tukisäätiö”. Kasvatus & Aika 2/2008 (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/dokumen-tit/suutarinen_1306081802.pdf).
Tomperi, Tuukka (toim.) 2009. Akateemi-nen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Tampere: Vastapaino.
Opi perusasiat - Tampereen yhteiskunnallinen opisto
Tampereen yhteiskunnal-linen opisto on uusi han-ke, jonka tarkoituksena on muodostua Tampe-reelle pysyväksi yhteis-kunnallisen oppimisen ja keskustelun instituutiok-si. Opisto on käynnistetty Helsingin Yhteiskunnal-lisen Opiston pitkäaikai-sen toiminnan antaman mallin mukaan.
Y h t e i s k u n n a l l i -sen opiston toiminta on aloitettu järjestämällä keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista yhteis-kunnallisista teemoista. Näitä ovat olleet esimer-kiksi kuntatalous, luokat, populismi, työn epävar-muus, vihreä kapitalismi jne. Tilaisuudet ovat saa-
vuttaneet laajan osanotta-jajoukon.
Tavoitteena on suun-nata opinnollisuutta painot-taviin työmuotoihin. Opisto järjestää kestoltaan, sisäl-löltään ja oppimisen mene-telmiltään erilaisia kursseja, opinto- ja lukupiireja, opin-toryhmiä, pari- tai pienryh-mien oppimisprojekteja jne. Muotojen taustalla on saat-taa osanottajien kokemus yhteisen oppimisprosessin kautta kehittyneemmäksi ymmärrykseksi yhteiskun-nasta.
Opiskelu toteutetaan vertaisoppimisen hengessä. Yhteiskunnallisessa opis-tossa opintoja tai oppimis-ta ei alisteta ulkopuolisen arvioijan tarkastelulle eikä
opintoja muutoinkaan arvioida numeerisesti tai muulla hierarkisoivalla tavalla. Oppimiseen osallistu-minen on pääsääntöi-sesti ilmaista, joillakin kursseilla saatetaan pe-riä jonkinlainen osallistu-mismaksu.
Aiheesta lisää:
www.opiperusasiat.fi
17 Kantti 2/2010
Media-aktivismia mediamielen maisemassaLotta Tenhunen
Median lupaus, sen idea ja mahdolli-suus on sen kyvyssä yhdistää ihmisiä, avata heille yllättäviä toiminnan ho-risontteja ja sykkiä viestinä inhimilli-sen, tuon määrittelyjä pakenevan ko-kemussäikeen, moninaisuudesta.
Media sellaisena kuin se tänä päivänä virtaa huoneisiimme ja soluihimme ei (toisin kuin melkeinpä mediatutkija kuin mediatutkija väittää) anna kokemusta yhdistymisestä, liittoutumisesta ja mahdollisuuksista. Sen sijaan se eristää ja tekee kyyniseksi, köyh-dyttää yksinäiseksi yksilöksi: se paradoksaa-lisesti normalisoi. Me todella yhdistymme median ansiosta, emme toiminnassa, vaan depressiossa.
Mediamielenmaisema
Julkisuus merkitsi 1700–luvun alussa yksi-tyisestä erkanevaa elämän osa-aluetta, (mie-len)tilaa, jota määritti jatkuva esillä olemi-nen ja tietoisuus tästä sekä vaatimus mielipi-teiden esittämiseen ja ”itsen edustamiseen”. Julkinen elämä, ajan porvarillinen harrastus, oli liberaalin kulttuurin kiteytymä, jonka so-siaalisuudessa mielipidekeskustelu rajasi yk-silöt toisistaan erillisiksi. Tarjolla oli rajattu määrä mahdollisia näkemyksiä, toiminnan malli oli eräänlainen monotoninen karuselli (joka julisti kumouksellisuuttaan yksittäisen ihmisen äänen kuuluviin nostajana). Tämä karuselli ei kykene luomaan muuta uutta, kuin kenties vieraantumisen erityisiä muo-toja, eivätkä siinä kieppuvat luo muutosta kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Uuden julkisuuden paikka on ennen muuta tallennettu elämä sosiaalisessa me-diassa. Kapakoiden julkisuus ei ole mitään verrattuna globaaliin, digitaaliseen julkisuu-
teen. Ihmisenä olemisesta on tullut näky-vyyden määrittämää ja entinen jako julkisen ja yksityisen välillä on korvautunut jaolla vähemmän ja enemmän kontrolloituun nä-kyvillä olemiseen. Tässä ajassa “mikään ei ole todella elettyä, todella nautittua, mikäli sitä ei ole elektronisesti nauhoitettu.” Siksi tallentamattomalla, yksityisellä, ei ole enää väliä, eikä meille kuulu, kuinka idiootti polii-tikko on, kunhan hän käyttäytyy hyvin edus-kuntasalissa.
Miten tämä liittyy sosiaaliseen medi-aan? Räiskyvät, ääntelevät ja liikkuvat sivus-tot ovat yksi sosiaalisen median paikkatyy-peistä, joissa julkinen elämä sijaitsee. Nii-den kutsuminen paikoiksi ei ole triviaalia, sillä ne sijoittuvat tajuntaan tiloina ja niiden kautta syntyy mediamielenmaisema. Jokin aika sitten julkaistussa informaatiotekno-logisessa tutkimuksessa Facebook rinnas-tettiin fyysiseen sosiaaliseen tilaan, johon saavutaan kuin kahvilaan. Tällä hetkellä kasvaa ensimmäinen sukupolvi, jonka voi-daan sanoa eläneen koko elämänsä näissä “kahviloissa” (miettikää esimerkiksi Habbo Hotellia, joka todella on rakennettu tilaksi, huoneiksi joissa liikkua). He ovat käyttäneet sosiaalista mediaa syntymästään lähtien. Ja joillain “twiittaa 6-vuotiaana jo päässäkin”, kuten lääkäri Janne Kurki huhun mukaan totesi kohdattuaan potilaakseen tulleen pik-kupojan, joka oli alkanut kuulla ääniä.
Käsitteenä sosiaalinen media kattaa tie-tenkin laajan kirjon erilaisia palveluita tai verkossa syntyneitä itseorganisaation muo-toja, eikä ole millään tavoin selkeää, missä määrin jokainen näistä “tuottaa patologioita ruumiiden keskinäisissä suhteissa, häiriöi-tä kuvien käsittelyssä, maailman sisäisessä työstämisessä ja suhdeprojektiossa”. Erään-laisen sosiaalisen median ADHD:ta luovan mediamielenmaiseman rinnalla wikipohjai-
18 Kantti 2/2010
set tietopankit ja kollektiivisesti kirjoitetut blogit ovat jähmeitä ja hitaita medioita. Ne ovat alusta moniäänisen tiedon kulttuurille, purkavat informaation omistamiseen liitty-viä uskomuksia ja käytäntöjä, sekä toimivat yhteistyön areenoina. Niistä on kiinnostu-nut bisnesmiesten lisäksi myös vastarinnan kulttuuri, sillä ne esittäytyvät ja esitetään seuraavana askeleena kohti vapaampaa tie-donvälitystä. Mitä vasemmisto tekisi näillä uusilla medioilla, jotka toisaalta sijoittuvat porvarillisen kulttuurin keskiöön, toisaalta vaikuttavat mahdollisuudelta demokratisoi-da näennäisdemokratia?
On muistettava, että vaientamisen sijaan tämän päivän “valta toimii innostamalla jo-kaisen sanomaan mielipiteensä” (Melman). Median luoma passiivisuus ja vallankäytölli-nen aktivointi kutoutuvat yhteen. Spektaak-keli passivoi meidät, sillä emme enää kohtaa muuta kuin kuvia, mutta samaan aikaan meille huudetaan: on oltava aktiivinen! On oltava työmuurahaisen kaltainen, tehtävä, mikä parhaaksi esitetään ja samanaikaisesti pysyttävä ajatuksissaan poissa, oltava tajun-nallisesti passiivinen, harmiton. ”Yhteishy-vään” osallistumista enemmän järjestelmän
toimintaa tuntuukin häiritsevän siitä kiel-täytyminen. Kieltäytyminen sotkee järjestel-män, jossa liike on normi.
Media-aktivismi
Jatkuva näkyvillä tapahtuva liike (tallennet-tu elämä) tarjotaan aikamme yhteiseksi sosi-aaliseksi paikaksi. Juuri nimi on huvittavinta sosiaalisessa mediassa! Nimensä varjolla se tarjoaa sen, mitä eniten kaipaamme, vaikka on ehdottoman antisosiaalinen ympäristö. Jako sosiaaliseen/antisosiaaliseen ei auta eteenpäin. Keskeisempää on jako aktiiviseen ja reaktiiviseen toimintaan. Kun otamme käyttöön uuden meille tarjotun palvelun, mukaudumme kommunikaatiossa sen vaati-muksiin. Aktiivinen toiminta suhteessa tek-nokommunikaatioon, aktiivinen suhde sen käyttämiseen ja luomiseen on kenties ainoa mahdollisuus välttyä passivoitumiselta.
Italialainen teoreetikko Franco Berardi on esittänyt mahdollisuudeksi me-dia-aktivismia: vallattuja lähetysstudioita, “ympäri käännettyjä lähetyspylväitä, jotka lähettävät signaalinsa kaduilta mediataloi-
Kuva: Robin Utracik
19 Kantti 2/2010
hin”, piraattiradiot, netti-tv:t, lehdet, verk-kosivustot ja vapaat tiedotusjärjestelmät. Media-aktivistiset ainekset, oudot hiipparit sekavine viesteineen, ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin vallanpitäjien viestimet, löytäen elintilansa arvaamattomista paikois-ta.
Media-aktivismin käytännöissä kriit-tisyys ei liity niinkään sisältöjen kuin itse kommunikaation muodon määrittelyihin puuttumista (ei niihin “osallistumista”, vaan niiden kaappaamista omaan käyttöön). Ky-symys sisällöstä ei ole merkityksetön, mutta huomion kiinnittäminen teknokommuni-kaation taipumukseen tai luonteeseen puut-tuu. Mediatutkijat kuuluttavat joka puolella, etteivät mediat sinällään ole pahoja, niitä vain “käytetään väärin”. Median luonteen-piirteellisten erojen arkisin havainnointi liit-tyy kenties eroon silmin ja vaikkapa korvin käsiteltävien teknokommunikaatiomuotojen väliseen eroon: radio huoneessa ei ole kovin vaativa; jo tavallinen televisio vaatii huo-miomme ja kiinnittää toimemme itseensä; “osallistava media” erilaisilla näyttöpäätteil-lä haluaa meidän, huomiomme kiinnittämi-sen lisäksi, toimivan sen ehdotusten mukai-sesti ja niin edelleen.
Kumpi siis on vahvempi, kone vai ihmi-nen? Berardin mediateoriassa hienoa on se, ettei hän anna niin sanotun terveen järjen sumentaa elämäänsä, sillä vaikka “median herruuden halvaannuttava hirviö [olisi] mi-ten väkevä tahansa, jokin aina karkaa sen otteesta. Se olen minä, se olette te.” On siis nojattava humaanin mielen ideaan (uskot-tava sen olemassaoloon oman kokemuksen vuoksi) aikana, jona posthumaani mieli te-kee suurimmat ratkaisut. Media-aktivismin tekee mahdolliseksi psykosfäärin arvaamat-tomuus, toisin sanottuna ihmisen ero ko-neesta, ihmisen nyrjähtänyt mieli, jonka liik-keitä ei mikään kone voi täysin ennustaa. On olemassa voimia kuten halu, kärsimys, eletty kokemus tai aistiherkkyys, jotka kaikki voi-vat saada ihmisen tipahtamaan teknokom-munikaation maisemamaalauksen railoon, jossa apatia haihtuu ja tajunnanpuudutusai-ne ei enää tehoa.
Työväenluokalle on olennaista kysyä kuinka sosiaalisen median leviäminen vai-
kuttaa työhön. Jälkiteollisen työn levittäy-dyttyä kaikkialle sekä ajassa että tilassa, on tarkkaan ottaen kysyttävä, kuinka se vaikut-taa koko elämän aikaan. Ennen muuta on syytä tunnustaa erot erilaisten sosiaalisen median avaamien mahdollisuuksien välillä. Jokaisesta niistä voidaan kysyä: Vapauttaako juuri tämä sosiaalinen media vai kahlitsee-ko se? Luoko juuri tämä sosiaalinen media uudenlaisia ihmisenä olemisen tiloja vai ra-joittaako se niiden laajentumista? Eli: olem-meko sen avustamina enemmän läsnä, onko meille mahdollista “tulla itseksemme”, vai onko ajatuksemme aikaisempaa sidotumpi, levottomampi ja poissaolevampi – lisäarvon tavoin jonkun toisen meiltä riistämä?
Koska sosiaalinen media on moninai-nen, on tehtävä ero passivoivan ja hierark-kisen informaation jaon ja uusien yhteistoi-minnan muotojen välillä. Samoin on tehtävä ero menneisyyden kyntämisen ja tulevaisuu-den luomisen välillä, tai tarkemmin, ero sen, mikä vaikuttaa ”halulta pysytellä kelkassa” ja oman tien kulkemisen välillä.
Sosiaalinen media on siis joko patolo-gisoiva ympäristö tai ympäristö yhteistyö-hön. Se voi olla painekattilan höyryventtiili, joka päästää tarpeeksi höyryä ulos, jottei mitään vallalle vaarallista tapahtuisi. Se voi siis olla vallan sisään rakentunut näennäisen vastarinnan potero. Se voi olla tapa ohjelmoi-da ihminen toimimaan kuuliaisesti (Douglas Rushkoffin sanoin: Kuinka paljon on osat-tava ohjelmoida, jotta ei olisi ohjelmoitavis-sa? Kuinka paljon koodia on ymmärrettävä ollakseen käyttäjä eikä käytetty?). Sen, mitä kukin sosiaalinen media on määrittää lopul-ta, ei sosiaalisen median yleinen “luonne”, minkäänlainen sen olemus (selväksi on käy-nyt sosiaalisten medioiden moninaisuus), vaan se, kuinka ihmismieli reagoi niistä ku-hunkin, mitä syntyy aistiherkkyyden törmä-yksestä teknokommunikaatioon, kuka saa tarpeekseen ja milloin...
Kirjoittaja on Tampereen yhteiskunnallisen opiston aktiivi ja vapaa media-aktivisti.
Lue koko teksti osoitteessa http://yttt.fi/?p=287
20 Kantti 2/2010
Anneliina Törrönen
Kansan Sivistystyön Liitto on kulu-neena syksynä kouluttanut opetus-henkilöstöään ja yhteistyökouluttaji-aan ongelmaperustaisen oppimisen (problem-based learning, PBL) ohjaa-jiksi. Kyseessä on lähestymistapa tai strategia, jossa keskiössä on tutkiva ja yhteisöllinen oppiminen.
Ongelmaperustaista oppimista on sovellettu Suomessa 1990-luvulta lähtien, jolloin pio-neerityö tehtiin lääketieteen ja fysioterapian
opinnoissa. Sittemmin ongelmaperustais-ta oppimista on sovellettu eri aloilla, mutta järjestökoulutukseen se ei ole vielä suurella volyymilla rantautunut. Järjestökoulutuk-seen kyseinen malli uskoaksemme istuu kuitenkin mitä parhaiten. Ongelmaperustai-sessa oppimisessa otetaan käyttöön ryhmän voimavarat sekä ryhmän jäsenten erilaiset kokemukset ja taidot. Samoin oppijat voivat itse määritellä oppimistavoitteensa: oppiva ryhmä päättää itse tarkastelun ja työstämi-sen keskiöön nostettavista asioista sekä va-
Ongelmaperustainen oppiminen työkaluna järjestökoulutuksessa
21 Kantti 2/2010
litsee itselleen kiinnostavan ja tarpeellisen näkökulman.
Ongelmaperustaisessa oppimisessa kurotaan umpeen myös perinteistä jakoa oppimiseen ja tekemiseen, opiskeluun ja työhön. Oppiminen halutaan tuoda tämän lähestymistavan kautta suoraan järjestöön: järjestön toimintakäytännöt ja sen jäsenten aiempi osaaminen luovat perustan uuden oppimiselle. Oppimistavoitteet nousevat oppijoiden eli järjestötoimijoiden tarpeista ja opittavat, yhdessä tutkittavat asiat, vas-taavat näihin tarpeisiin. Näin opittu siirtyy myös suoraan järjestön käyttöön ja arkeen.
PBL perustuu yhdessä tutkimi-seen ja ryhmän vastuuseen oppi-misestaan
Ongelmaperustaisessa lähestymistavassa oppijat ovat itse vastuussa omasta oppimi-sestaan ja ryhmän toiminnasta. Oppiminen käynnistyy lähtökohdista (sytykkeistä), jot-ka mahdollistavat monenlaisia lopputulemia ja ratkaisutapoja ja joiden pohjalta ryhmä määrittelee oppimistehtävänsä. Kukin oppi-ja lähtee työstämään oppimistehtävää itse-näisesti, mutta kaikki tuovat etätyövaiheen jälkeen oppimansa asiat ryhmän käyttöön, tavoitteena tuottaa jaettu ymmärrys asiasta. Näin myös itsenäinen työskentely tukee yh-teisöllistä oppimista. Ryhmän yhteistoimin-ta on siis oppimisen ja arvioinnin keskeinen osa, ja itse- sekä vertaisarviointia tehdään myös oppimisprosessin aikana.
Ongelmaperustaisessa oppimisessa yh-distetään teoria- ja käytäntötietoa, jolloin opittavat asiat ovat heti mielekkäitä ja arjes-sakin käyttökelpoisia. Oppimisen kokemuk-sellisuus korostuu myös siinä, että ongelma-perustaisen oppimisen mallissa oma teke-minen ja kokeminen sekä niiden tarkastelu, reflektio, vuorottelevat.
Konkreettista kokemusta pysähdytään tarkastelemaan ja maistelemaan (reflektii-vinen havainnointi), sitä pyritään ymmär-tämään ja nimeämään yleisemmällä tasolla (abstrakti käsitteellistäminen) ja sen jälkeen kokeilemaan toisin tekemistä tai jäsentämis-tä (aktiivinen kokeilu). Tutkivaa oppiminen
on siinä, että ryhmä ottaa tarkastelunsa koh-teeksi jonkin kaikkia askarruttavan asian, johon sitten haetaan järjestelmällisesti uu-sia jäsennyksiä: ongelmaan etsitään vasta-uksia, malleja ja tulkintoja. PBL:ssä oppijat hankkivat ja luovat uutta tietoa itsenäisesti ja ryhmänä. Osaaminen ja asiantuntijuus jaetaan ryhmässä.
Oppiminen etenee sykleinä
Ongelmaperustainen oppiminen etenee hy-vin järjestelmällisesti sykleinä. Tutoriaale-ja eli ryhmätyöskentelykertoja on aina vä-hintään kaksi: ensimmäisessä määritellään yhteinen PBL-tehtävä ja toisessa oppimis-tehtävät käsitellään yhdessä sekä luodaan ryhmässä jonkinlainen yhteenveto, synteesi, opitusta. Tutoriaalityöskentelyssä käytetään aina ainakin puheenjohtajan, kirjurin ja ha-vainnoijan rooleja. Tutoriaaliryhmässä on ihanteellisesti kahdeksan jäsentä.
Ensimmäisessä tutoriaalissa (1) työs-kentelyä herätellään lähtökohdalla, joka voi olla esimerkiksi virittävä kuva, herättelevä runo, tapauskuvaus tai käytännön ongelma. Lähtökohta luo oppimiselle raamit ja antaa alkusuunnan. Tärkeää on, että lähtökohta olisi riittävän yllättävä ja uteliaisuutta herät-tävä ja että se innostaisi erilaisiin ideoihin. Lähtökohtaa seuraa (2) aivoriihi, jossa ryh-mä tuottaa ideoita ja aiempi tieto nostetaan esiin. Tämän jälkeen (3) ideoita lähdetään työstämään esimerkiksi ryhmittelemällä ja priorisoimalla. Oppimistarpeidensa pohjalta (4) ryhmä määrittelee oppimistavoitteensa sekä (5) yhteisen PBL-tehtävän. Tutoriaali-työskentelyn päätteeksi arvioidaan työsken-telyä sekä annetaan ja saadaan palautetta - havainnoijalta sekä koko ryhmältä.
Tämän jälkeen (6) oppijat siirtyvät etsimään tietoa ja opiskelemaan yhdessä sovitusta aiheesta itsenäisesti. Itsenäisen etätyövaiheen jälkeen (7) ryhmä kokoontuu toiseen tutoriaaliin jakamaan oppimaansa. Tutoriaalissa jaetaan jälleen edellä mainitut roolit ja kirjuri kirjaa keskustelun ydinkoh-dat näkyville. Viimeisenä vaiheena on (8) synteesin laatiminen. Kun kuva ongelman-ratkaisun ja oppimisen etenemisestä selkiy-
22 Kantti 2/2010
tyy, ryhmä tekee yhteenvedon oppimastaan ja esimerkiksi symbolilla tai metaforalla ki-teyttää ja mallintaa opitun asian.
Monipuoliset sovellusmahdollisuudet
Ongelmaperustainen oppiminen järjestö-työssä linkittyy aina järjestöjen omaan ar-keen ja toimintaympäristöön. Niinpä tätä lä-hestymistapaa voikin käyttää monenlaisissa tilanteissa. Parhaiten PBL palvelee pidempi-kestoisissa (2-12 kuukauden) koulutuksissa, joissa tavoitteena on tutkia ja kehittää omaa toimintaa. KSL:n kouluttajat ryhtyvätkin so-veltamaan PBL:ää esimerkiksi kouluttaja- ja ohjaajakoulutuksissa sekä erilaisissa yhdis-tysten kehittämiskoulutuksissa.
Kirjoittaja on Kansan Sivistystyön Liiton koulutuspäällikkö.
Lähteitä:
Poikela, Esa (toim.) Ongelmaperustainen pedagogiikka – teoriaa ja käytäntöjä. Tam-pereen Yliopistopaino Juvenes Print. 2002.
Poikela, Esa & Nummenmaa, Anna Raija (toim.) Understanding problem-based lear-ning. Tampereen Yliopistopaino Juvenes Print. 2006.
Öystilä, Satu. Ongelmaperustainen oppimi-nen (PBL) järjestökoulutuksessa. Opintojen luentomateriaalit. Eduta oy. 2010.
UUDET SIVUT AVATTU,POIKKEA TUTUSTUMAAN!
23 Kantti 2/2010
Tietoa liiton hankkeistaKansan Sivistystyön Liitolla on käynnissä useita hankkeita, joita liitto järjestää yh-dessä useiden yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tähän artikkeliin on koottu KSL:n nykyisiä ja syksyn aikana päättyneitä hank-keita. Kaikista KSL:n hankkeista kerrotaan tarkemmin liiton verkkosivuilla osoitteessa www.ksl.fi.
Aikuisten erityisohjauksen paja
Erityisohjauksen paja -verkkosivusto www.eripaja.fi on suunnattu kaikille aikuiskou-lutuksen parissa työskenteleville opettajille, kouluttajille ja ohjaajille. Sivusto tarjoaa tie-toa aikuisten oppimisesta, oppimisvaikeuk-sista ja opiskelijoiden tukemisesta. Erityis-ohjauksen paja on vertaistuen verkosto ja tietopankki.
Avoin ja maksuton palvelu mahdollis-taa aikuiskouluttajien osaamisen jakamisen. Palveluun rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua sivustolla julkaistavan aineiston tuottamiseen ja muokkaamiseen. Erityisoh-jauksen pajassa voi keskustella ja jakaa ko-kemuksia, tietoja ja ideoita sekä saada niistä palautetta.
Erityisohjauksen paja -verkkosivusto on Kansanvalistusseuran ja KSL-opintokeskuk-sen tuottama palvelu ja kehittämishanke, jota rahoittaa opetusministeriö. Hankkeesta vastaa KSL:n kehityspäällikkö Tarja Muuk-konen.
Arjen osaaminen - suomen kielen opetusta maahanmuuttajille
Arjen osaaminen tuo suomen kielen kurs-sit lähelle maahanmuuttajien omaa asuin-ympäristöä Meri-Rastilaa. Toiminta alkoi hankkeena vuonna 2004, ja suuren suosion saavuttaneena sitä on jatkettu kurssimuo-toisesti. Hanke auttaa osallistujia saavutta-maan auttavan suomenkielen taidon ja arjen hallinnan. Näin heidän on mahdollista hoi-
taa omia asioitaan niin yhteiskunnallisessa elämässä kuin omassa asuinympäristössään. Osallistujat saavat työkaluja, jotta voivat tehdä omaa ja perheensä elämää koskevia valintoja.
Koulutusta järjestetään Opetushallituk-sen opintosetelirahoituksella. Ensimmäisen kerran Kansan Sivistystyön Liitto sai opinto-setelirahoitusta opetusministeriöltä vuonna 2007. Opetushallituksen opintosetelirahoi-tuksen turvin jatketaan Arjen osaamisen kielikurssien järjestämistä Meri-Rastilassa, Helsingissä. Kursseja järjestetään syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana. Lisätietoa tarjo-aa KSL:n koulutustuottaja Anna Kirstinä.
HESSU - yhteisötalouden hanke
KSL toimii koordinaattorina yhteisötaloutta tukevassa HESSU-hankkeessa. Hankkeen puitteissa luodaan yhteisötalouden toimi-joille, osuuskunnille ja sosiaalisille yrityk-sille soveltuvaa ammatillista lisäkoulutus-ta. Hankkeessa kehitettävä koulutus ottaa huomioon yhteisötaloudelle ominaisen yrit-täjyyden yhteisöllisen ja sosiaalisen erityis-luonteen.
Hankkeen aikana on tuotettu kaksi kou-lutuskokonaisuutta, jotka toimivat opettajan työkaluina. Ensimmäinen kokonaisuus kä-sittelee henkilöstöomisteisten yritysten kou-lutusta, toinen yhteiskunnallisten yritysten.
Hankkeen puitteissa on toteutettu laaja kysely yhteisötalouden toimijoille. Kyselys-sä kartoitettiin yritysten koulutustarpeita. Lisäksi järjestettiin työseminaari, jossa yh-teisötalouden asiantuntijat työstivät kou-lutuskokonaisuuksien sisältöä. Hankkeen loppuseminaari, joka on samalla koulutus-kokonaisuuksien julkistamisseminaari, jär-jestetään joulukuussa 2010.
Hankkeen yhteistyökumppaneina toi-mivat Coop Finland ry, Sataosaajat Osuus-kunta, Sosiaalisen yritystoiminnan foorumi SYFO Oy, Helsingin yliopisto (Ruralia-insti-tuutti), Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak
24 Kantti 2/2010
sekä Kankaanpään opisto. Hanke alkoi syk-syllä 2009 ja jatkuu vuoden 2010 loppuun saakka. Hanke on saanut rahoitusta Opetus-hallitukselta. Hankkeesta vastaa koulutus-tuottaja Anna Kirstinä.
Veeran Verstas
Veeran Verstas - taiteiden ja kädentaitojen nuorten työpaja on koulutukseen ja työelä-mään suuntaava itsetuntemuksen työpaja. Verstaalla käytetään luovia tekniikoita itse-tuntemuksen ja tavoitetyöskentelyn välinee-nä. Taidepajalle voivat hakeutua työvoima-toimiston kautta koulunsa keskeyttäneet tai ilman opiskelu- tai työpaikkaa jääneet tai-teista kiinnostuneet 17-28-vuotiaat nuoret.
Verstaalla nuorilla on paikka, jossa voi tulla omaksi itseksi yhdessä pajan muiden toimijoiden kanssa. Veeran Verstas on Kan-san Sivistystyön Liiton ylläpitämä.
Lisätietoa antaa KSL:n koulutustuottaja Eeva Kejonen. Vieraile myös Verstaan netti-sivuilla osoitteessa www.veeranverstas.fi.
KAVERI - Vertaistukea järjestö-kouluttajille
KSL on kuluvan vuoden aikana ryhtynyt ra-kentamaan KAVERI-hankkeen puitteissa verkkopohjaista järjestökouluttajien vertais-tukiverkostoa (Kansalaisjärjestökouluttajien vertaistukiverkosto internetissä). Hankkees-sa luotiin käyttäjäystävällinen verkkoym-päristö, jossa KSL:n ja sen jäsenjärjestöjen sekä yhteistyökumppaneiden kouluttajat ja ohjaajat voivat jakaa keskenään tietoa ja ko-kemuksia. Verkkoympäristön tehtävänä on toimia kouluttajien ja ohjaajien vertaistuki-verkostona ja yhteisöllisenä oppimisympä-ristönä.
Tiedon jakamisen ja vertaistuen paik-kana verkkoympäristö tarjoaa konkreettis-ta apua kouluttajille. KAVERI-hankkeessa tuotetaan uudenlaisia verkostoitumisen ja täydennyskoulutuksen malleja koulutus-työtä tekeville. Hanke on saanut avustusta Opetushallitukselta. Lisätietoa saat koulu-tustuottaja Anna Kirstinältä.
Maahanmuuttajat ja suomalaisen työelämän arki
Maahanmuuttajat ja suomalaisen työelä-män arki on syksyllä päättynyt koulutus-hanke, jonka tavoitteena oli helpottaa maa-hanmuuttajien sijoittumista suomalaiseen työelämään. Kansan Sivistystyön Liiton ja Rakennusliiton yhdessä toteuttaman kou-lutuksen aikana järjestettiin kolme lähita-paamista kesän 2010 aikana. Koulutuksen keskiössä olivat suomalaisen työelämän arki, ammattiyhdistysliike ja vaikuttaminen työssä ja työpaikalla. Koulutukseen osallis-tui kymmenen maahanmuuttajataustaista rakennusliittolaista.
Myönteistä palautetta saanut hanke oli Opetushallituksen rahoittama. Lisätietoa hankkeesta tarjoaa kehityspäällikkö Tarja Muukkonen.
Yhdistystoimijoiden ja aktiivien tieto- ja toimintaverkko
Yhdistystoiminnan perusteista on runsaasti saatavilla tietoa. Tiedon niukkuuden sijaan ongelmana on ollut pikemminkin jo olemas-sa olevan materiaalin hajanaisuus. Yhdis-tystoimijoiden ja aktiivien tieto- ja toimin-taverkko -hankkeen avulla on pyritty tilan-teen parantamiseen. Hankkeen puitteissa on luotu verkkoympäristö, jonne on koottu keskitetysti yhdistystoiminnan perusteisiin ja yhdistyksen pyörittämiseen liittyvää tie-toa. Kaikille avoimelle ja julkiselle sivustol-le koottua materiaalia voidaan hyödyntää myös itseopiskelussa ja koulutuksen tukena. Sivusto löytyy osoitteesta www.yhdistystoi-mijat.fi.
Hanketta koordinoi Siikaranta-opisto ja se on toteutettu yhteistyössä Kansan Sivis-tystyön Liiton, Otavan Opiston ja Työväen Sivistysliiton kanssa. Hanke on saanut eri-tyisavustusta Opetushallitukselta. KSL:n ke-hityspäällikkö Tarja Muukkonen ja media-assistentti Misa Myllyviita ovat osallistuneet hankkeen toteuttamiseen.
25 Kantti 2/2010
vapautuksenpedagogiikkaa
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry
www.ksl.fi
Kriittinen piste
http://kriittinenpiste.wordpress.com
Keskustelua politiikasta-menneestä ja tulevasta
Kuva
: Yar
ik M
ishi
n
Vasemmistolainen Think Tankwww.vasemmistofoorumi.fi
26 Kantti 2/2010
Anna Kirstinä
Peter McLaren: Che, Freire ja vallankumo-uksen pedagogiikka (Like, 2009)
Kanadalainen kasvatustieteilijä Peter McLa-ren on yhdistänyt teoksessaan Che Gueva-ran, Paulo Freiren ja vallankumouksen pedagogiikan. McLaren toimii kasvatustie-teen professorina Kalifornian yliopistossa ja on myös muun muassa Lapin yliopiston kunniatohtori. Ennen yliopistouraansa Mc-Laren toimi opettajana köyhien asuinalueel-la. McLaren edustaa kriittisen pedagogiikan koulukuntaa ja ammentaa pedagogiset aja-tuksensa yhteiskunnan epäoikeudenmukai-suuksista ja vaatimuksesta muutokseen.
Yhteiskunnallinen ote
Leimallista kirjalle onkin voimakas, kantaa-ottava yhteiskunnallinen ote sekä painotus Latinalaisen Amerikan vallankumouksen aikoihin. Tuota aikaa ja aikansa aktiivisia taistelijoita McLaren ihailee ja pitää esiku-vina tämän päivän kriittisille pedagogeille. Ilmeisiä kulttuuriin, maantieteeseen ja aika-kauteen liittyviä eroavaisuuksia nykyajassa elävien länsimaisten ihmisten oloihin Mc-Laren ei juuri problematisoi. Yhdysvaltojen tietyt poliittiset ongelmat nousevat jonkin verran esiin teoksessa, mutta esimerkiksi suomalainen lukija saa tehdä johtopäätök-sensä Latinalaisen Amerikan historian liit-tymisestä omaan elämäänsä itse, sillä yhte-yksiä Eurooppaan tai länsimaihin yleisesti ei ole kirjassa esitetty.
Kirja jakautuu kolmeen osaan nimensä mukaisesti. Ensimmäinen, laajin osa käsit-telee Che Guevaran elämää ja Latinalaisen Amerikan historiaa Chen aikakaudella. Sis-sien vallankumoustaistelulla on keskeinen rooli kerronnassa. Toinen osa keskittyy Pau-lo Freireen ja hänen elämäntarinaansa. Kir-jan lopussa on lyhyt osuus otsikolla ”Aikam-me vallankumouksen pedagogiikka”.
McLarenin kirjoitustyyli ei ole akateemista ja sitä on helppo seurata. Ainoastaan silloin, kun hän tekee omia - vaikkakin oivaltavia - johtopäätöksiään kuvaamistaan asioista, kirja muuttuu vaikeampilukuiseksi ja aka-teemista jargonia viliseväksi. Tämä on sääli, sillä juuri silloin kun lukijasta tuntuu, että lamppu syttyy (kohta… kohta…) teksti lak-kaa olemasta mukaansatempaavaa ja sel-keää. Tässä suhteessa teksti on myös risti-riitaista, sillä historiaa kuvailevat osiot ovat sitäkin ”kansantajuisemmin” kirjoitettuja. Lisäksi ne eivät ole analyyttisiä tai kriittisiä asiaansa kohtaan.
Kriittisen pedagogiikan piirissä on suuntaus, jonka mukaan tekstin helppo lu-ettavuus lisää tasa-arvoa ja epäselvän aka-teemisen tekstin tarkoitus on käyttää valtaa ja luoda eliittejä (tämän näkemyksen kes-keinen esiin tuoja on bell hooks). McLaren
Vallankumouksen pedagogit
27 Kantti 2/2010
keikkuu kahden vaiheilla tässä suhteessa: kirjoittaako akateemiselle eliitille vai joka-miehelle ja -naiselle?
Pedagogi Che
Pedagogin silmälaseilla luettuna kirja on myös mielenkiintoinen ja herättää ristiriitai-sia ajatuksia. Tämä on tietysti erinomainen lähtökohta oppimiselle ja ajattelulle kriit-tisen pedagogiikan mukaisesti itsessään. Suurin osa kirjasta on latinalaisen Amerikan historian kuvausta, mikä on sinänsä mielen-kiintoista, mutta pedagogiikasta kiinnostu-neelle lukijalle kokemus on hämmentävä. McLarenin mukaan kuitenkin sekä Che että Freire olivat erinomaisia pedagogeja. Che Guevaran lukeminen johtavien pedagogien joukkoon onkin varsin mielenkiintoinen väi-te.
Mikäli oikein onnistuin McLarenia tul-kitsemaan, Chen pedagogiikka oli hänen mukaansa toimintaa yhteiskunnallisen oi-keudenmukaisuuden puolesta. Tämä ajatus lähestyy sellaista käsitystä, jonka mukaan ”kaikki”, ainakin yhteiskunnalliseen radi-kaaliin toimintaan liittyvä, on pedagogista (McLaren näkee myös Leninin vallanku-mouksen pedagogina). En näe asiaa samalla tavoin, mutta väite haastaa hienosti ajatte-lemaan pedagogin työtä yhteiskunnallisena muutoksentekijänä omalla radikaalilla ta-vallaan.
McLarenin kirjaa ei kannata ennak-koon luokitella joko ”yhteiskunnalliseksi” tai ”kasvatustieteelliseksi”, sillä McLaren pitää itseään nykyisin enemmän aktivistina kuin professorina. Se selittänee paikoin hurmok-sellisen menneen ajan kuvauksen sen sijaan, että vallankumouksen pedagogiikkaa tarkas-teltaisiin esimerkiksi nykyajassa oppimisen kautta kasvatustieteellisesti.
Arvoneutraalin opetuksen myytti
Pedagogin työhön voi kirjasta saada kuiten-kin tärkeitä työkaluja tarttumalla joihinkin McLarenin vallankumouksen pedagogiikkaa lietsoviin ajatuksiin. Chen ja Freiren maa-
ilmankuvien vertailu on mielenkiintoista: Chellä oli käsitys siitä, miltä maailman täytyy näyttää ja hän puski asevoimin toimintaan-sa sitä kohti. Freirelle tulevaisuuden ”hyvä maailma” ei ollut lainkaan selvä, eikä enna-koitavissa, vaan syntyisi ihmisten yhteisen tahdon mukaiseksi lempeän dialogin avulla. Chen ja Freiren vertaaminen nostaa jokai-selle pedagogista työtä tekevälle tärkeäksi asiaksi oman maailmakuvan pohdinnan, sil-lä se ohjaa mitä suurimmassa määrin peda-gogista toimintaa, kuten nämä kaksi miestä meille voivat osoittaa. Näiden pohdintojen vastauksista löytyvät oman työn oikeutus ja mieli.
Tässä vielä esimerkkinä yksi helmi, jol-laisia McLarenin kirjan lukeminen voi tar-jota: ”Nykytilanteessa koulutuksen pääasi-allinen tarkoitus on tehdä maailmasta vaa-raton globaalille kapitalismille.” McLarenin mukaan nykyinen koulujärjestelmä pyritään paketoimaan neutraaliin, arvovapaaseen, ”ylhäältä tulleeseen”, objektiiviseen ja har-mittomaan ulkomuotoon. McLaren saa lu-kijansa muistamaan, kuinka suuri illuusio koulutuksen neutraalius onkaan ja kuinka jokaisen tiedostavan kriittisen pedagogin on kysyttävä kysymykset: ”Kenelle nykyinen järjestys ja toimintatapa antaa valtaa? Keitä se hyödyttää? Keitä se sulkee ulos? Haluan-ko opettajana sopeuttaa vai vapauttaa?”.
Kirjoittaja on Kansan Sivistystyön Liiton koulutustuottaja.
28 Kantti 2/2010
Arkisinta on prekariaatti, radikaaleinta arkiLaura Tuominen
Dan Koivulaakso, Anna Kontula, Jukka Pel-tokoski, Miika Saukkonen & Tero Toivanen: Radikaaleinta on arki (Into-pamfletti, Like 2010). Kansan Sivistystyön Liitto on tukenut teoksen julkaisemista.
Vasemmistolainen keskustelu työmarkkinoi-den ja työsuhteiden epävarmuuden lisäänty-misestä on ollut käynnissä jo useita vuosia. Esimerkiksi pätkätyöntekijöiden asema oli jossain määrin ammattiyhdistysliikkeen asialistalla jo aiemminkin, mutta varsinaisen sysäyksen keskusteluun työelämän muutok-sesta toi niin sanotun prekariaattiliikkeen aktivoituminen Suomessa reilu viisi vuotta sitten. Prekariaattiliikkeen tuoman haas-teen myötä myös poliittinen vasemmisto on pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin siitä, mitä kapitalismin kehityksen aiheuttamat muu-tokset työelämässä tarkoittavat käytännössä niin yksittäisten työntekijöiden kuin työvä-enliikkeen perustalle nojanneen vasemmis-tonkin näkökulmasta.
Miljoonan marginaali
Dan Koivulaakson, Anna Kontulan, Jukka Peltokosken, Miika Saukkosen ja Tero Toi-vasen kirjoittama Radikaaleinta on arki –pamfletti pyrkii viemään suomalaista pre-kariaattikeskustelua eteenpäin julistautu-malla ”miljoonan muutosvoiman manifes-tiksi”. Kirjoittajat tuovat esiin, kuinka hetkit-täin ”marginaaliseksi” leimattu prekariaatti, epävarmuudessa elävät, muodostavat itse asiassa jopa kolmanneksen suomalaisilla työmarkkinoilla olevasta työvoimasta.
Prekaareiksi ryhmiksi voidaan laskea muun muassa työttömät, määräaikaisissa työsuhteissa olevat, vuokratyöntekijät, yk-sinyrittäjät ja osa-aikatyöntekijät. Näin pre-
kaarin työvoiman osuus onkin 915 000, siis lähemmäs miljoona ihmistä. Kaikki näihin ryhmiin kuuluvat eivät toki ole epävarmassa asemassa, mutta luvuissa eivät toisaalta näy myöskään sellaiset prekaarit työntekijäryh-mät kuten pimeän työn tekijät, ulkomaiset vierastyöläiset, apurahatutkijat, opiskelijat tai pienyritykset ja -osuuskunnat.
Vaikka prekariaatin lukumäärästä ei
29 Kantti 2/2010
voidakaan esittää tarkkoja laskelmia, on kuitenkin ilmeistä, että miljoonaa lähesty-essään mistään ”marginaalista” ei ole kyse. Radikaaleinta on arki -kirjan mukaan tämä ”uusi työväki tarvitsee omannäköistään työ-väenliikettä, joka luo vaihtoehtoa kasvupa-kon, tuloerojen ja ahdistavan palkkatyön riivaamalle yhteiskunnalle”.
Luokkavallan comeback
Kirjassa yksilön elämä ja yhteiskunnallinen kehitys kulkevat mielenkiintoisella tavalla käsi kädessä, kun prekariaattia ja yhteiskun-nallista tulonjakoa kuvastavien tilastojen ohella miltei jokaisella aukeamalla esitellään otteita Vasemmistonuorten Ilmianna pomo-si -kampanjassa kerätyistä ihmisten työelä-mäkokemuksista.
1990-luvulta lähtien tuloerot ovat läh-teneet jyrkkään kasvuun, kun pääomave-rotus eriytettiin muusta tuloverotuksesta. Yritysten voitot ovat nousseet selvästi palk-kakehitykseen verrattuna. Ilmianna pomosi -kampanjan sitaateissa työntekijät kertovat, mitä tästä on seurannut prekariaatille: mak-samattomia lomapalkkoja ja lisiä, ylitöitä ilman korvausta, irtisanomisia raskauden vuoksi, puutteita työturvallisuudessa ja niin edelleen.
Kirjoittajien mukaan kyse on tietoisesta ja johdonmukaisesta luokkavallan harjoitta-misesta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Teo-reettisena apuvälineenä he soveltavat brit-timarxisti David Harveyn lanseeraamaa käsitettä pakkolunastus (accumulation by dispossession), jonka neljä prosessia – yk-sityistäminen, finanssitalouden korostunut merkitys, kriisien hallinta ja manipulointi sekä valtionvarojen uudelleenohjaaminen - ovat tapahtuneet myös Suomessa.
Koulutusjärjestelmää käsittelevä luku tuo lisäksi havainnollisesti esiin, kuinka nuorten poliittinen passiivisuus on saatu ai-kaan: elinkeinoelämän palveluksessa toimi-nut Vapaan koulutuksen tukisäätiö lobbasi kouluista pois demokratian, kuten esimer-kiksi kouluneuvostot. Kouluista puuttuvat nykyisellään lähes täysin sellaiset oppiaineet ja pedagogiset lähestymistavat, jotka kan-
nustaisivat nuoria omaehtoiseen toimintaan ja kyseenalaistamiseen.
Prekariaatista luokaksi?
Radikaaleinta on arki korostaa jo nimen-säkin puolesta sitä, että ihmisten arkiset toiveet ja kamppailut ovat vasemmistolle keskeisiä haltuunoton alueita. Luokat eivät ole kadonneet yhteiskunnasta mihinkään ja luokkaerot ovat kärjistymässä. Haasteek-si muodostuukin se, kuinka saada ihmiset tietoisiksi omasta asemastaan ja ajamaan omia etujaan. Luokkavihollinen pystytään kirjassa nimeämään hyvinkin selkeästi. On-gelmallisempi on kuitenkin kysymys siitä, kuinka saada aikaiseksi yhtenäisyyttä ja so-lidaarisuutta prekariaatin kesken niin, että kapitalisteja vastaan nousisi itsestään tietoi-nen luokka.
Kirjassa esitetään työtä fetisoivalle va-semmistolle provokaatio, ettei Suomea ja suomalaista hyvinvointivaltiota ole raken-nettu työllä, vaan työstä kieltäytymällä eli lakkoilemalla. Kysymys kuuluukin: kuinka saada aikaan prekariaatin lakko, kun ihmis-ten elämäntilanteet ja työolosuhteet voivat olla toisistaan hyvinkin poikkeavat? Kirjoit-tajat esittävät yhteiskunnan ja kapitalismin ”downshiftaamista” eli oravanpyörästä jät-täytymistä. Miten tämä tehdään, kun täl-lä hetkellä ”downshiftaaminen” on - kuten kirjoittajat itsekin korostavat - mahdollista ainoastaan etuoikeutuille? Perustulo voisi vapauttaa ihmisiä oravanpyörästä. Senkin toteuttamiseksi tarvitaan kuitenkin yhteis-kunnallinen liike, jotta perustulo toteutuisi riittävän korkeana niin, että se mahdollistai-si työstä kieltäytymisen.
Kirjoittaja toimii Vasemmistofoorumin tiedottajana.
30 Kantti 2/2010
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry
Kansan Sivistystyön Liitto on vapaan sivistystyön järjestö, jonka opinnollinen toiminta painottuu yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen sivistystyöhön. Kurs-sitoiminta, opintokerhot ja ammatillinen lisäkoulutus muodostavat KSL:n opinnollisen toiminnan selkärangan. KSL järjestää jäsenjärjestöilleen koulu-tuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää seminaareja. Jäsenjärjestöi-himme kuuluu ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja vasemmistolaisia yhteis-kunnallisia toimijoita.
KSL ylläpitää KSL-opintokeskusta, joka toimii vapaan sivistystyön valtakun-nallisena aikuisoppilaitoksena. Opintokeskuksen järjestämä koulutus ei joh-da tutkintoon, vaan perustuu vapaan sivistystyön arvoille. Opiskelu pohjautuu omaehtoisuuteen, osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen. Liiton opinnollisen toi-minnan tavoitteena on vahvistaa ja tukea aktiivista ja kriittistä kansalaisuutta.
www.ksl.fi
KSL-radio
Liitolla on myös oma yhteisöradio, jonka ohjelmia voi kuunnella pääkaupun-kiseudulla taajuudella 100,3 MHz. Ohjelmat ovat kuunneltavissa myös radion nettisivuilta. Radio tarjoaa erilaisille yhteisöille matalan kynnyksen omien radio-ohjelmien tuottamiseen. Ohjelmistossa on paljon maahanmuuttajille, ikääntyneille ja naisille suunnattuja radio-ohjelmia. KSL-radio järjestää myös radiotyön koulutusta.
www.kslradio.fi
31 Kantti 2/2010
Helsingin KSLKeskustoimistoHämeentie 36 00530 Helsinki Keskuspuh. (09) 229 421
KSL-radioHämeentie 3600530 Helsinki Olli Sydänmaapuh. 050 5900 716
Opintokerhot Lahdenkuja 6 B91910 Tupos Tiina Huhtalapuh. 050 5900 709
Oulun KSLVeteraanikatu 9 C90100 OULU Eeva Kejonenpuh. (08) 378 645 gsm 050 5900 711 faksi (08) 336 771
Tampereen KSL Näsilinnankatu 22 A 133210 TampereVeijo Laitinenpuh. 050 5900 715faksi (03) 222 3738
Lahden KSL Hämeenkatu 1515110 Lahti Leila Rapp puh.(03) 589 7521 gsm 040 5224 921faksi (03) 589 9505
Turun KSLHakakatu 1220540 TurkuPekka Heikkiläpuh. (02) 237 9170 gsm 0400 826 747faksi (02) 237 9190
Kemin KSL Nahkurinkatu 594100 KemiHannu Alakontiolapuh. 0400 695 905
sähköposti: [email protected]
www.ksl.fi