1

Metsien ekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuudet

Lounais-Suomen metsäekosysteemipalvelut – hanke

Suomen Metsäkeskus

Matti Salo, dos., FT

Tiivistelmä

Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat muun elävän luonnon

olemassaolosta ja toiminnasta. Erilaiset ekosysteemipalvelut on perinteisesti jaettu tuotanto-,

säätely, ylläpito- ja kulttuuripalveluihin. Tässä raportissa esitellyt ekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuudet luokitellaan käytännönläheisemmin 1) luonnontuotealaan, 2)

luonnon prosessien hyödyntämiseen ja 3) luonnon rakennepiirteiden ympärille muodostuviin

ansaintamahdollisuuksiin. Metsänomistajien ja maaseutuyritysten lisäksi niin tutkijat kuin hallinto-

ja neuvontaorganisaatiotkin etsivät uusia metsien tarjoamia mahdollisuuksia, ja uudenlaisia

ansaintalogiikkoja kehitetään jatkuvasti. Tämä katsaus vetää alustavasti yhteen

metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen liittyvän tutkimuksen käytännönläheisestä

näkökulmasta. Ekosysteemipalveluiden tuotantoa tukevien taloudellisten mekanismien tutkimus

laajenee, ja jatkossa on yhä tärkeämpää toteuttaa kokeiluja, jalkauttaa tutkimusta ja käsitellä

tietotarpeiden kohtaanto-ongelmia ’saappaat jalassa’. Keskeisenä haasteena on edelleen se, miten

voidaan luoda konkreettisia yhteyksiä metsän ja luonnonvarojen hoito- ja hallintatoimenpiteiden

sekä näiden tuottamien vaikutusten välille. Yksi mahdollinen ja varsin vakiintunut metsänomistajan

tulonlähde ovat valtion tuet, joita maksetaan yhtäältä korvaamalla luonnon monimuotoisuuden

vapaaehtoisesta suojelusta koituvia tulonmenetyksiä ja toisaalta korvaamalla sellaisia

toimenpiteitä, joilla monimuotoisuutta tai ekosysteemipalvelujen tilaa voidaan parantaa. Tässä

katsauksessa tarkastellaan kuitenkin myös sellaisia metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamisen

alueita, jotka ovat vasta kehittymässä. Luonnontuotealalta esitellään pakurin tuottaminen, marjojen

tuottaminen sekä riistan tuottaminen ja metsästysmatkailu. Luonnon prosessien

hyödyntämismahdollisuuksista esitellään tulva- ja vesiensuojelu ja hiilen sidontapalvelu. Luonnon

rakennepiirteiden hyödyntämismahdollisuuksista esitellään luonnonsuojelusta saatavat korvaukset

sekä moninaiset maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalvelut.

2

1 Johdanto

Tämä raportti vetää yhteen keskeisimmän metsien ekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuuksia Suomessa käsittelevän tutkimuksen. Yleisesti

ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat muun elävän luonnon

olemassaolosta ja toiminnasta. Käsillä oleva tietopaketti avaa aihepiiriä käytännönläheisestä

näkökulmasta ja luo näin konkreettisia yhteyksiä uusia ekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuuksia etsivien tutkimuksen, hallinnon, metsänomistajien ja

maaseutuyritystoimijoiden välille.

Monet metsistä saatavista hyödyistä kuuluvat vanhimpien ja perinteisimpien kaupallisten raaka-

aine- ja hyödykemarkkinoidemme piiriin. Selkein esimerkki tällaisesta ekosysteemipalveluiden

hyödyntämisestä on puuntuotanto. Metsien omistusrakenne kuitenkin muuttuu, ja erilaisten

omistajien tarpeet ja toiveet ovat yhä moninaisempia. Vaikka metsistä saatavat tulot perustuvat

edelleen pääasiassa tukki- ja kuitupuun tuotantoon, myös uudenlaiset puusta saatavat tuotteet kuten

biopolttoaineet kasvattavat merkitystään. Tämän lisäksi metsänomistajien kiinnostus kohdistuu

moniin muihinkin metsien tarjoamiin ansaintamahdollisuuksiin, joita uusi metsälainsäädäntö ja

kehittyvät metsäpalveluiden markkinat enenevässä määrin mahdollistavat. Samalla tutkijat, hallinto

ja neuvontaorganisaatiot etsivät tapoja nähdä metsien tarjoamia mahdollisuuksia. Koko

metsäsektorilta vaaditaankin ajattelutapojen sovittamista tähän uuteen tilanteeseen (Häyrinen ym.

2017).

Tutkimuksella on tässä muutoksessa keskeinen rooli. Tieto metsäluonnon monimuotoisuudesta

lisääntyy ja myös metsävaratiedot ovat yhä paremmin eri toimijoiden saatavilla. Keskeisiä

luonnonvarapolitiikan kysymyksiä ovatkin, miten uudenlaisia metsäekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuuksia voidaan tunnistaa ja tukea nykyisen tiedon perusteella, ja miten

uuden tiedon tarpeisiin voidaan parhaiten vastata.

2 Tuloja metsäekosysteemipalveluista

Osa metsien tarjoamista ekosysteemipalveluista on helppo ymmärtää taloudellisesta ja

markkinanäkökulmasta. Puuaineksen tuotanto ja metsämarjojen ja sienten keruu ovat esimerkkejä

tällaisista metsien tuottamista hyödyistä. Monet muut helposti ymmärrettävät hyödyt ovat

vaikeammin kaupallistettavissa. Tällaisia ovat esimerkiksi maisema- ja virkistysarvot, luonnon

monimuotoisuuden suojelu ja ilmastonmuutosta hillitsevä hiilen sitominen metsäkasvillisuuteen ja

metsien maaperään.

Jotkin metsän tuottamat hyödyt vahvistavat toisiaan, kuten esimerkiksi metsämarjojen tuotanto ja

monet virkistysarvot. Toiset saattavat olla toisilleen ainakin osittain vastakkaisia, kuten esimerkiksi

mahdollisimman tehokas puuntuotanto ja luonnon monimuotoisuuden suojelu. Metsänomistaja voi

haluta optimoida metsiensä käyttöä monin eri tavoin, ja erilaiset tarjolla olevat vaihtoehdot

3

vaikuttavat omalla tavallaan metsänomistajan saamien tulojen ja muiden hyötyjen määrään ja

jakautumiseen. Nykyinen lainsäädäntö, metsähallinto ja metsäpalveluiden markkinat mahdollistavat

monenlaisia metsänhoidollisia valintoja. Toistaiseksi tämä vaatii kuitenkin metsänomistajalta

erityistä osaamista ja aktiivisuutta.

Puuntuotannon ja metsien keräilytuotteiden lisäksi metsäekosysteemipalveluista saadaan

nykyiselläänkin tuloja monella tavalla. Yksi mahdollinen tulonlähde ovat valtion tuet, joita

maksetaan yhtäältä korvaamalla luonnon monimuotoisuuden vapaaehtoisesta suojelusta koituvia

tulonmenetyksiä ja toisaalta korvaamalla sellaisia toimenpiteitä, joilla monimuotoisuutta tai

ekosysteemipalvelujen tilaa voidaan parantaa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma

METSO on viimeisen viidentoista vuoden aikana luonut tähän monenlaisia instrumentteja. Nämä

yksityismetsätalouden ansaintamahdollisuudet ovat syntyneet hallinnon kohtaamasta

suojelutarpeesta. Ne eivät kuitenkaan suoraan perustu metsäekosysteemipalveluiden suojeluun tai

kaupallistamiseen.

Tämän katsauksen näkökulmasta erityisen merkittävää onkin tarkastella sellaisia

metsäekosysteemipalveluiden taloudellisen hyödyntämisen alueita, joilla on kaupallista potentiaalia,

mutta jotka ovat vasta saamassa muotoaan. Uusia kaupallistamismahdollisuuksia on

tunnistettavissa, mutta toistaiseksi tutkimus ja hallinto ovat olleet askeleen yrittäjien perässä

(Hiedanpää & Salo 2017). Ekosysteemipalvelut yleisesti ja metsien tarjoamat ekosysteemipalvelut

erityisesti ovat tiiviin tutkimuksen kohteina niin maailmalla kuin Suomessakin. Tutkimuksen

kääntyminen konkreettisiksi toimenpiteiksi esimerkiksi metsän tai muiden metsäluonnonvarojen

hoidossa ja edelleen kaupallisiksi sovelluksiksi ja tulovirroiksi tai kustannusten leikkauksiksi on

kuitenkin vielä mutkan takana.

Yksi syy tähän on se, että suurin osa tutkimuksesta kohdistuu erikseen joko metsäekologiaan ja

erilaisten metsänhoidon toimenpiteiden ekologisiin vaikutuksiin tai ekosysteemipalveluiden

arvottamiseen ja hinnoitteluun sekä niistä maksettavien korvauksien maksumekanismeihin. Näiden

kahden tutkimustyypin yhdistyminen yksittäisessä tapaustutkimuksessa on sen sijaan

harvinaisempaa. Useiden tapaustutkimusten pohjalta tehtävää synteesiä esiintyy, mutta koska edellä

kuvatun kaltainen empiirinen ja kokeellinen tutkimus on harvinaista, myös synteesi on varsin

teoreettispainotteista. Näin ollen hyvistä ja suositeltavista käytännöistä on toistaiseksi olemassa

vähän tutkittua tietoa, ja erilaiset kaupallistamiseen liittyvät taloudelliset mekanismit ovat

ehdotusten tasolla. Erityisen harvinaista on ymmärtää ekosysteemipalvelut yritystoiminnan

kohteena ja uuden taloudellisen hyvinvoinnin lähteenä. Valtion tai jonkun muun tahon

suorittamassa suojelusta maksamisessa ei ole kovin paljon uutta.

3 Tutkimustiedosta toimenpiteiksi – toimenpiteistä tulovirroiksi

4

Millaisia sitten ovat tutkimuksen, hallinnon ja kaupallistamispyrkimysten väliset suhteet nykytiedon

valossa? Tutkimusta ekosysteemipalveluista on tehty laajasti jo parinkymmenen vuoden ajan.

Tutkimus ekosysteemipalveluyrittäjyyden luonteesta ja edellytyksistä on kuitenkin edelleen

marginaalissa (Hiedanpää & Salo 2017). Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella vaikuttaisi siltä,

että metsien ekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen laajemmin liittyvä tutkimus on aallon

harjalla. Suomalaiset tutkijat ja tutkimusryhmät julkaisevat tuloksiaan kansainvälisissä

vertaisarvioiduissa tieteellisissä sarjoissa, ja lähitulevaisuudessa on selvästi odotettavissa lisää

tutkimustuloksia.

Kotimaassa tehtävän tutkimuksen kohteena ovat erityisesti metsänkäsittelyn ja muiden

luonnonvarojen hoitotoimenpiteiden vaikutukset monikäytön mahdollisuuksiin, hiilen kiertoon ja

luonnon monimuotoisuuteen. Ekosysteemipalveluita nimenomaisesti käsittelevä tutkimus kohdistuu

tuotantopalveluista erityisesti marjojen ja sienten (esim. pakurikääpä) tuotantoon, säätely- ja

ylläpitopalveluista hiilen sidontaan, hyönteisten suorittamaan pölytyspalveluun ja vesiensuojeluun

sekä kulttuurisista palveluista virkistys- ja maisema-arvoihin sekä metsien terveyshyötyihin.

Keskeisiä metsäekosysteemipalveluihin liittyviä tutkimuskysymyksiä ovat olleet erilaisten

metsänhoidon vaihtoehtojen vaikutukset, ekosysteemipalveluiden arvottaminen ja kartoittaminen

sekä ekosysteemipalveluissa tapahtuvat ajalliset ja paikalliset muutokset. Myös

ekosysteemipalveluiden tuotantoa ohjaavien markkinaperustaisten ja muiden taloudellisten

mekanismien kehittely on ollut keskeinen osa tutkimuskenttää. Kuten yllä todettiin, käytännön

kokeilut näillä mekanismeilla ovat kuitenkin vielä harvinaisia.

Tutkimuslaitoksista erityisesti Luonnonvarakeskus (Luke), Pellervon taloustutkimus (PTT) ja

Suomen ympäristökeskus (Syke) sekä yliopistot (erityisesti Itä-Suomen ja Helsingin yliopistot)

tuottavat hankkeidensa yhteydessä paitsi yksittäisiä tutkimusartikkeleita myös laajempia

katsaustyyppisiä selvityksiä ja raportteja, joista löytyy aihetta koskevaa synteesiä. Hallinto- ja

viranomaistahot sekä kehittämis- ja edunvalvontaorganisaatiot puolestaan tuottavat ohjeistuksia,

jotka ovat selvästi edellä mainittuja tutkimuksia ja katsauksia käytännönläheisempiä. Tällaisia

organisaatioita ovat esimerkiksi Ympäristöministeriö, ELY-keskukset, Metsäkeskus, MTK, Otso ja

Tapio.

Metsänomistajan ja maaseutuyritysten kannalta tärkeää tietoa löytyy esimerkiksi Metsäkeskuksen

Metsään.fi –palvelusta (www.metsaan.fi). Luonnonvarakeskus puolestaan kehittää yhdessä Lapin

ammattikorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Metsäkeskuksen

kanssa Metsämittari-palvelua osana Uusia tuotteita metsästä -hanketta, jonka tarkoituksena on

tuottaa koulutusta, tietoa ja suunnittelua metsäammattilaisille ja metsänomistajille. Eurooppalaisella

tasolla on olemassa kasvava joukko ekosysteemipalveluiden kaupallistamista tukevia

verkkopohjaisia palveluja ja portaaleja, kuten:

Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services (MAES)

biodiversity.europa.eu/maes

5

ValuES (Methods for integrating ecosystem services into policy, planning, and practice):

www.aboutvalues.net

ECOSTAR (research-enterprise impact hub and accelerator): www.ecostarhub.com

Natural Capital Coalition: naturalcapitalcoalition.org

Ecosystem Services Partnership: www.es-partnership.org

Oppla (Open platform): www.oppla.eu

Tästä kehittämistyöstä huolimatta tutkimuksen tärkeimmät pullonkaulat paikantuvat siihen, miten

voidaan luoda konkreettisia yhteyksiä metsän ja luonnonvarojen hoito- ja hallintatoimenpiteiden

sekä näiden tuottamien vaikutusten välille. Ansaintamahdollisuuksien konkretisoiminen tarkoittaisi

sitä, että tuotetut ekosysteemipalvelut voitaisiin muuttaa taloudelliseksi hyödyksi siten, että

metsänomistaja tai maaseutuyrittäjä voisi saada työstään uusia tuloja tai esimerkiksi pienentää

muihin toimintoihinsa liittyviä tulonhankinnan kustannuksia. Oman kysymyksenasettelunsa

suomalaisessa kontekstissa muodostaa jokamiehenoikeuksien ja maanomistusmuotojen suhde, joka

monella tavalla vaikuttaa metsäekosysteemipalveluiden käyttöön ja kaupallistamiseen.

Liitteessä 1 esitellään metsäekosysteemipalvelujen tutkimuskenttä etenkin Suomessa toteutetun

tutkimuksen osalta. Erilaiset metsäekosysteemipalveluille rakentuvat kaupallistamismahdollisuudet

on tässä raportissa jaoteltu poiketen perinteisestä ekosysteemipalveluiden luokittelusta tuotanto-,

säätely-, ylläpito- ja kulttuuripalveluihin. Vakiintuneen mutta hieman kömpelön luokittelun sijaan

ne on jaoteltu käytännönläheisemmin luonnontuotealaan, luonnon prosessien hyödyntämiseen sekä

luonnon rakennepiirteiden ympärille muodostuviin kokonaisuuksiin. Liitteen 1 taulukossa listataan

omissa sarakkeissaan tarvittaessa tutkimusviittein keskeiset ekosysteemipalvelut, niiden tuottamisen

logiikka, niihin liittyvä tulonmuodostuslogiikka sekä kehittämistarpeet.

4 Lupaavimmat tulonmuodostusmahdollisuudet

Liitteessä 1 esitetystä laajemmasta katsauksesta nostetaan alla olevissa laatikoissa 1–3 esiin

yksityisen metsänomistajan näkökulmasta lupaavimpia olemassa olevia ja uusia

tulonmuodostusmahdollisuuksia luonnontuotealalla (Laatikko 1), luonnon prosessien

hyödyntämisessä (Laatikko 2) ja luonnon rakennepiirteisiin liittyvissä teemoissa (Laatikko 3).

Laatikoissa esitellään tiivistetyssä muodossa näihin kaupallistamismahdollisuuksiin kohdistuva

keskeinen tutkimus, tarvittavat konkreettiset toimenpiteet, toteuttajat ja rahoittajat sekä yhteydet

muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin.

4.1 Luonnontuoteala

6

Luonnontuoteala edustaa ekosysteemien tuotantopalveluiden suoraa hyödyntämistä

perinteisimmillään. Tällaiseen verrattain helposti kaupallistettavaan toimintaan voidaan liittää myös

muun tyyppisten ekosysteemipalveluiden suoran hyödyntämisen muotoja. Erityisen selvästi tämä

näkyy ekosysteemien tuottamien kulttuuristen merkitysten hyödyntämisessä luonnontuotealalla

(esimerkiksi luonnontuotteiden keruuseen liittyvät elämyspalvelut). Laatikossa 1 esitellään

tiivistetysti kolme lupaavaa kaupallistamismahdollisuutta: pakuri, marjat sekä riistanhoito ja

metsästysmatkailu.

7

Laatikko 1. Esimerkkejä luonnontuotealan lupaavista ekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuuksista.

Pakurin tuottaminen

Esittely: Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on lehtipuiden ja erityisesti koivun

lahottajasieni, jonka puun runkoon muodostaman steriilin kasvaimen käytöllä on

pitkät perinteet. Pakurin sisältämät terveysvaikutteiset kemialliset yhdisteet ovat

tehneet siitä viime vuosina yhä kysytymmän ravintolisien raaka-aineen.

Markkinat ovat suuret etenkin Aasiassa, mutta myös kotimaassa kysyntä kasvaa.

Pakurin lisääntyvään kysyntään voi vastata kasvainten esiintymistiheyttä lisäävin

hoitotoimenpitein.

Tutkimukset: Tutkimus pakurikäävän käytöstä jakautuu kasvaimen sisältämien

vaikuttavien aineiden tutkimukseen sekä sienen tuottoisuuden lisäämiseen

tähtäävään tutkimukseen. Pakuriteellä ja pakuriuutteilla on osoitettu olevan

muun muassa tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia (Marnila ym. 2015).

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että pakurin esiintymistiheyden nostaminen

on mahdollista siirrostamalla infektoitua puuainesta terveisiin puihin (Peltola

ym. 2015b; Laine ym. 2015; Salo & Turtiainen 2015b), joiden rungoista

pakurisadon arvioidaan kehittyvän keruukelpoiseksi 3–5 vuodessa (Salo &

Turtiainen 2015b).

Konkreettiset toimenpiteet: Maanomistaja sopii pakurin siirrostuspalvelua

tarjoavan yrityksen kanssa siirrostuksesta. Yritys voi olla myös pakurin ostaja.

Ostajan kanssa sovitaan keruusta ja pakurin myynnistä. Pakuria lisätään

siirrostamalla, ja siirrostusten onnistumista seurataan aktiivisesti yhteistyössä

ostajayrityksen ja mahdollisten kerääjien kanssa. Pakurin keruu aloitetaan, kun

kasvaimet ovat kehittyneet sopivaan ikään. Mikäli sopivan metsän määrä sen

sallii, siirrostusta jatketaan koko ajan, tuotannon ylläpitämiseksi tasaisena.

Toteuttajat: Metsänomistajat sopivat pakurintuotannosta luonnontuotealan

yritysten (pakurin siirrostuspalvelu ja/tai ostajat) ja mahdollisten pakurin

kerääjien kanssa. Pakurin siirrostuspalvelua tarjoaa useampi kuin yksi

suomalainen yritys.

Rahoittajat: Pakurin keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Siirrostuksen

toteutuksen ja seurannan rahoituksesta sekä pakurin keruusta ja myynnistä

sovitaan metsänomistajan, kerääjien ja pakurin ostajan välillä.

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Pakurin

kerääjät voivat kerätä myös muita metsän keräilytuotteita. Pakurin tuottaminen

voi olla erityisen kannattavaa muutoin huonotuottoisilla metsätalousmailla

kasvavissa koivikoissa. Tämä mahdollistaa myös samanaikaisesti toteutettavat

luonnon monimuotoisuuden suojelun ja riistapainotteisen metsänhoidon

lisätoimenpiteet (Lindén ym. 2014).

Marjojen tuottaminen

8

Esittely: Metsissä kasvavat luonnonmarjat, kuten mustikka (Vaccinium

myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea), ovat aina muodostaneet

suomalaisille tärkeän ravinnon ja tulojen lähteen. Marjojen terveyshyödyt eivät

toteudu ainoastaan syötyjen marjojen terveysvaikutuksina, vaan myös marjojen

jokamiehenoikeudella tapahtuva keruu lisää luonnossa liikkumista ja siten

ihmisten hyvinvointia. Tärkeistä metsämarjoista valtaosa on hyönteispölytteisiä.

Voimaperäinen metsänhoito on vähentänyt pölyttäjien määrää, ja marjasatoja voi

parantaa parantamalla pölyttäjien elinolosuhteita. Marjojen kasvava kysyntä

muodostaa lupaavan ympäristön uusille ekosysteemipalveluiden

kaupallistamismahdollisuuksille, joskin jokamiehenoikeuksilla tapahtuva

poiminta asettaa omat haasteensa investointien rahoittamiselle ja erilaisten

ansaintamallien kehittämiselle.

Tutkimukset: Marjojen ravintosisältöön kohdistuva tutkimus on osoittanut niillä

olevan merkittäviä terveysvaikutuksia (Mattila & Peltola 2015; Törrönen 2015).

Marjasatojen hyödyntämisessä myös lisääntyvä tutkimustieto mahdollistaa yhä

tarkemmat satoennusteet (Salo 2015) ja metsänhoidon suunnittelun

marjantuotannon optimoimiseksi (Kilpeläinen ym. 2016; Miina ym. 2016; Miina

ym. 2015; Peltola ym. 2015b; Miina ym. 2010). Tärkeimmät metsämarjat ovat

hyönteispölytteisiä, ja niiden satoihin voidaan joissakin olosuhteissa vaikuttaa

lisäämällä pölyttäjien esiintymistä. Marjakasvien pölyttäjinä luonnonvaraiset

kimalaiset ja erakkomehiläiset ovat avainasemassa. (Peltola ym. 2017; Peltola

ym. 2015a, b; Rodríguez & Kouki 2015).

Konkreettiset toimenpiteet: Metsänkäsittely suunnitellaan siten, että marjojen

tuotanto optimoidaan halutulla tavalla suhteessa puuntuotantoon ja muihin

mahdollisiin monikäytön tavoitteisiin. Sopivilla paikoilla pölytyspalveluita

parannetaan erakkomehiläisille tarkoitetuilla tekopesillä ja kimalaisia suosivalla

maan muokkauksella.

Toteuttajat: Metsänomistajat tekevät päätökset metsänkäsittelystä siten, että

marjantuotantoa suositaan halutulla tavalla. Mustikka ja puolukka hyötyvät

erilaisista metsän käsittelyistä. Marjojen ja puuntuotannon halutulla tavalla

optimoivan metsäsuunnitelman voi tehdä esimerkiksi Otso, metsänhoitoyhdistys

tai metsäpalveluyritys. Tämä kuitenkin vaatii metsänomistajalta erityistä

aktiivisuutta. Pölytyspalvelun toteuttamisesta voi vastata metsänomistaja tai

marjojen ostaja yhteisen sopimuksen mukaisesti. Virkistysarvoiltaan erityisen

tärkeillä alueilla sopimusosapuolena voi olla myös esimerkiksi kunta, valtio tai

kansalaisjärjestö.

Rahoittajat: Vallitseva jokamiehenoikeuksiin pohjautuva marjojen poiminta

niin kotitarvekäyttöön kuin kaupallisiinkin tarkoituksiin vaikeuttaa marjasadon

parantamiseen tähtäävien investointien rahoittamista, mikäli investoinnin tuotto

halutaan rajata maanomistajalle ja/tai tietylle marjojen kerääjälle tai ostajalle.

Marjojen ostajat, maanomistajat tai jokin muu taho voivat silti rahoittaa

hoitotoimenpiteet erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Ainakin

pölytyspalvelun kustannuksista voitaisiin sopia laajemman toimijoiden joukon

9

kesken (esimerkiksi marjojen ostajat, kunta, kansalaisjärjestöt). Metsänkäsittelyn

marjojen tuottoa edistävästä suunnittelusta koituvat kustannukset ja

puuntuotannon mahdolliset tulonmenetykset voitaisiin ehkä korvata

metsänomistajalle samaan tapaan ainakin marjan ostajien ja virkistyspalveluiden

tuottajien ja käyttäjien näkökulmasta avainasemassa olevilla alueilla.

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Etenkin

mustikkaa suosiva metsänhoito on sovitettavissa hyvin yhteen riistanhoidon ja

riistamatkailun sekä yleisemmin luontomatkailun kanssa. Marjanpoiminnan

yhteyteen on mahdollista myös rakentaa muita virkistys-, elämys- ja

matkailupalveluita. Pölyttäjien suosiminen voi auttaa myös muita

selkärangattomia selviytymään paremmin talousmetsissä. Pölytyspalveluista voi

sopia myös metsäkukkahunajaa tuottavien mehiläistarhaajien kanssa, joskin

tarhamehiläiset eivät ole kovin tehokkaita metsämarjojen pölyttäjiä.

Riistan tuottaminen ja metsästysmatkailu

Esittely: Kuluttajien entistä suurempi kiinnostus lähiruokaan sekä tehotuotannon

ulkopuolella tapahtuvaan eläinperäisen ruuan tuotantoon lisää riistan merkitystä

luonnontuotteena. Samalla myös kestävään riistanhoitoon perustuva

metsästysmatkailu tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Maanomistuksen ja näin myös

metsästysmaiden pirstaleisuus asettaa metsästysmatkailulle omat haasteensa.

Tutkimukset: Metsänhoitoa voidaan suunnitella siten, että riistanhoito otetaan

erityisesti huomioon (Helle & Lindén 2015; Hotanen 2015). Vaikka

metsästysmatkailuun suhtaudutaan suomalaisten metsästäjien keskuudessa varsin

kriittisesti – metsästysmaahan ja/tai metsästettävään riistaan kohdistuvana

kilpailuna, metsästäjien joukossa monet kokevat metsästysmatkailun uhkan

sijaan mahdollisuutena (Nygård & Uthardt 2011).

Konkreettiset toimenpiteet: Metsänomistaja tuottaa koko metsätilaa koskevan

riistapainotteisen metsäsuunnitelman (Lindén ym. 2014), joka ideaalitapauksessa

on osa laajempaa monen maanomistajan alueelle tehtävää

riistanhoitosuunnitelmaa. Metsänomistaja voi touttaa itse

metsästysmatkailupalveluita tai sopia niiden tuottamisesta

metsästysmatkailuyrityksen kanssa. Asiakkaille voi tarjota saaliin lisäksi

laadukkaita eräpalveluja ja elämyksellisyyttä (Lindén ym. 2014).

Toteuttajat: Metsänomistajat tekevät päätökset omilla maillaan toteutettavista

riistanhoidollisista toimenpiteistä. On kuitenkin tärkeää, että näistä

toimenpiteistä sovitaan alueen metsänhoito- ja riistanhoitoyhdistysten kanssa.

Näin riistanhoitoon voidaan saada mukaan useampia maanomistajia.

Metsänomistaja tai -omistajat sopivat edelleen metsän- ja riistanhoitoyhdistysten

välityksellä metsästysmatkailuyrittäjien kanssa tarvittavien toimenpiteiden

pysyvästä toteutuksesta, työnjaosta sekä kustannusten ja hyötyjen

jakautumisesta.

Rahoittajat: Sopimuksella maanomistaja voi saada tuloa metsästysoikeuden

vuokraamisesta metsästysmatkailupalveluyritykselle tai tuottamalla itse

10

metsästys- ja riistamatkailupalveluita (Lahti ym. 2016). Uudenlaiset

sopimusmallit maanomistajien, metsästysseurojen ja metsästysmatkailuyritysten

välillä voivat sisältää riistakantojen hoidon ja metsästyspalvelut (Lahti ym.

2016). Osa tarvittavasta työpanoksesta voi perustua myös vaihdantatalouteen ja

kaupallisen toiminnan tuottoja voidaan ohjata paikalliseen kehittämistyöhön

kuten kylätoimintaan.

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Osa

riistanhoidollisista toimenpiteistä on sovitettavissa yhteen laajempien

luonnonsuojelutavoitteiden kanssa. Riistapainotteisessa metsänhoidossa voidaan

myös helposti huomioida pakurin tuotantoon soveltuvat koivikot ja mustikan

tuotanto.

4.2 Luonnon prosessien hyödyntäminen

Ekosysteemitoimintojen kaupallinen hyödyntäminen on esimerkki uudenlaisista mahdollisuuksista.

Monet näistä ekosysteemipalveluista liittyvät luonnon toiminnan ylläpitoon ja säätelyyn, joiden

kaupallistaminen vaatii perinteisestä luonnonvarataloudesta poikkeavia lähestymistapoja.

Laatikossa 2 esitellään kaksi lupaavaa alaa: tulva- ja vesiensuojelu ja hiilen sidontapalvelu.

Laatikko 2. Esimerkkejä lupaavista metsäluonnon prosessien hyödyntämiseen liittyvistä

kaupallistamismahdollisuuksista.

Tulva- ja vesiensuojelupalvelut

Esittely: Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sään ääri-ilmiöitä kuten

rankkasateita. Lisääntyvä sadanta ja erityisesti sadehuiput lisäävät tulvariskiä ja

ravinteiden kulkeutumista tulvavesien mukana. Tämä lisää tarvetta viivyttää

veden virtaamaa metsissä tulva- ja vesiensuojelun nimissä.

Tutkimukset: Metsien mahdolliseen rooliin tulvasuojelussa kohdistuu

Suomessa vähän tutkimusta. Kiintoaineskulkeuman ja ravinnevalumien

vähentäminen sen sijaan on ollut runsaamman tutkimuksen kohteena.

Putkipatojen on osoitettu olevan tehokkaita virtaaman säätelyssä – erityisesti

tämä toimii kiintoaineen pidättämisessä ja tulvasuojelutarkoituksissa

(Vuollekoski 2015; Marttila & Kløve 2009, 2010). Myös pintavalutuskenttien ja

kosteikkojen perustaminen toimii samankaltaisesti (Joensuu ym. 2012a, b).

Konkreettiset toimenpiteet: Mahdollisia toimenpiteitä ovat putki- ja

pohjapatojen rakentaminen sekä pintavalutuskenttien ja kosteikkojen

perustaminen (Joensuu ym. 2012a, b) esimerkiksi luonnonhoitohankkeiden

yhteydessä. Hankkeen toteuttaja tekee tarvittavat toimenpiteet ja tuottaa

tarvittavat rakenteet metsänomistajan luvalla.

Toteuttajat: Tulva- ja vesiensuojeluun liittyviä luonnonhoitohankkeita voivat

toteuttaa metsä- ja luonnonhoitopalveluyritykset ja tällaisia palveluita tarjoavat

11

yhdistykset (esimerkiksi Otso, metsänhoitoyhdistykset, metsähallitus,

metsäyhtiöt, metsäpalveluyrittäjät). Hankkeista sovitaan metsänomistajan

kanssa, ja niissä voi olla mukana myös esimerkiksi kyläyhdistys. Tulvasuojelua

tarjoavissa hankkeissa voi olla mukana muun muassa vakuutusyhtiöitä ja kuntia.

Rahoittajat: Metsäkeskus rahoittaa vesiensuojeluun liittyviä

luonnonhoitohankkeita hankehakumenettelyn kautta. Vakuutusyhtiöt korvaavat

tulvien aiheuttamia vahinkoja, ja myös niillä on siten intressi ehkäistä

tulvavahinkoja. Vakuutusyhtiöt voisivat siis rahoittaa sopivia tulvasuojeluun

tähtääviä hankkeita. Mahdollisia rahoittajatahoja ovat myös Euroopan Unioni

(Leader-hankkeet) ja ELY-keskus (Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja

maiseman hoito -ympäristösopimus).

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin:

Vesiensuojeluhankkeet palvelevat yleensä myös tulvahuippujen tasoittamista.

Kosteikot tarjoavat mahdollisuuden myös luonnonsuojelu- ja riistanhoitotyöhön.

Hiilen sidontapalvelut

Esittely: Metsillä on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Hiilen

sitominen metsien kasvibiomassaan ja maaperään muodostaa potentiaalisen

hiilinielun, jonka tuottamisesta ja ylläpitämisestä voisi saada korvauksia.

Tutkimukset: Metsien käytön, hoidon ja käsittelyn erilaisten vaihtoehtojen rooli

hiilitaseessa on intensiivisen tutkimuksen kohteena myös Suomessa. Vaikka

varsinaista yhteisymmärrystä aiheesta ei ole saavutettu, on olemassa selvää

näyttöä eräiden metsänhoitovaihtoehtojen merkityksestä. Puuntuotannon ja

hiilen sitomisen tavoitteiden välille on Triviñon ym. (2015) mukaan mahdollista

löytää molempia tavoitteita hyödyttäviä optimointeja. Metsien elävään

biomassaan sitoutuneen hiilen määrä riippuu kasvun ja hakkuiden välisestä

suhteesta (Heinonen ym. 2017). Lyhyellä aikavälillä hakkuiden lykkääminen

kasvavissa metsissä lisää niihin sitoutuvan hiilen määrää (Zubizarreta-

Gerendiain ym. 2016), mutta pitemmällä aikavälillä varttuvien metsien

hiilivarastot alkavat saturoitua (’täyttyä’), eikä niihin enää sitoudu uutta hiiltä.

Hakkuiden ajoituksella ja kierron pituudella voidaankin vaikuttaa siihen,

halutaanko hiilen sidonta maksimoida pitkällä aikavälillä (>120–130 vuotta) vai

halutaanko sidonnassa painottaa lähitulevaisuutta (Pukkala 2017). Tutkijat ovat

esittäneet useita mahdollisia vaihtoehtoisia maksumalleja, joiden avulla hiilen

sidonta voisi muodostua metsänomistajan tulonlähteeksi. Tällaisia

hiilitukijärjestelyjä olisivat esimerkiksi vuosittainen metsänomistajalle

maksettava hiilivaraston muutoksiin perustuva hiilen sidontakorvaus tai

vuosittainen hiilivaraston kokoon perustuva hiilivuokra (Lintunen ym. 2016a, b).

Konkreettiset toimenpiteet: Hiilen sidonnasta ekosysteemipalveluna ei

Suomessa vielä makseta metsänomistajille. Metsäsuunnitelmissa voitaisiin

kuitenkin ottaa huomioon suunniteltujen hakkuiden ja kiertoaikojen eri

vaihtoehtojen hiilitaseet erilaisilla aikaväleillä. Metsäkeskuksen Metsään.fi-

12

palvelu voisi sisältää laskurin, joka kertoisi erilaisten toimenpidevaihtoehtojen

vaikutuksista hiilen sidontaan ja hiilivarastoihin.

Toteuttajat: Metsänomistajat voivat tilata metsäsuunnitelmansa siten, että

metsänhoidon toimenpiteet suunnitellaan hiilinieluja silmälläpitäen.

Metsäsuunnitelmien toteuttajia voivat olla esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset,

Otso tai muut metsäpalveluja tarjoavat yritykset.

Rahoittajat: Hiilen sidonnasta maksava ekosysteemipalvelumaksumekanismi

vaatisi merkittäviä rahavirtoja. Yhtenä rahoitusmahdollisuutena on esitetty

hiilinielujen ottamista mukaan nettohiilipäästöjen kirjaamiseen, jolloin rahoitus

hiilinieluille voisi tulla päästökaupasta (Hänninen ym. 2017; Lintunen 2016a).

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Hiilen kiertoon

eri tavoin vaikuttavilla metsänhoitotavoilla ja –strategioilla on erilaisia yhteyksiä

luonnon monimuotoisuuteen samoilla alueilla (Ahtikoski ym. 2009).

4.3 Luonnon rakennepiirteiden hyödyntäminen

Metsämaiseman rakenteellisten piirteiden sisältämät erilaiset arvot muodostavat merkittävän

ekosysteemipalveluiden kaupallistamispotentiaalin. Myös näiden mahdollisuuksien

kaupallistaminen vaatii uudenlaisia lähestymistapoja. Laatikossa 3 esiteltävistä aiheista

luonnonsuojelusta saatavat korvaukset muodostavat perinteisemmän ansaintamahdollisuuden, kun

taas maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalveluiden ympärille on kehittymässä uudenlaisia

kaupallisia malleja. Nämä kaksi aihepiiriä liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Laatikko 3. Esimerkkejä lupaavista metsäluonnon rakennepiirteiden hyödyntämiseen liittyvistä

ekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista.

Tuloja luonnonsuojelusta

Esittely: Suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuus kaipaa suojelua, ja

erityisen kriittinen tilanne on eteläisessä Suomessa. Talouskäytössä olevilla

metsillä onkin tulevaisuudessa yhä suurempi rooli monimuotoisuuden

säilyttämisessä. Koska monimuotoisuuden vapaaehtoiselle suojelulle on näin

kysyntää sekä valtion että kansalaisyhteiskunnan taholta, on suojelusta

mahdollista saada myös tuloja.

Tutkimukset: Metsänhoidon vaikutuksista metsäekologiaan ja metsäluonnon

13

monimuotoisuuteen on olemassa paljon tutkimustietoa. Vaikka

monimuotoisuuden suojelua edistävät toimenpiteet ja puuntuotannosta saatavien

tulojen maksimoiminen ovat jossain määrin toisilleen vastakkaisia tavoitteita

(Pohjanmies ym. 2017), metsänomistajan on mahdollista sovittaa yhteen erilaisia

tavoitteita siten, että metsästä saadaan tuloja samalla, kun monimuotoisuuteen

kiinnitetään huomiota (Triviño ym. 2017). Metsänhoidon menetelmien ja

lähestymistapojen monipuolistaminen parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa,

kun metsänhoidon suunnittelu tapahtuu laajemmalla alueellisella tasolla

(Mönkkönen ym. 2014).

Konkreettiset toimenpiteet: Yksi mahdollisuus hankkia tuloja

luonnonsuojelusta on metsänomistajan vapaaehtoinen luonnonsuojelu

määräaikaisin sopimuksin, pysyviä yksityisiä suojelualueita perustamalla tai

myymällä maata valtiolle suojelualueeksi. Suojelusta voi saada tuloja myös

sellaisilla metsäalueilla, jotka säilyvät metsätalouden käytössä. Tällöin yksi

vaihtoehto on kohdistaa metsätalouden toimenpiteitä siten, että metsälain 10

§:ssä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen (metsälakikohteet)

ominaispiirteet säilytetään 10 vuoden määräajan. Näihin kohteisiin voidaan

joissakin tapauksissa myös yhdistää Metso-kohteita. Lisäksi on myös

mahdollista toteuttaa talouskäytössä olevalla metsäalueella

luonnonhoitohankkeita, joiden kustannukset korvataan. Vaikka

luonnonhoitohankkeista ei siis makseta suoria korvauksia, voi niistä silti saada

tuloja välillisesti – hankkeen tuottamat parannukset ekosysteemipalveluiden

tilaan ovat maanomistajan hyödynnettävissä (ks. yhteydet muihin hyötyvirtoihin

ja ansaintamahdollisuuksiin, alla).

Toteuttajat: Vapaaehtoisesta suojelusta (määräaikainen tai pysyvä, maan

myyminen valtiolle) sovitaan metsänomistajan ja Metsä- tai ELY-keskuksen

välillä. Maanomistaja ja Metsäkeskus taas voivat sopia metsälakikohteiden (ja

joissakin tapauksessa myös muiden kohteiden) jättämisestä metsätalouden

ulkopuolelle 10 vuodeksi. Luonnonhoitohankkeet puolestaan toteutetaan yleensä

useamman metsätilan kattavalla alueella. Hankkeisiin tarvitaan maanomistajien

lupa. Metsäkeskus suunnittelee hankkeet ja valitsee toteuttajat halukkaiden

metsä- ja luonnonhoitopalveluita tarjoavien yritysten (esimerkiksi Otso,

metsäpalveluyritykset) ja yhdistysten (esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset)

joukosta.

Rahoittajat: Vapaaehtoisen suojelun rahoittaa valtio. Metsälakikohteiden

jättämisestä metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle maksetaan

metsätalouden ympäristötukea (Metsäkeskus). Metsäkeskus rahoittaa myös

luonnonhoitohankkeita kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) nojalla.

Rahoitus annetaan hankehakumenettelyn kautta.

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Valtiolta

saamiensa suorien korvausten lisäksi metsänomistaja saa suojelutoimien

seurauksena lisäarvoa, joka liittyy suojeltujen alueiden luonnon

monimuotoisuuteen. Luonnon monimuotoisuuden suojeluun tähtäävät toimet

voidaan nähdä esimerkiksi osana virkistys- ja matkailuelinkeinoja, ja

14

suojelusopimukset mahdollistavat myös monenlaisen taloudellisen toiminnan

(luonnontuotteiden keruu, metsästys) harjoittamisen suojelluilla alueilla.

Maanomistaja voi esimerkiksi sopia suojelualueensa käytöstä matkailuyrittäjän

kanssa. Luonnonsuojelu sopii hyvin yhteen myös esimerkiksi hiilen

sidontapalvelun kanssa.

Maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalvelut

Esittely: Metsillä on olennaisen tärkeä merkitys suomalaisten ulkoilu- ja

virkistysympäristöinä. Maisema- ja virkistysarvot ovat tärkeitä niin metsäalueen

ja lähiseutujen asukkaille kuin loman-asukkaillekin. Myös metsäluontoon liittyvä

matkailu on maassamme kasvava elinkeinotoiminnan ala. Metsien hoidossa

tehdyt valinnat vaikuttavat kaikkien edellä mainittujen toimintojen laatuun.

Tutkimukset: Matkailijat ovat valmiita maksamaan metsänhoidon muutoksista,

joiden avulla metsien maisema- ja virkistysarvot otetaan huomioon (Tyrväinen

ym. 2014), ja metsänhoitoa voidaan näin sovittaa tukemaan maisema- ja

virkistysarvoja (Lahti ym. 2016; Mäntymaa 2015; Tyrväinen ym. 2014).

Maisema- ja virkistysarvokaupalle voi olla kysyntää myös esimerkiksi

asuinympäristöissä ja vapaa-ajan asuntojen läheisyydessä (Karjalainen ym.

2010).

Konkreettiset toimenpiteet: Maiseman ja virkistysarvojen edistämiseksi

vastataan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä on maiseman arvo? Millainen on

tavoiteltava maisema? Mitkä ova metsänomistajan tavoitteet ja millaisilla

ratkaisuilla nämä tavoitteet parhaiten toteutuvat? (Äijälä ym. 2014).

Konkreettisina toimina voidaan esimerkiksi lykätä hakkuita ja harvennuksia ja

välttää avohakkuita sekä muita intensiivisiä metsänkäsittelymuotoja. Näiden

sijaan voidaan suosia valikoivia hakkuita ja luontaista pienialaista uudistamista

metsän maisema- ja muiden virkistysarvojen säilyttämiseksi ja lisäämiseksi.

Maisemaa voidaan myös muokata virkistysarvoja korostavaan suuntaan

esimerkiksi raivaamalla, suosimalla tietynlaista puulajistoa ja puuston

rakennetta, rakentamalla infrastruktuuria sekä lisäämällä viitoitusta ja tietoa

sisältäviä opasteita. Palveluita voidaan räätälöidä erityisille kohderyhmille

(Tuulentie & Tyrväinen 2015) ja ottaa samalla huomioon muun muassa

hiljaisuus ja metsän terveysvaikutukset (Lahti ym. 2016). METSO-

hyvinvointipolun konsepti on vapaasti hyödynnettävissä (Matila ym. 2016).

Toteuttajat: Metsänomistajat voivat myydä omistamiensa metsäalueiden

tarjoamia maisema- ja virkistysarvoja sopimalla asiasta esimerkiksi valtion,

kuntien, matkailuyritysten tai yhdistysten kanssa. Maisema- ja

virkistysarvokaupassa voi olla välittäjänä myös esimerkiksi metsänhoitoyhdistys.

Lähitulevaisuudessa maisema-arvokauppa tulee kokeiluun tuulipuistojen

yhteydessä (metsäkeskus tekee yhteistyötä Turun yliopiston koordinoiman ja

yhdessä Tampereen yliopiston, Åbo Akademin ja Luonnonvarakeskuksen kanssa

toteuttaman PALO-hankkeen kanssa). Maisema- ja virkistysarvokaupassa myös

kyläyhdistykset voivat olla aktiivisia toimijoita.

15

Rahoittajat: Metsänomistaja voi joko tuottaa palveluita itse yrittäjänä tai tehdä

matkailupalvelujen tuottajan kanssa sopimuksen, jonka perusteella

matkailupalveluyrittäjä maksaa metsänomistajalle virkistysarvoja lisäävästä tai

säilyttävästä metsän- ja maisemanhoidosta. Yrittäjän ja maanomistajan välillä

voidaan myös solmia sopimus palvelutoiminnasta metsäalueella, maa-alueen

käyttösopimus tai maanvuokraussopimus (Lahti ym. 2016). Korvaus perustuu

neuvotteluun sopimusosapuolten välillä ja se voi olla hehtaaripohjainen, mutta

voi myös sisältää esimerkiksi käytön intensiteetistä riippuvan lisämaksun, jonka

matkailuyrittäjä tilittää maanomistajalle (Karjalainen ym. 2010; Lahti ym. 2016;

Saaristo & Vanhatalo 2015). Korvaustason määrittelyssä voidaan hyödyntää

esimerkiksi vaihtoehtoiskustannusten käsitettä tai METSO-ohjelmassa

vastaavanlaisessa tilanteessa maksettavia korvauksia (Lahti ym. 2016). Myös

MTK on esittänyt oman mallinsa virkistysarvokaupasta, jossa metsänomistaja

voi saada tuloja ylläpitämistään virkistysarvoista (Mäntymaa 2015). Kahden tai

useamman toimijan välille on ehdotettu myös niin sanottua maisema- ja

virkistysarvokauppamekanismia (Karjalainen ym. 2010; Lahti ym. 2016;

Mäntymaa 2015; Tikkanen ym. 2017), jossa esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset

voivat toimia linkkinä virkistysarvojen ostajien ja metsänomistajien välillä (Lahti

ym. 2016).

Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Maisemanhoitoa ulkoilu- ja virkistyskäyttöön edistävä metsänhoito voidaan

linkittää muun muassa luonnontuotealaan, luonnon monimuotoisuuden suojeluun

ja hiilen sidontaan.

5 Yhteenveto

Tutkimus metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista on keskittynyt yhtäältä

metsänhoidon toimenpiteiden vaikutuksiin ja toisaalta ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Myös

ekosysteemipalveluiden tuotantoa tukevien taloudellisten mekanismien tutkimus lisääntyy

jatkuvasti. Jatkossa on yhä tärkeämpää jalkauttaa tutkimusta ja käsitellä hyödyllistä tiedon

tuottamista ja välittymistä ”saappaat jalassa”. Tämä tarkoittaisi lisää konkreettisia

ekosysteemipalveluhankkeita, joiden ekologisten ja taloudellisten tulosten toteutumista tuetaan ja

seurataan yhdessä metsänomistajien ja maaseututoimijoiden kanssa. Myös metsänomistajilta

toivotaan aloitteita ekosysteemipalvelujen tuottamisesta, jotta potentiaaliset rahoittajat voisivat

helpommin tarttua niihin. Tutkimuksen on oltava mukana tällaisten hankkeiden toteutuksessa alusta

16

loppuun. Vain tämä mahdollistaa onnistuneiden kokemusten leviämisen ja muuttumisen

innovaatioiksi.

6 Kirjallisuus

6. 1 Kansainvälinen vertaisarvioitu kirjallisuus

Felton A, Nilsson U, Sonesson J, Felton AM, Roberge JM, Ranius T, Ahlström M, Bergh J, Björkman C,

Boberg J, Drössler L, Fahlvik N, Gong P, Holmström E, Keskitalo ECH, Klapwijk MJ, Laudon H,

Lundmark T, Niklasson M, Nordin A, Pettersson M, Stenlid J, Stens A, Wallertz K (2016) Replacing

monocultures with mixed-species stands: Ecosystem service implications of two production forest

alternatives in Sweden. Ambio 45(2):124–139.

Gamfeldt L, Snäll T, Bagchi R, Jonsson M, Gustafsson L, Kjellander P, Ruiz-Jaen MC, Fröberg M, Stendahl

J, Philipson CD, Mikusiński G (2013) Higher levels of multiple ecosystem services are found in forests with

more tree species. Nature communications 4:1340.

Hiedanpää J, Salo M (2017) Emerging forest ecosystem service entrepreneurship in Finland and Peru.

International Forestry Review 19(S1): 1–12.

Heinonen T, Pukkala T, Mehtätalo L, Asikainen A, Kangas J, Peltola H (2017) Scenario analyses for the

effects of harvesting intensity on development of forest resources, timber supply, carbon balance and

biodiversity of Finnish forestry. Forest Policy and Economics 80: 80–98.

Häyrinen L, Mattila O, Berghäll S, Närhi M, Toppinen A (2017) Exploring the future use of forests:

perceptions from non-industrial private forest owners in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research

32(4): 327–337.

Kilpeläinen H, Miina J, Store R, Salo K, Kurttila M (2016) Evaluation of bilberry and cowberry yield models

by comparing model predictions with field measurements from North Karelia, Finland. Forest Ecology and

Management 363: 120–129.

Lintunen J, Laturi J, Uusivuori J (2016a) How should a forest carbon rent policy be implemented? Forest

Policy and Economics 69: 31–39.

Marttila H, Kløve B (2009) Retention of sediment and nutrient loads with peak runoff control. Journal of

Irrigation and Drainage Engineering 135(2): 210–216.

Miina J, Pukkala T, Hotanen JP, Salo K (2010) Optimizing the joint production of timber and bilberries.

Forest Ecology and Management 259(10): 2065–2071.

Miina J, Pukkala T, Kurttila M (2016). Optimal multi-product management of stands producing timber and

wild berries. European Journal of Forest Research 135: 781–794.

17

Mönkkönen M, Juutinen A, Mazziotta A, Miettinen K, Podkopaev D, Reunanen P, Salminen H, Tikkanen O-

P (2014) Spatially dynamic forest management to sustain biodiversity and economic returns. Journal of

Environmental Management 134: 80–89.

Nygård M, Uthardt L (2011) Opportunity or threat? Finnish hunters’ attitudes to hunting tourism. Journal of

Sustainable Tourism 19(3): 383–401.

Pohjanmies T, Triviño M, Le Tortorec E, Salminen H, Mönkkönen M (2017) Conflicting objectives in

production forests pose a challenge for forest management. Ecosystem Services 28: 298–310.

Pukkala T (2016) Which type of forest management provides most ecosystem services? Forest Ecosystems

3(1):9.

Pukkala T (2017) Does management improve the carbon balance of forestry? Forestry: An International

Journal of Forest Research 90(1): 125–135.

Rodríguez A, Kouki J (2015) Emulating natural disturbance in forest management enhances pollination

services for dominant Vaccinium shrubs in boreal pine-dominated forests. Forest Ecology and Management

350:1–12.

Tikkanen J, Hokajärvi R, Hujala T, Kurttila M (2017) Ex ante evaluation of a PES system: Safeguarding

recreational environments for nature-based tourism. Journal of Rural Studies 52: 42–55.

Triviño M, Juutinen A, Mazziotta A, Miettinen K, Podkopaev D, Reunanen P, Mönkkönen M (2015)

Managing a boreal forest landscape for providing timber, storing and sequestering carbon. Ecosystem

Services 14: 179–189.

Triviño M, Pohjanmies T, Mazziotta A, Juutinen A, Podkopaev D, Le Tortorec E, Mönkkönen M (2017)

Optimizing management to enhance multifunctionality in a boreal forest landscape. Journal of Applied

Ecology 54(1): 61–70.

Tyrväinen L, Mäntymaa E, Ovaskainen V (2014) Demand for enhanced forest amenities in private lands:

The case of the Ruka-Kuusamo tourism area, Finland. Forest Policy and Economics 47: 4–13.

Zubizarreta-Gerendiain A, Pukkala T, Peltola H (2016) Effects of wood harvesting and utilisation policies on

the carbon balance of forestry under changing climate: a Finnish case study. Forest Policy and Economics

62: 168–176.

6.2 Kotimaiset tutkimukset, raportit ja katsaukset

Ahtikoski A, Melkas E, Horne P, Kokko K (2009) Policy Instruments in Integrating Biodiversity

Conservation and Carbon as a Part of Forest Management. University of Helsinki, Department of Forest

Economics. Reports 56.

Finér L (2015) Hiilen ja ravinteiden huuhtoutuminen metsitsä ja niiden vaikutus metsäekosysteemiin. Sivut

224–227 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

18

Helle P, Lindén H (2015) Millaista metsää riistalle. Sivut 199–202 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja

ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Hotanen J-P (2015) Metsien luokitus metsäekosysteemipalvelujen perustana. Sivut 70–75 teoksessa Salo K:

Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Hänninen H, Leppänen J, Ovaskainen V, Uusivuori J, Viitala EJ (2017) Metsätalouden uusi

kannustinjärjestelmä – teoriaa, käytäntöjä ja ehdotukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2017.

Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Laine E, Mahilainen S, Kuittinen S, Vanhanen H, Pappinen A (2017) Pakurinviljelyn mahdollisuudet

Suomessa. Sivut 12–14 julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki:

Luonnonvarakeskus (Luke).

Lintunen J, Uusivuori J, Laturi J, Pohjola J, Rautiainen A (2016b) Metsät ja hiilivirtoja ohjaava

ilmastopolitiikka. Metsätieteen aikakauskirja 3–4/2016: 157–16.

Marnila P, Nuutila J, Mattila P, Peltola R, Vanhanen H (2015) Suomalaisen pakurin (Inonotus obliquus)

tulehdusta estävä vaikutus. Sivut 18–22 julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki:

Luonnonvarakeskus (Luke).

Mattila P, Peltola R (2015) Agrometsätalouden kilpailutekijät nykyaikana. Sivut 15–24 julkaisussa Uusitalo

M, Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja kannattavuutta. Agrometsä-ja

puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2015.

Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Miina J, Turtiainen M, Salo K, Hotanen J-P, Pukkala T (2015) Mustikka- ja puolukkasatojen mallitus ja

huomioiminen metsien käsittelyssä. Sivut 143–145 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja

ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Mäntymaa E (2015) Agromaatalouskin tarvitsee yhteiskunnan ohjausta. Sivut 51–68 julkaisussa Uusitalo M,

Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja kannattavuutta. Agrometsä-ja

puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2015.

Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Neuvonen S (2015) Tuhoeläimet ja taudit metsäekosysteemeissä. Sivut 242–246 teoksessa Salo K: Metsä:

monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Peltola R, Manninen O, Vanhanen H (2017) Pölytyspalvelut mustikkasatojen parantajana. Sivut 9–11

julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Peltola R, Vanhanen H, Manninen O, Jones, M, Drummond F (2015a). Luonnonkasvien pölytyspalvelut ja

kestävä luonnonmarjojen keruu. Sivut 251–255 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut.

Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Peltola R, Laurila M, Vanhanen H, Mäntymaa E (2015b) Agrometsätalous on tavoitteellista tuotantoa. Sivut

25–41 julkaisussa Uusitalo M, Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja

19

kannattavuutta. Agrometsä-ja puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja

biotalouden tutkimus 24/2015. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Rautio P, Nieminen TM, Lindroos A-J (2015) Metsät saasteiden puhdistajina. Sivut 220–223 teoksessa Salo

K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Salo K (2015) Valtakunnalliset marja- ja sienisatoennusteet. Sivut 128–130 teoksessa Salo K: Metsä:

monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Salo K, Turtiainen M (2015a) Kauppayrtit, keruu ja käyttö. Sivut 180–183 teoksessa Salo K: Metsä:

monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Salo K, Turtiainen M (2015b) Metsien erikoisluonnontuotteet. Sivut 188–195 teoksessa Salo K: Metsä:

monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Törrönen R (2015) Marjojen ravintoaineet, polyfenolit ja terveysvaikutukset. Sivut 131–136 teoksessa Salo

K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Tuulentie S, Tyrväinen L (2015) Luontomatkailun merkitys elinkeinoelämän kannalta. Sivut 267–271

teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

Vuollekoski M, Joensuu s, Kauppila M (2015) Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta. Luonnonvara-

ja biotalouden tutkimus 33/2015. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).

6.3 Kotimaiset ohjeistukset, suositukset, yms.

Joensuu S, Hynninen P, Heikkinen K, Tenhola T, Saari P, Kauppila M, Leinonen A, Ripatti H, Jämsén J,

Nilsson S, Vuollekoski M (2012a) Metsätalouden vesiensuojelu – Metsätalouden vesiensuojelu -kouluttajan

aineisto. TASO-hanke. Jyväskylä: Tapio.

Joensuu S, Kauppila M, Lindén M, Tenhola T (2012b) Hyvän metsänhoidon suositukset – Vesiensuojelu.

Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

Karjalainen E, Mäkinen K, Tyrväinen L, Silvennoinen H, Store R (2010) Maiseman huomioon ottaminen

metsätaloudessa. Metlan työraportteja 165. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos (Metla).

Lahti E, Matila A, Koistinen A, Kniivilä M, Haltia E, Lilja-Rothsten S (2016) Miten sovin metsäympäristön

hyödyntämisestä? Työkaluja sopimiseen, ideoita tekemiseen. Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus

Tapio.

Lindén M, Lilja-Rothsten S, Saaristo L, Keto-Tokoi P (toim.) (2014) Metsänhoidon suositukset

riistametsänhoitoon, työopas. Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

Matila A, Arnkil N, Saaristo L (2016) Luontomatkailu, hyvinvointi ja METSO. Tapion raportteja nro 15.

Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

Saaristo L, Vanhatalo K (toim.) (2015) Metsänhoidon suositukset talousmetsien luonnonhoitoon, työopas.

Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

20

Saaristo L, Seppälä M, Vesanto T, Ruutiainen J (2017) Talousmetsien luonnonhoidon tehokkaat ratkaisut.

Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

Äijälä O, Koistinen A, Sved J, Vanhatalo K, Väisänen P (toim.) (2014) Metsänhoidon suositukset. Helsinki:

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

21

Liite 1. Esimerkkejä metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista tutkimustiedon valossa Ekosysteemipalvelu Tuottamisen logiikka Tulonmuodostuslogiikka Kehittämistarpeet

Luonnontuote-ala Pakurikävän

tuottaminen

Pakurikääpää voidaan ympätä terveisiin

koivuihin laboratoriossa tuotettujen

infektoitujen puutikkujen avulla (Laine

ym. 2017). Pakurin luontaista

esiintymistiheyttä voidaan näin nostaa

merkittävästi ja siten lisätä kerättävää

volyymiä. Tämä voi olla erityisen

kannattavaa muutoin vajaatuottoisissa

metsiköissä (Peltola ym. 2015b).

Pakurin keruu (ja varsinkin viljely) voi

tuottaa moninkertaisen tulon sellaisilla

alueilla, joiden merkitys

metsätaloudessa on pieni, ja joilla koivu

menee pääasiassa polttopuuksi (Peltola

ym. 2015b). Tulovirta jakautuu

metsänomistajan, kerääjän ja pakuria

ostavan yrityksen välille. Pakurikilosta

maksettiin vuonna 2015 noin 20–30

euroa (Lahti ym. 2016).

Koska pakurin keruuseen tarvitaan

lupa maanomistajalta (Lahti ym.

2016), tulovirran kohdistuminen

maanomistajalle ja yhteistyöyrittäjälle

voidaan varmistaa solmimalla

sopimus keruuoikeudesta. Esimerkiksi

Metsähallituksen mobiililupa voisi

mahdollistaa keruun myös sellaisilla

valtion omistamilla mailla, jotka on

määritelty monikäyttöalueiksi.

Marjojen tuottaminen Harvennusten lisääminen ja

tehostaminen sekä kiertoajan

pidentäminen (erityisesti tuoreen

kankaan männiköissä) lisäävät

mustikasta saatavilla olevaa tuloa

tasaikäisrakenteisissa metsissä. Eri-

ikäisrakenteisuuteen siirtyminen lisää

mustikkasatoja tuoreen kangasmetsän

kuusikoissa (Miina ym. 2015).

Marjasatoja voidaan parantaa

tehostamalla hyönteisten tuottamaa

pölytyspalvelua esimerkiksi

metsänreunoihin sijoitettavilla

keinopesillä, jotka kasvattavat

pesäpaikkapulasta kärsivien paikallisten

erakkomehiläispopulaatioden kokoa

marja-alueiden läheisyydessä. Pesiä

voidaan myös siirtää, kun samalla

huolehditaan siitä, että alueella on koko

kasvukauden kukkivia kasveja (Peltola

ym. 2015a). Pölyttäjien elinoloja

Erityisesti mustikan tuotantoa suosivat

metsänhoidon muutokset voivat olla

taloudellisesti kannattavia

puuntuotannon rinnalla. Marjasatojen

huomioiminen metsänhoidossa ja

pölytyspalveluiden järjestämisessä on

taloudellisessa mielessä riskialtista,

koska jokamiehenoikeus mahdollistaa

sadon hyödyntämisen kenelle tahansa.

Marjasatojen hyödyntämisessä myös

lisääntyvä tutkimustieto mahdollistaa

yhä tarkemmat satoennusteet (Salo

2015) ja metsänhoidon suunnittelun

marjantuotannon optimoimiseksi

(Kilpeläinen ym. 2016; Miina ym.

2016; Miina ym. 2015; Peltola ym.

2015b Miina ym. 2010).

22

voidaan parantaa muun muassa

tuottamalla hiekkatörmiä ja / tai paljaan

maan alueita maassa pesiville

pölyttäjille, lahopuuta ja / tai keinopesiä

koloissa pesiville pölyttäjille

sekäorgaanisesta aineksesta (puu, risut,

olki, turve, tms.) rakennettuja kekoja

pölyttäjien pariutumista

ja talvehtimista varten. Lähistöllä olisi

hyvä olla avovettä ja ojia pölyttäjien

veden- sekä pesien rakennusmateriaalin

(muta) saannin varmistamiseksi sekä

koko kasvukauden ajan kukkivia

ketokasvialueita pölyttäjien ravinnon

saannin varmistamiseksi. Tässä voidaan

hyödyntää metsäautoteiden pientareita.

(Peltola ym. 2015b).

Yrttien tuottaminen Luonnonyrttien keruu ja myynti

jalostamattomina on verotonta tuloa

(Salo & Turtiainen 2015a). Yrttien

kerääjät toimivat sopimusperusteisesti.

Keruusaalis myydään suoraan

hyödyntäjille, jotka jalostavat yrtit

useimmiten elintarvikkeeksi,

rohdokseksi, lääkkeeksi, kosmetiikaksi

tai koristetuotteiksi. (Peltola ym.

2015b). Metsänomistaja voi sopia

keruusta yrittäjän kanssa esimerkiksi

yrttiretkien tuotteistamiseksi (myös

elämysten lisääminen ja markkinointi).

Yrttien kerääjät voivat tehdä sovittaessa

myös heinän- tai vesakontorjuntaa,

jolloin metsänomistajien kustannukset

alenevat.

Yrittäjän ja maanomistajan välillä

voidaan solmia sopimus

palvelutoiminnasta metsäalueella.

23

Ruokasienten

tuottaminen

Mitä monipuolisemmat ovat metsän

puulajisuhteet, sitä monipuolisempia

ovat tavallisesti sienisadot. Määrällisesti

parhaat sienisadot saadaan nuorehkoista

hyväkasvuisista metsistä (Hotanen

2015).

Ruokasienten keruu ja myynti tuottaa

verovapaata tuloa. Sieniretkiä voidaan

tuotteistaa ja lisätä niiden yhteyteen

elämyksellisiä matkailupalveluita.

Riistan tuottaminen Puustoltaan varttuneen tuoreen ja

kuivahkon kankaan runsaat ja suojaavat

mustikkavarvikot hyönteisineen ovat

tärkeitä kanalintujen poikasille (Hotanen

2015). Riistalajien suosimiseksi

metsänhoidollinen perustavoite on

saavuttaa rakenteeltaan vaihteleva

sekametsä, jossa on alikasvosta ja

elinvoimainen kenttäkerros (etenkin

mustikka). Arvokkaita elinympäristöjä

tulee säästää ja taimikonhoidossa välttää

lehtipuuston ja pensaston turhaa

poistamista (Helle & Lindén 2015).

Riistapainotteista metsäsuunnitelmaa voi

täydentää selvittämällä vapaaehtoisen

suojelun kohteita ja riistaan liittyvää

paikallista kulttuuriperintöä (Lindén ym.

2014).

Maanomistaja voi saada tuloa

metsästysoikeuden vuokraamisesta

metsästysmatkailupalveluyritykselle tai

tuottamalla itse metsästys- ja

riistamatkailupalveluita (Lahti ym.

2016). Asiakkaille voi tarjota saaliin

lisäksi laadukkaita eräpalveluja ja

elämyksellisyyttä (ml. eläimen

havaitseminen tai jälkien löytäminen).

(Lindén ym. 2014).

Koko metsätilaa koskeva

riistapainotteinen metsäsuunnitelma

on tärkeä lähtökohta

riistaelinympäristöjen hoidolle ja

kehittämiselle (Lindén ym. 2014).

Tällainen metsäsuunnitelma voi olla

osa laajempaa monen maanomistajan

alueelle tehtävää

riistanhoitosuunnitelmaa, johon voi

kuulua esimerkiksi kosteikkojen

perustaminen. Uudenlaiset

sopimusmallit maanomistajien,

metsästysseurojen ja

metsästysmatkailuyritysten välillä

voivat sisältää riistakantojen hoidon ja

metsästyspalvelut (Lahti ym. 2016).

Osa tarvittavasta työpanoksesta voi

perustua myös vaihdantalouteen ja

kaupallisen toiminnan tuottoja

voidaan ohjata paikalliseen

kehittämistyöhön (esimerkiksi

kylätoiminta).

Luonnon prosessien

hyödyntäminen

Pölytyksen

hyödyntäminen

Metsänreunoihin sijoitettavilla

keinopesillä voidaan lisätä

pesäpaikkapulasta kärsivien paikallisten

erakkomehiläispopulaatioden kokoa

marja-alueiden läheisyydessä. Pesiä

voidaan myös siirtää, kun samalla

Kohonneet marjasadot lisäävät tuloja

marjojen myynnistä

Metsänhoidon suunnittelussa ja

neuvonnassa tuodaan esiin tämä

mahdollisuus.

24

huolehditaan siitä, että alueella on koko

kasvukauden kukkivia kasveja (Peltola

ym. 2015a).

Luontaisten pölyttäjien elinolojen

kohentaminen (keinopesät ja kukkievien

kasvien riittävyyden turvaaminen koko

kasvukauden ajan) voi parantaa

marjasatoja merkittävästi. Erityisesti

erakkomehiläisten roolia voidaan lisätä

näillä keinoin (Peltola ym. 2017).

Säästöpuut ja kulotus osana

talousmetsän hoitoa lisäävät erityisesti

kimalaisten ja erakkomehiläisten

tarjoamaa pölytyspalvelua ja lisäävät

siten metsämarjojen satoa (Rodríguez &

Kouki 2015).

Tuholaisten

torjuntamekanismien

hyödyntäminen

Yksipuulajisten talousmetsien (esim.

kuusi) muuntaminen sekametsiksi (esim.

kuusi–koivu) lisää metsän

vastustuskykyä erilaisten tuholaisten

aiheuttamille vaurioille (Felton ym.

2016; Neuvonen 2015).

Tulvasuojelua

edistävien ja veden

laatua parantavien

prosessien

hyödyntäminen

Kiintoainekuormitusta ja ravinteiden

valumista voidaan tehokkaimmin torjua

putkipatojen ja pintavalutuskenttien

avulla (Finér 2015). Putkipato varastoi

ylivirtaamien aikana veden hetkellisesti

padon yläpuolelle. Alentunut

virtausnopeus vähentää eroosiota padon

ylä- ja alapuolella. Pintavalutukseen

puolestaan soveltuu tasainen maa-alue,

jossa maaperä ja kasvillisuus suodattavat

hitaasti virtaavan veden, joka leviää

tasaisesti laajalle alueelle. Tähän

Pintavalutuskenttien ja putkipatojen

toteutuksesta voidaan tehdä sopimuksia

maanomistajan ja ravinne- ja

kiintoainekuormitusta aiheuttavien

toimijoiden (metsätalous, turpeenotto)

kesken. Metsäkeskus rahoittaa

vesiensuojeluun liittyviä

luonnonhoitohankkeita

hankehakumenettelyn kautta. Myös

vakuutusyhtiöillä voisi olla intressi

rahoittaa tulvasuojeluun tähtäävää

toimintaa. Mahdollisia rahoittajatahoja

25

tarkoitukseen voidaan luontaisesti

kosteille paikoille rakentaa myös

kosteikko esimerkiksi suuren

laskeutusaltaan ja pintavalutuskentän

yhdistelmänä. Se tulisi perustaa

patoamalla ja pengertämällä. (Rautio

ym. 2015; Vuollekoski ym. 2015;

Joensuu ym. 2012b).

ovat myös Euroopan Unioni (Leader-

hankkeet) ja ELY-keskus (maatalouden

erityisympäristötuki).

Hiilen sidonnan

hyödyntäminen

Puuntotannon ja hiilen sitomisen

tavoitteiden välille on Triviñon ym.

(2015) mukaan mahdollista löytää

molempia tavoitteita hyödyttäviä

optimointeja. Metsien elävään

biomassaan sitoutuneen hiilen määrä

riippuu kasvun ja hakkuiden välisestä

suhteesta (Heinonen ym. 2017).

Lyhyellä aikavälillä hakkuiden

lykkääminen kasvavissa metsissä lisää

niihin sitoutuvan hiilen määrää

(Zubizarreta-Gerendiain ym. 2016),

mutta pitemmällä aikavälillä varttuvien

metsien hiilivarastot alkavat saturoitua,

eikä niihin enää sitoudu uutta hiiltä.

Hakkuiden ajoituksella ja kierron

pituudella voidaankin vaikuttaa siihen,

halutaanko hiilen sidonta maksimoida

pitkällä aikavälillä (>120–130 vuotta)

vai halutaanko sidonnassa painottaa

lähitulevaisuutta (Pukkala 2017).

Tutkijat ovat esittäneet useita

mahdollisia vaihtoehtoisia

maksumalleja, joiden avulla hiilen

sidonta voisi muodostua

metsänomistajan tulonlähteeksi.

Hiilen sidonnasta maksava

ekosysteemipalvelumaksumekanismi

vaatisi laajasti toteutuakseen merkittäviä

rahavirtoja. Yhtenä

rahoitusmahdollisuutena on esitetty

hiilinielujen ottamista mukaan

nettohiilipäästöjen kirjaamiseen, jolloin

rahoitus hiilinieluille voisi tulla

päästökaupasta (Hänninen ym. 2017;

Lintunen 2016a).

Hiilen sidonnasta

ekosysteemipalveluna ei Suomessa

vielä makseta metsänomistajille.

Metsäsuunnitelmissa voitaisiin

kuitenkin ottaa huomioon

suunniteltujen hakkuiden ja

kiertoaikojen eri vaihtoehtojen

hiilitaseet erilaisilla aikaväleillä.

Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelu

voisi sisältää laskurin, joka kertoisi

erilaisten toimenpidevaihtoehtojen

vaikutuksista hiilen sidontaan ja

hiilivarastoihin.

26

Tällaisia hiilitukijärjestelyjä olisivat

esimerkiksi vuosittainen

metsänomistajalle maksettava

hiilivaraston muutoksiin perustuva

hiilen sidontakorvaus tai vuosittainen

hiilivaraston kokoon perustuva

hiilivuokra (Lintunen ym. 2016a, b).

Luonnon

rakennepiirteiden

hyödyntäminen

Elinympäristöjen

tuottaminen ja ylläpito

luonnon

monimuotoisuuden

turvaamiseksi

Yksipuulajisten talousmetsien (esim.

kuusi) muuntaminen sekametsiksi (esim.

kuusi–koivu) lisää metsäluonnon

monimuotoisuutta eli tarjoaa

elinympäristöjä useammille lajeille

(Felton ym. 2016). Monimuotoisuutta

voidaan lisätä jättämällä hakkuissa

säästöpuita (pääasiassa ryhminä, myös

järeitä) ja säilyttämällä lehti-, laho- ja

kolopuut. Lahopuuta voi myös tuottaa.

Myös tiheikköjen ja alikasvoksen

säästäminen ja hallittu kulotus lisäävät ja

ylläpitävät monimuotoisuutta. (Äijälä

ym. 2014). Useat metsäpalveluita

tuottavat yritykset tarjoavat

mahdollisuuksia luonnonmukaisen

metsän kasvatuksen mukaiseen

metsäsuunnitteluun.

Metsäalueen luontoarvoja voi hoitaa

myös alueen rauhoittamisella

luonnonsuojelualueeksi, jolloin

kaikenlainen metsänkäsittely lopetetaan

pysyvästi.

Yksityinen metsänomistaja voi saada

tuloa metsätalouden ympäristötuesta,

jota maksetaan sellaisista

metsänhoitotoimenpiteistä, joilla

luonnon monimuotoisuus otetaan

huomioon metsälaissa säädettyä

laajemmin. Kriteerinä käytetään

metsäalueen ekologista laatua.

Metsäkeskus suunnittelee ja rahoittaa

KEMERA-luonnonhoitohankkeita,

joiden toteuttajat (yritykset, yhdistykset,

tms.) valitaan avoimella haulla.

Hankkeisiin osallistuminen on

metsänomistajalla vapaaehtoista ja

maksutonta (Saaristo & Vanhatalo

2015). Luonnonhoitohankkeissa tukea

maksetaan toimenpiteiden

toteuttamiseen, ja vaikka

metsänomistajalle ei makseta

osallistumisesta, ovat tuotetut

luontoarvot maanomistajan

taloudellisesti hyödynnettävissä.

Metsänomistaja voi hakea ELY-

keskukselta metsäalueensa

määräaikaista (20 v) tai pysyvää

rauhoittamista yksityisenä

luonnonsuojelualueena. Tällöin

Metsätalouden ympäristötuen

maksaminen tapahtuu

metsänomistajan ja Metsäkeskuksen

välisen määräaikaisen (10 v)

sopimuksen kautta. Maanomistajan

luonnonhoitoon liittyvä tahto tulisi

kirjata ylös metsätoimihenkilön ja

maanomistajan välisessä

keskustelussa. Tämä tieto tulee sitten

välittää hakkuun tai hoitotyön

toteuttajalle, joka voi tarvittaessa olla

yhteydessä maanomistajaan.

Menettelyn toimivuus tulisi varmistaa

myös sähköisen puukaupan

yhteydessä. Hakkuutöiden

suunnittelussa tulisi olemassa oleva

paikkatieto hyödyntää

mahdollisimman tarkasti. (Saaristo

ym. 2017).

Yksityisen luonnonsuojelualueen

perustamisesta tehdään

suojelusopimus metsänomistajan ja

ELY-keskuksen välillä. Sopimus on

pysyvä. Maatalousluonnon

monimuotoisuuden ja maiseman

hoito- ja ympäristäsopimus solmitaan

ELY-keskuksen kanssa.

27

omistusoikeus ja esimerkiksi

metsästysoikeus säilyvät, mutta alue

rauhoitetaan. Metsänomistajalle

maksetaan puuston (laskennalliseen)

arvoon perustava verovapaa

kertakorvaus, joka on selvästi korkeampi

pysyvässä rauhoittamisessa. Omistaja

voi myös myydä metsänsä valtiolle

luonnonsuojelualueeksi. Tällöin

verovapaa korvaus sisältää myös

maapohjan arvon. Joillakin erityisillä

metsäisillä ympäristötyypeillä

(esimerkiksi perinnebiotoopit,

luonnonlaitumet, reunavyöhykkeet ja

metsäsaarekkeet) toteutettavista

hoitotoimenpiteistä voidaan maksaa

korvausta maatalousluonnon

monimuotoisuuden ja maiseman

hoidosta.

Ulkoilu- ja

virkistysalueiden

tuottaminen ja ylläpito

(ja hyödyntäminen

mm. matkailussa;

myös terveys,

estetiikka ja

hengelliset arvot)

Metsänhoidossa hakkuita lykätään ja

avohakkuita sekä muita intensiivisiä

metsänkäsittelymuotoja vältetään

etenkin retkeilyreittien läheisyydessä.

Niiden sijaan suositaan valikoivia

hakkuita ja luontaista pienialaista

uudistamista metsän maisema- ja

muiden virkistysarvojen säilyttämiseksi

ja lisäämiseksi (Tyrväinen ym. 2014).

Maisemaa voidaan myös muokata

virkistysarvoja korostavaan suuntaan

(esimerkiksi raivaamalla, suosimalla

tietynlaista puulajistoa ja puuston

rakennetta, rakentamalla infrastruktuuria

sekä lisäämällä viitoitusta ja tietoa

Matkailijat ovat valmiita maksamaan

metsänhoidon muutoksista, joiden avulla

metsien maisema- ja virkistysarvot

otetaan huomioon (Tyrväinen ym.

2014). Palveluiden ja varsinkin

ohjelmapalveluiden lisääminen ja

räätälöiminen erityisille kohderyhmille

tuottaa tuloja (Tuulentie & Tyrväinen

2015). Mahdollisia tuloja tuottavia

arvoja ovat muun muassa hiljaisuus ja

metsän terveysvaikutukset (Lahti ym.

2016). Esimerkiksi METSO-

hyvinvointipolun konsepti on vapaasti

hyödynnettävissä ja sisältää valmiita

materiaaleja polku- ja yrityskohtaisten

Yrittäjän ja maanomistajan välillä

voidaan solmia sopimus

palvelutoiminnasta metsäalueella,

maa-alueen käyttösopimus tai

maanvuokraussopimus (Lahti ym.

2016). Kahden tai useamman toimijan

välille on ehdoitettu myös maisema-

ja virkistysarvokauppamekanismia

(Karjalainen ym. 2010; Lahti ym.

2016; Mäntymaa 2015; Tikkanen ym.

2017). Esimerkiksi

metsänhoitoyhdistykset voivat toimia

linkkinä virkistysarvojen ostajien ja

metsänomistajien välillä (Lahti ym.

2016). Korvaustason määrittelyssä

28

sisältäviä opasteita) (Lahti ym. 2016).

Konkreettisesti virkistysarvoja voidaan

parantaa muun muassa siirtämällä

metsäalueen päätehakkuuta sovitulla

vuosimäärällä eteenpäin, ylläpitämällä

tiettyä puulajia tai sekapuustoa,

säilyttämällä tietty alue avoimena,

hoitamalla ulkoilu- tai ratsastusreitin

reunametsää ja perustamalla

rantautumis- ja nuotiopaikkoja ja

hoitamalla niiden lähiympäristöä

(Mäntymaa 2015).

esitteiden ja vastaavien materiaalien

tuottamiseen (Matila ym. 2016).

Metsänomistaja voi joko tuottaa

palveluita itse yrittäjänä tai tehdä

matkailupalvelujen tuottajan kanssa

sopimuksen, jonka perusteella

matkailupalveluyrittäjä maksaa

metsänomistajalle virkistysarvoja

lisäävästä tai säilyttävästä metsän-

/maisemanhoidosta. Korvaus perustuu

neuvotteluun sopimusosapuolten välillä

ja se voi olla hehtaaripohjainen, mutta

voi myös sisältää esimerkiksi käytön

intensiteetistä riippuvan lisämaksun

maanomistajalle (Karjalainen ym. 2010;

Lahti ym. 2016; Saaristo & Vanhatalo

2015). Myös MTK on esittänyt oman

mallinsa virkistysarvokaupasta, jossa

metsänomistaja voi saada tuloja

ylläpitämistään virkistysarvoista

(Mäntymaa 2015).

voidaan hyödyntää esimerkiksi

vaihtoehtoiskustannusten käsitettä tai

METSO-ohjelmassa vastaavanlaisessa

tilanteessa maksettavia korvauksia

(Lahti ym. 2016).